Perhe on pahin

"Mennään jo!" Pieni poika huusi eteisestä ties monettako kertaa. Hän oli odottanut kärsivällisesti (tai vähemmän kärsivällisesti) jo monta tuntia, kun pääsi koulustakin niin paljon aikaisemmin kuin siskonsa. Nyt Olivia oli kuitenkin jo kotona, joten poika ei ymmärtänyt, mikä siskolla kesti. Kit pyöri ympyrää paikoillaan ja jaksoi odottaa jopa viisi sekuntia, ennen kuin huusi uudestaan.
"Livvy, tuu nyt!" Kitin kirkas ääni kaikui jälleen talossa. Pojalla oli päällään vaaleanruskeat ratsastushousut ja vaaleansininen paita, jotka äiti oli laittanut esille edellisenä päivänä. Kuulemma tummanvihreä paita ja tummansininen ratsastustakki eivät sopineet yhteen, vaan mitäpä pikkupoika olisi siitä välittänyt. Hän veti kiireellä takkiaan päälleen ja pyöri ovella kuin pieni pyörremyrsky, onnistuen kompuroimaan kenkiin, joita ei ollut laittanut paikoilleen hyllyyn. Ohops, no mitäpä pienistä. Musta ratsastuskypärä roikkui pojan kädessä ja kasvoilla oli innokas ilme. Kunhan sisko nyt vain tulisi!
"Livvyyyy!" Poika huusi jälleen kärsimättömänä. Hän oli odottanut ehkäpä kolme minuuttia eteisessä, ja ehtinyt huutaa siskoaan jo niin usein, ettei pysynyt itsekään laskuissa mukana. Miten sisko saattoikin olla niin hidas? Eikö se ymmärtänyt, että Ace odotti jo ulos?

"Mitäää?" Olivia vastasi äreällä, venyttävällä sarkasmilla. Hän oli hädin tuskin vajonnut huoneensa nojatuoliin pitkän, tympeän koulupäivän jäljiltä - ja nytkö pitäisi raahautua tallille siivoamaan ja ratsastamaan? Ei kiitos. Hän pyyhkäisi koulupuvun mustaa vekkihametta punattu suu mutrussa ja mietti, millä saisi vältettyä reissun. Hän oli ollut edellisen yön ulkona ja hiipinyt takaisin sisälle vasta aamukolmelta.

Poika kyllästyi, kun siskoa ei näkynyt ja kiisi lyhyillä askelillaan talon halki Olivian huoneelle.
"Tallille, ala tulla, mennään jo, mennään jo!" Kit hihkui yhteen hengenvetoon eikä tuntunut pitävän mitään taukoja sanojen välillä. Poika oli odottanut koko päivän että pääsisi tallille ja nyt Olivia oli hidas. Ei tällainen sopinut.
"Vauhtiaaaa", hän valitti ovensuussa pyörien. Olikohan hänellä kaikki mukanaan? Oli varmaan, kunhan sisko vain liikkuisi.

"Enpä taida", Livvy vastasi ihan veljensä kiusaksi ja vajosi syvemmälle nojatuoliin. Hän olisi halunnut käpertyä sänkyyn päiväunille tai chattailla kaveriensa kanssa.
"Minulla on niin paljon tekemistä, etten tiedä, milloin ehtisin tallille…"

"Nyt, ehdit sinne nyt", poika vastasi kärsimättömänä ja kipitti nojatuolin luokse pyörimään. Olivian piti aina tehdä kaikesta niin hankalaa. Ja vanhemmatkin olivat niin tyhmiä, etteivät antaneet hänen mennä yksin. Ihan kuin hänelle voisi mitään tapahtua läheisellä tallilla Acen kanssa.
"Liiku", Kit vaati ja koetti tarttua siskoaan kädestä nykiäkseen koko pienen kehonsa voimalla siskoaan ylös upottavasta nojatuolista. Oliviahan pian katoaisi tuolin sisään jos ei pitäisi varaansa. Parempi vain lähteä tallille.

"Äiti vaatii, että tyhjennän astianpesukoneen, ennen kuin saan mennä tallille", Olivia huokasi apeasti ja lojui passiivisena riepuna Kitin repiessä häntä ylös, "ja minun pitäisi vaihtaa vaatteetkin."

"Vaihda vaatteet nopeasti niin minä tyhjennän astianpesukoneen", poika lupautui nopeasti. Mitä tahansa, että pääsisi tallille nopeasti. "Tosin joudut kyllä auttamaan niiden lautasten kanssa", Kit lisäsi jälkiajatuksena tajuttuaan, ettei edelleenkään yltäisi nostelemaan lautasia hyllyille. Äiti oli muutaman kerran yllättänyt hänet seisomasta keittiön tasolta, eikä ollut innostunut pojan kiipeilyharjoituksesta, joten nykyään Kit ei enää uskaltanut nousta tasolle. Tuolille kyllä, mutta siitäkin ylsi laittamaan vain osan. Miksei hän voinut olla pidempi? Eikun ei, sitten Ace jäisi pieneksi. Lyhyenä oli ihan hyvä.

"Ihanko totta? No, sitten olen kyllä valmis lähtemään nopeammin", Olivia pohti hämmästyneenä ja suki haalistunutta, pinkkiä tukkaa ponihännälle. Jos Kit lähti tyhjentämään konetta, tyttö kumarsi näkymättömälle yleisölle ja ryhtyi vaihtamaan kiireettä vaatteita. Mustat ratsastushousut ja pehmoinen, harmaavaaleanpunainen huppari olivat hänen suosikkinsa. Niihin tarttunut hevosentuoksu sai hänet sekä kaipaamaan tallille että nyrpistämään nenäänsä, sillä hän tiesi kaveriensa tekevän niin.

"Jes!" Poika hihkaisi ja ampaisi saman tien keittiöön. Hän liukasteli tottuneesti sukat jalassa talon halki ja onnistui pysähtymään liukuen juuri ja juuri ennen keittiön tasoon törmäämistä. Kit tyhjäsi konetta nopeasti, mutta jaksoi sentään keskittyä sen verran, että laittoi haarukat ja veitset eri lokerikkoihin. Äiti ei tykkäisi, jos ne olisivat kaikki sekaisin.
"Livvyyyy!" Poika huusi kesken tyhjäämisen lähinnä muistuttaakseen siskoaan, että se pitäisi kiirettä. Hän nosteli kaikki lautaset ja lasit keittiön tasolle, raahasi tarmokkaasti tuolin kaappien alle ja alkoi nostella laseja alimmalle hyllylle varoen, ettei rikkoisi niitä. Rikkinäisistä laseista äiti ei myöskään tykännyt, osasi Kit kertoa kokemuksesta.

Olivia pyöräytti silmiään kuullessaan Kitin kiljunnan ja lisäsi kiireettömästi muutaman kerroksen maskaraa ripsiinsä. Typerä natsikoulu ei sallinut kunnon meikkejä - siinähän sai ihan vieroitusoireita. Hän suipisti kiilteleviä huuliaan peilikuvalle, puhalsi lentosuukon kuten näki Nikin aina tekevän ja tassutti sitten alakertaan ratsastussaappaat kainalossa. Hän oli oppinut välttämään narisevia portaita ja osasi laskeutua portaat kuin hämähäkki.
"No mitä kääpiö?" hän kysyi laiskasti ja pöyhi lakasta kankeita hiuksiaan pörheämpään malliin. Mikseivät vanhemmat voineet ajaa heitä tallille? Ilta oli ihan yhtä hyvä aika ratsastaa kuin iltapäivä.

Kit nosti viimeisen lasin hyllylle ja varpailla tasapainoillen koetti, ylettäisikö nostelemaan lautasia seuraavalle hyllylle. Ei. Hmph. Onneksi Olivia saapui hetkeä myöhemmin ratsastusvaatteissa.
"Lautaset", Kit hihkaisi ja hyppäsi lennokkaasti alas tuolilta. Hän raahasi tuolin takaisin oikealle paikalleen pöydän ääreen. "Enkä minä ole kääpiö, itse olet nukke", poika puhahti vastaukseksi ja risti kädet rinnalleen.

Olivia olisi mielellään nukke. Se oli itse asiassa imago, johon hän pyrki. Seksikäs nukke. Hän huitaisi kättään välinpitämättömästi lautasten suuntaan: yksi hailee.
"No mennään sitten. Kääpiö."

Kit ei ymmärtänyt, miten toinen jaksoi maalata naamansa kuin mikäkin nukke. Ajanhukkaa moinen. Poika mulkaisi siskoaan, kun toinen kutsui jälleen kääpiöksi.
"Jonakin päivänä olen pidempi kuin sinä ja silloin sinä olet kääpiö", poika julisti itsevarmasti ja kiisi eteiseen vetäen kuluneet ratsastussaappaat jalkaansa. Ne olivat pojalle uudet, vaikka siskolta olivatkin kiertäneet. Mutta niinhän ponikin oli alunperin ollut Livvyn, joten mitäpä pienistä.
"Vauhdilla nyt, Ace odottaa jo!" Poika huikkasi kärsimättömästi kiitäessään hakemaan polkupyöräänsä. Siskon olisi paras pysyä vauhdissa tai hän heittäisi vähän purua karsinasta Olivian päälle tallilla ihan vain koska se oli niin toivottoman hidas.

"Uuu, onpa pelottavaa", Livvy huokasi pikkuvanhasti silmiään pyöritellen ja seurasi veljeään laiskasti ulos. Pyöräily oli tympeää, mutta kävellen matka oli vielä pidempi. Ja jos kävi hyvä tuuri, hän voisi eksyttää veljen kannoiltaan.

Kit lähti polkemaan tien laitaa niin tarmokkaasti kun vain pystyi. Pienellä pyörällä ei päässyt niin lujaa kuin isommilla, tai ainakin poika joutui polkemaan paljon enemmän, mutta halusi tallille niin nopeasti kuin mahdollista, joten mitäpä pienistä. Hänellä oli selässään reppu, jonne oli tungettuna kypärä ja muutama piirustus, jotka hän halusi antaa tallilla eteenpäin.
"Ace hyppää ihan varmasti paremmin kuin Silly!" Poika hihkaisi ja vilkaisi siskoaan. "Kai me voidaan hypätä? Jooko jooko jooko?" Hän oli jo onnistuneesti unohtanut kaikki vanhempien säännöt, mutta muisti, että jotakin hyppäämisestä oli puhuttu. Hän oli juuri onnistunut sisäistämään sen, ettei tallissa saanut juosta. Ei sääntöjä voinut montaa antaa kerralla. Eihän niitä kukaan voinut muistaa.

"Minä menen maastoon", Olivia ilmoitti jyrkästi ja nosti nenäänsä polkiessaan ylös kumpuilevia mäkiä. Miksi hevoset eivät voineet olla ratsastuskoululla Newcastlessa? Häntä ei ollut luotu manuaaliseen työhön.

