Riitasoinnun Ray yrittää vältellä Evelyniä, joka on päättänyt ottaa selville, mitä miehen elämässä on meneillään. Pikaviestinpeli.
-----
Maanantai 12. tammikuutaEvelyn oli odottanut kärsivällisesti (tai vähemmän kärsivällisesti) tuhannen kysymyksen kanssa, jotka halusi esittää Raylle. Hän halusi kuulla kaiken mahdollisen, ehkä häiritäkseen itseään ajatuksilta, jotka olisivat vaatineet enemmän huomiota. Niin tai näin, nainen oli suorastaan vaaninut tallilla, kunnes lopulta totesi, että Rayn olisi pakko liikuttaa pian Olaf. Hän oli työstänyt Defyä, tehnyt monenmoisia harjoituksia ja lopulta päättänyt siihen, että oli kiivennyt tamman paljaaseen selkään istumaan. Hän oli silitellyt hevosen kaulaa ja liukunut alas, vaatimatta hevoselta sen enempää. Tamma oli toiminut upeasti. Hän huomasi, ettei Olaf ollut enää tarhassaan, mikä sai naiseen liikettä. Hän nappasi Lionheartin laitumelta samalla kun vei Defyn omalleen ja suorastaan raahasi innokkaan orin karsinalle, jonka erotti Olafista vain Rainin tyhjä boksi. Nainen harjasi hevosen ja kurkisti Olafin suuntaan.
"Maastoon menossa?" Nainen kysyi velmu hymy huulillaan. Ray ei pääsisi häntä ja hänen kysymyksiään pakoon loputtomiin.
Ray oli ehkä aavistuksen pakoillut Evelyniä tänään, ihan tarkoituksella. Hän harjasi Olafia pitkin vedoin ja kirputeli ruunaa sieltä mistä se sattui kutisemaan. Hän kuuli tutun äänen ja ei oikein pitänyt siitä velmusta hymystä.
"... Joo."
"Kai yksi innokas täysiverinen mahtuu mukaan?" Evelyn kysyi mahdollisimman viattomalla äänellä jäämättä oikeastaan edes odottamaan vastausta. Hän lähtisi mukaan, sanoi Ray mitä tahansa. Varmistuttuaan siitä, että Lionheart oli kauttaaltaan puhdas, hän sulki karsinan oven, suoristi loimen tangolla ja suuntasi varustehuoneelle.
"Kyllähän se mahtuu " Ehkä Evelyn olisi hienotunteinen ja kiltti. Ehkä tuo ei kiusaisi häntä. Toivottavasti ei. Hän huokaisi syvään ja heitti norjalaiselle ruunalleen lännensatulan selkään. Noin, enää suitset ja sitten voisi lähteä.
Nainen palasi Lionheartin ruskeita lännenvarusteita kantaen. Hän pyysi hevosta kumartamaan (kerrankin orin tempuista oli hyötyä), sillä painavan satulan heittely herkän hevosen selkään ei tuntunut parhaalta mahdolliselta idealta. Nainen solmi satulavyön tottuneesti ja tarjosi kuolaimia orille, joka otti ne vastaan tyytyväisenä.
"Valmista", Evelyn naurahti ja lähti taluttamaan hevostan, jonka suitsista puuttui paitsi turpahihna, myös otsapanta. Moiset varusteet tuntuivat herättävän hilpeyttä englantilaisissa kerrasta toiseen. Evelyn heilautti itsensä Lionheartin selkään. Ori hörisi ja pyöri paikoillaan innoissaan siitä, että pääsisi jälleen maastoon.
"Minnepäin haluat?" Nainen kysäisi maastoseuraltaan suunnaten huvittuneen katseen pyöreään vuonohevoseen, joka näytti niin kovin pieneltä Lionheartin selästä. Olaf oli ihana pallero, jos häneltä kysyttiin.
Ray talutti pienen pallonsa ulos. Olafilla ei kuolaimia ollutkaan nykyisin, vain sidepull suitset. Irokeesipää, tai punkkari kuten Sawyer sanoi, pärskähti kun lyhyehkö mies heilautti itsensä sen selkään.
"Ei väliä,ajattelin kyllä käydä hyppäämässä pari maastoestettä. Jos sinne päin lähtisi."
