Siitä se sitten lähti

Torstai 12. lokakuuta, 11:43

Sää oli kurjaa. Ilma haisi paskalta. Takki liimaantui niskaan nihkeänä harmaasta kosteudesta. Paulus Kinnaird jökötti jörönä lantalan katoksen alla, kastunut tupakka suupielessään ja yritti turhaan sytyttää sitä likaiset kädet kylmästä täristen. Karun ja harvinaisen hakatun näköinen mies - hän oli pudonnut hevosen selästä yritettyään harjoitella salaa esteratsastusta laitumella - pälyili vauhkona ympärilleen selvästi tiedostaen tekevänsä jotakin kiellettyä. Mutta hänen aamupäivänsä oli niin kurja, ettei hän välittänyt. Hevoset olivat runnoneet häntä pitkin aamua, talloneet kulahtaneissa tennareissa värjöttelevät varpaat sinisiksi, lytänneet häntä seiniin, potkineet häntä kivistäviin sääriin ja yksi helvetin aivokääpiö, siis Slippers, oli kiskonut häntä vatsallaan kuraliejussa lähemmäs parikymmentä metriä. Ja sen hän oli näköinenkin. Kiittämättömät lehmät.

Beatrix pyöräili tallille päin, manaten vallitsevia sääolosuhteita. Hän oli yrittänyt laittautua kotona kutakuinkin ihmisen näköiseksi, mutta se vaivannäkö oli ollut täysin turhaa. Kostea ilma oli onnistunut saamaan hiukset täysin lättäniksi, ja vaatteet olivat nihkeinä ihoa vasten. Ja kaiken lisäksi se pahuksen pyöräily sai hänen poskensa punehtumaan, vaikkei hänellä mikään huono kunto ollutkaan.
Tallin pihaan päästyään nuori nainen talutti pyöränsä sopivalle paikalle, jättäen sen sitten siihen. Tämän jälkeen hän lähti kävelemään tallin suuntaan, kuitenkin melkein säikähtäen matkalla, huomatessaan tallipojan lantalan katoksen alla.
"Huh, melkein säikähdin", Bea älähti miehelle, hymähdyksen karatessa huuliltaan. Tämän jälkeen naisen katse suuntautui miehen tupakkaa pitelevän käden suunnalle, ja hän katsoi miestä kulmiaan kohottaen. Saiko täällä muka tupakoida?

Paulus säikähti myös. Luihu mies loikkasi kauhistuneena, sillä luuli Corinnen tulevan. Surkea tupakka väpätti hänen suupielessään kuin hermostuneen rusakon viiksikarva. Nähdessään tulijan vaarattomuuden, hän yritti adoptoida kovemman ulkokuoren, ja veti uhmakkaasti käsivarret puuskaan.
"Hienoa", hän sanoi yrittäen olla pudottamatta käärylettään, "mitä haluat?"

Bea hämmästyi tätä miehen hyökkäävää kysymystä, pudistaen pienesti ajatuksissaan päätään.
"En erityisesti mitään..", hän totesi hämillänsä, ikään kuin sanoen sanat itselleen.
"Tai oikeastaan, mitä olet ehtinyt jo tehdä? Että tiedän, oletko jättänyt mitään hommia minulle", nainen lausahti vielä kokeilevasti hymyillen. Ei hän antaisi noin helpolla periksi miehen uhmakkuudelle.

"En tiennyt, että olit tulossa", Paulus sanoi selvästi pettyneenä - voi rotta, hän olisi voinut lykätä kurjimmat hommat prinsessan kontolle. Tupakka tipahti ja mies tuijotti sitä murheellisena, ilmeisesti harkiten sen onkimista aamuisesta lantakuormasta.
"Pitäisi hakea heinäkuorma Thackerraylta."

Beatrix hetken ajan melkein sääli tuota miestä, joka ei ollut tiennyt hänen tulostaan. Arvatenkin mies oli siis tehny jo melkoilailla kaiken, vaikka osa tehtävistä olisi kuulunut hänelle. No, asialle ei enää voinut mitään, mutta jonain toisena päivänä hän sitten tekisi enemmän hommia.
Paulus kertoi kuinka heinäkuorma pitäisi hakea, jolloin Bean kulmat kurtistuivat pienesti.
"Voitko tulla mukaani? Tai siis, voimmeko käydä hakemassa kuorman yhdessä, sillä en ole ikinä ennen käynyt siellä?" hän muotoili kysymyksensä paremmin, vaihtaen painoa jalalta toiselle.

Paulus tuijotti Beaa merkitsevästi, yrittäen ilmaista uskonsa tämän alhaisesta älystä.
"Joo", hän sanoi hitaasti ja ravisteli vettä kapisesta ponihännästään kuin koira, ja mittaili sitten tyttöä arvioivasti.
"Pärjäätkö kahdelle hevoselle?"

Beatrix jätti sen Pauluksen merkitsevän katseen täysin huomioimatta. Tuo mies ei tuntenut häntä yhtään, joten toisella ei ollut mitään oikeutta luoda tuollaisia merkitseviä katseita. Tai no, totta kai tuolla oli oikeus, mutta ei se mukavaa ollut. Miehen mittaillessa häntä katseellaan, nosti nainen kädet puuskaan, ihan kuin suojamuuriksi eteensä. Miehen kysymys sai hänet kohottamaan kulmiaan. Oli hän ennenkin pärjännyt, muttei mies toki sitä voinut tietää. Ja se pärjääminenhän ihan riippui yksilöistäkin, vaikka Bea ajatteli harmistuneena, että toinen piti häntä varmaan ihan aloittelijana.
"Uskon pärjääväni", hän vastasi hetken kuluttua ääneenkin, tajutessaan ettei ollut vielä vastannut mitään toiselle.

"Okei", Paulus vastasi lähtien lompsimaan hartiat lysyssä takaisin tallin suuntaan. Hän tunsi olonsa melkein huumaantuneeksi vallasta: hän sai käskeä jotakuta! Ja sen hän tekikin päättämällä, että Bea saisi ratsastaa tallin ainoan ponin. Se olisi kuvaavaa ja hienovaraisen sarkastista, eikö? Ehkä mies huomioi myös sen, että Prada oli pomminvarma maastoratsu, vaikka olikin patalaiska ja itsepäinen ahmatti.
"Hae Prada tuolta", hän osoitti pyöristynyttä, rautiasta ponia kaukana kostealla laitumella, missä se hiihti nautinnollisesti turpa nurmessa. Paulus kumartui sähkölangan alta samalle laitumelle hakemaan jättiläismäistä Hemingwaytä, joka oli hänen luottoratsuna. Kesän tilapäinen laidun oli vielä vihreä ja kasteli taatusti jalat polveen asti pitkällä heinällään.

Bea hymähti Pauluksen vastaukselle, mies oli huomattavan vähäsanainen. Mitään muuta huvittavaa siinä vastauksessa ei kyllä ollutkaan. Tämän jälkeen Bea lähti kävelemään miehen perässä tallin suuntaan, miettien mitä miehellä oli mielessään. Corinnea ei näkynyt paikalla, joten ei hänen auttaisi kuin totella Paulusta. Ja kyllä hän luottikin mieheen, pakkohan hänen oli. Eihän työnteosta tulisi mitään, jos hän kyseenalaistaisi työkavereidensa sanat.
Hän käveli miehen perässä ajatuksiinsa vaipuneina, havahtuen mietteistään miehen käskyn kuullessaan. Hetken aikaa hän tuijotti pulleaa ponia, lähtien sitten virnistellen kävelemään ponin suuntaan, kun oli ensin mennyt sähkölangan alitse. Olisihan tämä pitänyt arvata!
Poni vaelsi poispäin hänestä, mutta onneksi taskuun oli unohtunut muovipussi, ja sitä rapistelemalla hän sai Pradan luokseen.
"Hei kaveri", nuori nainen tervehti ponia, ottaessaan tuon kiinni, ja lähtiessään sitten kävelemään portin suuntaan Pradan löntystäessä perässä. Toki poni yritti kävellessä haukata vielä matkaevästä, mutta hän ei antanut siihen mahdollisuutta. Portin luona he jäivätkin odottamaan Paulusta, Bean rapsutellessa Pradan kaulaa.

Paulus kiskoi uneliasta jättiä perässään, korvannipukat punoittaen joko ponnistuksesta tai nöyryytyksestä. Hänen kömpelöt hevostaitonsa olivat hänelle kova pala eikä hän taatusti aikonut myöntää yhdellekään pikkuprinsessalle kaipaustaan hevosurheiluun.
"Kävele nyt senkin aasi", hän puhisi ja työnsi ruunan portista ulos ja raahasi puuaitaisten tarhojen lomassa kulkevaa tietä pitkin kohti tallia.
"Thackerraylle on matkaa noin viisi kilometriä suuntaansa. Sinun pitää tuoda molemmat hevoset takaisin, pärjäätkö?" hän kysyi ja yritti peittää inhimillisen huolen mulkaisemalla tyttöä ivallisesti hymyillen.

Bea ei voinut mitään itselleen, mutta hänen oli pakko hitusen virnistellä kun Paulus kiskoi yhteistyöhalutonta hevosta perässään. No, olisi hänkin närkästynyt jos yhtäkkiä tultaisiin keskeyttämään unet ja lähdettäisiin raahaamaan johonkin. Pitäisi siis ymmärtää.
Bea lähti seuraamaan Pradan kanssa Paulusta ja Hemingwaytä, hilliten vaivoin huvittuneen ilmeensä saadessaan Pauluksen huomion osakseen.
"Enköhän minä pärjää", Bea lausahti liioitellun ystävällisesti, ärsyyntyen siitä miehen ivallisesta hymystä. Toinen oli selvästi päättänyt olla ilkeä häntä kohtaan.

Paulus näytti missä Pradan varusteet olivat satulahuoneessa ja sitoi Hemingwayn laiskasti tallipihan puomiin. Hän sukaisi sen vain pikaisesti harjalla, kietaisi pitkän riimunnarun ja riimun ympärilleen ja pujotti ruunalle englantilaiset suitset. Mies länttäsi vastentahtoisesti kypärän päähänsä, ja kapusi puomilta ruunan satuloimattomaan, leveään selkään.
"Oletko valmis? Pitääkö käydä vessassa?"

Bea oli sen verran hyvin kasvatettu, ettei hän voinut olla kiittämättä nuorukaista, kun hän näytti Pradan varusteiden paikan. Vaikkei mies tykännytkään hänestä, niin hän ei alentuisi toisen tasolle. Tai ainakin nyt aluksi pitäisi yrittää tulla toimeen.
Bea sitoi myös Pradan tallipihalle puomiin kiinni, minkä jälkeen hän alkoi harjailemaan ponia. Kun mies oli jo pistämässä suitsia ratsulleen, harjasi Bea vielä pikaisesti satulan paikan, jalat ja pään. Hän pistäisi satulan ihan siitä syystä, että ratsasti ensimmäistä kertaa kyseisellä ponilla, ja silloin kannattaisi ottaa varmanpäälle. Tämän jälkeen nainen tottuneesti satuloi ponin, joka oli ollut harjauksen ajan todella kiltisti.
Pauluksen kysymyksen kuullessaan Bea nyökkäsi ja vilkaisi miestä virnistäen.
"Enköhän minä osaa huolehtia itsestäni. Ja ei, ei tarvitse", hän tokaisi loppuun edelleen huvittuneena. Ei kai toinen oikeasti ollut kysynyt häneltä vessaan menemisestä? Noh, ehkä toinen ajatteli etteihän osannut ajatella asiaa selkeästi jännitykseltään.
Koska Paulus oli jo selässä, mittasi nopeasti Bea jalustimet maastakäsin sopivan pituisiksi, hypäten sitten selkään. Satulavyön kiristämisen jälkeen hän käänsi katseensa mieheen pienesti nyökäten.
"Olen valmis."

Hemingway johti heitä kiireetöntä käyntiä sateisille nummipoluille, jotka kiemurtelivat loivilla rinteillä puolittain sortuneiden kivimuurien ja majesteettisten lehtimetsien lomaan. Paulus taittoi puusta oksan ja oli luiskahtaa alas hevosen paljaasta selästä tehdessään niin, jotta saisi uneliaaseen ratsuunsa vähän eloa. Hän oli aina pitänyt matkasta Thackerrayn lammasfarmille, josta Fairchildit ostivat heinänsä - vaikkei voinutkaan tehdä sitä yksin ja tunsi olonsa aina vaivaantuneeksi muiden seurassa.
"Miksi tuollainen hienohelma haluaa lapioida paskaa?" tylystä muodostaan huolimatta kysymys ilmaisi aitoa, inhimillistä kiinnostusta.

Aluksi Bea oli hitusen jännittynyt. Kyllähän se nyt vähän saio lemaan varuillaan kun on uuden ratsun selässä. Sisimmässään hän tiesi, ettei häntä pistettäisi muun kuin maastovarman ratsun selkään aluksi, joten pikkuhiljaa sekä hän että hevonen rauhoittuivat. Jonkun ajan päästä hän pystyi jo nauttimaan ihanista maisemista. Tämä se oli elämää, juuri nyt he olivat elämän ytimessä. Voisiko mikään olla parempaa? Noh, Bea toki rakasti kouluvääntöä, mutta tällaiset maisemat hevosen selästä saivat melko haltioituneeksi. Siksi miehen kysymys yllättikin hänet, nainen kun oli keskittynyt maisemiin.
"Hienohelma?", Bea totesi vaistomaisesti. Oliko hän toisen mielestä hienohelma? Hän todella haluaisi tietää millä perusteella.
"En voi sanoa unelmoivani kyseisestä asiasta, mutta ainakin saan olla hevosten kanssa", Bea lausahti ympäripyöreästi. Hän ei todellakaan paljastaisi unelmiaan kyseiselle miehelle, tuohan saisi vain lisää ilkkumisen aihetta.

Herra Hienotunteisuus ei vastannut. Hevoset höristivät korviaan, kun rytmikäs, nelitahtinen jyrinä lähestyi nummelta. Pauluksen olemus muuttui entistä sulkeutuneemmaksi, ja hänen silmänsä näyttivät olevan halveksunnasta kovat. Suklainen tummanruunikko täysiverinen lensi nummelta täyttä neliä, huoleton, itsevarma nuori mies selässään. James Ellis, Fairchildien ratsuttaja ja kilparatsastaja, nojautui taakse painaen ohjalle nähdessään tulijat, ja Chove liukui liukastellen pysähdykseen, päätään viskoen ja vaahtoa kuumana korskuen.
"Hei! Bea, eikö niin?" hän kysyi väläyttäen parhaan, aseistariisuvan hymynsä eikä näyttänyt tiedostavan allaan tikittävää, levottomasti tanssivaa aikapommia.

Bea oli olettanut miehen sanovan vielä jotain. Aivan sama mitä, kunhan jotain. Toisaalta häntä ei yllättänyt, ettei toisen suunnalta kuulunut enää mitään. Se taisi olla Pauluksen tyyli, mitä hän toista yhtään oli oppinut tuntemaan.
Bean huomio kääntyikin toisaalle kun hän alkoi kuulla tasaista rummutusta, ja kohta huomasi nummelta syöksyvän ratsukon. Prada nosti heti päätään ja Bea istui vaistomaisesti syvemmälle satulaan ottaakseen Pradaa paremmin kontrolliin. Hetken ajan Bea oli typertynyt paikalle saapuneesta kaksikosta, mutta hän pystyi sentään luomaan tälle häntä puhuttelevalle miehelle hämmentyneen hymyn, huomatessaan toisen hurmaavan hymyilyn. Tämä tunnetilan vaihtaminen tuli hitusen äkkiä, eikä Bea osannut kovin hyvin reagoida siihen, että yhtäkkiä joku halusi puhua hänen kanssaan.
"Hei vain, Beahan minä. ..sinä taisit olla Jamie? Ellen väärin muista", Bea lausahti alkuhämmennyksestään selvitessään, katsellessaan miehen alla tanssahtelevaa hevosta.

"Joo, jutellaan lisää tallilla", Jamie vastasi hengästyneenä, kun Chove pukitti tuittupäisesti saaden miehen virnistämään kurittomasti ja Pauluksen näyttämään entistä jörömmältä. Jamie antoi tammalle ohjaa ja se räjähti kaksikon tulosuuntaan kadoten pian näkyvistä. Helvetin kultapoika, kun tunki nenänsä jokaikiseen asiaan, Paulus jupisi mielessään ja läimi Hemingwaytä päättäväisesti risullaan saaden sen lähtemään hämmentyneeseen laukkaan.

"Tehdään näin", Bea lausahti hymyä huulillaan, katsellen sitten, kuinka mies ja ratsu katosivat pois paikalta. Olipas hassu törmääminen, jonka ansiosta Pradakin tuntui olevan enemmän hereillä, päätään korkealla pitäen, ja ympäristöä ihmetellen.
Bea katseli Pauluksen erikoista tyyliä kannustaa Hemingwaytä eteenpäin, kannustaen sitten Pradan laukkaan, kun Hemingway lähti laukkaamaan eteenpäin. Ensin Prada laukkasi vauhdista ja vapaudesta hurmaantuneena, kunnes Bea sai hevosen hallintaansa, jolloin hän itsekin alkoi nauttia vauhdin huumasta.

Paulus hölskyi hevosen valtavassa askelluksessa synkän ja aavistuksen tuskaisen näköisenä, kun hänen yksityisalueensa sai kovaa kyytiä. Tullessaan jyrkälle polulle, joka nousi hiljaiselle hiekkatielle, hevonen siirtyi takaisin käyntiin ja ponnisteli ylös polkua.
"Tästä on pari kilsaa. Muistatko reitin?" mies kysyi äreästi.

Bea nautti vauhdista, ja nousipa hän kevyeen istuntaan antaakseen hevoselle enemmän liikkumatilaa. Tämä se vasta oli elämää! Kohta Paulus kuitenkin hiljensi hevosen käyntiin, ja nainen seurasi toisen esimerkkiä. Ylämäessä hän nojasi eteenpäin, kuten joskus aikoinaan ratsastustunneilla oltiin opastettu.
"Luulen osaavani. Onneksi puhelimet on keksitty, jos eksyn matkalla", Bea lausahti vastaukseksi, lähtemättä mukaan miehen ärinään. Tosiasiassa Bea oli pistänyt ehkä vähän liian huonosti merkille heidän reittinsä, mutta onneksi hän oli kuitenkin painanut huolella mieleensä joitain maamerkkejä, joiden avulla hänen pitäisi kyllä osata takaisin. Ja ainahan hevoset löytäisivät tien kotiin?

Lehmuksien reunustama hiekkatie jatkui melkein suorana aina Thackerrayn maatilalle saakka. Matkalla Paulus ei pukahtanut sanaakaan, tuijotti vain synkeänä eteensä ja liukui pihalla alas Hemingwayn selästä, liikkuen jäykästi jalat harallaan. Hän pujotti riimun ruunan suitsien päälle ja ojensi riimunnarun Bealle katsomatta tähän.
"Voit painua takaisin", hän sanoi ennen kuin katosi navettaan etsimään tilan isäntää, jonka traktoria lainaisi heinäkuormaa varten.

Bea ei voinut olla miettimättä kuinka paljon rattoisammin matka olisi sujunut jonkun muun kuin Pauluksen kanssa. No, itsepähän hän oli mukaan tullut, tai oikeastaan Paulusta pyytänyt mukaan. Luojan kiitos joku tila alkoi siintää edessäpäin, jonka hän arveli olevan heidän päätepisteensä. Bea arvasikin oikein ja hänkin oli jo laskeutumassa hevosen selästä, kun Paulus taas pitkästä aikaa puhui hänelle, ojennettuaan ratsunsa riimunnarun hänelle.
"Okei. Nähdään taas", Bea mumisi miehelle, vilkaisten sitten hevosia.
"Noh, lähdetäänpä sitten kotiin päin", hän puhui vielä hevosille, kääntäen turvat kotimatkalle, lähtien sitten muistelemaan reittiä kotitallin suuntaan.


Jamie ja Fairchildien 17-vuotias tytär, Noreen, seisoivat tallikäytävällä. Höyryävä Chove seisoi pesukarsinassa, nakellen päätään ja kuopien lattiaa kärsimättömästi. Jokainen metallinen kirskahdus sen kengästä sai hontelon, punatukkaisen tytön hätkähtämään ja vetäytymään askeleen kauemmas. Hän tiesi, että vanhemmat katuivat sitä, kuinka hyvän hevosen olivat hänelle ostaneet, kun hänestä ei ollut sitä käsittelemään, ja salaa hän päätti, että yrittäisi enemmän. Se oli vain hevonen. Mutta se oli valtava ja hyvin kykenevä liiskaamaan hänet. Noreen ikävöi Pradaa: se oli ollut niin pieni ja turvallinen. Se ei kuitenkaan ollut ollut laitumella hänen tullessaan.

Kotimatka sujui jotenkin paljon nopeammin, kun ei pitänyt hermoilla Pauluksen läsnäoloa. Pari kertaa hän oli kääntymässä väärään suuntaan, mutta Prada ja Hemingway olivat eri mieltä reitistä. Viisaita kavereita!
Muuten matka oli sujunut melkolailla ongelmitta, mitä nyt hevoset olivat päättäneet jäädä yhdessä vaiheessa syömään ja meni pieni hetki ennen kuin hän sai molemmat liikkeelle. Oli nimittäin eri asia saada Prada liikkeelle pohkeiden avulla, kuin Hemingwayn pää vedettyä ylös nurmesta selästä käsin. Noh, viimein he palasivat tallille, jonka pihassa hän hypähti Pradan selästä hymyillen, taputtaen sitten ratsunsa kaulaa. Poni oli tuntunut oikein kivalta, kovin pieneltä vain.
Bea katseli ympärilleen, jos joku voisi tulla auttamaan häntä, mutta kun apu ei tuntunut olevan lähellä, sitoi nainen ensin Hemingwayn kiinni puomiin, minkä jälkeen oli Pradan vuoro. Hän alkoi ottaa hevosilta varusteita pois, minkä jälkeen olisi taas harjauksen vuoro.

Jamie havahtui kuullessaan hevosten palaavan ja ilmestyi tallipihalle.
"Löysit kotiin saakka?" hän kysäisi nojaten tallin kiviseen, muratin kirjomaan seinään, vääntäytyi sitten jaloilleen ja tuli puomille riisumaan Hemingwayn suitset.

Bea käänsi katseensa pois Pradasta kun kuuli askeleita. Jamie.
"Joo. Prada ja Hemingway kyllä vähän auttoivat", Bea paljasti naurua äänessään, rapsuttaessaan varusteista vapautunutta Pradaa otsaharjan alta.

"Onko sinulla mitä hommaa seuraavana?" mies kysyi katsoen tyttöä vetoavasti, ilmeisesti jotakin mielessään. Noreenin varjo kävi ovenpielessä, seuraamassa musertavassa mustasukkaisuudessa, kuinka uusi tallityttö sai ratsastaa Pradaa, ja hän oli jumissa Tyrannin kanssa.

Jamien kysymys yhdistettynä vetoavaan katseeseen, sai Bean pudistamaan päätään hitusen hämmentyneenä hymyillen. Hän kun mietti, mitä tuolla oli mielessään.
"Ei kait, jos ei kukaan tarvitse apuani", nainen lausahti, vilkaisten sitten ympärilleen. Ei näkynyt ketään lausumassa seuraavia tehtäviä. Ensin pitäisi varmaan viedä hevoset takaisin laitumelle.

"Tälle päivälle on aikamoinen lista liikutettavia hevosia, jos sattuu kiinnostamaan", mies hymyili lammasmaisesti ja rapsutti ruunan leveää otsaa.

Bea kiinnostui heti miehen sanat kuullessaan, eikä hän todellakaan voinut piilottaa sitä toiselta.
"Totta kai kiinnostaa", Bea lausahti hymyillen, innostuksen kuultaessa äänestään. Pitkä aika siitä, että hän oli ratsastanut tositarkoituksella, ja hän todella ikävöi kunnon kouluvääntöä, vaikka taidot voisivat olla hitusen ruosteessa.

"Hieno juttu", Jamie virnisti vallattomasti, tuntematta tunnontuskia siitä, että lykki omia töitään muiden harteille.
"Voisit varmaan ratsastaa ainakin Miun näin ensin", hän pohti empien kummasta Corinne raivostuisi enemmän, jos heidän hevosilleen sattuisi jotakin vai heidän vastuullaan olevien hevosille. Miu ainakin oli herrasmies ja tuskin hajottaisi itseään tai ratsastajaansa.
"Voin näyttää sen tarhan." Jamie tarttui Hemingwaytä riimusta ja kiepautti sen ympäri takaisen laitumen suuntaan.

Bea hymähti vain miehen sanat kuullessaan, nyökäten sitten kun kuuli miehen pohdinnan.
"Okei", hän tokaisi kun ei keksinyt järkevämpääkään sanottavaa. Heh, varmaankin hyvä ensivaikutelma.
Bea oli jo irrottanut Pradan puomista, ja talutti ponia jo laitumen suuntaan, kun mies tarjoutui näyttämään Miun tarhan.
"Kiitos", Bea lausahti iloisesti hymyillen, vilkaistessaan olkansa yli Jamieta, minkä jälkeen hän jatkoi matkaa laitumen suuntaan.

Jamie tuuppasi vihreydestä piristyvän ruunan takaisin laitumelle, ja vei sitten Bean tallin vierellä olevalle oritarhalle, jossa silkkisen musta, 18-vuotias täysiveriori majaili.
"Huikkaa, jos tarvitset apua sen kanssa", mies sanoi lähtien takaisin tallin suuntaan huomattuaan, ettei Chovea näkynyt. Voi herran tähden sen kakaran kanssa! Miten hevosten kanssa syntymästään asti toiminut Noreen ei voinut taluttaa yhtä hevosta tarhaan?

Kohta Prada ravaili jo laitumella, taisi etsiä parasta nurmikkoa syötäväkseen, tai mitä lie ravasi pois portilta. Kovin kauaksi aikaa Bea ei jäänyt katselemaan vapaaksi päästettyjä hevosia, vaan kääntyi sitten ympäri, lähtien kävelemään miehen perässä. Häntä odotti tarhalla iso ja todella kaunis täysiveriori. Hetkeksi Bea unohtuikin ihailemaan hevosen ulkomuotoa, vilkaisten miestä nyökäten tuon sanojen jälkeen. Sitten hän jäikin tekemään tuttavuutta oripojan kanssa, vaikka kohta he jo täydessä yhteisymmärryksessä kävelivät tallipihan harjauspuomeille, missä nainen alkoi harjata hevosta huolellisesti.

Jamie väläytti Bealle hymyn taluttaessaan kevytkenkäisen tamman ulos. Noreen jäi vartomaan murheellisen näköisenä ovenpieleen, ja lujahti rehuhuoneen kautta laitumelle purkamaan sieluaan Pradalle, jonka lahjoi kuulijakseen porkkanoilla. Ei ollut mysteeri, miksi se lihoi.
"Haluatko mennä maneesiin vai pärjäätkö kentällä?" Jamie kysyi tuodessaan puomille pienen, ruunikon tamman, jolla tuntui olevan ilotulitteita allaan.

Bea vastasi siihen Jamien hymyyn melko hajamielisesti, olihan hänen keskittymisensä nyt jossain ihan muussa. Miun kanssa tutustelu sujui hyvin, ja ori oli tainnut ottaa hänet kutakuinkin jo ystäväkseen, kun niin kiltisti seisoskeli paikoillaan harjatessa.
Miu vilkaisi Jamien tuomaa tammaa kiinnostuneena ja oli selvästi virkeämpi tamman ollessa lähistöllä.
"Kaitpa me kentälläkin pärjätään", Bea lausahti hetken mietintöjen jälkeen, katsellessaan miehen tuomaa tammaa hetkisen pidempään.
"Sillä näyttää olevan virtaa", hän totesi naurua äänessään, ennen kuin katosi hakemaan orin varusteita hetkeksi. Pian niiden kanssa tultiin kuitenkin takaisin, ja Bea alkoi varustaa oria.

"Joo", Jamie vastasi ja komensi sitä tuimana, mutta kavaltavaa, ilkikurista hellyyttä äänessään, "naurettava pikkuotus. Se on Emersonin hevonen, Papillon Rouge." Emerson Digby ja Papillon Rouge olivat tunnettu nimi kansainvälisillä, vaativan kenttäratsastuksen kilpakentillä. Jamie harjasi tammaa riuskasti välittämättä sen jatkuvasta liikkeestä; se jyrsi korvat hörössä paloja irti puomista kuin majava, ja mies kopautti sitä turpaan harjalla.
"Oletko ratsastanut kauan?"

Jamie näytti hevosten kanssa toimiessaan ammattilaiselta, ja Beaa hitusen pelotti, että hän näytti vain innokkaalta tallitytöltä. Vaikka ei siinä mitään pahaa edes olisi, jos siltä sattuisi näyttämään. Miu antoi pistää satulan helposti selkäänsä, vaikka pituudensa puolesta se hitusen vaikeuksia tuottikin Bealle. Hän oli kuitenkin tottunut korkeisiinkin hevosiin, joten satula oli viimein selässä.
"Yli kymmenen vuotta. Ratsastustunneilla kuitenkin vähemmän", Bea lausahti, kun hetkeksi pysähtyi laskemaan ratsastusvuosiaan. Hän oli alkanut käymään naapurin tallilla eskari-ikäisenä, ensin melkolailla vain katselemassa ja hommia hidastamassa, mutta pikkuhiljaa siitä hän oli edennyt tallitöiden kautta ratsastamaankin. Hän oli ikuisesti kiitollinen naapurin vanhalle rouvalle siitä, että tuo oli tutustuttanut hänet hevosten ihmeelliseen maailmaan. Ajatuksiinsa vaipuneena Bea pisti oriherralle suitsetkin päähän, taputtaen tuota sitten kaulalle.

Jamie oli varustanut Papillonin ja keinautti itsensä sen selkään nyökäten tallipihasta edessäpäin näkyvään, valtavaan kenttään, joka oli harmaata taivasta heijastavien lätäköiden kirjoma.
"Nähdään tuolla", hän sanoi, mutta ehti tuskin siirtyä paria metriä, kun traktorin jyrinä lähestyi, ja Papillon tulkitsi sen merkkinä saada hirvityshalvaus. Jamie näytti ärtyneeltä tamman kieppuessa liusuvaa ympyrää pää pilvissä, silmänvalkuaiset vilkkuen ja teatraalisesti korskuen.
"Yritä nyt", hän manasi ja potkaisi kevyesti ratsuaan, joka pukitti tuohtuneena. Jamie ei yllättynyt, ettei traktoria ajava Paulus ollut huomaavinaankaan.

"Nähdään", Bea lausahti, muttei kerennyt edes kunnolla sanoa sanojaan, kun traktorin ääni kantautui voimistuvana hänen korviinsa. Miu käänteli vain korviaan äänen suuntaan, päänkin kääntyessä, mutta Papillon oli ihan toista maata reagointinsa kanssa.
Paulus vaan huristeli paikalle sen enempiä välittämättä Papillonin kohtauksesta, mikä sai Bean pyörittelemään salaisesti silmiään. Oli siinäkin kyllä tallipoika. Bea alkoi vakavasti harkita hevosen selkään nousua ja hetken hyppelemisen jälkeen hän jopa onnistui siinä. Huh, täällähän oltiin paljon korkeammalla kuin Pradan selässä. Kauaksi aikaa hän ei jäänyt ihmettelemään, vaan ohjasi hevosen kentän suunnalle.

Kiemurteleva ja säpsyvä tamma siirtyi kentälle traktorin hiljennyttyä heinäladolle, ja närkästynyt Jamie aloitti koulutunnin selvästi siitä innostumatta. Hevonen, jonka diivahetki oli jäänyt kesken, osoitti mieltään, ja mies sai hikoilla ja taistella tosissaan.

Miu tuntui hänen allaan melko vetelältä ja heti alkukäyntien ajan hän yritti herätellä hevosta innostumaan tunnista. Tästä voisi tulla pitkä tunti, jos Miu olisi koko tunnin näin tahmainen liikkumisen suhteen. Alkukäyntien jälkeen ohjat koottiin ja Bea alkoi todella ratsastaa. Hän keskittyi aluksi ihan vain saamaan Miuta pyrkimään eteenpäin, ja saamaan hevosen liikkeet irtonaisiksi. Hän ratsasti paljon ympyröitä ja helpompia kouluratsastusliikkeitä. Ilo kupli Bean sisällä, hän oli heti kuin kotonaan.

Kentän laidalle oli ilmestynyt kävelykeppiin nojaava hahmo, joka seurasi kaksikkoa vaikeastiluettavalla haukankatseella eloisa bordercollie jaloissaan. Se viipotti aidanviertä vingahdellen intoaan, muttei uskaltautunut kentälle. Jamien olemus muuttui, kun hän huomasi Corinne Fairchildin, ja miehen poikamainen charmi alkoi muistuttaa pahoja tekojaan häpeävää koiraa.

Bean jalat muistuttivat Miuta askel askeleelta, että eteenpäin oli pyrittävä. Ja voi kuinka iloiseksi hän tunsikaan olonsa kun hevonen alkoi jopa tuntua irtonaisemmalta. Bea keskittyi ratsastukseensa niin, että kaikki katosi ympäriltä. Sen takia hän ei edes huomannut aidan viereen pysähtynyttä hahmoa. Pari huolellista volttia ravissa, tiukasti eteenpäin, puolipidäte ja pysähdys. Pieni kehu hevoselle, minkä jälkeen suora laukannosto. Ja se todella onnistui. Laukka tosin nousi hitusen hätiköidysti, mutta Bea pyrki korjaamaan laukan hätäisyyden hetimälleen. Ehkäpä olisikin vuorossa laukkatyöskentely.

"Syvemmälle kulmaan", Corinne huomautti kuulostaen ankaralta. Hänet paremmin tunteva saattoi nähdä vihreiden silmien sävystä, että hän oli erittäin tyytyväinen. Vikuroiva Papillon pysähtyi aidan viereen, ja sekin tuntui ryhdistäytyvän.
"Jamie. Eikö Miu ollut sinun liikutuslistallasi?" nainen kysyi viileästi, hiipivää uhkaa äänessään, ja Jamie jatkoi nopeasti ravissa eteenpäin takinkaulukseen mutisten.
Nainen seurasi Miun liikettä vielä hetken, ja lähti sitten hitaasti tallin suuntaan. Fyysinen tuska oli ilmiselvää, kun lonkastaan vino nainen ontui kainalosauvansa varassa, hidas askel kerrallaan, mutta hän ei edes huomannut hermoihin pureutuvaa teräslevyin vahvistettua luuta, sillä henkinen tuska oli suurempaa. Ratsastus oli ollut hänen sydämensä, ja se oli revitty hänen rinnastaan. Jamie rentoutui silminnähden Corinnen lähtiessä ja antoi Papillonin laukata raisusti pukitellen ja kulmissa oikoen.

Bea oli hitusen hämillään, kun nainen noin vain lähti - ihan kuin oli saapunutkin. Keskittymisensä pystyi taas täysin palaamaan hevoseen, vaikka Jamien ja Papillonin tuoma epäjärjestys työskentelyä hitusen haittasikin.
"Hyvä poika", Bea kehui hevosta hiljaa, antaen tuon hetken ravata ohjat pikinä, jolloin tuo venyttikin kaulaansa pitkälle alas. Bea ei voinut olla hymyilemättä, mutta samalla hän mietti, miten oli ikinä pystynyt olemaan ratsastamatta.

Jamie selvästi sai kouluratsastuksesta tarpeekseen, ja nelistikin raisusti kentän toisesta päästä kohti toisen aitaa, ja leiskautti yli. Papillon oli surrealistinen näky hypätessään, sillä pieni tamma tuntui lähtevän paikaltaan kuin raketti ja lentävän kengurumaisilla hypyillä aidan kuin aidan yli. Sen eloisa takamus katosi nopeasti tallin itäpuolella kasvavaan metsikköön.

Bea melkein säikähti kun Jamie tuolla tavalla karautti hevosellaan aidan yli. Hän katsoi typertyneenä ratsukon perään, melkein tippuen selästä, kun Miu pysähtyi. Hän oli unohtanut ratsastamisen, joten hevonen oli päättänyt, että nyt saisi siis laiskotella.
"Älä unta näe", Bea mutisi hevoselle, kooten taas ohjat ja alkaen sitten lopputunnista hiomaan avo- ja sulkutaivutuksia, ihan heidän molempien iloksi.


Kaoottisesta ratsastustunnista masentunut Noreen lähti kentän ohi kauempana nurmikenttien takana siintävää Rosings Parkia kohti; historiallinen hiekkakivikartano näytti helmenharmaalta pilvisen taivaan alla. Corinne riisui tallipihalla Socksia vaikeasti varusteista, teräväliikkeiset kulmat kurtussa. Hevonen seisoi liikkumatta, vaistoten emäntänsä mielialan.

Bea laskeutui hevosen selästä, ottaen tuolta hetimälleen suitset pois ja korvaten ne päitsillä. Hevonen oli pian harjauspuomissa kiinni, ja hän sai otettua satulankin pois.
"Tarvitsetteko apua?", Bea kysyi, kuin huomaamattaan Corinnea teititellen. No, tässä tilanteessa se teitittely tuli kuin itsestään.

"En", nainen vastasi välittömästi, ja pehmensi sitä hetken kuluttua.
"Kiitos. Oletko saanut pitää yhtään taukoa tänään?"

Bea nyökkäsi pienesti, alkaen sitten harjaamaan ratsuaan pehmein ja pitkin vedoin.
"En. Mutta tulin töihin vähän myöhemmin, joten ei se haittaa", Bea lausahti pienesti naurahtaen. Tämähän oli kuin yhtä taukoa. Vaikkakin, kyllä työn fyysisyys miellyttävyydestä huolimatta tuntui melkolailla vartalossa.

"Voimme katsoa työaikataulujasi myöhemmin tänään", Corinne vastasi, vihjaten, että viikon koeaika oli jo ohi. Hän piti näkemästään.
"Kuinka pääset tulemaan päivisin?"

Bea todella piti kuulemastaan, ja hän hymyilikin onnellisena. Onneksi Miu oli edessä niin Corinne ei huomannut hänen hymyään. Jostain syystä hän ei nimittäin halunnut vaikuttaa lapsellisen innokkaalta.
"Tällä hetkellä minulla ei ole mitään muuta, joten pääsen tulemaan ihan miten sovimme kaikkina aikoina", Bea vastasi kysymykseen, vaihtaen toiselle puolelle hevosta harjaamaan.

"Kuinka pitkiä päiviä olet valmis tekemään?"

"Pitkiä", oli Bean mielestä tarpeeksi riittävä vastaus. Tai no, ei nyt kuitenkaan.
"Tietenkin täytyy ottaa huomioon parinkymmenen minuutin ajomatka tänne, ja yöunet. Jos saan säilyttää tarpeelliset yöuneni, niin oikeastaan muuta en tarvitse."

Nainen naurahti hiljaa. Tyttö muistutti häntä nuoremmasta versiosta itsestään - Bean ikäisenä hän oli ollut valmis myymään sielunsa työpaikasta hevosten parissa.
"Kun olet valmis, tule toimistoon, niin kirjoitamme työsopimuksesi", hän sanoi ja laittoi Socksin matkalla olevaan karsinaan.

Naisen naurahdus ei voinut tarkoittaa mitään muuta kuin hyvää. Beaakin pisti hymyilyttämään oma innokkuutensa, mutta tällainen hän oli. Oli aina ollut. Ja toivottavasti tulisi olemaankin.
"Kiitos", hän lausahti aidosti kiitollisena, kuullessaan naisen sanat.
"Tulen sinne aivan kohta", Bea lupasi, ja lähtikin taluttamaan Miuta takaisin, kun hän oli ensin pukenut hevoselle loimen päälle. Tämän jälkeen piti vielä viedä varusteet ja harjat pois. Sen jälkeen hän suuntasi toimistolle.

Corinne oli istunut toimiston kodikkaasti kuluneen, vaaleapuisen kirjoituspöydän taakse ja naputteli tietokoneella selvästi arvostamatta teknologiaa. Hän lisäsi Bealle vuoroja tallin monimutkaista, matemaattista yhtälöä muistuttavaan taulukkoon ja tulosti tälle työsopimusta, joka listasi asiantuntevasti eroajat, palkkaperusteet ja työtehtävät. Hevosenhoitajan ja tallityöntekijän työt olivat huonopalkkaisia ja sekä fyysisesti että henkisesti erittäin raskaita; yleisesti pitkälle edennyt ja kokenut tallityöntekijä saattoi ansaita kohtalaisesti kuussa, ja kouluttamaton työntekijä sai minimipalkkaa. Nainen työnsi tulostetun aikataulun tytön eteen ja naputti sitä terävällä sormella.
"Kuusi päivää viikossa, kuudesta 14 tuntiin päivässä. Tunnin lounastauko ja puolen tunnin kahvitauko. Perjantai on vapaa, ja saat neljä vapaapäivää kuussa. Kolme tallivuoroa viikossa. Maksimissaan neljä hevosta liikutettavana päivässä. Oletko mukana?"

Bea istui pöydän toisella puolella olevalle tuolille ja katseli, kun Corinne naputteli tietokoneella jotain. Varmaankin työsopimusta? Kenties jotain muutakin? Bea antoi itselleen luvan katsella ympärilleen, ja niinpä nuoren naisen katse kiersi huonetta siihen asti, kunnes hän sai tulostetun aikataulun eteensä. Heti sen jälkeen Corinne alkoi puhua, Bean kuunnellessa korva tarkkana. Hän yritti painaa visusti kaiken kuulemansa mieleen, mutta totuus oli, että hän oli jo hetken päästä unohtanut suurimman osan kuulemastaan. Hän nyökkäili naisen puheen tahtiin, ja nosti lopuksi kasvonsa paperista Corinnen kasvoihin.
"Enköhän", Bea lausahti hymyillen.
"Entä… Jatkanko jo tänään aikataulun mukaisesti?", Bea kysyi ennen kuin Corinne ehti jatkaa selitystään, jos tuolla edes enää mitään asiaa oli.

"Kyllä. Se on seuraavan kuukauden aikataulu", nainen vastasi irrottaen halveksivan katseen jumittavasta tietokoneesta. Hänen kosketuksensa tuntui saavan teknologian sekoamaan.
"Ymmärrätkö, että tallityöntekijäksi ryhtyminen tarkoittaa ruumiisi ja sielusi myymistä minimipalkasta fyysisesti ja henkisesti raskaan työn ja orjan statuksen vuoksi?" Corinne kysyi näennäisen vakavana, poraten tyttöä huvittuneella katseella.
"Voimme tarjota sinulle ilmaisen asumisen työsuhde-etuna. Se sisältää oman huoneen ja yhteisen kylpyhuoneen, keittiön ja oleskelutilan muiden tallityöntekijöiden kanssa 600 metrin päässä tallilta; lisäksi pyykkikoneen, langattoman internetin, kaapeli-tv:n sekä auton käytön." Tämä oli heidän tapansa korvata tallityöntekijöiden raataminen, mikäli nämä niin toivoivat.

Bea nyökkäsi pienesti kuullessaan naisen vastauksen kysymykseensä. Hän loi katseensa takaisin aikatauluun ja luki tämän päivän jäljellä olevat kohdat aikataulusta. Hänen puuhansa kuitenkin keskeytettiin, kun hän kuuli Corinnen vakavalla äänellä kysytyn kysymyksen. Hän ei oikein tiennyt, olisiko kysymys pitänyt ottaa vakavasti, huvittuneena vai puoliksi vakavissaan. Hän kuitenkin nyökkäsi pienesti, hymyn häivähdyksen vieraillessa huulillaan.
"Enköhän minä tiedosta sen", Bea lausahti hitaasti, kuin mietiskellen. Hänen vanhempansa eivät taitaisi olla kovin ilahtuneita tästä.
Naisen seuraavat sanat saivat Bean katsomaan toista melkein silmät pyöreinä. Tuohan oli paljon parempi ratkaisu kuin mitä hän maksoi nykyisestä asunnostaan. Ja koska palkka ei ollut päätä huimaava, tulisi hänen säästää ihan kaikessa, mistä ikinä voisi.
"Kuinka pian voisin muuttaa?", Bea kysyi, ilmaisten näin kiinnostuksensa majoitusta kohtaan.

"Vaikka heti", nainen vastasi tyynesti ja ojensi työsopimuksen kynän kanssa pöydän yli.

"Kuulostaa hyvältä", Bea lausahti, lukien sitten vielä kertaalleen eteensä ojennetun työsopimuksen. Tämän jälkeen nimi pistettiin huolellisesti alle, ja paperi ojennettiin takaisin nykyiselle työnantajalle.
"Katson milloin saan jonkun auttamaan muutossa, siihen voi mennä pari viikkoa", Corinnelle sanottiin, jottei tuo odottaisi hänen muuttavan jo heti.

"Voit pyytää Paulusta kuskiksi, jos tarvitset sellaisen", Corinne vastasi.
"Onko sinulla kysyttävää työstäsi?"

"Se olisi mukavaa", Bea lausahti, vaikka häntä vähän epäilyttikin se, että olisiko Pauluksen kanssa oleminen niin mukavaa. Tuo varmaan vain mulkoilisi kokoajan.
"Ei oikeastaan. Kysyn sitten jos tulee mieleen", Bea lausahti hymyillen, liikahtaen tuolillaan kuin kysyäkseen, että voisiko hän nyt mennä.

Nainen nyökkäsi poistumisluvan ja käänsi sitten huomionsa tietokoneeseen, silmät uhkaaviksi, kissamaisiksi viiruiksi siristyen.

Heti luvan saatuaan Beatrix nousi ylös ja käveli ulos toimistosta. Heti ulos päästyään hän jäi taas hetkeksi silmäilemään aikataulua, pistäen sen sitten taskuunsa. Ei se näyttänyt edes kovin pahalta, kun työ oli sellaista, mistä oikeasti tykkäsi.

Paulus lakaisi mukulakivettyä tallipihaa illan pimetessä. Hän vilkaisi ylös kuullessaan tulijan ja painoi sen sitten takaisin maahan, rivakoittaen luudanvetojaan. Typerät lovet keräsivät kaiken roskan.

Bea oli ensin kävelemässä Pauluksen ohi, kunnes hän päätti tökkiä kepillä jäätä eli toisin sanoen, mennä juttelemaan miehelle silläkin uhalla, että tuo todella ärsyyntyisi häneen.
"Hei", Bea lausahti, manaten itseään mielessään. Hän vaikutti varmaan ihan oudolta kyseisen mieshenkilön mielestä.

"Mitä haluat?" oli Pauluksen tapa tervehtiä. Hän pysähtyi hetkeksi, astui käytäväsyvennykseen ja ojensi tytölle oman luudan vinosti hymyillen.

Pieni naurahdus karkasi Bean huulilta miehen kysymyksen seurauksena.
"Olin tulossa kysymään, tarvitko apua", Bea lausahti, tarttuen miehen ojentamaan luutaan. Hän alkoi lakaista pihaa nuorukaisen apuna, vilkaisten aina välillä toista.
"Asutko täällä?", nainen kysäisi, toivoen ettei olisi liian utelias. Vaikka Paulus kyllä sanoisi suoraan, jos hän liikaa utelisi, se oli varmaa.

"Joo. Fairchildeilla on kunnostettu siipi lukaalissaan tallityöntekijöille. Tosin siellä ei asu muita kuin minä."

"… Ja kohta minä", Bea lausahti, katsoen sitten miestä paljastuksensa jälkeen, jotta näkisi miten toinen reagoisi.

Paulus tuijotti, ilmeisen jähmettyneenä. Hänen silmäkulmansa alkoi nykiä, ja korvat punehtuivat.
"Jaa", hän yskähti ja lakaisi riuskasti.
"Tulit sitten vakituisesti töihin vai?"

Hän sai kuin saikin miehessä sentään jonkun reaktion aikaan. Hän kun oli luullut, ettei mikään saisi paljastamaan miehen oikeaa mielipidettä mistään. Tuo vaikutti niin visusti varovan reagointia mihinkään. Tai ainakin Bea näin oli päätellyt.
"Niin", Bea lausahti vastauksen lyhyesti.
"… Olisi mukava jos voisit auttaa minua muutossa. Tai Corinne oikeastaan jo vähän lupaili kysyvänsä sinua kaverikseni", Bea sanoi varovasti.

"Just. Milloin olet muuttamassa?" Paulus kysyi ja nojasi luutaansa mittaillen tyttöä.

"Niin pian kuin vain pääset avuksi. Tai siis, kyllähän kamojen pakkaamisessa kestää jonkin aikaa", Bea lausahti, lopettaen itsekin lakaisemisen, ja jääden sitten katsomaan nuorukaista. Mitä toinen oikein katsoi?

"Huomenna alkaa sirkus, kun hienohelmat tulee. Sinua varmaan tarvitaan tallilla aamusta iltaan."

"Hienohelmat?", Bea kysyi pienesti nielaisten. Ei kuulostanut kivalta.

"Fairchildien viikonlopun valmennusryhmä", Paulus vastasi, "menee varmaan koko yö laittaessa paikkoja niitä varten."

"Kuulostaa oikein kivalta", Bea lausahti hymähtäen, päätään pudistaen.

"Ehditkö auttaa? Sisätilat pitää siivota, ja kultapoika on tietenkin livistänyt."

Pieni huokaus karkasi naisen huulilta kun hän vilkaisi pyöränsä suuntaan.
"Tottakai jään auttamaan", hän ei voinut olla sanomatta. Niin, hän oli liian kiltti kieltäytyäkseen.

Paulus oli kiitollinen, vaikka näytti vain jurolta. Hän viittasi tyttöä seuraamaan. Hän vei tämän nyt autioon oleskelutilaan, josta oli pääsy toimistoon. Molemmat huoneet olivat moderneja ja uusittuja, ja voimakkain värein sisustettuja. Paulus näytti imurin toimiston kaapista, ja otti jääkaapista muhkean lilja-asetelman.
"Jos viitsit sisustaa täällä, niin menen siivoamaan rehuhuoneen ja käytävät."

Bea pisti luudan pois ja lähti seuraamaan Paulusta. Mies johdattikin hänet autioon taukotilaan, joka oli todella hienon näköinen. Bea katseli kun mies näytti hänelle imurin paikan ja otti sitten jääkaapista lilja-asetelman.
"Sisustaa?", Bea lausahti hitusen hämillään, miettiessään kuumeisesti mitä tuo sana piti sisällään.

"Tiedäthän, siivota ja saada paikka näyttämään nätiltä. Viihtyisältä niille pikkuprinsessoilla", Paulus vastasi ja nosti keittiönurkan yläkaapista läpinäkyvän maljakon, jonka laski valkopuiselle sohvapöydälle, joka oli kahden punaisen, upottavan sohvan välissä.
"Eli jos vain imuroisit nämä huoneet ja pyyhkisit pölyt. Olisin… Kiitollinen."

Bea nyökkäsi pienesti päätään miehen sanat kuullessaan.
"Enköhän minä aina sen verran pysty tekemään", nainen lausahti, miettien vain mielessään, mihin aikaan hän olisi kotona. Vielä kun pitäisi kaiken jälkeen pyöräillä kotiin.
Hän meni hakemaan imurin kaapista, mennen sitten ensimmäisenä imuroimaan toimistoa.

Paulus harppoi toiselle puolelle tallia, missä hän lakaisi rivakasti betonikäytäviä ja siivosi rehuhuoneen niin hyväksi kuin osasi. Hän ei aikonut laittaa tyttöä paiskimaan töitä yksin, vaikka ajatus oli houkutteleva. Hän myös vihasi valmennuslaisia, yläluokkaisia hienohelmoja, joilla on omat, hienot ponit ja tarpeeksi rahaa, jotta he saattoivat piipahtaa käymään silloin kuin mielivät ja muutoin olettivat muiden hoitavan eläimensä. Hän kuitenkin halusi tehdä parhaansa Fairchildien takia - sillä jos näiltä loppuisi rahat, hänen pitäisi lähteä, eikä hän halunnut. Pitkästä aikaa hänellä oli koti.

Bea imuroi toimistoa ja alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, mitä Corinne oli sillä sielunsa myymisellä tarkoittanut. Tällaistako tämä loppupeleissä olikin? Suorittaa tehtäviä, mitkä eivät suoranaisesti työsopimukseen kuulunut, mutta oli kuitenkin heille osoitettu tehtävä. Pieni huokaus karkasi Bean huulilta kun hän siirtyi takaisin oleskelutilaan, alkaen imuroimaan sitä. No, ei passaisi valittaa. Itsehän hän oli lupautunut auttamaan Paulusta, kun hänellä ei ollut sydäntä jättää poikaa raatamaan yksin.

Paulus harppoi pian takaisin tytön seuraksi, ja kantoi massiivisia sohvatyynypinoja ulos tuulettumaan.
"Voin, tuota, ajaa sinut kotiin."

Bea kääntyi katsomaan nuorukaista kuullessaan toisen sanat. Hän oli varmaan kuullut väärin?
"Se olisi mukavaa. Toivottavasti pyöräkin mahtuu kyytiin tai aamulla tallille tuleminen tuottaa vaikeuksia", Bea lausahti kysyvästi, sammuttaen imurin kun huone oltiin saatu imuroitua. Pölyjen pyyhkimisen vuoro.

"Tallin käytössä on neliveto maasturi. Pyörän saa sen takatilaan", mies vastasi ja asetteli tyynyt takaisin alkaen pyyhkiä tilan suuria, ranskalaisia ikkunoita, joista aukesi öisen vehreä näkymä tallin ympäristöön.

"Hienoa", Bea lausahti, alkamatta sen kummemmin höpöttelemään toiselle, sillä mies taitaisi arvostaa enemmän hiljaisuutta. Pölyt pyyhittiin tarkasti, sillä Bea ei todellakaan halunnut, että kukaan valittaisi siisteydestä.

"Okei. Minä voin tehdä iltatallin, ja viedä sinut nyt kotiin. Et ole tainnut edes syödä tänään."

Bea aukaisi suunsa sanoakseen vastaan, mutta sen jälkeen hän sulki suunsa. Hetken nainen oli vain hiljaa, tajuten kuinka kauhean nälkäinen olikaan.
"Kiitos."

Paulus pöyhäisi aseteltuja liljoja, ja viittaisi sitten naista seuraamaan. Hän vei tämän ulos tallin itäpuolella olevasta, painavin puuovin varustetusta holvikäytävästä ja oritarhojen vierustaa parinsadan metrin päässä olevalle, vanhalle heinäladolle. Sen toisella puolella oli lantala, josta Bea oli hänet aamulla yllättänyt, ja henkilökunnan parkkipaikka, jossa oli massiivinen hevoskuljetusrekka, traileri sekä erittäin kurainen maasturi.
"Missä pyöräsi on?"

Bea vilkaisi vielä huoneessa ympärilleen, kunnes lähti seuraamaan miestä.
"Se on tuolla parkkipaikan reunalla", hän vastasi Pauluksen esittämään kysymykseen, vilkaisten sitten pyöränsä suuntaan.

"Okei", mies vastasi, kävi poimimassa pyörän mukaan ja kiinnitti sen sitten tottuneesti maasturin takatelineeseen. Hän kiipesi sisään ja laittoi lämmityksen päälle; hän ei ollut mikään herrasmies, joka kirmaili avaamassa naisille ovia… Vaikka ajatus oli käynyt mielessä. Hän jyrisytti auton matkaan ja suuntasi tytön antamaan osoitteeseen haparoiden vaihdekepin kanssa.

Bea oli jo menossa auttamaan pyöränsä kanssa, mutta hän oletti ettei mies kaivannut apua sen kanssa, joten hän meni suoraa vain istumaan auto kyytiin. Paulus lähti ajamaan ja Bea istuskeli aloillansa, katsellen ikkunasta ylös. Bea mietti kuumeisesti, mitä hän voisi sanoa, mutta tullessaan lopputulokseen, että Paulus voisi arvostaa enemmän hiljaisuutta, päätti hän olla ihan hiljaa, kunnes kysymys tuli mieleensä.
"Monelta vieraamme saapuvat huomenna tallille?", nainen kysyi, eikä todellakaan itse kehdannut sanoa kyseisiä ihmisiä Pauluksen tavoin hienohelmoiksi.

"Iltapäivästä", Paulus vastasi, "kuusi on ilmoittautunut tulemaan huomenna. He ratsastavat ensimmäisen valmennuksen neljältä, jolloin olemme siivonneet ja olemme valmiina avustamaan", mies vastasi inhoten ajatustakin.

"Avustamaan?", Bea toisti, kääntäen katseensa miehen suuntaan. Missä asiassa heidän pitäisi avustaa?

Paulus pyöräytti silmiään.
"Olemme tallityöntekijöitä. Näkymättömiä orjia, joilla ei ole parempaa tekemistä kuin juosta paapomassa ja noutamassa."

Ahaa, taas Corinnen sanoille orjana olemisesta tuli lisätodisteita.
"Ahaa, niin juuri. Olinpa typerä", hän mutisi hiljaa. Niin, jotkut ihmiset todella taisivat kuvitella, että tallityöntekijät olivat tuollaista varten.

"Joskus joku soittaa tulevansa myöhässä ja hevosen pitää olla valmiina, ja jotkut hevoset ovat vaikeita käsitellä. Siellä käy yksi tyttö, Pippa", Pauluksen sanoi, "joka on melkein yhtä arka kuin Noreen eikä esimerkiksi aina ole saada hevosta kiinni tarhasta - varsinkaan, jos sattuu olemaan kurja keli."

Bea kuunteli, kuinka Pauluksen kertoi Pipasta ja säikystä Hookista.
"Ahaa, okei", nainen mumisi. Huomisesta tulisi varmaan pitkä päivä..

Maasturi pysähtyi nytkähtäen annettuun osoitteeseen.
"Nähdään aamulla", mies murahti katsomatta Beaan.

"Nähdään", Bea lausahti ennen kuin kömpi kiireesti ulos autosta. Vielä pyörä mukaan, ja sen jälkeen nopeasti asuntoon ja suihkun kautta nukkumaan.

Perjantai 13. lokakuuta, 07:34

Aamu valkeni sumuisena ja kosteana; huurteinen halla peitti vehreitä nummia ja yön laitumella olleiden hevosten hengitys höyrysi aamussa. Taivas oli tumma ja uhkaava: tästä päivästä tulisi märempi kuin edellisestä. Paulus oli tullut tallille aikaisin, sillä hän rakasti aamujen hiljaisuutta, ja äänetöntä kävelyään talolta tallille. Hän pysähtyi usein vanhalle, kiviselle sillalle, joka ylitti maiden läpi virtaavan joen, ja hengitti hetken syvään nurmikenttien yllä pyörteilevää usvaa. Tänään hän oli herännyt tavallista aikaisemmin, ja aloittanut ruokien jakamisen hyvissä ajoin.

Bea oli lähtenyt jo hyvissä ajoin pyöräilemään tallille. Tänään olisi arvatenkin paljon tekemistä, joten puuhat pitäisi aloittaa tarpeeksi ajoissa. Niityt olivat sumun peitossa, ja maisemat olivat melkein satumaiset. Päivästä tulisi varmasti melko kostea, toivottavasti ei vain sataisi kovin paljoa.
Bea pääsi tallille ja siellä hän törmäsikin Paulukseen.
"Huomenta", toiselle toivotettiin.

Paulus murahti, kokien sosiaaliset tilanteet vaivaannuttaviksi ja rauhansa häirityksi.
"Ala jakaa heinäverkkoja", hän ehdotti töksähtäen ja nyökkäsi rehuhuoneen ohessa olevaa rehuvarastoa kohti. Hän täytti aina tallin heinävaraston ruokinnan helpottamiseksi, vaikka suurin osa heinistä oli heinäladossa tulipalovaaran minimoimiseksi.

Nainen ei ollut edes yllättynyt, ettei sen kummempaa tervehdystä saanut osakseen. Hän itsekin vain nyökkäsi Pauluksen seuraaville sanoille, alkaen jakaa heiniä ruokalistan mukaisesti.

Paulus lastasi sekoitetut appeet kottikärryihin ja jakoi niitä karsinoihin Bean perässä. Muutamat laitumella vielä olevat hevoset olivat eläkeläisiä ja paikallisia harrastehevosia, jotka eivät tarvinneet laidunkautena aamukauroja, pellettejä, vitamiineja tai melassia tai mitä muuta höpönlöpöä näille lellikkiponeille oikein tungettiin.
"Ota sinä se oikea puoli. Riisu talliloimet, harjaa ne, vaihda sadeloimet ja vie ulos", Paulus sanoi ja nyökkäsi kohti itäkäytävää, jolla asui oreja ja ruunia.
"Miu on siinä oven viereisessä oritarhassa, Slippers sitä vastapäätä ja Socks tarhataan Hookin ja Ivoryn kanssa tuossa tallin länsipuoleisen oven viereisessä, isossa tarhassa." Mies infosi Beaa samalla, kun liikkui tottuneella rutiinilla vuokralla olevien kilpahevosten karsinoissa, ärähdellen uhitteleville hevosille samalla mitalla.

Heinät jaettuaan alkoi Bea riisua loimia hevosilta Pauluksen ohjeiden mukaisesti. Yksi kerrallaan hän riisui hevoselta loimen, harjasi sen ja vaihtoi sadeloimen sille. Tämän jälkeen hän siirtyi seuraavan hevosen luokse, jotta veisi hevoset sitten kerralla tarhoihinsa.

Paulus oli loimittanut Hookin ja Ivoryn, ja ojensi ruunien riimunnarut Bealle, jotta tämä voisi viedä molemmat kerralla tarhaan. Sillä välin Paulus vei loput oreista ulos ja jäi odottamaan tammojen kanssa, sillä höperöt kanat tarvitsivat useamman viejän. Chove kuopi kärsimättömänä puruja karsinassaan ja viskeli hintavaa päätään; yksi tammoista käänteli korviaan hermostuneena, ja Papillon vain odotti tilaisuutta nauttia draamasta.
"Minkä sinä uskallat ottaa?" hän kysyi.

Bea otti ruunien riimunnarut ja lähti viemään niitä tarhoihin. Ruunat olivat siivosti ja pian Bea tulikin takaisin.
"ihan kenet vain", nainen lausahti hymähtäen. Kyllä hän pärjäisi varmasti jokaiselle.

"Okei", Paulus vastasi, "ota sinä vaikka tuo ja Chove. Tämä saattaa säikkyä, ja Chove on helvetinmoinen narttu ja saattaa yrittää hyppiä ja runnoa ja uhkailla, mutta tämä saamarin aivokääpiö on todennäköisin siihen, että rikkoisi pienen pehvasi." Hän meni hakemaan Papillonin, joka näytti hyppäävän tasajalkaa ulos karsinastaan ja ravasi ympyrää mustan näköisen Pauluksen ympärillä.

Bea kuunteli Pauluksen sanat, nyökäten sitten pienesti. Vaikka hän Pauluksen sanat kuulikin, ei hän olettanut, että tammat osaisivat niin vaikeita olla. Hän ei ehtinyt edes ihmettelemään Pauluksen sanoja, vaikka miehen sanavalinta hänet saikin hymähtämään, silä hänellä oli täysi työ pitää tammat kurissa. Toinen säpsyili ympäriinsä ja yritti vetää jokaiseen ilmansuuntaan. Melkoisia hevosia.

Paulus hieroi olkapäätään ja ontui, kun kaikki kolme olivat aitojen sisällä. Papillon oli hyppinyt hänen olkaansa vasten ja tallonut hänen varpaitaan. Mies ei näyttänyt iloiselta: naiset.
"Jos haen puruja, siivoatko karsinoista likaisia pois? Tuon pihaan lantakärryn." Kaikki likaiset kuivikkeet vietäisiin sillä kerralla heinäladon takana olevaan lantalaan.

Vihdoin rouvat olivat turvallisesti tarhassa, ja Bea hieroi käsiään, jotka olivat joutuneet koetukselle rouvien käsittelyssä.
"Sopiihan se", Bea lausahti, mennen sitten hakemaan kottikärryt ja talikon, jotta voisi siivota karsinoita. Ja rutiinilla hän alkoikin putsata hevosten karsinoita, hyräillen samalla jotain aamulla radiosta kuulemaansa laulua.

Paulus liikkui tallin ja pihan väliä, puskien kärryjä muhkuraisesti kivetyllä tallipihalla niin, että hiki kasteli hänen paitansa. Sitä ei tosin enää huomannut, kun sade alkoi. Hän vei mennessään täyden kärryn likaisia puruja, ja jätti tytölle puhtaat purut. Välillä hän kävi laittamassa satulahuopia, pinteleitä ja loimia varustehuoneen pesukoneisiin.
"Pitää… Siivota ajoissa", hän selitti hengästyneenä, kylmä sadevesi kasvoillaan noruen, "jos joku tulijoista on ajoissa. Kun nämä on hoidettu… Aah. Sitten meidän pitää yhdistää Hemingwayn ja eh, Pradan maastolenkki siihen, että tarkastamme maneesin ja maastoesteradan."

Bea tajusi pääsevänsä helpolla kun hän vain putsasi karsinoita. Pauluksen puuha oli sevästi raskaampaa.
"Hengähdä nyt hetki", hän lausahti hymyä huulillaan, vaikka pelkäsikin ehdottaa jotain sellaista Paulukselle, jolta voisi saada helposti vihan osakseen.
"Me saamme kyllä kaiken tehtyä", hän vielä vakuutti.

Paulus vain murahti, ja otti täydet kärryt lähtien kuskaamaan niitä yltyvässä sateessa. Tuskaisen siivousoperaation jälkeen kello oli melkein kaksitoista; heidän oli varmistettava ruokakuppien ja automaattisten juomakulhojen puhtaus ja tarkistettava vielä yleinen siisteys. Lounastauon jälkeen he pääsivät ratsastastamaan jylisevässä kaatosateessa.
"Pärjäätkö Pradalla ilman satulaa?" mies kysyi puristaen vettä vaatteistaan.

Bea sai karsinat putsattua ja hän alkoi silmäillä tallin yleistä siisteyttä.
"Pärjään", Bea vastasi Paulukselle, katsoen toisen vettä valuvia vaatteita.
"Toivottavasti et vilustu", karkasi naisen huulilta.

Mies tuhahti silmiään pyöritellen ja haki varastosta parit vanhat, turpahihnattomat suitset. Hän heitti pienemmät Bealle.
"Säädä ne Pradan kokoisiksi. Ei viitsi pilata hyviä varusteita kylvyllä", hän sanoi ja tähysi sateeseen. Voi tätä työn hienoutta.
"Ja sitten menoksi."

Bean huulilta karkasi pieni naurahdus kun mies vain tuhahti hänen sanoilleen silmiään pyöräytellen. Ei hän ollut edes aikonut sanoa mitään tuollaista miehelle, kunhan se vain karkasi hänen huuliltaan.
Bea otti heitetyt suitset vastaan ja alkoi säätää niitä jo valmiiksi ennen sateeseen menoa. Kyllähän hän nyt jotenkin osaisi arvella kuinka pieneksi ne pitäisi säätää. Miehen sanat kuullessaan hän nyökkäsi, lähtien sitten toisen perässä sateeseen.

Paulus oli nostanut kulahtaneen, nyt tavallista kärsineemmän nahkatakkinsa kaulukset pystyyn ja laahusti silmät sirrillään kaatosateessa laitumelle, josta onneksi hevoset löytyivät torkkumasta suojasta portin vierestä. Se oli luultavasti Bealle laiha lohtu, sillä Prada ei erityisemmin arvostanut sadetta. Hemingway piti siitä vielä vähemmän. Paulus vaihtoi sille suitset, rapsutti sen kaulaa ja kiipesi suojan tukipuomilta ruunan selkään kiinnittäen kypäränsä leukahihnan.

Bea yritti pistää tallitakkiaan paremmin kiinni, mutta siitä huolimatta vettä satoi takin sisälle todella paljon, mikä sai hänet irvistelemään inhosta. Onneksi laitumella hevoset olivat heti portin vieressä ja nopeasti he olivat saaneet suitset noiden päähän. Prada ei vaikuttanut yhtä yhteistyöhaluiselta kuin viimeksi, mutta pian hän oli hevosen selässä, kiristäen vielä kypäränsä leukahihnaa. Prada liikehti koko ajan hänen allaan ja Bea ehti jo miettiä, että mitä tästä tulisi. Onneksi tasapaino oli kehittynyt melko hyväksi vuosien varrella.

Paulus hoputti raudikon sateeseen ja ruuna laahusti portille korvat luimussa. Paulus piti puomia, kunnes Bea pääsisi ulos ja sulki sen sitten heidän perässään. Hän käänsi ruunan kulkemaan ruohikkoista kaistaletta laitumen vieressä, ja kääntyi sitten tallin oheen rakennettua maneesia kohti.

Itseasiassa kun he lähtivät liikkeelle niin yhtäkkiä Prada tuntuikin kuin jumittuvan aloilleen. Okei, hän oli tainnut lukea hevosta väärin, tai sitten Prada ei vain osannut päättää ollako todella jähmeä ja tylsistynyt, vaiko vähän rauhaton sateen takia. Selässä pysyminen ei kuitenkaan enää teettänyt ylimääräistä työtä, mikä oli hyvä, sillä Bea ei haluaisi tutkia tällä ilmalla maankamaraa. Aika taittuikin hiljaisuuden vallitessa, sillä Bea ei kehdannut häiritä Paulusta höpötyksillään.

Paulus kuulosti sättivän laiskaa ratsuaan edessäpäin, napautellen sitä raipalla ja ravaten siellä, mihin siihen oli mahdollisuus. Hevosten kaviot maiskahtelivat märässä maassa ja maan imu sai ne työskentelmään kunnolla. Ilma oli kertakaikkisen kurja - jälleen yksi työn loistopuolia. Paulus pudottautui avaamaan maneesin ovea.

Kylmyys alkoi vallata ja piti jotenkin yrittää pitää itsensä lämpimänä. Onneksi hevosen selkä välitti hitusen lämpöä, muttei se sateelta suojannut, harmi vain.
"… Tulenko minäkin pois selästä?", Bea kysäisi seuraavaksi, ratsastaen maneesiin sisälle.

"Ei tarvitse", Paulus vastasi, "voit ratsastaa tai odottaa, kummin haluat. Tarkastan vain, että kaikki toimii ja tasoitan vähän hiekkaa."

"Okei", Bea lausahti, alkaen sitten ratsastella maneesissa. Ihan leikillään hän pyysi Pradalta paria koululiikettäkin, jotka taittuivat melko jähmeästi. Onneksi sentään pääsi hetkeksi pois tuolta sateesta.

Paulus käveli maneesin ympäri haravan kanssa, tasoittaen hiekkaa siistimmin; lanaukseen käytetty traktori oli kuollut toissapäivänä. Väsymys alkoi painaa jäseniä, ja läpimärät vaatteet olivat kylmiä.
"Pitää mennä vielä tarkastamaan maastoesteet. Se on yhteensä suunnilleen viiden kilometrin lenkki. Pärjäätkö?"

"Huh, melko pitkä reitti", Bea lausahti, miettien jo viiden kilometrin matkaa sateessa. No, ei auttaisi valittaa.
"Pärjään", hän vastasikin pienen hiljaisuuden jälkeen.

