Kupponen kuumaa

[nuuki tänne :> Toivottavasti saat jotain irti tästä varsin turhasta aloitusviestistä.]

Valkoinen oli erittäin epäkäytännöllinen väri tallilla, mutta siitä huolimatta suurin osa hänen ratsastusvaatteistaan tuntui olevan sen värisiä. Ehkä se johtui kilpailutaustasta, mies oli useamminkin pohtinut kiskoessaan valkoisia ratsastushousuja jalkaansa. Hän napitti kiinni laivastonsinistä ratsastustakkia kiivetessään portaita yläkerran oleskelutilaan. Teddy kaipasi teetä ennen kuin nousisi hevosen selkään. Onneksi oleskelutilan keittiö oli vapaassa käytössä. Mies laittoi veden kiehumaan ja suuntasi vilkaisemaan suurista ikkunoista alas maneesiin. Se oli tyhjänä, sillä sää suosi heitä kerrankin. Syksyiset poutapäivät tuntuivat olevan yhtä todennäköisiä kuin lotossa voittaminen, mutta tänään Slaleyn lähiympäristö oli voittanut.
Mies valmisti teensä tottunein liikkein. Sen verran hänkin osasi toimia keittiössä. Teddy istahti höyryävän kuppinsa kera oleskeluhuoneen punaiselle, upottavalle sohvalle. Mies huokaisi hiljaa sekoittaessaan hunajaa teehensä. Vaikka hän miten viivyttelisi juomalla teetä, hänen olisi jossakin vaiheessa pakko nousta hevostensa selkään. Äiti oli ollut ehdoton. Molemmat hevoset tarvitsivat kunnollista liikutusta ja valmentautumista. Kuulemma pitkät maastolenkit, niin hyvää kuin ne hevosille tekivätkin, eivät olleet riittävää valmentautumista vaativiin kilpailuihin, joihin heidän oli tarkoitus lähteä.

Hän ei halunnut edes ajatella talvea ja sen mukanaan tuomia kilpailuja. Ajatuskin ahdisti. Teddy huokaisi uudestaan tyhjässä oleskeluhuoneessa ja suoristi ryhtinsä sohvalla. Ei sopinut näyttää niin lyödyltä. Hänen pitäisi olla iloinen. Hän oli ollut osana esteratsastuksen olympiajoukkuetta, joka oli saanut kultamitalit kaulaansa Lontoossa. Hänellä oli kaksi tervettä, hyväkuntoista hevosta, jotka rakastivat häntä yhtä paljon kuin hän niitä. Hänellä oli kaikki, mitä hän elämältä tarvitsi. Miehellä ei ollut oikeutta valittaa siitä, että hän joutui edelleen kilpailemaan.
Mikä hänessä oikein oli vikana, kun hän ei enää rakastanut esteratsastusta samalla palavalla intohimolla, joka oli aikoinaan nostanut hänet huipulle? Teddy tunsi olonsa kiittämättömäksi. Hänen pitäisi arvostaa saamiaan mahdollisuuksia, iloita lahjoistaan ratsastajana, mutta hän ei kyennyt siihen. Ei, kun ajatuksissa pyöri vain kauhukuvat hevosten loukkaantumisista. Mies sulki silmänsä. Hänen pitäisi keskittyä johonkin muuhun, tai hän onnistuisi vain ahdistumaan entistä enemmän. Parempi suunnitella tämän päivän ratsastuksia. Menisikö hän äitinsä kiellosta huolimatta maastoon, vai treenaisiko kuuliaisesti kentällä esteitä? Jälleen kerran hän huomasi toivovansa, että omistaisi hevosensa kokonaan, niin hänen ei tarvitsisi murehtia äitinsä mielipiteitä.

[täältäpäs tullaan :)]

Väsynyt haukotus karkasi huulilta pipopäisen miehen astellessa tallin parkkipaikalle parkkeeratulta autoltaan pihan poikki kohti oleskelutiloja. Viimeöinä uni oli jäänyt turhankin vähälle ja se näkyi kasvoilta, vaikka kahvikupillisia oltiin kiskottu naamariin koko aamu. Mikhail hieraisi kasvojaan ja antoi katseensa kuljeskella puolessa vuodessa kovinkin tutuksi tulleessa ympäristössä. Aurinkoinen keli oli saanut ihmiset ulkoilmaan ja ihmekös tuo. Misha hymähti puoliääneen ajatuksilleen, työnsi kädet harmaiden collegehousujensa taskuihin ja päätti siinä kävelessään, että lähtisi suosiolla Biancan kanssa tänään maastoon, koska tällaiset kelit olivat ihan hiton harvassa syksyaikaan. Maneesissa ehtisi hikoilla ihan hyvin jonain muuna päivänä.

