It's finally Saturday

//Odotan Sonyaa Damienin kanssa peliin. :-) //

Vaikka Caran oli pitänyt tilapäisesti lopettaa työnsä tarjoilijana, oli hänet taas soitettu töihin. Nainen oli aikonut pitää vapaaillan tallilta, mutta saisihan hän ajan kulumaan näinkin, hän ajattelin positiivisesti kävellessään kohti The Fox and Houndia.  Ei tuota yhtään harmittanut, hän piti työstään. Parasta siinä oli, että yleensä perjantai - ja lauantai-iltoina pieni, tunnelmallinen pubi täyttyi ihmisistä. Vaikka illalla saattoi olla kiire, nainen ehti yleensä rupatella erilaisten ihmisten kanssa ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Ennen nainen viettikin suuren osan viikonloppuistaan pubissa. Tavallisesti viikolla ei tarvittu niin paljon työvoimaa, joten silloin hän pääsi vähän helpommalla ja teki vuoroja vain satunnaisesti tarpeen vaatiessa. Cara veti huopakankaista takkiaan tiukemmin ympärilleen. Syksy oli saapunut Britanniaan, ja sää oli sumuinen ja kostea. Luultavasti pelkkä huono ilma ajaisi ihmiset ulkoa sisälle lämpimään ravintolaan. Onneksi pubin valot loistivat jo kutsuvasti pimeässä. Parkkipaikalle oli kerääntynyt muutamia autoja, olihan kello jo sen verran paljon. Cara hymyili - ainakaan hänen ei tarvitsisi viettää iltaa yksin sohvalla nyhjäten.

Vaalea nainen astui sisään työntekijöiden ovesta. Kylmä ilma tulvahti taukotilaan, jossa Caralle tuntematon tarjoilija sitoi essua ympärilleen. Nuori nainen, suunnilleen Caran ikäinen, tervehti iloisesti ennen kuin häipyi keittiöön ja siitä luultavasti ottamaan tilauksia pubin puolelle. Paikalle oli siis palkattu uusi työntekijä, luultavasti Caran tilalle. Ainakin hän toivoi, että kaikki hänen vanhat työkaverinsa olisivat vielä paikalla. Nainen ei ollut tavannut heitä hetkeen, sillä hän ei juurikaan käynyt itse pubissa, työvuoroja lukuunottamatta. Eipä hän muutenkaan liikkunut oikein missään muualla kuin tallilla, pakollisten asioiden kuten kaupassa käynnin lisäksi. Nainen vilkaisi seinäkelloa, hänelle alkoi tulla kiire. Niimpä Cara riensi vaihtamaan työvaatteensa. Naisella oli päällään denimin väriset tiukat farkut ja hän vaihtoi ylleen valkoisen, lyhythihaisen paidan, jossa oli korkea kaulus. Hän moitti paidan väriä usein, sillä siinä näkyivät pienetkin tahrat. Aina välillä joku tarpeeksi humalainen asiakas onnistui läikyttämään olutta Caran paidalle. Mutta koska pubi haluttiin pitää lämminhenkisenä ja rentoja, ei tarjoilijoidenkaan pukeutuminen saanut olla liian hienoa. Nainen vaihtoi vielä ulkokenkänsä avokkaisiin, ja sitoi hiuksensa rennolle nutturalle.

Kävellessään keittiön läpi Cara tervehti vanhoja työkavereitaan, ja jäi rupattelemaan hetkeksi. Uusi tarjoilija esittäytyi kohteliaasti, ja selitti että joku oli mokannut työvuorolistojen kanssa. Vaikka lauantai-iltaisin tarvittiinkin monta työntekijää yhtä aikaa, oli tarjoilijoita ehkä tänään vähän turhankin monta paikalla. Caraa se ei haitannut, sehän vain tietäisi enemmän aikaa rupatella asiakkaiden kanssa. Tästähän tulisi mukava lauantai pitkästä aikaa! Pian rupattelu sai riittää ja kaikki palasivat omien töidensä pariin. Cara aloitti työvuoronsa keräämällä pöydistä astioita, ja tyhjiä oluttuoppeja.