"Niin on", mies hieraisi otsaansa, "siihen menee hetki. Luuletko, että hevoset jaksavat? Vai pitäisikö ajaa sinne autolla ja kävellä itse?"

Siihen todella menisi hetki
"Kyllä ne varmasti jaksavat, mutta sää ei ole niidenkään mielestä mukavin mahdollinen", Bea lausahti mietiskellen.
"Sama kait se on kuitenkin mennä ratsain ettei tarvitse kävellä?"

"Niin", Paulus huokasi ja rapsutti perässään seuraavan ruunan päätä.
"Corinne ei arvosta, mutta mennään autolla. Ei tässä kelissä kukaan halua pitkälle maastolenkille."

Bea nyökkäsi pienesti Pauluksen päätöksen kuullessaan.
"Auto kuulostaa itsestäkin kyllä houkuttelevammalta", nainen myönsi. Mieluummin sitä nyt autossa istui kuin vesisateessa hevosen selässä.

"Hyvä", mies vastasi ja tarttui hevosta ohjista, "mennään." He voisivat jättää hevoset talliin kuivattelemaan, napata muovipussit penkkien suojaksi ja lähteä tarkastamaan maastoesteet.

Bea lähti Pauluksen perässä takaisin talliin, unelmoiden pitkästä kuumasta suihkusta. Ah, suihkuun hän harmi vain pääsisi vasta illalla, ja sitä ennen varmaan pitäisi pakata taas tavaroita. Hitto, saisiko hän ikinä muutettua tällä menolla.

Paulus ajoi hitaasti kapeaa hiekkatietä samaan suuntaan, jossa Thackerrayn lammastila oli. Tietä pääsisi lähelle maastoesterataa, mutta nähdäkseen sen kokonaisuudessaan, oli sitä käveltävä. Corinne vaati sen tarkastusta ennen vieraiden tuloa, sillä nämä olettivat sen olevan kunnossa eivätkä vaivautuneet tarkastamaan itse - eikä hän halunnut kalliita selkkauksia typerän loukkaantumisen takia.
Mies parkkeerasi auton tienposkeen ja työntyi sateeseen lähtien alas loivaa rinnettä kumpuilevaan laaksoon, jossa saattoi erottaa luonnollisen näköisiä tukkiesteitä, vesihautoja ja rinteitä kauempana siintävän derbykentän kyljessä.
"Osaatko arvioida?" hän huusi sateen jylyn yli.

Kun auto pysäytettiin tien viereen, hyppäsi Bea pois auton kyydistä ja lähti seuraamaan Paulusta hitusen jäljessä.
"En osaa sanoa", toiselle huudettiin takaisin, sateen rummuttaessa taukoamatta. Ainakaan tänään maastoesteille ei kannattaisi kenenkään lähteä, sillä täällä oli todella liukasta, ja Bea liukastelikin kävellessään radan vierustaa.

Paulus harppoi takaisin tytön luo, ja tamppasi maata esteiden molemmilta puolilta.
"Pitää tarkastaa, onko täällä kuoppia, yllättyksiä, juuria tai jotakin, mikä voisi satuttaa ratsukkoa", mies sanoi joutuen painamaan kasvonsa melkein vasten naisen korvaa.

Bea kuunteli Pauluksen opastusta ja häpesi tietämättömyyttään. Nyt toinen ainakin piti häntä ihan hienostokakarana, tai jonain. Hän ei kuitenkaan ollut ikinä harrastanut hirveästi maastoesteitä, joten hän ei tiennyt.
Bea käänsi päänsä nopeasti miehen sanojen jälkeen niin, että heidän kasvonsa hipoivat melkein toisiaan. Siitä hämmentyneenä hän astui nopeasti askeleen taaksepäin, meinaten liukastua. Hitto, se tästä puuttuisi, että hän kaatuisi mutaiseen maahan. Mutta se äskeinen läheisyys, se oli saanut Bean sydämen hakkaamaan, ja sen takia hän meinasi alkaa punastelemaan. Pitäisi muistaa, että täällä oltiin tekemässä töitä, ei mitään muuta.

Paulus ei ollut hypännyt maastoesteitä kuin kerran. Massiivisten, kahden tason ammattimaisten maastoesteiden radalla oli myös muutama ylimääräinen, matala harjoituseste nuorille hevosille ja harjoitteleville ratsastajille: hän oli saanut kokeilla niitä kerran Nimbuksella. Mies tamppaili maata esteiden ympärillä ja hölkkäsi reittiä niiden välillä, heitellen syrjään risuja ja myrskyjen lennättämiä oksia.
"Oletko nähnyt mitään vaarallista?" hän huusi.

"En, jollei yleistä liukkautta lasketa", Bea huusi päätään pudistaen.. Esteet olivat moitteettomassa kunnossa, mutta mitä muuta olisi edes ollut oletettavissa? Oli kuitenkin tärkeää tarkastaa esteet, sitä Bea ei kiistänyt.

"Okei, mennään sitten. Pitää hakea tulijoiden hevoset ja siistiä ne", Paulus selitti kiivetessään rinnettä takaisin autolle.
"Ja sitten siistiytyä itse." Päivä oli vierähtänyt iltapäivään vailla tilaisuutta hengähtää hetkeä pidempään.

Bea käveli hiljaisuuden vallitessa, antaen Pauluksen hoitaa puhumisen. Välillä onneksi näin päin. Miehen sanat itsensä siistimisestä sai Bean vilkaisemaan ensin itseään, ja sitten kääntämään katseensa mieheen.
"Me näytetään ihan kauheilta", Bea lausahti virnistäen.

"Puhu omasta puolestasi", Paulus tuhahti sukaisten takkuista ponihäntäänsä. Hän ajoi takaisin tallille, vatsa kaipaavasti välipalaa kurahdellen.
"Minä voin hakea hevoset sisälle, sinun pitäisi ratsastaa Ivoryllä estetreeni päivän ohjelman mukaan. Mutta syö jotain ensin."

Bean huulilta karkasi naurua Pauluksen tuhahduksen ansiosta. Niin, hän todella näytti varmasti kauhealta.
"Aivan, esteitä Ivoryllä", Bea toisti pienesti päällään nyökäten. Bea nousikin tallilla nopeasti autosta, lähtien syömään välipalaa, minkä jälkeen olisi vuorossa Ivoryn hoitaminen kuntoon.

Sillä välin Paulus haki Hookin, Hemingwayn, Papillonin ja muutaman muun valmennushevosen sisälle, missä hän riisui niiltä märät loimet, sukaisi ne harjalla ja tuli sitten haukkaamaan välipalaa. Päivän tiukan aikataulun takia hän teki sen oleskelutilassa sen sijaan, että olisi käynyt kartanolla asunnollaan - ja hän söi hyvin miehekkään voileivän: epätasaisesti leivästä sahatut viipaleet ja kömpelösti lisätyn kinkunjärkäleen, nahistuneen salaatinlehden ja lämpimän sivareen juustoa.

Kauaa siinä voileivän ja omenan syömisessä ei kestänytkään, ja Bea lähti hakemaan Ivorya, kun Paulus vasta tuli syömään eväitään. Ruuna antoi ottaa itsensä helposti kiinni, ja kohta hän oli jo puunaamassa tuota kuntoon. Varusteet pistettiin kohta päälle, ja lähdettiin maneesiin.

Paulus jäi laittamaan valmennushevosten aikaistettua päiväruokaa, ja laittoi sitten valmiiksi muidenkin vastuuhevosten ruoat iltapäivän helpottamiseksi. Hän harjasi sisälläolijat siistimmiksi, ja suostui sitten vastahakoisesti siistimään itsensäkin: hän lähti käymään talolla Bean harjoitellessa (ja mutisi mielessään toivoen, ettei tyttö jättäisi maneesia kaaokseen). Hän kävi pikaisessa suihkussa, vaihtoi puhtaat farkut ja Corinnelta saamansa viininpunaisen, ryhdikkään tallitakin, joka mainosti miehen olevan Rosings Parkin tallityöntekijä. Hän yritti jopa sukia tukkaansa siistimmäksi, ja vakuutti itselleen, ettei uudella tallitytöllä ollut siihen mitään syytä. Hän palasi tallille sateenvarjo mukanaan, ettei kastuisi heti uudelleen.

Maneesissa Bea laskeutui hevosen selästä ja kokosi pari estettä maneesiin. Näin ensimmäistä kertaa uudella hevosela hypätessä hän ei halunnut alkaa heti mitään vaativaa rataa hyppäämään, vähän vain katselisi mihin tämä kaveri pystyi. Harmi, että pitäisi tulla aina pois selästä, jos tulisi tiputus tai jos haluaisi korottaa estettä. No, se oli pieni vaiva, ja aina kotonakin oli pitänyt tehdä niin jos ketään kaveria ei ollut paikalla.
Bea alkoikin heti ratsastaa ihan tosissaan, ja hän tunsi kuinka hevonen oli virkeänä, eikä meinannut oikein taipua hänen pyyntöihinsä. Ja samalla linjalla jatkui koko tunti, mutta tämä hevonen todella yritti parhaansa.

Paulus olisi halunnut nähdä, miten Bea pärjäsi. Hän vieroksui naista tämän luonnollisesta ratsastustaidosta; se sai hänet tuntemaan itsensä katkeraksi omasta kömpelyydestään, mutta hän oli silti utelias. Saamarin hienohelmat, kun dominoivat viikonloppuja. Mies ruokki hevoset ja lakaisi käytäviä odottaen Beaa takaisin tallin puolelle ja valmennuslaisia saapuvaksi.

Bea ei ollut ikinä panostanut niin paljoa esteratsastukseen kuin kouluratsastukseen, ja esteet jopa välillä hieman pelottivat. Varsinkin korkeammat esteet. Hän oli pikkuhiljaa päässyt pelostaan eroon, mutta tämän jaloistaan tiedottoman kaverin kanssa hitusen meinasi välillä jännittää. Luojan kiitos he säilyivät kompuroinnista huolimatta ehjinä tunnista ja hyvillään Bea purki esteet tunnin jälkeen pois ja lähti takaisin tallille edelleen sateesta litimärkänä. Ja mikä parasta, vaihtovaatteet olivat kotona.

"Ovatko esteet esillä?" Paulus töksäytti nähdessään tytön palaavan, kysyen pitikö hänen mennä siivoamaan maneesi.

"Eivät ole", Bea vastasi väsyneenä. Hevonen talutettiin karsinaansa, jossa nainen alkoi riisua siltä varusteita, ja sen jälkeen harjata sitä.

"Toin sinulle sisältä Noreenin ratsastushousut, t-paidan ja villapaidan. Olette kai suunnilleen saman kokoisia", mies sanoi vaivaantuneena.
"Voit laittaa omasi kuivauskaappiin."

"Kiitos", Bea lausahti aidosti kiitollisena. Omat vaatteet kun alkoivat jo tuntua todella inhottavilta.
"Vienkö tämän takaisin tarhaan?", nainen kysyi Paulukselta kun sai hoidettua hevosen muuten kuntoon.

"Ei, jätä sisälle syömään. Tuskin se tuosta kelistä suuremmin nauttisi juuri nyt."

Bea tyytyi vain nyökkäämään, minkä jälkeen hän lähti taukohuoneen suuntaan, aikeenaan vaihtaa Noreenilta lainatut vaatteet ylleen vessassa. Omansa hän pistäisi kuivauskaappiin miehen neuvon mukaisesti.

Paulus veti syvään henkeä, kun kuuli auton äänen. Sieltä ne tulisivat. Hän yritti naamioida kasvonsa tyyniksi ja kohteliaiksi. Valmennuslaisia alkoi saapua, hevosten kanssa arka Pippa orvon oloisena Henrietan poissaollessa, ystävällinen Emerson, tarmokas, tahditon Maggie ja liuta muita.

Bea ehti käydä vaihtamassa vaatteet, ja vetämässä hiukset poninhännälle, sillä märkänä ne eivät näyttäneet auki kovin hyviltä, minkä jälkeen hän kiirehti takaisin tallin puolelle. Osa valmennuslaisista oli tainnut jo saapua, ja Bea odotti jännittyneenä millaista porukkaa nuo olisivat.

Emerson ja toinen nuori, urheilullinen mies harjasivat hevosiaan jutellen keskenään huolitellulla yliopistoaksentilla, kertoivat kokemuksiaan edellisistä kisoistaan. Rykelmä nuoria, huolitellusti pukeutuneita naisia saapuivat vain vähän miesten jälkeen ja liittyivät näiden jutteluun samalla nuotilla; kaikki tyylikkäinä, kuivina ja kalliissa varusteissa. Harva tuntui huomaavan Pauluksen tai Bean olemassaoloa. Paulus seisoi tallikäytävällä, selkä suorassa ja tuijotellen poissaolevasti eteensä.
"Kun he menevät tunnilleen, Corinne pyysi minua auttamaan sinne. Voisit kai pestä varusteita sillä välin. Tai jotakin."

Keskiviikko 18. lokakuuta, 21:34

Beatrix oli saanut kaikki tavaransa melkolailla pakattua, ja asunto oli täynnä pahvilaatikoita, joihin hän oli pakannut elämänsä. Pihalta alkoi kuulua auton ääntä, ja Bea mietti oliko Paulus tullut jo. Hän ei ollut vielä valmis, joten olisi noloa, jos mies joutuisi odottamaan. Bea meni ulko-ovelle nähdäkseen oliko mies todella tullut.

Paulus laskeutui maasturista tavallista juromman näköisenä, tutussa nahkatakissa, tupakankatkuisena ja toinen puoli kasvoista sinipunaisilla ruhjeilla.
"Oletko valmis?" hän murahti.

Bea suunnilleen säpsähti miehen ulkonäköä, pudistaen sitten pahoitellen päätään.
"Saan kaiken valmiiksi ihan kohta. Sinä voit jo odotellessa alkaa kantaa laatikoita autoon, jos vain viitsit."

Paulus noudatti käskyä ja tuijotti ympärilleen äimistyneenä.
"Mihin helvettiin tarvitset tätä kaikkea? Mitä täällä on? Barbeja?"

Bea nauroi Pauluksen kysymykset kuullessaan.
"Leikithän mun kans niillä barbeilla joku ilta?" Bea kysäisi leikkisästi, naurua äänessään.

Pauluksen huumorintaju tuntui olevan jäissä, ja hän vain jupisi itsekseen, kasaten pari laatikkoa puhisten syliinsä, tiiraillen vaivihkaa niistä vinkkejä sisällöstä ja lähti lastaamaan niitä maasturiin, jonka takapenkit kallisti nurin. Naiset.

Bea jäi yksin asuntoonsa hymähtelemään. Eihän hänen laatikoissaan mitään barbeja ollut, vaikka paljon tavaraa olikin kerääntynyt.
Hän sai viimein pakattua viimeisen laatikon, ja sitten hän pystyi itsekin alkaa kantamaan laatikoita autoon Pauluksen apuna.

Paulus sulloi niitä autoon, toivoen, ettei joutuisi tekemään kahta reissua.
"Mihin tarvitset näin paljon tavaraa?"

"Hyvä kysymys", Bea tokaisi mietiskellen. Tavaraa oli aina vaan kertynyt, ja hän oli niitä ihmisiä, jotka eivät ikinä halunneet ja raaskineet heittää mitään pois.

Paulus jupisi taas, ja puhisi nostaessaan uuden laatikon.
"Keräiletkö kenties kiviä?"

"Niitäkin", Bea lausahti silmäänsä pienesti iskien. Hän oli todella leikkisällä tuulella, mikä taisi johtua siitä, että hän oli todella hyvillään päästessään nyt muuttamaan. Sen lisäksi tuleva Saksan kisamatkakin sai jo riehakkaalle tuulelle.

Paulus tuijotti naista epäluuloisena, näyttäen erikoiselta toinen silmä lähes umpeen muurautuneena.
"Pakotat minut kohta tutkimaan tavarasi."

"Siitä vain, ei minulla ole mitään salaisuuksia", Bea lausahti hymähtäen. Tai no, hän ei halunnut miehen tai muiden saavan tietää entisestä hevosestaan. Se oli aihe, mistä hän ei halunnut puhua, ja heti yhden laatikon päällimmäisenä oli kehystetty kuva hänestä ja Mandista hyppäämässä yli metrin korkuista estettä heidän kulta-aikoinaan. Muuta salattavaa hänellä ei ollut.

Paulus ei kehdannut luvan saatuaan, vaan empi hetken, ja lähti sitten viemään viimeisiä laatikoita täyteen ahdettuun autoon.
"Jos täällä on laatikoittain kenkiä, niin…"

Bea pudisti päätään, sulkiessaan entisen asuntonsa oven. Avain pitäisi viedä huomenna entiselle vuokranantajalle. Siinä autolle kävellessään Bea tuli ajatelleeksi, että ehkä hän ei myöskään halunnut Pauluksen löytävän hänen alusvaatteitaan, jos tuo menisi laatikoita aukomaan.
"En ole ikinä ollut kova ostelemaan kenkiä", Bea hymähti hypätessään autoon. Niin, hän ei ollut ikinä ollut sellainen tyttö.

Paulus olisi mielellään löytänyt Bean alusvaatteet, tosin ollessaan yksin. Hän istahti ratin taakse ja kaarsi sen ympäri.
"Tarvitsetko kaupasta jotain, vai ajanko kot… Tallille?"

"Voidaan ajaa suoraa tallille", Bea lausahti hymähtäen, jääden miettimään sitä, että mies oli ollut sanomassa tallia kodikseen. Pitäisiköhän hänkin kohta paikkaa kotinaan? Ainakin siellä tultaisiin viettämään todella paljon aikaa.

Vaikkei Paulus tietenkään ajanut tallille. Hän ajoi eri tietä, ja kääntyi majesteettisten muurinpylväiden välistä vanhojen tammien reunustamalle soratielle, joka kulki nurmikenttien lomasta historiallisen Rosings Parkin pihaan. Hän peruutti auton mahdollisimman lähelle heidän siipensä sisäänkäyntiä, ja rysäytti käsijarrun päälle.
Mies laskeutui autosta ja meni avaamaan oven avaraan, valkosävyiseen oleskelutilaan, jossa oli korkeat katot, vaaleapuiset lattiat ja syvää tummansinistä sekä rohkeaa punaista tehosteväreinä.
"Käy valitsemassa huone. Minun on se oven vieressä oleva", mies lisäsi melkein epäluuloisesti, kuin vaalien yksityisyyttään.

"Noreen jo kertoili tiloista, joten ajattelin, että olisi mukava majoittua huoneeseen, jossa on ikkunat tallille päin", Bea lausahti hymyillen, ottaen sitten jo ensimmäisen laatikon syliinsä.

"Miten haluat", mies vastasi epäluuloisempana - millainen nainen suostui asettumaan edes näkemättä tiloja? Ja tietenkin hänen viereensä. Hän nosti pari laatikkoa syliinsä ja lähti viemään niitä määrättyyn huoneeseen, jonka pyöreälle, laajoista ikkunoistaan joelle antavalle ikkunapenkille Noreen oli asetellut pylvässängyn lilan- ja vaaleanpunaisten tekstiilien sävyisiä tyynyjä ja tuonut lipastolle maljakkoon vaalean kimpun villikukkia.

Bea lähti kävelemään miehen perässä. Hän oli täysin varma, että huone olisi hyvin ihastuttava. Sitäpaitsi, hän tulisi viettämään huoneessa suhteellisen vähän aikaan, joten olisi melko sama millainen se olisi. Mutta kun he astuivat sisään huoneeseen, oli Bea hyvin tyytyväinen. Paljon parempi kuin edellinen asuntonsa, joka oli melkoinen paikka.
"Kannetaan ensin kaikki laatikot yhdessä huoneeseen ja sen jälkeen olet vapaa menemään niin jään purkamaan sitten tavaroita", Bea suunnitteli, laskiessaan laatikon lattialle.

"Miten tahdot", Paulus vastasi, katuen, ettei näkisi mitä Bean mystiset laatikot pitivät sisällään. Hän rahtasi laatikoita sisään, yrittäen olla hiekkaamatta lattioita kengillään.

"Saathan sinä auttaa tavaroiden purkamisessa, mutta ajattelin, että haluat mieluummin vapautua tästä velvollisuudesta", Bea lausahti sitten kysyvästi. Hän ei todellakaan kieltäytyisi avusta

Paulus näytti siltä, kuin kaipaisi kipeästi nikotiiniä.
"Hrmrgfnfhfhpff", hän vastasi ja katosi hakemaan viimeisiä laatikoita.

Bea jäi hitusen hämmentyneenä katsomaan Pauluksen perään. Pitikö tuosta vastauksesta saada jotain selvääkin? Bea kohautti olkiaan ja jäi purkamaan ensimmäisiä laatikoita. Autoon jäi enää pari laatikkoa, joten Paulus saisi ne varmaan tuotua.

Niin Paulus saikin. Hän laski ne sängyn viereen, vilkaisi vaivihkaa ympärilleen ja palasi sitten oleskelutilan puolelle riisumaan kenkänsä ja takkinsa.
"Tuota… Teen huomiselle lounaaksi italianpataa… Teenkö sinullekin?"

"Jos viitsit", Bea lausahti hymyillen, vilkaistessaan miehen kasvoja. Tämän jälkeen hän syventyi taas laatikoihinsa, miettien mihin kaiken sen tavaran purkaisi.

Paulus lähti mosaiikinsiniseen vessaan pesemään kätensä, vain jotta voisi vaivihkaa vilkaista paremmin, mitä nainen puuhasi - ja pysähtyi tummalle kirjahyllylle korjaamaan sen sisällön paikkaa samassa tarkoituksessa.

Bea avasi taas uuden laatikon, törmäten sitten kyseiseen kuvaan hänestä ja Mandista, mitä hän oli jo aiemmin miettinyt. Nainen istahti sängylleen, silittäen hellästi Mandia kuvassa. Hän huokaisi pienesti, pistäen sitten kuvan laatikoston ylimpään laatikkoon.

Mies tuijotti kulma koholla, ja harppasi keittiöön, kun kuuli ruoan sihisevän. Hän ei ollut koskaan ollut lahjakas kokki, mutta yritti parhaansa ja yleensä yksinkertaiset ruoat olivat syömäkelpoisia. Hän avasi television taustalle.

Bea nousi sängyltä ja huokaisi pienesti. Ei se auttaisi kuin jatkaa tavaroiden purkamista. Bea pääsikin kohta vaatelaatikoiden kimppuun. Ne oli helppo purkaa, kun vain siirsi vaatteet kaappiin.

"Onko sinun nälkä nyt?" mies kysyi ilmestyen ovelle, ja vilkaisi kelloaan, joka oli lähemmäs kymmenen illalla.

"Ei erityisemmin, ehkä jotain pientä voisinkin syödä", nainen lausahti viikatessaan vaatteitaan. Katse käväisi miehen suunnalla, ja tuollekin lahjoitettiin pieni hymynpoikanen.

"Okei", mies vastasi, keinahtaen kantapäillään. Ehkä hän voisi tehdä Bealle voileivän. Ihan vain ensimmäisen illan kunniaksi.
"Onko sinulla kauppatoiveita? Olen varmaan menossa kauppaan huomenna."

Bea kuunteli Pauluksen puhetta, jääden miettimään sitten toiveitaan.
"Eipä oikeastaan. Jotain hedelmiä ainakin olisi mukava saada", Bea lausahti hymyillen. Ei hän kauheita toivomuksia kehtaisi esittää.

Paulus kohotti sarkastisesti kulmaansa.
"Jotain hedelmiä? Mitä hedelmiä? Mitä syöt mieluiten aamupalaksi? Oletko jollekin allerginen? Voit toki käydä itsekin kaupassa, mutta minä mieluummin hyödynnän yhtä kauppakäyntiä."

"Kaikki hedelmät käyvät. Banaanit, mandariinit, kiivi, viinirypäleet. Minä olen kaikkiruokainen", Bea mumisi päätään pudistaen. Hän todella voisi käydä mieluummin itse kaupassa, ei hän kehtaisi muilla haetuttaa ruokiaan.
"Yleensä syön aamupalaksi hedelmiä ja leipää. Ja leivällekin on ihan sama, syön sitä, mitä on tarjolla"

"Naiset", mies huokasi päätään pudistaen ja meni tekemään naiselle voileipää. Muistaen omat, miehekkäät leivänjärkäleensä, siinä kesti. Lopulta hän päätti tehdä amerikkalaisen klassikon: grilled cheese. Epämääräisen muotoisista leivänpaloista huolimatta rapea, kuuma kuori ja pehmeä, sulanut cheddar tomaatin ja pepperonin kanssa oli Pauluksen mieleen, mutta hän ei ollut kovin itsevarma tuodessaan sen lautasella uudelle kämppäkaverilleen.

Bea jäi taas purkamaan tavaroitaan, kunnes hän havahtui huumaavaan tuoksuun. Ah, pitäisi varmaan kohta itsekin mennä tekemään syömistä, kun Paulus ilmeisesti jotain kokkaili. Hämmennys oli valtava kun Bea tajusi miehen tehneen leivän hänelle.
"Herranjestas, se näyttää aivan taivaalliselta", Bea älähti nälkäisenä.

Pauluksen korvat punehtuivat, ja hän mutisi vaatimattomasti kadotessaan nopeasti takaisin keittiöön.

Bea hyökkäsi heti Pauluksen lähdettyä leivän kimppuun. Hitto, miksei hän ollut muuttanut tänne aiemmin, jos olisi tiedossa tällaiset eväät?
Leipä olikin melko äkkiä syöty, ja Bea lähti sitten huoneestaan viemään lautasen keittiöön, aikeenaan samalla kiittää miestä leivästä, joka oli ollut todella herkullinen.

Paulus pakkasi juuri valmistunutta pataa rasiaan säilytystä varten. Siitä riittäisi hänelle koko viikonlopuksi, sillä Bea oli kuulemma lähdössä ylihuomenna Saksaan muiden mukana. Hän koki huonoa omatuntoa kustannuksistaan, ja opettelikin siksi ahkerasti kokkaamaan, yrittäen olla mahdollisimman taloudellinen ruokailussaan: hän teki laajoja annoksia ja yritti tehdä ruoat itse.

"Kiitos Paulus, se oli todella herkullista", nainen lausahti hymyillen, jääden nojaamaan sitten keittiön tasoon, katsellessaan Paulusta mietteliäs ilme kasvoillaan. Tuo mies oli hänelle todellinen mysteeri.

Mies mutisi jälleen epäselvästi, selvästi vaivaantuen minkäänmuotoisista kehuista.
"Aiot sitten vapaaehtoisesti istua kaksi päivää autossa?"

Bea naurahti miehen kysymykselle.
"Näin ajattelin", hän mumisi.
"Mikset itse lähde mukaan?"

"Täällä tarvitaan tallityöntekijä - ja miksi minä haluaisin ahtautua ruuhkaiseen autoon vain päästäkseni näkemään, kuinka hienohelmat hyppelevät?" miehen ääni sai synkkää aggressiota.

"Koska se on hienon näköistä? Koska kisoissa on aivan omanlaisensa tunnelma?", Bea ehdotti hymähtäen.
"Mutta olet oikeassa, sinua taidetaan tarvita täällä."

"Se ei ole minua varten", Paulus murahti ja työntyi naisen ohi tiskaamaan paistinpannua.

"Ihan miten vain", Bea lausahti, käännähtäen sitten ympäri.
"Menen jatkamaan..", hän koki tarpeelliseksi ilmoittaa, lähtien sitten omaan huoneeseensa.

Paulus ei vastannut, otti vain pakastimesta jääpussin naamaansa varten ja lukkiutui omaan huoneeseensa. Mies oli oikukas ja arvaamaton käytökseltään, eikä Corinne ollut ollut yllättynyt, kun tämä oli mennyt Newcastleen illaksi tapaamaan vanhoja tuttujaan, ja naisen oli pitänyt lähteä maksamaan miehen takuut poliisiasemalle. Se ei ollut yllättävää, mutta sitäkin suurempi pettymys. Seinän läpi kuului vaimeana klassinen musiikki.

Bea mietti omassa huoneessaan, mikä Pauluksen naamassa oli ollut. Hän ei ollut kehdannut ihmetellä sitä omassa mielessään tai ääneen ennen tätä, mutta nyt nainen jäi todella pohtimaan asiaa.
Tavaroiden purkaminen jatkuisi vielä huomenna, joten kohta voisi mennä jo nukkumaan.

VIIKONLOPPU DÜSSELDORFISSA

Perjantai 19. lokakuuta, 04:01

Kello oli neljä perjantaiaamuna, ja tallipihalla odotti kuuden hevosen kuljeturekka. Ilma tuntui hyiseltä ja kostea usva pyörteili öisessä pimeydessä. Jamie ja Emerson seisoivat lastaussillan vieressä keskustelemassa Corinnen kanssa siitä, mikä hevonen oli lastattava mihinkin, ja Noreen nukahteli täristen rekan matkustustilan takapenkillä. Rekka oli pakattu jo edellisenä päivänä ja tarkastettu naisen käskystä 22 kertaa, ettei vain mitään varmasti puuttunut. Miehet hakivat Hookin ja Ivoryn, jotka olivat molemmat tottuneita, helpohkoita matkustajia, ja seurasivat haukottelevia, uneliaita taluttajiaan mukisematta autoon. Myös Socks oli helppo hevonen, joskin yritti heittää Jamieta nurin, kun hän odotti sen kanssa Emersonia ja Papillonia, joka koki hetken omakseen ja heittäytyi mahdottomaksi.

Bea ryntäsi tallin suuntaan hiukset huolettomalla nutturalla. Hän ei ollut jaksanut meikata, ja vaatteetkin olivat suunnilleen ensimmäiset käteen sattuneet. Hän oli nukkunut liian pitkään, mutta luojan kiitos herännyt vartin sen jälkeen kuin olisi pitänyt. Nyt hän saapui tallipihalle, laukkua perässään raahaten.
"Anteeksi, olenko myöhässä?", nainen henkäisi, vilkaisten paikalla olevia ihmisiä.

Corinnen katse vastasi myöntävästi, muttei liian ankarasti: Bealle ei olisi ollut sen suurempaa käyttöä.
"Laita laukkusi rekan tavaratilaan. Voit odottaa autossa", hän vastasi ja ehdotuksesta huolimatta hänen sanansa kuulostivat usein kiistämättömältä käskyltä. Jamie ja Emerson yrittivät taluttaa ratsujaan yhtäaikaa ylös ramppia, jos se vaikka saisi Papillonin kyytiin. Hevoset oli loimitettu ja varustettu yli polven ulottuvin kuljetussuojin. Edellisenä päivänä ne oli pesty, kiillotettu, siistitty ja niiden jouhet oli leikattu tasaisiksi.

Bea nyökkäsi pienesti, mennen sitten nopeasti autoon sisälle. Laukkunsa hän pisti säilöön Corinnen sanojen mukaisesti.
"Huomenta", hän mumisi Noreenille, vaikkei tiennyt oliko toinen hereillä. Hän oli paniikkiherätyksensä ansiosta täysin hereillä, mutta varmaan nukahtaisi kohta uudestaan. Kun he vain lähtisivät liikkeelle.

"Huomenta", Noreen vastasi leuat kylmästä vavahdellen, unta vihreissä, nyt tavallista lapsekkaammissa silmissään. Hän oli kääriytynyt takkiinsa ja nojasi päätään penkin selkänojaan. Takaa kuului kiroilua, kun Papillon kaatoi ratsastajansa kiveykselle.

Bea villkaisi rekan ikkunasta ulos, valmiina syöksymään apuun. Hänen apuaan ei kuitenkaan taidettu nyt kaivata, joten nainen yritti vain rentoutua.

Vartin kuluttua Corinne sysäsi kävelykeppinsä Jamielle ja ontui tuskallisesti ylös ramppia, vetäen Papillonin mukanaan. Hän asettui etupenkille, missä mahtui suoristamaan jalkansa. Jamieta aavistuksen muistuttava, vaalea ja selvästi siniverinen Emerson työntyi takapenkille tyttöjen seuraksi ja Jamie kaarsi auton hitaasti tielle.
"Emerson", niin nimetty ojensi kätensä Bealle, unisesti hymyillen, rystyset ruhjeilla, "emme ole tainneet tavata."

Bea oli jo sulkemassa silmiään, kun viereensä yhtäkkiä hyppäsi joku nuorukainen.
"Bea", nainen lausahti, kätellen Emersonia hymyillen.
"Emme olekaan, olen uusi tallityöntekijä", nainen lausahti vielä pienesti nyökäten. Ehkäpä he olisivat voineet törmätä jonkun valmennuslaisen kanssa kisoissa silloin kun hän vielä kisasi Mandin kanssa, ja jopa menestyikin joissain kisoissa satunnaisesti. Se oli kuitenkin todella epätodennäköistä, ja vielä epätodennäköisempää oli se, että joku vielä jopa muistaisi hänet.

Auto hiljeni pitkäksi aikaa. Corinne oli erittäin valveilla, mutta ääneti, vahtien kuskin vireystilaa. Noreen oli syvässä unessa, nukkuen pää tärähtelevää seinää vasten, ja Emerson oli kohteliaasti hiljaa, haluamatta häiritä nukkuvia, katsellen hitaasti valaistuvaa, syksyistä maisemaa. Auton tasainen, lämmin hurina oli nukuttaa hänetkin, mutta hevosten heilahdukset saivat hänen sydämensä pamppailemaan. Se pönttö tamma. Matka Lontooseen olisi viisi tuntia, rekalla aamuruuhkassa ainakin tunnin enemmän.

Bean silmät alkoivat lupsua pikkuhiljaa kiinni, mutta keskipenkillä oli vaikea löytää hyvää asentoa nukkumiseen. Olisi tarvinut jotain mihin nojata, eikä tullut kysymykseenkään nojata kumpaankaan vierustoveriin. Myös rekan heilunta piti hänet hereillä, sillä hän huolehti hevosien voinnista kokoajan edes ajattelematta asiaa.

Kello oli melkein yksitoista, kun he pysähtyivät Lontoon laidalla olevalle huoltoasemalle verryttämään jalkojaan, vessatauolle ja aamupalalle.

Bea ei ollut nukkunut silmäystäkään, ja hän manasi itsensä alimpaan helvettiin, kun oli mennyt mahtailemaan Noreenille kuinka hyvin hän aina nukkui autossa. Bea käveli melko kuolleen näköisenä huoltoaseman sisälle, katsellen sitten sen tarjoamaa aamupalavalikoimaa.

Se ei ollut kummoinen. Corinne otti vain kahvia, ja Noreen oli jäänyt autoon nukkumaan, mutta pojat eivät nirsoilleet, vaan lappoivat tarjottimilleen kroisantteja, pullia, kahvia, teetä ja leivoksia (sillä ne näyttivät tarjoamisista syömäkelpoisimmilta. Corinne tarjosi Bealle paikkaa vieressään.

Bea oli ottanut teetä, hän kun ei ollut kahvi-ihmisiä, ja sen lisäksi yhden croissantin. Nyt ei kovin paljoa ruokaa menisi alas. Hän istahti Corinnen viereen, hymyillen toiselle pienesti, kiitollisena, kun toinen tarjosi paikkaa vieressään.

Keskustelu oli vaimeaa, ja uneliasta. Lontoo hälisi heidän ympärillään, ja kookas hevosrekka keräsi katseita.
"Toivon, ettei Paps ole taas runnonnut itseään autossa", Emerson huokasi ja Jamie taputti miestä ronskisti selkään.
"Säästyisitpähän ainakin nöyryytykseltä, että rökitän sinut. Taas kerran." Emerson pyöräytti silmiään Jamien ilveilylle.

Bea kuunteli hiljaisena miesten puheita, mutustaen croissantiaan. Hän olisi hymähtänyt Jamien mahtailulle, liekö sanat totta, jos olisi kehdannut, mutta hän tyytyi vaimentamaan huvittuneen äännähdyksen nostamalla teekupin huulilleen.

Nopean aamiaisen jälkeen joukkio pakkautui takaisin autoon, tällä kertaa Emerson ratin takana. Jamie työntyi takapenkille Bean viereen ja tarjosi tälle karkkipussistaan viattomasti hymyillen.

Bea työntyi taas keskelle, vilkaisten nukkuvaa Noreenia. Voi kuinka rauhalliselta, ja nuorelta, toinen näyttikään siinä uinuessaan.
"Kiitos", Bea kuiskasi pienesti, ottaessaan karkin nuorukaisen tarjoamasta pussista. Nyt voisi kyllä oikeasti harkita sitä nukkumista.

Jamie nosti käsivartensa takapenkin selkänojalle.
"Pahastutko?" hän kysyi Bealta kuiskaten, ja tarjosi itseään tyynyksi hymyillen vetoavinta, vaarattominta hymyään.

Bea pudisti päätään väsynyttä hymyä huulillaan, alkaen sitten sen kummempia ajattelematta nojata mieheen.
"jos sinä et pahastu?" nainen vielä mumisi kysyvästi ennen kuin sulki silmiään.

"Kuinka voisin?" mies kuiskasi ja otti Bean kainaloonsa, nojaten takaraivoaan niskatukeensa. Auto mateli kohti terminaalia, josta he lastautuisivat autonsa kanssa junaan, joka kiidättäisi heidät kanaalin poikki manner-Euroopan puolelle. Sitten he kulkisivat ainakin kolmen maan poikki, kunnes pääsisivät Düsseldorfiin, ja kello olisi suurinpiirtein kahdeksan illalla.

Bea ei jaksanut vastata enää mitään, hän vain painautui paremmin kiinni nuorukaiseen. Uni alkoikin pikkuhiljaa ottaa vallan ja Bea ei edes tajunnut asiaa ennen kuin oli nukahtanut. Juuri tästä hän oli Noreenille puhunut, hän nukahti todella helposti jos vain löytäisi hyvän asennon nukkumiseen.

Ulkona oli pimeää ja rekka keinahteli kyllästyneistä hevosista, kun Emerson vihdoin pysäytti auton kisahallin alla olevien tallien eteen. Menisi vielä hetki, ennen kuin matkalaiset pääsisivät omiin sänkyihinsä, sillä hevoset oli saatava asettumaan ensin. Jamie ja Emerson nousivat autosta ensimmäisinä, kylläisinä Belgiassa syödystä päivällisestä, ja menivät avaamaan lastaussiltaa. Noreenkin vääntäytyi ulos, niskat tuskallisen jumissa, väristen kylmässä alkuyössä. Kaviot kopisivat ramppia vasten, kun miehet ottivat hevosia autosta.
"Bea, käytkö hakemassa Ivoryn ja verryttelet sitä pihalla?" Corinne pyysi laskeutuen autosta vaivalloisesti, lonkka kipeänä.

Bea poistui autosta muiden jäljessä, nyökäten sitten pienesti kuullessaan Corinnen pyynnön. Bea ei kestänyt katsella kuinka kipeää autosta nouseminen varmaan Corinnelle teki, joten hän meni nopeasti hakemaan Ivoryn, jota alkoi laittaa kuntoon verryttelyä varten.

Corinne piti Socksia, kun Jamie haki Hookin ja kävelytti ja ravuutti sitä ympyröissä tyhjähköllä parkkipaikalla, verryttäen sen pitkään seisseitä jalkoja. Emerson teki samoin pukittelevan Papillonin kanssa, ja Noreen meni edeltä sisälle etsimään heille merkityt karsinat ja varmistamaan, että ne olivat valmiina hevosia varten.

Matka oli ollut hevosille pitkä, joten Bea antoi Ivoryn ensin kävellä kunnolla, ja vasta sen jälkeen alkoi ravuuttaa tätä ympäriinsä. Ensin suoraa, ja sitten ympyröillä, jotta tuo saisi venytellä itseään. Sen jälkeen hän taas kävelytti hevosta hetken, pitäen hevosta pienellä ympyrällä, jotta tuon kyljet venyisivät matkan jäljiltä oikein kunnolla. Sen jälkeen jatkettiin ravailujen parissa.  Pieni haukotus karkasi välillä Bean huulilta, vaikka tuo yritti vaikuttaa todella skarpilta. Matka todella oli ollut myös heille ihmisille pitkä.

Hevoset voitiin viedä karsinoihinsa puolen tunnin öisen verrytyksen jälkeen, ja sitten ilman kävelykeppiä liikkumaan kykenevät kantoivat tarpeelliset varusteet ja varustelaatikot hevosten luo. Kun Corinne oli varmistanut, että kaikki oli kunnossa, Jamie irrotti hevoskuljetusvaunun parkkipaikalle, ja he saattoivat ajaa muutaman kilometrin päässä olevalle hotellilleen. Jamiella ja Emersonilla oli oma huone, ja kolme naista jakoivat kahden parisängyn huoneen.

Heti hotellilla Bea alkoi valmistautua nukkumaan menemiseen.
"Monelta herätys on huomenna?", nainen kysäisi haukotellen, vetäessään päiväpeitettä sängyltä sivuun.

"Kahdeksalta", Corinne vastasi, "meidän luokkamme on kahdelta."

"Ah, myöhäinen herätys", Bea lausahti onnellisen kuuloisena, kömpien sitten peiton alle.

Noreen oli käpertynyt sängyn laidalle, eikä mennyt montaa minuuttia, kun kaikki olivat ansaitussa unessa. Seuraava päivä olisi täynnä toimintaa.

Lauantai 20. lokakuuta, 08:32

Seuraavana aamuna herätys oli luvatusti kahdeksalta, mutta Noreen ja Bea saivat viettää aamun syömällä nautinnollisen pitkän aamiaisen ja joko shoppailemalla kisapaikan hevostarpeita tai lähtemällä bussilla syvemmälle Düsseldorfin keskustaan. Corinne vaati, että kilpailijat hoisivat ja vastasivat itse hevosistaan, niiden hoidosta ja verryttelystä kisapäivänä. Vasta puolen päivän aikaan kaksikon oli hyvä tulla paikalle, jotta he voisivat lounastaa yhdessä kisapaikalla ja seurata edeltävää luokkaa, ennen oman tallin kilpailijoiden luokkaa kahdelta.

Tämä pieni loma tuli kyllä todella tarpeeseen ja Bea nautti pitkästä aamiaisesta ja shoppailusta, vaikkei hän paljoa rahaa voinutkaan käyttää. Kisapaikalle saavuttuaan Bea aisti heti kisatunnelman ja kuin vaistomaisesti hän alkoi hymyillä leveästi. Hän sanoikin Noreenille kuinka oli ikävöinyt tätä tunnelmaa todella paljon.

Noreen vastasi hymyllä ja istui paikalleen Bean viereen kisakatsomon kolmanteen riviin ja ojensi vierustoverilleen limsan. Corinne oli vielä keskustelemassa laajan sisäareenan takatiloissa kilpailijoidensa strategioista ja tytöt olivat kaksin.
"Toivon, että he pärjäävät. Papillon ja Ivory eivät ole koskaan kilpailleet niin korkeassa luokassa", Noreen sanoi, kun musta puoliverinen ylitti edellisen luokan 140 sentin rataa heidän edessään, ja yleisö huokasi sen pudottaessa kirjavalla sarjaesteellä.

Bea otti limukan vastaan, ja hörppäsi siitä pienen huikan. Corinnea ei näkynyt vielä missään, joten tuo oli varmaan vielä kilpailijoiden luona.
"Oho, pitääkin sitten jännätä heidän puolestaan ihan kunnolla", Bea totesi hymähtäen, katsellen silmä kovana radalla olevaa ratsukkoa.

Noreen merkitsi tottumuksesta ratsukoiden suorituksia kisaohjelmaansa; hän oli tehnyt tätä äitinsä kanssa jo pikkulapsesta.
"Onko sinulla suosikkiratsukkoa?" hän kysyi uusintakierroksen kulkiessa kohti loppuaan.

Bea pudisti päätään hymähtäen.
"Entä sinulla?", nainen kysyi kiinnostuneena.

Noreen naurahti.
"Pidän kaikista, ja toivon, että Emerson pärjäisi - ja Papillon", hän kiirehti lisäämään hätäisesti, "mutta tietenkin olisi hienoa, kun oma hevonen voittaisi."

Bea kohotti pienesti kulmiaan, toivoen ettei Noreen huomannut sitä, kun nainen lausahti toivovansa Emersonin voittavan. Jaahas, tykkäsikö toinen kyseisestä miehestä? Bealla kyllä oli ikävä naisihmistä, kenen kanssa juoruilla kaikesta, niin miehistä kuin kaikesta muustakin. Eipä sillä, ei tällä hetkellä hirveästi ollut ketään mieshenkilöä kenestä puhua.
"No joo, varmasti olisi. Ja toki sitä pitää meidän tallilaisia kannustaa", Bea lausahti hymyillen.

Tyttö keskittyi taputtamaan kunniakierroksen johtajalle, kaipausta silmissään. Hän oli aina rakastanut kunniakierroksia, ja voittajan ja hevosen riemua. Pian olisi heidän luokkansa vuoro.
"Mitä olet pitänyt työstäsi?"

Bea taputti muiden mukana kunniakierroksella ratsastaville ratsukoille. Voih, hän ehkä ihan pikkuisen ikävöi kilpailemista ja valmentautumista. Tai no, aika paljonkin.
"Työni on ollut ihanaa. On todellinen etuoikeus saada työskennellä niin ihanassa paikassa ja ratsastaa niin osaavilla hevosilla", Bea totesi hymyä huulillaan, vilkaistessaan Noreenia. Tämän jälkeen hän vilkaisi kisaohjelmaa, käyden läpi ensimmäisten ratsukoiden nimiä.

Noreen hymyili, hieman epäilevä katse silmissään. Olihan hän Bean työnantajan tytär.
"Jos et ole johonkin tyytyväinen, voit aina sanoa minulle. En kantele äidille", hän vakuutti, ja käänsi katseensa ensimmäiseen ratsukkoon, joka ilmestyi radalle. Esteet näyttivät hänen silmäänsä massiivisilta - ja samoin niitä kiertävän hevosen, joka uhkasi kieltää useammalla ja pudotti kahdesti. Tiukat käännökset ja hankalat sarjat olivat kohtalokkaita myös seuraavalle.

Bea ei voinut olla nauramatta kuullessaan Noreenin vakuuttelevat sanat.
"Olen tosissani, olen viihtynyt teillä. Eli vielä ei ainakaan ole mitään valitettavaa", nainen hymähti, katsellen sitten radalla olevaa ratsukkoa. Mielessään nainen kannusti ratsukkoa, sillä hevonen näytti melko epävarmalta.
"… Mitä tiedät Pauluksesta?", karkasi kysymys Bean huulilta. Niin, hänelle mies oli yksi suuri mysteeri.

"Ömm", Noreen mietti, "no hän on valtion avustuksella meillä töissä, koska on ollut vankilassa. Kuulemma paljon. En tiedä mistä hän muutti, mutta hän on Skotlannista kotoisin. Mitä haluat tietää?"

Bean silmät laajenivat järkytyksestä, kun hän katsoi vieressään istuvaa nuorta naista. Ei kait tuo oikeasti ollut tosissaan?
"Ahaa. Ei minun tarvitse tietää enempää", Bea mumisi. Ei hän sentään olisi uskonut miehestä mitään tuollaista.

"Oh, anteeksi. En halunnut järkyttää", Noreen vastasi levottomana, ja kirjasi muistiin seuraavan ratsukon suorituksen, joka sai loistavan ajan, mutta pudotti viimeisellä esteellä saaden yleisön huokaamaan empatiasta.

"Älä siitä huolehdi, itsepähän kysyin", Bea mumisi, katseensa ollessa tiukasti kentän suunnalla.

"Seuraavana on Pippa", Noreen sanoi allapäin, sillä pelkäsi pilanneensa orastavan ystävyyden. Corinne ilmestyi hänen viereensä, jalan kipu suupielissä, mutta silmät kovina ja analayyttisinä. Hän istui alas juuri, kun komea ruunikko ravasi areenalle asiantuntevasti pukeutunut Pippa selässään. Kello kilahti ja ori laukkasi ensimmäiselle esteelle, ylittäen sen leikiten. Se teki epävarman ja kaoottisen, mutta virheettömän suorituksen, ja sai yleisön suosion. Corinne hymyili hillitysti, ja Noreen hurrasi ystävälleen.

"Okei", Bea lausahti naista vilkaisten, ihmetellen toisen surullisen kuuloista äänensävyä. Hän ei kuitenkaan kerennyt sanoa toiselle mitään ennen kuin Corinne oli jo saapunut paikalle. Kohta katse suunnattiin kuitenkin takaisin kentälle, ja hän seurasikin todella keskittyneesti Pipan suoritusta. Puhdas rata sai Bean hurraamaan iloisena.
Seuraava ratsukko tuli hetken kuluttua kentälle, ja Bea kuiskasi leikkisästi Noreenille ratsastajan olevan ihan komean näköinen. Hän varoi visusti ettei Corinne kuullut hänen kuiskaustaan.

Ennen Henrietan suoritusta oli kuusi ratsukkoa, joista kaksi sai puhtaan radan. Noreen hymyili Bealle, hienoisesti punehtuen, ja ryhdistäytyi, kun Ivory laukkasi radalle. Se pudotti jo ensimmäisellä esteellä, ja Henrietan katkeran pettymyksen saattoi vaistota katsomoon asti. Ilmeisesti Ivory-parkakin vaistosi sen, ja pudotti kuusi puomia lisää, itseluottamuksensa menettäneenä. Vaalea tyttö piti leukansa arvokkaasti pystyssä, silmät mustina, ratsastaessaan ulos areenalta. Corinne näytti synkältä, mutta ei kommentoinut: suoritus oli ansaittu.
"Voi harmi", Noreen huokasi, "no, kahden ratsukon päästä on Socks."

Bea henkäisi harmistuneena kun Ivory pudotti heti ensimmäisellä esteellä. Ratsukko pudotti vielä todella monta puomia lisää, mutta ratsastaja oli selvästi ammattilainen, sillä tuo ei luovuttanut, vaan ratsasti arvokkaasti pois kentältä.
"Oli kyllä todella harmillista", Bea myötäili, jääden sitten odottamaan Socksia. Olisi hauska nähdä miten kyseinen hevonen, jolla hänkin oli ratsastanut, pärjäisi radalla.

Corinne nojautui eteenpäin, intensiivinen keskittymisen tuska silmissään, kun tuttu, kolmisukkainen raudikko kuulutettiin areenalle; hän olisi toivonut olevansa itse ratsastamassa. Etenkin, kun hän näki jokaisen huolimattomuusvirheen, jonka Jamie teki. Kaksikko sai nopean, puhtaan radan, mutta tuurilla: useamman kerran he oikaisivat liikaa ja lähestyivät vinosti, kahdesti ajautuivat niin lähelle, että ori hyppäsi ylös pystysuoraan ja kerran kolauttivat heilumaan jäävää puomia. Socks oli 13. ratsukko, joka pääsi uusintaan, sillä neljä ennen toisiksi viimeisenä ratsastavaa Emersonia pudottivat puomin.
Noreen vilkaisi Beaa Socksin suorituksen jälkeen: Jamie saisi varoa.

Bea katsoi Jamien suoritusta sydän jyskyttäen. Jostain syystä hän todella halusi kyseisen kaksikon pärjäävän. Mies oli selvästi ollut häntä kohtaan liian kohtelias, sillä hän tunsi pientä vetoa toista kohtaan. Toinen oli yksinkertaisesti liian herrasmies häntä kohtaan, ei hän ollut tottunut sellaiseen, joten ajatukset menivät väkisinkin ihan sekaisin.
"Huhhuh, tuo temppu ei onnistu enää uusinnoissa", Bea mumisi kun heidän katseensa kohtasivat Noreenin kanssa.
"Onko nyt Emersonin vuoro?", Bea melkein kuiskasi hetken päästä, hän ei nimittäin halunnut rikkoa sitä keskittymisen ilmapiiriä, joka Corinnen ympärillä leijui.

Papillon tanssi näkyviin sivuttain, kuolainta jyystäen ja letitetty häntä viuhtoen. Se laukkasi kiivaalla, riehakkaasti pukittavalla temmolla, ja näytti useamman kerran siltä, kuin pudottaisi puomin. Pieni tamma hyppäsi urhoollisesti, ja selvisi kahdeksanteen esteeseen asti virheettä, mutta monelle vaikeaksi osoittautunut sarja sai myös sen pudottamaan. Emersonin kasvoilla häivähti pettymys, mutta mies taputti tuskin huomattavasti kurittoman ratsunsa kaulaa ja näytti puhuvan sille, kannustaessaan sitä vauhtiin. Se tykitti viimeisille esteille ja näytti ylittävän ne pelkällä tahdonvoimalla, ja nelisti viimeisen jälkeen korvat luimussa maaliin. Corinne taputti sille.

Emerson ratsasti vaikeaa hevosta todella hyvin, joten Bea pettyi noiden pudottaessa kahdeksannen esteen, joka yllättäen oli muodostunut todella monelle ratsukolle vaikeaksi. Tai no, ei ehkä yllättäen, olihan sarja vaativa sekä hevoselle että ratsastajalle.
"Hieno suoritus pudotuksesta huolimatta. Emerson saa olla ylpeä ratsustaan", Bea mumisi ajatuksissaan, taputtaessaan ratsukolle.

"Hän onkin", Noreen vastasi hymyillen ja kuiskasi, äitinsä ulottumattomissa, "äitikin on ylpeä heistä. Hänestä heillä on juuri oikea asenne." Viimeinenkin ratsukko pudotti, ja suisti ratsastajan selästään. Corinne puristi melkein avoimesti hymyillen tyttärensä olkaa, varsin miehekkäästi, kun Emerson pääsi nipin napin ajallaan uusintaan. Järjestäjät lyhensivät ja vaikeuttivat esterataa uusintakierrosta varten. Tämä oli karsintaa Euroopan mestaruuskisoihin.

Bea nyökkäsi pientä hymyä huulillaan, kuullessaan Noreenin sanat, ja sitten tuon sanoman lisäyksen. Bea vilkaisi Noreenin kasvoja, hymyillen melkein salaliittolaisen elkein. Emerson pääsi uusintaan, mikä sai Bean ilahtumaan, nuo olivat paikkansa todella ansainneet.
Bea seurasi järjestäjien toimintaa kentällä, pudistaen melkein näkymättömästi päätään. Rata vaikeutui entisestään. Samaan aikaan Bea tunsi suurta kaipuuta kilpailemaan, mutta toisaalta oli mukava väillä olla katsomossa, niin ei tarvinut jännittää niin paljon. Hän muisti kuitenkin elävästi mielessään kilpailemisen tuoman fiiliksen, ja sen adrenaliinin, joka silloin aina virtasi suonissa.

Hook aloitti uusintakierroksen, ja hevonen tarpeeksi hyvä, ettei Pipan haparointi heikentänyt sitä. Se sai toisen puhtaan radan,  mutta ajalla, jonka viisi seuraavaa ratsukkoa päihittivät helposti. Johtavien suoristusten välissä oli vain sekunninsadasosia. "Onko sinulla suosikkia?" Noreen kysyi uudelleen, katsoen ratsukkoa, joka kielsi ja suisti ratsastajansa päin kolisevia puomeja.

"Socks", tuli vastaus salamana kun hän kuuli Noreenin kysymyksen uudelleen.
"Onhan se hassua nähdä tuolla radalla hevonen, kenellä on itsekin ratsastanut", hän selitti vielä virnistäen.
"… Siitä huolimatta soisin voiton kyllä mieluummin Emersonille, hän ottaa homman totisemmin, vaikkei nyt kilparatsastuksen niin totista aina tarvisi olla", Bea mietiskeli.

"Juuri niin", Corinne vastasi, katse radalla. Socks ja Papillon olivat viimeiset ratsukot. Socks laukkasi radalle railakkaalla, vapaasti villillä askelluksella, ja Jamie kumarsi yleisölle sen selästä odottaessaan äänimerkkiä. Sen kuullessaan hän kaivautui satulaan ja painui matalaksi, polkaisten pohkeillaan orin kylkiä. Se ampaisi korkealle pukittaen eteenpäin ja lensi esteiden yli kaoottisella lahjakkuudella: se ylitti esteet helposti, mutta vailla mitään kontrollia lähestymisestä tai muodosta. Sen jalat vispasivat ja takapää nousi pukkeihin. Jamie veti sen esteen jälkeen melkein liukuvaan pysähdykseen, kiepautti ympäri kuin lännenratsun, ja tykitti seuraavalle esteelle. Kuin ihmeen kaupalla he saivat puhtaan radan, vaikka luultavasti jokainen odotti hevosen syöksyvän esteen läpi. Viimeisellä Jamie menetti tasapainonsa, mutta roikkui urhoollisesti hevosen kyljellä sen nelistäessä maaliin, ja kampesi itsensä puolittain satulaan, hymyillen katsojille, kun Socks ravasi pärskien ulos areenalta. Corinnen silmät olivat siristyneet viiruiksi.

Bea pidätteli naurua kun näki kaksikon päättömän menon. Vakavasti otettuna tuossa ei ollut mitään hauskaa, vaan Jamien ratsastus oli vaarallista ja typerää. Socksille olisi voinut käydä todella pahasti. Ja varmasti jokainen katsoja melkein odotti noiden puottavan ainakin yhden, mutta ei, Jamie oli liian onnekas pudottaakseen.
"Hän luottaa liikaa tuuriin ja hyvään onneen", Bea lausahti hiljaa. Hän ei voisi ikinä tuolla tavalla vaarantaa itseään eikä ratsuaan.

Emerson saapui viimeisenä, Papillon terhakkaasti ohjille puskien. Mies suuntasi sen ensimmäiselle esteelle, jonka se ylitti rimaa hipoen ja kiisi seuraavalle, jossa se pudotti. Tamman silmien palon saattoi nähdä selvästi kolmanteen riviin, sen raivokkaan tahdon, kun se pyrki esteiden yli, mutta pudotti, ja pudotti uudelleen, ensimmäisestä pudotuksesta rytminsä menettäneenä. Emerson pidätti sitä, ja nosti kätensä merkiksi keskeytyksestä, vaikka se näytti särkevän molempien sydämen. Avustajat laskivat hänen pyynnöstään estettä, jonka Papillon ylitti puhtaasti, ja Emerson lähti radalta sitä vuolaasti kehuen. Syyllisyys velloi hänen rinnassaan: luokka oli ollut liian vaikea tammalle.
Palkintojenjaossa toiseksi tullut Jamie oli karismaattinen itsensä ja nauroi Socksin raisulle pukittelulle, sitä rohkaisten, kun ori yritti syödä suitsissaan lepattavan ruusukkeen. Corinne lähti talleille kesken kunniakierroksen, ja Noreen vilkuili äitinsä perään epätietoisena.
"Pitäisikö meidänkin mennä?"

Talleilla Corinne ajoi Jamien vasten seinää, uhkaava olemus koko käytävän vallaten.
"Ymmärrätkö lainkaan, kuinka vastuuton ja epäkypsä olet? Kuinka vedät minun nimeni alas mukanasi? Jos tuo on asenteesi, tämä on viimeinen kerta koskaan, kun ratsastat minun hevosiani", nainen lupasi, ääni matalana ja jäisenä. Mies näytti jähmettyneen, hämmennystä ja pelkoa silmissään, ja naisen jatkaessa matkaansa Socksin luo, katkeraa nöyryytystä kasvoillaan: kuin yllättäen rajusti torutulla koiralla. Hän taisteli selvästi ollakseen näyttämättä loukkaannustaan. Eikö ollut tarpeeksi, että hän oli pettänyt itsensä sijoittumalla nipinnapin toiseksi, vaikka olisi voinut voittaa?


Välikohtauksen ja hevosten iltaisen hoidon jälkeen Corinne jäi hotellille, mutta kuudelle muulle, ratsastusvaatteista pois vaihtaneelle matkalaiselle tarjottiin mahdollisuus lähteä juhlimaan kisamenestystä Düsseldorfin yöelämään; Noreenkin pääsi salakuljetettuna mukaan, vaikkei ollut vielä täysi-ikäinen. Yleinen tunnelma oli juhlistamisen arvoinen. Imartelevaan pikkumustaan vaihtanut Henrietta irrotteli vain aavistuksen katkerana, yrittäen peittää kateutensa normaalisti varjoonsa jäävää ystävää kohtaan; hän ei suonut katsettakaan jälleen kerran pettymyksen tuottaneelle hevoselleen, joka jäi hämillisenä ja yksinäisenä hamuamaan elottomia kaltereita karsinaansa. Sen lohduttomat silmät särkivät Noreenin sydämen.
Emerson ja Jamie molemmat osallistuivat hauskanpitoon, tarjoutuen tanssittamaan tyttöjä, vaikka heitä painoivat päivän tuomat murheet.
"Haluaisitko tanssia?" Jamie kysyi Bealta tarjoten tytölle velmun, sisäisen turhautumisen kätkevän hymyn.

Bea oli ollut melkein yllättynyt kun häntä lopulta oltiin pyydetty mukaan. Tai no, ei häntä periaatteessa oltu pyydetty, muut vain olivat olettaneet hänen lähtevän mukaan. Oli ihanaa viettää muiden kanssa aikaa, vaikka hän olikin vain pelkkä tallityttö.
Jamien kysymys tanssimisesta melkein yllätti Bean, ja naisen olisi tehnyt mieli vilkuilla ympärilleen, oliko nuorukainen todella osoittanut sanansa hänelle.
"Mielelläni", Bea vastasi pientä leikkisää hymyä huulillaan. Hän todella nautti juhlimisesta, kun niin harvoin tuli tilaisuus. Hän olikin vetäissyt ylleen lempimekkonsa, ja jopa meikannut. Tallilla häntä ei yleensä meikit naamassa nähnyt, mutta kyllä hän vapaalla panosti ulkonäköönsä.

Jamie johdatti Bean elektrisesti välähtelevälle, jyskyttävälle tanssilattialle, keinahtelevan massan sydämeen tätä kevyesti selästä johdattaen, ja tarttui musiikkiin tummanruskeiden silmien katse naisen viehkeissä kasvoissa, kädet välillä tämän kylkiä ja selkää hipoen, kuin kutsuen naista lähemmäs.

Bea antoi miehen johdattaa itsensä tanssilattialle, yrittäen toitottaa mielessään, että mieheen olisi hyvä pitää hitusen enemmän välimatkaa. Tuo oli valmennuslainen, hän oli vain tallityttö. Ja miestä pitäisi nähdä aina tallilla, joten tuon kanssa ei kannattaisi alkaa kovin läheisiksi näin viihteellä ollessa. Tanssiessa Bea kuitenkin kadotti nämä järkevät sanat mielestään, ja kun mies epäsuorasti kutsui häntä lähemmäs, niin kuin itsestään hänen jalkansa kuroivat sitä pientä välimatkaa umpeen. Bea oli aina rakastanut tanssimista ja juhlimista, ja sen varmaan huomasikin. Hänen katseensa oli miehen kasvoissa ja nainen hymyili pienesti toiselle.

Jamie, jonka huhuttiin olevan syy kahden aikaisemman tallitytön lopetukseen, hymyili vetäen takaisin, kietoen kätensä kokeilevasti naisen ympärille. Hän antoi kehonsa liikkua rytmissä, ja kutsui Beaa mukaan, nojautuen vain aavistuksen lähemmäs tämän kasvoja, työntyen syvemmälle tämän silmiin. Corinnen raivo ja pari laatuolutta olivat höllänneet hänen jo valmiiksi hölliä estojaan.

Bean huulilla käväisi virnettä kun mies pisti käsiään hänen ympärilleen. Nainen oli hyvin leikkisällä tuulella, eikä se tainnut olla hyvä yhdistelmä, kun otti huomioon tapahtumien kulun. Sitä Bea ei kuitenkaan viitsinyt alkaa murehtimaan, vaan hän keskittyi tanssimiseen, ja Jamieen. Katseen annettiin kiertää myös muualla, josko katse nappaisi muita tuttuja, jotka voisi tulla heidän kanssaan tanssimaan.

Emerson ja Pippa tanssivat muutaman metrin päässä heistä, ilmeisesti yrittäen jutella musiikin jylyn yli. Jamie oli uppoutunut tanssipariinsa, ja upotti hetkeksi kasvonsa tämän hiuksiin, sormet naisen reittä hipoen.

Bea oli turhan tietoinen siitä Jamien kädestä, joka hipoi hänen reittään. Voi luoja, hänen piti todella kerätä kaikki tahdonvoimansa kasaan, jotta hän onnistui hillitsemään itsensä. Bea antoi itselleen luvan viedä toisen kätensä hivelemään toisen niskaa, antaen tilanteen nyt viedä.

Jamie painoi naisen itseään vasten, ja hengitti vasten tämän kaulaa, hipoen sitä huulillaan. Hän yritti tarttua Beaa leuasta ja painaa nopean, kutsuvan suudelman tämän huulille, kun pahamaineinen Gangnam Style räjähti soimaan, ja Jamie irtaantui laukaten Emersonia vastaan, tanssien ystäväänsä vastatusten koomisia, ratsastusta imitoivia liikkeitä teatraalisen vakavana. Pippa kikatti vieressä.

Bea tunsi kuinka Jamien huulet hipoivat jo hänen kaulaansa, ja nainen sulkikin silmiään, varoitusvalojen välkkyessä jossain hänen aivojensa perukoilla. Hän pelastui tilanteesta, kun Gangnam Style alkoi soimaan, ja Bea ei voinut olla nauramatta kun hän katsoi miesten tanssia. Samalla Bea katseli ympärilleen, hakien Noreenia katseellaan. Missä toinen oikein piileksi, tulisi nyt ihmeessä tanssimaan heidän kanssaan.

Noreen, joka ei suinkaan aikonut hiipiä tanssilattialle vääntelehtimään kuin epileptikko, istui huomaamattomana heidän varjoisassa pöydässään, vahtien heidän juomiaan ja siemaillen silloin tällöin omaa jäävettään.
Henrietta liittyi Pipan seuraan, ja kaksikko kutsui viekoitellen poikia luokseen. Jamie kuitenkin kiepahti ympäri ja haki Beaa.

Bea oli jo katoamassa paikalta, huomattuaan Noreenin yksinään, ja kun vielä Henrietta saapui paikalle selvästi poikia viekoitellen. Hänen suunnitelmansa kuitenkin muuttuivat, ainakin hetkeksi, kun hän huomasi Jamien. Hän meni taas toisen luokse tanssimaan, vilkaisten toisia tyttöjä ikään kuin varmistaen, etteivät toiset nyt suutahtaneet.

Pippa ei pahastunut seuran jakamista, ja Henrietta vain hymyili samettisesti, vaikka vaaleaverikön tummissa silmissä saattoi vaistota jotain naisellista ja vain aavistuksen uhkaavaa. Jamie kietaisi kätensä Bean ympärille, toverillisemmin kuin aikaisemmin ja keinutti tätä mukanaan, sulkien naisen käden omaansa, ja keinuttaen tätä kuin modernissa valssissa, otsa melkein naisen otsaan nojaten ja tutkaillen tämän silmiä kysyvällä, ystävällisellä katseella, kuin tiedustellen oliko ylittänyt rajan aikaisemmin.

Bea ei osannut tulkita Henrietan katsetta, joten hän käänsi nopeasti vain katseensa pois toisesta. Hän syventyikin taas tanssiin Jamien kanssa, ja tällä kertaa miehen otteet olivat toverillisemmat kuin äsken. Bean suusta karkasi pieni naurahdus, ja hän viestitti katseellaan, ettei mies ollut tehnyt mitään väärää. Tuo kun näytti hitusen kysyvältä.
"Taidan mennä hetkeksi pitämään seuraa Noreenille, tanssita vuorostaan Henriettaa", Bea sanoi Jamielle, viedessään suunsa lähemmäs toisen korvaa, että toinen kuulisi.

"Hylkäätkö minut?" Jamie voihkaisi dramaattisesti, rutistaen Bean rintaansa vasten.
"Noreen on iso tyttö."

Bea virnisti pienesti toisen dramaattiselle voihkaisulle.
"Voi rakkaani, sinäkin olet jo niin iso poika, että taidat pärjätä hetken ilman minua", Bea sanaili takaisin, iskien leikkisästi silmäänsä.

"Ja jos en?" Jamie kysyi, teatraalisemmin, tarttuen Beaa hellästi poskista.

"Sitten alkaa kuulostaa jo vakavalta", nainen lausahti muka tosissaan, äänessään kuitenkin edelleen sitä aiempaa leikkisyyttä, ja silmissään Bealle ominaista pilkettä, joka tuli esiin kun hän oli hyvin leikkisällä päällä ja halusi pitää kunnolla hauskaa.

"Jos mieluummin hauskalta?" mies ehdotti hymyillen, sitä mystistä voimaa äänessään, joka sai hänen ratsunsa pukittelemaan. Hän silitti naisen selkää ja keinutti tätä itseään vasten.

"Sovitaan sitten niin", nainen mumisi myöntymyksensä, antaen miehen käden silitellä hänen selkäänsä. Hän unohtui hetkeksi siihen miehen luokse, muistaen kuitenkin aiemman suunnitelmansa. Ehkä sitä kerkeäisi olla Noreenin kanssa myöhemminkin? Ja niin, nuorukainen sai hänet todella jäämään tähän ainakin vielä hetkeksi.

Jamie hipoi huulillaan naisen korvaa melkein kiusaten, naamioiden eleen viattomaksi leikiksi.
"Ei kai hauskanpidossa mitään pahaa ole?" hän kuiskasi, painaen nopean suudelman Bean kaulataipeeseen.

Miehen huulet hipoivat hänen korvaansa, ja saivat hänet värisemään. Ta no, onneksi se värinä oli sisäistä, sillä hän ei todellakaan antaisi toiselle sitä tyydytystä, että osoittaisi reagoivansa toisen pieniin eleisiin.
"Ei, ei hauskanpidossa ole mitään pahaa", Bea toisti toisen sanat melkein henkäisten, yrittäen pitää äänensävynsä mahdollisimman normaalina.

"Sitä minäkin aina sanon", Jamie jutteli, painaen kiireettömän helminauhan suudelmia ylös naisen kaulaa.

Bea käytti silmiään kiinni, tanssahdellen nyt melkein ihan kiinni miehessä. Ne suudelmat kaulallaan saivat naisen kallistamaan päätään ihan hitusen niin, että mies sai enemmän tilaa huomioida hänen kaulaansa.
Hän edelleen tiedosti ettei tämä ollut viisasta, muttei Bea omistanut niin paljoa tahdonvoimaa lopettaakseen tätä. Sitäpaitsi, hänhän nautti tästä! Samalla hän kuitenkin toivoi mielessään, että joku tulisi keskeyttämään tilanteen.

Jamie painoi viimeisen naisen korvannipukalle, hellästi ja rakastavasti ja vetäytyi sitten aavistuksen kauemmas. Hän katsoi Beaa silmiin lämpimästi huvittuneena, aavistuksen kuumeinen katse silmissään, mutta odottaen naiselta vastausta: Bea voisi joko vetäytyä kauemmas ja keskeyttää eskaloituvan hetken tai sukeltaa syvemmälle.