"Maastossa on tylsää", Kit julisti lapsen varmuudella polkiessaan vimmatusti, jotta pysyi siskonsa vauhdissa. "Minä haluan hypätä."

"Mennään maastoesteille", Olivia päätti.

Kit joutui pohtimaan hetken siskon tarjoamaa vaihtoehtoa. Kyllä sieltä löytyisi muutama matalampi hyppy Acelle.
"Joo!" Poika hihkaisi. Kunhan nyt ensin selviäisi tallille asti. Pieni poika polki tarmokkaasti eikä valittanut lainkaan. Se oli sen arvoista, koska talli oli lähellä ja Ace odotti. Ponin ajatteleminen sai hymyn Kitin kasvoille.

Olivialle oli yhdentekevää, ettei maastoesteitä ollut tehty pienille poneille - ja ettei heillä todellakaan ollut lupaa lähteä niille kaksin. Silly hyppäsi mitä tahansa ja paljon paremmin kuin typerä Kit ja kääpiökokoinen Ace. Hän polki reippaammin heidän kääntyessään Rosings Parkin maiden poikki kulkevalle soratielle, jota massiiviset lehtipuut reunustivat.

Posket punaisina Kit polki soratietä pitkin hymy huulillaan. Talli oli jo lähellä, pian hän pääsisi Acen luokse ja kiitämään ponilla reippaassa laukassa maaston halki. Ei Kitiä kiinnostanut, ettei ponilla olisi toivoakaan pysyä Sillyn vauhdissa. Pääsisi hän silti laukkaamaan.
"Minä piirsin Sillyn", poika julisti yllättäen. "Se tiputtaa sinut kuralätäkköön", Kit virnisti ja näytti kieltä siskolleen. Hah, siitäs sai! Mitäs oli niin hidas lähtemään tallille.

"Vautsi", Olivia napsahti, "mitä jos piirrät jotakin todellista? Kuten vaikka itsesi kastelemaan sängyn?" Hän viiletti alas nurmista rinnettä ja yli kivisen kaarisillan.

Olivia oli ihan tyhmä.
"Ensi kerralla piirrän sen syömään meikkisi", Kit mutisi ja polki koko alamäen ajan pysyäkseen lujempaa laskettelevan siskonsa perässä. Pyörä oli ihan liian pieni. Hän halusi isot renkaat ja vaihteet, jotka toimisivat kunnolla.

"Minä voin piirtää sinut vaipoissa", Olivia vastasi tuhahtaen ja jätti pyörän henkilökunnan parkkipaikan laidalle tyrkäten sen puoliksi pensaikkoon.
"Mennään sitten."

"Minä en käytä vaippoja", Kit kivahti ärtyneesti. Hän mietti, uhkaisiko kantelevansa äidille Olivian ilkeydestä, mutta päätti olla ihan hiljaa. Hän jätti pyörän saman pensaikon luokse kuin Oliviakin ja kiisi talliin vauhdilla. Hän hidasti heti tallin ovilla ja keskittyi kävelemään rauhallisesti pienillä askelillaan Acen karsinalle. Ponin turpa vilahti kaltereiden välistä.
"Aceeeee", poika hihkaisi mutta piti äänensä hiljaisena ja liu'utti oven auki. Poni tervehti häntä innokkaasti päällään tönien ja poika nauroi riemuissaan.

Olivia pyöritteli jälleen silmiään, nappasi hevosensa oranssin riimunnarun ja lähti tallin länsipuolelle hakemaan hevosta ulkoa. Jumalaisen kaunis täysiverinen ei ollut ollut näin hankala koeratsastuksessa: sen saaminen sisään oli työn ja tuskan takana. Siellä se seistä tapitti, naurettavan kalliissa, vaaleanpunaisessa loimessa valtavan tarhan perimmäisessä nurkassa viiden muun tamman kanssa. Mahtavaa. Olivia veti hartiat korviin ja lähti harppomaan hevosia kohti. Jos ne olisivat ratsastuskoululla, hänellä olisi aina joku hakemassa ja hoitamassa hevostaan.

Kit halasi poninsa kaulaa pitkään, ennen kuin nauraen jätti ponin hetkeksi karsinaan hakeakseen harjat. Reppu selässä pikkupoika kipitti varustehuoneelle, otti harjat ja palasi poninsa luokse. Ace hörisi innoissaan ja tervehti poikaa uudestaan turvallaan tökkien.
"Me lähdetään maastoon, Ace", poika selitti innoissaan harjatessaan mustanpäistärikköä ponia. "Ja mehän näytetään typerälle Olivialle ja sen suurelle Sillylle, että me ollaan parempia, vai mitä?"

Kun Olivia pääsi varttia myöhemmin sisään hermostuneesti pärskivän ja vauhdikkaasti tytön vierellä ravaavan tamman kanssa, hän kiinnitti sen kiukkuisena käytävälle.
"Voi pikku vauvaa, kun ei voi edes hakea itse hevostaan", hän nälväisi pikkuveljeään, "pikku-Cricket ei taida olla valmis hevosenomistajaksi, voi voi."

"Se oli jo sisällä", Kit vastasi harteitaan kohauttaen ja jatkoi ponin kavioiden puhdistamista. Ace seisoi kärsivällisesti paikallaan, vaikka poika tökkäsikin kaviokoukulla muutaman kerran kavion sädettä. Hupsis. Ehkä pitäisi keskittyä vähän enemmän.
"Itse et saa Sillyä edes kiinni", poika sivalsi takaisin ja kurkisti karsinan ovelta käytävälle näyttääkseen kieltä siskolleen. Ace kurkisti pojan takaa koettaen keksiä, mitä poika piti niin kiinnostavana. Poni hirnui Sillylle mutta ei yrittänyt lähteä karsinasta, vaikka venyttelikin kaulaansa niin pitkälle kuin mahdollista.

"Varmaan, koska minulla on oikea hevonen eikä mikään karuselliponi, jota kuka tahansa aloittelija voi ratsastaa", Olivia napsahti takaisin ja pahoitteli mielessään Acelle, sillä poni oli kultainen. Hän ryhtyi sukimaan raivokkain vedoin mustia, silkkisiä kylkiä hevosen tanssahdellessa levottomasti paikoillaan. Ei hevonen ollut edes likainen tytön silmissä. Hän voisi aivan yhtä hyvin satuloida sen heti.

"Ace ei ole karuselliponi!" Kit kivahti kiukkuisesti ja kääntyi heti poninsa puoleen.
"Älä kuuntele Livvyä, sitä vain suututtaa kun se on liian pitkä ratsastamaan sinua. Olet paras poni ikinä", poika höpötti ponilleen ja harjasi sen otsaa. Hän keräsi harjat käsiinsä ja sulki oven perässään suunnatessaan varustehuoneelle hakemaan ponin suitsia ja satulaa. Hetken epäröityään hän otti myös vaaleanpunaiset suojat syliinsä tavaravuoren päälle. Jos niille vaikka tulisi käyttöä.

Livvy kiinnitti samanlaisia vaaleanpunaisia, hevoskokoisia suojia tamman sukkien koristamiin jalkoihin, jotka eivät malttaneet pysyä aloillaan ja nousi sitten kiristämään satulavyön.
"Lopeta" hän kiukutteli kiukuttelevalle hevoselleen, joka heitti päätään hänen käsiensä ulottumattomiin ja steppasi ärsyttävästi kopisten edestakaisin käytävällä.

Kitillä ei ollut vastaavia ongelmia, sillä Ace seisoi mallikkaasti paikoillaan, kun poika laittoi suojat jalkoihin. Nähdessään suitset, poni hörisi ja aukoi jo valmiiksi suutaan hamutessaan kuolaimia innoissaan suuhunsa. Kit kiinnitti soljet ja nosti satulan ponin selkään. Ace luimi, kun satulavyötä kiristettiin, mutta innostui pian enemmän koittavasta vapaudesta ulkona ja unohti pullistella ja luimia. Poika kaivoi repustaan kypäränsä ja veti sen päähänsä. Hän jätti lähes tyhjän repun huolettomasti Acen karsinaan odottamaan sitä, että hän palaisi takaisin.

Livvy nykäisi terävästi ohjista, kun Silly tönäisi häntä vispaavalla takamuksellaan, mulkaisi hevosta ärtyneenä ja talutti sen mukulakivetylle tallipihalle. Hevonen pyöri ympyrää hänen ympärillään, kun hän hyppeli yrittäen saada jalkaansa jalustimeen ja itseään selkään. Jos hän olisi vain saanut oikean kilpahevosen eikä tällaista puskaratsua, joka ei osannut edes seisoa…

Kit nousi Acen selkään ja virnuili nähdessään Livvyn ongelmat Sillyn kanssa. Ace oli paljon hienompi. Poni seisoi paikoillaan korvat hörössä ja pää korkealla odottaessaan käskyä lähteä liikkeelle.
"Minne mennään? Minne mennään?" Poika kyseli innoisaan miettien, oliko sisko ehkä ehtinyt jo muuttaa mieltään maastoesteistä. Toivottavasti ei, ellei sitten aikonut hypätä kentällä. Maastossa oli tylsää ja kouluratsastuksessa ei ollut mitään järkeä, kyllähän hän osasi nostaa laukan tai ravata uraa pitkin.

Livvy puri kieleensä, ennen kuin käski poikaa painua helvettiin. Nikki sanoi niin melkein päivittäin, mutta dinosauruksista (= vanhemmista) mikään oikeasti cool ei ollut lainkaan siistiä.
"Olet niin lapsellinen", hän tuhahti Kitille kiivetessään vauhdista täysiverisen satulaan ja haparoidessaan jalustimia jalkoihinsa sen jo puolittain ravaten pois tallipihalta. Hän ohjasi sen tallin itäpuolelta kulkevalle tielle, josta pääsisi maastoesteille vievälle reitille. Äiti ei ollut suoranaisesti kieltänyt häntä hyppäämästä maastoesteitä - ainakaan Olivia ei ollut kuullut mitään sellaista - käskenyt vain katsoa, ettei Kit hyppäisi niitä.

Kit kannusti ponin raviin Olivian perään.
"Minä olenkin lapsi!" Poika vastasi kuin se selittäisi ihan kaiken. Ace kulki innokkaasti ja venytti askeltaan pidemmäksi pysyäkseen täysiverisen vauhdissa. Eikä Silly edes ravannut vielä kunnolla. No, ainakin Kit saisi todella nauttia laukasta. Sellaista se oli, kun ratsasti pientä ponia.
"Mitä luulet, tykkääköhän Jamie piirustuksesta jonka tein siitä ja Socksista?" Kit kysyi iloisesti pysytellessään Olivian vauhdissa. Typerä sisko ei ehkä ollut pitänyt hänen piirustuksistaan, mutta monet muut olivat pitäneet. Ainakin se todella mukava Evelyn, jonka hevonen oli hassun värinen. Pojan huoneen seinät olivat täynnä piirustuksia Acesta. Niin kävi, kun oli liikaa aikaa päivisin eikä talosta saanut lähteä tallille ilman siskon seuraa.

