[P] Sattumankauppaa

"Älä viitsi", Effie komensi hevosta kai kymmenettä kertaa sinä päivänä. Hänellä oli epämukava tunne siitä, ettei hän ollut kovin tehokas kasvattaja, mutta millä hevosta estettiin heittämästä harjoja pitkin tallikäytävää? Funks seisoi ketjuissa länsi- tai orikäytävällä, kun Effie riisui sitä varusteista jokseenkin epäonnistuneen estetreenin jälkeen. Hän tunsi kuraveden imeytyvän ruskearuudullisiin ratsastushousuihin ja liikahteli epämukavasti. Ei ollut yllättävää, että hän oli pudonnut, kun ori oli ottanut ja heittänyt jättiläismäisen riemupukin matalan harjoitusesteen jälkeen. Hänen epäonnekseen pääkenttä oli lätäköiden kirjoma, kiitos kolme päivää jatkuneen sateen.
"Lopeta nyt jo", nainen huokasi turhautuneena, raastaen punertavaa tukkaa kaoottiselta ponihännältä, kun punaruunikko täysiverinen tarttui taas pölyharjaan, heilautti jalopiirteistä päätään herasilmä ilkikurisesti tuikahtaen ja heitti sen melkein pitkän tallikäytävän toiseen päähän. Effie mulkaisi tohkeissaan nyökyttelevää hevosta terävästi lähtiessään hakemaan harjaa.

Evelyn oli tutkinut tallia kaikessa rauhassa, pysähtyen silloin tällöin rapsuttelemaan uteliaita turpia, jotka painuivat karsinoiden kaltereita vasten. Nainen oli kierrellyt ympäri tallipihaa, tarhoja ja lähiympäristöä, lähinnä tutustuakseen alueeseen. Tummat hiukset olivat siistillä poninhännällä, sillä tänään ei nainen ollut noussut kultaisen orinsa selkään. Sen sijaan Evelyn oli liikuttanut hevostaan maasta käsin ja huvin vuoksi koettanut, vieläkö Lionheart muisti hyödyttömiä käskyjä, kuten nyökyttelyn. Nyt hevonen kuitenkin oli tyytyväisenä karsinassaan ja Evelyn asteli tallin ovia kohti, tarkoituksenaan käydä vielä kerran tarkistamassa, että ori tosiaan käyttäytyisi kunnolla.
Nainen oli niin keskittynyt muistamaan, minne päin mistäkin kohtaa piti kääntyä, ettei keskittynyt kunnolla ympäristöönsä tallikäytävää kävellessään. Lähes varpaille pudonnut pölyharja kuitenkin havahdutti ja sai Evelynin nostamaan katseensa nopeasti punaruunikkoon hevoseen, joka näytti syypäältä harjan ilmalentoon sekä naiseen, joka lähestyi turhautuneen oloisena. Evelyn kumartui nostamaan harjan hymy huulillaan ja asteli kohti Effietä käsi ojennettuna.
"Joku taitaa olla aikamoinen pilailija?" Evelyn naurahti hevosta vilkaistessaan.

Effie näytti sähköistyvän nähdessään tulijan, sillä muistutti itseään asiakaspalvelijan roolista. Hän oli tuskallisen tietoinen, ettei näyttänyt yhtään niin edustavalta kuin oli tarkoitus: vaatteet märkinä ja kuraisina ja hartiamittainen, punertava tukka ensin kypärän liiskaamana ja sitten stressin pystyyn raastamana. Hän hymyili aavistuksen vaivaantuneena ja pyyhkäisi kuraista, pisamaista poskeaan. Effie ei ollut nähnyt tulijaa aikaisemmin, mutta todennäköisimmin tämä oli tallin asiakas.
"Lievästi sanottuna", hän vastasi heittäen Funksin suuntaan pistävän katseen ja otti harjan vastaan, "kiitos. Voinko olla jotenkin avuksi?"

"Siltä näyttääkin. Mikä siinä onkin, että herasilmäiset ovat aina kaikista ilkikurisempia?" Evelyn totesi hymy huulillaan.
"Älä minusta välitä, jatka vain puuhiasi. Minä tulin vain vilkaisemaan, vieläkö oma typerykseni on muistanut käytöstavat", Evelyn vastasi pirteästi. Vaikka nainen käyttikin lähes halveksuvia sanoja puhuessaan hevosestaan, ei äänensävyn lämpö voinut jäädä huomaamatta. Siro nainen rakasti oriaan, mutta niinhän sitä sanottiinkin, että rakkailla lapsilla oli monta nimeä. Lionheartilla niitä oli tusinoittain.
"Kukas hän muuten on? Komealta ainakin näyttää", Evelyn jutusteli viitaten kädellään Funksin suuntaan. Nainen ei vieläkään tunnistanut kuin murto-osan tallin hevosista, ja nekin lähinnä silloin, jos ne seisoivat omissa karsinoissaan nimikylttiensä kera.

Tunnistus levisi Effien kasvoille: tässä siis oli Evelyn Hills, Yhdysvalloista tuodun Evergreen's Lionheartin omistaja. Eriskummallisen värinen hevonen oli päätynyt Colinin vastuulle, mutta se ei ollut estänyt Effietä opiskelemasta sen tietoja ulkoa. Hän perääntyi takaisin Funksin luo viimeistelemään orin harjausta, kuitenkin valmiustilassa avustamaan uutta hevosenomistajaa.
"Will Funk For Food", hän vastasi kuin apteekin hyllyltä, "tai Funks. Margaret Thackerrayn omistama täysiveriori, ja Fairchildien Miu Miun jälkeläinen." Hänellä oli tunne, ettei Evelyn ehkä ollut pyytänyt täyttä raporttia, mutta vanhoista tavoista oli vaikea päästä irti.
"Taidatte olla Evergreen's Lionheartin omistaja, Evelyn Hills?"

