Run The Cold Away

[Avoin peli, tuokaa aamuvirkut hahmonne Allisonin seuraksi.]


Noin klo 9:00, lähellä tallialuetta.

Allison hieman katui ideaansa lähteä lenkille tällä säällä. Hän oli nukkunut tapojensa vastaisesti hieman pommiin ja päässyt lenkille vasta reippaasti normaalia myöhemmin, joten aurinko oli jo ehtinyt nousta. Yleensä aamulenkit olivat mukavia, mutta näin talvella joutui koko ajan varmistamaan, ettei lentänyt nenälleen. Lämpötila oli laskenut epämiellyttävän lähelle nollaa, minkä seurauksena aamun sarastaessa teiden pinnoilla oli ohut kerros jäätä. Näin oli käynyt myös B6306:lle, jonka pinta kiilteli paikoittain ikävänä muistutuksena liukkaasta kelistä. Alisson yrittikin parhaansa mukaan juosta tienpientareella, jossa liukastumista ei tarvinnut jännittää niin paljon. Viikonlopun kunniaksi Allison oli poikennut tutulta lenkkipolultaan ja lähtenyt vähän pidemmälle reissulle tallia kohti.

Hän oli sitonut pitkät kirsikanmustat hiuksensa matalalle löysälle letille, jonka päälle hän oli vetänyt korvien suojaksi ohuen vaaleanpunaisen pipon. Musta takin taskuissa kilisivät avaimet, kännykkä ja otsalamppu. Talvisäätä varten ostetut juoksuhousut ja lenkkitossut suojasivat kylmältä, mutta Allisonin täytyi myöntää, että hänen sormensa tuntuivat jäätyvän ohuisiin hanskoihin, vaikka lämpötila olikin jo kivunnut takaisin plussan puolelle. Ehkä hänen kannattaisi sittenkin pysähtyä tallille hetkeksi lämmittelemään ennen kuin hän suuntaisi takaisin kotiin. Juoksurytmi oli onneksi löytynyt, mikä joudutti matkaa huomattavasti ja ohjasi ajatukset pois jäätyvistä sormenpäistä. Onneksi Rosingsiin johtava tienhaara näkyi jo.

[Minä tulen!]

Maastossa liikkuvasta hullusta huolimatta Alex oli uskaltautunut maastoon. Hän ratsasti Gabinoa vain isoja teitä pitkin ja piti alati silmällä ympäristöä. Aamu oli vasta alussa ja muut hevoset olivat jääneet syömään aamuruokiaan kun hän oli jo varustanut mustan arabialaisensa ja suunnannut piristävään pakkasilmaan. Mies istui rennosti lännensatulassa siron orin selässä ja antoi ohjien olla vain kevyellä tuntumalla. Hänellä oli tapana ratsastaa se pitkällä ohjalla silloin kun ei harjoitellut koulua tai esteitä, mitä teki aivan liian harvoin. Gabino oli onneksi saanut roolin tulevasta elokuvasta ja hän sai käyttää osan ajastaan sen kouluttamiseen siihen, joten sillä oli paljon mielekästä tekemistä.

Ratsukkoa vastaan näytti tulevan lenkkeilijä juuri tallille johtavan tien risteyksessä ja Gabino nosti päänsä katsellen korvat hörössä yhtä aamulenkin ainoista vastaantulijoista. Se keräsi mielellään kierroksia kun ei päässyt laukkaamaan tai ravaamaan, mutta Alex oli ottanut varman päälle sillä pääasiassa asfaltoidut tiet olivat kovia ja liukkaita. Hän nosti kättään tervehdykseen kuten siellä maaseudulla oli tapana ja hymyili naiselle. Lähemmäksi tultuaan hän tunnisti naisen Dublinin vuokraajaksi, sillä hevonen asui samalla käytävällä hänen hevostensa kanssa ja hän kun pyöri tallilla päivittäin, oli hiljalleen hahmottanut eri hevosten omistajien, hoitajien ja vuokraajien kasvot mielessään.

”Tallille menossa?” hän kysyi hymyn kera kun tuli lähemmäs. Gabinon katse oli täynnä uteliaisuutta kun lenkkeilijä oli lähempänä. Se hörähti hölmösti ja sai Alexin naurahtamaan.