"No ei varmasti", Olivia tuhahti ylemmyydentuntoisesti, "ne näyttävät hirveiltä. Kuin jonkun CP:n sotkuilta." Hän ei ollut varma, mitä tarkalleen CP tarkoitti, jotakin vammaista, mutta Dana käytti sitä koko ajan. Silly tanssi sivuttain ja tyttö kurtisti kulmiaan ärtyneenä yrittäen saada sitä kävelemään normaalisti. Hänen piti ratsastaa eilen koulua, mutta hän kyllästyi kahden kierroksen jälkeen. Tamma sai ihan tarpeeksi liikuntaa tarhassakin eikä edes osannut mitään.

"Sinä olet ihan tyhmä", Kit totesi. "Itse et osaa piirtää yhtään", poika jatkoi ja mutristi huuliaan. Pojalla ei ollut mitään hajua, mitä CP tarkoitti, mutta siskon äänensävystä päätellen se tuskin oli millään tavalla kehuksi tarkoitettu.
"Mitä CP edes tarkoittaa?" Kit kysyi hetken pohdittuaan kasvot keskittyneessä kurtussa. Hän ei keksinyt mitään, mitä noista kirjaimista saisi. Olivia käytti ihan tyhmiä sanoja. Ei niitä voinut kukaan tietää.

"Piirtäminen on pikkutyttöjen harrastus", Olivia vastasi nostaen leukaansa ja antaen Sillyn ravata, koska ei jaksanut sen kiemurtelua ja hyppimistä, "ja CP tarkoittaa retardia. Se on sopiva lempinimi sinulle."

Sillyn siirtyessä raviin Ace kiihdytti askeltaan pysyäkseen isomman kaverinsa tahdissa. Kit seisoi jalustimilla eikä edes yrittänyt keventää, sillä ponin lyhyet askeleet tekivät tahdista aivan liian nopean. Ace nostaisi kuitenkin kohta ihan itse laukan, kun tajuaisi, että pysyisi siten paremmin Sillyn mukana.
"Minä en ole retardi, mutta sinä taidat olla kun maalaat naamasi joka päivä", Kit vastasi ja puri huultaan. "Harjoitteletko klovnien kisoja varten?"

"Et edes tiedä, mistä puhut - vauva", Olivia nälväisi ja kun talli jäi taakse ja he pääsivät metsän suojaan, nosti Sillyllä laukan.

Kit olisi vastannut, mutta Sillyn siirtyessä laukkaan, nosti hänkin laukan lähinnä puristamalla pohkeillaan hieman lujempaa. Ace siirtyi sulavasti vauhdikkaaseen laukkaan ratsastaja etukenossa selässään. Kit istui satulassa ja nauroi tuntiessaan ilmavirran kasvoillaan. Ace painoi eteenpäin kaula pitkänä ja aivan liian kovalla vauhdilla, jotta vanhemmat olisivat tyytyväisiä poikansa ratsastukseen. Kit oli päättänyt, ettei jäisi Sillyn jälkeen, joten antoi Acen juosta juuri niin lujaa kuin sen täytyi pysyäkseen suuren hevosen mukana. Kunhan Silly ei nelistäisi, olisi heillä mahdollisuus pysytellä perässä.

Olivia väisteli matalia oksia ja antoi tamman loikkia ja hyppiä juurakkojen yli. Hän jättäisi ipanan mielellään matkasta - hän ei ollut halunnut veljeä eikä ollut velvoitettu huolehtimaan tästä. Sitä paitsi Kithän esitti olevansa tosi iso ja kykenevä, joten huolehtikoon itsestään. Kun metsä harveni ja muuttui nummeksi, Olivia löysäsi ohjaa ja antoi täysiverisen ampaista neliin. Se heitti päätään ja siirtyi nelitahtiseen, matkaavoittavaan neliin. Tyttö kääntyi näyttämään pitkää nenää satulasta.

Kitillä ei ollut ongelmia oksien kanssa, kun poni oli niin matala, mutta nauroi aina, kun neuvokas Ace hyppi juurakkojen yli. Nummi aukesi yhtä kauniina kuin aina ennenkin, mutta Kit keskittyi enemmän poniinsa kuin ympäristöönsä. Olivian ja Sillyn ampaistessa eteenpäin Kit kannusti Acea ja löysäsi ennestäänkin löysää ohjaa kuin se antaisi ponille siivet. Iloinen mustanpäistärikkö vaihtoin neliin ja teki parhaansa, mutta jäi auttamatta jälkeen täysiverisestä, joka pääsi yhdellä askeleella niin paljon pidemmälle kuin pienempi kaverinsa. Kit ei voinut kuin katsoa koko ajan kauemmas pääsevän Olivian ja Sillyn perään pieni pelko mielessään. Ei siskon pitänyt jättää häntä! Sen piti olla vain puhetta. Ei hän halunnut oikeasti jäädä yksin keskelle nummia. Ace vaistosi ratsastajansa epävarmuuden ja hidasti vauhtiaan kuin kysyen, oliko kaikki hyvin. Poika keräsi ohjia lyhyemmäksi saadakseen kunnollisen tuntuman ponin suuhun ja jatkoi rauhallisemmassa laukassa eteenpäin. Typerä Olivia.

Typerä Kit, Olivia naureskeli mielessään ja hoputti hikoavaa Sillyä liikkumaan entistä nopeammin. Se oli verrytellyt ihan tarpeeksi oltuaan päivän tarhassa ja tultuaan tallilta nummen laitaan. Hän kokosi tyytyväisenä ohjia, kun osittain sortunut kivimuuri ilmestyi kumpujen takaa eteen. Täydellistä! Typerä hevonen ei vain osannut hypätä yhtään niin hyvin kuin ratsastuskoulun hevoset. Hän kiristi ohjia ja hoputti tammaa pohkeilla, ettei se kieltäisi. Se ajautui melkein kiinni muuriin ja ponnahti sitten valtavalla ilmavaralla yli kuin kenguru, romauttaen tytön kaulalleen, pukitti ja jatkoi neliä. Olivia kampesi itseään takaisin satulaan.

Kit hidasti poninsa raviin luovuttaen kokonaan siskon jahtaamisen. Ei hän saisi kaukaisuuteen nelistävää ratsukkoa mitenkään kiinni. Parempi vain antaa Acen levätä hetki ja ottaa sitten uudestaan reippaampaa laukkaa. Poni ravasi innokkaasti korvat hörössä ja pää korkealla, välittämättä aavistuksen epätasaisesta kevennyksestä selässään. Tällaisina hetkinä Kit toivoi, että Ace voisi maagisesti kasvaa isoksi hevoseksi yön aikana, jotta se pysyisi vaivattomasti Sillyn vauhdissa. Typerä sisko joka ei osannut odottaa.

Olivia sai vihdoin jalustimet takaisin jalkoihinsa ja sahasi ohjista saadakseen raisusti painelevan hevosen takaisin kuulolle. Se heitteli päätään liikkuen epätasaisesti ja hetken tyttö pelkäsi hevosen kaatuvan nurin, mutta muutaman horjuvan askeleen jälkeen se siirtyi laukkaan häntä viuhtoen - ja juuri sopivasti, sillä he lähestyivät maastoesterataa. Hän voisi ottaa muutaman harjoitushypyn ennen Kitin saapumista ja näyttää sitten veljelle, kuinka hieno hänen hevosensa oli.

Kit oli jo unohtanut siskonsa hylkäämäksi tulemisen, kun keskittyi nauttimaan Acen reippaasta ravista. Poni nyökytteli pienesti päällään mutta oli aivan liian hyvätapainen heitelläkseen päätään kunnolla. Sehän voisi nykäistä pienen ratsastajan kumoon, eikä poni sellaista halunnut. Niinpä se vain painoi eteenpäin lyhyellä askeleellaan kuunnellen korvat hörössä edestä kantautuvia ääniä. Kit hidasti käyntiin nähdessään maastoesteradan lähempää. Hän ei muistanutkaan, että esteet olivat noin isoja. Vau. Ace hirnui Sillylle iloisena jälleennäkemisestä. Höpsö poni.

Silly laukkasi vauhdilla loivan laakson pohjalla olevalla nurmella ja suuntasi jykevälle tukkiesteelle. Se loikkasi sen yli valtavalla hypyllä, ratsastaja jokseenkin epätasapainoisesti kyydissä, mutta näytti vaikuttavalta. Olivia paukautti jalkansa sen kylkiä vasten, kun se epäröi tummana pyörteilevän joen edessä, ja sai tamman hyppäämään kaikki jalat ilmassa veteen ja hyppimään pärskien yli.
"Näin oikeat hevoset hyppäävät", tyttö hymyili alentuvasti, kun ponille hörähtävä tamma laukkasi hevoskaverinsa luo.

Kit ei myöntäisi sitä Olivialle, mutta ei voinut olla tuijottamatta suu auki kun Silly liiteli korkeiden esteiden yli vaivattoman näköisesti. Joku kokeneempi olisi ehkä huomauttanut virheistä, mutta Kitin silmiin hyppy näytti vaikuttavalta jo pelkän korkeuden takia.
"Se hyppää isosti koska se on iso", Kit tuhahti ja kannusti Acen laukkaan. Hän ratsasti suoraan joelle ja pieni poni hyppäsi valtavalla loikalla matalampaan kohtaan, mutta vesi ylsi silti helposti lähes ponin vatsaan. Ace loikki ylös joesta ja pukitti pienesti innostuneena. Selkään pukki tuntui lähinnä korkeammalta laukka-askeleelta, joten poika vain heilahti eteenpäin ja korjasi asentonsa, kun poni jälleen laukkasi tasaisesti. Kit näytti kieltä Olivialle toisella puolella jokea.

"Se hyppää isosti, koska osaa", Olivia korjasi kiepauttaen kuumana korskuvan täysiverisen ympäri. Radan esteet olivat kaksiosaisia, korkeammalta osalta 140 sentin kieppeillä ja matalammalta metrin kieppeillä. Vanhemmat olisivat pyörtyneet kauhusta, jos olisivat nähneet lapset nyt.
"Sinä voit ravata ympyröitä, koska et saa hypätä", tyttö ilmoitti ja nautti nyt Sillyn rajusta tanssahtelusta ja korskunnasta, sillä se sai tamman näyttämään hänen silmissään aidolta, kuumaveriseltä kilpahevoselta.

