----ing amateur.

// Avoin peli, joku Artemikselle kaveriksi tänne :)//

Uusi päivä, toinen päivä uudella työpaikalla. Aamun valmennus oli saanut Artemiksen himoitsemaan tupakkaa, verisuonet päässä olivat olleet vaarassa. Miten joillekin ei vain mennyt jakeluun, että esteratsastuskin oli vakava ja vaarallinen laji, jossa vaadittiin vähintään yhtä paljon kuin koulussakin? Olisi vain pitänyt alkaa kouluvalmentajaksi... Mies oli siis mennyt pienelle kävelylle tien varteen, vetänyt henkosia sähkötupakastaan ja rauhoittunut. Pari viikkoa sitten omistukseensa oli siirtynyt ruuna Meykenhoek Z, josta hän ei tiennyt ihan mitä mieltä olisi. Ruuna oli mukavan kurinalainen ja hyvä käsitellä, mutta sen säikkyys oli omaa luokkaansa. Vaikka eipä se valmentajaa hetkauttanut suuntaan eikä toiseen. Syvä huokaus karkasi huulten välistä, kun hän asteli kohti Hookin karsinaa. Ne varusteet, ne hän oli hävittänyt ensimmäisenä. Ihme ja kumma joku oli ne vihreät kamaluudet huolinut. Nyt oli harmonia kohdillaan, kun hän saattoi hakea mustan harjapakin hevosen kaapista ja ottaa satulatelineesä satulan, jossa oli ihanan tummansininen huopa.

Ennen kuin hän kuitenkaan alkoi karsinalla satuloida hevosta, hän ottikin suunnakseen vielä rehuhuoneen. Kai nyt olisi hyvä tarkistaa, mitä rehua hevonen nyt söi - tytön selityksistä ei saanut mitään selvää. Kaikki pitäisi olla kunnossa kun kilpakausi alkaisi, hän aikoisi startata samantien ja täydellä teholla, eikä puolivillaisesti pelleillen. Hook saisi kestää sen että nyt oltiin tosissaan ja haettiin isoista kisoista sijoja, eikä pelleilty. Vaikka eipä ruuna tuntunut pelleilevän juuri koskaan. Ainakaan kuin se Slippers. Luoja mikä hevonen, kylmät väreet menivät pitkin selkää.

[Odotin kiltisti, mutta kun kukaan muu ei tullut niin... Moi taas :'D]

Päivä oli ollut kiireinen, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla: hän oli kokenut onnistumista, älynväläyksiä sekä muutaman kipeän varpaan, kun pöydän jalka oli hypännyt eteen, mutta päällimäisenä mielessä oli valmennuksesta jäänyt hyvä mieli. Ratsukot olivat tuntuneet saavan paljon onnistumisen elämyksiä koulua vääntäessään, mikä oli aina riemun paikka. Ehkä hän oli jälleen onnistunut vakuuttamaan edes yhden ratsastajan siitä, ettei sileätyöskentelyn tarvinnut olla tylsää ja vastenmielistä.
Caitlin sipaisi punaisia hiuskiekuroita pois kasvoiltaan. Hän laittoi hiukset korkealle, aavistuksen sotkuiselle nutturalle, ennen kuin lähti hakemaan Remonaa laitumelta. Hetken hän kuvitteli, että kastanjanruskea trakehner katsoi häntä, vaan kun hän pääsi portille, oli hän jo varma, että Remona oli tapansa mukaan tuijottanut kaukaisuuteen. Tammaparka. Hän olisi niin paljon mieluummin valmentanut tamman omistajaa kuin ratsastanut ihanaa hevosta, joka niin selkeästi ikävöi omistajaansa. Olisipa hän voinut ottaa Remonan hämmennyksen ja ikävän pois, vaan ainoa mitä hän saattoi tehdä, oli naksauttaa riimunnaru kiinni metalliseen lenkkiin ja lähteä taluttamaan ruunikkoa tallia kohden.

