Turistina kotikylässä

// milenaa odottelen peliin Caran kanssa //

Herätyskellon ärsyttävä pimputus muistutti Damienia ystävällisesti siitä, että oli aika herätä ja nousta ylös. Hieman vastahakoisesti mies nousi ylös ja raahusti puolialastomana keittiöön. Mikään ei laittaisi päivää paremmin käyntiin kuin suuri kuppi kahvia. Damien napsautti kahvinkeittimen päälle ja vilkaisi jääkaapin ovea. Sen lisäksi, että Damien kuljetti mukanaan rakasta kalenteriaan, löytyi kaikki aikataulut kopioina jääkaapin ovesta sekä tietokoneelta. Koskaan ei voinut painottaa tarpeeksi varmuuskopioinnin tärkeyttä, ainakaan Damienin mielestä. Kermanvaalea latte ilmestyi vaaleanvihreään kuppiin juuri samaan aikaan kun mies nosti katseensa papereista. Kahvinsa ja aamiaishedelmänsä Damien nautti mieluiten parvekkeellaan, mutta tähän aikaan syksystä oli miellyttävämpää istua ilman paitaa ihan olohuoneessa.

Tänään ei välttämättä edes tarvitsisi tehdä töitä, mikäli Caran kanssa sovittuun Slaley-kierrokseen saisi mahdutettua hieman mahdollisten uusien kuvauspaikkojen tutkimista sekä koekuvaamista, Damien ajatteli istuessaan olohuoneen tummanharmaalla sohvalla. Mies ei ollut ehtinyt vielä mainita valokuvausharrastustaan, mutta tuskimpa nainen pahastuisi, jos mukana olisi kamera. Ehkä hän voisi tarjoutua kuvaamaan jopa Caran hevosia. Kello lähestyi uhkaavasti neljää, eikä mies ollut saanut aikaiseksi kuin juoda aamukahvinsa ja lukea muutaman sivun uusinta kirjalöytöään. Laiskasti Damien huitaisi kirjansa sivuun ja nousi käydäkseen suihkussa. Kaipa sitä pitäisi edes näyttää hyvältä, kun lähtee ihmisten ilmoille. Lounastakin voisi syödä, ettei aamuinen omena jäisi päivän ainoaksi evääksi.

Suihkunraikkaana, pyyhe rennosti lanteille kietaistuna, Damien asteli takaisin keittiöön ja vilkaisi jääkaappiin. Vaikka Damien ei erityisemmin kokkailuista perustanut, löytyi miehen jääkaapista aina jos jonkinmoista raaka-ainetta, joista kokkausoppaiden avulla saattoi loihtia jotain syömäkelpoista. Tänään Damien päätti kuitenkin tyytyä vaatimattoman yksinkertaiseen kanarisottoon, sillä parin tunnin kuluttua Caran oli määrä ilmestyä jo oven taakse. Damien jätti ruoan liedelle porisemaan ja palasi makuuhuoneeseensa valitsemaan vaatteitaan. Tummanharmaat farkut sekä vaaleanharmaa, kevyesti kuvioitu villapaita olisivat varmasti tyylikäs valinta. Damien vilkaisi itseään peilistä ja kuljetti kättään hiustensa lomasta.
"Ei helvetti! Se ruoka", Damien sihahti ja ryntäsi keittiöön siirtämään puuroksi kiehunutta risottoa liedeltä. Tässäpä ne Damienin keittotaidot nähtiin parhaimmillaan. Pohjaanpalanut riisipuuro ei näyttänyt kovinkaan herkulliselta ja mies päätti sen sijaan napata jääkaapista valmisruoan.