Kit tyytyi ylittämään joen uudestaan. Esteet olivat aivan liian suuria hänelle, tai ehkä ennemminkin Acelle. Se oli hieno poni, mutta ei se taitamattoman ratsastajan kanssa ylittäisi metrin korkeita tukkipinoja.
"Minä osaan hypätä!" Kit vastusti kiivaasti. "Nämä esteet vain ovat ihan liian isoja meille. Me ollaan vielä pieniä!" Poika sanoi terävästi ja kannusti Acen laukkaan. Poni kuunteli pientä ratsastajaansa ja laukkasi esteiden ympäri ohjien kääntämään suuntaan ja Kit unelmoi päivästä, jolloin olisi tarpeeksi iso nousemaan suuren hevosen selkään ja liitelemään näiden esteiden ylitse.

"Kuka tahansa osaa ratsastaa pikkuesteiden yli", Olivia nauroi ja huiskaisi pinkkiä ponihäntäänsä, "ja kuka tahansa osaa ratsastaa Acella. Katso, mitä oikea ratsastus on!" Hän kannusti Sillyn laukkaan ja hoputti sen joen yli. Se ylitti risuesteen ja tukkipinon mahtavilla loikilla, heitteli päätään ja tykitti sitten vesiesteelle. Olivia ohjasi sen itsevarmana korkeammalta kohdalta yli. Tamma epäröi silmät pyörähtäen, hyppäsi uuden kenguruhypyn kolauttaen jalkansa puuhun ja tippuen turvalleen jokeen.

"Eikä osaa!" Kit protestoi kiukkuisesti, kun sisko väitti, että pikkuesteet olivat helppoja ja Ace oli yhtä helppo. Eikä ollut. Ponia piti osata ratsastaa, ihan varmasti piti. Poika kuitenkin noudatti Olivian sanoja ja pysäytti Acen katsoakseen, miten sisko hyppäsi. Vau. Silly lensi esteiden yli mahtavilla loikilla, kunnes jokin meni vikaan ja se kaatui jokeen. Poika kiljaisi kauhuissaan ja peitti suunsa käsillään hiljentääkseen äänen. Ace ei liikkunut mihinkään ratsastajansa yllättävästä äänestä ja ohjastuntuman täydestä katoamisesta huolimatta, sillä se oli tottunut pahempaankin. Olihan Olivia kunnossa? Kit vain tuijotti silmät suurina.

Täysiverinen kompuroi pystyyn kauhuissaan korskuen ja pärskyen ja raahasi ohjissa takiaisen lailla riippuvan, litimärän Olivian vastarannalle, jossa tyttö yritti päästä jaloilleen hevosen syöksähdellessa vauhkosti hänen ympärillään. Hän yski jokivettä silmät suurina ja kädet täristen yrittäen tajuta, mitä juuri tapahtui. Saatuaan tutisevat jalat alleen, hän kurottui taputtelemaan tamman märkää kaulaa ja hapuili automaattisesti jalustinta päästäkseen takaisin selkään. Hups..?

Kastumista lukuunottamatta Olivia näytti olevan kunnossa, kun hevonen raahasi siskon kuiville. Kit huokaisi helpotuksesta ja tarttui ohjiin, kannustaen pienen rohkean poninsa ravissa märän kaksikon luokse.
"Oletko kunnossa?" Poika kysyi edelleen huolissaan ja aavistuksen pelokkaana. Hän ei edes ehtinyt miettiä mitään ilkeää kommenttia, kun vain huolehti siitä, ettei isosiskolle nyt kuitenkaan ollut käynyt mitään. Vaikka Olivia olikin välillä ilkeä, ei hän silti toivonut, että siskolle mitään pahaa kävisi. Ainakaan mitään sellaista, missä voisi oikeasti käydä jotain.

"Totta kai", Olivia vastasi ääni vavahtaen ja huiskaisi märkää, ruikulaa ponihäntää yrittäen saada jalkaa hermostuneen hevosen jalustimeen, "etkö tiennyt, että jokainen oikea ratsastaja putoaa joskus selästä?"

Huh, sisko oli selkeästi kunnossa, kun jaksoi vinoillakin. Hyvä niin. Ei poika olisi tiennyt, mitä tehdä, jos sisko olisikin ollut mukava ihan yllättäen. Sehän olisi voinut lyödä päänsä tai jotain.
"Mutta jokainen oikea ratsastaja pääsee myös takaisin selkään", Kit kommentoi katsoessaan virne kasvoillaan siskon taistelua jalustimen ja hermostuneen hevosen kanssa. Hah, ihan oikein sille, mitäs oli niin täynnä itseään ja isoa hevostaan. Poika taputti poninsa kaulaa. Ace ei ikinä pudottaisi häntä jokeen. Se oli aivan liian kunnollinen poni sellaiseen.

"Haista home", Olivia napsahti, kun oli pudota naamalleen Sillyn ravatessa sivuun hänen ponnistaessaan satulaa kohti. Hän ei myöntäisi tyhmälle pikkuveljelle, kuinka paljon oli juuri säikähtänyt. Yhtäkkiä hevonen oli vain kadonnut hänen altaan ja sitten hän oli sukeltanut hyiseen veteen ja ollut varma, että jäisi hevosen alle. Hän hyppelehti aikansa hevosen perässä ja kiipesi sitten vaikeasti satulaan, valuen vettä ja hytisten tuulessa.

"Sinä haiset siltä", poika kommentoi ja nyrpisti nenäänsä. Jokivesi ei varmasti ollut kaikista puhtainta, mutta ei se nyt niin pahaakaan voinut olla. Mutta mitäpä sitä turhia siskoa säästelemään, kun ei Oliviakaan tainnut sanoissaan säästellä. Käytti vaikeitakin sanoja, kuten CPtä. Ihan typerä sisko hänellä oli. Miksei hänellä ollut mukavaa siskoa, niin kuin Tommylla, jonka sisko toi Tommylle kouluun karkkia ja milloin mitäkin hyvää? Ja kuljetti pyörän tarakalla paikasta toiseen? Olivia oli ihan typerä sisko. Hänen pitäisi kirjoittaa siskotehtaalle ja vaatia uutta siskoa, koska edellinen oli viallinen.

Olivia kokosi ohjat hevosen korvat melkein suussaan ja ratsasti kääpiökokoisen voltin miettiessään mitä tekisi seuraavaksi. Hänen sydämensä rummutti ja niin taisi rummuttaa Sillynkin. Hyppääminen ei houkutellut, mutta hänellä oli ikävä tunne, että hän ei voisi lopettaa ratsastusta tähän.
"Mennään sitten", hän puhahti yrittäen jättää Kitin huomiotta, ja kannusti hevosta jokea kohti. Se korskui kieltäytyen ja stepaten levottomasti penkalla. Olivian tarmokas potkiminen sai sen vihdoin hyppäämään valtavalla surmanhypyllä yli puoliväliin jokea ja laukkaamaan korkein askelin loppumatkan yli. Silmänvalkuaiset vilkkuivat ja tamma pörisi pelokkaana, häntä viuhtoen ja nurmella sipsuttaen. Olivia antoi sille vahvan pohjeavun ja kannusti laukkaan tuttua tukkiestettä kohti. Nyt sen matalampaa osaa. Hevonen hyppäsi yli entistäkin korkeammalla kenguruloikalla, ja suuntasi sitten uudelleen vesiesteelle. Se kielsi rullaten nurmea kavioillaan ja suistaen Olivian puolittain esteen päälle.

Kit katsoi pelokkaana siskonsa menoa. Se ei näyttänyt enää yhtään hyvältä. Ei kai hevosen kuulunut stepata sivuttain ja loikkia sinne tänne?
"Livvy, lopeta!" Poika parahti kauhuissaan kun Olivia ohjasi hevosen tukeille. Kit peitti silmät käsiinsä, kun Silly loikkasi esteen yli ja uskalsi katsoa sormiensa lomasta juuri parahiksi nähdäkseen, kuinka vesiesteellä ei enää mennyt yhtä hyvin.
"Olivia!" Kit huusi ja kannusti Acen vauhtiin. Poni laukkasi korvat hörössä kohti jokea, mutta käänteli niitä taaksepäin kuunnellessaan ratsastajaansa selkeästi hämmentyneenä. Pieni ihminen oli tavallistakin hämmentävämpi apujensa kanssa.

"Mitä?" Olivia tiuskaisi valuessaan jaloilleen esteen päältä ja hypellessään jälleen pyörivän hevosen rinnalla yrittäen päästä takaisin satulaan.

"Älä enää hyppää, jooko", poika pyysi vaisulla äänellä katsoessaan siskonsa hyppimistä hevosen rinnalla. Hän oli säikähtänyt jo ensimmäistäkin putoamista, puhumattakaan tästä toisesta. Kohta voisi oikeasti sattua. "Lähdetään takaisin tallille", hän jatkoi hiljaa. "Tämä ei ole yhtään kivaa."

"No senkus lähdet, pelkuri", Olivia puhahti ja kiipesi satulaan keräten ohjia. Hän kiemurteli parempaan asentoon ja taputti pikaisesti korskahtelevan hevosen kaulaa. Hän ei lähtisi, ennen kuin hyppy onnistuisi.

Kit käänsi Acen loukkaantuneena ympäri ja ravasi kiukkuinen ilme kasvoillaan kauemmas, mutta ei pystynyt lähtemään kokonaan. Hän pysäytti ponin ja kääntyi katsomaan taakseen. Sisko oli aivan liian vaikea. Hetken hän ajatteli huutavansa, että ratsastaisi tallille ja kertoisi äidille, että sisko hyppi maastoesteitä, mutta epäili, ettei sekään saisi Oliviaa lopettamaan. Ehkä oli vain paras odottaa silmät kiinni että sisko saisi tarpeekseen ja lähtisi takaisin.

Silly tuntui hallitsemattomalta satulan alla. Se heitteli päätään korvat kääntyillen ja hypähteli epätasaisesti, mutta Olivia kannusti sen laukkaan suurelle ympyrälle nurmella. Hän ei voisi jättää hyppyharjoitusta kieltoon ja putoamiseen.
"Hyvä tyttö", hän mumisi hermostunut möykky vatsassaan, ja käänsi tamman uudelleen vesiestettä kohti, tähdäten nyt sen matalammalle puolelle, "mennääs sitten." Tamma kiemurteli ja haparoi hänen allaan, mutta päättäväinen tyttö rummutti sitä pohkeilla ja usutti eteen. Yliyliyliyliyli! Silly melkein liukui pysähdyksiin ennen estettä, mutta terävä potku sai sen hyppäämään ilmaan ja putoamaan jokeen, nyt jaloilleen. Tamman polvet notkahtivat, mutta se pysyi jaloillaan ja kaulalle horjahtanut Olivia vääntäytyi takaisin satulaan. Hän heilautti ylhäisesti ponihäntäänsä ravatessaan mäkeä ylös Kitin ja Acen luo.
"Näin oikeat ratsastajat toimivat."

