You can't lead anyone else further than you have gone yourself

[Riitasointu tänne näin!]

Syksyisen tuulinen sunnuntaipäivä oli lauhtunut tyyneksi ja viileäksi alkuillaksi. Rautiaan hevosen kaviot tömähtelivät pääkentän hiekkaan epätasaisen, mutta lennokkaan ravin rytmissä. Cain oli tunnettu kärsivällisyydestään hevosten kanssa, mutta hänen oli pakko myöntää jopa itselleen, että uudeksi ratsutettavaksi hänelle annettu tohelo ei kuulunut hänen suosikkeihinsa. Mies oli yrittänyt ottaa hevosesta selvää ennen sen selkään kipuamista ja saanut tietää lähinnä nimen, rodun ja iän. Orin mielenkiintoinen käyttäytyminen ratsastajan kanssa oli tullut tutuksi puhtaasti kokeilemalla. Omistajakin oli jokin japanilainen tai muusta Aasian maasta kotoisin oleva, ainakin nimensä perusteella. Pitiköhän hevosellekin puhua japania, jotta se tuntisi olonsa kotoisaksi? Cain taputti nopeasti hevosen punertavaa kaulaa kasvot peruslukemilla, vaikka olikin salaa huvittunut omista pohdinnoistaan. Hän oli liikuttanut Huzzlea vain kerran aikaisemmin, ja nyt vuorossa olisi uutena perinteenä jokasunnuntainen estekerta.

Mies ohjasi orin näennäisen itsevarmana ja rauhallisena pysytellen takaisin pääty-ympyrälle, josta se oli juuri loikannut keskelle kenttää säikähdettyään jotakin kesken alkuverryttelyiden. Hän pyysi kentän aidan ulkopuolelle avuksi tulleelta tallityöntekijältä muutamaa puomia ja lämmittelyestettä ja keskittyi sen jälkeen pitämään ylienergisen ratsunsa kiireisenä vaatimalla tarkkoja asetuksia, taipumisia ja siirtymisiä. Valitettavasti kentälle kohoavat harjoitusesteet tuntuivat vetävän sen huomiota puoleensa kuin sokeri ampiaisia, joten tehtävä oli helpommin sanottu kuin tehty. Cain herätteli hevosta puolipidätteillä ja houkutteli takaosaa työskentelemään paremmin ennen kuin ohjasi sen ravissa puomien yli. Hevonen joutui hetken keskittymään, ettei kompuroinut ja muutaman onnistuneesti edetyn metrin jälkeen mies pyysi sen laukkaan. Rautias tuntui kuumenneen hieman, joten Cain työsti laukkaa hallitummaksi, haki kevyttä kokoamista ja saatuaan haluamansa vastauksen hevoselta hän ylitti sitten ensimmäisen esteen. Ori loikkasi pystyesteen yli kuin kenguru aavistuksen liian kaukaa ja pyrki kiihdyttämään esteen jälkeen villisti. Mies pysyi hypyssä mukana, eikä antanut Huzzlen kaahata seuraavalle esteelle kiitolaukassa, vaan käänsi sen ympyrälle ja vaati riehuvaa hevosta hidastamaan. Siitä huolimatta seuraavakin hyppy oli erikoinen. Cain oli kiinnostunut kuulemaan lisää Huzzlen menneisyydestä esteiden parissa, sillä tyyli ei ollut kaikista puhtain.

Miyato sattui tulemaan tallille ratsatamaan Quiria, kun huomasi jotain mielenkiintoisempaa. Läsipäisen ja läskipäisen orinsa ratsuttajansa kanssa. Hän pysähtyi katselemaan, ottaen vinkkejä itselleen siitä mitä näki edessään. Miya halusi todella oppia ratsastamaan oriaan, joten tällainen oli hänelle hyvää opetusta.

Esteillä hänet valtasi hillitön halu peittää silmät käsillään tai ainakin laittaa silmät kiinni. Tuoltako tuo apina todella näytti hypätessä? Tyyli oli ihan kiva ja siin' näkyi potentiaali, mutta raakus ja vauhti tekivät siitä rumaa katsottavaa - eikä se ollut tyylipuhdas suoritus ollenkaan. Lopulta hän sai ajatuksen ja asteli aidan vierelle.
"Ei taida olla helpoimmasta päästä?"
Mies kysy muina miehinä hymyillen. Tuskin tuo mies häntä tunnistaisi, hän ei ainakaan koskaan ollut tavannut tätä Cainia, vaikka nimen toki tiesikin. Rautias kieltämättä kulki tuolla kivasti, samoin kuin hänellä hyvinä päivinään.
"Ei ainakaan näytä helpolta tapaukselta."

