[P] Wellington, Florida 2013

Tiistai 15. tammikuuta, 18:05

Aurinko oli laskemassa, ja ohuen hallan kuorruttamat lätäköt täplittivät valtavaa pääkenttää. Kuparinruskea Socks ravasi asetettuna suurella pääty-ympyrällä, ja sen selässä automaattisesti keventävä Jamie näytti vajonneen omiin ajatuksiinsa orin noudattaessa näkymättömiä apuja. Mies oli käärinyt pehmoisen kaulaliinan kasvoilleen, ja muistutti pankkirosvoa. Hevosten hengitys huurusi kevyesti, ja Jamien nenää paleli. Paulus oli kaarrossa toisessa päädyssä ja mittasi Miun jalustimia rakennettuaan hänelle ja Effielle pienen esteradan; hän seurasi sivusilmällä, kuinka Effie yritti saada ruunikon täysiverisen seisomaan aloillaan - Funks näytti siltä, kuin sen pitkiä, valkosukkaisia jalkoja paleltaisi sen nostellessa niitä korkealle ilmaan. Effien posket punoittivat osin kylmästä ja osin ponnistuksesta, kun hän onnistui vihdoin vetämään itsensä satulaan orin ollessa jo ravinsekaisessa käynnissä. Kaikille paitsi hoitajalleen vain vekkulimaisen leikkisä ja suloinen hevonen oli taatusti antanut hänelle jo harmaita hiuksia tempauksillaan. Musta, siistiksi nypitty harja nytkähteli energisten askelten tahdissa, ja hevosen takajalat eivät suostuneet pysymään käynnissä. No, ainakaan hänen ei tulisi kylmä, Effie pohti.

Bea istui Moneypennyn selässä kuin liimattuna kun se hötkyili ties mitä, ja otti paniikinsekaisia hypähtely- ja laukkakohtauksia. Bea itse piti pohkeet kiinni hevosen kyljissä, pitäen itsensä mahdollisimman liikkumattomana selässä. Ohjastuntuma oli kevyehkö, mutta kuitenkin koko ajan tuntumalla, jotta hevonen saisi turvaa tuntumasta.
Moneypennyn taas kerran ottaessa lähdöt jostain pienestä rasahduksesta, joutui Bea hetken ajan hakemaan tasapainoaan ennen kuin sai hevosen taas hallintaansa. Kun hevonen oli rauhoittunut suhteellisen rauhalliseen raviin, nosti Bea ravin, joskin melkoisen hätiköidyn laukkapätkän jälkeen. Siispä taas käyntiin ja uusia yrityksiä siihen asti, kunnes ravi nousi puhtaasti. Oli tämäkin hevonen.

Effie koki Bean hengenheimolaisekseen nähdessään välillä sivusilmällä Moneypennyn hypyt ja lähdöt - hän oli saanut kokea niitä maastossa. Nyt hänen allaan hyrisevä dynamiittipötkö ei säikkynyt, oli vaan täynnä hallitsematonta vauhtia. Hän teki runsaasti voltteja ja sitäkin enemmän pysähdyksiä yrittäen pitää hevosen hallussaan, mutta hänen vatsansa muljahteli ikävästi orin köyristäessä kaulaansa, korskuessa ja kohotellessa etujalkojaan hänen pidättäessä sitä liikaa. Se kävi ylikierroksilla, kun vain näkikin esteitä. Kai sen into oli hyvä asia estehevosessa, mutta Effie lähenteli kyyneleitä nostaessaan laukan ja orin melkein suistuessa kyljelleen, kun hän yritti pidättää sitä kääntämällä sen pienevälle ympyrälle. Se pukitti riemusta pientenkin hyppyjen jälkeen, ja Effie retkotti sen kaulalla jalustimet lepattaen. Hän puri hampaat yhteen ja yritti olla tuntematta häpeää, kun näki Corinnen seisovan kentän laidalla kävelykeppiinsä nojaten ja Higgins vierellään.

Beaa suoraan sanottuna kauhistutti, kun hän näki Corinnen kentän reunalla. Tuo ei todellakaan tainnut olla ylpeä työntekijöistään. Yksi oli täysin omissa ajatuksissaan, toinen taisteli saadakseen pidettyä hevosen aisoissa ja hän.. Niin, hänenkään ratsastuksesta ei voinut tällä hetkellä sanoa kovin positiivisia sanoja, sillä hallinta oli melkolailla hukassa. Heh..
Bea yritti pitää työskentelyn Moneypennyn kanssa yksinkertaisena. Hän palkitsi hevosen taputuksilla, kun se meni jo yhden kierroksen ilman säikkymisiä, mutta totta kai se otti lähdöt siitä pienestä taputuksesta. Okei, ei siis taputuksia. Ympyöiden ratsastaminen oli vuorossa seuraavaksi. Bea nosti aina ympyrälle laukan, joskin ympyrät meinasivat valua valtaviksi kun Moneypenny kaahotti ties kuinka lujaa laukkaa, suostumatta hiljentämään. Tämän asian kanssa työskenneltäisiin siis varmaan koko lopputunti, ei hevonen nyt voisi suin päin lähteä kaahaamaan, kun saisi laukka-avut.

Nainen jatkoi hetken kuluttua matkaa selvästi tuskallisin, keppiin raskaasti nojaavin askelin, ja saksanpaimenkoira seurasi uskollisesti vieressä, emäntänsä kättä välillä lipaisten. Paulus pysytteli poissa Funksin tieltä, ja keskittyi vain pitämään vanhan herran vetreänä ja tuomaan vaihtelua sen liikuntaan. Effie lähestyi 80 senttistä pystyestettä, ja heti kun hän sai suoran linjan esteeseen, ori heitti päänsä ylös korvat hörössä ja ampaisi eteenpäin valtavin askelin. Se näytti karkaavan kuolaimelta ja leiskauttavan yli takajalat taivaisissa eikä ratsastaja voinut tehdä muuta kuin yrittää pysyä kyydissä. Effie ei ollut koskaan halunnut lopettaa estetuntia vapaaehtoisesti, mutta nyt hän valui kiitollisena alas 170 senttisen hevosen selästä, polvet tutisten ja lähti tallille yhdessä muiden kanssa.

Moneypenny tuntui olevan hitusen hikinen siitä huolimatta, ettei ulkona ollut mikään lämmin. Bean posket punoittivat sekä kylmyydestä että työskentelystä, muttei väsymys näkynyt hevosesta yhtään. Se hypähteli hänen vierellään vielä tallille mentäessä, välillä melkein vetäen Beaa perässään. Äh, hän ei kyllä mitenkään jaksaisi tapella tamman kanssa enää karsinassa, mutta minkäs teit. Karsinassa se steppailu ja puhiseminen jatkuikin, Bean hoitaessa hevosen siitä huolimatta todella huolellisesti. Huh, vielä olisi yksi tunti tänään.

Effie huuhtoi Funksin selkää vaitonaisena pesutilassa, ja Miun nopeasti hoitanut Paulus oli kadonnut Jamien kanssa kai yläkertaan. Funks hamusi leikkisästi hoitajansa takinhelmaa ja yritti siepata vesiletkun hampaisiinsa. Nainen työnsi sen pään kauemmas, rapsutti hajamielisesti valkoista läsiä ja hillitsi halunsa vajota hevosta vasten. Jokainen päivä tuntui imevän hänestä viimeisenkin voiman pisaran. Kun hän nojasi orin karsinan valkeaa puuseinää vasten avatakseen minichapsit, Paulus marssi käytävälle harjan kanssa mustasti puhisten ja kulmat synkkinä viivoina eriparisten silmien yllä.

Bea käveli Effien ohi viemään Moneypennyn varusteet pois, ja tullessaan takaisin hän pysähtyi naisen vierelle alkaakseen puhua tuolle, kunnes Paulus kiinnitti hänen huomionsa.
"Mitä nyt?", hän kysyi ohi marssivalle miehelle hitusen hämmentyneenä, vilkaisten nopeasti Effienkin suuntaan.

"Ei mitään", Paulus napsahti ja oli katkaista luudan pyyhkiessään olematonta purua kohti ovea. Jamie nauroi liittyessään heidän seuraansa rennoin, itsevarmoin askelin.
"Känkkäränkkää vain kiukuttaa, kun se ei saa jäädä kotiin. Mikä kurjuus, kun pakotetaan mukaan kisamatkalle."

Bea katsoi miestä entistä hämmentyneempänä, kääntyen sitten katsomaan Jamieta pöllämystyneenä.
"…Mikä kisamatka?", Bea kysyi uteliaana. Miksei hän ollut kuullut mitään?
"Minne? Ketä sinne lähtee? Milloin?", kysymyksiä tulvi naisen huulilta, hänen vilkaistessaan taas Paulusta. Miksi toinen halusi jäädä kotiin kisamatkan sijaan?

"World Cupin alkukevään osakilpailut", Jamie vastasi kulmiaan kohottaen ja virnisti kurittomasti, "kuka on nukkunut?" Hän venytteli raukeasti palelevia käsivarsiaan hieroen ja hyssytteli Bean kysymystulvaa käsielein.
"Corinne on toimistossa. Kannattaa ehkä kysyä siltä."

Bea kurtisti kulmiaan päätään pudistaen. Kuinka hän oli voinut skipata tällaisen informaation.
"Äh, pitää alkaa pistämään Ivory kuntoon", hän mumisi huokaisten. Luojan kiitos hevonen oli sentään jo sisällä.

Jamie kohautti veikeästi hymyillen olkiaan, ja lähti satuloimaan Slippersiä. Effie oli kavunnut jaloilleen, ja koska ei kehdannut vain lähteä sisälle, päätti auttaa Paulusta lattian kanssa. Hän ei kehdannut mennä Corinnen puheille, varsinkaan äskeisen ratsastuksen jälkeen, eikä varsinkaan anelemaan lupaa liittyä kisamatkalle. Hän ei tiennyt, että Paulus oli epätoivoisesti yrittänyt lähettää hänet tilalleen, mutta ilmeisesti kaikkia kolmea tarvittiin, joten mies ei voinut välttää reissua.

Bea varusti Ivoryn harjaamisen jälkeen ja lähti taluttamaan sitä ulos. Vielä olisi iltatalliin tehtävänä, mutta jos keskityttäisiin kuitenkin vain yhteen asiaan kerrallaan. Ja luojan kiitos ratsuna olikin Ivory, se oli aina niin miellyttävä ratsastaa.

Slippers kuopi kentän kohmeaa hiekkaa ja nakkeli jalopiirteistä päätään, kun Jamie pyysi siltä käännöstä etuosan ympäri. Mies nauroi orin raisuille protesteille, ja vain taputti sen kaulaa, kun se teki improvisoituja levadeja.
"Etkö olekaan innostunut kisamatkasta?" Jamie kysyi kulmiaan kohotellen, kun ravasi Slipsillä Ivoryn ohitse, "vai pelkäätkö Corinnea?"

Bea lähti jo parin kierroksen jälkeen ravailemaan Ivorylla, tehden paljon taivutteluita ympyröin ja kaarevin urin.
"Miten niin?", Bea kysyi hämmentyneenä. Miksi hän olisi innoissaan muiden kisamatkasta? Ei vaan!! Hei, nythän hän muisti. Hän lähtisi itsekin mukaan.
"Siis apua, mäkin lähden sinne mukaan?!", Bea hihkaisi niin, että sai jopa Ivorynkin säpsähtämään. Hups, hän oli hitusen innostunut.
"…Enkä minä pelkää Corinnea", hän älähti melkein tuohtuneena.

Jamie pyöräytti teatraalisesti silmiään.
"Neljä vastuuhevostasi lähtevät, ja sinä ajattelet luistavasi töistä?" hän virnisti ja siirsi tottuneesti hevosen takaosan takaisin uralle sen karatessa närkästyneesti sisälle.

Bean huulilta karkasi naurua kun hän kuuli Jamien sanat.
"Okei, pidät mua ihan vapaasti tyhmänä!", hän naureskeli päätään pudistaen, väistättäen Ivorylla oikein kaunista väistöä. Nii'in, mitähän hän oli tosiaan ajatellut, kun ei ollut heti tajunnut lähtevänsä mukaan.

"Sovittu", mies väläytti poikamaisen hymyn ja nosti voimakkaan laukan taputtaen orin lumivalkeaa, lihaksikasta orikaulaa.
"Uskallatko kysellä Corinnelta lisää, jos et kerran pelkää häntä?"

Bea nauroi pienesti sopimukselle. Jamie sai hänet edelleen melko lahjakkaasti hyvälle tuulelle.
"Uskallan uskallan", Bea lausahti.
"…Etkö itse uskalla?", hän virnuili laukatessaan miehen ohi.

"Minä puhuin jo hänen kanssaan", Jamie huomautti silmää iskien ja nyökkäili merkityksellisesti sopimukselle.

Bea pudisti päätään tukahduttaen naurahduksensa. Jamie tosiaan oli melkoinen.
"Moneenkohan asti hän on toimistolla? Luultavasti vielä iltatallin jälkeen? Äh, tuskin sentään", Bea mietiskeli ääneen, vaikkei ollut varma kuuliko Jamie edes hänen puheitaan. Ei sillä, hän taisi enemmän puhuakin itselleen. Ivory allaan liikkui kauniisti omalla moottorillaan, eikä omaan ratsastukseen pitänyt niin kauheasti keskittyä, mikä ei aina ollut edes kovin hyvä asia.

Jamie kohautti olkiaan.
"En tiedä. Näyttää olevan paha päivä, joten tuskin kovin kauaa." Slippers näytti komealta liikkuessaan kentällä, vaikka mahtailikin orimaisesti ja lisäsi melkein jokaiseen liikkeeseen jonkinlaisen protestin tai sivuliikkeen.

"Mm, ehkä menen jututtamaan häntä siis vasta huomenna", hän päätyi kyseiseen ratkaisuun melko pian kuultuaan, että naisella oli huono päivä.
Bea alkoi työstää avotaivutuksia Ivoryn kanssa, joka teki kyllä parhaansa, mutta olisi saanut taipua hitusen sulavammin liikkeeseen.

"Onnea yritykseen", Jamie virnisti ja antoi orin laukata vauhdilla pitkiä sivuja. Sen kaviot nostattivat kylmää hiekkaa osuessaan, ja valkoinen häntä viuhtoi tahdissa.
"Hän on keskiviikon ja torstain Lontoossa."

"No voi helvetti", karkasi kirosana spontaanisti naisen huulilta.
"ehkä menen siis ennen iltatallia katsomaan, onko hän paikalla", hän mumisi päätään pudistaen, tehden avoja toiseen kierrokseen.

"Tietenkin voit aina anella minua kertomaan sinulle kisamatkasta", mies vastasi vienosti hymyillen ja tarkasteli ratsastushanskan peittämiä kynsiään.

Bean huulilta karkasi naurua.
"Minä en anele sinulta yhtään mitään", hän lausahti itsevarmasti, pienesti kulmiaan kohottaen.

"Niinköhän lie", Jamie virnisti ja vaihtoi orilla laukkaa, "kuinka voisit vastustaa charmiani?"

Bean täytyi pidättellä naurua, joskin se onnistui melko huonosti, minkä seurauksena huuliltaan karkasi naurunpyrskähdyksiä. Niin no, oliko hänellä varaa nauraa? Hän ei nimittäin ollut kovin hyvin pystynyt aiemmin vastustamaan toisen charmia.
"Se tulee varmasti olemaan vaikeaa", Bea lausui muka totisena.

"Tiedän", mies nyökkäsi myötätuntoisena, "kääntäisin sen pois päältä, jos vain osaisin. Mutta olen kuin luonnonvoima, pyydän anteeksi, rakkahain."

Bean huulille syttyi virne.
"On varmasti raskasta olla täydellinen", hän naureskeli päätään pudistellen. Tuo mies oli ihan ihmeellinen tyyppi, oikeasti.

"Niin on!" Jamie voihkaisi heittäen käden otsalleen ja pidätti sivuttain pukittavaa hevosta, "ihan eläinkuntakin villiintyy!"

Bean huulille syttyi leveä virne, naurunkin karatessa huuliltaan.
"Sä olet ihan mahoton", hän mutisi päätään pudistaen, yrittäen nyt oikeasti keskittyä ratsastamiseenkin.

"Kiitos", Jamie virnisti kumartaen hevosen selässä ja hiljeni hänkin vauhdikkaaseen koulutreeniin.

Bean huulilla oleili hymy vielä pitkään keskustelun tyrehtymisen jälkeenkin. Jamie todellakin oli ihan mahdoton. Voi luoja sentään..
"Onneksi sä oot kunnollinen ja tunnollinen herrasmies etkä tuommonen hunsvontti", hän kuiskasi Ivorylle, joka tunnollisesti ja todella kauniisti lisäsi raviaan.

Kun työskentelyssä (ja ylimääräisessä puhkumisessa ja uhkumisessa) hionnut Slippers oli jäähdytelty tunnollisesti, Jamie ratsasti orin kentältä tallipihalle, valui selästä ja hymisi nautiskellen siirtyessään tallin lämpöön. Paulus ja Effie olivat lähteneet talolle, joten mies sai hoitaa hevosensa itse, minkä hän teki hyväntuulisesti vihellellen ja hyräillen.

Bea jäi vielä hetkeksi kentälle jäähdyttelemään ratsuaan, kunnes talutti itsekin Ivoryn talliin ja hoiti sen tunnollisesti. Sen jälkeen hän lähti nopeasti kävelemään toimiston suuntaan, aikeenaan käydä kysymässä lisätietoa tulevasta kisamatkasta Corinnelta. Lyhyt, mutta terävä koputus toimiston oveen ja sitten odottelua, jos Corinne vielä olisi siellä.

Nainen vastasi hajamielisellä äännähdyksellä. Hän seisoi toimiston pöydän vieressä ja järjesti mukaan otettavaa paperikansiota matkallaan ulos.
"Niin?" hän kysyi Bealta tuskainen kireys kasvoillaan.

Bea meni sisään toimistoon ja pahoitteli häiriötä.
"Tulin kyselemään lisätietoja tulevaan kisamatkaan liittyen", hän mumisi varovaisesti.

"Lähtö seuraavan viikon perjantaina, ja palaamme takaisin parin viikon päästä", nainen vastasi selaten kansion kirjanmerkkejä.

"Oh, niin pitkä matka", Bea lausahti hämmentyneenä. Hän ei ollut todellakaan muistellut mitään tällaista.
"Ketä sinne lähtee mukaan?"

Corinne huokasi.
"Sinä, Effie ja Paulus, jos tarkoitat tallityöntekijöitä."

"Kaikkiko?", Bea hämmentyi.
"…Ketä kotiin jää? Tai siis, pitäähän jonkun täälläkin hevosista huolehtia..", Bea mumisi. Hän ei olisi halunnut häiritä Corinnea, mutta tarvitsi hitusen enemmän tietoa.

Nainen kohotti terävästi mustaa kulmaa kellanvihreät haukansilmät nyt Beaa mittaillen.
"Muut tallityöntekijät ja teidän sijaisenne pitävät kyllä huolen hevosista. Kuusi niistä lähtee mukaan."

Bea naurahti pienesti. Heh, hän taisi pitää heitä kolmea hitusen liian tärkeinä.
"Oh, anteeksi tyhmät kysymykset. Ensi viikon perjantaina siis lähtö. Tulen kyselemään lisätietoa jos lisäkysymyksiä herää, tai kyselen muilta", Bea lausahti varovaisesti hymyillen.

Corinne päästi jälleen hajamielisen, myöntävän äännähdyksen ja sammutti toimiston valot astuen ovelle.
"Oliko mielessäsi jotain muuta?" hän kysyi kuin yhtäkkiä havahtuen ja loi Beaan läpitunkevan katseen siirryttään tätä vastapäätä oviaukkoon.

Bea oli jo kävellyt ovelle hitaasti, katsoen Corinnea melkein säikähtäneenä, kun tuo kysyi oliko hänen mielessään muuta. Niin, olihan hän miettinyt voisiko hänkin joskus taas päästä kisaamaan, edelliset kisat kun eivät olleet menneet niin kauhean hyvin. Mutta ei hän kehtaisi kysyä. Nuo eivät tainneet olla heidän kisoikseen tarkoitettu.
"Äh, ei oikeastaan"

"Oikeastaan?" nainen kohotti kulmaansa, "kakista ulos."

"Eikun mietin vain, että voisiko joskus taas kohta tässä mahdollisesti olla mahdollisuus käydä taas joissain kisoissa kokeilemassa?", hän mumisi kysymyksensä kierrellen.

"Katsotaan sitä matkan jälkeen. Voit keskustella siellä Alejandron kanssa. Hän tulee tapaamaan hevostaan."

"Ooo!", Bean huulilta karkasi tasainen äännähdys, kun hän yritti punnita naisen sanoja siitä, että hän tapaisi Noxin omistajan.
"Kiitos paljon", Bea lausahti sitten nopeasti, väläyttäen pienoisen hymyn ennen kuin kääntyi lähteäkseen. Vielä oli iltatalli tekemättä.

Corinne seurasi hitaasti ja laskeutui vaikeasti portaita Higgins kannoillaan. Hän hyvästeli Bean lyhyellä nyökkäyksellä ja ontui sitten ulos tallipihalla odottavaan autoonsa. Hän oli parkkeeraannut lähemmäs, sillä lonkka oli tänään tuskallisen kipeä.

Tiistai 15. tammikuuta, 21:35

Työntekijöiden asunnolla Paulus oli linnoittautunut pahantuulisesti keskelle upottavaa, punaista sohvaa, ja eksoottisentuoksuista teekuppia sormissaan pyörittelevä Effie istui sohvan käsinojalla, villasukkiin käärityt jalat sohvalla ja yritti maanitella uppiniskaista Paulusta puhumaan.

Bea teki iltatallin nopeasti, lähtien sitten kävelemään talolle mietteliäänä. Hän oli menossa suoraan huoneeseensa, mutta pysähtyi sitten huoneensa ovelle nähdessään olohuoneessa vallitsevan asetelman.
"Öh?", Bea äännähti kysyvästi.

Effie vilkaisi olkansa yli.
"Paulus ei ole erityisen iloinen tulevasta kisamatkasta", hän selvensi ja vastasi tuimasti Pauluksen äreään mulkaisuun.
"Käytä sanojasi, mikäli haluat sympatiaa. Et ole luolamies."

"Paulus", Bea lausahti miehen nimen pehmeästi kuullessaan, mistä kenkä puristi.
"Kannattaisi puhua, jotta tiedämme, mikä on vialla", hän lausahti pienesti hymyillen.

Mies mulkaisi ensin Effietä, sitten Beaa ja huokasi raastaen tummanruskeaa tukkaansa.
"En vain tajua, miksei ne voi ottaa jotakuta muuta minun sijastani. Hevoseni ovat täällä", hän murahti.
"Eikö matkalle pääseminen ole suuri kunnia?" Effie kysyi kohottaen kulmiaan ja vilkaisi Beaan kuin hakien vahvistusta.
"Ja et kai luule, että Corinne jättäisi vanhimmat ja rakkaimmat hevosensa kenen tahansa huomaan?" hän jatkoi viekkaasti ja sai Pauluksen kurtistamaan kulmiaan ärtyneenä, kun ei osannut mitellä takaisin.
"Et kai oikeasti sano, että Corinne Fairchild jättäisi hevosensa… Heitteille?"

Bea nyökkäili Effien puhuessa. Hän oli juuri samaa mieltä. Hän käveli sohvan luokse, istahtaen Pauluksen viereen.
"Paulus, hevoset ovat täällä hyvässä hoidossa. Sitäpaitsi, melko moni hevosista lähtee mukaan", hän lausahti Effien kysymyksen jälkeen.
"Sinua tarvitaan siellä, ei Corinne sinua tahallaan halua kiusata."

Paulus murahti, ja huvittunut, viattoman itsevarmasti istuva Effie hymyili nyökkäillen Bealle.
"Niin niin", mies vastasi.
"Et siis kyseenalaista työnantajasi järkeä. Mistä kiikastaa? Lentopelosta?" Effie heitti arvauksen, mutta miehen punehtuvista korvista päätellen osui juuri oikeaan.

Bea hämmentyi tajutessaan tilanteen, mikä hänellä kyllä hetken aikaa kesti.
"Paulus… Pelkäät lentämistä? Etkö ole ikinä lentänyt?", hän kysyi yrittäen piilottaa sen hämmennyksen.
"…Lentäminen on helppo ja turvallinen tapa matkustaa paikasta toiseen. Mikä siinä pelottaa?"

Äreä ja selvästi olonsa nöyryytetyksi tunteva Paulus veti käsivarret puolustautuvaan puuskaan.
"…Se on luonnotonta. Ei sen kokoisen kasan metallia kuulu lentää!"

Bea yritti tehdä tilanteesta mahdollisimman epänöyryyttävän ja epämieluisan, ja hän vilkaisikin nopeasti Effietä.
"…Lentäminen on nykyään, Paulus, melko normaalia", hän lausui pienesti hymyillen, koskettaessaan toisen käsivartta pienesti.

Paulus mulkaisi Beaa ja vajosi nyreään murjotukseen. Effie peitti hymynsä ja ryhdistäytyi.
"Älä ajattele sitä. Ajattele upeita kilpakenttiä ja maailmanluokan hevosia ja ratsastajia - hevosmaailman kermaa mittelemässä yhdessä", Effie maalasi, mutta Pauluksen synkeydestä päätellen kisamaailma ei häntä sytyttänyt.
"Ajattele sitten loputtomia, valkeita hiekkarantoja, turkoosinsinistä merta ja lämpimässä tuulessa huojuvia palmuja", nainen houkutteli ja katsoi miehen ohi Beaan.

Effien puheen oli tarkoitus vaikuttaa Paulukseen, mutta sen sijaan Bea näki Effien maalailemat näkymät elävinä omien silmiensä edessä.
"Paulus, ajattele! Melko ainutlaatusia tilaisuuksia nämä", Bea mumisikin haaveilevan kuuloisena.

Paulus puhisi ja mulkoili naisia epäluuloisena.
"Jee. Muovihymyjä ja maailman suurin eläkeläispopulaatio", hän murahti ja Effie nauroi.
"Eiköhän Floridassa ole muutakin."

"Ei kait sulla oikeasti tuu tuo ekana mieleen Floridasta?", Bea kysyi melkein huolestuneena.
"Effie, meillä taitaa olla tehtävä", Bea sanaili tarkoittaen tietenkin sitä, että heidän pitäisi muuttaa Pauluksen käsitys Floridasta.

Effie hymyili, ja Paulus huokasi.
"Veikkaan, että Paulus ei halua enää kotiin, kun asettuu perille", hän vastasi mietiskellen, "se auringonpaiste saattaa olla mukavaa vaihtelua ikuiseen sateeseen ja harmauteen."

Bean huulilta karkasi pieni naurahdus.
"…Saakohan siellä rusketusta pintaan?", Bea lausui varovaisen toiveen ääneen.
"Ah, en malta odottaa sitä aurinkoa..", hän sanaili nousten ylös.
"…Mutta nyt suihku taitaa kutsua", hän palasi todellisuuteen.

"Luultavasti", Effie arveli ja väisti Pauluksen huitaiseman sohvatyynyn. Mies nousi, vilkaisi närkästyneenä häntä vastaan liittoutuneita naisia ja marssi huoneeseensa.

"Pauluuus..", Bea lausui pienesti naurahtaen, lempeällä sävyllä, katsellen kun mies käveli huoneeseensa.
"…Ehkä se lämpeää vaan hitaasti tälle ajatukselle?", hän kysäisi olkiaan kohauttaen, kun lähti kävelemään kylpyhuoneen suunnalle.

"Ehkä", Effie vastasi, joi teensä loppuun ja siirtyi keittiön puolelle pesemään mukiaan antaen Bean ottaa vapaasti suihkun. Hänen oli vaikea sisäistää, että hänet oli valittu mukaan, vaikka hänen täytyi olla epäonnistunein työntekijä tallin historiassa. Ehkä hänen pitäisi jo alkaa pakata.

Bea kävi suihkussa, kävellen sitten huoneeseensa pistämään vaatetta ylleen. Hän katseli mietteliäästi vaatekaappiiaan: mitä sinne tarvitsi edes mukaan? Voi apua, eihän hänellä olisi sopivia vaatteita. Siellähän pitäisi myös yrittää näyttää hyvältä!
Päätään pudistellen Bea käveli keittiöön ja alkoi keittää itselleen teetä. Pitäisikö sille Paulukselle käydä vielä puhumassa? Tai no, oli hänellä kyllä muutenkin ikävä Pauluksen kanssa olemista.

Effie oli kadonnut huoneeseensa, ja Paulus mökötti omassaan. Mies retkotti selällään sängyllään pimeässä huoneessa ja tuijotti kattoon jaksamatta riisua vaatteitaan.

Bea joi rauhassa teensä loppuun, minkä jälkeen hän koputti Pauluksen huoneen oveen. Voi Paulus, jollain kummalla tavalla toinen veti vain häntä puoleensa todella voimakkaasti.

Mies vastasi viehkeällä murahduksella ja tähysi varautuneesti ovelle odottaen uutta hyökkäystä.

Bea avasi oven ja siristeli silmiään pimeyden takia. Hän sulki oven perässään ja lähti kipittämään miehen sängyn luokse.
"Ethän sä jaksa mököttää?"

"…Mitään mökötä", mies vastasi jurosti kädet orvossa puuskassa.

Bean huulilta karkasi naurahdus.
"Etpä..", hän kiusoitteli, yrittäen saada toista vähän paremmalle tuulelle, kellahtaessaan toisen vierelle.

Hetken kuluttua mies hellitti puuskansa, ja kiersi käsivartensa naisen ympärille painaen nenänsä tämän suihkunraikkaaseen päälakeen.

Tyytyväinen hymy kipusi naisen huulille miehen kiertäessä kätensä hänen ympärilleen.
"Ei kait se nyt niin kauheaa oo lähtä sinne?", hän mumisi hiljaa, hivellessään miehen käsivarsia sormillaan.

"En tykkää matkustaa", Paulus vastasi, "ja Nimbus on tiineenä."

"…Se pärjää ihan hyvin täällä sen aikaa muiden hoidossa", Bea lausahti hymyä äänessään, vilkaistessaan miehen kasvoja.
"Eikä se matkustaminen ole kuin murto-osa siitä koko reissusta. Siitä tulee mahtava reissu, usko pois", hän hymähti.

Jääräpäinen mies ei vaikuttanut innostuneelta, mutta painoi naisen tiukemmin rintaansa vasten. Ainakin hän voisi hätistää typerät jenkkipojat pois Bean kimpusta.

Mm, ehkä ei kannattaisi enää puhua aiheesta, turhaan vain aiheuttaisi mahdollista mielipahaa. Bea käännähti sen verran, että näki kunnolla miehen kasvot. Hän vilkaisi toisen huulia ennen kuin lahjoitti toiselle pienen kokeilevan suukon.

Pauluksen yö oli ikimuistoinen.

Perjantai 23. tammikuuta, 03:05

Lähdön aamuna Fairchildien kuusipaikkainen hevoskuljetusrekka odotti tallipihalla aamukolmelta. Varustelaatikot oli lastattu edellisenä iltana, ja nyt oli hevosten vuoro. Pauluksen silmien alla oli tummat renkaat, ja Effie tuijotti lasittunein silmin eteensä hytisten kylmässä yössä. Kuusi hevosta oli lähdössä, joten niistä kaksi jäi jokaisen vastuulle: Nox ja Ivory Bealle, Socks ja Hook Paulukselle sekä Slips ja Papillon Effielle. Itse kilpailijat sekä valmentajat saapuisivat paikalle myöhemmin, mutta heidän ihastuttava työnsä oli matkustaa hevosten kanssa perille ajoissa. Paulus ei ollut innoissaan - Corinnen pari viikkoa saattoi yhtä hyvin tarkoittaa kuukautta, eikä tallityöntekijä suinkaan asuisi ylellisissä hotelleissa, katselisi kilparatsastusta ja makoilisi rannalla. Hän oli taluttanut Socksin autoon, ja rauhoitteli silmiään muljauttelevaa Hookia tallipihalla, kun Effie yritti saada Papillonia ylös ramppia. Kauneusuniltaan herätetty tamma ei ollut yhteistyökykyisellä tuulella.

Nox ja Ivory olivat onneksi jo autossa sisällä, eikä Bea sen takia oikein tiennyt mitä olisi tehnyt. Hän seisoikin vain paikoillaan eteenpäin tuijottaen, kääntäen melko tyhjän katseensa Effien suuntaan. Ei hemmetti, mikä herätys.
"Tarvitko sä apua? Tai voinko mä tehdä jotain?", ensimmäinen kysymys oltiin osoitettu Effielle, toinen molemmille kollegoilleen. Hän kyllä toivoi, ettei hänelle löytyisi mitään tekemistä.

Paulus pudisti päätään.
"Tarkasta, että kaikki passit, paperit ja dokumentit on varmasti siinä repussa kojelaudalla", mies vastasi pidellen Hookia riimusta, kun Papillon loikkasi rampilta sivuun raisusti potkaisten. Bea voisi valita etupenkin Pauluksen vierestä tai takatilan rekan hevososasta.
"Jätetään se kana viimeiseksi", mies jakoi muristen, ja Effie hinasi Papillonin takaisin talliin, kun Paulus yritti saada Hookin kyytiin.

Bea jäi hetkeksi paikoilleen katselemaan hiljaisena sitä yritystä saada Papillonia autoon. Ihan ihme temppuilua..
Sen jälkeen hän meni Pauluksen mainitseman repun luokse ja alkoi käymään kaikkia dokumentteja läpi huolellisesti, käyden samalla läpi päänsä sisällä, mit kaikkea heillä pitäisi olla mukana. Huh, kaikki tarvittava löytyi sieltä. Bea avasi rekan etuoven hypähtäen etupenkille istumaan, antaen päänsä nojata penkin selkänojaan, istuessaan poikittain siinä, jalat ulkona. Tähänkö aikaan pitäisi muka jaksaa tehdäkin jotain.

Tuntia myöhemmin myös Papillon oli autossa, ja Paulus kiipesi rattiin termos mustaa kahvia kädessään. Effie kiipesi heidän takanaan olevaan takatilaan, ja rekan hyrähtäessä käyntiin ja lähtiessä liikkeelle, oli hetkessä takapenkillä pitkin pituuttaan ja syvässä unessa.
"Pitää ajaa Lontooseen", Paulus sanoi haukotuksen lomassa, "tarvitsen sinua siellä kartanlukijaksi, että löydän oikean terminaalin. Voin herättää sitten." Hänen sävynsä oli melkein kateellinen, sillä hänen ei sopisi ummistaa silmiään.

Bea istui etupenkillä silmät puoliummessa, lahjoittaen sitten unisen hymyn viereensä istuvalle miehelle.
"Mä voin olla hereillä sun kanssa", lipuivat sanat Bean huulien välistä todella epävakuuttavasti. Olisi kuitenkin epäreilua ettei yksi saisi nukkua, joten olisi se kiva valvoa toisen seurana.

"Mm'hh", Paulus vastasi skeptisesti rekan jyristessä vakaasti pimeyden läpi. Matka Lontooseen kestäisi viisi tuntia.

"Tähän aikaan herääminen on kyllä epäinhimillistä", Bea mumisi suljettujen luomien takaa. Hän ainakin yrittäisi sinnitellä hereillä, mutta luultavasti hän ei onnistuisi siinä, sillä uni alkoi jo nyt ottaa vallan.

Paulus avasi vaimean rokkiradion seurakseen. Effie nukkui autuaasti takapenkillä. Lattia oli täytetty varustearkuilla ja matkalaukuilla. Miehen vatsanpohja vääntyi solmuun, kun hän ajatteli tulevaa matkaa: hevosten järjestämistä matkalle, heidän matkaansa ja vastuuta matkan toisessa päässä. Ja hiivatin snobit nukkuivat pitkään ja lentäisivät paikalle vasta useamman päivän päästä.

Bea yritti muodostaa jotain järkeviä lauseita, mutta sai aikaiseksi vain jotain aivan järjettömiä mongerruksia. Niin, ei varmaan tullut yllätyksenä, että nainen nukahtikin melko nopeasti syvään uneen, nähden unta kisapaikasta melkoisen ruusunpunaisten glamourlasien läpi. Kisamatka tulisi varmasti kilpailijoille olemaan mahtava, mutta heille äärimmäisen rankka.

Paulus herätti Bean kaivatessaan GPS:ää luotettavampaa kartanlukijaa. Hevosrekka seisoi Lontoon aamuruuhkassa seurattuaan Heathrow'n kylttejä jo jonkin matkaa. Heidän pitäisi ajaa hevoset eri terminaaliin, jättää rekka ja selvittää itsensä sitten toiselle lentokentälle heidän lentoaan varten. Effie raotti silmiään takapenkillä levänneenä.

"Nukahdinko mä?", Bea kysyi melkein säikähtäneenä. Hemmetti, miksi joka kerta kävi näin kun Bea vannoi itselleen valvovansa?
Silmiään siristellen Bea katseli karttaa, tajuten kääntää sen sitten oikein päin. Hän alkoi ladella ohjeita Paulukselle, vilkaisten aina välillä itsekin ulos nähdäkseen, että hän oli itse oikealla kohtaa kartalla menossa.

Kolme stressaavaa tuntia myöhemmin kolmikko seisoi Heathrown' metropysäkillä matkalaukkuineen odottamassa omaa matkaansa Gatwickiin. Paulus oli levoton, uupunut ja äärettömän äreä. Effie kuitenkin tunsi Lontoon kuin omat taskunsa.

Bea katseli ympärilleen hitusen eksyneen näköisenä, pystyen vain ihailemaan sitä itsevarmuutta, mikä Effiestä tällä hetkellä huokui. Tämä taisi olla tuttu paikka naiselle? Bean silmät meinasivat edelleen väkisinkin painua kiinni, vaikka hän yritti olla äänessä, höpötellen paikoitellen ihan mitä sattuu.

Effie taputti rohkaisevasti Pauluksen olkaa, kun kiskoi miestä ja johdatti Beaa metrosta toiseen, kunnes he saapuivat Heathrow'ta pienemmälle Gatwickin lentokentälle.
"Meidän kannattaa käydä check-inissä, ja istahtaa sitten lounaalle. Meillä on reilu puolitoista tuntia lennon lähtöön", hän sanoi lukien asiantuntevasti lentotietoja.

"Luojan kiitos sä oot mukana" Bea mumisi päätään pudistellen kun laahusti Effien perässä kohti chec-inniä. He olisivat olleet ihan hukassa ilman naista.
Check-in oli onneksi nopeasti ohi, sillä Bean vatsa jo kurnikin. Oli jotenkin hassua olla pois Rosings Parkista. Todella hassua.

Paulus istahti vaitonaisena lentokentällä olleen Subwayn nurkkaan ja ahmi käsivartensa mittaista, täytettyä patonkia. Effie näykki omaansa lentokentän vilskeestä ja matkustuksen tuomasta adrenaliinista valppaana ja tyytyväisenä: täällä hän tunsi olevansa tilanteesta hallussa, hän tiesi tarkalleen mitä tehdä ja minne mennä. Se oli mukavaa vaihtelua edellisiin viikkoihin.
"Maistuuko?" hän kysäisi Bealta.

Bea katseli hämillänsä ympärilleen, keskittyen yllättäen enemmän ympärilleen katselemiseen kuin syömiseen. Effien kysymys saikin hänet melkein yllätettyä, ja Bealla oli olo kuin joskus pienenä kun äiti oli kysynyt kysymyksen ikään kuin hoputtaen syömään. Siispä nytkin Bea tyytyi nyökkäämään pienesti, minkä jälkeen hän otti suuren haukun leivästään.
"Oletko matkustellut paljon?", hän kysyi ennen seuraavaa haukkausta.

"En", Effie vastasi haaveikkaasti hymyillen, "mutta haluaisin kyllä. Lähinnä kävin Ranskassa ja Belgiassa nuorempana. Entä sinä?"

"En ole oikeastaan matkustellut", Bea myönsi pienesti hymyillen. Mitä nyt pari kertaa nuorempana perheen kanssa jossain aurinkolomalla.
"Ja matkusteleminen voisi kyllä olla ihanaa. Pääsisi näkemään vähän maailmaa", niin, aina voisi haaveilla.

He nousivat Lissaboniin lentävään koneeseen vailla vaikeuksia, ja Effie vaihtoi jalosti paikkansa Pauluksen kanssa, jotta mies ei joutunut istumaan ikkunan vieressä. Tämä näytti olevan nukahtamispisteessä, mutta liian hermostunut voidakseen levätä. Rystyset valkenivat, kun Paulus puristi penkkinsä käsinojia.
"Lento Lissaboniin kestää vähän alle kolme tuntia", Effie valaisi, "ja siellä meillä on kahden tunnin vaihtoaika, ennen kuin lento Miamiin lähtee. Se kestää lähemmäs kymmenen tuntia."

Bea istui lentokoneen penkkiin helpottuneena, vilkaisten sitten Paulusta, jonka rystyset alkoivat jo muuttua valkoisiksi. Hän hipaisi rauhoittavasti toisen kättä, yrittäen tavoittaa myös miehen katseen.
"Se tulee olemaan kyllä pitkä lento", Bea mumisi päällään nyökytellen.
"Onneksi siinä voi nukkua..", hän suunnitteli haukotellen.

Se ei näyttänyt Pauluksen ilmeestä päätellen mahdolliselta. Miesparka näytti olevan pyörtymäisillään, kun kone vihdoin jyrisi pitkin kiitorataa ja kohosi sitten ilmaan. Effie katseli kaivaten alla kiitäviä maisemia, jotka muuttuivat pienemmiksi ja pienemmiksi, kunnes katosivat harmaan pilviverhon alle. Hän tiesi, että olisi uupunut, kun he pääsisivät perille, mutta pojat! Tämä olisi kaiken väsymyksen arvoista.

Bea käski Pauluksen rentoutua, sillä se kauhea jännittäminen ei vaikuttaisi yhtään mihinkään mitenkään. Toisen paikathan menisivät tuollaisesta jännitystilasta ensinnäkin ihan jumiin. Effie sen sijaan oli tuntunut jo tämän alkumatkan aikana puhjenneen kukkaan. Tuolle teki selvästi hyvää päästä pois tallilta.
Bea itse oli valmis alkamaan nukkumaan, mutta ehkä hän säästäisi unet pitkälle lennolle.

Vaihto Lissabonissa sujui sulokkaasti, joskin pitkäveteisesti. Kun kone nousi ilmaan ja suuntasi kohti Atlantin valtamerta, Effiekin vajosi uneen. Järkyttyneen näköinen Paulus vain istui ääneti ja tuijotti eteensä käsiään väännellen. Tätä seuraavat kymmenen tuntia?! Hyvä luoja.

Bea oli jo nukahtamassa, kunnes vilkaisi Paulusta, joka sanoi lievästi sanottuna järkyttyneeltä.
"Paulus. Sulla ei ole mitään hätää", Bea lausui hiljaa, tarttuessaan miehen kädestä kiinni.

Se näytti juuttuneen kramppaavaksi kouraksi. Mies vilkaisi silmät suurina Beaa ja kalpeni, kun kone tärisi vaimeassa turbulenssissa.

Bea yritti kuumeisesti pohtia miten saisi toisen oloa paremmaksi, muttei hän keksinyt kauheasti mitään keinoja. Hän nosti kätensä sipaisemaan toisen poskea, toivoen vain, että toinen uskaltaisi rentoutua.
"tää tärinä on ihan normaalia, vähän vaan jotain ilmakuoppia", Bea puheli hiljaa, vilkaisten muita matkustajia, jotka näyttivät rauhallisilta. Suurin osa taisi jo nukkua.

Paulus ei näyttänyt vakuuttuneelta. Hän taputti kämpelösti Bean kättä ja keskittyi tuijottamaan eteensä. Hänen toisella puolellaan istui tuhti kreikkalainen nainen, joka kuorsasi tuhisten, ja edessä oleva matkustaja oli kallistanut penkkinsä niin, että Pauluksen pitkät jalat olivat käytännössä suussa. Hän ei voinut ymmärtää, mitä hohdokasta tässä oli olevinaan.

Bea hymähti pienesti, kallistuen sitten nojaamaan mieheen haukotuksen karatessa huuliltaan.
"Mä alan ainakin nukkumaan", hän mumisi unisena.

Ajasta tai päivästä tietoakaan, mutta vihdoin perillä!

Paulus ei ummistanut silmiään lennon aikana, ja näytti uhkaavalta, elävältä kuolleelta heidän vihdoin laskeutuessaan Miamiin. Effie oli liimautunut ikkunaansa, kun he laskeutuivat pilvikerroksen läpi keskiöiseen Miamiin. Valomeri tervehti lentokonetta, kun se kierteli, kaarteli ja jyrisi sitten hypähdellen kiitoradalle. Paulus ei näyttänyt taipuvan nousemaan ylös penkistään, kun matkustajat valuivat hitaasti terminaaliin.

Bea nukkui sikeästi koko lennon, heräten vasta laskeutumisen hetkellä.
"Sä näytät ihan kauhealta", hän mumisi turhia kiertelemättä Paulukselle, kun he valuivat kohti terminaalia.
"…Muistuta mua, että hieron sua ku päästään perille. Sulla on varmaan joka paikka jumissa", hän puhisi vielä päätään pudistellen. Matka oli varmasti ollut Paulukselle todella uuvuttava.

Se muuttui uuvuttavammaksi, kun vainoharhaiset tullivirkailijat totesivat miehen näyttävän terroristilta ja ottivat tämän tutkimuksiin. Effien ja Bean ei auttanut kuin odottaa terminaalissa.
"Kuule, minä menen järjestämään hevosrekkaa, koska tässä taitaa kestää", nainen totesi kelloa ja matkadokumentteja vilkuillen.

Bea ei voinut uskoa korviaan ja silmiään kun tullivirkailijat päättivät Pauluksen näyttävän epäilyttävältä. Tämä ei voinut olla todellista.
"Niin voi olla parasta. Minä taidan jäädä tänne", Bea lausahti ja katseli hetken aikaa Effien perään ennen kuin vilkaisi taas ympärilleen. Pitäisikö hänen mennä puhumaan tullivirkailijoille? Vai pahentaisiko se vain tilannetta.

Effie palasi tunnin kuluttua ja energisellä tuohtumuksella puhisten. Helkkarin amerikkalaiset - Corinne oli varannut hyvissä ajoin ja selkeästi heille rekan, mutta hän oli saanut käyttää kaiken argumentaatiotaitonsa ja tahdonvoimansa saadakseen laiskan virkailijan järjestämään tämän pään sotkun.
"Meidän pitää hakea rekka jostakin peräparkkipaikalta, ja saada se rahtiterminaaliin odottamaan siihen mennessä, kun hevoset saapuvat. Onko näiden ihmisten kyvyttömyydellä mitään rajoja?"

"Et ole tosissas", Bea puuskahti silmät suurina kuullessaan Effien sanat. Hän oli edelleen siinä, mihin Effie hänet oli jättänytkin.
"Ja kuinka nopeasti tämä operaatio olisi tarkoitus suorittaa?", hän uskalsi vaivoin kysyä.

"En tiedä - Pauluskin pitää saada noiden idioottien käsistä", nainen puhisi ja raastoi hiuksensa uudelle ponihännälle. 27 tunnin matkustus alkoi vaatia veronsa reippaimmastakin matkustajasta, ja vielä olisi vaativin osuus jäljellä.
"Hevosparat. Ne ovat seisseet lentokarsinoissa yli kymmenen tunti, kun saapuvat."

Bea pudisti pienesti päätään. Hän ei haluaisi edes ajatella millaisella päällä hevoset olisivat kun saapuisivat taas heidän vastuulleen.
"…Pitäiskö noille virkailijoille käydä puhumassa?", Bea kysyi älähtäen. Hän ei tiennyt yhtään miten tässä tilanteessa pitäisi toimia.

"Ei. Paras pysyä visusti erossa tai ärsytämme heidät vain vaikeuttamaan tilannetta lisää", Effie vastasi ja soi tuiman katseen ohi kulkevaan virkailijaan.

"Oh, okei", Bea mumahti, lysähtäen taas ryhtinsä kanssa alemmas. Toivottavasti Pauluskin tajuaisi olla tokaisematta mitään typerää.

Toista tuntia myöhemmin Paulus vapautettiin, ja kolmikko pääsi jatkamaan matkaansa. Vaitelias, lopenuupunut mies ei ollut juttutuulella jouduttuaan muun muassa perusteelliseen etsintään, johon sisältyi vaatteiden riisuminen ja ruumiinonkaloiden tutkinta. Effie sai heidät autovuokraamon sukkulaan, jolla he pääsivät vihdoin parkkipaikalleen.
"Hevoset ovat jo laskeutuneet", hän ilmoitti stressaantuneena, ja oli vielä levottomampi, kun Pauluksen pitäisi ajaa rekkaa vieraassa maassa.
"Onko sinulla rekan ajokorttia?" hän kysyi Bealta.

Bea oli myös vaitonainen, alkaen melkein hermoilla kuullessaan Effien sanat.
"…On", Bea vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen Effien kysymykseen. Niin, itseasiassa hänellä sattui olemaan rekkakortti, muttei hän ollut oikeastaan ajanut sellaista ajoneuvoa kortin hankkimisen jälkeen. Ei hemmetti.
"...En ole ajanut kyllä moneen vuoteen", hän selittikin vielä seuraavaksi. Hermostuneisuus nousi pintaan kun Bea ajatteli, että joutuisi auton rattiin.

"Hankittiinko sinulle ajolupa USA:an?" Effie jatkoi selaten dokumentteja.

Bea pudisti päätään.
"Ei mitään tietoa." Toivottavasti ei.

"Luultavasti siis ei", nainen huokasi. Paulus oli jo kiivennyt uuden rekan rattiin ja tarkasti sen toimintoja. Effiekin nousi tällä kertaa etupenkille, sillä tässä rekassa ei ollut takatilaa, vaan kolmepaikkainen etupenkki.
"Seuraa noita kylttejä", nainen opasti osoittaen rahtiterminaalin numerolla varustettuja ohjeita, ja auto jyrisi eteenpäin. Typerät jenkit - Effien hieno aikataulu meni kieroon, kun paikalliset eivät osanneet asiaansa.

Bea huokaisi helpotuksesta, ja pystyi taas rentoutumaan. Hän hyppäsi etupenkille, katsellen sitten tyytyväisenä ympärilleen, sillä joku muu oli ottanut ohjat omiin käsiinsä reissun onnistumisen suhteen. Luojalle kiitos, että Effie oli olemassa.

"Luuletteko, että meidän kannattaisi vuokrata auto omalla rahalla?" Effie kysyi.

Bea jäi hetkeksi pohtimaan vastausta kysymykseen, vilkaisten sitten Paulusta.
"En tiedä", hän mumisi hitusen epävarmasti.

Paulus vain tuijotti tietä.
"Talli maksaa hevosrekan, mutta ei kustanna meille muuta kulkuneuvoa. Tämä ei ole erityisen kätevä liikkumiseen, mutta ehkä meidän ei tarvitse liikkua erityisen kauas tallin, kisojen ja motellin väliltä", Effie pohti.

"Totta..", Bea mumisi. Matkustaminen veti ajatukset ihan solmuun, pitikö tässä muka pystyi älylliseen toimintaan.
"Ei varmaan yksi auto niin kauheasti tulisi maksamaan per nenä?", hän mumisi silmiään hieroen, vilkaisten sitten Paulusta.
"Pitää katsoa ensin perillä, että miten kaikki on hoidettu"

"Viikon vuokra on keskimäärin 150 dollaria, mikä on noin 30 puntaa per naama. Se ei ole turhan paha, jos haluamme nähdä enemmän Floridaa. Tästä oikealle", Effie osoitti ja rekka pysähtyi vilkkaan rahtiterminaalin parkkipaikalle.
"Haetaan hevoset", Paulus huokasi ja laskeutui autosta.

"Kuulostaa kohtuulliselta", Bea lausahti päätään nyökäyttäen. Jospa heillä olisi oikeasti jossain vaiheessa aikaa tehdä jotain muutakin kuin ravata kisapaikan ja motellin väliä.
Bea toivoi tällä hetkellä todella paljon sitä, että he pääsisivät perille niin Pauluskin saisi vähän levätä. Päätään pudistellen Bea hyppäsi alas rekan etupenkiltä ja lähti muiden mukana vastaanottamaan hevosia. Toivottavasti lastaus sujuisi tällä kertaa vähän paremmin.

Papillon ja Hook oli rauhoitettu matkan ajaksi niiden hermostuneisuuden takia. Niinpä normaalisti vaikeuksia tuottava tamma laahusti tiedottomana rekkaan samoin kuin huumattu kaverinsa, mutta muut olivat jäykkiä ja täynnä energiaa päästä liikkumaan.

