[P] Tuulen tanssi

Lauantai 26. syyskuuta 2015

Oltuaan ensin yötä Mirandalla olivat he sitten lauantai-aamupäivästä lähteneet liikuttamaan ensin Cindyn ja sitten MP:n. He lähtivät tällä kertaa Mirandan punaisella autolla, joka liikkui kuin unelma. Naisen varallisuus ihmetytti häntä yhä, sillä hän ei olisi voinut kuvitella tätä tällaisen urheiluauton ratissa. Niin elämä kuitenkin muuttui ja yllätti.
Saavuttuaan tallille mies piti Mirandalle seuraa kun tämä laittoi mustan, tänään yllättävän kiukkuisen tamman kuntoon. Kuulemma sen ärtyneisyys johtui kylmenneestä ilmasta, sen talvikarvan kasvatus ei pysynyt ilmaston perässä ja kylmyys tuntui inhottavalta. Kun Miranda lähti etukentälle tammansa kanssa Alexander käveli jäljessä, paljaat kädet pusakkatakkinsa taskuissa. Mies oli pukeutunut tummansiniseen bomber-takkiin, sinipunakirjavaan huiviin ja tummiin farkkuihin. Hän jäi katselemaan Mirandan ja Cindyn alkukäyntejä kentän laidalle hieman hymyillen.

Daniel ei ollut suunnitellut lähtevänsä tallille lainkaan, mutta todettuaan seinien kaatuvan niskaan tyhjässä, avarassa asunnossa, oli hän kiireesti kiskonut päälleen tallivaatteet. Ratsastushousut päätyivät olalla kulkevaan mustaan urheilukassiin, sillä syksyinen kirpeys ei houkutellut kulkemaan koko matkaa ohuissa housuissa. Sen sijaan hän puki päälleen mustat farkut, tummansiniset tennarit ja tuulta pitävän takin. Icarus tiesi heti, minne oltiin menossa kun hän puki koiralleen liivit päälle ja tarttui puiseen kahvaan, jotta koira voisi toimia hänen silminään.
Taksimatka tallille tuntui lyhyemmältä kuin yleensä, kenties siksi että hän oli uppoutunut niin totaalisesti ajatuksiinsa. Työasiat pyörivät mielessä eikä mikään tuntunut auttavan niiden karistamisessa. Hänen pitäisi saada paperit kuntoon seuraavan viikon aikana, eikä kahden alaisen sairastaminen helpottanut tilannetta lainkaan. Taksin liukuessa pysähdyksiin Rosings Parkin tallirakennuksen edessä, Daniel tajusi unohtaneensa soittaa etukäteen tallille. Hän huokaisi hiljaa korjaten aurinkolaseja kalpeilla kasvoillaan.
"Mennään, Icarus", hän huokaisi tarttuen koiransa valjaisiin. Musta labradorinnoutaja johdatti rauhallisesti omistajaansa kentän viertä kohti tallirakennusta, mutta pysähtyi kun Danielkin teki niin. Hän tunnisti askeleet, jotka kaikuivat kivetyllä tallipihalla jo ennenkö Collins aukaisi suunsa kysyäkseen, haluaisiko hän Ciceron sisään. Lyhyen vastauksen saatuaan tallityöntekijä lähti toimeen ja hän jäi seisomaan typeränä keskelle tallipihaa. Mennäkkö odottelemaan talliin ruunan saapumista vai nauttia ulkoilmasta? Hevosen kavioiden kopina sai miehen tekemään valintansa. Hän kääntyi palatakseen kentän laidalle. Hän ei ehkä nähnyt ratsukkoa, mutta hän kuulisi hevosen. Se sai riittää tappamaan aikaa siihen asti, että Cicero antaisi kiinni tarhastaan.
"Hyvää päivää", mies koki tarpeelliseksi toivottaa asettuessaan muutaman metrin päähän Alecista. Hän ei tiennyt kuka kentän laidalla seisoi, mutta hän tiesi ettei ollut yksin, joten kohtelias tervehdys oli paikallaan. Miehen mustat hiukset tanssahtelivat syksyisessä tuulessa kilpaa kellastuvien lehtien kanssa, mutta sinisten silmien katse oli jähmettynyt.

Alecista Rosings Park oli mukava paikka ja hyvä talli Mirandalle ja tämän hevosille. Tottakai he olivat jutelleet Jazzin muutosta myös mutta tamma viihtyi Durhamissa ja talli oli lähempänä hänen asuntoaan. Hänestä oli kuitenkin todella mukavaa pitää seuraa Mirandalle, neuvoa ja nähdä hänen nuorten hevostensa kehityksen ja muutenkin olla mahdollisimman paljon Mirandan kanssa. Cindyn kanssa hän ei kuitenkaan Mirandaa juurikaan neuvonut ja nytkin, kun ratsukko meni alkuraveja kentällä hän vain katseli.
Kun tuntematon mies asteli koiran kanssa hänen vierelleen, Alec hätkähti hieman sillä oli ollut niin ajatuksissaan. "Päivää", Alec vastasi tälle ja hymähti kuuliaisen näköisen koiran suuntaan. Opaskoiran asusteet ja miehen aurinkolasit yhdistyivät Alexanderin päässä samantein miehen sokeuteen, vaikkei hän siitä täysin varma ollutkaan.

Daniel piti katseensa suunnattuna kentälle, vaikkei mitään nähnytkään. Hän seurasi kuitenkin tarkkaavaisesti hevosen liikkeitä, kuunnellen ravin pehmeää askellusta kentän hiekalla. Mies oli oppinut tunnistamaan hevoset, joiden menoa seurasi kaikista eniten. Tämä ei ollut yksi niistä.
"Tuttavasi?" Hän muotoili pohdintansa kysyvään sävyyn lausahdetuksi sanaksi, sillä ei luottanut kykyynsä muodostaa kunnollisia lauseita. Tänään vanha vamma oli oikutellut kodin yksinäisyydessäkin, kun hän oli puhunut Icarukselle. Koira ei tuominnut takeltelua, puheeseen väistämättä ilmestyviä taukoja ja sanojen sekoittamista keskenään, mutta ihmisistä ei koskaan saattanut mennä takuuseen.

