(Y) Northern Downpour

Durham Equestrian Centre, yksinpeli Mirandan ja Cindyn kisaviikonlopusta 30.-31.05.2015


Cindy rymisteli alas trailerin laskusiltaa pitkin - se ei vieläkään nauttinut lastaamisesta täysin sieluin, kuten Miranda haluaisi sen tekevän. Nainen tyynnytteli tammaansa tämän päästyä tasaiselle maalle, hiekkaiselle parkkipaikalle, ja tamma henkäisikin syvään raikasta sateen jälkeistä ilmaa. Päästyään väliaikaiseen karsinaansa kaikki oli jo hyvin ja Miranda pystyi keskittymään tavaroiden siirtämiseen autosta karsinalle. He olivat jälleen kisaamassa, tällä kertaa vaihtelun vuoksi täysin uusissa maisemissa. Kisaviikonloppu järjestettiin Durhamin kaupungin laitamilla kauniissa maisemissa paikallisen kisakeskuksen puitteissa. Kenttä näytti tallin oleskeluhuoneen ikkunasta upealta, sen puhdas vaalea hiekka kimmelsi auringossa ja valkoiseksi maalatut aidat ja syvänvihreä nurmikenttä saivat tilukset näyttämään törkeän hienostuneilta. Miranda oli varma, että heidän kisansa menisivät hyvin. Nämä olisivat Cindyn neljännet kisat, tänään he starttaisivat koululuokan ja huomenna esteitä. Tamma oli tuntunut viimeaikoina upealta eikä ollut turtunut tiukkaan treeniaikatauluun. Päästyään kisakuntoon ja pärjättyään helpoissa luokissa Mirandalla paloi halu päästä eteenpäin ja auttaa tammaa entistä paremmaksi. Sen etupää oli vähitellen löytänyt tasapainonsa ja takaosa alkanut tulla alle. Pitkät jalat eivät jääneet kehosta jälkeen ja iso pää kykeni keskittymään ratoihin pidempiä aikoja. Liikkeissä ei ollut enää niin paljoa kiirettä vaan useammin ilmavuutta ja sitä tahtia, johon Miranda oli tammassa ihastunut ensitapaamisessa.

Mirandalla oli aikaa hörppiä aamukahviaan baarijakkaralla hetken verran ennenkuin Cindy joutuisi ahkeran puhdistamisen kohteeksi. He olivat lähteneet Rosingsista aikaisin aamulla eikä Miranda ollut tehnyt muuta kuin ujuttanut tammalle päälle kuljetussuojat ja riimun ja lähtenyt ajamaan. Onneksi tamma osasi olla karsinassa siisti, hän ajatteli kun käveli tämän karsinalle. Eri pari silmiä odotti häntä innokkaana ja pehmeä turpa tervehti tunkemalla syliin. Miranda silitti Cindyn valkeaa tähteä tyytyväisenä hymyillen. Oman hevosen läheisyys tuntui aina niin ihanalta ja lohduttavalta, varsinkin kun se tuli niin haikailematta. Halittuaan tamman kanssa tarpeeksi Miranda työnsi sen lempeästi syrjään ja riisui tammalta sen vaaleanvioletin fleeceloimen, jonka tarpeellisuudesta saattoi kiistellä lämpimien kesäkelien saapuessa kovaa vauhtia pohjois-Englantiin. Cindyn ohut musta karva puhdistui kun nainen, jonka punaisenkirjavat lyhyet hiukset olivat köytetty korkealle poninhännälle, suki sitä tarkoin ja tottunein ottein. Tamma nautiskeli naisen hierovasta harjaamisesta ja tyytyi protestoimaan vain kun harja ujuttautui vatsan alle ja kainaloihin.

Miranda ja Cindy pääsivät keskipäivän tienoilla sisään verryttelykentälle, pienemmälle vaaleahiekkaiselle kentälle, jonka valkoisilla aidoilla roikkui paljon ihmisiä omaisista valmentajiin ja valokuvaajiin. Kukaan ei ollut kuitenkaan häntä tukemassa mutta se ei haitannut. He tukisivat toinen toisiaan, Cindy ja hän. He olivat sonnustautuneet valkoiseen, jota koristivat Mirandan ruskeat saappaat ja Cindylle teetetty vaaleanpunainen koulusatula. Satula oli kääntänyt päitä ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien ja niin se nytkin keräsi huomiota. Miranda ei kuitenkaan keskittynyt muuhun kuin mustaan tammaan, jonka yritteliäs askellus ja vähitellen ryhdistäytyvä ylälinja alkoivat lähennellä helppoon B:hen sopivaa. Rata, jonka he pian suorittaisivat ei ollut B-tasoisista radoista helpoin, varsinkaan heille, mutta Miranda luotti Cindyyn.

