[P] Beside the victory

Sunnuntai 1. helmikuuta

Uusi kuukausi oli hyvä käynnistää kilpailuilla, Natasha vakuutteli itselleen harjatessaan levotonta ruunaa käytävällä. Perlino akhaltek tiesi tarkalleen, mitä oli edessä. Sitä ei ollut viety ulos aamutallin jäljiltä, eikä Natasha ollut käynyt juoksuttamassa tai ratsastamassa ruunaa. Rhatan tiesi rutiinien muutoksen tarkoittavan kilpailupäivää jo ennen kuin Natasha aloitti harjan letittämisen. Pullea tyttö oli tullut tallille aikaisin saadakseen hevosensa täydelliseen kuntoon ennen kilpailuja, joihin he lähtisivät yhdessä tallin toisen ratsastajan kanssa. Natasha ei oikein tiennyt, mitä ajatella siitä. Haluaisiko hän välttämättä vuoden ensimmäisten kisojen todistajiksi tallilaisia? Ei oikeastaan, vaan valinnanvaraa ei ollut. Rhatan ei matkustaisi yksinään, vaikka matka Newcastlen laitamilla olevalle ratsastuskoululle ei puolta tuntia kauempaa kestäisikään. Tyttö puki ruskeat kuljetussuojat hevoselleen ja heitti ruskean villaloimen hevosen selkään. Hän talutti ruunan takaisin karsinaan odottamaan, että traileri olisi paikoillaan tallipihalla. Natasha otti suunnan varustehuonetta kohden, mutta pysähtyi kilpakumppaninsa kohdalla.
"Rhatan on valmiina lastattavaksi", tyttö sanoi lievää jännitystä äänessään. Puhetta väritti vahva venäläinen aksentti. "Missä vaiheessa te olette?" Hän kysäisi. Rhatan pitäisi lastata ensimmäisenä, muutoin mistään ei tulisi yhtään mitään, mutta hän oli ajatellut hakevansa ruunan varusteet ensin.

Amanda oli laittanut Lionheartia kuntoon jo eilen. Ori oli onneksi pitänyt sykeröt siisteinä, hän olisi itkenyt jos hevonen olisi sotkenut ne. Kieltämättä ensimmäinen kilpailu orin kanssa ja samalla hevosella pelottivat. Hän ei tiennyt mitä oikein voisi odottaa, vaikka salaa odottikin suuria. Hyppääminen sujui hyvin. Ehkäpä Lionheart olisi edukseen ja Evelyn ei haluaisi viedä hevosta hänen altaan. Ei mustatukkainen tyttö myöntäisi, mutta hän kuitenkin piti Lionheartista. Amanda oli tulossa Montin karsinasta, kun törmäsi siihen mukanaan lähtevään tyttöön. Lionheart odotteli jo karsinassa valmiina ja tavaratkin olivat autossa.
"Kaikki on valmsta." Hän totesi melkoisen tylyyn sävyyn.

Natasha nyökkäsi ymmärtäneensä toisen tytön sanat.
"Selvä", hän vastasi. "Lastaan Rhatanin, niin voit sen jälkeen tuoda hevosesi", tyttö jatkoi ja palasi ruunansa karsinalle. Hän napsautti riimunnarun tyylikkääseen, ruskeaan nahkariimuun ja lähti taluttamaan hevosta perässään ulos. Hän oli etukäteen pyytänyt, että trailerin sivuovi sekä jokainen ikkuna avattaisiin, sillä muutoin ei ollut toivoakaan saada Rhatania sisään. Ruuna asteli vain aavistuksen hermostuneena tallin leveistä pariovista kivetylle tallipihalle. Hän silitteli hevosen kaulaa ja jutteli sille venäjäksi matalalla äänellä. Rhatan kuunteli häntä, mutta mitä lähemmäs traileria he päätyivät, sitä korkeammalle siropiirteinen pää kohosi. Silmänvalkuaiset välkkyivät haaleansinisissä silmissä. Natasha jatkoi kärsivällistä puhettaan ja johdatteli hevosta hitaasti lastaussillalle. Muutaman yrityksen jälkeen Rhatan seisoi kaikki jalat rampilla, ottaen sivuaskelia vuoroin molempiin suuntiin. Natasha kannusti hevosta pehmeästi ja asteli traileriin ruunan edellä. Hetken tanssahdeltuaan Rhatan nousi traileriin yhdellä vauhdikkaalla loikalla. Tyttö syötti hevoselle kuivattuja ananaspaloja samalla kun tarkisti, että he olivat valmiita matkaa varten. Hän asteli ulos trailerista, sulki ikkunat ja sivuoven ja palasi hakemaan tallin puolelta viimeisiä varusteita ruunalle.

Amanda lähti hakemaan Lionheartia. Ori oli onneksi kuulemma tottunut kaikkeen ja käyttäytyi pelleilyä lukuunottamatta hyvin. Nytkin se seisoi oikein mallikkasti aloillaan, katsellen uteliaana ympärilleen. Sen lastaus Rhatanin jälkeen oli lasten leikkiä. Istuttuaan autoon Amanda iski kuulokkeet korville. Ei kiinnostanut jutella tuolle venäläisteinillekään.

Natasha sulloi viimeiset varusteet kyytiin ja nousi sen jälkeen autoon. Hän vilkaisi varsin myrtsiä teiniä ja päätti jättää toisen omaan arvoonsa. Hän voisi keskittyä miettimään kilpailusuorituksia. Perjantaisesta valmennuksesta haetut neuvot laitettaisiin tänään testiin. Saisi nähdä, olivatko Rosings Parkin valmentajat onnistuneet opettamaan hänelle jotakin uutta, mikä saisi Rhatanin käyttäytymään entistäkin edustavammin kilpakentillä. Hän todella toivoi sitä. Auto huristeli tasaisesti eteenpäin ja satunnaista vilkuilua lukuunottamatta Natasha jätti Amandan huomiotta. Toinen ei vaikuttanut kiinnostuneelta keskustelemaan radasta, kisapaikasta tai ylipäätään yhtään mistään.

Amandaa ei kiinnostanut juuri mikään. Monti toipui hitaasti ja hän ei rauhoittuisi ennen kuin tietäisi, tulisiko poninsa kuntoon. Häntä hermostutti myöskin se, tulisiko Evelyn tänään katsomaan kisoja. Toivottavasti ei.

Natasha istui hiljaa takapenkillä ja katseli sivuikkunasta ulos. Hän koetti kovasti kuunnella, matkustivatko hevoset rauhallisesti, mutta liikenteen metelissä oli mahdoton kuulla mitään trailerin puolelta. Ehkä se oli vain hyvä niin. Ainakaan hevoset eivät potkineet tietään ulos.
Kun yhdistelmä pysähtyi pellosta tehdylle väliaikaiselle parkkipaikalle, Natasha hyppäsi autosta ulos. Rhatan pitäisi saada reippaasti pois trailerista, sillä ruuna ei tosiaankaan nauttinut pienestä, pimeästä ja ahtaasta matkustuspaikastaan. Tyttö aukaisi takarampin ja sujahti sivuovesta irrottamaan ruunansa. He peruuttivat varsin vauhdikkaasti alas ramppia pitkin. Rhatan kannatteli päätään korkealla ja oli peruuttaa suoraan päin parin metrin päässä olevaa parkkeerattua autoa, mutta reipas nykäisy riimusta sai ruunan keskittymään. Hän talutti hevosen trailerin viereen ja sitoi riimunnarun kiinnityslenkkiin. Hevonen nosteli ruskeiden kuljetussuojien peittämiä jalkojaan ja otti hermostuneita sivuaskelia. Onneksi pellolla oli paljon tilaa, eikä autoja ollut parkkeerattu aivan vieri viereen.

