Älä kerro äidille

Keskiviikko 20. toukokuuta, ilta

Kuka tahansa tulisi hulluksi, jos tekisi aina vain töitä eikä leikkisi ollenkaan, joten Jamie oli jättänyt keskiviikkoisen koulutreenin ajatuksen tasolle ja lähtenyt Socksilla maastoon. Hän ei tiennyt yhtään sopivampaa seuraa sääntöjen rikkomiseen kuin Bex Halen, ja siksi valitsikin suunnaksi Greenridgen soman ratsastuskoulun. Eihän sitä tiennyt, vaikka ratsastustunnillakin olisi tilaa.
Mies oli työstänyt kolmea kilpahevostaan niin totisesti, että huolestutti, mutta hän halusi ne hyvälle tolalle, kun Kingsdown oli luvannut hänelle toisenkin esteratsun. Se saapuisi Uudesta-Seelannista kesäkuussa, ja vaikutti videoissa hieman kipakammalta kuin King, joka oli aavistuksen liian vaniljainen Jamien makuun.
Socks tuntui haluavan täyttää Jamien toiveet ja tanssi eteenpäin energisenä, riehakasta elämäniloa liikkeissään. Ori nakkeli railakkaita pukkeja laukkapätkällä ja oli niin tohkeissaan vaistotessaan vieraat hevoset, että hypähteli pää pystyssä ja korvat hörössä pitkin tallitietä. Rosings Parkin viininpunaisen takin niskaansa vetänyt Jamie ratsasti hevosella voltin tallipihalla vilkaisten ratsastuskentän suuntaan ja kumartui sitten kurkistamaan ratsastuskoulun tallikäytävälle eloisasti paikallaan steppaavan hevosen selästä.
"Hei vain, näkyykö siellä Bexiä?" hän kysyi paikallistaessaan elämää.

Greenridge ei koskaan ollut tyhjillään tai hiljainen, kaikista vähiten silloin, kun tunnit pyörivät täydellä teholla. Tallikäytävällä mennä viipotti ratsastajia joka suuntaan, osa varusteet sylissään, osa harjojen kanssa, osa muuten vain kädet tyhjinä, mutta kaikki olivat yhtä innoissaan. Kullanhohtoisen hevosen ilmestyminen oviaukkoon ratsastajineen käänsivät useamman pään, mutta kesti hetken, ennenkö kukaan vastasi.
"Joo", yksi tytöistä huikkasi. "Voin käydä hakemassa", hän jatkoi ja lykkäsi kantamansa satulan vieressä seisovan kaverin käsivarsille välittämättä jo yhdestä satulasta, jota ystävä tasapainotteli sylissään. Yhtä vakaana kuin huojuva torni tyttö piteli kahta satulaa katsellen silmiään pyöritellen ystävän perään, joka onneksi palasi vain hetkeä myöhemmin Bex kintereillään. Punapään kasvoille levisi aidon ilahtunut ja vain lievästi kieroutunut virne, kun hän tunnisti kyläilijän.
"Heippa", hän naurahti marssien tallin oviaukolle. "Vastuuta karkaamassa vai alkeistunnille tulossa?" Nainen virnuili pyyhkäisten kämmenselällä poskeaan, jota koristi tyylikäs kuolajälki hänen taiteiltua kuolaimia yhden päätään nostelevan tuntiponin suuhun. Bex kurkotti rapsuttamaan Socksin nenäpiitä ihaillen jälleen kerran hevosen riehakasta elämäniloa. Mikään ei voittanut hevosia, jotka olivat juuri sopivalla tavalla vastuuttomia.

"Vaikka molempia", Jamie virnisti ja pudottautui alas hevosen selästä. Se ei olisi malttanut seistä aloillaan ja tuuppi vuoroin miestä ja vuoroin naista turvallaan. Mies taputti hevosen kaulan silkkistä karvaa eikä torunut sitä steppailusta ja pyörimisestä.
"Tulinko pahaan aikaan?"

Bex virnisti takaisin.
"Et tietenkään", nainen vastasi edes hetken verran tosissaan. Kyllä hänkin sen verran osasi keskustella sivistyneesti, vaikka yleensä päätyikin naureskelemaan kaikelle ja vastailemaan turhankin sarkastisesti silloin, kun ei nauranut ääneen.
"Jos tulit etsimään rikostoveria paettuasi kouluvalmennuksesta, tulit ehdottomasti täydelliseen aikaan", Bex virnisti vilkaisten olkansa yli tallia kohden. Hän madalsi ääntään lähes vaistomaisesti, vaikka tiesi äitinsä olevan kentällä kiireisenä ratsastustuntinsa kanssa, eikä voisi mitenkään kuulla, mitä hän oli aikeissa sanoa. "Minun pitäisi viedä Chaos maastoesteradalle, koska se päätti toissapäivänä tasohyppyjen olevan jotakin niin kamalaa, ettei niistä voi selviytyä hengissä, mutta lähtisin paljon mieluummin maastoon kun jouduin jo aamulla jättämään suunnitellut lenkit väliin Solon aiheuttaessa jälleen harmaita hiuksia kaikille", nainen jutteli reippaaseen tahtiinsa kaikki tunteet aina turhautumisesta riemuun kasvoilta sopivissa kohdissa loistaen.

"Hienoa", Jamie vastasi nyökkäillen empaattisena ja kurottui taputtamaan naista lohduttavasti olalle, "olen ehdottomasti etsimäsi mies. Autan sinua murtautumaan vapauteen. Sano vain mitä tarvitset, sisko."

Bex virnisti miehelle. Jamieen saattoi aina luottaa. Mies oli vähintäänkin yhtä lusmu kuin hän, mitä treenaamiseen tietyissä piireissä tuli, joten syyllistämistä oli turha odottaa.
"Tarvitsen seitsemän minuuttia ja olemme valmiita suorittamaan vuosisadan vankilapaon", nainen totesi. Ei hänellä sen kauempaa menisi hevosen varustamisessa ja oman takkinsa etsimisessä. Ehkä. Nyt kun hän tarkemmin ajatteli, hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta, missä Greenridgen ikivanhaa logoa kantava tummansininen takki oli. No, ehkä se löytyisi varustamisen aikana.
"Aiotko jättää minut nielemään pölyä, jos otan Bubblesin?" Bex kysäisi. Pieni ratsu jäisi väistämättä Socksin nelissä jälkeen, jos Jamie kannustaisi kullanhohtoisen hevosensa venymään täyteen vauhtiin, mutta hän ei tiennyt, jaksaisiko välttämättä Riddlerin kauhistelua jokaiselle puskalle tai Felinen kiukuttelua jalustimilla seisomisesta.

"En koskaan jättäisi sinua", Jamie julisti ja kurkisti uteliaana talliin.
"Onko sinulla luotettavaa tallityttöä, joka pitelisi Socksia hetken, jos tulisin vilkaisemaan asukkejanne?" hän kysyi vilkaisten pää pystyssä seisovaa oria, joka haisteli uusia tuoksuja sieraimet suurina.

"Hyvä", Bex totesi ja vilkaisi miehen kysymyksen kuultuaan talliin sisälle. "Voit sinä laittaa sen tyhjään karsinaankin, jos haluat", nainen kohautti harteitaan ja viittasi yksityiskäytävän tyhjien karsinoiden suuntaan. Hevosista suurin osa oli ulkona, ainoana poikkeuksena Feline, joka oli jonkin tammamaisen oikkunsa tähden halunnut jäädä sisään ja kieltäytynyt astelemasta päivätallin jälkeen enää ulos ovista.
"Tai sitten Lara voi pitää sitä. Lara on tottunut pitelemään Riddleriä, joka sinkoilee pieniä vihreitä miehiä pakoon joka suuntaan, joten hän ei päästä irti vaikka taivas putoaisi niskaan", Bex naurahti viitaten juuri täysi-ikäisyyden saavuttanutta blondia kohden.

"Karsina sopii hyvin", mies nyökkäili, kiinnitti hevosen huomion itseensä ja talutti sen sisään. Socks pöhisi niin tohkeissaan, että oli selvästi pakahtua ja sukelsi Jamien perässä tyhjään karsinaan. Mies jätti sen sinne pyörimään ja tutkimaan ja siirtyi sitten tutkimaan tallia ja tarhojen asukkaita. Hän harkitsi joskus ilmottautuvansa irtotunnille ihan vain siitä ilosta, että kokisi pitkästä aikaa ratsastuskoulun tunnelman. Joskus lähinnä iltaisin töitä tekevä mies kyllästyi katsomaan Rosings Parkin kaiken niin kovin vakavasti ottavia hevosenomistajia, joiden tekemisestä ilo ei kauas näkynyt.

Bex vilkaisi huvittuneena touhukasta oria, ennenkö nappasi riimunnarun mukaansa ja suuntasi noutamaan omaa känkkäränkkäänsä, joka oli tänään sillä tuulella, ettei aikonut vahingossakaan tulla portille vastaan. Bubbles luimi ja viuhtoi hännällään, kun hän napsautti riimunnarun kiinni riimuun ja lähti taluttamaan ponia kohti tallia. Pieni ratsu jolla oli maailmaa suurempi ego tähtäsi useampaan kertaan pienellä kaviollaan polkaisuja Bexin jalkapöytää kohtaan, mutta ponin kiukutteluun tottunut taluttaja väisti ja huitaisi narulla lapaa väistättääkseen ruunivoikon kauemmas. Bubbles hyökkäsi korvat luimussa karsinansa ovessa olevalla tangolla lepäävää loimea kohden, mikä sai Bexin ärähtämään ja huitaisemaan riimunnarulla suoraan päin ponin otsaa. Loukkaantuneesti puhisten poni livahti karsinaansa, potkaisten tosin vain muutamaa sekuntia myöhemmin seinää kertoakseen kaikille, että se oli tuotu sisään vastoin ponin omaa tahtoa.
"Voisit käyttäytyä", nainen totesi tiukasti ennen kuin sulki oven ja suuntasi noutamaan harjoja ja varusteita. Ratsastuskoulun väki kurkisteli mahdollisimman huomaamattomasti yksityiskäytävän puolelle, sillä komea kullanrautias ori oli herättänyt kiinnostusta - ja tallin henkeen sopivasti viesti kulki metsäpalon vauhdilla suusta toiseen. Bex kohotti kulmaansa palatessaan Bubblesin luokse, mikä muistutti jokaista siitä, ettei käytävälle ollut mitään asiaa, vaikka kilpahevonen olisi kuinka houkutteleva tahansa. Nainen harjasi kenkkuilevan poninsa ripeästi, mikä sai Bubblesin antamaan periksi ja alistumaan kohtaloonsa varustamisen suhteen. Ponin silmissä tuikkiva tuli kertoi kuitenkin, ettei viikonlopun kisojen aiheuttama rasitus painanut enää, vaan Bubbles oli valmis tekemään jälleen töitä. No, ehkä huomenna sitten, Bex ajatteli kiristäessään vyötä välittämättä potkivista kavioista ja hurjasta ilmeestä, jonka pieni poni sai itselleen loihdittua.

Jamie huomioi sopivalla arvostuksella Felineä, kiersi tallin pohjoispuolen ympäri katsastaen tarhoissa käyskenteleviä hevosia ja palasi sitten talliin katsomaan, ettei Socks ollut ruvennut kierimään satula selässä. Ori tervehti miestä hörähdyksellä ja kun mies käveli ohi, palasi ympäristön valppaaseen, touhukkaaseen tarkkailuun.
"Hei tytöt", mies tervehti vain aavistuksen kurittomasti hymyillen nojaillessaan Socksille annetun karsinan ovenpieleen ja rapsutellen ovenraosta päänsä työntäneen orin päätä ja kaulaa. Hän vilkaisi aina välillä Bexin edistymistä, mutta ilmoitti elekielellään, ettei naisen tarvinnut kiirehtiä.

Jamien tervehtiessä ratsastuskoululaisia, Bex tyrskähti Bubblesin karsinassa. Hän saattoi kuvitella tyttöjen kasvoille levinneen hiljaisen järkytyksen ja ihailun, kun taitava kilparatsastaja huomasi heidät, vaatimattomat ratsastuskoululaiset ja tuntihevosten hoitajat.
"Hei", tytöt vastasivat kuorossa vilkuillen toisiaan ja hihitellen hiljaa käsiensä suojissa. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä sanoa tai miten päin olla, joten kaverilta oli kysyttävä neuvoa ja tönittävä ohimennen kylkeen kannustukseksi, jotta edes joku saisi suunsa auki. "Upea hevonen", yksi sanoi osoittaen Socksin karsinaa kohti. "Onko se sinun?"

Jamie vilkaisi tyrskähdyksen suuntaan ja käänsi sitten huomionsa takaisin tyttölaumaan tarjoten näille hurmaavinsa hymynsä. Hän piti kevyellä kosketuksella Socksin karsinan sisällä ja antoi orin hamuilla poskeaan ja korvaansa.
"Ei ole", hän vastasi, "Lost My Sock on Corinne Fairchildin. Minä vain ratsastan sitä. Sanokaas tytöt, mikä Greenridgen tuntihepoista on paras?"

Corinne Fairchildin nimi sai asiaankuuluvan ihailevan reaktion aikaan, kuten teki myös orin nimi, joka oli erityisesti esteistä kiinnostuneiden ratsastajien tiedossa televisiolähetysten kautta. Bex höristi korviaan ja kurkisti kalterien lomasta tallikäytävälle nähdäkseen, minkä vastauksen miehen kysymys saisi aikaan kustakin tytöstä. Hän oli aivan varma, että hevosten nimiä tulisi useampikin, ja juuri niin kävi.
"Lilo", kuului yksi ääni, "Cee", vastasi toinen. Kolmas vannoi Pradan nimeen, mutta neljäs tytöistä taisi huomata Bexin, sillä virnisti vinosti ennen kuin vastasi.
"Happy on ehdottomasti upein tuntihevonen, joka yhdelläkään ratsastuskoululla koko Englannissa on." Bexin raikuva nauru kantoi tyttöjenkin korviin, mikä sai jokaisen hymyilemään.
"Niin varmaan. Oikeasti ajattelit Riddleriä", Bex oikaisi blondia hoitajaa, joka kaitsi kirjavaa estetähteä useana päivänä viikossa. Lara virnisti vailla häivääkään syyllisyyttä.
"Jos haluat antaa sen minulle sunnuntaina, en laita vastaan."
"Näetkö nyt, mitä joudun kestämään kaikki päivät?" Bex parkaisi liioitellun surkeana suunnaten huvittuneen katseen Jamielle, ennenkö käänsi huomionsa takaisin ponin puoleen, joka järsi kuolaintaan. Hän sulki suitsien soljet, varmisti suojien kiinnitykset ja kiskoi ponin perässään karsinan ovenrakoon.
"Lara, tule pitelemään tätä ettei se syö varusteitaan", nainen totesi, "käyn etsimässä takkini ja kypäräni."
"Ne ovat oleskelutilan sohvalla", kolme ääntä vastasi kuorossa. Bex veti käden hiustensa läpi.
"Tiesin sen kyllä." Kukaan läsnäolevista tallitytöistä ei uskonut siihen.

Jamie hymyili takaisin. Hän viihtyi erinomaisesti ratsastuskoululla eikä vain tyttölaumojen ja satunnaisen ihailun tähden, vaan tunnelman ja rennon, iloisen harrastamisen. Hän nyökkäili kiinnostuneena tarjottuihin nimiin ja päätti kysellä niistä Bexiltä myöhemmin. Kun Bex lähti hakemaan kypäräänsä, Jamie laittoi oman takaisin päähänsä avasi karsinan oven kunnolla, nosti ohjat orin kaulalta ja kosketti kypäränsä lippaa tytöille, ennen kuin talutti vauhdilla liikkuvan irlantilaisen ulos. Se pyörähteli touhukkaana, kun Jamie kiristi uudelleen vyön ja keinautti itsensä satulaan.
"Odotas hetki", mies tyynnytteli oma-alotteista takaosakäännöstä tekevää hevosta.

Bex kiskoi kuluneen tummansinisen takin niskaansa ja sulki vetoketjun puoliksi matkallaan takaisin ponisa luokse. Lara piteli Bubblesin ohjista tiukasti kiinni ja poni toljotti tummat silmät säkenöiden nuorta naista, joka oli ainoa este sen ja rikkinäisten ohjien välissä. Bex kiitti avusta, kiskoi kypärän päähänsä, tarttui ohjiin ja talutti ponin tallipihalle virnistäen Socksille, joka näytti jälleen kerran esittelevän koko koulutustasonsa parhaimmistoa.
"Bubbles perkele!" Nainen kirosi kun poni onnistui polkaisemaan pienellä kaviollaan kipeästi jalkapöytää, jota ratsastussaapas ei suojannut moisia iskuja vastaan. Poni näytti tyytyväiseltä seistessään pää korkealla, kun ratsastaja loikkasi selkään kasvoillaan edelleen sama tyytymätön ilme. Bex haki jalustimet jalkaansa ja kiristi ohjastuntumaa ennenkö kannusti poninsa liikkeelle.
"Bubbles on katkerana, koska olen pitänyt sitä tarhassa pari päivää", Bex hymähti kurkottaen hieromaan jalkaansa. "Sen mielestä jokainen päivä kun ei käydä parin tunnin maastolenkillä ja hypätä esteitä, on hukkaan heitetty päivä. Ehkä seuraavien kilpailujen jälkeen palaan vain normaaliin treeniaikatauluun heti seuraavana päivänä." Olisikin niin helppoa. Siinä kohtaa poniruuna varmaan kiukuttelisi sitä, ettei ollut saanut palautumispäivää kisamatkan jäljiltä.

"Voi sentään", Jamie virnisti vilkaisten huvittuneena ponia ja kannusti Socksin liikkeelle. Ori nyökki päätään kuolainta vastaan, narskutti sitä suupielet vaahdoten ja yritti karata raville joka kolmannella askeleella.
"Minne haluat mennä?" mies kysyi ja pidätti hevosta istunnallaan.

"Joo. Muistuta etten enää koskaan hanki ponia", Bex totesi huvittuneena. Hänen kokoiselleen ratsastajalle ponit olivat luonnollisin vaihtoehto, joten hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Bubblesiakin seuraava kisaratsu olisi ponimittoihin jäänyt hevosentapainen.
"Miten paljon sinulla on aikaa olla karkuteillä, ennenkö velvollisuudet kutsuvat?" Nainen vastasi omalla kysymyksellään. Olisi turhaa lähteä kauemmas Rosingsista, mikäli miehen pitäisi pian palata omalle kotitallilleen liikuttamaan seuraavaa.

"Minulla on vaikka koko yö", Jamie lupasi yhtä lailla vakuuttuneena siitä, että Bex vetäisi puoleensa sekä fyysisiä että henkisiä poneja. Hän oli ratsastanut aikaisemmin pitkän ja puisevan koulutreenin Kingillä, sitten hypännyt Slipsillä henkensä uhalla ja tarkoitus olisi ollut ratsastaa tehokas koulutreeni Socksilla - mutta miehestä tuntui, ettei hän nykyään muuta tehnytkään. Se ongelma oli siinä, kun tunnustautui ammattiratsastajaksi. Maastoretket eivät kai olleet ammattilaisten palkan arvoista aktiviteettia.
"Joten anna palaa!" hän kehoitti tietäen, että Bex jakoi hänen rakkautensa kaheleihin suunnitelmiin.

"Loistavaa", Bex naurahti oikaisten poniaan, joka käänsi takaosaansa uhkaavasti sivuun valmistautuessaan karkaamaan kuolaintuntumalta ja loikkaamaan täyteen neliin. "Jos seuraamme tien laitamilla peltoja pitkin kaakkoon viitisen kilometriä, pääsemme kerrassaan upealle hiekkamontulle. Kävimme siellä viime viikolla hakemassa viimeistä potkua kenttäosuutta varten", nainen naurahti muistellessaan pukkien sekaista neliä ylös loivaa, juuri sopivan kiinteää hiekkamäkeä pitkin. Bubbles oli joutunut todella työskentelemään takaosallaan, jotta oli päässyt mäkeä ylös, ja pohjan pehmeys oli ollut riittävä tarjoamaan lisää haastetta ilman ylimääräistä loukkaantumisen riskiä. Hän ei tiennyt, miten ei ollut löytänyt hiekkamonttua aiemmin. Se oli niin lähelläkin!
"Sieltä voi myös kiertää takaisin Slaleyhyn mukavasti vuoroin peltojen ja metsien halki. Tai kahlaamalla joessa, kuten me teimme Bubblesin päätettyä, että pientareella kävely oli nössöille", Bex pudisteli päätään ponin edesottamuksille. Hän ei ollut saanut ponia ylös matalasta joesta ennen kuin poni itse oli päättänyt kahlanneensa riittämiin.

"Hienoa. Se kuulostaa hyvältä", mies myöntyi auliisti ja leikitteli kuolaimella, ettei Socks ottaisi esimerkkiä pienestä seuralaisesta.
"Millaiset kisat teillä on ohjelmassa seuraavana?"

Bex joutui hetken selvittelemään kalenteria päässään. Hän tiesi, että kyseessä oli advanced intermediaten luokka, mutta missä ja tarkalleen ottaen milloin olivat kysymyksiä, joihin hän joutui pään sisäistä kalenteriaan hyödyntämään.
"Lähdemme kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna muutaman tunnin päähän Little Downhamin radalle advanced intermediaten merkeissä", nainen lopulta vastasi saatuaan selville, missä heitä seuraavaksi kaivattiin. "Ehkä se sujuu jo paremmin, kuin miten nämä ovat tähän asti menneet", Bex jatkoi harteitaan kohauttaen. Hän ei osannut murehtia turhia poninsa suorituksista, sillä kilpaili lähinnä kilpailemisen ilosta Bubblesin kanssa. Jos hän olisi tosissaan halunnut täydentää ruusukeseinäänsä merkittävien kisojen voitoilla, olisi hän ratsastanut jotakin Socksin kaltaista vakavastiotettavaa kilparatsua. Bubbles herätti yhä edelleen hilpeyttä laukatessaan maastoesteradalle lyhyellä ponin laukallaan ja korvat hörössä.
"Miltä teidän kesänne näyttää? Tai Slippersin?" Hän uteli vuorostaan saatuaan poninsa kävelemään suoraan eteenpäin.

Jamie nyökkäili ja hymyili muistellen, miltä Bubbles näytti kilpaillessaan. Hän ei tiennyt, olisiko kutsunut Socksia erityisen vakavastiotettavaksi, kun hyväntuulinen ori hänen allaan tanssia hypähteli eteenpäin välillä sivuttain ja takapäätään pidätteistä keinauttaen.
"Täydeltä", mies väläytti virneen, "molemmilla. Yritän kuitenkin edelleen vakuuttaa Corinnea siitä, että kuulumme Socksin kanssa estekisoihin emmekä kenttäpuolelle. Pidä peukkuja." Socks nyökytteli kuin ollen samaa mieltä ja pärski terävästi menohaluistaan muistutellen.
"Mainitsinko muuten, että Kingsdown on postittamassa minulle toisenkin ratsun?"

"Pidän", Bex naurahti. Hän rakasti kenttäkilpailujen hurmaa, mutta ymmärsi Jamien pointin. Socks oli vahvimmillaan esteillä eikä hän rehellisesti sanottuna ymmärtänyt, miksi Corinne halusi edelleen kilpailuttaa Socksia kenttäkilpailuissa, kun ori voisi loistaa estekentillä kirkkaimpana tähtenä yhdessä vallattoman ratsastajansa kanssa. No, aika näyttäisi taipuisiko teräksinen Fairchildien rouva ratsastajansa vakuutteluihin.
"Et! Kerro siitä", nainen pyysi innostuneena. Hevosista oli aina hauska jutella, ja Jamien käsissä arvokkaita kilpahevosia riitti. Hänellä ei ollut kuin tuntiratsuja, Bubbles sekä Solo, jonka hän olisi mielellään vaihtanut vaikka vuoheen. Vuohi olisi sentään pitänyt edes tallin pihapiirin rehottavat nurmikot siistinä. Solosta ei ollut hyötyä senkään vertaa.

Jamie hymyili lammasmaisesti.
"Se on nimeltään Yes No Maybe So - mainio, eikö? Kingsdown rahtaa sen Uudesta-Seelannista saakka joskus ensi kuussa. Vaikuttaa ihan lupaavalta ja toivottavasti vähän elävämmältä kuin King. Saa nähdä moniko konservatiivi järkyttyy, koska se on tobiano", mies kuvasi mitä tiesi herätellen sivuttain tanssivaa hevosta jälleen kuolaimelle.
"Mutta mitä Greenridgeen kuuluu? Kadehdin arkeasi."

"Kerrassaan mahtava nimi", nainen nyökkäili mukana. Hän nauroi ääneen toisen toteamukselle konservatiivien mielenrauhan järkkymisestä - loistavaa! Heitä pitikin vähän ravistella hereille ruunikoiden, kimojen, mustien ja rautiaiden seasta.
"Kuulostaa aivan loistavalta", hän totesi hymyillen. "Toivotaan, että se sopii sinulle paremmin kuin King." Hän ymmärsi tahdon saada eläväisiä ja paikoin arvaamattomia hevosia, sillä tasaiset, laiskanpulskeat tai muutoin tahmeat hevoset kävivät nopeasti tylsiksi, eikä niiden kanssa työskentely tuonut samaa adrenaliinivirtaa kuin vauhdikkaan, elämänriemuisen hevosen selkään kiipeäminen.
"Kiirettä", Bex naurahti. "Tuntikausi on kääntymässä päätökseen, mikä tuo lisää kiirettä kun ratsastajat ovat havahtuneet ratsastamaan rästituntejaan tai mankuvat lempihevosiaan viimeisille tunneille perustellen sitä sillä, että joutuvat koko kesän olemaan niistä erossa. Samalla leirit lähestyvät, mikä tarkoittaa paljon ohjelman suunnittelua, aikataulujen kanssa taistelua ja hevosten laidunajan pohtimista jo etukäteen. Hukun papereihin", hän pudisteli päätään. Onneksi äiti hoiti suurimman osan paperisodasta, jättäen hänelle lähinnä leirien ohjelman pohtimisen.

"Oletko löytänyt tuntihevostenne joukosta mahdollisia kilparatsuja?" mies kysyi muistellen lämmöllä niitä paria hevosleiriä, joille oli mennyt ennen intensiivistä valmentautumista. Onneksi hän pääsi edelleen edes rantaretkelle Fairchildien kanssa.
"Ja millaisia leirejä teille on tulossa?"

"En mitään minulle sopivaa", Bex totesi harteitaan kohauttaen. Olihan heillä hevosia, joilla voisi osallistua pikkukisoihin hevosten mielenvirkistykseksi, mutta mitään tavoitteellista ei ollut tulevaisuuden kuvissa, ellei Hashtag yllättäen paljastuisi siroksi ja notkeaksi kenttäratsuksi. Se olisi vuosisadan ihme.
"Toki Riddler hyppää hyvin. Sehän kilpaili jenkeissä ennenkö muutti monen mutkan kautta meille, mutta ei minulla riitä mielenkiintoa pelkkiin esteisiin. Sori", hän naurahti pahoittelunsa päälle. Jamie saattoi elää esteistä, mutta hän nautti kenttäratsastuksesta, joka yhdisti kaikkien lajien parhaat ja pahimmat piirteet.
"Jos Bondin saisi vertymään, voisi siitä olla kenttäänkin, mutta se olisi suuri jos. Taidan olla ihan tyytyväinen Bubblesiin", hän totesi huvittuneena. Hän voisi aina kilpailla laji kerrallaan tallin hevosilla jos niikseen tulisi. Sasha tuskin laittaisi pahakseen, vaikka hän lainaisi Felineä vaativampaan kouluun ja Riddlerille tekisi hyvää saada vähän haastetta esteillä.
"Melkeinpä kaikkea mahdollista. On kenttää ja esteitä ja koulua ja oma hevonen teemaista leiriä, sekä tietenkin yleisleirejä ja yksi valmennusleirikin mahtui kesään tavoitteellisemmalle väelle. Kolme osallistujaa tuovat omat hevosensa sinne, joten saa nähdä, miten kaikki saadaan sopimaan tarhoihin", nainen puhahti. Miksi ihmiset omistivat hevosia, jotka eivät tulleet toimeen vieraiden hevosten kanssa tai tarvitsivat tallipaikan yöksi? Se teetti aivan turhaa työtä hänelle.

"Se kuulostaa mukavalta kesältä", Jamie kehui, "oletko koskaan harkinnut lähteväsi Greenridgestä vai onko se paikka lumonnut sinutkin?"

"Minne minä lähtisin?" Bex nauroi ääneen. "Se on kotini ja suoraan sanottuna en tiedä, mitä tekisin jos minun ei tarvitsisi nousta ennen kukonlaulua joka aamu ruokkimaan parikymmentä kiittämätöntä hevosta, jotka yrittävät syödä minut, ruokansa tai molemmat ennen auringonnousua." Sitä paitsi hänen äitinsä tarvitsi häntä tallin pyörittämiseen. Ratsastuskoulun pitämisellä ei rikastuttu, joten palkattava työvoima oli aina kiven alla. Hän sai joka päivä palkkiokseen hevosten osoittamaa rajatonta luottamusta ja ennakkoluulotonta rakkautta, eikä hän vaihtaisi sitä pariin tonniin jossakin toisessa työssä.
"Ehkä jonakin päivänä mieleni muuttuu, mutta olen vielä ihan tyytyväinen elämääni näin. Vaikka Solon voisinkin lähettää muualle. Ei sille olisi tilaa Rosingsissa?" Olisipa Gemmalla varaa maksaa Rosingsin hintoja niin hän lähettäisi silmäänsä räpäyttämättä kammottavan ruunan ammattilaisarmeijan ongelmaksi.

"Mikäs hevonen Solo oli?" Jamie kysyi osaamatta paikallistaa nimeä. Häntä ongelmahevoset eivät koskeneet, joten mihelle ei olisi ongelma, vaikka tallilla olisi kaksi Romeota. Yksi Cici kuitenkin riitti erinomaisesti.

"Mustankimo, teräksenharmaa jättiläinen. Oli siinä tallille johtavan tien varressa olevassa kulmatarhassa", Bex kertoi Solon tuntomerkit tottuneesti. "Se on käytöstavaton nuori kakara, joka kuvittelee olevansa kaikkien pomo. Omistaja ei saa sitä kuriin, eikä anna minun tehdä asialle mitään, joten joudun vääntämään kerran viikossa Solon kanssa kättä siitä, onko pystyyn nouseminen, apuja vastaan puskeminen, päälle käyminen ja jatkuva uhittelu sopivia käytöstapoja. Lisäksi se on täynnä energiaa, jota ei saa purettua, kun Gemma ei arkuuttaan uskalla viedä sitä kunnon maastolenkeille, sillä Solo on kerrassaan hävytön ja vaarallinen keksiessään milloin mitäkin. Eikä sitä saisi millään ojentaa, koska luupää on omistajansa silmäterä." Hän ei ymmärtänyt moisia hevosenomistajia. Myisi vain murheenkryyninsä ja ostaisi uuden, astetta järkevämmän hevosen.
"Kyllä sen saisi kuriin, jos saisin kuukauden tehdä sen kanssa töitä ilman Gemman jatkuvaa puuttumista, mutta ei."

"Se taitaa olla ihan samanlainen kuin se Rosings Parkin pinkkiin onesieen puettu, törkylihava friisiläinen", Jamie nauroi. Hän ei onnekseen joutunut kyseisen läskipään kanssa vääntämään kättä, mutta mitä oli tallityönteijöiltä kuullut, Romeo oli hirviö hevoseksi ja Cici pahin mahdollinen hevosenomistaja.
"Voithan ehdottaa, että hän lähettää hevosensa jollekin ammattitaitoisemmalle tallille? Ja jos ei, teet omistajan elämästä hankalaa?"

"Säälin siis teidän talliväkeänne", Bex naurahti päätään pudistellen. Kukaan ei ansainnut kammottavia hevosia vastuulleen. Hänellä ei sentään ollut kuin Solo, joka teki elämästä hankalaa sekä Winnien omistaja, joka keksi milloin mitäkin valitettavaa.
"Meillä on jo yksi tyhjä karsinapaikka. Äiti lukitsee minut lantalaan ja ompelee suuni kiinni, jos ajan enää yhdenkään maksavan asiakkaan ulos", nainen huokaisi harteitaan kohauttaen. Hän olisi mielellään vilkuttanut hyvästit Sololle ja Gemmalle, mutta moista vaihtoehtoa ei ollut.

Jamie nauroi.
"Luulisi, että teille olisi tungosta?" mies pohti kulmaansa kohottaen. Hän tiesi, että Rosings oli ankara työntekijöille, jotka aiheuttivat ongelmia asiakkaiden kanssa, mutta luulisi, että omistaessaan tallin saisi päättää asioista itse.

"Niin minäkin luulin", Bex vastasi, "ja niin vakuutin äidillenikin kun onnistuin ajamaan melkein kerralla kolme asiakasta ulos." Se oli ollut surkeiden sattumien sarja alusta asti. Ensimmäinen oli lähtenyt hevosen omistajanvaihdoksen takia, ainakin suurimmaksi osaksi, mutta kaksi muuta olivat seuranneet perästä hänen lyhyen pinnansa seurauksena.
"Eiköhän sekin paikka täyty jossakin kohtaa. Kesästä kyllä selvitään vaikka karsinoita olisi tyhjänäkin, mutta talvea kohti olisi hyvä saada talli niin täyteen kuin mahdollista. Äiti harkitsi uuden pihattorakennuksen rakentamista yhteen tarhoista ja aitojen siirtelyä mahduttamaan uutta tarhaa, jotta syksyn mittaan hän voisi etsiä lisää tuntihevosia ja lisätä viikottaista tuntimäärää, sillä tunneille on kyllä tulijoita, mutta nyt näyttää siltä, että moinen suunnitelma saa odottaa ainakin vuoden."

"Kolme kerralla? Kerro ihmeessä enemmän", mies vetosi uteliaana. Hän nautti surkeiden sattumusten satuiluista suuresti.

Bex naurahti utelulle. Niinpä tietysti.
"Ensimmäinen hevonen vaihtoi omistajaa, joka halusi siirtää hevosen lähempänä kotia olevalle tallille. No, kaksi jäljelle jäävää omistajaa alkoivat tapella keskenään siitä, kumman hevonen saisi muuttaa tyhjään karsinaan, koska heidän mielestään se oli paremmalla paikalla kuin heidän nykyisensä. Sama koski myös satulatelineitä ja varustekaappeja ja ties mitä muuta. Kyllästyin jatkuvaan piikittelyyn, joten siirsin Bubblesin siihen karsinaan ja totesin, ettei kukaan muu ole siirtymässä mihinkään. Saatoin tosin sanoa sen räväkällä tyylilläni, mitä omistajat eivät sulattaneet. Viimeinen tikki taisi olla se, kun toisen romuluinen lämminverinen paineli kentän aidoista läpi siitä huolimatta, että olin aiemmin sanonut, ettei sitä voi irtohypyttää kujalla, joka jatkuu aina kentän aitaan asti, kun typerä hevonen ei erota aitaa puomiesteestä. En ilmeisesti ollut riittävän kiltti sanankäänteissäni haukkuessani irtohypyttäjän maan rakoon, sillä viikkoa myöhemmin lämppäri häipyi omistajansa kera ja kahta päivää myöhemmin seurasi myös suuri, pyöreä poni."

"Niin sitä pitää", Jamie nauroi ja pidätti irlantilaista, joka pyrki raviin ja potkaisi takajalkojaan ilmaan pidätteistä.
"Onkohan tässä tulossa jotain hyvää ravipätkää? Socksin mielenterveys ilmeisesti kärsii."

Bex virnisti. Hänen äitinsä oli ollut toista mieltä, mutta hyvä kun Jamie ymmärsi. Ja olivathan he saaneet melko nopeasti Davisien lasten ratsut tallille, jotka olivat soveltuneet tuntikäyttöönkin; se jos mikä oli riemastuttanut Avaa, joka kantoi ainakin Bexin mielestä turhaa huolta hevosten jaksamisesta.
"Siirrytään tuolle pellolle, ravaan usein sen reunaa pitkin eikä kukaan ole ainakaan vielä ampunut haulikolla perääni", Bex hymähti huvittuneena ja käänsi poninsa laskeutumaan tien pengertä alas kohti ojaa, jonka yli Bubbles loikkasi suorastaan raivoisalla hypyllä. Ehkä ihan hyvä niin, sillä hän ei olisi millään jaksanut uutta kahlailureissua. Poni asteli pellon viertä päätään viskoen. Nainen laski pienen ratsunsa raviin kun pää pysyi edes sekunnin aloillaan ja hymyili Jamielle. Bubbles venytti askeltaan kuin matkien suurempaa hevosta, jonka oli saanut maastoseurakseen.

Socks sisällytti raviinsa muutamia pätkiä oma-alotteista sulkutaivutusta ja jopa pari askelta pohkeenväistöä, mitä ajatuksiinsa uponnut Jamie ei tuntunut huomaavan keventäessään tottuneesti tummanuskeassa estesatulassa. Ori nyökki päätään korvat hörössä kuin kertoen nukahtaneille ihmisille, että he olivat tulleet uuteen, mielenkiintoiseen paikkaan ja sitä voisi juhlistaa vähän irrottelemalla.
"Oletteko koskaan harkinneet harjottelijoiden ottamista?" Jamie kysyi pitääkseen keskustelua yllä, kun muisti uuden satsin vihreitä harjoittelijoita, joihin oli törmännyt Rosingsissa.

Bex nauroi Jamien esittämälle kysymykselle. Harjoittelijoita, heille? Ei kiitos.
"Enkö muka koskaan kertonut, mitä tapahtui sen ainoan kerran, kun meillä oli harjoittelija?" Bex hykersi leikitellen samalla kuolaimella, jotta Bubbles pysyisi paitsi kuulolla, myös keskittyisi enemmän häneen kuin Socksiin tai ympäristöön. Poniruuna heitteli päätään ja yritti karata loikalla laukalle, mutta pidätteiden pysäyttämänä jatkoi pärskyen ravissa.
"Meille ei tule enää harjoittelijoita, ikinä, jos äidiltä kysytään", hän lisäsi huvittuneena. Hän oli suorastaan nauttinut olostaan harjoittelijan surkeutta seuratessaan - ainakin ensimmäisen kaksi päivää. Kolmantena päivänä kilttien tuntiponien perässä juokseminen huonosti suljetun portin takia oli alkanut kyllästyttää.

"Mitä sitten tapahtui?" Jamie kannusti nauraen ja istui satulaan tukien polvensa sen tukiin, kun tunsi pidätteitä maltillisesti protestoivan Socksin kuumuvan ja valmistautuvan hieman ilottelemaan.

"Ponit olivat enemmän aitojen ulkopuolella kuin sisällä, varusteet menivät jatkuvasti ristiin ratsujen kesken, tunneilla oli vääriä hevosia ja yksi poni sairasti ähkyn kun harjoittelija sekoitti ruokien määrät", Bex kertasi nopeasti ensimmäisenä mieleenjuolahtaneet surkeat sattumukset, joista harjoittelija oli ollut suoraan vastuussa. Hän ei edelleenkään ymmärtänyt, miten joku hevosista uraa harkitseva saattoi olla niin totaalisen pihalla tallielämästä ja sen haasteista.
"Kauniisti ilmaistuna harjoittelija tuplasi minun työtaakkani", hän hymähti pidätellen lähes joka toisella askeleella poniaan, joka pyrki painamaan päätään kuolainta vastaan ja kiihdyttämään tahtiaan.

"Ehkä kaltaisesi supernainen ei kaipaa auttavia käsiä?" mies ehdotti hyväntuulisesti. Harjoittelija kuulosti samankaltaiselta katastrofilta kuin mitä hän kuuli Rosingsista; heidän perehdyttäjänsä eivät vain antaneet harjoittelijoiden koskea hevosiin ilman valvontaa, joten katastrofit eivät päätyneet hevostenomistajien tietoisuuteen. Jamie ei toki kärsinyt harjottelijoista, joista suurin osa oli 18-21 -vuotiaita hevostyttöjä.

Bex naurahti. Kyllä hänellä oli tarvetta auttaville käsille, tai ainakin hän toivotti jokaisen avuliaan sielun tervetulleeksi tallilleen, kunhan vain saattoi luottaa siihen, että kyseinen apulainen todella oli avuksi eikä harmiksi. Hänellä ei ollut aikaa eikä resursseja katsoa harjoittelijan perään joka hetki.
"Apu kyllä kelpaisi, niin saisin joskus vapaapäiviäkin", Bex naurahti. Hän pärjäsi yksinään, koska oli pakko, mutta raskaaksi se kävi. "Onneksi hoitajissa on lukuisia timantteja, jotka osaavat astua esiin ja auttaa, kun sitä tarvitaan." Heidän ratsastuskoulunsa ei pyörisi ilman hoitajien panosta.

"Miten käyttäisit vapaapäivän kaltaisen harvinaisuuden?" Jamie kysyi ja sommitteli heidän kulkemaansa reittiä kartalle mielessään.

"Lähtisin edellisenä iltana kaupunkiin, nukkuisin aamulla pitkään, söisin aamupalaa niihin aikoihin kun muut syövät lounasta ja kävisin päivällä elokuvissa tai vaikka skeittaamassa kunnon puistossa", hän naurahti unelmoiden. Jo pelkkä pitkään nukuttu aamu oli harvinaista herkkua. "Jos saisin useamman vapaapäivän putkeen, lähtisin Pariisiin moikkaamaan Ryania", hän lisäsi naurahtaen. Olisi mahtavaa nähdä, missä mies asui ja työskenteli vieraassa kaupungissa sen sijaan että Ryan aina matkusti tervehtimään häntä Englannin puolelle. Totuuden nimissä miehellä oli myös töitä Newcastlessa, joten hän ei matkustanut tänne pelkästään hänen takiaan - vaikka moinen ajatus oli paljon mukavampi.

"Sinun pitää ehdottomasti järjestää itsellesi vähän vapaa-aikaa. Eivätkö hoitajanne voi ottaa tallia hoitaakseen päiväksi tai pariksi?" mies ehdotti ja pohti, kuinka kaukana mainittu hiekkakuoppa oli.

"Kai ne voisivat, mutta", Bex kohautti harteitaan naurahtaen. Hän ei mielellään jättänyt Greenridgen pyörittämistä muiden vastuulle, ellei ollut aivan pakko, kuten kisamatkojen aikaan. Vaikka hoitajat osasivat tallin rutiinit etu- ja takaperin, tuntui kaikki silti olevan aina sekaisin, kun hän palasi takaisin - tai ehkä hän vain oli sekaisin, kun oli viettänyt päivän tai kaksi kaukana kotoaan.
"Mennään tässä kohtaa tien yli", nainen ilmoitti ennen kuin hidasti niskojaan nakkelevan ponin käyntiin ja käänsi autotietä kohden, jolla tosin ei liikkunut ketään. Bubbles loikkasi ojan yli tottuneesti, ylitti hiekkatien päätään viskoen ja oli karata laukalle, kun hän ohjasi ponin pienelle polulle, joka mutkitteli puiden lomasta muutaman sadan metrin päässä olevalle hiekkakuopalle. Polku oli täynnä mopojen jättämiä jälkiä, sillä monet (Bexin mielestä vastuuttomat ja hillittömän hauskan tavan ajanviettoon keksineet) nuoret ajoivat metsässä moottoriajoneuvoillaan kilpaa. Hän olisi mielellään osallistunut metsässä hyörimiseen tallin mönkijällä.
"Noh, rauhoitus nyt", nainen höpötti ponilleen, kun Bubbles yritti karata ohjalta pää korkealla ja kiihdyttää kohti puiden lomasta näkyvää suurta hiekkakuoppaa, joka oli ainakin sillä hetkellä tyhjänä mopoilijoista.

"Selvä", Jamie nyökkäsi ja seurasi Bexin esimerkkiä pidättäen Socksin käyntiin. Caitlinin jälkeen ori kieltämättä oli kevyempi ratsastaa, sillä se tarvitsi vain pari kevyttä pidätettä istunnan avuksi, vaikka irlantilainen ei olisi millään halunnut jäädä hidastelemaan. Se harppasi ojan yli Bubblesin perässä ja hypähteli korkein askelin polkua kohti hiekkakuoppaa.
"Olet löytänyt loistavan paikan", mies kehui ja katseli ympärilleen, kun hevonen pyörähteli etuosansa ympäri.

"Tiedän", Bex nauroi taputtaen poninsa kaulaa, ennenkö kannusti hevosen pehmeälle, upottavalle hiekalle. Hän antoi ohjan liukua pidemmäksi ja nojasi taakse, kun poni lähti laskeutumaan loivaa rinnettä kuopan pohjalle.
"Jos täällä kiipeilemällä ei treenata hevosta huippukuntoon, niin ei sitten missään", hän naurahti mukaillen ponin askelia hiekassa, jossa kahlaaminen laittoi pienen ratsun työskentelemään kunnolla jokaisella askeleellaan. Hän oli tutkinut pohjaa pitkään ennenkö oli ensimmäistä kertaa ratsastanut täällä. Hän ei halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä liian pehmeällä pohjalla, mutta tutkimusretki oli rauhoittanut mieltä. Pohja ei upottanut loputtomiin ja tarjosi vahvan ponnistuskohdan jokaiselle askeleelle. Kunhan hän vain löytäisi yhtä täydellisen uittopaikan, olisi Bubbles pian pelkkää lihasta.
"Ja putoaminenkin on ihanan pehmeää", hän naurahti vain hetkeä ennenkö poni ponnisti valtavalla loikalla ilmaan ja potkaisi takajalkansa suoriksi taakseen massiiviseen pukkiin, joka näytti kuuluvan puolet suuremmalle hevoselle.

"Onnea siihen." Jamiellä ei ollut aikomusta pudota hevosen selästä. Hänkin silmäili pehmeää hiekkaa hetken varauksella, mutta seurasi sitten Bubblesin jalanjäljissä. Socks pärski ja pörähteli korviaan käännellen, kun laskeutui alas rinnettä, joka ilmeisesti hevosesta tuntui karkaavan sen alta. Ori kuitenkin unohti hiekan, kun Bubbles aloitti juhlat ja loikkasi tohkeissaan sivuun, mutta ei päässyt rallin makuun, kun Jamie katkaisi ajatukselta siivet.
"Kiipeilläänkö vain? Vai oliko sinulla muutakin mielessäsi?"

Bex nauroi ponin loikatessa uudemman kerran ilmaan heti edellisen pukkinsa perään. Hän istui syvälle satulaan mukaillen ratsunsa sekoilua parhaansa mukaan. Hän tiesi ponin rauhoittuvan, kunhan se pääsisi purkamaan energiaansa, ja totuuden nimissä hän istui mieluummin käynnissä heitetyissä pukeissa kuin yllättävässä sivuloikassa kesken reippaan laukan. Bubblesin astellessa tasaisella pohjalla, hän käänsi ratsunsa lähes paikoillaan kohti pitkää, loivaa mäkeä, jota he olivat juuri laskeutuneet laidan lyhyintä reittiä. Hiekkaista taivasta ainakin ponin silmissä muistuttava pitkä mäki tarjosi hyvän, turvallisen laukkasuoran. Poniruuna nosteli jalkojaan kärsimättömänä ja heilui puolelta toiselle siirtäen jatkuvasti painoaan takaosalle, kun valmistautui lähtemään vauhdilla eteenpäin.
"Minun täytyy varmaan varoittaa, että tämä on puoliksi aavikon kasvatti, joten", Bex nauroi kun Bubbles karkasi osin takasilleen. "Ottakaa meidät kiinni jos saatte!" Hän hihkaisi ennenkö kannusti häseltävän poninsa laukkaan. Bubbles ei tarvinnut toista kehotusta - poniruuna harvoin tarvitsi. Laukka, oli edessä sitten avoin nummi tai loiva hiekkakuopan mäki, kelpasi aina. Poni pukitti onnessaan muutaman kerran ennenkö pääsi mäen juureen ja joutui keskittymään ylöspäin pyrkimiseen takaosan ilmaan heittelyn sijaan. Ponin jalat upposivat pehmeään hiekkaan, joka teki etenemisestä hidasta mutta sitäkin palkitsevampaa, ainakin jos ponin pärskymisestä saattoi mitään päätellä. Bex vilkaisi sivulleen jyrkempää nousua kohden ja mietti, uskaltaisiko jonakin päivänä pyytää poniaan kiipeämään sitä pitkin. Juuri nyt tämä loiva mäki riitti takaosan treeniksi kerrassaan täydellisesti.

"Varaslähtö!" Jamie paheksui nauraen ja pidätteli Socksia, joka hyppeli sivuttain päätään viskellen ja hiekassa stepaten. Mies hillitsi halunsa usuttaa ori täyttä vauhtia ponin perään muistuttaen itseään, ettei omistanut hevosta ja ettei sillä ollut varaa loukkaantua. Vastentahtoisesti Jamie ravasi Bubblesin perään antaen hevosen totutella alustaan ja nosti hallitun laukan, vaikka hevonen loikkikin riehakkaasti eteenpäin välillä sivuttain ja välillä pää taivaissa. Corinne nylkisi hänet elävältä, jos paljastuisi, että hän oli koulutreenin sijasta karannut maastoon, ja naisen kisahevonen katkaisi jalkansa.

Bex pidätteli viime kerrasta viisastuneena poniaan jo ennen hiekkaisen mäen vaihtumista tasamaaksi, sillä ei kaivannut uutta kierrosta metsän keskellä vallattomassa laukassa. Hän käänsi käyntiin pudottaneen ponin lähemmäs hiekkakuopan laitaa ja vilkaisi Socksia ja Jamieta virnuillen. Hänen äitinsä olisi todennäköisesti haukkunut hänet vastuuttomana maan rakoon moisen rykäisyn takia, mutta nainen tunsi poninsa. Bubbles olisi taistellut hänen pidätteitään vastaan koko matkan, mikäli hän olisi yrittänyt hillitä oman tahtinsa valinnutta ponia. Viimeksi he olivat päätyneet rysäyttämään esteestä läpi kilpailuissa juurikin sen takia, miten hän oli pidätellyt liikaa.
"Bubbles ei ole koskaan käyttänyt takaosaansa yhtä hyvin kuin mitä se käytti viimeksi parina päivänä täällä hillumisen jäljiltä", hän naurahti taputtaen poniaan, joka pärskyi päätään heitellen ja yritti päästä laskeutumaan takaisin hiekkakuopan pohjalle.

"Hienoa, ehkä siis minäkin saan anteeksi tämänpäiväisen", Jamie nauroi ja pidätti pärskivän orin käyntiin. Hän voisi ottaa vielä toisenkin laukkapätkän, kenties reippaamminkin nyt, kun hän oli tehnyt velvollisuutensa ja tutustuttanut hevosen ympäristöön ja pehmeään pohjaan.
"Onko täällä paljonkin mopotoimintaa?" mies kysyi muistaen aikaisemmin huomaamansa jäljet.

"Ehdottomasti", Bex nauroi. Mäkitreeniä käytettiin vahvistamaan niin nuorten kuin jo huippukuntonsa saavuttaneiden ratsujen takaosan lihaksistoa, sillä takaosa oli kaiken avain, oli lajina sitten koulu tai esteet. Hän oli vain päättänyt lisätä mäkitreeniin pehmeämmän pohjan, joka toi lisää haastetta kiipeämiseen ilman ylimääräistä rasitusta jänteille.
"Mutta voi silti olla turvallisempaa olla kertomatta", hän lisäsi virnistäen. Hän ei ainakaan koettelisi onneaan Corinnen kanssa, vaikka miten uskoisi kenttälegendan ymmärtävän. "Jonkin verran luulisin, mutta viimeksikin näin mopoilijat vain kaukaa", nainen totesi harteitaan kohauttaen ja käänsi ponin laskeutumaan mäkeä käynnissä. Bubbles yritti jatkuvasti karata raville tai loikkia nelijalkaloikilla ilmaan, sillä poni oli useamman päivän edestä täynnä energiaa, jonka purkaminen vallattomaan käytökseen oli ilmeisesti tämän päivän teema.

