Voittajan elkein

(Avoin peli, saa liittyä mukaan tai olla liittymättä jos siltä tuntuu Ü)

Amy astui raikkaaseen keskipäivän ulkoilmaan autostaan ja kömpi vielä takapenkille nostamaan täyteen ahdetun laukkunsa olalleen, ennen kuin paiskasi ovet kiinni ja näpäytti ne lukkoon. Pihalla puhalsi hieman viileästi ja vaikka ilma olisikin ollut kuin morsian, oli hän silti päättänyt käydä treenaamassa maneesissa, jotta pihalla suhisevat ylimääräiset ärsykkeet eivät veisi Pepperin kaikkea huomiota. Tytön punaiset tennarit halkoivat maata jalkojen alla hänen vetäessään mustan, kevyen vohvelikankaisen ulkoliivinsä kauluksia hieman tiiviimmin kaulan ympärille.

Tallissa oli rauhallista lukuunottamatta paria, hänen oletuksensa mukaan, työntekijää, jotka hääräsivät karsinoiden ympärillä ja lakaisivat käytäviä. Tyttö kävi nopeasti kurkistamassa Pepperin karsinaan, joka oli tyhjä aivan kuten hän oli olettanutkin. Amy lutvi tiensä oleskeluhuoneeseen ja jätti laukkunsa pieneen pukuhuoneen näköiseen tilaan. Saappaat ja kypärän sekä hanskat hän kävisi noutamassa sieltä vasta, kun olisi saanut Pepperin hoidettua ratsastuskuntoon.

Amy hymyili nähdessään ruunansa laiduntamassa rauhallisena. Se oli jo täysin oma itsensä, eikä arastellut uutta paikkaa ollenkaan. Tytön nähdessään se lähti uteliaana lompsimaan portille.
- No hei, Amy naurahti ottaessaan ruunan kiinni ja availlessaan porttia. - Miten sun yö sujui, nukuitko yhtä huonosti kuin minä? hän jutusteli lähtiessään taluttamaan hevosta kohti tallia.
Uteliaasti ympärilleen vilkuillen se päästi matalan hörähdyksen ja steppasi pari askelta sivulle. Amy ei liiemmin huomioinut ratsunsa omintakeisia liikehdintöjä narun päässä, vaan keskittyi katselemaan maneesia kohti. Se näytti tyhjältä, joten he saisivat rauhassa ottaa taas tuntumaa toisiinsa.

- No niin, mennäänpäs sitten, Amy hymähti hiljaa lähtiessään taluttamaan satuloitua hevostaan kohti maneesia.
Hänen nahkaiset ratsastussaappaansa kiiltelivät vielä toistaiseksi puhtaina jaloissa ja tyköistuvat, ruskeat ratsastushousut olivat sävy sävyyn Pepperin uuden koulusatulan alle asetetun huovan kanssa. Amy vihelsi pitkään maneesin ovella, ennen kuin avasi sen ja totesi paikan olevan tyhjillään. Tyytyväisenä omasta rauhasta hän ohjasi ratsun sisään ja sulki oven perässään. Pepper kulki pää innostuneesti pystyssä ja otti välillä keveitä raviaskeleita selvästi innostuneena siitä, että pääsi hommiin parin päivän tauon jälkeen.
- Rauhoitus nyt, Amy tuhahti kiristäessään satulavyötä ja nostaessaan sitten jalkansa jalustimeen.
Hän otti hieman vauhtia ja ponkaisi vahvalla liikkeellä itsensä korkealle satulaan. Pepper lähti saman tien pitkin ohjin kävelemään ja nopeasti Amy etsi toisenkin jalustimen jalkaansa. Uusi satula tuntui hyvältä ja hän huomasi selvästi pääsevänsä lähemmäs hevosta. Pepper vaikutti energiseltä, ottaen vieläkin välillä pari kepeää raviaskelta käyntinsä lomassa. Amy jarrutti ratsunsa menoa painautumalla syvemmälle satulaan. Hetken aikaa käveleskeltyään hän keräsi ohjat ja alkoi työstää ruunan kiireistä käyntiä joustavammaksi ja pyörivämmäksi. Pienillä pidätteillä hänen onnistui koota hevosen takaosaa hieman alle ja pian tuo alkoikin jo aktiivisemmin työskennellä lihaksillaan. Tyttö teki ruunansa kanssa pitkän ja huolellisen käyntiharjoituksen, piti huolen että se oli hyvin avuilla ja taivutteli sitä kaarevilla urilla.

