[P] That will be your crowning glory

Alex nappasi kypäränsä tolpasta kun lähti viemään Gabinoa talliin. Selvä, hänellä oli menoa illaksi - hänen täytyisi päästä äkkiä töistä. Mies ratsasti vielä muutaman hevosen, ajatukset tosin aivan muualla, ennen kuin ajoi Rayn kehotuksesta huolimatta kodin kautta. Hän kävi suihkussa, siistiytyi ja puki päälleen jotakin tyylikästä, mutta rentoa. Hän harkitsi vievänsä kukkia, mutta se kuulosti jo liian imelältä, joten lopulta hän ilmestyi jo tutun talon ovelle ihan vain omana itsenään. Hän koputti oveen ja nosti jo käden kahvalle astuakseen mahdollisesti lukitsemattomaan asuntoon lupia kyselemättä mutta päätti sitten jäädä odottamaan.

Raiden sai juuri lasagnen uunista hellalle, kun oveen koputettiin. Benjamin juoksi avaamaan oven, halaten Alexia estottomasti. Poika alkoi pälpättää siitä miten isä oli antanut hänen auttaa heinien kanssa ja luvannut että huomenna poika saisi mennä puomeja! Ihan oikeita maapuomeja! Raiden tuli keittiöstä hymyillen vastaan.
"Kiva kun tulit. Aattelin että oot saanu tarpeekses meistä tälle päivälle."

Alex hämmästyi pientä Benjaminia ovella mutta kumartui halaamaan tuota hymyillen. Hän seurasi höpöttävää poikaa peremmälle kuunnellen kyllä joka sanan.
”Oli oikein kiva kun pistäydyitte. Gabikin sai vähän erilaista liikuntaa. Vai olet luvannut pojallesi maapuomeja huomiselle?” Hän nosti kulmaansa hymyillen. Hän haluaisi joskus nähdä, kun Ben ratsasti. Sitä paitsi mikä olisi hulvattomampaa kuin seurata pienen shetlanninponin menoa. Hänellä olikin harmittavan vähän kokemusta pienistä poneista.

Raidenilla oli kokemusta senkin edestä kun vielä aikuisenakin sopi epäsäännöllisesti ratsastamaan pieniäkin poneja.
"No kiva kuulla. Ja lupasin joo." Hän hymähti ja pörrötti poikansa hiuksia.
"Benjamin, menes pesemään kädet." Poika viipotti vessaan pesemään käsiään ja Raiden saattoi varovasti hipaista Alexin kättä sormillaan.

Alexin katse seurasi pikkupoikaa mutta kääntyi pian tuon isään. Hän hymyili leveästi tuntiessaan kosketuksen ja uskaltautui nojautumaan lähemmäs painaakseen höyhenenkevyen suudelman tuon poskelle.
”Mielelläni tulin. Mitäs herkkua olet kokkaillut?” Hän kysyi ja kurotteli nähdäkseen, mistä se ihana tuoksu tuli.

Raiden oli halunnut suukottaa toista mutta ei tiennyt oliko se ok, joten hän oli hyvin tyytyväinen saadessaan suukon poskellensa.
"Lasagnea. Toivottavasti et inhoa pastaa." Hän naurahti ja otti lautasia, laseja ja ruokailuvälineitä pöydälle. Hän nautti elämästään pienessä kylässä, todella.

Alex tarjoutui auttamaan kattauksessa.
”En. Ihana saada kunnon ruokaa. Olen elänyt varmaan kuukauden eineksillä”, hän naurahti. Hän ei ollut koskaan ollut erityisen innostunut ruuanlaitosta ja itselleen sitä harvemmin jaksoi laittaa. Hän vieraili harvoin vanhempiensa luona, mutta yksi parhaista asioista niillä matkoilla oli paluu äidin lihapatojen ääreen.

Ray nosti kaapista vesikannun pöytään ja salaattikulhon sen seuraksi. Hän hymähti Alexin sanoille. Rayn piti joka päivä huolehtia lämmin päivällinen pöytään, viikonloppuisin myös lounas. Sellaista oli kun halusi opettaa pienen lapsen syömään terveellisesti.
"Kai tiiät että voit tulla useamminki?"

Rayn tarjous oli suloinen, mutta Alexin oli vaikea tarttua siihen. Hän oli tottunut olemaan niin itsenäinen. Ei toisaalta tekisi pahaa syödä joskus ihan kunnolla.
”Tiedän”, hän vastasi hetken epäröityään hymyn kera ja toivoi että voisi hyödyntää mahdollisuuden tulevaisuudessakin.
”Kadut tuota vielä kun alan käymään täällä syömässä päivittäin”, hän virnisti ja lisäsi kattaukseen vielä lautasliinat jokaiselle.

Raiden pysähtyi hetkeksi ja kohotti katseensa Alexiin. Hän mietti pienen hetken, mitä olisi sopivaa sanoa. Mitä hän voisi sanoa?
"Ei mua haittaisi vaikka kävisit." Se nyt vain tuntui asialta jonka hän halusi sanoa toiselle. Ettei se tosiaankaan haittaisi, että hän voisi kyllä tehdä ruokaa heille kaikille. Alexin pyöriminen täällä tuntui vain kotoisalta.
"Ben! Tuus syömään." Ray huikkasi ja laittoi pojalle valmiiksi annoksen lautaselle. Poika viipotti keittiöön, tuon isä naurahti hiljaa.
"Rauhoitus nyt syömään." Hän kaatoi pojalle vettä ja istui vasta sitten alas

Alex hymyili Raylle. Hänestä olisi ihana käydä, sillä seura kelpasi kyllä, erityisesti tämän miehen seura. Hän otti lasagnea ja salaattia lautaselleen Benjaminin päästyä pöytään ja kaatoi itselleen ja Raylle vettä.
”Mikä oli tänään parasta kun kävitte Rosings Parkissa?” Alex kysyi osoittaen sanansa Benjaminille. Ehkä ei ollut järkevää jututtaa lasta ruokapöydässä mutta milloin muutenkaan.

Raiden otti itsellensä ruokaa, jääden kuuntelemaan pojan jututstelua Alexin kanssa. Hän oli pakahtua sisältä, se tuntui niin... Hyvältä. Hänellä oli kotoisa olo, Alex ei ollut ihminen jonka kanssa hän olisi tuntenut olonsa oudoksi tai kiusaantuneeksi. Hän saattoi olla täysin rento miehen seurassa, nyt kun asioita oli selvitetty, edes hieman.
"Gabinon temput! Se näytti ihan oikeelta villihevoselta." Poika selitti tohkeissaan.

Alex nauroi Benjaminin sanoille vapautuneesti ja haarukoi taivaallista lasagnea suuhunsa. Hän ei ollut aikoihin syönyt mitään niin hyvää.
”En muistanut, että teet näin hyvää ruokaa”, hän hymähti Raylle ja piti vain vaivoin jalkansa omalla puolellaan. Hänestä tuntui siltä että hän kuului siihen, vaikka samaan aikaan se tunne pelotti. Ei hän ollut ajatellut parisuhdetta, ei sitten Rayn lähdön jälkeen, ja nyt hän oli taas ajautumassa sitä kohti.

Raiden hymähti ja kohautti olkiaan. Ei se nyt niin ihmeellistä ollut, mutta oli pakko osata ruoanlaitto, jos mieli pitää pojan ja itsensä hengissä.
"Kiitos. Ei se nyt niin ihmeellistä oo mut hyvä jos kelpaa." Ray taisteli saman asian kanssa, pitääkseen jalkansa omalla puolellaan pöytää. Ei hän halunnut saman päivän aikana kokeilla aivan liikaa rajojaan tai siis, Alexin rajoja hänen suhteensa.

”Älä vähättele itseäsi”, Alex naurahti ja jäi nauttimaan ruuasta hetkeksi. Oli omituista olla siellä syömässä, ihan kuin he eivät olisi olleet erossa ollenkaan silti olivat. Hän ei vieläkään tiennyt saattoiko luottaa siihen, ettei Ray vain yllättäen karkaisi, mutta ehkä joskus piti vain ottaa riskejä.
”Joko alat kohta olla siinä vaiheessa että alat pitää tunteja?” Alex kysyi Raideniltä viimeistellessään lautastaan tyhjäksi.

Vanhempi nautti siitä perheen ruokahetkestä. Benjamin karkasi syötyään leikkimään.
"Olen, ensi viikolla pitäisi aloittaa. Ensi viikonlopulle on molemmille päiville varattu useamman tunnin maastolenkit. Olen täpinöissäni."

”Hienoa. Sitten kun tilanne rauhoittuu ja saadaan aikataulut sopimaan, lähden joskus mukaan”, Alex uhosi ja kaapi lautasen tyhjäksi. Hän tunsi vatsansa paisuneen eikä häneen mahtuisi enää yhtään enempää.
”Kiitos ruuasta. Voin tiskata”, hän tarjoutui vilkaisten ympärilleen. Jos siellä olisikin tiskikone, voisi hän sentään sen täyttää.

"Lähde ihmeessä." Ray myönnytti hymyillen. Hän huokaisi itse kun oli täynnä ja vilkaisi Alexia.
"Ei tarvi, laitat ne vaan koneeseen... Haluutko ottaa vähän tätä itelles? Tässä on meille vielä huomisellekin ja siltikin liikaa."

Alex nyökkäsi ja lastasi tiskikoneeseen sekä omat astiansa että muiden kun nuo olivat valmiit.
”No jos sulla sitä on niin toki”, hän hymähti onnellisena siitä, ettei ainakaan heti tarvitsisi miettiä mitä söisi. Hän täytti vielä lasinsa vedellä ja istuutui takaisin pöytään.
”Söin liikaa, nyt väsyttää.”

"On, tosiaankin." Raiden kaivoi kaapista muovikipon ja laittoi toiselle sinne varmaan kahden aterian annoksen lasagnea.
"Noin, laitan sen kaappiin. Älä unohda sitä." Hän hymähti ja istui alas.
"Mmm, mulla on onneksi parin tunnin lepo ennen kuin hevoset pitää hakea sisään ja ruokkia."

Alex toivoi muistavansa ruuan mukaansa, sillä se helpottaisi hänen elämäänsä kyllä paljon. Eipä ainakaan tarvitsisi käydä kaupassa. Hän naputteli sormillaan pöydän pintaa.
”Miten ehdit ikinä liikuttaa ne kaikki?” Hän kysyi unohtaen, että hänellä itselläänkin oli työn alla kymmenkunta hevosta. Sentään hänellä aika ei kulunut karsinoiden siivoamiseen tai muihin tallihommiin.

"Ihan hyvin." Hän hymähti, miettien miten sen selittäisi.
"Bowia ei tarvitse kuitenkaan ratsastaa, sen kanssa tulee tehtyä muuta ja sen ehdoilla, melko pienissä pätkissä. Eli ei mulla ole kuin neljä hevosta, eikä kaikkien tarvitse liikkua joka päivä. Mutta kyllä mä ainakin kaks kolme hevosta ratsastan päivittäin. onneksi alkaa tunnit, ei tarvitse stressata siitä."

Ehkä Raiden tiesi, mitä teki. Olihan tuolla tulossa apua tuntien merkeissä, vaikka toki se vei miehen omaakin aikaa. Eipä ainakaan tarvitsisi enää itse liikuttaa päivittäin kaikkia.
”Tuntuu että mulla on kädet täynnä töiden takia. Arizona-parka, sekin on jäänyt niin vähälle huomiolle. Sitä vuokrasi yksi tyttö tuossa vähän aikaa, mutta sekin loppui. Pitäisi kai tarjota sitä jollekin ylläpitoon kun en nyt varsinaisesti tarvitse sitä kun elokuva työllistää niin paljon”, Alex kertoi hieman murheellisena. Arizona oli hänelle rakas eikä hän ikipäivänä voisi myydä sitä kuten oli tehnyt Poppylle. Ehkä hänen vain täytyisi löytää sille aikaa. Harmi, että Rosings Park oli paikkana myös kallis pitää hevosta, eikä tuntunut hyvältä seisottaa hyvää harrasteratsua niin stressaavassa ympäristössä kun kerkesi tuskin ratsastaa sitä.

Hän mietti hetken toisen sanoja Arizonasta. Ruuna oli rento ja helppo ratsu, sopiva aloittelijoille. Hänellä oli tallissa neljä tyhjää paikkaa.
"... Jos se ei tunnu susta pahalta, Arizona vois muuttaa tänne. Sehän on kuitenkin kiltti hevonen, kyllä mä saisin sen tunneilla liikkumaan. Se olis lähellä sua ja halutessas voisit tulla ratsastaan sillä."

Alex nosti katseen Rayn silmiin yllättyneenä. Arizonako muuttaisi tuon talliin?
”Se kuulostais kyllä ihan fiksulta ratkaisulta”, mies nyökytteli edelleen mietteliäänä. Arizona sopisi sinne.
”Jos sulla on tilaa sille, me päästään varmaan johonkin ratkaisuun. Oishan se mulle edullisempi diili kuin Rosings Park ja se sopis tunneillekin tarvittaessa.” Ideahan oli oikeasti hyvä.

Raiden oli pelännyt sen olevan liikaa, kun ehdotti sellaista.
"Jos saisin käyttää Arizonaa tunneilla, en todellakaan pyytäisi isoa rahaa sen asumisesta täällä." Ei se nyt muutenkaan kalliiksi tulisi, mutta nimellinen korvaus hoitoon kuluvasta ajasta, se olisi ihan okei hänelle. Raiden kuitenkin itsekin hyötyisi siitä.
"Se olisi loistava opettamaan alkeita. ja mulla on neljä karsinaa tyhjänä."

