Teetä tai kahvia.

[Tätä saa jatkaa Silkki. Käytän puhuessa "- merkkejä, ja ajatellessa '- merkkejä. :3]

Astuin ovesta sisään, ja katsahdin tilaa. 'Hieno.'- ajattelin. Huone oli tilava ja valoisa. 'Täällä voisin vaikkapa asua!'.
Kävelin keittiön puolelle. Keitin kupposen vettä ja join teetä. 'Mistäköhän tämä tee ostetaan? Valtavan hyvää!'. Katsoin ikkunasta ulos ja tuumasin ääneen; "No kerta ulkona paistaa aurinko ja on lämmin, niin miksen lähtisi vaikka maastoon. Mutta kenen kanssa? Kassu? Noh, Kassun kanssahan minä jokatapauksessa lähtisin." Mietin pitkäät mitä menisin maastoon tekemään. N. 15min kuluttua sain älynväläyksen. 'No voikun olen tyhmä, miksen pyytäisi jotakuta mukaan. Nääh. En tunne ketään. Paitsi... Jos tutustun?'. En ollut kuitenkaan arimmasta päästä. En silti ollut varma olisiko minulla tarpeeksi miestä mennä kysymään tuntemattomalta mitään. Päätin kuitenkin kaivaa mustasta kypäräkassistani hiuslenkin, harjan ja ratsastushanskat. Harjasin pitkät ruskeat hiukseni ja letitin ne kahdelle letille, jotta kypäräni mahtuisi päähäni, ja että hiukset eivät tulisi tielle ratsastaessa.
'Ainiin! Olempas höpsö. Kassu pitäisi hakea kotoa.' 'Voi Kassuparkaa... Mitenköhän se pärjää, koska sillä ei ole seuranaan kuin Blacky. Voisin ehkä tosissaan harkita sitä, että Kassu muuttaisi tänne, tai jonnekkin muualle... Talliin, koska se on aina niin yksin... Tallissa... Minähän sitä hoidan!'.
Ajatukseni harhailivat. Halusin Kassun jäävän kotipihaani, mutta halusin myös sen menevän muiden hevosten kanssa johonkin yhteiseen talliin. Kirjaimellisesti halusin kahta asiaa, joka teki minut hermostuneeksi. Jäin edelleen oleskelutilaan miettimään mitä teen seuraavaksi. Ehkäpä joku auttaisi minua?

[Täältähän me saavumme, kuten lupailin :>]

Evelyn oli rokottanut muutaman hevosen, mikä oli sujunut varsin kivuttomasti. Onneksi, sillä hän ei kaivannut enempää hankalia hevospotilaita. Defyssä oli jo riittämiin haasteita hänelle. Nainen puntaroi hetken tallikäytävällä, mitä tekisi seuraavaksi, ottaen lopulta suunnan yläkerran oleskelutilaan. Hän haroi tummia hiuksiaan, jotka olivat olleet siistillä nutturalla, ennen kuin hän oli hakenut Lionheartin tarhasta. Palomino täysiverinen oli käyttänyt koko matkan tarhalta tallille siihen, että oli hamunnut omistajansa hiuksia. Evelyn irvisti kiivetessään portaita, kun hiuksien seasta löytyi heinänkorsi. Kiitoksia kovasti orille.
Nainen luovutti hiustensa kanssa. Hän voisi yhtä hyvin näyttää peikolta. Eiköhän jokainen tallilla kävijä ollut jo tottunut siihen, ettei hän tosiaankaan ollut edustavimmillaan suurta osaa ajasta, jonka vietti Rosings Parkin siisteillä käytävillä.

"Kas hei", lyhyt nainen tervehti yllättyneenä huomatessaan, ettei ollut ainoa, jota oleskeluhuoneen keittiö oli houkutellut puoleensa. Evelyn suuntasi tottuneesti kahvipannulle ja kaatoi höyryävän kuumaa mustaa ihmejuomaa itselleen kupillisen. Luojan kiitos sille, joka oli keittänyt täyden kahvipannun.
"Emme taidakaan olla tavanneet ennen", nainen naurahti muistaen samassa sekaisin olevat hiuksensa. Hän antoi varmasti kerrassaan unohtumattoman ensivaikutelman, kun hiukset olivat sotkuisella, hevosenkuolaisella nutturalla. Loistavaa.
"Olen Evelyn Hills, tallin eläinlääkäri ja Lionheartin omistaja", hän esittäytyi reippaasti leveä hymy huulillaan. Hän voisi edes sen verran tehdä ensivaikutelman eteen, että vaikuttaisi iloiselta ja ystävälliseltä, vaikka näyttikin suoraan läheiseltä pellolta karanneelta linnunpelätiltä.