Luojan kiitos Ivory ja Nox olivat niin tottuneita matkustajia, ettei niiden kanssa ollut mitään ongelmaa. Mitä nyt herroilla oli hitusen turhan paljon energiaa ja Bea olikin pahoillaan kun joutui vain lastaamaan ne rekan kyytiin. Perillä pitäisi kävelyttää niitä oikein kunnolla, etteivät lihakset menisi ihan tönköksi.

Paulus talutti riimunnarussa tempoilevaa Socksia volteilla asfaltoidulla parkkipaikalla, ja Effie yritti tyynnyttää rajusti hyppivän ja liikkuvan Slipsin niin, että saisi ohjattua sen rekkaan. Aamuneljän jälkeen rekka saattoi aloittaa toisen pimeän matkan. He pysähtyivät ensimmäiselle huoltoasemalle: Paulus tarvitsi vahvaa kahvia, ja Effie halusi hankkia heille energisoivia syötäviä.

Bea laahusti muiden perässä lamaantuneena. Todellisuus oli iskenyt päin hänen kasvojaan: matkustamisessa ei todellakaan ollut mitään hohdokasta.
"…Monelta me tullaan olemaan perillä?", hän esitti varovaisen kysymyksen ilmoille.

"Perillä tallilla vai perillä motellilla?" Effie kysyi tarkennusta, kun rekka jatkoi matkaansa pitkin vieraita teitä. Vähän alle parinkymmenen asteen öinen lämpötila tuntui kosteana ja kuumana vasten kasvoja, ja ilmassa oli jotain eksoottista. Palmujen ja rehevän kasvillisuuden siluetit piirtyivät yön mustuuteen.

Bean huulilta karkasi väsynyt ähkäisy.
"…No vaikkapa motellilla", hän mumisi todella peläten vastausta. Pimeyteen piirtyvä maisemakaan ei jaksanut ilahduttaa tällä hetkellä.

"En ole varma. Tallille pitäisi mennä vielä noin tunti", Effie laski selaten selvästi mielessään karttoja ja aikatauluja, "mutta en osaa tarkaan arvioida, kauanko hevosten asettumiseen saamiseen menee. Tallilta motellille on noin puolen tunnin ajomatka."

Bea oli helpottunut ettei matkaa olisi enää tuon enempää jäljellä. Toki hevosten kanssa menisi vielä oma aikansa.
"…Mä taidan ummistaa silmät vielä hetkeksi", Bea mumisi ikään kuin lupaa kysyen, pistäen kuitenkin jo silmiään kiinni. Olo oli todella nuutunut ja väsynyt.

Effie valvoi Bean unta, ja Pauluksen valvetilaa. Hän ravisti naista olkapäästä, kun rekka hidasti ja kääntyi hiljaiselle, pimeälle pikkutielle, joka vei heidät viihtyisän, Rosings Parkin rinnalla pienen tallin pihaan. Palmut huojuivat leudossa tuulessa. Kello oli vaille kuusi aamulla. Paulus raahautui autosta alas, ja meni avaamaan takaramppia.
"Vai pitäisikö viedä ensin varusteet sisään?"

Bea heräsi vaikeasti, ja mumisi tyytymättömänä yrittäessään availla unisia silmiään. Silmät puoliummessa hän käveli Pauluksen luokse pudistaen päätään.
"minä en tiedä mistään mitään", hän ynähti, tuntien itsensä todella epäammattimaiseksi sekä hyödyttömäksi.
"Ehkä ensin hevoset?", hän mumisi kuitenkin hetken kuluttua, silmien kiertäessä jo laiskasti uutta ympäristöä.

"Voimmeko jättää hevoset vahtimatta, kun kannamme varusteita?" Effie kysyi kurkistaen tavaratilaan, "ehkä meidän pitäisi viedä arkut ensin, ja sitten voimme pitää hevosia silmällä ilman häiriötekijöitä."

"Tehdään niin", Bea mumisi olkiaan kohauttaen. Muut taisivat tiedostaa vallitsevan tilanteen hitusen paremmin kuin hän.

Paulus kulki kuin zombie. He rahtasivat käsivarret itkien varustearkut hiljaiselle tallikäytävälle ja etsivät tiensä varustehuoneeseen, joka muuttui huomattavasti vähemmän siistiksi heidän käyntinsä jälkeen.
"Bea, etsisitkö hevosten harjat arkuista?" Effie pyysi ja talutti Pauluksen takaisin autolle, kun lähti itse etsimään jotakuta tallin tuntevaa, joka kertoisi minne heidän hevosensa menisivät.

"Onnistuu", Bea mumisi Effien komennuksen jälkeen, alkaen penkomaan arkkuja, yrittäen pitää ne samalla kuitenkin mahdollisimman siistinä. Hän hämmästeli samalla myös itsekseen miten Effie saattoi olla noin.. ihmisen näköinen ja oloinen. Ja ajantasalla! Hän oli hitusen kateellinen, mutta pientä tyydytystä hän sai siitä kun löysi hevosten harjat. Jotain hänkin sentään osasi vielä.

Miellyttävä, keski-ikäinen mies liittyi heidän seuraansa Effien vanavedessä. Miehen aksentti oli niin vahvasti amerikkalainen, että Effien korvia särki. Tämä näytti heille hevosille varautut karsinat, ja kuinka jokaisella oli oma pieni tarha suoraan karsinasta.
"Luuletteko, että hevoset voi laskea niihin ilman, että ne paukauttavat aidoista läpi tai telovat itseään?" Effie pohti tuntematta komeita kisahevosia tarpeeksi hyvin ollakseen varma. Paulus tuijotti tyhjästi eteensä, mutta laahusti tuuppauksesta ylös ramppia, ja toi Hookin alas. Ruuna oli vielä niin uninen lääkkeestä, että sen ja Papillonin saattoi viedä torkkumaan karsinoihinsa. Mies otti Socksin käsittelyyn ja talutti sitä ympäri vehreää tallialuetta yrittäen saada orin lihakset vertymään ja veren kiertämään. Effie oli huomattavasti vähemmän elementissään, kun raahautui Slippersin perässä.

"Ivory ainakin pysyy aitojen sisällä", Bea mumisi kun ei jaksanut ajatella kenenkään muun hevosen tilannetta. Ivorya taluteltiin sen verran, että sen jalat vetreytyivät, kunnes se vietiin karsinaan ja Nox otettiin käsittelyyn. Sen taluttelu vei pidemmän ajan, mutta mitä vain tämän olennon eteen. Tai no, ei ihan mitä vain, sillä Bea olisi tehnyt tällä hetkellä mitä tahansa päästäkseen vain nukkumaan. Kuinka paljon sitä alkoikaan arvostaa edes kuuden tunnin yöunia.

Aurinko nousi aamuseitsemältä. Effie räpytteli silmiään smaragdisessa etelän tropiikin loistossa. Ilma kuumeni, mutta onneksi kimo ori viileni, ja nainen saattoi vihdoin jättää sen turvallisesti pieneen tarhaansa. Paulus nojasi Socksin pikkutarhan aitaan ja näytti torkkuvan. Hevoset oli harjattu ja ruokittu, mutta niiden varsinainen verryttely saisi odottaa - he olivat unensa ansainneet. Paulus ajoi heidät Wellingtonissa sijaitsevalta tallilta vain parin kilometrin päähän Atlantin rannasta. Rekka vei useamman parkkiruudun hiljaisen ja vaatimattoman motellin parkkipaikalta, mutta se ei näyttänyt kiinnostavan lopenuupunutta miestä erityisesti. Effie kirjasi heidät sisään ja avasi heidän yhteisen, kahden parisängyn huoneensa. Motelli ei ollut moderni, hieno tai kutsuva, mutta se oli siisti ja hiljainen - ja siinä oli sänkyjä. Paulus ryömi suoraan toiseen, ja Effie istahti toisen laidalle selkä suorana ja henkistä aikatauluaan kuumeisesti tarkastaen.

Bea jäi hetkeksi arpomaan kahden sängyn välille, kunnes tuli lopputulokseen, että ehkä nukkuisi Effien vieressä. Effie kun ei tainnut tietää, tai sitten tiesi, hänen ja Pauluksen mahdollisesta mikäliesuhdeolikaan-tapauksesta, ja tuolle voisi olla epämieluisaa, jos he Pauluksen kanssa nukkuisivat samassa sängyssää. Ei sillä, ei Bea tiennyt oliko toisen mielestä niin kauhean mukavaa myöskään jakaa sänkyään hänen kanssaan.
Bea kaatui sängylle ja vilkaisi Effietä.
"Ala sinäkin nukkumaan", hän mumisi enemmän kuin väsyneenä.

"Kohta", Effie vastasi ja nousi jaloilleen venytellen niin, että jumiutuneet hartiat rutisivat. Hän hiipi kylpyhuoneeseen, missä tuijotti hetken maanista, yliväsynyttä itseään peilistä, kosketti tummia silmänalusiaan ja sotkuista, raastettua tukkaansa epäimartelevassa, kirkkaassa loisteputken valossa. Sitten hän päätti laskea itselleen kuuman kylvyn, ja antaa sen rentouttaa lihaksensa: hän ei halunnut mennä nukkumaan törkyisenä. Paulus oli nukahtanut sekunneissa, ja tuhisi rohisten tyynyynsä.

Bea huikkasi vielä Effielle, että moneltako herätys olisi aamulla, mutta hän ehti nukahtaa ennen kuin vastaus ikinä tavoitti hänen korvansa. Ja voi kyllä, hän nukkui todella sikeästi, sikeämmin kuin pitkään aikaan.
Aamulla herätys tulisi varmasti olemaan taas karmaiseva, kestäisi todellakin aikansa ennen kuin tähän aikaeroon tottuisi.

Effie ei raaskinut vastata, että teknisesti nyt oli aamu, ja herätys oli alkuiltapäivästä. Ollessaan hohtavan puhdas ja hyväntuoksuinen (ja nukahdettuaan kertaalleen ammeeseen) Effiekin siirtyi sänkyyn, antoi itsensä rentoutua asteen ja nukahti raskaaseen, unettomaan uneen.

Sunnuntai 25. tammikuuta, 13:09

Bea heräsi huoneesta kantautuviin ääniin, raottaen silmiään vain kohdatakseen melkoisen valoilmiön. Oliko joku aukaissut verhot?
"Paljonko kello?", Bea köhisi ennen kuin selvitti kurkkuaan ja kysyi saman kysymyksen nyt hitusen selvemmin.

"Vähän yli yksi iltapäivällä", Effie vastasi naisen vierestä. Tämä istui puolittain sängyn päätyyn nojaten, ja luki kellastunutta romaania suurikehyksiset lukulasit nenällään. Paulus kuorsasi vaimeasti toisessa sängyssä.

"Saako vielä nukkua?", Bea mumisi ennen kuin naurahti pienesti. Hän oli kuin nuriseva pikkulapsi.

"Saa", Effie vastasi puolittain hymyillen. Hänen silmänalusensa olivat edelleen mustat, ja normaalisti terävät, eloisat ruskeat silmät väsyneet.

"Miksi olet sitten jo hereillä?", Bea kysäisi raottaessaan taas varovasti silmiään, ja vilkaistessaan myös Pauluksen suuntaan. Hemmetti, nyt ei kauheasti yöllä livahdettaisi Pauluksen viereen nukkumaan, kun Effie oli samassa huoneessa.

"En saanut unta enää", Effie vastasi kääntäen vaimeasti kahahtavaa sivua.
"Sovin Down Under Farmin tallinpitäjän kanssa, että me siivoamme hevoset - kaikki tallin hevoset - jos he antavat hevosille aamu- ja iltaruoat. Siten voimme mennä tallille päivällä, siivota, ratsastaa ja ruokkia hevoset, ja käyttää lopun ajan itse."

"..Effie, sä oot ihan paras!", Bea hymyili unisesti ja onnellisena. Hän ei olisi tajunnut sopia mitään tuollaista.

"Älä vielä sano", nainen naurahti kuvitellen karsinoiden siivoamista 30 asteen kuumuudessa. Luonnollisesti ratsastajien saapuminen ja kisapaikan käyttö muuttaisivat tilanteen, mutta ainakin nämä muutamat päivät he voisivat viettää aamut ja illat vapaasti.

"Hemmetti, jos mä selviän näistä univeloista, niin tästä tulee mukavaa", Bea mumisi haukotuksen karatessa huuliltaan, minkä jälkeen hän käänsi taas kylkeään, aikeenaan jatkaa unia.

Effie ei enää häirinnyt. Hetken kuluttua hän nousi jalkeille, kävi vessassa pesemässä hampaansa ja lähti tutkimaan motellin ja lähinaapuruston tarjontaa.

Bea nukahti helposti, nukkuen tällä kertaa katkonaisemmin. Hän heräili mitä kummallisimpien syiden takia, huomaten jossain välissä Effien lähteneen pois huoneesta. Bea toivoi voivansa mennä Pauluksen viereen nukkumaan, sillä hän nukkui Pauluksen vieressä aina todella hyvin. Hän ei kuitenkaan kehdannut tehdä niin, sillä ei voisi koskaan tietää jos Effie tulisi takaisin. Tyhmää. Noh, pitäisi vain yrittää saada nukuttua näin.

Paulus heräsi kahden jälkeen, kun Effie palasi kolme jäistä hedelmäsmoothieta käsissään, auringon hehkua ihollaan ja aurinkolasit nyt selvemmin pisamaisella nenällään. Paulus totesi huoneen olevan kuin sauna ja kiipesi läkähtyen ylös lakanoista ottamaan vastaan kylmän, raikkaan juoman.

Bea heräsi Effien tullessa takaisin, tajuten kuinka kuuma huoneessa olikaan.
"Vau, sä näytät tosi freesiltä", Bea älähti eikä edes halunnut tietää miltä itse näytti unesta pöhnäisenä, hiukset takussa ja niin edelleen. Luojan kiitos se juoma sentään virkisti.

Effie nauroi itseironisesti, nosti aurinkolasit päälaelleen ja tutkaili ilmastointilaitteen painikkeita. Hän napsautti yhtä, ja vaimea hyrinä heräsi henkiin.
"Meidän pitäisi mennä kohta tallille. Voisi olla hyvä käydä syömässä ensin - ja ehkä vaihtaa talliajankohtamme joko aamuun tai iltaan, sillä ulkona on hyvin lämmintä."

Bea sutaisi hiuksensa juuri sellaiselle täydellisen huolittelemattoman näköiselle nutturalle, jollaista hän oli monesti yrittänyt ihan vapaa-aikanaan tehdä. Nyt hän ei edes nähnyt, oliko nuttura mennyt mitenkään päin, joten hän luuli edelleen näyttävänsä.. hmm.. ei niin hehkeältä. Ja ei se nuutunut olemus näin vain poistunut.
"Me kuollaan tuonne kuumuuteen", Beakin älähti vilkaistessaan ikkunasta ulos. Ei saisi valittaa, mutta.. Työntekoa tuolla. Huhhuh.

Effie virnisti ja istahti sängyn kulmalle smoothiensa kanssa suoristaen pitkää, oranssivalkoraitaista toppiaan ja kaivellen ratsastushousuja laukustaan. Paulus painoi pikaisen suukon Bean päälaelle ja katosi vessaan.

Bea jäi pieni ujohko hymy huulillaan katselemaan Pauluksen jälkeen ennen kuin havahtui ajatuksistaan ja käänsi katseensa melkein nolostellen käymään Effiessä.
"Mehän paahdutaan ratsastushousuissa", hän tuskaili ryystäessään smoothieta, ja luodessaan tuskailevia katseita laukkunsa suuntaan, josta pitäisi alkaa kaivamaan tallikamppeita esiin.

"Voi olla", Effie myönsi ja tarkasteli ratsastuskenkiään. Flipflopit olisivat kuitenkin turhan hazardit ratsastuskengät. Rekka, jonka ilmastoinnissa oli toivomisen varaa, kääntyi vähän vaille kolme Down Under Farmin pihaan. Effie valui ulos autosta niskaansa pyyhkien ja harppoi kiitollisena kohti varjoisaa, ilmastoitua tallia. Paulus, jonka musta t-paita oli liimautunut kiinni selkään, seurasi ja taiteili aurinkolaseja kyömylle nenälleen.

Bea oli ensin laittanut motellilla päälleen mustan topin, mutta tajunnut sitten ettei musta väri vaatteissa varmasti helpottaisi oloa auringossa. Hän oli päätynyt siksi vaaleisiin vaatteisiin, jotka nekin kyllä olivat ihan liian tukalat. Bea oli jo juonut viimeiset rippeet mukaansa ottamasta vesipullosta kun he saapuivat tallille, joten ensimmäisenä tehtävänään hän lähti etsimään vesihanaa, josta hän saisi juomakelpoista vettä.
"Mikä kauhea kuumuus", hän valitteli nostaessaan aurinkolasit päälaelleen. Ei toki saisi valittaa kun kerrankin pääsi aurinkoon..

Paulus hönkäisi ollessaan samaa mieltä, ja taputti tarhastaan karsinaan äänten myötä pyrähtänyttä Socksia turvalle.
"Jos me viedään hevoset kävelemään, ja Effie juoksuttaa Papillonia kentällä?" mies kysyi vilkaisten naisia.

"Vois olla ihan hyvä", Bea myötäili ottaen vesihuikan täytetystä pullostaan. Tämän jälkeen hän tarjosi vesipulloa myös Pauluksen suuntaan, mennen Ivoryn luokse, joka kurkisteli karsinasta.
"Mitä mies?", hän kysyi hiljaa hymyillen, taputellen hevosen kaulaa.

Effie oli oikein tyytyväinen. Hänellä ei ollut intoa kiivetä Papillonin selkään, joten hän otti pörisevän ja tanssivan pikkutamman ja lähti sen kanssa auringon paahtamalle kentälle. Paulus harjasi Socksin klipatun selän pikaisesti ja varusti sen toivoen, ettei tekisi jotakin äärettömän typerää ja vammauttaisi Corinnen tähtihevosta. Hänelle ei ollut koskaan suotu kunniaa ratsastaa hevosella - ehkä siihen oli syy.
"Oletko valmis?" hän kysyi Bealta taluttaen Socksin ulos.

Bea pisti Ivoryn kuntoon pikaisesti, taluttaen sen sitten Pauluksen perässä ulos sanottuaan olevansa valmis.
Hän hyppäsi tallipihalla Ivoryn selkään ja katseli ympärilleen. Saisivatkohan he jossain vaiheessa jonkun esittelemään maastoreittejä? Hevosille tekisi todella hyvää päästä käppäilemään maastoon, mutta uskaltaisivatko he nyt vielä lähteä maastoilemaan.
"Missä sä ajattelit, että me mennään?", Bea kysyi kun kiristi vielä satulavyön selästä käsin.

"Tutkitaan vähän maastoja", Paulus vastasi kiiveten epäröiden tanssahtelevan Socksin selkään, "ja mennään vain käyntiä varmuuden vuoksi. Kuulemma täällä on ihan hyvät maastot paikkaan nähden." Hän tähysi vehreää, auringonpaahtamaa maisemaa ja osoitti ruohoista ratsastuspolkua rehevän metsikön lomassa.

"Oh.. kyllähän se sopii", Bea lausahti pienesti nyökäten, antaen Ivoryn lähteä kävelemään Pauluksen osoittamaan suuntaan puolipitkin ohjin. Ivory nyt ei tekisi mitään missään tilanteessa, mutta uuden paikan takia ohjia ei päästetty ihan pitkiksi, ja kohta Bea keräilikin ohjat ihan kunnolla käsiinsä.
"Täällä on melko kauniin näköstä", Bea lausahti hetken kuluttua annettuaan katseensa haravoida maisemaa.

Paulus mutisi epäselvästi. Hän olisi mieluummin ollut kotona, käynyt taluttelemassa Nimbusta tutuilla poluilla ja tiennyt tarkalleen, missä mennään. Socks tanssi eloisasti hänen allaan, suipot korvat kääntyillen ja kolme sukkajalkaa maata kääntäen.
"Liian kuuma", hän keksi sanoa ja huokasi kärsivästi.

"No joo, vähän turhan kuuma", Bea myötäili ikävöidessään jo nyt tallille jättämäänsä vesipulloa.
"Tällanen auringonpaiste kelpais kyllä jos ei tarvis tehdä töitä. Kuinka kauan kisojen alkuun onkaan? Jos joku päivä ehtis rannalle ottamaan aurinkoa", Bea suunnitteli mietiskellen. Jospa Effie lähtisi hänen kanssaan rannalle. Ja ehkä shoppailemassakin pitäisi ehtiä käydä. Ja toki Pauluskin olisi tervetullut mukaan, jos vaan haluaisi tulla.

"Snobit tulevat kolmen päivän päästä. Tai kahden jos tämä päivä lasketaan. Kisat alkavat viikon päästä", Paulus vastasi pyyhkien otsaansa mustan kypärän alta. Hyvä luoja, hänen päänsä kiehui.

Bea hymähti Pauluksen sanoille snobeista, vaikka olihan hän kyseisen termin kuullut ennenkin kuvailemassa kyseisiä ihmisiä.
"Okei. Onhan tässä vielä aikaa. Tai no, en tiedä sitten ku niitä yksiä pitää alkaa palvelemaan jokaisessa asiassa", Bea mumisi lopun hitusen hiljempaa. Niin, hänen mielipiteensä oli, että nuo olisivat voineet tehdä jotain itsekin.
Hiki virtasi selkää pitkin jo tämän olemattoman kävelyretken ansiosta ja Bea olisi halunnut vain riisua enimmät vaatteet pois. Heh, ei ehkä kuitenkaan kannattaisi.

Sunnuntai 25. tammikuuta, 16:02

He palasivat tallille reilu puoli tuntia myöhemmin samaa reittiä kuin olivat lähteneet. Hevosetkin hikosivat, vaikka vain kävelivät. Paulus valui alas Socksin satulasta kuin keitetty spagetti ja talutti arvokkaan orin sisään pesulle. Hän ei voinut vastustaa, vaan huuhtoi hevosen jälkeen itsensä jäisellä vedellä.
"Viedäänkö ruunat ja Socks isompaan tarhaan?" hän kysyi Bealta puristaessaan kylmää vettä t-paidastaan.

Bea syöksyi heti tallilla vesipullonsa luokse, hörppien siitä samalla ahnaita kulauksia kun toisella kädellään tähtäsi vesiletkusta syöksyvää vettä Ivoryn päälle.
"Hyvä idea", Bea lausahti samalla kun antoi katseensa käydä Pauluksen vartalon läpi. Hemmetti kun toinen näytti hyvältä kun paitakin oikein liimautui toisen vartaloa vasten.
Bean huulille syttyi pieni virne ajatustensa takia, ja hän lähti taluttamaan Ivorya ulos tallista tarhan suuntaan päätään pudistaen. Kuumuus oli tainnut sekoittaa hänen päänsä.

Effiekin palasi tallille, ja lähti sitten Slippersin kanssa kentälle. Hän päätti antaa orin purkaa energiaansa vapaassa juoksutuksessa - ja katsoessaan sen raisuja pukkeja ja kiihtyvää neliä, oli erittäin kiitollinen päätöksestään.
"Ratsastako Noxin?" Paulus kysyi ja katseli suuressa tarhassa kavereidensa kanssa ravaavaa Hookia. Ehkä hänen pitäisi juoksuttaa sitä.

"Joo, ajattelin", Bea lausahti pyyhkäistessään otsaansa. Nox oli hänelle se tärkein, ja totta kai hänen pitäisi pitää Nox moitteettomassa hoidossa nyt kun orin omistajakin oli tulossa katsomaan sitä.
"Mitä sä ajattelit Hookin kanssa?", Bea kysäisi pienesti hymyillen, vilkaistessaan kentän suuntaan. Hän voisi ratsastaa kentällä sen jälkeen kun Effie olisi lopettanut Slippersin kanssa.

"En tiedä. Ehkä juoksutan sitä, kun sinä ratsastat", Paulus mumisi ja hieroi niskaansa. Kieltämättä ajatus turkoosista merestä ja siihen sukeltamisesta houkutteli häntä.
"Oletko tavannut usein sen miehen, joka tulee ratsastamaan Noxia kisoissa?" mies kysyi ja katseli kuinka Socks härnäsi leikkisästi laidunkavereitaan ja kirmasi häntä korkealla karkuun.

Beaa meinasi naurattaa se tapa, millä Paulus kysymyksensä kysyi. Toki normaali kysymys se oli, hänen aivonsa olivat vain pehmenneet tämän kuumuuden seurauksena.
"En...", Bea lausahti päätään pudistaen, kun viimein tajusi vastata siihen. Hän olisi mieluiten itse ratsastanut Noxilla, mutta tiesihän hän, että oli vain pelkkä hevosenhoitaja. Hoidokkeihin ei muutenkaan saisi kiintyä liikaa, kun ei ikinä tiennyt, milloin joutuisi luopumaan siitä.
"Äh, taidan lähteä laittamaan Noxia jo kuntoon", Bea lausahti pienesti huokaisten. Kuumuus oli tukahduttavaa.

Paulus jäi nojaamaan aitaan liian väsyneenä liikkumaan kuumuudessa. Hän ei odottanut herra Fancy Pants supertärkeän tapaamista uudelleen; mies oli käynyt ratsastamassa Noxia useampana perjantaina Bean poissaollessa eikä erityisesti viehättänyt Paulusta. Helkkarin snobit. Effie oli saanut Slippersin kiinni lahjomalla sen porkkanalla, ja vapautti kentän Bealle.
"Varaudu. Kenttä on aivan järkyttävän kuuma. Luulen, että meidän kannattaisi tulla tallille aamuisin. On ehkä kamalaa herätä aikaisin, mutta voimme liikuttaa hevoset ja no… Meille jää koko päivä tehdä mitä haluamme."

"Yäk, pyörryn varmaan tämän olion selkään", Bea älähti kiristäessään satulavyötä, kun Effie sanoi kentällä olevan järkyttävän kuuma.
"Taidan kannattaa aikaisia aamuherätyksiä", hän lausahti vielä perään pistäessään kypärän päähänsä ja lähtiessään taluttamaan Noxia kentän suuntaan.
"…Nytpä ainakin tiedämme, ettei tämä ollut mikään maailman järkevin ratkaisu", hän huikkasi vielä Effien suuntaan, ponkaistessaan helpohkosti Noxin selkään.
"Noniin kaveri, lähetääs hetkeksi työskentelemään", Bea mumisi ohjatessaan hevosen kentän suuntaan.

Paulus liittyi seuraan hetkeä myöhemmin, pysytellen kentän toisessa päädyssä ja antaen Hookin lähinnä pysyä käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin. Ainakin ruuna saisi veren kiertämään, ja liikkui puhtaasti, joten se ei ollut vammauttanut itseään lennolla.
"Mitä haluat tehdä illalla?" hän huikkasi Bealle.

Kävelykierrosten jälkeen Bea alkoi työskentelemään Noxin kanssa ravissa, kooten sen ravia kurinalaisesti. Kuumuus saisi hänet löysäilemään muiden hevosten kanssa, mutta Noxin kanssa hän halusi olla tarkkana. Hiki virtasi pitkin selkää ja välillä mielessä kävi, että tämä oli ihan hullua.
"En mä ole vielä ajatellu sinne asti", Bea huikkasi hidastaessaan Noxin käyntiin. Hevoselle annettiin pitkät ohjat, jotta tuo saisi kunnolla venyttää kaulaansa. Noxkin oli jo hionnut ihan kunnolla, joten ehkä vielä hetken verran ravityöskentelyä ennen kuin loppuratsatus suoritettaisiin käynnissä. Tässä kuumuudessa pitäisi olla tarkkana ettei vetäisi hevosiakaan ihan sippiin.

"Corinne sanoi, että maksaa meille päivällisen päivittäin. Kohtuuden rajoissa", Paulus sanoi hieroen otsaansa porottavassa auringossa.

"Ah, ihanaa", Bea lausahti, alkaen jo haaveilla ruuasta. Nälkähän tässä tuli, vaikka enemmän hän sitä vesipulloa edelleenkin kaipasi.
"…Miten ihmiset voi tehdä täällä ikinä mitään? Hemmetti, tää kuumuus tappaa", Bea älähti nostaessaan Noxilla taas ravin ja alkaessaan hakea täydellisyyttä hipovia pohkeenväistöjä molempiin suuntiin.

"En tiedä", Paulus vastasi ja lopetti Hookin kanssa. Kevyt lepopäivä raskaan matkan jälkeen tuskin tekisi hevoselle hallaa. Hän vei sen pesun kautta takaisin tarhaansa, ja jäi sitten itse uudelleen kylmälle pesulle. Effie istui hämärässä tallissa ilmastointilaitteen edessä nauttien viileästä puhalluksesta.

Hetken kuluttua Beakin lopetti työskentelemisen, taluttaen Noxin uupuneena pesukarsinaan ja alkaen viilentää sitä huolellisesti vesisuihkulla. Nyt olisi pitkä suihkuttelu paikallaan. Noxkin näytti nauttivan viilennyksestä, joten Bea ei pitänyt mitään kiirettä suihkuttelun lopettamisen suhteen.

"Oh, ja sitten pääsemme siivoamaan karsinat", Effie naurahti epäuskoisesti ja vääntäytyi jaloilleen. Paulus huokasi ja lähti etsimään kottikärryjä.

Bea vei Noxin tarhaan ja kaatoi vesipullon sisällön päälleen, ennen kuin vesipullon uudelleen täyttämisen jälkeen lähti muiden perässä etsimään siivoamisvälineitä. Hullujen hommaa tällainen.

Karsinoita kertyi vähemmän per naama kuin normaalisti, mutta kuumuus teki hommasta raskaampaa. Effiekin suihkutti itsensä, kun oli valmis.
"Voi taivas", hän henkäisi, kun veden kylmyys oli pysäyttää hänen sydämensä. Paulus nojasi seinään otsaansa pyyhkien.
"Olemmeko valmiit lähtemään?"

Bea istui tallin käytävällä, nojaten yhden karsinan oveen. Vesi pullo oli kylmentämässä hänen otsaansa kun silmänsä olivat painuneet kiinni.
"Lähdetään äkkiä pois täältä", Bea älähti noustessaan seisomaan. Hän pelkäsi, että kohta heille ilmaantuisi lisää tehtävää tai joku muistaisi jonkun unohdetun asian. Olisi parempi siis vain lähteä mahdollisimman nopeasti.

Paulus voihkaisi nähdessään auringossa istuvan rekan, jonka ilmastointi ei viilentänyt hyttiä. Hän veivasi käsivoimin ikkunat auki, mutta hidas ajo kaupungin läpi tuskin viilentäisi paljoa. Effie vajosi autoon, ja toivoi matkan olevan ohi.
"Ehkä vuokra-auto olisi hyvä ajatus."

Bea istui etupenkillä leyhytellen itseään löytäneensä lehdellä, mutta kovin paljoa se ei viilentänyt oloa. Ei oikeastaan yhtään.
"Kannatan ajatusta", hän mumisi laskiessaan lehden alas. Nyt päällimmäinen ajatus olisi päästä suihkuun tai uimaan. Tai saada jotain viilennystä.

"Pari kilometriä itään on merenranta", Effie infosi, kun he saapuivat takaisin motellille, "turistirannat ovat edempänä, mutta se kohta rannasta on hiljainen ja kai lähinnä käytössä vesiskootterien vesille ajamiseen, mutta luulisi käyvän meillekin."

"Lähdetäänkö heti?", Bea kysyi kun kiskoi heti huoneeseen päästyään auringossa jo kuivunutta paitaa päältään vaihtaakseen toisen paidan ylleen rannalle menoa varten. Housutkin toki vaihettaisiin ereihin, ja ratsastushousuja ruvettiinkin kiskomaan pois päältä. Vessaan mentiin sentään sen verran, että bikinit vaihdettiin päälle, ei sitä nyt ihan kehdannut nakuilla toisten edessä.

Effiellä oli uimapuku valmiiksi vaatteiden alla, mutta hän vaihtoi ratsastushousut beigeihin shortseihin ja jodhpurit flipflopeihin. Paulus vaihtoi uuteen t-paitaan ja mustaturkooseihin uimashortseihin.
"Tule jo", hän mankui Beaa.

Bea veti nopeasti vielä shortsit jalkaan ja pisti varvassandaalit jalkoihinsa.
"Joojoo", hän mumisi päätään pudistaen Paulukselle. Miten hän oli muka ollut taas niin hidas?
Matka rannalle tuntui todella pitkältä ja Bea alkoi jo loppumatkasta epäillä oliko mitään rantaa edes olemassa. Mutta voi sitä riemua kun rantaviiva piirtyi näkyviin: Bea lähti hihkuen kipittämään nopeammin sinne suuntaan, halleluja, vettä!

Effie nauroi ja seurasi rauhallisempaa tahtia. Hän otti sandaalit käsiinsä ja kahlasi viileään meriveteen antaen sen viilentää polttelevia jalkojaan. Paulus vetäisi t-paidan päänsä yli, heitti sen hiekalle ja kahlasi hölkäten veteen, kunnes sukelsi.

Bea heitti vaatteet siinä juostessa pois päältään. Tai no, shortsien kanssa piti hetkeksi pysähtyä paikoilleen. Bea juoksikin suoraa veteen, minne sukelsi välittömästi. Pintaan tullessaan Bean huulilta karkasi pientä naurua. Ihanan viileä olo!
"Effie, uimaan sieltä", hän huikkasi nauraen.

Effie pudisti hymyillen päätään, ja tyytyi kahlaamaan matalassa rantavedessä. Paulus sukelteli hakien kylmyyttä ja ravisteli päätään noustessaan pintaan. Hän sukelsi muutamalla vedolla Bean luo.

Bea tunsi jonkin koskettavan jalkaansa ja ensin hän oli jo kiljaisemassa järkytyksestä, kunnes tajusi Pauluksen sukeltaneen luokseen.
Bea pörrötti pintaan nousseen miehen märkiä hiuksia hölmösti virnistellen. Miten näinkin yksinkertainen asia saattoi tehdä pienen ihmisen todella iloiseksi.

Paulus kurtisti kulmiaan närkästyneesti, kun nainen pörrötti hänen hiuksiaan, ja roiskaisi sitten merivettä tämän päälle. Kehtasikin.

Bean huulilta karkasi naurua kun mies roiskaisi vettä hänen päälleen, minkä jälkeen hän lähti uimaan miestä karkuun, muttei edennyt kyllä minkäänlaista vauhtia. Hän osasi kyllä uida hyvin, muttei hänen uintitekniikkansa ikinä ollut kehittynyt mitenkään nopeaksi tai energiatehokkaaksi.

"Pelkuri", mies huikkasi ja sukelsi perään. Effie katseli rantavedestä, ja siirtyi sitten istumaan pyyhkeelle rannan puiden varjoon jättäen jalkansa aurinkoon. Britannia antoi iholle suhteellisen epäimartelevan kalpeuden.

Bea nauroi niin paljon, että meinasi upota veden alle. Uiminen pitikin lopettaa ja jalat pistää turvallisesti pohjaan, jottei tässä ihan hukuttaisi. Pian Paulus olikin taas saavuttanut hänet ja Bea katseli toista silmät iloisesti tuikkien. Tämä matka teki hänelle todella hyvää. Pääsi edes hetkeksi eroon samoista vanhoista kuvioista ja ympyröistä. Vähän vaihtelua elämään.

Paulus nousi pintaan naisen edessä ja tuijotti tätä hetken vakavana, ennen kuin purskautti vettä tämän kasvoille.

Onneksi refleksit pelasivat ja silmät painuivat kiinni juuri ennen kuin suolainen merivesi tavoitti ne. Olisi voinut vähän kirveltää.
"Paulus", hän huudahti nauraen, avaten taas silmänsä.
"Tämän mä kostan", hän uhkasi naurua äänessään, vaikka se kostosuunnitelma oli kyllä edelleen pahasti mietinnän alla.

Paulus kohotti haastavasti kulmaansa, ja painui sitten takaisin pinnan alle tuijottaen Beaa rävähtämättä.

Apua, nyt äkkiä jokin kostosuunnitelma. Tai, heh. Entä jos hän kostaisikin Paulukselle joskus myöhemmin? Silloin kun mies sitä vähiten odottaisi. Hähää.
Pieni muka hyvinkin viaton hymy levisikin hetken kuluttua naisen huulille kun hän lähti muka muina miehinä uimaan taas kauemmas, nautiskellen meriveden viileydestä.

Effie oli uppoutunut lukemaan matkaopasta ja etsiskeli infoa hyvästä torista tai läheisestä ruokakaupasta. He voisivat ostaa halpoja ruokatarpeita ja säästää rahaa välipaloissa ja aamiaisessa, sillä ulkona syöminen oli kallista. Paulus sukelteli vielä hetken, ja kiipesi sitten hänkin rannalle. Mies levitti pyyhkeensä Effien viereen ja vajosi sille selälleen. Väsymys ja jetlag painoivat raskaina pitkän matkan jäljiltä.

Bea jäi hetkeksi veteen kellumaan, kunnes lähti itsekin rannalle. Toisten luokse päästyään hän puristi enimmät vedet hiuksistaan Pauluksen rintakehän päälle, ihan kiusakseen.
Tämän jälkeen hän levitti oman pyyhkeensä Pauluksen pyyhkeen viereen, ruveten ottamaan aurinkoa selällään, ensin pistettyään aurinkorasvaa huolellisesti, jottei hän palaisi heti.
"Löytyykö sieltä mitään?", hän kysäisi Effieltä tajutessaan toisen lukevan matkaopasta.

"Tästä lähialueesta vähän köyhästi. Haluatteko käydä Disney Worldissa tai Universal Studiosilla?"

Bea kohautti pienesti olkiaan, vilkaisten sitten naisen suuntaan.
"Voishan se olla ihan siistiä..?", hän mumisi mietiskellen. Niin, kun kerran täällä oli, niin kait sitä kannattaisi ottaa kaikki hyöty irti?

"Ne ovat Orlandossa, pohjois-Floridassa. Se olisi pitkä reissu, mutta voimme katsoa löydämmekö vapaapäivän, jona ehtisimme sinne", Effie pohdiskeli ja tarjosi opasta Bealle, jos tämä halusi katsoa sitä itse.

"Mm, pitää katsoa", Bea mumisi kääntyessään mahalleen makoilemaan, jotta voisi tutkailla saamaansa opasta ilman, että se varjostaisi kasvoja.
"Voi olla ettemme löydä vapaapäivää, mutta jos sattumoisin se onnistuu, niin mikä ettei", hän vielä mumisi selaillessaan oppaan sivuja.

"Minne haluatte syömään tänään?" Effie kysyi. Paulus kohautti olkiaan - mikä tahansa ruoka kelpaisi.

"Sinä saat päättää, minä syön melkein mitä vain", Bea virnisti pienesti. Niin, hän oli ollut aina hyvä syömään. Ja kunhan jotain ruokaa saisi, niin se olisi pääasia.

"Etsitäänkö vaikka rannan lähistöltä jokin hyvin amerikkalainen ravintola?" Effie kysyi ja vääntäytyi jaloilleen. Hän pakkasi oppaan olkalaukkuunsa, jossa kantoi muun muassa rahoja ja motellin avainta. Corinne oli antanut heille luottokortin hätätapauksia ja ruokailuja varten. Paulus nousi ylös ja veti paidan takaisin päälleen, pölläyttäen sitten hiekkaa Bean päälle vastapalveluksena hiusten rutistelusta.

"Kuulostaa hyvältä", Bea mumisi, jääden vielä makoilemaan Effien pakkaillessa jo tavaroita. Juuri ennen kuin hän oli nousemassa, päätti Paulus pölläyttää hiekkaa hänen päälleen. Bea nousi ylös helpottuneena, ettei hiekkaa ollut mennyt bikinien sisälle, ja pisti sitten vaatteet taas ylleen, töytäisten Paulusta pienesti tuon ohi kävellessään.

Paulus töytäisi takaisin ja siirtyi Effien vierelle kävelemään käyttäen kollegaa kilpenä.

"Pelkurii", hän hyräili hiljaa miehen mentyä Effien toiselle puolelle kävelemään. Noh, ehkä ihan hyvä, että nainen oli heidän välissään. Bea jatkoikin kävelyään ympärilleen vilkuillen. Voi kun tänne voisi joskus tulla ihan vain lomailemaan.

"Tuolla on jokin", Effie totesi heidän käveltyään pari kilometriä rantaa pitkin pohjoiseen. Ilmeisen suosittu rantaravintola oli auki ja tarjoili rannalle levittäytyvälle terassille. Heidät ohjattiin tuulen viilentämään terassipöytään, ja Paulus vajosi kiitollisena tuoliin tutkien menua.

"Mennään sinne", Bea myötäili. Sandaalit eivät olleet parhaat mahdolliset kengät kävelemiseen, joten siinäkin mielessä olisi ihana päästä jo istumaan.
"Viihtyisän näköinen paikka", hän mumisi ennen kuin alkoi tutkia ruokalistaa. Maha alkoikin jo kurnia.

Effie tutkaili keskittyneesti menua: hän oli valtava eksoottisten, erityisesti aasialaisten ruokien ystävä, mutta tämä ei näyttänyt erityisen eksoottiselta paikalta, ja jos oli Amerikassa, oli pakko tilata amerikkalainen burger. Paulus ja Effie olivat tilanneet kokikset ja järkyttyivät ämpärin kokoisesta lasista, jota tarjoilija täytti uudelleen sitä mukaa, kun he joivat. Myös Paulus tilasi burgerin, ja sai kiilun silmiinsä, kun näki jättiläismäisen hampurilaisen ja vadin ranskalaisia sen kyytipoikana.

Bea oli tilannut myös juomakseen kokiksen, ja oli muiden mukana yhtä järkyttynyt lasien koosta. Hämmennys ei ollenkaan lientynyt kun eteen tuotiin jättimäisen kokoinen hampurilainen, ja lisäksi vielä ranskiksia.
"…Toivottavasti täällä ei ole epäkohteliasta jättää ruokaa", hän mumisi kun oli syönyt vasta neljäsosan hampurilaisesta ja tajutessaan ettei todellakaan jaksaisi syödä edes suurinta osaa ruuasta.

Jättäminen ei olisi ongelma, kun oli liikkeellä Pauluksen kanssa. Effiekään ei jaksaisi kuin neljäsosan ranskalaisia ja puolet hampurilaisesta, mutta vastapäätä istuva imuri kyllä viimeistelisi annokset.

Bea huokaisi pienesti, nojautuen penkkinsä selkänojaan. Hampurilaisesta oli vielä puolet jäljellä, ja ranskalaisiakin oli iso kasa. Oliko tämä kaikki todellakin tarkoitus jaksaa syödä. Hänen pitäisi pitää ainakin hetken verran taukoa. Limukkaa hörpittyään ja vielä osan ruuasta syötyään oli Bean pakko tunnustaa hävinneensä tämän syömistaistelun.
"Jos joku vielä jaksaa, niin tuosta saa ottaa", hän mumisi päätään pudistaen.

Paulus hinasi annoksen hiljaa omalle puolelleen ja ryhtyi työhön. Effie siemaili pillistään huvittuneena hymyillen ja suki hartiamittaisia, punaruskeita hiussuortuvia korvansa taakse. Ilta oli alkanut viiletä ja aurinko laski parhaillaan horisonttiin jättäen heidät ravintolan valojen täplittämään hämärään.

Bea katsoi melkein järkyttyneenä kun Paulus alkoi syödä hänen annostaan. Ei kait siinä, hyvä että ruoka maistui. Hän ei kuitenkaan voinut mitään sille, että alkoi pohtia oliko toisen vatsa ihan pohjaton? Mihin tuo oikein söi kaiken sen ruuan, sillä tuo näytti enemmänkin siltä ettei söisi ikinä melkein mitään.
"huomenna menemme siis aikaisin tallille?", hän lausahti kysymyksen ilmoille, kääntäen katseensa Effien suuntaan.

"Joo. Pitää pyrkiä olemaan aamuseitsemältä siellä, eli lähteä puolelta täältä. Voisimme katsoa, olisiko mahdollista vuokrata auto jo tänäiltana", Effie pohti ja katseli, kuinka Paulus söi keskittyneesti.

"Aivan. Kait tässä on joku vuokrausfirma lähellä..", Bea mumisi raukean kuuloisesti. Olo olikin oikein hyvä, ilma oli alkanut viilentyä ja maha oli täynnä ruokaa.

"En usko, mutta voimme aina ottaa taksin lähimpään", Effie vastasi ja katseli turistiryhmiä, joita kulki rannalla ja istuskeli ravintolassa.

"Mm, totta", Bea myötäili ympärilleen vilkaisten. Lähipöydässä oli ryhmä paikallisia nuoria, jotka puhuivat kovaan ääneen ja näyttivät pitävän hauskaa. Pieni hymähdys karkasi huuliltansa kun hän kääntyi katsomaan omaa seuruettaan. Miltähän he näyttivät ulkopuolisten silmin?

"Haluatteko hakea jälkiruokaa tai käydä vielä jossain?" Effie kysyi ja tökkäsi Paulusta pöydän alla, että tämäkin havahtuisi keskusteluun. Mies kohautti olkiaan.

"Ei kiitos jälkiruokaa minulle", Bea naurahti. HUänen puolestaan he voisivat mennä etsimään autoa, minkä jälkeen voisivat mennä jo vaikka motellille. Tai no, toki ympärillekin olisi mukava vielä vähän katsella, mutta kyllä he ehtisivät muinakin päivinä kävellä ja ihmetellä.

"Hyvä on", Effie vastasi, tilasi laskun ja maksoi sen Corinnen valtuuttamalla luottokortilla. Hän kysyi tarjoilijalta autovuokraamosta.
"Haluatko Bea lähteä autovuokraamolle vai mennä jo motellille?" hän kysyi hakiessaan kadulta taksia.

"Voin mä lähteä sinne vuokraamolle", Bea vastasi hetken mietinnän jälkeen. Ehkei sitä ihan vielä kannattaisi motellihuoneeseen sulkeutua.

Kolmikko ahtautui taksiin, ja lähti kohti Palm Beachin lentokentällä olevaa autovuokraamoa. Paulus oli vajonnut tyytyväiseen hiljaisuuteen ja näytti olevan nukahtamaisillaan. Etupenkille mennyt Effie kyseli kuskilta alueesta.

Bea nojaili rennosti Paulukseen takapenkillä istuessaan, kuunnellen kuskin ja Effien jutustelua. Silmät meinasivat painua kokoajan kiinni, mutta vielä ei saisi nukahtaa. Siksipä hän osallistuikin välillä siihen keskusteluun kyselemällä myös kuskilta itseään kiinnostavia asioita.

Effie lunasti heille pikkuruisen ja vuokraamon halvimman auton kahdeksi viikoksi, herätti Pauluksen taputtelemalla tämän poskia ja istutti miehen sitten auton rattiin.
"Minne siis menemme?" hän kysyi Bealta.

Bea istui jo sen pikkuruisen auton kyydissä kun Paulus istutettiin kuskin paikalle.
"mitä jos kävisimme vähän ajelemassa ja katselemassa jos löytäisimme jonkun paikan missä haluaisimme käydä vaikka huomenna?", hän ehdotti olkiaan kohauttaen.

"Tehdään niin", Effie myöntyi ja haukotellen Paulus käynnisti auton ja kaarsi sen liikenteeseen.
"Onko sinulla mielessä jotakin?" nainen kysyi Bealta.

"Ei oikeastaan", Bea vastasi hymähtäen, nojautuen penkin selkänojaan katsellessaan ulos auton ikkunasta.

Paulus ajoi heitä hetken ristiin rastiin Palm Beachin keskustaa, löysi sattumalta kyltit kansainväliselle hevosareenalle, ja sai sitten tarpeekseen kuskina toimimisesta suunnaten takaisin hotellille.
"Voitte tehdä mitä haluatte, mutta minä menen nukkumaan."

Bea alkoi tuntea itsensäkin sen verran väsyneeksi motellille tullessa, että päätti itsekin mennä nukkumaan.
"Haluaisitko sä vielä tehdä jotain?", hän kysäisi Effieltä haukotellen.
"…Mä kyllä olisin jo valmis nukkumaan", nainen mumisi heti perään.

"Menkää rauhassa nukkumaan", Effie vakuutti nauraen ja lähti uudelleen ulos. Paulus raahusti suihkuun ja sieltä sänkyyn pestyään merisuolan iholtaan. Hän urahti nautiskellen, kun tunsi viileän tyynyn poskeaan vasten.

Bea ei voinut kuin ihmetellä Effien energiavarastoja. Hän kävi Pauluksen jälkeen suihkussa ja kömpi sitten Pauluksen viereen.
"Otatko sä mut viereen nukkumaan?", hän kysyi unisena, pienesti hymyillen.

Mies näytti harkitsevan hetken tarkkaan, murahti sitten myöntävästi ja kiersi käsivartensa naisen ympärille, mutta ei likistänyt tätä itseensä lämpötilan takia.
"Oliko hyvä päivä?" Paulus mumisi.

Bea sulki silmänsä tyytyväisenä tuntiessaan miehen käsivarren ympärillään. Harmi vain suurempi läheisyys ei kuumuuden takia tulisi lainkaan kysymykseen, ja varmaan yöllä pitäisi siirtyä vielä kauemmas.
"Oli", Bea lausahti lyhyesti, etsien huulillaan reitin miehen huulille, painaen niille pienen suudelman.
"Entä sulla?", hän kysyi ennen pientä haukotusta.

"Paranee huimasti", Paulus vastasi matalasti nauraen ja upotti nenänsä naisen hiuksiin.

Bean huulilta karkasi naurua Pauluksen sanojen ansiosta. Effien tai muiden tallilaisten seurassa ei viitsinyt kauheasti kuherrella, joten ei ihme, että hän oli heti kiinni miehessä kun kukaan muu ei ollut paikalla.

Mies ei kaivannut muuta kuin Bean viereensä, ja oli pian tyytyväisesti unessa, puhisten naisen hiuksiin.

Uni otti vallan Beastakin, mutta kuumuuden takia hän ei nukkunut läheskään niin sikeästi ja hyvin kuin yleensä Pauluksen vieressä. Aamuyöllä hän säpsähtikin hereille sen verran, että tuskaili hetken kuumuutta ja tarkisti Effien olevan turvallisesti sängyssä, ennen kuin hän jatkoi unia.

Effie oli tullut sisään puolen yön maissa, käynyt hiljaa iltapesuilla ja käynyt nukkumaan: hän oli käynyt läheisissä baareissa jututtamassa ihmisiä ja kävellyt öisellä rannalla palaten kuitenkin motelliin niin, että ehtisi nukkua sopivat kuusi tuntia ennen aamun herätystä. Paulus kuorsasi vaimeasti.

Maanantai 26. tammikuuta, 06:13

Herätyksen tullessa Bea heräsi yllättävän pirteänä, alkaen sitten tökkiä vieressään tuhisevaa miestäkin hereille. Ainakin eiliseen verrattuna nyt ei ollut läheskään niin kuuma, mutta silti paljon kuumempi mihin he olivat tottuneet. Noh, ei se auttaisi kun lähteä taas töihin.

Paulus käänsi muristen kylkeä. Effie istui toisen sängyn laidalla silmät unisina, mutta hymyillen. Hän nyökkäsi kylpyhuonetta kohti tarjoten sitä ensin Bealle.

Bea lähti matelemaan kylpyhuoneen suuntaan, pesten vain hampaansa. Suihkussa hänen ei tarvitsisi käydä, joten hän suoriutui sieltä nopeasti.
"Menetkö sä seuraavaksi?", Bea ehdotti, vaikkei tiennyt oliko toinen jo käynyt. Pauluksen hereille tökkimistä jatkettiin, tällä kertaa jo hitusen päämäärätietoisemmin.

Effie nyökkäsi ja katosi kylpyhuoneeseen. Ulkona oli vielä pimeää, ja uni olisi maistunut pidempäänkin. Paulus hautasi päänsä tyynyn alle.
"Mene pois."

Bean huulilta karkasi pieni naurahdus kun hän repi tyynyn pois Paulukselta ja suikkasi suukon tuon poskelle.
"Hyvää huomenta sinullekin"

Paulus päästi alkukantaisen murahduksen ja tuijotti murheellisena kattoon. Hän oli suurin aamuihminen, jonka moni oli tavannut - mutta piru vie, ei nyt ollut aamu! Typerä matka oli sekoittanut hänen sisäisen kellonsa.
"Kauanko lähtöön?" mies raakkui unen käheyttämänä.

Bea mutristi huuliaan pienesti kun toinen ei selvästikään halunnut nousta. Oliko tässä heidän Pauluksensa?
"Ei mitään tietoa. Nouse nyt vaan ylös", hän hymisi alkaessaan riisumaan yövaatteitaan pois, jotta voisi pukea tallivaatteet ylleen.