Kun Amy oli tyytyväinen ruunansa käyntityöskentelyyn, hän antoi kevyesti käskyn siirtyä raviin. Pepper pomppasi vahvalla ponnistuksella ylös ja eteen ja lähti kiitämään hieman rikkonaisesti eteenpäin uralla. Amy joutui todella tehdä töitä saadakseen vauhdista innostuneen ratsunsa takaisin kuulolle. Hän taivutti sen kaareville urille ja pienillä puolipidätteillä herätteli jälleen avuille.
- Hieno poika, hän hymisi tyytyväisenä vilkaistessaan heidän menoaan peilistä.
Ruuna kulki kauniissa muodossa, jäntevin ja kevein raviaskelein. Tavallistakin pienemmältä näyttävä Amy istui syvällä satulassa antaen vartalonsa joustaa hevosen liikkeiden mukana. Työstettyään hetken ravissa väistöjä ja taivutuksia, hän jarrutti ratsunsa käyntiin ja pohti, millaisen laukkaharjoituksen soisi ruunalleen. Jo ennalta tyttö osasi arvata, että se innostuisi saadessaan viipottaa laukassa ja hän saisi taas uudelleen ratsastaa hevosensa kunnolla avuille.

Amy oli ohjannut joustavin askelin etenevän ratsunsa suurelle kahdeksikolle ja siirtänyt sen raviin. Ruuna eteni lennokkaasti kaarevilla urilla ja tuntui käteen pehmeältä ja kevyeltä. Keskelle kuviota päästyään hän siirsi sen vasempaan laukkaan ja istui syvälle satulaan. Hevonen ponkaisi eteenpäin, mutta yllättäen kauniissa, hallitussa askellajissa. Se ei lähtenyt ryntäilemään, vaan eteni rytmikkäästi uralla hakeutuen yhä syvempään muotoon. Amyn huulille karkasi väkisin tyytyväinen hymy, mutta nopeasti hän keskittyi jälleen tekemisiinsä. Kentän keskellä Pepper suoritti jopa yleensä hankaluuksia tuottavan laukanvaihdon mutkitta ja jatkoi uralla kolmitahtista laukkaansa.
Tytön pitkä, vaalea palmikko hakkasi selkää laukan tahdissa tämän työskennellessä pitääksen hevosensa koko ajan kuulolla. Sekä ratsun että ratsastajan pintaan alkoi pikkuhiljaa nousta hiki. Hyvin onnistuneen harjoituksen päätteeksi Amy palkitsi ruunansa antamalla sen laukata pari kierrosta uralla hieman vapaammin. Hyvin kevyellä puolipidätteellä hän jarrutti sen jälleen raviin ja päätti tehdä vielä rauhallisen väistöharjoituksen, sillä ei malttanut vielä lopettaa heidän yhteistyönsä pelatessa niin saumattomasti. Ilmeisesti he olivat molemmat kaivanneet tätä. Amy ei ollut Pepperin kanssa käynyt kuin muutamissa kouluratsastuskilpailuissa, mutta mikäli hän pystyisi pitämään saman rytmin yllä, ei olisi lainkaan mahdoton ajatus ilmoittautua sellaisiin.

[Minä tulen! :)]

Alex oli käyttänyt sen päivän omiin hevosiinsa keskittyen. Peeves vietti hyvin ansaittua vapaapäivää, jonka Alex tietenkin soi myös itselleen. Poppyn hän oli ratsastanut pitkässä, rennossa muodossa kentällä, mutta luottamusharjoitukset Gabinon kanssa olivat menneet turhankin rajuiksi tuulen vuoksi: apuvälineeksi valittu pressu ei ollut totellut häntä lainkaan, vaan lennellyt hevosta vasten ja pitkin kenttää villisti. Hän oli kiittänyt onneaan, ettei paikalla ollut muita ratsukoita, sillä jos hänen pressuun totutettu orinsakin oli perääntynyt korskuen rapisevaa muovia, olisi siihen tottumaton hevonen voinut vaikka loukata itsensä tai ratsastajansa. Tuulen vuoksi mies siirsi harjoitukset Arizonan kanssa sisätiloihin. Hän oli taitellut pressun pieneksi mytyksi kainaloonsa ja talutti hevosensa varusteitta maneesin ovelle. Pitkä vihellys ja Alex avasi ovet näyttävään, valaistuun maneesiin. Hän huomasi vieraan ratsukon ja talutti hevosensa keskemmälle.
”Hei”, hän tervehti ystävällisesti hymyillen. Olivatkohan he tavanneet ennen?
”Pahastutko, jos tulen harjoittelemaan pressun kanssa?” mies kysyi tietämättä, oliko nuorella naisella hajuakaan, mitä hän pressun kanssa ehkä teki. Toivottavasti tuon kuuliainen ja hallitussa muodossa kulkeva ratsu oli tottunut häiriötekijöihin. Ainakaan maneesissa ei tuullut, joten pressu pysyisi juuri siellä, missä hän sen tahtoi pysyvän. Kirjava ruuna katseli korvat hörössä toista ratsua, mutta seisoi fiksusti omistajansa vieressä.