Perinpohjainen vastaus yllätti Evelynin, joka naurahti hyväntuulisesti peittääkseen hämmennyksensä. Effie taisi tietää kaiken, mitä tällä tallilla tapahtui, tai ainakin kaiken sen, mistä oli johonkin kirjoitettu.
"Katsoinkin, että täysiverisen jaloutta siinä on", nainen totesi pää hivenen kallellaan tuijottaessaan Funksia arvioivasti.
"Kyllä, minähän se olen", Evelyn naurahti vastaukseksi toisen päättelyyn. "Mutta älä suotta teitittele", nainen jatkoi kevyt hymy huulillaan. Tällä tallilla kaikki tuntuivat olevan äärimmäisen kohteliaita.

Effie oli selvästi jatkamassa englantilaisen kohteliaisuuden linjaa, kun hämmentyi kesken lauseen. Käytävää pitkin lähestyi pitkänhuiskea, jäntevältä olemukseltaan saalistajamainen, rujohko mies, jonka valmiiksi kotkamaisen kyöny nenä oli turvoksissa ja leuka sekä rinnus olivat verestä raskaat kuin groteskissa kauhuelokuvassa. Mies kuitenkin vaikutti täysin tyyneltä, joskin pahantuuliselta, ja talutti perässään hermostunutta, ruunikkoa puoliveristä, jonka korvat kääntyilivät levottomasti
"Paulus", Effie henkäisi, "mitä ihmettä?" Mies kohautti välinpitämättömästi olkiaan.

Evelyn kääntyi katsomaan lähestyvän parivaljakon suuntaan. Vihreät silmät laajenivat hieman hämmästyneinä, kun nainen näki koko tilanteen sen kaikessa laajuudessa. Hermostunut hevonen ja rauhallinen mutta runnottu mies vaikuttivat lähes koomisella tavalla väärään paikkaan osuneilta, sillä tallin rauhallinen ja siisti yleisilme ei tuntunut lainkaan sopivan yhteen tämän tilanteen kanssa. Effie kuitenkin ehti jo kysellä, mitä oli tapahtunut, joten Evelyn pysytteli hiljaa, katsoen vain vuorotellen levotonta hevosta ja veristä miestä. Niin, mitä ihmettä oli oikein tapahtunut, sen Evelynkin halusi tietää. Tuntui typerältä kysellä mitään, kun ei edes tuntenut kunnolla kumpaakaan ihmistä, joten hiukan vaivaantuneena Evelyn seisoskeli paikallaan, vilkuillen vuorotellen Effietä ja Paulusta.

"Älä hössötä", Paulus vastasi eriparisia silmiä pyöräyttäen ja pyyhkäisi edelleen noruvaa nenää hihaansa. Effie tuijotti häntä kuitenkin edelleen vaativasti ja mies kohautti vaivaantuneena olkiaan.
"Hook sai hepulin ja vetäisi minut nurin. Otin kiven vastaan naamallani", hän vastasi kuin haluamatta vetää huomiota itseensä, "näytti siltä, kuin Hook ontuisi, joten toin sen sisään." Effie tuijotti edelleen, ja Paulus köyristi torjuvasti hartioitaan ja katosi ruunan kanssa käytävän varrella olevaan karsinaan, jonka ovi oli merkitty Meykenhoek Z'lle.
"Voi Paulus", Effie huokasi epäuskoisena, "mene siistiytymään, kyllä minä katson sen perään." Hetken intensiivisen tuijotuskilpailun jälkeen mies laahusti kapinoivin askelin peremmälle talliin, ja Effie siirtyi Hookin karsinan ovelle katsomaan ruunikon olotilaa.

Evelyn valpastui, kun mies alkoi kertoa tapahtumien kulusta. Nainen ei keskeyttänyt, mutta heti, kun Paulus mainitsi Hookin ontuvan, vihreät silmät hakeutuivat tarkkailemaan hevosen jalkoja. Kun Paulus talutti ruunan karsinaan, Evelyn sai epäilykselleen vahvistuksen. Ruuna todella varoi yhtä jalkaansa. Nainen ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin Paulus oli jo lähetetty siistiytymään Effien toimesta.
"Saanko vilkaista?" Evelyn kysyi astellessaan rauhallisesti ruunan karsinan ovelle Effien luokse. "Olen opiskellut eläinlääketieteellisessä", nainen jatkoi kuin vakuuttaakseen, ettei tekisi mitään typerää. Silti Evelyn odottaisi Effieltä lupaa, ennen kuin lähestyisi levotonta hevosta.

Effie viittasi luvan kädellään, hänen ilmeensä vaihtuessa varautuneisuudesta helpotukseksi. Vaikka syy ei olisi minkään skenaarion kautta hänessä tai hänen kollegoissaan, hänestä oli kamalaa mennä kertomaan Kamirille hevosen loukanneen itsensä - varsinkin jos sen seurauksena oli soitettava kallis eläinlääkäri. Paljonkohan Evelyn velottaisi? Effie, joka oli opiskellut lakia viimeiset vuodet, eikä tiennyt paljoa hevosten lääketieteestä, pysyi karsinan ovella, jotta ei olisi tiellä. Hyväkuntoinen, joskin hermostunut hevonen pyöri karsinassaan, joten nainen kurottui tarttumaan märkään, vihreään riimuun pitääkseen sen paikallaan.
"Kiitos, arvostamme suuresti apuasi", hän kiitti vilpittömästi.