"Sinne siis", Evelyn vastasi ja kannusti Lionheartin käyntiin valiten suunnaksi tarhat, joiden takaa polku veisi heidät kohti maastoesteitä. Ori pärskyi ja heitteli päätään ohjat löysinä, muttei yrittänyt rynnätä raville. Hevoselle teki hyvää kun myös Amanda liikutti sitä. Orilla oli vähemmän ylimääräistä energiaa, jota käyttää pelleilyyn.
"Oletan, että treffit sujuivat hyvin", nainen virnuili heti kun talli jäi taakse.
Olaf seurasi täysiveristä rennoin ja kiireettömin askelin. Hän pärskähti kun kuuli naisen sanat. Voi apua.
"Uh... Kyyllä..." Hän yritti tavoitella mahdollisimman viatonta ja tietämätöntä sävyä ääneensä.
"Kakista ulos vaan", Evelyn rohkaisi naurahduksen kera. Hän halusi kuulla kaiken, mitä enemmän sen parempi.
"No käytiin syömässä Newcastlessa ja oltiin Alexin luona. Ja ei mitään sellaista mitä kuvittelet. Viatomta söpöä pussailua." Mies nurahti ennen kuin Evelyn ehtisi ajatellakaan mitään. Hän oli tyytyväinen suhteeseen niin, vaikka jossakin vaiheessa alkaisi kaivata muutakin. Mutta nyt ei ollut kiire mihinkään.
"Ja kyllä, Alex on se jonka kanssa asiat jumittivat pahemmin.."
"Et aio antaa minulle yhtäkään likaista yksityiskohtaa?" Evelynin oli pakko kiusata toista. Nainen hymyili leveästi kuunnellessaan miehen selitystä. Hyvä, että Rayn asiat sujuivat niin mallikkaasti. Olisipa hän voinut sanoa samaa omistaan.
"Eivätpähän jumita enää", nainen naurahti. "Voin ilolla vahtia Benjaminia useamminkin."
"En yhtäkään. Antaisin ehkä jos niitä olisi." Raiden kiusoitteli toista takaisin. Hah. Toivottavasti edes järkyttyisi.
"..Ai, no se on.. Kiva." Jotenkin hän vähän epäli ettei nainen ollut lopettanut vielä.
Ei, Evelyn ei tosiaankaan ollut lopettanut vielä. Hänellä oli tuhansia kysymyksiä yliaktiivisessa pienessä mielessään, jotka hän kyllä vielä esittäisi, kunhan sopiva hetki tarjoutuisi.
"Mistä löysit Alexin?" Nainen päätti kysyä monen paljon asiattomamman kysymyksen sijaan.
Raiden meni hieman punaiseksi ja yskäisi. Niis, mistähän yksinhuoltajaisä löytäisi jonkun.
"... Rosings Parkin kentältä Poppyn kanssa." Hän myönsi sen perin kiltisti toiselle, nykäisten samalla hellästi matkaevästä napsivan ruunansa turvan pois pusikosta.
"Ja pyysit saman tien treffeille? Ray, yritä edes", Evelyn nauroi ja kurkotti tönäisemään miehen hartiaa Lionheartin selästä. Ori ei ollut moksiskaan ratsastajansa heilumisesta, sillä oli tottunut pahempaankin. "Haluan kuulla jotain mehukasta."
"... No en pyytänyt!" Ray vinkaisi viattomana. Hän heilahti Olafin selässä, nauraen hieljaa. No ehkä hän voisi jotakin viatonta kertoa.
"Me tavallaan juttelimme siinä ja sitten... Tapasimme Slaleyssa baarissa ja... Ja... Se meni flirtiksi. Ja hän jäi sohvalleni nukkumaan kun en anna kenenkään ajaa jos on ottanut edes lasillisen."
Evelyn virnuili tietäväisenä, muttei voinut peittää yllättynyttä huvitustaan, kun Slaleyn kyläpubi tuli puheeksi. Paikkahan oli varsinainen… yöseuran tarjoaja, kun kaikki tuntuivat kohtaavan siellä.
"Vastuuntuntoista", nainen myhäili äänensävyllä, joka selkeästi kysyi, mitä Ray jätti kertomatta. "En silti edelleenkään usko, että siinä on koko tarina."
Rayn suu loksahti auki. Mitä pitäisi olla! Hän ähkäisi tuskastuneena ja pureskeli huultaan.
