Hyppy kuuhun

[Kaikille avoin, tervetuloa vaan.]

Lähes lumivalkean irlantilaisen lapiomaiset kaviot heittivät osuessaan kuravettä reilun 178 sentin korkeudessa istuvan ratsastajankin päälle, kuin kookas ori olisi hypellyt rauhaisaa, kesytöntä maisemaa peittävissä lätäköissä. Ja ratsastaja nautti siitä täysin rinnoin.
Slippery When Wet, Fairchildien viisivuotias tuleva puissancemestari, laukkasi alas loivaa, kanervaista rinnettä komeaa päätä nakellen ja valkoista häntää energisesti viuhtoen: ori puri kuolainta, oli repiä ohjat miehen käsistä ja liikkui vauhdikkaasti sivuttain, kun ei päässyt eteenpäin haluamallaan nopeudella. Kun se turhautui tarpeeksi, se pukitteli ja teki mahtavia vuohihyppyjä painovoimaa uhmaten. Sen rennon itsevarma, tänään swaggeriksi kutsumaltaan ominaisuudelta tavallista vahvempi ratsastaja tuntui vain kehuvan sitä kurittomasta, paikoin kaistapäisestä käytöksestä.

Harva tiesi, ettei James Ellis ollut aina pettämättömän hyväntuulinen. Mies väläytti aseistariisuvan hymyn tummanruskeat säihkysilmät naururypyille siristyen, pyyhkäisi tummaa, laineikasta tukkaa otsaltaan ja mikäli se ei vielä tepsinyt, tarjosi helmiä hävyttömän laajasta valikoimasta erinäisiä imartelevia vihjeitä, kohteliaisuuksia ja flirttailevia iskurepliikkejä. Häntä oli kuitenkin rieponut Floridasta saakka se typerä virhe, jonka hän teki puissancessa: arvioi väärin orin valtavan askeleen pituuden ja melkein törmäsi massiiviseen muuriin, jonka tiesi hevosen selvittävän leikiten oikealla lähestymisellä. Se, että hän toi tallille Wellington Grand Prix'n 500,000 dollarin voittopotin kaikkien aikojen suosikkihevosellaan, Lost My Sockilla, ei poistanut virheen tuomaa ärtymystä. Niinpä hän oli lähtenyt kalpeanharmaana, keväisenä keskiviikkoaamuna Rosings Parkin maastoesteradalle, sillä niiden tykittäminen piristi häntä aina, ja hän kaipasi onnistumisen kokemusta valkoisen orin kanssa. Hän oli tarjoutunut viemään myös muita ratsastajia mukanaan.

Slippers, terävästi korskuen ja ohjille painaen, oli Jamien mielestä selvä tuleva legenda. Se tulisi loistamaan puissancessa, sillä osasi heittää itsensä pelottomasti yli melkein mistä tahansa - ja kenttäratsastuksen maasto-osuudella, sillä ori tuntui perineen Miu Miulta, isältään, täysiverisen kestävän nopeuden. Esteradoilla sekä sen askel että ego olivat tällä hetkellä ehkä aavistuksen turhan suuria. Jamie taputti vapautuneesti nauraen orin kaulaa, kun se heitti valtavan pukin hänen pidätellessään sitä nummen viettäessä jyrkemmin alaspäin. Maastoesterata ja derbykenttä olivat kilometrin päässä, mutta hevonen tuntui haistavan ne.
"Maistuuko neli?" mies huusi olkansa yli kanervaisilla, kesyttömillä nummilla puhaltavaan tuuleen.

Evelyn oli tarttunut mahdollisuuteen lähteä maastoesteradalle sillä sekunnilla, kun oli kuullut Jamien puhuvan siitä. Retki tarjoaisi mahdollisuuden tutustua tallin ympäristöön samoin kuin itse maastoesterataan, josta nainen oli kuullut paljon muutamana viime päivänä. Noustessaan Lionheartin satuloituun selkään, oli nainen suorastaan loistanut riemusta. Tästä päivästä tulisi varmasti hieno.
Palominonkirjava Lionheart laukkasi lyhyellä askeleella pää korkealla, nakellen aina välillä niskojaan koettaessaan saada ratsastajaltaan pidempää ohjaa. Evelyn ei kuitenkaan antanut periksi vaan säilytti tiukan ohjastuntuman ja syvän istuntansa, jolla piteli hevosta lyhytaskelisessa laukassa. Ori pärskyi ja tanssahteli sivusuunnassa, sillä Lionheart oli nopeasti reagoinut edellä kulkevan Slippersin sähellykseen. Ilmeisesti kullanhohtoinen ori ei ollut ainoa, jonka jalat tuntuivat kaipaavan kovempaa vauhtia.

Evelyn oli joutunut totuttelemaan satulaan koko matkan ajan, eikä vieläkään tuntenut oloaan täysin mukavaksi ja rennoksi ratsunsa selässä, mikä olikin suurin syy sille, miksi nainen piti orinsa niin tiukasti ruodussa. Toisin kuin monet muut, Evelyn tunsi olonsa rauhallisemmaksi silloin, kun hevosen selän ja hänen välissään ei ollut mitään ylimääräistä. Nainen oli ratsastanut jo pitkään ilman satulaa, kauan ennen Lionheartiakin, joten oliko ihme, jos satula tuntui lähes kömpelöltä ja vieraalta. Oria se ei tuntunut haittaavan läheskään yhtä paljon kuin ratsastajaa, vaikka Lionheartkin tuntui välillä ihmettelevän Evelynin tavallista tiukempaa otetta ja nykivän ohjia yhä enemmän. Nainen sääli ratsuaan hieman, sillä minkä Lionheart sille voi, ettei ratsastaja yksinkertaisesti ollut parhaimmillaan tällä hetkellä. Päätään kevyesti pudistellen Evelyn tiedosti, että oli laiminlyönyt ratsastustaan viime aikoina ja vannoi, että jatkossa liikuttaisi Lionheartia yhtä paljon satulan kanssa kuin ilmankin.