Kit oli kurkistellut sormiensa lomasta siskon menoa ja toivonut, että ratsukko selviäisi hypystä ilman isompia ongelmia. Kun Silly laskeutui jaloilleen, uskalsi poika laskea kätensä ponin kaulalle etsimään ohjia. Siskokin näytti suuntaavan tänne. Ehkä sekin oli saanut tarpeeksi hyppimisestä.
"Mennään nyt vaan tallille", Kit mutisi ja kieltäytyi tarttumasta Olivian sanoihin oikeista ratsastajista. Hän oli ihan oikea ratsastaja. Hän ei vain voinut hypätä isoja esteitä pienellä ponillaan. Ace oli ihmeponi, mutta ei nyt sentään niin ihmeellinen. Poika kannusti poninsa raviin kohti tallia ja päätti unohtaa koko säikähdyksen radalla. Olivia oli kunnossa ja Silly oli kunnossa, joten kaikki oli ihan hyvin. Ensi kerralla hän ei kyllä lähtisi siskon mukaan maastoesteradalle, se oli ihan varmaa.

Olivia piti leukansa ylpeästi pystyssä, vaikka sydän hakkasikin ja hevonen liikkui kuin äärimmilleen viritetty jousi. Hän päätti ravata kotimatkan, sillä epäili kykyään pitää hevonen hanskassa.
"Voi, alkoiko pikku-Cricketiä pelottamaan? Vai onko jo uniaika?" hän tivasi purkaakseen jännityksensä sopivaan, tarjolla olevaan kohteeseen.

Kit nosti laukan, kun ei jaksanut keventää lyhyiden askelien tahdissa. Ace oli niin pieni, että voisi hyvin laukata samaa vauhtia kuin Silly ravasi.
"Minua ei pelota", poika vastasi ylpeästi, vaikka muisti yhä kiljaisun, joka oli karannut huulilta kun Olivia oli pudonnut jokeen. Onneksi sisko ei ollut kuullut sitä, tai kiusaamisesta ei tulisi loppua. "Ace haluaa jo talliin ja minä haluan antaa piirustukseni muille", poika selitti kuin puhuisi idiootille. Eikö sisko tajunnut, että hänellä oli vielä paljon tehtävää? Oli piirustuksia jaettavaksi, karsina puhdistettavaksi ja Acekin ansaitsisi muutaman porkkanan pelkästään siksi, että oli ihana.

"Niin kuin kukaan haluaisi tyhmiä piirrostuksiasi", Olivia tuhahti ja takertui hevosen harjaan sen säikkyessä näkymättömiä mörköjä.

"Kyllä haluaa! Evelyn lupasi kehystää piirustukseni kultahepasta huoneensa seinälle", Kit vastasi ylpeänä itsestään. Poika jakeli piirustuksiaan kaikille, vaikka tiesikin jo kokemuksesta, että kaikki eivät ottaneet niitä yhtä iloisesti vastaan. Toiset olivat ihan liian Oliviamaisia. Onneksi oli hauskempaakin väkeä, joka arvosti pienen pojan taideteoksia.
"Sinä olet vain kateellinen kun et itse osaa piirtää", poika tuhahti.

"Paremmin kuin sinä", Olivia vastasi, "teen kaiken paremmin. Sinä loistat vain pelkuruudessa ja idioottiudessa. Idiootti."

"Sinä olet vanhempi kuin minä. Et varmasti osannut yhtään mitään kun olit seitsemän", Kit vastasi. "Äiti sanoi, että piirustukseni olivat hienoja, kun näytin niitä eilen illalla", poika vielä julisti kuin se ratkaisisi kaikki erimielisyydet.
"Etkä saa sanoa noin. En minä ole idiootti", Kit vastusti terävästi. Sisko oli taas todella ilkeällä tuulella. "Sinä olet ilkeä. Olet aina ilkeä."

"Yhyy, itke äitille - pelkuri. Ja äiti sanoo kaikkea hienoksi. Hän ei varmasti edes katsonut niitä", Olivia irvaili.

"En minä itke!" Poika kivahti kiukkuisena. Lapsen kasvot kurtistuivat kun poika kannusti Acea laukkaamaan lujempaa. Ei hän pakoon Sillyä pääsisi, mutta aina sopi yrittää. Poika puri huultaan. Hän ei voisi uhata kertovansa äidille jostakin, mitä Olivia oli sanonut tai tehnyt, tai kuulostaisi juuri siltä, että valittaisi kaikesta äidille. Ärsyttävää.
"Olet tyhmä."

"Sanoo tyhmempi", Olivia lällätti ilahtuneena Kitin kiukusta ja antoi Sillyn venyttää askeltaan.

"Sinä olet tyhmin", Kit älähti kiukkuisasti ja kannusti poniaan yhä vauhdikkaampaan laukkaan. Ace kiihdytti vauhtiaan, mutta hidasti heti, kun Kit lopetti pohkeiden antamisen. Ponikin oli jo saanut purettua pahimmat energiansa ryntäillessään Sillyn perässä.

"Noin sanoisi vain kaikista tyhmin", sisko rallatti ja antoi Sillyn laukata hermostunein hypyin ponin rinnalla. Tamma heitteli päätään ja korskui ottaen välillä sivuaskelia.

Kit mulkaisi kiukkuisesti siskoaan. Typerä Olivia. Hänellä olisi todellakin valittamisen aihetta siskotehtaalle. Olivia oli selkeästi viallinen kappale. Se pitäisi viedä korjaukseen. Pitäisikin kysyä isältä, oliko Oliviassa vielä takuu voimassa. Mikä se takuu oli, sitä poika ei ymmärtänyt, mutta jotenkin se liittyi olennaisesti rikkinäisiin asioihin.

Olivia pidätti Sillyn käyntiin heidän saapuessaan metsäiselle polulle ja kumartui jälleen matalien oksien tieltä. Hikoillut tamma korskahteli ja tanssi edelleen, mutta näytti rentoutuvan vähitellen.
"Tarvitseeko pikku tyhmyri apua hevosensa kanssa? Koska eihän tuommoinen pikkuvauva ylety edes harjaamaan hevosta eikä varmasti osaa siivota karsinaa", Livvy selosti ja tutkaili märkää ratsastushanskaansa. Niksi oli toiminut aikaisemmin, ehkä se toimisi uudelleen.

Kit hidasti käyntiin polulla, ja antoi Acelle pidempää ohjaa. Ei hän oikein tiennyt miksi niin tehtiin, mutta kaikki huippuratsastajat tekivät niin, joten hän myös. Ehkä se oli jokin universaali merkki hevosille, että työnteko loppui nyt.
"En todellakaan tarvitse apua", Kit kivahti. "Osaan vallan loistavasti hoitaa ponini. Ace näyttää paljon paremmalta minun hoidossani kuin se ikinä näytti sinulla!"

"Ehkä tarvitset silmälasit. Sen karsinakin on aina ihan kamalassa kunnossa!"

"Eikä ole, sen karsina on tosi puhdas!" Kit vastusti nopeasti. "Minä pidän siitä hyvää huolta, siivosin viimeksikin karsinaa tosi kauan, että sinne ei varmasti jäänyt mitään sottaista."

"Niin varmaan", Olivia naurahti ylimielisesti.

"Minä vielä näytän sinulle. Siivoan Acen karsinan niin puhtaaksi, että siellä voisi pitää evästauon!"

"No mutta ei tuommoinen pikkuponi edes sotke mitään. Saattaisin ehkä uskoa sinua, jos osaisit puhdistaa oikean hevosen karsinan."

"Osaan minä! Katso vaan, minä puhdistan Sillyn karsinan ja joudut myöntämään että minä osaan", Kit julisti uhmakkaasti. Poika ei edes tajunnut, miten helposti sisko sai hänet tekemään omia töitään, mutta juuri nyt tärkeintä Kitin mielestä oli osoittaa Olivialle, että pikkuveli kyllä osasi.

"Niinköhän lie", Olivia huokasi mietteliäästi ja katsoi sitten Kitiä siskollisesti, "hyvä on. Se on veto."

"Minä vielä näytän sinulle", poika julisti lapsen varmuudellaan ja nosti leukansa pystyyn. Kyllä hän osaisi. Sisko oli typerä kun luuli, ettei hän osannut.

"Uskon, kun näen", Olivia vastasi ja valui alas hevosen selästä tallipihalla. Ehkä pikkuveli ei ollutkaan niin paha asia.

Kit ei vastannut enää vaan laskeutui päättäväisesti poninsa selästä ja talutti Acen tarmokkain askelin karsinaan, jotta voisi riisua siltä varusteet. Poni seurasi rauhallisesti pojan perässä ja seisoi siivosti paikallaan, kun Kit irrotti märät suojat. Ne pitäisi laittaa kuivumaan.

Olivia talutti Sillyn pesukarsinaan ja päästi ruman kirosanan, kun tamma tallasi hänen jalalleen. Hän kiinnitti sen molemmin puolin, riisui satulan ja vaihtoi suitset oranssiin riimuun. Se näytti supersiistiltä mustalla hevosella. Hänen pitäisi huuhtoa hevonen varmaan, mutta sen todellinen peseminen vaikutti äärettömän työläältä. Ja sehän oli jo kylpenyt joessakin jo moneen kertaan.

Kit riisui ponin varusteet ja näki satulan kohdan olevan kevyen hien peitossa. Hän vei varusteet satulahuoneeseen ja haki sienen pesukarsinasta, kasteli sen ja palasi poninsa luokse. Hän pyyhki huolellisesti märkää karvaa kuten hänet oli ohjeistettu tekemään. Sen jälkeen oli harjojen vuoro, sillä poika ei todellakaan aikonut viedä poniaan tarhaan harjaamatta sitä ensin. Harjaaminen oli sitä paitsi todella mukavaa.

Olivia suihkutti hevosen pikaisesti, pyyhkäisi sitä hikiviilalla ja peitti sitten pinkkiin designer-hikiloimeen, jonka oli ujuttanut vanhempiensa lompakosta. Hän kohautti olkiaan ja heitti sen päälle tamman kevyen ulkoiluloimen ja vei sen sitten takaisin ulos. Kuinkakohan pian Kit olisi siivonnut karsinat?

Kit heitti ohuen loimen ponin selkään ja vei sen pihalle. Ace käveli tapansa mukaan nätisti pienen ihmisen vierellä ja odotti kärsivällisesti, että Kit sai räpellettyä riimunnarun lukon auki. Poni ravasi vaaleanpunainen loimi päällään tarhan toiselle laidalle ja poika kääntyi palatakseen tallitöitä varten. Kottikärryjen työntäminen oli aavistuksen hankalaa, kun oli niin lyhyt, mutta Kit oli jo tottunut siihen. Hän suuntasi ensin Acen karsinalle ja aloitti koko karsinan järjestelmällisen siivouksen. Poika ei aikonut antaa siskolleen pienintäkään valittamisen aihetta.

