[P] Ristikuulustelu

Maanantai 12. tammikuuta

Evelyn oli odottanut kärsivällisesti (tai vähemmän kärsivällisesti) tuhannen kysymyksen kanssa, jotka halusi esittää Raylle. Hän halusi kuulla kaiken mahdollisen, ehkä häiritäkseen itseään ajatuksilta, jotka olisivat vaatineet enemmän huomiota. Niin tai näin, nainen oli suorastaan vaaninut tallilla, kunnes lopulta totesi, että Rayn olisi pakko liikuttaa pian Olaf. Hän oli työstänyt Defyä, tehnyt monenmoisia harjoituksia ja lopulta päättänyt siihen, että oli kiivennyt tamman paljaaseen selkään istumaan. Hän oli silitellyt hevosen kaulaa ja liukunut alas, vaatimatta hevoselta sen enempää. Tamma oli toiminut upeasti. Hän huomasi, ettei Olaf ollut enää tarhassaan, mikä sai naiseen liikettä. Hän nappasi Lionheartin laitumelta samalla kun vei Defyn omalleen ja suorastaan raahasi innokkaan orin karsinalle, jonka erotti Olafista vain Rainin tyhjä boksi. Nainen harjasi hevosen ja kurkisti Olafin suuntaan.
"Maastoon menossa?" Nainen kysyi velmu hymy huulillaan. Ray ei pääsisi häntä ja hänen kysymyksiään pakoon loputtomiin.

Ray oli ehkä aavistuksen pakoillut Evelyniä tänään, ihan tarkoituksella. Hän harjasi Olafia pitkin vedoin ja kirputeli ruunaa sieltä mistä se sattui kutisemaan. Hän kuuli tutun äänen ja ei oikein pitänyt siitä velmusta hymystä.
"... Joo."

"Kai yksi innokas täysiverinen mahtuu mukaan?" Evelyn kysyi mahdollisimman viattomalla äänellä jäämättä oikeastaan edes odottamaan vastausta. Hän lähtisi mukaan, sanoi Ray mitä tahansa. Varmistuttuaan siitä, että Lionheart oli kauttaaltaan puhdas, hän sulki karsinan oven, suoristi loimen tangolla ja suuntasi varustehuoneelle.

"Kyllähän se mahtuu " Ehkä Evelyn olisi hienotunteinen ja kiltti. Ehkä tuo ei kiusaisi häntä. Toivottavasti ei. Hän huokaisi syvään ja heitti norjalaiselle ruunalleen lännensatulan selkään. Noin, enää suitset ja sitten voisi lähteä.

Nainen palasi Lionheartin ruskeita lännenvarusteita kantaen. Hän pyysi hevosta kumartamaan (kerrankin orin tempuista oli hyötyä), sillä painavan satulan heittely herkän hevosen selkään ei tuntunut parhaalta mahdolliselta idealta. Nainen solmi satulavyön tottuneesti ja tarjosi kuolaimia orille, joka otti ne vastaan tyytyväisenä.
"Valmista", Evelyn naurahti ja lähti taluttamaan hevostan, jonka suitsista puuttui paitsi turpahihna, myös otsapanta. Moiset varusteet tuntuivat herättävän hilpeyttä englantilaisissa kerrasta toiseen. Evelyn heilautti itsensä Lionheartin selkään. Ori hörisi ja pyöri paikoillaan innoissaan siitä, että pääsisi jälleen maastoon.
"Minnepäin haluat?" Nainen kysäisi maastoseuraltaan suunnaten huvittuneen katseen pyöreään vuonohevoseen, joka näytti niin kovin pieneltä Lionheartin selästä. Olaf oli ihana pallero, jos häneltä kysyttiin.

Ray talutti pienen pallonsa ulos. Olafilla ei kuolaimia ollutkaan nykyisin, vain sidepull suitset. Irokeesipää, tai punkkari kuten Sawyer sanoi, pärskähti kun lyhyehkö mies heilautti itsensä sen selkään.
"Ei väliä,ajattelin kyllä käydä hyppäämässä pari maastoestettä. Jos sinne päin lähtisi."

"Sinne siis", Evelyn vastasi ja kannusti Lionheartin käyntiin valiten suunnaksi tarhat, joiden takaa polku veisi heidät kohti maastoesteitä. Ori pärskyi ja heitteli päätään ohjat löysinä, muttei yrittänyt rynnätä raville. Hevoselle teki hyvää kun myös Amanda liikutti sitä. Orilla oli vähemmän ylimääräistä energiaa, jota käyttää pelleilyyn.
"Oletan, että treffit sujuivat hyvin", nainen virnuili heti kun talli jäi taakse.

Olaf seurasi täysiveristä rennoin ja kiireettömin askelin. Hän pärskähti kun kuuli naisen sanat. Voi apua.
"Uh... Kyyllä..." Hän yritti tavoitella mahdollisimman viatonta ja tietämätöntä sävyä ääneensä.

"Kakista ulos vaan", Evelyn rohkaisi naurahduksen kera. Hän halusi kuulla kaiken, mitä enemmän sen parempi.

"No käytiin syömässä Newcastlessa ja oltiin Alexin luona. Ja ei mitään sellaista mitä kuvittelet. Viatomta söpöä pussailua." Mies nurahti ennen kuin Evelyn ehtisi ajatellakaan mitään. Hän oli tyytyväinen suhteeseen niin, vaikka jossakin vaiheessa alkaisi kaivata muutakin. Mutta nyt ei ollut kiire mihinkään.
"Ja kyllä, Alex on se jonka kanssa asiat jumittivat pahemmin.."

"Et aio antaa minulle yhtäkään likaista yksityiskohtaa?" Evelynin oli pakko kiusata toista. Nainen hymyili leveästi kuunnellessaan miehen selitystä. Hyvä, että Rayn asiat sujuivat niin mallikkaasti. Olisipa hän voinut sanoa samaa omistaan.
"Eivätpähän jumita enää", nainen naurahti. "Voin ilolla vahtia Benjaminia useamminkin."

"En yhtäkään. Antaisin ehkä jos niitä olisi." Raiden kiusoitteli toista takaisin. Hah. Toivottavasti edes järkyttyisi.
"..Ai, no se on.. Kiva." Jotenkin hän vähän epäli ettei nainen ollut lopettanut vielä.