Alex hymähti mietteliäänä.
”Miksi ei? Se viihtyisi varmasti mieluummin rauhallisemmassa ympäristössä”, hän vastasi kevyen nyökkäyksen kera. Ainakin hänellä olisi hyvä syy nähdä Raidenia useammin, kun voisi käydä tekosyyn turvin katsomassa hevostaan.
”Eiköhän se ole sillä selvä sitten. Sovin asiat vielä Corinnen kanssa ja ilmoitan kun voisin tuoda sen.”

Raiden nyökkäsi hymyillen. Arizona menisi varmasti jompaan kumpaan tarhalaumaan hyvin.
"No sitä tämä paikka tarjoaa varmasti. Kuollut meininki täällä on Rosingsiin verrattuna. Ja mulla on aikaa rapsutella ja paijailla."

”Mahtuuhan se ryhmätarhaan?” Alex huolehti ruunansa puolesta, varmasti turhaan. Onneksi Arizona oli helppo käsitellä eikä edes sen ruokavalio olisi vaikea toteuttaa. Se tarhasi ryhmässä mutta ei välittänyt jos joskus jäikin yksin eikä sillä ollut edes pahoja tallitapoja.

"Mahtuu, ihan kumpaan se sopeutuu. Ehkä ennemmin laittaisin sen tammojen kanssa, ne ovat kuitenkin kaks ja en tiedä miten Viking suhtautuisi. Turvallisempaa ehkä antaa Arizonalle haaremi." Ray virnisti vinosti. Hyvin se menisi.
"Ja se oli siis vain ehdotus. Ei sinun oikeasti ole pakko tuoda sitä tänne, jos et halua. Onhan Rosingsissa paljon asioita mitä täällä ei ole."

”En olisi itse kehdannut kysyä tai varmaan edes keksinyt moista, mutta se on hyvä idea. Ilmoitat vaan heti jos se on vaivaksi ja keksin jotakin muuta. Yksi vaihtoehtohan olisi myydä se, mutta en halua tehdä niin”, Alex sanoi ja toivoi että Ray oli tosissaan ottamassa Arin sinne. Skeldale House sopisi hänen ruunanrupsukalleen hyvin.
”Sitten kun elokuva on ohitse, minulla on sille aikaa paljon enemmän ja alan varmaan kiertää taas seminaarien parissa. Nyt se on kuitenkin lähinnä vain ylimääräisenä käsissäni eikä saa yhtään niin paljon liikuntaa kuin haluaisin.”

"Siksi ehdotin. Ettet joutuisi antamaan edes ylläpitoon sitä muualle vaan saisit pitää sen lähelläsi ja silmiesi alla." Niin, ne seminaarit. Alex olisi paljon poissa, kun alkaisi kiertää niissä. Siihen onneksi menisi aikaa.
"Lupaan pitää Arista hyvää huolta täällä. Hemmottelen rupsukan piloille."

”Tämä on paras ratkaisu ainakin minun ja Arin kannalta”, Alex nyökkäsi kiitollisena siitä, että Ray oli ehdottanut sitä. Hän ei epäillyt yhtään etteikö kirjava ruuna viihtyisi pienellä tallilla. Raiden hemmottelisi sen piloille, mutta niinhän hänenkin oli tapana tehdä.
”Jos innostut niin saat vaikka kilpailla sillä”, hän ehdotti kevyen virheen kera.

"Ehkä minä pysyn vain täällä omassa pienessä kolossani, mutta pidän tuon mielessäni." Raiden kaivoi jälkiruoaksi ostamansa sorbetin pakastimesta. Vadelma-mangosorbetti kuulosti nyt hyvältä. Hän laittoi Benjaminille pienen pallon molempia, huikaten pojan sitten keittiöön syömään jälkkärinsä.
"Otatko sinä?"

Alex antaisi mielellään Arizonan Rayn käyttöön mutta ei missään nimessä vaatisi paikalta muuta kuin perushoidon. Ehkä joku innostuisi vuokraamaan hevosta siellä, tai se löytäisi paikkansa tuntilaisten suosikkina. Ainahan sitä saattoi toivoa.
”No jos vähäsen”, mies suostui sorbettiin ja tunsi itsensä ajoittain hyödyttömäksi istuessaan siinä. Varmasti Raiden halusi häntä hemmotella, eikä hän pistänyt pahakseen.

Raiden hoitaisi kyllä Arizonan hyvin. Paremmin kuin omansa, koska se ei ollut hänen. Hän laittoi Alexille ja itselleen hieman, laittaen paketin takaisin pakastimeen. Hän ojensi laatikosta vielä Alexille lusikan ja istui syömään jälkkäriään. Jälleen Benjamin kiiruhti leikkimään syötyään. Ray vilkuili välillä Alexia kulmiensa alta, hymyillen hellästi.

Alex nautiskeli virkistävää sorbettiaan luoden Rayhin aivan erityisiä katseita. Hän oli otettu niistä pienistä hellyydenosoituksista, vaikka kyse oli jostakin niin pienestä kuin hellistä katseista ja hymyistä.
”Ehkä voisin taas joku päivä tulla yöksi?” Hän ehdotti varovan virneen kera, nyt kun Benjaminkin oli jo kauempana.

Raidenin silmät nostivat katseensa kokonaan Alexiin kun tuo mainitsi yöksi tulemisesta.
"Miksi et? Totta kai sä voit tulla." Hän sanoi hyvin lempeään sävyyn. Mielellään hän olisi jo nukkunut vaikka tämän yön tuon kainalossa.

Alex hymyili tauotta Raidenille tuon sanojen jälkeen. Hän ei ehkä ajatellut pelkkää nukkumista ehdotuksensa kanssa, mutta kaikesta huolimatta hän yöpyisi joskus mielellään miehen vieressä.
”Ehkä tulenkin.” Joku ilta hän rohkaistuisi.

Raiden mietti hetken, purren huultaan, ennen kuin avasi suunsa.
"Mitä luulet... Voitaisko me joskus mennä johonkin? Siis ihan vaikka elokuviin tai jotain. Voisin pyytää Evelynin vahtimaan Benjaminia niin että saatais olla kaksin myös kun tullaan takaisin." Joskis olisi ihanaa palata treffeiltä ilman että seuraavana aamuna tarvitsisi hoitaa lasta.

Alexin hymy ei hyytynyt ollenkaan. Hänestä idea kuulosti hyvältä.
”Totta kai, mennään vaan. Kuulostaa ihanalta”, hän vastasi aidosti onnellisena kysymyksestä. Ei hän ollut valmis vielä käsi kädessä kävelemään mutta tuskin toinen sitä odottikaan. Olisi kuitenkin mukava tehdä yhdessä jotakin, välillä myös ilman Benjaminia. Hän ymmärsi pojan kuuluvan tiiviisti miehen elämään ja hyväksyi sen täysin. Joskus kahden olo tuntui vain paremmalta.
”Koska sopisi?”

Samaa Raidenkin ajatteli. Poika oli osa elämää jota hän ei voisi työntää piiloon Alexia varten aina, mutta joskus hän halusi tehdä niin, ihan itsensäkin takia.
"Jos kerrot mulle koska sulle sopis ja kysyn Evelyniltä käykö sille."

”Koska vaan. Tai siis, sovitusti mikä ilta tahansa. Olen käynyt tallilla lähes joka päivä mutta kyllä kai minullekin vapaapäiviä kuuluu tarvittaessa”, Alex hymähti ja oli mielessään onnessaan vapaista työajoistaan. Hänellä oli vain harvoin jotakin sovittua tiettyyn kellonaikaan ja muuten hänellä oli vapaat kädet hevosten kanssa.
”Kysy Evelyniltä.”

"Okei. Mä kysyn siltä koska sille sopis. Onko sulla toivetta mitä tehtäs? Keilaamaan, minigolfaamaan, leffaan?" Hänei halunnut päättää asioita oikein vaan odotti toiselta mielipidettä Mieli teki niin sanotusti treffeille toisen kanssa.

”En ole käynyt missään ulkona aikoihin. Keilaamaan?” Alex ehdotti. He ehtisivät kyllä tehdä sen kaiken vielä joskus. Ehkä oli hyvä aloittaa jostakin. Toivottavasti Ray tiesi, mistä he löytäisivät keilahallin.
”Älä kerro Benjaminille, hän innostuu vielä lähtemään mukaan.”

Natsilepakko: Ray nyökkäsi, hän lähtisi mielellään keilaamaan. Kai Newcastlessa keilahalli oli, hän ainakin oletti olevan. Miksei olisi ollut? Hän huokaisi hiljaa ja nyökkäsi.
"En todellakaan. Ehkä harhautan häntä maastolenkillä."

”Hyvä idea”, Alex naurahti ja nousi laittaakseen jälkiruokakulhotkin tiskikoneeseen. Hän nojautui keittiötasoon ja katseli toista hymyn kera.
”Joko haluat minusta eroon?” Hän kysyi virnistäen vaikka tiesi, että tuskin halusi. Ei hän vain halunnut olla isän ja pojan yhteisten askareiden tiellä.

Ray naurahti, päätään pudistellen. Benjamin kolisteli omassa huoneessaan, joten hän asteli toisen vierelle ja laski käden tuon lantiolle.
"En halua."

Alex räpäytti silmiään ja pidätteli hymyään, kun Ray asteli lähemmäs. Hänen oli hankala hillitä itseään kun toinen tuli niin lähelle, mutta se oli kuitenkin enemmän kuin toivottua. Mies vilkaisi automaattisesti Benjaminin huoneen suuntaan, mutta laski kätensä Raidenin käsivarrelle ja hiveli sitä hiljaa. Ehkä heille suotiin hetken kahdenkeskinen hetki.

Kyllä he saisivat nyt hetken olla ihan kaksin, poika keskittyi niin kovin leikkeihinsä. Hän hymyili toiselle, sanomatta tai tekemättä sen enempää. Se läheisyys riitti hänelle.

Alex hymyili takaisin ja siirsi kätensä miehen kyljelle painautuen lähemmäs. Hän kuljetti sormiaan pitkin toisen vaattein verhottua vartaloa keskittyen hetkeksi vain siihen katseeseen. Miten jo jokin sellainen saattoi tuntua niin ihanalta?

Raiden hymähti, painaen päänsä pidempää vasten. Siinä oli hyvä ja turvallinen olo. Hän halusi ainakin uskoa ette Alex karkaisi mihinkään, että hän saisi kyllä olla rauhassa. Tuntui vain niin oudolta olla siinä. Niin oudolta, lähinnä kun siitä oli ollut niin kauan poissa. Peukalo siveli hellästi toisen lantiota.

Se ikävä, jota Alex oli tuntenut heidän ollessaan erossa toisistaan, tuntui vain vahvistavan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota hän tunsi ollessaan nyt siinä lähellä. Hän painoi hellästi suukon mustapunaisiin hiuksiin ja hymyili itsekseen hölmösti.
”Olet ihana”, hän mutisi hiljaa vetäen sisäänsä tuttua tuoksua.

Miestä ei huvittanut siirtyä mihinkään, vaikka sohvalla olisi voinut olla mukavampaa halailla. Tiukasti tuota halattuaan hän hymyili hieman.
"Itse olet." Alex oli ihana ja kärsivällinen. Toisin kuin hän joka oli jo lyhyen ajan sisällä onnistunut huutamaan ja itkemään.

Alex yritti parhaansa keskittyä vain siihen euforiseen oloon mitä toisen lähellä olo aiheutti. Hänen onnistui kuitenkin eksyä ajatuksineen vähän hämärille sivukujille, Raidenin yllättävään lähtöön, yhdessä vietettyyn yöhön, niihin aiempiin, epäilyksiin siitä uskaltaisiko hän koskaan kertoa suhteesta kenellekään, jos siitä nyt mitään alun perinkään tulisi.

Raidenia ei haittaisi olla piilossa toisen. Olisihan se raskasta, mutta ei hän voisi odottaa sen olevan helppoa. Onneksi edes entinen jockey sai pidettyä päänsä tyhjänä kaikista ajatuksista.

Alex silitteli hiljakseen toisen kehoa kuin muistellen jokaista kohtaa uudelleen. Ei hän epäsiveäksi mennyt, eihän hän ikinä, kunhan vähän nautti siitä että toinen oli lähellä. Hän oli ehtinyt jo unohtaa, miltä toisen ihmisen kehosta huokuva lämpö tuntui.

Raiden vilkaisi toista, vino hymy huulillaan.
"Pitäskö mennä vaikka sohvalle istuun?" Olisi se järkevämpää kuin seisoa keskellä keittiötä halailemassa.

Alex naurahti pienesti miehen sanoille ja nyökkäsi. Niin, voisihan se olla fiksumpaa. Oikeastaan hänen voisi olla järkevää jo lähteä ennen kuin ehtisi liikaa tottua siihen, mutta milloin hän nyt olisi ollut järkevä.

Ray meni edeltä ja istui alas tummalle, hiukan kulahtaneelle nahkasohvalle. Alexin istuuduttua hän hivuttautui varovasti kainaloon, silitellen tuon kylkeä tyytyväisenä. Siinä oli hyvä olla. Tuli mieleen ne ensimmäiset, varovaiset suudelmat.

Alex istui Rayn viereen eikä valittanut, kun tuo hivuttautui lähemmäs. Hän nosti kätensä miehen harteille ja rutisti tuota hellästi itseään vasten. Benjaminin läsnäolo tuntui epämukavan voimakkaasti, mutta kai Ray tiesi mitä teki. Hän ei halunnut aiheuttaa poikaparalle tunnetta, että hän oli viemässä tuolta isän huomion kokonaan.