"Kohta", Paulus vastasi. Effie liittyi seuraan suihkunraikkaana ruskearuutuisissa ratsastushousuissa ja punaisessa topissa. Hän nappasi kevyen neuleen käsivarrelleen siltä varalta, että palelisi - tähän aikaan aamusta lämpötila saattoi hyvinkin olla alle kahdenkymmenen. Hän kohotti kulmaansa Bealle ja nyökkäsi kohti Paulusta.

Bea pudisti päätään pienesti Pauluksen vastauksen kuullessaan.
"aina noita miehiä saa ootella", Bea lausahti Effielle vitsikkäästi, pistäessään hiuksiaan pompulalle. Sen jälkeen hän hyppäsi Pauluksen sängylle alkaen kutitella toista.
"Nyt ihan oikeasti ylös."

Paulus vain murisi, immuunina kutitukselle, mutta tultuaan häirityksi tarpeeksi kauan yritti tuupata Bean nurin sängylle ja marssia kylpyhuoneeseen.

Paulus onnistui kaatamaan hänet sängylle ja Bea kömpikin siitä ylös hämmentyneen näköisenä. Pitäisikö alkaa käymään salilla jottei olisi niin helposti voitettavissa? Höh, hän ei ollut edes varautunut siihen.
Hän alkoi kaivella laukkuaan ottaen sieltä vaaleanpunaisen neuletakin esille, pistäen sen sitten vielä päälleen.

Paulus ilmaantui kahden minuutin kuluttua pahaa tuulta väreillen.
"Etupenkki vai takapenkki?" Effie kysyi Bealta heidän lähestyessään autoa.

"Voin mennä takapenkille", Bea mumisi kömpiessään autoon, ja pistäessään aurinkolasit silmilleen. Minkäs sille pystyi, että tällainenkin pieni aurinko häiritsi tottumatonta.

"Olemme jo myöhässä, mennään", Effie hoputti huomatessaan auringon nousseen, ja Paulus suuntasi tielle ja kohti tallia itsekseen jupisten.

"Et kai sano, että seuraavina päivinä pitää herätä vielä aikaisemmin?", Bea kysyi järkyttyneenä kun nosti aurinkolasejaan sen verran, että pystyi ottamaan näköyhteyden Effieen. Voi nyt hemmetti..
Tallin pihaan päästyä hän oli kuitenkin saanut jo itseään enemmän hereille, lähtien tepastelemaan tallirakennuksen suuntaan.

"Tarkoitus on olla tallilla seitsemältä", Effie vastasi, ja lähti hänkin tallille antamaan hevosille aamuruokia. Aurinko nousi seitsemältä ja laski kuuden maissa: se oli hyvä merkki ajasta.
"Pitäisikö siivota karsinoita samalla, kun hevoset syövät?" hän pohti hevosten rouskuttaessa.

"Säästämme siinä ainakin aikaa", Bea totesi Effien kysymykseen, lähtien jo hakemaan edeltä kottikärryjä ja talikkoa. Hän menikin putsaamaan jo ensimmäisiä karsinoita, joiden asukit eivät näyttäneet edes huomaavan hänen olemassaoloaan.

Effie siirsi kahden hoidokkinsa heinäverkot niiden pieneen tarhaan, lukitsi ne sinne ja siivosi sitten vauhdilla karsinat. Siivotessaan vieraiden hevosten karsinoita hän teki samoin, sillä ei kokenut oloaan luottavaiseksi hosuessaan ahtaassa tilassa vieraan eläimen kanssa. Paulus tukahdutti haukotuksen siirellessään hevosia tieltään ja poimiessaan lantaa kärryyn.

Bea siirsi hevosia myös tarhoihinsa päästäkseen kunnolla karsinoihin käsiksi: Ivoryn karsinan hän oli kehdannut vielä putsata niin, että hevonen oleili karsinassaan. Nyt ei ollut läheskään niin kuuma työskennellä kuin eilen, mutta neuletakki alkoi silti olla ylimääräinen, joten Bea heitti sen Ivoryn karsinan oven päälle.

"Miten ajattelitte järjestää ratsastuksen?" Effie kysyi, kun hevosten ruokailusta oli kulunut hetki ja niitä uskaltaisi liikuttaa.

"Mm.. voisin ensin liikuttaa Ivorya kentällä, mutta Noxin kanssa voisin mennä tänään vuorostaan maastoilemaan", nainen mietiskeli. Nox saisi levätä eilisen kouluväännön jäljiltä, mutta Ivorylle tekisi hyvää päästä työskentelemään.

"Minun pitää ratsastaa molemmat kentällä", Paulus vastasi ja hörppäsi vesipullosta.
"Samoin minun", Effie huokasi lannistuneena - hän ei odottanut innolla Papillonin kanssa työskentelemistä. Paulus lähti varustamaan Socksia, ja Effie päätti aloittaa Slippersistä, jonka selässä sentään istui joka viikko.

Bea mutristi pienesti huuliaan.
"Okei, en mä yksinkään maastoon lähde, joten kenttätyöskentelyä myös Noxin kanssa", hän lausahti pienesti päällään nyökäten, miltei odottaen, että nurkan takaa hyppäisi joku paikallinen tallipoika, tai no miksei tyttökin, joka sanoisi, että voisi lähteä hänen mukaansa maastoon. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten Bea meni varustamaan Ivorya ratsastusta varten.

"Sori", Paulus vastasi, "Hook on pakko ratsastaa kunnolla tänään, ja samoin Socks". Hän talutti Socksin hetken kuluttua kentälle, missä Effie oli seisottanut kimon jättiläisen pää kentän nurkkaan ja yritti ponnahtaa aidalta selkään. Paulus nosti itsensä Socksin selkään, ja ohjasi sen kävelemään uralle. Hän ei ollut varma miten ratsastaa hevosta, joka ei missään nimessä saanut mennä rikki.

"Ei se mitään", Bea lausui pienesti hymyillen. Kyllähän hän ymmärsi, etteivät he voisi ratsastella miten itse halusivat. Ja ei kenttätyöskentely Noxillekaan haitaksi olisi.
Ivory löntysteli hänen vierellään kentälle, ja lähti heti avut saatuaan kiertämään uraa pitkin laiskasti. Bea muistuttikin toista, ettei tässä nyt ihan voisi löntystellä, ja saikin jopa jonkinlaista rytmiä hevosen kulkuun.

Slippersin ongelma ei ollut laiskuus, vaan turha voima. Effie putosi useamman kerran hevosen kaulalle, kun tämä tempaisi yhtäkkiä päänsä alas rapsuttaakseen jalkaansa tai saadakseen ohjaa ja karatakseen lentävään raviin. Socks hypähteli ja tepasteli ja pörähteli, mutta noudatti ratsastajan ohjeita miellyttämään pyrkien. Paulus oli hämillään hevosesta - vielä enemmän siksi, että se oli "Jamien hevonen" eikä hän tiennyt tuliko hänen pitää siitä vai ei.

Ivorykin alkoi heräillä paremmin ja hakeutua enemmän kuulolle. Bea vaati siltä helpoimpia kouluratsastusliikkeitä, mutta vaatien niissä täsmällisyyttä. Temponlisäyksiin nainen oli oikein tyytyväinen, tämä hevonen oli vain kertakaikkisen miellyttävä.

Paulus teki Socksilla hyvin perinteisiä liikkeitä: kolmea askellajia molempiin suuntiin, asetuksia, pysähdyksiä, voltteja, ympyröitä ja ratsastusradan teitä. Hän halusi vain hevosen olevan vetreä ja hyvässä kunnossa. Effie noudatti samaa periaattetta Slippersin kanssa.

Bea alkoi seuraavaksi taivutella Ivorya molempiin suuntiin, jotta se vetreytyisi matkustamisen jäljiltä vielä enemmän, olihan sillä muutenkin ongelmia jäykkyyden kanssa.

Effie ja Paulus alkoivat lopetella vaihtaakseen hevosia. Hevosille tuskin teki hallaa saada olla kevyemmin matkan jäljiltä - olihan Corinne halunnut ne paikalle hyvissä ajoin, jotta ne ehtisivät levätä ja tottua uuteen ilmastoon. Paulus kävi vaihtamassa Socksin Hookiin ja Effie jokseenkin hitaammin Slipsin Papilloniin.

Ratsastus lopetettiin pitkiin loppykäynteihin, minkä jälkeen hän kävi vaihtamassa ratsukseen Noxin, saapuen hetki muiden jäljessä kentälle. Pitkät alkukäynnit ja sen jälkeen kevyttä työskentelyä.

Effie yritti pitää Papillonin pään nurkassa, jotta hän pääsisi kyytiin, mutta liian vähän huomiota saanut tamma ei aikonut vain ryhtyä hommiin ilman ansaitsemaansa parrasvaloa. Paulus kietoi sormensa Hookin harjaan toivoen, ettei hajottaisi tätäkään hevosta, sillä se pälyili jokaista puskaa, varjoa, palmua ja tolppaa kuin niiden takana vaanisi alligaattoreita. Herneaivoinen koni.

Nox oli testailevalla päällä, katsellen kahta muuta ratsukkoa päätään viskellen. Se väisti pienimpääkin pohjeapua ja Bealla oli täysi työ pitää jalkansa niin paikoillaan, ettei hevonen koko ajan tekisi sivuttaisliikkeitä ihan vain häntä ärsyttääkseen. Ihan varmasti tuo tiesi ettei ne avut olleet oikeita.

Effie ja Paulus vaihtelivat sympaattisia katseita toistensa ja Bean kanssa. Mallikelpoiset hevoset. Hook kulki kuin jousilla säpsyen joka kolmannella askeleella, ja Papillon pyöri kehää kentän keskellä peruuttaen rajusti pidätteistä ja hypäten eteenpäin kuin capriolessa pienimmästäkin pohjeavusta. Oli hyvä, ettei Corinne ollut näkemässä, koska eihän vika koskaan ollut hevosen…

Bea pudisti pienesti päätään, kun heidän katseensa kohtasivat Effien kanssa. Laukassakin pieninkin tasapainon kallistuminen sai hevosen vaihtamaan laukkaa ja Bea olisi voinut olla tyytyväinen, jos ne vaihdot oltaisiin haluttu tapahtuvaksi. Nyt kuitenkin hänen täytyi vain manata hevonen ja itsensä maanrakoon.

Effie päätyi istumaan liikkumatta Papillonin selässä, sormet tamman lyhyessä, mustassa harjassa, hädin tuskin hengittäen. Tamma käänteli korviaan ja tipsutteli kentällä oman päänsä mukaan - no, ainakin sai liikuntaa. Paulus ravasi Hookin hätkyileviä pääty-ympyröitä taivuttaen sitä molempiin suuntiin. Hän todella ikävöi Nimbusta, Miuta ja Hemingwaytä: järkeviä, rakkaita ja tuttuja hevosiaan.

Nox alkoi painaa kädelle, ja vaikka laukka rullasi, niin hän ei enää määrännyt tahtia. Siispä hän sai alkaa työskentelemään kahta kauheammin, sillä sehän tästä vielä puuttui, että hevonen karkaisi käsistä vauhdinkin suhteen. Siispä ravityöskentelyyn ja pääty-ympyröille. Nätistihän tämä hevonen kulki aina, kunhan itse vain osaisi.

"Minulle riittää", Paulus huokasi, kun Hook suisti hänet selästään kuumenevaan hiekkaan säikkymällä yhtäkkiä sivuun. Hän kiipesi perinteen mukaan takaisin selkään, mutta lähti loppukäynneille. Effie teki samoin heti, kun sai Papillonin vihdoin kulkemaan pääty-ympyrän ravissa hänen määrämänsä tahdin ja apujen mukaan.

"Ehkä meillekin riittää tänään", Bea mumisi muiden jo alkaessa ottaa loppukäyntejä. Taputukset hevosen kaulalle ja sen jälkeen pitkää ohjaa. Hoh, vielä pari päivää ennen kuin muita alkaisi valua paikalle.

Kun Papillon ja Hook olivat huuhdeltuina ulkoilemassa ja jatkamassa heiniään, Effie ja Paulus tarkastivat oliko Bea valmiina.
"Mitä haluat tehdä? Kello ei ole vielä kahtatoista, joten meillä on koko päivä aikaa", Effie pohti.
"Miten olisi päiväunet?" Paulus kysyi haukotellen ja pyyhki veristen juovien kirjomaa kättään.

Bea sai juuri Noxin hoidettua kun toiset tulivat luokseen. Hän ei ehtinyt edes vastata Effien kysymykseen kuullessaan jo Pauluksen ehdotuksen.
"Haha, Paulus. Nyt ei nukuta!", hän naurahti taluttaessaan Noxin ulos karsinasta. Tai no, hevonen työntyi väkivalloin hänen edellään karsinasta ulos, joten se saattoi näyttää siltä, että hevonen talutti häntä.
"Samperin hevonen", Bea älähti kun kätensä osui kipeästi karsinan ovenkarmiin.
"Mä käväsen viemässä tän ulos niin mietitään sitten mille ruvetaan", hän ehdotti kävellessään Noxin perässä kohti tallin ulko-ovea, muistuttaen hevoselle kumpi täällä määräsikään, ennen kuin päästi sen menemään ulos tallista.

"Joo", Paulus vastasi haikeasti huokaisten ja lähti odottamaan autolle. Effie tarkasti tallin kunnon ja vilkaisi, että kaikki hevoset olivat siellä, missä niiden kuului olla, ennen kuin hänkin lähti autolle.

Maanantai 26. tammikuuta, 13:53

Bea käveli Noxin tarhalta suoraa autolle, minne Effiekin saapui juuri sopivasti.
"…Onko sulla muuten paikat jumissa? että pitikö mun hieroa sua jossain välissä?", Bea kysyi Paulukselta muistaessaan, että oli sanonut toiselle lentokoneessa hierovansa tuota perillä.

Mies mumisi epämääräisesti, käynnisti auton ja lähti takaisin motellia kohti.
"Mitä siis haluat tehdä?" Effie kysyi Bealta järjestäen hiuksiaan uudelleen huolettomalle ponihännälle.

"No hei.. Jos Paulus haluaa nukkua, niin mennään me sillä aikaa shoppailemaan? Jos Paulus ei ihan välttämättä halua lähteä mukaan", Bea lausui hymyä äänessään, vilkaisten Effien suuntaan. Ei hän edes tiennyt tykkäisikö Effiekään shoppailla eikä Bea itsekään nyt mikään maailman innokkain shoppailija ollut ikinä ollut. Siitä huolimatta olisi mukava päästä kiertelemään kauppoja.

"Vain kuolleen ruumiini yli", Paulus vastasi, ja Effie hymyili, "mennään vaan. Paulus, jätätkö meidät Palm Beachiin?" Mies nyökkäsi selvästi helpottuneena, että saisi a) mennä jatkamaan unia ja b) välttää shoppailureissun.

Bea ei voinut olla nauramatta Pauluksen vastauksen kuullessaan.
"Mä hieron sua vaikka sitten ku tullaan tuolta. Tai sitten ihan illalla, miten vain", Bea tokaisi vilkaisten Effietä. "jos sulla on lihakset jumissa niin sano vaan niin voin hieroa suaki", Bea lausahti hymähtäen. Hän oli aina ollut hyvä hieromaan, sillä käsistään löytyi yllättävän paljon voimaa. Kouluaikoina monet välitunnit olivatkin kuluneet luokkakavereiden harteita hieroessa. Bea oli joskus jopa miettinyt, että kävisi jonkin näköisen koulutuksen, muttei ollut sitten kuitenkaan ikinä jaksanut vaivautua.

"Kiitos tarjouksesta, ehkä pärjään", Effie vakuutti hymyillen ja nousi autosta turisteja tulvivan kaupungin keskustassa. Paulus kaasutti tiehensä heti, kun ovet läjähtivät kiinni, kuin peläten, että naiset muuttaisivat mielensä.
"Minne siis?" Effie kysyi laittaen aurinkolasit nenälleen häikäisevässä päivässä.

Vähän turhan myöhään Bea tajusi, että he olivat edelleen tallikamppeet päällään.
"…Ollaankohan me ihan soveliaissa kamppeissa kauppojen kiertelyyn?", hän kysyi huvittuneena, tähyillen heidän vuokra-autonsa perään, joka oli kuitenkin kadonnut näkyvistä.

"Ketäpä se haittaa", Effie nauroi, "voimme ostaa uusia vaatteita ja vaihtaa niihin."

Bean huulilta karkasi hyväntuulinen naurahdus.
"Ehkä meidän on ihan pakko tehdä niin", hän lausahti pilke silmissään, ihan kuin heidän olisi nyt pakko shoppailla edes sen verran. Hän lähtikin kävelemään Effien vierellä kauppojen suuntaan, johdattaen heidät ensimmäiseen kauppaan sisälle.

Effie kierteli uteliaana vaaterekkien välissä.
"Näetkö mitään, mistä pidät?" hän kysyi.

"Mietin tätä paitaa..", Bea myönsi ottaen punertavan paidan pois muiden vaatteiden välistä.
"…Mutten oikein tiedä missä tätä pitäisin. Ei ihan sovellu tallikäyttöön", Bea naurahti viitaten paidan kaula-aukkoon, minkä kanssa voisi olla ongelmia tallitöitä tehdessä, vaikkei se mikään kauhean avara ollutkaan.

"Ulkona ystävien kanssa?" Effie ehdotti.

Bea vetäytyi hitusen kuoreensa kuullessaan Effien sanat.
"En oikein ruukaa käydä ulkona..", oli parempi vaihtoehto sanottavaksi kuin "minulla ei ole ystäviä". Siispä ensimmäinen sanottiin ääneenkin, ja paita pistettiin takaisin rekkiin roikkumaan. Siinä se tulikin, taas se tieto, että hänellä ei vain ollut ystäviä keiden kanssa hengailla vapaa-ajalla. Koko elämä pyöri nykyään vain Rosings Parkin ympärillä.

Effie etsi kevyet, valkoiset pitkät shortshit sekä kaksi hyvin perinteikästä, joskin hyvälaatuista toppia, toisen punavalkoraitaisen ja toisen hohtavan oranssin.
"Haluatko lähteä jo?" hän kysäisi seuralaiseltaan.

Bea nyökäytti pienesti päällään Effien kysymyksen kuullessaan. Hän oli löytänyt pari uutta toppia tallikäyttöön sekä uudet farkut, jotka tuntuivat istuvan täydellisesti. Hoh, ehkä pitäisi käydä useamminkin shoppailemassa, sillä hänen vaatevarastonsa oli nykyään melkoisen yksipuolinen: täynnä tallivaatteita. Ehkä pitäisi oikeasti myös yrittää hankkia niitä ystäviä, keiden kanssa voisi käydä ulkona, sillä Bea kyllä rakastaisi käydä ulkona ystävien kanssa.

Effie maksoi vaatteensa ja kävi vaihtamassa ne ylleen jättäen ratsastusvaatteet kassiin.
"Jos löytäisi vielä uudet kengät, voisi olla mukavaa", hän pohti ironisesti hymyillen, kun katseli polttelevia jalkojaan jodhpureissa.

Bea pisti farkut ylleen tajuten, että niissähän tulisi aivan kauhean kuuma. Pitäisi siis seuraavasta kaupasta ostaa jotkut shortsit tai hame. Tai vielä parempaa, kesämekko.
"Hoh, toiset kengät voisivat todellakin olla ihanat", Bea ei voinut olla nauramatta.
"…Mä voisin olla myös onnellinen, jos löytäisin jonkun täydellisen kesämekon. Vaikka jonkun kukkakuvioisen taitai..", hän suunnitteli seuraavaan kauppaan sisälle mentäessä.

"Toivotaan niin", Effie nauroi, "minä taidan omistaa vain yhden juhlamekon ja yhden jakkuhameen, jonka äiti osti joskus ajatellen, että jakkupuku on paras syntymäpäivälahja." Hänen äänessään oli kovuutta, kun hän mainitsi äitinsä.

"Minäkään en oikein osaa pitää mekkoja.. Eihän niitä oikein tallilla voi edes pitää", hän lausui ja nauroi kuvitellessaan kaikkien ilmeet jos hän joskus saapuisi töihin mekko päällä.
"Joo ei, ehkä jätän mekot vastaisuudessakin kaappiin töihin mennessä", hän mumisi naureskellen.

"Oletko kokeillut Slaleyn pubia?" Effie kysyi katsellen kauppojen näyteikkunoita.

Bea yritti miettiä olivatko he ikinä käyneet Slaleyn pubissa, mutta tuli sitten lopputulokseen, ettei ainakaan hänen muistinsa mukaan.
"Ehkä meidän pitää joskus lähteä testaamaan se?", hän ehdottikin hymähtäen.

"Voi olla. Ehkä se on kylän sydän", Effie pohti, "tuolla on kenkäkauppa. Käydäänkö siellä?"

"Käydään vain", Bea lausahti hymyillen, lähtien kävelemään kenkäkaupan suuntaan. Hän voisi ostaa itselleen uudet tennarit, ja ehkä jopa korkokengät. Hänellä oli olemassa yhdet korkokengät, joten ehkä toiset voisivat olla paikallaan? Yleensä tällaisissa kisoissa oli myös todella paljon bileitä, joten siltäkin kantilta katsottuna voisi ostaa jotain vähän juhlavampaakin, jos hekin kerkeäisivät jossain välissä pyörähtää katsomassa menoa.

Effie pysyi kaukana kimaltelevista koroista, ja poimi sen enempää miettimättä alepöydältä parin vaaleita, halpoja tennistossuja.
"Löytyykö sinulle mieluisaa?" hän kysyi seuraten Bean prosessia.

Bea löysi heti mieluiset tennarit, ja vielä alelapulla varustettuna. Nämä sirot farkkukankaiset kaunottaret lähtisivät hänen mukaansa.
"Joo. Mä voisin kyllä vielä käydä vilkasemassa noita korkkareita", hän lausahti virnistäen.

"Onnea matkaan", Effie virnisti takaisin ja kävi maksamassa uudet kengät, joihin pujotti kuumat jalkansa helpottuneena. Hengittävä, valkea kangas oli armollisempi kuin musta nahka.

Bea huomasi heti vaaleat kaunottaret muiden joukosta ja melkein syöksyi niiden luokse. Oh, ei ollut hänen kokoaan. Pettyneenä hän istahtikin penkille, myyjän tullessa heti ahdistelemaan häntä. Bea kertoi olevansa kiinnostunut kengistä ja kysyi olisiko niitä hänen koossaan. Myyjä pahoitteli kaikkien olevan hyllyssä, mutta käski testaamaan yhtä kokoa pienempiä. Ja todentotta, ne mahtuivat. Ja kaiken lisäksi tuntuivat todella hyviltä jalassa. Nämä täytyisi ottaa, sillä sopivia korkokenkiä ei kovin helposti löytyisi. Bea kävi maksamassa kenkänsä ja pisti tennarit jalkoihinsa tyytyväisenä.

"Käydäänkö lounaalla?" Effie kysyi kohdatessaan uudelleen kuuman Floridan auringon ja katujen tungoksen.

"Tosi hyvä idea", Bea vastasi tajutessaan, ettei ollut aiemmin tajunnut olevansa nälkäinen.
"Tuo on iha kivan näköinen paikka", Bea osoitti yhden ravintolan suuntaan. Näytti joltain etniseltä paikalta, ja siksi Bea sitä osoittikin, sillä hän ei tänään jaksaisi syödä mitään kauhean rasvaista amerikkalaisruokaa.

"Näyttää hyvältä", Effie innostui ja sukelsi menuun heidän istahdettuaan tuulettimen vieressä olevaan pöytään. Hän löysi listalta kiinalaiselta kuulostavan kasvisruoan ja päätyi siihen, vaikka epäilikin sen olevan oikeasti aasialainen.

Bea päätyi ottamaan jonkin annoksen, joka sisälsi ankkaa ja riisiä. Voisi maistua ihan hyvältä, ja Bea jäikin nälissään odottamaan annostaan.
"Ihana päästä olemaan ihan eri maisemissa vähän aikaa", hän lausahti pienesti hymyillen.

"Maisemanmuutos voi olla erittäin tervetullut", Effie hymyili haikeasti menuunsa ja kohotti sitten katseensa Beaan, "oletko löytänyt harrastuksia tai vapaa-ajan aktiviteetteja Slaleyssä?"

"Minun elämäni on pyörinyt koko ajan tuolla ollessa pelkästään tallin ympärillä. En oikein edes tiedä miten päästin asiat lipsumaan siihen pisteeseen etten ole edes yrittänyt hankkia mitään muuta sisältöä elämääni", Bea avautui ihmetellen, kohauttaen olkiaan kohdistaessaan katseensa Effieen.

Effie hymyili.
"Totesin samaa. Bussit kulkevat nihkeästi Newcastleen eikä tule yksin lähdettyä kiertelemään sateista ja harmaata kaupunkia- on hyvin helppoa vain vajota sohvalle tai upota hyvään kirjaan."

"Ehkä meidän pitää joskus tallille palattua lyödä hynttyyt yhteen ja raahata toinen mukanaan kiertelemään sinne", Bea hymähti.

"Ehkä. Ja aloittaa Slaleeyn harrastustoimintaa. Viikolla yksi karatea, viikolla kaksi koruompelua."

"Kuulostaa hyvältä", Bea lausui naurahtaen, vilkaisten tarjoilijaa, joka toi heidän pöytäänsä raikkaalla vedellä täytetyn vesikannun, ja joka ilmoitti, että ruuatkin olisivat ihan hetken päästä valmiina.

Effie kiitti ja joi useamman kulauksen kylmää vettä. Hän onki vaivihkaa siinä uivan sitruunalohkon ja puri sen kirpeyteen silmäkulmat nautinnosta kipristyen.
"Oletko harrastanut jotain hevosten ohella, ennen kuin tulit Rosingsiin?"

"En ole oikein ikinä harrastanut mitään muuta. Hevoset vievät mukaansa niin vahvasti jo pikkutyttönä", Bea hymähti pienesti.
"tai no, kyllähän me tyttöjen kanssa jonkun näköstä blogia pidettiin joskus muinoin, joten ehkä mä voisin valhedella harrastaneeni kirjottamista. Ja lukeminen on myös aina ollut ihan rentouttavaa", Bea lausahti naurahtaen. Mutta mitään varsinaisia harrastuksia ei ollut muita ollut.
"Entä sinä?", hän kysyi hymyillen.

Effie pudisti päätään, ja kiitti tarjoilijaa uudessaan saadessaan höyryävän annoksen eteensä.
"En. Minulla ei ollut aikaa kuin yhdelle harrastukselle, joten valitsin hevoset", hän vastasi ironinen, terävä sävy äänessään ja maistoi ruokaa. Se oli pettymys, sillä selvästi kokattu amerikkalaiselle paletille eikä aasialaisittain, mutta ainakin se oli samaan aikaan kevyttä ja täyttävää.

Bea kiitti tarjoilijaa, maistaen heti ankkaa. Se oli selvästi hvyin paistettu, joskin Bea oli odottanut ihan erilaista makumaailmaa.
"Hevoset ovat melko aikaavievä harrastus", Bea naurahti. Nykyään se oli kyllä jo heille molemmille ammatti.. Sanojensa jälkeen Bea keskittyikin syömään ruokaansa, joka maistui kyllä hyvältä.

"Onko sinulla ollut omaa hevosta?" Effie kysyi valikoiden kasviksia haarukkaansa.

Kysymys sai Bean vetämään ruokaa väärään kurkkuun ja hän joutuikin yskimään pienen hetken toivuttuakseen sek ruuan henkeen vetämisestä, että kysymyksen aiheuttamasta järkytyksestä. Itseasiassa oli hassua ettei melkeinpä kukaan muu ollut kysynyt tuota aiemmin.
"Huh, meinasin tukehtua", Bea mumisi silmiään pyyhkien, miettien mitä vastaisi naisen kysymykseen.
"Mutta joo, mulla on ollut oma hevonen", hän myönsi hitusen vastentahtoisesti, kun ei halunnut muistella kipeää tekeviä asioita.

"Millainen se oli?" Effie kysyi silmäillen naista Heimlichin otteen varalta.

"Se oli maailman paras", Bea lausahti hiljaa, ollen onnellinen, että silmänsä vetistivät jo valmiiksi.
"Se oli semmoinen pikkuinen musta täysiverinen", hän sanoi pienesti hymyillen, huultaan puraisten. Ei ihme, että hän tykkäsi moneypennystä, sillä se muistutti joskus Mandia myös luonteeltaankin. Hän ei ollut kyennyt ajattelemaan Mandia sen menehtymisen jälkeen, ja siksi surutyö oli jäänyt aivan alkutekijöihinsä. Hänellä oli omaa pikkutammaansa niin kova ikävä, ja se ikävä iski nyt päin kasvoja.
"...Entä sulla?", hän kysyi äkkiä, jotta saisi muuta ajateltavaa.

"Se kuulostaa hienolta", Effie hymyili myötätuntoisesti, pistäen merkille aiheenvaihdoksen.
"Ei, vuokrasin yhtä täysiveriruunaa muutaman kesän, mutta en olisi koskaan saanut omaa hevosta ja kun lähdin opiskelemaan, ei minulla ollut aikaa tai varaa sellaiseen."

"Mandi asui läheisellä tallilla. Vietin koko lapsuuteni sen seurassa, ja kun sen omistaja kuoli, testamenttasi hän tamman minulle", Bea paljasti Effien kertomuksen jälkeen.
"…En minäkään muuten olisi omaa hevosta saanut, vaikka kuinka kinusinkin", hän hymähti päätään pudistaen.

"Se kuulostaa ihanalta sadulta", Effie hymyili, "oliko se sinulla kauan?"

"Se ehti olla minulla vain vuoden, kunnes se kuoli ähkyyn. Jotkut pikkutytöt olivat päättäneet antaa ratsastuskoululla hevosille omin päin kauraa ja omenoita", Bea kertoi katkerana. Tämän takia hän ei halunnutkaan päästää pikkulapsia omien hoidokkiensa lähelle.

"Otan osaa. Sinun on varmasti ikävä sitä."

Bea nyökkäsi pienesti, yrittäen saada itsensä koottua.
"Luulin, että meillä olisi vielä ikuisuus aikaa olla yhdessä", Bea naurahti pienesti, päätään pudistaen.
"Toisin kävi..", hän mumisi kuin yrittäen etsiä syyllistä tai tarkoitusta tapahtuneelle. Missä hän olisikaan nyt jos Mandi olisi elossa? Heistä kaavailtiin jotain todella suurta. Ja nyt hän oli tässä..

Effie hymyili myötätuntoisesti ja antoi Bealle tilaa hengittää. Hän naukkaili ateriaansa ja tarkkaili kollegaansa vaivihkaa.

Bea keskittyi hetken aikaa hengittelyyn ja sen tunteen kanssa sinuiksi tulemiseen.
"En ole puhunut Mandista tapahtuneen jälkeen..", hän mumisi hetken kuluttua.
"Vaikka joku yrittikin, sivuutin sen aiheen todella nopeasti. Joten kiitos", Bea lausui pienesti nyökäten.
"…Olisin kuitenkin kiitollinen jos et kertoisi siitä kenellekään. En ehkä ole valmis puhumaan aiheesta laajemmin", hän pyysi kuitenkin. Ehkä hän nykyään voisi ajatella Mandia aina välillä, ja voisi tehdä niin romahtamatta, mutta puhua hän ei vielä halunnut.

"Hyvä on", Effie vastasi hieman kummastuneena, mutta kätki tunteen asiallisuuden taakse, "haluaisitko jälkiruokaa?"

Bea huomasi Effien olevan hitusen kummastunut, muttei hän antanut asian häiritä.
"Äh, ei kiitos", Bea lausahti pienesti hymähtäen. Bea olisi tällä hetkellä halunnut päästä takaisin Rosings parkiin, saadakseen lukea vanhoja päiväkirjojaan. Mandi oli taas herätetty hänelle henkiin, ja Bea haluaisi päästä muistelemaan tammaa ylhäisessä yksinäisyydessä lukemalla vanhoja päiväkirjamerkintöjään ja päiväkirjojen väliin pistämiään lehtileikkeitä heistä kahdesta. Niin, he olivat todella aikanaan menestyneet kisakentillä ja paikallislehdet olivat povanneet heille valoisaa tulevaisuutta. Luojan kiitos lehdistö ei ollut ikinä päässyt selville Mandin kuolleen, vaikkakin pari kuukautta Mandin menehtymisen jälkeen lehdessä oli ihmetellyt mihin he olivat kadonneet kisakentiltä.. Niin, kisakentät eivät olleet pitkään aikaan kiinnostaneet Beaa yhtään, mutta nyt viime kuukausina ne olivat alkaneet kutsua häntä varovaisesti puoleensa.
"Mahtava päästä katsomaan korkealaatuisia kisoja", Bea lausahti ajatuksensa ääneen, vaikkakaan he eivät kauheasti ehtisi suorituksia seurailla.

"Mm, kisoissa on upea tunnelma", Effie vastasi ja tilasi laskun, "olisi hienoa päästä tutustumaan valmentajiin ja ratsastajiin."

"Se voi jäädä kaukaiseksi haaveeksi", Bea lausahti hitusen pettymystä äänessään. Voi, kisafiilis. Onneksi he sentään siihen pääsivät mukaan. Lasku tuli, ja Effie maksoi sen haltuunsa saamalla kortilla.
"Mitä seuraavaksi, pitäiskö meidän lähteä katsomaan vieläkö se yksi nukkuu?", Bea kysäisi mietiskellen. Hänen pitäisi tällä reissulla kyllä ehkä yrittää löytää vielä bikinit, ja se mekko, mutta shoppailuun jäisi varmasti aikaa muillekin päiville, ja ne Bea voisi ostaa yksin kierrellessään paremmin.

"Jos haluat", Effie vastasi, nousi ylös ja lähti takaisin kadulle.
"Otetaanko taksi?"

"Taksi kuulostaa hyvältä", Bea lausui naurahtaen. Motellille olisi kuitenkin matkaa. Pian he saivatkin taksin otettua ja Bea meni istumaan takapenkille.

Effie istahti Bean viereen, antoi taksille osoitteen ja nojasi penkkiin katsellen ohi kulkevaa kaupunkia ikkunasta. Intialainen taksikuski kuunteli eksoottista musiikkia ja rummutti rattia sormillaan.

"Mitä sä odotat eniten tältä matkalta?" Bea rikkoi hiljaisuuden kysymyksellään.

"Kisojen seuraamista", Effie vastasi vinosti hymyillen. Ja omasta tulevaisuudesta haaveillen.
"Entä sinä?"

Bea naurahti pienesti.
"Pientä irtiottoa arjesta", Bea lausui edelleen naurua äänessään. Se ei tainnut tulla Effielle enää yllätyksenä.
"Ja sitä paljon puhumaani tunnelmaa. Kisakenttien fiilistä"

"Tallityöntekijän arki on tainnut tulla sinulle turhankin tutuksi?"

"Niinkin voisi sanoa", Bea myönsi. Hän ei ollut ikinä kuvitellut päätyvänsä tallityöntekijäksi. Ei ikinä. Hän oli luullut olevansa itse kilparatsastaja, ja mikä hassuinta, esteratsastaja. Niin, Mandi oli ollut enemmän estehevonen, ja ehkä siitä syystä hän nykyään välttelikin esteitä melkolailla viimeiseen asti. Esteet olivat olleet hänen ja Mandin yhteinen juttu.

"Oletko harkinnut alanvaihtoa?" Effie kysyi.

Bea naurahti pienesti.
"minulla ei ole mitään koulutusta", hän paljasti päätään pudistaen. Että ei tässä kovin alaa vaihdettaisi.

"Tuskin koulutus on este", Effie naurahti ironisesti, "ei minullakaan ole mitään hevosalan koulutusta. Eikä läheskään samaa pätevyyttä hevosten kanssa kuin muilla tallilla."

"En usko, älä vähättele itseäsi ja omaa pätevyyttäsi", Bea lausui pienesti hymyillen.

Effie naurahti itseironisesti.
"Olen vain hyvä esittämään pätevää. Ilman Paulusta olisin varmaan lähtenyt karkuun ensimmäisen viikon jälkeen."

"…Teistä on ilmeisesti tullut hyvät kaverit?", Bea kysäisi hymyillen, vaikka jäi miettimään Paulusta. Paulus oli vihannut häntä todella paljon todella kauan, eikä Bea edelleenkään oikein tiennyt miksi.

Effie kohautti olkiaan vienosti hymyillen.
"Mitä haluaisit tehdä, jos et olisi tallityöntekijä?"

Bea pudisti päätään pienesti.
"En mä ole ikinä miettinyt asiaa", hän valehteli yllättävän totuudentuntuisesti.

"Mieti nyt."

Bea kohautti olkiaan.
"En mä ihan tosissaan tiedä."

Effie nyökkäsi ajamatta asiaa pidemmälle. Hän ei vieläkään tiennyt, miksi oli hyökännyt minimipalkan ja alhaisen statuksen alalle, sillä tallityöntekijästä ei taatusti noin vain hypättäisi maailmanluokan kilparatsastajaksi. Hän ei osannut olla yhteydessä edelliseen elämäänsä, ennen kuin selvittäisi omat ajatuksensa ja tavoitteensa. Äiti oli taatusti raivoissaan. Hän maksoi taksimaksan omasta pussistaan noustessaan ulos motellilla ja kiivetessään heidän huoneelleen, koputtaessaan vaimeasti ja päästäessään heidät sisään toisella huonekortilla. Paulus nukkui autuaasti pimennetyssä huoneessa.

Bea jäi todella pohtimaan Effien kysymyksiä itsekseen. Kilparatsastaja. Hän oli aina halunnut kilparatsastajaksi, mutta oli kadottanut itsensä ja unelmansa menetettyään hevosensa. Hemmetti, oliko hän ajautunut ihan hakoteille elämänsä kanssa?
Bea vei huoneeseen päästyä tavaransa omille paikoilleen ennen kuin käänsi katseensa Paulukseen, jolloin lempeä hymy levisi huulilleen.
"Kehtaako tota herättää?"

Effie kohautti olkiaan ja vilkaisi päiväpeittoa, jonka mies oli virittänyt ikkunan eteen. Hän istahti sängyn kulmalle ja hieroi jalkojaan pohtien loppuillan suunnitelmia. Paulus käänsi kylkeä.

"Pauluuus", Bea päätti kokeilla herätellä tuota.

Mies raotti silmiään ja voihkaisi.
"Mitä?"

"Että hei vain", Bea hymähti.

"Mrmhm", mies vastasi ja hieroi silmiään.

"Senkin unikeko", Bea hymähti mennen toisen sängylle istumaan.

"Jetlag", Paulus puolustautui.

"Käänny mahalles", Bea lausahti vain vastaukseksi pienesti komentaen, virnistäen myös hivenen.

Mies mutisi itsekseen, mutta teki työtä käskettyä. Effie hymyili ja nousi ylös.
"Taidan mennä kävelemään rannalle", hän sanoi päättäen jättää pariskunnan hienovaraisesti kaksin.

Maanantai 26. tammikuuta, 17:59

Bea hymähti pienesti.
"Ihan miten vain", hän mumisi mennessään hajareisin istumaan Pauluksen selän päälle. Tai no, ei hän siinä koko painollaan istunut, kunhan haki itselleen hyvän asennon hieromista varten. Hän alkoi hieroa ensin miehen harteita ja yläselkää.

Ovi naksahti Effien jäljessä, ja Paulus päästi välillä älähdyksen Bean osuessa kipeään kohtaan tai hyminän hieronnan tehdessä erityisen hyvää.

Aina kuullessaan älähdyksen Bea jäi hieromaan kyseistä kipukohtaa, tunnistaessaan nämä solmut miehen lihaksissa.
"…Millon sä oot viimeksi käynyt hierojalla?", hän kysäisi ähkäisten.

"En ikinä?!" mies vastasi mulkaisten naista järkyttyneenä olkapäänsä yli. Nynnyjen hommaa sellainen.

"Et ikinä", Bea toisti melkein yhtä järkyttyneenä.
"Juujuu, sen kyllä tuntee", hän mumisi siirtyessään miehen selällä alemmas.

Paulus jupisi painaessaan taas poskensa tyynyyn hampaat yhdessä, kun kivikova lihas pisti vastaan.
"Miksi kidutat minua, nainen?"

"Oh, mähän oikeen nautin tästä", Bea lausahti muka oikeinkin tyytyväisenä, keskittyen sitten taas siihen hieromiseen.

Mies jupisi rutistaen lakanoita, vaikka naisen otteet alkoivatkin tuntua varsin miellyttäviltä.

"Eihän satu ihan liikaa?", Bea kysäisi höllätessään vähäsen otettaan. Vaikka hän ei kyllä uskonut, että Paulus edes myöntäisi asiaa, vaikka niin olisikin.

"Kyllä minä kestän", mies puhahti ennalta-arvattavasti.

Bea hymähti pienesti, siirtyen sitten hieromaan ihan miehen alaselkää.
"Hemmetti Paulus, et päästä lihaksias enää ikinä näin jumiin, okei?", hän puhisi kun sai pistää todella voimansa peliin.

"Ne eivät yleensä kuuntele uhkailua…"

Bea naurahti pienesti, omien käsilihastensa alkaessa jo väsymään.
"No mun pitää aina joskus hieroa sua niin tätä ei pääse enää tapahtumaan", Bea lausahti kun tiesi ettei toinen menisi oikealle hierojalle.

"Kai se pitää sitten kestää", Paulus vastasi jurosti, vaikka oli selvästi mielissään.

"…Onko tää nyt oikeesti ihan kamalaa?", Bea kysyi naurua äänessään, painaen pienen suukon miehen selälle.

Mies vastasi epäselvällä muminalla ja rentoutui sängyllä.

Bea tunsi kuinka toinen rentoutui vielä enemmän, hänen alkaessa nyt käymään vielä miehen koko selkää läpi, jotta olisi saanut pahimmat solmut avattua. Kaikkeahan ei voisi nyt kerralla tehdä.

Paulus rentoutui niin, että nukahti uudelleen. Mikäs siinä ollessa.

Bea tajusi hetken kuluttua miehen nukahtaneen, hänen kierähtäessä hetken kuluttua miehen vierelle. Mies oli selvästi tykännyt, vaikkei sitä myöntänytkään.

Paulus raotti silmäänsä.
"Lopetit jo?"

"Haluatko, että jatkan?", Bea kysyi pienesti hymyillen.

"…Ei sen väliä."

"Ei sen väliä...", Bea toisti kulmiaan kohottaen.
"…En sitten jatka", hän lausui. Pauluksen pitäisi oppia sanomaan mitä tuo haluaa.

Paulus käänsi kylkeä ja asettui mukavammin. Matkan rasitus painoi jäseniä, ilma oli kuuma eikä mieli tehnyt lähteä kirmailemaan turistien keskelle. Mikä siis olisi mukavampaa, kun sängyssä lojuminen?

Bea jäi katselemaan Paulusta mietteliäänä. Hassua, että he olivat päätyneet yhteen. Tai no, eiväthän he olleet yhdessä, mutta..
"…Vihasitko sä mua aluksi?", Bea kysyi pohtimansa kysymyksen. Ei tuo ainakaan turhan ystävällinen ollut. Itseasiassa, Paulushan oli ensimmäinen ihminen, kehen hän oli törmännyt, ja olihan siinä ollut se välikohtauskin ja kaikkea..

"Häh?" Paulus kohotti päätään hölmistyneenä.

"Eiku mietin vaan", Bea mumisi pienesti kädellään huiskaisten.

"Miksi ihmeessä?"

"Miksi en?", Bea teki vastakysymyksen kierähtäessään selälleen. Äh, hän oli vain heittänyt sen kysymyksen sen kummempia pohtimatta oliko se viisasta.

"Mistä päättelet, että olisin vihannut sinua?" Paulus kysyi silmät epäluuloisesti sirrillään. Oliko tämä nyt jotain naisellisia oikkuja? Joku testi, joka hänen piti läpäistä?"

"No siltä se nyt aikalailla tuntui", Bea naurahti.

Paulus tuijotti edelleen epäluuloisesti.
"En."

Bea kohotti kulmiaan.
"Okei...", ehkä tämä aihe oli tässä.

Paulus käänsi uudelleen selkänsä kuulostellen naista epäluuloisena. Mistä ihmeestä nyt puhalsi? Oliko hän unohtanut jonkun naisen kaukaisen tädin syntymäpäivän? Tai jonkun epämääräisen kuukausipäivän? Oliko nyt tasan 30 päivää siitä, kun he söivät ensimmäistä kertaa samalla lusikalla?

Bea naurahti.
"Siis toi oli vaan ihan spontaani kysymys. Ku mietin vaan sitä, ku tulin Rosingsiin", Bea selitteli, nousten sitten istumaan. Ei olisi pitänyt ruveta kyselemään tyhmiä.

"Just", mies vastasi epäluuloisesti.

Bea huokaisi pienesti ja nosti kädet puuskaan.

Voi luoja. Paulus hautasi päänsä tyynyyn ja yritti olla tiedostamatta tilannetta. Nytkö Bea suuttui hänelle? Naiset.

Bea kääntyi katsomaan Paulusta.
"Mä en ota susta aina ihan selvää", hän lausahti mietiskellen.

"Ja sinäkö olet tosi looginen?" mies puhahti.

Bean huulilta karkasi naurua.
"Ainakin loogisempi kuin sä", hän lausahti huvittuneena.

"Tosi looginen. 'Siis vihasiks sä mua?!'"

Bea ei voinut olla nauramatta.
"Paulus!", hän älähti tökäten toisen olkapäätä.
"…Ei se kysymys oikeasti merkannut mitään". Hänestä vain oli hassua miten tähän oltiin päädytty.

"Just", mies mutisi ja mulkoi naista.

"Älä mulkoile siinä!"

"Mulkoilen, jos haluan", jääräpää vastasi.

"No et kyllä mulkoile", Bea älähti.

Paulus suurensi silmiään.

"Mun pitää ehkä kohta puuttua tohon mulkoiluun..", Bea mumisi päätään pudistellen.

Paulus jatkoi hetken, mutta kyllästyi.
"Haluan ruokaa."

"…Mä taas haluan sua", hän lausahti spontaanisti, katsoen miten mies reagoisi hänen sanoihinsa.

Pauluksen korvat punehtuivat rajusti.

Bea päästi pienen virneen huulilleen, puraisten sitten viekoittelevasti huultaan.

Mies vilkaisi naista, käänsi katseensa pois ja vilkaisi tätä uudelleen.
"Hävytön", hän torui levottomana ja kompuroi jaloilleen.
"Ruokaa."

Bea jäi naureskelemaan miehen sängylle toisen kompuroidessa ylös.

"Tiedätkö missä Effie on?" hän kysyi nykäisten päiväpeiton alas pimenneen ikkunan edestä.

"Lähti johonkin", hän lausahti olkiaan kohauttaen, nousten istumaan katseensa tiiviisti miehessä. Hänet oltiin noin vain torjuttu, ja Bea mutristi pienesti huuliaan miettiessään asiaa. Voi Paulus, mihin hän joutuisikaan toisen kanssa.

"Pitäisikö meidän syödä kaksin?" Paulus kysyi astellen edestakaisin, vilkuillen välillä varautuneena Beaa.

"Me käytiin jo Effien kanssa syömässä", Bea lausahti noustessaan pois siitä sängyltä. Toinen vaikutti melko levottomalta, eikä Bea oikein tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä tai sanoa.

"No… Mutta päivällistä?"

Bea kohautti pienesti olkiaan.

"Päätä nainen", Paulus käskytti vetäen kädet puuskaan. Ei hän voisi pelehtiä Bean kanssa, jos Effie voisi hetkenä minä hyvänsä astua sisään!

Vasta nyt Bea tajusi mitä toinen tarkoitti, ja hänen huulilleen kaartui lempeä hymy.
"Paulus", hän lausahti miehen hymyn hymyillen, lähtien kävelemään toisen suuntaan. Hetken aikaa hän oli ihan varma, että toinen lähtisi karkuun, ja se jos mikä olisi saanut Bean luovuttamaan.

Mies silmäili Beaa kuin lähestyvää Beaa. Hänen vatsansa kurisi.
"McDonalds? Näin sellaisen parin korttelin päässä."

"Sinne siis", Bea mumisi käsiään hitusen levittäen, kävellen sitten miehen ohi kohti huoneen ulko-ovea.

Paulus huokasi helpotuksesta ja seurasi napattuaan avainkortin sekä lompakkonsa. Hän epäröi hetken, mutta yritti ottaa Beaa kädestä suunnatessaan mäkkäriin.

Bea antoi toisen tarttua kädestään kiinni, vilkaisten toisen kasvoja myös pienesti hymyillen. Tästä miehestä ei ottanut selvää. Ehkä se kiehtoikin häntä?

Paulus vilkaisi Beaa alaviistoon ja kohotti kulmaansa kysyvästi.
"Hillitse itsesi, nainen", hän kuiskasi, "olemme julkisella paikalla."

"Sä saat mut villiksi", hän kuiskasi toiselle noin vain, tahallaan toista kiusaten.

Paulus pyöräytti silmiään.
"Hävyön", hän sihahti, kun avasi oven hiljaiseen ja selvästi epämotivoituneeseen McDonaldsiin.
"Mitä neidille saisi olla?" hän kysäisi.

Bean huulilta karkasi pientä naurua. Miehen kysyessä mitä hän haluaisi, hän oli ihan lähellä sanoa, että tuo kyllä tiesi mitä hän halusi, ja ilmeensä muuttuikin hetken ajaksi sellaiseksi, että Paulus todella tiesi mitä hän ajatteli.
"Juustoateria", hän mumisi viimein hymähtäen.

"Okei", Paulus vastasi ja tilasi purkkaa jauhavalta, heitä tyhjästi tuijottavalta teiniltä juustoaterian sekä kuusi big macia ja ison kokiksen. Kun he saivat ne paperipusissa, hän kietaisi käsivartensa Bean hartioille ja talutti tätä takaisin motellille.

Bea pisti toisen kätensä miehen ympärille ja käveli toisen vierellä motellille päin. Nyt he voisivat olla vapaasti, mutta entä sitten kun muut tulisivat? Äh, ehkei sitä kannattaisi miettiä liikaa.

Effie ei ollut palannut, joten Paulus istahti sängylle ja kävi nälkäisesti hampurilaispinon kimppuun. Hän ei ollut syönyt mitään koko päivänä ja oli nääntymäisillään.

Bea söi hampurilaisateriaansa hitusen maltillisemmin. Ainahan se oli kuitenkin mukava katsoa kun ruoka maistui. Hampurilaisen syötyään hän alkoi syödä ranskiksia, miettien missähän Effie kuljeksi.

"Aaaa", mies huokasi vatsa pullollaan roskaa ja kellahti selälleen sängylle, "olipa hyvää."

Bea hymähti pienesti, laskeutuen itsekin sängylle selälleen saatuaan syötyä ateriansa. Ehkä pieni ruokalepo olisi paikallaan? Ja sen jälkeen voisi lähteä kiertelemään johonkin ettei ihan jäisi vain hotellihuoneeseen tällaisessa paikassa.

"Oho, kello on jo melkein kahdeksan", Paulus ihmetteli vilkaistessaan rannekelloaan, "ja silti voisin jatkaa unia. Miksi kukaan halua sotkea päänsä hyppimällä ympäri maailmaa?"

"Matkailu avartaa..", Bea lausahti pienesti hymähtäen.
"…Sitä mä vaan mietin mitä me tehdään täällä hotellihuoneessa, kun me voitas olla tuolla ulkona kattomassa ympärillemme!"

"Ihan vapaasti", Paulus virnisti retkottaen sängyllä.

Bean huulilta karkasi pieni tuhahdus.
"En mä ajatellu lähteä ilman sua."

"Olen ihan täynnä. Miksi kävellä vaan sinne tänne ilman mitään kohdetta?" mies valitti.

Bea naurahti pienesti.
"Ei sitten". Miehelle ei kelvannut tällä hetkellä sitten mikään hänen ehdottamansa.

Paulus kurotti pujottamaan sormensa Bean sormiin.
"Eikö täällä ole ihan hyvä?"

Bea mumisi jotain hyväksyvän kuuloista, mennen sitten lähemmäs toista.

Paulus veti Bean kainaloonsa.
"En kuullut", hän sanoi ja suukotti naisen poskea.

"Onon", Bea vastasi nyt selkeämmin, pienesti hymähtäen. Oli tämä silti hänen mielestään vähän hullua. He olivat ulkomailla ja valitsivat mieluummin motellihuoneen.. eivätkä siitä huolimatta edes tehneet mitään.. käsittämätöntä.

Pauluksen sormet vaelsivat kiireettä pitkin naisen selkää ja reittä.

