Hörhöpärinöiden poistotekniikka

Aileen huokaisi syvään tumman ruunan repiessä hyllyltä alas varustepakin jo kolmannen kerran harjaussession aikana. Flint nakersi perin tyytyväisen oloisena harjapakista maahan pudonnutta pesusientä, sitä tyylikkäästi ilmassa heilutellen. Tytön kerätessään kamoja takaisin pakkiin, hömelö ruuna jatkoi tavanomaista pelleilyään heilutellen sientä ilmassa ja oli selvästi hyvin aktiivisella tuulella. Kun pituutta löytyy vain vähän päälle 155 senttiä, on sitä parin metrin korkeudessa heiluvaa sientä melkoisen haastavaa napata hevoselta takaisin pakkia koristamaan. Lopulta ruuna luovutti suosiolla, ja kiinnostus siirtyi sienestä satulavyön kiristykselle luimimiseen. Aileen ei ollut täysin varma mikä järki oli lähteä ison ruunan kanssa parin tunnin maastolenkille tuulisella ilmalla, mutta liikuttaa se oli pakko, muuten Flint repisi karsinansa maan tasalle.
Kun hevonen oli varustettu, kiristi Aileen kypäränsä päähän ja nousi kotipihassaan seisovalta jakkaralta kevyesti selkään, hevosen päristessä satulan alla. Oli varmaa että ruuna lähtisi alta ilman ylimääräisiä norsujarruja suussaan, ja Aileen tiesi että oli kerrankin osannut pistää oikeaan aikaan kanget päähän, peruskuolaimilla tyttö ei olisi välttämättä saanut hevosta rauhassa tallista ulos, ja ruuna vetelisi nyt pierupukkilaukkaa perheen pelloilla, tytön juostessa sen perässä herkkuämpärin kera.
''Noh, mennäänpäs tällä kertaa nätisti'', kuiskutti Aileen pirteälle ruunalle, taputtaen hellästi kaulalta. Hän vilkutti ikkunassa tuijottavalle äidilleen selästä, ja poistui pihasta reippaassa käynnissä, ja tielle käännyttyään Flint päättikin aloittaa reissun pienellä säpsähdyksellä, postilaatikko joka oli aikaisemmin ohitettu vähintään parikymmentä kertaa oli aina yhtä pelottava ruunan mielestä, hevonen pomppi hetken paikallaan kunnes suostui ohittamaan kirotun laatikon. Tietä pitkin tovin kuljettua pääsi kääntymään erään pellon läpi metsäpolulle, jonne Aileen käänsikin hevosensa. Metsään astuttua tuuli suhisi puissa, mutta ei kuitenkaan tuntunut yhtä pahalta kuin aukialla peltotiellä, vaan Flint tuntui jopa rentoutuvan hieman. Voisiko tästä lenkistä sittenkin nauttia? Aileen uskaltautui kulkemaan polkuja joita ei ole ennen ratsastellut, mutta huomattuaan maahan painautuneita kavionjälkiä, epäili tyttö olevansa suhteellisen lähellä kilparatsastuskeskusta jossa hänen oli tarkoitus alkaa käydä valmennuksissa Flintin kanssa. Hevonen tuntui rennolta ja ei poikkeuksellisesti tuntunutkaan piittaavan tuulen aiheuttamasta kahinasta oksissa, joten Aileen uskaltautui antamaan hevoselle pitkät ohjat ja itsekkin ottamaan iisisti. Flint venytteli kaulaansa perin tyytyväisen oloisena, ja löntysteli kiltisti välillä kuulostellen ja katsellen ympärilleen.

