[P] Tää on lottovoitto.

Evelyn oli kerrankin muistanut jonkin niin pienen asian kuin puhelinsoiton kautta esitetyn kysymyksen vierailun sopivuudesta, ennenkö oli nostanut raskaan lännensatulan Lionheartin selkään ja lähtenyt iloisin mielin suunnistamaan mutkittelevia hiekkateitä ja avoimia peltoja pitkin kohti Skeldale Housea. Lionheart häselsi koko matkan täynnä virtaa, jota parikin reippaampaa laukkapätkää suorilla teillä ei riittänyt poistamaan. Hänen pitäisi tosiaankin seurata orin liikutusta tarkemmin. Willow ei vaatinut hevoselta kunnon työntekoa sitten lainkaan, joten oliko se ihmekään, jos ori kävi kierroksilla päivästä toiseen. Huokaisten nainen nojasi taakse tutussa työsatulassa pidättääkseen lennokkaasti ravaavaa täysiveristään. Pärskyen ori pudotti käynnille, kun hän kääntyi Raidenin pienen tallin pihapiiriin. Hevonen kajautti heti ensitöikseen raikuvan hirnahduksen muille hevosille ja tepasteli pihassa voimatta rauhoittua seisomaan paikoillaan. Nainen heilautti itsensä alas satulasta ja nappasi pitkät lännenohjat käsiinsä päätään pudistellen. Hän kiertäisi ehdottomasti pidempää reittiä takaisin Rosings Parkiin, jotta ori saisi purettua energiaansa.

Tarhassa oleva Viking ravasi aidan viertä, nähdessään vieraan orin reviirillään. Se korskui ja viskeli päätään, häntä ylhäällä kuin upeimmallakin arabilla. Raiden oli sisällä keittämässä kahvia. Hän oli leiponutkin, jotta ei tarvitsisi hävetä kun ei ollut kahvin kanssa mitään tarjottavaa. Musta täysiveritamma kiihdytteli tarhassaan kunnon spurtteja, silmävalkuaiset välkkyen. Siitä Raiden huomasi jonkun tulleen pihaan, keittiön ikkunasta näki suoraan Bowin tarhaan. Hänen pitäisi hankkia vahtikoira, Alicesta kun ei siihen ollut. Hän veti ulkovaatteet päällensä ja sanoi Benjaminille menevänsä ulos. Piirtelyyn uppoutunut poika nyökkäsi. Hän näki tutun orin ja vielä tutumman naisen sen selässä. Kulku oli vähän hankalaa, kolmisen päivää sitten murrettu kylkiluu vaivasi.
"Hei! Viedään se egoilija talliin niin voin näyttää paikkoja."

"Hei", nainen tervehti lämpimästi ystäväänsä ja vilkaisi Lionheartia epäilevänä. Ori näytti tuijottavan uutta tallia uteliaana, mikä ei ollut lainkaan hyvä yhdistelmä hevosen energiatason huomioon ottaen. Kunhan hevonen ei tuhoaisi paikkoja, ei hänen ehkä tarvitsisi hävetä silmiä päästään.
"Se olisi kiva. Lionheart on sitä mieltä, että on saanut liian vähän liikuntaa talven myötä", hän pyöräytti silmiään hevosen sähellykselle, kun lähti seuraamaan Raidenin perässä. Miehen hassu tapa liikkua kiinnitti heti huomion.
"Mitä sinulle on käynyt?"

Raiden oli pyytänyt Alexia laittamaan aamulla heiniä kuivitettuun karsinaan, joten Lionheartilla olisi kyllä tekemistä. Syödä.
"Sille on heinää tallissa että on ainakin jotain viihdykettä. Ja sen huomaa, se on täynnä virtaa. Ai mulle? Mä... Muutama päivä sitten otin osumaa loimitelineestä kun Bow meni vauhdilla karsinaan. Kaksi kylkiluuta hajalla."

Nainen huokaisi helpotuksesta. Ei ori mitään typerää tekisi, kun voisi keskittyä syömään heiniä - tai heittelemään niitä ympäriinsä, miten vain. Hevonen ei purkaisi energiaansa karkaamalla karsinasta ja törttöilemällä pihalla, mikä oli aina laskettava voitoksi.
"Ai kamala", Evelyn irvisti myötätuntoisesti. "Miten ihmessä selviät täällä kylkiluut säpäleinä?"

Raiden meni talliin edeltä ja osoitti karsinaa joka oli laitettu Evelynin vierailua ajatellen. Hän meni hieman noloksi naisen kysyessä miten hän pärjäsi.
"... Saan apua." Ei hän oikein tiennyt voisiko sanoa muuta.

Nainen sujautti orin karsinaan, pitäen tiukasti kiinni ohjista, ettei hevonen alkaisi pyöriä kuin väkkärä kaikkea tutkiessaan. Hän riisui raskaan satulan ja suitset hevoselta, hyläten molemmat tallikäytävälle karsinan eteen. Ihan vain, ettei hevonen jäisi niistä kiinni karsinaansa säheltäessään. Heti kun ori jäi itsekseen karsinaan, alkoi hevonen tutkia jokaista nurkkausta kuuluvasti pärskien.
"No se on hyvä", hän vastasi pudistellen pölyt käsistään. Evelyn katseli uteliaana ympärilleen tallissa. "Tämä näyttää oikein kotoisalta."

Raiden hymähti. Eihän se ollut parhaassa iskussa tai tai edes juuri remontoitu. Sitä pitäisi remontoida kyllä vielä lisää, kunhan kesä tulisi ja kelit paranisivat.
"Parempi vielä kun saan vähän remontoitua sitä." Raiden kulki toisen päädyn ovista tarhoille, katsellen hevosiaan tyytyväisenä.
"Tuossa vasemmalla on Viking ja ruunat, Olaf ja Bob. Oikealla on mun tammat, Nydel ja Froya. Ja toi musta yksinään on Bow. Sitä ei voi pitää vielä muiden kanssa."

Senpä takia juuri pieni talli tuntui kotoisalta Rosings Parkin tahrattomien käytävien jälkeen. Hän oli kasvanut pienellä tilalla, jolla kaikki oli vain niin hyvässä kunnossa, että kesti käyttöä. Vuosien jäljet näkyivät puussa, mikä tuntui kertovan omaa paljon henkilökohtaisempaa tarinaansa kuin hienot, modernit tallipuitteet.
"Voi kun ne ovat kaikki aivan ihania", nainen naurahti katsellessaan hevosia yksi kerrallaan. Olaf oli helppo erottaa muiden joukosta, tai ainakin niin hän itselleen uskotteli katsellessaan tuttua jöröjukkaa.
"Etköhän sinä saa sen pian muiden joukkoon", Evelyn vastasi vilkaisten hermostunutta hevosta. Bow oli oikeissa käsissä Raidenin luona, se oli selvää.

Raiden vilkaisi kylkeään ja sitten tammaa.
"En olisi niin varma. Se on toki ollut vasta muutaman viikon täällä, mutta sen laitakauhu on ihan omaa luokkaansa. Se siis jostakin syystä naksahti lähtökopissa. Murskasi jockeynsa ja hajotti jalkansa. Jockey viettää eläkepäiviä pyörätuolissa."

Evelyn vilkaisi täysiveristä uudestaan. Jos se oli vastikään poistunut radoilta, ei ollut ihme että se kävi kierroksilla. Niin paljon hyvää kuin laukkaurheilu hevosten eläinlääketieteelliselle tutkimukselle tekikin, ei hän muutoin saattanut allekirjoittaa kilpalajia suosikkiensa joukkoon. Hevosparat seisoivat koko päivän pienissä karsinoissa, söivät enemmän energiapitoisia rehuja kuin yhdenkään eläimen tulisi saada viikossa ja pääsivät ulos ainoastaan juoksemaan radalle ja satunnaisesti hetkeksi tarhaan.
"Olen varma, että sinä olet parasta mitä sille olisi voinut tapahtua. Jos sinä et saa siitä hevosta, ei kukaan muukaan olisi pystynyt siihen", Evelyn rohkaisi ennenkö nyökkäsi kohti Olafin kumppaneita. "Sopiiko vanhaa jöröjukkaasi käydä tervehtimässä?"

Bow oli ollut radoilta poissa jo miltei vuoden. Entinen appiukkonsa oli pitänyt sitä hengissä vain sen takia, että Raiden oli luvannut ottaa sen heti kun palaisi Englantiin.
"Niin kai. Sopii, tietty. Varo sitä shettistä, Bob on itse saatana aikuisille. Lapsille se on kuin itse arkkienkeli, mutta aikusille se piruilee ihan vain huviksensa."

"Varon", Evelyn naurahti suunnaten tervehtimään Olafia. Miehen varoituksen muistaen hän päätti houkutella vuonohevosruunan luokseen sen sijaan että pujahtaisi itse tarhan puolelle. Kaipa Raiden tiesi hevosensa ja poninsa paremmin, joten kannatti olla varuillaan, vaikka Bob olikin suloinen kuin mikäkin.
"Olaf ei ole paljoa muuttunut", nainen hymähti lämpimästi rapsutellessaan ruunan otsaa. "Onko se voinut hyvin? Ja kaikki muutkin."

Raiden katseli ruunaansa, joka yritti hyvin pian rapsuttaa Evelyniä takaisin. Sen irokeesi oli venähtänyt ulos mitastaan, mikä teki siitä entistä enemmän mörököllin näköisen. Norjan jäljiltä kasvatetusta talvikarvasta puhumattakaan.
"Se on voinut loistavasti, edelleen. Se laihtuikin, Norjassa joutui käyttämään energiaa niin paljon lämmitykseen." Mies lisäsi vitsinä loppuun kommentin hevosensa kaventuneesta ympärysmitasta.
"Se ei ole moksiskaan tästä kaikesta, muut hevosen ovat vähän ihmeissään edelleen."

"No hyvä että se on täysissä voimissaan", nainen naurahti ennenkö peruutti kauemmas aidasta. Antaisi hevosten laiduntaa rauhassa ilman turhaa ihmishäiriötä. Vapaallahan ne tarhassa olivat.
"Eivätköhän ne totu pian. Niillähän on oikein hyvät oltavat täällä", hän hymyili vilkaisten vielä kerran suloista ponia, joka oli mitä ilmeisesti varsinainen susi lampaiden vaatteissa.
"Missäs lempipikkupoikani on?" Hän kysyi vino virne kasvoille kohoten. "Olisin tuonut tuliaisia, mutta Lionheartin kanssa oli kädet täynnä."

"Se on todellakin." Raiden vilkaisi taloon ja hymähti. Hän asteli ruunatarhan ja tallin välistä menevää polkua pitkin muutaman askeleen.
"Sisällä, mennään sinne. Leivoinkin jopa." Hän virnisti hieman ja lähti edeltä taloon. Benjamin tuli isäänsä vastoin, kysellen kuka tuli käymään. Alicekin tuli tervehtimään isäänsä, unohtaen Raidenin Evelynin astuessa eteiseen.

"Oho, sinähän olet ollut ahkera", nainen nauroi seuratessaan miehen perässä. Vai oli häntä varten ihan leivottukin. Kuinka hämmentävää. Ehkä hänen pitäisi jatkossakin ilmoittaa kun suunnisti jonnekin, eikä vain pelmahtaa paikalle varoittamatta.
"Heippa Benji", hän tervehti poikaa lämpimästi hymyillen ja vilkutti pirteästi pojalle. Hän tervehti siroa koiraa ennenkö riisui ratsastussaappaat jalastaan eteiseen.
"Et ollenkaan kertonut, että Bob on maailman suloisin poni", hän ilmoitti pojalle levittäen käsiään halausta varten.

"Pakko olla. Sekoan kun en saa tehdä muuta kuin syödä särkylääkkeitä." Raiden puuskahti toisen sanoille, hymyillen kun poika tervehti Evelyniä reippaasti.
"Se on mahtava! Sain mennä eile puomeja sillä, ilman isiä taluttamassa!" Niin, koska Raiden halusi poikansa rauhoittuvan ja ei voinut taluttaa.

Totta. Kaipa se antoi hyvän syyn leipoa sisällä. Pienen pojan into omasta ponista lämmitti sydäntä. Evelyn ei epäröinyt hetkeäkään kaapatessaan lapsen syliinsä ja nostaessaan ilmaan.
"Oho, sehän on mahtavaa! Sähän olet kohta parempi ratsastaja kuin minä", nainen naurahti lämpimästi pidellessään poikaa tukevasti sylissään. Olisihan lapsi osannut ihan itse kävellä ja kulkea, mutta hän halusi tekosyyn halata Benjaminia edes hetken pidempään.
"Mun pitää joku päivä tulla katsomaan, kun ratsastat Bobilla", hän jatkoi tietämättä oikein, kuinka hyvä idea lapsen innon ruokkiminen oli. Ehkä Raiden sähisisi hänelle, jos hän menisi liian pitkälle.

Benjaminia ei haitannut kulkea Evelynin sylissä, päin vastoin. Raiden ei voinut nyt nostella poikaansa, mutta nyt Evelyn sentään otti syliin.
"Joo, tule vain! isikin ratsastaa sillä joskus. Sillon Bob pukittelee, mulle ei koskaan."
"Koska se poni on pieni piru." Raiden mutisi keittiössä, laittaen kahvin tippumaan.

"Bob selkeästi tietää, että olet parempi ratsastaja kuin isäsi", nainen virnisti voimatta vastustaa Raidenin kiusaamista, kun moinen täydellinen tilaisuus tarjoutui. Hän seurasi Raidenin perässä keittiön suuntaan, mutta päätyi istahtamaan pöydän ääreen, astellen Benjaminin paremmin syliinsä. Pääsisihän poika alas jos haluaisi, mutta oli mukavaa pidellä pientä poikaa sylissä.
"Mitäs olet puuhannut tänään?" Hän kysyi suunnaten kaiken huomionsa lapseen. Ray pärjätkööt hetken itsekseen, aikuinen kun oli.

Ei Raidenia haitannut yhtään. Oli ihanaa että joku viihdytti poikaa, muukin kuin hän. Evelyn teki sen vielä omasta aloitteestaan.
"Piirrellyt. Isin pitää levätä, sen takia Alex tekee sen tallihommat." Pojan isä lehahti punaiseksi. Niin, tosiaan, Alex teki isin tallihommat.
"Ja Alex kuulemma asuu meillä sen aikaa." Hienoa, miksi hän oli selittänyt papupadalle lapselle niin paljon.

Pojan sanat saivat naisen vilkaisemaan Rayta kohden huolella nypitty kulma koholla ja kiero virne huulilla. Vai niin. Mies ei ollut sitten kokenut tarpeelliseksi tarkentaa apuaan sen vertaa tallin puolella, mutta onneksi Benjaminiin saattoi aina luottaa. Jotkin asiat eivät koskaan muuttuneet.
"No mutta sehän on kiva, eikö?" Nainen rohkaisi lasta huultaan purren, ettei vain nauraisi Rayn ilmeelle ääneen. Punainen naama kieltämättä puki ystävää. "Näytäisitkö, mitä olet piirtänyt?" Hän jatkoi kyselevällä linjalla täynnä aitoa kiinnostusta pikkupojan puuhiin.

"Joo! Alex on kiva. Se kouluttaa villihevosia samoin kuin isi ja sen ori osaa hurjia temppuja! Kiertää tynnyreitä ja hyppiä pystyyn."  Benjamin selitti innoissaan, taapertaen sitten hakemaan piirrustuksiaan huoneestaan. Raiden vilkaisi Evelyniä, kun otti juustokakun kaapista ja kohotti kulmaansa merkitsevästi.
"Ei sanaakaan. Kiltti. Tiedän että palat halusta kommentoida."

"Vau! Sehän on makeeta", nainen nyökkäili pojan innostukselle. Kyllähän hän tiesi Alexin taidot ja hevoset, mutta oli hauska kuulla Benjaminin näkemys asiaan. Hän virnisti miehelle, mutta veti kuuliaisesti sormet huuliensa yli kuin sulkeakseen näkymättömän vetoketjun. Selvä, hän ei sanoisi yhtään mitään Alexista. Se ei tarkoittaisi, etteikö hän vain suunnittelisi kaikkea, mitä haluaisi kysyä ja jonakin kauniina päivänä ajaisi Rayn nurkkaan, kunnes saisi haluamansa vastaukset.
"Sinustahan tulisi loistava leipuri", nainen virnisti sen sijaan katsellessaan miehen puuhia. Kai hän nyt siitä sai sanoa, vaikka Alex olikin kielletty puheenaihe.

Evelyn saisi kysyä myöhemmin. Kunhan Benjamin olisi saanut kakkua ja mehua, poika luultavasti sammuisi nukkumaan päiväunet sänkyynsä. Meno alkoi olla sen mukaista.
"Eikö." Tai kotivaimo. Benjamin palasi piirrustuspinon kanssa, alkaen kiltisti lusikoimaan kakkupalaa jonka isänsä oli tuolle laittanut. Ray kaatoi heille kahvia ja istui alas, ottaen itse Evelynin jälkeen palasen itselleen.

Evelyn sieppasi saapuvan pojan syliinsä, vaikka se tarkoittikin, että kakkupalan syöminen olisi hankalampaa. Mitä sitten, kun vastapainoksi hän sai pidellä pientä ihmistä sylissään ja ihastella piirrustuksia.
"Vau, tuohon on hieno", hän ilmoitti nähdessään päällimmäisen paperin. Ehkä, jos hän pyytäisi nätisti, Benjamin voisi piirtää jotain hänellekin. Klausin ilme olisi näkemisen arvoinen, jos hän täyttäisi heidän jääkaappinsa oven lasten piirrustuksilla. Miesparka pian pakkaisi vähäisen ominaisuutensa ja juoksisi karkuun.

Se voisi olla. Raiden mietti hetken, kohottaen katseensa Evelyniin, kun poika oli syönyt.
"Ben, olisko päiväuniaika? kun heräät, voidaan mennä kolmestaan talliin. Saat näyttää miten ratsastat." Ei poika nukkuisi kuin korkeintaan tunnin. Poika nyökkäsi ja meni suorastaan kiireellä sänkyyn, koska sitä nopeammin pääsisi ratsastamaan. Pojan vaiettua huoneessaan Raiden katsoi Evelyniä kahvikuppinsa takaa.
"Tuota... Olisiko mahdotonta, että kun mä tästä paranen... Kattoisit yhden illan ja yön Benjin perään?"

Nainen laski pojan sylistään, kun päiväunet ja taikasanat tallista saivat lapsen säntäämään huonettaan kohti. Hän kävi syömään juustokakun palastaan tyytyväisenä, vaikka kysymykset polttelivatkin kielellä. Miehen varovainen kysymys sai Evelynin pärskähtämään nauruun.
"Totta kai", hän lupasi rauhoituttuaan sen verran, että saattoi puhua selvästi. "Kaipaatko samalla tallillekin apulaista, vai saanko esitellä Benjaminille kaupunkielämän ihanuudet?"