Amy jarrutti korviaan uteliaasti höristelevän Pepperin käyntiin nähdessään ruskeatukkaisen miehen ja tuon laikukkaan hevosen astelevan sisään. Pepper katseli kiinnostuneena lajitoverinsa suuntaan, pysytellen kuitenkin kurissa. Tyttö mietti hetken, mitä hänen ruunansa olisi mieltä miehen kainalossa olevasta pressusta, mutta hymyili sitten iloisesti.
- Hei vain. Ei se haittaa, tuskimpa tämä sitä kovin säikkyy. Jos nyt et ihan valtoimenaan ala sitä täällä heilutella ja rapistella, Amy naurahti vastaukseksi miehen kohteliaaseen kysymykseen ja katseli hänkin uteliaana parivaljakon suuntaan.
Miehen kirjava hevonen vaikutti kuuliaiselta senkin vilkuillessa Pepperin suuntaan. Amyn alla liikehtivä ruuna päästi matalan hörähdyksen ja tyttö rapsutti sitä hymyillen.
- Mä olen muuten Amy ja tässä on Pepper. Me muutettiin eilen tänne joten totutellaan vasta uuteen paikkaan, tyttö sitten esittäytyi.

Amyllä oli pieni tunne, että tuo tyynen oloinen herra saattoi olla hevosmiestaitaja, josta Lucy oli eilen maininnut. Kuka muukaan tarvitsi hevosensa kanssa harjoitteluun pressua? Pepper oli kerran aiemmin ollut sellaisen kanssa tekemisissä, heidän kokeillessaan kurssia New Yorkissa. Uteliasta ruunaa pressu oli enemmän kiehtonut kuin säikyttänyt, vaikka se olikin suhtautunut siihen varauksella. Amy heräsi kuitenkin ajatuksistaan pompahdellessaan rentojen raviaskeleiden tahdissa. Hän pysäytti itsekseen raviin karanneen ratsunsa uralla ja odotti kärsivällisesti niin kauan, että se pysyi täysin paikoillaan ja odotti rauhassa kehotusta lähteä liikkeelle. Vasta sitten Amy sipaisi kevyesti kylkiä jaloillaan ja antoi ruunan jatkaa rauhallisessa käynnissä uraa pitkin.

Alex nyökkäsi hymyillen. Eivätköhän he sopisi valtavaan maneesiin. Hän voisi pysytellä toisessa päädyssä ja sallia loput tilasta toiselle. Papurikon hörähdys sai Arizonan nostamaan korvansa uteliaina pystyyn. Se käytti ääntään melko harvoin. Mies lasku pressun maahan ja alkoi sitten silitellä hevostaan suurieleisesti aloittaen päästä ja kaulasta, edeten hiljalleen koko hevosen läpi. Se oli hänen tapansa valmistella hevonen työskentelyyn, ja koska kyse oli tutustu, osaavasta hevosesta, Arizona salli kaikki kosketukset päätään matalana roikottaen.
”Olen Alex Chilton, valmennan lännenratsastusta ja pidän luonnollisen hevosmiestaidon seminaareja täällä ja muualla”, hän esittäytyi ja kääntyi siksi aikaa katsomaan pienikokoista naista ja tuon hevosta.
”Hauska tavata, Amy, toivottavasti viihdyt Rosings Parkissa.” Toivottavasti nainen tiesi mitä teki, sillä hevonen oli uudessa paikassa ja saattaisi hyvin reagoida joko jo pressuun maassa tai viimeistään, kun hän alkaisi nostella sitä siitä. Hän päätti kuitenkin edetä hevosensa kanssa rauhassa, joten ehkä toiset olisivat jo turvallisesti tallin puolella.