Saatuaan luvan, Evelyn astui karsinaan rauhallisin liikkein. Naisen vihreät silmät tarkkailivat hevosta joka hetki, sillä levoton eläin voisi reagoida tuntemattomaan naiseen yllättävästi. Effien tarttuessa riimuun, Evelyn väläytti kevyen hymyn naisen suuntaan ennen kuin laski pehmeän kätensä ruunan kaulalle.
"Katsotaanpas tätä jalkaa sitten", Evelyn jutusteli matalalla ja rauhallisella äänellä, antaen kätensä liukua ruunikon kaulalta ryntäiden kautta vasemman etujalan polvelle. Naisen otteet olivat vakaat mutta lempeät, kun Evelyn siveli jalkaa muutamaan kertaan kädellään.
"Se ei ole pahasti turvoksissa tai lämmin, mikä on hyvä asia", Evelyn totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Varovaisin liikkein nainen pyysi hevosta nostamaan kaviotaan, jotta Evelyn saattaisi tarkistaa, ettei kenkään ollut jäänyt kiveä tai mitään muuta, joka voisi aiheuttaa arkuutta.
"Viitsisitkö tuoda kaviokoukun? Haluan nähdä, että kavio on kunnossa", Evelyn lausahti laskiessaan varovaisesti Hookin jalan. Kiveä ei ollut näkynyt, mutta nainen haluaisi tarkistaa asian perinpohjaisesti.

"Totta kai", Effie lupasi, katosi ovelta ja palasi sekuntien kuluttua, aavistuksen hengästyneenä, designkaviokoukku mukanaan. Hän ojensi sen naiselle muistuttaen itseään, ettei arvostelu ollut hyvästä. Ei edes silloin, jos hevosen varusteisiin tuhlattiin järjettömiä summia, mutta hevoseen itseensä ei käytetty aikaa kuin minimaalisesti.
"Se on varmaan riehunut ulkona", hän pohti ääneen.

"Kiitos", Evelyn kiitti saadessaan kaviokoukun käteensä. Nainen nosti Hookin vasenta etujalkaa jälleen kerran, puhdistaen varovaisesti koko kavion. Kun alta ei paljastunut mitään, mikä olisi voinut selittää ontumisen, nainen huokaisi ja laski jalan maahan. Yksi kerrallaan Evelyn puhdisti jokaisen kavion, sillä joskus ontuminen heijastui ristikkäisiin jalkoihin, mutta kaikki näytti olevan kunnossa.
"Luulisin, että se on vain astunut hivenen huonosti epätasaiselle tai kovalle pohjalle ulkona riehuessaan", Evelyn lausahti sivellessään vielä kerran etujalkaa tunnustelevin sormin.
"Kannattaa kylmätä jalkaa vedellä ainakin kymmenen minuutin ajan, jotta turvotus ei mene pahemmaksi, sekä antaa hevosen levätä tämä päivä. Hyvällä tuurilla huomenna tämä poika on kuin uusi", Evelyn ohjeisti taputtaen kiitokseksi Hookin kaulaa.

"Hienoa", Effie huokasi selvästi rentoutuen ja säteili taputtaen hellyydenosoituksista piittaamattoman puoliverisen sateen kastelemaa kaulaa. Hän painoi ohjeet visusti muistiinsa, jotta voisi välittää ne ruunan hoidosta vastaavalle Bealle: se hyvä puoli oli siinä, että omistaja vaivautui paikalle lähinnä viikonloppuisin, sillä pienet haaverit saattaisivat parantua ennen, kuin niistä olisi pakko kertoa.
"Voitte jättää laskun tallimestarillemme", hän ehdotti.

Evelyn hymyili astuessaan ulos karsinasta käytävän puolelle. Oli helpottavaa antaa hyviä uutisia. Effien seuraavat sanat saivat epäuskoisen ilmeen kohoamaan Evelynin kasvoille.
"Laskun? Minkä ihmeen laskun?" Nainen nauroi päätään pudistellen. "Minähän vain vilkaisin, ei tästä mitään vaivaa ollut", Evelyn sanoi vilpitöntä huvittuneisuutta yhä äänessään.
"Jos laskuttaisin jokainen kerta, kun vilkaisen hevosta eläinlääkärin silmin, en muuta ehtisi tehdäkään", nainen totesi. "Tämä oli vain eläintenystävän palvelus toiselle, ei sellaisesta rahaa pyydetä."

"Rosings Park on siinä tapauksessa entistä kiitollisempi", Effie vastasi, astui sisään pyyhkäisemään loimen hevosen selästä ja sulki sitten oven asetellen märän loimen käsivarsilleen.
"Onko teillä vastaanotto lähiseudulla?" hän kysyi pohtien, missä nainen oli töissä. Ehkä lähelle aukeaisi uusi eläinlääkärin vastaanotto, ja he voisivat saada lääkärin paikalle huomattavasti nykyistä nopeammin.