Kanakeitto ei maistunut läheskään yhtä hyvältä, kuin miltä itse tehty kanarisotto olisi voinut maistua, mutta ajan loppuessa ei vaihtoehtoja juuri ollut. Kello alkoi näyttää varttia vaille neljää, joten Damien poistui keittiöstä olohuoneeseen tarkistamaan kameran sijainnin sekä vilkaisemaan itseään vielä kerran peilistä. Lopputulos näytti hyvältä, joten Damien siirtyi odottelemaan sohvalle päivältä kesken jääneen kirjan pariin. Suurinpiirtein tasan kello neljän aikaan ovikello soi, ja Damien pomppasi sohvalta kohti eteistä.
"Sähän olet täsmällisesti paikalla", mies hymähti avatessaan oven nuorelle naiselle.

Cara oli aamulla herännyt aikaisin, käynyt pikaisella lenkillä ja sen jälkeen suunnannut tallille. Siellä aika olikin kulunut vähän turhan nopeasti, mutta oli hän ehtinyt liikuttaa molemmat hevoset kunnolla. Dinan kanssa oli tosin pian päästävä laukkaradalle, tai tämä kausi jäisi aivan olemattomaksi. Onneksi loppuvuodesta järjestettiin monia kisoja. Nyt Cara pyöräili vauhdikkaasti kohti kotia, että ehtisi käydä suihkussa ja syödä jotain ennen kuin kello olisi neljä. Tai oikeastaan hänen pitäisi lähteä jo ennen neljää, että olisi silloin Damienin oven takana. Cara halusi liikkua niin paljon kuin mahdollista, mutta ehkä tällä kertaa olisi pitänyt mennä autolla. Vaikka matka olikin kohtalaisen lyhyt.

Päästyään kotiin Cara suuntasi puolijuoksua kylpyhuoneeseen. Hän riisui ratsastusvaatteet ja kävi lämpimässä suihkussa. Tavallisesti hän olisi seissyt lämpimän veden alla kauan, mutta nyt siihen ei ollut aikaa. Nainen kuivasi hiuksensa ja kääriytyi pehmeään kylpytakkiin. Kävellessään keittiöön hän vilkaisi seinällä roikkuvaa kelloa. Se oli onneksi vasta kolme. Hän ehtisi hyvin laittaa jotain ruokaa. Cara laittoi spagetin keittymään hellalle ja koska aika oli kortilla, valmisti hän vain helpon valmispussi kastikkeen. Ruoan valmistumista odotellessa nainen kävi pukeutumassa, ja joutui hetken miettimään mitä laittaisi päälleen. Lopulta hän päätyi mustiin farkkuihin ja paksuun, lämpöiseen neuletakkiin. Hän ehti hotkia ruoan ja polttaa suunsa, ennen kuin meikkasi pikaisesti ja harjasi hiuksensa. Sen jälkeen Cara puki takin päälleen, veti kengät jalkaansa ja suuntasi alas toisesta kerroksesta, pihalle.

Damienin talolle ei ollut matkaa kuin muutama sata metriä ja Cara käveli pikaisesti. hän vilkaisi rannekelloaan. Ilmeisesti hän olisi kerrankin ajoissa. Nainen pysähtyi kerrostalon alaovelle, ja vilkaisi taulua jossa luki asuntojen numerot ja nimet. Hän ei nimittäin tiennyt mikä Damienin asunnon numero oli. Cara lähti kiipeämään portaita, ja pysähtyi miehen oven eteen. Hän soitti ovikelloa ja jäi odottamaan. Damienilla ei kestänyt kauaa avata ovi. Cara tervehti iloisesti ja jäi ovensuuhun seisomaan.
"Niimpä näkyy, no ainakin olen kerrankin ajoissa", nainen naurahti. Hänellä oli tapana olla yleensä tyylikkäästi myöhässä. Hän huomasi järjestelmäkameran eteisessä.
"Harrastatko valokuvausta?" Nainen kysyi kiinnostuneena. Toisaalta, voisihan valokuvaaja olla jopa miehen ammatti, he eivät olleet tulleet puhuneeksi miehen työstä viime kerralla ollenkaan.