"Oh, kyllä", Alexander vastasi. "Tyttöystäväni hevosensa kanssa", hän sanoi hieman ylpeyttä äänessään. Hän oli saanut kuulla Mirandalta niin paljon Cindystä silloin, kun se oli saapunut hänelle ja siitä kuinka huonossa kunnossa se oli ollut. Nyt kentällä kulkeva hevonen oli jo puolimatkassa todella taitavaksi tammaksi ja hyvässä kunnossa. Se ei säikkynyt ilmassa leijuvia lehtiä eikä välittänyt toisesta ratsukosta kentällä. Tamma hakeutui vähitellen aina parempaan muotoon ja pysyi rytmissä. Mirandan kutsuminen tyttöystäväksi aiheutti myös ylpeyttä. Olihan senkin saavuttaminen näiden vuosien jälkeen ollut aika yllättävä käänne, todella mieluinen kuitenkin. Nainen sai hänen ajatuksensa pois stressaavista työkuvioista vapaalla todella tehokkaasti.

Daniel pakotti itsensä nyökkäämään. Ihmiset nyökkäilivät, liikkuivat ja keskustelivat elekielellään, joten hänen olisi paras tehdä samoin, vaikka hän ei moisia eleitä nähnytkään. Hän kuitenkin kuuli, miten joku käänsi päätään, tunsi ilmavirran kun joku heilautti kättään ja tiesi, että maailma hänen ympärillään liikkui. Hänenkin kuuluisi.
"Hevonen vaikuttaa mukavalta ratsulta", hän totesi kun kentältä ei kuulunut kauhistuneita korskahduksia, ratsastajan kiroamisia ja raipan napautuksia. "Ratsastatteko tekin vai oletteko vain yleisönä?"

"Kyllä, Cindy on vielä nuori mutta kuuliainen", Alec totesi. Tammalla oli toki oikkunsa, kuten millä tahansa tammalla mutta ikäisekseen se oli yllättävän fiksu ja siitä saattaisi tulla vuosien saatossa vaikka miten upea ratsu - Alecilla ei ollut lainkaan epäilyksiä Mirandan taidoista ja heidän yhteisistä mahdollisuuksistaan. "Ratsastan", hän kertoi. "Omistan hevosen mutta se asuu toisella tallilla, Durhamissa."

Daniel nyökkäsi uudemman kerran harkitessaan vastaustaan. Hänen pitäisi muodostaa lauseensa huolella, jotta kesken puheen ajatus ei katkeaisi. Hän ei halunnut joutua etsimään sanaa kesken lauseen. Moiset auttamatta ilmestyvät tauot saivat leukapielet kiristymään.
"Se on hienoa", hän päätyi vastaamaan painaen tamman nimen mieleensä. Cindy. Ei huono, mutta ei kutsumanimi jonka hän olisi valinnut. Alecin kertoessa omasta hevosestaan, Daniel tukahdutti ensimmäisenä mieleen nousseen kysymyksen. Ei ollut hänen asiansa, miksi mies erotti oman hevosensa tyttöystävänsä hevosista ja näin hienosta tallista.
"Durhamista on jonkin verran matkaa -- tänne", Daniel lausahti silmänympärys värähtäen, kun hän ei ollut saada viimeistä sanaa ulos kieleltään. "Minäkin omistan hevosen, mutta se on -- jo vanha herra. Eläkkeelle -- jäänyt kouluratsu, Crescendo II." Vaikka puhe oli taukojen värittämää näön vieneen aivovamman oikutellessa edelleen, oli äänensävyssä lämpöä kun hän ajatteli mustanruunikkoa ruunaansa. Cicero oli upea hevonen, jonka kanssa hän oli ehtinyt kilpailla etelämmissä kaupungeissa juuri sopivasti. Jotkut muistivat suuren mustanruunikon puoliverisen ruunan komeuden tähden, toiset taas siitä syystä ettei ratsastaja nähnyt mitään. Oli syy mikä tahansa, hän rakasti ruunaansa maasta taivaaseen. Cicero oli parasta mitä hänen elämälleen oli tapahtunut.

Alec oli kärsivällinen ja hiljainen ihminen, eikä hätkähtänyt miehen katkeilevaa puhetta vaan antoi tämän sanoa sanottavansa rauhassa. "Durhamista on hieman matkaa mutta kyllä tätä väliä kulkee", hän sanoi. Työmatkoja riitti niin, ettei tunnin matka edestakaisin tuntunut missään. Nykyään hän saattoi myös viettää kokonaisia viikonloppuja Hexhamissa. ja Miranda samoin hänen luonaan Seahamissa. Danielin kommentti pitkästä matkasta sai kuitenkin miehen miettimään, josko asiasta pitäisi jutella lähiaikoina. "Niinhän se on... Hevosesi kuulostaa hienolta", hän totesi. Häntä kiinnosti, ratsastiko mies yhä, sillä ei ollut ainakaan antanut hevostaan pois. Toisaalta, myisikö hänkään Jazzia pois, jos vammautuisi? Tuskin. "Tulitteko ratsastamaan sitä tänään?" hän kysyikin hetken päästä.

Daniel seurasi äänimaailmaa, joka kentältä kantautui. Hän ei ehkä voinut ihailla ihmisten ratsastusta muiden ymmärtämällä tavalla, mutta hän oli oppinut arvostamaan sitä mitä saattoi ihailla. Hevosten rauhallisia, tyytyväisiä korskahduksia, hiekkaa pöllyttäviä askelia, syviä hengenvetoja. Ratsastajien kehuja, taputuksia ja kiitoksia.
"Tulin", mies vahvisti nyökäten. Hän kääntyi lähinnä vaistomaisesti kuuntelemaan josko Ciceron askelten tuttu rytmi kuuluisi hiekkatieltä, mutta moista toivoa ei ollut. "Cicero ei aina ole -- valmis tulemaan sisään silloin -- kun se sopisi minulle, joten joudun usein odottelemaan -- hetken kun tallityöntekijä noutaa ruunani." Hän ei tiennyt, miksi selitti yhtään mitään, mutta eipä siitä haittaakaan voinut olla, vaikka puheen katkeaminen saikin leukapielet kiristymään ja sokeat silmät siristymään aurinkolasien suojissa. Icarus istuskeli tyytyväisenä aivan hänen reitensä vieressä eikä ilmaissut pienintäkään kiinnostusta muuta maailmaa kohti. Koiralla oli ihailtavan kova työmoraali.