Amanda nousi autosta nopeasti ja katseli akhaltekin purkua. Melkoinen matkustaja. Hän huokaisi kun huomasi saman käytöksen tarttuneen osaltaan myös Lionheartiin - ei se yleensä ollut tuollainen, ainakaan kotona. Ja mieluummin hän pisti sen hermoilevan matkustustoverin kuin kisapaikan piikkiin. Ori tuli vauhdilla ulos trailerista, ei tosin ihan yhtä räjähtävällä kuin se hämmentävän värinen tekke tuli. Hän kumartui ottamaan kuljetussuojat pois ja kävelytti hetken palominoa hevosta, saadakseen sen vähän rauhoittumaan ja ottamaan etäisyyttä siihen hermokimppuun. Ihme elukka.

Natasha jätti ruunansa äidin huomaan, kun kaunis brittinainen ilmestyi autojen lomasta. Hän vaihtoi muutaman sanan venäjäksi äitinsä kanssa, mikä sai Nicolen kurtistamaan kulmiaan ja pudistelemaan päätään, mutta kerrankin äiti ei huutanut hänen peräänsä ja käskenyt toistamaan englanniksi. Tyttö suuntasi hakemaan kilpailunumeroitaan leveästi hymyillen. Tästä tulisi mahtavaa. Kun hän palasi varttia myöhemmin, Nicole oli riisunut perlinon loimen ja alkanut harjata puhdasta ruunaa, jotta sen karvan metallinhohtoinen kiilto olisi parhaimmillaan. Natashan jatkaessa harjaamista, Nicole suuntasi mielenkiintonsa toiseen, huomattavan paljon kullansävyisempään hevoseen, joka vaikutti varsin touhukkaalta tapaukselta.
"Heippa", hän tervehti Amandaa pirteästi. "Sinullapas on hauskan värinen hevonen."

Amanda talutteli oria hieman rauhallisemmaksi ja palasi sitten tralerille, sitoen hevosen hetkeksi kiinni. Hänkin kipaisi hakemaan numeronsa ja katsoi samalla hieman esillä olevaa lähtöjärjestystä. Hyvä, he olivat aika viimeisinä.. Hän saisi aikaa nähdä radan pahat kohdat ja miettiä miten luovisi kuuman orin esteistä läpi. Palattuaan trailerille hän otti orilta loimen ja alkoi harjata sitä, vilkaisten naista joka puhui hänelle.
"Se ei ole minun." Hän tokaisi hiljaa. Amanda oli nykyään niin sulkeutunut. Ennen hän oli ärsyttänyt kaikkia, nykyään hän oli vain hiljaa.

"Ai, kuinka mukavaa, että olet saanut sen lainaksi kisoihin", Nicole jatkoi hymyillen ja taputti orin kaulaa ennen kuin vilkaisi Rhatanin suuntaan. Hänelle jäi tytöstä se vaikutelma, ettei Amandaa kiinnostanut jutella, joten ehkä oli parempi, jos hän siirtyisi oman tyttärensä luo. Eiköhän Amandan vanhemmat saapuisi katsomaan tyttärensä kilpailuja. Natasha kiinnitti huolellisesti suojia Rhatanin jalkoihin, ennen kuin nosti mustan estesatulan valkoisen huovan kera ruunan selkään. Hän kiristi vyön, tarkisti nahkaisen martingaalin kiinnitykset ja tarjosi fullcheek-kuolaimia ruunalle. Hän sulloi pumpulitupot hevosen korviin ja veti mustan, kultakoristeisen korvahupun niiden päälle. Ehkä se saisi ruunan keskittymään paremmin häneen kilpailupaikan äänien sijaan.
Hän oli selvittänyt ilmoittautumisen yhteydessä lämmittelykentän sijainnin. Ulkokenttä oli varattu lämmittelijöille, siinä missä varsinainen luokka hypättiin maneesin puolella. Hän vilkaisi Amandan suuntaan kiskoessaan kypärää päähänsä. Hänellä oli mustan kilpatakin päällä ohut musta tallitakki, joka tarjosi suojaa kylmää viimaa vastaan. Onneksi tänään ei satanut. Tyttö heilautti mustan verryttelyloimen Rhatanin selkään.
"Tuletteko jo lämmittelemään?" Natasha kysäisi Amandalta. Äiti ei arvostaisi, jos hän vain marssisi ruunansa kanssa pois sanomatta sanaakaan tallikaverilleen.

Amandan vanhemmat tulisivat nimenomaan vain katsomaan. Hän oli yksin Lionheartin kanssa, ilman minkäänlaista hoitajaa. Nyt hän olisi ehkä toivonut Evelynin apua, mutta ei ollut kehdannut kysyä naista mukaan. Hän ei muutenkaan puhunut tuolle. Tummatukkainen tyttö veti ranskalaiselle letille laitetut hiuksensa vielä nutturalle.
"En, ratsastan vasta kasikympin ja metrin radan. En halua että Lionheart on ihan poikki." Ei ori oikeasti olisi poikki, mutta hän halusi rauhoitella hetken sitä ja... Toivoa ettö äiti poikkeaisi tavoistaan.

Natasha kohautti harteitaan. Selvä. Hän hyppäsi metrin ja metri kahdenkymmenen radat, mutta aikoi siitä huolimatta lämmitellä Rhatania jo nyt. Ruunan pitäisi saada tottua kisapaikan hälinään, tai se olisi turhan levoton varsinaisen lämmittelyn aikana. Nicole suuntasi tyttärensä mukana kentän laidalle, vaikka ei olisikaan halunnut jättää toista tyttöä yksin. No, ehkä Amanda pärjäisi. Ei mennyt kauaa, kun lyhyt, tummatukkainen nainen seikkaili näkyviin autojen ja trailereiden seasta. Kullanhohtoinen ori huomasi omistajansa ennen kuin Evelyn tunnisti trailerin, mutta orin hirnahduksen hän tunnisti.
"Heippa kultapoju", hän mumisi orille astellessaan lähemmäs innoissaan päätään heittelevää oria. Nainen rapsutti hevosen otsaa ja halasi sen päätä hymy huulillaan, ennen kuin suuntasi huomionsa hevosensa vuokraajaan ja kilparatsastajaan.
"Mikä fiilis?" Evelyn kysäisi naurahtaen kun Lionheart hörisi ja pörisi ja tunki päätään häntä vasten. Orin pehmeä turpa hamusi taskuja kun hömelö eläin etsi herkkuja, joita Evelyn ei kantanut tänään mukanaan. Mikä suuri pettymys.