Valmentaja keskittyi omaan työhönsä, vaikka ohimennen vilkaisikin toisen ratsastusta. Näytti hyvältä, hevonen oli selvästi osaava. Hän lisäsi painoa Arizonan kaulalle ja se väisti sitä luottavaisesti. Tuntui, kuin hevonen olisi pitänyt harjoitusta pilkkanaan, sillä se todella osasi sen kaiken. Alex kuitenkin halusi käydä ihan perusasioita läpi silloin tällöin kunnolla. Kirjava ruuna antoi hänen siirrellä itseään mihin tahansa, nosti jokaisen jalan kuuliaisesti ja rauhallisesti. Se oli ansainnut paikkansa Alexin sydämessä ja toiminut miehelle niin opettajana kuin oppilaana. Heillä oli takanaan jo useampi vuosi yhdessäeloa ja se näkyi. Mies siirsi hevosen pienelle ympyrälle ravissa ja piteli itse keskellä kiinni pitkästä koulutusköydestä. Pyöröaitaus olisi ollut mukavampi, mutta he olivat jo maneesissa.
”Kilpailetteko Pepperin kanssa jossakin lajissa?” Alex kysyi ystävällisesti ja soi hetken katseen pois hevosestaan. Arizona laukkasi ympyrää lännenratsulle tyypillisen matalasti ja pärskähti tyytyväisyyttään.

- Kiitos, kyllä musta tuntuu jo nyt että tää on meille oikea paikka, Amy hymyili Alexiksi esittäytyneen miehen toivottaessa heidät tervetulleiksi.
Amy väistätteli Pepperin kanssa vielä tovin, ennen kuin siirsi sen enemmän kuin tyytyväisenä käyntiin. Hajamielisenä tyttö taputteli ratsunsa hikistä kaulaa, katsellen kiinostuneena hevosensa kanssa työskentelevän miehen suuntaan. Sekä Alex että hevonen näyttivät todella tietävän mitä tekivät. Työskentely oli rauhallista ja määrätietoista. Amy pohti hetken, kysyisikö mieheltä mahdollisuutta opastaa häntä ja Pepperiäkin joskus, mutta päätti jättää sen myöhempään ja olla häiritsemättä.

Alexin kysymys herätti ruunansa selässä keikkuvan tytön. Amy antoi Pepperin hitaasti vetää ohjat pitkiksi ja tyytyväisesti puuskaisten hevonen jatkoi keinuvaa kävelyään kaula pitkällä. Nopeasti tyttö löysäsi vielä satulavyötä ja katsahti sitten Alexin suuntaan.
- Ollaan me jonkin verran kilpailtu, mutta ihan vain huvittelumielessä. Mulle se ei ole niin tärkeää, Amy totesi pohdittuaan vastaustaan hetken.
- Haittaako sua jos käyn viemässä tän talliin ja tuun sitten seuraamaan teitä? Me ollaan Pepperin kanssa pari kertaa käyty sellaisella hevosmiestaidon kurssilla ja olis kiva seurata sivusta oikein ammattilaisen toimia, tyttö rohkaistui kysymään varovasti, pysäyttäessään Pepperin keskelle ja loikatessaan alas.
Hänen polvensa notkahtivat hieman alastulossa, ilmeisesti treenillä oli jonkinlaista vaikutusta häneenkin. Amy napsautti kypäränsä auki ja kääntyi nostamaan jalustimia.

Alex nyökkäsi ja vilkuili silloin tällöin keskustelukumppaniaan. Arizonan alahuuli roikkui rennosti ja sen turpa hipoi maneesin hiekkaa hevosen ravatessa omistajansa ympärillä. Hevonen oli niin kuuliainen, että tuntui pitävän harjoitusta täysin turhana. Se puhalsi hiekkaan ja tömisteli kevyesti tahdikkaassa askellajissa.
”Ei, ei lainkaan”, mies vastasi hämmentyneenä. Harvoin heidän työskentelynsä niin kiinnosti, mutta hän otti sen vain positiivisena. Ainakaan hän ei säikyttäisi Pepperiä pelleillessään pressun kanssa, jos nuo kerran olivat lopettamassa.
”Kiva kuulla, että olet kiinnostunut. Pidän myös yksityisvalmennusta aiheesta, jos joskus innostut”, Alex tarjoutui. Olisi vain hyvä saada työtarjouksia Rosings Parkissa, jolloin hän säästyisi matkustelulta. Amy ja Pepper vaikuttivat toimivalta kokoonpanolta.

