Elämyksi ja sirkushuveja

[Avoin peli, Sarpa lupautunut Mirandalla ratsaille]

Skypetin illasta kotona ja etsin Lonalille esteratsastajaa, joka uskaltautuisi kokeilemaan ruunan estetaitoja. Se ei ole minulla olo aikanaan eli puolessa vuodessa hypännyt kuin kaksi kertaa sopivan ratsastajan puuttuessa. Nyt on kuitenkin sellainen toive, että ruuna pääsisi hyppäämään edes kerran viikossa jonkun ratsastajan kanssa. Miranda Kirks niminen nainen tarjoutui nousemaan ruunan selkään ja lupasi lainata omia satuloita sovitukseen.

Hyvin nukutun yön jälkeen päätin käydä ensimmäistä kertaa ulkona aamupalalla, koska onhan englantilainen aamupala aivan kuuluisa. Päädyin Hexhamin, Allendale Square alueen pieneen ravintolaan. Ravintolan oven olin nähnyt jo useasti ajellessani ohitse, mutta nyt vihdoin päätin pistäytyä. Aurinko kimaltelee kauniisti taivalla rullatessani ruokailemaan. Tuhdin ja hyvin maittavan aamiaisen jälkeen rullailin autolleni ja lähdin kohti Rosing Parkia.

Mirandaa ei viellä näkynyt tallissa, joten nakitin erään tallityöntekijän hakemaa Lonalin talliin tarhasta, jossa se oli ehtinyt pari tuntia jo jaloitella. En pääse tarhoilta itse viellä pois, koska ne ovat melko kuraiset viellä. Kiittelin avuliasta työntekijää ja nappasin ruunan ovelta. Vein sen suoraan pesukarsinaan, jossa kuorin sen ulkoloimen pois. Viikkasin loimen siististi kassaan ja sen päälle talliloimen samalla tavalla, siistiin kasaan. Nostin loimet pois lattialta hyllykön päälle. Kaapeissa on kuulemma saippuaa, jota saa lainata enkä jaksanut hakea omaa saippuaa. Suihkutin letkulla ruunan jalat ja sen jälkeen hieroin saippuan jalkoihin. Saippua oli jotain hoitavaa, joten ajattelin sen voivan vaikuttaa hetken. Käväisin varustehuoneessa hakemassa ruunan harjat, suojat ja suitset.

Pesin jalat ja kuivasin ne huolella pyyhkeeseen, annoin jalkojen kuivua hetken ja suihkutin niihin show shineä, jotta lika ei tarttuisikaan ollenkaan. Ruunan uudet jännesuojat ja takajalan hivarit pääsevät tänään ensimmäistä kertaa käyttöön. Olin ostanut ruunalle Hexhamista eräästä varusteliikkeestä nappisuojat, joita meillä ei olekaan ennen ollut. Suojien kiinnittämine oli nopeaa ja vaivatonta eikä ainankaan tarvitse tarroja puhdistella. Noin se näyttää estehevoselta ainankin suojien perusteella. Nousin seisomaan ottaen tukea ruunasta ja nappasin tuolin selkämyksestä keppini. Tökkäisin tuolin kauemmaksi ja aloitin puunaus operaation.

Paige puunasi rakasta ruunansa huolella ja rakkaudella odotellessaan Mirandaa.

Miranda oli kieltämättä kiinnostunut, kun Rosings Parkin uusi asiakas oli tarjonnut hänelle hypättäväksi kouluhevostaan. Sellaista hän oli harrastanut viimeksi ratsastuskouluaikoinaan, kun Thomas-valmentaja oli omistajien kanssa keksinyt hauskan idean ja iskenyt tallin osaavimmat ja hulluimmat teinit säännölliseen estevalmennukseen kouluhevosilla. Mirandalle laitettu Hunter-ruuna oli ollut toivoton mutta todella huvittava hyppykaveri ja muutaman kuukauden estetreenien jälkeen kaikissa hevosissa oli tapahtunut kyllä muutosta parempaan suuntaan. Ratsastuskouluajoista oli ehkä aikaa, mutta Miranda saattoi kuvitella, kuinka hauskaa tämän Paigenkin hevosella olisi hypätä, joten hän oli tietysti hyväksynyt diilin ja ajoi nyt tallin pihaan hyrisevällä autollaan.