"Kuulostaa loistavalta", Damien myhäili puhelimeen ja nyökytteli innokkaasti päätään. Lopetettuaan puhelun mies ei voinut olla hymyilemättä leveästi, sillä noin houkuttelevaa kuvauskeikkaa ei tullut joka päivä vastaan. Hyvillä mielin Damien päätti lähteä paikalliseen pubiin juhlistamaan elämäänsä, joka tuntui hymyilevän tällä hetkellä niin leveästi, että se vaikutti lähes epärealistiselta. Damien nappasi naulakosta tummanharmaan villakangastakkinsa ja kietaisi maastonvihreän kaulahuivin kaulaansa ennen kuin astui ulos kotiovestaan vilpoiseen syysilmaan. Kylmä ja kostea ilma keräsi valituksia monilta, mutta Damienin mielestä syksy kaikessa harmaudessaan oli valtavan inspiroiva vuodenaika.

Slaleyn ainoa pubi, The Fox and Hound, oli aivan kävelymatkan päässä ja ajatuksiinsa uppoutunut Damien saapui perille lähes huomaamattaan. Paikka ei onneksi ollut vielä aivan täynnä, joten istumapaikan saattoi löytää helposti. Damien riisui huivin kaulastaan ja käveli suoraan baaritiskille tilaten oluen. Odottaessaan tilaustaan mies saattoi vilkuilla ympärilleen, etsien sopivaa istumapaikkaa ja painaen mieleen, keitä pubissa tänään oli paikalla. Paikan vakioasiakkaiden lisäksi ketään tuttua ei näkynyt ensimmäisellä vilkaisulla, joten maksettuaan juomansa Damien päätyi istumaan yksinään ikkunapöytään. Seurattomuus ei kuitenkaan Damienia haitannut, sillä mies viihtyi hyvin yksin uppoutuneena omiin ajatuksiinsa.

Katulamput ja talojen ikkunoista lankeavat valot saivat Damienin tuijottamaan ikkunasta rentoutuneena. Loppuviikon valokuvauskeikka kaipailisi vielä hieman suunnittelua, sekä eilisen kuvat täytyisi käydä läpi ja editoida. Siinäpä olisi hommaa huomiselle, joten aivan kamalasti ei tänään sopisi juoda. Huomatessaan tuoppinsa olevan tyhjä Damien joutui kääntämään katseensa ikkunasta ja huomasi katsovansa viehättävän näköistä tarjoilijaa. Jokin naisessa vaikutti todella tutulta, vaikka ainakaan tarjoilemassa ei mies ollut häntä ennen nähnyt. Toisaalta Slaley oli niin pieni paikka, että täällä oli lähes väistämättä nähnyt kaikki paikalliset jossain. Damien pisti merkille pienen tatuoinnin naisen ranteessa, kun tämä kurottautui keräämään tyhjän lasin.
"Kiva tatuointi", Damien totesi kääntäen katseensa naisen kasvoihin.

Tuopit tyhjenivät oluesta nopeasti, joten pöytien puhtaana pitäminen vei suuren osan naisen työvuoron alusta. Hän vaihtoi muutaman sanan parin vakioasiakkaan kanssa, joista toisella oli kuulemma syntymäpäivä tänään. Cara onnitteli naista iloisesti, ennen kuin jatkoi matkaansa seuraavaan pöytään. Viereisessä pyödässä Cara huomasi miehen, jota ei ollut ennen, ainakaan pubissa nähnyt. Mies oli ulkonäöltään sellainen, että Cara olisi kyllä pistänyt tuon merkille. Kohta naisen pieni tarjotin oli täynnä laseista, joten hänen täytyi käydä tyhjentämässä se välillä. Vietyään tuopit keittiöön hän palasi pubin puolelle. Suraavaksi hän suuntasi vähän aikaa sitten näkemänsä miehen pöytään.