He astelivat kouluaitojen sisään ja Miranda kannusti Cindyn raville kevein pohkein. Cindy tuntui herkältä ja reaktiiviselta, hieman jännittyneeltä. Sitä jännitti kohiseva yleisö kentän jokaisella reunalla ja tiukkakatseinen tuomaripari aitojen toisessa päädyssä. Askeleiden rentous löytyi kuitenkin juuri sopivasti ennen pillin vihellystä ja Miranda ohjasi tamman hyvillä mielin alkutervehdykseen. Rata lähti käyntiin ja tamma kaarsi siististi hänen allaan kulmasta keskiraviin. Tapansa mukaan tamma jännittyi siirtymisissä mutta pysyi hallinnassa ja palautui keskiravista takaisin tasaisempaan harjoitusraviin. Mirandan teki mieli kehua sitä siivon ravivoltin jälkeen muttei kyennyt herpaantumaan otteestaan tammaan. Sen isot askeleet pääsivät oikeuteensa pitkässä laukkaohjelmassa ja tikkiin treenattu kunto ei pettänyt enää pitemmissä laukkatyöskentelypätkissä kuten aiemmin. Rata sujui upeasti viimeiseen laukannostoon asti, jonka jälkeen katsomossa oleskeleva lapsi päätti kirkaista ja räjähtää nauruun tuntemattomasta syystä ja Cindy tämän äkillisen äänen takia sinkaista pukin kautta kiitolaukkaan kesken askellajinvaihdon. Kaksikko päätyi hyppäämään kouluaidan yli ja tamma pysähtyi vasta kentän korkeampaan valkeaan aitaan korskahdellen hermostuneena pitämättä jalkojaan tasaisella maalla. Miranda löysi oman tasapainonsa hevostaan nopeammin ja rauhoitteli tamman koskien pehmeästi hikistä tummaa kaulaa ja kuiskuttelemalla sen korkealla kieppuvan pään juurella hiljaisia sanoja. Tamma rentoutui lapsen hiljennettyä ja heidät vihellettiin ulos kisasta. Miranda ratsasti Cindyn takaisin verryttelykentälle lannistuneena.

Hän tunsi kilpakumppaniensa katseet selässään ja uuden ratsukon kuulutuksen kisakentälle. Cindy ei ollut vielä lopullisesti rentoutunut joten Miranda päätti tehdä helpon loppuverryttelyn kentällä. Hän kevensi hiljaisesti tamman kiireisessä ja jännittyneisyydessä kompuroivassa ravissa ja pysyi itse pehmeänä taivutellen tammaa pois ahdistavista kohteista kentän laidoilla. Lopulta tamma alkoi tuntumaan jälleen paremmalta ja Miranda antoi tamman venytellä ja siirtyä omia aikojaan keinuvaan käyntiinsä. Hetken päästä Miranda viitsiytyi antamaan neidille pitkät ohjat ja rapsutti haikaillen sen kaulaa ja harjanjuurta. Huokaisten hän laskeutui selästä ja otti vastaan kuolaisen halauksen hevoseltaan. Se oli pahoillaan ja niin oli hänkin. Tämäkin suoritus olisi voinut mennä niin paljon paremmin, Mirandaa harmitti huono kokemus eikä hän jaksanut olla vihainen lapselle tai tämän vanhemmille. Hänen olisi pitänyt pitää Cindy kuulolla ja rauhassa, olivathan he pitkään jo koettaneet totutella erikoisiin asioihin kuten voimakkaisiin ääniin ja kisatilanteisiin.