Bea kohottautui sen verran, että pääsi painamaan pienen suudelman miehen huulille. Oli tällaisessa kiireettömässä löhöilyssäkin omat puolensa. Milloin hän oli viimeksi voinut vain olla?

Paulus vastasi suudelmaan ja painoi sitten helminauhan helliä suukkoja naisen kaulalle.

Tyytyväinen hymy kipusi Bean huulille sormiensa etsiytyessä miehen vartalolle hivelemään hellästi. Sormensa nousivat hellästi toisen leualle, josta hän tarttui hellästi kiinni päästäkseen taas suutelemaan toisen huulia. Mies oli oikeassa, minkäännäköistä riskiä ei kannattaisi ottaa, että Effie yllättäisi heidät.

Ja sieltä Effie saapuikin kellon lähestyessä yhdeksää. Menemisen maku liikkeissään ja terve puna poskillaan.
"Heippa", hän henkäisi sukien tuulentuivertamia hiuksiaan, "onko ollut mukavaa?"

Bea nousi istumaan kuullessaan huoneen oven käyvän.
"Ihan joo, vaikkei tuo yksi suostunut lähtemään täältä mihinkään", hän lausui naurua äänessään.
"Mitäs sä teit?"

Effie nauroi, ja Paulus vain kohautti olkiaan. Hänellä ei ollut valittamista.
"En mitään ihmeellistä. Kävelin rannalla ja tapasin ryhmän ranskalaisia turisteja, jotka kutsuivat minut mukaansa juhliin ja tapasin siellä kaksi australiaista surffaria, joilla oli purjevene. Kävimme öisellä purjehduksella, ja he jättivät minut läheiseen venesatamaan", hän kohautti olkiaan.

Bea katsoi toista silmät suurina.
"Eikä!! Et oo tosissas?!", Bea älähti ällistyneenä. Ja hän oli jäänyt tänne tuon jurottajan kanssa? Hemmetti, ei ne australialaiset surffarit varmaan ovelle tulisi...

Paulus näytti Bealle kieltä tämän selän takana ja Effie nauroi.
"Se oli mukavaa, mutta näyttää olevan tyypillistä tälle alueelle."

"Hemmetti.. Huomenna mä en jää kyllä tänne löhöilemään!", Bea mumisi naurua äänessään.

Effie istahti sängylle ja polkaisi kengät jaloistaan. Paulus haukotteli ja veti kädet päänsä taakse.
"Pitäisiköhän hevoset laittaa huomenna hienoiksi, kun omistajat tulevat ylihuomenna?" Effie pohti ja selvitti hiuksia sormillaan.

"Hemmetin hyvä idea!", Bea naurahti laskeutuen taas Pauluksen sängylle makoilemaan.
"Niiden pitää näyttää täydellisiltä...", hän mumisi päätään pudistaen.

Effie ei tiennyt, pilkkasiko Bea häntä, joten hiljeni omiin ajatuksiinsa. Paulus raapi nenänpieltään ilmeisesti nukahtamispisteessä.

Ehei, hän ei todellakaan pilkannut, vaan hän oli todella sitä mieltä. Ai kauhea jos kultamurusista löytyisi jotain huomautettavaa.
"Ehkä pitää siis alkaa kerätä voimia huomiseen operaatioon", Bea mumisi alkaen vähentää vaatteitaan nukkumaan menemistä varten.

"Sovin, että menisimme tallille huomenna illasta. Aamuksi on luvattu sadetta", Effie sanoi ja letitti lyhyehköä tukkaansa.

Bea kohotti kulmiaan yllättyneenä. "oh, okei. Kyllähän se sopii", hän mumisi vetäessään suuren t-paidan ylleen, mikä päällä hän oli täällä nukkunut.

"Corinnen ja ratsastajien pitäisi saapua ylihuomenna aamupäivästä. Voisimme siis mennä tallille heitä vastaan."

"Joo, se voi olla viisasta", hän mumisi laskeutuessaan Pauluksen vierelle makoilemaan.

"Mitä haluaisitte tehdä huomenna?" Effie kysyi vessan ovelta pestessään hampaitaan.

"En osaa vielä sanoa", Bea mumisi haukoitellen.

Effie nyökkäsi ja sulkeutui takaisin kylpyhuoneeseen.

Bea painoi pienen ja pikaisen suukon Pauluksen huulille ennen kuin sulki silmänsä ja rupesi metsästämään unta.

Effie katsahti ilmeisesti nukkuvaa pariskuntaa ja päätti käydä vielä katsastamassa motellin uima-altaan, sillä ei nukahtaisi vielä.

Siinä nukahtamispisteessä Bea kuuli unen läpi kuinka huoneen ovi painui kiinni, eikä hän voinut kuin ihmetellä Effien menohaluja. Hän ei kuitenkaan jaksanut miettiä nyt mitään, vaan hakeutui entistä lähemmäs Paulusta ennen kuin antoi unelle vallan. Onneksi huomenna saisi nukkua pitkään.

Tiistai 27. tammikuuta, 08:09

Paulus oli hereillä jo hyvissä ajoin ennen aamukahdeksaa. Hän katseli auringon kiireetöntä nousua ja hivuttautui hiljaa ylös sängystä käyden vessassa pesemässä hampaansa. Hän lähti hakemaan heille aamukahvia yhdessä Effien kanssa.

Bea nukkui sikeästi eikä tiennyt mitään maailman menosta. Hän havahtui vasta kuumuuteen tajutessaan, että oli ruvennut riuhtomaan unissaan paitaa pois päältään. Ensireaktiona oli järkytys, minkä jälkeen hän katseli paniikinomaisesti ympärilleen tajutakseen olevansa yksin. Öh? Missä muut olivat? Toki nyt hän oli helpottunut siitä, että oli yksin, muttamutta.. Missä muut oikeasti olivat?
"Paulus? Effie?", ei mitään.

Kaksikko palasi vartin sisällä Bean heräämisestä. Effie nauroi ja Paulus tuuppi naista olkapäästä toverillisella karuudella. Miehellä oli Starbucksin pahvinen mukiteline käsissään, ja Effiellä pussi tuoksuvia kroissantteja.
"Huomenta", jälkimmäinen toivotti.

Bea oli saanut vedettyä jo vaatteet päälleen, minkä lisäksi hän oli jopa jaksanut meikata. Tylsääkö?
"Huomenta", nainen tokaisi vaivautumatta kysymään missä nuo olivat käyneet.
"…Mitäs siellä näkyi?", hän kysäisi.

"Aurinkoa", Paulus vastasi ja ojensi Bealle ämpärillisen jääteetä.

"Eikö tänään pitänyt sataa?", Bea mumisi ottaessaan jääteen vastaan ja hörpätessään siitä pienesti.

"Ilmeisesti aamuyöllä satoi, ja siellä on puolipilvistä nyt. Varmaan aamupäivän mittaan tulee lisää", Paulus pohti ja hörppäsi ison kulauksen mustaa kahvia. Hän ei arvostanut mitä lie cappuchinoja ja frappuchinoja ja isoja laihoja latteja tai mitä lie. Effiellä oli mansikkasmoothie, jota hän siemaili pillistä.

"Oh, tulispa oikein kunnon sade", Bea lausahti pienesti virnistäen. Hän oli rakastanut teini-ikäisenä kävellä vesisateessa ja antaa kuuron kastella hänet kokonaan. Olisikin ihana mennä vain sateeseen tanssimaan, haha. Ehkä nämä ajatukset kannattaisi pitää ihan vain itsellä ettei muut pitäisi häntä ihan hulluna.

Paulus kohotti kulmiaan.
"Et saa sitä tarpeeksi kotona?"

Bea nauroi pienesti, heilauttaen kättään.
"Sadekuurot on välillä ihan mukavia. Jos ei tarvi olla töissä!"

"Just niin", Paulus vastasi ja työnsi puolet kroisantista kerralla suuhunsa.

"Sä pidät mua ihan hulluna...", Bea mumisi naureskellen.

"Suhteellisen", mies vastasi nautiskellen kuumasta aamiaisesta vatsassaan.

Naurua karkasi taas Bean huulilta, ennen kuin hän hörppäsi pitkiä hörppyjä juomastaan.

"Haluatteko tehdä jotain?" Effie kysyi istuen sängyllään jalat ristissä edessään ja haukkaillen kuumaa kroissantia.

Bea kohautti olkiaan.
"Ehkä mä voisin ainakin johonkin lähteä."

"Minne?" Paulus kysyi silmät suljettuina hänen kasvoilleen osuvan auringonsäteen takia.

"En mä tiedä. Pois täältä huoneesta."

"Olisi hienoa ajaa jollekin luonnonsuojelualueelle. Nähdä Floridan soita ja ehkä alligaattori", Effie pohti.

"Huh, alligaattori...", Bea tokaisi päätään pudistaen. Kunhan ne eläimet pysyisivät hänestä kaukana niin kaikki olisi hyvin.

"Onko sinulla jotakin muuta mielessä?" Effie kysyi.

"Eii, ei ole", Bea naurahti päätään pudistaen.

"Oletko varma? Haluaisitko mieluummin, että jättäisimme sinut esimerkiksi Palm Beachille ja voisit shoppailla ja ottaa aurinkoa?"

Bealla tuli jo melkein tunne, että Effie haluaisi päästä hänestä eroon, mutta hän yritti pitää nämä naurettavat tuntemukset kurissa.
"Itseasiassa voisi olla ihan kivaa olla hetki yksin", hän totesi mietiskellen.

"Mitä vain haluat", Effie vakuutti, "en halua pilata sinun lomaasi."

"Kukaan ei voi pilata minun lomaani, älä huoli", Bea mumisi lähtiessään kävelemään kylpyhuoneeseen. Jos tässä kaupungille oltaisiin menossa, niin pitäisi hiuksetkin pistää jotenkin paremmin.

"Voit totta kai lähteä patikoimaan meidän kanssamme, jos haluat", Effie lisäsi.

"Effie, kaikki on ihan hyvin", Bea huikkasi melkein närkästyneenä. Miksi kaikki aina luulivat hänen suuttuvan tai närkästyvän pienimmästäkin asiasta. Tuollainen holhoaminen mikä lie sen sijaan ärsytti.
"Olemmeko lähdössä nyt heti?", hän huikkasi taikoessaan itselleen huoliteltua nutturaa.

"Jos haluat", nainen vastasi, "voimme ottaa tallivaatteesi autoon ja hakea sinut keskustasta kuudelta."

"Kuulostaa hyvältä", Bea lausahti astuessaan ulos kylpyhuoneesta. Hän käveli tavaroidensa luokse ja alkoi pistää tallikamoja muovipussiin.
"Minä olen valmis lähtöön", hän lausahti pienesti hymyillen.

"Mennään siis", Paulus ähkäisi ja kampesi itsensä jaloilleen. Hän suoristi valkoista, hyvinistuvaa t-paitaa uimashortsiensa ylle, työnsi autonavaimet taskuun ja ojensi toisen huoneavaimen Bealle. Edellisenä päivänä ostamaansa oranssiin toppiin ja beigeihin shortseihin pukeutunut Effie lähti edeltä autolle.

Bea pisti huonekortin farkkushortsiensa taskuun ja pisti vielä nopeasti uudet tennarit jalkoihinsa. Tulisi olemaan todella outoa olla yksin. Siis oikeasti yksin. Kierrellä kaupungilla yksin. Mahtavaa.
Bea meni takapenkille istumaan, jotta toiset saisivat istua vierekkäin, olihan noilla pitkä matka tulossa. Omiin ajatuksiinsa uppoutunut Bea teki mielessään jo ostoslistaa.

"Pidä hauskaa", Paulus toivotti, kun pysäytti auton vilkkaalle kauppakadulle.

"Samoin", Bea lausahti hymyillen ennen kuin hypähti silminnähden iloisena ulos autosta, lähtien kävelemään kauppojen suuntaan hitaasti ympärilleen katsellen.

Paulus kaarsi takaisin liikenteeseen ja ajoi länteen kohti luonnonpuistoa, missä hän ja Effie kävelisivät päivän etsien alligaattoreita ja taivaan revetessä, sateensuojaa.

Bea nautti yksinäisyydestä ja sen suomista vapauksista. Hän teki täysin mitä itse halusi, ja se oli ihanaa. Juuri tätä hän oli kaivannutkin, vaikkei ollut sitä tajunnut, sillä hän oli yleensä todella huono olemaan yksin. Hän ehti löytää kaiken tarvitsemansa, ja paljon enemmänkin, ennen kuin meni rannalle, jossa lyöttäytyi joidenkin paikallisten ikäistensä joukkoon viettämään päivää iloisissa tunnelmissa. Hemmetti, tämä tuntui mahtavalta.

Märkä kaksikko saapui samaan paikkaan kuudelta, valmiina lähtemään tallille. Pauluksen pohkeessa oli tuhti paineside, sillä hän oli innostunut tekemään lähempää tuttavuutta heidän löytämänsä alligaattorin kanssa. Effie kömpi takapenkille, jotta Bean olisi helpompi istahtaa kyytiin.

Bea juoksi paikalle tajutakseen olevan hyvissä ajoin. Huh, hän oli jo luullut myöhästyneensä. Tutun auton kaartaessa paikalle Bea ahtautui etupenkille tavaroidensa kanssa, kääntäen katseensa toisiin hymyillen.
"Millaista oli?", hän kysyi.

"Mahtavaa", Effie vastasi hymyillen, "todella kaunista ja rauhallista. Hassua, miten luonto täällä on raskas historiasta." Paulus näytti onnelliselta pikkupojalta.
"Alligaattorit ovat makeita."

Bea nyökkäili pienesti. Hän oli vahvasti luonnonlapsi ja luontoihmisiä, mutta alligaattorit. Hyr, ei kiitos.
Bea naurahti pienesti Pauluksen näyttäessä ikionnelliselta.
"Mullakin oli tosi hyvä päivä", hän lausahti pienesti hymyillen, vilkaisten auton ikkunasta ulos. Ei harmittanut ollenkaan lähteä töihin, vaikka hitusen jaloissa tuntuikin se kaikki käveleminen.

"Mitä teit?" Paulus kysyi ajaessaan kohti tallia.

"Shoppailin ja olin rannalla joidenkin paikallisten kanssa", hän vastasi pienesti hymyillen.

"Kuulostaa hyvältä päivältä", Effie vastasi ennen kuin Paulus ehti lytätä shoppailua.

"Sitä se olikin", Bea lausahti. Parasta siinä oli ollut se itsenäisyyden tunne, mutta sen hän pitäisi ihan omana fiilistelynään.

Tiistai 27. tammikuuta, 18:29

Paulus ajoi heidät märälle tallille.
"Aloitetaanko siivouksesta vai ratsastuksesta?"

"Ratsastus?", Bea ehdotti. Hänellä olisi kyllä ensimmäisenä vaatteiden vaihto.

"Joo, tehdään niin." Paulus lähti hakemaan Socksia laitumelta, ja Effie otti Slipsin käytävälle harjaukseen. Ori tuuppi häntä päällään niin, että hän oli lentää kumoon, mutta hän toivoi sen olevan kiintymyksen osoitus eikä käsky häipyä. Kun edes yksi hänen vastuuhevosistaan näyttäisi oikeasti pitävän hänestä, hän tuntisi olonsa vähän paremmaksi.

Bea kävi vaihtamassa tallivaatteet ylleen ennen kuin haki Ivoryn varustamista varten.
"Heipähei ukkoseni", hän mumisi hevoselle rakastavasti harjaillessaan sitä. Elämä tämän otuksen kanssa oli vaan niin ihanan mutkatonta.

Paulus sytytti kentälle kohtalaiset valot, hengitti syvään ja lähti Socksilla lämmittelemään uralle. Effie seurasi Slipsillä ja taputti sen kaulaa, kun ori jopa kuunteli hänen apuaan ja meni, minne hän pyysi. Ehkäpä tämä olisi hyvä ilta hevosten kanssa. Hän ei ollut tottunut epäonnistumaan.

Ivory käveli rennosti hänen allaan, tällä kertaa jopa melko inokkaan oloisena. Pitkiä alkukäyntejä ei otettukaan ennen kuin hän lähti jo ravailemaan ruunalla ympyröitä, taivutellen sitä enemmän ja enemmän.

Paulus yritti seurata Bean esimerkkiä, sillä hänen kouluratsastuksensa oli lähinnä eläkeläisten vetreytystä.

Pian hän alkoi laukkailla Ivorylla, antaen tuon säilyttää luonnollisen rytmin laukassaan, alkaen hakea sitten laukanvaihtoja, jotka onnistuivat todella hyvin. Jes, hyvä Ivory. Yhdessä vaiheessa hevonen oli sotkeutua jalkoihinsa, mutta muuten hyvin. Bea vilkaisi muiden työskentelyä ravaillessaan pidemmin ohjin.

Effie pysytteli lähinnä käynnissä tehden Slipsillä runsaadti voltteja, kaarroksia, pysäytyksiä, peruutuksia ja asetuksia yrittäen pitää hevosen kuulolla ja keskittyneenä. Paulus ravasi Socksilla ratsastusradan teitä eikä tiennyt lainkaan, kuinka tarkalleen kokoaisi hevosen tai tekisi sillä jotakin hienoa.

Bea istui itsevarmana Ivoryn selässä: tämä hevonen sai varmaan jokaisen tuntemaan itsensä hyväksi ratsastajaksi. Siksi Beaa hitusen huolettikin, miksi se oli juuri hänen vastuuhevosensa. Kun vertasi muiden ratsuihin, se oli paljon helpompi. Noh, ei sitä asiaa kannattanut miettiä, Corinne kyllä tietäisi kenen kannattaisi työskennellä minkäkin hevosten parissa.
Kun Ivory oli työskennellyt Bean mielestä tarpeeksi hän hidasti ruunan käyntiin, antaen sille pitkät ohjat.

Paulus otti muutaman kierroksen laukkaa, ennen kuin hänkin siirtyi loppukäyntiin. Effie teki samoin ja silitti hevosen silkkistä kaulaa. Paulus ei odottanut innolla Hookin kanssa työskentelemistä, jos hevonen säpsyi päivällä, mitä se tekisi rahisevassa ja suhisevassa pimeydessä?

Bea hoisi Ivoryn huolella ennen kuin siirtyi pistämään Noxia kuntoon, jonka varustamisessa ei ikinä kestänyt kauaa. Tämä herra kun ei turhia hempeilyjä arvostanut, vaan halusi pitää välit asiallisena, haha.
Nox tanssahteli kentälle, mistä Bea tiesi, että ratsastus tulisi olemaan sekä vaativaa, että palkitsevaa. Tämä mies osasi olla pikkutarkka ja vaatia pikkutarkkoja ja täydellisiä apuja. Niin erilainen kuin äskeinen herrasmies.

Paulus talutti Hookin raskaasti huokaisten kentälle, ja heilautti itsensä sen selkään, ennen kuin se ehti lähteä liikkeelle. Hän oli todella kiitollinen, ettei normaalisti käsitellyt tätä jänishousua. Ruunikon korvat kääntyilivät levottomasti ja se tanssi sivuttain tuulen kahisuttaessa eksoottisia metsikköjä. Effie saapui Papillonin kanssa hieman myöhemmin ja joutui yrittämään selkäännousua useamman kerran, sillä kiukkuinen tamma ei ollut työskentelytuulella.

Nox tanssahteli hänen allaan todella kauniisti, harmi vain, että tarkoituksena oli ihan vain kävellä ympäri kenttää. Tällä ravilla olisi irronnut todella hyvät pisteet kouluaitojen sisäpuolella.
"mitä sä hommaat?", Bea mumisi hevoselle päätään pudistaen, saaden aikaan kunnon piruetin kun yritti kääntää sitä pikkuruiselle voltille. Okei, tämä oli jo ihan typerää.

"Toivottavasti meidän ei tarvitse ratsastaa, kun snobit tulevat", Paulus huokasi ravatessaan Hookilla volttia. Effie pysäytteli Papillonia paljon, mikä tosin sai tamman yleensä liikkumaan sivuttain tai takaperin, ja jos ratsastaja yritti pitää päänsä, tamma pukitti.

"Mm", Bea oli samaa mieltä. Hän ei oikein tiennyt kummin siinä tulisi käymään. Toisaalta Bea oli varma, että he joutuisivat tekemään kaiken noiden puolesta, mutta toisaalta, joskus tuntui kuin nuo eivät olisi halunneet heidän edes koskevan rakkaisiin kullannuppuihinsa. Luojan kiitos Nox alkoi vähän rauhoittua, kelle ikinä se olikaan hienoja taitojaan esitellyt.

Effie nosti ravin, mikä päättyi siihen, että ympyrällä ravaava Hook pyrähti sivusuuntaan ja tamma päätti sen olevan maailmanloppu kiljaisten ja hypäten pukittaen sivusuuntaan. Siitä se pinkaisi pää jalkojen välissä eteenpäin ja kiepahti sitten sivusuuntaan saaden Effien lentämään kuin leppäkeihäs. Paulus yritti paimentaa tamman kentän nurkkaan.

Bea katseli muiden touhuja silmät suurina, eikä tiennyt mitä tehdä. Hän kun ratsasti orilla, ja nyt yksi levoton tamma oli vapaana. Lähelle ei varmaan ainakaan kannattaisi mennä.
"Oletko kunnossa?", hän huikkasi Effielle huolestuneena.

"Joo", Effie ähkäisi, joskaan ei noussut hiekasta, "sori."

"Ei mitään", Bea lausahti hitusen kummastuneena, jääden sitten seurailemaan Effietä tarkemmin, vaikka pitikin Noxin kiireisenä, ettei se saisi päähänsä taas mahtailla tammalle.

Paulus laskeutui Hookin selästä, jotta sai tartuttua Papillonia ohjista. Hän ärähti tempoilevalle tammalle niin, että se jäi tuijottamaan häntä loukkaantuneena. Hän talutti hevoset maassa makaavan Effien luo.
"Pääsetkö ylös?"
"Kohta", nainen vastasi. Paulus nyökkäsi ja päätti taluttaa hevosia kentän ympäri.

Bea toivoi, että Effieltä oli mennyt vain ilmat pihalle, sillä heitä kaikkia todellakin tarvittaisiin työkykyisinä koko matkan ajan. Hän ei halunnut edes ajatella sitä tilannetta, että nainen ei voisi tehdä töitään.

Hitaasti Effie kohosi istumaan nojaten päätä polviinsa ja vääntäytyi sitten jaloilleen tukien itseään aitaan ja lähti tallille. Paulus seurasi hevosten kanssa.

Bea jäi katsomaan toisten perään silmät suurina. Öh?
Hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että olisi parhainta ratsastaa oma vastuuhevosensa loppuun asti, ja niinhän tekikin. Kun viimein Bea talutti Noxin karsinaan, hän tähyili ympärilleen päästäkseen taas ajan hermolle. Oli ärsyttävää kun ei tiennyt mitä oli meneillään.

Hook seisoi kiinnitettynä käytävälle, ja Papillonilta oli riisuttu satula ja suitset ja se odotti karsinassaan. Effie istui satulahuoneessa varustearkulla, ja Paulus taivutteli tämän käsivartta.

Noxin hoidettuaan Bea käveli hiljaisena muiden luokse, odottaen, että joku sanoisi jotain. Beasta oli omalla tavallaan inhottavaa katsella, kuinka hyvin Effie ja Paulus tulivat toimeen. Kaikki oli noiden välillä jotenkin niin kauhean mutkatonta. Siksi hän jäikin hitusen eksyneenä taka-alalle.

"Kyllä se siitä", Effie mumisi ja paineli irvistäen kylkeään, "mustelmia varmaan vaan." Paulus murahti, mutta nousi seisomaan ja sukaisi tukkaansa.
"Miten Noxin kanssa meni?" hän kysyi huomatessaan Bean.

"Oikein hyvin", Bea mumisi Pauluksen kysymykseen.
"…Mikä tilanne?", hän kysyi hitusen poissaolevasti, vilkuillen ympärilleen.

"Ei mitään ongelmaa", Effie vastasi väläyttäen haparoivan hymyn ja nousi varovasti jaloilleen, "pitää ratsastaa Papillon loppuun."

Bea katsoi toista epäileväisesti, yhtäkkiä kaikki oli hyvin kun hän saapui paikalle?
"Mä alan siivoamaan", Bea töksäytti kun ei mitään muutakaan sanottavaa keksinyt, lähtien sitten ihan ensimmäisenä putsaamaan vastuuhevostensa varusteita.

Paulus huokasi päätään pudistaen.
"Ota sinä tämä kananaivo niin minä otan sen toisen idiootin", hän sanoi, vilkuili Bean perään ja palasi hetken kuluttua vastentahtoisesti kentälle. Kun hevoset olivat saaneet riittävästi liikuntaa, ne palautettiin talliin ja kaksikko ryhtyi siivoamaan karsinoita. Effie oli siinä hitaampi kuin yleensä.

Bea oli saanut jo molempien omien vastuuhevosten varusteet kiiltämään, ja hän oli jo aloittanut karsinoidenkin putsauksen muiden tullessa takaisin. Hänellä alkoi olla jo nälkä ja väsy ja hän tiesi, että alkaisi kohta kiukutella jostain ihan typerästä. Luojan kiitos hän tiedosti asian, joten voisi yrittää hillitä itseään.

Paulus siirtyi tarkastamaan hevosten klippausta ja jouhia.
"Oletko nähnyt kavioöljyä?" hän kysyi Bealta kyyristellessään Hookin jaloissa.

"En", Bea vastasi lyhyesti ohi kävellessään. Hän meni seuraavaksi harjaamaan vielä vastuuhevosensa viimeisen päälle, hännätkin selvitettiin niin selviksi ettei ollut tosikaan. Nyt jos joku löytäisi jotain valitettavaa niin kannattaisi varoa.

Paulus leikkeli Hookin vuohiskarvoja kynsisaksilla itsekseen jupisten ja kaiveltuaan varustearkussa, löysi vihdoin öljyn, jossa uitti hevosen kaviot ja hieroi sitten jotakin naurettavaa vauvaöljyä ruunan turpaan ja silmien ympärille. Hän tasasi sen jouhet saksineen ja kiillotti klipatun karvan lopulta vielä säämiskällä. Luoja. Hän siirtyi auttamaan Effietä harjaamalla tämän kahta hoidokkia. Fairchildit ja Emerson eivät olleet yhtä tarkkoja hevosten yksityiskohdista, kunhan ne näyttivät siisteiltä ja edustavilta.

Vielä kavioöljyt sun muut turhakkeet omille kullannupuille ja sen jälkeen siirtyminen vielä katsomaan, jotta kaikki olisi järjestyksessä. Pintelit moitteettomasti käärittynä, satulahuovat äärimmäisen puhtaina ja muuta mukavaa. Sen jälkeen hän lähti kysymään toisilta voisiko auttaa noita jotenkin.

Paulus pudisti päätään kasvot ponnistuksesta punoittaen. Hän piteli Papillonin takajalkaa otteessaan yrittäen puhdistaa tämän kaviota ja tamma tappeli korvat luimussa vastaan nykien ja tyrkkien jalkaansa, yrittäen potkaista miestä. Effie oli saanut karsinat putsattua ja istui varustehuoneessa tutkimassa hevosten varusteita, tarkastamassa henkistä listaansa.

"Tarvitko sä apua?", Bea kysyi Paulukselta. Päätään oli alkanut jomottaa melkoisesti ja Bea miettikin olisiko täällä jossain särkylääkettä, joka helpottaisi hänen oloaan. Tai sitten tämä johtui vain väsymyksestä.

"Kyllä tämä perkele tästä. Nyt saatanan idiootti", mies ärisi kamppaillessaan hevosen kanssa. Papillon repäisi jalkansa otteesta ja kumautti Paulusta sääreen.
"Miten kestät tätä kanaa?!"

"Siinähän se, kun siihen tottuu", Bea mumisi hieroessaan ohimoaan.
"Mä taidan mennä hetkeksi istumaan alas", hän totesi seuraavaksi ja lähti kävelemään jonnekin suuntaan, mistä vain löytäisi istumapaikan. Hyvä tuulensa oli kadonnut todella nopeasti, mutta tämmöistä tämä välillä oli. Varsinkin nälkäisenä...

Kello oli lähempänä puoltayötä, kun hevoset oli hoidettu, ruokittu ja liikutettu sekä talli siivottu ja tarvikkeet tarkastettu. Paulus hieroi säärtään, joka oli saanut kärsiä sekä alligaattorin hampaista että hevosen kaviosta. Effie vajosi makuulle takapenkille.
"Motellille?" Paulus kysyi käynnistäessään auton.

Bea nyökkäsi vain pienesti, sulkien silmänsä ja nojaten päänsä auton ikkunaan. Kylläpä osasi väsyttää.

Auto hurisi pimeydessä takaisin motellille.
"Haluaako joku mäkkiruokaa?" mies kysyi auton pysähtyessä parkkipaikalle. Effie pudisti päätään.

"Jotain syömistä mun on ainakin pakko saada", Bea totesi väsyneellä äänellä. Päivä oli ollut ihan liian pitkä.

"Mitä haluat?" Paulus kysyi tarjoutuen hakemaan heille molemmille. Effie kiipesi jo huoneeseen.

"Big Mac -ateria", Bea lausahti tilauksensa ja käänsi katseensa sitten mieheen.
"…Kiitos Paulus, oot ihan kultanen", hän huokaisi suikatessaan suukon tuon poskelle.

Paulus hymyili synkeytensä läpi ja lähti saman mäkkärin suuntaan hienoisesti onnahdellen. Effie oli käpertynyt sängylle peittojen alle.

Bea laahusti väsyneenä heidän huoneeseensa, laskeutuen sängylle makoilemaan ihan vain odottaakseen Paulusta, mutta hän onnistui nukahtamaan saman tien.

Paulus saapui parinkymmenen minuutin kuluttua, ravisti Beaa jalasta ja ojensi tälle Big Mac -aterian. Hänellä oli jälleen kasa hampurilaisia itselleen.

Bea heräsi helposti ja alkoi unisena haukkailla hampurilaisestaan palasia. Voi luoja mikä väsymys, hänhän meinasi nukahtaa kesken syömisen. Toivottavasti hän ei ollut hankkinut itselleen mitään flunssaa tämänpäiväisessä sateessa.

Paulus lipaisi sormiaan imaistuaan kuusi tuhtia hampurilaista ja mukillisen fantaa. Hän vajosi selälleen sängylle ja hieroi kivistävää jalkaansa.
"Hyvää yötä", hän totesi Bealle ennen kuin tämä nukahtaisi.

Bea sai mumistua hyvänyöntoivotuksen, ja saatuaan hampurilaisen syötyä hän ei voinut mitään sille, että uni otti lopullisesti vallan.

Paulus jätti naiselle lapun, että he lähtivät käymään terveyskeskuksessa: Effie vaati Paulusta näyttämään jalkaansa ja Paulus lupasi lähteä, jos Effie näyttäisi kylkeään.

Ei Bea tiennyt mitään siitä, että muut olisivat lähteneet johonkin huoneesta. Hän nukkui sikeästi ja syvästi, ihan kuin olisi omistanut kauheitakin univelkoja.

Effie ja Paulus palasivat aamukuudelta odotettuaan ikuisuuden päivystyksessä humalassa itsensä teloneiden nuorten ja ruokamyrkytyksen saaneiden turistien sekä närkästyneiden paikallisten kanssa. Paulus sai ämpärillisen antibiootteja ja tehosterokotuksen jäykkäkouristusta tai jotakin vastaan, ja Effie kipulääkkeitä, koska oli murtanut kaksi kylkiluuta. He vajosivat sänkyyn manaten sitä, että joutuisivat nousemaan vain parin tunnin kuluttua.

Bea kuuli unensa läpi jotain tapahtuvan, mutta näki samalla unta, joten luuli sen kaiken olevan vain omaa mielikuvituksen tuotettaan. Ulkona oisi varmaan voinut syttyä sota eikä hän olisi havahtunut hereille.

Keskiviikko 28. tammikuuta, 08:01

Paulus huokasi herätyskellon soidessa kahdeksalta. Hän käänsi kylkeä ja tuijotti kelloa miettien, voisivatko he jotenkin nukkua pidempään. Jetlag puristi häntä edelleen otteessaan eikä mies ollut erityisen kiinnostunut maisemista tai amerikkalaiseen kulttuuriin tutustumisesta.

Bea heräsi sikeästä unestaan tajuten onnellisena, että pääkipu oli tiessään. Hän vilkaisi matkaseuraansa kummastellen, miten nuo näyttivät niin kauhean väsyneiltä. Vasta sitten Bea huomasi hänelle jätetyn lapun. Oh, olivatko nuo viettäneet yönsä päivystyksessä. Yäk, ei mukavaa. Varsinkaan kun tänään pitäisi itsekin näyttää edustavalta. Sen takia Bea menikin aloittamaan jo aamuvalmisteluitaan, käyden suihkussa ja alkaessaan sitten meikkaamaan. Kyllä, hän meikkasi snobeja varten, mutta hän halusi näyttää edustavalta tallityöntekijältä.

Paulus vääntäytyi istumaan hieroen kasvojaan ja heitti Effietä tyynyllä. Hän haki ratsastushousujaan lattialta ja valitsi siistin, valkoisen t-paidan. Effie pukeutui samoin, irvistäen kivusta, kun veti paidan päänsä yli. Hän vajosi takaisin sänkyyn, kun oli letittänyt hiuksensa hitaasti ranskalaiselle letille ja pyyhkinyt kasvonsa kosteuspyyhkeellä. Paulus nojasi ikkunanpieleen ja katseli aurinkoista katua. Jos päivä olisi polttavan kuuma, hän ei olisi iloinen.

Bea tuli kylpyhuoneesta ulos melkein säkenöiden. Ruoka ja pitkät yöunet tekivät ihmeitä, kuten myös meikkikin...
Hän kuitenkin tiesi että tämä hyvä tuuli lähtisi heti kun muut saapuisivat paikalle, joten hän yritti pitää mielensä tasaisena ettei tulisi kauheaa tiputusta huonoon fiilikseen. Bea puki ylleen ruudulliset ratsastushousut sekä mustan tyköistuvan t-paidan. Hiuksensa nainen letitti kahdelle letille, vilkaisten sitten toisia.
"Miten teidän terveyskeskusreissu meni?" hän kysäisi.

"Hitaasti", Paulus vastasi haukotellen ja siirtyen kylpyhuoneeseen. Effie nojasi päätä polviinsa ja siemaili vettä lämmenneestä pullosta.
"Meidän pitäisi kai olla yhdeksältä tallilla", hän sanoi vaisusti.

"Niin pitäisi", Bea mumisi katsellessaan toisia.
"Pitäiskö mun hakea teille kahvia jostain tai jotain muuta?", hän ehdotti, olihan hän jo valmis lähtemään.

"Voimme pysähtyä yhdessä aamupalalle", Effie vastasi kipatessaan kipulääkkeitä suuhunsa, "ja ostaa eväitä päivälle. En tiedä missä vaiheessa ehdimme syömään."

"Se sopii", Bea totesi, vilkaisten sitten puhelintaan kunnolla moneen päivään. Yllätyksekseen sieltä löytyikin pari tekstiviestiä, jotka saivat pienen hymyn naisen huulille. Hän näppäilikin viesteihin vastaukset, vilkaisten sitten taas ympärilleen, etsien katseellaan aurinkolasejaan.

"Onko sinulla kansainvälinen liittymä?" Effie kysäisi rikkoakseen hiljaisuuden. Paulus astui kylpyhuoneesta, ja Effie siirtyi sisään. Mies vajosi sängylle istumaan ja haroi kosteaa tukkaansa unisena.

Bea käänsi katseensa tuohon, pudistaen sitten hitaasti päätään. Ei kait.
Bea katsoi hetken Pauluksen suuntaan, laskeutuen sitten vain makoilemaan sängylle noita odotellessaan.

Effie ilmestyi hetken kuluttua ja kahdelta kolmasosalta surkea seurue lähti etsimään hyvää ruokakauppaa eväitä varten.

Bea osoitti hetken kuluttua kauempana siintävää kylttiä. Tuo näytti lupaavalta. Ja niin se olikin. Ah, ruokaa.
"Tästä tulee varmaan kiireinen päivä", Bea mumisi kun ei keksinyt mitään järkevämpääkään sanottavaa, mutta hiljaa oleminenkin alkoi tuntua ihan tyhmältä.

"Luultavasti", Effie vastasi ja haahusi hedelmäosastolle. Paulus etsityi pähkinöiden, sipsien ja suolakeksien luokse keräämään suolaista purtavaa ja lisäsi siihen noin kuusi litraa limsaa.

Bea keräili myös kaikkea hyödyllistä ja etenkin energiarikasta, mutta tervettä syömistä. Energiaa he nimittäin tulisivat tarvitsemaan.

Terveellinen ruoka oli harvinaisuus Amerikassa, joten Effie oli erityisen kiinnostunut tuoreruoista. Hän valitsi pakatun hedelmäsalaatin aamupalaksi ja lisäsi iltapäiväksi porkkanoita, omenoita, banaaneja ja pari appelsiinia. Hän osti vesipulloja niiden kyytipojaksi ja kohotti kulmiaan Pauluksen ostoksille kohdatessaan tämän kassalla.
"Mitä?" Paulus kysyi puolustautuen suu täynnä M&M -suklaakarkkeja.

Bean ostokset koostuivat hedelmistä, pähkinöistä sekä juotavasta jogurtista, jonka hän joisi nyt heti aamupalaksi. Oli hän ostanut myös yhden herkullisen näköisen täytetyn voileivänkin, sekä tietenkin vähän juomista. Sekä suklaata..
Hän huomasi muut kassalla ja virnisti pienesti Pauluksen ostoksille. Noh, kukin ostaisi sitä mistä eniten tykkäisi tai mitä itse juuri sillä hetkellä halusi ostaa.

"Hei voi… Meidän pitää vaihtaa rekkaan", Paulus sanoi kaupan pihalla, "jos pitää kuljettaa hevosia jonnekin."

"Ah, hyvä että hoksasit nyt", Bea älähti kun asia ei ollut käynyt mielen vieressäkään. Tuskin hevosia silti tänään vielä pitäisi kuskata mihinkään? Toivottavasti ei ainakaan, sillä siinä oli aina oma hommansa.

Mutisten ja jupisten Paulus hörppi jääkahvia ja ajoi takaisin motellille vaihtamaan hiljaisen ja ilmastoidun vuokra-auton päinvastaiseen hevosrekkaan.
"Voi jee", mies huokasi käynnistäessään ärjyvän kulkuneuvon. Effie tukeutui sisäiseen zeniinsä ja söi hedelmäsalaattiaan auton suunnatessa kohti tallia.

Bea istuskeli etupenkillä jogurttia siemaillen ja toivoen, että vastuuhevosensa olivat ymmärtäneet olla piehtaroimatta yön aikana. Hän ei nimittäin yllättyisi, jos molemmat olisivat päättäneet tehdä hänen elämänsä vaikeaksi. Bean huulilta karkasi huokaisu kun hän ajatteli snobien saapumista. Tästä tulisi ennen kaikkea raskas reissu.

Tallilla Paulus nousi autosta otsaansa pyyhkien, ja aloitti ryhtymällä siivoamaan tallia. Effie seurasi esimerkkiä yrittäen olla liikuttamatta kylkeään.

Bea meni heti ensimmäisenä tarkistamaan vastuuhevosensa ja mitä helvettiä, ne molemmat seisoivat karsinoissaan moitteettomina.
"Oii, rakastan teitä", Bea huokaisi spontaanin rakkaudentunnustuksen päästäessään ne tarhoihinsa ja alkaessaan putsaamaan niiden karsinoita.

"Mitä seuraavaksi?" Aavistuksen tokkurainen Effie kysyi, kun talli oli siisti, "odotammeko vain?"

Effie istahti Slipsin varustearkulle ja joi vettään. Paulus nojasi satulahuoneen ovenpieleen ja vilkaisi kelloa.
"Puoli yksitoista. Puolitoista tuntia heidän tuloonsa - jos he tulevat suoraan tänne, eivätkä mene esimerkiksi ensin kisapaikalle."

Bea otti yhden porkkanan esille ja söi sen siinä aikansa kuluksi, pistäen silmiäänkin kiinni. Oli ihana saada hengähtää hetki töiden lomassa, vaikka aika voisi kyllä käydä tässä odottaessa pitkäksi.

"Mitäköhän sitä sitten tekisi?" Paulus huokasi kyllästyneenä. Täällä ei oikein ollut mukavaa paikkaa heittäytyä pitkäkseen.
"Mitä jos mennään ulos nurmikolle istumaan?" Effie ehdotti. He voisivat nauttia kauniista päivästä.

"Ei hullumpi ajatus", Bea myötäili Effien ehdotuksen kuullessaan. Hän nousikin ylös siitä lattialta, ottaen vesipullon vielä käteensä.
"Mä ainakin lähen tonne ulos", hän vielä totesi ennen kuin lähti hitaasti kävelemään ulos, odotellen, että muut saisivat hänet kiinni.

Effie osoitti tallin istutuksilla somistetulla reunalla kasvavaa puuta, joka loi varjon muhkealle nurmelle. Hän istui varovasti alas, asetti laukkunsa tyynyksi ja vajosi selälleen. Paulus nojasi selkänsä puun runkoon, ja katseli laitumella kuljeskelevia ruunia. Hän sulki silmänsä lämpimän tuulen puhaltaessa vihreydessä. Ei, hän ei myöntäisi, että tämä oli kyllä aika hienoa.

Bea istui puun juurella kaivaen laukustaa pienen ehtiön. Ensin hänellä oli aikeenaan kirjoitella tuntemuksiaan, olihan hän aina kirjoittanut melko aktiivisesti päiväkirjaa, kunnes hän päätyi siihen ettei haluaisi kirjoitella syvimpiä tuntojaan muiden läsnäollessa. Siispä hän alkoi hahmotella eteensä avautumaa maisemaa kiireettömin kynänvedoin. Hän ei ollut ikinä ollut ollut mikään todella taitava piirtämään, mutta ihan hyvä kuitenkin.

"Mitäköhän Corinne sanoisi, jos näkisi meidät edustavina ja ahkerina työnteossa?" Paulus kysyi raukeasti. Effie raotti silmäänsä ja tunsi ahdistavan syyllisyyden piston.

"Ei hänellä ole mitään sanomista. Olemme hoitaneet meille annetut tehtävät tunnollisesti, joten meillä on oikeus hetki vain istahtaa alas", Bea sanaili mielipiteensä yllättävän suorasti, hän kun oli yleensä se, joka myötäili muita ja varoi esittämästä vahvoja mielipiteitä.

"Taatusti", Paulus virnisti, "mutta vieraan tallin pihalla makoilu voi olla eri asia."

Bea naurahti pienesti.
"Minä en ainakaan jaksa miettiä nyt tuollaista", hän lausahti. Nyt oli ihan liian rento olo murehtia jotain tuollaista.

Paulus kippasi M&M:iä suuhunsa ja antoi suklaan sulaa kielelleen.
"Muuttavatkohan hevoset kisatallille vai jäävät tänne?" hän pohti.

"En osaa sanoa", hän mumisi silmäillessään taideteostaan ja vetäessään sinne viivoja summittaisen näköisesti, kuitenkin tietäen tarkkaan mihin minkäkin viivan halusi asettuvan.

"Luulen, että jäävät tänne", Effie pohti, "koska täällä on tilavaa ja rauhallista - niillä on mahdollisuus ulkoilla sekä ratsastaa vailla tungosta. Ja hevoset ovat tärkeämpiä kuin me, joten me voimme kuljettaa hevosia edes takaisin kisapaikan ja tallin välillä."

"Pohdin juuri samaa. Tai ainakin minun henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan niiden on parempi olla täällä eikä stressaavassa kisaympäristössä", hän mumisi poissaolevana, pistäen sitten lehtiön takaisin laukkuunsa ja ummistaen silmänsä.

Effie sulki uudelleen silmänsä. Tallitiellä lähestyi auto vasta, kun kello oli lähempänä kahta.

Keskiviikko 28. tammikuuta, 14:01

Bea oli lähtenyt muka puuhailemaan jotain aina välillä, jos muut sattuisivat tulemaan. Välillä hän kuitenkin oli palannut uudelleen laiskottelemaan, mutta nyt sopivasti hän lakaisi tallin jo puhtauttaan kiiltelevää tallikäytävää kun tallitietä pitkin lähestyi auto. Vihdoinkin! Bea hitusen sääli Paulusta ja Effietä, jotka olivat jo kokeneet matkan aikana kovia. Ihan kuin reissu itsessään ei olisi jo tarpeeksi kuluttava.

Effie nosti laukkunsa naulaan, pyyhkäisi vaatteitaan ja lähti Pauluksen vanavedessä ovelle vastaan. Autosta nousi Corinne, ja naisen perässä Jamie ja Emerson. Corinne nyökkäsi tervehdyksen kolmikon lähestyessä.
"Miten hevoset voivat?" oli hänen ensimmäinen kysymyksensä. Emerson nyökkäsi hymyillen kolmikolle.
"Hei Effie", hän lisäsi, ennen kuin lähti tervehtimään Papillonia. Tamman läpitunkeva hirnahdus kaikui tallin läpi.

Bea käveli muiden perässä tallin ovelle, tervehtien matkalaisia. Corinnelle vastattiin hevosten voivan hyvin, minkä jälkeen pikkuruinen hymy suunnattiin Emersonin suuntaan. Katseensa käväisi myös Jamien suunnalla, ja tuollekin lahjoitettiin pieni hymy ennen kuin katse käännettiin taas Corinneen, ihan kuin hän olisi odottanut jonkinnäköisiä käskyjä toisen suunnalta.

Corinne nyökkäili mietteliäänä ja ontui hitaasti käytävää pitkin selvästi ärtyneenä omasta vammastaan. Hän vaati kultakin työntekijältä selvitystä matkan kulusta ja hevosten tilasta. Jamie oli kiivennyt aidan yli ruunien laitumelle tervehtimään Socksia, joka hyppeli hänen ympärillään kuin pitkästä aikaa ihmisensä kohtaava koira. Hetken kuluttua tallipihaan seisahtui avoauto, josta lähinnä malleilta tyylikkyydessään näyttävä naiskaksikko nousi. Henrietta ja vahvatahtoista ystäväänsä seuraava Pippa saapuivat muiden luo, tervehtien Corinnea ja siirtyen sitten tarkastamaan hevosiaan.

Bea käveli hitaasti Corinnen perässä ja selosti omien hevostensa tilasta mahdollisimman kattavasti aina noiden liikutuksista asti. Hänen sanansa jäivät melkein kesken kun Pippa ja Henrietta saapuivat talliin ja Bea jäi melkein kauhistuneena odottamaan olisiko toinen naisista tyytyväinen hevosensa kuntoon ja ulkonäköön.

Pippa kurotti kätensä karsinan kalterien välistä melkein pelokkaasti ja silitti sormenpäillään ruokakuppiaan nuolevan Hookin silkkistä kaulaa. Henrietta vilkaisi Ivorya mustalla, ahdistuneella sävyllä.
"Laittaisitko sen kuntoon?" hän kysyi Bealta, vaikkei katsonut naiseen ja vaikka käsky oli naamioitu kohteliaaksi pyynnöksi, sen sävy oli piilevän kova. Henrietta keskittyi Corinneen ja pyysi ohjausta Ivoryn työskentelyyn vetoavalla, hurmaavalla sävyllä. Paulus lähti Corinnen pyynnöstä rakentamaan esterataa ulos, ja Effie seurasi Emersonia kantaen Papillonin harjapakkia, kun miehellä oli sylissään tamman varusteet.
"Harry todella toivoo, että vastaisit hänen soittoihinsa", mies välitti viestin jokseenkin vaivaantuneena. Effie kyyristi hartioitaan.
"Tiedän. Voit sanoa hänelle, että olen pahoillani", nainen vastasi vastahakoisesti ojentaen miehelle harjoja pakista, kun tämä suki pikkutammaansa.

Bea tunsi olonsa tosi vähäpätöiseksi kuullessan sen käskyn, joka oltiin naamioitu muka pyynnöksi. Ihan kuin Henrietta vaivautuisi muka pyytämään jotain häneltä. Bea nyökäytti päällään lähtiessään nopeasti hakemaan Ivoryn harjoja ja varusteita. Hän harjasi Ivoryn mahdollisimman huolellisesti siinä lyhyessä ajassa, minkä aikaa Henrietta jaksaisi odotella, varustaen sen sitten naiselle valmiiksi.
"Hevosenne on valmis", Bea lausahti tullessaan ulos Ivoryn karsinasta. Voi Ivory rakas, ei toisen olisi kuulunut olla noin inhottavalla omistajalla.

Henrietta tarttui hevosen ohjiin nyökäten kiitoksena, joskin katsoi poissaolevasti Bean läpi. Hän työnsi hevosen pään kauemmas, kun se hörisi ja yritti hieroa päätään naisen olkapäähän. Hän nykäisi sen liikkeelle ja lähti kentälle. Pippa seisoi viereisen karsinan ovella levottomana ja maanitteli ruunaa pysymään paikallaan, kun hän yritti saada satulavyötä kiristettyä.

Bea käänsi katseensa Pippaan Henrietan mentyä, melkein säälien naista.
"voinko olla jotenkin avuksi?", hän yritti kysyä mahdollisimman neutraalisti, jottei nainen luulisi hänen vähättelevän tuon taitoja tai ylenkatsovan tuota. Tämähän oli hänen työtään..

"Oh", Pipan sydämenmuotoiset, huolellisesti meikatut kasvot kirkastuivat, "viitsisitkö laittaa sen kuntoon?"

"Tottakai", Bea lausahti pienesti ja ystävällisesti hymyillen, mennen sitten Pipan ohi Hookin karsinaan.
"Noniin Hook, äläpä pyöri siinä", hän tokaisi kun hevonen ei meinannut pysyä aloillaan. Melko pian hevonen oltiinkin varustettu ja sen ohjat ojennettiin Pipalle pienesti nyökäten.

"Kiitos, darling", nainen vastasi ja talutti hevosen hieman epäröiden ulos ja kentälle, minne Corinne oli onnahdellut. Jamie ja Emerson lähtivät tallilta yhdessä ratsujaan taluttaen. Effie piteli varovaisesti kylkeään liittyessään Bean seuraan.
"Haluatko mennä katsomaan, vai pitäisikö meidän tehdä jotain täällä?" hän kysyi selvästi vaivaantuneena siitä, ettei tiennyt itse ja joutui kysymään apua.

Bea seisoi paikoillaan hitusen hämillänsä, ja niin taisi Effiekin olla, kun kysymyksensä esitti.
"Mä en oikein tiedä pitäiskö meidän tehä jotain. Mutta mitä? Voidaanhan me mennä ainakin kentän laidalle seisomaan siksi aikaa, että jotain uutta tehtävää ilmaantuu", hän ehdotti hitusen kysyvästi. Paulus varmaan nostelisi ainakin puomeja ja siihen hommaan ei kovin montaa tarvittaisi. Bea lähtikin hitaasti kävelemään kentän suuntaan, kysyen Effieltä oliko kylki todella kipeä.

"Nah, ainakaan luut eivät puhkaisseet keuhkoa. Tiedätkö mihin aikaan Noxin ratsastaja ja omistaja ovat tulossa?" Effie kysyi Bealta haluamatta voivotella kärsimyksiään. Hän seisahtui rehevän puun heittämään varjoon lähelle kentän laitaa ja katsahti säälivästi paahtavassa auringossa silmiään siristelevää Paulusta; hevoset ravasivat puomien yli ja ylittivät laukassa matalaa ympyrälle asetettua pystyestettä.

"En oikeastaan. Kukaan ei ole vielä osannut sanoa tarkkaa aikaa", Bea mumisi olkiaan kohauttaen. Kaitpa Noxin ratsastaja sentään tämän päivän liikutuksen hoitaisi?
"Voi Paulus raukka..", Bea lausahti päätään pudistaen, kun sai itse vain mennä varjoon seisoskelemaan. Ainakin toistaiseksi. Noh, tuskinpa kukaan jaksaisi tässä helteessä kovin kauaa ratsastaa.

Jamie taputti raikuvasti Socksin kaulaa, ja ori köyristi niskaansa ja lisäsi puhtia laukkaansa. Se pukitti leikkisästi hyppyjen jälkeen, mutta Jamie vain nauroi tyytyväisenä. Papillon laukkasi pippurisesti, heitteli päätään ja ylitti esteet kipakoin hypyn, heittäen takakavioitaan. Effie seurasi ratsukkoja epävarmana.
"Miten he pystyvät tuohon?" hän kysyi hiljaa.

Bea havahtui mietteistään Effien kysymyksen kuullessaan, kääntäen sitten päänsä naisen suuntaan.
"Mihin?"

