Kaikkea sitä tarvitseekin

Nikita oli tässä yhtenä päivänä onnistunut keräämään rohkeuttaan niin paljon, että oli päässyt tutustumaan valmentautumismahdollisuuksiin Rosings Parkissa. Paikkaan tutustuminen ei ollut ollut ehkä ihan niin sulavaa kuin neiti olisi toivonut, mutta olisi se voinut huonomminkin mennä. Siellä käyminen oli kuitenkin ajanut bruneten siihen päätelmään, että omat varusteet olivat aika ala-arvoiset. Sekä ratsastajan että hevosen. Tiluksilla kun oli ollut siistiä ja kaikki näytti kalliilta ja hyvin pidetyltä. Ja hän ratsasteli kotona pellolla vähän sinne päin olevilla varusteilla. Tähän asti hän kun oli ajatellut, että kunhan ne hevoselle sopivat niin ei hätää. Mutta kyllä sillä varusteiden ulkonäölläkin taisi sitten kuitenkin olla väliä..

Kyseisistä pohdinnoistaan ja toteamuksistaan johtuen tämä vielä teini-ikäinen nainen oli päätynyt lähtemään kotitilaltaan vähän asutummille maille. Hexhamista kun pitäisi löytyä ihan asiallisia varusteita ostettavaksi. Matkasta tähän miltei hurjaan kaupunkiin oli selvitty velipojan turvin, joka kuitenkin nyt oli lähtenyt omille teilleen - ilmeisesti jotain pelikonsolia ostamaan. Kello kilahti Nikitan astuessa ovesta sisään ja putiikin myyjä soikin hänelle iloisen tervehdyksen. Teinityttö vastasi kohteliaasti, kieltäytyen sitten avusta. Moinen kyllä kadutti häntä hyvinkin pian, kun jalat olivat vieneet suitsihyllylle asti ja Nikita oli päässyt tavaroita tarkemmin tutkimaan. Niin minkähän kokoinen pää hänen hevosellaan oikeastaan olikaan? Full? X-Full? Kai se vähän suitsien merkistäkin riippui?

Lily's Hair Salonin vanhaa aikaa henkivä pieni liike jäi Mirandan selän taa kun hän moikkasi hyvästiksi yrityksen omistajaa Sharonia ja sulki oven. Miten Sharon-nimisen omistajan liikkeestä oli tullut Lilyn salonki, kuka tietää, mutta paikassa oli ihana työskennellä ja Miranda piti vakioasiakkaistaan.

Naisella oli päällään tummanruskea farkkutakki, rokahtavaa tyyliä millaista näki moottoripyörämimmien päällä. Takin alla hänellä oli vaaleanpunainen v-aukkoinen t-paita ja jalassa hieman revityt farkut ja mustat nahkasaappaat. Kolmiväriset hiukset olivat puuhkeana ja täysin vapaana. Ne heiluivat keinuvan kävelytyylin tahtiin. Kuten aina töihin, Miranda oli myös meikannut aamulla. Huulet olivat tummanpunaiset ja pitkiä ripsiä korosti yönmusta ripsiväri. Kaikenkaikkiaan Mirandasta sai itsevarman naisen kuvan ja se oli täysin oikea vaikutelma. Hän käveli isohko ruskea laukku olallaan Hexhamin hiljaista katua. Häntä tuli vastaan vain yksi pariskunta koiransa kera. Suuntana naisella oli mukava hevosvarusteliike. Hänen täytyi käydä ostamassa kisavarusteita Cindylle, sillä tamma lähestyi kisavalmiutta ja Rosingsiin oltiin suunnittelemassa kisaviikonloppua. He olisivat teräskunnossa silloin ja valmiit ratsastamaan kisadebyyttinsä.

Varusteliike ei ollut kaukana kampaamosta ja pian tutun näköinen liikkeen etusivu näkyikin edessäpäin. Ovikello kilahti hänen tullessaan sisään. Hän tervehti leveän hymyn kera myyjää ja asteli tarkastelemaan hyllyjä. Naismyyjän kysellessä Miranda vastasi kuivasti, "katselen kisavarusteita hevoselleni. En taida tarvita apua." Hän ei ollut tavannut tätä myyjää aikaisemmin mutta muut kyllä tiesivät, että Miranda Kirk tunsi tämän liikkeen perin pohjin. Hän oli varmasti käyttänyt täällä liikaakin rahaa mutta hän halusi kauniita asioita rakkaalleen. Hän asteli pienet korot kopisten otsapantojen osastolle ja mietti tarvitsiko uutta, kisoihin sopivasti kimaltelevaa otsapantaa. Hän hypisteli erilaisia, eri mallisia ja eri hintaisia pantoja muttei oikein tiennyt halusiko mitään niistä.