Miranda vei Cindyn karsinaansa ja otti siltä varusteet vaitonaisena. Tamma rauhoittui selvästi päästessään neljän seinän sisään ja pysyi naisen onneksi rauhaisana, kun talutti tämän letkupesulle ruokatauon jälkeen pihakiveykselle. Toisella puolen tallirakennusta oli onneksi hiljaisempaa, joten tamma saattoi seistä tyytyväisenä alkukesän auringossa sopivan viileän veden alla. Musta, ohut karva kiilsi tehokkaan pesun jäljiltä upeasti auringossa ja Miranda vei tamman pitkälle ruoholle päivän päätteeksi. Hän istuutui nurmelle rauhaisan tammansa vierelle ja katsoi hiljaisena kun silkkiturpa nyhti ruohoa suuhunsa ja nousi muutamaan otteeseen kuuntelemaan tarkkaavaisena pillin vihellyksiä, autojen ja luonnon ääniä. Tällaisista hetkistä Miranda nautti - kun ei oikeastaan tuntenut itseään yksinäiseksi mutta sai olla rauhassa. Aiempi epäonnistuminen kisaradalla ei jaksanut haitata hänen oloaan kun kesäaurinko lämmitti selkää ja punaisia hiuksia, jotka lepäsivät nyt valtoimenaan naisen paljailla olkapäillä, joita koristivat useat tatuoinnit.

Kisaviikonlopun toinen aamu koitti ja Miranda käveli unisena ja huolissaan vieraan tallin käytävää pitkin. Käytävillä kuhisi ja hän joutui pujottelemaan toistaan tuntemattomien ihmisten lomitse päästäkseen Cindyn karsinalle. Varautunut tamma punki Mirandan olkapäätä vasten tämän suljettua liukuoven takanaan. Oven suljeuduttua hän tunsi itsensä taas hieman järkevämmäksi ja pystyi nojaamaan tummapuista ovea vasten niin, että keskittyi hevoseensa ja jätti hälinän ulkopuolelle. Hänellä oli ollut heräämisestä lähtien jotenkin huono ja poissaoleva olo, joka saisi luvan kadota mitä pikimmiten, jos häneltä kysyttiin.

Aamupäivä lähti hitaasti käyntiin mutta Miranda onnistui valmistelemaan itsensä ja ratsunsa, nupit näyttivät jopa eilistä paremmilta sillä hän oli käyttänyt niihin varmastikin tupla-ajan. Miranda oli kiitollinen siitä, että Cindy oli hänen kanssaan kahdestaan niin rauhallinen. Nupittaminen oli hetken harjoittelun jälkeen alkanut sujumaan hienosti ja tamma oli oppinut seisomaan jopa jakkaran vierellä. Vietetty aika rakkaan tamman rauhaisassa seurassa oli saanut naisenkin vähitellen virkoamaan ja suorituksen ollessa vasta iltapäivällä Miranda oli päättänyt mennä syömään niinsanottua lounastaan kisakentän laidalle auringonpaisteeseen, joka sääennusteiden perusteella hellisi heitä ainakin vielä muutaman tunnin ajan. Lounaaseen sisältyi vaivoin väännetty leipä ja kisakahviosta ostettu banaani. Kunnolla syöminen ei ollut nuorelle naiselle tuttu käsite ja täytetty voileipä oli suuri saavutus. Järkevä lounas kahviosta oli käynyt hänellä mielessä mutta rahan säästäminen oli ehkäpä parempi idea, kunnon aterioiden nauttiminen taas oli huomisen murhe. Tähän aikaan päivästä kisakentällä kisattiin alle metrin luokkia ja Miranda katsoi hymyhuulin nuorta poikaa kimon poninsa kanssa hyppäämässä rataa kovassa vauhdissa. Tuollaisella loppumattomalla innolla hänkin oli kisannut ponivuosinaan ja kisasi kai yhäkin. Nykyään kaikki oli kuitenkin niin paljon tarkempaa ja asiallisempaa, häntä katsottiin monesti vinoon pelkästään väriskaalansa takia. Se oli joskus satuttanut muttei enää, hän oli päässyt yli muiden aikuisten naurettavista silmänpyörittelyistä ja ilkkumisista. Hänen paikkansa maailmassa oli selvästikin tällaisena miksi hänet oli muovattu ja kaikesta menneisyydessään tapahtuneesta huolimatta Miranda oli Jumalalle kiitollinen siitä, mitä hänellä nyt oli. Jos hänen menneisyytensä olisi erilainen hänellä ei olisi Cindyä, hän ei olisi koskaan voittanut lotossa eikä ennen kaikkea olisi koskaan voinut päästää irti Derekistä. Menneisyydessä oli vielä paljon haamuja mutta Miranda uskoi selviytyvänsä niistäkin ajallaan. Cindyn kehitys piti hänen mielensä pirteämpänä kuin mikään muu tässä maailmassa, sillä juuri mikään muu ei oikein sujunutkaan. Jos Miranda ei ollut 27 vuoden aikana oppinut mitään muuta, niin hän oli sentään ymmärtänyt, että aina täytyi pysyä positiivisena ja uskoa edes johonkin. Miranda uskoi Cindyyn.