Alec katseli ratsukoiden menoa ja nyökkäsi ja myhähti kun mies vastasi myöntävästi, vaikkei tämä nyökkäystä huomaisikaan. "Aivan", Alec vastasi ja puraisi kieltään, kun näki kuinka Miranda antoi Cindyn kaatua liikaa laukkaympyrällä sisään. Hän ei alkaisi kesken keskustelun naljaamaan hevosen tasapainon puutteesta. "Koiranne selvästi tietää työnsä", hän sanoi hieman naurahtaen. Koira ei ollut hievahtanut paikaltaan lainkaan. Kaikki työkoirat herättivät Alexanderissa kunnioitusta, sillä opaskoirat kuten poliisikoiratkin tekivät tärkeää työtä ja olivat urhoollisia. "Veljeni koirasta ei olisi istumaan edes minuuttia paikallaan", hän lisäsi. Butch oli yksi adrenaliinipötkö.

Daniel painoi päänsä katsoakseen sokein silmin koiraa, jonka tunsi istuvan jalkansa vierellä. Hän hymyili pienesti eläimelle, joka teki hänen elämästään niin paljon helpompaa.
"Icarus on -- upea eläin", hän myönsi kirskauttaen hampaitaan lähes huomaamattomasti, kun sekään lause ei soljunut runomaisen sulavasti kieleltä. Töiden harteille kasaama stressi teki kaikesta vaikeampaa, erityisesti keskusteluun rentoutumisesta. Hän oli joutunut hakemaan oikeita sanoja useamman minuutin perjantaina kokouksessa, mikä oli katkera muistutus siitä, miten hän oli jumissa niin itsensä kuin elämänsä kanssa.
"Ei kaikista tarvitse olla", hän jatkoi lähinnä kertoakseen Alecille, että oli tiedostanut miehen sanat. Hän kohotti katseensa jälleen kentän puolelle. "Kilpaileeko tyttöystävänne? Tai te?"

"Ei tarvitsekaan", Alec vastasi. Butch oli huvittava koira omana itsenään eikä Allan perheineen paljoa siltä vaatinutkaan, joten käyttäytyminen oli ihan asiaankuuluvaa. "Kyllä", hän vastasi. "Kisaamme molemmat. Koska Mirandan hevoset ovat niin nuoria, hän vasta aloittelee niiden kanssa kisaradoilla helpoissa luokissa. Minä ja Jazz kisaamme helppoa A:ta ja 120cm esteluokkia." Miranda käveli pitkin ohjin Alexanderin ja Danielin eteen, katsoen hetken kummissaan sokeaa miestä ja koiraa. Cindy katseli varoen mustaa koiraa, muttei kavahtanut poispäin. "Voisitko mennä jo laittamaan Moneypennyä?" nainen kysäisi pysäyttäessään tamman. "Voisit tuoda sen mulle niin tehtäisiin lentävä vaihto?" hän ehdotti. Alecilla ei ollut vastaanväittämistä ja kun tämä myöntyi Miranda lähetti lentosuukon ja käänsi Cindyn kävelemään uran sisäpuolta pitkin. "Siinä paha missä mainitaan", Alec sanoi Danielille leikillään kun katseli punapään ja hevosen menoa.

Daniel pakotti jälleen päänsä liikkumaan ylös ja alas, kun Alec kertoi kisaamisesta. Helppoja luokkia neidille, hieman haastavampia miehelle. Selvä. Hän painoi tiedonmuruset mieleensä, vaikkei tiennytkään mitä niillä päätyisi loppupelissä tekemään. Oli kuitenkin hyvä tietää aina edes jotakin ihmisistä, sillä se auttoi painamaan tuttavuudet mieleen vaikkei hän saattanutkaan opetella tunnistamaan kasvoja.
"Monipuolista", mies päätyi sanomaan, pitäen vastauksensa tarkoituksella niin lyhyenä kuin mahdollista, vaikka äänensävy olikin rohkaiseva. Hän kuunteli mielellään, mitä Alec kertoi. Ainakin hän tunnistaisi miehen äänen jatkossa, jos törmäisi uudemman kerran tallilla mieheen, jonka hevonen asui kaukana. Hän seisoi hiljaa aloillaan kun naisääni liittyi keskusteluun ja antoi pariskunnan sanailla keskenään. Mies vain odotti, koska kuulisi tutut askeleet hiekkatiellä ja käänsi toiveikkaana päänsä sivua tallia kohden.
"Täytyyhän sitä -- hyödyntää mahdollisuus laittaa muita juoksemaan omilla asioilla", mies vastasi huvittuneena, vaikka teki itse aivan samaa tallityöntekijöiden kohdalla. Kasvoille leviävä hillitty mutta sitäkin aidompi hymy kertoi, miten hän vihdoin kuuli odottamansa äänen. Ciceron närkästynyt korskahdus sai miehen kääntymään kokonaan suuren ruunan puoleen, joka lähestyi tietä pitkin tarhojen suunnalta Collins riimunnarussa roikkuen.
"Tuo on Cicero", hän kertoi Alecille ylpeyttä äänessään, kun mustanruunikko hevonen pysähtyi vähän matkan päähän pää korkealla ja kieltäytyen seuraamasta taluttajaansa sisään talliin. "Anteeksi", mies pahoitteli keskusteluseuralleen lähtiessään kohti hevostaan, joka tervehti häntä vanhan hevosen arvokkuudella ja lämpimällä hörähdyksellä. Daniel laski irti Icaruksen valjaista ja ojensi vapautuneet kätensä riimunnarua varten. Cicero puhalteli lämmintä ilmaa miehen kasvoille. Daniel hymyili lähtiessään johdattamaan hevostaan kohti tallirakennusta, luottaen täydellisesti siihen, ettei ruuna antaisi hänen kävellä päin seiniä. Hän talutti Ciceron tammapäädyn pesukarsinaan, sillä herrojen puolelta kantautuva kolina kertoi, ettei siellä saisi rauhallista naapuria sitten millään.