"Harrastatko valokuvausta?" Cara kysyi vilkaisten eteisessä odottavan kameran suuntaan. Damien hymähti ja nyökkäsi.
"Harrastan", mies myönsi. "Oikeastaan se on myös ammattini. Ajattelin ottaa kameran mukaan, toivottavasti et pahastu. Slaleyssa on varmasti upeita kuvauspaikkoja, joita en ole vielä löytänyt."
Puhuessaan Damien kietoi kaulansa ympärille sammaleenvihreän kaulahuivin ja nappasi takkinsa naulasta.

"Mennäänkö?" Damien kysyi Caralta ja kurotti kohti kameraansa. Toivottavasti ulkona ei sataisi, vaikka toistaiseksi ilma olikin näyttänyt kohtalaisen kuivalta.

"Oikeastaan se on myös ammattini. Ajattelin ottaa kameran mukaan, toivottavasti et pahastu. Slaleyssa on varmasti upeita kuvauspaikkoja, joita en ole vielä löytänyt." Mies kertoi.
"Varmasti mukava ammatti. Oletko erikoistunut johonkin, kuten luonto - tai muotokuviin?" Nainen kysyi kiinnostuneena. Hän ei ollut itse ikinä valokuvausta harrastanut, mutta ihaili silti taitavien valokuvaajien otoksia, varsinkin luontokuvia. Nainen nyökkäsi ja kääntyi ovelta.
"Keskustassa ei ole paljoakaan nähtävää, mutta tallin ympäristö on aika vaikuttava näky. Päärakennus on vanha tunnelmallinen kartano, ja suuret tilukset jatkuvat silmän kantamattomiin. Lenkkipolkuni varrella on myös todella kauniit maisemat. Se kiertää pienen puron lähettyviltä, ja alueella on myös runtaasti lintuja ja pieneläimiä, jos olet kiinnostunut kuvaamaan eläimiä." Nainen selitti runsaasti tavalliseen tapaansa samalla kun käveli portaita. Hän asteli ulos ovesta, viilään ilmaan ja vilkaisi taivaalle. Sinne oli kerääntynyt muutama pilvi, mutta taivas ei näyttänyt hirveän uhkaavalta. Ehkä tänään vältyttäisiin sateelta.
"Voimme kävellä keskustan läpi ja suunnata sen jälkeen katsomaan löytyisikö mitään kivaa kuvauspaikkaa tallin ympäristöstä tai vähän syrjemmältä lenkkipolun varrelta, jos haluat?" Cara tiedusteli mieheltä. "Tietysti minulla on kaksi kaunista valkoista täysiveristä enkä yhtään pistä pahakseni jos joku ottaisi niistä muutaman kuvan", nainen sanoi leikillään ja naurahti hiljaa.

"Työni puolesta kuvaan paljon henkilö- ja mainoskuvia", Damien selosti astuessaan ulos rappuun. Mies lukitsi oven takanaan ja kääntyi sitten naisen puoleen, joka oli jo lähtenyt laskeutumaan portaita.
"Vapaa-ajallani kuvailen sitten mieluummin luontoa", Damien lisäsi vielä. Cara alkoi selostamaan, mihin kierros kannattaisi suunnata. Damien nyökkäsi hyväksyvästi naisen ehdotukselle tallialueesta.
"Tallialue kuulostaa hyvältä", mies lisäsi sitten tajutessaan, ettei Cara luultavasti nähnyt nyökkäystä kävellessään pari porrasta edellä.

"Meillähän on jotain yhteistä, minäkin lenkkeilen usein", Damien tokaisi ja jatkoi sitten hieman nolona hymyillen: "Tai no viimeaikoina on vähän jäänyt vähemmälle, kun on ollut tavallista enemmän työkeikkoja, mutta yleensä käyn usein."
Olisi hienoa nähdä uusia lenkkipolkuja, ehkäpä he Caran kanssa joskus törmäisivät urheilun merkeissä jos nainen vinkkaisi Damienille muutaman suosikkilenkkipolkunsa.