Nikita oli jo valmiiksi varsin syvällä huolestuneessa pienessä maailmassaan, kun stressitekijöitä ilmeni lisää. Lähistölle saapunut nainen vaikutti itsevarmalta ja siltä, että tiesi mitä oli tekemässä. Apua asiaan tyttö ei silti oikein kehdannut kysyä. Eihän? Brunette väänteli käsissään oikein kivalta vaikuttavia suitsia, mutta joista tiesi että ne eivät olleet hänen hevosensa tyyliset. Jotain tekemistä piti kuitenkin käsille saada, ettei näyttäisi ihan niin onnettoman eksyneeltä kuin mitä hän todellisuudessa oli. Teini vilkaisi pariin kertaan vieraan naisen suuntaan, pohtien mitä tässä pitäisi tehdä. Vaihtoehtoja kun oli neljä. Jatkaa epätoivoista vääntelyä ja pohdintaa itsekseen, pyytää tältä vieraalta henkilöltä apua, pyytää henkilökunnalta apua tai poistua liikkeestä. Viimeinen vaihtoehdoista vaikutti kaikkein houkuttelevimmalta, sille siihen ei vaadittaisi mitään sosiaalista kanssakäymistä. Tosin toisaalta.. ei kai siinä mitään pahaa olisi, jos teini pyytäisi aikuiselta apua? "Tota.. anteeks, osaisitkohan sää auttaa mua?" Nikita aloitti selvästi vaivaantuneena. "En oikein tiedä minkä kokoiset suitset minun pitäisi ostaa.." Okei, oli tämä aika noloa.

// ...lyhyys kunniaan //

Miranda huomasi tavanomaisen näköisen tytön vieressään muttei jaksanut sen suuremmin käyttää aikaansa töllistelyyn. Hänen täytyisi ehtiä vielä illalla ratsastamaan Cindyä. Uskaltaisikohan hän tehdä maastolenkin loppukäynteinä. Palautuisikohan nuori tamma hyvin, jos säikkyisikin entistä herkemmin. Toisaalta Cindy oli kehittynyt hirveästi mutta se oli silti yhä vain 5-vuotias viaton ja säpsy neitokainen. Kaipa he voisivat yrittää, Miranda tuumi laskeutuessaan alemmaksi tutkiskelemaan toisia otsapantoja. Hän ei edistynyt päätöksenteossa lainkaan. Otsapantojen vieressä oli myös muita suitsitarvikkeita, kuten korvahuppuja. Cindyllä oli musta korvahuppu mutta tarvitsisikohan kisoihin valkoisenkin? Herranjumala, ei tämän pitäisi olla näin vaikeaa. Nainen henkäisi syvään kyykätessään harmaan hyllyn edessä.

Vieressä seisova tyttö oli avannut suunsa ja Mirandalla meni hetki ymmärtää, että tyttö puhui hänelle. Tajuttuaan hän nousi ja kuunteli, mitä hänellä oli sanottavanaan. Kun ruskeahiuksinen tyttö pyysi apua suitsissa Miranda hymyili hieman - eiköhän hän osaisi auttaa. "Okeei..." hän aloitti, "muistatko ollenkaan minkä kokoisia muita varusteita hevosellasi on?" Miranda muisti Cindyn strategiset mitat ulkoa unissaan. "Minkä kokoinen tai rotuinen hevosesi on?" hän kysyi myös. Hän laski toisen kätensä tiskille hypistellen mustien ja epäluonnottomasti kiiltelevien enkkusuitsien paksua turpahihnaa.