Kayla oli malttanut viimein pitää hieman rennomman harjoittelupäivän Pacon kanssa siitäkin huolimatta, että oli vimmoissaan mennyt ilmoittautumaan Valencian Grand Prixiin hevosensa kanssa ja kilpailut olivat ihan pian ovella. Siitä hän ei ollut erityisen varma, tulisiko täksi päiväksi suunniteltu maastolenkki olemaan rauhallinen, mutta ainahan he voisivat yrittää.
Mustanruunikko puoliverinen seisoi karsinassaan valmiiksi harjattuna ja turkki kiiltäen ja yritti hamuta omistajansa paljaalta kädeltä näkymätöntä herkkupalaa, lopulta saaden kaikki neljä sormea suuhunsa.
"Älä viitsi", Kayla torui hevostaan nauraen ja silitti sen silkkistä kaulaa hellästi.
Nainen oli tuonut orin varusteet karsinalle ja alkoi pukea niitä hevoselleen, joka keskittyi niin intensiivisesti maistelemaan kaltereita, ettei muistanut edes nostaa päätään korkeuksiin suitsia laitettaessa.
Saatuaan ratsunsa valmiiksi Kayla veti hanskat käsiinsä, asetti kypärän päähänsä ja talutti lähes takkinsa sävyyn sopivalla tummansinisellä satulahuovalla varustetun Pacon ulos tuuliselle pihamaalle. Ori otti tuttuun tapaansa muutaman sivuaskeleen tuulta säikkyen, kunnes pysähtyi steppaamaan paikoilleen kaviot kolisten äänekkäästi kivetystä vasten.
"No niin, ei viitsitä seota heti alkajaisiksi", Kayla höpisi kiristäessään satulavyötä ja suoristellessaan hevosta niin, että pääsi nousemaan selkään.
Paco tanssahteli kärsimättömänä ja kolisteli kuolainta suussaan, kun nainen ohjasi sen kohti metsän katveessa kulkevia maastoreittejä.
Ori näytti huomaavan jokaisen kiven ja kannon kulmassa jotain pelottavaa, mutta Kayla piti ratsunsa kiireisenä ja sai sen kulkemaan melko asiallisesti eteenpäin. Kunnes lopulta puoliverinen pysähtyi kuin seinään, nosti päänsä korkealle ja päästi sieraimistaan kuuluvan puhahduksen. Kayla haki lempeästi jutellen ja pieniä puolipidätteitä ja taivutuksia tehden Pacon huomiota ja pyysi jatkamaan matkaa, mutta sen sijaan ori päätti ryhtyä hirnumaan ja hörisemään niin, että koko metsä raikasi. Upeaa. Silloin Kaylakin huomasi vähän matkan päässä tuntemattoman punapään tummanpuhuvan hevosensa selässä.
"Ai, hei", hän tervehti kulkijoita poikittain keskellä polkua pyörivän ja hyppivän hevosensa selästä. "Nyt herätys, on hevosia ennenkin nähty", Kayla mumisi rakkaalle kaistapäälleen ja odotti, että se suostui ottamaan muutaman levottoman askeleen eteenpäin ja taputti sen kaulaa.

Kulomusta ruuna nosti kaulansa korkealle, ja jännittyi. Aileen alkoi heti etsiä katseellaan hevosen reaktion aiheuttajaa, ja hetken kuluttua näkikin jonkin matkan päässä tuntemattoman ratsukon.
Sijainnin perusteella Aileen olettikin ratsukon kuuluvan Rosings Parkin talliporukkaan.
Flint tuijotti äänekkäästi pöristen ratsukkoa, ja tuntui siltä kuin olisi valmis räjähtämään. Tyttö keräsikin nopeasti ohjat, ja kuullessaan vaaleatukkaisen tytön tervehdyksen, avasi hän kurkkuaan hölmön kuuloisella yskähdyksellä. ''Krhm, juu hei! Toivottavasti ei olla tiellä..'', Aileen mutisi hieman varovaisesti, silmäillen ratsukon fiiniä olemusta.
Ratsastajan hevonen näytti kovin arvokkaalta verrattuna navettatallissa asuvaan Flintiin.
''H-hieno hevonen!'', Aileen yritti varoen saada keskustelua aikaiseksi, tekisi hyvää saada jutella niitä näitä, yrittää päästä irti ujoudestaan. Lause kuulosti heti sanomisen jälkeen Aileenin korviin tökeröltä, nyt kadutti.

Paco tuijotti vierasta ratsukkoa silmänvalkuaiset vilkkuen ja sieraimet väristen hörinän tahtiin ja se höristeli korviaan niin, että korvien kärjet näyttivät lähes osoittavan toisiaan. Eipä ainakaan vaikuttanut kiukkuiselta toistaiseksi ja taisi olla jo toipunut ensijärkytyksestään. Toinen hevonen heidän maastoreitillään, apua. Olihan se pelottavaa. Päivästä riippuen ratsukoita tuli vastaan kolmesta seitsemään kappaletta jokaisen maastolenkin aikana ja aina piti säikähtää.
"Ette ollenkaan", Kayla kuittasi punapään epäilyt turhiksi ja ohjasi hevostaan kohti polkua, jossa toinen ratsukko oli, tarkkaillen vieraan, selvästi hivenen jännittyneen hevosen reaktioita.
Eivät he halunneet tuppautua lähemmäs, jos jompikumpi hevosista saisi hermoromahduksen.
"Kiitos", hän vastasi pieni hymy huulillaan tuntemattoman tytön varovaisiin kehuihin. "Onko hevosesi nuori vai muuten vain aktiivinen tapaus?" nainen päätti kysyä tietämättä oikein itsekään, miksi, luultavasti vain jotain puhuakseen.
Käyttäytyihän hänenkin liki 10-vuotias ratsunsa kuin idiootti ja toisen ratsu ei sentään hyppinyt seinille.

