Hiljaisuuden kuiskaus

[ Yasmine kaipaa seuraa – ja apua. Vaaleaverikön suuntavaisto ei olekaan niin loistava, kuin pitäisi.. ]

Yasmine antoi kämmenensä levätä mustanruunikon tammansa lihaksikkaalla kaulalla, hetken hengähdys tauko oli todellakin paikoillaan. Tuttuun tapaansa Dallas oli osoittanut mieltänsä uudessa paikassa, ensimmäisenä tekonaan päästessään pois valkoisesta trailerista tamma oli heilauttanut etujalkansa ilmaan hirnuen samalla kimeästi. Draamakuningatar oikein. Ei sillä, ymmärsihän Yasmine tavallaan tammansa käytöksen. Se vain ilmoitti, että paikka oli saanut uuden kuningattaren.

Hengitettyään hetken syvään, Yasmine heilautti laiskanpuoleisesti kättään isälleen ja tarttui kiinni Dallasin nahkaiseen riimuun kiinnitetystä vaaleanpunaisesta juoksutusliinasta. Tyttö käänsi hetkeksi selän tammalleen, ja tottunein ottein vapautti tämän jalat kuljetussuojien otteesta. Nyt Dallas pitäisi viedä vain pitkälle kävelylle, ajomatka Newcastlesta oli kuitenkin kestänyt hetken. Hitaasti hengittäen Yasmine lähti kävelemään kohti Rosings Parkin kuuluisia maastopolkuja ylvään tammansa tanssahdellessa häntä korkealla hänen vieressään.

Päästyään metsäpolkujen puolelle Yasmine antoi nylonisen juoksutusliinan karata sormiensa välistä hieman pidemmälle, antaen samalla tammallensa hieman enemmän vapautta. Dallas vastasi uuteen vapauteensa nostamalla päänsä kohti taivasta ja hirnumalla varmasti niin kovaa kuin ikinä kykeni. Hiljennyttyään hirnahduksestaan tamma pärskähti kovaäänisesti ja rauhoittui sen jälkeen rauhalliseen, pitkään käyntiin. Yasminelle tamman vauhti tuotti vaikeuksia pysyä perässä, mutta toisaalta, tyttö kaipasi tällaista liikuntaa pysyäkseen tarpeeksi hyvässä kunnossa. Kuntosalilla hän ei jaksanut juurikaan harrastaa aerobista puolta vaan keskittyi ennemminkin lihaksiin ja niiden kasvattamiseen. Onnekseen Yasmine oli tajunnut kuitenkin laittaa jalkaansa kevyet mustat juoksulenkkarit.

Loivan ylämäen jälkeen Yasmine veti hitaasti vastaan Dallasin liinasta, saaden tamman pysähtymään pärskähtäen. Dallas jännittyi nopeasti, nosti päänsä korkealle ja kuopaisi muutaman kerran jalallaan hiekkaista maastopolkua, se ei liiemmin tykännyt turhasta seisoskelusta. Ei Yasminekaan, mutta nyt oli pakko pysähtyä, sillä tytöllä ei ollut mitään tietoa, missä suunnassa metsää hän juuri nyt oli. Takaisin päin olisi voinut kääntyä, mutta se polku olisi ollut ihan liian lyhyt kävelylenkki Dallasille. Tyttö maiskautti kyllästyneesti huuliaan ja käänteli päätään vaaleiden hiusten heilahdellessa puolelta toiselle. He seisoivat risteyksessä, josta pääsi jokaiseen ilmansuuntaan – mihin suuntaan sitä siis pitäisi jatkaa?

// Caitlin saapuu auttamaan tai ehkä ennemminkin aiheuttamaan enemmän ongelmia. :D//

Vaikka hellepäivästä oli turha edes haaveilla, oli lämpötila kuitenkin kohonnut sen verran korkealle, että musta hihaton paita oli liimautunut selkään kiinni kun hän oli ratsastanut Remonaa kostutetulla hiekkakentällä. Ruunikko kouluratsu oli tanssahdellut vaivattomanoloisesti liikkeestä toiseen eikä hän tiennyt, kumpi loisti kirkkaampana: hänen leveä hymynsä vai satunnaisten pilvenhattaroiden seasta kurkisteleva aurinko. Remona vaatisi vielä paljon treeniä, jotta heillä olisi toivoakaan syksyn kilpailuissa, mutta tämänpäiväinen suoritus oli jättänyt hyvän maun suuhun. Tamma oli oikein kelpo kouluratsu, jonka kanssa oli ilo työskennellä. Ratsukoiden valuessa kentälle yksi kerrallaan oli Caitlin päättänyt lähteä kävelemään pidemmät loppukäynnit maastoon. Hän oli riisunut kypärän päästään (ei olisi koskaan pitänyt suostua käyttämään sitä) ja jättänyt sen tallityöntekijän käsille, kun oli lähtenyt maastopoluille rennosti askeltavalla tammallaan. Hän sipaisi kypärän lyttyyn painamia punaisia hiuksiaan muutaman kerran varsin turhaan, sillä kevyt kesäinen tuulenvire tanssitti suortuvia oman tahtonsa mukaan.

