[P] Pirteä päivänsankari

Perjantai, 25. heinäkuuta

Paulus ei halunnut viettää syntymäpäiviään. Hän halusi tehdä normaalin perjantaisen työpäivän: nauttia aamutallista, käydä rauhallisella kävelyllä mahakkaan Nimbuksen kanssa, vauhdikkaalla maastoretkellä Miun kanssa ja sitten pitää sormet ristissä, että kermaperseet tipahtelisivat hevostensa selästä avustaessaan Corinnen estevalmennuksessa. Pahaksi onnekseen hän kuitenkin asui Effien kanssa.
Ja kello 20.21 tasan perjantai-iltana, kun Paulus palasi Lodgeen, juhlat olivat valmiina alkamaan. Effie oli kutsunut paikalle Colinin sekä Lucyn, joka tosin sattui asumaan samassa asunnossa, tehnyt kinuskisen suklaakakun, määritellyt jääkapille limsa-aseman ja asetellut pöydille geometriseen symmetriaan kulhoja sipsiä, suolapähkinöitä, keksejä sekä karkkia. Keittiösaarekkeella odotti pino juhlahattuja, sohvapöydällä pino lautapelejä sekä legendaarinen Twister, jolle Paulus oli naureskellut edellisenä päivänä, kun Effie kysyi vaivihkaa miehen mielipidettä peliin.
"Hyvää syntympäivää!" Effie oli heläyttänyt ja tarttunut miestä kauluksesta, kun tämä oli kiepahtaa takaisin ulos. Nyt aavistuksen nyreältä edelleen vaikuttava Paulus istui punaisella sohvalla kuminauhalla leuan alta kiinnitettävä juhlahattu päässään, pino avattuja ja kovasti kiiteltyjä lahjoja vieressään ja massiivinen lohkare suklaakakkua lautasellaan. Effie tutki Twisterin sääntöjä uteliaana.

Lucy oli seurannut juhlien valmisteluja kauhun sekaisella innolla. Effie todella tiesi, miten järjestää syntymäpäiväjuhlat, vaikka juhlakalu ei ollutkaan niin innoissaan ajatuksesta. Tyttö ei edes muistanut, milloin viimeksi olisi osallistunut jonkun syntymäpäiväjuhliin näin riemuissaan. Pauluksen synttäreitä oli kiva juhlia, vaikka hän olikin jännittänyt lahjan ostamista paljon.
Toisin kuin juhlakalu, hän ei ollut lainkaan nyreä istuessaan lattialla selkä sohvaa vasten ja kuminauhalla varustettu juhlahattu päässään. Tyttö hymyili leveästi nakertaessaan keksiä. Nämä olivat kerrassaan loistavat juhlat, vaikka hän olikin jo ehtinyt onnitella Paulusta kolme kertaa. No, ei kai hyvää syntymäpäivää voinut toivottaa liian montaa kertaa?
"Kai kaikki osallistuvat Twisteriin?" Lucy kysäisi hyväntuulisesti keksin syömisen lomasta. Twisterin hauskuus perustui siihen, että kaikki vääntyivät yhtä mahdottomiin asentoihin. Se olisi tylsää, jos heitä olisi vain kaksi pelaamassa, joten kaikki mukaan vaan!

Colin ei ollut oikein tiennyt, mitä odottaisi Effien järjestämiltä kemuilta, mutta hänen mielikuvansa eivät olleet jääneet kovin kauaksi todellisuudesta. Hän oli pysytellyt suosiolla sivussa juhlavalmisteluista ja katseli säntillisen symmetrisesti aseteltuja tarjoomuksia osaamatta oikein asettua näiden läheisyydessä. Oli kai sanomattakin selvää, että hän oli tottunut juhlimaan ystäviensä syntymäpäiviä joissain aivan toisenlaisissa merkeissä. Lämminhenkiset ja kotoisat juhlat tuntuivat hyvin kummallisilta. Colin ei oikein tuntenut istuvansa kuvaan, mutta onneksi synkeä synttärisankari taisi pistää silmään jopa pahemmin kuin hän. Hän koki toki myötätuntoa ystäväänsä kohtaan, mutta samalla vahingoniloa - ehkä jopa pientä kateutta. Ajatus siitä, että hänelläkin olisi luultavasti edessään jotain samanlaista jonain päivänä, sai hänet vilkaisemaan kaipaavasti kurvikkaan naisen muotoista viskipulloa, jolla hän oli sankaria muistanut.
“Sankari nyt ainakin”, Colin kommentoi Twister-tiedusteluun ja puhaltaa truuttasi vieressään istuvaa sankaria vappupillillä poskeen, “Minä voin hoitaa sitä hyrräjuttua.” Olihan pelissä sellainen?

"Älä unta näe", Effie vastasi, "sitä saa pyöritettyä pelistäkin." Pauluksen oli turha esittää vastalauseita, joten sulloi suunsa täyteen kakkua, vilkaisi kaipaavasti saamaansa viskipulloa ja loi Coliniin uhkaavan katseen, kun kaveri härnäsi häntä.
"Pelataan!" Effie ilmoitti, puski pienen härän raivolla sohvapöydän seinustalle ja sitten sohvan Pauluksen hypellessä kiireesti jaloilleen, ennen kuin leväytti pelimaton tummansinisen maton päälle.
"Kai tämän pitäisi olla yksinkertaista. Hyrrä antaa raajan ja värin, ja se raaja on sijoitettava sen väriselle pallolle. Kaksi pelaajaa eivät saa käyttää samaa palloa eikä palloa saa vaihtaa kesken", Effie pohti muistellen lukemiaan sääntöjä. Hänen silmänsä välkähtivät, kun hän asetti hyrrälevyn maton laidalla ja pyöräytti nuolta.
"Oikea käsi punaiselle!" hän asettui tohkeissaan matolle käsi punaisella. Paulus huokasi, sulloi lisää kakkua suuhunsa ja länttäsi kätensä Effien viereiselle pallolle.

Lucy virnisti, kun Effie tarttui toimeen niin tomerasti. Miehiltä ei kyselty. He pelaisivat tai he itkisivät ja pelaisivat. Kohta nähtäisiin, olisiko pituudesta apua pelissä, vai pärjäisivätkö he Effien kanssa paremmin, kun olivat niin pieniä.
"Eiköhän me selvitä", Lucy totesi Effien kerrattua säännöt nopeasti. Hän asetti oikean kätensä punaiselle pallolle Pauluksen viereen ja hymyili. Tästä se lähtisi. Kohta he olisivat kaikki solmussa ja venyttelisivät raajojaan joka suuntaan. Saisi nähdä, pystyisikö kukaan heistä kävelemään huomenna töihin normaalisti, vai olisiko jokaisella jokin paikka jumissa pelin takia.

Colin kurtisti kulmiaan pienelle pelimatolle, jolle tuskin tulisi koskaan mahtumaan. Peli olisi varmaan voinutkin olla hauska parin tuopillisen jälkeen, mutta valitettavasti hän oli täysin selvinpäin ja aivan liian tietoinen kroppansa rajoista. Ehkä hän voisi käyttää niitä rajoja estääkseen muiden vääntymisen väripalluroille, sillä muuten hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia voittaa. Koska ei uskaltanut sanoa ei:tä Effielle, poppoon pisinkin taipui lätkäisemään kätensä punaiselle pallolle Lucyn käden viereen. Hän vilkaisi pienen näköistä kämmentä lattiassa ja sitten sen omistavaa tyttöä, joka näytti varsin innostuneelta. Colin ei ollut tainnut juuri ehtiäkään tehdä tuttavuutta hiljaiselta vaikuttaneen Lucyn kanssa, muttei tiennyt, oliko Twister paras kanava tutustua työtovereihin. Hän käänsi katseensa Effieen odottaen seuraavaa väriä.

"Oikea jalka keltaiselle", Effie ilmoitti ja sai Pauluksesta huolimatta paikan jalalleen omalta riviltään, sillä ryökäle heitti oikean jalkansa hänen ylitseen pelimaton reunaan. Effie loi mieheen epäluuloisen katseen. Olikohan tämä reilua peliä?

Lucy liikutti jalkaansa nopeasti, jotta saisi sen omalle rivilleen. Paulus oli ilmeisesti ottanut strategiakseen muiden ahdistamisen nurkkaan sotkeutumalla niin pahasti muihin kuin mahdollista, mutta hän ei lyhyempänä aikonut alkaa sellaiseen. Tyttö ei yltäisi väripallurasta toiseen, jos alkaisi kikkailla liikaa, joten parempi pelata puhtaasti.

Siinä, missä Effie ja Paulus alkoivat jo heti kisailla keskenään kuin sisarukset, Colin otti strategiakseen matolle mahtumisen. Hän silmäili muiden jalkoja hetken ennen kuin heilautti jalkansa vapaalle palluralle, joka ei ollut niin lähellä, että hän olisi kaatunut nokalleen heti kättelyssä vain, koska ei yltänyt varpaisiinsa yhtä hyvin kuin muut. Hän tunsi olonsa notkeaksi kuin kivipaasi.

"Vasen käsi vihreälle." Effien äänen optimistisuus laski ilmoituksen loppua kohti. Hän sai kurotella tosissaan saadakseen molemmat kätensä ulottumaan järkevästi oikeille väreille, lähinnä siksi, että Paulus oli niin lähellä ja änkesi oikean kätensä jälleen maton vasempaan reunaan kurottuen Effien yli. Effien oikea käsi, jalka ja vasen käsi olivat kaikki samalla rivillä, mutta Paulus, joka oli nyt kiertynyt kuin pretzeli, oli hänen päällään, nenä hänen korvassaan.
"Paulus", Effie protestoi kiemurrellen, kun mies puhalteli hänen korvaansa, "lopetaaAAH!"
Hän tökkäsi kiireesti osoitinta uudelleen.
"Oikea jalka siniselle!" Nyt hän oli nopeampi, mutta jäi silti kurottamaan vihreälle Pauluksen alla. Paulus puolestaan tyrkkäsi nyt oikean jalkansa Lucyn alle melkein kaataen itsensä ja Effien vauhdissa.

Colin eteni rauhallisesti ja lätkäisi kätensä helpoimmalle täpille. Maton reunalla ei ollut vaikea olla, mutta tilanne mutkistuisi nopeasti, kun pallukat alkaisivat loppua. Hän ei ollut kovin hyvä ennakoimaan, joten yrittäisi vain mennä tilanteen mukana. Pauluksen harrastama piinaaminen sai Colinin virnistämään, vaikkakin vaisuun tapaansa. Lucyn jalan ilmaantuminen hänen palluralleen pakotti hänet ottamaan osaa kaksikon kisailuun.
“Sori, tulen tästä”, mies totesi harpatessaan pikkuisen Lucyn yli ja tunkiessaan koipensa Pauluksen alle varmistettuaan ensin paremman jalkansa sijainnin tukijalkana.

Paulus mietti saisiko Colinista liittolaisen, mutta ei ehtinyt kysyä, kun seuraavaksi vasen jalka oli tuupattava keltaiselle. Paulus liikkui niin nopeasti, että menetti tasapainonsa ja romahti Effien niskaan poistaen molemmat pelistä. Miehen alta kuului kissamaista murinaa, ja hetkeä myöhemmin Effie kampesi itsensä esiin punavaaleita hiuksiaan arvokkaasti sukien.
"Senkin aasi", hän moitti miestä juuri, kun Corinne ja Hamish Fairchild astuivat sisään. Naisen tummat kulmat kohosivat aavistuksen hänen katsoessaan läjää pelimatolla. Pauluskin änkesi ylös ja harppoi lähemmäs.
"Hyvää syntymäpäivää", pariskunta toivotti ja ojensi miehelle paketoidun laatikon sekä kaksi kirjekuorta. Paulus punastui kuin pioni ja takelteli vaivaantuneen kiitoksen korvat helottaen. Ystäviltä saatuun lahjapinoon tuli viskipullon ja Effieltä tulleen neulepuseron ja DVD:n lisäksi uusi, tasokas ratsastuskypärä, viisi valmennuskertaa ja yksi, mikä sai Pauluksen silmät vetistämään ja äänen haparoimaan.
Mies puristi kirjekuoren käteensä ja kiersi kätensä Corinnen ympärille niin, että nainen yskäisi. Pauluksen puolelta kömpelö ja Corinnen puolelta vain aavistuksen kiusaantunut halaus oli vilpitön. Mies irrotti otteensa yhtä äkillisesti, kätteli rajusti Hamishia ja harppoi sitten kylpyhuoneeseen läimäyttäen oven kiinni perässään. Corinne vilkaisi miehen perään, ja Hamish hymyili kiertäen käsivartensa naisen olkapäiden ympärille.
"Oletan, että lahja oli mieluisa?" hän kysyi läsnäolevilta työntekijöiltä, jotka luultavasti viettivät Pauluksen kanssa aikaa heitä enemmän.

