[P] Kieli keskellä suuta

Keskiviikko 17. joulukuuta

Amanda oli sitten alkanut ratsastaa Lionheartia. Ei orissa vikaa ollut, mutta se ei ollut Monti. Kyllä hän siitä piti, ihan kiva eläin. Hauskan värinen. Hauskoja tapoja, leikkisä. Kuukauden päästä pitäisi käydä jossain harjoituskisoissa kääntymässä ja kokeilemassa miten he toimisivat siellä. Tänään taas kouluvalmennus. Amandaa ei oikein ehkä olisi jaksanut kiinnostaa mutta kyllä se siitä. Hän talutti kypärää päähänsä asetellen orin maneesiin, ulkona satoi. Vaihteeksi.

Caitlin oli lupautunut pitämään yksityisvalmennusta, vaikka päivä tuntui jo täydeltä yhden pienryhmävalmennuksen, Slippersin ja Remonan jäljiltä. Vaan kyllä sinne aina sai yhden kouluvalmennuksen mahtumaan, kun vain siirsi Remonan liikutusta jälleen kerran. Voi tammaparka.
"Hei", valmentaja tervehti nähdessään ratsukon saapuvan. Suuri hevonen ja pieni tyttö, vaan toisaalta, Lionheartin omistajakaan ei tainnut olla yhtään pidempi. Ori olisi varmaan hämmentyneempi, jos hän nousisi sen selkään.
"Mitä toivoisit, että tänään tehtäisiin?" Caitlin kysyi kantaen termosmukia mukanaan. Hän joi kahvia aivan liikaa, mutta se piti sopivan virkeänä päivän ympäri. Ja lämpimänä, sillä vaikka maneesi olikin lämmitetty, se oli lämpötilaltaan hevosille ja ratsastajille sopiva, vaan ei lähes paikoillaan seisoville valmentajille.

Amanda tervehti vain nyökkäyksellä valmentajaa.
"Siirtymisiä, ehkä puomeja, askeleiden pituuksien säätelyä." puomit vain asettivat viimeksi mainitulle helpon ja kongreettisen tavoitteen, koska niihin väleihin olisi mahduttava.

"Selvä", Caitlin vastasi nyökäten. Tänään keskityttäisiin siis hienosäätöön puomien ja muiden harjoitusten avulla. "Aloita vain itsenäinen alkulämmittely, niin laitan sillä aikaa puomeja paikoilleen." Tai oikeastaan Sawyer saisi laittaa, kun kerran sattui sopivasti olemaan yläkerran oleskelutilassa toimettoman näköisenä. Caitlin viittoi lasin takana seisovalle ryhdikkäälle naiselle, joka lähti laskeutumaan portaita ja astui maneesiin äänettömästi hetkeä myöhemmin.

Amanda nousi selkään ja antoi Lionheartin kävellä tovin itsekseen. Ori pärskähti tyytyväisen oloisena. Amandan teki mieli kertoa sille että tänään olisi ohjelmassa vain koulua, mutta ehkä h'n ei selittäisi asiaa eläimelle joka ei sitä ymmärtäisi, ennen kuin harjoitus oli ohi.

Caitlin ohjeisti Sawyeria laittamaan puomeja tiettyihin kohtiin kenttää, ja sen jälkeen hän pyöritteli puomit oikeille etäisyyksille. Sawyer oli ehdottomasti hänen suosikkinsa tähän puuhaan, sillä entinen kersantti kantoi helposti neljäkin pitkää ja painavaa puomia kerralla.
"Kerää vain ohjat ja ala vaatia siltä kunnon käyntiä. Ympyröitä, voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia", Caitlin huikkasi ennen kuin alkoi harppoa ja laskea puomien etäisyyksiä. Hän kompuroi yhteen puomeista, päätyi polvilleen hiekkaan ja nousi naurahtaen takaisin ylös. Hän pudisteli hiekat housuistaan antamatta kömpelyytensä häiritä.