Caitlin antoi kankiohjan liukua pitkäksi otteessaan ja myötäsi nivelohjaa sen verran kuin Remona kaulaansa venytti. Tamma oli varsin mukava maastoratsunakin, mutta ei hän täysin pitkällä ohjalla voisi täällä astella. Nainen hengitti syvään raikasta ilmaa, silitti hiestä tummunutta ruskeaa kaulaa ja nautti hyvästä olosta, jota koulutreeni oli saanut aikaan. Niin ihanaa kuin ratsukoiden valmentaminen olikin, ei hän uskonut minkään voittavan tätä tunnetta, kun hän saattoi tanssia yhdessä Remonan kanssa. Upea kastanjanruskea ruunikko oli hyväksynyt hänet pitkän ja kivisen polun jälkeen omaksi ihmisekseen, ja vaikka nainen uskoi tamman edelleen ikävöivän omistajaansa, tiesi hän olevansa hevoselle jo enemmän kuin tuntematon kasvo, joka tuli silloin tällöin rapsuttelemaan. Remona tuli häntä vastaan portille ja oli tänäänkin hörähtänyt pehmeän tervehdyksensä. Tamma oli valloittanut hänen sydämensä omintakeisilla tavoillaan muutamassa silmänräpäyksessä.

Hän ei tiennyt, mitä tulevaisuus soisi heille kahdelle, mutta hänen uskonsa Remonaan oli vankkumaton. Tammalla oli kaikki, mitä korkeimman tason ratsulta odotettiin. Hevosen liikkeet riittäisivät grand prix-tasolle eikä hän uskonut laukanvaihtosarjojen pidentämisen tuottavan ongelmia. Remona oli hevonen, joka oppisi kyllä kaiken tarvittavan ja valloittaisi sen jälkeen sydämiä kilpakentillä. Remona voisi loistaa WEG:n luokissa vuonna 2018, jos mitään yllättävää ei tapahtuisi. Ehkä, jos hän olisi panostanut tamman koulutukseen enemmän ja kilpaillut aktiivisemmin, olisivat he voineet edustaa olympialaisissakin vuoden päästä. No, kaikki ajallaan. Hän oli jo nähnyt olympiahumun paikan päältä. Hänellä ei ollut kiire sinne takaisin. Caitlin taputti uudemman kerran kaulaa pieni hymy huulillaan tulevaisuuden epävarmuudesta huolimatta. David ei vaikuttanut siltä, että etsi Remonalle ostajaa tällä sekunnilla. Ehkä hän saisi pitää herttaisen tamman melkein kuin omanaan siihen asti, että saisi vietyä hevosen huipulle.

Caitlin havahtui ajatuksistaan huomatessaan mäen harjalla seisoskelevan parivaljakon. Hän keräsi ohjaa pehmeästi lyhyemmäksi vaikka kankiohja saikin edelleen roikkua pitkänä tamman kaulalla. Ehkä olisi pitänyt olla reipas ja vaihtaa suitset tavallisiin englantilaisiin ennen maastokävelyä, mutta hän oli halunnut lähteä suoraan kentältä rauhalliselle kävelylenkille. Tamma ei järsinyt kuolaimia tai aukonut suutaan, joten ehkä suuri määrä metallia herkässä suussa ei häirinnyt, kun ratsastajan käsi oli vakaa.
"Hei", Caitlin huikkasi kauempaa lähinnä varoittaakseen hevostaan taluttavaa tyttöä siitä, että lähestyi tammansa kanssa takaapäin. Hän ohjasi Remonan askeltamaan maastopolun laidalle ja lopulta pehmeän nurmen puolelle, jottei vahingossakaan provosoisi vierasta hevosta tulemalla liian lähelle tai suoraan takaapäin. Remona asetteli limenvihreisiin pinteleihin käärittyjä jalkojaan rauhallisesti epätasaiselle pohjalle eikä näyttänyt suuremmin välittävän toisesta tammasta.
"Menossa jonnekin?" Kouluratsastaja kysäisi hyväntuulinen hymy pisamaisilla kasvoillaan. Punaiset hiukset olivat niskassa nutturalla, mutta muutama hiuskiekura oli karannut tanssahtelemaan tuulen tahdissa. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt pitää kypärä päässä, niin hiukset olisivat olleet poissa kasvoilta. Caitlin tiesi näyttävänsä kaikelta muulta paitsi vakavastiotettavalta kilparatsastajalta kouluratsastuksen maailmasta istuessaan Remonan selässä päällään musta hihaton, jossa luki "I'm not sorry" valkoisella fontilla suuren sydämen sisällä, mutta hei, mitäpä sitä pienistä. Osasi hän kilpakentille kiskoa päälleen asialliset kilpavaatteet, mutta kukapa sitä aina jaksaisi panostaa siihen, miltä näytti. Yliarvostettua sellainen.

