[P] Vuokralle tarjotaan, vuokralle haetaan

Maanantai 8. joulukuuta

Amanda istui autossa matkalla tallille. Vanhemmat olivat etsineet tytölle ratsastettavaa hevosta kilpakäyttöön Montin loukkaannuttua. Poni edistyi paranemisessaan, hitaasti ja ei niin varmasti. Vanhemmat ehdottivat joka päivä lopetusta ja joka päivä siitä tapeltiin. Nyt Rosings Parkista oli löytynyt joku hevonen tytölle ratsastettavaksi. Ei hän halunnut. Kenen mahtoi edes olla. Äh. Ei häntä olisi huvittanut enää. Tallin pihalla hön nousi autosta vanhempiensa kanssa ja seurasi kiltisti äitiään, joka selvästi tiesi ketä etsiä.

Evelyn oli miettinyt sitä pitkään, mutta lopulta ajatellut, että oli sääli seisottaa tervettä, hyvää ja taitavaa hevosta tallissa vain, koska hän ei ehtisi tai edes haluaisi kilpailla sillä. Ei Lionheartista huipulle olisi, mutta senpä takia hän oli etsinyt junioria. Jotakuta nuorta, joka kaipasi kokemusta ja halusi pitää hauskaa hevosen kanssa. Hän oli ollut yllättynyt yhteydenotosta, mutta ei hän ollut vastaankaan väittänyt. Nainen harjasi parhaillaan Lionheartia karsinassa vilkuillen silloin tällöin tallipihalle. Kas, sieltähän he saapuivat. Hän pudisteli pahimmat hevosenkarvat vaatteistaan, astui ulos karsinasta ja asteli hymy huulillaan perhettä kohden.
"Hei", hän lausahti, suoden pienen hymyn Amandalle. Vaikka toinen osasikin olla hankala ja rasittava, oli tytöstä paljastunut toinenkin puoli Montia hoidettaessa. Evelyn ojensi kättään vuorotellen molemmille vanhemmille. Englantilaiset tuntuivat olevan tarkkoja käytöstavoista.

Tummatukkainen tyttö väläytti jonkin hymyntapaisen Evelynille. Se oli nopea ja kiusallinen, mutta oli jotakin. Isänsä aloitti kyselyn Lionheartista, Amandan pysyessä sivummalla. Ketä kiinnosti sen tavat tai ratsastettavuus... Ei hän edes osaisi ratsastaa noin isoa hevosta!

Evelyn vastaili parhaansa mukaan, kertoen rehellisesti orinsa tavoista. Hän kertoi, kuinka se oli varma ja luotettava hevonen, joka ei säikkynyt lähes tulkoon mitään. Reipas ori toki oli, mutta helposti hallittava. Hän kertoi, että ratsasti sillä usein maastossakin ilman satulaa, koska sen askellajit olivat niin mukavat ja hän luotti hevoseensa niin paljon. Se totteli ilman suitsiakin.
"Voit jatkaa sen harjaamista, jos haluat, Amanda", nainen sanoi välissä nyökäten orin karsinaa kohden. Lionheart katseli kaltereiden välistä käytävälle korvat hörössä. Utelias otus. "Lionheart ei kuitenkaan ole kokemattoman ratsu", Evelyn varoitti. "Mutta olen varma, ettei se tuota ongelmaa. Amanda on kokenut ratsastaja, joka tuskin hermoilee turhia."

Paitsi että tytöllä oli hyvin vähän kokemusta isoista hevosista, saatika sitten tällaisista. Amanda nappasi harjan ja astui laiskasti karsinaan, harjaten oria vaitonaisena. Miksi? Miten hän saisi tällaisen hallintaan? Ei hän halunnut, Montilla hän halusi ratsastaa jos sillä vielä voisi. Eikä ainakaan kilpailla. Vanhemmat tuntuivat vain jo suunnitelleen sen miten hän voisi kilpailla kansallisella tasolla Lionheartilla, kyllä ori siihen riittäisi. Sitten voisi hankkia paremman hevosen.
"..  On sinullakin helppoa kun et tiedä mitä ihmiset puhuvat." Tuo mutisi orille hiljaa, vanhempiensa kadottua ohjeistamaan viatonta tallityönrekijää siinä,millainen rata maneesiin pitäisi laittaa.