"Kyllä, Jazz on moniosaaja", Alec sanoi hymyillen hieman. Tamma oli taitava ja upea. Se kehittyi yhä ja osasi yllättää omistajansakin oppimisenhalullaan tammamaisista päivistä huolimatta. "Tottakai", hän vastasi Danielille hymähtäen. Hän ei pistänyt pahakseen auttaa Mirandaa. Nopea vaihto helpottaisi illan aikatauluja muutenkin. Alexanderinkin huomio kiinnittyi komeaan hevoseen, joka pysähtyi tallipihalle kuin seinään. Cicero oli vaikuttavan näköinen hevonen ja Alec antoi Danielin lähteä hevosensa luokse. Hän jäi katselemaan kuinka hevonen, mies ja koira menivät sisään talliin ja hän jäi kentän laidalle seisomaan. Vilkaistuaan Mirandan ja Cindyn suuntaan Alec päätti suunnata itsekin talliin, sillä Moneypenny ei laittaisi itseään valmiiksi. Mies muisti jo, missäpäin valtavaa tallia Mirandan hevoset asustivat ja hänen onnekseen ne olivat vieläpä vierekkäisissä karsinoissa. Pieni tumma tamma oli karsinassa ja suuntasi epäluuloisen katseen vaaleaan mieheen, kun tämä asteli karsinan eteen. "Mitä kuuluu?", Alec sanoi pehmeästi kun avasi hitaasti karsinan oven ja liukui tamman vierelle. Pikkutamma ei kavahtanut hänen kosketustaan mutta oli selvästi varautunut. Alec jätti sen rauhaan hakeakseen vaaleankeltaisen harjapakin varustehuoneesta, joka oli tottumattomalle miehelle täysi sokkelo. Päästyään takaisin karsinalle Alec huomasi, ettei tamman hoitamisesta karsinassa tullut mitään. Niimpä hän päätyi toinen käsi tamman riimunnarussa ja toinen harjapakkia pidellen kävelyttämään sen pesuboxiin, jossa tamman pystyi laittamaan molemmin puolin kiinni. "Hei taas", Alec tervehti kun huomasi vastapäätä tutun hevosen ja miehen ja alkoi harjaamaan nyt paikallaan seisovan tamman karvaa.

Daniel kulki Icaruksen kanssa noutamaan Ciceron harjat ennenkö vapautti koiran. Heti, kun hän oli riisunut valjaat mustalta labradorinnoutajalta, lähti koira pää matalalla etsimään ihmisiä, jotka uhraisivat hetken päivästään uroksen rapsuttamiseen. Daniel tiesi ettei koira tekisi mitään pahaa, sillä Icarus oli aivan liian kiltti sellaiseen. Vapaus tallilla oli harvinaista herkkua koiralle, joka yleensä lähti ulos nimenomaan hänen oppaakseen. Mies harjasi Ciceron tummaa karvaa pitkin, rauhallisin vedoin kun kuuli hevosen kavioiden kopinaa käytävältä. Tottuneesti Daniel siirtyi toinen käsi ruunan kaulaa pitkin liukuen hevosen jalopiirteisen pään luokse ja piteli kiinni riimusta varmuuden vuoksi. Cicero ei välittänyt tulijasta eikä Daniel nähnyt tarvetta pidellä ruunaa sen kauempaa kiinni. Kyllä ketjut estäisivät hevosta kurkottelemasta liian kauas.
"Hei", hän vastasi tunnistaessaan Alecin äänen. "Tulitte laittamaan tyttöystävänne hevosta valmiiksi?" Hän varmisti palatessaan harjaamaan hevosensa tummaa, kiiltelevää kylkeä. Cicero näytti tyytyväiseltä lepuuttaessaan toista valkeaa takastaan pesupaikan laitimmaisessa välikössä.

Pieni tamma oli Alecista huvittava. Hän ei osannut suhtautua sen rauhattomuuteen muuten kuin hienoisella huvittuneisuudella vaikka tekikin kaiken sen kanssa tapansa mukaan rauhallisesti ja entistä tarkemmin, kun kyseessä oli jokseenkin tuntematon persoona. Tamma seisoi aina hetken paikallaan ja askelsi sitten edes takaisin pystymättä kuitenkaan poistumaan pesuboxista. Se katseli kiinnostuneena vastapäätä olevaa Ciceroa. "Kyllä vain", Alec virkkoi Danielille ja vei kätensä hitaasti tamman kaulaa pitkin. "Oli myös mukavaa päästä tuolta ulkoa viileästä lämmitettyyn talliin." Alec oli nopeasti saanut huomata, että Rosings Parkista ei puuttunut ylellisyyksiä.