Ei, Evelyn ei tosiaankaan ollut lopettanut vielä. Hänellä oli tuhansia kysymyksiä yliaktiivisessa pienessä mielessään, jotka hän kyllä vielä esittäisi, kunhan sopiva hetki tarjoutuisi.
"Mistä löysit Alexin?" Nainen päätti kysyä monen paljon asiattomamman kysymyksen sijaan.

Raiden meni hieman punaiseksi ja yskäisi. Niis, mistähän yksinhuoltajaisä löytäisi jonkun.
"... Rosings Parkin kentältä Poppyn kanssa." Hän myönsi sen perin kiltisti toiselle, nykäisten samalla hellästi matkaevästä napsivan ruunansa turvan pois pusikosta.

"Ja pyysit saman tien treffeille? Ray, yritä edes", Evelyn nauroi ja kurkotti tönäisemään miehen hartiaa Lionheartin selästä. Ori ei ollut moksiskaan ratsastajansa heilumisesta, sillä oli tottunut pahempaankin. "Haluan kuulla jotain mehukasta."

"... No en pyytänyt!" Ray vinkaisi viattomana. Hän heilahti Olafin selässä, nauraen hieljaa. No ehkä hän voisi jotakin viatonta kertoa.
"Me tavallaan juttelimme siinä ja sitten... Tapasimme Slaleyssa baarissa ja... Ja... Se meni flirtiksi. Ja hän jäi sohvalleni nukkumaan kun en anna kenenkään ajaa jos on ottanut edes lasillisen."

Evelyn virnuili tietäväisenä, muttei voinut peittää yllättynyttä huvitustaan, kun Slaleyn kyläpubi tuli puheeksi. Paikkahan oli varsinainen… yöseuran tarjoaja, kun kaikki tuntuivat kohtaavan siellä.
"Vastuuntuntoista", nainen myhäili äänensävyllä, joka selkeästi kysyi, mitä Ray jätti kertomatta. "En silti edelleenkään usko, että siinä on koko tarina."

Rayn suu loksahti auki. Mitä pitäisi olla! Hän ähkäisi tuskastuneena ja pureskeli huultaan.
"No.. Se meni flirtiksi ja pussailuksi ja sellaista. mhm. Ja sitten vaelluksella. ehh.... Sanotaanko että ensimmäisenä iltana romanttisesti uimaan Atlanttiin ja sitten nuotiolle juomaan kaakaota ja käristämään vaahtokarkkeja. Ja pussailemaan. Senhän sinä tahdot tietää."

Evelyn nautti toisen hiillostamisesta. Rayn tuskaa oli perin mukava seurata.
"Tietenkin tahdon. Olen nainen. Naisten kesken kerrotaan aina kaikki, ja koska minulla ei ole täällä suurta naiskaveriporukkaa, joudut nyt huvittamaan minua", Evelyn naurahti. Eikö Ray ollut katsonut Hollywoodin taidokkaasti levittämää kuvaa siitä, kuinka naiset kertoivat toisilleen kaiken ja nauttivat jokaisesta likaisesta yksityiskohdasta?

"Siinä on kaikki, Evelyn." Ray totesi sen jopa vähän alistuneesti. Ei hän halunnut tai aikonut hoputtaa nuorempaansa, mutta kun. Hänkin oli vain mies, loppujen lopuksi!
"Alex ei ole ennen ollut miehen kanssa ja... Ja... Mhmhn. Niin."

"Ei se estä minua kyselemästä lisää", nainen vakuutti velmu virne kasvoillaan. Hän kyllä keksisi, miten tyydyttää uteliaisuutensa. Hän jätti komentoimatta mitään Alexin kokemattomuuteen, sillä se ei kuulunut hänelle. Rayta hän voisi kiusata niin paljon kuin sielu sieti, mutta Alexin kimppuun hän ei kävisi. Vielä.
"Joko sovitte seuraavista treffeistä?" Niin, kuten sanottua, häneltä eivät kysymykset loppuisi.

Ray huokaisi. Ja hän kun olisi kuvitellut että Evelyn olisi voinut vakavissaan kuunnella. Ei se taitaisi onnistua naiselta nyt.
"Ei. En halua hengittää niskaan."

"Mihin aiot viedä hänet seuraavaksi?"

"... En minä tiedä. Maastoon? Ja kun oltiin syömässä, hän halusi maksaa, joten teknisesti mitä en vienyt häntä minnekään..." Raidenia lohdutti se, ettei Alex ollut ihminen joka kaipaisi mitään hienoa. Se, että toinen tyytyi yksinkertaisiin elämyksiin.

"Ray, Ray, Ray", Evelyn mumisi liioitellun kärsivästi ja pudisteli päätään. "Mikä siinä on, etteivät miehet ikinä osaa miettiä kahta askelta pidemmälle?" Nainen hymähti. "Maasto ei ole mikään treffailupaikka. Jos haluat viedä hänet maastoon, pitää siitä tehdä jotakin enemmän kuin pelkkä tavallinen maastossakäynti. Ottaa mukaan piknikeväät, tai viedä jollekin kauniille paikalle, tai järjestää jotakin muuta tavallisuudesta poikkeavaa ohjelmaa", Evelyn valisti toista kiusoitteleva hymy huulillaan.

Raiden ähkäisi hiljaa. Mitä muka?
".. Sanoin etten halua painostaa. Evelyn, en halua antaa ymmärtää että oletan jotain suurta. Yritän vain olla... Tavallisesti. Ettei hän.. Lähde karkuun."

"Hän lähtee myös karkuun, jos kohtelet häntä kuin ilmaa", Evelyn muistutti virnistäen. Hän ymmärsi, ettei toinen halunnut painostaa: hän oli juuri niitä ihmisiä, jotka juoksivat täydellä vauhdilla toiseen suuntaan jos vastapuoli asetti liikaa odotuksia. Vaan ei hänkään jaksaisi sitä, jos häntä kohdeltaisiin kuin ystävää ensimmäisten treffien jälkeen.
"Teet jotakin pientä, mikä osoittaa, että olet edelleen kiinnostunut."

"..." Raiden avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta pisti sitten suunsa takaisin kiinni. Eivätkö pienet katseet, hymyt ja sen sellaiset enää riittäneet?
"No en minä niinkään sanonut tekeväni mutta..Äh."

"En ikinä ymmärrä miesten logiikkaa", Evelyn tuhahti ja kannusti Lionheartin raviin, kun polku leveni ja maasto muuttui tasaisemmaksi. "Olette hankalia, kai tiedät sen?"