Cain oli jälleen ottanut pari laukkaympyrää ja lopulta pidättänyt hevosen raviin ja yritti ratsastaa sitä eteen ja alas ja tarjota tasaista ohjastuntumaa. Hän taivutteli hevosta molempiin suuntiin, pyysi väistämään, haki sen huomiota ja yritti saada hevosen rentoutumaan, kunnes lopulta Huzzle ravasi puoli kierrosta melkein kuin kunnon hevonen. Kentän laidalle oli ilmestynyt joku henkilö ja Cain loi hieman kyräilevän katseen mieheen, kun rautias ori rikkoi alkeellisen muotonsa (joka tosin oli muistuttanut hieman enemmän uhittelevaa joutsenta kuin hevosta) katsoakseen tulijaa. Cain esti itseään sanomasta ääneen, etteivät tilannetta helpottaneet ainakaan aidan taakse ilmestyvät ihmiset. Hän kieltäytyi myöskin myöntämästä, ettei hevonen tosiaan ollut helpoimmasta päästä. Eihän hän voinut alkaa haukkumaan liikutettaviaan tai valittamaan kohtaloaan. Cain pärjäsi kyllä hevoselle kuin hevoselle.
"Hieman levoton", mies tyytyi vastaamaan yllättävänkin asiallisesti, joskin hieman varautunut sävy äänessään. Kuka tuo oli olevinaan ja pitikö tuolle mielistellä? Ehkä varmuuden vuoksi, olihan Cain töissä täällä.

"Emme kai ole tavanneet...?" sanat tulivat Cainin suusta kuin sieluttoman robotin lausumana, mutta kenties se oli ihan ymmärrettävää, kun hän keskittyi käymään tahtojen taistoa kurittoman hevosen kanssa.
Saatuaan Huzzlen taas jollain tapaa kuulolle mies nosti laukan uudelleen ja ylitti toisen kerran harjoitusesteet. Ori ajoitti hyppynsä vieläkin pieleen, mutta pääsi sentään niiden yli ja päätti heilauttaa päätään ja rynnätä eteenpäin vasta viimeisen esteen jälkeen. Cain otti lyhyillä selkeillä pidätteillä hevosen takaisin hallintaan ja jäi työstämään laukkaa suurella ympyrällä luoden aina välillä silmäyksiä harvaan yleisöönsä. Hän vinkkasi työntekijän järjestämään esteet uudelleen ja korottamaan niitä hieman.

Miyato taisi olla juuri se, jolle Cain olisi voinut sanoa rehellisen mielipiteensä hevosesta. Sen hän olisi ehkä halunnut kuulla. Voisi orista ikinä tulla mitään, vai tulisiko se aina olemaan auttamattoman sekopäinen kakara. Silti hän tavallaan pelkäsi vastausta siihen, koska vaikka Huzzle oli välillä täysi idiootti, hän piti orista, oli kiintynyt siihen. Ja silloin kun se malttoi - kyllä, se joskus oikeasti malttoi kulkea - askellus ja tyyli olivat taivaallisia.

Mies vain pudisti päätään toisen kysyessä, häiritsemättä enempää. Hän ei voinut refleksille mitään, vaan sulki silmänsä Huzlen lähtiessä hyppyyn aivan liian aikaisin. Silmät räpsähtivät auki kun tasainen askellus, tai siis niin tasainen kuin Huzzlella saattoi olla, jatkui kentällä. Hän seurasi orin askellusta kentällä tarkasti. Se alkoi olla ehkä hieman väsynyt ja tasoittua. Onneksi. Hän huokaisi helposti ja katseli mitä Cain teki selässä. Samalla hän mietti, voisiko mahdollisesti kokeilla muuta kuolaista orille. Ehkä hän voisi keskustella Cainin kanssa aiheesta?

