Kenttätyötä

// ÄLKÄÄ LUKEKO TÄTÄ. IHAN OIKEESTI. : D R18//

William oli kerrankin suoriutunut ulos työhuoneestaan tehdäkseen oikeata tutkimusta kirjojaan varten. Tokihan miehellä oli elämänkokemusta vuoden jos toisenkin varrelta, mutta viime aikoina ei kummemmin enää tullut käytyä missään. Olihan se hyvä nähdä miten nykyisellään asiat toimivat missäkin. Hän halusi kuvailla kirjoissaan ilmapiiriä ja tuoksuja elävästi. Kertoa siitä, miten olutlasit kilisivät baarissa ja ihmisten heleä nauru kantautui hänen korviinsa. Jotenkin kummasti mies oli onnistunut vakuuttamaan itsensä siitäkin, että olisi järkevää juodakin. Pitäisihän hänen osata kuvailla tätä rentoutta, huminaa korvissa ja suorastaan estotonta olotilaa. Toki olisi voinut jättää ainakin viimeiset pari tuopillista juomatta, mutta eihän sitä tunnelmaan päästyään voinut enää oikein itseään estää. Tummatukkainen mies katseli raukeasti ympärilleen, harkiten laiskasti mielensä perukoilla alkuperäisen tarkoituksensa toteuttamista. Hänen piti käydä tarkistamassa miestenhuone kunnolla ajatuksen kanssa, jotta osaisi oikeasti kuvailla sitä kirjassaan. Tarkoitushan oli sijoittaa sinne villi seksikohtaus.

Pikaisia vessataukoja lukuunottamatta mies ei kuitenkaan saanut aikaiseksi tutkia huonetta, vaan suunta tuntui käyvän enemmän ja enemmän sosialisoinnin puoleen. Tytär oli yökylässä koulukaverillaan, ei ollut mitään tarvetta pohtia kotiintuloaikoja. Hetken aikaa herranen jaksoi jutustella niitä ja näitä satunnaisten illanviettäjien kanssa, mutta lopulta päätyi kuitenkin takaisin tiskin ääreen tilaamaan lisää juotavaa. Olo oli mukavan leppoisa ja iloinen, vaikka alkoholi vaikuttikin ehkä turhankin tehokkaasti. Juomaansa odotellessaan mies teki laiskan siisteystarkistuksen, varmistaen että suorat housut ja kauluspaita olivat ainakin pääasiassa tahrattomat.

Artemis ei tiennyt, miksi edes oli ulkona. Hän vihasi ihmisiä ja sitä enemmän pubeja. Mutta, hän vihasi myös sitä kun hyvä viski oli päässyt loppumaan kotoa ja viskihammasta kolotti. Niinpä ei auttanut kuin heittää sopiva pikkutakki niskaan ja lähteä ulos, kello oli jo sen verran, että viskipulloa hän ei tähän kellon aikaan mistään saisi. Yksi paukku ja kotiin. Huomenna olisi kaksi valmennusta ja lisäksi hänen pitäisi ratsastaa Meykenhoek, kuten aina. Kuutena päivänä viikossa hän ratsasti ruunansa ja yhtenä sitten muutoin liikutti sitä. Hän ei juurikaan antanut muiden nousta selkään, ainakaan nyt kun oli vasta ostanut sen ja tarvitsi tuntumaa hevoseensa.

Kylmähkö ja lommoposkinen mies työnsi pubin oven auki ja asteli sisälle. Tiskillä hän tilasi suoraan viskin. Huomaamattaan hän oli unohtanut lasit päähänsä, kun oli ottanut piilolinssit pois jo tunteja sitten, kotiuduttuaan tallilla. Omalla tapaa ne jopa pehmensivät Artemiksen muuten kovin kolkkoja ja tunteettomia kasvoja. Hän tökkäisi etusormellaan laivastonsinisiä sankoja paremmin päähänsä, tuntui koko ajan että ne kakkulat valuivat alemmas nenällä. Hän huokaisi saadessaan viskinsä ja etsi itselleen katseella pöytää. Ei niin missään mitään. Huokaus, pitäisikö jäädä tiskille? Siinä kaikki idiootit tulivat aina juttelemaan.