Olaf sai todella kipittää Lionheartin perässä, mikä teki sille vain hyvää.
"Tiedän. Todellakin tiedän." Raiden puraisi huultaan. Hän ei vain osannut enää.
"Niin ja Alex lähtee kanssani siskoni häihin Edinburghiin."

Evelyn repesi vallattomaan nauruun kuullessaan Rayn tunnustuksen. Hän joutui hetken kokoamaan itseään, ennen kuin saattoi edes harkita vastaamista.
"Ja sinä pelkäät, että hän lähtee karkuun, jos pyydät häntä treffeille? Ray, äly hoi!" Nainen pitäytyi aiemmassa kannassaan. Miesten logiikka oli kerrassaan nurinkurista.

"No.. Mutta... No... Ne.. Se... Kun treffit ne... On omanlaisensa juttu." Ray puolustautuo mutisten juuri ja juuri niin että Evelyn saattaisi kuulla.

"On paljon pienempi juttu tavata koko sukusi kuin käydä treffeillä? Ray, olet idiootti", nainen kommentoi kaikella rakkaudella. Hän ei nyt todellakaan ymmärtänyt, mikä miestä rassasi. Järjetöntä toimintaa.

"Evelyn... Siellä on siskoni ja pikkuveljeni. Ei ketään muuta." Ray mutisi hiljaa. Ei se olisi koko suvun tapaamista, tavallaan. Hän huokaisi raskaasti. Evelyn ei nyt ihan tajunnyt.

"He ovat perhettäsi. Se on paljon vakavampaa kuin treffeillä ravaaminen", nainen vastasi Rayn mutinaan. Hän pudisteli päätään. Miten miehet saattoivatkin olla niin luupäisiä? "Ei Klauskaan ole tavannut perhettäni, ja me olemme sentään olleet yhdessä jo… pitkään", Evelyn hymähti vaivautumatta laskemaan (kertomaan) tarkalleen, kuinka pitkään oli pitkään.

"... Alex ei ole koskaan ollut miehen kanssa. Mitenkään. Evelyn, mitenkään. Sinä tiedät mitä ihmiset odottaa treffeiltä jossakin vaiheessa, olet nainen!" Hän älähti lopulta.
"En siksi halua pyytää häntä jokapaikkaan koska olen epävarma sen hiljaisen jakson takia ja toisekseen en... Tiedän etten osaa tietyn pisteen jälkeen hillitä itseäni."

"Ei teillä tarvitse olla mihinkään kiire. Eikö aikuiset ihmiset voi keskustella keskenään ja kertoa odotuksistaan ja toiveistaan?" Evelyn kysyi kulmaansa kohottaen. Hänen teki mieli lisätä 'vai erehdyinkö pitämään sinua aikuisena syyttä suotta', mutta jätti moisen naljailun sanomatta. Ray vaikutti stressaavan jo ihan tarpeeksi. Ei hän halunnut olla vastuussa toisen hermoromahduksesta.
"Sitten kannattaa opetella", Evelyn naurahti ja kurkotti uudestaan tönäisemään Rayn hartiaa. Lionheart pärskähti ja kiihdytti raviaan kuin vastauksena pohkeeseen, jolla nainen oli estänyt hevosta liukumasta Olafia kohden, vaikka hän roikkuikin sivulla.

"No siis... Voihan... Hyvä on, myönnän, minä olen ollut kenenkään kanssa sängyssä viimeksi joskus silloin kun Janice oli Benjaminista toisella kuulla raskaana?" Hän murahti ja puraisi huultaan.
"Ymmärrätkö kuinka epävarma olen ja miten pelkään että hän vetää itsensä tilanteesta?" Oikeastihan he olivat tehneet hieman sun mitä Alexin aloitteesta, mutta Ray ei ollut ihan varma oliko se ollut sopimaton uni.

Evelyn pudisteli vain päätään. Hänen mielestään Ray teki kärpäsestä härkäsen.
"Sinulla on kätesi", nainen totesi varsin yksiselitteisesti. "Älä huolehdi. Epävarmuus kuuluu asiaan, mutta siitäkin pääsee eroon kun vain juttelee toisen kanssa", hän vakuutti. Hän oli välttänyt moisen epävarmuuden hetken Klausin kanssa lähinnä siksi, että oli ollut kännissä ja ajatellut viettävänsä yhden hauskan yön. Yhdeksi se ei ollut jäänyt, mutta se olikin jo kokonaan toinen tarina.
"Puhu Alexille ja kerro hänelle, miksi ja mistä olet epävarma. Hän joko ymmärtää, ja ongelma on ratkaistu, tai sitten hän kävelee ovelle, ja silloin et olisi ylipäätään halunnut häntä elämääsi." Osaisipa hän joskus noudattaa omia neuvojaan.

"...." Raiden meni ihan punaiseksi Evelynin mainitessa siitä mien hänellä oli kätensä. Ah. Joo. Aivan. Niin oli. Köh- Jonkun muunkin käsi. Tai siis. Hän vain oli halunnut avautua siitä ahdistuksesta ja antaa naisen ymmärtääe ttei mitään ollut tapahtunut. Koska, hän ei tiennyt kestäisikö sitä kiusoittelua.
"No mutta kun." Rayn posket helottivat edelleen.

Evelyn kohotti kulmaansa toisen varsin vahvalle punastumiselle.
"Tobias Raiden Wonchester!" Nainen älähti liioitellun järkyttynyt ilme siroilla kasvoillaan. "Kehtaatkin valehdella minulle! Vai ei muka ole mitään likaisia yksityiskohtia… Olet kerrassaan karmea naisystävä, kai tiedät sen?" Evelyn pudisteli päätään kuin toivonsa menettäneenä. Miehet. Ei niistä ollut mitään hyötyä.
"Häpeäisit. Ei naisille saa valehdella."

Tobias. Se sai Raidenin vilkaisemaan melkein säikähtäneenä korkeammalla istuvan naisen suuntaan.
"Eeeeen minä.. valehdellut.." Ray yski Olafin selässä ja katseli pienen punkkarinsa harjaa. Tuo heitteli päätään pirteänä ja Ray hyssytti ruunaa. Ei nyt.
"En olekaan nainen. Yllätyitkö?"