Cain kohotti kulmiaan, kun aidan taakse tullut mies vain pudisti päätään. Vai niin, ei kai sitten ole pakko esittäytyä. Hän keskittyi taas täydellisesti hevoseen ja syventyi kuulostelemaan ja hillitsemään sen kiireistä askellusta. Mies palkitsi orin myötäämällä ohjalla joka kerta, kun se reagoi pidätteeseen toivotusti, mutta ei voinut lopettaa ratsastamista hetkeksikään, sillä Huzzle oli selvästi mestari ajoittamaan temppunsa hetkiin, jolloin ratsastajan huomio oli muualla.

Cain kiitti esteitä korottanutta työntekijää pienellä nyökkäyksellä ruskeissa silmissään käväisten jopa ystävällinen pilkahdus. Hän ohjasi Huzzlen ensin yksittäiselle pystyesteelle ja okserille ja sen jälkeen kahden esteen sarjalle. Pystyesteen onnettoman ajoituksen jälkeen Cain yritti toden teolla sovittaa orin askeleet oikein ennen okseria, jota ei kannattanut lähteä ylittämään liian aikaisin. Mies pysytteli lähellä satulaa ja ajoi Huzzlea eteen, kun tunsi sen suunnittelevan hyppyä jo paljon ennen estettä ja saikin orin ehkä tavallista lähemmäs. Siitäkin huolimatta hevonen hyppäsi sen verran kaukaa, ettei vauhti riittänyt koko okserin yli ja orin takajalat pudottivat yhden puomeista. Kahden esteen sarjan Huzzle sentään selvitti puomeja pudottelematta, ihme kyllä. Cain taputti hevosen kaulaa ja pyysi työntekijää asettamaan ennen okseria muutaman laukkapuomin niin, että viimeinen puomi oli juuri orin tavallisen ponnistuskohdan päällä ja hypyn oli lähdettävä joko ennen sitä tai vasta lähempänä estettä. Katsoisipa hevonen jalkoihinsa eikä rymyäisi puomien päältä tai yrittäisi loikata niiden yli. Mies ohjasi Huzzlen uudelleen okserille, herätteli oria puolipidätteellä ennen laukkapuomeja ja ratsu suoriutui puomeista omalaatuisella tyylillä, mutta mahdutti askeleensa puomien väleihin ja hyppäsi vasta niiden jälkeen. Cain kehui hevosta vuolaasti ja laittoi sen ylittämään pystyesteenkin uudelleen, jonka jälkeen hidasti hetkeksi raviin ja sitä kautta käyntiin antaakseen orin huilata hetken.

Miyato ei halunnut nyt enempää häiritä Cainia. Kun tuo olisi ratsastanut, hän kyselisi enemmänkin tuon mielipiteitä pöljästä oristaan ja siitä olisiko sen kanssa toivoakaan. Kuolainvalinnastakin tulisi ehkä keskustella, hän oli pyöritellyt pariakin ajatusta päässään, toivoen niiden olevan kokeilin arvoisia. Hän tosin haluaisi jonkun muunkin oria ratsastaneen mielipiteen itselleen.

Sitten hän teki sen todell näkyvästi, säpsähti ja sulki silmänsä, Huzzlen lähtiessä hyppyyn omaan tapaansa aivan liian kaukaa. Joskus vielä se laskeutuisi keskelle okseria tai trippeliä, se oli hänen suurin pelkonsa hevosen kanssa. Se tuntui yliarvioivan omat kykynsä leveyshypyssä täysin. Kuitenkin ne laukkapuomit korjasivat ongelmaa mukavasti, mikä sai Miyaton tavallaan rentoutumaan Ehkä Huzzlella olisi mahdollisuus. Kun Cain siirsi hevosen käyntiin, hän mittaili Huzzlea ja ratsastajaa. Ratsukko oli hieman sopusuhtaisempi pari kuin hän ja tuo iso ori.
"... Ja siis olen Miyato Caloun, tuon... Rämäpään epätoivoinen omistaja. Siksi jumahdin tähän katselemaan."