Mies otti mustan pipon päästään astellessaan oleskelutilojen ovesta sisään. Misha ei oikeastaan hengaillut oleskelutiloissa juurikaan koskaan, eikä hän kyllä muutoinkaan hengaillut tallilla paljoa ylimääräistä tai jäänyt vaihtelemaan kuulumisia jokaisen vastaantulijan kanssa. Se ehkä oli syy siihen, ettei Misha ollut tämän puolen vuodenkaan aikana sen ihmeellisemmin ystävystynyt kenenkään tallilla kävijän kanssa. Ei se tosin miestä sen isommin haitannut, kai. Hän oli ehtinyt toki tottua englantilaiseen elämänmenoon ja kulttuuriin ja ylipäänsä moneenkin asiaan täällä, mutta jokin ehkä piti Mikhailia vieläkin hitusen varuillaan.

Tälläkertaa Misha oli kuitenkin kavunnut raput ylös oleskelutiloihin, koska oli ihan oikeasti pakko saada kahvia. Ja kahvin takia Mikhail oli valmis yllättäviinkin poikkeuksiin. Venäläismies sulki oven perässään ja katsahti ympärilleen havaiten nopeasti sohvalla kuppi kädessään istuvan miehen.
"Moi", hän tervehti samalla kun otti ratsastustarvikkeita sisältävän repun selästään. Kahvia ei ollut tippumassa, joten mies laski reppunsa yhdelle tuoleista ja suuntasi kahvinkeittimen luokse alkaen mittailla vettä ja kahvinpuruja laitteeseen. Kädellään hän tukahdutti huulilta pyrkivän haukotuksen, kunnes napsautti keittimen päälle, käännähti, vilkaisi seinällä roikkuvaa kelloa ja sitten tätä toista oleskelutiloissa olijaa.
"Sen verran hyvä keli, että melkein pakko lähtee maastoon tänään", Misha sanoi neutraaliin sävyyn, kohotti pikaisesti toista suupieltään ja antoi sitten katseensa lipua keittimeen, joka alkoi hitaasti mutta varmasti tiputtaa mustaa voimajuomaa pannuun.

Teddy havahtui ajatuksistaan kun kuuli lähestyvän miehen askeleet. Hyväryhtinen mies korjasi asentoaan vielä hieman, vaikka istuikin jo valmiiksi varsin ryhdikkäänä upottavilla sohvilla. Hän hymyili pienesti toiselle.
"Hei", hän vastasi tervehdykseen. Misha näytti etäisesti tutulta, mutta hän ei saanut millään nimeä mieleensä. Tallilla hän oli toisen nähnyt ohimennen useamminkin, se oli varmaa, vaikka Teddy itse ei ollut ehtinyt käydä Rosings Parkissa kuin vasta muutaman kuukauden.
"Kieltämättä sää suosii tänään", hän sanoi hyväksyvästi. Hänkin oli ajatellut maastolenkkiä, mutta siirtänyt ajatuksen sivuun muistaessaan äitinsä tiukat ohjeet. Hän tiesi itsekin, että hänen pitäisi harjoitella esteitä tai edes koulua Minxin kanssa, mutta punaruunikko vaikutti jälleen kerran olevan oma kiukkuinen itsensä, eikä estetreenistä tupannut silloin tulemaan yhtään mitään. Jälleen kerran hän oli luistamassa vastuustaan hevosten treenaajana, vaan mitä äiti ei tiennyt, siitä ei rouva Morland voisi pahastua.

"Olen Theodore Morland", mies päätti esittäytyä siltä varalta ettei ollut ainoa, jolle tuotti hankaluuksia kaivella keskustelukumppanin nimeä muististaan. Ehkä hän ei ollut koskaan kuullutkaan sitä. Mistäs sitä ikinä tiesi, mutta parempi esittäytyä. Ainakin hän olisi noudattanut yläluokkaisen kasvatuksensa oppeja.
"Ymmärsin, että omistat hevosen", Teddy aloitti kohteliaalla tavallaan. Kai sitä piti jotain keskustelua viritellä, kun kerran samassa tilassa oltiin. "Kuka tallin asukkaista on sinun?" Hän kysyi ja siemaisi teetä. Olipa se edelleen kuumaa. Ehkä olisi pitänyt laittaa tilkka maitoa joukkoon, niin hän ei joutuisi odottelemaan niin kauaa, että tee jäähtyisi juomakelpoiseksi.