Miehen vetäytyessä kauemmas, käänsi nainen katseensa miehen kasvoihin vai kohdatakseen toisen lämpimän huvittuneen katseen. Bean katse kiersi toisen kasvoja: hän silmäili toisen silmiä, siitä leukapieltä alaspäin, käväisten nopeasti huulilla ja palaten taas toisen silmiin. Nainen kohotti pikkuruisesti kulmiaan, katseensa vastatessa nyt melkein haastavasti nuorukaisen katseeseen.

Jamien hymy syveni, ja hän kohotti kulmiaan korkeammalle. Valta oli Bean käsissä.

Bea katseli vuorostaan toista huvittuneena, naurahduksen karatessa huuliltansa. Hän lahjoitti pienen suukon miehen huulille, minkä jälkeen siirsi kasvojaan taas kauemmas toisen kasvoista. Nyt olisi helvetin hyvä hetki karata pois tilanteesta, mutta Bea tajusi ettei tehnyt mitään sen eteen, että toteuttaisi kyseisen suunnitelman.

Jamie vuorostaan suikkasi voimakkaamman suukon Bean huulille, sipaisi hellästi tämän leukaa ja tarttui tätä sitten kädestä, kiepauttaen naisen ympäri ja taluttaen mukanaan.
"Tule, mennään vähän leikittämään Frecklesiä."

Bea ei voinut estää tyytyväistä hymyä kipuamasta huulilleen kun Jamie suikkasi voimakkaaman suukon hänen huulillensa. Tämän jälkeen hän antoi miehen lähteä johdattamaan häntä muualle, vilkaisten vielä Noreenin suunnalle päänsä ollessa melkolailla tyhjänä kaikista ajatuksista. Jamien sanatkin olivat menneet melkolailla ohitse ilman, että hän oli kuunnellut.

Jamie johdatti Bean pisamaisen Noreenin pöytään, joka hätkähti horroksestaan tajutessaan tulijoiden istahtavan viereensä.
"Miten et ole tanssimassa?" Jamie kysyi pörröttäen veljellisesti tytön ponihännälle suittua, punaista tukkaa. Noreen kohautti olkiaan, pyöritellen käsiään.
"En osaa tanssia. Miksi te lopetitte?"

Bea tajusi heidän kävelevän Noreenin luokse ja hän virnisti leveästi, ajatellen olevansa ihan tyhmä.
"Noreen, varmasti osaat tanssia", Bea lausahti hymyä huulillaan.
"Minä voin jäädä vaikka vahtimaan juomia, sillä pitäähän sinunkin nyt saada tanssittua tänään", Bea lausahti seuraavaksi. Eikä hänelle tekisi pahaa olla pientä hetkeä yksin ja selvitellä ajatuksiaan.

"Mitä? Ei, ei, en tosiaan", Noreen sopersi, kuin vajoamaisillaan paniikkikohtaukseen. Jamie tuntui vaistoavan Bean toiveen ja tarttui luisevaa tyttöä käsivarresta, heilauttaen tämän ylös pöydän takaa ja kantaen rimpuilevan, kalpean saaliinsa tanssilattialle.

Bea katseli naureskellen kuinka Jamie joutui raahaamaan Noreenin tanssilattialle. Ei tekisi Noreenille pahaa päästä irrottelemaan, ja Bea jäikin paikoilleen istuskelemaan melko hajamielisenä, hörppien juomaansa ja katsellessaan tanssilattian suuntaan.

Noreen-raasu tosin oli kyvytön irrottelemaan, ja oli kauhusta kankea, kun Jamie kieputti häntä sylissään, ja yritti irrottaa hänestä muutamaa, vetreää tanssiliikettä. Mies lopetti, kun näki kyynelien sumentavan tytön valtavat, säikähtyneet silmät, kiersi käsivartensa tämän laihojen harteiden ympäri ja talutti ihmislauman läpi ulos terävään yöelämään.

Bea oli ihan lähellä lähteä toisten perään kun huomasi kaksikon lähtevän ulos, mutta hän ajatteli sitten, että ehkä olisi parempi antaa noiden olla kahdestaan. Noreen tuskin kaipasi paikalle ulkopuolisia. Jos toiset eivät sieltä pian tulisi, niin silloin hän lähtisi katsomaan tilannetta. Nyt hän kuitenkin tyytyi vain istuskelemaan aloillaan. Luokseen tuli hetken kuluttua joku tuntematon nuori mies, joka yritti käydä juttusille, joten hän ei enää melkein muistanut kaksikkoa, joka oli kadonnut tanssilattialta.

Pippa, Henrietta ja Emerson palasivat pöytään, jatkaen kesken jääneitä juomiaan.
"Voi taivas, kello on jo melkein kolme yöllä", Pippa huokasi, posket hehkuen. Emerson puristi tytön olkaa hymyillen ja kääntyi Bean puoleen.
"Onko ollut hauskaa?"

Tuntematon nuorukainen poistui paikalta kun tuo huomasi pöydän luokse tulleet ihmiset, ja Bea käänsi katseensa noihin, kun tunsi Emersonin puristavan olkaansa.
"On ollut. Toivottavasti teilläkin?", Bea lausahti hymyillen, osoittaessaan sanansa kaikille kolmelle.

"Joo", Pippa henkäisi, kikattaen ilahtuneena: hän oli juonut vain limpparia, mutta oli huumaantunut aikaisemmasta kisamenestyksestä. Emerson nyökkäili myöntyen ja Henrietta hymyili edelleen kissamaisesti drinkkinsä yli. Tämä ei ollut ollut hänen päivänsä.
"Pitäisi kai lähteä nukkumaan", Henrietta sanoi raukeasti, "missä Jamie on?"

Bea hymyili iloisesti Pipalle, toisen kikattaessa vastauksensa jälkeen.
"Nukkumaan meneminen voisi olla hyvä idea", Bea mietiskeli pienesti nyökytellen.
"Menivät Noreenin kanssa ulos, pitäisikö mennä etsimään heidät?"

"Meillä on aikainen herätys huomenna. Tai tänään", Emerson vastasi hieraisten silmiään. Pippa ja Henrietta lentäisivät kotiin vasta myöhemmin, mutta muut viettäisivät päivän autossa.
"Mennään siis?" mies ehdotti ja tarjoutui saattaamaan kolme viehättävää seuralaistaan ulos, missä Jamie ja Noreen seisoivat juttelemassa. Noreenin posket olivat kyynelten raidoittamat, mutta öinen valaistus kätki ne melko tehokkaasti.

"Mennään", Bea lausahti tajuten olevansakin jo melko väsynyt, nyt kun hän oli hetkeksi istunut alas ja rauhoittunut. Ulkona he menivät Jamien ja Noreenin ulos ja Bea sipaisi naisen selkää anteeksipyytävästi, mutisten toiselle pahoittelunsa niin etteivät toiset kuulleet. Hänellä oli huono omatunto, kun oli mennyt patistamaan toisen tanssimaan.

Jamie talutti Noreenia toisen käsivartensa alla, ja Beaa toisen, painaen pikaisen suukon tämän poskelle. Emerson kutsui heille taksin. Pippa ja Henrietta astuivat omaansa, sillä asuivat eri hotellilla.

Bean huulilla käväisi väsähtänyttä hymyä, kun Jamie painoi suukon hänen poskelleen.
Luojan kiitos taksi tuli melko pian, ja Bea meni istumaan takapenkille, nojaten sitten sen selkänojaan, kun suoristi käsillään mekkonsa helmaa hitusen siveellisemmäksi.

Jamie tarjoutui kantamaan Bean sylissään tyttöjen hotellihuoneelle, ennen kuin lähti nukkumaan Emersonin mukana. Noreen käpertyi vaiteliaana sänkyyn, esittäen nukkuvaa, vaikka oli valveilla vielä herätyskellon soidessa aamuseitsemältä.

Bea nukahti melko heti sänkyyn raahauduttuaan, vaikka hän pyöritteli Jamieta mielessään. Hän ei osannut päättää oliko toinen herrasmies, vai esittikö toinen sellaista saadakseen haluamansa. Uni kuitenkin säästi hänet pian näiltä pohdinnoilta, ja hän havahtui syvästä unestaan vasta herätyskellon soidessa.
"Voi luoja", nainen mumisi. Aamuherätys ei todellakaan ollut kovin mieluisa.

Sunnuntai 21. lokakuuta, 09:32

Corinne tuntui ymmärtävän seurueensa väsymyksen seuraavana aamuna, ja vaikutti armeliaammalta kuin normaalisti. Hän talutti diivailevan Papillonin autoon, varmisti kaiken olevan pakattuna ja ajoi aamun ensimmäiset tunnit siihen saakka, kunnes hänen lonkkansa kaipasi lepoa. Noreen torkahteli takapenkin nurkassa, ja Jamie nuokahteli Bean vieressä, tarjouduttuaan tälle jälleen tyynyksi.

Aamuaskareet olivat sujuneet yllättävän kivuttomasti ja pian he olivat jo matkalla kotiin. Bea nojasi Jamieen, mitäs mies oli taas mennyt tarjoutumaan hänen tyynykseen, ja nainen nuokkuikin unen ja valveilla olon rajamailla, yrittäen aina välillä löytää parempaa asentoa nukkumiseen, varoen kuitenkin häiritsemästä Jamieta.

Suuren osan matkalaisista viettäen alkumatkan täysin tiedottomana, Emerson ja Corinne vaihtelivat kuskin paikalla ja kuljettivat uupunutta kisaseuruetta takaisin kotia kohti. He pysähtyivät vasta Lontoossa syömään brunssia tai lounasta, kun kello oli jo yli puolenpäivän.
"Maistuuko ruoka?" Emerson kysyi takapeilin kautta kaartaessaan syrjässä sijaitsevalle huoltoasemalle, jonka yhteydessä oli Corinnen paheksuma roskaruokaravintola ja tarpeeksi autio parkkipaikka hevoskuljetusvaunulle.

"Kyllä kiitos", Bea mumisi vastaukseksi kysymykseen, ollessaan jo enemmän elävien kirjoissa. Ehkäpä tähän päivään vielä herättäisiin. Bea suoristautuikin pois Jamien kainalosta, jossa oli torkahdellut, ja nousi pois autosta, venytellen matkasta jäykistyneitä raajojaan.

Muut ryömivät Bean perässä, ja asettuivat kiitollisina pöytään välittömän, kuuman ja hetkellisesti hyvin täyttävän ruokansa kanssa. Noreen nakersi ranskalaisia uneliaan näköisenä, ja Jamie ja Emerson uppoutuivat miehekkäästi hampurilaisiinsa. Corinne silmäili epäluuloisesti valitsemaansa salaattia, joka vaikutti aavistuksen nuhjuiselta.

Bea söi ruokaansa hyvällä ruokahalulla, vilkaisten Corinnea, joka silmäili epäluuloisesti valitsemaansa salaattia. Tämän jälkeen katse kiersi Noreeniin, joka nakersi rankalaisia melko unisena. No, taisivat he kaikki olla melko unisia. Paitsi tietenkin Corinne, joka oli ollut heitä kohtaan tänään todella armollinen.
Ruoka katosi melko nopeasti parempiin suihin, mutta Bealla jäi juomaa jäljelle niin kuin aina. Hän istuikin paikoillaan, juoden kylmää limukkaa aina välillä. Jäisipä juomista vielä automatkallekin.

Kun ruoka oli kadonnut, Corinne paimensi enemmän tai vähemmän biologisen lapsilaumansa takaisin autoon. Nyt oli Jamien vuoro ajaa, ja Emerson istahti takapenkille tyttöjen seuraksi. Tällä kertaa Noreen jäi keskelle. Jamie avasi radion, ja käänsi vanhaa, tanssittavaa rokkia soittavalle kanavalle, kun he aloittivat matkan viimeisen puolikkaan ja auto kipusi pohjoiseen, kohti Newcastlea ja Slaleyta.

Tällä kertaa Bea ei heti alkanut harkita nukkumista autoon istuttuaan, vaan hän katseli maisemia kaikessa rauhassa. Välillä vilkaistiin matkakavereita, muttei hän kehdannut häiritä muita höpötyksillään, joten nainen tyytyi fiilistelemään musiikkia ja maisemia. Oli kyllä todella onnistunut reissu, onneksi Noreen oli ottanut tämän puheeksi hänen kuullen.

He jättivät Emersonin kyydistä Cambridgeen, ja jatkoivat siitä pohjoiseen. Jamie pelasi Bean kanssa taustapeilistä, suoden tälle leikkisiä katseita ja kohotteli viattomasti kulmiaan, kuriton hymy suupielissään pilkistellen. Noreen nukahti uudelleen, tuudittautuen auton hyrinästä uneen kuin pieni lapsi. Corinnen hiljaisuus oli seurausta siitä, että hänestä reissu ei ollut ollut aivan yhtä onnistunut.

Bean oli vaikeaa pitää ilmeensä kurissa Jamien luodessa leikkisiä katseita hänelle. Piti kuitenkin yrittää olla mahdollisimman normaalisti, sillä Corinne oli paikalla. Samalla Bea miettikin, miten Jamie uskalsi häntä edes tällä tavalla huomioidakin, mutta pakkohan hänenkin oli vastata näihin miehen katseisiin, vaikka kiinni jäämisen riski olikin.

Haukankatseiselta valmentajalta silmäpeli ei suinkaan mennyt ohi, mutta hän ei ilmaissut sitä huomaavansa. Hän oli hyvin tietoinen siitä, millainen Jamie oli tallin tyttöjen kanssa, ja hermostui siihen vain silloin, kun nämä eivät sydänsuruiltaan kyenneet tekemään töitään. Kello oli lähempänä seitsemää illalla, kun he kiemurtelivat kotipihaan. Jamie hypähti autosta avaamaan lastaussiltaa, ja Corinne seurasi perästä. Paulus ilmestyi auttamaan, ruhjottu puoli kasvoista nyt kirjavan purppuraisena. Koti tervehti heitä syksyisen harmaana, vielä vehreät metsät kutsuvasti humisten ja hevoset hörähdellen.

Viimein he olivat kotona! Tai no, paikka oli edelleen Bealle pelkkä työpaikka ja ajanviettopaikka, sillä hän ei ollut vielä kotiutunut sinne. Bea nousi autosta tavaroidensa kanssa, pistäen ne sitten syrjään kun alkoi auttaa muita yhteisten tavaroiden kanssa. Hän tervehti Paulusta hymyilllen toisen ohi kulkiessaan, miettiessään, että nukkuminen voisi olla kohta taas kaivattua puuhaa.

Paulus vastasi tuskin huomattavasti hymyyn. Jamie purki Socksin autosta ja hipaisi Bean leukaa kurittomasti hymyillen, kun vei sitä karsinaansa.

Bea hymähti sen sipaisun tuntiessaan, heilauttaen kättään melkein toruvasti, mutta kuitenkin leikillänsä. Toinenhan meinasi nyt vallan innostua! Nuori nainen leikitteli ajatuksella, että menisi Jamien perässä Socksin karsinaan, mutta hän päätti tällä kertaa toimia järkevästi, ja menikin hakemaan lisää tavaraa kannettavakseen.

Noreen vei luotettavan ja ihmisrakkaan Ivoryn karsinaansa ja jäi rapsuttamaan hevosen samettista turpaa. Hän ei halunnut puhua tai ajatella pahaa ystävistään, mutta Ivory olisi ansainnut parempaa: se oli rehellinen, lempeä hevonen, joka antoi aina parhaansa ja yritti kiivetä vaikka kuuhun ihmisen pyytäessä, mutta se ei saanut omistajaltaan arvostusta.
Paulus purki varustelaatikoita autosta, ja seurasi varuillaan Beaa ja Jamieta. Oliko kultapoika taas tehnyt temppunsa?

Bea käveli auton luokse, katsellen Paulusta hetkisen.
"Tarvitko apua?", toiselta kysyttiin kohteliaasti.

"En", mies vastasi tylysti, työntyen kovakouraisesti naisen ohi, harppoen varustehuoneeseen.

Miehen tyly vastaus yllätti, ja Bea jäi katselemaan tuon perään hämillään, toisen työntäessä hänet pois tieltä. Hän oli jo kerennyt unohtaa, tai sitten Paulus oli muuttunut reissun aikana vielä tylymmäksi.
Olkiaan kohauttaen Bea lähti kantamaan loppuja tavaroista talliin sisälle, Pauluksen käytöstä miettien. Kylläpä miehet osasivatkin olla vaikeita.

"Bea!" Corinne moitti terävästi, huomatessaan Bean sylin täynnä tavaroita.
"Nyt on vapaapäiväsi."

Bea pelkäsi jo tehneensä jotain väärin, mutta onneksi Corinnen moite johtui ihan muusta syystä.
"Lupaan vaihtaa vapaalle kun olen saanut vietyä nämä omille paikoilleen", hän lausahti hymyillen. Ei hänellä ollut sydäntä jättää toisia purkamaan autoa, ja itse vain lähteä asuntonsa suunnalle. Vai pitäisikö sitä kutsua paremminkin vain omaksi huoneeksi?

Nainen nyökkäsi antamaan kantamukset Noreenille, hymyä suupielessään.
"Nyt. Tällä alalla sinun on pidettävä kiinni oikeudestasi vapaaseen tai jäät ilman", hän sanoi muka ankarasti ja viittasi tuoreinta alaistaan lähtemään tallilta kodin suuntaan. Viikonloppu oli ollut pitkä, ja Bealle olisi edessään pitkä, raskas viikko työntekoa.

Bea antoi tavarat vastahakoisesti Noreenille, kuunnellen sitten Corinnen nuhteet.
"hyvä on, lupaan pitää tämän mielessäni", Bea lausahti pienesti nyökäten, lähtien sitten tallipihalle hakemaan tavaroitaan, ja siitä hän suuntasi kulkunsa taas asunnon suuntaan. Ajatus nukkumaan menemisestä oli kyllä todella houkutteleva, ja niin hän varmaan tekisikin asunnolle päästyään.

Muut jäivät tallille järjestämään tilat kuntoon seuraavan viikon alkua varten, ja tekemään iltatallin. Paulus tuli sisälle vasta myöhemmin, paukautellen ovia vain aavistuksen aggressiivisemmin kuin olisi tarve ja sulkeutuen huoneeseensa sekavin tuntein. Hän ei ollut koskaan ollut hyvä käsittelemään sisäistä maailmaansa eikä purkautumaan sen kertymistä muualle kuin jonkun naamaan nyrkillään.

Bea heräsi Pauluksen ovien paukutteluun, ja hän huokaisikin hiljaa, nousten sitten ylös sängystään. Hän vaelsi Pauluksen huoneen ovelle ja koputti oveen. Heti kun mies antaisi luvan astua sisään, niin hän kysyisi, että mikä tuota nyt vaivasi. Tuo oli selvästi suutahtanut jostain. Tai jos ei suutahtanut, niin joku painoi miehen mieltä.

Paulus avasi oven, tai lähemmin oli repäistä sen saranoiltaan ja seisoi uhkaavana oviaukossa; rähjäisissä farkuissa ja vailla paitaa, paikoin mustelmista sinertävä, tatuointien kirjoma rintakehä kiivaasti kohoillen, kohosi tornina naisen ylle ja tuijotti tätä villisti.
"Mitä?" hän rähähti.

Bea katsoi toista melkein pelästyneenä, sillä mies näytti uhkaavalta.
"Ei kun mä vaan..", nainen mumisi, yrittäen muuttua näkymättömäksi. Bea ei voinut olla vilkaisematta miehen tatuoitua rintakehää, mutta kase palasi hetimälleen takaisin toisen kasvoihin.
"Jos sä viitsisit olla vähän hiljempaa", Bea tokaisi hetken kuluttua itsekin melko tylysti, suuttuneena sekä itselleen että Paulukselle.

"Neiti Kermaperse voi palata nukkumaan", Paulus vastasi muristen, "palvelusväki yrittää olla häiritsemättä prinsessaa."

"Mikä helvetin ongelma sulla nyt on?", Bea ärähti suutahtaneen, toisen nimitellessä häntä niin kermaperseeksi kuin prinsessaksi.
"Anna olla, mä en jaksa nyt riidellä", nainen mumisi melkein heti uudestaan, lähtien kävelemään oman huoneensa suuntaan pettyneenä. Hän oli jopa luullut, että he olivat alkaneet tulla Pauluksen kanssa paremmin toimeen keskenään.

Paulus harppasi tytön perään, silmät vaarallisina hehkuen ja kohotti jo kätensä, kuin tarttuakseen Beaan, mutta laski sen ja pysähtyi.
"Niin, miksipä tuhlaisitkaan aikaasi johonkuhun minunkaltaiseeni", hän sanoi kylmästi, yrittäen kätkeä loukkaantumisensa, "enhän sopisi tuollaisen sosiaalisen kiipijän imagoon."

Bea kuuli askeleet perässään ja käännähti ympäri kuullessaan miehen sanat. Miehen sanat pyörivät kerta toisensa jälkeen hänen päänsä sisällä. Oliko toinen mustasukkainen tai loukkaantunut tai jotain?
"Itsehän sua ei näytä kiinnostavan tuhlata aikaa minunlaiseen sosiaaliseen kiipijään", Bea ärisi takaisin. Voi kun hänellä tekikin mieli lyödä toista, vaikkei se lyönti varmaan tuntuisi toisen mielestä miltään.
"Anna mun nyt vaan mennä nukkumaan", nainen mumisi sitten väsyneenä. Tämä tappeleminen vei voimia.

"No senkus painut", Paulus ärähti.

"No kiitoksia", Bea murahti, käännähtäen sitten taas ympäri ja jatkaen matkaansa omaan huoneeseen asti. Ovi lyötiin kiinni ja sen jälkeen nainen tallusti vihaisena sänkyynsä. Helvetti, olipa mukava palata kotiin.

Äänestä päätellen Paulus paiskasi kirjahyllyssä olleen maljakon huoneen poikki toiseen seinään, ennen kuin katosi omaan huoneeseensa.

Sunnuntai 28. lokakuuta, 07:32

Television matala humina olohuoneesta jatkui pitkälle yöhön, mutta hiljeni aamun tultua, kun Callum siirtyi vihdoin nukkumaan uuteen huoneeseensa. Valoisa, kuulas aamu sai Kamirin keittiöön seitsemältä; hän keitti kahvia, poltti paahtoleipänsä, luovutti ja lähti tallille uusi työntekijä vanavedessään.

Bea taas nukkui melko pitkään, nauttien vapaa-aamustaan. Hän söi kerrankin hyvän aamiaisen, ja vieläpä kiireettömästi, minkä jälkeen piti melkein miettiä, mitä sitä seuraavaksi tekisi. Pikkuhiljaa hän alkoi jo hermoilla elokuviin lähtemistä. Mitä sinne piti pistää päälle? Harmi ettei täällä ollut ketään kaverityttöä, kenen kanssa hermoilla ja juoruilla. Toki Noreen, mutta mitä toinen sanoisi jos hän kertoisi menevänsä Jamien kanssa elokuviin?

"Huhuu? Bea, oletko valmis?" Jamie kysyi astuen sisään koputeltuaan oveen varttia vaille viisi. Tummanruskean mokkatakin toinen hiha riippui tyhjänä kantositeen levätessä hänen rintaansa vasten. Hän oli kammannut vaalean tukkansa siististi, ja tuoksui vienosti miehekkäältä partavedeltä.

Totta kai hän oli valmis. Hermostuksissaan hän oli laittautunut valmiiksi jo niin, että viimeiset puoli tuntia hän oli vain istunut sängyllään hermoilemassa.
Miehen huhuilun kuullessaan Bea pyyhälsikin huoneestaan pienesti hymyillen. Tallivaatteet olivat saaneet väistyä ja hän oli vetäissyt pitkästä aikaa ylleen farkut. Farkut, jotka luojan kiitos istuivat hänelle edelleen täydellisesti.
"Oletko valinnut meille jo jonkun leffan?", nainen kysäisi, kun halasi miestä pikaisesti ennen kuin vilkaisi itseään vielä peilistä. Hiukset olivat rennolla nutturalla ja musta t-paitakin näytti olevan ihan suorassa. Eiköhän hän siis olisi valmis lähtemään elokuviin.

"En, siellä menee useampi suunnilleen samaan aikaan, joten ajattelin kysyä sinulta", Jamie vastasi kääräisten käsivartensa Bean harteille ja taluttaen deittinsä autoon.

"Päätetään siellä sitten yhdessä, mitä katsotaan", Bea lausahti miehen taluttaessa häntä auton luokse. Mitään kauhuelokuvaa he eivät katsoisi, tai se olisi varmaa, että mies saisi hänet viereensä yöksi. Hän ei nimittäin sellaisen jälkeen uskaltaisi nukkua yksin.

Jos Jamie olisi tiennyt tämän, hän olisi taatusti vienyt Bean katsomaan uusinta, karvat nostattavaa Paranormal Activityä, mutta jalomielisesti antoi naisen päättää heidän saapuessaan Newcastlessa olevalle elokuvateatterille. Jamie tarjoutui vain tarjoamaan liput ja popcornit.

"Kauhu on poissuljettu vaihtoehto, joten romanttinen leffa vai komedia?", Bea kääntyi katsomaan Jamieta vaihtoehdot nähdessään. Monet miehet eivät arvostaneet romanttisten leffojen katselua, joten päätös osuisi varmaan komediaan. Tai, mistä hän tietäisi.

Jamie hymyili vinosti.
"Kumman vain haluat", hän vastasi. Bea riittäisi hänelle viihdykkeeksi.

"Et auta minua ollenkaan tässä päätöksessä", nainen lausui kuin olisi kyse jostain todella suurestakin päätöksestä. Hän kallistui romanttisen leffan puolelle, mitäs Jamie antoi hänen päättää kokonaan!

Jamie kumartui suukottamaan Bean korvanlehteä.
"En autakaan", hän sanoi ja maksoi mukisematta liput romanttiseen valintaan.
"Popcornia?" hän kysyi istuessaan alas upottavaan, punaiseen penkkiin.

Miehen kumartuessa suukottamaan hänen korvalehteään, yritti Bea pitää itsensä normaalina, vaikka mies sai hänen pasmansa ihan sekaisin. Todella ärsyttävää, toinen ihan varmasti tiesi mitä tekonsa ja eleensä saivat aikaan. Yritä tässä sitten vaikuttaa ihan normaalilta.
Bea istui elokuvateatterin penkkiin, yrittäen miettiä milloin oli viimeksi käynyt elokuvissa jonkun miespuolisen kanssa. Heh, ei varmaan ikinä? Bea nyökkäsi pienesti miehen kysymyksen jälkeen, ottaen sitten pari popcornia syöden ne. Tämän jälkeen hän katseli miehen kasvoja, yrittäen peittää tuijotuksensa kääntämällä pian katseensa pois. Voi hitto, olisiko sittenkin pitänyt puhua Noreenin kanssa, jotta olisi osannut paremmin varautua tähän.

"Mitä?" Jamie kysyi huvittuneena seuraten Bean kasvoja.

"Ei mitään", Bea lausahti naurahtaen, päätään sitten pudistaen. Toivottavasti se elokuva nyt vain alkaisi.

"Mm'hh", Jamie vastasi merkitsevästi, huvittuneena hymyillen ja taputti naisen polvea, kun teatteri pimeni trailereiden pyörähtäessä käyntiin.

Miehen merkitsevä katse sai Bean todella varomaan, ettei hän vahingossakaan edes vilkaissut enää toisen suuntaan. Pian trailerit jo onneksi alkoivat, ja teatteri pimeni, joten hänen ei enää tarvinut jännittää, että oliko hän punastunut. Nyt saisi punastella ihan rauhassa, mutta onneksi hänellä nyt oli muuta ajateltavaa, ja katsottavaa.

Jamie seurasi elokuvaa puolella silmällä, kiinnostumatta suuremmin hänen silmäänsä pintapuolisilta vaikuttavista hahmoista ja kulututetusta juonesta. Sen sijaan hän nosti käsivartensa penkin selkänojalle, ja hipoi sormenpäillään Bellan käsivartta silittäen höyhenkeveitä kuvioita tämän ihoon.

Bea yritti keskittyä elokuvaan, mutta hänen keskittymisensä suuntautui turhan paljoa miehen kosketukseen. Äh, toinen onnistui todella häiritsemään hänen keskittymiskykyään.
Bea ei voinutkaan olla vilkaisematta pimeässä Jamien kasvoja, huomatakseen keskittyikö tuo itse elokuvaan, vai yrittikö toinen oikeasti varastaa hänen huomionsa itseensä, sillä siinä toinen ainakin onnistui.

Jamie katseli tyynesti elokuvaa, silmät välillä kiinni painuen. Hän ei tarvinnut katsettaan arvatakseen, missä hänen sormensa kulkivat.

Bea käänsi oman katseensa takaisin elokuvan suunnalle, yrittäen todella keskittää ajatuksensa vain ja ainoastaan siihen. Elokuva meni häneltä kyllä melkolailla ohi, mutta onneksi näissä romanttisissa leffoissa pysyi helposti mukana, vaikkei niin keskittyisikään. Sen verran yksinkertaisia aina juoneltaan.

Jamie haukotteli ja nojautui lähemmäs, painaen takaraivonsa penkkinsä selkänojaan. Välillä hän käänsi päätään, ja katseli Beaa, ja sitten kumartui lähemmäs hipaisemaan huulillaan tämän korvanlehteä tai kaulansyrjää, antaen hengityksensä kutittaa naisen ihoa.

Bea oli jo melkein päässyt elokuvan katselusta kiinni, kun hän tunsi miehen huulien hipaisevan korvalehteään ja kaulansyrjäänsä. Hän käänsi päätään niin, että katsoi toista silmiin.
"Häiritset vakavasti keskittymistäni", Bea mumisi hiljaa, hymyä huulillaan.

"Mikä sääli", Jamie vastasi tyynesti, ja hipaisi naisen huulia omillaan.

"Sietäisit hävetä", Bea melkein henkäisi sanansa, painaen sitten suudelman miehen huulille, kun toinen sillä tavalla kiusoitellen vain hipaisi hänen huulia omilla huulillaan.

"Samoin", mies torui sivellen sormillaan naisen kylkeä.

Bean huulilta karkasi pieni hymähdys toisen toruessa. Siinä meni viimeisetkin keskittymisen rippeet leffaa kohtaan. Miehen sormet olivat siirtyneet sivelemään hänen kylkeään, ja Bean käsikin lähti tekemään tutkimusmatkaansa Jamien vartalolla, hänen kääntyessään pienesti paremmin miehen suuntaan. Pöh, vai halusi toinen muka elokuviin.

Jamie hymyili velmusti, ja kuljetti kättään ylös naisen leualle, silittäen sormenpäillään tämän poskea ja suukotti tätä uudelleen.
"Anteeksi, hän ei voi pitää käsiään irti minusta", hän kuiskasi naurua äänessään paheksuvalle pariskunnalle heidän takanaan.

Bea tunsi punan kohoavan poskilleen Jamien kuiskauksen ansiosta.
"Jamie", Bea kuiskasi miehen nimen toruvasti ja nolostellen, mutta naurua äänessään. Herranjestas, mitä nuo ihmiset nyt oikein ajattelisivat hänestä.

Jamie nauroi ja näykkäsi Bean korvanlehteä, palaten sitten viattomasti omalle puolelleen.

"Olet kauhea", Bea lausui vitsillä toisen vain nauraessa. Tämän jälkeen hän palasi visusti omalle alueelleen, katseensa taas suunnattuna elokuvan suuntaan. Hänhän ei enää edes vilkaisisi toista elokuvan aikana. Vaikka kieltämättä koko juttu vain nauratti häntä melkoisesti.

"Kiitos, rakkahin", Jamie vastasi hymyillen, ja antoi naisen keskittyä leffaan melkein puoli tuntia, ennen kuin hänen sormensa hipoivat viattomasti naisen polvea ja reittä, ja sitten käsivartta.

Bea syventyi viimein siihen elokuvaan, tuudittautuen jo siihen ajatukseen, että mies antaisi hänen katsoa loppuleffan rauhassa. Hän oli kuitenkin huokaissut helpotuksesta, vai sitten harmista, liian aikaisin, sillä hän tunsi kuinka miehen kädet alkoivat taas hipoa ensin hänen polveaan, ja siitä reiden kautta käsivartta. Bea yritti esittää kuin ei edes huomaisi toisen kosketusta, vaikka tosiasiassa hän tunsi kuinka miehen kosketus olisi polttanut hänen ihoaan.

Miehen sormenpäät hiipivät kiireettä ylös naisen käsivartta ja silittivät hellästi tämän kaulansyrjän pehmeää ihoa, punoen nutturalta karanneita hiussuortuvia.

Bea yritti olla kuin miehen kosketus ei saisi hänessä mitään aikaan, muttei hän voinut estää kylmien väreiden kulkemista selkäänsä pitkin miehen kosketuksen aiheuttamana.
Hän vilkaisikin taas toisen suuntaan. Yrittikö toinen edes keskittyä?

Jamie katsoi valkokankaalle vallaton hymy suupielessään kujeillen.

Bea ei voinut olla huomaamatta sitä miehen kujeilevaa hymyä, minkä hän halusi pyyhkiä pois tuon naamalta. Toinenhan oikein nautti tästä.

Tietenkin Jamie nautti, ja jatkoi Bean härnäämistä satunnaisin, enemmän tai vähemmän viattomin kosketuksin koko loppuelokuvan ajan.

Niinhän siinä kävi, että koko loppuelokuva meni häneltä käytännössä täysin ohi, ja se oli täysin Jamien vika. Ei sillä, ei tämä elokuva muutenkaan olisi yltänyt hänen suosikikseen, joten suurta vahinkoa ei päässyt käymään.

"Oletko nälkäinen?" Jamie kysyi nousten ylös venytellen, kun valot palautuivat.

"En", Bea lausahti hymähtäen, noustessaan myös ylös paikoiltaan. Hän lähti kävelemään muun leffakansan perässä, mutta Jamien edellä, ulos teatterista. Jos hän tunsi nälkää, niin Jamieta kohtaan. Voi luoja, mies oli saanut hänet haluamaan tuota, ja se oli ärsyttävää. Hänen piti yrittää pysyä miehestä sopivan välimatkan päässä.

Jamie pysytteli vaivatta Bean vierellä, hipoen kädellään tämän selkää ja kietaisten välillä käsivartensa tämän vyötärölle.
"Oletko varma? Haluaisitko tulla kahville minun luokseni?"

Nyt he alkoivat jo liikkua vaarallisilla vesillä, mutta ennen kuin Bea ehti ajatella järkevästi, hän kuuli suostuvansa miehen ehdotukseen. Ei helvetti, he menisivät miehen luokse. Siis olisivat kahdestaan siellä.

Niin olisivat; Jamien kämppäkaveri oli käymässä vanhempiensa luona. Jamie päästi Bean sisälle tuuletuksesta raikkaaseen, vaaleasävyiseen asuntoon, jonka he olivat sisustaneet tummansinisellä, vaaleanvihreällä ja voimakkaalla oranssilla. Hän viittasti Beaa istumaan upottavalle sohvalle.
"Haluaisitko kahvia tai teetä?"

"Teetä kiitos", Bea lausui hymyillen, istuessaan sohvalle, joka upotti mukavasti. Hän katseli ympärilleen asunnossa, joka vaikutti todella viihtyisältä. Voi kun hänkin vielä joskus löytäisi asunnon, johon asettua. Jonka hän voisi sisustaa, ja joka tuntuisi oikeasti kodilta.

Jamie katosi ahtaaseen keittokomeroon ja palasi hetken kuluttua kaksi teekuppia mukaan. Hän vajosi sohvalle naisen viereen, reisi tämän reittä vasten.
"Se on sitruunateetä", hän sanoi katsellen naisen kasvoja puolittain hymyillen.

Kauaa hän ei ehtinyt katsella ympärilleen, kun Jamie palasi jo takaisin, tullen ihan hänen viereensä istumaan.
"Kiitos", Bea vastasi hymyillen, piilottaen sitten hymynsä teekupin taakse nostaessaan sen huulilleen, ja hörpätessään siitä sitten varovasti.

Mies hipaisi ohimennen sormillaan naisen selkää.

Onneksi hän ei juuri silloin hörpännyt teestään, sillä olisi voinut olla hyvin lähellä, että hän olisi vetäissyt teetä väärään kurkkuun.

Jamie silitti naisen selkää rohkeammin, mutta painostamatta, nojaten rentona sohvan selkänojaan.

Bea kävi päänsä sisällä tahtojen taistoa teetä hörppiessään. Kuunnellako järkeä vai sydäntään. Hän ei todellakaan tiennyt. Naisen tekikin kauheasti mieli kysyä mieheltä entisistä tallitytöistä, muttei hän kehdannut. Ei sellaista voisi alkaa utelemaan.
Bea kääntyi katselemaan Jamien kasvoja tutkailevasti, vielä kuitenkaan koskettamatta toista.

Mies kohotti kulmaansa ja hymyili vetoavasti, laskien kätensä.
"Mitä?"

"Kunhan katselen", Bea lausui pehmeästi, hymyä huulillaan.

"Niinkö?" Jamie kysyi ja laski kädet syliinsä, odottaen.

"Kyllä vain", Bea hymähti ajatustensa kieppuessa ympyrää. Bea olisi vain halunnut laskea teekupin pois käsistään, ja keskittyä johonkin paljon mukavampaan, muttei hän tehnyt niin. Luojan kiitos Jamie tuskin osasi lukea ajatuksia.

"Mitä mietit?"

Bea hätkähti miehen kysymystä. Mitä tuohon voisi vastata? Bea tyytyi vain virnistämään pienesti, yrittäen piilottaa sen virneen toiselta.
"En mitään erityistä", hän tyytyi vastaamaan naurua äänessään.

Jamie kohotti kulmaansa vaativasti.

Bea pudisti päätään.
"En varmana kerro!"

"Mikset?" mies kysyi hämmentyneenä.

"Koska..", Bea lausahti ja yritti miettiä kuumeisti.
"Äh, jos vaan nyt unohtaisit", nainen mumisi, kun ei keksinyt mitään hyvää syytä. Äh, hän oli mennyt ajatuksissaan ihan liian pitkälle. Ehkä mies oli oikeasti kutsunut hänet vain viattomasti kahville. Voi luoja, tämä oli noloa.

"Kerro nyt", Jamie vetosi nojautuen eteenpäin ja silittäen rohkaisevasti naisen selkää.

"En kerro", Bea lausahti nolostellen.

"Mikä voi olla noin kamalaa?" Jamie kysyi nojaten leukaansa Bean olkaan ja tuijottaen tätä vaativasti lähietäisyydeltä kuin anova koiranpentu.

Bea vastasi siihen miehen vaativaan katseeseen, hymyillen huvittuneesti.
"Sitä voit miettiä", nainen totesi, vaikka toivoi ettei toinen yrittäisi edes miettiä asiaa.

"Mitä haluat minun tekevän, jotta luottaisit minulle ajatuksesi?" mies kysyi, painaen hellän suukon naisen leukaperälle, ja toisen hänen kaulalleen.

"vaikka tekisit mitä, niin en paljasta kyseisiä ajatuksiani sinulle", Bea lausui päätään pudistaen.

"Mikset?" Jamie kysyi tuskastuneena, "etkö luota minuun?"

"Ei se sitä ole, Jamie", Bea lausahti huokaisten.
"Sitäpaitsi, hädintuskin tunnemme toisiamme", nainen muistutti hellästi hymyillen.

Mies huokasi ja vetäytyi omalle puolelleen.
"No, miten haluat."

"Jamie", Bea lausahti maanitellen, tarttuen toisen kädestä kiinni. Ei kait toinen vain aikonut vetäytyä? Sitä hän ei halunnut. Mutta hän ei myöskään halunnut paljastaa ajatuksiaan.

"Niin?" mies kysyi näyttäen vakavammalta, vanhempi katse silmissään. Hän oli väsähtänyt leikkiin.

Bea tajusi ettei tämä ollut enää leikkiä, mutta hän ei aikonut nyt paeta, vaikka ehkä olisikin tehnyt mieli.
"Mikä nyt?"

"Odotan vain, että saisin kuulla, mitä haluat."

"Ai mitäkö minä haluan?", Bea kysyi kummastellen.
"Mitä sinä sillä tarkoitat?"

"Juuri sitä", mies sukaisi tukkaansa.

Bea tunsi olonsa tällä hetkellä melko vaikeaksi. Tunnelma oli muuttunut kyllä todella nopeasti.
"En minä tiedä mitä minä haluan", Bea älähti tuskastuneena.

"Hyvä on", Jamie vastasi vailla ilmettä ja nojautui pöydän puoleen juomaan teetään.

Bea huokaisi pienesti ja laski kuppinsa pöydälle, nostaen sitten käsiään puuskaan. Hän olisi niin kovasti halunnut ottaa edelliset tallitytöt puheeksi, ja nainen miettikin kuumeisesti miten voisi tehdä sen hienovaraisesti.

Jamie tunsi naisen ajatusten jyminän hiljaisuudessa ja vilkaisi tätä kulma koholla.
"Kakistas nyt jo ulos, ennen kuin ajat minut hulluksi", hän kehotti ja hymyili poikamaisella charmilla.

"Onko totta, että olet seurustellut edellisten tallityttöjen kanssa?", Bea lausahti kysymyksensä sitten suoraan.

Mies kohotti kulmaansa korkeammalle.
"On."

Bea nyökkäsi pienesti, eikä tuntenut oloaan yhtään sen rauhallisemmaksi, vaikka olikin saanut varmistuksen mieheltä itseltään. Ei hän haluaisi olla vain taas yksi tallityttö, jonka Jamie olisi saanut valloitettua. Tai no, jos hän tällä tavalla ajatteli, niin hän voisi samantien olla koko loppuelämänsä yksin, sillä melkolailla kaikilla tässä iässä oli jo entisiä seurustelukumppaneita. Ja olihan hänelläkin. Mutta tämä tilanne tuntui erilaiselta.

"Onko siinä jotakin ongelmallista tai väärää?" Jamie kysyi naisen hiljaisuudesta hämillään.

"Ei. Ei ole", Bea mumisi huokaisten. Niin, ongelma oli ihan hänen omien korviensa välissä.

"Olenko sitten tehnyt sinulle jotakin tai sanonut jotain väärää?"

Bea pudisti päätään.
"Et ole tehnyt mitään väärää", Bea lausahti. Tämä alkoi olla jo naurettavaa. Hän selvästi ajatteli ihan liikaa. Bea nousikin ylös sohvalta ja alkoi kävellä edestakaisin, haluten saada rauhan päänsä sisällä.

"Miksi sitten minusta tuntuu siltä, että olet jostakin vihainen?" Jamie kysyi nojaten takaisin sohvaan ja seuraten naisen viuhtomista.

Bea käännähti miehen suuntaan kulmia kohottaen, minkä jälkeen tuo huokaisi pienesti.
"Tajuatko yhtään kuinka paljon saat minut haluamaan sinua?", Bea kysyi ihan vakavana, naurahtaen sitten pienesti päätään pudistaen. Hän jatkoi taas edestakaisin kävelemistä hermostuneena.
"Mutta meidän ei kannata tehdä mitään typerää. Se ei.. se ei ole viisasta", Bea mumisi.

Jamie hymyili silmät kurittomiksi syttyen.
"Mikä olisi typerää?" hän kysyi viattomasti.

Bea pysäytti sen kävelemisensä ja katsoi toista huuliaan mutristaen.
"Et ota minua tosissasi", Bea älähti käsien noustessa taas puuskaan.
"Ja sinä varsin hyvn tiedät mikä olisi todella typerää", hän lisäsi.

"En tiedä", Jamie vastasi, "se, mitä minä mietin, ei olisi lainkaan typerää, vaan erittäin… Mukavaa."

"Joskus mukavatkin asiat ovat typeriä toteutettavaksi", Bea mumisi.

"Miksi?"

"Sinulla on kyselyikä", Bea lausahti ilmeensä pehmetessä.

"Sinä voisit vastata kysymykseen."

"No koska jotkut asiat vain kannattaa jättää tekemättä", Bea vastasi, miettien ketä hän yritti sanoillaan uskotella.

"Se ei ole perustelu", Jamie vastasi huvittuneena.

"Kylläpäs on", Bea väitti vastaan.

"Ei hyvä, enkä kelpuuta sitä."

"Et voi olla kelpuuttamatta."

"Voinpas. Et ole määritellyt, mitä pidät typeränä, etkä miksi typeränä pitämäsi asian tekeminen ei olisi viisasta, 'jotkut asiat kannattaa jättää tekemättä' ei ole peruste, vaan tyhjä klisee, enkä hyväksy sitä selitykseksi."

Tämä heidän pieni riitansa sai Bean haluamaan Jamieta vain enemmän, jos se oli mahdollista, ja se tosiasia ärsytti naista vain vielä enemmän.
Tuo sai sanoillaan hänet hiljenemään, ja Bea vain tuijotti miestä. Hitto, toinen näytti seksikkäältä. Viisaus oli seksikästä, ja itsevarmuus myös.

Jamie kohotti haastavasti kulmaansa, hymyillen vinosti, käsivarret kevyesti ristissä rinnallaan.

Se haastava katse oli viimeinen pisara, ja sen jälkeen Bea lähti hitaasti astelemaan miehen luokse. Toisen luokse päästyään hän nousi hajareisin istumaan toisen syliin, tuijottaen toista koko ajan silmiin, vastaten siihen haastavaan katseeseen.
"sinulle pitää selvästi näyttää, mikä ei ole järkevää", Beata kuiskasi, suudellen miestä sitten ihan erillä tavalla, mitä aiemmin. Nyt se suudelma ei ollut mikään kokeileva pikkusuudelma, vaan suudelma, josta välittyi se intohimo ja halu, mitä hän tunsi.

"Kyllä, ehdottomasti", Jamie vastasi suudelmien välistä, tajutessaan mitä Bea aikoi, kietoen käsivartensa naisen ympärille, kuljettaen niitä pitkin tämän selkää ja ylös hiuksiin, mutta edeten naisen ehdoilla.

Bea liu'utti kätensä suudelmien lomasta miehen paidan alle, silitellen toisen paljasta mahaa ja kylkiä. Hän uppoutui täysin siihen hetkeen, eikä hänen tahdonvoimansa varmasti riittäisi pysäyttämään tapahtumien kulkua.


Jamien makuuhuoneessa vallitsi unelias, sininen hämärä. Mies lojui uneliaassa tokkurassa naisen vieressä, hänen ihonsa kuumana ja suudelmien tuoksuisena, ja tummanruskea, laineikas tukka illasta sekaisin. Hän oli kietonut kätensä naisen ympärille, ja nukahteli raukeana.

Bea makoili levollisena miehen vierellä, silmänsä suljettuina. Hiuksensa olivat sekaisin ja huulensa hitusen turvoksissa kaikesta siitä suutelusta.
"Mm, tuo. Tuo ei ollut järkevää", Bea mumisi, vaikkei enää ollut itsekään yhtään vakuuttunut sanoistaan, minkä kyllä kuuli.

Jamie raotti kuumeisenhehkuisia silmiään uneliaana.
"Miksei?" hän mumisi suukottaen hellästi naisen paljasta olkapäätä.

"Mm, anna minun miettiä vastausta yön yli", Bea mumisi, kurottaen huulensa miehen huulille, joita suuteli sitten pehmeästi. Tästä ei olisi enää paluuta, ja juuri siksi tämä ei ollut järkevää.

"Mmmhh", Jamie mumisi uneliaasti, tuskin ymmärtämättä mitä Bea sanoi, hamuten naisen huulia ja vajoten tämän viereen, otsa tämän poskea vasten, käsivarret melkein suojelevasti naisen ympärillä.

"Ei helvetti, mulla on aamutalli", Bea mumisi tajutessaan asian. Hän ei olisi millään jaksanut nyt ajatella asiaa yhtään, mutta totuus iski päin kasvoja. Tämä ei todellakaan ollut ollut järkevää.

"Ei se haittaaaa", mies tuhisi, varsinaisesti kuulematta.

Bea oli ensin väittämässä vastaan, mutta eivätköhän he olleet kinastelleet jo ihan tarpeeksi tälle päivälle. Bea mumisikin vain jotain epämääräistä, käpertyen paremmin toisen vierelle. Tässä oli hyvä olla. Liiankin hyvä. Tämä ei ollut edelleenkään hänen mielestään viisasta.

Jamie nukahti autuaana, nojaten päätään lämmintä tyynyään vasten.

Maanantai 29. lokakuuta, 10:32

Bea oli nukahtanut hetimälleen Jamien viereen, hätkähtäen hereille johonkin aikaan aamua. Hänellä ei ollut mitään ideaa paljonko kello sattui olemaan, mutta heti hän muisti aamuvuoronsa, ja alkoi tökkiä Jamieta hereille.
"Jamie!", hän mumisi, yrittäen irrottautua miehen sylistä päästäkseen katsomaan kelloa.

"Mitä?" Jamie kysyi ääni käheänä ja avaamatta silmiään, mutta vapauttaen naisen otteestaan. Hänen takanaan oleva herätyskello näytti puoliyhtätoista.

"Voi helvetti", Bea inahti huomatessaan kellon näyttämän ajan. Hän teki varmasti vaatteiden pukemisen maailmanennätyksen, sillä pian hän oli jo täysissä pukeissa.
"Jamie, mä olen myöhässä!", Bea panikoi, yrittäessään sukia hiuksiaan edes johonkin järjestykseen.

Mies kohottautui istumaan haukotellen, silmät unesta sameat ja vaalea tukka pörrössä.
"Mitä?"

"Mä olen myöhässä", Bea toisti, paniikin paistaessa selvästi kasvoiltaan.

"Ei se ole niin vakavaa", Jamie mutisi vääntäytyen jaloilleen ja kiskoen vaatteita päälleen.

"Kyllä on, nyt vauhtia", Bea hoputti, lähtien kipittämään vessaan siistiäkseen ulkomuotoaan.
"…Mähän sanoin ettei se ollu järkevää", hän huikkasi vielä miehelle. Nyt todella tuntui siltä, ettei se ollut ollut järkevää.

"Et koskaan selittänyt miksi", Jamie protestoi tyynesti, harjaten hampaansa keittiön lavuaarissa samalla kun otti jääkaapista kaksi kylmää starbucksin jääkahvia, harjasi tukkansa ja napitti eilisen paitansa, irvistäen liikuttaessaan kättään. Hän jäi odottamaan naista eteiseen.

Pian Bea kipitti eteiseen, vetäen nopeasti kengät jalkoihinsa.
"Koska asiat menevät ihan sekaisin", Bea älähti.
"Kuten huomaat, heti tuli ongelmia"

"Nukuit kerran pommiin", Jamie pyöräytti silmiään haukotellen ja vääntäytyi autoon, ohjaten sitä yksikätisenä polvellaan käyttäessään vaihdekeppiä.

"Minä en nuku ikinä pommiin", Bea mumisi, jättäen miehen silmien pyöräyttelyt huomioimatta.
"Tämä on pahaa karmaa", nainen lausahti, mutta oli jo itsekin huvittunut sanoistaan.

"Miten tahdot", mies huokasi uneliaasti auton ryömiessä urhoollisesti aamupakkasessa kohti tallia. Kamir ja Callum riisuivat pihalla Hookia ja Ivorya varusteista; jälkimmäinen oli ratsastanut Bean hevosen tytön ollessa poissa. Corinne nojasi kävelykeppiinsä näiden vieressä, viittoillen ammattimaisesti Hookin kintereitä.
"Mukavaa, että liityit seuraan", hän totesi viileästi, kun kuuli Bean tulevan, kääntämättä katsettaan hevosesta. Jamie seurasi perässä, vaikka oli vielä sairaslomallaan.

"Olen pahoillani myöhästymisestä", Bea älähti oikeasti todella pahoillansa, kuullessaan Corinnen sanat. Ei helvetti, tästä tuli vain pelkkiä ongelmia, ja vielä kun Jamienkin piti tulla paikalle, jotta kaikki tajuaisivat varmasti mitä oli tapahtunut.
"Nukuin pommiin. Ei tule toistumaan", Bea koki vielä tarpeelliseksi mumista äärimmäisen nolostuneena.

Corinne heilautti kättään melkein kuninkaallisesti, sysäten selitykset turhanpäiväisinä syrjään.
"Luuletko, että hieronta auttaisi sen askellukseen?" hän kysyi tallimestarilta, kumartuen tunnustelemaan ruunikon takajalkoja. Jamie nyökkäsi läsnäolijoille.
"Nähdään myöhemmin", hän sanoi Bealle, joka ei tuntunut haluavan hänen seuraansa, kääntyi kannoillaan ja palasi autolleen.

"Nähdään", Bea mumisi Jamielle, mutta lahjoitti tuolle sitten pikaisen, vaikkakin melko kireän, hymyn.
Bea jäi paikoillensa seisomaan, tietämättä mitä tehdä. Hänellä ei ollut edes tallivaatteita päällään, muttei hän uskaltanut poistua paikalta noin vain.

Corinne vilkaisi Beaa silmäkulmastaan, mitaten tämän kiireettä päälaesta varpaisiin, ja kohotti sitten terävästi kulmaansa.

Beaa ei ollut ikinä eläissään varmaan hävettänyt näin paljoa.
"Taidan mennä vaihtamaan tallivaatteet päälle?", Bea mumisi kysyvästi, vältellen naisen katsetta.

"Se voisi olla viisasta, mikäli aiot työskennelläkin tänään", nainen vastasi viileästi hieroessaan levottoman ruunan vuohista miettieliäästi. Kamir vilkaisi Beaa lempeästi orin selän yli.

Bea lähti nopeasti paikalta, ja hän todella halusi lyödä itseään. Hänhän teki todella hyvän vaikutuksen uuteen tallipoikaan, ja samaten myös tallimestariin. Eikä hänen pisteensä ainakaan kohonneet Corinnen silmissä tämän seurauksena. Nopeasti hän vaihtoi tallivaatteet ylleen ja palasi sitten tallille.

Corinne oli lähtenyt toimistoonsa, ja miehet siivosivat karsinoita.
"Älä huoli, sitä sattuu kaikille", Karim yritti lohduttaa Bean tullessa.

"Ei saisi sattua", Bea tokaisi, ollen todella vihainen itselleen. Kuinka hän oli voinut päästää jotain tällaista tapahtumaan.

"Se on inhimillistä", mies taputti naisen olkaa kevyesti, "kaikki on hyvin, teimme aamutallin ja ratsastimme aamun hevoset."

Bea pudisti päätään.
"Olen siitä todella kiitollinen, mutta.. En halua, että kukaan joutuu paikkailemaan virheitäni. Se on todella amatöörimäistä", nainen älähti.
"Voin tehdä iltatallin yksin. Jos keksit vielä jotain muita korvaavia tehtäviä niin kerro."

"Älä huoli Bea, tiedämme kyllä, ettet lintsaa. Virheitä sattuu silloin tällöin kaikille, enkä minä aio niistä rangaista", Kamir vakuutti ja levitti kuivikkeita siivottuun karsinaan.
"Tule vain mukaan päivän maastoretkille ja nauti kauniista ilmasta."

"Minulle olisi ihan oikein jos saisin jonkun rangaistuksen", Bea mumisi. Hän ei osannut olla armollinen itselleen tällaisissa asioissa.
"Mutta kyllä minä maastoon tulen, sehän kuuluu töihini."

Kamir vain tyytyi hymyilemään lempeästi. Kun talli oli siisti, he lähtivät nel ratsastajan voimin iltapäivän maastoon. Vähäpuheinen, saksalainen tallityöntekijä ja Bea kärjessä valmennusratsuilla, ja Kamir ja Callum perässä Miulla ja Nimbuksella. Hyvätapaisilla hevosilla kevyt ratsastus nummien ja huurasta kuivanrapeiden metsien poikki sujui nopeasti ja vailla onnettomuuksia: kuulas sää sai hevoset eloisiksi ja reippaiksi, ja niiden kaviot rummuttivat melkein heleästi kovaksi kylmettyneitä hiekkateitä.
Päivätallin ja kahvin jälkeen maastoon lähti vielä suurempi joukkio, sillä Noreen liittyi mukaan, ja Callum ratsasti nyt omaa hevostaan. Corinnen määräyksistä he pukeutuivat kaikki heijastinmereen, sillä viiden jälkeen alkava maastolenkki alkoi olla jo hämärä ja heidän tullessaan saattaisi olla pilkkopimeää.
"Mitä teit eilen?" Noreen kysyi Bealta ratsastaen tuittupäisen ponitammansa naisen vierelle, "olisin pyytänyt sinua illalliselle meidän kanssamme, mutten löytänyt sinua."

Bea oli jo onnistunut hitusen rauhoittumaan toiseen maastolenkkiin mennessä, mutta totta kai Noreenin piti muistuttaa häntä asiasta. Vaikka eihän tyttö voinut tietää.
"Kävin Jamien kanssa elokuvissa", Bea mumisi nolostellen, keskittyen mieluummin hevoseensa kuin tähän alkavaan keskusteluun.

"Oh", tyttö vastasi neutraalisti, "mitä kävitte katsomassa?"

Bea punastui pienesti, jostain kumman syystä hän ei kyennyt tällä hetkellä muistamaan edes elokuvan nimeä.
"Joku romanttinen leffa se oli", Bea mumisi, vilkaisten Noreenia huomatakseen toisen reaktion.

Noreen näytti hämmentyneeltä.
"Etkö muista sen nimeä? Kuinka huono se oikein oli?"

Voi luoja, tämä alkoi käydä entistä epämiellyttävämmäksi.
"Niin no, se oli ainakin juoneltaan ihan olematon", Bea selitti.

"Okei", tyttö vastasi ja pidätti Pradaa polun kavetessa jättäytyen taakse, sillä hevoset eivät mahtuneet kulkemaan vierekkäin. Callumin hevonen korskahteli levottomasti heidän takanaan.

Bea huokaisi helpotuksesta, rauhoitellen sitten hevostaan, joka meinasi steppailla hänen allaan. Hän voisi kyllä puhua Noreenin kanssa, sillä toisesta oli tullut hänelle oikeasti ystävä, muttei hän tiennyt olisiko se viisasta tämän asian suhteen. Onneksi nyt pystyi hyvällä omallatunnolla keskittymään vain ratsastukseen.

Kylmenevä iltahämärä sai sekä hevosten että ratsastajien hengityksen huuruamaan. Papillon säikkyi varjoja, ja ratsastaja sai taistella itsehillintänsä kanssa pysyäkseen tyynenä, kun tamma hyppäsi seisahduksesta useamman metrin sivuun syvän ojan yli ja suoraan nuorten lehtipuiden tiheikköön, jotka raapaisivat posken verille ja olivat suistaa alas satulasta. Callum ratsasti Pradan ohi, hyppäsi keveästi ojan yli ja tuli vetämään ritarillisesti tamman ulos tiheiköstä, hymyillen salaliittolaisen tavoin sen ratsastajalle, joka hieroi polltavaa poskeaan.

Bea kohotti kulmiaan kun hän katseli Callumia ja tämän auttamaa naista. Oliko noilla kahdella jotakin? Uusi tallipoika ärsytti häntä melkoisesti, toinen ei ollut sanonut hänelle varmaan sanaakaan koko aikana. Ei ihme, jos tuo kerta tykkäsi tuon kaltaisesta ihmisestä, kenestä Bea ei kauheasti tykännyt, niin ei hänen välttämättä tarvisi edes tutustua toiseen. Olihan se toki ikävää, että he samassa asunnossa asuivat, ja jos eivät puhuisi edes toisilleen...
Bea yritti keskittyä taas ratsastukseen, kun hänen hevosensa otti myös kunnolla sivuaskeleita, yrittäen sitten lähteä vauhdilla eteenpäin. Hän sai hevosen kuitenkin rauhoitettua, vaikka mielessään pyöri taas ihan muut asiat kuin ratsastaminen.

Kamir johdatti Noreenin ohjeiden mukaan heidät pitkälle, lähes kokonaan käynnissä ja ravissa kuljettavalle maastolle, sillä pimeässä ei uskaltanut revitellä laukassa. Noreen jopa nautti Pradan töpöttävästä askeleesta ja sen tutuista, terhakoista korvista. Hän olisi halunnut jutella Bealle, mutta oli saanut vaikutelman, ettei nainen halunnut puhua.

Bea aisti kuinka hän oli saattanut loukata Noreenia, joten hän käännähti satulassa ja viittoi naista lähemmäs.
"Anteeksi. En vain halua puhua aiheesta täällä... Mutta sen voin luvata, että minulla on paljon kerrottavaa", Bea mumisi päätään pudistaen. Hänen olisi pakko saada kertoa Jamiesta jollekin, muuten hän ratkeaisi. Ja Noreen oli tällä hetkellä ainut henkilö, kenelle hän pystyi edes kuvittelemaan kertovansa asiasta.

"Oh", tyttö näytti hämilliseltä ja uteliaalta: mitäköhän oli tapahtunut? Loppulenkin hänen vallaton mielikuvituksensa kehitteli mitä hurjempia skenaarioita. Heidän saavuttuaan tallille hän syötti ponille kourallisen porkkanoita, ennen kuin jätti sen karsinaan odottamaan iltatallia. Hän odotti Beaa mukaansa talolle.

Tallille saavuttuaan Bea hoiti hevosen kuntoon, minkä jälkeen hän meni Noreenin luokse.
"Mua nolottaa..", nainen mumisi. Hän oli yrittänyt koko loppulenkin ajan miettiä järkevintä tapaa selittää tapahtumien kulku, muttei sitä tuntunut löytyvän.

"Miksi?" Noreen kysyi kärsivällisesti heidän kävellessään pimeässä kohti kotia.

"Koska sä pidät mua ihan tyhjäpäisenä tämän jälkeen", Bea kauhisteli. Niin voisi hyvinkin olla, juuri kun Noreen oli selittänyt hänelle miehestä ja tuon entisistä tyttöystävistä.

"Miksi pitäisi sinua tyhjäpäisenä?" tyttö kysyi ihmeissään.

"Koska menin sänkyyn Jamien kanssa", Bea älähti päätään pudistaen.

"Menit sänk… Oh", Noreen henkäisi tajutessaan, mitä Bea tarkoitti. Hän ei ollut koskaan saanut edes ensisuudelmaansa ja punastui korviaan myöten, yskäisten.
"Ai. Tuota. Öm… Millaista se oli?"

Bea katsoi toista merkitsevästi, kun tyttö tuntui tajuavan. Pieni tyttömäinen kikatus karkasi hänen huuliltaan Noreenin kysymyksen ansiosta.
"Upeaa, Jamie todella osaa hommansa", Bea paljasti turhan leveä hymy huulillaan.

Noreen yritti kerätä itseään; tietenkään Bea ei ollut niin kuin hän, surkea ja kaikin tavoin kokematon.
"Okei. No... Miksi sinua nolottaa?"

Bea tuskastui: eikö kukaan tajunnut hänen ongelmaansa?
"Koska en haluaisi olla vain yksi tallitytöistä, joka on retkahtanut häneen", Bea mumisi.

"Enemmänhän hänellä on ollut tyttöystäviä tallin ulkopuolella kuin tallilla."

Bea katsoi toista järkyttyneenä.
"…Kuinka paljon hänellä on ollut sitten tyttöystäviä?", hän kysyi pienesti nielaisten. Voihan helvetti.

"En ole varma. Kuinka määrittelet tyttöystävän?"

Hän alkoi olemaan yhä enemmän järkyttynyt.
"Voi luoja", hän mumisi.
"…En sittenkään halua tietää"

"Mikset?"

"Minkä verran tyttöystäviä, tai seuralaisia, hänellä on sitten ollut?", Bea kysyi oikeasti peläten vastausta.

"Tiedän, että Jamiella on valtavasti kavereita, jotka ovat tyttöjä", Noreen vastasi, "Kat valitti siitä välillä. Paulus sanoi, että Jamie yritti rikkoa viisi tusinaa, ja tarkoitti kai jotakin… Ehhm, seksuaalista, mutta en tiedä. Mutta en ole tavannut kovin montaa pitkäaikaista tyttöystävää, jos sellaisia tarkoitat. Olihan hän Aislingin kanssa melkein kolme vuotta, ja he olivat kihloissa."

Beasta tuntui kuin hänen pitäisi päästä istumaan alas.
"Olen typerä", hän mumisi järkyttyneenä.

"Miksi?" Noreen kysyi hämmentyneenä.

"No miksiköhän? Menin hänen kanssaan sänkyyn!", Bea älähti päätään pudistellen, todella nolona.

"Luulin, että se oli… Tuota, hyvä kokemus?"

Bea alkoi nauramaan.
"Ainakin tähän asti. Sitäpaitsi, olin koko ajan sitä mieltä ettei se ole järkevää, ja nyt tiedän miksi."

"En ymmärrä", tyttö valitti ahdistuneena, "tiedän, että olen kokematon ja maailmaa ymmärtämätön, mutta voisitko selittää, mitä tarkoitat?"

Bea naurahti pienesti.
"Ei ymmärtänyt Jamiekaan", hän mumisi.
"Tätä on vaikea selittää sillä tavalla kuin haluaisin, mutta lyhyesti sanottuna en vain haluaisi olla yksi lukuisista naisista. Tai siis.. Jos olisin tiennyt kuinka monien kanssa hän on ollut, niin olisin kyllä jättänyt välistä. Mitä kaikki ajattelevat nyt minusta? Myöhästyin töistäkin sen takia!", Bea tuskaili.

"En kyllä uskoisi, että hän yritti johtaa sinua harhaan", Noreen vastasi hämillään, "ja tuskin ainakaan täällä kukaan muuttaa käsitystään sinusta. Minä vain luulin, että piditte toisistanne."

Bean huulilla käväisi pientä hymyä.
"Mistä voin tietää, että hän oikeasti pitää minusta? Entä jos hän yritti päästä vain sänkyyn kanssani?", Bea mumisi. Taas hän syyllistyi liialliseen miettimiseen, millä hän aina vaan sai itsensä ihan sekaisin.

"Äiti sanoo Jamieta vastuuttomaksi, mutten ole koskaan nähnyt hänen olevan tahallisesti pahantahtoinen."

"Elämä on vaikeaa. Pitäisi vain puhaltaa hemmetin iso saippuakupla ja asua onnellisena sen sisällä, täysin eristyksissä muusta maailmasta", Bea mumisi, virnistäen sitten.
"Okei, ei ihme ettei kukaan ymmärrä mua..."

Noreen yritti käsittää tilannetta logiikan kautta.
"Jos olisi tapahtunut niin kuin luulet, miksi se olisi kamalaa? Jos ehm, se, oli kivaa, miksi olet allapäin?"

"Äh, en ymmärrä itsekään itseäni. Olen varmaan päästäni sekaisin", Bea mumisi nyt jo huvittuneena. Noreen sai hänet todella ymmärtämään omien ajatustensa järjettömyyden.

"Ehkä sinun kannattaisi jutella Jamielle, jos asia painaa sinua?" Noreen ehdotti heidän tullessaan talolle, jonka kymmenistä ikkunoista vain muutama loi lämmintä valoa huurteiselle nurmelle.

Bea pudisti päätään.
"Se mies pitää minua jo valmiiksi ihan tarpeeksi sekopäänä", Bea mumisi nyt jo aitoa naurua äänessään. Voi hitto, että alkoi nolottaa eilinen hermoilunsa.

"Eikö Jamie juuri vienyt sinut ulos ja tuota, no, tiedät."

"…Mutta saa nähdä haluaako enää viedä yhtään mihinkään", Bea virnisti, vilkaistessaan Noreenia.
"mutta nyt loppui minusta puhuminen. Miten sinun miesasiasi?", Bea kysyi hymyillen.

Noreen vältti kysymyksen, ahdistusta kasvoillaan.
"Sinun kannattaa kysyä sitä Jamielta. Mutta en usko, että hän olisi yrittänyt mitään yhdenyön juttuja - hän pelkää äitiä liikaa sabotoidakseen työympäristöä."

Bea huokaisi pienesti.
"Mm... Oliko äitisi vihainen minulle? Tai siis, oliko hän todella vihainen? Nolotti todella paljon tulla myöhässä töihin", Bea huokaisi.

"En usko. Ei hän ainakaan sanonut mitään. Hän on vihainen yleensä vain, kun joku vaarantaa hevoset tai itsensä tai on muuten vastuuton ja typerä."

"No mutta minähän olin typerä! Ja vastuuton kun tarkemmin ajattelee."

"Eivätkö Kamir ja se… Uusi työntekijä hoitaneet hevoset aamulla?"

"No aivan! Tosi noloa."

"En taas ymmärrä. Hevoset hoidettiin eikä kenellekään sattunut mitään?"

Bea alkoi tuntea itsensä todella vähäjärkiseksi.
"No mutta kun minä en saapunut töihin ajallaan", Bea yritti selittää, alkaen oikeasti epäillä mielenterveyttään.

Noreen nauroi hihaansa.
"Ei äiti ole ainakaan tähän mennessä antanut kenellekään potkuja sen takia, että he nukkuivat kerran pommiin. Äitikin on nukkunut muutaman kerran pommiin."

"Noreen, sano ihan suoraan. Alatko sinäkin epäillä pikkuhiljaa mielenterveyttäni?", Bea kysyi nauraen.

"En tiedä, onko minulla varaa epäillä kenenkään mielenterveyttä", tyttö hymyili vaisusti ja pysähtyi tallityöntekijöiden tilat muusta Rosings Parkista erottavalle ovelle.

"Minun mielenterveyttä saa epäillä ihan vapaasti", Bea lausui hymyillen, vilkaisten sitten suuntaan, mihin hänen pitäisi lähteä.
"Tiedätkö muuten mitä Callumin ja sen naisen välillä oikein on?", Bea kuiskasi hiljaa mielessään pyörineen kysymyksen.

"En", tyttö pudisti päätään, "en usko, että mitään erityistä."

Bea kohotti kulmiaan.
"No, eipä se meille kuulukaan", nainen mumisi.

"Öitä, nähdään taas", Noreen sanoi ja lähti ovesta omalle puolelleen. Bean tiistai sisälsi vain aamutallin ja Ivoryn ratsastuksen, mutta Noreen olisi iltaan asti koulussa ja tekisi loput illasta historian tutkielmaa.

"Hyvää yötä", Bea lausahti hymyillen, mennen sitten työntekijöiden ovesta sisälle. Pieni huokaus karkasi hänen huuliltaan: oli tämäkin ollut sitten päivä.

Lauantai 18. marraskuuta, 18:32

Estevalmennusryhmä sai ratsastaa hevosia notkeuttavia jumppasarjoja melkein koko kaksituntisen valmennuksen. Slippers katkaisi kaksi puomia ja kaatoi yleensä ainakin yhden esteen matkallaan: Jamien tukka liimaantui kosteana otsalle, kun hän ponnisteli saadakseen orin valtavat askeleet sopimaan esteiden väliin. Tallityöntekijä nosti esteitä pystyyn kärsivällisesti sen vanavedessä. Illan pimettyä valmennusryhmä lähti hotellilleen, ja Jamie haukotteli harjatessaan Socksia tallikäytävällä. Hänellä olisi vielä töitä.