"No.. Se meni flirtiksi ja pussailuksi ja sellaista. mhm. Ja sitten vaelluksella. ehh.... Sanotaanko että ensimmäisenä iltana romanttisesti uimaan Atlanttiin ja sitten nuotiolle juomaan kaakaota ja käristämään vaahtokarkkeja. Ja pussailemaan. Senhän sinä tahdot tietää."
Evelyn nautti toisen hiillostamisesta. Rayn tuskaa oli perin mukava seurata.
"Tietenkin tahdon. Olen nainen. Naisten kesken kerrotaan aina kaikki, ja koska minulla ei ole täällä suurta naiskaveriporukkaa, joudut nyt huvittamaan minua", Evelyn naurahti. Eikö Ray ollut katsonut Hollywoodin taidokkaasti levittämää kuvaa siitä, kuinka naiset kertoivat toisilleen kaiken ja nauttivat jokaisesta likaisesta yksityiskohdasta?
"Siinä on kaikki, Evelyn." Ray totesi sen jopa vähän alistuneesti. Ei hän halunnut tai aikonut hoputtaa nuorempaansa, mutta kun. Hänkin oli vain mies, loppujen lopuksi!
"Alex ei ole ennen ollut miehen kanssa ja... Ja... Mhmhn. Niin."
"Ei se estä minua kyselemästä lisää", nainen vakuutti velmu virne kasvoillaan. Hän kyllä keksisi, miten tyydyttää uteliaisuutensa. Hän jätti komentoimatta mitään Alexin kokemattomuuteen, sillä se ei kuulunut hänelle. Rayta hän voisi kiusata niin paljon kuin sielu sieti, mutta Alexin kimppuun hän ei kävisi. Vielä.
"Joko sovitte seuraavista treffeistä?" Niin, kuten sanottua, häneltä eivät kysymykset loppuisi.
Ray huokaisi. Ja hän kun olisi kuvitellut että Evelyn olisi voinut vakavissaan kuunnella. Ei se taitaisi onnistua naiselta nyt.
"Ei. En halua hengittää niskaan."
"Mihin aiot viedä hänet seuraavaksi?"
"... En minä tiedä. Maastoon? Ja kun oltiin syömässä, hän halusi maksaa, joten teknisesti mitä en vienyt häntä minnekään..." Raidenia lohdutti se, ettei Alex ollut ihminen joka kaipaisi mitään hienoa. Se, että toinen tyytyi yksinkertaisiin elämyksiin.
"Ray, Ray, Ray", Evelyn mumisi liioitellun kärsivästi ja pudisteli päätään. "Mikä siinä on, etteivät miehet ikinä osaa miettiä kahta askelta pidemmälle?" Nainen hymähti. "Maasto ei ole mikään treffailupaikka. Jos haluat viedä hänet maastoon, pitää siitä tehdä jotakin enemmän kuin pelkkä tavallinen maastossakäynti. Ottaa mukaan piknikeväät, tai viedä jollekin kauniille paikalle, tai järjestää jotakin muuta tavallisuudesta poikkeavaa ohjelmaa", Evelyn valisti toista kiusoitteleva hymy huulillaan.
Raiden ähkäisi hiljaa. Mitä muka?
".. Sanoin etten halua painostaa. Evelyn, en halua antaa ymmärtää että oletan jotain suurta. Yritän vain olla... Tavallisesti. Ettei hän.. Lähde karkuun."
"Hän lähtee myös karkuun, jos kohtelet häntä kuin ilmaa", Evelyn muistutti virnistäen. Hän ymmärsi, ettei toinen halunnut painostaa: hän oli juuri niitä ihmisiä, jotka juoksivat täydellä vauhdilla toiseen suuntaan jos vastapuoli asetti liikaa odotuksia. Vaan ei hänkään jaksaisi sitä, jos häntä kohdeltaisiin kuin ystävää ensimmäisten treffien jälkeen.
"Teet jotakin pientä, mikä osoittaa, että olet edelleen kiinnostunut."
"..." Raiden avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta pisti sitten suunsa takaisin kiinni. Eivätkö pienet katseet, hymyt ja sen sellaiset enää riittäneet?
"No en minä niinkään sanonut tekeväni mutta..Äh."
"En ikinä ymmärrä miesten logiikkaa", Evelyn tuhahti ja kannusti Lionheartin raviin, kun polku leveni ja maasto muuttui tasaisemmaksi. "Olette hankalia, kai tiedät sen?"
Olaf sai todella kipittää Lionheartin perässä, mikä teki sille vain hyvää.