Caitlin vei Remonan karsinaan odottamaan perusteellista harjausta. Hän riisui tamman loimen ja taitteli sen siististi loimitangolle. Nainen suuntasi hakemaan harjoja varustehuoneesta pintelien kera. Ne hän voisi kääriä siinä samalla. Caitlin osittain törmäsi ovenkarmiin poistuessaan varustehuoneesta, pudottaen siinä sivussa yhden valkoisista pinteleistä. Pintelirulla kieri iloisesti auki tallikäytävällä pysähtyen vasta, kun pitkä pinteli oli auennut kokonaan. Nainen hymähti huvittuneena ja keräsi pintelin sotkuiseksi kasaksi syliinsä.
"Kappas, hei", Caitlin tervehti yllättyneenä huomatessaan Artemiksen. Tuo taisi olla se uusi valmentaja. Esteratsastaja, vaan toisen nimeä Caitlin ei millään saanut päähänsä. "Etsitkö jotakin?" Nainen kysäisi päätään kallistaen. Hän piteli kaksin käsin kiinni Remonan harjapakista, jonka päällä kolme pintelirullaa ja yksi sotkuinen pintelimytty lepäsivät. Jos hänellä olisi ollut vapaita käsiä, olisi hän voinut tarjoutua kättelemään, mutta nopea tilannekatsaus paljasti, että jos hän yrittäisi sitä nyt, hänellä olisi pian sylissään useampi kuin yksi auennut pinteli.

Artemis selasi rehusäkkejä, katseli Meykenhoekin ruokintaa ja huokaili raskaasti. Ei, ei, ei ja ei. Kaikki menisi uusiksi, jahka hän keksisi miten. Muutenki herkälle ja kuumuvalle hevoselle hän ei tällaista syöttäisi. Tullessaan pois hän näki maassa auki rullautuvan pintelin, kohottaen katseensa ihmiseen jonka sylistä mokoma kangasrulla oli karannut.

"Hei."
Hän tokaisi ykskantaan, puraisten huulensa sisäpintaa. Miksi kaikkien piti tervehtiä ja haluta jäädä rupattelemaan. Artemis seisoi turvallisen välimatkan päässä ettei vain joutuisi kättelemään ja katseli naista. Caitlin O'Connor. Ilmeisesti tuolla oli nykyään hevonen täällä tai naine oli hairahtunut kilpailun ohella valmentamaan, kuten hänkin.
"En enää. Tarkistin hevoseni ruokinnan sen tytön jäljiltä."
Hän totesi kylmästi ja perin ilmeettömästi, kuten tapaansa kuului.

Caitlin hymyili välittämättä varsin kylmästä kohtelusta, jota Artemiksen osalta sai. Hän oli tottunut brittiläisten jähmeyteen eikä ajatellut sen johtuvan hänestä. Hän oli elänyt niin monen kulttuurin keskellä, ettei oikein itsekään enää tiennyt, missä tunsi olevansa juurillaan.
"Hyvä jos kaikki taulukot olivat selviä", Caitlin nyökkäsi juttelunsa tahtiin. Hänellä oli kestänyt minuutti jos toinenkin, kun hän oli järkeillyt tallin ruokintataulukkoa, mutta nykyään sen lukeminen oli helppoa ja yksinkertaista. Onneksi hänen ei tarvinnut murehtia moisesta, sillä Remonasta pidettiin tallin puolesta hyvää huolta. Hän sai ratsastaa upeaa tammaa aikataulunsa puitteissa miten mieli. Tänään he keskittyisivät muutamaan koululiikkeeseen, jotka hän halusi täydelliseen kuntoon tammikuun loppua varten.
"Mutta Remona odottaa jo karsinassa, joten jutellaan myöhemmin toki lisää", nainen totesi hymyillen ja lähti reippaasti kohti tamman karsinaa. Hän onnistui kompuroimaan omiin jalkoihinsa matkalla niin, että jo kerran auennut pinteli putosi uudelleen tallikäytävälle. Caitlin kumartui nostamaan sen ennen kuin jatkoi matkaansa pääkäytävältä tammakäytävän puolelle. Kaunis ruunikko oli onneksi hyvätapainen hoitaa, joten hänellä ei menisi tuhottoman kauan hevosen varustamisessa.

