"Well, that escalated quickly."

Sophie tarvitsee kahvitauon ja pakenee kotoa Hexhamiin. Drunkki ja Kevin tänne!


Sophie oli tarvinnut tauon. Kuukausi sitten hänet olisi voinut maanitella sanomaan, että lisäseura kotona ei olisi pahitteeksi. Sen sijaan nyt, kun seuraa oli, se alkoi pikku hiljaa käydä hänen hermoilleen. Aluksi hän oli ollut tavallaan tyytyväinen siihen, että äiti oli Maryn palattua opiskelemaan sanonut jäävänsä Wooley Parkiin vielä joksikin aikaa. Se oli tarkoittanut muun muassa sitä, että heitä oli kaksi pitämässä seuraa hänen enolleen – homma, joka alkoi nuoresta aikuisesta käydä puolen vuoden jälkeen tylsäksi. Ikävä kyllä äidin läsnäolo oli nopeasti osoittautunut rasittavaksi. Ei ihme, että kaikki halusivat heti koulusta suoraan opiskelemaan, jos vaihtoehto oli oppia sietämään jatkuvaa vahtimista ja utelua.

Tänään hänen mittansa oli tullut täyteen ensimmäistä kertaa pariin päivään. Sophie oli vanhasta viisastuneena päättänyt evakuoida itsensä pois vaara-alueelta mahdollisimman nopeasti ja marssinut Jonesin luo pyytämään kyytiä Hexhamiin. Kunnon riitaa hän ei tänään jaksaisi, ei sitten millään. Hän oli heittänyt valkoisen puseronsa päälle vaalean villakangastakkinsa ja astunut pihalle juuri, kun Jones kaartoi autolla oven eteen.


Nyt hän istui cafe au lait´n ja croissantin kanssa suosikkikahvilassaan. Se oli tyylikäs pieni paikka Hexhamin keskustassa.  Tähän aikaan päivästä siellä oli tavalliseen tapaan täyttä, mutta Sophien oli onnistunut valloittaa itselleen pieni muutaman hengen nurkkapöytä. Viis siitä, että hän oli paikan saadakseen joutunut seisomaan kahvitauostaan nauttineen toimistotyöläisen niskassa kiinni, kunnes tämä oli vihdoin ymmärtänyt hörpätä kahvinsa loppuun ja häipyä – tauon hänkin tarvitsi.

Kevin oli, kaiken rehellisyyden nimissä, lähtenyt kaupungille ihan vain seuraa etsimään. Tälle päivälle ei ollut kerääntynyt töitä, mutta tilillä ei ollut niin paljoa ylimääräistä sen tavallisen "hätävaran" lisäksi, että olisi kannattanut lähteä kruisailemaan mihinkään. Tokihan olisi ollut vähintäänkin hienoa vuokrata joku vähän parempi auto ja lähteä päiväksi tai pariksi ajelemaan, mutta nyt oli parempi jäädä kotiseudulle hillumaan. Ties vaikka löytäisi jonkun, jonka kanssa lähteä iltaa viettämään. Tai sitten ihan vain jäädä juttelemaan, vaikka vaihtoehdoista ensimmäinen olikin ehdottomasti enemmän herran mieleen.

Kello oli vielä sen verran vähän, että mihinkään pubien lähistölle oli turha mennä seuranhaku mielessä. Tähän aikaan päivää kahvilat sen sijaan olivat varsin varteenotettava vaihtoehto. Tokihan niissä näkyi paljon ihan työssä käyviä ihmisiä kahvitauoillaan, mutta myös sitten niitä ilman tekemistä tai seuraa olevia kansalaisia. Ja kun Kevinille ei ikä tai sukupuoli ollut se ratkaiseva tekijä seuran etsinnässä, ei luulisi tässä olevan ongelmaa. Näinpä vaaleahiuksinen mies siis avasi kahvilan oven ja käveli määrätietoisesti tiskille. "Kahvi mustana ja sitten pala tota juustokakkua, kiitos." Mies hymyili vähintäänkin hurmaavasti kassan takana olevalle nuorelle neidille, jota ikävä kyllä olisi varmastikin varsin turha lähteä vikittelemään kesken tuon työpäivän. Odotellessaan tilaustaan mies katseli laiskasti ympärilleen. Silmään iski varsin pian nurkkapöydässä yksin istuva nuori neiti. Kevin kiitti kassaneitiä ja asteli sitten kovin itsevarmasti kyseisen pöydän ääreen, laski tavaransa siihen ja istui alas. "Odotatko jotain?" Mies tiedusteli nuorelta vaikuttavalta blondilta. Jos toinen odotteli tässä bussia tai työpäivän jatkumista tai vaikka kaveriaan (tai pahimmillaan tietenkin poikaystäväänsä), saattaisi olla hyvinkin turhaa edes yrittää aloittaa kummempaa jutustelemista.

Sophie nautti kahvilan täyttävästä puheen sorinasta ja ympärillä leijuvasta kahvin tuoksusta. Ne auttoivat unohtamaan omat murheet, vaikka hänellä olikin vain vähän. Kaikki oli suhteellista.
Aikaisempi riidanalku oli johtunut siitä, että äiti oli vihdoin saanut tietää, mihin hän oli hakenut opiskelemaan. Jotenkin Newcastlen yliopisto ei ollut vakuuttanut äitiä samalla tavalla kuin tämän alma mater, Oxford. Sophie ei ollut edes hakenut jälkimmäiseen, joten se mahdollisuus oli mennyttä. Hän epäili, että saisi vielä kuulla kunniansa, kun pääsisi kotiin, mutta nyt hän keskittyisi vain nauttimaan tästä hetken rauhasta.