Vatsassa tuntui kyllä ikävä pieni muljahdus toisen kiinnittäessä huomionsa häneen, mutta Nikita teki parhaansa vaikuttaakseen edes vähän normaalilta, sosiaaliselta ihmiseltä. "En osaa yhtään sano niiden nykyisten koosta.. Ne tulivat mukana kun sen ostin." Tyhmähän hän oli, kun ei ollut edes koittanut etsiä mitään kokomerkintää niistä. Tosin suitset olivat niin kamalassa kunnossa, että tuskin siitä olisi selvää saanut vaikka yrittänyt olisikin. Mutta olisihan ne sitten voinut ottaa edes mukaan malliksi... "Ja se on.. aika iso." Brunette nosti kätensä reilut kymmenen senttiä päälakensa yläpuolelle. Siellähän se Scorpiuksen säkä todellisuudessakin meni, hevonen kun oli useamman sentin yli 180 korkea. "Ja tosi semmonen.. raamikas. Puokkariksi, siis." Kulmat painuivat kurttuun, kun neiti alkoi miettiä asiaa tarkemmin. "Olin miettiny kokojen full ja x-full välillä, mut nyt en oo enää varma ees siitä et riittääkö x-full vai pitäiskö olla jopa xx-full.." Nikita oli varmastikin hankala avitettava, kun tytöllä ei ollut mitään ymmärrystä hevosensa mitoista. Kyllähän hän vanhan Amatius-ponin mitat osaisi lukea ulkomuistista milloin tahansa, mutta se ei nyt oikein auttanut sen oman elikon kanssa.

Miranda kuunteli kärsivällisenä tytön selitystä hevosestaan, joka osottautui isoksi. Mirandaa huvitti se, että tuo näytti korkeuden eikä selittänyt sitä senteissä. Nainen arvioi edessään seisovan bruneten suurinpirtein samanpituisekseen ja lisäsi siihen käden ja pään väliset sentit. Hevonen olisi arviolta 180cm korkea? Iso kuitenkin. Raamikaskin toisen sanojen mukaan. "Et ole kaukana oikeasta", Miranda sanoi tytön kerrottua pohtineensa fullin, x-fullin ja xx-fullin välillä. "Oma hevoseni on siro 174cm korkea tamma... sen suitsikoko on full", Miranda pohti. Cindyn pää oli tosin varmasti sirompi kuin tämän hevosen. "Onko hevosella raamikas pääkin?" hän sanoi virnistäen.

Puhuessaan ruskeahiuksiselle tytölle Miranda iski silmänsä komeaan keskiruskean nahan väriseen otsapantaan, jonka kristallit olivat kaksivärisiä. Valkoisena kimmeltäviä strasseja reunusti molemmin puolin kulkeva punainen rivi. Haluamatta katsoa ensin hintalappua hän nappasi sen hyllyltä ja pyöritteli sitä käsissään. Tämä näyttäisi ihanalta Cindyn päällä. Otsapanta oli kaarevasti muotoiltu ja kaunis.

Oli jotenkin helpottavaa kuulla, ettei hän ainakaan ihan mahdottoman pahasti metsässä ollut oletustensa suhteen. Toisen kertoessa omasta hevosestaan, kuunteli tyttö herkeämättä - päätyen sitten tirskahtamaan naisen esittämälle kysymykselle. "Tota.. joo, on." Neiti sanoi pienesti hymyillen. Kyllähän Carp tuntui vähintäänkin valtavalta, kun ainoa hevonen jonka kanssa Nikita oli ollut aktiivisesti tekemisissä ennen sitä, oli se äidin poni. Siinä oli säkäkorkeudellakin eroa melkein neljäkymmentä senttiä, suitsikokojakin varmasti useampi. Tyttö siirtyi tutkailemaan mikä oli x-full kokoisten suitsien valikoima. "Mikähän näyttäis hyvältä kimolla? Koitetaan olla edes tavallaan edustuskelpoisia, kun ollaan menossa ekaa kertaa pois kotoo.." Nikita sormeili nahkaa, koittaen löytää suitsia joiden niskahihna tuntui mukavalta koskea. Ei hänellä mitenkään mahdottomasti ollut varaa suitsista maksaa, mutta kyllä hän halusi vähän panostaa laatuun tässä kohtaa. Olivathan he sentään ehkä menossa ihan ihka oikeaan valmennukseen!

"Kimolle sopii varmasti mikä tahansa!" tuo sanoi pohtivalle tytölle. Miranda oli itse addiktoitunut ruskeaan nahkaan muttei viitsinyt tuputtaa omia rakkauksiaan toiselle. Hän saisi itse päättää kaikista mahdollisista vivahteilla eroavista nahkasävyistä mieluisimman - tarjolla oli myös vaaleanpunaista ja -sinistä. Valikoima oli varsin suuri ja Miranda ymmärsi valinnan vaikeuden. Olihan hän itsekin nyt hyvän aikaa hypistellyt otsapantoja ja päättänyt vihdoin ja viimein, että voisi jättää ne väliin.

