Rage against the machine

[Avoin peli. Kapinateini Taylor Evans saapuu ratsastamaan veljensä kilpahevosia. Heikommat väistykää tieltä.]

Musta minikokoinen Honda Monkey pärisi lupaavasti, kun se taittoi Rosings Parkiin johtavaa tallitietä. Taylor Evans ratsasti suosikillaan kaasua säästelemättä ja viritetty mopo murisi matkatessaan välillä äänenvoimakkuudella, joka kuurouttaisi heikommat. Sen kyydissä 170-senttinen tyttö näytti varsin hölmöltä, mutta hän ei aikonut luopua luottoratsustaan vaikka isä tarjosikin päivittäin uutta, hyvänkokoista ja toimivaa mopoa tilalle. Hän kieltäytyi aina itsepintaisesti, haistatti isälleen pitkän paskan, ja sen vuoksi oli nyt menossa kai rangaistuksena tallille liikuttamaan veljensä typeriä estehevosia. Hän vihasi sitä, vihasi sitä että häntä käytettiin ilmaisena orjana hoitamaan hevoset kun Haydn ei päässyt. Taylor oli toivonut pääsevänsä pakkoratsastuksesta jo vuosia sitten, mutta siinä hän oli edelleen.

Kun Taylor saapui tallipihalle, mopo hiljeni hetkessä ja hän jätti sen parkkipaikalle keskelle autopaikkaa, jotta varmasti olisi kaikkien tiellä. Hänen vanhempansa maksoivat maltaita hevosten tallipaikoista ja hänellä olisi täysi oikeus käyttää vaikka jokainen parkkipaikka alueelta. Vaaleanpunainen, sivuilta ja takaa siiliksi ajettu lyhyt tukka oli tuulesta sekainen, mutta hän sekoitti sitä lisää suunnatessaan converseissaan vesilätäköitä väistellen tallia kohti. Se oli tuttu jo vuosien takaa, mutta joka kerta hän tunsi tulleensa vieraaseen paikkaan. Hänellä ei ollut ystäviä siellä, hevoset vaihtoivat paikkaa hänen mielestään päivittäin ja kävijät muuttuivat tiheään. Rosings Park ei kaikessa elitistisyydessään sopinut hänelle ei niin yhtään.

Kenet hän ratsastaisi ensimmäisenä? Taylor käveli tyhjien karsinoiden ohitse huokaisten. Tietenkin kaikki kolme olivat ulkona. Kuka idiootti seisotti hevosia ulkona kaikki päivät? Jos hän olisi saanut päättää, hevoset olisi myyty jo vuosia sitten, ja jos Haydn päättäisi, hevoset tarhaisivat kaksi tuntia päivässä ja olisivat valmiina ratsastettavaksi lopun ajan. Taylor olisi mieluusti ottanut vastaan varustetun hevosen tarjotut ohjat, mutta se ei onnistunut sillä kertaa. Mistä hän löytäisi jonkun työntekijän?

[Tibby loikkaa seuraan]

Tibby ei juurikaan hymyillyt, jokin valo oli poissa hänen sisällään, sammunut toistaiseksi. Tibby oli tullut aamupäivällä paikalle ja katsellut ensin vaitonaisena, kun Alex teki omia töitään. Nyt hän oli jo siirtynyt Arizonaa hoitamaan. Rosings Park oli hänelle vielä tosi outo paikka. Kaikki oli jotenkin hienompaa kuin mitä Tibby vaati tai mihin hän oli tottunut, mutta hän tahtoi pysyä vähän niinkuin lähellä Alexia, koska tuon hevosta hän vuokrasi ja olo oli siten myös varmempi. "On kiva kun meistä on tullut ystäviä", Tibby sanoi Arizonalle ja hevonen antoi tytön hieroa kasvojaan kaulaansa vasten. Se jos mikä viesti Tibbylle, että Arizona luotti häneen. Tyttö harjasi tuota pehmeällä harjalla, kunnes otti kaviokoukun, alkaen puhdistaa ruunan kavioita. "Sinä olet todella komea hevonen, pidän sinusta", Tibby jatkoi rauhallista jutteluaan, koittaen olla ajattelematta Piccoloa, kun se vieläkin sai aikaan kyyneltulvan.