Amandaa ärsytti että se pullukka hyppäsi isompaa rataa. Olisipa hänellä ollut Monti. Hän olisi pessyt tuon typerän venäläistytön epämääräisellä elukallaan mennen tullen. Mutta nyt hänellä oli Lionheart, joka ei koostaan ja rodustaan huolimatta hypännyt ainakaan toistaiseksi metriä isompaa. Hän oli hakemassa satulaa trailerista, kun huomasi Evelynin tulleen.
"Ok." Ei sitä voinut muutoin kuvailla. Hän olisi tyytyväinen kunhan voittaisi sen.. Argh. Ärsytti niin vietävästi. Pieni katkeruus nosti päätään orin pöristessä niin innoissaan omistajalleen.

"No hyvä. Älä jännitä, niin pärjäätte kyllä hyvin", Evelyn myhäili rapsuttaessaan antaumuksella orinsa valkean läsin peittämää otsaa. Lionheart nappasi kiinni taskusta ja nyki pienesti kuin yrittäen saada herkut ilmestymään sinne. Nainen tönäisi orin päätä pois. Hölmö otus. Näyttipä hevonen hassulta harja letitettynä. Hän ei ollut varma, oliko orin harjaa letitetty koskaan aiemmin. Hän ei ainakaan ollut tehnyt sitä, mutta aiemmasta omistajasta hän ei tiennyt.
"Oletpa sinä nyt hyvällä tuulella", hän hymähti hevoselleen, joka nappasi hänen laukkunsa olkahihnasta kiinni ja yritti nostaa olkalaukkua ylemmäs.

Amanda laski satulan sen selkään ja painoi Evelynin sanat mieleensä. Älä jännitä. Hän oli silti huomannut Lionheartin herkkyyden reagoida asioihin. Hän kohautti olkiaan maininnalle orin hyvätuulisuudesta ja alkoi varoen kiristää satulavyötä.

Evelynin laukun retuuttaminen piti orin sen verran kiireisenä, ettei se tuntunut edes tajuavan vyön kiristymistä. Evelyn nauroi töniessään hevosen päätä pois, kun ori yritti tunkea sitä nahkalaukun sisälle. Ei se mahtuisi sinne, mutta hevonen ei tuntunut uskovan, vaan yritti ujuttaa samettista turpaansa avonaisesta vetoketjusta sisään.
"Te pärjäätte kyllä. Olette kehittyneet valtavasti valmennuksissa", nainen rohkaisi hiljaista teiniä.

Amanda vain ynähti kiitokseksi, taputellen Lionheartin kaulaa, kun se oli antanut kiristää vyön niin kiltisti. Hän kumartui laittamaan suojia hevosen jalkoihin, potien nyrtymystä asioista. Hän olisi halunnut hypätä sen 120 sentin luokan. Harmitti. Ehkä orista olisi siihen, joskus. Äh, mokoma pullukka ja pelkuri akhaltekkensä.

Evelyn ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Lionheartista olisi ollut hyppäämään 120 senttistä luokkaa jo nyt, vaan kun häneltä kysyttiin, hän sanoi metrin radan olevan orin taitotasoille tällä hetkellä sopivin luokka. Hän halusi nähdä, miten täysiverinen käyttäytyisi vuokraajansa kanssa kilpakentillä ennen kuin antaisi luvan hypätä yhtään korkeampia esteitä. Lionheart oli oppinut paljon ahkeralla valmentautumisella. Se vaati edelleen ratsastajan tukea enemmän kuin kokeneet hyppääjät, mutta se pystyi jo tarpeen vaatiessa korjaamaan ratsastajan virheitä pienillä esteillä. Hän ei halunnut hevosensa kaatuvan ja katkaisevan jalkaansa, joten Amanda hyppäisi orilla pienemmissä luokissa, kunnes hän olisi vakuuttunut molempien taidoista.
"Äppäp", hän varoitti hevosta, kun se kurkotti paljonpuhuvasti etujalkaansa kohden. "Et irroittele suojia, et tänään, sählä", hän torui hevosta pehmeämmin, kun ori tapitti häntä sinisillä silmillään.

Amanda ei taas tiennyt uskaltaisiko vuokrahevosella koetella omia rajojaan. Hän ei ollut itsekään hypännyt niin korkeaa rataa, mikä tosin johtui lähinnä siitä, että Montin raja oli ollut 110. Olihan se yksittäisenä ylittänyt isompaa. Tuli taas ikävä oman sysirautiaan ponin estesatulaa. Hän otti suitset ja asetteli ne hevosen päähän varmoin ottein, puhumatta vieläkään oikein sanaakaan. Tekstiviesti. Amanda lukaisi sen nopeasti. Äiti ei ehtisi paikalle. Hmh. Niinpä niin. Kamala painostus ratsastaa ja kilpailla - mikä juonsi juurensa siitä ettei äiti itse lapsena saanut - ja sitten ei edes tullut katsomaan. Eli ei hän tämän tärkeämpi ollut vanhemmilleen. Tänään pitäisi pärjätä, jotta voisi saada äidin edes tuntemaan syyllisyyttä siitä ettei ollut näkemässä hienosti mennyttä kilpailua.

Evelyn rapsutteli hevostaan ajatuksiinsa uppoutuneena. Hän oli onnistunut tukahduttamaan syyllisyytensä siitä, miten oli vaihtanut hevosensa toiseen, edes täksi päiväksi, mutta huomenna sama tuttu taakka laskeutuisi siroille hartioille. Hänellä pitäisi olla enemmän aikaa Lionheartille. Defy oli rakas, mutta niin oli orikin. Ei ollut oikein, että hän jätti orin Amandan ratsastettavaksi, vain jotta saattoi rapsutella tammaa puoli tuntia pidempään.
"Hyppää hyvin", Evelyn supatti kultaisiin korviin, kun ori painoi otsansa hänen rintakehäänsä vasten. Kyllä hevonen pärjäisi hyvin, kunhan ratsastaja ei jännittäisi liikoja selässä.

Amanda veti päältään vaaleanpunaisen fleecejakun, johon oli kirjailtu kirkkaammalla pinkillä Montin nimi selkäpuolelle. Tyttö veti sen sijaan päälleen kilpatakin, jonka hän oli kaivanut esiin. Se oli muuten musta, mutta hihoissa ja kauluksissa oli vaaleansininen kanttinauha. Jotakin hyvää siinä että Montilla ja Lionheartilla oli osin samoja värejä. Hän lähti taluttamaan hevosta kohti verryttelyä, mulkaisten sitä tyttöä täydellisellä helmihevosellaan. Äsh. Ärsytti.
"... Kiltti, pese kaikki tänään." Amanda huomasi mutisevansa läsipäiselle orille ennen kuin kentän keskellä ponkaisi ketterästi sen selkään. Kyllä se tästä vielä.