Allison kuuli lähestyvän ratsukon ennen kuin näki sen. Hän hidasti ensin kävelyksi ja pysähtyi sitten kokonaan, jotta hevonen ei säikkyisi. Hän muisteli hevosen nimen olevan Gabino, joten ratsastaja oli todennäköisesti sen omistaja. Hän säilytti etäisyytensä ratsukosta; vaikka hevosen ulkonäkö oli tuttu, hänellä ei ollut aavistustakaan sen luonteesta, varsinkaan maastossa.

Allisonkin naurahti hevoselle ja vastasi sitten sen ratsastajalle:
”Sinne. Tosin tällä kertaa vain lämmittelemään.” Hän hieroi sanojensa vakuudeksi käsiään yhteen, mikä lämmitti sormia mukavasti.
”Entä sinä? Onko tiedossa pitkäkin lenkki?”

Alex naurahti ymmärtäväisesti, kun nainen sanoi olevansa matkalla lämmittelemään. Ilma oli talvisen viileä, joten hän ymmärsi sen hyvin. Talli oli onneksi varsin varusteltu ja oleskelutila luonteeltaan lämmittelyyn sopiva.
”Olemme paluumatkalla. Gabino kiirehtii heinilleen, lähdimme jo varhain aamutallin aikaan”, hän kertoi ja katsoi parhaaksi jalkautua innokkaan arabialaisensa selästä pitääkseen seuraa lenkkeilijälle.
”Voimme varmasti mennä samaa matkaa?” Hän kysyi kohteliaasti hymyn kera jatkaessaan risteyksestä kohti tallia.
”Olen Alex. Alex Chilton”, hän esittäytyi varmuuden vuoksi, sillä ei tiennyt naisen nimeä, ja tarjosi kättään.

”Olittekin sitten aikaisin liikkeellä.”

”Tietysti.” Allison vastasi hymyillen. Oli mukava saada seuraa, vaikkakin vain lyhyeksi loppumatkaksi. Matkaa tallille oli kävelyvauhtia jäljellä enää arviolta alle parikymmentä minuuttia.

”Allison Gordon.” Allison puristi miehen kättä esitellen itsensä, ”Hauska tutustua.”

Hän kääntyi jatkamaan matkaansa tallia kohti, mutta teki sen hitaasti, jotta ei antaisi epäkohteliasta vaikutelmaa. Maa oli edelleen jäässä täälläkin ja Allison ehti matkaa jatkaessaan melkein liukastua, mutta pysyi sentään jaloillaan ja keskittyi hetkeksi valitsemaan tarkkaan kohdat, joille asetti jalkansa. Hän käveli yhä mahdollisimman lähellä tien pengertä, väistäen sen reunalta tielle vain, jos eteen tuli puska, puu tai muu ylitsepääsemätön este.

”No, olen tottunut nousemaan aikaisin. Sitä paitsi on ihana lähteä maastoon kun kerrankin on poutaista”, Alex hymyili ja tunsi kuinka kengänpohjat lipsuivat liukkaalla. Gabino osasi asetella jalkansa ja sen pehmeistä liikkeistä ei olisi voinut uskoa, että maa olo jäässä. Hevonen oli vielä kengättäkin! Ehkä hänen pitäisi kengittää se ennen elokuvaesiintymistä, sillä olisi parempi kun hevonen saataisiin kunnolla hokkeihin nelikohtauksia varten.

”Vuokraat Dublinia, eikö?” Alex muisteli hymyn kera ja asteli hevosensa edellä tallia kohti. Onneksi ori pysyi hyvin perässä eikä yrittänyt rynniä ohitse, sillä näin hänen oli helpompi etsiä pitävimmät askelpaikat. Eipä Alex ollut arvellut joutuvansa kulkemaan jalan, mutta hän rakasti uusiin ihmisiin tutustumista ja ihmisseuraa muutenkin, joten hän ei pistänyt ollenkaan pahakseen. Olisihan se hyvää hyötyliikuntaa.

Ilma tuntui kirpeältä kasvoilla. Mies ei varsinaisesti innostunut talvesta, mutta jotkut näistä lähes kuuraisista aamuista tuntuivat paremmilta kuin kesähelle. Hevoset olivat aavistuksen virkeämpiä ja pitivät tempuillaan hänetkin hereillä.

"Minäkin yleensä, mutta tänään nukuin tapojeni vastaisesti pommiin”, Allison naurahti.

”Nyt on ihana sää, vaikka onkin liukasta. En oikeastaan malta odottaa kevättä, että maa sulaisi kokonaan.”