Lucy nauroi iloisesti, kun Paulus kaatoi Effien mukanaan. Hän kurkotti kasan yli jalkansa keltaiselle palluralle ja virnisti Paulukselle. Siitäs sai kun kiusasi muita! Fairchildien saapuminen sai tytön suoristautumaan nopeasti, vaikka se tarkoittikin häviötä. Mieluummin häviö lautapelissä kuin kaatuminen rähmälleen työnantajien edessä. Tyttö peruutti huomaamattomasti muutaman askeleen, jotta jäisi muiden varjoon eikä joutuisi vahingossakaan Corinnen huomion kohteeksi.
Pauluksen reaktio sai yllättyneen mutta mitä vilpittömimmän hymyn leviämään tytön kasvoille. Mies oli saanut unelmiensa lahjan, jos näin tunteellisesta reaktiosta saattoi mitään päätellä, ja se jos mikä oli iloittava asia. Onnellinen Paulus oli paras Paulus. Tyttö käänsi katseensa Effieen, kun heille esitettiin kysymys. Effie tiesi kaiken ja luki Paulusta kuin avointa kirjaa. Varmasti heidän oma neronsa osaisi vastata kysymykseen. Tai sitten Colin. He taisivat tulla loistavasti toimeen Pauluksen kanssa. Hänelle tuotti välillä vaikeuksia ymmärtää, oliko Paulus vihainen vai iloinen, joten parempi olisi, jos hän vain pysyttelisi hiljaa ja tuijottaisi hymy huulillaan pelimattoa jaloissaan.

Kaksikon kaatuessa Colinin oli toden teolla pidäteltävä nauruaan, jottei saisi Effien vihoja niskaansa. Sitä hän nyt kaikkein vähiten kaipasi, niin herttainen kun nainen olikin suuttuessaan. Hän suunnitteli jo manööveriä, jolla saisi jalkansa mutkattomimmin keltaiselle, kun lisää väkeä astui tupaan. Mies katsoi pariskuntaa hämmästyneenä, mutta tajusi sitten antaa Lucylle tilaa nousta ylös ja suoristautui itsekin. Hän seurasi ystävänsä reaktiota suupieli nykien ja saattoi hyvin kuvitella, miten vaikea tunteikas tilanne mahtoi Paulukselle olla. Halauksesta hän antoi kuitenkin kymmenen pistettä. Vastaukseksi kysymykseen riitti hänen osaltaan jämpti nyökkäys.

Effiekin nyökkäsi ja nyki punaista t-paitaa asiallisempaan asentoon.
"Saisimmeko tiedustella, mikä lahja oli?" hän kysyi ja nyökkäsi kohti hohtavansiniseen kylpyhuoneeseen lukkiutunutta ystäväänsä.
"Siirsimme 33 prosenttia Nimbuksesta Pauluksen nimiin", Corinne vastasi vaivaantuneena kuin ei olisi odottanut aivan tällaista reaktiota tai ymmärtäisi sen suuruutta.
"Pahoittelen, jos keskeytimme, ehm, pelinne."

Vau. Lucy lähes henkäisi ääneen. Ei ihme, että Paulus oli suunnistanut kylpyhuoneeseen. Saada nyt 33 prosenttia rakkaasta hevosesta itselleen. Se mahtoi tuntua upealta niin monesta syystä, ettei hän edes alkaisi listata kaikkia. Jos hän olisi ollut rohkeampi, olisi hän kehunut Fairchildien lahjaa, mutta nyt hän tyytyi vain seisomaan kaikessa hiljaisuudessa. Pauluksen syntymäpäivästä oli tullut kertaheitolla ikimuistoinen miehelle, siitä hän oli varma. Ei sillä, kyllähän Effien järjestämät juhlat olivat aina ikimuistoisia, mutta saada nyt noinkin merkittävä osuus Nimbuksesta… Pauluksen ei enää koskaan tarvitsisi murehtia hevosen tulevaisuutta. Kukaan ei voisi myydä Nimbusta ilman Paulusta. Lucy oli niin iloinen ystävänsä puolesta, ettei edes yrittänyt peittää leveää hymyään.

Colin, joka ei osannut vielä kiintyä hevosiin samalla tavoin kuin muut, ymmärsi kuitenkin lahjan arvon ja vilkaisi syrjäkarein kylpyhuoneen oven suuntaan. Ei siis mikään ihme, että Paulus oli reagoinut niin. Lahja oli uskomaton kunnioituksen osoitus Fairchildeilta työntekijäänsä kohtaan, ja nämäkin taisivat nyt ymmärtää sen tärkeyden.
Pariskunnan poistuttua oli hieman vaikea palata takaisin samaan, hurjaan juhlatunnelmaan, vaikka ilo olikin sankarin puolesta ylimmillään. Colin vilkaisi jälleen kylpyhuoneen ovea odottaen Pauluksen ilmaantuvan sieltä ja laski sitten katseensa takaisin pelimattoon huljutellen nappaamaansa kokislasia kädessään.
“Kumpi muuten voitti?” hän kysyi kohottaen katseensa Lucyyn.

Effie vilkaisi esille laittamiaan herkkukulhoja, mutta ei päätynyt ottamaan yhdestäkään. Hän katsahti kaihoisasti Twister-mattoa ja mietti olisiko uusi erä menestyksekkäämpi, jos Paulus pysyisi kylpyhuoneessa eikä siis olisi sabotoimassa. Hänestä ei kuitenkaan ollut moiseen sabotaasiin, joten hän koputteli aikansa kylpyhuoneen ovella, ennen kuin omituisen karskin näköinen Paulus liittyi uudelleen seuraan.
"Meni roska silmään", hän mutisi ja hillitsi halunsa sylkäistä miehekkäästi.
"Otetaanko toinen erä?" Effie kysyi toiveikkaasti.

Lucy helpottui heti, kun pariskunta poistui. Hän pelkäsi Corinnea aivan liikaa voidakseen olla oma itsensä naisen ollessa lähettyvillä.
"Sinä kai", Lucy vastasi naurahtaen ja nappasi keksin järsittäväkseen. Tyttö nyökkäsi hymy huulillaan Pauluksen mutinalle. Miehet. Voisivatkohan miehet koskaan myöntää, että joskus jokin asia saattoi liikuttaa heitä kyynelten partaalle? Tuskinpa.
"Käy minulle", tyttö vastasi Effielle ja vilkaisi haastavasti Paulusta. Sankari saisi luvan olla mukana, vaikka varmaan päätyisi taas lähinnä sabotoimaan muiden peliä.

Colinin katse pongahti heti ylös Pauluksen palattua huoneeseen. Hän hivuttautui ystäväänsä vastaan ja taputti tätä veljellisesti olalle: sattuuhan näitä, roskia silmässä. Ehdotus uudesta pelistä ei saanut Colinia varsinaisesti hyppimään riemusta, vaan lähinnä vilkaisemaan varautuneesti värikkäitä palluroita, aivan kuin jokin niistä kätkisi alleen tappavan ansan. Ensimmäinen peli ei tosin ollut ehtinyt edes kunnolla alkaakaan, joten ehkä ei pitäisi tuomita liian aikaisin.
“Mikäs siinä”, hän vastasi kohauttaen olkiaan ja laski lasin kädestään siirtyen maton kulmalle.

Paulus kohautti olkiaan ja tarttui hetken mielijohteesta saamaansa viskipulloon tyhjentäen siitä noin neljäsosan yhdellä hörpyllä. Hän sivuutti Effien paheksuvan katseen, rykäisi miehekkäästi Colinin taputtaessa häntä olalle ja pyöräytti sitten varpaallaan neulaa, joka käski heidän asettaa vasen jalka siniselle. Paulus asettui kuninkaaksi maton keskelle, ja Effie jätti heidän väliinsä pallurarivin tilaa.

Lucykin olisi mielellään jättänyt Pauluksen ja itsensä väliin yhden tyhjän rivin, mutta asettui miehen toiselle puolelle vastoin parempaa tietoaan. Ehkä hän voisi venyttää Pauluksen ali Effien jättämälle tyhjälle riville. Aina saattoi toivoa. Ainakin tällä kertaa he saivat aloittaa jalalla, eivätkä heti joutuneet kyykkimään kädet lattialla. Tytön huulilla kareili iloinen hymy. Olipa hauskaa pelata yhdessä ystävien kesken näinkin yksinkertaista mutta varsin viihdyttävää peliä.

Colin vesitti Lucyn suunnitelmat iskemällä jalkansa Effien ja Pauluksen väliin. Reunapaikalla oli ollut ihan mukava olla, mutta nyt hän haastoi kuningasta, johon loi haastavan katseen. Hän vilkaisi sivusilmällä toisella puolella olevaa Effietä, mutta laski katseensa sitten mattoon. Keskity peliin, Colin, keskity vain peliin.

Effie ei ollut varma helpotuako vai huolestauko, kun Colin asettui hänen ja Pauluksen väliin. Colin oli osoittanut merkkejä siitä, että saattaisi olla aivan yhtä kiero pelaaja kuin Paulus, mutta ainakin mies toimisi barrikadina heidän välissään. Seuraava ohje oli laittaa oikea jalka vihreälle: Paulus työnsi omansa Lucyn riville, ja Effie valtasi oman rivinsä vihreän pallon.

Lucy siirsi jalkansa Colinin riville, kun Paulus kerran tunki hänen rivilleen. Tehdään sitten kunnon solmu. Ainakin he kaatuisivat kaikki yhdessä. Tyttö virnisti. Hän katuisi hyvin pian sitä, että oli jo näin aikaisessa vaiheessa peliä onnistunut järjestämään jalkansa kauas toisistaan, mutta ei se mitään. Niin kauan kuin hän onnistuisi kaatamaan muut mukanaan, kaikki olisi ihan hyvin.

Colin harkitsi harppaavansa kauimmaiseen palluraan, mutta se olisi mennyt jo liiallisuuksiin tässä vaiheessa peliä. Lucyn olikin helpompi pujotella pienen kokonsa tähden, joten mies tyytyi valtaamaan paikan Pauluksen riviltä. Seuraavaksi hyrrä käski laittamaan oikean käden punaiselle, ja Colin jatkoi invaasiotaan Pauluksen rivillä, kun ei sillä kertaa ylettänyt Lucyn luo.

Paulus vilkaisi Colinia melkein ihaillen ja varasti punaisen paikan Lucyn riviltä. Jos tyttö halusi venyä, venytetään sitten. Effie tyytyi pysymään omalla rivillään helpottuneena rauhasta: ei painavaa miestä päällä, ei kenenkään nenää korvassa, ei ketään puhaltelemassa niskaan.

Lucy päätyi valtaamaan punaisen palluran Colinin riviltä. Se vaati aavistuksen pujottelua, kun tiellä oli kaksi isoa miestä ja useampi sotkussa oleva raaja, mutta tyttö onnistui ujuttamaan kätensä miesten ali punaiselle palluralle. Hyrrän nuoli käski asettaa vasemman käden keltaiselle. Lucy harkitsi hetken Effien rivin valtaamista, mutta päätti sen sijaan palata Pauluksen riville, niin käsivarsien ei tarvitsisi mennä ristiin. Oli jo tarpeeksi hankala kurotella oikealla kädellä punaiselle palluralle.

Colin vilkaisi Effien riviä harkiten uutta aluevaltausta, mutta hän ei halunnut mennä solmuun itsensä kanssa. Effien käsi puolestaan oli tuntenut häntä nopeammin hänen rivilleen, joten ei auttanut muu kuin sukeltaa raajojen sekamelskaan ja tunkea kätensä Pauluksen riville. Hän tunsi jänteidensä poksuvan.

Effie nappasi keltaisen pallon Colinin riviltä, ja Paulus Lucyn riviltä. Mies oli kumartunut sillaksi Lucyn yli ja pyllisti häiritsevästi Colinin vatsaa kohti: se sai hänet kiitolliseksi tuhdista viskiryypystä aikaisemmin. Hän tutkaili Lucya pää alaspäin riippuen ja pohti, kuinka sabotoida heidän alleen solmuun vääntynyttä tyttöä. Effie painoi päänsä alas, ettei olisi nenä kiinni Colinin pakaroissa.

Lucy pohti, miten onnistuisi sotkemaan itsensä muihin niin, että voisi kaataa jonkun muun mukanaan. Hyrrän nuoli käski laittamaan oikean käden punaiselle: eli kaikki joutuisivat vaihtamaan palloja, kun kädet kerran olivat jo punaisella. Tyttö kurkotti nopeasti Effien rivillä olevalle palluralle ja toivoi, että Paulus tai Colin päätyisivät täyttämään palluran Effien rivin vierestä, jolta hän oli nostanut kätensä, niin Effiekin joutuisi vähän venyttelemään pelimaton toista reunaa kohden. Kauemmas siirretty käsi tarjosi enemmän tukea, mikä tuli tarpeeseen, kun kaikki liikkuivat hänen yllään ja ympärillään. Alimmaisena ei ollutkaan niin hauskaa, kun kaikki osuivat häneen liikkuessaan ja hän joutui todella tasapainoilemaan solmussaan, ettei kaatuisi. No, sellaista Twister oli. Olisihan se ollutkin tylsää, jos se olisi ollut liian helppoa.

