[P] Kevään ensimmäiset merkit

Tiistai 17. maaliskuuta

Janice satuloi tallilla Pobya maastoa varten. Hän ei ollut aikoihin käynyt ja yritti nyt keksiä jonkun, joka voisi tulla hieman näyttämään reittejä. Ettei eksyisi.

Lämmin kevätaurinko häikäisi paistaessaan kirkkaansiniseltä taivaalta, mikä oli omiaan synnyttämään hyväntuulisuutta tallin työntekijöissä. Jopa Zoe, joka harvoin vaikutti tyytyväiseltä yhtään mihinkään, oli suorastaan iloinen. Tässä säässä kelpasi taittaa tuntien maastoratsastuksia. Hän olikin jo kyllästynyt ainaiseen sateeseen, harmauteen ja kylmään, jäätävään viimaan, joka tuntui pureutuvan luuytimiin asti ja kotiutuvan sinne vuosiksi.
"Hyvää päivää, neiti Lowsley", nainen tervehti ohittaessaan mustan täysiveriruunan ja vaaleatukkaisen omistajan. Hän harvoin tervehti hevosten omistajia, mutta Janice oli ehdottomasti siedettävimmästä päästä, eivätkä toisen hevoset olleet hänen riesanaan. Niinpä naiselle saattoi hyvinkin suoda tervehdyksen tänä aurinkoisena päivänä, joka tuntui huutavan kevättä jokaiselle, joka vain suostui kuuntelemaan.

Janice säpsähti hieman, harvemmin kukaan tervehti häntä.
"Ai, hei. Sano Janice." Vaikka ei hän tiennyt kuuluiko pokkurointi tapaan ohjeistaa työntekijät. Mutta hän ei vain osannut olla paikassa jossa neiditeltiin.
"Ei sinulla sattuisi olemaan aikaa pienelle maastolle? Tarvitsisin jonkun näyttämään hieman reittejä."

Zoe oli melko varma, että Janice oli pyytänyt samaa aiemminkin, mutta vanhoista tavoista oli vaikea oppia eroon.
"Selvä", hän nyökkäsi yrittäen tällä kertaa painaa asian mieleensä. Ehkä hän ensi kerralla muistaisi tervehtiä etunimellä. Ainakin hän voisi yrittää. Nainen vilkaisi mustaa täysiveristä arvioivasti. Hän ei tiennyt Janicesta paljoa ratsastajana, mutta oli ymmärtänyt, että Poby oli täysipäinen hevonen. Sekään ei ollut itsestäänselvää tallilla, jossa olisi kuvitellut asuvan vain hienoja kilpahevosia.
"Totta kai on", hän vakuutti. "Millainen Poby on maastossa? Jotta tiedän, kuka voisi sopia sen seuraksi", hän selitti kysymystään heti perään, ettei vain antaisi kuvaa, jossa epäili hevosen täysijärkisyyttä tai ratsastajan kykyjä hillitä ratsuaan.

Nainen laittoi suojia hevosen jalkoihin ja vilkaisi mustaa täysiveristä.
"Kuten muutenkin, peloton ja hyvin hanskassa. Aika rauhallinen ja tällä ei ole edes kilpaviettiä." Niin surkea laukkuri hevonen oli ollut.

Zoe nyökkäsi ajatukset raksuttaen. Peloton ja hallittava hevonen kuulosti täydelliseltä parilta hänen tammalleen, joka pelkäsi vähän kaikkea. Olisi aivan toinen tarina, mitä mieltä Janice moisesta olisi, mutta hän voisi ainakin ehdottaa sitä.
"Luuletko, että Poby säilyttäisi rauhallisuutensa, vaikka maastokaverina olisi varsin vihreä ja kokematon nuori tamma?" Duffya hän ei suostuisi ottamaan tuntemattoman hevosen kaveriksi ja Paddyn kanssa ohjelma oli niin tarkkaa, ettei hän halunnut kuvitellakaan, miten pahasti sotkisi kaiken jos lähtisi täysin suunnittelemattomalle maastolenkille.

Janice suoristautui hevosen jaloista ja taputti sen kaulaa.
"Kyllä, kotona Pobya on käytetty nuorten seurana paljonkin." Hevonen piti hyvin päänsä vaikka ympärillä muut olisivat hermoilleet, ainakin ratsastaja selässään.

"Hyvä. Palaan pian", hän vakuutti, nappasi Mian riimunnarun mukaansa ja suuntasi noutamaan nuorta tammaa ulkoilemasta. Kaunis angloarabi ravasi häntä vastaan portille, mikä sai sydämen jättämään yhden lyönnin välistä. Hänen ihana, höpsö tammansa, jota hän oli vaalinut kuin kukkaa kämmenellään. Hänen pitäisi myydä ratsu pian. Olisi ollut paras myydä se ennen lähtöä Yhdysvaltoihin, vaan hän ei ollut kyennyt kirjoittamaan myynti-ilmoitusta tai ottamaan kuvia puunatusta hevosesta. Hän tekisi sen heti kun palaisi, niin hän oli itseään vannottanut. Hän talutti hevosen sisään melkein Pobyn karsinaa vastapäätä, harjasi pikaisesti puhtaana pysyneen selän ja kiinnitti suojat tamman jalkoihin. Hän nosti kauniin, vaaleaa nahkaa olevan estepainotteisen yleissatulan hevosen selkään ja kiristi vyön jutellen samalla tammalleen. Mia oli nopeasti varustettuna, sillä hän oli vastikään harjannut hevosta pitkään puomien ääressä ulkona, joten hevonen ei tarvinnut pitkää puunaamista.
"Minkälaista lenkkiä toivoisit?" Hän kysäisi kiinnittäessään suitsien nauhoja. Tamma katseli korvat hörössä tallikäytävän puolelle, vaan ei hyvätapaisena pikkuhevosena häslännyt omiaan.

Musta ruuna näytti nukkuvan pystyyn. Poby oli rauhallinen ja rento hevonen,jolla ei tosiaan ollut usein täysiverisille ominaiseen tapaan kova kiire. Hän rapsutteli ruunaa hellästi ja odotteli että Zoe olisi valmis.
"Ihan millainen teille sopii. Jos käydään pidemmällä niin voidaan mennä vähän rauhallisemmin."