Jotta syvälliset yksinäisen naisen ajatukset eivät uponneet liian syvälle pinnan alle näin sunnuntai-aamuna Mirandan ruokailu kentän laidalla keskeytyi hänen säikähtäessään ryminää. Uusi ratsukko, nuori tyttö ison rautiaan ruunansa kanssa, oli jysäyttänyt täysiä vaaleansinistä okseria päin kaataen koko esteen vaaleaan kentän hiekkaan. Tyttö roikkui hetken hevosensa kaulalla ja valahti sitten maahan hevonen juosten pillastuneena karkuun. Luojan kiitos tyttö tupsahti maahan matalalta ja nousi samantien seisomaan, hevonen taas kompuroi ohjiin, napsaisten ne kahtia eikä ottanut rauhoittuakseen. Eväänsä käsissään Miranda katsoi aidalta tapahtumia ja lopulta työntekijät tytön avulla saivat hevosen kiinni ja pois kisakentältä. Sitten, aivan tyhjästä Miranda kuuli nimensä takaataan ja kääntyi ympäri kohti petollisen tuttua ääntä.
"Alex?", hän sanoi hymyillen epäilevänä.
"Merry se olet sinä", mies sanoi nauraen ja halasi Mirandaa pikaisesti mutta tiukasti. Miranda halasi toista takaisin niin hyvin kuin häkeltyneenä ja puoliksi syöty eväsleipä kädessään pystyi. Halattuaan Alex perääntyi askeleen verran ja katseli pitkään naista, jota ei ollut nähnyt tai josta ei ollut kuullut (liian) moneen vuoteen. Hän oli kaivannut noita kasvoja enemmän kuin uskalsi edes itselleen myöntää. Hän oli kaivannut hänen tuoksuaan, villejä tempauksiaan, upeita hiuksiaan, tuota suloista hymyä ja sitäkin suloisempaa ääntä. Miranda itsekin katseli unohtunutta ystäväänsä. Siitä oli niin kauan. "Wau... pitkästä aikaa", Miranda henkäisi ja oli pudottaa leipänsä.
"Kyllä vain", Alex sanoi hymyillen. "Mitä kuuluu?" hän kysyi ennenkuin hiljaisuus ehti langeta heidän välilleen.
"Hyvää, mikäs tässä... kisoissa", Miranda naurahti ja katsahti kenttää takanaan. Kisat jatkuivat jälleen normaaliin tahtiinsa. "Entä sinulle?" Nyt Miranda huomasi, kuinka Alex oli pukeutunut ratsastusvarusteisiin - mustiin kiiltäviin saappaisiin, valkoisiin ratsastushousuihin ja mihinkäs muuhunkaan kuin pikeepaitaan, tällä kertaa kirkkaanturkoosiin, jonka rinnusta koristi kirjailtu vaatemerkin logo. Väri korosti miehen syvänsinisiä silmiä, joiden katse katseli Mirandaa samalla tutulla lämmöllä kuin entisaikoihin. Ja mies näytti ratsastusvaatteissa pirun hyvältä.
"Sitä samaa", Alex kertoi. "Ja voi varmaankin olettaa että omistat unelmahevosesi jo?" hän kysyi nauraen. Alex tiesi, ettei Miranda vitkastelisi unelmansa kanssa jos vain kykeni sen verran sijoittamaan. Saavuttuaan Amerikasta hän oli tiennyt, ettei pystyisi elämään ilman omaa hevostaan ja niin Jazz oli löytänyt tiensä hänen elämäänsä.
"Hyvin arvattu, itseasiassa omistan kaksi", Miranda virnuili. "Eivät ne minun teiniaikaisia unelmiani vastaa mutten parempia tammoja olisi voinut itselleni löytää", hän selitti. Cindy ja perheen uusin lisäys Moneypenny olivat hauskoja treenitovereita ja ennenkaikkea upeita hevosystäviä. Ne vaativat sen verran energiaa ja huomiota itselleen, että ilman niitä Mirandan elämä olisi tuskin pysynyt raiteillaan näin pitkään kuin oli.