Valmennus oli sujunut Nimbuksen kanssa melko hyvin ja Bea oli ollut tyytyväinen. Muut valmennuslaiset eivät varmaan siltikään tykännyt heidän läsnäolostaan, mutta valmennuksen ajan hän oli keskittynyt vain ratsastukseen. Ehkä hänen pitäisi panostaa vapaa-ajallakin enemmän esteisiin, sillä koulussa hän oli huomattavasti parempi. Johtui varmaan myös siitä, että hän myös tykkäsi kouluratsastuksesta enemmän.
Bea oli jäänyt hoitamaan Nimbusta hitusen pidempään kuin yleensä, olihan tuo ansainnut hemmottelua hyvän valmennuksen ansiosta. Nyt hän oli lähdössä talon suunnalle, mutta suunnitelmat muuttuivat kun hän näki Jamien harjaamassa Socksia.
"Hei komistus", Bea lausahti hymyillen, mennessään miehen luokse, ja taputtaessaan sitten hevosen kaulaa.

"Hei", mies huokasi ja nyhti harjoja vuoronperään Socksin suusta. Ori näytti lammasmaisen viattomalta väpättäessään hevoshuuliaan.
"Kuules luupää", Jamie mumisi rakastavasti ja kamppaili irrottaakseen pölyharjan sen hampaista, kääntäen sitten huomionsa Beaan, "sinä onnekas pääset kuumaan suihkuun ja nukkumaan."

Bea katsoi hiljaa hymyillen miehen toimintaa hevosen kanssa. Toinen selvästi välitti kyseisestä yksilöstä.
"Mm. Ja sinä reipas vain jatkat työskentelyä", Bea lausahti hymyä huulillaan, sipaisten miehen poskea hellästi.

Jamie virnisti kurittomasti, joskin vähemmällä energialla kuin yleensä.
"Kenties kaipaat unilelua yöksi?"

Bea ei voinut estää virnettä kohoamasta huulilleen.
"Ehkä", hän lausahti pilkettä silmissään.

"Ehkäkö vain?" mies huokasi pettyneenä, ja kiinnitti nyökyttelevän orin leukaremmin. Hän loi Beaan dramaattisen katseen.

Bea hymähti miehen dramaattisuudelle.
"jos rehellisiä ollaan, niin haluaisin sinut viereeni vaikka joka yöksi. Joten ei, ei se taida olla pelkkä ehkä", Bea sanaili. Hänestä oli ihanaa nukkua jonkun muun vieressä, ja jos se joku olisi noin komea kuin Jamie, niin ei, se ei todellakaan ollut pelkkä ehkä.

"Hyvä", Jamie nauroi, suikkasi suukon naisen huulille ja heilautti itsensä vaivatta mustasukkaisesti huomiota haluavan hevosen selkään. Hän kokosi ohjat toiseen käteen, väläytti Bealle vinon hymyn ja ravasi pimeässä aavemaisesti valaistulle kentälle.

Bea hymyili saamansa suukon jälkeen ja ihaili sitä, millä ketteryydellä mies heilautti itsensä satulaan. Pieni hymähdys karkasi huuliltansa sen vinon hymyn ansiosta, ja Bea nosti kätensä vaistomaisesti pistämään hiuksiaan paremmin. Kyllä, hän käyttäytyi todella niin kuin ihastunut teinityttö. Ja pakko myöntää, hän oli ihastunut.
Hän lähti kävelemään talon suunnalle, sillä vaikka hän olisikin halunnut mennä katsomaan Jamien ratsastusta, niin lämmin suihku vei voiton tällä kertaa.

Jamie saapui puolentoista tunnin kuluttua, jäsenet kylmästä kankeina ja huulet vain aavistuksen sinertävinä. Kamir ja Callum kohottivat päänsä miehen tullessa; he istuivat vierekkäin sohvalla ja pelasivat shakkia.
"Heippa herrasväki", mies tervehti lammasmaisesti hymyillen, koputti Bean oveen ja kurkisti sisään.

Bea makoili sängyllään kirjaa lukien, Pauluksen pornovaatteiksi nimeämät yövaatteet jo yllään. Koputuksen kuullessaan hän ehti sulkea kirjan ja kääntää katseensa ovelle, kun Jamie kurkisti jo sisään.
"Tuu sisälle", hän lausui hymyillen, noustessaan sängyltä ja lähtiessään kävelemään ovelle.
"Voi kauhea, oletko sä ihan jäässä?", hän huolehti. Miehen huulethan melkein sinersivät.

"Melko", Jamie vastasi ja mittaili naista hyväksyvästi katseellaan, "sääli, että taisit käydä jo suihkussa."

Bea ei kerennyt kauaa kauhistella toisen palelua kun hän kuuli miehen sanat, jotka saivat hänet virnistämään.
"Kukaan ei kiellä käymästä suihkussa kahdesti", hän lausahti hymyillen.
"Mutta nyt mun pitää ihan selvästi vähän lämmittää sua", Bea vielä mumisi, ennen kuin kurottautui suutelemaan miehen huulia.

"Mitä jos teet niin kylpyammeessa?" Jamie mutisi käärien käsivartensa naisen ympärille ja vetäen tätä kohti kylpyhuonetta. Karim yskähti, ja ehdotti, että he siirtäisivät pelin hänen huoneeseensa. Callum nousi myöntyen.

Bea olisi varmaan hymyillyt tyytyväisenä, jos hänen huulillaan ei olisi ollut parempaakaan tekemistä. Sen sijaan hän sävähti kun mies kietoi kylmiä käsiään hänen ympärilleen.
Hän antoi miehen johdattaa itsensä kylpyhuoneeseen, jossa hän alkoi omakätisesti auttaa miestä vaatteiden riisumisessa.

Eikä Jamie pistänyt sitä lainkaan pahakseen, vaan laski heille kuuman, hedelmäisen vaahtokylvyn ja upotti Bean sinne mukanaan seuraavaksi tunniksi.

Bea tunsi kuinka hetki hetkeltä hän ihastui mieheen vain entistä enemmän. Tuohan vaikutti lähes täydelliseltä. Ja täydellinen oli ollut heidän kauan kestänyt kylpynsäkin, Bea ajatteli kun kietoi viimein pehmeää pyyhettä ympärilleen.

Jamie valui tyhjentyneen, hämärän oleskelutilan läpi nainen kainalossaan tämän makuuhuoneeseen ja kaatui sänkyyn kuin hänen kehonsa oli täytetty lyijyllä. Miten kuuma kylpy saattoikaan väsyttää!

Bea hymyili pienesti, salaperäisesti, heidän kävellessään oleskelutilan läpi. Hänestä oli huvittavaa ajatella, että he olivat ajaneet toiset asukkaat siitä pois, mutta toisaalta taas häntä vähän nolotti kun hän ajatteli, mitä muut ajattelivat. Miehen kaatuessa hänen vuoteelleen, hän meni tuon perässä.
"Voi väsynyttä", hän hymisi silittäen toisen hiuksia.

"Miten totta", mies mutisi takaisin silmät puoli ummessa ja veti Bean kainaloonsa.
"Miten ajattelit viettää vapaapäiväsi?"

"En ole miettinyt asiaa", Bea vastasi kysymykseen hymähtäen. Niin, hän ei ollut miettinyt yhtään mitään.
"Hyviä ideoita?"

"Nuku", Jamie naurahti uneliaasti. Hänellä olisi kolme hevosta harjoitettavana, mutta vasta iltapäivästä. Talo oli äänetön Callumin ja Kamirin lopetettua pelinsä, ja Fairchildien lähdettyä sairaalalle.

Bea naurahti miehen ehdotuksen kuullessaan.
"Koko päivän? Tuskin nyt sentään", Bea mumisi haukotuksen karatessa huuliltaan.

"Minä nukkuisin", Jamie virnisti puolittain, silmät ummessa ja kostea tukka sekaisin. Oven ripa kääntyi hiljaa.

Bea nauroi miehen sanat kuullessaan.
"Niinpä tietenkin", hän hymähti suukottaessaan toisen poskea.
"Jospa alkaisimme nukkumaan, ettet joudu vain uneksimaan nukkumisesta?"

"MmhhhAUAH!" mies älähti, kun mustavalkoinen karvasalama lensi heidän niskaansa villisti silkkisellä hännällä viuhtoen ja vaaleanpunaisella kielellä rakastavasti lipoen.

Bea säikähti melkoisesti kun heidän päälleen hyppäsi joku karvainen asia, ja nainen kääntyikin nopeasti ympäri, nousten istumaan.
"Hei apua, mitä sä täällä teet?", nainen älähti koiralle, yrittäen työntää sitä pois vuoteeltaan, vilkaistessaan oven suunnalle.

Ypöyksin koko illaksi ja yöksi pimeään kartanoon hyljätty Foxy painui anovasti makuulle Bean jaloille ja tuijotti tätä niin kuin vain koira osaa, heilauttaen välillä kokeilevasti häntäänsä.

Bea katsoi Foxyn suuntaan tietämättä mitä tehdä, ja sen jälkeen katse luotiin Jamien suunnalle, josko tuo osaisi sanoa jotain viisasta tähän väliin.

Jamie adoptoi koiran katseen, ja tuijotti Beaa vetoavasti hymyillen, silitellen koiran silkkistä päälakea.

Bean huulille kipusi pientä hymyä sen Jamien vetoavan hymyn ansiosta. Hän rapsutti koiraa hetken, kunnes yritti saada sen taas alas sängyltä. Se saisi jäädä huoneeseen, mutta ei mieluusti sängylle.

Foxy liehui lattialle ja tapitti sieltä anovasti naista. Jamie nauroi ja kaivautui peiton alle.

Bea hymähti koiran ilmeelle ja kurottautui rapsuttamaan tuota vielä hetkeksi. Tämän jälkeen hän laskeutui takaisin makoilemaan sängylle, ja hakeutui miehen kainaloon.

Jamie kiersi käsivartensa naisen ympärille, ja nukahti miltei välittömästi raskaan, fyysisen päivän jälkeen. Foxy hiipi aina sopivan tilaisuuden tullen kaksikon viereen.

Bea nukahti pian miehen jälkeen. Siinä oli hyvä ja turvallinen olla, ja hän nukkui todella rauhallista unta ihan aamuun asti, reagoimatta koiran liikkeisiin.

Sunnuntai 21. marraskuuta, 10:32

Jamie heräsi aamukymmeneltä, kun Foxy makasi heidän välissään autuaasti uneksien ja potki miestä jaloillaan. Mies urahti ja hieroi silmiään.
"Huomenta", hän raakkui; uni oli painanut hänen äänensä käheäksi.

"Mm, kuulostatpa seksikkäältä", Bea mumisi unenpöpperössä, hymyn kaartuessa huulilleen. Kuinka ihanaa olikaan herätä jonkun muun vierestä.

Havahtuva Foxy oli samaa mieltä. Se hukutti naisen koiransuudelmiin Jamien kömpiessä istumaan.

"Yääh", Bea mumisi hitusen inhoa äänessään.
"…Mikset sä hukuta mua ikinä tällä tavalla suudelmiin?", nainen kysyi Jamielta muka loukkaantuneena, saatuaan koiran pois kimpustaan. Sitten hän alkoi pyyhkiä kasvojaan kuiviksi koiran suudelmien jäljiltä.

"Koska Foxy tekee sen niin paljon paremmin", mies nauroi ja veti koiran löysästä nahkapannasta mukaansa.
"Menen pesemään hampaat ja sen jälkeen voin harkita yrittäväni."

Bea virnisti pienesti, hyväksyen miehen vastauksen. Hän jäi vain makoilemaan aloilleen, kun mies lähti pesemään hampaitaan.
"Kuulostaa hyvältä", Bea lausui pienesti hymähtäen. Hänenkin pitäisi varmaan käydä pesemässä hampaat, ja kasvonsa.

Jamie palasi ja otti koiran kanssa hypyn sängylle, lennättäen Bean hetkellisesti ilmaan ja kiepauttaen tämän alleen syleilyyn. Hän suukotteli naisen kasvoja ja korvia yhteistuumin rakastavan koiran kanssa, joka ei ymmärtänyt yksityisyyden kaipuuta.

Bean huulilta karkasi naurua hänen lennähtäessään hypyn ansiosta pieneksi hetkeksi ilmaan, ja kohta hän oli jo miehen syleilyssä. Ne suudelmat saivat Bean hymyilemään tyytyväisenä, samalla kun hän yritti häätää käsillään koiraa kauemmas.
"Ei, kyllä sinä teet tämän paremmin", hän mumisi naurua äänessään.

"Oletko varma?" Jamie virnisti ja kellahti selälleen naisen viereen, venytellen nautiskelevasti.

"Täysin varma", Bea hymyili. Hän kääntyi makoilemaan vatsalleen miehen kellahtaessa viereensä, vilkaisten sitten koiraa, joka häntä heiluen katseli heidän suuntaansa.
"Löytyiskö tolle jostain ruokaa, sillä on varmaan nälkä", Bea pohdiskeli.

"Kamir oli ruokkinut sen Jinnin kanssa", Jamie vastasi ja taputti bordercollien päätä. Se nautti täysin rinnoin vapaudestaan, kun Corinne oli poissa vaatimasta siltä kuuliaisuutta.

"No hyvä", Bea totesi, alkaessaan pienesti hipelöimään miehen hiuskuontaloa sormillaan.

Jamie hymyili puolittain, ja sulki silmänsä rauhasta nauttien. Kamir ja Callum olivat jo tallilla.
"Mitäköhän Noreenille kuuluu? En kehtaa soittaa Corinnelle ja kysellä."

Miehen kysymys sai naisen tajuamaan ettei hän edes tiennyt miten Noreenille oli käynyt.
"Voisin käydä katsomassa häntä tänään", Bea lausahti kun asia tuli hänen mieleensä.

"Okei", mies vastasi ja vääntäytyi istumaan kiskoen paitaa päänsä yli, "minun pitäisi varmaan lähteä tallille."

Bea antoi käsiensä laskeutua sängyn päälle Jamien noustessa ylös.
"Mm, luultavasti", hän mumisi noustessaan istumaan, ja sukiessaan sormilla hiuksiaan.
"Mukavaa päivää", nainen lausahti vielä naurahtaen. Jos itse nukkuisi vielä jonkin aikaa, ja sitten lähtisi katsomaan Noreenia. Kyllä, se olisi hyvä idea.

Jamie suukotti Beaa pikaisesti, sukaisi tukkaansa ja lähti tallille hypellen housuihinsa. Foxy seurasi hänen vanavedessään.

Bea oli nukkunut vielä hetken Jamien lähdettyä, mutta sen jälkeen oli aika lähteä sairaalaan. Hän oli harhaillut hetken sairaalan käytävillä, mutta onneksi joku sairaanhoitajista oli tiennyt kertoa, mistä hän löytäisi Noreenin.

Hamish Fairchild istui nojatuolissa huoneen nurkassa, laskostettu Times sylissään ja katsoi poissaolevasti ikkunakaihtimien lomasta näkyvää, harmaata kaupunkikuvaa. Mies näytti ikääntyneen vuosia yhdessä yössä, ja hänen kasvonsa olivat kivettyneet vakaviksi. Huone oli äänetön koneen rytmikästä piippausta lukuunottamatta. Hevosen selästä pahasti pudonnut Noreen makasi silmät kiinni steriilinturkoosissa sängyssä, johtojen ja laitteiden keskellä. Hän näytti tavanomaista nuoremmalta ja laihemmalta.

Bean huulilta karkasi järkyttynyt henkäisy kun hän näki Noreenin makaamassa sairaalasängyssä niin kauhean pienenä ja voimattomana. Niin elottomana. Beaa puistatti ja hän ei kyennyt poistamaan järkyttynyttä ilmettä kasvoiltaan.
"Herra Fairchild", hän sanoi hiljaa, pehmeästi, koskettaen miehen kättä lohduttavasti. Tämän jälkeen hän laski ostamansa kukat huoneessa olevalle pöydälle, kääntyen sitten taas katsomaan Noreenia.

Miehen leukaperät jännittyivät asteen, kun hän taisteli tyttären aiheuttaman huolen tuomaa tunnemyrskyä vastaan, ennen kuin luotti ääneensä tarpeeksi voidakseen puhua.
"Hei Bea", hän sanoi ja pyyhkäisi vaistomaisesti kasvojaan.
"Kauniita kukkia."

Oli kauheaa nähdä mies noin surullisena, mutta kun hän katsoi Noreenia, niin itselleen tuli myös onnettomuus mieleensä, ja se sai hänen mielensä järkkymään ihan samalla tavalla kuin Noreenin näkeminen tuossa kunnossa.
"…Mikä hänen vointinsa on?", Bea kysyi hiljaa, sivuuttaen miehen kehut kukista.

Hamish hieroi kasvojaan
"Vakaa, luojan kiitos."

Bea istui lähellä sijaitsevalle penkille, nyökäten pienesti, helpottuneena.
"Voi kun olisin voinut estää tapahtuneen", nainen mumisi hiljaa. Niin, hän syytti osittain itseään. Miksei hän ollut tehnyt mitään?

"En usko, että kukaan olisi voinut", mies vastasi raskaasti, "hevosten kanssa tapahtuu." Hän oli saanut kokea sen jo kertaalleen vaimonsa kanssa, ja koska koki todella menettäneensä tämän, pelkäsi tosissaan saman tapahtuvan tyttärelleen.

Bea pudisti päätään pienesti. Yö ja ilta olivat menneet hyvin, ja se oli Jamien ansiota. Jos mies ei olisi tullut hänen luokseen, olisi hän varmaan vain murehtinut koko yön asiaa.
"Tuntuu niin epäreilulta", Bea lausahti enemmän itselleen. Miksi juuri Noreen? Tuolla oli ollut jo valmiiksi tarpeeksi vaikeaa hevosten kanssa.

"Niin tuntuu", Hamish vastasi ja tuijotti tyhjyyteen. Hänen rystysensä olivat valkeat ja leukaperät jännittyneet.

"Missä Corinne on?", Bea kysyi seuraavaksi hiljaa.

Hetken mies näytti siltä, että yritti miettiä diplomaattista vastausta. Hän kuitenkin luovutti raskaasti huoahtaen.
"En tiedä."

Bea kääntyi katsomaan miestä silmät suurina.
"Et tiedä?", nainen toisti hiljaa.
"Milloin olet nähnyt hänet viimeksi?"

"Eilen. Hän tuli kanssani sairaalaan, ja lähti haukkaamaan happea Noreenin päästyä leikkauksesta. Hän jäi sille tielleen."

Bea nyökkäsi hitaasti, katsellen ympärilleen. Tämän oli pakko olla naiselle todella raskasta. Varmasti tuolla tuli mieleen oma onnettomuutensa.
"Hän osaa pitää huolta itsestään", Bea mumisi hitaasti, mutta mietti, että osaisiko tuo?

"Loukkasitko sinä itsesi eilen?" Hamish vaihtoi aihetta.

Bea pudisti päätään.
"En", hän sanoi vielä ääneenkin. Miksei hänelle ollut käynyt mitään kun toinen heistä makasi sairaalassa lääketokkurassa?
"Haluaisin tietää, mitä hevoset säikähtivät", Bea lausui. Hän halusi kuollakseen tietää asian.

Hamish ei sitä tietoa voinut tarjota, sillä oli vain kuullut tyttärensä olevan matkalla sairaalaan ja ajanut paikalle liikennesääntöjä törkeästi rikkoen. Häntä ei myöskään kiinnostanut, mitä tarkalleen oli tapahtunut - kunhan hän vain saisi lapsensa vahingoittumana takaisin.
"Menikö kaikki hyvin tallilla?"

Bea nyökkäsi pienesti. Hän halusi palavasti sanoa miehelle, kuinka pahoillaan hän oli, mutta hän ei saanut sitä sanottua.

Mies vajosi takaisin aikaisempaan hiljaisuutensa: myös hän näytti toivovan, että kaikki oli vain pahaa unta.

Bea istui hiljaa paikoillaan, katsellen nukkuvaa Noreenia. Voi kuinka kovasti hän olisi halunnut puhua toiselle normaalisti, ja nähdä tuon hymyilevän ja nauravan ja puhuvan. Tytöstä oli tullut hänen paras kaverinsa tallilla.

"Tarvitsetko bussirahaa vai tulitko autolla?" mies kysyi rikkoen hiljaisuuden, kun ilta alkoi pimetä.

"Autolla", Bea vastasi miehelle, nousten sitten ylös. Hän käveli miehen luokse ja laski käden toisen olalle.
"Onko mitään mitä voisin tehdä?"

Hamish taputti naisen kättä poissaolevasti.
"Älä sure", hän vastasi ja empi hetken, "kaikki järjestyy kyllä."

Bea nyökkäsi pienesti miehen sanojen jälkeen. Niin hän varmasti tekisi, vaikkei mikään uskonnollinen ihminen ollutkaan.
"Yrittäkää pärjätä, kaikki kääntyy vielä hyväksi", nainen lausahti ovelta, ennen kuin katosi sairaalan käytävälle.

Isä jäi valvomaan tyttärensä unetonta unta sormet epätoivoisesti ristiin punottuna.

Ajomatka takaisin kotiin sujui todella nopeasti, olihan hänellä kauheasti ajateltavaa. Hän vaelsikin työntekijöiden tiloihin mitään kuulematta ja näkemättä, lösähtäen sohvalle katse suunnattuna jonnekin tyhjyyteen. Onnettomuuden todellisuus oli iskenyt vasta nyt hänen tajuntaansa.

"Eikö ole vapaapäiväsi?" toisen sohvan nurkassa istuva Kamir kysyi hämmentyneenä naisen olemuksesta.

Bea käänsi katseensa Kamirin suunnalle, nyökäten pienesti.

"Oletko kunnossa?"

Hän nyökkäsi taas päällään, minkä jälkeen äskeisen eleensä kanssa ristiriidassa pudisti päätään.
"Noreen..." hän mumisi.

"Ah", mies nyökkäsi, "kyllä kaikki kääntyy vielä parhain päin."

Bea huokaisi syvään, laskien sitten kasvot käsiinsä. Hänellä oli paljon mielessään.

Kamir nousi ja laski kätensä lohduttavasti Bean harteille.
"Usko pois."

"Taidan mennä nukkumaan", Bea mumisi hetken kuluttua, kadoten paikalta.

Maanantai 3. joulukuuta, 07:32

Maanantaiaamu oli pakkasesta kirpeä, ja aamutallin aikaan ulkona oli vielä pimeää. Lunta leijaili hiljaa mustanharmaalta taivaalta, ja hevosten hengitys huurusi ulkona. Kamir oli lähtenyt aikaisin tallille, isoon toppatakkiin kääriytyneenä ja jakoi hevosille heinää Jinni ympärillään hypellen. Hän ikävöi lapsiaan niin, että rintaan sattui; näiden näkeminen viikonloppuna ja jättäminen taas olivat pysäyttää hänen sydämensä. Miten paljon he olivat kasvaneet! Miten vierailta he tuntuivat; he olivat aloittaneet uuden elämän, johon hän ei kuulunut. Hän oli vain vierailija lastensa elämässä: isän oli korvannut tekoruskettunut aerobicohjaaja. Vääryys raastoi lempeän miehen mieltä ja sai hänet synkkenemään.

"Huomenta", Bea toivotti aamutallikaverilleen, rapsuttaen sitten Jinniä, joka hyppelehti isäntänsä ympärillä. Kylmä ilma oli saanut Bean vuorautumaan kunnon vaatekerroksiin, mutta silti hän tunsi kylmyyden. Hevosille alettiin jakaa kauraa, sillä tallimestari näköjään jakoi heinät.

"Corinne sanoi, että tänään tulee uusi hevonen", Kamir sanoi taputellessaan nälkäisiä päitä ja rapsutellessaan samettisia turpia, jotka painuivat karsinoiden mustia kaltereita vasten ja joko hörähtelivät pehmeästi tai korskuivat käskevästi kärsimättöminä aamiaisensa perään.

"Uusi hevonen", Bea toisti.
"En ole kuullutkaan", nainen hymähti.
"…Tiedätkö mitään siitä?"

"En paljoa", mies sanoi tavoitellen vähemmän masentunutta äänensävyä, "kuulemma hyvän ystävän kilpahevonen, joka tulee tänne Ludwigin paikalle, ja sinun vastuullesi, jos pärjäät sen kanssa."

"Minun vastuulleni?", Bea toisti, nyt jo selvästi innostuen. Miten hän kestäisi tämän päivän jännityksessä. No, ei auttaisi kuin kärvistellä.

"Sinultahan poistui liikutettava vastuuhevonen Ludwigin lähtiessä", Kamir muistutti.

"Totta", Bea mumisi. Äh, oli hölmöä innostua tällä tavalla. Eihän hän vielä tiennyt yhtään millainen hevonen olisi, ja tulisiko heidän kemiansa kohtaamaan ollenkaan.

"Millaista hevosta toivoisit?" Kamir kysyi lämpimästi hymyillen: Bean innostus oli tarttuvaa.

Bea ei voinut estää innostunutta hymyä kohoamasta taas huulilleen.
"Joku osaava kouluhevonen olisi unelma!" hän melkein hihkui. Niin, kenellekään ei varmaan tullut yllätyksenä, että hän toivoi juuri osaavaa kouluhevosta vastuulleen, tykkäsihän hänkin enemmän kouluratsastuksesta.

"Toivottavasti toiveesi toteutuu", mies naurahti tietäväisenä, ja alkoi loimittaa hevosia ulosvientiä varten.

"Hmm… Toivotaan", Bea mumisi omiin ajatuksiinsa uppoutuneena, ennen kuin alkoi loimittaa hevosia.

Kalliin näköinen kuljetusauto saapui iltapäivällä, kun nelikko oli palannut maastosta ja jakoi päiväruokia. Logan meni tervehtimään autoa purkavia miehiä, ja Callum auttoi näitä kantamaan varustelaatikkoja satulahuoneeseen. Trailerista kuului tuohtunut korskahdus ja metallinen jysäys, kun hevonen potki lastaussiltaa. Miehet laskivat sillan, ja Kamir nousi sisään peruuttaen hetken kuluttua rubiininpunaiseen loimeen ja kuljetussuojiin verhotun andalusialaisen kivetylle tallipihalle. Se seisoi jykevä, kyömyprofiilinen pää pystyssä, sieraimet ammollaan ja hopeinen, laineikas harja keinahdellen mittaillessaan uutta kotiaan aristokraatin viileydellä.

Bea oli odottanut koko päivän tulevaa liikutushevostaan, mutta mitään tällaista hän ei ollut edes osannut kuvitella.
"Oho", hiljaa kyseinen sana karkasi hänen huuliltaan, kun hän tuijotti Kamirin pitelemää hevosta lähes järkyttyneenä.

Kamir antoi sen tanssahdella levottoman ympyrän ympärillään ja piti rennosti kiinni riimuun sointuvasta narusta. Dramaattinen hevonen hirnui niin, että seinät soivat kuin haluten julistaa tulonsa. Miestä hymyilytti. Ori oli tuttu näky korkean kouluratsastuksen kür-luokissa.
"Paradox Nox. Oletko kuullut siitä?"

Bea nyökkäsi lyhyesti, ihaillen hevosta silmät suurina. Ei kait Corinne ollut tosissaan luottamassa tuota hevosta hänen käsiinsä? Mitä hevosen omistajakin oikein ajattelisi?

Kamir taputti sen värähtelevää, silkkistä kaulaa ja talutti sitten tyhjään karsinaan.
"Haluatko ottaa sen hoiviisi?" hän kysyi ja nyökkäsi kuljetussuovia ja loimea kohti.

Bea nyökkäsi pienesti hymyillen, mennen sitten hevosen karsinaan. Hän antoi sen haistella itseään, minkä jälkeen hän alkoi ensin rapsutella hevosen kaulaa, pikkuhiljaa edeten sen jalkojen suunnalle riisuakseen sen suojat. Sen jälkeen olisi loimen vuoro.

Kamir piteli edelleen varmuuden vuoksi hopeanhehkuisen hevosen riimusta kiinni, sillä uusi paikka saattaisi saada hevosen kuin hevosen käyttäytymään arvaamattomasti, ja orit varsinkin usein halusivat haastaa auktoriteetit. Samoin tämä, se nosteli levottomana jalkojaan ja tanssahteli sivusuunnassa.

Bea rauhoitteli hevosta äänellään, suoristautuen aina välillä rapsuttelemaan sitä.
"Se on upea", hän mumisi alkaessaan riisua siltä loimea.

"Totta tosiaan", mies hymyili ja katseli naisen puuhia.
"Sen on hyvä levätä ja totuttautua tämä päivä. Corinne pyysi, että kokeilen sitä, ennen kuin nouset sen selkään. Voimme katsoa ratsastusta huomenna."

Bea nyökkäili kuunnellessaan miehen puheita. Kun loimi oli pois hevosen selästä hän rapsutteli vielä pienen hetken hevosen kaulaa, mutta sen jälkeen oli parempi antaa hevosen olla rauhassa.
"Luottaako Corinne sen tosiaan minun käsiini? Ja sen omistaja?", Bea ihmetteli hetken kuluttua.

Kamir lähti Bea matkassaan satulahuoneelle purkaamaan orin varusteita.
"Sen omistaja, Alejandro Morales, luottaa hevosensa Corinnen vastuulle - ja Corinne luottaa sinuun."

Bea tajusi vasta nyt kuinka paljon Corinne häneen luotti. Antaa nyt tuollainen hevonen hänen vastuulleen. Siis jos hän pärjäisi sille...
Bea purki muiden apuna orin varusteita, jotka olivat selvästi tosi kalliita.

"Sinussa on potentiaalia, ole ylpeä", Kamir naurahti viikatessaan hevosen nimikirjailtuja loimia siististi kaappiin.

Miehen sanat tulivat naiselle pienoisena yllätyksenä, mutta sanat saivat hänet todella iloiseksi.
"Kiitos", hän lausahti melkein hämmentyneenä. Siltä ei ollut kyllä aina tuntunut täällä, valmennuslaisten seurassa.

"Ja sinähän täällä olet kouluratsastaja: huolellinen, vastuullinen, pikkutarkka. Ei se jää huomaamatta."

Karimin sanat saivat Bean melkein punastumaan. Hän kun oli luullut, ettei kukaan ollut huomannut kuinka kovasti hän yritti työskennellä.

Mies taputti naisen kättä, ja istahti jykevän kaapin päälle pesemään varusteita. Kurakelit vaativat niiden huolellista huoltoa.

Bea hymyili miehelle pienesti, jääden vielä hetkeksi ihmettelemään tätä käännettä. Hän oli toivonut osaavaa kouluhevosta, mutta että tuollainen hevonen? Huhhuh, ei hän ollut kuvitellut mitään tuollaista villeimmissä unelmissakaan.

"Oletko tarpeeksi voimissasi lähtemään toiselle maastolenkille?" Kamir kysyi hetken kuluttua naurahtaen.

"Enköhän", Bea lausahti naurahtaen.

Pian nelikko suuntasi peräkanaa nummipoluille. Kamir johti joukkoa arvokkaan tyynellä Miulla, jonka musta, ohut nahka värähteli kirpeässä ilmassa: mies istui sen selässä ilman satulaa vaihtelun ja lihastutkimuksen tähden. Bea Socksilla tuli toisena, ja jatkuvasti polulta pois hyppelevä Papillon hänen perässään. Callum piti perää Hemingwayllä näyttämättä kovin kiintyneeltä laiskasti lönkyttävään ratsuunsa; Whiskyyn verrattuna ruuna oli varsinainen kaakki.

Bea ei ollut edes harkinnut lähtevänsä maastoon ilman satulaa, ja hyvä niin. Socks nautti pienestä epäjärjestyksestä, jota se itse järjesti, ja Bea yritti pitää hevosen ruodussa. Se kuitenkin yritti tehdä ties mitä temppuja, mutta Bea vain hymähteli sen toilailuille. Se ei sentään yrittänyt tiputtaa häntä selästään. Niin, ei se sellaista halunnut.

Jamie rakasti Socksia juuri siksi, ja tänään Papillonia huomattavasti vähemmän. Tamma poukkoili kuin jojo, pukitteli ja sukelteli ojiin ja pöpelikköihin kuin mikäkin luupää. Jamie kiroili välillä matalasti Bean takana, ja hiljeni, kun Papillon ryöstikin joukon ohi heidän laukatessaan nummella ja viipotti karvarakenttina horisonttiin. Kamir piti matkaavoittavan täysiverisen turvallisena auktoriteettina Socksin edessä ja hallitussa laukassa. Hemingway laukkasi jäykästi muiden perässä, ja Callum hoputti siihen vauhtia kyllästyneenä.

Kun Jamie ja Papillon syöksyivät ohitse, oli Socks täysin valmis kilpasille. Jotenkuten Bea sai sen kuitenkin pidettyä aisoissa, mihin suurena syynä oli myös edellä menevä ratsukko. Onneksi Kamir piti oman ratsunsa hallitussa nelissä, niin Sockskaan ei koko aikaa yrittänyt hösöttää ja villiintyä.

Kun he palasivat tallille, Papillon seisoi lauhkeana pihalla, ja keimaili viekotellen sisään jätetylle Noxille, joka yritti murtautua ulos karsinastaan. Jamieta ei näkynyt. Kamir ähkäisi; Callum heilahti alas ruunan selästä ja juoksi kiskomaan Papillonin kauemmas. Naiset.

Tallilla heitä odotti melko mielenkiintoinen näky. Bea hyppäsi nopeasti alas Socksin selästä, mutta Callum häntä nopeampana kiskoi Papillonia jo kauemmas. Bea jäätyi katselemaan Noxia, tuonko alfauroksen selkään hänen pitäisi kiivetä, kunnes Socks havahdutti hänet todellisuuteen pukkaamalla häntä päällään niin, että hän oli kaatua nenälleen.

Kamir ojensi Miun ohjat Bealle. Hemingway ei karkaisi, se seisoskeli puolinukuksissa pihamaalla. Kamir harppoi andalusialaisen karsinalle, heilautti käsiään ja karjahti. Hevonen korskui ja perääntyi natisevalta ovelta.

Bea otti Miun ohjat käsiinsä ja katsoi hiljaisena kun Kamir harppoi Noxin karsinalle ja karjahti tuolle. Bea katsoi melkein neuvottomana tuota korskuvaa oria. Luuliko Corinne hänen todella pärjäävän tuolle?

Mies palasi takaisin Bean luo, ja otti mustan täysiverisen hoiviinsa. Callum oli vienyt Papillonin karsinaansa, ja Kamir teki samoin ratsulleen.

Bea talutti oman ratsunsa karsinaan mietteisiinsä vaipuneena.

Kun hevoset oli hoidettu ja karsinoissaan, Kamir yritti soittaa Jamielle vain huomatakseen miehen jättäneen puhelimensa taukohuoneeseen.
"Lähden etsimään autolla", hän ilmoitti.

"Ei tämä ole enää totta", Bea mumisi, ollessaan todella huolestunut Jamiesta. Tämä alkoi mennä jo liian pitkälle, jos kaikki yksi kerrallaan joutuivat onnettomuuteen. Sulaa hulluutta! Olivatko he kirottuja tai jotain?

Hän olivat ehtineet ajaa vain puolisen kilometriä, kun Jamie tuli vastaan hämärällä tiellä. Hän vilkutti autolle ja kiipesi takapenkille tömistellen jalkojaan kylmästä. Kamir käänsi auton seuraavassa risteyksessä ympäri ja palasi takaisin tallille vakuuttaen Jamien siitä, että Papillon oli palannut itse tallille ja oli täysin kunnossa: miehen kämppäkaveri ja Papillonin omistaja olisi vaatinut Jamien päätä pölkylle, mikäli tammalle sattuisi jotain.

Sillä aikaa Bea oli tallilla, harjaillen levottomana tallipihaa puhtaaksi, vilkuillen aina välillä tien suuntaan, josko jotain liikettä näkyisi. Kun auto sitten näkyikin, niin Bea lopetti siivoamisen, yrittäessään nähdä oliko Kamir löytänyt Jamien.

Luonnollisesti oli. Jamie hyppäsi autosta naureskellen, kävi taputtamassa Papillonin turpaa ja lähti sitten hakemaan Chovea illan harjoitusta varten. Hänen kipakka nuorikkonsa ravasi hänen ympärillään, kun hän toi sitä kiinni tallipihalle.

Bean huoli hälveni kun hän huomasi Jamien hyppäävän autosta ulos naureskellen. Bea seurasi vielä hetken miestä katseellaan, ennen kuin kohautti pienesti olkiaan. Tuo ei pienestä hätkähtänyt.
Bealla ei enää olisi tänään mitään, joten hän lähti kävelemään väsyneenä talon suuntaan, käytyään ensin vielä hetken katselemassa mahdollista liikutushevostaan. Aika näyttäisi tulisivatko he tuon kauniin orin kanssa toimeen.

Tiistai 4. joulukuuta, 12:32

Kamir juoksutti andalusialaisoria maneesissa. Se jylisti hänen ympärillään kuin tsunami, hopeinen harja hulmuten, lihaksikasta kaulaansa heitellen ja kavioistaan hiekkaa nostattaen. Mies nojasi liinaa vastaan orin melkein repiessä hänet kumoon rodeohevosmaisilla hypyillä: sillä oli selvästi patoutunutta energiaa. Hän oli tuonut Bean ja hevosen varusteet odottamaan vuoroaan maneesin reunalle.

Bea katsoi andalusialaista silmät suurina, kun tuo lihakset värähdellen hypähteli Kamirin vierellä. Monenlaisia hevosia hänkin oli nähnyt, ja ratsastanut, mutta tuo ori oli ihan eri sarjasta.
"Onkohan se aina tuollainen?", Bea mietiskeli ääneen, kuitenkin niin, että Kamirkin kuuli. Missä oli hallitut koululiikkeet? Hän ei varmaan saisi tuosta hevosesta irtoamaan mitään kouluratsastusta muistuttavaakaan.

"Jaa'a", mies nauroi väsyneesti ja irrotti hurjimuksen liinasta maiskauttaen sen vapaaseen laukkaan ympäri maneesia. Ja pojat, sehän laukkasi. Loputtomia kierroksia puhisten ja korskuen ja seinille hyppien. Kamir palasi katsomon reunan taakse Bean luo ja katseli kuinka hevonen purki energiaansa.
"Se on varmaan ollut jonkun aikaa liikuttamatta."

"Toivon tuon esityksen ainakin johtuvan siitä", Bea lausahti takaisin, Kamirin sanat kuullessaan. Hän ihaili hevosen esitystä, vaikka samalla mietti, että onneksi hän ei ollut satulassa juuri nyt.

Kun ori vihdoin tyytyi ravaamaan päätään heitellen ja pysähtyi sitten puuskuttaen maneesin keskelle, Kamir otti sen varusteet ja lähti itse sen selkään. Hän tarttui uhittelevaa ja hampaitaan esittelevää hevosta harjasta varustaen sen epäröimättä, napsautti kypäränsä leukahihnan ja heilautti itsensä hevosen selkään. Hetken he kävivät tahtojen taistelua, ja ori lähti uralle liikkuen kaikissa askellajeissa ja molempiin suuntiin.
"Eiköhän se ole turvallinen sinulle", Kamir sanoi laskeutuessaan selästä. Hän oli ratsastanut sillä ratsastastusradan tiet, kokeillut pohkeenväihtöä eri askellajeissa ja tehnyt muutaman käännöksen etu- ja takaosan ympäri.

Bea katseli kuinka Kamir toimi orin kanssa, ja hetken kuluttua ori jopa alkoi toimimaan. Ei tuota olisi suunnilleen uskonut edes samaksi hevoseksi, sen verran hevosen käytös muuttui.
Bea nyökkäsi pienesti miehen sanoille tuon laskeutuessa alas selästä, ja napsautti kypäränsä kiinni. Hän askelsi hevosen luokse, taputti tuon kaulaa, ja pomppasi selkään. Hyvä, että hän oli edes kunnolla selässä, kun hevonen lähti jo liikkeelle.

Kamir siirtyi katsomaan katsomoon ja toivoi, ettei joutuisi kaapimaan Beaa seiniltä. Ori oli tottunut työskentelemään miesten kanssa ja vaati paljon kunnioittaakseen ihmistä.

Bea tiedosti, ettei ori tällä hetkellä paljoa luottanut häneen, saati kunnioittanut. Hän ei ollutkaan tottunut sellaiseen, saati miehiseen työskentelyyn, joten yhteistyö aluksi orin kanssa oli melko hataraa. Bea kun oli tottunut ratsastamaan melko kevyin avuin ja omanlaisellaan tekniikalla, mutta se ei taitaisi tämän kanssa toimia, joten heillä molemmilla olisi paljon opittavaa toisistaan.

Kamir nojautui penkin selkänojaan, kun ori ei heittänyt naista selästään. Se kulki omistajallaan kuin ajatuksen voimalla ja tarvitsi vain minimaaliset ohjeet, mutta sen tasoinen yhteys vei aikaa. Mies harkitsi lähtevänsä töihin, muttei uskaltanut jättää naista yksin ensimmäisellä ratsastuskerralla vieraan, kuuman hevosen kanssa.

Ori osoitti mieltään hänen pyynnöilleen ja käskyilleen, ja tuntui suunnilleen varovan tottelemasta häntä. Siispä se ratsastus olikin enemmälti maneesin kiertämistä, ja yrittämistä saada hevonen tekemään edes jotain. Ehkä olikin kyllä parempi ensimmäisellä kerralla vain ratsastella, ja tutustella toisiinsa, eikä heti alkaa vaatimaan paljoa. Ja sai hän jopa pitkän väännön jälkeen hevosen pohkeenväistöön, minkä jälkeen tuo kylläkin pukitteli mieltäosoittavasti.

Kamir hymyili.
"Jospa riittää tältä päivältä?"

"Olen samaa mieltä", Bea lausahti hymähtäen, taputtaen orin kaulaa. Sen jälkeen hän hypähti alas orin selästä.

"Voi myös olla parempi, että minä ratsastan sillä maastossa ennen sinua", mies sanoi kävellessään naisen rinnalla takaisin tallille.

"Totta", Bea myönsi. Hän kyllä tiedosti, että olisi todellakin parempi, jos hän ajattelisi järkevästi tässä asiassa. Hän ei halunnut vaarantaa alkavaa yhteistyötä hevosen kanssa toimimalla osaamattomasti tai harkitsemattomasti. Eikä hän edes tiennyt miten hevonen käyttäytyisi maastossa.
Ensimmäinen yhteistyö sujui ainakin näin maastakäsin yllättävän hyvin, vaikka tietenkin orin piti päästä vähän uhittelemaan uudelle käsittelijälle, joka oli kaiken lisäksi tyttö.

Kamir jätti Bean hoitamaan oria, ja lähti hakemaan valmennuksessa olevaa puoliveritammaa iltapäivän harjoitusta varten. Tammaparka oli ontunut jälleen edellisen viikon eivätkä sen omistajat olleet tyytyväisiä. Jamie puolestaan kokosi kostealle kentälle hurjaa esterataa.

Bea oli rapsutellut Noxia vielä hetken tallille tulon jälkeen, mutta ääni hänen päässään sanoi, että ori voisi tällä hetkellä arvostaa enemmän rauhaa kuin hänen hempeily-yrityksiään. Niimpä Bea otti seuraavan uhrin Jamiesta, joka näytti kasaavan kentällä esterataa.
"Hei", hän lausahti hymyillen, tultuaan nojailemaan kentän aitaan.
"Tarvitko apua?"

"Nah", Jamie vastasi pyyhkäisten otsaansa ja mittasi vielä pitkin harppauksin esteiden väliä. Hän virnisti naiselle tullessaan kentältä ja lähti hakemaan Socksia. Corinne oli sairaalalla, joten hän saattoi ratsastaa vapaasti.

"Melkoinen rata", hän kommentoi miehelle mittaillessaan esteitä katseellaan. Hän ei ainakaan uskaltaisi hypätä tuollaisia esteitä. Ainakaan vielä..
Miehen virnistys oli saada hänen jalkansa veteliksi, vaikka Bea yrittikin esittää ettei hän reagoinut miehen hurmaavaan virneeseen millään tavalla. Tai no, toki toiselle hymyiltiin pienesti. Bea ei oikein tiennyt seurustelivatko he Jamien kanssa, vai miten asiat nyt olivat. Ainakin hän tykkäsi toisesta kovasti.
Hänellä taitaisi olla loppupäivä vapaata, joten Bea jäikin kentän laidalle istuskelemaan, ja odottamaan, että Jamie tulisi ratsunsa kanssa treenaamaan.

Jamie ravasi tallilta energisellä Socksilla kentälle ja taputti sen kuparista kaulaa orin höristäessä korviaan esteille ja tanssiessa sivuttain uralla. Mies nauroi sen innolle ja pikaisen alkuverryttelyn jälkeen antoi orin porhaltaa esteille täydessä nelissä. Se ampaisi yli valtavin ilmavaroin, rajusti pukitellen ja vinottain laukaten.

Bea katsoi parivaljakkoa vähintäänkin järkyttyneen näköisenä. Jamie todella taisi ottaa ilon irti siitä, ettei Corinne ollut valvomassa.
"Olkaa varovaisia", Bea ei voinut olla sanomatta. Häntä huoletti niin hevosen kuin ratsastajankin puolesta.

Jamie nauroi ja taputti hevosen silkkistä, kiiltävää kaulaa sen ravistellessa lyhyttä, kuparinpunaista harjaansa.
"Älä huoli", hän sanoi Bealle ratsastaessaan ohi, sillä hän ei ollut vähääkään huolissaan. Socks tuntui kulkevan hänen ajatuksensa voimalla, he vaihtelivat tempoa pehmeästi ja laukkasivat kahdeksikkoa vaihtaen laukkaa keskellä, vaikkei Jamie näyttänyt antavan mitään näkyviä apuja. Socks osasi jopa tehdä suoralla sutjakkaita laukanvaihtoja häntä viuhtoen ja kaula kaarella. Mies laukkasi sillä ympyrän ja suuntasi sen sitten katseellaan ja istunnallaan uudelleen esteille.

Mies näytti todella nauttivan olostaan, ja hevonen tuntui tottelevan miehen käskyjä vain ajatusten voimalla. Olisipa hänenkin yhteispelinsä jonkun hevosen kanssa niin helppoa ja mutkatonta. Olihan heidän yhteispelinsä Mandin, hänen oman hevosensa kanssa, ollut todella hyvää, muttei lähellekään mitään tuollaista.
Mutta vaikka Bea itse kuinka yritti rentoutua, niin hän ei voinut lopettaa huolehtimista.

Mies nauroi naisen huolestuneelle ilmeelle mennessään ohi, kun ori pukitti railakkaasti ja melkein suisti Jamien selästään.

Bea tajusi miehen nauravan hänelle ohi ratsastaessaan, ja Bea todella yritti lopettaa hermoilunsa. Tai ainakin lopettaa näyttämästä hermostuneelta. Hänen suunsa oli varmaan tiukkana viivana, ja kulmat kurtussa. Mutta minkäs teet, kun halusit ettei kenellekään sattuisi. Hän kyllä alkoi pikkuhiljaa luottaa ratsukkoon, noilla näytti menevän hyvin.

Kamir ilmestyi Bean viereen ja katseli ratsukon menoa. Mies hieroi tyhjää nimetöntään poissaolevasti.
"Oletko kokeillut varusteitta ratsastamista?" mies kysyi kuin small-talkina.

"en ole kokeillut vain kuin pari kertaa, ja silloinkin hevosella, joka vain käveli laitumella pari askelta paremman ruohotupon luokse", Bea myönsi Kamirille melkein nolostellen, kuitenkin hymyä äänessään peittääkseen nolostelunsa. Hän oli paljon kokemattomampi hevosten kanssa kuin kaikki muut täällä.

Kamir nauroi ja taputti naisen olkaa.
"Älä huoli, se ei ole yleinen käytäntö. Ja Jamie", mies nyökkäsi usein laitumella orin selkään ilman varusteita kiipeävää Jamieta kohti, "on poikkeuksen poikkeus."

"Hullu tuo on", Bea lausahti virnistäen, varmistaen, että mies itsekin kuuli hänen sanansa. Pitihän sitä vähän päästä kiusaamaan.

Jamie kumarsi hevosen selässä ja liukui sitten maahan. Hän lopetteli verryttelemällä Socksia vapaassa liikunnassa. Ori laukkasi ja ravasi terhakkaasti laajoja rinkejä ja teitä pukitellen ja loikkien raisusti, kun Jamie riisui siltä suitset ja satulan.

Bea hymähti Jamien kumarrukselle, katsellen sitten ympärilleen muutenkin kuin vain kentän suunnalle. Kun hevonen alkoi laukkailla vapaasti ympäriinsä, laskeutui Bea ruohikolle makoilemaan, ja katselemaan pilviä. Onneksi maa ei ollut tästä kohtaa märkää, mikä oli melkein ihme. Tai sitten hänen takapuolensa vain oli jo niin märkä, ettei hän enää tuntenut märkyyttä.

Kamir palasi tallille, ja Jamie talutti Socksin otsatukasta tallille. Hän vannotti aina itseään olemaan kiintymättä hevosiin, joita ei omistanut, mutta minkäs sille voi: tämä oli rakkautta. Hän halasi hellyydenkipeän hevosen päätä ja painoi suukon sen nenäpiille, ennen kuin jätti sen syömään päiväruokiaan.

Bea kuuli Kamirin lähtevän viereltään, ja hetken kuluttua kuului myös kavioiden ääniä merkkinä siitä, että Jamie ja Socks lähtivät myös tallille. Bea itse ei tehnyt vielä elettäkään liikkuakseen, välillä kun oli mukava olla pieni hetki yksin. Nainen makoilikin paikoillaan, kuunnellen hiljaa ympäriltään kantautuvia ääniä. Kolahhduksia tallipihalta, lehtien havinaa tuulessa.. Joku saattaisi pitää häntä jopa hulluna kun hän makoili tässä yksikseen.

Jamie läväytti sylillisen heinää Bean päälle.

Bea havahtui haavemaailmoistaan saadessaan sylillisen heinää päälleen. Hän nousikin nopeasti istumaan, hiljaisen hämmentyneenä, kunnes kohdisti katseensa Jamieen.
"Sinä senkin", hän lausui naurua äänessään, noustessaan ylös maasta, ja puhdistaessaan käsillään pienesti vaatteitaan.

"Päivätallin aika, laiskamato", mies torui ja perääntyi muutaman askeleen tallia kohti.

"Laiskamato", hän toisti naurua äänessään, lähtiessään sitten kävelemään miehen perässä tallin suuntaan. Tai no, miehen vierellä, sillä hän harppasi toisen kiinni parilla askeleella.

Jamie hillitsi halunsa tuupata Bean olkapäästä jorpakkoon ja juosta hihkuen karkuun. Hän jätti naisen tallille ja lähti varustamaan Hookia.

Tallilla Bea jäi tekemään päivätalliin kuuluvia töitä, ajatuksensa toisaalla. Hän kuitenkin teki ammattimaisesti ja tarkasti hänelle kuuluvat tehtävät, vaikkakaan ei nyt aivan sataprosenttisesti ollutkaan ajatuksineen läsnä. Ajatuksensa nimittäin pyörivät vapaaillassa, kun hän yritti miettiä, mitä hän voisi tehdä.

Jamien ilta oli työntäyteinen, sillä hän ratsasti Hookilla rankan estetreenin ja sen jälkeen vielä toisen Slippersillä, joka puhkui energiaa ja menohaluja ja oli paiskautua kentän aidoista läpi. Kamir laittoi tyhjään karsinaan puruja ja tarkasti sen kuntoa: talli saisi uuden asukkaan.

Bea oli ehtinyt katsoa romanttisen leffan, ja lukea jopa kirjaa. Sen jälkeen hän oli vain makoillut sängyllään, miettimässä asioita. Yksi mielessään pyörineistä asioista oli hänen tuleva liikutushevosensa, joka oli tottunut miesratsastajiin. Hänen täytyisi olla elämänsä kunnossa, jos mielisi pärjätä hevoselle. Ei hän huonossa kunnossa ollut nytkään, mutta kuntoa pitäisi pitää yllä. Niinpä se ajatus oli saanut hänet lähtemään pitkälle juoksulenkille. Hän oli juossut varmaan viisitoista kilometriä, ja Bea tulikin käymään nopeasti tallilla juomassa ennen kuin menisi talolle suihkuun. Huh, pitäisi selvästi lenkkeillä enemmän.

Tiistai 4. joulukuuta, 21:32

Tallipihalla oli hyörinä päällä. Väsyneesti hymyilevä, punatukkainen nainen jutteli Kamirin kanssa hämärässä ja suki räjähtänyttä, pitkää ponihäntää inhimillisempään muotoon. Vieressä seisova kuljetusauto tärähteli vaimeista potkuista.
"Se on hermostunut. Miten luulet, että olisi parasta toimia?"

"Hei", Bea tervehti posket punaisena kaksikkoa, vilkaisten sitten kuljetusautoa.
"Mitä täällä tapahtuu?"

"Saimme uuden asukkaan", Kamir vastasi ja mittaili kuljetusautoa. Sen seinä jyrisi ja sisältä kuului vertahyytävä kiljaisu.
"Jaa'a. Jos sen päästäisi laitumelle, se saattaisi satuttaa itsensä tuntemattomassa, pimeässä maastossa. Ehkä on vain luotettava parhaaseen. Jos Bea auttaa sinua laskemaan rampin, minä voin mennä peruttamaan sitä."

Hyvä, että Kamir oli saanut sanansa sanottua kun trailerin sisältä jo kuului hyytävä kiljaisu.
"Kuulen sen", Bea mumisi, pistäen takkiaan kiinni. Hänelle alkoi tulla kylmä kun hiki alkoi kuivaa iholle.
"Tietenkin olen apuna niin pitkään kuin tarvitsee", Bea lausahti kuultuaan ehdotuksen. Hänellä ei nyt ollut tallivaatteita yllään, mutta tuskin hän tarvitsisikaan. Ainakaan rampin laskemiseen.

Nainen tarttui rampin toiseen salpaan tummat varjot silmiensä alla, kun Kamir raotti etuovea ja nousi sisään hiljaa puhellen.
"Väistä sivuun, kun ramppi on alhaalla", nainen kehoitti Beaa stressin terävä reuna äänessään.

Bea oli rampin toisella puolella, nyökäten terävästi kuullessaan naisen sanat. Tästä taisi olla leikki kaukana.

Nainen puri hampaansa yhteen, avasi salvan ja laski rampin niin nopeasti kuin uskalsi ilman että se romahti maahan. Tumma, hämärässä melkein musta, sulokas takamus ampaisi ulos kaviot kipinää lyöden. Kamir ähkäisi kaatuessaan vauhdissa. Erittäin hermostunut, pieni täysiveritamma perääntyi pää korkealla ja korvat luimussa, silmänvalkuaiset pimeässä hohtaen. Nainen tarttui sen naruun sen mennessä ohi, jotta mies pääsi takaisin jaloilleen. Tamma nakkeli niskojaan korskuen ja hypähteli puolittain takajaloilleen niin, että naru poltti ihon naisen kämmenistä.
"Soo, soo", hän maanitteli tammaa ja sen ravatessa ympyrää juoksutti sen suoraan odottavaan karsinaan, missä se kiljahti uudelleen ja potkaisi ovea.

Bea katsoi melkein järkyttyneenä, kun ihan Mandin näköinen täysiveritamma syöksyi ylös autosta.
"Mandi", Bea älähti hämmentyneenä, kunnes tajusi olla hiljaa. Hän toivoi ettei kukaan siinä hälinässä kuullut hänen sanojaan, ja siltä vaikuttikin. Voi luoja kuinka paljon tuo yksilö näytti hänen edelliseltä hevoseltaan. Mandi vain ei ollut ihan noin hermoheikko. Ei lähellekään, vaikka melkoinen pakkaus olikin.
"Kenen tämä on? Sinunko?" hän kysyi pienesti hymyillen, kun meni karsinan luokse.

"Mandi?" Aisling kysyi raastaen tukkaa uudelleen juuri korjaamaltaan ponihännältä ja katsoen mietteliäästi hevosta, joka steppasi karsinan perällä. Sen silmänvalkuaiset hehkuivat aavemaisesti pimeydestä.
"Se on Moneypenny. Ja kyllä, se on minun", hän huokasi väsyneenä, epäilyksen häiven äänessään.

Bea oli kuin ei olisi edes kuullut naisen kysymystä hänen lipsahduksestaan. Hän hölmö oli mennyt lipsauttamaan entisen hevosensa nimen, mikä kömmähdys.
"Ah, Moneypenny. Ihana nimi. Ja ihana hevonen", Bea hymyili.
"Melkoisen rauhaton otus", hän vielä lisäsi. Ehkä uusi paikka vain hermostutti hevosta.

Nainen naurahti kuivasti. Tamma oli saanut hermoromahduksen tiukasta treeniaikataulusta eikä koskaan ihan toipunut takaisin kisakuntoon, joten sen entinen jockey - sen tuliseen temperamenttiin ja lahjakkuuteen rakastuneena - oli ostanut sen omakseen.
"Se on kuusivuotias täysiverinen. Sekaestelaukkahevonen", hän sanoi ja perääntyi karsinan ovelta. Kamir nosti kuljetusauton rampin, ja hevonen painautui vasten seinää.

Bea kohotti pienesti kulmiaan, vai oli se niin nuori. Ihan kuin Mandi pikkuisena. Hän oli ollut itsekin pieni silloin kun naapurissa asuva rouva oli ostanut Mandin itselleen, ja se oli ollut juuri tuollainen. Elämää täynnä oleva villikko. Voih, tulisi varmaan olemaan vaikeaa, kun Moneypenny olisi täällä.
"Siitä tulee vielä todella hieno hevonen, saatpa nähdä", hän lausahti hymyillen, kun nainen vaikutti jopa synkeältä. Sen jälkeen Bea lähti myös karsinan ovelta. Hänen vesilasillisensa oli hitusen venähtänyt. Erona myös se, ettei hän ollut kyseistä lasillista vielä edes juonut.

"Sitä se on jo. Aikamoinen pakkaus", nainen huokasi uupuneesti hymyillen, kasvojaan hieroen, "joidenkin mukaan parantumaton, mutta ainakaan vielä en sellaiseen diagnoosiin luota."

"Parantumaton", Bea toisti. Okei, Mandi ei tainnutkaan olla sitten ihan samanlainen kuin tämä. Se oli vain ollut muuten vain villi ja säpäkkä, mikä johtui siitä, ettei sitä oltu yritetty edes kouluttaa millään tavalla, ennen kuin se tuli hänen naapurilleen.
"Ei sitä koskaan tiedä..", hän lausahti, myöntyen naisen toivoon. Voisi hyvinkin olla, että kyseiseltä hevoselta oli vain puuttunut rakkautta.

"Ajattelin tarjota sille rauhallisemman ympäristön ja uranvaihdoksen, mutta en ehdi jäädä kouluttamaan sitä", nainen huokasi tukahtuneesti ja hieroi kasvojaan.
"Luojalle kiitos Corinnesta."

Bea kuunteli hiljaa naisen huokausta. Hän ei ollut varma, kuka nainen oli, mutta varmaankin Fairchildien tuttu.
"Uskon, että Corinne saa kyllä ihmeitä aikaan sen kanssa."

"Se on niin stressaantunut, että sen käsittely on kuulemma "vaarallista". Sen edellinen jockey oli päästä hengestään", Aisling naurahti epäuskoisesti ja vilkaisi levottomana puhisevaa ja pyörivää pikkuhevosta.

Bea järkyttyi naisen sanoista, vilkaisten sitten itsekin karsinan suuntaan. Hän halusi olla varma, että tuo pikkuolento oli vain väärinymmärretty.
"Sen pitää antaa nyt vain kunnolla totuttautua kaikkeen uuteen. Ja senkin jälkeen edetä hitaasti", Bea mumisi.

Nainen kiitti avusta ja silitti Kamirin käsivartta anteeksipyytävästi, kun mies palasi satulahuoneesta, missä oli ollut huuhtomassa veriset kätensä.

"Pärjäättekö te nyt?", Bea kysyi varmistuksen. Hänen pitäisi lähteä suihkuun.

"Kyllä, kiitos avusta", Kamir sanoi.

"Ei mitään", Bea lausahti hymyillen, lähtien sitten kävelemään talolle. Hän oli jo unohtanut vesilasin, mikä hänen oli ollut tarkoitus juoda, sillä Mandi ja Moneypenny pyörivät nyt hänen mielessään.

Torstai 6. joulukuuta, 10:17

Torstait olivat rauhallisia päiviä tallilla, sillä suurin osa valmennushevosista lepäsi seuraavana päivänä alkavaa valmennusta varten, ja Jamie oli viettämässä vapaapäiväänsä. Omalta vapaaltaan töihin palannut Kamir oli tavallista hiljaisempi ja surumielisempi. Hän oli viettänyt aamun tallin toimistoon sulkeutuneena ja kirjanpitoa pakonomaisesti tarkastaen, eikä hevoset ruokkinut ja ulos vienyt Callum kysellyt miksi. Mies käytti aamuista hiljaisuutta hyväksi, varusti tumman tammansa ja lähti heräilevään maastoon, vaikka Corinne toivoi, että ratsastajat kävisivät maastossa vain ryhmissä. Hän ei kiinnittänyt huomiota eläkeläislaitumen perällä kivenjärkäleellä istuvaan, tummanpuhuvaan mieheen, joka syötti hevosille taskuistaan nuhruisia herkkuja ja rapsutteli niiden otsia.

Bea oli ratsastanut aamusta Noxilla ja hoitanut sen tunnollisesti kuntoon. Heidän yhteistyössään oli jo havaittavissa jonkinlaista kehitystä, vaikka mikään erityinen ratsukko he eivät todellakaan vielä olleet. Tuskin yhteistyönsä tulisi ikinä olemaankaan silmiä hivelevää, vaikka kyllähän sellaisesta sai unelmoida. Lounastaukonsa nainen oli jo pitänyt, ja nyt hän lähti tarkastamaan aikansa kuluksi tarhojen aitoja, olihan tärkeää, että tilat olisivat hyvässä kunnossa. Hän huomasi taas eläkeläisten laitumella liikettä jossain kauempana, muttei hän nyt osannut epäillä mitään, joten sen enempää huomiota hän ei keskittänyt sinne suunnalle.

Callum palasi reippaalta maastolenkiltä Whisky kylmässä ilmassa höyryten ja korskahdellen. Mies huuhtoi sen nopeasti, peitteli loimella ja jätti karsinaansa ennen kuin rupesi hoitamaan omaa osuuttaan odottamaan jääneistä siivoustöistä. Häntä ei valtavasti kiinnostanut estetreeni eläkkeelle siirtyneellä Nimbuksella; se oli vain yksi työ muiden ohella, hinta siitä, että hän sai pitää Whiskyä tallissa.

Seuraavaksi oli eläkeläisten laitumen aitojen tarkistus ja nainen lähti kiertämään laidunta ajatuksiinsa vaipuneena.

Paulus tuijotti lähestyvää, rauhansa rikkonutta naista ääneti. Spook seisoi sopivasti hänen edessään, joten mies laskeutui jaloilleen, käänsi selkänsä kädet syvällä taskuissa ja lähti harppomaan kohti metsikkoista reunaa.

Beata ei huomannut Paulusta vasta kun jokin tumma hahmo katosi metsän syövereihin. Ja hän arvasi hahmon olleen Paulus. Bea vaihtoikin kulkemaan laitumen sisälle, saaden kohta seuraa hevosista, jotka lähtivät kävelemään hänen mukanaan.

Prada töni Beaa röyhkeästi makupalojen toivossa, ja paimensi matriarkkana kolmea muuta laumalaistaan.

Bea naurahti lempeästi Pradan touhulle, pahoitellen ihan ääneen herkkujen puutetta. Hän kuitenkin taputti hevosen kaulaa hymyillen, vaikka hevoset varmaan hajaantuisivat kun huomaisivat, ettei herkkuja tippuisi.

Callum tuli hakemaan Nimbusta, ja marssi tyytymättömänä valtaisan laitumen toiseen päähän mihin Bea oli ilmeisesti kiusallaan kerännyt hevoset. Hän napsautti narun kiinni puhumatta naiselle ja lähti vetämään kärpäskimoa tammaa perässään takaisin tallia kohti.

Bea kuuli lähestyvät askeleet ja katseli tulijan tyytymätöntä ilmettä. Melkein teki mieli pahoitella, vaikkei Bea tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt edes pahoitella. Olkiaan kohauttaen hän jatkoi kierrostaan, ajatellen, että pitäisi itsekin kyllä lähteä kohta ratsastamaan. No, tämän laitumen jälkeen.

Tallipihalla Callum varusti tuohtunutta tammaa, ja Kamir puolestaan korskuvaa, kuopivaa, steppaavaa ja puhkuvaa Dannya. Kullankeltainen voikko oli tuore asukas: Saskian uusi ratsu, jota tyttö itse ei ollut vielä suostunut tulemaan katsomaan. Vanhemmat olivat myyneet CeeCeen pois häneltä kysymättä, ja murheellinen tyttö mökötti nyt. Kamir arveli sen olevan hyvästä, sillä hankala ruuna ei ollut sopiva aralle, kokemattomalle tytölle.

Bea tuli hetken kuluttua tallipihalle Ivoryn kanssa, alkaen laittaa hevosta nopeasti kuntoon estetuntia varten. Callumin ratsu oli Bealle tuttu, mutta Saskian uusi ratsu ei ollut hänelle yhtään tuttu, joten hän katseli sitä kiinnostuneena, samalla kun varusti omaa ratsuaan.

Pienikokoinen, siro hevonen käyttäytyi kuin uhmakas ori, nakellen niskojaan ja luimien kaikelle ja kaikille. Kamir harjasi sitä hevosen aggressiivisesta kielestä välittämättä ja kohotti kulmiaan huomatessaan Bean katseen.
"Se on Saskia Collinsin uusi hevonen. Pretty Fam Dandy."

Bea havahtui tuijotuksestaan kuullessaan Kamirin sanat, jolloin naisen huulille levisi pieni hymy.
"Ahaa. Varmaan sopivampi Saskialle kuin edellinen?", Bea lausahti kysyvästi, sillä eihän hän tiennyt tuosta hevosesta mitään.

Kamir empi ennen kuin vastasi. Ei ollut hänen asiansa arvostella asiakkaiden valintoja.
"Se on haastava hevonen", hän vastasi diplomaattisesti ja tarkoitti, että hevosia tuntematon pariskunta oli tehnyt vielä huonomman ostoksen kuin viimekerralla: hevonen oli vain peruskoulutettu, sillä oli samoja jalkavaivoja kuin CeeCeellä eikä siitä ollut niihin kisaluokkiin, joita ostajat halusivat.
"Ehkä se asettuu vielä", hän lisäsi, vaikkei uskonut siihen. Vaihtoehtoisia hoitomuotoja ja hevostaitoa opiskellut mies tunnisti kyllä ruunan aggressiivisen asenteen: se ei ollut pelkoa eikä hermoja, vaan kunnioituksen ja koulutuksen puutetta.

Bea tajusi jo miehen empimisen aikana, että hänen ajatuksensa olivat olleet toiveajattelua.
"Siis väärä valinta taas kerran", hän paukautti sanansa suoraa, sen enempiä kiertelemättä, vaikka heidän tulisi olla varuillaan asiakkaista puhuttaessa.
"mm, toivottavasti. Harmi Saskian kannalta", Bea mumisi pistäessään kypärän päähänsä. Tyttö ei ikinä voisi kehittyä toivotulla tavalla liian vaikeiden hevosten kanssa.

Kamir talutti Dannyn liinassa Callumin ja Bean perässä kentälle. Callum oli pystyttänyt sinne esteitä, ja paheksunut ettei Bea ollut auttamassa, vaikka nainen olikin tehnyt tallitöitä laiskottelun sijasta. Hän lämmitteli kyllästyneen näköisenä Nimbusta, joka luimi ja tanssi närkästyneenä sivuttain valkeaa häntäänsä viuhkoen. Kamir meni valtavan kentän toiseen päätyyn juoksuttamaan ruunaa, jotta se voisi purkaa energiansa ja kiukkunsa ja asettua työskentelyyn.

Bea ei edes tajunnut tällä hetkellä, että Callum olisi voinut haluta apua esteiden pystyttämiseen, olihan hänellä nimittäin ollut muuta tekemistä. Siispä Bea vain lämmitteli ratsuaan huolettomasti, ja nautti siitä, että Ivory kuunteli tarkkaavaisesti hänen apujaan, ollen valmiina miellyttämään ratsastajaansa.
Tarpeeksi lämmiteltyään Bea siirtyikin hyppäämään matalampaa lämmittelyestettä, muistaen taas kuinka hevonen välillä oli kömpelö esteillä, heti lämmittelyesteen kolahtaessa vaarallisen kuuloisesti. Sinänsä pudottamisessa ei ollut mitään vaarallista, mutta Bea ei halunnut Callumin vihaa osakseen, eikä häntä kiinnostaisi liikaa hyppiä edes takaisi satulaan ja pois satulasta esteiden nostelun takia. Onneksi puomi pysyi paikoillaan ja Bea tiesi, että hänen pitäisi olla tarkempi hyppyjen kanssa.

Callumista välittyvä väreily musteni tunnin myötä, sillä Nimbus ei pitänyt ollenkaan miehen asenteesta ja harasi loukkaantuneena vastaan. Tamma liikkui vastahakoisesti sivuttain korvat luimussa ja kielsi jatkuvasti matalimmillakin esteillä melkein suistaen miehen selästään hypätessään viimehetkellä sivuun. Miehen mutinasta saattoi erottaa turhautuneita kirosanoja, kun hän yritti taistella tammaa ruotuun.

Bea olisi kuollakseen halunnut neuvoa Callumia, mutta hänkö olisi uskaltautunut tekemään jotain sellaista? Ei ikinä!
Niinpä nainen tyytyi vain sisäisesti huutamaan neuvoja, samalla kun ratsasti Ivoryn esteeltä esteelle. Hevonenkaan ei tuntunut enää niin tietämättömältä raajojensa sijainnista kuin alkutunnista, vaan esteet ylittyivät helpohkosti.

Nimbus käveli muutaman matalan esteen yli, pukitti ja miehen nykäistessä sen pään ylös, paukautti Callumia kasvoihin niskallaan niin, että mies putosi selästä. Veri norui alas jylhää leukaa eikä mies näyttänyt iloiselta noustessaan ylös ja yrittäessään ottaa kiinni kiukkuisesti karkaavaa tammaa. Hänen hermojensa saattoi nähdä kiertyvän kireämmälle.

Bea päätti nyt puhaltaa pelin poikki, ja ratsasti Nimbuksen tielle, jotta Callum saisi sen helpommin kiinni.
"Sun pitää rentoutua ja olla hellempi", Bea lausahti mahdollisimman ystävällisen kuuloisesti, yrittäen hakea katsekontaktia toiseen.