Jamien huudahtaessa kysymyksensä, Evelyn virnisti riemuissaan, unohtaen epämukavuutensa sinä samana hetkenä.
"Luulin ettet koskaan kysyisi!" Nainen huudahti vastaukseksi naurua äänessään. Evelyn työnsi tahtonsa voimalla kalvavan epävarmuuden sivummalle, muistuttaen itseään, ettei ollut ennenkään suostunut häpeämään ratsastustaitojaan. Oli turha aloittaa nyt, varsinkin, kun ei naisen työskentely hevosen kanssa niin huonolta näyttänyt. Hieman hiomattomalta ehkä, mutta eiköhän sekin korjaantuisi, kun Evelyn tottuisi satulan tuntuun ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Keventäminen olisi ainakin helpompaa, puhumattakaan jalustimilla seisomisesta. Neli ilman satulaa kävi aina kunnon jalkalihastreenistä, joten jalustimien suoma helpotus oli tervetullutta.

Klaus oli myöntynyt Jamien kutsuun varsin nihkeästi, mutta ei ollut turhaan nurissut vastaan. Ajatuskin maastoesteradasta oli varma kuolema, joten hän valitsi mieluusti alleen jo eläkkeelle siirtyneen aikojensa loistavan kilparatsun, Miu Miun. Hän oli tehnyt taustatyönsä, tunsi kyllä ratsunsa taustan, mutta saattoi silti yllättyä. Valmentajan pestin vastikään saanut mies oli estekammostaan huolimatta kiinnostunut tutustumaan Rosings Parkin maastoihin, sillä ei vielä ollut ehtinyt hevosen kanssa poistua tallin välittömästä läheisyydestä. Siksi hän oli, hiljaista taistelua päänsä sisällä käytyään, suostunut lähtemään.

Ori nelisti nummilla vanhasta muistista, pidensi askeltaan entisestään, kun Klaus ei enää uskonut sitä mahdolliseksi. Hän nautti vauhdista ja antoi vahvan, suuriliikkeisen hevosen viedä häntä Slippery When Wetin ja Lionhertin perässä. Hän osasi automaattisesti ja ajattelematta pitää hyvän välimatkan muihin oreihin, vaikka se ajoittain vaatikin häneltä taitoa, jotta Miu Miu hänen allaan suostui pysyttelemään muiden perässä eikä yrittäny ohitse. Klaus oli kohottautunut kevyeen istuntaan jalustimilleen, myötäsi käsillään suurikokoisen oriin liikkeitä antaen tuolle mahdollisuuden venyttää kaulaansa. Tuuli iski vasten miehen kasvoja, hiukset peittivät välillä näkyvyyden, mutta se ei haitannut.

Klaus ei kuullut, mitä edellä mennyt miehenalku (ainakin hänen silmissään) kysyi, sillä oli niin keskittynyt tuulta vastaan nelistävään hevoseensa. Miu Miu oli lunastanut kaikki hänen odotuksensa ja ylittäny ne moninkertaisesti. Musta kiitäjä vei häntä ohi upeiden maisemien, joista hänellä oli kunnia nauttia. Mikään muu ei ollut vankilavuosien jälkeen antanut hänelle sellaista vapaudentunnetta, kuin hän olisi lentänyt. Miu Miu venytti yhä askeltaan aikeena päästä ohitse edellä nelistävästä kultaisenhohtoisesta Lionheartista - ja Klaus päätti antaa sen yrittää.

Nopeasti valkoisesta rusehtavankirjavaksi muuttuva Slippers eteni ryhmän kärjessä valtavin, pitkälle taakse märkää maata heittävin harppauksin. Täydessä kisakunnossa olevan hevosen lihakset saivat ohuen nahan aaltoilemaan ja nypitty harja lepatti pystyssä voimakkaassa vastatuulessa. Jamie seisoi tottuneesti jalustimilla orin kaulalle kumartuneena ja nautti tunteesta, että tuuli oli heittää hänet hevosen selästä. Adrenaliininarkkariksi tunnustautuva mies rakasti päätähuimaavia tilanteita ja kaistapäisiä hevosia. Hänen ja Corinnen kasvatuskäsitykset Fairchildien hevosten suhteen erosivat rajusti, mutta mitä Corinne ei nähnyt, ei naista satuttanut. Sitä paitsi, Jamiehan hevosia ratsasti ja hän rakasti sitä, että ne ilmaisivat energiaansa raisulla akrobatialla. Kuolainta keskittyneenä imeskelevä hevonen kuorrutti rintansa valkealla vaahdolla ja heitti napakan riemupukin hypätessään vauhdissa yli matalan joen, joka kiemurteli loivan nummilaakson pohjalla.

Kun he alkoivat lähestyä kevään vihertämää, nurmipohjaista derbykenttää, Jamie kokosi hevosta aavistuksen istumalla takaisin tummanruskeaan estesatulaan ja vilkaisi olkansa yli. Kentän laidalla näkyi muutama jykevä maastoeste, jotka katosivat alarinteeseen ja toisella laidalla metsikköön; kattava maastoesterata kiemurteli vaihtelevassa maastossa derbykentän takana tarjoten hyppyjä tasaisella ja rinteellä, maalla ja vedessä. Jokaisessa esteessä oli helppo ja vaikea hyppy sekä mahdollisuus kiertää ne turvallisesti.
Mies väläytti sievän ruskeaverikön suuntaan numeron 16 hymyvarastostaan: ilkikurisen ripauksella poikamaista intoa ja tarjosi saman tasa-arvon tähden myös vähemmän innostuneesti mukaan suostuneelle miehelle, jonka Corinne oli palkannut tallille valmentamaan. Hän toivoi, että tämä kaveri olisi miellyttävämpi tuttavuus kuin Jamieta verisesti vihaava, juro Paulus ja tämän tuppisuinen kaveri, jonka nimeä Jamie ei koskaan ollut muistaa. Cody? Carl? Yksi hailee.
"Suoraan esteille?" hän huusi tuuleen lähinnä kertoakseen kaksikolle suunnitelmistaan. Hän suuntaisi suoraan tutulle radalle ja veikkasi, että kaksi täällä kai ensimmäistä kertaa ratsastavaa saattaisivat kaivata varoitusta siitä.