"Jopas", Alex ihmetteli hymyillen. "Ovatko molemmat leidit mukanasi täällä?"
"Vain Cindy, haluatko tavata hänet?" Miranda ehdotti toivoen, että voisi pitää Alexin lähellään hieman pidempään. Hän oli katunut yhteydenpidon lopettamista niin pitkään ja vihannut itseään ongelmiensa takia - nyt kun mies oli täällä jälleen Miranda ei halunnut päästää hänestä irti.
"Tottakai", Alex nyökkäsi ja lähti kävelemään vanhan ystävänsä vierellä talliin. He olivat tulleet Jazzin kanssa vain estekisoihin ja tamma odotti Marcuksen kanssa trailerissa toisella tallin parkkipaikoista. Tosin, tässä vaiheessa Marcus varmastikin kävelytti sitä, ainakin toivottavasti. Tamma ei kestäisi seistä trailerissa
He saapuivat Cindyn karsinalle ja eripariset silmät tuijottivat varautuneena vaaleaa miestä, jonka haju ei ollut tammalle tuttu. Miranda meni edeltä tamman vierelle ja nojautui siihen kevyesti paijaten mustaa kaulaa. "Cindyä jännittävät vieraat ihmiset aika paljon vielä", Miranda selitti hymyillen. Alex kurottautui sisään karsinaan tamman eteen ja antoi tamman haistella tätä.
"Hän on upea", Alex sanoi, kun tamma henkäisi ja antoi miehen silittää lavalta.
"Cindy on upea", Miranda vastasi ja pussasi tamman kaulaa. "Kun ostin Cindyn sen koulutus oli jäänyt kesken ja se oli ihan rapakunnossa. Olemme päässeet nopeasti todella pitkälle enkä voisi olla siitä yhtään ylpeämpi. Se täytti juuri 6 vuotta." Miranda oli tehnyt toissaviikolla tamman syntymäpäivänä sille porkkanakakun ja on vähättelyä sanoa, että tamma rakasti kakkua. Se oli tuhottu ennätysajasssa.
Alexista oli ihana kuunnella Mirandaa. "Olet tehnyt todella hyvää työtä Merry", hän kehui.
"Kiitos", Miranda hymyili ja piti siitä, että kuuli taas lempinimeään. Se ei ollut koskaan vakiintunut hänen uusien ystäviensä ympärillä ja jos joku muu kuin Alex olisi kutsunut häntä sillä nimellä se olisi varmasti kuulostanutkin todella oudolta.
"Minun pitää valmistautua luokkaa varten", Miranda totesi hetken päästä hätäisesti kun hänen katseensa oli eksynyt kellolle.
"Ei se mitään, annan teidän laittautua valmiiksi... Minun pitää mennä tarkistamaan Jazzin tila muutenkin", Alex rykäisi. "Älä karkaa päivän päätteeksi mihinkään", mies virnuili ja Mirandasta tuntui, että hänen jalkansa olivat sulaa vahaa. Oli kuitenkin kiire ja hän varusti itsensä ja Cindyn nopeasti. Miranda käveli Cindy kirjavanviolettiin huopaan, mustaan korvahuppuun, ihaniin, vielä kohtuuvalkoisina pysyneisiin kisasuojiin ja timanttiotsapantaan sonnustautuneena kentälle. Hänellä itsellään oli tuttu ja turvallinen musta kisatakki valkoisilla koristelinjoilla. He näyttäisivät hyvältä, nyt täytyisi vain saada esteratsastusvaihde päälle. Tammalta se joko onnistuisi liian hyvin tai ei käynnistyisi ollenkaan.