William oli kuin muropaketista aarteen löytänyt lapsi juomansa saatuaan. Vaikka monen mielestä herra olikin jo juonut aivan liikaa yhdelle illalle, ei mies itse kokenut mitään tarvetta vielä lopettaa. Tummatukka siemaili juomaansa, vilkuillen tutkailevasti ympärilleen. Hyvästä juomasta huolimatta hä ei kovin kauaa täällä jaksaisi olla, ellei jotain juttuseuraakin onnistuisi hankkimaan. Herran onneksi tiskin ääreen ilmestyi selvästikin seuraa kaipaava mies. "Hei!" Jo ihan selvästi humalassa oleva brunette tervehti pidempäänsä, tuuppautuen tyytyväisenä juttuetäisyydelle. "Ootko keskenäs?" Koska jos toinen oli, niin silloinhan se ehdottomasti tarkoitti, että hänen seuraansa kaivattiin. Eihän kukaan tullut pubiin olemaan yksin. William tutkaili seuralaistaan (tuoltahan ei kysytty) varovasti, koittaen vähän arvioida mistä tuon kanssa voisi koittaa saada juttua aikaan.

Selvästikin seuraa kaipaava ei ollut termi jolla moni olisi Artemista kuvaillut. Pikemmin luotaan työntävä, kylmäkiskoinen ja PMS-oireinen olivat ne hänelle sopivat sanat. Hän huokaisi hiljaa, siemaisten ensimmäisen kulauksen viskistään. Se oli hyvää, joskin vahvaa, eikä hänen tarvinnut juoda kovinkaan paljoa, jotta saisi liiankin tukevan humalan aikaiseksi. Alhaisen painoindeksin iloja ja kiroja.

Ja kuka helvetti tuokin oli ja ennen kaikkea millä oikeudella tuo puhui hänelle noinkin tuttavallisesti? Ei sellainen sopinut, tuollainen tuppautuminenkin oli todella tökeröä. Normaali ihminen olisi silti reagoinut asiaa hieman lievemmin mielessään kuin Artemis.
"Olen ja toivottavasti jatkossakin." Mies mutisi vastaukseksi, poltellen samalla sähkötupakkaansa, jonka savu haisi hennosti vaniljalta tällä kertaa.

William iloisesti sisäistä vain alkupään seuralaisensa vastauksesta, jättäen tuon toiveen saada omaa rauhaa täysin omaan arvoonsa. Ei hän sitä nyt suorastaan tarkoituksella tehnyt, niin vain onnistui tässä humaltuneisuuden tilassa vain jotenkin käymään. Tummatukka siemaisi tuopistaan, koittaen edes vähän pitää innostuneisuuttaan kurissa. Oli ehkä väärin ajatella näin, mutta tämä tilanne inspiroi häntä suunnattomasti tulevan kirjan meneillään olevan kohtauksen kirjoittamiseen. Eihän tässä mitään jännitettä ollut, mutta oli tämä huomattavan paljon sosiaalisempaa kuin herran keskivertoelämä. "Saanko tarjota sulle toisen tommosen?" Poni-isi tiedusteli mielestään varsin kohteliaasti. Ei hän sitä mitenkään flirttinä tarkoittanut, kunhan koitti pitää poissa ikävän hiljaisuuden, joka aivan liian helposti laskeutui ventovieraiden ylle.

Artemis inhosi myös humalaisia. Oikeastaan mies inhosi kaikkea ja kaikkia, paitsi Meykenhoek Z:ta ja perhettään (jälkimmäistä ainakin vähemmän kuin ihmisiä yleensä). Tätä humalaista mieshenkilöä sitäkin enemmän. Hän mulkaisi miestä uudelleen, toivoen sen mulkoilun tehoavan. Mutta ei, se tuntunut toimivan. Siinä tuo oli pälpätti.