"Oletko ajatellut liittyä seuraan? Voisit kisata ponillasi", mies ehdotti ja käänsi Socksin Bubblesin perään. Sen etuosa oli höyhenkevyt mäkeä laskeutuessa, sillä ori imi vaikutteita pienemmästä seuralaisesta ja vihjaili ratsastajalleen irrottelusta. Corinne ei valitettavasti oikein ymmärtänyt sen päälle.

"Mietin enemmänkin tallin mönkijän lainaamista", Bex myönsi nauraen. Miksei heinäpaalien siirtelyyn ja aitojen vetelyyn tarkoitettua mönkijää voinut muka lainata tätäkin varten? "Bubbles voittaisi mopoilijat liian helposti. Sillähän on sisäänrakennettu kyky väistää puita pyysin minä sitä tai en, joka käsittääkseni vesittää koko idean metsän läpi ajamisesta", hän virnisti. Poni ei ottanut rauhoittuakseen, vaan tarjoili koko joukon erilaista ilma-akrobatiaa pukkien, loikkien ja hypähtelyjen muodossa. Kermainen ruunivoikko kannatteli mustaa häntäänsä korkealla kuin paraskin arabialainen esiintyessään laumalleen ja viskoi leveää poninpäätään innoissaan.
"Valmis uusintaan?" Bex nauroi kääntäessään teutaroivaa ponia tasamaalla kohti mäkeä.

"Toki", Jamie vastasi istuen syvälle satulaan, kun Socks otti osaa ilonpitoon loikkien jalat korkealla ilmassa ponin perään. Luoja miten hän toivoi Corinnen heltyvän ja antavan heidän palata esteratsastuksen puolelle. Ehkä kenttäratsastus oli haastavaa ja yhdisti kolme lajia, mutta yksikään osa-alue ei Jamien mielestä tarjonnut samanlaista jännitystä, vaatinut samaa taitoa ja tarkkuutta kuin 160 sentin Grand Prix -luokka. Socks oli niin hieno hyppääjä, että olisi varmaan hypännyt 130 sentin esteradan yksinäänkin - joten mikä virka Jamiella oli? Esteratsastuksessa miehen taidot olivat haastettuna.
Mies kannusti Socksin varoituksetta vauhtiin ponin takaa, turvallisen välimatkan päässä ponista ja kumartui orin kyljelle niin, että saattoi yrittää nykäistä Bubblesia hännästä.

Bubbles kuuli takaa liikkeelle lähtevän hevosen eikä jäänyt odottelemaan ratsastajansa lupaa. Poni ponkaisi vauhtiin, muttei päässyt kauaskaan, kun Jamie nykäisi mustaa häntää. Bubbles hyppäsi ilmaan massiivisella loikalla, potkaisi takajalkansa taakseen selkäänsä pyöristäen ja kiskoi päänsä alas, mikä teki pukista pienen katapultin. Kaulalle kumartuneena poniaan kannustanut ratsastaja huomasi nopeasti jäävänsä aivan liian eteen painopisteensä kanssa ponin loikassa, joten laski ohjat käsistään ja työnsi jalkansa eteen kuin paraskin rodeoratsastaja korjatessaan painonsa mahdollisimman taakse. Vapautensa pitkinä ohjina saavuttanut poni lähti täyteen neliin pienten kavioiden koskettaessa jälleen hiekkaa. Bubbles pyrki korvat luimussa Socksin perään siinä missä Bex nauroi kurkottaessaan keräilemään ohjia takaisin otteeseensa. Hän ei aikonut antaa pienen poninsa hyökätä hampaineen suuren orin kimppuun, vaikka ajatuskin Bubblesista syömässä palaa Jamien ratsastushousujen lahkeesta huvitti tavattomasti. Mies oli ansainnut sen.
"Huijari!" Hän hihkaisi naurunsa lomasta miehen perään ennen kuin keskittyi pidättämään poniaan, jotta Bubbles ei tosissaan pyrkisi mäkeä ylös aivan täydessä nelissä.

"Höpöhöpö!" Jamie huusi takaisin ja piti Socksin vauhdin hallussa, vaikka olisi halunnut revitellä täyttä vauhtia karkuun. Sen sijaan hän piti ponia silmällä ja teki väistöliikkeitä kuin paraskin taistelulentäjä.
"Kuka se otti varaslähdön edellisessä erässä, hmm?" hän kysyi ja väläytti olkansa yli hurmaavimman, hymykuoppaisen hymynsä.

"En häirinnyt juoksuanne silti mitenkään", Bex nauroi vastaukseksi mutkittelevalle ratsukolle edessään. "Väläyttelisit tuota hymyä kouluradalla tuomareille, niin voisit joskus voittaakin", nainen kiusoitteli leveästi virnuillen. Hän ei lainkaan ihmetellyt, miksi tallitytöt olivat aina niin innoissaan juttelemassa Jamien kanssa. Luoja tiesi, ettei Ryankaan arvostanut seuraa, jossa Bex viihtyi niin loistavasti. Sääli ettei Jamien hymy pelastanut miestä Corinnelta. Olisi ollut hupaisaa harrastaa vastuunpakoilua useita kertoja viikossa. Bubbles ei olisi millään malttanut hidastaa Bexin jälleen jarrutellessa ponin menoa, mutta onneksi mäki pakotti ratsun rauhoittamaan tahtiaan.

Jamie pidätti Socksin ravin kautta käyntiin mäen huipulla ja kääntyi katsomaan takaisin alas. Hevonen puhisi tohkeissaan ja tanssahteli malttamattomana paikallaan miehen silittäessä sen kevyesti kostunutta kaulaa.
"Aijai, halpamainen isku", hän protestoi hymyillen, kun Bex muistutti hänen olemattomasta menestyksestään koulukenttien puolella. Se ei suinkaan ollut yksi syy, miksi hän janosi takaisin esteille.
"Milloin olet tulossa jälleen Rosingsiin?"

Bex virnisti.
"Niin on hännän nykiminenkin. Ole kiitollinen, ettei Bubbles potkaissut sievää nenääsi koristamaan poskeasi", hän totesi ponin kiivetessä tasamaalle puhisevan Socksin seuraksi. Nainen silitteli hikistä kaulaa rauhoitellakseen hyörivää poniaan, joka olisi mielellään pyörinyt ympyrää paikoillaan.
"En tiedä", hän myönsi huokaisten. "Tämä ja ensi viikko on varsin hektisiä meilläpäin, ja sitten on leirejä ja kilpailuja ja kaikkea päällekäin. Haluaisin päästä maastoesteradalle ennen seuraavia kilpailuja, mutta saa nähdä, löydänkö aikaa. Olisi myös kiva tulla kouluvalmennukseen", hän naurahti jälkimmäisen lauseensa. Hän katuisi moisia sanoja valmennusta seuraavana päivänä, sen hän tiesi, sillä Rosings Parkin valmentajat eivät antaneet hänen luistaa mitä keskivartalon lihaksiston hyödyntämiseen tuli.

"Kiva?" Jamie toisti kulmaansa epäuskoisesti kohottaen.

Bex nauroi Jamien epäuskolle.
"Kun niissä ei pääse käymään montaa kertaa viikossa, niin kyllä, kerran kuussa tai kahdessa saatu kouluvalmennus rautaisilta ammattilaisilta on kiva", hän nauroi huvittuneena. Eihän se toki Jamien vika ollut, ettei hän voinut ravata valmennuksissa aina kun niille olisi ollut tarvetta - kuten ei myöskään ollut miehen vika, että tuolle maksettiin niissä käymisestä.
"Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että itsenäiset koulutreenini päättyvät useammin nummilaukkoihin kuin avotaivutuksiin." Jälleen yksi asia, josta Ava jaksoi häntä soimata. Kouluratsastajasta äitinä oli paljon hyötyä, vaikka usein hän päätyi kiroamaan äitinsä helvetin syvimpiin syövereihin silloin kun Ava jakeli ohjeita kentän laidalla - vaikka seuraavana päivänä saattoikin myöntää, että Bubbles tuntui huomattavan paljon paremmalta kunnollisen koulutreenin herkistämänä.

"Mutta nummilaukat ovat hauskoja", Jamie vetosi hunajaisesti kuriton pilke silmäkulmassa ja keinautti olkapäätään Bexin suuntaan henkiseksi, toverilliseksi tuuppaukseksi.
"Eivätkö?"

"Ne ovat parasta mitä elämässä voi tehdä", hän naurahti. Hän tiesi tarkalleen, ettei tämä asenne kantaisi häntä pitkälle kilparatsastajana, mutta kuka oli väittänyt, että hän kaipaisi enempää? Hän oli onnellinen näin. Ehkä. Vaikka olisikin kiva joskus koettaa onneaan kansainvälisissä luokissa… Olkoonkin, ettei hänellä koskaan olisi varaa lennättää poniaan toiselle mantereelle.
"Mitä luulet, pitäisikö palata takaisin talleja kohti, vai pakoilla täällä vielä hetken vastuuta?" Hän virnisti vinosti. Olivatpa hekin taas vastuuntuntoisia aikuisia, mutta no, heidän pitämisensä aikuisina oli ehdottomasti arvioijan virhe. Bex ei koskaan erehtynyt väittämään moista. Hän oli lapsi kunnes toisin todistettaisiin.

"Pakoillaan vähän lisää", Jamie vastasi velmu hymy huulillaan ja ohjasi orin energian takaosakäännökseen.
"Oletko koskaan kierinyt alas tätä rinnettä? Ilman ponia."

Bex nauroi Jamien täsmennykselle. Ei hän sentään kaatanut ratsujaan, ainakaan tarkoituksella, vaikka viime viikolla Solon kanssa oli käynyt juuri niin. Se tosin oli suuren hevosen omaa syytä. Mitäs oli pukitellut niin, että oli sotkeutunut omiin jalkoihinsa.
"En", hän nauroi kohottaen lähes haastavasti kulmaansa. "Mitä suunnittelet?" Hän kysäisi vailla epäluuloa, joka todennäköisesti olisi kuulunut tilanteeseen. Jamie keksi pähkähulluja suunnitelmia, mutta ne olivat yleensä hulvattoman hauskoja, joten hän oli valmis tarttumaan kaksin käsin niistä jokaiseen. Oli mukava löytää joku, jonka pähkähulluus meni yhtä pahasti mittarin yli kuin Bexin oma.

"En mitään. Se vain vaikuttaisi hauskalta", mies kohautti olkiaan viattomasti.

"Voin pidellä Socksia, jos haluat testata sen hauskuutta käytännössä", Bex lupasi auliisti, joskin silmäkulmassa oleileva pilke kertoi, ettei lupaus ehkä ollut yhtä hyvässä hengessä tehty kuin miltä se satunnaisen kuulijan korvaan kuulosti. Jamie ei koskaan ollut viaton, vaikka miten kohauttelisi harteitaan.

"Mitä jos minä pitelen paholaisponiasi ja sinä testaat. Olet huomattavasti vetävämpi näky kieppumassa kuin minä", Jamie tarjosi.

"Jos välttämättä haluat luopua sormistasi, niin toki. Bubbles kaipaakin vähän lisää proteiinia ruokavalioonsa", nainen virnisti heilauttaessaan itsensä alas poninsa selästä. Ei hän tosiaankaan aikonut kieriä alas hiekkamäkeä, mutta olisi aivan loistavaa hupia nähdä Jamie pitelemässä Bubblesia, joka oli huomattavan paljon paremmalla tuulella kuin tallissa, vaan ei siltikään jättäisi tilaisuutta käyttämättä, jos pääsisi kiusaamaan pitelijäänsä.

Jamie väläytti Bexille herttaisen hymyn ja laskeutui Socksin selästä.
"Valmistaudupa kierimään", hän kehotti ja ojensi kätensä ottaakseen Bubblesin ohjat. Mies ei hätkähtänyt haastetta, ja oli tottunut pureviin kavioeläimiin ratsastettuaan vuosia Papillonia.

Bex lykkäsi poninsa ohjat virnistäen miehen ojennettuun käteen ja vilkaisi Bubblesia, jonka korvat painuivat siinä hetkessä luimuun kun ohjat vaihtoivat kättä. Bubbles testasi aina jokaisen käsittelijänsä. Bex katsahti hiekkakuoppaan viettävää mäkeä miettien jälleen kerran, mihin oli ryhtymässä kun istahti alas pehmeälle hiekalle. No, ei kai tässä mitään häviäisikään. Hiekkaa olisi joka paikassa, mutta toisaalta, siihen tottui kun putosi hevosen selästä ratsastuskentällä. Nainen väläytti leveän, ilkikurisen hymyn miehelle ja miettimättä sen pidempään, kupsahti kyljelleen ja lähti kierimään mäkeä alas hiekkaa pöllyttäen. Hän ei aikonut huutaa tai ylipäätään aukaista suutaan, sillä hiekkaa tuntui jo nyt tunkevan joka puolelta sisään, eikä hän halunnut ehdoin tahdoin syödä hiekkaa - tai täyttää keuhkojaan sillä. Vauhti kiihtyi mäen viettäessä alaspäin. Bex piteli käsiään ristissä solisluidensa päällä ja nautti tunteesta, kun kaikki kieppui. Tämähän oli kuin huvipuistossa! Ehkä hulluin laite, jossa hän oli hetkeen ollut, mutta vau! Kun vauhti lopulta hiipui kuopan pohjalla, saattoi hän pyrkiä istuvaan asentoon. Maailma pyöri silmissä kun hän yritti hapuilla jalkoja alleen. Tilanteen toivottomuus sai raikuvan naurun kohoamaan syvältä rintakehän uumenista, sillä yritti hän mitä tahansa, tasapaino ei koskaan riittänyt seisomiseen. Luovuttaneena punapää jäi yltä päältä vaaleassa hiekassa istumaan ja nauramaan kun maailman pyöriminen hitaasti rauhoittui.
"Sinun pitää testata tätä!" Bex huusi naurunsa lomasta Jamielle. Hän oli ehkä hullu, mutta ainakin hänellä oli hauskaa!

Jamiella oli hillittömän hauskaa, kun hän katsoi alarinteeseen kieppuvaa hiekkamyrskyä. Hän piteli naisen pahatapaista poninkuvatusta lujasti kiinni läheltä päätä suostumatta peloteltavaksi tai purtavaksi seuraten Socks perässä mukana, jos poni keksi ruveta riehumaan. Muuten mies piti katseensa Bexissä ja olisi nojannut naurusta väsyneenä polviinsa, ellei olisi pidellyt kahta hevosta. Socks tuijotti korvat hörössä ja sieraimet suurina uutta leikkikaveria, jota Jamie ei antanut sen lähestyä.
"Kiitos, mutta tämä riittää. Katselen paljon mieluummin sinua. Olet kerrassaan hemaiseva tästä kuvakulmasta", mies vakuutti.

Bex ei saanut nauruaan kuriin sekunnissa tai viidessäkään, vaan nauraa hekotti loputtomalta tuntuvan ajan. Kyyneleet kihosivat silmiin ja valuivat lopulta pitkin poskia, hän haukkoi henkeään ja sai naurunsa kuriin vasta kun epäili seuraavaksi pyörtyvänsä hapen puutteeseen. Vatsalihaksia suorastaan pakotti kaikesta nauramisesta, vaikka ne olivatkin tottuneet istuntatreeneihin suuriliikkeisten ratsujen selässä. Nauru oli tosiaankin treeniä parhaimmillaan.
"Toki. Olen täynnä hiekkaa", hän totesi huvittuneena pyrkien jaloilleen ties kuinka monetta kertaa, tosin tällä kertaa tavoitteessaan onnistuen. Bex lähti kiipeämään upottavaa hiekkamäkeä ylöspäin päästäkseen hevosten luokse. Hän ei edes vaivautunut pudistelemaan pahimpia hiekkoja vaatteistaan, sillä kuten oli epäillytkin, päätyi useamman kerran kiipeämään mäen jyrkimpiä kohtia käsiensä avustamana.
"Kun täältä vielä pääsisi ylös", hän naurahti puolivälissä rinnettä upotessaan reilusti yli nilkkojensa pehmeään hiekkaan, joka tunki ratsastuskenkiin. Hänellä voisi olla hieman selittämistä kun palaisi kotiin mukanaan kymmenen kiloa hiekkaa.

"Uskon sinuun", Jamie kannusti mäen päältä suoden terävän katseen hammaskeijulle vieressään ja yritti olla katsomatta tarjosiko naisen kaula-aukko viehättäviä näkymiä. Bex oli hänen ystävänsä. Hänen ei sopinut flirttailla. Ainakaan tosissaan.
"Haluatko tehdä sen uudelleen?" hän tiedusteli.

"Hyvä", Bex nauroi istahtaessaan hetkeksi alas. "Koska minä en ole lainkaan niin varma, että jaksan ylös asti. Arvostan hevosten kuntoa hetki hetkeltä enemmän, kun mokomat jaksavat kiivetä tämän mäen niin vaivattomasti", hän naureskeli, veti syvään henkeä ja lähti jälleen liikkeelle ottaen yhä useammin käsillä tukea hiekasta. Hän oli melko varma, että tiukat ratsastushousut olivat pitäneet suurimman osan hiekasta ulkopuolella, mutta samaa ei sopinut sanoa paidasta tai kengistä. Bubbles ei pian suostuisi kantamaan häntä kotiin asti kun hän painaisi enemmän kuin tavallisesti. Bex suoristautui saavuttaessaan vihdoin mäen huipun ja virnisti Jamielle.
"Olipahan kokemus", hän naurahti riisuessaan ratsastuskypäränsä, jonka samettinen pinta oli kerännyt kunnon kuorutuksen hienojakoista vaaleaa hiekkaa. Hän ravisteli päätään kuin märkä koira, mikä sai punaiset hiukset hulmuamaan. Kypärä tuntui olevan täynnä hiekkaa, eikä Bex yllättynyt lainkaan, kun käänsi mokoman oikeinpäin ja kaatoi siistinä norona hiekkaa kypärän sisuksista maahan.

"Olit hurmaava", Jamie vakuutti ja olisi tarjonnut auttavaa kättä hiekasta puhdistautumiseen, ellei olisi pidellyt molemmissa käsissä hevosia, joita ei voinut laskea löysälle ohjalle. Hän ei halunnut kallisarvoisen Socksin pääsevän kosketuksiin toisessa kädessä olevan pirulaisen kanssa, joten sai tehdä töitä molemmin käsin.
"Oletko varma, ettet mene uudelleen?"

"Olen", nainen naurahti. "Kiipeäminen on kovin raskasta", hän jatkoi siirtyen nyt hiustensa parista pudistelemaan vaatteitaan. Hän käänsi hetkeksi selkänsä Jamielle ja varsin koruttomasti pudisteli pahimmat hiekat kaula-aukkonsa syövereistä.
"No niin, ehkä en enää vie pienen rannan verran hiekkaa takaisin kotiin. Toisaalta kentän pohjalle voisi levittää vähän lisää pehmeää hiekkaa", Bex vitsaili leveä hymy huulillaan. Hän vilkaisi poniaan, joka näytti edelleen kyräilevän Jamieta kuin etsien mehukkainta kohtaa, mistä haukata palasen. "Ja sinäkin olet vielä yhtenä kappaleena. Hieno homma." Hän ojensi kättään ottaakseen kiukkupussinsa ohjat ennenkö Jamie joutuisi luopumaan sormistaan.

Jamie ojensi ohjat Bexille helpottuneena siitä, että pääsi viemään uteliaan kilparatsunsa hieman kauemmas. Hän taputti Socksin kaulaa ja keinautti itsensä sitten takaisin satulaan.
"Toivottavasti oli hauskaa", hän virnisti ja vilkaisi kelloaan, "pitää valitettavasti lähteä kotimatkalle, ennen kuin Rautarouva huomaa luvattoman poissaolon."

Bex heilautti itsensä poninsa satulaan, joskin ärähti muutaman ärräpään, kun Bubblesin pää kääntyi uhkaavasti kohti selkään ponnistavan ratsastajan pakaroita. Hän ei aikonut tulla syödyksi, joten ponin oli paras opetella käytöstapoja.
"Joo, eihän me nyt haluta, että joudut ongelmiin", Bex naurahti kannustaen virne kasvoillaan poniaan liikkeelle. Bubbles käänsi päätään yrittäen purra kenkien peittämiä varpaita, mutta jätti moisen liikkeen yrityksen tasolle, kun Bexin jalka heilahti eteenpäin potkaisemaan siroa poninpäätä kauemmas.
"Mitään arvausta, milloin olisit menossa maastoesteille? Mielellään ilman valmentajia", hän naurahti kysymyksensä päätteeksi. Hän voisi lyöttäytyä mukaan jonakin päivänä, sillä vaikka maastoesteissä olikin riittämiin hohtoa jo ihan itsessäänkin, oli kaikki aina hauskempaa kaverin kanssa.

"Milloin vain haluat", Jamie vastasi auliisti. Vaikka hän ei niin välittänyt kenttäkilpailusta, maastoesteet olivat mahtavaa huvia.
"Miten olisi ensi viikon alussa? Tule vain Rosingsiin joku ilta, niin lähdetään pitämään hauskaa", mies lupasi nojaten hienoisesti taakse, kun Socks tapaili tietään alas rinnettä, jota Bex oli juuri kömpinyt ylös.

Bex virnisti Jamien kiltille vastaukselle. Miehen aikataulu oli vähintään yhtä kiireinen kuin hänen, ja silti Jamie löysi aikaa heidän yhteiselle riekkumiselleen. Siitä jos mistä sopi olla kiitollinen. Jos hän olisi ratsastanut upeita kilpahevosia päivästä toiseen, ei hän olisi välttämättä jaksanut sovittaa aikatauluihinsa hulluttelua ratsastuskoulun kasvatin kanssa.
"Kuulostaa täydelliseltä suunnitelmalta. Lupaan tuoda jotakin naposteltavaa mukanani, niin et joudu odottamaan putoamiskakkua viikkoa", hän virnisti. Ehkä putoamisen takia tarjoiltava kakku oli ratsastuskoulujuttuja, mutta hän oli kasvanut ratsastuskoululla. Oliko se ihmekään, jos hän ei osannut luopua moisesta tavasta. Bubbles heittäisi hänet kuitenkin jorpakkoon kesken maastoesteradan, joten parempi varautua jo etukäteen.

"Älä kiusaa viatonta, sinä unelmieni nainen", Jamie huokasi haaveikkaana kuullessaan lupauksen naposteltavista ja väläytti Bexille valloittavimman hymynsä olkansa yli. Hän tuki Socksia ohjalla, kun se selvitti itsensä alas mäkeä pörähdellen ja steppaillen kuin saadakseen ihmiset tajuamaan, millaisen suorituksen se juuri teki.
"Nähdään siis ensi viikon alussa?" mies varmisti, kun he ratsastivat takaisin maantietä kohti.

"Sinä et ole viatonta nähnytkään, prinssi Uljas", Bex vastasi virnistäen. "Tai ehkä ennemminkin Flynn Rider", hän korjasi itseään vino virne kasvoilla pysyen. Hän kurkotti oikaisemaan kierteelle kääntyvää ohjaa, mutta nyökkäsi Jamielle.
"Ensi viikon alussa. Soitan vaikka etukäteen ja varmistan, että iltasi on tyhjä", hän totesi hyväntuulisena. Ajatuskin kunnon maastoesteradalle (joka Rosingsista löytyi, piti kriteereitä miten korkealla tahansa) pääsemisestä sai sydämen sykkeen kohoamaan. Hän halusi lentää poninsa kanssa vallattomassa nelissä esteeltä toiselle. Harva asia pääsi lähelle sitä tunnetta.

Jamie nauroi ansaitsemilleen lempinimille ja väläytti Bexille lämpimän hymyn, kun erkaantui seurasta lähteäkseen kohti Rosings Parkia.
"Tehdään niin!" hän huikkasi heipaksi. Hänen iltansa ei ollut koskaan tyhjä, mutta hän järjestäisi Bexille aikaa. Hevoset selvisivät kyllä, vaikka yksi lukemattomista koulutreeneistä vaihtuisi vähän reippaampaan menoon. Hän voisi tehdä pohkeenväistöä jokilaaksossa.

"Joo!" Bex huikkasi takaisin ja heilautti kättään ratsukon perään. Bubbles viskeli päätään yrittäen lähteä seuraamaan Socksia, mutta nainen oikaisi poninsa ja otti suunnan Greenridgeä kohden. Poni jaksoi kiukutella useamman minuutin yksinjäämistään, mutta antoi lopulta periksi ja ravasi korvat tiukasti luimussa kohti kotitalliaan. Bex hymyili yhä leveästi vaikka tunsikin olevansa yhä täysin hiekan peitossa. Onneksi suihku oli keksitty.

Keskiviikko 8. heinäkuuta 2015, iltapäivä

Bex oli soittanut etukäteen, mitä oli pidettävä jonkin sortin saavutuksena. Hän ei ollut vain ilmestynyt paikalle ja yllyttänyt ystäväänsä karkaamaan vastuun kuristavaa kouraa, vaan hän oli soittanut ja udellut, saisiko seuraa maastoesteille. Hän halusi päästä hyppäämään maastoesteitä vielä kerran ennen kilpailuja, joihin lähtisi heinäkuun loppupuolella. Hän oli vaihtanut kuolainta poninsa suussa äitinsä ja tuon esteratsastajatuttavan kanssa asiaa puituaan. Hän tarvitsi enemmän kontrollia maastoesteille. Hänen täytyi saada Bubbles käsiin nopeasti ennen estettä ja erityisesti sarjoilla myös nopeasti niiden välissä. Hän ei voisi lähestyä kaukaa pidätellen, sillä se vain saisi ponin nakkelemaan niskojaan ja painamaan raskaasti kädelle, mutta hän ei voisi lähestyä tavallisella kolmipalallakaan vauhdikkaasti, kun ei koskaan tiennyt, saisiko pidätteet menemään loppuunasti läpi. Niinpä he olivat hetken ideoita heiteltyään päätyneet kokeilemaan waterfordia, joka oli hänelle tuntematon kuolain. Onneksi äidin tuttavalla oli ollut Bubblesin suuhun sopiva kappale, jota hän pääsi nyt testaamaan. Kotikentällä kuolain oli toiminut hyvin estetreenin aikana, ehkä jopa paremmin kuin hissikuolain, jota hän oli tähän asti käyttänyt. Tänään selviäisi, mikä olisi tilanne maastoesteillä, joilla heidän ongelmansa olivat kaikista selkeimmin näkyvillä.
”Rauhoitus nyt vähän”, hän hymähti poniruunalleen, joka tanssahteli musta harja hulmuten hiekkatietä kohti Rosings Parkia. Ruunan kengitetyt ja kantahokkien tukemat kaviot kolahtelivat vasten pikkukiviä kun Bubbles viskoi päätään ja yritti kiihdyttää. Vain pieni liike sormilla sai pidätteen menemään läpi ja ruunan pysymään käynnissä, mistä Bex oli kiitollinen. Hän ei ollut antanut ratsunsa laukata matkalla tallille, mikä oli vaatinut jo useamman ronskimman pidätteen, sillä Bubbles ei ymmärtänyt käynnin ja ravin hohtoa peltoja ylittäessä. Kun hyvinhoidettu, moderni kilpatalli aukeni heidän edessään, kajautti poniruuna kuuluvan hirnahduksen ja karkasi muutamaksi askeleeksi raville häntä korkealla. Ruuna esiintyi kaula kaarella kuin suuri ja uljas ori, mikä huvitti ratsastajaa. Bex pysäytti poniruunan tallipihalle, hyppäsi alas selästä ja lähti kiskomaan ratsua perässään tallikäytävän puolelle.
”Jamie?” Hän huikkasi varvistellen jatkuvasti, jotta näki karsinoihin sisään. Joskus oli julmaa olla näin lyhyt. Bubbles viskoi päätään ja pärskähteli vaahtoa suupielissään, kun hän talutti poniaan kaviot kopisten siistillä tallikäytävällä.

"Hei ihanainen", mies vastasi ilmestyen päätykäytävältä orikäytävän suulle tummanruskeita hiuksia pois otsalta sukien.
"Olen ihan juuri valmis", Jamie vakuutti ja vetäisi Rosings Parkin viininpunaisen takin niskaansa, ennen kuin poimi ison, uljaan orinsa Mayben hellästä huomasta. Slips puhkui ja puhisi kaartaen lihaksikasta orikaulaansa ja käännellen korviaan kuin tietäen, että Maybe oli pessyt sen aikaisemmin päivällä niin, että hevonen hohkasi lumivalkeana ja silkkisen selvät jouhet hulmusivat. Hoitaja katseli sen menoa ylpeänä.
"Maastoesteille siis?" mies varmisti taluttaessaan hevosen itäovesta ulos tällä hetkellä varsin tyhjien oritarhojen väliselle soratielle.

"Mahtavaa", Bex vastasi kiskoen ponin perässään käytävien kulmalle. Hän jäi odottamaan, että Jamie saapuisi valitsemansa ratsun kanssa, sillä oli turhaa kiskoa Bubblesia suotta muiden hevosen eteen härnäämään niitä. Kun Jamie asteli karsinaan, Bex lähti ulos sivuovesta edellä. Parempi saada varsin jääräpäinen poniruuna pois suuren orin edestä.
"Kyllä kiitos", hän naurahti ponnistaessaan Bubblesin selkään. Ruunan korvat kieppuivat joka suuntaan, kun ratsu yritti päättää luimisiko mielenosoituksena vai kuuntelisiko ympäri tallialuetta kantautuvia ääniä. "Haluan päästä testaamaan, onko meillä mitään mahdollisuuksia parin viikon päästä kisoissa", Bex jatkoi pirteänä. Hän oli päättänyt, ettei huolehtisi turhia. Joko he pärjäisivät tai sitten eivät, mutta ainakin hän oli oppinut aiemmasta ja valmistautunut näihin kisoihin kokeilemalla uusia kuolaimia.
"Mitäs Slipsille kuuluu? Se ainakin näyttää hyvältä", hän virnisti katsellessaan uljasta oria.

"Samaa vanhaa", Jamie vastasi hymyillen, kun ponnisti ison irlantilaisen satulaan ja katseli korkeuksista alas poniin ja sen ponikokoiseen ratsastajaan, "paljon potkua." Slips nyökki pelhamkuolainta vasten ja korskui kumeasti. Mies taputti sen kaulaa nauttien hevosen hurjasta energiasta - se oli ihanaa vaihtelua Kingin jälkeen.
"Mennäänpäs sitten", hän kehoitti ja kannusti orin käyntiin kohti pohjoista, "mitäs Greenridgeen kuuluu?"

Bubbles sai seurata turvallisen välimatkan päässä, sillä vaikka hän luotti Jamien ratsastustaitoihin ja kykyyn pitää Slippersin huomio kaikessa muussa paitsi poniruunassa, ei hän luottanut oman poninsa sosiaalisiin kykyihin. Varsana selkeästi aivovamman hommannut ruuna voisi yrittää syödä Slipsin tai Jamien varpaat, joten parempi säilyttää etäisyys.
"Leirejä, edelleen", hän naurahti vastaukseksi kysymykseen. "Mahtavia kokemuksia sitäkin enemmän", hän lisäsi leveä hymy huulillaan. Oli upeaa, kun saattoi saada lapset nauttimaan hevostelusta niin tavattoman paljon. Viimeisimmän leirin uittokerta oli ollut yhtä naurua, eikä hän uskonut enää yhdenkään uittoreissun tänä kesänä vetävän sille vertoja tunnelmansa puolesta.
"Sekä tietenkin kiirettä, verta, hikeä ja kyyneliä", hän lisäsi ilkikurisesti virnistäen. Ei heillä montaa vahinkoa ollut sattunut, ja niistäkin suurin osa oli sattunut hänelle, joten huoleen ei ollut mitään syytä.

"Sehän kuulostaa hilpeältä", Jamie kommentoi huvittuneena vereen ja kyyneliin. Jättläisorin askel ei ollut vaivattomin istua, varsinkaan sen puhkuessa menohaluja, painaessa kädelle ja suunnatessa liikkeen ylös, kun ei saanut mennä eteen.
"Toivottavasti niitä mahtavia kokemuksia enemmän kuin muita."

"Se on", Bex naurahti. Ainakin jälkikäteen ajateltuna. Siinä hetkessä, kun satoi vettä, hevoset olivat mutaisia ja huonolla tuulella, hän unohti puhelimensa sateeseen, Bond ontui, Riddler oli karannut laitumelta häiritsemään vakavailmeisen Abigailin estetreeniä ja kaikki tuntui leviävän käsiin, ei hilpeyttä löytynyt yhdenkään kiven tai kannon alta.
"Aivan varmasti niitä on enemmän, vaikka laskupääni onkin heikko", hän virnisti. Ei hän muutoin olisi ollut niin hyvällä tuulella halki koko kesän.

Slips sukelsi tallialueelta sitä ympäröivään, vanhaan, harvaan metsään. Paksu neulas- ja lehtimatto nielaisi kavioiden äänet, ja korkealla hevosten yllä olevan katoksen läpi siivilöityi päivänvaloa, joka raidoitti hevosen valkoisen selän. Jamie vilkuili välillä olkansa yli, mutta ei uskaltanut Slipsin kanssa kääntyä kokonaan ympäri jutellakseen kunnolla naisen kanssa.
"Ja mitä sinulle kuuluu?" hän tiedusteli kumartaen päätään matalammalle painuneen oksan ali.

Bubbles kulki kevyenä edestä, mistä Bex oli kiitollinen. Uudessa kuolaimessa oli paljon hyvää - sääli, kun se ei soveltunut kouluratsastukseen! -, mutta hän ei suostuisi uskomaan sen toimimiseen, ennenkö näkisi, mitä maastoesteillä tapahtuisi. Hän tarvitsi nopean kuolaimen, joten olympia ei käynyt, mutta sen täytyi olla vahvempi kuin kolmipala, johon ruuna puri helpolla kiinni. Seuraava vaihtoehto olisi pelham, mutta siitäkin tulisi valitettavan hidas deltaohjalla. Typerät kenttäkilpailusäännöt, kun kielsivät kahdet ohjat radalla.
"Hyvää. Vielä parempaa, jos Bubbles pysyy tänään käsissäni", hän naurahti. "Kokeilemme uutta kuolainta, koska kyllästyin taistelemaan sen kanssa jatkuvasti siitä, kuinka lujaa maastoesteitä lähestytään ja kuinka läheltä tai kaukaa hidastelu pitää aloittaa. Olen myös etsinyt uutta hevosta kaikessa hiljaisuudessa. Mitä sille Uuden-Seelannin ihmeelle muuten kuuluu? Joko sen saapumisesta on uutta tietoa?" Bex kälätti menemään vauhdikkaalla tyylillään hypäten yhdestä ajatusjunasta toiseen ilman välipysähdyksiä.

Jamie nyökkäili kiinnostuneena ja katsahti ponia olkansa yli, mutta joutui keskittymään välittömästi irlantilaiseen, joka käytti tilaisuuden hyödyksi heittääkseen takaosansa sivuun ja karatakseen raviin.
"Uuden-Seelannin ihme jumittaa kai Saksassa. Toivottavasti se tulisi ensi viikolla. Menee järki sen vaniljaponin kanssa", mies huokasi, "mutta kerro ihmeessä lisää - millaisia hevosia olet käynyt katsomassa? Onko löytynyt sopivaa?"

"Toivotaan, että se saapuu pian", nainen vastasi täynnä myötätuntoa. Itselleen sopimattoman hevosen kanssa jumittaminen oli kerrassaan kamalaa.
"En ole käynyt katsomassa vielä mitään, mutta löysin pari kiinnostusta herättävää ja soittelin myyjille. Yritän mennä ensi viikon puolella katsomaan niitä. Ne on ratojen kasvatteja, joten niistä ei aivan heti ole kilparadoille", hän naurahti hiljaa. Ehkä ensi keväänä sitten. Pohjalta pitäisi lähteä liikkeelle, mutta ei se haittaisi. Ehkä.

"Se kuulostaa hyvältä", Jamie kannusti, "saat koulutettua ne itse juuri sellaisiksi, kun haluat." Slips viskoi päätään puhisten, kun ratsukot sukelsivat metsästä avoimelle nummelle.
"Ravataanko?" mies ehdotti ja siirsi orin hetken kuluttua lentävään, valtavin harppauksin eteen liikkuvaan raviin, jossa kevensi helpottuneena siitä, ettei ollut Caitlinin silmän alla - ilman jalustimia. Luojan kiitos Bexistä, joka oli houkutellut hänet mukaansa maastoesteille. Se olisi mahtava treeni.

Bexillä oli turmiollinen vaikutus vakavasti treenaaviin ratsastajiin, joiden elanto riippui pärjäämisestä kisoissa. Hän houkutteli Jamienkin maastoesteille koulutreenin tai ties minkä tärkeämmän sijaan. Slips tuskin valittaisi, mutta Corinnesta hän ei mennyt takuuseen.
"Ravataan", hän vahvisti ja kannusti poninsa orin perässä raviin. Bubbles joutui ravaamaan reippaasti pysyäkseen lyhyillä jaloillaan suuren irlantilaisen perässä, mutta korvat luimussa poni lähti suoritukseen antaen askeleensa venyä kuin he harjoittelisivat temponlisäystä. Pieni ratsu ei päässyt kaartamaan kaulaansa kuin paraskin kouluratsu, sillä liikkuva kuolain ei tarjonnut sellaiseen riittämiin tukea - sen sijaan Bubbles ravasi pää sopivalla korkeudella selkälinjan jatkeena eikä valunut etupainoiseksi, kuten niin usein ennen. Hän rakasti muutosta kaikesta sydämestään, joten toivoi luonnollisesti, että kuolain ratkaisisi hallintapulmat myös maastoesteillä. Tyytyväisesti pärskivä poni ei yrittänytkään rikkoa laukalle vaan venytti entuudestaan askeltaan, kun Slipsin valkea takaosa näytti etääntyvän.

"Otetaanko laukkaa?" Jamie huusi olkansa yli navakkaan tuuleen, kääntyi takaisin menosuuntaan ja siirsi Slipsin laukkaan. Valtava kimo heitti päätään ja lähti vauhtiin kuolainta vasten painaen ja valkea häntä perässä hulmuten. Jamie rakasti sitä, miten vahva hevonen oli - millainen voima siitä väreili selkään. Kieltämättä oli selvää, että orista voisi tulla uskomaton kenttähevonen. Ainakin Caitlin taisi uskoa, että orilla oli mahdollisuuksia myös kouluosuudella. Mies nojautui eteen ja antoi hevosen venyttää askeltaan. Tuuli hakkasi vastaan ja kalpeanharmaaseen taivaanrantaan alkoi ilmestyä tummempia metsäsarakkeita, kun maastoesterata lähestyi. Mies näytti Bexille käsimerkin hidastamisen merkiksi, joskin Slipsin siirtäminen käyntiin vei hieman kauemmin kuin oli tarkoitus. Maastolaukat saivat sen edelleen unohtamaan pidätteiden merkityksen.
"Miten haluat toimia?" hän kysyi orin tanssiessa vauhdikkaita etuosakäännöksiä silmät kipinöiden ja kesyttömästi korskuen. Maastorata oli levittäynyt ympäröiville nummille tarjoten mahdollisuuksia lukemattomiin kisaratoihin, mutta harjoitustarkoituksessa suosituimpia olivat jokilaaksoa ympäröivään metsään vedetyt tiet, jotka muodostivat lomittaisia, eri vaikeusasteiden reittejä; niille saattoi lähteä miettimättä sen kummemmin, mistä etsiä esteensä ja mitä hypätä seuraavaksi. Valitun vaikeusasteen reitillä oli sopivin välimatkoin esteitä, jotka saattoi kiertää turvallisesti.

Bex ei edes yrittänyt huutaa vastaukseksi, sillä epäili, ettei vastaan lyövä tuuli kantaisi hänen sanojaan Jamien korviin. Slipsin siirtyessä edellä laukkaan, napautti hän pohkeita ruunansa kylkiin. Poni lähti liikkeelle vauhdilla, kuten aina ennenkin, mutta se ei painanut kädelle vaikka pyrkikin kiihdyttämään kaikessa rauhassa. Ratsun askel venyi yhä pidemmäksi laukan hakiessa tasaista nelitahtista rytmiä, jolla rullata maan yli ilman pienintäkään ajatusta. Bex seisoi jalustimilla pienessä etunojassa ja myötäili ratsunsa liikkeitä. Bubbles viskoi muutaman kerran päätään, mutta pieninkin pidäte ohjalla sai moisen loppumaan kuin seinään. Hän nautti tasaisesta nelistä, joka sai mustan harjan hulmuamaan ja poniruunan nostamaan häntäänsä ylemmäs kuin aavikon halki nelistävä arabialainen, jonka pitkät jouhet hulmusivat lipun lailla ratsun takana. Hän pidätteli ratsuaan Slipsin hidastaessa ja nauroi ääneen orin sähellykselle. Tuo oli tuttua heilläkin päin. Bubbles tanssahteli nelistä innostuneena, mutta pohkeiden jämäkkä tuki molemmilla kyljillä piti hevosen suorana.
"Testaan ensin pari estettä, mutta sen jälkeen lähden mielelläni radalle", hän vastasi esitettyyn kysymykseen. Jos olisi ollut tarkoituksena totuttaa ponia erilaisiin esteisiin, olisi hän valinnut nummille levittäytyneet yksittäiset rakennelmat, mutta tänään hän halusi päästä koettamaan, miten poni käyttäytyi radalla, eikä se onnistuisi, jos hän joutuisi joka välissä pähkäilemään, mille esteelle lähtisi seuraavana. Onneksi Rosings Parkin harjoituskäyttöön täydelliset reitit olivat tutut hänelle etu- ja takaperin.
"Jos haluat jo lähteä Slipsillä radalle, anna mennä vaan", hän huikkasi ennenkö nosti laukan lähes paikoiltaan ja muutaman suuren ympyrän jälkeen suoristi poninsa kohti tukkia. Bubbles lähestyi korvat terhakkaasti pystyssä ja askel energisenä, mutta pudotti neliltä laukalle kun hän sitä pyysi. Poni venyi lähes heti laskeutumisen jälkeen uudestaan täyteen neliin, kun hän käänsi kohti leveää pöytää, jota täytyi lähestyä vieläkin rauhallisemmin, jotta poni osuisi sopivaan ponnistuskohtaan. Bubbles nakkeli hetken niskojaan, mutta Bexin istuessa syvälle satulaan ja muistuttaessa, mitä ruunan oli tarkoitus tehdä, keskittyi poni arvioimaan estettä ja ylittämään sen reilulla ilmavaralla. Hän taputti vaaleankermaista kaulaa pidättäessään ratsunsa raville. Eiköhän tämä riittänyt kokeiluksi. Jos poni lähtisi käsistä ja uusi kuolain osoittautuisi todelliseksi emämokaksi, niin sitten he viilettäisivät pitkin nummia kunnes ruuna väsähtäisi. Ei se olisi ensimmäinen kerta.

"En minä niin vastuuton ole", Jamie nauroi ja ohjasi Slipsin tasaisella, nurmipohjaisella derbykentällä olevien, pyörillä varustettujen harjoitushyppyjen suuntaan. Ori oli vielä nuori eikä mies halunnut torpedoida sen kehitystä: ensin sen olisi ymmärretävä, mitä oltiin tekemässä, kuunneltava ratsastajaa ja sitten sai lähteä radalle. Kimo tykitti yli matalien hyppyjen, viskoi päätään ja loikki etujalat ilmassa pidätteitä vastaan. Kiitos Caitlinin, se ei kuitenkaan tarvinnut lainkaan niin kovia apuja kuin aikaisemmin palatakseen kuulolle.
"Mille reitille lähdet? Vihreälle, keltaiselle vai punaiselle?" mies tiedusteli veikaten punaista, joka tarjosi Intermediate ja Advanced -tasoisia hyppyjä. Hän veisi kimon keltaiselle, mikä oli sen tasolla: BE100 ja Novice. Vihreä tarjosi sopivaa vaikeutta kahdelle alimmalle kenttäratsastustasolle.

Siinä hänen oli luotettava vain Jamien sanaan: jos hänen poninsa suussa olisi ollut kolmipala, olisi hän lähtenyt suoraan radalle. Hyvä ettei mies tehnyt niin, sillä Slipsin loikat näyttivät varsin mielenkiintoisilta.
"Punaiselle", Bex vastasi edes miettimättä. Tietenkin hän haastaisi Bubblesin taitoja radalla, joka oli ponin tasoinen. Sellaisiin esteisiin he törmäisivät kilpailuissakin, joten olisi ainoastaan sopivaa testata ponin kuuntelu- ja yhteistyökyvyt aidossa ympäristössä. "Selviä hengissä", hän naurahti ennen kuin nosti laukan lähteäkseen radalle. Bubbles siirtyi vaivattomasti matkaavoittavaan neliin, kun hän kohosi jalustimille seisomaan. Ponin korvat kääntyivät luimusta eteenpäin, kun ensimmäinen este lähestyi. Voimakkaalla ponnistuksella ja vaivattomalla liitelyllä poni katosi metsän siimekseen ratsastajan seuratessa tuttua rataa ulkomuistista. Hän pidätteli ratsuaan ennen esteitä eri tavoilla testatakseen, mikä toimi parhaiten ja tarjosi sen, mitä hän haki: nopean palautumisen ja vielä nopeamman reagoinnin. Hän kaipasi poniltaan vauhtia mutta vain silloin, jos hän saattoi hidastaa nelin harjoituslaukkaan vain muutamalla askeleella.

Jamie odotti aikansa Bexin lähdettyä, jotta sai orin keskittymään itseensä eikä Bubblesin perään puskemiseen. Socksia hän saattoi nykyään ratsastaa tilanteessa kuin tilanteessa pelkällä kolmipalalla, mutta Slips sai edelleen esteille ja maastoon pelhamkuolaimen deltaohjalla. Pyrkimys oli aina saada se ensisijaisesti kuuntelemaan istuntaa ja mitä tahansa muita apuja kuin ohjaa. Vielä se ei tuottanut tulosta hevosen ollessa tällaisessa mielentilassa. Se väreili hallitsematonta energiaa, viskoi päätään ja tanssi sivuttain. Mies odotti, kunnes sai sen kävelemään, ja lähti sitten laukassa keltaisilla ympyröillä merkityin kyltein varustetulle reitille. Kavioiden jyminä vaimeni vuoroin metsän pehmeään mattoon ja vuoroin hiekkaan, kun hevonen laukkasi kumpuilevalla tiellä puiden siimeksessä. Silloin tällöin niiden lomasta näkyi vilahduksia muista reiteistä. Hevonen lensi yli eteen tulevista esteistä vailla epäröintiä; mies sai todella olla tarkkana, sillä ori heitti turvallisuuden hänen käsiinsä. Jamie irvisti, kun ori paineli sellaisella vauhdilla alueen poikki kulkevasta joesta tehtyyn vesihaasteeseen, että tumman, vahvojen kavioiden nopeasti ruskeaksi muuttavan veden räiskeet kastelivat ratsastajankin. Slipsillä riitti yllinkyllin puhtia siinäkin vaiheessa, kun reitti sukelsi ympäröivästä, kumpuilevasta maastosta aukeaan, nurmipohjaiseen jokilaaksoon, jonne oli järjestetty kokoelma eritasoisia esteitä. Mies ylitti jokeen sijoitetun kaksoissarjan ja ratsasti sitten loivaa mäkeä portaiden päälle tähyilemään Bexiä saapumaan pidemmältä reitiltä samaiseen laaksoon.

Bubbles tuntui kasvattaneen siivet selkäänsä. Poni teki töitä kiireisen laukkansa kanssa, sillä askel ei ymmärrettävistä syistä venynyt loputtomiin. Pieni ratsu ei antanut kokonsa olla esteenä lentäessään vaihtelevilla pohjilla metsän lomassa. Hän pidätteli ratsuaan ennen sarjaa, joka koostui kahdesta kulmasta ja huomasi ilokseen, ettei joutunut kiskomaan ohjaa kuten oli aiemmin tehnyt. Nyt pelkkä siisti pidäte riitti, eikä hän menettänyt tasapainoaan joutuessaan vetämään käsiä liian taakse. Ruuna kuunteli, hidasti ja hyppäsi kulmat siististi reippaassa tahdissa. Heti, kun jälkimmäinen kulma jäi taakse, kannusti hän hevostaan eteen. Ratsu reagoi sinkoamalla itsensä jälleen vallattomaan neliin, jonka kiivas tahti sai sydämen hakkaamaan. Tätä varten hän jaksoi nousta jokaisena aamuna ennen aurinkoa ruokkimaan tallin täydeltä tuntiratsuja. Tämän takia hän veti maastoja, auttoi ratsastajia laittamaan hevosiaan kuntoon ja sieti Abigailin kaltaisia yksityishevosten omistajia. Tässä hetkessä oli kaikki se, minkä takia hän eli ja hengitti hevosia, ja silloinkin kun oli uupumuksesta lähes tajuton, jaksoi vielä nousta kerran Bubblesin selkään ja keskittyä avotaivutuksiin.
"Lennä, poika, lennä", hän kannusti seisoessaan jalustimilla hyvässä tasapainossa. Avoin maasto houkutteli kiihdyttämään tahtiaan esteiden välissä, ja kun matkalle oli sijoitettu ainoastaan yksi risueste, uskalsi hän lähestyä sitä reippaassa tahdissa. Bubbles oli täynnä virtaa, kun reitti kääntyi kohti jokilaaksoa, eikä varmasti olisi malttanut hidastaa, jos kuolain olisi ollut sama kuin sileällä. Nyt ruuna oli kuulolla, ja kun lihaksia ei painanut koulu- ja esteradat, ei poni kolautellut jalkojaan raskaasti esteisiin. Ainoastaan pyöreä tukki, joka toi heidät siististi jokilaaksoon, sai ruunan kolauttamaan kuuluvasti ja hetkeksi hukkaamaan tasapainonsa. Bex takertui kaularemmiin kaksin käsin ja antoi ohjien luisua pitkiksi, jotta poni voisi käyttää päätään ja kaulaansa vapaasti tasapainottamaan itseään. Ratsu sai vaivatta jalat alleen, löysi laukkansa rytmin seuraavan askeleen aikana ja jatkoi jälleen korvat hörössä Bexin kerätessä ohjia käteensä. He hyppäsivät vielä pari estettä jokilaaksossa ennenkö hän pidätteli ratsuaan raville voidakseen suunnata kohti Slippersiä ja Jamieta.
"En ikinä saa tarpeekseni tästä tunteesta", nainen julisti silmät hehkuen ja leveä, vallaton virne kasvoillaan. Tuuli oli tuivertanut punaisia hiuksia niin, ettei aiemmin siististä letistä ollut enää tietoakaan, vaan sen tilalla oli joka suuntaan hapsottavia hiuksia. Vaan mitäpä pienistä, hänen poninsa oli ollut unelmien täyttymys. "Miten Slippersin kanssa meni?" Hän kysäisi taputellessaan hiestä kosteaa kaulaa kun Bubbles tasasi hengitystään sieraimet suurina pärskyen ja vaalean kermansävyiset kyljet voimakkaasti kohoillen.

Jamie katsoi hymyillen Bexin intoa. Slips pureskeli kuolainta tanssahdellen kaula kaarella, ja mies otti tukevamman otteen ohjasta, ettei ori päättäisi loikata alas portaisiin, joihin sen taitotaso tuskin riitti. Sitä ei ollut siunattu maalaisjärjellä.
"Hyvä, että nautit", hän naurahti ja vilkaisi sitten valkeaa, ratsumittaista harjaa edessään, "siinähän se. Ei paljoa hidastellut. Haluatko vetää toisenkin kierroksen?"