Lionheart kurotteli päällään tytön suuntaan yrittäen hamuta vuoroin käsivartta, hiuksia, hartiaa tai selkää. Hevonen oli innokas ja utelias. Evelyn oli (kerrankin etukäteen asioita suunnitelleena) vienyt hevosen reippaalle maastolenkille aamulla ja ratsastanut sen jälkeen hieman koulua ja esteitä maneesissa. Ori oli saanut purkaa ylimääräisen energiansa. Toivon mukaan se olisi rauhallinen ratsu nyt, kun selässä olisi uusi ratsastaja. Palomino hörähti Amandalle vastaukseksi. Lionheart jutteli ihmisille, se hörisi, jos ihmiset hiljenivät tai esittivät kysymyksen. Evelyn tiesi, ettei ori ymmärtänyt mitään, mitä sille sanottiin, mutta se tunnisti äänenpainot ja reagoi niihin.
"Ei sitä kannata jännittää", Evelyn myhäili palatessaan karsinalle hevosen varusteiden kera. "Se on ehkä suuri hevonen, mutta se on tottunut kantamaan selässään pieniä ihmisiä", nainen naurahti viitaten sanoillaan itseensä. Hän oli lyhyt ja siro. Hän olisi sopinut poniratsastajaksi paremmin kuin suuren täysiverisen selkään, mutta tässä hän oli.

Amanda laski harjan käsistään ja alkoi suitsia hevosta rauhallisin, kiireettömin ottein. Palomino tuntui mukavalta ja rauhalliselta, mutta... Ei se ollut poni eikä ainakaan Monti. ja sen hän halusi, ei muuta. Vanhemmat onnellisina pitääkseen piti sitten uhrata omasta mukavuudestaan, jotta saisi pidettyä itsellään edes jonkinlaisen arvostuksen noiden osalta. Suitsittuaan hevosen tyttö nosti tai kurotteli pikemminkin satulan Lionheartin selkään, alkaen kiristää satulavyötä. Pelotti jo se rata siellä maneesissa, joka pitäisi hypätä, yhteistyötä kokeillakseen.

Lionheart laski päätään nähdessään suitset. Siinä ori oli hyvätapaisempi kuin monet muut, eikä se kiukutellut satulastakaan. Evelynin teki mieli taputtaa hevosen kaulaa, mutta hän pidättäytyi siitä seuratakseen Amandan puuhailua palominon parissa.
"Lionheart on reipas ratsastettava. Keskity istuntaasi, kaiken muun se antaa anteeksi, mutta jos heilahdat sivulle, se lähtee väistämään sinne. Ole siis tarkkana hypyissä, tai huomaat sen katoavan altasi, kun se yrittää olla painopisteesi alla joka hetki", nainen totesi rapsuttaen hevosen valkeaa otsaa. Ori hörisi ja nakersi kuolaintaan tyytyväisenä. Hän oli ostanut sille uudet kumipäällysteiset kolmipalat, joista ori piti tavattoman paljon.
"Äläkä hermoile. Jos jännität, sekin alkaa jännittää."

Älä hermoile, olikohan tuo vitsi? Vuosikausiin tyttö ei ollut käynyt kuin herrasmiesmäisen poninsa selässä, joka teki aina parhaansa vain korjatakseen ratsasstajaansa ja yrittäen ymmärtää mitä ihmisensä kaipasi siltä tälläkertaa. Herkkä painosta selvä. Amanda meni käytävälle vetämään kypärän ja hyvin huomaamattoman turvaiivin päällensä. Omalla hevosella hän ei sellaista käyttänyt, mutta vieras ori sai tytön vetämään sen päälleen.
"Mennääs sitten, vaikka tämä huono idea onkin." Taas hän puhui hevoselle. Amanda oli huono vastaamaan sellaiseen... ystävällismieliseen kanssakäymiseen, etenkin aikuisten osalta, koska vanhempansa vain komensivat.