Amanda oli aina ihmetellyt, Caitlinin tavattuaan, että miten noin kankea nainen saattoi olla niinkin taitavata ratsastaja. Hän keräsi ohjat ja alkoi vaatia Lionheartilta töitä. Oria ei selvästi olisi ihan huvittanut tai sitten se yritti totuttuun tapaansa suorittaa asiat hiukan sinne päin.

Caitlin käänsi huomionsa ratsukkoon, kun puomien etäisyydet olivat kohdillaan. Sawyer poistui koiransa kera maneesista ollakseen poissa tieltä.
"Vaadi enemmän", valmentaja huomautti. Lionheartilla oli selkeästi tapana tehdä kaikki puolittain, kuten omistaja oli muutaman kerran nolona myöntänyt. "Kantapäät alas ja pohkeet kevyesti kiinni kylkiin. Taivuta kunnolla kaarteen läpi."

Amanda osasi vaatia, tosin nykyään hänkin teki kaiken puolittain ja kyllästyneenä. Tuo teki kuten valmentaja käski ja saikin orin taipumaan enemmän.

"Parempi", Caitlin kehaisi. Hän katseli ratsukkoa hetken, kiinnittäen huomiota niin ratsastajan apuihin kuin hevosen liikkeisiin. "Pysähdy, peruuta, pysähdy ja pyydä vasta sen jälkeen uudestaan käyntiä. Katsotaan, saisiko sitä liikkumaan vähän tasapainoisemmin", Caitlin totesi katsoessaan, miten ori tuppasi kaatumaan kaarevalla uralla etupainoiseksi.

Amanda ratsasti miten Caitlin käski. Hänellä oli yllättävän hyvä istunta, vakaa ja pehmeä käsi. Muutoinkin tyttö ratsasti hyvässä ryhdissä. Nyt vain... Laiskotti jonkin verran.

Caitlin huomasi, miten ratsastaja yritti laiskotella orin selässä. No, jos puhe ei tehonnut, niin kaipa sitä piti sitten laittaa ratsukko suorittamaan tehtävää, josta Lionheartin kaltainen hevonen ei yksinään selviäisi.
"Siirry raviin. Pyydä pitkillä sivuilla reipasta, mahdollisimman pitkää ravia ja lyhyillä sivuilla vastaavasti koeta lyhentää oria mahdollisimman paljon", Caitlin ohjeisti suunnatessaan uran sisäpuolella olevien puomien luokse. Hän siirsi muutamaa, kunnes oli tyytyväinen.

Huomaamattomasti Amanda huokaisi orin selässä ja pyysi ravia. Hän herätteli itseään samalla tehtävään, pakottaen keskittymään ratsastukseen. Hän vaati Lionheartilta enemmän ja antoi orille tukea tehtävässä. Halusi hän kuitenkin saada valmennuksista irti.

Caitlinin teki mieli pudistaa päätään, kun ratsukko suoritti pyydettyjä askeltenmuutoksia. Miten he selviäisivät kaavaillusta puomitehtävästä, jos tuokin näytti jo noin takkuiselta? Hän tiesi, että molemmat osasivat, muttei aivan ymmärtänyt, miksi tänään meno näytti tuolta. Lionheart tuntui luistavan kaikesta mistä vain saattoi ja Amanda antoi sen tapahtua.
"Käänny puomeille. Puomeja on kymmenen ja niiden etäisyydet lyhenevät ensimmäisen viiden puomin ajan ja sen jälkeen alkavat jälleen pidentyä. Lyhennä siis ensin orin askelta ja sen jälkeen pyydä sitä venyttämään itseään. Ole tarkkana, tai se harppoo lyhyemmillä väleillä kahden puomin yli kerralla."

Amanda pysäytti orin, nyökkäsi ja veti henkeä. Keskity, keskity, keskity. Nyt, keskity. Hän pyysi hevosen uudestaan raviin, istui syvälle alas ja vaati hevsta lyhentämään askelta. Pari ensimmäistä puomia kolisi,mutta muuten hän sai ison hevosen tuotua hyvin puomeille.