Raiden pudisteli päätään.
"Nimenomaan ne kaupunkielämän ihanuudet. Me... Haluaisin Alexin kanssa ihan treffeille ja tulla kotiin jossa ei ole lasta odottamassa. Emme ole tainneet koskaan käydä ulkona niin." Ray hymähti ja virnisti toispuoleisesti naiselle.
"... Nyt voit kysyä mitä haluat. Halkeat kohta."

Evelyn nyökkäsi. Selvä. Kyllähän yksi nelivuotias heidän asuntoonsa mahtuisi. Täytyisi vain puhua Klausin kanssa, ettei mies saisi sydänkohtausta palatessaan tallilta kotiin, jonka lattia olisi täynnä lasten leluja. Eihän se nyt vaikea keskustelu voisi olla. Ihmiset toimivat jatkuvasti lapsenvahteina tuttavilleen.
"Benjamin on aina tervetullut. Kotini on aina avoinna sinulle ja Benjille, tiedät sen", hän lupasi hymy huulillaan. "Sana vain, ja otan poikasi mielellään illaksi luokseni." Klausin mielipidettä ehtisi kysyä myöhemminkin. Nainen naurahti. Niin voisi hyvinkin tapahtua, jos kielellä polttelevista kysymyksistä saattoi mitään päätellä.
"Joten sinä ja Alex. Taas", hän aloitti huvittuneena. "Et sitten viitsinyt itse kertoa, vaan annoit poikasi välittää nämä uutiset?"

"On se silti kohteliasta kysyä. Etenkin kun asut Klausin kanssa." Hän naurahti. Klaus ei ehkä arvostaisi pientä ihmistaimea samoin kuin Evelyn.
"Me, taas. Nimenomaan. Törmäsin häneen ratsastustarvikeliikkeessä pari viikkoa sitten ja... Noh, selitin asiat. Sitten törmättiin klubilla ja jotenkin hän päätyi tänne yöksi. Ja nyt hän asuu täällä kun tekee tallini, kun minä en voi."

"Klausilla ei varmasti ole mitään sitä vastaan", nainen vakuutti. Johan mies leikki vanhempaa heidän rasavillille koirakaksikolleen päivästä toiseen. Lapsenvahtikeikka silloin tällöin tuskin edes tuntuisi koirien aiheuttaman työn rinnalla.
"Kuulostaa siltä, että kaikki järjestyi parhain päin", Evelyn myhäili. Vai että oikein asui täällä tekemässä tallivuoroja. Se oli jo melkoinen sitoutuminen, luvata nyt hoitaa tallikin loukkaantuneen miehen puolesta. Alex oli toisaalta aina vaikuttanut varsin mukavalta mieheltä, joten ehkä se selitti.
"Benjaminkin selkeästi pitää Alexista. Hyvin tehty, Ray", nainen virnisti kierosti.

Raiden hymähti ja kohautti olkiaan.
"Se hukkuu töihinsä ja mä sitä ehdotin. Typerää sen ois ajaa Newcastleen joka ilta takas ja aamulla tänne, täältä Rosingsiin ja sit illalla taas täältä pois. Ihan hullua. Pelkään vaan että totun sen läsnäoloon liikaa." Raiden pyöritteli kahvikuppiaan pöydällä.
"Me haaveiltiin sillon tällasesta yhdessä. Joten... Tuntuu ihan ku se ois nyt totta. Arizonakin muuttaa tänne, tuntihevoseks mulle. Tää on hullua."

Nainen nyökkäili mietteliäästi miehen puheen tahdissa. Kuulosti siltä, että tämä oli jotain, mitä Rayn piti saada sanottua ääneen, joten hän antoi miehen puhua keskeyttämättä tuota kertaakaan. Vasta kun mies selkeästi hiljeni, aukaisi hän oman suunsa.
"Ehkä siitä tulee vielä totta. Älä luovu toivosta", hän hymyili lämpimästi. "Arizona on varmasti hyvä tuntihevonen. Siinä on jo lännenratsun näköä, toisin kuin noissa röllipeikoissasi, kaikella rakkaudella niitä kohden toki", hän naurahti.

"Hei, mitä vikaa mun pohjanrölleissä on? Ja ne kestää käyttöä. Eihän ne nyt vikkelimpiä ole, mutta ne ei ainakaan oo heti kolmessa osassa." Raiden naurahti ja huokaisi syvään.
"Niin. Voihan se olla. En tiiä. Pelkään vaan että totun siihen liikaa..."

"Sitä, että ne eivät näytä lännenratsuilta", nainen virnisti. Hänen silmissään quarterit ja paintit olivat lännenratsuja, ja muiden kohdalla teki tiukkaa. Hyvä käyttöhevonen toimi karjatöissä, mutta kylmäverinen jöröjukka alkoi jo venytellä rajoja. Olivathan ne aivan upeita hevosia, eipä siinä mitään.
"Älä siis totu. Kuulostaa siltä että tiedät itsekin tämän olevan vain väliaikaista. Nauti siitä nyt kun sitä kestää, mutta tiedä, ettei Alex jää tänne asumaan. Ehkä jossakin vaiheessa hän muuttaa tänne, mutta tuskin vielä silloin kun kylkesi paranee", hän kohautti harteitaan pienesti. Ei hän tiennyt, mitä muutakaan sanoa. Mies tiesi itse tilanteensa paremmin, eikä hän tosiaankaan ollut mikään parisuhdeguru. Hyvä kun sai omansa toimimaan.

Noh, Raidenin hevosilla ei ollut tarkoitus paimentaa karjaa vaan vaeltaa ja harrastaa vaikkapa reiningiä. Hän naurahti naisen sanoille. Älä totu? Helpommin sanottu kuin tehty.
"Helpommin sanottu kuin tehty. Se on niin ihana herätä Alexin vierestä, tehdä aamupalaa kaikille ja äh. Oon hyödytön kotivaimo." Raiden pudisteli päätään hieman. Hänen siirappinsa oksetti jo itseäänkin.
"Mitä Rosingsiin kuuluu? Anna juorut."

”Olet parempi kotivaimo kuin minä", nainen nauroi ja kurkotti läpsäisemään miehen käsivartta. "Niin sitä pitää!" Onneksi Klaus ei tainnut odottaakaan hänestä kotivaimoa. Olivathan he tähänkin asti selvinneet asuen lähestulkoon yhdessä aina vuorotellen eri asunnoilla. Nyt muu ei ollut muuttunut kuin se, että heillä oli yhteinen osoitteensa.
"Mitäpä sinne. En enää pysy kaikissa juoruissa edes mukana. Tiedäthän sä tallit. Joka päivä kiertää ainakin kolme uutta juttua, ja vanhoista herkullisimpia kierrätetään viikosta toiseen", hän pudisteli päätään huvittuneena. Hän ei voinut mitään sille, että jäi aina kuuntelemaan mielenkiinnolla, kun kuuli työntekijöiden puhuvan keskenään jostakin. Tallityöntekijät jos jotkut tiesivät, mitä tallilla tapahtui.

"Haha. Olen harjoitellut. Muuten en olisi hengissä ja poika huostassa." Raiden nauroi ja kuunteli toisen selityksen. Hän kumartui eteenpäin.
"Kerro jotain. Mitään jännää, henkilökunnassa muutoksia? Esimerkiksi Zoe tippunut ja menettänyt vaikka kielensä?"

Evelyn kurtisti kulmiaan. Mitä hän Zoesta edes tiesi?
"Zoe hoitaa nykyään Edgerlyn, sen kettäratsastajan, kahta hevosta päätyönään. Kai se ratsuttaa Rosingsin nimiin joitakin siinä sivussa, mutta lähinnä se kulkee Edgerlyn hevosten perässä", hän selitti pieni kiero hymy huulillaan. Zoe ei ollut hänen suosikkejaan mitä tallin työntekijöihin tuli, ei missään nimessä, mutta ratsuttaja oli ollut varsin vaisu sen jälkeen, kun Edgerly oli ammuttu alas hevosensa selästä.
"Siitähän luonnollisesti ollaan montaa mieltä, miksi se saa olla Edgerlyn oikea käsi."

"Hitto. Vähän toivoin että karma olisi kostanut tai jotakin." Hän huokaisi syvään. Tämä oli mahdotonta. Evelynistä ei saanut nyt mitään hauskaa irti. Raiden oli jopa vähän pettynyt siitä.
"Älä nyt, luotin sinuun tässä."

"Riittääkö karmaksi se, että kuulin O'Connorin pitävän sille tiukkaa puhuttelua jonkun lämmittelyn yhteydessä?" Evelyn naurahti. Hän ei ollut jäänyt seuraamaan ratsuttajan höykytystä kouluvalmentajan toimesta sen pidemmäksi aikaa, mutta muutama sekunti oli riittänyt kertomaan, että punapää oli tyytymätön johonkin ja Zoen nyrpeästä ilmeestä päätellen syy oli ratsuttajassa.
"Ja kyllä tallilla kiersi jotain puhetta että se sekopäinen vainoaja olis ollut sen mökissä, kun poliisi sai sen lopulta kiinni." Hän ei edes halunnut ajatella aseen kanssa riehunutta sekopäätä, jonka takia Lionheartkin oli ollut kateissa useita päiviä.

"Riittää. Edes se." Hän ei edes kysynyt vainoajasta enempää. Ilmeestä näki ettei hän halunnut tietää tai yrittää käsittää sellaista.
"Onneks oon ollut kaukana tuosta meiningistä."

"Voisinpa sanoa samaa", nainen huokaisi, mutta ravisteli nopeasti synkät ajatukset harteiltaan. Vainoaja oli jäänyt kiinni, sen pituinen se. Maastot olivat jälleen turvalliset eikä kenenkään tarvinnut pelätä mitään muuta kuin punaisia postilaatikoita ja pientareilta kukkaan puhkeavia keltaisia narsisseja.
"Mut eipä sinne sen kummempaa, oikeesti. Kysele Alexilta jos kaipaat enemmän juoruja, sen luulisi kuulevan niitä enemmän", hän naurahti.

"Alex kaatuu sänkyyn kun se saa iltapalan. Joka ilta." Raiden naurahti hymyillen. Miesparka oli aivan poikki. Hän huokaisi syvään ja pudisteli päätään.
"En tiedä. Kaikki tuppaa olemaan niin hiton hankalaa. En edes viitsi miettiä mitään ja pelottaa että Benjamin kiintyy Alexiin. Mitä jos kaikki menee poikki? Poika osaa nyt jo kysellä perään."

Nainen huokaisi. Se oli varmasti hankala tilanne. Benjamin ei ymmärtäisi, miksi Alex yllättäen katoaisi kokonaan, vaan kyselisi miehen perään.
"Sitten ei auta muuta kuin selittää Benjaminille", hän huokaisi. "Mutta ei sitä kannata etukäteen murehtia. Jos niin käy, niin sitten selvität sen siinä kohtaa."

"Mun elämä koostuu etukäteen murehtimisesta. Sillä oon selvinny tähänkin asti." Raiden huokaisi syvään ja pyöritteli silmiään. Pakko miettiä tai hän sekoaisi kun pitäisi improvisoida yllättäen.
"Miksei kaikki vaan voi olla helppoa? Niinkun, edes kerran?"

"Et sinä vielä tiedä, vaikka tämä olisi helppoa. Ehkä teet siitä ongelman ihan turhaan", nainen kohautti harteitaan. Hän osasi itsekin välillä syöstä itsensä pimeään murehtimisen kuiluun, mutta onneksi Klausin kanssa ei hetkeen ollut joutunut tanssimaan heikoilla jäillä. Kyllä sekin hetki vielä koittaisi, mutta juuri nyt kaikki oli niin vakaata ja aikuista, että oli helppo rentoutua ja nauttia parisuhteen parhaista puolista.

"Vollotin kuin pikkuvauva aamulla, vaikka olin yöllä saanut parasta seksiä sen jälkeen kun viimeks olin Alexin kanssa." Raiden ei näyttänyt siltä että vitsaili, mutta sanoi sen äänensävyyn joka yritti keventää tunnelmaa. Se oli ollut vähän noloa jo, mutta kun oli tuntunut siltä että hän oli käyttänyt Alexia tai tuo häntä, saadakseen tyydytyksen. Jälkimmäistä oloaan hän ei ollut koskaan avannut nuoremmalle.

Evelyn ei voinut kuin nauraa epäuskoisesti. Oliko ystävä tosissaan? Vilkaisu kasvoihin riitti vakuuttamaan naisen siitä, että tuo tosiaan puhui totta.
"No mitä sitä nyt tollaisista itkemään", hän hymähti huvittuneena. Yleensä taidettiin itkeä päinvastaisista syistä, kun herättiin baari-illan jälkeen epämääräisestä asunnosta limanuljaskan luota. Luojan kiitos hän ei ollut joutunut heräämään moiseen pieneen ikuisuuteen. "Eikö parempi reaktio olisi ollut onnitella itseään hyvästä yöstä?"

"Se oli kännissä, mä en." Alex oli ollut tosiaan heistä se humalainen, joten kai hänen olisi pitänyt osata sanoa ei.
"Olis kai. Ja olihan se hyvä yö, mut aamulla tunsin oloni paskimmaksi ikinä. Mun vieressä nukku unelmien humalaansa pois ja oltiin just sovittu ettei tehdä typeryyksiä. Ja menin sänkyyn sen kanssa. Kun se oli humalassa. Joten..."

Ah. Se selitti jo paljon enemmän. Ei hän silti täysin ymmärtänyt ongelmaa, joka tilanne taisi Raylle olla. Jos Alex oli kerran sen jälkeen suostunut tallivuoroja tekemään, ei ystävä varmasti ollut välejään mieheen täysin moisella mennyt pilaamaan.
"Puhuitko Alexin kanssa siitä?" Hän päätti kysyä. Evelyn tunsi olonsa varsin vääräksi henkilöksi keskustelemaan tästä. Hän oli juuri ja juuri selvinnyt muutosta yhteen elämänsä miehen kanssa perumatta koko juttua.

"Puhuin ja se meni ihan hyvin. Mun vaan nimenomaan ei pitänyt tehdä mitään sellasta ja antaa sille aikaa. Sit oon heti jalat levällään kun se haluaa jotain." Raiden ehkä jopa hieman ärsyyntyi. Hän tunsi olonsa ihan turhan helpoksi.
"Olo on ku halvalla luntulla."

Evelyn oli jälleen kerran kiitollinen siitä, miten eli vakavassa, tasapainoisessa parisuhteessa, jonka perustukset tuntuivat olevan jo niin syvällä maassa, ettei mikään ihan pieni voisi heilauttaa heitä. Hän ei kaivannut lainkaan tunnetta, josta Ray puhui. Epävarmuus tulevaisuudesta oli yksi piru kannettavaksi.
"Turhaan sellaisia mietit. Jos kerran saitte puhuttua homman selväksi, ei mitään vahinkoa tapahtunut. Kaikki tekee jotain typerää joskus. Oo onnellinen, että se oli Alex eikä joku sattumanvaraisesti matkalta mukaan poimittu."

"Sehän siitä vielä puuttuis. Sit kun alan jakelemaan itseäni kylillä, lukitse mut kotiin. Jooko?" Raiden haroi hiuksiaan ja huokais hiljaa. Tästä pitäisi ehkä puhua Alexin kanssa tai sitten ei.
"En tosin sanonu sille mitään että koin sen käyttäneen mua. Ei sen tarvi sitäkin tietää."

"Otan sinut Newcastleen kurinpalautukseen", nainen lupasi auliisti. Ei hän uskonut, että Ray koskaan tarvitsisi moista puhuttelua. Mies oli järkevä aikuinen, joka tiesi kyllä mitä teki, ainakin suurimman osan ajasta.
"Ray, jos se häiritsee sinua näin paljon, silloin Alexin kuuluu tietää siitä", nainen korjasi lempeästi. Evelyn muisteli saaneensa samanmoisia ohjeita Effieltäkin joskus pieni ikuisuus sitten. Ehkä hyviä ohjeita kannatti kierrättää eteenpäin.

Ja sitten oli niitä hetkiä kun Raidenilla ei ollut hajuakaan, mitä hän teki elämällään. Kuten nyt. Kaikki oli näennäisesti järjestyksessä, mutta ei enempää.
"Sitten pilaan taas kaiken ja olen paha ihminen kun en sanonut siitä heti."

Evelyn huokaisi. Niinhän se kai oli, mutta toisaalta, mitä kauemmin Ray pitäisi nämä ajatukset omana tietonaan, sitä enemmän niistä olisi harmia, kun ne lopulta paljastuisivat Alexillekin.
"Jos pyörittelet näitä yksinäsi päässäsi, onnistut vielä myrkyttämään kaiken tahtomattasikin. Rehellisyys ja avoimuus ovat minkä tahansa suhteen perusta", nainen valisti. Sen läksyn oppimiseen hänellä oli vierähtänyt pieni tovi, mutta onneksi Klaus oli ollut valmis antamaan anteeksi. Hän ei aikonut toistaa virhettään enää koskaan.

"Hyvä on, hyvä on. Olen rehellinen mies ja kokkaan kynttiläillallisen, jotta voin lepytellä edes jollain." Raiden mutisi ja raapi niskaansa. Hän vilkaisi Evelyniä hymyillen.
"Miten sulla ja Klausilla menee? Hyvin kai?"

"Niin sitä pitää. Hyvä poika. Nyt istu, tai leiki kuollutta", nainen ei voinut olla keventämättä tunnelmaa vitsailullaan. Hän hymyili leveästi kysymykselle Klausista. Paremmin kuin hyvin, jos totta puhuttiin. Hän oli joka päivä niin onnellinen siitä, että sai herätä miehen vierestä eikä voinut kuvitella parempaa tapaa nukahtaa kuin suuren miehen käsivarsien syleilyssä.
"Meillä menee upeasti. Naapuritkaan eivät ole vielä tulleet valittamaan koirista, joten naapurisopu on säilytetty", hän virnisti. "Yhdessä asuminen oli meille oikea ratkaisu tässä kohtaa. Johan sitä on hypitty asunnolta toiselle töiden ja tallin ja kaiken välissä, joten on ihanaa, kun on yksi koti, johon palata päivän päätteeksi olemaan yhdessä."

"Wuff." Alice nosti ja kallisteli päätään Raidenin äännähdykselle. Ray naurahti koiralle ja pyysi sitä nukkumaan taas.
"No hyvä. Oot sen ansainnutkin, sen rauhallisen hetken, jossa kaikki toimii."