Evelyn katseli tytön puuhia. Toinen vaikutti aavistuksen vastahakoiselta, tai ehkä se meni hermoilun piikkiin. Hän vilkaisi oriaan, jonka herasilmät tuikkivat innosta. Kunpa se käyttäytyisi hyvin eikä aiheuttaisi Amandalle enempää ongelmia. Montin hoitaminen oli jo riittävän raskasta. Poni oli sitkeä, eikä antanut periksi, mutta parantuminen oli hidasta ja vaivalloista, eikä pitkä ja kivinen tie ollut kuin vasta alussa.
"Jos on kysyttävää, kysy pois", hän sanoi kulkiessaan rauhallisesti astelevan orin rinnalla kohti maneesia. Hän jäisi seuraamaan, asettuisi maneesin keskelle tai muuhun sopivaan kohtaan, josta näkisi hyvin, ja auttaisi toista mielellään. Uuteen hevoseen totuttelu ei ollut pikkujuttu, mutta kai toinenkin jo kaipasi satulaan? Hän ainakin olisi kaivannut.

Tummatukkainen ymähti vastaukseksi, hän ei liiemmin kysellyt koskaan. Ei saanut kotonakaan apua tai tukea, vain käskyjä, niin ei hän osannut sellaisia pyytääkään. Maneesissa Amanda vilkaisi huokaisten esterataa. Ei kovin vaikea, mutta uudella hevosella tarpeeksi. Ketterästi tyttö sai itsensä kyllä satulaan ja istahti alas. Hän saati jalustimet ensin kouluun sopivaksi, haki hyvän asennon ja pienellä kehon liikkeellä pyysi käyntiä.

Evelyn asettui seisomaan maneesin keskelle. Hän katseli rataa arvioiden. Hänen kanssaan Lionheart selviytyisi siitä ilman pienintäkään ongelmaa. Ori hyppäisi jokaisen esteen leikiten, mutta hän ei tiennyt, miten se käyttäytyisi Amandan kanssa. Klausia ja Oliveria lukuunottamatta hän oli ainoa, joka ratsasti Lionheartilla. Orillakin olisi totuttelemista uuteen ratsastajaan, mutta ainakaan se ei pelleillyt, kun Amanda nousi selkään. Evelyn seurasi silmä kovana ratsukkoa, kiinnittäen huomiota niin hevosensa elekieleen kuin ratsastajan apuihin selässä. Lionheart vaikutti innokkaalta ja rennolta, noudatti pienintäkin pyyntöä eikä tehnyt mitään ylimääräistä. Ori tosin vilkaisi esteitä aina silloin tällöin ja hörisi innoissaan. Ehkä hänen olisi pitänyt hypätä tänään enemmän, niin hevonen ei olisi ollut noin innoissaan esteistä.

Amanda istui suorassa, hyvässä ryhdissä ja pyysi kaikenlaisia pieniä tehtäviä kokoajan. Jo Montin kanssa hän oli tottunut siihen, että edes alkukävelyitä ei voinut ottaa rennosti. Vaikka Monti oli herrasmies, sekin tylsistyi ja hän ei nyt halunnut kokeilla, olisiko Lionheart samaa sorttia, joten piti hevosen kiireisenä pysähdyksin, peruutuksin ja isohkojen volttien avulla. Ihan kivalta se tuntui, käynnissä. Herkkä ja toimiva hevonen. Olikohan kansallisia käyntiluokkia?

Evelyn seurasi, kuinka tyttö laittoi hevosen työskentelemään. Hienoa. Lionheart tarvitsi sitä, työntekoa, heti alusta alkaen. Hän oli antanut hevosensa luistaa käyntityöskentelystä liian usein, mutta Amanda ei aikonut tehdä sitä virhettä.
"Hyvä, näyttää oikein hyvältä", nainen kehaisi kuuluvalla äänellä. Lionheart hörähti vastaukseksi. Typerä hevonen. Hän oli jo sanomassa, että Amanda voisi hyvin koittaa Lionheartin tahdikasta, pehmeää ravia, jossa pystyi istumaan kuka tahansa, mutta puri huultaan. Tyttö vaihtaisi askellajia, kun tuntisi olonsa mukavaksi. Niin kauan kuin Amanda työstäisi Lionheartia käynnissä, ei orikaan tekisi mitään typerää, vaikka se mielellään olisikin tehnyt kaikkea muuta kuin mennyt käyntiä. Mokomakin hätähousu, se hänen hevosensa oli.

Amanda ei edes vilkaissut äitinsä suuntaan. Nainen oli varmasti sitä mieltä että hauskanvärinen hevonen ei voinut olla vakavasti otettava kilparatsu, mutta ihan hyvältä se tuntui ratsastaa, toistaiseksi. Hän pyysi ravia, hakien hevosta hieman kasaan saman tien, tunteakseen miten Lionheart suorittaisi sen. Ei hän ollut kouluratsastaja, muta kuitenkin.