Caitlin seurasi suoritusta. Se näytti jo paremmalta. Selkeästi molemmat osasivat, kun vain viitsivät keskittyä. Hän kävi korjaamassa puomeja, joita hevonen oli siirtänyt varomattomilla askelillaan.
"Uudestaan. Keskity ratsastamaan pienin ja kevein avuin, niin ori reagoi herkemmin ja nostelee jalkojaan paremmin", valmentaja sanoi. He voisivat viettää koko päivän tämän puomitehtävän parissa, sillä se oli yksi hänen suosikeistaan, mutta ehkä hänen pitäisi päästää ratsukko tekemään jotakin muuta, kunhan tämä sujuisi.

Tyttö nyökkäsi, lyhentäen askelta aavistuksen aiemmin ja reilummin seuraavalla kerralla. Nyt mikään ei kolissut, onneksi. Hän halusi ja oikeastaan kaipasi sitä että adiat sujuivat.

"Hienosti ratsastettu. Tule vielä kerran, niin saadaan hevonen kunnolla hereille", Caitlin kehotti. Ori alkoi selkeästi tajuta, että sen kuului nostaa jalkojaan myös ylös eikä vain liikuttaa eteen.

Amanda uskalsi seuraavaksi keskittyä apujen hellempään käyttöön. Nyt hän sai orin liikkumaan hellin avuin oikein. Nyt hymy kohosi kasvoille.

"Upeaa, niin sitä pitää", Caitlin kehui ylpeänä. Tyttö alkoi selkeästi saada otetta hevosen ratsastamisesta, joka varmasti erosi siitä, millaiseen Amanda oli tottunut. "Ota käyntiin ja tee muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia. Vaihdan sillä aikaa puomien etäisyyksiä."

Erosi se, todellakin. Monti oli ollut helpompi ja hän ei vieläkään ollut tottunut isoon askeleeseen. Hän huokaisi hiljaa ja siirsi orin käyntiin, tehden Caitlinin pyytämiä harjoituksia.

Caitlin siirsi puomeja sen verran, että ne sopisivat laukka-askeleeseen. Hän vilkaisi silloin tällöin ratsukon puuhia tarjoten joko ohjeita tai kehuja, ja välillä molempia. Amanda oli taitava ratsastaja, kun vain laittoi taitonsa käyttöön, eikä antanut hevosen luistaa hommista.
"Selvä, otappa sitten laukka. Tee muutamia siirtymisiä laukan ja ravin välillä, tee voltteja ja kun tuntuu siltä, että hevonen on kuulolla, lähde puomeille. Niiden etäisyydet toisistaan lyhentyvät jatkuvasti, joten joudut loppuun asti kokoamaan orin askelta."

Kokoajan kokoamaan. Asia selvä. Amanda nosti laukan, pyöritelle, Lionheartia ympyrällä aktiivisesti, tehden siirtymisiä ja hakien sopivaa tahtia. Hön ei myöskään halunnut ratsastaa etupainoisella hevosella puomeille. Kun ori tuntui hyvältä, hän ratsasti puomeille. Viimeiset kolisivat kun kokoaminen ei sujunut riittävän hyvin ja askel oli aavistuksen liian pitkä.

"Alku meni lupaavasti. Tule uudestaan ja kokoa vain rohkeammin. Se on tasapainoinen ja notkea hevonen, joten pystyy kyllä kokoamaan askeleensa, jos vain pyydät sitä", Caitlin sanoi korjaten samalla puomit kohdilleen. Hän oli nähnyt, miten Lionheart venytti ja lyhensi askeltaan sulavuudella, joka olisi riittänyt kouluradoillekin, joten hän uskoi sekä hevoseen että ratsastajaan. Kukaan ei osannut ensimmäisellä kerralla.

Kirjaimellisesti ensimmäisellä, Amanda oli kuitenkin ratsastanut oria vasta hetken ja oli itse ensisijaisesti esteratsastaja.

"Kohota hieman ulkonyrkkiäsi ja nosta sen päätä ylemmäs", Caitlin ohjeisti. Lionheart näytti laskevan päätään alemmas joko siksi, että yritti nähdä puomit tai sitten se vain tykkäsi painua turhankin syvään muotoon. "Parempi. Ja sitten puomeille. Kokoa reippaasti."