"Etpä", nainen tuhahti, mutta suupielet nykivät ylöspäin. Ei hän oikeasti ollut vihainen, mutta pitihän sitä toista edes hieman kiusata. Pieni säikähdys vain piristi päivää.
"En. Mutta olet silti karmea juorukaveri", Evelyn julisti ja nosti laukan. Lionheart siirtyi rauhalliseen, matalaan laukkaan, säilyttäen lännenratsastukselle ominaisen matalan työskentelymuodon uudesta askellajista huolimatta.
"Olet kahvin velkaa", hän ilmoitti Raylle virneen kera.

Raiden hoputti Olafin laukkaan. Pieni kylmäverinen nosti päätään ja sai laukata huomattavasti nopeammin kuin Lionheart.
"En. Minä vain kerroin sen mitä mielessäni on pyörinyt kauan ja annoin sinun ymmärtää sen olevan totuus!" Raiden nauroi.
"En ole vieläkään sitä paitsi varma oliko se unta vai ei."

"Annoit ymmärtää, eli johdatit harhaan, eli valehtelit", Evelyn järkeili toiselle vastaukseksi. Hän hymyili leveästi istuessaan Lionheartin tasaisessa laukassa, kun ori jatkoi suoraa tietä eteenpäin. Hevosella ei ollut mihinkään kiire, mikä oli mukavaa vaihtelua - hän muisti edelleen, miten kammottava pideltävä ori oli ollut viime kesänä. Nyt hevonen laukkasi rennosti kaula pitkänä ja ohjat löysinä, eikä yrittänyt kiriä vauhtiaan. Hevonen oli suorastaan laiska omaksi itsekseen, vaikka hän olikin varma, että kentällä virtaa olisi löytynyt liiankin kanssa.
"No, kuten sanottua, vahdin kyllä Benjaminia mielelläni uudemmankin kerran", nainen vakuutteli kiusoittelustaan huolimatta. Kyllä hän aina saisi järjestettyä itselleen vapaan illan, jolloin katsoa pienen pojan perään. Klausilla olisi ehkä vastaväitteensä, mutta hän oli aikuinen nainen ja siten kykenevä tekemään omat päätöksensä.

Raiden tavoitteli puhdasta viattomuutta Olafin selässä, yrittäen saada ruunansa pysymään ison orin perässä.
"No kiitos, se on mukavaa. En aio silti hyödyntää sitä liian usein." Ei mies saisi mennä lapsen edelle, koskaan, missään oloissa. Paitsi jos Alex oli hädässä ja poika piti saada hoitoon. Sitten. Mutta yleisesti, normaalissa tilanteessa.
"Oli ihanaa päästä ulos. Kiitos Evelyn."

"Ei kestä kiittää", nainen hymähti huvittuneesti vastaukseksi. Ei hän kiitoksia tarvinnut moisesta, sillä ilo oli ollut täysin hänen puolellaan. "Benjaminin kanssa leikkiminen on ihanaa. En tosin tiedä, mitä naapurini ajattelevat kun palaan kotiin leveä kestohymy kasvoilleni liimattuna", hän naurahti ja taputti orin kaulaa, kun Lionheart heitteli päätään ja otti muutaman ylimääräisen loikan. Rauha, poika, rauha, nainen tuntui sanovan pelkällä istunnallaan ja silittelyllä, mutta se toimi, sillä herkkä hevonen rauhoitti laukkansa.
"Halusitko esteille?" Nainen kysäisi pidättäessään Lionheartin ravin kautta käyntiin. Ehkä olisi hyvä idea rauhoittua hetki ennen hyppäämistä, tai ori katoaisi pian horisonttiin.

Raiden mietti hetken. Kai hän voisi pari helppoa hyppyä ottaa vaikkapa tukille Olafin kanssa.
"No miksei. Mukavaa vaihtelua." Hän siirsi ruunansa käyntiin istunnalla ja silitteli sen kaulaa hymyillen. Hän rakasti omaa pösilöään niin paljon.
"Ja kyllä kiitän, se oli ihan liian lyhyellä varoitusajallakin pyydetty."

"Ray, jos en ole iltaisin töissä, ei minulla ole mitään ihmeellisiä suunnitelmia", Evelyn naurahti. Se tosin oli totta, että jonakin iltana hän saattaisi olla klinikalla, jos saisi pyynnön tulla katsomaan Benjaminin perään liian myöhään. Hän oli viimeaikoina tehnyt paljon iltavuoroja lähinnä siksi, että se helpotti muiden eläinlääkäreiden taakkaa.
"Joten Benjaminin katsomisesta ei ole vaivaa", hän vakuutti hymyillen.

"Niin, mutta en silti halua käyttää sitä liikaa. Haluan että se on sinusta aina kivaa kun tulet. Eikä mitään.. Usein tapahtuvaa pakkopullaa." Raiden naurahti ja vilkaisi naista.
"... Et tiedäkään miten kaipasin sitä eilistä."

"Ei lasten kanssa leikkiminen voi ikinä olla pakkopullaa", paitsi ehkä siinä vaiheessa jos hänellä joskus olisi oma lapsi tai useampi. Mutta siihen asti hän ei koskaan kyllästyisi lasten kanssa puuhasteluun. Benjamin oli vielä kovin vaivaton vahdittava, kun poika oli niin perin hyvätapainen.
"Tiedätkö, taidan sittenkin muuttaa mieleni", Evelyn naurahti matalasti. "En ehkä haluakaan tietää sen enempää. Voisi olla vaikea katsoa Alexia sen jälkeen silmiin", hän virnisti velmusti.

Ray ei voinut olla nauramatta kaksinkerroin hevosensa selässä. Ai että Alexin katsominen olisi vaikeaa, mutta hänen ei?
"Ai että Alexia olisi vaikea kohdata, mutta minua ei? Kuules nyt neitiseni.."

"Sinä olet ystäväni. Kyllä sinua voi silmiin katsoa, vaikka sanoisit mitä. Ja sinua voin kiusata kaikesta. Alex ei ehkä suhtautuisi niin lämpimästi, jos laukoisin sopimattomia vitsejä päivästä toiseen", nainen nauroi vastaukseksi. Hän kurkotti taputtamaan Rayn kypärän peittämää päätä virne huulillaan. "Joten jos et halua, että Alex kyseenalaistaa mielenterveytesi kun jätät poikasi minun seuraani, säästä minut yksityiskohdilta."

"Ensin vaadit niitä, syytät valehtelijaksi kun en kerro ja... Voivoi, naiset!" Hän läpsäisi naisen käden pois kypärältään ja suoristeli mokomaa hetken päässään.
"Ai siitäkö se johtuukin. No jos sen verran sanon että en ole ollut ikinä niin hyvän ensikertalaisen kanssa?" Raidenin oli pakko kiusata Evelyniä.