Evelynkään ei ollut kouluratsastaja, joten Lionheart oli varsin rappiolla kunnollisen kouluratsastuksen kanssa lukuunottamatta niitä kertoja, kun Klaus ratsasti hölmöä oria. Hevonen ehkä vaati ratsastajalta tukea avotaivutuksissa, tarvitsi ratsastajan apua löytääkseen sopivan jyrkkyyden pohkeenväistölleen ja hukkasi laukkansa rytmin yrittäessään liian montaa laukanvaihtoa putkeen, mutta hevonen osasi kulkea koottuna ja näyttää nätiltä. Sen ori kyllä osasi. Hevonen kaartoi kaulaansa ja nosteli jalkojaan, liikkuen pehmein ja vaivattomin askelin. Evelyn ei voinut kuin olla ylpeä oristaan, joka selkeästi esiintyi pienelle yleisölleen maneesissa. Lionheart laittoi parastaan. Ehkä hänenkin pitäisi joskus keskittyä kouluratsastukseen ihan kunnolla, eikä vain tehdä sitä puolihuolimattomasti sinnepäin.

Amanda pakotettiin kyllä säännöllisesti myös kouluvalmennuksiin, nyt uuden hevosen kanssa varmasti ehkä useammin ja äiti vaatisi kerran pari kuussa myös yksityisiä valmennuksia. Amanda istui alas pehmeässä askeleessa ja myötäili hevosen askelta liikkeillään. Ravista pysähyksiä, voltteja, tyttö keksi jopa pyytää varovasti väistöä ravissa molempiin suuntiin. Ihan vain huvikseen, jotta herättelisi hevosta ja saisi siihen enemmän tuntumaa.

Evelyn seurasi lähes ylpeänä ratsukon puuhia. Lionheart näytti hyvältä. Se näytti hevoselta, joka oli koulutettu hyvin ja kohdeltu asiallisesti. Ehkä hän ei ollut aivan täysin tuhonnut hevostaan puskaratsastelullaan ja reippailla maastolenkeillä. Ori pärskähteli aina silloin tällöin, heitteli muutaman kerran päätään, mutta käyttäytyi muutoin moitteettomasti. Hevonen ei kompuroinut jalkoihinsa väistössä, pysähtyi pehmeästi ravista ilman käyntiaskelia ja taipui volteilla. Evelyn näki, että hevonen keskittyi siihen, mitä siltä pyydettiin paljon enemmän kuin yleensä. Ratsastajanvaihdos sai varmasti sen aikaan. Palomino oli niin tottunut hänen ratsastukseensa, että saattoi tehdä puolihuolimattomasti kaiken, mitä hän keksi pyytää, mutta uuden ratsastajan istunta, avut ja no, aivan kaikki, erosivat hänestä. Niinpä orin oli keskityttävä ja käytettävä liiankin terävää älyään ymmärtääkseen, mitä siltä haluttiin.

Amanda pyysi pysähdystä ravista, peruutusta viisi askelta ja sitten pysähdyksestä laukan. Lionheart tuntui mukavalta ratsastaa, vaikka sillä oli iso askel, se oli silti pehmeä. Hän hymyili hieman, niin ettei äitinsä huomannut. Laukassa hän teki puolipidätteitä, teki satunnaisia laukanvaihtoja, taivutellen Lionheartia ympyröille. Se oli ihan täysipäinen.

Ori innostui laukasta, mutta malttoi olla kaahaamatta. Evelyn tiesi, ettei niin ollut aina, mutta ilmeisesti aamupäiväinen ratsastus oli saanut siitä pahimmat höyryt ulos ja ori jaksoi nyt keskittyä. Kunhan Amanda tottuisi hevoseen, ei energisyyskään enää olisi niin paha juttu. Se olisi ollut, jos ensimmäisellä ratsastuskerralla vieras hevonen olisi loikkinut sinne tänne ja tarjonnut neliä kolmitahtisen harjoituslaukan sijaan.
"Teillä sujuu hienosti", Evelyn kommentoi katsellen pieni hymy huulillaan ratsukkoa. Lionheart näytti tyytyväiseltä, mikä rauhoitti hänen mieltään. Ainakaan Amanda ei repinyt orin suuta, potkinut sen kylkiä tai muuten kohdellut sitä huonosti. Tyttö ratsasti oikeastaan todella hyvin, kun ori ei kerran ollut tehnyt yllättäviä sivuaskelia painonheilahtelun takia tai pysähtynyt kesken voltin, kun istunta oli niin pyytänyt. Siitä Evelyn oli iloinen. Moni ei halunnut ymmärtää, että hevonen vain teki, mitä siltä pyydettiin. Oli helpompaa syyttää ratsua kuin itseään.