"Saavat tuon näyttämään helpolta ja vaivattomalta. Mitäpä siitä, jos hevonen pukittelee eikä kuuntele apuja", Effie tarkensi tuijottaen tyyntä ja rauhallista Emersonia hämmentyneenä.

"Ah, aivan", Bea mumisi ja kääntyi katsomaan noita.
"…Ehkä mekin onnistumme vielä joku päivä?", hän ehdotti hymähtäen.

Effie katsahti Beaa kulmaansa kohottaen.
"Sinä osaat jo."

Bean huulilta karkasi pientä naurua.
"Sinulla on vaikeammat hevoset", hän puolustautui.

Effie tuijotti Beaa skeptisesti.
"Sanotko, ettei Nox tai Papillon ole vaikea hevonen?"

Bea tajusi, että keskustelu oli luisumassa ihan väärille raiteille. En hän ollut sitäkään tarkoittanut.
"En minä nyt noinkaan sanoisi", Bea kiirehti selittämään.

Effie hymyili tietävästi.
"Tallilla ei taida olla kovin helppoja hevosia, mutta sinä saat ratsusi näyttämään helpoilta."

Bea tunsi olonsa hitusen vaikeaksi. Hän ei ollut tottunut kuulemaan kehuja.
"Kyllä sinäkin yllät samaan kun olet ollut yhtä kauan tallilla kuin minä", Bea lausahti muistuttaen, että oli työskennellyt vastuuhevostensa parissa kauemmin.

Effie kohautti olkiaan. Ivory kolautti jalkansa puomiin ja kompuroi eteenpäin. Henrietan kasvot punoittivat joko nöyryytyksestä, suuttumuksesta tai kuumuudesta. Hän sai käyttää kaiken voimansa, että saisi jäykän puupalikan edes lähestymään peräänantoa; ja veikkasi Bean laiskotelleen, koska tallityöntekijä oli helpompi kohde suuttumukselle kuin hevosen täysi hyödyttömyys. Corinnen kova, terävä ääni piiskasi kutakin ratsastajaa vuorotellen: Pippa arkaili eikä pärjännyt hevoselle, Emerson antoi Papillonin kiirehtiä ja Jamie ei vaatinut hevosta keskittymään.

Bea yritti imeä sen kaiken tiedon sisäänsä, minkä opetuksen katselemisesta vain ikinä irti sai. Voi kun pääsisi useammin ratsastamaan jonkun valvovan silmän alla, sitä kun ei oikeasti tiennyt yhtään miten arkena ratsastus vastuuhevosten kanssa sujui.
"Corinne on kyllä loistava."

Effie hymyili. Hän ihaili vahvaa naista, mutta pelkäsi tätä - hän oli tottunut olemaan virheetön opettajiensa edessä.
"Oh, pitää varmaan mennä varustamaan Slips valmiiksi", nainen tajusi ja lähti kiirehtimään tallille päin. Ratsastajat hyppäsivät 120 sentin kolmoissarjaa, ja saivat Corinnelta turpaansa pienimmistäkin erheistä. Ivoryn suoritus ei ollut kaunis, sillä ruuna ei tavoittanut askelten rytmiä vaan ajautui liian lähelle, liian kauas ja joutui hyppäämään kuin kenguru, vaikka Henrietta kuinka yritti saada sen koottua ja hyppäämään oikealla hetkellä. Hän ei ollut tyytyväinen.

"Totta, hyvä idea. Tarvitko apua?", Bea kysyi, mutta turhan myöhään, sillä Effie oli jo kerennyt luikahtaa paikalta. Bea katsoi silmä kovana ratsastajien suorituksia, myötäeläen Ivoryn hyppyjen mukana. Huih, askeleet pitäisi saada kohdalleen ennen kisoja.
Bealle tuli hetkeksi todella vahva ikävän tunne esteille. Oli ollut niin mahtavaa liidellä korkeiden esteiden yli, varsinkin kun oli ollut niin upea hevonen. Mutta se oli menneisyyttä..
Googlasivatkohan työnantajat alaisiaan ennen palkkausta? Öh, tuskin Corinne sentään sellaista harrastaisi. Sitäpaitsi, hän oli ollut täällä jo vaikka kuinka kauan eikä häntä oltu pistetty liiemmin hyppäämään, joten nainen ei onneksi tainnut tietää hänen taustaansa. Tai sitten tiesi, mutta kunnioitti hänen päätöstään. Äh, aivan sama.
Oli kyllä ihan outoa seistä tässä tekemättä mitään, joten hän alkoi ihan huomaamattaan liikehtiä hermostuneesti, kuin odottaen, että joku äyskäisisi hänelle mitä hän siinä toljotti.

Kun ratsastajat lopettivat, Henrietta viittoi Bealle ja ojensi Ivoryn ohjat hänelle. Hän harppoi Pipan mukaan, selvästi yrittäen pitää kielensä kurissa. Hän vilkuili lihaksikasta ruunikkoa kaipaavasti, yrittäen kätkeä kateutensa - miksi Pippa, joka jäi hypyissä jälkeen ja putosi hevosen kaulalle eikä ollut uskaltaa edes hypätä kunnolla, sai oikeasti kyvykkään hevosen? Effie toi tai tuli tuoduksi Slipsin mukana, ja kun Paulus otti Socksin ohjat ja lähti taluttamaan hevosta viitaten Beaa mukaansa, Effie jäi kentälle esteavuksi.

Bea kipitti nopeasti Henrietan luokse ja ehti juuri ja juuri saada Ivoryn ohjat käsiinsä kun nainen jo lähti harppomaan pois paikalta. Just.
Hän lähti seuraamaan Paulusta ja Socksia, vilkaisten Effietä joka jäi kentälle. Miten toinen pärjäisi kipeän kylkensä kanssa? Noh, pakko tuon oli pärjätä, niin raa'alta kuin se kuulostikin.

Paulus osoitti puiden varjostamaa tallitietä ja talutti Socksia sitä pitkin, jotta ori varmasti jäähtyisi kunnolla, ennen pesulle ja karsinaan menoa.
"Onpas se hikinen", hän huomautti nyökäten kohti puuskuttavaa papurikkoa.

Bea lähti kävelemään tallitietä pitkin, antaen Ivoryn käppäille melko vapaasti.
"On, voi raasu", hän mumisi taputtaen ruunan kaulaa.
"…Pitää jäähdytellä se hyvin", hän lausui vielä päätään pudistaen. Henrietta vaati siltä välillä vähän liikaa.

Hevonen hinkkasi päätään taluttajansa olkaan kuin hellyydenkipeä lemmikki. Paulus tiukensi otettaan Socksin ohjista, kun ori höristeli korviaan ja kiihdytti askeliaan reippaaseen tanssiin.
"Sieltä taitaa tulla auto", Paulus pohti ja ohjasi orin ojanpientareelle, kun ilmeisesti tallin omistajan auto mateli ohi.

Bea katsoi silmä tarkkana lähestyvää autoa, pitäen Ivorysta tiukasti kiinni jos se saisi päähänsä tehdä jotain typerää.
"Tunnistitko kuskia?", Bea kysäisi kun vilkaisi olkansa taakse. Jos hänen pitäisi olla Noxin parhaillaan Noxin luona? Ei hemmetti, mitä hän tekisi?

Paulus pudisti päätään, ja taputti orin kosteaa kaulaa.
"Voi luoja on kuuma", hän puhahti ja irrotti selkään liimautuvaa paitaa ihostaan, "mitä haluaisit tehdä illalla, jos nyt ehdimme ylipäätään mitään?"

"Ehkä sun täytyy ottaa paita pois", hän ehdotti muka viattomasti, naurua äänessään. Sanojensa jälkeen hän ei kyllä uskaltaisi itse valittaa kuumuutta, tai saisi vielä samanlaisen vinkin.
"…Eikö sinun ja Effien pitäisi saada vain levätä?", hän kysäisi sitten hellästi. Ei hänen ollut niin väliä, kunhan toiset saisivat itsensä parempaan kuntoon.

"En tiedä arvostaisiko Corinne", Paulus pohti leukaansa hieraisten ja mulkaisi sitten Beaa silmiään pyöräyttäen, "pari hampaanjälkeä jalassa, onpa kamalaa."

"Minä arvostaisin", Bea virnisti aurinkoisesti, pyöräyttäen puolestaan silmiään miehen sanoille.
"No joo, mitä sitten vaikka _alligaattori_ nyt sattuukin vähän puraisemaan"

"Pieni alligaattori", Paulus puolustautui, "se vaan lojui yhdellä polulla eikä liikkunut, vaikka mentiin lähemmäs. Luulin sitä kuolleeksi ja tökkäsin jalalla, mutta ei sitten ollut kuollut. Effie iski sitä jollakin karatepotkulla päähän ja se luikerteli takaisin suohon."

Bea katsoi toista järkyttyneenä.
"…Sulla ei ole minkäännäköistä itsesuojeluvaistoa", hän puhahti. Eihän tuota uskaltaisi päästää mihinkään.

Paulus pyöräytti silmiään. Bea osui harvinaisen oikeaan - Pauluksella ei todellakaan ollut itsesuojeluvaistoa, mutta mies ei tiedostanut sitä itse.
"Ovatkohan hevoset jäähtyneet tarpeeksi", hän pohti. Kovakuntoinen Socks oli virkeä ja hyvinvoiva.

"Äläkä yhtään pyörittele siinä silmiäsi", Bea torui hymähtäen.
"…Luulen, että ne ovat jäähtyneet jo tarpeeksi", Bea sanoi asiaan palaten. Ivory ainakin näytti olevan jo kutakuinkin toipunut rasittavasta treenistä.

Paulus talutti hevosen talliin ja kiinnitti sen käytävän perälle huuhdeltavaksi. Jamie ratsasti Slipsiä vielä kentällä Effie apunaan, ja Pippa ja Henrietta nojasivat avoautonsa konepeltiin aurinkoisella pihalla seuruettaan odotellen.
"Milloinkohan Noxin porukat tulevat?" Paulus pohti miettien, pitikö heidän istuskella tallilla koko ilta. Yleensä hän ei pahastunut sitä, mutta tämä ei ollut hänen tallinsa eikä hänen maansa eikä täällä ollut Nimbusta.

Bea vei Ivoryn ensin karsinaansa, missä riisui siltä varusteet, ja vasta sen jälkeen hän vei oman hoidokkinsa pestäväksi.
"Ei mitään tietoa. Kait ne kohta saapuvat paikalle?", Bea mietiskeli, vilkaisten Noxin karsinan suunnalle asian todettuaan.
"sitäpaitsi, sinun ja Effien työaika päättyy jo aiemmin, kunhan Effie vain vapautuu kentältä", hän muistutti. Kyllä hän täältä jollain pääsisi motellille jos muut haluaisivat lähteä edeltä.

"Eihän me todellakaan jätetä sinua yksin keskelle ei mitään", Paulus älähti karusti, "älä ole tyhmä. Kysy Corinnelta tarvitaanko sinua vielä paikalla?"

"Miksi ette jättäisi?", Bea kysäisi kulmiaan kohottaen. Ei hän olisi täällä vaarassa tai mitään..
"…En ole tyhmä, kiitos vain", Bea pudisteli päätään kun alkoi kuivata Ivorya.
"Mutta ehkä parempi kysyä asiasta etten jää tänne turhaan odottelemaan"

"Et jää tänne odottelemaan. Minä en jätä sinua yksinäsi tänne", mies sanoi painokkaasti ja kumartui hieromaan viilentävää linimenttiä orin jalkoihin.

Bean huulille kohosi pientä hymyä miehen sanojen jälkeen. Söpöä Paulus.
Bea alkoi hieroa Ivorynkin jalkoihin linimenttiä, vilkuillen aina välillä ympärilleen jos Corinne, tai vaihtoehtoisesti Noxin omistaja sattuisi pamahtamaan jostain paikalle.

Corinne ja Slipsiä taluttava Jamie saapuivat tallille keskustellen tulevasta kisakoitoksesta: Corinne antaen painokkaita ohjeita, ja Jamie ottaen niitä hiljaisena vastaan. Effie oli jäänyt kentälle keräämään esteitä pois, ja saatuaan Socksin hoidettua, Paulus lähti avuksi.

Bea talutti Ivoryn karsinaan ennen kuin käveleskeli Corinnen ja Jamien lähelle uskaltamatta keskeyttää noiden keskustelua, vaan jääden hiljaa kiltisti odottamaan, että nuo saisivat keskustelunsa päätökseen.

Corinne huomasi Bean ja kohotti kulmaansa.
"Niin?" hän kysyi terävään tapaansa, jonka sävy ei kuitenkaan ollut epäystävällinen tai tyly.
"Ja äläkä luule, että olisin valmis sinun kanssasi", hän lisäsi Jamielle, joka hivuttautui kauemmas hevosen kanssa.

"Sitä vain, että onko Noxin omistaja tulossa jo tänään, vai olenko kohta jo vapaa lähtemään?", hän kysyi toivoen, ettei nainen saisi hänestä laiskaa kuvaa kysymyksensä takia. Ehkä sen olisi voinut muotoilla jotenkin toisin. Hups, noh, meni jo.

Nainen tuijotti työntekijäänsä läpitunkevin haukansilmin sanomatta hetkeen mitään: hänellä oli taipumusta jäädä ajatuksiinsa kesken keskustelun, mikä näytti uhkaavalta hänen olemuksensa takia.
"Alejandro on tulossa tänään, mutta en tiedä kellonaikaa. Olisi parasta, että joku on avustamassa heitä tallilla."

Bea tunsi kuinka hetki hetkeltä kutistui yhä mitättömämmäksi naisen edessä. Viimein hän sai jonkinnäköisen vastauksen, mikä sai hänet kohottamaan pienesti kulmiaan.
"Oh, siinä tapauksessa jään tietenkin tänne odottamaan heitä", hän vastasi, lähtien sitten peruuttamaan, ja parin askeleen jälkeen hän käännähti ympäri ja lähti kipittämään pois paikalta. Huh, Corinne osasi olla pelottava.

Jamie virnisti Bealle naisen selän takaa, ja teeskenteli väkivaltaista yskänpuuskaa, kun nainen pyörähti yhtäkkiä ympäri.

Bea pyöritti päätään pienesti Jamien virnistyksen jälkeen, miten toinen jaksoikin olla tuollainen.
Hän kipitti kentälle muiden luokse, jääden hetkeksi aitaan nojailemaan.
"He ovat tulossa vielä tänne tänään", hän informoi kollegoitaan.

"Toivottavasti pian", Paulus vastasi pyyhkien otsaansa paahtavan auringon alla. Hän kantoi viimeisen tolpan paikalleen ja lähti Effien kanssa Bean luo.

"Te voitte edelleen lähteä. Minulla on puhelin, ja voin soittaa teille kun pääsen lähtemään täältä", Bea muistutti.

"Me ei mennä mihinkään", Paulus töksäytti. Effie nauroi.
"Ja Paulus, olisit vähän positiivisempi. Olemme tyrmäävän kauniissa paikassa, ja sää on mahtava - olemme tehneet työmme ja saamme vapaasti rentoutua. Meillä on runsaasti herkullista syötävää eikä kiirettä tai stressiä. Miksi täällä odottaminen olisi kamalaa?"

Bea kohotti taas kulmiaan. Miksi toinen oli noin jääräpäinen? Mitä kamalaa siinä olisi jos hän jäisi tänne yksin? Hän ei ainakaan ymmärtänyt, mutta olihan se mukavaa, että toiset halusivat jäädä tänne hänen seurakseen.
Effie löysi juuri oikeat sanat ja sai beankin huokaisemaan.
"Eikun siis odottelemaan?" Eväiden syönti voisi kyllä olla taas tässä välissä paikallaan.

"Piristy vähän känkkäränkkä", Effie nauroi ja muksautti Paulusta nyrkillä olkavarteen irvistäen liikuttaessa liikaa kylkeään. Paulus jupisi silmiään pyöritellen, kietaisi käsivartensa Bean hartioille ja talutti tätä tallille Effien seuratessa perässä.

Bea silmäili Paulusta mielleliäänä, miksi toinen olikin noin huonolla tuulella.
"Mistäs nyt tuulee?", hän kysäisikin toiselta hiljaa hellyyttä äänessään, yrittäen tavoittaa miehen katsetta.

"Ei mistään", mies vastasi kummastuneena ja pyyhki niskaansa kastellulla pyyhkeellä, "on vain kuuma." Effie istahti Slipsin varustearkulle, kun ratsastajien autot kaarsivat pois pihasta, ja puri kiinni punaiseen omenaan.

"Okei, hyvä", hän lausahti pienesti päällään nyökäten. Bea meni taas lattialle istumaan, sillä se oli ihanan viileä, ja alkoi sitten syödä ostamiaan viinirypäleitä.
"Kauankohan he antavat odottaa itseään?", hän mietiskeli vilkaistessaan toisia. Hän ei osannut arvata yhtään mitään, mutta aina välillä hän yritti kuunnella kuuluisiko pihalta auton ääniä.

"Luoja tietää", Paulus vastasi ja istahti Bean viereen hörppien lämmennyttä cocacolaa. Jääkaappi olisi ollut mukava.
"Pitäisikö käydä kävelyttämässä hevosia lähialueella?" Effie pohti, "saavathan ne toki laiduntaa tarhoissaankin."

Bea hipaisi Pauluksen jalkaa sormillaan toisen tullessa hänen viereensä istumaan. Bea oli tottunut siihen ettei Paulus ottanut häneen liiemmin kontaktia tallilla, tai oma-aloitteisesti muutenkaan, joten tämä oli vähän hassua. Kuitenkin todella mukavaa!
"Se voisi tehdä niille ihan hyvää. En vain tiedä kehtaanko itse poistua pihasta mihinkään.."

"Voimmehan me viedä ne vain ihan tallin viereen tai mennä istumaan niiden kanssa laitumelle?" Effie ehdotti. Hän kaipasi hetkiä, jona muistaisi hevosrakkautensa eikä tuntisi itseään epäonnistujaksi.

"No tuo kyllä kelpaa", Bea lausui hymyillen, vilkaisten sitten Paulusta.
"Mitä mieltä sä oot?"

Paulus kohautti olkiaan.
"Mikäs siinä. Viedäänkö Socks, Ivory ja Hook takaisin sille laitumelle, mitä lainattiin aikaisemmin?" hän kysyi ja Effie nyökkäsi nousten ylös. Hän haki Hookin ja Paulus Socksin. Paulus kaappasi mukaansa kassin herkkuja sekä Hookin tummanvihreän hikiloimen - tuskinpa se kärsisi picnicvilttinä toimimisesta. Socks villitsi laidunkavereitaan leikkimään, mutta Hook halusi laiduntaa puiden varjossa, ja Ivory halua tutkia ihmisiä ja näiden eväitä. Socks liittyi papurikon seuraan ja tunki turpaansa Pauluksen colatölkkiin.

"Tehdään niin", Bea lausahti noustessaan siitä lattialta ylös, ja putsaten olemattomia likoja pois housujensa takamuksesta. Ivory näytti tykkäävän siitä, kun pääsi kunnon laitumelle, joskin tuo näytti tykkäävän vielä enemmän siitä näystä, joka odotti heidän viltillään: eväistä. Varsinkin hänen porkkanansa vetivät hevosta puoleensa, ja Bea saikin kokoajan olla tökkimässä hevosen turpaa kauemmas.
"Sun omistaja tappaa mut jos saa tietää, että lellin sua herkuilla, joten ei tule onnistumaan", hän mumisi kun hevonen alkoi jo tökkimään häntä kerjäävästä olkaan turvallaan.

Effie hymyili kasvot kohotettuina aurinkoon ja silmät suljettuna. Hän antoi Socksin syödä omenanpaloja kämmeneltään ja rapsutti hevosen samettista turpaa.
"Socks - Socks, maahan - maahan", Paulus komensi selvän käsiliikkeen kera, ja hevonen vajosi polvilleen ja siitä makuulle raskaan urahduksen kera, ahmien kiitollisena herkkuja palkinnoksi tempustaan.

Muut näyttivät antavan herkkuja hevosille, joten Bea päätti ettei pieni porkkanantapa Ivoryakaan vahingottaisi.
"Nyt pois siitä", hän komensi hellästi, laskeutuen selälleen makoilemaan ja sulkiessaan sitten silmänsä.

Socksin pää lepäsi loimella Pauluksen ja Effien välissä. Effie silitti sen silkkisiä poskia ja suoraprofiilisen pään piirteitä sormillaan. Paulus katseli hevosen sijasta Beaa ja otti Ivoryn hemmottelun huolekseen. Hän rapsutti sen korvantaustaa ja otsapyörrettä, sillä lempeä ruuna ansaitsi hellyyttä, jota ei omistajaltaan saanut.

Bea tunsi hetken kuluttua märän turvan kasvoillaan ja silmät avatessaan hän näki Ivoryn turvan silmiensä edessä lähietäisyydeltä.
"Voii, anna pusu", hän mumisi naurua äänessään, kurottautui sitten rapsuttamaan hevosen päätä.

"Joku taitaa tulla", Paulus sanoi raukeasti, kun aurinko oli kiertänyt toiselle puolelle taivasta. Effie oli nukahtanut keräksi loimen kulmalle, ja Socks kirputti närkästynyttä Hookia laitumen toisella laidalla. Tiellä lähestyi auto.

Keskiviikko 28. tammikuuta, 18:02

Bea nousi hetimälleen ylös, kääntyen katsomaan Paulusta.
"Miltä mä näytän?", Bea kysäisi, tarkoittaen tietenkin sitä, että näyttikö hän pätevältä hevosenhoitajalta.
Vastauksen saatuaan hän lähti nopeasti kipittämään tallipihaan ollakseen muita välittömästi vastassa.

Paulus vastasi kysymykseen järkyttyneellä hiljaisuudella kuin ajovaloihin jäänyt peura ja vilkaisi Effietä apua pyytäen.
"Oikein edustavalta", Effie vastasi välittömästi ja ryhtyi keräämään tavaroita. Pihaan pysähtyi tummanpuhuva invataksi, jonka kuljettaja laski sivuovesta rampin. Sitä pitkin liukui sähkökäyttöinen pyörätuoli, jonka asukas oli olemukseltaan niin voimakas, että olisi hyvinkin voinut olla kaksi metriä pitkä. Ohimoilta harmaantunut ja säänpieksemä, mutta huoliteltu Alejandro Morales atseli ympärilleen ylhäisesti, vaistomaisen omistajan elkein ja rullasi lähemmäs tallin oviaukkoa. Tummaan pukuun pukeutuneen miehen molemmat jalat olivat raskain metallituin ja kipsein tuetut, ja toinen käsivarsi oli myös kipsissä.
"Buenos días", hän tervehti nopealla espanjalla. Taksista nousi myös pitkänhuiskea ja omasta komeudestaan tietoinen mies, jonka liikkeistä näkyi selvästi vuosikymmenien ratsastuskokemus.

Bea katsoi toisia aluksi silmät todella suurina, kunnes sai koottua itsensä.
"Päivää", hän tervehti.
"…Kuinka matkanne sujui?", hän kysäisi kohteliaasti vaikkei ollut varma, arvostiko toinen minkäännäköistä small talkia.

"Hyvin, hyvin", mies vastasi vahvasti espanjalaisella englannilla ja hyrisi käytävää eteenpäin, "missä mi caballo, hmm, hevoseni on?" Armand Sauveterre seurasi kiireettömin askelin perässä, olematonta likaa takiltaan pyyhkäisten ja arvioiden ympärilleen katsellen.

Bea käski miestä seuraamaan itseään, kävellen sitten tuon edellä Noxin karsinalle, selittäen samalla miten heillä oli sujunut täällä.
Hän kutsui oria nimeltä ja hetken kuluttua tuon pää ilmestyikin karsinan oven yläpuolelle.

"Avaa ovi", Alejandro viittoi kärsimättömästi, jotta pääsisi lähemmäs hevostaan.

Bea totteli toisen käskyä, avaten oven nopeasti, jääden sitten katseleemaan miehen ja hevosen kohtaamista.

Mies kutsui hevosta ja se astui puolittain ulos karsinasta. Ori hörisi matalalla käheydellä ja miehen ojentaessa melkein vapisevan käden, painoi turpansa sitä vasten. Alejandro puhui hevoselle hiljaista, rakastavaa espanjaa silittäen sen päätä ja setvien sen otsatukkaa. Armand jäi kauemmas, sillä jälleennäkeminen oli intiimi. Espanjalaisen miehen silmät näyttivät kosteilta, kun hän viimein nyökkäsi, että Bea voisi palauttaa hevosen karsinaan.
"Gracías."

Bea vetäytyi kauemmas katselemaan kaksikkoa, ajatellen päänsä sisällä, että pitäisikö itsekin opetella espanjaa. Jos heidän yhteistyönsä ajoittainen takkuaminen johtuikin kielivaikeuksista? Okei, nyt ihan vakavana, tuskin siinä kieliongelmista oli kyse. Bea nyökkäsi pienesti hymyillen, mennen Noxin luo, joka pienestä kosketuksesta peruutti takaisin karsinaan, minkä jälkeen Bea sulki karsinan oven.
"Se ei ole tänään saanut vielä liikuntaa, kun en yhtään tiennyt monelta tulisitte", hän ilmoitti kääntyessään katsomaan kaksikkoa.

Alejandro nyökkäsi irrottamatta katsettaan hevosesta, joka tuijotti miestä korvat hörössä. Elinikäinen side näkyi molemmissa hyvin.
"Armand, tule tapaamaan oria", mies pyysi ja siirtyi keskustelemaan kilparatsastajan kanssa.
"Varusta hänet, por favor", hän sanoi sivulauseessa Bealle.

Kuullessaan pyynnön, tai no käskyhän se oli, Bea lähti kipittämään varustehuoneeseen hakeakseen orin harjat ja varusteet. Orin harjaamisessa ei mennyt kauaan, se osasi olla onneksi todella nätisti omistajansa ollessa paikalla, ja varustamisenkaan kanssa ei ollut mitään vaikeuksia. Oli silti todella stressaavaa toimia orin omistajan läsnäollessa kun pitäisi tehdä mahdollisimman hyvä vaikutus toiseen.

Armand ei näyttänyt huomaavan Bean läsnäoloa, kun otti orin ohjat ja lähti kentälle Alejandron pyörätuolin hyristessä vieressä. Kaksikko keskusteli vilkkaasti ranskaksi. Paulus ja Effie ilmaantuivat Bean vierelle kaksikon mentyä.
"Haluatko mennä katsomaan?" he kysyivät.

Bea sai heti todella huonon vaikutelman orin ratsastajasta ja hän jäikin myrtyneenä seisoskelemaan orin karsinan eteen.
"mennään vain", Bea mumisi lähtiessään kävelemään kentän suunnalle. Miksi kaikki ratsastajat olivat yleensä ihan kauheita? Hän ärsyyntyisi myös varmasti vielä lisää kun huomaisi kuinka täydellisesti toinen onnistuisi oria ratsastamaan.

Paulus kosketti myötätuntoisesti naisen olkapäätä. Armand oli noussut orin selkään kentällä ja verrytteli sitä ottaen hevoseen tuntumaan. Temperamenttinen andalusialainen sai hiekan pöllyämään polkiessaan maata. Sen häntä viuhahteli välillä ärhäkästi, mutta ammattilainen sai hevosen työskentelemään. Alejandro huuteli välillä ranskankielisiä ohjeita, selvästi opastaen ratsastajaa orin kanssa toimimiseen - olihan kasvattanut sen varsasta saakka. Pian Nox liikkui rytmikästä passagea pitkin kentän pitkää sivua.

Bea meni istuskelemaan sen samaisen puun alle, missä he olivat päivälläkin olleet Effien kanssa.
"Miten se saa ton liikkumaan niin täydellisesti", hän mumisi päätään pudistaen, huokaisun karatessa huuliltaan.

"Hän on kai Armand Sauveterre?" Effie varmisti istahtaen Bean viereen, "hän on ratsastanut muun muassa olympialaisissa monen monta kertaa ja voittanut sekä yksilö- että joukkuekultaa. Kuulemma hän on ratsastanut Noxilla aikaisemminkin, kun Morales ei ole ollut paikalla tai ei ole voinut osallistua."

Bean huulilta karkasi naurua kun hän kuuli Effien puheet. Niinpä tietenkin.
"Olet oikea kävelevä tietopankki", hän lausahti toivoen ettei Effie loukkaantuisi, sillä hän ei tarkoittanut mitään pahaa.

Effie hymyili itseironisesti. Valokuvamuistin etuja.
"Voit sentään olla ylpeä vastuuhevosestasi?" hän yritti keksiä jotakin positiivista tilanteessa: hän saattoi vain arvata, miltä Beasta täytyi tuntua. Hän oli katsonut ratsukon työskentelyä kateellisena ja manannut tuuriaan, kun Bealla oli kunnia osallistua valmennuksiin hevosella siinä missä hän vain vei hevosia maastoon - mutta nyt nainen oli lakaistu syrjään. Tallityöntekijän rooli kilpamaailmassa ei ollut kehuttava.

"jos jotain positiivista pitää hakea", hän mumisi kun seurasi silmä kovana kaksikon työskentelyä.

"Puhutko ranskaa?" Effie kysyi varovasti, kun ratsukko laukkasi pyöreää, koottua laukkaa pääty-ympyrällä ja vaihtoi sitten laukkaa keskihalkaisijalla.

"En todellakaan", Bea pudisti päätään.
"Puhuisinkin"

"Haluatko, että tulkkaan?"

"Oh, se olisi mukavaa"

Effie helpottui, sillä ei halunnut välittää itsestään kaikkitietävää, pätemään pyrkivää kuvaa.
"Alejandro on käskenyt Armandia pariin kertaan työskentelemään hevosen kanssa, ei sillä ja vaatii erittäin pehmeitä apuja. Hänen pitää vain antaa puolipidäte ennen tehtävän vaihtoa, ja ohjata hevosta istunnalla", nainen selosti hiljaa, "koota takaosa mukaan laukkaan ulkopohkeella ja lisätä näyttävyyttä vaatimalla vähän lisää muotoa…" Hevonen lähti uudelleen keskihalkaisijalle suorittaen puhtaan sarjan laukanvaihtoa jokatoisella askeleella, joskin korvat luimussa ja häntä viuhtoen. Se sai eläimen näyttämään erittäin vaikuttavalta, joskin melko kiukkuiselta.

Bea ahmi naisen tulkkaamaan puhetta niin tarkasti, että keskittymisensä saattaisi jopa pelottaa jotakuta. Hän antoi katseensa seurata ratsukkoa kuin transsissa, henkäisten ihastuneena kun hevonen suoritti puhtaan sarjan vaihtoja. Hemmetti, hän taisi päästää hevosen ihan liian helpolla sillä ratsastaessaan. Hänen pitäisi siis haastaa itsensä tästä lähin sen kanssa aina äärirajoille.

"Luulen, että se pitää enemmän sinusta", Effie sanoi itsenään katsellen hevosen kulkua.

"Koska en vaadi siltä niin paljoa", Bea lausahti yksinkertaisen selityksen, vilkaistessaan Effietä.
"En ikinä tule osaamaan ratsastaa sitä tarpeeksi tavoitteellisesti."

"Tai siksi, koska sinä arvostat hevosta ja työskentelet sen kanssa sen sijaan, että yrittäisit alistaa sitä tahtoosi?"

Bea hymyili.
"Kiitos sanoistasi", hän mumisi.

Ratsukko alkoi lopetella kentällä. Ratsastaja taputti hevosen hikistä kaulaa ja antoi sille ohjaa kävellä keskittyen keskustelemaan Alejandron kanssa.
"He puhuvat kisastrategiasta ja kilpakumppaneista," Effie sanoi ja nousi ylös, "meidän pitää muuten ajaa hevoset huomenna kahdeksitoista kisapaikalle. He haluavat totuttaa ne kilpapaikkaan ja kokeilla niitä siellä."

Bea nousi ylös kun ratsukko alkoi lopetella. Hänen pitäisi olla valmis ryntäämään paikalle jos ratsastaja haluaisi vain lykätä ohjat hänelle.
"Okei", hän mumisi pienesti nyökäten. Effie oli ihan korvaamaton.
"Kuulostaa järkevältä", hän lausahti ennen kuin otti pari askelta kentän suuntaan, sinne suuntaan katsellen.

Armand teki juuri niin: tähysi Beaa katseellaan ja ojensi ohjat naiselle keskustellen pyörätuolissa istuvan miehen kanssa. He lähtivät hevosen perässä tallille. Paulus seisoi rekan varjossa odottamassa, ja Effie liittyi tämän seuraan haluamatta häiritä Beaa.
Miehet jäivät Noxin luo katselemaan Bean työskentelyä ja puhelemaan keskenään.

Bea talutti Noxin karsinaansa, alkaen riisua siltä varusteita. Hän väisteli jo tottuneesti orin jalkoja sen liikehtiessä välillä, hänen sanoessa sille aina välillä hiljaa pari sanaa. Hän harjasi sitä huolellisesti, kokeillen sen selkää, oliko se pesun tarpeessa. Ei hänen mielestään, ja talliloimikin olisi näillä lämpötiloilla tarpeeton.

Alejandro halusi taputtaa hevostaan vielä hetken, ennen kuin suostui lähtemään. Ennen lähtöään hän kuitenkin kurottui tarttumaan vahvalla otteella Bean käteen.
"Gracías, muchos gracías", hän sanoi katsoen naista silmiin ja rullasi sitten ulos tallista ratsastajansa vierellä.

Bea hämmentyi kun mies tarttui hänen kädestään kiinni. Hetken ajan hän tuijottikin miestä hämmentyneenä silmiin, kunnes pikkuhiljaa varovainen, yhä leveämmäksi muuttuva hymy kohosi huulilleen.
"Kiitos teille", Bea lausahti hiljaa, jääden hymyilemään typerästi paikoilleen miehen lähtiessä jo pois. Mikä mies, mikä karisma.
Bea melkein leijui muiden luokse, hymyillen noille leveästi.
"Voimme lähteä", hän sanoi melkein naurua äänessään.

Paulus ja Effie vaihtoivat kummastuneita katseita.
"Mitä tapahtui?" he kysyivät, kun Paulus suuntasi rekalla kohti motellia. Aurinko oli laskemassa horisonttiin, ja kello näytti kuutta illalla.

Bean huulilta karkasi naurua.
"Mikä ihana mies", hän tyytyi lausahtamaan, vaikka se voisi saada toiset vielä enemmän kysyviksi.

Paulus kohotti terävästi kulmiaan, ja Effie tukahdutti naurun.
"Vai niin", nainen sanoi, "oletko nälkäinen?"

"Ruoka voisi maistua", Bea totesi, sivuuttaen Pauluksen kulmien kohotuksen ja Effien naurun.

"Voisimme mennä oikein hienosti ulos syömään tänään", Effie ehdotti, "viimeiset pari päivää olemme käyneet ulkona hyvin vähän ja hyvin taloudellisesti."

Bea kääntyi katsomaan Effietä naisen ehdotuksen kuullessaan.
"Voimmeko me tehdä niin?", Bea mietiskeli melkein ihmetellen. Hänelle kyllä kelpaisi, mutta voisivatko he ainakaan Corinnen piikkiin niin tehdä.
"Olen kyllä sinun ehdotuksesi puolella", hän lausui hymyillen. Hänen olisi tehnyt mieli antaa Paulukselle oikein iso suudelma, haha. Hän oli turhan hyvällä tuulella.

"Voimme. Emme käyttäneet eilen ollenkaan päivällisetua ja voimme syödä huomenna halvemmin tai omasta pussista, jos lasku on iso - ja eihän meidän tarvitse kaviaaria ja hummereita syödä. Mutta voisimme mennä kunnolla ulos ja syödä jossain kauniissa ravintolassa laaturuokaa - ei mäkkärissä", Effie osoitti viimeiset sanana Paulukselle, joka kohautti olkiaan kuin sanoakseen 'mitä vikaa'.
"Haluaisitko Bea nähdä jonkin paikallisen baarin tai yökerhon tai mennä vaikka iltaiselle rantakävelylle?" Effie jatkoi.

Bea virnisti pienesti Effien mainitessa mäkkärin. Kyllä sitä roskaruokaa oltiin jo syötykin.
"Tuo rantakävely kuulostaa hyvältä. Jospa löytäisimme siinä samalla jonkun viihtyisän ravintolan?", Bea ehdotti hymyillen.

"Minulla on itseasiassa jo mielessä yksi Palm Beachissa oleva. Saanut mahtavia arvosteluja", Effie totesi kysyvästi.

"Hienoa, sinne siis!", Bea lausui nyökäten, vilkaisten kuitenkin Paulustakin, pitäisihän toisellakin nyt jotain sanomista olla heidän päätöksiinsä.

Keskiviikko 28. tammikuuta, 20:42

Paulus oli alistunut naisvaltaan.
"Minä en sitten tanssi", mies töksäytti ja ajoi heidät kiltisti motellille.
"Kuka menee ensin suihkuun?" Effie kysyi riisuen ratsastuskenkiä.

Bea kohotti kulmiaan kuullessaan Pauluksen töksäytyksen.
"Mikset? Edes minun kanssani? Yhtä pientä tanssia?" hän kyseli hymyä äänessään, viitaten Effielle, että tuo saisi mennä ensimmäisenä, jos haluaisi.

Paulus istahti sängylle käsivarret torjuvassa puuskassa.
"En. Minä en tanssi", hän toisti ja tuijotti naista epäluuloisena. Effie katosi kylpyhuoneeseen.

Bea kaatoi miehen sängylle hymyillen.
"Vielä minä saan sinut joskus tanssimaan", hän lupaili virnistellen.

"Et", mies vastasi silmät sirrillään, "sinä voit tanssia keskenäsi."

"Oh, ehkä minun pitää sitten hankkia joku toinen tanssittamaan minua", hän lausahti muka viattomasti, kierähtäen pois siitä sängyltä.

"Ehkä", Paulus vastasi nenäänsä tuhauttaen ja siirtyi kauemmas kuin peläten Bean olevan tosissaan.

Bea huokaisi pienesti, pudistaen sitten päätään.
"Olet mahdoton", Bea mumisi ties kuin monennetta kertaa, alkaen riisumaan tallivaatteita pois päältään.

Mies pyöräytti silmiään ja jäi katsomaan Bean riisumista sängyllä lojuen. Suihku kohisi kylpyhuoneessa.

Bea sai housut riisuttua, huomaten sitten miehen tuijotuksen. Pieni virne lahjoitettiin toisen suuntaan, ennen kuin t-paitakin sai lähteä pois päältä.

Effie kohotti kulmiaan, kun astui ulos kylpyhuoneesta pyyhkeeseen kääriytyneenä.
"Toivottavasti en keskeyttänyt mitään", hän sanoi halliten kasvolihaksensa ja siirtyi matkalaukulleen, "suihku on vapaa."

Bean huulilta karkasi naurua.
"Kunhan riisuin suihkua varten", hän hymähti. Toivottavasti nainen uskoi hänen sanojaan. Hän kipitti alusvaatteisillaan kylpyhuoneeseen, tyhmä virne naamallaan. Voi luoja sentään.
Bea kävi kohtuullisen nopeasti suihkussa, vapauttaen suihkutilan Paulukselle.
"…Millainen paikka se on? Että mitä pistää päälle?", Bea kysäisi Effieltä siirtyessään matkalaukulleen.

Paulus katosi suihkuun.
"Tyylikäs", Effie vastasi, "mutta minulla ei ole mitään erityisen hienoa. En tuonut yhtään hametta." Hän veti jalkaansa tummat farkut, tyköistuvan topin ja löysän, pellavaisen vaalean tunikapaidan kiepauttaen hiuksensa huolettomalle nutturalle.
"Tuskin meitä ulos heitetään, vaikkemme olisi iltapuvuissa."

Bea nyökkäsi pienesti, vetäisten laukustaan toisen uusista mekoistaan. Se ei ollut mikään erityisen hieno mekko, joten hän ei varmasti näyttäisi ylipukeutuneelta muihin verrattuna. Vaaleansävyinen mekko saisi kaverikseen hänen uudet korkokenkänsä ja hitusen meikkiä. Hiuksensa Bea jätti ihan vain auki.

Paulus tuli suihkusta, nappasi Effien Bean suihkussaolon aikana ehdottamat vaatteet ja ilmaantui hetkeä myöhemmin farkuissa ja mustassa kauluspaidassa, jossa oli pystyt kaulukset ja käärityt hihat. Hän tuoksahti vaimeasti partavedeltä, kun kumartui työntämään sandaaleja jalkoihinsa.
"Mennäänkö?" Effie kysyi napaten laukkunsa ja lähti autolle.

Bea nyökkäsi pienesti pistäessään uudet korkokengät jalkoihinsa. Paulus näytti todella hyvältä, ja Bea kuiskasikin sen toiselle Effien viipottaessa jo heidän edellään. Luojan kiitos heillä oli auto käytössään niin ei tarvisi kävellä. Jos he kävelisivät vielä rannalla kävelemässä niin hän voisi ottaa korkokenkänsä pois jaloista siksi aikaa.

Paulus huitaisi nolostuneena kädellään ja suuntasi auton Effien ajo-ohjeiden mukaan tyylikkään ravintolan luo. Valkoinen kangaskatos levittäytyi rannalle, jonne oli ripoteltu kynttilävalaistuja pöytiä Merituuli sai kankaan ja liekit lepattamaan. Heidät ohjattiin yhteen rantapöydistä, ja Effie syventyi kiinnostuneena menuun.

Bea oli häkeltynyt paikan kauneudesta ja hän kipitti hiljaisena muiden perässä pöytään, katsellen ympärilleen ennen kuin tarttui ruokalistaan.
"vähän erinäköistä kuin kotona", hän mumisi hymyä äänessään, tarkoittaen tietenkin kodilla Rosingsia.

Paulus ei piitannut hömpsötyksistä, vaan kaipasi kanervaisia, kumpuilevia nummia, vanhaa kartanoa ja tuttuja maastopolkuja. Hän tilasi paikan massiivisimman pihvin, ja Effie valitsi kasvisruoan nimeltä Seitan Piccata.
"Toivottavasti ruoka on hyvää", Effie toivoi siemaillessaan sitruunavettä, "mikä on lempiruokaasi, Bea?"

Bea pohti pienen ikuisuuden valitsisiko hyvältä kuulostavan pastaruuan, mutta hänkin päätyi sitten mehevään pihviin.
"Uskoisin niin", hän lausahti juodessaan suuren huikan vedestään.
"Ehkä joku pastaruoka. Tai sitten kunnon pihvi", hän vastasi naisen kysymykseen pienesti hymyillen. Hän oli pistänyt merkille, että toinen taisi olla kasvissyöjä.
"Entä sinun?"

"Oh, aivan liikaa vaihtoehtoja", Effie nauroi, "mutta pidän erityisesti thaimaalaisesta makumaailmasta - ja rakastan jäätelöä ja sorbettia. Onko sinulla suosikkijälkiruokaa?"

Bea kuunteli kiinnostuneena. Hän ei ollut syönyt edes paljon erilaisia ruokia, höh. Ehkä pitäisi joskus uskaltautua maistamaan.
"Sorbetti on ihanan raikasta. Ja tuoreet marjat", Bea lausahti hymyillen.

"Hyvä maku", Effie kehui, "täällä pitäisi jäädä tilaa jälkiruoallekin, sillä ravintola on fine dining ja annosten pitäisi olla vähemmän järkyttävän kokoisia." Hän nauroi, kun Paulus näytti melkein pettyneeltä.

Pauluksen ilme sai Beankin nauramaan. Eiköhän täällä kuitenkin mahan saisi täyteen siitä huolimatta.
"Oh, katsoitko jo jälkiruokalistaa?", hän kysyi, sillä oli itse jättänyt sen täysin huomioitta.

"Vilkaisin", Effie vastasi. Hän muisti sen ulkoa.
"Näyttää hyvältä. Oh, ja niin näyttää ruokakin!" hän henkäisi, kun tarjoilija toi heidän annoksensa. Paulus silmäili pihviä hyväksyvästi, ja Effie kävi käsiksi eksoottisen näköiseen torniin vegaanisopivaa ruokaa: hän ei ollut kasvissyöjä, mutta piti enemmän kasvisruoista kuin lihasta - ne olivat usein mielikuvituksellisempia ja tarjosivat uusia makuelämyksiä.

Yllättäen Effien ruokakin näytti ihan syötävältä, mutta hänen pihvinsä. Ah! Ja kuinka hyvältä se maistuikaan.
"Ihana syödä pitkästä aikaa todella hyvin", hän mumisi, tarkoittaen siis, että oikeasti hienossa ravintolassa. Milloinkohan hän oli oikeastaan syönyt viimeksi kunnon ravintolassa? Huh, siitä oli aikaa.
"Miltä ruokanne maistuvat?", Bea kysyi hetken kuluttua.

"Erinomaista", Effie kehui, "maut sointuvat todella hyvin yhteen ja sitruuna tuo tähän upeaa raikkautta, ja persiljaa on ihanan runsaasti. Hyvin kotoisa makumaailma ylipäätään." Paulus nosti peukalonsa miehekkäästi ylös.
"Entä sinun annoksesi?" Effie kysyi.

Bea kuunteli melkein mykistyneenä Effien selostusta ruuasta.
"…Harrastatko kenties ruuanlaittoa?", hän kysyi hämmentyneenä naisen ammattitaitoisesta arvostelusta. Ehkä toinen oli ollut ruokakriitikko edellisessä elämässään?
"Tämä on todella hyvää. Juuri oikea paistoaste", hän tyytyi sanomaan hitusen lyhyemmin.

Effie nauroi.
"Haluaisin osata kokata paremmin. Tunnun olevan katastrofi keittiössä", hän huokasi sukaisten karanneen hiussuortuvan korvansa taakse, "mutta olen kiinnostunut ruoasta. Kokkaatko sinä usein?"

Bea naurahti naisen sanojen jälkeen. Vai että katastrofi keittiössä, ei hän ihan niinkään uskonut.
"En nyt niinkään. Mutta tykkään kyllä tehdä ruokaa jos vaan olisi enemmän aikaa toteuttaa itseään", Bea hymähti. Ei hän mitään mestariteoksia luonut keittiössä, mutta perusruuat onnistuivat. Ja intoutuipa hän aina välillä kokeilemaan jotain uuttakin.

"Ehkä meidän pitää alkaa pitää kokkauskerhoa. Voisimme tehdä ruokaa vuorotellen ja suunnitella illallisia yhdessä", Effie pohti. Asuivathan he yhdessä.

"Kuulostaa hyvältä", Bea lausui ilahtuneena, vilkaisten Paulusta. Toinen taisi keskittyä syömiseen kun ei intoutunut puhumaan? Ei sillä, että toinen olisi ikinä liian puhelias ollut.

Paulus oli keskittynyt pihviinsä kuin nääntyvä karhu: hän jäi usein tuijottamaan Effietä ihmeissään, sillä nainen oli aivan eri maailmasta kuin hän eikä mies aina ollut ymmärtää, mitä ihmettä Effie edes sanoi. Niinpä kun keskustelu siirtyi ruoka-arvosteluun, hän tyytyi keskittymään ruokaansa, sillä hänen arvionsa olivat 'hyvää' ja 'pahaa'. Jälkimmäistä hän käytti harvoin. Hän ei pahastuisi, jos hänelle kokattaisiin.
"Ehkä voisimme ylipäätään tehdä enemmän iltaisin. Luoda itsellemme harrastuksia ja tekemistä."

Bea nyökytteli naisen ehdotuksen kuullessaan. Täällä oli helppo unohtaa kuinka poikki sitä olikaan monesti iltaisin. Mutta ehkä se siitä jos vain rupeaisi toimeliaammaksi.
"Se voisi vaikuttaa positiivisesti", Bea nyökkäsi, jättäen sanomatta loppuosan, joka kuului '..ainakin minun mielenterveyteeni'. Heh, kuten muut olivat huomanneet, oli hän ollut välillä _lievästi_ stressaantunut.

"Haluaisitteko jälkiruokaa?" Effie kysyi lautasten tyhjennyttyä. Paulus nyökkäili pontevasti.

Bea sanoi myös jälkiruuan maistuvan ja silmäiltyään jälkiruokalistaa hetkisen, hän päätyi todella hyvältä kuulostavaan vadelmajuustokakkuun. Juustokakut olivat myös yksi hänen heikkouksistaan, ja niitä hän tykkäsi itsekin leipoa.

Effie valitsi limesorbetin, ja Paulus muhkean palan suklaakakkua sekä kahvin.

Juustokakku näytti ihan yhtä hyvältä kuin oli kuulostanutkin, ja maistui myös. Oh, tämä oli taas niitä hetkiä kun teki mieli kysyä reseptiä.

Effie katseli öistä, tuulista merta kun antoi raikkaan, kirpeän sorbetin sulaa kielelleen. Pauluksen kakku katosi nopeasti, ja hän näytti lähinnä tyytyväiseltä kissalta hörppiessään kahvia ja nojatessaan rennosti taakse tuolissaan.

Bean hiukset liehuivat aina välillä kevyesti tuulessa, naisen syödessä sitä jumalaista kakunpalaa. Ah, miten jälkiruoka saattoikin maistua pitkästä aikaa näin hyvältä. Bea antoi katseen vaeltaa muiden pöytien suunnalla, mutta käänsi katseensa nopeasti pois tajutessaan vahingossa katseensa kohdanneen jonkun kanssa. Voi luoja, ei tällaisessa paikassa saisi kurkkia vieraisiin pöytiin. Bea suuntasikin katseen merelle, kuullen aaltojen kohinan ja haistaessaan meren. Nyt oli hyvä olla.
Bea käänsi katseensa Pauluksen suuntaan. Tuokin näytti ilmeisen tyytyväiseltä, ei siis ihan huono reissu?

Paulus huomasi Bean katseen, yskäisi ja adoptoi juron, epäluuloisen ilmeen ristien käsivartensa.
"Mennäänkö jo?" hän kysyi liikahtaen levottomana.

Nainen mutristi hitusen huuliaan kääntäessään katseensa pois miehestä. Olisi vain pitänyt sen tyytyväisen ilmeen naamallaan.
"Kait nämä ruuat täytyy maksaakin?", hän kysyi pienesti hymyillen, viittoen sitten tarjoilijan heidän pöytäänsä hienovaraisesti.

"Jos on pakko", Paulus huokasi, ja Effie ojensi luottokortin ruokaa kehuen.

Bean huulilta karkasi naurahdus Pauluksen huokaistua. Ruoka oli pian maksettu ja he pääsivät taas matkaan.

"Motellille?" Paulus kysyi toiveikkaana.

Bea katsoi toisen toiveikasta ilmettä pienesti hymyillen.
"Eikö käytäisi edes pienellä kävelyllä?", hän kysyi toiselta, vilkaisten Effietä.

"Minä löydän tieni motellille myöhemmin - menkää te vain kävelylle", Effie ehdotti ja lähti sivukadulle haluten antaa kaksikolle mahdollisuuden romanttiseen kuutamokävelyyn meren rannalla. Paulus huokasi alistuneena.

"Jos olet varma", Bea lausahti. Hän ei halunnut, että Effie ihan vian heidän takiaan jättäytyisi pois seurasta, mikä oli kyllä todennäköisintä.
"…Onko tämä nyt niin kamalaa?", Bea kysäisi kun oli ottanut korkokengät toiseen kätensä, toisen käden hakeuduttua miehen käteen.

Paulus otti sandaalit toiseen käteen ja antoi varpaidensa kaivautua viileään hiekkaa heidän kävellessään suositulla, pimeällä rannalla vesirajassa.
"Nah", mies äännähti olkiaan kohauttaen ja puristi naisen kättä kevyesti.

"Oli niin kauheaa lähteä tänne ylipäätään mukaankin..", hän jatkoi hymyä äänessään, vilkaisten miehen kasvoja.
"…Mulla ois tullu sua ikävä", hän lausahti spontaanisti ajatuksensa ääneen, kääntäen katseensa paljastuksensa jälkeen meren suunnalle.

"Varmasti", Paulus vastasi skeptisesti, mutta käveli sen verran lähellä, että heidän olkavartensa hipoivat toisiaan.
"Mitenköhän Nimbus voi?" aina yhtä romanttinen ja huomaavainen mies pohti ääneen.

Bea kohotti kulmiaan miehen vastauksen kuullessaan. Ahaa, ei sitten. Mies vaihtoikin nopeasti aihetta hevosiin, saaden Bean huokaisemaan äänettömästi.
"Luultavasti oikein hyvin… Et kysynyt Corinnelta?", hän kysyi. Nimbuksella oli ihan varmasti kaikki oikein hyvin, mutta olihan se vähän söpöä, että toinen huolehti siitä.

"Eihän hän tiedä, kun on täällä", mies vastasi kulmiaan kurtistaen. Nimbuksen vitsailtiin olevan Pauluksen elämän rakkaus, ja kieltämättä se vähän olikin. Mies vietti valtavasti aikaa hevosen kanssa, ja odotti sen tulevaa varsaa kuin kuuta nousevaa.