”Vuokraan.” hän vastasi hämmästyneenä siitä, että mies tiesi asiasta – tai pikemminkin siitä, että tämä muisti koko jutun. Hänen ajatuksensa viivähtivät mustassa ruunassa. Hänen pitäisi käydä tervehtimässä sitä ennen kuin hän katoaisi oleskelutilaan lämmittelemään. Hän jatkoi hyväntuulisesti:
”Ratsastan pari kertaa viikossa ja käyn välillä valmennuksissa. Lähinnä, jotta hevonen pääsisi liikkumaan ja minä ratsastamaan.”

”Entä sinä? Oletko vain rutiininomaisella aamulenkillä vai treenaatko johonkin kisaan?” Allison kysyi. Hänellä oli tapana olettaa, että suurin osa Rosings Parkin hevosista oli kilparatsuja.

”Olen nähnyt sinut tallilla sen kanssa”, Alex selitti nyökkäillen kun kuunteli, miten Allison kertoi puuhailustaan Dublinin kanssa. Hän ei ollut varsinaisesti nähnyt noita liikkeessä, joten pisti kerrotun mieleensä. Nainen vaikutti mukavalta eikä selvästi pitänyt hänen pelleilyään lännensatulan ja pikkuponin kanssa typeränä, kuten monella oli ensisilmäyksellä tapana.
”Kunhan vaihtelun vuoksi kävimme kävelemässä. Tällä hetkellä treenaan Gabinoa elokuvaan, sillä se sai roolin filmistä johon koulutan muitakin hevosia”, Alex kertoi äänessään ylpeyttä ja taputti mustan orinsa kaulaa kun oli vihdoin saattanut jatkaa kävelyä sen rinnalla. Ratsukoille tarkoitettu polku kohti tallilla kulki hyvän matkan päässä autotieltä ja oli jossain määrin vähemmän jäinen kuin aiempi tien reuna.
”Olen kilpaillut sen kanssa tynnyrinkierrossa, mutta tällä hetkellä keskityn täysin muihin hommiin. Kilpailetko sinä Dublinin kanssa?”

”Oho.” Allison yllättyi. ”Kuulostaa upealta työltä… Kuvataanko elokuva siis jossain täälläpäin vai koulutatko vain hevoset täällä?”

Rosings Park jaksoi aina vain yllättää. Hänen oma työnsä ei ollut läheskään noin jännittävää. Opettajan ammatti oli hänelle tärkeä, mutta ei siitä yhtä kiinnostavia tarinoita saanut aikaiseksi kuin keskustelukumppanin ammatista. Onneksi nyt oli helpompi kävellä. Olisi ollut ikävä lämähtää naamalleen hevosen eteen.

”En kilpaile.” Allison vastasi.
”Tai oikeammin, asia ei ole tullut vielä puheeksi omistajan kanssa. En kyllä usko, että minusta olisi siihen, jos totta puhutaan. Taitoni sopivat paremmin vain tähän liikuttamiseen”, hän naurahti.


”Onko lännenratsastus kuulunut repertuaariisi kauankin?” hän kysyi kiinnostuneena.

”Koulutan hevoset täällä, osa kuvauksista on Englannissa ja osa ilmeisesti Lähi-idän aavikoilla. Minua on pidetty ehkä syystä pimennossa suunnitelmista, jotta en lavertele kaikille”, Alex hymähti ja silitti ratsunsa kaulaa. Gabino oli kaikessa tulisuudessaankin luotettava ja hyvä ratsu.
”Älä sano ei, eihän sitä koskaan tiedä. Järjestetäänhän täälläkin kilpailuja, joissa on helppojakin luokkia. Sinne vain”, mies kannusti hymyillen. Hänestä ei olisi koulu- tai estekilpailuihin eikä sillä hetkellä muihinkaan, sillä treenaaminen oli jäänyt surullisen vähiin.
”Olen painottanut aina lännenratsastukseen. En ole koskaan käynyt varsinaisesti valmennuksissa muissa lajeissa vain itseoppinut. Nyt sitten opetan muita, tai opetin ennen elokuvaprojektia erilaisissa seminaareissa.” Hänhän oli innostunut puheliaaksi. Alex kuitenkin nautti mukavasta seurasta ja oli virkistävää tavata ihmisiä, jotka eivät ainakaan suoraan katsoneet nenänvartta pitkin hänen hevostensa lännenvarusteita. Se ei ollut kovin yleistä Rosings Parkissa.
”Oletko koskaan kokeillut lännenratsastusta vai luotatko perinteiseen tyyliin?”