"Voisimme tänään mennä maastoon, minusta tuntuu että olen siihen valmis", Tibby jutteli edelleen hevoselle, kun kuuliaskeleiden kopinaa käytävällä. Kun hän siirtyi käytävälle katsomaan, hän Lyhyt- pinkkihiuksisen tytön. "Hei, käytkö usein täällä? Minä olen vasta alkanut käymään", hän sanoi suht rauhallisella äänellä, vaikka kurkkua kuristi.

Taylor pyyhkäisi heinänkorren mustien, kireiden farkkujensa reideltä. Hän hypisteli tupakka-askia nahkatakkinsa taskussa ja asteli käytävää kaikessa rauhassa kiroten sitä, ettei tallityöntekijöitä ollut näkyvissä. Kuin tilauksesta joku kurkisti karsinasta. Harmi, ettei tyttö näyttänyt työntekijältä, tuo oli liian nuori ja vielä esittäytyi uudeksi. Tuskin tuo edes tietäisi heidän GP-tason estelahjakkuuttaan Aladdin Sanea, joten olisi turha pyytää tuota hakemaan hullua oria sisälle.
”Ihan liian usein”, Taylor tuhahti ja nojautui vastapäiseen karsinanoveen. Hän halusi jo pois, miksi Haydn ei voinut hoitaa itse omia hevosiaan. Ai niin, veli oli parhaillaan kahden lainahevosen kanssa jossakin päin Eurooppaa kilpailuissa. Upeaa, kerrassaan.
”Meidän kilpahevoset asuvat täällä”, hän koki tarpeelliseksi selittää paikalla oloaan ja vilkaisi hassua, pientä ja pilkullista hevosta karsinassa, josta toinen oli tullut. Ilmeisesti tuo ei ollut kilparatsastaja. Ei yllättänyt.
”Oletko nähnyt työntekijöitä, hevoset ovat taas ulkona?” tyttö kysyi huokaisten ja toivoi, että olisi voinut pistää tupakaksi. Harmitti ihan, että tallilla oltiin niin nipoja savukkeiden suhteen.

Tibby katsoi tyttöä, joka taisi olla jollain tavalla kiukkuinen, tai ainakin siltä näytti. Kun toinen kertoi heidän kilpahevosistaan, Tibby nyökkäsi vain ja suru tuli jälleen esiin. "Kiva kuulla. Minulla on vuokrahevonen, tämä Arizona. Oma hevoseni kuoli n. kuukausi sitten, kun sattui onnettomuus", Tibby sanoi haikeana ja vastasi seuraavaan kysymykseen pohtivasti. "Alex oli ainakin vähän aikaa sitten kentällä, muista en tiedä", tyttö sanoi ja osoitti kentän suuntaan.
Tibby ei oikein tiennyt, pitikö toinen hevosista vai ei, tuo oli kuitenkin tympääntyneen oloinen. "Haluaisitko lähteä ratsastamaan kanssani maastoon tänään?" hän rohkaistui kysymään toiselta tytöltä.

”Kiva”, Taylor kommentoi kuuntelematta tarkemmin, mitä tyttö puhui. Vuokrahevonen ei kiinnostanut häntä, eikä hevosen kuolema hätkähdyttänyt suuntaan tai toiseen. Ja kuka ihme on Alex? Taylor veti sormet varsin villin kampauksensa läpi ja kallisti päätään tylsistyneenä. Olisipa hän voinut vain mennä kavereiden luo viettämään päiväänsä. Oli tarpeeksi kurjaa, että isä oli pitänyt hänelle puhuttelun koulunkäynnin tärkeydestä.
”Ai vittu meidän hevosilla?” Taylor naurahti väheksyvästi ja nakkeli niskojaan. Hän ei ikimaailmassa suuntaisi maastoon veljensä satojen tuhansien kilpahevosilla, joilla riitti voimaa ja luonnetta kymmenen hevosen edestä. Taylor ei ollut niin hullu että lähtisi maastoon niillä, vaikka säysein Radio Ga Ga siihen soveltuisikin. Hän ratsastaisi hevoset mahdollisimman pian neljän seinän sisällä ja sillä hyvä. Ei tallille kannattanut jäädä hengailemaan.
”Maastoon voi varmaan lähteä tollasella pullaponilla. Että löydät ehkä toisen sellaisen seuraksi”, hän päätti keskustelun ja huitoi sitten ohikulkeneen Rosings Parkin takkiin pukeutuneen työntekijän seis.
”Hae Bvlgari sisään ja varusta se minulle”, Taylor käskytti viitsimättä etsiä sanavarastonsa harvinaisia kohteliaisuussanoja. Suorasanaiset käskyt menivät paremmin perille.