"Tiedän. Todellakin tiedän." Raiden puraisi huultaan. Hän ei vain osannut enää.
"Niin ja Alex lähtee kanssani siskoni häihin Edinburghiin."
Evelyn repesi vallattomaan nauruun kuullessaan Rayn tunnustuksen. Hän joutui hetken kokoamaan itseään, ennen kuin saattoi edes harkita vastaamista.
"Ja sinä pelkäät, että hän lähtee karkuun, jos pyydät häntä treffeille? Ray, äly hoi!" Nainen pitäytyi aiemmassa kannassaan. Miesten logiikka oli kerrassaan nurinkurista.
"No.. Mutta... No... Ne.. Se... Kun treffit ne... On omanlaisensa juttu." Ray puolustautuo mutisten juuri ja juuri niin että Evelyn saattaisi kuulla.
"On paljon pienempi juttu tavata koko sukusi kuin käydä treffeillä? Ray, olet idiootti", nainen kommentoi kaikella rakkaudella. Hän ei nyt todellakaan ymmärtänyt, mikä miestä rassasi. Järjetöntä toimintaa.
"Evelyn... Siellä on siskoni ja pikkuveljeni. Ei ketään muuta." Ray mutisi hiljaa. Ei se olisi koko suvun tapaamista, tavallaan. Hän huokaisi raskaasti. Evelyn ei nyt ihan tajunnyt.
"He ovat perhettäsi. Se on paljon vakavampaa kuin treffeillä ravaaminen", nainen vastasi Rayn mutinaan. Hän pudisteli päätään. Miten miehet saattoivatkin olla niin luupäisiä? "Ei Klauskaan ole tavannut perhettäni, ja me olemme sentään olleet yhdessä jo… pitkään", Evelyn hymähti vaivautumatta laskemaan (kertomaan) tarkalleen, kuinka pitkään oli pitkään.
"... Alex ei ole koskaan ollut miehen kanssa. Mitenkään. Evelyn, mitenkään. Sinä tiedät mitä ihmiset odottaa treffeiltä jossakin vaiheessa, olet nainen!" Hän älähti lopulta.
"En siksi halua pyytää häntä jokapaikkaan koska olen epävarma sen hiljaisen jakson takia ja toisekseen en... Tiedän etten osaa tietyn pisteen jälkeen hillitä itseäni."
"Ei teillä tarvitse olla mihinkään kiire. Eikö aikuiset ihmiset voi keskustella keskenään ja kertoa odotuksistaan ja toiveistaan?" Evelyn kysyi kulmaansa kohottaen. Hänen teki mieli lisätä 'vai erehdyinkö pitämään sinua aikuisena syyttä suotta', mutta jätti moisen naljailun sanomatta. Ray vaikutti stressaavan jo ihan tarpeeksi. Ei hän halunnut olla vastuussa toisen hermoromahduksesta.
"Sitten kannattaa opetella", Evelyn naurahti ja kurkotti uudestaan tönäisemään Rayn hartiaa. Lionheart pärskähti ja kiihdytti raviaan kuin vastauksena pohkeeseen, jolla nainen oli estänyt hevosta liukumasta Olafia kohden, vaikka hän roikkuikin sivulla.
"No siis... Voihan... Hyvä on, myönnän, minä olen ollut kenenkään kanssa sängyssä viimeksi joskus silloin kun Janice oli Benjaminista toisella kuulla raskaana?" Hän murahti ja puraisi huultaan.
"Ymmärrätkö kuinka epävarma olen ja miten pelkään että hän vetää itsensä tilanteesta?" Oikeastihan he olivat tehneet hieman sun mitä Alexin aloitteesta, mutta Ray ei ollut ihan varma oliko se ollut sopimaton uni.
Evelyn pudisteli vain päätään. Hänen mielestään Ray teki kärpäsestä härkäsen.
"Sinulla on kätesi", nainen totesi varsin yksiselitteisesti. "Älä huolehdi. Epävarmuus kuuluu asiaan, mutta siitäkin pääsee eroon kun vain juttelee toisen kanssa", hän vakuutti. Hän oli välttänyt moisen epävarmuuden hetken Klausin kanssa lähinnä siksi, että oli ollut kännissä ja ajatellut viettävänsä yhden hauskan yön. Yhdeksi se ei ollut jäänyt, mutta se olikin jo kokonaan toinen tarina.