"Äh, älä nyt viitsi", nainen totesi vähätellen ja heilautti kättään kuin pyyhkäistäkseen asian pois päiväjärjestyksestä.
"Ei, en ole oikeastaan edes selvitellyt, olisiko lähistöllä vastaanottoja, jotka kaipaisivat työntekijöitä. Omaa vastaanottoa en ole edes harkinnut, sillä se tuottaisi niin paljon töitä", Evelyn vastasi kevyesti hymyillen. Nainen oli erikoistunut hevosiin, mikä entisestään rajasi työpaikkojen hakua. Lisäksi hevosklinikan avaaminen olisi kallista.
"Mihin aikaan aamusta hevoset ovat saaneet ruokansa ja aloitatte niiden liikutuksen?" Evelyn uteli. "Tulisin nimittäin mielelläni huomenna varmistamaan, että kaikki on kunnossa, ennen kuin ruunaa liikutetaan lainkaan", nainen selitti nopeasti.

"Aamuruokinta alkaa aamuseitsemältä, ja ensimmäiset hevoset ratsastetaan kahdeksalta. Keskiviikkoisin, siis huomenna, Hook", Effie nyökkäsi ruunaa kohti, "ratsastetaan neljältä, mutta luonnollisesti se lepää niin kauan, kuin on tarpeellista." Hänen mielessään pyöri aikataulujen ohella vapaana palloileva eläinlääkäri ja hän piirsi mielessään karttaa alueen eläinlääkäreistä. Parin tunnin päässä oli huipputason hevossairaala, mutta muuten he kutsuivat paikalle lähinnä jonkun Newcastlen eläinlääkäreistä. Näillä oli kuitenkin kädet täynnä lemmikkejä ja kotieläimiä, ja usein apua ei ollut saatavilla kuin vasta tuntien päästä soitosta. Se ei ollut jotain, mitä Effien tulisi kertoa hevosenomistajalle, sillä Corinne teki parhaansa houkutellakseen heille päivystävän eläinlääkärin.
"Newcastlessa on useampi eläinlääkärin vastaanotto", hän tarjosi.

"Minä tulen jo aamulla, mikäli se ei sotke teidän aikataulujanne liiaksi. Haluan vain nähdä, ettei jalassa ole turvotusta tai lämpöä aamulla, ja jos on, niin neljältä se, joka yleensä liikuttaa Hookia, saa avustaa minua tekemään perinpohjaisen tutkimuksen. Kuka ruunaa muuten hoitaa?" Evelyn vastasi, koettaen pehmentää sanojaan lämpimällä äänensävyllä. Ei nainen halunnut ketään käskyttää tekemään mitään, mutta Evelyn olisi rauhallisemmalla mielellä, mikäli voisi jo aamulla varmistua siitä, että Hookin jalka oli kunnossa. Jos aamulla esiintyisi turvotusta, jättäisi se Evelynille aikaa tutkia hevosen lihaksiston perinpohjaisesti ennen kuin olisi aika pyytää jotakuta nousemaan ruunan selkään, jotta Evelyn voisi tarkkailla sen liikkeitä eri askellajeissa.
"Pitänee harkita. Vastaanotoissa on vähän se huono puoli, että sitten on velvoitettu ottamaan vastaan kaikenmoisia eläimiä", Evelyn vastasi. "Toki voisin koettaa saada samankaltaista sopimusta, kuin mitä kotopuolessa, eli olisin vastaanoton palkkalistoilla, mutta toimisin lähinnä yksityisen tavoin, jolloin voisin valita vapaasti asiakkaani", Evelyn pohti ääneen. "Mutta en toki halua viedä teidän eläinlääkärinne töitä, älä siitä huoli", nainen vakuutti nopeasti, sillä mistäpä Evelyn olisi voinut tietää, ettei tallilla ollut nimikkoeläinlääkäriä.

"Ei tietenkään, arvostamme apuanne", Effie vakuutti, "Hookin hoidosta ja liikutuksesta vastaa Beatrix Hayman. Voin välittää ohjeet hänelle, sillä hän ei ole juuri nyt paikalla." Hän infoaisi asiasta myös Kamirille, joka luultavasti tosin tiesi jo tilanteesta, sillä saattoi nähdä heidät tallin valvontakameroista.
"Rosings Parkissa ei tällä hetkellä ole vakituista eläinlääkäriä", Effie vastasi tietämättä, oliko valtuutettu kertomaan sitä. Cicin kaltaisten omistajien jälkeen sai aina varoa sanojaan, sillä koskaan ei tiennyt, mikä saisi nämä viemään hevosensa pois.

"Selvä", Evelyn vastasi ja painoi nimen mieleensä, sillä voisi tarvita sitä huomenna. "Oletan, että hän haluaa olla paikalla, kun tarkastan jalan aamulla?" Evelyn lausahti kysymyksenomaisesti. Nainen oli melkoisen varma, ettei kukaan antaisi Evelynin tutkia Hookia ilman valvontaa, mikä oli täysin ymmärrettävää. Ei Evelynkään antaisi kenenkään tutkia Lionheartia ilman, että joku tuttu ja luotettava henkilö olisi paikalla.
"Hmm", nainen hymähti kuullessaan, ettei vakituista eläinlääkäriä ollut. "Onneksi Newcastle ei ole kaukana", Evelyn totesi kevyesti hymyillen. Idea oli kuitenkin muodostumassa naisen mielessä, mutta Evelyn ei ollut täysin varma, saattaisiko ehdottaa sitä. Se olisi rohkea veto, mutta toisaalta…
"Mikäli saan haluamani työsopimuksen joltakin vastaanotolta Newcastlesta, luuletko, että Rosings Park olisi valmis harkitsemaan asiakkuutta?" Evelyn kysyi heittäen kaiken varovaisuuden romukoppaan. "Tunnet varmasti tallin omistajat ja tilanteen paremmin kuin minä, joten olet parempi arvioimaan tilannetta", Evelyn vielä jatkoi, lähinnä selittääkseen, ettei todellakaan odottanut minkäänlaista sitovaa lupausta Effieltä. Lähinnä vain toisen veikkausta, olisiko idea täysin hullu vai kenties mahdollisuuksien rajoissa.