"Hei vaan!" Tervehdin takaisin mukavannäköistä naista. "Emme ole tavanneet, ja olen Julia Miller. Virallista työtä en täältä ole vielä saanut, mutta omistan hannoveriorin Casperi, eli Kassun, ja hän asuu omassa kotipihassani. Olen ajatellut siirtää sen tänne Rosings Parkiin asumaan, ettei minun tarvitsisi kuljettaa sitä tänne aina, kun tulen tänne." "Ja muuten, ha- luaisitko lähteä maastoon?" -kysyin hieman arastellen. "Minun täytyisi hakea Kassu ainakin kotoa.". Käväisin vedenkeittimen vierellä ja otin toisen kupin teetä. Sitten palasin takaisin paikalleni juomaan teetä ja mietiskelemään maailmaa.
"Onkos tämä sinun hevosesi erikoistunut mihinkään lajiin?" -Kysyin hieman nolostuneena, koska ajattelin kysymyksen olevan hieman töykeä.

Evelyn hymyili iloisesti, kun toinen vastasi niin reippaasti tervehdykseen. Jotkut englantilaiset tuntuivat olevan niin kovin tarkkoja sanoistaan ja tavoistaan ja varmaan tähtien asennostakin, että yli neljän sanan saaminen ulos tiukoilta huulilta oli kovan työn takana. Amerikkalainen ei sellaista ymmärtänyt. Sosiaalisuus oli Evelynillä verissä.
"Haet kuitenkin töitä täältä?" Naisen oli pakko kysyä. Hän oli ymmärtänyt toisen sanoista niin, mutta halusi olla varma. "Oi, on varmasti ihanaa kun hevonen asuu kotona. Vaikka työtähän siinä riittää", hän naurahti ajatellen kotiseutuaan. Hän oli kasvanut karjatilalla, jolla oli karjahevosia kotipihassa useampi kappale. Siinä oli riittänyt siivoamista, hoitamista ja ylipäätään tekemistä.
"Mielelläni", Evelyn vastasi ilahtuneena. Hän lähti mielellään seurassa maastoon, vaikka ori maastovarma olikin. Oli silti mukavampi ratsastaa luonnon keskellä, kun oli muutakin seuraa kuin kullanhohtoinen hevonen.
"Ei oikeastaan", nainen myönsi naurahtaen. "Lionheart on harrasteratsu henkeen ja vereen. Puuhaamme mitä mielimme, joten olemme oikeastaan kokeilleet kaikkea olematta missään hyviä", Evelyn selitti hymy huulillaan. Kahvi piristi kummasti, puhumattakaan katkeran juoman lämmöstä, joka ajoi luihin hiipineen koleuden pois.
"Entä sinä ja Casper?"

"Kyllä haen töitä." -Hymyilin. "Töitä kyllä riittää kotitallissa, muttakun yksi hevonen on pihassa, niin työ ei ole hirvittävän iso taakka. Huonot puolet siinä on se, että joutuu itse kaiken ostamaan, ja se, että nytkin Kassu on kotonani vain kissani kanssa." -Sanoin. Mietin hartaasti Kassun siirtämistä Rosings Parkin tallille. "No, tämähän on luotettava talli?" -Hymyilin ja naurahdin. "Ennenkuin lähdemme maastoon, käyn äkkiä kotonani hakemassa turvaliivini Kassun... Lastaan Kassun hevoskuljetusautoon, ja varusteet... Ja tulen heti tänne. Sittenhän me voidaan mennä maastoon?" "Minä ja Casper, taino Kassu, ollaan esteratsukko. Tai toisinsanoen olemme molemmat estepainotteisia, tai ehkä tuo Kassu on enemmänkin estetyyppiä kuin minä, koska olen ihminen." "Lähden tästä nyt autolle, vai haluatko mukaan?" -Kysyin ja keskustelin naisen kanssa. 'Ehkäpä olin liian nopea, lun kysyin oikein jo niinsanotusti ajelulle. Noh, toivottavasti hän ymmärtää.' -Mietin.