Vaalea mies istui yksin. Hän tuijotti seesteisen näköisen ulos ikkunasta. Olihan pimenevä syysilta valoineen kaunis, se oli Carankin pakko myöntää. Juuri kun nainen kurotteli lasia, mies kääntyi. Ja yllättäen puhui hymyilevälle naiselle.
"Kiva tatuointi, mies totesi asian. Ihan kuin se olisi fakta eikä mielipidekysymys. Nainen hämmentyi pariksi sekunniksi yllättävästä kehusta.
"Kiitos. Olen Irlannista kotoisin", Cara pyrki selittämään tatuiontinsa merkitystä ja käänteli siroa rannettaan hieman, että mies näkisi koristeellisen, mustavalkoisen kelttiristin paremmin. Nainen nappasi miehen olut tuopin, ja nosti sen tarjottimelle.
"Oletko asunut Slayleyssa kauan? Et ainakaan kuulu pubin vakiokalustoon?" Nainen kysäisi hyväntahtoisesti. Olihan hän itse asunut kylässä jo jonkun aikaa, mutta hänen tuttavapiirinsä ulottui lähinnä tallille sekä muutamaan The Fox and Houndin työntekijään. Cara vilkaisi pikaisesti ympärilleen, kuin varmistaakseen ehtisikö vaihtaa muutaman sanan kiinnostavalta vaikuttavan miehen kanssa. Tiskin takana hän huomasi uuden tarjoilijattaren mulkoilevan pahasti.

Damien oli yllättänyt melkein itsensäkin avatessaan keskustelua tuntemattoman naisen kanssa. Sellainen ei ollut lainkaan miehen tapaista, mutta jokin naisen olemuksessa ja Damienin hyvässä fiiliksessä sai hänet sosiaaliseksi. Ja olihan tämä erittäin positiivinen asia, sillä ei Damienilla ollut Slaleyssa turhan paljoa ystäviä, jos yhtäkään. Nainen käänsi rannettaan esitellen kelttiristitatuointiaan tarkemmin. Damien piti tyylikkäästä mustavalkoisesta kuviosta ja nyökkäsi naisen kiittäessä kehuista.

"Oletko asunut Slayleyssa kauan? nainen kysyi sitten. "Et ainakaan kuulu pubin vakiokalustoon?"
Damien vilkaisi naista arvioivasti ennen kuin vastasi: "Muutin tänne kolmisen viikkoa sitten, joten aivan vakiokalustoksi asti en ole ehtinyt täällä ravaamaan."
Tottapuhuen Damienilla oli vielä jopa muutama muuttolaatikko purkamatta, vaikka aikaa sillekin hommalle oli ollut vaikka kuinka ja paljon. Kaikille turhille tavaroille vain ei tuntunut löytyvän paikkaa, muttei mies kehdannut heittää niitä poiskaan.
"Tunnetko paljonkin porukkaa Slaleysta?" Damien kysyi uteliaasti, eikä olisi ihmetellyt vaikka nainen olisi tuntenut koko kylän. Vaaleahiuksinen vaikutti ystävälliseltä ja miellyttävältä, juuri sellaiselta johon kaikki halusivat tutustua.

"Muutin tänne kolmisen viikkoa sitten, joten aivan vakiokalustoksi asti en ole ehtinyt täällä ravaamaan, Vaalea mies kertoi.
"Ymmärrän, ehkä ei ensimmäiseksi tulisi mielenkään lähteä katsomaan kylän pabitarjontaa ennen kuin on muuttolaakkojakaan avannut", nainen jatkoi rupattelua kevyesti. Hän oli tottunut juttelemaan askakkaiden kanssa niitä näitä, ja oli mukava oppia tuntemaan asiakkaita vähän paremmin. Varsinkin jos he olivat mukavia ja hyvännäköisiä.
Cara mietti vastausta hetken. "Kuinka sen nyt ottaa", hän naurahti. "Oikeastaan tuttavapiirini rajoittuu muutamaan ihmiseen tallilla sekä pariin työkaveriin. En ole itsekkään asunut Slayleyssa muutamaa kuukautta kauempaa. Muutun tänne ehkä toukokuussa," Cara selitti. Hän piti pienen hengähdystauon. Hän toivoi, ettei miestä haitannut hänen turhanpäiväiset höpinänsä. Nainen tunsi punastuvansa, mutta tiesi ettei sitä kasvoilta näkisi.