Lionheart venytti askeltaan, kun ratsastaja nousi jalustimille ja kumartui kullanhohtoisen kaulan ylle. Orin sieraimet laajenivat ja kaula venyi, kun Evelyn kannusti rakasta oriaan revittelemään oikein sydämensä kyllyydestä. Lionheartin tasainen, vakaa askellus ei horjunut edes silloin, kun ori ketterästi vaihtoi johtavaa etujalkaansa kiriäkseen vielä hieman lisää vauhtia. Evelyn nauroi myötäillessään Lionheartin energisiä liikkeitä, kun hevonen teki parhaansa pysytelläkseen huippukunnossa olevan, suuremman orin tahdissa. Evelyn oli olettanut, että lähinnä puskaratsuna elämäänsä viettävä Lionheart putoaisi auttamatta Slippersin vauhdista, mutta ilmeisesti täysiverisen voitontahto sai orin pitämään pintansa ja juoksemaan lähes vaivattomin askelin suuremman orin perässä. Evelyn tunsi lähes lentävänsä, kun hevonen hänen allaan kiisi tasaisin, matkaavoittavin juoksijan askelin nummen halki.

Evelyn kuuli juuri ja juuri miehen huudon tuulen ja kavioiden jylinän yli, muttei vaivautunut vastaamaan, sillä uskoi, ettei olisi saanut omaa ääntään kantamaan Jamielle asti. Nainen pyrki kokoamaan innostunutta ratsuaan yhä lyhyempään ja hallitumpaan laukkaan, sillä kumpikaan ratsukon osapuolista ei ollut järin kokenut maastoesteillä. Evelyn ei ollut koskaan varsinaisesti ratsastanut hienoilla maastoesteradoilla, mutta veljiensä kanssa he olivat rakentaneet yksinkertaisen ja varsin vaatimattoman radan kotitilansa maille. Lionheart oli rohkea ja taitava hyppääjä, joten Evelyn ei pelännyt itsensä tai hevosensa puolesta. Naista vain hieman jännitti, mikä tarttui nopeasti innostuneeseen Lionheartiin, saaden hevosen nykimään ohjia ja loikkimaan sivusuuntaan.
"Rauha, poika, rauha", Evelyn rauhoitteli ratsuaan hiljaisella äänellä, samalla kun hiljensi vauhtinsa raviin ja jättäytyi miesten taakse. Lionheart nyki yhä ohjia ja tanssi sivusuunnassa innokkaasti pärskyen, mutta Evelyn ei välittänyt orinsa pelleilystä sen enempää. Nainen vain kaipasi sekunnin verran omaa aikaa, jotta voisi kerätä ajatuksensa kasaan ja unohtaa jännittämisen. Rata oli ehkä tuntematon, mutta ratsu alla tuttuakin tutumpi, joten Evelyn järkeili, että oli aivan turha jännittää. Kaikki sujuisi kyllä. Niinpä nainen kannusti hevosensa jälleen laukkaan, suunnaten virne kasvoillaan kohti ensimmäistä estettä. Oli aika koettaa jotakin uutta ja jännittävää - ihka aitoa ja oikeaa maastoesterataa.

Klaus istui syvälle Miu Miun satulaan, pidätti oria kevyesti ohjalla ja istunnallaan. Se sai innokkaan ratsun heittelmään päätään. Sen askel oli nyt korkeampi ja enemmän ylöspäin, kuin eteenpäin. Se hypähteli riemuissaan kostealla alustalla ja roiskutti kuraa entisestään. Se ei todellakaan peitellyt vauhtihalujaan ja juuri se sai Klausin vain onnellisemmaksi.
Mies käänsi päänsä toisen ratsastajan huudon suuntaan. Tuon valloittava, kujeilevakin hymy ei kuitenkaan saanut häntä yhtä veikeäksi. Hän vastasi siihen pienieleisellä nyökkäyksellä, vaikka tunsikin palan nousevan kurkkuun, sydämensykkeen kohoavan entisestään. Siitä oli vuosia, tarkalleen ottaen 17, kun hän oli viimeksi hypännyt maastoesteitä. Hän tunsi itsensä yllättäen vanhaksi ja kömpelöksi esteiden läheisyydestä innostuneen orin selässä.

Mitä lähemmäs esteet tulivat, sitä innokkaampi oli Miu Miun askel. Kuumuvan uljaan mustan kaula hikoili, sen kaviot rummuttivat tasaisesti ja sen itsevarmuus sai myös Klausin rentoutumaan. Mies pidätti ratsuaan, kokosi laukkaa saadakseen hevosen kuulolle. Miu Miu laukkasi poikittain hypähdellen. Hyvin se menisi, hän halusi uskoa, ja varmisti jalustimensa kunnolla jalkoihinsa. Hän kaarsi hevosta rauhoitellakseen muutaman voltin molempiin suuntiin, kunnes päästi sen taas energiseen laukkaan.

Ensimmäinen este alkoi jo näkyä. Mies mittaili sitä katsellaan kumartuneena hevosen kaulan ylle ja huomasi pian jo odottavansa hyppyä. Vaikka Klaus oli ensin ajatellut vain kiertää jokaisen esteen, hän tunsi uhkarohkean luonteensa voittavan. Hän kaipasi sitä tunnetta, kun iso hevonen liitää uskomattoman esteen ylitse ja laskeutuu sulavasti maankamaralle. Miu Miu otti nopeasti ratsastajansa avut vastaan ja suuntasi maastoesteen helpommalle hyppykohdalle. Se tiesi mitä tehdä, se odotti sitä joka lihaksellaan.