Flint tuntui jännityksen sijaan laantuvan puhtaasti kiinnostuneeksi toisesta hevosesta, mutta Aileen ei tohtinut päästää ruunaa vieraan hevosen lähelle, ei sitä tietäisi päättäisikö Flint haastaa toisen hevosen turhan riehakkaaseen leikkiin rauhallisen tutustumisen sijaan. Hän tiukensi hieman otettaan, ja ruuna peruutti parilla askeleella kunnes pysähtyi, korviaan höristellen, kanki suussa kolisten.
''Täyttää pian seitsemisen vuotta, että ei kovin nuori kuitenkaan. Omaa vain vähän turhan paljon energiaa, kun ei ole päässyt kunnolla hommiin minulle muutettuaan.''
Aileen taputti Flintin silkkistä kaulaa, ja hipelöi lyhyeksi leikattua harjaa. Pitkäksi jätetty otsatukka oli tuulen pyyhkäisemänä jäänyt hömelön näköisesti osaksi korvien taakse.
''Ratsastatko täällä usein? En ollut varma saako täällä edes kulkea, jos onkin jokin yksityispolku..'' Aileen rentoutui saadessaan jutella mukavia ja huomaamattaan lakkasi puristamasta jännittyneenä Flintin kylkiä, ruuna henkäisi tyytyväisenä syvään, ja rentoutui. Se ei selvästikkään saisi tehdä lähempää tuttavuutta, sääli, Flint olisi mieluusti aloittanut reippaan hevospainin välittämättä ohjien toisessa päässä roikkuvasta ratsastajastaan.

Kayla kuunteli tytön kertomuksen mielenkiinnolla. Ylimääräinen energia oli Pacollekin valitettavan tuttua. Kilparadalla energiasta oli hyötyä, mutta maastolenkillä se kostautui lähinnä sekoiluna ja jokaiselle rasahdukselle pörhistelynä.
"Ymmärrän", nainen sanoi hymyillen varovaista hymyään.
Välttääkseen törmäämisen toisen ratsukon kanssa Kayla pysäytti Pacon, kun se ryhtyi heittelemään päätään ja tanssahtelemaan puolelta toiselle. Hän pyrki parhaansa mukaan pitämään orin suorassa, mutta se onnistui silti kompuroimaan takajalkojensa kanssa lähelle ojan reunaa. Nainen huokaisi.
"Silloin tällöin. Tämän mielestä maastoilu on vain niin kauhean jännää, etten yleensä ilman seuraa jaksa sen kanssa lähteä tänne painimaan", Kayla selosti ja hymähti saadessaan Pacon lopulta seisahtumaan aloilleen. "On täällä ihan sallittua liikkua."
Nainen katsoi toista hetken tutkiva ilme kasvoillaan.
"Missä teidän kotitallinne sijaitsee?" hän kyseli. Näillä seuduilla oli jos jonkinnäköistä tallia ja navettaa siellä sun täällä, mutta Rosings Parkin kaltaisia suuria keskuksia ei niinkään.

Flint otti pieniä sivuaskeleita ja tuntui tympääntyneeltä, olisi mukavampaa singota johonkin suuntaan kuin seisoskella tuntemattoman hevosen edessä saamatta edes hieman reippaasti tutustua. Rankkaa.
''Minulla ei yleensä ole ratsastusseuraa joten käyn lenkit yksikseen, silloin tällöin otan kyllä toisen hevosistani mukaan, se on sen verran säyseä täti.. Meidän talli on tässä noin parin kilometrin päässä, peltoteitä pitkin pääsee helposti tänne.'' Aileen piteli tiukemmin ohjista, Flint tuntui entistä energisemällä, ja parissa sekunnissa ruuna ottikin astetta reippaampia pomppivia askelia eteenpäin, lähemmäs Pacoa ja Kaylaa, se venytti kaulaansa oikein pitkälle ja tuuppasi turvallaan toista hevosta, puhisten äänekkäästi. Aileen kiskoi hevosen kauemmas ennenkuin mitään ehtisi sattua, ja Flint jäi pomppimaan paikalleen rauhattomasti. ''Hitto tätä eläintä!''