Hän verrytteli Cindyn nopeasti jokaisessa askellajissa molempiin suuntiin ja teki pysähdyksiä. Oli tärkeää pitää tammalla kontrolli päällä, sillä silloin mikään ei onnistuisi. Verryttelyhypyt ennen 70cm esteluokkaa tuntuivat ihan hyvältä oikeastaan, tamma tuntui samalta kuin kotona. Se katseli ympäristöä mutta ei ollut vielä säikähtänyt. Tänään katsomossa ei pitäisi olla kiljuvia lapsia, Miranda oli pitänyt siitä huolen. Tamma ei liikkunut eteen yhtä hyvin, kuin Miranda oli unelmoinut mutta ehkäpä tyttö heräisi kun he kävelisivät kisaradalle. Cindy oli kuitenkin mukana hypyissä ja keskittyi, se oli tärkeintä.

He kävelivät kisakentälle ja Cindyn väsymys tuntui läpi hitaan käyntiaskeleen. Miranda tervehti kisatuomaria vakavana ja huokaisi syvään ennen vihellystä kannustaen sen kuultuaan tammansa tömisevään laukkaan. Isosta laukasta oli kerrankin hyötyä, kun radassa oli paljon pitkiä teitä ja linjoja. Rata oli juuri sopivan haastava Cindylle ja hyvää treeniä, vaikka kyseessä olivatkin kisat. Hän suoristi vähitellen uudestaan innostuvan ratsunsa ensimmäiselle linjalle ja kaahaus otti otteen tammasta ensimmäisen hyvän hypyn jälkeen. Tamma palautui muutaman lennokkaan pukin jälkeen juuri sopivasti kahden esteen sarjalle ja hyppäsi hyvin. He olivat treenanneet sarjoja niin paljon, että oppi rauhallisista väliaskelista otti vähitellen sijaa tamman päänupissa. Seuraavalle esteelle, pitkän suoran päätteeksi saapuvalle okserille, tamma päätti hypätä Mirandan napakoista pidätteistä huolimatta liian aikaisin ja takajalat kolauttivat tummanvihreäraidallisen puomin alas. Puomin kolahdus takana sai tamman katoamaan tuntumalta ja vyörymään väärässä laukassa seuraavalle esteelle. Mirandan olisi halunnut todella kovasti kääntää tamman pois linjalta, vaihtaa laukan ja ottaa alusta muttei ehtinyt kun este saapui jo heidän eteensä. Tamma hyppäsi vinosti, liian korkealle ja sisäsivusta. Mirandan teki mieli repiä hiuksensa päästään, niin huonosti hän ratsasti tänä viikonloppuna. Esteen jälkeen he vaihtoivat suuntaa ja Miranda vaihtoi tamman laukan ravin kautta. Perusradan viimeiset kaksi estettä menivät paremmin mutta Mirandan mieli oli virallisesti maassa. Ja Alexkin oli vielä varmaankin nähnyt radan, mitä hänkin nyt ajattelisi.

Radan loputtua Miranda antoi tammalleen vaisut taputukset ja kävelytti hikisen tamman talliin pesulle. Hän riisui sen varusteista ja hoiti loppuun vieden sitten omatkin varusteensa takaisin autolleen. Urheiluauto näytti naurettavalta mustavalkoinen hevostraileri takanaan. Puhdistettuaan uudet tahrat suojista ja laskettuaan huovan suojien kera kuivumaan Miranda käveli takaisin kentän laidalle. Hän etsi Alexia katsellaan mutta tarkistettuaan lähtölistat huomasi Alexin nimen metrin luokassa. Luokka alkaisi pian, hän voisi jäädä katsomaan ja olla katoamatta kuten oli sanaakaan sanomatta luvannut ystävälleen. Cindy voisi nauttia vielä hetken ajan karsinastaan ja sitten he ajaisivat kotiin ja treenaisivat taas armottomasti muutaman kuukauden, joiden jälkeen Miranda saattaisi kehdata taas astua kisakehään tämän kanssa.

