Tervetuloa, poni!

Useampi päivä putkeen oli taas ollut pelkkää koleaa kaatosadetta, saaden paremminkin pidetyt piha-alueet lillumaan ties mistä. Vielä tälläkin hetkellä taivas kippasi vettä niskaan kuin viimeistä päivää. Kurjasta kelistä huolimatta Rosings Parkin pihaan kaartoi kaupunkimaasturi perässään vuokrattu puolentoista hevosen traileri. Auton pysähdyttyä meni hetken aikaa, ennen kuin kuskin ovi aukesi ja ulos astui täysin talliolosuhteisiin sopimattomiin vaatteisiin pukeutunut mies.

William suoristi kravattiaan, päätyen sitten ottamaan lasit kasvoiltaan. Eihän niillä tehnyt yhtään mitään, kun sateen vuoksi niistä ei nähnyt läpi. Tummahiuksinen mies sulki autonsa oven ja asteli trailerin luo, jääden sen äärelle hetkeksi pohtimaan mten lähestyä tätä varsin vierasta tilannetta. Mustat kävelykengät tuskin olisivat enää kovinkaan edustuskelpoiset tämän käsittelyn jälkeen, sama saattoi kyllä päteä hänen suoriin housuihinsakin. Ponin entinen omistaja oli kyllä antanut hänelle varsin runsaasti ohjeita siitä miten poni pitäisi ottaa ulos autosta, mutta puolet niistä olivat menneet täysin tämän poni-isin ymmärryksen ohitse. Lopulta Will oli onnistunut päättämään itselleen toimintasuunnitelman, jota lähti toteuttamaan avaamalla etuluukun.

Myyjä oli moneen kertaan painottanut, että hevonen piti päästää irti trailerissa ennen kuin avaisi sille tietä tulla ulos. Mies kampesi itsensä traileriin sisälle pienestä luukusta ja alkoi näpertää irti kaikkia mahdollisia köysiä joilla hevonen oli kopin seiniin kiinni kytketty. Lopputuloksena mies otti hevosen päästä pois kaikenlaiset härpäkkeet. Näin, nyt se oli irti. Lisäksi piti olla ilmeisesti jokin talutin? Tässä kohtaa mies poistui trailerista ja haki autonsa takapenkiltä taluttimeksi ristimänsä köyden, palaten sitten sen kanssa traileriin. Hevosta, tai edes ponia, William ei ollut ikinä eläessään taluttanut, joten nyt sai taas sitten pohtia miten moinen piti kiinnittää. Mies päätti soveltaa elokuvista keräämäänsä tietoa koirista ja kietaisi narun kimon pikkutamman kaulan ympäri, naksauttaen sitten lukon kiinni narun varteen. Tomu katseli Willin touhuja vähän hämmentyneenä, mutta seisoi kuitenkin maltillisesti paikoillaan koko sähellyksen ajan.

Poistuttuaan taas trailerista kiersi William sen toiselle puolelle ja alkoi availla etupurkusiltaa. Tämä sentään oli loogista ja helppoa, joten aikaa ei mennyt erityisen paljoa. Etupuomin availu sen sijaan vei sitten vähän kauemmin. Lopulta mies kuitenkin oli valmis taluttamaan ponin ulos autosta. William tarttui naruun kiinni ja johdatti hämmentyneen eläimen ulos autosta. Tomu oli puettu paksuun, kaulakappaleelliseen sadeloimeen ja kuljetussuojiin. Kaikki varusteet olivat sävy sävyyn samaa vaaleansinistä, kuten oli myös riimunnaru ja traileriin jäänyt riimukin. Vettä satoi edelleen kaatamalla, joten mies suuntasi reippain askelin kohti tallin ovea. Ei hän ollut tietenkään ymmärtänyt tarkistaa mihin karsinaan hänen tyttärensä poni oli tarkoitus laittaa, mutta ehkä sen joku sisällä osaisi kertoa?

Sää oli ollut vähintään yhtä mahtava kuin Papillon ja muut kultamussukat tänään. Työtakki oli onneksi vedenpitävä, mutta sen lisäksi, että yleensä niin aurinkoisena pidetty Jimena tunsi olevansa yltä päältä kurassa ja liejussa oli hänellä taas kahdet uudet hampaanjäljet käsivarressaan, pitkät ruskeat hiukset valuivat pitkin punoittavia poskia litimärkinä ja niskaan kyhätty nuttura oli enää vain surkea muisto siitä, millainen se oli ollut vielä aamulla. Tänään hänen kai piti olla vastaanottamassa uutta ponia ja naisella oli paha aavistus, että hän oli vähän myöhässä. Ei auttanut kuin pitää kiirettä.