Hän ei kävellyt omistajan ja hevonsa luo suoraan, vaan kävi vaihtamassa ratsastusvaatteet päälleen yläkerrassa ensin. Kun hän asteli alas, ruuna omistajansa kanssa löytyi pesukarsinasta ja Miranda käveli heidän luokseen leveästi hymyillen. "Hei! Paige ja Lonall, oletan", hän seisahtui suloisen näköisen hevosen luokse tumma samettikypärä toisessa kädessään ruskeisiin grip-ratsastushousuihin ja mustaan pitkähihaiseen pukeutuneena. "Miranda Kirk", hän esitteli itsensä, kerta toisen tapasi kasvotusten ensimmäistä kertaa. Ruusukullassa hohkaava hiuspehko levittyi naisen pään ympärille tänään hieman normaalia villimmissä retrokiharoissa, sillä hän oli kerrankin herännyt töihin ajoissa ja laittautunut aavistuksen suuremmalla vaivalla itsensä kuntoon. Hän tarjosi mustan ratsastushanskan peittävää kättään hauskan näköiselle ruunalle haisteltavaksi ja rapsutti sen turpaa.

Paige oli jo uppoutunut ruunansa hellimiseen, mutta havahtui kuulessan rappustenäänen. Joku meni yläkertaan. Nainen pesaisi kätensä, etteivät ne olis likaiset ruunan hännän käsittelyn jälkeen. Suitsimisen ajaksi hän istahti tuoliinsa ja rullasi Lonalin pään viereen. Ruuna laski tottuneesti päänsä alas omistajansa syliin. Paige vapautti ruunan riimusta laittaen samalla ohjat kaulalle. Hän pyöräyti pehmeästä nahasta valmistetut suitset ruunan korvien taakse. Remmit kiinni ja nainen nosti viellä riimun lattialta ja laittoi sen hetkeksi ruunan suitsien päälle.

Punatukkainen naienn viipotti paikalle reippain askelin. Nainen esittäytyi Mirandaksi henkilöksi jonka kanssa Paige oli keskutellut. Esittäytymisen yhteydessä Miranda otti upeasti huomioon myös taustalla seisoskelevan Lonalin. Ruuna nautti (kuten tavallista) saamastaan huomiosta.

"Niin tosiaan haluatko hypätä meidän koulupenkillä vai sovitellaanko niitä sinun satuloitasi. En ole viellä hankkinut Lonalille omaa estesatulaa, mutta suojat sentään sain hankittua ajoissa", Paige tiedusteli Mirandan vastausta.

"Mielelläni sovitan sille jomman kumman tammani estesatulaa", Miranda sanoi hymyillen. "Kunnon satulalla hyppääminen on kummalekin osapuolelle mukavampaa." Hän katseli ruunan selkää ja mietti sopisiko sen selkään paremmin kapeamman Moneypennyn musta satula vai Cindyn hieman tilavampi ruskea satula.
"Uskon että Moneypennyn satula sopii sille paremmin. Toivon ettei se ole liian kapea. Cindy kun on sen verran Lonalia isompi, että sen satula sopisi varmaan huonommin", hän pohdiskeli ja vei hiljaa kättään ruunan selkää pitkin. "Käyn hakemassa sen", hän totesi Paigelle ja palasi hetken päästä täysiveritamman kevyt estepenkki käsillään. Satulahuopa oli mustankeltainen ja jalustimet sointuivat kirkkaankeltaisina Moneypennyn virtaviivaiseen värimaailmaan. Ne eivät ehkä pukisi Lonallia mutta se oli Mirandalle samantekevää.
"Romaani tasoittakoon pienet epätasaisuudet", hän puheli ja kiersi ruunan vierelle, laski satulan pehmeästi sen selkään ja siisti huovan suoraksi. "Ei mitenkään paha", hän totesi, kun siirsi satulaa hieman edemmäksi. Olisi siinä voinut olla enemmän säkätilaa mutta kyllä he selviäisivät. Vyökin meni heidän onnekseen kiinni. "Mutta jos kaikki sujuu ja haluat, että hyppään sitä enemmän oman satulan hankkiminen voi olla hyvä idea", hän naurahti sitten.

Paigy ihmetteli suuresti että Moneypennyn vyö ylipäätänsä meni ruunalle, mutta hyvä näin.
"Tosiaan mulla on tarkoitus silel estepenkkikin hommata, niin on sitten mukavampi muiden ratsastella. Koulusatula kun on tehty lähinnä minun tarpeisiini, vaikkei se poikkeakaan juuri normaalista koulusatulasta", nainen vastasi Mirandalle.