"Haluaisitko toisen oluen? Talo tarjoaa tulokkaalle!" Cara hymyili ystävällisesti. Hänen täytyisi välillä käydä tiskin takana tarkistamassa tarvittaisiinko hänen apuaan, mutta hän palaisi mielellään vielä miehen luo juttelemaan.

Damien oli lähes yllättynyt naisen kertoessaan tuntevansa vain muutamia ihmisiä, kenties uusiin ihmisiin tutustuminen ei ollut muillekaan niin helppoa. Enemmän kuitenkin niasen sanoissa herätti huomiota tämän mainitsema talli. Damien oli luullut tuntevansa kylän jo suhteellisen hyvin, mutta mitään tallia hän ei ollut löytänyt.
"Vai olet hevosihmisiä", Damien hymähti pehmeästi. Itse mies ei ollut koskaan hevosista välittänyt tai mitenkään erityisemmin niiden kanssa ollut tekemisissäkään. "En tiennytkään, että täällä on talli."

Naisen mainitessa talon tarjoavan toisen oluen Damien ei voinut olla hymyilemättä. Kyllähän toinen tuoppi kelpaisi.
"Mielelläni, kiitos", Damien nyökkäsi hyväksyvästi ja tajusi sitten, ettei ollut ollenkaan huomannut esittäytyä naiselle, vaikka keskustelu oli soljunut jo hyvän aikaa.
"Olen muuten Damien Hawkins", mies esittäytyi ojentaen oikeaa kättään naiselle.

Yksi Caran lempipuheenaiheista oli hevoset. Mutta koska mies ei ainakaan vaikuttanut hirveästi hevosihmiseltä, nainen ei viitsinyt hirveän kauaa niistä höpistä tuolle.
"Minulla on kaksi hevosta Rosings Parkissa ja olen kasvanut laukkatilalla, joten kai niinkin voi sanoa", nainen kertoi hymyillen. "Kyllä, se ei ole edes kovin kauakana keskustasta."

Nainen nyökkäsi. Hän siirsi tarjottimen vasempaan käteen ja kätteli Damieniksi esittäytynyttä miestä oikealla.
"Olen Cara Riagán, hauska tutustua", nainen hymyili viehättävästi. "Nyt minun täytyy käydä keittiön puolella mutta tuon sinulle pian lisää juotavaa", Cara sanoi pahiittelevasti. Hän olisi mielellään jutellut miehelle vielä pidempään, mutta töitäkin oli tehtävä välillä.

Cara vei tyhjät lasit keittiöön ja palasi hetkeksi tiskin taakse.
"Tilasiko tuo mies mitään?" Uusi tarjoilija kysyi ja nyökkäsi Damienin suuntaan. Cara vain nyökkäsi vastaukseksi puuhastellessaan tiskin takana. Hän ojensi tiskille tulleelle naiselle oluen, ja täytti samalla kaksi muuta kuppia.
"Anna minun hoitaa tarjoilu hänelle.." Amyksi aijemmin esittäytynyt tarjoilija aloitti. Cara ojensi hänelle toisen tuopin tarjottimella.
"Pääset kyllä tarjoilemaan, mutta et Damienille vaan tuolle vanhalle miehelle joka istuu pubissa joka ilta", vaaleaverikkö vastasi, iski silmää ja lähti takaisin Damienin pöytää kohti.
"Ole hyvä", nainen sanoi ojentaessaan lasin miehelle.
"Haluaisitko että esittelen paikkoja Slayleyssa?" Tuo kysyi hetken mielijohteesta. Toivottavasti hän ei ollut liian tungetteleva. "Vaikka ei tässä pikkukylässä paljon esiteltävää ole", Cara naurahti kuivasti.