Raiden vietti poikansakin kanssa paljon aikaa. He kuulisivat jos poika olisivat tulossa alakertaan, joten ei ollut pelättävää sen suhteen. Vanhempi painoi päänsä Alexin olkaa vasten, syvään huokaisten, selvästi rentoutuneena. Ei edes huvittanut puhua, ettei kaikki menisi pilalle.

Hiljaisuus tuntui kotoisalta ja hyvältä, joten Alex ei nähnyt syytä rikkoa sitä. Hän kiersi varovasti toisen kätensä halaamaan Rayta ja silitteli miehen käsivartta ajatuksissaan. Hän sulki jopa silmänsä hetkeksi. Se tuntui ansaitulta hetkeltä kahden kaiken sen epämukavan draaman jälkeen, mitä toisen lähtö ja paluu oli heidän välilleen aiheuttanut.

Raiden rentoutui täysin siinä sylissä. Hänen silmänsä valuivat vahingossa kiinni. Mielessä pyörivät monet asiat, mutta yksikään niistä ei ollut ahdistava. Hän halusi keskittyä nyt hyviin asioihin.

Väsymys alkoi painaa entisestään, mutta Alex yritti pitää itsensä hereillä. Ei olisi turvallista ajaa kotiin puoliunessa. Hän pakotti silmänsä auki ennen kuin nukahtaisi ja keskittyi sen sijaan silittelemään sylissään olevaa miestä.  Hänen pitäisi varmaan kohta lähteä. Joku päivä hän oikeasti ottaisi yökamat sekä tallivaatteet seuraavalle päivälle ja tulisi yöksi kunnolla, ei vain baari-illan jälkeisessä hurmoksessa.

Raiden olisi todella iloinen sellaisesta, etenkin jos se olisi yllätys. Raiden avasi silmiään ja ynähti tyytymättömästi.
"... Mitä jos mä en halua nousta tästä tekemään iltatallia?"

Alex naurahti hiljaa toisen sanoille. Hän taputti miehen olkaa.
”Mitä jos mä teen sen sun kanssa ennen kun on lähdettävä?” Hän ehdotti kompromissiksi hymyillen.

Ray katsoi toista miltein silmät onnesta kiiluen.
"Oikeesti? Ei sun tarvi, teet muutenkin niin paljon töitä. Ei sun tarvi täälläkin vielä raataa." Raataminen olie hkä väärä ilmaisu kuuden hevosen ottamiseksi sisälle ja ruokien antamisesta.

”Koska hevosten talliin taluttaminen on niin raskasta”, Alex hymähti kulmaansa kohottaen. Hän ei tiennyt mihin karsinaan kukakin tarkalleen ottaen menisi, mutta eiköhän se selviäisi. Todennäköisesti Bowia lukuunottamatta kaikki kestäisivät senkin jos hän ei ihan olisi kartalla.
”Anna mä autan. Mitä muutakaan mä tekisin?”

Ja karsinoissa oli nimikyltit. Ray oli saanut ne eilen paikoilleen.
"Onhan se. Pitää heittää heinät ja valmiiksi laitetut rehutkin." Hän naurahti hiljaa ja silitteli toisen poskea hellästi. Raiden nousi kunnolla istumaan ja venytteli, hymyillen hellästi.
"Hyvä on. Otetaan se vaikka palkkana kokkauksista."

Alex pyöritteli päätään. Varmasti iltatallin teko otti joskus pannuun kun sitä oli tehnyt aikansa joka päivä, mutta ei se niin kamalasti vaatinut. Hän selviäisi siitä itsekin jos Ray tahtoisi jäädä sisälle mutta arveli että se sujuisi paremmin yhdessä kun hän ei tuntenut hevosia tai tiloja melkein ollenkaan.
”Sopii hyvin”, hän hymähti ja nousi tarjoten kättään toiselle.

Se oli vain ärsyttävää, kun siinä oli niin hyvä olla. Hän nousi toisen avustamana ylös, astellen portaiden alapäähän.
"Hei, Benji! Meen tekemään iltatallin. Huuda ovelta jos on hätä, jooko kulta?" Hänen pitäisi ostaa pojalleen puhelin, jolla tuo voisi soittaa kun hän oli tallissa. Raiden veti eteisessä farkut jalastaan ja nappasi naulasta tallihousut, kiskoen ne jalkaansa. Tallikengät jalkaan ja takki päälle.
"Tarvitko jotain lainaksi, kengät tai takin?"

Alex vilkaisi omia vaatteitaan. Niin, hän oli laittanut päälle kerrankin jotakin siistiä. Mies päätyi kuitenkin pudistelemaan päätään ja veti siistit nahkanilkkurit jalkaansa. Kyllä ne yhden tallin kestäisivät. Hän veti takin päälleen ja suuntasi ulos toisen miehen perästä.
”Katotaan tunnistanko mä sun hevosia.. vai jaanko niille ruuat?”

Raiden ei väittänyt vastaan. Hän vilkaisi toista olkansa yli, hymyillen.
"Haetaan tammat ensin sisällä, eli Froya ja Nydel." Mies heitti toiselle riimunarun ja asteli tallin vieressä vasemmallapuolella olevalle tarhalle. Siellä oli kaksi vuonohevostammaa, joista toisen harja oli pysty ja toisella pitkä. Se pitäisi leikata...
"Nydel on toi jolla on lyhyt harja. Froyalla on yleensä shakkikuvio harjassa mut nyt se on venähtänyt. Niin ja selkeänä erona, Nydelillä on lila riimu." Hän nappasi nuoremman tamman kiinni, lähtien taluttamaan sitä kohti tallia.

Alex kuunteli ohjeet ja tarttui tarjottuun riimunaruun. Hän seurasi tammatarhalle ja vilkaisi hevosten erot nopeasti ennen kuin tarttui omansa riimuun ja kiinnitti narun siihen. Ponimainen olemus oli todella hellyttävä ja hän rapsuttikin tamman päätä ennen kuin lähti toisen perästä tallia kohti. Hän käänsi hevosen oikeaan karsinaan ja sulki karsinan oven riisuttuaan siltä riimun. Hän vilkaisi vielä mihin toinen oli hevosensa vienyt, jotta pysyisi perillä siitä, kuka oli kuka ja missä ne asuivat.
”Mihin karsinaan ajattelit Arizonan?” Hän kysyi muistaessaan, että se tulisi mahdollisesti tarhaamaan tammakaksikon kanssa.

Nydel asui oven vieressä ja hän vilkaisi tamman vieressä olevaa tyhjää karsinaa.
"Nydelin viereen. Se tulee toimeen kenen tahansa kanssa ja sen vieressä on vielä tyhjää. Froya pitää asuttaa tuolla keskellä, jotta se näkee kaiken mitä tapahtuu. Ihme pirttihirmu ja asuntolakyylä." Mies naurahti ja päästi norjalaisen irti käytävällä. Nydel käveli tyynesti karsinaansa ja hän sulki oven tamman perästä.

Alex vilkaisi karsinarivistöä ja hymyili ajatellessaan kirjavan ruunansa sinne. Se olisi Arizonalle ihana koti.
”Froya kuulostaa persoonalliselta”, hän naurahti ja rapsutti hevosta kaltereiden välistä.
”Arizona sopii tänne hyvin.”

"Se on ihan hirveä kyylä Aivan kuin se haluaisi pitää tämän nuorisoni kurissa ja nuhteessa." Raiden lähti tallista ulos kohti Bowin tarhaa. Se pitäisi tuoda nyt.
"Pysy pois alta, jooko." Raiden veti portin auki, täysiverisen rynnäten siitä samantien ulos. Musta tämmä pysähtyi pöhisemään portin toiselle puolelle, viskoen päätään. Lyhyt mies sen vierellä jutteli rauhoittavasti, talutellen tamman rauhalliseksi ennen tallin ovia. Tallin ovista tamma ryntäsi pää korkealla ja karsinaan asti päsätyään pomppi kevyesti pystyyn. Raiden sulki oven ja nojasi siihen, hieroen kylkeään.
"Helvetti.."

Alex tiesi pysyä poissa jaloista laitakauhuisen Bown ollessa kyseessä. Hän tuli kuitenkin pihalle ja jäi näkyvälle paikalle, jotta hevonen ei vahingossakaan pelästyisi nähdessään hänet yllättäen. Hän varmisti katseellaan oven olevan auki eikä sitten voinut kuin seurata kaoottisen tapahtuman läpi. Hän seurasi talliin ja pudisteli päätään Raylle. Täysiverinen vaikutti ihan toivottomalta, mutta kai mies tiesi mitä teki. Sellaiseen saisi helposti käytettyä kaikki päivät, mutta kun siinä sivussa piti pyörittää tallia ja perhettä… Hän ei ollut yhtään niin varma, että siitä saisi täysipäistä.
”Sattuiko?” Alex kysyi vilkaistuaan Rayn hierovan kylkeään.

Raiden oli saanut ovessa olevasta loimitangosta osuvaa. Ei hän voisi tammaa syyttää, se ei ollut asunut hänen luonaan vielä kauan. Koppiinhan se oli saatu vain rauhoitettuna kun tamma oli tuotu tänne.
"Ääh, se vaan ryntäs vauhdilla. Ja älä sano sanaakaan, tiedän että se on kauhea. En voi syyttää."

Alex hymyili myötätuntoisesti. Ei hän sanonut poikkinaista sanaa hevosesta, vaikka niin saattoi ajatellakin. Hän tiesi tasan tarkkaan että Ray tiesi mitä teki ja arveli että vielä joku päivä täysiverinen voisi olla ihan esittelykelpoinen kotikentällä. Benjaminin talutettavaksi siitä tuskin koskaan olisi arvaamattomuuden vuoksi.
”Kunhan et hajota itteäs sen kanssa”, hän huolehti ja kosketti miehen olkaa.
”Jos haluat, selviän kyllä loppujen kanssa.”

Ei, ei todellakaan ikinä lasten käsiin. Hän halusi siitä vain itselleen hevosen. Jalka oli parantunut loistavasti, mutta pää ei niinkään. Mies puuskahti ja pudisteli päätään.
"höh. mä pärjään kyllä." Hän suoristautui ja lähti kohti poikamiesboksiksi kutsumaansa tarhaan. Hän otti Vikingin kiinni. Orilla oli myös lyhyt harja, Olafin harjan hän oli antsnut kasvaa pitkäksi.
"Ota Bob kiinni. Olaf kävelee perässä ilman taluttajaakin. Ja varo, se poni on piru aikuisten kanssa."

Alex pyöritteli päätään salaa seuratessaan Raidenia toiselle tarhalle. Sisukas mies oli, jos ei muuta. Hän lähti riimunaru kädessään kohti pientä ponia, jonka ei osannut oikeasti olettaa temppuilevan. Kun se sitten karautti pientä huvittavaa ponilaukkaa karkuun, hän vain nauroi ja seurasi perästä. Selvästi se vain pelleili, sillä vauhti riitti juuri pitämään välimatkaa niin ettei Alex saanut sitä kiinni. Hän päätyi loikkaamaan ponin yllätykseksi toiselta puolen riimuun kiinni kun se odotti ja sai sen narun päähän. Pöllämystynyt poni katseli häntä epäluuloisena, kun hän päätti taluttaa sen nätisti talliin.

Uhkarohkea ja typerä. Hän ei vain halunnut antaa tammalle tappotuomiota heti. Se oli ansainnut tilaisuutensa, itselleen sopivassa ympäristössä ja ymmärtäväisen ihmisen kanssa. Mies katseli ponin temppuilua, nauraen. Bob ei myöskään aikonut tulla kiltisti talliin. Se pukitteli taluttaessa, näykki hihansuita ja takin helmaa kiusatakseen. Kun kaikki olivat karsinassa, Raiden haki heinäpaalin yhdestä tyhjästä karsinasta.
"Ai helvetti..." Mies ähkäisi ja taipui osittain kaksin kerroin.

Alex nauroi shetlanninponin pukeille ja väisteli taidokkaasti näykkäyksiä vaikka takki saikin osumaa. Samapa tuo, ei hän ollut niin kiintynyt vaatteisiinsa. Hän sai pelleilevän ponin urheasti karsinaansa ja ehti sopivasti ripustaa riimun ja narun paikalleen kun kuuli hälyttävää kiroamista Raidenin suunnalta.
”Mikä tuli?” Hän kysyi harppoessaan miehen luo ja kumartuessaan tuon puoleen.

Raiden irvisti ja nojasi paaliin toisella kädellään. Ei nyt, ei murtuneita kylkiluita nyt.
"Nostin paalia ja nyt sattuu helvetisti kylkeen. Se menee kyllä ohi, haen vaan kottarit että saan kuskattua niitä."

”Raiden”, Alex sanoi painokkaaseen sävyyn. Hän ei antaisi toisen teloa itseään yhtään enempää.
”Paljonko laitan heiniä?” Hän kysyi ja tarttui heinäpaaliin kuin vanha tekijä. Ei sen takia mitään kottikärryjä tarvittu.

Hän luovutti sen painokkaan äänensävyn edessä. Helvetti.
"... Bobille kaks siivua, vuonoille aina paali puoliksi ja ja Bowille koko paali."