"En ajatellut loppuun asti", Evelyn naurahti. Hän ei välttämättä haluaisikaan ruotia kaikkea läpi Rayn kanssa nyt kun hän tiesi, että juttuun mahtui paljon likaisia yksityiskohtia. Ehkä tämän takia naisten juorupiireissä oli ainoastaan naisia. Hänen pitäisi etsiä ehdottomasti muutama luotettava nainen ympärilleen, jotta he voisivat käydä tämänkaltaiset keskustelut kauniimman sukupuolen edustajien kesken.
"Se on positiivista", Evelyn nauroi päätään pudistellen. Miehet! "Nähtävästi miehet ovat parempia keskenään kuin naisten kanssa", naisen oli pakko lisätä ilkikurisesti virnistäen. Ensikertalaiset, ei kiitos.

"Et selvästikään. Minä mietinkin että oletko niin kiero, että tosissasi haluat ajatella meitä jakamassa aikuisten rakkautta." Ray virnisti ja silitteli Olafin kaulaa, kynnes nyppäisi ruunan suitsista, ettei se taas yrittäisi jäädä syömään.
"... No sanotaan näin että naisia on vaikea käyttää. Miehen anatomia on kuitenkin jostakin syystä tuttu ihan omasta takaa. En minäkään naiselle enää kaksinen kumppani olisi, luulen. Viime kerrasta on niin kauan että minut voisi laskea pikkupojaksi. Joko tuli liikaa tietoa?"

"Ei oikeastaan", Evelyn virnisti ilkikurisesti. Hän ei voinut estää huvittuneisuuttaan toisen selitykselle naisista ja miehistä. Vai että naiset olivat vaikeakäyttöisiä? Miehet olivat… yksinkertaisia. Jos mokomat vaivautuisivat edes vähän yrittämään, ei miesten tarvitsisi valitella käyttövaikeuksia.
"Pidä hauskaa hyppiessäsi noita", Evelyn virnisti ja nyökkäsi maastoesteradan alkua kohden. Hän ei hyppäisi kuin muutaman pienen esteen avoimella derbykentällä, sillä lännensatula ei yksinkertaisesti ollut mukava hypätessä. Ei ainakaan sillä tyylillä, jolla hän oli tottunut hypyissä mukana elämään.

"No voi harmi, näkisin mielelläni sinun punastelevan ja kikattavan nolona. Todellakin harmi." Raiden virnuili huvittuneena norjalaisensa selässä. Hän nosti laukan, patistaen Olafia hetken ympyrällä kulkemaan oikeasti reipasta laukkaa, ennen kuin ohjasi hevoselle pienehkölle tukkiesteelle. Kylmäverinen ponkaisi ennakkoluulottomasti sen yli, suunnaten sitten banketille jalat innosta tikittäen.

"Sitä varten joudut jo tekemään vähän töitä", Evelyn nauroi. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi punastunut. Siitä oli niin kovin kauan aikaa! Hän katseli hetken pienen karvapallon perään, joka hyppi esteitä suurella innolla ja sydämellä. Nainen pudisteli päätään ja nosti laukan Lionheartilla, joka oli alkanut kärsimättömästi stepata edestakaisin, kun ei saanut juosta. He hyppäsivät avoimen derbykentän muutamaa matalaa tukkia, joiden yli ori pääsi vain pienellä ponnistuksella. Sellaisiin hyppyihin lännensatula kyllä sopi. Hän taputti hevosen kaulaa ja siirtyi tasaiselle maalle pyörittämään hevosta suurilla ympyröillä. Hän hidasti raviin ja pyöri huvin vuoksi paikoillaan kuin väkkärä spinnin hengessä. Evelyn antoi hevosensa nauttia moisesta huvista molempiin suuntiin ennen kuin otti sidepassia pitkät pätkät molempiin suuntiin. Ori pärskyi innoissaan liikkuessaan sivuttain. Höpsö heppa.

Raiden tuli esterataa pitkin, hypäten aina sopivat esteet. Kun he pääsivät derbykentälle, hän näkikin Evelynin orinsa kanssa pelleilemässä ja hidasti punkkarinsa raviin. Olaf tikitti innostuneella askeleella ja viskeli päätään innostuneena.

"Olaf näyttää onnelliselta", Evelyn naurahti. Lionheart tuntui imevän naurusta lisää energiaa häseltämiseensä, sillä ori aloitti jälleen spinnin. Hevonen pyöri ketterästi takaosansa ympäri ravissa molempiin suuntiin ja nousi sen jälkeen takajaloilleen. Evelyn nojasi tottuneesti eteenpäin huvittunut hymy huulillaan. Typerä hevonen. Ori heitteli päätään ja laukkasi Olafia kohden vaihtaen laukkaa suurilla loikilla joka toisella askeleella.
"Osaisipa se laukanvaihdot yhtä sulavasti koulukentälläkin", Evelyn nauroi pysäyttäessään hevosensa, joka päätti jatkaa pysähdyksestä suoraan istumiseen. Suuri hevonen istahti takaosalleen ja katseli pää korkealla kuin ylpeänä älynväläyksestään. "Nonni, eiköhän siinä ollut tarpeeksi tälle päivälle", hän myhäili ja kannusti innostuneen hevosen käyntiin, joka tosin tuntui liikkuvan yhtä paljon sivuille ja taakse kuin eteen.

Oli Raidenin vuoro hörötellä suurelle orille, joka poukki ja oli harvinaisen hurmaava. Lionheart oli niin ihanan energinen hevonen.
"Eiköhän se opikin, Amanda käsittääkseni valmentautuu aktiivisesti?"

"Kyllä, niin tekee", Evelyn vastasi koettaessaan saada hevosta ruotuun. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä ori tuntui päättäneen, että nyt oli täydellinen hetki säheltää omiaan.
"Ehkä tämäkin hölmö oppii jotain piakkoin. Ainakin se saa itsevarmuutta esteillä, jos ei muuta", nainen hymähti. Hän ei halunnut edes kuvitella, mitä siitä tulisi, jos ori päättäisi pelleillä Amandan kanssa tähän tapaan. Onneksi ori tuntui olevan sen verran vieraskorea, ettei vielä koetellut rajojaan, kuten teki jatkuvasti omistajansa kanssa.