Amy veti ohjat Pepperin kaulan yli ja lähti taluttamaan ympyrällä ravaava hevosta vilkuileva ratsuaan kohti tallia.
- Voi kiitos, mulla ei mene kauaa, Amy hymyili miehen vastatessa myöntävästi hänen kysymykseensä ja kiinnostui tuon kertoessa tarjotessaan yksityisvalmennuksia.
- Niitä me voitaisiin ehkä kokeilla, kunhan asetutaan kunnolla aloillemme, tyttö vastasi vielä hymyillen, ennenkuin poistui hevosensa kanssa maneesista.

Ripein ottein Amy veti satulan Pepperin selästä ja nosti sen karsinan ovessa olevalle telineelle siksi aikaa, että veisi sen takaisin satulahuoneeseen omalle paikalleen. Pepper sylki tyytyväisenä kuolaimet suustaan Amyn viilettäessä pesemään niitä ja hakemaan harjoja. Tyttö yritti toimia mahdollisimman nopein ottein, sillä halusi nähdä niin paljon Alexin ja hevosensa harjoituksesta kuin mahdollista.

Kun Pepper vihdoin kellahti tyytyväisenä piehtaroimaan laitumelle, lähti Amy kohti maneesia innostuneena. Hän vihelteli lähestyessään ovia ja pujahti sitten mahdollisimman hiljaa sisään. Hetken tyttö katseli ympärilleen, kunnes hoksasi katsomon, jonne istahti pyyhkäisten nopeasti enimmät irtopölyt saappaidensa pinnalta. Hän risti kätensä syliinsä ja keskittyi katselemaan kentällä työskentelevää paria.
Alex näytti toimivan saumattomasti yhteen hevosensa kanssa ja Amy toivoi syventävänsä Pepperin kanssa suhteensa yhtä tiiviiksi. Hän toivoi ymmärtävänsä hevostaan vielä paremmin, vaikka heidän kemiansa kohtasivatkin jo erittäin hyvin yhteen. Pepperissä oli silti vielä paljon sellaista, mitä Amy ei täysin käsittänyt ja josta hän mielellään ottaisi selvää.

Tytön mieleen heräsi silloin tällöin kysymyksiä, mutta hän ei kuitenkaan halunnut häiritä Alexin työskentelyä. Niinpä Amy istua kökötti hiljaa, kädet syliinsä ristittynä ja katse tuohon rauhallisesti työskentelevään pariin naulattuna.

Alex oli pysäyttänyt hevosen ja availi pressua parhaillaan, kun Amy saapui takaisin maneesiin. Arizona seisoi letkeästi päätään roikottaen vapaana ja katseli rapisevan pressun aukenemista maneesin hiekalle. Alex ei tiennyt, miksi edes jaksoi sellaista pilkullisen luottoponinsa kanssa. Ehkä ulkona puhaltava tuuli olisi tehnyt tästäkin harjoituksesta mielenkiintoisen.
”Tulehan, poika”, hän sanoi matalasti ja tarttui köyden päähän. Hevonen seurasi häntä pressun päälle korvaansa lotkauttamatta. Se ojensi turpaansa kohti rikotun vihreää pressua ja puhalsi ilmaa sieraimistaan. Alex silitti ruunan kaulaa ja siirsi sen sivuaskelin pois rapisevan muovin päältä.
”Sinun pitäisi nähdä minut nuorimmaiseni kanssa”, Alex naurahti lauhkealle lampaalleen, ”se ei olisi ihan näin rauhallinen.” Arizona oli nähnyt kaikki erikoiset esineet ja tottunut niihin. Toisaalta oli vain hyvä esitellä niitä sille usein uudelleen, vaikka se vähän turhalta tuntuikin. Alex nosti pressun suurella heilautusliikkeellä Arin selkään ja hevonen reagoi vain kääntämällä korviaan taakse. Alex talutti sitä pressuun puettuna ympyrällä ja päätyi lopulta maneesin katsomolle.
”Mistä muutitte Pepperin kanssa, jos sitä saa kysyä?” Alex kysyi suunnitellen kiipeävänsä luottoratsun selkään. Hän nousi katsomon kaiteelle välittämättä suuremmin siitä, että oli kypärättä ja hevosella oli vain naruriimu päässä.