Suoraan sanottuna Tibby säikähti tytön reaktiota. Hän ei ymmärtänyt miksei tuo voinut omilla hevosillaan mennä maastoon. Hän ei ymmärtänyt tuota tyttöä lainkaan. "Ei tämä ole mikään pullaponi", Tibby sanoi, hänen pieni intonsa oli pilattu. Kun hän oli harjannut hän laittoi Arizonalle suitset ja riimunarun, lähtien taluttamaan itkuisesti Arizonaa tarhaan ja päästi tuon sitte laitumelle. Sitten hän meni nojailemaan kentän aitaan ja katsoi Alexia, kun tuo koulutti jotain hevosta. "Ei Arizona ole mikään pullaponi. Eihän? Ja voihan kaikilla hevosilla mennä maastoon? Mikä laki kieltä maastoon? Ei se silti oikeuta haukkua pullaponiksi", tyttö sanoi itkuisella äänellä, mutta koitti niellä itkunsa ja hämmennyksensä.

Taylor vilkaisi itkuisen tytön poislähtöä ja kohautti olkiaan. Jotkut olivat vähän erikoisia ja herkkiä. Hän jäi käytävälle lähelle pesukarsinaa odottamaan, että hänen veljensä kuuma ja herkkä tamma tuotaisiin laitettavaksi. Vaikka Taylor ei aikoisi koskea mustanruunikkoon ennen kuin se olisi varustettu raskaasti apuohjia myöten, hän voisi katsella nauruaan pidätellen, kuinka hoitaja kärsisi piskuisen Bvlgarin perseilystä.

Alex oli parhaillaan kentällä ratsastamassa rautiasta hevosta, joka kuului elokuvaa varten tallille tuotuun poppooseen. Hän työskenteli sen laukan kanssa, mistä piti saada elokuvaa varten näyttävä ja hevosen piti myös muiden tapaan kyetä nousemaan takajaloilleen ja näyttää mahdollisimman hurjalta. Kun mies kuuli Tibbyn sekavanoloisen, itkuisen äänen, hän hidasti hevosen käyntiin ja jäi ratsastamaan sillä pientä ympyrää kentän reunalle lähelle tyttöä.
”Rauhoitu”, hän kehotti ja katseli hämmentyneenä, miten tyttö kyseli kaikkea ja suurin osa meni ohitse.
”Mitä tarkoitat? Totta kai kaikki saavat mennä maastoon. Kuka sinulle sellaista on sanonut?” mies kyseli ohittaen tyylikkäästi sen, että hänen hevostaan oli juuri kutsuttu pullaponiksi. Se kuulosti jonkun kilparatsastajan sanomalta, sillä tallilla hänen toimintansa ja pilkullinen sirkushevosensa herättivät huomiota, osin myös negatiivista.

Tibby katsoi itkuisesti Alexia. "En minä tiedä kuka se oli, puhui perheen hevosista ja kun kysyin tahtooko se lähteä maaston, se nosti nenänsä aivan kuin välttelis sen vuotamista", Tibby selitti, vaikkei ollut edes varma oliko tyttö nostanut nenäänsä, elehti kuitenkin ylimielisesti Tibbyn mielestä. "Sitten se sanoi jotain vituista ja niiden hevosista ja vielä nauroi, että Arizona olisi pullaponi", Tibbyä kiukutti että Arizonaa haukuttiin pullaponiksi, vaikka se oli upea appaloosaristeys. "Ei Arizona ole mikään pullaponi, vaan uljas hevonen", tyttö sanoi ja niiskuti nenäänsä ja katsoi itkuisesti Alexia. Hän ei pitänyt ylimielisyydestä, jolla toinen vastasi hänen ystävällisyyteensä. "Sen hevosella oli sitä paitsi varsinainen pullasorsanimi", Tibby sanoi ja koitti sanoa sen: "Bvlelelgsrn... Tai jotain sinnepäin."