Kaksikko astui ulos ovesta. Ilma ei ollut liian kylmä, mutta Damien laittoi silti takkinsa kiinni. Vaitonaisena mies kuunteli selvästi luonteeltaan puheliaan Caran suunnitelmaa, äännähtäen myöntävästi kysymyksiin. Damienilla ei ollut hajuakaan mihin kannattaisi suunnata, joten hänelle sopi paremmin kuin hyvin Caran ehdotukset. Damien hymyili naisen vinkatessa hevosistaan, Damien kuvaisi upeita otuksia enemmän kuin mielellään.
"Mennäänpäs sitten vilkaisemaan niitä hevosia, josko niistä olisi kuvauskohteiksi."

Cara kuunteli miehen selostusta työstään mielenkiinnolla.
"Onko sinulla oma studio vai käytkö kuvaamassa erilaisissa tapahtumista?" Nainen teki tarkentavan kysymyksen. Hänestä olisi mukava nähdä miehen ottamia kuvia joskus.
"Tallialue kuulostaa hyvältä", mies myöntyi. "Hyvä, suunataan siis sinne", nainen sanoi iloisesti ja nyökkäsi. Talli oli tullut naiselle jo niin tutuksi paikaksi, että sen esittely sujuisi luultavasti ongelmitta. Ja tottakai hän puhui mielellään itseään kiinnostavista asioista, vaikka yritti rajoittaa vähän hevosista puhumista, sillä hän ei oikein tiennyt kauanko Damien jaksaisi kuunnella niiden hehkuttamista.

"Ai! Sepä mukavaa. Slaylessa lenkkipolkuja riittää, ja kaiken lisäksi maisematkin ovat kauniita." Nainen selitti. Mies kuitenkin lisäsi vielä hieman nolostuneen oloisena, että lenkkeily oli jäänyt vähemmälle työn takia. "Sitä sattuu itse kullekin, minäkin urheilen vain silloin kun aikataulut antavat periksi. Kaksi hevosta vie yllättävän paljon aikaa. Ja jos joudun valitsemaan, yleensä suuntaan mielummin salille kuin lenkille, paitsi jos ulkona on poikkeuksellisen hieno ilma" Cara sanoi hymyillen.  Vaalea nainen seurasi Damienin esimerkkiä ja laittoi huopakangas takkinsa myös kiinni. Mies suostui Caran suunnitelmaan, ja nainen nyökkäsi iloisesti: "Hienoa!"

Nainen lähti näyttämään tietä tallille päin ja Damien seurasi häntä. "Slayley on ihana paikka, sillä täällä ei ole mikään kovin kauakana", Cara totesi. Hän oli ehtinyt ihastua kesän aikana pieneen kylään, ja tallin kauniiseen ympäristöön. Tallille oli pari kilometriä matkaa, mutta se kuluisi joutuisasti kävellessä, varsinkin kun kerrankin olisi juttuseuraa mukana. Nainen käveli eteenpäin suhteellisen reippaasti, niin kuin hänellä oli useimmiten tapana.
"Miten päädyit Slayleyhin?" Cara kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen Damienilta, ja kääntyi katsomaan tuohon päin. Häntä kiinnosti aina, miten ihmiset olivat eksyneet pieneen kylään, ja jääneet sinne asumaan.

Cara vaikutti aidosti kiinnostuneelta kysellessään Damienin työstä, mistä mies oli hyvillään. Hän piti valokuvaamisesta ja siitä puhumisesta.
"On minulla oma pieni studio Newcastlessa, mutta usein kuvaan myös isommilla studioilla tai ihan ulkonakin, riippuen asiakkaan toiveista", Damien selosti. Newcastlen studio tosiaan oli vain pieni koppi ja mies oli jo pitkään haaveillut suuremman tilan hankkimisesta. Vuokrat kuutenkin tuntuuvat olevan turhan suuria eikä Damien voinut kuvitellakaan ostavansa omaa studiota, sillä hänellä oli edelleen lainaa maksettavana Slaleyn asunnosta.

