Chocolate chestnut

/ Silkki tännenäin !


Valeria istui autonsa kuljettajanpenkillä ja hyväili vaaleaa BMW-logolla varustettua ohjauspyörää hajamielisesti. Tyttö oli ollut kotoa lähtiessään hyvin innoissaan saadessaan vihdoin hevosensa uudelle hienolle maastoratsastukseen panostavalle tallille. Kuitenkin ajaessaan hiekkatietä ja tallin suuruuden tajutessaan Val oli epäröinyt hetken. Tyttö oli saanut olla edellisellä tallillaan aina rauhassa, sillä kaikki olivat tienneet tämän taustat ja kunnioittivat naisen toiveita käydä tallilla ilman sen suurempia ihmiskontakteja. Paljon hevosihmisiä elämänsä aikana nähnyt Val oli varma että uudella tallilla hän olisi pian (toivottavasti) hyväntuulisten ja uteliaiden ihmisten ympäröimänä. Useimpien mielestä kyseisestä asiasta ei saanut mitenkäänpäin negatiivista, mutta ihmisiä välttelemään oppinut Valeria oli tarpaturmaan joutuessaan saanut opetuksen ihmisten kaksinaamaisuudesta jota ei tulisi hetkeen unohtamaan.
Punaisen auton lähtiessä ajamaan poispäin tallin tiluksilta ja ohittaessaan valkoisen katumaasturin Val havahtui takaisin tähän maailmaan ja puisteli ikävät muistot päätä heilauttamalla. Tällä hetkellä tytön kallisarvoisin asia seisoi tämän auton vetokoukkuun kiinnitetystä upouudessa trailerissa, jonka neito oli ostanut saadakseen vapauden kuskata hevostaan minne lystäsi. Oven avatessaan Val veti syvään henkeä ja nautti aamuisen kevyen sateen ilmaan nostamasta luonnon raikkaasta tuoksusta jolla oli aina rauhoittava vaikutus tyttöön.
Valkoisen auton oven pamahtaessa pehmeästi kiinni trailerista kuului hiljainen hörähdys joka kuului omistajansa tunnistaneelle rautiaalle orille. Kävellessään kohti trailerin taka-osaa Valeria antoi katseensa kiertää pitkin Rosingsin maita ja aikaisempi into pilkahti hetkellisesti tytön mielen sopukoissa. Tyttö avasi trailerinsa lastaussillan ja puhutteli pehmeällä äänellä oriaan availlessaan trailerin takapuomeja. Nuoreen oriinsa luottaen tyttö laski takapuomin alas ja tämän suupielille nousi hymy kun ori seisoi paikallaan trailerissa edelleen. Val oli nuorena joutunut taistelemaan kilpaponinsa kanssa aina lastaukseen liittyvissä asioissa ja oli ottanut opikseen tästä ostaessaan vieroitusikäisen orinsa. Tyttö oli päättänyt ettei toistaisi nuoruuden fiaskoja, joihin kuului monta kertaa kisapaikalla vapaana juosseen ponin kiinniotto, sillä tämä oli aina rynnistänyt trailerista päätä huimaavaa vauhtia ulos.
Nyt maltillisen työn tuloksena Val sai olla kiitollinen kun omistamansa risteytysori käveli melkeimpä itsekseen traileriin ja poislastaamisen aikana malttoi rauhallisesti odottaa lupaa poistua matkakopistaan. Valeria astui itsekkin traileriin ja siirtyi toista hevosta varten varatussa tilassa trailerin etuosaan. Pehmeä turpa alkoi hamuilla tuttavallisesti tytön käsivarsia ja tästä heltyneenä Val painoi pikaisen suudelman orinsa otsalle. Orilleen lässyttäessä tyttö irroitti riimunnarun etuosan puomista ja loi painetta orin ryntäitä kohden. Tottelevaisesti kuunteleva ori alkoi peruuttaa ja päätyi tasaista tahtia aina hiekkaparkille asti.
Diton seistessä paikallaan pää korkeuksissa ja korvat kääntyillen edestakaisin Val kumartui irroittelemaan tältä kuljetussuojat ja viskasi ne trailerin lastaussillalle. Toimitellessaan tyttö kiitti ajatuksissaan isäänsä siitä että orin kaikki varusteet oli tuotu aikasemmin tallille jonkun muun toimesta ja ettei tytön tarvinnut muuta kuin kuljettaa hevosensa ehjänä perille.
Valeria siirtyi hevosensa eteen ja paijasi hetken tuota turvasta ja pikaisen tarkistuksen jälkeen - ettei kukaan näkisi - muiskautti vielä nopean suukon orinsa turvan päälle. Pienen hempeilytilaisuuden jälkeen tyttö kääntyi ja lähti kävelyttämään oriaan suuren kentän viertä pitkin katsellakseen tallin tiluksia ja antaakseen Ditolle aikaa venytellä itseään rennon käynnin aikana.