No niinpä tietenkin. Tietenkin tuo säpsyvä ulkomaalaiselta, nyt tarkemmin ajateltuna juurikin japanilaiselta, etäisesti vaikuttava henkilö oli Huzzlen omistaja. Hevosenomistajat tosin olivat useimmiten kuin suoraan huonosta draamakomediasta - kiukkuisia, itseriittoisia ja turhan tietäväisiä varustettuna äärimmäisen epätodenmukaisen ruusuisella mielikuvalla omasta kullannupustaan. Sen takia hän hämmentyikin Miyaton toisenlaisesta lähestymistavasta hevoseensa. Mies ei kuitenkaan näyttänyt hämmennystään, vaan ainoastaan loi hieman avoimemman katseen uuteen tuttavuuteen ja nyökkäsi.
"Mukava tavata", hän töksäytti kuivahkosti, mutta sentään yritti. "Cain Brinton", hän esittäytyi, vaikka hevosenomistajat olivatkin harvinaisen tietoisia siitä, ketkä heidän hevosiaan liikuttivat. Tulipahan varmistettua.
Cain antoi hevosen kulkea hetken omaan tahtiinsa, mutta ei kuitenkaan siirtyä raviin, kuten ori olisi ilmeisesti halunnut. Mies oli huono harrastamaan small talkia, mutta toisaalta hiljaisuus taukokäyntien aikana tuntui painostavalta.
"Huzzlella on mielenkiintoinen tapa hypätä", hän sanoi vilkaisten Miyaton suuntaan.

Miyato säpsyi vain siksi koska tunsi allaan sen valtavan hypyn, ne rämäpäiset päänheitot ja etupään heitot, lennokkaat ominpäin ja luvin tehdyt laukanvaihdot, tylsistymiseen keksityt säpsymiset ja pukit... Se tuntui lihaksissa samalla kun Huzzle kohelsi hänen edessään. Ei miehellä todellakaan ollut ruusuista kuvaa hevosestaa - hänellä oli yllättävän realistinen, jopa ehkä epätoivoinen kuva omasta eläimestään. Hän taisi olla pessimistisempi oman orinsa kanssa kuin kukaan muu oli.

".... Tuo on aika kaunisteltu versio totuudesta. Se.. En tiedä, irtona se hyppää ihan hienosti. Ratsastajan kanssa se kai alkaa yliarvioida omia kykyjään tai jotain. Pelkään että vielä joskus Huzzle hajottaa itsensä tai ratsastajansa, jos ei opettele kuuntelemaan."
Miyato huokaisi raskaasti. Kun orilla ei edes pitäisi olla mitään huonoja kokemuksia esteistä, hän oli ollut läsnä orin elämässä alusta asti ja kouluttanutkin sitä. Eikä Miyato muistanut. Hän oli ollut ensimmäinen ihminen tuon rämäpäisen orin selässä.
"Sillä ei edes ole huonoja kokemuksia esteiltä... En tiedä turhautuuko se ratsastajan hallintayrityksistä, vastustaako se kuolainta... Se on kuvattu korvista jalkoihin ja satulat tutkittu että ne istuvat... Eli vika on korvien välissä, ei se kipeä ole. Sillä on mahtava hyppy irtona. Olen jo miettinyt kuolaimen vaihtamista, sitä ei ole vielä kokeiltu, koska Huzzle on... Hankala pitää käsissä. Etenkin kun en ole pituudella pilattu tai koolla ylipäätään. En tiedä miten sen saisi ratsastajankin kanssa ajoittamaan hyppynsä kuten irtona."

Cain kuunteli Miyaton kertomuksen hevosestaan ja oli epämukavan tietoinen järeästä kuolaimesta Huzzlen suussa. Siinä vaiheessa, kun oli turvauduttava moisiin välineisiin eikä vikaa ollut eläimen terveydessäkään oli Cainin mielestä joissain perusasioissa menty pahasti metsään.
"Voisi tehdä hyvää totutella pehmeämpään kuolaimeen", hän tyytyi toteamaan.
Liian kaukaa hyppääminen ratsastaja selässä saattoi myös kertoa lihasten heikkoudesta ja kykenemättömyydestä teräviin hyppyihin läheltä estettä. Kyseessä saattaisi olla kiinnostavakin projekti, mikäli Huzzlea ei heti siirrettäisi jollekin toiselle ratsuttajalle.
"Hyppääkö se matalatkin esteet samalla tavalla? Kuinka paljon Huzzlen kanssa on ylipäätään hypätty?" Cain kysyi pyytäessään sivuttain tepastelemaan ryhtynyttä hevosta takaisin uralle, kun se oli vähällä osua uran sisäpuolella olevaan okseriin takamuksellaan.
Häntä kiinnosti ihan käytännönkin puolesta kuulla, mikä hevosen historia oli, jotta hän osaisi suunnitella liikutusohjelman mahdollisimman hyödylliseksi joutumatta selvittämään joka ikistä pientä yksityiskohtaa itse.