"Varmasti. Amanda kuitenkin taitaa keskittyä esteille..?" Hän kysyi varovasti. Raidenin äänensävystä äänestä paistoi vähän se mielipide, joka hänelle oli tytöstä muodostunut. nykyään Amanda vain kävi tallilla, ratsasti Lionheartin ja rapsutteli sekä harjaili montia. Hän ei ollut kuullut tytön puhuvan sanaakaan.

"Kyllä", Evelyn vahvisti toisen kysymyksen. Hän oli seurannut Amandan ratsastusta silmä kovana, eikä päästänytkään tyttöä Lionheartin selkään ilman valvontaa. Se taisi kannustaa tyttöä käymään valmennuksissa, sillä niistä saisi enemmän irti kuin hänestä istumassa katsomossa ja etsimässä mitä tahansa syytä käskeä tyttö alas orin selästä. Vielä syytä ei ollut löytynyt, mutta se olisi vain ajan kysymys. Ehkä. Hän ei oikein edes tiennyt, mitä tahtoi.

".. En halua kritisoida, olet rohkea kun vuokrasit Lionhearti hänelle, pelkään vain että.. Saat taas huonoa tuuria hevostesi kanssa." Hän vastasi toiselle hiljaa, mielessään Defy. Ei Amanda saisi valvottuna sellaista tuhoa aikaan mutta, silti.
"Sinun ja Lionheartin puolesta minä pelkään."

Evelynin ilme synkkeni aavistuksen toisen vihjauksen johdosta. Suu puristui tiukaksi viivaksi, ennen kuin hän sai pyyhittyä tunteet kasvoiltaan. Ei Ray kyseenalaistanut hänen hevosenkäsittelytaitojaan, vaan ilmaisi täysin asiallisen huolenaiheen. Hän vain reagoi vahvasti, koska oli itsekin monesti miettinyt samaa.
"Sen takia hän ratsastaa ainoastaan valvottuna", nainen tyytyi sanomaan äänensävyllä, joka kertoi, että hänen mielestään tämä keskustelu oli tässä. "Miten Moneypennyn kanssa menee?"

Raiden sulki suunsa kun Evelynin ilme kertoi, että ei enempää. Hän ei kyseenalaistanut naista, enemmän pelkäsi. Jos Lionheartille kävisi jotakin vuokraajan takia, miten tuo reagoisi?
"Hyvin. Saan sen kävelemään kentällä kohtalaisen rentoa käyntia."

"Se on hyvä", nainen vastasi ja yritti hengittää jännittyneisyytensä ulos, joka tarttui hevoseen valitettavan helposti. Lionheart nosti päätään ja otti muutaman hermostuneen sivuaskeleen, leikkisyys nopeasti karisten. Evelyn silitteli kullanhohtoista kaulaa ja hengitti syvään.
"Olet tehnyt sen kanssa hienoa työtä. Eiköhän se kesällä pääse jo nauttimaan kauniista nummista ratsastajansa kera", Evelyn rohkaisi. Hän oli varma, että Moneypennystä tulisi vielä kunnon hevonen. Jos täysiverisestä ei saisi ratsua, mitä toivoa hänellä olisi Defyn kanssa? Ei mitään, joten parempi uskoa Moneypennyn valoisaan tulevaisuuteen.

"Mutta paljon on vielä tehtävää. Alex lupasi tulla taluttajaksi maastoon, hauan kokeilla mitä se sanoisi siitä. Haluan voida käydä maastossa muutenkin kuin juoksemassa räjähtävää neliä." Hän sanoi hymyillen ja päästi Olafille pitkän ohjan.

"Se on hyvä", Evelyn totesi nyökäten. Hän kävi ainoastaan kävelemässä Defyn kanssa, eikä ollut varsinaisesti edes ratsastanut tammaa. Hän oli vain istunut hevosen paljaassa selässä. Tosin hän nyt tekikin kaiken aina omalla tavallaan, joka tuskin sopisi monen muun käsiin. Defyn kanssa se oli toiminut, jos viimeviikkoisesta, hyvinsujuneesta rokotuksesta oli saattanut mitään päätellä.
"Eiköhän se siitä. Kohta voit jo lähteä sen kanssa itseksesikin maastoon."

Ray ei olisi koskaan istunut Moneypennyn paljaaseen selkään, koska ei tiennyt mitä työpaikan vakuutus kattoi. No ei vain, mutta turvallisuussyistä hän oli tehnyt asian perinteisemmin.
"Siihen menee aikaa. En halua olla tilanteessa jossa se säikähtää ja katkaisen käteni tai niskani yksin."

"Jep", nainen myönsi nyökäten. Kärsivällisyyttä, sitä hevoset vaativat aivan järjettömiä määriä, jos häneltä kysyttiin. Ehkä hän oli aavistuksen kärsimätön ihminen, mutta toisaalta hän oli löytänyt koko joukon kärsivällisyyttä, kun oli alkanut työskennellä Defyn kanssa, tamman ehdoilla ja tahtiin.

Raiden koki tilanteen menneen vähän kiusalliseksi. Hän oli tainnut sanoa liikaa, puuttussaan kaksikon vuokrauskuvioon. Hitto nyt. Ei hän ollut halunnut Evelyniä loukata.

Evelyn ei ottanut siitä itseensä. Hän oli pyöritellyt samoja kysymyksiä omassa mielessään aina siitä lähtien, kun oli harkinnut orin vuokraamista. Syyllisyys siitä, ettei häneltä riittänyt aikaa hevoselle niin paljoa kuin palomino ori olisi vaatinut, painoi edelleen raskaasti mieltä. Se hänenkin oli myönnettävä, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä, että ajatusten kulkiessa niillä radoilla oli vaikea keksiä puhuttavaa Rayn kanssa. Hiljaisuus ei kuitenkaan pidemmän päälle olisi hyvä ratkaisu, joten nainen pakotti aivonsa hetkeksi keskittymään asiaan.
"Millaista Hexhamissa on ollut? Oletko kotiutunut sinne hyvin?"

Raiden taas koki olonsa kiusalliseksi, eikä uskaltanut sanoa enää mitään. Anteeksipyytäminenkin perään tuntui typerältä, koska, noh, Evelyn kuitenkin sanoisi ettei se mitään.
"Ihan mukavaa. Mahtavaa kun on omat huoneet molemmille."