Klaus laski mielessään ratsunsa askelia ja valmistautui hyppyyn. Neljä...kolme...kaksi...yksi. Miu Miu keräsi voimaa takaosaansa ja ponnisti hyppyyn yli yksinkertaisen korotetun tukin. Se liiteli hetken aikaa, mikä tuntui Klausista ikuisuudelta, minkä jälkeen ensimmäinen etujalka kosketti maata ja ratsukko jatkoi jälleen eteenpäinvievää laukkaa kohti seuraavaa estettä. Hyppy oli mennyt kuin vettä vaan ja tuntui antaneen lisäpotkua sekä hevoselle että ratsastajalle. Klaus tunsi voittaneensa itsensä, hän taputti orin kaulaa itsekseen hymyillen ja keräsi ohjia tukevammin käteensä. Hän tiesi, ettei eläkepäiviä viettävää Miu Miuta käytetty enää suuremmin maastoesteillä, ja ehkä juuri siksi ori tuntui siltä kuin olisi nuortunu kymmenen vuotta.

Slippers paiskasi komean päänsä ylös niin, että melkein iski niskallaan Jamieta nenään ja korskui terävästi korvat niin terhakasti hörössä, että niiden valkoiset kärjet melkein koskettivat. Mies istui syvälle satulaan ja leikki kuolaimella, mutta ei hidastanut hevosen vauhtia. Se lensi derbykentän poikki irrottaen nurmea paikaltaan - mutta Jamie murehtisi mahdollisia nuhteita myöhemmin - ja sukelsi metsikköön, jonka laidalla seisoi tukeva tukkieste. Irlantilainen ponnahti vaivattomasti ilmaan ylittäen kaarnaiset tukit komealla ilmavaralla, laskeutui neulasten ja lehtien peittämälle polulle sen takana ja jatkoi eteenpäin takajalat ilmaan kohoillen. Vaikka pukit olivat suistaa Jamien alas, hyväntuulinen mies näytti siltä kuin ratsastaisi karusellihevosella. Hän kokosi hevosta heidän sukeltaessaan loivaa rinnettä metsäiseen laaksoon, ylitti coffinin ja jatkoi ylös vastapäistä rinnettä neulaset pöllyten.

Polku haarautui kahteen suuntaan, ja Jamie kaarsi orin oikealle. Se ylitti toisen tukkiesteen ja sitten kapean tarkkuusesteen, joskin sen verran huolimattomasti, että melkein repäisi toisen lippukepin mukaansa. Noh, pikkuvikoja, mies pohti olkiaan kohauttaen ja väisti matalalle painunutta männynoksaa. Hän lähti polulta, sukelsi puiden välistä ja laukkasi alas loivaa rinnettä puuttomaan laaksoon, jonka poikki kiemurteli tumma, leveähkö joki, jota oli hyödynnetty useammasta kohtaa vesiestein. Laaksossa oli myös massiivinen banketti, pöytä sekä puolentusinaa muuta estettä.
Ruohoinen rinne oli märkä ja liukas, ja vauhdilla etenevä ori liukui sen alas melkein takapuolellaan. Tämä vähemmän arvokas laskeutuminen ei sitä kuitenkaan näyttänyt sen suuremmin hetkauttavan, sai sen vain pukittamaan vinottain ja puremaan kiinni kuolaimeen sen syöksyessä kohti tukkia, josta oli alashyppy veteen.

Slippers ponkaisi ilmaan ja sukelsi sitten turpa edellä kylmään, tummaan veteen lennättäen sitä valtavassa kaaressa jokaiseen ilmansuuntaan. Jamie kippasi kyydistä orin kompuroidessa vedessä, mutta kömpi hetimmiten jaloilleen metsäisenmakuista vettä noruen. Hän vilkaisi vastarannalle loikkinutta, järkyttyneen näköistä hevosta syyttävästi ja marssi tämän perään etusormeaan hymyillen heristäen.
"Kuulkaapas nyt", mies mutisi tarttuessaan orin märkiin ohjiin ja suojasi itseään vapaalla käsivarrella, kun hevonen ravisteli itseään kuin jättikokoinen koira.

Lionheartin askel tuntui suuntautuvan enemmän ylöspäin kuin eteenpäin, sillä Evelyn piti orinsa tiukasti rauhallisessa vauhdissa lähestyessään ensimmäistä estettä. Se nyt vielä puuttuisikin, että hevonen rynnisi tukille kuin höyryjuna. Evelyn arvioi etäisyyttä, tehden puolipidätteitä ratsunsa selässä, jotta ori olisi kuulolla loppuun asti. Hevonen pärskähteli ja vastusti ohjaa, mutta esteen lähestyessä rauhottui ja keskittyi kunnolla. Kiitollisena siitä, Evelyn laski askelia ja valmistautui hyppyyn.
Ori ponnisti vaivattomasti, liitäen sulavasti korotetun tukin yli. Evelyn huomasi ilokseen, että oikea asento ja hypyssä mukana eläminen tulivat vaivattomasti, kuin suoraan naisen selkäytimestä, ilman että Evelynin tarvitsi edes miettiä eteenpäin kumartumista tai ohjan antamista. Lionheart laskeutui ja laukkasi muutaman askeleen kaikessa rauhassa, ennen kuin heilautti päätään ja pyysi lisää ohjaa Evelyniltä. Rohkaistuneena nainen kannusti hevosensa reippaampaan laukkaan, antaen ratsun venyttää askeltaan esteiden välillä. Nainen kiersi muutaman esteen, mutta ylitti seuraavan tukin ja kapean tarkkuusesteen, sillä ne olivat tuttuja Evelynillekin. Lionheart laukkasi kevyesti ja hyppäsi notkeasti, mikä oli omiaan rohkaisemaan Evelynin mieltä.