"Niinpä kai", nainen naurahti, mutta oli varsin tyytyväinen siihen miten kaikki oli järjestynyt muuton tuomasta ahdistuksesta huolimatta. Kunhan laatikot oli saatu purettua, oli kaikki alkanut tuntua kodilta Newcastlessa, eikä paniikista ollut näkynyt jälkeäkään.
"Opin jopa olemaan odottamatta, koska jokin yllättävä juttu räjähtää käsiin. Ainakin melkein", hän lisäsi pieni hymy huulillaan.

"otan tuon vihjeenä ja yritän noudattaa sitä" Nick naurahti ja hymyili toiselle. Kai hän selvittäisi asiat Alexin kanssa, taas, ja alkaisi sitten elää huolettoman miehen elämää. Kyllä se siitä. Aivan varmasti kaikki helpottaisi. Hän kuuli pojan tulevan portaita alas ja vilkaisi Evelyniin.
"Jaha, talli kutsuu."

"Se kannattaa", Evelyn naurahti. Oli huomattavasti helpompi elää, kun ei jatkuvasti odottanut taivaan putoavan niskaan. Hän kääntyi katsomaan portaiden suuntaan kuullessaan pienen ihmisen askeleet.
"Onhan sen jo aikakin", hän virnisti ja nousi pöydän äärestä siirtäen omat astiansa sekä Benjaminin lautasen tiskialtaaseen. "Valmis esittelemään suloisen ponisi kunnolla, Benji?" Nainen kysyi kyykistyen lapsen tasolle leveästi hymyillen.

Benjamin miltein juoksi portaat alas, saaden isänsä muistuttamaan mitä siitä oli puhuttu. Hän puki pojan tallivaatteisiin, tai siis antoi vaatteet ja Benjamin puki. Raiden kun ei kovasti kumarrellut mihinkään kylkensä kanssa. Hän nappasi lääkkeen vielä keittiöstä ennen kuin johdatti heidät talliin. Benjamin otti riimunarun Bobin karsinan ovesta, astellen ylpeänä tarhalle. Pojan nähdessään poni tuli höristen vastaan, siinä missä se taas jekutti aikuisia juoksemalla karkuun iloisella laukalla aina kun sen oli juuri saamassa kiinni. Ray hymyili kun Benji talutti ylpeänä poninsa talliin ja alkoi harjata sitä, selittäen samalla Evelynille ponistaan kaiken. Siis kaiken.

Nainen kuunteli innokkaasti lapsen selitystä, niin kovin yksityiskohtainen kuin se olikin. Häntä ei haitannut kuulla ponista kaikkea mahdollista, päin vastoin. Oli ihana kuulla, miten paljon Benji jo ponistaan tiesi, vaikka olikin niin pieni. Benjaminista tulisi vielä hieno hevosmies kun tuo kasvaisi isommaksi, siitä Evelyn oli aivan varma. Toisaalta, mitä muita vaihtoehtoja pojalla oli kun isänä oli Raiden.
"Lionheart, ole nyt jo hiljaa", nainen komensi olkansa yli kun ori kolisteli karsinassaan ja hirnui raikuvasti. Hetkeä myöhemmin etukavio kuopi jälleen ovea.
"Se on mustasukkainen kun Bob on niin hieno", nainen kertoi salaliittolaisen elkein kuuluvasti kuiskaamalla Benjaminille, ennenkö suoristautui ja käveli hevosensa luokse, ettei se tuhoaisi tallia. Hän silitti täysiverisen päätä, mikä sai hevosen asettumaan. Katse ei kuitenkaan irronnut pojasta ja suloisesta ponista, joka selkeästi kohteli Benjaminia kuten hevoset varsoja. Fiksun ponin Ray oli löytänyt.

Raiden pysytteli kauempana, Evelyn voisi auttaa jos olisi tarvetta. Benjamin puhdisti jopa kaviot itse, pyytäen Evelyniä tarkistamaan kengittämättömät kaviot. Olivatko ne varmasti puhtaat ja hyvin otettu. Poika hymyili ylpeänä naisen sanoille mustasukkaisuudesta ja hymyili leveästi. Tomerasti poika lähti hakemaan ponin varusteita, Raiden seurasi perässä. Bobilla oli suloinen rungoton satula, häntäremmi ja pienen pienet suitset, joissa oli siniset kumitutit sulostuttamassa.
"Autatko Evelyn vähän? En saisi kumarrella."

Nainen kehui vuolaasti Benjaminin puhdistamia kengättömiä kavioita. Ne olivat oikein siivot. Hän laski irti orinsa päästä, kun heinäverkko alkoi jälleen kiinnostaa hevosta omistajan huomiota enemmän ja saattoi seurata Benjaminin perässä varusteita katsomaan. Benjamin näytti tietävän tarkalleen, mitä oli hakemassa - ja voi kun nuo pienet suitset olivat suloiset!
"Totta kai", Evelyn lupasi heti valmiina tekemään mitä ikinä tarvitsisikaan, vaikka halusikin antaa Benjaminille mahdollisuuden tehdä niin paljon itse kuin poika vain tahtoi ja pystyi.

Benjamin ei saanut kaikkia tiukkoja solkia kiinni ja tarvitsi niiden kanssa apua. Myös satulavyön kiristäminen kunnolla oli pojalle hieman hankalaa. Kun Bob oli satuloita, poika veti kyppärän päähänsä ja hanskat käteen, taluttaen poninsa ulos. Raiden käveli perässä kentälle ja istui varovasti penkille. Evelyn varmasti voisi valvoa seisaaltaan. Benjamin pääsi selkään pienen pallin päältä. Bob kulki selvästi kiltein, varovaisin askelin, aivan kuin se olisi tiennyt kantavansa selässään Raidenin kalleinta aarretta.
"Bob on entinen ratsastuskouluponi. Se myytiin sieltä yhdelle tytölle ja siltä tytöltä se tuli meille. Lupasin että meiltä se ei lähde enää mihinkään, vaikka poika kasvaa siitä jossakin vaiheessa yli. Ellei tule minuun ja jää kääpiöksi."

Nainen kiristi ponin satulavyön tottunein ottein, tarkistaen vielä hetkeä myöhemmin, että vyö oli todella riittävän kireällä eikä Bob ollut vain pullistellut kiristyksen yhteydessä. Benjaminin into ja lähestulkoon vakavaksi luettava tahto päästä ponin selkään oli suloista seurattavaa.
"Se on kyllä oikea timantti", Evelyn myönsi katsoessaan, miten kiltisti poni antoi pienen ratsastajan nousta selkäänsä. "Täydellinen poni Benjaminille. Et olisi voinut löytää parempaa."

"Se on upea. Lasten kanssa kuin unelma. Siksi sen ostin, vaikka se viskoo minua hiekkaan useammin kuin yksikään muu hevonen. ja sentään ratsutin nuoria täysiverisiä. Se on yksi saatana aikuisille. Mutta Benjamin rakastaa sitä ja se on loistava opettaja. Jos poika kallistuu selässä liikaa johonkin suuntaan, Bob kulkee vinossa, jotta Ben ei putoaisi." Mies naurahti ja katseli ympäri kenttää kävelevää poikaa. Alkoi melkein itkettää.
"Mun pieni on niin iso jo. Ens vuonna Benjamin alottaa koulun. En tajua."

Evelyn seurasi ponin ja pienen ratsastajan menoa leveä hymy huulillaan. Oli helppo keskittyä pojan intoon ratsunsa selässä ja pienen ponin hyvätapaiseen kulkuun ympäri kenttää.
"Ennenkö huomaatkaan, Benjamin mankuu rahaa kisamaksuihin", hän naurahti ajatellen kaikkia pikkukilpailuja, joita maaseudulle mahtui. Eikös täällä jossakin ollut pieni ratsastuskoulukin, jonka ratsastajia näkyi aina Rosingsin pienimmissä luokissa? Benjamin olisi pian kilpailemassa Rosingsissa muiden lasten mukana.
"Aika kulkee niin kauhean nopeasti aina välillä."

"Voi apua. Sitten olen poni-isi. Ainoana erona, että oikeasti tiedän mitä teen, toisin kuin ne harrastuksen maksavat isit." Raiden naurahti ja katseli poikaansa. Hän tavallaan odotti sitä. Ei Benjaminin olisi pakko kilpailla, mutta hän kyllä antaisi jos poika haluaisi.
"Minut nauretaan Rosingsissa jos tulen sinne kilpailuttamaan pojan shettistä."

"Sehän on oikein hyvä rooli sinulle", nainen naurahti. Poni-isi. Saisiko hän siinä tapauksessa olla lapsen pilalle lellivä, hauska täti, joka ei koskaan sanoisi ei vaan päästäisi lapsen ratsastamaan omilla hevosillaankin ja pitäisi huolen, että pojan ponilla oli aina tuliterät varusteet juuri niissä väreissä kuin Benjamin kulloinkin tahtoi?
"Siinäpähän nauravat. Voi käydä niin, että pilkka osuu omaan nilkkaan kun Bob voittaa kaikki."

"Bob kyllä hakkaisi kaikki, ihan vain sen takia että se haluaa tehdä kaikkensa pienen kuskinsa eteen. Ei minulla olisi koskaan sydäntä luopua tuosta ponista kun Benji on sille liian iso. Vaikka se onkin kamala." Raiden antoi Benjilla luvan nostaa ravin. Poika yritti keventää ponin tikittävän askeleen tahdissa, täysin siinä onnistumatta.
"Jaksatko juosta vieressä jos Benjamin laukkaa vähän? Olisit paras täti ikinä."

"Ehkä voit opettaa sen kärryille ja Benjamin voi alkaa ajella sitä", hän ehdotti. Onneksi Benjamin ei aivan heti kasvaisi ponista ulos, ellei päättäisi venähtää kaksimetriseksi ennen teini-ikää. Nainen virnisti Raylle.
"Kun muotoilet sen noin niin totta kai." Ei hän koskaan kieltäytyisi moisesta kunniasta, vaikka se tarkoittaisikin urheilua hänelle.

"Ja meneehän se tuntiponina muille lapsille." Raiden muistutti. Hän voisi itse jopa ratsuttaa ponia sen verran, että se oppisi westernin salat.
"Kiitos. Benjamin, saat laukata. Evelyn juoksee vieressä." Poika oli pakahtua innosta poninsa selkään, unohtaen jopa miten laukka nostettiin ja kysyi nolona Evelyniltä apua.

"Totta", nainen naurahti vilkaisten ponia. Ei Benjamin siitä heti ulos kasvaisi, joten seuraavat vuodet poika voisi pitää poniaan aivan omanaan. Tummahiuksinen nainen harppoi poniratsukon rinnalle kiitollisena siihen, miten pienen ponin Raiden oli ostanut. Kyllähän tässä vieressä pysyisi. Hän muisti edelleen ne kerrat, kun oli erehtynyt laskemaan jonkun veljenpojistaan karjahevosen selkään laukkaluvan kera, ja oli saanut juosta varsin lujaa hevosen rinnalla. Evelyn hymyili leveästi pojan innolle, selittäen lyhyesti ja yksinkertaisesti pienelle lapselle, miten laukannosto taas tapahtuikaan. Hän tarttui löysästi kiinni ponin ohjaan, vaikka epäilikin Bobin kantavan Benjaminin kunnialla laukannoston läpikin, mutta parempi olla hieman varuillaan. Eläimistä ei koskaan voinut mennä vannomaan, vaikka niihin miten luottaisikin.

Bob nosti pärskähtäen shetlanninponille tyypillisen tikittävän, pienen laukan ja kantoi kiltisti pientä ratsastajaansa. Kun pojan tasapaino alkoi horjua, se hidasti itse pehmeästi ravin kautta käyntiin, jolloin pieni lapsi sai aikaa korjata tasapainoaan. Benjaminin ilmeestä näki miten poika oli kieli keskellä suuta ja keskittyi kunnolla. Uusi nosto, taas pieni pätkä sitä tikittävää laukkaa ja sama toistui ponin toimesta. Se ei selvästi tehnyt sitä laiskuuttaan, vaan turvatakseen pienen ihmisen selässään. Evelyniä poni ei edes huomannut, ei nyt kun poika oli selässä.

Nainen hölkkäsi ponin rinnalla todeten nopeasti, että huolehti turhaan. Kun hän oli ojentamassa kättään auttaakseen Benjaminia säilyttämään tasapainonsa, poni oli jo pudottanut raviin ja käyntiin. Olisipa hänellä ollut näin upea poni opettajanaan silloin, kun hän oli vaihtanut lännensatulasta englantilaiseen läpyskään. Hän olisi ehkä välttynyt kaikilta niiltä noloilta putoamisilta, joille veljet jaksoivat edelleen nauraa.
"Sinulla on kuule maailman paras poni, Benji. Olen ihan kateellinen", Evelyn julisti ponin pudottaessa jälleen käyntiin. Mikä upea otus. "Koitetaanko toiseen suuntaan?"

"Se on" Bob on aivan paras" Poika sanoi ylpeänä ja nyökkäsi, totta kai hän ottaisi myös toiseen suuntaan, kun isä ei ollut vieläkään käskenyt lopettamaan. Raiden katseli noiden menoa hymyillen kentän reunalla, ylpeyttä silmissään. Hän oli miltein jättänyt ponin ostamatta, koska se oli hänelle hirveä, mutta ei hän olisi voinut koskaan löytää parempaa ponia.

Nainen hölkkäsi rinnalla ponin tikittävässä laukassa leveä hymy kasvoillaan. Hän voisi tehdä tätä useamminkin. Benjaminin saatua laukata tähänkin suuntaan pariin kertaa, nainen taputti pojan reittä kehottaessaan tuota jatkamaan käynnin ja ravin kanssa, ennenkö palasi Raidenin luokse.
"Pojastasi tulee vielä huippuratsastaja, kun opettajana on noin fiksu poni", hän naurahti seuratessaan katseellaan poniratsukon menoa.

Raiden hymyili Evelynin sanoille. Benjamin jaksoi tehdä muutamia isoja voltteja ravissa ja siirtyi sitten käyntiin.
"Niin tai sitten hän tottuu liian helppoon. Tai alkaa aikuisena hakea jännitystä vaarallisista eläimistä, kuten isänsä."

"Epäilen, ettei Bob päästä häntä helpolla enää muutaman vuoden päästä", nainen naurahti. Se voisi tosin olla totta, että Benjamin päätyisi seuraamaan isänsä jalanjälkiä ja etsimään haasteita hevosista, jotka olivat jo muiden mielestä toivottomiksi tapauksiksi luettavissa.

"Se voi olla. Tai sitten se rakastaa Benjiä hamaan hautaan asti ja minä olen katkera kun se kiusaa minua." Raiden hymähti hiljaa. Poni pärski vapaalla ohjalla ja poika silitteli sen kaulaa, jutellen ponilleen. Kuinka Bob oli paras ja mahtavin kaikista ja joskus he vielä hyppäisivät isoja esteitä!
"Toivon ettei poika eksy ainakaan laukkaurheilun pariin. Riittää kun itse kokeili." Jos yli kymmenen vuoden vaihetta elämässä saattoi sanoa kokeiluksi."

"Sekin on mahdollista", Evelyn virnisti. Ponit yllättivät aina järkeilyllään (tai sen puutteella), joten miksei tässäkin kohtaa. Kunhan Bob käyttäytyisi fiksusti Benjaminin kanssa, ei mitään murehdittavaa varmasti syntyisi.
"Pidetään siis yhteisvoimin Benjamin poissa sieltä", nainen naurahti. Hän ei tosiaankaan haluaisi kuulla pikkupojan hurahtaneen laukkahevosiin. Äkkiseltään mikään ei kuulostanut niin vaaralliselta kuin se, ja tällä puolen rapakkoa vielä risuaidat olivat järisyttävän suuressa suosiossa.

"Pidetään." Raiden oli itse ratsastanut sekä sileää että risuratoja, joten hän tiesi sen kaiken. Kaiken mikä voisi mennä pieneen ja tapattaa molemmat. Mahdollisesti sivussa vielä jonkun muunkin. Benjamin laskeutui varovasti poninsa selästä ja nosti jalustimet hyvin asiantuntevasti, lähtien viemään Bobia talliin.
"Olenko ainoa josta tuo pikkuvanha käytös on äärettömän söpöä? Vai alkaako minusta nyt jo tulla ylpeä poni-isi?" Raiden naurahti Evelynille, kun viittasi tuon seuraamaan talliin.

Nainen seurasi ylpeä hymy huulillaan pojan toimia poninsa kanssa ja joutui todella hillitsemään itsensä, ettei hihkuisi kannustuksia pojalle kuin yhden ihmisen huutojoukkue.
"Et tosiaankaan. Ihanaa kun poika osaa toimia niin hyvin poninsa kanssa", nainen nauroi kulkiessaan kohti tallia. Lionheartin raikuva tervehdys poniseuralle sai Evelynin pyöräyttämään silmiään pienen huokaisun kera.
"Mitään ideoita, miten saada tuosta hevosesta edes puoliksi niin hyvätapainen kuin Bobista?" Hän ei voinut olla virnistämättä ja vinkkasi silmää pienelle pojalle, jonka ylpeys omasta pikkuponista oli enemmän kuin ansaittua.

"Ottanut mallia kun minä ratsastan." Ray naurahti ja katsoi Lionheartio hymyillen. Hän ei uskaltanut mennä tervehtimään, jos ori saisi päähänsä tölväistä häntä turvallaan.
"Älä älä... Et halua siitä sellaista." Ray naurahti, Benjamin vilkaisi isoa oria.
"Ei, se on niin iso."

No, ainakin Ray antoi hyvän mallin ratsastamisen suhteen, toisin kuin monet muut vanhemmat. Mies tiesi mitä teki hevosen kanssa, joten Benjamin saisi loistavan esimerkin, jota seurata.
"Niinhän se on", nainen huokaisi. Hänen iso hölmönsä. "Olisikin hieman pienempi, niin sen kanssa olisi helpompi puuhastella", Evelyn naurahti. "Ehkä ostan seuraavaksi ponin itsellenikin." Klausin ilme olisi näkemisen arvoinen.

"Ponit on parhaita." Benjamin julisti tietäväisesti, saaden Raidenin nauramaan.
"Onneks isillä on vaan poneja. Ja sit Bow."

"Niinhän ponit on", nainen nyökkäili. "Minulla on vain kaksi hevosta. Suuri virhe", hän naurahti mutta asteli tallin halki rapsuttamaan Lionheartin valkeaa otsaa, kun ori ei ottanut asettuakseen uudessa paikassa. Hevosella oli aivan liikaa virtaa omaksi parhaakseen. Hänen pitäisi alkaa viettää enemmän aikaa tallilla orinsakin kanssa, eikä vain luottaa Willown kykyihin tarjota Lionheartille puuhaa.
"Joskus vielä minullakin on poni", nainen uhosi. "En koskaan saanut lapsena ponia. Mikä menetys." Ehkä keski-iän kriisi olisi oikea hetki ostaa lapsuudesta puuttunut poni. Eivätkö ihmiset silloin ostelleet kaikenlaista turhaa, kuten hienoja autoja tai ylipitkiä lomamatkoja etelän aurinkorannoille?