Amanda korjasi nyrkkinsä asentoa ja hymyili hieman kun hevonen nosti päätään. Ihanaa kun sai niin välittömän palautteen hevoselta.  Hän nosti uuden laukan ja kokosi jo aluksi paljon reippaammin, jolloin orin sai tarpeeksi lyhyeksi puomien loppupäähänkin.

Caitlin hymyili seuratessaan ratsukkoa. Hyvinhän se sujui.
"Upeasti korjattu. Se näytti jo oikein hienolta menolta", nainen kehui vahva irkkuaksentti puheeseen salakavalasti hiipien. No, parempi sekin kuin yllättävä kielenvaihdos. Se voisi hämmentää ratsastajaa, jos valmentaja yllättäen alkaisi huudella ohjeita saksaksi.
"Ratsasta näitä viuhkapuomeja", valmentaja aloitti viitaten lyhyen sivun luokse laitettuja puomeja kohden, "eri pituisella askeleella. Tule välillä pidemmällä laukalla tai ravilla ulkokaarteesta ja välillä erittäin kootusti sisemmältä. Ratsasta ympyrää. Sinulla on aina reilusti yli puolet ympyrästä aikaa pidentää tai lyhentää askelta, ennen kuin osut uudemman kerran puomeille."

Amanda huokaisi syvään selässä ja huomasi naisen likuvan aksentin. Ihme tyyppi, pakko sanoa! Hän tuli ensin puomit ravissa muutamaan kertaan, hakien askeleen pituutta eri etäisyyksille sopivaksi. Kun Lionheart ei ravissa kolistellut, hän nosti ympyrällä laukan, tulematta ensin puomeja. Hän halusi orilta kunnollista muotoa, liikkuvuutta ja mieluiten säällisen takapään käytön.

Caitlin kehui ratsastajaa, kun ravipuomit alkoivat sujua. Ori nosteli jo paremmin jalkojaan kuin aluksi. Ilmeisesti sekin alkoi saada kiinni tehtävien tarkoituksesta.
"Ratsasta eteen puolipidätteiden kera", valmentaja huomautti kun ratsastaja alkoi työstää laukkaa. Ori osasi liikkua paremmin, hän oli nähnyt sen, joten turha päästää hevosta helpolla. Amanda saisi kyllä Lionheartista irti enemmänkin. "Ja sitten puomeille. Pidä huolta, ettet anna sen hypätä puomeja, vaan laukata tasaisesti yli." Se nyt vielä puuttuisikin, että hevonen osuisi puomeille huonosti ja päättäisi hypätä koko viuhkan yli. Laskeutuisi vielä puomin päälle ja Amanda tutustuisi hiekkapohjaan. Ei kiitos.

Amandda teki puolipidätteitä ja omalla lantiollaan työnsi oria eteenpäin. puomeilla hän tosin lopetti eteen ratsastamisen, ettei Lionheart tosiaan innostuisi hyppäämään koko viuhkaa kerralla. Se olisi itse kullekin kivuliasta.

Caitlin seurasi ratsukkoa tyytyväisenä. Se näytti jo hyvältä menolta. Puomeilla hevonen sekosi askelissaan, mutta ei sentään tehnyt mitään hulluja loikkia - valui vain ulkosyrjältä ulos puomeilta.
"Pidä se samalla kohdalla joka puomille", valmentaja muistutti. "Hyvin se sujuu."

Amanda nyökkäsi ja toi orin uudelleen puomeille, samaan kohtaan. Hän työnsi sitä koko ajan kevyesti sisäänpäin, välttääkseen äskeisen kaltaisen luisumisen ulommas.

"Hienoa", Caitlin kehui, kun ratsukko selvisi tehtävästä niin vaivattoman oloisesti. "Pidä Lionheart tiukasti pohkeiden välissä, niin se ei pääse seilaamaan sivusuunnassa. Tule kootusti sisempää ja vaihda sitten suuntaa", valmentaja antoi ohjeita tyytyväisenä ratsukon työskentelyyn. Tämä oli jo selkeä parannus valmennuksen alkuun.