Tibbyn selitys antoi tuskin uutta infoa, mutta Alex kuunteli sen ja yritti miettiä, kuinka tilanteen hoitaisi.
”No johan. Älä tuollasista välitä, tuskin hän pahalla tarkoitti”, hän yritti tietäen varsin hyvin, että tallin muut asiakkaat saattoivat olla suorasanaisia ja välillä jopa ilkeitä. Niiden kanssa piti vain tulla toimeen, minkä Alex oli ainakin onnistunut tekemään siihen saakka.

”Älä sorru samaan virheeseen kuin muut ja ala haukkua tallin hevosia”, Alex muistutti isällisen toruvasti ja pysäytti hevosen, jonka pyysi ratsailta käsin kuopimaan maata. Onneksi edes joku hevosista totteli kuin pelkkää ajatusta.
”Täällä kaikki eivät vain ymmärrä, mitä Arizonan kaltaisella lännenratsulla tekee, kun se ei kilpaile kansainvälisesti arvostetuissa kilpailuissa”, hän selitti ja kumartui taputtamaan ratsunsa kaulaa.
”Olisit varmasti löytänyt maastoseuraa tallista, kun kysyt vain useammalta. Ehkä tapaamasi ihminen tarkoitti vain, että hevosilla on tänään kalenterissaan vaikka este- tai koulutreeni, eikä niiden harjoitussuunnitelmaa saa muuttaa maastoilemalla.”

Tibby katsoi Alexia ja nojasi aitaan. Hän ajatteli miehen sanoja ja sanoi sitten: "Minähän vain sanoin hieman kiertoteitse, että se nimi on vaikea." Tibby koitti hymyillä hieman ja kuunteli tuota lisäten: "Eikä minulle ole niin väliä onko hevonen kilpailutasossa korkealla, mun mielestä parasta hevosissa on se miten niiden kanssa sujuu hyvin ja että yhteispeli toimii."
Maastoratsastuksesta puheenollen Tibby alkoi raapia niskaansa kun sanoi: "En mä siitä seurasta nyt niin ole pulassa, mä vain ajattelin ehdottaa sille, kun se näytti vähän siltä kuin ei ois ollu kaverii. Mä oisin voinu olla sen kaveri, mutta sille ei kelvannu." Tibby oli hetken hiljaa ja sanoi: "Mutta emmä tiedä oonko mä vielä valmis maastoon." Kyllähän Alex tiesi mitä hän tarkoitti. "Päästin Arizonan kentäle. Mä ratsastan sen kanssa huomenna maneesissa. Minä meen maastoon sitten joku toinen päivä. Voiko isä joskus ratsastaa Gabinolla, isän kanssa ois ehkä hyvä mennä ensimmäisellä kerralla maneesiin. Iskä on kuitenkin hyvä ratsastaja", Tibby sanoi ja katsoi Alexia.

Alex ymmärsi, mitä Tibby tarkoitti. Valitettavasti kaikki eivät olleet samaa mieltä, varsinkaan Rosings Parkin tasoisen kisakeskuksen asiakaskunta.
”Olet oikeassa, niin minustakin”, hän hymyili ja pyysi hevosta kumartamaan ollessaan itse selässä. Se sujui kuten he olivat harjoitelleet ja hevosen noustessa taas neljän jalan varaan, hän virnisti Tibbylle.
”Totta kai voit ottaa isäsi ja Gabinon maastoon mukaan. Se kuulostaa järkevältä”, Alex nyökkäsi ja oli mielissään siitä, että lähimaastot oli merkitty selkein merkein eikä niillä ollut helppo eksyä. Tibbyn isä olisi taatusti ainakin hyvä maastoilija, jos tytön puheisiin oli luottamista.
”Voithan aina käydä katsomassa, mitä se sinulle tiuskinut tyyppi tekee. Ehkä hän menee maneesiin hyppäämään, jos sen katsominen kiinnostaa”, Alex ehdotti muistellen, että Tibby oli hypännyt paljon edesmenneellä Piccololla.