Benjamin syventyi puuhaamaan poninsa kanssa ja Raiden naureskeli Evelynin uhoamiselle.
"Oi ei, älä osta. En ole vieläkään nähnyt sinua norjalaisen selässä. Itseasiassa..." Mies virnisti kevyesti.

"Älä edes kuvittele", nainen nauroi etusormeaan heristäen. Hän ei ratsastaisi pyöreää vuonoa Raidenin huvitukseksi. Eihän mies edes saisi nauraa katketakseen, tai kylkiluut sanoisivat sopimuksensa kokonaan irti.
"Kun olet kunnossa, saat viedä minut maastoon", hän virnisti.

"Mutta en voi ratsastaa..." Raiden mutristi huultaan.
"Ja Alex ei ehdi ratsastaa kaikkia, joten..." Eikö Evelyn nyt hänen mielikseen voisi? Mies yritti näyttää mahdollisimman suloiselta.
"Vien vien."

Nainen siristi silmiään miehen vetoamiselle. Olihan siinä ihan hyvä syy, mutta hän epäili Raidenin silti enemmän tahtovan hänet ponin selkään naurua varten kuin siitä syystä, että vuonojen pitäisi päästä jaloittelemaan.
"Hyvä on", hän huokaisi. Hänellä oli epäilevä tunne, että hän päätyisi vielä katumaan tätä, mutta toisaalta hän testaisi oikein mielellään, millaisen vuonon mies oli tänne lännenratsuksi tuonut.
"Tämän ainoan kerran." Niin varmaan. Hän tekisi aina mitä tahansa auttaakseen ystävänsä arkea.

Raiden virnisti hieman, mutta yritti piilottaa sen.
"Voit ottaa Froyan, se on kiltti vanha tamma. Ja se ei osaa perinteistä tyyliä ollenkaan, se on työn alla." Raiden ojensi naiselle riimunarun, vahtien kun poikansa riisui poniltaan varusteet ja vei tuon tarhaan. Hän osoitti pystyharjaista tammaa Evelynille.
"Tuo pystyharjainen tamma. Se on mun vanha rouva,"

Evelyn virnisti. No, ainakin hän sai kiltin pienen vuonon ratsukseen. Riimunnaru käsissään hän suuntasi tarhoille.
"Hei, ei naisia kutsuta vanhoiksi!" Hän torui naurua äänessään, ennenkö siirtyi noutamaan hiirakkoa ponitammaa. Vai että vanha. Pyh. Froya näytti hänen silmäänsä oikein hyväkuntoiselta, vahvalta tammalta. Hän silitti ponin kaulaa lähtiessään taluttamaan tammaa portille huvittuneena. Olisi hauska päästä testaamaan, miltä pienempi ratsu tuntui lännensatulan alla. Hän ei ollut pariin vuoteen päässyt yhdenkään kunnon karjahevosen selkään, ja vaikka irokeesipäätä ei sellaisena voinutkaan hänen kriteereillään pitää, oli se jo lähempänä karjahevosen kokoa kuin Lionheart.
"Vanhaksi sinua haukkui", hän mutisi vuonohevoselle taluttaessaan tuota huvittuneena tallia kohden. "Se on kyllä kieltämättä nätin värinen vuono", nainen suuntasi sanansa Raylle hymy huulillaan.

Raiden naureskeli hiljaa toisen toruille, viheltäen viattomana. Ei hän mitään pahaa sanonut. Froya antoi kiltisti kiinni ja seurasi Evelyniä talliin.
"Ei tartte laittaa kiinni, Froya seisoo paikallaan ilman narujaki." Tamma tosiaan oli luotettava ja rauhallinen, samalla tasolla Olafin kanssa. Hän keskittyi samalla vahtimaan Benjaminia, ettei poika olisi tiellä.

Nainen hymyili jättäessään tamman seisomaan aloilleen.
"Näytätkö Benjamin, mistä löytyy harjat?" Hän kysyi pojalta antaakseen tuolle jotakin tärkeäksi koettavaa tekemistä, ettei lapsi vain jäisi aikuisten varjoon. Evelyn kävi puhdistamaan tammaa metodisesti, nauttien siitä kun ei joutunut kurkottelemaan yltääkseen puhdistamaan selän. Hän jopa näki, että selkä todella tuli puhtaaksi!
"Pakko myöntää että nämä on aika näppärän kokoisia", hän naurahti. Lionheart seurasi tarkkaavaisena karsinasta omistajansa puuhia näyttäen vuoroin hätäältyneeltä (ihan kuin nainen olisi hevosta tänne unohtamassa) ja vuoroin siltä, että mietti parasta keinoa kääntää huomio takaisin itseensä. Orista oli tullut varsin mustasukkainen nyt, kun Evelyn ei enää viettänyt kaikkia päiviään hevosensa kanssa.

Benjamin näytti missä Froyan harjapakki oli, jääden katselemaan naisen touhuamista tamman kanssa. Raiden kääntyi meuhkaavan orin puoleen, silittäen sen turpaa karsinan oven yli.
"Shhh, poika. Haetaanko sulle porkkanaa että oot hiljaa?"

"Ei se sillä hiljene", nainen naurahti, mutta ei nyt menisi herkkuja oriltaan kieltämään jos Ray niitä halusi sille syöttää. Evelyn ojensi pehmeää harjaa Benjaminille siltä varalta että poikakin haluaisi osallistua harjaamalla rennosti päätään roikottavan tamman otsaa ja poskia. Hän kumartui puhdistamaan kaviot vaivattomasti. Voi kun ne näyttivät pieniltä kun oli tottunut suurten hevosten kavioihin.
"Jos putoan, sinä saat taluttaa Lionheartin täältä Rosings Parkiin", nainen virnisti olkansa yli miehelle. Tuskinpa hän niin pahasti voisi kiltin tamman selästä kupsahtaa, etteikö selviäisi ihan itse takaisin Rosingsiin, vaikka omalla hevosella olikin virtaa loputtomiin.

"Se on kyllä totta. Oppisi vain pahoille tavoille." Ray hymähti. Hän naksautti niskojaan hieman, hymyillen vinosti.
"Kyllä kyllä. Talutan." Hän siirtyi kentän reunalle, virnuillen Evelynille sen ponimaisen irokeesihevosen selässä. Aina yhtä viihdyttävää.

"Oppinut jo", nainen nauroi nostaessaan satulan tamman selkään. Voi hänen höperöään. Hän kiristi vyön tottunein ottein ja puki suitset tamman päähän. Kuolaimeton valinta. Jotenkin hän ei ollut lainkaan yllättynyt, kun hevonen oli Raidenin.
"Tuntuupa hassulta", Evelyn naurahti heilautettuaan itsensä lännensatulaan. Oli helppo nousta selkään, kun ratsu oli näin pieni täysiveriseen verrattuna. Hän totutteli hetken istumaan satulassa tamman kävellessä kenttää ympäri, etsien tottuneesti painopistettä satulassa. "Veljeni eivät ikinä antaisi olla, jos näkisivät minut nyt", hän nauroi silmät loistaen Raylle. Pieni ratsu oli niin paljon jämäkämmin rakennettu kuin siro täysiverinen tai herkkä puoliverinen, jonka selässä hän yleensä istui.
"Mutta kaipa tällaisella on ihan mukava taittaa vaelluksia", hän myhäili.

Froya ei osannut edes pitää rautaa suussaan, mutta ei Raiden kokenut kiltin hevosen kanssa mokomalle tarvettakaan. Froya ei tehnyt koskaan mitään sellaista, mihin olisi kuolainta tarvittu. Hän oli kyllä alkanut opettaa sille kuolaimen kanssa kulkemista, mutta ratsasti Froyaa vain itse kuolaimen kanssa.
"Voin ottaa aina valokuvan." Raiden virnisti ja näytti puhelinta taskussaan.
"On, niillä on tosi mukava askel. Ja kuten oon sanonut aiemmin, ne ei hajoa alle."

"Ei kiitos", nainen nauroi tarjoukselle kuvasta. "Niillä on jo ihan riittämiin aiheita, joista tehdä kiusaa. Eivät tarvitse enää yhtään kannustetta." Hän antoi hevosen kulkea lännentyyliin pitkällä kaulalla, käyttäen ohjaa ainoastaan kosketuksen kautta kääntämiseen. Froya tuntui kieltämättä mukavalta ratsulta.
"Se on varmasti totta", hän hymyili kannustaen tamman letkeään raviin. Askel tuntui niin lyhyeltä suuriin hevosiin verrattuna, mutta mitäpä sillä oli väliä kun saattoi istua syvälle painavaan satulaan ja nauttia menosta. Hän käänsi tammaa laajoilla kaarilla lähinnä koetellen, miten hevonen toimi ja reagoi annettuihin apuihin. Se tuntui tietävän, mitä teki.
"Ei yhtään hullumpi lännenratsu sulla tässä", hän virnisti miehelle ohittaessaan tuon. Ainakaan Froya ei keksisi itsekseen tarjoilla sidepassia tai pyöriä kuin väkkärä, mitä Lionheart tuntui rakastavan.

Raiden katseli tamman menoa, hymy suunpielessään. Hän oli todella tyytyväinen Froyaan, joka tuntui viihtyvän Englannissa hyvin.
"Ootko varma? Ne voisi tykätä tästä. Ja se on tosi hyvä hevonen. Ei se nyt tynnyrinkiertoon tai karjanajoon sovi, mutta rauhalliseen menoon ihan mahtava. Lisäks se osaa sitten vetää kärryjä tai rekeä."

"Ne voisivat, mutta minä en", nainen nauroi. Hän käänsi Froyan kentän keskelle ratsastaen rauhallisen käännöksen takaosan ympäri leveä hymy huulillaan, kun vuonohevonen toimi kuten hän oli odottanutkin. Ei hullumpaa, lainkaan. Hän nosti rennon työskentelylaukan vaatimatta hevoselta sen suurempia, kun ohjasi tuota kentällä laajoilla kaarilla ristiin rastiin.
"Sehän on siis oikeen monikäyttöinen, hieno pikkuheppa", Evelyn vastasi tuntien olonsa varsin kotoisaksi tukevarakenteisen ponin selässä. Muistutti se jo enemmän rakenteeltaan quarterin voimakasta selkää kuin luihu täysiverinen, vaikka olikin kylmäverinen poni. Hän pudotti raville antaen tamman kulkea omia teitään. Siitä tulisi oikein hieno ratsu vaelluksille.
"Saat Froyasta varmasti upean vaellusratsun tännekin."

Raiden antoi toisen ratsastaa rauhassa, pysytellen hiljaa.
"Hmmh. Se on hyvä. Oon käyny sillä tutustumassa maastoihin ennen kun otin Bowin kanssa yhteen. Ärsyttää ottaa takapakkia tuon tamman kanssa.."

"Kannattaa vaan tottua siihen", nainen huokaisi hidastaessaan ratsunsa käyntiin. Hevosten kuntoutus ei ollut helppoa nähnytkään. "Me taidettiin ottaa Defyn kanssa aina kolme askelta taakse joka kerta kun päästiin puolikas eteenpäin ensimmäisen vuoden ajan." Hän antoi Froyan kävellä pitkät loppukäynnit, ennenkö hyppäsi alas selästä viedäkseen tamman talliin. Se oli ansainnut muutaman porkkananpalan hienosta työskentelystään.
"Kunhan et vaan kolhi itseäsi jatkuvasti, pääsette kyllä eteenpäinkin."

"Onhan sekin totta. Ja Bowin suurin ongelma on ahtaat tilat ja epävarmuus. Jostain syystä se stressaa käsittelyä koska noh, sitä joutuu kuljettelemaan ahtaista paikoista. Sen mielestä ahtaista." Pari metriä leveä portti ei varsinaisesti ollut kovin ahdistava.
"Mmmm. Alan kolhia vaan pahemmin jossain vaiheessa. En tiedä, en halua luovuttaakaam ja tuomita sitä. Ei se sen syy ole. Lowsley tiesi aina että tuo tamma ei pidä lähtökopeista. Se kerta oli vaan liikaa."

"Voisitko vain antaa sen elää ulkona ja käsitellä sitä tarhassa siihen asti, että saat sen luottamaan itseesi enemmän?" Nainen ehdotti vilkaisten täysiverisen suuntaan, ennenkö askelsi sisään talliin asti. Onneksi Defy oli jo niin paljon parempi verrattuna siihen, mitä tamma oli pari kesää aiemmin ollut. Hevosella saattoi ratsastaa huoletta päivittäin, eikä hoitotoimenpiteitä tarvinnut pelätä, paitsi niinä päivinä kun tamma kävi ylikierroksilla jo valmiiksi. Jonakin päivänä hän vielä uskaltaisi luottaa siihen, ettei Defy turvautuisi nurkkaan ajettunakaan päälletulemiseen.
"Olit oikein hieno", hän kertoi vuonohevoselle riisuessaan sitä tottuneesti varusteista, jotka oli helppo löytää takaisin oikeille paikoilleen, kun talli oli näin näppärän kokoinen.

"Voisin. Mutta sitten pitäisi laittaa sille kaveri, koska sitä ei voi jättää yksin ulos. Ja se ei siedä muita hevosia, ainakaan vielä. Bow on kamala natsi." Tamma hääti muut heiniltä ja purki kiukkunsa muihin hevosiin halutessaan, siksi se sai olla yksin.
"Erehdyn vielä hankkimaan kaltoinkohdellun poniraasun kun toivon että ne tulisivat toimeen."

Nainen nyökkäsi. Siinä tapauksessa ei auttanut kuin kuljettaa tammaa edestakaisin ja toivoa, ettei se kolhisi itseään tai käsittelijöitään mihinkään.
"Toinen sekopää ei kyllä ratkaise mitään", Evelyn naurahti, jotta sanat eivät kuulostaisi aivan niin toruilta. Olisihan se hienoa pelastaa hevosraasuja useampi kerrallaan, mutta ne tuottivat niin paljon ylimääräistä työtä että Rayn lieni parempi keskittyä pyörittämään talliaan ja työstämään Bowta kaikella energiallaan.
"Pitäisi varmaan lähteä takaisin Rosingsiin ennenkö tuo sankari tulee läpi ovesta", nainen huokaisi vilkaistessaan touhottavaa täysiveristään, jonka keskittymiskyky näytti olevan kovilla.

"Ei niin. Mutta ei kaltoinkohdeltu ole aina sekopää. Joskus vain raasu." Raiden virnisti, ei hän tosissaan ollut. Hankala täysiverinen todellakin riittäisi tältä erää.
"Ehkä, en halua pyytää Alexia vielä korjaamaan tallin ovia."

Ja joskus aivan toivoton tapaus, mutta sen nainen jätti sanomatta. Siitä sai kuulla aivan riittämiin kaikilta ympärillä ja hevospiireissä, joten mitäpä sitä enää sen enempää mainitsemaan.
"Se voisi olla jo hieman liikaa työpäivän päätteeksi", Evelyn hymähti naksauttaen riimunnarun paikoilleen. "Vienkö Froyan takaisin pihalle?" Hän kysäisi ja pyöräytti silmiään, kun ori hirnui sydäntäriipivästi perään. Ihan kuin hän olisi tuon unohtamassa.
"Varo vain, hylkään pian tuon jätkän tänne ongelmaksesi."

"Ai meinaatko." Raiden pudisteli päätään kun toinen kysyi, vietäisiinkö tamma takaisin ulos.
"Päästä vain irti." Raiden lähti kävelemään tarhalle, Froya seurasi perässä. Näin hän sen itse yleensä tarhasi aamuisin. Talutti Nydeliä ja Froya lönkytti perässä.

Nainen laski tamman irti seuraten huvittuneena, miten tuo seurasi Rayn perässä kaikessa rauhassa. Näppärää, kieltämättä, kun jäi käsiä vapaaksi muille hevosille. Evelyn livahti Lionheartin karsinaan hiljentääkseen orin, joka alkoi aidosti hätäillä tuntemattomassa paikassa itsekseen ollessaan. Hän tarjosi kuolaimet hevoselle kämmeneltään, sujautti vasemman korvan lenkistä läpi ja nappasi raskaan lännensatulan kantoonsa. Hän vei hevosen pihalle huvittuneesti päätään pudistellen, kun katseli Froyaa ja muita hevosia. Hän taputti orinsa etujalkaa ja hevosen kumartaessa heilautti satulan selkään. Lionheart suoristautui pärskyen ja nainen sitoi lännensatulan vyön kireälle näppärin sormin.
"Sulla on kyllä aivan ihana pieni tila. Kyllä täällä kelpaa asua", hän hymyili lämpimästi ystävälleen pidellen suuren hevosensa ohjia rennosti toisessa kädessään. Ori lähestulkoon tärisi paikoillaan, kun odotti ratsastajaa selkäänsä, jotta pääsisi matkalle kotia kohden.

Raiden palasi tarhoilta tallin etupuolelle,pysyen sopivan kaukana Lionheartista. Hevosella oli liikaa energiaa ja yksi pökkäisy päällä sattuisi ihan liiaksi.
"Kiitos. Oli kiva kun kävit ja saat ilmestyä koska vaan. mennään sinne maastoon sitten kun mä olen kunnossa taas."

"Parantele kaikessa rauhassa", nainen huolehti. Raylla riitti puuhaa hevostensa kanssa ihan riittämiin ilman hänenkin viihdyttämistään. "Soittele, jos tarviit jotain. Tuun aina auttamaan kun vain kerkeän", hän vakuutti ennenkö heilautti itsensä täysiverisen selkään. Lionheart oli saman tien lähdössä liikkeelle, mutta matala 'hou' ja sievä takanoja kuluneessa lännensatulassa riitti pysäyttämään hevosen, joka kaarsi kaulaansa kuolainta järsien.
"Me taidetaan mennä kiertoteitä takaisin", hän pyöräytti silmiään. "Pidä huolta itsestäs!" Hän toivotti ennenkö käänsi hevosen ympäri ja lähti varsin reippaassa käynnissä takaisin tielle. Ori pärskyi ja puhisi joka toisella askeleella, mutta ainakin ohja saattoi roikkua pitkänä, kun painoavut riittivät muistuttamaan hevosta siitä, millä tahdilla tuli liikkua.