Olivia kiersi välillä tarkastamassa Kitin työn jälkeä salaperäisen ja ylhäisen näköisenä, ja kiipesi sitten oleskelutilaan juomaan kahvia ja flirttailemaan tallin miehille.

Sunnuntai 1.2.2015

"Oliviaaaaaaa!" Kit huusi juostessaan siskonsa huonetta kohti. "Lähdetään tallille! Lähdetään lähdetään lähdetään!" Poika hoputti rynnätessään sisään huoneeseen vaivautumatta edes koputtamaan. Pieni poika oli kiskonut päälleen haaleansiniset ratsastushousut ja tummanruskea hupparin. Pitkät ratsastussukat olivat eriparia: toinen oli ruskearuutuinen ja toinen siniruutuinen. Ei se niin tarkkaa ollut. Molemmissa oli sentään samanlaisia ruutuja.
"Minulla on sinulle yllätys!" Poika julisti naurua äänessään pomppiessaan innostuksesta paikoillaan ja heilutteli paperilappua käsissään. Se oli hänen ylpeytensä, paras ideansa, upein keksintönsä, mahtavin tekonsa ja sitä rataa. Hänen oli ollut tarkoitus antaa tavallinen, valkoinen kopiopaperiarkki siskolleen, mutta ei innostukseltaan malttanut irrottaa otettaan siitä. Niinpä poika heilutteli lahjakortiksi otsikoitua lappua käsissään pomppiessaan ympäri huonetta. Hän oli piirtänyt paperille mustan hevosen, joka yritti kovasti olla Silly hyppäämässä estettä, ja punapäisen valmentajan kehumassa ratsukkoa. Kirjaimet olivat eri kokoisia ja varsin sotkuisia, kiitos keskittymiskyvyn katkeamisen kesken kirjoittamisen, mutta ainakin hän oli yrittänyt. Mitäs nyt siitä, jos välistä puuttui muutama kirjain tai jonkin sanan taivuttaminen oli unohtunut.

Olivia kirkui kaikella näyttelijänlahjallaan, kun Kit pamahti hänen huoneeseensa kesken vaatteenvaihdon. Alakerrassa isä läikäytti säikähdyksestä kahvia, huokasi syvään ja vajosi ihmisrauniona sanomalehtensä taakse. Tyttö paiskasi mytyssä olevan sukan kohti veljeään ja tempaisi teatraalisesti tekosilkkisen aamutakin päälleen. Vaaleanpunaisesta push-up-liivistä paistoi vessapaperitäyte.
"Etkö ole oppinut koputtamaan?" tyttö niiskautti arvokkaasti ja pöyhi taiteelliselle nutturalle kasattuja, haalistuneen vaaleanpunaisia hiuksiaan. Hän kitisi äidiltä rahaa kampaajakäyntiin.
"Mikä tuo on?" hän kysyi nyrpistäen nyreänä nenäänsä ja nyökkäsi kohti innostuksen aiheuttavaa paperia. Oli kriittisen tärkeää pitää sävy välinpitämättömän kylmänä, vaikka hän toivoikin, että Kit kantaisi jotakin mukavaa - vaikka lahjakorttia äidiltä shoppailemaan.

Kit ei välittänyt siskon ei-niin-innostuneesta reaktiosta, väisti vain lentävää sukkamyttyä ja jatkoi ympäriinsä pomppimista. Siskon huoneessa oli mukavasti tilaakin siihen, eikä tarvinnut pelätä, että astuisi pikkuauton päälle.
"Se on yllätys", poika julisti ylpeänä ja malttoi hetken seistä paikoillaan, vaikka se näyttikin vaativan suuria ponnistuksia. Hän ojensi paperia Olivialle leveä hymy pienillä kasvoillaan. "Puhuin Caitlinin kanssa aiemmin ja hän lupasi valmentaa sinua ja Sillyä ja minua ja Acea tänään!" Poika hihkaisi voimatta pitää suurta salaisuuttaan sen enempää omana tietonaan. Pojan hehkuttama valmennus oli oikeastaan valmentajan puolen tunnin kahvitauko aiemman valmennuksen ja Remonan kanssa puuhailun välissä, joten kukaan muu kuin Kit tuskin edes pitäisi moista valmennuksena, mutta hänelle se oli valmennus, koska hän saisi ihan itse lämmitellä Acen ja sen jälkeen ratsastaa puoli tuntia huippuratsastajan silmien alla.

Olivia valahti kalpeaksi.
"Mahtavaa", hän raakkui sarkastisesti ja nosti käden eleganttina pitämällään eleellä otsalleen. Hän ei halunnut mennä tallille, ei varsinkaan kiivetä kaistapäisen hevosen selkään eikä TODELLAKAAN mennä arvosteltavaksi.
"Saitko aivohalvauksen vai mikä älynväläys tämä on?" tyttö marisi ja katsahti itseään huoneen nurkassa sijaitsevan lavuaarin yllä olevasta peilistä suipistaen marjaisalla, pinkillä huulikiillolla vuorattuja huuliaan myrtyneenä. Hänen oli tarkoitus yrittää päästä Newcastleen. Nikki ja Mercedes olivat menossa kavereineen elokuviin, ja hänen piti tupsahtaa paikalle kuin olisi unohtanut, että muut ovat menossa ja olla itsenäinen ja cool ja tyylikäs.

Kitin hymy hyytyi aavistuksen. Eikö sisko ollutkaan iloinen? Hän oli ajatellut, että tämä olisi paras juttu ikinä. Pieni poika vaihtoi painoa jalalta toiselle, jääden heilumaan edes takaisin kun ei tiennyt, mitä sanoa tai tehdä. Hän rakasti ratsastustunteja, eikä ymmärtänyt, miksei joku haluaisi tulla opetettavaksi.
"Minä haluan kisata Acella", poika julisti lopulta ja tuijotti isosiskoaan niska kenossa. "Ja jotta voin voittaa, minun pitää osata ratsastaa paremmin. Caitlin lupasi opettaa", hän totesi ja kohautti harteitaan tuttu hymy huulille palaten innostuksen myötä. Hän pääsisi vielä ristikkoluokkaan poninsa kanssa, aivan varmasti pääsisi!
"Hän osaa varmasti opettaa Sillyäkin."

"Vautsi", Olivia huokasi sarkastisesti ja tökki juuri kiinnittämiään irtoripsiä. Viisi paria olivat kai tarpeeksi? Hitto. Kaksi irtosivat kosketuksesta. Hyvä kun sai silmiä auki. Hän tunsi huonon omantunnon pistoksen, kun näki veljensä lässähtävän innon.
"Eikö olisi kiva, jos saisit yksityistunnin?" hän ehdotti houkutellen, vaikka epäili voivansa luikerrella sopasta. Äiti oli aina Kitin puolella. Miten niin 8-vuotias ei voisi painua yksinään tallille?

Kit pohti hetken alahuultaan pureskellen. Olisiko kivempi ratsastaa ihan yksin? Ei oikeastaan. Oli kiva, kun ratsastustunneilla oli muitakin. Silloin saattoi vakoilla tehtäviä muiden tehdessä niitä, ja osasi paremmin, kun oli oma vuoro.
"Ei", poika vastasi päätään vauhdikkaasti puolelta toiselle pudistellen. "Ace tarvitsee kaverin."

Tyttö pyöräytti näyttävästi silmiään. No voi helkkari. Toiseltakin puolelta irtosi irtoripsivihko, jonka tyttö nyppäsi turhautuneena irti. Miksei hänellä ollut isommat silmät?! Hän nakkasi mustan, timanttikoristeisen viuhkan lavuaariinsa ja tuijotti hetken itseään mietteliäästi peilistä. Ajatus Newcastlesta oli saanut hänen vatsansa vääntämään. Mercedes yrittäisi taatusti saada Nikin uskomaan, että hän oli säälittävä ja kerjäsi huomiota ja roikkui heissä. Silly ei ollut yhtään rentouttavampi ajatus. Mutta ehkä hän voisi kiemurrella tiensä ulos siitä tallilla. Sanoa, että sillä oli kivi kaviossa tai jotain. Milloinkohan hän oli viimeksi ratsastanut? Hän kävi tallilla, kun äiti pakotti, mutta kun auto lähti, hän meni pelaamaan puhelimellaan oleskelutilaan tai pukuhuoneeseen. Sillyä oli vaikea taluttaakin, ja se kulki kuin ilotulitus ratsailta. Ratsastus ei ollut enää lainkaan hauskaa. Hän ei voinut edes pyytää kavereita katsomaan hevostaan, sillä oli noloa lentää muiden edessä selästä.
"No, mennään sitten", Olivia huokasi jalosti alistuen kohtaloonsa, asetteli ripsiään ja päätti ottaa vielä yhden selfien, ennen kuin kiskoisi ratsastushousut jalkaan.

Kit odotti epätavallisen kärsivällisesti, että sisko vastaisi. Saatuaan myöntävän vastauksen, poika hyppäsi 'jes' huudahduksen kera ylöspäin ja heilutteli nyrkkiään voittoisasti ilmassa. Hän taputti käsiään innoissaan yhteen.
"Käyn hakemassa kypärän ja kengät", hän ilmoitti innoissaan ja suuntasi ovelle niin vauhdikkaasti, että oli törmätä seinään yrittäessään kääntyä liukkaalla lattialla. Sukat luistivat, mutta poika pysyi pystyssä ja luovi tiensä ulos siskonsa huoneesta, vetäisten oven voimalla kiinni perässään. Olivia tajuaisi toivon mukaan olla nopea, sillä hänen kärsivällisyytensä oli rajallinen, ja hänellä oli jo ratsastusvaatteet päällään. Paitsi jos hän löytäisi jostakin sukkaparin, joka ei olisi näin… eriparinen. Näh, ei sillä ollut väliä. Kit nappasi reppunsa mukaan, josta löytyi kypärä ja vanhat kuluneet ratsastussaappaat ja kiisi alakertaan pyörimään isänsä jalkoihin ja anelemaan kyytiä tallille.

Olivia laittoi itsensä kiireettä kuntoon. Hän asetti vaaleanpunaiset ratsastussukat huolellisesti mustien ratsastushousujen päälle, sommitteli laineikkaita, huolettomia suortuvia laskeutumaan nutturaltaan ja vaihtoi paitaa yhdeksän kertaa, ennen kuin valitsi sopivan, vaikka se jäikin piiloon mustan hupparin ja räikeän pinkin, karvahupullisen toppaliivin alle. Tyttö lähetti peilikuvalleen keimailevan lentosuukon, kuten Nikki teki, ja laskeutui kuninkaallisesti alakertaan. Joskus Kitistä oli hyötyäkin, varmaan isä kyllästyisi veljen kitinään ja ajaisi heidät tallille. Häntä ei huvittaisi talsia kylmässä, harmaassa talvisäässä.