Zoe nyökkäsi ja pohti jo reittejä, joille he voisivat lähteä. Mahdollisimman kauas autoista, sillä hän ei halunnut enää ikinä joutua samaan tilanteeseen kuin Paddyn kanssa, varsinkaan kun alla olisi kokematon hevonen, joka hyppäisi kuuhun siinä missä Paddy oli säilyttänyt edes osan järjestään. Hän lähti taluttamaan hevostaan tallipihalle, nousi punarautiaan selkään helpolla ponnistuksella ja lyhensi koulutreenistä pitkiksi jääneitä jalustimia muutamalla reiällä.
"Jos pidämme maaston tasaisena, Mia jaksaa pidempään", hän totesi. "Mikäli seuraamme polkua maastoesteitä kohti, voimme lähteä mukavalle, erittäin rauhalliselle vanhalle autotielle, joka mutkittelee vuoroin peltojen ja vuoroin metsikön halki", hän pohdiskeli käyden läpi muistojaan tiestä. Hän oli törmännyt siellä autoihin kolme kertaa, ja ratsasti lenkin vähintään kolmesti viikossa. Puolelta vuodelta kolme autoa ei ollut paha tulos, joten todennäköisesti Miakaan ei joutuisi tilanteeseen, jossa tamma hermoilisi turhia. Hän kannusti hevosen käyntiin ja ohjasi kohti tarhojen ohi menevää hiekkatietä. Hevonen käänteli korviaan. Se ei ollut vieläkään tottunut ratsastamiseen kentän ulkopuolella, mutta ainakaan tamma ei jännittänyt enää pelkkää tallipihasta poistumista.

Janice seurasi parivaljakkoa ulos. Se kuulosti hyvältä.
"Se käy, Pobyllakaan ei ole huippukuntoa" Nainen vastasi naurahtaen ja nousi täysiverisen selkään. Ruuna steppasi hieman, seuraten sitten kaikessa rauhassa tammaa.  Sillä ei ollut mikään kiire.

Zoe kääntyi suomaan pienen hymyn tammansa selästä perästä seuraavalle ruunalle ratsastajineen. Mia ei tosiaankaan pysyisi kilpahevosten vauhdissa, kuten he olivat todenneet useampaan otteeseen Mayben kanssa totuttaessaan tammaa maastoilemiseen.
"Varmasti pysytte tahdissamme helposti", hän vain totesi taputtaen hevosensa kaulaa, kun Mia ohitti oritarhojen rivistöt jäämättä katselemaan laiduntavia hevosia. Kentällä pyörivät ratsukotkaan eivät saaneet tamman huomiota, sillä Mia keskittyi kuuntelemaan ratsastajaansa astellessaan tyytyväisenä kohti ruohikkoista polkua.

Ruunaa ei hetkauttanut mikään. Se käänteli korviaan laiskana. Nähdessään kentällä entisen kihlattunsa hyppäämässä kuumalta vaikuttavalla arabilla, Janice alkoi väkisinkin tirskua. Tuo oli sen Alexin hevonen. Hah.

Zoe ei tiennyt, mikä Janicea niin kovin huvitti, mutta pieni uteliaisuus nosti päätään. Hän jätti Rayn ja Gabinon täysin huomiotta (eihän mies edes saisi arabia käyttäytymään edukseen esteillä), mutta Janicen huvittuneisuus sai hänet kiinnostumaan takana tulevasta ratsukosta.
"Hyvä, jos tallielämä tarjoaa huvituksenaihetta", Zoe totesi huvittuneisuutta äänessään ja vilkaisi taakseen ratsukkoa. Janice oli ennenkin puhunut niin perin viihdyttävästi Raysta, että ehkä hän saisi kuulla lisää jotakin lokaa miehen menneisyydestä.

Janice keräsi hieman itseään. Nainen ei voinut ottaa miestää mitenkään vakavissaan.
"Tarjoaahan se. Paljonkin" Kun kenttä ei ollut enää mukana, nainen uskalsi naurahdella avoimemmin.
"Etenkin ihmisten väliset suhteet."

Siitä Zoe oli aivan samaa mieltä. Vaikka hän olikin aina tehnyt parhaansa pysytelläkseen juorujen ulkopuolella, oli hänkin kuullut milloin mitäkin supatusta. Valmentaja ja eläinlääkäri eivät tosiaan edes olleet yrittäneet piilotella omaa yhteiseloaan, joten siitä ei ollut kauaa jaksettu supista, ja Bean ja Pauluksen sotkuista hän oli pysytellyt kaukana ihan vain senkin takia, ettei halunnut nähdä Paulusta yhtään sen enempää kuin oli pakko.
"Niissä riittääkin ruodittavaa", hän totesi ajatellen kaikkia niitä juoruja, joita kuuli kulkiessaan päivittäin tallin käytävillä. Viikonloppuisin valmennettavat tuntuivat keskittyvän enemmän juoruamiseen kuin hevosiinsa, mikä oli hänestä täysin käsittämätöntä. Nainen ohjasi hevosen metsään sulkeltavalle polulle, surren vain hetken sitä, miten lämpimät auringonsäteet eivät yltäneet samaan tapaan puiden keskelle.

"Niin, etenkin kun sotkeudutaan työtoveriin." Janice vastasi hieman vihjaavasti, antaen ymmärtää että yksinhuoltajaisällä oli juttua työtoverin kanssa.
"Mutta koska Tobias on Tobias, hänelle ei sekään riitä, vaan pitää laittaa vielä erikoisemmaksi"

Zoe pudisteli päätään. Työkaverien kesken sekoilua hän ei yksinkertaisesti ymmärtänyt. Hän ei nähnyt mitään mahdollisuutta, miten sellainen voisi päättyä hyvin.
"Se ei koskaan ole hyvä idea", nainen totesi miettien lievällä mielenkiinnolla, kuka tämä Rayn salaperäinen työkaverirakastaja voisi olla. Janice puhui aivan varmasti pienestä mieskääpiöstä, joten Zoe kävi läpi mielessään tallin naisia. Maybe ja Lucy olivat jo ikänsä puolesta poisluettavia (sitä paitsi, hän halusi uskoa että saisi kuulla Maybelta, jos toinen löytäisi prinssin elämäänsä) eikä vastikään eronnut Beakaan vaikuttanut todennäköiseltä. Effie oli kiireinen opintojensa kanssa, joten naista ei paljoa tallilla näkynyt. Caitlin oli huippuvalmentaja, joten naisen oli pakko olla täysin Rayn tason yläpuolella. Sawyer? Sepä vasta olisikin näkemisen arvoista, mutta äärimmäisen epätodennäköistä, sillä hän asui naisen kanssa ja tiesi tarkalleen, ettei Sawyer huidellut omilla teillään. Vaihtoehdoksi tuntui jäävän lähinnä Jimena, mikä oli surullista, sillä hän oli lähes pitänyt tallityöntekijästä.
"Erikoisemmaksi?" Zoe kysäisi kummissaan. Mitä ihmettä Janice oikein tarkoitti? Miten työkaverin kanssa seurustelusta voisi tehdä erikoisempaa? Ellei sitten seurustellut pomon kanssa, mutta tässä tilanteessa se oli… mahdotonta. Niin.