// Täältähän me saavumme. Heitin nyt hetken arvottuani Zoen mukaan :> //

Zoe ei ollut joutunut ottamaan vastaan tallin uusia asiakkaita sitten viime joulun, mutta nyt käsky oli käynyt ja homma langennut hänen hartioilleen. Niin tuppasi käymään kun tallityöntekijöitä oli kesälomilla, sairaslomilla ja kisamatkoilla, eikä kukaan halunnut laittaa sijaistavaa työntekijää esittelemään paikkoja uusille asiakkaille. Ei hän tosissaan tätä hommaa vihannut tai edes vältellyt, mutta hän oli ajatellut päässeensä moisesta asiakaspalvelun tehtävästä eroon siirtyessään ratsuttamaan hienoja kilpahevosia ja välillä vähän vähemmän hienoja. No, kerrankos sitä nyt tallialuetta esitteli. Ainakin uuden hevosen varusteet olivat jo tuotu paikoilleen, joten hän ei joutuisi kantelemaan niitä.

Zoe roikkui tapansa mukaan Paddyn luona hieromassa levottoman ruunan korvia ja houkuttelemassa nirsoa hevosta syömään. Tänään oli taas yksi niistä päivistä kun älykkäiden tummien silmien katseessa häilähteli stressin mukanaan tuomat varjot, eikä ruuna tuntunut syövän muutoin kuin yhden jyvän silloin tällöin. Hän antoi sormiensa vaeltaa pitkin lihaksikasta kaulaa pyörivin, hierovin liikkein, samalla kun jutteli tummalle ruunalle pehmeällä äänellä. Komea papurikonkimo kenttälegenda rentoutui hitaasti nauttimaan saamastaan hellästä hieronnasta, mikä sai Zoen kerrasta toiseen hymyilemään lempeästi. Paddy Blue, Englannin kansan palvoma tulisieluinen kilparatsu, oli yksi suuri halinalle kun pääsi kotiinsa.
"Nyt minun on mentävä, poikakulta", hän kertoi hevoselle vilkaistuaan kelloaan. Hänen pitäisi olla vastaanottamassa traileria, vaikka Paddyn rapsuttelu olisi ollut miten paljon mielekkäämpää tahansa. Hän ehtisi jatkaa ruunan kanssa myöhemmin. Hyvillään hän huomasi, miten hevonen painoi päänsä ruokakulhoonsa kun hän sulki karsinan oven.
"Antakaa sen syödä, vien sen itse myöhemmin ulos", hän ilmoitti ohikulkeissaan tallityöntekijälle. Kukaan muu ei koskisi hänen, tai siis herra Edgerlyn, ihanaan ruunaan.