Nainen keräsi laukkaa lyhyemmäksi ruohoisessa rinteessä, joka vietti jokea kohden. Joen toisella puolella seisoi märkä ratsastaja valkean hevosensa rinnalla, mikä sai Evelynin pohtimaan kahdesti, kannattaisiko tukkia edes yrittää ylittää. Lionheartin tasainen askel kantoi parivaljakkoa kohti estettä, ja aikaa voittaakseen nainen käänsi hevosensa suurelle ympyrälle, vaikka tiesikin, että Jamie ja Slippers olivat jo selkeästi esteeltä sivussa. Nainen ei epäröinyt kuin hetken, ennen kuin kannusti kultaisen orin kohti tukkia. Syteen tai saveen, mutta hyppäämäänhän tänne oli tultu.
Lionheart lähestyi tasaisella, rytmikkäällä askelluksella, Evelynin laskiessa etäisyyttä ja valmistautuessa hyppyä varten. Ori ponnisti, ylitti tukin ja laskeutui sulavasti veteen, nousten muutamalla askeleella takaisin kuivalle maalle. Nainen nauroi taputtaessaan ratsunsa kaulaa, Lionheartin pyrkiessä seuraavaa estettä kohti. Evelyn pudisti päätään hevosensa innolle, hidastaen ratsunsa ravista käyntiin. Ori totteli hivenen vastahakoisesti mutta totteli kuitenkin, sillä Evelyn kaipasi hetken hengähdystaukoa. Adrenaliini virtasi naisen suonissa, kun Evelyn ohjasi ratsunsa sivummalle, ettei olisi vahingossakaan kenenkään tiellä. Ehkä nainen voisi silloin tällöin tulla tälle radalle. Tämä oli yllättävän kivaa pienestä jännittämisestä huolimatta. Nainen päästi jalustimet pois jaloistaan, roikottaen jalkojaan pitkinä ja suorina hevosensa molemmin puolin. Vasen polvi ei tuntunut vastustelevan lainkaan, kun nainen kokeilevasti heilautti jalkaansa, joten hetken päästä Evelyn haki jalustimet jälleen jalkoihinsa, keräsi ohjat ja kannusti Lionheartin liikkeelle. Täällä olisi vielä vaikka kuinka monta kokeilemisen arvoista estettä.

Klaus ohjasti entisen huippuratsun vielä haudan ylitse, ylös rinnettä ja matkalla olleet esteet kiertäen yhä kootummassa laukassa alas laaksoon. Miu Miu nakkeli niskojaan, jaksoi höyrytä hetken ja taistella pidätteitä vastaan, mutta tyytyi sitten kohtaloonsa ja kokosi laukkaansa. Klaus pyrki saamaan läpi pienimmätkin avut istunnallaan ja hiestä kiiltelevä musta ori kaarsi täydelliselle voltille ja vaihtoi laukan voltin muuttuessa kahdeksikoksi.

Seuraavaksi Klaus havaitsi Jamien odottamattomasti joessa vettä valuvana. Hän siirsi hevosensa rytmikkääseen raviin ja liikkui lähemmäs kohti parivaljakkoa.
"Kunnossa?" Mies huikkasi kireällä, totisella äänellä hevosensa selästä, kun oli sellaisen matkan päässä, että tulisi kuulluksi. Hän pysäytti Miu Miun nopeasti ja sai hevosen heittämään päätään taakseen ja peruuttamaan muutaman askeleen. Nopea pidättävä liike oli seuraamus hetken kauhusta, kun hän oli nähnyt toisen pudonneen. Ei kai ollut ihmekään, että hän odotti tietysti pahinta. Maastoesteillä kun usein sattui juuri ne pahimmat loukkaantumiset. Jamie näytti kuitenkin selvinneen suuremmitta vammoitta. Ja niinhän se oli, ratsastaessa tuli alas joskus useammin kuin pysyi kyydissä ja se oli lajin luonne. Putoaminen ei ollut niin vaarallista, kuin Klaus sen mielsi. Häntä kaihersi edelleen yli viisitoista vuotta aiemmin tehty virhe, joka vei häneltä hyvin alkaneen uran kilparatsastajana.

"Joo", Jamie huusi Klausille märkää käsivartta heilauttaen, kun Evelyn showhevosensa kanssa oli porhaltanut ohitse, ja ponnahti vauhdista ylös Slipsin selkään sen pyöriessä levottoman energistä ympyrää. Kevät olikin saanut joen syvenemään, joten sekä ratsastaja että hevonen saivat kunnon kylvyn. Hän kokosi ohjat, pyysi oria peruuttamaan muutaman askeleen ja kahlasi sillä sitten takaisin joen toiselle puolelle. Ainakaan kastuminen ei enää haitannut, sillä orin lapiomaiset kaviot ja voimakkaasti polkevat askeleet heittivät vettä korkealle ilmaan. Jamie pyyhki kosteina vienosti kihartuvia hiussuortuvia irti otsastaan, ravisti vettä päästään ja ravasi lähemmäs Miuta ja Klausia.
"Miten sujuu?" hän kysyi vielä vieraalta, jokseenkin sulkeutuneen oloiselta valmentajalta ja taputti ratsunsa höyryävää, valkoista kaulaa. Slippers pureskeli kuolainta äänekkäästi ja vilkuili sivusilmällä isäänsä, lihaksiaan pullistellen ja maata näyttävästi polkien. Jamie antoi sen pyöriä turvallisen välimatkan päässä toisesta orista, sillä tiesi henkensä olevan karvan varassa, jos hänen takiaan Corinnen hevoset pääsisivät rähinöimään.
"Onko Miu vaikuttanut mukavalta hevoselta?" hän lisäsi ystävällistä sävyä tavoitellen ja nyökkäsi mustaa täysiveristä kohti.