"Hidastelu on nössöille", Bex virnisti silmät tuikkien. Ehkä hän oli ollut edellisessä elämässään jockey - tai sitten hänen olisi pitänyt olla sitä tässä elämässä. Toisaalta ajatus radalla ympyrää juoksemisesta muiden hevosten keskellä ei kuulostanut yhtään niin mukavalta kuin yksilösuoritus keskellä metsää, jossa mitattiin ratsastajan ja hevosen taitoja sekä kaksikon yhteistyötä. Hän vilkaisi pienen poninsa kaartuvaa kaulaa ja puri alahuultaan. Hän halusi, ehdottomasti, mutta olisiko se fiksu teko? Hän ei halunnut uuvuttaa ratsuaan aivan totaalisesti, mutta… He eivät olleet tänään tehneet pitkää parin tunnin maastoaan tai vääntäneet kentällä, joten Bubblesilla oli enemmän virtaa käytössään.
"Joo", hän lopulta nyökkäsi päättäväisesti. Tekisi hyvää tunnustella uutta kuolainta vielä vähän lisää, jotta kisoissa ei enää sattuisi mitään yllätyksiä. Hän ei kuitenkaan ehtisi maastoesteille enää tämän jälkeen, joten hän olisi tämänpäiväisten kokemusten varassa kisatilanteessa. "Voi tosin olla, että kävellemme aina välillä, joten yrittäkää jaksaa odottaa meitä", hän naurahti vilkaistessaan intoa puhkuvaa Slipsiä. Orilta ei energia loppuisi kesken. Voi kun Bubbleskin olisi täynnä samaa loputonta energiaa eikä joutuisi käyttämään suurinta osaa voimistaan siihen, että pystyi alittamaan ratojen aikarajat. Tällaisina hetkinä hän toivoi, että olisi valinnut ratsukseen suuren hevosen, mutta vääntäessään koulua edes Lilon kanssa, hän muisti hyvin, miksi halusi ratsunsa pienessä koossa. Oli helpompi antaa täsmällisiä apuja, kun saattoi käyttää koko jalkaansa eikä joutunut kurkottelemaan mihinkään suuntaan. Hän kannusti ruunansa käynnissä kohti radan alkupäätä tunnustellen askeleen puhtautta.

"Pitäkää hauskaa", Jamie huikkasi perään huvittuneena ja kannusti Slipsin käyntiin alas portaiden ja jyrkemmän alashypyn loivempaa vastareunaa. Hän ei vaatisi kuusivuotiaalta toista kierrosta, vaikka sillä riitti virtaa, vaan ratsasti derbykentälle tekemään koulutreeniä. Kummankaan keskittyminen ei ollut huipussaan, mutta alistuneena huokaillen Jamie pureutui työhön työstäen orin siirtymisiä. Lähinnä hän pidätti sitä luvattomasta ravista käyntiin, mutta ainakaan ori ei hyppinyt ohjaa vasten ja haistattanut pitkiä pidätteille.

Bubbles pärskähti kun tajusi, että pääsisi vielä uudelle kierrokselle. Bex pidätteli ruunaa, joka steppasi intoa täynnä, ja nosti laukan vasta kun hevonen malttoi kuunnella häntä. He lähtivät kiertämään esteeltä toiselle reippaassa nelissä, mutta puolessa välissä rataa nainen pidätti hevosen käyntiin asti ja käveli neljän esteen ohi antaakseen ponilleen mahdollisuuden tasata hengitystään. Bubbles oli alkanut kuulostaa siltä, että teki kovasti töitä, eikä hän halunnut uuvuttaa hevostaan aivan kokonaan. Poniparka rakasti maastoesteitä eikä olisi millään halunnut kiertää käynnissä niiden ohi, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Siitä huolimatta viimeisillä esteillä ruuna kolautteli jälleen oikein kunnolla ja hyppäsipä yhden risuesteen niin läheltä kiinteää osaa, että Bex ehti jo valmistautua kaatumiseen. Voi poniparka. He palasivat rennossa ravissa derbykentälle ratsastaja hien tummaksi värjäämää kaulaa taputellen. Hänen ruunansa oli upea, ja vaikka askel olikin vailla tyypillistä ponnahdusta, ei poni kuitenkaan roikottanut päätään ohjalla tai yrittänyt hidastella.
"Tämän valmiimmaksi maastokoetta emme tule", nainen totesi hidastaessaan ruunivoikon käyntiin. "Katsotaan, mihin se riittää."

"Pärjäätte varmasti loistavasti", mies kannusti ja väistätti kimoa muutaman askeleen.
"Haluatko jatkaa vielä vai lähdemmekö takaisin?"

"Lähdetään takaisin, meiltä loppuu kunto", Bex naurahti silitellen kaulaa, jonka pinnalle piirtyvät verisuonet tuntuivat rasituksen jälkeen tavallistakin selvemmin. Hän tukahdutti huokauksensa. Niin kauan kuin hän ei joutuisi ajamaan Bubblesia suurinta osaa radasta eteenpäin, hän voisi uskoa ruunan nauttivan kilpailemisesta. Hän ei edes tiennyt, mitä Bubblesille tehtäisiin jos hän lopettaisi sillä kilpailemisen. Ruuna ei sopeutuisi tuntiratsuksi mitenkään, mutta luopuisiko hän kilpailemisesta kokonaan voidakseen pitää poniaan harrasteratsunaan? Tuskinpa. Ehkä he jatkaisivat avoimissa intermediaten luokissa, joissa poni vielä pärjäsi loistavasti, tai vielä parempaa, siirtyisivät avoimiin novicen luokkiin, jotka eivät väsyttäisi ponia lainkaan.

Jamie nauroi ja antoi irlantilaisen lähteä kävelemään kotia kohti. Valtava kimo ei olisi millään malttanut kävellä ja tanssi eteenpäin korkein, näyttävin hypyin, jotka pakottivat vatsalihakset rankkaan treeniin. Orin mielestä nummi oli luotu laukkaamista varten.
"Oletko ajatellut kansainvälistä uraa?"

Bubbles kulki rauhallisesti, aavistuksen tavallista raskaammalla askeleella, ja päätyi kompuroimaan jalkoihinsa, kun tasainen derbykenttä vaihtui epätasaiseksi nummimaaksi. Bex harkitsi selästä laskeutumista antaakseen ponilleen ennemmän vapautta, mutta kun tasapaino löytyi eikä horjumista enää tapahtunut, jäi hän selkään silitellen toisella kädellään hikistä kaulaa.
"Tietenkin", nainen myönsi hyväntuulisesti ja virnisti kääntäessään katseensa suuren irlantilaisen selässä keikkuvaan mieheen. "Sitten katsoin ilmoittautumismaksuja ja totesin kansallisten olevan täydelliset meitä varten", hän naurahti.

Mies väläytti naiselle hymyn.
"Voisit ratsastaa jollekulle muulle - ei tarvitse maksaa itse", Jamie ehdotti. Hänellä oli mielestään unelmatyö.

Bex pudisti päätään. Se olisi unelma kilpailemisen saralla, mutta hän ei voisi jättää Greenridgeä. Pieni, vaatimaton ratsastuskoulu oli hänen kotinsa, eikä hän osannut asettaa kilpailemista ratsastuskoulun arjen edelle. Ei siinä mittakaavassa, jota muiden hevosten ratsastaminen vaatisi. Se olisi täysipäiväistä työtä, ja hänellä oli jo yksi työ, joka vei noin kuusitoista tuntia vuorokaudesta.
"Meitä kaikkia ei vain ole tarkoitettu huipulle", nainen vastasi. Ehkä jos hän löytäisi uuden hevosen, hän voisi ratsastaa Englannin suurimmissa kilpailuissa menestyksellä, mutta vaikka uusi hevonen osoittautuisi seuraavaksi Paddy Blueksi, jolta koko maa odottaisi henkeään pidätellen mitalisuorituksia, ei hän siltikään jättäisi vaatimatonta elämäänsä ratsastuskoululla. Hän oli tiennyt jo Bubblesilla kisataivalta aloittaessaan, että jos poni yllättäen paljastuisi huippuhyväksi kenttäratsuksi, olisi edessä varsin raskas myyntipäätös. Ehkä oli hyväkin, ettei ponista riittänyt kansallisten korkeimpaan luokkaan. Ei jäänyt epäilystäkään, pärjäisikö poni kansainvälisissä luokissa.

"Sinähän olet huippu, ihanainen", Jamie protestoi ja väläytti lämpimän hymyn olkansa yli. Hän oli hyvin onnekas. Hän ratsasti ja kilpaili hienoja hevosia elääkseen ja sai matkustella sydämensä kyllyydestä; joku vuosi hän olisi kilpailemassa Hong Kongissa ja palaisi toivottavasti pian Yhdysvaltoihin. Fidzillä tuskin olisi loistokkaita estekisoja, joten Oseaniaan hänen täytyisi lähteä omin päin.

"Kiitos", Bex nauroi Jamien protestille. Tietenkin hän oli huippu; hän oli paras palkaton työntekijä ratsastuskoulujen maailmassa ikinä. Hän hoiti hevoset, tunnit, tallin ja ratsastajat, eikä hän saanut palkaksi oikeastaan muuta kuin roppakaupalla hyvää mieltä ja osan siitä vähästä, mitä tallin tuomasta rahasta jäi laskujen maksamisen jälkeen käteen.
"Joko syksysi on aivan täynnä kilpailuja?" Hän uteli hyväntuulisesti. Jamiella riitti hevosia joilla kilpailla, joten loogisesti ajateltuna miehelle riitti myös kisoja ympäri maailmaa vaikka joka viikonlopulle.

"Melko. Se riippuu aika lailla siitä, milloin se Uuden-Seelannin ihme saapuu ja millainen se on - ja saanko sitä toivotonta vaniljaponia millään menestymään", mies huokasi ja kurtisti kulmiaan ajatellessaan King-raasua.

"Toivotaan siis parasta, niin pääset tien päälle ja keräämään lentomaileja", hän naurahti. Voisipa hänkin matkustaa ympäri maailmaa vapaana kuin taivaan lintu! Toisaalta, hän olisi kyllästynyt siihen nopeasti ja kaivannut takaisin kotiin. Matkustaminen oli mukavaa, mutta kyllä oma koti oli silti kaikista maailman kolkista se paras.
"Lähdettekö Socksin kanssa joihinkin suuriin kisoihin syksyn mittaan? Jos ette ole maailman toisella puolella, voisin yrittää järjestää itseni yleisöön", Bex kyseli päätään kallistaen.

"Toivotaan", Jamie nauroi, "ja joo, tarkoitus olisi jatkaa sen kanssa Grand Prix'tä. Pääsisi vaikka joskus lähemmäs huippua. Kisaamme tietenkin Rosingsin kisoissa nyt heinäkuussa, Lontoossa ja Euroopassa. Ehkäpä saan lähetettyä meidät Wellingtoniinkin vielä. Mitäs sinulla on ohjelmassa?"

Bex nyökkäili. Niinpä niin.
"No, Rosingsissa olen ainakin paikalla, ja teen parhaani jotta pääsen myös näkemään, miten lennätte esteeltä toiselle", hän naurahti. Saisi nähdä, kuinka paljon hän ehtisi seuraamaan itse kilpailuja, kun olisi taustavoimissa, mutta toivoa sopi aina pitää yllä.

"Toivottavasti niiden yli", mies väläytti hymyn olkansa yli ja suoristi kimon seilaavaa takaosaa.
"Oletko jo saanut jonkin homman hallintovastaavaltamme?"

"Aivan varmasti niiden yli, ette hipaisekaan puomeja", Bex kannusti vuorostaan. Hän luotti sataprosenttisesti Jamien kykyihin hevosten kanssa. Mies pärjäisi kyllä, ja kun sai vielä kotikenttäedun puolelleen, mikään ei pidättelisi Jamieta ja Socksia. Muut saisivat niellä pölyä kultaisen salaman jäljiltä.
"En kai, äiti niitä asioita hoitaa. En ole kysellyt. Minulle riittää, että tiedän aamulla matkalla Rosingsiin, mitä minun on tarkoitus tehdä", hän naurahti. Effielle moinen ei tietenkään sopisi, joten hän uskoi Avan saavan tarkan listan hommista, joita täytyisi hoitaa. Onneksi hänen ei tarvinnut sotkeutua muuhun kuin siihen, että hän keräsi vanhimmat, kokeneimmat ja luotettavimmat halukkaat hoitajat kaikessa hiljaisuudessa mukaansa.

"Olet onnekas", Jamie virnisti, "luojan kiitos vain kilpailen. Työntekijämme ovat ankarassa kurissa ja nuhteessa, mitä lähemmäs kisaviikonloput tulevat."

Bex nauroi. Niin kai sitten. Ehkä hän oli onnekas. Hän ei osannut stressata etukäteen, mutta hän ei toisaalta joutunut pyörittämään massiivista kisakeskusta jokaisena arkipäivänä. Hän vain hoiti tallivuorot pienellä ratsastuskoululla, huvitteli hevosten kanssa ja nauratti ratsastajia. Se ei ollut hullumpaa elämää, kunhan luopui haaveista joissa ratsasti ympäri maailmaa toinen toistaan taitavampia hevosia.
"Työntekijänne tarvitsevat selkeästi hieman kapinahenkeä", hän virnisti. Sääli ettei hänen sääntöjen rikkomiseen kannustavaan asenteeseen suhtauduttu kaikkien toimesta yhtä suurella lämmöllä ja huvittuneisuudella kuin miten Jamie teki.

"Moisesta putoilisi päitä", mies uhkasi kohottaen teatraalisen kauhistuneena kulmiaan. Slips korskui tuohtuneena, kun polku sukelsi nummilta metsään ja ori joutui luopumaan halustaan nelistää lisää.
"Kätevää, kun kisat ovat kotona. Oletteko tulossa Bubblesin kanssa kenttäkisoihin?"

Bex nauroi raikuvasti miehen uhkailuille. Siinä nyt ei ollut mitään uutta. Hänen äitinsä oli juuri todistanut, miten hän oli hypännyt Happylla ilman satulaa esteitä väärinpäin selässä istuen kun leiriläiset katselivat vierestä ja hurrasivat innoissaan. Hän oli melko varma, ettei vasemman korvan kuulo ollut vieläkään palautunut ennalleen.
"Ei, me lähdetään Astoniin", Bex vastasi. Hän oli jo ehtinyt ilmoittautua jokavuotisiin kilpailuihin ennenkö oli edes katsonut Rosings Parkin tarjontaa, joten nyt he ajelisivat nelisen tuntia kohti etelää viereisen tallin kisojen sijaan. "Mutta ehdin kyllä katsomaan sunnuntain viimeisiä luokkia ja palkintojen jakoa, jos Astonissa ei tapahdu ihmeitä", hän virnisti. Socksin ja Jamien olisi parasta olla palkintojen jaossa, jos hän raahautuisi Rosingsin kentän laidalle puolikuolleena omista kilpailuistaan.

"Onnea matkaan", Jamie toivotti ja kumartui jälleen saman oksan alta; miten Slips olikin venynyt niin isoksi? Hän pidätteli energistä hevosta ja ohjasi sen tallialueen poikki samaan oritarhojen välikköön, mistä oli lenkin aloittanut.

"Kiitos, sitä tarvitaan", hän naurahti. Hän ei onneksi joutunut varomaan oksia, sillä Bubblesin selässä kulki sopivan lähellä maata, eikä koskaan joutunut putoamaankaan korkealta. Se oli ehdoton bonus, kun ratsasti poneja.
"Me lähdetään tästä kotiinpäin, ennenkö aivan väsähdetään. Kiitos loistavasta treeniseurasta, otetaan taas jossakin välissä uusiksi", hän virnisti. Hän ei pääsisi aikataulujen, kisojen ja ties minkä takia maastoesteille ennenkö aikaisintaan vasta reilun kuukauden päästä, ellei sitten sieppaisi Riddleriä ja tulisi hillumaan kirjavan paholaisen kanssa pelkän fiilistelyn takia. Bubbles ansaitsi leponsa, eikä hän voisi aina kuluttaa ponia paahtamalla täysillä esteiden lomassa.

"Kiitos sinulle", Jamie nauroi pudottautuen alas kuopivan orin selästä. Maastoesteet Bexin seurassa oli aina mieluisampi vaihtoehto kuin koulu- tai edes estetreeni yksin. Hän nosti jalustimet, löysäsi vyön ja talutti kimon perässään talliin. Hän voisi hyvin purkaa sen itse.

Maanantai 21. syyskuuta, ilta

Viikonloppu oli mennyt vähän niin ja näin, sillä Slips oli pöllöillyt kouluradalla ja sitten yrittänyt lähteä ryöstämään maastoesteillä hieman innostuessaan. Jamie oli tyytyväinen, ettei joutunut ratsastamaan oria tänään, sillä sen pukitettua kouluradalla ja melkein potkaistua tuomaria päähän, miehestä se ansaitsikin lepopäivänsä. Ratsuttajat saisivat koulia kimoa O'Connorin kanssa, sillä hän keskittyisi nyt tämän viikon kisoihin. Maybe lähtisi ylihuomenna ajamaan Socksin ja Qashqain kanssa kohti Slovakiaa, joten tänään oli erinomainen päivä ottaa viime hetken valmennus. Tyttö verrytteli Qashqaita ulkona ja vaihtaisi hevosia, kun Socks olisi valmiina loppuverryttelyyn.
Mies istui esteistunnassa kullanrautiaan taipuessa raviympyröille ja haki orin etuosaan keveyttä. Hän oli varannut toisen päädyn valtavasta päämaneesista valmennukselle ja kutsunut Bexin liittymään seuraan.

Bex oli kaivannut harhautusta, mitä tahansa, mikä pakottaisi unohtamaan viikonlopun fiaskon. Feline oli alkanut ontua ilman mitään näkyvää syytä, mikä oli omiaan huolestuttamaan sekä punapään että Sashan, ja huolestuneina he kaksi harvoin saivat mitään hyvää aikaan. Kun siihen päälle lisäsi äidin hienovaraiset vihjailut kiinnostuksesta Bubblesiin, jota Wellingtonissa elokuun lopussa pidetyt kisat olivat herättäneet, hän oli päätynyt nappaamaan Bondin ja suunnannut vaeltelemaan ympäri nummia koko aamupäiväksi. Tunnit pyörivät onneksi illalla omalla painollaan, joten hän oli saattanut lastata hevosensa traileriin, napata Hashtagin ympärillä häärivän Skyen mukaansa ja ottaa suunnan kohti hienoja kilpatalleja. Skye sai jäädä taluttelemaan punaruunikkoa täysiveristä uuteen ympäristöön tutustumisen merkeissä, kun hän varusti kiukkuisen poninsa ja suuntasi maneesille. Mikään ei voittaisi kunnon esterääkkiä.
Bubbles tiesi tarkalleen mitä oli edessä, kun hän lämmitteli poniruunaansa valtavan maneesin päädyssä. Bex keskittyi ratsastamaan poniaan päättäväisenä ja täynnä tulta, joka tuntui vakuuttavan ruunivoikon siitä, ettei nyt sopinut säheltää omiaan. Ainakaan aivan kauheasti. Oli poni jo muutaman pukin heittänyt, mutta suuremmilta episodeilta oli vältytty. Hän ei välttämättä halunnut pudota naamalleen Morlandin edessä, vaikka eipä se ensimmäinen kerta olisi.
"Jos putoan, lupaan leipoa kakun seuraavaksi kerraksi", Bex virnisti ohittaessaan Jamien ja Socksin. Bubbles näytti olevan täynnä väreilevää tarmoa ja vain aika näyttäisi, suuntaisiko poni tänään voimakkaan tahtonsa edessä olevaan työhön vai hänen tahtonsa kanssa mittelemiseen. Morlandin ilmeestä päätellen mies ei arvostanut poniratsastajan huulenheittoa, eikä Bex edes yllättynyt, kun sai kehoituksen ratsastaa poninsa rennoksi ympyröillä. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, kun ruuna roikkui ohjalla etupainoisena.

"Todellako?" Jamie kysyi toiveikas, kuriton pilke silmiin syttyen. Se kertoi, ettei mies pahastuisi laisinkaan, jos Bex tulisi alas. Ehkä mies jopa hieman avittaisi asiaa. Socks nyökytteli päätään touhukkaana ja vastasi auliisti ratsastajan apuihin, vaikka silmäilikin sekä ympäristöä että ponia eloisalla mielenkiinnolla; orille oli tehnyt hyvää olla O'Connorin koulittavana Jamien poissaollessa sekä miehen kanssa, sillä innostaan huolimatta se ei enää puskenut kädelle kuten puoliveljensä ja kuunteli pidätteitä halukkaasti. Jamie rapsutti rystysillään orin säkää ja kiitti onneaan siitä, että se oli niin halukas miellyttämään ihmistä ja pyrki yhteistyöhön. Se teki hevosen kouluttamisesta huomattavasti kivuttomampaa kuin Slipsin kanssa.

"Todella", Bex lupasi naurahtaen ja päätyi saman tien napauttamaan ponin kylkeä kannuksella, kun ruuna siirsi epäilyttävästi painoaan eteen. Hän ei kaivannut enempää pukkeja tälle valmennukselle, kiitos vain. Hän ratsasti kaarevia teitä taivutellen poniaan molempiin suuntiin ravissa. Bubbles viskoi päätään aina silloin tällöin, mutta alkoi hitaasti koota itseään eikä enää juossut niin etupainoisena häntä karkuun.
"Hypätkää ristikko muutaman kerran lämmittelyksi kun hevoset ovat kuulolla", Morlandin ääni havahdutti Bexin ajatuksistaan, joissa hän lähinnä pohti mitä seurauksia sillä olisi, jos hän ottaisi muutaman kierroksen reipasta laukkaa. Hän virnisti Jamielle. Siinä voisi vierähtää hetki. Onneksi hän ei ollut äitinsä tavoin kouluratsastaja, jolle kuulolla oleminen tarkoitti pienintäkin reagointia istuntaan. Nainen nosti ympyrällä laukan, pidätteli paahtavaa ruunaa muutamalla voimakkaammalla ohjasotteella ja käänsi ponin ristikolle. Bubbles painoi raskaana kädelle vielä pitkään hypyn jälkeenkin, mutta onneksi maneesin puolikkaalla oli paljon tilaa sinne pystytetyistä esteistä huolimatta. Hän saattoi kaikessa rauhassa keskittyä poniinsa, joka kävi ylikierroksilla. Ehkä olisi pitänyt olla antamatta poniruunalle vapaapäivää sunnuntaina.

Jamie hurrasi Bexille ja nosti sitten Socksilla laukan hipaisemalla orin kylkeä sisäjalalla. Ori pärski touhukkaana, polki tunnollisesti takaosallaan ja suuntasi ympyrän jälkeen ristikolle. Se höristi tarmokkaasti korviaan, nojasi kevyesti kädelle ja ponnisti yli ongelmitta. Jamie ratsasti ympyrän ristikolle ensin lyhentäen ja kooten orin laukkaa ennen lähestymistä ja sitten pidentäen sen askelta, kunnes kokosi hevosen vain muutama askel ennen hyppyä, jota orin tuntui olevan vaikea ottaa täysin tosissaan. Viikonlopun kisat olisivat vaikeampaa tasoa kuin mihin Socks oli tottunut, ja Jamie kaipasi viime hetken varmistuksia sille, että ori olisi valmis.

Teddy seurasi silmä kovana ratsukoita, eikä voinut mitään suupielelle, joka värähti ylöspäin ratsastajien edesottamuksille. No, hyvähän se oli jos ratsastajilla oli hauskaa.
"Ellis, siirry päätyyn ympyrälle hyppäämään pystyjä. Ratsasta ympyrää pari kierrosta molempiin suuntiin ja pidä tarkkaa huolta lähestymisistä. Sinun on osuttava esteen keskelle, eikä Socks saa oikoa lainkaan kaarteessa, muttei myöskään valua ulospäin", hän ohjeisti viitaten kohti kolmea pystyä, jotka oli aseteltu ympyrän kaarelle. Socks fiksuna hevosena keksisi muutaman kierroksen jälkeen että esteet olivat kaarevalla uralla, mutta siihen asti Jamie joutuisi pitämään hevosesta hyvää huolta, vaikkei korkeutta esteillä metriä enempää ollutkaan. Poniratsukko sai tehtäväkseen jatkaa ristikon kanssa ja keskittyä siirtymisiin, jotta pieni ruuna malttaisi odottaa ennen estettä eikä lähtisi käsistä heti hypyn jälkeen.

Socks nakkasi leikkisästi takapäätään Jamien vaihtaessa lennosta laukkaa ja nosti korvat hörössä päätään miehen osoittaessa esteet sille. Jamien leikkisyys katosi, kun mies ryhtyi keskittymään tosissaan, tummanruskeat silmät intensiivisinä ja kasvot vakavina. Socks ylittäisi nämä ties mistä lähestymisistä, mutta mies kuvitteli pienten pystyjen tilalle versiot viikonlopun kisoista; hän ei voisi olla huolimaton tai Corinne vaatisi häntä pysymään kolmessa tähdessä. Mies laski askelia mielessään ja piti innosta kuumuvan hevosen pohkeiden välissä ohjatessaan sen säntillisesti keskelle. Socks pukitti ensimmäisen pystyn jälkeen, mutta tuntiessaan ratsastajansa keskittymisen, luopui riekkumisesta.

"Keskity enemmän rytmiin, Ellis", Morland korjasi seuratessaan, miten notkeasti ori ylitti esteitä ratsastajansa kanssa. "Socks osaa pidentää ja lyhentää askeltaan, mutta se tarvitsee tasaisen rytmin laukalleen tai askelpituuskaan ei pelasta sinua", hän jatkoi seuraten oria kaarevalla uralla. Hän epäili viestin menevän paremmin perille korkeilla esteillä, mutta olisi typerää nostaa estekorkeus nyt huippuunsa, kun kisat olivat niin lähellä.
"Laukkaa muutama kierros esteiden ulkopuolella ja etsi rytmi, joka sopii teille molemmille. Kun olette samaa mieltä askelten tahdista, palaa hyppäämään esteitä", hän totesi kääntäen huomionsa poniin, joka näytti muuttuneen kuin taikaiskusta laukatessaan kaula kaarella ja ryhdikkäänä. Moinen tuskin kestäisi kauaa, joten hän päätti hyödyntää hetken laittamalla ratsukon hyppäämään ristikkoa kahdeksikkona. Bubbles selvitti tehtävän kahdesti, ennenkö pukitti railakkaasti, repäisi ohjat ratsastajaltaan ja hirnui ylpeänä turpa katossa. Hän vihasi poneja, mutta punapäinen ratsastaja näytti vain nauravan.

Nyt irlantilainen pukitti protestiksi, kun Jamie ohjasikin sen syrjään esteiltä ja ratsasti laukkaan temponvaihteluita. Hän haki reipasta tempoa, jota ei tarvitsisi rikkoa lähestymisissä eikä muuttaa esteiden välillä. Socksilta vei hetken mukautua uuteen tehtävään ja lakata kuikuilemasta esteitä, mutta kun ori kiersi heille varatun neliön rytmikkäässä, tasaisessa tempossa tarpeeksi monta kertaa, Jamie ohjasi sen uudelleen esteille. Ori olisi halunnut kiihdyttää ensimmäisessä lähestymisessä, mutta mies piti vastaan ja sai palautettua valitsemansa tempon, jonka oli sovittanut myös esteiden väliin. Hän ratsasti ympyrän kaaren sovittaen pystyjen väliin kokonaisia askelia ja palasi sitten uralle. Ehkä hänen pitäisi tehdä sama erilaisella tempolla, harjoitella Morlandin painottamaa rytmin ylläpitämistä.

"Hyvä, näyttää heti paremmalta", mies kehui kun kullanhohtoinen ori selvitti ympyrän esteet vaivattoman oloisesti. Socks oli hieno hevonen, eikä Ellisissä ollut vikaa ratsastajana. Oli ilo valmentaa osaavia ratsukoita, jotka todella keskittyivät siihen mitä tekivät. "Tee sama toiseen kierrokseen. Voit myös koettaa, saatko sen toimimaan hitaammalla ja reippaammalla tempolla samaan tapaan." Sen jälkeen huomion sai suunnata poniin, joka oli hidastanut takaisin käyntiin ja näytti varsin innokkaalta tekemään jotakin, vaan tuskin töitä.
"Ratsasta tuo kahden esteen jumppasarja, lähestyminen ravissa", hän päätyi antamaan tehtäväksi ja osoitti kädellään kohti suoraa sarjaa. Bex siirsi ponin raviin ja lähestyi esteitä vahvoja pidätteitä tehden. Pidätteistä huolimatta Bubbles lähestyi ensimmäistä estettä liian vauhdikkaasti, päätyi ponnistamaan liian pitkälle ja joutui hyppäämään jälkimmäisen esteen lähes suoraan ylöspäin. Morland veti syvään henkeä, mutta ainakin ratsastajalla oli sen verran järkeä päässään, että nainen vaikutti tyytymättömältä omaan suoritukseensa.
"Uudestaan", valmentaja nyökkäsi. Bex ratsasti muutaman ympyrän vahvasti pidätteitä tehden, kunnes Bubbles ravasi koottuna pakettina. Hän tiesi tarkalleen, että he olivat selvinneet askeleettomasta sarjasta ainoastaan sen takia, että esteet olivat matalia ja väli oli mitoitettu hevoselle, ei ponille. Toinen yritys näytti jo hieman paremmalta, mutta vasta kolmannella kerralla Bubbles todella ponnisti suoraan laskeutumisesta matalan esteen yli joutumatta loikkaamaan ylöspäin kuin mikäkin laama.

Jamie ottaisi tehtävän mielellään reippaammassa tempossa. Hän oli ottanut suurimman osan voitoistaan ratsastamalla kuin huimapää aikaa vastaan ja aikoi tehdä samaa myös jatkossa - Qashqai, se uskomaton hevonen, olisi voittanut Belgiassa, jos hän olisi vain mennyt nopeammin ja lyhyemmillä teillä. Mies kuitenkin aloitti hidastamalla oria, sillä se oli molemmille haaste: sekä hän että raudikko rakastivat vauhtia ja tiukkoja käännöksiä, kilpailun adrenaliiniä. Niinpä hän laukkasi uraa rauhoittaen irlantilaisen tahtia; hän kokosi hevosta, hidasti sen vauhtia, mutta piti yllä laukan voimaa. Socks kaarsi kaulaansa terävästi pärskien, hipoi hiekkaa kavioillaan kuin balettitanssija ja kantoi häntänsä korkealla; Jamie rapsutti sen kaulaa rystysillään ja kaarsi sitten esteille. Hän teki useamman yrityksen kaartaen pois esteiltä, kun ori lähti kiihdyttämään ja rikkomaan temponsa hyppyä lähestyttäessä ja hyppäsi vasta, kun jokseenkin kiihkeän ja energisen näköinen hevonen suostui lähtemään esteille rikkomatta rytmiään. Jamie totesi reippaamman tempon sopivan heille paremmin, sillä Socks oli rennompi liikkuessaan reippaasti eteen.

Bex olisi mielellään seurannut ystävänsä menoa enemmänkin, mutta Bubbles pakotti hänet keskittymään siihen hetkeen, sillä poni viuhtoi häntäänsä ja tanssahteli pettävän kevyesti maneesin hiekalla. Poniruuna käyttäisi hyväkseen sen sekunnin sadasosan kun hänen keskittymisensä herpaantuisi, eikä hän tosissaan halunnut leipoa putoamiskakkua, joten parempi keskittyä omaan ratsastamiseen. Valmentajan ohjeet olivat jälleen kerran kultaakin kalliimpia, sillä mitä enemmän hän työsti poniaan tarkkan katseen alla, sitä paremmalta energinen ruuna tuntui. Ehkä hänen pitäisi antaa äitinsä valvoa ratsastustaan useammin. Hän teki aina parempia suorituksia, kun oli joku, joka vaati häneltä enemmän. Kenties hän oli liian tottunut siihen, että pärjäsi, eikä enää edes yrittänyt kehittyä paremmaksi.
"Hyvä, Socks näyttää kilpahevoselta", Morland totesi katsellessaan energisen parivaljakon menoa. "Yritä vielä kerran reippaammassa tempossa ja sen jälkeen siirry jumppasarjalle. Laitetaan Socks ajattelemaan jalkojaan", valmentaja jatkoi. Kun esteiden väliin ei jätetty tilaa yhdellekään askeleelle, joutuivat hevoset olemaan hereillä, vaikka korkeus ei suuri ollutkaan. Hän oli aina vannonut jumppasarjojen nimeen viimeisinä treeneinä ennen kilpailuja, mutta se oli ajatus, jonka hän ei antanut jatkua pidemmälle.

Mies nyökkäsi ja antoi pärskivän ja energisenä tanssivan orin kävellä hetken pitkällä kaulalla, jotta voisi lähteä toistamaan reipasta tempoa puhtaalta pöydältä. Kun Socks asettui kävelemään rauhallisesti, Jamie nosti uudelleen laukan ja kiersi uran hakien toimivan, reippaasti eteen liikkuvan tempon, jossa hevonen oli rento ja halukas töihin. Hän hyppäsi kaarella olevat pystyt täsmällisesti eikä pahastunut, että raudikko nakkasi takapäätään muutaman kerran viimeisen hypyn jälkeen. Mies kiersi jälleen uran ja kokosi orin askelta, ennen kuin ohjasi sen jumppasarjalle. Hevonen käänteli korviaan ja hyppäsi harmoniassa ratsastajansa kanssa, mutta selvästi hieman hämillään, sillä ori hidasti vauhtiaan ilman erityistä kehoitustakin ja katseli esteitä erityisen tarkkaan.

Bex siirtyi työstämään Bubblesia ympyrän pystyille, jotta jumppasarja jäisi Socksin ja Jamien käyttöön. Morland seurasi ratsukoita hiljaisena. Hän ei kokenut tarvetta puuttua ratsastukseen silloin kun kaikki sujui hyvin. Molemmat ratsastajat tunsivat hevosensa paremmin kuin hän, eikä ollut mitään järkeä korjata kun kaikki näytti sujuvan.
"Uudestaan", hän ilmoitti kun Socks hyppäsi kahden esteen jumpan notkeasti. "Keskity itse katsomaan suoraan eteen äläkä anna sille syytä hidastaa esteiden välissä. Se pystyy hyppäämään suoraan laskeutumisesta, joten ei sen tarvitse hidastella ponnistuksessa. Yritä saada se liikkumaan sulavasti jumpan halki", valmentaja kommentoi. Ainakin Socks oli keksinyt että ensimmäisen esteen takana tosiaan oli heti toinen este, eikä ollut rymäyttänyt siitä läpi tai yrittänyt hypätä molempia esteitä yhdellä loikalla. Oikeastaan ori oli selviytynyt tehtävästä varsin hyvin, mutta hyvä ei riittäisi kilpailuissa.

Raudikko kaartoi uudelleen jumpalle, ja Jamie kannusti sitä eteen Morlandin ohjeiden mukaan, kun tunsi hevosen hieman hidastavan. Mies halusi ottaa sen vielä kahdesti, ennen kuin oli tyytyväinen siihen, mihin Socks laskeutui ja miten sujuvasti sarja sujui. Notkea irlantilainen höristeli korviaan ja touhotti saamistaan kehuista tohkeissaan eikä Jamie voinut olla hymyilemättä elämänsä hevosen elämänilolle.

Bex joutui tekemään töitä Bubblesin kanssa ympyrällä, sillä poni yritti oikoa, kaatua sisään ja hypätä esteitä suorana, mutta hän yritti saada ponin notkistumaan sen verran, että matalat esteet voisi ylittää pienellä kaarellakin. Ruuna vaati häneltä paljon tänään, mutta ehkä se oli hyväkin, sillä se tarjosi valmentajalle mahdollisuuden puuttua tilanteeseen ja tarjota näkemyksiään hänelle. Hänen pitäisi ehdottomasti ratsastaa enemmän muiden silmien alla. Morland vilkaisi kelloaan, ratsukoita ja uudelleen kelloa. Ehkä tähän olisi hyvä lopettaa, vaikka aikaa oli vielä jäljellä, sillä juuri nyt molemmilla ratsukoilla sujui hyvin.
"Tehkää loppuverryttelyä oikein pidemmän kaavan mukaan. Molemmat tekivät tänään hienosti töitä", valmentaja totesi. Bex pyyhkäisi kämmenselällä hikeä otsaltaan ja virnisti Jamielle. Hän ei tuntenut tehneensä erityisen hyvää työtä, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän ollut hyötynyt valmennuksesta.
"Jäit ilman kakkua", hän virnisti ja taputti poninsa kaulaa. Kerrankin niinpäin.

"Eikös sinullakin ole vielä toinen hevonen mukana?" Jamie virnisti poikamaisesti ja siirtyi raviin vilkuillen ovelle, mistä Maybe tulisi vaihtamaan hevosia parin minuutin sisällä.

"Twister on täällä vain kävelemässä ja totuttelemassa siihen, ettei maisemat aina ole samat kuin Greenridgessä", Bex virnisti. "En tosiaankaan tuo sitä samaan maneesiin huippuhevosesi kanssa." Bubbles pärskyi roikkuessaan ohjalla. Ponin energia ei ollut lähelläkään loppua. Ehkä hänen pitäisi juoksuttaa ruunaa vielä kotopuolessa. Tai lähteä keskellä yötä maastoon. Se ei olisi yhtään hullumpi idea, paitsi jos äiti saisi kuulla.

Mies nauroi.
"Älä huoli, en anna Qashqain syödä sitä."

Bex yhtyi nauruun, oli jo kieltäytymässä tarjouksesta, mutta alahuultaan purren nyökkäsi.
"Selvä. Turha sitten syyttää minua, kun häiriköin treeniäsi", hän kiusasi. Bubblesista oli enemmän harmia kuin Twisteristä, jos rehellisiä oltiin, eikä poniruunakaan ollut aiheuttanut suuria ongelmia. Bex hidasti ruunansa käyntiin kaivaakseen taskustaan puhelimen, jotta voisi soittaa Skyelle ja kertoa suunnitelman muutoksesta. Hän oli ajatellut käyvänsä pikaisella maastolenkillä punaruunikkonsa kanssa, mutta no, kaipa sitä samalla vaivalla pyörisi maneesissakin.
"Socksin on paras pärjätä kisoissaan tai meillä ei Bubblesin kanssa ole mitään toivoa", nainen naurahti palautettuaan puhelimensa takaisin taskuun.

"Meidän on parasta pärjätä tai Corinne vaatii pääni", Jamie korjasi, käänsi Socksin kaartoon ja laskeutui selästä, kun maneesin pohjoispäädyssä aukesi ovi ja Maybe saapui taluttaen tulta ja tappuraa väreilevää ruunivoikkoa. Kaksikko vaihtoi päikseen hevosia: Jamie ponnisti sirorakenteisen puoliveriristeyksen selkään, ja Maybe lähti Socksia rapsutellen verryttelemään hevosta maastoon. Mies asettui satulaan ja lähti kävelemään kultaisella tammalla, joka käänteli mustakärkisiä, suippoja korviaan ja narskutti kuolainta tarkkaillen maneesin liikettä kissamaisilla, meripihkaisilla haukansilmillään. Toinen pääty oli varattu hevosenomistajien käyttöön, ja tamma luimisti aina päätyessään edes usean metrin päähän vieraista hevosista.

Bex virnisti päätään pudistellen. Eikä vaatisi. Corinne piti Jamiesta, eikä kukaan muu saisi Socksia liitelemään samalla tavalla esteiden yli. Jamiella ei ollut mitään hätää. Bex hyppäsi alas Bubblesin selästä ja livahti ulos ovista kun Maybe toi tamman sisään. Hän veisi Bubblesin aivan itse Skyen luokse, joka laittoi Twisteriä kuntoon trailerin luona. Hoitaja pyöri vauhdikkaasti punaruunikon ympärillä napsutellessaan martingaalin pikalukkoja kiinni satulavyöhön ja itse satulaan. Muutaman sanan vaihdettuaan Bex ojensi ponin ohjat Skyelle ja nappasi Twisterin hoiviinsa. Hän ponnisti punaruunikon selkään ulkona, sillä tiesi kokemuksesta, että hevonen oli helpompi ratsastaa sisään oviaukoista kuin taluttaa niistä.
"Tuota ei voisi erehtyä pitämään minään muuna kuin tammana", Bex virnisti päästyään maneesin puolelle ja nähdessään ruunivoikon esteratsun. Twister kohotti päänsä korkealle sieraimet suurina pärskyen ja otti muutaman tanssahtavan askeleen pehmeällä hiekalla. Bex antoi ohjan roikkua pidempänä ja haki tasapainoaan liian suurelta tuntuvassa satulassa. Täysiverinen tarkkaili maneesin tiloja valppaasti. Käyntiaskel oli jännittynyt, mutta Bex tiesi sen sulavan pois, kunhan maneesi tulisi tutummaksi. Tallityöntekijöiden purkaessa esteitä Bex kohotti kulmaansa.
"Huijasit minut kouluvalmennukseen?" Hän kysyi sopivan epäuskoisella ja järkyttyneellä äänellä, vaikka se vaatikin suuria näyttelijän lahjoja.

Jamie hymyili lammasmaisesti ja silitteli tamman silkkistä kaulaa. Hänen ei tarvinnut pyytää siltä aktiivista käyntiä, sillä Q liikkui jo kuin kipakasti esiintyen. Sen sijaan mies leikitteli hienovaraisesti sormillaan saadakseen hevosen rentoutumaan kuolaimelle ja taivutti sitä volteille pidentäen ja kooten tamman askelta. Musta, sileä häntä huiski kiivaasti.
"Jos minun on pakko, on sinunkin."

"Ei ole reilua", nainen vastusti virnistäen. "Kai tajuat, että Twister osaa juuri ja juuri kääntyä?" Kuin todistaakseen taitotasonsa, ruuna pysähtyi korskahtaen keskelle maneesia ja jäi tuijottamaan toisessa päädyssä pyöriviä ratsukoita. Bex antoi älykkään hevosen seurata muiden liikehdintää hetken, ennenkö pyysi pehmein avuin hevosta jälleen eteen. Ruuna säpsähti kosketusta kyljillään, lähti käyntiin aavistuksen harppoen ja päätään korkealla kannatellen. Kaiken kaikkiaan hevonen näytti olevan kaikkea muuta kuin ratsu, joka kuului Rosings Parkin valoisaan maneesiin.

"Silloinhan te hyödytte valmennuksesta entistä enemmän", Jamie vastasi sulavasti ja hymyili hurmaavasti siirtäessään tamman raviin. Se liiteli eteenpäin kissamaisella vaivattomuudella, mutta rikkoi ravin rytmin sivuaskeliin ja ärhäkkään päänheittelyyn, kun toisessa päädyssä hevonen pukitti ja hajotti ryhmän harmonian tai kun mies korjasi istuntaansa satulassa.
"Ihan vain rauhassa", mies mumisi pehmeästi hevoselle saadakseen sen rentoutumaan otteeseensa. Onneksi esteillä hevonen halusi tismalleen samaa kuin hänkin: voittaa. Nyt se keskittyi jokaiseen mahdolliseen ärsykkeeseen ympäristössään.

Bex pudisteli päätään. Hän ei unohtaisi tätä ihan hetkessä. No, olisi kai sitä huonomminkin voinut olla. Hän olisi voinut ratsastaa Hashtagia. Nainen keskittyi näyttämään maneesin kaikista kulmista ruunalle, jotta myöhemmin epämääräisiltä tuijotuskohtauksilta vältyttäisiin. Hitaasti nelitahtiseen käyntiin alkoi tulla enemmän rytmiä ja rentoutta, kun Twister ei enää tuijotellut jokaista varjoa pää korkealla. Ehkä hän voisi viihtyä.
"Aloitetaanpa ihan heti siitä, että luovutaan jalustimista", Caitlin virnisti astellessaan termosmuki kädessään maneesin päätyyn, jossa ratsukot pyörivät. Bex pysäytti Twisterin, vilkaisi murhaavasti Jamieta ja kumartui ristimään jalustimia hevosen punertavalle kaulalle. Hän ei tosiaankaan viihtyisi.

Jamie virnisti leveästi. Hän oli ollut juuri aikeissa nostaa jalustimet kaulalle omasta aloitteestaan - mitä O'Connor olikaan tehnyt hänelle - jotta istuisi lähempänä hevosta eikä vahingossakaan puristaisi sitä polvillaan. Mies siirsi tamman takaisin käyntiin istuinluillaan ja katsahti Caitlinia toinen kulma koholla odottaen jatkoa.

Bexin teki mieli vastustaa valmentajan ohjeita, kertoa ettei Twister tosiaankaan ollut hevonen, jolle jalustimitta meneminen sopisi, pelata säälikorttinsa siitä, miten hevonen oli vastikään ratsuksi opetteleva entinen laukkatähti ja ties mitä muuta, mutta punapää puri huultaan, kohotti leukansa ja alistui kohtaloonsa.
"Aloitetaan siirtymisillä. Ratsastakaa kaarevia uria, voltteja ja ympyröitä, mutta keskittykää tekemään pysähdyksiä suorilla hevosilla. Eli suoristus ennen pysäytystä. Yrittäkää olla nopeita apujenne kanssa - heti kun suoristatte, pysäytätte. Ei ole tarkoitus, että volteistanne tulee soikioita vain koska haluatte hevosen seisovan suorana", Caitlin ohjeisti hyväntuulisena. Vihreiden silmien katse seurasi vuoroin molempia hevosia, ja vaikka hän ei mitään sanonutkaan, kiinnitti hän huomiota punapäisen naisen alistuneeseen olemukseen. Jamie oli oppinut jo hienosti tavoille, eikä enää edes vastustanut jalustimien käyttökieltoja, mutta punapäästä ei voinut sanoa samaa. Hän epäili että ainoastaan kohteliaisuus esti täysiverisen ratsastajaa väittämästä vastaan heti valmennuksen ensi sekunneilla.
"Ja kuten aina ennenkin, käyttäkää mahdollisimman vähän ohjaa. Ellis, haluan että pysäytät Q'n pelkällä istunnalla, ohja pitkänä ennen valmennuksen päättymistä. Ennen kuin onnistut siinä, ette ota askeltakaan laukkaa. Paras siis keskittyä siirtymisiin heti alusta asti." Bex kohotti kulmaansa voitonriemuinen virne kasvoillaan. Ha, siitäs sai! Jamie joutuisi todella työskentelemään. "Sama koskee sinua, Hale." Voitonriemu kuoli valmentajan sanojen myötä. Hän olisi pystynyt siihen Bubblesin kanssa, mutta Twisterin selässä? Ei ikinä. Ruuna ei ymmärtänyt painoapuja sitten lainkaan.

Jamie nauroi nähdessään Bexin voitonriemun. Hän oli jo alistunut kohtaloonsa ja suhtautui tehtävään haasteena rangaistuksen sijaan. Qashqai oli upea hevonen, ja jos O'Connorilla oli keinoja parantaa heidän yhteistyötään, mies oli valmis yrittämään. Mies ohjasi tammaa määrätyille teille katseella ja painolla myödäten aina hieman ohjalla, kun Q laski päänsä rennosti ja keskittyi olennaiseen tehtävään. Meni hetki, ennen kuin tamma suostui pysähtymään istunnalla, mutta Jamie piti huolta omasta mielialastaan. Herkkään tulisieluun turhautuminen päättyisi huonosti.

Bex nieli vastaväitteensä ja lähti suorittamaan annettua tehtävää, vaikka tiesikin sen mahdottomaksi. Äiti oli yrittänyt antaa vastaavia tehtäviä hänelle, tosin silloin hän oli saanut turvata jalustimiin ja käyttää ohjaa niin paljon kuin vain mieli, ja hän oli silti väittänyt vastaan. Rosings Parkin valmentajaa hän ei viitsinyt uhmata. Ehkä valmentaja tajuaisi pian, miten mahdottoman tehtävän oli antanut hänelle ja helpottaisi sitä.
"Hyvä Ellis, jatka samaan tapaan. Voit ottaa väliin pätkiä ravia, mutta tee edelleen kaikki pysäytykset käynnistä. Kun Q tuntuu olevan kuulolla riittävästi, voit koettaa pysähdystä suoraan ravista, mutta silloinkin yritä ensin istunnan kautta", Caitlin ohjeisti hörppien kuumaa kahvia termosmukistaan. Hän vilkaisi punaruunikkoa, jonka selässä istuva lyhyt nainen ei näyttänyt menettävän tasapainoaan, vaikka jalustimet olikin otettu pois. Hyvä niin, ainakin Hale osasi istua ratsunsa selässä. Sitä hän ei ymmärtänyt, miksi punapää teki töitä vain puolittain ja turvasi ohjaan heti alusta alkaen.
"Vähemmän ohjaa, enemmän vatsalihaksia", valmentaja virnisti katse täysiveristä seuraten. Bex pyöräytti silmiään ja yritti seuraavaa pysähdystä aavistuksen kevyemmällä kädellä. Kuten hän oli ennustanutkin, Twister jatkoi matkaansa hidastaen, mutta pysähdykseen asti hänen istuntansa ei ruunaa vienyt. Niinpä hän käytti jälleen ohjaa. Caitlin viittoi ratsukon luokseen kentän keskelle. Bex suuntasi tulisen katseen Jamielle. Helppohan miehen oli, kun alla oli huippuhevonen!
"Ellis, tarkkana", Caitlin muistutti ennenkö astahti lähemmäs täysiveristä voidakseen keskustella ratsastajan kanssa, joka näytti kehittelevän tuhatta eri tapaa laittaa mies maksamaan tästä hyvästä.

Jamie myhäili itsekseen kuin kerman varastanut kissa ja siirsi tamman raviin vain keventämällä istuntaansa ja avaamalla lonkkiaan. Onneksi sen joustavassa, pehmeässä liikkeessä oli miellyttävää istua, sillä Q ei suvaitsisi horjuvaa ja epätasapainoista ratsastajaa. Katse riitti avuksi kääntämiseen, ja tamma pysyi pohkeiden välissä, mutta keskittyi edelleen maneesin muihin ratsukkoihin niin, että rikkoi oman työskentelynsä. Hän seurasi sivusilmällä Bexiä ja yritti pitää tamman huomion työskentelyssä ratsastamalla jatkuvia, vaihtelevia teitä, taivuttamalla hevosta sisäpohkeensa ympärille ja pyytämällä temponlisäyksiä.

Bex ratsasti Twisterin takaisin uralle häntä koipien välissä. Hän oli yrittänyt sanoa kohteliaasti vastaan, että hevonen oli kokematon ratsu, mutta valmentaja oli pyyhkäissyt moiset väitteet sivuun ja käskenyt jatkaa työn tekemistä. Kuulemma nuorikin hevonen, jota vasta ratsutettiin ensimmäisiä kertoja, pystyi tähän. Bex ei ollut ollenkaan niin varma, mutta yritti parhaansa mukaan. Caitlin palautti huomionsa ravailevaan ratsukkoon.
"Jatka siirtymisiä, Ellis. Haluamme, että se kuuntelee pienintäkin istuntasi muutosta", valmentaja totesi hyväntuulisesti. Vahva irkkuaksentti hiipi kuin huomaamatta puheeseen, kun hän myhäili tyytyväisenä. "Ravaa neljä askelta, ota kaksi käyntiaskelta, pysähdy, seiso aloillasi neljä sekuntia ja siirry sitten suoraan raviin", hän heitti haasteeksi miehelle. "Muista kiittää aina myötäämällä, kun Q tekee mitä pyydät, ja toista harjoitusta niin kauan, että saat sen sujuvaksi."

Siirtymiset ilman ohjaa olivat haastavia, sillä kipakka tamma keskittyi niin herkästi kaikkeen muuhunkin kuin miehen istuntaan. Jamie pidätti kevyesti ohjalla, jotta sai hevosen palautettua työntekoon ja myötäsi sitä mukaa, mitä nopeammin Q vastasi apuihin. Se siirtyi liitäen ravista käyntiin ja takaisin, mutta pysähdyksessä tamma heitti takaosansa sivuun, luimi ja oli lähdössä jo eteen.

Caitlin seurasi ruunivoikkoa tammaa ja ratsastajaa ylpeänä. Hän muisti epäuskon, jolla Jamie oli katsonut häntä ensimmäisillä valmennuskerroilla, mutta nyt mies teki automaattisesti mitä hän oli pyytämässä jo ennenkö hän ehti suutaan aukaista.
"Hienoa, hyvä Ellis. Rauhoita pysähdykset, haluamme sen malttavan kuunnella", hän kehui. "Selvä, ota vähän temponlisäyksiä ja askeleenpidennyksiä ravissa, niin Q pääsee liikkumaankin eikä joudu vain seisoskelemaan."