"Hän on aamuvuorossa, joten hän on paikalla aamuseitsemästä saakka", Effie infosi selaten mielessään tallin aikatauluja. Hänen ajatuksissaan oli merkittävää vain, että joku oli avustamassa Evelyniä hevosen kanssa. Toisin kuin Lionheart Evelynille, nämä hevoset eivät kuuluneet heille ja niihin liikaa kiintyminen voisi särkeä heidän sydämensä. Tallityöntekijällä ei ollut sananvaltaa siihen vaihtoiko hevonen tallia tai päätettiinkö sille palkata heidän sijastaan ammattitaitoinen ratsuttaja tai valmentaja. Logiikka ja järki usein kuitenkin katosivat, kun työskenteli samojen hevospersoonien kanssa kuusi päivää viikossa, noin kymmenen tuntia päivässä.
"Voisitte keskustella siitä tallimestarimme kanssa vaikka välittömästi", hän vastasi diplomaattisesti uskaltamatta asettaa itseään välikädeksi. Corinne oli Lontoossa viikonloppuun saakka, mutta luotti täysin Kamirin harkintakykyyn.

Effie siirsi varsin näppärästi vastuun pois omilta harteiltaan, minkä Evelyn ymmärsi. Ei varmasti ollut helppoa arvioida, kuinka pitkälle oli sopivaa mennä asiakkaiden suhteen, sillä loppujen lopuksi Evelynkin oli vain yksi tallin asiakkaista, ja voisi niin tahtoessaan viedä hevosensa muualle. Ei nainen sitä kyllä tekisi, sillä Rosingsin asiantunteva ilmapiiri oli vakuuttanut nuoren naisen.
"Siinä tapauksessa olisi mukavaa, jos voisit kertoa, mistä löydän hänet", Evelyn vastasi lämpimästi hymyillen. Nainen taisi hymyillä lähes jatkuvasti, paitsi silloin, kun käsitteli sairaita eläimiä. Siitä oli hymy kaukana.
"On helpompi neuvotella työsopimuksista, jos minulla on jo asiakas, jota voin käyttää valttikorttina", Evelyn totesi hyväntuulisesti. Niin, vastaanotto harkitsisi kieltäytymistä kahdesti, jos Rosings Parkin kaltainen suuri talli tulisi asiakaspiiriin yhden eläinlääkärin mukana. Loppujen lopuksihan vastaanotto siinä tekisi voittoa, kun saisi kokonaisen tallillisen eläimiä vastuulleen.

"Näytän teille", Effie tarjoutui pitäen vaistomaisesti kiinni muodollisesta kohteliaisuudesta, sillä vaikka hänen ikäiseltään vaikuttava Evelyn oli ystävällinen ja puhui hänelle kuin ihmiselle, hän oli erittäin tietoinen siitä, että nainen oli maksava asiakas ja hän asiakaspalvelija. Hän johdatti Evelynin kävelykoneen ja rehuvaraston ohi keskikäytävälle, joka johti maneesiin: sen varrelta nousi portaikko huolella siivottuun oleskelutilaan ja maneesin katsomoon. Effie kiipesi portaita märkä sadeloimi sylissään ja toivoen, ettei jättäisi jälkeensä järisyttävän mutaisia kengänjälkiä. Avara tila kylpi kalpeassa, sateisessa hämärässä. Lumivalkea, valtava puoliverinen laukkasi pääty-ympyrällä alhaalla maneesissa, mutta ainoa ääni oli vaimea tietokoneen naputtelu raollaan olevasta toimistosta.
Effie koputti oveen, ja pehmeän vastauksen kuullessaan työnsi oven auki.
"Kamir, tässä on Evelyn Hills. Hän on eläinlääkäri", hän esitteli. Lempeännäköisen, joka solultaan tyyntä rauhaa välittävän miehen surumieliset silmät kirkastuivat.

"Sepä ystävällistä", Evelyn vastasi aidosti yllättyneenä mutta iloisena. Nainen seurasi Effien perässä, kun toinen kulki tallin halki ja kiipesi portaita ylemmäs. Evelyn oli käynyt täällä vain ohimennen, lähinnä katsomassa, miltä maneesi näytti, mutta nyt Effien johdattamana asteli kohti toimistoa.
"Hei", Evelyn lausahti ja astui peremmälle, ojentaen kättään miestä kohti. Käteltyään rauhallista miestä, Evelyn aukaisi jälleen suunsa.
"Toivottavasti ette pahastu, että sotkeuduin asioihinne tällä tavoin", Evelyn pahoitteli, tarkoittaen Hookin jalkaa, jota oli tutkinut. "Hook on todennäköisesti täydessä terässä huomenna, mutta tarkistaisin sen mieluusti vielä aamulla. Kuulin, ettei teillä ole vakituista eläinlääkäriä", Evelyn sanoi, mutta hiljeni hetkeksi, toivoen kovin, ettei ollut saattanut Effietä pulaan näillä sanoilla.
"Minä valmistuin Californiasta huippuarvosanoin, hevosiin erikoistuneena. Voin toimittaa kaikki tarvittavat todistukset huomenna teille, niin voitte varmistua asiasta. Haluaisin lähinnä tietää, olisiko teillä tarvetta päivystävälle eläinlääkärille?" Evelyn sanoi itsevarmalla tavallaan, hymyillen kevyesti koko puheensa ajan. Yksityiskohtiin voisi mennä myöhemmin, mutta nyt oli vain tiedettävä, tarvitsisiko Rosings Park päivystävää eläinlääkäriä, joka olisi käytettävissä lähes joka hetki ja jos olisi, niin olisiko talli valmis ottamaan niin nuoren ja kokemattoman eläinlääkärin kuin Evelynin palvelukseensa.