Bvlgari tiesi jo alussa muistuttaa rankasti Tayloria siitä, miksi hän vihasi sen ratsastamista. Hän oli päässyt vasta selkään ja asetteli jalustimiaan kuntoon, kun jokin kolahti päämaneesissa ja mustanruunikko otti kohahduttavan hypyn koko voimallaan ylöspäin sännäten sitten kiemurtelevaan pukkilaukkaan. Tyttö kiskoi sitä ohjista seis istuen valehtelematta uskomattoman tasapainoisesti tamman ruskeassa satulassa. Vauhti tuskin hidastui, mutta pian pukit harventuivat ja lopulta Bvlgari vaihtoi vastahakoiseen käynnin ja ravin välimuotoon, kun Taylor käänsi sen pään seinää kohti ja sillä ei ollut enää suuntaa mihin paeta. Korskuva tamma jäi pyörimään säälittävää ympyrää ratsastajan sättiessä sitä kovin kirosanoin. Kun se malttoi lopulta kävellä, Taylor antoi sille ohjaa ja siirsi sen kiertämään ympyrää kuten maneesissa kuului tehdä. Hän tiesi vetäneensä huomiota puoleensa, sillä kypärättä ratsastava, mustalla, rockbändin logolla ja katu-uskottavilla yksityiskohdilla koristetulla hupputakilla varustettu hoikka tyttö ei varmasti näyttänyt kilparatsastajalta. Hevonen hänen allaan sen sijaan näytti eikä sitä selvästi haitannut olla ihmisten katseiden kohteena. Bvlgarin reipas askel ei antanut aihetta odottaa uusia pelleilyjä, mutta Taylor tiesi paremmin. Hän tiesi miten säikky tamma oli ja osasi varautua siihen, mutta ei kummemmin välittänyt. Kunhan saisi ratsastuksen pois alta.

Tibby taputti spontaanisti, kun Alexin ratsastama hevonen kumarsi. Tyttö unohti varsin nopeasti mistä niin pahoitti mielensä ja katsoi sitten Alexia. "Minä menen vakoilemaan", hän hihkaisi ja heilautti kättään ja lähti, erivärisillä saapikkaillaan astelemaan kohti päämaneesia.
Hän jäi sivummalle katselemaan noiden menoa. Hän kiinnitti huomiota hieman takkuilevaan menoon ja mietti sanoisiko mitään, mutta katsoi tytön ratsastusta. "Löysää ihan vähän ohjia", hän kehoitti tyttöä rauhallisena, jatkaen kaksikon menoa, hän ei halunnut olla tunkeileva, mutta tahtoi hieman jelppiä, josko se auttaisi. Tyttö katsoi hevosen koko olemusta, eikä epäillyt jos hänelle olisi sanottu, että tuo oli jääräpäinen. Tosin niin ei ollut sanottu, joten tilanne voisi olla ihan toinen, ehkä kyse oli vain käsittelijästä.

Alex nyökkäsi hyväksyvästi hymyillen ja oli iloinen, että oli saanut tytön hieman paremmalle tuulelle. Hän jatkaisi vielä hetken sen hevosen kanssa ja vaihtaisi sitten. Mikä ihme oli pistänyt hänet ottamaan koulutukseen kymmenkunta hevosta sen lisäksi, että hän oli myös tallin asiakkaiden käytössä ongelmatilanteissa?

Taylor käänsi tulisen katseensa neuvomaan tulleeseen tyttöön. Tuo oli se sama itkupilli, joka oli aiemmin paennut itkuisin silmin hänen kieltäydyttyään maastoretkestä. Ja nyt tuo kehtasi vielä tulla neuvomaan häntä. Idiootti.
”Miksi neuvot mua kun et edes tunne hevosta?” Taylor tiuskahti ja kuin vastaliikkeenä toisen sanoille, keräsi ohjat käsiinsä ja etsi sirorakenteisen, terhakkaasti liikkuvan saksalaistammansa muotoon. Hän ratsasti sitä eteenpäin samalla kun pidätti ohjasta, jolloin Bvlgari kokosi itseään ja pärskähti ottaen pari sivuttaisaskelta. Se kaipasi selvästi jo vauhdikkaampaa menoa.
”Voit varmasti koota meille kaksi metristä estettä?” hän oletti pällistelemään tulleelta tytöltä ja siirsi hevosen raviin. Se oli eteenpäin vievä ja hevosen pienen koon vuoksi varsin tikkaava, mutta Taylor kevensi sitä omaa ratsastustaan helpottaakseen ja taivutteli puoliveristä useilla ympyröillä ja volteilla.