Askeleiden pehmeydestä huolimatta ravi, varsinkaan lentävä ja lisätty sellainen, ei ollut armollisin miehen takapuolelle. Jamie kuitenkin lähti toteuttamaan ohjetta nöyrästi työntäen tamman lantiollaan liikkumaan voimakkaammin eteen ja rentouttaen lantionsa mukailemaan Qashqain liitävää, pitkää askelta. Hevonen pärskähti terävästi käyttäessään tunnollisesti takaosaansa ja venytti itseään eteen, sillä sen luontainen askel oli lyhyt. Jatkuva, vaihteleva pyytäminen ratsastajan tasolta sai tamman myös keskittymään paremmin tehtävään, ja mies oli helpottunut sen hidastaessa vain istuinluiden kulmasta ja reisien jännittymisestä. Jamie vilkaisi ratsuaan maneesin pitkillä sivuilla olevista peileistä ja ihaili sen eleganttiutta. Siro estehevonen kaarsi kaulaansa ja kantoi itsensä ryhdikkäästi siitä huolimatta, että ohja oli löysällä tuntumalla. Hoikat jalat polkivat kevein askelin maneesin hiekkaa, musta häntä viuhahteli ja suipot korvat olivat kallistuneina takakenoon kuuntelemaan ratsastajaa. Mies rapsutti sen kaulaa rystysillään ja pysäytti hevosen tiivistämällä istuntaansa. Suorana pysähtyminen ja pysähdyksissä seisominen ilman ohjan tukea oli edelleen neuvottelun tulosta, mutta ei mitään verrattuna Slipsin tai Mokon kanssa kamppailuun.
"Ratsutatko Mokon ja Slippersin viikonloppuna?" Jamie kysyi Caitlinilta ravatessaan naisen ohi. Hän olisi autuaasti Slovakiassa.

Caitlin oli jälleen kehumassa miestä, mutta käänsi sen sijaan huomionsa punaruunikon ruunan puoleen. Jamie oli saanut otteen harjoituksesta, joten mies pärjäisi kyllä. Hän ohjeisti Bexiä hyväntuulisesti ja naurahti ääneen, kun Bex horjahti Twisterin selässä ruunan pysähdyttyä lähes pelkillä painoavuilla. Nainen ei ollut varautunut pysähdykseen, joten se tuli yllätyksenä.
"Hyvä. Jatka tekemään siirtymisiä ravista", valmentaja myhäili voitonriemuisena. Bex hymyili noudattaessaan ohjeita. Ehkä hän saisi Twisterin opetettua vielä painoavuille. Ainakin ruuna oli keksinyt tämän valmennuksen aikana, mitä hän tahtoi jännittäessään itsensä liikettä vastaan ja koskettaessaan kevyesti ohjalla herkkää suuta.
"Ratsutan", Caitlin vastasi nyökäten. Hän odotti innolla Slippersin kanssa työskentelyä, kuten aina ennenkin. Suuri valkoinen irlantilainen tarjosi kerrasta toiseen uusia kokemuksia. "Ota laukkatyöskentelyä Q'n kanssa", valmentaja lisäsi tamman näyttäessä varsin hyvältä. "Laukkaa kahdeksikolla, mutta älä anna sen vaihtaa laukkaa itsekseen risteyskohdassa. Hidasta sen sijaan käyntiin ja nosta muutaman rauhallisen askeleen jälkeen uusi laukka."

Jamie pudisti hymyillen päätään.
"Sääli, kun et ollut kilpailemassa Slipsillä viikonloppuna. Ehkä tuomari olisi säästynyt halvaukselta", hän totesi, pidätti Qashqain käyntiin ja asetettuaan sen kevyesti sisään, nosti laukan istunnalla ja sisäpohkeen liikkeellä. Tamma kiihdytti kipakoin askelin, häntä huiskien ja hillitsi tahtiaan miehen istuessa vastaan. Jamie olisi mielellään tehnyt lentäviä vaihtoja, mutta tyytyi pidättämään hevosen käyntiin ja nostamaan uuden laukan. Pidättäminen laukasta käyntiin ei onnistunut kahdeksikon keskikohdassa ilman ohjaa, mutta ehkä kohta.

Caitlin virnisti toispuoleisesti Jamielle.
"Minä en hyppää", hän muistutti seuratessaan ruunivoikon menoa. Valmentaja nyökkäili hyväksyvästi. Jo se, että tamma hidasti käyntiin ilman ylitselyötyjä pidätteitä oli voitto. "Hyvä. Kun se alkaa ennakoida hidastamisia, tee lentävä vaihto ja seuraavalla kerralla taas siirtyminen käyntiin. Haluamme että se on kuulolla, jotta saat enemmän pelivaraa radalle."

Mies ei voinut olla hymyilemättä, kun tajusi, mitä O'Connor ajoi harjoituksessa takaa. Hän rapsutti tamman kaulaa, käveli hetken rentouttaen kuumana käyvän hevosen ja nosti uuden laukan. Musta häntä oli läimäistä ratsastajaa takaraivoon, kun tamma pyrähti vauhtiin säpäkästi. Jamie kaarsi sen pääty-ympyrälle, kunnes sai vaikutettua laukan tempoon istunnallaan ja lähti sitten toteuttamaan jälleen kahdeksikkoa. Hän sai vaatia ensin käyntiin siirtymisen ja uuden pääty-ympyrän, ennen kuin hevonen odotti hänen ohjeitaan ja terävästi pärskähtäen vaihtoi laukkaa näyttävästi lennosta. Jamie kehui sitä ja vaati sitten jälleen käyntiin siirtymisen laukanvaihdon sijasta.
"Älä huoli, Slips hyppää puolestasi", hän vastasi Caitlinille laukatessaan naisen ohi ja tarjosi suloisimman hymynsä.

"Sehän siinä juuri onkin", Caitlin nauroi raikuvasti. Slips todellakin hyppäsi, mutta orin jättimäiset loikat eivät kuuluneet hänen vahvuusalueisiinsa. Hän nautti enemmän kun laittoi hevosen työskentelemään koko selällään siirtymisten läpi, vaikka Slips ei moista arvostanutkaan. Hän vilkuili silmäkulmastaan ravailevaa ratsukkoa, ja korjasi silloin tällöin Bexin ratsastusta, mutta hän piti huomionsa enemmän Jamiessa. Q'n kanssa oli niin paljon mahdollisuuksia hienosäätöön ettei hän voinut jättää niitä käyttämättä.
"Ota se käyntiin ja anna tasata hengitystä hetken. Miltä se tuntuu?" Hän päätti kysyä arpoessaan kahden mahdollisen harjoituksen välillä.

Jamie istui tiukasti satulaan ja muutaman askeleen jälkeen pidätti hetken ohjasta, mikä sai tamman korskahtamaan kumeasti ja siirtymään käyntiin.
"Osaavalta", mies vastasi hymyillen ja suoristi tamman siistiä ratsuharjaa. Se oli ehdottomasti hienoin hevonen, jota hän oli ratsastanut pitkään aikaan, ja sormet syyhysivät päästä hyppäämään tamman kanssa.

Caitlin kohotti kulmaansa huvittuneena. Ei aivan niin täsmällinen vastaus kuin mitä hän oli toivonut, mutta se sai riittää.
"Pysyykö se käsissä, jos teet laukanlisäyksiä siirtymisillä ja käännöksillä?"

"Sen näkee sitten", mies väläytti poikamaisen virneen. Slipsiin ja Mokoon verrattuna Qashqai oli höyhenkevyt ratsastaa ja Mokon ryöstämisten jälkeen käsissä pysyminen oli saanut uuden määritelmän.
"Minne haluat lisäyksiä ja minne käännöksiä?"

Caitlin naurahti huvittuneena. Hän pudisteli päätään.
"Paras pysyä", hän totesi ja viittoi miestä laskemaan jalustimet alas. Hän ei halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä. Tamman olisi pysyttävä miehen kontrollissa ja Jamien tamman selässä. "Haluan että ratsastat neliötä. Jokaiselle sivulle otat lisäyksen laukassa, mutta kokoat askeleen lyhyeksi ja tempon rauhalliseksi ennen kulmaa. Tarpeen vaatiessa otat aina käynnille asti. Tarkoitus on, että saat ratsastettua kulman tiukasti ja taipuneella hevosella", Caitlin selitti. Hän vilkaisi tammaa arvioiden. "Kuvittele, että ratsastat aikaa vastaan ja jokaisessa kulmassa on este. Yrität päästä mahdollisimman nopeasti esteeltä, tai siis kulmalta, toiselle, mutta et voi lähteä hyppyyn -käännökseen- pitkällä askeleella."

"Nyt puhut asiaa!" Jamie vastasi ja kohotti kulmaansa, kun sai ottaa jalustimet. Oliko Caitlinilta mennyt pupu pöksyyn? Mies kuitenkin pudotti konjakinvärisen estesatulan jalustimet jalkoihinsa ja asettui esteistuntaan, jossa pääasiassa tammaa ratsastaisi. Hän nosti laukan ja teki pääty-ympyrää jälleen niin kauan, että tamma sääteli laukkaansa istunnalla annettujen pyyntöjen mukaan ja lähti sitten kokoamaan hevosta ensimmäistä kulmaa varten. Se kävi hevoselta luontevasti ja ratsastettuaan voltin laukassa mies suuntasi ratsastamaan kulmaa uran sisäpuolelle; kevyellä ohjan tuella tamma melkein polki paikallaan, ennen kuin lähti seuraavalle sivulle. Jamie avasi lonkkiaan ja päätään viskaten Qashqai pidensi askeltaan. Hidastaminen vaati ympyrän, myös seuraavassa kulmassa. Mies nautti sirorakenteisessa tammassa olevasta voimasta ja nopeudesta.

Caitlin pudisteli päätään miehen riemulle. Ei tehtävä nyt niin ihmeellinen ollut, mutta no, varmasti vauhtia rakastava Jamie innostuisi siitä. Hän katseli ensimmäisiä yrityksiä nyökytellen.
"Pidätä rohkeammin ja valmistele paremmin. Pidätä reilusti ennen suunniteltua käännöstä ja hyödynnä voltteja, kunnes viesti menee perille", hän nyökytteli. Hyvä että mies oli noussut osin jalustimille. Q'n olisi totuttava kuuntelemaan istuntaa silloinkin, kun miehen kaikki paino ei ollut satulassa.

Mies tiesi, että Q lähtisi paljon kovempaa oikeille esteille kuin mielikuvitusharjoituksessa, mutta ehkä tekniikka olisi sama. Jamie oletti, ettei Caitlinin pidäte tarkoittanut lujaa otetta ohjasta, joten hän pyysi päättäväisesti istunnalla, kevyellä, liikkuvalla kädellä ja pienenevällä ympyrällä. Hän teki puolipidätteitä ja piti kuuman hevosen pohkeidensa välissä. Kun tehtävää toistettiin tarpeeksi, ruunivoikko mukautui tekemään teräviä kulmia lyhyessä, hyvin kootussa laukassa ja lisäämään sitten räjähdysmäisesti laukkaansa hetkeksi kulmien välillä. Lisäyksestä hidastaminen vaati edelleen ohjaa, mutta se onnistui jo ilman voltteja.

Caitlin tiesi, miten paljon tamma muuttuisi kun eteen laitettaisiin oikeita esteitä, mutta perusajatus oli sama. Q lähtisi hyppyyn liiankin pitkänä jos tilaisuus tarjoutuisi, mutta kulmaan ei voinut tulla pitkällä askeleella ilman että käännös venyisi.
"Hyvä. Taputa sitä kunnolla ja siirry ravailemaan rennosti. Q on tehnyt hienosti töitä", hän nyökkäsi tiedostaen kehityksen, jota kuviolla jatkuvasti tapahtui. "Kunhan vain muistat miten sait sen täällä kiinni, saat sen kyllä kasaan radallakin." Caitlin vilkaisi punaruunikkoa, joka ravaili rentona. Ruuna oli löytänyt tasapainonsa jossakin välissä valmennusta, ja selässä istuva nainen hymyili tyytyväisenä, vaikka paita olikin liimautunut kiinni selkään.
"Olet Jamie maastolenkin velkaa!" Bex huikkasi pyörittäessään Twisteriä kahdeksikolla. Ruuna taipui laajoilla kaarilla tasaisesti, mutta heti kun puhuttiin volteista alkoi täysiverisen tasapaino olla koetuksella.

"Suuri O'Connorko päästi meidät näin vähällä?" Jamie hämmästeli ja lähti ravaamaan hevosella uraa pitkin. Se kävi edelleen kuumana, otti sivuloikkia ja polki kipakasti hiekkaa. Jamie käänsi sitä volteille, kunnes tamma alkoi rauhoittua ja reagoida jälleen istuntaan. Mies pyrki valmentajan tavoitteeseen lopettaa valmennus pitkään ohjaan. Hän myötäsi ohjaa ratsastaen tammaa eteen ja alas sitä mukaa, mitä nopeammin se reagoi apuihin. Maybe olisi varmasti ottanut hevosen hoitaakseen, mutta Jamiesta oli tärkeää viettää mahdollisimman paljon aikaa uuden ratsun kanssa. Esteradat vaativat luottamusta.

"Ei sovi kuluttaa teitä loppuun ennen kisoja", hän virnisti vastaukseksi. Tamma olisi varmasti jaksanut enemmänkin, mutta oli parempi lopettaa tähän, ennenkö kuumunut hevonen aiheuttaisi vaaratilanteita. Nyt kun kaikki vielä työskentelivät hyvällä mielellä, oli loistava hetki lopettaa työnteko.
"Kunhan palaat, pääset treenaamaan koottua ravia Slippersin kanssa", hän lupasi viattomasti. "Onnea kisoihin", hän vielä toivotti ennenkö otti suunnan kohti maneesin ovia. Hän voisi käydä rapsuttelemassa Remonaa. Tamma tuskin laittaisi moista pahakseen, vaikka varsinaisen treenin hän oli ruunikolla jo ratsastanut.
"Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tulen O'Connorin kouluvalmennukseen kanssasi", Bex vannoi pidättäessään Twisterin käyntiin. Hänen koko kroppansa huusi armoa, kun lihakset joiden olemassaolosta hän ei ollut tiennyt mitään, olivat joutuneet töihin yksinkertaisten siirtymisten ja taivutusten takia.

Jamie katsahti Caitlinia kauhuissaan ja keskittyi sitten pikaisesti jälleen ruunivoikkoon, ennen kuin sekin antaisi keskittymisensä harhailla.
"Mitä?" mies nauroi viattomasti Bexille. "Eikö muka ollut avuliasta?"

"Se oli itsemurha!" Hän pudisteli päätään silmät suurina. "En edes tiennyt, että ihmiskehossa on tällaisia lihaksia, mutta nyt niihin sattuu", Bex mutisi pyöritellen nilkkojaan. Hän ei tiennyt, miten selviäisi iltatallista. Tai aamutallista, kun lihakset olisivat levon jäykentämät.
"Mutta Twister ei ehkä ollut aivan toivoton", nainen lisäsi hymyillen. Punaruunikosta olisi vielä vaikka mihin, siitä hän oli aivan varma.

"Eli tämä oli hyvä idea ja olet kiitollinen", Jamie tulkkasi virnistäen ja pidätti tamman istunnallaan käyntiin. Se venytti turpaansa kohti maata, heitti päätään ja tyytyi sitten kävelemään kohtuullisen rentona.
"Palkkioksi kelpuutan sen kakun."

"Haista huilu", Bex naurahti vastaan. Hän harkitsi heittävänsä miestä jollakin, mutta kun käden ulottuvilla ei ollut mitään vaaratonta, jäi se ajatuksen tasolle. "Ole kiitollinen siitä etten vaadi sinua tekemään iltatallia puolestani. Se olisi sinulle sopiva palkkio tästä rääkistä."

"Pitääkö minun pudottaa sinut saadakseni kakkua?" Jamie kysyi silmät pyöreinä ja jätti vaivihkaa huomiotta velvoituksen iltatalliin. Hän ei ollut tehnyt tallitöitä sitten varhaisen teini-iän.

"Jos pudotat minut, sinä joudut leipomaan sen kakun", Bex vastasi virnistäen. Hän siristi silmiään tarkkaillakseen miestä - Jamiesta kun ei koskaan voinut mennä takuuseen, eikä hän tosiaankaan aikonut pudota enää nyt, kun oli selvinnyt kahdesta valmennuksesta pikkupojillaan.
"Jos saat suloisen ruusukkeen Socksin suitsiin viikonloppuna, voin ehkä harkita leipovani kakun."

"Miten voit olla näin julma?" mies voihkaisi ja pudottautui hevosen viereen kävelemään sen pysähdyttyä pitkällä ohjalla. Hän huolehti siitä, ettei päästänyt hevosta kulkemaan edelleen ja muistutti sitä pysähtymään silloin, kun hänkin seisahtui.

"Itsepähän sanoit, että sinun on pakko pärjätä", hän muistutti virnuillen korkeuksista. Bubblesin jälkeen Twister tuntui suurelta hevoselta, vaikka todellisuudessa ruuna oli pieni täysiverinen. No, mitäpä sitä moisista. Hänelle punaruunikko oli juuri sopivan kokoinen. "Tule käymään Greenridgessä ensi viikolla. Monet pääsevät hyppäämään ensimmäistä kertaa kesän jälkeen tällä viikolla, joten putoamisia sattuu paljon - eli ensi viikolla joka päivä on montaa erilaista kakkua tarjolla", hän virnisti. Ehkä tallin kirjoittamattomassa säännössä tuoda kakkua putoamista seuraavalle tunnille oli hyvät puolensa.

"Ja sinä lupasit kakkua, jos putoat. Minä haluan kakkua nyt", Jamie muistutti lämpimästi hymyillen.
"Mutta voin tulla pyörähtämään. On tässä pari viikkoa, ennen kuin lähden World Cupin osakilpailuun Norjaan."

"Mutta en pudonnut, joten ei kakkua sinulle", hän virnisti. Jotta mies ei pääsisi pudottamaan häntä, käänsi Bex Twisterin sivummalle maneesin seinästä ja hyppäsi alas selästä. Hän antoi jalustimien olla ristissä kaulalla, mutta löysäsi satulavyötä ja turparemmiä jotta ruunan olo olisi mahdollisimman mukava.
"Oi, Norja on mahtava maa. Vaadin paljon kuvia", hän naurahti kiusoitellen. Jamie tuskin ehtisi paljoa kuvailemaan, kun keskittyisi kilpailemaan ja juhlimaan.

"Pistän hevosenhoitajani asialle", Jamie lupasi. Mikäli hän ei taluttaisi korvaamattoman arvokasta, muita hevosia inhoavaa kilpahevosta, hän olisi ehkä hiippaillut nykäisemään naisen ratsua hännästä.

"Mahtavaa", Bex hihkaisi. Hevosenhoitaja tuskin olisi samaa mieltä, mutta mitäpä pienistä. Hän halusi kuvia kisamatkoilta, ja mielellään muistakin kuin vain kilpahevosista. "Joko iltasi on paketissa, vai vieläkö joudut tekemään jotain?"

"Se on tässä. Ratsastin Mokon aikaisemmin, Slips on tänään vapaalla ja loput saivat osansa tässä valmentautuessa. Sinulla on sitten vielä iltatalli edessä?"

"Joo, iltatalli on edessä", hän huokaisi. Siinä riitti taas työtä, kun laidunta ei enää ollut ja koko kesän hienosti apuna ollut Oliviakin oli palannut takaisin koulunpenkille. "Lasken sen varaan että hoitaja, jonka raahasin mukanani tänne hienojen kilpahevosten näkemisen varjolla, haluaa jäädä auttamaan."

"Piditkö hoitajasi nököttämässä ulkona koko tämän ajan?" Jamie kysyi kulmaansa kohottaen ja pysäytti tamman, joka hengitti rauhallisesti eikä vaikuttanut rasittuneelta.

"Hän ei ole hoitajani, vaan Hashtagin hoitaja", Bex ei voinut olla virnistämättä. Hänellä ei ollut hevosenhoitajia käytettävissään, ei samalla tavalla kuin Jamiella oli. Hänellä oli vain innokkaita hevostyttöjä ja -poikia, jotka olivat valmiita antamaan toisen kätensä mahdollisuudesta tulla nuuskimaan Rosings Parkin maille.
"Luulisin että hän on lykännyt Bubblesin traileriin ja hiippaillut ympäri tallialuetta ihastelemassa kilpahevosia. Voisin melkein lyödä vetoa että hänen instassaan on ainakin seitsemän kuvaa Rosings Parkista ja teidän hevosista tägättyinä 'siunattu' ja 'taivas maan päällä'. Ehkä kymmenenkin, jos Paddy Blue on ollut tarhansa aidan lähettyvillä", Bex nauroi pirteästi. Hän oli jo tottunut hulppeisiin puitteisiin ja lahjakkaisiin kilpahevosiin, joita talli oli täynnä, mutta muille siirtyminen Greenridgen kaikenkarvaisten ponien ja hämähäkinseittisten käytävien luota Rosings Parkin keskelle oli aina yhtä innostavaa.

Jamie nauroi ja kurtisti sitten kulmiaan paheksuvasti, kun Mayben tuttu, valkea ponihäntä ilmestyi alakatsomosta maneesin puolelle.
"Kuulepa nyt työnarkomaani", hän moitti ja tuuppasi lempeästi luokse tulevan, leveästi hymyilevän tytön päätä.
"Maybe, Bex. Bex, Maybe", mies esitteli nyökäten naisesta tyttöön ja takaisin epävarmana siitä, olivatko nämä koskaan tavanneet.

Bex virnisti esitellylle tytölle ja heilautti kättään.
"Hyvä että joku edes katsoo Jamien hevosten perään", hän virnisti ja iski silmää Maybelle kuin salaliittolainen, "muutenhan Jamie pian hukkaisi ne." Hän oli oikein kiitollinen siitä, että heillä molemmilla oli käsissään hevoset. Jamie ei voisi heittää häntä millään tai taklata maneesin hiekkaan, vaikka hän vähän kilparatsastajaa kiusaisikin.

"Pois se minusta", Jamie hymyili ja katsoi Maybea merkitsevästi, kun tyttö avasi tottuneesti tamman satulavyön ja poimi konjakinvärisen, laadukkaan estesatulan laivastonsinivaaleanpunaisella huovalla syliinsä. Mies lähti taluttamaan tammaa kohti maneesin talliin menevää sisäänkäyntiä.
"Tuletko Twisterin kanssa tallin puolelle?" hän kysyi olkansa yli.

Bex silitteli ruunan kaulaa, kun talutti hevosta laajaa kaarta ympäri maneesia. Hän vilkaisi ovien suuntaan ennenkö katse osui kelloon. Hän huokaisi.
"Minun täytyy palata Greenridgeen. Hevoset tulevat pian karsinoistaan läpi kun eivät saa iltaruokiaan ajallaan", hän mutisi, mutta hetkessä tuttu valovoimainen hymy palasi taas kasvoille. Vaikka hän miten marisisi roolistaan ratsastuskoulun ytimessä, ei hän voisi koskaan kuvitellakaan tekevänsä muuta. "Nähdään taas kun kisoiltasi ehdit", Bex naurahti. Hän heilautti kättään ottaessaan suunnan kohti maneesista ulos vieviä ovia. Twisterin vieminen ruunalle tuntemattomaan tallirakennukseen ei tuntunut parhaalta mahdolliselta idealta, kun ruuna käveli kerrankin rennosti hänen vierellään eikä jännittänyt uutta maisemaa.

"Nähdään", Jamie huikkasi takaisin ja kääntyi menosuuntaan elekielestä päätellen leikkisästi Maybea körmyttäen. Tytön käheä, kehräävä nauru kaikui kauas, kun tämä avasi ovet talliin ja sulki ne ruunivoikon perässä suostumatta katoamaan vapaalle kellonajasta huolimatta.

Keskiviikko 25. marraskuuta 2015 - klo 18:37

Bex oli aivan varma, että Jamiella oli suurten kilpailujen alla parempaakin tekemistä kuin lähteä hänen kanssaan pimeille maastopoluille jäätymään luita ja ytimiä myöten, mutta se ei ollut estänyt soittamasta ja suostuttelemasta miestä juuri siihen. Hän oli ratsastanut kohti Rosings Parkia ilman pienintäkään kiirettä ja pysähtynyt polkujen risteykseen, jossa kohosi vanha ja puolittain sortunut lato. Hän jäi odottelemaan Jamieta sovitulle kohtauspaikalle yrittäen tukahduttaa saman tunteiden sekamelskan, joka oli vaivannut häntä jo viikkoja. Hän ei ehkä enää räjähtänyt hallitsemattomasti ja hehkunut ympärilleen synkkää energiaa, mutta lihaksiin hiipinyt jännitys ei ollut siirtynyt sivuun ajan kuluessa, mikä teki kaikista liikkeistä hieman terävämpiä ja napakampia kuin hän oli tarkoittanut. Bubbles oli reagoinut moiseen heittämällä hänet kolmesti selästään kahden viikon aikana. Twister oli kaatunut turvalleen kesken raviympyrän, kun hän oli onnistunut häiritsemään ruunan edelleen heikkoa tasapainoa sähellyksellään. Hevosen etupolvia koristivat edelleen pienet ruvet muistona moisesta hölmöilystä, vaan ainakin punaruunikko täysiverinen seisoi aloillaan pimeässä illassa. Hän oli pukenut hevoselle useamman setin heijastimia kaiken varalta, mutta autoja ei ollut montaa näkynyt koko matkan aikana.

Ajan viettäminen Bexin kanssa oli Jamielle aina ensisijaista tekemistä. Hän oli onnistunut puhumaan itselleen nopeasti niin paljon kilpailtavia, ettei kisaviikonlopuista ja arvokisoista ollut pulaa eikä mies suinkaan valittanut. Hän rakasti kilparatsastuksen loistoa, väsymyksen peittävää adrenaliinia ja jatkuvaa matkustusta. Hän ei ollut koskaan kaivannut kotona makoilua. Niinpä hän ei tänäänkään ollut lähtenyt kotiin ajoissa, vaan oli ottanut Paulukselta Qashqain maaston hoitaakseen ja käärittyään arvokkaan estehevosen heijastimiin, ratsastanut Bexiä vastaan. Herkkä, tulisieluinen ruunivoikko kavahti paheksuvasti korskuen toisen hevosen ilmestyessä eteen ja seisahtui mustakärkisiä korvia käännellen kevyestä pidätteestä.
"Hei tuulihattuni, mitä kuuluu?" hyväntuulinen, paksuun talvitakkiin jo kääriytynyt Jamie kysyi tamman selästä.

Punaruunikko tervehti matalasti hörähtäen lähestyvää hevosta, mikä havahdutti Bexin ajatuksistaan. Hän heilautti kättään kannustaen ruunan astelemaan tammaa vastaan ja väläytti vaisua hymyä miehelle.
"Moi", hän vastasi tervehdykseen kääntäen jo valmiiksi Twisteriä kohti oikeaa suuntaa, jotta he pääsisivät mukavalle, hyväpohjaiselle reitille jolla ei tarvitsisi murehtia liikoja autoista tai iltaa verhoavasta pimeydestä.
"Kerro ensin, mikä fiilis sinulla on viikonlopun kisoista?" Bex ehdotti kaivaten mitä tahansa keskustelunaihetta, johon ei liittynyt hän tai riiviöponi, jonka myynti eteni aivan liian vauhdikkaasti hänen mielestään. Twisterin tasainen, rauhallinen käynti oli kenties ainoa askellaji, jossa hevonen pääsi loistamaan, vaikka askel olikin pitkä ja matala. Ainakaan ruuna ei kompuroisi omiaan vaikka hän vilkuilisi enemmän toista ratsukkoa kuin tukisi omaa hevostaan.

"Menneen vai tulevan?" Jamie tiedusteli seuraten pientä ruunikkoa. Qashqai oli lumonnut hänet varsin tehokkaasti, ja mies silitteli sormenpäillään sen silkkistä, lihaksikasta kaulaa tamman tarpoessa varautunein askelin pimeässä.

"Tulevan tietenkin, kuka sitä nyt menneitä jää pohtimaan", Bex virnisti vaikka ilme tuntuikin vajaalta, kun silmistä puuttui tuttu pilke. Hän oli ratsastanut aamupäivällä kunnon koulutreenin Bubblesilla ja joutunut nieleskelemään kyyneliä loppua kohden, kun poni oli suoriutunut sarjavaihdoista ilman ongelmia. Hänen poninsa oli maailman paras, mutta pian se ei enää olisi hänen poninsa.

Mies pisti merkille ystävänsä vaisuuden. Ongelmia paratiisissa? Hänen oli mietittävä hetki, missä olisi tänä viikonloppuna, sillä vietti suurimman osan ajasta jossain päin läntistä Eurooppaa. Edellisen viikonlopun hän oli ollut World Cupin osakilpailuissa Quun ja Socksin kanssa.
"Aivan, nyt on Rosingsin omat kisat. Eihän siinä mitään. Kolmen tähden kisa, johon osallistun Mokolla. Slipsiä ja paria nuorempaa testaan pienemmissä luokissa. Mitäs sinä teet viikonlopun?"

"Tsemppiä siis", nainen toivotti täydestä sydämestään. Jamien menestys oli upeaa seurattavaa. Hän saattoi melkein tuntea olevansa osa kilparatsastajien maailmaa kun seurasi Jamien taivalta kilpailusta toiseen.
"Tulen varmaan katsomaan", Bex kohautti harteitaan. "Ainakin mielenkiintoisimmat luokat", hän lisäsi. Mitä tahansa, jotta hänen ei tarvitsisi olla paikalla kun mokoma itsekäs poika saapuisi ratsastamaan Bubblesia ammattilainen apunaan. Jos hän ei näkisi, hän voisi elätellä uskoa että aiemmat kolme kertaa olivat olleet puhdasta tuuria ja tällä kertaa kaikki menisi metsään.

Qashqai säpsähti hurjaa villieläintä iltaisessa kasvillisuudessa.
"Mikä sinulla on?" mies tiedusteli Twisterin takaa.

Twister ei lotkauttanut korvaansakaan tamman säpsähtelyille, vaan jatkoi matkaansa tappavan tasaista tahtia. Bex vilkaisi olkansa yli miestä ja tunsi ryhtinsä lyhistyvän kuin joku olisi laskenut ilmaa ulos pallosta.
"Ava myy Bubblesin", hän sanoi katse Twisterin harjaan painuen. Hän käytti edelleen äitinsä nimeä tässä yhteydessä, koska ajatus äidistä, joka oli auttanut häntä Bubblesin kanssa vuodesta toiseen, myymässä ponia ei tuntunut oikealta. Hänen äitinsä ei myisi hänen elämänsä ponia, mutta tallinomistaja Ava myisi kun muuta vaihtoehtoa ei tuntunut olevan.

"Eikö se ole sinun nimissäsi?" Jamie kysyi hämmentyneenä.

"On", Bex nyökkäsi. Hän oli ajatellut nuorempana sen tarkoittavan, ettei mikään voisi viedä ponia häneltä. Nyt hän näki, miten väärässä oli ollut. Olisi pitänyt kirjata ponivarsa äidin nimiin heti alusta alkaen, niin hän ei olisi joutunut tähän tilanteeseen. "Tarkoittaa vain sitä, että minun on allekirjoitettava paperit."

"Miten äitisi voi myydä omaisuutesi?"

"Koska virallisesti minä myyn sen", Bex huokaisi. Hän ei ollut ottanut osaa myyntikeskusteluun muutoin kun huutamalla ja paiskomalla ovia kuin keskenkasvuinen kakara, mutta hän tiesi että kun paperit olisivat toimistossa ja Bubbles odottaisi lastausta, ei hänelle jäisi muuta vaihtoehtoa kuin raapustaa nimimerkkinsä ilkkuvalle viivalle.
"Se on joko Bubbles tai Greenridge. Lainoja on saatava lyhennettyä", nainen pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan. Hän ei itkisi. Hän oli päättänyt sen sinä samana iltana kun oli nyyhkyttänyt lohduttomasti Sashan asunnolla tequilapulloa halaten. Hän ei itkisi enää yhtäkään kyyneltä tämän takia, ei ennenkö Bubbles tosiaan siirtyisi jonkun toisen nimiin.

"Onko teillä ostajakin jo?"

"Avalla on", Bex nyökkäsi. Hän vilkaisi olkansa yli Jamieta miettien, kuinka lapsellinen ja julma hän voisi sanoissaan olla, ennenkö ystävä heittäisi häntä jollakin. "Joku kakara jonka vanhemmilla on liikaa rahaa ja liian suuret luulot pojan kyvyistä", hän mutisi. Olisipa hän ollut oikeassa, mutta ei. Poika oli pärjännyt ihailtavan hyvin kiukkuisen ponin kanssa aiemmilla kerroilla. Bubbles oli pudottanut hänet ensimmäisellä ratsastuskerralla, mutta poika oli kivunnut uudestaan selkään ja jatkanut päättäväisesti ponin kanssa työskentelyä, kunnes molemmat olivat palanneet hikisinä talliin.
"Aiemman ponin kyvyt loppuivat kesken BE100 tasolla, joten nyt he etsivät ponia joka voi viedä pojan pidemmälle."

"Olisiko Bubblesilla kurjat olot uuden omistajan kanssa?"

Bex vilkaisi terävästi olkansa yli miestä. Hänen äitinsä ei myisi hevosta suurimmassa hädässäkään huonoihin oloihin. Ei vaikka se tarkoittaisi, että he ajautuisivat vararikkoon.
"Tuskin. Poika on ihan fiksu ja heillä riittäisi varmasti rahaa parhaaseen mahdolliseen hoitoon", hän mutisi. Se ei tarkoittanut, että hän olisi iloinen kaupasta, vaikka varmaan pitäisi olla. Jos he olisivat myyneet Ceetä Bubblesin sijaan, olisi hän ollut riemuissaan pienen pojan puolesta, joka saisi mahtavan mahdollisuuden lähteä tavoittelemaan unelmiaan korkeammalla tasolla. Vaan ironisesti kun kyseessä oli hänen poninsa, hän ei nähnyt omaa napaansa pidemmälle.

"Onko sinulla muita vaihtoehtoja kuin ponin myyminen?"

"Ellei joku halua ostaa ontuvaa kouluratsua kilpahevosen hinnalla niin ei", Bex huokaisi. Hän oli yrittänyt käydä läpi kaikki mahdolliset ratkaisut sekä yksin että Sashan kanssa, mutta lohduttomasti he olivat tulleet samaan tulokseen kuin Ava aiemmin. Bubbles oli heidän paras ratkaisunsa, sillä he eivät voisi myydä useampaa tuntihevosta saadakseen riittämiin rahaa lainan lyhentämiseen. Hänen ei olisi pitänyt koskaan kesällä puhua Bubblesin myymisestä. Äiti oli varmasti saanut kipinän tähän niistä iltaisista keskusteluista, joissa hän oli puolihuolimattomasti kuuman kaakaokupin äärellä pohtinut riiviöponinsa tulevaisuutta.

"Onko jotain, mitä minä voin tehdä?" Jamie kysyi kiittäen hiljaa onneaan siitä, ettei omistanut hevosia - vaikka hän tunsikin kalvavaa pelkoa siitä, että jotenkin menettäisi Socksin tai Qashqain, joka oli nopeasti ansainnut paikan miehen sydämessä.

"Ellet tiedä ensi lauantain lottoriviä niin ei", hän vitsaili ontuvasti. Ei kukaan voinut tehdä mitään. Tallin pyörittäminen oli aina tarkoittanut vaikeita valintoja niin hevosten myymisen kuin lopettamisen saralla. Tämä ei eronnut mitenkään aiemmista, paitsi että tällä kertaa se iski suoraan häneen. Tämän takia hän oli vältellyt kiintymästä ratsastuskoulun hevosiin, sillä ne vaihtuivat aina ensimmäisenä. Hän oli sijoittanut kaikkensa poniruunaan ajatellen, ettei joutuisi koskaan tähän tilanteeseen.
"Ratsasta vain hyvin kisoissasi niin minulla on jotakin katsottavaa iltaisin", Bex jatkoi harteitaan kohauttaen. Ainakin hän voisi seurata hienojen kilpailujen humua vaikka ei koskaan itse paikalle pääsisikään. Twisteristäkin tulisi tätä menoa tuntiratsu, sillä parhaista yrityksistä huolimatta ruuna ei ollut vieläkään löytänyt tasapainoaan, ei ainakaan sillä tasolla kuin mitä hän hevoselta odotti. Ehkä sille oli ollut syynsä, miksi punaruunikko oli ollut niin halpa ostos.

"Voin kokata sinulle, tarjota yllinkyllin viiniä ja pidellä hiuksiasi loppuillan?" mies ehdotti pitäen tamman turvallisen välimatkan päässä punaisesta takalistosta. Q oli tarkka omasta tilastaan, ja muutama epäonninen oli saanut tuta sen eksyessään liian lähelle.

"Tein sen jo. Tosin lähinnä sipsien ja tequilan muodossa", nainen hymähti kylmää huvittuneisuutta äänessään. Sasha ei ollut arvostanut moista, mutta kuten hyvien ystävien kuului, nainen ei ollut valittanut jälkikäteen liikoja, vaikka hän olikin läikyttänyt tahmaista alkoholia pörröiselle matolle.
"Mutta kiitos. Katsotaan nyt, mitä tapahtuu. Ehkä poika toteaa ettei halua riiviöponia niskoilleen", hän kohautti harteitaan. Se ei ratkaisisi ongelmia sitten mitenkään, vaan taitaisi vain tehdä kaikesta kaksin verroin pahempaa. Pankki ei joustanut loputtomiin takaisinmaksuistaan eikä luottotietojen menettäminen kuulostanut hyvältä suunnitelmalta.

"Greenridge on kuitenkin sinulle tärkeämpi kuin Bubblesin pitäminen?"

Bex huokaisi ja kääntyi katsomaan Jamieta, ottaen tukea Twisterin punaisesta takaosasta. Hän nojasi kevyesti ruunan ristiselkää vasten, mutta hevonen ei laittanut pahakseen taivaltaessaan tasaisesti polkua pitkin.
"En voi vaatia äitiäni luopumaan kolmenkymmenen vuoden työn tuloksesta sen takia etten halua myydä ponia, jolle minulla ei ole edes todellista käyttöä", hän huokaisi. "Greenridge on kotini ja elämäni." Ja Bubbles poni, jonka vertaista hän ei enää koskaan löytäisi.

"Sitten ponin myyminen taitaa olla ainoa vaihtoehto", Jamie totesi anteeksipyytävään sävyyn.

Bex nyökkäsi kun ei luottanut ääneensä riittämiin. Hän tiesi, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Äiti ei varmasti ollut tullut tähän päätökseen kevyesti, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän olisi siltikin vihannut koko tilannetta. Tämä taisi olla syy sille, miksi äiti oli pienenä kehottanut häntä olemaan kiintymättä hevosiin liialti ja kannustanut etsimään muitakin harrastuksia kuin tallilla pyörimisen.
"Miten Socksin kanssa on sujunut kisoissa?" Bex kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen kaivatessaan jotakin, mikä kääntäisi hänen ajatuksensa pois kermansävyisestä riiviöponista, joka odotti kohtalostaan tietämättömänä sisäänpääsyä tutussa tarhassa.

Mies tunsi myötätuntoa ystävänsä tilannetta kohtaan ja kai monen muun miehen tapaan ahdistusta siitä, ettei voinut tehdä mitään auttaakseen. Kamalinta oli, että hän näki ponin myymisen logiikan.
"Hienosti", hän totesi ja tunsi olonsa itsekkääksi puhuessaan itsestään, kun naisella oli kriisi.
"Oletko varma, etten voi tehdä jotain?"

"Olen, olen", Bex huitaisi kädellään ja pyyhkäisi siinä sivussa kasvojaan paljaalla ranteellaan. Ei tälle voinut enää mitään. Hänen olisi vain löydettävä aikuisuuden siemet sisältään ja lopetettava murehtiminen, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hän oli tehnyt parhaansa, kuten oli äitikin, mutta tällä kertaa onni oli ollut heitä vastaan. Roguelle oli ollut jo ostaja tiedossa, ennenkö kouluratsu oli alkanut ontumaan. Nyt oli turha edes kuvitella, että hevosen saisi myytyä, kun musta friisiläisristeytys ontui selittämättömästi aina aika ajoin.
"Halusin vain valittaa, ja sain nyt tehtyä sen. Voimme siirtyä muihin aiheisiin."

"Hyvä on. Miten Twisterin kanssa menee?"

Bex naurahti kysymykselle, mutta se ei ollut kovinkaan iloinen tai lämmin naurahdus. Hän viittasi kädellään ratsuaan kohti.
"Se on täysipäinen, ei sekoile ylimääräisiä ja käyttäytyy varsin mallikkaasti", hän kohautti harteitaan. Hän ei osannut olla katkera hevosesta, joka ei ollut osoittautunut unelmien tuhkimotarinaksi. Ainakaan äiti ei myisi Twisteriä, sillä kukaan muu kuin hän ei ollut tarpeeksi hullu ostaakseen tämän ruunan. "Tasapainoa sillä ei ole nimeksikään, ravi saattaa koko askellajin häpeään ja laukka on sen näköistä että se ei itsekään tiedä, missä sen jalat menevät. Kävimme viime viikolla polvillamme kun en tukenut tarpeeksi raviympyrällä. Suuri tulevaisuudenlupaus, selkeästi."

"Eihän sitä tiedä, vaikka se olisikin", Jamie yritti lohduttaa. Ei hevonen ollut vielä vanha eikä ratsukon yhteistyö erityisen pitkä.

"No, ainakin se voi käydä tunneilla tarpeen vaatiessa", hän kohautti harteitaan. Se olisi julmaa ratsastajaa kohtaan, sillä Twister vaati paljon työstämistä pystyäkseen suoriutumaan edes kaikista tavanomaisimmista tehtävistä. "Jos ei muuta, niin kyllä siitä saa hevosen maastoesteille. Niillä ei vaadita turhaa tyyliä."

"Oletko harkinnut muiden hevosilla kilpailemista?"

"Ei minulla ole aikaa ajella muille talleille liikuttamaan hevosia ja viemään niitä kilpailuihin", Bex pudisti päätään. Vaikka äiti ehtisi ottamaan enemmän vastuuta tallivuoroista, jäisi tallille kuitenkin niin paljon tehtävää, ettei hän voisi olla paria päivää pidempään poissa - eikä missään nimessä jatkuvasti. Kerran parissa kuukaudessa ehkä, mutta siihen se jäisi. Elleivät he palkkaisi työntekijää, mutta se taas toisi uusia kuluja eikä se sopinut tämänhetkiseen säästölinjaukseen mitenkään.
"Minun oli tarkoitus ottaa muutama hevonen kevääksi pihattoon ratsutettaviksi, mutta katsoo nyt, tuleeko siitä mitään."

Bexin elämä vaikutti synkeältä tällä hetkellä, ja Jamie tunsi huonon omantunnon piston omasta onnellisuudestaan.
"Kai sentään Ryanin kanssa sujuu hyvin?"

Bex ei voinut mitään tuhahdukselle, jonka kysymys sai aikaan.
"Ottaen huomioon ettei hän ole käynyt neljään kuukauteen Englannissa, todella hyvin", hän vastasi voimatta mitään katkeruudelle, joka hiipi ääneen. Tietenkin he puhuivat puhelimessa ja lähettelivät tekstiviestejä puolin ja toisin, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän olisi ikävöinyt kasvokkain vietettyjä hetkiä ja helppoutta, joka elämässä oli vallinnut kun mies oli asunut lähestulkoon naapurissa. Hänellä ei ollut mahdollisuuksia lentää tervehtimään miestä, mutta Ryanilla oli vapaapäiviä ja rahaa, vaan silti mies oli pysytellyt tiiviisti Ranskan rajojen sisäpuolella. Matkustellut ympäri patonkien luvattua maata, mutta matkat eivät olleet kertaakaan suuntautuneet sateiseen Englantiin.
"Mutta ehkä hän tulee jouluksi kylään." Se oli suuri ehkä, mutta hän oli valmis takertumaan mihin tahansa valonpilkahdukseen syksyn tuoman synkkyyden seassa.

"Toivotaan niin", Jamie tarjosi yrittäen tarjota ääneensä optimismia. Ryan ei ollut Bexin kertomien perusteella kuulostanut unelmien mieheltä ennenkään.

Bex nyökkäsi miehen sanoille. Toivotaan. Hän ei suostunut luopumaan toivosta, vaikka elämä tuntuikin potkivan häntä suurella innolla tällä hetkellä. Ryan tulisi jouluksi kotiin. Hän näkisi Bubblesin vielä moneen kertaan vuosien varrella. Ehkä saisi ostettua ponin takaisinkin, kun sen aika jäädä eläkkeelle koittaisi. Välit äidin kanssa saataisiin selviksi ilman suurempia yhteenottoja. Elämä järjestyisi jotenkinpäin, koska niin elämä vain toimi. Tämä surkeus ei voisi jatkua ikuisesti, joten juuri nyt oli tärkeintä keskittyä mihin tahansa hyvään asiaan, mitä elämällä oli tarjota. Kuten ystäviin ja siihen, että Ryan tulisi jouluksi hänen luokseen. Tai edes perheensä luokse, niin hän voisi ujuttautua mukaan ja vältellä äidin kanssa samassa joulupöydässä istumista.
"Jos nyt jotain hyvää tallilla on tapahtunut niin se, että Gemma on tullut järkiinsä Solon suhteen ja hommannut sille vuokraajan, joka oikeasti tietää mitä tekee. Ehkä Solosta saadaan vielä ratsu."

"Sehän hienoa. Millainen vuokraaja on?" Jamie kysyi pohtien, kuka haluaisi tekemisiin kyseisen hevosen kanssa. Se ei vaikuttanut mukavalta tai lahjakkaalta Bexin kertoman perusteella.

"Nuori ja intoa täynnä oleva keväällä hevostalouden perustutkinnon hommannut nainen, joka haluaa ilmeisesti osoittaa niin itselleen kuin entisille opettajilleen, että osaa ja pystyy. En palkkaisi omalle hevoselleni, mutta ainakin hän pysyy Solon kyydissä ja osaa vaatia hevoselta edes jonkinlaista työskentelyä", Bex kohautti harteitaan. Hän ei tosin keksinyt yhtäkään 19-vuotiasta, jonka palkkaisi ratsastamaan omia hevosiaan tai vaikkapa Sashan hevosta. "Ihan mukava tyyppi. Vähän liian ylpeä omista kyseenalaisista saavutuksistaan, mutta kyllä niitä tarinoita kestää. Ainakaan Solo ei enää tule langoista läpi ja yritä rikkoa karsinaa ollessaan ilman liikutusta päiviä yhteen soittoon."

"Mikä on kyseenalainen suoritus?"

"Se, että on ylpeä siitä, miten hevonen ei ryöstänyt kuin neljä kertaa tunnin maastolenkillä", Bex hymähti aitoa huvittuneisuutta äänessään. Hänestä yksikin kerta oli liikaa, sillä hevosen ei koskaan tulisi lähteä niin hallitsemattomasti käsistä, ettei ratsastaja voisi tehdä asialle mitään. Ellei sitten tilanteeseen liittynyt jotain muutakin, kuten vaikkapa jalkoihin rynnännyt vapaana oleva koira tai pusikosta eteen ilmestynyt mopo.
"Varsinkin, kun hevosella on obersekki päässä", Bex pyöräytti silmiään. Gemma tai uusi vuokraaja eivät olleet kumpikaan kuunnelleet hänen ja Avan mielipidettä moisesta härpäkkeestä, jonka ainoa tarkoitus oli estää Soloa painamasta päätään alas ja pukittamasta voimalla. "Minä pidin sen ruodussa nivelellä ja perinteisillä suitsilla. Nyt sillä on vuoroin martingaalia, remonttiturpis, gägi tai obersekki, ja silti se painelee välillä ihan miten tahtoo."

"Hurmaava hevonen", Jamie kommentoi, "miksette ota toista hevosta sen tilalle?"

"Gemma maksaa Solon tallipaikasta korkeampaa hintaa kuin muut yksityisemme", Bex kohautti harteitaan. "Ja no, äiti ei halua riskeerata tyhjää karsinaa. Niin kauan kuin Solo lähinnä riekkuu maastossa eikä tuhoa tallia, ei se ole meidän ongelmamme. Kaiketi."

"Ah", mies vastasi ja katseli ratsuna siroja, valppaita korvia. Toivottavasti menestys jatkuisi ja kantaisi heidät World Cupin finaaliin.
"Eikö Greenridgeen luulisi olevan tulijoita?"

"Olisi sinne varmaankin, mutta ainakin Gemman ja Solon oikut ovat meidän tiedossamme. Ikinä ei voi olla varma, millainen uusi yksityinen on, ennenkö se on asustanut jo hetkisen tallissa", hän kohautti harteitaan. Ei Solo ollut kamalin mahdollinen hevonen heidän tallilleen, mutta hän ei jäisi suremaan, jos äiti lähettäisi kaikkitietävän rouvan riekkuvan kakaran kera muualle.

"Onko teillä ollut kamalampia asukkeja?"

"Kuvittele Papillon, mutta hevosena joka ei osaa mitään ihmeellistä ja jonka omistaja on sitä mieltä, että hevonen on täydellinen ja sen huonot käytöstavat johtuvat tallin vääristä toimintatavoista", Bex pudisteli päätään. "Se parivaljakko lähti etsimään uutta tallia kolmen kuukauden jälkeen."

"Sehän herkkua", mies naurahti. Hän oli onnekkaassa asemassa siinä, ettei joutunut asioimaan tallin asiakkaiden kanssa tai kokemaan edes kelien kurjempia aikoja - koputa puuta, hän muistutti itseään. Hän pysyisi huipulla vain niin kauan, kun hänellä oli siellä menestyviä hevosia ratsastettavanaan.

"Haluatko nähdä mitä tarkoitin kun sanoin, ettei tämä kameli osaa ravata?" Bex virnisti hetken kuluttua kun polku leveni vanhaksi kärrypoluksi, jota taivaalla loistava kuu valaisi mukavasti. Hämärässä näki riittävän hyvin hänenkin silmillään, joten nainen ei epäillyt hetkeäkään etteikö Twister näkisi eteensä.

"Toki", Jamie lupasi takaa ja siirsi ruunivoikon tamman raviin ruunan perässä. Se liiteli eteenpäin kissamaisella joustavuudella, vaikka nyt liikettä väritti varautunut jännittyneisyys hevosen kuulostellessa pimeyttä.

Bex kannusti Twisterin raviin valmisteltuaan siirtymisen huolella, jotta ruuna ei kävisi turvallaan heti lähtötilanteessa. Siirtyminen oli siitä huolimatta varsin epätasapainoinen, ja kesti useamman hetken, ennenkö hevonen löysi jaloilleen edes jonkinlaisen rytmin, jolla liikkua. Ravin kaksitahtista rytmiä lähellä askellaji ei kuitenkaan ollut, ja kuten Bex oli aiemmin lausahtanut, tasapainoa hevosen pitkissä, matalissa askeleissa ei ollut laisinkaan. Ruuna huojui puolelta toiselle askeltensa tahdissa ja vaati jatkuvaa tukemista ratsastajaltaan, jotta ei päätyisi horjumaan kunnolla.
"Kamelikin liikkuisi puhtaammin", Bex heitti olkansa yli keventäessään ravin tahdissa tottuneesti.

"Varmaan sen neli korvaa puutteen?" mies huikkasi hilpeästi, "sitä paitsi, onhan se ravi nyt yliarvostettu askellaji."

"Toki", nainen naurahti. Twisterin neli oli upeaa. Hän ei malttanut odottaa että pääsisi tosissaan liitämään maastoesteiltä toiselle ruunan kanssa, sillä hevosen askel suorastaan nieli maata kun Twisterin antoi venyttää itsensä nelitahtiseen laukkaan. "Sääli kun suurin osa kouluohjelmasta esitetään ravissa."

"Jätä se pois", Jamie virnisti, "niin minä tein."

"Twister ei valitettavasti ole Socks esteillä", Bex nauroi lämpimästi. Twister oli edelleen varsin epäluuloinen puomeja kohtaan eikä ollut suostua ylittämään mitään estettä, jossa oli enemmän kuin kaksi puomia, mutta hitaasti he olivat onnistuneet vakuuttamaan ruunalle, etteivät putoavat puomit hyökänneet päälle. Maasto-osuus olisi Twisterin vahvuus, jos he koskaan kenttäkilpailuihin asti pääsisivät.