"Varmasti", nainen hymähti huvittuneena. Hän ei aikonut ajatella, mitä Ray puuhaisi omassa huoneessaan, sillä se ei kuulunut hänelle, mutta olihan oma tila aina mukavaa. "Jos ostan Benjaminille lisää leluja, päästätkö minua enää ovesta sisään?" Evelyn kysäisi aavistus syyllisyyttä äänessään. Jos hän saisi päättää, hän hukuttaisi pienen pojan leluihin ja ihaniin vaatteisiin, mutta kunnioitti pojan isän tahtoa. Ei ollut hänen asiansa lelliä lasta piloille. Mutta kun! Kaupoissa oli niin ihania leluja ja vaatteita lapsille.

"Päästän päästän. " Hän naurahti. Kunhan Evelyn nyt ei joka kerta toisi uutta lelua, mutta hän tiesi ettei hänellä ollut varaa ostaa Benjaminille kovin paljon uusia leluja tai vaatteita. Hän myös tiesi miten onnelliseksi se tekisi pojan, jos tuo saisi vaikka uusia Dubloja joskus.

Evelyn hymyili leveästi. Nyt hänellä olisi taas hyvä syy suunnata lastenosastoille tyydyttämään materialistisia puoliaan ja nauttimaan kirkkaista väreistä ja suloisista pehmoleluista. Hän oli joskus ujuttanut pehmon jos toisenkin mukaan ihan vain omaksi ilokseen, vaikka kaikki olettivatkin, että lelut menivät samalle lapselle.
"Hyvä niin. Lapsille on aivan liikaa kaikkea suloista tarjolla."

"Voi naiset. Ei sillä, myönnän, lapsille on kaikkea ihanaa." Hänkin meni aina hieman sekaisin lasten vaateosastolla ja leluosastollakin. Hän halusi panostaa poikaansa, kun oma lapsuus oli ollut mitä oli.

"Lupaan jättää sinullekin jotain ostettavaa", nainen naurahti huvittuneena. Ei hän koko kauppaa tyhjäksi ostaisi… ehkä. Toisaalta, olisi mahtava idea tehdä Benjaminin huoneesta pallomeri muutamaksi päiväksi. Mielellään vielä niin, ettei Ray tietäisi siitä mitään etukäteen. Se olisi täydellistä. Tai ehkä koko talo. Hmm.

Raiden ei onneksi tiennyt naisen ajatuksista mitään. Hän huokaisi hiljaa ja antoi ruunansa nyt jopa maistaa kasvustoa hieman. Jos se teki sen pienen palleron onnelliseksi.

Evelyn hukkui ajatuksiinsa, joissa kävi läpi lastenosastojen suloisia valikoimia. Lapsille oli kerrassaan liikaa kaikkea suloista tarjolla. Millä hän saisi shoppailuintoaan hillittyä? Ei niin millään.
"Onko sinulla vielä pitkä työpäivä edessäsi?" Nainen päätti kysyä, etteivät he aivan hukkuisi hiljaisuuteensa.

"Ei kovin... Aika helppoja päivät nykyään kun ratsutukset väheni Montin loukkaannuttua ja kun Miu siirtyi Zoelle." Hän irvisti. Miksi juuri sille, hän oli nauttinut kouluvalmennuksista Miun kansa todella paljon.

Evelyn hymähti. Vai että Zoe ratsasti nykyään Miuta. Hän ei ehkä edes halunnut tietää syytä siirron takana, mutta niin tai näin, oli harmi, ettei Ray enää ratsastanut mustaa oria. Hän oli varma, että mies olisi oppinut paljon hevoselta ja hevonen mieheltä.
"Ainakin sinulla on reilusti aikaa Olafille ja Benjaminille… ja Alexille", nainen lisäsi pienen tauon jälkeen.

"Olen kyllä vähän kuullut että minulle tulee parikin uutta... Ponia." Ray virnisti leveästi. Ajatus ponien ratsastamisesta sai aina hymyilemään. Pienen koon hyvät puolet, ikuisesti ponikokoinen.
"Onko väärin jos aikuinen mies on aivan liekeissä parista ponista?"

Evelyn vastasi Rayn virneeseen. Vai että poneja. Se kuulosti hauskalta.
"Ei, ponit ovat mukavia… kai", Evelyn naurahti. "En oikein tiedä. En ole koskaan ollut kovinkaan läheisissä tekemisissä ponien kanssa", nainen selitti harteitaan kohauttaen. Oli hän pienikokoisia quartereita ratsastanut, jotka olisivat käyneet poneista kokonsa puolesta, mutta varsinaisista poneista hänellä ei ollut kokemusta lähes lainkaan.

"Ne on parhaita. Ja kylmäveriset pienhevoset, tällaiset hassut lihapullat. Mutta myös ratsuponit on hauskoja. Ikuinen haave olisi ostaa iso shetlanninponi Benjaminille. krhm. Benjaminille." Raidenhan sillä ratsastaisi aivan onnellisena, jos jostain löytyisi sen kokoinen shetlanninponi että mies voisi sillä ratsastaa. Oli hauskaa olla pieni.

"Siinä minun on luotettava sinun sanaasi", Evelyn pudisteli päätään huvittuneena. Hän ei tiennyt oikeastaan mitään kylmäverisistä tai poneista. "Minä olen ratsastanut quartereita koko lapsuuteni. En minä tiedä mitään poneista", nainen naurahti huvittuneena. Hänet oli isketty kotitilan vanhimman ja rauhallisimman quarterin selkään heti kun hän oli ollut riittävän vanha istumaan paikoillaan.

"... Quarteria olisi hauska ratsastaa joskus." Raiden myönsi pilke silmäkulmassaan. Kai hänellä oli joku outo tehtävä ratsastaa mahdollisimman erilaisia ja erirotuisia hevosia.
"Tosin haluaisin kokeilla quarteria laukkaradalla. Yllättäen."

"Laukkaradoilla et näe aitoja quarterhevosia", Evelyn tuhahti ylpeyttä äänessään. Hän oli kasvanut lihaksikkaiden foundation-quartereiden keskellä, joten hänen silmäänsä suurimmilta osin englannin täysiveristä sisältävät quarter-risteytykset eivät näyttäneet quartereilta alkuunkaan.
"Kunhan Benjamin on vanhempi, lähdette isäni karjatilalle ratsastamaan oikeita quartereita", nainen haastoi. Ei mitään laukkaratojen rimpulakinttuja, vaan voimakkaita työhevosia, jotka jaksoivat työskennellä auringon noususta sen laskuun saakka.