Julia oli ihanan puhelias persoona, mistä Evelyn oli kiitollinen. Ei englantilaisissa muutoin mitään vikaa ollut, mutta pidemmän päälle kävi raskaaksi olla ainoa, joka keksi keskusteltavaa.
"Uskon", nainen hymähti ja joi kahvinsa loppuun. "Tämä on todella luotettava talli. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa", Evelyn vakuutti lähes rehellisesti. Totuuden nimissä hänellä oli muutamakin aihe, josta hän valitti tasaiseen tahtiin tallin esimiesasemassa toimiville, mutta niistä lieni turha mainita potentiaaliselle asiakkaalle. Ne kun olivat enemmän hänen henkilökohtaisia ongelmiaan työntekijöiden kanssa, ei niinkään oikeita, tallin toimintaan vaikuttavia tekijöitä.
"Totta kai, ei mitään kiirettä. Minä saan kyllä pidettyä itseni kiireisenä", nainen naurahti. Se oli helppoa, kun tallilla asusti kaksi enemmän tai vähemmän omaa hevosta, sattui seurustelemaan valmentajan kanssa ja toimimaan eläinlääkärinä. Tylsää ei koskaan ollut.
"Esteissä on oma hohtonsa", nainen myötäili toisen kertomusta omasta lajistaan. Hän oli nuorempana ollut esteratsastaja, mutta sen mainitseminen tässä tuntui typerältä. Ehkä hän kertoisi myöhemmin, jos sopiva hetki tarjoutuisi. "Oi, mielelläni", Evelyn sanoi yllättyneenä, mutta ilahtuneena. Hän lähtisi mielellään katsomaan, missä toinen asusti. Ehkä hän voisi joskus ratsastaa Lionheartilla sinne, jos toinen ei kovin kaukana asuisi.
"Missä päin asut?" Nainen kysäisi jätettyään kahvikuppinsa tiskialtaaseen. Joku työntekijöistä laittaisi sen kuitenkin koneeseen, joten hän ei kokenut huonoa omatuntoa moisesta. Hän oli tottunut liian hyvään palveluun Rosings Parkissa.

[Jatkan aamulla :3]
Ymmärsin selvästi kaiken mitä Evelyn puhui, ja olen varma että hän on luotettava. "Asun lähellä tätä Rosings Parkia, taloni on peltojen keskellä aivan muutaman kilometrin päässä. Saat nähdä samalla Kassun.". Olin iloinen, että löysin Rosings Parkista heti iloisen, ystävällisen, puheliaan ja sosiaalisen ihmisen. "Autoni on tuo valkoinen kaksipaikkainen auto, missä on heinälava. Tai oikeasti sillä voi kuljettaa ihan mitä vain." -Sanoin.
Lähdin kävelemään autolleni päin. Evelyn seuraa minua ehkä. Olin tosi innoissani tästä tapahtumasta. Tuntui yksinkertaisesti mukavalta, kun löysi juttuseuraa. Otin maasta kypäräkassini.
"Ja ainiin, minulla on kissakin, Blacky. Onko sinulla muita lemmikkejä? Tai siis, Lionhearthan on sinun?" -Kysyin. "Ethän ole allerginen muille eläimille?" -Kysyin jälleen, mutta hieman kauhistuneen kuulloisena.

"Kuulostaa rauhalliselta", nainen naurahti. Ei ihme, että piti hevosta omalla pihallaan, jos asui niin lähellä tallin ratsastuskenttiä ja maneesia. Hänkin voisi, jos vain haluaisi, rakentaa kotipihalleen tallin, muttei kokenut sille tarvetta. Lionheart oli onnellinen tarhakaveriensa kanssa Rosings Parkissa, joten se saisi asustaa siellä.
"Näppärää", Evelyn hymyili tunnistaessaan parkkipaikalla toisen kuvaileman auton. Ehkä hänenkin olisi pitänyt puhua äidilleen järkeä ja haluta auto, jolla olisi helppo kuljettaa tavaravuoria. No, ehkä hän voisi vuokrata lava-auton jos joskus haluaisi siirtää huonekalujaan - tai fiilistellä nuoruuttaan, johon liikkuvan auton lavalla tanssiminen kuului erittäin oleellisesti.
"Kissat ovat ihania", nainen vastasi pirteästi. "En ole allerginen, Lionheart on minun ja kyllä, minulla on myös koira", Evelyn selitti hymy huulillaan. "Siinä paha missä mainitaan. Tuo on nimittäin minun koirani", hän naurahti ja osoitti sormellaan tarhojen suuntaan. Sieltä kiisi näkyviin hurjalla vauhdilla punaruskea pitbull, jonka valkoiset tassut olivat kurasta ruskeat. Koira haukahteli lähestyessään ja jäi pyörimään innoissaan omistajansa jalkoihin.
"Rauhoitu", Evelyn komensi tiukasti. Koiran häntä vispasi niin innokkaasti puolelta toiselle, että koko koiran takaosa heilui mukana. Typerä otus. "Se on Fuego", nainen esitteli koiransa lempeä hymy huulillaan. Pitbull tapitti ruskeat silmät innosta loistaen uutta tuttavuutta ja otti pari askelta Juliaa kohti.
"Se on oikein kiltti koira, vaikka energiaa ja intoa onkin aivan liikaa."