"Eikös kisoja ole myös pelkillä maastoesteillä?" Jamie kysyi, "ja voitko ostaa toisen kenttähevosen, jos Twister on mieluummin kameli?"

"Tietenkin, mutta… Ei olisi oikein viedä tällaista kamelia maastoesteille jos se ei selviä helpon Cn radasta", hän pudisteli päätään. Sille oli syynsä, miksi kouluratsastusta harjoiteltiin niin este- kuin kenttähevosillakin, eikä se syy tosiaankaan ollut kouluratsastuksen suuri vetovoima. "En. Jos Twister on kameli niin sitten se on siinä. Voinpahan ainakin osallistua kamelilaukkoihin."

"Onko kyse periaatteesta vai rahasta?"

"Vähän molemmista. Jos kerran myyn kenttätähteni lainojen maksua varten, ei olisi mitään järkeä käyttää niitä rahoja uuden kenttähevosen ostamiseen", hän kohautti harteitaan. Sitä paitsi mitä hän tekisi kenttähevosella, kun ei voisi edes kilpailla kunnon kisoissa? Hän osasi ratsastaa, mutta hänellä ei ollut varaa matkustaa hevosen kanssa kauas ja maksaa osallistumismaksuja suuriin luokkiin.
"Kaikkia ei ole tehty kilparatsastajiksi."

"Vai niin", mies totesi ja keskittyi valamaan levottomaan ratsuunsa rohkeutta.

Bex antoi Twisterin ravata mäen päälle asti, ennenkö hidasti ruunan käyntiin laskeutumista varten. Hevonen kompuroi epätasaisella pohjalla ihan ilman ylimääräistä vauhtiakin, joten käynti oli turvallisin askellaji. Ruuna liukasteli mäen alas varsin kömpelösti, mikä sai naisen huokaisemaan mutta taputtamaan kiintyneesti punaista kaulaa. Twister ei ollut sulava, notkea ja taitava kilparatsu, mutta ainakin ruuna yritti aina parhaansa. Vaikka välillä se ei riittänyt muuhun kuin kamelin liikkumista muistuttavaan suoritukseen. Bex kääntyi risteyksestä polulle, joka kiertäisi siivosti Rosings Parkin lähettyville, jotta miehen pitkä työpäivä ei venyisi mahdottomiin mittoihin. Vaikka kukapa hän oli moista päivittelemään, kun itse teki töitä välillä vuorokauden ympäri seitsemänä päivänä viikossa.

Jamie oli se, joka huolehti hidastamisesta ja tähysi reittiä. Häntä harvoin syytettiin hössötyksestä tai ylihuolehtimisesta, mutta mies ei kestäisi sitä, jos oman virheensä takia rikkoisi tasokkaimman ratsunsa. Hänen tosin tuskin tarvitsi murehtia, sillä Q asetteli itse varovasti jalkansa eikä menettänyt tasapainoaan epätasaisessakaan maassa.
"Mitenkäs tallilla muuten menee?"

Bex vilkaisi olkansa yli toista ratsukkoa tyytyväisenä siihen, miten tamma suoriutui laskeutumisesta huomattavan paljon sulavammin kuin ruuna edellä. Jos joku teloisi tällä retkellä itsensä, se olisi Twister. Hänen pitäisi varmaan olla huolestuneempi kuin millaiseksi hän olonsa tunsi, mutta toisaalta, hän ei ollut muuta tehnytkään kuin huolehtinut viime viikot milloin mistäkin. Kai huolestumisessakin tuli jokin kiintiö vastaan, ainakin tässä kohtaa.
"Tunnit pyörivät tuttuun tapaan ja hevoset sotkevat itseään ilolla tarhan mutaisimmissa paikoissa, eli ihan perinteistä loppusyksyä", hän pudisteli pienesti päätään. Mimi ei ollut ollut valkoinen sitten elokuun, kun he olivat käyneet viimeisellä uittoretkellä. Ponitamma viihtyi pihaton mudassa ja oli mitä ilmeisemmin päättänyt etsiä nuoruutensa kadonnutta mustaa väritystä piehtaroimalla liejussa jokaisena päivänä moneen kertaan.

"Milloin olet viimeksi pitänyt lomaa?"

Bex joutui miettimään vastausta. Hän oli kadonnut kokonaiseksi illaksi ja aamupäiväksi Newcastleen Sashan luokse kuultuaan Bubblesin myyntisuunnitelmista, mutta aamutallin hylkäämistä äidin vastuulle saattoi tuskin pitää lomana.
"Olin syyskuussa neljä päivää Oxfordissa", hän vastasi lopulta asiaa pohdittuaan. "Kävin moikkaamassa veljeä", oli ainoa selitys joka hänellä oli moiselle reissulle. Ja no, ehkä se että hän oli kaivannut hetkeksi elämäänsä jotakin muuta kuin ratsastuskoulun arkea ja kauden viimeisiin kilpailuihin valmistautumista Bubblesin kanssa.

"Ottaisin sinut mielelläni mukaan kisoihin joku viikonloppu. Mutta pystyisitkö lähtemään?"

'En' oli ainoa oikea vastaus, mutta hän puri siitä huolimatta alahuultaan miettiessään. Äiti oli pärjännyt syyskuussakin, kun oli saanut apua hoitajista ja Sashasta, mutta silloin retki oli suuntautunut tervehtimään perheenjäsentä, joka oli jumiutunut eteläiseen Englantiin.
"Pystyn", nainen vastasi sen sijaan nyökäten päättäväisesti. Äiti olisi sen hänelle velkaa.

"Hienoa", Jamie säteili takaa, "minne haluat lähteä? Rosingsin kisoja seuraavana viikonloppuna kisaan Pariisissa, mutta sen jälkeen en jätä Britanniaa varmaan kuukauteen. Suurin osa kisoistani on läntisessä Euroopassa, ja helmikuussa muutan Espanjaan viideksi viikoksi. Ja voisi olla mielenkiintoista saada ratsu Shanghain kisoja varten."

Pariisi. Se olisi täydellinen reissu lähteä mukaan, koska Ryan asui siellä. Mies saisi luvan nähdä sen verran vaivaa, että raahautuisi tervehtimään häntä kisapaikan tuntumaan, jos hän matkustaisi Ranskaan saakka. Toisaalta ajatus helmikuun kylmyyden pakenemisesta Espanjan aurinkoon ei ollut hullumpi. Mistä hän repisi rahat moiseen matkaan, se olisi sitten aivan toinen kysymys.
"Kyllä ratsu Shanghaihin järjestyy", nainen vakuutti. Miksi ei järjestyisi? Jamie oli taitava ratsastaja, joten kyllä sopiva hevonen löytyisi niitäkin kisoja varten. "Jos se ei tule liian nopeasti sinulle, voisin lyöttäytyä mukaan Pariisiin."

"Ei tietenkään tule", mies vakuutti, "jos haluat, voit matkustaa hevosenhoitajani kanssa ja majoittua hotellissani."

"Toivoin että sanoisit noin", Bex virnisti kurkistaen olkansa yli miehen suuntaan. Matkustaminen olisi huomattavan paljon halvempaa ja mukavampaa, jos hän voisi kulkea hevosenhoitajan kanssa eikä itsekseen. "Voi olla etten tarvitse hotellia, mutta matkaseuralle en koskaan sano ei."

"Voin jopa maksaa palkkaa ahkeralle hevosenhoitajalle", Jamie virnisti ja korjasi istuntaansa Qashqain säikähtäessä karkuun pyrähtävää rusakkoa.

Bex nauroi lämpimästi Jamien virnuilulle. Kisamatkalle mukaan pääsemisessä olisi ihan riittämiin palkkaa hänelle, varsinkin kun hän voisi samalla yllättää Ryanin iloisesti ja käydä tervehtimässä miestä kasvokkain. Äiti saisi selvitä itsekseen tallilla tai värvätä jostakin apuja, jos ei pärjäisi. Hän ei epäillyt hetkeäkään etteikö Sasha auttaisi sen mitä työvuoroiltaan ehtisi, mutta valitettavasti ystävä oli tavattoman kiireinen jälleen kerran.
"Keiden kanssa lähdet Pariisiin?" Bex kysyi aidon uteliaana. Olihan se nyt aina hauska tietää, mitä hevosia pääsisi katsomaan.

Mies huokasi dramaattisesti.
"Valitettavasti en kovin hienojen hevosten kanssa. Pari nuorempaa, Laralino ja Ciao Bella, jotka on tarkoitus myydä, sekä pääluokkaan osallistuva Cambridge. Se on ihan kelpo, mutta saa nähdä."

"Etteköhän te pärjää", Bex hymähti huvittuneena. Hän oli varma että Jamien huonoimmatkin kilparatsut peittosivat mennen tullen hevoset, joita hän oli tottunut ratsastamaan, joten kenet tahansa Jamie veisi areenalle riittäisi hänelle. Ei Jamie turhan takia korkealla tasolla kilpaillut näiden hevosten kanssa.

"Sormet ristissä. Olet aina tervetullut mukaan. Voit olla onnenamulettini."

"En tiedä paljonko minusta saa onnea irti, mutta voin luvata nauraa jos nuoriso heittää sinut keskelle vesimattoa", Bex virnisti olkansa yli miehelle. Hän epäili ettei moista pääsisi tapahtumaan, mutta silti. Kai sitä ystävää nyt sopi hieman kiusata, varsinkin kun se auttoi unohtamaan synkeyden, joka kotona odotti.

"Äläs nyt! Fiksuja nuoria", Jamie protestoi, tosin epävarmuutta äänessään, "välillä ainakin." Ei ollut ihmeellistä, jos työnantaja pyrki myymään ne vähemmän loistavat ratsunsa aikaisessa iässä.

"Toivotaan siis, että Pariisi osuu siihen ajanjaksoon, kun ne ovat fiksulla päällä", hän hymyili leveästi. Nainen tunsi tutun innostuksen kuplivan vatsassaan. Ehkä tämä oli juuri sitä, mitä hän oli kaivannut. Irtiottoa arjesta, jotakin erilaista ja innostavaa. Kisamatka tuntui hetki hetkeltä paremmalta ajatukselta. Mitä hän olisikaan tehnyt, jos hänellä ei olisi ollut Jamien kaltaista ystävää.

"Sääli, kun en voi varastaa sinua useammin mukaani", mies huokasi. Paras ystävä - varsinkin Bexin kaltainen - toi hurjasti lisää kilpailun riemuun. Hän harvemmin pääsi ystävystymään kunnolla hoitajiensa kanssa erinäisistä syistä, ja vaikka Maybe olikin hilpeää seuraa, hän ei voisi enää viedä tyttöä niin usein kuin tarvitsi ja tämä oli niin tavattoman nuori, että Jamie huomasi päätyvänsä katsomaan tytön perään.

"Kyllästyisit vielä minuun. Parempi kun et joudu katselemaan tätä naamaa liian usein", Bex virnisti olkansa yli. Niin tuskin tapahtuisi, mutta hän ei voisi alkaa kisahoitajaksi. Hän voisi silloin tällöin lähteä mukaan, mutta ne kerrat olisivat harvassa, sillä häntä tarvittiin kotona. Hänen arkensa ei ollut loisteliasta kisahumua ja jännittäviä matkoja mantereiden halki uusiin kaupunkeihin. Hänen arkensa oli täynnä kuraisia hevosia, innokkaita lapsia ja yksinkertaisia hevosia, jotka tiesivät sata ja yksi tapaa vältellä työntekoa mutta sotkeutuivat jalkoihinsa avotaivutuksessa.

"En voisi koskaan kyllästyä sinuun, hurmurini", Jamie protestoi ja hillitsi halunsa nykäistä naisen hevosta hännästä. Q ei suostuisi tarpeeksi lähelle sopuisin mielin eikä Twister ehkä ymmärtäisi eleen huumoria.

Bex virnisti. Ehkäpä, mutta hän oli melko varma, ettei hänen läsnäolonsa auttaisi Jamieta kohoamaan korkeammalle urallaan. Hän epäili vaikutuksen olevan päinvastainen. Miehen oli parempi viettää aikaansa ammattilaisten seurassa sen sijaan että hengailisi hänen kanssaan keksimässä toinen toistaan hullumpia ajanviettotapoja.
"Pysyykö Q yhtenä kappaleena, jos oikaisemme tämän sänkipellon halki laukassa?" Bex kysäisi nyökäten kohti rinnalla kulkevaa pitkää peltoläikkää. Toki he voisivat kiertää pitkän suorakulmion pellon ympäri polkua pitkin, mutta hän oli oikonut tästä niin moneen kertaan että tiesi varmasti, ettei matkalle osuisi ojia tai muita yllättäviä esteitä. Edes hän ei tosin ollut niin yllytyshullu, että antaisi Twisterin nelistää pellon poikki, niin helpolla kuin ruuna antoikin kiinni. Hän ei vain rehellisyyden nimissä jaksanut tukea ruunaa ravissa enää enempää, joten laukka olisi helpoin askellaji. Ei kai kukaan nyt käynnissä peltoa ylittäisi? Sehän oli suorastaan lain vastaista!

"Toivottavasti", mies virnisti ja taputti tamman kullankeltaista kaulaa. Hän menettäisi luultavasti päänsä, jos ei - mutta mitä elämä todella oli ilman riskejä? Tammalla oli laadukkaat jännesuojat, putsit ja huolella rakennettu lihaksisto, joka auttoi itsensä kantamisessa ja koordinaatiossa.

Hevosten kanssa ei voinut elää ilman riskejä. Jo se, että laski hevosen tarhaan tai haki sisään karsinaan sisälsi koko joukon riskejä, joten mitäpä oli enää yksi lisää. Bex käänsi ruunan polulta pellolle, antaen hevosen totutella hetken muuttuneeseen pohjaan kavioidensa alla. Pehmeämpi pellonpohja vaimensi kavioiden kolahdukset. Bex vilkaisi ystäväänsä ennenkö nosti rauhallisen harjoituslaukan ruunalla. Twisterin askellaji oli lähes puhdas ja kolmitahtinen, mikä oli suorastaan ylpeyden aihe aiemman ravinäytöksen jälkeen. Hevonen tosin näytti harppovan eteenpäin laukatessaan, eikä pitkä matala askel tosiaankaan edustaisi kouluradoilla, mutta onneksi nyt oltiin maastossa. Bex istui suorana satulassa säilyttäen tasaisen, rauhallisen tahdin, ja mukaili parhaan kykynsä mukaan ruunan askelia tahtirikosta huolimatta.

Q korskahti takana terävästi kuin närkästyneenä. Sen korvat haravoivat ääniä ympäristöstä ja sieraimet puhalsivat suurina, kun Jamie nosti laukan. Tamma pyrähti liikkeelle nakaten takaosaansa ja jatkaen sitten laukkaa korkein askelin häntä viuhahdellen.
"Mihin kamelisi katosi?"

Bex nauroi vilkaistessaan Jamien suuntaan.
"Tässähän se", hän virnisti ja nyökkäsi päällään hevosta kohti, jonka liikkuminen ei ehkä ollut yhtä järkyttävää katsottavaa kuin ravin kohdalla, mutta joka vaatisi edelleen paljon töitä löytääkseen edes jonkin sortin ryhdin ja rytmin harjoituslaukkaansa. Puhumattakaan siitä, kun he joutuisivat opettelemaan laukan kokoamista. Siitä tulisi varmasti yksi suuri show.
"Se ei edes kanna itse päätään", nainen naurahti ja kuin osoittaakseen sanansa todeksi, antoi ohjan liukua pidemmäksi. Twisterin pää painui alemmas kuin nelistävällä hevosella, vaikka tahti ei kiihtynytkään. "Se osaa matalan muodon kiitettävän hyvin", nainen virnisti. Ei tästä voinut puhua edes kunnon matalana muotona, mutta ainakin laukka kulki paremmin selän läpi kun ruunan antoi painaa päätään alemmas. Hevonen rikkoi silti hapuilevan rytminsä aina silloin tällöin, eikä laukka ollut puhtaan kolmitahtista kuin korkeintaan askeleen verran ja senkin täysin sattumalta. Heillä olisi paljon töitä edessään.

"No mutta hei, erotutte ainakin kouluradalla."

"Ehdotin äidilleni, että olisimme osallistuneet lokakuun kisoihin Rosingsissa. Hän sanoi ettei tunnusta minua tyttärekseen jos teen sen", Bex naurahti viiman halki alkaessaan pidättää kameliaan takaisin käynnille. Twister kompuroi raviaskelissa ja huojui puolelta toiselle käyden lähes polvillaan, ennenkö pudotti käyntiin ja löysi puuttuvan tasapainonsa. Bex taputti punertavaa kaulaa ja kääntyi katsomaan kilparatsua ja Jamieta.
"Ehkä tulemme tammikuussa helpon C:n radalle olemaan yleinen välikevennys", hän pudisteli päätään. Hän ei halunnut edes kuvitella millaisen reaktion moinen saisi aikaan tuomareissa.

"Ehkä se on sen arvoista", Jamie kannusti välittömästi, "kai teidän porukkanne kuitenkin on tulossa mukaan?"

"On, ehdottomasti", Bex nyökkäsi. "En tiedä vielä ketkä kaikki tulevat ja millä ratsuilla, mutta no, piankos se selviää. Ehkä ujuttaudumme Twisterin kanssa mukaan. En kyllä tiedä miten kehtaisin sen jälkeen pitää tunteja kenellekään, mutta se on sitten tulevaisuuden murhe."

"En ole ihan perillä, mitä siellä tarkalleen on, mutta jotakin puhuttiin väliaikanumeroista isoimpien luokkien väleissä."

"Minä ja Twister voimme näyttää, miten koulurataa ei kuulu ratsastaa. Tai esterataa. Kumpi tahansa kelpaisi, sillä ei tämä kameli osaa kumpaakaan", hän naurahti. Todennäköisesti väliaikanumerona olisi jotakin hieman edustavampaa. Ehkä äiti suunnittelisi jälleen katrillin joidenkin ratsastajien kesken. Se antaisi Greenridgestä ainakin sen kuvan, että tallilla opeteltaisiin ratsastamaan hevosia eikä kameleita.

"Katrillinne olisi varmasti mainio. Luulen Effien olleen jo yhteyksissäkin teille päin viihdettä koskien", Jamie pohti. Heidän hallintovastaavansa oli seinähullu.

"Ihan varmasti on ollut. Äiti on vastuussa moisista, joten minä saan yleensä tietää viikkoa ennen. Tai päivää ennen, riippuen ihan siitä, mitä muuta on samaan aikaan käynnissä", Bex pudisteli päätään huvittuneena. Hän tuppasi unohtelemaan asioita ja hoitamaan niitä puolihuolimattomasti silloin kun muisti, joten oli helpompaa kun Ava oli alusta asti vastuussa.

"Näkisin sinut mielelläni viihdenumerossa", Jamie ilmoitti herttaisesti pidättäen Qashqain käyntiin pellon lähestyessä loppua.

"Et taida nähdä tällä kertaa", Bex naurahti. "En ole harjoitellut mitään eikä äitini, tai hallintovastaavanne, arvosta improvisaatiota."

"Sääli", mies huokasi.

Bex hymyili. Hän vilkaisi uudemman kerran miestä ja hauskaa tammaa, jota Jamie ratsasti. Q oli näyttänyt upealta videoilla, joita hän oli kalastellut yön pimeinä tunteina netin syövereistä. Oli ihanaa, että ystävä oli saanut niin lahjakkaan hevosen ratsastettavakseen.
"Kiitos", nainen huokaisi Twisterin lähestyessä tuttua tienristeystä. Hänen olisi käännyttävä toiseen suuntaan jos hän mielisi koskaan päästä kotiin, eikä Jamien kannattanut lähteä enää kauemmas Rosings Parkista, kun he olivat niin sievästi kaartaneet lähemmäs kilpatallin maita. "Tämä maastolenkki oli ehdottomasti sitä mitä tarvitsin."

"Tehdään tällaisia useamminkin", Jamie ehdotti ja kosketti tamman kaulaa sen tanssahdellessa edelleen merkitsevästi puhallellen.
"Nähdään pian", hän huikkasi kääntäen ruunivoikon kotia kohti.

"Nähdään", Bex huikkasi katsellen hetken tamman perään, ennenkö kannusti Twisterin toiseen suuntaan. He taittoivat kotimatkaa tahdittomassa, huojuvassa ravissa pidemmän pätkän ennenkö hän antoi periksi ja laski hevosen pyörivälle, matalalle laukalle. Eiköhän Twister pysyisi jaloillaan, kun he seurasivat hyväpohjaista kärrytietä.

Keskiviikko 6. tammikuuta 2015, ilta

Bex oli varannut Jamien heti kun oli kuullut, että mies oli jälleen Englannin sateisella maaperällä ja omisti jopa ripauksen vapaata aikaa. Hän olisi mielellään raahannut miehen mukanaan maastoon, mutta Bubblesin myynnin jälkeen hänellä ei oikein ollut hevosta, joka kaipaisi pitkää maastolenkkiä kunnonkohotusta varten. Twisterillä ei ollut ongelmia kunnon kanssa vaan kaiken muun, ja äiti oli varsin tylysti ilmoittanut, ettei ruuna koskaan oppisi liikkumaan tasapainoisemmin ellei hän panostaisi maastohaahuilun sijaan kouluratsastukseen. Bex oli niellyt valituksensa ja alkanut työstää rakasta kameliaan koulukiemuroiden parissa, mutta nyt hän oli karannut illaksi vapaalle jalalle. Hän ei vielä tiennyt, minne tarkkaanottaen ilta Newcastlessa heidät veisi, mutta tärkeintä oli Jamien seura, joten miksi suotta suunnitella. Punapää oli joutunut tyytymään bussiin äidin piilotettua auton avaimet ("et kuitenkaan ole ajokunnossa kun olet tulossa takaisin kotiin enkä jaksa lähteä hakemaan autoa Newcastlesta aamulla" - typerää nalkutusta moinen, hän ei ollut enää ihan kakara) mutta moinen ei enää harmittanut, kun bussi vihdoin kaartoi hänen pysäkilleen. Nainen asteli reippaasti pitkin harmaita katuja, tietäen tarkalleen, mistä löytäisi loft-asunnon, jota Jamie kutsui kodikseen. Miehen olisi paras olla kotona ja hereillä, vaikka hän ei ollutkaan soittanut enää bussista. Kai se riitti, että hän oli ilmoittanut jo päivällä, että ilmestyisi oven taakse valmiina tekemään jotakin hauskaa, mihin ei liittyisi hevosia. Siitä oli vierähtänyt jo aivan liian kauan, kun he olivat viimeksi järjestäneet pähkähullua ohjelmaa iltansa ratoksi. Sääli kun tänään ei taidettu pelata mummobingoa missään. No, karaokea nyt ainakin löytyisi mistä tahansa. Bex sujahti rappukäytävään yhden asukkaista astuessa juuri sopivasti ulos ja hiippaili neljänteen kerrokseen takomaan tuttua ovea. Toivottavasti hän ei häirinnyt Emersonin työntekoa ilmestymällä paikalle. Nainen ei aivan luottanut siihen, että Jamie olisi muistanut varoittaa kämppätoveriaan etukäteen.

Ovi keinahti auki, ja aavistuksen hengästynyt, kirkkaanoranssiin pyyhkeeseen sonnustautunut Jamie oli vastassa anteeksipyytävä hymy huulillaan.
"Hei, tule sisään. Anteeksi, että olen myöhässä. Tallilla venähti", mies pahoitteli ja tuuppasi oven kiinni jalallaan naisen perästä.
"Ole kuin kotonasi. Jääkaapissa on juotavaa. Käyn pukemassa."

"Suuri yllätys", Bex virnisti miehen pahoitteluille. Tallilla venähti aina, ellei suurta ihmettä tapahtunut. Tänään ihmeen nimi oli ollut se, että hän oli jättänyt työnsä kesken ja kävellyt ulos ovista kun lähdön aika oli koittanut. Jamiella ei ollut ihan samanlaista vapautta, kun oli ihan oikeasti töissä hevosten parissa.
"Olen aina", nainen naurahti ja suuntasi suoraan jääkaapille penkomaan sen sisältöä. Hän antoi katseensa kiertää asunnossa nojaillessaan keittiötasoon. Joskus hän ihmetteli, miten miehet kykenivät asumaan täällä kahdestaan ilman että tahtoivat kuristaa toisensa. Hän ei ehkä olisi kämppismateriaalia, mutta onneksi hän ei joutunutkaan jakamaan pientä ullakkokaappiaan muiden kanssa.

Jamie palasi muutaman minuutin kuluttua hypellen farkkuihinsa ja sukien kosteaa tukkaansa pois otsalta. Hän pyöritteli jäykkiä hartioitaan, suoristi beigen neulepaidan alta näkyvää, valkoista kaulusta ja kurotti itselleen pullon cocacolaa.
"Miten päiväsi meni?"

Bex hörppäsi hedelmäisestä limutölkistään ja virnisti Jamielle, kun mies saapui lähestulkoon täysissä pukeissa.
"Siinähän se. Työt eivät tekemällä loppuisi, mutta onneksi äiti jäi jatkamaan siitä mihin minä lopetin", hän naurahti. Hän oli kaivannut iltaa kaukana tallilta niin pitkään ja äiti oli vihdoin suostunut hoitamaan ilta- ja aamutallit, jotta hän voisi elää kuin kuka tahansa ikäisensä. "Pari yötä sitten piti valvoa koko yö kun Happylla oli ähky, mutta nyt se on taas oma virkeä itsensä. Mitäs Rosingsiin?"

"Auts", Jamie kommentoi myötätuntoisesti ja nojasi selkänsä loftin tiiliseinään.
"Mitäs sinne. Ratsastin kaikki hevoseni läpi, ja tunnen sen nyt", hän väläytti puolittaisen, kärsivän hymyn, "mitä haluat tehdä illan?"

"Oi voi, oletko laiskotellut viimepäivät vai miksi nyt tuntuu kunnolla?" Hän kiusasi miestä. Mitäs ratsasti upeita kilparatsuja päivästä toiseen. Ei sen jälkeen saanut valittaa siitä, että paikat olivat vähän jumissa. Hänenkin hartiansa muistuttivat useammin marmoria kuin elävää lihasta, mutta sellaista elämä oli kun käsitteli talikkoa, luutaa ja hevosia kaikki päivät.
"Mitä tahansa. Halusin vain pois Greenridgestä", hän virnisti. "Bingoja ei näyttänyt olevan lähimailla, joten valitettavasti se hupi jää nyt välistä. Facebookissa oli kyllä ilmoitus rivitanssista, mutta ehkä se ei sovi väsyneille vanhuksille."

Jamie vastasi herttaisella hymyllä ja otti useamman pitkän kulauksen kylmää colaa. Hän olisi mielellään juhlinut hieman rankemminkin, mutta aikaiset herätykset ja pitkät, rankat päivät olivat krapulaa vastaan.
"Voisimme mennä syömään, niin kuin täysijärkiset aikuiset?"

"Kuulostaa pelottavalta. Mennään ihmeessä", hän virnisti vinosti ja hörppäsi limuaan. Aikuisuus oli termi, jota saattoi harvoin soveltaa heihin, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin. Äiti olisi ylpeä, kun hän kertoisi päätyneensä ravintolaan syömään oikeaa ruokaa parkour-kisan sijaan.
"Joko olet kohta taas maailmalla kisaamassa?"

"Ensi viikonloppuna olen Leipzigissä. World Cupin osakilpailu Quun kanssa. Helmikuun toisella viikolla olen jälleen viikon Englannissa", Jamie hymyili, laski pullonsa tiskialtaaseen ja lähti ovelle, missä tarjoutui auttamaan takin Bexin päälle. Emersonin kanssa asuminen toimi upeasti. He viettivät molemmat loftilla lähinnä satunnaisia öitä, ja Emerson oli hiljainen asuinkumppani, joka siivosi intohimoisesti vieraidenkin jäljet.
"Millaista ruokaa sinun tekee mieli?"

Bex jätti tyhjän tölkin tiskialtaaseen Jamien limupullon viereen päätään pudistellen. Oli siinäkin ystävällä elämä, matkustaa nyt kaupungista ja maasta toiseen kisojen perässä. Se tosin tuntui sopivan Jamielle hyvin, ja kukapa hän oli kyseenalaistamaan kenenkään valintoja. Kilparatsastaminen oli ala, joka vaati jatkuvaa matkustamista, kun kilpailut olivat levällään ympäri maailmaa.
"Onnea siis, voittakaa sieltä sievät pisteet", hän virnisti. Hauskanvärinen estetamma tuntui olevan varsin taitava ratsu, mutta niin olivat kaikki muutkin luokkaan osallistuvat hevoset ja ratsastajat. Eipä se olisi hauskaa ollutkaan, ellei siihen olisi sisältynyt haasteita.
"Miltä italialainen kuulostaisi?" Hän ehdotti pukiessaan takkinsa miehen avustuksella ylleen. Bex napitti takkinsa suuret muovinapit kiinni ja kääri kaulahuivin kaulaansa ennenkö edes harkitsi asunnosta poistumista. Mereltä puhaltava vilpoinen tuuli tunkeutui luihin ja ytimiin ihan riittävän nopeasti, vaikka sille ei antaisikaan mahdollisuutta päästä takin alle.

"Hyvältä", Jamie vastasi vetäen oman villakangastakkinsa päälleen, työnsi puhelimen, avaimet ja lompakon taskuun ja seurasi sitten naista rappukäytävään.
"Parin korttelin päässä on Denny's, kelpaako se?"

"Vielä kysytkin", Bex virnisti ja tönäisi miestä leikkisästi kyynärpäällään. "Tietenkin kelpaa. Olen kasvanut jumalan selän takana, joten mikä tahansa edes etäisesti ravintolaa muistuttava paikka on juhlava silmissäni", hän virnuili. Liioittelu oli elämän suola, vai miten se nyt menikään.

"Mutta äitisi on loistava kokki", Jamie vetosi ja yritti pörröttää Bexin hiuksia, "sääli, että lahja hyppäsi sukupolven yli."

"Hei!" Bex naurahti protestiksi ja huitaisi kädellään miehen käsivartta. "Osaan vallan loistavasti tehdä ruokaa silloin kun äiti ei ole kotona." Mikäli ruuaksi laskettiin valmiina kaupasta ostetut annokset, jotka tarvitsi vain tunkea mikroon - tai täytetyt tuorepastat, joita tarvitsi keittää vain muutama minuutti.

"Todellako?" nauraen kauemmas karkaava mies kysyi teatraalisella hämmästyksellä.

"En tiedä miksi olen kaverisi", Bex puhahti yrittäen löytää ärtymystä sisältään, mutta se tuntui mahdottomalta kun Jamien pilailu lähinnä nauratti. "Ihan kuin itse olisit jokin keittiön ihmemies."

"Siksi käyn ulkona syömässä", Jamie virnisti hyväntuulisesti ja kääräisi Bexin hetkeksi toverilliseen rutistukseen.
"Oletko kasvanut pituutta sitten viimenäkemän?"

"Se selittää paljon", nainen vastasi virnuillen ja irvisti tultuaan rutistetuksi, lähinnä esityksen vuoksi. Ehkä he joskus kasvaisivat aikuisiksi, mutta siihen asti muun maailman olisi vain kestettävä jatkuvaa naljailua, mätkimisiä ja hullunkurisia suunnitelmia. Bex tökkäsi miehen kylkeä terävästi vastauksena kysymykseen ja pakeni kauemmas koston varalta.
"Sinä se vain olet kutistunut."

"Auts", mies nauroi ja avasi Bexille pizzerian oven. Vastaanlehahtava tuoksu oli lyödä häneltä polvet alta - tuskin mikään oli laatupizzaa parempaa.

Nainen tanssahteli virnuillen sisään pizzeriaan ja asettui odottamaan, että tarjoilija tulisi näyttämään heille mihin pöytään sopi istua. Ihan kuin he eivät olisi löytäneet tyhjään pöytään itsekseen… No, se voisi oikeastaan olla melkoinen haaste, joten parempi odottaa se hetki, että tarjoilija vapautuisi.
"Äitiä kaduttaa kun päästi minut vapaalle", hän naurahti kierosti pohtiessaan, miten Avalle jäi hevosten iltatalli kun hän saattoi syödä jos ei nyt maailman niin ainakin Englannin parasta pizzaa. Tarjoilijan saavuttua Bex seurasi perästä pöytään ravintolan laidalla ja heitti takkinsa surutta roikkumaan naulakkoon, kaivettuaan ensin lompakkonsa ja puhelimensa taskusta pois. Vaikka tuskinpa särkyneen näytön koristama halpa älypuhelin kenellekään olisi edes kelvannut.

"Tietenkin. Kuka ei ikävöisi säteilevää persoonaasi?" Jamie kysyi, kiitti menusta valovoimaisella hymyllä ja istui alas.

Bexin ensimmäinen reaktio oli nimetä typerä kaksilahkeinen, joka luuhasi Ranskassa sen sijaan että tulisi käymään kotimaassaan, mutta hän puri kerrankin kieltään. Ryanista puhuminen toisi ihan turhan synkeän säväyksen muuten niin loistavaan iltaan, joten parempi unohtaa koko mies.
"En tiedä sädehtivästä", Bex virnisti. "Mutta arvostan ajatusta", hän jatkoi hymähtäen ennenkö käänsi katseensa menun puoleen. Oi kun kaikki kuulosti niin hyvältä! Yritä nyt tässä sitten valita, kun kaikki kuulostivat siltä, että veisivät kielen mennessään.
"Mitään vinkkiä, mikä on parhaista pizzoista kaikista paras?"

"Ne ovat kaikki hyviä", mies vakuutti ja tilasi itselleen jäävettä sekä miehekkään pizzan, jossa oli kolme eri lihaa, ilmakuivattua kinkkua ja rucolaa. Jos se ei veisi nälkää, mikään ei.
"Mitä Greenridgeen kuuluu?"

Bex tuijotti vielä hetken listaa, ennenkö päätyi testaamaan hyvältä kuulostavaa kylmäsavulohen ja katkaravun maustamaa pizzaa. Ei pizza voisi täällä koskaan huonoa olla, kun se tarjottaisiin tuoreen rucolan ja parmesaaniraasteen kanssa.
"Eipä mitään ihmeitä, kai", Bex naurahti. "Happya lukuunottamatta kaikki hevoset ovat voineet oikein hyvin ja kohtahan ratsastuskoululaiset palaavat taas rikastuttamaan arkea."

Jamie hörppäsi vettä ja asettui mukavammin tuoliinsa.
"Hyvä juttu", hän hymyili, "miten Twisterin kanssa sujuu?"

"Se on kameli", Bex vastasi päätään pudistellen ja kurkotti omaa lasiaan kohti. "Äidin mielestä se vaatii vain paljon alkeellista koulutreeniä", hän irvisti. Kyllä hän jaksoi piruetteja taiteilla Felinen kanssa silloin kun tarve sitä vaati, mutta ajatus päivittäisestä kouluratsastuksesta tasolla, jolla keskityttäisiin pohkeenväistöihin ja ympyrätyöskentelyyn ei herättänyt suurta innostusta.

"Vaistoan intosi", Jamie nauroi, "onko teillä osaavia hoitajatyttöjä, jotka voivat treenata sitä?"

"Jos joku seisoisi kentän laidalla ohjaamassa niin ehkä", Bex kohautti harteitaan, "mutta epäilen silti. Hevosen ratsuttaminen lähes alusta asti ei ole helppo homma ohjattunakaan, jos on aiemmin tottunut ratsastamaan vain hevosia, jotka osaavat jo kaiken ja opettavat sinua. Kakarat ovat aina ihan oma lukunsa. Puhumattakaan, että Twisterille pitäisi opettaa askellajeja." Hänen täytyisi vain jälleen muistaa, miksi hän teki tätä, ja riittävä motivaatio kouluvääntöön löytyisi kyllä. Ainakin hän toivoi niin, vaikka välillä olikin valmis siirtämään Twisterin tuntiratsuksi ja sanomaan itsensä kokonaan irti punaruunikon koulutuksesta.

"Ainakin sinulla on vaihtoehtoja, jos alkaa kyllästyttää liikaa."

Bex kohautti pienesti harteitaan. Niin kai. Mitä lujempaa hän juoksi päin tiiliseinää Twisterin kanssa, sitä katkerammin hän muisteli poniaan, joka oli vaihtanut omistajaa lähes vastoin hänen tahtoaan. Aikuinen hänessä tiesi, että Bubblesin myyminen oli paras mahdollinen ratkaisu niin hänelle kuin ponille, mutta aina se puoli ei saanut hiljennettyä lapsellisemman huutoja siitä, miten Bubbles oli hänen poninsa ja olisi kuulunut hänelle päiviensä loppuun saakka.
"Onneksi Greenridgessä on aina puuhaa, vaikka Twisterin kanssa ei kauaa päivisin menekään. Olen jopa ehtinyt vihdoin käydä läpi kaikkia varastoon heitettyjä varusteita. Suurin osa niistä on aivan toivottomassa kunnossa enkä tajua, miksi ne on edes laitettu sivuun keräämään pölyä kun ne olisivat kuuluneet kaatopaikalle jo vuosi sitten."

"Voi ei", Jamie hymyili myötätuntoisesti ja leikkasi höyryävän kuumasta pizzasta muhkean palan, "millainen arkipäiväsi on nykyään?"

Bex silmäili omaa pizzaansa tyytyväisenä valintaansa, sillä keko rucolaa ja parmesaaniraastetta höyryävän pizzan päällä teki siitä täydellisen. Hän leikkasi palan muistutellen itselleen, että polttaisi vain suunsa tomaattikastikkeeseen jos ahmisi ja pudisteli päätään Jamien kysymykselle. Hänen arkipäiväänsä oli yllättäen ilmestynyt lukuisia vapaita tunteja. Ei hän ollut koskaan edes tajunnut, miten paljon aikaa hänelle vapautui, kun ei joutunut tekemään parin tunnin maastolenkkejä päivittäin (ja sitä ennen ja niiden jälkeen taistelemaan vähintään puoli tuntia ponin kanssa käytöstavoista karsinassa).
"Teen aamutallin, menen takaisin nukkumaan jos siltä tuntuu", hän naurahti muistellessaan äidin saarnaa siitä, miten moinen oli täysin järjetöntä. "Ratsastan Twisterin yleensä puoleen päivään mennessä, otan jonkun tuntiponin läpiratsastukseen jos on tarvetta ja ponilla vähemmän tunteja iltapäivällä. Pyörin tallilla kaikkea tylsää tehden siihen asti että ratsastuskoululaiset saapuvat - tai nyt kun eivät saavu, karkaan kotoa", hän virnisti. "Ei siis mitään sen jännittävämpää."

"Se on jännittävää, suorastaan eksoottista. Elämäsi kuulostaa lämpimältä, olet kotona", mies protestoi ja pyöräytti silmiään kohti kattoa, kun herkullinen pizza suli suussa.

"Kai se nyt maailmanmatkaajan korviin kuulostaa jännittävältä. Oletko koskaan ajatellut asettuvasi ihan kunnolla aloillesi?" Bex virnisti kiusoittelevasti. Miehellä oli toki asunto Englannissa, joten ehkä se pitäisi laskea aloillaan olemiseksi.

"Se ei ole minua varten", Jamie kohautti olkiaan ja kätki värähdyksen, jonka ajatus omakotitalosta, farmari-Volvosta ja lasten jalkapallotreeneistä aiheutti.

"Saat sitten parinkymmenen vuoden päästä toimia oppaanani minne ikinä matkustankaan, kun tunnet kuitenkin jo kaupungin", Bex naurahti ja nautti pizzastaan, joka oli ehdottomasti jokaisen pennin arvoinen. Miten jossakin osattiin tehdä näin hyvää ruokaa? Hän epäili, että raahaisi jatkossa Sashan aina tänne kun pizzanhimo yllättäisi heidät. Mitä sitä suotta tilaamaan PizzaHutista mitään korvikkeita kun yhtä hyvin saattaisi tulla tänne ja syödä ihan oikeaa pizzaa.

Mies hymähti laskien katseensa pizzaan. Häntä pelotti myös tilanne, missä hän ei koskaan löytäisi kotia ja koluaisi vain maailman läpi, kunnes ei uusia paikkoja ei olisi jäljellä.
"Entä miten sinulla ja Ryanilla menee?"

Bexin ilme synkkeni pelkästä miehen nimen maininnasta, mutta hän teki parhaansa löytääkseen saman hyväntuulisuuden ja keveyden mikä oli hallinnut keskustelua siihen asti.
"Hän ei tullut jouluksi kotiin", nainen kohautti harteitaan kuin voisi moisella eleellä ajaa pois kaikki ne ikävät tunteet, joita miehen ilmoitus oli herättänyt. "Joten siihen nähden ihan hyvin kai", hän huokaisi. Hän ei enää tiennyt, mitä he olivat. Ryan tuntui välttelevän Englantiin paluuta kaikin mahdollisin keinoin, tai sitten hän vain oli juuri niin vainoharhainen kuin mies väitti riitojen räjähtäessä käsiin. Hän vain halusi nähdä miehen kasvotusten, jotta ikävä helpottaisi edes hetkeksi.
"Mites Kayla?" Parempi kääntää keskustelu kauas miehestä, joka tuntui suorittaneen oikein onnistuneen katoamistempun.

Jamie tajusi virheensä, kun näki naisen ilmeen. Okei, väärä aihe, väärä aihe. Hän asetteli kasvoilleen hienovaraisen myötätunnon eikä esittänyt lisäkysymyksiä, sillä ei ollut varma halusiko Bex puhua aiheesta vai suututtaisiko hän ystävänsä jatkamalla.
"Mitäpä Kayla", hän kohautti hymyillen olkiaan, "aikataulujen yhteensovittaminen ei ole helppoa." Hän oli Englannissa kenties yhden viikonlopun kuukaudessa, ja joinain viikkoina maanantaista keskiviikkoon. Sen ajan hän vietti pääosin tallilla, ja miehellä oli välillä tunne, ettei Kayla ollut täysin tyytyväinen. Tietysti siihen saattoi vaikuttaa esimerkiksi sekin, että Jamie oli joutunut hankkimaan uuden hevosenhoitajan edellisen käytyä hieman liian ystävälliseksi. Eikä mies ollut halunnut jakaa yksityiskohtaista tarinaa kovin mielellään.
"Mitä muuten teit joulun?"

"Ei varmasti", Bex hymyili myötätuntoisesti. Kahden kilparatsastajan aikataulut olivat varmasti aina solmussa mitä kurjimmin, mutta ehkä he selviäisivät. Olivathan he selvinneet tähänkin asti. Parempi olisi, sillä Kayla oli mukava ja Jamie ansaitsi jotain hyvää elämäänsä silläkin rintamalla.
"Olin kotona, lähinnä", hän kohautti harteitaan. "Huijasin Sashan yöksi välipäivinä, joten riehuimme ponien kanssa ja leikimme olevamme taas kymmenen vanhoja", hän virnisti. Ava oli pysytellyt kaukana tallilta omaan mielenterveyteensä vedoten kun he olivat yllyttäneet toisiaan ties mihin ponien avustuksella.
"Kuuluiko sinun jouluusi jotakin jännää?"

Jamie hymyili kireästi.
"Tyypillinen joulupäivällinen perheeni kanssa. Siihen kuuluu poikkeuksetta ohjelmanumero Kritisoi ja holhoa Jamieta, mutta tänä jouluna se oli Kritisoi ja holhoa Jamieta ja Kaylaa. Emme viipyneet kauaa. Kaikista hilpeintä on, että he haluavat tavata vielä lauantaina enkä saanut meitä irti siitä, koska vanhempani palaavat Singaporeen sunnuntaina. Sitä voisi toivoa, että he haluaisivat tavata pyytääkseen anteeksi, mutta realistinen odotus on vol kaksi joulusta", mies lopetti hädintuskin pidäteltyä raivoa äänessään ja hörppäsi kolme isoa kulausta vettä.

Bex pudisteli päätään ystävän kertomukselle. Olivat siinäkin vanhemmat! Hän olisi mielellään käynyt vaihtamassa muutaman tulikiven katkuisen sanan miehen vanhempien kanssa, mutta hänen räjähtävällä temperamentillaan se tuskin päättyisi hyvin kenenkään osalta, joten oli vain luotettava siihen, että mies voisi ravistella moiset kommentit olaltaan ja keskittyä jatkamaan elämäänsä kuten siihenkin asti. Hän tukahdutti tahtonsa murista jotakin ilkeää ja tarjosi sen sijaan myötätuntoista hymyä ystävälle, jonka käsivartta oli hyvä taputtaa pöydän ylikin.
"Luistakaa lauantaista. Olette kipeinä tai tallilla on kriisi tai jotakin", Bex ehdotti jälleen kerran varsin aikuismaista ratkaisua. Ei ihme, ettei äiti luottanut hänen kykyynsä ratkoa elämän eteenheittämiä tilanteita järkevästi.

"Voisimmekin. Olen tämän yhden viikon kotona, ja voisin käyttää sen treenatakseni hevosia", Jamie puhahti turhautuneena, "mutta äitini on syyllistämisen ammattilainen, synnynnäinen marttyyri, joka haistaa tekosyyt ja valheet maailman toiselta laidalta saakka."

Nainen huokaisi ystävästä säteilevälle turhautumiselle. Kuinka typerää, että mies joutui vielä vääntämään kättä vanhempiensa kanssa, kun hevosissakin oli ihan riittämiin puuhaa. Mikä siinä olikin, että vanhemmat tuntuivat tekevän elämästä vaikeampaa sen sijaan että olisivat auttaneet heitä kuten olisi kuulunut?
"Siinä tapauksessa tsemppiä lauantaihin", hän huokaisi ja kohotti lasin huulilleen hörpätäkseen kulauksen raikasta vettä. "Se on vain yksi hetki, kyllä te siitä selviätte." Ehkä.

"Toivottavasti", mies hymyili puolittain ja haukkasi pizzastaan karistaakseen raivon ja palatakseen enemmän tai vähemmän aidon hyväntuuliseen itseensä. Ja vaikka vanhemmat vaativat saada tavata, tietenkään he eivät voineet tulla Newcastleen, vaan Jamien oli ajettava Lontooseen ja takaisin. Helvetti.
"Oletteko saaneet mielenkiintoisia, uusia poneja?"

"Emme vielä, mutta äiti etsii parhaillaan", Bex kohautti harteitaan. Hän vain toivoi, että äiti löytäisi ponit, jotka eivät vaatisi liikaa työpanosta häneltä, elleivät ne sitten olleet poikkeuksellisen mukavia. Jos äiti ostaisi kaksi uutta Hashtagia, hän lähtisi maanpakoon. Onneksi Ava taisi hakea tyystin toisenlaisia poneja tällä kertaa, mikä oli hyvä juttu. Hashtagin opettamisessa oli aivan riittämiin, kun yksinkertainen ruuna tuntui unohtavan hetkessä, mitä sille oli juuri opetettu.
"Toivottavasti hän löytää pari mukavaa ponia. En millään jaksaisi enempää puupäitä", Bex muotoili ajatuksensa sanoiksi ja virnisti pirullisesti ystävälle. "Sinussa on ihan riittämiin."

"Minäkin sinua", Jamie hymyili pöydän yli.

Bex virnisti viimeistellessään pizzaansa. Oli ollut hyvä idea pamahtaa häiriköimään Jamien iltaa, vaikka mies olikin tehnyt jo pitkän päivän tallilla. Ainakin hän oli saanut kerrassaan herkullisen pizzan.
"Lähetä taas postikortti jos vain suinkin kisakiireiltäsi ehdit", hän virnisti. "Yritän kovasti päällystää niillä seinäni ennenkö äiti huomaa miten suuren palan maalia sain lohkeamaan irti."

"Etkö ole saanut tarpeeksi monta postikorttia Saksasta?" mies kysyi irvistäen mukavuudenhaluisena.

"Ei postikortteja voi koskaan olla liikaa. Mitäs matkustat niin paljon", hän naurahti. "Mutta jos se on ylitsepääsemätön este niin älä sitten lähetä. Älä odota korttia jos joskus pääsen täältä sateen keskeltä pakoon", hän jatkoi hyväntuulisena. Ei hän ketään syyllistäisi kortteja lähettämään, mutta oli hauska saada aina muutamaa viikkoa myöhemmin kortti sieltä, missä ikinä Jamie olikaan sattunut olemaan.

"Eihän sitä kortteja pyydetä, vaan tuliaisia", Jamie virnisti.

"Jos toisit tuliaisia kaikkialta minne menet, et ehtisi muuta tekemäänkään kuin etsimään tuliaisia", Bex virnisti. "Olen ajattelevainen ja pyydän vain korttia."

"Oletpa sinä herttainen", mies myhäili viimeistellen pizzansa.

"Olen herttaisuuden perikuva", Bex vastasi laskien haarukan ja veitsen käsistään. "Ja tämä oli parasta pizzaa, mitä olen syönyt varmaan kolmeen vuoteen."

Vastapäätä istuva Jamie hymyili hyvillään.
"Hienoa, että tykkäsit. Minne haluaisit jälkiruoalle?"

"Jokin jäätelö tai pirtelö voisi maistua", Bex kohautti harteitaan virnistäen. Ehkä sellaisen jaksaisi jopa syödä pizzan päälle, vaikka olo olikin varsin täysi jo nyt.

"Tässä lähistöllähän on se jokin jäätelöbaari. Mikä se nyt on, Utterly Ice?" Jamie ehdotti maksaessaan laskun.

Bexin teki mieli protestoida Jamien maksaessa ruuat, mutta miehen vastaväitteet arvatessaan päätti sen sijaan vain painaa tapauksen mieleensä. Hän maksaisi seuraavalla kerralla ja he olisivat sujut.
"Lähdetään siis tutkimaan", Bex nousi pöydän äärestä noutamaan takkinsa.

Jamie avasi oven Bexille, haki jäätelöbaarin osoitteen puhelimellaan ja veti mustan villakangastakin kaulukset pystyyn tuulta vastaan heidän kävellessään.
"Milloin lähdet taas kisahoitajakseni?"

Bex mietti hetken hymy huulillaan. Greenridge tarvitsisi häntä, mutta äiti oli selvinnyt viimeksikin aivan riittävän hyvin ilman häntä, vaikka kiirettä olikin pitänyt. Hoitajista saisi varmasti paljon apua, ja kuka tiesi, ehkä Sasha ehtisi keväästä taas enemmän tallille apukädeksi.
"Milloin sinulla on jotkin mielenkiintoiset kisa lähimailla, joihin olisi pakko päästä mukaan?" Bex esitti vastakysymyksensä virnistäen. Kaikki kisat olivat aina mielenkiintoisia, mutta jos hän ei aivan väärin muistanut, oli mies puhunut jotakin Espanjaan lähtemisestä. Hän ei voisi lupautua ihan niin pitkälle reissulle mukaan, mutta kenties sen jälkeen Jamie palaisi jälleen tukikohtansa kera tännepäin, niin hän voisi pummia kyydin hevosrekalta kisamatkalle.

"Mitkä lasketaan lähimaiksi? Seuraavat neljä viikonloppua taidan olla Saksassa, Hollannissa, Sveitsissä ja Ranskassa, ja sitten muutan Espanjaan viideksi viikoksi", Jamie pohti ja avasi jäätelöbaarin oven naiselle.

"Oi, Sveitsi on ihana maa", hän huokaisi. "Ei sillä että muissakaan mitään vikaa olisi. Suorastaan käy kateeksi, kun saat matkustella niin paljon." Mutta matkustamisella oli hintansa, ja niin paljon kuin hän rakastaisikin sinne tänne kulkemista ympäri maailmaa, ei hänestä loppupelissä olisi siihen. Se tarkoittaisi luopumista Greenridgestä ja kaikesta siitä, mitä hän piti elämänsä tärkeimpinä asioina tällä hetkellä.
"Keitä kaikkia otat Sveitsiin mukaan?"

