Ratsastus on älypeli

Joses painoi ratsastuskypärää paremmin päähänsä taluttaessaan kirjavaa hevosta kohti kenttää. Quiri vaikutti rauhalliselta ja varmalta kuten aina, mutta miestä hieman huolestutti, kuten aina hänen ratsastaessaan. Quiri oli välillä ärsyttävän tarkka ja vaativa ratsastaa ja Joses tunsi välillä oman ratsastuskokemuksensa aivan riittämättömäksi.
"Tultaiskos me tänään toimeen keskenämme? Mä tiedän, että sä oot tottunut osaavaan ratsastajaan, mutta hei, kyllä mäkin tästä kehityn. Ei mulle tarvis aina kiukutella"
Mies jutteli hevoselle taluttaessaan sitä. Quiri tosin vaikutti kiinnostuneemmalta muista hevosista ja ympäröivistä äänistä, kuin hänen puheistaan. Joses pyöräytti silmiään.

Kentällä blondi veti vielä satulavyötä tiukemmalle ja laski jalustimet alas. Oli kätevää, kun hevosen omistaja oli saman pituinen, kuin Joses: hänen ei tarvinnut koskaan säätää jalustinhihnoja erikseen.
"Tästä se lähtee..."
Joses mutisi ja tuki jalkansa jalustimeen, ponnistaen Quirin selkään. Se sentään onnistui suhteellisen kivuttomasti. Mies kannusti hevosen alkukäynnille ja kävi samalla mielessä mitä tänään pitäisi tehdä sen kanssa. Lämmittelyravit sujuivat vielä hyvin, mutta kun tarkoitus oli alkaa todella tehdä jotain, Quiri pysähtyi.
"Eikä... Mene nyt"
Joses mutisi ja yritti kannustaa hevosta pohkeilla eteenpäin. Hän korjasi otettaan ohjista ja paransi istuntaansa, yrittäen sitten uudestaan. Hevonen seisoi edelleen paikallaan kuin uppotukki.
"Quiri, ei nyt!"
Blondi ähkäisi ja toivoi todella, ettei kukaan nähnyt.

Miyato oli jo tänään ratsastanut Huzzlen, aikoen rentoutua kentällä ja hypätä Coralla kunnolla. Se oli todella rentouttavaa. Hän pyysi tallityöntekijää laittamaan pääkentälle esteet ohjeidensa mukaan. Hän kiristi vielä viimeiset remmit suitsista, veti kypärän päähän ja hanskat käteen. Hän kiristi turvaliiviään hieman, lähtien sitten taluttamaan kimoutunutta tammaansa kohti kenttää. Siellä hän huomasi tutun hevosen kentällä, mutta ilmeisesti ei niin tutun ja epäonnisen ratsastajan. Quiri taisi esitellä nirppanokan taitojaan oikein urakalla, jupittaen paikallaan ja jopa polkaisten takajalalla mielenosoituksellisesti maata. Se ei aikonut selvästikään tehdä yhteistyötä. Hän talutti toisen tammansa kentällä ja nousi sulavasti satulaan, katsellen tobianonkirjavaa tammaansa.

"Känkkäränkkä hevonen? Älä komenna sitä pohkeella. Istu rauhassa ja työnnä lantiolla se eteenpäin, Quiri sietää vain vähän pohjetta. Se teki minulla tuota ensimmäisen kuukauden."
Miyato hymyili toiselle rohkaisevasti, hän tiesi tarkalleen miten hankala tammansa osaisi olla, jos se vain päätti olla kamala ämmä ja olla liikumatta apujen ollessa sen mielestä vääriä.
"Se osaa olla kamala känkkän ennen kuin sitä osaa ratsastaa ja kotona se ei tee mitään jos ei mielestään saa optimaalisia apuja. Ainiin, Miyato Caloun, känkkäränkän omistaja."

”Mene nyt... Ei viitsis joka kerta käydä tätä samaa läpi...”
Joses mutisi ja yritti kaikin keinoin saada Quiria liikkumaan, mutta hevonen vain seisoi paikallaan kuin tatti. Mies huokaisi raskaasti, hän ei olisi nyt millään jaksanut tätä pelleilyä. Olo oli muutenkin tänään huono, perinteinen syysmasennus oli iskenyt päälle eikä Joses olisi kaivannut enää yhtään lisää harmeja tähän. Quiri oli selvästi erimieltä aiheesta.