Amy naurahti Alexin sanoille ja nyökkäsi. Miehen pilkullinen tamma oli tosiaankin rauhallinen ja Amy päätteli sen tehneen näitä harjoituksia jo pitkään. Hevonen ei välittänyt kummemmin edes selkäänsä nostetusta pressusta, jonka kanssa Pepperillä olisi ollut ongelmia. Hänen ruunansa ei ollut kurseilla osannut päättää, pitikö prsessusta vai ei ja oli hyökkäilyt sitä kohtaan uteliaana ja luikkinut välillä häntä koipien välissä karkuun. Tyttö naurahti mielikuvalle, keskittyen sitten kuitenkin miehen kysymykseen.

- Muutettiin New Yorkista, kun isä halusi päästä kunnolla pyörittämään sen bisneksiä tännekin, Amy kertoi, katsellen samalla miehen puuhasteluja.
Tuo oli ilmeisesti aikeissa nousta hevosen selkään, ainakin päätellen miehen rimpuilusta kaiteen päälle.
- Ootteko te jo kauankin viihtyneet täällä Rosings Parkissa? Amy kysäisi uteliaana pyöritellen käsiään sylissään.

[[Sori, jäädän tosi pahasti.]]

Alex pyysi Arizonan lähemmäs maneesin kaidetta ja nousi helposti pienen hevosen pressulla peitettyyn selkään. Ruuna käänteli korviaan, mutta siirtyi vaivattomaan ja kiireettömään käyntiin. Alex kuunteli Amyn sanoja ja nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Hän piteli löyhästi kiinni hevosen riimuun kiinnitetystä köydestä ja ohjasi ratsua lähinnä paino- ja pohjeavuilla. Kirjava luottohevonen kuunteli häntä, mutta tarkkuudessa olisi ollut parantamisen varaa. Ainakaan hän ei liukunut äkkikäännösten mukana liukasta pressua pitkin alas maneesin hiekkaan.
”Kuulostaa mielenkiintoiselta”, Alex sanoi yllättyneenä Amyn amerikkalaisuudesta, ja hän olisi melkein halunnut kuulla lisää. Hän ei koskaan ollut ollut bisnesihmisiä, mutta muiden onnistumisia oli mukava kuulla. Ilmeisesti Amyn isällä meni hyvin.
”Muutettiin kesällä, eli mitä tässä nyt on mennyt, pari kuukautta”, hän vastasi hymyillen ja nosti Arizonalla laukan. Hän ohjasi hevosen pääty-ympyrälle ja pressu liehui perässä häiritsemättä ruunaa lainkaan. Se laski päätään ja kuunteli ratsastajaansa kiitettävästi. Alex keplotteli pressun altaan ja laski sen maahan. Hevonen hidasti käyntiin pyydettäessä ja asteli vaivattoman näköisesti pressun päälle.
”Tuntuu varmaan oudolta muuttaa New Yorkista tänne. Vähän erikokoiset kuviot”, hän naurahti ja liukui alas hevosensa selästä. Hän keräsi pressua kasaan, sillä ei tarvitsisi sitä enää.

Amy katseli hieman kateellisena miehen ja hevosensa lähes saumatonta yhteistyötä, havahtuen kuitenkin miehen avatessa suunsa.
- Te ootte sitten varmaan jo kotiutuneet tänne ihan hyvin, Amy hymyili Alexin kertoessa heidän majaillessaan Rosingsissa parin kuukauden ajan.
Tyttö antoi katseensa levätä kirjavassa hevosessa, joka ei osoittanut minkäänlaisia hermostumisen merkkejä pressun kahistessa selässään ratsailla istuvan miehen pyytäessä tätä laukkaan.
- Onhän tämä aika tavalla erilainen paikka. Mutta vaikuttaa ainakin näin pintapuolisesti ihan mukavalta. Ja oli helppo asettua taloksi, kun meidän asunto on lähes samanlainen kuin New Yorkissakin. Hotellithan kyllä on tunnetusti liukuhihnakamaa, joten ei ole ihmekään, Amy totesi, vaikka kaipasikin kovasti viimeisintä asuntoaan.