Alex vei tottuneesti heinät ohjeistuksen mukaan hevosille. Vaikka hän ei Rosings Parkissa hevosiaan ruokkinutkaan, oli se ollut hänen arkeaan jo niin kauan ettei se ollut mikään ongelma.
”Ja sä et tolla kyljellä kyllä tee yhtään tallihommia.” Alex tulisi vaikka itse tekemään aamu- ja iltatallit puhumattakaan hevosten liikutuksesta ja karsinoiden siivoamisesta, jos se siitä oli kiinni.

"Alex. Mun on pakko vai Benjaminko ne tekee?" Lääkäriin olisi kyllä mentävä. Helvetin Bow.
"Niillä on ämpärit reharissa, niissä on nimet. Kaadat vaan sisällöt sinne."

”Mä sanoin ei. Käyt ainakin lääkärissä ton kyljen kanssa.” Alex tiesi miten vaikea olisi jättää talli jonkun toisen hoitoon ja itse jäädä sairaslomalle, mutta turha itseään oli rikkoa enempää. Ei sillä, että Raysta olisi mitään tekemäänkään jos mieheltä oli kylkiluu katki tai jotain vastaavaa. Hän haki ämpäreitä rehuhuoneesta ja latoi ne asiallisesti oikeille hevosille.
”Hoidan vaikka itse sun tallit sen aikaa, jos et luota tätä kenenkään muun käsiin.”

"Mä käyn, heti huomenna." Hän voisi käydä terveyskeskuksen lääkärillä samalla kun veisi pojan tarhaan. Kyllä se siitä, auttaisi vielä. Raiden huokaisi syvään ja irvisteli itsekseen. Kasvoilla kävi hätääntynyt ilme.
"Ei! Et todellakaan, sulla on töitä ihan tarpeeksi. Et todellakaan tule tänne rääkkäämään itseäsi vielä. Mä löydän kyllä jonkun." Ihan kuin helpolla löytyisi joku, joka voisi käsitella Bowia.

Alex kohotti kulmaansa epäillen. Hän ei tietenkään olisi Raiden, eikä tallin hoito onnistuisi häneltä ihan noin vain, mutta hän tiesi voivansa tehdä sen. Omien töidensäkin ohella.
”Kuka tekee huomisen aamutallin?” Hän kysyi haastavasti arvellen, että ehkä Raylla sitten oli tähän vastaus, kun kerran hänen apunsa ei kelvannut. Mieshän itse ei voisi kuvitellakaan ryhtyvänsä siihen.

Raiden meni vaikeaksi ja irvisti.
"... En tiedä." Ei hänellä ollut täällä ketään. Ehkä Evelyn? Ei hän tiennyt, kaikilla oli niin kiire. Ei hän saisi mistään apua, helvetti.
"En tarkoita ettei apusi kelpaisi. Hukut muutenki töihis.

Alex huokaisi. Hän nojautui karsinan seinään ja katseli pää kallellaan Rayta. Aikamoisen suon tuo itselleen siinä rakensi.
”Minun on aina mahdollista tehdä lyhyempää päivää. Hevoset liikkuvat tallityöntekijöiden toimesta ja riittää kun käyn kääntymässä. Sinä sen sijaan et tolla kyljellä taluta yhtään hevosta saati sitten siivoa karsinoita.”

"Tiedän." Mies totesi hyvin luovuttaneeseen sävyyn. Hän ei tiennyt mitä voisi sanoa tai tehdä. Hänen pitäisi vain luovuttaa.
"Hyvä on. Mut sä et kyllä maksa mulle sitten mitän Arizonan asumisesta ekaan kuukauteen tai kahteen."

Alex ei aikonut tapella puolikuntoisen kanssa enää kun oli saanut tuon myöntämään, ettei tallin hoitaminen yksin onnistuisi.
”Sovittu. Saat olla mukana pari päivää että opin tavoille. Ja toivoa ettei toi sun kauhukakaras pistä mua sairaalaan”, hän sanoi nyt jo virnistäen Bowin suuntaan. Ray tulisi kyllä kuntoon ajallaan, hevosten kanssa aina sattui ja tapahtui, mutta niistä selvittiin.
”Tiedät paremmin lääkärissä käytyäsi, mutta näillä näkymin vedän myös sopimasi vaellukset?” Alex kysyi nostaen kulmaansa. Vieraassa maastossa vierailla hevosilla. Se kuulosti.. lupaavalta.

"Mä tosiaan toivon." Raiden irvisti. Ne vaellukset. Ei helvetti.
"Ei se... Helvetti. Onneks ne on vaan pidempiä maastoja. Ja siis, Viking on sulle sopiva hevonen. Se testaa, mutta saat sen kyllä kuriin."

”Enemmän mä epäilen että eksyn sun maastoihis”, Alex hymähti jo nyt aavistuksen stressaantuneena ajatuksesta. Voisihan hän käydä katsomassa reitin etukäteen karttaohjelma löytyi jopa hänen puhelimestaan. Kun vain tietäisi, missä Ray haluaisi kierrättää porukkaa. Hän alkoi jo heti valikoida Rosings Parkin hevosista ne jotka hänen olisi pidettävä tarkasti omassa koulutuksessaan senkin aikaa. Hänellä ei onneksi ollut päivittäistä pakotetta liikuttaa hevosia, vaan ne saivat liikutuksen muutenkin ja hänelle jäi vain elokuvaan kouluttaminen.

"Mä oon merkinny reitin semmosilla... Noh, mä näytän sisällä millä. Ne on ihan maastoretket laavulle, siellä makkaran paistoa ja takasin, neljä tuntia siihen menee yhteensä." Raiden selitti. Eli Alex kyllä pärjäisi kun seuraisi merkkejä. Kai. Helvetti, pitäisikö ne sittenkin perua?
"Tää tuli niin paskaan saumaan, helvetin helvetti..."

Alex astui lähemmäs ja laski kätensä hellästi toisen olalle. Hän etsi miehen katsetta ja hymyili rohkaisevasti.
”Kyllä tää selviää. En mä ole ensimmäistä kertaa vaellusta vetämässä. Mä hoidan kyllä.” Ei hän tiennyt miksi niin avoimesti tarjosi omaa apuaan, kun tiesi että oli kiire muutenkin. Hänen kuitenkin kävi sääliksi Rayta eikä hän missään nimessä halunnut että tuo rikkoisi itseään lisää. Mitä paremmin mies saisi lepoa, sitä nopeammin tuo toipuisi.

Mies nyökkäsi ja katseli toista surkeana.
"Mä voin peruuttaakin ne, kyllä ihmiset ymmärtää jos sanon hajonneeni. Ei ne oleta että pientallin omistaja löytää tuuraajan yhtäkkiä. Se riittää jo että autat tallien kanssa. Se on jo enemmän kuin haluisin sulta pyytää." Miten hän pärjäisi lapsen kanssa, voi apua.

”Mitä turhia, kyllä mä ne voin vetää”, Alex nyökkäsi varmana ja puristi Rayn olkaa. Kaikki tuntui raskaalta nyt kun se tuli niin yllättäen.
”Voihan olla, että olet jo ihan kunnossa silloin”, hän sanoi vaikka epäili kovasti. Raidenin oireet viittasivat kylkiluun murtumaan, mutta saattoihan se olla myös jotain lievempää.

Saattoihan se olla vain äkkinäisen tärähdyksen tuoma särky ja hän olisi kunnossa, mutta voisi olla myös ettei olisi.
"Mm, voihan se olla joo. Pitää toivoa." Ray mutisi ja vilkaisi tyhjiä ämpäreitä.
"Laitetaan noihin aamuksi uudet rehut ja sitten voidaan sammuttaa valot ja pääset kotiin. Kiitos."

Alex nappasi ämpärit käsiinsä ja kiikutti ne rehuhuoneeseen odottaen seuraavia ohjeita.
”Mihin aikaan haluat minut tänne aamulla?” Hän kysyi miettien mielessään, kuinka aikatauluttaisi kaiken. Ehkä olisi parempi siivota karsinat aamutallin yhteydessä, käydä Rosings Parkissa, palata Skeldale Houseen liikuttamaan hevoset, syödä jossakin välissä ja sitten tehdä iltatalli. Kyllä se aikaa veisi, mutta siitä selviäisi.

"Ei sun tarvi ennen yhdeksää tulla. Ellet halua tulla aikasemmin." Hevoset kestäisivät siihen asti kyllä odottaa.
"Ja ne voi olla huomenna lomapäivällä, ei ne kuole. Ja voinhan mä juoksuttaa niitä."

”Etkä juoksuta”, Alex vastusteli kärkkäästi ja alkoi latoa rehuja ämpäreihin aamuksi.
”Sä hajoat entistä pahemmin jos joku repäsee vähän innokkaammin narun päässä. Mä tulen kahdeksalta”, hän sanoi sävyllä joka ei kaivannut vastaväitteitä. Ei hänellä olisi aamulla kuin aikaa ja hän oli muutenkin tottunut heräämään aikaisin. Ehkä olisi parempi, jos hän todella muuttaisi siksi aikaa Rayn luo - Rosings Park olisi myös lähempänä - mutta ei sellaista kehdannut edes ehdottaa.

Raiden nyökkäsi toiselle ja vilkaisi pihalle.
"Ei sun oo järkeä ajaa edestakas Newcastleen aina yöks. Sä voisit nukkua täälläki, kello on ihan mielettömän paljon kun pääsisit raskaan päivän jälkeen Newcastleen."

Alex katsoi Rayta miettien, oliko mies tosissaan. Kyllä hän ajomatkastakin selviäisi.
”No jos se sopii. Mun täytyy pakata sitten vähän enemmän kamaa mukaan kun tuun aamulla”, hän arveli ja päätti, että hienommat vaatteet saivat samalla jäädä kotiin. Mitä hän niillä tekisi. Tilanne oli muuttunut äkkiä ja hän tajusi, että vaikka kuinka yöpyisi siellä, hänellä menisi monta tuntia töiden ja Rayn tallin kanssa. Onneksi se oli vain väliaikaista.

"Saat toki ajaakin sieltä, mutta ei siinä ole vaan järkeä. Sun vuorokaudestas loppuu tunnit." Hän sanoi hiljaa. Kun rehut oli laitettu, hän sammutti valot tallista ja lukitsi ovet.

”Olet oikeassa, mutta täytyy käydä nyt tämän kerran hakemassa tavaroita ja nukkumassa siellä. Ehkä on myös kohteliasta jättää joku lappu kämppiksille, etteivät ihmettele”, Alex hymähti ja astui ulos tallista Rayn mukana. Hän astui autoaan kohti jääden kuitenkin vielä lähelle.
”Käyt oikeasti lääkärissä”, hän vannotti ja katsoi toista silmiin.
”Mä tulen kahdeksalta. Tai vähän ennen, jos tarjoat kahvit.”

"Mä käyn. Menen huomenna, kun vien pojan hoitoon." Raiden lupasi toiselle, hän toisi vaikka todistuksen käynnistä toiselle, jos mikään muu ei auttaisi.
"Ja tottakai teen sulle kunnon aamupalan. Älä edes mieti muuta. Hölmö."

Alex hymyili kiitollisena. Aamupala kuulosti sellaiselta luksukselta mihin hänellä ei ollut aikaa, saati kiinnostusta tehdä sitä itselleen.
”Voin varmaan jättää sen lasagnenkin tänne, jos kuitenkin olen täällä syömässä huomenna”, hän naurahti ja astui lähemmäs hyvästelläkseen Rayn vaikka halauksella.

"Miten haluat, höpsö." Raiden halasi toista hyvin varoen, suukottaen nopeasti toisen poskea. Olisi outoa kun Alex asuisi täällä ja vielä oudompaa olisi päästää tuo lähtemään sitten taas omille reiteilleen.
"Nähään huomenna."

Alexin halaus oli lämmin ja rakastava. Hän irrottautui hymyillen toisesta ja nosti vielä kättään kun lähti kävelemään autolle.
”Huomiseen. Hyvää yötä”, hän toivotti ja avasi auton ovet istuutuen kuskin paikalle. Hänen ei tehnyt yhtään mieli ajaa kotiin ja käyttää iltaansa pakkaamiseen, vaikka toisaalta ajatus Rayn tallin pitämisestä olikin innostava. Hän heilutti vielä toiselle ajaessaan pihasta ja suunnatessaan illan hämärässä kohti Newcastlea.

Raiden raahautui sisälle hoitamaan Benjaminin kohta nukkumaan. Hän ei saanut yöllä nukutuksi, jokainen kyljen vaihto sattui. Edes särkylääke ei juurikaan auttanut. Aamulla hän teki aamupalaa hieman seitsemän jälkeen, että se olisi valmista kun Alex tulisi. Tällä kertaa ei puuroa, vaan paistettuja munia, paahtoleipää, hilloa.Ja tietenkin kahvia.

Alex ajoi autonsa Skeldale Housen pihaan aamulla varttia vaille kahdeksan. Hän oli ehkä myöhässä aiemmin ajattelemastaan aikataulusta, mutta mikä kiire hänellä oli. Mies oli pakannut reppuun tavarat, mikä arveli tarvitsevansa siellä ja pukeutunut valmiiksi tallivaatteisiin, jotka oli tosin pessyt aiemmin eikä nähnyt ongelmaa osallistua puhutulle aamiaiselle niissä. Hän juoksi ovelle täynnä energiaa ja koputti kokeillen kahvaa varovasti.

Ovi oli auki, juuri sen takia kun hän tiesi Alexin olevan tulossa. Alice viipotti ovelle, haukahtaen pari kertaa. Pian perästä ryntäsi myös Benjamin, kyselemään että mitä Alex teki täällä heti aamusta, oliko tuo menossa kouluttamaan villihevosia ja ties mitä muuta. Ray hymyili kun asteli toista vastaan eteiseen.
"Kolkkaa mut, haluun nukkua kunnolla."