Artemis nyt ei edes ollut britti, vaan kotoisin Irlannista, mutta hän oli varmasti jähmeämpi kuin yksikään tallilla käyvä syntyperäinen britti. Siihen oli toki omat syynsä.
"Selviä ja selviä, mutta ainakin selvisi taas muutama asia mikä on pielessä."
Hän pistäisi todellakin ruunansa ruokailut uusiksi. Hook tarvitsi erilaista ruokaa ja ruokinta voisi myös ehkä hieman rauhoittaa sitä. Ainakin toivoa sopi. Hän kohautti olkiaan ja lähti satuloimaan ruunaansa. Saatuaan varusteet säpsyvän hollantilaisen niskaan, mies veti kypärän päähänsä ja lähti maneesiin. Hänellä oli turvaliivi, tänään harjoiteltaisiin tekniikkaa ja Hookin tuntien hän tulisi alas parilla erikoisesteellä, jos ei olisi valppaana. Hevosella oli paha tapa säikkyä ja kuumua turhuuksista. Maneesissa hän ponkaisi hevosensa selkään, saaden kahden käyntiaskeleen jälkeen jo mahtavan sivuloikan, Meykenhoekin nähdessä vihreitä miehiään.
"Skitsofreninen elukka."

Caitlin varusti Remonan kaikessa rauhassa, ihaillen hetken tamman upeaa ulkomuotoa. Valkoiset pintelit pukivat ruunikkoa tavattoman hyvin. Tamma oli kuin syntynyt kouluratsuksi - tai mistäpä hän tiesi, ehkä hevonen oli ensiaskelistaan lähtien ollut tanssija. Musta koulusatula nousi kevyesti tamman puhtaaseen selkään. Caitlin kiristi vyön ja tarkisti jalustimien hihnat lähinnä tottumuksesta. Hän letitti tamman mustaan harjaan yhden pienen, tuskin pikkurillin paksuisen letin. Nainen oli tällä kertaa valinnut kankisuitset, sillä halusi ratsastaa kunnon koulutreenin. Hän tosin epäili, ettei se onnistuisi aivan niin mutkattomasti, mutta aina sopi yrittää. Hyvätapainen tamma ei säheltänyt omiaan, koskaan, mutta siitä huolimatta heidän menonsa ei aina näyttänyt niin hyvältä kuin hän olisi toivonut.
Nainen keräsi hiuksensa löysälle nutturalle, jolta muutama kiehkura karkasi reunustamaan kasvoja samantien. Pitäisi ehdottomasti kasvattaa ne pidemmiksi. Juuri nyt ne olivat ärsyttävästi sen verran lyhyemmät, etteivät pysyneet korkeilla nutturoilla. Kypärää punapäällä ei ollut, kun hän talutti ratsunsa maneesiin, jossa Hook näytti keksivän omaa ohjelmaansa, kuten niin usein ennenkin. Caitlin pysäytti Remonan ja nousi selkään oikealta puolelta, mikä oli yksi hänen pienistä hassuista tavoistaan. Hänestä se vain tuntui mukavammalta puolelta nousta selkään, joten sieltä hän myös ponnisti.
"Hook näyttää pirteältä", Caitlin totesi vilkaisten ruunan suuntaan. Remona sai kävellä pitkin ohjin uran sisäpuolella sillä aikaa kun hän kumartui nostamaan jalustimet ristiin kaulalle. Alkuverryttelyssä moiset kapineet olivat vain tiellä, jos häneltä kysyttiin. Nainen keräsi nivelohjan tuntumalle, mutta antoi kangen roikkua löysänä. Ei hän sillä vielä mitään tekisi. Caitlin alkoi taivuttaa hevosta pohkeen ympäri tarkoin, vaativin avuin ja ratsasti huolellisia teitä. Kouluratsastajat tuntuivat olevan sellaisia ihan luonnostaankin. Kaikki mikä tehtiin, tehtiin kymmenen pisteen suoritusta tavoitellen.