Raiden naureskeli hevosen innolle, pudistellen päätään. Hän pysytteli pojan kanssa ulkona siihen asti että Evelyn hävisi orinsa kanssa näköpiiristä. Sitten oli hyvä mennä sisälle ja lysähtää sohvalle.Evelyn oli kerrankin muistanut jonkin niin pienen asian kuin puhelinsoiton kautta esitetyn kysymyksen vierailun sopivuudesta, ennenkö oli nostanut raskaan lännensatulan Lionheartin selkään ja lähtenyt iloisin mielin suunnistamaan mutkittelevia hiekkateitä ja avoimia peltoja pitkin kohti Skeldale Housea. Lionheart häselsi koko matkan täynnä virtaa, jota parikin reippaampaa laukkapätkää suorilla teillä ei riittänyt poistamaan. Hänen pitäisi tosiaankin seurata orin liikutusta tarkemmin. Willow ei vaatinut hevoselta kunnon työntekoa sitten lainkaan, joten oliko se ihmekään, jos ori kävi kierroksilla päivästä toiseen. Huokaisten nainen nojasi taakse tutussa työsatulassa pidättääkseen lennokkaasti ravaavaa täysiveristään. Pärskyen ori pudotti käynnille, kun hän kääntyi Raidenin pienen tallin pihapiiriin. Hevonen kajautti heti ensitöikseen raikuvan hirnahduksen muille hevosille ja tepasteli pihassa voimatta rauhoittua seisomaan paikoillaan. Nainen heilautti itsensä alas satulasta ja nappasi pitkät lännenohjat käsiinsä päätään pudistellen. Hän kiertäisi ehdottomasti pidempää reittiä takaisin Rosings Parkiin, jotta ori saisi purettua energiaansa.

Tarhassa oleva Viking ravasi aidan viertä, nähdessään vieraan orin reviirillään. Se korskui ja viskeli päätään, häntä ylhäällä kuin upeimmallakin arabilla. Raiden oli sisällä keittämässä kahvia. Hän oli leiponutkin, jotta ei tarvitsisi hävetä kun ei ollut kahvin kanssa mitään tarjottavaa. Musta täysiveritamma kiihdytteli tarhassaan kunnon spurtteja, silmävalkuaiset välkkyen. Siitä Raiden huomasi jonkun tulleen pihaan, keittiön ikkunasta näki suoraan Bowin tarhaan. Hänen pitäisi hankkia vahtikoira, Alicesta kun ei siihen ollut. Hän veti ulkovaatteet päällensä ja sanoi Benjaminille menevänsä ulos. Piirtelyyn uppoutunut poika nyökkäsi. Hän näki tutun orin ja vielä tutumman naisen sen selässä. Kulku oli vähän hankalaa, kolmisen päivää sitten murrettu kylkiluu vaivasi.
"Hei! Viedään se egoilija talliin niin voin näyttää paikkoja."

"Hei", nainen tervehti lämpimästi ystäväänsä ja vilkaisi Lionheartia epäilevänä. Ori näytti tuijottavan uutta tallia uteliaana, mikä ei ollut lainkaan hyvä yhdistelmä hevosen energiatason huomioon ottaen. Kunhan hevonen ei tuhoaisi paikkoja, ei hänen ehkä tarvitsisi hävetä silmiä päästään.
"Se olisi kiva. Lionheart on sitä mieltä, että on saanut liian vähän liikuntaa talven myötä", hän pyöräytti silmiään hevosen sähellykselle, kun lähti seuraamaan Raidenin perässä. Miehen hassu tapa liikkua kiinnitti heti huomion.
"Mitä sinulle on käynyt?"

Raiden oli pyytänyt Alexia laittamaan aamulla heiniä kuivitettuun karsinaan, joten Lionheartilla olisi kyllä tekemistä. Syödä.
"Sille on heinää tallissa että on ainakin jotain viihdykettä. Ja sen huomaa, se on täynnä virtaa. Ai mulle? Mä... Muutama päivä sitten otin osumaa loimitelineestä kun Bow meni vauhdilla karsinaan. Kaksi kylkiluuta hajalla."

Nainen huokaisi helpotuksesta. Ei ori mitään typerää tekisi, kun voisi keskittyä syömään heiniä - tai heittelemään niitä ympäriinsä, miten vain. Hevonen ei purkaisi energiaansa karkaamalla karsinasta ja törttöilemällä pihalla, mikä oli aina laskettava voitoksi.
"Ai kamala", Evelyn irvisti myötätuntoisesti. "Miten ihmessä selviät täällä kylkiluut säpäleinä?"

Raiden meni talliin edeltä ja osoitti karsinaa joka oli laitettu Evelynin vierailua ajatellen. Hän meni hieman noloksi naisen kysyessä miten hän pärjäsi.
"... Saan apua." Ei hän oikein tiennyt voisiko sanoa muuta.

Nainen sujautti orin karsinaan, pitäen tiukasti kiinni ohjista, ettei hevonen alkaisi pyöriä kuin väkkärä kaikkea tutkiessaan. Hän riisui raskaan satulan ja suitset hevoselta, hyläten molemmat tallikäytävälle karsinan eteen. Ihan vain, ettei hevonen jäisi niistä kiinni karsinaansa säheltäessään. Heti kun ori jäi itsekseen karsinaan, alkoi hevonen tutkia jokaista nurkkausta kuuluvasti pärskien.
"No se on hyvä", hän vastasi pudistellen pölyt käsistään. Evelyn katseli uteliaana ympärilleen tallissa. "Tämä näyttää oikein kotoisalta."

Raiden hymähti. Eihän se ollut parhaassa iskussa tai tai edes juuri remontoitu. Sitä pitäisi remontoida kyllä vielä lisää, kunhan kesä tulisi ja kelit paranisivat.
"Parempi vielä kun saan vähän remontoitua sitä." Raiden kulki toisen päädyn ovista tarhoille, katsellen hevosiaan tyytyväisenä.
"Tuossa vasemmalla on Viking ja ruunat, Olaf ja Bob. Oikealla on mun tammat, Nydel ja Froya. Ja toi musta yksinään on Bow. Sitä ei voi pitää vielä muiden kanssa."

Senpä takia juuri pieni talli tuntui kotoisalta Rosings Parkin tahrattomien käytävien jälkeen. Hän oli kasvanut pienellä tilalla, jolla kaikki oli vain niin hyvässä kunnossa, että kesti käyttöä. Vuosien jäljet näkyivät puussa, mikä tuntui kertovan omaa paljon henkilökohtaisempaa tarinaansa kuin hienot, modernit tallipuitteet.
"Voi kun ne ovat kaikki aivan ihania", nainen naurahti katsellessaan hevosia yksi kerrallaan. Olaf oli helppo erottaa muiden joukosta, tai ainakin niin hän itselleen uskotteli katsellessaan tuttua jöröjukkaa.
"Etköhän sinä saa sen pian muiden joukkoon", Evelyn vastasi vilkaisten hermostunutta hevosta. Bow oli oikeissa käsissä Raidenin luona, se oli selvää.

Raiden vilkaisi kylkeään ja sitten tammaa.
"En olisi niin varma. Se on toki ollut vasta muutaman viikon täällä, mutta sen laitakauhu on ihan omaa luokkaansa. Se siis jostakin syystä naksahti lähtökopissa. Murskasi jockeynsa ja hajotti jalkansa. Jockey viettää eläkepäiviä pyörätuolissa."

Evelyn vilkaisi täysiveristä uudestaan. Jos se oli vastikään poistunut radoilta, ei ollut ihme että se kävi kierroksilla. Niin paljon hyvää kuin laukkaurheilu hevosten eläinlääketieteelliselle tutkimukselle tekikin, ei hän muutoin saattanut allekirjoittaa kilpalajia suosikkiensa joukkoon. Hevosparat seisoivat koko päivän pienissä karsinoissa, söivät enemmän energiapitoisia rehuja kuin yhdenkään eläimen tulisi saada viikossa ja pääsivät ulos ainoastaan juoksemaan radalle ja satunnaisesti hetkeksi tarhaan.
"Olen varma, että sinä olet parasta mitä sille olisi voinut tapahtua. Jos sinä et saa siitä hevosta, ei kukaan muukaan olisi pystynyt siihen", Evelyn rohkaisi ennenkö nyökkäsi kohti Olafin kumppaneita. "Sopiiko vanhaa jöröjukkaasi käydä tervehtimässä?"

Bow oli ollut radoilta poissa jo miltei vuoden. Entinen appiukkonsa oli pitänyt sitä hengissä vain sen takia, että Raiden oli luvannut ottaa sen heti kun palaisi Englantiin.
"Niin kai. Sopii, tietty. Varo sitä shettistä, Bob on itse saatana aikuisille. Lapsille se on kuin itse arkkienkeli, mutta aikusille se piruilee ihan vain huviksensa."

"Varon", Evelyn naurahti suunnaten tervehtimään Olafia. Miehen varoituksen muistaen hän päätti houkutella vuonohevosruunan luokseen sen sijaan että pujahtaisi itse tarhan puolelle. Kaipa Raiden tiesi hevosensa ja poninsa paremmin, joten kannatti olla varuillaan, vaikka Bob olikin suloinen kuin mikäkin.
"Olaf ei ole paljoa muuttunut", nainen hymähti lämpimästi rapsutellessaan ruunan otsaa. "Onko se voinut hyvin? Ja kaikki muutkin."

Raiden katseli ruunaansa, joka yritti hyvin pian rapsuttaa Evelyniä takaisin. Sen irokeesi oli venähtänyt ulos mitastaan, mikä teki siitä entistä enemmän mörököllin näköisen. Norjan jäljiltä kasvatetusta talvikarvasta puhumattakaan.
"Se on voinut loistavasti, edelleen. Se laihtuikin, Norjassa joutui käyttämään energiaa niin paljon lämmitykseen." Mies lisäsi vitsinä loppuun kommentin hevosensa kaventuneesta ympärysmitasta.
"Se ei ole moksiskaan tästä kaikesta, muut hevosen ovat vähän ihmeissään edelleen."

"No hyvä että se on täysissä voimissaan", nainen naurahti ennenkö peruutti kauemmas aidasta. Antaisi hevosten laiduntaa rauhassa ilman turhaa ihmishäiriötä. Vapaallahan ne tarhassa olivat.
"Eivätköhän ne totu pian. Niillähän on oikein hyvät oltavat täällä", hän hymyili vilkaisten vielä kerran suloista ponia, joka oli mitä ilmeisesti varsinainen susi lampaiden vaatteissa.
"Missäs lempipikkupoikani on?" Hän kysyi vino virne kasvoille kohoten. "Olisin tuonut tuliaisia, mutta Lionheartin kanssa oli kädet täynnä."

"Se on todellakin." Raiden vilkaisi taloon ja hymähti. Hän asteli ruunatarhan ja tallin välistä menevää polkua pitkin muutaman askeleen.
"Sisällä, mennään sinne. Leivoinkin jopa." Hän virnisti hieman ja lähti edeltä taloon. Benjamin tuli isäänsä vastoin, kysellen kuka tuli käymään. Alicekin tuli tervehtimään isäänsä, unohtaen Raidenin Evelynin astuessa eteiseen.

"Oho, sinähän olet ollut ahkera", nainen nauroi seuratessaan miehen perässä. Vai oli häntä varten ihan leivottukin. Kuinka hämmentävää. Ehkä hänen pitäisi jatkossakin ilmoittaa kun suunnisti jonnekin, eikä vain pelmahtaa paikalle varoittamatta.
"Heippa Benji", hän tervehti poikaa lämpimästi hymyillen ja vilkutti pirteästi pojalle. Hän tervehti siroa koiraa ennenkö riisui ratsastussaappaat jalastaan eteiseen.
"Et ollenkaan kertonut, että Bob on maailman suloisin poni", hän ilmoitti pojalle levittäen käsiään halausta varten.

"Pakko olla. Sekoan kun en saa tehdä muuta kuin syödä särkylääkkeitä." Raiden puuskahti toisen sanoille, hymyillen kun poika tervehti Evelyniä reippaasti.
"Se on mahtava! Sain mennä eile puomeja sillä, ilman isiä taluttamassa!" Niin, koska Raiden halusi poikansa rauhoittuvan ja ei voinut taluttaa.

Totta. Kaipa se antoi hyvän syyn leipoa sisällä. Pienen pojan into omasta ponista lämmitti sydäntä. Evelyn ei epäröinyt hetkeäkään kaapatessaan lapsen syliinsä ja nostaessaan ilmaan.
"Oho, sehän on mahtavaa! Sähän olet kohta parempi ratsastaja kuin minä", nainen naurahti lämpimästi pidellessään poikaa tukevasti sylissään. Olisihan lapsi osannut ihan itse kävellä ja kulkea, mutta hän halusi tekosyyn halata Benjaminia edes hetken pidempään.
"Mun pitää joku päivä tulla katsomaan, kun ratsastat Bobilla", hän jatkoi tietämättä oikein, kuinka hyvä idea lapsen innon ruokkiminen oli. Ehkä Raiden sähisisi hänelle, jos hän menisi liian pitkälle.

Benjaminia ei haitannut kulkea Evelynin sylissä, päin vastoin. Raiden ei voinut nyt nostella poikaansa, mutta nyt Evelyn sentään otti syliin.
"Joo, tule vain! isikin ratsastaa sillä joskus. Sillon Bob pukittelee, mulle ei koskaan."
"Koska se poni on pieni piru." Raiden mutisi keittiössä, laittaen kahvin tippumaan.

"Bob selkeästi tietää, että olet parempi ratsastaja kuin isäsi", nainen virnisti voimatta vastustaa Raidenin kiusaamista, kun moinen täydellinen tilaisuus tarjoutui. Hän seurasi Raidenin perässä keittiön suuntaan, mutta päätyi istahtamaan pöydän ääreen, astellen Benjaminin paremmin syliinsä. Pääsisihän poika alas jos haluaisi, mutta oli mukavaa pidellä pientä poikaa sylissä.
"Mitäs olet puuhannut tänään?" Hän kysyi suunnaten kaiken huomionsa lapseen. Ray pärjätkööt hetken itsekseen, aikuinen kun oli.

Ei Raidenia haitannut yhtään. Oli ihanaa että joku viihdytti poikaa, muukin kuin hän. Evelyn teki sen vielä omasta aloitteestaan.
"Piirrellyt. Isin pitää levätä, sen takia Alex tekee sen tallihommat." Pojan isä lehahti punaiseksi. Niin, tosiaan, Alex teki isin tallihommat.
"Ja Alex kuulemma asuu meillä sen aikaa." Hienoa, miksi hän oli selittänyt papupadalle lapselle niin paljon.

Pojan sanat saivat naisen vilkaisemaan Rayta kohden huolella nypitty kulma koholla ja kiero virne huulilla. Vai niin. Mies ei ollut sitten kokenut tarpeelliseksi tarkentaa apuaan sen vertaa tallin puolella, mutta onneksi Benjaminiin saattoi aina luottaa. Jotkin asiat eivät koskaan muuttuneet.
"No mutta sehän on kiva, eikö?" Nainen rohkaisi lasta huultaan purren, ettei vain nauraisi Rayn ilmeelle ääneen. Punainen naama kieltämättä puki ystävää. "Näytäisitkö, mitä olet piirtänyt?" Hän jatkoi kyselevällä linjalla täynnä aitoa kiinnostusta pikkupojan puuhiin.

"Joo! Alex on kiva. Se kouluttaa villihevosia samoin kuin isi ja sen ori osaa hurjia temppuja! Kiertää tynnyreitä ja hyppiä pystyyn."  Benjamin selitti innoissaan, taapertaen sitten hakemaan piirrustuksiaan huoneestaan. Raiden vilkaisi Evelyniä, kun otti juustokakun kaapista ja kohotti kulmaansa merkitsevästi.
"Ei sanaakaan. Kiltti. Tiedän että palat halusta kommentoida."

"Vau! Sehän on makeeta", nainen nyökkäili pojan innostukselle. Kyllähän hän tiesi Alexin taidot ja hevoset, mutta oli hauska kuulla Benjaminin näkemys asiaan. Hän virnisti miehelle, mutta veti kuuliaisesti sormet huuliensa yli kuin sulkeakseen näkymättömän vetoketjun. Selvä, hän ei sanoisi yhtään mitään Alexista. Se ei tarkoittaisi, etteikö hän vain suunnittelisi kaikkea, mitä haluaisi kysyä ja jonakin kauniina päivänä ajaisi Rayn nurkkaan, kunnes saisi haluamansa vastaukset.
"Sinustahan tulisi loistava leipuri", nainen virnisti sen sijaan katsellessaan miehen puuhia. Kai hän nyt siitä sai sanoa, vaikka Alex olikin kielletty puheenaihe.

Evelyn saisi kysyä myöhemmin. Kunhan Benjamin olisi saanut kakkua ja mehua, poika luultavasti sammuisi nukkumaan päiväunet sänkyynsä. Meno alkoi olla sen mukaista.
"Eikö." Tai kotivaimo. Benjamin palasi piirrustuspinon kanssa, alkaen kiltisti lusikoimaan kakkupalaa jonka isänsä oli tuolle laittanut. Ray kaatoi heille kahvia ja istui alas, ottaen itse Evelynin jälkeen palasen itselleen.

Evelyn sieppasi saapuvan pojan syliinsä, vaikka se tarkoittikin, että kakkupalan syöminen olisi hankalampaa. Mitä sitten, kun vastapainoksi hän sai pidellä pientä ihmistä sylissään ja ihastella piirrustuksia.
"Vau, tuohon on hieno", hän ilmoitti nähdessään päällimmäisen paperin. Ehkä, jos hän pyytäisi nätisti, Benjamin voisi piirtää jotain hänellekin. Klausin ilme olisi näkemisen arvoinen, jos hän täyttäisi heidän jääkaappinsa oven lasten piirrustuksilla. Miesparka pian pakkaisi vähäisen ominaisuutensa ja juoksisi karkuun.

Se voisi olla. Raiden mietti hetken, kohottaen katseensa Evelyniin, kun poika oli syönyt.
"Ben, olisko päiväuniaika? kun heräät, voidaan mennä kolmestaan talliin. Saat näyttää miten ratsastat." Ei poika nukkuisi kuin korkeintaan tunnin. Poika nyökkäsi ja meni suorastaan kiireellä sänkyyn, koska sitä nopeammin pääsisi ratsastamaan. Pojan vaiettua huoneessaan Raiden katsoi Evelyniä kahvikuppinsa takaa.
"Tuota... Olisiko mahdotonta, että kun mä tästä paranen... Kattoisit yhden illan ja yön Benjin perään?"

Nainen laski pojan sylistään, kun päiväunet ja taikasanat tallista saivat lapsen säntäämään huonettaan kohti. Hän kävi syömään juustokakun palastaan tyytyväisenä, vaikka kysymykset polttelivatkin kielellä. Miehen varovainen kysymys sai Evelynin pärskähtämään nauruun.
"Totta kai", hän lupasi rauhoituttuaan sen verran, että saattoi puhua selvästi. "Kaipaatko samalla tallillekin apulaista, vai saanko esitellä Benjaminille kaupunkielämän ihanuudet?"