Nainen mainitsi omistavansa hevosia ja kertoi parilla sanalla menneisyydestään. Laukkatallilla kasvaminen kuulosti kieltämättä aika hienolta, vaikka hevosista Damien ei mitään tiennytkään. Hevoset olivat kuitenkin vaikuttavan näköisiä otuksia ja mikäli tallikin oli niin lähellä kuin nainen väitti, voisivat valokuvausmahdollisuudet olla hyvät. Pitäisikin joku kerta ottaa kamera mukaan lenkkipolulle ja lenkkeillä tallin suuntaan.

Esittäydyttyään Caraksi nainen poistui pahoitellen tiskin suuntaan. Damien jäi katsomaan hieman harmistuneena Caran perään, vaikka tottakai mies ymmärsi, että työt menivät satunnaisen asiakkaan kanssa seurustelun edelle. Päivä tuntui kulkevan edelleen vain yhä parempaan suuntaan, ei sitä ihan joka päivä tutustunut noin viehättäviin ihmisiin. Damien käänsi katseensa jälleen ulos ikkunasta. Ulkona oli alkanut sataa ja lämpimässä pubissa istuminen tuntui entistä tunnelmallisemmalta ja mukavammalta. Toivottavasti sade lakkaisi ennen kuin Olisi aika lähteä kotiin, Damien ei nimittäin ollut varautunut sateenvarjolla.

Damien havahtui ajatuksistaan Caran palatessa pöydän viereen uuden oluttuopin kera.
"Kiitos", Damien sanoi ja väläytti jopa naiselle yhden harvinaisista hymyistään. Ehtimättä edes miettiä, mitä sanoisi seuraavaksi Cara tekikin jo seuraavan siirron.
"Haluaisitko että esittelen paikkoja Slayleyssa?" nainen ehdotti melko suoraan.
Damien ei ollut odottanut uudelta tuttavuudeltaan aivan näin nopeaa etenemistään, muttei pannut pahakseenkaan. Eihän miehellä vielä oikeastaan ystäviä ollut, miksi siis kieltäytyä.
"Kuulostaa hyvältä", Damien nyökkäsi ja siemaisi lasistaan. "Kävisiko vaikka ensi viikolla?"

"Kävisikö vaikka ensi viikolla?" Damien ehditti. Caran ei tarvinnut miettiä paljonkaan ensi viikon aikatauluja.
"Se sopii hyvin", Nainen vastasi pirteästi.
"Teen työvuoroja täällä enää vain hyvin satunnaisesti, sillä keskityn usein kokopäiväisesti kilpahevosteni treenaamiseen. Joten varsinkin illat ovat yleensä vapaita. Milloin sinulle sopisi parhaiten?" Cara tajusi kysyä miehenkin mielipidettä välillä. Häneltä vain pääsi usein unohtumaan että toisilla saattoi olla vähän erilaiset työajat kuin hänellä itsellään. Sekä perhettä. Carasta tuntui tällä hetkellä, että hänen elämänsä oli aika tyhjää ja vapaa aikaa oli paljon. Ehkä liikaakin. Mutta kaikkien kalenterit eivät olleet yhtä tyhjiä, joten miehellä saattoi olla paljon muutakin menoa.