Effie vetäytyi vaivihkaa ovensuusta ja palasi takaisin tallin puolelle vilkaistuaan katsomon ikkunoista valtavalla voimalla laukkaavaa vastuuhevostaan. Vaikkei hän ollut itse hevosen selässä ja ratsasti sillä silloin tällöin vain maastossa (ja veikkasi, että kovin huonosti, peläten henkensä puolesta) oli hän tavattoman ylpeä komeasta, valkeasta orista.
Kamir nousi kättelemään Evelyniä ja näytti varsin myydyltä tämän puheen jälkeen, vajoten tuoliinsa sanattomana. Hän oli viittaamassa naista istumaan upottavaan, punaiseen nojatuoliin kirjoituspöydän edessä, kun mikä näytti tummansinisellä matolla lojuneelta taljalta, ampaisi pitkille jaloille ja hyppäsi takajalkojensa varassa Evelyniä kohti. Naista huomattavasti pidempi, kultaturkkinen borzoi halusi halata rakastavasti uutta ihmistä, sievä, suippo naama pyrkien suukottelemaan tämän kasvoja. Kamir ähkäisi, ponnahti jaloilleen ja yritti saada koiran pannasta kiinni, ennen kuin se traumatisoisi naisparan.
"Jinni, Jinni, alas", hän komensi pallosalamaa.

Evelyn piti sitä hyvänä merkkinä, ettei toinen ollut keskeyttänyt tai muutoinkaan puuttunut puheeseen. Ennen kuin Evelyn ehti kuitenkaan ajatella mitään sen ihmeellisempää, kultainen borzoi loikkasi naista vasten. Yllätys vaihtui pian nauruksi, kun borzoi koetti halauksensa lomasta nuolla Evelynin kasvoja. Kun koira lopulta laskeutui neljälle jalalle ilmeisesti Kamirin käskystä, nainen näki hyökkääjänsä ensimmäistä kertaa kunnolla.
"No tervehdys vain sinullekin", nainen nauroi pyyhkäistessään kädellään poskeaan, joka tuntui hieman kostealta koiran suukkojen jälkeen. Silmät iloisesti tuikkien Evelyn kääntyi Kamirin puoleen.
"Hänhän on varsin innokas tapaus", nainen sanoi hyväntuulisesti silmät yhä naurusta tuikkien. Evelyn oli tottunut koiriin, olihan naisella yksi kotonaankin, joten mitäpä sitä pienistä hätkähtämään. Jinni oli vain halunnut tervehtiä, ihan ymmärrettäväähän se oli.

"Olen todella pahoillani", Kamir sanoi ja katsoi pitkää häntää riehakkaasti heiluttavaa eläintä rakastavasti, vaikka yritti näyttää tuimalta, "sen tapakoulutus on kesken." Kaikki tallilla asioivat eivät rakastaneet koiria, mutta reaktiosta päätellen Evelyn saattoi kuulua miehen lahkoon. Kamirin puheessa oli häivähdys eksoottista, hyrisevää aksenttia. Mikäli Evelyn ei ollut jo istunut, Kamir kehoitti uudelleen nojatuolia kohti ja komensi koiran makaamaan pöydän toiselle puolelle hiljaisella arabialla.
"Kyllä, meillä olisi tarvetta päivystävälle eläinlääkärille", hän vastasi.

"Ei se mitään, sattuuhan noita", Evelyn vastasi ja istahti alas nojatuolille Kamirin kehotuksesta. Koiran asetuttua aloilleen, Kamir palasi takaisin varsinaiseen keskustelunaiheeseen. Evelyn pakotti pitämään ilmeensä asiallisena, vaikka tosiasiassa olisi halunnut virnistää riemuissaan. Nyt nainen kuitenkin pidättäytyi asiallisessa, pienessä hymyssä.
"Siinä tapauksessa minä tuon paperini huomenna kun tulen vilkaisemaan Hookia ja alan tiedustella Newcastlen vastaanotoilta, olisiko joku halukas palkkaamaan minut", Evelyn vastasi. "Tarkoitus olisi, että toimin vastaanoton alaisena, mutta valitsen asiakkaani itse, jolloin työskentelisin vain ja ainoastaan hevosten parissa. Voisin väittää, että ehtisin vartissa paikalle, mikäli tarve sitä vaatii. Mehän tietenkin toivomme, että minua ei tarvita", Evelyn selitti nopeasti, naurahtaen lauseensa lopussa. Niin, eläinlääkärinä olemisessa oli puolensa. Toisaalta, jos eläimet olisivat aina terveitä, työt loppuisivat kesken, mutta toisaalta taas kukaan ei toivonut eläimille sairauksia vain saadakseen töitä tehtäväksi.
"Konkreettisimmillaan se tarkoittaisi, ettei teidän tarvitse enää soitella klinikalta toiselle etsiessänne vapaata eläinlääkäriä", Evelyn lausahti. "En oleta, että lupaatte mitään, ennen kuin olette nähneet paperini, mutta en myöskään halua soitella vastaanotoille, mikäli tiedätte jo nyt, ettette missään tilanteessa palkkaisi minua."