"Ihanko totta?" mies murahti tarttuessaan päätään heittelevän tamman ohjiin. Se kieppui hänen ympärillään, kun hän yritti nousta selkää nenäverenvuotoa hihaansa tyrehdyttäen.
"Voi saatanan lehmä yritä käyttäytyä", hän mutisi ja nykäisi terävästi ohjasta. Hänellä olisi parempaakin tekemistä kuin mummoratsastaa diivailevia koneja. Kun hän sai itsensä satulaan, Nimbus pyrähti pomppivaan raviin pää korkealla. Callum ohjasi sen uudelleen esteelle, ja sen kieltäessä, taittoi seuraavalla kierroksella oksan kentän vieressä kasvavasta, majesteettisesta lehtipuusta. Seuraavalla lähestymisellä hän sivalsi sillä tamman kaulaa saaden sen loikkaamaan säikähdyksestä yli.

Bea katsoi silmät pyöreinä Callumin menoa, ja kun tuo otti oksan avukseen, ei Bea pystynyt enää katsomaan asiaa vierestä.
"Callum. Lopeta. Sä et tarvi sitä oksaa", Bea lausui rauhallisesti, luovuttamatta. Mies vihasi häntä jo valmiiksi, joten hän ei voisi menettää mitään. Nainen melkein jo harkitsi ehdottavansa ratsujen vaihtoa.

"Kysyn amatööriltä kun tarvitsen apua", mies huokasi äreästi, ja piti tamman uralla lujasti apujen välissä. Nimbuksen silmät pyörähtelivät ja korvat kääntyilivät villisti.

"Mikä itse olet, kun et saa edes Nimbusta kulkemaan", Bea älähti takaisin, leiskauttaen taidokkaasti Ivoryn kanssa esteen yli. Voi Nimbus raukka.

Callum ei vastannut. Nimbus kielsi jälleen esteellä ja perääntyi pää taivaissa pientä ympyrää paeten apujen alta nousten vihdoin raivokkaasti pystyyn ja tehden sarjan sivuttaisia pukkeja, jotka suistivat miehen uudelleen satulasta. Nyt hän päätyi jaloilleen ohjat edelleen käsissään, ja menetti itsehillintänsä. Tamman vihlova kiljunta halkaisi ilmaa, kun mies purki raivonsa lyömällä sitä päähän taittamallaan oksalla yhä uudestaan seuraten mukana kun se perääntyi.
Kamirin protestointi kuului ensin vaimeana, mutta lopulta jylisi kentällä kuin ukkonen. Mies liukui Dannyn selästä, tarttui Callumin ranteeseen ja rusensi sen otteessaan niin, että nuorempi mies putosi järkytyksestä ja kivusta polvilleen irrottaen otteensa tamman ohjista. Nimbus riistäytyi irti, nelisti vauhkona kentän toiseen päähän ja suoraan aidan yli.

Bea ei pystynyt katsomaan sitä Callumin raivoamista, ja luojan kiitos Kamir ehti ensimmäisenä väliin.
"ääliö", Bea puhisi kyyneleet silmissään, lähtiessään ratsastamaan Ivoryn kanssa Nimbuksen perään. Häntä oli todella satuttanut nähdä kuinka mies kohteli Nimbusta, se selitti kyyneleet. Nyt hän toivoi saavansa Nimbuksen kiinni ennen kuin se satuttaisi itsensä pahemmin.

Tamma oli lähtenyt tallille vievää tietä täydessä nelissä, ja kadonnut sekunneissa metsäisten mutkien taakse. Kamir oli kiitollinen siitä, että Bea lähti oma-alotteisesti tamman perään, ja hän saattoi keskittyä täysin otteessaan olevaan mieheen.
"Kukaan - kukaan - ei lyö hevosta minun tallissani", hän sanoi tuskin kuultavasti, mutta niin tosissaan, ettei hänen auktoriteettiaan voinut kyseenalaistaa.

Bea antoi Ivoryn nelistää minkä jaloistaan pääsi, samalla kun hän yritti tähyillä Nimbuksen perään. Kaitpa Ivory löytäisi Nimbuksen luokse? Ainakin hän todella toivoi niin. Metsäinen maasto hidasti heidän vauhtiaan auttamatta, mutta Bea istui vain tiiviimmin satulaan, väistellen ohi vilistäviä oksia.
"Nimbus", hän yritti huhuilla, vaikka tiesi sen olevan turhaa.

Torstai 6. joulukuuta, 12:01

Tallille johtava hiekkatie oli neljä kilometriä pitkä ja paikoin metsien reunustama. Se liittyi asfaltoituun maantiehen, jolla ei onneksi ollut runsaasti liikennettä. Asfaltoidun maantien vieressä olevalla pellolla seisoi raskaasti puuskuttava, kärpäskimo tamma, joka tuijotti sitä lähestyvää kauhtuneeseen nahkatakkiin pukeutunutta miestä. Mutkalle moukaroitu nenä ja kirveellä vuollut kasvonpiirteet olivat samat, mutta ihossa oli terve väri eikä kasvoissa ollut tuoreita ruhjeita. Merkittävin muutos oli siisti, tummanruskea ja tyylikkäästi lyhyt tukka entisen takkuisen ja epämääräisen pitkän hampun paikalla.

Bea antoi Ivoryn laukata vaiston ohjaamaan suuntaan, ja tajusi kauhukseen, että he alkoivat lähestyä maantietä. Kauhukuvat vilisivät naisen päässä, ja hän antoi hevoselleen vielä enemmän pohkeita. Heidän olisi ehdittävä sinne ennen Nimbusta, jos hevonen oli menossa sinne.

Nimbus tanssahteli levottomasti ja mulkoili miestä. Paulus kääntyi tammaan nähden sivuttain, painoi katseensa maahan ja ojensi kätensä yrittäen matkia liikkeitä, joita näki Kamirin tekevän.
"Miten sinä tänne päädyit, kullanmuru?" hän kysyi hellästi puhellen, "etkö muista minua?" Tamma hivuttautui lähemmäs kaula pitkällä ja nuuski epäluuloisesti miehen käden tuttua tuoksua.

Bea pääsi maantien laitaan, huomaten kuinka Nimbus oli pellolla, ja tummiin pukeutunut mies seurassaan. Bea tekikin äkkipysäytyksen Ivoryn kanssa, jääden tuijottamaan kaksikkoa kauempaa, heidän molempien puuskuttaessa hevosen kanssa. Luojan kiitos hevonen oli turvassa.

"Reipas tyttö", Paulus mumisi ja silitti tamman hikistä kaulaa, setvien sen valkeaa harjaa. Hän tarttui ohjiin ja nosti ne hevosen kaulalta rauhoitellen, kun hevonen heitti päätään.
"So, so, so. Kyllähän tiedät, etten tekisi sinulle mitään? Olethan elämäni rakkaus, senkin höpsö tyttö", hän nauroi hiljaa huomaamatta yleisöään. Vähitellen Nimbus hautasi päänsä hänen rintaansa vasten kihnuttaen sitä vanhaan bändipaitaan kuin lohdutusta hakien. Paulus hieroi tamman korvia.

Bea lähti hiljalleen ratsastamaan lähemmäs kaksikkoa, ymmärtäen antaa noille oman pienen hetkensä. Mies näytti todella tykkäävän hevosesta, ja Nimbuskin näytti rauhoittuneen.

Paulus huomasi silmäkulmastaan liikkeen ja hyppäsi olemus välittömästi sulkeutuen. Nimbus kavahti ja ravasi miehen ympärillä tämän pidellessä ohjia sen näköisenä, kuin olisi kahden tulen välissä.

"Paulus", nainen lausahti miehen nimen mahdollisimman ystävällisesti.
"Onneksi sait Nimbuksen kiinni, sille olisi voinut sattua pahasti", Bea mumisi, silmäillen miehen uudistunutta ulkonäköä melkein hämmentyneenä.

Paulus ei tiennyt minne katsoa. Hänen ei kuulunut olla täällä, hän oli jäänyt kiinni käsi keksipurkissa; hänen ei myöskään kuulunut mennä lähellekään Beaa tai puhua tälle. Häpeä pakotti hänet laskemaan katseensa, mutta satoja kertoja harjoiteltu anteeksipyyntö juuttui kurkkuun.
Hän piti kättään tamman kaulalla kuin tukea kaivaten ja katseli Ivoryn jalkoja. Hän yskäisi.
"...Ei kestä."

Bea yllättyi ettei hänen tehnyt mieli paeta nopeasti paikalta. Tai siis, ettei hän pelännyt miestä paljoakaan. Ehkei hänellä ollut itsesuojeluvaistoa? Tai sitten hevosten läsnäolo teki olon turvallisemmaksi.
"Nimbus varmasti kaipaa sinua", Bea lausahti seuraavaksi, hän kun ei osannut olla hiljaa, vaan hänet oltiin jo kasvatettu jutustelemaan niitä näitä. Ja hänen sanansa olivat kyllä tottakin, ainakaan Callumista Nimbus ei varmasti tykännyt.

Paulus taputti tamman kaulaa levottomana. Hänen levottomuutensa oli tarttua takaisin hevoseen, joka käänteli korviaan.
"Talutatko sen takaisin?" hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen tuijottaen edelleen kiinteästi Ivoryn teräksenharmaita jalkoja. Hän ei voinut uskoa, että sai vihdoin odottamansa tilaisuuden eikä kyennyt avaamaan suutaan.

Bea huomasi miehen levottomuuden, hän oli jo melkein unohtanut millainen Paulus oli ihmisten seurassa. Tai ainakin aina hänen seurassaan.
"Se ei näytä loukanneen itseään, joten kyllä. Emmeköhän selviä kolmisin", Bea totesi miehen kysymykseen, tajuten ettei selvästi osannut puhua lyhyesti. Nainen odottikin, että Paulus ojentaisi hevosen ohjat hänelle. Mielessään käväisi, että olisi hyvä pistää viestiä Nimbuksen löytymisestä, muttei hän nyt voinut alkaa kaivamaan kännykkää esiin.

Paulus astui jäykin jaloin lähemmäs, ja ojensi edelleen puuskuttavan hevosen ohjat naiselle. Nimbus ja Ivory haistelivat toistensa turpia korvat kääntyillen. Mies perääntyi ahdistuneena. Hänen elämänsä valui sormien välistä kuin hiekka.

Bea nyökkäsi pienesti kiitokseksi, katsellen sitten hevosia, kun ne haistelivat toisiaan.
"ehkä meidän on paras mennä jalan", hän mumisi itsekseen, laskeutuen satulasta.
"noniin kaverukset, eiköhän lähdetä kotiin", hän lausui seuraavaksi, vilkaisten vielä miehen suuntaan kiitollisena ennen kuin lähti kävelemään hevosten kanssa tallin suuntaan.

Paulus jäi tuijottamaan perään epäuskoisena. Et voi olla tosissasi, hän moitti itseään, ja lähti harppomaan naisen perään. Jos tämä kääntyi, mies hyppäsi säikähtäneenä taaemmas.
"A… Minä… Voivittuperkelsaatanahelvetinnärhenmunankuusitoista", hän mutisi painaen kädet kasvoilleen ja mylväisi sitten omituisella painotuksella: "Anteeksi."

Bea kuuli takaansa melko rivakoita askeleita, ja tällä kertaa melkein säikähtäneenä hän kääntyi ympäri. Hän kuunteli miehen muminan tietämättä mitä ajatella.
"anteeksi?", Bea toisti miehen mylväisyn. Mitä toinen oikein pahoitteli? Tuohan oli ottanut Nimbuksen kiinni!

Paulus näytti tuskastuneelta nähdessään, ettei Bea ymmärtänyt. Yrittikö nainen kiusallaan saada hänet toistamaan anteeksipyyntönsä? Hän tuijotti naista silmiin omituisen viiraantuneen näköisenä, ja vaihtoi painoa jalalta toiselle alahuultaan puraisten.
"Kuulit kyllä", hän mutisi.

Paulus näytti todella tuskastuneelta, ja Beakin alkoi tuskastua, kun ei osannut yhdistää anteeksipyyntöä mihinkään. Ei hän vain jostain syystä yhtään tajunnut.
"mitä sinä pahoittelet?", Bea kysyikin melkein nolostuneena.

Mies näytti entistä epäuskoisemmalta.
"No… Sitä."

Samassa Bealla välähti, mitä Paulus tarkoitti ja sen muisteleminen sai Bean näyttämään melko järkyttyneeltä. Hetken ajan hän seisoi vain paikoillaan, suu hitusen raollaan, kunnes hän pudisti pienesti päätään. Bea ei tiennyt mitä sanoa. Voisiko hän sanoa antavansa anteeksi?

Paulus perääntyi muutaman askeleen nähdessään naisen ilmeen.
"Olen pahoillani", hän raakkui vilpitöntä tuskaa äänessään, kuin jokin Bean näkemisessä tuottaisi hänelle fyysistä kipua.

Bea säikähti nyt enemmän sitä tuskaa, mikä kuulsi Pauluksen äänestä.
"Kaikki on ihan hyvin", Bea vakuutteli, osaamatta kuitenkaan antaa anteeksi. Vielä hän ei ollut siihen valmis, mutta ehkä vielä joskus hän voisi täysin unohtaa tapahtuneen.

Paulus kääntyi kannoillaan, veti hartiat torjuvasti korviin ja lähti harppomaan tien ja kaupungin suuntaan.

"Paulus!", Bea huusi miehen perään.
"Mihin sä meet?", hän ei voinut olla hudahtamatta. Hän oli miettinyt vaikka kuinka pitkään, että missä Paulus nykyään majaili.

Mies ei vastannut. Nimbus hirnahti haikeasti, tanssi paikallaan valkeat hikivanat kyljilleen kuivuen ja löi Beaa päällään.

"Au", Bea älähti Nimbuksen lyödessä häntä päällään. Jos edes toinen käsi olisi ollut vapaana, olisi hän voinut pidellä päätään, mutta nyt ei auttanut kuin kääntyä kotia kohti ja voivotella kipua itsekseen. Ja hevosille.

Nimbus tanssahteli naisen rinnalla levottomana, tuohtuneena ja Ivoryn rauhoittavasta läsnäolosta huolimatta metsien mörköjä säikkyen.

Matka tuntui melko pitkältä, mutta onneksi edes toinen hevosista oli rauhallinen. Olisi sittenkin pitänyt pyytää Paulusta kaveriksi, mutta nyt oli myöhäistä katua. Miehen anteeksipyyntö pyöri naisen mielessä vielä tallipihan lähestyessä, vaikka ajatukset valtasi melko pian Callum ja tallilla vallitseva tilanne, jota nainen yritti arvailla.

Tallipiha oli rauhallinen ja äänetön. Esteet oli korjattu pois kentältä, ja Danny oli karsinassa syömässä päiväheinää. Callumia ei näkynyt, mutta Kamir ilmestyi ulos kuullessaan hevoset ja hymyili helpottuneena Bealle.
"Mahtavaa, että löysit sen", hän sanoi ja tuli tutkimaan hevosen jalat.

"Se oli maantien viereisellä pellolla", Bea mumisi ympärilleen katsellen. Hän ei kehdannut kysyä mitään Callumin kohtalosta, joten tyytyi pitelemään hevosia vain hiljaa aloillaan.

Kamir kuitenkin jakoi sen kysymättäkin: ylläpitääkseen tasa-arvoista, hyvää työilmapiiriä, jossa ketään ei pidetty pimennossa ja toisaalta varoituksena muille työntekijöille. Bean hän ei kuitenkaan koskaan uskonut sortuvan väkivaltaan hevosia kohtaan.
"Callum on siirretty välittömästi palkattomalle vapaalle, kunnes keskustelemme tilanteesta Corinnen kanssa", hän sanoi pyytäen Beaa pitelemään Nimbusta, kun venytteli sen jalkojen eteen, taakse, taivutteli niitä ja tunnusteli jokaisen sentin melkein meditoivalla keskittymisellä.

Bea nyökkäsi pienesti miehen sanat kuullessaan. Se kuulosti kohtuulliselta.
"Entä siihen asti? Joudumme pärjäämään vajaamiehistöllä?", Bea kysyi Ivoryn turpaa suukottaen. Mitäs tunki turpansa hänen kasvojensa eteen. Paulus tuli heti mieleensä mahdollisesta työntekijästä, sillä lisätyöt eivät kuulostaneet kovin mukavilta.

Kamir nyökkäsi leukaperät kireinä. Callum oli ollut vilpittömästi pahoillaan, murtunut romahduksestaan ja luvannut, ettei se koskaan toistuisi: hän oli ollut kireä, stressaantunut ja liian tiukalle väännetty ongelmissa, joista ei mielellään puhunut - mutta Kamir ei tuntenut armoa. Hänen vastuullaan kukaan ei toiminut väärin rangaistuksetta.
"Saamme luultavasti uuden työntekijän viikon sisällä."

"hienoa", Bea lausahti taputtaen molempien hevosten kaulaa.
"Nimbuksen sai muuten kiinni entinen työntekijämme", Bea lausahti jostain syystä.

"Niinkö?" mies kysyi ja riisui hevosilta satulat Bean pidellessä niitä laskien ne hoitopuomeille. Sitten hän tunnusteli Ivoryn jalkoja.

"Niin. Hän lähti aivan yllättäen", Bea mumisi tietonsa. Ehkei hän sentään olisi vielä valmis työskentelemään Pauluksen kanssa. Vaikka eihän se hänelle kuulunut, että kuka tänne palkattaisiin.

"Ivoryn jaloissa on lämpöä. Vietkö Nimbuksen pesulle ja hierot sen jalat linimentillä?" mies sanoi kulmat kurtussa. Hän puki käskynsä kohteliaiksi kysymyksiksi, vaikkei hänen alaisillaan valinnanvaraa ollutkaan.

Bea kuunteli kohteliaaseen muotoon puserretut käskyt nyökkäillen.
"jätänkö Ivoryn sinulle? vai?", Bea kysyi kun ei tiennyt mihin olisi toisen hevosista oikein pistänyt.

"Kyllä", Kamir vastasi ja siirsi Ivoryn mukanaan toiseen pesukarsinaan, missä hieroi hevosen kauttaaltaan pestyään sen lämpimällä vedellä. Hän hieroi hellästi sen sieraimia rentouttavalla kukkauutteella, ja käytti pitkän, tunnollisen session hevosen jalkojen hoitoon. Bea oli vapaa päivätallin jälkeen, ja vaikka heillä oli nyt alimiehitys, mies lupasi tehdä iltatallin yksin.

Torstai 6. joulukuuta, 13:55

Bea yritti vakuuttaa Kamirille, että hän voisi tehdä iltatallin tuon kanssa, mutta mies lupasi pystyvänsä siihen yksinään. Sen enempiä Bea ei puhellutkaan, vaan keskittyi Nimbukseen. Hän keskittyi pesemisen lisäksi ihan hevosen hellittelyynkin, sillä Callum oli tehnyt rumasti, eikä olisi ihme, jos Nimbus ei enää niin luottaisi ihmisiin. Toivottavasti niin ei tulisi käymään.

Nimbus otti kaiken irti saamastaan huomiosta ja hellyydestä. Se suhtautui varauksella päätään lähestyviin asioihin, muttei tuntunut olevan sen suuremmin järkyttynyt päivän pieleen menneestä tunnista. Tamma pöykki Beaa päällään, hieroi kutiavaa silmäkulmaansa ja todennäköisesti kasteli naisen perinpohjin prosessissa.

"kumpi tässä oli pesulle tulossa hei?", Bea naureskeli hellästi pesutapahtuman jälkeen, tajutessaan olevansa melkein yhtä märkä kuin hevonenkin. Seuraavaksi olisi vuorossa linimentti.
"jos tämä pistettäis vaan sun jalkoihin?", Bea ehdotti hymähtäen.

Tamma kihnutti säälittä päätään naisen selkään, kun tämä yritti hoitaa tamman jalkoja ja huiski tätä naamaan märällä hännällään.

Bea onnistui pitämään jonkin aikaa tasapainonsa, mutta kun tamma jatkoio kihnuttamistaan, Bean tasapaino petti, ja hän rämähti melkein naamalleen pesukarsinan pohjalle, kastuen vielä enemmän.
"Nimbus!", Bea mölisi kun nousi taas kyykkyyn asti.
"ole nyt kiltti tamma", hän maanitteli, jatkaessaan sen jalkojen hieromista linimentillä.

Kamir naurahti hyväntuulisesti mennessään ohi. Hän pysähtyi pienen lasipullonsa kanssa, ja antoi Nimbuksen jäädä haistelemaan sitä. Tamma ravisteli päätään huuli pitkällä, ja mies tiputti muutaman pisaran kämmenselälleen antaen hevosen nuolla sitä antaumuksella. Sen huomio kiinnittyi nyt tallimestariin, ja se antoi naisen työskennellä rauhassa.

"kiitos", Bea mumisi naurua äänessään, saatuaan jokaisen jalan käsiteltyä miehen ansiosta.

"Ei kestä", mies vastasi jatkaessaan matkaa rehuhuoneeseen. Hänellä oli siellä oma kaappi aromaterapialle ja luonnomukaisille yrteille ja hoidoille. Corinne oli kiinnostunut syvästi hänen hevostiedostaan ja antanut hänelle luvan harjoittaa vaihtoehtoisia menetelmiään hevosten kanssa.

Bea taputti Nimbuksen kaulaa, jääden hetkeksi vielä höpöttelemään tuolle samalla kun mietti mielessään, voisiko hevosen päästää vielä laitumelle.

"Jätä se sisään", Kamir valotti. "Se on kokenut rankan päivän, ja jos se säikähtäisi ulkona, se saattaisi vauhkoontua uudelleen tai jopa karata toistamiseen aidan yli."

Bea nyökkäsi taas, kun ei tiennyt mitä olisi sanonut miehen sanoihin. Noin hän itsekin oli ajatellut mielessään, mutta halusi mietteilleen vahvistuksen.
"eiköhän mennä siis karsinan suojiin", Bea puheli mitään ajattelematta, taluttaessaan Nimmbuksen karsinaansa.

"Voit nyt lähteä vapaalle", mies sanoi seuraten naisen menoa ovelta. Hän pärjäisi seuraavan päivän kaksin Jamien kanssa.

"minut löytää luultavasti huoneestani, jos tarvitte apua", Bea lausahti ennen kuin lähti astelemaan asunnon suuntaan. Mitä sitä tekisi taas kaiken vapaa-aikansa.

Corinnen auto hyrräsi Rosings Parkin laajalla etupihalla, jonka nurmi rehotti villinä ja vapaana. Hän ei ollut löytänyt vielä ilmaista puutarhuria ja harkitsi hevosten tuomista ruohokentille. Hän oli lähdössä sairaalalle, missä Hamish oli jo, mutta tarkasti autonsa vieressä seisten muistilistaansa. Kuusi koiraa tuijottivat häntä vaativasti ikkunoista.

Bea käveli juuri sopivasti Rosings Parkin pihalle, huomaten Corinnen.
"onko mitään uutta?", hän uskalsi kysyä auton luokse päästessään.

"Minkä suhteen?" nainen kysyi nostamatta katsettaan kaoottisesta listasta, jota tuijotti kulmat kurtussa.

"Noreenin tilan suhteen", Bea mumisi tarkennuksen.

"Hän pääsee jouluksi kotiin", nainen vastasi ja loi uhkaavan katseen talon suuntaan, jossa joku ruoja kehtasi alkaa ulvoa.

"sepä hienoa", Bea lausahti, jääden hetkeksi vielä palloilemaan aloilleen kun ei tiennyt, voisiko hän nyt vain jatkaa matkaa kuin he eivät olisi jutelleetkaan.

Corinnen katse kohosi siristyneenä Beaan.
"Mitä olet tekemässä?"

"en oikeastaan mitään. Menossa asunnolle", Bea lausahti melkein kysyvästi.

"Aivan. Viitsisitkö millään tehdä muutaman tunnin ylitöitä ja viedä tuon… Lauman lenkille?" hän kysyi ja huokasi tuskastuneena, kun muut pitkäkuonot yhtyivät meteliin.
"Luonnollisesti maksan siitä."

Bea melkein yllättyi sitä kysymystä, suostuen kuitenkin naisen pyyntöön.
"Ei tee itsellekään pahaa lähteä lenkille", hän lausahti hymähtäen. Ja jos nainen vielä maksaisikin, mikä ei olisi pakollista, niin hän ei todellakaan voisi kieltäytyä.

"Hienoa, kiitos", Corinne vastasi melkein lämpimästi, heitti Bealle talon avaimet ja sukelsi autoonsa, selvästi jo myöhässä.
"Remmit ovat oven vieressä", hän lisäsi ikkunasta, kirskautti vaihdelaatikkoa ja kaarsi sora rahisten kohti talolta maantielle vievää soratietä. Talossa Beaa odotti tavattoman rakastava lauma koiria: tuttu mustavalkoinen bordercollie Foxy, Hamishin jättiläismäinen irlanninsusikoira Angus sekä entinen poliisikoira, mustanruskea saksanpaimenkoira Higgins ja sen ylienerginen lajitoveri Nemo. Koirien nimetyt pannat ja remmit olivat eteisen komerossa; ne olivat suurimmaksi osaksi niin hyvin koulutettuja, että tulivat kutsuttaessa luokse vapaana.

Talon sisälle päästyään Bea katsoi laumaa melkein järkyttyneenä.
"Voi luoja, mihin oikein lupauduin..", nainen mumisi itsekseen päätään pudistellen, rapsuttaen vuoroin jokaista hellyydenkipeää karvakasaa. Hän meni eteiseen penkomaan komeroita, joista yhdestä löysikin koirien pannat ja remmit. Seuraavaksi olikin operaatio koirien pannoittaminen, ennen kuin hän lähtisi ulos noiden kanssa.

Foxy hyppi Beaa päin valtavin loikin, yrittäen päästä suukottamaan naisen naamaa, rakkautta tulvillaan, liehuen silkkisenä pyörremyrskynä. Lempeä, hiljainen Angus seisoi ovella odottamassa, surumielinen katse silmissään ja rähjäisen harmaa häntä ujosti heiluen. Erinomaisesti koulutettu Higgins odotti Anguksen vieressä istumassa liikkumatta kuin patsas - ja Nemo yhtyi Foxyn ilonpitoon, kirputtaen leikkisästi naisen käsiä ja loikkien takajaloillaan tätä päin kuin halia kaivaten.

"rauha, rauha", Bea ölisi muka sovitellen, kun kaksi innokkainta hyppi häntä vasten.
"Voi pusumonsterit", hän päivitteli kun Foxy onnistui nuolaisemaan hänen poskeaan, hänen kumartuessaan pistämään koiralle pannan.
Hän sai kuin saikin kaikille koirille pannat kaulaan ja he olivat valmiita lähtemään ulos.

Higgins ja Angus kulkivat viereikkäin kaksi askelta Bean edellä kiskomatta tai puskematta, odottaen lupaa päästä ovesta. Kaksi nuorempaa olivat kuitenkin erittäin tietoisia emäntänsä poissaolosta ja toivottavasti lepsummasta ihmisestä ja kieppuivat tämän ympärillä sotkien kaikkien remmejä, nuuskien ympäristöään ja juoksennellen laidasta laitaan täynnä energiaa ja tarmoa.

Kaksi rauhallisinta saivat luvan mennä ovesta ulos, ja kahta rauhatonta yritettiin komentaa ruotuun. He olisivat varmasti näky teillä kulkiessaan. Bea ei ollut ikinä saanut omaa koiraa, vaikka oli toivonut, niin hänhän nyt oli kyllä mielissään, vaikkei koirat niin järjestyksessä edenneetkään.

Foxy ja Nemo loikkasivat yhtäkkiä taaksepäin raivokkaasti häntiään heiluttaen, kun rämemajavaa muistuttava, pitkäjalkainen suohirviö syöksyi heidän takaansa, juoksi muutaman kerran heidän ympärillään ja yritti hypätä Bean syliin. Jinni oli vaistonnut lajitoveriensa vapauden ja liittynyt mukaan ilonpitoon; sen lempipuuhaa oli epäsovinnainen uinti, kosteat ojat ja ihmisten tavaroiden vienti hippaleikin toivossa.

Bea meinasi lennähtää koirien mukana selällensä, mutta onnistui pitämään tasapainonsa kunnes yksi uusi laumanjäsen yritti hypätä hänen syliinsä, jolloin nainen lensi pyllylleen, koirien pyöriessä ympärillään.
"no voihan", nainen mumisi maassa huonoa tuuriaan, yrittäen sitten nousta nopeasti ylös ettei kukaan näkisi.

Kamir yritti soittaa Bealle, jota kolme rakastavaa koirankuonoa suuteli ehdottomalla intohimolla.

Bea vastasi puhelimeen omalla nimellään, samalla kädellään huitoen ja koiria komentaen.

"Näetkö Jinniä? Se lähti talolle päin kuin jäniksen nähneenä", mies kysyi huolissaan, kuin olisi hukannut lapsensa.

"Se on täällä", Bea älähti kun sai lisää pusuja osakseen.
"Halutko, että käytän senkin samalla lenkillä? Olen nimittäin koirien ympäröimä", Bea mumisi kun harkitsi uudelleen pystyyn nousemista, mitä ei ollut vielä saanut aikaiseksi.

Mies nauroi epäuskoisena.
"Voi sentään. Jos viitsit, se varmaan viihtyisi. Suosittelen, että menet nummille tai metsään. Voit laskea kaikki huoletta vapaaksi, ne tulevat kyllä kutsuttaessa."

Bea naurahti miehen naurun kuullessaan.
"Eipä tässä yksi jäsen lisää enää varmasti suurempaa työtä teetä", Bea sanaili ylös päästyään.
"Ja kiitos neuvosta, taidamme siis suunnata nummille", Bea suunnitteli.

"Kiitos, olet aarre", mies sanoi ja palasi töihinsä toivoen, ettei ollut sanonut sopimattomasti. Koirat olivat ratketa riemusta.

Miehen sanat saivat hymyn Bean huulille. Kamir muistutti hänen isäänsä melko paljon, tai ainakin hänen isänsä olisi voinut lausua juuri noin. Ehkä pitäisi soittaa taas vanhemmille illalla? Kyllä, juuri niin hän tekisi.
Nummille päästyään Bea laski koirat irti ja katseli hymyillen niiden menoa. Melkein teki mieli alkaa itsekin kirmailla ympäriinsä.

Koirat vyöryivät kirjavana laumana ympäri nummea, palaten aina hetkittäin Bean ympärille kuin kaipaamaan kehuja. Foxy hyppäsi aina nuolaisemaan naisen kättä käydessään, ja vietti enemmän aikaa naisen rinnalla kuin muut. Jinni ja Angus johtivat vinttikoirina lauman railakasta leikkiä. Higgins ja Nemo ottelivat leikkisästi hampaillaan. Nemo oli koulutuksessa tehokkaaksi vahtikoiraksi, sellaiseksi kuten Higgins. Corinne piti koiralaumaa kodin ja tallin turvana: jos öinen hälytys laukesi, koirat olisivat muutamassa minuutissa tallilla ja hälyttivät tehokkaasti epätavallisuuksista.

Bea istui hetken kuluttua alas, katsellen lauman temmellystä, ja rapsuttaessaan aina välillä luonaan käväisevää Foxya. Oma koira olisi kyllä ihana, mutta ehkä hän saisi vastaisuudessakin lenkkeilyttää tätä sekalaista seurakuntaa.

Bean kannattaisi varoa sen suuntaisia ajatuksia Corinnen seurassa tai hän ei pääsisi enää koskaan ulos ilman koiria. Corinne ei voinut lenkittää koiria tehokkaasti jalan vammansa takia, ja joutui lähettämään niitä ulos Kamirin kanssa, viemään niitä nummille autolla ja toivomaan, että ratsastajat ottaisivat niitä mukaansa.

Bea uppoutui mietteisiinsä tässä kuvankauniissa maisemassa ja tunnelmassa, ja havahtuessaan hän kutsuin lauman koolle tarkistaakseen kaikkien olevan paikalla. Kaikki olivat tallella, joten Bea päästi nuo taas telmimään, keskittyen nyt vain koiriin.

Foxy liehui yksitellen jokaisen laumansa jäsenen ympärillä ja syöksyi sitten Bean syliin märkänä, kuraisena ja hellyydenkipeänä. Nemo ja Jinni kävivät nuolemassa naisen kasvoja, ja Angus hiipi välillä hiljaa viereen, toivoen vaatimattomana hieman hellyyttä osakseen siinä missä Higgins kävi kohteliaasti kuuntelemassa käskyjä, mutta säästivät hellyyden omille ihmisilleen.

Bea yritti huomioida jokaista koiraa edes jollain tavalla, ettei vain ryhmän seuraansa tuputtavin, eli Foxy, saanut huomiota osakseen. Välillä Bea pyyhki märkiä pusuja pois kasvoiltaan, välillä rapsutti molempien käsien ollessa käytössä, kun rapsutuksen kohteena oli pari koiraa.
Kun koirat olivat saaneet temmeltää aikansa, kokosi Bea taas lauman ja lähti viemään niitä kotiin päin.

Ne seurasivat riehakkaasti mukana, märkinä, kuraisina ja kertakaikkisen onnellisina läähättäen ja huohottaen. Jinni oli johtanut joukon uimaan nummella kulkevaan, sameavetiseen jokeen ja sitten pöllyttänyt näitä pitkin sateiden pehmentämiä laaksoja.

Bea ajatteli melkein kauhuissaan, kuinka koirat sotkisivat talossa kaikki paikat. Nuo pitäisi siis epäilemättä pestä ja kuivata ennen omilleen jättämistä. Huhhuh. Ensimmäisenä osoitteena olikin talli, jossa pesukarsina voisikin olla hyvä kohde.

Kamir pysähtyi kesken tallikäytävän pesun, kun näki saapuvan joukkion.
"Oliko hyvä lenkki?" hän kysyi toivuttuaan epäuskosta.

Bea naurahti pienesti.
"katso näitä!", hän päivitteli kysymyksen ensin sivuuttaen.
"mutta joo, ainakin näiden innosta päätellen oli"

Mies taputti hellästi Jinnin mutaista päätä ja johdatti lauman perässään pesukarsinaan.
"Vahditko siinä, etteivät ne karkaa ennen kuin ovat pestyjä?" hän kysyi ja sääti vettä lämpimämmäksi, ennen kuin alkoi huuhtoa koirista enimpiä mutia pois. Sitten ne voisi pestä eläinshampoolla.

"sopii", hän lausahti miehen ehdotukseen, katsellen sitten miehen luonnollista käyttäytymistä eläinten seurassa. No, olihan tuolla omakin koira, joten ei ihme, että mies oli hyvä koirienkin kanssa.

"Pidätkö koirista?" mies kysyi kulmaansa kohottaen ja hieroi tyynen Anguksen harmaasta turkista irti lenkin jäämiä. Foxy kiehnäsi Bean housuja vasten.

"kyllä pidän", Bea lausahti, kertoen sitten kuinka vanhempansa eivät ikinä lämmenneet kuitenkaan ajatukselle omasta koirasta, sillä yksi lemmikki sai riittää. Siinä vaiheessa nainen hiljeni totaalisesti, hänhän oli mennyt lörpöttelemään ihan liikaa, hitto.
Bea rapsutti Foxyn päätä, yrittämättä estää kiehnäämistä. Märät ja likaiset hänen vaatteensa olivat jo muutenkin.

"Jos haluat, voimme jättää välioven auki", mies ehdotti ja tarkoitti tallityöntekijöiden tilat Rosings Parkista eristävää ovea. Silloin koirat voisivat tulla myös heidän tiloihinsa seuraa hakemaan.

"Se voisi olla mukavaa", Bea lausui hymyillen. Myös koirat varmasti tykkäisivät.

"Millaisen koiran olisit halunnut?" hän kysyi tyytyväisenä aiheeseen, jonka kautta saattoi tutustua työntekijäänsä paremmin. Jinni suukotteli miehen korvaa nojaillen tämän olkapäähän.

"olen aina tykännyt shetlannin lammaskoirista", Bea lausui hymyillen. Niin, sellaisen hän olisi halunnut.
"vaikka varsinkin vielä aivan lapsena mikä tahansa koira olisi kelvannut", Bea naurahti.

"Haluaisitko harrastaa koiran kanssa jotakin, vai kaipaisitko vain lenkkiseuraa?" mies jatkoi vapauttaen aikaisemman koiran ja siirtyi Higginsiin, joka ravisteli korviaan pärskien.

"no lenkkiseuran lisäksi ihan vain oleiluseuraa. Miehet kun eivät välttämättä arvosta sitä, että kokoajan kiehnätään kyljessä sohvalla ollessa, joten koira voisi olla siinä mielessä kiitollisempi paijailtava", Bea vitsaili nauraen.
"agility on myös aina kiinnostanut, mutten ole koskaan päässyt sitä harrastamaan", nainen hymyili.

"En usko, että Fairchildit pahastuisivat koiriensa jakamisesta", Kamir hymyili lämpimästi takaisin ja pesi Nemoa. Koirat olisi vielä pestävä shampoolla, mutta nyt ne eivät ainakaan sotkisi kaikkea mihin koskivat.
"Ja mikäli olet kiinnostunut omasta koirasta, Maggiehan kasvattaa bordercollieita. Hänellä saattaa olla vielä pentujakin jäljellä. Corinne harkitsi ostavansa Noreenille yhden."

"pitää kysyä joskus", Bea lausui hymyillen, rapsutellessaan niitä koiria, jotka sillä etäisyydellä olivat.
"Oma koira olisi kyllä ihana", Bea lausui hymyillen, unelmoiden.
"..ja sekö pentu sisälle jäi itkemään?", nainen kysyi viitaten Noreenille kysyttyyn koiraan.

"Luultavasti", mies vastasi, "ja jos olet kiinnostunut agilitystä, saisit varmasti harrastaa sitä Foxyn kanssa. Sekin on Maggien kasvatteja."

"mm, sitä voisi harkita. En kyllä osaa yhtään mitään, ja meidän touhumme voisi olla lähemmäs sekasortoa", Bea mietiskeli kun yritti miettiä heitä Foxyn kanssa oikeasti treenaamassa.

Kamir nauroi.
"Voi olla, mutta Foxy on hyvin koulutettu ja erittäin älykäs koira, joten jos olet tosissasi, se olisi varmasti hyvä harrastuskoira. Ja hauskuushan se pääasia kai on", hän sanoi vetäen kyseisen eläimen pesulle. Se tuijotti Beaa vetoavasti, kun mies pesi sitä: normaalisti tuuhea ja silkkinen turkki riippui märkänä sen kyljillä ja sai koiran näyttämään omituisen laihalta ja surkealta.

"No niin. Ehkä oma osaamattomuuteni olisikin suurin puute", Bea naurahti.
"mutta hauskuus on tärkeintä", nainen myönteli, nauraen sitten hellästi märän koiran surkeahkolle olemukselle.

Angus hautasi suippoa kuonoaan Bean käteen, kun Kamir aloitti shampoopesukierroksen.
"Toivottavasti vapaailtasi ei mene mönkään kaiken tämän vaivan takia", mies pohti. Hän oli polvensa varassa märällä betonilattialla ja hieroi vahvoin, pyörivin liikkein shampoota Foxyn turkkiin.

Bea hymyili Angukselle, rapsutellen sen kuonoa.
"äh, tulipa tähän iltaan edes jotain sisältöä", hän lausahti, vaikka vapaailta todella vaihtui joksikin ihan muuksi. Se ei kuitenkaan nyt haitannut.

"Koiria voisi ottaa aina mukaan maastoon ja tallille, jos vain on aikaa", Kamir ehdotti.
"Varustehuoneen reunimmaisessa kaapissa on pyyhkeitä. Hakisitko muutaman ja kuivaisit pestyjä koiria?"

"pitää pitää mielessä", Bea lausahti, lähtien miehen sanojen jälkeen sitten hakemaan pyyhkeitä koiria varten.
"ensimmäinen on hyvä ja kipittää tänne", Bea lausui hymyillen saapuessaan pyyhkeiden kanssa paikalle, ihan kuin koirat muka voisivat ymmärtää hänen höpötystään.

Kamir lähetti huuhdotun Foxyn Bean syliin ja otti Nemon pesulle. Ne kaksi olivat todennäköisimpiä katastrofeja menemällä kierimään esimerkiksi karsinoiden puruihin, joten ne pestiin ensin. Jinni olisi vuorossa viimeisenä. Mies pesi Nemon ja Higginsin nopeasti ja viimeisteli sitten Anguksella.
"Onko sinulla suunnitelmia vapaapäiväksesi?"

Bea alkoi höpötellä Foxylle ties mitä, samalla hieroen koiraa kuivaksi. Höpöttelyt lopetettiin kun miehen kysymys tavoitti hänen korvansa.
"eipä oikeastaan", Bea myönsi hymähtäen.
"ei sitä oikein ikinä tiedä mitä tekisi"

Kamir naurahti.
"Nauti vapaasta ja rentoudu", hän ehdotti ja lähetti Anguksen kuivattavaksi, jotta Bea pääsisi palaamaan sisälle. Hän alkoi pestä tottuneesti Jinnin vaaleasta turkista kuivunutta rämemutaa.

"kuulostaa hyvältä", Nainen lausui hymyillen.
"ehkä syön levyllisen suklaata ja kääriydyn peittoihin. Jos ovet jätetään auki niin minulla voi myös olla karvaista seuraa vieressä löhöilemässä", nainen hymähti vaihtaessaan kuivattavaa.

"Hyvä suunnitelma", mies vastasi ja hieroi Jinnin korvia. Koira oli haudannut suipon päänsä hänen kainaloonsa ja huiskutti häntäänsä.

Bea keskittyi Anguksen kuivailuun, katsellen Jinniä välillä hymyillen.

"Nauti vapaastasi. Näemme tallilla sunnuntaina", hän sanoi ja toivoi, ettei joutuisi perumaan vapaataan. Hän ei haluaisi jättää Beaa yksin vastuuseen tallista lauantaiksi - kenties Jamie tulisi apuun.

"kiitos. Nähdään sunnuntaina", Bea lausui hymyillen, lähtiessään sitten johdattamaan laumaa takaisin talolle.

Sunnuntai 9. joulukuuta, 12:57

Corinne ja Kamir olivat päättäneet siirtää Callumin kuukauden palkattomalle lomalle, jonka jälkeen he harkitsisivat tilannetta uudelleen. Kamir kyseli sijaisia töihin kontakteistaan toimistossaan, kun sunnuntain kouluvalmennus valmistautui kentällä. Päivä oli kylmä ja erittäin tuulinen: vaatteiden alle puskeva vihuri paiskoi kuolleita lehtiä ja repi vanhoja lehtipuita. Hiljalleen sulavan kentän lätäköissä oli ohut, jäinen huurre, joka narskui hevosten kavioissa, kun kahdeksan ratsukkoa alkoi lämmitellä kentällä.

Bea lämmitteli Noxia parhaansa mukaisesti, tehden taivuttelevia ja irrottelevia liikkeitä, yrittäen saada hevosen tarkasti kuulolle. He olivat oppineet hevosen kanssa yhä enemmän toistensa kanssa toimimisesta, vaikkakin enemmän tämä vaati Bealta kuin Noxilta.

Useimmat ratsastajat näyttivät kireiltä ja keskittyneiltä, katsoen terävästi jokaista joka jätti huomiotta ratsastusradan säännöt. Saskia näytti kauhistuneelta jo nyt, vaikkei Corinne ollut edes paikalla: hänen vanhempansa olivat pakottaneet hänet tallille, ja tahtomattaan hän oli rakastunut tuliseen palominoonsa. Ja nyt se terrorisoi häntä häpeilemättä niin, että tyttö näytti olevan pyörtymäisillään ruunan tehdessä rajuja säpsähdyksiä suuntaan ja toiseen ravistellen ratsastajaansa kuin sätkynukkea. Tuhti, hersyvä ja läsnäolollaan jopa jättimäisen kentän täyttävä Maggie erosi ratsastajien varsin elitistisestä ilmapiiristä. Hän oli koirankarvaisissa ratsastushousussa, kuraisissa tallikengissä ja säänpieksemässä öljykangastakissa harmaantunut tukka villinä harjana kypärän alta pistäen, ja nauroi jättiläisensä vastahakoisuudelle, rupatellen rennosti ohikulkevien ratsukoiden kanssa vastasivat nämä tai ei. Hemingway kulki jähmeästi uralla yrittäen luistaa menemästä kulmiin.

Maggien läsnäolo jotenkin vapautti Bean tunnelmaa ja sai naisen rentoutuneemmaksi. Ehkä hän ei ollutkaan se eniten kaikista muista eroava ratsastaja täällä? Varsinkaan nyt, kun Nox tuntui olevan hyvällä tuulella ja tanssahteli hänen ohjeidensa mukaisesti eteenpäin, Bean nauttiessa orin suurista liikkeistä. Nox kyllä testasi häntä, paljonkin, mutta ainakin nyt asiat vielä sujuivat. Bean keskittymistä häiritsivät välillä vain Saskia säosyilevän hevosen kanssa, sekä Maggie puhumisensa kanssa.

Jamie ravasi Socksilla uran sisäpuolta omiin maailmoihinsa uppoutuneena. Ori kulki rennossa peräänannossa, lentävin, tanssivin askelin voimakkaasti alleen polkien. Hook tuli sen perässä huolitellussa muodossa, vuoroin sisälle ja ulos taipuen ja oikaisten kulmat irtonaisella pohkeenväistöllä. Henrietta ei näyttänyt tyytyväiseltä Ivoryn selässä: ruuna oli unelias, kompuroi ja tuntui olevan jäykkä kuin puupökkelö. Nainen yritti herättää sen piikkisuoraa kaulaa puolipidättein ja taivutuksin, mutta se ei tuntunut ymmärtävän.
Corinne saapui kentän laidalle Higgins ääneti jaloissaan istuen, ja aloitti valmennuksen joka sai tottuneimmankin ratsastajan takapuolen kipeytymään.

Nox yritti ohitella muille oreille, ja Bealla oli täysi työ saada se keskittymään vain omaan työskentelyynsä. Kohta Corinne saapui jo kentän reunalle, ja Bean kasvot saivat paljon keskittyneemmän ilmeen, samalla kun tuskanhiki meinasi jo alkaa virrata ihan ilman, että Corinne sanoi mitään. Uuden hevosen kanssa oli vain aina opettelua, ja Bea halusi olla tuottamatta pettymystä kenellekään. Hän halusi myös näyttää olevansa tarpeeksi hyvä ratsastaja Noxille, mikä oli vaikeaa, kun samalla piti varoa yliyrittämistä.

Ratsukot ravasivat kaviouralla, ja tekivät sen pitkillä sivuilla lisätyn ravin kootut pyrähdykset. Lyhyillä sivuilla ravi oli vapautettava. Pian harjoitus vaihtui, ja ratsastajien oli leikattava pituushalkaisijalla kentän poikki pohkeenväistössä ensin toiselle laidalle kentän keskikohtaan ja siitä takaisin alkuperäiselle puolelle. Corinne joutui ohjastamaan erityisen paljon Maggieta, jonka Hemingway oli niin tottunut laiskottelemaan emäntänsä kanssa, ettei ollut jaksaa ryhtyä töihin; Saskian nainen jätti huomiotta. Bea sai komennon tehdä selvemmän eron vapaan ja kootun liikkeen välille sekä istua satulaan ravissa pehmeämmin: jäykkyys on rumaa ja välittyy hevoseen.
Danny jumittui keskelle tietä pohkeenväistössä, oli nousta pystyyn ja potkaisi rajusti taakse ilman ennakkovaroitusta niin, että Saskia romahti sen kaulalle ja tippui selästä: Ivory kiljahti, kun ruunan takakaviot iskivät sitä rintaan ja se horjahteli sivuun. Henrietan raivo iski Saskiaan kuin ampiaisparvi.

Bea yritti rentoutua Corinnen sanat kuullessaan, mutta se oli yllättäen melko vaikeaa. Hetkeksi, ihan pieneksi hetkeksi, Bea keskittyikin itseensä rentoutuakseen, ja sitten jatkoi Noxin ratsastamista. Kentältä ei puuttunut tapahtumia, eikä Bea voinut mitään sille, että keskittymisensä herpaantui Saskian ja Henrietan välisen välikohtauksen ansiosta. Huh, Saskia-parka. Noxkin osoitti hermostumisen ja kuumumisen merkkejä, kun se ei tiennyt, mitä tässä oikein tapahtui.

Corinne määräsi Saskian kentän tyhjälle laidalle työskentelemään yksin välittämättä tytön vuolaista kyynelistä.
"Henrietta", hän sanoi tuohtuneelle naiselle, joka oli laskeutunut tutkimaan papurikkonsa harmaata rintaa, "jos tarkkaillet muita ratsukkoja ja pidät vaaditut turvavälit, vältät potkut. Nostakaa laukka oikean kulman jälkeen, asettakaa sisälle ja kootkaa se. Vastakkainen sivu lisätyssä, irtonaisessa laukassa."

Bea oli salaa jopa hitusen mielissään, kun Corinne ripitti Henriettaa. Tai miten asia nyt pitikään ilmaista. Aina vika ei kuitenkaan olisi toisissa, se noiden hienostoihmistenkin olisi hyvä muistaa.
Corinnen sanat kuunneltiin tarkasti, ja sen jälkeen niitä noudatettiin. Nox lähti räjähtävään laukkaan ja Bea näytti hetken jopa hämmentyneeltä. Huh? Ori taisi jo olla melkoisen kuumana. Bea yritti saada pidätteensä läpi mahdollisimman pieninä apuina, sillä nyt ei ollut vielä tarkoitus laukata ihan näin vauhdikkaasti.

Seuraava harjoitus oli lähteä laukkaan ratsastajan avuista: hevosen tuli lähteä laukkaan pysähdyksestä ilman muita askellajeja ja ratsastajan apujen tuli olla huomaamattomat. Socks ja Hook toimivat kauniisti, mutta Hemingway ja Ivory ansaitsivat piiskaa. Kuumunut Nox samoin.
"Bea. Hevosen kuuluu toimia sinun avuistasi - ei koska se sattuu olemaan niin hyvä, että osaa matkia muita. Sinun kuuluu ratsastaa eikä matkustaa, vaikka hevonen onkin osaava."

Sepä siinä olikin melko tuskastuttavaa. Nox tuntui tekevän niin kuin muut tekivät, eikä Bea ehtinyt edes antaa laukka-apuja kaikilla kerroilla. Siispä Bea alkoi tehdä niin, että antoi Noxin olla pysähdyksissä hitusen pidemmän aikaa, antaen sitten vasta laukka-avut. Hevoselle riitti tälläkin kertaa melkein olemattomat avut, ja tuo lähti innokkaasti laukkaamaan, Bean yrittäessä hillitä tuota. Jospa tuolle riittäisi yhtä pienet pidätteet kuin laukka-avut. Laukkaan lähtemiseen Bea kuitenkin oli melko tyytyväinen.

Viimeisenä tehtävänä ennen loppuverryttelyjä oli ratsastaa kahdeksikkoa ja suorittaa kahdeksan laukanvaihtoa viistolla suoralla joka toisella askeleella. Ellei ratsastajilla virrannut hiki jo nyt, se taatusti kohosi pintaan. Corinne seurasi hevosia kuin haukka ja torjui jokaisen suorituksen, joka ei täyttänyt hänen standardejaan.

Maggie hehkui ja halasi Hemingwayn tummaa kaulaa, kun sai orin tekemään neljä siistiä laukanvaihtoa putkeen. Hänelle se oli hieno saavutus eikä häntä haitannut, että moni muu oli häntä parempi tai paheksui hänen läsnäoloaan. Hän kiitteli hevostaan sen siirtyessä tyytyväisenä loppuverryttelyihin. Corinne pysäytti muutamia ratsastajia kohdalleen ja antoi näille hiljaista, kaksinkeskistä palautetta.

Bea oli myös tyytyväinen hänen ja Noxin suoritukseen, olivathan he vielä melko uusia tuttavuuksia toisilleen, joten ei heti voinut olettaa täydellisiä suorituksia. Kun Corinne pysäytti ratsukoita kohdalleen, odotti Bea melkein kauhistuneena, koska nainen pysäyttäisi hänet. Jos pysäyttäisi, eihän hän voinut tietää, että kävisikö niin.

Corinne ei kuitenkeen tehnyt niin tällä kertaa. Bean ja Noxin yhteistyö oli niin tuoretta, ettei hän katsonut ajankohtaiseksi antaa siitä tarkempaa palautetta. Mikäli hän olisi kokenut naisen epäsopivaksi ratsastajaksi, Bea olisi vaihtanut hoidokkia jo ensimmäisen valmennuskerran jälkeen. Nainen lähti Higgins vierellään tallipihan yli toimistoon ja jätti ratsastajat verryttelemään. Jamie, Pippa, Emerson ja Henrietta päättivät lähteä lyhyellä maastolenkille verryttelemään. Saskia kyyhötti lohduttomana hevosensa selässä kentän perällä. Se seisoi pää nurkassa ja kieltäytyi liikkumasta.

Bea jäi kentälle ratsastamaan, katsoessaan neljän ratsukon perään. Hän ei vaan mitenkään sopisi tuohon porukkaan. Minkä takia Jamie edes vaivautui viettämään hänen kanssaan vähääkään aikaa? Sitä ei varmaan muutkaan ymmärtäneet.
"Saskia", Bea sanoi lempeästi ohi ratsastaessaan.
"ole päättäväinen. Älä anna sen hevosen nyt aluksi määräillä, sillä silloin jatko on vaikeampaa", hän neuvoi toivoen, ettei loukkaisi nuorta tyttöä.
"kyllä se vielä siitä, tehän olette ihan uusia toisillenne", hän vielä yritti kannustaa, taputtaessaan ratsunsa kaulaa.

Saskia nyyhkäisi sydäntäraastavasti, kädet täristen ja yritti kääntää ruunaa takaisin uralle. Se vain huiski ärtyneesti hännällään. Tyttö potkaisi sitä terävästi vetäen toisesta ohjasta, ja jälleen ilman ennakkovaroitusta Danny hyppäsikin taaksepäin takajaloillaan tanssien. Saskia kiljaisi tippuessaan - ja hevosen kaatuessa taaksepäin. Se rysähti selälleen vain senttien päähän tytöstä, huitoi jaloillaan ja kiepahti takaisin jaloilleen hyökäten pukitellen ympäri kenttää.

Bea katsoi järkyttyneenä tapahtumaketjua. Okei, hän ei enää neuvoisi ketään, jos siinä kävisi noin. Hän ei tiennyt yhtään mitä tehdä, sillä hän ei voisi mennä Noxin kanssa lähelle tuota villiintynyttä olentoa, joka sai Noxinkin liikkumaan hermostuneesti, ja yrittävän myös temppuilla.
"oletko kunnossa?", Bea huikkasi huolestuneena Saskialle, seuraten katseellaan Dannya.

Saskia käpertyi itkien kokoon, haukkoen henkeään. Häneltä oli vain mennyt ilmat pihalle, ja hän oli säikähtänyt kuollakseen. Kamir hölkkäsi kentälle: hän ei ollut yllättynyt Dannyn käytöksestä. Hevonen oli vaikea ja arvaamaton, täysin sopimaton Saskialle. Hän polvistui tytön viereen ja tarkasti ammattimaisesti tämän kunnon puhellen tyynnyttävästi kuin pelästyneelle hevoselle.
"Sano jos se hevonen palaa tänne", hän sanoi Bealle. Hän tiesi, että hevonen saattaisi käydä ihmisen päälle.

Bea huokaisi helpotuksesta kun Kamir saapui paikalle, nyökäten sitten miehen sanoille.
"Saskia, vaikka se saattaa nyt käydä kipeää, niin yritä hengittää rauhallisesti. Nosta kätesi vaikka pääsi yläpuolelle niin saat paremmin henkeä", Bea opasti niin kuin häntä oltiin opastettu toimimaan ilmojen mennessä pihalle. Bea laskeutui Noxin satulasta ja talutti sen Saskian lähelle. Voi pientä.

Tyttö teki niin kuin käskettiin vapisten kuin haavanlehti. Kamir riisui takkinsa ja kietoi sen vähitellen istumaan nousevan tytön harteille.
"Bea vie sinut tallille. Kaikki on kunnossa, älä huoli", hän sanoi, otti Bean kouluraipan ja lähti hakemaan hevosta. Se nelisti kentän toisessa päässä kaula kaarella ja hyökkäsi miestä kohti korvat luimussa.
"HA!" Kamir kävi sitä vastaan kädet levällään ja raipalla ilmaa napauttaen saaden hevosen hyökkäämään poispäin.

"Tule Saskia, lähdetään", Bea lausui pienesti hymyillen, ojentaessaan kätensä tytölle. Bea vilkaisi vielä Kamiria ennen kuin lähti taluttamaan Saskiaa tallille, käsi tytön harteilla lohduttavasti ja suojelevasti.
"kaikki on ihan hyvin", hän lausui kävelymatkalla, vilkaisten sitten Noxia, joka oli yllättävän rauhallinen. Taisi osata käyttäytyä tosipaikan tullen.

Saskia laahautui mukana.
"C-C-CeeCee e-e-ei o-o-olisi i-k-kinä tehnyt n-n-oin", tyttö niiskutti. Maggie riensi apuun nähdessään tulijat ja otti säikähtäneen tytön äidilliseen syliinsä. Kentällä Kamir juoksutti Dannya ilman liinaa: hevosen täysi kunnioituksen puute ihmisiä kohtaan oli vaarallista ja se oli muutettava heti.

Bea ei tiennyt, mitä olisi sanonut pikku-Saskialle, ja onneksi hänen ei tarvinutkaan tietää, kun Maggie riensä heidän luokseen, ja Bea pystyi hyvällä omallatunnolla jättämään tytön naisen huomaan, ja keskittymään hevoseensa.
Nox hoidettiin karsinakuntoon, tai no se päästettiin kyllä vielä tarhaan, minkä jälkeen Bea lähti katsomaan miten Kamirilla meni Dannyn kanssa.

Kamir juoksutti hevosta pitäen sen liikkeellä. Hän seisoi rintakehä sitä kohti, katsoen sitä järkähtämättä kuin saalistaja ja heilautti raippaa, jos hevonen yritti hidastaa omasta tahdostaan. Sen tuli pyytää mieheltä lupaa ja ansaita se. Siihen menisi pitkä aika, sillä ylpeä hevonen ei ollut tottunut pitämään ihmisiä minkään arvoisina.

Bea jäi hiljaa seisoskelemaan kentän aidan vierelle, katseensa ollessa tiukasti miehessä ja hevosessa. Jos hän tuijottaisi kaksikkoa tiiviisti, niin saisiko hän imettyä miehestä hevosmiestaitoja itselleen? Hänestä kun tuntui, että mies tiesi aina miten toimia, ja tuo oli aina ilmiömäinen hevosten kanssa.
Ja Dannykin alkoi, mikä ei ollut naiselle mikään yllätys, näyttää jo hitusen nöyremmältä. Tai ainakaan se ei enää tehnyt juuri niin kuin itse vain halusi.

Kamir oli pyytänyt Katherinea pystyttämään kentälle esteitä riviin niin, että Danny joutui liikkumaan pienellä siivulla ja oli siten koko ajan Kamirin hallinassa. Mies ajoi sitä väsymättä halliten sen nopeutta ja suuntaa. Valmennuslaiset ehtivät jo lähteä kohti kotia, kun ruuna vihdoin asetti sisäkorvansa kohti Kamiria. Mies tuijotti sitä vakaasti, kun se laski päätään ja maisteli ilmaa huulillaan. Vasta kun se oli kiertänyt useamman kierroksen laukassa pää melkein maata viistäen, Kamir kääntyi siihen selin ja painoi katseensa. Danny pysähtyi ja hetken epäröinnin jälkeen käveli miehen luo, laskien turpansa tämän olalle. Se oli hiestä juovikas ja hengästynyt. Mies kääntyi hitaasti, rapsutti hevosen otsaa ja lähti taluttamaan sitä tallille pesua ja hierontaa varten.

Beakin oli jo siinä vaiheessa lähtenyt tallille huolehtimaan vastuuhevosistaan. Hän oli putsaamassa ulkona isoa läjää varusteita, kun väsynyt kaksikko, tai hevonen nyt ainakin oli todella väsynyt, saapui tallille.
"Yhteistyö taisi lopulta löytyä?", Bea kysyi hymyillen. Tai ainakin hevonen oli liian väsynyt venkoilemaan, ja Bea ihaili miehen sinnikkyyttä.

Kamir nyökkäsi vaiteliaana, riisui ruunalta varusteet ja alkoi pestä sitä. Hevoseen yhteyden luominen jätti hänet aina mietteliääksi ja hiljaiseksi. Ruuna oli melkein hellä häntä kohtaan, hamuten hänen takinliepeitään kuin varsa.
"Corinne sanoi, että saamme uuden työntekijän avuksi huomenna."

Oli melko hullua nähdä niin suuri muutos kyseisessä hevosessa, ja Bea keskittyikin hetkisen melkein enemmän kaksikkoon kuin putsauspuuhiinsa.
"okei, sehän on hienoa", Bea lausui hymyillen. Eivät he olisi kauaa jaksaneetkaan tehdä Calluminkin töitä.

Kamir nyökkäsi ja huuhtoi ruunan jalkoja. Jamie venytteli kissamaisesti ja tuli nojaamaan Bean olkaan tarkastellen tallimestarin töitä. Hänen piti ratsastaa vielä Slippers, vaikka paleli ja väsytti ja nälätti.
"Haluatko tulla irtohypyttämään Slipsiä?" hän kysyi Bealta.

Bea käänsi katseensa mieheen, joka tuli nojaamaan hänen olkaansa. Bea suipisti hitusen huuliaan pusun toivossa, mutta turha toivo, Jamien huomio oli Kamirissa.
"mm, voisin vaikka tullakin", Bea lausahti. Ainakin se voittaisi varusteiden putsaamisen.

"Nastaa", mies virnisti vinosti ja houkutteli naista mukaansa rahtaamaan kentälle irtohypytyskujia. Ulkona oli jo melkein pimeää ja kentän valonheittimet loivat aavemaisia varjoja. Miehen hengitys oli höyrytä viileässä, ja hän raahasi estetolppia ja mittaili niiden välimatkoja. He alottaisivat kahdesta noin metrin ritohypytyskujasta. Kun esteet olivat paikoillaan, hän meni hakemaan Slippersin. Kamir oli alkanut hakea hevosia sisään sillä välin. Valkea ori tanssi energisesti narussa, ja Jamie taputti sen kaulaa.

Bea kävi viemässä varusteet nopeasti takaisin paikoilleen, minkä jälkeen hän lähti kävelemään miehen perässä kentälle. Bea pisti takkia tiukemmin ympärilleen, työntäen kätensä syvälle taskuihin. Täällä oli jo kylmä. Ja melko aavemainen tunnelma.
Bea auttoi miestä esteiden kanssa ja jäi sitten seisoskelemaan kentälle siksi aikaa, että mies hakisi Slipsin sinne. Orin näkeminen sai naisen hymyilemään, tuo oli kuin ilmetty aavehevonen siinä tanssahdellessaan.

Jamie antoi orin nelistää kenttää ympäri lähemmäs parikymmentä kertaa. Se kiisi päästä päähän, liukui hiekka pöllyten pysähdyksiin ja nelisti takaisin kieppuen Jamien ympärillä, tönien miestä päällään ja pukitellen kuin rodeoratsu. Sen tyyntyessä Jamie tarttui sitä riimusta ja johti estekujalle. Se selvitti esteitä leikiten, vakaalla rytmillä ja korvat hörössä, jättäen valtavia ilmavaroja. Jamie nosti esteiden viimeistä aina parin kierroksen välein, kunnes este oli 160 senttinen. Slippers lennähti yli kuin painovoiman kumonneena, ja mies nosti estettä edelleen.

Bea ei voinut kuin ihailla Slipsiä. Se oli mahtava hevonen.
"Voi kun vielä joskus voisi omistaa yhtä hienon hevosen", Bea haaveili, hevosen leiskauttaessa todella helpon näköisesti esteiden yli. Vaikkei hän enää Mandin jälkeen ollutkaan tykännyt niin paljon hypätä esteitä, niin kyllä tuota menoa katsellessa melkein alkoi kaivata esteiden hyppelyä.

"Älä muuta sano", Jamie nauroi ja taputti orin kaulaa sen pysähtyessä korskuen hänen vierelleen. Se rakasti esteitä niin, ettei kaivannut rajoittavia liinoja kujilleen, vaan syöksyi esteille omasta tahdostaan. Jamie madalsi kujan aikaisempia esteitä ja pidensi välimatkaa viimeiselle, jotta ori ei voisi sotkeentua muihin esteisiin. Hän nosti sen yli kahteen metriin, ja lähetti orin matkaan. Se nakkeli niskojaan, viuhtoi hopeanhohtoisella hännällään ja tykitti matkaan, liitäen yli. Jamie huomasi tallipihalla katselevan Corinnen ja tanssi naiselle pienen voitontanssin.

Jamien ja Slipsin välinen yhteys sekin oli ihailtavaa, ja Bea toivoi vielä kokevansa joskus jonkun hevosen kanssa jotain tuollaista. Mandin kanssa heillä oli jo ollut erityinen yhteys, mutta vielä minään toisen hevosen kanssa sellaista ei ollut päässyt muodostumaan. Ei lähellekään.
Bea katseli melkein järkyttyneenä kuinka hevonen suuntasi yli kahden metrin korkuiselle esteelle, leiskauttaen yli. Mikä potentiaali!
Jamien voitontanssi sai Bean nauraen vilkaisemaan miehen katsomaan suuntaan, jossa hän huomasi Corinnen. Ah, pitäisi muistaa kysyä naiselta koirista!

Jamien riehakas tanssi kuoli pois, kun hän näki Corinnen vierelle ilmestyneen hoikan, kevytrakenteisen nuoren naisen, jolla oli huoleton, tuuhea ponihäntä ja hämärässäkin hehkuva, tummanpunainen otsatukka. Tummiin pukeutuneen naisen kapeissa kasvoissa oli jotain selittämättömän karismaattista: ehkä kissamaiset, jäänsiniset silmät, veistoksellisen korkeat poskipäät tai itsevarma, aavistuksen ilkikurinen hymy. Mies ei edes huomannut, kuinka Slippers tanssi kentän päädyssä ylistystä kaivaten, vaan lähti tunnottomin jaloin kohti hitaasti lähestyvää kaksikkoa.
"Hei Aisling", Jamie raakkui.

Bea jäätyi katsomaan Corinnen vierelle ilmestyvää naista, tuntien itsensä vähintäänkin rähjäiseksi. Asiaan ei yhtään auttanut se, että Jamie lähti kävelemään kaksikon luokse, ihan kuin olisi jopa unohtanut Slipsin.
Bea jäi aloilleen seisoskelemaan, hipaisten huomaamattomasti hiuksiaan. Hän tunsi olonsa melko epävarmaksi, vaikka samalla hän halusi tietää, mitä tuollainen nainen teki täällä. Oliko tuo taas yksi elitistiratsastaja, joka haluaisi valmennukseen?

Nainen nauroi.
"Noinko iloinen olet nähdessäsi minua?" hän kysyi huvittuneena ja sai Jamien nauramaan epäuskoisena. Mies sukelsi kentän puomien välistä, ja sulki naisen rajuun halaukseen, joka kesti sekunnin kauemmin kuin oli täysin sovinnaista.
"Salli nyt hetken inhimillinen epäilys edes puolijumalalle, joka näkee haamuja", mies moitti irrottautuessaan, "mitä… Miten sinä tänne palasit?"
"Aisling suostui tulemaan Callumin sijaiseksi", Corinne vastasi ja katseli melkein haikeasti itsekseen esteitä harrastavaa oria, joka tökki puomeja turvallaan ja teki villejä liikesarjoja kentällä.
"Oh. Niin tietenkin", Jamie mutisi kuin shokissa ja vilkaisi olkansa yli.
"Aisling, tässä on Bea, toinen tallin työntekijä", hän viittasi naista kohti.
"Hei Bea", Aisling tervehti vahvalla irlantilaisaksentilla.

Bea seisoi hiljaa aloillaan, vain tuijottaen kuinka Jamie meni halaamaan tuota naista selvästi todella ilahtuneena. Bea tunsi itsensä todella riittämättömäksi ja surulliseksi. Jamie ei ikinä olisi noin ilahtunut hänet nähdessään. Eikä hän ollut mitään verrattuna tuohon täydelliseen ilmestykseen. Bea oli jo täysin varma ettei kukaan huomaisi mitään, jos hän vain lähtisi, ja jos rehellisiä oltiin niin hän harkitsi todella vakavasti paikalta katoamista kun hän sai kuulla tuon naisen sijaistavan Callumia. Suunnitelmansa kuitenkin muuttuivat kun yhtäkkiä Jamie jopa tuntui muistavan hänen läsnäolonsa, jolloin Bea taikoi huulilleen mahdollisimman aidon näköisen hymyn.
"Hei. Todella ihanaa, että pääsit sijaistamaan Callumia näin lyhyellä varoitusajalla", Bea lausui hymyillen, vaikka hänen olisi tehnyt mieli huutaa ja juosta pois paikalta. Voisiko hän nyt vain lähteä? Ja vedota vaikka siihen, että täällä oli kylmä. Hänen työpäivänsä oli sitäpaitsi jo päättynyt.

"Hyvä syy nähdä vanhoja ystäviä", nainen hymyili vinosti ja sukaisi tukkaansa, "ja minulla sattuu olemaan pari viikkoa aikaa, ennen kuin työni alkavat. Sain paikan jockeynä Triple Crownista ja muutamasta muusta suuremmasta kisasta, joten lennän ensi kuussa Yhdysvaltoihin." Jamie kalpeni asteen.
"Ja olemme siitä kiitollisia. Jamie, ajattelitko antaa hevoseni hypätä valvomatta kauankin?" Corinne kysyi ja mies kiepsahti ympäri hölkäten takaisin kentälle.
"Hyvää yötä, Bea", nainen jatkoi ja ontui Bealle nyökkäävän Aislingin kanssa kohti parkkipaikalla odottavaa autoaan. Kentällä Jamie metsästi hippasille ryhtynyttä kimoa.

Bea melkein helpottui kun nainen sanoi ettei tuolla olisi paria viikkoa enempää aikaa. Pari viikkoa olisi kuitenkin pidemmän päälle pitkä aika, joten olisi parhain yrittää tulla tuon kanssa hyvin toimeen. Ja varoa olemasta mustasukkainen, tämähän oli naurettavaa.
"Hyvää yötä", Bea vastasi takaisin Corinnelle, nyökäten Aislingille pikkuruisesti ja sen jälkeen katseen suunnatessa taas Jamieen.
"Taidan lähteä nukkumaan", nainen lausahti enemmän itselleen. Ei hän tiennyt enää edes, että kuuliko Jamie häntä.

Jamie ei kuullut, ja mikäli Bea lähti, ihmetteli mies hetken kuluttua minne hänen elämänsä naiset olivat haihtuneet. Hän hyppi paikoillaan verryttääkseen verenkiertoaan, ja joutui vielä Slippersin hoidettuaan korjaamaan esteet pois. Olisipa Paulus ollut vielä töissä: hän olisi voinut sysätä likaiset hommat miehen vastuulle. Hänen vaistonsa vihjasi, ettei hän ollut tervetullut Bean sänkyyn, joten hän lähti kohti Newcastlea kylmästä täristen.