Tibbyä hieman jo hävetti kun hän oli heti mennyt Alexin luo murheessaan ja katsoi nyt varmana tyttöä, joka oli niin diiva, kuin diivan saattoi kuvitella. "Kyllähän sinäkin haukut muiden hevosia, tietämättä syövätkö ne pullia", Tibby sivalsi takaisin ja katsoi tuota ylimielistä tyttöä. "Kokoa itse vain esteesi. Minulle ei makseta diivojen passaamisesta. Vaikea uskoa sinua sellaiseen perheeseen, jossa on omia hevosia, he kun osaavat itse laittaa esteet ja varustaa hevosensa esteisiin", Tibby sanoi ja hän oli tyytyväinen itseensä ja lähti astelemaan pihalle. Hän kantoi Arizonan varusteet sinne ja varusti hevosen, harjattuaan tuota ensin hieman.

Sitten hän ohjasi hevosen kohti sitä maneesia jossa Alex oli. "Saadaanko olla toisessa päässä maneesia, vai mennäänkö toiseen?" hän kysyi Alexilta, sillä ei tahtonut häiritä tuon koulutusta. Hän oli taas hyvällä tuulella kun oli vastannut napakasti takaisin diivalle.

Taylor tuhahti tytön sanoille. Eihän hän ollut viitannut mitenkään hevosen ruokailutottumuksiin, vaan sen käyttöön pelkkänä maastopollena, joka oli niin kaukana heidän hevosistaan kuin saattoi. Miksi hän oli koskaan edes pysähtynyt sen karsinan luo, missä tuo typerä tyttö vuokrahevostaan hoiti? Taylor kiristeli hampaitaan ja puristi hevosensa ohjia. Ratsastus ei sopinut hänelle lajina ei sitten yhtään. Vieraan, herkästi suuttuvan tytön kadottua hän pyysi tallityöntekijän apuunsa, sillä ei voisi ikinä rakentaa esteitä Bvlgarin tapaisen tuittuilijan kanssa. Jopa nyt, kun puomeja ilmestyi ratsukoiden sekaan, se nosti päätään ja mulkoili silmänvalkuaiset vilkkuen ympäristöään. Typerä hevonen, Taylor ajatteli ja nosti laukan, jotta saisi jotain tekemistä. Mustanruunikko karautti karkuun ja hän sai jälleen useamman kierroksen ja vahvan pidätteen ajan tapella siitä, kumpi päätti vauhdin. Tamma heitteli päätään kovien apujen vuoksi, mutta se ei pehmentänyt viulunkielen kireydellä ratsastavan kättä. Ainakin esteet saisivat hevosen ehkä käyttäytymään.

Alex oli vaihtanut välissä hevosta ja käytti nyt kaiken tarmonsa erikoisen värisen, valkoisen Peevesin koulutukseen. Hevonen, josta oli tuleva valkokankaan suuri tähti, oli lempeä ja näyttävä, mutta vaikka motivoituikin hyvin nameilla, sen päähän tuntui mahtuvan vain rajallinen määrä erilaisia temppuja. Hän pyrki sillä kertaa saamaan siitä mahdollisimman hurjan näköisen, mutta kuullessaan maneesin oven käyvän, hän laski hevosen kaikkien neljän jalan varaan ja tervehti jälleen luo saapunutta tyttöä.
”Ai, päätit ratsastaa sen kuitenkin?” hän kysyi ja nyökkäsi, kun tyttö kysyi lupaa tulla.

Tibby astui Arizonan kanssa maneesiin Alexin nyökätessä. "Niin päätin, se on kuitenkin meistä molemmista hauskaa", Tibby sanoi pirteämpään äänensävyyn ja sulki oven, nousten sitten hevosen selkään. "Sitä minä vain ihmettelen, että se tyttö pitää ohjia niin kireästi, ettei sen hevonen tuntunut oikein varman rennolta", Tibby sanoi ja kannusti Arin lämmittelyvaiheeseen ja lisäsi: "Mutta en mä nyt sua enää häirotte, mä pohdin hiljaa päässäni."
Tibby vaikeni ja keskittyi Arizonan kanssa olemiseen ja kun hevonen oli lämmitellyt, kannusti Tibby sen hellästi raviin ja laukkaan. Hän nautti ratsastamisesta ja siitä, että hänen ja Arizonan välillä oli nyt luottamus.