Mikhail nyökytteli toisen kompatessa hänen sanojaan hyvästä säästä. Oli tosiaan satanut taas niin monta päivää putkeen, että aurinko tuntui luonnollisesti erittäin mukavalta vaihtelulta. Misha katsahti tippuvaa kahvia ja otti jo valmiiksi kupin kaapista käsiinsä pyöriteltäväksi. Sohvalla istuva mies oli tutunnäköinen ja Mikhail oli nähnytkin tuon useaan otteeseen, mutta ei ollut varma nimestä. Oliko joku kutsunut miestä Teddyksi? Misha hymähti, eikä voinut olla ihan satavarma. Miehen nimimuisti ei tunnetustikaan ollut mitenkään erityisen hyvä, mutta kasvot jäivät helposti mieleen ja siksipä tämä toinen huoneessaolija olikin tutunnäköinen.

Misha ei ollut erityisen taitava keskustelunvirittelijä tuntemattomien kanssa, mutta hänen ei onneksi tarvinnut huolehtia asiasta kun sohvalla istuva mies sitten alkoikin puhua. Toinen kertoi nimekseen Theorode Morland.
"Mikhail Rozhkov", Misha esittäytyi vuorostaan ja piti katseensa Theorodeksi esittäytyneessä, kunnes antoi katseensa siirtyä jonnekin seinille. Misha nojaili tiskipöytään ja pyöritteli kahvikuppia käsissään, kunnes Teddyn kysyessä hänen hevosestaan katse siirtyi takaisin toiseen.
"Joo, se musta hannover, Blinded by Love eli Bianca", hän vastasi nyökytellen vähän, "sinullakin on ymmärtääkseni hevonen?" Misha kysyi ja seisoskeli siinä vielä hetken kunnes kääntyi kaatamaan kahvia suureen kuppiin. Saatuaan höyryävää juomaa eteensä mies istui yhteen tuoleista ja hörppäsi tulikuumaa juomaa onnistuen polttamaan melkein kielensä.
"Oletko sä kauankin ollut Rosings Parkissa?" Misha kysyi katsahtaen Teddya siitä tuoliltaan.

Teddy epäili, että toisen nimi olisi soittanut jotakin kelloja, jos hän olisi aiemmin jutellut miehen kanssa. Mikhail Rozhkov... Ei kuulostanut paikalliselta. Rosings Park oli ennenkin houkutellut ulkomaalaisia paikalle, joten hän oletti toisenkin reissanneen kauempaa.
"Mukava tutustua", Teddy sanoi pakottautuen jättämään teitittelyn heti alkuunsa. Hänen kasvatuksensa käski lisäämään loppuun 'herra Rozhkov', mutta hän oli jo aiemminkin vaimentanut äänen päässään. Toinen ei vaikuttanut henkilöltä, joka oli tottunut teitittelyyn ja herroitteluun, joten hän totuttelisi sinutteluun.
"Kaunis hevonen", hän totesi toisen puhuessa ratsustaan. Hän muisti etäisesti mustan puoliverisen, joka asui samalla käytävällä hänen tammojensa kanssa, joten kehu ei ollut aivan tuulesta temmattu.

"On, oikeastaan kaksikin puoliveristä", mies sanoi siemaistuaan teetään. "Papurikonkimo, tummajouhinen Dime A Dozen eli Dime sekä punaruunikko Pardon My French, tutuille Minx", hän esitteli hevosensa lyhyesti. Dime oli hänen huippuhevosensa, siinä missä Minxistä ei ikinä voinut mennä takuuseen. Ehkä punertava tammakin kypsyisi ja saisi paljon kaivattua vakautta käytökseensä ennen seuraavaa kevättä.
"Elokuusta", hän vastasi vaivautumatta laskemaan sen tarkemmin, montako viikkoa siitä nyt tulikaan. "Totuttelen vasta tallin arkeen", hän totesi pienen hymyn kera. Hän oli viihtynyt tähän asti varsin loistavasti, vaikka välillä usko olikin ollut koetuksella, kun Minx oli kiukutellut kaikesta. Tamma oli jopa näykkäissyt häntä viikko sitten, kun hän oli kiristänyt satulavyötä. Mitäköhän hän tekisi tammansa kanssa, jos se ei kohta lopettaisi kiukutteluaan ja kotiutuisi uuteen talliin.

Puhelimen pirinä taskusta katkaisi miehen ajatukset, jotka oli suunnattuna käytävään keskusteluun. Teddy kaivoi puhelimen taskustaan, vilkaisi soittajan nimeä vain kerran ja soi pahoittelevan, kohteliaan hymyn keskustelukumppanilleen.
"Olen pahoillani, minun on vastattava tähän. Mukavaa päivänjatkoa, Mikhail", hän totesi ottaen suunnan takaisin tallin puolelle kännykkää hartian ja korvan väliin tasapainotellen, sillä käsissään hän kantoi edelleen teekuppiaan. Eihän siitä voinut tämän takia luopua.