Bea ei yllättynyt ettei hän saanut mieheltä mitään vastausta, ja hän lähtikin laahustamaan talon suuntaan melkein pettyneenä. Tai no, ei melkein pettyneenä vaan pettyneenä. Naiselle itselleenkin jäi melko epäselväksi miksi hän oli pettynyt. Oman käytöksen takia? Aislingin ulkomuodon takia? sen reaktion takia, minkä tuo vieras nainen sai Jamiessa aikaan? Vaiko sen takia ettei Jamie sanonut hänelle enää mitään? Noh, joka tapauksessa hän oli pettynyt ja väsynyt. Bea pyöri vielä pitkään sängyssään, ihan kuin hän olisi odottanut Jamien ilmestyvän ovellensa. Yönsä Bea nukkuikin todella huonosti, ja aamulla tallilla työskenteli melko väsynyt tallityöntekijä.

Maanantai 10. joulukuuta, 08:12

Joulukuinen maanantaiaamu oli kylmä ja hallainen. Ulosviedyt, loimitetut hevoset puhaltelivat höyrypilviä nousevan auringon kelmeän kultaisiin säteisiin, ja tallipihalla tanssiva Moneypenny näytti lohikäärmeeltä korskuessaan ja puhkuessaan. Aisling oli ollut tallilla hyvissä ajoin tekemässä aamutallin, ja testasi nyt tummaa täysiveristä tallipihalla odottaessaan, että kolme maastokaveria olivat valmiina. Jamie näytti olevan puoliksi unessa ja niiskutti nuhaisena satuloidessaan Socksia: hän oli ollut tapansa mukaan vähän myöhässä. Kamir odotti satulattoman Nimbuksen kanssa, ja oli pyytänyt jättämään Hookin aamulla sisään Beaa varten.
"Mennäänkö?" mies kysyi hetken kuluttua ja käänsi valkean tamman maastoon vievälle tielle. Socks seurasi höristen ja pöhisten sen perässä, ja Aisling antoi Moneypennyn tanssahdella hevosrivistön vierellä. Hän istui tyynesti sen pikkuisessa laukkasatulassa, kun tamma hypähteli eteenpäin etujalat ilmassa ja pyörähteli sivuttain musta häntä viuhtoen.

Bea oli väsymyksensä takia melko kiukkuinen ja purki sitä hitusen huomaamattaan Hookiin, joka ei tajunnut tekevänsä mitään väärää. Sehän vaan vähän leikki! Bea puhisi itsekseen, vilkaisten taas tätä neiti täydellistä, joka oli tietenkin saanut Moneypennyn ensimmäiseksi ratsukseen.
Bea nyökkäsi pienesti hypähtäessään Hookin selkään. Kyllä, he voisivat lähteä ainakin hänen puolestaan. Hook tuntui toimivan tänään hyvin, ja Bea pystyi istumaan vain selässä, ja nauttimaan olostaan. Vaikka hän ei erityisesti nyt tästä maastoilusta nauttinut, tuo uusi nainen sai hänet jotenkin todella hermostuneeksi.

Jinni, Foxy ja Nemo laukkasivat metsikössä hevosten ympärillä. Kamir antoi hevosille merkin siirtyä raviin ja istui pehmeästi Nimbuksen selässä sen ravatessa pärskyen kohmeista tienlaitaa, välittämättä tamman säikkymisistä. Jamie nuokkui Socksin selässä valtavaan toppatakkiin hautautuneena, ja yskähteli välillä kipeästi, ohjat löysästi rukkasissa. Moneypenny hyökkäsi neliin välittömästi muiden siirtyessä raviin, ja Aisling nousi tottuneesti lyhyille jalustimille pidättämään sitä.
"Ihanasti tulta tässä tammassa!" hän kehui nauraen ja käänsi sen voltille, joka hidasti hermostuneena raviin korviaan käännellen. Nainen taputti sen kaulaa.

Bea nosti Hookilla tottuneesti ravin, hevosen senkin tuntuessa hitusen kankealta kylmän ilman ansiosta. Bea kohotti kulmiaan Aislingen nauraen lausutuille sanoille, sanomatta mitään. Toki hän myös hymähti, hyväksyvän kuuloisesti, kuin hän olisi samaa mieltä naisen kanssa. Tämän enempää kontaktia tuohon ei kuitenkaan taaskaan otettu, Beaa vain ärsytti kun toinen alkoi sooloilemaan. Varmaan hurmaisi heti kaikki valmennuslaiset ja saisi hänet entistä ulkopuolisemmaksi. Kukaan noin kaunis ei voinut olla myös ystävällinen ja kiva. Tai sitten hän oli vain naurettava tämän katkeruutensa kanssa.

Hevoset ravasivat tutuille nummipoluille, missä ne saivat nostaa laukan. Aisling siirtyi kärkeen, ja antoi ravissa vertyneen Moneypennyn siirtyä neliin. Kamir piti Nimbuksen kootussa laukassa, ja Socksin sen takana, sillä orilla oli ohjelmassa vain verryttävää, kevyttä liikuntaa tänään. Jamie ei tuntunut olevan aivan läsnä. Tumma täysiverinen katosi pian näkyvistä räjähtävässä vauhdissa.

Bea katsoi Moneypennyn loittonevan takapuolen perään kulmat koholla. Oliko tuo nainen ihan tosissansa? Eikö tuollainen ollut melko uhkarohkeaa? No, asiahan ei hänelle kuulunut, joten Bea keskittyi pitämään oman hevosensa laukassa, vilkaisten Jamien suuntaan hiljaisena. Mies oli yllättävän hiljainen ja rauhallinen ja hetken Bea jo epäili toisen nukkuvan. Olisikohan mahdollista nukahtaa hevosen selkään? Ja vielä pysyä selässä? Tuskin.

Socks puri kuolaimeen ja yritti ohittaa Nimbuksen loikaten leikkisästi sivuun, pukittaen ja hyökäten eteen. Jamie kiepahti kuperkeikalla kohmeiseen kanervikkoon.
"Mhrrhrhhvoividduperdele", hän murisi kömpiessään yskien pystyyn ja kutsui hevosta, joka palasi hölmistyneenä ravaten hänen luokseen, "ruoja!" Jamie yritti suoda Bealle surkean virneen nenä punoittaen ja silmät kuumeisina kavutessaan takaisin satulaan.

Bea seurasi vähintäänkin järkyttyneenä sitä tapahtumasarjaa, minkä hän näki aitiopaikalta. Hetken ajan hän oli huolissaan Jamiesta, vaikka toisaalta hän tunsi sisimmässään pientä vahingoniloa. Siitäs sai!
Se miehen virnistysyritys sai Bean hymyilemään hämillänsä. Hän ei ollut varautunut tuohon. Sitäpaitsi, Jamie ei vaikuttanut normaalilta. Bea ratsastikin lähemmäs miestä, tarkastellen toista.
"olet sairas", Bea lausahti yksiselitteisesti, tajuten kuitenkin miltä se kuulosti, ja hän kiirehtikin paikkailemaan sanojaan.
"siis, näytät ihan sairaalta. Kuumeiselta..", hän mumisi selitellen.

Mies nauroi railakkaasti, joskin se vaihtui röhivään yskänpuuskaan.
"Vähän flunddaa vain", hän selitti ja keräsi ohjia käsiinsä. Olo oli kurja, mutta yleinen käytäntö tallilla oli, että jos pää irtosi, se teipattiin kiinni ja töihin.

Bea pudisti pienesti päätään kun mies sanoi, että oli kyse vain pienestä flunssasta.
"ihan miten vain", hän mumisi, jättäytyen taas jonon hännille. Mies saisi tuota menoa keuhkokuumeen. Tai no, ei ehkä kuitenkaan. Mutta ei tuo pelkkää pientä flunssaa näyttänyt olevan.
Bea oli onneksi itse säästynyt suuremmilta flunssilta, mikä saattoi osaksi olla teen liikakäytön ansiota. Eihän tässä edes olisi aikaa mihinkään sairastamiseen!

Aisling palasi reippaassa laukassa heidän luokseen innostus kasvoiltaan paistaen. Kun hän pidätti Moneypennyä, se kohosi takajaloilleen ja nainen kietaisi toisen käsivartensa tamman hoikan kaulan ympärille ja suoristautui satulassa sen palatessa jaloilleen, kääntäen sen tottuneesti pienelle ympyrälle.
"Taisin rakastua", hän huokasi hymyillen, ja Jamie nauroi yskähdellen, kätkien terävän piston. Nainen taputteli tamman höyryäävää kaulaa sen tanssahdellessa, ja siirsi sen lentävään raviin muiden vierellä.
"Aivan uskomaton vauhti. Sääli, ettei se ole kilparadoilla."

Bea oli jopa melkein hämmentynyt kaksikon palatessa takaisin, ja Hook näytti myös saaneen jotain eloa, sillä se katseli lähestyvää kaksikkoa pää ylhäällä ja korvat kääntyillen. Bea hymyili pidättyväisesti Aislingille, vilkaisten Jamieta tuon naurulle, jossa hän kuuli jonkin sävyn, mitä hän ei harmikseen nyt osannut yhdistää mihinkään. Bean olisi tehnyt mieli äyskäistä ettei kaikki hevoset vain sopineet kilparadoille, mutta hän tyytyi jupisemaan jotain yksikseen, minkä naamioi Hookille mutisemiseksi. Tästä todella tulisi pitkät kaksi viikkoa.

Tamma hypähteli loppumatkan kotiin, ja Aisling ratsasti Nimbuksen vierellä jutellen Kamirin kanssa sen ohjelmasta ja koulutuksesta. Jamie laskeutui uneliaana Socksin selästä, riisui siltä varusteet ja valui nukkumaan muutamaksi tunniksi taukohuoneen sohvalle. Aisling ryhtyi talikoimaan karsinoita ja jutteli hyväntuulisesti Jinnille, joka tökki häntä takamukseen. Koira kiipesi välillä häntä vasten, ja korkea Borzoi oli hentoa naista pidempi niin tehdessään.
"Heippa Bea. Oletko ehtinyt olla kauan täällä?" hän kysyi ystävällisesti siivotessaan karsinaa Bean vastuuhevosen vieressä.

Kun maastoretki oli ohi niin Bea meni oikein mieluusti omaan rauhaan hoitamaan Hookin. Bea nautti hiljaisuudesta, vaikka samalla mietti, mihin miehet olivat kadonneet. Tai ainakin nuo osasivat olla todella hiljaa. Aislingin ääni kuului kuitenkin selvästi, toisen puhdistaessa jo karsinoita, ja pian Beakin oli samoissa puuhissa. Bea oli uppoutunut töihinsä, ja oli melkein järkyttynyt siitä, että uusi nainen oli puhunut hänelle.
"Öh, parisen kuukautta", Bea vastasi lyhyehkösti, vaihtaessaan karsinaa, sillä edellinen karsina oli putsattu.
"olet ollut täällä ennenkin töissä?", Bea melkein totesi, mutta se oli ehdottomasti silti kysymys. Niin hän kuitenkin oletti.

"Joo, niin olen. Olin Fairchildeilla töissä lähemmäs viisi vuotta, ja lähdin noin vuosi sitten, kun sain työtarjouksen Irlannista. Olen aina halunnut jockeyksi", hän vastasi liikkuen karsinoissa Bean tahdissa, "oletko sinä viihtynyt täällä?"

Bea nyökäytti pienesti päätään naisen kertoessa elämästään.
"Olen. Tämä on hyvä paikka työskennellä", Bea vastasi taas sen enempiä lörpöttelemättä. Hän ei nähnyt suurempaa tarvetta lörpötellä tuolle lähes tuntemattomalle elämästään.
"oletko viihtynyt Irlannissa?", Bea koki kuitenkin tarpeelliseksi kysyä. Ehkä hän oli vain liian kiltti kun ei voinut olla töykeä toiselle, vaikka melkein olisi halunnutkin.

"Ehdottomasti", Aisling nauroi joko välittämättä tai ymmärtämättä Bean vastahakoisuutta, "en tiedä, miten en ole kisannut täysiverisillä koko ikääni. En malta odottaa Yhdysvalloissa ratsastamista. Mitä sinä haluat tehdä?"

Bea hymähti kuin paraskin ystävätär naisen puheet kuullessaan.
"kouluratsastus on minun rakkauteni", Bea lausahti. Hän jätti sanomatta että hänestä tuskin tulisi loistavaa kouluratsastajaa, tai edes kilparadoille yltävää lahjakkuutta, mutta se asiapa ei taaskaan tuolle edes kuulunut.

"Jamie mainitsikin sinun olevan lahjakas kouluratsastaja", nainen vastasi lämpimästi hymyillen ja kippasi puhtaita puruja karsinaan.
"Onko sinulla omaa hevosta?"

Bea kohotti kulmiaan kuullessaan naisen vastauksen. Aha. Samalla Bea kuitenkin mietti, että missä välissä Jamie oli sellaista ehtinyt sanomaan toiselle. Ja miksi nuo olivat hänestä keskustelleet?
"ei ole", Bea vastasi päätään pudistaen.
"mutta ehkä taas joskus", nainen mumisi vielä, tajuten taas paljastuksensa. Hitto, ehkä _taas_ joskus. Miksi hän oli mennyt sillä tavalla sanomaan? Noh, tuskin vastapuoli siihen tarketuisi.
"entä sinulla?", hän kiirehti kuitenkin kysymään.

"Ei ole. Olen odottanut sen oikean löytymistä", nainen nauroi, "saatoin tosin kohdata sen tänä aamuna. Onko sinulla siis ollut hevonen?"

Bea naurahti pienesti, vaikkakin melko ilottomasti, kun nainen viittasi sanoillaan Moneypennyyn.
"sinun täytyy koettaa onneasi jos saisit sen omaksi", Bea lausahti, vaikka häntä hirvitti ajatus, että Moneypenny lähtisi. Se oli ollut täällä vasta niin vähän aikaa. Naisen kysymykseen hän mumisi vain jotain epämääräisen myöntävää, toivoen, että toinen jättäisi asian sikseen. Onneksi kohta karsinat olisi siivottu niin hän saisi livettyä paikalta.

"Niinkö? Millainen se oli?" Aisling kysyi taputtaen Jinniä.

Bea manasi itsensä paljastuksen takia, mutta taas hän oli vain liian kiltti ollakseen vastaamatta.
"ihan Moneypennyn näköinen. Ihana tapaus", Bea lausahti hymyillen. Oli itseasiassa yllättävän ihanaa kertoa hevosestaan jollekin. Hän kun ei ollut Mandin kuoleman jälkeen suostunut puhumaan siitä kenenkään kanssa. Nyt hän taisi kuitenkin olla valmis kohtaamaan todellisuuden.

"Onnekasta. Se oli varmasti kaunotar. Kilpailitko sen kanssa?"

"Niin oli", Bea lausui surumielisesti hymyillen.
"Kilpailimme. Se sai minutkin jopa ihastumaan esteratsastukseen", Bea innostui jutustelemaan. Mandin jälkeen esteinto oli kuitenkin hiipunut, se oli ollut vain niin ainutlaatuinen hevonen.

"Mitä sille tapahtui?"

"Se kuoli ähkyyn", Bea lausui hiljaa. Parin viikon päästä tapahtuneesta olisi tasan vuosi aikaa. Eikä hän vieläkään halunnut täysin myöntää itselleen, että rakas tammansa oli poissa.
"en tiennyt ketä syyttää tapahtuneesta. Siksi tulin tänne", nainen vielä paljasti.

"Voi ei", nainen huokasi myötätuntoisesti ja yritti koskettaa Bean olkaa, "onnettomuuksia tapahtuu. En usko, että siitä voi syyttää ketään."

Bea huokaisi pienesti, purren huultaan ettei alkaisi kyynelehtiä. Hän oli paljastanut jo ihan tarpeeksi, eikä hän halunnut olla yhtään haavoittuvaisempi tämän naisen edessä, jota hän niin kovasti oli yrittänyt vihata.
"niin. Ei syyttely tuo sitä enää takaisin", Bea lausahti, yrittäessään tuoda pientä hymyä huulilleen. Tämän jälkeen hän astui siivoamastaan karsinasta ulos, se oli ollut viimeinen.
"kiitos. En ole puhunut tästä, tai Mandista itsestään, kenellekään tapahtuneen jälkeen", hän lausahti kiitollisesti.

"Ymmärrän. Ehkä sinun pitäisi puhua siitä", hän kehoitti lämpimästi, "voit muistaa hevostasi ja sen hyviä aikoja, ja silti katsoa tulevaisuuteen."

Maanantai 10. joulukuuta, 13:12

Bean huulilta karkasi pieni hymähdys kun hän pudisti päätään.
"ehkä. Ehkä vielä joku päivä", Bea lausahti ympäripyöreästi. Nainen taisi olla oikeassa, mutta sitä Bean oli vaikeaa myöntää, sillä hän edelleen oli melko varautunut tuota kohtaan, mikä johtui Jamiesta. Mies oli selvästi aivan lääpällään tuohon.

Aisling lähti tyhjentämään kottikärryt heinäladon kyljessä olevalle lantalalle ja vietti sitten loput kaksituntisesta siivousurakasta pesemällä varusteita ja siistimällä kaksi oritarhaa. Jamie nukkui edelleen, kun lounastauko oli ohi ja oli aika lähteä estetreeniin.

Bea meni siivoamaan omalle taholleen, ja siivouksen jälkeen lähti laittamaan Ivoryn estetreenikuntoon. Hän harjaili hevosta, ja katseli ympärilleen kun Jamieta ei tuntunut näkyvän mistään. Bea kävikin katsomassa taukohuoneesta, ja sieltähän mies löytyikin.
"Jamie", Bea lausahti miehen nimen, mennessään herättämään tuota.
"ois estetreenin vuoro", hän vielä mumisi.

"Mutta se on vain pieni norsu", mies mutisi kääntäen unisesti kylkeään ja kurtistaen tummia kulmiaan. Aisling naurahti ovenpielestä.
"Antaa hänen nukkua. Minä voin ratsastaa hänen hevosensa."

"Norsu?", Bea toisti hämmentyneenä, katsoessaan miehen kulmien kurtistusta. Bea ei voinut estää pientä virnettä kapuamasta huulilleen, ja hän olisi varmaan unohtunut katselemaan nukkuvaa miestä, jos ei olisi kuullut naurahdusta ovelta.
"Se voi olla hyvä idea. Raukka on tainnut vilustua pahemman kerran", Bea mumisi päätään pudistaen, lähtien sitten takaisin oman ratsunsa luokse.

Aisling haki Papillonin, satuloi sen ja tuli lämmittelemään sitä kentälle, kun Kamir pystytti heille verryttävää, käännöksiin ja lähestymisiin keskittyvää, matalaa esterataa. Nainen nauroi Papillonin diivailulle ja ravasi sillä pääty-ympyröitä. Estesatula oli erikoista vaihtelua vuoden aktiivisen laukkaurheilun jälkeen. Pieni, kipakka ruunikko höristi korviaan nähdessään esteet ja nyökytteli kuolainta jäystäen.

Ivory oli myös pian valmis ja Bea lämmitteli sitä kentällä. Hevonen oli yhtä kuuliainen ja lempeä kuin aina muulloinkin, ja Bea tunsi rentoutuvansa itsekin. Liiat ajatukset kaikkosivat hänen päästään ja nainen keskittyi vain ratsastamiseen. Bea taivuutteli jäykähkönä tunnettua kaveria, yrittäen saada sitä vetreytymään esteitä varten. Jalkojen kanssa pitäisi taas muistaa olla tarkkana, ja heti lämmittelyesteellä he kolauttivat puomia, joka taas kuin ihmeen kaupalla pysyi paikoillaan.

Papillon tykitteli yli ja pukitteli vimmastuneena, terävästi korskuen kuin loukkaantuneena matalista esteistä.
"Laukkahevosten ratsastukseen verrattuna tämä kuin rakettitiedettä", Aisling nauroi hakiessaan tasapainoaan, kun ei ehtinyt kääntyä tarpeeksi jyrkästi matalalle okserille.

Bea nauroi Aislingin sanoille. Olihan tämä kyllä ihan erilaista laukkaurheiluun verrattuna. Nyt heillä oli uusi yritys, ja Bea lähti ratsastamaan pientä rataa luottavaisin mielin.
"Hop", Bea ynähti ennen estettä kannustimeksi ja he pääsivät yli puomia kolauttamatta. Käännös meni sekin hyvin, ja seuraava este ylittyi rimaa hipoen.
"hyvä", Bea kehui hevosen kaulaa taputtaen. Tuo teki parhaansa, harmi vain ettei se oikein näyttänyt tiedostavan jalkojaan.

Papillon ylitti esteitä leikiten, joskin pisti Aislingin taistelemaan tosissaan pitääkseen itsensä satulassa ja ohjat käsissään. Tamma hyppäsi okserin, kiepahti melkein takajalkojensa varassa pystylle, jonka ylitti heittämällä viisi ärhäkkää pukkia ja ampaisi sitten pää pystyssä kohti trippeliä, mutta hyppäsikin oma-alotteisesti liian kaukaa valtavaan loikkaan, ja kääntyi laskeutuessaan jyrkästi vasemmalle niin, että lennätti ratsastajansa päin sarjan seuraavaa osaa.
"Onpas siinä potkua", nainen huokasi saadessaan ilmaa keuhkoihinsa. Kamir oli kumartunut hänen vierelleen, kun hän makasi sikin sokin kaatuneissa puomeissa.

Bea katsoi kaksikon menoa melkein kauhistellen. Toisaalta häntä nauratti katsella sitä menoa, mutta ennen naisen tippumista hän jo arveli miten se päättyisi. Ja hän oli ollut oikeassa.
Papillon riehui vapauden hullaannuttamana, ja Bea seurasi sitä sivusilmällään, rauhallisesti kävelyttäen Ivorya siihen suuntaan, josko he vaikka saisivat sen kiinni.

Kamir viittasi Beaa jatkamaan omaa ratsastustaan ja lähti ottamaan kiinni huomiossa paistattelevaa diivaa. Aisling kiipesi jaloilleen kylkeään hieroen, ja kasasi esteen uudelleen lähtien sitten linkuttamaan kohti toisessa päädyssä häntä tötteröllä ravaavaa ruunikkoa.

Bea nyökäytti pienesti päätään, antaen ratsulleen huomaamattomat laukka-avut. Hän ohjasi hevosen ensimmäiselle esteelle, ja huomattuaan, että kun ihan esteen edessä vielä antoi Ivorylle pientä potkua hyppyyn, se hyppäsi ne jopa pienellä ilmavaralla. Tai sitten se oli vain oppinut tiedostamaan juuri näiden esteiden korkeuden.

"Hyvä hyppy", Kamir kehui ja lähetti Aislingin ja Papillonin uudelleen matkaan. Nainen seisoi jalustimilla ja käänsi tamman aina pienelle voltille, kun se yritti lähteä eteen tai pukittaa. Se kiljahteli tuohtuneena kieppuessaan voltilla.

Bea oli samaa mieltä Kamirin kanssa ja kehui hevosta paljolti. Sen jälkeen hän antoi hevoselle vapaampaa ohjaa ja ratsasti sitä pienellä ympyrällä sillä aikaa kun Aisling ja Papillon olivat radalla. Papillonilla näytti todella olevan vauhti päällä, minkä Bea lausahti ääneenkin naurua äänessään.

Aisling hymyili vallattomasti, posket ponnistuksesta punoittaen, kun hän ratsasti Papillonia vahvasti ohjan ja pohkeen väliin ja päästi sen esteelle vasta, kun se suostui liikkumaan hänen käskystään. Tamma hyppäsi tyylipuhtaasti korkealla ilmavaralla, joskin korvat luimussa ja sanattomia vastalauseita päätään nakkelemalla antaen.

Bea tunsi taas kateuden pistoksen tuota naista kohtaan, kun tuo sai Papillonin hallintaansa, ja ratsasti tuolla tyylipuhtaan radan. Jotkut vain osasivat. Bea suuntasi Ivoryn taas esteille, kun Aisling oli saanut ne hypättyä, ja tällä kertaa yksi puomeista kolahti. Taisi olla viimeinen este, jolla Bean omat ajatukset eivät olleet enää täysin mukana.

Aislingista ei ollut tuntunut lainkaan siltä, että hän osasi: tamma oli kiidättänyt häntä miten sattuu, ja hän tunsi olevansa hukassa apujen ja tiukkojen käännösten kanssa. Hänen pohkeensa tuntuivat kömpelöiltä hevosta vasten, ja Papillon pieneltä ja juonikkaalta hänen allaan. Hän päästi se loppuverryttelyihin pienen radan mentyä hyvin: olihan maanantai kuitenkin hevosille kevyen liikunnan päivä raskaan valmennusviikonlopun jälkeen. Sen jäähdyttyä hän lähti tallille, ja Kamir jäi korjaamaan esteitä pois.

Bea päätti, että siihen oli hyvä lopettaa. Jos he vielä jatkaisivat, alkaisi hevostakin väsyttämään, ja silloin vasta puomit kolisisivatkin. Parempi siis lopettaa onnistumiseen. Hän teki huolelliset loppuverryttelyt ja lähti sitten ratsastamaan tallille, vaikka tunsikin huonoa omaatuntoa kun he jättivät kamirin yksinään purkamaan esteitä.
Tallilla Bea jalkautui ja hoiti hevosensa tunnollisesti pois. Sen jälkeen oli vuorossa kahvitauko, mikä tarkoitti Bealle kylläkin teen juomista.

Aisling laittoi hänelle osoitetuille hevosille ilta- ja aamuruoat valmiiksi ja jakoi niille päiväruoat, ennen kuin liittyi taukohuoneessa olevan pariskunnan seuraan. Jamie näytti autuaalta torkkuessaan sohvalla villaloimen alla suu auki. Aisling istahti vastapäiselle sohvalle vesipullon ja pähkinäpussin kanssa, ja hymyili huvittuneena miehen tiedottomuudelle, vastustaen halua heitellä pähkinöitä tämän avoimeen suuhun.
"Herääköhän hän maastolenkille?"

Bea istui sohvalla polvet koukussa teetään hörppien, Aislingin tullessa taukohuoneeseen sisälle. Hän oli silmäillyt nukkuvaa Jamieta, joka näytti todella suloiselta ja rauhalliselta siinä uinuessaan. Olikohan mies ikinä muuten noin rauhallinen? Ei varmasti. Bea kohautti olkiaan naisen esittämällä kysymykselle.
"välillä tuntuu ettei mikään maailman mahti saisi tuota miestä hereille", Bea mumisi naurua äänessään, toivoessaan sitten että Aisling luulisi hänen tarkoittavan tällaisia hetkiä. Hän ei ehkä halunnut naisen tietävän hänestä ja Jamiesta, siis jos toinen ei jo tiennyt.

Aisling laski katseensa ja hymyili vanhalle muistolle. Hän kokeili heittää suolapähkinän miehen avoimeen suuhun, joskin se kimposi tämän nenästä matolle.
"Hitsi. Tähtäykseni oli joskus lyömätön."

Bea virnisti pienesti.
"sehän tukehtuu jos sä satut osumaan", Bea ensin kauhisteli, mutta ei voinut estää virnettä kipuamasta huulilleen.
"yritä uudestaan", hän kannustikin pienen naurun karatessa huuliltaan.

Aisling nauroi.
"Ei ole vielä sentään tukehtunut. Jamiella on harvinainen lahja syödä unissaan", hän vastasi, kumartui sohvan etureunalle ja tähtäsi keskittyneesti. Pähkinä katosi miehen suuhun, ja nainen heilautti kättään voitokkaaseen tuuletukseen. Jamie yskäisi, liikautti nenäänsä ja söi pähkinän.

Bea kurtisti hitusen kulmiaan naisen sanat kuullessaan. Hän siis oli epäillyt oikein. Tai ainakin nyt hän oli täysin vakuuttunut, että noilla kahdella oli yhteinen historia, mikä sai hänet samaan aikaan sekä kauhistuneeksi, surulliseksi sekä taas yllätysyllätys mustasukkaiseksi. Bea piilotti tunneskaalansa teemukin taakse, hymähtäen vain pienesti, kun mies söi pähkinän unissaan.

Aisling nakkasi toisenkin Jamien kitaan, ja sitä pureskellessaan Jamie havahtui hätkähtäen. Hän ponnahti istumaan tokkurassa, tummanruskeat peuransilmät unesta sameina ja hölmistyneinä kuin hän ei tajuaisi missä oli, mikä vuosisata oli ja miksi hän söi hunajapaahdettua pähkinää.

Bea melkein säikähti sitä Jamien istumaan ponkaisua, ja hän onnistui läikyttämään teetä kädelleen. Luojan kiitos se ei enää ollut kuumaa. Mies näytti todella tokkuraiselta, mutta jo hitusen terveemmältä kuin mitä aamuisella maastolenkillä. Bea hymyili toiselle pikkuruisesti mukinsa takaa, vaikka miehen huomio varmasti kiinnittyisi hänen vieressään istuvaan naiseen. Tuossa olikin enemmän katsottavaa, Bea ajatteli närkästyneenä.

"Mmmhhrrghh", mies voihkaisi tuohtuneena, ääni painuksissa ja vajosi selälleen hieroen kasvojaan, "senkin riesat." Aisling nauroi ja nousi ylös nakaten pähkinäpussin roskakoriin.
"Sinun pitäisi olla hevosen selässä. Ratsastin jo yhden puolestasi."
"Mi… Paljonko kello on?" Jamie ponkaisi jaloilleen, pudoten tosin istumaan, kun päässä heitti, ja vilkuili seinäkelloa raskaasti voihkaisten.
"Voi saasta! Mikset herättänyt minua?" hän kysyi Bealta.

Bea jäi aloilleen siemailemaan teensä loppua, kun Aisling oli jo noussut ylös nauraen. Tuo vaikutti niin huolettomalta. Ja hän itse oli tällainen hermoheikko. Tai no, ehkei hermoheikko ollut oikea termi, olisikohan naurettavan tunteellinen sopivampi ilmaisu.
"toisen maastolenkin aika", Bea vastasi miehen kellon kyselemiseen, kohottaen sitten kulmiaan.
"minäkö?", Bea kysyi melkein tyrmistyneenä.
"yritin kyllä, muttei tuottanut tulosta", hän mumisi päätään pudistaen. Tee oltiin saatu juotua, joten hän nousi paikoiltaan ja vei teekupin pöydälle.

Jamie voihkaisi ja painoi raskaalta tuntuvan, tokkuraisen pään käsiinsä. Hän raahautui jaloilleen kietoen toppatakkia tiukemmin ympärilleen eikä odottanut kovin innoissaan maastolenkkiä, sillä iho tuntui siltä kuin sen alla olisi piikikäs, polttava kerros metallia. Aisling oli hakenut Hemingwayn, jonka muisti erinomaisesti. Ruuna hamusi hänen poskeaan ja hiuksiaan rakastavasti, kun hän harjasi sitä käytävällä. Kamir juoksutti ulkona Dannya ilmoittaen, ettei osallistuisi, vaan kouluttaisi hevosta kentällä. Jamie raahautui hakemaan Slippersiä tarhasta.

Bea kuuli Jamien voihkaisun kun hän itse oli jo matkalla ulos. Jamie-raukka. Selvästi sairas, mutta silti joutui tekemään työnsä. Bea meni hakemaan Noxin, joka pukkasi häntä päällään, kun Bea meni hakemaan sitä tarhasta. Se oli selvästi jonkinasteinen rakkaudenosoitus, mutta vähän turhan voimakas, sillä nainen oli menettää tasapainonsa.
"vielä sinä opit näyttämään tunteesi hienovaraisemmin", Bea puheli. Tai sitten hänen pitäisi vain tottua noihin miehisiin eleisiin. Bea alkoi harjailla hevosta, joka katseli ympärilleen kuin etsien kohdetta, jolle uhitella.

Pian Jamie johti joukkoa maastoon korskuvan ja tanssivan, jättimäisen Slippersin selässä. Ori painoi ohjille ja kulki sivuttain välillä pukkeja heittäen, mutta miehellä ei riittänyt tänään huumorintajua, vaan hän näytti lähinnä kärsivän. Aisling piti perää ratsastaen tummanpunarautiaalla kouluhevosella ilman satulaa ja nauttien siitä huokuvasta lämmöstä.

Nox tanssahteli hermostuneesti Bean alla, ja nainen oli melkein varma, että kohta se upottaisi hampaansa edellä kulkevan orin takalistoon. Se tuntui painavan ohjille, ja samaan aikaan kieppuvan ympäriinsä. Bea itse istui syvällä satulassa sen enempiä hermoilematta. Hän oli jo oppinut rentoutumaan tämän oripojan selässä, vaikkei ehkei vielä ratsastanutkaan sitä kovin hyvin. Hän kuitenkin oli vakaasti päättänyt oppia ratsastamaan tätä hevosta.

Slippers vilkuili välillä taakseen takajalat huolestuttavan keveinä. Se tuntui vaistoavan toisen orin uhman, ja halusi vastata siihen täydessä testosteronihöyryssä. Jamie antoi sille pohjetta ja siirsi sen muutaman metrin edemmäs, jottei se vain potkaisi Moralesin kouluhevosta päähän.

Bea oli itsekin pitänyt välimatkaa tarpeeksi pitkänä, mutta Jamien siirto tuntui viisaalta ottaen huomioon, että mitä vain voisi tapahtua, jos nämä testosteronimonsterit päästäisi valloilleen. Olisi siis viisainta välttää yhteenottoja, ja Bea yrittikin saada Noxille muuta ajateltavaa pienin kouluratsastusliikkein, joita hän pyysi siltä. Se ei kuitenkaan sitä hermoilua poistanut, harmi vain.

"Haluatko vaihtaa paikkoja?" Aisling kysyi Bean takaa seurattuaan aikansa valkeiden orien käytöstä. Hemingway talsi eteenpäin rentona, korvat lerppuen ja napsi välillä ruohoa tienpenkalta.

"se voisi olla ihan viisasta", Bea myöntyi, vaikka jo ajatuksen tasolla Aislingin päästäminen heidän väliinsä ei kuulostanut hyvältä. Toki nyt puhuttiin ihan vain ratsastamisesta..
Bea hidastikin omaa ratsuaan sen verran, että nainen pääsi oman ratsunsa kanssa heidän ohitse. Nox meinasi suivaantua tuollaisesta ohittelusta, mikä nauratti Beaa. Tuohan oli välillä ihan samanlainen tunnehirviö kuin hänkin.

Aisling kokosi Hemingwayn ja reipasti leppoisan ruunan käyntiä kuroen välimatkaa Slippersiin, joka puhkui menohaluja ja oli repiä väsyneen miehen kädet irti. Se puri kuolaimeen ja repi päätään alas voimakkain vedon, melkein nykäisten Jamien irti satulasta jokaisella.
Nainen vilkaisi välillä olkansa yli Beaan, hymyä silmissään.
"Onpas se komea", hän kehui andalusialaista.

Bea saattoi melkein kuulla Noxin puhisevan ja pöhisevän, kun se jätettiin joukon hännille. Se tanssahteli entistä enemmän, ja painoi kädelle, kun olisi halunnut kiilata muiden ohi.
"se on", Bea lausui hymyä äänessään, taputtaessaan oripojan kaulaa. Voi kun vielä joskus oppisi ratsastamaan sitä todella hyvin. Sitten hän olisi ikionnellinen.

"Haluatko ravata?" hän kysyi rapsutellen ruunan luisevaa säkää.

"Nox ainakin haluaa", Bea lausui nauraen. Orihan oikein puhkui menohalujensa kanssa.
"eiköhän siis aleta ravailemaan", Bea totesi, pidättäen vielä Noxia sen verran, että se lähtisi raviin hänen pyynnöstään, minkä se sitten tekikin.

Slippers karkasi pian kymmeniä metrejä heidän edelleen, puskien Jamietä vastaan ja kehittäen oman askellajin, jossa sen etujalat laukkasivat ja takajalat polkivat raivokasta kiitoravia. Aisling kannusti Hemingwayn matkaavoittavaan, pehmeään raviin ja leikitelli ohjalla, jotta se kaarsi kaulaansa ja alkoi polkea takaosallaan vetreyttäen selkänsä lihaksia. Nainen piti sivusilmällä huolta siitä, ettei kuuma ori hänen takanaan rynnisi ryöstäen ohi.

Kun Nox sai raviavut niin voi kauhea, se todella lähti ravaamaan.
"heii, rauhotus nyt", Bea mumisi, istuen tiiviimmin satulaan. Vatsalihakset todella saivat treeniä. Hän teki puolipidätteitä ja sai hevosen hetkeksi jopa todella kuulolle. Ja heti seuraavassa hetkessä tuntui kuin se vain paahtaisi höyryveturin lailla ohi Hemingwaysta ja yrittäisi voittaa Slippersinkin. Ohi se ei kuitenkaan lähtenyt, ihme kyllä. Sen verran hän sai sen pidettyä aisoissa, vaikka kädet ja vatsalihakset olivatkin koetuksella.

Jos se ryöstäisi, Aisling ohjaisi Hemingwayn tielle. Hänellä oli runsaasti kokemusta kuumista, ryöstävistä ja hermostuneista hevosista. Ruunaa ei kahden orin paahtaminen hätkäyttänyt, se vain nautiskeli rennosta lenkistä tutun ihmisen kanssa ja painui kauniiseen muotoon.
"Onko se aina noin innokas?" nainen kysyi huvittuneena.

Naisen huvittunut kysymys sai Bean naurahtamaan, vaikka sisimmässään hän oli melko huonolla tuulella. Nainen taisi pitää häntä huonona ratsastajana? Tai sitten hän oli vain ihan liian epäluuloinen ja epävarma.
"Maastossa ainakin. Ehken ole vielä tarpeeksi suuri, tai minkäänlainen, auktoriteetti", Bea mumisi. Eihän hän ollut nähnyt hevosta maastossa muiden kanssa, joten hän ei osannut sanoa. Ja jos rehellisiä oltiin, hän ei edes halunnut tietää johtuiko tämä vain hänestä.

Aisling vain rakasti kuumia, innokkaita hevosia.
"Ehkä sillä on vai patoutunutta energiaa. Uskallatko laukata sillä nummella?"

"Voi olla. Ja uskallan", Bea lausui hymähtäen.
"jos se riehaantuu, niin eiköhän se joskus maailmassa rauhoitu? Tai ainakaan tietojeni mukaan ikiliikkujaa ei ainakaan vielä ole keksitty", hän vitsaili naurua äänessään. Ei hän toki antaisi hevosen ryöstäytyä käsistä. Tai kaikkensa hän tekisi estääkseen.

Aisling ohjasi Hemingwayn alas tieltä nummipolulle, jossa Slippers näkyi valkoisena pisteenä. Hän odotti kunnes Bea oli polulla, ja nosti sitten Hemingwaylla pyörivän, ilmavan laukan. Ruuna venytti kaulaansa ja liikkui varmasti; nainen nautti sen selän lämmöstä ja laukan keinuvasta rytmistä.

Nox tuntui innokkaalta hänen allaan ja se oikein räjähti laukkaan kun edellä menevä ratsukko säntäsi liikkeelle. Nox yritti selvästi ohi ja tuntui kuin se olisi hyppinyt siksakkia, kuin yrittäen päättää kummalta puolelta säntäisi ohi. Se sai Bean purskahtamaan raikuvaan iloiseen nauruun, ratsastiko hän hevosella vai sähköjäniksellä? Pienet pukitkin irtosivat oripojalta, joka selvästi nautti kun sai päästellä suurimpia energioita menemään.

Slippers taisteli Jamieta vastaan koko kotimatkan. Molemmat olivat hiestä märkiä ja uupuneita päästessään tallille. Hemingway oli virkeä ja lämmin, ja Aisling rento ja tyytyväinen sen selässä. Nainen vei ruunan karsinaan kaivelemaan heinäverkkoaan, ja jäi sitten katsomaan, kuinka Jamie nojasi Slippersin karsinan seinään satula sylissään roikkuen. Hän tarjoutui pesemään orin, mistä väsynyt mies oli kiitollinen. Hän valui viemään varusteet ja vajosi sitten takaisin taukohuoneen sohvalle.

Bea tunsi käsiensä kipunoivan rasituksesta, kun he palasivat tallille. Ei hän voinut missään vaiheessa antaa hevosen vain mennä, ja sille jäikin vielä melkoisesti tuhlaamatonta energiaa, vaikka loppumatkasta se kulkikin paljon kuuliaisemmin. Tallipihassa Bea laittoi ratsunsa huolellisesti karsinakuntoon, minkä jälkeen hän käveli taukohuoneeseen, mistä hän löysi Jamien. Väsyneen ja voimattoman näköisen Jamien.
"haluatko minun ratsastavan Choven?", Bea kysyi huolehtivasti. Jos Jamie olisi järkevä, tuo antaisi hänen ratsastaa hevosen. Ikinä ei kuitenkaan voinut tietää.

Jamie retkotti poski vasten sohvaa ja hymyili Bealle silmät kuumeisina.
"Oletpa kultainen. Aisling voi ratsastaa sen, sinun päiväsi taisi päättyä."

Bea pudisti pienesti päätään.
"hänenkin päivänsä päättyi juuri. Miten se eroaa minun tilanteestani?", Bea kysyi muka huolettomasti, vaikka asia häiritsi häntä. Oliko Aisling häntä parempi ja luotettavampi ja enemmän kaikkea kuin hän, vai mistä se johtui? Hän tunsi itsensä nyt kuitenkin riittämättömäksi, kuten toistuvasti kyseisen naisen seurassa.

Jamie hymyili poissaolevasti ja sulki silmänsä.
"Nauti vapaaillastasi, höpsö."

Bea mutristi huuliaan tyytymättömänä saamaansa vastaukseen. Eihän hän ollut edes saanut kunnollista vastausta. Hyvä on, ei sitten keskusteltaisi.
"muista nukkua ja juoda jotain lämmintä", Bea mumisi parannusohjeensa ennen lähti kävelemään pois paikalta. Hemmetti, nyt todella ärsytti.

"Nähdään huomenna!" Aisling huikkasi ystävällisesti harjatessaan Chovea käytävällä. Suklaanruskea täysiverinen tutki naisen hiuksia mietteliään oloisena.

"Nähdään", Bea huikkasi ei niin iloisen kuuloisena, mutta sen voisi pistää vaikka väsymyksen piikkiin. Ja Bea tunsikin yhtäkkiä kuinka väsymyksen aalto pyyhkäisi hänen lävitseen. Ehkei hän olisi yhtään hevosta enää jaksanutkaan ratsastaa, mutta silti ärsytti. Hyvää yötä vain kaikille, hän hautautuisi ihan varmasti heti talolle päästyään vuoteeseen peiton alle, söisi levyn suklaata ja alkaisi nukkumaan suklaaöveristä kärsien.

Tiistai 11. joulukuuta, 06:12

Lumi teki maailmasta äänettömän. Koko päivän jatkunut ja illan myötä vain voimistunut lumituisku langetti maisemalle sinertävän, jouluisen hämärän, ja sai hevoset tanssimaan levottomina: Aislingin ratsastama Papillon teki näyttäviä syöksyjä tien toiselta laidalta toiselle, hokit soratien pintaan rasahdellen, ja Nimbus tipsutti kavioidensa kärjillä pöristen hermostuneena, sieraimet suurina; Kamir silitti sen kaulaa tyynnytellen. Tuuli sai raskaat, märät lumihiutaleet kieppumaan metsän reunustamalla tiellä ja pöllytti hevosten harjoja ja häntiä, tunkeutuen julkeasti ratsastajien vaatteiden alle.
Kaunis, talvinen sää ja Jamien vastentahtoinen sairaspäivä olivat saaneet pakkasesta kirpeän tiistain aikataulun sekaisin; Kamir ja Aisling olivat käyneet aamulla reippaan maastolenkin Chovella ja Moneypennyllä, ja viettäneet aamupäivän ruuvaamalla hokkeja hevosten kenkiin. Hevoset riekkuivat tarhoissaan ja tutkivat ihmeissään näkyvyyden muutamaan metriin rajoittavaa lumimyräkkää. Aisling ratsasti Socksilla siivoustauon aikana, ja Kamir saapui juoksuttamaan Dannya pessoalla vasta puolessa välissä naisten koulutreeniä. Aisling käytti koulutreenin Hemingwayn virkeyden ja kuuliaisuuden harjoittamiseen, sillä ruunan ongelma Maggien kanssa oli sen laiskuus. Hevoset haettiin sisään jo päivätallin aikaan helpottaen Bean iltatallia, ja kuivausrumpu, kuivauskaapit ja pyykkinarut täyttyivät kuivuvista loimista; klipattujen kilparatsujen hoito ja uudelleenloimitus oli aikaavievä prosessi, ja jo valmiiksi vääristyneessä aikataulussa aikaisin pimentyneen iltapäivän maastolenkille lähtö venyi entisestään. Sen jälkeen kolmikko saisi vielä pitää estetreenin Slippersille, Noxille ja Miulle.
Kamir vilkaisi olkansa yli takanaan todennäköisesti Ivorylla tulevaan Beaan, ja hymyili melkein hartaasti, vaikkei hymy koskaan täysin poistanut surumielisyyttä hänen silmistään: jokin luonnon harmonisessa, äänettömässä rauhassa kosketti miestä syvällä sielussa.

Bea oli nauttinut vapaasta aamustaan nukkumalla pitkään. Herätessään nainen kuitenkin manasi pitkään nukkumisen, ulkona satoi lunta. Melkein haltioituneena Bea syöksyi ulos huoneestaan ja avasi hetken kuluttua ulko-oven, kohdatakseen kirpeän pakkasilman. Hui, lumisade sai hänet hyvälle tuulelle, mutta kylmä ilma ei ollut kiva lisä siihen.
Koko päivä oli kulunutkin Bean osalta iloisissa merkeissä. Hän oli aina rakastanut lunta. Ihan pienestä asti valkoinen lumipeite oli ollut Beasta jotenkin todella taianomaista, ja todella sai joulufiiliksen aikaan. Hänen maastoratsunsa, Ivory, ei tainnut niin kovasti nauttia lumisesta säästä. Se nosti jalkoja liioitellusti ylös jokaisella askeleella, pienesti tanssahdellen hiutaleiden keskellä. Kamirin vilkaistessa olkansa taakse tuo sai näköpiiriinsä leveästi hymyilevän Bean, jonka takki oli jo kuorruttunut lumella, ja sai hänet näyttämään vaihtoehtoisesti lumiukolta, tai lumikuningattarelta vaaleiden auki olevien hiustensa kanssa.
"oletteko lukeneet säätiedotusta? Mietin vain kauan tämä lumisade jatkuu?", Bea kysäisi hymyä äänessään. Hänen olisi pakko päästä tekemään lumiukko jossain välissä, mutta se vaatisi kohtuullisen paljolti lunta, sekä nollakeliä.

"Lunta tulee varmaan vaihtelevasti seuraavan viikon. Sitä kuitenkaan harvoin kertyy maahan kovin paljoa kerrallaan", Kamir vastasi hymyillen Bean innostukselle. Nimbus kavahti sivuttain nähden mörköjä valkeissa, kieppuvissa hahmoissa ja huiski valkeaa häntäänsä. Maastolenkki sujui käynnin ja pehmeän ravin merkeissä. Papillon pukitti heidän edellään ja harasi vastaan, kun Aisling yritti pitää sen tiellä.
"Pidätkö lumesta?" mies kysyi.

Kamirin sanat kuullessaan Bea nyökkäsi pienesti, ja mumahti myös viestiäkseen kuulleensa miehen sanat. Lumiukon rakentaminen saisi siis varmaan jäädä. Ainakin toistaiseksi. Ivory tepasteli pää ylhäällä, se ei selvästi tykännyt siitä, että näkyvyyttä riitti niin lyhyen matkaa eteenpäin. Myöskin lajitoverien toilailut tuntuivat siitä hämmentäviltä, eikä se tiennyt olisiko itsekin pitänyt säpsyillä. Siispä se ottikin välillä sivuaskeleita kuin matkien toisia hevosia.
"pidän. Olen aina pitänyt", Bea vastasi hänelle esitettyyn kysymykseen, vaikka mies oli varmaan jo ennen kysymystäänkin tiennyt saamansa vastauksen.
"entä sinä?", Bea kysyi vastakysymyksen. Monet hänen tuntemistaan ihmisistä eivät oikein välittäneet lumesta, joten siksi asia olisi ihan mielenkiintoista tietää.

"Se on kaunista", Kamir vastasi, "tekee vain käytännöstä hieman haastavampaa." Jatkuvasti sulava ja jäätyvä, märkä lumi teki maasta vuoroin muhkuraisen ja jäisen ja vuoroin nilkkasyvyistä mutavelliä saaden kaiken märäksi ja likaiseksi. Hevosten loimitus oli tavallista monimutkaisempaa, ja loimia sai olla pesemässä jatkuvasti. Liikenne jumitti, hevoset tarvitsivat vähän väliä hokkeja ja eläinlääkäriä piti soittaa kerta viikkoon paikkaamaan jotakuta.
"Toivotaan, että kylmä ilma jatkuu ja lumi pysyy maassa."

"totta", Bea huokaisi Kamirin sanoessa, että lumi tekee käytännöstä haastavampaa. Aina ensilumen aikaan sitä ihaili lumen kauneutta, hiutaleiden kieppumista tuulen mukana ja ympäristön kuorruttumista valkeaan peitteeseen. Jossain vaiheessa liukasteluiden ja loskavellissä tarpomisten jälkeen sitä kuitenkin aina ajatteli, ettei lumi niin ihanaa ollutkaan. Vuoden kulueesa inhottavat asiat aina kuitenkin unohtuivat ja sitä keskittyi taas ihailemaan ja innostumaan.
"pitää toivoa", Bea lausahti taputtaessaan ratsunsa kaulaa, ja pyyhkiessään hiutaleita sen harjasta pois, saaden hevosenkin ravistelemaan päätään. Hymähdys karkasi Bean huulilta kun hän sitten pyyhkäisi myös hetki hetkeltä valkoisemmaksi muuttuvaa kypäräänsä.

Tallille palatessa he pääsivät pesemään hevoset ja loimittamaan ne karsinoihinsa lämpöpinteleiden kera. Lämpimät kesäkelit olivat huomattavasti helpompia, jos Kamirilta kysyttiin. Kello lähestyi jo kahdeksaa, kun hevoset oli hoidettu, joten Kamir ehdotti heinien ja iltaruokien jakamista hevosille ennen estetreeniä. Heidän päästessään maneesiin rakentamaan esterataa kolmikolleen, kello oli jo lähempänä yhdeksää.

Bea pesi maastoratsunsa huolellisesti, sekä muiden tavoin loimitti sen ja pisti vielä lämpöpintelit. Lumen ja kylmän ilman ansiosta hommaa oli enemmän, ja varsinkin nyt kun Jamie oli mennyt sairastuttamaan itsensä.
He olivat jakaneet heinät ja iltaruuat ennen estetreeniä ja melko myöhään vasta pystyttivät esterataa. Tänään menisi myöhäiseen, mutta onneksi huomennakin saisi nukkua pitkään.
"onko Jamie vielä huomisenkin pois?", Bea kysäisi, sillä jos niin oli, niin olisi varmaan hänen vuoronsa ratsastaa aamulla Socks miehen puolesta.

"Hän sanoi tulevansa töihin", Kamir vastasi lämmitellen Miuta. Esteet oli pystytetty maneesin keskelle jumpparadaksi, ja korkeus jätettiin matalaksi eläkeikäisen Miun ja hyppäämiseen tottumattoman Noxin takia. Slippers laukkasi maneesia ympäri korskuen ja jymistäen niin, että seinät kumisivat: sillä oli ylimääräistä energiaa, ja Kamir epäili pääsevänsä nostelemaan puomeja.

"Hienoa", Bea lausahti. Elämä ehkä palaisi siis takaisin normaaliin järjestykseen, jos kukaan muu ei loukkaisi tai sairastuttaisi itseään.
Bea lämmitteli Noxia, joka vilkuili esteitä tyytymättömästi hännällään huiskien. Se ei hirveästi tykännyt esteitä, joten Bea arveli pääsevänsä tänään ihan kunnolla työskentelemään. Slippers sen sijaan tuntui olevan todella innoissaan, joten se voisi olla tyytymätön esteiden mataluuteen. Noh, pitäisi kyseiselle ratsukolle lopputunnista sitten nostaa esteitä.

Kamir ratsasti Miulla ensimmäisenä. Entinen kenttäratsu selvitti esteet kunnialla, ottaen huolellisia askelia ja ponnistaen pehmeästi, liioittelematta yli. Mies huolehti sen lihaksien jumiutumisesta ja verrytteli sitä huolella. Bea sai mennä seuraavana, sillä Slippers oli todennäköisin esteiden murskaaja: orilla oli valtava askel, liikaa energiaa ja taipumusta huolimattomuuteen.

Bea katsoi Kamirin suorituksen tarkasti, keskittyen kuitenkin Noxin työstämiseen samalla. Seuraavaksi oli heidän vuoronsa ja Bea ohjasi hitusen jähmeän Noxin esteille. Bea tunsi kuinka se yritti jarrutella, ja nainen joutuikin kannustamaan sitä kunnolla eteenpäin. Esteet ylitettiin, vaikka Bea oli varma, että se kieltäisi. Oli hassua kuinka yleensä niin menohaluinen ori tuntui tahmealta liikkeidensä kanssa, mutta ehkä se vielä jossain vaiheessa tuntia vaihtaisi yleisimmän vaihteensa päälle ja kaahaisi menemään. Välimuoto niistä olisi kyllä parhain.

Ja Slippers lähti perään. Se puski ohjalle ja näytti astelevan esteiden yli sekalaisessa ravissa, vaikka Aisling pidätti sitä ja yritti auttaa sitä pohkeillaan hyppäämään. Viimeiseksi asetetulla, muita hieman korkeammalla ristikolla se astui itse ristiin ja kompastui komeassa kaaressa esteen yli kaatuen eteenpäin turpa edellä. Aisling yritti vetää ohjista sen pään ylös ja nojasi taakse; hetken ori tasapainoili kuin polvillaan tepastellen, melkein heittäen kuperkeikan, mutta saavutti lopulta tasapainonsa kavuten jaloilleen ja pärskien hämmentyneenä. Aisling hieroi rintaansa ja pidätti orin seinän viereen, kun Kamir laskeutui satulasta nostamaan esteen.

Slippersin ja Aislingin meno oli kyllä melkoisen näköistä ja tuntui kuin Noxkin olisi saanut virtaa sitä katsellessaan. Se alkoi tepastella reippaammin ja pyrkiä enemmän eteenpäin. Bea katsoi kauhistuneena sitä Aislingin ja Slipsin tasapainottelua, joka päättyi tällä kertaa hyvin. Este sen sijaan oli kärsinyt, ja Kamir joutuikin jalkautumaan esteen nostamiseksi. Bea sen sijaan ratsasti ratsullaan ympyröitä ja helppoja koululiikkeitä, jotta saisi liikkeet vielä irtonaisemmiksi. Edistystä oli tapahtumassa, mutta sen näkisi sitten esteillä, että sujuisivatko ne yhtään sen paremmin.

Miu ylitti esteet jälleen tottuneesti, ja Kamir taputti orin mustaa, samettista kaulaa. Aisling jätti seuraavan kierroksen välistä ja sen sijaan keskittyi purkamaan valkean orin energiaa uralla, harjoittaen sen pysähtymistä, siirtymisiä ja herkkyyttä avuille. Hän oli kyllä kaatunut hevosten kanssa, mutta tilanteet olivat kuolemanvaarallisia eikä hän halunnut jättiläismäistä oria päälleen, sillä hän odotti uraansa Yhdysvalloissa.

Bea suuntasi Noxin esteelle ja tällä kertaa ori tuntui rynnistävän niitä päin. Tällä kertaa Bea oli varma, että läpi mentäisiin, joten hän käänsi orin ympyrälle ja ratsasti sitä niin kauan, että se tuntui olevan taas käsissä, minkä jälkeen otettiin uusi yritys. Tällä kertaa hevonen tuntui pyrkivän eteenpäin, mutta olevan hallinnassa ja esteetkin ylittyivät melkoisilla ilmavaroilla. Joskin Noxin loikat onnistuivat hitusen yllättämään ratsastajansa, joten viimeinen este meni ilman jalustimia, mikä nauratti Beaa jälkikäteen. Mitä sitä tyylistä, kun yli kuitenkin päästiin?

Kamir lopetteli Miulla seuraavan kierroksen jälkeen, ja Aisling teki samoin annettuaan Slippersin laukata vapaasti 15 kierrosta ympäri maneesia ja otettuaan sitten siistin suorituksen jumppasarjalla, jossa ei kaatunut tai kaatanut esteitä. Oli jo myöhä ja hevoset kaipasivat iltaruokiaan. He jäivät auttamaan Beaa ruokien jakamisessa, koska olivat joka tapauksessa paikalla ja päivä oli ollut pitkä. Slippers oli irrottaa ruokakuppinsa seinästä puskiessaan päätään sen pohjaan samalla, kun Aisling kiersi lämpöpinteleitä orin jalkoihin tarkastaen niiden kuntoa.

Bea päätti noiden ilmavarallisten hyppyjen olleen sen verran hyvä suoritus, että lopetti jo niihin. Kun toiset vielä hyppäsivät sarjan, Bea teki Noxilla koululiikkeitä loppuverryttelyiden lomassa.
Tallille tultua Bea oli todella kiitollinen saamastaan avusta, sillä kolmisin iltaruuat sai jaettua paljon nopeammin, vaikkei yksinkään siinä nyt niin kauheasti kestänyt. Bea hemmotteli Noxia pitkällä harjaustuokiolla, vaikka ori ei niin hirveästi tuntunut ikinä arvostavan paijailua. Lämpöpintelit vielä jalkoihin, ja sen jälkeen pääsisi itse kääriytymään lämpimän peiton sisälle. Siis kunhan olisi käynyt kuumassa suihkussa ja juonut pari kupillista teetä.

Keskiviikko 12. joulukuuta, 13:02

Keskiviikkona taivaalta vyöryi harmaita massoja jääkylmää kaatosadetta, joka muutti edellisenä päivänä sataneen lumen loskaksi ja mutavelliksi. Niiskuttava, tuskaisesti yskivä Jamie ja Aisling olivat litimärkiä ja kuraisia palattuaan aamuiselta maastolenkiltä ja samoin olivat hevoset. He vaihtoivat vaatteita siivoustauon aikana, ja olivat kiitollisia maneesista ratsastaessaan sinne Nimbuksella ja Chovella koulutreeniä varten. Kamir oli pyytänyt Beaa juoksuttamaan vauhkoa ja hermostunutta Moneypennyä maneesin toisessa päädyssä.

Bean aamu oli alkanut harmaissa merkeissä, olihan kaatosade vienyt eiliset lumet jo mennessään, ja muuttanut maan melkoiseksi mutavelliksi. Mieliala oli kuitenkin parantunut kun hän oli saanut istuskella vuoteessaan villasukat jalassa ja teemuki kädessä. Kaiken lisäksi hän tunsi olonsa vielä hitusen paremmaksi, kun hänen ei ollut tarvinut kastua maastolenkillä, toisin kuin Jamien ja Aislingin. Toki Aisling ja Jamie olivat viettäneet aikaa kahdestaan, mikä taas ei ollut Bean mielestä hauskaa. Monimutkaista.
Moneypenny tuntui olevan taas melkoisen poissa tolaltaan, eikä se tykännyt liiemmin äänestä, mikä kuului kun kaatosade hakkasi maneesin kattoa. Bea antoi Moneypennyn liikkua liinan päässä rauhattomasti ja arvaamattomasti, vaikkakin samalla sitä rauhoitellen. Hän kuitenkin tiesi, että jos sen antaisi nyt purkaa energiaansa, niin se alkaisi rauhoittumaankin pikkuhiljaa. Tai Bea ainakin toivoi niin. Ja kaikki olisi hyvin siihen asti, kun hevonen ei rikkoisi itseään, tai vaarantaisi muitakaan.

Jamie ravasi Chovella isoa pääty-ympyrää taivutellen sitä vuoroin sisään ja ulos ja vaihtaen suuntaa. Hänen naurunsa sekottui jatkuvasti yskänpuuskiin, ja Chove luimi hytkyvälle ratsastajalleen. Aisling ravasi Nimbuksella samalla ympyrällä lisäten ja kooten sen ravia. Hän kertoi työstään Irlannissa, erikoisista valmentajista ja taikauskoisista työkavereista, sekä kuvaili höperöitä ratsujaan ja kisojensa tähtihetkiä yhtä lailla kuin epäonnistumisiaan, joille nauroi raikuvasti.
"Jinx oli luojan kiitos joukon viimeisenä, raukkaparka, koska se heitti kuperkeikan esteellä ja laskeutui parin sentin päähän minun päästäni. Ja kun minä olin poissa selästä, eikö se kirinyt ja tullut maaliin toisena. Sääli, ettei tulosta laskettu."

Todentotta, ei Moneypennykään ikuisuuksiin jaksanut riekkua, vaikkakin vauhdin hitusen rauhoittuessa se itse ei rauhoittunut tippaakaan, vaan jatkoi vauhkoa askellustaan.
Bea puhui sille hiljaisella äänellä, kuunnellen toisen kaksikon iloista keskustelua, ja naurunremakoita, jotka saivat Moneypennyn sätkymään. Hän oli hitusen pahalla tuulella, ärsyyntyen siitä kuinka hyvin Jamie tuntui viihtyvän Aislingin seurassa. Hän ei yhtään ihmettelisi, vaikka mies päättäisi lähteä naisen mukana Yhdysvaltoihin, sen verran tuon pauloissa mies vaikutti olevan. Ja hän ei itse ollut lähellekään samanlainen kuin Aisling, he olivat oikeastaan todella erilaisia. Sekin ärsytti, vaikkei Bea toki olisi halunnut muuttaa itseään keneksikään muuksi.

Aisling katsoi välillä ihaillen tulista, tummaa täsyiveristä ja hymyili Bealle anteeksipyytävästi, sillä heidän metelinsä tuntui saavan naisen pahalle tuulelle ja tamman keskittymisen haparoimaan. Hän madalsi ääntään pehmeäksi hyrinäksi, ja otti Nimbuksella notkeita pohkeenväistöjä. Jamie ei vaatinut Chovelta paljoa, olihan tamma vasta aloittanut ratsukoulutuksensa ja kehui sitä runsaalla kädellä jokaisen suorituspätkän jälkeen.

Bea väläytti Aislingille pikaisen, ja melko kireän hymyn, ennen kuin kohdisti huomionsa taas Moneypennyyn, joka selvästi oli päättänyt, että jos sen käskettiin laukata, niin oli pakko laukata täysiä ja holtittomasti. Tuo ei tainnut tietää termiä hidas laukka.
Hän vilkaisi välillä Jamien ja Aislingin suuntaan, ikään kuin pitääkseen noita silmällä. Toisaalta Bea halusi tietää, mitä Jamie ajatteli tällä hetkellä, mutta toisaalta hänestä olisi ihan oman itsensä kannalta vain parhainta jos hän ei soisi ajatustakaan miehen suuntaan nyt vähään aikaan.

"Käymme kävelemässä maastossa", Jamie sanoi ratsastaen uraa ovelle, "pärjäätkö kaksin sen kanssa, Bea?"

"Pärjään", Bea mutisi vastaukseksi, katseensa tiukasti hevosessa. Häntä ärsytti aina todella paljon, kun häneltä kysyttiin pärjäämisestä. Toki se oli tyhmä asia ärsyyntyä, mutta nytkin Bealle tuli olo kuin hänen ei uskottaisi pärjäävän. Ihan kuin nuo olisivat tähänkään asti auttaneet. Huh, hänellä taisi olla muutenkin hermot kireällä, joten nyt pitäisi oikeasti yrittää rentoutua ja saada mielialat hallintaan. Ehkä olisikin hyvä saada olla hetki Moneypennyn kanssa ihan yksin.

Jamie pysäytti Choven ja antoi Nimbuksen lähteä ulos ensin. Hän käänsi Choven takaisin maneesiin, kun Moneypenny kiljaisi kuin se oltaisiin telkeämässä ikiajoiksi yksin sisätiloihin ja rynni kohti ovea ja katoavia kavereitaan.
"Hups, ehkä se ei olekaan hyvä idea", Jamie pahoitteli ja antoi Choven ravata Moneypennyä vastaan.

Bea tajusi heti kun kaksikko alkoi lähteä ovelle, että Moneypenny ei jäisi tänne yksin. Se muuttui todella rauhattomasti ja kiljaisi korvia riipivästi, lähtien vetämään oven suuntaan.
"Ai hemmetti", Bea mumisi hevosen pysähtyessä kun Jamie kääntyi takaisin. Juoksutusliina oli onnistunut hiertämään hänen käsiään kipeästi, sillä hän oli varonut päästämästä irti.
"mm, taisimme pilata rauhallisen maastoretkenne", Bea pahoitteli, taputtaen rauhatonta Moneypennyä, joka tanssahteli vierellään. Niin, heidän todella pitäisi lähteä toisten mukaan.

"Älä huoli. Aisling pärjää Nimbukselle yksinkin, joten jään maneesiin", Jamie virnisti tukkoisesti ja silitti Choven siistiä, nypittyä harjaa. Hän kannusti sen rentoon raviin uralle suljettuaan maneesin oven uudelleen.
"Oletko sinäkin flunssassa, kun olet niin vaisu?"

Bea kohotti pienesti kulmiaan.
"käy se niinkin", Bea lausahti, kääntäen sitten Moneypennyn ympäri. Hevonen vilkuili aika ajoin Choven ja Jamien suuntaan, kuin hakien varmistusta ettei sitä jätettäisi. Se kuitenkin näytti selvinneen säikähdyksestä ja alkoi koheltaa samalla tavalla kuin ennenkin.
"voi olla, että on joku pieni flunssa tulossa", Bea sävelteli tekosyyn vaisuuteensa, vaikka flunssa oli yhtä kaukana kuin aina ennenkin.

Jamie tukahdutti yskänpuuskan ja niisti nenänsä, mistä Chove bolttasi kiukkuisena neliin, ja yskien ja nauraen mies taputti sen pyllyä saaden sen pukittamaan, ja hidasti sen sitten loppukäyntiin. Tamma kulki lyhyin askelin ja korvat luimussa.
"Anteeksi rakas, kävinkö hermoillesi?" hän kysyi kurottuen silittämään tamman korvia.

Bea sai Moneypennyn nyt laukkaamaan jopa suhteellisen hallitun näköisesti, ja hän päätti, että siihen oli hyvä lopettaa. Sivusilmällään hän oli tarkkaillut toisen kaksikon menoa, mistä onneksi Moneypenny ei villiintynyt täysin. Hän antoikin Moneypennyn nyt kävellä vapaasti ympyrällä, lähtien kävelemään lopuksi sen vierellä maneesia ympäri, taputellen sen kaulaa, minkä olisi hevosen mielestä voinut jättää tekemättä, sillä se nosti mielenosoituksellisesti päänsä taivaisiin, tepastellen pari metsiä sillä tavalla.
"voidaan varmaan lähteä jo tallille?", Bea ehdotti.

"Joo", mies myöntyi ja ratsasti ulos maneesista nostaen kauluksiaan sadetta vastaan. Joskus hän ikävöi vuosiaan Keski-Euroopan kilpatalleilla, jossa maneesi oli rakennettu osaksi tallia - eikä sieltä tarvinnut tarpoa puolta kilometriä kaatosateessa.

Bea ohjasi Moneypennyn ulos maneesista, tällä kertaa onneksi rynnimättä. Maneesin pihalla hevonen vilkuili rauhattomasti ympärilleen, ja tanssahteli kuin yrittäen väistellä vesipisaroita, mikä oli mahdotonta. Siispä se tuntui ainakin hetkellisesti alistuvan kohtaloonsa, ja lähtiessään kävelemään Choven perässä korvat kääntyillen.

Jamie riisui Choven varusteista, pesi ratsastuksen jäjet pois sienellä ja loimitti tamman jättäen sen karsinaansa päiväruokia varten.
"Tulee aivan helvetin mahtava maastolenkki", hän murahti katsellen hakkaavaa sadetta, ravisteli takkiaan ja lähti pitämään kahvitaukoa taukohuoneeseen, kun tallityöntekijät hoitaisivat päivätallin. Aisling palasi pian märällä tammalla ja hoidettuaan sen alkoi jakaa tottuneesti päiväruokia.
"Pitäisikö hakea hevoset sisään?" hän kysyi Bealta katsellessaan sateessa sumeina hahmoina erottuvia hevosia.

Bea hoiti Moneypennyn karsinakuntoon, vaikkakin tamma ei olisi millään halunnut antaa hänen hoitaa tuota hetkeäkään liian pitkään. Siitä huolimatta hän hoiti tuon tunnollisesti, mutisten samalla hyväksyvästi Jamien murahdukseen. Tuonne sateeseen ei kyllä oikeasti olisi kovin mukava lähteä itseään kastelemaan, mutta velvollisuudet oli hoidettava.
Bea oli jo jakamassa päiväruokia kun Aisling palasi tallille vettä valuvana.
"voisi olla viisasta", hän vastasi naisen kysymykseen, jäätyään hetkeksi katselemaan hevosten suunnalle. Sen verran kun niistä sateen läpi näkyi. Ruuat jaettuaan Bea kävikin vetämässä sadetakin ylleen hevosten hakemista varten. Hän ei haluaisi kastella itseään yhtään sen enempää kuin olisi pakko, ja sadetakki suojaisi tiettyyn pisteeseen asti.

Aisling oli jo litimärkä, joten sade ei voinut satuttaa häntä. Hän kohotti kasvonsa kohti kylmää suihkua, hymyili kuin sisäpiirin vitsille ja talutti sitten hevosia karsinoihin kaksi tai kolme kerrallaan. Hetken kuluttua Jamie ripusti kuuliaisesti niiden loimia kuivumaan ja korvasi niitä kuivilla talliloimilla, kun nainen oli vähän piiskannut miestä tämän asenteesta.

Bea meni auttamaan naista hevostan taluttamisesta, ottaen itsekin useamman kerrallaan mukaansa. Hevosten hakemisessa ei kauaa mennytkään, ja pian Beakin oli vaihtamassa loimia hevosten yltä. Nox vaikutti olevan onnessaan päästeensä pois sateesta ja Bea ei halunnut edes miettiä minkä verran tuo loukkaantuisi, kun hän veisi sen uudestaan sään armoille.

Aisling älähti käytävällä, kun Jamie puristi märän pesusienen vedet sisään naisen kauluksesta.
"Senkin kelvoton ruoja!" nainen manasi, "jos et olisi jo melkein keuhkokuumessa, luoja auttakoon saisit maksaa." Jamie väläytti lammasmaisen hymyn nenä niistämisestä punaisena ja perääntyi vauhdikkaasti.
"Odota vain kun paranet!" nainen uhkasi ja suki rivakasti Pradaa, joka hörisi hänelle rakasten ja hamusi hänen taskujaan. Sekin muisti pitkäaikaisen työntekijän erinomaisesti.
"Onko hän edelleen yhtä kamala vai tuoko minun läsnäoloni tuon keskenkasvuisen puolen esiin?" hän kysyi Bealta.