Colin kirosi mielessään, kun Lucy ehätti vikkelänä ujuttaa kätensä Effien riville ennen häntä. Kauempana sijaitseva kädensija olisi tuonut toivottua väliä Pauluksen takamukseen, jonka läheisyyteen hän oli alkanut havahtua. Hän kuitenkin nappasi Lucyn hylkäämän täpin nopeasti itselleen, sillä oli tytön kanssa samaa mieltä siitä, että Effie kaipasi pientä venytystä. Hänen strategiansa muodostui lähinnä siitä, että hän yritti olla sotkeutumatta omiin jalkoihinsa. Seuraavaksi oikea käsi sai liikkua jälleen, tällä kertaa vihreälle. Colin oli kaatua heilauttaessaan kätensä samalle palluralle Effien jalan kanssa, mutta sinnitteli epämukavasti rapukävelyn ja kyykyn välimaastossa.

Koska Lucy oli viettänyt liikaa aikaa Pauluksen seurassa, Effie joutui vaikeuksiin. Hän joutui ujuttamaan yläkehonsa tuskalliseen asentoon Colinin ja Lucyn kehojen välistä saadakseen oikean kätensä keskimmäiselle punaiselle ja lyödä läpsäytti sen sitten vihreälle pallolle, jolla Lucyn jalka oli palaten takaisin suhteellisen miellyttävään asentoon, vaikka hän ei ollutkaan mahtua matolle, koska Colin tunkeutui hänen ilmatilaansa. Hän oli kaatua taaksepäin, joten tarrasi hampaillaan kiinni miehen paitaan. Paulus, pyllistelystä huolimatta oli suhteellisen mukavasti kahdella rivillä maton toisella reunalla ja saattoi valita pallonsa vapaasti. Hän valitsi reunimmaisen, vapaana olleen vihreän kädelleen ja vilkuili mahansa ali pelin kulkua. Joskin ilmeisesti tuijottaessaan Lucyn haaroihin, siirsi katsettaan siveämmille vesille.
Seuraava veto käski siirtää oikean jalan keltaiselle, ja Effie vei rivinsä viereisen, tyhjänä olleen pallon, kun taas Paulus kurotti omansa taakse, samalle pallolle, jolla Effien vasen käsi oli.

Käden siirtäminen vihreälle kuulosti parhaalta mahdolliselta liikkeeltä, sillä tyttö saattoi vihdoin suoristautua rapukävelyn kaltaisesta asennostaan ja asettaa kätensä Pauluksen jalan kanssa samalle pallolle. Tässähän oli suorastaan mukava olla, kun sai olla vain kyykyssä, vaikka jalat olivatkin hieman kaukana toisistaan. Noh, ei pienistä saanut valittaa. Tyttö virnisti kurkistelevalle Paulukselle ja kuultuaan seuraavan ohjeen, siirsi jalkansa Colinin käden kanssa samalle palluralle. Muiden alla oli oikeastaan helppo liikkua, kun ei tarvinnut pohtia, mistä välistä sai laskettua raajansa alas oikean väriselle pallolle. Tyttö pysytteli matalassa kyykkyasennossa ja pohti, miten voisi vaikeuttaa lähes päällään makaavan Pauluksen peliä. Paulus olisi epäröimättä kutittanut häntä, jos heillä olisi ollut yksikin käsi vapaana, siitä tyttö oli varma, joten ehkä pieni kiusanteko hänenkin puoleltaan olisi sallittua.


Colin oli vähällä napata Effiestä vaistomaisesti kiinni huomatessaan tämän kallistuvan taaksepäin ja oli siksi itsekin menettää tasapainonsa, mutta onneksi hankala asento esti refleksin. Oli hänestä näköjään hyötyä toimettomanakin. Mies kohotti huvittuneen näköisenä kulmiaan hampaitaan käyttävälle naiselle, mutta käänsi sitten katseensa tämän herttaisesta sammakkokyykystä pelikentälle. Hän änki jalkansa samaan palluraan Lucyn käden kanssa ja irvisti tuskaisesti, kun joutui laittamaan enemmän painoa oikean kätensä varaan pysyäkseen tasapainossa. Se ei varmaan kestäisi kauaa, mutta asento ja epätoivoinen tilanne antoi tilaisuuden pienelle sabotaasille, kun hänen vasen kätensä sai vähän enemmän varaa kutitella samaan palluraan ilmestynyttä Lucyn jalkaa. Tämä jäi tosin lyhyeen, kun vasen käsi pitikin siirtää siniselle ja Colin vääntäytyi hieman helpommin ylläpidettävään kyykkyasentoon saadakseen kätensä Lucyn jalalta vapautuneeseen palluraan.

Effie vältti Colinin katsetta ja tuijotti keskittyneesti eteenpäin roikkuessaan miehen paidassa. Hän saattoi irrottaa hampaansa, kun asento vaihtui ja hän kiemurteli uuteen, hieman vähemmän mukavaan asentoon maton laidalla. Paulus heitti vasemman kätensä sen verran kauas maton sisäosiin, että muodosti ihmiskupolin Lucyn ylle ja litisti tytön alleen. Siitäs saisi.

Lucy kiemurteli ja koetti päästä karkuun kutittelevia sormia samalla kun yritti mulkoilla pahasti Colinia. Valitettavasti mulkoilua ei voinut pitää kovinkaan uskottavana, kun tytön huulilta karkasi kimeitä vingahduksia ja jalka nytkähteli kun tyttö vastusti vaistonvaraista halua vetää jalka pois miehen sormien ulottuvilta. Onneksi Colin sai muuta tekemistä kun joutui liikkumaan. Lucy siirsi kättään tyhjää palluraa kohti, mutta kiitos Pauluksen kupolileikin horjahti ja kaatui, koettaen refleksinomaisesti tarttua miehen paitaan pitääkseen itsensä pystyssä - tai vetääkseen kupolimiehen mukanaan alas.

Lucy-parka oli päätynyt auttamatta silmätikuksi, kun oli onnistunut ujuttautumaan niin pelin ytimeen. Colin oli yllättynyt, millaisen muodonmuutoksen aiemmin niin ujolta ja syrjäänvetäytyvältä vaikuttanut tyttö oli kokenut muutettuaan Rosingsiin. Pauluksen kämppäkaverina tosin karastui väkisin.
“Ai perk-”, Colinilta pääsi, kun Lucy otti ja kaatui, ja hänen oli nojattava enemmän oikean kätensä varaan pysyäkseen itse poissa syntymäisillään olevasta ihmiskasasta.

Paulus yritti pysyä pystyssä viimeiseen asti. Joten kaatui naamalleen. Kun hän kampesi pystyyn, pelimatolle tipahteli verta hänen nenästään. Effie henkäisi, mutta mies huitaisi torjuvasti kättään, tarttui ronskisti nenäänsä ja laahusti kiireettä kylpyhuoneeseen, ennen kuin sotkisi enempää.
"Oletko kunnossa?" Effie kysyi samaan aikaan älähtäneeltä Colinilta ja tähysti miehen kasvoja lähietäisyydeltä kyhjöttäessään tämän selkää vasten maton laidalla.

Lucy ryömi pelimatolta sivuun ja katsoi aavistuksen kalpeana Pauluksen perään. Ei hän ollut halunnut satuttaa toista. Kai Paulus sen tiesi? Tyttö epäili, ettei Paulus arvostaisi hössöttämistä yhtään, joten jäi pelimaton laidalle istumaan ja katsomaan, kuinka kaksi jäljelle jäänyttä pelaajaa koettaisivat muodostaa ihmissolmun, jossa saisivat kaadettua toisen itse kaatumatta. Se olisi aikamoinen tehtävä.

Colin katsoi Pauluksen menoa kurtistaen huolissaan kulmiaan, muttei tehnyt asiasta sen suurempaa numeroa. Hän oli tottunut Pauluksen periksiantamattomaan asenteeseen yrittää vaikka pää edellä läpi harmaan kiven, kunnes pää oli tohjona, joten tiesi tämän pärjäävän kyllä. Olisi toki mukavaa, jos ystävällä olisi hieman enemmän itsesuojeluvaistoa, mutta ehkä hän piti Pauluksesta juuri tämän härkäpäisyyden takia. Ominaisuus, jota hänellä itsellään ei ollut.
Colin vilkaisi Effietä ja nyökkäsi vastaukseksi korjaten vaistomaisesti asentoaan. Kahden muun pelaajan poistuttua pelistä matolla oli tuntui hieman vaivaannuttavammalta. Saataisiinko peliä edes koskaan päätökseen? Ehkä hänen pitäisi vain luovuttaa. Toisaalta… Hän siirsi vasemman kätensä punaiselle päästen kääntymään paremmin vastustajaansa päin ja yritti työntää kielensä Effien korvaan.

Se oli odottamatonta. Effiestä purkautui hienovarainen älähdys taajuudella, jonka vain koirat kuulivat ja hän hyppäsi hämmästyttävän korkealle ilmaan kuin kala, laskeutuen lonkalleen metrin päähän. Hän tuijotti Colinia hetken epäuskoisena, valmiiksi pöllömäiset silmät lautasen kokoisina ja hinkkasi sitten korvaa hihaansa.

Lucy nauroi, kun Effie loikkasi ilmaan Colinin juonittelun myötä.
"Näyttää siltä, että voitit taas", tyttö sai sanottua naurunsa lomasta Colinille. Hän oli jo unohtanut kokonaan, ettei tuntenut Colinia yhtä hyvin kuin muita, sillä oli niin keskittynyt nauttimaan olostaan ystävien keskellä. Se oli uutta ja aavistuksen kummallista, mutta ehdottomasti tervetullutta.

Colin tuijotti Effietä häkeltyneenä tämän hypähdyksestä hilliten vaivoin halunsa läimäistä itseään kasvoihin. Hän kömpi hieman vaivalloisesti jaloilleen ja vastasi pöllömäiseen tuijotukseen anteeksipyytävällä katseella sekä viattomalla olkien kohautuksella.
“Näköjään”, mies hymähti Lucylle osaamatta oikein riemuita voitostaan, jonka oli ansainnut kierolla pelillä ilman kunnon taistelua. Hän vilkaisi matolle jäänyttä verta ja kävi hakemassa pakastimesta jäätä, jota meni tyrkyttämään kylpyhuoneen ovelle.

Paulus pyöritti silmiään Colinille, kun astui vessasta tyylikkäät, torahampaiden lailla törröttävät vessapaperirullat sieraimissaan. Hän suuntasi hakemaan limsaa, kourallisen sipsiä ja uuden järkäleen herkullista kakkua.
"Mitä sitten? Vieläkö haluatte pelata?" hän nyökkäsi kohti pelimattoa ja virnisti vinon, verisen hymyn Effielle, joka pyyhki edelleen vaivihkaa korvaansa hihalla.

Lucy nousi jaloilleen ja nappasi keksin, jota keskittyi syömään tyytyväinen hymy huulillaan. Pauluskin ilmestyi näkyviin verenvuotoa paperilla hilliten. Lucy suuntasi pahoittelevan hymyn miehelle. Tekevälle sattui?
"Minusta tuntuu, että olen venytellyt tarpeeksi yhdeksi illaksi", tyttö naurahti syötyään keksinsä loppuun. Hän vilkaisi kakkua. Se oli ollut todella hyvää. Pitäisiköhän ottaa lisää? Ehkä ihan vähän. Kyllä kai herkullista kakkua mahtuisi vielä vähän lisää vatsalaukkuun? Hän leikkasi pienen siivun itselleen ja istahti lattialle tyytyväisesti hymyillen.
"Joko tuntuu vanhalta?" Hän päätti kiusata sankaria vinon hymyn kera.

Colin tukahdutti huokauksen, kun avuntarjous hylättiin, kuten tapoihin kuului, ja kävi lisäämässä jäitä juomiin, minkä jälkeen istahti sohvalle kokislasin kanssa.

"Melko. Eikö nyt ole jo pikkulasten nukkumaanmenoaika?" Paulus maksoi Lucylle takaisin ja leikkasi itselleen uuden, entistä muhkeamman palan Effien tekemään suklaakinuskikakkua. Hän vajosi sohvan toiseen reunaan. Effie vilkaisi juhlijoita silmät aavistuksen siristyen.
"Mitä seuraavaksi?" hän kysyi periksiantamattomalla tarmolla.