”No, ratsastjia on moneksi”, Alex vastasi olkiaan kohauttaen ja melkein toivoi, että olisi ollut näkemässä. Hän ei hevosten kaltoinkohtelua kauaa katsellut, vaan menisi väliin, jos näkisi turhaa ohjista kiskomista tai verestäviä kylkiä potkittavan kannuksilla. Sillä kertaa hän ei ollut nähnyt mitään, mutta aikoisi katsoa yhä huolellisemmin tulevaisuudessa. Kyllähän tallimestari, hänen hyvä ystävänsä Kamir Logan olisi velvoitettu kuulemaan, jos jotakin sellaista tapahtui mittavissa määrin.

Alex luotti Arizonan pysyvän rauhallisena ja saattoi jatkaa harjoituksia. Hän pyysi Peevesiä nousemaan takajaloilleen ja se teki sen ketterästi, mutta kun oli tarkoitus huitoa ilmaa villisti etujaloilla ja korskua, yritys jäi vaillinaiseksi. Hevonen tarvitsi vielä aikaa.

"Minä yritin sille sanoa, että löysäisi ohjia, mutta hän vain kiukutteli ja oli ylimieninen", tyttö sanoi, eikä hän ollut hyvä sanomaan vastaan niin nenäkkäälle. "Se on päämaneesissa jos haluut nähä, se on valinnut itselleen väärän lajin", tyttö lisäsi, mutta keskittyi sitten ratsastamiseen Arizonalla, jonka kanssa yhteispeli sujui hyvin. Tibby ratsasti koitti jotain helppoa lännenratsastus juttua, mutta päätti tyytyä normaalin ratsastamiseen, koska Arizonalle se kävi, tyttö meni hevosen kanssa ravia ja laukkaa, nauttien vauhdista.
Ikävät asiat pysyivät poissa mielestä ja hän pystyi keskittymään oleelliseen. Hän viihtyi Arizonan seurassa.

”Ehkä parempi kun en näe sitä”, Alex hymähti ja jatkoi harjoituksiaan häiriintymättä toisesta ratsukosta. Peeves teki temppunsa, sai namin ja Alex toivoi, että se ottaisi opikseen. Ehkä motivaatio nousisi, kun se saisi pienistäkin tehtävistä palkinnon. Välillä palkito oli vaidettava vain rapsutuksiin, sillä nameilla hevosesta tulisi pian aivan liian lihava elokuvaan.

Tibby keskittyi lopulta vain Arizonan kanssa ratsastamiseen ja otti tyttö hevosen kanssa hieman esteratsastustakin, tuntui hyvältä ratsastaa esteitäkin, niinkuin Piccolonkin kanssa. Arizonan kanssa oli luonnollisesti ihan erilaista, mutta hän pit tästä ja hän piti Arizonan kanssa olemisesta ja tuon hoitamisesta. Hän silitti välillä hevosen kaulaa ja sai motivoitua tuota vain enemmän, kun antoi hänelle huomiota.

Alex laskeutui Peevesin selästä ja taputti sen kaulaa.
”Olen valmis tältä päivältä. Vien hevosen pois ja lähden sitten. Vietä vain aikaa Arizonan kanssa niin kauan kuin haluat”, hän kehotti ja avasi oven lähteäkseen hevosen kanssa talliin. Hän loimittaisi hevosen ja veisi sen tarhaan, sillä se ei ollut hikinen eikä vaatisi kuivattamista sisällä.
”Älä ajaudu vaikeuksiin hevosenomistajien kanssa”, hän toivoi nauraen ja heilautti kättään kadotessaan maneesin ovesta.

Tibby katsoi Alexia, joka teki lähtöä. "Joo, kyl me pärjätään", Tibby huikkasi ja naurahti itsekin miehen sanoille ja vastasi: "Mä lupaan, etten joudu ongelmiin." Sen sanottuaan tyttö heilautti kättä miehelle ja jatkoi ratsastamista hymyillen. Hän nautti ja olikin hyvän aikaa maneesissa. Tibbyn ja Arizonan välillä oli hyvät kemiat, eikä heillä ollut mitään ongelmaa.