Bea yritti olla kuin ei kuulisi tai näkisi mitään, muttei hän voinut välttyä toisten nahistelulta, joka sai hänen mielensä tummenemaan entisestään. Hän ei olisi halunnut olla tässä todistamassa tapahtumia. Bea harjasikin vain hiljaisena Noxin karvaa, yrittäen esittää kuin olisi uppoutunut omiin maailmoihinsa. Aislingin kysymys yllätti Bean, tuoko taas puhui hänelle.
"Hän ei taida kasvaa ikinä aikuiseksi", Bea lausahti parhaansa mukaan tavoitellen huvittunutta äänensävyä. Naisen kysymys oli muotoiltu kuitenkin ärsyttävästi, mitäpä tuo ei miehessä herättäisi. Varmaan hyppäisi kaivoon jos tuo nainen tarpeeksi maanittelisi.

"Olet varmaan oikeassa", Aisling hymyili ja heitti mustan katseen viattomasti Slippersiä varustavaan mieheen, joka vastasi naisille velmulla, poikamaisella hymyllä.
"Mennäänkö vähän kastumaan?" hän kysyi kiinnittäen orin leukahihnaa.

Jos nainen yritti kalastella sanoillaan jonkinlaista liittoutumista Jamieta vastaan, tai sitten ihan muuten vain ystävähenkeä, niin siinä tuo epäonnistui. Sellaista ei tulisi tapahtumaan. Siispä Bea keskittyi taas omiin puuhiinsa, pistäen varusteet Noxin päälle, joka onnistui hetken ajan väistelemään satulaa. Pian se seisoi kuitenkin varustettuna paikoillaan, Bean vastatessa, että he olivat ainakin valmiita. Pian Bea olikin jo pompannut Noxin selkään, joka steppaili aloillaan tyytymättömästi.

Aisling heilautti itsensä Pradan satulattomaan selkään ja seurasi kaksikkoa hyiseen suihkuun. Slippers ei ollut siitä moksiskaan, ravisteli vaan päätään korvat läpsyen ja loiskutteli lätäköiden poikki menemään. Prada kulki siivosti tien laidassa korvat hörössä ja tuuhea harja keinahdellen yrittämättä edes tehdä ahnaita ojasukelluksia ruohon perään. Jamie oli harvinaisen hiljainen ja uppoutui takkinsa sisälle toivoen olevansa jossain kaukana poissa.

Bea istui ryhdikkäästi Noxin selässä, joka vuoroin tuntui väistävän rapakoita, ja vuoroin läiskäytti jalkansa oikein voimalla rapakkoon niin, että vesi oikein lensi. Bea naurahti pienesti ratsunsa puuhille, pitäen tämän kiireisenä ettei se ehtisi keksiä mitään typerämpää. Vesisade oli äkkiä kastellut hänen vaatteensa sadetakista huolimatta, ja Bea alkoi unelmoida lämpimästä kylvystä. Sitä ennen pitäisi kuitenkin saada tämä maastolenkki pois alta, ratsastaa Ivory ja tehdä vielä iltatalli.

Aislingin ääni kantautui vaimeana takaa, kun nainen jutteli ja hyräili ponille. Slippers uhkasi taas karata joukosta repien Jamien käsivarsia ja hyppien ohjia vasten kotitekoista korkeaa koulua harrastaen. Valkeat hevoset olivat pian jaloistaan ja vatsastaan rusehtavan harmaat. Myös tämä maastolenkki mentiin käynnissä ja ravissa, mikä teki siitä tavallista pidemmän ja sai ratsastajat valumaan vettä alusvaatteistaankin päästessään vihdoin tallille.

Nox näytti ottavan mallia edellään kulkevasta hevosesta, alkaen itsekin hypellä jossain vaiheessa ties millä tavalla. Vilkaisu sen jalkojen suuntaan sai naisen epätoivoiseksi, ja hän tiesi kyllä todella hyvin, kuinka paljon hevonen oli onnistunut pärskyttämään sitä samaista moskaa myös mahansa alle.
Maastolenkki tuntui pitkältä ja Bea valui alas Noxin selästä tallipihalla kylmästä hytisten. Vaatteet olivat viimeistä kerrosta myöten märät. Ja niin oli kohta Noxkin märkä, sillä se sai kunnon pesun mahalleen ja jaloilleen, jotka kuivattiin vielä huolellisesti ennen lämpöpinteleitä ja loimea.

Jamie pesi hevosensa aivastellen, ja jätti sitten Papillonin Aislingin ratsastettavaksi lähtien kotiin sairastamaan. Aisling kuivatteli Pradaa ja jätti sen sitten syömään heinää karsinaan. Papillon otti kurjasta ilmasta kaiken ilon irti ja käyttäytyi tavallista huonommin, kun nainen lämmitteli sitä maneesissa: se näki mörköjä jokaisessa kulmassa ja varjossa, vingahteli, hyppi ja pukitteli.

Luojan kiitos Ivory ei ollut sateesta moksiskaan, vaan keskittyi aivan samalla tavalla ratsastukseen kuin aina muulloinkin. Beasta olikin ihana taas viikon tauon jälkeen päästä työstämään kouluratsastusta Ivoryn kanssa, ottaen kaiken irti siitä, vaikka väsymyys ja kylmyys painoivatkin jo lihaksia.
Ivory oli aluksi taas jäykähkö, mutta taivuttelulla sen liikkeet muuttuivat irtonaisemmiksi ja joustavammiksi. Bea kehui hevosta paljon, sillä se yritti aina parhaansa.

"Saatpa sen menemään hyvin", Aisling kehui ja ratsasti kiukkuista tammaa voltilla.

"Se on hieno hevonen. Yrittää aina parhaansa", Bea lausahti vastaukseksi, jättäen itsensä taas hevosen varjoon. Hän ei ollut ikinä oppinut kehumaan itseään, eikä hän pitänyt itseään kovin kummoisena ratsastajana. Hänelle vain sattui hyvät hevoset.

Nainen hymyili ja keskittyi lopputunnin pitämään Papillonin uralla haluamassaan askellajissa. Se taisi olla tulossa kiimaan, sillä oli tavallista raivostuttavampi ja hankalampi, taistellen jokaista pyyntöä vastaan ja keimaillen jopa Ivorylle. Aisling talutti sen lopenuupuneena ja litimärkänä takaisin tallille ja huuhtoi sitä pesukarsinassa välittämättä siitä, että tamma kasteli enemmän häntä kuin itseään.
"Voin jäädä auttamaan iltaruokinnassa", hän tarjoutui.

Bea oli todella tyytyväinen tuntiin, ja hevoseen, ja tallille päästyään rapsutteli sitä karsinan suojissa pitkään, sen jälkeen kun oli muuten hoitanut sen karsinakuntoon.
"Se olisi ystävällistä", Bea lausahti väsähtäneenä hymyillen, kuullessaan Aislingin tarjoutuvan auttamaan. Bea lopettikin Ivoryn paijaamisen, hevosen kerjätessä hetken ajan lisää rapsutuksia kuin koira. Hevosta jäätiinkin vielä rapsuttamaan hetkeksi, mutta sen jälkeen oli pakko alkaa itsekin hoitaa velvollisuuksiaan. Ja varmaan Ivorykin haluaisi iltaruokansa.

Aisling jakoi ruoat puolelle nälkäisestä laumasta ja jätti sitten takkinsa kuivamaan kuivauskaappiin. Hän asui parin viikon sijaisaikansa Fairchildien kanssa, ja odotti Beaa kävelläkseen talolle yhtä matkaa tämän kanssa.
"Olipa pitkä päivä", hän sanoi haukotellen, silmänaluset tummina.

Bea lähti kävelemään Aislingin vierellä talolle päin, ja haukotteli kun naisen haukotus tarttui häneenkin.
"minulla ei niinkään. Vaikka melko pitkältä se tuntuikin", Bea mumisi väsyneenä. Heti ensimmäisenä hän menisi kuumaan kylpyyn.

"Pakko rakastaa talvikelejä", nainen naurahti ja heilautti kättään, kun jatkoi tallityöntekijöiden siiveltä itse kartanolle. Hän vajoaisi mielellään sänkyyn, vaikka se olikin koirista ruuhkainen.

Bea naurahti pienesti Aislingin sanoille, nyökäten naiselle pienesti hyvästiksi ennen kuin katosi tallityöntekijöiden siipeen. Siellä hän meni nopeasti pistämään märät vaatteet kuivumaan ja ennätysajassa hän oli käynyt kylvyssä ja juonut kupin kuumaa teetä. Piti olla tehokas, jotta jaksaisi huomenna herätä ratsastamaan.

Torstai 13. joulukuuta, 12:02

Torstaina tunnelma tallilla oli nuutunut. Tänään Englannin sää esitteli taas parastaan ja sylki taivaantäydeltä märkää, raskasta räntää. Töitä riitti, sillä tallin, hevosten ja asukkaiden tuli olla moitteettomia perjantaina alkavia valmennuksia varten, ja kurakelit varmistivat, ettei mikään ollut sitä oma-alotteisesti. Jamie vietti vapaapäivänsä sairastaen, ja Aisling näytti melkein yhtä kuumeiselta ja vilustuneelta kuin Jamie; hän liikkui väsyneemmin kuin aikaisempina päivinä ja antoi Miun kulkea rennosti aamun koulutunnin. Jopa normaalisti tyynestä Kamirista välittyi stressiä: tallityöntekijöitä puuttui, nämä sairastelivat ja jatkuvasti jokin meni pieleen. Hän purki kireyttään fyysiseen työhön ja puhdisti karsinoita tallityöntekijöiden kanssa talikko viuhuen, ja lounastauolla jumitti sohvalle tuijottamaan tyhjästi epämääräistä mikroateriaansa.

Aamun koulutunti oli sujunut Noxin ja Bean osalta tavoitteellisen työskentelyn parissa. Bea aisti muissa tallilaisissa väsymystä ja nuutumista, mutta hän itse oli ainakin vielä täysin kunnossa. Ehkä hänellä oli vain hyvä vastustuskyky tai hän oli onnistunut muuten vain välttymään sairauksilta. Ehkä hänen teelaaduillaan oli myös osuutta asiaan, olihan osa niistä ties mitä ihmerohtoja.
Huomenna alkaisi taas valmennukset, ja heillä olisi kova työ saada kokonaisuus näyttämään moitteettomalta hienostokakaroita varten.
Jo lounastauolla Bea olikin jo puhki, ja söi ahnaasti aiemmin valmistamaansa makaronilaatikkoa. Onneksi hänellä olikin enää jäljellä vain yksi ratsastus ja loppuilta olisi vapaa.

Kamir ja Aisling sopivat, että Bea saisi mennä hyppäämään maneesiin ja he siivoaisivat tallia sillä välin, ja irtohypyttäisivät Dannyn ja Nimbuksen myöhemmin. Pesukoneet olivat jyllänneet useamman päivän, mutta pestyt loimet ja huovat likaantuivat usein heti uudelleen. Kamir jäi imuroimaan ja pesemään lattioita ja pintoja, kun Aisling huolehti tekstiileistä ja järjestyksestä. Bea lähettäminen hyppäämään yksin ei tuntunut hyvältä ajatukselta, mutta töitä oli liikaa.

Bea oli hoitanut Hookin nopeasti, ja hän jätti kaksikon siivoamaan tallia luottavaisin mielin. Tai siis, luottavaisin mielin siinä mielessä, että hän kyllä luotti pärjäävänsä, vaikkei täällä ollutkaan suositeltavaa hyppiä esteitä yksin, ihan ymmärrettävistä syistä. Hook oli kuitenkin lahjakas, ja hän oli oppinut ratsastamaan sillä, joten ei heillä olisi hätää. Maneesilla Bea kokosikin ihan ensimmäisenä pikkuisen esteradan, alkaen lämmittelemään hevostaan, siirtyen lämmittelyn jälkeen esteille.

Kamir pisti päänsä ovelta puolivälissä estetreeniä, heilautti kättään nähdessään naisen toivottavasti hyvässä kunnossa, ja palasi tallille, mikä oli saatu ratsastajien tilojen ohelta siistiksi. Mutta hevosissa ja niiden loimissa oli taas uusi työ, kun ne haettaisiin sisälle. Olisipa kesä, mies pohti hölkätessään takaisin sisätiloihin. Hän oli jättänyt Jinni-paran kotiin, ja pelkäsi sen yksinäisyyttään aiheuttamaa tuhoa: mutta kuraa rakastava koira kierimässä imuroiduilla sohvilla…

Bea huomasi Kamirin kurkkaavan ovesta, ja hän nosti miehelle hymyillen kättä.
"Kaikki kunnossa", hän vielä huikkasi, ennen kuin syventyi taas ratsastamiseen. Esteet ylittyivät helposti ja Bea alkoi entistä enemmän vain matkustaa selässä. Esteillä taitavalla hevosella hänellä oli monesti ollut sama ongelma. Siispä yhdellä esteellä Hook löi liinat kiinni ja Bea lensi komeassa kaaressa sen selästä. Hän teki voltin, jalkojen ja käsien heiluessa holtittomasti, ja tunnistamattomasti, päätyen kaikkien fysiikan lakien vastaisesti jaloilleen.
"Haa, hyvä yritys", Bea ähkäisi järkytyksestä laannuttuaan, ja otti pysähtyneen hevosen kiinni. Polvet kolottivat hitusen laskeutumisen ansiosta, mutta Bea nousi selkään ja muisti taas alkaa ratsastaa, ei vain matkustaa. Vasta lopputunnista hän tajusi kuinka huonosti tapauksessa olisi voinut käydä, siihen asti hän oli keskittynyt tiukasti työntekoon. Hyppely lopetettiin onnistuneeseen metrin korkuiseen rataan ja hevonen päästettiin irti siksi aikaa kun esteet purettiin pois tieltä. Sen jälkeen Hook oli taas kohtuullisen helppo saada kiinni, ja matka tallille sujui hyvissä tunnelmissa.
"Hei, onkos täällä siivous hyvällä mallilla?", hän huikkasi tallipihaan päästessään, huomatessaan jonkun astuvan juuri tallin ovista ulos.

"Melko", Aisling vastasi lakaistessaan purua ja hiekkaa ulos tallista, "miten Hook kulki?"

Bea laskeutui hevosen selästä ja vilkaisi naista kysymyksen kuullessaan.
"Hyvin siihen asti kun itse muisti ratsastaa", Bea lausahti naurahtaen, ottaessaan hevoselta varusteita pois.

Nainen naurahti ja siirtyi pyyhkimään kostealla rätillä karsinaseinien metalliosia. Kohta heidän olisi mentävä hypyttämään hevosia, mutta hän halusi viimeistellä aloittamansa työn ennen uuden aloittamista.

"voin jatkaa sen loppuun niin pääsette tekin hypyttämään", Bea ehdotti. Hän voisi ihan hyvin tehdä aloitetun työn loppuun ennen kuin lähtisi vapaille.

"Kiitos tarjouksesta", Aisling naurahti, "mutta kyllä tämä tässä sujuu. Täytyy ahmia tallitöitä ennen kuin koittaa vuosien tauko."

Bea naurahti pienesti kuullessaan Aislingin sanat.
"varo vain sanomasta tuota muiden kuullen. Hukut kohta tallitöihin", Bea varoitti, taputtaen sitten Hookin kaulaa ennen kuin vilkaisi talon suunnalle.
"noh, lähden tästä sitten nauttimaan vapaista", hän totesi pienesti päällään nyökäten.

Nainen nauroi ja vilkutti. Hän lähti pian hypyttämään Nimbusta ja Dannya Kamirin kanssa ja vietti loppuillan keskustellen miehen kanssa ja viimeistellen tallin ja hevosten siisteyttä. Jos sää olisi yhtä kamala seuraavana päivänä, hevoset voisi jättää sisälle aamulla, jotta ne eivät olisi litimärkiä ja likaisi valmennuksen alkaessa. Aisling kuuli mielellään tallin muutoksista ja Fairchildien kuulumisista: olihan hän ollut osa perhettä monen monta vuotta. Näiden näkemisen jälkeen tuntui melkein haikealta lähteä valtameren taakse.

Lauantai 15. joulukuuta, 08:15

Aamulla herättyään Bea oli tuntenut kurkkunsa olevan käheä, ja melkein naurettavan järkyttyneenä hän oli litkinyt ties kuinka monta kupillista pakuriteetä kuin se voisi estää lähestyvän flunssan. Hän itse uskoikin siihen, ja ehkä sen takia se monesti auttoikin.
Bea oli mennyt tallille sen verran aikaisin, että oli ehtinyt auttaa aamutallissa. Ilma oli yllättävän hyvä, vettä tai mitään muutakaan ei satanut taivaalta, joskin taivas oli huolestuttavan tumma ja pahaenteisen näköinen.
Moneypennyn laittaminen oli sujunut kohtuullisen hyvin, ja nyt hän juoksuttikin tammaa maneesissa. Ilma oli enteillyt sadetta, joten hän oli mieluummin valinnut matkan maneesille kuin ottanut sen riskin, että kastuisi kentällä, jos alkaisi sataa. Jossain vaiheessa tuntia voisi uskaltautua Moneypennyn selkään, mutta sitä ennen hän juoksuttaisi sitä kunnolla, katsoakseen millä tuulella se oli, ja se näytti olevan yhtä tohelolla tuulella kuin aina ennenkin.

Aamutallin tehnyt Aisling ratsasti Chovea maneesissa Bean seurana. Hän oli hypännyt edellisen illan estevalmennuksessa Nimbuksella, ja osallistuisi tänään Miulla kouluvalmennukseen; kummasti Corinnen ääni palautti tallilla työskennellyt vuodet mieleen. Hän antoi Choven ravata rennosti, ratsastaen sitä alas ja eteen, pyytäen sitä käyttämään takaosansa ja kaulansa lihaksia.
"Oliko sinulla mukava vapaapäivä?" hän kysyi Bealta katsellen Moneypennyn kipakkaa askellusta.

"oikein mukava", Bea vastasi hymähtäen. Hän oli käynyt pitkästä aikaa kunnolla kaupungissa, vaikkei mitään ihmeellistä ollut löytynytkään. Pari paitaa sieltä oli kuitenkin tarttunut mukaan, vaikka Bea oli miettinyt milloin edes ehtisi käyttää niitä. Nykyään kun sitä ei käyttänyt melkein mitään muita kuin tallivaatteita.
"miten eilinen valmennus meni?", Bea kysyi seuraavaksi. Hän oli kuullut naisen osallistuneen valmennukseen, joten oli kohteliasta kysyä, kun toinenkin oli hänelle jutellut. Bea otti liinan irti Moneypennyn suitsista ja hyppäsi varovasti sen selkään. Moneypenny ei selvästi tykännyt muutoksesta ja Bea yritti tehdä itsensä mahdollisimman pieneksi ja kevyeksi sen selässä.

"Hienosti", Aisling sanoi seuraten, kuinka tumma laukkahevonen ampaisi eteenpäin kuin lähtöportista etujalat ilmassa syöksyen.
"Nimbus on upea hyppääjä. On sääli, että sen kisaura katkesi niin lyhyeen."

Bea ei kauheasti ehtinyt keskittyä enää jutustelemiseen, kun piti yrittää saada Moneypenny aisoihin. Bea istui yllättävän rauhallisena selässä, tai pitäisi ehkä sanoa, että rauhallisen näköisenä.
"Niin on", hän sai mumistua naisen pahoitteluun Nimbuksen lyhyestä kisaurasta, keskittyessään sitten taas ratsuunsa.
"rauhoittuukohan tämä ikinä?", Bea älähti mietintänsä ääneen, antaen hevoselle ohjaa, jotta se saisi venyttää hetkisen askeltaan.

"Luultavasti ei", Aisling nauroi, "se on kasvanut laukkahevosena. Puhuin eilen sen omistajan kanssa."

"mitä hän sanoi?", Bea kysyi kiinnostuneena. Hän antoi hevosen venyttää askeltaan ihan kunnolla, kunnes alkoi hillitä sen menoa hallitumpaan suuntaan. Hallitusta se oli kyllä edelleen kaukana, mutta.. vähemmän kaoottisen näköistä.

"Sovimme, että harkitsen Moneypennyn ostoa", Aisling sanoi katsellen tumman hevosen menoa, ja opasti Chovelle peruutusta maneesin keskellä.

"Sehän on hienoa", Bea mumisi istuessaan vaihteeksi tiiviisti hevosen selässä, saaden sen protestoimaan hänen vartalonsa painoa vastaan. Se hypähti välillä sivulle ihan varoittamasta, ja osasi se takapäätäänkin heitellä.

"Sen pitäisi jäädä tänne ainakin kahdeksi vuodeksi, sillä en voisi viedä sitä mukanani Yhdysvaltoihin. Olisi vähän hassua ostaa hevonen, ja nähdä sitä pari kertaa vuodessa", nainen nauroi antaen Choven kävellä uran sisäpuolella vastakkaiseen suuntaan kuin Moneypenny.

Bean huulilta karkasi myös naurahdus.
"olisihan se vähän hassua", hän myötäili. Samalla tavalla Moneypenny varmaan pysyisi täällä, vaikkei Aisling sitä ostaisikaan, joten ei naisella siinä mielessä mitään kiirettä olisi. Tuskin kukaan muu tätä hermoheikkoa oliota edes ostaisi.

"Kokeile seistä jalustimilla ja nojaa taakse pidättäen samalla", nainen kehoitti, "laukkahevosia pidätetään siten."

Bea kuunteli naisen vinkin, noudatti sitä, ja tsädäm, se toimi.
"huh, vau. En ole ikinä ennen ratsastanut laukkahevosella", Bea paljasti virnistäen.

"Se on mahtavaa", Aisling nauroi ja katsoi tummaa hevosta hellästi, "olen aina rakastanut täysiverisiä ja niiden vauhti on ainutlaatuista."

"uskon", Bea lausahti hymyillen. Hän tulisi kuitenkin aina rakastamaan eniten hallittua menoa, sitä tunnetta kun sai hevosen pienestä avusta tekemään uskomattomia liikkeitä.
"minä en suuresta vauhdista niin välitä. Tai no, onhan se ihanaa laukata nummella ja tuntea tuuli hiuksissa ja sitä rataa..", Bea naureskeli. Hän tuppasi romantisoimaan suurta vauhtia tuolla tavalla, vaikka todellisuus olikin jotain muuta.

Aisling nauroi taas.
"Se on ihanaa. Pidätkö vastuuhevosistasi?"

Bea nyökkäsi hymyillen.
"Pidän. Pidän todella", Bea lausui hymyillen.
"Tämä on mahtava paikka saada työskennellä", Bea totesi vielä, antaen Moneypennyn taas laukata palkinnoksi siitä, että se oli onnistunut olemaan melko hienosti.

"Hienoa. Oletko ollut monella tallilla töissä ennen tätä?"

"En yhdelläkään", Bea myönsi hitusen nolostuen. Niin, hän oli pelkkä aloittelija muiden rinnalla.

Nainen nauroi hyväntuulisesti.
"Toivottavasti siis jaksat vielä vuosia, ennen kuin homma alkaa tulla korvista."

Bea ei voinut olla nauramatta.
"Sitä toivon todella", nainen naureskeli. Hän oli oikeastaan pistänyt kaiken tämän varaan, mikä oli ollut todella typerää. Hänen vanhempansa olivat toitottaneet kuinka tärkeää opiskelu oli, mutta hän oli valinnut tallityöntekijän uran. Ja jos hän joskus lähtisi Rosingsista niin olisi vaarana ettei häntä otettaisi muualle töihin. Silloin hän todella tippuisi tyhjänpäälle.

"Oletko harkinnut jonkin tutkinnon hankkimista?" nainen jatkoi Choven kävellessä.

"se olisi enemmän kuin viisasta", Bea vastasi ympäripyöreästi. Hän kun oli parhaansa mukaan vältellyt kyseisen asian miettimistä.

"Palkan suhteen kyllä", Aisling hymyili ja suki Choven harjaa sen venytellessä kaulaansa.

Bea antoi Moneypennylle pitkät ohjat, ja se ihme kyllä pysyi käynnissä. Joskin se oli persoonallista ja mielenkiintoista käyntiä, mutta silti. Se ei haitannut. Kotimatkan hän kyllä varmasti taas taluttaisi. Niin olisi turvallisempaa heille molemmille.

Aisling ratsasti Choven tallille ja siisti huolellisesti jälkensä. Puolen päivän aikaan talli alkoi täyttyä jälleen valmennuslaisista, jotka asettuivat mukavasti taukotilaan odottamaan kouluvalmennuksen alkua tai puunasivat hevosiaan. Aisling istahti taukohuoneeseen juttelemaan paikoin tutuille ratsastajille, ja kertoi auliisti elämästään Irlannissa ja uudesta työstään Yhdysvalloissa.

Bea hoiti Moneypennyn kuntoon ja kävi taukohuoneessa vain todetakseen, että siellä oli hirveän paljolti porukkaa. Siispä hän lähti mieluummin jo hakemaan Noxia kuntoon laitettavaksi, sillä häntä tuskin kaivattiin taukohuoneeseen.

* * *

"Ratsastakaa kahdeksikkoa", Corinne ilmoitti kentän laidalta, "ja tehkää avo- ja sulkutaivutuksia pitäen hevonen muuten suorana. Taivutuksen ja suoran hevosen välillä pitää olla selvä ero." Kenttä oli märkä, ja sää tuulinen, mutta selkeä. Muutama naama oli mytyssä, koska maneesi seisoi tyhjillään ja he joutuivat tarpomaan märällä, kylmällä kentällä. Corinne ei selitellyt, että kentällä oli huomattavasti enemmän tilaa - ja hevosille sekä ratsastajille teki hyvää tottua vaihtelevaan säähän.
Jamie ratsasti Slippersillä, joka ei tänäänkään ihan nähnyt järkeä pikkutarkassa ja tasaisessa työskentelyssä, eikä mies saanut kuumeisesta flunssasta huolimatta armoa Corinnen palautteelta. Aisling ravasi Miulla, joka oli hieman jähmeä, mutta alkoi taipua verryttelyn jälkeen ja liikkui niin, että Corinne jäi seuraamaan vanhaa, hienoa herraa melkein kaihoisan näköisenä.
"Bea - pidä se hevonen pohkeella ja ratsasta istunnalla ennen kuin vien sinulta ohjat."

Beasta oli ihana saada ratsastaa ulkona, vaikka kentän pohja ei ollutkaan paras mahdollinen. Raitis ilma kuitenkin piti mielen virkeämpänä. Bea yritti ratsastaa Noxia tarkasti, mutta ei tehnyt kaikkea oikein, sillä hevosesta ei irronnut tyylipuhtaita liikkeitä. Corinnen suusta kuuluikin palautetta moneen suuntaan, myös heille, ja sen jälkeen Bea varoikin visusti käyttämästä liikaa ohjilla, keskittyen jalkatyöskentelyynsä. Heti paljon parempi, ja Bea manasi itseään kun ei ollut itse aiemmin tajunnut, mistä homma oli suurimmaksi osin kiikastanut.

Corinnen filosofia oli, että hevosta tuli ratsastaa istunnalla ja tahdolla, ei koskaan varusteilla. Siksi hänen hevosensa käyttivätkin vain pehmeitä kuolaimia ja apuohjistakin lähinnä juoksevaa martingaalia, mikäli kisasuoritus riippui siitä.
"Jamie, ratsasta sitä hevosta", hän ärähti, ja mies yritti pitää tasapainonsa päätään repivän orin kanssa. Henrietta näytti yrmeältä, Pippa aralta ja Maggie vain hyväntuuliselta. Nainen taputteli Hemingwayn kaulaa ja nauroi epäonnistumisilleen vilpittömästi, jopa silloin kun ei huomannut ruunansa väistävän toista hevosta heidän laukatessaan pituushalkaisijaa ja muksahti naama edellä kuraiseen kenttään.
"Hyvä", Corinne sanoi yksinkertaisesti, melkein vastahakoisesti, kun Nox ja Bea ohittivat hänet.

Bea keskittyi ratsastamiseen tosissaan. Hänellä oli ollut jo kauan erityinen taito sulkea kaikki muu ulkopuolelle ratsastaessa. Aina se ei kuitenkaan toiminut, eikä hän pyrkinyt siihen, mutta näissä valmennuksissa hän yritti tietoisesti päätyä siihen tilaan. Noxin kanssa se ei ollut vielä onnistunut, mutta tällä kertaa hän tunsi, että onnistuminen olisi lähellä. Hevonen tuntui jopa liikkuvan paremmin kuin ikinä aiemmin, mutta siitä huolimatta hän hämmentyi totaalisesti sen pienen sanan kuulemista Corinnen suusta. Hyvä? Corinne kehui todella harvoin, varsinkaan suoraan. Bea oli tyytyväinen heihin, enemmän kuin tyytyväinen, mutta hän tiesi, että tuohon kehuun ei voisi lopettaa. Nyt pitäisi pitää taso yllä, ja olla kehun arvoinen. Muiden suorituksia ei joudettu seuraamaan, vaikka välillä hän kuuli 'väliaikatietoja' Corinnen ohjeiden perusteella. Nox alkoi tuntua kuumenneelta, ja Bean tuli kerätä kaikki tahdonvoimansa, jotta saisi hevosen pidettyä hallittuna jokaisen pienenkin hetken.

Bea sai viettää lopputunnin hiljaisuudessa, mikä oli harvinaista Corinnen valmennuksissa. Nainen keskittyi ruoskimaan Jamieta, ja näpäytteli Henriettaa liiasta nykimisestä, Pippaa laiskuudesta ja Maggieta siitä, ettei nainen uskaltanut vaatia hevoseltaan pyydettyjä liikkeitä. Saskia ei ollut paikalla, joten tällä kertaa tunnin loppupuolella Pipan silmät täyttyivät kyynelistä.

Beasta oli jopa hitusen pelottavaa ratsastaa hiljaisuudessa. Tai siis, eivät he hiljaisuudessa ratsastaneet, mutta ilman Corinnen kommentteja. Se tuntui vaaralliselta ja Bea vain odotti sitä hetkeä kun hän taas kuulisi nimensä naisen suusta. Sitä tilannetta ei kuitenkaan tullut eteen, ja Bea oli hitusen pökertynyt siitä asiasta tunnin lopuksi. Nox sai osakseen paljon kehuja, tuntui kuin jokin olisi heidän välillään loksahtanut tänään paikoilleen. Tai ainakin tämän tunnin ajaksi.

Estevalmennus ryhmä valmistautui henkisesti kohtaamaan saman rääkin uudelleen parin tunnin päästä. Maggie puristi vettä vaatteistaan lähtiessään hoitamaan rakasta ystäväänsä, ja Henrietta yritti lohduttaa lannistunutta ystäväänsä jättäen Ivoryn ja Hookin tallityöntekijöiden hoidettaviksi. Se oli osa palvelua, eikä Henrietta nähnyt ongelmia sen hyödyntämisessä. Ivory herätti hänessä enemmän ärtymystä kuin kiintymystä: hevonen oli pettymys, ja piteli häntä alhaalla muiden noustessa ohi.

Bea hoiti Noxin kuntoon valmennuksen jälkeen, minkä jälkeen oli vuorossa muiden valmennushevosten hoitaminen. Hän otti ensin Ivoryn kontolleen, puhellen sille kaikkea hiljaisella äänellä, samalla kun harjaili sitä. Mitä järkeä olisi ostaa hevonen jos ei haluaisi huolehtia siitä? Sitä hän mietti siinä toisten hevosia hoitaessaan, muttei tietenkään sanonut ääneen mitään sinne suuntaan viittaavaa.

Aisling päästi Miun takaisin ulos, vieden sen tyhjälle laitumelle verryttelemään ja nauttimaan maisemista. Sitten hän otti hoidettavakseen hikisen ja kuraisen Slippersin, kun Jamie meni kahville muiden ratsastajien kanssa. Hän oli luvannut ratsastaa Pradan myöhemmin illalla, ja hevosten syödessä päiväruokiaan tyytyväisenä, hän liittyi taukohuoneessa rupattelevaan seurueeseen. Hän ei ikävöinyt aikaa, jona oli ollut ylenkatsottu tallityöntekijä.
Corinne ontui talliin Higgins ja Foxy mukanaan. Foxy etsiytyi heti Bean luo, yrittäen hyppiä naisen syliin.

Bea jäi oikein mielellään hevosten seuraan, sillä hänellä ei ollut mitään hinkua mennä valmennettavien seuraan vain istuakseen hiljaa ja saadakseen pahoja katseita osakseen.
Hevosten ollessa hoidettuna Bea alkoikin lakaista paikkoja puhtaammaksi, vaikkei puhtaudessa ollut kovin suurta puutetta. Hän vain yritti viihdyttää itseään jotenkin.
"no mutta, kukas se siinä?!", Bea lausahti lempeästi Foxylle, kyykistyen koiran vierelle, jota alkoi rapsuttaa hymyillen.

Corinne pysähtyi heidän eteensä, suoraselkäisenä ja teräksisen ankaran näköisenä, kuten aina. Hän mittaili Beaa katseellaan, ja katsoi koiraa paheksuvasti, kun se käyttäytyi sopimattomasti. Kylmä ja märkä sää sai hänen lonkkansa tavallista kipeämmäksi, ja Noreenin kotiintulon lähestyessä hän oli nukkunut entistä vähemmän; silmänaluset olivat mustat ja haukankatseessa oli uupunut sävy. Hän ei raaskinut komentaa Foxya.
"Pärjäsit hyvin valmennuksessa", hän sanoi jäykästi, kuin olisi puhunut enemmän itselleen.

Bea rapsutti koiraa hetkisen, mutta nousi sitten ylös, melkein pelkästä kunnioituksesta naista kohtaan. Tuntui myös todella hölmöltä kyyhöttää siinä rapsuttamassa koiraa, kun Corinne seisoi siinä niin ylvään näköisenä.
Naisen sanat saivat Bean hymyilemään ujohkosti, vaikka sisimmässään hän hyppi riemusta.
"kiitos", Bea ei osannut sanoa muutakaan. Hän oli jo sanomassa, kuinka hänestäkin oli tuntunut kuinka jokin olisi loksahtanut kohdalleen, mutta se tuntui liioitetulta. Ja tarpeettomalta.
"Kuule, ajattelin lähteä lenkille tässä jonkin ajan päästä, joten olisi mukava saada edes osa koirista mukaan?", Bea kysyi sitten hitusen kierrellen. Kehtaamatta sanoa suoraa, että hänestä olisi ihana saada koirat hetkeksi kaverikseen.

"Voit ottaa niitä aina mukaasi, jos haluat", Corinne vastasi suupieli nytkähtäen, "arvostamme, jos liikutat niitä." Arvostus oli hillitty ilmaisu heidän kiitollisuudelleen. Hänen kasvoillaan häivähti varjo, kun hän joutui jälleen tiedostamaan omat rajoituksensa.

"kiva kuulla", Bea lausahti ilahtuneena. Karimkin oli sanonut, että koirat saisi varmasti aina halutessaan ottaa mukaansa, mutta pitihän se vielä varmistaa.
"samahan ne on ottaa mukaan jos on itsekin lähdössä ulkoilemaan", Bea vielä lausahti, kumartuen taas pienesti rapsuttamaan innokasta koirakaveriaan.

"Olemme kiitollisia siitä", nainen vastasi eleettömästi ja hieroi vaivihkaa lonkkaansa. Higgins nuolaisi naisen sormia, katsoen tätä omistautuneensa, häntä vaimeasti heilahdellen.

Bea nyökkäsi pienesti naisen sanojen jälkeen, suoristautuen taas pystyyn.
"tarvitsetteko estevalmennukseen apukäsiä? Vaikka nostelemaan esteitä tai jotain?", hän kysyi vielä, pitihän heidän tallityöntekijöiden olla valmiita auttamaan valmennuksissa, se taisi lukea sopimuksessakin. Tai sitten ei..

"Kiitos tarjouksesta. Aisling on valmennuksessa assistenttina, voit pitää vapaaillan", hän sanoi ja näytti hymyilevän tuskin huomattavasti.

"Oh, sepä hienoa", Bea lausahti hymyillen. Hän vilkaisi ympärilleen ja mietti pitäisikö hänen alkaa kohta jo varustaa hevosia kuntoon, vai vaivautuisivatko kaikki tekemään sen itse. Toki Aisling varmaan huolehtisi siitäkin, jos hänelle kerta oltiin myönnetty vapaailta.

"Mene vain lenkille", Corinne sanoi kohottaen kulmaansa kuin vaistoten naisen epäröinnin. Kun hän oli läsnä, hänen ratsastajansa saivat vaivautua hoitamaan omat hevosensa.

Bea nyökkäsi kiitollisena tästä pienestä kannustuksesta.
"noniin Foxy ja Higgins, lähdetäänkö lenkille?", hän kysyi hymähtäen, vilkaisten vielä Corinnea.
"loput koirista ovat varmaan sisällä?", hän tajusi kysyä, käveltyään jo pari metriä talolle päin.

"Kyllä", Corinne vastasi linkaten taukohuonetta kohti, "voit jättää pennun sisälle."

"Asia selvä", Bea huikkasi, jatkaessaan matkaansa talolle koirat vierellään tepastellen. Higgins oli ensin epäröinyt hänen mukaansa lähtemistä, mutta sitten rohkaissut mielensä, kun Foxy lähti sen kummempia miettimättä pois omistajansa luota.

Corinnen ei tarvinnut sanoa paljoa, kun jo hänen paheksuva katseensa sai muutaman ratsastajan korvat punoittamaan ja nämä hiipivät valmennuksen alun lähestyessä varustamaan hevosiaan. Corinne ontui maneesille, missä Aisling kokosi esteitä hänen ohjeidensa mukaan; oli tuskallista, ettei nainen voinut tehdä sitä itse.
Myös loput kolme täysikasvuisesta koiralaumasta lähtivät mielellään Bean matkaan, riehaantuen märässä säässä ja vapaudessa.

Bea kävi hakemassa loputkin koirat mukaansa, ja vaikka pisti kaikille pannat ja otti hihnat mukaan, niin suurimman osan ajasta hän antoi olla niiden vapaina. He kävivät juoksulenkillä, ja ihan viimeisenä hän meni taas nummelle ja päästi kirmaamaan koirat vapaina ympäriinsä, samalla kun itse pienen riehumisen (kärrynpyöriä ja muuta yhtä aikuismaisen hillittyä) istahti taskustaan löytyneen muovipussin päälle.

Foxy ampaisi jälleen naisen syliin, vaikka oli litimärkä ja kurainen ja tuoksahti hurmaavasti märälle koiralle. Se halusi suukkoja lepsummalta ihmiseltä ja kiehnäsi turkkiaan tämän paitaan.

"Yääh, Foxy", Bea älähti, vaikkakin naurua äänessään.
"oletpa hurmaava", hän mumisi pyyhkiessään huuliaan kämmenselällään, ja yrittäessään hillitä nuoren koiran rakkaudenosoituksia hitusen hillitymmiksi mitä ne nyt olivat.

Foxy oli ehdottomasti samaa mieltä, ja hymyili naiselle suupielet kohoten ja silmät siristyen. Se hakkasi kosteaa lätäkköä hännällään ja huiski vettä kieppuessaan ja yrittäessään antaa naiselle vuorostaan korvasuukkoja. Nyt Elvis - joka oli uinut ojassa - liittyi seuraan villein, riehakkain hypyin, ja halusi osoittaa naiselle kiintymystään kirputtamalla tätä.

"Voi teitä vesseleitä", Bea nauroi kun Elvis myös liittyi seuraan.
"tämän jälkeen taidan muistuttaa itsekin enemmän koiraa kuin ihmistä", hän puhui koirille. Hän oli aina harrastanut eläimille puhumista, eikä nähnyt siinä mitään outoa tai epänormaalia, vaikka jotkut voisivat olla sitä mieltä.
"nyt me taidetaan lähteä taas kotiin päin", Bea mumisi noustessaan pystyyn, ja kutsuessaan muutkin koirat luokseen. Sen jälkeen alkoi taas kotimatka, joka päättyisi tallille, jossa näitä karvaolioita pestäisiin hitusen, ettei ne sotkisi jokaista paikkaa kotonaan.

Karvaoliot mielellään ottivat Bean osalliseksi pesua ja kiehnäsivät tämän ympärillä turkkiaan kuivatellen. Higginskin alkoi osoittaa naiselle kiintymystä, vain Q piti viileää etäisyyttä ja tarkkaili sivusta - kuin emäntänsäkin.

Beasta oli mukava huomata kuinka Higgins ei suhtautunut häneen enää niin varautuneesti ja hetken ajan hän antoikin tuolle erityishuomiota. Luojan kiitos hän oli ennen pesua tajunnut hakea pyyhkeitä viereen, sillä tämä sekalainen seurakunta olisi varmasti ehtinyt sotkea itsensä uudestaan sillä aikaa, kun hän olisi hakemassa kuivausvälineitä. Nyt hän pääsi kuitenkin heti kuivailemaan niitä, miettiessään, että hän itsekin olisi vaatinut kuivailuja, sillä hän oli onnistunut kastelemaan itsensä melkein yhtä märäksi kuin koiratkin.

Puheensorinan ja kavioidenkopseen lähestyminen kertoi valmennuksen päättyneen ja ratsastajien olevan palaamassa. Henrietta kohotti kulmiaan närkästyneenä tallikäytävällä pyöriville koirille, ja katsoi Beaa terävästi. Ivorya sen jaloissa pyörivä Foxy ei hermostuttanut, vaan se yritti haistella sitä, mutta nainen veti sen pään ylös ja hoputti sitä kärsimättömänä.
"Oi, ihana Foxy", piristynyt Pippa lepersi ja kumartui silittelemään koiraa. Hook seisoi kärsivällisenä naisen vierellä ja puhalsi raskaasti ilmaa sieraimistaan, selvästi odottaen iltakaurojaan.

Bea oli nopeasti kokoamassa koiria takaisin pesukarsinaan, kunnes tajusi, että joku valmennuslaisista voisi tahallansa haluta juuri pesukarsinaan, sillä hän oli sen valloittanut koirien kanssa. Bea hymyili pienesti Pipalle, kun nainen kumartui lepertelemään koiralle, joka nautti saamastaan huomiosta.
"hän lähti muiden koirien kanssa jo kävelemään muiden ratsukkojen tieltä, pysähtyen sitten kuitenkin katsomaan josko Foxykin kohta vapautuisi silittelystä.

Se seurasi laukaten perään, tökki Beaa pyllyyn kuonollaan ja yritti tarttua hellästi tämän etusormeen hampaillaan taluttaakseen naista. Se oli sen erikoinen paimennuskikka.

Bea virnisti koiran tökkimiselle, katsoen sitä sitten huvittuneena, kun se tarttui hänen etusormeensa.
"ai meilläkö roolit nyt vaihtui?", hän kysäisi hiljaa hymisten koiralta, antaen sen jatkaa tuota hassua höpötystään.

Jamien nauru kaikui vaimeana tallille johtavalta tieltä, kun lähti parin valmennuslaisen kanssa maastoon Socksilla. Aisling jäi korjaamaan esteitä maneesiin ja juttelemaan Corinnen kanssa mahdollisista uusista työntekijöistä.

Bea vilkaisi melkein kaipaavasti suuntaan, josta Jamien nauru kuului. He eivät olleet moneen päivään edes jutelleet kunnolla, mistä Bea syytti itseään. Hänen vikansa se kyllä olikin, hän oli kiukutellut Aislingin takia, mutta ihan samalla tavalla hän syytti tapahtuneesta Aislingia. Tuo oli tullut heidän väliinsä ja nyt Beasta tuntui kuin he olisivat Jamien kanssa toisilleen ihan muukalaisia.
"mm, mennään sisälle", hän mumisi itsekseen, vaikka sanat oltiin tarkoitettu koirille. Hän taitaisi ottaa Foxyn huoneeseensa seurakseen. Ainakin olisi joku ketä paijailla.

Foxy tuli mielellään - ja niin tuli Elviskin. Hamish oli sairaalalla, ja Rosings Park oli pimeänä, joten riehakas nuori saksanpaimenkoira ei aikonut jättää tilaisuutta käyttämättä. Ne sulloutuivat Bean kainaloon tämän sängylle tuijottaen tätä anovasti.

Bea oli purskahtaa nauramaan kun näki itseään tuijottavat koirat, ja niin hän lopulta tekikin. Ehkä hän oli tulossa hulluksi, mutta tässä hän nauroi yksinänsä. Tai no, kahden koiran seurassa, oliko se yhtään normaalimpaa..
Hän rapsutteli molempia koiria, ja pisti aukinaisen kirjan jalkojensa päälle, lukien kirjaa samalla koiria paijaillen.

Elvis alkoi kirputtaa kirjan kulmaa ja maisteli sivuja. Foxy kiipesi naisen syliin, puoliksi kirjan päälle ja suukotteli tämän naamaa häntä huiskien.

Rosings Parkista kuului ääniä, kun Corinne ja Aisling tulivat sisään, ja koirat katosivat vauhdilla tervehtimään emäntäänsä ja saamaan illallista. Höperöt hevoset ruokittiin aina ennen niitä.

Bea istui hetken vain paikoillaan koirien lähdettyä, ja kuunteli sitä hiljaisuutta. Hän kuitenkin kohautti olkiaan ja jatkoi lukemista, nyt jopa pystyessään keskittymään siihen.

Maanantai 17. joulukuuta, 18:01

"Onko kaikki kunnossa?" Kamir kysyi katseltuaan Beaa Noxin karsinalla hetken. Jinnin pitkä kuono vilahti välillä karsinan oven yli. Maanantai-iltana oli jälleen alkanut sataa lunta, ja lämpötila oli pudonnut rajusti päivän myötä. Luultavasti seuraava päivä olisi jäinen ja liukas.

Miehen kysymys herätti Bean ajatuksistaan ja hän pudisti pienesti päätään.
"äh, kaikki on ihan hyvin", nainen lausahti pienesti hymyillen. Olonsa oli vähän alakuloinen, mutta kyllä se varmasti siitä. Ei pitäisi ajatella liikaa eikä murehtia turhia.

"Onko?" Kamir kysyi liikahtamatta ja katseli Beaa samalla, lempeästi arvioivalla katseella, jolla hän luki hevosia.

"on", Bea mutisi melkein päättäväisesti. Jos hän olisi tarpeeksi päättäväinen niin kaikki myös olisi hyvin? Heh, aina saisi toivoa.
Bea pelkäsi Kamirin näkevän jotain hänen katseestaan tai olemuksestaan, joten Bea piiloutui Noxin toiselle puolelle, ettei mies näkisi häntä niin hyvin.

"Mikä on pahoittanut mielesi?" mies kysyi ja antoi Noxin hamuta käsiään. Hän hieroi sen sieraimia hennontuoksuisella, laimennetulla laventeliöljyllä.

"en halua puhua siitä", Bea mumisi nolostellen.
"se on ihan naurettava asia, joten sinun ei tarvitse olla huolissasi", hän vielä vakuutteli.

"Puhuminen usein helpottaa. Vaikket puhuisi minulle", mies huomautti ja hieroi nyt sormenpäillään sen otsaa ja kaulaa pyörivin, rauhallisin liikkein.

Beaa alkoi melkein naurattaa. Mielikuva hänestä selittämässä rakkaushuoliaan Kamirille. Hän oli täysin varma ettei mies edes haluaisi tietää, jos tietäisi mistä on kyse.
"äh, ei täällä ole ketään kenelle haluaisin puhua asiasta", Bea mumisi. Ainut kenelle hän voisi puhua, oli Noreen.

"Se on ikävä kuulla. Kerrothan, jos voin tehdä asialle jotakin?" mies kysyi taputtaen Noxin kaulaa ja suoristautui käytävän puolelle, kun ori oli lihaksistoltaan rennompi.

Bea virnisti.
"en usko, että voit tehdä yhtään mitään asian hyväksi", hän lausui hymyillen. Mielikuva sai hänet jo nauramaan. Hän ja Kamir puhumassa tyttöjen juttuja ja puhumassa elämän epäoikeudenmukaisuudesta. Ehei, sellaista päivää ei tulisi, mutta mies oli saanut hänet huolehtimisellaan ainakin paremmalle tuulelle.

Kamir hymyili surumielisesti ja palasi töihinsä Jinni rinnallaan hypähdellen. Hän voisi alkaa valmistella iltatallia, vaikka Jamie ja Aisling vielä Choven ja Miun ratsastaisivatkin.
"Tiedätkö, missä se Paulus liikkuu nykyisin? Meidän pitäisi löytää pysyvä työntekijä."

Bea jäi vielä hetkeksi puhumaan Noxille, samalla sitä rapsutellen. Ori kuitenkin antoi merkin, että nyt voisi tällainen höpötys riittää, ja Bea päätti jättää sen rauhaan.
"Paulus.. En tiedä. Olen törmännyt häneen pari kertaa, ja hän on välillä käynyt laitumella tervehtimässä vanhoja ystäviään", hän lausui hymyillen.
"Hänet kyllä voisi yrittää löytää", Bea tokaisi, miettien missä tuo todennäköisimmin olelisi.

"Olisiko sinulla mielessäsi jotakuta muita, jotka sopisivat tänne töihin?" mies kysyi.

"Ei tule ketään ainakaan näin äkkiseltään mieleen. En kauheasti tunne ketään tältä alalta", Bea myönsi naurahtaen. Teinivuosiensa ratsastuskoulussakaan ei ollut kyllä ollut kauheasti porukkaa, joka tällaiseen työhön soveltuisi. Toki jotkut voisivat yllättää, mitä Bea epäili suuresti.
"en siis osaa auttaa", hän lausahti pahoitellen pienen hiljaisuuden jälkeen.

"Älä huoli, kyllä me työntekijöitä löydämme. Ihanteellisesti sellaisia, jotka viihtyvät työssä ja täyttävät vaatimuksemme", mies sanoi vaisusti hymyillen ja rapsutti Jinnin päätä.

Bea hymähti pienesti miehen sanat kuullessaan.
"Toivotan onnea etsintään", hän hymyili katsahtaessaan ympärilleen.

"Kiitos", mies vastasi melkein ironisesti ja seurasi naisen katsetta, "älä huoli. Olet tehnyt työsi, mene viettämään iltaa."

"Viettämään iltaa", Bea toisti eikä tiennyt itkeäkö vain nauraa. Viettämään iltaa. Noh, voisihan sitä yksin huoneessa kyhjöttämistä sellaiseksikin kutsua. Kamir oli kuitenkin yrittänyt olla kohtelias, joten Bea melkein häpesi sitä sanojen toistamista. Ei ollut miehen vika ettei hänellä ollut mitään elämää.

Kamir katosi rehuhuoneeseen Jinni kintereillään. Hän halusi kokeilla yrttihoitoja muutamaan hermostuneeseen kilparatsuun.

Bea taas lähti kulkemaan yksinään talon suunnalle, pienesti huokaisten. Tämäkin ilta menisi samalla kaavalla kuin kaikki muutkin. Hän lukisi kirjaa tai katsoisi telkkaria, kävisi suihkussa ja menisi nukkumaan. Niin sisältörikasta elämää, että ihan hirvitti.

"Vietä hauska ilta!" Aisling huikkasi naisen perään, kun he ratsastivat Jamien kanssa kohti maneesia.
"Öitä!" Jamiekin toivotti nauraen ja suki Choven harjaa. Hevosten kengät kopisivat kohmeista maata vasten, ja niiden hengitys höyrysi hämärässä pakkasillassa.

Toisten hyvää tarkoittavat kommentit vain pahensivat tilannetta, ja Jamien hyvän yön toivotuskin onnistui kuulostamaan hänen korvissaan irvailulta. Hyvää yötä vain, jää sinä ihan rauhassa kuhertelemaan eksäsi kanssa, ihan kuin minua kiinnostaisi.. Hän sai kuitenkin huikattua kaksikolle hyvät illan jatkot jopa normaalin kuuloisesti ennen kuin vaipui taas synkkyyteen. Hitto. Miksei Noreen voinut olla täällä?

Noreenin mietteet steriilissä sairaalasängyssä olivat hyvin samanhenkisiä.

Bea oli jo alistumassa kohtaloonsa, kun hän tajusi, että jos Noreen ei ollut täällä, niin hänen pitäii mennä Noreenin luokse. Hän kiiruhtikin nopeasti rosingsin pääovelle, kysyäkseen Corinnelta monelta sairaalassa oli aina vierailuaika. Jos hän ei ehtisi sinne enää tänään, hän voisi mennä huomenna.

Corinne ei ollut paikalla, mutta kirjastossa lehteä takkatulen loimussa lukeva Hamish vastasi auliisti. Angus nukkui omistavasti miehen jalkojen juuressa.
"Neljästä kahdeksaan", hän vastasi. Noreen ei ollut enää teho-osastolla, vaan fysioterapeuttisella kuntoutusosastolla, missä vierailijoista oltiin lepsumpia.

"oo, ehdin sinne siis vielä tänään jos pidän kiirettä", Bea totesi melkein silmät loistaen.
"..onkohan auto käytettävissä?", hän kysyi ratkaisevan kysymyksen.

"Pitäisi olla", mies vastasi väsyneesti hymyillen: hän oli valvonut monta yötä joko sairaalalla tai kotona ajatellen, että hänen olisi pitänyt olla sairaalalla.
"Onpa mukavaa, että käyt katsomassa häntä."

"hienoa", Bea lausahti. Hän oli jo lähdössä nopeasti kohti sairaalaa, kunnes kuuli miehen sanat.
"minun on häntä ikävä", nainen sanoi melko hiljaa, surumielisesti hymyillen.
"enkä ole käynyt katsomassa häntä pitkään aikaan, joten nyt on korkea aika korjata asia", Bea jatkoi puhumistaan.
"menkää te nukkumaan, näytätte väsyneeltä", Bea uskalsi vielä ehdottaa, ennen kuin lähti kävelemään hitaasti pois paikalta.

Hamish noudatti ehdotusta melko pian, syyllisyys oli asteen pienempi, kun hän tiesi, ettei tytär olisi yksin.

* * *

Bea ajoi sairaalalle ylinopeutta, sillä hänellä oli kiire näkemään ystäväänsä, kenen luona vierailun hän oli laiminlyönyt täysin, ja hän oli sekä vihainen, että surullinen tajutessaan asian. Nyt hän kuitenkin oli menossa korjaamaan virheen, ja hän toivoi ystävänsä ymmärtävän hiljaiselon. Hän osti Noreenille sairaalan kahviosta suklaalevyn, ja lähti sitten suunnistamaan hänelle neuvottuun suuntaan, ja pian hän löysikin tiensä Noreenin huoneeseen.

Turkoosilla sängyllä lojui pieni, luiseva hahmo, joka piirtyi terävänä ohuen peiton läpi. Tytön ylävartalo oli suljettu jäykkään kipsitukeen eikä hän voinut liikuttaa päätään laisinkaan niskaansa asettavien tukien takia. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, silmänaluset tummat ja yleisilme jollain tavalla riutunut; hänen katseessaan oli mustuutta, jota siinä ei ollut ollut ennen. Hän ei näyttänyt kuulevan Bean tuloa, tuijotti vain pimeää ikkunaa.

Bea pysähtyi hetkeksi ovelle tuijottamaan Noreenia, joka näytti niin pieneltä ja luisevalta sängyssä maatessaan. Tyttö oli kuin varjo entisestään, ja Bea tunsi huonoa omatuntoa, että oli alunperin lähtenyt vuodattamaan tytölle murheitaan. Maailmassa, ja Noreenilla, oli paljon isompia asioitakin, mitä murehtia.
"Noreen. Hei", Bea lausahti kun lähti kävelemään peremmälle huoneeseen.
"Olen ollut kauhea ystävä, kun olen unohtanut käydä katsomassa sinua", nainen pahoitteli anteeksipyytävästi hymyillen.

Noreen käänsi hitaasti katseensa, ja tuijotti Beaa hetken kuin ei aivan ymmärtäisi, kuka tämä oli.
"Hei", hän sanoi tuskin kuuluvasti, "mitä kuuluu?"

Bea hämmentyi hetkeksi Noreenin katseen tyhjyyttä, muttei antanut sen kauaa häiritä. Hän laski suklaalevyn Noreenin sängyn vieressä olevalle pöydälle, sanoessaan samalla, että se oli naiselle, minkä jälkeen hän istui penkille.
"Minun on ikävä sinua", Bea lausahti kuulumisien kyselyyn. Niin, hänellä tosiaan oli ollut tyttöä ikävä, mikä vain korostui nyt kun asiat muutenkaan eivät olleet parhain päin. Bea ei kuitenkaan halunnut sittenkään avautua ystävälleen vähäpätöisistä ongelmistaan, joten hän kiirehti kysymään Noreenin kuulumisia, vaikka se taisi olla tarpeetonta. Tuskin kenellekään tällaisessa tilassa kuuluisi hyvää.

Noreen tuijotti Beaa tyhjästi.
"Mitä kuuluu?"

Bea katsoi Noreenia hämmentyneenä.
"etkö ollut tyytyväinen vastaukseeni, vai oliko kysymykseni typerä?", hän mumisi kysymyksensä.

Tyttö sulki silmänsä kuin rajun päänsäryn kourissa.
"Mitä?"

Bea lösähti tuolin selkänojaa vasten, äsken kun oli nojannut eteenpäin tuolissaan. Hän katsoi ystäväänsä typertyneenä, tietämättä miten hänen pitäisi reagoida.
"Noreen, tunnistatko sinä minut?", hän kysyi melko hiljaa. Oliko tyttö ihan tässä maailmassa?

"Kyllä", tyttö vastasi, "mitä kuuluu?"

Bea huokaisi pienesti.
"Ihan hyvää, kait", hän vastasi, jääden miettimään sanojaan. Kuulostiko hän lähellekään vakuuttavalta? No, ainakin hän yritti.

"Mitä on tapahtunut?" Noreen kysyi liikauttaen kättään kuin hieroakseen ohimoaan, muttei jaksanut vetää sitä esiin peiton alta.

Bea huokaisi taas, ja tajutessaan huokailunsa hän naurahti hivenen.
"Jamie..", hän mumisi päätään pudistaen.
"Aisling on tullut takaisin", hän lausui onnettoman kuuloisesti.

Noreenin kasvoilla näkyi enemmän vanhaa itseään, kun Bea mainitsi tutut nimet.
"Aisling", hän henkäisi melkein hymyillen, "tuliko hän takaisin? Pysyvästi?"

Bea pudisti päätään.
"Ei sentään. Hän viipyy pari viikkoa", Bea vastasi, ollen hitusen tyytyväisempi kun Noreenin kasvoilla häivähti melkein hymyä.

Tyttö kurtisti aavistuksen kulmiaan, kuin joutuen taistelemaan käsitelläkseen informaatiota.
"Oletteko sinä ja Jamie yhdessä?"

Pieni iloton naurahdus karkasi Bean huulilta hänen kuullessaan Noreenin esittämän kysymyksen.
"Ei, ei olla", Bea vastasi surumielisesti.
"Se ei kuitenkaan tarkoita etten tykkäisi hänestä", nainen lausahti päätään pudistaen.
"mutta hän ei nää tällä hetkellä ketään muuta kuin Aislingin. Se katse, millä hän katsoi Aislingia, kun hän saapui. Se saa minut voimaan pahoin", Bea ynähti. Jamie ei tulisi ikinä katsomaan häntä sillä tavalla. Ja siksi olisikin järkevin vain unohtaa koko ihminen, ja olla kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan heidän välillään.

"Eivätkö he ole kihloissa?" Noreen kysyi epävarman näköisenä. Hänen silmissään välähti selvää, käsinkosketeltavaa pelkoa.

"Ovatko he edelleen kihloissa?", Bea kysyi epäuskoisena.

Tyttö näytti hämmentyneeltä.
"Mitä on tapahtunut?"

"mitä minä en nyt tajua?", Bea älähti ääneen. Hän ei ollut edes muistanut kaksikon olleen kihloissa ennen kuin Noreen kysyi asiasta. Hänen aivonsa olivat muodostaneet kysymyksen 'ovatko he kihloissa', mutta suu päätti kysyä onko kihlaus edelleen voimassa. Hän alkoi voida entistä enemmän pahoin.
"Noreen, voitko kertoa mitä tiedät heidän suhteestaan?"

"Aisling on ollut meillä monta vuotta töissä, ja heistä tuli pariskunta melkein heti, kun äiti otti Jamien töihin. He menivät vähän aikaa sitten kihloihin. Voisimme pitää häät meillä."

"Oh", Bea älähti tajutessaan tilanteen. Noreen eli menneisyyttä. Bea ei tiennyt olisiko hänen pitänyt palauttaa Noreen todellisuuteen, vaiko teeskennellä mukana.
"ja kuka minä sitten olen?", nainen kysyi hämmentyneenä. Tai siis, jos Noreen eli menneisyydessä niin miten tuo silti tiesi hänet? Vai oliko tuolla nyt sekoittunut nykyisyys ja menneisyys toisiinsa.

"Bea", Noreen vastasi tyytyväisenä ja kurtisti sitten kulmiaan.
"Mitä minulle on tapahtunut?"

Nainen helpottui kun Noreen näytti muistavan hänet. Tästä tuli kyllä ihan erilainen vierailu, mitä hän oli odottanut.
"olit onnettomuudessa", Bea lausahti lempeästi.

Tyttö liikautti käsiään sarkastisessa eleessä - ihanko totta?
"Mitä kotona on tapahtunut?"

Bea virnisti pienesti tajutessaan vastauksensa naurettavuuden. Hän ei vain tiennyt miten hänen olisi pitänyt reagoida Noreeniin ja tuon sekavuuteen.
"luulet siis Jamien ja Aislingin olevan yhä yhdessä? Vai ovatko he oikeasti kihloissa? Äh, en nyt tajua", Bea mumisi.

"Kauanko sinä olet ollut meillä?"

"pari kuukautta", Bea vastasi hämmentyneenä.

"Sitten…", Noreen pohti ankarasti, "Kat oli meillä ennen sinua. Aisling ei siis ole Jamien kanssa. Hän ei ole ollut meillä enää melkein vuoteen."

"Vuosi on lyhyt aika", Bea mumisi surullisena, antaen ryhtinsä lösähtää.
"ehkä unohdan vain Jamien? Tai siis, unohdan ja unohdan, tarkoitan, että annan hänen olla", nainen korjaili puheitaan. Häntä häiritsi se, kuinka paljon Jamie näytti tykkäävän Aislingista, vaikkei se olisi saanut yllättää häntä kun otti huomioon noiden kahden taustan. Mutta eihän hän ollut muistanut asiaa ennen tätä, ja se tieto todella teki hänen päivänsä vielä huonommaksi.

"Onko Jamie lähdössä?" Noreen kysyi ymmärtämättä.

"onko hän lähdössä?", Bea toisti silmät kauhusta leviten. Hän tajusi liian myöhään että eihän Noreen tiennyt tallin tapahtumia, ja kysyi vaan.
"Äh, ei hän ole mihinkään lähdössä. Luulisin. En minä tiedä, en ole puhunut hänelle", Bea mutisi.

"Mikset puhu hänelle?"

"Koska", Bea aloitti muka hyvinkin tietäväisenä, mitä aikoi sanoa, mutta sen jälkeen hän hiljeni.
"..ei hän edes näe minua enää. Suunnilleen. Tai hänen elämänsä pyörii nyt Aislingin ympärillä. En halua olla tiellä tai mitään", Bea vastasi harmistuneisuutta äänessään.

Noreen tuskaili yrittäessään pysyä kärryllä.
"Mutta… Etkö sanonut, että Aisling on lähdössä pois? Ja Jamie ei?"

Bea alkoi tuskastua tähän keskusteluun ja hän melkein kiemurteli aloillaan.
"Aisling tuli vain tuuraamaan Callumia", Bea älähti, kun ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Mistä hän tiesi, jos Jamie päättäisi lähteä elämänsä rakkauden perässä muualle.

"Miten Jamien elämä voi pyöriä Aislingin ympärillä, jos hän on vain käymässä eivätkä he ole enää pariskunta? Eikö Jamie ollut täysin sekaisin, kun Aisling lähti pois?"

Bea nosti kätensä otsalleen. Hän alkoi itsekin olla jo aivan sekaisin.
"no en minä tiedä! Siltä se vaikuttaa", hän parahti.
"olisit itsekin sekaisin jos entinen kihlattusi tulisi yhtäkkiä takaisin? En minä tiedä", Bea älähti ärsyyntyneenä. Hänhän oli juuri puolustellut Jamien tekemisiä, vaikka oli loukkaantunut ja pettynyt ja muuta mahdollista. Hänen ei siis ollut tarkoitus yhtään puolustella Jamieta, vaan valittaa ja purkaa tuntojaan.

Noreenin katse näytti tyhjältä.
"En ymmärrä."

"mitä sinä et ymmärrä? Voitko selittää", Bea mumisi. Hän ei enää itsekään ymmärtänyt.

Musta ärtymys leiskahti tytön pisamaisilla kasvoilla.
"Vaikea sanoa", hän sanoi tukahtuneesti. Mikään ei ollut selvää, ja hänen ajatuksensa kulkivat tuskallisen hitaasti kuin raskaan esiripun läpi. Hän harhaili ajasta ja paikasta toiseen, ja tunsi itsensä tyhmäksi, hyödyttömäksi, jälkeenjääneeksi. Ja siinä oli Bea. Hän muisti kyllä heidän ystävyytensä: tavan, jolla Bea puhui miessotkuistaan. Mutta hän ei käsittänyt, mikä tilanne oli nyt - ja mikä sen musertava ongelma oli.

Bea huokaisi.
"Anna anteeksi. Ei minun olisi pitänyt edes alkaa valittamaan asioistani. Tämä onngelma on taas varmasti vain minun pääni sisällä", Bea puhui päätään pudistellen.
"Asia on nyt vain kuitenkin niin, että Aisling tuli takaisin ja hyvä että Jamie enää edes muistaa minun olemassaoloni. Ja se ei tunnu kivalta."

"Mutta et halua puhua Jamielle siitä?" Noreen kysyi kurtistaen kulmiaan, ymmärtämättä logiikkaa.

Bea ei tiennyt itkeäkö vai nauraa, sillä Noreen sai aina hänet kuulostamaan naurettavalta.
"niin", hän tyytyikin vain mutisemaan.

"Haluatko olla pari Jamien kanssa?"

Bea kohautti olkiaan.
"äh, tämä alkaa tuntua todella monimutkaiselta", hän mumisi huokaisten.
"hän selvästi tykkää vielä Aislingista. Ja paljon tykkääkin..", Bea totesi, toivoen, että Noreen ymmärtäisi.

"Äiti melkein antoi hänelle potkut Aislingin lähdön jälkeen", tyttö pohti sekavana, "onko hän nytkin sekaisin?"

Bea pudisti päätään.
"ei hän sekaisin ole"

"Eikö se ole hyvä merkki?"

"en minä tiedä", Bea mumisi huokaisten, melkein itkua pidätellen.
"en minä tiedä enää mitään", hän änkytti. Häntä harmitti ja suututti ja vihastutti. Tunneskaala oli valtava, eikä hän tiennyt ketä hänen olisi edes pitänyt vihata, tai pitäisikö hänen olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.

"Mitä tallille kuuluu?" Noreen kysyi, vaikkei varsinaisesti halunnut kuulla hevosista. Ajatuskin väänsi hänen vatsansa solmuun.

"Ei ihmeempiä", Bea lausui hämmentyneenä.
"Hevoset voivat hyvin. Callum tosiaan on jonkin aikaa jäähyllä, sillä hän löi Nimbusta. Olen nähnyt myös Pauluksen vilaukselta, mutta se nyt ei enää liity talliin", Bea puhui mitä mieleen tuli.

"Paulus katosi", tyttö muisteli, "tuliko teille ero?"

"kenelle?", Bea kysyi hämmentyneenä.

"Sinulle ja Paulukselle."

"minulle ja Paulukselle?", Bea toisti melkein järkyttyneenä.
"emme me ole ikinä olleet yhdessä", nainen tokaisi huvittuneena, vaikka samalla tuohtuneena.

"Niinkö? Miksette?"

"miksi oltaisiin?", Bea oli nyt todella hämmentynyt.

"Eikö hän ollut toivottoman ihastunut sinuun?"

"mitä?", Bea melkein huudahti. Järkytys paistoi nuoren naisen kasvoilta, ei hän ollut tiennyt mistään tuollaisesta.
"hänhän vihasi minua", Bea melkein kuiskasi seuraavaksi.

"Niinkö?" Noreen kurtisti hämmentyneenä kulmiaan.
"Muistan, että hän ei voi sietää Jamieta."

"eikö hän sitten vihannut?", Bea älähti entistä hämmentyneempänä.
"ja sen minäkin tajusin. Siis ettei hän oikein tykännyt Jamiesta"

"Kaikki on vähän sumuista", tyttö huokasi ja sulki silmänsä.

Bea ynähti ymmärtäväisesti, ajatustensa kieppuessa kiivaasti hänen päänsä sisällä.
"olet varmasti väsynyt. Haluatko että lähden?", hän kysyi.

"Ei tarvitse", tyttö pudisti päätään.
"Sinä ja Paulus siis ette olleet pari. Sinä et pidä hänestä?"

"luulitko meidän olevan pari?", Bea hämmästeli. Noreenin kysymys sen sijaan sai hänet ajattelemaan. Hän oli jo ollut salamana vastaamassa, että hän ei todellakaan tykännyt Pauluksesta, mutta yllättäen vastaaminen ei ollutkaan niin helppoa.
"En.. kait. Tai siis, äh. En tykkää. Hän on pelottava", Bea tokaisi muka täysin varmana kieltävästä vastauksestaan. Hitto.

Noreen hymyili jo.
"Sen muistan. Äiti sanoo, että eläimet ovat parhaita ihmistuntijoita, ja ne ovat aina rakastaneet Paulusta."

Bea hymähti pienesti.
"Paulus on käynyt pari kertaa vierailemassa laitumella", nainen lausahti pienesti hymyillen.
"hänellä taitaa olla ikävä tallille", Bea totesikin.

"Kuka Callum oli?"

"Epäilyttävä tallityöntekijä", Bea tokaisi.
"hän, jolla on epäilyttävän hieno hevonen, johon kukaan muu ei saa koskea", nainen tuhahti.

"Ai. Niin", Noreen mutisi, "äiti sanoi hänen vieneen hevosensa pois."

"hän oli kyllä hirveän epäilyttävä. Voi luoja, ärsyttävä ihminen", Bea melkein murisi. Luojan kiitos hän oli sentään saanut muuta ajateltavaa kuin Jamie ja Aisling.

"Mitä muuta sinulle kuuluu?"

Bea kohautti olkiaan.
"minulle ei kuulu mitään. Minulla ei ole muuta elämää kuin hevoset, mutta en tiedä onko se edes mikään huono asia", nainen lausahti mietiskellen. Hän oli yksi päivä miettinyt, että lähtisi shoppailemaan, mutta sitten kumonnut mietteensä. Yksinkö hän lähtisi? Olisipa hauskaa. Toisaalta voisi myös lähteä viettämään iltaa johonkin. Yökerhoon tai jotain. Hän oli yksi ilta mustasukkaisuuskohtauksissaan ajatellut, että laittaantuisi todella nätiksi ja lähtisi yökerhoon pitämään hauskaa ja etsimään itselleen lohduttajan, ja samalla tekisi Jamien mustasukkaiseksi. Sitten hän oli tajunnut ideansa kompastuskivet, sillä Jamie ei edes saisi tietää hänen seikkailustaan ja vaikka tietäisi, niin tuskin olisi mustasukkainen. Se siitä. Toki muussakin tapauksessa voisi käydä baarissa, mutta sinnekin pitäisi lähteä yksin, eikä ajatus innostanut.