- Mä satuin huomaamaan ilmoitustaululta, että täällä järjestetään jonkin sortin pikkujoulut? Oletko sä kuullut niistä? Amy kysäisi sitten uteliaana pohtien samalla, uskaltaisiko hänkin osallistua mukaan.
Pikkujoulut olisivat hyvä tilaisuus tutustua tallilla kulkevaan porukkaan ja saada uusia ystäviä. Arkuuttaan Amy ei kuitenkaan tiennyt, tohtisiko tulla yksin. Mitä jos hän jäisi ihan ulkopuoliseksi tai nolaisi itsensä totaalisesti muiden edessä tehden lähtemättömän, huonon ensivaikutelman itsestään? Hän yritti kuitenkin pitää mielensä avoimena ja positiivisena. Ainakaan yrittämättä jättäminen ei toisi hänelle varmastikaan uusia ystäviä, joten järkevintä olisi koota itsensä ja lähteä suoraan suden suuhun.

”Rosings Park on maineensa veroinen. Parempia tiluksia ei voisi toivoa”, Alex kehui ja talutti Arizonan katsomon luo laskeakseen pressun alas. Hän nosti hämmentyneen katseensa Amyyn, kun tuo puhui hotellissa asumisesta. Hän tiesi tallin väen olevan parempituloista, osa aatelisiakin, mutta yhtäkään hotellissa asuvaa hän ei vielä ollut tavannut. Se kuulosti erikoiselta, mutta hänen ei ollut tapana tuomita. Ehkä juuri siksi hän ei edes sanonut mitään - hänen ilmeensä taatusti kertoi kaiken.

”Joo, olen”, Alex hymähti ja rapsutti hevosensa otsaa.
”Kuka nyt kieltäytyisi jos luvassa on naamiaiset ja ratsastusleikkejä”, hän naurahti muistaen samalla olevansa 29-vuotias. Ehkä sen ikäisten ei enää pitäisi nauttia lasten leikeistä, mutta hänestä ajatus oli kiinnostava. Alexin pikkupoikamaisuus nousi esille sellaisina hetkinä, eikä hän todellakaan jättäisi kekkereitä väliin.
”Aiothan osallistua?” hän varmisti Arizonan kurotellessa turvallaan Amya kohti. Se puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan ja hörisi.

Amyn kulmat käväisivät nopeasti kurtussa hänen yrittäessä tulkita miehen ilmettä. Tyttö ei kuitenkaan ottanut siitä selvää ja tunsi pienen punan kohoavan poskilleen. Hänellä oli tapana punastella hämmentyessään ja silloin, kun ei tiennyt mitä toisen päässä liikkui.

Nopeasti Amy kuitenkin unohti koko asian miehen tiedustellessa hänen osallistumistaan pikkujouluihin. Tyttö naurahti ja vaihtoi asentoaan hieman toisen jalan alkaessa ikävästi puutua.
- Kyllä mä varmaan, jos vain löydän jostain sopivan asun, tyttö hymyili ojentaen varovasti kättään hörisevää hevosta kohti sen työntäessä turpaansa lähemmäksi.

- Tämä on kyllä tosi suloinen tapaus. Mikä sen nimi on? Amy kysyi, nostaen nopeasti katseensa hevosesta mieheen ja taas takaisin.

Alex nyökkäsi hymyillen. Hän ei ollut ehtinyt edes ajatella asua. Ehkä kunnon western-vermeet ajaisivat asian ja hän voisi olla cowboy. Tai ehkä se olisi liian tavallista.
”Tämä on Arizona, amerikkalainen appaloosaristeytys ja luonnollisen hevosmiestaidon ja lännenratsastuksen konkari”, hän kertoi kirjavan ruunan kerjätessä huomiota naiselta. Eläin oli hänen silmäteränsä ja tuntuikin vähän kurjalta, ettei hänellä meinannut riittää aika sille. Oli kuitenkin vain hevosen edun mukaista, että hän oli hankkinut sille vuokraajan.

”Sillä on tapana hurmata kaikki. Kiltimpää ja rehdimpää hevosta saa etsiä.” Alex tiesi olla kiitollinen upeasta opetusratsustaan.
”Ajattelin käydä taluttamassa sitä maastossa”, mies sanoi ja rapsutteli hevosen säkää. Ulkona oli todennäköisesti edelleen kamala tuuli, mutta ehkä he selviäisivät. Kamalinta olisi, jos hevonen pääsisi irti jotakin säikähtäessään ja nelistäisi villiin luontoon - se ei onneksi ollut Arizonan kanssa kovin todennäköistä.