Onneksi Lionheart malttoi olla kaahaamatta tänään. Muutoin tyttö olisi saanut pienen hepulin ja loikannut varmasti aika nopeasti alas selästä. Amandalla oli taipumusta syyttää ratsua, silloin kun asiat eivät sujuneet. Nyt kun vanhemmat katsoivat, hän ratsasti vain tavallista tarkemmin. Siitä se johtui, että heillä oli jonkinlainen yhtenäinen sävel.

Evelyn katseli Lionheartia valppain silmin. Hän osasi lukea hevostaan, koska oli jo monta vuotta keskittynyt tunnistamaan hevosen pienetkin mielenliikkeet. Niinpä hän halusi nytkin olla kaksi askelta edellä ja nähdä, koska ori alkaisi kuumua, ennen kuin se tosissaan alkaisi painaa kädelle ja kiihdyttää vauhtiaan. Nyt se näytti vielä hyväntuuliselta, lähes varsamaiselta, laukatessaan reippain askelin maneesissa.
"Etteköhän te pärjää esteilläkin", hän totesi hymyillen. Ori ainakin katseli esteitä sen näköisenä, että se lähtisi kohta valumaan niille, jos ratsastaja ei pitäisi tarkkaan huolta reiteistä. Hevonen nautti hyppäämisestä. Ei estehevosten innolla tietenkään, kun kyseessä oli harrasteratsu, mutta se nautti hyppäämisestä ja lähestyi aina esteitä samalla innolla. Ori ei kuitenkaan ollut automaatti; se kielsi, jos ajautui liian lähelle estettä tai jäi liian kauas siitä ja se mieluummin jätti hyppäämättä kuin lähti hulluun loikkaan huonosta kulmasta. Hevonen vaati ratsastajaltaan valppautta ja tukea, mutta hän oli varma, että Amanda pärjäisi kyllä.

Heille tulisi hypyistä luultavasti monia erimielisyyksiä. Amanda otti orin hetkeksi käyntiin, lyhensi samalla jalustimia. Sitten uudestaan laukka ja kohti helpohkoa pystyä. Kokoajan hän piti hevosta kurissa puolipidätteillä, pieni este ei kaipaisi ylimääräistä kaahausta. Tyttö myötäsi hyvin hypyssä, istuen kuitenkin alhaalla tasan siihen asti kun hän ani hevoselle luvan hypätä.

Evelynin teki mieli taputtaa, kun ratsukko ylitti pystyn vailla ongelmia. Amandalla oli istunta kunnossa, toinen näytti hyvältä suuren hevosen selässä ja Lionheart näytti tyytyväiseltä. Ori oli jo kääntymässä seuraavalle esteelle. Palomino selkeästi halusi hypätä enemmän. Evelyn ei voinut kuin pyöräyttää silmiään. Hänen hevosensa oli kyllä yksi innokas kakara.
"Hienosti sujui", hän kannusti toista ihan luonnostaan. Evelyn oli aina ollut luonnoltaan sosiaalinen ja positiivinen, joten moiset lausahdukset kumpusivat syvältä sisältä vilpittöminä. Hyppy oli näyttänyt varsin hyvältä. Toki ratsukon tarvitsisi tutustua toisiinsa paremmin, ennen kuin voisi puhua kilpailuista ja hyvistä radoista, mutta alku näytti erittäin lupaavalta.

Amanda napautti hieman terävämmin pohkeella Lionheartin kylkeä, ei nyt mentäisi vielä seuraavalle esteelle. Hän teki pidemmän kaarteen ja otti vasta kolmanneksi kaavaillun hypy n hevosen kanssa, samanlainen helppo pysty. Sitten saattaisi kokeilla sitä rataa.