Noreen oli aistivinaan, että Bea oli tyytymätön.
"Millaisen elämän haluaisit?"

"En edes tiedä", Bea naurahti kysymyksen kuullessaan.
"en tiedä", hän mumisi vielä olkiaan kohauttaen. Niin, hän ei todellakaan tiennyt.
"olen ihan tyytyväinen tähänkin", hän vielä kiirehti selittämään. Tai ainakin suurimman osan ajasta hän oli tyytyväinen.

"Toivoisitko muutoksia töihisi?" tyttö kysyi. Harva uskalasi sanoa niistä suoraan Corinnelle.

"En", Bea ähkäisi.
"olen tyytyväinen työtilanteeseen", hän vannoi.

"Oletko tyytymätön vapaa-aikaasi? Etkö viihdy Rosingsissa?" Noreen kysyi huolestuneena.

Bea huokaisi pienesti.
"oletko huomannut, että olen loppupeleissä melko yksinäinen? Nyt kun sinäkin olet täällä. Ja Jamie.. niin, en ole nyt hänenkään kanssa tekemisissä. Olen siis yksin", Bea naurahti ilottomasti.
"minulla on ikävä sinua tallille"

Tyttö värähti. Hän ei halunnut tallille.
"Oletko tutustunut Pippaan tai Riaan?"

"He vihaavat minua", Bea mumahti.

"Vihaavat sinua?" Noreen kuulosti hämmentyneeltä.
"Miksi sinä niin luulet?"

"Tai no eivät varmaan vihaa minua", Bea teki pienen myönnytyksen.
"mutta heidän mielestä minun paikkani ei ole valmennuksessa. Olen heidän mielestään huono ratsastaja ja niin edelleen"

"Ei kai", tyttö epäröi, "ovatko he sanoneet niin?"

"no eivät", Bea huokaisi pienesti.
"mutta kuulin kun he puhuivat ensimmäisen valmennuksen jälkeen", hän jatkoi. Eihän hän toki ollut kuullut kenestä nuo olivat puhuneet, mutta Bea oli vakuuttunut, että kyse oli hänestä. Kenestä muustakaan?

"Ikävää, että sinusta tuntuu tuolta", Noreen vastasi siristäen silmiään päänsäryn kourissa.

Bea kohautti olkiaan.
"olen vain tallityöntekijä", hän lausahti selityksen sille, mikseivät nuo tykänneet hänestä.
"mutta sinun on aika levätä, ehkä tulen taas joku päivä käymään jos se sopii", hän lausui pienesti hymyillen.

"Nähdään taas", tyttö mutisi silmät kiinni painuen. Hänen koko kehoaan särki, ja ajatuset juuttuivat sumuun.

"nähdään", Bea lausui lempeästi, ennen kuin nousi hitaasti ylös ja lähti kävelemään pois huoneesta, mistä matka jatkui autolle ja autolla tallille. Tai siis talolle, ei hän enää tallille mennyt. Bea tunsi kyyneleiden valuvan poskilleen, kun hän tajusi kuinka yksin olikaan tällä hetkellä. Hän myös tunsi olevansa yksinäinen, mikä korostui myös nyt kun hän oli käynyt katsomassa ystäväänsä sairaalassa.

Torstai 20. joulukuuta, 07:01

Joulu lähestyi. Sää oli kylmennyt, ja aamuisin maa oli hallasta kova. Torstaiaamuna hämärä oli muuttunut harmaaksi äänettömästä lumisateesta, joka valkaisi maata kiireettä. Kamir teki aamutallin hiljaisuuden vallitessa, taluttaen hevosia ulos Jinni edellään lumihiutaleita metsästäen. Joulua aina sydämestään rakastanut mies odotti sitä nyt masentuneella lohduttomuudella, sillä viettäisi sen ilman perhettään. Hän ei näkisi lastensa reaktioita hankkimiinsa lahjoihin - hän ei edes tiennyt, mitä nämä todella halusivat tai tarvitsivat. Miten hän ei ollut nähnyt tämän olevan tulossa? Hän puhalsi lämmintä ilmaa tunnottomiin käsiinsä, ja taputti Miun loimitettua lautasta päästäessään sen tarhaan. Arjen rutiinikaan ei riittänyt nielaisemaan hänen yksinäisyyttään jouluna.

Edes lumisade ei saanut piristettyä Beaa, joka oli kulkenut pari päivää kuin sumussa. Tai no ei sumussa, mutta keskellä harmautta. Aamu tuntui juuri samalta kuin kaikki muutkin aamut. Hän söi aamupalan, puki tallivaatteet päälleen ja lähti kävelemään tallille hyvissäajoin.
"huomenta", hän toivotti Kamirille, joka tuli tarhojen suunnalta. Sen enempiä hän ei alkanut höpötellä vaan siirtyi hiljaisena Noxin karsinalle.

Ristiriitainen tunnemyrsky velloi miehen mielessä, kun hän seisoi hämärässä tuijottamassa tallia. Kutsuva, lämmin kajo lankesi sen ikkunoista, mutta hänen suosikkipaikkansa maailmassa sai hänen sydämensä hakkaamaan. Olisiko hän todella tervetullut takaisin? Olisiko hän unohtanut kaiken oppimansa? Paulus tamppasi jalkojaan kovaan maahan. Rähjäiset tennarit eivät pitäneet hallaa loitolla, ja hän kipristeli varpaitaan. Kauhtunut nakkatakki tuntui jähmettyneen, eikä hänellä ollut enää edes hiuksia suojaamassa korviaan ja niskaansa. Hän tunsi itsensä pelleksi uudessa kampauksessaan, kuin olisi yrittänyt imitoida poikabändiä tai luoja auttakoon, kultapoikaa. Corinne oli pyytänyt häntä saapumaan iltapäivällä, mutta Paulus ei ollut malttanut pysyä poissa kauempaa. Hän hiipi sisälle talliin, ja tuttu hevosentuoksu imaisi hänet sisäänsä.

Bea kuiskaili Noxille kaikkea epäoleellisen oleellista sitä harjaillessaan. Pääosin hän purki tuntojaan hevoselle, kuka pitäisi hänen sanansa omana tietonaan. Hevonen vain ei tuntunut arvostavan sitä höpöttelyä niinkään, vaan tuntui katsovan häntä välillä melkoisen kyllästyneenä, kuin pyytäen lopettamaan.
"hmph, ei sitten", Bea mutisikin hiljaa. Hän oli tullut todella ajoissa, joten ehkä hänen pitäisi auttaa Kamiria aamutallin teossa. Bea poistuikin hevosen karsinasta, nähden Pauluksen käytävällä. Hän jähmettyi aloilleen, Noreenin aiemmat sanat pyörien päässään, "Eikö hän ollut toivottoman ihastunut sinuun?"

"A-aaargghh!" Paulus älähti Bean ilmestyessä ja hyppäsi notkeasti taaksepäin törmäten karsinan oveen rintaansa puristaen.
"Voi luoja", hän puuskutti säikähdyksestä ja hieroi selkäänsä.

Bea säikähti sitä Pauluksen reaktiota, ja sydän hakaten hän seisoi vain paikoillaan.
"herranjumala, anteeksi", Bea kiirehti pahoittelemaan sitä, että oli säikäyttänyt miehen.

"Hmmgrh", mies mutisi suoristautuen ja vaihtaen painoa jalalta toiselle.
"Corinne antoi minulle työni takaisin", hän kiirehti selittämään.

Bea nyökkäsi pienesti, varovasti hymyillen.
"sehän on kiva", hän mumisi kun ei tiennyt mitä muutakaan olisi sanonut.

Sano jotakin. Mitä tahansa. Järkevää.
"Tuota… Mitä kuuluu?" mies kysyi levottomasti, katsoen seinää naisen vieressä.

Bea hämmentyi sitä Pauluksen kysymystä ja jäi vain tuijottamaan toista hetkeksi.
"öh.. Ihan hyvää", Bea mumisi valheellisesti.
"..muutatko takaisin tänne asumaan?", hän kysyi ensimmäisen mieleen tulevan kysymyksen.

Paulus perääntyi askeleen.
"E-en tiedä. Ymmärrän, jos et halua minua tänne."

Bea pudisti pienesti päätään.
"Mitä jos vaan unohdettaisiin koko asia?", hän ehdotti. Ei Bea halunnut, että Paulus joutuisi koko ajan ajattelemaan hänen pelkäävän tai jotain.

Mies näytti epätietoiselta. Hän ei osannut tulkita sallisiko Bea hänen läsnäolonsa vai ei.
"Ehm. Ehkä minä voisin alkaa siivota", hän mumisi, veti hartiat korviin ja luikahti naisen ohi.

Miehen epätietoisuus sai hänetkin epätietoiseksi ja epävarmaksi.
"minä ajattelin myös aloittaa siivoamisen", Bea totesi hämmentyneenä miehen jo mentyä, lähtien sitten hakemaan tavaroita karsinan putsaamista varten.

"Eikö sinulla ole ratsastettavaa hevosta?" Paulus kysyi hämmentyneenä, pitäen turvaväliä naiseen.

"paljonko kello sitten on?", Bea kysyi hämmentyneenä.

Paulus vilkaisi rannettaan.
"Kymmentä vaille kahdeksan."

"oho, olet oikeassa", Bea ähkäisi.
"no, hauskaa siivoamista", hän toivotti ennen kuin lähti hakemaan Noxin varusteita.

Mies hengitti syvään. Helpotus pyyhkäisi yksinjäämisen myötä, ja hän kävi nautiskellen työhön. Miten hän nauttikaan tästä! Hän lapioi lantaa ja likaisia puruja kottikärryihin nostalgisessa euforianpuuskassa.

Bea varusti Noxin ja ratsasti sen kentälle, alkaen työstää sitä heti alkukäynneistä asti.

Aisling ilmestyi vartin kuluttua Miun paljaassa selässä. Hiukset olivat lumihiutaleista valkeina, ja hän säteili hyväntuulista energiaa, vaikka hänen äänensä oli flunssasta painunut.
"Huomenta!" hän heläytti, "eikö olekin ihana ilma? Tekee mieli laulaa joululauluja."

"huomenta", Bea toivotti ei niin heleästi.
"mm, kohta on joulu", Bea töksäytti asian ilottomalla äänellä. Tulisi yksinäinen joulu.

"Oletko menossa perheesi luo jouluksi?" hän kysyi antaessaan orin ravata omaan tahtiinsa kohmeisella kentällä.

Bea pudisti päätään.
"perheeni matkustaa muualle", hän mutisi keskusteluhaluttomasti, yrittäen näyttää mahdollisimman keskittyneeltä.

"Ai. Vietätkö joulun siis Fairchildien kanssa?"

"Varmaan yksin", hän tokaisi.

"Omahan valintasi se tietenkin on, mutta meillä on aina ollut ihanat joulunvietot. Olisit erittäin tervetullut."

'meillä on aina ollut ihanat joulunvietot'. Kyseinen lausahdus särähti pahasti Bean korvaan, ja hän tyytyi olemaan vain ihan hiljaa.

"Miten tahdot", nainen huokasi miettien, mikä Beaa riepoi. Miun hengitys höyrysi kylmässä aamussa; Aisling oli työntänyt jalkansa sen loimen alle ja piti ohjia löysästi paksuissa hanskoissa ratsastaen sillä ympyröitä ja voltteja.

"mm, mietin asiaa", Bea tokaisi toivoen, että nainen antaisi hänen nyt keskittyä ratsastukseen.

Aisling oli hiljaa lopputunnin. Hän tunsi yrittäneensä parhaansa ollakseen ystävällinen ja helpostilähestyttävä, mutta hänelläkin oli rajansa. Hän lähti ennen tunnin loppua kävelemään Miulla tallin lähimaastoon. Kamir ilmestyi pihalle katsomaan uuden karsinan kuntoa, sillä Maggie ilmoitti saaneensa aikaisen joululahjan.

Bea oli helpottunut kun hän sai lopputunnin keskittyä ratsastamiseen. Tai no, se jäi yrittämiseksi, sillä hän pyöritteli vain Aislingia ja Jamieta mielessään. Toisaalta Aisling oli kiva, tai ainakin yritti olla, mutta toisaalta hän vain halusi vihata toista. Ja vain sen takia, että nainen oli ollut kihloissa Jamien kanssa. Bea keskittyikin miettimään, oliko hän vain todella lapsellinen ja naurettava tämän asian suhteen. Hän kun yleensä oli kiltti ja ystävällinen kaikille, mutta nyt teki kaikkensa ollakseen epäkohtelias. Se ei ollut yhtään hänen tapaistaan.

"Ratsasta sitä pidemmäksi", Kamir kehotti ilmestyttyään kentän aidalle, "sen lihakset ovat olleet jumissa viime aikoina. Sille voisi tehdä hyvää venyttää niitä kunnolla."

Bea kääntyi katsomaan Kamirin suuntaan neuvon kuullessaan, tehden sitten työtä käskettyä.
"kauanko Aisling vielä viipyy? nyt kun Pauluskin tuli takaisin?", hän kysyi mieltään askarruttaneen kysymyksen.

"Hänen lentonsa lähtee vuodenvaihteessa", Kamir vastasi, "joten hän viettää joulun Fairchildien luona."

Bea nyökkäsi pienesti, yrittäen näyttää ilmeettömältä.
"mitä sinä teet jouluna?"

Varjo häivähti miehen kasvoilla, ja sai silmien surumielisyyden näyttämään raastavalta.
"Fairchildit ovat kutsuneet minut viettämään joulua kanssaan, mutta haluaisin käydä tervehtimässä lapsiani."

Bea melkein säikähti kuinka surullisesta mies näytti, ja hän pysäyttikin hevosen miehen lähelle.
"mene ihmeessä tervehtimään lapsiasi. Hekin varmasti ikävöivät sinua todella kovasti", Bea lausui hymyillen.
"..en edes tiennyt että sinulla on lapsia", hän mumisi melkein säälien.
"tai siis.. eikö elämä ole rankkaa kun olet täällä ja he ovat.. muualla?", Bea toivoi ettei ollut mennyt liian pitkälle uteluineen.

Kamir näytti tuskaiselta. Hän yritti hymyillä, mutta se muistutti enemmän irvistystä.
"Vaimoni ja… Entinen vaimoni ja hänen uusi miehensä viettävät joulun lasteni kanssa. Ei olisi sopivaa tunkeilla liikaa."

"oh, anteeksi", Bea älähti nolostuneena.
"mutta kyllä sinullakin on oikeus olla lastesi kanssa niinkin tärkeinä hetkinä kuin joulu", hän vielä lausui pienesti hymyillen, vaikkei tiennyt oliko sanansa taas virhe.

"Voin yrittää pyytää heitä luokseni ensi jouluksi", mies vastasi tukahtuneesti, yskäisi ja lähti takaisin tallille hartiat lysyssä.

Bea ei ollut kerennyt sanoa, että mies voisi vietää tämän joulun hänen kanssaa, sillä tuo karkasi jo paikalta. Noh, hän viettäisi joulun siis ypöyksin. Aislingin onnea hän ei menisi katsomaan, ja muuta vaihtoehtoa ei ollut. Tai no, olihan tässä vielä pari päivää aikaa kysyä Kamiriltakin.
Bea ratsasti loppukäynnit, minkä jälkeen meni Noxin kanssa tallille.

Paulus oli siivonnut ratsastuksen aikana karsinat ja lakaissut käytävän. Hän oli ikävöinyt kätensä jäljen näkemistä. Nähdessään Bean palaavan tallille, hän luikahti työkalupakin kanssa tarkastamaan jo tarkastettuja aitoja. Tallia lähestyi hitaasti hevoskuljetusauto, ja hetkeä myöhemmin Maggien rönsyilevä läsnäolo täytti tallin.
"Huhuu! Täällä ollaan, vihdoin ja viimein. Hurja sää, eikö olekin? Taitaa tulla valkoinen tai ainakin märkä joulu", hän nauroi kaipaamatta vastauksia, "mikä karsina on minulle?"

Bea huomasi kuinka hänet nähdessään Paulus luikahti pakoon, mikä sai naisen hitusen harmistumaan. Hän toki muisti vielä sen kun mies kävi hänen kimppuunsa, mutta häntä häiritsi se, miksei mies voinut olla hänen seurassaan? Tai silloin jos oli niin oli todella hermostunut ja kaikkea. Äh, onneksi hän ei ehtinyt miettiä enempää vaan Maggien iloinen puheensorina vei hänen huomionsa.
"öh, niin kait", Bea ehti mumista naisen puheeseen ennen kuin toinen kyseli jo karsinasta.
"sitä sinun pitää varmaan kysyä Kamirilta", Bea neuvoi lähtiessään kantamaan noxin varusteita varustehuoneeseen.

Hetken kuluttua se selvisi, ja tukevahko nainen harppoi laskemaan lastaussiltaa. Hän peruutti autosta ilmeikkään, kirkassilmäisen täysiveriorin, joka tanssahteli eloisasti narussa ja oli nykäistä naisen nurin; sillä oli säkää reilu 170 senttiä. Punaruunikko karva hohkasi, ja Kamir kiersi sitä ihaillen, silittäen hevosen tummassa turvassa olevaa pilkkua.
"Onpas se komea."
"Sanos muuta!" Maggie nauroi, "ja se on vielä Miu Miun jälkeläisiä! En voinut uskoa tuuriani."

Bea jäi ihastelemaan uutta tulokasta varusteiden viemisen jälkeen, hämmentyen sitä, että kyseinen yksilö sattui olemaan Miun jälkeläinen.
"mistäs sinä tämän nappasit?", Bea kysyikin hymyillen. Voi kun hänkin vielä joskus saisi hankittua itselleen hevosen. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan olisi ajankohtaista.

"Olin Lontoossa katsomassa kisoja, ja jäin suustani kiinni, tiedäthän sinä minut", nainen nauraa hyrisi, "ja puhuin siitä, miten olen pitkään etsinyt oikeaa kenttähevosta - ja sain kuulla, että tämä ihana herrahevonen, Will Funk For Food, oli myynnissä. Ja oli kyllä hintansa väärti, siitä olen varma!" Hän taputti hevosen kaulaa, kun se kohotti päätään ja hirnui vihlovasti. Nainen talutti sen opastettuun karsinaan, ja riisui siltä kuljetussuojat.
"Se on kuin silmäkarkkia."

Bea ei voinut kuin nauraa naisen mukana tuon kertomukselle.
"mikä tuuri", hän vielä lausahti hymyillen, ennen kuin lähti syömään nopeasti lounaansa ennen estetreeniä.

Maggie jatkoi tarinointia kaikille, jotka sattuivat kuuloetäisyydelle: välillä hän puheli Jinnille, joka vispasi häntäänsä autuaana, ja lopulta ahdisti Pauluksen nurkkaan ottaen miehen juttukaverikseen. Mies näytti aavistuksen säikähtäneeltä. Kamir oli mennyt pystyttämään lähestymisiin ja tiukkoihin kulmiin keskittyvää esterataa, ja Aisling lämmitteli Nimbusta.

Bea kävi nopeasti syömässä ja palasi talliin pistääkseen ratsunsa kuntoon, mutta hän törmäsikin huvittavaan näkyyn ennen sitä. Paulus rukka näytti kauhistuneelta, Maggien selittäessä täyttä päätä toiselle ties mitä.
"Herranjestas Maggie, päästä nyt Paulus jatkamaan töitään", Bea lausui nauraen.
"tule sen sijaan minulle juttuseuraksi siksi aikaa kun pistän Hookin kuntoon, en ole kuullut tätä juttua", Bea viittasi naisen juuri selostamaan juttuun, vaikka kaikista mieluiten Bea olisi suojellut itseäänkin Maggien löpinältä, jota ei kovin helposti päässyt karkuun.

Torstai 20. joulukuuta, 13:01

Maggie harkitsi hetken loukkaantuako vaiko ei, mutta lähti sitten Bean matkaan. Paulus luikahti ulos tallista.
"Olen halunnut aina hienon kenntähevosen. Hemingwaysta oli tarkoitus tulla esteratsuni, mutta se ei halunnut ylittää edes puomeja… Joten se sitten jäi. Ja siitä tulikin kouluhevonen. Ja vielä me sijoitumme kisoissa!" hän julisti tarmokkaasti ja taputteli kärsivällisen ruunikon päätä Bean varustaessa sitä.

Bea tiesi, että sanoihinsa piili riski, mutta luojan kiitos Maggie ei loukkaantunut. Hän olikin yrittänyt naamioida sanansa mahdollisimman leikillisiksi, ilmeisesti onnistuen siinä. Bea alkoi harjailla Hookia samalla kun kuunteli Maggien selitystä. Hän nyökkäili ja äännähteli välillä lyhyesti, viestien kuuntelevansa.
"Teistä voi tulla vaikka mitä", Beakin lausui hymyillen, vaikkei nyt ihan ollutkaan samaa mieltä. Piti sitä kuitenkin olla kohtelias, vaikka pienen valheen joutuisikin sanomaan. Bea sai varustettua Hookin nopeasti Maggien tarinoinnin säestämänä, kääntyen sitten katsomaan naista pahoittelevan näköisenä.
"estetreeni kutsuu, joten en ehdi valitettavasti jutella tällä kertaa enempää", hän lausahti hymyillen.

Kamir mittasi askelia esteiden välissä. Ne eivät olleet korkeita tai kovin vaativia, sillä kentän pohja oli melko kova, ja tarkoitus oli harjoitella muuta kuin esteiden ylitystä. Aisling otti Nimbuksella parhaillaan ravissa pohkeenväistöä kentän poikki.

Bea ratsasti Hookilla kentälle ja alkoi heti lämmitellä sitä huolellisesti, silmäillen Kamirin kokoamia esteitä mietteissään.

"Notkeuttakaa hevosia huolella ja keskittykää niiden taipuisuuteen", mies opasti ja näytti sitten, kuinka tulla pystyesteelle ja kääntyä sen jälkeen vaihtelevasti jyrkästi joko oikealle tai vasemmalle; oikealla oli vinosti asetettu trippeli ja vasemmalla kolmoissarja, jonka lähestymistie tarjosi hyvin vähän tilaa valmistautumiseen.

Hook tuntui virkeältä ja sitä oli miellyttävä ratsastaa. Se ei kuitenkaan tuntunut kovin taipuisalta heti alussa, joten kun Kamir neuvoi keskittymään juuri taipuisuuteen niin Bea alkoi taivutella ratsuaan huolellisesti. Hiljakseen hevonen alkoi tuntui taipuisammalta ja irtonaisemmalta, ja hyvä niin, sillä kohta pitäisikin alkaa jo hyppelemään. Vielä pari koululiikettä, joilla testattiin hevosen olevan kuulolla, vaikka se selvästi tähyili jo esteille, minkä takia koululiikkeitä ei suoritettu parhaalla mahdollisella tavalla.

Nimbus laukkasi pystylle kolmella täsmällisellä askeleella, lennähti yli Aislingin katse tiukasti trippelin suunnassa. Hän käänsi tutun hevosen tottuneesti, kiertäen sen pohkeensa ympärille ja lennähti vinossa kulmassa trippelin yli jatkaen sitten uralle. Kamir viittoi Beaa tulemaan, ajatellen katsovansa pari kierrosta ja palaavansa sitten töihin.

Kun Bea ohjasi Hookin esteille niin riemun pystyi aistimaan hevosesta. Rutiinilla hevonen osasi sovittaa askeleensa, tai no kyllähän Bea hevosta ratsasti ja määräsi tahdin, mutta hevonen osasi myös hommansa täydellisesti. Katse lensi seuraavalle esteelle hyvissäajoin edellisen esteen päällä, ja hänkin aloitti trippelistä. Kolmoissarja saisi odottaa vielä hetken, vaikka Hook selvästi odotti pääsevänsä niille.

Kamir katsoi ratsastusta pari kierrosta, ja palasi sitten toimistolle. Hän järjesti oman hevosensa saapumista tallille; se oli ollut vuokralla Saksassa siitostammana.

Bea keskittyi Hookin ratsastamiseen tosissansa, sillä se tuntui kuumenevan hitusen este esteeltä. Käsissä se kuitenkin pysyi helposti, mitä nyt vaan innostui ja alkoi lipsua sitä kautta pikkuvirheisiin, mikä tiesi vain hänelle itselleen enemmän ja tarkempaa työskentelyä.

Aisling taputti Nimbusta jokaisen onnistuneen suorituksen jälkeen, ja lopetti ajoissa siirtyen verryttelemään ja jäähdyttelemään sitä. Sen kisauran katkeaminen oli sääli, sillä se oli tavattoman lahjakas.

Bea lopetti onnistuneeseen kolmoissarjaan ja antoi hevosen sen jälkeen ravailla pitkin ohjin. Se venytti kaulaansa, vaikka ensin tuntui, että se vain säntäisi takaisin esteille, mikä sai Bean naurahtamaan. Hölmö hevonen.

Koiralauma pelmahti tallipihaan, ja Corinne ontui niiden perässä. Hän oli tullut katsomaan Funksia - se oli hänen kasvattamansa hevonen, rakkaan Miun poika, joka oli myyty emänsä kanssa niiden osaomistajalle. Ja siinä se oli - vielä komeampana kuin kuvissa. Se hörähti naiselle, ja Corinne kurottui hieromaan sen korvaa.

Bea ratsasti hetken kuluttua tallipihaan, pompaten alas hevosen selästä. Hän taputti kiitokseksi sen kaulaa ennen kuin talutti sen karsinaansa.
"hei Corinne", Bea tervehti nyökäten, kävellessään naisen ohi.
"se on kyllä hienon näköinen hevonen", hän totesi, tarkoittaen Funksia. Hän itse riisui Hookin varusteet ja alkoi harjata sitä vielä pikaisesti.

"Hei", nainen tervehti silitellen hevosen päätä, ja mulkaisi terävästi jaloissaan liehuvaa bordercollieta, "mikä on suunnitelmasi jouluksi?"

Joulu. Se tuli näköjään koko ajan ja joka puolella esille.
"vietän rauhallisen joulun yksinäni", Bea lausahti, muotoillen sanansa mahdollisimman positiivisiksi.

"Niinkö?" nainen kysyi katsoen Beaa läpitunkevasti, "olet tervetullut viettämään joulua meidän kanssamme."

Bea väisti naisen läpitunkevaa katsetta ja kiitti kohteliaasti kutsusta. Ei hän tulisi menemään joulunviettoon muiden luokse Aislingin takia, vaikka tuntui hölmöltä vain sen takia viettää joulu yksin. Noh, hän taisi olla tyhmä, muttei hän voinut itselleen mitään.

Ilmeisesti Bea ei halunnut olla osa heidän perhettään. Ei työntekijöitä voinut pakottaa, mutta nainen ei voinut olla miettimättä, mikä teki yksin istumisesta houkuttavamman vaihtoehdon.
"Miten tahdot", nainen vastasi asiallisen viileään tapaansa ja jatkoi ontuen toimistolle. Hänen olisi puhuttava Kamirin kanssa nuorten hevosten koulutuksesta.

Bea tunsi olonsa melkein surkeaksi Corinnen mentyä. Nainen perheineen oli niin kohteliaita ja vieraanvaraisia ja hän kiitti tällä tavalla? Mutta olisiko Jamie myös paikalla? Hän ei haluaisi katsella toisten kuhertelua jouluaattona nenänsä edessä. Ja pitäisikö hänen siinä tapauksessa hankkia lahjat kaikille? Vai pitikö joka tapauksessa. Voi hemmetti. Bea vei Hookin varusteet pois ja meni vielä katsomaan Noxia. Tästä alkaisi hänen vapaailtansa, mutta taaskaan hän ei tiennyt mitä tekisi. Elämänsä oli melkolailla vailla sisältöä jos tallia ei otettu huomioon.

Tallityöntekijöiden asunnolla Paulus rahtasi parhaillaan ratkeilevaa matkalaukkua sisään. Hän ei ollut koskaan omistanut paljoa, ja koska hänen huoneensa oli sisutettu talon puolesta, ei hän ollut lähtiessään ottanut mukaansa kuin onnettoman varastonsa vaatteita. Hän ei ollut kehdannut ottaa Fairchildeilta lahjaksi saamiaan, arvokkaita ratsastusvarusteita mukaansa, mutta ne odottivat edelleen hänen vanhassa huoneessaan. Mikään ei ollut muuttunut.

Bea viivytteli hetken tallilla, kunnes päätti lähteä asunnolle. Sinne päästyään Bea kuuli ääniä Pauluksen vanhasta huoneesta, jolloin hän jähmettyi hetkeksi kauhistuneena aloilleen, kunnes tajusi, että Paulus taisi itse olla siellä. Hän luikahtikin omaan huoneeseensa, minkä jälkeen saapui yhteisiin tiloihin pelkkä pyyhe päällä, aikomuksenaan mennä kylpyyn.

Huoneestaan astuva mies pyörähti Bean nähdessään niin vauhdikkaasti ympäri, että törmäsi huoneensa ovenpieleen. Valkoinen ovenkarmi tahriutui vereen, kun mies putosi lattialle.

"Paulus", Bea huudahti järkyttyneenä, kipittäen nopeasti miehen luokse.
"hyvänen aika", hän mumisi, yrittäen miettiä miksi mies aina reagoi tuolla tavalla hänet nähdessään. Oliko hän niin vastenmielinen?

Mies mumisi pidellen jo valmiiksi jyrkästi kyömyä nenäänsä, josta norui verta alas hänen leukaansa ja paitaansa. Hän vältti katsomasta Beaan suuntaan ja kiemurteli jaloilleen.
"Ei täddä midään."

Bea kohottautui myös pystyasentoon, oikoen pyyhettään paremmin, sillä se ei ollut tykännyt miehen puoleen kyykistymisestä.
"Pysy siinä, haen paperia", Bea lausahti tiukasti. Mies ei todellakaan saisi paeta. Keittiöstä hän haki talouspaperia, antaen sitten miehelle pari palasta ennen kuin alkoi itse pyyhkiä yhdellä paperilla miehen paitaa verestä.

Voi pyhä luoja. Paulus yritti peittää myös silmänsä, sillä veri kohisi hyökyen hänen korvissaan. Tämä taisi olla huono idea. Erittäin huono idea.
"Ei tarvitse, pärjään kyllä", hän mutisi yrittäen hivuttautua kauemmas ja painoi paperin vasten nenäänsä.

Bea lopetti putsaamisoperaation miehen mutinan kuullessaan, siristäen pienesti silmiään.
"olethan varmasti kunnossa? Eikä sinua vaivaa mikään asia?", Bea uteli, sillä hän halusi tietää syyn miehen outoon käytökseen.

Mies viittoi merkitsevästi pyyhettä kohti perääntyessään käsi silmillä ja koomiset talouspaperitukot nenässään.

Bea kurtisti pienesti kulmiaan, vilkaistessaan pyyhettään, joka kyllä peitti suurimman osan hänen vartalostaan.
"..jutellaan myöhemmin", hän mumisikin ennen kuin lähti kipittämään kylpyhuoneeseen, viedessään paperinpalan matkalla roskiin.

Paulus lukkiutui huoneeseensa, ja vilkaisi kalpeaa peilikuvaansa. Kuivunut veri juovitti hänen leukaansa ja täplitti paitaa; silmien alla oli mustat varjot, ja hänen katseensa oli vauhko. Voi helvetti nyt sentään. Kai hänellä oli enemmän itsehillintää. Miksi hän antoi yhden naisen kiduttaa itseään?

Bea kävi kylvyssä, minkä jälkeen sipsutti taas pyyhe päällä oleskelutilojen läpi, vilkaisten samalla Pauluksen lukittua ovea. Hän pisti päälleen rennot collage-housut ja musta t-paidan, mennen sitten taas oleskelutiloihin, tällä kertaa kuitenkin suuremmin pukeutuneena. Ihan Paulusta ajatellen hän ei pistänyt päälleen shortseja tai tuota vähempää vaatetta, kun asia tuntui häiritsevän nuorta miestä.

Paulus kuuli Bean liikkeet ja kurkisti ovensa rakosta. Nähdessään naisen hän avasi oven nolostuneen näköisenä, ja käveli jäykin jaloin kylpyhuoneeseen pesemään kasvonsa. Se oli edelleen kostea ja lämmin, ja sen nostattamat mielikuvat olivat tuskaisia. Ajattele hevosia. Ajattele työpaikkaasi. Ajattele kotiasi. Ajattele kultapojan takapuolta jos mikään muu ei auta.

Bea oli keittiössä pistämässä itselleen eri hedelmiä lautaselle, kun Pauluksen ovi raottui. Bea katsoi uteliaana kyseiseen suuntaan, huomaten kuinka Paulus kurkisti oven raosta. Bea hymyili hämmentyneenä, katsellen sitten kuinka Paulus meni nolostuneen näköisenä kylpyhuoneeseen. Bea seisoi hetken aloillaan hämmentyneenä, kunnes käveli olohuoneen sohvalle syömään hedelmiään, ja napsauttipa samalla televisionkin päälle.

Mies palasi kylphuoneesta ja hiihti lattian poikki jäykästi, yrittäen olla katsomatta naiseen, ja luikahti takaisin huoneeseensa.

Bea söi hedelmät rauhassa, katsoen telkkaria. Häntä kuitenkin alkoi hetki hetkeltä enemmän häiritsemään Pauluksen käytös ja hän todella halusi mennä häiritsemään miestä asiansa kanssa. Muttei hän viitsinyt. Ainakaan vielä.

Vartin kuluttua miehen ovi paukahti auki ja hän seisoi ryhdikkäänä oviaukossa. Ryhti tosin lysähti, kun hän huomasi Bean - ja selvästi tunsi itsensä typeräksi. Hän veti hartiat korviin, sulloi kädet taskuihin ja harppoi ulko-ovelle. Hän menisi siivoamaan tallia. Mikä tahansa olisi parempaa kuin nykyisyys.

Bea hämmentyi sitä Pauluksen ryhdin lösähtämistä, ja hän seurasi silmät suurina kun mies harppoi ulko-ovelle.
"Paulus!", hän melkein huudahti, kömpiessään nopeasti sohvalta ylös ja kipittäessään miehen perään.

"Mitä?" mies murahti torjuvasti, kun ei voinut jättää naista huomiotta. Hän kieltäytyi katsomasta tähän.

Se miehen torjuva murahdus sai Bean melkein surulliseksi.
"välttelet minua selvästi. Miksi?", hän kysyi aidosti ihmetellen.

Miksi? Miksi?!
"…Öm", mies mutisi hämillään ja hieroi niskaansa. Hän vilkaisi naista silmäkulmastaan.

Tällä kertaa oli Bean ryhdin vuoro lysähtää, sillä mies ei tuntunut keksivän edes hyvää tekosyytä, jos tuo ei päin naamaa halunnut sanoa vihaavansa.
"olenko tehnyt jotain? Onko minussa jokin vialla?", Bea kyseli miestä tarkkaillen.
"tai siis.. äh. Et ilmeisesti vain pidä minusta?", nainen lausahti, eikä tarkoittanut pitämisellä mitään sen kummempaa kuin sietämistä ja kaverimielessä pitämisestä.

Paulus sukaisi tuskastuneena tukkaansa ja vilkaisi naista kuin ansaan ajettu villieläin.
"Minä vain… Tuota", hän mumisi hämillisenä, korvannipukoitaan myöten punehtuen.
"Eikö kultapoika riitä sinulle?" hän kysyi kylmeten, olemus aggressiiviseksi muuttuen.

Bea tunsi huonoa omaatuntoa kun Paulus oli selvästi ahdistunut ja hämmentynyt. Nyt hän ei kuitenkaan enää perääntyisi.
Miehen aggressiivinen kysymys onnistui hitusen pelästyttämään hänet, ja Bea katsoi toista todella kysyvänä.
"miten niin, eikö hän riitä minulle?", Bea älähti, tietäen kenestä puhuttiin.
"Sitäpaitsi, me emme ole yhdessä", hän tunsi tarpeelliseksi korjata toisen luuloja. Eihän hän ketään ollut tässä edes saalistamassa tai mitään. Hyvä luoja, ei kait toinen luullut hänen yrittävän jotain?

"Jaat sitten sille muuten vain?"

Pauluksen sanat olivat todella loukkaavia ja Bea katsoi toista typertyneenä.
"Jaan hänelle?", Bea toisti hiljaa. Sen enempiä sanomatta hän kääntyi ympäri ja lähti kävelemään pois paikalta. Huh, oliko häntä ikinä loukattu noin paljoa? Tai ainakin halveksunta Pauluksen äänessä oli saanut hänet järkyttymään. Se keskustelu taisi olla siinä.

"Oletko tyhmä vai piittaamaton?" mies huusi naisen perään veri kiehuen.

Bea käännähti ympäri sekä vihaisena että typertyneenä.
"mitä sinä tuollakin tarkoitat? Ilmeisesti olen sinun mielestäsi molempia", hän älähti yrittäen tajuta, mikä miestä vaivasi.

Tuska oli ilmiselvää miehen kasvoilla.
"Miten olet niin sokea? Olet liian hyvä sille paskiaiselle!"

Bea katsoi toista typertyneenä.
"nyt mä en enää tajua yhtään", nainen melkein kuiskasi ällistyneenä. Hän liian hyvä Jamielle? Miten muka?

"Anna olla", Paulus ärähti, sulloi kädet taskuihinsa ja harppoi kohti tallia sydän korvissaan hakaten. Hän ei ajautuisi tähän. Hän ei murskaisi itseään enää uudelleen. Bea oli valinnut Jamien - tämä olisi varmaan samanlainen kuin kaikki muutkin, ja korkeintaan leikkisi mukana, kunnes voisi pettää hänet.

Paulus oli mennyt heinäladolle, ja heitteli valtavia heinäpaaleja alas parvelta. Hänen nahkatakkinsa riippui väliaikaiskarsinan ovenpielessä, mutta hän ei tuntenut kylmää, vaikka työskenteli käsivarret paljaina ja joulukuinen ilma nuhjuisen t-paitansa alle tuivertaen. Hän oli liian kiihtynyt ja liian vihainen välittääkseen.

Bea vaelsi ympäriinsä tallilla, kunnes löysi Pauluksen heinäladolta.
"Paulus! Mitä sä tarkotit sillä, että oon muka liian hyvä Jamielle?", Bea huudahti ärsyyntyneenä. Ei hän voinut jättää asiaa sikseen. Sitäpaitsi, eihän mies edes tuntenut häntä!

"Eikö se ole itsestäänselvää?" mies murahti haluamatta lähteä selvittämään asiaa. Hän tunsi itsensä idiootiksi jo ilmankin.

"No ei kyllä", Bea mumisi melkein itsekseen. Äh, häntä ärsytti.
"Ja täytyykö sinun sen takia vältellä minua?", hän huudahti seuraavan kysymyksensä.

Paulus pysähtyi hetkeksi hengittämään syvään, yrittäen hillitä itsensä.
"En ole itsetuhoinen." Mikä ei tietenkään ollut totta, sillä hänellä ei ollut koskaan ollut itsesuojeluvaistoa.

"itsetuhoinen", Bea toisti hämmentynyttä naurua äänessään.
"minun kohtaamiseni olisi siis itsetuhoista. Missä mielessä? Tai siis, olenko niin kauhean näköinen, että ihan silmiin sattuu?", Bea älähti kysymyksiä. Itsetuhoista.. Kaikkea sitä kuuli.

"Älä ole tyhmä", mies ärähti ja paiskasi uuden paalin alas parven luukusta.

"..olen siis tyhmä. Hienoa", Bea tokaisi huokaisten. Hän otti yhden paalin sivuun, istuen sen päälle. 'Älä ole tyhmä'. No mistä hän olisi voinut tietää mitä toinen ajatteli?

"Mitä haluat?" mies kysyi hetken kuluttua, kun tajusi naisen jääneen hänen seurakseen.

"pitääkö minun haluta jotain, koska jäin tähän?", Bea tokaisi.

"No miksi istut siinä sitten? Unohdit kuinka liikuttaa jalkojasi, hmm? Vai tapaatko täällä kultapoikaa ja koko Slaleyn väkeä pienelle painimatsille?"

"Voi luoja Paulus, älä ole naurettava!", Bea ärähti.

Mies sulki suunsa tuohtumusta väreillen, ja paiskoi paaleja alas niin, että t-paita liimautui kosteana selkään.

"Ehkä haluan vaan seuraa?", Bea älähti hetken päästä hitusen sovitellen.

"No sinulla on kultapoika sitä varten."

"miten niin? kyllä minä haluan nyt muidenkin kanssa jutella ja viettää aikaa", Bea huokaisi.

"Oletko niin kyltymätön? Vai onko unelmaurhosi jo polkenut sinut maanrakoon?"

"kyltymätön?", Bea toisti taas hämmentyneenä.
"puhummeko me edes samoista asioista?"

"Olisi parempi olla puhumatta mistään", mies murahti ja potkaisi paalia. Hänen tennarinsa kuitenkin lipesi ja hämmästyneesti vingahtaen mies humahti luukusta alas talliin. Hänen onnekseen betonilattialle oli muodostunut jo tuhti pino heinäpaaleja rikkomaan putoamista; ilmat lähtivät joka tapauksessa.

Bea oli jo murahtamassa takaisin, kunnes hän näki miehen putoavan alas.
"Paulus!", hän huudahti tälle päivälle ties monennenko kerran, tällä kertaa todella huolestuneena. Luojan kiitos mies tippui heinäpaalien päälle, mutta siitä huolimatta hän ryntäsi toisen luokse.
"sinun ei pitänyt olla itsetuhoinen", hän mumisi koskettaessaan toisen olkapäätä huolestuneena.
"sinun täytyy olla varovaisempi", nainen opasti seuraavaksi lempeyttä äänessään.

Mies räpytteli eriparisia silmiään hämmästyneenä, tajunnan rajamailla, sillä ilma ei kulkenut ja koko keho kipinöi. Hän rekisteröi naisen kosketuksen ja seuraavaksi tämän vierellään. Hänen katseensa kulki kaipaavana pitkin naisen kasvoja.

"Paulus? Oletko kunnossa?", Bea ääni oli täynnä huolta. Hän sipaisi seuraavaksi miehen poskea hellästi, yrittäen saada jotain tolkkua siitä miehen katseesta. Hyvänen aika, pitäisikö toinen kuskata heti ensimmäisenä työpäivänä sairaalaan?

Paulus aukoi suutaan saamatta aikaan ääntä tai ilmaa. Iho poltti siinä, missä nainen sitä kosketti.
"…A…A…Joo", hän raakkui hetken kuluttua, haukkoen henkeään.

Bea odotti kärsivällisesti, katseensa miehen silmissä, kun toinen vain aukoi suutaan.
"hienoa", Bea lausui pienesti naurahtaen.
"nosta kädet pääsi päälle niin saat paremmin happea", hän ohjeisti seuraavaksi, koskettaen miehen käsivarsia kuin ohjaten niitä oikeaan suuntaan.

Mies säpsähti kauemmas, kuitenkin noudattaen ohjetta. Se oli ollut taas fiksu veto. Ehkä seuraavana päivänä hän rämpyttäisi naiselle balladia ja halvaantuisi niskasta alas.

"sinun pitää olla varovaisempi", Bea tokaisi huolissaan, mies kun oli näköjään todella onnettomuusaltis.

"Mitä… Se sinua… Liikuttaa", Paulus yski ja vääntäytyi irvistäen istumaan.

Bea kurtisti kulmiaan Pauluksen noustessa istumaan, istuen sitten miehen viereen.
"Paulus. Olet työkaverini. En tietenkään halua, että satutat itsesi", nainen selitti.

"Jaa", mies töksäytti vetäen polvensa koukkuun ja nojasi niihin. Sydän hakkasi edelleen kuin kuolemaisillaan.

"oletko nyt varmasti kunnossa?", Bea varmisti, hipaisten kädellään miehen selkää.

Paulus liikahti ärtyneenä kauemmas.
"Joo joo. Hössötä kultapojastasi."

"Paulus. Voitko olla edes hetken puhumatta Jamiesta. Alkaa jo ärsyttää", Bea pyysi älähtäen. Tuon piti koko ajan muistuttaa Jamiesta, kun hän teki kaikkensa ettei olisi ajatellut toista.
"Jamie ei liity tähän mitenkään", hän vielä mumisi.

Paulus mulkaisi naista tuskastuneena ja piti suunsa jääräpäisesti kiinni. Hän ei tiennyt ollako kiitollinen vai turhautunut siitä, ettei Bea tajunnut mistään mitään.

Bea hämmentyi sitä miehen mulkaisua.
"Mitä?"

"Etkö todellakaan arvosta itseäsi vähääkään vai oletko vain lutka?"

Mies onnistui taas todella loukkaamaan häntä ja Bea loikkasi ylös toisen viereltä.
"mikä minusta tekee lutkan?", hän kysyi pelottavan rauhallisesti.

Hetki myöhemmin.

Paulus mulkaisi naista. Sen pitäisi olla itsestäänselvää.

"puhu nyt saatana kun olen kaiken hyvän lisäksi myös niin idiootti etten vaan ymmärrä", Bea ärisi kyllästyneenä.

Mies kohosi horjahtaen jaloilleen.
"Hyvin sanottu. Mikä muu kuin idiootti levittelisi jalkojaan jollekin Jamien kaltaiselle paskiaiselle joko ymmärtämättä, ettei se kusipää ansaitse sinua tai luullen, että siitä voisi seurata mitään muuta kuin onnettomuutta, hmm? Mikä muu kuin idiootti roikkuu sen perässä antaen sen kohdella sinua kuin roskaa?"

Bea oli täysin hiljaa Pauluksen sanojen jälkeen. Hän avasi jo suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki suunsa yhtä nopeasti kuin oli sen avannutkin. Kyyneleet kihosivat silmiinsä kun hän nyökkäsi pienesti, lähtien sitten kävelemään pois paikalta. Niin, ehkä hän sitten oli kauhea idiootti.

Paulus tarttui vaistomaisesti naisen ranteeseen, joskin hyppäsi kauemmas tajutessaan mitä teki. Edellinen kerta oli tarpeeksi selvänä hänen muistissaan.

Bea käännähti ympäri tuijottaen Paulusta mykistyneenä.
"mitä? haluatko vielä sanoa jotain?"

Mies näytti eksyneeltä. Hän pudisti päätään.

"Hienoa. Tämä taisi siis olla tässä?", Bea kysyi katseensa porautuessa miehen silmiin.

Paulus väisti sen vastaamatta.

Bea käännähti toistaiseen ympäri, lähtien sitten laahustamaan pois paikalta.

Paulus halusi hakata jotain. Mitä hän voisi tehdä? Hänellä ei ollut sanoja, joilla selittää itseään eikä hän voisi koskea naiseen, sillä päätyisi vielä takaisin telkien taakse. Tunne oli tukehduttaa hänet. Hän päästi petomaisen karjaisun ja paiskasi pari heinäpaalia vasten karsinoiden seinää. Mitä hän voisi tehdä? Miksi hänen piti edes haluata korjata tilanne? Jos Bea halusi olla yksi Jamien lutkista, miksi sen piti olla hänelle niin helvetin vaikeaa?

Bea kuuli takaansa pelottavan karjaisun, mutta hän jatkoi matkaansa ulos välittämättä. Paulus oli sanottavansa sanonut ja nyt Bea halusi pois paikalta. Hän meni asunnolle ja siellä suoraa omaan huoneeseensa, missä kääryityi peiton mutkaan. Ihan kuin hän siellä olisi turvassa pahoilta sanoilta. Ja kaikelta muultakin. Kaikista pahinta oli se, että hän tunsi Pauluksen olevan osittain oikeassa. Ehkä hän vain oli todella suuri idiootti. Ja lutka.

Paulus purki raivonsa nyrkkeilemällä vasten heinäladon vanhaa kivistä seinää. Hän tajusi lopettaa vastan kivun tavoittaessa vihdoin hänen tajuntansa, ja raahautui epävarmasti sisään pesemään verisiä rystysiään. Hän vilkuili Bean ovea, ja tuskainen, huono omatunto vihloi. Mitä hänen tunteettomuudelleen oli tapahtunut? Miksei hän ollut heti tajunnut Bean olevan yksi muista ja suojannut itsensä? Hän luetteli mielessään intohimoisesti jokaisensa tuntemansa kirosanan, mutta siitä ei ollut apua. Hän kiersi verisille ruhjeille ja palkeenkielille hakatut rystysensä ja sormensa sideharsoon, ja kiersi sitten levotonta kehää oleskelutilassa, pysähtyen joka kierroksella aavistuksen lähemmäs Bean ovea. Mitä hän sanoisi? Eikö olisi vain parempi jättää asiaa sikseen?

Bea havahtui hereille, kun kuuli ulko-oven äänen. Hän oli itkenyt itsensä uneenn, ja nyt makasi vuoteessaan säälittävänä, olonsa ollessa itkun ja unen takia tukkoinen. Hemmetti, elämä olisi paljon helpompaa ilman miehiä. Bea nousi istumaan ja vaelsi huoneessaan kirjoituspöytänsä luokse istumaan, jumittuen vain siihen, tuijottaen tyhjyyteen Pauluksen sanat mielessään pyörien.

Paulus potkaisi oven sisään, niin että se irtosi saranoiltaan ja lennähti lattialle. Typertynyt mies seisoi hölmönä oviaukossa, luultavasti järkyttyneempänä kuin Bea. Hän oli turhautunut omaan päättämättömyyteensä.

Bea säikähti totisesti oven lennähtäessä lattialle.
"Paulus", hän lausui hiljaa, typertyneenä, kykenemättä muuhun kuin tuijottamaan miestä.

Paulus aukoi kauhistuneena suutaan, pidellen punaisenkirjavia, sideharsottuja käsiään.
"Hups", hän raakkui.

"Hups?", Bea toisti, purskahtaen järkytyksen takia hermostuneeseen nauruun.

Pauluksenkin suupieli alkoi nykiä epäuskoisesta kauhusta.
"Laitan sen takaisin. Anteeksi", hän henkäisi ja kumartui poimimaan ovea matolta, irvistäen yrittäessään nostaa sitä.

"et sä voi potkia toisten ovia sisään", nainen mumisi sitten järkyttyneenä.
"..ja miksi sun rystyset on veressä?", Bea kysyi taas huolestuneena. Miksei hän osannut olla kylmä ja tunteeton ihmiselle, joka oli todella loukannut häntä. Se jos mikä oli itsesuojeluvaiston puuttumista.

"Öö…", mies mutisi osaamatta vastata. Hän tökki sukallaan ovea ulos huoneesta; sen pohjassa oli rispaantunut reikä.

Bea huokaisi pienesti, muttei sanonut enää mitään.
"minkä takia sä potkasit sen oven edes sisälle? Entä jos mä olisin ollut vaihtamassa vaatteita?", Bea mumisi.
"sitäpaitsi, saako sitä enää paikalleen vai menikö se rikki?"

Mielikuva sai miehen kasvot punehtumaan.
"Minä korjaan sen", hän lupasi yrittäen olla katsomatta naiseen. Hän ei halunnut selittää, kuinka nainen ajoi hänet pitkin seiniä ja turhaumus oli purkautunut oveen.

Bea huokaisi taas, päätään pudistaen.
"niin niin, mutta miksi ylipäätänsä potkaisit sen sisälle? Pelkkä koputus riittää seuraavalla kerralla", hän kykeni jo laskemaan leikkiä, vaikka oli edelleen sisimmässään hyvin loukkaantunut.

Pauluksen suupieli nytkähti, joskin hän katsoi häpeissään lattiaa.
"Milläs koputat?" hän kysyi liikauttaen runnottuja käsiään.

"no vaikka päällä?", Bea ehdotti vaikka virnisti pienesti ehdotukselleen.
"ja missä sä olet kädet ehtiny telomaan?"

Mies kohautti olkiaan. Ovi jäi jumiin, mutta hän ei halunnut nostaa sitä ja lähteä. Miksei hän tuntenut sanoja, joilla selittää itseään?

Bea seurasi hiljaisena Paulusta katseellaan.
"tarvitko apua?", hän kysyi hetken kuluttua.

Paulus pudisti päätään, ja kumartui nostamaan ovea, vaikka hänen rystysensä vihloivat. Hän lykkäsi sen puolittain takaisin paikalleen, joskin jättäen itsensä sisäpuolelle. Saranat repsottivat; hän korjaisi ne. Kohta.

Bea kääntyi tuolillaan paremmin oven suuntaan, nostaen kätensä syliinsä seuratessaan Pauluksen toimia. Tulisiko ovi kuntoon? Se ei kyllä ollut suurin huolensa.

Paulus nojasi käsillään ovenpieliin, riiputtaen päätään. Hän tuhoaisi elämänsä. Hän joutuisi jättämään ainoan kotinsa uudelleen, hän menettäisi rakastamansa hevoset, uuden elämänsä.
"Jamie ei ansaitse sinua", hän sanoi tuskin kuuluvasti, "miten et näe sitä?"

Bea hämmentyi entisestään kun Paulus otti asian taas esille.
"olen ilmeisesti sokea?", Bea tuhahti.
"Paulus, mitä sellaista minä en näe, mitä sinä näet?", hän kysyi melkein ahdistuneen kuuloisesti.
"miten niin olen liian hyvä hänelle? Et sinä edes tunne minua", hän mumisi.

Miten totta.
"Sinä ansaitset jonkun, joka arvostaa sinua. Joka ymmärtää, miten… Kiltti, ja hauska ja… Ainutlaatuinen olet", hän mumisi kuin jokainen sana olisi epätoivoisen tuskallinen.
"Joka heräisi aamuisin voimatta uskoa, että todella saa olla kanssasi."

Bea hämmentyi entisestään kuullessaan Pauluksen sanat. Sana sanalta Bea kävi yhä epäuskoisemmaksi, ja miehen lopettaessa hänellä oli jo kyyneleet silmissään.
"Voi Paulus", hän melkein nyyhkytti.
"..kukaan ei ole ikinä puhunut minulle noin kauniisti", hän henkäisi katsoen tuota juroa olentoa tietämättä mitä ajatella. Ja ei, hän ei edelleenkään ymmärtänyt, että Paulus voisi haluta olla Se ihminen.

Paulus nosti oven kainaloonsa ja lähti.

Bea jäi istumaan paikoilleen, tuijottaen Pauluksen perään typertyneenä. Hän ei todellakaan ymmärtänyt tuota miestä.
"mihin sinä viet sitä ovea?", hän onnistui huudahtamaan miehen perään, pyyhkiessään silmiään.

Mies ei vastannut. Hän ei luottanut kykyynsä puhua tai tehdä mitään muutakaan, käveli vain konemaisesti eteenpäin. Hän sysäsi oven heidän pöytänään toimivalle saarekkeelle, ja harppoi ulos hakemaan työkaluja. Miten hän saattoi nöyryyttää itseään näin? Miten hän saattoi olla niin typerä?

Bea istui vielä hetken huoneessaan, mutta käveli sitten ovensa luokse, vilkaisten saranoita. Toivottavasti Paulus saisi sen kuntoon, vaikka se nyt ei ollut päällimmäisenä mielessään, vaan mielessään pyörivät Pauluksen äskeiset kauniit sanat. Ajatteliko toinen oikeasti sillä tavalla?

Paulus palasi työkalupakin kanssa ja jäätyi nähdessään Bean. Hän väisti naisen katsetta, yritti olla huomaamatta tämän olemassaoloa ja istahti baarijakkaralle ruuvaamaan saranoita irti ja hiomaan puuta sileäksi.

Bea katseli pienesti hymyillen sitä Pauluksen puuhailua, kunnes tunsi kuinka häntä alkoi heikottaa. Se hymy katosi hänen kasvoiltaan, ja hän tuijotti Paulusta nyt järkyttyneenä, ja osittain kauhistuneenakin. Ei kai toinen oikeasti ollut ihastunut häneen? Niin kuin Noreen oli sanonut? Voi ei!
Mitä hän sitten tekisi? Hän oli kahden miehen välissä, vaikkei ollut kummankaan kanssa, eikä tiennyt edes kummasta tykkäsi enemmän tai mitään muutakaan. Ajatuksensa olivat sekaisin, vaikka hän yritti selittää itselleen kuinka taas vain syyllistyi liialliseen pohdintaan ja analysoimiseen.

Pauluksen kasvot olivat vääristyneet kivusta, kun hän yritti pitää hiekkapaperia sormissaan ja hioa säleet puusta, jotta voisi maalata kohdan uudelleen ja ruuvata saranat takaisin. Hän oli kiusallisen tietoinen naisen läsnäolosta.

"anna minä autan", Bea lausui hetken kuluttua, nähdessään kivun miehen kasvoilla.

Mies pudisti torjuvasti päätään, nostamatta katsettaan ja jatkoi jääräpäisesti. Hän tunsi ansaitsevansa kivun rangaistuksena kaikesta typeryydestään.

"Paulus", Bea lausahti sovitellen, kävellen toisen luokse.
"anna mä teen sen", hän lausahti, yrittäen ottaa hiekkapaperin miehen kädestä, ja vahingossa hipaistessaan miehen kättä, hän oli itsekin säpsähtää sitä kosketusta. Okei, nyt tämä meni naurettavaksi. Kenelläkään ei ollut tunteita ketään kohtaan ja kaikki olisi hyvin!

"Anna olla", mies ärähti nykäisten kätensä kauemmas.

"älä ole naurettava", Bea puhahti.

"Anna minun olla!" hän sähähti.

Bea meni vaistomaisesti pari askelta kauemmas, jääden kuitenkin siihen.
"mikset anna minun auttaa? Hyvänen aika Paulus, sinä olet oikea jääräpää!"

Aidon jääräpään tapaan mies oli itsepäisesti hiljaa ja jatkoi hiomista.

Beakin oli jääräpäinen eikä suostunut lähtemään pois paikalta, vaikkei mies antanutkaan hänen auttaa. Omapa oli häpeänsä.

"Mitä olet vailla?" mies murahti hetken kuluttua.

"täytyykö aina olla jotain vailla?", Bea kysyi uteliaana.

Paulus mulkaisi Beaa mustasti.

"mitä?"

"Mitä helkkaria sinä oikein haluat minusta?"

"pitääkö minun haluta jotain sinusta, että saan seisoa tässä?"

Mies huokasi äreänä, ja nousi hakemaan maalia keittiön alakaapista.

"entä jos haluan vain viettää aikaa? Sinun tai jonkun muun kanssa? Olla vain?", Bea jatkoi kyselyään, yrittäen todistaa vääräksi äskeiset pohdintansa siitä, että mies muka tykkäsi hänestä. Ei tuo vain voinut tykätä.

"Valitse joku muu", mies puhahti ja sekoitti maalia pensselillä.

"no kuka?"

"No vaikka se vitun Jamie."

"no näätkö sä sitä vitun Jamieta missään?"

Paulus ei vastannut, alkoi vain maalata hiottuja saranapaikkoja uudelleen valkoisiksi.

"sitä minäkin", Bea mumisi.

Miehen sisällä kiehui. Hän oli nöyryyttänyt itseään, vaikka hänen olisi pitänyt luottaa vaistoihinsa. Ei nainen muuta kuin leikkisi hänellä. Miten saattoi olla niin vaikeaa ymmärtää, ettei hän halunnut kaveerata ja kuunnella kertomuksia siitä, kuinka kultapoika teki sitä tai kultapoika teki tätä.

Bea luovutti ja meni sohvalle istumaan.

"Heippa herrasväki", Rosings Parkin väliseen oviaukkoon ääneti ilmestynyt Jamie tervehti velmusti hymyillen. Hän nojasi rennosti ovenpieleen käsivarret kevyessä puuskassa, erehtymättömällä tyylitajulla muodikkaasti pukeutuneena ja tummanruskea tukka huolitellusti sekaisin.

Bea meinasi saada sydärin kuullessaan liian tutun äänen, ja vain vaivoin hän onnistui pysymään paikoillaan. Hän näytti rähjäiseltä. Silmistäkin varmaan huomasi, että tänään oltiin itketty, mutta sille ei nyt voisi tehdä mitään. Vaimeasti hän tervehti miestä, vilkaisten tuon suuntaan, ja sitten Paulusta. Luojan kiitos Jamie oli tullut vasta nyt eikä silloin kun he kiistelivät, ja puhuivat kyseisestä henkilöstä.

Jamie kohotti laiskasti kulmaansa puuttuvalle ovelle, itkettyneelle naiselle ja rähjäiselle miehelle, joka oli onnistunut hakkaamaan itsensä.
"Mitäs te olette puuhanneet? Veikö kissa kielesi, pikku Paulus?"

Bea nousi ylös ja kääntyi katsomaan Jamieta päätään pudistaen. Miksi tuon piti alkaa aukomaan päätään Paulukselle. Hänellä ei ollut pokkaa sanoa mitään vastaan, ja sen takia hän vihasi itseään.
"mitä sä täällä teet?"

"Minullakin oli ikävä sinua", Jamie nauroi hyväntuulisesti ja astui lähemmäs.
"Tulin sanomaan hei. Onko sitä vaikeaa uskoa?" Paulus paiskasi maalipurkin takaisin kaappiin.

Bea tuhahti pienesti miehen hyväntuulisuudelle, vaikka samalla hän olisi halunnut juosta toisen syliin ja vannoa rakkauttaan. Saamarin Jamie. Ja saamarin Paulus.
"itseasiassa kyllä", Bea tokaisi melko hiljaa.
"..missä Aisling on?" hän kysyi seuraavaksi.

"Suihkussa", mies vastasi olkiaan kohauttaen ja vajosi rennosti sohvalle taputtaen paikkaa vieressään.
"Haluatko lähteä illaksi ulos? Emme ole nähneet hetkeen."

Bea ärsyyntyi miehen vastauksen kuullessaan. Vai että suihkussa! Ja miksi Jamie sen tiesi? Bea katsoi Jamien suuntaan käyden päänsä sisällä suurta taistelua, mennen sitten toisen viereen istumaan.
"En tiedä. En ole oikein nyt sillä tuulella, että lähtisin mihinkään", hän mumisi melko väsyneesti. Tänään oli tapahtunut ihan liikaa asioita.

Jamie tanssitti sormiaan naisen olkapäältä niskaan, sivellen hellästi tämän ihoa.
"Oletko varma?" hän kysyi kumartuen lähemmäs naisen korvaa. Paulus nousi ylös ja sulkeutui paukahtaen huoneeseensa.
"Älä huoli. Tuota mörökölliä ei ole kutsuttu."

Bea sulki silmänsä kun ei tiennyt mitä tehdä. Hän värähti miehen kosketusta, mitä oli kaivannut todella paljon, mutta mikä tuntui tällä hetkellä niin väärältä. Voi helvetti, mitä hänen pitäisi tehdä. Bea huokaisi pienesti Jamien sanojen jälkeen, kääntäen katseensa sitten toiseen.
"mitä olit ajatellut? En kyllä oikeasti jaksaisi tehdä tänään enää yhtään mitään", hän mumisi antaessaan sormiensa näprätä hermostuneena hiuksiaan.

"Olimme menossa ystävien kanssa pubiin, ja kenties tanssimaan", mies vastasi hamuten Bean korvanlehteä.

"pärjäät sinä siellä ilman minuakin", Bea onnistui mumisemaan, samalla kun yritti muistella miten hengitettiin. Voi Jamie, et pelaa yhtään reilua peliä.

"Etkö halua tulla luokseni yöksi?" Jamie nauroi matalasti, suudellen naisen kaulansyrjää.

"Jamie..", Bea älähti, paeten sitten paikalta pystyäkseen ajattelemaan järkevästi. Tai no, tässä tapauksessa pakaneminen tarkoitti pois sohvalta nousemista.
"totta kai haluan", hän mumisi, kun ei onnistunut mitään järkevämpääkään sanomaan.

"Mistä sitten kiikastaa? Ei sinun tarvitse laittautua", mies nauroi nojaten itsevarmasti sohvaan, kädet sen selkänojalla.
"Voimme olla kohupari, jos lähdet noin."

"Et ole tosissasi?", Bea onnistui naurahtamaan, tai no tuhahtamaan, kun mies sanoi ettei hänen tarvitsisi laittautua.
"kohupari, just joo", hän vielä mumisi päätään pudistaen, lähtiessään omaan ovettomaan huoneeseensa. Mitä muutakaan kuin vaihtamaan vaatteita ja muutenkin laittautumaan. Pakko kait tässä oli lähteä miehen mukaan, kun taas tuli mahdollisuus, vaikka Pauluksen sanat pyörivät päässään. Ehkä hän vain halusi olla vielä hetken idiootti. Ja ilmeisesti lutka.

"Voithan aina jäädä tänne ja pitää Paulukselle seuraa, jos et halua lähteä", Jamie naureskeli ja huikkasi suljetun oven läpi, "Paulus on hyvä kakkosvaihtoehto, vai mitä? Ikuinen kakkospaikka ei ole häpeä, hyvä mies. Älä turhaan mökötä."

"Jamie lopeta", Bea älähti. Ei hän voinut enää kuunnella tuota.
"Lopeta", hän toisti vielä toisen kerran, tullessaan takaisin miehen luokse. Tuo oli kauhea Paulusta kohtaan.

"Mitä?" Jamie kysyi vetäen takkia päälleen, "oletko valmis? Lähdemme viiden minuutin päästä."

"lähtekää", Bea lausahti sydän raskaana.
"en kuitenkaan olisi viidessä minuutissa valmis", hän yritti perustella valintaansa vaikkei tiennyt edes kenelle. Itselleen?

"Mikset voi lähteä noin?" Jamie huokasi.

"koska tunnen itseni epäviehättäväksi", Bea huokaisi vuorostaan. Luulisi Jamien tajuavan, että ei hän haluaisi lähteä ulos monien ihmisten kanssa tämän näköisenä.

Mies pyöräytti silmiään kärsimättömänä.
"Et jaksaisi kerjätä kohteliaisuuksia. Tiedät olevasi nätti tyttö. Takki niskaan ja menoksi."

"kerjätä kohteliaisuuksia?", Bea tokaisi kulmiaan kohottaen. Aiemmin hän olisi varmaan vain naurahtanut tai mutissut jotain, mutta tänään hän oli liian ärsyyntynyt tällaiseen.
"Jamie, minä en ole lähdössä mukaan", hän älähti.

Jamie kohotti naiselle epäuskoisena kulmaansa.
"Miksi heittäydyt noin hankalaksi? Oletko huomionkipeä?"

"mitä sitten jos olenkin?" Bea tokaisi eikä tiennyt ollako huvittunut, pettynyt vai surullinen. Vai jotain siltä väliltä.

"Heippa, oletteko valmiita?" Aisling kysyi, ennen kuin Jamie ehti vastata. Loivasti kiharrettu, hohtavanpunainen tukka ryöppysi olkapäillä, jäiset silmät oli korostettu kissamaisella eleganssilla ja sähkönsininen mekko imarteli hoikkaa vartta istuvan nahkatakin alla.
"Melkein", Jamie virnisti, "no, Bea? Tuletko vai etkö?"

Bea hermostui todella kuullessaan Aislingin äänen. Mitä helvettiä tuo täällä teki? Ja aina yhtä täydellisenä.
"En. En tule", Bea mumisi päätään pudistaen, lähtien kävelemään omaan huoneeseensa toivoen, että nuo tajuaisivat vain lähteä. Tai ainakin Aisling saisi painua helvettiin. Ja Jamie myös. Ja sitten tuo vielä ihmetteli miksei hän tuntenut itseään viehättäväksi.

"Mitä tapahtui?" Aisling kysyi matalasti Jamielta, joka kohautti olkiaan.
"En tiedä. PMS varmaan", hän naurahti, laski kätensä naisen alaselälle ja ohjasi tämän mukanaan ulos.

Bea kuuli oikein hyvin kaksikon sananvaihdon, ja tunsi kuinka voisi taas vain alkaa itkemään. Helvetin Jamie. Ja helvetin Aisling. Helvettiin kaikki. Elämä oli todella epäreilua.

Auto hyrähti ulkona, ja sitten taloon laskeutui hiljaisuus.

Bea istui sängyllään hiljaa, haluten vain muuttaa kaiken ennalleen. Siis niihin aikoihin kun kaikki oli vielä hyvin. Hän oli vielä autuaan onnellinen ja tietämätön ja kaikkea. Nyt hän istui yksin sängyllään, tietämättä mistään mitään.

Pauluksen ovi kävi, kun mies palasi ääneti työhönsä. Hän ruuvasi saranat takaisin paikoilleen maalin ollessa kuivempaa, testasi niitä ja nosti oven sitten pystyyn. Hän asetti sen Bean oviaukkoon, koputti vaimeasti katsomatta naiseen ja astui sisään ruuvaamaan saranoita kiinni ovenpieleen.

Bea istui edelleen siinä kun Paulus tuli pistämään oven paikoilleen.
"anna tulla vaan. Kuitenkin haluat päästä sanomaan olleesi oikeassa", Bea mumisi hiljaa. Hänellä oli kamala olo.

Paulus ei sanonut mitään. Tuskin tunti sitten hän oli paljastanut sydämensä naiselle, hän oli vedonnut siihen, kuinka hän ansaitsi tulla kohdelluksi ainutlaatuisena, arvostettuna ja rakastettuna. Ja Bea oli tarttunut epäröimättä Jamien kutsuun merkityksettömästä seksistä. Hän oli tyhjä. Hän kiersi molempien saranoiden ruuvit paikoilleen kädet kivistäen, ja keinutteli sitten ovea tarkastakseen niiden pitävyyden.

"hän ei olisi saanut puhua sinulle sillä tavalla. Olen pahoillani", Bea mumisi seuraavaksi, täyttäen hiljaisuutta näillä lauseilla, joihin hän ei kuitenkaan saisi vastauksia. Hän oli pettynyt eniten itseensä.

Mies ei rikkonut hiljaisuutta. Hän vilkaisi Beaa pettymystä silmissään.
"Ovesi on korjattu", hän totesi, astui ulos ja sulki sen perässään.

"Paulus", Bea lausahti huomatessaan sen miehen pettyneen katseen.
"olen pahoillani", hän mumisi suljetulle ovelle valmiina purskahtamaan itkuun. Hän oli onnistunut pilaamaan kaiken.

Paulus lähti tallille. Hevoset voisivat täyttää mustan aukon hänen sisällään. Sen turruttava kylmyys oli helpottavaa: hulluus ja epätoivo olisivat vihdoin ohitse. Hän voisi palata takaisin omaksi itsekseen.

Bea sai taas itsensä itkemään, ja tällä kertaa hän syytti siitä ihan vain itseään. Helvetti, hänhän oli itkenyt tänään kaikkien muiden päivien edestä, mutta se ajatus ei nyt jaksanut naurattaa tai edes hymyilyttää. Hän halusi täältä pois. Kotiin äidin luokse turvaan pahalta maailmalta. Niihin ajatuksiin hän nukahti.