Tarjota viskin? Saisikohan sillä tuon häipymään? Miksi tuo edes ehdotti sellaista? Ei hän mieheltä ottaisi juomaa vastaan. Paitsi jos saisi alkoholista rohkeutta kiskoa tuota idaria naamaan. Ei Artemiksen tapoihin kyllä sellainen kuulunut, mutta kohta kuuluisi jos tuo ei lähtisi.
"No yhden."
Sitten hän häätäisi tuon raivostuttavan ihmisen. Toinen kulaus viskiä. Poskia alkoi jo kuumottaa, kiitos alkoholin. Se toi piiloon meikattuja pisamia kevyesti esiin. Eäsh. Pisamat eivät sopineet hänelle, alkuunkaan.

William otti myöntymisen juomaan selvänä lämpenemisen merkkinä. Hänen seurastaan siis vähintäänkin nautittiin ja sitä arvostettiin. Brunette tilasi seuralaiselleen uuden juoman ja maksoi sen kaikin puolin tyytyväisen näköisenä. Selvin päin herra ei ehkä ihan näin avoin olisi, mutta ei kyllä hirvittävän paljoa muutakaan. Kotioloihin ahdettu yh-isä kaipasi viihdettä ja sosialisointia siinä missä kuka tahansa muukin. Normaalisti ihmiset pääsisivät toteuttamaan jonkinlaista kanssakäymistä toistensa kanssa edes työpaikkojen kahvitauoilla. Kotoa käsin työskennellessä sekään ei oikein toiminut, eikä hänellä itsellään ollut harrastuksia. Tyttären harrastuksissa hän kyllä kävi ja tapasi siellä ihmisiä, mutta niistä hetkistä tuppasi jäämään vähän sellainen maku suuhun, että häneen suhtauduttiin tallilla kovin huvittuneesti.

"Ootko täkäläisiä?" William tiedusteli, koittaen aloittaa keskustelun maltillisesti. "Itse olen asunut täällä jo muutaman vuoden, mutta tämä on kyllä ensimmäinen kertani pubissa täällä."

Jos Artemis olisi tiennyt millaisena vihjeenä William oli tämän ottanut, hän olisi heittänyt toisen muualle niskapers-otteella. Jos William vain olisi tietänyt, että jutusteli Rosings Parkin valmentajan kanssa, tuskin tuo olisi hänenkään kanssaan halunnut kauemmin keskustella. etenkin kun tämä mies ei huvittuisi toisen tietämättömyydestä, vaan halveksuisi sitä täysin rinnoin. Ei voisi olla niin typerää ihmistä. Hän kohotti kulmaansa.
"En."
Artemiksen ihana monisanaisuus tuskin jätti ketään kylmäksi. Tai sitten... Tai sitten jätti ja pahasti.

"Asun Hexhamissa."
Mitä hän teki Slaleyn pikkupubissa, se oli kysymys. No ei vain, hän oli mennyt illasta käymään Rosingsissa, vienyt yhden uuden Meykenhoekin rehusäkin sinne ja päättänyt poiketa ryypylle. Hyvin hän saisi huomenna taksin tänne ja voisi ajaa autonsa töihin. Loistava suunnitelma.
"Sepä kiva."
Eikö tuolla ollut ollenkaan kavereita? Ensimmäinen katosi ärtymyksen aiheuttamaan epätoivoon perin nopeasti ja hän aloitteli toista. Poskia kuumotti vain enemmän, kiitos kuningas alkoholin.

Talliolosuhteissa kaksikko aivan varmasti tulisi vielä huonommin juttuun kuin nyt. William oli monen alansa vakavasti ottavan hevosihmisen inhokkityyppiä - mitään mistään tajuamaton, mutta lapselleen kaiken maksava vanhempi. Tokihan hän käytti ammattilaisten mielipiteitä apuna kaikessa mitä tyttärensä vuoksi teki, mutta silti.