"Öööh", Jamie huokasi hieraisten niskaansa. Hän oli hädintuskin perillä siitä, mihin maahan olisi menossa minäkin viikonloppuna näin hyvissäajoin. Vastauksen saaminen vaati ankaraa muistelua.
"Aivan, Zurichissa on World Cupin osakilpailu. Q ja Socks lähtevät mukaan", mies virnisti helpottuneena, ja tilasi sitten itselleen kolmen pallon jäätelöannoksen pistaasi, appelsiini ja mustikkajäätelöillä sekä suolaisella toffeekastikkeella.

Bex virnisti.
"Varaudu siihen, että ängen mukaan", hän vastasi naurahtaen ja syventyi tutkimaan jäätelövalikoimaa. Hän päätyi pekaanipähkinään ja suklaahippuun lämpimällä kinuskikastikkeella, voimatta olla lisäämättä päälle myös kermavaahtoa ja minivaahtokarkkeja. Kerranhan sitä vain elettiin, joten miksi ei.
"Miten Socksin kanssa on sujunut? Onko se lunastanut kaikki odotukset seuraavana tähtenä?"

Jamie istahti ikkunan vieressä olevaan pöytään ja silmäili tyytyväisenä kirjavaa annostaan, jonka maut ehkä törmäisivät toisiinsa epäimartelevasti, mutta mies piti riskeistä.
"Socks on paras hevonen, jolla olen ratsastanut. Se kehittyy huimin harppauksin, ja se haluaa tehdä kanssani töitä, aina mukana touhussa täysin sydämin", mies kehui lämpimästi.

"Sehän on upeaa", Bex vastasi tyytyväisenä ja kävi jäätelöannoksensa kimppuun kaikessa rauhassa. Ei jäätelö niin nopeasti sulaisi, ja jos sulaisi niin sitten hän saisi aiemmin mainitsemansa pirtelön mauista, joita oli palloina annokseensa kerännyt. "Te olette ihan pysäyttämättömiä."

"Joku päivä, toivottavasti", mies vastasi hymyllä ja kauhaisi lusikkaan pistaasijäätelöä.
"Tietenkin se on vielä nuori ja suhteellisen kokematon, mutta kaikki tulevan legendan ainekset ovat siellä."

"Kokemus on yliarvostettua", Bex virnisti, mutta vakavoitui sitten. Tietenkin kokemuksesta oli hyötyä kilpailuissa. Siitä oli hyötyä kaikkialla, mutta kokemusta ei saavutettu ilman onnistumisia ja epäonnistumisia.
"Sitä paitsi, sinä korvaat helpolla sen mitä Socksilta puuttuu kokemuksesta."

Jamie nauroi olkiaan kohauttaen. Ei se ihan niin mennyt. Optiset harhat, vaikeat lähestymiset ja muut radanrakentajien kikat koituivat välillä kohtaloksi miehen kokemuksesta riippumatta. Mutta niistähän sitä sitten opittiin.
"Milloin kamelisi lähtee kisakentille?"

Bex irvisti. Hän oli elätellyt toivoa että pääsisi kilpailemaan heti kun kenttäkausi alkaisi, mutta nyt moinen tuntui ihan toivottomalta. Vaikka he osallistuisivat BE80T-harjoitusluokkaan, eivät he pääsisi pitkälle kun kouluohjelma koituisi jo kohtaloksi.
"Sitten kun siitä tulee hevonen", hän vastasi silmiään pyöräyttäen. Siihen voisi mennä pieni ikuisuus. "Saatamme ehkä käydä kesällä maastoestekisoissa." Niillä kamelikin pärjäsi, ja vallan loistavasti vieläpä. Ainakin jos tuomarit antaisivat anteeksi sen, että he ylittäisivät kaikki esteet kovalla vauhdilla.

"Oletko varma, ettet haluaisi ratsastaa jonkun muun hevosta?" mies kysyi kulmiaan kohottaen.

"Olen", Bex vastasi nyökäten. Niin paljon kuin hän kamelistaan valittikin, oli hän silti kiitollinen punaruunikosta täysiverisestä. Bubblesin myynnin myötä hänen oli ollut pakko myöntää, ettei kilpaileminen itsessään ollut se, mitä hän rakasti, vaikka aiemmin hän oli ollut aivan vakuuttunut päinvastaisesta. Toki hän rakasti voittamista vähintään yhtä paljon kuin kaikki muutkin (Avan mielestä ehdottomasti enemmän, siihen pisteeseen asti, että siitä tuli vaarallista ja vastuutonta), mutta hän oli kilpaillut Bubblesin takia. Poniruuna oli parhaimmillaan tuomareiden edessä, koko kansan ihailtavana, ja hän oli rakastanut sen hetken jakamista poninsa kanssa. Jos hän joskus pääsisi siihen pisteeseen asti Twisterin kanssa niin upeaa, mutta jos ei, niin sitten hän tyytyisi rakastamaan täysiveristään kotimaisemissa tuntilaisten maastoletkan kärjessä.

"Todellako?" Jamie siristi silmiään, "oletko mennyt kasvamaan aikuiseksi?"

"En", Bex naurahti. "Olen vain todennut miten paljon nautin vapaudesta, jota nämä ylimääräiset tunnit ovat tuoneet mukanaan." Kohta tosin sekin olisi menetetty juttu, kun äiti toisi uusia poneja tai päättäisi jonkun pienemmän ponin kaipaavan jälleen perusteellista uudelleenkoulutusta. Hashtagin hän oli sentään saanut ujutettua osin äidin koulittavaksi, sillä punkero pieni hevonen jaksoi kyllä kantaa selässään pidempääkin Halen hevosihmistä.

Mies hymyili.
"Olen onnellinen puolestasi."

Bex hymyili ja nyökkäsi pienesti miehen sanoille. Niin hänkin oli. Vaikka Bubblesin myynti kirvelisi vielä pitkään, hän ei voinut olla myöntämättä, että ponin lähdettyä hänen elämänsä oli selkiytynyt odottamattomalla tavalla. Kai siinä oli perää, että ihminen kasvoi eniten joutuessaan muutoksen keskelle.
"Kaipaatko ollenkaan Slippersillä kilpailemista, vai onko vaan helpotus, kun ei enää tarvitse ratsastaa koulutuomareiden edessä?" Bex kysyi lusikka suupielessä nautiskellessaan jäätelöannoksestaan. Ehkä hän voisi alkaa käydä kaupungilla useamminkin.

Jamie nauroi.
"En todellakaan kaipaa kenttäratsastusta, enkä sen tuomia aikataulullisia vaikeuksia. Vien mahdollisesti Slipsiä hyppäämään talvikaudella, mikä olisi kyllä mukavaa. Se hevonen on hauska", mies totesi sekoittaen mustikka- ja appelsiinijäätelöitä keskenään ja maistoi sekoitusta mietteliään näköisenä.

Bex naurahti. Niinpä niin. Hän ei ollut yllättynyt saamastaan vastauksesta, mutta olihan kysymys pitänyt silti esittää.
"Se on hyvä. Hauskojen hevosten kanssa on aina paljon mielenkiintoisempaa tehdä töitä", hän virnisti ajatellen heidän hevosiaan, vaikka yksikään niistä ei kilpahevosten kastiin kuulunutkaan.

"Miten totta", mies nyökkäili kaapien kuppinsa tyhjäksi.
"Kuka on nyt tallinne mielenkiintoisin hevonen?"

"Ehkä Riddler", hän kohautti harteitaan. "Kyllähän se keksii edelleen mörköjä, mutta ai että se on ihana tuoda Rosingsiin hyppäämään, kun koko hevonen muuttuu silmänräpäyksessä. Toisaalta pidän myös paljon Sillystä kun se yrittää aina parhaansa, vaikka onkin vähän keskittymishäiriöinen", hän naurahti. Bubbles oli ollut aina valovuoden muita edellä mitä mielenkiintoisuuteen tuli, mutta oli heille onneksi jäänyt paljon muitakin hauskoja tapauksia.

"Oletko ajatellut, että voisit kilpailla Riddlerillä? Sehän hyppää hyvin?" Jamie ehdotti puolittain hymyillen.

"Jos yllättäen koen suurta tarvetta päästä kisaamaan niin kyllähän sen saisi radoille", hän naurahti, mutta pudisteli päätään siitä huolimatta. Jos hän todella kaipaisi kilpailemista, hän treenaisi Twisterin sille tasolle, että voisi huoletta osallistua ruunan kanssa maastoesteluokkiin. Hän ei ollut kilparatsastaja, ja hän oli tilanteeseen varsin tyytyväinen.

"Hyvä on", mies hymyili siirtäen tyhjän kuppinsa kauemmas. Hän painosti nyt näköjään Bexiä kilpailemaan, kun yritti olla ymmärtäväinen Kaylan kilpailemattomuuden kanssa.
"Haluatko tehdä vielä jotain muuta?" hän kysyi vilkaisten kelloaan.

"Eikö sinun pitäisi päästä jo nukkumaan, että jaksat huomenna kaiken, minkä keskelle hevoset sinut heittävät?" Hän virnisti lusikoiden jäätelönsä loppuun. Tänne pitäisi ehdottomasti tulla uudestaankin.

"Ehkä, mutta vietän mielelläni aikaa kanssasi. En tiedä, milloin ehdimme nähdä kunnolla seuraavan kerran."

"Äpäp, minulle luvattiin matka Sveitsiin", Bex vastusti nopeasti. "Joten silloin viimeistään", hän virnisti ja kurkotti pöydän yli tönäistäkseen miehen käsivartta.
"Ei kai herra maailmanmatkaajaa vain uhkaa ikävä?"

Jamie hymyili lämpimästi päätään kallistaen.
"Zurich on vasta kuun lopussa, ja totta kai ikävöin sinua. Kyllähän sinä sen tiedät."

"Aww, sinähän alat oikein herttaiseksi", nainen kiusasi ja kurkotti taputtamaan miehen päälakea, vaikka se vaatikin sitä, että hän nousi seisomaan. "Älä huoli, tulen vaikka katsomaan harjoituksiasi jos ei muu auta. Ties vaikka oppisin jotain." Toispuoleinen virne koristi Bexin kasvoja jälleen kerran, mutta se tuskin yllätti ketään, kun moinen tuntui olevan naisen perusilme.

"Enkö muka ole aina herttainen?" Jamie kysyi loukkaantunutta esittäen ja nousi ylös viitaten ovea kohti.
"Haluatko vielä tehdä jotain?"

"Olet olet", Bex vakuutti nauraen ja suuntasi ovelle askel keveänä. Jamien seura piristi aina, tekivät he sitten mitä tahansa.
"Nääh", hän heilautti kättään vähätellen. "Parempi lähteä nukkumaan, niin jaksaa huomennakin. Jos vaikka huomenna se ihme tapahtuisi, että kameli löytäisi askellajinsa."

"Pidän sormet ristissä puolestasi", mies lupasi, ja kun he palasivat miehen kotitalolle, Jamie rutisti Bexiä yhdellä kädellä ja painoi kaverillisen suukon naisen päälaelle.
"Pysy erinomaisena. Nähdään", hän toivotti ja lähti ovelleen.

"Minä pidän peukkuja kun loistat kisakentillä", hän vastasi virnuillen. Totta kai hän tekisi niin, hän toivoi aina Jamien kisataipaleille pelkkää hyvää. Sehän ystävien tehtävä oli.
"Sinä myös. Nähdään", hän vastasi ennenkö kääntyi kannoillaan ja lähti hipsimään bussipysäkkiä kohden. Äiti olisi järkyttynyt, kun hän olisi kotona näin aikaisin. Vai pitäisikö hänen käydä Sashan kautta? No, miksikäs ei kun hän kerran tällä suunnalla jo valmiiksi oli. Hän voisi vihdoin noutaa neuleensa, jonka oli unohtanut Sashalle viikkoja aiemmin.

Tiistai 5. heinäkuuta 2016, 17:01

Väsymys alkoi hiipiä raajoihin. Yhdeksän hevosta ja neljä valmennusta yhdessä päivässä intensiivisen, useamman kuukauden kestäneen kisaputken keskellä iskivät loven jopa Jamien energiatasoon. Joten mies päätti korjata tilanteen pyytämällä Bexiä kanssaan maastoon ja sen jälkeen syömään luokseen Newcastleen. Naisen seura oli kuin adrenaliinipiikki, ja vaikka mies piti hyvin aktiivisesti yhteyttä viestein ja puheluin, ei se ollut koskaan sama asia kuin kasvokkain näkeminen. Hän voisi ratsastaa Bambin koulutreenin myös maastossa. Miehelle oli se ja sama, että ilma oli viileä ja sateinen - hän ei jaksanut enää tuijottaa maneesin seiniä.
O'Connor oli vaatinut aamupäivällä sekä häneltä että Tiddlesiltä ja Socksilta kaiken, mitä heillä oli antaa. Ja kolmen itsenäisen estetreenin jälkeen Morland oli vaatinut aivan yhtä paljon Mokolta ja Spookilta heidän yhdessä suunnittelemallaan esteradalla. Jamieta oli alkanut kaduttaa jo ensimmäisessä valmennuksessa, että hän oli käskenyt olla antamatta armoa.

Viimeisen valmennuksen päätteeksi Maybe oli tarjonnut hänelle vaihdossa Bambin, ja kävellessään 175-senttisellä tummanpunaruunikolla ulos tuuliseen, tihkusadetta sylkevään kesäsäähän päämaneesista, Jamie saattoi antaa uupumuksen näkyä hetken kasvoiltaan. Mies hieroi silmiään, pyöritti hartioitaan ja pyysi Bambia kiertämään maneesin tallialueen itäpuolelle, kohti suuntaa, josta toivoi Bexin ilmestyvän piakkoin. Ruuna pyöritteli korviaan, otti yllättäviä, vauhdikkaita sivuaskelia ja pörähteli terävästi. Hevosia! Kahisevia puita! Märkää nurmea! Lihaksikas, urheiluhevosen jalostuksen malliesimerkki tanssahteli kengät asfaltilla kirskuen kohti massiivista, kivistä heinälatoa, mutta ajatuksiinsa uppoutunut Jamie ei huomannut hevosen hölmöilyä.

Hänen päivänsä, tai oikeastaan koko viikkonsa oli saanut niin surkean alun, ettei vajoaminen alaspäin voinut enää olla mahdollista - tai ainakin niin Bex oli kuvitellut, kunnes äiti oli pamauttanut seuraavat ilouutiset pöytään. Nähtävästi Ryanin kusipäisyydessä ei ollut tarpeeksi yhdelle viikolle, vaan nyt Solon kaistapäinen vuokraaja oli onnistunut venäyttämään nilkkansa, ja niinpä suuri hevonen oli jäänyt vaille liikutusta. Pearsonin täti kaikessa hevosenomistajan luotettavuudessaan oli heti ilmoittanut, ettei millään kerkiäisi ratsastamaan omaa hevostaan, mutta maksaisi ilolla pientä palkkiota, jos Solo pääsisi jaloittelemaan silloin tällöin tallin puolesta. Kun suurta ruunaa ei voinut kuvitellakaan päästävänsä leiriläisten lähelle, ei jäljelle jäänyt montaakaan vaihtoehtoa. Koko maailmaa kiroten Bex oli heilauttanut itsensä uhittelevan jättiläisen selkään tietäen tarkalleen olevansa väärässä mielentilassa suurta hevosta varten - toisaalta, hän oli myös täynnä raivoa ja suorastaan etsi syytä ärähtää kelle tahansa, minkä Solokin tuntui vaistoavan, sillä kimo risteytysruuna jätti ryöstöyrityksensä kahteen yhdenohjanpysäytykseen päättyneeseen sähellykseen, joista jälkimmäisellä ruuna oli ollut käydä polvillaan. Kovapäinen mustankimo oli tyyntynyt matkalla Rosings Parkia kohden, mutta suuren tallin läheisyys sai hevosen jälleen uhittelemaan, vaikka ketään ei vielä näköpiirissä ollutkaan. Bex olisi niin paljon mieluummin lähtenyt liikkeelle Twisterillä, mutta ainakin hän saisi tästä lenkistä hieman taskurahaa. Jamien seura korvaisi varmasti ratsuksi määrätyn hevosen aiheuttaman yleisen ketutuksen.
"Moi!" Bex huikkasi jo kaukaa ja olisi heilauttanut kättään tervehdykseksi, jos olisi uskaltanut laskea irti toisella kädellä Solon ohjista. Nyt hän ei niin viitsinyt tehdä, sillä suuri ruuna puhkui ja puhisi hänen allaan uhitellen koko maailmalle. Ehkä hänessä ja suuressa hevosessa ei sittenkään ollut niin suurta eroa, kun molemmat olivat tänään liikkeellä keskisormi pystyssä. "Kukas komistus tämä nyt olikaan?" Nainen kysyi luovuttuaan jo ajat sitten toivosta, että pysyisi Jamien hevosten perässä. Niitä oli yksinkertaisesti liikaa, eikä hän nähnyt hevosia riittävän usein voidakseen tunnistaa jokaisen.

Bambi tuijotti lähestyvää hevosta korvat keinahdellen. Ruuna oli niin kehno ymmärtämään sosiaalisia vihjeitä, että se oli tarhattava yksin, mutta jopa Bambin tutka varoitti tulijasta. Näyttävällä läsillä varustettu hollantilainen otti sivuaskelia ratsastajan pohjetta vasten ja korskui äänekkäästi.
"Hei!" Jamie huikkasi takaisin ravistellen väsymystä harteiltaan. Naisen kysymys sai miehen vilkaisemaan hevosta hämmästyneenä, kun päässä löi yhtäkkiä tyhjää.
"Öhöm… Bambi! Tick Tick Boom, hollantilainen viiden tähden ratsuni", mies nauroi läimäisten kämmenellä kypäräänsä. Ehkä hän oikeasti oli väsynyt.
"Mutta, kukas sinulla on? Ei kai tuo se käytöstavaton tankkeri ole?" Jamie kysyi tiiraillen isoa kimoa mietteliäänä.

Vastauksen kesto sai Bexin vilkaisemaan ruunikkoa uudestaan. Kai tuo nyt oli joku Jamien vakituisista kisaratsuista?
"Aa, aivan", nainen vastasi, "olisihan se pitänyt tietää." Olihan hän nähnyt Jamien kisavideoita Bambin kanssa, mutta hevosen nimi ei vain ollut painunut mieleen, tai ainakaan palautunut sieltä nyt, kun sitä olisi tarvittu. Onneksi ystävä täydensi moiset puuttuvat aukot pirteästi.
"Sepä juuri, valitettavasti. Solon vuokraaja meni venäyttämään nilkkansa, joten se tungettiin minulle. Jee", Bex vastasi viimeinen sana sarkasmia tihkuen. Mikäpä sen mukavampaa kuin maastoilla luupäällä, joka kuvitteli omistavansa koko maailman. Solosta oli tullut kerrassaan mahdoton nyt, kun se oli saanut johtopaikan tarhausryhmässään. Ei sillä, että suuri kimo olisi koskan mukavakaan ollut, mutta ainakin Bubbles oli pitänyt kammotuksen ruodussa hevosten ulkoillessa. Felinekin oli antanut periksi Roguen lähdettyä.
"Minnepäin arvokkaan kisaratsusi uskaltaa viedä?" Bex kysyi koettaen karistaa mustuutta harteiltaan, joka tuntui roikkuvan pilven lailla hänen yllään. Hän oli tullut tänne nauttiakseen ystävänsä seurasta, eikä jatkamaan universumille raivoamista. Universumi ei kuunnellut häntä, se oli tullut jo selväksi.

Jamie nauroi hyväntuulisesti.
"Onneksi olkoon! Ajattelinkin, että näytit kerrassaan rakastuneelta ratsuusi", hän totesi vilkaisten kimoa huvittuneena. Mies pyysi eloisaa, tuulen mukana lentoon lähtevää ratsuaan asettumaan ja käänsi sen kohti tallille johtavaa tietä.
"Mitä jos tehdään ihan yksi näistä perinteisistä lenkeistä?" hän kysyi. He voisivat kiertää maantien kautta Rosingsin maat leikkaavalle hiekkatielle, joka johti Thackerray Farmille, ja palata tallia ympäröiviin metsiin nummien kautta.

"Kukapa ei olisi. Solo on kerrassaan hurmaava", Bex vastasi huokaisten ja sai hetken vääntää kättä ruunan kanssa, että Solo suostui seuraamaan Bambia. Ruuna oli ilmeisesti päättänyt, että se tahtoi seistä nököttää aloillaan, eikä toisen hevosen seuraaminen sopinut moisiin suunnitelmiin. Luoja miten idiootteja hevosia tähän maailmaan mahtui.
"Se kuulostaa hyvältä", Bex vakuutti tönäisten teräksenharmaaseen ruunaan lisää vauhtia, ettei Bambi saisi turhan pitkää etumatkaa. "Mitkäs kisat on seuraavaksi edessä? Tai missäpäin ja keiden kanssa?" Nainen naurahti vain aavistuksen ontosti. Hän tahtoi taputtaa itseään selkään moisesta saavutuksesta. Hän oli kykenevä tuntemaan jotakin muutakin kuin kaikennielevää raivoa. Jamien kisakalenterin perässä hän ei tosin pysyisi, vaikka suuntaisi koko tarmonsa siihen.

"Lähden ylihuomenna Falsterbohon, Ruotsiin Tiddlesin ja Mokon kanssa", Jamie vastasi olkansa yli Bambin tanssahdellessa välillä poikittain. Mies ohjasi sen tallitien viertä kulkevalle ratsastuspolulle, missä korvaamattoman arvokas esteratsu ei jättäytyisi auton alle.
"Sen jälkeen vietän viikon Saksan Aachenissa Socksin ja Spookin kanssa", mies lisäsi silitellen kookkaan puoliverisen lihaksikasta, lämmintä kaulaa.
"Mitäs sinulla on ohjelmassa seuraavina viikkoina?"

"Tsemppiä", Bex naurahti. Mokon kanssa sitä varmasti tarvittaisiin, ellei kirjava ihme ollut yllättäen oppinut tavoille. Hän epäili sitä suuresti. Hevoset eivät oppineet mitään yhdessä yössä. Solo oli elävä esimerkki siitä, miten aina edes kaksi vuotta ei riittänyt.
"Vau. Siinä on jo vähän pidempi reissu sitten edessä", nainen totesi. Viikossa ehtisi vaikka mitä. Solo tanssahteli ratsastuspolulla uhkuen ja puhkuen eikä meinannut kannatella omaa päätään lainkaan, mikä sai Bexin nyppimään ohjasta. Hän ei alkaisi kannatella hevosta, kiitoksia vain. Solo sai ihan itse tehdä töitä, eikä etupainoisuus kelpaisi.
"Lähinnä ratsastusleirejä", Bex vastasi harteitaan kohauttaen. "Kesä on niitä täynnä, joten tekemisen puute ei uhkaa."

Bambi kiepahti ympäri kirkkaanpunaisen auton tullessa viereisellä autotiellä vastaan. Liike oli niin nopea, että hevonen ehti ottaa askeleen Soloa vastaan, ennen kuin Jamie sai sen kiepautettua takaisin menosuuntaan. Mies tukisti hevosta huvittuneena harjasta kannustaessaan sitä päättäväisesti jatkamaan matkaa.
"Eivätkös ne sovi sinulle täydellisesti? Saat olla ikäisessäsi seurassa. Tai ainakin kokoisessasi", mies hymyili hurmaavasti olkansa yli.

Solo harkitsi pyörähtävänsä Bambin esimerkistä ympäri, mutta ei hitaampana tapauksena ehtinyt kuin kääntää päätään, ennenkö ratsastaja jo oikaisi hevosta. Matkan suunta oli päätetty, ja se oli eteenpäin, piste.
"Ha, ha", Bex vastasi sarkastisesti. "Lapsissa on sentään pienempiäkin kuin minä." Oli tosin paljon pidempiäkin, mutta heistä ei puhuttu. Ne olivat ihmeellisiä hujoppeja, jotka eivät kuuluneet ihmissukuun.
"Mutta onhan se ihan hauskaa. Ainakin silloin kun saan vetää jotain mielenkiintoista ohjelmaa", hän myönsi. Äiti piti onneksi suurimman osan tunneista, joten hän sai ne hetket huokaista helpotuksesta. "Tosin tällä leirillä on yksi kakara, joka napisee säästä joka ikinen kerta, satoi tai paistoi, ja muistaa aina kertoa kuinka hänen ratsastuskoulullaan on hieno maneesi. Tekisi mieli tuupata se lantalan rampilta", nainen puhahti.

Jamie nauroi hilpeästi ja kiitti onneaan siitä, että hevonen oli niin kallis - ties vaikka olisi saanut muuten takaisinmaksun kevytmielisestä kiusanteostaan.
"Varmasti se on hauskaa. Ja se kakara ansaitsee ehdottomasti uinnin lantalassa, mutta lahjo joku lapsista tuuppaamaan kitisijä. Siten äitisi ei voi syyttää sinua, eikö?"

Bex nauroi pelkälle ajatukselle. Joku lapsista, tai totta puhuen useampikin, suostuisi tekemään moisen ilomielin.
"Lapset ovat valitettavasti varsin herkkiä tunnustamaan, että minä olin idean takana", nainen totesi huvittuneena. Ehkä hän voisi joku ilta kertoa tarinan kuinka joskus hänen ollessaan leiriläisten ikäinen, jollakin leirillä jolla hän oli ollut, oli käynyt niin. Ties vaikka joku lapsista saisi siitä idean. Ava tosin ripustaisi hänet korvista seinille. Kiusaaminen edes niiden kaikista rasittavimpienkaan lasten kohdalla ei tullut kysymykseenkään.

"Mikä sääli. Sinun pitäisi oppia ovelammaksi", mies kehoitti ja sai estettyä Bambin seuraavan, vinhan 360-asteen käännöksen. Nyt sen aiheutti tietä pitkin saapuva, sininen auto.
"Kuulepa pösilö", Jamie moitti hevosta kepeästi ja ryhtyi vaatimaan siltä väistöjä polun laidasta toiseen pitääkseen ruunan ajatukset itsessään.
"Entä… Miten Ryanin kanssa sujuu?" Miehen oli vaikea pitää halveksunta poissa äänestään. Hän ei ollut tavannut Bexin miesystävää, mutta tämän käytös sai miehen kuulostamaan täydeltä paskiaiselta.

"Älkää tuollaisia sitten kisoissa tehkö", Bex huomautti seuratessaan hevosen liukkaita liikkeitä. Bambilla oli selkeästi jotakin kohtitulevia autoja vastaan, tai ehkä hevonen vain protestoi huonoja ajoneuvovalintoja. Sininen auto ei ainakaan ollut hurmannut häntä. Solo viskoi järeää päätään, eikä ottanut asettuakseen vaikka nainen miten naputteli pohkeella. Että saattoi hevonen olla raivostuttava. Hänen oma mielentilansa saattoi ehkä saada aikaan sen, että kaikki mitä Solo teki kävi hermoille tavallista paremmin, mutta entä sitten? Ratsun ei kuulunut viskoa päätään.
"Ei enää mitenkään. Panin poikki", nainen ilmoitti raivo pintaan pulpahtaen. Hän tukahdutti synkän tunnemyrskynsä pakottamalla itsensä hengittämään tasaisesti. "Nähtävästi vain puoli vuotta liian myöhään." Oli hyvä, ettei Ryan asunut enää Englannissa. Hän ei tosiaankaan olisi ollut sen yläpuolella, etteikö olisi käynyt puhkomassa miehen auton renkaita.

Jamie kiepahti satulassa ympäri ja tuijotti Bexiä samaan aikaan hämmästyneenä ja riemuissaan.
"Panitko? Miksi?" hän kysyi. Naisen kehuminen olisi ehkä holhoavaa ja väheksyvää - vaikka luoja tiesi, että Bex ansaitsi niin paljon parempaa kuin Ryanin.

"Kävi ilmi, että meillä oli kovin erilainen näkemys parisuhteestamme. Ryanin mielestä siihen kuului ranskalaispimu. Minä en ollut ihan samaa mieltä", hän sylki sanat suustaan myrkyllisesti. Hän saattoi edelleen kuulla miehen puhelimeen vastanneen lirkuttelevan naisäänen, kun sulki silmänsä. Se jos mikä riitti valvottamaan öisin. Hän pakotti kätensä rennoiksi kun huomasi puristavansa ohjia nyrkit valkoisena ja kädet raivosta täristen. Solo ei onneksi ollut herkkäsuinen, mutta eipä se kuitenkaan reilua hevosta kohtaan olisi jos hän jättäisi myötäilemättä käynnin tahtiin.

"Ei voi olla totta", Jamie ähkäisi ja kokosi Bambin käyntiä voidakseen katsella edes hetkittäin olkansa yli, "olen todella pahoillani. Et todellakaan ansaitse tuollaista kohtelua."

"No, säästyypähän nekin rahat jotka olin varannut Pariisiin matkustamista varten", hän puhahti. Se oli laiha lohtu, mutta se oli ainoa jonka hän tilanteesta löysi. Epäuskon siivittämä raivo tuntui olevan päällimmäinen tunne, mutta kaipa se laantuisi jossakin kohtaa. Juuri nyt hän oli tyytyväinen siihen, että saattoi edes vihan voimalla kammeta itsensä päivärutiineista läpi.
"Toivottavasti sinulla ja Kaylalla menee paremmin."

"Bex, olen todella pahoillani", mies toisti, sillä nyt ei tainnut olla oikea aika haukkua Ryania. Hän olisi halunnut halata naista, tai edes puristaa tämän kättä, mutta hevosia ei uskaltanut viedä niin lähelle toisiaan - Jamie ei halunnut kertoa esteratsun omistajille, että se oli kolmijalkainen uhmaikäisen ruunanjärkäleen tähden. Hän kohautti olkiaan Bexin toivoessa parempaa onnea hänen ja Kaylan suhteelle. Kai se meni niin hyvin kuin saattoi olettaa, kun he saattoivat viettää hyvällä tuurilla kolme iltaa viikossa yhdessä. Kaylaa tuntui usein ottavan päähän milloin mikäkin.
"Bex, se kelvoton paskiainen ei koskaan ansainnut sinua. Olen onnellinen, että olet vapaa."

Nainen nyökkäsi, kun ei tiennyt mitä sanoa siihen. Hänkin oli pahoillaan, kai, mutta sen ajatteleminen tuntui vaikealta kun suonissa sykki viha miestä kohtaan. Ehkä hänkin surisi parisuhteensa kohtaloa normaalin ihmisen tavoin parin päivän päästä, mutta juuri nyt viha oli päällimmäinen reaktio. Oli helpompi käyttää kaikki energia miehen vihaamiseen kuin suremiseen.
"Niin minäkin", hän vastasi päättäväisenä. Tästä alkaisi uusi elämä, jossa hänen toiveensa menisivät aina etusijalle. Bex päätti tekevänsä mitä tahtoisi, eikä kuuntelisi vastaväitteitä - paitsi ehkä äidiltään. Ei, ei edes äidiltään. Hän eläisi hetken itsekkäästi oman onnensa jahdissa, piste.

"Jos haluat, voisimme rakentaa Ryanin näköisiä voodoonukkeja?" Jamie ehdotti kääntäessään Bambin suuremman maantien laitaan. Ruuna hiipi eteenpäin jännittyneenä ja huoahtaen mies vaati siltä huoliteltua avotaivutusta, yksi jalka tismalleen tienlaidan viivan päällä.

"Se paska ei ole moisen vaivan arvoinen", Bex tuhahti. Hän oli uhrannut jo aivan liikaa aikaa ja energiaa mieheen yrittäessään pitää parisuhdetta hengissä välimatkasta huolimatta. Ryan oli vain vaihtanut helpompaan, ja unohtanut siinä sivussa kertoa hänelle. Helvetti mikä miehenkuvatus. Solo narskutti kuolainta ja viuhtoi hännällään nojaten jälleen ohjaa vasten yrittäessään ujuttautua kiireisempään vauhtiin. Hän pidätti hevosta ja Jamien esimerkin inspiroimana vaati muutaman askeleen pohkeenväistöä. Ei Solo sen parempaan olisi pystynytkään, mokoma typerä luupää.
"Parempi vain unohtaa. Äitinikin lupasi muutaman päivän vapaaksi niin voin käydä moikkaamassa vaikka veljeä." Äidin lupaus oli tosin tainnut johtua enemmän siitä, ettei nainen tahtonut nähdä häntä väsyneenä leiriläisten keskellä. Olisi ikävää rähjätä viattomille lapsille.

"Ymmärrän", mies vastasi irvistäen itsekseen. Ehkä hänen pitäisi jättää Ryanin haukkuminen. Se ei tuntunut saavan Bexiä paremmalle mielelle.
"Pidäkin oikein mieluisa loma. Jos ehdit, tule seuraukseni kisoihin - tarjoan sinulle liput ja majoituksen?"

Bex oli keksinyt niin monta loukkausta Ryanista viime päivien aikana, ettei mikään enää tulisi uutena. Hän ei ollut muuta tehnytkään kuin haukkunut miestä ajatuksissaan aina siitä lähtien, kun koko tilanne oli hänelle paljastunut. Miten hän olikin voinut olla niin typerä, niin sokea?
"Luulen, etten olisi kovinkaan mieluista seuraa kisoihin. Parempi kun saat keskittyä töihisi ihan rauhassa", nainen huomautti. Hänestä säteilevä musta energia pian latistaisi kisojen tunnelmaa niin, että se häiritsisi sekä ratsastajaa että hevosia.

"Bex, sinä olet aina mieluisaa seuraa. Mutta ymmärrän kyllä", Jamie vakuutti ja kannusti Bambia kärsivällisesti eteen, kun ruuna kiemurteli sivuttain, astui vahingossa tietä reunustavaan ojaan ja hyppäsi säikähdyksestä ilmaan. Onneksi hän saattoi kääntää hevosen Thackerray Farmille vievälle hiekkatielle, jossa Bambi ei voisi hypätä auton alle.
"Ravataanko?" hän kysyi kooten kookasta ruunikkoa valmisteluna.

Ei, hän ei ollut, eikä hän voisi kumota pahaa oloaan ystävän niskoille. Jamien täytyisi voida keskittyä töihinsä. Kilpailuissa ei ollut varaa harhaileville ajatuksille. Hän ei suostuisi ottamaan turhaa pudotusta omatunnolleen.
"Kyllä kiitos", Bex vastasi tehden muutaman puolipidätteen. Ei Solo sen enempää valmistelua tarvinnut, vaikka siirtyikin raviin niin vauhdikkaasti luvan saatuaan, että nainen sai hetken paitsi pidättää ratsua, myös hakea tasapainoaan. Samperin elukka roikkui ohjalla raskaana kuin mikä eikä ollut kuunnella pidätteitä sitten lainkaan. Hän juoksuttaisi ruunan läkähdyksiin kentällä, jos se ryöstäisi kotimatkalla kuten teki usein vuokraajansa kanssa.
"Mites Socksin kanssa on sujunut?" Hän kysyi kääntääkseen ajatuksensa pois synkiltä poluilta. Iloisesta orista oli aina mukava kuulla.

Bambi siirtyi istunnan muutoksesta leijuvaan, matkaavoittavaan raviin. Se kantoi itsensä ryhdikkäästi, polki voimakkaalla takaosalla tunnollisesti alleen ja kokosi askeltaan miehen pyynnöstä. Jamie taputti punaruskeaa kaulaa ja vilkaisi olkansa yli hevosen huomion ollessa ratsastajassa.
"Hienosti - se on yksinkertaisesti minulle valettu hevonen. En voi vieläkään täysin käsittää, että saan viedä olympialaisiin hevosen, jonka olen itse ratsuttanut ja kouluttanut", Jamie huokasi onnellisena, joskin yritti hillitä intoaan. Hän ei halunnut läimiä lyötyä Bexiä omalla onnellaan.

Saisipa hänkin ratsastaa Bambin kaltaista hevosta edes kerran elämässään, vaan ei, hänet oli tuomittu luupäiden ja tuntiratsujen selkään. Tai luupäisten tuntiratsujen. Solo potkaisi kiukkuisesti taakseen kun hän jälleen pidätti hevosta ja liikutteli kuolainta, ettei teräksenharmaa ruuna purisi siihen kiinni. Häntä oli retuutettu jo kahteen kertaan tulomatkalla, eikä kolmatta tulisi.
"Tuskinpa moni on päässyt tekemään saman", nainen pohti pieni hymy huulillaan. Hyvä, että edes heistä toisen elämä sujui. "Se on ihan mieletön saavutus. Liimaudun ruudun eteen teitä seuraamaan", hän vannoi. Ihan sama, vaikka miten olisi kesäleiriä vedettäväksi tai tallivuoroa tehtäväksi tai aika nukkua, hän katsoisi Jamien ja Socksin radan henkeään pidätellen.

Jamie vilkaisi naista olkansa yli ja antoi ruunan pidentää askeltaan ja muotoaan. Bambi oli yksi miellyttävimpiä hevosia ratsastaa: energinen, innokas ja yhteistyöhaluinen. Se ei käynyt helposta, mutta Jamie nautti haasteista - ainakin tällaisista, joissa tulos oli yleensä menestys.
"Oletko varma, ettet pääsisi Rioon itse?" hän kysyi, vaikkei ollut erityisen toiveikas.

Solo ei vaatinut kuin pienen myötäyksen ohjasta venyttääkseen omaa askeltaan Bambin perässä. Ruunan raskas askel rummutti maata tasaiseen tahtiin kun hevonen venytti pitkää askeltaan entisestään.
"Vain jos voitan lotossa", Bex vastasi. Turha toivo. Hänellä ei olisi rahaa Rioon lentämistä varten. Elämä ei ollut reilua. Joskus hän unelmoi lähtevänsä töihin jollekin keskieurooppalaiselle kilpatallille, tienaavansa hieman taskurahaa ja matkustavansa kaikki lomansa ympäri Eurooppaa, mutta se oli vain kaunis, saavuttamaton haave. Hän pyörittäisi Greenridgeä siihen asti että Solo viskaisi hänet louhikkoon tai ratsastuskoulu tulisi aikansa päätökseen.

"Sormet ristissä?" Jamie ehdotti vaisusti.

"Sormet ristissä", hän nyökkäsi. Ei niin tulisi koskaan käymään, mutta mitäpä yksi pettymys enemmän enää haittaisi. Johan niitä oli tullut roppakaupalla. Bex nykäisi terävämmin ohjasta tuntiessaan Solon hakevan kuolainta hampaidensa lomaan. Ehei, ei nyt. Turha kuvitella, urpo. He ravaisivat siivosti Bambin perässä, eikä mikään muu tullut kysymykseenkään.
"Joko olet täyttänyt viikonloppusi tästä jouluun asti?" Hän kysäisi pohtien, saiko Jamie ikinä omaa aikaa hevosilta, vai elikö tuo pelkästään kisasta toiseen.

"Syksyn ja talven kisat ovat vielä vähän auki sen osalta, millä hevosilla tulen osallistumaan mihinkin", Jamie vastasi. Itse kisoja kuitenkin riitti. Kun hän oli vihdoin päässyt sinne, minne hevosmaailmassa halusi, hän ei aikonut luopua paikastaan.
"Mitä sinulla on suunnitelmissa syksylle?"

Bex nyökytteli keventäessään suuriliikkeisen ravin tahdissa. Niinpä niin. Hevoset eivät ehkä olleet selvillä, mutta Jamiella tuskin olisi pulaa ratsastettavista tai kilpailuista. Ystävän viikonloput kuluisivat kisoissa ja muutama päivä kotomaassa tiukasti valmentautuen. Kunhan mies ei vain polttaisi itseään loppuun hektisellä elämäntavallaan.
"Ei mitään", nainen vastasi rehellisesti. Hänen syksynsä oli yksi musta, pimeä aukko. Ei ollut kisoja, kun ei ollut niihin soveltuvaa ratsua, eikä mitään tavallisuudesta poikkeavaa töiden saralla, kun Greenridgessä harvoin muuttui mikään merkittävällä tavalla. "Samaa tallin arjen pyörittämistä, satunnaisia tuntien pitämisiä, siinäpä se." Ehkä jos hän olisi oikein onnekas, hän voisi saada edes muutaman yksityistunnin vetämisen jokaiselle kuukaudelle. Oli surullista, että siitä saatava muutama kymppi olisi hänen suurin tulonlähteensä.

Jamie vilkaisi levottomana olkansa yli. Miten hän halusikaan tempaista Bexin irti täältä. Nainen vaikutti masentuneelta - mistä mies ei ystäväänsä lainkaan syyttänyt - mutta oli kamalaa nähdä normaalisti niin raisu ja eloisa Bex tällaisena. Jokin naisen olemuksessa vaikutti melkein… Toivottomalta. Millä hän voisi piristää naista? Laukka saisi varmaan molemmat hevoset lähtemään käsistä, ja siinä kävisi huonosti.
"Kai tulet vielä tämän jälkeen luokseni syömään?"

"Totta kai", nainen lupasi. Ei hänellä ollut kiirettä kotiin muutoin kuin sen osalta, että hän tahtoi Solosta eroon. Solo oli kivi hänen kengässään, joka vaikeutti matkantekoa hiertämällä ja satuttamalla jokaisella askeleella. Toisaalta samaa saattoi sanoa monesta muustakin asiasta hänen elämässään. Sellaista se välillä oli. Johan hän oli elänyt koko lapsuutensa unelmasta toiseen nauraen ja nauttien. Joskus täytyi pudota pohjalle, jotta voisi lähteä uuteen nousuun.
"Milloin sinulla on seuraavat kisat Bambin kanssa? Se näyttää hauskalta hevoselta, tahdon nähdä sen suoriutumassa radalla", nainen kysyi tuijoteltuaan aikansa edelläkulkevaa ratsukkoa. Ainahan hän pyrki jälkikäteen katsomaan youtubesta jokaisen Jamien kisaradan, mutta kaikkia ei ladattu sinne - tai ladattiin jonkun kännykkäkameralla käsi täristen kuvaamana epäselvänä sotkuna. Helpointa elämä oli kun saattoi katsoa kisat suoraan livenä FEI:n sivuilta.

Mies vilkaisi jälleen taakseen. Hevonen pöllöili huomattavasti vähemmän joutuessaan työskentelemään tosissaan ravissa; Jamie vuoroin lyhensi ja pidensi askelta ja tempoa, vaihtoi kokoamisen askelta ja ratsasti muutamia askelia raviväistöjä.
"22.-24. heinäkuuta Lontoossa. Otan sen ja Panin samoin kuin Qashqain ja Cosiman mukaani Aacheniin, jotta ehdin treenata niitä tarpeeksi", Jamie huikkasi, "luuletko, että ehtisit paikalle?"

Lontoo ei olisi mahdottoman matkan päässä. Maksaisihan junalippu hiukan, mutta se olisi pieni hinta kaikkeen muuhun verrattuna. Ehkä Solon liikuttamisesta olisi loppupelissä jotain hyötyä.
"Ehkä", hän vastasi. "Se voisi ainakin olla mahdollisuuksien rajoissa. Meillä ei pitäisi tapahtua mitään ihmeellistä sinä viikonloppuna, joten Greenridgekin pysyisi pystyssä." Äiti pärjäisi kyllä pari päivää ja jos ei pärjäisi, saisi varmasti järjestettyä jonkun avukseen Olivian lisäksi.

"Se olisi hienoa. Voimme tehdä jotain hauskaa Lontoossa, ennen kuin sinun pitää palata takaisin", Jamie juhli ja tarrasi Bambin harjaan, kun ruuna loikkasi sekunnin sadasosassa tien poikki terävästi korskuen. Viereisellä nummella oli kai liikahtanut jokin. Ja matka jatkui jälleen.
"Saat myös kyydit hevosten kanssa, jos haluat. Hevoset tuodaan Lontooseen päivä ennen kisoja, mutta ne ajetaan takaisin pohjoiseen sunnuntaina."

"Se olisi kiva", Bex myöntyi. Reissu Lontooseen seuraamaan Jamien kisoja voisi olla juuri se, mitä hän tarvitsisi piristyäkseen. Solo korskahti ja nosti etusiaan irti maankamarasta Bambin säikkymisen innostamana, mutta palautui nopeasti ruotuun Bexin muistuttaessa pohkeella, että tarkoitus oli ravata, ei nostella etusia epämääräisiin loikkiin.
"Pitää katsoa. Onhan hevosten kanssa matkustaminen aina kivempaa kuin yksinään junalla tai bussilla", nainen myhäili. Jos hän vain pääsisi päivää aiemmin liikkeelle, hän lyöttäytyisi mielellään hevosia kuljettavan hoitajan matkaan.

Jamie nauroi raikuvasti.
"Onko?" hän kyseenalaisti huvittuneena. Seura toki teki matkasta mukavan, mutta mies arvosti junaa ja lentokonetta mukavuuksineen huomattavasti enemmän kuin hidasta ja raskasta matkaa hevosten kanssa.
"Olisi todella mahtavaa saada sinut mukaan Lontooseen."

"Tietenkin on", Bex naurahti. "Hevoset ovat aina mieluisaa matkaseuraa toisin kuin junassa puhelimeen kailottavat tai huonoa musiikkia huudattavat ihmiset." Ehkä tilanne olisi hieman eri, jos matka olisi toiselle puolen Eurooppaa, mutta Lontooseen täältä kulkisi vaikka mopon kyydissä.
"Se olisi kyllä kivaa. Täytyy järjestää se viikonloppu vapaaksi", nainen nyökkäsi päättäväisesti. Hän vaikka maksaisi Sashalle siitä hyvästä, että ystävä tulisi tekemään aamutallin, jos äiti ei luottaisi moista tehtävää vanhempien hoitajien vastuulle. Iltatallista äiti suoriutuisi yksinäänkin.

"Hyvä", mies vastasi väläyttäen onnellisen hymyn olkansa yli ja korjasi ratsuaan, ennen kuin se ehti jännittyä ja singota kookkaan ruhonsa uudelleen tien poikki. Laukka olisi hauska lisä lenkkiin, mutta se luultavasti vain päättyisi katastrofiin. Ja pian tieltä oli laskeuduttavakin kanervaiselle nummelle, jos mieli noudattaa Jamien ehdottamaa lenkkiä. Bambi epäröi jyrkähkön polun edessä, ennen kuin ponkaisi alas nummelle estehevosen älyllä.
"Kuinka usein käyt Lontoossa?" Jamie kysyi saatuaan puhkuvan ratsunsa aisoihin.

Solo ei ollut sen parempi tuijottaessaan jyrkästi laskeutuvaa polkua. Suuri ruuna korskui ja nosteli etusiaan kieltäytyen - ihan vain häntä ärsyttääkseen, siitä Bex oli varma - laskeutumasta nummelle. Vasta terävämpi näpäytys kantapäillä sai suuren hevosen niskojaan nakellen laskeutumaan polkua askel kerrallaan, kunnes pehmeä nummimaa tervehti valtavia kavioita.
"En koskaan", Bex vastasi suupieli nykien. Hän saattoi laskea yhden käden sormilla ne kerrat kun oli käynyt Lontoossa, ja niistäkin suurin osa oli ollut reissuja Lontoon läpi jonnekin muualle. "Kaikki eivät matkusta ympäriinsä edes pienen kotisaarensa sisällä", hän muistutti virnistäen. Hän olisi mielellään matkustanut, mutta minkäs teit kun enää ei ollut edes kisoja tarjoamassa hyvää syytä matkanteolle.

"Aijai", Jamie nauroi, "mitäs me siis teemme Lontoossa? Pitäisikö sinut kiikuttaa luokkien välissä nähtävyyksille vai minne?"

"Ei kiitos", Bex nauroi, "olen nähnyt tarpeeksi nähtävyyksiä eliniäksi." Eli ne kaksi Newcastlen museota, johon oli koulun puolesta tehty retkiä ja Big Ben, kun Lontoossa oli ollut ylimääräistä aikaa jonkun kerran.
"Kisoissa on paljon enemmän nähtävää."

"Jos niin sanot", mies myhäili ja kannusti kanervikkoon jähmettynyttä jänistä tuijottavaa Bambia tyynesti eteen. Ei ole enää pitkä matka, Jamie vakuutti huoahtaen hevoselle kiitollisena siitä, ettei se ollut samanlainen pölhö esteradalla. Ehei, ruunikko hyppäsi niin kevyesti, ettei esteiden korkeutta edes tajunnut.
"Miten sinulla menee kisojen suhteen nyt? Miltä Twister on tuntunut?"

Bex kiitti jälleen kerran korkeampaa voimaa siitä, ettei Solo ollut välkyimmästä päästä, sillä muutoin jäniksestä olisi saatu riemua pitkäksi ajaksi. Hän kannusti uhmaikäistä ratsuaan eteenpäin ja leikitteli kuolaimella yrittäessään houkutella niskaan edes pientä joustoa ja pyöreyttä. Solo järsi kuolainta ja näytti siltä, että järkeili parhaillaan, olisiko mukavampaa repiä ohjat ja sännätä riemukkaaseen laukkaan vai nousta pystyyn ja järjestää rodeonäytös. Bex kannusti hevosta eteen ja pyysi muutamaa askelta pohkeenväistöä ajaakseen moiset typerät pohdinnat ruunan mielestä.
"Se on yksi pölkkypää", nainen mutisi. Puujalkainen hevonen, jolla oli herneen kokoiset aivot ja pöllön oppimiskapasiteetti. "Olen yrittänyt tyrkyttää sitä äidille tuntiratsuksi. Ei siitä ole kisakentille ainakaan vielä. Kuka tietää, ehkä se joskus kypsyy ja ymmärtää, mitä jaloilla kuuluu tehdä, mutta nyt niin ei vielä ole käynyt."

"Onpa kurja juttu", Jamie totesi myötätuntoisesti ja katsahti naista olkansa yli pyytäen samalla Bambia kokoamaan käyntiään, jotta ruuna ei ehtisi kytätä ympäristöään.
"Mitä äitisi on sanonut?"

"Että olisi vastuutonta antaa niin arvaamaton hevonen tuntikäyttöön", Bex pyöräytti silmiään. "Siinä ei ole mitään muuta arvaamatonta kuin se, kumpaan suuntaan se on kulloinkin kallellaan." Twister oli kiltti hevonen, joka ei ollut koskaan pudottanut häntä tahallaan ja yritti aina parhaansa. Se oli varsin kelvollinen tuntiratsu moneen muuhun verrattuna, mutta äiti ei suostunut katsomaan ruunan laukkataustan ohitse. Punaruunikko ei ollut kertaakaan ryöstänyt hänen kanssaan. Samaa ei voinut sanoa muutamasta muusta maastoratsusta.

"Luuletko, että voisit ylipuhua hänet? Ja mitä tapahtuu, jos et?" Jamie kysyi kulmiaan mietteliäästi kurtistaen, kun pyysi Bambin takaosaa polkemaan kanervikossa kisahevosen jännittyessä jälleen tuijottelemaan kanervikkoa. Matka tallia kiertävässä metsässä kulkevalle polulle ei veisi enää kauaa, ja mies toivoi tutun ympäristön helpottavan keskusteluun keskittymistä.

"Kyllä hän vielä taipuu", Bex vastasi itsevarmuudella jota ei tuntenut omakseen. Äidin kanta oli ollut ehdoton viimeiset puoli vuotta, mutta no, olihan sitä ennenkin saatu muutoksia aikaan. Hitaasti mutta varmasti. Ehkä hänen täytyisi lupautua treenaamaan Hashtagia vaihtokaupaksi. Onneksi tynnyrimäinen hevonen oli saatu kesäksi hoitajansa vastuulle.
"Hän tarvitsee tuntiratsuja. Siinä on yksi terve, tuttu ja heinää joka tapauksessa ahmiva hevonen. Helpompi se on lykätä tunneille kuin kiertää maita ja mantuja etsimässä uusia."

"Totta!" Bexin itsevarma optimismi oli Jamiesta hyvin vakuuttavaa eikä mies epäillyt, etteikö nainen kääntäisi vielä ratsastuskoulun omistajan päätä.
"Mitäs sinä sitten teet, jos Twister ryhtyy tuntiratsuksi?"

"Ryhdyn paimentamaan ratsastuskoululaisia täyspäiväisesti. Otan varmaan parin arkipäivän tunnit kokonaan vastuulleni, niin äiti saa enemmän aikaa itselleen tai jotain", hän kohautti harteitaan. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta, miten hän kuluttaisi aikaansa tämän jälkeen. Ehkä hän lähtisi liftaamaan ympäri Eurooppaa. Siinä tosin pääsisi äkkiä hengestään, mutta ainakin olisi tullut nähtyä maailmaa, eikö vain?
"Ehkä löydän jostakin pari ratsutettavaa ponia niin on jotain puuhasteltavaa aamuisinkin. Kesäksi piti tulla pari, mutta ne peruuntuivat tai ainakin siirtyivät vielä määrittelemättömään, myöhäisempään ajankohtaan."