"Mmh... Se voisi tehdä hyvää, sen viimeinen temppu vain oli se kun se keksi miten purra kiinni rolleriinkin.."
Hauska ja fiksu ori siis, joka keks tylsistyessään kaikenlaista hauskaa touhua ratsastajan pään menoksi. Hän huokaisi hiljaa, haroen kevyesti jopa hiuksiaan. Hän pujahti aitojen välistä kentälle, jotta voisi kävellä siinä vieressä, eikä tarvitsisi huutaa. Ori pärskähti ja tökkäisi häntä turvallaan.
"Ei minulla ole sinulle mitään, senkin hölmö iso varsa.. Olet töissä nyt."

"Ei aina. Joskus se jaksaa keskittyä metriinkin asti ja Huzzle hyppää mistä vain. Usein sen saa hyppäämään haluamastaan paikasta jos sen tuo kurvista aivan esteen juureen, ettei se ole suorana hetkeäkään kun lähestytään. Se tosin ei toimi kun esteet nousevat eikä niin voi aina tehdä."
Miyato näytti hetken miettivältä. Olihan orilla hypätty läpi sen elämän. Hassu kysymys, sinänsä.
"Onhan sillä hypätty ihan siitä asti kun sen peruskoulutus saatiin kuntoon. Sileällä se toimii ihan hyvin jos sitä vain muistaa ratsastaa koko ajan, muuten se keksii omaa tekemistä tai omia mörköjä joita pelätä. Esteet saavat sen vain innostumaan niin paljon, että se tuntuu unohtavan kaiken oppimansa. Nuorena se hyppäsi ihan pienet esteet oikein kivasti ja kuunnellen, mutta kun esteet nousi, se alkoi kuumua. Kenttäratsuhan siitä on varsasta asti yritetty kouluttaa... Se on siis syntynyt kotitallillani."

"Onko Huzzlella taipumusta ryöstää?"
Cain vältteli pitkää katsekontaktia Miyaton kanssa ensinnäkin siksi, että hän ahdistui tuijottamisesta ja toiseksi siksi, ettei paljastaisi omituista suhtautumistaan tuohon. Mitäs oli jotenkin niin kummallisen oloinen. Cain ei oikeastaan tiennyt, mikä sen aiheutti. Ehkä tuttavallisuus? Mielenkiintoinen tapa puhua hevosestaan? Tietenkin mies päätti tulla hevosensa vierelle kävelemään ja sai sen käyttäytymään kuin idiootti, eikä Cain voinut jättää kävelijää täysin huomiotta vaikuttamatta epäasialliselta. Kun Huzzle yritti toistamiseen alkaa töniä omistajaansa turvallaan ja repiä samalla ohjat käsistä Cain pyysi sitä asettumaan kevyesti poispäin miehestä.

"Pidemmän päälle se tuskin tuo helpotusta tilanteeseen", hän vahvisti Miyaton sanat hevosen taipumuksesta hypätä kunnolla, jos se tuotiin esteelle suoraan käännöksen jälkeen. Rikkoisi vielä itsensä hieman korkeammilla esteillä.
Cain ei saanut Miyaton sanoista selkoa siitä, mikä ongelma voisi olla. Ainakin järeiden varusteiden kanssa pelleilemisestä olisi päästävä eroon ja keskityttävä ensin perusasioihin, jotta hevosta olisi mahdollista hallita myös esteillä, joiden aikana vaikeuksia ilmeni. Omituinen tyyli hypätä tosin saattoi johtua mistä tahansa ja ratkaisu löytyisi vain kokeilemalla ja toistamalla harjoituksia kyllästymiseen asti.
"Millaisia ideoita sinulla on ongelman ratkaisemiseksi?" hän kysyi yllättävän kiinnostuneena, vaikkei kuulostanutkaan kiinnostuneelta.
Oli kai parasta kysellä ennen kuin alkoi tyrkyttää omia näkemyksiään heti kättelyssä.

Miyato puraisi huultaan. Kaikki pahat asiat orista pitäisi lyödä nyt pöytään, olla rehellinen. Olisikohan sillä mitään toivoa vai nauraisiko Cain sen pihalle ja käskisi pistää lihoiksi? Kuitenkin, Miyato piti orista, vaikka se ei aina näkynytkään ja nimenomaan halusi näyttää kaikille että Huzzle ei ollut turhanpantti ja että uskolla sekä päättäväisyydellä pärjättiin pitkälle.
"... Innostuessaan. Sileällä se vain alkaa keksiä omia mörköjä viihteeksi jos sitä ei ratsasta ja laita töihin kokoajan. Esteillä ja maastossa se saattaa ryöstää."
Miyato kertoi ihan rehellisesti hevosen taipumuksista ja käytösmalleista.