"Kuin sää täällä oot iltaa viettämässä, jos siellä asut?" William tiedusteli iloisesti. "Luulis, että sieltä löytyy paljon paremmin paikkoja joihin mennä." Ei herra ollut ikinä asiaan perehtynyt, mutta loogisesti ajatellen asia olisi juurikin noin. Ihme, että näin pienessä paikassa oli minkäänlaista paikkaa janoisille aikuisille.

Olisihan se ollut tosiaankin loogista, mutta noh, tämä oli ollut matkalla.
"Sattui matkalle ja teki mieli viskiä."
Artemis murahti. Kun hän alkoi olla toisen viskin puolivälissä, kasvojen kireät lihakset näyttivät rentoutuvan. Ei hän ollut loputtomasti vihainen tai inhottava, suojeli itseään vain sillä kaikella ilkeydellään. Hän kallisti kevyesti päätään ja mietti hetken. Kolmas viski. Ei hyvä idea. Saatuan sen eteensä tummatukka kumosi siitä jo kolmasosan.

"Olisi varmasti ollut, mutta... Himo ei katso aikaa eikä paikkaa."
Hän tosiaan tiesi kaiken himosta, hah, koko Iso-Britannian varmasti kylmin mies, rehellisiä sosiopaatteja lukuunottamatta. Olisi hän varmasti täyttänyt narsismin piirteitä ja sosiopatiankin ehkä, onneksi kukaan ei keksinyt tehdä hänelle psykologista testiä.
"Sinä taisit vain kaivata seuraa?"
Mieli teki kysyä missä tynnyrissä toinen asui kun oli ihmisestä niin innoissaan, mutta piti suunsa kiinni. Alkoholin vaikutuksen alaisena pieni sensuuri nosti päätään.

Tässä kohtaa enää mikään ei saisi lihaksikkaampaa miestä vakuuttuneeksi siitä, etteikö toinen haluaisi olla hänen seurassaan. Selvin päin herra ehkä osaisikin huomata vihjeen jos toisenkin, mutta tässä olotilassa hyvin yksinkertaiset 'haluan olla yksin, mene pois' -vinkit eivät vaan porautuneet aivoihin. Kysymykset olivat selvä merkki mielenkiinnosta keskustelua kohtaan, eikö niin? William kyllä hetken malttoi jopa miettiä useamman kulauksen verran, ennen kuin mitään vastasi.

"Juu, about noin." Brunette nyökkäsi hymyillen. "Teen töitä kotoa käsin enkä juurikaan ehdi käymään missään, tämä on mukavaa vaihtelua. Näkee vähän ihmisiä." Mies selitti tilannettaan, vaikkei toinen siitä ollutkaan mitään sen tarkemmin tiedustellut.

Artemis olisi katunut sitä jos olisi tajunnut tai ollut itse selvempi. Mutta alkoholi imeytyi pelottavan nopeasti miehen elimistöön, etenkin kun hän oli kohtalaisen laiha mies.
"Kaikille ei tee hyvää olla vain kotona."
Ei olisi tehnyt hänellekään, psykologilla miehen olisi pitänyt käydä tallin ja estekisojen sijasta. Hän olisi tarvinnut sitä edelleen, vaikka koskaan Artemis ei mokomaa myöntäisi. Hän pyöritteli lasia käsiensä välissä ja veti taas sähkötupakasta henkosia, puhallellen savukiehkuroita suustaan. Hän sai aikaan täydellisiä rinkuloita mikä ei tainnut kertoa mistään muusta kuin siitä, että hän oli tupakoinut aivan liikaa. Nyt alkoi olla jo vaikea keksiä puhuttavaa, juuri kun hän oli sosialisoitunut edes hieman.
"... Vai onko sinulla muukin syy olla täällä?"
Hieman häntä ehkä pelotti Williamin tuttavallisuus. Oliko se muka ohan viatonta?