Natasha käveli kentän keskellä Rhatanin kanssa, sillä oli jo saanut totutettua ruunan riittävän hymin kisapaikan meteliin. Heillä ei ollut kiire minnekään. Ratoja hypättiin vähän missä sattuu järjestyksessä, mutta 120 senttinen olisi viimeisenä. He pääsisivät hyppäämään metrin radan ennen sitä, mikä oli ehdottomasti hyvä juttu. Rhatan voisi säikkyä maneesin kulmia ja omituista akustiikkaa matalammilla esteillä ja he selviäisivät silti maaliin asti yhtenä ratsukkona. Nähdessään metrin luokan kilpakumppaninsa saapuvan, Natasha laskeutui tyynesti Rhatanin selästä. Hän voisi taluttaa ruunaa hetken kisapaikkaa reunustavalla hiekkatiellä, jolla autoja ei liikkunut, ennen kuin lähtisi kävelemään radalle. Sen jälkeen pitäisi aloittaa todellinen lämmittely. Nyt kentällä oli ollut lähinnä poneja, jotka osallistuivat pienempiin ristikkoluokkiin, vaan kun he palaisivat radan tutustumiskierrokselta, olisi lämmittelykenttä täynnä metrin hyppääjiä. Hyvä, että hän oli tuonut Rhatanin jo nyt tutustumaan ympäristöön. Ruuna oli säikkynyt niin paljon, että olisi ollut noloa ratsastaa sitä muiden puoliveristen keskellä. Poniratsastajat olivat lähinnä ihailleet, kuinka hän oli hallinnut (oikeastaan roikkunut kyydissä) säheltävää hevosta.

Amanda halusi verrytellä Lionheartin mukavaan kuntoon ennen radan kävelyä, jotta voisi sitten loikata orin selkään, otta muutaman verryttelyhypyn ja se olisi siinä. Kun hän alkoi työstää hevosta kunnolla käynnissä, se tuntui nauttivan yleisöstä. Se sai kevyen hymyn murjottavan tytönkin huulille, kun ori tarjosi hienoa peräantoa ja muotoa hänelle hetken työstämisen jälkeen. Tyttö taputti sen kaulaa hymyillen.

Evelyn seurasi ratsukon lämmittelyä hymy huulillaan. Hänen hevosensa oli upea, vaikka hän itse sanoikin. Sääli kun hän ei ollut koskaan innostunut kilpailemaan hevosellaan. Orista paljastui aivan uusia puolia, kun sen toi kilpapaikalle. Ei mitään yllättävää tosin, mutta silti. Hevonen tuntui nauttivan. Ehkä sen vuokraaminen Amandalle oli sittenkin ollut hyvä veto, eikä ori kantanut kaunaa hänelle. Kasikympin osanottajat kuulutettiin lähinnä megafonin avulla kävelemään rataa. Evelyn harppoi orinsa luokse, tarjoutuen taluttamaan hevosta sen ajan, minkä Amanda viettäisi radalla kävellen. Tällaisissa kisoissa se ei pitkä aika olisi, mutta olisi se Lionheartille mukavampaa kävellä kuin seistä trailerin kylkeen sidottuna.

Amanda hymyili toiselle huomaamattaan iloisena, kun sai jonkun taluttamaan hevostaan kun kävelisi rataa. Se ainakin näytti helpolta. Esteet matalia ja rata teknisesti jo paljon helpompi kuin metrinen olisi. Hän suunnitteli kaikki reitit huolella ja koki olonsa hyvin itsevarmaksi. Se olisi helppoa heille. Palatessaan hän nousi takaisin orin selkään, nostaen saman tien laukan. parin verryttelyhypyn aika.

Evelyn jäi taluttamaan oriaan, supattaen hevoselle ohjeita hiljaa. Ei se niitä ymmärtänyt, mutta ori hörisi tyytyväisenä ja nakersi hänen käsivarttaan. Nainen hymyili pehmeästi hevoselleen. Kunpa se käyttäytyisi, niin Amanda voisi tuoda sen kilpailemaan useamminkin.
"Onnea", Evelyn toivotti kun tyttö palasi radalta. Hän otti suunnan maneesin pieniin katsomoihin. Hän halusi nähdä ratsukon radalla, eikä se onnistuisi, jos hän jäisi ulkokentän laidalle seuraamaan lämmittelyä loppuun.

Verkan hypyt sujuivat yllättävän hienosti Lionheartin kanssa. Ori alkoi vähän esiintyä, esittäen pölhiä laukanvaihtoja, mutta ne olivat ylllättävän harmittomia. Ratsastaessaan radalle Amanda oli rento, yllättäen. Lionheart hyppäsi leikiten, sille tämä ei tuottanut ollenkaan vaikeuksia. Radan aloittava pysty oli lasten leikkiä. Hän tunsi kun täysiverinen alkoi kuumua alla, mutta osasi jo reagoida siihen oikealla tavalla.

Evelyn seurasi Amandaa ja Lionheartia tarkkaavaisesti katsomon puolelta. Hän halusi nähdä kaiken mahdollisen. Lionheart näytti hyvältä. Ori näytti siltä, että se nautti olostaan vuokraajansa kanssa. Se jos mikä sai hymyn nousemaan naisen kasvoille. Hän ei ollut tehnyt suurta virhettä antaessaan hevosensa vuokralle. Ori ei vihannut häntä tämän takia. Lionheart pääsi kilpailuihin, joihin hän ei ikinä olisi voinut hevostaan viedä.

Tyttö taputti oria hellästi radan loputtua. Hän sai pian luvan jatkaa uusintaan. Täysiverinen oli ollut upea. Amandankin kärsivällisyys piti yllättävän hyvin. Ennen uusinnan alkua ori päätti hiukan esiintyä, mutta lopetti napakasta muistutuksesta. Hän nosti uuden laukan, mietti nopeasti päässään miten ratsastaisi reippaan, lyhyen uusinnan ison orin kanssa. Hän virnisti ja ohjasi Lionheartin starttilinjan yli. Hän antoi kuumuneen orin mennä lujaa, pysyen van kyydissä ja tukien. Sarjan väliin hän joutui pidättämään iso askelista oria, jotta sitä ei hypättäisi innarina. Noin. Jes. Päästyään maalin yli Amanda kumartui halaamaan orin kaulaa, välittämättä näkikö joku. Pitkään aikaan tyttö ei ollut hymyillyt juuri lainkaan.

Evelyn hymyili leveästi seuratessaan radan loppuun ja odottaessaan pientä uusintaa. Ori oli hypännyt hyvin. Nyt, kun hän ei ollut selässä, saattoi hän nähdä, ettei hevosen hyppytekniikka ollut ihan toivoton. Vähän kokematon ja paikoin ori hyppäsi turhankin korkealta, mutta ne olivat asioita, jotka korjaantuisivat ajan kanssa. Ehkä Lionheartista saisi vielä mukavan kisaratsun Amandalle vaikeampiinkin luokkiin, joissa tyttö pääsisi koettelemaan omia taitojaan. Hän taputti yleisön mukana vauhdikkaalle uusinnalle. Ratsukko oli taitava, se hänen oli myönnettävä. Hän ei uskonut, että olisi voinut ratsastaa rataa yhtään sen paremmin kuin teinityttökään. Nainen suuntasi hevosen luokse ja taputti orin kaulaa, suoden ylpeän hymyn teinille.
"Hyvin ratsastettu", hän kehui orin pörhistellessä kuin mikäkin olympiavoittaja.

Amanda jalkautui Lionheartin selästä, antaen hymyn valua kasvoilta Evelynin tullesa. Olemus huusi, että hän odotti haukkuja naiselta. Sitten tuo sanoi hänen ratsastaneen hyvin. Sellainen vilpitön kehu, mitä Amanda ei ollut tottunut kuulemaan, sai siniset silmät katsomaan naista hämmästyksestä suurina.
"... Oikeasti?"

Evelyn naurahti tytön hämmennykselle ja kosketti kannustavasti Amandan käsivartta.
"Oikeasti", hän vakuutti hymyillen. "En olisi itse voinut tehdä mitään paremmin."

Juuri kukaan ei koskaan vilpittömästi kehunut tyttöä. Äiti olisi sanonut että katsotaan kotona video ja mietitään mitä olisit voinut tehdä toisin. Amanda piteli orin ohjista kiinni, miettien hetken. Sitten hän uskasi varoen halata Evelynia.
".... Kiitos."

Evelyn ei epäröinyt hetkeäkään vastatessaan tytön halaukseen. Hän hymyili toiselle.
"Älä suotta kiitä, vaan nauti olostasi. Se oli upea suoritus, jota oli ilo seurata", nainen vakuutti taputellen orin kaulaa. Lionheart oli kovasti sitä mieltä, että hän oli kerrassaan loistava rapsutuspuu, joten ori töni häntä varsin voimakkaastikin suurella päällään.

Amandaa jännitti, samalla hän vähän katseellaan etsi sitä ihme pullukkaa. Mihinhän sekin oli kadonnut? Mielellään hän soisi tuon näkevän hänet ja Lionheartin kunniakierroksella. Hän ei epäillyt etteikö pääsisi sinne. Evelynin halaus lämmitti, olisi ollut iso kolaus tytön itsetunnolle jos hän ei sitten olisikaan saanut vastausta iloonsa, kun kerrankin näytti tunteitaan.
"...Lionheart on upea. Poika ei niitä suojia."

"Se on tänään parhaimmillaan, mistä kiitos kuuluu sinulle", Evelyn vastasi ja näpäytti orin turpaa, kun hevonen hivutti sitä etujalkansa suuntaan. Amanda oli oikeassa, suojat pysyisivät tänään jalassa. Ori pärskähti ja ravisteli päätään. Ilkeä omistaja, kun jakeli näpäytyksiä turvalle.
"Menkää noutamaan ruusukkeenne. Olette ansainneet sen", nainen naurahti peruuttaen kauemmas hevosesta ja ratsastajasta.

Amandaa tosiaan jännitti. Kun palkintojenjakoon kuulutettiin, hn kuuli vain osan omaa nimeään. Tyttö nousi orin selkään ketterästi ja ratsasti maneesiin. He olivat olleet toisia, vain ihan pienellä aikaerolla ensimmäiseksi tulleeseen isoon poniin verrattuna. Se sai tytön hymyilemään ja odottamaan innolla metrin luokkaa. Kunhan he näyttäisivät sille akhaltekelle piutpaut. Kunniakierroksen jälkeen Amanda ratsasti verryttelykentälle, ollen pelkkää hymyä, kun katseli orin suitsissa olevaa ruusuketta.

Evelyn otti kunniakierroksen videolle, olihan se Lionheartin ensimmäinen kunniakierros ikinä. Tyttö orin selässä näytti olevan pelkkää hymyä, kun Evelyn suuntasi verryttelykentän laidalle. Hän marssi kentän keskiosaa kohti ja viittoi Amandaa kääntämään hevosen hänen luokseen.
"Haluan kuvan teistä", hän ilmoitti naurahtaen. Lionheart tuntui tajuavan, mitä nainen kännykällään puuhasi, sillä ori nosti päänsä suorastaan ylväästi korkeammalle ja katseli korvat hörössä omistajaansa. Evelyn hymyili leveästi napsaistessaan useammankin otoksen ratsukosta.
"Onnittelut", hän vielä lisäsi. "Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan luokkaan", nainen myhäili. Natasha palasi hetkeä myöhemmin verryttelykentälle ruunan kanssa, joka kulki aavistuksen jännittyneenä uran sisäpuolella. Tyttö nyökkäsi ja suuntasi hymyn Amandalle huomatessaan täysiverisen suitsissa olevan ruusukkeen. Hyvin tehty, mutta nyt he näyttäisivät Rhatanin kanssa, miten oikeasti hevosilla kilpailtiin.

Amanda silitteli orin kaulaa ja hymyili Evelynille. Kukaan tuskin oli nähnyt tallilla Amandaa niin hyvällä tuulella.
"... Pistä seuraavassa luokassa parastasi. Tämä oli vasta treeniä." Hän supatteli hevoselle, kävellen nyt Lionheartin kanssa, pitääkseen orin lihakset lämpiminä.

Evelyn siirtyi pois kentältä, mutta jäi laitamille katselemaan. Hän voisi aina tulla taluttamaan hevosta, jos Amanda haluaisi käydä hakemassa juotavaa tai naposteltavaa, tai lähteä vaikka katselemaan muita luokkia. Natasha piti Rhatanin rauhallisessa käynnissä, kävellen ruunansa rinnalla hymy huulillaan. Perlino voittaisi tänään kaikki. Aivan varmasti voittaisi. Rhatan oli tuntunut viimeisimmissä valmennuksissa unelmalta. He olivat onnistuneet hyppäämään tiukan kolmoissarjan vinolla lähestymisellä, joten tämän päivän radan pitäisi olla helppo.

Amandalla ei ollut kiirettä, hän tiesi olevansa viimeisten joukossa metrin radalla. Hän ei aikoisi mennä katsomaan tuon tytön rataa, parempi kun ei tietäisi, miten se oli mennyt. Ettei hän masentuisi sen enempää. Vaikka hän oletti paljon, niin tavallaan pelotti että metri ei menisi yhtä hyvin.

Natasha antoi ruunan ohjat äidilleen ja suuntasi vilkaisemaan rataa. Hän oli käyttänyt hyvän aikaa piirroksen katseluun, joten lähinnä radalla kävely oli muodollisuus. Hän tiesi etäisyydet, mutta hän halusi nähdä maneesin varjot ja muut epämääräisyydet, joita levoton hevonen voisi säikkyä. Hän halusi olla kolme askelta edellä, jotta ruunan ei tarvitsisi pelätä mitään. Palatessaan takaisin, hän heilautti itsensä Rhatanin selkään ketterästi, työsti ruunaa hetken ravissa ja laukassa volteilla ja suuntasi sitten verryttelyesteille. Rhatan hyppäsi hyvin, mutta mustan hupun peittämät korvat kääntyilivät sinne tänne, kun ruuna kuunteli ympäristön ääniä.
He lähtivät radalle hevonen hermostuneiden sivuaskelien siivittämänä ja ratsastajan kasvoilla vakavan keskittynyt, aavistuksen hermostunut ilme. Hän nosti pyörivän laukan ja suuntasi ensimmäiselle esteelle. Rhatan hyppäsi esteet hyvin, mutta jäi useampaankin kertaan tuijottamaan jotakin maneesin pimeässä nurkassa. Lähestyminen muurille meni päin honkia kun ruuna ei meinannut millään jättää maneesin nurkan tapittamista, eikä Natasha edes yllättynyt, kun Rhatan kielsi. Hän kannusti hevosen laukkaan ja otti uuden lähestymisen suoremmalla tiellä. Ruuna ylitti muurin ja hyppäsi vielä viimeisen okserin ennen kuin maalilinja jäi taakse. Natasha taputti Rhatanin kaulaa ratsastaessaan ulos maneesista. Ruuna oli ollut taitava. Hän ei.

Amanda laskeutui vain sen verran Lionheartin selästä, että kävi kävelemässä radan. Se ei tuntunut mitenkään haaastavalta, joten hän kyllä selviäisi orin kanssa radasta. Palattuaan hän käveli vielä pitkän tovin, ennen kuin alkoi työskennellä ravissa hevosen kanssa. Pari verryttelyhyppyä metrillä ja hän oli valmis. Onneksi Lionheart ei pelännyt mitään. He odottelivat omaa vuoriaan vielä muutamia hetkiä, kunnes sitten ratsasti maneesiin. Ilmeisesti se oli tajunnut, ettei sen tarvinnut esiintyä yleisölle saadakseen huomiota täällä, riitti kun se hyppäisi. Palominon pää tuntui nousevan taivaaseen kun hän ratsasti starttilinjan yli, mutta tyttö piti käden vain rauhallisesti paikoillaan ja avut pehmeinä. Riittäisi kun hän tukisi sitä radan ajan. Sarjalla kävi kuten hän oli ensimmäisen radan aikana pelännyt, siitä tuli askeleella lyhyempivälinen kuin oli tarkoitus, mutta ori selvitti senkin upeasti. Amanda työnsi hevosta eteenpäin muurille, varmuuden vuoksi, vaikka ori ei tuntunut aikovan kieltää. Eikä se kieltänytkään. Jes!

Evelyn oli nähnyt molemmat radat. Hän muisti hauskan perlinon tallilta, sillä totta ihmeessä erikoisen väriset hevoset painuivat mieleen. Sääli, ettei rata sujunut täydellisesti. Hän olisi mielellään suonut Rosings Parkille kaksoisvoiton. Lionheartin ja Amandan menoa oli ilo seurata, vaikka sarjan hyppy saikin sydämen jättämään yhden lyönnin välistä. Nämä eivät onneksi olleet 160 senttisiä esteitä, joilla moinen virhe olisi maksanut helposti paljon. Nainen hurrasi yleisön mukana ja suuntasi hevosensa luokse.
"Jos edistyt näin huimaa vauhtia, joudun pian palkkaamaan valmentajan treenaamaan Lionheartia, että se pysyy tahdissasi", Evelyn naurahti ja taputti ratsastajan saapasta. Ei hän sen korkeammalle olisi mukavasti yltänytkään, kun ori oli niin suuri hevonen ja hän oli vain lyhyt, pieni nainen.
"Taidat viedä tänään kaksi ruusuketta kotiin", nainen myhäili huvittuneena. Hän ainakin toivoi sitä, sillä oli ilo nähdä, miten paljon Amanda oli kehittynyt hevosen kanssa ja miten tyttö tuntui nauttivan olostaan kilpailuissa.

Kunhan orin kanssa oli löytynyt kouluvalmennuksissa yhteinen sävel ja Amanda oli tottunut isoon hevoseen, oli Lionheartin ratsastamisesta tullut hauskaa.
"... Älä palkkaa Cavanaughta." Amanda sanoi naurahtaen. Kyllä, tummatukkainen tyttö heitti juuri Evelynille vitsin.

"Tämä selvä", nainen naurahti vastaukseksi. Saisikohan hän vakuutettua Klausin siitä, että Lionheart olisi hauska projekti esteille? Ehkä, jos hän pelaisi korttinsa oikein. "Läpäiseekö Bogaert vaatimuksesi?" Hän vitsaili takaisin. Sukunimen käyttö tuntui hassulta, kun hän kuitenkin puhui miesystävästään, mutta tallilla ihmiset tuntuivat hämmentyvän etunimistä.

Amanda kohautti olkiaan.
"... Hän näyttää ihan samalta kuin Cavanaugh. Ehkä ei sitten ole luonteeltaan samanlainen?" Tuskin, jos Evelyn oli itse ehdottanut miestä valmentajaksi. Artemis oli ihan kamala. Hän oli kerran katsonut miehen valmennusta ja ei ikinä.

"Ei ole", Evelyn naurahti. Ehkä hänen pitäisi olla hiljaa, ennen kuin hän selittäisi toiselle silmät sydäminä Klausista ummet ja lammet. "Mutta nyt keskity siihen, että pääset loistamaan", hän lisäsi ylpeä hymy huulillaan. Hän ei tiennyt, oliko ylpeämpi ratsastajasta vai hevosesta, vai ehkä molemmista.

"Yritän saada Lionheartin olemaan edukseen uusinnassakin." Hän oli iloinen ja mieli teki miltei pyytää Evelyniltä kyytiä takaisin tallille. Se venäläinen tyttö.. Ei tuntunut oikein mukavalta. Kuten Amandasta ei juuri ketään.

"Se menee varmasti hyvin", Evelyn vakuutti hymyillen. Hän luotti teinityttöön ja hevoseensa. Kyllä he pärjäisivät uusinnassakin. Sitä paitsi, ratsukko oli jo hypännyt kolme upeaa suoritusta. Yksi pieleen mennyt ei haittaisi mitään.
"Nauti olostasi", hän naurahti. Hän olisi maailman huonoin valmentaja, joten onneksi hän ei ollut siinä roolissa mukana. Hän oli katsomassa hevosensa perään ja nauttimassa innosta, jota kullanhohtoisen orin herasilmät säteilivät.

Amanda pyydettiin valmistautumaan maneesiin ja tyttö huomasi että radalla oli juuri se ihmeellinen tekke sen pullukan ratsastajansa kanssa. Hän saisi nähdä noiden radan aitiopaikalta, odottaessa portilla vuoroaan.

Natasha oli yllättynyt pyynnöstä uusintaan. Ilmeisesti puhtaasti hypänneitä oli niin vähän, että kaksi neljällä virhepisteellä selvinnyttä ratsukkoa oli otettu mukaan uusintakierrokselle. Hän lähti ensimmäisenä uusintaradalle, ollen varovainen. Hän ei halunnut toistaa samaa virhettä kuin viimeksi ja ottaa kieltoa uusinnassakin. Jos Rhatan keskittyisi pelkkiin esteisiin, hevonen selviytyisi radasta nopealla ajalla, mutta… Ruuna tuijotti maneesin nurkkaa jo nyt sen näköisenä, että sama kulma tuottaisi heille ongelmia tälläkin kertaa. Natasha kannusti ruunan laukkaan ja ohjasi ensimmäiselle esteelle reippaalla tahdilla. Ehkä, jos he menisivät riittävän vauhdikkaasti, Rhatan keskittyisi enemmän esteisiin kuin varjoihin.
Turha toivo. Ruuna heitteli päätään tiukassa käännöksessä, eikä kiinnittänyt riittämiin huomiota okseriin, jota he lähestyivät. Hevonen pudotti puomit kolahduksella, joka sai ruunan ottamaan ylimääräisiä sivuhyppyjä. Natasha istui syvälle satulaan ja rauhoitti ratsunsa vakaalla kädellä ja vahvalla tahdolla. Rhatan hyppäsi viimeiset esteet ilman ylimääräistä häsellystä, mutta selkeästi jännittyneenä, minkä vuoksi pystyltä kolahti vielä yksi puomi maahan. Tyttö taputti hevosen kaulaa ja supatti sille matalasti venäjäksi, kun he suuntasivat ulkoilmaan.