Ruuna oli valmis ja aloimme valmistautua maneesille lähtöön.

"Onkohan jossakin maneesissa jo esteitä valmiina. Saan kyllä nostettua tippuneet esteet, mutta niiden kanteleminen ei kyllä oikein onnistu", Paige totesi noussessaan tuolistaan ylös. Hän jätti pyörätuolin siististi pesukarsinoiden viereen ja lähti keppien kanssa kävelemään kohti ulko-ovea. Lonall hieman ihmetteli kun kävelikin Mirandan kanssa eikä minun, mutta käytös pysyi loistavana.

"Suosittelen kyllä, kunnon estesatula on kummalekin osapuolelle miellyttävämpi vaihtoehto. Olen aikoinaan muutaman kerran hypännyt esteitä koulusatulassa eikä se ollut hauskaa", Miranda selitti nauraen. Hän laski päähänsä mustan samettikypärän ja napsautti kiinni sen leuan alle kiinnittyvät vaaleanahkaiset hihnat.
Kun Miranda oli pujottanut myös ruskeat hanskat käsiinsä hän otti ruunan irti pesukarsinan naruista ja lähti taluttamaan sitä käytävällä. "Hyvä kysymys", Miranda sanoi ajattelematta asiaa ennen sitä. "No, käydään katsomassa vaikka miltä itämaneesissa näyttää ja jos siellä ei tunnu olevan esteitä minä voin laittaa niitä meille, se ei ole suuri vaiva." Miranda epäili muutenkin, että pääsisi tai pystyisi hyppäämään kouluratsulla rataa, olkoon estekorkeus kuinka pieni, joten kannettavaa ei olisi paljoa. He kävelivät maneesille ja Lonall käyttäytyi siivosti. Miranda ei jaksanut uskoa, että sen hyppääminen olisi turhan vaikeaa.
Itämaneesissa oli valoisaa ja siellä ratsasti heidän lisäkseen kaksi muuta ratsukkoa, mutta kukaan ei hypännyt. Maneesin kentällä ei ollut esteitä mutta tolpat ja värikkäät puomit olivat siistissä pinkoissa maneesin laidalla. "No, minäpä pistän ne kentälle, onko toiveita millaisia esteitä hyppään?" hän kysyi haluamatta tehdä päätöksiä aivan yksin. Hän ei tiennyt paljon vammautunut nainen tiesi esteratsastuksesta mutta kyseessä oli kuitenkin hänen hevosensa. Miranda ojensi hevosen ohjat naiselle ja käveli estevarastolle, josta nappasi kaksi tolppaa kainaaloonsa kerrallaan.

[muutkin saa liittyä peliin mukaan, ketkä ovat nuo kaksi ratsukkoa?]

Paige jäi matkalla hiukna jälkeen, mutta pysyi kuitenkin kannoilla. Hän toivoi että maneesissa olisi esteitä jo valmiina, mutta harmistui nähdessään tyhjän areenan ja toisessa päässä kaksi ratsukkoa. Miranda tiedusteli millaisia esteitä rakennellaan.

"No jos jotain yksittäisi lattaisi ja sitten haluaisin sen hyppäävän vähän innarijumppaa. Saat oikeastaan vapaat kädet tee niinkuin tuntuu parhaalta. Onhan tämä ekakerta teillä yhdessä", Paige vastasi seuraten Mirandan ilmeitä, joka selvästi ei tiennyt millainen tausta Paigella on.

"Suhteutetut linjat on varmasti viellä toistaiseksi ihan riittävän haastavia ruunalle. Ei mitään isoja ehkä 80cm on riittävä tälle ensimmäiselle kerralle. Saksassa se hyppäsi kyllä metriä sarjassa ja silloin kun ei viellä tiedetty että siitä tulee vammaisratsu, niin sillä on hypätty 120cm ratoja kilpailuissa. Ruuna pitää hommasta niin paljon että on pakko antaa sille mahdollisuus. Minäkin pidän esteratsastuksesta tai nykyään sen seuraamisesta. Ennen onnettomuutta kilpailin omalla ponilla 90cm luokkia ja laina hevosilla metriä ja kymppiä", Paige selosti Mirandan kantaessa esteitä. Nainen oliluovuttanut Lonalin kepeillä köpöttelevälle omistajalle, jota ruuna seurasi pää alhaalla.