"Oletteko menossa ulkopuolisiin kisoihin tai valmennukseen?" Miranda kysyi kiinnostuneena tytöltä. Hänkin pynttäytyi nuoruudessaan ulkopuolisiin valmennuksiin mutta oli ratsastanut ratsastuskoulu-uransa jälkeen lähinnä itsenäisesti. Hän katseli tavaroita hypistelevää ruskeahiuksista tyttöä ja pohti miltä toisen valkoinen hevonen näyttäisi ja olisi. Hän oli myös hyvillään siitä, että oli osannut auttaa toista - yksi avuton hevosihminen maailmassa vähemmän.

Miranda siirtyisi seuraavaksi katsomaan satulatarvikkeita, huopia ja pitäisi hänen ostaa myös valkoiset kisasuojat. Hän halusi, että Cindy näyttäisi hyvältä ensimmäisissä estekisoissaan. Ensin hän halusi kuitenkin kuulla, mitä tyttö oli hevosensa kanssa tekemässä.

Nikita hymyili pienesti Mirandan kertoessa mielipiteensä siitä, että kimolle sopisi mikä vain. Hän voisi siis keskittyä enemmän siihen mikä hänen omaa silmäänsä miellytti. Tyttö hypisteli käsissään erilaisia niittiotsapannoilla varusteltuja suotsia. Yksissä suitsissa oli aivan upeat timanttikoristeet ja vieläpä valkoiset tikkauksetkin. Nikita otti ne käteensä ja käänteli niitä mietteliäänä. Turpahihnassa ja otsapannassa oli nahkatyynyt, ja turpahihna oli molemmilta puolin säädettävä sen tavallisen sijaan. Hinta oli kyllä hänen budjetilleen suolainen, mutta näitä neiti nyt ainakin vielä harkitsi.

Mirandan kysymys havahdutti bruneten taas ajatuksistaan. "Valmennukseen." Tyttö meni jopa hieman ujoksi. Tokihan hän oli Amatiuksen kanssa valmentautunut paljonkin silloin aikoinaan, mutta Scorpius oli ihan eri juttu. "Meillä ei oo kotona edes kenttää, joten tää on nyt ihan eka kerta tän hevosen kanssa valmentajalla." Apua. Mitä enemmän asiaa ajatteli, sitä enemmän se tuntui jännittävän. Pitäisiköhän hänen koittaa panostaa muutenkin varusteisiin? Laadukkailla varusteilla voisi saada paljon anteeksi yleisvaikutelmassa, vaikka hevonen olisikin vähän pöpi päästään. "..pitäisiköhän minun ostaa sille mätsätyt pintelit ja huopa?" Kuinkahan paljon ratsastuspiireissä ensivaikutelmalla oikeasti oli väliä?

"Kuulostaa mahtavalta", Miranda tokaisi ja käänteli valkoista huopaa, johon oli upotettu muutama koristestrassi. Se kimaltelisi valoissa komeasti ja pukisi varmasti Cindyä. Nainen vilkaisi hintaa ja kohautti sille olkiaan, josko hän ostaisi tämän yhden hieman kalliimman eiköhän muita tavaroita löytyisi halvemmalla. Hän ei kyennyt tuhlaamaan paljoa vaikka rahaa olikin tilillä riittämiin ja enemmänkin. Huopa päätyi naisen kainaloon. "Sinulla on muitakin hevosia?" Miranda kysyi tarkentaakseen, sillä tytön puheesta oli saanut tällaisen vaikutelman. Miranda haaveili isosta hevoslaumasta, vaikka halusikin nyt keskittää voimavaransa vain Cindyyn. Ei hän ollut edes varma pystyisikö hallinnoimaan omaa tallia ja hevoskatrasta, elätteli kai vain toivoa. Ehkä vielä joku päivä...