Joses hätkähti kuullessaan toisen hevosen tulevan kentälle. Voi helvetti, tämäkin vielä. Mies tunsi pienen paniikin leviävän sisäänsä. Hienoa antaa kuva, ettei osannut ratsastaa yhtään... Työpaikkahan tässä kohta menisi, mitä Joses nimenomaan pelkäsikin. Ei hänellä ollut varaa jäädä työttömäksi! Mian koulunkäynti, eläminen, kaikki pitäisi saada maksettua!
”Quiri, mene nyt....”
Joses mumisi ja oli vähällä pudota satulasta kuullessaan miehen äänen. Ei hitto...
”Mitä?”
Hän hämmentyi ja kääntyi katsomaan toista. Lantiolla?

”Omistaja?”
Joses toisti melkein järkyttyneenä. Mahtavaa, tämähän tästä puuttui!
”Tota... Joses Gabaldon, känkkä... Tuota... Quirin hoitaja”
Hän tajusi esittäytyä, tajuten viime hetkellä puhua hevosesta nimeltä. Jotkut olivat tarkkoja siitä, ettei kukaan muu nimitellyt noin hevosia.
”Ei tämä yleensä ole näin vaikeaa”
Joses kiirehti vakuuttamaan, ettei näyttäisi aivan idiootilta Miyaton silmissä.

Miyato tiesi kyllä vanhan, sitruunan nielleen tammansa. Quiri tuntui joskus siltä että se söi kilon sitruunoita aamukaurojensa kera, vaikka olikin muuten todella herttainen ja kiltti hevonen. Eikä hän juoksisi kantelemaan kenellekään, puoliksi aasialainen mies ei hävennyt myöntää tamman tehneen hänelle samaa, nykyäänkin vielä joskus kotona. Tuo myös vain nauroi rennosti kirjavan hevosen selässäkin istuvan miltei kutsuttua vanhahkoa hapannaamaa allaan känkkäränkäksi.
"Hauska tavata. Käytän siitä myös vanhaa hapannaamaa joskus, tuntuu että sillä on joskus tammapäiviä, jolloin se imaisee aamukaurojensa kera kilon sitruunaa ja kolme kiloa herneitä per sierain."

Cora askelsi rauhallisin askelin pitkin uraa, hakien parempaa ryhtiä kun Miyato korjasi omaa istuntaansa ryhdikkäämmäksi ja keräsi ohjia käsiinsä.
"En minä kellekään kerro. Se olisi kaksinaamaista, kun se oli minulla vielä pahempi."
Miyato virnisti poikamaisesti, taivutellen kimoa hevostaan ympyröille ja taivutuksille, hakien myös pohkeenväistöä. Tähtipäinen tamma kulki tuttuun tapaansa hieman laiskasti vielä, joten Miya naputteli kevyesti kannuksilla tahtia sen askeleeseen ja pyrki löytämään energiaa hevosen omaan moottoriin, muistellen samalla Caitlinin neuvoja. Sivusilmällä hän vilkaisi rakasta, entistä kilpahevostaan ja sen kiukuttelua. Tätä hän oli vähän pelännyt tamman saadessa liikuttajan (vaikka se todella tarvitsi sellaisen) että Quiri harmaannuttaisi jonkun tallityöntekijän ennenaikaisesti.

”Niitä tuntuu olevan minun kanssani vähän turhan usein...”
Joses mutisi nolona. Olihan tämä oikeasti melko noloa, että hevosen omistaja näki, ettei ratsastaja osannut selvästi yhtään mitään eikä saanut koko hevosta edes liikkeelle. Miksei tänään ollut voinut olla hyvä päivä ja Miyato olisi saanut hyvän käsityksen hänestä?
”Mene nyt...”
Joses huokaisi ja yritti toimia, kuten Miyato oli neuvonut. Tamma lähti liikkeelle, tosin selvästi vastentahtoisesti ja valmiina pysähtymään heti, jos hän tekisi sen mielestä jotain väärin. Tämä oli tosiaan taas näitä päiviä. Tallilla voisi mennä pitkään... Onneksi Mia olisi muutaman päivän isovanhemmilla hoidossa, nuo olivat puhuneet käyvänsä ostamassa tytölle tarvikkeita kouluun.