"No soita sitten vaikka tallille ja kysy?", hän ehdotti seuraavaksi jo melkein tuskastuneena. Ihan oikeasti, he kävelivät romanttisesti kahdestaan rannalla ja Paulus mietti Nimbusta? Ihan hyvin he voisivat lähteä takaisin motellille.

"Se maksaisi omaisuuden", Paulus huokasi haikeasti koti-ikävän kynsissä tietämättä pilaavansa Bean romanttisen tunnelman.

Bea vilkaisi miestä ja pudisti minimaalisesti päätään. Tämä ei voinut olla todellista, ei todellakaan.
"Sitten sinun ei auta kuin odottaa, että pääsemme takaisin kotiin", hän totesi suunnatessaan kulkunsa lähemmäs vesirajaa.

"Niin kai", Paulus vastasi seuraten perässä, "et kai uimaan ajatellut?"

"En sentään", Bea lausahti vilkaisten taas toisen kasvoja. Hän oli kävelemässä jo veteen, kunnes tajusi kuinka inhottavalta se tuntuisi, kun hiekka tarttuisi märkään ihoon kiinni. Hetkeksi Bea seisahtui vain aloilleen, sulkien silmänsä. He todella olivat täällä.

Paulus ajatteli kuulemiaan kauhutarinoita merikäärmeistä, myrkyllisistä merisiileistä, meduusoista ja voimakkaista merivirroista, jotka pyyhkäisivät uimarit pimeyteen eikä halunnut päästää Beaa lähellekään niitä.

Bea avasi silmänsä ja käänsi katseensa Paulukseen.
"…Mitä mietit?", hän kysäisi hymähtäen, vaikkei ollut todellakaan varma halusiko edes kuulla vastausta.

Mies kohautti välttävästi olkiaan.
"En mitään erikoista", hän vastasi ja puristi naisen kättä omassaan kehtaamatta hoputtaa tätä. Ranta oli ihan viihtyisä paikka.

Bea hyväksyi vastauksen ja lähti sitten kävelemään siihen suuntaan mistä he olivat tulleetkin. Ehkä täytyisi seuraavan kerran muistaa, ettei kannattaisi luoda mitään romanttisia kuvitelmia kuutamokävelystä meren rannalla Pauluksen kanssa...

Paulus seurasi autuaan tietämättömänä siitä, että oli mennyt pilaamaan Bean illan.
"Haluatko mennä motellille?" hän kysyi.

"Mennään vain", Bea lausahti pienesti hymähtäen, vilkaisten taas toisen kasvoja. Saisikohan tuosta edes tekemällä romantikkoa? Hah, ei, ajatuskin nauratti.

"Oletko varma?" mies kysyi epäillen, sillä muisti Bean jutut siitä, miten tämä oli jumissa motellilla hänen kanssaan eikä päässyt ulos.

"Olen olen", hän vakuutti, ollen melkein yllättynyt toisen epäilevän äänensävyn takia. Hänelle oli tärkeintä saada vain olla toisen kanssa. Mitä sitä pilvilinnoja rakentelemaan ja romanttisuutta kaipaamaan. Toki sellainen voisi olla välillä ihan kivaa, mutta noh.. Itsepä hän oli tähän kyseiseen mieheen ihastunut.

"Okei", Paulus vastasi ja tunsi olonsa jostain syystä torutuksi koiranpennuksi. Hän istahti autoon löytäessään sen parkkipaikan ja ajoi heidät takaisin motellille.
"Haluatko, tuota, tehdä jotain?" hän kysyi varovasti.

"Tehdä jotain?", Bea toisti kysyvästi, vilkaisten toisen kasvoja.

Paulus kohautti olkiaan.
"Muuta kuin istua tai käydä nukkumaan", hän vastasi puolustautuen.

Bea kohautti pienesti olkiaan. Hän ei tiennyt mitä Paulus tarkoitti vai tarkoittiko yhtään mitään. Ehkä tuo vain tarkoitti juuri sitä mitä sanoi, ja hän vain yritti löytää jotain piilomerkityksiä.
"Esimerkiksi?", hän kysyikin taas.

"En minä tiedä", mies vastasi hermostuen, polkaisi sandaalit jalastaan ja istahti sängyn laidalle vaivautumatta sytyttämään valoja.

"Älä nyt hermostu, jooko?", Bea pyysi, vaikkakin alkoi itsekin melkein hermostua. Miksei hän voinut olla Effie? Paulus kun tuntui tulevan kyseisen naisen kanssa niin mutkattomasti toimeen.

Paulus tuijotti Beaa kulmat kurtussa ja vajosi sitten selälleen vetäen tyynyn päänsä alle. Hän koki olevansa aina jotenkin pulassa Bean kanssa, sanoen tai tehden vääriä asioita ja osaamatta toimia niin kuin kuului.

Hän ei todellakaan tiennyt miten kyseisen miehen kanssa olisi pitänyt toimia ja se turhautti. Miksei hän vain osannut olla toisen kanssa? Pauluksen mennessä selälleen makoilemaan alkoi Bea riisua mekkoaan, minkä vaihtoi sitten t-paitaan. Oli turha kuvitellakaan nukkuvansa täällä kuumuudessa yhtään enemmillä vaatteilla. Sen jälkeen hän kävi pesemässä meikkinsä, tullen sitten takaisin huoneeseen, miettien menisikö vain toisen viereen makoilemaan. Hemmetti, tämähän meni taas todella hyvin.

Paulus ei ollut liikahtanut, katseli vaan kattoa synkeän näköisenä, varpaat tököttäen kalpeina hämärässä huoneessa.

Bea kömpi toisen luokse hiljaisena, yrittäen tavoittaa toisen katseen.
"Oletko suuttunut?", hän kysyi varovasti. Oliko hän tehnyt tai sanonut jotain väärää? Vai mikä oli pielessä?

"En", mies vastasi huoahtaen.

"Hyvä", Bea mumisi kun meni toisen vierelle, tai paremminkin kietoutui toisen ympärille.

Hetken kuluttua Paulus näytti rentoutuvan ja kiersi käsivartensa Bean ympärille. Hetkeä myöhemmin, hän avasi läkähtyneenä kauluspaitaansa ja farkkujaan, sillä nainen oli sekä kirjaimellisesti että metaforisesti kuuma pakkaus.

Bean sormet siirtyivät availemaan miehen kauluspaidan nappeja. Pitäisihän toiseltakin saada nyt vaatteet vähenemään. Vaikkei mitään tapahtuisikaan... Niin ehkä olisi viisasta olla tekemättä mitään jos Effie yhtäkkiä putkahtaisikin huoneeseen.

Pauluksen korvat punehtuivat asteen. Hän potki farkut jalastaan ja henkäisi helpotuksesta, kun ei ollut kiehua enää ihossaan. Hän katseli naisen kasvoja hämärässä eikä ollut yhtäkkiä voida hengittää kun miljoona asiaa, joita hän ei vain osannut pukea sanoiksi, halusivat tulvia ulos.

Bea kallisti hitusen päätään, painaessaan pienen suukon miehen huulille. Tämän jälkeen hän antoi päänsä laskeutua lepäämään miehen rintakehälle, sormiensa hivellessä kiireettömästi tuon kylkeä.

Paulus kiersi käsivartensa lujemmin naisen ympärille ja nojasi poskensa tämän päälakea vasten.

Tässä oli hyvä olla, toinen sai hänet välillä vain todella onnelliseksi vastapainona sille kaikelle tuskailulle.
"Sä oot aika ihana", Bea mumisi hymyä äänessään, epäillen sanojensa saavan miehen olon vaikeaksi. Mutta tuo saisi tottua siihen, että hän sanoisi aina välillä jotain tuollaista.

"Niin varmaan", Paulus yskäisi ja hiljeni, kun hänen sormensa löysivät tiensä naisen selälle t-paidan alla.

"Ihan oikeasti", Bea naurahti hymyillen, suukottaen toisen rintakehää.

Mies ei ollut vakuuttunut. Hän hivutti naisen paitaa varovasti ylemmäs ja ylemmäs pyrkien vetämään sen kokonaan tämän päältä.

Bea kohotti yllättyneenä kulmiaan, antaen kuitenkin miehen vetäistä paidan pois yltään. Hän kohotti katsettaan niin, että sai katsekontaktin toisen kanssa.

Miehen korvat punehtuivat.

Bean huulilta karkasi pieni lempeä hymähdys kun hän kohottautui niin, että ylsi suutelemaan toisen huulia.

Paulus vilkaisi oven suuntaan ja toivoi, että Effie olisi tänäänkin myöhään ulkona.

Torstai 29. tammikuuta, 09:01

Kun kolmikko saapui tallin pihaan kuumankosteassa kuljetusrekassa, kaatosade hakkasi auton kattoa ja matala ukkonen jyrisytti horisonttia.
"Bea, otatko Hookin ja Ivoryn tänään vastuullesi?" Paulus kysyi raottaessaan rekan ovea.

Bea istui rekan kyydissä pieni pelko silmissään. Hän pelkäsi ukkosta. Tai no, ei nyt ehkä pelännyt, sen verran siedätystä oli vuosien varrella tullut, mutta edelleen kyseinen luonnonvoima sai hänet hitusen pelokkaaksi. Nuoruudessaan hän oli ollut aina kauhun vallassa ukkosilla, mutta nykyään hän uskalsi jopa liikkua ikkunattomasta ja pistorasiattomasta huoneesta johonkin, haha.
"Hookin ja Ivoryn?", hän kysyi pienesti kulmiaan kohottaen.
"Kyllä se minulle sopii", hän vielä lausahti ennen kuin hypähti rekan ovesta ulos kaatosateeseen, lähtien juoksemaan kohti tallia.

Effie pyyhki sadevettä kasvoiltaan päästessään talliin, ja Paulus ravisti päätään kuin koira.
"Nox jää tänään tallille, vain estehevoset lähtevät kisapaikalle", Effie sanoi ja tutkaili varustearkkuja, "pitäisikö niitä kävelyttää ensin täällä vai yrittää saada ne kuivaksi vai…?"

Se siitä muka hitusen edustavammaksi laittaantumisesta. Vähäiset meikkivoiteet olivat valuneet jo veden mukana pois ja hiuksetkin valuivat vettä päätä myöten litistyneenä. Yh, mikä ilma.
"Ah, okei", Bea lausahti Effien sanat kuullessaan. Kuka Noxista huolehtisi täällä? Se oli kuitenkin fakta, että hän ei voisi huolehtia kahdesta hevosesta, jotka olivat molemmat eri paikoissa. Höh.
"Ehkä..", Bea aloitti, mutta kohautti sitten olkiaan.
"Yrittää saada kuivaksi?", Bea ehdotti kulmiaan kohauttaen. Kävelykään ei tekisi pahaa hevosille.

Paulus hieraisi leukaansa epätietoisena, ja lähti sitten hakemaan litimärkää Socksia laitumelta sisään. Ori piehtaroi nautinnollisesti mutaisessa lätäkössä, kun Ivory jäpötti uneliaasti puun juurella sateensuojassa (mikä ei ollut hyvä ajatus ukonilmalla) ja Hook otti pukittevat ja säntäilevät lähdöt joka kerta ukkosen jyrähtäessä. Paulus poti huonoa omaatuntoa siirtäessään Hookin Bealle, mutta nainen oli hoitanut hevosta kuukausia ja tunsi sen paremmin, ja näin Paulus voisi ottaa Slippersin. Siten kylkensä loukanneelle Effielle jäisi (kamala) Papillon, koska Emerson halusi jutella vanhan opiskelukaverinsa kanssa tai mitä lie kaksikko olivat, ja Effie, Paulus oletti, oli heistä halukkain hoitamaan käytännön askareita, paperitöitä ja järjestelemään asioita.
Mies toi Ivoryn sisään samalla kuin Socksin, ja kiinnitti kuparisen orin käytävälle, mistä tosin siirsi sen pesupaikalle pikaisen vilkaisun jälkeen.

Bea oli vasta lähdössä hakemaan hoidokkejaan sisälle kun Paulus jo toi Ivoryn mukanaan.
"Oii, oot ihana", Bea lausahti pienesti hymyillen, ottaessaan Ivoryn mieheltä ja pistäessään sen käytävälle kiinni.
"Voi minun pikkusta", Bea puhui kun Ivory näytti jotenkin todella ressukalla siinä läpimärkänä seisoskellessaan. Ihan sääliksi meinasi käydä toista. Bea rupesi kuivaamaan hevosta, sen seisoskellessa vain rauhallisena paikoillaan.
"Kauan meillä onkaan vielä aikaa ennen lähtöä?", hän huikkasi toisille. Hänellä ei ollut erityistä tietoa ajan kulumisesta tai lähtöajankohdasta. Heh, kannattaisi olla vähän enemmän perillä asioista.

"Ei kauaa", Effie vastasi, "meidän pitää olla kisapaikalla kahdeltatoista, mutta siellä voi olla ruuhkaa emmekä tiedä, minne pääsemme parkkiin ja kuinka kaukana se on kentältä tai maneesilta - emmekä tiedä kauanko hevosten lastaamiseen menee."
"Kannattaa muuten hakea Hook sisään", Paulus kehotti, "se riehui siellä suht kaistapäisenä ja saattaa tulla aidasta läpi, jos on kauan yksin."

"Ei helvetti, totta", Bea älähti tajutessaan Hookin olevan yksin tarhassa. Bea jättikin Ivoryn vain käytävälle seisoskelemaan, lähtiessään melkeinpä juoksemaan pois paikalta. Hän saapuikin kreivin aikaan: Hook kaahotti ymprä tarhaa ja näytti siltä, että leiskauttaisi kohta aidan yli komealla kaarella. Bea ei myöskään yhtään epäillyt sitä, etteikö herra olisi pystynyt sellaiseen.
Bea sai ruunan kuitenkin todella helposti kiinni, ja oli jo lähdössä taluttamaan sitä helpottuneena pois tarhasta, kun jättimäinen jyrähdys säikäytti heidät molemmat. Hook hyppäsi pystyyn ja riimunnaru hiersi Bean käsiin ikävät palohaavat. Tämän jälkeen hevonen lähti kauheaa laukkaa ensimmäiseen mieleen tulevaan suuntaan, Bean kaatuessa tarhan kuraisimpaan kohtaan. Luojan kiitos hevonen oli kunnossa, joskin Bea itse oli valmis purskahtamaan itkuun. Tämän näköisenäkö hänen pitäisi mennä kisapaikalle? Housut ihan kurassa eikä naamastakaan näkynyt kurapeitteen alta kauheasti muuta kuin silmät.
Bea talutti Hookin talliin ja siellä suoraa karsinaan, mennen itse huuhtelemaan kirvelevät kämmenensä, sekä kasvonsa.
"Ei sattuis teillä olemaan ylimääräisiä ratsastushousuja mukana?", hän huikkasi päätään pudistaen. Voi paska.

Effie säpsähti nähdessään Bean.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi, ja Paulus näytti kalvenneen asteen.

Bea pudisti pienesti päätään ennen kuin kunnolla tajusi kysymyksen, jolloin hän kiirehti nopeasti selittelemään olevansa ihan kunnossa. Vähän jotain rasvaa kun saisi käsiin, niin sitten voisi jatkaa.
Hetken aikaa Bea katsoi miestä kysyvänä, tuo kun näytti hitusen oudolta. Hook kuitenkin paukutti karsinassaan siihen malliin, että Bean piti nopeasti lähteä pois toisten luota ja mennä komentamaan hoitokkiaan.
"…Mulla saattaa itselläkin olla ylimääräset housut rekassa. mutta oisko täällä jotain kosteusvoidetta tai jotain käsiin? Meillä oli herran kanssa pieniä erimielisyyksiä..", hän lausahti toisille ennen kuin käski Hookia napakalla äänellä rauhoittumaan. Ivory raukka taas seisoi edelleen paikoillaan käytävälle, tyytyen vähäosaiseen kohtaloonsa. Ja juuri siksi kyseinen hevonen olikin ihana, se ei kaivannut turhaa dramaa ympärilleen.

"Minulla on kosteusvoidetta varustearkussa", Effie vastasi, "käytän sitä hevosten ruununrajoihin." Hän kävi hakemassa sen naiselle samalla, kun harjasi Papillonia. Diivaileva tamma ei ollut innostunut sotkemaan itseään, joten se oli vain märkä ja sitäkin vähemmän kuin muut, sillä oli kuljeksinut sisälle pienestä tarhastaan.

"Oh, kiitos Effie", Bea lausahti kun sai kosteusvoiteen käsiinsä. Hän pisti kosteusvoidetuubin käytävälle, hieroi voiteen käsiinsä ja kävi viemässä Ivoryn toistaiseksi karsinaan ennen kuin alkoi toimia Hookin kanssa.
"Perhanan elikko pelästyi kunnon jyrähdystä. Otti kunnon lähdöt", hän selosti tapahtumia toisille päätään pudistellen, taputtaen hevosen kaulaa kun se edelleen näytti siltä, että se voisi ottaa ja painua karsinan seinästä läpi säikähtäessään.

"Mitenköhän sen treenien käy, jos se on edelleen samalla tuulella ja kisapaikalla ukkostaa?" Effie pohti vilkuillen hermostunutta eläintä. Hän kampasi Papillonin jouhia ja öljysi sen kaviota.

Hook otti taas uudet lähdöt, onnistuen melkein liiskaamaan hänet seinää vasten. Bea ei ollut kyllä varmaan ikinä nähnyt sitä sellaisena, ja hän ehti jo ihmetellä oliko joku vaihtanut tilalle ihan uuden eläimen sillä aikaa kun se ei ollut ollut hänen hoidossaan.
"Se pitää saada vaan tajuamaan ettei se kuole tuohon jyrinään. Vaikea kuvitella, että se jaksaisi koko päivän tällä tavalla panikoida", Bea mumisi, vaikka epäili sanojaan. Tällä hetkellä nimittäin näytti todella siltä, että se jaksaisi. Bea talutti hevosen käytävälle, sillä alkoi pohtia, oliko hänellä turvallista sen karsinassa. Siispä hermostunut eläin käytävälle kiinni.
"Hei herra. Nyt sun pitää rauhottua", Bea puhui silittäessään sen kaulaa. Harmi vain hevonen ei tuntunut ymmärtävän.

Paulus vilkuili Beaa ja Hookia huolestuneena pakatessaan Effien laatimaa varustelistaa. Effie ei halunnut heidän kantavan kaikkien hevosten varusteita paikalle, joten oli laatinut listan tarvikkeista, jotka heidän pitäisi ottaa mukaan, ja nyt kaksi oria huuhtonut ja harjannut mies pakkasi hevosten kuivaessa.
"Pärjäätkö?" hän kysyi Bealta katsellen ruunan tempoilua.

Bea ei kerennyt vilkuilemaan ympärilleen hoitaessaan tempoilevaa ruunankuvatusta. Siksi Pauluksen kysymys tulikin yllätyksenä.
"Pärjään, älä minusta huolehdi", Bea lausahti hämmennystä äänessään, kyykistyessään ruunan jalkojen puoleen, saaden siitä perspektiivistä todistaa, kuinka iso eläin steppaili paikoillaan. Noita jalkoja saisi kyllä varoa, ja siksi kavioita ei ehkä öljyttäisi tällä kertaa niin kauhean huolellisesti.

Paulus ei voinut olla huolehtimatta. Bealla oli ärsyttävä kyky häiritä hänen keskittymistään. Hän sai tarkistaa moneen kertaan, että jokaista hevosta kohti oli varaohjat, toiset jalustinhihnat sekä satulavyö ja valikoima kuolaimia.
"Luuletko, että hevoset pitäisi loimittaa jotenkin?" Effie kysyi Bealta astuen ulos Papillonin karsinasta ja tarttuen Hookia riimusta helpottaakseen naisen työtä. Hän inhosi sitä, ettei tiennyt.

"Luultavasti jotkut loimet olisivat paikallaan", Bea mumisi kun katsahti toiseen kiitollisena. Viimein viimeinenkin silaus oltiin kyseiseen hevoseen saatu ja Ivory voitaisiin myös äkkiä hoitaa kuntoon kisapaikalle lähtöä varten.

"Ainakin sadeloimi ulkona liikkumiseen", Effie pohti helpottuneena ja lähti hakemaan tamman punaista sadeloimea. Paulus kantoi kaksi varustearkkua rekkaan, ja heilautti sitten sadeloimet Slippersin ja Socksin selkiin.
"Olemmeko unohtaneet jotain?" Effie tuskaili levottomana, selaten mieleensä kirjoitettuja listoja.

Bea sai Ivoryn kuntoon, pistäen sille sadeloimen, ja sai loimitettua Hookin, joka oli hitusen jo rauhoittunut. Kenties ukkonen oli siirtynyt jo hitusen kauemmas kun jyrinäkin kuulosti vaimeammalta.
"En osaa sanoa kun en ole käynyt läpi mitä olemme jo ottaneet mukaan", Bea mumisi, harjatessaan käytäväharjalla housujaan edes vähän puhtaammiksi. Onneksi uudet housut odottivat autossa, tai niin hän muisteli.

"Jos viemme hevoset kävelemään, saatamme myöhästyä ja ne kastuvat uudelleen", nainen tuskaili käsiään väännellen. Paulus ravisti Effietä olkapäistä.
"Rauhoitu. Lastataan ne ja jos on aikaa, kävelytetään niitä siellä ja jos ei, ratsastajat voivat lämmitellä itse hevosensa", hän sanoi, tarttui Socksin riimuun ja lähti viemään oria autoon.

Bea katsoi kaksikkoa ja oli tyytyväinen kun Paulus "ravisteli Effietä hereille". Tämä ei ollut mitään ydinfysiikkaa, eikä kaikki tällä alalla mennyt aina suunnitelmien mukaisesti. Nainen stressaisi itsensä burn outtiin tällä menolla jo ennen kisamatkan puoltaväliä.
Bea päätti ensin lastata Ivoryn, ja taas kerran herra osoittautui oikeaksi enkeliksi, vain kävellessään rekkaan sisälle. Pienikin helpotus töihin oli kaivattua. Seuraavaksi oli kuitenkin vuorossa Hook, joka katsoi rekkaakin kuin se olisi valtava hai, jonka ammottavaan kitaan se ei todellakaan menisi.

Myös Slippers nousi autoon vailla ongelmia, ja jopa Papillon tanssi ylös ramppia muutaman yrityksen jälkeen. Effie katseli Hookia epätietoisena.
"Tarvitsetko apua?" Paulus kysyi Bealta.

Bea yritti kiskoa Hookia autoon jo kaikin voiminkin, mutta hevonen oli lyönyt jarrut totaalisesti pohjaan.
"En tarvi", Bea murisi hampaidensa välistä, kun Pauluksen huolehtiminen alkoi jo ärsyttää. Jos hevonen ei olisi ärsyttänyt häntä, se huolehtiminen olisi ollut vain söpöä. Ja hänhän oli ihminen, joka ei yleensä voinut myöntää tarvitsevansa apua.
Bea käänsi Hookin ties monennenko kerran voltille, yrittäen huijata sen autoon sisälle, mutta sehän nousta päräytti pystyyn ollessaan jo etujalat lastaussillalla.
"…Tai no, pieni apu ei olisi pahitteeksi. Ideoita?", hän mumisi luovuttaneena. Ehkä ei olisi maailmanloppu myöntää avuntarvetta, vaikka se toikin epäammattimaisen olon.

"Rauhoitu sinä hetki, niin minä yritän", Paulus sanoi ja yritti ottaa hevosen Bealta.

Bea luovutti hevosen Paulukselle, lähtiessään kävelemään kohti rekan etuosaa. Tässä välissä hän voisi vaihtaa puhtaat housut. Bea ei tiennyt toivoiko hän Pauluksen saavan hevosen autoon, vai olisiko se pahinta mitä voisi tapahtua. Silloinhan hänen täytyisi myöntää itselleen, että hän oli epäonnistunut.

"Lopeta", Paulus komensi hevosta matalasti, kun se korskui ja steppasi. Hän lähti kävelyttämään sitä pihalle liikuttaen sitä käynnissä ja ravissa, ja kun hevonen ei rauhoittunut, juoksutti sitä pienellä voltilla riimunnarussa, maiskuttaen sitä liikkeelle ja nopeampaan vauhtiin. Hän liikutti sitä vähitellen lähemmäs traileria, ja sen pyrähdellessä hänen ympärillään, tarttui sitä lujasti riimusta ja juoksi ylös ramppia korskuva hevonen mukanaan. Paulus naksautti sen kiinni ja laskeutui ulos nostamaan rampin kiinni. Effie oli kiivennyt ohjaamoon ja suki märkiä hiuksiaan siistimmälle ponihännälle. Paulus nousi ratin taakse ja käynnisti rekan.

Bea istui ohjaamossa puhtaat housut jalassa ja silmät suljettuina. Hän yritti taistella pettymystä vastaan, mutta minkäs sille voi. Hän oli surkea. Ei saanut edes yhtä hevosta kuljetusautoon.
Rekan hyrähtäessä käyntiin Bea käänsi katseensa ikkunasta ulos, pienesti huokaisten.
"Kiitos Paulus". Miten noin yksinkertainen asia olikin niin pirun vaikea sanoa.

Paulus kohautti olkiaan ja nyki litimärkää, mustaa t-paitaa irti ihostaan kuunnellen Effien ohjeita kisapaikalle. Wellington Florida oli suuri nimi hevosmaailmassa eikä se ollut sitä syyttä. Effie katseli suu auki lukemattomia ulkokenttiä ja areenoita, katsomoita ja kilpahevosia, joita liikkui siellä täällä valtavalla, rakennusten täplittämällä alueella. Hän osoitti kylttejä parkkipaikoille ja hypähti kesken matkan kyydistä mennäkseen etsimään Corinnen ja kyselläkseen tältä ohjeita siitä, minne tuoda hevoset.

Beakin piristyi hieman kun kisa-alue alkoi näkyi koko komeudessaan. Mitään tällaista hän ei ollut osannut kuvitellakaan. Vau.
Harmitus alkoi pikkuhiljaa unohtua täysin, ja kun he saivat parkkeerattua auton, oli Bea taas ihan hyvillä fiiliksillä. Mitä nyt ihoon liimautuva paita inhotti, mutta onneksi housut sentään olivat kuivat.

Paulus ei näyttänyt olevan ihastuksissaan: hän kaipasi hiljaisuutta, vehreyttä, laitumia ja tuttuja hevosia. Tämä oli vieras, ahne ja julma maailma, jossa hän ei ollut kotonaan. Hän kurkisti hevosten tilaan ja veti kädet puuskaan odottaessaan Effietä, keinahdellen kantapäiltä päkiöille ja takaisin. Ukkosen jyrinä kuului selvänä, mutta sade oli laantunut satunnaiseksi tihkuksi. Maa oli märkä ja raskas merkkinä myrskysään reitistä.

Bea käveli Pauluksen luokse, katsoen toista ihmettelevän näköisenä.
"Noh?", hän kysäisi kun vastusti halua halata toista. Hän ei tiennyt olisiko viisasta julkisesti näyttää ihastumisensa, hän kun ei tiennyt yhtään miten Corinne, saati sitten vaikka Jamie, reagoisivat asiaan. Ei hän kyllä edes tiennyt tiesivätkö toiset, tai kiinnostaisiko koko asia noita sitten ollenkaan.

"Mitä?" kulmiensa alta maisemaa pälyilevä mies kysyi.

Bea kohotti toiselle pienesti kulmiaan.
"Ei mitään", hän lausahti, tökätessään hellästi toisen käsivartta.

Paulus ei näyttänyt vakuuttuneelta. Effie saapui toispuolisesti juosten heidän luokseen, ja piteli kohoilevaa kylkeään irvistäen.
"Hhhevoset… Kentälle… C4… Tuolla… Takana… Pian", hän läähätti, kun Paulus alkoi avata ramppia.

Bea katsoi Effietä melkein järkyttyneenä. Oliko heillä kiire? Kun ramppi oli alhaalla otti hän ensin Hookin ulos ja kun Ivorykin oli ulkona, otti hän Hookin toiseen käteensä. Hevonen katseli ympärilleen silmät selällään, stepaten paikoillaan. Ivory sen sijaan näytti pöllämystyneenä. Ihan kuin toinen olisi todella miettinyt, minne ihmeeseen tuo oltiin kärrätty. Noh, Bea ei sitä ehtinyt alkaa pohtimaan, sillä heidän oli ilmeisesti mentävä nopeasti kyseiselle kentälle.

"Pitää… Laittaa… Ne… Kuntoon", Effie puuskutti ja väänsi varustearkkua auki. Paulus poimi sieltä orien harjat pyyhkäistäkseen ne varmuuden vuoksi, ja ryhtyi sitten satuloimaan kaksikkoa.

Bea oli järkyttynyt omasta huolimattomuudestaan, hän oli ollut lähdössä vain tällä tavalla hevosten kanssa kentälle. Haha, sitä ilmettä kun hän veisi hevoset tällä tavalla ratsastajien eteen.
"Ei hemmetti, keskity Bea", hän mumisi hiljaa itselleen, alkaessaan varustamaan hevosia kovaa kyytiä.

Papillon tuntui haistavan kisapaikan ja hirnui viiltävällä kimeydellä trailerista. Se steppasi levottomasti, ja Effiellä oli vaikeuksia saada mustat olympiasuojat kiinni sen jalkoihin. Hän tarkasti tamman vatsapanssarin, rintaremmin ja satulavyön sekä turpahihnan tiukkuuden; hän pakkasi olkalaukkuunsa varaohjat, jalustinhihnan sekä kahdet erilaiset kuolaimet ja tamman korvahupun sekä pumpulitupot hevosen korvia varten. Paulus varusti kaksi oria hieman rennommalla otteella, mutta alentui pyytämään Effietä pakkaamaan hänenkin ratsujensa varavarusteet laukkuunsa.

Sunnuntai 1. helmikuuta, 14:01

Aurinko paahtoi niskaan ja kuumankostea, aavistuksen suolainen tuuli pörrötti Pauluksen hiuksia ja sai mustien aurinkolasien taakse kadonneen miehen kurtistamaan julmannäköisiä kulmiaan. Hän seisoi valtavan, värikkäitä esteitä tulvivan kilpakentän lähtöporttien vierellä valmiina ottamaan tallinsa ratsastajien hevosia vastaan näiden saapuessa kilpakentältä. Viime päivät olivat tarjonneet vähän unta, osin kiireen ja stressin takia, osin käsittämättömän kuumuuden. Emerson ja Papillon ravasivat juuri radalle, pieni tamma kaula terhakalla kaarella.

Kisamatka-nimityksestä olisi heidän työntekijöiden osalta voitu ottaa kokonaan sana matka pois. Tai no, matkahan tämä heillekin oli, muttei millään tapaa rentouttava sellainen. Taas koko päivä oli ollut yhtä vilskettä, ja vähäiset yöunet painoivat silmäluomissa. Bea tiesi silmänalustensa olevan tummat meikistä huolimatta, joten hän viihtyi visusti aurinkolasit silmiensä suojana. Hän oli ollut juoksuttamassa ja taluttelemassa yhtä vastuuhevosistaan kisan jälkeen, joten nyt hän saapui Pauluksen luokse paitansa selkämys hikisenä.
"Onko ne jo kerenny alottaa?", Bea kysyi, toiveenaan saada levähtää edes tämän suorituksen ajan.

"Papillon meni juuri radalle", Paulus vastasi, "se on ensimmäisenä meidän hevosista." Tamma osallistui vain World Cupin osakilpailuun, ja Emersonin kova työskentely sitä varten näkyi: ratsukon työskentely oli sulavaa ja varmaa, eikä yhdellekään Rosingslaiselle ollut yllätys, kun he saivat puhtaan radan. Aika ei ollut nopein, sillä mies ei halunnut ottaa turhia riskejä, mutta mies taputti tammansa hikistä kaulaa erittäin tyytyväisen näköisenä ratsastaessaan ulos radalta aplodien kera. Hän halusi jäähdytellä ja hoitaa hevosensa itse, joten tallityöntekijät saivat jäädä sijoilleen.
"Hook taitaa mennä meiltä seuraavana", mies sanoi pyyhkien niskaansa ja vilkaisten välillä Beaa silmäkulmastaan, "se näytti olevan harjoituksissa kuin ylikiristetty vieteri."

Bea katsoi Emersonin työskentelyä radalla, tuntien paikoitellen suurta kaipuuta esteradoille katsellessaan ratsukon vaivatonta työskentelyä. Tuollaista se parhaimmillaan olisi.
Bea vilkaisi Paulusta, miettiessään voisiko hän ikinä kertoa kenellekään salatun taustansa. Ehkei, muttei hän tuntenut suurta tarvetta tehdä paljastuksia kenellekään.
Bea oli aidosti iloinen Emersonin ja Papillonin puolesta, Emerson oli jopa ystävällinen hänelle toisin kuin monet muut.
"Voi apua, toivottavasti rata menee paremmin", Bea mumisi päätään pudistaen kuullessaan Pauluksen sanat Hookin harjoituksista. Tänne asti ei kannattaisi lähteä tyrimään totaalisesti.

Valitettavasti kaksikolle näytti käyvän juuri niin, kun he ravasivat radolle kuuden ratsukon jälkeen. Hook hikoili rajusti, ja sen silmänvalkuaiset vilkkuivat katsomoon asti, kun ruuna otti sivuaskeleita ja hypähteli Pipan jännityksestä hermostuen. Naisparka näytti olevan jokseenkin hukassa hevosen säikkyessä, ja ohjasi sen kalmankalpeana kohti ensimmäistä estettä kellon soidessa. Hevonen ja ratsastaja näyttivät kulkevan aivan eri aaltopituudella, ja yleisö pidätti henkeään hevosen ajautuessa liian lähelle ja kauas esteistä, liikkuessa epätasaisesti ja pudottaessa sarjaesteellä kaksi puomia. Lopulta suoritus päättyi Hookin kieltäessä kahdesti toiseksi viimeisellä okserilla ja melkein suistaessa Pipan selästään. Naisparka pyyhki kyyneliä poskiltaan ratsastaessaan ulos radalta.

Bea olisi halunnut huutaa Pipalle ohjeita, mutta siitähän se ilo olisi vasta irronut. Ja eihän katsojat muutenkaan saaneet huudella kesken suorituksen. Vaikkei Pippa ollut ikinä ollut hänelle mitenkään ystävällinen, tunsi nainen sääliä ratsastajaa kohtaan.
"Kumpi menee ottamaan Hookin?", Bea kysyi Paulukselta. Pippa varmaan haluaisi olla hetken yksin, joten Hook jäisi heidän vastuulleen.

"Sinun vastuullasi", Paulus vastasi tuntien olonsa äärettömän epämukavaksi tunteellisten naisihmisten seurassa. Heiltä tässä luokassa ratsastaisi vielä Jamie Socksilla eikä mies tiennyt kannustaako talliaan vai toivoako arkkivihollisensa epäonnistumista.

Bea pudisti päätään naurahtaen, niimpä tietenkin. Kuumuus oli varmaan sumentanut jo hänen ajatuksensakin, kun hän oli edes esittänyt sen kysymyksen ääneen. Bea lähtikin kipittämään ratsukon perään, yrittäen miettiä mitä voisi sanoa Pipalle. Tai no, tuskin hänen täytyisi sanoa mitään, kun toinen alkaisi kiukutella hänelle, missä hän oli viipynyt, tai jotain vastaavaa.

Pippa vain valui alas hevosen selästä ja harhaili kohti katsomoa todettuaan jonkun pitävän Hookista kiinni. Henrietta tuli häntä vastaan kiertäen kätensä ystävänsä ympärille, häivähdys vahingoniloa tai katkeruutta silmissään: hän olisi selvittänyt radan esimerkillisesti - Hook kuuluisi hänelle. Sen sijaan hänellä oli Ivory, jolla ei olisi mitään asiaa tämäntasoiseen luokkaan.
"Yritä olla stressamatta sitä enempää", Henrietta sivalsi Bealle mitaten naista terävällä katseella, ennen kuin talutti Pipan kohti virvoikebaaria.

Bea jäi tuijottamaan kaksikon perään mieltei suu auki. Ei kait tuo nainen ollut todella sanonut hänelle sillä tavalla? Kyllä oli, huhhuh. Noiden ihmisten törkeydelle ei ollut mitään rajaa, ja Beaa ärsytti, että se töykeys tuli hänelle edelleen välillä täytenä yllätyksenä. Kohta häntä varmaan syytettäisiin jo siitä, että Hook oli ollut niin hermostunut radalla.
"Soo, ihan rauhassa Hook", Bea mumisi kun riisui hevosen varusteita. Hän käyttäisi hevosta kävelemässä jossain rauhallisessa paikassa ja sitten hoitaisi sen huolellisesti. Voi hevosrukka.

Effie seisoi Rosingsin vuokraamien kilpakarsinoiden edustalla pitelemässä Papillonia, kun Emerson pyyhki sen selkää märällä pesusienellä.
"Miten sillä meni?" hän kysyi nähdessään Bean ja Hookin.

Bea pudisti hitaasti päätään.
"Surkeasti", hän lausahti pienesti huokaisten.
"Raukka tuntuu olevan ihan poissa tolaltaan", Bea totesi vilkaisten vieressään steppailevaa ja ympärilleen pälyilevää hevosta.

"Harmi", Effie vastasi, taputti Papillonin kaulaa väistäen tamman hampaita ja nyökkäsi Emersonin vapauttaessa hänet katsomaan kisoja. Hän halusi nähdä Socksin suorituksen.

Bea riisui Hookilta varusteet sen enempiä Emersonin kanssa juttelematta, lähtien taluttamaan Hookia rauhallisemmille alueille, nyökäten pienesti vastaantuleville hevosenhoitajille hyvien tapojen mukaisesti. Eipä täällä kauheasti tuttuja näkynyt, vaikka miten olisikaan? Se ei siis tullut yllätyksenä.

Effie kiipesi katsomoon muun Rosings Parkin väen seuraksi, ja tunnisti Pauluksen pienenä pisteenä lähtöporttien varjossa. Hän ahmi rataa katseellaan: värikkäitä esteitä, sarjoja, oksereita, trippeleitä, muuri ja loistokkaita viherasetelmia tolppien vieressä. Tämä oli hevosharrastuksen huippu! Hän nojautui eteenpäin penkillään, kun kuparinhehkuinen ori ravasi sisään Jamie rennosti selässään. Ilkikurisesti hymyilevä mies kosketti kypäränsä lippaa kuin edellisen vuosisadan gigolo ja nosti sitten pyörivän, lentävän laukan pidättäen hiuksenhienosti korvat hörössä pärskyvää ratsuaan. Effie saattoi tuntea Corinnesta väreilevän toivon.

Kentiltä kuuluvat kuulutukset jäivät taakse kun Bea talutti Hookia yhä kauemmas kisapaikan keskiön hulinasta. Pikkuhiljaa hän tunsi myös Hookin lihasten alkavan hellittää jännitystilastaan, ja hetken kuluttua hevonen tuntui olevan taas oma itsensä eikä viritetty jousi, joka voisi pongahtaa minä hetkenä hyvänsä. Mitenköhän Jamiella ja Socksilla meni?

Jamie näytti vain istuvan Socksin selässä, kun ori laukkasi pää korkealla ja kaviot hiekkaa pöllyttäen esteeltä toiselle ylittäen ne vaivattomilla, pyöreillä hypyillä. Mies oli selvästi ottanut opikseen Corinnen kritiikistä eikä tehnyt tavanomaisia temppujaan: hurjia, vinoja hyppyjä, päätöntä kaahausta ja mahdottomilta näyttäviä teitä. Socksin pitkä, energinen askel kiidätti ratsukkoa kuitenkin nopeasti radan poikki ja heidän lähestyessään viimeistä trippeliä, Jamie nojautui eteenpäin orin kaulalla ja antoi sen siirtyä neliin, josta se ponnisti mahtavalla, ilmavalla hypyllä yli ja viuhahti maaliviivan ohi. Karismaattinen parivaljakko sai yleisöstä myrskyisän vastaanoton, sillä he saivat siihen mennessä johtavan suorituksen. Jamie kumarsi orin selässä, ennen kuin ratsasti ulos radalta. Pauluksen silmienpyörittely jäi aurinkolasien piiloon. Katsomossa Corinne hymyili hillitysti taputtaessaan, ja Effie oli tuskin pysyä penkillään innostuksesta.

Bea alkoi kuulla etäisesti kenttien suunnalta suuria suosionosoituksia, ja hän olisi varmasti ollut todella mielissään, sillä hän oli varma, että ne oli osoitettu Jamielle, jos Hook ei olisi saanut hepuleita. Se singahti narun päässä mitä erilaisimpiin ilmansuuntiin, Bean lennähtäessä perässä ennen kuin hän tokeni ja sai tasapainonsa takaisin.
"ei hemmetti Hook", Bea mumisi. Hän ei kehdannut kauheasti älähtää Hookille, sillä toinen oli tarpeeksi jännittyneessä tilassa ilman ärhentelyäkin. Ehkä kohta pitäisi kuitenkin siirtyä takaisin kilpa-alueelle, sillä ei hän voinut muita hommia sysätä toisille työntekijöille. Siispä suunta takaisin kohti vuokrakarsinoita.

Paulus huuhteli Socksia sienellä niiden edustalla. Emerson oli poistunut, ja Papillon joi karsinassaan hengittävässä hikiloimessa. Kuparinpunainen ori hengitti raskaasti, mutta silmät eloisina ja valppaina, korvat kääntyillen ja tuskin malttaen pysyä aloillaan.
"Joo joo, hienosti meni, yritäs nyt malttaa…", mies mutisi pidellessään hevosen riimunnarua yhdellä kädellä ja räiskien vettä toisella.

Bea saapui paikalle Hookin kanssa, joka oli taas kuin eri hevonen. Stressaantuneisuus kuitenkin alkoi lisääntyä kun oltiin taas melkolailla tapahtumien keskiössä.
"Ilmeisesti hyvin meni?", Bea kysäisi päästyään toisten luokse, ja alkaessaan harjata Hookia.

"Totta kai", Paulus tuhahti silmiään pyöräyttäen, "kuinkas muutenkaan…"

Bean huulilta karkasi naurahdus.
"eikös sun pitäis olla iloinen meidän tallin menestyksestä?", Bea kysyi kiusoitellen, vaikka tiesi kyllä ettei Paulus vain voinut olla iloinen Jamien puolesta.

"Joo joo", mies mutisi. Jamie oli kadonnut kuvailemaan menestyksensä salaisuutta ja kirjoittamaan nimikirjoituksia tähtisilmäisten ratsastatyttöjen vihkoin, käsivarsiin tai luoja ties mihin.
"Ja ylihuomenna sitten Grand Prix ja Puissance."

Bea osasi hyvin kuvitella mihin Jamie oli kadonnut niin nopeasti, ja hän pudisti pienesti päätään. Miten hänkin oli ollut niin hölmö, että oli langennut kyseisen miehen pauloihin.
"…Mitä huomenna on?", Bea kysyi kulmiaan kurtistaen, yrittäen muistella kisojen ohjelmaa. Vai oliko heillä niin hyvä tuuri, että huomenna olisi välipäivä?

"Hevoset toipuvat", Paulus vastasi taputtaen hevosen kosteaa kaulaa ja lähtien taluttamaan sitä kohti kisa-alueen laitaa jäähdyttelyä varten, "me emme."

Bean huulilta karkasi pieni huokaus. Voi kun sattuisikin niin, että hekin jopa saisivat levätä. Sitä oli päivien jälkeen niin poikki, ettei jaksanut edes ajatella lähestulkoon mitään muuta kuin nukkumista.
"Sinäkin saat rauhoittua ja kerätä uutta rohkeutta", Bea leperteli Hookille hiljaa, vilkaisten vielä Pauluksen ja Socksin perään.

Effie saapui hetken kuluttua kisakarsinoille selvästi täpinöissään ja asetteli varustearkkujen sisältöjä geometrisemmin neuroottisella tarkkuudella.
"Uskomatonta!" hän henkäili enemmän itselleen.

"…Mikä?" Bea uskaltautui kysymään, katsellessaan toista hitusen epäileväisenä. Mikä nyt oli muka niin uskomatonta? Ja miksi helvetissä toinen onnistui olemaan noin pirteä?

"Tämä kaikki", Effie henkäisi vajoten arkun päälle istumaan, "Jamie ja Socks. Tunnelma. Florida. Tuntuu, kuin olisin rakastunut."

Bea katsoi toista kuin hullua, mennen sitten naisen luokse kokeillen toisen otsaa.
"…Oletko saanut auringonpistoksen?", Bea kysyi miltei huolestuneena.

Effie nauroi vapautuneesti.
"Voi olla. En ole vain koskaan päässyt kokemaan tätä kaikkea näin syvältä. Olisit nähnyt Socksin! Ei ihme, että Corinnekin oli riemuissaan."

"Voin vain kuvitella", Bea lausahti pienesti hymyillen, tuntien kuitenkin pientä pettymystä sisällään. Miksei hän voinut kokea tätä kaikkea tuolla tavalla? Tyhmää.

"Oletko aivan lopussa?" Effie kysyi laskeutuen asteen huumastaan ja mittaili Beaa katseellaan.

Bea kurtisti kulmiaan, pudistaen sitten päätään.
"En", hän kielsi pienesti naurahtaen. Ei hän nyt ihan lopussa ollut..
"…Sitä vain mietin mistä sinä oikein saat tuon kaiken energian?"

Effie nauroi.
"Auringosta varmaan. Muistutan itseäni, että olemme täällä vain hetken, enkä halua jäädä välistä tästä kokemuksesta. Onko Paulus jäähdyttelemässä Socksia?"

Bea nyökkäsi naisen kysymyksen kuullessaan, taluttaen sitten Hookin karsinaansa.
"Ehkä sinut otetaan mukaan kilpailijoiden salaisiin, tai ei niin salaisiin, bileisiin, jos kauniisti pyydät", Bea ehdotti kun toinen tuntui todella haluavan kokea kaiken mahdollisen. Sitä paitsi Effie ja Emerson olivat epäilyttävän läheisiä.

"Ivory ja Socks osallistuvat muutaman tunnin kuluttua pienempään esteluokkaan. Henrietta vaikutti olevan todella tolaltaan, kun joutui perumaan Ivoryn osallistumisen World Cupista", Effie pohti nojaten leuan kämmeneensä.

Bea nyökkäsi pienesti, kohauttaen sitten olkiaan.
"Sellaista se on", hän vain mumisi kun ei muutakaan keksinyt. Ehkä pitäisi alkaa jo nyt, hyvissä ajoin, valmistelemaan Ivorya koitokseen?

"Pitkä reissu turhan takia", Effie huokasi ja kurottui rapsuttamaan ruunan turvan vaaleanpunaista pilkkua, "mutta eihän se sinun vikasi ole, kultapieni."

Bea hymyili pienesti Ivorylle, tai no, Effien sanoille. Ivory oli kultainen hevonen.
Bea puikahtikin sen karsinaan, alkaen harjailla sitä kiireettömästi.
"Mikä on ollut reissussa parasta tähän asti?", hän kysäisi Effieltä, joka oli oikeasti ihan kuin herännyt eloon tämän matkan aikana.

"Aurinko. Tai ehkä nämä kisat. Tai palmut! En osaa valita", nainen nauroi raastaen hiuksensa uudelle ponihännälle, "entä sinusta?"

Bean huulilta karkasi naurahdus Effien vastauksen ansiosta.
"Ehkä aurinko. Voi kun siitä ehtisi vielä oikeasti nauttimaankin", Bea hymähti.

"Sehän paistaa taivaan täydeltä", Effie viittasi häikäisevään valoon ja kohotti kevyesti päivettyneet, vahvasti pisamaiset kasvonsa sitä kohti.

Bea virnisti pienesti, vilkaisten myöskin auringon suunnalle.
"Tätä menoa mulle jää ihan kauheat rusketurajat aurinkolaseista", Bea sanoi ja purskahti nauramaan ajatukselle. Apua, hetinyt aurinkolasit pois naamalta, sillä hän ruskettui yllättävän helposti.

"Voit aloittaa uuden trendin", Effie ehdotti vinosti hymyillen ja venytteli nilkkojaan nautinnollisesti.

Bean huulilta karkasi hyväntuulista naurua, ja hän pudisti päätään.
"Jos en kuitenkaan", Bea mumisi nostaessaan aurinkolasit päälaelleen. Rusketus toi luojan kiitos ihan eri tavalla valoa kasvoille, joten ei haitannut, vaikka vähän olikin nuutunut.

"Ehkä pitäisi käydä lounaalla. Voimme saada herkullista, ylihinnoiteltua kojuruokaa", Effie ehdotti ja sulki silmänsä kirkkaudessa nautiskellen lämmöstä ja kesänmakuisesta tuulesta.

Bean huulilta karkasi hymähdys.
"Se voisi olla hyvä idea", hän lausahti pienesti nyökäten. Hän ei ollut edes tajunnut, että tässähän oli jo hyvinkin tullut nälkä.

"Paulus osaa varmasti seurata ruoan tuoksua", Effie totesi ja lähti hakemaan kisa-alueelta jonkinlaista ruokatarjontaa. Ensimmäinen ehdokas oli periamerikkalainen hotdog-koju, jota nainen ehdotti kollegalleen kulmiaan kohottamalla.

"Uskoisin niin", Bea lausahti, taputtaen vielä Ivoryn kaulaa ennen kuin poistui sen karsinasta, sulkien oven huolellisesti. Hän lähti seuraamaan Effietä, virnistäen pienesti huomatessaan hotdog-kojun. Pieni nyökkäys annettiin merkiksi, että ruokapaikka kelpaisi. Nämäkin hotdogit olivat varmasti ihan ylihinnoiteltuja, mutta jotain olisi syötävä.

Effie mittaili jokseenkin epäluuloisesti perinteisellä kaalisalaatilla täytettyä hotdogiaan palatessaan istumaan kisakarsinoiden edustalle, ihan vain varmuuden vuoksi, jotta hevoset eivät katoaisi.
"Odotatko jo kotiinpaluuta?" hän kysyi Bealta näykkiessään ateriansa laitaa. Hän tiesi Pauluksen odottavan sitä kuin kuuta nousevaa.

Bea kohautti olkiaan Effien kysymykselle. Sama arkihan se siellä odottaisi, joten oli ärsyttävää ettei hän osannut ottaa tämän reissun hyvistä puolista kauheasti mitään irti. Entä jos hän olikin ihminen, joka ei ole koskaan tyytyväinen? Ajatus oli pelottava.
"En erityisemmin", hän tyytyi vastaamaan.
"…Taidan arvata sinun vastauksesi", hän naurahti seuraavaksi.

"Eihän tämäkään olisi hohdokasta ikuisesti", Effie vastasi, "ja on Britanniassa puolensa. Pian on kevät, ja kaipaan maastoratsastusta nummilla. Muuten, meidät on kutsuttu World Cupin juhlistuksen jatkoille illalla."

"Ai meidät kaikki?", Bea kysyi kulmiaan kohottaen. Hän oli ihan varma, että kutsu koski vain Effietä.

"Meidät kolme", Effie vastasi, "Jamie kutsui meidät mukaan."

Bea katsoi toista epäuskoisena, päästäen virneen kasvoilleen.
"Tässä on tapahtunut joku virhe", hän mumisi naurua äänessään. Niin no, olihan hän kerran aiemminkin käynyt Jamien ja muiden kanssa kisamatkalla juhlimassa. Ja siellä kait hänen ja Jamien mikä lie pieni säätäminen oli tainnut alkaakin. Jos hän ei ihan väärin muistellut... Noh, tämä tulisi olemaan aika erilainen ilta, jos he siis menisivät edes juhliin. Jamie tuskin edes kaipaili hänen peräänsä, mutta Beaa itseä välillä häiritsi, kun he eivät olleet ikinä sovitusti pistäneet välejään poikki. Tai siis lopettaneet säätämistään. No, pääasia, että molemmat olivat perillä asioiden oikeasti laidasta.
"…Haluatko mennä?"

"Totta kai", Effie naurahti, "tiedostaessani matkan lähestyvän loppuaan, en kestäisi tuijottaa motellihuoneen seiniä. En tietenkään velvoita sinua tai Paulusta tulemaan, jos olette väsyneitä."

Bea kävi sisällään suurta tahtojen taistelua. Paulus ja pitkät yöunet vai mahtavat bileet.
"Mä en oo käyny pitkään aikaan missään kunnon bileissä", Bea älähti kun ei kyennyt tekemään päätöstä. Tämä oli vaikeaa. Saisiko hän Pauluksen raahattua mukaan? Kiristys, uhkailu, lahjonta. Auttaisiko mikään mieheen?