Daniel nautti Ciceron harjaamisen vaivattomuudesta. Hän rakasti sitä, kun tiesi tarkalleen mitä teki. Valitettavasti työ ei tarjonnut mahdollisuutta moiseen, ei ainakaan tavalla jota hän kaipasi. Onneksi hänellä oli hevosensa, jonka seura piristi myrskyjen keskellä. Sokea mies liu'utti vapaata kättään pitkin sileää kylkeä tarkistaen ettei satulan kohdalle ollut vahingossakaan jäänyt mitään, mikä voisi hiertää hevosta, ennenkö kumartui harjaamaan takajalkaa puhtaaksi.
"Se on mukavaa", Daniel myönsi ajatellessaan talvea kun oli muuttanut Ciceron kanssa tänne. Oli ollut ihana tulla keskeltä kylmää viimaa ja kasvoja vasten lyövää räntäsadetta sisään talliin, jossa oli valoa ja lämpöä. Sanat soljuivat kieleltä sujuvasti kuten ne usein tekivät, kun hän saattoi olla Ciceron seurassa, sillä ruunan läsnäolo rauhoitti ja rentoutti näkökykynsä menettänyttä miestä.
"En tainnut koskaan esittäytyä", mies tajusi kiertäessään Ciceron toiselle puolelle etukautta. Hän pysähtyi käytävälle ja ojensi kättään kohti Alecia toivoen ettei toinen ollut kovin kriittisessä kohdassa puhdistusoperaatiotaan. Olisi ikävää jäädä seisomaan käsi ojennettuna keskelle tallikäytävää, mutta eipä se ensimmäinenkään kerta olisi. "Daniel Wolfe", hän esittäytyi pieni hymynhäive huulilla käyden. Oli tämäkin. Hän oli jälleen kerran esitellyt hevosensa ennen itseään.

Paikallaanolo tuntui tammasta vaikeammalta hetki hetkeltä ja likaisten jalkojen harjaus osoittautui hitaaksi prosessiksi, vaikka Alec yritti pitää tamman paikallaan. Pieni jalkojen nostelu ei kuitenkaan häirinnyt kokenutta miestä, hermostuminen kun ei olisi auttanut yhtään mitään. Jazziin se ei ainakaan tehnyt vaikutusta vaan pahensi sen ärtyisyyttä enemmän. "Aivan", Alec tokaisi miehelle sitten ja nousi vasemman etujalan viereltä ja kumartui Moneypennyn ohi kättelemään Danieliksi esittäytynyttä miestä napakasti ja tottuneesti. "Hauska tutustua, Alexander Morgan." Oli hyvä saada kasvoille nimi, ehkäpä Alec tunnistaisi miehen tallilla vielä joku toinen päivä.

Daniel nyökkäsi saadessaan nimen vastaukseksi. Oli hyvä tietää nimi, jotta hän voisi tarpeen vaatiessa kysyä muilta, oliko kukaan nähnyt Alecia. Jostakin kumman syystä kuvailut ihmisten äänistä, kävelytyylistä ja sanavalinnoista eivät olleet yhtä tehokkaita kuin nimen tietäminen.
"Hauska tutustua", mies toisti Alecin perässä ennenkö palasi takaisin Ciceron harjaamiseen. Suuri ruuna oli rauhallinen hoidettava silloin kun oli hyvällä tuulella, kuten tänään, eikä hän ollut vielä vahingossa huitaissut hevosta tai muutoin kiivastuttanut herkkähipiäistä ruunaa. Hän puhdisti kaviot tottuneesti, mutta kaikessa tuntui kestävän niin tavattoman kauan kun hän joutui varmistamaan kaiken käsillään vilkaisun sijaan. Hänellä ei onneksi ollut mihinkään kiire.
"Tänään taidetaan pysytellä kentällä, herranen", Daniel jutusteli hevoselleen juoksuttaessaan pehmeää harjaa ruunan päätä pitkin. Cicero pärskähti tyytyväisenä kun hän löysi juuri oikean kohdan jota rapsuttaa.

Alec palasi myös Moneypennyn luo ja harjasi hieman keltaisia suojia, jotka liu'utti sitten sen neljään jalkaan. Vastalauseeksi tammalta hän sai pientä kuovintaa. Vilkaistuaan nopeasti tammaa ja ympäröivää tilaa hän tajusi, ettei ollut etukäteen tuonut varusteita sille ja että vain ne puuttuivat. Talli näytti tukalan tyhjältä eikä mies uskaltanut jättää Moneypennyä yksin boxiin seisomaan. Kuin pyynnöstä toiselta käytävältä käveli heitä vastaan nainen, jolta Alexander onnistui pyytämään apua. "Tottakai", tämä vastasi, kun Alec oli pyytänyt toista pitämään seuraa kärkkäälle tammalle pieneksi hetkeksi. Mies harppoi varustehuoneeseen, löysi tamman varusteet yllättävän nopeasti ja tuli takaisin. "Kiitos kovasti", hän kiitti ja hymyili ja tummatukkainen pieni nainen jatkoi matkaansa. Alec ei aikaillut vaan laski suitset hevosen viereen ja satulan pehmeästi sen selkään. "On yllättävän vaikeaa toimia uudella tallilla", hän sanoi Danielille naurahtaen. Hän oli tottunut toimimaan vain tutuilla talleilla, sillä oli tuntenut ratsastuskoulun pimeimmätkin kolkat ulkoa ja Durhamin tallillakin hän oli viettänyt jo monta vuotta ja tiesi sen tavat.