Zoe pyyhkäisi kädet tummanruskeisiin ratsastushousuihinsa ja varmisti, että jokainen pitkä musta hiussuortuva oli edelleen siistillä, korkealla poninhännällä. Hän suoristi oranssin toppinsa, pyyhkäisi muutaman heinänkorren pois vaatteistaan ja astui aamuauringon valaisemalle tallipihalle. Hän kiinnitti heti huomiota traileriin, joka oli jo ehtinyt paitsi saapua ja pysähtyä, myös purkaa kallisarvoisen lastinsa. Nainen kiinnitti katseensa rautiaaseen oriin harppoessaan pitkin askelin musta poninhäntä heilahdellen Valerian luokse. Hevonen ei näyttänyt yhtään hullummalta. Ainakaan se ei ollut mikään muotopuoli toinen jalka haudassa oleva otus, kuten jotkut heidän tallinsa asukkaista. Hän pakotti suupielensä kaartumaan kevyesti ylöspäin edes jonkinlaiseen asiakaspalvelijan hymyyn.
"Hyvää huomenta. Olen Zoe Winter, yksi tallin ratsuttajista, ja toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi Rosings Parkiin", nainen tervehti samalla tutulla mantralla, jota oli hokenut koko viime vuoden ottaessaan vastaan uusia asukkaita ja kaukaa valmennuksiin saapuvia tuntemattomia ratsukoita. Silloin hän oli tosin esittäytynyt vain hieman hampaita kiristellen tallityöntekijänä. Onneksi nyt tilanne oli toinen.
"Mikäli teillä on mitään kysyttävää, olen valmis vastaamaan uteluihinne", hän vakuutti siirtäessään katseensa jälleen hevoseen. Jos hassusti kaartuvat korvat jätti huomiotta, oli rautias ratsu varsin komea ilmestys. Ehkä hänen olisi pitänyt kysellä Effieltä enemmän tästä uudesta parivaljakosta eikä kävellä suoraan ulos toimiston ovesta heti tilaisuuden tarjoutuessa, sillä hän totesi häpeäkseen, ettei tiennyt hevosen tai tuon omistajan nimeä ollenkaan.

Valeria painautui hitusen vasten suurta oriaan huomatessaan tallilta heitä kohden kävelevän ihmishenkilön. Ditto ei korvaansa lotkauttanut omistajansa läheisyydestä ja sen sijaan kurotti päätään Valerian takaa reippaasti kävelevää tummatukkaa kohden. Hyvin "puheliaana" tunnetu ori pärskähti pehmeästi ja suuntasi molemmat käyräkorvansa pian heidän kohdallaan olevaa naista päin. Ori seisoi rentona paikallaan kun Zoeksi itsensä esittelemä nainen höpötteli hetken aikaa ja tarjoutui vastailemaan Valerian kysymyksiin. Val rapsutti suklaanruskeaa oriaan korvan takaa ja keräsi sekunnin verran itseään kasaan, hakiessaan tuttua muottia johon tunki itsensä tutustuessaan uusiin ihmisiin.
"Kiitos paljon, tilanne näyttää ainakin näin pikavilkaisulla todella upealta. Olen Valeria ja tämä tässä on Ditto, kokonimeltään vaatimattomasti Dare to Compare", Val naurahti ja yritti vaikuttaa mahdollisimman rennolta, vaikka luuli aistivansa tietynlaista kireyttä Zoen pinnan alla.
"Jos mitenkään on mahdollista, olisin erittäin kiinnostunut näkemään enemmän tallin tiloja. Ja koska Ditto on aikansa seissyt trailerissa, antaisin sen mielellään verrytellä itseään samalla", Val sanoi ja käänsi katseensa vasemmalla puolellaan olevaan suureen kenttään. "Onko teillä minkälaiset maastot ja estekalustot? Luin maastopuitteiden olevan kunnossa netistä, mutta olisin kiinnostunut tietämään niistä hieman yksityiskohtaisemmin."

Zoe vilkaisi oria uudemman kerran. Nuo korvat! Hänellä oli yksi ainoa kysymys; miksi? Ori olisi ollut oikein komea, mutta höpsöt korvat pilasivat kaiken vaikuttavuuden. Hän suuntasi huomionsa uteliaasta eläimestä takaisin naiseen. Ainakin sekä hevonen että omistaja vaikuttivat tämän lyhyen kohtaamisen perusteella täyspäisiltä. Hän ei kaivannut enää yhtäkään pikkulikkaa isänsä ostaman hienon hevosen kanssa ihmettelemään, miten päin jännesuojat puettiin hevosen jalkoihin.
"Rosings Park pyrkii tarjoamaan parhaan mahdollisen kokemuksen niin hevosille kuin omistajillekin", nainen vakuutti kun ei tiennyt, miten muutenkaan vastaisi Valerian esittäytymiseen. Kai hän olisi voinut sanoa jotain puolivillaista siitä, miten oli mukava tutustua, mutta no, sen ehtisi hoitaa siinäkin kohtaa, kun hän oikeasti tietäisi jotakin tästä uudesta asiakkaasta.