Cara lähti innokkaasti johdattamaan Damienia kohti tallia. Nainen ilmeisesti yritti saada miehen potemaan vähemmän huonoa omatuntoa liikkumattomuudestaan, mutta luetellessaan omia liikuntatottumuksiaan Damien tunsi itsensä entistä laiskemmaksi. Mies päätti etsiä jostain aikaa lenkkylle ja ottaa itseään niskasta kiinni.
"Eikös se ratsastaminenkin ole jo urheilua?" mies kysyi. Itse hän ei ollut koskaan hevosen selässä käynyt, mutta oletti sen vaativan edes jonkinmoista ponnistelua pysyä suuren eläimen selässä.

Pilvipeite näytti ohenevan hitaasti ja ilma kirkastuvan. Ei ollut liian kylmä, mutta takki päällä ei myöskään tullut kuuma. Cara käveli yllättävän reippaasti, mutta Damienilla ei ollut vaikeuksia pysyä naisen tahdissa. Yllättävä kysymys Damienin menneisyydestä havahdutti miehen.
"Kai minä kaipasin vain muutosta elämään ja täältä löytyi sopiva asunto. Slaley on myös tarpeeksi lähellä isompaa kaupunkia", Damien vastasi ympäripyöreästi. Vaikka Cara vaikutti mukavalta ja hän luotti naiseen, ei Damien silti halunnut muistella liikaa menneitä.

Caran askel oli kevyt, ja hän pysyi helposti samassa tahdissa, kuin parikymmentäsenttiä pidempi mies. Tai ehkä heillä oli jopa kolmekymmentä senttiä pituuseroa. Toisten pituuksia oli hankala arvioida.
"Ahaa, kuvaatko siis esimerkiksi mainosmalleja?" Caran mielestä miehen työnkuva vaikutti aika laajalta. Se oli varmasti myös mukavaa, ei ainakaan kyllästyisi kun työ tarjoaisi niin paljon vaihtelua.
"Eikös se ratsastaminenkin ole jo urheilua?" Mies kysyi Caralta, joka ei ollut lukenut ratsastusta urheiluharrastustensa joukkoon. Nainen yllättyi positiivisesti, sillä monien mielestä ratsastus ei ollut urheilua laisinkaan, siinähän vain istuttiin hevosen selässä ja se teki kaiken työn.
"Kyllä, sekin on myös. Se vain on minulle niin itsestäänselvyys etten laske sitä urheiluharrastuksieni joukkoon. Koska tällä hetkellä se on myös ainut kokopäivä työni", nainen naurahti hiljaa. Hän oli tuskin edes maininnut Damienille ettei enää oikeastaan tehnyt töitä pubissa, joten oli ollut sattumaa että tuo oli saapunut paikalle juuri Caran työvuoron aikoihin.

"Minun on tarkoitus alkaa pian kilpailemaan nuoren laukkahevoseni kanssa. Jos se menee hyvin, voin ehkä ottaa kotitilaltani vielä yhden hevosen treenattavaksi. Mutta vielä ei kannata mennä aisoiden edelle", nainen totesi hymyillen. Mistä hän tietäisi, olisiko hänestä ja Dinasta radoille, vaikka tamma olikin pärjänyt Irlannissa kilpailuissa aika hyvin. Caralla ei ollut tällä hetkellä omaa valmentajaa, joten hän oli itse samalla valmentaja ja jockey, joten joutui suunnittelemaan hevosensa treeniaikataulut ihan itse. Toki hän piti äitiinsä ja muutamaan tuttuunsa säännöllisesti yhteyttä ja sai heiltä korvaamatonta apua. Cara nyökkäsi. "Tämän tapaisia pieniä kyliä on Englannissa vaikka kuinka paljon, mutta pidän tästä yllättävän paljon."

"Etkö olekaan enää siellä pubissa töissä?" mies kysyi hämmästellen oliko tulkinnut Caran sanat oikein. Toisaalta voisihan Cara tehdä vuoroja pubissa sen olematta kuitenkaan naisen kokopäivätyö.