Raiden pudisteli päätään.
"Nimenomaan ne kaupunkielämän ihanuudet. Me... Haluaisin Alexin kanssa ihan treffeille ja tulla kotiin jossa ei ole lasta odottamassa. Emme ole tainneet koskaan käydä ulkona niin." Ray hymähti ja virnisti toispuoleisesti naiselle.
"... Nyt voit kysyä mitä haluat. Halkeat kohta."

Evelyn nyökkäsi. Selvä. Kyllähän yksi nelivuotias heidän asuntoonsa mahtuisi. Täytyisi vain puhua Klausin kanssa, ettei mies saisi sydänkohtausta palatessaan tallilta kotiin, jonka lattia olisi täynnä lasten leluja. Eihän se nyt vaikea keskustelu voisi olla. Ihmiset toimivat jatkuvasti lapsenvahteina tuttavilleen.
"Benjamin on aina tervetullut. Kotini on aina avoinna sinulle ja Benjille, tiedät sen", hän lupasi hymy huulillaan. "Sana vain, ja otan poikasi mielellään illaksi luokseni." Klausin mielipidettä ehtisi kysyä myöhemminkin. Nainen naurahti. Niin voisi hyvinkin tapahtua, jos kielellä polttelevista kysymyksistä saattoi mitään päätellä.
"Joten sinä ja Alex. Taas", hän aloitti huvittuneena. "Et sitten viitsinyt itse kertoa, vaan annoit poikasi välittää nämä uutiset?"

"On se silti kohteliasta kysyä. Etenkin kun asut Klausin kanssa." Hän naurahti. Klaus ei ehkä arvostaisi pientä ihmistaimea samoin kuin Evelyn.
"Me, taas. Nimenomaan. Törmäsin häneen ratsastustarvikeliikkeessä pari viikkoa sitten ja... Noh, selitin asiat. Sitten törmättiin klubilla ja jotenkin hän päätyi tänne yöksi. Ja nyt hän asuu täällä kun tekee tallini, kun minä en voi."

"Klausilla ei varmasti ole mitään sitä vastaan", nainen vakuutti. Johan mies leikki vanhempaa heidän rasavillille koirakaksikolleen päivästä toiseen. Lapsenvahtikeikka silloin tällöin tuskin edes tuntuisi koirien aiheuttaman työn rinnalla.
"Kuulostaa siltä, että kaikki järjestyi parhain päin", Evelyn myhäili. Vai että oikein asui täällä tekemässä tallivuoroja. Se oli jo melkoinen sitoutuminen, luvata nyt hoitaa tallikin loukkaantuneen miehen puolesta. Alex oli toisaalta aina vaikuttanut varsin mukavalta mieheltä, joten ehkä se selitti.
"Benjaminkin selkeästi pitää Alexista. Hyvin tehty, Ray", nainen virnisti kierosti.

Raiden hymähti ja kohautti olkiaan.
"Se hukkuu töihinsä ja mä sitä ehdotin. Typerää sen ois ajaa Newcastleen joka ilta takas ja aamulla tänne, täältä Rosingsiin ja sit illalla taas täältä pois. Ihan hullua. Pelkään vaan että totun sen läsnäoloon liikaa." Raiden pyöritteli kahvikuppiaan pöydällä.
"Me haaveiltiin sillon tällasesta yhdessä. Joten... Tuntuu ihan ku se ois nyt totta. Arizonakin muuttaa tänne, tuntihevoseks mulle. Tää on hullua."

Nainen nyökkäili mietteliäästi miehen puheen tahdissa. Kuulosti siltä, että tämä oli jotain, mitä Rayn piti saada sanottua ääneen, joten hän antoi miehen puhua keskeyttämättä tuota kertaakaan. Vasta kun mies selkeästi hiljeni, aukaisi hän oman suunsa.
"Ehkä siitä tulee vielä totta. Älä luovu toivosta", hän hymyili lämpimästi. "Arizona on varmasti hyvä tuntihevonen. Siinä on jo lännenratsun näköä, toisin kuin noissa röllipeikoissasi, kaikella rakkaudella niitä kohden toki", hän naurahti.

"Hei, mitä vikaa mun pohjanrölleissä on? Ja ne kestää käyttöä. Eihän ne nyt vikkelimpiä ole, mutta ne ei ainakaan oo heti kolmessa osassa." Raiden naurahti ja huokaisi syvään.
"Niin. Voihan se olla. En tiiä. Pelkään vaan että totun siihen liikaa..."

"Sitä, että ne eivät näytä lännenratsuilta", nainen virnisti. Hänen silmissään quarterit ja paintit olivat lännenratsuja, ja muiden kohdalla teki tiukkaa. Hyvä käyttöhevonen toimi karjatöissä, mutta kylmäverinen jöröjukka alkoi jo venytellä rajoja. Olivathan ne aivan upeita hevosia, eipä siinä mitään.
"Älä siis totu. Kuulostaa siltä että tiedät itsekin tämän olevan vain väliaikaista. Nauti siitä nyt kun sitä kestää, mutta tiedä, ettei Alex jää tänne asumaan. Ehkä jossakin vaiheessa hän muuttaa tänne, mutta tuskin vielä silloin kun kylkesi paranee", hän kohautti harteitaan pienesti. Ei hän tiennyt, mitä muutakaan sanoa. Mies tiesi itse tilanteensa paremmin, eikä hän tosiaankaan ollut mikään parisuhdeguru. Hyvä kun sai omansa toimimaan.

Noh, Raidenin hevosilla ei ollut tarkoitus paimentaa karjaa vaan vaeltaa ja harrastaa vaikkapa reiningiä. Hän naurahti naisen sanoille. Älä totu? Helpommin sanottu kuin tehty.
"Helpommin sanottu kuin tehty. Se on niin ihana herätä Alexin vierestä, tehdä aamupalaa kaikille ja äh. Oon hyödytön kotivaimo." Raiden pudisteli päätään hieman. Hänen siirappinsa oksetti jo itseäänkin.
"Mitä Rosingsiin kuuluu? Anna juorut."

”Olet parempi kotivaimo kuin minä", nainen nauroi ja kurkotti läpsäisemään miehen käsivartta. "Niin sitä pitää!" Onneksi Klaus ei tainnut odottaakaan hänestä kotivaimoa. Olivathan he tähänkin asti selvinneet asuen lähestulkoon yhdessä aina vuorotellen eri asunnoilla. Nyt muu ei ollut muuttunut kuin se, että heillä oli yhteinen osoitteensa.
"Mitäpä sinne. En enää pysy kaikissa juoruissa edes mukana. Tiedäthän sä tallit. Joka päivä kiertää ainakin kolme uutta juttua, ja vanhoista herkullisimpia kierrätetään viikosta toiseen", hän pudisteli päätään huvittuneena. Hän ei voinut mitään sille, että jäi aina kuuntelemaan mielenkiinnolla, kun kuuli työntekijöiden puhuvan keskenään jostakin. Tallityöntekijät jos jotkut tiesivät, mitä tallilla tapahtui.

"Haha. Olen harjoitellut. Muuten en olisi hengissä ja poika huostassa." Raiden nauroi ja kuunteli toisen selityksen. Hän kumartui eteenpäin.
"Kerro jotain. Mitään jännää, henkilökunnassa muutoksia? Esimerkiksi Zoe tippunut ja menettänyt vaikka kielensä?"

Evelyn kurtisti kulmiaan. Mitä hän Zoesta edes tiesi?
"Zoe hoitaa nykyään Edgerlyn, sen kettäratsastajan, kahta hevosta päätyönään. Kai se ratsuttaa Rosingsin nimiin joitakin siinä sivussa, mutta lähinnä se kulkee Edgerlyn hevosten perässä", hän selitti pieni kiero hymy huulillaan. Zoe ei ollut hänen suosikkejaan mitä tallin työntekijöihin tuli, ei missään nimessä, mutta ratsuttaja oli ollut varsin vaisu sen jälkeen, kun Edgerly oli ammuttu alas hevosensa selästä.
"Siitähän luonnollisesti ollaan montaa mieltä, miksi se saa olla Edgerlyn oikea käsi."

"Hitto. Vähän toivoin että karma olisi kostanut tai jotakin." Hän huokaisi syvään. Tämä oli mahdotonta. Evelynistä ei saanut nyt mitään hauskaa irti. Raiden oli jopa vähän pettynyt siitä.
"Älä nyt, luotin sinuun tässä."

"Riittääkö karmaksi se, että kuulin O'Connorin pitävän sille tiukkaa puhuttelua jonkun lämmittelyn yhteydessä?" Evelyn naurahti. Hän ei ollut jäänyt seuraamaan ratsuttajan höykytystä kouluvalmentajan toimesta sen pidemmäksi aikaa, mutta muutama sekunti oli riittänyt kertomaan, että punapää oli tyytymätön johonkin ja Zoen nyrpeästä ilmeestä päätellen syy oli ratsuttajassa.
"Ja kyllä tallilla kiersi jotain puhetta että se sekopäinen vainoaja olis ollut sen mökissä, kun poliisi sai sen lopulta kiinni." Hän ei edes halunnut ajatella aseen kanssa riehunutta sekopäätä, jonka takia Lionheartkin oli ollut kateissa useita päiviä.

"Riittää. Edes se." Hän ei edes kysynyt vainoajasta enempää. Ilmeestä näki ettei hän halunnut tietää tai yrittää käsittää sellaista.
"Onneks oon ollut kaukana tuosta meiningistä."

"Voisinpa sanoa samaa", nainen huokaisi, mutta ravisteli nopeasti synkät ajatukset harteiltaan. Vainoaja oli jäänyt kiinni, sen pituinen se. Maastot olivat jälleen turvalliset eikä kenenkään tarvinnut pelätä mitään muuta kuin punaisia postilaatikoita ja pientareilta kukkaan puhkeavia keltaisia narsisseja.
"Mut eipä sinne sen kummempaa, oikeesti. Kysele Alexilta jos kaipaat enemmän juoruja, sen luulisi kuulevan niitä enemmän", hän naurahti.

"Alex kaatuu sänkyyn kun se saa iltapalan. Joka ilta." Raiden naurahti hymyillen. Miesparka oli aivan poikki. Hän huokaisi syvään ja pudisteli päätään.
"En tiedä. Kaikki tuppaa olemaan niin hiton hankalaa. En edes viitsi miettiä mitään ja pelottaa että Benjamin kiintyy Alexiin. Mitä jos kaikki menee poikki? Poika osaa nyt jo kysellä perään."

Nainen huokaisi. Se oli varmasti hankala tilanne. Benjamin ei ymmärtäisi, miksi Alex yllättäen katoaisi kokonaan, vaan kyselisi miehen perään.
"Sitten ei auta muuta kuin selittää Benjaminille", hän huokaisi. "Mutta ei sitä kannata etukäteen murehtia. Jos niin käy, niin sitten selvität sen siinä kohtaa."

"Mun elämä koostuu etukäteen murehtimisesta. Sillä oon selvinny tähänkin asti." Raiden huokaisi syvään ja pyöritteli silmiään. Pakko miettiä tai hän sekoaisi kun pitäisi improvisoida yllättäen.
"Miksei kaikki vaan voi olla helppoa? Niinkun, edes kerran?"

"Et sinä vielä tiedä, vaikka tämä olisi helppoa. Ehkä teet siitä ongelman ihan turhaan", nainen kohautti harteitaan. Hän osasi itsekin välillä syöstä itsensä pimeään murehtimisen kuiluun, mutta onneksi Klausin kanssa ei hetkeen ollut joutunut tanssimaan heikoilla jäillä. Kyllä sekin hetki vielä koittaisi, mutta juuri nyt kaikki oli niin vakaata ja aikuista, että oli helppo rentoutua ja nauttia parisuhteen parhaista puolista.

"Vollotin kuin pikkuvauva aamulla, vaikka olin yöllä saanut parasta seksiä sen jälkeen kun viimeks olin Alexin kanssa." Raiden ei näyttänyt siltä että vitsaili, mutta sanoi sen äänensävyyn joka yritti keventää tunnelmaa. Se oli ollut vähän noloa jo, mutta kun oli tuntunut siltä että hän oli käyttänyt Alexia tai tuo häntä, saadakseen tyydytyksen. Jälkimmäistä oloaan hän ei ollut koskaan avannut nuoremmalle.

Evelyn ei voinut kuin nauraa epäuskoisesti. Oliko ystävä tosissaan? Vilkaisu kasvoihin riitti vakuuttamaan naisen siitä, että tuo tosiaan puhui totta.
"No mitä sitä nyt tollaisista itkemään", hän hymähti huvittuneena. Yleensä taidettiin itkeä päinvastaisista syistä, kun herättiin baari-illan jälkeen epämääräisestä asunnosta limanuljaskan luota. Luojan kiitos hän ei ollut joutunut heräämään moiseen pieneen ikuisuuteen. "Eikö parempi reaktio olisi ollut onnitella itseään hyvästä yöstä?"

"Se oli kännissä, mä en." Alex oli ollut tosiaan heistä se humalainen, joten kai hänen olisi pitänyt osata sanoa ei.
"Olis kai. Ja olihan se hyvä yö, mut aamulla tunsin oloni paskimmaksi ikinä. Mun vieressä nukku unelmien humalaansa pois ja oltiin just sovittu ettei tehdä typeryyksiä. Ja menin sänkyyn sen kanssa. Kun se oli humalassa. Joten..."

Ah. Se selitti jo paljon enemmän. Ei hän silti täysin ymmärtänyt ongelmaa, joka tilanne taisi Raylle olla. Jos Alex oli kerran sen jälkeen suostunut tallivuoroja tekemään, ei ystävä varmasti ollut välejään mieheen täysin moisella mennyt pilaamaan.
"Puhuitko Alexin kanssa siitä?" Hän päätti kysyä. Evelyn tunsi olonsa varsin vääräksi henkilöksi keskustelemaan tästä. Hän oli juuri ja juuri selvinnyt muutosta yhteen elämänsä miehen kanssa perumatta koko juttua.

"Puhuin ja se meni ihan hyvin. Mun vaan nimenomaan ei pitänyt tehdä mitään sellasta ja antaa sille aikaa. Sit oon heti jalat levällään kun se haluaa jotain." Raiden ehkä jopa hieman ärsyyntyi. Hän tunsi olonsa ihan turhan helpoksi.
"Olo on ku halvalla luntulla."

Evelyn oli jälleen kerran kiitollinen siitä, miten eli vakavassa, tasapainoisessa parisuhteessa, jonka perustukset tuntuivat olevan jo niin syvällä maassa, ettei mikään ihan pieni voisi heilauttaa heitä. Hän ei kaivannut lainkaan tunnetta, josta Ray puhui. Epävarmuus tulevaisuudesta oli yksi piru kannettavaksi.
"Turhaan sellaisia mietit. Jos kerran saitte puhuttua homman selväksi, ei mitään vahinkoa tapahtunut. Kaikki tekee jotain typerää joskus. Oo onnellinen, että se oli Alex eikä joku sattumanvaraisesti matkalta mukaan poimittu."

"Sehän siitä vielä puuttuis. Sit kun alan jakelemaan itseäni kylillä, lukitse mut kotiin. Jooko?" Raiden haroi hiuksiaan ja huokais hiljaa. Tästä pitäisi ehkä puhua Alexin kanssa tai sitten ei.
"En tosin sanonu sille mitään että koin sen käyttäneen mua. Ei sen tarvi sitäkin tietää."

"Otan sinut Newcastleen kurinpalautukseen", nainen lupasi auliisti. Ei hän uskonut, että Ray koskaan tarvitsisi moista puhuttelua. Mies oli järkevä aikuinen, joka tiesi kyllä mitä teki, ainakin suurimman osan ajasta.
"Ray, jos se häiritsee sinua näin paljon, silloin Alexin kuuluu tietää siitä", nainen korjasi lempeästi. Evelyn muisteli saaneensa samanmoisia ohjeita Effieltäkin joskus pieni ikuisuus sitten. Ehkä hyviä ohjeita kannatti kierrättää eteenpäin.

Ja sitten oli niitä hetkiä kun Raidenilla ei ollut hajuakaan, mitä hän teki elämällään. Kuten nyt. Kaikki oli näennäisesti järjestyksessä, mutta ei enempää.
"Sitten pilaan taas kaiken ja olen paha ihminen kun en sanonut siitä heti."

Evelyn huokaisi. Niinhän se kai oli, mutta toisaalta, mitä kauemmin Ray pitäisi nämä ajatukset omana tietonaan, sitä enemmän niistä olisi harmia, kun ne lopulta paljastuisivat Alexillekin.
"Jos pyörittelet näitä yksinäsi päässäsi, onnistut vielä myrkyttämään kaiken tahtomattasikin. Rehellisyys ja avoimuus ovat minkä tahansa suhteen perusta", nainen valisti. Sen läksyn oppimiseen hänellä oli vierähtänyt pieni tovi, mutta onneksi Klaus oli ollut valmis antamaan anteeksi. Hän ei aikonut toistaa virhettään enää koskaan.

"Hyvä on, hyvä on. Olen rehellinen mies ja kokkaan kynttiläillallisen, jotta voin lepytellä edes jollain." Raiden mutisi ja raapi niskaansa. Hän vilkaisi Evelyniä hymyillen.
"Miten sulla ja Klausilla menee? Hyvin kai?"

"Niin sitä pitää. Hyvä poika. Nyt istu, tai leiki kuollutta", nainen ei voinut olla keventämättä tunnelmaa vitsailullaan. Hän hymyili leveästi kysymykselle Klausista. Paremmin kuin hyvin, jos totta puhuttiin. Hän oli joka päivä niin onnellinen siitä, että sai herätä miehen vierestä eikä voinut kuvitella parempaa tapaa nukahtaa kuin suuren miehen käsivarsien syleilyssä.
"Meillä menee upeasti. Naapuritkaan eivät ole vielä tulleet valittamaan koirista, joten naapurisopu on säilytetty", hän virnisti. "Yhdessä asuminen oli meille oikea ratkaisu tässä kohtaa. Johan sitä on hypitty asunnolta toiselle töiden ja tallin ja kaiken välissä, joten on ihanaa, kun on yksi koti, johon palata päivän päätteeksi olemaan yhdessä."

"Wuff." Alice nosti ja kallisteli päätään Raidenin äännähdykselle. Ray naurahti koiralle ja pyysi sitä nukkumaan taas.
"No hyvä. Oot sen ansainnutkin, sen rauhallisen hetken, jossa kaikki toimii."