”Voi, tarkoitukseni ei ollut udella liikoja… Mutta tuollaiset asiat taidetaan yleensä pitää aika tarkoin lukkojen takana.”

”Ehkäpä… Onneksi tässä kehittyy itsekin samalla, kun käyttää hevosta valmennuksissa. Viime kädessä kaikki on kuitenkin omistajan päätettävissä.” Välillä hänellä kävi mielessä, että oma hevonen olisi mukava: saisi itse päättää kaikesta siihen liittyen. Hevosharrastus vaati kuitenkin rahaa ja aikaa jo nyt, oma hevonen veisi vielä enemmän molempia.

Hän kuunteli kiinnostuneena miehen puhetta. Suoraan sanottuna hän ei tuntenut lännenratsastusta oikeastaan ollenkaan, mutta kaikki hevosiin liittyvä kiinnosti aina.

”Luotan perinteiseen. Lännenratsastuksen saloja ei ole ollut mahdollista opetella; olen kerännyt oppini vähän sieltä täältä ja lännenratsastus ei kuulu ihan jokaisen englantilaisen tallin tarjontaan.” Allison vastasi hymyillen.
”Laji kyllä vaikuttaa kiinnostavalta.”

”Ei minua haittaa”, Alex rauhoitteli. Hän ei todella tiennyt paljoakaan elokuvasta, joten häneltä oli turha udellakaan enempää. Hän esittelisi mielellään hevosia, sillä niistä tiesi kaiken, mutta muusta hän ei ollut sillä hetkellä edes niin kiinnostunut.
”Ymmärrän”, mies hymyili ja mietti, miten erilaisen elämän olisikaan saanut, jos olisi ratsastanut lapsena perinteisissä ratsastuskouluissa naapurin puskaratsujen sijaan. Olisihan sitä ehkä oppinut paremmin, mutta hän oli oikein tyytyväinen osaamiseensa ja ainakin oppi oli tullut suoraan hevosilta.
”Jos haluat joskus kokeilla, pidä minut mielessä. Voin pitää vaikka sinulle ja Dublinille valmennuksen”, hän ehdotti. Kyllä hänen aikatauluunsa aina yksi tai kaksi valmennusta mahtuisi.
”Tai Gabinolla, jos haluat oikeasti kokeilla jotakin erilaista.” Niin, lännenratsastukseen opetettu tulisieluinen arabialainen antaisi varmasti lännensatuloineen päivineen autenttisemman kokemuksen kuin perinteiseen tyyliin koulutettu puoliverinen.

”Kiitos, pidän mielessä.” Allison hymyili. Voisi olla mukava kokeilla jotain uutta, eikä uusista opeista ollut tähän mennessä ollut koskaan haittaa.

”Riippuu kyllä ihan Gabinosta, uskallanko sen selkään. Dublin voisi olla parempi valinta, koska sentään tunnen hevosen, vaikken lajia.”

Hän hieroi ajatuksissaan käsiään yhteen, jotta sormet eivät jäätyisi aivan läpi. Samalla hän aloitti mielessään uuden ostoslistan, jonka ensimmäisellä rivillä luki ”PAKSUMMAT HANSKAT”. Hän voisi tietysti käyttää kaksia hanskoja päällekkäin… Pian ulkona ei tarvitsisi hanskoja ollenkaan, joten mitä sitä turhia sellaisia ostamaan. Hän halusi kuuman teekupin käsiinsä ja heti.

”Päästäisin kyllä sinut tämän selkään, ei huolta. Se on vauhdikas mutta kuuntelee pidätteitä hienosti”, Alex kehui oriaan hymyillen. Ei se aloittelijoiden ratsu ollut saati lasten, mutta kyllä Allison sillä pärjäisi varmasti. Eihän hän ollut nähnyt naisen ratsastavan, mutta hän arveli tuon ihan osaavaksi.
”Onko kylmä?” Hän kysyi myötätuntoisesti ja olisi herrasmiehenä tarjonnut lisävaatetusta jos hänellä itsellään olisi ylimääräistä ollut mukana. Onneksi talliin ei ollut enää pitkä matka, jotta Allison voisi sulattaa ehkä syväjäässä olevat kätensä.
”Odotan kyllä kevättä, jotta lämpenee enemmän. En arvosta hellettä työskennellessä, mutta saisi silti olla vähän lämpimämpi.”