Alex tervehti nopealla rapsutuksella vastaan tulevaa koira potkiessaan kengät jalastaan ja pörrötti sitten Benjaminin hiuksia tuon kysellessä enemmän kuin hän ehti vastata. Mies hymyili Raylle ja mutristi huultaan, kun kuuli tuon valvoneen.
”Voi sinua. Voit levätä päivällä. Et vielä kertonut pojalle?” Hän kysyi hiljaa Benin kysellessä hänen syytään olla siellä taas.

"En sanonut vielä mitään, selitän kun vien pojan tarhaan. Ja niin saan, toivottavasti saan myös tappolääkkeet. En saanut ollenkaan unta, aina kun vaihdoin asentoa niin särki." Hän mutisi hiljaa, huokaisten hiljaa. Oli tämäkin.
"Keittiössä on aamupalaa ja kahvia, tuu syömään."

Alex kurtisti kulmiaan harmissaan kun kuuli Rayn ikävästä yöstä. Hän ymmärsi, että miehen olisi helpompi kertoa tilanteesta lapselle vasta matkalla tarhaan - tuskin Benjamin edes ymmärtäisi muuta kuin sen, että hän nyt asuisi siellä hetken. Sen ikäisillä oli tapana ohittaa kaikki sellaiset asiat olankohautuksella ja jatkaa omia leikkejään. Hän seurasi Rayta keittiöön ja tarjoutui kaatamaan kahvia ennen kuin istuutui pöytään.
”Onpa ihana pitkästä aikaa istua valmiiseen aamiaispöytään”, hän huokaisi ja alkoi kainostelematta kasata aamiaista lautaselleen.

Benjamin tuskin tosiaan edes tajuaisi. Jossakin vaiheessa Raiden selittäisi pojalle, mutta vasta kun he olisivat varmoja väleistään ja asiat olisivat vakiintuneet.
"Totu siihen, hemmottelen sua näin kun en saa tehdä edes omia töitäni."

Alex ei pistäisi pahakseen, jos saisikin joka aamu sellaista hemmottelua. Hän ei vain uskonut että Ray jaksaisi sitä paria päivää kauempaa. Ei häntä haittaisi, kunhan jotakin ruokaa välillä saisi ja osasi hän itsekin ehkä makaronit keittää.
”Odotan sitä”, hän hymähti miehelle voidellessaan herkullisen näköistä leipää hillolla. Miksi hän ei ikinä tehnyt sellaista itselleen, edes vapaapäivinä?
”Tämähän on kuin viiden tähden hotellissa.”

Alex hymyili ja toivoi, että riitti. Hänellä ei ollut tarjota paljoa, mutta hän antoi itsestään sen mitä pystyi. Hän tarvitsi aikaa luottaa täysin, mutta tiesi sen päivän vielä tulevan.
”Ei mitään väliä. Syön mitä vaan”, Alex naurahti ja irrottautui siksi aikaa Raysta että saattoi napata kahvikuppinsa pöydältä.

"Ei kyse ollut siitä vaan että mitä sä haluat? Sen ei tarvi olla lapsiystävällistä. Ben syö kaverillaan." Hän naurahti pehmeästi ja hymyili hellästi.
"Mieti mitä haluat syödä, mä meen herättää Benjaminin." Hän lähti ylös ja tuli alakertaan uninen poika sylissään. Hän istutti Benjaminin pöydän ääreen ja antoi tuolle puuroa ja pienen leivän aamupalaksi.
"Joko keksit?"

Alex istuutui pöydän ääreen ja söi jäähtyneen puuronsa loppuun vähän paremmalla ruokahalulla kuin aiemmin. Hän oli juuri kaatamassa uutta kupillista kahvia kun Ray palasi Benin kanssa. Hän heitti hyvät huomenet uniselle lapselle ja naurahti sitten miehen kysymykselle. Johan tuo nyt halusi häntä miellyttää.
”Haluatko kokata vai haetaanko jotakin?” Hän kysyi ennen kuin antaisi lopullista vastaustaan. Mies oli edelleen vähän sitä vastaan, että toinen ahersi liikaa puolikuntoisena, mutta eihän hänellä ollut siihen nokan koputtamista.

Benjamin hymyili unisesti Alexille.
"Voidaan hakeakin jotain. Mitä sun tekee mieli?" Raidenin puhelin piippasi ja hän otti sen. Benjamin voisi jäädä yöksi kaverillensa, jos halusi. Hän puraisi huultaan ja vastasi myöntävästi. Ihanaa kun joku ajatteli miten yh-isä saattaisi kaivata lapsivapaata.

”Ehkä jotain aasialaista?” Alex tarjosi makustellen vielä mielessään. Hän voisi vaihtaa mielipidettään tallitöiden jälkeen, mutta sillä hetkellä kermainen korma tai punainen curry voisi maistua, siis mikäli hän olisi voinut aamulla sellaisia määriä syödä. Mies vilkaisi toisen tekstiviestin lukua ja ajatukset alkoivat juosta.

Raiden pisti puhelimen taskuunsa ja nyökkäsi. Siitä oli ikuisuus kun hän oli syönyt noutoruokaa tai sitten aasialaista.
"Mmh, joo! Kuulostaa hyvältä, en oo syönyt sellaista ikuisuuteen. Millanen sun aikataulus tänään on?"

”No miten kauan tossa sun tallissas nyt menee”, Alex hymähti.
”Pidän vapaan Rosingsista, ne pärjää siellä hyvin ilman mua ja hevosillakin on ihan uutta energiaa sitten huomenna. Ajattelin että olisin voinut käydä jollain sun hevosista sen vaellusreitin tänään?”

"Ai? Ja voithan sä käydä. Mä haen ruokaa sitten, se odottaa sua kun oot täällä." Raiden vastasi hymyillen. Hän mietti hetken, kenellä Alex voisi mennä.
"Voit mennä kellä tahansa vuonolla. Viking tykkää testata mutta saat sen kyllä kuriin. Se ois ehkä hyvä, voisit mennä sillä kun vedätkin sen vaelluksen sillä."

”Ehkä otan sitten sen. Soitan varmaan tunnin päästä kun olen eksynyt”, Alex naurahti ja vei puurolautasensa tiskikoneeseen jatkaen vielä toisen kahvikupillisensa juontia.
”Tuskin siinä kauaa menee. Menen ihan kohta aamutalliin niin ehdin sitten kanssasi myöhäiselle lounaalle.”

"Ihan rauhassa vaan. Et sä eksy." Raiden lohdutti. Kun Benjamin sai syötyä, hän vei pojan pukeutumaan ja pakkasi tuolle tavarat. Alexin jo lähdettyä maastoihin hän pakkasi pojan autoon ja vei tuon samalla. Raiden oli kaupungissa aivan liian aikaisin, joten hän päätti tehdä jotakin ennen kuulumatonta - antaa aikaa hieman itselleen. Hän kävi vaatekaupassa, kahvilla, ruokakaupassa ja lopulta haki sitä ruokaa. Hän muisteli mistä Alex oli pitänyt, ottaen molemmille omat annokset. Hän palasi kotiin hieman myöhässä, Alex oli aikaisintaan tullut vartti sitten kotiin. Hän kantoi kaiken varovasti sisälle.

Alex kiirehti aamutallin nopeasti. Hän sai hevoset kunnialla ulos niiden syötyä rehunsa ja päätti viedä jopa Vikingin hetkeksi nauttimaan heinistä ja ulkoilmasta siksi aikaa kun siivosi nopeasti karsinat. Hän pääsi varsin nopeasti välttämättömistä hommista ja haki sitten vuonopötkylän tarhasta ja varusti sen maastoon. Hän oli tarkistanut reitin useaan kertaan ja lähti matkaan vailla epäilystä siitä, että ei selviäisi takaisin. Pieni pullero muistutteli välillä, ettei ollut mikään tuntiponi ja milloin se yritti kiskoa löysänäkin roikkuvat ohjat mukaansa ja milloin kääntyä omille teilleen. Alex osasi kuitenkin varautua ja kun he paria tuntia myöhemmin palasivat, olivat he jo täydessä yhteisymmärryksessä siitä, kenen mukaan tanssittiin. Mies riisui hevosen varusteistaan ja vei sen tarhaan ennen kuin jäi siistimään tallia vieden varusteet varustehuoneeseen ja valmistelemalla iltarehut. Hän kuuli Raidenin auton äänen ja kun millään ehti, seurasi miestä sisälle.
”Moi, kuulin kun tulit”, hän huikkasi ovelta riisuessaan päällysvaatteet eteiseen.
”Selvisin hengissä”, Alex muisti lisätä hymyillen kun mietti, miten oli aiemmin epäillyt eksyvänsä.

"Moi." Raiden hymyili toiselle leveästi. Ihana kuulla että tuo oli selvinnyt hengissä.
"Käyttäytykö Viking?" Hän kysyi hymyillen hiljaa.
"Täällä on sitä ruokaa."

”Oikein herrasmiesmäisesti”, Alex vastasi hymyillen ja kipaisi pesemässä kätensä. Hän harkitsi myös vaatteiden vaihtoa, mutta kun edessä olisi vielä tallihommia se tuntui turhalta.
”Ehdin siivota tallinkin, mutta varmaan noita sun muita palleroitakin pitäis liikuttaa”, hän hymähti ja kurkki kiinnostuneena mitä herkkuja Ray oli tuonut.

"Valehtelet tai sitten oot parempi hevoskuiskaaja kuin kuvittelin." Raiden naurahti. Hän työnsi sen curryn ja riisin Alexin puoleen. Itselleen hän oli ottanu nuudelia kanalla ja sienillä. Puhelin piippasi taas, hän vilkaisi viestin ja vastasi siihen.
"Ehdin jopa kierrellä itsekseni kaupungilla. Se oli outoa."

”No, ei sinun kaikkia yksityiskohtia tarvitse tietää”, Alex naurahti kun Ray epäili hänen ja Vikingin yhteistyön sujuvuutta. Olihan se alkuun takkuillut mutta samapa tuo. Hän kävi kiinni tarjottuun curryyn huomaten vasta miten nälkäinen olikaan.
”Ikkunashoppailua, vai?” Alex kohotti kulmaansa hymyillen. Ray taisi olla enemmän nainen kuin hän oli uskonutkaan.

Raiden kohotti kulmiaan. Hän oli enemmän nainen kuin Alex koskaan uskoisi tai välttämättä edes saisi selville.
"No ei nyt ihan niinkään." Hän oli sallinut itselleen yhden tai kaksi uutta vaatetta.

Raiden hymähti.
"Pari vaatetta. Ja pojalle alennuksesta haalari. Taas." Raiden huokaisi. Poika kasvoi kamalaa tahtia.
"saatoin ostaa uudet nahkahousut."

Alex, joka osti vaatteita vain tarpeeseen ja omisti monen mielestä aivan liian suppean vaatekokoelman, hymyili vain. Hän ymmärsi pienen pojan tarvitsevan uusia vaatteita varmasti jatkuvalla syötöllä, mutta että Raidenin. Nahkahousut saivat hänet repeämään täysin.
”Oikeasti? Eikö sulla ole jo sellaiset?” Alex pyöritteli huvittuneena päätään. Ehkä hänenkin pitäisi joskus täydentää vaatekaappiaan, mutta kun vanhat olivat vielä hyviä, vähän nukkaisia ja kuka nyt pienistä rei’istä välitti, niin miksi ihmeessä hän tuhlaisi sellaisiin rahojaan. Lisäksi vaatteiden sovittaminen oli todella tylsää.

Raiden pyöräytti silmiään. Hän oli tavallaan arvannut tämän. Hänellä oli joo nahkahousut, kahdetkin, mutta ei sellaisia.
"On, mutta ei viininpunaisia."

”Viininpunaiset?” Alex kysyi meinaten tukehtua ruokaansa. Hän ei ikimaailmassa olisi voinut kuvitella ostavansa mitään vaatetta viininpunaisena. Ehkä jonkun t-paidan hyvin murretun sävyisenä, mutta ei muuten.

Viininpunainen oli vähän kaunisteltu. Tosiasiassa ne olivat hieman kirkkaamman sävyiset kuin punaviini. Raiden kohotteli kulmaansa toisen reaktioille.
"Oookei, herraseni, mikä on noin hauskaa?"

Alex yritti kerätä itseään ja pudisteli päätään. Niin, ei kai mikään. Hänen teki mieli heittää vitsikkäästi jotain siitä, miten punainen oli tyttöjen väri, mutta hän piti sen itsellään.
”Viininpunaiset nahkahousut. Vain sinä voit ostaa jotakin sellaista”, hän naurahti arvostelematta.

Raidenilla oli myös punaista hiuksissa, joten toisen kannatti pitää se omana tietonaan.
"Miten niin vain minä? Ne on ihan miehille tehty." Alex nurisi. Hän omisti kyllä muutamia naisten paitoja, esimerkiksi, mutta muuten vaatteet olivat ihan omalle sukupuolelle tehdyt.

Se siitä vielä olisi puuttunut, että Ray olisi ostanut nahkahousunsa naisten osastolta.
”En vain tunne ketään muuta. Ne sopivat varmasti hyvin sulle”, hän hymähti ja yritti tarjota sovinnon eleenä vinoa hymyä.

"... Alex. Sä nauroit mun housuille." Raiden sanoi painokkaasti, hymyillen vinosti. Oli siinäkin hänellä mies. Selkäänsä toinen ansaitsisi saada.