Jimena pyyhki pölyistä sateen kastelemaa kättään housuihinsa, työnsi vallattomia hiussuortuvia korvansa taakse ja kiirehti hevostarhoilta kaatosateen poikki tallin pihalle, johon oli jo pysäköity hevostraileri. Nuori nainen oli miettinyt valmiiksi kohteliaan tervehdyksen ja esittäytymisen, mutta jähmettyi hetkeksi nähdessään kravattikaulaisen miehen taluttamassa kohti tallia ponia, jolla oli vain naru kaulallaan. Poniparka vaikutti säyseältä, joskaan ei siltä, että tämä oli sillekään jokapäiväistä. Uusi ympäristö tietenkin hämmensi, mutta Jimena ei hyvästä yrityksestään huolimatta keksinyt syytä sille, miksi sillä ei ollut riimua päässään. Taluttajakin näytti tupsahtaneen tänne suoraan jostain työpalaverin tapaisesta ja Jimena sääli tuon mustia hienoja kävelykenkiä tällaisella kurakelillä talliympäristössä. No, ehkä se oli vain eräänlainen tapa hoitaa asioita... tai jotain sinnepäin. Ei tulija ainakaan näyttänyt olevan suuressa pulassa. Nainen etsi kasvoilleen luonnollisen ystävällisen hymyn harppoessaan lätäköiden halki parivaljakon luokse.
"Tervetuloa, te lienette herra Mitchell. Olen tallityöntekijä Jimena Montes", hän heläytti onnistuttuaan keräämään itsensä ja ojensi kätensä kätelläkseen, mutta katseli ponia hieman kysyvänä. "Voin näyttää ponianne varten varatun karsinan, mutta... Onko sillä riimua, vai onko se tottunut kulkemaan näin?" nainen tiedusteli yrittäen saada ääneensä täysin arkipäiväisen sävyn, jotta ei loisi heti alkajaisiksi vaivaannuttavaa tunnelmaa.

Sukat kastuivat ja kuraa roiskui lahkeille, mutta mies jatkoi kävelyään ilman että vaikutti yhtään kettuuntuneelta tähän olotilaansa. Nyt vaan poni talliin, tarvittavat kohteliaisuudet läpi ja sitten kotiin kuumaan suihkuun. Tytärkin tulisi koulusta muutaman tunnin päästä, silloin pitäisi todennäköisesti kuitenkin tulla takaisin tallille. Vaikka poni olikin Elliellä ollut käytössä jo vuoden, niin olihan se nyt ihan eri asia nyt kun se oli oma.

Tallityöntekijän tupsahdettua paikalle William pysähtyi ja keskittyi antamaan itsestään asiallista ensivaikutelmaa, levittäen kasvoilleen välittömästi hymyn. "Olen, kyllä." Mies varmisti Jimenan epäilyt oikeiksi ja puristi tuon kättä. Neidin seuraavat sanat löivät kyllä välittömästi pahasti yli ja mies kurtisti aavistuksen kulmiaan, mennen selvästi hämmentyneeksi. "Anteeksi mitä?" Eihän mies ymmärtänyt että hänen tavassaan taluttaa ponia oli jotain hämärää. "En normaalisti käsittele hevosia, joten termistö on minulle hyvin vierasta." Mies selitti hämmennystään pahoittelevaan sävyyn. Tietenkin sitä olisi voinut sanoa myös sen, että tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta kaviokkaan kanssa tekemässä näinkin läheistä tuttavuutta.

Tällaista tilannetta Jimenalle ei ollut tullut aikaisemmin vastaan ainakaan hevosten omistajien kanssa toimiessaan. Nainen mietti hetken, mitä "termistöä" William tarkoitti sanoillaan ennen kuin keksi, että ehkä toinen ei vain tiennyt, minkä varusteen perään hän oikein kyseli. Jos mies ei olisi myöntänyt, ettei hevosten kanssa toimiminen ollut tuttua olisi hän antanut kaksikon jatkaa matkaansa talliin kyselemättä ja olettanut, että riimu jostain löytyi, mutta nyt hän ei ollut varma kuinka menetellä. Omistaja hurauttaisi vielä matkoihinsa jättämättä jälkeensä mitään, millä ponia oli mahdollista taluttaa.

"Niin siis..." Jimena aloitti takellellen ja katsoi suurilla tummilla silmillään vuoroin miestä ja vuoroin riimutonta ponia sateen ropistessa niskaansa.
Oliko hän sittenkin ymmärtänyt väärin, vai pitikö hänen todella selittää asiakkaalle, mikä oli riimu? Ei kai mies nauraisi häntä pellolle moisesta selostuksesta? Nainen päätti luottaa ymmärrykseensä ja koska oli hämmennykseltään unohtanut hengittää kunnolla hän veti syvään henkeä ennen kuin jatkoi puhumista.
"Riimu on se, joka hevosella on yleensä päässä talutettaessa tai esimerkiksi kuljetettaessa ja siihen laitetaan kiinni tämä", Jimena selitti riimunnarua osoittaen ja yritti näyttää Tomua mallina käyttäen mistä kohdista riimun hihnat kulkivat. "Oliko sillä joku vastaava päässään tänne tullessa?"