"Hyvä että pidät kissoista, ja et ole allerginen. Koirasi kuullostaa hauskalta lemmikiltä." -Sanoin ystävällisesti. Kaivoin autoni avaimet housujeni taskusta, ja avasin ovet lukosta. Astuin hieman auton sisään, ja laitoin kypäräkassini kuskinpenkin ylläolevaan lokeroon. Autoni oli siitä huono, että oli kaksipaikkainen, ja oli varmaankin yhtäpitkä kuin rekka, kun hevoskuljetuskärry tulee auton perään. Onneksi kuljetusvaunun perässä huomautettiin siitä, koska olin ostanut siihen sellaisen kyltin. "Fuego- ihana nimi." "Voikun on söpö." "Kassustakin löytyy energiaa esteillä... Tai silloin, kun sitä uitetaan... Se on vesipeto silloin!" -Kerroin Evelynille. "Voit istua tuonne toiselle puolelle, tai ethän sinä voi mujalle istua." -Nauroin ja selitin. Pitkät hiukseni lepattivat hieman, pienessä tuulenvireessä. "Pitäisikö meidän lähteä, koska tänne voi yltyä sade, vaikka aurinko paistaa ja pilviä... No niitä on vähäsen." Katsoin taivaalle laittaen käteni silmieni päälle suojaamaan auringonvalolta. "Katsos kissani!" -Huudahdin aika hiljaisesti, kun kissani Blacky käveli minua kohti. "Blacky, mistä sinä olet tulossa? Tai kävelitkö kotoa tänne?" -Kyselin kissaltani hieman huolestuneen kuulloisena. Sitten naurahdin ja sanoin; "Voi Blacky, pikkukissani!" Nostin Blackyn syliini. "Tässä on Blacky. Se on kiltti ja leikkisä kisumirri, ja se on onneksi tottunut koiriin ja hevosiin." -Esittelin kissaa. Sitten nostin Blackyn auton penkille. "Älä enää karkaile Blacky, tai... Osaathan sinä tulla kotiin." Blacky katsoi minua vähänaikaa, ja sitten se käänsi katseensa Talliin päin. "En minä sinua maastoon ota mukaan höpsö kissa." Katsoin Blackyä. "Miu." -Blacky miukaisi. "Noniin. Eiköhän mennä.".

"Häivys nyt Fuego tekemään tuhojasi muualle", Evelyn kehotti ja heilautti kättään tallin suuntaan. Koira haukahti ja lähti sen jälkeen tyytyväisesti jolkottelemaan kohti tarhoja. Kullanhohtoinen Lionheart hirnui kuuluvasti tarhalta. Fuego haukkui vastaukseksi ja kiihdytti vauhtiaan, jotta pääsisi pian takaisin hevoskaverinsa luokse.
"Voi, Blacky on suloinen", nainen sanoi ihastuneena kiivetessään toiselta puolen autoa sisään. Evelyn istahti penkille ja laittoi tottuneesti turvavyön kiinni. "Lionheart rakastaa myös vettä. Tallin maastoesteradalla on useita vesiesteitä, jotka se hyppäisi vaikka tuhanteen kertaan", hän myhäili tyytyväisenä. Onneksi hänen hevosensa oli niin helppo tapaus, kun ei pelännyt vettä, eläinlääkäreitä tai kengittäjiä.
"Mennään vain", Evelyn vahvisti ja varmisti ikkunasta vilkaisten, ettei Fuego ollut palannut pyörimään auton luokse. Ehei, punertava pitbull oli kaukana tarhojen luona juoksemassa aidanviertä kilpaa suuren täysiverisen kanssa, jonka palomino karva kiilteli kultaisena auringon säteiden alla. Hyvä niin. Pysyisiväthän poissa pahanteosta molemmat.
"Onko Kassu ollut sinulla kauan?" Evelyn kysäisi matkan alettua. Hän hymyili katsellessaan kissaa, joka vaikutti varsin mukavalta tuttavuudelta. Olisipa hänelläkin kissa, mutta juuri nyt sellaisen omistaminen olisi sula mahdottomuus. Fuego voisikin tulla pienemmän eläimen kanssa toimeen, mutta Roo saattaisi innostua jahtaamaan kissaa, ja sen jälkeen talo olisi kuin pommin jäljiltä. Joten ei, hän ei hankkisi kissaa. Fuegossa ja Roossa oli aivan riittämiin karvakavereita täyttämään taloa, joka ei tuntunut yhtään niin tyhjältä silloin kun Klaus vietti aikaa siellä.