Tunnelmatopikki

Neljäs päivä: Ullapool, melkein hotellilla

Sophie ei ollut niitä tyttöjä, jotka itkivät ja valittivat, kun heiltä katkesi kynsi. Hän tiesi myös sen, ettei häntä oltu tehty sokerista. Herran tähden, hän oli englantilainen, jos heidät olisi tehty sokerista, olisi koko kansakunta sulanut aikoja sitten. Mutta istuessaan puoliunessa traktorin lavalla sateen rummuttaessa ympärillä hän tuli siihen päätökseen, että olisi päässyt helpommalla, jos olisi sulanut sateeseen jo aamulla. Sää selvästikin yritti parhaansa saadakseen sen tapahtumaan. Katkennut kynsi, jonka korjaamiseen hänellä ei ollut mukana ensimmäistäkään työkalua, oli kaiken huippu.

Sophien oli ikävä hänen omaa isoa ja pehmeää sänkyään – hänellä oli ikävä ylipäätään yhtäkään rakennelmaa, jota voisi kutsua kunnon sängyksi. Telttailu oli mukavaa ja tunnelmallista, mutta ihminen ei yksinkertaisesti voisi nukkua teltassa turhan montaa yötä ennen kuin hänen pinnansa täyttyisi. Aikaisemmin päivällä, kun sade oli ollut pahimmillaan ja heidät ratsastajat oli käsketty alas hevosen selästä hevosia taluttamaan, Sophie oli suunnitellut ottavansa vaelluksen jälkeen äkkilähdön Lontooseen. Sitten hän oli saanut ajatuksensa kuriin ja muuttanut kohteekseen Newcastlen.

Häntä väsytti. Kuuma suihku tekisi nyt terää. Hän vannoi hiljaa mielessään kuluttavansa kaiken lämpimän veden minkä saisi houkuteltua ulos heidän seuraavan majapaikkansa putkistosta. Luojan kiitos, he pääsivät takaisin sivilisaation keskelle. Vaikka matkaseurue oli mukavaa porukkaa, Sophien täytyi myöntää, että hänen sosiaalisia taitojaan ei kai sittenkään oltu suunniteltu tällaiseen. Hän söisi vaikka hevosen – ei, vaikka valaan ja nukkuisi seuraavat sata vuotta. Jos muut todella halusivat hänet mukaansa huomenaamulla, täytyisi heidän raahata koko sänky mukanaan.


Siinäpä olisi huvittava näky: Flaithrí valjastettuna sängyn eteen. Sophie hymyili mielikuvalle. Pieni,  uninen hymy sai hänet heti paremmalle tuulelle. Hän käyttäisi tämän illan pelkkään rentoutumiseen. Sophie muisteli aamun usvaista pimeyttä ja henkeäsalpaavaa auringonnousua, joka oli ajanut usvan pois heidän tieltään. Talvi ei sentään vielä tehnyt tuloaan, joten auringon oli onnistunut lämmittää heitä hieman sen ainoan hetken, kun päivällä ei ollut satanut. Sophie onnitteli itseään siitä, että oli tajunnut ostaa lisäkannettavakseen uuden paksun luonnoskirjan pienestä Achins -nimisestä kirjakaupasta matkanvarrelta. Hän oli täyttänyt mukaan ottamansa vanhan luonnoskirjansa nopeasti monilla eritasoisilla piirustuksilla kaikesta näkemästään. Jos joku olisi sattunut siihen kajoamaan, olisi tämä nähnyt useita viimeistelyn eri vaiheissa olevia lyijykynäpiirroksia Skotlannin uskomattomista maisemista, keskenään touhuavista laiduntavista hevosista ja ylienergisestä juroon vaihtelevista, väsymyksen asteilla olevista ratsastajista. Mutta Sophie ei ikinä näyttäisi kuviaan kenellekään, varsinkaan matkatovereilleen, jotka hän oli parhaansa mukaan pitänyt pimennossa heidän uudesta työnkuvastaan hänen malleinaan.