"Lopettaisitko kilpailemisen?" Jamie kysyi ällistyneenä ja kiepahti ympäri satulassa, kun Bambi sukelsi puiden suojassa kulkevalle polulle.

"Ilman hevosta on vaikea kilpailla, pöljä", Bex huomautti kolkkoa naurua äänessään. Hänellä ei ollut enää kilpahevosta, miesystävää tai mitään järkevää tekemistä päiviksi. Kuinka masentava ajatus. "Putoat kohta selästä kun Bambi päättää pelästyä pikkulintua."

"Sitten putoan. Mutta Bex, olet helvetin hyvä kenttäratsastaja. Mikset hae ratsastettavaa? Kaltaisesi kilpailija löytää kyllä hevosia."

"Muiden hevosten ratsastaminen vaatisi aikaa ja sitoutumista", hän kohautti harteitaan. "Sitä ei voi tehdä puolittain. Päätyisin vielä muuttamaan johonkin Skotlannin pohjoiseen pikkukylään", nainen huomautti. Ei nyt sentään, mutta melkein. Hevosten perässä joutui muuttamaan jatkuvasti, joten miksi tämäkään olisi poikkeus.

"Onhan Rosings Parkissakin kilpahevosia. Haluatko olla täysipäiväinen ratsastuskouluopettaja ja lopettaa kilpailemisen?" Jamie kysyi hämmentyneenä ja vilkuili välillä menosuuntaan nähdäkseen, jos Bambi aikoisi karata tallialuetta kiertävältä polulta.

"Ja Rosings Park on myös täynnä kilparatsastajia", nainen huomautti päätään pudistellen. Kukaan ei seisottanut kilparatsujaan Rosings Parkin kaltaisella tallilla ilman ratsastajia. Sitä varten oli laitumet ja pihatot. "En tiedä, en usko. Onhan opettaminen silloin tällöin kivaa, mutta viikosta toiseen", puistatus kulki hänen lävitseen, "ehei." Hän ei saanut opettamisesta samanlaista iloa kuin äiti, joka tunsi ylpeyttä jokaisesta oppilaastaan. Hän viihtyi jakelemassa ohjeita silloin kun sille oli tarvetta, mutta ei voisi tehdä sitä päivästä toiseen niin, että kannustaisi samalla jokaista ratsastajaa antamaan kaikkensa ja poistumaan tallilta hyvillä mielin.

"Voit sitten edes yrittää!" Jamie protestoi voimatta kuvitella Bexiä ilman kilpahevosta.
"Rosings Parkissahan on ties kuinka monta Edgerlyjenkin hevosta. Eikö se suku omista suunnilleen kolmanneksen Englannin kenttähevosista? Luulisi sieltä liikenevän muutama sinullekin", mies virnisti.

"Epäilemättä. Etkö ole nähnyt, kuinka kuningatarkin lahjoittaa ratsujaan ratsastuskoulujen tuntikäyttöön?" Bex vastasi kulmaansa kohottaen. Hän oli tavannut nuoremman Edgerlyn hevosen selässä kauan sitten. Vertaus kuninkaallisiin ei tuntunut lainkaan niin kaukaahaetulta.
"Voinhan toki kysellä, mitä lähistöllä olisi tarjolla. Todennäköisesti minut nauretaan pihalle."

"Bex, olet mahtava kenttäratsastaja. Katso omaa kisarekisteriäsi", mies vetosi. Nainen oli tuntunut unohtaneen kuka oli Bubblesin myynnin jälkeen eikä Jamie voinut tätä siitä syyttää. Ei hänkään tuntisi itseään oikeaksi esteratsastajaksi ilman mahdollisuutta kilpailla oikeissa kisoissa.
"Maybe on muuten sanonut, että Edgerly, Charles siis, ei tule toimeen nykyisen ratsastajansa kanssa. Ei sitä tiedä, mitä voisit napata kyselemällä."

"Viimeaikaiset kisani koostuvat lähinnä keskeytyksistä", nainen huomautti, mutta oli ystävän sanoissa perääkin. Bubblesin kanssa hän oli loistanut. Tai ehkä poni oli, mutta niin tai näin, ne tulokset näyttivät paljon paremmilta kuin mikään, mitä hän oli viimeisen vuoden aikana saanut kasaan.
"Epäilen suuresti, että toimeentulemattomuus etenisi niin pitkälle, että hän edes harkitsisi vaihtavansa ratsastajaa", Bex vastasi, "mutta hyvä on, tunnustelen vähän tilannetta." Oli vaikea kuvitella sen päättyvän mihinkään sen kummoisempaan, joten oli parempi pitää omat ajatukset tiukasti ruodussa. Pettymys ei maistuisi niin karvaalta, kun ei olisi odottanut liikoja.

"Joo, joo", mies huokasi Bambin alkaessa jälleen tanssahdella koko olemus sähköä väreillen, kun hevoset sukelsivat metsästä takaisin kiireiselle tallialueelle. Ison puoliverisen korvat kieppuivat, silmät pyörivät ja sieraimet puhalsivat.
"Kiitos hei seurastasi! Kauanko sinulla menee, että olet valmis Newcastleen? Voin hakea sinut mukaan, jos haluat."

Solo terästäytyi tallipihan lähestyessä ja omaksui jälleen uhittelevan asenteensa. Sääli kun ruunan pullistelu ei tuntunut hätkäyttävän ketään, sillä täällä oltiin totuttu hienoihin kilparatsuihin jotka näyttivät ilman moista esiintymistäkin paljon näyttävämmiltä kuin Solo pannessaan parastaan.
"Ihan maksimissaan tunti, ja kyyti kelpaisi kyllä. Tule notkumaan Greenridgeen jos tylsistyt täällä", hän totesi laskettuaan nopeasti päässään, mitä joutuisi tekemään tallilla. No, okei, hän saisi painella melkoista vauhtia takaisin ratsastuskoululle jos meinaisi tunnissa olla lähtövalmiina, mutta ei se ollut niin tarkkaa. "Kiva kun lähdit seuraksi. Solo olisi ollut ihan kammottava itsekseen."

"Sinähän se minun seurakseni lähdit!" Jamie nauroi ja pudottautui Bambin satulasta, ennen kuin ruuna keksi kavahtaa tallin sivuovesta saapuvia hevosia.
"Tunti kuulostaa hyvältä. Ilmestyn Greenridgeen heti kun ehdin", mies vakuutti ja näpäytti ohjien päässä seilaavaa hevosta huvittuneena sormella turvalle palauttaakseen sen huomion itseensä. Jos Maybe olisi vielä paikalla, hän voisi lykätä hevosen tytölle ja karata aikaisemmin ratsastuskoululle.

Bex naurahti ja heilautti kättään hyvästiksi. Solo ei olisi tahtonut lähteä vilkkaalta tallialueelta, sillä täällähän oli vaikka miten paljon väkeä, jolle esiintyä, mutta ratsastajan päättäväisyys ajoi suuren hevosen vastahakoisesti tutuille poluille. Hän antoi hevosen laukata hallitun reippaasti pidemmän pätkän, mutta hidasti ravilla ennenkö Solo edes tajusi, että suunta oli kotia kohden. Hän ei aikonut antaa hevosen retuuttaa itseään ratsastuskoulun pihaan, joten ravi sai riittää. Pidempi lenkki näytti rauhallisesta tahdistaan huolimatta kuluttaneen pahimmat särmät ruunasta, sillä hevonen oli jopa siedettävä ravatessaan polkuja pitkin kotia kohti.

Maanantai 13. maaliskuuta 2017, iltapäivä - Juorujako lie

Oli omituista aloittaa viikko kotona vietetyn viikonlopun jäljiltä - sekin oli epätavallista, että Jamie oli selvinnyt viikonlopusta lähes riidatta. Vaikka oli viettänyt suurimman osan tunneista tallilla. Kuun alun loistelias voitto Dohassa lämmitti edelleen mukavasti, jopa Englannin kurjassa säässä. Spook viskeli päätään kylmänkostean sadeharson tarttuessa sen turpaan ja lönkytteli kiireettä ulos maneesista virkistäväksi luvattuja loppukäyntejä varten. Mies nykäisi fleeceloimea paremmin tummanpunaruskean takapuolen peitoksi ja hautasi leukansa viininpunaisen takin kaulukseen. Onneksi hän lähtisi torstai-iltana Pariisiin, jossa sää oli toivottavasti viehättävämpi.
"Tiedätkö, on aivan mahtavaa, että käyt nykyään säännöllisesti samalla tallilla", hän totesi vierellään ratsastavalle naiselle ja väläytti Bexille kurittoman hymyn. Jos hän vain ehtisi viettää enemmän aikaa parhaan ystävänsä kanssa.
"Mitä sinulle kuuluu? Oletko varma, ettet halua vaihtaa kentästä estepuolelle?"

Bex nyki vaaleanpunaista fleecevilttiä jalkojensa peitoksi suojaamaan pahimmalta kosteudelta. Duffy nakersi kuolaintaan tyytyväisenä treenin jäljiltä ja saatuaan viltin mieluisasti ratsun sekä itsensä ylle, saattoi nainen rapsutella kostunutta kaulaa.
”On aivan mahtavaa käydä täällä”, nainen virnisti vinosti. ”Aivan varma. Tylsäähän siinä tulisi, kun joutuisi vain hyppäämään päivästä toiseen samoja ratoja.” Koska sitähän Jamien työ ehdottomasti oli. Hän rakasti kolmen lajin yhdessä tarjoamaa haastetta - kouluratsastuksen tarkkuutta, maastoesteiden vauhtia ja esteratojen teknisyyttä. Hän pääsi haastamaan itsensä kolmessa eri lajissa. Ehei, hän ei ollut vaihtamassa mihinkään.
”Sitä paitsi, mitä siitäkin tulisi kun joutuisin kilpailemaan hevosista sinun ja Andrean kanssa? Pitäkää esteratsunne, minä kerään nämä kenttätimantit”, nainen virnisti taputtaen Duffyn lihaksikasta kaulaa.

Jamie nauroi vapautuneesti Bexin kuvaukselle esteratsastuksesta ja tuuppasi Spookia hieman reippaampaan askellukseen kannuksillaan. Voisiko hevonen herätä edes hetkeksi?
"Vai että samoja ratoja?" mies virnisti.
"Olen onnellinen, jos viihdyt. En kieltämättä haluaisi kilpailla sinua vastaan. Ilmeisesti sinulla ja tuota noin, timanteillasi menee hyvin?"

”Samoja ratoja”, nainen vahvisti vinon virneen ja pontevan nyökkäyksen kera. ”Toiset ovat enemmän timantteja kuin toiset, mutta ihan tarpeeksi hyvin”, hän naurahti taputtaen orin papurikkotäpläistä kaulaa. Ainakin Duffy oli tänään esiintynyt edukseen, joskin paino taisi olla sanalla esiintynyt. Eipä se kai niin tarkkaa, olihan hevonen loppujen lopuksi kuunnellut häntä ja he olivat suoriutuneet tehtävistä ihan riittävän hyvin.
”Mites Spook? Onko siitä seuraavaksi suureksi lupaukseksi, joka kantaa sinut voitosta voittoon?” Bex virnisti vilkaisten raudikkoa, joka ei näyttänyt kovinkaan innokkaalta talsimaan sateessa. Tai ehkä se vain oli Spookin yleinen olotila, mistäpä hän tietäisi.

Jamie loi naiseen huvittuneen, haastetta enteilevän katseen, mutta harhautui Bexin kysyessä hänen tulisesta raudikostaan. Suuren, raskaahkon puoliverisen korvat tuntuivat lerppuvan ja lapiomaiset kaviot räjäyttivät lätäköitä niihen osuessaan.
"Kauniisti sanottuna ei", mies hymyili, "mutta koska olen jumissa sen kanssa, kunnes joku ostaa sen huikaisevalla summalla - äärettömän potentiaalinen, junioriratsastajillekin ihanteellinen opetusmestari. Tämä ratsu ei ole koskaan ennalta-arvattava. Voit lakata murehtimasta kuntosalikäynneistä - lisää vain sileätyöskentelyä ratsastukseesi ja lihakset kiittävät. Kyllä hauikset kasvavat, kun pitelet tätä päätä ja estät hevosta syöksymästä esteeltä toiselle kuin raiteilta suistunut tavarajuna."

Bex nauroi raikuvasti miehen kuvaukselle ratsustaan. Niinpä tietysti.
”Kyllähän tuolla myyntipuheella luulisi menevän hetkessä kaupaksi”, hän nauroi katsellen silmät tuikkien raudikkoa, joka ei ollut voittanut ratsastajansa suosiota osakseen. Voi Spook.
”Sinun pitäisi alkaa kirjoittaa hevosten myynti-ilmoituksia. Saisit ne varmasti hetkessä myytyä jollekulle, jolla on enemmän rahaa kuin järkeä tai vain kyseenalainen huumorintaju”, nainen virnisti.

"Kiitos kannustuksesta", Jamie väläytti naiselle valkean hymyn ja taputti myötätuntoisesti luupäisen hevosen tummanpunaista kaulaa. Olihan hevosessa potentiaalia. Sen esiin kaivaminen oli vain työn ja tuskan takana.
"Kukas sinun timanteistasi on suosikkisi? Antaako Winter sinun jopa koskea kaikkiin nykyään?"

”Ei lapsista saa suosikkia valita”, Bex protestoi naurua äänessään. Hän vilkaisi valppaasti kääntyileviä korvia edessään ja kääntyi virnistämään miehelle. ”Mutta Duffy on kieltämättä varsin hurmaava poika ja Diana on todellinen tähti. Siitä tammasta kuullaan vielä vuosia”, nainen huokaisi ihastuneena. Hän ei olisi vaihtanut yhtäkään neljästä kilparatsustaan, sillä jokaisessa oli ehdottomasti puolensa.
”Saan koskea, kunhan vain tähtien asento on oikea”, nainen nauroi. Tai hän noudatti hevosten valmennusohjelmaa, jonka hevosenhoitaja viikosta toiseen paitsi lähetti hänelle sähköpostilla, myös teippasi hevosten varustekaappien ovien sisäpuolelle. Mitä paperin tuhlausta.
”Paitsi Paddyyn. Jonakin päivänä vielä”, hän unelmoi virne kasvoillaan. Ehkä hänen täytyisi vain kiertää hevosenhoitajan selän takaa ja painua keskustelemaan aiheesta Charlesin kanssa. Mies varmasti antaisi hänelle luvan testata kenttälegendaa kouluvalmennuksessa, jos hän vain esittäisi asiansa oikein.

Jamie nauroi hyväntuulisesti. Ehkei lapsista saanut valita suosikkia, mutta hänen oli myönnettävä, että harvat hevoset vetivät vertoja Socksille ja Quulle.
"Hyvä, kun on unelmia - jonain päivänä!" hän kannusti. Jos Winter ei heltyisi Bexille, Edgerly oli varmasti jo vastustamattoman naisen pikkusormen ympärillä.
"Oh, siitä muistuikin mieleeni. Kuulin aivan hillittömän hilpeän huhun", mies virnisti, "joku levitti tallilla hyvin värikästä tarinaa sinusta - ja Edgerlystä. Eikö siinä olisikin aikamoinen pari?"

”Täytyyhän sitä unelmoida”, Bex virnisti. Hän ei ollut koskaan päässyt lapsuutensa unelmaratsun selkään, mutta Paddy ei ollut vielä menetetty peli. Kun Winter sai ratsastaa hevosta, ei Charles varmasti keksisi syytä, miksei hän saisi. Kilpailihan hän miehen muilla hevosilla! Winter oli ongelma, hevosten omistaja ei niinkään.
”Kaikkea kanssa”, nainen päivitteli päätään pudistaen, mutta kasvoille kohoava, kiero virne ei mennyt kovinkaan hyvin yhteen äänensävyn kanssa. ”En toki tiedä, mitä tarkalleen ottaen olet kuullut - kummasti minusta ei juoruta minulle, voitko uskoa? - mutta tällä kertaa juorukellot saattavat olla yllättävänkin oikeassa”, hän virnisti.

Jamien hymy haparoi, kun hän rekisteröi Bexin virneen ja äänensävyn. Hän katsoi naista huvittuneena ja yritti hakea merkkejä, että nainen pilaili hänen kanssaan niin kuin niin monta kertaa aikaisemminkin.
"Bex, onhan se vain hilpeä huhu?" hän varmisti.

”Hilpeä toki, mutta huhu ei niinkään”, nainen puri huultaan hillitäkseen spontaanin naurunpyrskähdyksen, joka uhkasi karata ilmoille. Hän ei saisi nauraa asialle. Ei, vaikka kuluneet viikot olivatkin vakuuttaneet hänet siitä, ettei hän ollut tuhonnut mahdollisuuttaan ratsastaa miehen hevosia.
”En ehkä tehnyt kaikista harkituimpia ratkaisuja O’Connorin tai siis Kingin häissä”, Bex myönsi turhia häpeilemättä. Ne tunteet olivat menneet jo ohi, kun krapula oli helpottanut. Tässä kohtaa koko tilanne lähinnä enää nauratti - vaan ei varmaankaan miehen mielestä, mutta onneksi Charles ei käynyt turhan usein tallilla kuuntelemassa juoruja.

Jamie tuijotti naista epäuskoisena.
"Sinä ja Edgerly? Hyvä luoja", hän ähkäisi räpäyttäen silmiään tietämättä nauraako vai jähmettyäkö shokista. Hänen mielessään vilahti useampikin kuvaava termi, kuten 'rautakanki', 'albino' ja 'sosiopaatti', mutta ehkä olisi hienotunteisempaa olla sanomatta niitä ääneen.
"Niinkö? Tuota noin. En olisi ajatellut, että hän olisi tyyppiäsi."

Ainakaan Jamie ei pudonnut uljaan ratsunsa selästä, kuten Andrealle oli käynyt. Se oli suorastaan sääli. Onneksi hän saattoi sentään nauraa miehen ilmeelle.
”En minäkään”, nainen kohautti harteitaan. ”Mutta ilmeisesti hän oli muutaman shamppanjalasillisen jälkeen.”

Jamie pudisteli päätään kuin karkottaakseen mielikuvan. Voi luoja.
"Taivas Bex. Kaikkeen sinäkin joudut. Oliko se sitten yhden illan humalainen erhe vai kuulenko seuraavalla kerralla, että sinusta on tullut Lady Mikälie? Prinssi Edgerlyn, hyisten katseiden kuninkaan, sydämen valittu?" mies yritti virnistää, vaikka ajatus olikin kauhistuttava.

Bex ei voinut kuin tyrskähtää miehen sanoille.
”Voitko oikeasti nähdä minut Lady Mikälienä?” Hän pudisti päätään. Eh, siinäpä vasta vitsi. Eiväthän yläluokkaiset, lähes siniveriset henkilöt edes vilkaisseet tavanomaisten tallaajien suuntaan.
”Taidan jatkossa vain keskittyä kilpailemaan näillä uljailla ratsuillani”, nainen hymähti.

Se ei varsinaisesti ollut kieltävä vastaus, mutta varmastikin se tarkoitti sitä. Ei kai Bex - tulinen, elävä, vastustamaton Bex - oikeasti voisi viihtyä niin kylmän ja elottoman olennon kuin Edgerlyn kanssa? Eihän se tietenkään hänelle kuulunut, mitä nainen teki, mutta Bex oli hänen paras ystävänsä. Hän ei halunnut naisen olevan uudelleen yhtä kurjassa parisuhteessa kuin mitä edellinen oli ollut.
"Niissä sinulla ainakin riittää miehiä melkein joka sormelle", Jamie naurahti.
"Ja Duffy on paljon viehättävämpi prinssi."

Niinhän niissä riitti. Hän ei valittaisi - oli ihanaa, kun päivät kuluivat aamusta iltaan tallilla hevosten parissa. Koskaan ei tarvinnut miettiä, mitä tekisi seuraavaksi, kun aina oli hevonen ratsastettavaksi ja toinen lellittäväksi.
”Duffy on oikein komea prinssi. Siitä tulee vielä valkoinen saturatsuni”, nainen virnisti. ”Ehkä ostan sille sarven. Kuvittelepa valmentajan ilme, kun ilmestyisin valmennukseen yksisarvisella”, Bex nauraa kihersi.

Jamie nauroi.
"Kuvittele Edgerlyn ilme, kun esittelet hänen kallista huippuratsuaan sarvi otsassa - ja vaaleanpunaiseen verhottuna", mies virnisti ja vilkaisi naurettavan kaunista kimoa naisen alla. Spook-parka ei loistanut vertailussa.
"Mutta hän ei taida onneksesi käydä enää yhtä usein täällä. Nyt kun hänen isänsä on kuollut, ja Edgerlyn veri virtaa vielä yhden aatelisarvon sinisempänä kuin aikaisemmin."

”Tämä on toteutettava”, nainen vastasi kieron virneen kera. Ehdottomasti. Hän pukisi Duffyn pinkkiin ja hankkisi sarven, jolla viimeistellä taiteellinen luomuksensa. Hilpeydellä ei olisi rajoja sinä päivänä - tosin hänen täytyisi toteuttaa moinen tempaus Winterin vapaapäivänä, tai heiveröinen aselepo kuihtuisi siinä hetkessä kasaan, kun hevosenhoitaja näkisi hänen puuhansa.
”No jaa, Winter on aina paljon siedettävämpi kun Edgerly on paikalla, joten oli vierailuissa puolensakin”, Bex kohautti harteitaan. Sitä paitsi, kun hän oli kasvokkain miehen kanssa, ainakaan hevosenhoitaja ei päässyt kertomaan aivan kaikkia kauhutarinoita treenikertojen varsilta.

"Oletko jo harkinnut antavasi Winterille sydänkohtauksen? Tai muuten vain ottavasi hieman miellyttävämmän hevosenhoitajan?" Jamie ehdotti nauraen. Luoja tiesi, että hän rakasti vastakkaista sukupuolta, mutta Winter oli melkein yhtä kylmä ja epämiellyttävä kuin isäntänsäkin.

”Niin mielelläni, niin mielelläni”, nainen huokaisi, ”mutta valitettavasti Edgerly tuntuu pitävän hevosenhoitajastaan. Ei auta kuin sopeutua.” Olihan Winterissä puolensa, mutta naisen kytätessä hänen tekemisiään hiljaisena mutta sitäkin tuomitsevampana, oli niitä hyviä puolia vaikea muistaa.
”Mutta kuka tietää, ehkä voin onnistua puhumaan itselleni toisenkin hevosenhoitajan. Vedota vaikka kisamatkoihin tai johonkin”, Bex virnisti.

"Luulisi sinulla olevan vaikutusvaltaa Edgerlyyn", Jamie naurahti.
"Etkö voi vedota siihen, että tarvitset ihmisen hevosenhoitajaksi? Nykyisen robotin ohjelmistossa on bugeja tai jotakin siihen suuntaan?"

Bex nauroi raikuvasti ystävän ehdotukselle. Hän epäili, ettei Edgerly ostaisi moista selitystä, mutta ainahan hän voisi yrittää. Olihan miehenkin tiedettävä, ettei hevosenhoitaja varsinaisesti hurmannut lämmöllään ja ystävällisyydellään.
”Täytyy koettaa”, hän virnisti. ”Tosin minun tuurillani joutuisin vain ojasta allikkoon, ja saisin Winter 2.0 seurakseni.”

"Onnea matkaan", mies vastasi virneeseen ja kannusti Spookin ohi huolestuttavan puurykelmän tallialueen ympäri kiertävällä, metsässä polveilevalla polulla.
"Mitä sinulle muuten kuuluu? Onko tallin huhumylly jättänyt seikkailuistasi puolet pois?"

”Ei, todennäköisemmin huhumylly on keksinyt minulle paljon tapahtumarikkaamman elämän kuin on tosikaan”, nainen hymähti muistuttaen pienellä pidätteellä innokasta ratsuaan siitä, ettei nyt ollut tarkoitus lähteä kiihdyttelemään. Kävelyllehän tässä oltiin tultu, vaikka kenttäratsulla piisasikin vielä energiaa treenin jälkeen.
”Eipä mitään sen kummempaa, oikeastaan. Hevosia ja töitä, siinähän ne päivät kuluvat. En ole käynyt Greenridgessäkään aikoihin, vaikka lupasin jo varmaan kuukausi sitten läpiratsastaa muutamat tuntiponit.”

Jamie nauroi hyväntuulisesti.
"Tiedä siitä - jakamani oli absurdein kuulemani huhu ja se olikin totta", hän virnisti, vaikka ajatus tuntui edelleen pähkähullulta.
"Meidän arkemmehan on siis varsin samankaltaista. Minulla on vain vähän vähemmän poneja."

”Täytyyhän minun silloin tällöin elää juorujen mukaista elämää”, nainen virnisti. Ehkä ei. Onneaan ei kannattanut koetella liikaa.
”Onnekas sinä”, hän naurahti. ”Tosin onhan poneja aina välillä ikävä. Onneksi äiti ei ole ainakaan vielä kieltänyt käymästä kylässä.” Ehkä äiti ei kieltäisikään, sillä ratsastuskoululla riitti aina puuhaa.
”Mites Kaylan kanssa sujuu?”

"Eikö itse kunkin?" hän hymyili, vaikkei voinutkaan sanoa samaa itsestään. Suurin osa hänestä liikkuvista juoruista tuntui imartelevasti keskittyvän naisseikkailuihin ja uskottomuuteen, ja Jamiellä oli ikävä tunne, että kyseiset huhut saattaisivat satuttaa Kaylaa.
"Siinähän se", hän yritti virnistää, mutta hymyssä oli aavistuksen surumielinen sävy.
"Meillä on haasteemme, mutta eikö kaikilla?"

Bex kurtisti kulmiaan, kun Jamien vastaus ei ollut lainkaan niin pirteä kuin hän oli odottanut. Haasteita? Voi miesparka.
”Mites teillä nyt niin?” Hän kysyi huuliaan mutristaen. Ikävää, ettei kaikki sujunut kuin rasvattu. Elämällä oli tapana heittää kapuloita rattaisiin, mutta silloin tällöin olisi ollut mukavaa, kun kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan.

Jamie kohautti olkiaan ja loihti hymyn huulilleen setvien vaivaantuneena Spookin harjaa.
"En löydä tarpeeksi aikaa kaikelle, mitä minun pitäisi tehdä ja joskus arvelen, ettei hän usko minusta liikkuvien juorujen olevan vain juoruja. Kayla ajaa minut hulluksi, mutta en ole varma, osaisinko enää kuvitella elämääni ilman häntä", mies totesi levottomana. Hän ei halunnut sitoa itseään mihinkään ja silti niin tuntui vääjäämättömästi tapahtuvan.

Bex pudisti päätään myötätuntoisena. Se ei tosiaankaan kuulostanut mukavalta tilanteelta, mutta hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö mies tehnyt parhaansa luoviakseen hankalassa asemassa parhaansa mukaan.
”Hänen jos kenen luulisi ymmärtävän, mitä kilparatsastajan arki on kiireen osalta”, nainen pohti. Olihan Kayla ratsastanut itsekin kilpaa, joten naisen oli ymmärrettävä, mitä kaikkea menestymiseen vaadittiin. Ei voinut vain ilmestyä kilpapaikalle ja odottaa tuloksia. Suurin osa työstä tehtiin kotona ilman suurtakaan kiitosta.
”Toivottavasti löydätte jonkinlaisen yhteisymmärryksen. Onhan tuo harmillista.”

Mies kohautti uudelleen olkia kuin ravistaen masentavan aiheen syrjään. Hän halusi potkaista itseään tunnelman latistamisesta ja väläytti Bexille poikamaisen hymyn.
"Lähdetkö joku aamu rannalle? Tequilapullo vetoa, että peittoan sinut laukkakisassa."

”Kiinni veti”, nainen virnisti. ”Esteratsusi voivat ehkä olla nopeita kiihdyttelemään, mutta nämä kullanmurut ovat tottuneet nelistämään minuutteja putkeen”, Bex nauroi taputtaen Duffyn kaulaa, joka tuntui imevän ratsastajansa hyväntuulisuutta itseensä, sillä ori kaarsi kaulaansa kuin esiintyen näkymättömälle yleisölle.

"Moinen röyhkeys osuu vielä omaan nilkkaan", Jamie vastasi ja taputti ruunansa kaulaa lohduttavasti. Se ei tosiaankaan olisi hänen ratsunsa. Moinen röyhkeys varmasti osuisikin omaan nilkkaan, sillä Jamie oli legendaarinen likaisista ässistä hihoissaan mitä rannalla ratsastukseen tuli.
"Kiitos lenkkiseurasta. On mukava päästä näkemään sinuakin aina silloin tällöin", mies totesi hevosten saapuessa takaisin tallipihaan.

”Ehkä”, nainen myönsi hetkeäkään epäröimättä. Ehkä se osuisi, ehkä ei. Kuka tiesi. Kenties hänen pitäisi taktikoida ratsuvalinnan kanssa. Ottaa herttainen kimo tytöntyllerönsä, niin Jamie ei voisi tuoda innokkaita orejaan liian lähelle. Vaan mitäpä hauskaa siinä olisi? Hän mielellään nykäisisi miehen alas hevosensa selästä, eikä se onnistuisi turvallisen välimatkan päästä.
”Tosiaankin. Yritä olla putoamatta hevosiltasi”, hän virnisti. Hän oli jo aamulla alistunut kohtaloonsa Selkien kanssa. Ruuna oli pöhissyt tarhan juoma-automaatille siihen malliin, ettei tämän päivän treenistä jäisi kovinkaan onnistunutta kokemusta.

Esteratsastaja kosketti kypäränsä lippaa herrasmiesmäisellä eleellä, kun pudottautui alas kookkaan raudikon satulasta ja soi sitten Bexille kurittoman hymyn.
"Kiitos samoin - onnea matkaan", hän toivotti nostaen Spookin jalustimet ja houkutellen hevosen perässään talliin, missä saisi hevosenhoitajaltaan seuraavan ratsun alleen.

Bex valui alas orin selästä ja vilkaisi ystäväänsä vino hymy huulillaan.
”Kiitos”, hän virnisti löysäten orin satulavyön samalla vaivalla kun nosti jalustimet ylös. Hän kiskoi vaaleanpunaista vilttiä paremmin hevosen päälle, sillä olisi varsin Duffyn tapaista onnistua pudottamaan viltti viime metreillä kuralammikkoon. Ainakaan Winteriä ei vielä näkynyt, mistä nainen oli varsin tyytyväinen. Hän hoitaisi orin mielellään itse, ja pitäisi hetken taukoa ennen Selkien selkään kapuamista. Päivä ei ollut vielä ohitse, valitettavasti - tai onneksi, riippuen miltä kannalta tilannetta katsoi.

Keskiviikko 21. heinäkuuta 2017 - Kypsät aikuiset

”— ja sitten Lexie jahtasi Soloa ympäri tallipihaa, kunnes Solo pakeni karsinaansa turvaan pientä koiraa”, Bex lopetti naurun sävyttämän tarinansa luupäisen hevosen karkumatkasta, kun Solo oli painellut läpi Greenridgen sähkölangasta. Nainen kevensi rennosti Selkien vauhdikkaan ravin tahdissa, eikä suotta koettanut pidätellä tohkeissaan pärskivää hevosta. Kimo ruuna oli innostunut tavattomiin, kun he olivat jättäneet tavanomaiset ratsastusreitit taakseen ja suunnanneet sen sijaan pellonlaitoja ja autotien pientareita pitkin kohti Greenridgeä, vaikka maastoretken päämäärä ei innokkaan hevosen tiedossa ollutkaan. Jälleen kerran nainen tyytyi valitsemaan hieman pidemmän reitin lyhyimmän mahdollisen sijaan, sillä Selkietä ei voinut pitää liikennevarmana parhaanakaan päivänä, ja tänään ruuna oli jo peruuttanut kahdesti ojaan ja hypännyt kertaalleen päin postilaatikoiden rivistöä. Parempi pysytellä poissa vilkkaimmin liikennöidyiltä teiltä ja kiertää ratsastuskoululle sen sijaan peltojen laitoja pitkin.
”Minne lähdetkään viikonloppuna?” Hän tiedusteli maastoseuraltaan heittäen vinon virneen miehen puoleen. Hänellä oli ensimmäistä kertaa ikuisuudelta tuntuvaan hetkeen kisoista vapaa viikonloppu edessään, mutta töitä riittäisi senkin edestä, eritoten nyt, kun rutiineihin palaaminen Saksan kisojen jälkeen oli tuntunut takkuavan. No, kyllä hän vielä löytäisi rytminsä. Sitä odotellessa hänellä ei ollut parempaakaan tekemistä kuin raahata kohtalon potkima ystävä ratsastuskoululle.

Bex oli kuin annos aurinkoa suoraan suoneen. Jamie nauroi parhaan ystävänsä tarinoille aidosti - samoin kuin pähkähullulle ajatukselle ja matkan määränpäälle - ja tunsi olonsa vähän paremmaksi, kuin edellisen viikon aikana heidän erottuaan Kaylan kanssa. Se tuntui edelleen absurdilta, siitä huolimatta, että nyt mies asui yhdessä Rosings Parkin mahtipontisista makuuhuoneista muutamat päivät, kun oli Englannissa kisojen väleissä. Nyt jos koskaan hän oli kiitollinen tiukasta aikataulustaan ja täysistä päivistään, sillä ne jättivät vähän aikaa oman elämän ajattelulle.
”Onko äitisi harkinnut Lexien palkkaamista apukädeksi?” mies kysyi nauraen naisen takaa ja rapsutti Socksin kullanruskeaa harjantyveä sen ravatessa touhukkain, energisin askelin tumman papurikon takana.
”Monte Carloon. Siellä on Global Champions Tourin osakilpailu, jossa Bambi toivottavasti ryhdistäytyisi”, hän vastasi. Lahjakas ruuna ei ollut esitellyt lahjojaan tällä kaudella, ja Jamie tunsi, ettei hevosen vire ollut kohdallaan. Omistajat eivät kuitenkaan uskoneet selitykseen ja olivat harkinneet vaihtavansa ratsastajaa miehen ehdotettua hevoselle taukoa. Se oli täydellinen lisä hänen elämäntilanteeseensa.
”Missä sinulla on seuraavat kisat?”

”Luulen, että tämä oli yhden kerran ihme. Lexie on tyhmä kuin saapas, ei se tarkoituksella osannut Soloa ajaa karsinaan”, nainen nauroi päätään pudistaen. Borderterrieri oli toki hilpeä ja ratsastuskoululaisten rakastama tallikoira, mutta terrieri oli myös harvinaisen typerä. Bex oli luovuttanut istu-käskyn kanssa kolmen vuoden jälkeen, kun Lexie ei edelleenkään ymmärtänyt, mitä siltä haluttiin.
”Oh, Monte Carlo on varmasti hurmaava tähän aikaan vuodesta. Toivotaan, että Bambikin innostuu esittelemään parastaan niin hienossa ympäristössä”, Bex hymyili kannustaen Selkietä reippaasti eteen, kun kahta peltoa jakava matala, pieni ojantapainen lähestyi. Kimo pöhisi ja kaarsi kaulaansa, mutta ylitti tuskin puoli metriä leveän ojan massiivisella loikalla.
”Richmondissa reilun viikon päästä”, nainen vastasi huvittuneena. Hän matkustaisi tunnin verran etelään Newcastlesta, kun ystävä lentäisi Monte Carloon - ja seuraavan viikonloppuna ties minne. ”Selkie pääsee esittelemään taitojaan Intermediatessa. Ei auta kuin toivoa, että se esiintyisi taas edukseen, niin Charles luopuisi kokonaan ajatuksista sen myymisestä.”

Jamie nauroi koiran kuvauksella hyväntuulisesti ja tunsi haikean vihlaisun, kun ajatteli australianpaimenkoiraa, jonka kanssa oli muodostanut vaivihkaisen salaliiton. Koirat olivat hurmaavia olentoja, mutta hänellä ei olisi mitään mahdollisuutta ottaa sellaista viettäessään lähes jokaisen viikon loppupuolen ulkomailla.
”Toivotaan parasta”, mies totesi tavoitellen kevyttä sävyä, vaikka hevosen tilanne stressasikin häntä niin, ettei hän ollut saada unta.
”Hienoa! Tosin, Bex, olen melko varma, ettei sinun tarvitse kuin hymyillä sanoessasi Edgerlylle, että haluat pitää Selkien ja se mies luopuu kaikista myyntiaikeista.”

Nainen nauroi ottaessaan riskin ja vilkaistessaan olkansa yli miestä. Ei Selkie sinä aikana sinkoaisi viereiseen peltoon tuhoamaan viljelyksiä. Ehkä. Aina sopi toivoa.
”Ehkä”, Bex virnisti, ”mutta en halua ottaa turhia riskejä. Selkie on hurmaava pösilö, enkä halua jättää sen kohtaloa hymyn varaan, niin säteilevä kuin osaan ollakin.” Hän kääntyi edelleen nauraen takaisin kulkusuuntaan ja pidätti Selkietä, joka koetti vaivihkaa kiihdyttää vauhtiaan.

Jamie hymyili takaisin tuttu, kurista tiedoton pilke silmäkulmissaan. Socks nyökytteli päätään touhukkaasti kuolainta vasten, ja Selkien vauhdin lisäyksestä innostuneena heitti takaosansa sivuun kuin laukkapätkää toivoen. Mies pidätti sitä tottuneesti.
”Niin mitä tarkalleen Greenridgessä tapahtuu tänään?” hän kysyi, sillä ei voinut olla varma oliko ymmärtänyt oikein. Bexille mikään ajatus ei ollut liian hullu - ja sitä mies ystävässään eniten rakastikin.

”Estetunti”, nainen virnisti olkansa yli ja pidätti Selkien käyntiin asti, kun pellon reuna lähestyi. Heidän olisi ylitettävä pieni hiekkatie päästäkseen polulle, joka kiemurteli metsän halki Greenridgeen, mutta hiljaisella tienpätkällä tuskin liikkuisi montaakaan autoa.
”Tai no ehkä tempputunti olisi parempi sana, sillä äiti meinasi kai laittaa tuntilaiset hyppimään kaikenlaisia erikoisuuksia ja on varmaan keksinyt muutakin ohjelmaa”, nainen naurahti. ”Ja me menemme mukaan, koska kukapa ei haluaisi hypätä 40-senttisiä ristikoita ponilla, joka on yhtä leveä kuin korkea.”

”Oikeasti?” Jamie toisti yrittäen päättää kuulostiko se kauhistuttavalta vai nerokkaalta. Mies päätyi jälkimmäiseen. Se kuulosti ihanalta vaihtelulta ja hulvattoman hauskalta. Bex oli lyömätön.
”Tietääkö äitisi tulostamme?” mies varmisti hetken kuluttua. Vanhempi nainen tuskin arvosti häntä erityisen paljon, ja Jamietä hirvitti ajatella vastaanottoa, joka koittaisi jos he tupsahtaisivat paikalle varoituksetta.

”Oikeasti”, nainen nyökkäsi naurun kera. ”En ole ihan varma, mitä äiti on suunnitellut, mutta eiköhän me pärjätä. Jos ei, niin siitä tulee entistä hilpeämpää, kun 12-vuotiaat rökittävät meidät mennen tullen. Luuletko, että egosi kestää sen?” Hän kiusoitteli kannustaessaan Selkien hiljaisen autotien pientareelle. Hän vilkuili ympärilleen suoralla pätkällä, mutta kun autoja ei näkynyt eikä kuulunut, kannusti hän ruunan hiekkatien yli ja metsään, jossa kapea polku mutkitteli.
”Tietää”, Bex vakuutti, ”muistutin häntä vielä aamulla.” Hän oli kerrankin muistanut ilmoittaa suunnitelmistaan äidilleen. Ihmeitä tapahtui! ”Hän ei tosin suostunut lupaamaan meille Riddleriä ja Bondia, kuulemma se olisi melkein sama kuin että tulisimme kilparatsuillamme, joten saa nähdä, millaisten takkukasojen selkään päädymme”, Bex nauroi raikuvasti.

”Huolehdi sinä vain omasta egostasi”, mies virnisti ja hillitsi halunsa kurottua nykäisemään Selkietä hännästä. Jos kaistapäinen papurikko potkaisisi Socksia, Corinne nylkisi hänet elävältä.
”Se kuulostaa loistavalta. En taida tietääkään, millaisia hevosia teillä on. Mukavia yllätyksiä luvassa?”

”Mistä egosta?” Bex virnisti riskeeraten vilkaisen hartian yli mieheen. Hänellä mitään egoa ollut, hänhän oli nöyrä kuin mikä! Tai sitten ei.
”Ehdottomasti. En minäkään tunne enää kaikkia, äiti on hankkinut viimeisen vuoden aikana muutaman uuden ponin”, hän naurahti.

Jamie nauroi hyväntuulisesti ja nautti tunteesta sekä mahdollisuudesta vain pitää hauskaa elämänsä hevosen kanssa. Hän rakasti uraansa, mutta varsinkin edellisen viikon raskaus oli saanut hänet harkitsemaan tärkeysjärjestystään ja kadottamaan intonsa ratsastusta kohtaan.
”Miten äitisi tulee nykyään toimeen ilman sinua?” mies kysyi miettien, kuka oli täyttänyt Bexin saappaat Greenridgessä.

”Ihan hyvin ilmeisesti, mutta kohtahan näemme omin silmin”, nainen virnisti kannustaen Selkietä eteen, kun ruuna pysähtyi ihmettelemään jotakin metsän siimeksessä. ”Yksi pitkäaikainen hoitajamme pohtii, mitä haluaisi tehdä nyt, kun pääsi sixth formista, ja on autellut tallilla. Ja äiti palkkasi jonkun vastavalmistuneen hevosenhoitajan, joka oli meillä harjoittelussakin joku kesä”, hän pohti ääneen. ”Lähinnä kai vanhat hoitajat auttavat tallilla enemmän kuin ennen.” Selkien tepastelu sai uutta pontta alleen, kun kesän vehreyttämän metsän lomasta alkoi näkyä pienen ratsastuskoulun pihapiiri. Lanka-aitojen takana tarhaavat tuntiratsut kohottivat päitään vieraiden hevosten tupsahtaessa näköpiiriin, ja uteliaimmat tulivat aidan lähettyville katselemaan tapahtumia. Ruunivoikko ponivanhus ravasi innoissaan tarhan kulmalle ja kajautti kuuluvan tervehdyksen.
”Moi vaan Happy”, Bex naurahti ja vilkutti ponille, joka lähti seuraamaan aidan viertä pitkin. Muutamat kentän laidalla notkuvat ratsastuskoululaiset kääntyivät katsomaan vieraita ratsukoita ja alkeistuntia vetävä Ava kohotti kätensä tervehdykseen, ennenkö palasi jakamaan ohjeita ratsastajille.
”Haluatko lyödä vetoa kauanko kestää, ennenkö joku tunnistaa Socksin ja sinut?” Bex virnisti pidättäessään Selkietä, joka tanssahteli pää korkealla katsellessaan vilkkaan ratsastuskoulun ympäristöä. Nuoria tyttöjä ja poikia kulki tasaisena virtana ulos ja sisään tallin ovista, joskin heidän saapumisensa rohkaisemana suunta tuntui olevan enemmän ulospäin, kun kaikki tahtoivat nähdä, ketkä lähestyivät tallia ratsain.

Socks ryhdistäytyi vieraiden hevosten tullessa näköpiiriin ja tuntui muistavan sukupuolensa. Ori tanssahteli eteenpäin kaulaansa kaartaen ja tervehti uutta tallia railakkaalla hirnahduksella pyörähdellen tallipihalla. Jamie taputti huvittuneena sen kaulaa.
”Etköhän sinä ole suurin nimi täällä”, mies virnisti naiselle lämpimästi, ”onko mukava palata takaisin vanhaan kotiin?” Hän hymyili ulos tulleille lapsille ja nuorille, kun pudottautui kullanrautiaan satulasta.

Bex nauroi lämpimästi. Hänet kenties tunnettiin tallilla, mutta hän oli eilisen päivän uutisia verrattuna olympiaratsastajaan seurassaan.
”On, aina”, nainen myönsi leveän hymyn kera ja hyppäsi alas Selkien selästä. Ruuna oli polkaista häntä saman tien jalkapöydälle kaviollaan, kun tanssahteli ohjien päässä hälinästä innostuneena. ”Viedään nämä sisään, ennenkö Selkie sekoaa sukkiinsa”, Bex naurahti näyttäen tietä. Yksityispuolen rauha sopisi hevosille enemmän kuin hyvin, vaikka nainen epäilikin, etteivät ratsastuskoululaiset malttaisi pysytellä omalla käytävällään. Hän ainakin olisi livahtanut tervehtimään uusia hevosia heti, kun tallinomistajan silmä välttäisi, ja juuri nyt Avan haukankatse oli kiireinen ratsastuskentän puolella.
”Tarvitseeko Socks jotain sen erityisempää?” Nainen kysäisi sujautettuaan sieraimet suurina pöhisevän Selkien toiseen tyhjistä karsinoista. Hän päätyi sulkemaan oven perässään, ennenkö alkoi purkaa ruunaa varusteista. Hevonen näytti siltä, että livahtaisi tutkimusretkelle heti, jos vain saisi tilaisuuden.
”Luojan kiitos Selkie ei ole näin utelias kisapaikoilla”, hän naurahti taputtaen pärskähtävän ruunan kaulaa.

Socks kuopaisi tallipihaa miehen nostaessa sen jalustimet ja löysätessä satulavyötä. Raudikko katseli tallipihan vilskettä innoissaan, korvat terhakassa hörössä ja vieressään häärivää ihmistä turvallaan tönien kuin varmistaakseen näkihän Jamie, mitä kaikkea mielenkiintoista täällä oli. Mies rapsutti sen valkeaa otsapyörrettä ja talutti orin sitten Bexin perässä sisään talliin ja vapaaksi osoitettuun karsinaan. Hän antoi hevosen pyörähtää ympäri vierasta karsinaa ja jäädä haistelemaan sen ruokakuppia ja kuivikkeita, kun riisui orilta tottuneesti suitset ja satulan.
”Voiko nämä jättää vain tähän karsinalle?” mies varmisti sulkiessaan karsinan oven perässään.
”Mitä seuraavaksi?”

”Joo, jätä siihen vaan”, Bex vastasi taistellessaan viimeistä suojaa irti Selkien steppaavista jaloista. Ruuna tuntui olevan täynnä uteliaisuutta, mutta onneksi se ei ollut - ainakaan vielä - kääntynyt stressin puolelle. Hän oli melko varma, että Selkie oli ollut paras valinta reissua varten, mutta saisi nähdä, olisiko Rosingsissa odottava hevosenhoitaja samaa mieltä.
”Seuraavaksi mennään katsomaan tuntilistalta, ketkä ovat meidän urheat ratsumme”, nainen naurahti ja sulki karsinan oven perässään. Hän laski satulan tallikäytävälle nojaamaan ovea vasten ja ripusti suitset samaan koukkuun, jossa karsinaa asuttavan hevosen riimu yleensä roikkui.
”Moi vaan kaikki”, nainen nauroi toisella käytävällä parveilevalle joukolle tuttuja kasvoja, kun asteli ratsastuskoululaisten keskelle. ”Ne jotka eivät muista, tämä on Jamie. Jamie, tässä on, noh, kaikki”, Bex nauroi heilauttaen kättään laajalla kaarella.
”Skye, ole kiltti ja katso vähän hevostemme perään”, Bex lisäsi erottaessaan tutun vanhemman hoitajan tallikäytävän vilskeestä. Puhuteltu nuori nainen nyökkäsi pirteästi, nappasi vieressä olevan kaverin mukaansa ja suuntasi vilkaisemaan vastuulle annettujen hevosten suuntaan, kuin nuo olisivat jo tässä ajassa ehtineet tehdä jotakin.
”Väistättekö vähän”, nainen naureskeli ujuttautuessaan kohti käytävän ruuhkaisinta kohtaa. Toimiston oveen kiinnitetty tuntilista oli kerännyt ympärilleen useammankin ihmettelevän lapsen ja nuoren, mutta lopulta ratsastuskoululaisten pituinen nainen pääsi riittävän lähelle pystyäkseen lukemaan listaa.
”Höh, miksi äiti on antanut minulle Chaoksen”, nainen valitti huokaisten ja vilkuili listaa. ”Hei Isac, et tahtoisi vaihtaa Happyä Chaokseen?”
”En, kiitti vaan”, 13-vuotias poika virnisti punertava tukka sinne tänne hapsottaen, ”Happy on ihan lyömätön esteillä.”
”Tiedän, siksi olisin vaihtanut”, Bex nauroi ja kurkotti tönäisemään nuorta poikaa. ”Äiti on antanut sinulle mahdollisuuden valita, Jamie”, nainen lisäsi, ”mutta paljoako se lohduttaa, kun vaihtoehtoina on Hashtag tai Twister.”
”Hei, Hashtag on ihan huippu!” Skye puolusti hoitohevostaan kauempaa käytävältä, jonne oli palannut käytyään ihailemassa Socksia ja Selkietä.
”Ainakin sillä voi mennä ilman satulaa”, Bex totesi naurun kera. ”Miten on Jamie, haluatko Kamelin vai Tynnyrin uljaaksi ratsuksesi?”

Jamie seurasi Bexiä huvittuneena ja hymyili nuorille. Milloinkohan hän oli viimeksi ollut ratsastuskoulussa? Kai joskus lapsuusvuosinaan, kun he olivat asuneet Englannissa isän ulkomaankomennusten välissä. Hän nauroi epäuskoisesti vaihtoehdoilleen.
”Molemmat kuulostavat täydellisiltä. Kenties Tynnyri?” mies ehdotti vilkaisten hevosta puolustaneen hoitajan suuntaan.
”Hashtagkö se oli oikealta nimeltään? Millainen hevonen se on?”

”Hyvä valinta”, Skye kannusti pirteästi ja näytti molemmilla käsillään peukkua miehelle, joka oli ainakin hoitajan näkökulmasta tehnyt ainoan oikean valinnan.
”Se jakaa saman älykkyysosamäärän keskivertosienen kanssa”, Bex nauroi ja sai muutaman muunkin ratsastuskoululaisista nauramaan. Huomattavan paljon suurempi osa tosin protestoi naurunsekaisin huudahduksin naisen antamaa tuomiota, eikä Skye suinkaan ollut edes kovaäänisin. Bex kohotti nauraen kättään saadakseen hiljaisuutta talliin.
”Mutta on se ihan kiva. Ainakin se on aina harvinaisen hyväntuulinen”, hän virnisti.
”Se on oikein reipas ja ahkera”, yksi ratsastuskoululaisista lisäsi.
”Ja sillä on ihanan pehmeä selkä, kun kerran saatte mennä ilman satulaa”, toinen jatkoi.
”Ja se on tosi näppärä esteillä, kunhan vain tajuaa, että sen on tarkoitus hypätä”, kolmas lisäsi. Bex ei voinut kuin nauraa innokkaille lapsille ja nuorille, jotka tahtoivat jokainen lisätä vielä jotakin aiempien sanomaan.
”Käydään hakemassa ne sisään”, Bex ehdotti pudistellen edelleen huvittuneena päätään ratsastuskoululaisille, jotka eivät tuntuneet tuntevan ujouden käsitettä vaan lyöttäytyivät epäröimättä Jamien seuraan kuin mies olisi käynyt heidän kanssa samoilla tunneilla jo vuosia.

”Hienoa kuulla”, Jamie vastasi lapsille samalla tuttavallisuudella seuratessaan Bexiä.
”Miten sen saa tajuamaan, että sen on tarkoitus hypätä?” hän kysyi naiselta ja katseli tarhaavia hevosia yrittäen päätellä, mikä niistä kantoi nimeä Hashtag tai Tynnyri.
”Millainen sinun hevosesi on?”