"Vaikea nukkua kun fossiili juhlii viereisessä huoneessa", Lucy vastasi yhä leveämmän virneen kera. Hän söi tyytyväisesti kakunpalaansa ja vastusti halua heittää pientä lusikallista Paulusta päin. Effie ei varmasti arvostaisi ruokasotaa siistissä olohuoneessa. Tyttö kieltäytyi edes ajattelemasta, että Paulus oli tarkoittanut sanojaan. Mies vain vitsaili, ihan niin kuin hänkin, sillä ei Paulus oikeasti toivonut hänen lähtevän tai ajatellut hänen olevan kakara.
"Mitä sankari haluaa tehdä?"

"Syödä", Paulus vastasi suu täynnä kakkua, ja sai Effien pyörittelemään silmiään. Hyvä on sitten.
"Laitetaan vaikka joku leffa", mies mutisi ja nyökkäili kohti televisiota. Kun Effie ei liikahtanutkaan, mies viittoili Lucya valitsemaan elokuvan. Effie siirtyi järjestelemään keittiötä ja siivoamaan syrjään hylättyä Twister-mattoa.

Lucy naurahti. Tietenkin. Olisihan se pitänyt arvata, että Paulus voisi syödä koko loppuillan, kunnes ruokaa ei enää yksinkertaisesti olisi tarjolla. Sääli, ettei hänen vatsansa ollut yhtä pohjaton kuin miehen. Elokuva kuulosti kuitenkin hyvältä vaihtoehdolta, joten tyttö siirtyi penkomaan elokuvia ja päätyi lopulta tunkemaan sokkona levyn koneeseen ja käynnistämään television. Jokin toimintakomedia lähti pyörimään. Ehkä se olisi ihan siedettävä elokuva, kun se kerran oli heidän huoneistoonsa päätynyt.

Colin kävi kippaamassa jäät tuoreeseen kannulliseen kokista, nappasi keksin mukaansa ja istahtaa rojahti sohvalle. Hän vilkaisi syrjäkarein Effietä ja käänsi katseensa sitten muihin juhlijoihin tuhoten loput eväästään, kun ei ollut kehdannut hotkaista keksiä kokonaisena.
“Hmm, ainakin alat näyttää siltä”, Colin lisäsi Lucyn kysymykseen silmäillen päivänsankaria mietteliäänä ja viittoi tämän hiusten suuntaan, “Eikö tuossa olekin jo vähän harmaata?”

"Hah hah", Paulus haukahti kuivasti ja vilkaisi Colinia epäluuloisesti siristynein silmin. Mies vastusti haluaan hipaista osoitettua kohtaa tummanruskeasta harjasta, joka oli raastettu pienelle ponihännälle.
"Paraskin puhumaan. Eikö hiusväri ole naisia varten?" mies naljailiji ja heitti ystäväänsä sipsillä.

Lucy seurasi miesten välistä naljailua virne kasvoillaan. Miehet olivat idiootteja, mutta mukavia sellaisia.
"Kyllä siinä näyttäisi olevan harmaata. Seuraavaksi varmaan hiusraja alkaa vetäytyä", Lucy osallistui naljailuun leveä virne kasvoillaan. Seura teki kaltaisekseen, aivan selvästi.

“Eikö poninhännätkin?” Colin vinoili takaisin ja suojautui sipsihyökkäykseltä. Hän vilkaisi huvittuneena Lucyn suuntaan, ilahtuneena uudesta toverista. Tyttö oli vaikuttanut aiemmin niin hiljaiselta ja ujolta, mutta paljon oli näköjään tapahtunut sen jälkeen, kun tämä oli ilmaantunut tallille. Colin imitoi kaljuuntumisprosessia painamalla kädellään hiuksensa taakse.

"Olet vain kateellinen, kun minulla kasvaa tukka - ja parta", Paulus tuhahti takaisin ja yritti läimäistä Lucya tyynyllä päin näköä.
"Mitäs oli puhe siitä pikkulasten nukkumaanmenoajasta?"

Lucy nauroi Colinin imitaatiolle eikä edes huomannut Pauluksen tyynyhyökkäystä ennen kuin tunsi pehmeän tyynyn osuvan kasvoihinsa.
"Pitäähän jonkun katsoa vanhuksen perään. Ei dementikkoa voi jättää yksin", hän vastasi virnistäen ja valmistautui jo uuteen iskuun tyynystä kohottamalla kättään kasvojensa suojaksi.

“Joo. Harhailisi varmaan nummille höperyyksissään, ukkoparka”, Colin totesi pudistellen murheellisesti päätään, “Pitäisi laittaa lepositeisiin.”

Paulus kyräili häntä vastaan liittounutta kaksikkoa eripariset silmät viiruina, ja sulloi sitten suunsa täyteen suklaakakkua saadakseen hetken keksiä jotakin nasevaa lyötäväksi vastaan. Hänen vaistonsa kehotti käyttämään fyysistä voimaa.
"Olette vain kateellisia", hän jupisi kämmenselkänsä takaa suu täynnä makeaa.

Lucy nauroi kun toinen jupisi heidän olevan kateellisia. Mistä he tarkkaan ottaen olivat kateellisia? Siitä, että Paulus oli vuoden lähempänä fossiilisoitumista? Ei kovin hyvä syy olla kateellinen. Tyttö kurkotti miehen lautasta kohden lusikkansa kanssa varastaakseen pienen palan suklaakakkua.

“Kiinni jäätiin”, Colin hymähti, kun ei viitsinyt kiusoitella enempää, ettei Paulus suuttuisi oikeasti. Muiden herkutellessa kakulla hänenkin oli noustava tyydyttämään näkönälkäänsä ja hakemaan itselleen suklaista herkkua. Se oli myös hyvä tekosyy päästä kokeilemaan kepillä jäätä Effien ympärillä, josko tämä oli suuttunut hänelle.
“Mitäs seuraavaksi, Bambi?” hän tiedusteli sankarilta.

Effie ei ollut suuttunut. Nainen oli vain omissa ajatuksissaan: hän ei tiennyt pitäisikö kertoa neuvotteluista, joissa hänelle oli lupailtu ylennystä. Se tuntui liian hauraalta jaettavaksi, sillä hän olisi nöyryytetty mikäli ylennys ei toteutuisi. Siis ei. Hän väläytti Colinille hieman levottoman hymyn ja paketoi vähemmän haluttuja tarjoiluja siistimmin.
Paulus, jonka suu oli jälleen täynnä kakkua, viittoili selvällä elekielellä kohti televisiota, jonne Lucyn oli ollut tarkoitus laittaa elokuva pyörimään.
"Tai sitten pelataan taas taskulamppuhippaa kartanossa", hän lisäsi nielaistuaan.

Lucy varasti onnistuneesti kakunpalan ja virnisti voittoisasti. Olisihan sitä voinut nousta ja hakea kakkua omallekin lautaselle, mutta ei hän oikeasti olisi jaksanut syödä yhtään mitään. Kunhan vain huvikseen kiusasi Paulusta. Elokuva oli unohtunut, mutta television ruudulla näkyi elokuvan aloitusvalikko. Lucy kurkotti kaukosäädintä kohti valmiina painamaan elokuvan päälle, kun Pauluksen pohdinta tavoitti hänen korvansa. Taskulamppuhippaa? Se kuulosti… mielenkiintoiselta. Ja ehkä aavistuksen pelottavalta. Hän jäi kahden vaiheille kaukosäädin kädessään ja tuijotti vuorotellen kolmea työkaveriaan sanomatta sanaakaan. Muut päättäkööt, hän vain menisi mukana. Paitsi jos Effie vastustaisi kovasti. Silloin hän asettuisi Effien puolelle. Miehillä oli paljon hyviä ideoita, mutta varmasti joukkoon mahtui pari hulluakin.

Colin seurasi viittoilua ja kurtisti kulmiaan televisiolle: ai niin. Hän oli aikeissa palata takaisin sohvalle, mutta Pauluksen ehdotus sai hänet pysymään aloillaan.
“Valosota toimisi kyllä hyvin neljällä pelaajalla, voitaisiin pelata joukkueinakin”, hän tuumasi ja oli innostunut ideasta, vaikkei se tainnut päästä hänen jähmeän kuorensa läpi, “Vai mitä mieltä Effie on? Uskallatko mukaan viime kerran jälkeen?” Hän katsahti ystäväänsä kiusoittelevan virnistyksen kera.

Effie näytti järkyttyneeltä.
"Oletteko hulluja? Yksi kerta oli tarpeeksi - ja Fairchildit ovat vielä kotona. Hankkisitte meille kaikille vielä varoituksen", hän kuiskasi kuin peläten työnantajien kuulevan ja vilkaisi Lucya varoittavasti: nämä miehet olivat seinähulluja. Paulus vastasi katseeseen haastavasti kuin kysyäkseen, mitä sitten?

Lucy katsoi vuorotellen Paulusta, Colinia ja Effietä, kunnes lopulta teki päätöksensä.
"Kuunnelkaa järjen ääntä", hän sanoi ja nyökkäsi päällään Effietä kohden. Effie teki aina hyviä päätöksiä. Hän luotti, että niin oli nytkin. Sitä paitsi, jos Effie ei uskaltanut edelliskertaisen jälkeen mukaan, hän saisi ikuiset traumat pelistä. Jo pelkkä ajatus pimeästä kartanosta sai hänet nielaisemaan.

Colin loi syrjäkarein murhaavan näköisen katseen Lucyyn, kun tyttö särki hänen sydämensä.
“Voidaan pelata sitä ulkonakin, siellä se on hauskempaa eikä oltaisi häiriöksi”, hän sanoi ja katsoi Effieen tavalla, jonka toivoi olevan vetoava.

Effie aukoi suutaan. Hän oli kiitollinen Lucylle eikä olisi korjannut hyvässä uskossa olevaa tyttöä siitä, ettei ollut säikkynyt kartanoa vaan työnantajien kodissa luvatta hiippailua ja leikkimistä ja sen mahdollisia, katastrofaalisia seurauksia. Hän halusi väittää vastaan Colinille, mutta ei keksinyt mitään. Nainen antoi käsien pudota alas.
"Hyvä on. Pelataan ulkona." Paulus päästi miehekkään karjaisun ja hyppäsi ylös niin, että tyhjennetty lautanen lensi. Mies sai sen onneksi kiinni, ennen kuin Effien päässä naksahti, ja laski pöydälle.
"Minä otan Lucyn", hän haukahti ja tarrasi tyttöä paidankauluksesta nykäisten ylös.

Lucy ei oikein edes ehtinyt tajuta, mitä tapahtui, kun Paulus jo kiskoi häntä ylös julistaen ilmeisesti, että hän kuului nyt Pauluksen joukkueeseen. Hän ei muistanut kenenkään koskaan valinneen häntä ensimmäisenä mihinkään. Koulussakin hän oli aina ollut loppupäässä joukkuekapteenien valintoja.
"Eli mitä me oikeastaan teemme?" Hän kysyi hieman hämillisesti naurahtaen. Onneksi hänen ei tarvinnut tuntea oloaan ihan idiootiksi, koska piti muita ystävinään. Kai ystäviltä sai kysyä, kun ei tiennyt, mitä tapahtui? Tietenkin.

“Jesssss”, Colin juhlisti hiljaa puristaen kätensä voitokkaaseen nyrkkiin ja oli melkein jo halata Effietä, mutta tyytyi taputtamaan tätä selkään. Hän selitti auliisti pelin idean Lucylle, vaikka tekikin sen tapansa mukaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Jokaisella pelaajalla oli taskulamppu, joka toimi aseena, jolla yritettiin osua vastustajiin. Ampuminen tapahtui valoa väläyttämällä, kun muuten hiippailtiin pimeässä, ja tavoitteena oli osua keskivartaloon. Joukkueiden jäsenet saivat pysytellä yhdessä tai hajaantua, mutta voittajajoukkue oli se, jolla oli viimeisenä jäseniä pelissä. Colin ei olisi voinut siirtyä ulos nopeammin, kun sai taskulampun käsiinsä. Noloa, mutta hän tunsi olonsa taas pikkupojaksi.

Effie pohti, olisiko hänen pitänyt tuntea olevansa viimeiseksi valittu. Hän huokasi syvään, kohtaloonsa alistuen ja haki huoneestaan tummanpunaisen hupparin, ennen kuin seurasi Colinia ulos kiertäen käsivarret ympärilleen. Paulus pysähtyi ja tajusi irrottaa otteensa Lucyn paidasta. Mies taputteli sitä kömpelösti parempaan muotoon ja meni sitten tonkimaan vaatekaappiaan.
"Vaihda mustaa päälle!" hän sihahti Lucylle riehakkaasti ja heitteli vaatteita, kunnes löysi yhden lukuisista, mustista huppareistaan ja päätyi sitten vielä hieromaan kasvoihinsa tyttöystävänsä mustaa luomiväriä.
"Mikä strategia?" Effie kysyi Colinilta tassutettuaan kissanaskelin miehen viereen.