"No on siinäkin meillä roturasisti." Mies nauroi naisen suurelle ylpeydelle. Ehkä he eivät kuitenkaan lähtisi Amerikkaan. Raylla ei todellakaan ollut varaa moiseen reissuun, eikä hän ikinä antaisi Evelynin maksaa sellaista.
"Jos ei kuitenkaan, vaikka mahtavaa se varmasti olisi."

"Minä ratsastan täysiveristä, jos et sattunut huomaamaan", Evelyn nauroi vastaukseksi. Hän ei vain pitänyt suurimmalta osin täysiverisen verta sisältäviä laukkahevosia quartereina. Ne olivat korkeintaan risteytyksiä. Niille voisi keksiä oman nimen, eikä sekoittaa kahden erilaisen rodun risteytystä kauniiseen, vanhaan quarterhevoseen.
"Aivan varmasti. Haluan nähdä sinut paimentamassa karjaa", nainen virnuili.

"Joo, jockey paimentamaan karjaa. Evelyn, olisin maassa kun näkisin lehmän. Koska haluaisin rapsuttaa sitä." Raiden ei voinut olla nauramatta. lehmätkin olivat hauskoja elukoita, todella hauskoja.

"Et haluaisi, jos se lehmä olisi karkaamassa lauman joukosta", Evelyn vannoi virnuillen. "Ne ovat melkoisia jääräpäitä eivätkä pahemmin katsele, minkä läpi ryntäävät jos päättävät lähteä omaan suuntaansa. Kannattaa vain pysyä satulassa ja antaa hevosten ja koirien tehdä työt", hän naurahti. Ei se nyt ihan niin helppoa ollut, mutta ei toisen sitä tarvinnut tietää.

"No höh." Ray oli mukamas kovinkin harmistunut siitä. Mutta ei, ehkä hän ei lähtisi kokeilemaan onneaan karjanpaimennuksessa.
"Alex suuttuisi jos lähtisin ratsastelemaan quartereita. En voisi tehdä sitä hänelle, hän murjottaisi vuoden."

"Otetaan siis Alexkin mukaan", nainen naurahti. "Kyllä tilalta löytyy peti kaikille", hän hymyili. Vaan moiset retket saisivat odottaa vuosia, jotta Benjamin olisi riittävän iso poika nauttimaan matkasta. Ei se silti estänyt haaveilemasta matkasta kotiseuduille ystävän kanssa. Hän kaipasi kotiaan niin kovin. Vaikka hän miten yritti vakuuttaa itselleen, että skypekeskustelut olivat riittämiin, eivät ne olleet. Hän ikävöi veljiään ja heidän välistään mutkatonta sisarussuhdetta, isäänsä ja tuon jakamia suuria haleja. Äitinsä hän oli sentään nähnyt kesällä, mutta siitäkin huolimatta ikävä oli kova. Lionheart pärskähti ja höristi korviaan, mitä lähemmäs tallia he saapuivat. Hevonenkin tiesi tallin olevan lähellä. Evelyn silitteli kullanhohtoista kaulaa pieni hymy huulillaan. Kyllä hän vielä ehtisi käydä kotonaan.

"Evelyn, rauhoitus nyt." Mies toppuutteli nauraen. Alexille tuollaisesta ei saisi vihjata sanaakaan.
"Älä vain koskaan Alexille kerro. Hän ei osaisi pysyä nahoissaan enää." Hän naurahti ja silitteli Olafin kaulaa. Ahdisti edes ajatella miten Alex innostuisi sellaisesta.

"Minä olen ihan rauhallinen", nainen protestoi hymyillen. "Ehkä hieman ikävöin kotiin ja yritän keksiä mitä tahansa syytä lähteä sinne, mutta… Olen rauhallinen", hän naurahti harteitaan kohauttaen.

"Ei siihen tarvitse muita syitä kuin se että haluat. Lähde ihmeessä käymään kotona." Hän neuvoi toiselle. Jos olisi voinut, Ray olisi nähnyt siskoaan ja pikkuveljeään useammin.

"En tiedä, milloin tulisin takaisin", nainen myönsi niskaansa hieraisten. Voisi olla, että hän unohtuisi kotiseuduille kuukausiksi, eikä oikein tiennyt, miten hyvin sellaiset suunnitelmat sopisivat Englantiin rakennetun elämän kanssa yhteen. Parempi vain pysytellä täällä, niin ainakaan hän ei vahingossa unohtuisi Yhdysvaltoihin.

"Ah... Niin. Takaisin lähteminen voisi olla vaikeaa." Hän myönsi sen ja ymmärsi naisen huolen asiasta. Olisi kamalaa jos Evelyn jäisi sille tielleen.
"Minulla tulisi itku yksin täällä."

"Voisi olla, ettet olisi ainoa", Evelyn naurahti pakottaen ajatuksensa pois kotiseudusta. Hän ehtisi kyllä käydä vierailulla, mutta nyt oli paljon kaikkea, mikä pitäisi ensin saada järjestykseen täällä. Perhe voisi odottaa - tai jos ei voisi, niin senkus tulisivat tervehtimään tänne. Kyllä hänen taloonsa mahtuisi. Nainen katseli puiden lomasta näkyviä tallirakennuksia. Tämä oli hänen kotinsa nyt, Englanti maalaismaisemineen, eikä Yhdysvaltojen ikävöinti sitä muuttaisi.
"Oli mukava kun lähdit maastoseuraksi", nainen virnisti. Hän oli saanut haluamansa vastaukset edes osaan kysymyksistään.

"Oli kiva maastoilla kanssasi." Raidenilla ei turhan paljon maastoseuraa ollut, Alex ja Evelyn. Muita hän ei oikein tuntenut ja Zoen kanssa ei lähtisi mihinkään. Niin, kävi hän joskus Lucynkin kanssa maastossa

Evelyn vain virnisti toiselle hypätessään alas Lionheartin selästä. Hän taputti orin kaulaa ja lähti taluttamaan hevosta pesukarsinalle. Hän hoitaisi ratsunsa tarhaan asti, vilkaisisi miltä Defy näytti ja ehkä antaisi muutaman herkun, ennen kuin livahtaisi kotinsa seinien sisäpuolelle turvaan kaikelta, mitä maailmalla oli tarjottavanaan.

Ray lähti riisumaan ruunaansa ja talutti sen sitten takaisin tarhaan. Olaf viskeli kevyesti päätään ja ravasi kavereiden luokse höristen tyytyväisenä. Raiden huokaisi tyytyväisenä ja katseli ruunansa perään.