"En rehellisesti sanottuna tiedä enää. Ostin jälleen arsenaalin kaikenlaisia kuolaimia, jopa kolmipala oliivikuolaimet. Siksi me tavallaan tulimme tänne, olen vailla uusia ideoita Huzzlen kanssa, miten sen saisi kuriin. Väsyneenä se hyppää parhaiten, mutta ei sitä aina voi polttaa ensin piippuunkaan, ennen kuin alkaa hypätä."
Häntä nolotti. Corinne Fairchild oli varmasti paheksunut heidät jo pellolle ja varmasti Cainkin toteaisi orin täydeksi surkimukseksi josta ei olisi mihinkään. Ehkä hän vain luovuttaisi.. Ei, ei voisi.

Cain nyökkäsi. Ryöstäminen oli ikävän yleistä, mutta tavasta olisi päästävä eroon ennen kuin mitään pahempaa sattuisi. Se vain vaatisi valtavan määrän työtä kuten sekin, että Huzzlesta saisi houkuteltua esiin toimivan luotettavan ratsun, mutta kaikki oli mahdollista.
"Millä keinolla saat sen pysähtymään, jos se ryöstää?" mies uteli kiinnostuneena toivoen, ettei kuulisi perinteistä paniikinomaista ohjista repimistä ratkaisuksi.
Vaikka Cain tunsi suurinta mielenkiintoa taitaviin hevosiin, joiden kanssa oli mahdollista keskittyä suorituksen hiomiseen huippuunsa, kun perusasiat olivat jo päivänselvää, tiesi hän oikein hyvin Huzzlen kaltaisten keskittymishäiriöisten ratsujen kuuluvan työnkuvaansa. Jos hän olisi luovuttanut ja todennut Huzzlen toivottomaksi tapaukseksi olisi hän epäonnistunut työssään, elämänsä ainoassa sisällössä, jossa oli vielä jotain järkeä.
Mies toivoi muun muassa maasta käsittelyn ja luottamus- ja tottelevaisuusharjoitusten tärkeyden olevan päivänselvää suurimmalle osalle hevosenomistajia, mutta hän ei kuitenkaan voinut tarjota kenellekään yhtä ratkaisua, jolla kaikki ongelmat jäisivät historiaan. Huzzle ei ollut Cainin hevonen, mutta kyllähän hän voisi yrittää tehdä työnsä kunnolla ja olla avuksi.
"Mitä ikinä päätätte tehdä, autan mielelläni", Cain totesi ympäripyöreästi. "Uuden kuolaimen kanssa kannattaa palata ihan perusasioihin aluksi, jos tahdotte kokeilla pehmeämpää mallia."

Joku oli joskus Miyatolle ja hänen äidilleen sanonutkin, että poika pääsisi vielä hengestään orinsa kanssa. Miyato ei uskonut siihen, Huzzle ei ollut paha. Se oli vain villi ja pitäisi ilmeisesti kesyttää kahdesti elämässään, ennen kuin se osaisi olla kunnolla ja kiltisti ratsu.
"En mitenkään heti... Se pitää vain ohjata ympyrälle ja pienentää sitä niin se hidastaa. Kaikkialla se ei vain aina onnistu ja maastossa se sinkoilee välillä miten sattuu. Se keksii omia mörköjä jotta saisi tekosyyn ryöstää ja esteillä se lämpenee vain sen näkemisestä. Ja kun se on niin iso, esteradallakin sen kääntäminen ympyrälle on hankalaa. Etenkin kun esteet vetävät sitä puoleensa."
Miyato katseli maata hiljaa, mietiskellen. Millaisen kuolaimen hän voisi Huzzlen suuhun laittaa? Ori puri kiinni rolleriinkin, se veulasi nivelen kanssa kokoajan, kolmipalalle se haistatti pitkät ja juoksi häntä tötteröllä läpi kaikesta.
"Mietin jopa suoraa kumikuolainta sille. Sen kanssa se ei voisi veulata niin paljon kun se veulaa nivelellä. Ehkä. Tai sitten se löytää keinot siihenkin."