Paige tervehti ratsastajia, kun meni heidän ohitseen ja Lonalkin vilkaisi hevosia kiinnostuneena. Mutta seurasi kuitenkin kilpikonna vauhdilla etenevää omistajaansa kuin opaskoira.

Paige seurasi sivusilmällä esteiden rakentumista jatähtäsi oikeaan ajoitusta kaartaa keskelle. Hän heilautti ohjat kaulalle ja laskijalustimet alas samalla kiristäen mahavyötä, vaikkei sitä paljoa kireämmälle saanutkaan kiskottua. Nainen jäi odottamaan ratsastajaa jakkaran viereen ja siirtyi ruunana oikealle puolelle, valmiina roikkumaan.

"Kuulostaa hyvältä, tehdään niin", Miranda nyökytteli ja heitteli puomeja maneesin kentälle. Olkoon toisten ratsukoiden ongelma, jos puomien kolkko tömähtely maahan häiritsisi tai heidän pienimuotoiset estetreeninsä muutoin. "Eli silläkin on hyppytaustaa, hauska kuulla ettei tarvitse aivan pohjalta aloittaa, vaikkei olisikaan ensimmäinen kerta", hän naurahti. Hänkään ei olisi rakentanut kuitenkaan liian vaativia linjoja vaan suoria mukavia lähestymisiä ja pari estettä peräkkäin, jos jotakin. Miranda päätyi pystyttämään maneesin toiselle puoliskolle kaksi matalaa ristikkoa innarivälillä, sen vastakkaiselle sivulle yksittäisen pystyn ja toiselle lyhyistä päädyistä kavaletin. Simppeleitä tehtäviä ja sitä mitä omistaja oli halunnutkin, esteitä voisi sitten nostaa, jos siltä tuntui.

"Siinä ois sitten sellaista", hän esitteli, käveli Lonalin vierelle ja nousi selkään. "Simppeliä ja hauskaa kouluhevosellesi", hän sanoi selästä hymyillen ja pidensi jalustimia hieman.

Paigea jännitti koska ei Lonalilla ei ollut kukaan muu ratsastanut muutamaan kuukauteen kuin nainen itse. Hän ei tiennyt kuinka ruuna reagoisi oikean jalan toimimiseen, minkä vuoksi hän oli ottanut oman kouluraippansa mukaan. Raippa kun on hänen oikea pohkeensa. Kuitenkin luottavaisena Mirandan ratsastustaitoon hän päästi vieraan ihmisen rakkaan ruunansa selkään.

"Ihanaa, ratsasta oman mielen mukaan. Ei siinä mitään erikoista pitäisi olla, muutakuin oikean pohkeen kanssa saattaa olla hiukan ulalla. Sillä ei ole nyt hetkeen kukaan muu ratsastanutkaan, joten se on varmasti hiukan vinokin, mutta ota kouluraippa oikeaan käteen niin on ainakin apuna jos tarvii", Paige totesi.

Paige suntasi istumaan innarisarjan viereen, mutta ennen istumista hän potkaisi puomit maahan ja tökki ne raviväleille.

"Tuossa on nyt ravipuomit, voi olla varmaan alkuun ihan hyvä muistuttaa mitkä puomit on, vaikka minäkin niitä olen mennyt. Se meinaa vaan hiukan puskea vinoon takaosaa uran sisäpuolelle oikeassa kierroksessa, joten jos saat sen suoristettua niin olisin onnellinen. Itse en huomaa sileällä, mutta puomeilla se pääsee minulta karkuun vinoksi", Paige puhisi hiukan hengästyneenä. Hiekalla liikkuminen oli raskaampaa, mutta kuntoiluahan tämä onkin. Nainen istui huokaisten puutarhatuolille ja jäi seuraamaan ratsukoita.

Eniten huomio tietenkin kiinnittyi Lonaliin, mutta myös kaksi muuta ratsukkoa kiinnitti huomion etenkin toisen ison puoliverisen ravi oli todella upeaa.

"Ymmärrän", Miranda hymähti ja pyysi Lonalin liikkeelle. Hän istui toisen hevosen selässä ryhdikkäämmin kuin omansa selässä ja kun kyseessä oli kuitenkin kouluratsastajan kouluhevonen, ei hän viitsinyt tehdä sileätyötäkään puolivillaisesti vaan teki kaikkensa, jotta antaisi itsestään fiksun kuvan Paigelle. "Raipasta on varmasti hyötyä, kiitos", hän totesi ja otti raipan käteensä. Hänellä ei ollut vähäisintäkään kokemusta vammaisratsuista tai -ratsastuksesta mutta kaikesta päätellen vain yhdellä jalalla apujen antaminen vaikeuttaisi hänen työtään ja jokainen apuväline oli tervetullut. Hän huomasikin nopeasti hevosen vinouden ja hitauden oikealta puolelta. Tästä tulisi mielenkiintoista, se oli ainakin selvää.