Lucy kuunteli ohjeet ja nyökkäili. Kuulosti peliltä, josta hän selviäisi. Hän osasi olla huomaamaton. Hän oli elänyt puolet elämästään leikkien näkymätöntä. Kuinka vaikeata se voisi olla pelin aikana? Hän nyökkäsi Pauluksen ohjeille. Mustaa, selvä. Hän penkoi vaatekaapistaan mustan hupparin, jota ei muistanut käyttäneensä ikuisuuteen. Sekin oli unohtunut kaapin pohjalle, kuten niin moni muukin vaatekappale.
Hän astui ulos huoneestaan ja ei voinut mitään naurunpyrskähdykselleen, kun näki Pauluksen mustuneet kasvot. Hän ei ehkä halunnut edes tietää, mitä mieltä Bea olisi tällaisesta tavasta käyttää luomiväriä.
"Pitäisikö meillä olla joku toimintasuunnitelma?" Lucy kysyi. Hän tunsi olevansa niin ulkona omasta elementistään tällaisen leikin kanssa kuin vain mahdollista. Pimeässä hillumista taskulamppujen kanssa ei tosiaankaan ollut ohjelmanumero, jota hän oli ajatellut harrastavansa kun oli saapunut juhlimaan miehen synttäreitä. Mutta hän oli valmis antamaan pelille mahdollisuuden. Mistä sitä ikinä tietäisi, vaikka se olisi todella hauskaa.

Mustiin pukeutuvan Colinin ei tarvinnut miettiä maastoutumistaan sen kummemmin. Hänen oli tosin opittava olemaan yhtä varjojen kanssa, sillä hän oli kokonsa puolesta loistava maalitaulu. Viileä yöilma tuntui mukavalta keuhkoissa lämpimän sisäilman jälkeen, vaikka se herättelikin tupakanhimoa. Miehen katse laskeutui harvasta metsiköstä vierelle ilmaantuneeseen Effieen. Hän oli oikein mielissään saadessaan tämän joukkueeseensa; hän ei olisi ehkä osannut pelata Lucyn kanssa.
“Hmm. Yritetään pysytellä liikkeessä ja kiertää niiden taakse, niin se kai on järkevintä”, Colin sanoi kohauttaen olkiaan ja kokeili morsetusnapin toimintaa. Hän valaisi huvikseen kasvonsa alhaaltapäin. “Luota vaistoihisi. Minä voin turvata selustasi.”

"Eli heität minut rekan alle syötiksi, jotta voitat?" Effie kysyi toista kulmaansa skeptisesti kohottaen.
"Murskataan ne", oli Pauluksen verenhimoinen vastaus. Mies kiersi kätensä Lucyn hartioille, jotta saattoi taluttaa tyttöä vauhdissaan. Hän nyökkäsi Colinille kuin kaksintaistelussa astuessaan ulos.
"Lasketaan sataan ja lähdetään kartanon eri puolilta liikkeelle", hän ehdotti ja mikäli suunnitelma kävi, lähti kiidättämään Lucya mökkien välistä ja kohti kartanon länsipäätyä.

Lucy ei voinut kuin nauraa Pauluksen voitontahdolle. Selvä, he murskaisivat toisen joukkueen tai kaatuisivat sitä yrittäessään.
"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta", hän totesi ja kulki miehen kainalossa. Ei hän tiennyt, mihin olisi mennyt, joten parempi antaa Pauluksen johdattaa. Miehellä oli selkeästi tarkka suunnitelma, tai ainakin kokemusta senkin edestä. Ehkä hän vain yrittäisi pysytellä poissa tieltä ja antaa Pauluksen hoitaa varsinainen pelaaminen. Hän epäili, ettei osuisi valokeilalla kehenkään, joka olisi kauempana kuin muutaman metrin päässä. Hänen sihtinsä ei ollut pallopeleissäkään ollut kohdallaan. Miksi taskulamppu olisi yhtään eri asia? Toisaalta, sitä ei tarvinnut heittää toisin kuin palloja. Se nyt vielä puuttuisikin, että hän onnistuisi heittämään lamppunsa jotakuta päin.

“En kai minä niin tekisi”, Colin vastasi Effielle kulmat kurtussa tietämättä, oliko Effie tosissaan vai ei, ja sammutti lampun. Toisen parivaljakon saapuessa hän vastasi Pauluksen nyökkäykseen: tämä selvitettäisiin nyt tai aamunkoitteessa - mitä tahansa se olikin. Paulus tuntui ottavan pelin aina yhtä tosissaan, mutta mikäs sen hauskempaa. Colin nyökkäsi hyväksyvästi ehdotukselle ja kääntyi Effien puoleen.
“Mentiin”, hän sanoi tapaillen rohkaisevaa sävyä ja ohjasi naisen selästä harppomaan kanssaan toiselle puolen kartanoa.

"Minne olemme menossa?" Effie kuiskasi tuntien olonsa turvattomaksi heti, kun ei tiennyt mitä tapahtui. Ehkä osa vatsaa nipistävästä tunteesta tuli miehen kädestä hänen selällään ja äänettömänä verhona ympärille kietoutuvasta pimeydestä.
"Kierretään talon ympäri", Paulus sanoi tuskin kuuluvasti Lucylle ja viitoili tytölle pistäessään juoksuksi pitkin, hämmästyttävän äänettömin askelin. Mies painui matalaksi ja pysähteli kuuntelemaan silmät kiiluen ja taskulamppu valmiusasemissa, kun kiersi vähitellen massiivisen kartanon ympäri ja tähyili pimeään kasvot mustina himmeästi kimaltelevasta luomiväristä.

Lucy ei ollut läheskään niin äänetön kuin Paulus, mutta yritti sentään parhaansa mukaan vältellä oksia ja kaikkea muutakin, mistä kuuluisi kova meteli. Hetkeksi tyttö hukkasi pitkän miehen näköpiiristään ja oli jo valmis panikoimaan. Miksi hän oli suostunut tällaiseen peliin? Tämäkö nyt muka oli hauskaa? Hän näki liikahduksen kauempana edellään ja kiihdytti vauhtiaan ottaakseen Pauluksen kiinni. Miten toinen saattoi olla niin nopea, samalla kun oli niin äänetön? Lucysta tuntui, että hän piti vähintään yhtä paljon meteliä kuin norsuparaati posliinikaupassa. Taskulamppu tuntui raskaalta kädessä. Mitä sillä pitikään tehdä? Ai niin, osoitella vihollisia. Hän ei löytäisi täältä pimeydestä yhtään ketään, kun kerran oli hukkaamassa Pauluksenkin niin helposti. Kauankohan menisi, ennen kuin Paulus haluaisi vaihtaa joukkuetta.

Colin kurtisti kysymykselle kurmiaan.
“Toiselle puolen taloa. Tuleeko sinulle mieleen jotain hyvää aloituspaikkaa?” hän vilkaisi Effietä toivoen, että olisi osannut innostaa tätä paremmin mukaan. Ehkä vika oli hänessä; Effie käyttäytyi ihan toisella tavalla Pauluksen kanssa. Ehkä pitäisi pyytää anteeksi aikaisempaa. Tai ehkä pitäisi vain keskittyä peliin.

Effie pyöräytti silmiään pimeässä Colinin suuntaan. Eikö mies muistanut, miten edellinen peli samasta leikistä oli sujunut? Hänellä ei ollut varsinaisesti kokemusta sodankäynnistä taskulampuilla, ja säännötkin tuntuivat varsin löyhiltä.
"Saammeko kiivetä katolle?" hän kuiskasi hetken mielijohteesta.
Sillä välin Paulus oli pysähtynyt odottamaan Lucya kärsimättömästi nykien, ja kun tyttö saavuttaisi hänet, tarraisi tätä kädestä ja juoksuttaisi mukaansa.
"Pidä lamppu valmiina. Jos näet tai kuulet liikettä, ammu", mies murisi verenhimoisella riemulla.

Lucy oli vain tyytyväinen, kun tuli talutetuksi. Ainakaan hän ei pääsisi enää eksymään, mikä oli ehdottomasti hyvä juttu. Ajatus pimeässä yössä seikkailemisesta ei kuulunut hänen lempitapoihinsa viettää iltaa, vaan mitäpä sitä ei Pauluksen syntymäpäivien takia tekisi. Voi huokaus sentään. Kaikkeen hänkin meni suostumaan.
"Okei", tyttö kuiskasi ymmärryksen merkiksi ja pälyili vainoharhaisesti ympärilleen. Jokainen varjo näytti ihmiseltä, mutta Lucy pidättäytyi lampun käyttämisestä. Hän voisi yhtä hyvin kiljua kertoakseen sijaintinsa.

Colin vilkaisi yllättyneenä katolle.
“Kai, mutta he saattavat nähdä meidät sieltä. Minut ainakin”, hän tuumasi ja yritti kuvitella itsensä koikkelehtimassa savupiippujen takana kuin mikäkin Jack Skellington, “Mene sinä vain. Voit matkia pöllöä ja kertoa minulle, missä he ovat.”

Effie huokasi.
"Näkevätkö he sinut makaamassa vasten kattoa?" hän kysyi ja katsoi merkitsevästi ikimustaan pukeutuvaa seuralaistaan.
"Kuulitko jotain?" Paulus pysähtyi jännittyneenä, pää korkealla ja korvat melkein väpättäen.

"En", tyttö kuiskasi vastaukseksi, mutta pälyili yhä epäluuloisena ympärilleen. Miksi kaikki varjot näyttivät yllättäen liikkuvan ja jokainen tuulen tuiverrus kuulosti jalan alla katkeavalta oksalta? Lucy astui askeleen lähemmäs Paulusta. Hui kamala tätä peliä. Hän kuolisi vielä kauhusta ennen kuin kukaan ehtisi löytää toista ja lamppu välkähtää. Tyttö melkein toivoi, että toinen joukkue näkisi hänet, niin hänen ei tarvitsisi enää kuvitella muita hiippailemaan varjoissa.

“Kuulostaa tylsältä”, Colin sanoi vaivaantuneen hymyn kera, mutta saattaisi Effien tikkaille, jos tämä halusi kiivetä ylös. Maanpinnalla tosin tunsi olonsa auttamatta saaliseläimeksi, kun Pauluksen kaltainen saalistaja oli liikkeellä. Lucyä oli vaikeampi kuvitella samanlaisessa hiipijän roolissa, mutta tyttö oli yllättänyt ennenkin.

"No, tee sinä sitten jotain jännitävämpää", Effie huokasi Colinille ja kiipesi päättäväisesti ylös työntekijöiden siiven osin sammaleiselle tiilikatolle. Häntä ei ollut luotu häviämään, ja hän tiesi, että Paulus olisi aggressiivinen strategiassaan. Ennemmin tai myöhemmin mies ilmestyisi, ja Effie olisi valmiusasemissa, piilossa katonharjan takana litteänä vatsallaan, sormi taskulampun valopainikkeella.
Paulus ei voinut vastustaa. Hän jatkoi hiipimistä ja sitten yritti hipaista yhtäkkiä vapaalla kädellään Lucyn niskaa.

Lucy kiljaisi tuntiessaan jonkun koskettavan niskaansa. Tyttö otti pari paniikinsekaista juoksuaskelta ja huitoi lampusta vapaalla kädellään niskaansa kuin varmistaen, ettei mikään enää ollut häntä kiusaamassa. Kasvot kalpeina tyttö käänsi syyttävän katseensa Paulukseen kun tajusi, ettei paikalla ollut ketään muuta.
"Olet ihan kamala", Lucy sihahti hampaidensa välistä kädet kevyesti täristen. Luoja. Sydän hakkasi ihan hullun lailla.

Pimeydestä kiirivä kiljaisu riitti nostattamaan karvat pystyyn Colininkin niskassa. Hän oli herrasmiesmäisesti vältellyt katsomasta keikkuvaa takamusta Effien kiivetessä tikkaita, mutta vilkaisi katon suuntaan miettien, mitä katolta mahtoi näkyä. Kirkaisu oli tainnut tulla lähempää kuin missä hän oli arvellut vastustajajoukkueen lymyävän. Mies päätti jättää Effien vaanimaan yläilmoista ja koikkelehti itse niin ääneti kuin kykeni puiden suojiin sulautuen varjoihin kokomustalla vaateparrellaan.

Paulus hekotti matalasti ja tanssahteli lähemmäs Lucya erikoisen joustavin, hiipivin hypähdyksin. Hän oli saattanut maksaa heille pelin, mutta se oli sen arvoista.
"Kiitos", hän vastasi kömpelösti kumartaen ja lähestyi kartanon laitaa tiedottomana väijyvästä Colinista.