Amanda ei voinut estää pientä riemua nousemasta sisällään. Jos hän vain tukisi Lionheartia tarpeeksi, se selviäisi. Ori tuntui ottavan hieman kierroksia sen akhalteken käytöksestä, mutta rauhoittui parin laukkaympyrän jälkeen. Kullanhohtoinen hevonen tuntui taas reippaammalta kuin perusradalla, mutta sen askelta ei juuri tarvinnut säädellä, ei ennen kuin tultiin kohta uusintaan otettua sarjaa. Amanda kokosi Lionheartia nyt turhankin reilusti, saaden äskeisen sijaan nyt yhden ylimääräisen askeleen väliin. Hän ratsasti uusinnan vauhdilla, taputtaen hevosen kaulaa kun ratsasti maneesista ulos. Enää ei kaduttanut hevosen vuokraaminen.

Evelyn seurasi jännityksellä Amandan ja Lionheartin suoritusta. Hän huomasi mumisevansa hiljaa ääneen ohjeita, jotka tosin taisivat olla aivan turhia, sillä Amanda ratsasti Lionheartia upeasti. Ori pysyi tytön käsissä, hyppäsi hyvin ja näytti nauttivan olostaan. Täydellistä. Hymyilevä nainen suuntasi ulos maneesista ja etsiytyi palominon luokse. Onneksi Lionheartin tunnisti helpolla rautiaiden ja ruunikoiden massoista.
"Sinähän käyttäydyit", nainen naurahti ojentaen kätensä rapsuttamaan orin otsaa. "Ratsastat sitä todella hyvin, Amanda", Evelyn suuntasi huomionsa tyttöön. "Rataa oli ilo seurata."

Amandalla oli kuitenkin kokemusta oreista ja etenkin isommilla esteillä Monti oli alkanut kuumeta hieman. Ei samassa mittakaavassa ollenkaan kuin Lionheart, mutta se oli valmistanut hyvin vähän raisummankin hevosen ratsastamiseen.
"Se käyttäytyi hienosti. Ja kiitos." Amanda jäi odottelemaan palkintojen jakoa, kun tiesi sinne uusintaan päässeiden vähyydestä päätellen pääsevänsä melko varmasti puhtaalla ja reippaalla radalla.

Evelyn hymyili rapsutellessaan tyytyväisestä hörisevän ja pörisevän hevosen otsaa. Ori oli nauttinut olostaan tavattoman paljon, siitä Evelyn oli varma. Eikä muulla oikeastaan ollut väliä: Lionheart oli tyytyväinen, joten hän saattoi olla tyytyväinen tekemäänsä päätökseen orin vuokraamisesta. Hevonen ei vihannut häntä tämän takia.
"Ole hyvä", hän vastasi tytölle, joka oli tosiaankin ansainnut tämänpäiväiset ruusukkeensa.

Amandasta oli mukava ratsastaa kilpailemisesta nauttivaa hevosta. Tietty Montikin nautti, mutta ennen kisaamattomalla hevosella siitä ei ollut takeita, että tämä ori olisi nauttinut kilpailuista. Onneksi Lionheart tuntui suhtautuvan asiaan hyvinkin suurella innolla. Kun palkintojen jako alkoi, Amanda oli pyörtyä kun sai olla jonon ensimmäisenä. Miten se oli mahdollista? Tai siis hyvinkin oli, mutta oikeasti. Miksei äiti ollut näkemässä tätä? Tai väliä sillä oliko tuo, ei hän saisi kotiin tuomilla ruusukkeilla kuin pienen hetken hyväksyntää. Kunniakierroksen jälkeen oli hyvä palata Evelynin luo, nyt sinivakea ruusuki hevosen suitsissa. Amanda jalkautui ja kaivoi trailerilla harjapakista porkkananpaloja hevoselle.
"Tallilla saat lisää."

Evelynin ylpeydellä ei tuntunut olevan rajoja tänään. Amanda oli ratsastanut oria upeasti neljällä erilaisella radalla ja höpsö hevonen oli totellut tyttöä kiltisti. Lionheart ei ollut häseltänyt omiaan tai sekoillut muuten vaan. Se oli käyttäytynyt kuten kisapaikoilla kuuluikin. Nainen taputti hevosen kaulaa ja hymyili Amandalle, joka syötteli hevoselle porkkananpaloja.
"Varo vain, kohta et pääse enää sen karsinaan ilman, että se tunkee pienen päänsä syliisi", nainen naurahti varoituksena, vaan eipä hänellä mitään sitä vastaan ollut, että Lionheart saisi herkkuja. Ori oli ne ansainnut tämänpäiväisellä työnteollaan. Natasha palasi Rhatania taluttaen trailerille ja vilkaisi toista ratsukkoa. Hän pysäytti ruunansa.
"Onnittelut", tyttö totesi nyökäten, ennen kuin jatkoi matkaansa trailerin toiselle puolen. Natasha penkoi hetken trailerin tavaroita, ennen kuin lähti verryttelyloimeen puetun Rhatanin kera takaisin kentälle.

"Pääsen, ei se minusta niin kovin välitä." Amanda vastasi Evelynille, riisuen Lionheartia varusteista. Hän ajatteli taluttaa orin kuivaksi tiellä, kun oli muuten jäähdytellyt odotellessan palkintojen jakoa. Hän vilkaisi onnittelevaa tyttöä ja puraisi vain huultaan. Ei hän osannut jutella oudoille teineille.

Evelyn ei ollut lainkaan niin varma. Lionheart piti yleisesti ottaen kaikista, ja jos sille erehtyi herkkuja antamaan, se alkaisi varmasti käydä läpi taskuja siinä toivossa, että saisi herkkuja myöhemminkin. Mokomakin ahmatti. Nainen jäi nojailemaan trailerin kylkeen ja vaihtoi muutaman sanan ohikulkijoiden kanssa silloin tällöin. Ei hänellä ollut mihinkään kiire. Amanda pitäisi Lionheartista huolta ja se riitti hänelle.
Natasha lämmitteli Rhatania verryttelykentällä ja toivoi, että tässä luokassa ruuna ei enää jäisi katsomaan kulmaa kuin sieltä hyökkäisi joku hirviö. He eivät selviäisi korkeammista esteistä, jos akhaltek päättäisi pelätä kaikkea. Onneksi perlino tuntui rauhoittuneen aiemmasta. Se ei enää hermoillut ja kulkenut terävin askelin verryttelykentällä, vaan ravasi letkein, elastisin liikkein ja kuunteli ratsastajansa pyyntöjä keskittyneenä. Säilyttäisipä ruuna saman rentouden, kun he lähtisivät radalle. Hän hyppäsi muutaman lämmittelyhypyn ja totesi Rhatanin olevan niin valmis kuin mahdollista. Ei heillä huonommin voisi mennä kuin aiemmin, joten ei ollut mitään menetettävää.