Janice naurahti.
"Ei hänellä naista ole. Vaan mies." Hän sanoi sen miltein voitonriemuisena.

Zoe oli kiitollinen, että katseli eteenpäin, sillä oli aivan varma, että olisi muutoin pudonnut Mian satulasta. Tamma pysähtyi ratsastajan tasapainon horjahtaessa (hän oli suorastaan ylpeä siitä, miten hyvin Mia oli oppinut reagoimaan siihen) ja hän suoristi itsensä satulaan. Nainen kannusti ratsunsa jälleen käyntiin ja vilkaisi kulma koholla olkansa yli Janicea.
"Ihme kun hän pystyy vielä ratsastamaan", nainen mumisi yrittäen olla nauramatta ääneen ajatukselle Raysta miehen kanssa. Ehkä Ray pukeutui mekkoihin kotonaan. Sopisi lyhyelle miehelle hyvin.

Janice pärskähti. Hän tiesi että Zoe ottaisi asiaan kuuluvalla halveksuvalla huumorilla.
"Todellakin. Tiesin että hän on joskus nuorena kokeillut mutta kuvittelin sen olevan vain kokeilu... Nyt tuntuu kuin olisin tuhlannut vuosia hinttariin."

"En ihmettele", hän naurahti. Kai tuossa kohtaa jo saikin tuntea olonsa siksi, että oli tuhlannut elämäänsä toisen kanssa. Vai että Ray oli löytänyt miehet, kun ei ollut naisten kanssa onnistanut.
"Kaipa hän kyllästyi omaan käteensä", Zoe naurahti hiljaa. Hän ei ymmärtänyt, miten enää nykypäivänä kukaan nainen lähtisi Rayn kanssa edes kahville. Toki silloin, kun toinen oli ollut huippujockey, tilanne oli ollut eri, mutta nykyään mies oli pieni, säälittävä yksinhuoltajaisä, joka ei edes osannut ratsastaa hevosia, joita hänen oli tarkoitus kouluttaa eteenpäin.

Janice koki sellaista tyydytystä kun Zoe oli samaa mieltä Raidenin surkeudesta ja pätemättömyydestä.
"Kai siihenkin joskus kyllästyy." Nainen mutisi virnuillen. Miten mies olikaan repsahtanut niin.
"En ymmärrä miten kukaan miespuolinen työntekijä edes huoli tuollaisen."

"Säälistä varmaan", Zoe vastasi miettien jo vauhdilla päässään, kuka kyseinen mies voisi olla. Eiköhän sekin kävisi selväksi ennemmin tai myöhemmin, nyt kun hän tiesi mitä katsella. Kunpa mies jättäisi Rayn nopeasti, sillä Rayn säälittävän surkeuden seuraaminen olisi hupaisaa.
"Tai ehkä se erehtyi pitämään häntä jonakuna oikeasti merkittävänä henkilönä."

"... Eikai Rosings Parkissa ole ketään niin typerää?" Hän ei halunnut sitä toista miestä tuoda ilmi, kun tavoitteena oli kuitenkin vain pilata Raidenin elämä. Vaikka mitäs tuijottelivat kahvihuoneessa hellästi toisiaa silmiin..

"Et uskoisi", hän totesi hymähtäen. Hänen mielestään talli oli täynnä toinen toistaan typerämpiä ihmisiä, joten oliko se ihmekään, jos hänen mielestään myös typeriä miehiä riitti jonoksi asti, niin työntekijöiden kuin asiakkaiden puolella.

".. Hyvä on, älä kerro. En halua masentua." Janice naurahti vaisusti.
"Miten Mian kanssa sujuu?"

"Hyvin", Zoe vastasi, kuten teki aina. "Se kehittyy hyvää tahtia, oppii paljon uutta ja sen kunto on kohonnut kiitettävästi." Se oli vuosisadan aliarviointi, sillä hän oli ratsastanut varsin raskaan laukkatyöskentelyyn painottuneen koulutreenin pari päivää aiemmin, eikä tamma ollut valunut painamaan kädelle yli tunnin ratsastuksenkaan jälkeen. Mia oli kehittynyt huimasti. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö tammasta olisi jo koulukentille. Hän ei vain ollut halukas lähtemään sinne.
"Se on hieno nuori hevonen."

"No hyvä. Ainakin joku täällä osaa hoitaa työnsä. Kuulin vähän huhua että se sekopää Moneypenny olisi myynnissä. Harmi, toivoin että se ehtisi polkea erään jalkoihinsa." Siitä hän olisi todella pitänyt. Ray olisi ansainnut sen.

Zoe nyökkäsi. Hän oli kuullut saman huhun ja ollut iloinen. Raylla ei olisi rahaa (tai aikaa) hevoselle, joten Moneypenny päätyisi muuttamaan jonkun toisen nimiin. Se varmasti myös tarkoittaisi, että tamma lähtisi Rosings Parkista, sillä harva haluaisi maksaa useita satasia siitä, että hermoheikko hevonen vietti aikaansa hienolla tallilla, kun halvemmallakin pääsisi. Hänkin olisi vienyt Mian muualle, ellei olisi saanut tallipaikkaa niin halpaan hintaan.
"Kyllähän se vielä voi ehtiä", Zoe totesi. Kaikki oli mahdollista. "Tai ehkä tallin toinen sekopää voi ottaa Rayn tallomisen tavoitteekseen."

"Se olisi ihan mukavaa. Ehkä sitten hänkin saisi potkut kun ei ole pätevä työhönsä. Hänhän on itseoppinut ja vain hevosenhoitajaksi opiskellut.." Raiden vielä vihaisi entistä tyttöystäväänsä, jos joskus saisi tietää tuon puhuneen Zoelle.

"Ja sen huomaa", Zoe totesi ylimielisyyttä äänessään. Hän ei nähnyt entisessä jockeyssa mitään, minkä vuoksi laskisi miehen Mian selkään. Maybekin oli parempi valinta nuorelle tammalle. Itse asiassa, jos aivan rehellisiä oltiin, Maybe pärjäsi herttaisen tamman kanssa upeasti.
"Ravataanko?" Hän kysäisi polun leventyessä tieksi, jolla kaksi ratsukkoa taittaisi matkaa helposti rinta rinnan.

Janice mietti jos olisi alkanut valmentautua nyt kun alkoi olla vähän enemmä kuivilla, vaikka lipsahtelikin silloin tällöin.
"Ravataan vain." Hän kannusti kevyin pohkein ruunansa raviin, keventäen askeleen tahdissa. Pobyn ravi oli sanalla sanoen hirveää.