Siinä Olivia oli oikeassa. Kitin innokas pomppiminen ja nopea puhetulva sai isän taipumaan. Saisipahan hetken rauhaa, kun lapset olisivat tallilla eivätkä aiheuttaisi kolmatta maailmansotaa talossa. Kit viittoi Oliviaa seuraamaan perässään kun ryntäsi eteiseen.
"Mennääääääään!" Hän mankui kovaan ääneen ja palasi kiskomaan isää ylös keittiön pöydän äärestä. Isä oli vallan hidas tänään, jos Kitiltä kysyttiin, mutta laski lehden käsistään ja seurasi poikaansa eteiseen.
"Ace odottaa jo", hän vetosi innoissaan. Hän pääsisi ihkaoikeaan valmennukseen! Heistä tulisi vielä koko Englannin paras poniratsukko. Isä ojensi huokaisten toppaliiviä, jonka poika oli jättänyt lojumaan eteiseen. Kit kiskoi sen reippaasti päälleen leveä hymy huulillaan ja ampaisi ulos ovesta suunnaten vauhdilla autolle. He olisivat tallilla tuossa tuokiossa ja hän voisi rapsuttaa Acea ja helliä sen piloille omenalohkoilla ja oppia ratsatamaan kuin Jamie! Poika suorastaan tärisi innosta odottaessaan, että isä saapuisi avainten kera aukaisemaan auton ovet.

Olivia seurasi huomattavasti vähemmän innokkaasti. Tyttö harjoitteli mallikävelyään asettaen jalkaterät huolellisesti toistensa eteen ja keinutti kapeaa lantiotaan. Kun hän kapusi etupenkille, hän ei voinut olla toivomatta, että matka olisi pidempi. Miksi, miksi, oi miksi heidän hevosensa eivät voineet olla ratsastuskoululla Newcastlessa? Heidän ei tarvitsisi silloin käydä siellä joka päivä eikä tehdä itse tallitöitä ja hintakin olisi varmaan samaa luokkaa. Hänellä olisi armeija tallityttöjä, joiden hän voisi antaa hoitaa Sillyä ja jopa ratsastaa sitä, jos se oli hankalalla päällä. Olivia havahtui vastahakoisesti todellisuuteen, kun auto kääntyi tallille johtavalle soratielle. Hänen vatsaansa väänsi epämukavasti. Ehkä Sillyllä olisi oikeasti vaikka kivi kaviossa ja se ontuisi ja vapauttaisi hänet.

Kit kiipesi takapenkille ja hyräili koko matkan ajan lapsellisen epävireisesti radion mukana. Hän suuntasi välillä innokkaita kysymyksiä isälle eikä välittänyt siitä, että jäi useammin kuin kerran ilman vastausta. Ehkä isää ei kiinnostanut arvioida Acen hyppytaitoja yhtä paljon kuin häntä. Hänen todetessa, että Ace hyppäisi varmasti hänenkin ylitseen, isä havahtui sen verran, että kielsi moisen harrastuksen ehdottomasti. Poikaa se ei lannistanut. Ei hän halunnut ponin hyppäävän ilman häntä ja oikeastaan este, joka olisi hänen korkuisensa, olisi aika pelottava.
"Kiitos kyydistä iskä!" Poika hihkaisi auton tuskin pysähdyttyä. Lapsi hyppäsi kyydistä ja jäämättä odottelemaan sen enempää, säntäsi tallin puolelle noutamaan riimua naruineen, jotta voisi hakea Acen sisään.

Olivia kohotti leukaansa ylhäisesti ja lipui autosta seuraten hitaasti Kitiä. Onnu, onnu, onnu, onnu, hän mantrasi Buddhalle ja Krishnalle ja muille universumin luojille, kun laahusti pitkän tallikäytävän läpi ja suuntasi hakemaan hevosta. Oranssi riimunnaru odotti kannellisessa sangossa valtavan tarhan portinpielessä. Musta täysiveritamma ei ontunut. Se karkasi takajalkojaan viskoen ja akrobaattisia, riehakkaita loikkia tehden, kun pieni, vaalea ruunikko kävi sitä kohti korvat luimussa. Hienoa. Tyttö seisoi portilla jähmettyneenä pienen ikuisuuden. Ryhdistäydy nyt. Hän pujottautui portista sisään ja lähestyi hevosia. Silly viskoi päätään ja nahisteli leikillään tarhakaverin kanssa. Se ei tuntunut huomaavan ihmistä ja Olivian oli karjaistava sille ja lätkäistävä sitä riimunnarulla, että se lopetti. Tyhmä hevonen tietenkin karkasi pientä napautusta, ja tytön oli tarvottava sen perään. Tämä ei olisi hyvä päivä. Olivia varmistui oletuksesta, kun tamma puski lapa edellä häntä päin, oli repiä häneltä olkapään sijoiltaan hänen sulkiessaan porttia ja retuutti häntä perässään. Kun tyttö rätkäisi hevosta kaulalle, se hyppi pää pystyssä sivuun. Helkkarin typerä luupää!
"Tule nyt", hän ärähti ja törmäsi ovenpieleen tuodessaan tamman sisään. Hän tuuppasi sen helpottuneena karsinaan ja hieroi olkapäätään. Ehkä hän voisi vain sanoa Kitille, että Silly ontui.

Kit hylkäsi reppunsa tallikäytävälle Acen karsinan eteen ja ryntäsi innoissaan noutamaan ponia kaukaiselta tarhalta. Ace oli saanut poniseuraa, mikä sai pojan aina yhtä iloiseksi. Vaikka Ace olikin varmasti Sillyn paras kaveri, ei se haitannut lainkaan, että ponilla oli omankokoistaan seuraa. Pieni mustanpäistärikkö poni ravasi portille lennokkaasti nähdessään pienen omistajansa pujahtavan portista laitumen puolelle. Ace hörisi töniessään Kitiä päällään. Kit lahjoi poniaan omenalohkoilla, joita oli isänsä valvonnassa pilkkonut keittiössä aiemmin päivällä. Hän puki riimun ponin päähän ja lähti taluttamaan urheaa ratsuaan tallia kohden. Hän loikki innoissaan riimunnaru käsissään, mutta Ace ei välittänyt omistajansa häsellyksestä vaan seurasi kiltisti perässä. Poniherra oli maailman paras.
"Olet mahtava", Kit julisti sujahtaessaan ponin edellä karsinaan. Ace pyörähti ympäri voidakseen katsella suuressa karsinassa pojan suuntaan ja hamusi pehmein huulin innokkaan lapsen hartiaa ja toppaliivin taskuja. "Paras poni ikinä", Kit julisti ja riisui riimun hevosen päästä. Ei Ace sitä tarvitsisi. Hän sulki oven puolihuolimattomasti perässään (ei Ace mihinkään lähtisi, vaikka karsinanovi ei liukuisi loppuunasti kiinni) ja suuntasi noutamaan harjapakkia voidakseen siistiä ponin huolellisesti. Ennen harjaamista hän tosin suoritti pakollisen rituaalin ja seisoi poninsa vieressä, mittaillen käsiensä avulla, joko hänen päälakensa oli Acen säkää korkeammalla. Ei ollut. Poni oli vielä häntä isompi, joten hänen ei tarvitsisi pelätä, että kasvaisi sille liian suureksi piakkoin.

Olivia varusti hevostaan toisissa tunnelmissa. Hänen mielialansa heitteli äreästä päättäväisyydestä huonovointiseen pelkoon. Loukkaantumista enemmän hän pelkäsi valmentajan arvostelua. Olivia ei ollut (mielestään) tyhmä, sillä tiesi kyllä, että hänen olisi pitänyt ratsastaa Sillyä enemmän ja paljon kurinalaisemmin. Hänen olisi pitänyt käydä tunneilla, opiskella ja kouluttaa hevosta, mutta kun luupäinen eläin ei halunnut toimia, miksi hänen olisi pakko uhrata siihen aikaa? Äiti ja valmentajat ja kaikki muutkin voisivat vain pitää nenänsä erossa.
Tyttö kiinnitti hevosen vetosolmulla karsinan kaltereihin ja varusti sitä ahdistuneena. Ehkä hän voisi karata maastoon ja jättää Kitin valmennukseen keskenään. Sillyn takaosa seilasi kärsimättömänä ja tapeltuaan aikansa yhden jalan kanssa, Olivia antoi olla. Tuskin sen jaloissa mitään oli kuitenkaan. Hän pyyhkäisi karvaa laiskasti harjalla, ja haki sitten hevosen varusteet. Sentään se näytti elegantilta pinkissä huovassa ja suojissa, vaikka olikin vähän lihakseton ja pitkäkoipinen. Nopea varustus jätti hyvin aikaa tarkastaa viestit ja ottaa talliselfie, sillä hän näytti tänään varsin hyvältä, vaikka itse sanoikin.

Kit suorastaan pomppi innosta harjatessaan poniaan puhtaaksi. Ace oli kasvattanut paksumman talvikarvan, eikä hän ollut halunnut kenenkään klippaavan ponia, joten nyt se oli suloinen ja pörröinen. Poika halaili poniaan spontaanisti silloin tällöin pyöriessään mustanpäistärikön ympärillä. Ace seisoskeli kiltisti paikoillaan kestäen ihailtavalla kärsivällisyydellä pienen pojan hellyydenosoituksia ja ylenpalttista häseltämistä. Kit puhdisti huolella ponin kaviot, harjasi jalat puhtaaksi kaikesta sotkusta, jota poni oli tarhasta itseensä kerännyt ja selvitteli pahimmat takut hännästä ja harjasta. Todettuaan, että Ace näytti kerrassaan upealta, suuntasi hän varustehuoneelle noutamaan varusteita.
Onneksi poni oli niin pieni, eikä satulan nostaminen selkään vaatinut pojalta liikoja. Hän suoristi raikkaan vihreää huopaa ja kiristi mustan satulavyön. Ihanat limensävyiset varusteet sopivat ponille kerrassaan loistavasti. Hän kiinnitti suojat huolella mustiin jalkoihin ja katseli hetken kriittisesti näkemäänsä. Hyvältä se näytti. Kaikki oli suorassa ja kohdillaan. Hän tarjosi kuolaimia ponille, joka otti ne kiltisti vastaan. Suljettuaan suitsien soljet, hän istahti harjapakin päälle tallikäytävällä ja kiskoi jalkaansa kuluneet ratsastussaappaat ja sulloi kypärän päähänsä. Hän kaivoi ratsastushanskat repun sivutaskusta ja lähti sen jälkeen taluttamaan Acea tammakäytävän puolelle tarkistaakseen, missä vaiheessa Olivia ja Silly olivat. Poika hyppelehti poninsa rinnalla ja kurkisteli karsinoihin, jotka olivat suurimmalta osin tyhjinä. Hän pysähtyi Sillyn kohdalle.
"Joko mennään?" Hän kyseli innoissaan ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Ace hörähti tervehdyksensä Olivialle (tai Sillylle, kuten Kit mieluummin ajatteli) ja katseli tummat korvat hörössä karsinan suuntaan.