Hetken Amanda oli miettinyt, menisikö katsomaan Natashan rataa, mutta totesi että ärsyyntyisi ja masentuisi vain kun katsoisi noita, joten jättäisi menemättä. Hän ei oikeastaan halunnut nähdä, kun itse oli jumissa Lionheartin kanssa. Hän ei ollenkaan että tällainen menestys kestäisi aina, ensikertalaisten tuuria. Tai jotakin sinne päin.

Natasha ohjasi Rhatanin radalle jännittymisestä kielivä terävä ilme kasvoillaan. Pullea teini nosti pyörivän laukan helmenhohtoisella ruunallaan ja kiersi maneesin ympäri vain todetakseen, ettei Rhatan enää kytännyt samaa kulmaa kuin aiemmin. Helpotus sai hengityksen kulkemaan paremmin. Tyttö suuntasi ensimmäiselle esteelle suoralla, huolellisella tiellä, mutta antoi Rhatanin ottaa enemmän vauhtia. Tässä luokassa ei ollut uusintaa, vaan nopein puhdas rata ensimmäiseltä kierrokselta voittaisi. Turha siis hidastella nyt. Natasha piti tiet suorina ja lähestymiset hallittuina, mutta ruunan reipas askellus auttaisi heitä pysymään maksimiajan puitteissa. Sarjalla Rhatan ajautui liian lähelle viimeistä estettä, mutta taitava akhaltek korjasi itse virheensä. Natasha päätti sadasosasekunnissa kiroavansa omaa taidottomuuttaan vasta radan jälkeen ja suuntasi keskittymisensä seuraavaan esteeseen. He jättivät puomit koskemattomina ylös ajan sijoittaessa heidät kolmansiksi. Tyttö taputti hevosen kaulaa ratsastaessaan ulos maneesista. Tuttu turhautuminen nosti päätään. Hän osasi ratsastaa paremmin. Miksei hän ollut ratsastanut paremmin? Vielä yksi ratsukko ehti heidän edelleen, joten lopulliseksi sijoitukseksi tuli neljäs. Tänään ei ollut ollut heidän päivänsä, Natasha yritti lohduttaa itseään, mutta se oli vaikeaa, kun trailerille palatessa silmät tuntuivat hakeutuvan Lionheartin ja Amandan kauniiseen sinivalkoiseen ruusukkeeseen. Hänestä ei ikinä olisi kansalliselle tasolle, kun hän ei selvittänyt edes metrin rataa puhtaasti. Kaikessa hiljaisuudessa teini alkoi riisua Rhatanin varusteita. Ruunan lastaamisessa menisi kuitenkin ikuisuus, joten parempi aloittaa mahdollisimman pian.

Amanda taas oli ratsastanut jo ponien kansallisissa Montilla, mutta nyt palasi miltei nollaan kiitos Montin loukkaantumisen ja... Alkoi hän olla iso ja liian vanhakin kohta poniluokkiin. Tyttö huokaisi syvään ja irrotti Lionheartin riimunarun trailerista, lähtien taluttelemaan hevosta. Tuo säikky kopukka pitäisi kuitenkin lastata ensin.

Natasha taisteli aikansa Rhatanin kanssa, ennen kuin levoton hevonen suostui nousemaan trailerin ramppia ylös. Jalkapöytää koski, sillä ruuna oli polkaissut pohkeenväistön ja loikkiensa aikana useammankin kerran hänen varpailleen. Lopulta helmenhohtoinen akhaltek seisoi lähtövalmiina trailerissa ja Natasha saattoi suunnata auton kyytiin. Hän kaivoi esille muistilehtiön ja alkoi kirjoittaa venäjäksi muistiinpanojaan kilpailuista. Mitä hän oli tehnyt oikein, mitä väärin, mihin ensi kerralla pitäisi kiinnittää huomiota… Tekstiä riitti, ja sitä tulisi enemmän, kun hän näkisi kilpailusuorituksensa tietokoneen ruudulta äidin kuvaamana videona.
"Minä en tule enää tallille, joten pidä huolta Lionheartista. Onnea vielä kerran", Evelyn toivotti Amandalle. Hän lähtisi kiertelemään kaupungille, ensin käymään klinikalla ja sen jälkeen kaupoilla, ennen kuin palaisi kotiin. Tallille hän ei tänään menisi, tai ei ainakaan suunnitellut sitä. Tyttö osaisi kyllä hoitaa hevosen ja tallihenkilökunta voisi auttaa, jos jotakin yllättävää sattuisi.

Amanda nielaisi. Hän ei siis voisi kysellä kyytiä Evelyniltä tallille, eli kiusallinen matka tiedossa. Lionheart ei tuntunut olevan aivan sama mieltä siitä, tulisiko hevonen kiltisti traileriin nyt kun Rhatanin pelleily oli tarttunut siihen, mutta yllättävän kiltisti se pienen steppailun ja mullittelun jälkeen askelsi koppiin. Koppi kiinni ja autoon. Hän iski taas napit korviinsa, katsellen ikkunasta ulos.

Natasha ei edes vilkaissut Amandan suuntaan. Pettymys kirveli. Rhatanin kanssa mikään ei ollut sujunut niin kuin hän olisi toivonut. Ruuna oli säikkynyt olemattomia, kun hän oli tartuttanut jännittämisensä hevoseen. Hän oli mokannut ensimmäisellä radalla muurin kanssa ja toisella radalla ollut liian varovainen. Hän oli pettänyt paitsi itsensä, myös muiden odotukset. Hänen stipendinsä otettaisiin vielä pois, jos tämä meno jatkuisi. Ei, tämä ei sopisi lainkaan. Heidän pitäisi harjoitella entistä enemmän ja kilpailla aktiivisemmin. Niin aktiivisesti, että hän voisi kuin voisikin kohota kansallisiin luokkiin. Kvaalautuminen olisi vaikeaa, jos tässä oli malliesimerkki hänen suorituksistaan.
Matka takaisin tallille oli onneksi lyhyt verrattuna moniin muihin kisamatkoihin, joten venäläinen tyttö ei ehtinyt miettiä sen enempää pettymystään ja kateuttaan toista matkustajaa kohtaan. Vielä he Rhatanin kanssa näyttäisivät toiselle ratsukolle. Seuraavissa kisoissa he olisivat parhaimmillaan, hyppäisivät huippuradat ja toisivat kotiin läjäpäin ruusukkeita. Natasha hyppäsi autosta ulos tallipihalla ja suuntasi purkamaan Rhatania. Ruunan ei tarvitsisi odottaa enää yhtään kauempaa. Rhatan poistui tapansa mukaan vauhdilla trailerista, muttei sentään pudonnut lastaussillalta.
"Hyvää päivänjatkoa", tyttö pakottautui sanomaan toiselle ikäiselleen ennen kuin lähti reippain askelin kivetyn tallipihan halki leveille parioville, joiden läpi Rhatankin kulki nätisti.

Amanda nousi salamana autosta ja ei sanonut toiselle mitään. Hän otti orin ulos autosta ja talutti sen karsinaan. Siellä sitä odotti aamun rehut ja näköjään heinääkin. Ne se oli todella ansainnut.
"Olet ansainnut rehusi ja porkkanasi." Tuo kuiskasi isolle hevoselle ja taputteli sen kaulaa. Saatuaan Lionheartille kuivatusloimen ja kuljetussuojat pois, hän jätti hevosen syömään ja lähti purkamaan tavarat autosta.