Zoe kannusti Mian raviin. Tamman lennokkaassa ravissa oli helppo keventää, vaikka ei istuminenkaan olisi pahaa tehnyt. Maastossa oli kuitenkin mukavampi nousta jalustimille askelten tahtiin. Hän silitteli Mian kaulaa toisella kädellään tarkkaillen tamman elekieltä. Ainakin vielä hevonen ravasi rentona ja haki oikeaa työskentelymuotoa kaulaansa kaartamalla. Ihana, fiksu pikkutamma. Hänen tulisi punarautiasta ikävä.
"Mitä suunnitelmia sinulla on Pobylle?" Hän päätti kysäistä. Vaikka hän vihasi Mian tulevaisuudesta kyselyä, eivät muut yleensä reagoineet niin negatiivisesti moisiin kysymyksiin. Hän ei vain halunnut ajatella suloisen tammansa myyntiä, joten hän keskittyi mielellään pohtimaan kaikkea muuta.

Janice kohautti olkiaan. Ruunalla oli sen verran ikää, eikä kapasiteettia oikein mihinkään kovin suureen. Se saisi vain olla.
"Ei mitään. Pobysta ei ole mihinkään kovin suureen, derbyä olen sillä kisannut jonkin verran. Nyt en ole henkilökohtaisista syistä jaksanut keskittyä siihen ja sillä on jo ikää kuitenkin.. Kai se saa vain olla harrastehevonen." Suurin rooli Pobylla oli kuitenkin hänen terapiahevosenaan, tukemassa toipumista.

"Se varmasti viihtyy harrastehevosenakin, kun on näin monipuoliset puitteet vapaalle harrastelulle", Zoe totesi nyökäten. Hän ei voinut tuomita, ei ainakaan ääneen, kun itse ratsasti vihreää, nuorta tammaa, jonka kilpaura ei ollut vielä edes alkanut, vaikka ikä olisi riittänyt jo vaikka mihin. Hänen pitäisi startata tammalla sen jälkeen kun palaisi Yhdysvalloista, ihan vain jotta hevonen saisi alleen edes hieman kisakokemusta ennen myyntiä.

"Ehkä voisin ottaa tähän rinnalle hieman nuoremman hevosen, jota voisin kilpailla taas." Nainen naurahti. Hän mietti hetken ja vilkaisi Zoea.
"Satutko tietämään Raidenin työaikoja, noin suurinpiirtein? Haluaisin vältellä tallilla oloa samaan aikaan ja tulla illalla hänen lähdettyä."

"Onnea hevosen etsintään, jos sille tielle lähdet", Zoe totesi nyökytellen. Se ei tosiaankaan ollut helppoa puuhaa, varsinkin jos oli selkeät tavoitteet ja toiveet hevoselle. Hän oli löytänyt Mian lukuisten huonompien kohtaamisten jälkeen, joten hän ei uskonut ensimmäisen kerran onneen.
"Totta kai tiedän. Hän on yleensä töissä kymmenestä kolmeen, maanantaista lauantaihin. Sunnuntait ovat hänen vapaapäiviään. Toki hän liikuttaa Olafin omalla ajallaan, joten voi tulla vaihtelevasti aiemmin tai olla pidempään. Mutta virallisesti töissä hän on kymmenestä kolmeen."

Janice kuunteli ja painoi mieleen. Hän kykeni arvioimaan siitä, milloin mies olisi takaisin hexhamissa ja hakemassa Benjaminia tarhasta.
"Eli sunnuntait ovat kutakuinkin turvallisia." Nainen naurahti.

"Kyllä", Zoe vastasi nyökäten. "Sunnuntait ovat erittäin turvallisia", hän jatkoi huvittuneesti hymähtäen. Niin, sunnuntaisin ei Rayta onneksi paljoa näkynyt. Hän nautti päivistä, jolloin ei joutunut katselemaan lyhyenlännän miehen kasvoja lainkaan.

Raiden piti vapaapäivänsä vapaapäivinä, eikä todellakaan silloin tullut tallille. Olaf sai nauttia vapaistaan ja Jancie sai nauttia Raidenittomasta päivästä tallilla. harmi että hän oli usein itse sunnuntaisin krapulassa... Mutta sitä Zoen ei tarvinnut tietää.

Zoe keskittyi työstämään Mian ravia. Hän teki pieniä pidätteitä, naputteli rytmiä pohkeillaan ja tuki hevosta istunnallaan, kunnes oli tyytyväinen tamman tapaan työskennellä takaosallaan ja kantaa itsensä ryhdikkäästi. Hevonen oli oppinut paljon, eikä varmasti jättäisi ostajaansa kylmäksi. Hän ei tosin sitä halunnut ajatella. Mayben istuttama idea kyti hiljaisena mielessä. Entä jos hän kysyisi herra Edgerlyltä, suostuisiko mies tukemaan häntä Mian ylläpidossa? Ihan vain sen verran, jos tammalle sattuisi jotakin, mikä vaatisi eläinlääkärin huomiota. Muutoin hän kyllä pystyisi hoitamaan hevosensa palkallaan, mutta eläinlääkärin laskuihin ei olisi varaa, ei ainakaan pitkällä juoksulla. Tie erkani kahdeksi reitiksi, joista Zoe valitsi tottuneesti oikeanpuolisen. Hiekkatie lähti mutkittelemaan peltojen laitoja. Mia ei säikkynyt kevyttä tuulta, mikä rohkaisi häntä vilkaisemaan rinnalla ratsastavaa naista.
"Haluaisitko laukata?" Hän kysäisi keventäen edelleen selkä suorana tammansa selässä.

Laukata? Kyllä kiitos. Hän naurahti ja nyökkäsi.
"Se olisi kiva, Pobyn ravi on karmeaa." Pidemmän päälle keventäminenkin alkoi ottaa jalkoihin. Janicen ei onneksi koskaan tarvinnut miettiä rahaa, isällä oli varaa maksaa.

"Laukataan siis", hän naurahti, istui alas harjoitusraviin ja teki muutaman puolipidätteen. Tamma valpastui heti odottamaan, mitä ratsastaja pyytäisi. Hän oli pakahtua ylpeydestä, kun hevonen nosti sulavasti kolmitahtisen, puhtaan laukan, eikä rikkonut muotoaan hetkeksikään. Mia oli hieno, hieno hevonen. Ehkä upein nuori tamma, jota hänen oli koskaan ollut kunnia ratsastaa. Hevonen laukkasi kouluratsulle sopivin lennokkain, irtonaisin liikkein eikä tuntunut välittävän ruunasta vierellään tai vaihtuvasta ympäristöstä. Hänen hevosensa oli ansainnut jokaisen kehun, jonka hän oli tammalle ikinä antanut.