Lionheart pärskähti. Evelyn näki, kuinka ori alkoi kerätä painetta takaosaansa. Hevosen valkeat jalat astuivat hieman paremmin alle, etupää painui alemmas ja hevonen alkoi työntää itseään takaosallaan paitsi eteen, myös ohjaa vasten. Lionheart alkoi kuumua laukasta ja ympärillä olevista esteistä. Hänen teki mieli huikata, että Amanda hidastaisi hetkeksi käyntiin ja työstäisi oria peruutuksilla, mutta hän puri kieltään. Hän ei voisi aina olla neuvomassa tyttöä. Toisen olisi pärjättävä Lionheartille yksinään silloinkin, kun hevonen innostuisi ja kuumuisi. Ori ylitti esteen hyvällä tekniikalla, heitteli päätään ja pärskähteli vaahto suupielistä lentäen.

Jaaha. Amanda istui todella raskaasti alas, milteinpä niin ettei olisi uskonut nuoren tytön kykenevän niin raskaaseen istuntaan. Nyt ei riehuttaisi.Amanda ei kyllä ottanut käyntiin asti, vaan raville ja lähti työstämään nyt alleen hyvin polkevaa hevosta taas etuosastaan herkäksi ja vain pienelle tuntumalle kättään vasten. Ei se kävisi että ryysätään miten tahtoo.

Ori väisteli hetken istuntaa ja ohjaa vastaan, otti ravissa sivuaskelia ja heitteli päätään, mutta hitaasti hevonen rauhottui. Lionheart kuumui herkästi, varsinkin esteillä, mutta se ei ollut hallitsematon silloinkaan. Evelyn seurasi tarkkaavaisesti, mitä hevonen aikoi ja miten ratsastaja korjasi. Se näytti oikein hyvältä. Ei ehkä ratkaisu, jonka hän olisi tehnyt, mutta se tuntui toimivan, kun ori keveni jälleen edestä. Hän käytti peruutuksia, mutta toimi ravityöskentelykin.

Ravissa hän sai paremmin työstettyä hevosta siihen pisteeseen, että saattaisi suoraan jatkaa. Käynnistä siirtyessä laukkaan saisi tehdä enemmän töitä, vaikka ravissa rauhoittuminen olikin aavistuksen hitaampaa. Amanda otti orin rauhtoituttua uuden yrityksen kohti ensimmäistä estettä, okseria. keskellä oli muuri, muut esteet ksereita tai pystyjä. kai äiti halusi tetata Evelynin väitteen siitä, ettei Lionheart ollut säikky.

Evelyn hymyili katsoessaan hevosensa menoa. Ori näytti pitävän ratsastajastaan. Ei yhtä paljoa kuin hänestä, mutta hän oli myös nähnyt, millainen hevonen oli, kun se ei pitänyt selässään istuvasta ihmisestä. Amanda ei selkeästi kuulunut siihen joukkoon, sillä orin korvat kuuntelivat taaksepäin ratsastajaa suurimman osan ajasta, paitsi tietenkin silloin, kun suunta oli estettä kohden. Hevonen hyppäsi okserin vaivattoman näköisesti. Evelyn oli ylpeä oristaan, joka laittoi parastaan. Hänellä oli käsissään upea hevonen. Oli ollut oikea ratkaisu antaa muidenkin hyötyä orin taidoista.

Amanda tiesi jo nyt ettei aina tulisi menemään näin ja että hän ei osaisi hilltä kiukkuaan. Vaikka nykyään tyttö oli enemmän hiljaa kuin kärkäs tai inhottava. Hän tuntui enemmän olevan täysin turta. Hän sai hypättyä koko radan parin voltin turvin rauhallisesti. Äiti huusikin jo katsomosta että Amanda alkaisi ratsastaa Lionheartilla. Niin, eihän se hänen päätös ollut.

Evelyn hymyili leveästi, kun viimeinenkin este oli ylitetty. Lionheart oli käyttäytynyt hyvin. Se oli hieno hevonen, joka oli toiminut upeasti uuden ratsastajansa alla. Hän heilautti kättään Amandan vanhemmille - hänen puolestaan tyttö saisi ratsastaa Lionheartia, joskin vain valvonnan alaisena, eli joko valmennuksissa tai hänen silmiensä edessä -, ja käveli sitten ratsukon luokse.
"Hyvin meni", hän ilmoitti toiselle. "Haluatko hoitaa loppuverryttelyn?"

Tyttö pysäytti ja puraisi huultaan. No, miksei. Hän vain nyökkäsi ja ohjasi orin uralle ravaamaan, antaen sille reilusti löysää ohjaa. Hyvä poika.