Alex pidätteli nauruaan. Eihän hän sellaista.
”Niiden kanssa, en niille”, hän puolustautui hymyillen ja noukki muutaman pöydälle pudonneen riisin suuhunsa.

"Sä naurat sillon mulle. Siis onko mussa sun mielestä jotain huvittavaa?" Hän väkisin mietti, pitäisikö olla aikuisempi tai näyttää enemmän ikäiseltään.

”Sä olet just täydellinen noin”, Alex sanoi lempeästi ja ojensi kättään toista kohti. Ei hän pahalla.

"... Sä et pääse luikertelemaan tästä tolla, kai sä tiedät sen?" Hän naurahti ja keskittyi hetkeksi omaan syömiseensä.

Alex mutristi huultaan.
”Olet ilkeä”, hän marmatti ja katseli Rayta voimatta estellä hymyään.

"En ole. Olen vain realisti. Ilkeää on se, että sä naurat mun nahkahousuille, jotka korostaa mun parhaita puolia." Eli siis timmiä takamusta ja reisiä. Sekä pohkeita.

”Hei, mä en ehtiny ajatella vielä tolta kannalta”, Alex naurahti.
”Saat ostaa niin monet nahkahousut kun haluat. Kunhan et laita mua pukeutumaan niihin.”

"En laita. Oon sanonu, saat näyttää ihan miltä sä tahdot ja tykkään susta silti." Ei hän kokenut että toisen kuuluisi näyttää tietynlaiselta tai samalta kuin hän. Ja olihan Raidenkin aika kesy, siis siihen klubilla verrattuun, näin normaalisti.

”Tiedän”, Alex vastasi hymyn kera. Ei hän odottanutkaan, että Ray häntä alkaisi nahkahousuihin pukemaan - miehen tyyli ei sopisi hänelle ollenkaan. Se ei kuitenkaan estänyt häntä pitämästä siitä, mitä Ray näytti.
”Ne sopii sun tyyliin hyvin. Anteeks kun nauroin.”

"Saat anteeks. Pöljä." Hän naurahti vaisusti ja potkaisi toista hellästi pöydän alla.
"Voin näyttää ne sulle."

”Näytä vaan”, Alex kannusti ja etsi herkullisia kanapaloja currystaan. Oli ihana levätä hetki ja viettää aikaa kahden Rayn kanssa vaikka sitten lounaan merkeissä.

Raiden nousi ylös ja kävi vaihtamassa ne housut jalkaansa. Niitä ei tosiaankaan käytettäisi arkena, sen verran tiukat ja räikeät ne olivat.
"Noh?"

Raidenin lähtiessä sitten heti pukemaan uusia housujaan Alex jäi odottamaan tietämättä mitä odottaa. Viininpunaiset nahkahousut olivat asia joka ei voinut olla naurattamatta häntä. Hän nosti katseen ruuastaan kun kuuli askeleet läheltä ja katseli sitten miestä tiukoissa housuissaan. Herranen aika, hän ei koskaan voisi olla sellaisissa julkisella paikalla - ne eivät niin sopisi hänelle ollenkaan.
”Oot kuuma. Oikeesti”, Alex sanoi hymyillen kierosti katseen hakeutuessa vähän epämääräisille alueille, joita housut kivasti korostivat.

Raiden kääntyi toisen edessä, ihan vain todistaakseen miltä hän näytti näissä vaatteissaan.
"Ai?" Hän virnisti toisen katseen harhailulle.

”Ostit noi taatusti vain mua ajatellen”, Alex virnisti vitsikkäästi. Jos hän olisi ollut mustasukkaista mallia, hän olisi saattanut miettiä kahdesti ennen kuin laskisi Raidenin niissä housuissa julkisille paikoille.

"Joo, tottakai. Aion stripata sulle näissä" Raiden naurahti ja vaihtoi taas ne mukavat collarit jalkaansa. Hölmö Alex oli. Vaikka kyllä hänkin valehtelisi jos väittäisi, etteikö ollut ajatellut hieman myös sitä. Hän halusi näyttää kuitenkin hyvältä toisen silmissä.

Alex nauroi. Hänestä oli hauskaa että he saattoivat edes vitsailla sillä tavalla. Hän antoi toisen vaihtaa housunsa rauhassa ja keskittyi selaamaan puhelintaan ruokaa viimeistellessään.
”Ketäs hevosia tänään pitää vielä liikuttaa?” Hän kysyi vilkaistuaan sähköpostit läpi. Hänelle sateli kutsuja erilaisiin seminaareihin ja muihin hevostapahtumiin, niin paljon että hän nykyisellä työmäärällään sai kieltäytyä suurimmasta osasta.

"Mmmhm... Mitähän siellä nyt on...Olaf. Nydel ja Froya voi olla pari päivää vapaalla ennen maastoa ihan hyvin. Olaf ei voi tai se jatkaa paisumistaan. Bobin voi irtohypyttää jos haluaa, mutta sekin pikkuperkele pärjää kyllä. se liikkui kuitenkin eilen." Raiden niin halusi hevosen selkään ja hoitamaan itse oman tallinsa.
"Haluan jo hoitamaan itse omat hommani. Tulen hulluksi."

Alex pisti mieleensä mainitut nimet. Hän voisi aivan hyvin sinä päivänä liikuttaa useammankin.
”Ehkä voit tulla seuraamaan jos irtohypytän ponisi. Siitä voi tulla ihan hauskaa”, hän naurahti. Hän ei selvästi tullut toimeen pikku-Bobin kanssa, se oli jo selvää, joten saattoi olla että hän hyppisi esteitä enemmän kuin poni.

Kukaan paitsi Benjamin ei tullut toimeen ponin kanssa.
"Ehkä tuunkin." Hän halusi mennä vähän muuallekin kuin olla näiden neljän seinän sisällä.

”Saat jotain tekemistä. Onhan tää tilanne kurja, mutta toivut nopeammin kun maltat levätä”, Alex sanoi myötätuntoisena ja työnsi noutoruokalaatikkoa kauemmas lopetettuaan syömisen. Ehkä pieni lepo sohvalla ja hän voisi palata tallihommiin.

Raiden nyökkäsi. Hän olisi kaivannut monenlaista tekemistä. Sellaista mihin liittyi vain hän, Alex ja sänky. Mutta ei, kylkiluiden piti olla hajalla, edelleen.
"Hmmmmh... Benjamin jää muuten kaverilleen yökylään." Hän ajatteli ilmoittaa sen mahdollisimman tavallisesti, aivan kuin olisi normaalia että he saivat olla kaksin.

Alex nyökkäsi kun kuuli Benin olevan yön poissa. Hän ymmärsi hyvin, että se tarkoitti heidän olevan kaksin. Hän ei sen sijaan ollut ihan varma, mitä siitä voisi tulla, sillä heidän piti edetä rauhassa ja Ray oli toipilas. Ainakin he voisivat keskustella ilman että tarvitsisi miettiä kuuliko poika jotain väärää. Mies taitteli laatikon kiinni ja nousi laittaakseen ylijääneen ruuan jääkaappiin. Hän tarjoutui myös siivoamaan Raidenin ruuantähteet pois.
”Mitäs sanoisit, jos mentäisiin tohon sohvalle?”

Niin. Ainakin se takaisi rauhan puhua ja makoilla sohvalla miten halusi. Hän antoi toisen siivota, Alexin kanssa asiasta vänkääminen oli turhaa. Varovasti hän istui sohvalle. Jostain syystä Ray ei voinut liiemmin lysähtää.

Alex lysähti Raynkin edestä. Hän kävi sohvalle makaamaan laskien päänsä Rayn syliin ja antaen jalkojensa valua yli käsinojasta. Hän hymyili muikeasti toiselle ja etsi tuon käden omaansa.

Vanhempi silitteli Alexin vaaleampia hiuksia hymyillen. Ihana tuo oli. Niin mielettömän ihana. Raiden otti toista kädestä ja nojasi päänsä selkänojaan. Silmät saivat valua kaikessa rauhassa hetkeksi kiinni.

Alex hypisteli toisen sormia kädessään hellästi ja nautti silityksistä painaen silmänsä kiinni. Siinä oli niin hyvä olla, että hän melkein ruoski itseään niistä yksin vietetyistä vuosista, kun hän oli jättänyt parisuhdejutut muille ja keskittynyt töihinsä.

Raiden taas katui miten oli lähtenyt. Tämä olisi voinut vuoden päivät olla hänen tai ainakin Alex olisi voinut ottaa vastaan eri mielellä, jos hän olisi kertonut. Noh, sitä ei voinut muuttaa. Nyt tuo ainakin oli siinä hänen sylissään, onneksi. Eivätkä he tapelleet. Olivat vain rennosti.

”Voidaanko olla aina näin?” Alex kysyi raukeana silmiään avaamatta ja puristi toisen kättä.

"Ollaan vaan." Hän siveli peukalollaan toisen kämmenselkää. Alexin kanssa hän viihtyi ja siinä oli mukava olla. Hän keskittyi vain silittelemään toista, silmät kiinni.

Alex nautti kosketuksista ja läheisyydestä. Aterian tuoma raukeus rentoutti entisestään ja suljettuaan silmänsä hän tiesi jo että nukahtaisi helposti. Ei mennyt kauaa kun hän valui hiljalleen kevyeen uneen ja alkoi tuhista Rayn sylistä.

Raiden antoi toisen nukahtaa siihen, hymyillen vain itsekseen. Hän tosin itsekin nuokkui, osittain hereillä ja osittain unessa. Käsi oli jäänyt lepäämään Alexin hiuksiin ja hän piti edelleen tuota kädestä hellästi.

Alex havahtui unestaan hätkähtäen ja venytteli Rayn sylissä kiirehtimättä ylös. Kauanko hän oli nukkunut? Tuskin vielä oli kiire töihin, joten hän nousi vain hieman istuutuakseen toisen viereen. Mies hymyili hellästi toiselle.
”Taisin nukahtaa”, hän naurahti pehmeästi jaksamatta ruoskia siitä itseään. Ehkä pienet päiväunet tekivät ihan hyvää.

Raiden havahtui siitä koiranunestaan siihen toisen hätkähdykseen. Mitä nyt? Ilmeisesti ei mitään ihmeellistä. Vanhempi antoi toisen nousta ja hymyili hellästi.
"Joo. En mä malttanu sua herättää, työn raskaan raatajaa. Ansaitsit päiväunes"

Alex mumisi tyytyväisenä siitä että oli saanut nukkua, vaikka se ei varsinaisesti suunnitelmaan ollutkaan kuulunut.
”Pitäis varmaan mennä liikuttamaan sun ponit”, hän virnisti lukiessaan hienot norjalaiset poneiksi.

"Jos sä haluut. Ei ne siihen kuole. Voit levätäkin jos haluat." Raiden hivuttautui varovasti toisen kainoon, ynähtäen hiljaa.
"Oota ihan hetki." Hän halusi olla siinä ihan pienen hetken, vain olla. Vanhempi mies kietoi kätensä itseään pidemmän vatsan ympärille, silitellen sitä paidan läpi peukalollaa. Tähän voisi tottua.

Alex alkoi hymyillä hölmösti, kun Ray painautui lähemmäs ja pujottautui hänen kainaloonsa. Mies ei estellyt vain kiersi käsivartensa toisen ympärille ja painoi suukon punamustaan tukkaan.
”Totta kai. Ei mulla oo kiire.”

Raiden hymähti hiljaa ja katseli eteenpäin. Aivot tuntuivart tyhjentyneen kaikesta. Alex varmaan haluaisi ihan vain nukkua tänään, kun heillä olisi ilta aikaa olla rauhassa.
"Haluatko tänään mennä ajoissa nukkumaan, kun saat kerrankin nukkua rauhassa? Vai haluatko tehdä jotain kun saadaan olla rauhassa."

Alex virnisti itsekseen kuullessaan Rayn sanat. Hän tiesi liian hyvin mitä halusi, mutta arveli sen ehkä tuovan toiselle taas pahan mielen, eikä kehtaisi ikinä ehdottaa. Lisäksi Raiden oli toipilas ja hän ei aikonut satuttaa tuota yhtään.
”Mitä haluaisit tehdä?”

Raiden olisi kyllä keksinyt välttää toipilaisuuden tuomat tuskat ja pahaa mieltäkään tuskin saisi. Alex oli juuri nukkunut hänen sylissään, ei hän voisi paljon enempää luottamuksenosoitusta vaatia.
"Mun puolesta voidaan olla tylsiä ja katsoa vaan telkkaria mut... Me harvon saadaan olla ihan kaksin." Hän ottaisi vaikka pari ylimääräistä särkylääkettä.

Rayn sanat saivat Alexin myhäilemään mielessään. Ei hän pistäisi pahakseen läheisiäkään hetkiä. Mies suukotti toisen hiuksia toistamiseen.
”Ehdottomasti käytetään aika sitten paremmin”, hän kuiskasi hiljaa.
”Oletko varma, ettet satuta itseäs?” Hänen oli varmistettava Raylta, tiesihän tuon kunnon.

Raiden nyökkäsi. Ei hän satuttaisi. Kai, ehkä.
"Ehkä ratsastuskieltoni ei koske sua." Hän totesi hyvin viaton ilme kasvoillaan. Ja aina voisi ottaa ne pari ylimääräistä särkylääkettä, ennaltaehkäisevästi.

Alex pyöritteli päätään huvittuneena. Hän olisi enemmän kuin mielellään ratsastuskiellon ulkopuolella, mutta pitihän hänen vähän miettiä toisenkin mukavuutta.
”Vai niin”, hän hymähti ja silitteli toisen käsivartta.
”Siinä tapauksessa kiirehdin erityisen paljon iltatallin kanssa.”