Lucy harkitsi ensin, että jäisi paikoilleen ja kieltäytyisi liikkumasta Pauluksen mukana enää minnekään, mutta nopea päättelyketju kertoi, että silloin hän jäisi yksinään pimeään metsään, eikä sekään houkutellut. Niinpä tyttö hiippaili Pauluksen perässä taskulamppu tärisevissä käsissään. Sydän tasasi tahtiaan. Tyttö oli valmis huokaisemaan helpotuksesta. Ei tämä enää tästä pahemmaksi voisi mennä.

Mikähän oli saanut Lucyn kiljumaan? Colin pohti ja oli aikeissa uskaltautua hieman lähemmäs varmistettuaan, ettei Paulus ollut hyökkäämässä selän takaa, kun kuulikin lähestyviä ääniä. Hän painautui tiukemmin kiinni puunrunkoon, paransi otettaan taskulampusta, sormi valmiiksi katkaisijalla ja odotti henkeään pidätellen. Oliko kaksikko yhä yhdessä? Colinin oli vaikea erottaa askelia sydämensykkeen jyskyttäessä hänen korvissaan, mutta aistiessaan näiden olevan lähellä, hän hyökkäsi puun takaa - valitettavasti väärälle jalalle.
“Ai helv-”, mies älähti jo Twisteristä tarpeeksi saaneen jalan osuessa maassa olevaan painaumaan ja pettäessä alta. Hän ehti räpsyttää valoa tulijoiden suuntaan tietämättä, osuisiko mihinkään, kun yritti kääntää kompuroitinsa voitoksi ja kierähtää Rambo-tyylillä suojaan. Hän oli ollut paljon pienikokoisempi pelatessaan peliä viimeksi ulkona.

"HAA!" Paulus ärjäisi ja sohi valollaan sokaistuen samalla Colinin lampusta. Hänellä kesti hetki tajuta, että myös hänen takaansa tuli valokeila. Mies kääntyi närkästyneenä ympäri siristäen silmiään valossa. Sitten hän heristi nyrkkiään pimeydelle.
"Huijari!"
"Enpäs!" kajahti Effien riemastunut vastalause, "säännöissä ei missään kohdassa spesifioitu, ettei maanpinnalta saisi lähteä. Saitteko nyt tarpeeksenne?"
"Haluatko pelata vielä?" Paulus kysyi Lucylta melkein toiveikkaasti.

Lucy oli juuri ajatellut, ettei enää joutuisi säikkymään, kun valot välkkyivät ja yksi jos toinenkin huusi. Tyttö säpsähti valokeilassa ja kääntyi katsomaan katon suuntaan, voimatta mitään jännittyneelle naurahdukselle. Vain Effie keksisi kiivetä katolle. Olisipa hän tajunnut sen. Hän olisi välttynyt monelta turhalta sydämentykytykseltä. Tyttö katsoi Paulusta valmiina pudistamaan päätään ponnekkaasti, mutta miehen toiveikkuus sai hänet taipumaan.
"Pelataan vaan, kunhan lupaat, ettet enää säikyttele", Lucy sanoi yrittäen tökätä toista kylkeen etusormellaan. Paulus ei pelannut reilua peliä. Ei oman joukkueen jäseniä kuulunut säikytellä.

Colin hymyili Effien voitonriemulle ja könysi maasta hieroen silmiään, joiden näkökenttä oli täynnä värikkäitä valopisteitä. Perhanan lamput.
Ai siksikö Lucy olikin kiljunut? Hän hymähti yllättymättä kuitenkaan kuulemastaan: Paulus pelasi aina likaista peliä. “Noh noh, Paulus. Ei tyttöjä saa säikytellä”, hän sanoi nuhtelevaan sävyyn, mutta yritti silti taputtaa toveriaan veljellisesti olalle jatkaessaan kartanolle päin.

"Luovutitteko te jo?" Paulus vetosi Colinin loittonevalle selälle, ja Effielle, jonka valo katosi katonharjalta. Nynnyt!
"Pelataatko minua vastaan?" mies ehdotti vielä Lucylle suostutteleva, maaninen kiilu silmissään.

"Niin juuri", Lucy vahvisti Colinin sanat. Paulus oli kamala, kun säikytteli häntä. Mies aivan varmasti tiesi, että hän säikkyi helposti. Kaikki tiesivät sen.
"Yksinäni?" Lucy parahti kauhuissaan. Hän yksinään pimeässä yössä etsimässä Paulusta? Ei todellakaan! "Colin, hae Effie ja tehkää sotasuunnitelmanne, pelataan synttärisankarin riemuksi vielä toinenkin peli", tyttö vetosi nopeasti Coliniin. Kai toinenkin halusi vielä pelata, eivätkö he olleet Pauluksen kanssa yhdessä riemuinneet tästä ideasta?

Colin vilkaisi olkansa yli ja soi Lucylle vaisun hymynsä: tottahan toki. Lucyn kauhistus oli liikuttavaa, mutta hyvin ymmärrettävää, sillä Paulus osasi olla hyvin armoton. Hän harppoi odottamaan katolta laskeutuvaa Effietä tarjotakseen tälle hyväksyvää brofistiä ja kysyäkseen toiseen erään.

Effie tökkäsi Colinin nyrkkiä omallaan.
"Pelaa sinä heitä vastaan", hän tarjosi tunnettuaan olonsa jokseenkin hyödyttömäksi ja hankalaksi edellisessä erässä (vaikka olikin luonnollisesti loistava taktikoija).
"Minun pitää korjata… Kakku pois", hän lisäsi ja suuntasi Lodgen ovea kohti. Sillä välin Paulus suoritti motivoivan voittotanssin ja räpsytti lamppuaan valmistautuvissa testihyökkäyksissä.

Lucy katseli Pauluksen tanssia päätään pudistellen. Kaikkeen hänkin meni lupautumaan. Tyttö testasi lamppuaan Pauluksen esimerkistä, vaikka epäilikin, ettei päätyisi käyttämään sitä. Vaan oli aina parempi olla valmiina. Tällä kertaa hän tosin heittäisi lampun Paulusta päin, jos toinen keksisi jotain muuta, millä säikytellä häntä. Tytön sihti tosin oli niin huono, ettei Pauluksella ollut mitään pelättävää.

Colin katsoi harmistuneena Effie eikä ehtinyt keksimään mitään, millä olisi voinut maanitella tämän mukaan. Hän harkitsi seuraavansa tätä sisälle, mutta nähdessään Pauluksen välkkyvän lampun, hän pudisti huvittuneena päätään ja lompsi muiden luo.
“Joten… kaikki kaikkia vastaan?” mies ehdotti ja testasi lamppuaan Paulukseen pidellen sitä kuin miekkaa ja hypähtäen eleeseen sopivalla askelluksella.

"Joo!" Paulus vastasi virnistäen leveästi kuin pikkupoika. Hän oli melkein helpottunut Effien poistumisesta. Nainen takertui aina vääriin sääntöihin, kuten ettei työnantajan kotona juoksenneltu yöllä taskulamppujen kanssa, tai sitten käytti niiden porsaanreikiä hyödykseen häpeilemättömällä asianajajan oveluudella.
"Aloitetaanko?"

"Okei", Lucy vastasi vähemmän innostuneena. Mahtavaa. Nyt hänellä olisi pelkän Pauluksen sijaan myös Colin niskassaan. Tästäpä tulisikin hauskaa. Hän kuolisi sydänkohtaukseen ennen kuin peli olisi ohitse. Ehkä hän voisi piiloutua johonkin ja antaa miesten jahdata toinen toistaan.

Colin taputti Lucyä rohkaisevasti olalle ennen kuin lähti puolijuoksua etsimään hyvää lähtöpaikkaa itselleen olettaen sen toimivan hyvänä aloitusmerkkinä.

Paulus seurasi Colinin esimerkkiä ja juoksi pimeyteen pitkin, äänettömin askelin, hartiat matalalla ja vaaniva, nautiskeleva kiilu silmissään.

Lucy jäi paikoilleen hetkeksi ennen kuin tajusi, että oli todennäköisesti parempi liikkua, tai hänet löydettäisiin hetkessä. Tyttö hiippaili hiljaisin askelin Pauluksen valitsemaan suuntaan. Eiköhän toinen ollut ehtinyt jo sen verran kauas, että hän voisi hyvin jatkaa paljon hitaammin sinnepäin, samalla kun tuttu vainoharhaisuus tuntui palaavan. Tyttö vilkuili olkansa yli ja onnistui säikähtämään liikahdusta, joka osoittautui pakenevaksi jänikseksi. Lucy ei sentään kiljunut, vaikka sydän hakkasikin jälleen tuhatta ja sataa. Tämä ei todellakaan ollut hänen leikkinsä.

Colin laskeskeli sekunteja ja minuutteja mielessään edetessään varjosta toiseen. Hän kiersi kartanon toiselle puolelle toiveenaan yhyttää jompikumpi vastustajistaan sieltä käsin - mieluummin ennen kuin nämä yhyttäisivät hänet.

Paulus oli sukeltanut seinustan tiheisiin pensaikkoihin, pörröttänyt vanhoja lehtiä hiuksiinsa ja päälleen ja tuijotti lehtien piilosta naama mustana Bean luomiväristä odottaen, vaanien uhria.

Lucy hiippaili eteenpäin taskulamppu tiukasti otteessaan. Tyttö alkoi epäröidä, kun näytti siltä, että hän oli kiertänyt jo pitkälle. Missä ihmeessä miehet oikein olivat? Eipä tytölle tullut mieleenkään katsella seinustan pensaikoita tai pimeimpiä varjoja, kun Lucy lähinnä yritti vakuutella itselleen, ettei jokainen lehden kahahdus tarkoittanut hirviöiden hyökkäystä. Tyttö kompuroi omiin jalkoihinsa kiepahtaessaan nopeasti ympäri, kun kuvitteli kuulleensa jotakin takaansa. Lucy kiljahti kaatuessaan tömähdyksen kera yökasteen peittämään maahan. Häntä ei todellakaan ollut luotu tätä leikkiä varten.

Colin jähmettyi paikalleen kuullessaan kiljahduksen ja yritti tähystellä, mistäpäin se oli tullut. Miksi Lucy oli kiljunut? Hän ei ollut mielestään nähnyt valon välkettä, joten ehkä tyttö ei ollut vielä saanut osumaa. Kuulosteltuaan hetken Colin jatkoi matkaa pysytellen matalana seuratessaan kartanon luomaa varjoa.

Pauluksesta ei ollut väijyjäksi. Hän halusi hyökätä. Niinpä mies kiemurteli pensaikosta vatsallaan, pimeä lamppu hampaissaan, mönkien aluskasvillisuudessa kuin 186 senttinen käärme. Lucyn kiljahdus veti häntä puoleensa kuin magneetti. Hän halusi hiipiä tytön taakse ja siepata tämän kiinni.

Lucy jäi hetkeksi maahan makaamaan ja tasaamaan hengitystään. Lamppukin oli pudonnut johonkin, kun hän oli kaatunut. Missäköhän sekin oli. Tyttö konttasi maassa ja hapuili pimeässä käsillään maata. Tuossa! Hän nappasi taskulampun käteensä ja nousi jaloilleen. Mihinköhän suuntaan sitten pitäisi lähteä. Tyttö puri huultaan pohtiessaan seuraavaa liikettään. Ehkä olisi helpoin mennä pyörimään kartanon avoimelle pihamaalle, mistä miehet varmasti näkisivät hänet ja hän pääsisi nopeasti ulos pelistä. Tämä ei tosiaankaan tehnyt hyvää hänen hermoilleen, ja vielä vähemmän teki se, kun hän tunsi jonkun tarttuvan kiinni. Tyttö kiljui uudestaan ja vääntelehti sieppaajansa otteessa. Miksi oi miksi hän oli suostunut tällaiseen. Taskulamppu putosi tömähtäen maahan.

Kiljuminen oli sitä luokkaa, että Pauluksen täytyi olla Lucyn kimpussa. Colin seisahtui erottaessaan kaksikon pimeässä ja kohotti vaistomaisesti taskulamppuaan. Hän olisi varmasti ehtinyt käräyttää molemmat yhdellä välkäyksellä, mutta jokin sai hänet laskemaan taskulampun. Hän yritti hiipiä hiljaa niin lähelle kuin suinkin kykeni, sillä halusi antaa sankarin maistaa tämän omaa lääkettä ja kaapata tämän painiotteeseen.

Paulus oli siepannut Lucyn syliinsä ja nostanut tytön ilmaan väistellen huitovia raajoja. Mies hekotteli ilahtuneena.
"Se olen minä", hän infosi hetken kuluttua, "rauha maassa." Hän laski uhrinsa maankamaralle hieman vastahakoisesti, ja päätyi sitten painimaan Colinin kanssa. Päivänsankari oli päättänyt lähteä leikkiin tosissaan ja yritti kaataa Colinin kosteaan maahan.