"Kuulostaa mukavalta", Kayla vastasi silitellen Pacon kaulaa.
Oma pieni talli jossain rauhallisessa paikassa ja säyseä tamma, jonka saattoi ottaa maastolenkille mukaan seuraksi kuulostivat leppoisalta vaihtoehdolta.
"Jos teillä ei ole muita suunnitelmia tai hevoset yritä syödä toisiaan voisimme ehkä mennä yhtä matkaa jonkun lenkin?"
Nainen ei ehtinyt tehdä mitään, kun toinen hevonen jo riehui tiensä heidän luokseen tönäisemään Pacoa turvallaan. Ori kiskaisi päänsä korkeuksiin, samalla etujalat kohoten noin parikymmentä senttiä maanpinnan yläpuolelle ja vingahti terävästi toisen hevosen lähentelylle. Kayla myötäsi ohjalla ja nojasi hieman eteen, vaikka tiesi, ettei ori ryhtyisi näyttävästi hyppimään pystyyn ilman todella hyvää syytä. Saatuaan huitaistua etujaloillaan ilmaa puoliverinen laskeutui takaisin neljälle jalalle ja tepasteli hetken sivuttain korskahdellen kuuluvasti.
"No niin, hölmö", Kayla jutteli Pacolle, joka katseli epäluuloisena yllättävän tutustumisen tehneen hevosen suuntaan.
"Hevosesi on ainakin tuttavallinen tapaus", nainen naurahti hieman kömpelösti toivuttuaan pienestä säikähdyksestään. "Mikä sen nimi on?"

''Pahoittelen, Flint on ollut meille tultuaan ollut miltein turhautunut, toisesta hevosestani ei ole sille riehuseuraa.. Ah, ja siis nimi on Flintan Bloom, Flint.'' Aileen mietti niitä kaikkia Flintin säälittäviä leikkiyrityksiä, ja Nuggetin mitäänsanomatonta vastausta nuoren pojan riehuehdotuksiin. Hän pörrötti ruunan lyhyeksi leikeltyä harjaa ja hevonen viskoi pitkäksi jätettyä etutukkaansa.
''Tuota, tämä voi kuulostaa tökeröltä, mutta en usko tämän malttamattoman ukon pysyvän kauaa paikallaan, haluaisitteko jatkaa matkaa meidän kanssa?'', kysäisi hän hieman arasti pidellen tylsistynyttä hevostaan, joka kuopsutti etujalallaan maata vaatien jonkinlaista vastausta. Häntä jännitti enemmän moisen kysymyksen esittäminen kuin se että suurikokoinen ruuna pinkaisisi hänen altaan viskaten ratsastajansa kuuhun.

"Ei se mitään", Kayla vastasi herttaisesti hymyillen yhä hieman tanssahtelevan orin selästä. Onneksi Paco ei jaksanut riehua kovin pitkiä aikoja kerrallaan, vaikkei suoranaisesti nauttinut vieraiden hevosten lähentelyistä.
"Tämä on Driftwood Pacific, lyhyemmin Paco", nainen esitteli hevosensa ja taputti sen kaulaa.
Toisen kysymys sai Kaylan nyökkäämään. Eivätköhän hevoset osanneet kävellä edes melko mallikkaasti kahdestaankin. Tai ainakin hän toivoi niin.
"Miksipä ei, kyllä se käy", hän myöntyi ja pyysi Pacon eteenpäin, jotta he voisivat jatkaa matkaa yhdessä - tosin pitäen sopivan välimatkan Flintiin välttyäkseen taklauksilta puolin tai toisin.
Puoliverinen loi enää vain epäluuloisia katseita toisen hevosen suuntaan ja sen korvat kääntyilivät vilkkaasti, mutta muita hermostuksen merkkejä se ei näyttänyt. Ehkä tämä tästä.
"Ja tosiaan, minun nimeni on Kayla", hän muisti esitellä myös itsensä punatukkaista ratsastajaa vilkaisten. Vaikka he eivät enää tämän jälkeen näkisikään, olisi kai vähemmän omituista maastoilla tuntemattoman henkilön kanssa, jos tiesi edes tämän nimen. "Kauanko Flint on ollut sinulla?" hän kysyi.