"Ei tee, ei todellakaan." Mies myönsi hyväntuulisesti. Williamilla sentään mielenterveys pysyi kasassa, kun kotona kuitenkin oli sosiaalista puuhaa oman tyttären kanssa touhuamisen muodossa. Lapsi auttoi yllättävän paljon yksinäisyyden poistoon. Mutta kyllä aikuinen ihminen muutakin tarvitsi.

Tähän mennessä brunette oli kuvitellut tilanteen olevan viatonta sosialisointia, mutta mustatukkaisen kysymys sai hänet miettimään asiaa uudelta kantilta. Hetken aikaa brunette näytti hämmentyneeltä, kun koitti kovasti pääkopassaan pohtia asiaa. Niin. Hänhän oli tullut tänne keräämään materiaalia kirjaansa varten. Mutta eihän se toista heilauttanut. "Ei, ei oikeastaan." William hymyili mahdollisimman ystävällisesti. "Piti vaan päästä pois kotoa välillä." Tottahan tuo oli, ainakin tavallaan. Ehkä vähän kiertelyä, mutta ei sen kummempaa. Asian tarkempi pohtiminen sai herran kyllä pohtimaan perus sosiaalisuuden ylitse meneviä asioita, eikä tuo oikein voinut mitään sille, että katse vaelsi tutkailemassa toista jo muutenkin kuin ihan vain kasvojen osalta. "Eipä mua kyllä haittais, vaikka jotain vähän tapahtuisikin." Lausahdus lipsahti huulilta puolivahingossa, ilman että sen merkitystä oltiin sen kummemmin ajateltu.

Se kysymys olisi pitänyt jättää välistä. Pitkä, laiha ja irlantilaisittain perin vaalea Artemis huokaisi syvään, yrittäen olla kuin ei katuisi kysymystään. Ei hän kaivannut mitään sellaista. Hyvä on, hieman. Okei, enemmänkin. Hän oli tavallaan kuolla läheisyyden kaipuuseen, siitä oli ikuisuus kun häntä oli viimeksi koskettu hellästi tai suudeltu. Se oli kyllä vain miehen oma vika, mutta sille hän ei - tavallaan - voisi mitään ilman ammattiapua.

Siistitty kulma kohosi Williamin sanojen myötä. Onneksi kolmas viski oli menossa, ensimmäisen ja toisen aikana tuollainen lausahdus olisi saanut hänet juoksemaan karkuun, hyvin lujaa. Ei tuollainen kävisi päinsä. Paitsi nyt kävi. Artemiksella oli muutenkin huono jakso itsensä kanssa, pienikin hyväksyntä ja huomio paransi oloa huomattavasti. Vaikka sitäkään ei voinut myöntää.
"Ai etkö?"
Kevyt, kissamaisen viekas virne hiipi hyvin varkain miehen huulille.
"Oletko tosissasi?"

Tässä kohtaa oli enää vaikea mennä sanomaan kumpi loppujen lopuksi oli tämän hyvin epätodennäköisen leikin mennyt aloittamaan, mutta jotain oli kuitenkin selkeästi tekeillään. Jossain humaltuneiden aivojen perukoilla nousi selvä kysymys; flirttiä? Viime kerrasta tuntui olevan ikuisuus, ja flirttihän oli ihan tervettä aikuisten ihmisten kesken, vaikkei sillä edes pyrittäisi mihinkään. Williamin kasvoja koristava hymy leveni ja silmät siristyivät hieman.

"Epäiletkö, etten olisi?" Mies kysyi pehmeästi ja joi loputkin keskeneräisestä juomastaan. Ei tämän tarvinnut johtaa mihinkään, eihän? Ja tästähän saisi hyvää uutta materiaalia kirjaakin varten. Puolihuomaamatta William hivuttautui lähemmäs seuralaistaan. Tilanne oli mennyt kertaheitolla kahden ventovieraan turhanpäiväisestä lörpöttelystä suorastaan hämmentäväksi, mutta ei hän aikonut pilata sitä turhalla etäisyydellä.