Luokan alettua Miranda paikansi Alexin verryttelykentältä. Hän ei ollut tunnistaa teinivuosistaan ulos kasvanutta miestä tuntemattoman hevosen selässä. Hevosen nimi paljastui kun heidät kuulutettiin kentälle - All That Jazz. Alex näytti luonnolliselta siron, upean värisen tamman selässä ja he hyppäsivät puhtaan ja nopean radan. Miranda taputti hymyillen radan päätteeksi ja toivoi, että Alex voittaisi tämän tammansa kanssa kisat. Aiemmista suorituksista ei ollut voittamaan heidän rataansa ja jäljellä oli enää kolme ratsukkoa. Alexin käveltyä takaisin verryttelykentälle Miranda nousi puupenkiltä ja käveli heidän luokseen. Hänen saavuttaessaan kentän portin Alex oli laskeutunut tamman selästä ja ojentanut ohjat nuorelle pojalle. Miranda katsoi tätä hetken kummaksuen mutta hymyili takaisin Alexille tämän tullessa häntä päin. "Teillä meni todella hyvin", Miranda kehui, "toivottavasti voitatte luokkanne!"
"No ei se nyt niin hyvin mennyt", Alex nauroi takaisin.
Miranda tyytyi tönäisemään pitempäänsä, "Älä viitsi kainostella."
Alex päätyi toiselle sijalle luokassaan ja haki kauniin sinisen ruusukkeen itselleen taputusten saattelemana. Kuinkakohan mones ruusuke tuokin oli hänelle, varmasti sadas, Miranda pohti. Ei hän kateellinen kuitenkaan ollut, itselläänkin oli vuosien varrella kertynyt ruusukkeita kaikenlaisista kisoista (vaikka Cindyn kanssa niitä ei ollutkaan juuri ollenkaan) ja oli ruusukeseinänsä vierellä laatikoston päällä komea mestaruuspokaalikin muistona Kerryn kanssa vietetyistä ihanista vuosista. Kerryn nimi toistuikin ruusukkeiden takana useammin kuin minkään muun hevosen.

Iltapäivästä Miranda puski Cindyn traileriin Alexin avulla ja päivä sai päätöksen. Miranda heitti laukkunsa autonsa takaistuimelle ja sulki oven, Alex tuli hänen vierelleen.
"Umm...Miranda", hän aloitti.
"Niin?" hän kysyi toiselta hymyillen hieman.
"En tiedä olenko ihan idiootti kun kysyn tätä mutta... lähtisitkö kanssani ulos?"
Miranda katseli Alexia hetken ja yritti pidätellä hymyään. "Mielelläni."
"Hienoa", Alex sanoi ja ojensi kännykkänsä, johon Miranda näpytteli uuden puhelinnumeronsa. Hän oli ollut niin typerä sulkiessaan Alexin elämästään pois. Alex ajatteli aivan samoin ja katseli Mirandan hiusten huojuntaa lempeässä tuulessa. Hänen teki mieli siirtää irtohiukset naisen korvan taakse mutta pidättäytyi tekemästä niin. "Oletko ensi viikolla vapaa?"
"Kävisikö keskiviikkona tai perjantaina?", Miranda kertoi ja muisteli ensi viikon ajanvarauksiaan. Hänellä oli rento viikko edessä, luojan kiitos.
"Sovitaanko alustavasti keskiviikolle?" Alex sanoi hymyillen vinosti. Miranda onnistui nyökkäämään vastaukseksi. Sanaton vastaus sai miehen hymyilemään leveämmin, "hienoa! Minä soittelen sinulle", hän sanoi innoissaan ja ojentautui antamaan pusun Mirandan poskelle. "Nähdään sitten", hän heitti hyvästiksi ja lähti kävelemään autolleen jättäen sanattoman Mirandan nojaamaan omaansa vasten. Hän sai heilutettua kättään hyvästiksi ja istuuduttuaan ajajan paikalle tajusi mitä oli juuri tapahtunut. Hän oli saanut vanhan kaivatun ystävänsä takaisin ja mitä vielä, hänellä oli treffit keskiviikkona. Ehkä hän kuuluikin Alexin kanssa yhteen, ehkä se oli hänen kohtalonsa. Niin monen pahasti epäonnistuneen yrityksen jälkeen Alex oli ainoa, joka oli tullut takaisin. Tai ainakin melkein, Derek oli ollut vain epätoivoinen syrjähyppy, yhden yön virhe. Hän oli kuitenkin ymmärtänyt virheensä ja ainakin vihdoin varmistunut siitä, että hänen tulevaisuutensa ei ollut Derekin kanssa. Huonot fiilikset kisoista unohtuivat Alexin ansiosta ja parkkeeratessaan Rosingsin pihalle Miranda oli yhä yhtä hymyä. Hän vei tamman ja tämän tavarat nopeasti sisälle talliin ja ajoi sitten kotiin ruokakaupan kautta. Ensi viikosta todella tulisi hyvä viikko.