Effie nauroi.
"En minäkään. En varmaan ikinä, itse asiassa", hän pohti jo valmiiksi suuret silmät pyöristyen.

Bean huulilta karkasi naurua. Voi luoja, hän haluaisi mennä niihin bileisiin, vaikkakin hän katuisi sitä juhlimista seuraavat kaksi viikkoa univelkojensa kanssa.
"Eiköhän me siis raahauduta paikalle? Tai no, sinä leijut tuossa sun säteilykuplassa ja minä laahustan raihnaisena perässä", Bea mumisi huvittuneena. Hän oli todella nuutunut toiseen verrattuna, joten saisiko hänestä ihmisen näköistä bileisiinkään? Bea epäili asiaa suuresti.

"Säteilykuplassa?" Effie kohotti kriittisesti kulmiaan ja huiskaisi kaoottista ponihäntäänsä. Hänelle olisi tosin yhdentekevää olisiko hän edustava vai ei; hän halusi vain nähdä ja kokea päivän huuman jatkon.
"Mutta siitä tulee varmasti mukavaa. Kas, Paulus." Nimetty saapui heidän luokseen Socks toisessa kädessä ja kuusi hotdogia tasapainoteltuna toisessa.

Bea oli saanut hotdoginsa syötyä, joten hän meni avokätisesti ottamaan Socksin pois mieheltä, jotta toinen voisi syventyä syömiseen.
"Paulus..", Bea aloitti vaarallisen viattoman kuuloisesti.
"…Mitä sä sanoisit jos me lähdettäis illalla vähän juhlimaan?", hän kysäisi hymyillen mahdollisimman suostuttelevasti. Äh, miksi hän edes yritti? Ei tämä toimisi kuitenkaan!

Paulus kohotti katseensa silmät epäluuloisesti sirrillään.
"Juhlimaan minne?" hän kysyi suu täynnä hotdogia.

Bea vilkaisi Effietä, tuo saisi jatkaa, kun tiesikin enemmän juhlista.

"Meidät kutsuttiin mukaan World Cup -juhlien jatkoille--", Effie aloitti.
"Ei helvetissä", Paulus vastasi.

"Paulus", Bea lausahti pettymystä äänessään, näyttäen siltä, että polvistuisi kohta miehen eteen ja alkaisi rukoilemaan. Auttaisiko koiranpentuilme? Ehkä uhkailu seuraavaksi?

"Ei", mies vastasi uppiniskaisesti kaalisuikale suupielestään roikkuen ja muistutti kaikinpuolin uhmaikäistä lasta, joka kieltäytyy kylvystä.

"Paulus", äänensävy oli vaihtunut kuin lennosta uhkailevaksi, ja nyt jo Beankin kädet olivat puuskassa, ihan kuin hänkin olisi kiukutellut. Ja niin, niinhän hän taisi tehdäkin. Tämä oli varmasti ulkopuolisten silmissä mielenkiintoinen näytelmä.

Effie vetäytyi vaivihkaa sivummalle. Paulus tuijotti Beaa itsepäisenä kuin muuli ja haukkasi mielenosoituksellisen ison haukun hotdogistaan.

"Paulus", äänensävy pehmeni suostuttelevaksi kun Bea meni lähemmäs miestä.
"eikö me voitais edes kävästä siellä?"

"Mene jos haluat", mies murahti vetäen käsivarret puuskaan.

"En mä halua mennä ilman sua", Bea lausahti huokaisten.

Paulus pyöritteli silmiään.
"Miksi?" hän voihkaisi.

"No arvaa", Bea lausahti silmiään pienesti pyöräyttäen.
"…Oo kiltti. Tämän yhen kerran. Siellä voi olla jopa hauskaa!"

"Onko ihan pakko?" mies mankui raastaen puolipitkäksi venähtänyttä, tummanruskeaa tukkaansa.

Bea alkoi tajuamaan, että Paulus alkoi antaa periksi, jolloin naisen kasvoille syttyi iloinen virne.
"Paulus, oot ihana", hän lausahti, suikaten suukon toisen otsalle.
"…Tämä on nyt sitten sovittu. Et voi enää perua", hän vannotti iloisesti puhellen.

Mies nurisi itsekseen ja haukkaili lohduttomana surullista hotdogia.
"Olet itse paholainen, nainen."

Bean huulilta karkasi heleää naurua miehen sanojen ansiosta, voi raukka. Ei kait se nyt niin kamalaa olisi.
"En ole", hän vastasi hymyillen, pörröttäen toisen hiuksia, mitkä olivat päässeet venähtämään. Ne pitäisi kyllä leikata jossain välissä...

"Niinköhän lie", Paulus murahti ja tyhjensi puolet ämpärinkokoisesta limsamukista kerralla.

Sunnuntai 1. helmikuuta, 15:11

Bean olisi tehnyt mennä vain suukottamaan toisen huulia, mutta sitä hän ei tehnyt, olivathan he ihan julkisella paikalla. Sen sijaan hän tyytyi hymähtämään miehelle, vilkaisten sitten Effietä, nostaen peukun pystyyn voiton merkiksi.

Effie nauroi ja veti jalat ristiin alleen tukevan varustearkun päälle. Hän oli luovuttanut hotdoginsa suhteen, mutta sen loppu kelpasi hyvin heidän pohjattomalle kaivolleen, joka tunnettiin satunnaisesti myös Pauluksena.

Bea puikahti taas Ivoryn karsinaan, alkaen taas harjailla hevosta.
"…Oletko nyt ihan varma ettei kutsu koskenut vain sinua?", hän varmisti taas Effieltä.

"Ehdottoman varma", Effie vastasi. Ja hän oli - tapansa mukaan - oikeassa. Kaikki kolme olivat tervetulleita illan tullen paikalliseen baariin, johon oli kokoontunut Rosingsin ratsastajien lisäksi joukko muita kilparatsastajia. Henrietta oli kuin myrskyn merkki, vaikka Ivory oli voittanut luokkansa, jopa sarjaesteellä useamman puomin pudottaneen Slippersin. Jamieta se ei näyttänyt hetkauttavan, sillä mies säteili juhlien keskipisteenä, varsinkin löydettyään karaokenurkkauksen. Mustaan pukeutunut Paulus oli pyörähtää ovella ympäri ja lähteä samantien takaisin motellille.

Bea aavisti Pauluksen suunnitelmat, ja tarttui toista tiukasti käsivarresta, raahaten toisen sitten sisälle. Bea oli pukeutunut yhteen uusista mekoistaan, ja ihme kyllä, päiväisestä nuutuneesta Beasta ei näkynyt jälkeäkään. Voi kuinka ihana oli pitkästä aikaa olla kunnon juhlissa. Hän ei antaisi kyllä Pauluksenkaan pilata hyvää tuultaan.
"Mä voin käydä tilaamassa meille jotain, jos te menette etsimään istumapaikat? Mitä te haluatte?", Bea kysyi Effieltä ja Paulukselta.

"Minulle riittää jäävesi, kiitos", Effie hymyili kiitollisena ja läimäisi Paulusta takaraivoon, tämän ilmoittaessa haluavansa "kotiin."
"Ystäviä!" Jamie nauroi ja harppoi pöydältä toiselle, kunnes pudottautui heidän viereensä.

Bea jätti Pauluksen kommentin omaan arvoonsa, lähtien sitten baaritiskille. Sieltä hän palasi kolmen juoman kanssa, kurtistaen pienesti kulmiaan huomatessaan Jamien. Mitä ihmettä? Toinen taisi olla jo humalassa?

Vain pienessä. Jamie oli käärinyt laadukkaan kauluspaidan hihat löysästi ylös, ja ylhäältä avoimet napit paljastivat kaistaleen ruskettunutta rintakehää.
"Hei hurmuri", mies virnisti nojaten pöytään, jonka ääressä Paulus istui miestä mulkoillen.

"Jamie", Bea lausahti paljonpuhuvalla äänellä. Tuon ei kannattaisi ruveta ärsyttämään Paulusta. Bea ojensi tilaamansa juomat Effielle ja Paulukselle, hörpäten omasta siideristään. Ehkä olisi parasta, että Jamie jatkaisi matkaansa ja he jäisivät tähän.

Jamie tuntui vaistoavan Bean toiveen ja tanssi notkeasti takaisin aikaisemman seurueensa tykö, joskin näiden läpi ja ponnahti karaokelavalle, josta hetken kuluttua tilan täytti miehen rokahtavan käheä versio Elviksen Burning Lovesta, joka sai enemmän tai vähemmän päihtyneet, hyväntuuliset juhlijat tanssimaan villisti. Effie jammasi hillitysti paikallaan voimatta olla hymyilemättä kaikkensa esiintyessään antavalle gigololle.

Bea pyöräytti pienesti silmiään, vaikka huuliltaan karkasi pieni naurahdus.
"Yritäs nyt piristyä, jooko", hän mumisi Paulukselle, kun oli katsellut toista hetken.

Paulus mulkaisi naista paljonpuhuvasti. Hän oli suostunut raahautumaan paikalle, mikä oli selvästi suuri kärsimys ja uhraus, eikö se riittänyt? Effie katosi heidän pöydästään tanssimaan Emersonin ja piristyneen Pipan mukaan, ja Paulus painui syvemmälle varjoon. Hän katsoi mustasti pöydällä hyvin elvismäisesti tanssivaa arkkivihollistaan.

Bea kohotti pienesti, ehkä jopa anteeksipyytelevästi käsiään, katsellen Effien perään ennen kuin vilkaisi taas Paulusta.
"Jos katse voisi tappaa..", Bea mumisi huvittuneisuutta äänessään.

"Jos haluat bilettää, biletä", Paulus murahti ja hörppi jurosti kokistaan. Hän oli kuskina, mutta ei todellisuudessa halunnut juoda muutenkaan tietäessään, kuinka herkästi ajautui vaikeuksiin hallitsemattomien aggressiivisuuden puuskien takia. Jamie oli erittäin todennäköinen uhri sellaisille. Hiivatin gigolo ketkutteli itseään pitkin pöytiä ja pyöritteli tyttöjä. Effiekin nauroi tanssiessaan jonkinnäköistä rokkia moisen pellen kanssa.

Bea huokaisi pienesti, Paulus ei tehnyt tätä vaikeaksi.
"No minähän biletän muru", Bea lausahti pienesti hymyillen, nousten sitten pöydästä ylös, lähtien tanssahtelemaan ihmismassan keskelle siideri kädessään.

Paulus vajosi yrmeäksi mytyksi pöytäänsä ja harkitsi lähtevänsä motellille. Luultavasti hänen lähtöään ei huomattaisi, ja sitten kun huomattaisiin, tytöt voisivat ottaa taksin. Hän saisi tosin kuulla kunniansa. Eikä hän ollut varma halusiko jättää Beaa ja humalaista, lipevää Jamieta ilman valvovaa silmää, vaikka Jamien lonkerot olivatkin tällä hetkellä Effien ja Pipan ympärillä.

Bea jäi tanssahtelemaan vähän kauemmas Jamiesta ja tytöistä, sillä hän ei halunnut aiheuttaa Paulukselle aiheetonta mustasukkaisuutta.

"Hei Bea, viihdytkö?" Emerson tervehti musiikin yli, aina aavistuksen vaivaantuneena kuin potkittu koira, siirtyessään lähemmäs naista. Hän vilkaisi sivusilmällä, kuinka Jamie raahasi Effietä kohti karaokelaitetta.

Bea tervehti Emersonia hymyillen, nyökytellen toisen kysymyksen kuullssaan.
"toivottavasti sinäkin?", hän kysyi hymyillen, vaikka Jamie nyt taisi kaikkien naisten huomion varastaakin. Bea vilkaisi Jamieta ja Effietä, jotka menivät karaokelaitteen suuntaan, huuliltaan karaten sitten naurua. Jamie oli kyllä mahdoton.

"Oikein hyvin", Emerson vastasi lämpimästi hymyillen. Hän oli tiedoton siitä, että jäi täysin vaille naisten romanttista kiinnostusta - hän oli sille sokea muutenkin, sillä hänen sydämeensä tuntui mahtuvan vain Papillon, hänen elämänsä nainen. Hänen poskillaan hehkui edelleen onni päivän kisasuorituksesta, sillä he olivat lunastaneet paikkansa World Cupiin ja siten saavuttaneet kaiken tavoittelemansa. Hän voisi osallistua myös muihin luokkiin, mutta päätti olla tekemättä niin. Karaokekorokkeella Jamie aloitti Islands in the Streamin, johon veti käsivartensa alle lukitun, nauruun jatkuvasti sortuvan Effien.
"Oletko pitänyt Floridasta?"

Bea tanssahteli aloillaan, tajuten myös onnitella Emersonia päivän kisatuloksesta. Tuo sai olla ylpeä, ja varmasti olikin.
"Sen verran, mitä olen ehtinyt aistimaan", Bea lausui pienesti hymyillen, vilkaisten karaokekorokkeen suuntaan. Ei kait Jamie ollut saanut jo Effietäkin pauloihinsa.
"…Oletko aiemmin käynyt täällä?", hän kysyi vuorostaan, vilkaisten Pauluksen suuntaan pikaisesti.

"Pariin kertaan", Emerson vastasi vilkaisten kämppäkaveriaan, "mukava varastoida D-vitamiinia aina silloin tällöin."
"All this love we feel needs no conversation, we ride it together - ah'ah - making love with each other - ah'ah", Jamie lauloi keuhkojensa täydeltä ja hymyili lammasmaisesti, kun Effie vaihtoi omansa kieltäväksi versioksi ja näpäytti merkitsevästi puoleensa kumartuvan miehen nenänpäätä.
"Entä sinä?" mies kysyi. Paulus tyhjensi juuri limsalasiaan pöydässä.

Bea nyökytteli miehen sanat kuullessaan, vilkaisten taas Jamien ja Effien esitystä, naurahtaen pienesti toisille.
"En ole", Bea vastasi totuudenmukaisesti, naurahtaen pienesti.
"Voisi olla mukava tulla tänne joskus ihan muuten vain, niin kerkeäisi vähän katsella ympärilleenkin", hän mietiskeli, vaikka tiesi ettei tulisi ikinä käymään täällä vapaa-ajallaan.

"Totta. Täällä riittäisi ihan vain katsottavia kisaluokkia aamusta iltaan", Emerson vastasi, vaikka hänen äänensä oli hukkua juhlien huminaan ja dueton näyttävään lopetukseen, jonka Effie tosin lässäytti työntäessään Jamien nauraen irti itsestään ja luikahtaen alas korokkeelta, ennen kuin Jamie ehtisi tarrata hänen käsivarteensa. Paulus oli kadonnut pöydästä.

Bea hymyili pienesti, mutta se hymy oli vaihtua järkytykseen kun hän vilkaisi pöydän ääreen eikä huomannut Paulusta missään. Vastahan toinen oli ollut tuossa, joten mihin tuo oli nyt kadonnut? Apua. Entä Effie, olihan toinen nyt ainakin jossain lähistöllä?
"Täällä on teille varmaan paljon tuttuja?", Bea kysäisi Emersonilta vilkaistessaan taas toisen kasvoja ystävällisesti hymyillen.

Emerson kohautti olkiaan. Effie työntyi ihmisten lomasta heidän seuraansa.
"Luoja, apua, piilottakaa minut… Missä Paulus on?"

Bea katsoi toista päätään pudistaen.
"Mä en tiedä! Se katosi johonkin!"

"Semmoinen menninkäinen", Effie huokasi, "viihdytkö sinä sentään?"

Bea hymyili pienesti.
"Viihdyn. Paitsi nyt en ku en tiedä mihin se yks meni", hän mumisi päätään pudistaen.
"…Karkasiko se?"

"Voi olla", Effie nauroi, "mutta ei kai se haittaa?"

Bea kohautti olkiaan. Paulus olisi varmaan hänelle myrtsinä seuraavat pari(kymmentä) päivää myrtsinä kun ei tietäisi mitä täällä on tapahtunut. Noh, saisi syyttää itseään.

"…Ei kai. Laulaako Jamie Sweet Transvestitea?" Effie kysyi pyörähtäen katsomaan olkansa yli, kun mies hypähteli pöytiä pitkin napittaen paitaansa auki ja eläytyen Rocky Horror Picture Show'n tunnelmaan humaltuneen täydellä estottomuudella. Emerson nyökkäsi tyynesti, vieno hymy suupielessään.
"Soittaisit Harrylle", hän kehoitti ja Effie liikahti vaivaantuneena, "haluatko Bea lisää juotavaa?"

Bea kääntyi katsomaan Jamieta, kääntäen katseensa äkkiä toisaalle. Herranjumala, joku, pysäyttäkään Jamie.
Bea kohotti kulmiaan kuullessaan Emersonin sanat, ja Bea jäikin katsomaan Effietä uteliaana. Harry?
"Ei kiitos", hän vastasi hymyillen, kohottaen siiderilasiaan, jossa oli vielä juomaa vähän jäljellä.

"Minä haen lisää vettä", Effie sanoi ja pujotteli tiensä väkijoukkoon. Polvilleen pöydälle vajonnut Jamie näytti saaneen ihailijan tai useammankin. Emerson katsoi kämppäkaveriaan päätään huvittuneena pudistellen.

Bea oli samaan aikaan huvittunut, että kauhistunut.
"Mitähän tuo vielä keksii jos saa lisää alkoholia?", hän mumisi ääneen, haluamatta tietää edes vastausta siihen. Beaa nolotti hänen ja Jamien lyhyehkö historia, vaikkei varmaan kukaan sitä edes muistanut. Ja hyvä niin.

"Vain taivas on rajana", Emerson hymyili ja sukaisi lyhyttä, punertavaa tukkaansa, "taidan lähteä hyvissä ajoin hotellille tai en vielä pääse koko yönä huoneeseemme."

Bea hymähti pienesti, vilkaisten Emersonia.
"…Itsekin olisi järkevintä lähteä aikaisin nukkumaan, mutta saa nähdä miten käy", hän lausui naurua äänessään.

Emerson huolehti lähinnä siitä, ettei voisi mennä huoneeseensa, jos Jamie ehtisi sinne ensin jonkin deittinsä kanssa. Hän toivotti Bealle kohteliaasti hyvät illanjatkot ja pujotteli tiensä ihmispaljouden läpi narikalle. Effie palasi Bean luo vesilasi mukanaan.

Bea nyökäytti miehelle, katsoen sitten luokseen tulletta Effietä.
"Onko sulla hauskaa?", hän kysyi hymyillen.

"Kieltämättä", Effie vastasi hengästyneenä ja irrotti katseensa tanssikaverin pöydälle vetäneestä Jamiesta. Mies oli yksinkertaisesti käsittämätön olento, joka ei tuntunut noudattavan sosiologisia tai fyysisiäkään lakeja.
"Entä sinulla? Minulla ei ole kokemusta juhlimisesta, joten en osaa vertailla kokemuksia."

Jamie oli todella mahdoton, voi luoja.
"On, on mulla", Bea lausui hymyillen, vaikka takaraivossaan kolkutteli kokoajan tieto siitä, että hänen pitäisi olla tällä hetkellä etsimässä Paulusta. Mutta äh, tuo oli iso mies, ja kyllä pärjäisi. Hän pitäisi kerrankin hauskaa. Bea joi juomansa loppuun ja kipitti sen lähimmälle pöydälle, uppoutuen sitten kunnolla tanssimaan.

Henrietta ja Pippa lähtivät jonkin aikaa Emersonin jälkeen, sillä Henrietta ei näyttänyt olevan juhlatuulella. Jamie puolestaan aikoi ilmeisesti juhlia aamuun saakka - kisat olisivat vasta ylihuomenna. Effielläkin riitti virtaa tanssia ja nauraa, vaikka hän ei löytänyt baarista samaa huumaa, jota oli kokenut kisakatsomossa.

Beasta oli ihana kerrankin heittää vapaalle, ja hän unohti illan aikana huolen Pauluksesta, oli se sitten alkoholin tai tanssin aiheuttaman huuman tuomaa. Kivaa hänellä ainakin oli, ja onneksi näytti olevan Effielläkin.

Illan kääntyessä lähemmäs seuraavaa päivää, Effie vilkaisi kelloaan.
"Luuletko, että meidän pitäisi lähteä nukkumaan?" hän kysyi. Hevoset odottaisivat heitä vuokratallillaan aamuvarhaisella, vaikka näiden ratsastajat saivat nukkua pitkään.

Bea vilkaisi myös kelloa, nyrpistäen pienesti nenäänsä. Hyh, aikainen herätys odotti.
"joo, se on järkevintä. Lähdetään", hän lausahti pienesti naurahtaen. Aamuinen herätys tulisi olemaan kauhea.

Uskollinen vuokra-auto odotti heitä tutulla parkkipaikalla kadun varressa, mustanpuhuva hahmo ratin takana.

Bea oli ensin järkyttynyt, sitten vain ärsyyntynyt. Miksi Paulus, miksi.
"Et kai sä oo istunu täällä koko iltaa?", Bea kysyi, vaikka tiesi jo vastauksen. Toinen osasi olla kyllä todella urpo. Varmasti oli hauska ilta takana.

Effie sukelsi vaiteliaana takapenkille. Paulus murahti vastaukseksi, kuten luolamiehillä oli tapana, ja ajoi sitten törttöilevään liikenteeseen saadakseen heidät motellille, joka alkoi käydä masentavan tutuksi.

Bea pudisti päätään pienesti, istuen sitten hiljaa etupenkillä, silmiensä meinatessa painua kiinni koko ajan. Itsepintaisesti hän kuitenkin pysytteli hereillä.

Paulus pysäytti auton motellin pihaan, kiipesi motellihuoneelle ja potkaistuaan kengät jalastaan ja repäistyään mustan t-paidan päältään, hän kaatui sänkyyn. Effie puolestaan teki huolelliset iltapesut ja asetti seuraavan aamun vaatteet valmiiksi sekä pakkasi laukkunsa.

Bea pesi vain nopeasti meikit pois, minkä jälkeen pesi hampaansa, ennen kuin kömpi Pauluksen viereen, hakeutuen ihan lähelle toista.
"Ethän sä oo vihanen?", hän mumisi kysyvästi, silmät suljettuina.

Luolamies murahti jälleen monitulkintaisesti, ja pysyi selin. Se saattoi olla vain osoitus väsymyksestä, joskin tämä luolamies oli taipuvainen mökötykseen. Lopulta Effiekin käpertyi sänkyynsä, ja kuuma motellihuone vajosi unelle armeliaaseen, pimeään hiljaisuuteen.

Bea ei jaksanut ruveta tivaamaan kunnon vastausta, joten hänkin päätti antaa vain unelle vallan. He ehtisivät keskustella huomennakin, jos sitä keskusteluksi voisi kutsua.

Tiistai 3. helmikuuta, 16:01

Paulus, jota kilpailun hyörinä ei kiinnostanut, tarjoutui partioimaan Socksin, Hookin ja Slippersin hoitajana kisakarsinoilla ja lähtöporteilla, ja vapautti siten Effien ja Bean seuraamaan 160 sentin Grand Prix luokkaa katsomoon. Kisa oli massiivisessa stadionissa, sillä ulkona sää muistutti lähestyvää hurrikaania tuulen vihmoessa kaatosadessa vaakasuoraan. Effie oli nojautunut innoissaan penkinsä reunalle ja seurasi haaveikkaana ratsukoita, jotka lensivät radalla. Hiljainen Corinne oli keskittynyt lukemaan ohjelmalehteä, ja Effie pohti johtuiko hiljaisuus Slippersin huonosta menestyksestä aikaisemmasta Puissance-luokassa: Jamie oli tehnyt virhearvioin ja ori ponnisti liian läheltä pudoten kisasta jo alkumetreillä.

Bea oli tajunnut vasta tänä aamuna, että tämäkin reissu todella loppuisi joskus. Hän oli elänyt pitkän aikaa omassa kuplassaan, oikeasti kokematta yhtään mitään. Näin pitkällä reissulla tästä elämästäkin ehti tulla rutiinia, ja vaikka Bea oli aina pelännyt sitä, että kangistuisi johonkin tiettyihin kaavoihin, juuri niin oli viime aikoina tapahtunut työn suhteen niin kotipuolessa, kuin täälläkin.
Siksi olikin kaivattua vaihtelua päästä katsomaan suorituksia, kun Paulus oli ilmottautunut vapaaehtoiseksi hevosvahdiksi, vapauttaen heidät tytöt katsomon puolelle.
Bea katsoi suorituksia, kommentoiden noiden suorituksia, ja neuvoen ratsukoita hiljaa päänsä sisällä. Hän ei ollut ikinä näin suuriin kisoihin ja korkeisiin luokkiin päässyt, mutta päänsä sisällä hän ei voinut olla miettimättä millaista olisi olla tuolla radalla juuri nyt.
"Kuvittele millasta olis olla tuolla itse", Bea lausahti Effielle naurahtaen, tuiketta silmissään. Äh, ei hän esteradoille ikävöinyt, kunhan vain heitti ilmaan pienen kuvitelman.

Effie nyökkäsi, vaikkei halunnut sanoa ääneen höperöä haavettaan esteratsastajan urasta, varsinkaan kun ei tiennyt tarkalleen, miksi halusi sitä: oliko se ainoa hyväksyttävä tapa tehdä hevosista kunnioitettava ammattivalinta? Tapa todistaa, ettei hän tuhonnut elämäänsä vaihtaessaan Cambridgen tallitöihin?
"Oh, nyt tulee Pippa Hookilla", Effie havahtui tutun ruunikon ravatessa radalle. Kaksikko näytti rennommalta kuin World Cupissa, mutta yhteistyö oli silti jännittynyttä: hevonen tanssi sivuttain korvat kääntyillen ja silmät tummanvihreän hupun alla pyörähdellen. Tälläkin kertaa hevonen pudotti sarjaesteellä kaksi puomia, mutta Pippa selvisi radan loppuun ja näytti katsomoon saakka helpottuneelta ja säteilevän onnelliselta, toisin kuin heidän toisella puolellaan istuva, selvästi tyytymätön Henrietta.

Bea käänsi päänsä hymyillen kentän suunnalle, sen kummempia ajattelematta Effien vähäsanaista vastausta. Eikä hän muutenkaan olisi edes ehtinyt ihmetellä asiaa, kun Pippa ja Hook tulivat radalle.
Kaksikon meno näytti paljon paremmalta kuin aiemmissa luokissa, mutta silti harmittavat pudotukset veivät menestysmahdollisuudet pois.
"Se oli jo ihan hyvän näköistä menoa", Bea mietiskeli ääneen, keskittyen seuraavaan ratsukkoon, joka saapui radalle.
"…Pitäisköhän lähteä sen Pauluksen avuksi?", hän mietiskeli hetken kuluttua ääneen, vilkaisten Corinnea. Ihme ettei heitä patistettu töihin.

"Enää on jäljellä Socks, eiköhän hän pärjää. Ja haluatko todella vaihtaa katsomonpaikan Pauluksen seuraan tänään?" Effie kysyi kulmaansa kohottaen. Mies ei oli järkyttävän pahantuulinen ja puhui heille lähinnä ärein murahduksin väreillen mustaa energiaa.

Bea pyöräytti silmiään. Suhde Paulukseen oli kyllä melko ongelmallinen. Bea ei tiennyt millä sanalla heidän tilannettaan olisi voinut kuvata, seurustelivatko he? Halusiko hän seurustella sellaisen äkäpussin kanssa? Noh, ainakin hän oli todella ihastunut tuohon, vaikka se varmasti ihmetytti monia, olihan Paulus.. melkoinen.
"…Ehkä jään siis vielä tähän", Bea naurahti pienesti. Jospa Pauluskin olisi ei niin äreä, kun he pääsisivät taas kotiin?

"Pidän sormet ristissä Jamien puolesta", Effie kuiskasi vieruskaverilleen, "finaalin voittopotti on 500,000 dollaria. Hän näytti olevan aivan hajalla Puissancen jälkeen."

Bea kohotti kulmiaan miltei järkyttyneenä kuullessaan voittopotin suuruuden. Mitä kaikkea sillä rahasummalla voisikaan tehdä..
"Se varmasti pisti miehen ajattelemaan ja nyt hän vetää elämänsä radan", Bea mumisi hiljaa.

"Toivon sitä Fairchildien puoles--", Effie sanoi hiljaa vilkaisten poissaolevaan Corinneen, sillä heidän työnantajiensa rahatilanne ei koskaan ollut kummoinen, ja oikea voittopotti saisi kisamatkankin kannattamaan.
"Voi taivas", hän henkäisi, kun radalla ollut kimo kompastui esteellä ja lennätti puomeja joka ilmansuuntaan ratsastajansa ohella.

Bea nyökkäsi pienesti, totta. Ei tänne asti nyt huvikseen lähdetty, se oli päivänselvää. Bean ajatukset katkesivat kun parhaillaan radalla olevalla ratsukolla meni jokin pahasti pieleen ja puomeja lenteli sinne tänne.
"Tuo näytti pahalta", Bea mumisi silmät suurina, seuraten silmä tarkkana pääsisikö ratsastaja nousemaan omin avuin pois hiekan pinnasta, vai oliko kaatumisessa käynyt pahemminkin.

Ratatoimitsijat auttoivat vähitellen tolkkunsa takaisin saavan ratsastajan jaloilleen, ja tämä auttoi henkilökunnan piirittämänä onnahtelevan hevosen radalta. Effie saattoi vain kuvitella paniikkia, joka ratsastajan täytyi vallata. Este kasattiin uudelleen, ja kolmen ratsukon jälkeen Rosings Parkin osallistuja laukkasi radalle. Jokin ratsukon työskentelyssä oli vinossa, sillä Socksin laukasta puuttui sen lennokas, riehakas leikkisyys ja ori käänteli korviaan epätietoisena vakavalle ratsastajalleen. Jamie otti riskejä, ja ratsukon suoritus oli vaikuttava siihen saakka, että hän otti kulman niin tiukasti, että hevonen melkein törmäsi välissä olevaan esteeseen ja joutui tekemään eriskummallisen laukkapiruetin päästääkseen takaisin reitille. Effie saattoi nähdä Jamien suun liikkuvan radalla, varmaan kirousten sarjassa.

Bea kurtisti pienesti kulmiaan nähdessään Jamien ja Socksin. Jokin tuosta nyt kyllä puuttui. Se normaali elämänilo? Hän ei ollut tottunut näkemään tuota ratsukkoa tuollaisena. Ei hän edes tiennyt, että Jamie osaisi olla noin vakava.
Rata sujui yllättävän hyvin siihen asti, kunnes Jamie otti liian ison riskin tiensä kanssa, ja aikaa meni paljon hukkaan. Bean huulilta karkasi pieni älähdys.
"Olikohan se siinä?", Bean huulilta karkasi kuiskauksen omaisesti. Hän tarkoitti sanoillaan tietysti sitä, että menikö siinä Jamien mahdollisuus voittoon.

"Toivottavasti ei", Effie voihkaisi ja vilkaisi Corinnen ilmeettömän tyyniä kasvoja, kun ratsukko selvitti tiensä puhtaan radan kautta maaliin, mutta hitaammin kuin aikaisemmat puhtaat radat.
"Uusinta ratkaisee", hän huokasi helpotuksesta, kun Lost My Sock luettiin mukaan uusinnan jump-offin ratsukoihin.

Helpottunut huokaus karkasi Bean huulilta kun ratsukko pääsee uusintaan.
"Se ei ollut kyllä parasta Jamieta", hän lausahti hitusen yllättyneenä, hakien tukea mielipiteelleen Effien suunnalta.

Effie nyökkäili myöntyen, muistellen näkemäänsä World Cupin suoritusta. Hän risti sormensa kouristuksenomaisesti, kun rataa alettiin muokata uusintaa varten ja pienet lavatraktorit kuljettivat esteitä muurahaisten lailla kuhisevien ratatoimitsijoiden joukossa.
"En tiedä miten ratsastajat kestävät. Sydämeni tuntuu pettävän kohta", hän huokasi jännittyneenä.

Bean huulilta karkasi pientä naurua ja hän tajusi puristaneensa kätensä tiukkaan nyrkkiin Jamien suorituksen aikana vasta kun hän hellitti sen puristuksen, tajuten sormiaan melkein särkevän. Noh, samaa näytti Effiekin harrastavan. Tai no, tuo piti sormiaan ristissä.
"Minusta tuntuu, että täällä katsomon puolella on paljon jännittävämpää", Bea mumisi päätään pudistaen. Täällä ei voinut itse vaikuttaa yhtään lopputulokseen.

"Voi olla", Effie nauroi, "ja siinä he ovat." Jamie ratsasti kolmantena uusinnassa. Socks tanssi radalle Jamie kaulalleen kumartuneena. Mies taputteli oria ja näytti puhuvan sille, sillä tummansiniseen huppuun verhotut korvat kääntyilivät. Kun hän kannusti orin liikkeelle, se loikkasi valtavaan pukkihyppyyn päätään nakellen, ja Jamie vilkutti yleisölle saaden Effien pudistamaan päätään epäuskoisena. Mies kokosi orin villin pukkilaukan ympyrälle ja lähti sitten radalle. Socks ei laukannut, vaan nelisti. Se eteni holtittomin, valtavin askelin ja lähestyi esteitä korvat hörössä, mies matalalla kaulallaan. Ori hyppäsi kuin kenguru, ponnahtaen vaivattomasti ilmaan, mutta Jamien pää osoitti seuraavaa estettä kohti jo ilmalennossa. Hevonen näytti kääntyvän paikallaan, liukuvan kiepahtaviin käännöksiin hiekka pöllyten ja ampaisevan uudelleen neliin. Se ylitti sarjoja melkein puomeja hipoen ja hyppäsi okserin niin vinosta kulmasta, että melkein osui molempiin tolppiin. Kun he lähtivät viimeiselle esteelle, Jamie heitti ohjat löysiksi ja hieroi käsillään orin kaulaa kuin laukkaratsun jockey, yllyttäen sen päättömään vauhtiin, valtavaan surmanhyppyyn ja nelisti loppuun. Vasta kellon pysähdyttyä Socks heitteli jälleen raisuja pukkeja melkein suistaen Jamien selästään eikä ollut rauhoittua tarpeeksi päästäkseen ulos portista. Corinne näytti hymyilevän lehtisensä takana.

Bea miltei pidätti hengitystään ratsukon suorituksen aikana. Juuri tällaista menoa hän oli tottunut kyseiseltä ratsukolta näkemään, mutta tämä etenemistapa sai enemmän jännittämään. Hemmetti, mitä riskejä toinen uskalsi ottaa.
Raskas onnellisen hymyn saattelema huokaus karkasi Bean huulilta kun hän puhkesi suosionosoituksiin.
"Tuo oli jotain tosi mahtavaa", hän hihkui.

"Jamie on hullu, eikö olekin?" Effie kysyi tuijottaen porttia, josta kuparinhehkuinen hevonen oli hetki sitten kadonnut. Hänen vatsansa lepatti perhosia, ja hänellä oli vahva tunne, ettei kukaan päihittäisi järjetöntä aikaa.

Bean huulilta karkasi naurua.
"Hullu se todellakin on", Bea nauroi hymyä huulillaan. Ei kukaan nyt tuota aikaa enää oikeasti vain voisi päihittää.

Eikä päihittänytkään. Yritys oli kova, ja Effie tuijotti lumoutuneena käsittämättömän lahjakkaita ratsukkoja, mutta kukaan ei ollut tarpeeksi hullu nelistääkseen hallitsemattomasti radan läpi, ja niin Rosings Parkille myönnettiin Wellington Grand Prix'n pääpalkinto. Effie näytti olevan pakahtumaisillaan, kun kuparinen ori lähti riehakkaaseen kunnialaukkaan jättäen sävyisät kilpakumppaninsa kauas jälkeen painellessaan eteenpäin pukitellen ja loikkien. Jamie heitti kukkaloiston katsomoon tummanruskea, laineikas tukka vauhdista hulmuten ja heitti heidän suuntaansa lentosuukon kiitäessään ohi.

Bea tuijotti lumoutuneena Jamien ja Socksin menoa kentällä. Tuossa oli toinen mieshenkilö, jota hän ei voinut ymmärtää. Tai no, jos tarkemmin ajateltiin, hän ei oikein tainnut ymmärtää ketään mieshenkilöä..
Bea ei melkein voinut edes käsittää kuinka kauhean suuri voitto tämä jo heidän tallilleenkin oli, mutta vain Effien vilkaiseminen sai Bean entistä häikäistyneemmäksi. Bean huulilta karkasi naurua kun Jamie lähetti lentosuukon heidän suuntaansa, ja Beasta alkoi tuntua, että hän alkoi ikävöidä Jamien huomiota.
"…Taidan lähteä sen Pauluksen luokse", hän mutisikin nopeasti, jottei joutuisi enää katselemaan Jamieta. Ei olisi pitänyt alunalkaenkaan alkaa kenenkään kanssa millekään. Miksei hän osannut olla miesten kanssa vain kaveri? Mitä ihmeen höpötystä tämä oli..

"Mmm", Effie vastasi poissaolevasti, tuijottaen alas kentälle lumoutuneena. Hän taisi olla rakastunut. Mikä hevonen! Mikä laji! Paulus oli kisakarsinoilla pakkaamassa heidän varusteitaan. Slippers kolisteli heppoista karsinaansa kyllästyneenä, ja Hook nyppi haluttomasti heinää verkostaan. Katosten vierellä vettä vyöryi edelleen maahan.
"Kuules luupää, riittää jo", mies mutisi kädet lanteilla ja mulkoili kimoa, joka mulkoili takaisin.

Bea kipitti vesisateessa karsinoiden luokse huppua kaksin käsin päässään pidellen.
"Hei", hän mumisi päästessään Pauluksen luokse, näyttäen lyhyehkön matkan jälkeen jo ihan uitetulta koiralta. Ihanaa.
"Mitäs täällä tehdään?", Bea kysäisi kun huomasi Pauluksen ja hevosen mulkoilevan toisiaan.

"Tyhmyyksiä", Paulus vastasi ja näytti hevoselle sormillaan merkkiä, että tarkkailisi tätä. Slippers pärskähti päätään ravistaen ja jatkoi karsinan huojahtelevan seinän kolistusta.
"Toivottavasti voidaan viedä ne kohta takaisin tallille."

Beakin ärähti vielä hevoselle, todeten ettei sillä ollut mitään vaikutusta.
"no joo, toivottavasti", Bea älähti, kunnes näytti kokevan jonkinnäköisen ahaa-elämyksen.
"…Jamie voitti", hän ilmoitti mieleensä taas pälkähtäneen idean, vaikkei tiennyt halusiko Paulus kuulla kyseistä informaatiota.

"Mahtavaa", Paulus vastasi värittömästi tietämättä, mitä ajatella asiasta. Tunneilmaisultaan jo valmiiksi vammainen mies oli pulassa, kun ei voinut sietää voittajaa eikä ollut kiinnostunut kisasta, mutta toisaalta rakasti tallia ja työnantajaansa.
"Saadaan varmaan kuulla siitä seuraava vuosi", hän huokasi raastaen märkää tukkaansa pois silmiltä ja kurottui taputtamaan kosteassa ilmassa hikoilevaa Hookia, joka oli verhottu vihreään hikiloimeen.

Bean huulilla käväisi pikkuruinen huvittunut hymy. Jotain tuollaista reaktiota hän oli osannut odottaakin, muttei hän voinut syyttää miestä. Nuo eivät todellakaan tulleet toimeen.
"Ne sun hiukset pitäis leikata", hän itse lausahti vastaukseksi miehen sanoihin, katseltuaan kun toinen veti märkää tukkaa pois silmiltään. Toisen hiukset olivat päässeet venähtämään ihan turhan pitkiksi.
Bea oli tähän asti vain seissyt aloillaan, mutta nyt alkoi itsekin pistää tavaroita kasaan.

Paulus mulkaisi naista kuin kylvyllä uhattu kissa, ravisti päätään ja vilkaisi areenan suuntaan, josta Jamie ratsasti heidän luokseen uusien ystävien ympäröimänä. Hän jätti hevosen Bean käsiin naiselle ilkikurisella flirtillä virnistäen ja kiersi sitten käsivartensa kahden uuden tyttökaverin hartioille lähtien taluttamaan näitä kohti areenan ravintolaa.
"Noh, noh tytöt, minusta riittää kyllä molemmille…" Hikinen ja puuskuttava Socks tökki naista päällä olkaan.

Bea ei oikein tiennyt miten reagoida siihen ilkikuriseen flirttailevaan virneeseen, minkä sai Jamielta osakseen. Varsinkin kun Paulus oli paikalla. Hän tyytyikin vain tuhahtamaan, samalla kun pyöräytti hitusen silmiään. Jamie oli mahdoton. Bea jäikin tuijottamaan naisseurassa olevan gigolon perään, havahtuen vasta kun Socks alkoi tökkiä hänen olkaansa.
"Voi että, oltiinpa sitä niin hienoina radalla", hän mumisi hevoselle, alkaessaan riisua siltä varusteita, vilkaisten Pauluksen suuntaan.

Pauluksen hartiat olivat jännittyneessä kulmassa.
"Menen viemään varusteita autoon", hän murahti ja harppoi sateeseen. Hän hillitsi halunsa potkaista Jamielta naama sisään, sillä Corinne tuskin pitäisi sitä oikeutettuna. Hän ei vain voinut sille mitään, että pelkäsi Bean laukkaavan takaisin kelvottoman mieshuoran kainaloon heti kun silmä välttäisi. Socks halusi kihnuttaa nyökkäillen silmäkulmansa naisen olkapäähän ja pärski äänekkäästi kuin myöntyen Bean toteamukseen.

Bea kurtisti kulmiaan Pauluksen murahduksen kuullessaan, jääden seuraavaksi katsomaan kuinka toinen mieshenkilö käveli pois hänen luotaan.
"Mm, nyt ollaan ihan kahestaan", Bea mumisi muka vitsikkäästi, vaikka takaraivossaan kolkutteli pelko, että Paulus ilmoittaisi hänelle ettei haluaisi olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä. Heidän historiansa, ei niin kaverilliset välit, pukkasivat väkisinkin mieleen, vaikka Bea yritti poistaa sen kaiken mielestään.
"Sä et sentään lähde mihinkään", Bea mumisi, vaikka sen jälkeen huuliltaan karkasi naurua. Tämä oli jo naurettavaa. Ja ihan varmasti Sockskin lähtisi jos sille antaisi vain mahdollisuuden.
"Käydään vähän kävelemässä", Bea puheli hevoselle pistettyään sille kunnon loimen selkään, ettei se kastuisi. Sen jälkeen hevosta lähdettiin taluttelemaan ympäristöön hetkeksi.

Effie ilmestyi hetken kuluttua kisakarsinoille hämmentyen ollessaan yksin, mutta liittyi sitten Pauluksen seuraan autoa pakkaamaan. Ratsastajat, omistajat ja sponsorit lähtisivät loisteliaille jatkoille ja illallisille juhlistamaan talvikauden kisapäätöstä, mutta he lähtisivät viemään hevosia tallille ja valmistelemaan niitä kahden päivän kuluttua koittavaan, pitkään kotimatkaan.

Bea ei käynyt kävelyttämässä Socksia kauaa eikä kaukana. Kymmenen minuutin päästä he saapuivat takaisin karsinoille, läpimärkänä. Tai no, Socksin loimi ei läpäissyt vettä, joten heistä kahdesta vain hän oli läpimärkä. Luojan kiitos täällä ei ollut sentään kylmä, sillä muuten hän olisi jäätynyt.

Effie ja Paulus olivat pakanneet suurimman osan tarvikkeista autoon, ja Effie oli parhaillaan kiinnittämässä kuljetussuojia Slipsin jalkoihin.
"Kauanko menee, että Socks on valmis kuljetukseen?" hän kysyi, sillä Paulus oli mennyt hakemaan autoa.

"Viitisen minuuttia", Bea ilmoitti Effielle. Hän oli hoitanut Socksin muuten kuntoon, mutta kuljetussuojat pitäisi lisätä. Ja ehkä loimi vaihtaa? Äh, ei hän tiennyt.
"Onko muut hevoset jo kuljetuskunnossa?", Bea kysäisi vilkuillessaan ymprärilleen. Äh, ehkä Paulus oli lähtenyt hakemaan autoa.

"Eivät vielä", Effie vastasi Slipsin karsinasta, "Paulus hakee auton lähemmäs."

Bea nyökkäsi pienesti, kyykkiessään Socksin jalkojen juuressa.
"Niin ajattelinkin", Bea lausahti hymähtäen, vaikkei voinut olla ajattelematta sitä Pauluksen torjuvaa asentoa tuon lähtiessä paikalta. Hassua, että hän oli jo ajoittain oppinut lukemaan miestä ilman sanojakin. Hän ei tosin ehkä olisi halunnut omata sitä ajoittaista taitoa, sillä yleensä hän tulkitsi miehestä torjuvuutta.
"Pitkä kotimatka taas edessä", Bea lausahti saadakseen muuta ajateltavaa. Tuo oli kyllä taas onneton keskustelun avaus, mutta parempaan hän ei nyt pystynyt.

"Niin", Effie huokasi haikeasti, "mutta ehkä Britannia ei tunnu niin märältä tämän jälkeen. Meillä on vielä päivä aikaa. Mitä haluat tehdä?"

Bea kohautti olkiaan.
"Ei mitään tietoa. Jos tällainen ilma jatkuu niin ei voi tehdä ainakaan ulkona kauheasti mitään. Jos ei halua kastua läpimäräksi", Bea naurahti pienesti.
"Voi kun aurinko vielä näyttäytyisi ja saisi viimeiset rusketukset pintaan", Bea unelmoi hymyä äänessään. Hän oli saanut kyllä jo melkoiset rusketusrajat, ollen niistä pirun iloinen.

"Haluatko vielä käydä ostoksilla?" Effie kysyi varmistaen orin enkkuloimen kiinnityksen, kun hevosrekka peruutti sateiselle tielle lähistöllä.

Bea mietti hetken, pudistaen sitten päätään.
"Olen käyttänyt jo ihan liikaa rahaa tällä reissulla", hän lausahti virnistäen, vaikka raha-asiat eivät kyllä pistäneet muuten naurattamaan. Tästä työstä ei tienannut mitenkään niin hyvin..
Socks oli valmis, joten muita hevosia pitäisi alkaa pistämään kuntoon kuljetusta varten.

Effie tarttui Slippersiä riimusta ja talutti riehakkaan, jättiläismäisen hevosen sateeseen ja ylös kuljetusauton ramppia, kun Paulus tuli hakemaan viimeisiä varusteita.

Bea pisti jo Hookille suojat jalkoihin, vieden sitten välissä Socksin kuljetusautoon, ja yllättäen hevonen meni sinne jopa melko sujuvasti. Bea vilkaisi Paulusta kysyvänä kulkiessaan tuon ohi, puikahtaen sitten Hookin karsinaan.

Paulus näytti uppoutuneen omiin ajatuksiinsa ja nosteli varustelaatikoita rekan tavaratilaan. Effie varmisti henkisestä listastaan, että kaikki oli varmasti mukana ja hoidettu kunnialla loppuun.

Hetken kuluttua Hook talutettiin myös kuljetusautoon, samalla kun Bea vilkaisi muita. Molemmat näyttivät olevan ihan ajatuksiinsa vaipuneina.

"Mennäänkö?" Effie kysyi, kun Paulus könysi juron äänettömänä rekan ratin taakse nostettuaan takasillan ylös. Effie vilkaisi haikeasti kisapaikkaa kuin jäähyvästiksi.

Bea nyökkäsi Effien kysymyksen kuullessaan, vilkaisten ympärilleen pienen huokauksen karatessa huuliltaan. Oli hassua kiertää kisoja työntekijänä, mutta ei hän valittanut. Oli ollut mukavaa päästä hetkeksi pois normaalista arjesta.
Bea hyppäsi rekan kyytiin, vilkaisten taas Paulusta. Noh, jospa Effiestä saisi juttuseuraa.

"Ehkä palaamme tänne joskus", Effie sanoi katsellessaan sateista maisemaa jyrisevän rekan ikkunoista. Paulus näytti olevan paljon innokkaampi pääsemään kotiin. Enää kaksi päivää ja he pääsisivät matkaan! Vihdoin!

Bea vilkaisi Effien suuntaan. "äh, en tiedä", hän lausahti mietiskellen, kohauttaen sitten olkiaan.
"Siihen voi mennä ainakin aikaa", Bea hymähti pienesti.

"World Cupin finaali taitaa olla Lyónissa", nainen pohdiskeli ääneen. Paulus oli varma, ettei olisi mukana sillä reissulla, vaan pysyisi visusti kotona.

Bea kohotti kulmiaan, vilkaisten naista.
"Millon se on?", naisen äänestä kuuli, että hän _ehkä vähän_ voisi haluta mukaan reissuun.

"Parin kuukauden päästä", Effie nauroi, "Paulus varmaan luovuttaa sinulle paikkansa enemmän kuin mielellään." Paulus nyökkäsi energisesti.

Bean huulilta karkasi pieni naurahdus, hänen vilkaistessaan Paulusta. Niin, ehkä heille molemmille tekisi ihan hyvää olla erossa toisistaan hetken ajan? Tai äh, ei Bea tiennyt mistään mitään.
"Se voisi olla kyllä kiva reissu", Bea lausahti, tavoitellen huolettomuutta ääneensä. Ei hän osannut ajatella vielä niin pitkälle.

"Taatusti", Effie vastasi, "matkakin on lyhyempi kuin tänne." Lyoniin olisi varmaan parin tunnin lentomatka tai hevoset voisi viedä vaikka junalla.

"Ah, ihanaa. Pitkät matkat on puuduttavia", Bea lausahti hymähtäen. Vaikka välillä oli kyllä mukava lähteä vähän kauemmaksikin.
"…Ketä sinne on lähdössä?", Bea kysäisi, tarkoittaen ihan kaikkia työntekijöistä kisaajiin.

"En tiedä. Socks ja Papillon pääsivät mukaan finaalin, joten Jamie ja Emerson", Effie pohti, "mutta koska sekin selvisi vasta pari päivää sitten, Corinne ei varmaan ole päättänyt vielä. Luultavasti tallilta saattaa lähteä pari muutakin, jotka ovat saaneet paikkansa muista kisoista. Jos kerrot hänelle haluavasi mukaan, luulisi sinun pääsevän."

Bea nyökäytti päällään.
"Pitäiskö sinne sit lähtee?", hän kysäisi hitusen epäröintiä äänessään. Hemmetti, tarviko tällaista asiaa edes miettiä? ilmeisesti..

"Jos sinä et vie paikkaa, minä vien", Effie nauroi. Hän haaveili tosin jo pyytävänsä kisojen aikaa vapaaksi, jotta voisi matkustaa Ranskaan omalla ajallaan - vaikka hän oli rakastunut kulissien takaiseen tunnelmaan ja hälinään.

Bean huulilta karkasi pieni hymähdys.
"Ehkä mä luovutan paikkani sulle. Sä osaat ottaa paljon enemmän irti siitä matkasta", Bea hymyili pienesti.

"Älä nyt", Effie nauroi ja hieroi juoksemisesta kivistäviä jalkojaan, "ja eihän sitä tiedä, jos sinne mahtuu useampikin. Sitä paitsi, olet seniorini tallilla, sinulla on etulyöntiasema kisamatkoihin - ja sinä olet Papillonin hoitaja."

Bea nauroi myös pienesti.
"Ois kyllä mukava lähtä yhessä reissuun", hän lausui hymyillen, vilkaisten Paulusta. Hän jätti sanomatta, että ehkä olisi myös mukava, jos Paulus jäisi kotiin. Kauheaa, mutta ei toinen mikään päivänsäde ollut täällä ollut, ja sai hänenkin päänsä vain ihan sekaisin.

Paulus olisi vain ollut samaa mieltä. Hän viihtyi kotona: hän rakasti tuttuja nummia, maastolenkkejä Nimbuksen kanssa, mukana juoksevia koiria ja hän oli kiintynyt mahdollisuutensa remontoida vanhaa kartanoa vapaa-ajallaan. Rekka jyrisi tutuksi käyneen tallin pihaan, ja Effie hypähti autosta ottamaan hevosia ulos.

Bea hypähti Effien jälkeen, mennen auttamaan naista hevosten kanssa. Vähän alkoi jo väsyttää, olihan heillä taas ollut aikainen herätys.
"Hassua ajatella, että kohta me ollaan taas kotona", hän lausahti ääneen, mutta kuitenkin enemmän itselleen.

Paulus hymyili ensimmäistä kertaa sinä päivänä.
"Vihdoin", hän huokasi laskiessaan raskasta ramppia ja kiivetessään ottamaan Socksin. Effie haki Slippersin. Varusteet saivat jäädä autoon, sillä he voisivat kävelyttää hevosia seuraavana päivänä eivätkä tarvinneet varustearkkuja siihen.