"Puhu Alexille ja kerro hänelle, miksi ja mistä olet epävarma. Hän joko ymmärtää, ja ongelma on ratkaistu, tai sitten hän kävelee ovelle, ja silloin et olisi ylipäätään halunnut häntä elämääsi." Osaisipa hän joskus noudattaa omia neuvojaan.
"...." Raiden meni ihan punaiseksi Evelynin mainitessa siitä mien hänellä oli kätensä. Ah. Joo. Aivan. Niin oli. Köh- Jonkun muunkin käsi. Tai siis. Hän vain oli halunnut avautua siitä ahdistuksesta ja antaa naisen ymmärtääe ttei mitään ollut tapahtunut. Koska, hän ei tiennyt kestäisikö sitä kiusoittelua.
"No mutta kun." Rayn posket helottivat edelleen.
Evelyn kohotti kulmaansa toisen varsin vahvalle punastumiselle.
"Tobias Raiden Wonchester!" Nainen älähti liioitellun järkyttynyt ilme siroilla kasvoillaan. "Kehtaatkin valehdella minulle! Vai ei muka ole mitään likaisia yksityiskohtia… Olet kerrassaan karmea naisystävä, kai tiedät sen?" Evelyn pudisteli päätään kuin toivonsa menettäneenä. Miehet. Ei niistä ollut mitään hyötyä.
"Häpeäisit. Ei naisille saa valehdella."
Tobias. Se sai Raidenin vilkaisemaan melkein säikähtäneenä korkeammalla istuvan naisen suuntaan.
"Eeeeen minä.. valehdellut.." Ray yski Olafin selässä ja katseli pienen punkkarinsa harjaa. Tuo heitteli päätään pirteänä ja Ray hyssytti ruunaa. Ei nyt.
"En olekaan nainen. Yllätyitkö?"
"Etpä", nainen tuhahti, mutta suupielet nykivät ylöspäin. Ei hän oikeasti ollut vihainen, mutta pitihän sitä toista edes hieman kiusata. Pieni säikähdys vain piristi päivää.
"En. Mutta olet silti karmea juorukaveri", Evelyn julisti ja nosti laukan. Lionheart siirtyi rauhalliseen, matalaan laukkaan, säilyttäen lännenratsastukselle ominaisen matalan työskentelymuodon uudesta askellajista huolimatta.
"Olet kahvin velkaa", hän ilmoitti Raylle virneen kera.
Raiden hoputti Olafin laukkaan. Pieni kylmäverinen nosti päätään ja sai laukata huomattavasti nopeammin kuin Lionheart.
"En. Minä vain kerroin sen mitä mielessäni on pyörinyt kauan ja annoin sinun ymmärtää sen olevan totuus!" Raiden nauroi.
"En ole vieläkään sitä paitsi varma oliko se unta vai ei."
"Annoit ymmärtää, eli johdatit harhaan, eli valehtelit", Evelyn järkeili toiselle vastaukseksi. Hän hymyili leveästi istuessaan Lionheartin tasaisessa laukassa, kun ori jatkoi suoraa tietä eteenpäin. Hevosella ei ollut mihinkään kiire, mikä oli mukavaa vaihtelua - hän muisti edelleen, miten kammottava pideltävä ori oli ollut viime kesänä. Nyt hevonen laukkasi rennosti kaula pitkänä ja ohjat löysinä, eikä yrittänyt kiriä vauhtiaan. Hevonen oli suorastaan laiska omaksi itsekseen, vaikka hän olikin varma, että kentällä virtaa olisi löytynyt liiankin kanssa.
"No, kuten sanottua, vahdin kyllä Benjaminia mielelläni uudemmankin kerran", nainen vakuutteli kiusoittelustaan huolimatta. Kyllä hän aina saisi järjestettyä itselleen vapaan illan, jolloin katsoa pienen pojan perään. Klausilla olisi ehkä vastaväitteensä, mutta hän oli aikuinen nainen ja siten kykenevä tekemään omat päätöksensä.
Raiden tavoitteli puhdasta viattomuutta Olafin selässä, yrittäen saada ruunansa pysymään ison orin perässä.
"No kiitos, se on mukavaa. En aio silti hyödyntää sitä liian usein." Ei mies saisi mennä lapsen edelle, koskaan, missään oloissa. Paitsi jos Alex oli hädässä ja poika piti saada hoitoon. Sitten. Mutta yleisesti, normaalissa tilanteessa.
"Oli ihanaa päästä ulos. Kiitos Evelyn."