"Joo, hyvä, kiitos", Miranda vastasi Paigelle kun katsahti tämän suuntaan siirtyessään verryttelemään ruunaa ravissa. Ravipuomit olisivat hyvä pehmeä laskeutuminen estemaailmaan, eikä hänkään suoraan sanottuna haluaisi lähteä kokemattomalla hevosella esteitä ennenkuin tietäisi miten se toimii pelkästään puomien seassa. Kunnon kouluhevosen, joka oli ennenkaikkea kypsä ja viimeisen päälle koulutettu ja hänen hevostensa täysi vastakohta, ratsastaminen oli Mirandasta fantastista. Lonal oli herkkä ja vastaanottavainen. Se oli sata kertaa yhteistyökyvykkäämpi ja halukkaampi liikkumaan oikein päin varovaisesti mutta jämptisti pyytävän Mirandan kanssa, toisin kuin hänen höpsöt keskeneräiset tammansa. Vielä joku päivä Cindykin tuntuisi tältä, hän oli varma siitä.

Tutustuttuaan hevoseen ja sen ihastuttavan hyvin etenevään raviin Miranda koki hyväksi ohjata sen ravipuomeille. Sen innostus oli sympaattinen ja sen jalat nousivat niin, että Miranda sai pysyä perässä. Ravipuomien jälkeinen pärskähdys sai Mirandan hymyilemään. "Se pitää tästä", hän naurahti Paigelle. Se oli vino kuin mikä mutta yritti varmasti parhaansa ja se riitti Mirandalle, hänellä oli koko estetreeni aikaa pehmitellä sitä vähän suorempaan muottiin.

Paige seurasisivusta kun Miranda työskenteli ruunan kanssa. Naisen istunta oli kohtalainen, vaikka selkeästi huomasi että hän yrittää turhan paljon. Paige ei kuitenkaan uskaltanut puuttua ainankaan viellä. Hän ymmärsi kyllä että vieraan ja täysin tuntemattoman henkilön hevosen sen silmäterän ratsastaminen saattoi olla ahdistava ajatus.

Puomeille tullessa Lonallin kierous paljastui kaikkein eniten.
"Rentoudu, älä suotta minua jännitä kyllä sillä ratsastaa uskaltaa. Ja käytä rohkeasti vain oikeaa pohjettakin. Se voi alkuun olla ettei huomaisi pohjetta, niin sitä varten raippa. Koska minun jalkanihan roikkuu ja pökkii kylkeä roikkuessaan, joten se ei välttämättä huomaa että pohjetta käytetään oikeastikin", Paige hymyili ratsukon mennessä hänen ohitseen.

Hän ymmärsi kyllä kuinka pahalle voi tuntua kun omistaja seuraa viiltävällä katseellaan, olihan hänkin ratsuttaja ja monesti itse tuntenut laasermaisen katseen polttelevan takaraivoaan. Hän ei kuitenkaan missään nimessä halunnut olla sellainen hevosenomistaja ja sen vuoksi keskittyikin hymyilemään poikkeuksellisen paljon.

Ratsukkoa seuratessani sain työpuhelun johon joudui vastaamaan. Asiallinen ilme kasvoillani, mutta samalla seurasin mitä ratsukko tekee. Lonall oli hyvin iloisen näköinen ja näytti jopa harkitsevan pukkeja. Ihanaa että se saa tehdä muitakin töitä kun vain minun kanssa vääntämistä ja ratojen hiomista.

Miranda nieli Paigen neuvot, vaikka tunsi itsensä kurittomaksi ratsastuskouluoppilaaksi jälleen. Hän oli häntä kokeneempi, varmasti, ja tiesi hevosensa. Siinä oli kaikki tarvittavat syyt, miksi hän kuuntelisi ja tottelisi auliisti hänen neuvojaan ja niin tekikin. Hän pyrki rentoutumaan Lonalin selässä, vaikka oli mielestään ihan riittävän rentoutunut, ja vei sen uudestaan ravipuomille.