"Niinpä kai", nainen naurahti, mutta oli varsin tyytyväinen siihen miten kaikki oli järjestynyt muuton tuomasta ahdistuksesta huolimatta. Kunhan laatikot oli saatu purettua, oli kaikki alkanut tuntua kodilta Newcastlessa, eikä paniikista ollut näkynyt jälkeäkään.
"Opin jopa olemaan odottamatta, koska jokin yllättävä juttu räjähtää käsiin. Ainakin melkein", hän lisäsi pieni hymy huulillaan.

"otan tuon vihjeenä ja yritän noudattaa sitä" Nick naurahti ja hymyili toiselle. Kai hän selvittäisi asiat Alexin kanssa, taas, ja alkaisi sitten elää huolettoman miehen elämää. Kyllä se siitä. Aivan varmasti kaikki helpottaisi. Hän kuuli pojan tulevan portaita alas ja vilkaisi Evelyniin.
"Jaha, talli kutsuu."

"Se kannattaa", Evelyn naurahti. Oli huomattavasti helpompi elää, kun ei jatkuvasti odottanut taivaan putoavan niskaan. Hän kääntyi katsomaan portaiden suuntaan kuullessaan pienen ihmisen askeleet.
"Onhan sen jo aikakin", hän virnisti ja nousi pöydän äärestä siirtäen omat astiansa sekä Benjaminin lautasen tiskialtaaseen. "Valmis esittelemään suloisen ponisi kunnolla, Benji?" Nainen kysyi kyykistyen lapsen tasolle leveästi hymyillen.

Benjamin miltein juoksi portaat alas, saaden isänsä muistuttamaan mitä siitä oli puhuttu. Hän puki pojan tallivaatteisiin, tai siis antoi vaatteet ja Benjamin puki. Raiden kun ei kovasti kumarrellut mihinkään kylkensä kanssa. Hän nappasi lääkkeen vielä keittiöstä ennen kuin johdatti heidät talliin. Benjamin otti riimunarun Bobin karsinan ovesta, astellen ylpeänä tarhalle. Pojan nähdessään poni tuli höristen vastaan, siinä missä se taas jekutti aikuisia juoksemalla karkuun iloisella laukalla aina kun sen oli juuri saamassa kiinni. Ray hymyili kun Benji talutti ylpeänä poninsa talliin ja alkoi harjata sitä, selittäen samalla Evelynille ponistaan kaiken. Siis kaiken.

Nainen kuunteli innokkaasti lapsen selitystä, niin kovin yksityiskohtainen kuin se olikin. Häntä ei haitannut kuulla ponista kaikkea mahdollista, päin vastoin. Oli ihana kuulla, miten paljon Benji jo ponistaan tiesi, vaikka olikin niin pieni. Benjaminista tulisi vielä hieno hevosmies kun tuo kasvaisi isommaksi, siitä Evelyn oli aivan varma. Toisaalta, mitä muita vaihtoehtoja pojalla oli kun isänä oli Raiden.
"Lionheart, ole nyt jo hiljaa", nainen komensi olkansa yli kun ori kolisteli karsinassaan ja hirnui raikuvasti. Hetkeä myöhemmin etukavio kuopi jälleen ovea.
"Se on mustasukkainen kun Bob on niin hieno", nainen kertoi salaliittolaisen elkein kuuluvasti kuiskaamalla Benjaminille, ennenkö suoristautui ja käveli hevosensa luokse, ettei se tuhoaisi tallia. Hän silitti täysiverisen päätä, mikä sai hevosen asettumaan. Katse ei kuitenkaan irronnut pojasta ja suloisesta ponista, joka selkeästi kohteli Benjaminia kuten hevoset varsoja. Fiksun ponin Ray oli löytänyt.

Raiden pysytteli kauempana, Evelyn voisi auttaa jos olisi tarvetta. Benjamin puhdisti jopa kaviot itse, pyytäen Evelyniä tarkistamaan kengittämättömät kaviot. Olivatko ne varmasti puhtaat ja hyvin otettu. Poika hymyili ylpeänä naisen sanoille mustasukkaisuudesta ja hymyili leveästi. Tomerasti poika lähti hakemaan ponin varusteita, Raiden seurasi perässä. Bobilla oli suloinen rungoton satula, häntäremmi ja pienen pienet suitset, joissa oli siniset kumitutit sulostuttamassa.
"Autatko Evelyn vähän? En saisi kumarrella."

Nainen kehui vuolaasti Benjaminin puhdistamia kengättömiä kavioita. Ne olivat oikein siivot. Hän laski irti orinsa päästä, kun heinäverkko alkoi jälleen kiinnostaa hevosta omistajan huomiota enemmän ja saattoi seurata Benjaminin perässä varusteita katsomaan. Benjamin näytti tietävän tarkalleen, mitä oli hakemassa - ja voi kun nuo pienet suitset olivat suloiset!
"Totta kai", Evelyn lupasi heti valmiina tekemään mitä ikinä tarvitsisikaan, vaikka halusikin antaa Benjaminille mahdollisuuden tehdä niin paljon itse kuin poika vain tahtoi ja pystyi.

Benjamin ei saanut kaikkia tiukkoja solkia kiinni ja tarvitsi niiden kanssa apua. Myös satulavyön kiristäminen kunnolla oli pojalle hieman hankalaa. Kun Bob oli satuloita, poika veti kyppärän päähänsä ja hanskat käteen, taluttaen poninsa ulos. Raiden käveli perässä kentälle ja istui varovasti penkille. Evelyn varmasti voisi valvoa seisaaltaan. Benjamin pääsi selkään pienen pallin päältä. Bob kulki selvästi kiltein, varovaisin askelin, aivan kuin se olisi tiennyt kantavansa selässään Raidenin kalleinta aarretta.
"Bob on entinen ratsastuskouluponi. Se myytiin sieltä yhdelle tytölle ja siltä tytöltä se tuli meille. Lupasin että meiltä se ei lähde enää mihinkään, vaikka poika kasvaa siitä jossakin vaiheessa yli. Ellei tule minuun ja jää kääpiöksi."

Nainen kiristi ponin satulavyön tottunein ottein, tarkistaen vielä hetkeä myöhemmin, että vyö oli todella riittävän kireällä eikä Bob ollut vain pullistellut kiristyksen yhteydessä. Benjaminin into ja lähestulkoon vakavaksi luettava tahto päästä ponin selkään oli suloista seurattavaa.
"Se on kyllä oikea timantti", Evelyn myönsi katsoessaan, miten kiltisti poni antoi pienen ratsastajan nousta selkäänsä. "Täydellinen poni Benjaminille. Et olisi voinut löytää parempaa."

"Se on upea. Lasten kanssa kuin unelma. Siksi sen ostin, vaikka se viskoo minua hiekkaan useammin kuin yksikään muu hevonen. ja sentään ratsutin nuoria täysiverisiä. Se on yksi saatana aikuisille. Mutta Benjamin rakastaa sitä ja se on loistava opettaja. Jos poika kallistuu selässä liikaa johonkin suuntaan, Bob kulkee vinossa, jotta Ben ei putoaisi." Mies naurahti ja katseli ympäri kenttää kävelevää poikaa. Alkoi melkein itkettää.
"Mun pieni on niin iso jo. Ens vuonna Benjamin alottaa koulun. En tajua."

Evelyn seurasi ponin ja pienen ratsastajan menoa leveä hymy huulillaan. Oli helppo keskittyä pojan intoon ratsunsa selässä ja pienen ponin hyvätapaiseen kulkuun ympäri kenttää.
"Ennenkö huomaatkaan, Benjamin mankuu rahaa kisamaksuihin", hän naurahti ajatellen kaikkia pikkukilpailuja, joita maaseudulle mahtui. Eikös täällä jossakin ollut pieni ratsastuskoulukin, jonka ratsastajia näkyi aina Rosingsin pienimmissä luokissa? Benjamin olisi pian kilpailemassa Rosingsissa muiden lasten mukana.
"Aika kulkee niin kauhean nopeasti aina välillä."

"Voi apua. Sitten olen poni-isi. Ainoana erona, että oikeasti tiedän mitä teen, toisin kuin ne harrastuksen maksavat isit." Raiden naurahti ja katseli poikaansa. Hän tavallaan odotti sitä. Ei Benjaminin olisi pakko kilpailla, mutta hän kyllä antaisi jos poika haluaisi.
"Minut nauretaan Rosingsissa jos tulen sinne kilpailuttamaan pojan shettistä."

"Sehän on oikein hyvä rooli sinulle", nainen naurahti. Poni-isi. Saisiko hän siinä tapauksessa olla lapsen pilalle lellivä, hauska täti, joka ei koskaan sanoisi ei vaan päästäisi lapsen ratsastamaan omilla hevosillaankin ja pitäisi huolen, että pojan ponilla oli aina tuliterät varusteet juuri niissä väreissä kuin Benjamin kulloinkin tahtoi?
"Siinäpähän nauravat. Voi käydä niin, että pilkka osuu omaan nilkkaan kun Bob voittaa kaikki."

"Bob kyllä hakkaisi kaikki, ihan vain sen takia että se haluaa tehdä kaikkensa pienen kuskinsa eteen. Ei minulla olisi koskaan sydäntä luopua tuosta ponista kun Benji on sille liian iso. Vaikka se onkin kamala." Raiden antoi Benjilla luvan nostaa ravin. Poika yritti keventää ponin tikittävän askeleen tahdissa, täysin siinä onnistumatta.
"Jaksatko juosta vieressä jos Benjamin laukkaa vähän? Olisit paras täti ikinä."

"Ehkä voit opettaa sen kärryille ja Benjamin voi alkaa ajella sitä", hän ehdotti. Onneksi Benjamin ei aivan heti kasvaisi ponista ulos, ellei päättäisi venähtää kaksimetriseksi ennen teini-ikää. Nainen virnisti Raylle.
"Kun muotoilet sen noin niin totta kai." Ei hän koskaan kieltäytyisi moisesta kunniasta, vaikka se tarkoittaisikin urheilua hänelle.

"Ja meneehän se tuntiponina muille lapsille." Raiden muistutti. Hän voisi itse jopa ratsuttaa ponia sen verran, että se oppisi westernin salat.
"Kiitos. Benjamin, saat laukata. Evelyn juoksee vieressä." Poika oli pakahtua innosta poninsa selkään, unohtaen jopa miten laukka nostettiin ja kysyi nolona Evelyniltä apua.

"Totta", nainen naurahti vilkaisten ponia. Ei Benjamin siitä heti ulos kasvaisi, joten seuraavat vuodet poika voisi pitää poniaan aivan omanaan. Tummahiuksinen nainen harppoi poniratsukon rinnalle kiitollisena siihen, miten pienen ponin Raiden oli ostanut. Kyllähän tässä vieressä pysyisi. Hän muisti edelleen ne kerrat, kun oli erehtynyt laskemaan jonkun veljenpojistaan karjahevosen selkään laukkaluvan kera, ja oli saanut juosta varsin lujaa hevosen rinnalla. Evelyn hymyili leveästi pojan innolle, selittäen lyhyesti ja yksinkertaisesti pienelle lapselle, miten laukannosto taas tapahtuikaan. Hän tarttui löysästi kiinni ponin ohjaan, vaikka epäilikin Bobin kantavan Benjaminin kunnialla laukannoston läpikin, mutta parempi olla hieman varuillaan. Eläimistä ei koskaan voinut mennä vannomaan, vaikka niihin miten luottaisikin.

Bob nosti pärskähtäen shetlanninponille tyypillisen tikittävän, pienen laukan ja kantoi kiltisti pientä ratsastajaansa. Kun pojan tasapaino alkoi horjua, se hidasti itse pehmeästi ravin kautta käyntiin, jolloin pieni lapsi sai aikaa korjata tasapainoaan. Benjaminin ilmeestä näki miten poika oli kieli keskellä suuta ja keskittyi kunnolla. Uusi nosto, taas pieni pätkä sitä tikittävää laukkaa ja sama toistui ponin toimesta. Se ei selvästi tehnyt sitä laiskuuttaan, vaan turvatakseen pienen ihmisen selässään. Evelyniä poni ei edes huomannut, ei nyt kun poika oli selässä.

Nainen hölkkäsi ponin rinnalla todeten nopeasti, että huolehti turhaan. Kun hän oli ojentamassa kättään auttaakseen Benjaminia säilyttämään tasapainonsa, poni oli jo pudottanut raviin ja käyntiin. Olisipa hänellä ollut näin upea poni opettajanaan silloin, kun hän oli vaihtanut lännensatulasta englantilaiseen läpyskään. Hän olisi ehkä välttynyt kaikilta niiltä noloilta putoamisilta, joille veljet jaksoivat edelleen nauraa.
"Sinulla on kuule maailman paras poni, Benji. Olen ihan kateellinen", Evelyn julisti ponin pudottaessa jälleen käyntiin. Mikä upea otus. "Koitetaanko toiseen suuntaan?"

"Se on" Bob on aivan paras" Poika sanoi ylpeänä ja nyökkäsi, totta kai hän ottaisi myös toiseen suuntaan, kun isä ei ollut vieläkään käskenyt lopettamaan. Raiden katseli noiden menoa hymyillen kentän reunalla, ylpeyttä silmissään. Hän oli miltein jättänyt ponin ostamatta, koska se oli hänelle hirveä, mutta ei hän olisi voinut koskaan löytää parempaa ponia.

Nainen hölkkäsi rinnalla ponin tikittävässä laukassa leveä hymy kasvoillaan. Hän voisi tehdä tätä useamminkin. Benjaminin saatua laukata tähänkin suuntaan pariin kertaa, nainen taputti pojan reittä kehottaessaan tuota jatkamaan käynnin ja ravin kanssa, ennenkö palasi Raidenin luokse.
"Pojastasi tulee vielä huippuratsastaja, kun opettajana on noin fiksu poni", hän naurahti seuratessaan katseellaan poniratsukon menoa.

Raiden hymyili Evelynin sanoille. Benjamin jaksoi tehdä muutamia isoja voltteja ravissa ja siirtyi sitten käyntiin.
"Niin tai sitten hän tottuu liian helppoon. Tai alkaa aikuisena hakea jännitystä vaarallisista eläimistä, kuten isänsä."

"Epäilen, ettei Bob päästä häntä helpolla enää muutaman vuoden päästä", nainen naurahti. Se voisi tosin olla totta, että Benjamin päätyisi seuraamaan isänsä jalanjälkiä ja etsimään haasteita hevosista, jotka olivat jo muiden mielestä toivottomiksi tapauksiksi luettavissa.

"Se voi olla. Tai sitten se rakastaa Benjiä hamaan hautaan asti ja minä olen katkera kun se kiusaa minua." Raiden hymähti hiljaa. Poni pärski vapaalla ohjalla ja poika silitteli sen kaulaa, jutellen ponilleen. Kuinka Bob oli paras ja mahtavin kaikista ja joskus he vielä hyppäisivät isoja esteitä!
"Toivon ettei poika eksy ainakaan laukkaurheilun pariin. Riittää kun itse kokeili." Jos yli kymmenen vuoden vaihetta elämässä saattoi sanoa kokeiluksi."

"Sekin on mahdollista", Evelyn virnisti. Ponit yllättivät aina järkeilyllään (tai sen puutteella), joten miksei tässäkin kohtaa. Kunhan Bob käyttäytyisi fiksusti Benjaminin kanssa, ei mitään murehdittavaa varmasti syntyisi.
"Pidetään siis yhteisvoimin Benjamin poissa sieltä", nainen naurahti. Hän ei tosiaankaan haluaisi kuulla pikkupojan hurahtaneen laukkahevosiin. Äkkiseltään mikään ei kuulostanut niin vaaralliselta kuin se, ja tällä puolen rapakkoa vielä risuaidat olivat järisyttävän suuressa suosiossa.

"Pidetään." Raiden oli itse ratsastanut sekä sileää että risuratoja, joten hän tiesi sen kaiken. Kaiken mikä voisi mennä pieneen ja tapattaa molemmat. Mahdollisesti sivussa vielä jonkun muunkin. Benjamin laskeutui varovasti poninsa selästä ja nosti jalustimet hyvin asiantuntevasti, lähtien viemään Bobia talliin.
"Olenko ainoa josta tuo pikkuvanha käytös on äärettömän söpöä? Vai alkaako minusta nyt jo tulla ylpeä poni-isi?" Raiden naurahti Evelynille, kun viittasi tuon seuraamaan talliin.

Nainen seurasi ylpeä hymy huulillaan pojan toimia poninsa kanssa ja joutui todella hillitsemään itsensä, ettei hihkuisi kannustuksia pojalle kuin yhden ihmisen huutojoukkue.
"Et tosiaankaan. Ihanaa kun poika osaa toimia niin hyvin poninsa kanssa", nainen nauroi kulkiessaan kohti tallia. Lionheartin raikuva tervehdys poniseuralle sai Evelynin pyöräyttämään silmiään pienen huokaisun kera.
"Mitään ideoita, miten saada tuosta hevosesta edes puoliksi niin hyvätapainen kuin Bobista?" Hän ei voinut olla virnistämättä ja vinkkasi silmää pienelle pojalle, jonka ylpeys omasta pikkuponista oli enemmän kuin ansaittua.

"Ottanut mallia kun minä ratsastan." Ray naurahti ja katsoi Lionheartio hymyillen. Hän ei uskaltanut mennä tervehtimään, jos ori saisi päähänsä tölväistä häntä turvallaan.
"Älä älä... Et halua siitä sellaista." Ray naurahti, Benjamin vilkaisi isoa oria.
"Ei, se on niin iso."

No, ainakin Ray antoi hyvän mallin ratsastamisen suhteen, toisin kuin monet muut vanhemmat. Mies tiesi mitä teki hevosen kanssa, joten Benjamin saisi loistavan esimerkin, jota seurata.
"Niinhän se on", nainen huokaisi. Hänen iso hölmönsä. "Olisikin hieman pienempi, niin sen kanssa olisi helpompi puuhastella", Evelyn naurahti. "Ehkä ostan seuraavaksi ponin itsellenikin." Klausin ilme olisi näkemisen arvoinen.

"Ponit on parhaita." Benjamin julisti tietäväisesti, saaden Raidenin nauramaan.
"Onneks isillä on vaan poneja. Ja sit Bow."

"Niinhän ponit on", nainen nyökkäili. "Minulla on vain kaksi hevosta. Suuri virhe", hän naurahti mutta asteli tallin halki rapsuttamaan Lionheartin valkeaa otsaa, kun ori ei ottanut asettuakseen uudessa paikassa. Hevosella oli aivan liikaa virtaa omaksi parhaakseen. Hänen pitäisi alkaa viettää enemmän aikaa tallilla orinsakin kanssa, eikä vain luottaa Willown kykyihin tarjota Lionheartille puuhaa.
"Joskus vielä minullakin on poni", nainen uhosi. "En koskaan saanut lapsena ponia. Mikä menetys." Ehkä keski-iän kriisi olisi oikea hetki ostaa lapsuudesta puuttunut poni. Eivätkö ihmiset silloin ostelleet kaikenlaista turhaa, kuten hienoja autoja tai ylipitkiä lomamatkoja etelän aurinkorannoille?