Daniel palautti Ciceron harjat tottuneesti takaisin paikoilleen. Hän kosketti hevosen otsaa kuin pyytäen kaikessa hiljaisuudessa, ettei ruuna tekisi mitään typerää sillä aikaa kun hän palauttaisi harjat paikoilleen ja vaihtaisi tummien farkkujen tilalle ratsastushousut. Hän ei millään jaksanut viedä ruunaa takaisin karsinaan muutaman minuutin tähden, joten päätyi jättämään Ciceron pesupaikalle. Ei hevonen mitään typerää tekisi eikä talli ollut koskaan niin tyhjä, etteikö joku ehtisi paikalle mikäli ruuna yllättäen sekoaisi. Hän kaivoi teleskooppivarrellisen kepin takkinsa povitaskusta ja tottuneesti pidensi valkean teleskooppivarren täyteen mittaansa, ennenkö lähti kävelemään kohti varustehuonetta keppiä edessään liikuttaen. Ei hän viitsinyt huudella Icarusta takaisin ties mistä yhden lyhyen kävelymatkan takia.
Mies vaihtoi nopeasti mustiin ratsastushousuihin varustehuoneen vessassa ja palattuaan varustehuoneen lämpöön, istahti alas ja kiskoi kiillotetut, hyvässä kunnossa pidetyt ratsastussaappaat jalkoihinsa. Hän kiinnitti pienet messinkiset kannukset saappaisiinsa ennenkö suoristautui. Hän nosti mustan koulusatulan punaisella huovalla kantoonsa, pinosi sen päälle neljä keltaista pinteliä ja nappasi olalleen hyvässä kunnossa pidetyt kankisuitset ennenkö lähti tavaravuorta tasapainotellen ja kepillä lattiaa nakutellen takaisin Ciceron luokse.
"Niin on", Daniel myönsi laskettuaan satulan Ciceron puhtaaseen selkään. Hän ei kiinnittänyt vyötä vaan kumartui ensimmäisenä käärimään pinteleitä sukkajalkoihin. Hän oli tehnyt saman niin moneen kertaan että liikkeet tuntuivat tulevan suoraan selkäytimestä. Miehen ei tarvinnut nähdä mitä hän teki, ja silti pintelit olivat siistimmät kuin mitä monet tämän tallin ratsastajista saivat aikaan. Siitä mies tosin syytti tapaa, jolla monet kilparatsastajat lykkäsivät hevosen hoidon tallin vastuulle.
"Me olimme aivan hukassa ensimmäisen -- kuukauden tai kaksi", Daniel vastasi vain lyhyen tauon keskeyttämänä. Cicero todella teki ihmeitä stressaantuneelle miehelle, jonka hartioilta alkoi hitaasti karista työviikon paineet ja turhautuminen.

Alec katseli mielenkiinnolla, joskin tottuneesta tavasta vaivihkaa Danielin puuhastelua. Vaikkei mies nähnyt hän saattaisi silti tunnistaa tuijotuksen selässään ja sitä tilannetta Alec ei halunnut. Hevosen kuntoonlaitto ei selvästikään tuottanut ongelmaa eikä mies apua kaivannutkaan. Alecin yllätykseksi satula ei tuottanut sen suurempia ongelmia Moneypennylle. Hän asetteli sen tarkasti mutta taitavin ottein oikealle paikalleen ja oikaisi vielä vaaleankeltaista kouluhuopaa. Väri sopi tammalle. Se nyrpisteli hieman kouluvyön laittoa muttei yltynyt turhuuksiin, kuten Jazz.  "Tallin koko tuskin auttaa asiaa", Alec tokaisi. Hän ei eläissään olisi kuvitellut päätyvänsä tällaisen tallin käytävälle hoitamaan Mirandan omaa hevosta, sillä ratsastuskouluoppilaan silmään tämä hienojen hevosten ja taitavien ratsastajien maailma oli hyvin kaukainen. Täällä hän silti oli ja saattaisi törmätä johonkin kansainväliseen kilparatsastajaan matkalla kentälle - Mirandalle se tuntui olevan täysin normaalia, mutta hänestä se oli mielenkiintoista ja mahtavaa. "Kauan Cicero on asunut täällä?" mies kysyi nostaessaan käteensä Moneypennyn mustat meksikolaissuitset.

Daniel tukahdutti huvittuneen naurahduksen. Tallin koko ei tosiaankaan auttanut asiaa. Hän viimeisteli pintelin käärimisen suoristautuen tyytyväisenä jalkojen parista. Cicero seisoi maltillisesti aloillaan kun hän korjasi satulaa paikoilleen ja suoristi huopaa.
"Täällä on onneksi aina -- henkilöitä joilta kysyä, mikäli kaipaa jotakin", Daniel vastasi. Se oli ollut yksi syistä miksi hän oli valinnut suuren, ylistetyn valmennuskeskuksen Ciceron kotitalliksi. Leveät käytävät ja avarat tilat auttoivat myös, sillä ne helpottivat hänen liikkumistaan. Aiempi talli oli ollut pienempi ja vaikka hän oli viihtynyt siellä vuosia, oli Rosings Park parempi ratkaisu heille.
"Vuoden alusta", mies vastasi kiristäen lempeästi tumman hevosen vyötä. Ruuna vihasi nipistystä ja alkaisi kiukutella, jos hän kiskaisisi vyötä liian reippaasti. Kun oli omistanut hevosen koko ikänsä tai ainakin siltä tuntuneen ajan, oli oppinut tekemään kaiken tietyllä tavalla. Hän olisi aivan hukassa jos joutuisi varustamaan jotakuta toista hevosta kuin Ciceroa, vaikka mustanruunikon ympärillä liikkuikin sulavana ja varmana.
"Oletteko harkinneet hevosenne muuttoa tänne?" Daniel päätti kysyä lähinnä tietääkseen oliko Alecin kiinnostus tallia kohtaan asiakasmaista vai silkkaa kohteliaisuutta. Hän aukaisi kankisuitsien soljet ja nosti ohjat tottuneesti Ciceron kaulalle. Ruuna kohotti päätään korkealle, mutta miehen hieroessa lempeästi kaulaa, laski Cicero päänsä alas ja hamusi kuolaimia pehmeästi avoimelta kämmeneltä. Ruuna ei aina ollut iloinen suitsittamisesta, mutta kankisuitsiaan hevonen rakasti, sillä se tarkoitti töiden tekemistä maastossa haahuilun sijaan.

Alecista oli hyvä kuulla Rosings Parkista joltain muultakin kuin Mirandalta. Nainen oli tallista haltioissaan ja selvästikään hän ei ollut ainoa. Miehen mieltä lämmitti tietää, että talli oli asiallinen paikka. Joskus näin suuressa tallissa ilmapiiri saattoi kärsiä mutta niin ei tainnut olla tässä tapauksessa - ainakaan se ei näkynyt päällepäin. "Se on hyvä", hän kommentoi. "Aina niin ei ole."
"Selvä", hän vastasi Danielille kun näpräsi Moneypennyn meksikolaissuitsien kanssa. Niiden nahka oli ihanan pehmeää ja taipuisaa. "Tottakai se on käynyt mielessä", mies sanoi hieman rykäisten. Oikeastaan Alexander ei ollut ajatellut asiaa juuri ollenkaan ja se hävetti häntä hieman. "Asun vain sen verran kaukana, että juuri nyt muutosta ei olisi niin paljoa hyötyä. Katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu", hän sanaili diplomaattisesti. Ehkäpä vuoden päästä tilanne olisi erilainen.
Alec vei riimun tamman kaulalle ja ujutti kumikuolaimet tamman suuhun. Tamman mukeltaminen sai miehen hymähtämään tämän laittaessa hellävaraisesti suitsien solkia kiinni. Kun tamma heitteli päätään Alec odotti, että tämä pysähtyi ja kiinnitti sitten turpahihnat.