Hämmentäväksi se tosiaan meni,etenkin sellaisten osalta jotka hiukankaan tunsivat tai tiesivät Artemis Cavanaughta. Hän ei ollut ihminen joka flirttaili saatika ihminen joka puhuisi näin tuntemattomalle. Mutta siinä hän oli ja tilasi Long Island Ice Tean. Kun hän tilasi kyseistä juomaa, saattoi arvata ettei lopputulos olisi hyvä. Monen alkoholin sekoitus jo valmiiksi nautittuun viskiin... Tervetuloa humala.

"Ehkä epäilenkin."
Aavistuksen wpäluuloisesta hän katsoi sitä lähemmäs siirtymistä, mutta ei sanonut mitään, puraisi vain huultaan. Hän kaipasi kosketusta, nyt. Tarvitsi sitä, oikeasti. Viimekerrasta oli liian kauan, aivan liian kauan. Artemis kaipasi hyväksyntää. Alkoi taas kyllästyttää olla kaikille niin ilkeä ja jäädä totaalisen yksin.
"... Harvemmin kukaan minulle tuollaisia puhuu."

William ei pystynyt millään tavoin käsittämään, mitä toinen tarkoitti. Selvin päin herra olisi kyllä aivan varmasti osannut käsitellä moisen lausahduksen huomattavan paljon paremmin ja osannut yhdistää sen Artemiksen varsin luotaantyöntävään luonteeseen. Sitä osaa toisesta William ei ollut kyllä ollenkaan päässyt kokemaan. Tai lähinnä, ei suostunut kokemaan. Hän oli vain suoraa tunkeutunut toisen läheisyyteen ja tuon hienovaraisista hätistelyistä välittämättä jäänyt siihen.

"No, nyt minä puhun." Brunette totesi kuin asia olisi itsestäänselvyys. Lyhyempi miehistä nosti oikean kätensä ja hieraisi sillä seuralaisensa vastakkaista käsivartta, koittaen näin saada vähän selvyyttä siihen kuinka hyvin tai huonosti tuo reagoi fyysiseen kontaktiin. Mieli olisi toki tehnyt kouraista suoraan vaikka haaroista, mutta tuntematon mies tuskin moista arvoistasi.

Ihminen, jolla oli sen luokan luottamusongelma kuin Artemiksella oli, tuskin olisi arvostanut sitä kouraisua suoraan haaroista. Todellakaan. Mutta se varovainen kosketus kädellä oli ihan sopiva alku. Hänen ilmeensä oli perin tulkitsenaton, kun hän soi katseen kohti Williamia, kunhan ensin vaemistui siitä ettei tuo aikonut esimerkiksi lyödä.

"Se on harvinaista. Oletkohan ihan täysjärkistä ja turvallista seuraa?"
Artemiksen huulilta karkasi jopa vitsin yritelmä. Se taisi johtua rommista, jota oli siinä tummassa juomassa hänen edessään. Tummatukka sipaisi hiuksiaan korvan taakse, mietiskellen hetken.
".. Oletko ihan varma että se on hyvä idea?"
Nyt jos Artemis olisi tiennyt siitä että Williamin tyttären poni asui Rosings Parkisssa, homma olisi jäänyt tähän.

Ei, ei hän todellakaan ollut. Mutta silti hän halusi tätä ja itsevarmuus oli valttia. "Olen varma." Mies vastasi tyynesti. William ei oikein osannut tulkita seuralaisensa reaktiota fyysiseen kontaktiin, mutta ainakaan tuo ei sysännyt häntä pois tai käskenyt lopettaa. Kaiketi tämäkin oli sitten lupa edetä? Eiköhän. Näin tulkittuaan varsin vahvasti humaltunut poni-isi siirtyi seuralaisensa vaatetuksen peittämän käsivarren sivelystä hyväilemään pehmeästi tuon kämmenselkää ja rannetta. Hämmästyttävän monelle kyseisten alueiden hyväily tuotti hurjasti mielihyvää. Ja brunettea itseään se miellytti, sillä jollain tasolla moinen ele tuntui näissäkin olosuhteissa romanttiselta.