[ Yas on vähän pöhkö, joten kaikki apu kelpaa. Tyttö ei kuitenkaan osaa ottaa sitä vastaan ]

Hiljaisuus oli oikeastaan aika rauhoittavaa. Newcastlessa oli tohinaa muille jakaa, joten hiljaisuus oli aika loistava homma loppujen lopuksi. Kun vaatimaton hei-sana rikkoi metsän hiljaisuuden antoi Yasmine irvistyksen kohota kapeille huulilleen, tyttö tiukensi otettaan käsissään olevasta juoksutusliinasta ja käänsi Dallasin ruohikolle pysähtyneen tulijan suuntaan. Nopeasti tyttö veti kasvoilleen hieman tökerön hymyn ja nyökkäsi tervehdykseksi - kohottaen kuitenkin heti sen jälkeen leukaansa ylimielisesti.

"Heippa, oikeastaan - no, pitkälle maastokävelylle", Yasmine aloitti hitaasti. Tyttö pyyhkäisi vapaalla kädellään pitkät vaaleat hiukset pois kasvoiltaan ja maiskautti jälleen kerran huuliaan. Hieman tahattomasti Yasmine antoi katseensa katsella tulijaa päästä varpaisiin. Tuollaisiako ylistettyyn Rosings Parkiin päästettiin? Tuo paitakin, oliko hän ala-asteella?

Dallasin kyllästynyt jalalla kuopiminen palautti Yasminen takaisin maanpinnalle. Tyttö nykäisi kevyesti juoksutusliinasta, saaden tamman nostamaan päänsä korkealla yläilmoihin ja päästämään ilmoille kimeän hirnahduksen. Draamakuningatar mikä draamakuningatar.
"Käyttäydy Dallas..." Yasmine mumisi hiljaa ja tuuppasi kyynärpäällään mustanruunikon tamman lapaa. Jos hevonen olisi osannut irvistää ja näyttää hapanta naamaa, niin Dallas olisi niin tehnyt.

"Tunnetko maastot hyvinkin?" hitaasti tyttö sitten tyytyi kysymään. Yleensä hän ei olisi kysynyt apua - ei edes maassa kivun takia kieriskellessään - mutta kun kyse oli Dallasin hyvinvoinnista, joutui Yasmine itse joskus kärsimään. Vaaleahiuksisen tytön ilmeestä huomasi, että hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tilanteeseen. Hän olisi löytänyt pois itsekin, aikaa se olisi voinut viedä mutta kuitenkin. Ensivaikutelma ei ehkä ollut paras mahdollinen, mutta Yasminea ei oikeastaan edes kiinnostanut. Ainakaan jos kyse oli tuollaisesta... Alempiarvoisesta ihmisestä. Punahiuksinen tulija ei vain voinut olla kukaan tärkeä ihminen. Ehkä joku tallityttö, joka oli saanut viitisen minuuttia uuden pestin hevosen loppukäyntien kävelyttäjänä?

// Pöhköys on loistavaa. //

Caitlin pysäytti Remonan vain pienellä painopisteen muutoksella. Herkkä tamma seisahtui ryhdikkäästi paino kaikilla neljällä jalallaan ja käänsi korviaan ratsastajaansa kohden kuunnellakseen lisäohjeita. Nainen taputti lihaksikasta kaulaa kiitokseksi ennenkö käänsi jakamattoman huomionsa nuoren naisen puoleen, joka jutteli hänelle. Pitkä maastokävely kuulosti hyvältä. Hevosten kanssa täytyi tehdä muutakin kuin istua selässä ja treenata pöllyävällä kentällä. Caitlin nyökkäili puheen tahdissa ja pyyhkäisi yhden kostean hiuskiekuran sivuun kasvoiltaan. Vihreät silmät tuikkivat, kun hän katseli esiintyvää tammaa. Tuolla ainakin oli luonnetta jos ei muuta. Hän epäili että muistaisi, jos olisi törmännyt tähän draamakuningattareen aiemmin, minkä vuoksi hän päätyi siihen tulokseen, että hevosen oli oltava uusi tällä tallilla. Hän ei kuitenkaan päässyt utelemaan sen enempää kun tyttö suuntasi hänelle jo kysymyksen.

"Tunnen, toki. Mitä tahdot tietää?" Hän vastasi pirteästi voimakas irlantilaisaksentti puheessaan. Mitäs sitä suotta sukujuuriaan peittelemään, kun tyttö ymmärsi englantia eikä tämä ollut valmennus, jossa täytyi saada jokainen sana perille asti ilman haparointia. Kun kerran Yasmine ei ollut teititellyt häntä, ei hän nähnyt mitään syytä lähteä sille linjalle nuorempansa kanssa. Eihän tässä nyt hienostopiireissä sentään liikuttu, vaan keskellä metsää! Punapää oli päässyt tutustumaan maastoihin Remonan selästä käsin varsin perinpohjaisesti, eikä uskonut, että Yasmine voisi esittää sellaista kysymystä, johon hän ei osaisi vastata. Nyt tuntui vain typerältä kysyä, oliko toinen kenties uusi, joten nainen nieli aiemman pohdiskelunsa ja antoi asian olla. Ei kai kukaan tallilla pidempään pyörinyt kyselisi maastoreiteistä. Ehkä. Hän ei aina ymmärtänyt, mitä valmennettavien päässä liikkui.