”Minä annan kai todella hienon kuvan itsestäni, kun en saa hevosta edes liikkeelle... Kiitso, jos et kerro kenellekään”
Joses sanoi Miyatolle ja katseli vähän kateellisesti, miten tuo sai oman hevosensa kulkemaan. Hän yritti istua satulassa mahdollisimman oikein ja olla häiritsemättä Quiria turhilla avuilla. Hevonen onneksi kulki nyt eteenpäin ja suostui tekemään yhteistyötäkin ainakin jonkin verran.
”Onneksi tänään ei sentään ole tarkoitus hypätä. Sitä en välttämättä haluaisi kenenkään olevan todistamassa, vaikken olekaan Quirin selästä vielä kertaakaan pudonnut”
Joses kertoi ja sai nyt nostettua jopa melko onnistuneesti laukankin. Huh, jospa tämä nyt sujuisi vähän paremmin eikä hän nolaisi itseään enää pahemmin.

"Se on vähän... Erikoinen, anteeksi."
Miyato naurahti ja ratsasti toista unelmaansa kauniiseen muotoon, siirtyen pian ravaamaan ympäri kenttää. Siirtymisillä, lisäyksillä ja tehtävillä hän haki kontrollia ja virtaa hevoseen, mikä onnistui Caitlinin ohjeiden mukaan hyvin. Cora korskui itsekseen ja heitti kevyesti päätään, kun se miltein luuli pääsevänsä esteelle, mutta sitten ei kuitenkaan. Hän nosti laukan, ruunikonkimo teki täydellisesti työtä käskettyä.

"En kerro. Minä sain sen aikanaan suorittamaan hurmaavan rodeonumeron kesken esteradan."
Mies huikkasi kimonsa selästä. Tamma suoritti laukanvaihdot kevyesti ja lennokkaasti, joten hän ohjasi hevosen kohti ensimmäistä estettä, pien verryttelypysty. Cora näytti nauravan sille esteelle ponnistaessaan pieneen hyppyynsä.

Joses katseli kateellisena, miten Miyato ratsasti tammaansa. Miksi hän oli koskaan alkanut liikuttaa mitään huippuluokan hevosia, jotka menettivät kunnioituksen ratsastajaansa kohtaan heti, kun tämä istui millinkään vinossa? Eihän hän ollut mikään erikoisen hyvä ratsastaja, vaikka olikin kyllä Rosings Parkiin tulonsa jälkeen kehittynyt. Tosin, ehkä Miyato oli oikeassa ja Quirissakin oli jotain vikaa, mutta...

"Eihän sinun tarvitse sitä anteeksi pyytää, etten minä osaa ratsastaa, kuten pitäisi. Olen kyllä yrittänyt opetella"
Joses vakuutti, tuntien Miyaton ystävällisyydestä huolimatta jotenkin alitajuista halua puolustautua ja vakuuttaa, ettei ollut tahallaan täysi tupelo. Hän käänsi Quirin laukkassa voltille ja huokaisi mielessään, kun hevonen totteli apuja eikä seisahtunut saman tien keskelle kenttää.
"Minulla se yleensä vain seisoo kuin muuli eikä suostu menemään eteenpäin... Onneksi nykyään edes harvemmin"

Miyato ei mielellään olisi antanut Quiria tallin liikutettavaksi, mutta hän silti oli joutunut tekemään sen. Hän huokaisi syvään ja keskittyi jälleen ruunikonkimoon tähteensä. Corasta tulisi vielä hieno. Johan se oli hieno, mutta hän ei ollut ihan sen tasolla vielä. Taival oli vasta alussa, siitä oli vasta pieni tovi kun hän oli uutukaisen tammansa saanut.

"Kyllä se siitä. Usko pois. Se osaa joskus olla värityksensä mukaan vähän lehmä."
Onneksi Quiri ei ymmärtänyt häntä tai tamma olisi seuraavaksi viskannut hänet alas kuin jauhosäkin. Miyato kokosi Coran laukkaa enemmän ja harjoitteli vaihtoja askeleessa. Rusehtavan harmaa hevonen kantoi itsensä ylväästi ja suoritti pyydetyt vaihdot taidolla. Ihanaa. Hän istui alas ja siirsi tammansa hetkeksi käyntiin, taputtaen sen kaulaa.
"Hieno tyttö.. Olet ansainnut porkkanasi."
Todellakin oli ansainnut.
"Älä minusta stressaa, en ole itsekään mikään ammattilainen."