Alkoholilla myrkytetty mieli ei pystynyt pohtimaan asiallisia tapoja edetä tästä. Ei hän ollut ikinä pudista koittanut miestä iskeä. Lukioikäisenä tuli tehtyä vähän kaikkea kokeilumielessä, mutta silloista käytöstä ei oikein voisi soveltaa tähän tilanteeseen. Eikä hän ylipäänsä ollut koittanut saada ketään mukaansa tällaisesta paikasta käytännössä.. ikinä. Hän oli elänyt kaikkien sellaisten vuosien yli onnellisesti parisuhteessa. Noh, syteen tai saveen. William lopetti seuralaisensa kämmenselän hyväilyn, nojautui tuota lähemmäs ja nosti kätensä tuon lasian sangelle, ikään kuin pyytäen näin lupaa ottaa ne pois tuon kasvoilta.

// Ah, niin jäykkää. Jonain päivänä osaan kirjoittaa. (lol nope) //

Se kokemus mitä Williamilla oli ihmisten kanssa läheisestä olemisesta edes avioliittonsa kautta, oli jo sellaista mitä Artemiksella ei ollut mitään kautta. William oli ollut nuoruutensa naimisissa, siinä missä hän oli vain kilpaillut ja yrittänyt laihduttaa itsensä elävältä. nykyisestä, perin laihasta ja kukkakeppimäisestä, ulkomuodosta päätellen olisi Artemis hyvinkin voinut onnistua siinä, jos häntä ei olisi viety hoitoon. Jojotteli hän painoaan vielä nykyisinkin, mutta se oli tahatonta, ainakin melkein. Hän ei tietoisesti päättänyt laihduttaa koska oli lihava, vaan se liittyi mielenterveyden kannalta huonoihin aikoihin.

Hän vilkaisi kättä joka siveli hänen rannettaan. Hmh. Artemis puuskahti hiljaa ja huokaisi kevyesti. Mitään hän ei osannut sanoa, tällä toisella tuntui olevan enemmän kokemusta mistään. Tummatukka seurasi kättä, joka nousi nyt hänen silmälasiensa sangalle. Mies nojautui kevyesti taaksepäin, mikä sai kalliit merkkkisangat jäämään Williamin sormiin. Hän otti ne itselleen ja laittoi kotelossaan taskuunsa. Ilme oli vähintäänkin kysyvä, mutta yleensä sanavalmiin Artemiksen sanat olivat vaimentuneet alkoholilla.

Naurettavaa kyllä, William joutui toisen lasit riisuttuaan käymään omia kirjojaan läpi mielensä perukoilla saadakseen jotain ideaa siihen miten jatkaa. Mitä toinen osapuoli haluaisi? Hänen kirjoissaan hahmot tässä kohtaa olivat aavistuksen nolostuneita ja kaipasivat pientä kohteliasta kommenttia, kuten 'olat kaunis', mutta jotenkin sellainen ei vaan sopinut tähän tilanteeseen. Mikä sitten sopisi? Ei mikään. Tai mitään ei ainakaan tullut mieleen. Selvin päin William olisi mahdollisesti jopa jättänyt touhun tähän, tosin selvänä hän ei tässä olisi ollut alkuunkaan, mutta nyt alkoholi oli hänen onnekseen, tai harmikseen, tässä vahvalti vaikuttamassa.

William ujutti laseista vapautuneen kätensä seuralaisen kaulan sivulle ja koitti pienellä paineella vetää tuota lähemmäs itseään, samalla kun nojautui itse tuntematonta miestä kohti. Hän halusi päästä upottautumaan suudelmaan, vaikka sitten ihan vain kokeilumielessä. Ei herra tajunnut edes pelätä torjutuksi tulemista, vaikka ehkä olisi pitänyt.