Poby nosti laukan laukkahevosille tyypillisesti, pienestä merkistä, nostaen päätään. Maastossa hän ei jaksanut nipottaa muodosta, etenkin kun Poby kyllä osasi kulkea oikein jos halusi. Täysiverisen laukka oli reipasta ja lennokasta. Se tuntui heräävän hieman, mutta ei lähtenyt kirimään ohi Miasta.

Zoe halusi Mian työskentelevän aina kunnolla, sillä se kehitti nuoren hevosen kuntoa kaikista eniten. Hän halusi hevosen oppivan olemaan maastossakin asiallisesti, vaikka hänen täytyikin myöntää, että muoto ja askellus olivat huomattavan paljon vapaampia nyt kuin kentällä. Siellä he opettelivat kulkemaan hurmaavasti, mutta nyt riitti se, että tamma käytti takaosaansa.
"Luotan siihen, että Pobyn laukka on mukavampaa kuin ravi?" Nainen huikkasi huvittuneesti istuessaan vaaleassa nahkasatulassa ja myötäillessään rennosti tammansa liikkeitä. Hän ei aikonut antaa hevosensa kiitää päätöntä kiitolaukkaa, sillä ei ollut täysin varma, mitä hevonen pitäisi kauempana olevasta vanhasta maalaistalosta, jonka ohi he joutuisivat ratsastamaan. Hän ei halunnut pudota hevoseltaan. Yksi maastoon karkuun päässyt hevonen oli aivan riittämiin.

Janice huikkasi vastaukseksi jotakin epäselvää, mutta nyökkäsi samalla. Täysiverisen laukka oli upeaa kun siihen tottui, aluksi se tuntui valtavalta. Onneksi alla ei ollut vaikkapa Tellaa, vaikka se oli varma hevonen, se olisi halunnut juosta ja kiriä. Poby ei kokenut siihen tarvetta vaan laukkasi rennosti nuoren tamman vierellä.

Zoe nautti tammansa lennokkaasta laukasta, jonka liikkeet pääsisivät oikeuksiinsa kouluradoilla. Hän halusi nähdä, mitä Miasta kehittyisi, kun tamma saisi lisää vuosia alleen. Hän halusi unelmoida hevosen yltävän tähtiin, mutta totuus olisi varmasti aivan toinen. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut murehtia nyt. Hän hidasti hevosen raviin ennen kodikkaan näköistä, perienglantilaista maalaistaloa ja lopulta käyntiin asti, kun huomasi pihalla käynnissä hyrräävän auton. Mia katseli korvat hörössä rakennusta ja kohotti päätään kääntäen takaosaansa hieman keskemmäs tietä. Nainen rauhoitteli hevosta, jonka käyntiin tuli kiireinen tahti, ja istui syvälle satulaan lyhyistä jalustimista välittämättä. Tamma pärskähti pää korkealla, mutta ohitti rakennuksen sen enempiä häseltämättä, joten Zoe nosti uudestaan laukan jatkaakseen mukavan reippaassa tahdissa tietä pitkin.

Kaikkeen tottuneelle täysiveriselle talo ja auto sen pihassa eivät olleet ongelma. Se pärskähti ja lähti lennokkaasti eteenpäin, korskuen rennon laukan tahdissa. Janice nautti siitä miten Poby osasi olla rento. Ehkä siksi nainen ei tullut papurikonkimon Tellan kanssa toimeen, se oli niin täynnä energiaa.

Zoe hidasti käynnille ennen kuin Mia vallan hikoilisi ja hengästyisi. Ei kävisi päinsä, että he joutuisivat kävelemään loppumatkan, kun tamman kunto pettäisi kesken. Hän käänsi ratsunsa pienemmälle polulle, joka veisi heidät nummille. Sitä kautta pääsisi mukavasti takaisin tallille. Nainen vilkaisi olkansa yli toista ratsukkoa kuin varmistaen, että Poby ja Janice olivat edelleen mukana ennen kuin nousi jalustimille tamman kiivetessä puiden seassa mutkittelevaa polkua ylös pienen mäen päälle.
"Poby taitaa nauttia maastoilusta", nainen lausahti kysyvästi vilkaistessaan jälleen kerran toista ratsukkoa. Ruuna näytti rennolta, siinä missä Mia tuntui jännittyvän nyt kun tasainen tienpätkä oli jäänyt taakse. Tamma käänteli korviaan ja liikkui aavistuksen jähmeänä, mutta ainakaan se ei vielä pomppinut omiin suuntiinsa.

Ruuna todellakin nautti. Janice nyökkäsi ja nousi kevyeen istuntaan.
"Kyllä. Se on parhaimmillaan maastossa ja derbykentällä."

Zoe nyökkäsi. Derby ei ikinä ollut ollut laji, jota hänen olisi tehnyt mieli kokeilla, mutta maastoilu oli mukavaa, ainakin jos ratsu oli täyspäinen. Duffyn kanssa meno ei aina ollut lähelläkään mukavaa, mutta… Hän laittoi sen hevosen kokemattomuuden piikkiin. Kyllä se siitä tasaantuisi.

Janice nautti derbystä todella, mutta se oli jäänyt kun ratsastaja ei ollut täysipäinen alkuunkaan. Hän huokaisi syvään ruunansa selässä ja kiehui kun mietti miten Raiden mieluummin oli toisen miehen kuin hänen kanssaan ja kasvattaisi heidä lapsensakin päin helvettiä siinä samalla....

Zoe jatkoi kaikessa rauhassa tuttua lenkkiä, siirtäen välillä Miaa raviin ja välillä käyntiin. Tamma jäi muutaman kerran tuijottelemaan omituisen muotoisia puita, lepattavia varjoja ja kirkkaansävyisiä postilaatikoita, mutta muutoin hevonen käyttäytyi varsin esimerkillisesti. Pobyn seura selkeästi rauhoitti nuorta tammaa.
"Ray taitaa joutua vähentämään tuntejaan aika reilusti, jos aikoo ehtiä kotiinkin ennen pimeää", nainen pohti suorastaan syntisellä innolla. Ehkä hän saisi Miun takaisin itselleen. Kuukausi Miun kanssa oli muistuttanut häntä siitä, miten mukava osaavaa hevosta olikaan ratsastaa.

Janice kohotti kulmaansa toisen mainitessa miehen.
"Niin vähän luulen. Tosin kuulin että hän osti rivitaloasunnon, joten tuskin töiden vähentäminen tulee kysymykseenkään... Kamala miettiä että oma lapsi kasvaa noin." Nyt Janice vetosi ja äidilliseen puoleensa. Zoe kun tuntui inhoavan Raidenia niin, että tuo tuskin tiesi mitään heidän menneisyydestään.