Kamir veti auki vaaleapuisen, massiivisen kirjoituspöydän laatikoita etsiessään oikeaa paperia.
"Tarjoaisimme sinulle erittäin mielellämme paikan tallin päivystävänä eläinlääkärinä kuukauden koeajalla", mies sanoi ja nosti mustien, intensiivisten silmien katseen lämpimänä Evelyniin laatikostosta.

Nainen olisi halunnut esittää lukuisia kysymyksiä, joista kenties päällimmäisenä 'oletko tosissasi?', mutta hillitsi kielensä viime hetkillä. Silmät loistaen Evelyn katsoi Kamiria.
"Siinä tapauksessa minä järjestän itseni vastaanoton palkkalistoille, jotta saan kaikki tarvittavat välineet ja lääkeaineet käyttööni vaivattomasti sekä toimitan todistukseni sinulle", Evelyn vastasi. Nainen oli yllättynyt siitä, miten jouhevasti kaikki oli sujunut. Kun Evelyn oli tullut tallille tänään, ei hän ollut odottanutkaan, että saattaisi saada työtarjouksen ennen kuin olisi aika palata kotiin.

Kamir hymyili melkein anteeksipyytävästi. He tarvitsivat päivystävän eläinlääkärin eikä moni suostunut juoksemaan heidän tarpeensa tiheydellä ja heidän maksukykynsä mukaan: kun tallissa oli 40 herkkähipiäistä kilpahevosta, joiden omistajat olivat jokainen jossakin vaiheessa pahan paranoiain uhreja, eläinlääkärille oli tarvetta. Hän veti laatikosta työsopimuspohjan ja ojensi sen Evelynille tarkastettavaksi, vaikka varsinainen työsopimus kirjoitettaisiin myöhemmin ja määräaikainen työsopimus kuukauden koeajan jälkeen Corinne Fairchildin kanssa.
"Onko sinulla millaisia kysymyksiä?" hän kysyi silittäen hellästi puoliksi syliinsä tunkevan koiran silkkistä, laineikasta turkkia.

"Mikäli teillä olisi kopiota hevosten liikutusaikatauluista ja jokaisen vastuuhenkilöistä sekä omistajista, se helpottaisi kovasti", Evelyn myönsi rehellisesti. "Kun hevosia on näin monta, on hankala oppia pelkältä korvakuulolta jokaisen aikataulut ja hoitajat."
Evelyn ei keksinyt muuta kysyttävää, joten keskittyi jälleen sopimuspohjaan, jonka oli ottanut mieheltä vastaan. Nainen ei löytänyt mitään huomautettavaa tai selvennystä vaativaa kohtaa sopimuksesta, joten hymyillen hän ojensi sen takaisin miehelle.
"Olen varma, että kysymyksiä ilmenee siinä vaiheessa, kunhan pääsen kunnolla töihin, mutta juuri nyt ei tule mieleen mitään muuta", Evelyn totesi.

Kamir näytti helpottuneelta, ja tulosti Evelynille tietokoneeltaan tallivuorot, vapaapäivät ja liikutusaikataulut listaavan taulukon sekä tallin yhteystietolistan.
"Tallityöntekijämme auttavat varmasti mielellään missä vain voivat. Kysy heiltä vapaasti, jos jotakin nousee mieleen", mies sanoi ottaen sopimuksen takaisin ja palauttaen sen laatikkoon.
"Mikäli ei ole muuta, tervetuloa Rosings Parkiin." Mies näytti pöllämystyneeltä sen sanoessaan, sillä hän ei ollut odottanut sopivan eläinlääkärin vain tupsahtavan toimistoonsa.

"Selvähän se", Evelyn vastasi reippaasti, miettien mielessään jo kohtaamiaan tallityöntekijöitä. Kaikki olivat vaikuttaneet varsin mukavilta ja päteviltä hevosalan ihmisiltä, joten heiltä voisi hyvinkin kysellä tallin käytäntöihin liittyviä asioita.
"Kiitos", Evelyn kiitti hivenen häkeltyneenä tapahtumien saamasta käänteestä. Kaikki oli alkanut siitä, kun nainen oli poiminut hevosen heittämän harjan lattialta, mutta tässä sitä nyt oltiin. Sopimassa alustavasti työpaikasta. Asioilla oli omituinen tapa edetä suuntaan, jota ei olisi voinut mitenkään ennustaa.

"Miten Lionheart on muuten kotiutunut?" mies kysyi vilkaisten sivusilmällä valvontakameroita, jotka kuvasivat tallikäytäviä, tallipihaa, maneesia ja ulkotarhoja tallin ympärillä.

"Hyvin, kiitos kysymästä. Todennäköisesti se keksii vielä jotakin tyhmää, kun alku on sujunut näin lupaavasti", nainen naurahti. Alku oli ollut niin helppoa ja vaivatonta, että Evelynin oli vaikea uskoa sitä todeksi. Niinpä nainen odotti, koska jotakin tapahtuisi, mikä kääntäisi tilanteen päälaelleen. Evelyn ei suostunut uskomaan, että ilkikurinen ori olisi kasvanut ulos hölmöilyistään vain koska oli muuttanut Englantiin.