Lionheartin kävellessä Evelyn oli saanut tilaisuuden katsella kunnolla ympärilleen. Esteet näyttivät mielenkiintoisilta ja hienoilta, mikä sai pienen yllytyshullun naisen sisällä nostamaan päätään ja kehottamaan Evelyniä siirtymään laukkaan ja liitelemään jokaisen esteen yli. Järki voitti kuitenkin tällä kertaa, eikä nainen kannustanut hevostaan päättömään vauhtiin ja suunnannut kohti lähintä estettä. Sen sijaan Lionheart siirtyi lyhyeen, koottuun laukkaan ja Evelyn teki muutaman voltin molempiin suuntiin, lähinnä varmistaakseen, että kultainen ori todella oli kuulolla. Lionheart reagoi pienimpiinkin apuihin, sillä ilmeisesti alun revittely oli purkanut hivenen patoutunutta energiaa ja ori jaksoi jälleen keskittyä.
Hymyillen nainen käänsi ratsunsa kohti yksinkertaista tukkiestettä, laskien tottumuksesta orin askelia. Hevonen ponnisti, liisi tukkien yli ja laskeutui häseltämättä, minkä vuoksi nainen taputti kullanhohtoista, hiestä ja vedestä kosteaa kaulaa iloinen hymy huulillaan. Tämä se vasta oli elämää. Lionheart ylitti seuraavankin esteen siististi ja tyylikkäästi, eikä nainen voinut mitään naurulle, joka karkasi hymyileviltä huulilta. Hevonen laukkasi pidemmällä, rennommalla askeleella ja Evelyn nousi jalustimilleen, kumartuen taputtamaan hevosensa kaulaa.

Miu Miu heilutteli päätään ylös alas eikä Klaus voinut kuin antaa sille mahdollisuuden kävellä, sillä sen malttamattomuus muistutti miestä hänestä itsestään. Ratsukko kaarsi loivalle voltille ja Klaus antoi pidempää ohjaa siinä toivossa, että Miu osaisi käyttää sen hyväkseen ja venyttelisi kaulaansa. Mies huomasi Jamien ja Slippersin lähestymisen ja käänsi katseensa toisen puoleen. Hän tutkaili ratsastajan ilmeitä, eleitä, ja komeaa, höyryävää tulevaisuudenlupausta tuon alla.

"Kyllä tällä ratsastaa", hän vastasi tummalla äänellä ja yritti naurahtaa. Se peittyi tuuleen.
"Upea, virtaa kuin pikkupojalla", Klaus jatkoi ja taputti jo rentoutuneen orin kaulaa. Se vilkaisi vaaleaa Slippersiä, mutta ei tuntunut välittävän tuosta suuremmin. Enemmän se seurasi katseellaan radalla viilettävää Lionheartia ja aina tuon hypätessä, kohotti innoissaan päätään.
"Kauanko olet ratsastanut Slippersiä?", Klaus vei keskustelua eteenpäin hieman kömpelösti. Hän näki heti Jamiesta, että tuo oli taitava, kaikki tuon istunnasta ja tilannetajusta lähtien viittasi siihen. Rasavilli Slipperskin tuntui taipuvan miehen tahtoon ainakin suurimman osan ajasta.

Slippers korskui kuin lohikäärmettä leikkien ja heitteli valkoista päätään: se näytti seuraavan isänsä katsetta ja kadehtivan Lionheartia, jonka ratsastaja salli sen kiitää ympäri rataa siinä, missä Slippers seistä jäpötti paikallaan. Jamie myötäsi ohjalla välittämättä orin käytöksestä, ja taputti lempeästi sen märkää kaulaa. Hän oli ratsastanut Miuta vähemmän, mutta tiesi sen olevan loistelias hevonen ja kun Socksia ja Slippersiä katsoi, loistava periyttämään mestareita. Hän väläytti leveän, tietäväisen hymyn Klausille tämän kehuessa täysiveristä.
"Kaksi vuotta", hän vastasi aiheen kääntyessä hänen allaan tanssivaan hevoseen, "siitä saakka, kun sitä on ratsastettu, itse asiassa. Mainio kaveri."

"Maistuuko vielä esteet?" hän kysyi orin kyllästyessä seisomaan aloillaan ja puskiessa ohjalle sivuttain ravaten. Mies kokosi ohjat ja suuntasi laajalle laukkaympyrälle, josta otti lähestymisen aikaisemmalle vesiesteelle: tällä kertaa hän piti laukan koottuna ja hillittynä, hyppäsi täsmällisesti esteen edeltä ja laskeutui jaloilleen jokeen. Jamie taputti hevosen kaulaa ja antoi sen jatkaa laukkaa joen toisella puolen.
"Sanokaa, kun haluatte palata takaisin!" hän huusi seuralaisilleen tähyten missä kai sirkushevosena tai jonakin toiminut palomino oli menossa.