Lucy sätki kuin kala kuivalla maalla koettaessaan päästä irti miehen otteesta, mutta Paulus oli aivan liian vahva. Onneksi mies lopulta laski hänet alas. Tyttö haukkoi henkeään kerälle taipuneena. Sydän hakkasi jossain kurkun tienoolla. Lucy olisi varmaan itse mennyt tökkimään ja huitomaan Paulusta, mutta onneksi huomattavasti kokeneempi painija saapui hoitelemaan päivänsankarin. Lucy peruutti muutaman askeleen ja luottaessaan riittävästi omaan ääneensä, alkoi kannustaa Colinia. Paulus saisi maksaa säikyttelyistään. Colin voisi antaa miehen maistaa omaa lääkettään.

Colin kaatua tuuskahti tantereeseen yrittäen kuitenkin vetää vastustajansa mukanaan. Hän olisi varmaan luopunut leikistä tyytyen onnistuneeseen yllätyshyökkäykseen, mutta yleisön kannustus yllytti jatkamaan. Ei auttanut muu kuin yrittää päästä niskan päälle yhtä tosissaan kuin Paulus.

Effie seurasi varjoina näkyvää painia huoneensa ikkunasta. Voi pojat. Paulus oli vailla itsesuojeluvaistoa tai kykyä lopettaa: ei ollut ihme, että hän oli tullut piestyksi niin monta kertaa. Mies väänsi ja käänsi ja paini ähisten ja puhisten, kunnes vain retkotti läähättäen kosteassa nurmikossa.

Lucy huomasi maassa pudottamansa taskulampun ja kumartui nostamaan sitä. Ilmeisesti kaksikko ei osannut lopettaa painiaan, joten tyttö virnisti ja väläytti taskulampullaan miehiä.
"Voitin", tyttö ilmoitti leveä virne huulillaan. Ihan kuin sillä olisi mitään väliä ollut, paitsi että peli oli nyt kaikkien sääntöjenkin mukaan ohi.

Vaikkei pääsisi suoranaisesti niskan päälle itsepäisemmästä Pauluksesta, ainakin Colin osasi panna kaikin voimin hanttiin. Kotvan kuluttua hän tuijottikin öistä taivasta kuumissaan viileästä maasta huolimatta. Hän irvisti valon välähtäessä kipeinä kipunoina hänen verkkokalvoilleen ja kohotti päätään katsoakseen voitonriemuiseen Lucyyn. Miehen katse siirtyi painitoveriin hakien katsekontaktia äänettömän kysymyksen kanssa: löytyikö toiselta puhtia kaataa vielä muuan pieni voittaja kumoon?

Paulus nyökkäsi tuskin huomattavasti, kohottautui matalalle käsivarsiensa varaan ja odottaen Colinin liikahdusta, hyökkäsi Lucyn päälle yrittäen kaataa tytön miespinon alle märkään maahan. Siitäs saisi.

Lucy ei osannut varautua miesten hyökkäykseen, joten päätyi selälleen kosteaan maahan. Hetken tyttö vain haukkoi henkeään yllättyneenä, mutta lopulta nauru purkautui huulilta hallitsemattomana ryöppynä. He olivat kaikki idiootteja.
"Olette ihan kamalia", tyttö sai sanottua naurunsa lomasta.

Colin ehti jo säikähtää Lucyn murskaantuneen heidän alleen, kun mitään ei kuulunut, mutta tämän naurun purkautuessa ilmoille pääsi itsekin hekottamaan.
“Mekö kamalia? Ei kai sentään” hän hymähti naurua äänessään. Tämä kamala tilannehan vaati pikaista korjaamista. Eivät he kai nyt niin kamalia olleet, etteivät voisi auttaa neitoa hädässä. Herrasmiehenä Colin vilkaisi toista gentlemannia, Paulusta, toivoen tältä apua neidon saattamisessa takaisin lämpimiin sisätiloihin oikein kuninkaantuolissa. Se sitten, miten päin Lucy mahdollisesti tähän tuoliin päätyisi olisikin asia erikseen.

Paulus myöntyi ja hilasi Lucyn ylös korkeuksiin kuin perunasäkin.
"Oletko varma, ettei meidän pitäisi heilauttaa voittajaa jokeen?" hän kysyi kulmiaan kohottaen harppoessaan kohti Lodgea.

Lucy vain nauroi, kun miehet nostivat hänet yläilmoihin. Pauluksen kysymys sai naurun kuolemaan ja tytön katsomaan toista aavistuksen kalpeampana. Kylmään jokeen tähän aikaan yöstä? Ei todellakaan!
"Ei kiitos", Lucy vastasi, mutta piti siitä eteenpäin paremmin silmällä ympäristöään. Hän ei jokeen päätyisi, kiitos vain.

“Hmm. Joki. Kieltämättä houkutteleva tähän aikaan vuodesta”, Colin pohti ääneen aivan kuin ei olisi Lucyn lausumaa negaatiota kuullutkaan ja hidasti askeliaan, “Oikein lempeä.”

"Sitä minäkin", Paulus myhäili kuin kerman vienyt kissa ja lähti harppomaan päättämäisesti kartanon toiselle puolelle, alas nurmista rinnettä ja kohti maiden poikki virtaavaa jokea. Heinäkuinen vesi ei aiheuttaisi Lucylle keuhkokuumetta. Hän oli tyrkännyt Beankin veteen, kun nainen oli haikaillut uimaan.

Lucy sätki miesten otteessa sitä rajummin, mitä lähemmäs jokea he tulivat. Hän ei halunnut uimaan, mutta ilmeisesti miehet olivat eri mieltä.
"Päästäkää alas!" Tyttö vaati vaikka epäilikin, ettei sillä olisi mitään vaikutusta. Miehet olivat päättäneet, että hän päätyisi uimaan, joten niin tapahtuisi. Lucy vilkaisi jokea voimatta mitään pienelle kiljahdukselleen. Vesi olisi varmasti jäätävää, tuo oli joki, se virtasi koko ajan. Edes järvien vesi ei ollut niin lämmintä, että siinä olisi mukava uida, ja miehet aikoivat heittää hänet tuonne! Mitä pahaa hän oli tehnyt elämässään ansaitakseen tämän? Lucy kiljahti jo valmiiksi, vaikkei vielä edes koskenut kylmää vettä. Pelkkä ajatus sai värisemään kylmästä.

Lucyn epätoivoa oli tuskallista seurata, mutta eiköhän tämä ollut jo tottunut järkytyksiin - asuihan tämä Pauluksen kanssa saman katon alla. Hän harppoi jokea kohti samalla tarmolla rikoskumppaninsa kanssa taistellen pitääkseen kasvonsa peruslukemilla. Hän valmistautui tarttumaan tyttöä käsistä heilauttaakseen tätä jokea päin. Eiväthän he tietenkään laskisi oikeasti irti, sehän olisi hullua. Ei tyttöjä voinut niin kohdella. Pieni säikytys silloin tällöin oli sen sijaan vain tervettä.

Paulus ei tuntenut moista herrasmiessääntöä. Hän seisahtui suureleisesti joen jyrkälle, kaislikkoiselle törmälle ja katsoi pimeässä välkähtelevää, tummaa vettä. Hän laski yhteen ääneen Colinin kanssa ja heilutti Lucya jaloista edestakaisin kuin valmistellen suurtakin heittoa. Kolmosella hän päästi irti.

Lucy antoi periksi eikä sätkinyt enää, kun kauhukaksikko alkoi heijata häntä edes takaisin. Tyttö sulki silmänsä ja irvisti jo valmiiksi ajatukselle kylmästä vedestä. Tämä oli niin väärin! Pauluksen irrottaessa otteensa tyttö kiljaisi ja valmistautui kohtaamaan jokiveden, joko Colinin mukanaan vetäen tai sitten yksinään. Tyttö nousi pintaan henkeään haukkoen ja lähti kapuamaan joen törmää kohti. Vesihän oli jäätävää! Tai ainakin siltä se tuntui liimatessaan kaikki vaatekerrokset tiiviisti ihoa vasten. Kesäinen yötuulikin tuntui jäätävältä pohjoistuulelta. Tyttö roiskaisi jokivettä Paulusta kohden.
"Olet ihan kamala", hän julisti uudestaan. Siitä oli tainnut tulla hänen vakiolauseensa.

“Hei-mit-”, Colin ehti älähtää, kun lähtikin komeasti mukaan lentomatkalle, ja mätkähti mahalleen hyytävän kylmään veteen tytön kirvotessa hänen otteestaan ja jatkaessa matkaa. Hän kömpi vettä valuvana ylös ja levitteli epäuskoisena käsivarsiaan, joista olisi voinut saman tien tippua jääpuikkoja vesinorojen sijaan. Hänen synkkä katseensa kääntyi rannalle jääneeseen toveriin, ystävään, sielunveljeen, ja hän tunsi jo melkein sydämensä särkyvän. Colin kahlasi rantaan mustat vaatteet vielä entistä mustempina eikä vilkaissutkaan Paulukseen suunnatessaan tämän ohi kartanolle - mutta käännähti sitten ja yritti vuorostaan saada Pauluksen mätkähtämään veteen.

Paulus nauroi hervottomana polviinsa nojaten, syvältä kumpuavaa, puhdasta riemua heijastavaa naurua kahdelle ystävälleen, jotka hänen takiaan räpiköivät nyt kylmässä jokivedessä eikä tuntenut pistoa paatuneessa sydämenrusinassaan. Hän kirmasi edelleen nauraa hohottaen kauemmas Colinin kiivetessä ylös, kompasteli ja pyyhki silmäkulmiaan, mutta pyrki tarmokkaasti kartanolle tajuttuaan sielunveljensä aikomukset kostaa.

Lucy mulkoili nauravaa Paulusta. Kehtasikin! Ensin hänet heitettiin kylmään veteen ja sitten mies vielä kehtasi nauraa päälle? Tytön pokka petti kesken mulkoilun, ja nauru purkautui ilmoille. Lucy kömpi jaloilleen ja kietoi kädet tiukasti ympärilleen. Kylmä kylmä kylmä. Tyttö lähti muiden perässä juoksemaan kartanoa kohden. Lucy yritti juosta Pauluksen kiinni voidaakseen taklata toisen maahan - tai ainakin antaa halin vettä valuen. Toinenkin saisi luvan kastua, edes vähän. Mokomakin. Heitti nyt hänet ja Colinin jokeen. Julma mies.

Colin, joka oli teknisesti heittänyt itse itsensä veteen, linkkasi Pauluksen perään. Lucyn kipittäessä hänen ohitseen hän kannusti tätä ja hidasti omia askeliaan seuraten muiden kartanolle muiden perässä.

Paulus hidasti ja halasi Lucya takaisin välittämättä kastumisesta. Hän yritti pörröttää tytön hiuksia ja taluttaa tämän Lodgen ovesta tahrattoman siistiin oleskelutilaan, jonka keittiösaarekkeella oli vielä esillä herkkuja erinäisissä kulhoissa. Effie täytti astianpesukonetta keittiössä eikä näyttänyt yllättyneeltä, kun kaksi pelaajista olivat litimärkiä.
"Mitä sinä teit?" hän kysyi kuivasti synttärisankarilta, joka hymyili lammasmaisesti ja oli vajoamassa punaiselle sohvalle, mutta Effien katseesta luimi huoneeseensa vaihtamaan puhdasta vaatetta. Hän varisi neulasia, lehtiä ja muita tuliaisia matkallaan.
"Paleleeko teitä?" Effie kysyi uitetuilta vierailta.

Lucy nauroi halatessaan synttärisankaria tiukasti. Hiukset pörrössä tyttö asteli miehen talutuksessa sisään Lodgeen leveä hymy yhä huulillaan. Tätäkö se oli, kun oli koko joukko kavereita? Pauluksen synttärit olivat ehdottomasti parhaimmat juhlat, joihin hän oli ikinä osallistunut.
"Vähän", Lucy myönsi vaihtaen painoa jalalta toiselle. Tyttö kipitti nopeasti huoneeseensa vaihtamaan kuivaa vaatetta päälle koettaen olla kastelematta koko asuntoa. Hän penkoi kaapistaan lämpimät collegehousut ja hänelle kolme kokoa liian ison, teddyvuorisen hupparin. Nopeaa vaatteiden vaihtoa myöhemmin Lucy palasi hiukset pörrössä oleskeluhuoneen puolelle.
"No, nyt ei ainakaan väsytä", hän virnisti vinosti.

Colin katsoi kaksikon hellää hetkeä vaitonaisena, mutta suupielet silti nykien: Paulukselta löytyi se pehmeämpi puoli aina yllättävissä tilanteissa. Hän seurasi muita sisälle, muttei tullut peremmälle Lodgeen valumaan vettä Effien siisteyden pyhättöön (jota Paulus tosin häpäisi tuon tuosta). Hän kohautti olkiaan Effien kysymykselle, haluamatta myöntää, että häntä kieltämättä hieman vilutti, ja harppasi kylpyhuoneen puolelle riisumaan takkinsa ja puristamaan t-paitaansa kuivaksi.