Zoe ei tiennyt, eikä häntä sen enempää kiinnostanutkaan. Toki hän oli kuullut juoruja siitä, miten mies oli ottanut turpaansa naiselta, mutta tilanteen taustat ja tapahtuman konkreettisuus olivat jääneet häneltä pimentoon, eikä häntä kiinnostanutkaan selvitellä sitä enempää. Hänelle riitti tieto, että miehen aiempi parisuhde oli hajonnut käsiin.
"Aivan varmasti", nainen vakuutti, vaikkei ymmärtänytkään juuri mitään äidinvaistoista. Hän ei edes pitänyt lapsista, mutta olisi ollut kamalaa ajatella Mian olevan jonkun toistaitoisen vastuulla, ja kaipa se oli riittävän lähellä. "Eihän hänellä ole aikaakaan lapselle sen jälkeen, kun on ensin tehnyt pitkän päivän töissä, liikuttanut Olafin ja käynyt miesystävällä kylässä."

Se todellakin oli aivan sama asia, jos olisi ollut kyse normaalista äidistä.Janice halusi lähinnä väkisin olla osa Rayn elämää ja kiusata miestä kaikin mahdollsin tavoin.
"Mmm... En ymmärrä miten hän kehtaa."

Sitä ei ymmärtänyt Zoekaan. Hän ei ymmärtänyt, miten Ray kehtasi tulla töihin joka päivä, kun ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen paikkansa, tai miten mies kehtasi väittää olevansa ratsuttaja, kun pysyi juuri ja juuri oikein päin hevosen selässä. Hän olisi enemmän kuin tyytyväinen, jos mies häipyisi tallilta ikiajoiksi, ettei hänen tarvitsisi nähdä naamaa, joka sai ärsytyksen nostamaan päätään hetkessä.
"Toiset ovat täysin kyvyttömiä tuntemaan häpeää", hän sen sijaan totesi avuliaasti.

"Niinhän se on." Nainen huokaisi raskaasti ja silitteli mustan täysiverisensä kaulaa. Näyttelijäksi hänen olisi pitänyt hakea... Alkoholismi olisi sillä uralla myynyt lehtiä paljon kaiken päälle.

Zoe nyökkäsi ja kannusti Mian jälleen raviin, tosin nosti pian rauhallisen, rullaavan laukan kun muisti, miten Janice oli maininnut Pobyn ravin olevan kamalaa. Hän istui rennosti satulassa ja nautti maastoista, pyöritellen mielessään kaikkea kuulemaansa. Vai että Ray oli sekaantunut työkaveriin, ja vielä mieheen… Hän tietäisi, mitä heittää miehen kasvoille seuraavalla kerralla, kun Ray tulisi aukomaan päätään.

Janice oli kiitollinen siitä laukasta, Pobyn ravi oli aivan karsea. Sen myönsivät yleensä kaikki ruunaa pariin otteeseen ratsastaneet. Ei hevosella edes voinut olla niin pomppuista askellusta, mutta Poby todisti sen todeksi. Harmi että hänen suuntavaistonsa mukaa he palautuisivat piakkoin tallin pihaan. Harmi. Ei tästä ollut kuin ehkä kaksi kilometriä. Ehkä.

Zoe silitteli Mian kevyesti hikoavaa kaulaa kuunnellen huolissaan hevosen hengitystä. Eihän tamma rasittunut liikaa tästä lenkistä? Ei siltä vaikuttanut, sillä laukka-askeleessa oli edelleen vahva ponnistus, helppo, tasainen rytmi ja hevonen tuntui muutenkin halukkaalta jatkamaan laukatessaan korvat hörössä.
"Jos haluat mennä lujempaa, mene vaan ohi", hän huikkasi toiselle ratsukolle. Miaa hän ei juoksuttaisi täyttä neliä, mutta mikään ei estäisi Pobya ja Janicea testailemasta ruunan kiitolaukkaa.

Janice naurahti toisen perästä.
"Ei tarvitse, Poby viihtyy hyvin muiden takana, siksi se olikin surkea laukkuri." Nainen naurahti. Ei hänen trvinnut edes pidätellä ruunaa siellä Mian takana, Poblla ei vain ollut halua laukata tamman ohi.

"Se voi hyvinkin selittää sen", Zoe naurahti olkansa yli. Hevonen, joka ei halunnut ohittaa muita, ei voinut pärjätä nopeuskilpailussa, jossa tarkoituksena oli olla ensimmäinen. Maastolenkeille Poby oli kuitenkin täydellinen kaveri, kun ei hötkyillyt taaempanakaan. Hän antoi Mian laukata vielä muutaman sata metriä, ennen kuin hidasti hevosen käyntiin. Tamma ei vielä puuskuttanut, mutta hän ei myöskään halunnut palata tallille hengästyneen hevosen kanssa. Parempi kävellä, niin ei tarvitsisi tallilla talutella loppukäyntejä sen enempää.

Hän hidasti ruunan käyntiin ja vilkaisi täysipäistä hevostaan. niin paljon mukavampi kuin se Raidenin rakas kimo amerikkalaistamma.
"Siksi halusin pitää sen, halusin täysipäisen hevosen joka ei aina juokse kaikesta ohi."

"Poby vaikuttaa oikein kelpo hevoselta", Zoe totesi, vaikkei yleensä arvostanutkaan harrasteratsuja, varsinkaan Rosings Parkin kaltaisella tallilla. Mian myötä nainen oli oppinut suvaitsevaisuutta, ainakin hevosia kohtaan, jotka näyttivät ulkomuotonsa puolesta sopivan kilpatallille. Pörröiset ponit ja kylmäveriset hevoset eivät todellakaan kuuluneet siihen joukkoon.

"Se voisi olla parempikin. Jos ehtisin treenaamaan sitä." Nainen hymähti ja haki hevosta hieman muotoon, ihan vain huvikseen.

"Harvalla hevosella ei olisi enää mitään, mitä parantaa", Zoe vastasi ajatellen Paddya. Ruuna oli jo nyt lähes täydellinen, mutta silti Paddykin voisi oppia vielä vaikka kuinka paljon lisää. Kunpa hevonen oppisi rennommaksi ja rauhallisemmaksi, eikä stressaisi turhista.
"Mutta mikäli et itse löydä aikaa, voithan aina kysellä, jos joku toinen olisi halukas viemään Pobya pidemmälle."

"Voisihan sitä." Janice ei vain saanut vuokrata hevostaan, se sopimus oli osa hänen avohoitoaan. Hän ei saisi vierittää Pobya muiden vastuulle.

Zoe silitteli jälleen tammansa kaulaa miettien, kuinka monta vastaavaa maastolenkkiä saisi vielä kokea tammansa kanssa, ennen kuin joutuisi myymään punarautiaan pikkutammansa.
"Toivottavasti löydät joko aikaa tai sitten jonkun toisen, joka voisi auttaa", hän totesi pieni hymy huulillaan. Hän oli löytänyt onnekseen Mayben, josta oli korvaamatonta apua Mian kanssa.