Tiistai 3. helmikuuta, 19:51

Bea oli melkein yllättynyt Pauluksen puhuessa. Ehkä kotiin palaaminen oli tosiaan hyväksi.
Bea otti Hookin ulos autosta, taputtaen sen kaulaa kun hevonen katsoi pää ylhäällä ympärilleen.
Tämäkin paikka oli käynyt yllättävän tutuksi matkan aikana. Bea lähti kävelemään tallille Hook vierellään, vilkaisten Effien ja Pauluksen suuntaan.
"Onko meillä täällä enää vapaa-aikaa minkään vertaa? Jos on niin mitä te haluaisitte tehä?" Bea kysäisi. Pauluksen vastauksen hän ehkä arvasikin, mutta Effiellä varmaan oli tuhat ja yksi ideaa.

"Jos on hyvä sää, olla ulkona", Effie vastasi. Hänen teki mieli kokeilla parasailingia tai leijalautailua, mutta syvät, laajat vesialueet - kuten valtameret - pelottivat häntä. Toisaalta sää olisi luultavasti juuri yhtä kurja myös seuraavan päivän, joten ranta ei ehkä olisi kovin herkullinen paikka. Paulus vain murahti olkiaan kohauttaen: hän luultavasti viettäisi päivän mieluiten tallilla valmistelemassa kotiinlähtöä. Siitä hän oli innoissaan.

"Pitää toivoa hyvää säätä", Bea lausahti pistäessään Hookin karsinaansa. Olisi inhottava viettää viimeinen päivä vesisateessa, sitä kun sai ihan tarpeeksi kestää kotipuolessakin.

Paulus tunsi olonsa melkein kotoisaksi sateessa, mutta lämpötila ajoi hänet hulluksi, sillä ilma tuntui märältä ja hiostavalta ja liimasi vaatteet ihoon ja hiukset niskaan. Effie taputti vielä Slippersin valkoista kaulaa, ennen kuin jätti orin karsinaansa ja lähti laittamaan hevosten iltaruokia valmiiksi.

Bea palloili hetken ympäriinsä kun ei tiennyt mitä tekisi.
"Tarvitko sä apua niitten ruokien kanssa?", Bea huikkasi Effielle.

"Kyllä nämä hoituvat", Effie vastasi Pauluksen jakaessa heinäverkkoja kärsimättömille hevosille, "tarkastaisitko kaikki hevoset? Ettei niille ole päivän aikana tullut jotakin vahinkoja."

"Juu", Bea huikkasi, lähtien sitten tarkastamaan hevosia, käyden erityisen hyvin läpi niiden jalat. Hook oli ihan kunnossa, niin myös Slippers. Viimeisenä vuorossa Socks.

"Papillon on avannut jalkansa", Paulus ilmoitti tullessaan tamman karsinasta heinäverkon kanssa, "varmaan potkinut ovea ruokaa odottaessaan tai jotakin."

"No voi hemmetti", Bea älähti, poistuen Slippersin karsinasta, mennen sitten katsomaan Papillonia.

Tamman vasemman etujalan ruununrajalla oli verinen, pienehkö vekki, joka oli todennäköisesti seurausta siihen terävästi polkaisemisesta. Diiva Extraordinaire pärski edelleen tuohtuneena tömistellen jalkojaan, kuinka se oli kehdattu hylätä koko päiväksi?

"Sorisori, rauhotus vähän", Bea mumisi kyykkiessään hevosen jaloissa, meinaten jäädä sen jalkoihin.
"Rauhotu", Bea ärähti vähän kovemmin, kun tamma vain jatkoi tömistelemistä ja steppailua.
"Voisko joku hakea autosta sitä rasvaa mitä meillä on mukana?", Bea huikkasi.
"…Vai onko se vielä täällä?"

Paulus lähti hakemaan, ja Papillon jakeli napakoita potkuja takajaloistaan.
"Tarvitsetko apua?" Paulus kysyi nojaten karsinanoveen ja katsellen kananavoista pikkutammaa kriittisellä silmällä. He eivät olleet koskaan olleet ylimpiä ystäviä.

Bea kääntyi katsomaan Paulusta pienesti virnistäen.
"En mä mitään..", hän alkoi sanomaan naurahtaen, ja lauseenhan piti jatkua 'apua kaipaa', tuntien kuitenkin iskun olkapäässään ennen kuin ehti lopettaa lausetta.
"Ai saatana", suustaan pääsi huudahdus, menettäessään iskun voimasta tasapainonsa ja kaatuessaan sinne karsinan pohjalle, yrittäen kömpiä mahdollisimman nopeasti ja sulavasti ylös. Kymmenen senttiä korkeammalle ja isku olisi tullut päähän, ajatuskin kylmäsi.

"Hei!" Paulus rähähti tammalle ja kurottui puolioven yli tarttumaan lujasti kiinni luupään riimuun, "idiootti elukka. Oletko kunnossa?!"

"Ai hemmetti", nainen kirosi noustessaan seisomaan, pidellen olkapäätään.
"Jos sä vaikka hoidat sen loppuun", Bea mumisi melkein itkuaan pidätellen, yrittäen kuitenkin piilottaa sen tuskansa.
"…Mä haen tähän jotain kylmää", hän lausahti kun meni nopeasti Pauluksen ohi, kävellen kiireesti vesiboksin suuntaan. Jos ei muuta niin jääkylmää vettä sitten. Tuskin mikään oli mennyt rikki, kunhan sattui pirusti näin aluksi.

Paulus tuijotti levottomana naisen perään, mutta astui hevosen karsinaan ja piteli sitä riimusta rautaisella otteella kurottuen toisella kädellä nostamaan loukkaantuneen etujalan reisiensä väliin ja töpötti haavan puhdistusaineella suhteellisen kömpelösti ja kiepautti siihen sitten sideharsoa ympärille.
"Oletko varma?" hän huhuili Bean suuntaan.

"Joojoo", Bea huudahti miehelle takaisin, nostaessaan t-paitansa hihaa nähdäkseen miltä olkansa näytti. Siihen tulisi varmasti todella hieno mustelma, jos ei muuta. Noh, ainakin kättä pystyi liikuttamaan jotenkin. Eikö se ollut hyvä merkki?

Paulus jätti miehekkäästi paketoidun Papillonin karsinaansa ja tuli katsomaan Bean vointia skeptisen näköisenä.
"Jos kuitenkin käytän sinua terveyskeskuksessa?"

Bea mulkaisi miehen suuntaan, pehmentäen kuitenkin ilmettään.
"Äh, siitä on vaan lisävaivaa", hän puuskahti, kääntäen katseensa pienen irvistyksen käväistessä huulillaan.
"Eiköhän tää kipu tästä helpota. Eikö meillä oo täällä jossain särkylääkettä?"

Paulus ei näyttänyt vakuuttuneelta, vaan risti käsivarret rinnalleen.

Bea kohotti kulmiaan kun jäi tuijottamaan toista.
"Anna nyt niitä särkylääkkeitä", hän puhahti päätään pudistaen. Hemmetti, hänhän kuulosti joltain lääkeriippuvaiselta.

Paulus haki Bealle särkylääkkeen ja ojensi vesiletkua juomaksi. Sen jälkeen hän tosin joko tarttui Beaa kädestä tai heitti tämän syliinsä ja lähti viemään autolle joko hellästi tai päättäväisellä pakolla. Effie jäi tallille ruokkimaan hevosia, valvomaan niitä ja pakkaamaan tarvikkeita.

Bea katsoi toista epäilevästi, kun tuo tarttui hänen käteensä, tajuten sitten mitä toinen alkoi, ja päätti pyristellä vastaan. Se ei kuitenkaan auttanut.
"Paulus, päästä mut alas", hän huudahti varoittavasti miehen kopatessa hänet syliinsä. Toinen ei voinut olla tosissaan.
"Effie, auta!", hän huusi vielä ulkona, vaikka tilanne alkoi väkisinkin naurattaa häntä.
"Paulus", hän nurisi vielä autossa.

"Suu kiinni", mies vastasi häivähdys huvitusta suupielissään, "lääkäri varmistaa, että olet oikeasti kunnossa."

Bean huulilta karkasi syvä huokaus.
"Mä olen ihan kunnossa!", hän yritti sanoa mahdollisimman painokkaasti ja vakuuttavasti, muttei Paulus tietenkään uskonut. Hän pisti kädet puuskaan mököttääkseen, jolloin olkavarteen säteili kauhea kipu ja Bea joutui tukahduttamaan kirosanatulvan, mikä menasi karata huuliltaan.
"Jos päivystyksessä on kauhea jono niin me ei jäädä istumaan sinne!"

"Minä ja Effie istuimme siellä, ja niin istut sinäkin", Paulus vastasi jurruuttaessaan rekalla kohti keskustaa ja terveysasemaa, "ja asiat voisivat olla huonomminkin. Onhan sinulla minut seuranasi." Mies heitti naiselle vinon hymyn.

Bea huokaisi silmiään pyöräyttäen. Se, että toiset olivat istuneet siellä, ei tarkoittanut, että hänen pitäisi istua. Miehen seuraavat sanat, ja se vino hymy, tulivat naiselle ihan yllätyksenä, oliko tuo todella Paulus?
"Minulla on vähän eri käsitys kahdenkeskisestä laatuajasta", hän lausahti hymyä äänessään, pienen naurahduksenkin karatessa huuliltaan. Jotenkin se päivystyksessä istuminen ei kuulostanut enää niin kauhealta.

"Mikä vika steriilinkatkuisessa odotushuoneessa keskellä sairaita, valittavia ihmisiä istumisessa on?" mies kysyi kulmiaan kohottaen.

Bea pudisti päätään pienesti virnistäen.
"Sitä voit miettiä", Bea lausahti vilkaistessaan toisen kasvoja hymyä huulillaan. Hänellä oli ollut tätä Paulusta ikävä.

Paulus täyttyi rekalla lähemmäs neljä parkkiruutua terveysaseman pihalta, ja kiersi ottamaan Beaa vastaan, mikäli tämä halusi kantokyydin sisälle saakka.

Bea huiskaisi kädellään toista kauemmas, pudistaen päätään pienesti naurahtaen.
"Jos mä tällä kertaa kävelisin ihan itse", hän mumisi, tai paremminkin hymisi.

"Miten tahdot", mies kohautti olkiaan ja lähti sisälle ilmoittamaan potilaasta. Odotusaikaa kertyisi luultavasti aamuyöhön saakka.

Bea käveli Pauluksen perässä sisälle, katsoen kauhistuneena sisällä olevien ihmisten määrää. Hetken ajan hän harkitsi vain kääntyvänsä ympäri ja pakenevansa paikalta, mutta alistuneena hän meni vain vapaalle penkille istumaan, koskettaen kipeää olkaansa. Ei tuossa nyt mitään vakavampaa olisi, Paulus vain ylireagoi.

Paulus istahti tyttöystävänsä viereen ja tarkkaili tätä kuin odottaen Bean yhtäkkiä romahtavan veri korvistaan suihkuten.
"Sano, jos vointisi huononee."

Bea huokaisi pienesti. Tuskin hän sanoisi.
"Totta kai", hän lausahti kuitenkin ääneen, vaikkei hän onnistunut kuulostamaan kovin vakuuttavalta.

Paulus näytti tyytymättömältä ja kurtisti uhkaavasti kulmiaan.
"Mikäli hangoittelet vastaan, hankin sinut yöksi tarkkailuun tänne."

Bea kohotti kulmiaan.
"Tuon oli parempi olla huono vitsi", Bea mumisi päätään pudistaen.
"…Etkä sä siihen pystyis!"

Paulus kohotti tietävästi kulmaansa.
"Testaa minua."

Bea tuijotti toista hetken, pudistaen sitten päätään pienesti virnistäen.

"Mikä vointi?" Paulus kysyi epäluuloisena.

Bea kohotti kulmiaan.
"Aivan hyvä", hän tokaisi päätään pudistaen.
"…Mä olen ihan kunnossa", nainen vielä vakuutteli, miettien, että ei kait toinen nyt noin huolissaan voinut olla hänestä. Söpöä.

"Mm'hh", mies vastasi skeptisesti, "haluatko jotakin vending machinesta? Limsan? Minipussin sipsejä?"

Bea pudisti päätään.
"Pusu kelpaisi", hän lausahti toiveikkaasti.

Pauluksen korvat punehtuivat ja hän vilkaisi vaivaantuneena ihmispaljoutta ympärillään.
"Täälläkö?"

Pauluksen nolostuminen oli melko suloista, ja Bean huulilta karkasi pieni naurahdus miehen kysymyksen kysymyksen takia.
"Voidaan me käydä nurkan takanaki pussaamassa, jos sä haluat", hän lausahti pienesti kiusoitellen.

Mies hieraisi niskaansa punehtuen nyt myös kasvoiltaan.
"Oletko varma, ettet lyönyt päätäsi?" hän sanoi tunnustellen naisen otsaa.

Bea naurahti pienesti.
"Mä olen ihan kunnossa", hän lausui hymyillen, pudistaen sitten pienesti päätään.
"Nämä ihmiset ei tiedä ketä me ollaan, eikä me tiedetä ketä ne on. Ei pikku pusu mitään haittaa", hän lausui suostuttelevasti.

"Hävytön", Paulus torui matalasti, vilkaisi levottomasti ympärilleen ja kumartui sitten suikkaamaan nopean suukon naisen poskelle.

Bea nauroi miehen torumisen kuullessaan, mutristaen sitten huuliaan kun sai vain nopean suukon poskelle.
"Vielä mä sulta sen suukon varastan", hän varoitteli.

"Ehkä lisään tietoihisi aivotärähdyksen", Paulus pohti ja kiersi käsivartensa varovasti naisen hartioiden ympärille yrittäen olla koskematta kipeään olkaan.

Bea hymähti pienesti.
"Mun päässä ei oo mitään vikaa", hän lausahti hymyillen, ruveten nojaamaan pienesti mieheen. Olkapäässä tuntui pientä tykytystä eikä Bea halunnut edes ajatella millainen kipu olisi ilman särkylääkkeitä.
"Mitenhän se Effie pärjää? pitäiskö sun mennä sen kaveriksi tallille? Ja miten se pääsee sieltä pois?", Bean mieleen pulpahti kysymyksiä, ja hän vilkaisi nopeasti Pauluksen kasvoja.

"Effie on iso tyttö", Paulus vastasi, "en ole jättämässä sinua tänne yksin."

Bea hymähti pienesti.
"…Okei, mieluummin mä pidän sut täällä mun luona", hän mumisi hymähtäen, vaikka ensin oli sanomassa olevansa itsekin kyllä jo iso tyttö.

"Oletko varma, ettet halua jotakin syötävää tai juotavaa?"

"Mä voin käydä kyllä itse hakemassa", Bea lausahti hellästi. Ei toisen tarvitsisi häntä palvella.

Ehkä Paulus halusi tehdä niin.
"Sinä istut siinä, piste."

Bea kohotti kulmiaan.
"olet välillä oikea jääräpää", hän mumisi päätään pudistaen.
"…Voisin kyllä juoda limukkaa. Ihan sama mitä", hän lausahti varovaisen pyynnön. Oli nimittäin vähän ruvennut heikottamaan, mutta ehkä se tästä kun verensokerit nousisivat.

Paulus nousi ylös ja katosi herkkuautomaattien suuntaan palaten hetkeä myöhemmin pullo colaa ja spritea, kaksi pussia sipsejä sekä jonkinlaisia nallekarkkeja mukanaan.
"Saakohan täältä mistään järkevää ruokaa", hän pohti avatessaan Bean haluaman limsan ja ojentaessaan sen naiselle.

Bea kiitti miestä saadessaan limukan, hörpäten siitä pienesti.
"Kait. Ainakin luulisi saavan", hän mumisi olkiaan kohauttaen, irvistäen pienesti tajutessaan sen liikkeen olleen virhe.

Paulus pudisti päätään ja sukaisi naisen hiuksia korvan taakse.
"Oletko syönyt sen surullisen hotdogin jälkeen mitään?"

Bea pudisti pienesti päätään, rypistäen kulmiaan tajutessaan asian.
"Ei mulla oo nälkä", hän kiirehti selittämään.

"Niin varmaan", Paulus vastasi ja nousi ylös, "menen etsimään sairaalan kahviota tai vastaavaa loukkoa."

Bea katsoi miestä tuon noustessa ylös.
"Hyvä on", hän huokaisi, sillä tiesi ettei Paulus antaisi periksi. Pauluksen lähdettyä tutkimusmatkalleen, Bea katseli odotustilassa ympärilleen, huomaten, että porukka oli melkein vain lisääntynyt heidän täälläoloaikana. Tutkivatko he ollenkaan ihmisiä täällä vai tultiinko tänne vain istumaan?

Lähinnä jälkimmäistä. Paulus palasi reilun vartin kuluttua mukanaan kuppi mustaa kahvia, pullo vettä ja hieman kyseenalaisen näköinen täytetty voileipä, jonka hän ojensi Bealle kokeillen jälleen naisen otsaa ja tutkaillen tämän kasvoja yhtäkkisen hätätilan varalta.

Bea nuokkui paikoillaan. Väsymys oli ottanut hänestä vallan, mutta kun Paulus tuli taas paikalle, yritti hän pysyä virkeämmän näköisenä.
"Mä olen ihan kunnossa", hän vakuutti ties monennettako kertaa toisen kokeillessa hänen otsaansa. Hän haukkasi ensin pienen haukun leipää, alkaen sitten syödä sitä hyvällä ruokahalulla, ihan jo Pauluksen mieliksi.

Paulus katseli hetken Bean syömistä ja meni sitten vaatimaan tiskiltä palvelua. Leveää amerikanenglantia puhuva, kyllästynyt virkailija ei ollut ymmärtää Pauluksen vahvaa skottiaksenttia ja sulki korvansa tämän asialta jo asennettaan.

Bea söi leipää hyvällä ruokahalulla, katsellen silmät suurina kun Paulus käveli tiskille ja ilmeisesti yritti saada palvelua.
Virkailijan puoleksi kyllästynyt, puoleksi hämmentynyt ilme sai Bean naurahtamaan pienesti, vaikkei asian olisi pitänyt naurattaa: Pauluksen sanoilla ei tainnut olla mitään vaikutusta palvelun laatuun.
Hemmetti, pitäisikö tässä esittää kuolevaa niin voisi saada palvelua? Kättä jomotti, ja särkylääkkeiden teho alkoi pikkuhiljaa lieventyä, auts.

Keskiyön jälkeen vihdoinkin Bealle löytyi lääkäri, ja Paulus jäi istumaan odotushuoneeseen helpottuneena siitä, että vihdoin varmistuisi, että Bea olisi kunnossa, tai toivottavasti sentään tulisi kuntoon.

Bea olisi muuten varmasti voinut nukkuakin lääkäriä odotellessaan, mutta olka oli äitynyt niin kipeäksi, että nukkumista ei voinut edes kuvitella.
Kun hän pääsi lääkärin luokse, koristi olkaa järkyttävän kokoinen sinertävä mustelma, ja hänen kertomuksensa perusteella lääkäri ehti todeta hevoset moneen kertaan murhanhimoisiksi elukoiksi, eikä Bea jaksanut väittää vastaan.
Häntä käytettiin jonkinnäköisissä kuvissa, jotta nähtäisiin oliko olassa murtumaa. Ei ainakaan huomattavaa, ja lääkäri uskalsi lukea hiusmurtumankin pois laskuista. Hän sai kuitenkin olkaansa kunnon teippaukset ja varoitukset siitä, että nyt kannattaisi ottaa vähän varovaisemmin. Vielä resepti vahvempia särkylääkkeitä, ja Bea oli valmis lähtemään.
Nainen kävelikin kiitoksen jälkeen pois lääkärin huoneesta, mennen Pauluksen luokse.
"käsi on ihan kunnossa", Bea mumisi peittäen teippaukset paitansa alle, ja tunkiessaan lääkereseptin taskuunsa.

"Hienoa", Paulus vastasi helpottuneena siitä, että ainakin oli tehnyt velvollisuutensa ja järjestänyt naisen käymään lääkärissä. Hän saatteli tämän sairaalan apteekin kautta rekalle, ja ajoi Bean sitten motellille. Hän lähtisi vielä hakemaan Effien tallilta.

"aja varovasti", Bea lausahti hypähtäessään motellin pihassa pois rekan kyydistä. Kello oli jo paljon ja he kaikki olivat jo väsyneitä. Bea olisikin halunnut lähteä mukaan tallille hakemaan Effietä, mutta ehkä olisi fiksumpaa mennä jo nukkumaan. Tai no, eihän varmasti saisi unta ennen kuin Paulus ja Effie olisi turvallisesti motellilla, mutta ainakin hän saisi otettua vahvemmat lääkkeet naamaan ja laittautua valmiiksi nukkumaan.

Paulus oli ehdottomasti sitä mieltä, että Bea kuului sänkyyn. Hän vaihtoi vuokra-autoon, ja palasi motellille tunnin kuluttua Effie mukanaan. Molemmat sukelsivat helpottuneina suoraan nukkumaan.

Keskiviikko 4. helmikuuta, 06:21

Bea oli nukahtanut ennen muiden tuloa motellille, siitä syytettäköön lääkärin määräämiä lääkkeitä. Yllättäen Bea heräsi myös aamulla ensimmäisenä, joskin olastaan säteilevään kipuun. Nainen kömpikin ylös ottamaan särkylääkkeen, vilkaisten sitten kelloa. Ei tässä olisi enää varmaan järkeä jatkaa unia.

Effie makasi valveilla sängyssään ja tervehti Beaa hiljaisella nyökkäyksellä, sillä Paulus kuorsasi vaimeasti käsivarsi sängystä riippuen. Ulkona kaatosade piiskasi kattoa ja norui alas ikkunaa.
"Mikä vointi?" hän kysyi venytellen.

Kun Bean silmät tottuivat hämärään, hän huomasi Effien jo olevan hereillä. Hän kun oli luullut heränneensä ensimmäisenä. Bea nyökkäsi pienesti takaisin, vilkaisten sitten kuorsaavaa Paulusta.
"Ihan hyvä", Bea lausahti pienesti nyökäten.
"Ainakin nyt kun lääke alkoi vaikuttaa", hän kevensi tunnelmaa sanoillaan naurahtaen, koskettaen pienesti teipattua olkaansa. Teippaukset olivat helpottaneet heti oloa, ja hän voisi varmasti työskennellä ihan normaalisti teippauksien kanssa.
"…Millainen suunnitelma meillä on tälle päivälle?"

"Ei ole sellaista", Effie vastasi, "muuta kuin käydä tallilla päivällä siivoamassa ja kävelyttämässä hevosia. Pakkasin illalla kaiken, mitä ei enää tarvita ennen kotimatkaa."

Bea nyökkäsi pienesti, istahtaen sängyn laidalle.
"Olitpa reipas. Vaikka sinulla taisikin olla ihan hyvin aikaa kun odotit kyytiä motellille", hän lausahti hitusen nolostuneena hymyillen.

"Juuri sopivasti", Effie vastasi ja vilkasi unissaan mutisevaa miestä, "pitäisi käydä palauttamassa vuokra-auto. Varmistin hevoskuljetuksen ja lennot."

Bean huulilta karkasi pieni naurahdus Pauluksen mutinan ansiosta.
"Pitäiskö meidän käydä palauttamassa se vaikka nyt heti? Voidaan samalla käydä hakemassa jotain aamupalaa. Tuo yks nukkuu vaikka kuinka pitkään jos vaan annetaan, joten herätetään se sitten kun tullaan", hän ehdotti kysyvästi.

"Meillä ei ole ajokorttia", Effie vastasi, "eikä sillä ole kiirettä. Aamupalaa voi kyllä hakea, jos uskaltautuu ulos tällä säällä."

"Eikö tossa lähellä ollu joku pieni kauppa? Sieltä vois hakea nopeasti jotain", Bea lausahti mietiskellen, hänellä oli jo vähän nälkä.

"Voi olla", Effie vastasi ja hieroi kasvojaan. Hän oli aina rakastanut sateen jytinää kattoa vasten, ja se oli kuin tuutulaulu keholle, jonka väsymys oli vihdoin saanut kiinni. Koska Bea oli viettänyt yön päivystyksessä, ehkä hänen pitäisi tarjoutua hakemaan.
"Mitä haluat?"

Bea pudisti päätään naisen kysymyksen kuullessaan.
"Mä voin hakea. Mitä sä haluat?", hän esitti vastakysymyksen, vilkaisten Paulusta. Tuollekin pitäisi tuoda jotain.

"Minä en tarvitse mitään", Effie vastasi, "mutta sinun pitäisi varmaan lepuuttaa olkapäätäsi."

Bea hymähti pienesti kuullessaan toisen sanat.
"Tuskin kaupassa käynti on kuitenkaan kiellettyjen listalla?", hän mietiskeli.
"Kannan ostoksia toisella kädellä..", hän lupasi ruvetessaan pukemaan päälleen. Paulus ei varmaan tykkäisi siitä, että hän on lähdössä kauppaan, mutta onneksi mies nukkui.

"No, miten haluat", Effie vastasi vaivaantuneena. Lämmin sänky ja sateen humina kuitenkin voittivat tällä kertaa, ja hän vajosi syvemmälle sänkyynsä. Matka oli ohi, nyt oli aika valmistautua kotiinlähtöön ja sen tuhansiin stressinaiheisiin.

Bea sai puettua päälleen, minkä jälkeen hän nappasi vielä hupullisen takin ennen kuin poistui ulos sateen armoille. Ulkona ei ollut paljoa liikettä, joten hän sai tarpoa hiljaisia katuja yksinään. Viimeinen päivä reissussa ja tällainen ilma. No, eipä tulisi kotiin palaaminen niin järkytyksenä.
Bea osti kaupasta syötävää ja pari pulloa vettä, minkä jälkeen hän palasi pientä kiertotietä pitkin hotellille. Bea ei tiennyt oliko hän väsynyt, vai johtuiko se lääkkeistä, mutta mielensä oli yllättävän levollinen. Tästä tulisi varmaan hyvä päivä.

Effie oli nukahtanut uudelleen, ja Paulus levittäytynyt sängylle kuin meritähti pitkät raajat laitojen yli roikkuen ja tyynyyn uponnut pää tuhisten.

Bea katseli matkaseuraansa pienesti hymyillen, alkaessaan syödä aamupalaansa. Ei toisia hentoisi herättää, hän voisi kohta itse kömpiä hetkeksi takaisin Pauluksen viereen.

Effie kuitenkin havahtui naisen läsnäoloon, hieroi kasvojaan anteeksipyytävästi hymyillen ja kömpi sitten suihkuun virkistäytymään. Pauluskin raotti eriparisia silmiään kulmat kurtussa ja hautasi kasvonsa samantien takaisin tyynyyn.

Bea vain hymyili naiselle, havahtuen sitten siihen, että Pauluskin osoitti jonkinasteisia heräämisen merkkejä.
"Huomenta unikeko", hän tervehti noustessaan ylös ja heittäessään kuorimiensa hedelmien kuoret roskiin.

Paulus vastasi murahduksella. Yöllinen valvominen ei tehnyt hyvää hänen unirytmilleen, ja hän hieroi kovakouraisesti kasvojaan kai yrittäen ajaa unen pois.

Bea kömpi takaisin sänkyyn makoilemaan, kierähtäen mahalleen, katseensa ollessa luotuna Paulukseen. Hmm, hän ei ollut vieläkään saanut sitä pyytämäänsä kunnon pusua.

Paulus alkoi näyttää epäluuloiselta ja varautuneelta.
"…Mitä?"

Bean huulille kohosi pieni virne.
"Saanko mä nyt sen pusun?", hän kysyi hymyillen.

Mies urahti ja vilkaisi vainoharhaisesti suljettua kylpyhuoneen ovea, ennen kuin suikkasi pikaisen suukon naisen huulille ja hieraisi sitten vaivaantuneena karheaksi muuttunutta leukaansa.

Bea pudisti pienesti päätään sen pikaisen suukon jälkeen. Ei tuo nyt riittänyt mihinkään. Hän kurottautui painamaan kunnon suudelman toisen huulille, vaikka toista kuinka nolottikin. Mitä toinen pelkäsi?
Hän irrottautui toisesta ennen kuin Effie ehtisi tulla takaisin, hymyillen sitten pienesti.
"Paljon parempi..."

"Mm'hh", unesta käheä mies vastasi skeptisesti ja hieroi kasvojaan vajoten selälleen. Hän toivoi olevansa jo kotona.

Bea kierähti myös selälleen, vilkaisten miehen kasvoja.
"Ostin sulle asti syömistä", hän tajusi vinkata, jos toisella olisi vaikka nälkä. Ja ehei, ei hän ollut toiselle mitään hedelmiä ostanut, ettei toisen sitä tarvinut pelätä.

Paulus murisi epäselvästi käsiinsä ja kierähti vatsalleen.
"Mitä aiotte tehdä Effien kanssa tänään?"

Bea kohotti pienesti kulmiaan kuullessaan Pauluksen kysymyksen.
"…Mitä sä sitten aiot tehdä?", hän esitti vastakysymyksen, sillä toisen kysymyksen asettelu kuulosti siltä, ettei toinen olisi heidän kanssaan.

"Älä sinä siitä murehdi", mies väläytti vinon hymyn.

"…Aha", hän mumisi kummastuneena.
"En mä tiedä", hän vaivautui vastaamaan tähän väliin jopa miehen kysymykseen, yrittäen kuumeisesti miettiä mitä toinen sitten aikoi tehdä.

"Monelta tarkoitus lähteä tallille?" hän kysyi haukotellen ja venytteli nivelet paukkuen.

Bea pudisti pienesti päätään.
"Sitä pitää kysyä Effieltä", hän lausahti ennen kuin haukotteli pienesti.
"..Sama kait sille on?", Bea vielä pohdiskeli. Kunhan he hoitaisivat työnsä niin kaikki olisi kunnossa.

Effie palasi kylpyhuoneesta suihkunraikkaana, vaikka ulos meneminen olisi luultavasti ajanut saman asian.
"Huomenta", hän tervehti Paulusta toinen kulma merkitsevästi koholla, "haluatteko lähteä heti tallille?"

Bea kohotti taas kulmiaan pienesti, Effien toisen kulman olevan jotenki merkitsevästi koholla. Salasivatko nuo häneltä jotain? Äh, tuskinpa vain.
"Mulle on aivan sama", Bea lausahti kömpiessään istumaan.

"No, aikahan tämäkin", Effie vastasi vähemmän tarmokkaasti kuin yleensä, kiepautti punertavan tukkansa löysälle nutturalle ja veti hohtavanpunaisen hupparin päänsä yli. Paulus vääntäytyi vastahakoisesti jaloilleen, veti kuluneet, mustat farkut jalkaansa, samanhenkisen t-paidan päänsä yli ja astui kylpyhuoneeseen siistimään itseään.

Bea katseli Effietä hitusen tarkemmin. Missä se kaikki totuttu tarmokkuus ja energia. Oli ihana huomata, että toinenkin oli vain ihminen.
Bea oli jo pukenut ylleen, joten hän sai vain odotella toisia sen hetken kun toiset valmistautuivat.

Paulus vajosi vuokra-auton ratin taakse päästettyään Effien kömpimään takapenkille, ja sitten pikku kottero sukelsi sadesäähän ja suuntasi tallille. Heitä odotti vino pino siivottavia karsinoita ja kärsimättömiä hevosia.

Inhottava sadesää. Noh, säähän he eivät voineet vaikuttaa, harmi vain.
Tallille päästyä Bea katsoi siivousta odottavia karsinoita, joita riitti kyllä heille kaikille. Jos ottaisi vielä yhden särkylääkkeen niin ehkä silloin karsinan siivoaminen voisi onnistua?
"Siivotaanko me ensin karsinat vai viedään hevosia kävelylle vai miten?"

"Ehkä kävely voisi olla hyvä", Effie totesi ja veti sadeviitan päänsä yli kopaten punaisen sadeloimen Papillonin varustearkusta ja lähtien tamman karsinalle. Se oli kyllä aikamoinen vandaali: hajottanut kaksi kolmesta tallityöntekijästä. Paulus lähti loimittamaan Socksia, joka tanssi tohkeissaan ja tökki miestä päällään.

Bea haki Hookin sadeloimen, mennen sitten hevosen karsinalle.
"Hei vain", Bea mutisi ruunalle heittäessään sadeloimen sen selkään. Hevonen pukkasi hänen olkaansa, mutta luojan kiitos se oli se terve olkapää. Nainen rapsutti hevosen päätä, ennen kuin kävi käytävällä vetämässä vielä vettä pitävän takin ylleen ennen ulos lähtemistä.

Paulus talutti terhakkaa raudikkoa Bean vierellä olkapäät korvissa, jotta vesi ei noruisi niskasta alas. Hän mitään sadeviittoja… Sellaiseen verhoutunut Effie talutti tai tuli talutetuksi Papillonin toimesta jonkin matkaa heidän edellään.

"Sä vilustut", Bea lausahti huolestuneena Paulukselle, joka ei ollut vaivautunut pistämään sadeviittaa tai -takkia päälleen.
Nainen nykäisi pienesti riimunnarua kun Hook pälyili välillä ympärilleen, nostaen päätään kohti taivasta.

"Älä kotkota", Paulus tuhahti ja seurasi, kuinka Papillon heitteli närkästyneenä jalkojaan. Effie oli työntänyt rikkinäisen jalan muovipussiin ja teipannut sen kiinni tamman sääreen eikä tällainen muotiasuste sopinut sen arvolle.

Bea tuhahti takaisin.
"En kotkotakaan", hän mumisi närkästyneenä. Ja hänkö ei saisi huolehtia miehestä? Ei sitten.
Bea silmäili edellä kulkevaa hevosta päätään pudistaen. Papillon oli kyllä ihan mahdoton olio aina välillä.

"Mitenköhän Nimbus voi…" mies pohti pidellessään lujasti sivuttain tanssivan orin riimusta heidän kiertäessään tallialueen laitoja. Maastot eivät olleet kummoiset näin lähellä keskustaa.

Bea vilkaisi taas Paulusta kuullessaan toisen pohdinnan.
"Varmasti ihan hyvin", hän lausui pienesti hymyillen, yrittäessään vapaalla kädellään kiskoa huppua paremmin päähän, sekä pistää naamaan liimaantuneita hiussuortuvia hupun sisälle.
"Susta on ilmeisesti mukava vihdoinkin päästä kotiin?", hän kysyi itsestäänselvän kysymyksen hymähtäen. Hän ei ollut paljoakaan ehtinyt ikävöidä kotiin, mutta oli sinne silti mukava palata.

"Erittäin", mies vastasi painokkaasti. Hän rakasti kotiaan, elämäänsä, työtään - ja Nimbusta. Kieltämättä Beankin olemassaolo lisäsi tunteeseen.
"Hienoa", hän huokasi, kun näki ylellisen vuokra-auton tallin pihassa heidän palatessaan sinne. Jamie seisoi tallin katoksessa sateensuojassa ja väläytti itsevarman, keimaavan hymyn tulijat nähdessään.
"Hei Trouble", hän tervehti Effietä ja kohdisti sitten huomionsa kaksikkoon, "ja Seksikisu…. Ja, hmm… Piisamirotta?" Hän väläytti Paulukselle vetoavan hymyn, johon mies vastasi mustalla tuijotuksella. Jamie ojensi kätensä ja otti Socksin mieheltä. Se hörisi rakastavasti painaen päänsä Jamien syliin.

Bea katsoi uteliaana hienoa vuokra-autoa tallin pihassa, tajuten vasta Pauluksen äänensävystä, kuka autolla oli paikalle saapunut. Jaahas, vai Jamie.
Bea katsoi Jamieta pienesti hymyillen, kunnes kuuli nimityksensä, ja katsoi toista enemmän kuin hämmentyneenä, mumisten tervehdyksensä. Anteeksi mikä? Bea olisi varmaan purskahtanut jossain toisessa tilanteessa nauramaan nimitykselleen, mutta nyt hän oli vain liian hämmentynyt reagoimaan mitenkään. Hän vetäisi pienesti Paulusta hihasta, jotta toinen tulisi hänen kanssaan talliin, mies saisi auttaa häntä Hookin kanssa. Mitä Jamie edes teki täällä?

Jamie seurasi heitä talliin hevosensa kanssa. Paulus harppoi hakemaan Slippersin, heitti sadeloimen sen selkään ja vei sen suoraan toisesta ovesta ulos kentälle irtojuoksutukseen, sillä miehellä ei ollut voimia pidellä energistä oria lenkillä.
"Miksi noin vaisuna?" Jamie kysyi Bealta hieroen orin korvia, "ehkä sinun pitäisi tulla välillä yöksi minun viereeni, niin saattaisi hymyilyttää aamulla."

Bea riisui Hookilta sadeloimen ja viritteli sitä roikkumaan johonkin, kun ei viitsinyt viikata sitä märkänä, sehän homehtuisi. Nainen vilkaisi Jamien suuntaan kuullessaan tuon kysymyksen, joka oltiin osoitettu ilmeisesti hänelle.
"Jamie", hän lausahti miltei kauhistuneena, punan kohotessa poskilleen. Kuinka toinen kehtasi sanoa jotain tuollaista? Nopeasti nainen vilkuili ympärilleen ettei kukaan muu ollut kuullut miehen sanoja.

Jamie nauroi huvittuneena.
"Oletpa kaino."

Bea tuhahti pienesti, silmiään pyöräyttäen.
"Sä taas olet.. ihan mahdoton", hän tokaisi kulmiaan kohottaen, vilkaisten miehen suuntaan ennen kuin katosi Hookin karsinaan harjatakseen hevosen nopeasti läpi.

Mies nauroi vapautuneesti ja kumarsi teatraalisesti.
"Kiitos, love. Olen matkalla lentokentälle. Ehkä meidän pitäisi nähdä taas, kun palaat kotiin", hän virnisti vinosti ja kohotti kulmiaan merkitsevästi, ilkikurinen pilke tummanruskeissa silmissään.

"Kyllähän me nähdään melkein päivittäin tallilla", Bea napautti, yrittäen vastustaa toisen vinoa virnettä. Ennen hän olisi jo tässä vaiheessa ollut täysin toisen paloissa, joten tämä oli huomattavaa edistystä.

"Onpas sinusta tullut julkea", Jamie virnisti, "tykkään siitä. Ei ihmekään. Piisamirotta on varmaan yhtä kiinnostava kuin halko."

"Lopeta Jamie", Bea käski päätään pudistaen. Hän ei halunnut kuunnella kuinka toinen pilkkasi Paulusta. Hook oltiin harjattu, joten hän tuli ulos hevosen karsinasta, katsellen ympärilleen. Mihin se Effiekin oli mennyt, tulisi nyt pelastamaan hänet.
Siinä odotellessaan, ja miettiessään mitä tekisi seuraavaksi, Bea aukaisi takkinsa ja vilkaisi olkansa teippauksia. Vedenpitävä takkinsa oli päästänyt vähän kosteutta lävitseen, mutta onneksi teippaukset olivat pysyneet vauriottumattomana.

"Aww", mies voihkaisi teatraalisesti, "ja tappanut huumorintajusi. Se on sääli… Oh, Ef!" Hän kiepsahti ohi kulkevan naisen perään.
"Kai sinä sentään suot jäähyväissuukon?" hän kysyi ja harppasi pakenevan naisen vyötäisiltä kiepautukseen ja toverilliseen rutistukseen, joka sai Effie nauramaan ja kiemurtelemaan, kun mies suukotteli hänen poskiaan.
"Riittää!" hän komensi pyyhkäisten kasvojaan, kurottui varpailleen suikkaamaan kohteliaan suukon miehen poskelle ja huitaisi tämän sitten huvittuneena kauemmas, "nyt, hus pois lennollesi." Jamie teeskenteli saaneensa iskun sydämeen, virnisti naiskaksikolle ja lähti autolleen ojennettuaan Socksin narun Effielle. Nainen pudisteli päätään katsoessaan ratsastajan perään.

Bea kurtisti kulmiaan miehen sanoessa, että Paulus oli tappanut hänen huumorintajunsa. Bea oli kiitollinen, että pääsi pois miehen valokeilasta tuon suodessaan huomionsa Effielle, joka vain nauroi miehelle. Osatapa olla samanlainen kuin Effie, mutta ei hän voisi enää reagoida tuolla tavalla Jamieen. Bea lahjoitti Jamielle mietteliään hymyn ennen kuin tuo lähti, vilkaisten sitten Effietä miehen mentyä.
"Olenko mä huumorintajuton?", Bea kysäisi jäätyään todella pohtimaan Jamien sanoja. Hänestä oli oikeasti tullut nykyään ihan tylsä. Ja vakava. Hemmetin Jamie, olisi ollut vain ihan hiljaa.

Effie näytti hämmentyneeltä.
"Miksi kysyt?" hän kysyi sukien edelleen kosteita hiuksiaan ojennukseen ja taputellen orin silkkistä karvaa sen hirnahtaessa miehen perään.

"Mietin vain", hän mumisi nolostuneena, pudistaen pienesti päätään. Miksi hän edes välitti enää Jamien mielipiteistä? Eihän sillä pitänyt olla mitään merkitystä.

"Oh", nainen vastasi ja livahti helpottuneena paikalta. Hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka vastata ihmisten kysymyksiin persoonastaan tai ulkonäöstään, niinpä hän meni pesemään Papillonin jalan. Vekki ei ollut paha ja paranisi varmaan piakkoin, mutta hän halusi olla huolellinen ja varmistaa, ettei siihen vain pääsisi likaa.

Bea jäi hetkeksi seisomaan paikoilleen, alkaen sitten lakaista tallin käytävää kun ei tällä hetkellä muutakaan keksinyt. Jamien sanat pyörivät edelleen mielessään, vaikka hän kuinka yritti ajatella jotain muuta.

"Pitäisikö Ivory ja Nox liikuttaa?" Effie huikkasi pesukarsinasta.

Bea havahtui ajatuksistaan kuullessaan Effien huikkauksen. Herranjestas, miten hän ei ollut edes ajatellut.
"Joo, kiitos", hän huikkasi takaisin, suunnaten Noxin karsinalle. Hevosen niskaan heitettiin sadeloimi, minkä jälkeen hän lähti taluttamaan hevosta kentälle. Ei hän ehkä yksin viitsisi lähteä maastoon kävelemään.

Paulus otti närkästyneenä Slippersin kiinni, kun näki Noxin tulevan.
"Ajattelitko varottaa?" mies napsahti nuoren orin pullistellessa ja korskuessa machosti kilpailijalleen.

"Anteeksi anteeksi", Bea älähti, pysäyttäen Noxin paikoilleen kun sekin katsoi toista hevosta pää ylhäällä, pienesti uhitellen.
"Me lähdetään kävelemään jonnekin muualle, niin saatte olla rauhassa", hän mumisi seuraavaksi huokaisten. Nyt täytyisi kasata ajatukset, ja pian.

"Äh, tälle riittää jo", Paulus jupisi, nykäisi napakasti narussa Slippersin noustessa puolittain takajaloilleen ja raahasi sen perässään ulos kentältä.
"Riittää", hän komensi sitä tallille kulkiessaan. Hän ei pitänyt mahtailevista oreista… Tai miehistä.

Bea tiukensi otettaan Noxin narusta, taluttaen sitä kauemmas kentästä.
"Ihanaa", Bea mumisi itsekseen taluttaessaan Noxin kentälle ja lähtiessään kävelemään sen vierellä kenttää ympäri ajatuksiinsa vaipuneena. Olisiko pitänyt juoksuttaa Nox, niin olisi päässyt aiemmin liikuttamaan myös Ivoryn?

Effie ja Paulus ryhtyivät siivoamaan karsinoita sillä välin, kun Bea liikutti hoidokkejaan.

Bea päätyi vain taluttamaan molempia hoitokkejaan, taluttaen Ivoryn sisälle kun sade näytti uhkaavasti vain yltyvän, ja takkinsa oli alkanut päästämään vettä läpi.
"Onko täällä vielä jotain mitä mä voisin tehä?", hän huikkasi kun riisui Ivorylta loimea pois.

"Voit siivota, jos käsi sallii", Effie vastasi pyyhkien hiuksia irti otsastaan. Ilma oli järkyttävän kuumankostea ja hiostava.

"Okei", Bea mumisi poistuessaan Ivoryn karsinasta, ja ottaessaan takkinsa pois päältään, ripustaen sen Ivoryn karsinan oveen roikkumaan. Hän lähti viemään hevosen loimea johonkin järkevään paikkaan kuivumaan ennen kuin alkaisi auttaa toisia siivoamisessa.

Kun hevoset oli liikutettu päivältä, talli oli siisti ja Effie oli tarkastanut 27 kertaa kaiken todella olevan valmiina huomista kotimatkaa varten, he saattoivat lähteä palauttamaan vuokra-auton ja nousta sitten taksiin.
"Minne haluat mennä?" Effie kysyi Bealta.

Bea vilkaisi taksin ikkunasta ulos Effien kysymyksen kuullessaan.
"En mä tiedä. Onko sulla vielä jotain missä haluaisit käydä?", Bea kysäisi pienesti hymyillen.

Effie pudisti päätään.
"Olen tehnyt kaiken, mitä olen halunnut. Siksi kysyn sinulta."

Bean huulilta karkasi naurahdus.
"Ei minullakaan ole mitään mielessä", hän lausahti totuudenmukaisesti. Tässä säässä ympäriinsä kaduilla harhaileminenkaan ei olisi maailman hohdokkainta.

"No, mitä haluaisit tehdä nyt?" Effie kysyi kärsivällisyys alkaen rakoilla.

Bea katsoi toista miltei hämmentyneenä. Eikö hän ollut tarpeeksi hyvin ilmaissut itseään? Ei hän tiennyt mitä haluaisi tehdä. Ei mitään. Jotain. Aivan sama.
"Mä voisin olla ihan pienen hetken vaan yksin", hän tokaisi pienen hiljaisuuden jälkeen. Ehkäpä hän lähtisikin vain harhailemaan ympäriinsä, luomaan viimeisen silmäyksen kaupunkiin.

"Hyvä on", Effie vastasi, maksoi osan taksikuskille ja nousi autosta liikennevaloissa lähtien sateiseen keskustaan. Paulus katsoi Beaa kulma koholla.
"Minä olen menossa motellille."

Bea katsoi hämmentyneenä Effietä, kun toinen poistui autosta.
"Ei sun ois tarvinu lähteä", hän mumisi, mutta nainen oli jo pistänyt taksin oven kiinni. Toivottavasti toinen ei lähtenyt hänen takiaan.
Pauluksen sanat kuullessaan nainen käänsi katseensa tuon suuntaan.
"Mä olen tällä hetkellä huonoa seuraa", hän tokaisi huokaisten, miettien oliko ylipäätänsä ikinä mitään hyvää seuraa. Ei ihme, että Effielläkin meni hermot.

"Sanoin, koska en tiedä, minne olet menossa", mies tarkensi sarkastisesti.

Beaa alkoi naurattaa ihan hulluna ja hän yritti estää naurua karkaamasta huuliltaan.
"Mennään sinne motellille", hän mumisi naurua äänessään. Haha, apua.

"Luulin, että halusit olla yksin."

Bea hymähti pienesti.
"Mä lähen siitä kävelemään, älä huoli", hän mumisi päätään pudistaen.

"Okei…", Paulus vastasi hämmentyneenä ja maksoi taksin, kun se pysähtyi motellilla. Mies heilautti Bealle kättään ja kiipesi turhankin tutuksi käyneeseen huoneeseen tietämättä, mikä naisia riivasi tänään. Mutta eipä sen tarvitsisi häntä hetkauttaa - hän voisi ottaa pitkät päiväunet ja rentoutua. Ennen kuin joutuisi taas luonnonlakien vastaiseen peltilaatikkoon.

Bea heilautti kättään ennen kuin lähti kävelemään päämäärättömästi vain johonkin suuntaan. Ehkä olisi oikeasti ihan hyvä olla hetki ajatustensa kanssa yksin.
Bea käveleskeskeli ympäriinsä ajautuen ihan uusille alueille. Toivottavasti täältä osattaisiin vielä takaisin motellillekin.

Paulus päätyi katsomaan amerikkalaisen television uusintoja kooman kaltaisessa valvetilassa yrittäen olla ajattelematta lentomatkaa, ja Effie puolestaan teki pitkän rantakävelyn sateesta huolimatta. Teräksisen harmaa ja myrskyisä meri sai hänen vatsansa kiertymään solmuun, ja silti se kiehtoi niin, ettei hän voinut lähteä näkemättä sitä vielä.

Bea kävi pitkän rauhoittavan kävelyn, palaten motellille ihan läpimärkänä.
Hän tervehti Paulusta ennen kuin haki pyyhkeen kylpyhuoneesta ja alkoi riisumaan vaatteitaan.
"Lähetkö sä mun kans suihkuun?", hän kysyi Paulukselta virnistellen, arvaten kyllä jo vastauksen.

Paulus heitti Beaa tyynyllä.
"Hävytön."

Bean huulilta karkasi naurua, ja hetken ajan hän harkitsi heittävänsä rintaliivinsä Pauluksen päähän. Okei, ehkei kuitenkaan.
"Oot ihan tylsä", Bea lausahti takaisin, hipsien pyyhe päällä kylpyhuoneeseen.

"Kiitos", Paulus huusi takaisin, ilmeisesti pitämättä tylsyyttä kovin pahana loukkauksena tai edes virheellisenä diagnoosina. Hän kaivautui mukavammin peiton alle, vaikka se olikin hiostavan kuuma ja yritti rentouua. Hän kuitenkin näki aina silmät sulkiessaan mereen syöksyviä lentokoneita.

Bea kävi nopeasti suihkussa, vilkaisten telkkarin ruutua ennen kuin alkoi pukemaan.
"Mitä sä katot?", hän kysäisi kiskottuaan alusvaatteet ylleen.

"Roskaa", Paulus vastasi olkiaan kohauttaen ja vilkaisi naista vaivihkaa.
"Miksi puet?" hän kysyi viattomasti.

Bea kohotti kulmiaan kuullessaan miehen kysymyksen. Pieni virnekin syttyi huulilleen.
"Miksi ihmiset pukee päälleen?"

"Turha villitys."

Bea nauroi pienesti.
"en mä ehkä tälläkään tavalla jää hengailemaan", hän lausahti pahoitellen, valikoiden ylleen shortsit ja topin.

Mies huokasi pettyneesti ja käänsi katseensa takaisin televisioon.

Bea hymähti miehen huokaistessa pettyneesti.
"Saa mua katsoa vaikka mulla ois vaatteetki päällä", hän lausui huvittuneena.
"…Tai sitten sun pitää ottaa nää multa pois", hän kuiskasi toiselle flirttaillen.

"Olisit vain voinut jättää pukematta", Paulus protestoi.

"Meni jo", hän pahoitteli mennessään toisen viereen.

Mies huokasi uudelleen haikeasti.

Bea kohotti kulmiaan.
"Mitä sä huokailet?"

Paulus huokasi merkitsevästi.

Bea kääntyi katsomaan miehen kasvoja kysyvästi.

Miehen suupielessä viipyi huvittunut hymy, hän vilkaisi naisen vaatteita ja huokasi dramaattisesti.

Bean huulilta karkasi naurua.
"Tyhmä"

"Ite oot."

Bea kohotti taas kulmiaan, kömpien toisen syliin virne huulillaan. Jos toinen yritti katsoa telkkaria, niin hän häiritsi nyt pahasti.

Paulus risti käsivartensa huvittuneina ja vilkaisi mielenosoituksellisesti naisen vaatteita.

"Ei nää itsestään lähe mun päältä", hän lausahti pienesti hymyillen.

"Ehkä sinun pitäisi siis tehdä asialle jotakin."

"Tai sinun."

Mies muistutti itsepäisyydessään aasia eikä liikahtanutkaan.

Bea kohotti kulmiaan, mutristaen pienesti huuliaan.
"Vaatteet pysyy siis päällä."

Paulus huokasi.

"Sori muru", hän pahoitteli, vaikka äänensävynsä kumosi anteeksipyynnön. Hän kumartui painamaan myös pienen suukon toisen huulille.

Paulus vastasi siihen ja punoi sormensa naisen hiuksiin. Hän kurottui painamaan helliä suudelmia Bean kaulansyrjään.

Pieni hymy syttyi naisen huulille, hänen pistäessään kätensä miehen lanteille, pujottaessaan käsiään miehen paidan sisälle.

Paulus yritti löytää ne kohdat, jotka olisivat ajaa naisen hulluksi, mutta kieltäytyi koskemasta tämän vaatteisiin. Hän tosiaan oli kuin aasi.

"Sä kiusaat mua", Bea mumisi tajutessaan asian.

Mies hymyili viattomasti ja kurottui painamaan voimakkaan suudelman naisen huulille.
"Pois se minusta."