Sophie hätkähti, kun joku laski omat ostoksensa samalle pöydälle. Hän nosti katseensa ja hänen silmänsä levisivät vähän. Okei, tällaista ei tapahtunut ihan joka päivä. Samaan pöytään oli tunkenut joku hyvännäköinen nuori kundi, häntä vanhempi, mutta – Sophie pani merkille – ei kuitenkaan liian paljon vanhempi. Hän ei ollut aivan varma, mitä ”liian paljon” oli, mutta tunsi sopivaksi vetää rajan yli kahviseuransa arvioidun iän. Pieni ääni jossain hänen takaraivossaan jäi pohtimaan tätä ikäkysymystä sen verran kovaan ääneen, että Sophielta kesti vastauksen muodostamisessa sekunti pidempään kuin muissa tilanteissa.

”Öh, en. Ole hyvä vaan.” Olekiltti.

Huono alku. Alku mihin, hän tenttasi itseltään, ei tässä mikään ala, minä istun vain kahvila ja tuo istuu kahvilla. Sophie, ota itseäsi niskasta kiinni – nyt. Hän sipaisi oikealla kädellään lyhyet hiuksensa korvan taakse. Sitten hän tajusi kenties tuijottavansa ja katsoi nopeasti muualle punastuen hiukan, vaikka sitä tuskin huomasi kukaan muu kuin hän itse. Perhana, että teki mieli kirota ääneen, kukaan normaali ihminen ei käyttäytynyt näin typerästi.

Kevin oli jo sen verran tottunut neiti-ihmisten kanssa tekemisissä olemiseen, että osasi olla ihmeemmin reagoimatta tytön ehkä hieman häkeltyneseen käytökseen. Kai se nyt oli vähän erikoista, että ventovieras tupsahti seuraan näin. "Kiitos." Mies kiitti ehkä hurmaavin hymynsä kasvoillaan. Ensimmäinen askel taivalta suoritettu ja lupa liittyä neidin seuraan saatu. Kevin maistoi vielä varsin kuumaa kahviaan, todeten sen olevan ehkä vähän kitkerää. Tosin niinhän kahvi aina oli, tilanteesta riippumatta.

Vaaleahiuksinen mies katseli neitiä kaikessa rauhassa, pitäen ilmeensä parhaansa mukaan pehmeänä. Mikäli Kevin olisi ollut tietoinen tyttösen ajatuksista, olisi tuo ihan rehellisesti osannut kertoa, että ei hän täällä nyt ihan vain kahvilla ollut. Mies ei todellakaan häpeillyt myöntää sitä, että oli hakemassa seuraa täältä. "Haittaako sua pieni jutustelu?" Kevin tiedusteli ystävälliseen sävyyn. Harvemmimpa jutustelusta kukaan kieltäytyi, vaikka se olisikin haitannut. Kohteliaisuusjuttu tai jotain.

Sophie pakotti itsensä rauhoitumaan Siihen riitti yksi syvä ja mahdollisimman huomaamaton hengenveto, jonka aikana hän kävi repimässä ylpeytensä takaisin päivänvaloon. Kerättyään itsensä Sophie keskittyi uudestaan kahviinsa. Hän yritti olla kohtelias ja antaa toiselle kahvirauhan käyttäytymällä, kuin tämän tuolissa ei olisi istunut ketään. Samalla hän oli kuitenkin kiusallisen tietoinen siitä, että toisen katse seurasi häntä.

”Ei tietenkään.”
Vastaus oli oikeastaan automatisoitunut reaktio, joka tarjottiin ystävällisellä äänensävyllä pienen hymyn kera. Sophie oli sillä hetkellä hyvin iloinen siitä, että tietyt opitut tiedot eivät lähteneet kulumallakaan pois. vastakkaisen sukupuolen nuorempien edustajien suhteen hänen kokemuksensa oli rajoittunutta. Heihin oli törmännyt tuttujen kautta tai koulujen välisissä tapahtumissa, eikä enon luona käynyt kuin tämän ystäviä, jotka olivat huomattavasti vanhempaa painosta kuin Sophien pöytäkaveri.

Kohteliaisuussäännöt hän kuitenkin ymmärsi. Sophie oli monet kerrat vannonut – ja kerran joutunut todistamaan – että oikea etiketti suurimpaan osaan tilanteista löytyisi hänen muististaan vaikka keskellä yötä. Sitä paitsi hänen oli täytynyt osata ne, jotta oli osannut käydä äidin hermoille oikeaan aikaan.

”Oliko sinulla jokin tietty aihe mielessä?” hän kysyi.

Nuori neiti tuntui olevan kovinkin kohtelias - useimmiten kun etenkin nuoremmat naiset tuntuivat olevan joko ujoja tai sitten ihan vain epäkohteliaita. Noh, mukavaa vaihtelua.

"Ei." Nuori mies pudisti kevyesti päätään, pitäen kasvoillaan varsin siivoa hymyä. Todellisuudessahan hänellä kyllä oli tietty aihe, tai ehkä ennemminkin tavoite, mutta siitähän ei tarvitsisi ihan näin aikaisessa vaiheessa kertoa, eihän? "Mikä vaan maan ja taivaan välillä käy, on vain mukava päästä vähän juttelemaan töiden ulkopuolellakin välillä." Mies jatkoi vastaustaan. Niin. Mukava oli siis päästä flirttaamaan töiden ulkopuolella, kun ei tarvinnut pelätä sitä miten maine siitä kärsisi.

// ..niin lyhyttä.. //