Evelyn hymyili ja astahti taaksepäin antaakseen ratsukolle tilaa. Hän hymyili seuratessaan hevostaan. Hän oli tehnyt oikean valinnan, vaikka olikin aluksi ollut epävarma. Nyt hänen hevosensa joutuisi valmennuksiin useammin, jos Amandan vanhempien puheista saattoi mitään päätellä. Lisäksi hevonen pääsisi oikeasti tekemään kaikkea ja oppimaan uutta ratsastajansa kanssa. Hän turhan usein vain maastoili hevosellaan, ja Defy oli vienyt siitäkin ajasta paljon. Ehkä syyllisyys helpottaisi, kun hän näkisi, miten tyytyväinen Lionheart olisi toimiessaan Amandan kisaratsuna.

Amanda siirsi muutaman kierroksen jälkeen Lionheartin käyntiin ja taputti varovasti orin kaulaa. Se oli mennyt ihan hyvin, mutta ratsastus vain tuntui nykyään niin pakolliselta. Se laimensi intoa todella paljon.

Evelyn suuntasi kävelemään orinsa rinnalle ja antoi sille taskustaan herkun. Hevonen hörisi ja hamusi hänen sormiaan. Nainen silitteli kullanhohtoista poskea, vilkaisten ylös tyttöön, joka tuntui kovin vaisulta.
"Ratsastit sitä todella hyvin. Lionheart ei ole helpoimmasta päästä, mutta pärjäsit sille hyvin", hän kehaisi.

Amanda huokaisi syvään ja vilkaisi Evelyniä. Jos ennen katse oli ollut kylmä, nyt se oli tyhjä. Amandalla ei ollut enää samaa halua, ei nyt elää, mutta... Olla. Hän huokaisi ja nyökkäsi.
"Kiitos." Tämän jälkeen hän menisi katsomaan Montia, miten se jaksaisi. Oli ostanut sille omenanmakuisen hevostikkarin ja porkkanapussin.

Evelyn ymmärsi tyhjän katseen. Hän tiesi, millaista se oli, mutta ei sanonut mitään. Hän oli aikuinen, Montin eläinlääkäri ja Lionheartin omistaja. Mikään, mitä hän sanoisi, ei saisi toista tuntemaan oloaan paremmaksi.
"Minä voin riisua sen varusteista", hän tarjoutui taputtaen orin kaulaa. Hevonen hörähti. Niin, ori olisi halunnut lisää herkkuja. Ehkä huomenna, riippuen vähän, ehtisikö hän tallille ja missä välissä. Ei hevosta nyt vallan saanut lelliä ylimääräisillä herkuilla.

"Kyllä se käy." Hän totesi. Amanda pysäytti orin sopivien loppukäyntien jälkeen ja jalkautui ketterästi. Hän nosti jalustimen ja ojensi ohjat Evelynille. Amanda avasi kypärän ja turvaliivin astellessaan maneesista talliin ja suoraan Montin karsinalle. Hän sujahti sinne, jutellen hiljaa samalla kun laittoi narulla hevostikkaria kiinni kaltareihin.

Evelyn otti ohjat vastaan jääden hetkeksi silittelemään orinsa poskea. Olikohan hän tehnyt oikean valinnan? Toivottavasti. Lionheartille tekisi hyvää tottua muihinkin ratsastajiin ja hän luotti siihen, että hevonen nauttisi kilpailemisesta. Orihan rakasti esiintymistä, joten mitään ongelmaa ei sellaisen takia pitäisi olla! Hän vain halusi, että hevonen oli onnellinen, vaikka hän uhrasikin liikaa aikaansa Defyn kanssa. Lionheart oli joutunut sivuun, kun tamma oli vienyt kaiken hänen huomionsa ja aikansa. Nainen talutti orin karsinaan riisuen sitä hitaasti varusteista. Ei hänellä ollut mihinkään kiire, ja tämän kerran hän voisi nauttia orinsa seurasta ja tarjota hevoselleen hellyyttä, jota se niin kovin kaipasi. Hän voisi ratsastaa Defyllä vasta huomenna - tai oikeastaan, ratsastamisesta oli turha puhua, kun hänen tarkoituksenaan oli lähinnä kokeilla, antaisiko tamma hänen nousta selkään vai ei.