Daniel kiinnitti Ciceron suitsien solkia varmoin ottein, epäröimättä kertaakaan kahden reiän välillä. Hän tiesi kankisuitsien soljitukset ulkoa omalle ruunalleen, sillä oli punonut samoja remmejä kiinni vuosikausia. Hän silitti tummaa poskea pohtien näyttikö Cicero edelleen yhtä komealta ja jalolta kuin nuorena, tulta täynnä olevana ruunana. Todennäköisesti.
"Viisas päätös", mies nyökkäsi hyväksyvästi ennenkö asetti kypärän päähänsä. "Ei kannata -- vaihtaa hevosen kotitallia ennenkö on varma siitä, että -- aikoo pysyä uudella tallilla pitkään." Hän oli epäröinyt Rosings Parkiin muuton kanssa useamman hetken punnitessaan muuton aiheuttamia hyötyjä ja haittoja. Lopulta hän oli päättänyt, että ottaisi riskin ja vaihtaisi tallia. Onneksi Cicero oli kotiutunut kilpatallille hyvin. Hän lähti taluttamaan Ciceroa kohti kenttää luottaen siihen, ettei suuri ruuna antaisi hänen kävellä päin seinää. Hevonen osoittautui luottamuksen arvoiseksi, sillä siirtyi sivummalle kun leveällä tallikäytävällä tuli vastaan toinen hevonen. Cicero kulki jalopiirteinen pää korkealla, katsellen ulkoilmaa älykäs pilke tummissa silmissään. Daniel johdatteli hevosen kentälle kuunnellen tarkkaavaisesti ympäristön ääniä siltä varalta, että jostain kaartaisi esiin auto liian lujalla vauhdilla tai koira säntäisi räksyttäen jalkoihin.
"Onko kentällä esteitä?" Daniel korotti ääntään suunnatessaan kysymyksensä kentän ratsukoille, joita oli askelten äänistä päätellen useampi. Hän ei muistanut Mirandan hypänneen aiemmin, mutta oli parempi varmistaa, niin hän ei päätyisi putoamaan sen takia kun ohjaisi Ciceron päin puomeja. Mies nousi ketterästi suuren puoliverisen selkään ja antoi Ciceron lähteä kulkemaan käynnissä kentän sisäosassa, jotta ura jäi vapaaksi niille jotka tekivät jo töitä reippaammassa tahdissa.

"Kyllä", Alec vastasi laittaessaan hitaasti vyötä reiän kireämmälle. "Tammani ei pitäisi turhasta reissaamisesta tai muutoksesta muutenkaan." Jazz viihtyi tänhetkisessä laumassaan yllättävän hyvin ja Alec halusi pitää huolta tamman hyvistä oloista. Sille oli vaikeaa löytää ystäviä ja tällä hetkellä laumassa oli kaksi ruunaa, jotka Jazz päästi lähelleen. Durhamin talli oli myös mukavan rauhallinen, hän piti itse sen ilmapiiristä ja sijainnista. Ehkäpä valinta pitää Jazz siellä oli itsekäs mutta tässä hetkessä hän pitäytyisi päätöksessään. Riisuttuaan riimun tammalta hän kävelytti sen jonkun verrran Ciceron perässä kentälle, jossa Miranda näkyi ravaavan keskiympyrällä. Alec huomasi hänen keskittymisensä herpaantuvan, kun Daniel kysyi esteistä. "Ei, ei ole. Tulkaa vain", hän huudahti kuitenkin takaisin sokealle miehelle ravin seasta. Alec toi Moneypennnyn kentälle ja antoi tyttöystävänsä viimeistellä ensimmäisen hevosensa rauhassa. Se ravasi rentoutunein pitkin askelin ja kantoi itsensä tänään hyvin. Moneypenny sen sijaan käveli Alecin vierellä hermostunein askelin ja korvat kääntyilivät eri äänien suuntiin. Kun Miranda oli valmis hän pysäytti Cindyn Alecin eteen ja he tekivät nopean vaihdon. Nyt hieman tasaisempi ja väsynyt nuori tamma kädessään Alec löysäsi tämän satulavyötä, taputti kaulalle ja lähti kävelemään sen kanssa kentän sisäuraa pitkin väistellen muita ratsukoita. Hän katseli Mirandaa, joka rauhoitteli Moneypennyn käyntiä ja sitten Ciceroa ja Danielia, jotka kulkivat kentällä kuin ammattilaiset muiden joukossa.