”Olisi kiva tutustua sinuun paremmin. Toivottavasti löydät asun juhliin”, hän hymähti kiirehtimättä. Mikäli Amylla oli aikaa ja halua, hän jäi mieluusti juttelemaan. Arizonalla oli kärsivällisyyttä odottaa.
”En totta puhuakseni ole itsekään vielä valinnut asua”, Alex myönsi.
”Stetson ja cowboy-bootsit voisivat olla minut tunteville liian helppoa ja tylsää”, mies naurahti.

- Mut se ainakin vei jo ihan mennessään, Amy hymyili lämpimästi katsellen kirjavan hevosen rauhallista olemusta.
Pepper ei koskaan seisoisi näin pitkiä aikoja kiltisti paikoillaan, vaan steppailisi ja pyörähtelisi alvariinsa kärsimättömänä. Mokomakin lurjus.
- Voi, täällä oli kyllä aivan upeat maastot. Kävin eilen Pepperin kanssa vähän seikkailemassa siellä ja nautittiin kyllä molemmat, Amy kertoi Alexin mainitessa lähtevänsä taluttelemaan Arizonaa maastoon.

Tyttö hymyili Alexin sanoille ja tunsi lämpimän läikähdyksen sisällään. Kuinka ystävällinen ihminen! Amy oli tottunut New Yorkissa siihen, etteivät ihmiset ehtineet rupattelemaan tai olemaan ystävällisiä kiireidensä keskellä, mutta täällä ihmiset vaikuttivat erilaisilta.
- Voi, ehkä sä jotain jännittävää keksit. Mä taidan vain kaivaa mun viimevuotisen Halloween asun jostain kaappien kätköstä ja vetäistä sen päälle. Täällä kukaan ei ole sitä nähnyt, joten ajaa kai asiansa ihan yhtä hyvin kuin uusikin, Amy naurahti, katuen lähes välittömästi ideaansa.

Eihän hän voinut pukeutua samaan asuun, jossa viime vuonna oli viettänyt yhtä elämänsä parhaista illoista Danielin kanssa. Sen puvun voisi repiä kahtia ja polttaa. Tyttö alkoi saman tien suunnittelemaan ostosreissua kaupunkiin ja pohtimaan, miksi pukeutuisi. Hän nousi ylös penkiltä puistellen hieman housujensa takamusta.
- Mun pitäisi varmaan jo lähteä, täytyy vielä vähän pakkailla kun lähden huomenaamuna Nykiin viikonlopuksi, Amy hymyili.
- Oli mukava jutella ja kiitos vielä kun sain seurata teidän työskentelyä. Me nähdään kai sitten pikkujouluissa, tyttö naurahti.

”Ei pöllömpi idea”, Alex nyökkäsi vaikka ei ihan ymmärtänyt, miksi puvun pitäisi olla uusi ja sellainen, jota kukaan ei ollut nähnyt. Hänenkin pitäisi ehkä nähdä enemmän vaivaa pikkujouluja varten. Kun Amy alkoi näyttää tekevän lähtöä, Alex terästäytyi ja ryhdistäytyi rapsuttamaan hevosensa kaulantyveä.
”Hyvää matkaa sitten”, mies toivotti hymyssä suin. Hänen viikonloppunsa menisi tallilla, kuten yleensäkin. Ei se aina ruusuilla tanssimista ollut, mutta hevoset olivat hänen koko elämänsä ja suurimman osan ajasta hän nautti työstään.
”Nähdään viimeistään silloin. Minä olen täällä lähes päivittäin, joten ehkä törmäilemme.”

Alex astui askelen maneesin ovea kohti ja nosti kätensä hyvästiin. Amy oli oikein mukava uusi tuttavuus ja hän antaisi tuolle mielellään opetusta luonnollisen hevosmiestaidon kanssa. Arizona kääntyi omistajansa perään korvat hörössä. Se tuntui tietävän, mihin he olivat menossa, eikä mikään muu kuin Pohjois-Englannin villit maastot saaneet sitä niin virkeäksi.

[Kiitoksia pelistä!]