Cain kuunteli kertomusta vaitonaisena, ja jos pään pudistelu henkisesti oli mahdollista, se kuvasi hänen tuntemustaan siinä kuolaimia pilkkanaan pitäväksi luokitellun ratsun selässä istuessaan. Hän ei voinut olla saamatta Miyaton puheista sitä käsitystä, että Huzzlen ryöstäminen olisi ollut jokin kiveen hakattu fakta, jota ei voinut muuttaa. Cainin tummat kulmat kurtistuivat hieman mietteliääseen tapaan ja meripihkan sävyisen katseensa hän naulitsi hetkeksi Huzzlen kääntyileviin korviin. Punarautias käveli sentään hetken aikaa kuin järkevä hevonen. Ei ollut olemassa kovasuisia hevosia, oli vain hevosia ja ratsastajia, joiden tyylit eivät sopineet yhteen ja hevosia, jotka oli pilattu ihmisten toimesta. Se oli Cainin käsitys, jota hän oli valmis muuttamaan vasta sitten, kun joku todistaisi sen vääräksi.
"Jos se oppii myötäämään ohjalle, yhden ohjan pysäytys on ihan kätevä keino pysäyttää ja rauhoittaa hevonen", hän jätti kommentin ilmaan leijumaan. "Usein ongelmat löytyvät ihan perusasioista ja luottamuksesta. Minkä verran harjoittelette maasta käsin?"
Cain ei tavallisesti puhunut näinkään paljon, mutta hän halusi saada selkoa tilanteeseen. Ja ehkä hevosen omistaja pian paljastaisi puheillaan, oliko tuo ihan idiootti vai oliko tässä vielä toivoa.

Miyato mietti hetken. Kyllä hän pyöritteli oria jonkun verrankin maasta käsin, varsana ja nuorena hän oli tehnyt sitä miltei päivittäin. Se oli vähän hassu kysymys, mutta ymmärsi kyllä mitä Cain ajoi takaa. Kaikki eivät sitä nimittäin tehneet tai pitäneet sitä itsestään selvänä. Miyato oli esimerkiksi ainoa, joka saattoi taluttaa Huzzlea pelkän riimun kanssa, vailla orikuolainta, täällä Rosings Parkissa. Amerikassa oli sitten hänen äitinsä ja tuon tallimestari, mutta kaikille muille ori vain nauroi ja ei kuunnellut ilman kuolainta, silloinkin vähän löyhästi.
"Varsana ja nuorena päivittäin, nyt pari kertaa viikossa."
Miya vastasi vilpittömänä Cainille, väärentelemättä mitään. Hän tiesi että jos valehtilisi, ei kukaan osaisi antaa apua heille.
"Joskus se vain tuntuu nauravan kaikille. Voi tietty olla että kuvittelen, mutta ei se... Täysin paha ole eikä aina ollut. Vasta vanhempana siitä tuli tuollainen. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut ja kaikki oli kuten ennen."

Vai niin. Cain vilkaisi Miyatoa ja huokaisi mahdollisimman huomaamattomasti. Jos mitään ei ollut tapahtunut ja kaikki oli kuten ennen, mikä oli tehnyt hevosesta erilaisen kuin ennen? Omistajan seurako? Ei kai Cain voinut kuitenkaan käskeä myymään hevosta jollekin toiselle. Hän äännähti ymmärryksen merkiksi ja oli jo jättämässä keskustelun siihen, kun tuli toisiin ajatuksiin.
"Jos sopii, voisin tulla katsomaan joku kerta työskentelyänne", hän ehdotti hivenen kuivaan sävyyn.
Olisi varmasti hyödyllistä nähdä, mitä Miyato teki hevosensa kanssa ja kuinka eläin oikeastaan käyttäytyi silloin.