Daniel mukaili helposti suuren puoliverisen rytmikästä käyntiä. Mustat aurinkolasit suojasivat silmiä kevyeltä tuulelta ja peittivät muiden katseilta silmät, jotka painuivat kiinni kun hän keräsi kahdet ohjat pehmeästi otteeseensa ja keskittyi ratsastamiseen. Kuten aina ennenkin, hän antoi Ciceron määritellä kentän kulmat ensimmäisten kierroksien aikana, tarkistaen ja korjaten aiempia tunnusmerkkejään kulmien lähestymisestä. Hän oli oppinut vuosien varrella ratsastamaan valkoisten kouluaitojen sisällä niin täsmällisesti, etteivät tuomarit olleet tiedostaneet hänen sokeuttaan. Siihen verrattuna suurella pääkentällä pysyminen oli helppo tehtävä, vaikka ympärillä liikkuikin muita ratsukoita. Hän luotti mustanruunikon sukkajalan pelastavan hänet, jos arviointikyky muiden ratsukoiden sijainnista, kulkusuunnasta ja vauhdista yllättäen pettäisi, mutta Daniel ei uskonut joutuvansa turvautumaan hevosensa kykyyn pysytellä poissa muiden reiteiltä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kenttä ei ollut yksinään heidän käytössään.
Mies alkoi lämmitellä ratsuaan huolellisilla ympyröillä ja volteilla, taivuttaen täsmällisesti vanhaa ruunaansa, joka kaarsi kaulaansa ylpeänä tanssahdellessaan sulavin askelin kentän hiekalla. Cicero kantoi itseään aina ryhdikkäänä, mutta ryhti oli erityisen hyvä nyt, kun ruuna tiesi pääsevänsä tekemään muutakin kuin siirtymisiä ja maastopolulla pysyttelemistä. Vanhan herran innostus oli suorastaan liikuttavaa, eikä Daniel voinut mitään pienelle, lämpimälle hymylle, joka kohosi huulille. Hänen upea hevosensa. Mies siirsi Ciceron raviin kevyellä pohkeiden puristuksella, hakien hetken rytmiä ja tasapainoa keventäessään suurissa askelissa. Nopeasti mies löysi painopisteensä ja rytmin, joka sopi heille kummallekin, ja niin ratsukko saattoi jatkaa samaa harmonista lämmittelyrutiiniaan kuin niin monina vuosina aiemminkin. Daniel unohti kokonaan muun maailman olemassaolon nauttiessaan hevosensa kanssa toimimisesta, mukauttaen omia reittivalintojaan ajatuksetta täsmäämään muiden kuvioita. Vuosikausien ratsastus ruuhkaisella, tätä kenttää huomattavan paljon pienemmällä kentällä oli tehnyt tehtävänsä.

Alecilla oli pitkä askel mutta Cindyllä oli vielä pidempi. Mies ei viitsinyt pidätellä auenneilla lavoilla liikkuvaa tammaa vaan pidensi omaa askeltaan tamman omaan. Se roikotti päätään hänen polviensa korkeudella ja äsken vielä huohottanut hengitys tasaantui kierros kierrokselta.
Miranda verrytteli Moneypennyn kanssa ravissa. Hän kevensi hitaasti etenevässä ravissa ja taivutteli hieman jäykkää tammaa ronskisti. Tamma hakeutui välillä tuntumalle mutta karkasi sitten ja pyristeli sitten hetken laskeutuen taas muotoon. Tamma oli ihastuttavan neitimäinen ja napakka ja Alec tiesi, että Miranda välitti siitä kaikista oikuistaan huolimatta. Oli selvää kuitenkin, että sillä oli vielä pitkä matka edessään. Mies uskoi, että Miranda tekisi ihmeitä entisen laukkurin kanssa.
Alec korjasi takkinsa vetoketjua hieman korkeammalle huomaamatta nousevan viiman takia ja katseli ratsukoiden menoa kentällä, väistäen nytkin Danielia ja Ciceroa. Cindy oli ihana hyvätapainen ja pysähtyi hänen pysähtyessä. Kuten tässä lyhyessä ajassa Moneypennyn kanssa, oli Miranda tehnyt esimerkillistä työtä myös Cindy-tamman kanssa.

Daniel työskenteli ruunansa kanssa tehokkaasti ja tarkkaavaisesti. Lämmiteltyään ratsuaan ympyröiden ja siirtymisten avulla, siirtyi hän sulavasti jatkamaan samaa lämmittelyä laukassa. Cicero liikkui suurin, mahtipontisin askelin eikä epäröinyt hetkeäkään toimiessaan miehen silminä. Hän hakeutui aina kentän rauhallisimpaan päätyyn tekemään muutaman ympyrän ennenkö jatkoi suoralla uralla antaen ruunan pidentää askeltaan ja irroitella voimakkaan lisäyksen muodossa. Mies istui ryhdikkäästi satulassa, joka tuntui olevan yhtä erottamaton osa häntä kuin käsi tai jalka. Daniel olisi mielellään viettänyt koko päivänsä Ciceron mustassa koulusatulassa, mutta moinen ei ollut mahdollista. Ratsukko jäi työskentelemään korkealiikkeisessä kootussa ravissa Ciceron kaartaessa kaulaansa ylpeänä kuin aito kilparatsu.
Mies työsti ratsuaan huolellisesti, lukien vaivattomasti hevosen elekieltä liikkeiden läpi. Vanha ruuna oli innokas ratsu, joka teki mielellään tarkkaavaista työtä, eikä tälläkään kertaa pettänyt ratsastajansa odotuksia esitellessään tyylipuhdasta avotaivutusta ja voimakkaita lisättyjä askellajeja. Daniel hymyili leveästi siirtyessään loppuverryttelyn pariin. Hän antoi kankiohjan liukua pidemmäksi, sillä pelkkä nivel riitti välittämään hänen tahtonsa hevoselle nyt, kun tehtävänä ei enää ollut mitään suuria ympyröitä ja kaarevia teitä kummempaa. Hidastaessaan käynnille, Daniel ohjasi ratsunsa portin luokse.
"Me poistumme kentältä", hän huikkasi olkansa yli sillä ei ollut enää aivan varma, montako ratsukkoa kentällä oli. Parempi ilmoittaa hänen suunnitelmistaan suorittaa loppukäynnit maastossa, niin kukaan ei jäisi yksinään kentälle ilman varoitusta. Mies kurkotti aukaisemaan portin korkean ruunan selästä käsin ja sulki sen huolella perässään, ennenkö antoi Ciceron valita reitin tien laitaa pitkin. Ruuna pärskyi tyytyväisenä ja venytti kaulaansa onnellisena. Ruuna oli vähintään yhtä tyytyväinen kunnon koulutreeniin kuin ratsastajansakin. Olisipa hevonen nuorempi ja hän saattaisi treenata vastaavalla tavalla monta kertaa viikossa.