Hän vilkaisi toista kulmiensa alta. Oli siinäkin.
"En mä karkaa mihinkään. Ota sä rauhassa ettet riko itteäs. Sitten mä en enää ala jos säkin hajotat ittes. En ajatellu viettää tätä iltaa päivystyksessä, kulta." Raiden värähti, purren kieleensä. Ihan oikeasti, mikä häntä vaivasi!?
"... Joo. Niin. Mitä ajattelit tehdä hevosten kanssa?" Sulavaa.

Ei Alex itseään hajottaisi, jos nyt vähän tehostaisikin toimiaan jotta pääsisi nopeammin viettämään ansaittua iltaa kahden. Hän kohotti kulmaansa kuultuaan sanat loppuun. Kulta? No, kai se kelpaisi.
”Jos irtohypytän sen pirun ponin ja samoilla esteillä sitä kai voi hypätä ne muutkin. Mieti, minä esteillä. Tästä tulee vaarallista.”

Ihanaa, Alex antoi sen vain mennä. Huh. Hän rakasti sitä miten toinen ei takertunut sellaisiin asioihin kuten hän olisi takertunut.
"Froya ei osaa hypätä. Eikä kulkea oikeen perinteisellä tyylillä. Ja niin, sille ei kannata laittaa kuolaimiakaan. Nyt kun tuli mieleen. Olisin unohtanut varottaa."

”Hyvä, en minäkään osaa”, Alex vitsaili kuullessaan Rayn toisesta tammasta. He olisivat hieno parivaljakko. Onneksi hänen kokemuksensa oli pääasiassa lännenhevosilla tai vaihtoehtoisilla tavoilla ratsastamisesta, joten hän selviäisi Froyan kanssa mainiosti. Ainakin niin saattoi uskoa näin ennakkoon.
”Ehkä vaan hyppään sen selkään suoraan tarhassa ja karautan kohti ääretöntä”, mies virnisti haukotellen sitten leveästi. Kai sitä pitäisi mennä ennen kuin nukahtaisi uudelleen.

"Osaat osaat." Raiden muisti kyllä toisen hypänneen ihan hyvin. Tai ainakin hevosta rääkkäämättä ja se oli pääasia.
"Se sopisi siihen oikein hyvin. Se on mulla vähän vaiheessa, koitan opettaa sitä perinteiseen tyyliin"

”Ehkä sitten vain humputellaan menemään vaikka pieni maastolenkki, jos sillä voi yksin lähteä?” Alex ehdotti tehden mielessään kovasti jo lähtöä mutta jokin teki siitä ihan mahdotonta.

"Voi, muuten sillä voi tehdä ihan mitä vaan. En vitsaile." Raiden suoristautui siitä toisen kainalosta, katsellen toista pieni hymy kasvoillaan.
"Hypytätkö Bobin ensin? Voisin tulla nauramaan"

”Joo. Mennään vaan”, Alex sanoi ja könysi vaikeasti sohvalta. Miten sitä laiskistuikin niin kun jäi hetkeksi vähän torkkumaan. Hän lähti edeltä eteiseen ja veti päällysvaatteensa päälle lähtien vasta toisen ollessa valmis kohti tallia.
”Mitä saan odottaa siltä ponilta? Hyppääkö se mielellään vai saanko odottaa kieltämisiä ja ohi menoja?”

Raiden veti fleecen päällensä ja naurahti.
"Se hyppää nätisti mut on juoksevinaan sun päälles, uhittelee, saa pukkihepuleita. Ja yrittää karata."

”Kerrotko vielä, miksi ostit sen?” Alex vitsaili kun kuuli Bobin kauniit käytöstavat. Olihan se nyt suloinen Benjaminin kanssa, mutta miksi pitää tietentahtoen pientä hirviötä tallissaan.

"Se on paras poni pojalle. Mitä sitten jos se on mulle yksi pieni saatana." Raiden huikkasi Alicen luokseen, puki koiralle villapaidan ja päästi sen riekkumaan myöskin pihaan.

Alex ymmärsi kyllä, että Bob oli Benjaminin, toimi pojalla ja vain sillä oli väliä. Hän ei ikimaailmassa ottaisi sellaista ponia itselleen, mutta eipä hänellä ollut lastakaan. Eikö Arizona kävisi oikein hyvin lapsen ratsusta. Hän suuntasi kentälle rakentamaan muutaman esteen irtohypytysrataa.
”Paljonko laitetaan korkeutta?” Hän kysyi asetellessaan puominpidikkeitä tolppiin.

Raiden antoi Alicen juoksellennella pihassa vapaana, se ei lähtisi mihinkään. Kentällä hän mietti hetken.
"Laita vaikka 30 sentistä puoleen metriin." Siinä olisi vähän vaihtelua. Bob kuitenkin hyppäsi yllättävän hyvin, aina voisi nostaa jos ne olisivat ponille liian helppoja.

Alex rakensi toivotunlaisen radan ja vilkaisi sitten tarhassa odottavaa shetlanninponia.
”Ei muuta kuin suden suuhun”, hän heitti kun lähti tarpomaan kohti itse pirua. Bob tiesi odottaa häntä ja hän tiesi odottaa karkulaukkaa, hyppelyä, pikkupotkuja ja näykkimistä. Kerrassaan hieno eläin. Mies sai sen lopulta kiinni ja talutti kentälle pitäen silmällä pikkuista tulisielua. Ehkä se innostuisi enemmän esteistä kun hänen tuhoamisestaan.

Raiden naureskeli ponin pyydystykselle. Se oli mahdoton eläin, Benjaminia vastaan poni kuitenkin kulki höristen, korvat pystyssä. Mikä sitäkin riepoi noin paljon? Hän nojaili selällään kentän aitaan ja katseli Alexia ponin kanssa.
"Ja suuri kouluttaja Alex Chilton kohtaa nyt pahimman vihollisensa. Shetlanninponin."

Alex näytti kieltään Raylle.
”Älä nyt, minä ja ponit ei vaan sovita yhteen”, hän heitti ja taluteltuaan näykkivää minihevosta hetken hän päästi sen radalle vapaaksi juostuaan alun sen rinnalla jotta se sai vauhtia. Hän ei tiennyt miten selviäisi kun se sitten tulisi radan jälkeen juoksentelemaan vapaana pitkin kenttää, mutta sen näki sitten.
”Sitten kun sä oot kunnossa, en tee mitään tällasta enää”, hän uhosi nauraen ja katseli shetlanninponin menoa.

"Ei sun tarviikaan tehdä." Raiden katseli Bobin hyppäämistä. Se hyppäsi selvästi innoissaan ja juostuaan esteiden yli se otti kunnon spurtin tikittävää ponilaukkaansa ja heitteli kunnon pukkeja.
"Sit sä näet Triple Crownin kahdesti voittaneen jockeyn ratsastamassa tuota ponia. Että miltä kuulostaa?"

Alex nauroi Bobin menolle ja virnisti Raylle antaessaan ponin purkaa energiaansa pukkilaukalla.
”Yleensä ratsastusura alkaa niillä poneilla, mut sä nyt olet muutenkin vähän erilainen”, hän hymähti ja paimensi innokasta ponia radalle uudelleen.

"Alotin clydesdaleilla. Ei vissiin mennyt ihan putkeen?" Raiden tosiaan oli tehnyt elämässään kaiken hieman nurinkurin, mutta ei se miestä haitannut. Hän oli tyytyväinen siihen millaiseksi oli kasvanut ja millaistaelämä oli juuri nyt. Rölliä muistuttava poni pukkasi Alexia päin ja tikitti uudelleen esteille. Ja sama pukkihepuli toistui sen jälkeen, kunnes poni pyssähtyi kuin seinän ja alkoi hamuta pudonneita heiniä aidan toiselta puolelta.

Alex tyrskähti Rayn sanoille. Niin, ei hänkään nyt poneilla varsinaisesti ollut aloittanut. Oikeastaan hän ei ollut koskaan ratsastanut pikkuponeilla.
”Et sitten sellaisia tänne ole harkinnut?” Hän ehdotti melkein varomattomasti. Raidenhan saattaisi innostua! Mies väisteli huvittuneena säälittävät pukit ja kun Bob eksyi syömään, hän päätyi hätistelemään siihen lisää vauhtia. Ei sinne syömään oltu tultu.

Bob viskasi päätään ja yritti taaa hieman uhitella juoksuttavalle miehelle.
"Älä anna mulle ideoita. Se olis upea kärryhevonen."

Alex pyöritteli nauran päätään. Ray sai toki hankkia juuri niin monta hevosta kuin halusi. Hän hyppyytti poni vielä hetken nostaen välissä muutamaa puomia kun sillä näytti hyppyvoimaa riittävän. Lopuksi hän otti sen naruun ja talutteli hetken väistellen kipakoita leikkisiä potkuja ja hihan suita kohti suunnattuja näykkäyksiä.
”En ymmärrä miten tämä voi käyttäytyä kenenkään kanssa.”

Raiden katseli Alexin ja ponin touhuamista. Tuon pitäisi joskus nähdä poni Benjin kanssa.
"Pojan kanssa se on unelma. Jos Ben valuu, poni kulkee vinossa ettei pieni ihminen tipu. Jos laukassa horjahtaa, se hidastaa liioitellun pehmeästi käyntiin. Ihan mahtava. Kai se sitten purkaa patoumat aikuisiin."

”No se on sentään positiivista”, Alex hymähti ja mietti, miten fiksu poni todellisuudessa olikaan. Se todella tiesi kenelle käyttäytyä - ei hänellä niin väliä, tai Raylla sen puoleen. Hän talutti Bobin takaisin tarhaan ja kääntyi sitten hymyillen toisen puoleen.
”Kenet nyt sain ottaa tuolle pienelle radalle?” Hän päätti varmistaa senkin vuoksi, että tietäisi moniko hevosista todella oli liikutusta vailla. Hän voisi olla kiireisimmät ensin.

"Olaf, Nydel ja Viking osaa kaikki hypätä. Olaf tarvii eniten liikuntaa." Raiden myönsi toiselle. Ruunalla oli edelleen hurmaava tapa paisua.

Alex nyökkäsi ja haki Olafin tarhasta laittaakseen sen kuntoon. Mitähän siitäkin tulisi. Hän tiesi että Olaf oli ainakin luotettava ratsu, mutta hän ei ollut tainnut hypätä kunnolla sitten viime kerran noustuaan vuonohevosen selkään. Hän varusti hevosen jo edellispäivien kokemuksella ja painoi sitten lainakypärän päähänsä ihan Raidenin iloksi ennen kuin suuntasi kentälle.

Raiden seuraili hetken toisen touhuja. Hän voisi katsella vielä tämän, sitten pitäisi päästä makuulleen ja lepuuttamaan kylkeä. Hän hymyili toisen laittaessa kypärän päähänsä.
"... Alat oppia?"

”Sinun mieliksesi”, Alex irvisti vinosti ja kentälle päästyään kiristi satulavyön ja hyppäsi selkään. Kypärä saattaisi toki pelastaa joissain tilanteissa, mutta jos kävisi oikeasti pahasti sillä ei olisi mitään merkitystä.
”Pääseekö punkerosi noiden yli?” Hän kysyi vitsikkäästi hypytettyään shetlanninponia äskettäin.

"Kiitos. Parempi mieli kun pieneen päähäsi sattuisi." Raiden vitsaili ja kohotti kulmiaan toisen sanoille.
"Pääsee. Kontaten." Hän rakasti sitä sanailua Alexin kanssa, jota saattoi harrastaa.

Alex pyöritteli nauraen päätään miehelle ja lähti kävelemään Olafin kanssa. Hän lämmitteli hevosen tarkoin ennen kuin suuntasi esteille.
”Eiköhän näytetä tolle urpolle, mitä me osataan”, hän puheli ratsulleen Rayn suuntaan virnistäen. Mies nosti laukan ja muutaman aktivoivan voltin jälkeen suuntasi esteille. Jos olisi jaksanut, olisi voinut hioa radan sopivaksi ratsastaakin, mutta samapa tuo. Se olisi jännittävää Alexille kuitenkin. Hän sai jälleen kerran yllättyä Olafin pehmeästi hyppytyylistä ja hänen onnistui ratsastaa rata täysin ongelmitta. Miten huojentavaa tajuta, ettei ollut kadottanut ihan kaikkia taitojaan pelleillessään elokuvahevosten kanssa.

Raiden hymähti ja katseli kaksikon yhteistyötä. Onneksi Olaf hyppäsi pehmeästi ja varoen.
"Aja sitä vähän eteen, sehän luistaa hommista!" Hän naureskeli kentän laidalta, pudistellen päätään. Hänen ruunansa ole kyllä laistamisen mestari.

”Entä jos pidän tästä?” Alex vastasi mutta pisti vauhtia Olafiin ja samalla keräsi sitä hieman kasaan jotta hevonen sai todella työskennellä. Hän otti esteet uudelleen nyt aktiivisemmalla laukalla ja innostui jopa tuulettamaan lapselle sopivan ratansa jälkeen villisti.

"Koska se vie sinua kuusi nolla seuraavaksi, kun haluaisit sen kunnolla töihin, jos se saa nyt laiskotella." Raiden katseli tyytyväisenä hevosensa työskentelyä. Olaf ei ihmeellisiä osannut, mutta silti hän oli niin ylpeä itse ratsuttamastaan norjalaisesta, joka sieti mitä tahansa.