Kahden ravikerran jälkeen Miranda uskalsi mennä tuntemattoman hevosen kanssa jo rohkeammin ja otti paremmin sen oikean puolen haltuun eikä antanut enää samalla tavalla hevoselle tilaa vinoilla. Niinkuin Mirandakin tottui, tuntui Lonalkin vähitellen tottuvan siihen, että ratsastaja antoi apuja molemmin puolin. Raipasta oli kuitenkin paljon apua, eikä Miranda ujostellut käyttää sitä, vaikka käyttikin pieniä apuja toisin kuin omien hevostensa kanssa kanssa.

Laukassa Lonal innostui puomeista entisestään ja Miranda sai pidätellä niin hevosta kuin huvittunutta hymyään. Kun sen eteneminen tuntui varmalta puomien seassa kumpaankin suuntaan, Miranda ohjasi sen matalalle kavaletille muutamaan otteeseen. Kouluhevoseksi se hyppäsi siedettävästi, mikä ei ollut ihmeellistä, jos se oli nuorena hypännyt kohtuullisia rataesteitä. Sen varmuus nousi kerta toisensa jälkeen ja vähitellen se ymmärsi itsekin miten ja mihin laittaa jalkansa.

Paige seurasi iloisena ratsukon toimia. Hän yritti varoen neuvoa Mirandaa, jota selkeästi ujostutti käyttää apuja "vammaishevosella", mutta Paigeakin jännitti neuvominen. Oman jännityksensä hän yritti peittää uskottavan varmaan hymyyn, joka taisi mennä läpi koska Lonalissa alkoi näkyä huomattavaa parannusta. Se ravasi suorana ja rentona puomien ylitse.

Paige muutti puomit laukkapuomeiksi ja ratsukko haki ensialkuun hiukan tuntumaa ympyrällä. Puomien siirtely keppien kanssa oli yllättävän haastavaa, mutta varmasti näyttävää ja todetusti raskasta käsilihaksille. Nainen nojautui keppeihinä ja potkaisi tervellä jalallaan puomia.

Urakan päätteeksi ratsukko suoritti puomit lennokkaasti. Paige huvittui ruunansa ilosta ja oli oikein tyytyväinen nähdessään ruunan nauttimisen, eikä ratsastajakaan ilmeessä ollut mitään moitittavaa. Ruunan yhtäkkiset inahtelut ja pikku pukin alut saivat meidät nauramaan äänekkäästi.

Miranda teki hyvää työtä kavaletilla samalla kun kokosin jumppasarjaa. Hän otti yksittäisiä ristikoita testaillen ruunaa ja ainankin Paige oli tyytyväinen ratsukon nopeaan yhteistyön kehittymiseen.

[Voi ei, miten olen unohtanut tämän pelin pahoitteluni]

Lonal liikkui laajassa laukassaan ja hyppäsi yhtä innokkaampana, kun Miranda antoi sille enemmän tilaa laukata. Se siirtyi kavaletilta innokkaana Paigen laukkaväleille muokkaamat puomit ja ylitti ne ainaisella innolla. Työntekoon tällaisella motivaatiolla suhtautuva hevonen sai Mirandan aina hyvälle tuulelle ja Lonal oli yllättänyt hänet positiivisesti esteillä vaikkeivat he vielä pahemmin olleet päässet hyppäämään ja esteet olivat naurettavan pieniä.

Miranda ohjaili ruunaa kootuilla esteillä ja keskittyi löytämään sen kanssa perussujuvan etenemisen esteeltä toiselle. Ruuna otti este esteeltä paremmat lähestymiset eikä enää joutunut miettimään jalkoja ja askeleitaan. Se tuntui myös luottavaan Mirandaan ja se nosti samalla Mirandan luottamusta.
"Se paranee este esteeltä", Miranda totesi Paigelle laukan seasta kun otti Lonalin pienelle ympyrälle rauhoitteluun. Se oli todella hyvä ratsastaa ja siitä huomasi selvästi kouluratsastuspainotuksen. Estehevoset harvoin kokosivat näin helposti ja mielellään. Siirtyessään ympyrältä takaisin uralle, Miranda laski hevosen raviin ja antoi sille sitten ohjaa ja välikäynnit.
"Se on oikein hauska hevonen", hän kehaisi omistajalle ja sipaisi muutaman hiushaituvan kasvoiltaan. Tällainen hyvän mielen ratsastus oli mukavaa vaihtelua.