Effie koputti kylpyhuoneen ovelle hetken kuluttua tutut pöllökuvioiset pyjamahousut, kuiva miesten t-paita ja vetoketjullinen fleecepusakka sylissään. Sillä välin Paulus kahmaisi keittiösaarekkeelta lautasellisen herkkuja ja viittoili tarmokkaasti Lucya tekemään samoin. Varsinaiset juhlat taisivat olla ohi, mutta se ei estänyt viimeistelemästä herkkuja.

Lucy katsoi hetken päätään pudistellen Pauluksen syömistä. Miten toinen jaksoi? Vastahan he olivat ahmineet herkkuja kuin viimeistä päivää. Tyttö astahti kuitenkin lähemmäs tarjoiltavia. Ehkä hän voisi ottaa vielä vähän herkkuja.
"Oletko viihtynyt, juhlakalu?" Lucy kysäisi hymy huulillaan. Hän ainakin oli, mutta nämä eivät olleet hänen juhlansa. Tärkeintä oli, että Pauluksella oli hauskaa.

Colin kääntyi katsomaan tulijaa ja jähmettyi laskiessaan katseensa tämän sylissä olevaan vaatepinoon.
“Ei helvetissä”, hän protestoi nähdessään tutut, herttaiset pöksyt, joita oli saanut jo kerran aiemmin pitää yllään. Kotvan kuluttua hän kuitenkin ilmaantuisi kylpyhuoneesta kyseiset kuteet päällään ja istahtaisi sohvalle auttamaan Paulusta herkkujen tuhoamisessa.

Effie istahti hiljaista tyytyväisyyttä säteillen sohvan käsinojalle. Paulus, suu täynnä karkkia, väläytti Lucylle hymyn, joka vastasi pontevan myönteisesti tytön kysymykseen.
"Haluatteko tehdä vielä jotain?" Effie kysyi.

Lucy oli tukehtua järsimäänsä keksiin, kun näki Colinin uuden vaatekerraston. Varsin herttaiset pöllökuvioidut pyjamanhousut olivat niin kaukana miehen tavanomaisesta pukeutumisesta, että kai nauru oli ihan sallittua.
"Minulle riitti kaikki, missä joudun venymään, säikkymään tai kastumaan", Lucy naurahti. "Jos keksitte jotain, missä en joudu tekemään mitään edellä mainittua, olen kyllä mukana."

Colin keskitti ajatuksensa syömiinsä makeisiin yrittäen ignoorata Lucyn suunnasta kuuluvat tukehtumisäänet.
“Hmh. Tuo kieltämättä lyhensi listaa”, hän tuumasi ääneen, vaikka oli täysin samoilla linjoilla tytön kanssa, “Mites se leffa? Vai pelataanko vielä jotain?”

"Kumpi vaan", Paulus vastasi saatuaan suunsa tarpeeksi tyhjäksi puhumista varten ja asetteli itsensä mukavammin keskelle sohvaa. Hän nakkasi Effietä nallekarkilla helpottuneena siitä, että tuttuihin pöllöpöksyihin puettu Colin oli barrikadina heidän välissään ja nakkasi sitten toisen kohti Lucyn korvaa.

Lucy hypähti sohvalla epämääräisesti äännähtäen kun sai karkista korvaansa. Tyttö kääntyi tuijottamaan Paulusta silmät suurina. Häntä heiteltiin karkeilla? Mitä tämä nyt oli? Asuiko hän seinähullun kanssa?
"Leffa kuulostaa hyvältä", tyttö totesi pitäen visusti silmällä miestä, joka ilmeisesti oli kykenevä tekemään lähes mitä tahansa. Hän ei aikonut antaa toiselle enää yhtäkään mahdollisuutta tehdä jäyniään.

Barrikadi-Colin yritti puhjenneen, hyvin yksipuolisen karkkisodan innoittamana tunkea kourallisen kumikarkkeja Pauluksen paidan selkämyksen sisään.

Ja Paulus vastasi sotaan kahmaisemalla kourallisen sipsiä ja yrittämällä läntätä sen murskaksi vasten Colinin päälakea. Effie näytti olevan pyörtymäisillään.

Lucy hivuttautui kauemmas sotaa käyvistä ja koetti tekeytyä mahdollisimman pieneksi. Hän ei kaivannut osaa tästä aktiviteetista. Effieparka. Tyttö vilkaisi pahoitellen ystävää, joka ei näyttänyt niin kovin hyvävointiselta. Voi miehet, kun eivät osanneet käyttäytyä.

Sipsikuorrutuksen saanut Colin yritti kaapata Pauluksen niskalenkkiin körmyttäkseen tämän päätä.

Ja tiedostamattaan murahteleva, maanisesti kiiluva Paulus puolestaan yritti tarrata Colinia reisistä viedäkseen sielunveljeltään tasapainon.

Colin kellahti sohvalle, mutta yritti saada väännettyä Pauluksen altavastaajaksi ja likistää tämän sohvatyynyjen väliin.

Likistynyt Paulus möyrysi ja potki hurjana pyrkien heittämään itsensä ylös niin, että kaksikko putoaisi sohvalta.

Colin ehti hekottaa hetken ollessaan niskan päällä, mutta rojahti sitten selälleen lattialle painin siirtyessä matolle. Hän ähisi yrittäessään punnertaa Pauluksen mattoa vasten. Kaksi miestä tosin mahtui huonosti sohvan ja pöydän väliin.

Kevyt, puinen sohvapöytä lensi ja niin lensi sohvan käsinojalla istunut Effiekin, jonka Paulus potkaisi riehuessaan päin sohvan vieressä olevaa seinää.
"Nyt riittää", Effie sanoi sohvan ja seinän välistä kiivetessään takaraivoaan pidellen jaloilleen. Äänessä oli sävy, joka sai Pauluksen jähmettymään kuin pahanteosta yllätetyn koiran.

Myös Colin jähmettyi katsoen ylösalaisin Effien hahmoa, joka kohosi uhkaavasti vapaapainijoiden yläpuolelle. Hän könysi ylös kiskoen pyjamanhousuja paremmin jalkaansa, kun ne yrittivät kovasti valua, ja loi anteeksipyytävän katseen naiseen. Hän yritti paikata vahinkoa auttamalla kuuliaisesti painiottelussa syntyneen siivon siistimisessä ja kaapi sohvalta sipsinmurenat ja karkit kouraansa kiikuttaakseen ne pois. Pöytäkin löytäisi takaisin paikalleen.

Paulus astui Effietä kohti viekas katse silmissään, mutta nähdessään naisen mustan tuijotuksen, hiipi nöyrästi hakemaan rikkaimurin, jolla imi lopunkin tekemänsä sipsisilpun irti sohvasta. Sen jälkeen hän tarttui naista kädestä ja istutti tämän viereensä viittoillen Colinia asettumaan naisen toiselle puolelle.
"Lucy, laitapa meille elokuva", mies ehdotti rykäisten.

Colin istahti kiltisti hänelle osoitetulle paikalle ristien kätensä nätisti syliinsä kuin jonkin vaiston käskyttämänä.

Lucy oli seurannut kauhulla miesten painiottelua ja siirtynyt vaistonvaraisesti kauemmas kahdesta sekopäästä. Onneksi Effie hallitsi jälleen kerran tilanteen ja komensi isot miehet siivoamaan sotkunsa yhdellä katseella. Tyttö laittoi television jälleen päälle. Johan sitä oli tänä iltana avattu ja suljettu, vaan siltikään elokuvaa ei koskaan ollut saatu pyörimään.
"Käykö tämä?" Tyttö kysyi kun aiemmin laitteeseen tungetun DVD:n aloitusvalikko ilmestyi ruudulle. Lucy asettautui paremmin sohvalle kaukosäädin käsissään, valmiina painamaan elokuvan käyntiin mikäli kukaan ei esittäisi painavia vastalauseita.

Paulus mukautui, kävi sammuttamassa huoneesta valot ja vajosi sitten sohvaan uusi lautasellinen herkkuja, tällä kertaa kiusaavilta käsiltä varjeltuna, sylissään. Effie istui miesten välissä jalat kuin meditaatioon ristittynä, ja nukahti ensimmäisen vartin aikana.

Colin hiljeni katsomaan elokuvaa, mikä ei tosin ollut kovin vaikuttava muutos hänen äänimaailmassaan. Hän vilkuili välillä syrjäkarein Effietä, joka muuttui joka vilkaisulla uneliaaksi, kunnes huomasi tämän nukahtaneen. Hän käänsi katseensa takaisin elokuvaan kaivaen samalla esiin käsinojalle taitellun viltin, jolla peitteli unikeon muina miehinä.

Lucy käpertyi pienelle kerälle sohvalla ja keskittyi seuraamaan elokuvaa. Hän vilkuili silloin tällöin muita, lähinnä pitääkseen huolta, ettei kukaan (Paulus) pääsisi yllättämään häntä jollakin (ikävällä) yllätyksellä. Tyttö hymyili pienesti, kun Effie näytti siirtyvän unien ihmemaahan. Hän vastusti halua haukotella, joten pakotti jälleen katseensa television värikkääseen ruutuun. Olipa ilta ollut mukava.

Kun elokuva oli ohi, Paulus vääntäytyi jaloilleen käsivarsiaan venytellen ja tähysi keittiön suuntaan yöpalan toivossa.
"Oli mukavaa, että, tuota, tulitte", hän kiitti kömpelösti niskaansa hieroen ja vilkaisi edelleen nukkuvaa järjestää helpottuneena siitä, ettei tämä ollut kuulemassa. Villiintyisi vielä tekemään samanlaista uudelleen.

Colin kampesi itsensä venytellen ylös sohvalta ja lisäsi Pauluksen kärsimystä tämän hellänä hetkenä tarjoamalla tälle veljellistä halausta. Kiitos, että sain tulla. Colin harkitsi, pyytäisikö lupaa yöpyä sohvalla, mutta sohvalta nousukin piristi jo siinä määrin, että hän tunsi olevansa ajokunnossa. Kunhan saisi omat vaatteet niskaansa, niin märät kuin ne olivatkin.

Lucy nousi venytellen sohvalta, vilkaisi nukkuvaa ystävää ja hymyili sen jälkeen kömpelölle kiitokselle, jota Paulus tarjosi.
"Oli kiva tulla", Lucy sanoi painaen katseensa maahan. Öh. Mitäköhän hänen pitäisi tehdä tai sanoa? Hän ei ollut koskaan kuulunut juhlien järjestäjien suosikkivieraisiin. "Hyvää yötä", tyttö toivotti hiljaa työkavereilleen ja otti suunnan huonettaan kohden.

Paulus vastasi halaukseen aavistuksen väkivaltaisesti moukaroiden Colinin selkää. Hän heilautti kättään Lucylle ja harkitsi heittävänsä tyttöä vielä karkilla, mutta työnsikin sen suuhunsa.
"Voit jäädä tänne, jos haluat?" hän ehdotti ilvesveljelleen ja jäi katsomaan viatonta nukkujaa. Pakastimessa olisi jääpaloja ja kädessä karkkia. Ehkä jossain parsakaalia, mitä tunkea Effien vaatteisiin.

Colin nyökkäsi Lucylle hyvät yöt. Oli ollut mukavaa - ja yllättävääkin - tutustua paremmin etäiseltä tuntuneeseen työtoveriin. Ilmeisesti Pauluksen seura oli hyväksi tytölle, joka oli vaikuttanut aiemmin niin kovin hiljaiselta ja hauraalta. Hän nyökkäsi hieman empien, mutta kiitollisena tarjoukselle, ja käänsi katseensa nukkujaan, joka suorastaan kerjäsi jotain kepposta. Ehkä Effie oli kuitenkin kärsinyt jo tarpeeksi yhdelle illalle. Oli varmaan parempi vain raivata sohva vapaaksi, niin herttaisesti kuin nainen vetelikin sikeitä. Colin kumartui töniäkseen lempeästi Effien olkaa.

Naisen käsi heilahti refleksinomaisesti terävään ninjaiskuun, Pauluksen vainoharhaisuuteen koulimana. Effie hätkähti hereille epäluuloisessa tokkurassa, voihkaisi varsin kissamaisesti mouruten ja kiipesi jaloilleen tutkien vaatteitaan ja korviaan vieraiden esineiden varalta.
"Haen sinulle petivaatteet", Paulus lupasi Colinille ja nakkasi huoneeseensa hoipertavan Effien takaraivoa sohvatyynyllä, ennen kuin katosi hakemaan Colinin yötarpeet. Sitten hän valmisteli itsensä nukkumaan.

Colin otti osumaa kipakasta ninjaiskusta, mutta koki ansainneensakin sen. Hän olisi voinut nukkua sohvalla niinkin, mutta kiitti kuitenkin petivaatteista, istahti hetkeksi sohvan reunalle ihmettelemään ja asettui sitten nukkumaan.