”Viemällä sen estelle, luulisin”, Bex nauroi. ”En minä ainakaan koskaan keksinyt sen parempaa tapaa. Ei Hashtag ihan idiootti ole, mutta se on niitä hevosia, joiden kanssa sata toistoakaan ei ole tarpeeksi, jos pitäisi jotain uutta oppia, joten voit kuvitella, kuinka hilpeää sen ratsuttaminen oli minulle.” Hän ojensi toisen riimunnarun miehelle ja osoitti punkeron, ruunikon pienhevosen suuntaan, joka laidunsi ponipihatossa mustanpäistärikön Acen rinnalla.
”Tuo on Hashtag”, hän virnisti. ”Käy hakemassa uljas ratsusi, niin minä saalistan omani.” Hän pujahti viereisen tarhan lankojen lomasta ja sai hetkessä sylin täydeltä ponia, kun Happy ravasi tervehtimään omistajaansa ja Chaos seurasi perästä äänekkäästi hirnuen. Hän silitteli hetken Happyä, ennenkö lähti viemään ruunikonkirjavaa, sirorakenteista pikkuhevosta kohti porttia. Happy oli lähteä mukaan, mutta onneksi ori saikin, kun Isac ilmestyi hakemaan ratsuaan kuriton hymy huulillaan.
”Tämä on Chaos, tai Ferrari. Sillä on kamala, tikittävä askel ja aivan liikaa vauhtia moneen asiaan, eikä yleensä mitään käsitystä, missä sen omat jalat menevät esteiden kanssa. Me kolistellaan siis paljon puomeja tänään”, nainen naurahti lyöttäytyessään takaisin Jamien seuraan. ”Laitetaanko ne pihalla valmiiksi?” Hän ehdotti vilkuillessaan tallipihan suuntaan. Hoitopuomeilla näytti olevan hyvin tilaa.

Jamie tuijotti hetken uljasta eläintä. Sillä näytti olevan ainakin hyvä ruokahalu, jos ei muuta.
”Hienoa”, mies totesi nostaen hymyn takaisin huulilleen, pujottautui tarhaan hakemaan paksua ruunikkoa ja johdatti sen sitten perässään Bexin ehdottamille hoitopuomeille. Cob vaikutti hyväntuuliselta ja hyvätapaiselta eikä Jamie kieltäytynyt, kun sen nuori ihailija tarjoutui avustamaan miestä ruunan harjaamisessa.
”Sehän kuulostaa lahjakkaalta hevoselta”, Jamie nauroi harjatessaan tehokkaalla rutiinilla cobin ruskeaa päätä.
”Oletko varma, ettet mieluummin ottaisi Selkietä?”

”Ainakin Chaoksen kanssa voin syyttää hevosta, jos menee metsään”, nainen virnisti. Selkien kohdalla vika oli hänessä, kun hän ei vain saanut hevosesta irti sen tason mukaista liikettä. Chaos oli tuntiponi, jota ei yhdellä ratsastuskerralla muutettaisi mihinkään, vaikka selkään nostaisi maailman parhaan ratsastajan.
”Sitä paitsi, en uskaltaisi mennä Selkiellä ilman satulaa. Chaoksella todellakin. Liitytkö sinäkin satulattomien kerhoon?” Hän virnisti vinosti ja kumartui puhdistamaan kirjavan ruunan kavioita.

”Totta kai! Tämän kaverinhan piti olla siihen tarkoitukseen mainio”, Jamie nauroi, ”ja mitä elämä olisi ilman muutamaa haastetta?” Hän loi Bexiin kurittoman katseen, kun kumartui puhdistamaan leppoisan cobin kaviot. Sen selkä näytti mukavan leveältä ja pehmeältä eikä Hashtag vaikuttanut olevan turhan vikkelä liikkeissään.
”Sanooko Bex Hale todellakin, ettei uskalla ratsastaa hevosellaan ilman satulaa? Kuulinko oikein?”

”Jep”, Bex nyökkäsi pirteästi ja taputti Chaoksen kirjavaa kylkeä, kun suoristautui jalkojen parista. Herasilmäinen hevonen töni valkealla päällään kaikkea mihin ylsi, ja intoutui hirnumaan kuuluvasti. ”Täytyyhän meidän antaa vähän tasoitusta tuntilaisille.” Epäilemättä tunneilla viikottain käyvät olivat tottuneempia paitsi ratsuihin, myös tehtäviin, joita Ava heille antaisi. Voisi olla, että he huomaisivat olevansa heikommissa asemissa.
”Ratsastuskoululaisten keskellä”, nainen tarkensi nauraen ja heitti miestä kuivalla pesusienellä. ”Rosingsissa toki, ihan koska vaan. En vain luota siihen, että ratsastuskoululaiset osaavat pysyä poissa alta, jos Selkie alkaisi säheltää.”

”Toki”, mies virnisti väistäen pesusientä ja kiitti pientä apulaistaan, joka toi hänelle cobin suitset ja jännesuojat esteitä varten. Toivottavasti mahakas hevonen ei kaatuisi. Se vaikutti hieman turhan leppoisalta Jamien makuun, mutta ainakinen ruuna oli hereillä ja vaikutti hyväntuuliselta ja yritteliäältä. Se voisi olla erinomaista vaihtelua hänen hevosiinsa, jotka oli viritetty moottoreiltaan hieman turhankin tehokkaiksi.
”Montako meitä on tällä tunnilla?”

”Haista sinä”, Bex naurahti ja vilkaisi harjapakkia etsien jotakin muuta, millä heittää virnuilevaa ystävää. Harjat eivät kuitenkaan tulleet kysymykseenkään, niissä kun oli kovaa muovia ja puuta, jotka kopsahtaisivat ikävästi, joten huokaisten nainen tyytyi pukemaan jännesuojat Chaoksen etujalkoihin ja pujottamaan suitset valkoiseen päähän.
”Seitsemän. Varmaan suurin tunti, joka Greenridgessä on hetkeen nähty”, nainen naurahti. Aiemmat tuntilaiset kävelivät loppukäyntejään, ja Ava oli varsin vaivattomanoloisesti onnistunut poimimaan itselleen apukäsiä esteradan rakentamista varten. Bex vilkuili uteliaana kentälle, jolle kohosi paitsi tuttuja ristikoita, myös maahan levitetty ja kahdella puomilla paikoilleen jätetty pressu, kartioita suoriin linjoihin ja kapea, mutkitteleva puomikuja.
”Tästähän tulee helppoa”, nainen virnisti vaikka mulkaisikin leikillään Happyn kanssa puuhastelevaa Isacia. Chaos ei suostuisi lähellekään pressua, ja kipittäisi sellaista tahtia, että kartiot sinkoilisivat sinne tänne. ”Ai niin, en tainnut muistaa kertoakaan etukäteen”, Bex virnisti saatuaan vanhemmasta hoitajasta punttausapua ja suoristauduttuaan Chaoksen selässä. ”Jos putoat, laulat säkeistön vapaavalintaista lastenlaulua päästyäsi takaisin selkään.”
”Ja tuot kakun seuraavalla kerralla, kun tulet käymään!” Isac lisäsi virnistäen.
”Totta”, Bex naurahti ja asettui paremmin Chaoksen kapeassa selässä. Ruunan säkä oli ikävän terävä, mutta hän oli tottunut pahempaankin. Ainakaan kirjava pienhevonen ei yrittänyt purra häntä, kuten Bubbles oli jatkuvasti tehnyt. Isac talutti Happyn kentälle ja Bex kannusti Chaoksen ponivanhuksen perässä kentälle, jolta alkeisratsastajat olivat poistumassa.

”Niinkö? Onko se yhteinen sääntö vai ihan minua varten räätälöity?” Jamie kysyi huvittuneena ja houkutteli cobin seuraamaan muita hevosia kentälle. Rouva Hale sai hänen olonsa aina hermostuneeksi kuin mies olisi jäänyt kiinni pahanteosta, joten hän soi naiselle lammasmaisen hymyn ja ponnisti paksun cobin paljaaseen selkään. Hänen jalkansa tuntuivat riippuvan suuren mahan alla, mutta onneksi esteet eivät olleet kovin korkeita.
”Siitä on varmaan kaksikymmentä vuotta, kun olen ollut ratsastuskoulussa. Tämä oli nerokas idea, kiitos”, mies sanoi Bexille.

”Yleinen sääntö”, Bex naurahti heilutellen jalkojaan kapean ratsunsa kyljillä. Chaos tuntui aina paljon todellista kokoaan pienemmältä ihan vain sen tähden, miten kapea ruuna oli rakenteeltaan. Toista se oli Hashtagin kanssa, jonka leveys mahdollisti pidempienkin ratsastajien kuljettamisen ilman, että varpaat hipoivat maata tai polvet olivat suussa. Ehkä äidin hevosvalinnoissa olikin ollut ideaa.
”Älä kiitä vielä”, nainen virnisti vaikka epäilikin, ettei hupi tästä hälvenisi. Nythän se oli vasta alkamassa! ”Moi äiti”, hän lisäsi leveän, mahdollisimman viattoman hymyn kera. Ava kohotti kulmaansa huvittuneena.
”Se joka keilaa kartiot ennenkö päästään edes aloittamaan, saa hypätä itse alas selästä ja nostaa ne takaisin pystyyn”, Ava huikkasi kentälle levittäytyneille ratsukoille viimeistellessään esterataa. ”Kerätkää ohjat tuntumalle ja katsokaa, että ratsastatte hevoset huolella kulmiin. Tehkää voltteja ja ympyröitä itsenäisesti ja muistakaa antaa tilaa toisillenne”, nainen ohjeisti harppoessaan pienten esteiden seassa tottuneesti.
”Isac, muista sisäpohje, Happy yrittää hivuttautua keskelle”, Ava huomautti, ”Ellen, vaadi Mimiä liikkumaan kunnolla. Napauta raipalla, ja uudestaan. Noin. Parempi. Pidä huolta, että sen käynti tuntuu jatkuvasti tuolta.” Ava pyörähti ympäri juuri parahiksi nähdäkseen, miten Bex heilautti toisen jalkansa Chaoksen kaulan yli jääden istumaan sivuttain ruunan kirjavaan selkään.
”Istu kunnolla, Bex, tai saat juosta lopputunnin Chaoksen rinnalla”, nainen huomautti saaden useamman kentän laidalle norkoilemaan jääneen hoitajan naurahtamaan.
”En pysyisi sen tahdissa”, Bex virnisti.
”Sitä suuremmalla syyllä, siis”, Ava totesi kulma koholla. Huokaisten Bex heilautti jalkansa uudemman kerran kiltin ruunan kaulan yli.
”Ilonpilaaja”, Bex mutisi suupielestään riittävän kuuluvasti, jotta puoli kenttää kuuli sanan, Ava mukaanluettuna.

Jamie nauroi ja katseli muita tunnilla olevia ratsastajia tunnustellen Hashtagin askelia. Ne olivat aivan eri maailmasta kuin hänen normaalit ratsunsa, mutta hevonen mikä hevonen. Mies sai säännöllisesti uusia, nuoria esteratsuja valmennettavaksi myyntiin ja joutui tutustumaan niihin alusta saakka, joten hän päätti tutustua Hashtagiin samoin - vaikka hieman kevyemmällä mielenlaadulla. Hän kannusti ruunan reippaaseen käyntiin etsien sopivan paikan ryhmästä ratsastajia ja kävi herkistämään cobia kuulostelemaan apujaan. Taipuminen ei tainnut olla sen vahvuuksia, mutta mies venytteli hevosen kylkiä ympyröillä ja muistutteli ruunaa napakasti olemaan unohtamatta takajalkojaan. Kentälle asetettu temppurata näytti hurmaavalta, vaikkei mies tiennytkään kuinka hänen uljas ratsunsa sille asettuisi.
Bex ainakin näytti ottavan ilon irti ratsastuskouluun palaamisesta eikä Jamie voinut olla nauramatta äidin ja tyttären kanssakäymiselle.

Bex ei suhtautunut kovinkaan vakavasti Chaoksen lämmittelyyn, vaikka tiesikin katuvansa sitä heti, kun kaikille annettaisiin lupa siirtyä raviin. Ruunan tikittävä käyntiaskel oli jo omiaan muistuttamaan siitä, miten epämukavaksi olo muuttuisi, jos hevosen antaisi juosta alta pois, mutta hänellä oli parempaakin tekemistä - kuten seurata tuttuja, nuoria ratsastajia kentällä, jotka keskittyivät haparoimatta Avan ohjeisiin. Kantapäitä painettiin alas, nyrkkejä nostettiin pystyyn, hevosia ratsastettiin syvemmälle kulmiin ja ties mitä, kun Ava toisti samoja ohjeita lämmittelyn lomassa.
”Ja sitten raville. Ellen, naputtele kantapäilläsi raviin hieman rytmiä. Noin juuri, hyvä”, Ava ohjeisti seuraten katseellaan ratsukoita.
”Varovasti Jamie, tai sinulla on kohta käsissäsi uusi kilparatsun alku”, Bex kiusasi ohittaessaan ystävänsä. Hän irvisti Ferrariksi osuvasti pilkatun ruunan kiihdyttäessä pienenpieniä askeliaan ja pyöritti hetken Chaosta kahdeksikoilla rauhoittaakseen hevosen vauhdikasta askelta edes hieman.

Siitä tuskin oli pelkoa.
”Eikö sinulla ole seuraava kenttänimi käsissäsi?” Jamie kysyi takaisin ja siirsi Hashtagin raviin irvistäen askellajille. Ainakin hevosella oli mukava selkä. Hän ei voisi muovata paksukalloiseksi vihjatusta tuntiponista kilparatsua tunnissa ja yritti vain keskittyä kaivamaan siitä mahdollisimman herkän ja miellyttävän ratsastettavan. Ainakin se kuunteli häntä jo halukkaasti ja vastasi reippaasti pyyntöihin, vaikkei hurmannutkaan liikkeillään tai kokoamiskyvyllään.

”Chaos pudottaa puomeja useammin kuin Papillon luimii”, nainen virnisti vinosti ja teki muutamia siirtymisiä uran sisäpuolella. Tuntilaiset tuntuivat katsovan heistä mallia, mitä lämmittelyyn tuli, sillä heti hänen otettua siirtymiset käyttöön Chaoksen rauhoittamiseksi, innostui muutama muukin tekemään niitä.
”Jamie, nyrkit pystyyn”, Ava huomautti lähestulkoon velmuksi luokiteltava hymy huulillaan. Bex ratkesi nauramaan, mutta ilo oli varsin ennenaikaista, sillä seuraavaksi hän joutui ratsastuksenopettajan hampaisiin. ”Ja Bex painaa kantapäät alas, vaikka ilman satulaa ratsastatkin.” Punapää näytti kieltä äidilleen, mutta teki kuten oli käsketty. Hän houkutteli reipasta ratsuaan pidentämään askeltaan mutta hidastamaan tempoaan, sillä tikittävä askel alkoi tuntua hyvinkin ikävältä.
”Eiköhän oteta kaikki käyntiin, niin kerron ensimmäisen tehtävän.” Kun ratsukot olivat noudattaneet ohjeita, asteli Ava keskelle kenttää. ”Pääsette pujottelemaan näitä kartioita. Ensin käynnissä, sitten ravissa. Kun odottelette vuoroanne, kannattaa kerrata peruuttamista, sillä pääsette myös tälle puomikujalle peruuttamaan. Bex voi näyttää mallia.”
”Äiti!” Nainen protestoi nauraen, mutta kannusti Chaoksen puomikujan alkuun ja käänsi ympäri. Hän vilkuili jatkuvasti olkansa yli laittaessaan kirjavan ruunan peruuttamaan kapean puomikujan keskellä ja kääntymään puomien terävien kulmien mukaan. Chaos tosin kolautti useaan kertaan kaviollaan puomeja, ja muutamassa käännöksessä astui kokonaan ulos puomien rajaamalta alueelta monen suureksi huvitukseksi.
”Siinä näitte, mitä teidän ei tule tehdä”, Ava totesi huvittuneena ja antoi ratsukoille luvan käydä niin peruuttamistehtävän kuin pujottelun pariin.
”Jäätelöstä vetoa, ettet saa pidettyä Hashtagiä puomien sisällä”, Bex virnisti suupielestään Jamielle.

Jamie painoi nöyrästi päänsä ja käänsi nyrkkinsä pystyyn opettajan siitä huomauttaessa ja nauroi hyväntuulisesti Bexille. Hashtagin askel oli hyvän pehmeä ja mukava, kuin pyöreä cob olisi vain rullannut eteenpäin, mutta se ei ollut näyttävä, koottu tai erityisen helposti säädeltävissä. Ilmeisesti cobin koulutustaso ei päätä huimannut, luultavasti hevosen oman kapasiteetin tähden. Niinpä mies keskittyi saamaan sen liikkumaan reippaasti, hallitusti ja tasaisessa tempossa, kantamaan itsensä ja vastaamaan viiveettä hänen apuihinsa, mikä oli sekin tarpeeksi haastavaa.
”Onko se nyt reilu veto, kun sinä tunnet hevosen? Mutta kiinni veti”, mies vastasi huvittuneena ja kokeili puomikujaa. Hän epäili, ettei paksumahainen cob kenties pystynytkään taipumaan kovin tiukoissa kulmissa. Se peruutti hienolla asenteella kujaa, mutta kolisi kulmissa ratsastajan huolellisesta ennakoinnista huolimatta. Kartioista se selvisi käynnissä hallitusti, mutta Jamie epäili suoritusta ravissa.
”Uimareissusta vetoa, että kaadat kartion”, hän heitti haasteen takaisin.

”On”, Bex vastasi virneen kera. Reiluin veto ikinä, epäilemättä. Hän oli tosin jo todistanut, ettei Chaoksesta ollut pysymään puomikujan sisällä ilman suurta ponnistusta. Kiireinen pikkuruuna rauhoitti tahtiaan jokaisen siirtymisen myötä, mutta Bex sai silti tehdä kaksin käsin töitä pitääkseen hevosen askeleen pidempänä ja tahdin rauhallisempana, sillä pikkuruuna oli aina valmis kiihdyttämään.
”Tämän sinä häviät”, nainen nauroi vilkaistessaan kartioita, joilla Happy parhaillaan pujotteli menemään vaatimatta suurtakaan kannustusta tai ohjeistusta ratsastajaltaan. Hän oli jo hävinnyt yhden vedon, eikä varmasti häviäisi toista. Chaos pujotteli kartiot ketterästi käynnissä, sillä lyhyestä askeleesta oli hyötyä tiukoissa käännöksissä. Ravissa ruunan kiireinen tahti tosin kostautui, ja sirorakenteinen cob päätyi kolautti ohikulkeissaan yhtä kartioista niin, että se siirtyi reilusti sivuun muiden muodostamasta jonosta.
”Se jäi pystyyn!” Bex hihkaisi olkansa yli Jamielle. ”En kaatanut sitä.” Ava oli asiasta eri mieltä joutuessaan harppomaan takaisin kartioiden luokse ja palauttamaan Chaoksen polkaiseman kartion takaisin samaan riviin muiden kanssa. Kunhan kaikki olivat saaneet testata niin pujottelua kuin peruuttamista muutamaan kertaan, pyysi Ava huomiota itseensä.
”Otetaan muutama laukannosto. Nostakaa laukka keskellä lyhyttä sivua ja lähtekää pääty-ympyrälle. Kun palaatte ympyrältä, huolehtikaa hevoset kunnolla kulmaan, ja takaisin raville puolessa välissä pitkää sivua. Ja jälleen uudestaan laukka seuraavan kulman jälkeen, pääty-ympyrä, ja raville pitkän sivun puolivälissä. Pitäkää silmällä muita älkääkä ratsastako toistenne eteen”, nainen ohjeisti. Hän vilkaisi uralla käveleviä ratsukoita arvioiden, ketkä ehtisivät alta pois ja ketkä saisivat hevosensa riittävän hereille ollakseen ensimmäiset, jotka lähtisivät tehtävää suorittamaan. ”Isac voi aloittaa täältä päästä ja Jamie toisesta. Bex ja Ellen kiirehtivät alta pois.”

Tehtävä kuulosti lohdulliselta äskeisten epäonnistumisten jälkeen. Jopa Hashtagin piti selvitä laukkaympyröistä. Hevosen askellajien laatua päätellen Jamie herätteli ruunikon hyvissäajoin ja kannusti sen pysyttelemään pohkeen ja ohjan välissä, kevyesti kuolaintuntumalla. Hän ei halunnut paksun ratsunsa vyöryvän laukkaan kuin raiteilta suistuva tavarajuna, ja hänen onnekseen ennen nostoa koottu cob lähtikin laukkaan hallitusti ja itsensä kantaen. Se ei taipunut ympyrällä aivan niin paljon kuin mies hevosiltaan odotti, mutta teki säädyllisen suorituksen ja Jamie taputti ruskeaa kaulaa kiitoksena, ennen kuin nosti uudelleen laukan seuraavaa pääty-ympyrää varten pitäen samalla silmällä Bexiä ja kirjavaa cobia. Millainen laukka Chaoksella oli?

Kaoottinen, mutta se sana nyt kuvasi pientä kirjavaa ruunaa muutoinkin. Chaos säntäsi laukalle muutaman raviaskeleen kautta ja kaatui vasten sisäpohjetta ympyrällä, mutta pikkuruunan menoon tottuneena Bex lähinnä keskittyi rauhoittelemaan laukan tahtia koko ensimmäisen yrityksen ajan. Pieni, tikittävä laukka-askel olisi sopinut puolet pienemmälle ponille. Chaos viskoi valkeaa päätään ja työnsi takaosaansa sisään, kun seuraava pääty lähestyi. Ympyrä ei ollut sen tyylikkäämpi kuin aiemminkaan, mutta pikkuhiljaa ruunan laukkaan alkoi löytyä rytmi, joka ei kiidättänyt heitä hetkessä edelläkulkevan Happyn takamukseen. Bex käänsi käyntiin pudottaneen ruunan kentän poikki varmistettuaan, ettei osunut kenenkään ympyröille lähtevän tielle, ja valmisteli kolmannen laukannoston aiempia huolellisemmin välttääkseen niin raviaskeleet kuin laukalle säntäämisen kuin tykin suusta.
”Eiköhän sitten hypätä”, Ava totesi kaikkien suoriuduttua ympyröistä ja laukannostoista naista tyydyttävällä tavalla. ”Käyttäkää ensin näitä kahta ristikkoa”, nainen totesi viittoen eri puolella kenttiä olevien yksittäisten ristikoiden suuntaan. ”Lähestyminen ravissa, antakaa hevosten laukata hetki hypyn jälkeen, mutta sitten takaisin raviin. Menkää esteille sitä mukaa kun niillä on tilaa, ja pitäkää huolta, ettette osu kenenkään reitille. Ellen, hoputappa taas Mimiä, ettei se vallan nukahda pystyyn. Siirtymiset ja peruutukset ovat hyvää puuhaa niihin väleihin, kun ette pääse esteille.” Bex vilkaisi ympärilleen kannustaessaan Chaoksen raviin, ja kun kukaan tuntilaisista ei kiirehtinyt ensimmäisenä ristikolle, käänsi nainen cobin pitkän sivun sisäpuolelle ja kohti estettä. Chaos rikkoi laukalle askelta ennen ponnistusta ja vaikka ristikolla ei kavalettia enempää kokoa ollutkaan, hyppäsi kirjava tuntiratsu kunnon loikalla pienen esteen yli. Hän antoi ruunan laukata muutaman askeleen, ennenkö pidätti takaisin raville ja korjasi istuntaansa paljaassa selässä.
”Se kumpi pudottaa ensin, tarjoaa pullakahvit Rosingsissa?” Bex haastoi virneen kera.

”Miksi minusta tuntuu, että olen altavastaajan asemassa?” Jamie nauroi kohottaen merkitsevästi kulmiaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan osasiko cob hypätä, mutta ristikot olivat niin pieniä, ettei se voisi jäädä niihin mahastaan kiinni. Jos hän ei saisi tuntiratsua hyppäämään helppoa ristikkoa ravissa, ehkä Kingsdownin pitäisikin vaihtaa Bambin ratsastaja. Mies tarkasti ruunikon cobin olevan kuulolla ja pyysi sen esteelle ravissa, vaikka tajutessaan esteen Hashtag yritti karata laukalle. Sen askeleet muuttuivat hätäisiksi, mutta Jamie kokosi sen rauhoitellen ja antoi ristikon yli omantakeisella tyylillä loikkaavan cobin laukata hetken, ennen kuin suuntasi ravissa kohti seuraavaa ristikkoa. Ehkä Hashtag olisi jopa helpompi esteratsu kuin Pan.
”Hei Isac, missä Hashtag on parempi kuin Chaos?” mies kuiskasi pojalle ohittaessaan Happyn kentän päädyssä.

”Koska sinä olet?” Bex nauroi. Hänen mielestään kuka tahansa, joka oli Hashtagin selässä, oli automaattisesti altavastaajan asemassa. Olkoonkin, että ruuna oli oppinut paljon sitten viime kesästä. Ehkä äiti oli ollut oikeassa, ja Hashtagistä saatiin hyvä lisä ratsastuskoululle.
”Pitämään ratsastajia selässään”, Isac naurahti hiljaa vastaukseksi, mutta vilkaisi paraikaa esteelle ravaavaa Chaosta arvioiden. Missä tehtävässä pieni, kirjava ruuna olisi heikoimmillaan? Ja vielä Bexin kanssa, joka tunsi hevoset ja äitinsä antamat tehtävät etu- ja takaperin?
”Sarjalla ja käännöksissä”, poika lopulta päätti tuodessaan Happyn uudemman kerran Hashtagin lähettyville. ”Chaos oikoo kamalasti ja ottaa varmasti ylimääräisen askeleen tai kaksi sarjalla.” Hän ei ainakaan yllättyisi lainkaan, vaikka Chaos pudottaisi uhkarohkeasti ilman satulaa tunnille lähteneen Bexin lyhyen radan aikana. Vasta viime viikollahan kirjava ruuna oli pudottanut yhden päivän aikana kaksi eri ratsastajaa yhteensä neljästi, kun oli kiepahtanut heti esteeltä laskeuduttaessa omaan suuntaansa, tai oikaissut niin vauhdikkaasti kulmassa, että ratsastaja oli valunut kyljelle.

Jamie kiitti pientä salaliittolaistaan vilpittömästi, vaikkei tiennytkään selviytyisikö itse Chaoksen heikkouksiksi nimetyistä tehtävistä yhtään sen paremmin. Tiukat käännökset eivät varmastikaan olleet paksukaisen vahvuuksia, mutta ehkä se loistaisi sarjoilla?
”Ovatko nämä sitten reiluja vetoja?” mies kysyi Bexiltä huvittuneena ravatessaan Chaoksen ohi matkallaan ristikolle, jonka Hashtag ylitti hallitusti. Ruunan hyppytekniikkaa ei voinut ylistää, mutta ainakin sen ratsastettavuus esteillä oli ilahduttavan hyvä. Se vastasi halukkaasti apuihin ja kuunteli kiltisti pidätettä, toisin kuin muuan pienehkö kimo, joka oli hiljattain palannut hänen arsenaaliinsa.

Bex sai takertua kirjavaan harjaan, kun Chaos pääsi yllättämään pukilla heti esteeltä laskeutuessaan. Pienen ruunan vauhdikas, töksähtävä pukki ei olisi muutoin tuntunut missään, mutta kapeassa, liukkaassa selässä se tuntui melkein yhtä voimakkaalta kuin Duffyn pahimmat riekkumiset.
”Tietenkin”, nainen virnisti koettaessaan rauhoitella pärskivää ratsuaan. ”Onhan tämä sinun vahvuusaluettasi.” Koska hänhän oli ehdottomasti vahvimmillaan koulutyöskentelyssä. Joopa joo.
”Selvä, seuraavaksi sitten pääsette hyppäämään koko radan”, Ava aloitti, mutta joutui pitämään hetken taukoa, kun tuntilaisten innokas supina peitti alleen opettajan äänen. ”Tulkaa ravissa tälle ristikolle, ja jatkakaa laukassa punaiselle pystylle. Sieltä käännytte muurille, ja sen jälkeen näiden kahden ristikon sarja. Sen jälkeen takaisin punaiselle pystylle, tosin toisesta suunnasta kuin ensimmäisellä kerralla”, Ava selitti viittoen käsillään reittiä, jotta jokainen tuntilainen sen oppisi. ”Varokaa sekä puomikujaa että pressua, kun siirrytte esteeltä toiselle”, nainen vielä muistutti. Isac kääntyi salamana katsomaan muita ratsukoita etsien Hashtagia, mutta joutui pettymään, kun ratsukko oli toisella puolella tietä. Poika koetti kuitenkin varsin suurieleisesti saada vanhemman ratsastajan huomion, ja viittoa sen jälkeen vuorotellen maahan levitetyn pressun ja Bexin suuntaan päätään pudistellen. Chaos ei astuisi pressulle millään ilveellä, mutta kylmäpäinen Hashtag tuskin edes huomaisi eroa hiekan ja pressun välillä.
”Bex, mene ensimmäisenä niin muut näkevät vielä kerran radan”, Ava totesi ja Bex tervehti kohottamalla kätensä kypärän lipalle. Hän siirsi Chaoksen raviin ja lähti radalle, josta kirjava cob suoriutui vauhdikkaasti ja täpärästi, mutta selviytyipä kuitenkin. Ratsastaja tosin keikahti hetkeksi kyljelle, kun cob kiepahti odotettua nopeammin ketterän, tikittävän laukkansa kanssa esteiden välillä, mutta Selkien kiepahduksiin tottuneena Bex suoristautui selässä sen kummempia ihmettelemättä.
”Kukaan ei ota aikaa, joten ratsastakaa kaikessa rauhassa”, opettaja huomautti Bexin suoriuduttua radan loppuun. Chaos pärskähteli onnessaan ja olisi lähtenyt vaikka heti uudestaan radalle.

Jamie kosketti lippaansa huomatessaan Isacin viittoilun ja pohti, oliko opettajan varoitus ollut varoitus vai kielto, jonka uhmaamisesta saisi maksaa kalliisti. Mies mittasi katseellaan tottuneesti välimatkat esteiden välissä ja sopivimmat reitit, mutta joutui pelaamaan varman päälle, sillä ei tiennyt ratsunsa käytöstä radalla. Sen vaativuus ei huimannut päätä, mutta saattaisi hyvinkin koetella hänen ratsunsa rajoja. Hän tarkkaili Bexin suoritusta ja antoi innokkaiden ratsastuskoululaisten mennä ensin, sillä saattoi arvata kuinka harvinaista herkkua hyppääminen heille oli.
Kun Hashtagin vuoro koitti, mies siirsi ruunikon raviin istunnallaan ja vaihtoi laukkaan ensimmäisen ristikon jälkeen. Se kuunteli nöyrästi ratsastajaa, kun Jamie kokosi sen askelta ja suoristi hevosen ennen punaista pystyä. Hän sai pitää hevosen tiukasti kontrollissa, että se pysyi valppaana hypyssä eikä unohtunut haaveilemaan, ja kaarsi muurille kannustaen ruunan askeleeseen lisää voimaa. Se ylitti muurin etujalat sitä hipoen, mutta juuri ja juuri pudottamatta, ja oli kaatua turvalleen, kun Jamie pyysi sitä vaihtamaan laukkaa matkalla sarjaristikoille. Mies nauroi epäuskoisena lohdutellessaan hölmistyneenä raville pudottanutta ruunaa taputuksin, ennen kuin kannusti sen toivomaansa laukkaan, ylitti sarjan hallituin hypyin ja kiihdytti sitten uudelleen punaiselle pystylle niin, että hevonen puhalsi nurinkurisen hevoskuiskaajan tarmosta innostuneena ja ponkaisi yli suorastaan vauhdikkaasti.

Bex nauroi katketakseen Chaoksen selässä, kun laukanvaihto ei sujunut aivan Jamien odottamalla tavalla. Hän toi kirjavan cobin Hashtagin rinnalle, kun mies oli suoriutunut viimeisestä esteestä ja virnisti vinosti.
”Minähän sanoin, että sillä on sienen älykkyysosamäärä”, Bex muistutti hyväntuulisena. Hän rapsutti Chaoksen kirjavaa harjantyveä ja heilutteli jalkojaan. Ava laittoi tuntilaiset hyppäämään radan uudestaan, kun aikaa kerrankin riitti, ja Bex vilkaisi Jamieta.
”Haluatko koettaa onneasi uudestaan? Ehkä voit saada sen jopa pukittamaan, jos jatkat tuohon malliin”, nainen virnuili huvittuneena. Hashtag tuskin oli koskaan liikkunut yhtä hyvin kuin Jamien kanssa, mutta harvoinpa kukaan oli jaksanut tuntiratsulta moista vaatiakaan. Hän ei ainakaan ollut jaksanut.

”Älä nyt!” Jamie protestoi ja nojautui eteenpäin hieraisten ratsunsa vienosti lerpattavaa korvaa, ”älä kuuntele, Hashtag, olet mainio pieni poni.” Se, etteivät hevoselta sujuneetkaan laukanvaihdot ilman hallittua ravisiirtymistä välissä, oli kieltämättä ollut yllätys, mutta cob oli yritteliäs, rehti kaveri. Siitä oli aikaa, kun mies oli ratsastanut hevosta, joka ei ollut aivan niin pitkällä koulutukseltaan.
”Ei, Hashtag on aivan liian kiltti tuntihevonen sellaiseen - ja luulen, että äitisi antaisi minulle porttikiellon, jos opettaisin poninne pahoille tavoille”, mies kuiskasi kurittomasti hymyillen.
”Mutta koeta sinä ihmeessä uutta rataa. Chaos ei tainnut saada tarpeekseen ensimmäisellä kerralla.”

”Näh”, Bex protestoi huvittuneena. ”Ei se pysyisi pystyssä, jos yrittäisi sitä uudestaan myöhemmin.” Olihan Hashtag joskus pukittanut hänenkin kanssaan, tosin se oli taitanut johtua siitä, että hän oli istunut ruunan selässä väärinpäin ja hämmentänyt valmiiksi jo yksinkertaista hevosta liiankin kanssa.
”Se ei saa ikinä tarpeekseen”, nainen virnisti. Hän odotti, kunnes kaikki tuntilaiset olivat saaneet hypätä radan toisenkin kerran, ennenkö heilautti kättään varoitukseksi äidilleen, että oli lähdössä vielä radalle. Ava nosti ristikkosarjan kahdeksi pystyksi, ja kävi korjaamassa punaista pystyä useamman pykälän ylemmäs.
”Onnea yritykseen!” Isac virnisti ratsastaessaan Happyn kanssa Bexin ohi.
”Älä putoa”, lisäsi Ellen.
”Älä pudota puomeja”, jatkoi Ava. Bex pyöräytti silmiään ja mulkaisi leikillään jokaista ohjeita jakanutta. Hän nosti laukan jo valmiiksi ja kannusti Chaoksen hilpeästi radan ainoaksi ristikoksi jääneelle aloitusesteelle. Pieni cob hyppäsi rohkeasti esteen toisensa jälkeen, joskin päätyi pudottamaan heti punaisella pystyllä. Bex keskittyi luovimaan pienen ratsunsa muurin ja sarjan yli puhtaasti, vaikka sarjalla ruunan into olikin koitua kohtalokkaaksi, sillä hevonen oli ponnistamassa askeleen turhan kaukaa. Pysty jäi heilumaan heidän jälkeensä, mutta puomi ei lopulta pudonnut, ja osattuaan varautua korkeampaan esteeseen, ei punainen pystykään ottanut enää lopussa osumaa. Isac taputti innokkaasti Bexille ja villitsi muutkin tuntilaiset antamaan raikuvat aplodit tutulle ratsastajalle, joka kumarteli Chaoksen paljaassa selässä niin, että päätyi kupsahtamaan alas. Aplodit vaihtuivat nopeasti nauruksi, kun Bex kiepahti hiekkaan istualteen. Nainen nauroi muiden mukana ponnistaessaan takaisin Chaoksen selkään.
”No, nyt kun ensimmäinen putoaminen on saatu alta pois, katsotaan kuinka moni teistä on saanut ponit lainkaan kuulolle. Tulkaa vuorotellen käynnissä pressulle. Pysähtykää keskelle pressua, seiskää hetki aloillanne ja jatkakaa sen jälkeen käynnissä”, Ava ohjeisti huvittuneena. ”Bex, et tosiaankaan mene ensimmäisenä!” Nainen huikkasi heti aavistaessaan tyttärensä suunnitelman oikein. ”Chaos saa mennä viimeisenä, niin eipähän tarvitse muiden ottaa mallia sen hölmöilystä.” Kohtaloonsa tyytyen Bex kannusti Chaoksen kiertämään kenttää ja pyyhki hiekkaa ratsastushousuistaan.

”Mitäs putoamisesta seurasikaan?” Jamie kysyi Bexiltä hiljaa hilpeänä taputettuaan ja naurettuaan suoritukselle yhdessä muiden mukana. Eikös nainen ollut puhunut jotain lastenlauluista ja kakusta? Mies rapsutti ruunikon harjantyveä ja pyöräytti nilkkojaan antaessaan tuntilaisten touhuta tehtävän parissa ensin. Isacin mukaan Hashtagille pressu ei olisi ongelma, ja pojan kannustuksesta rohkaistuneena mieskin kannusti hevosen kävelemään pressulle, seisahtumaan sen päälle ja jatkamaan sitten matkaa.

Bex näytti kieltä Jamielle, mutta tiesi, ettei pääsisi livahtamaan tehtävästä.
”Katsotaan nyt ensin, montako säkeistöä pääsen laulamaan”, nainen virnisti, sillä tiesi tarkoin, miten hankala tehtävä pressun ylittäminen Chaokselle oli.
”Meksikon pikajunan kokonaan, todennäköisesti”, Isac virnisti Happyn ylittäessä pressun jo toiseen kertaan korvaansakaan väräyttämättä.
”Turha toivo”, Bex nauroi taputtaen rohkaisevasti Chaoksen kaulaa. ”Me yllätetään vielä teidät kaikki. Joko me saadaan nyt mennä?” Ava nyökkäsi varmistettuaan, että kaikki tuntilaiset olivat saaneet ylittää pressun ainakin kertaalleen. Bex kannusti reippaasti Chaoksen kohti pressua, ja hyväntuulisesti pieni cob tallusteli kohti pressua, mutta sillä hetkellä, kun ruuna laski oikean etujalkansa pressun reunalle, hyppäsi poni lähestulkoon suoraan ylöspäin ja peruutti niin kiireisesti taaksepäin, että oli istahtaa alas.
”Noh noh”, Bex naurahti ja kurkotti rapsuttamaan ruunaa korvan takaa supisten matalalla äänellä kirjavalle, korskuvalle tuntiponille. Chaos ei suostunut astumaankaan pressulle ennenkö pitkällisen suostuttelun jälkeen kolme kaviota koskettivat yhtä aikaa pressua. Bex näytti varsin voitonriemuiselta, mutta heti kun Chaoksen täytyi siitä liikkua eteenpäin, ratkaisi kirjava ruuna ongelman siten, että loikkasi eteenpäin hätäisesti ja jätti ratsastajansa pressulle. Nauraen Bex houkutteli korskuvan ruunan takaisin luokseen.
”Eiköhän se ollut siinä”, Ava naurahti päätään pudistaen. ”Ottakaa hetki ravia ja houkutelkaa hevosia venyttämään kaulaansa.” Bex hyppelehti pressun päällä naureskellen, kun yritti todistaa Chaokselle, ettei kahisevassa alustassa ollut mitään pelottavaa - kuten oli tehnyt kymmeniä kertoja aiemminkin. Ruuna suostui lopulta ravaamaan pressun yli niin korkein askelin, että moni kouluratsu olisi jäänyt toiseksi. Bex kehui hevosta vuolaasti heilauttaessaan itsensä takaisin selkään.
”Mitäs haluatte kuulla?” Nainen nauroi suunnaten kysymyksen yleisesti tuntilaisille.
”Meksikon pikajuna!” Isac hihkaisi heti.
”Ehei, ei onnistu. Muita toiveita?” Bex nauroi päätään vimmatusti pudistellen. Hän oli esittänyt lastenlaulun junateemaan sopivin koreografioin niin moneen kertaan vuosien varrella, ettei aikonut enää antaa kenellekään mahdollisuutta videokuvata moista. Tuntilaiset innostuivat hihkumaan toinen toistaan hilpeämpiä lauluja, kunnes Bex tarttui ehdotukseen leijonanmetsästyksestä.
”Kaikki sitten mukaan, tämä on ihan tylsää yksinään”, nainen huomautti nauraen, ennenkö käänsi Chaoksen keskelle kenttää seisomaan. Hän rykäisi ennenkö aloitti hilpeästi laulamaan jokaiselle tuttua laulua. Ei kestänyt kauaakaan, kun tuntilaiset olivat liittyneet mukaan ja toistivat perässä, mitä Bex lauloi.
”Sitä ei voi ylittää”, nainen hihkaisi, ja sai lapset toistamaan saman hänelle takaisin. ”Sitä ei voi alittaa”, ja sama toistui jälleen useasta kenttää kiertävästä suusta. ”Sitä ei voi kiertää. Täytyy mennä lävitse!” Hän matki innokkaasti tiheän, viiltävän ruohikon viuh viuh -ääntä käsiään heilutellen ja sai äitinsäkin nauramaan. Vaikka Ava ei sitä hetkessä myöntäisikään, oli nainenkin liittynyt mukaan toiseen säkeistöön, samoin kuin kentän laidalle kokoontuneet tallilaiset.
”Eiköhän sitten kävellä pitkin ohjin. Kiitos kaikille”, Ava nauroi Bexin vihdoin päättäessä laulunsa ja ottaessa vastaan aplodinsa kumarrusten kera. Bex laski Chaoksen kävelemään muiden sekaan, joskin oikaisi kentän poikki päästäkseen Jamien rinnalle.
”Paljon parempaa kuin valmennukset, eikö vain?” Nainen virnisti vinosti.

Jamie yhtyi muiden mukana hilpeään yhteislauluun pyöritellen nilkkojaan ja kannustaen Hashtagia ravaamaan eteen ja alas, vaikkei yksinkertainen ruuna tehtävää tuntunutkaan aivan hahmottavan. Se kyllä ravasi rennosti ja kantoi itsensä kohtuullisesti vielä silloinkin, kun mies laski ohjia käsistään, mutta askeleen pidentäminen ja läpi selän työskentely tuntui olevan vieras konsepti.
”Kyllä, ehdottomasti”, mies vastasi ikimuistoisen iltapäivän järjestäneelle ystävälleen leveällä, poikamaisella hymyllä ja kurottui puristamaan Bexin kättä.
”Olet loistava. Mitä kaikkea jäin sinulle velkaa?”

Bex nauroi lämpimästi ja kurkotti tönäisemään Jamien hartiaa. Hyvä, että ystävä oli viihtynyt. Oli vaikea kuvitella, miten joku ei viihtyisi hänen lapsuudestaan tutulla ratsastuskoululla, mutta oli sitäkin nähty.
”Luulen, että minä hävisin enemmän kuin sinä”, nainen naurahti. ”Mites olisi vaikka kahvitauko huomenna valmennusten lomassa? Kukapa ei kaipaisi hieman kofeiinia ja sokeria pitkän päivän aikana.”

”Se kuulostaa täydelliseltä”, Jamie vastasi hymyillen ja taputti kiitokseksi Hashtagin kaulaa. Paksu cob oli ollut mainio ratsu leikkitunnille, joille hän ei päässyt osallistumaan enää lainkaan yhtä usein. Valmentajien huumorintaju leikinlaskua ja temppuratoja kohtaan oli olematonta.
”Voin tarjota kakkukahvit Loungessa päivätallin aikaan”, mies virnisti laskeutuessaan ruunikon leveästä selästä ja lähti muiden tuntilaisten joukossa takaisin talliin, missä innokkaat pienet kädet tarjoutuivat avustamaan Hashtagin hoidossa.

”Minä tarjoan, minä pudotin puomeja ja putosin itsekin”, nainen nauroi liukuen alas siron ruunan paljaasta selästä. Hän auttoi satulan kanssa paikalle kiitävää ratsastajaa kiristämään kirjavan ruunan vyön ja auttoi ratsastajan selkään, ennenkö suunnisti talliin.
”Olet jo selkeästi löytänyt ystäviä. Täytyykö minun pelätä tulevani syrjäytetyksi?” Bex kiusoitteli katsellessaan Hashtagin ja Jamien ympärillä häärääviä ratsastuskoululaisia. Hän kurkotti rapsuttamaan karsinasta kurkottelevan Happyn otsaa ja vilkaisi hiljaisemman käytävän suuntaan. Ehkä Skye oli onnistunut varmistamaan, etteivät turhan monet olleet käyneet häiritsemässä heidän ratsujensa oloa. Todennäköisempää oli, että hoitaja oli häätänyt innokkaat ratsastuskoululaiset pois kilparatsujen luota kahta minuuttia ennen kuin heidän tuntinsa oli päättynyt. Niin hän ainakin olisi tehnyt.
”Kai meidän täytyy lähteä takaisin karuun todellisuuteen ja uhrautua ratsastamaan hevosia, jotka eivät sotkeudu jalkoihinsa laukanvaihdoissa”, nainen virnisti.

”Kyllä, kurja kohtalo”, Jamie vastasi haikeasti huokaisten ja soi hurmaavimman hymynsä tytöille, jotka varustivat hänen paksun ratsunsa seuraavaa tuntia varten. Hän rapsutti hevosen otsaa, ennen kuin luovutti sen uusille ratsastajille ja siirtyi Bexin perässä katsomaan, miten heidän hevosensa voivat.
”Minun on tarjottava ainakin jäätelö, eikö? Hashtag ei varmasti pysynyt täysin puomien sisällä”, mies protestoi kurkistaessaan, miten selvästi hemmoteltu kullanrautias voi.

”Sovitaan sitten niin”, Bex naurahti ja tönäisi Selkien päätä kauemmas, jotta saisi aukaistua oven. Ruuna ei selkeästi ollut tottunut karsinoihin, joista saattoi kurkotella käytävän puolelle, kun oli tunkemassa koko painollaan vasten natisevaa ovea.
”Väistätkö nyt vähän”, nainen parahti ja tarttui Selkien harjaan. Hän sai hetken taistella ruunan kanssa, ennenkö innokas kimo suostui peruuttamaan sen verran, että hän saattoi avata oven ilman ruunan livahtamista käytävälle. ”Ainakaan niillä ei ole ollut tylsää”, Bex hymähti voidessaan hyvin kuvitella kymmenet kädet silittelemään hevosten käytävälle kurkottelevia päitä.
”Vieläkö sinulla on illaksi ohjelmaa, vai saatko nauttia harvinaisesta vapaa-ajasta?” Nainen kysäisi tarkastaessaan pikaisesti Selkien, vaikka eipä karsinassa mitään ollut, mihin ruuna olisi voinut itsensä kolhia.

Mies nauroi Bexin kamppailulle kookkaan, tumman papurikon kanssa ja rapsutti Socksin valkoista otsapyörrettä, kun raudikko työnsi päänsä oven yli hänen kainaloonsa matalasti höristen. Jos Kingsdownin hevoset olivatkin hermoiltaan hieman kyseenalaisesti virittyneitä ja haastavia ratsastaa, ainakin ne olivat kohtuullisen mutkattomia käsiteltäviä. Mitä nyt hän kuuli juttuja olkapäitä koettelevasta Bambista ja Slipsistä, joka oli murtanut neniä ja kylkiluita ja sormia ja varpaita, mutta hevonen oli päässyt Gina Lewisin osaavaan huomaan ja oppisi varmaan pian tavoille. Vanhemmassa naisessa oli jotain, mitä Jamie ei ainakaan uskaltaisi lähteä huvikseen uhmaamaan.
”Teknisesti voisin palata kotiin treenaamaan nuoria, mutta värväsin hoitajat viemään ne maastoon tänään, kun olen kerran vielä huomenna kotona. Joten ei sen kummempaa”, mies vastasi jättäen mainitsematta, että Jemma oli kutsunut hänet ulos, muttei ollut saanut vielä vahvistusta.
”Mitä sinulla on ohjelmassa? Haluatko lähteä vaikka elokuviin tai mennä pummilla salsakurssille?”

”Eli vapaus on siis tarjolla”, nainen naurahti palaten käytävän puolelle. Hän nappasi Felinen karsinan ovessa roikkuvasta harjakassista pölyharjan ja sipaisi Selkien selän ja jalat puhtaiksi.
”Luulen, ettei salsakurssilta ulosheitto olisi aivan pummilla menemisen arvoista”, Bex virnisti. ”Mutta elokuva kelpaa aina. Voimme aina koettaa livahtaa sinne pummilla, jos kaipaat elämääsi jännitystä.” Hän nappasi Selkien suojat loimitangolta ja suuntasi laittamaan niitä ruunan jalkoihin, jotka pysyivät kerrankin aloillaan. Kaipa hevonen oli saanut tyydytettyä pahimman uteliaisuutensa viimeisen tunnin aikana.

”Eiköhän Hashtag ja äitisi silmien alla ratsastaminen tarjonnut tarpeeksi jännitystä yhdelle päivälle”, Jamie virnisti huvittuneena pujottaessaan englantilaiset suitset irlantilaisen kullanruskeaan päähän ja nostaen sitten satulan sen siistinä pysyneeseen selkään. Ori ei ollut intoutunut piehtaroimaan vieraassa karsinassa. Kenties pienet kädet olivat viihdyttäneet sitä tarpeeksi heidän tuntinsa aikana.
”Elokuva kuulostaa siis täydelliseltä illalta. Lähdetäänkö suoraan tallilta vai haluatko käydä kotona välissä?”

Bex nauroi tarjotessaan kuolaimet Selkielle. Vai oli Hashtag ollut niin jännittävä ratsu. Leveämpi ainakin, kuin mihin mies oli solakoiden urheiluhevosten selässä tottunut. Hän tiesi katuvansa huomenna Chaoksella ratsastamista ilman satulaa, sillä ruunan terävä säkä ja selän läpi tuntuva selkäranka eivät olleet järin mukavia, mutta kerrankos sitä. Hänellä ei kaiketi ollut kouluvalmennusta huomiselle, joten ehkä hän selviäisi.
”Voidaan mennä suoraan, eiköhän minulla ole vaihtovaatteita tallikassissa”, nainen totesi naurahtaen. Hän kiristi Selkien vyön ja varmisti vielä kertaalleen turparemmin kiinnityksen, ennenkö lähti taluttamaan ruunaa ulos pienestä tallista.
”Pyöriiköhän Hexhamissa mitään fiksua, vai ajetaanko suosiolla Newcastleen?” Bex pohti heilauttaessaan itsensä ketterästi innokkaasti steppaavan hevosen selkään. ”Heippa kaikki, nähdään taas pian!” Nainen huikkasi lähistöllä notkuville ratsastuskoululaisille kättään heilauttaen. Selkie ja Socks tosin tuntuivat herättävän enemmän huomiota kuin he, eikä nainen voinut ratsastuskoululaisia siitä syyttää. Olivathan hevoset aivan eri kaliiperia kuin Greenridgessä asuvat tuntiponit. Bex kannusti tepastelevan Selkien samalle polulle, jota pitkin he olivat tallille saapuneet, sillä ei aikonut edelleenkään ottaa riskejä vilkkaammin liikkennöityjen reittien kanssa.

Jamie talutti Socksin ulos Selkien perässä, ja sulavalinjainen irlantilainen tanssahteli tallin pihalla näyttävällä tarmolla kullanpunertava häntä tuulessa liehuen, kun mies heilautti itsensä satulaan, kokosi ohjat estäen energistä ratsuaan karkaamasta suoraan raville ja kaivoi älypuhelimen taskustaan vilkutettuaan hyvästit heidän lähtöään katsomaan kerääntyneille lapsille.
”Hienoa. Miten olisi Guardians of the Galaxy Kaksi tai Wonder Woman?” mies ehdotti selaillen seudun elokuvateatterien tarjontaa Socksin kävellessä rennoin, matkaavoittavin askelin Selkien kaksivärisen hännän perässä. Bex onnistui tekemään koko päivästä ihastuttavan mukavan, eikä Jamie ollut kovin pahoillaan naputellessaan Jemmalle vastauksen, että oli valitettavasti kiireinen illan.