"Toivotaan." Janicella ei ollut muuta kuin aikaa, mutta kun ei kiinnostanut ja usein alkoholi kiinnosti enemmän. Poby venytti kaulaansa saadessaan pidempää ohjaa

"Kiitos kun lähdit seuraksi. Mia oli paljon rauhallisempi kuin ikinä ennen", Zoe lausahti tallin tuttujen rakennusten tullessa näkyviin puiden lomasta. Hän oli tyytyväinen siihen, miten lenkki oli sujunut. Mia oli edistynyt valtavasti.

"Oli kiva saada mukavaa seuraa. Ja osaavaa." Hän tarkoitti sitä ettei nuorikaan hevonen poukkinut holtittomasti. Tallin pihassa Janice jalkautui ja talutti ruunansa sisälle.

Zoe nyökkäsi ennen kuin lähti Mian kanssa karsinalle. Niin, lenkki oli sujunut hyvin. Seura oli ollut varsin mukavaa, joskin antanut paljon ajateltavaa. Hän naurahti hiljaa ääneen karsinan suojissa riisuessaan Mialta satulaa. Voi Ray. Pelkkä miehen ilmeen ajatteleminen nauratti. Hän epäili, ettei toinen tosiaankaan olisi halunnut hänen tietävän tällaisia asioita omasta elämästään, mutta meni jo.

Raiden olisi tappanut Janicen olisi tiennyt tuon juoruavan Zoelle. Mies asteli käytävää pitkin Moneypennyn kanssa, vieden sen karsinaan odottamaan. Kuppi kahvia ja sitten voisi jatkaa töitä.

Zoe tasapainotteli Mian varusteet käsivarsillaan kohti varustehuonetta. Hän vilkaisi Moneypennyn karsinaan ja ratkesi nauramaan nähdessään pienen miehen. Yrittämättäkään peitellä varsin ikävänsävyistä nauruaan, nainen jatkoi matkaansa varustehuoneelle. Hän asetteli satulan huolella paikoilleen ja yritti hillitä huvittuneisuuttaan. Se tosin tuntui olevan turha toivo.

Ray oli kuin ei olisi kuullut. Hän lähti yläkertaan kahville, kaataen mustaa juomaa mukiinsa ja perään vain vähän maitoa.

Saatuaan varusteet siististi paikoilleen, Zoe otti suunnan yläkertaa kohden. Hän voisi hyvin juoda kupillisen kahvia ennen kuin jatkaisi päiväänsä. Hän vilkaisi kelloaan. Tässähän oli vielä hyvin aikaa vaikka mihin. Nainen hymyili tavattoman leveästi nähdessään Rayn, joskin viimeinenkin lämpö tuntui kadonneen usein niin ilmeettömiltä kasvoilta. Hän naurahti hiljaa ja nappasi itselleen kupin johon kaatoi höyryävää kahvia. Hän nojasi selkäänsä tasoon ja katseli nenänvarttaan pitkin Rayta.
"Moneypenny ei vielä kiskonut sinua kahtia", hän lausahti pohtiva sävy kylmässä äänessään. Hän odotti sitä päivää kun sekopäinen tamma teloisi miehen.

Mies ei kiinnittänyt toiseen mitään huomiota, keskittyi vain kahviinsa ja lehteen jota luki puhelimen näytöltä. Hn ei edes vastannut Zoelle. Jos tämä taktiikka toimisi toisen kanssa

Zoe hörppäsi kuumaa kahviaan ja nautti lämpimän nesteen kitkerästä mausta. Kyllä nyt kelpasi kahvitella, kun oli selvinnyt maastosta Mian kanssa. Hän ei välittänyt Rayn hiljaisuudesta. Joku toinen päivä moinen olisi voinut ärsyttää häntä, mutta tänään hän tiesi jotakin mitä Ray ei tiennyt hänen tietävän, ja se jotakin olisi kerrassaan loistava heittää miehen kasvoille.
"Tinderiäkö selailet?" Hän kysäisi pieni, suorastaan pahantahtoinen virne kasvoille kohoten.

Mies puraisi edelleen huultaa naisen huomaamatta ja pysyi hiljaa. Ehkä, jos hän ei välittäisi, Zoe antaisi olla ja hän saisi olla rauhassa. Ei nainen voisi jaksaa kovin kauaa jos hän ei reagoisi.

"Taisi löytyä jotain todella mieleistä kun menit niin hiljaiseksi", Zoe myhäili kylmästi. Onneksi oleskelutila oli heitä lukuunottamatta tyhjä ja ovi toimistoon oli suljettuna, joten kukaan ei tulisi torumaan häntä. Ray ansaitsi tämän ja vielä enemmän.
"Joko Miu on unohtanut kaiken, mitä ehdin sille palauttaa mieliin?" Nainen jatkoi ilkeänsävyisiä kysymyksiään. Hän oli saanut Miun tilalle Duffyn, mikä ei rehellisesti sanottuna ollut vaihtokauppa, josta hän riemuitsisi.

Ray ei vieläkään vastannut. Miu kulki aivan yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta ei tuo akka sitä tajuaisi kuitenkaan, kun oli vakuuttunut siitä ettei hän osannut mitään.
"Juoppa se kahvisi vaan."

"Minä pystyn juomaan kahvia ja keskustelemaan siinä sivussa, vaikka se sinulle onkin varmasti ylitsepääsemättömän vaikeaa", hän napautti takaisin ja hörppäsi kahviaan. Duffyn kanssa täysin poskelleen mennyt maasto ärsytti edelleen. Hän oli joutunut komentamaan komentamasta päästyäänkin ja silti heidän lenkkinsä oli käynyt turhan usein lähes tallin pihassa asti, ennen kuin ori oli kääntynyt takaisin aiotulle reitille.

"Oletko miettinyt ettei kaikki halua keskustella kanssasi?" Hän ei alkaisi huutaa, ei alkaisi huutaa... Raiden ei jaksaisi nyt. Viimeaikoina oli ollut niin mukavaa.

"Enpä näe kenenkään jonottavan keskusteluvuoroa sinunkaan kanssasi", nainen hymähti pieni, kylmä hymy kasvoille eksyen. Hän tuijotti miestä pistävästi päätään pienesti pudistellen. Kuka ihmeen mies tuollaisen muka ottaisi omaksi vaivakseen? Joku vähintään yhtä kajahtanut tapaus.

Ray ei vastannut mitään, huokaisi vain syvään. Hän ei onneksi tiennyt Zoen tietävän.