Evelyn käänsi Lionheartin suurelle ympyrälle, antaen laukkaavalle orille enemmän ohjaa. Ori venytti kaulaansa, laskien päätään yhä alemmas, kunnes laukkasi selkä pyöreänä ja rentona suurta ympyrää. Evelyn myötäili liikkeitä tottuneesti, nauttien hevosensa rullaavasta laukasta. Jos lyhyeksi jäänyt laukkaratsun ura oli jättänyt jotain hyvää jälkeensä, se oli ehdottomasti vaivaton ja puhdas askellus, jolla Lionheart liikkui.
Nainen hidasti lähinnä istunnallaan orin ravin kautta käyntiin, taputtaen kuuliaisesti töitä tehneen hevosen kaulaa kiitokseksi. Evelyn liukui alas ratsunsa selästä ja käveli metsän laitaa orinsa rinnalla. Lionheart hörisi tyytyväisenä kulkiessaan pää Evelynin hartian yläpuolella, hamuten silloin tällöin huulillaan naisen tummansinistä paitaa. Evelyn katseli hymyillen miesten menoa. Jamie oli taitava ja kenties yhtä rämäpäinen kuin energinen ratsunsa, Klaus taas vaikutti maltillisemmalta mutta kokeneelta ratsastajalta. Nainen muisti hyvin, miten Paradox Nox oli suorastaan valssannut kentän poikki Klauksen alla, joten oli täysin perusteltua uskoa molempien miesten olevan oman alansa ammattilaisia.
Evelyn pysähtyi, minkä seurauksena myös Lionheart seisahtui. Nainen silitti orin poskea, ennen kuin siirtyi etujalan viereen ja kävi jokaisen kavion yksi kerrallaan läpi. Lionheart seisoi rauhallisesti paikoillaan, antaen omistajansa tarkistaa jalat. Evelyn oli hivenen tarkempi hevosensa jaloista kuin oli välttämätöntä, mutta nainen oli oppinut vuosien varrella, että Lionheartilla oli tapana koheltaa innostuessaan liikaa. Nyt hevonen oli kuitenkin pitänyt itsestään huolta, eikä jaloissa ollut pienintäkään valittamisen aihetta, jollei kuraa sellaiseksi laskenut. Tyytyväisenä Evelyn nousi takaisin orin selkään ja kannusti ratsunsa rauhalliseen laukkaan ylittääkseen vesiesteen vielä kerran. Vaikka Lionheartilla ei ollutkaan Slippersin voimaa tai tekniikkaa, selvitti kullanhohtoinen hevonen esteen leikiten. Evelyn hymyili kuin joulu olisi tullut etuajassa. Lionheart oli yksinkertaisesti täydellinen hevonen Evelynille.

Miu Miu oli lähdössä heti Slippersin perään, ja liike sai Klausin painamaan kantapäitään alemmas jalustimissa, istumaan syvemmälle satulaan ja keräämään ohjia käsiinsä. Hän nosti ravin ja kevenneltyään muutaman ympyrän, siirsi hän mustan orin rummuttavaan laukkaan kohti jokea. Hän oli suunnitellut ylittävänsä sen matalasta kohdasta, missä ei ollut jättikokoista laukka-askelta suurempaa hyppyä isolle täysiveriselle, ja ylitys olisi pääasiassa kahluuta.

Valmistautuminen joen ylitykseen tuntui Miun massiivisissa askelissa ja jännittyvissä lihaksissa. Ori loikkasi jokeen hieman liioitellen, jatkoi hämmentymättä matkaa ja kahden askeleen jälkeen hypähi kuin vuorikauris joen toiselle puolen. Se korskahti ylpeillen teollaan ja jatkoi muutaman pitkän ja matkaavoittavan laukka-askeleen seuraavaa lähellä olevaa estettä kohden, kunnes Klaus pidätteli sitä taas ja antoi jo hikoilleelle ratsulleen mahdollisuuden levähtää. Hän otti muutamia taivutteluja molempiin suuntiin ravissa ja rauhallisessa laukassa, rentoutti tuon niskaa ja ratsasti hevosta eteen-alas. Miu oli hyvin kuulolla ja tuntui ottavan vastaan herkimmätkin avut, mikä sai Klausin tykästymään jo entisestään odotukset ylittäneeseen ratsuunsa. Hän yritti tavoittaa katseellaan toisia ratsukoita liikkuessaan hiljalleen suuntaan, josta, jos hänen suuntavaistonsa ei ollut ihan pilalla, hän odotti pääsevänsä takaisin Rosings Parkiin.

Jamielle tuli tunne, että hänen seuralaisena eivät ehkä viihtyneet radalla aivan yhtä kauaa kuin hän, sillä viimeksi hänen vilkaistessaan palominon viehkeä ratsastaja oli ollut jalkautuneena ja Klaus lähti hivuttautumaan tallia kohti. Haikeasti Jamiekin myöntyi lopettamaan, mutta päätti hypätä vielä banketin sitä ennen. Mies kokosi pöydän juuri ylittäneen irlantilaisen, kiepautti sen ympäri ja laukkasi pitkin askelin takaisin joen yli ja kohti sen vastakkaisella puolella olevaa, massiivista estettä. Corinne vaati erityistä tarkkuutta bankettia ylittäessä, sillä nainen oli menettänyt hevosensa ja oman liikuntakykynsä samankaltaisessa laskeutumisessa, jollaisen banketti tarjosi. Jamiella harvoin oli erityistä huolta tai tarkkuutta missään, mitä hän teki, joten hän antoi orin lennähtää kevyesti ylös jyrkälle penkereelle, otti kaksi hieman hätäistä laukka-askelta ylittäen risuesteen ja jälleen kahden askeleen jälkeen loikkasi häntä hulmuten alas vastakkaiselta penkereeltä. Mies taputti pikaisesti hevosen kaulaa, ennen kuin käänsi sen Klausin perään.

"Palataanko tallille?" hän huusi lähinnä Evelynin suuntaan ja ravasi kohti mustaa hevosta ja jokseenkin mustanpuhuvalta vaikuttavaa ratsastajaa. Slippers oli hikinen, vaikkei jokivettä ja hikeä toisistaan varsinaisesti erottanut, mutta puhisi edelleen energiaa. Jamie, joka ei tehnyt tallitöitä, ja ratsasti maastossa niitä hevosia, joita itse halusi, totesi tallityöntekijöiden hoitavan työnsä varsin tunnollisesti, sillä hevoset pysyivät hienossa fyysisessä kunnossa. Socksin liikutuksen Jamie tosin piti visusti itsellään: hän tiesi Pauluksen vihaavan häntä (hassu, kateellinen pikku mies) ja olevan varsin uusi ratsastuksen maailmassa, joten mikään mahti ei saisi Jamieta ojentamaan suosikkihevostaan, Grand Prix -kumppaniaan, vapaaehtoisesti sille sosiaalisesti rajoittuneelle luolamiehelle.
"Mitä pidit radasta?" hän huikkasi Klausille ja mahdollisesti myös Evelynille, mikäli nainen oli liittynyt heidän seuraansa ja aloittanut rauhallisemman kotimatkan.