"Voimme käydä kiertelemässä kenttien lomassa, niin Ditto saa venytellä jalkojaan", hän ehdotti viitaten kädellään hiekkatien suuntaan, joka kulki oritarhojen lomasta tallirakennuksen ja maneesin viertä kohti kauempana olevia suuria kenttiä ja tarhoja. Hän lähti liikkeelle rauhallisesti astellen. Hetken Zoe pohti, mitä oikein kertoisi maastoista. Mitä niistä oli sanottavaa? Ne olivat upeat, niitä riitti loputtomiin, maisemat salpasivat hengen kerrasta toiseen ja … Niin. Mitä vielä? Hän oli ratsastanut pitkin tuttuja polkuja yli vuoden lähes jokaisena päivänä, eikä ollut kyllästynyt niihin.
"Ympäröivistä maastoreiteistä löytyy jotakin jokaiseen makuun. On metsien keskellä mutkittelevia pieniä polkuja, avoimia peltoja, puiden varjostamia hiekkateitä, joilla saattaa tulla vastaan autoja tai vaikka lampaita. Kumpuilevat nummet tarjoavat mahdollisuuden niin rauhalliseen käyskentelyyn kuin vauhdikkaisiin nelipätkiin", hän kertoi mitä mieleen juolahtikaan. "Täällä on paljon selkeästi merkittyjä maastoreittejä, joita seuraamalla ei tarvitse murehtia eksymisestä sekä monipuolinen maastoesterata", hän lisäsi. Jostakin kumman syystä uudet ratsastajat suosivat merkittyjä reittejä itsenäisen samoilun ja suunnistamisen sijaan. Hänkin oli tehnyt niin aluksi, mutta nykyään maastot olivat niin tuttuja, ettei hän murehtinut eksymisestä vaikka kulkikin omia teitään.

"Tämä on itämaneesi", hän tajusi sanoa oritarhojen jäädessä taaemmas ja viittasi suurta rakennusta oikealla puolellaan. "Kuten päämaneesi, myös itämaneesi on hyvinvarusteltu ja sieltä löytyy estetarpeita varsin kattavasti. Mikäli jotakin tarpeellista puuttuu, kannattaa ottaa yhteyttä tallityöntekijöihin, niin he voivat tuoda suuremmista varastoista lisää estetarpeita maneesille tai mille tahansa näistä kentistä", Zoe kertoi. Olipa helpottavaa kun saattoi lykätä moiset tylsät hommat tallityöntekijöiden vastuulle. Hänen ei tarvitsisi tehdä muuta kuin ratsastaa upeita kilpahevosia ja hoitaa herra Edgerlyn kilparatsuja parhaan kykynsä mukaan.
"Tuolla pienimmällä kentällä, B-kentällä, ei hypätä juuri lainkaan, joten sieltä ei kannata etsiä puomeja", nainen tajusi sanoa osoittaen kädellään päämaneesin kylkeen rakennettua pientä kenttää, jolla tallin toinen kouluvalmentaja juoksutti kaunista kastanjanruunikkoa tammaa. Punapäinen Caitlin hidasti hevosen käyntiin ja heilautti kättään tervehdykseksi kaksikolle, ennenkö vaihtoi suuntaa ja lähetti ilmavin askelin liikkuvan hevosen raviin. Zoe käänsi huomionsa takaisin Valeriaan ja Dittoon.
"Kysele toki, mikäli kysymyksiä herää", hän lausahti miettien jo, mitä vielä tallin tavoista pitäisi kertoa. Miten tämä saattoikin olla näin vaikeaa? Hän oli kova moittimaan tallityöntekijöitä kun nuo jättivät jotakin tärkeää sanomatta, mutta nyt hän oli varma, että oli itse unohtamassa useammankin hyödyllisen tiedonmurusen.