Zoe kulautti kahvinsa loppuun ja vilkaisi Rayn suuntaan pestyään kahvikuppinsa.
"Kannattaisi ehkä jättää niiden vyön alta otettujen kuvien selailu vapaa-ajalle", hän totesi ja kiepahti kannoillaan portaikkoa kohden. Hän halusi vielä käydä katsomassa Paddya ja varmistamassa, että aidoille naurava Duffy oli edelleen tarhassaan.

Mitä helv-- Ray ryntäsi Zoen perään raivoissaan.
"Mitä helvettiä selität?"

Zoe peitti tyytyväisen hymynsä huolella ennen kuin kääntyi katsomaan miestä. Hän nojasi toisella kädellään rennosti portaikon kaiteeseen ja kallisti pienesti päätään katsellessaan Rayta arvioiden.
"Ei kai pitäisi olla edes yllättynyt. Kai omaan käteenkin kyllästyy joskus", hän totesi aavistuksen hiljaisemmalla äänellä, ettei portaikko kantaisi keskustelua tallikäytävän puolelle.

Tummatukkainen mies kallisti päätään ja huokaisi raskaasti.
"Mitä sä kuvittelet tietäväs?" Hän ärähti hiljaa, tuijottaen naista pistävästi.

"Ei minun tarvitse kuvitella mitään", hän vastasi kylmää iloa äänessään. Rayn ärsyttäminen oli kerrassaan loistavaa viihdettä ja tarjosi sopivan mahdollisuuden purkaa omaa turhautumista. "Kai hän edes maksaa sinulle hyvin?" Nainen ei yrittänytkään valita sukupuolineutraalia pronominia. Mitä sitä turhia enää kiertelemään.

Raiden nielaisi. Mitä tuo tarkoitti? Mistä Zoe tiesi?
"Mitä sitten? Ja ei, ei maksa mitään."

"Niin varmaan", hän hymähti ilkeänsävyisesti. Hän ei keksinyt yhtäkään syytä miksi kukaan olisi Rayn kanssa, ellei sitten pitäisi miestä pienenä lemmikkinään kyllästymiseen asti. Lemmikkejä lahjottiin ja hemmoteltiin ja sitten ne heitettiin kadulle. Kunpa Rayllekin kävisi niin.

Raiden pyöräytti silmiään ja ravasi alas raivoissaan. Ei hän nyt voisi työstää Moneypennyä. Hän halusi työntää Zoen alas niitä portaita. Enää ei vain ehtisi.

Zoe jäi tyytyväisesti virnuillen laskeutumaan portaita kaikessa rauhassa. Hänellä ei ollut mihinkään kiire, toisin kuin Raylla, joka näytti valmiilta räjähtämään. Lucy säpsähti ja peruutti säikähtäneenä kauemmas kun Ray laskeutui portaista tallikäytävälle. Tyttö ei halunnut joutua toisen tulilinjalle.

Raiden ei räyhäisi viattomalle Lucylle asioista. Mies paineli ulos tallin taakse vetämään henkeä.

Lucy odotti että Zoekin laskeutui portaat, ennen kuin lähti itse yläkertaan. Tummatukkaisen naisen kasvoilla karehtinut kylmä hymy ja silmien pistävä katse riitti kertomaan tarpeeksi. Lucy oli varma, että voisi syyttää Zoea Rayn mielentilasta. Zoe joutui väistämään tallikäytävän laidalle varsin vauhdikkaasti, kun Tuggy jyräsi kohti tammasiipeä Oliverin komennoista huolimatta. Zoe ärähti varsin tulikiven katkuisesti miehelle ja hevoselle, jotka kääntyivät ympäri ja lähtivät tarhoja kohden. Oliver huomasi ratsuttajan ja pysäytti Tuggyn varsin jämäkästi. Ori oli retuuttanut häntä jo riittämiin.
"Kaikki kunnossa?" Hän kysäisi hevosen repiessä riimuaan hänen rinnallaan. Jos hän ei pitäisi varaansa, Tuggy vielä repisi hänen olkapäänsä sijoiltaan.

Raide huokaisi syvään ja pyöritteli hieman silmiään. Oli se helvetti, tuollainen... Argh!
"On on. Pärjäätkö sen kanssa?" Mies kysyi jo hieman hymyillen.

"Joo, totta kai. Tallin Casanova vaan meinasi käydä mieluummin katsomassa tammoja kuin omaa tyhjää tarhaansa", Oliver vakuutti hyväntuulisesti, pieni hymy huulillaan. Päivä oli ollut kerrassaan loistava, joten Tuggyn riekkuminen ei haitannut lainkaan. Eikä ori edes ollut niin paha, mitä nyt ei aina ymmärtänyt omia voimiaan päättäessään lähteä hieromaan tuttavuutta tammojen kanssa. Hän taputti orin paksua, voimakasta kaulaa ja sai hevosen hetkeksi lopettamaan pään heittelyn ja talliin kurkkimisen.

Ray naurahti ja silitti Tuggyn kaulaa. Se oli kyllä komea hevonen, mutta toivoton tammojen perään.
"Mahdoton."

"Sitä se vähän on", Oliver totesi ravistellen käsivarttaan, jolla oli pidellyt Tuggya. Ori osasi kyllä puskea haluamaansa suuntaan vaikka miten repisi narusta. Onneksi hevonen ei kuitenkaan kävellyt päältä tai runnonut ovenpieliin, vaikka kulkusuunta ei aina taluttajaa miellyttänytkään. Hiekkatietä pitkin kentälle talutettava tamma sai Tuggyn kajauttamaan kuuluvan hirnahduksen ja ottamaan muutaman askeleen eteenpäin. Oliver läimäisi hevosen ryntäitä riimunnarun päällä ja komensi terävästi.
"Eipäs lähdetä mihinkään", hän murahti vielä, kun Tuggy yritti uudemman kerran kurkotella päällään kaukana kulkevan tamman perään. "Antaisit jo olla. Eivät ne välitä sinusta."

"On se varmasti rankkaa saada vain katsella ja haistella." Ray naurahti ja katseli suurta oria. Hän huokaisi ja veti syvään henkeä.
"Pitää jatkaa töitä." Hän vastasi hiljaa.

"Ilmeisesti", Oliver hymähti tarkkaillen oria silmäkulmastaan. Hän ei halunnut kyntää hiekkatietä tarhoille polvillaan, joten orin olisi paras seistä aloillaan. "Hyvää työpäivän jatkoa, siis", mies totesi ja tarttui napakammin riimunnaruun lähteäkseen Tuggyn kanssa oritarhalle, jossa työhevonen asusti tyytyväisenä kaikki päivät.

Mies asteli varustehuoneeseen, hakemaan Moneypennyn varusteita. Tänään voisi harjoitella voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia.. Ja ehkä ravata.