Kuullessaan Jamien huudon, Evelyn käänsi Lionheartin miehiä kohden, hidastaen hevosen jo kauempana raviin, jotta toiset hevoset eivät innostuisi vauhdikkaasta lähestymisestä. Lionheart oli märkä, sekä hiestä että vedestä, mutta Evelyn ei siitä välittänyt ravatessaan miehiä kohden hymy huulillaan. Orikin tuntui saaneensa askeliinsa uutta ponnekkuutta päästyään ylittämään maastoesteitä. Niitä kun tupattiin lähestymään vauhdikkaammin kuin rataesteitä, joilla maltillisuus ja kylmäpäisyys olivat valttia.
"Aivan mahtava", Evelyn naurahti kuullessaan Jamien kysymyksen. "Suorastaan uskomaton. Ei ihme, että täältä löytyy kenttäratsastuksen mestareita, kun on tällainen rata, jolla harjoitella", nainen jatkoi hyväntuulisesti, vilkaisten rataa kohti hymy huulillaan. Evelynin kokemukset maastoesteistä jäivät kotitilalle rakennetun yksinkertaisen esteradan piiriin, minkä vuoksi nainen ei ollutkaan koettanut hienoimpia esteitä lainkaan. Tukit ja tarkkuusesteet riittivät vallan mainiosti tyydyttämään Evelynin intoa liidellä maastoesteiden yli.
"Hevosesi on selkeästi tämän radan ylimpiä ystäviä", Evelyn vielä totesi Jamielle muistellessaan Slippersin intoa päästä radalle ja sitä energiaa, jolla suuri hevonen oli kiitänyt radalla kuin vanha tekijä.

Klaus antoi Miu Miun ravata kaula matalana ja pitkänä. Ori pärskähteli rentona ja tuntui nauttineen esteistä. Niin oli nauttinut Klauskin, vaikka ei olisi unissaankaan voinut uskoa sitä. Hän pyyhkäisi hikikarpaloita otsaltaan. Jamien kysymys radasta sai miehen katsomaan uudelleen laaksoon, jossa toinen toistaan upeammat maastoesteet kutsuivat luokseen. Hän hymähti itsekseen. Ehkä hän joku päivä uskaltaisi ylittää ne kaikki.
"Uskomaton. Nuoruudessani hypättiin metsään kaatuneiden runkojen yli", hän heitti huvittuneena Jamielle ja Evelynille, vaikka naurahdusta ja leveää hymyä ei häneltä saanutkaan. Kyllä hän oli päässyt hienoa esteitä hyppäämään nuorenakin, mutta sellaisia oli harvassa. Enemmän hän rataesteiden parissa oli silloin viihtynytkin, ja sittemmin sileällä työskentely oli alkanut kiinnostaa sitäkin enemmän. Ajatus putoamisesta esteillä kauhistutti häntä.

Jamie johti kotimatkaa takaisin tallille. Valkea jättiläinen hänen allaan puhkui edelleen ja liikkui pontevalla liike-energialla heittäen kosteaa nummimaata kavioistaan ja nakellen päätään ohjaa vastaan. Mies taputti sen lihaksikasta kaulaa ja väläytti Evelynille leveän hymyn tyytyväisenä siitä, että ilmeisesti seuralaiset olivat viihtyneet radalla.
"Slips viihtyy hyvin", hän myönteli ja pidätteli hevosta pehmeällä kädellä sen pyrkiessä tarmokkaasti nopeampaan askellajiin. Hikisellä hevosella riitti virtaa vielä kotipihassakin, missä Jamie valui alas satulasta, kiitteli seuralaisia retkestä ja vei ratsunsa sisään pesulle, vaikka se hänen kohdallaan tarkoittikin lähellä sitä, että hän jutteli mukavia hevosesta vastaavan Effien pestessä oria.

[Tämä sitten vähän unohtui. Anteeksi kamalasti, että kesti näin kauan päättää tämä.]

Evelyn seurasi hymyillen muiden perässä tallia kohti. Kullanhohtoinen ori liikkui irtonaisin, virkein askelin, käännellen valppaasti korviaan koko matkan ajan. Maastoesteet olivat selkeästi tuoneet kaivattua vaihtelua Lionheartin päiväohjelmaan, sillä koko hevonen tuntui löytäneen uuden virranlähteen. Siitä nainen ei ollut aivan varma, oliko se hyvä asia. Tallipihalle päästyään siro nainen palautti kiitokset reissusta ennen kuin talutti hyväntuulisesti hymyillen Lionheartin pesukarsinalle. Ori häselsi koko pesun ajan, mutta hymyilevä omistaja ei kieltänyt leikkisää hevostaan. Tänään oli ollut hyvä päivä, joten antoi hevosen toteuttaa itseään loiskuttelemalla vettä sinne tänne ja heittelemällä sieniä käytävän puolelle tyytyväisesti höristen. Hölmö eläin.

[Kiitokset pelistä :>]

Klaus antoi hevosen kulkea pitkällä ohjalla ja hymyili itsekseen. Kotimatka käynnissä tuntui menevän kuin siivillä. Hän oli täpinöissään esteille pääsystä, vaikka ne edelleen kauhistuttivat. Maastoesterata oli kuitenkin antanut hänelle kipinän aloittaa uudelleen kaivatun esteratsastuksen. Hänellä oli allaan oikea mestari, ja hän toivoi, että saisi tallilta puhuttua taitavan esteratsun harjoituskaveriksi.
Mies riisui Miun varusteet kiireettä ja siirtyi tyhjään pesukarsinaan huuhdellakseen suurimmat hiet pois. Hän paijasi mustaa kaulaa aina silloin tällöin ja leperteli hevoselle hiljaisella äänellä. Oli mahdotonta olla huonolla tuulella. Pesun saatuaan hevonen oli valmis siirtymään tarhaan nauttimaan ulkoilusta. Klaus hyvästeli lyhyesti muut ja tiesi, että hänen esteuransa oli sinä päivänä ottanut uuden askeleen.

[Kiitos!]