Benjamin syventyi puuhaamaan poninsa kanssa ja Raiden naureskeli Evelynin uhoamiselle.
"Oi ei, älä osta. En ole vieläkään nähnyt sinua norjalaisen selässä. Itseasiassa..." Mies virnisti kevyesti.

"Älä edes kuvittele", nainen nauroi etusormeaan heristäen. Hän ei ratsastaisi pyöreää vuonoa Raidenin huvitukseksi. Eihän mies edes saisi nauraa katketakseen, tai kylkiluut sanoisivat sopimuksensa kokonaan irti.
"Kun olet kunnossa, saat viedä minut maastoon", hän virnisti.

"Mutta en voi ratsastaa..." Raiden mutristi huultaan.
"Ja Alex ei ehdi ratsastaa kaikkia, joten..." Eikö Evelyn nyt hänen mielikseen voisi? Mies yritti näyttää mahdollisimman suloiselta.
"Vien vien."

Nainen siristi silmiään miehen vetoamiselle. Olihan siinä ihan hyvä syy, mutta hän epäili Raidenin silti enemmän tahtovan hänet ponin selkään naurua varten kuin siitä syystä, että vuonojen pitäisi päästä jaloittelemaan.
"Hyvä on", hän huokaisi. Hänellä oli epäilevä tunne, että hän päätyisi vielä katumaan tätä, mutta toisaalta hän testaisi oikein mielellään, millaisen vuonon mies oli tänne lännenratsuksi tuonut.
"Tämän ainoan kerran." Niin varmaan. Hän tekisi aina mitä tahansa auttaakseen ystävänsä arkea.

Raiden virnisti hieman, mutta yritti piilottaa sen.
"Voit ottaa Froyan, se on kiltti vanha tamma. Ja se ei osaa perinteistä tyyliä ollenkaan, se on työn alla." Raiden ojensi naiselle riimunarun, vahtien kun poikansa riisui poniltaan varusteet ja vei tuon tarhaan. Hän osoitti pystyharjaista tammaa Evelynille.
"Tuo pystyharjainen tamma. Se on mun vanha rouva,"

Evelyn virnisti. No, ainakin hän sai kiltin pienen vuonon ratsukseen. Riimunnaru käsissään hän suuntasi tarhoille.
"Hei, ei naisia kutsuta vanhoiksi!" Hän torui naurua äänessään, ennenkö siirtyi noutamaan hiirakkoa ponitammaa. Vai että vanha. Pyh. Froya näytti hänen silmäänsä oikein hyväkuntoiselta, vahvalta tammalta. Hän silitti ponin kaulaa lähtiessään taluttamaan tammaa portille huvittuneena. Olisi hauska päästä testaamaan, miltä pienempi ratsu tuntui lännensatulan alla. Hän ei ollut pariin vuoteen päässyt yhdenkään kunnon karjahevosen selkään, ja vaikka irokeesipäätä ei sellaisena voinutkaan hänen kriteereillään pitää, oli se jo lähempänä karjahevosen kokoa kuin Lionheart.
"Vanhaksi sinua haukkui", hän mutisi vuonohevoselle taluttaessaan tuota huvittuneena tallia kohden. "Se on kyllä kieltämättä nätin värinen vuono", nainen suuntasi sanansa Raylle hymy huulillaan.

Raiden naureskeli hiljaa toisen toruille, viheltäen viattomana. Ei hän mitään pahaa sanonut. Froya antoi kiltisti kiinni ja seurasi Evelyniä talliin.
"Ei tartte laittaa kiinni, Froya seisoo paikallaan ilman narujaki." Tamma tosiaan oli luotettava ja rauhallinen, samalla tasolla Olafin kanssa. Hän keskittyi samalla vahtimaan Benjaminia, ettei poika olisi tiellä.

Nainen hymyili jättäessään tamman seisomaan aloilleen.
"Näytätkö Benjamin, mistä löytyy harjat?" Hän kysyi pojalta antaakseen tuolle jotakin tärkeäksi koettavaa tekemistä, ettei lapsi vain jäisi aikuisten varjoon. Evelyn kävi puhdistamaan tammaa metodisesti, nauttien siitä kun ei joutunut kurkottelemaan yltääkseen puhdistamaan selän. Hän jopa näki, että selkä todella tuli puhtaaksi!
"Pakko myöntää että nämä on aika näppärän kokoisia", hän naurahti. Lionheart seurasi tarkkaavaisena karsinasta omistajansa puuhia näyttäen vuoroin hätäältyneeltä (ihan kuin nainen olisi hevosta tänne unohtamassa) ja vuoroin siltä, että mietti parasta keinoa kääntää huomio takaisin itseensä. Orista oli tullut varsin mustasukkainen nyt, kun Evelyn ei enää viettänyt kaikkia päiviään hevosensa kanssa.

Benjamin näytti missä Froyan harjapakki oli, jääden katselemaan naisen touhuamista tamman kanssa. Raiden kääntyi meuhkaavan orin puoleen, silittäen sen turpaa karsinan oven yli.
"Shhh, poika. Haetaanko sulle porkkanaa että oot hiljaa?"

"Ei se sillä hiljene", nainen naurahti, mutta ei nyt menisi herkkuja oriltaan kieltämään jos Ray niitä halusi sille syöttää. Evelyn ojensi pehmeää harjaa Benjaminille siltä varalta että poikakin haluaisi osallistua harjaamalla rennosti päätään roikottavan tamman otsaa ja poskia. Hän kumartui puhdistamaan kaviot vaivattomasti. Voi kun ne näyttivät pieniltä kun oli tottunut suurten hevosten kavioihin.
"Jos putoan, sinä saat taluttaa Lionheartin täältä Rosings Parkiin", nainen virnisti olkansa yli miehelle. Tuskinpa hän niin pahasti voisi kiltin tamman selästä kupsahtaa, etteikö selviäisi ihan itse takaisin Rosingsiin, vaikka omalla hevosella olikin virtaa loputtomiin.

"Se on kyllä totta. Oppisi vain pahoille tavoille." Ray hymähti. Hän naksautti niskojaan hieman, hymyillen vinosti.
"Kyllä kyllä. Talutan." Hän siirtyi kentän reunalle, virnuillen Evelynille sen ponimaisen irokeesihevosen selässä. Aina yhtä viihdyttävää.

"Oppinut jo", nainen nauroi nostaessaan satulan tamman selkään. Voi hänen höperöään. Hän kiristi vyön tottunein ottein ja puki suitset tamman päähän. Kuolaimeton valinta. Jotenkin hän ei ollut lainkaan yllättynyt, kun hevonen oli Raidenin.
"Tuntuupa hassulta", Evelyn naurahti heilautettuaan itsensä lännensatulaan. Oli helppo nousta selkään, kun ratsu oli näin pieni täysiveriseen verrattuna. Hän totutteli hetken istumaan satulassa tamman kävellessä kenttää ympäri, etsien tottuneesti painopistettä satulassa. "Veljeni eivät ikinä antaisi olla, jos näkisivät minut nyt", hän nauroi silmät loistaen Raylle. Pieni ratsu oli niin paljon jämäkämmin rakennettu kuin siro täysiverinen tai herkkä puoliverinen, jonka selässä hän yleensä istui.
"Mutta kaipa tällaisella on ihan mukava taittaa vaelluksia", hän myhäili.

Froya ei osannut edes pitää rautaa suussaan, mutta ei Raiden kokenut kiltin hevosen kanssa mokomalle tarvettakaan. Froya ei tehnyt koskaan mitään sellaista, mihin olisi kuolainta tarvittu. Hän oli kyllä alkanut opettaa sille kuolaimen kanssa kulkemista, mutta ratsasti Froyaa vain itse kuolaimen kanssa.
"Voin ottaa aina valokuvan." Raiden virnisti ja näytti puhelinta taskussaan.
"On, niillä on tosi mukava askel. Ja kuten oon sanonut aiemmin, ne ei hajoa alle."

"Ei kiitos", nainen nauroi tarjoukselle kuvasta. "Niillä on jo ihan riittämiin aiheita, joista tehdä kiusaa. Eivät tarvitse enää yhtään kannustetta." Hän antoi hevosen kulkea lännentyyliin pitkällä kaulalla, käyttäen ohjaa ainoastaan kosketuksen kautta kääntämiseen. Froya tuntui kieltämättä mukavalta ratsulta.
"Se on varmasti totta", hän hymyili kannustaen tamman letkeään raviin. Askel tuntui niin lyhyeltä suuriin hevosiin verrattuna, mutta mitäpä sillä oli väliä kun saattoi istua syvälle painavaan satulaan ja nauttia menosta. Hän käänsi tammaa laajoilla kaarilla lähinnä koetellen, miten hevonen toimi ja reagoi annettuihin apuihin. Se tuntui tietävän, mitä teki.
"Ei yhtään hullumpi lännenratsu sulla tässä", hän virnisti miehelle ohittaessaan tuon. Ainakaan Froya ei keksisi itsekseen tarjoilla sidepassia tai pyöriä kuin väkkärä, mitä Lionheart tuntui rakastavan.

Raiden katseli tamman menoa, hymy suunpielessään. Hän oli todella tyytyväinen Froyaan, joka tuntui viihtyvän Englannissa hyvin.
"Ootko varma? Ne voisi tykätä tästä. Ja se on tosi hyvä hevonen. Ei se nyt tynnyrinkiertoon tai karjanajoon sovi, mutta rauhalliseen menoon ihan mahtava. Lisäks se osaa sitten vetää kärryjä tai rekeä."

"Ne voisivat, mutta minä en", nainen nauroi. Hän käänsi Froyan kentän keskelle ratsastaen rauhallisen käännöksen takaosan ympäri leveä hymy huulillaan, kun vuonohevonen toimi kuten hän oli odottanutkin. Ei hullumpaa, lainkaan. Hän nosti rennon työskentelylaukan vaatimatta hevoselta sen suurempia, kun ohjasi tuota kentällä laajoilla kaarilla ristiin rastiin.
"Sehän on siis oikeen monikäyttöinen, hieno pikkuheppa", Evelyn vastasi tuntien olonsa varsin kotoisaksi tukevarakenteisen ponin selässä. Muistutti se jo enemmän rakenteeltaan quarterin voimakasta selkää kuin luihu täysiverinen, vaikka olikin kylmäverinen poni. Hän pudotti raville antaen tamman kulkea omia teitään. Siitä tulisi oikein hieno ratsu vaelluksille.
"Saat Froyasta varmasti upean vaellusratsun tännekin."

Raiden antoi toisen ratsastaa rauhassa, pysytellen hiljaa.
"Hmmh. Se on hyvä. Oon käyny sillä tutustumassa maastoihin ennen kun otin Bowin kanssa yhteen. Ärsyttää ottaa takapakkia tuon tamman kanssa.."

"Kannattaa vaan tottua siihen", nainen huokaisi hidastaessaan ratsunsa käyntiin. Hevosten kuntoutus ei ollut helppoa nähnytkään. "Me taidettiin ottaa Defyn kanssa aina kolme askelta taakse joka kerta kun päästiin puolikas eteenpäin ensimmäisen vuoden ajan." Hän antoi Froyan kävellä pitkät loppukäynnit, ennenkö hyppäsi alas selästä viedäkseen tamman talliin. Se oli ansainnut muutaman porkkananpalan hienosta työskentelystään.
"Kunhan et vaan kolhi itseäsi jatkuvasti, pääsette kyllä eteenpäinkin."

"Onhan sekin totta. Ja Bowin suurin ongelma on ahtaat tilat ja epävarmuus. Jostain syystä se stressaa käsittelyä koska noh, sitä joutuu kuljettelemaan ahtaista paikoista. Sen mielestä ahtaista." Pari metriä leveä portti ei varsinaisesti ollut kovin ahdistava.
"Mmmm. Alan kolhia vaan pahemmin jossain vaiheessa. En tiedä, en halua luovuttaakaam ja tuomita sitä. Ei se sen syy ole. Lowsley tiesi aina että tuo tamma ei pidä lähtökopeista. Se kerta oli vaan liikaa."

"Voisitko vain antaa sen elää ulkona ja käsitellä sitä tarhassa siihen asti, että saat sen luottamaan itseesi enemmän?" Nainen ehdotti vilkaisten täysiverisen suuntaan, ennenkö askelsi sisään talliin asti. Onneksi Defy oli jo niin paljon parempi verrattuna siihen, mitä tamma oli pari kesää aiemmin ollut. Hevosella saattoi ratsastaa huoletta päivittäin, eikä hoitotoimenpiteitä tarvinnut pelätä, paitsi niinä päivinä kun tamma kävi ylikierroksilla jo valmiiksi. Jonakin päivänä hän vielä uskaltaisi luottaa siihen, ettei Defy turvautuisi nurkkaan ajettunakaan päälletulemiseen.
"Olit oikein hieno", hän kertoi vuonohevoselle riisuessaan sitä tottuneesti varusteista, jotka oli helppo löytää takaisin oikeille paikoilleen, kun talli oli näin näppärän kokoinen.

"Voisin. Mutta sitten pitäisi laittaa sille kaveri, koska sitä ei voi jättää yksin ulos. Ja se ei siedä muita hevosia, ainakaan vielä. Bow on kamala natsi." Tamma hääti muut heiniltä ja purki kiukkunsa muihin hevosiin halutessaan, siksi se sai olla yksin.
"Erehdyn vielä hankkimaan kaltoinkohdellun poniraasun kun toivon että ne tulisivat toimeen."

Nainen nyökkäsi. Siinä tapauksessa ei auttanut kuin kuljettaa tammaa edestakaisin ja toivoa, ettei se kolhisi itseään tai käsittelijöitään mihinkään.
"Toinen sekopää ei kyllä ratkaise mitään", Evelyn naurahti, jotta sanat eivät kuulostaisi aivan niin toruilta. Olisihan se hienoa pelastaa hevosraasuja useampi kerrallaan, mutta ne tuottivat niin paljon ylimääräistä työtä että Rayn lieni parempi keskittyä pyörittämään talliaan ja työstämään Bowta kaikella energiallaan.
"Pitäisi varmaan lähteä takaisin Rosingsiin ennenkö tuo sankari tulee läpi ovesta", nainen huokaisi vilkaistessaan touhottavaa täysiveristään, jonka keskittymiskyky näytti olevan kovilla.

"Ei niin. Mutta ei kaltoinkohdeltu ole aina sekopää. Joskus vain raasu." Raiden virnisti, ei hän tosissaan ollut. Hankala täysiverinen todellakin riittäisi tältä erää.
"Ehkä, en halua pyytää Alexia vielä korjaamaan tallin ovia."

Ja joskus aivan toivoton tapaus, mutta sen nainen jätti sanomatta. Siitä sai kuulla aivan riittämiin kaikilta ympärillä ja hevospiireissä, joten mitäpä sitä enää sen enempää mainitsemaan.
"Se voisi olla jo hieman liikaa työpäivän päätteeksi", Evelyn hymähti naksauttaen riimunnarun paikoilleen. "Vienkö Froyan takaisin pihalle?" Hän kysäisi ja pyöräytti silmiään, kun ori hirnui sydäntäriipivästi perään. Ihan kuin hän olisi tuon unohtamassa.
"Varo vain, hylkään pian tuon jätkän tänne ongelmaksesi."

"Ai meinaatko." Raiden pudisteli päätään kun toinen kysyi, vietäisiinkö tamma takaisin ulos.
"Päästä vain irti." Raiden lähti kävelemään tarhalle, Froya seurasi perässä. Näin hän sen itse yleensä tarhasi aamuisin. Talutti Nydeliä ja Froya lönkytti perässä.

Nainen laski tamman irti seuraten huvittuneena, miten tuo seurasi Rayn perässä kaikessa rauhassa. Näppärää, kieltämättä, kun jäi käsiä vapaaksi muille hevosille. Evelyn livahti Lionheartin karsinaan hiljentääkseen orin, joka alkoi aidosti hätäillä tuntemattomassa paikassa itsekseen ollessaan. Hän tarjosi kuolaimet hevoselle kämmeneltään, sujautti vasemman korvan lenkistä läpi ja nappasi raskaan lännensatulan kantoonsa. Hän vei hevosen pihalle huvittuneesti päätään pudistellen, kun katseli Froyaa ja muita hevosia. Hän taputti orinsa etujalkaa ja hevosen kumartaessa heilautti satulan selkään. Lionheart suoristautui pärskyen ja nainen sitoi lännensatulan vyön kireälle näppärin sormin.
"Sulla on kyllä aivan ihana pieni tila. Kyllä täällä kelpaa asua", hän hymyili lämpimästi ystävälleen pidellen suuren hevosensa ohjia rennosti toisessa kädessään. Ori lähestulkoon tärisi paikoillaan, kun odotti ratsastajaa selkäänsä, jotta pääsisi matkalle kotia kohden.

Raiden palasi tarhoilta tallin etupuolelle,pysyen sopivan kaukana Lionheartista. Hevosella oli liikaa energiaa ja yksi pökkäisy päällä sattuisi ihan liiaksi.
"Kiitos. Oli kiva kun kävit ja saat ilmestyä koska vaan. mennään sinne maastoon sitten kun mä olen kunnossa taas."

"Parantele kaikessa rauhassa", nainen huolehti. Raylla riitti puuhaa hevostensa kanssa ihan riittämiin ilman hänenkin viihdyttämistään. "Soittele, jos tarviit jotain. Tuun aina auttamaan kun vain kerkeän", hän vakuutti ennenkö heilautti itsensä täysiverisen selkään. Lionheart oli saman tien lähdössä liikkeelle, mutta matala 'hou' ja sievä takanoja kuluneessa lännensatulassa riitti pysäyttämään hevosen, joka kaarsi kaulaansa kuolainta järsien.
"Me taidetaan mennä kiertoteitä takaisin", hän pyöräytti silmiään. "Pidä huolta itsestäs!" Hän toivotti ennenkö käänsi hevosen ympäri ja lähti varsin reippaassa käynnissä takaisin tielle. Ori pärskyi ja puhisi joka toisella askeleella, mutta ainakin ohja saattoi roikkua pitkänä, kun painoavut riittivät muistuttamaan hevosta siitä, millä tahdilla tuli liikkua.

Raiden naureskeli hevosen innolle, pudistellen päätään. Hän pysytteli pojan kanssa ulkona siihen asti että Evelyn hävisi orinsa kanssa näköpiiristä. Sitten oli hyvä mennä sisälle ja lysähtää sohvalle.