Hypättyään tarpeeksi Alex kiersi kenttää muutaman kerran ravissa hakien Olafilta niin hyvää muotoa kun siitä lähti. Hän ei itsekään toki ollut mikään kouluratsastaja joten muoto pysyi matalana ja ollessaan tyytyväinen hän siirsi punkeron käyntiin.
”Pitäisikö sun mennä lepäämään?” Hän kysyi huolehtivalla hymyllä Raidenilta kentän laidalla. Hän selviäisi kyllä hevosten kanssa.

Raiden nyökkäsi. Pitäisi, sen hän myönsi.
"Pitäis." Hän siirtyi aidan toiselle puolelle ja sisälle. Hän valui sänkyynsä, nukahtaen melko pian. Hän oli nukkunut huonosti.

Alex vietti muutaman tunnin hevosia liikuttaen ja siivosi vielä tarhat, jotta ei nyt pelkästään huvitteluksi menisi. Hän arveli että oli parempi antaa Rayn nukkua. Mies laittoi kaiken valmiiksi iltatallia varten ja rapsutti vielä sisälle mennessään muutamaa tarhasta työntyvää norjalaista päätä ennen kuin asteli hiljaa sisälle taloon. Nyt hän voisi varmasti vaihtaa päälleen jotakin muuta ja riisuttuaan päällysvaatteet eteiseen hän lähti makuuhuonetta kohti, minne oli jättänyt vaatteensa.

Raiden oli oikeastaan nukkunut koko sen ajan. Välillä herännyt hetkeksi ja sitten taas sammunut. Niinpä hän nukkui kun Alex tuli makuuhuoneeseen, kainalossaan sekä miehen käyttämä tyyny että peitto.

Alex avasi varovasti makuuhuoneen oven ja hymyili nähdessään Rayn niin tyytyväisenä nukkumassa. Hän asteli varovasti kassilleen ja etsi sieltä vaihtovaatteet ennen kuin alkoi riisua edellisiä pois. Kai farkut ja joku t-paita sopisivat hyvin lopuksi päivää. Hän riisui vaatteensa selkä Raidenia kohti asetellen ne pinoon kassinsa viereen. Olisi ehkä voinut käydä suihkussakin mutta ehtisihän sitä.

Jos joskus Raiden näytti oikeasti pieneltä, niin nukkuessaan. Olihan mies oikeasti lyhyt ja sillälailla pieni, mutta hän näytti niin särkyväiseltä jotenkin.
Vanhempi havahtui kun jaloissaan nukkuva vinttikoira hyppäsi tervehtimään Alexia.
"Mmh, selvisit?"

Alex kumartui silittämään Alicea ja kääntyi sitten hymyillen Rayn puoleen. Hän näytti olevan pahoillaan, että oli herättänyt. Mies veti farkut jalkaansa ennen kuin istuutui sängyn reunalle.
”Miksi en olisi selvinnyt. Saitko levättyä?”

"No oot tehnyt niin paljon töitä nyt. Ja sain, alan olla elävien kirjoissa." Raiden hymyili toiselle ja nousi istumaan. Hän ei hivuttautunut toisen viereen, vaikka mieli olisi ehkä tehnytkin.

Alex hymyili takaisin ja pyyhkäisi pitkäksi kasvanutta tukkaansa taaksepäin.
”Nyt kun tallityöt on tehty niin aikani riittää ehkä muuhunkin. Mitä haluaisit tehdä?” Hän kysyi miettien, kaipasiko Ray vielä lepoa. Hän voisi aivan hyvin viihdyttää itse itseään.

Raiden naurahti vaisusti toisen sanoille. Ei hän ollut oikein miettinyt mitään.
"En oo ajatellut mitä voitaisiin tehdä. Onko sulla ideoita vai haluatko sä levätä?"

”Ehdottaisin muutamaa olutta television edessä, mutta sinulla ei varmaan ole olutta?” Alex hymähti tyytyen osaansa ja arveli, että he keksisivät muutakin tekemistä. Hän juoksutti kätensä lähemmäs toista ja poimi Rayn käden omaansa.

Vanhempi pudisteli päätään toiselle. Itseasiassa oli, hän oli ostanut toiselle muutaman jääkaappiin.
"On. Ostin sulle muutaman että voit ottaa pari rentoutuessas. Eli telkkari ja olut käy."

Alex ihan yllättyi.
”Eikä, oletpa huomaavainen”, hän hymyili toiselle ja puristi tuon kättä.
”Oletko varma, että se on okei?”

"Oot ansainnu ne. Totta kai se on okei. Et sä ryyppää täällä holtittomasti tai pahoinpitele mua otetuasi kaljan, ei mulla ole syytä kieltää." Hän hymähti toiselle ja vääntäytyi ylös siitä sängyltä.

”En ikinä tekis niin”, Alex lupasi ja tarjosi kättään auttaakseen toisen sängyltä. Ehkä hän voisi vielä vetää paidan päälleen ettei olisi niin siveetön.

Raiden tarttui mielellään tarjottuun apuun noustakseen.
"Mmmhn. Tiedän sen. Ja siksi pidänkin susta." Alex oli fiksu ja osasi käyttäytyä. Sitä Raiden arvosti.

Alex pyöritteli päätään Raidenin suloisuudelle. Mitä hän oli tehnyt, jotta oli kohdannut sellaisen ihmisen ja päässyt tuon elämään.
”Olet hassu. Voit mennä edeltä, heitän vain paidan päälleni.”

Raiden nyökkäsi ja meni alas. Hän teki heille poppareita, ihan vain siksi että halusi hemmotella toista. Alex oli ansainnut sen, todellakin.

Alex veti vaalean t-paidan päänsä yli ja suki sekaisin mennyttä hiuskuontaloaan astellessaan alas portaita. Hän kuuli popcornien poksahtelun ja alkoi hymyillä jo ennen kuin astui keittiöön.
”Puhe oli vain oluesta”, hän sanoi hymyssä suin vaikka oli todella iloinen pienestä herkuttelustakin. Mies asteli Raidenin luo ja kiersi kätensä hellästi tuon lantiolle.

"No ei telkkaria voi kattoa vain oluen kanssa. Eikä juodessa pidä aina syödäkin jotain?" Raiden kaatoi valmistuneet popparit kattilasta muovikulhoon, kippasi suolaa perään ja ravisteli kulhon kannen avulla sekaisin. Hän nojautui hieman Alexia vasten, vilkaisten pidempää, mutta itseään nuorempaa miestä olkansa yli.

”En valittanut”, Alex naurahti ja veti nautiskellen sisään popcornin tuoksua. Kun Raiden sai popcornit laitettua ja tuli lähemmäs, hän otti hellästi kiinni miehen leuasta ja painoi suudelman huuliin. Kai niin sai tehdä? Hän irrottautui kevyen virneen kera miehestä ja etsi jääkaapista oluensa.

Vilunväreet juoksivat pitkin Raidenin selkää, eikä edes huonolla tavalla. Se tuntui mahtavalta, saada sellaista huomiota Alexilta. Hän ymähti vasten toisen huulia, ottaen pöydältä limsatölkkinsä. Sen ja popparit hän kantoi olohuoneeseen, istuen sohvalle.

Alex istuutui sohvalle ennen kuin sihautti oluen auki. Hän tarjosi Raylle paikkaa kainalossaan vaikka se veikin toisen käden häneltä ja hän saisi tasapainotella olutta reidellään tai sohvalla kurottuessaan popcorn-kulholle.

Ray hakeutui mielellään toisen kainaloon, ottaen oluen omaan käteensä kun toinen pelleili sen kanssa.
"Et tasan kaada sitä sohvalle. Hölmö."

”Ei se kaatuis”, Alex vastusteli, mutta luovutti tölkin Raylle kauhoakseen kourallisen popcornia suuhunsa. Hän oli aivan varma että olut olisi pysynyt pystyssä.

"Ei kokeilla." Raiden hymähti hellästi ja asetti kulhoa vähän paremmin heidän väliinsä. Hän haki jonkun satunnaisen elokuvan pyörimään ja otti hyvän asennon siinä toisen kainalossa. Harmi että Alex varmaan palaisi Newcastleen kun hän olisi terve. Tällainen kun ei normaalioloissa varmaan sopinut osastoon "hidas eteneminen".

Alex otti naurahtaen oluensa takaisin ja asettui paremmin sohvalle. Hän ei tieten tahtoen tietenkään halunnut sotkea Rayn sohvaa, mutta oli luottanut omaan tasapainotteluunsa. Hän keskittyi seuraamaan elokuvan alkua, vaikka ei tiennyt, olisiko hänestä keskittymään täysillä, kun vieressä oli lämmin ja ihana Raiden.

Vanhempi ainakin seurasi elokuvaa hyvinkin puolivillaisesti, keskittyen enemmän popcorneihin ja siihen, että vilkuisi Alexia vähän väliä syrjäkarein silmäkulmastaan. Tuo oli ihana.

Paikallaan istuminen sai puolessa välissä elokuvaa Alexin venyttelemään suurieleisesti käsivarsiaan. Hän laski tyhjän tölkin lattialle rutisteltuaan sen ensin huomaamattaan pienille rypyille ja poimi viimeisiä popcorneja kulhosta.
”Eväät loppuu. Mitäs sit keksitään?” Hän virnisti ja painoi otsansa hetkeksi vasten Rayn hiuksia.

Mieli teki sanoa että olihan toiselle useampikin olut, mutta hän oli hiljaa. Aikuinen mies osaisi hakea uuden jos haluaisi.
"Hmmmm... Ai mitä keksitään? onko sulla ideoita?"

Alex harkitsi toista olutta mutta pudisteli sen pois mielestään. Nyt hän oli onneksi juonut ensimmäisen niin hitaasti ettei se varmasti nousisi päähän.
”En totta puhuen ole ihan perillä leffan juonesta enää”, hän pahoitteli viitaten televisiossa pyörivään rainaan. Hän silitteli toisen olan yli viedyllä kädellä Rayn olkaa.

"Sinäkään? En ole nimittäin minäkään." Raiden hautasi kasvonsa toisen rintakehään, naurahtaen vaisusti. Nauraminen kunnolla teki niin kipeää.

Alex hymähti huvittuneena. Olivat he kanssa. Selvästi ajatukset olivat olleet vähän muualla, eikä ollut vaikea arvata, missä. Alex nosti hellästi Rayn kasvot vasten omiaan ja kosketti nenällään miehen nenää.

Raiden hymyili leveästi toisen tekemisille. Siniharmaat silmät katselivat Alexia vähän turhankin rakastuneesti. Turhan rakastuneesti, jos tuo ymmärtäisi kiinnittää asiaan huomiota. Hän silitteli toisen rintakehää hellästi, hymyillen samalla. Tällaiseen voisi tottua ja hän oli jo tottumassa liiaksi.

Alexilla ei ollut mitään sellaisia helliä hetkiä vastaan, vaikka hän muisti vielä terävästi halunneensa edetä hitaasti. Ei se häntä haitannut, mutta hän pelkäsi satuttavansa Rayta jos antaisi tuon olettaa enemmän, kuin mihin oli valmis. Hän ei halunnut kiirehtiä jotta pysyisi tunteineen mukana ja voisi todella sitoutua suhteeseen. Ei hän ollut sellainen että vaihtaisi kumppania lennosta, mutta parempi edetä rauhassa. Hän käänsi katseensa varovasti uppouduttuaan jo liiaksi toisen siniharmaisiin silmiin.

Ei Raidenia haitannut saada vain vähän kerrallaan, jos kuitenkin se tarkoittaisi sitä, että hän saisi pitää Alexin itsellään. Hän todellakin tahtoi Alexin kuuntelevan itseään. Raiden kietoi terveen kyljen puoleisen käden toisen ympärille ja halasi hellästi.

Halaus oli oikein toivottua ja Alex vastasi siihen varoen miehen hajottamaa kylkeä. Hän painoi suukon miehen hiuksiin ja antoi itselleen mahdollisuuden nauttia läheisyydestä vähän pidempään.
”Jokohan alkaa olla iltatallin aika”, hän mietti hiljaa. Toivottavasti se ei antaisi Raylle syytä olettaa, että hän ei pitänyt sen hetkisestä tilanteesta.

Raiden vilkaisi seinäkelloa.
"jos haluat tehdä sen alta pois niin kyllä sen voi jo tehdä." Hän hymähti ja huokaisi raskaasti. Pitäisiköhän siirtyä tästä...

”No sitten voisin keskittyä vain sinuun”, Alex hymähti matalasti ja loi rakastavan katseen ystäväänsä. Kai he vielä ystäviä olivat? Ei hän osannut vielä sanoa, että hänellä poikaystävä olisi, mutta hyvä ystävä. Erittäin hyvä.

Raiden vilkaisi toista, vino hymy huulillaan. Jaa keskittyä vain häneen?
"No ehkä päästän sut sitten tekemään sen."

Alex hymyili takaisin yhtä kierosti. Hän siveli sormellaan Rayn leukalinjaa ja päästyään leuanpäähän saakka, hän tarttui siihen sormillaan ja veti miestä lähemmäs. Vastustamattomat huulet houkuttelivat hänet painamaan hellän suukon niille ennen kuin mies veti kätensä Rayn takaa ja nousi ylös lähteäkseen tallille.

Raiden halusi pitkittää sen suukon suudelmaksi ja olla päästämättä toista talliin. Mutta toisaalta, sitten se olisi tehty, kuten Alex oli sanonut. Jokin siinä Alexin kierossa virneessä sai vanhemman miehen sukat pyörimään jaloissa.