Tytön kysymys sai Mirandan nauramaan. Kysymys sai hänet ajattelemaan oman hevosensa varusteita, violettia, sinistä, hieman vaaleanpunaista ja mustanharmaata. Hänkin oli viitsinyt panostaa väreihin ja yhteensopivuuteen - siitä huolimatta toisten pohdinnat samasta aiheesta huvittivat. Ensivaikutelma taisi todellakin olla tärkeä. "No kyllähän se toki näyttää kauniilta", nainen sanoi. Hän ei ollut viitsinyt vielä mennä valmennuksiin, odotti että Cindy olisi valmis. Tai ehkä hänenkin täytyi hieman valmistautua, oli kova paikka palata uudelleen toisen arvioitavaksi. Miranda varusti Cindyn yleensä nätiksi ihan omasta ilostaan ja visuaalisuuden tarpeestaan. Useimmiten myös valokuvaussessioita varten, joita hän piti aika useinkin. Cindy oli niin fotogeeninen tamma.

"No.. periaatteessa joo." Nikita sanoi pienesti hymyillen. "Asun vielä vanhemmillani, meillä on kotona se mun jättiläinen ja sitten äidin vanha poni jolla kisasin ennen. Nyt sillä ratsastaa mun nuoremmat sisarukset." Tyttö kertoi. Amatius oli ollut kyllä oikea unelmaponi. Kiltti ja rauhallinen ja aina kaikkeen täysillä panostava. Kisapaikoillakaan ei tullut ikinä ongelmia, vaikka poni ori olikin. Nikita päätyi hetken vielä pohdittuaan ottamaan ne tikkauskoristeiset suitset, siirtyen sitten katsomaan huopia. Yhtään koristeellisempien huopien hinnat olivat aika karut, olisikohan hänellä tämmöisiin varaa..? Aika nopeasti hupenisi valmennuksiin lasketut rahat, jos alkaisi shoppailla liikaa varusteita hevoselle. Tyttö käytti hetken vähän halvempien tavaroiden etsimiseen.

"..onko valkoiset vermeet liian brassailevat ihan vaan valmennukseen?" Neiti kysyi kulmat kurtussa samalla kun käänteli erilaisia huopia käsissään. Moiset tuntuivat olevan lähinnä kisajuttu ja Amatiuksen kanssa oli valmennuksissa keskitytty käytännöllisyyteen ja söpöyteen. Poniparka oli joutunut kulkemaan milloin missäkin pastellisävyisessä väriyhdistelmässä. Scorpius olisi jo aika eri juttu, sen kanssa ei ihan kehtaisi pistää mitään pinkkiä.. vai?

"Ah, selvä", Miranda tokaisi tytölle. Ponit olivat niin kukana hänen mukavuusalueestaan. Ne olivat pieniä, leveitä ja tikittivät menemään. Miranda oli onneksi suurimalle osalle poneista liian pitkä ja pitäytyi isoissa hevosissa silloinkin, kun tilalle olisi voinut saada pienen hevosen. Oli mukavempaa kun alla oli massaa ja hän tunsi olonsa aina järkevämmäksi ison hevosen selässä isoihin liikkeisiin mukautuessa. Ei siitä tulisi mitään, jos jalat saisi ponin ympäri. Siksi Cindy olikin niin ihana - sen selässä Miranda koki olevansa juuri sopivan kokoinen.

"Eivät, en usko", pastellipää vastasi tytölle. "Ellet laita siihen muita kisatamineita mukaan", ja nauroi hieman. Hän ei itse viihtynyt valkoisissa housuissa kisakentän ulkopuolella vaikka todella monet hienostelivatkin ne päällä arkenakin. Valkoinen huopa näytti Cindyn päällä hyvältä ja oli usein neutraaliuden takia ihan hyvää vastapainoa muuhun värikirjoon.
Miranda itse katseli strassihuopa mukanaan nyt suojia, kisoissa olisi hieno pitää ruskeiden suojien sijasta valkoisia. Eiväthän ne pysyisi kunnossa, kun tamma niin rymysi esteillä, mutta ehkä hän saisi pidettyä ne kohtuullisen näköisinä. Hän nosti nätit valkoiset suojat hyllyltä, ne olivat kohtuuhintaiset ja samalla tavalla hihnoin kiinnitettävät, kuten tamman tämänhetkiset suojat. Kerrankin hän pystyi päättämään helposti, että ottaisi nämä. Muut valkoiset suojat näyttivät halvoilta, kun taas nämä olivat komeat ja napakat.

Nainen huomasi nätit suitset lyhythiuksisen tytön kädessä. "Valitsit nätit suitset", hän mainitsi, kun siirtyi takaisin otsapantojen pariin. Pitäisikö nyt kuitenkin?