Mies katsahti kentän keskellä kohoilevia esteitä ja herätteli Huzzlea keräämällä ohjia tuntumalle ja pyytämällä hevosta kävelemään hieman tehokkaammin eteenpäin.
"Voisimme ottaa vielä muutaman hypyn", hän ilmoitti ja mikäli Miyato ei esittänyt vastalauseita hän siirsi Huzzlen raviin ja nosti laukan.
Ori lähti liikkeelle turhan reippaassa tahdissa, mutta kääntyi sentään ympyrälle, kuten Cain siltä pyysi. Mies teki pieniä pidätteitä ja sai lopulta toivotun vastauksen päätään ravistelevalta hevoselta. Kun se malttoi edes jossain määrin edetä hallitusti Cain päätti kokeilla omistajan mainitsemaa tapaa tuoda hevonen mutkan jälkeen suoraan esteelle. Este ei ollut erityisen korkea, joten ori selvitti sen vaivatta lyhyellä lähestymiselläkin ja teki ihan kelvollisen hypyn. Mies kehui hevosta tietäen, ettei se voisi jokaiselle esteelle tulla samanlaisella kiemuralla. He ylittivät vielä muutaman yksittäisen esteen ja pari jumppasarjaa vaihtelevalla menestyksellä. Kaksi kertaa ori kolautti ylimmän puomin alas joko innostumisen tai liian aikaisen ponnistuksen takia, mutta muuten esteet jäivät ehjiksi. Vielä yhden onnistuneen pystyesteen jälkeen Cain päätti jättää hyppäämisen siltä erää. Parasta lopettaa, kun kaikki oli vielä hyvin. He ehtisivät varmasti vääntää hyppyjä vielä kyllästymiseen asti.
Hevonen oli selvästi kuumentunut ja yritti viilettää suoralla uralla pää viidentenä jalkana, joten Cain yritti ratsastaa sen rennoksi ympyröillä ja puolipidätteillä.
"On sinulla ainakin vauhdikas ratsu, jos et muuta hyvää keksi", mies hymähti heidän ohittaessa Miyaton.

Eikai hän voisi vastaankaan väittää. Apua hän oli täällä hakemassa, vaikka jähmeä Cain seuraamassa hänen ja Huzzlen koheltamista ei varsinaisesti ollut se mieltäylentävin ajatus. Oli hän toki selvinnyt valmennuksistakin - paitsi Corinne Fairchildin sellaisesta - kutakuinkin hengissä. Ehkä hään selviäisi sitten Cainistakin.
"Tottakai se käy."

Miehen kerätessä hevosta hyppyjä varten hän sujahti aidan turvallisemmalle puolelle, huomaten jälleen miten räpsäisi silmänsä aina kiinni Huzzlen näyttäessä siltä, että se ei aikoisi hypätä normaalisti ja viisveisaisi ratsastajansa avuista.
"Niin, onhan se... Jos sen saisi vielä käyttämään energiansa oikein. Oli hauska tavata, nyt pitää mennä ratsastamaan tamma."
Hän ei oikein tiennyt mitä mieltä olisi Cainista. Mies tuntui kovin nihkeältä eikä ehkä pitänyt hänestä. Varmaankin siksi, että hän oli täällä upeiden kilpahevosten keskellä, aloitteleva kilparatsastaja rasavillin hevosensa kanssa. Huokaus.

Cain hyväksyi Miyaton myöntävän vastauksen nyökkäyksellä. Ei häntä kiinnostanut mennä ilkkumaan hevoselle ja sen omistajalle - vaikka ehkä henkisesti repisi hiuksiaan, jos työskentely todella vastasi sitä kamalaa mielikuvaa, jonka Cain oli tämän päivän aikana saanut. Hän vain halusi tehdä työnsä hyvin. Mies naulitsi meripihkan sävyiset silmänsä Huzzlen korviin, kun hevonen protestoi kehotusta siirtyä raviin luimistemalla ja kiskomalla ohjia. Parin loikan ja pukituksen jälkeen ori hidasti kiireiseen raviin ja he saivat aloittaa loppuverryttelyn.

"Eiköhän se siitä asetu", Cain sanoi itsevarmuus rakoillen vain sen verran, että hän itse huomasi sen.
Kun Miyato ilmoitti häipyvänsä ratsastamaan tammaansa mies käänsi katseensa tuohon ja yritti vastahakoisesti etsiä mielensä syövereistä jonkinlaista kohteliasta päätöstä keskustelulle, mutta sellainen antoi odottaa itseään. Eihän hän muistanut edes Miyaton sukunimeä, jotta olisi voinut puhutella miestä muodollisemmin.
"Selvä. Hyvää päivänjatkoa", Cain toivotti ja onnistui sentään muuttamaan äänensävynsä viileästä neutraaliksi.

[Anteeksi jumitus tämän kanssa : D Kiitos pelistä!]