Damien oli hyvillään siitä, että Cara vaikuti olevan innoissaan heidän seuraavasta tapaamisestaan Slaley-kierroksen merkeissä. Nainen kysyi tarkempaa ajankohtaa Damienilta ja mies kaivoi välittömästi kalenterinsa esiin takkinsa taskusta.
"Aika paljolti vapaailtoja taitaa minullakin olla, kun teen töitä lähinnä päivisin, mutta parempi tarkastaa kalenterista", Damien selitti selaten samalla seuraavan viikon kohdalle. Vaikka suurimmaksi osaksi päivät olivatkin vapaita, löytyi kalenterista silti jos jonkinmoista merkintää ja suunnitelmaa. Ainoastaan torstaille ja tiistaille oli merkitty kuvauskeikat.
"Sopisiko vaikka heti maanantaina?" Damien ehdotti hetken pähkäiltyään. "Voin antaa vielä puhelinnumeroni jos tulee jotain muutoksia", mies jatkoi ja kirjoitti numeronsa paperinpalalle, jonka ojensi sitten Caralle.

"Selvä, se sopii hienosti." Nainen hymyili lämpimästi. Hän oli iloinen että oli pitkästä aikaa saanut sovittua jotain tallin uslkopuolista menoa. Nykyään hänen sosiaalinen elämänsä rajoittui aika paljon tallin rajojen sisäpuolelle.
"Kiitos", nainen otti paperin palan mieheltä ja laittoi sen farkkujensa taskuun.
"Nähdään siis luultavasti maanantaina. Nyt taitaa olla aika palata keittiöön", Tuo selitteli ja pyyhkäisi nutturastaan karanneen vaalean hiussuortuvan korvansa taakse. Nainen moikkasi Damienia vielä ja jatkoi matkaansa parin muun pöydän kautta, keräten tyhjät lasit ja palasi keittiöön.

Hän auttoi yhtä työkaveriaan tiskien kanssa ja pitkästä aikaa jutellessa aika tuntui kulkevan kuin siivillä. Amy katseli Caraa vähän nyrpeästi loppuillan, mutta nainen ei antanut sen häiritä työskentelyään. Kun hän palasi tiskin taakse, oli Damien ja häipynyt koleaan syysilmaan. Mutta kellokin alkoi olla reilusti yli puolenyön. Muutaman tunnin päästä Carakin pääsisi käpertymään lämpimän peiton alle. Mutta sitä ennen oli vielä asiakkaita palveltavana. Hän keskittyi taas työhönsö, ja jutteli niitä näitä tiskille kerääntyvien asiakkaiden kanssa.

Kun Cara vihdoin pääsi kotiin, hän oli erittäin tyytyväinen kuluneeseen iltaan. Asiakkaita oli ollut paljon, etenkin lopouillasta ja hän oli nähnyt vanhoja työkavereita. Kaiken lisäksi hän oli onnistunut sopimaan ehkä ensimmäisen, tallin ja työpaikan ulkopuolisen tapaamisen Slayleyssa. Ehkä hänen pitäisi pyytää taas lisää työvuoroja, jos töissä käyminen oli kerran näin mukavaan.

sunnuntai 11:17
lähettäjä: Cara
Hei (: Ei sovittu eilen mitääv aikaa maanantaiksi. Aamulla käyn tallilla mutta sopisiko sulle iltapäivä/ilta?

sunnuntai 11:22
lähettäjä: Damien
Iltapäivä ja ilta sopii hyvin. Olisi kiva mennä ennen kuin tulee pimeää, joten ehkä neljän/viiden aikaan?

sunnuntai 11:55
lähettäjä: Cara
Joo totta. Vaikka siinä neljän aikaan?

sunnuntai 12:10
lähettäjä: Damien
Sopii hyvin. (: Missä nähdään?

sunnuntai 12:14
lähettäjä: Cara
Missä päin Slaleyta asut? (: Voisin vaikka tulla vastaan.

sunnuntai 12:20
lähettäjä: Damien
Kiva! Siinä kaupan kulmilla, kolmas talo vasemmalle.

sunnuntai 12:35
lähettäjä: Cara
Okei, asun vähän kauempana keskustasta, joten se on oikeastaan matkalla (:

sunnuntai 12:49
lähettäjä: Damien
Hienoa, nähdään maanantaina!

sunnuntai 12:58
lähettäjä: Cara
Juu! (: