Jos työtä teet vielä enemmän

[Avoin peli, eläinlääkärin visiitti. Nyt kaikki valittelemaan hevosten kipeitä paikkoja tai osallistumaan ennaltavarattuihin rokotuksiin.]

Caroline Bennett ajoi autonsa Rosings Parkin tallin pihaan. Hän oli varustautunut rokottamaan hevosia koko aamupäivän, sillä siitä tallista niitä löytyi, ja vaikka kaikkia ei rokotettaisikaan, menisi siinä silti aikansa. Rosings Parkin tuntien joku hysteerinen hevosenomistaja lyöttäytyisi seuraan ja yrittäisi saada hänet diagnosoimaan (ilmaiseksi, tottakai!) oman mussukkansa kun se piti takajalkaansa ilmassa tarhassa. Hän piti hevosista, mutta niiden omistajat osasivat olla raivostuttavia ja Caroline saattoi vain toivoa, että voisi tehdä työtään vain eläinten kanssa.

Nainen nappasi laukkunsa ison, tuhkanharmaan Land Cruiserinsa takaosasta, jonne mahtui hyvin isokin koira poistetun viimeisen penkkirivin vuoksi makuulle, jos sellaisen löytäisi vaikka tienposkesta. Oli hän joskus jopa kuljettanut pienen vasikan sille klinikalle. Takaosaa suojasi paksu muovikangas, ja auton tummalle nahkasisustukselle hän harvoin laski mitään käsilaukkua isompaa, vaan pyrki pitämään työvälineensä takaosassa. Caroline sulki auton ovet ja työnsi avaimen taskuunsa lähtiessään kohti tallirakennusta. Hän pistäytyisi toimistolla ilmoittautumassa ja toivoi, että löytäisi rokotuksia kaipaavien hevosten omistajat valmiina odottamasta. Mikään ei repinyt niin paljoa hänen hermojaan, kuin omistajien metsästäminen pitkin tallia, kun eivät viitsineet olla paikalla sovittuun aikaan.

[Täältäpä tämä tulee :D]

Uusimpiin muodikkaisiin tallivaatteisiinsa sekä kalliiseen ratsastustakkiinsa pukeutunut Fleur oli pyörinyt tallilla koko aamun. Häntä harmitti tuhlata työpäivänsä alku eläinlääkärin odotteluun ja rokotusoperaation seuraamiseen. Olipa hienoa mennä tämän jälkeen töihin hevoselta haisten. Punapää oli varsin kypsästi purkanut turhautumistaan juoksuttamalla tallityöntekijöitä ja tenttaamalla heiltä eläinlääkärin aikataulua sekä yksityiskohtia Mochan viime viikkojen ruokinnasta. Tamma oli käyttäytynyt ihan idiootisti viime aikoina eikä todellakaan antanut parastaan valmennuksissa. Joku sitä riivasi. Fleurin pahantuulisuutta ei tietenkään lievittänyt tieto siitä, että hän olisi joka tapauksessa tänään viettänyt sängyn pohjalla kello kymmeneen saakka, jonka jälkeen vasta harkinnut vaivautuisiko näyttämään nokkaansa työpaikallaan. Ei hänen tarvinnut, hänhän oli esimies.

Kyllästyttyään tallityttöjen ja -poikien kanssa rupatteluun nainen oli (työntekijöiden helpotukseksi) siirtynyt tallin sisäpihalle odottelemaan. Kädet puuskassa hän nojasi ovenkarmiin ja heilautti kevyessä tuulessa hulmuavaa, ponnarille sidottua tukkaansa. Varsin tympääntynyt olemus muuttui asteen toiveikkaammaksi, kun Fleur huomasi jonkun Rosings Parkin vakikalustoon kuulumattoman henkilön astelevan kohti tallia.
"Oletko sinä se eläinlääkäri?" hän kysyä töksäytti lainkaan vierastamatta, ja mikäli vastaus olisi myönteinen, siirtyisi Fleur takaisin sisätiloihin. Pistäisipä tuo vauhtia, ei hänellä ollut koko päivää aikaa.

Caroline tervehti tallin ovella notkujaa käden heilautuksella jo ennen puhe-etäisyydelle pääsyään. Ilmeisesti täällä ei ollut tapana tervehtiä, hän pisti merkille kun toinen vain töksäytti kysymyksen.
”Kyllä. Caroline Bennett”, hän esittäytyi vaivautumatta kättelemään. Nainen seurasi toista sisään ja kysymättä oletti, että tuo veisi hänet oikean hevosen luo ja esittelisi tarpeensa. Hän oli tavannut aikamoiseja aaseja kilparatsastajien joukossa, ja ehkä tämä töksäyttelijä kuului siihen kaartiin. Hän ei onnekseen kaivannutkaan turhan paljon sosiaalista toimintaa vaan keskittyisi ennemmin hevosiin.
”Oletko tallin henkilökuntaa vai hevosenomistaja?” Hän vielä varmisti ennen kuin alkaisi rokottamaan vieraita eläimiä.

"Hyvä", Fleur julisti kuultuaan toisen olevan tosiaan eläinlääkäri. Vihdoinkin joku, joka ehkä osaisi kertoa mikä hänen hevostaan vaivasi. Joku hoitaja oli varmaan syöttänyt sille jotain väärää tai toheloinut sen kumoon liukkaalla tallipihalla. Tietenkin hänen kallis kilpahevosensa oli hoidettava ensimmäisenä, jotta Fleur pääsisi jatkamaan päiväänsä. Samassa hän tuntui tajuavan, ettei kiukuttelemalla eläinlääkärille ehkä saisikaan riittävän hyvää kohtelua. Nuo tallikäytävällä pyörivät tahvot olivat vain saaneet hänen hermonsa kireälle. Päällekäyvällä olemuksellaan nainen jätti lääkäriä vastaan tulleen työntekijän varjoonsa ja alkoi selostaa:
"Anteeksi, unohdin esitellä itseni. Olen Fleur Leclair", hän esittäytyi hymyillen ja pyörähti työntekijän ja eläinlääkärin väliin kuin vahingossa. "Omistan tuon kilpahevosen, So Much Betterin, se on tuolla tuon käytävän puolivälissä. Halusin olla paikalla kun tulet rokottamaan sen. - se on ollut hieman... hankala. Jos mitenkään pystyisit katsomaan sen ensimmäisten joukossa niin olisi loistavaa", hän leperteli, sillä kenelläkään muullahan ei tietenkään ollut kiire kuin hänellä.

Talli näytti joka kerta yhtä hulppealta, mutta Caroline jätti ihastelematta kovin näkyvästi. Hänelle eläimet olivat yhtä tärkeitä, oli kyse sitten arvokkaasta kilpahevosesta tai sekarotuisesta seurakoirasta. Hän nyökkäsi kun Fleur esittäytyi ja jatkoi sitten matkaa kohti naisen osoittamaa karsinaa. Hän kuunteli selitystä ja odotti jo jotakin mammanmussukka-puhetta, mutta piti mölyt mahassaan.
”Katsotaan heti”, Caroline nyökkäsi, ”mitä tarkoitat hankalalla? Onko se käyttäytynyt jotenkin erilailla kuin normaalisti?”

Onneksi edes eläinlääkäri hoiti työnsä kuten pitikin ja seurasi häntä Mochan karsinalle. Nainen marssi hevosensa luokse ja raotti karsinan ovea. Paholaismaisen vastaanoton sijaan hieman hölmistynyt rautias tuijotti tulijoita korvat hörössä ja hörähteli pirteänä tutkiessaan omistajansa vaatetusta herkkupalojen toivossa. Tietysti se nyt näytti mukavaa naamaa kun lääkäri oli paikalla.
"Se on alkanut uhitella tavallista enemmän, erityisesti satuloidessa. Se myös käyttäytyy ratsastettaessa kummallisesti, pysähtelee ja kiukutelee", Fleur vastasi tietäväisenä.
Nainen oli lukenut, että moinen johtuisi hevosen selkäkivuista. Hän oli pari päivää sitten yrittänyt saada tallilla hääräävän fysioterapeutin tutkimaan hevostaan, mutta tuo oli vilkaissut sitä vain nopeasti ja tarjonnut uutta aikaa tilanteen tarkempaan asian selvittämiseen. Ei luulisi niin kiire olevan.

”Voisi viitata ongelmaan selässä”, Caroline arveli tekemättä turhan tarkkaa diagnoosia ja tarjosi kättään hevosen haisteltavaksi. Hän astui karsinaan isoihin eläimiin tottuneena ja taputti raudikon kaulaa.
”Oletpa sinä kaunis”, Caroline jutusteli hyväkäytöksiselle tammalle ja siirtyi sen vasemmalle sivulle.
”Pidätkö siitä kiinni”, hän pyysi omistajaa ja siirtyi hevosen selän luo. Tarkemmin oli paha sanoa ilman kuvausta, mutta ainakin hän voisi yrittää paikantaa ongelman.
”Oletko vaihtanut sen satulaa lähiaikoina?” Hän kysyi painellessaan hevosen selkää etsien mahdollista kipukohtaa. Hän kävi hiljalleen läpi koko vasemman puolen kaulan alaosasta aina lautasiin saakka.

Fleur tunsi pientä ylpeyttä hevosestaan lääkärin kehuessa sitä, vaikka tuo teki niin varmaan jokaiselle tapaamalleen eläimelle. Nainen siirtyi hevosensa pään viereen ja sujautti sille varmuuden vuoksi riimun päähän, jos se keksisi jotain typerää. Fleur tajusi olla roikkumatta riimussa, mutta oli valmiina puuttumaan sen mahdolliseen hepulointiin. Nainen seurasi mielenkiinnolla eläinlääkärin työskentelyä ja silitteli Mochan kaulaa saaden samalla pyyhittyä hevosen toimesta kuolaantuneen kätensä sen turkkiin. Tamman korvat kääntyivät luimuun heti kun sen keskiselkää ryhdyttiin painelemaan, mutta muuten se protestoi toimenpidettä vain laiskan kiukkuisesti päätään heilauttelemalla. Kysymys satulasta sai Fleurin miettimään hetken. Hän oli hankkinut Mochalle kuukausi sitten uuden koulusatulan, mutta käyttänyt lähinnä sen vanhaa satulaa näissä tympeissä kurakeleissä, jotta uusi ei heti muuttuisi mutapalloksi. Mitä sitten tarkoitti "lähiaikoina"? Nainen varautui jo saamaan syytöksiä hevosensa selän tuhoamisesta uudella huonolla satulalla ja puolustautumaan.
"On sillä aika uusi koulusatula jota on käytetty vain muutaman kerran. Johtuisiko se siitä?" hän kysyi.

”Sillä on lihasjännitystä ja se selvästi aristaa keskiselkää”, Caroline luonnehti oireet lyhyesti ja siirtyi hevosen toiselle puolen kokeillakseen saman. Raudikko näytti kuitenkin rennolta, vaikka selvästi reagoikin selän paineluun.
”Syynä voi olla uusi satula, joka on painanut hermoa tai pistänyt lihakset muuten jumiin. Se voi olla myös revähdys äkillisestä liikkeestä esimerkiksi tarhassa pukittamisesta. Suosittelen, että varaatte kunnollisen tutkimusajan, jossa sen liikkeet voidaan katsoa, selkä tunnustella kunnolla ja mahdollisesti jopa kuvata, jos siihen tuntuu olevan syytä. Luulen kuitenkin, että se on vain väliaikaista ja levolla ja kunnollisella satulalla oireilu loppuu”, hän lisäsi diagnoosiinsa toisen puolen tutkittuaan. Niin nopealla tarkistuksella hänen oli mahdoton sanoa enempää, ja toisaalta rokotusaika ei sallinut pidempää tutkimusta.
”Valmistelen rokotteen, niin jos voit sitten pidellä hevosta sen aikaa kun pistän", Caroline ilmoitti ja siirtyi käytävälle laukkunsa luo.

Hyvä, ongelma ei välttämättä johtunut hänestä vaan hevonen oli voinut tyhmänä sählätä jotain omiaan ja reuhtoa tarhassa. "Kunnollinen" satulahan sillä oli! Vai pitikö Fleurin lähteä moittimaan uuden satulan myyjää hevosensa tuhoamisesta? Pitikin muistaa tentata myös Mochan hoitajalta, oliko ratsu käyttäytynyt hänen kanssaan oudosti tai oliko Fabien tehnyt jotain väärin niin että tamma oli kipeyttänyt selkänsä.
"Eikö sillä voi enää tehdä mitään kun sillä on selkä kipeä? Pitää antaa vain levätä?" nainen kysyi tympeänä ja piteli hevosensa riimusta kiinni kun se yritti odotellessaan ryhtyä pyörimään kuin hyrrä. Tässä menisi koko päivä, jos tamman antaisi aloittaa sekoilunsa.

Caroline nosti katseensa Fleuriin.
”Se aristaa selkää niin että suosittelen muutaman päivän lepoa, eli kevyttä liikutusta vain taluttamalla”, hän sanoi valmistellessaan rokotetta.
”Muutenkin rokotuksen jälkeen suosittelen viittä lepopäivää hevosen voinnin mukaan, sillä rokotteen sivuvaikutuksena saattaa nousta lämpöä tai se voi oireilla muuten. Oireiden pitäisi kuitenkin kadota muutamassa päivässä”, Caroline opasti ja nousi seisomaan ollessaan valmis.
”Mikäli se aristaa selkää vielä levon jälkeen, varatkaa aika eläinlääkäriltä tarkempiin tutkimuksiin.” Mikäli Fleur oli valmis rokotuttamaan hevosensa, Caroline siirtyi karsinaan etsiäkseen hevosesta sopivan kohdan rokotteelle.
”Pidä siitä vähän kiinni, tämä nipistää hieman”, eläinlääkäri ohjeisti ja pisti rokotteen hevoselle tottuneesti.

Fleur huokaisi tyytymättömänä, mutta ei tehnyt sitä teatraalisesti. Kyllähän hän tiesi, että rokotuksen jälkeen täytyisi ottaa rennommin, mutta ei sitä ollut ikinä hauska kuulla. Keksisivät rokotteen joka ei sairastuttaisi hevosia! No ainakin tämä selkäfarssi ja rokotuksen aiheuttamat haitat menisivät nyt samalla kertaa. Toivottavasti. Täytyisi etsiä joku, joka tietäisi satuloista jotain, sillä Fleurilla oli muutakin tekemistä kuin mittailla satuloita ammattilaisten puolesta.
Trakehner luimisteli jo varmuuden vuoksi, kun eläinlääkäri palasi sen karsinaan, joten Fleur tiukensi hieman otettaan. Mocha ei yleensä käyttäytynyt häiritsevästi vaikka mitä tapahtui, mutta selkäkipuisena ja tammaoikuissaan se saattaisi vaikka yllättää. Tamma ei reagoinut rokotukseen sen kummemmin, vaan pysyi tasaisen nyrpeänä. Fleur rapsutti sen poskea lohdutukseksi.
"Mitä sille voi tehdä jos sen selkä ei parane?" hän kysyi kysymisen riemusta, koska pitihän eläinlääkärin hänelle vastailla.

Caroline taputti hevosen ruskeaa kaulaa saatuaan rokotuksen laitettua. Hevonenhan oli ollut oikein mukavasti, vaikka vähän äksyilikin varmaan selkänsä vuoksi.
”Älä mene asioiden edelle”, hän muistutteli omistajaa joka ei vaikuttanut hysteeriseltä, mutta jonka kysymys oli valovuosia sen hetken edellä.
”Uskon että fysioterapialla se tulee kuntoon, jos ei jo pelkällä levolla. Suosittelen seuraamaan tilannetta. Jos siinä tuntuu erityisen paljon lämpöä, se aristaa selkää vielä viikon päästä tai se alkaa liikkua erikoisesti, kannattaa se tuoda klinikalle röntgen- ja ultraäänikuvaukseen. Ongelma on silloin helpompi havaita ja oikeaa jatkohoitoa voidaan suositella”, Caroline kertoi parhaansa mukaan ja melkein harmitteli, että oli varannut sen päivän rokotuksille. Hän olisi niin paljon mieluummin jäänyt diagnosoimaan tamman selkäongelmaa.
Nainen siirtyi karsinan ulkopuolelle ja heitti käytetyn neulan roskakoriin.
”Onko sitä rasitettu tavallista enemmän harjoittelussa ennen kuin oireet ovat ilmaantuneet?” Hän kysyi uteliaisuudesta hevosen diagnosointiin. Miksi hän oli suostunut lähtemään rutiinikäynnille, kun olisi niin paljon kiinnostavampiakin tapauksia?

Fleur kohotti kulmiaan, kun lääkäri kehotti olemaan menemättä asioiden edelle. Tietysti hän halusi olla tietoinen kaikista mahdollisuuksista! Hän kuunteli hajamielisenä kertomuksen röntgen- ja ultraäänikuvauksista. Sehän maksaisi vaikka mitä! Eikö sitä jatkohoitoa voisi saada jo nyt vaikka varmuuden varalle?
"E-ei kai. Ei mitenkään tavallista enemmän", hän pohti ääneen. Ellei se Fabien ollut sählännyt Mochan liikutuksia pilalle, siitäkin se saattoi johtua, tietenkin. "Se muutti lokakuussa tänne ja ehkä siitä lähtien sillä on valmentauduttu hieman enemmän. Ei mitään isoa muutosta tosin."
Fleur otti riimun pois tamman päästä ja pujahti ulos karsinasta.
"Ehkä se lepo auttaa eikä tarvitse mitään hirveän kallista hoitoa aloittaa", nainen toivoi ääneen. Ikään kuin häneltä olisi rahaa puuttunut.

Caroline nosti vain kevyesti kulmaansa, kun Fleur alkoi epäröiden hoidon kanssa kustannuksien vuoksi. Nainen siis seisotti hevosta Rosings Parkin tasoisessa ja hintaisessa paikassa, mutta ei ollut valmis tutkituttamaan tammaa kun se oireili. No, onneksi hänkin oletti hevosen tulevan kuntoon levolla.
”Muistaakseni täällä on solarium? Suosittelen sitä erityisesti palauttavana hoitona rasituksen jälkeen, mikäli selän oireilu johtuu vain liikarasituksesta”, hän huomautti ystävälliseen sävyyn. Toivottavasti Mocha todella tulisi kuntoon, sillä olisi ikävää, jos se joutuisi työskentelemään kipeällä selällä pitkäänkin. Ainakin omistaja oli sen verran huolissaan, että oli kysynyt häneltä.
”Annan vielä numeroni, jos rokotuksesta tulee erikoisia oireita tai selän kipuili jatkuu. Vastaan virka-aikana, joten kiireellisissä asioissa suosittelen soittamaan päivystykseen.”

Solarium. Se kuulosti pätevältä. Ehkä hänen pitäisi hiillostaa vielä fysioterapeuttia. Eikös niiden hommaa ollut selvittää mitkä asiat pistivät hevosen lihakset solmuun ja antaa päteviä liikutusohjeita ja hieroa? Mitä ihmettä ne tekivätkään, voisivat tehdä edes jotain karkuun juoksemisen sijaan.
"Selvä", hän vastasi myöntyvästi vain lääkärin ystävällisen sävyn tähden. Onneksi tuo ei vaikuttanut siltä että yritti vain kiusallaan päteä hänelle.
Fleur otti Carolinen numeron vastaan. Ilman muuta hän soittaisi, jos hänen hevosensa menisi pahemmin rikki.
"Joo, kiitos", hän sanoi. "Onko sinne pitkät jonot, jos tarvitsee lisätutkimuksia?" nainen keksi kysyä vielä ja laittoi kätensä kevyesti puuskaan.

Caroline kävi nopeasti mielessään klinikan mahdollista viivettä päästä tutkimuksiin. Rahalla nyt aina pääsi, vaikka sitä ei ääneen sanottukaan, mutta onneksi heillä oli toimiva järjestelmä ja hevosklinikalla ei liian kiirettä ainakaan viimeisimmän tiedon mukaan.
”Uskon, että tutkimuksiin pääsee viikon sisällä”, hän lupasi varovasti. Tietenkin hätätapaukset hoidettiin ensin, ja jos Rosings Parkin ratsukoita piinannut hullu aiheuttaisi vielä ongelma, se voisi nostaa heidän klinikkansa asiakaskuntaa rajusti. Ei ollut ihan tavallista, että hevosia puukotettiin ja ne katkoivat jalkojaan maastolenkeillä. Sellaiset tapaukset tietysti houkuttelivat Carolinea enemmän patologian puolelle, sillä yleensä omistajia ei kiinnostanut lähteä kuntouttamaan ikävän tuomion saanutta hevosta vaan ne päätyivät ruumiinavauspöydälle. Tietysti eläinlääkäri toivoi, että sellaisilta vältyttäisiin.
”Oliko sinulla vielä kysyttävää?” Hän tarkisti ennen kuin siirtyisi muiden tallin hevosten puoleen. Onneksi hänellä ei ollut sieltä varsinaisesti kiire minnekään, joten tämä pidempikään rupattelu ei haitannut.

Fleur nyökkäili ja väisti hieman kauemmas karsinasta, kun tamma pärskähteli hänen niskaansa mielenosoituksellisesti. Loistavaa, hän joutuisi käymään vielä suihkussa ennen töihin lähtöä. Tässä menisi koko päivä. Nainen mietti oliko hänellä enää kysyttävää ja pudisti sitten päätään.
"Ei minulla ole", hän sanoi etsiskellen Jaguarinsa avaimia takin taskusta. Ehkä hän vielä ennen töihin lähtöä kävisi nopeasti ilmoittamassa hevosensa tilanteesta tai laittaisi jonkun hoitajan hoitamaan sen hänen puolestaan.
"Kiitos ajastasi ja oikein hyvää työpäivää", Fleur lirkutteli Carolinelle herttaisesti hymyillen lukitessaan Mochan karsinan ovea. Ehkä hän saisi hyvää palvelua myös ensi kerralla.

Caroline nyökkäsi kiitokselle ja heilautti kättään kevyesti hyvästien merkeiksi. Yksi tamma ja vähemmän hysteerinen asiakas hoidettu, eikä hän edes tiennyt montako oli jäljellä. Todennäköisesti monta, sillä siinä tallissahan hevosia riitti. Ennen kuin hän ehti toimistolle asti, tallin työntekijä saapui hänen luokseen ja opasti seuraavien hoidokkien luo. Tuo oli kovin pahoillaan, ettei ollut jo aiemmin ollut ottamassa häntä vastaan, mutta Caroline heilautti sille kättään ja siirtyi ensimmäisen hevosen karsinaan rapsuttelemaan. Kyllähän hänellä aikaa piisasi, ja Fleur Leclair oli löytänyt hänet ihan itsekseen. Suurin osa muista hevosasiakkaista hoituisivat varmasti tallityöntekijän avustuksella, mistä nainen oli iloinen. Vähemmän hysteerisiä omistajia, siitä hän piti.

[Kiitos pelistä!]

[Kiitos kiitos! :D]