Amanda teki kuten pyydettiin, uskaltaen koko ajan vaatia orilta enemmän. Se alkoi jo sujua mukavasti, onneksi! Tytön kasvoilla näkyi jopa pieni hymy hetken aikaa.

"Upeaa", Caitlin ei voinut olla kehumatta, kun ratsukko näytti saavan jutun juonesta kiinni. Yhteistyö tuntui kehittyvän jokaisen kerran myötä suurin harppauksin. Lionheart mukautui ratsastajaansa ja alkoi selkeästi ennakoida tehtävää. Aika vaihtaa, siis.
"Ota hetkeksi käyntiin", valmentaja huikkasi. Hän siirsi kaksi puomia pitkälle sivulle kauas toisistaan ja laski askelia. Kun väli oli kunnossa, hän kääntyi Amandan puoleen. "Tule laukassa puomeille. Yritä saada väliin neljä askelta. Se on mitoitettu aavistuksen pitkäksi väliksi neljällä askeleella, joten joudut pyytämään hieman venymistä Lionheartilta."

Se sai Amandan rentoutumaan kun valmentaja kehui. Hän otti käyntiin ja huomaamattomasti taputti orin kaulaa. Se todellakin toimi nyt. Hän pyysi uudelleen laukan, hakien hevosen kuulolle ja ohjasi puomeille. Yksi, kaksi, kolme, neljä. Lionheart sopi hyvin siihen.

Caitlin ei voinut kuin hymyillä, kun ratsukko selvitti tehtävän niin helposti.
"Uudestaan, mutta tällä kertaa kokoa laukkaa ja yritä saada samaan väliin viisi askelta", nainen ohjeisti seuraten tarkkaavaisena, mitä ratsastaja teki. Pitäisihän hänen olla valmiina antamaan hyviä ohjeita, jos Amanda kaipaisi apua hevosen kanssa. Juuri nyt vaikutti kuitenkin siltä, että hevonen ja tyttö olivat löytäneet yhteisen sävelen.

Ainakin hetkeksi, mutta se helpotti. Vaikka Amanda ei olisi uskonut, niin ison ja reippaan hevosen selässä hän oli kuin kotonaan. Ori toimi hyvin, vaikka hän kokosikin melko reilusti, jotta varmasti saisi Lionheartin mahtumaan.

Ja orihan mahtui. Caitlin hymyili ylpeänä, kun ratsukko suoritti tehtävän. Hän oli varma, että jos olisi antanut tämän valmennuksen alussa, kumpikaan ei olisi suoriutunut siitä. Nyt hevonen venyi ja kokosi itseään ratsastajan pyyntöjen mukaan, ja Amanda osasi myös pyytää. Caitlin pyöräytti puomia aavistuksen lähemmäs toista.
"Uudestaan, viidellä", hän kehotti. "Kokoa se niin lyhyeksi kuin mahdollista ja pidä huolta, että tuot sen ensimmäiselle puomille niin tarkasti, ettei ori joudu yhtään muuttamaan askeltaan."

Amanda nyökkäsi ja toi orin uudelleen puomeille. Hän keskittyi ja piti hevosen kunnolla käsissään. Se toimi, ihme ja kumma kyllä kaikki sujui toisenkin kerran hyvin. Lionheart alkoi ilmeisesti olla samaa mieltä hänen kanssaan.

"Hyvä", Caitlin rohkaisi nyökäten. Hän vilkaisi arvioiden puomien väliä. "Tule kolmella askeleella. Ratsasta Lionheart pitkäksi ja matalaksi", hän päätti vielä haastaa ratsukon.

Kolmella? Oivoi. Jos hän antaisi sen lönkyttää siitä? Ei se kävisi. Amanda pidensi orin askelta ympyrällä ennen puomeja. Kun se tuntui sopivamlta, hän ohjasi hevosta kohti puomeja, laskien askelia jo ennen.