William katseli naista varsin maltillisesti tuon ilmeisesti koittaessa keksiä kuinka reagoida tilanteeseen. Varmasti milteipä kuka tahansa muu hevosenomistaja vähintäänkin katsoisi kyseenalaistavasti kun joku menisi noin puhumaan, mutta William näytti lähinnä valaistuneelta. "Juu, oli." Mies sanoi ja nyökkäsi kohteliaasti hymyillen. "Se on tuolla trailerissa." Hän viittasi kädellään ajoneuvoyhdistelmänsä suuntaan. "Onko se jotenkin erityisen tarpeellinen?" Tai ehkä lähinnä, mitä vikaa hänen tavassaan kuljettaa hevosta muka oli? Ihan hyvin tämä näytti toimivan. Eihän mies tietenkään voinut ymmärtää, että vähemmän pientä tai vähemmän kuuliaista hevosta ei ihan vain taluteltukaan naru kaulan ympärillä.

Jimena helpottui - asiakas ei ollutkaan tipahtanut tänne toiselta planeetalta, vaan ponilla oli sittenkin ollut riimu päässään trailerissa. Kai. Nainen hymyili Williamille kohteliaasti ja nyökkäsi.
"Kyllä. Sitä käytetään, kun hevosta talutetaan johonkin, emmekä saa talutella hevosia täällä ilman riimua", hän kertoi ja mietti hetken. Poni vaikutti säyseältä, eikä ollut karkaamassa mihinkään. Tallissakaan ei ollut äsken hässäkkää, joten...
"Jos saat vietyä sen noin turvallisesti karsinaan, voin näyttää teille varatun karsinapaikan, näyttää mihin voitte laittaa varusteet ja hakea riimun vaikka sen jälkeen", Jimena selosti vielä ja tarjoutui johdattamaan kaksikon talliin pois tästä kaatosateesta.
Kai omistaja sai taluttaa poniaan juuri niin kuin tahtoi, ei kai se Jimenan vastuulla voinut olla. Eihän? Voi hyvä luoja, toivottavasti kukaan ei ollut todistamassa naisen vaivaantuneisuutta.

William kuunteli varsin maltillisesti Jimenan selitystä asiasta. Kaikille ei vain ollut itsestäänselvyys, miten hevosta piti hoitaa ja käsitellä. "Juu, eiköhän tämä mene näin." Ja jos jotain ongelmia tulisi, niin kyllähän nyt aikuisen miehen raavas voima riitti yhtä kavioeläintä pitelemään, eikö niin...? Ei todellakaan, mutta eihän hän sellaista osannut ajatella. Sateesta hän nyt kuitenkin tahtoi pois, alkoi palella aika vietävästi.

Nainen sai koottua itsensä niin, ettei näyttänyt enää pelästyneeltä peuralta vaan ystävälliseltä asiakaspalvelijalta hymyillessään Williamille.
"Selvä. Tätä tietä, olkaa hyvä", Jimena pyysi ja siirtyi ponin toiselle puolelle voidakseen helpommin auttaa, jos jotain sattuisi. Toivottavasti ei sattuisi. Päivä oli ollut jo muutenkin tarpeeksi mielenkiintoinen.
Hän asteli sisään tallin ovista ja kääntyi länsikäytävälle, jonka alkupäässä vapaa puhdas karsina odotti uutta asukastaan. Hän pysähtyi karsinan avoimen oven vierelle odottamaan, että mies saisi poninsa karsinaan.
"Onko teillä nyt ponin muut varusteet mukana? Näyttäisin mihin voitte ne laittaa", Jimena tiedusteli mikäli kaikki karsinaan meno oli sujunut.

William lähti nöyrästi talliin, suunnaten karsinalle johon Jimena heitä ohjeisti. Karsinaan sisään mentiin tietenkin vähän tyylillä vierekkäin seiniä kolistellen, mutta se nyt ei varmastikaan ketään ihmetyttänyt. Poni seisahtui karsinaansa hieman harmistuneen oloisena, mutta malttoi kuitenkin odottaa kiltisti aloillaan kun mies räpelsi narun pois sen kaulan ympäriltä.

Suojiin tai loimeen ei William ymmärtänyt tietenkään sen kummemmin koskea, vaan poistui karsinasta ja hetken pohdittuaan sai jopa oven suljettua. "Joo, jotain tavaraa siellä tuntuu olevan vähän koko auto täynnä." Poni-isi vastasi kääntäen katseensa ystävällisesti häntä avustaneeseen Jimenaan. Hänellä ei ollut pienintäkään hajua siitä mihin sitä kaikkea roinaa muka tarvitsi - eikös hevosilla käytetty jotain juttua selässä, satulako se nyt oli, ja toisia päässä kun ratsastettiin? Mitä hittoa sillä kaikella muulla roinalla tehtiin?