Artemikselle tuskin olisi viisasta sanoa että hän oli kaunis. Kaikki muu saattaisi olla kannattavaa, vaikka komeaksi kehuminen. Se olisi paljon viisaampaa. Hän oli silti todella huono edes vastaanottamaan kehuja, valmennusten ulkopuolella. Ei häntä muutoin kehuttu.

Hän vavahti sitä kosketusta kaulallaan. Läheisyys oli enemmän kuin outoa. Suorastaan hämmentävää. Eikä hän osannut enää kolmen viskin ja sen viinasptkun jälkeen eded sanoa ei. Hän nojautui vastaamaan siihen suudelmaan, muistamatta että luultavasti huomisesta alkaisi tämän johdosta hyvin huono kausi. Kalpeat huulet tuntuivat varmasti kylmiltä, kuten koko olemus oli.

William hukuttautui tyytyväisenä suudelmaan. Laiha mies tuntui kylmältä koskettaa näin, mutta ei se ainakaan juuri nyt haitannut. Suuteleminen tuntui hyvältä, kun sitä ei ollut pitkään aikaan päässyt tekemään. Ei haitannut, että toinen oli mies. Tai että hän ei edes tiennyt tuon nimeä. Toisen kaulalla ollut käsi ujuttautui tuon hiuksiin ja William haroi niitä pehmeästi sormillaan, vetäen samalla tummatukkaista miestä entistä paremmin mukaan suudelmaan. Oli kyllä vähintään omituista suudella itseään pidempää henkilöä. Etenkin, kun pituusero ei jäänyt senttiin tai kahteen.

Toimettomaksi jäänyt vasen käsi hakeutui kuin itsestään pidemmän kyljelle, hieraisten tuota leikkisästi. Lopulta brunette kuitenkin irroittautui suudelmasta, jääden kuitenkin hyvin lähelle. Kädet eivät hievahtaneetkaan mihinkään. "Haluisitko tulla käymään mun luona?" Aika selvä kutsu seksiin, jos häneltä kysyttiin. Ei tämän illan ollut ollut tarkoitus johtaa tähän, mutta aina ei vain mene suunnitelmien mukaan.

Artemis ei halunnut kovin paljon kuherrella baarissa. Slaley oli pieni paikka ja täällä voisi törmätä tallilaisiin, vaikka nyt paikalla ei ollutkaan ketään. Hän huokaisi äänettä Williamin huulia vasten.

Suora kysymys sai vilunväreet juoksemaan pitkin selkää. Se... Oli hämmentävää. Hän oli kyllä maannut miehen kanssa ennen ja naisenkin, mutta siitä oli kauan aikaa. Molemmista. Ei voinut sanoa että mies olisi edes vuosittain harrastanut seksiä, vaikka sitä halusikin.
"... En tännekään tahtas jäädä kuhertelemaan."
Artemis veti takkia paremmin niskaansa ja hulautti loput juomastaan alas. Häntä jännitti ja se oli harvinaista.

Vaikka tuota vastausta mies oli tietenkin toivonutkin, ei hän voinut kuin yllättyä siitä kuinka myötämielinen tummatukka oli hänen ehdotustaan kohtaan. "No, mennään sitten." Puoliväkisin William irtaantui tästä ainakin näin alkoholin sokaisemin aistein hurmaavasta seuralaisestaan ja vilkaisi ulko-oven suuntaan. Juu, parempi mennä ennen kuin kumpikaan muutti mieltään. Etenkin, kun tässä oli vielä kävelymatka edessä. Taksin odottelu näin pienellä alueella veisi ihan yhtä kauan kuin päämäärään suoriutuminen kävellen, turhaanpa sitä siis jäisi seisoskelemaan vaivaantuneessa ilmapiirissä. Kävely ilman puhuttavaa oli huomattavan paljon helpompaa.

William tarkisti että avaimet, lompakko ja puhelin olivat vielä tallessa, ennen kuin lähti suuntaamaan ovelle. Brunette vilkaisi vielä pikaisesti seuralaistaan varmistaakseen että tuo oli mukana ennen kuin astui ulos.