Damien kuunteli kiinnostuneena Caran juttelua hevosista ja kohotti samalla kameraansa napsiakseen muutaman kuvan Slaleyn ympäristöstä. Puut eivät olleet vielä pudottaneet lehtiään, vaan loistivat kauniissa oranssin sävyissä.
"Täällä saa upeita kuvia", Damien totesi vilkaistessaan kameran ruutua ja näytti sitten otoksiaan myös Caralle. Oranssit sävyt korostuivat ruudussa ja saivat päivän näyttämään lähes aurinkoiselta, vaikka paksu pilvipeite peittikin oikean auringon. He oikaisivat pienen metsäkaistaleen läpi ja edessä alkoi näkyä aitauksia, joten Damien päätteli heidän tulleen tallin pihaan.

Mies tiedusteli Caran työskentelystä yllättynyt sävy äänessään. Nainen nyökkäsi pienesti ja vastasi:
"Lopetin jokin aika sitten, mutta teen edelleen satunnaisia vuoroja. Pubin omistaa ystäväni, joten autan häntä aina kun työvoimasta on pulaa tai on odotettavissa paljon ruuhkaa." Cara selitti hymyillen. Olihan tarjoilijana työskentely mukavaa, sillä silloin sai jutella erilaisten ihmisten kanssa.
"Oli sattumaa että olin töissä juuri silloin kun kävit pubissa", nainen naurahti hiljaa. Hän kääntyi katsomaan Damienin ottamia kuvia, jotka olivat todellakin upeita.
"Slayley näyttää vielä paremmalta kuvissa, kuin oikeasti. Ainakin jos osaa hommansa", nainen virnisti.

He olivat jo melko lähellä tallirakennuksia, mutta Cara ei ollut varma olisiko hänen hevosensa tällä hetkellä ulkona vai tallissa. Nainen vilkaisi kelloa kännykkänsä näytöltä, ja oletti hevosten olevan ulkoilemassa.
"Tänne päin, Clooney ja Dina ovat varmaan tarhassa",  Cara johdatti heitä aitauksien suuntaan. Pienen kävelymatkan päätteeksi he saapuivat aidan reunalle. Kauempana laidunsi kaksi valkoista hevosta, vieri vieressä.
"Hevoseni ovat sisaruksia, ja vaikka ne olivat jonkin aikaa erossa, ne viihtyvät hyvin yhdessä", nainen selitti ja osoitti hevostensa suuntaan.
"Mennäänkö lähemmäs katsomaan? Tarhassa ei näköjään edes ole muita hevosia." Cara ei odottanut vastausta kysymykseensä, vaan kipusi tarhaan aidan välistä ja jäi odottamaan miestä.

Cara asteli tottuneesti tarhojen luokse ja osoitti hevosensa. Kaksi kauniin vaaleaa ratsua, joskin jalat hieman mudasta tummenneina, käyskenteli rauhaisasti hieman kauempana. Nainen pujottautui yhtäkkiä sisään tarhaan ja vilkaisi Damienia. Mies epäröi hetken, mutta seurasi sitten Caraa. He kävelivät lähemmäs hevosia, jotka kohottivat päitään huomatessaan heidän tulonsa.
"Hienoja", Damien kommentoi ja kohotti kameraansa. Suljinääni sai toisen hevosista astelemaan verkkaisesti lähemmäksi ja työntämään turpansa Caran syliin.

Cara oli luultavasti maininnut hevosten nimet jossain vaiheessa, mutta ne olivat menneet Damienilta täysin ohi. Kaksikon luokse kävellyt hevonen kurotti päällään pelottavan lähelle ja Damien perääntyi varovasti askeleen. Vaikka hevoset olivatkin miehen mielestä kauniita, ei hän ollut valmis tekemään vielä näin läheistä tuttavuutta.
"Kai ne ovat ihan kilttejä?" Damien varmisti vilkaisten Caraa.