"Tarhasimme sen kahden ruunan kanssa, ja ne näyttivät asettuvan hyvin toistensa seuraan. Taisitkin päätyä jo hoitamaan toista", Kamir sanoi mietteliäästi, silittäen edes liikettä tiedostamatta koiran suippoa, pitkää päätä.
"Tulisiko meidän tietää jotakin erityistä Lionheartin hoidosta?"

"Lionheart pärjää yleensä hyvin muiden seurassa, se on melko sopeutuvainen ja omaksuu yleensä sen roolin, jota tarhassa kaivataan", Evelyn kertoi. Kun Kamir tiedusteli erityisiä piirteitä orin hoidosta, Evelyn ei voinut olla naurahtamatta.
"Pidä pää kylmänä?" Nainen vitsaili. "Kerroinkin jo Colinille osan Lionheartin mielenkiintoisimmista tavoista. Lionheart on entinen showhevonen, joten se osaa monia liikkeitä ja temppuja käskyistä, eikä pelkää hyödyntää niitä hämmentääkseen käsittelijöitään. Jos tämä piirre jätetään huomiotta, on ori melko vaivaton hoidettava. Se ei tietämäni mukaan osaa aukaista ovia, mutta solmut kylläkin, joten se on kiinnitettävä molemmin puolin", Evelyn kertasi nopeasti. "Mutta ei sille erityiskohtelua tarvitse antaa, se on hevonen ja toimii niin kuin hevonen, paitsi silloin, kun se päättää kuuluvansa sirkukseen."

Kamir hymyili lempeästi. Talli näki niin paljon erilaisia hevosia - ja omistajia - ettei mikään tullut enää yllätyksenä. Romeo tuhosi jotakin joka päivä, ja oli porttikiellossa kävelykoneeseen, mikä oli sääli, sillä ruuna vain lihoi ja oli mennä pitkin seiniä liiasta energiasta. Hän teki parhaansa, muttei saanut Ciciä uskomaan heidän ruokintasuunnitelmaansa.
"Se sopeutuu varmasti hyvin joukkoon."

"Toivotaan niin", Evelyn naurahti. "Minä asun kylillä, joten jos Lionheartista koituu liikaa vaivaa, soittakaa ihmeessä, niin tulen kertomaan pojalle, ettei siitä ole sirkuksen maskotiksi", nainen vitsaili hyväntuulisesti, vaikka sanojen takana oli hippunen tottakin. Evelyn todella toivoi, että mikäli Lionheart hölmöilisi liikaa, hänelle kerrottaisiin siitä, vaikka nainen ei epäillytkään, etteikö tallin henkilökunta pystyisi oria hallitsemaan. Hölmöilylle olisi tehtävä loppu, jolloin siitä tulisi koulutuksellinen asia, mikä taas koskettaisi Evelyniä. Nainen oli ylpeä voidessaan kutsua kaunista, hyväkäytöksistä oria omakseen, eikä antaisi Lionheartin silloin tällöin ilmenevän ilkikurisuuden muuttaa tilannetta.

Kamirilla ei ollut epäilyksiä siitä, etteikö Colin pärjäisi Lionheartille. Mies ei ollut tainnut edes koskea hevosiin ennen kuin jokunen kuukausi sitten, ja silti tämä huolehti Romeosta uskollisesti joka päivä eikä mies ollut koskaan kuullut valituksen sanaa.
"Totta kai", mies vastasi ja katsoi naista kuin antaen tilaa mahdollisille kysymyksille tai aiheenvaihdolle.

"Minun on todennäköisesti parempi suunnata kotia kohti, ennen kuin koirani on tylsistyneenä repinyt sohvan kappaleiksi", Evelyn sanoi, käyden jo mielessään läpi kaikkia asioita, joita tänä iltana täytyisi hoitaa. Naisen täytyisi tehdä muutamia puheluita, koettaa neuvotella tapaamisia vastaanottojen omistajien kanssa mahdollisimman lyhyellä varoitusajalla sekä siirreltävä joitakin äitinsä vanhoja laatikoita kellariin. Työ ei tekemällä loppuisi.
"Tapaamme siis huomenna, kun tuon paperini ja tarkistan Hookin, kuten lupasin", Evelyn vielä sanoi, valmiina suuntaamaan Lionheartin karsinan kautta kotiin. Nainen kuitenki odotti, josko Kamirilla olisi vielä jotakin sanottavaa, ennen kuin nainen poistuisi toimistosta.

"Hienoa", mies vastasi nousten kohteliaasti seisomaan, "on hienoa saada sinut mukaan henkilökuntaamme." Hän tarttui viime hetkellä borzoin nahkaiseen kaulapantaan, kun se oli lähdössä jälleen naista kohti.

"On kunnia kuulua tiimiinne", Evelyn vastasi, ennen kuin kääntyi ja suuntasi ovea kohden. Olipa tämä päivä ollut kummallinen. Kaikkea sitä sattuikin, kun vähiten odotti. Naisen olisi soitettava vanhemmilleen ja kerrottava työtarjouksesta, sillä vanhemmat eivät ikinä antaisi anteeksi, jos tytär ei kertoisi tällaisesta asiasta heti ensimmäisen mahdollisuuden turvin.