"Pidemmäksi", Caitlin rohkaisi katsoessaan lähestyvää ratsukkoa. "Anna ohjaa, pyydä rohkeammin. Se venyy kyllä", hän vakuutti. Ori näytti rennolta mutta kuuliaiselta, joten hän luotti Amandan kykyihin. Ratsukko kyllä selvittäisi tehtävän, jos Amanda vain pyytäisi reippaammin pidempää askelta ja uskaltaisi päästää ohjaa pidemmäksi, jotta hevonen voisi venyttää kaulaansa.

Hieman lisää ohjaa ja sitten tyttö työsti enemmän lantiollaan oria eteenpäin, kun yritti puomeja uudelleen. Ehkä se siitä, ehkä se siitä.

"Hienoa", Caitlin kehui kun Amanda pyysi enemmän. Ratsastaja pyysi ja hevonen teki, sillä ori venytti vaivattomasti laukkaansa hukkaamatta rytmiä. Caitlin laski askelia. Yksi, kaksi, kolme. Puomi.
"Täydellistä. Hyvin ratsastettu", hän totesi nyökäten. "Ota raviin ja ala suorittaa loppuverkkaa. Ratsasta se pitkäksi ja matalaksi, mutta älä hukkaa aktiivista takaosaa." Hän voisi alkaa kantaa puomeja paikoilleen.

Amanda oli helpottunut luvasta antaa orin venyä alas. Lihaksistossa tuntui yllättäen hevosen muutos, Lionheart ei ollut ollenkaan samanlainen kuin Monti, johon  hän oli tottunut. Ehkä hän oli ollut Montille jo liian iso...

Caitlin kantoi muutaman puomin varastoon, ennen kuin huikkasi Sawyerin tallikäytävän puolelta kantamaan loput paikoilleen. Valmentaja seurasi loppuverryttelyä rauhallisena maneesin keskeltä, jakaen silloin tällöin ajatuksiaan siitä, mitä Amanda voisi tehdä orin kanssa.
"Se näytti jo todella hyvältä. Jatkatte vain harjoittelua, niin pärjäätte loistavasti", valmentaja rohkaisi hymy huulillaan. Hän sipaisi punertavia hiuskiekuroita kasvoiltaan korvien taakse ja vilkaisi rannekelloaan. Hyvä, että hän pääsisi tämän jälkeen kotiin. Pitkä päivä alkoi jo tuntua jäsenissä.
"Lionheartin kanssa on tärkeää, että kerrot sille selkeästi, mitä aiot tehdä seuraavaksi. Se on fiksu hevonen, joka oppii nopeasti ennakoimaan, mitä pyydät siltä. Suosittelisin puomi- ja kavalettiharjoituksia, siirtymisiä ja yhteistyötä vahvistavia tehtäviä, kuten erilaisia kiemurauria ja kouluratoja", ilman jalustimia, tietenkin, mutta sitä hän ei ääneen sanonut.

Jalustimettomuutta Amanda tuskin kokeilisi, mutta pisti harjoitukset korvan taakse ja nyökkäsi ymmärtäneensä. Hän hidasti orin käyntiin ja antoi sille löysät ohjat, hymyillen hieman. Se oli mennyt hyvin, Caitlinkin sanoi niin.

Caitlinin elämäntehtävänä tuntui olla jokaisen ratsukon laittaminen liikkeelle ilman jalustimia, ja jos Amanda saapuisi valmennuksiin useamman kerran, joutuisi tyttö varmasti kokemaan senkin piinan. Tänään hän oli antanut tytön pitää jalustimet, kun hevonen oli lähes tuntematon, mutta kahden kuukauden päästä tilanne olisi varmasti toinen.
"Hauskaa päivänjatkoa", Caitlin toivotti kun Sawyer oli saanut puomit siivottua. Valmentaja otti suunnan tallia kohden. Hän keräisi tavaransa ja lähtisi kotiin. Eiköhän Amanda pääsisi Lionheartin selästä alas ilman, että hän tuijottaisi viimeiseen asti.

"Samoin." Amanda totesi ujosti ja jäi maneesiin kävelemään Lionheartin kanssa hetkeksi. Eiköhän se tästä.