"Joo", Olivia vastasi laiskalla, venyttävällä huokauksella ja länttäsi vastahakoisesti kypärän päähänsä purettuaan nutturaa alemmas. Kypäräkampaus oli aivan jäätävä, mutta parempi lättänä tukka kuin lättänä pää. Hän oli aikansa väittänyt äidille vastaan - ei hän ollut käyttänyt voimistellessakaan kypärää, vaikka lenteli ilmassa. Mutta minkäs teit kun mokoma fossiili ei uskonut järkipuhetta. Hän otti lujan otteen tamman ohjista ja raahautui sen vierellä ulos tallista. Kylmä ja harmaa keli ei houkuttanut vähääkään, mutta sunnuntaisin tallilla oli sekä valmennuksia että yksityisiä harrastajia, joten he saivat hakeutua niin sanotulle pikkukentälle, joka oli tyhjänä. Silly puski eteenpäin lapa edellä ja tanssi sivuttain retuuttaen tyttöä perässään. Olivialla oli mennä hermot, mutta kun hän komensi tammaa, se hyppi karkuun. Ärsyttävän herkkänahkainen idiootti.

Kit virnisti ja lähti innokkaasti Acen kanssa liikkeelle. Hän ei malttanut odottaa, että saisi Acen lämpimäksi ja valmiiksi valmennusta varten. Caitlin oli luvannut etsiä heidät heti kun saisi aiemman valmennuksensa päätökseen. Ilmeisesti valmentajakin tiesi, että Kitin löytäminen tallilta oli äärimmäisen helppoa, sillä kaikki olivat nähneet tai kuulleet pojan, ja osasivat siis ohjata oikeaan suuntaan. Poika vilkuili aavistuksen pelokkaana Sillyä, joka vaikutti villiltä ja kamalalta. Onneksi Ace ei koskaan ollut tuollainen. Poika laski jalustimet ja ponnisti selkään ketterästi. Hän kiristi vyön ja kannusti pienen ruunan sen jälkeen uralle reippaassa käynnissä. Poika kieppui satulassa joka suuntaan katsellessaan sekä siskoaan että tallin elämää Acen kulkiessa pitkin ohjin. Heti, kun hän keräsi ohjia otteeseensa, Kit terästäytyi. Nyt piti näyttää hyvältä. Hän kävi läpi istuntansa, muistutti itseään painamaan kantapäitä alas ja kääntämään nyrkit pystyyn, suoristamaan selkänsä sekä katsomaan kauas eteensä. Hän oli huippuratsastaja. Poika vakuutti sitä itselleen ratsastaessaan varsin epämääräisen kokoisia ja muotoisia voltteja.

Sillä välin Olivia yritti päästä satulaan. Silly tanssi tai lähinnä porhalsi sivuttain rinkiä, kun tyttö kiristi satulavyötä, ja sitten toiseen suuntaan, kun hän laski ja mittasi jalustimia. Olivia sai hypellä yhdellä jalalla hevosen perässä, kun yritti ponnahtaa satulaan, sillä hevonen ei malttanut olla aloillaan: se pursusi levotonta energiaa eivätkä Oliviaan yhdistetyt muistot kehoittaneet pysyttelemään tytön lähellä. Ilman voimistelutaustaansa tyttö olisi päätynyt vatsalleen kosteaan hiekkaan sen sijaan, että sai otteen satulasta ja veti itsensä vatsalihaksilla selkään. Heidän lämmittelynsä oli varsin kaoottista. Hevonen oli lähdössä lentoon ja karkasi ratsastajan alta. Olivia ei uskaltanut ratsastaa löysällä ohjalla, kun ei hallinnut hevosta, joten keräsi ohjaa, mikä sai täysiverisen työntämään korvat tytön suuhun ja loikkimaan sivuttain.

Kit hermostui joka kerta enemmän, kun vilkaisi Olivian suuntaan. Poika piti tarkoin huolta, että Sillyn ja Acen välissä oli vähintään puoli kenttää, sillä iso hevonen näytti aivan sekopäiseltä. Se pian juoksisi Acen yli, eikä Acelle saanut sattua mitään. Poika pyysi poniltaan ravia, ylpeänä ja tyytyväisenä siihen, että Ace oli niin rauhallinen ja luotettava poni liikkuessaan reippaasti eteen. Poni kuunteli ratsastajaa, joka kerrankin keskittyi kaikkeen mitä teki. Yleensä Kit häselsi selässä enemmän kuin aloittelijaryhmä yhteensä, mutta tänään pieni poika keskittyi apuihinsa ja istuntaansa. Hän ei halunnut vahingossakaan nykiä Acen suuta, potkaista sitä kantapäillään tai heilahtaa toiselle sivulle satulassa. Hän halusi näyttää upealta.
"Silly on pelottava", poika mumisi hiljaa Acelle ratsastaessaan suurta ympyrää kentän päädyssä. Poni pärskähteli ravatessaan pidemmällä ohjalla epämääräisen soikiota tietä suoralla rungolla. Kit ei ikipäivänä huolisi tuollaista hevosta. Silly oli todella, todella pelottava loikkiessaan sinne tänne pää korkealla. Poika oli entistä onnellisempi siitä, että hän sai ratsastaa Acea.
Caitlin ilmestyi kentän laidalle naurahduksen säestämänä, sillä meinasi kompastua maassa olevaan kiveen. Hän vilkaisi kahta ratsukkoa pujahtaessaan aidan lankkujen välistä kentän puolelle.
"Heippa vaan", hän tervehti pirteästi molempia lapsia ja hörppäsi kahvia termosmukistaan. Tallilla moinen oli välttämättömyys, jos halusi juoda kahvinsa lämpimänä.

Kit hermostui joka kerta enemmän, kun vilkaisi Olivian suuntaan. Poika piti tarkoin huolta, että Sillyn ja Acen välissä oli vähintään puoli kenttää, sillä iso hevonen näytti aivan sekopäiseltä. Se pian juoksisi Acen yli, eikä Acelle saanut sattua mitään. Poika pyysi poniltaan ravia, ylpeänä ja tyytyväisenä siihen, että Ace oli niin rauhallinen ja luotettava poni liikkuessaan reippaasti eteen. Poni kuunteli ratsastajaa, joka kerrankin keskittyi kaikkeen mitä teki. Yleensä Kit häselsi selässä enemmän kuin aloittelijaryhmä yhteensä, mutta tänään pieni poika keskittyi apuihinsa ja istuntaansa. Hän ei halunnut vahingossakaan nykiä Acen suuta, potkaista sitä kantapäillään tai heilahtaa toiselle sivulle satulassa. Hän halusi näyttää upealta.
"Silly on pelottava", poika mumisi hiljaa Acelle ratsastaessaan suurta ympyrää kentän päädyssä. Poni pärskähteli ravatessaan pidemmällä ohjalla epämääräisen soikiota tietä suoralla rungolla. Kit ei ikipäivänä huolisi tuollaista hevosta. Silly oli todella, todella pelottava loikkiessaan sinne tänne pää korkealla. Poika oli entistä onnellisempi siitä, että hän sai ratsastaa Acea.
Caitlin ilmestyi kentän laidalle naurahduksen säestämänä, sillä meinasi kompastua maassa olevaan kiveen. Hän vilkaisi kahta ratsukkoa pujahtaessaan aidan lankkujen välistä kentän puolelle.
"Heippa vaan", hän tervehti pirteästi molempia lapsia ja hörppäsi kahvia termosmukistaan. Tallilla moinen oli välttämättömyys, jos halusi juoda kahvinsa lämpimänä.

Olivia vilkaisi kiukun ja kauhunsekaisella teiniydellä paikalle saapunutta valmentajaa. Hän yritti istua satulassa ja pitää jalkansa irti raisun hevosen kyljistä ettei yllyttäisi sitä lisää, mutta sillä ei tuntunut olevan vaikutusta. Hän nykäisi ohjasta saadakseen hevosen kuulolle ja se nousi puolittain takajaloilleen. Voi helvetti nyt. Hänen olisi pitänyt lainata jotain toista mustaa hevosta.

Kit tervehti Caitlinia niin suurella innolla, että valmentaja oli yllättynyt pojan pysyessä satulassa. Lapsilla oli ilmeisesti luonnottoman hyvä tasapaino. Punapää käänsi nopeasti huomionsa mustaan täysiveriseen, sillä kahdesta ratsusta se näytti tällä hetkellä enemmän siltä, että kaipaisi valmentajan neuvoja.
"Kevennä ohjastuntumaa. Nosta laukka ja pidä se isolla ympyrällä. Annetaan sen purkaa vähän energiaansa", valmentaja ehdotti seurattuaan mustan tamman sähellystä hetken. Toivottavasti ratsastaja pysyisi laukassa kyydissä. No, ehkä teinityttö uskaltaisi väittää vastaan, jos hän antaisi liian pelottavia tai vaikeita tehtäviä.

Olivia mulkaisi Caitlinia pyöräyttäen silmiään, kuten aina, kun joku komensi häntä. Hän löysäsi ohjaa sentin, vaikka se tuntui typerältä ajatukselta, istui satulaan ja kosketti tamman kylkiä laukkapohkeilla. Se hyppäsi pää psytyssä ja etujalat ilmassa vauhtiin, pukitti muutaman kerran ja kaasutti ympyrällä hiekka pöllyten ja vaarallisentuntuisesti kallistuen. Tyttö istui syvälle satulaan ja pidätteli hevosta pehmeämmin kuin aikaisemmin, kun idiootti elukka ei edes pidätteitä kestänyt. Hevonen tuntui kaoottiselta: se sinkoili kuin päätön kana, ellei Olivia pitänyt sitä tiukasti ympyrällä, eikä tunnelma satulassa ollut lainkaan mukava. Hän vilkaisi sivusilmällä kateellisena Kitiä mallikelpoisen Acen selässä. Miksi hänen piti saada tämä hyödytön eläin?

Caitlin katseli mustan hevosen menoa. Tuolla tammalla tosiaan oli virtaa aivan liikaa. Hänen teki mieli pyytää ratsastajaa löysäämään ohjaa entisestään, mutta tyttö ei vaikuttanut niin itsevarmalta ja kokeneelta, että olisi uskaltanut tehdä niin. Kuka antoi lapsensa ratsastaa tuollaista hevosta valvomatta? Toivottavasti ratsukko ei käynyt maastossa, sillä siellä tuollainen kaahaaminen voisi päättyä huonosti. Punapää ohjeisti iloista Kitiä, joka näytti keskittyneeltä poninsa selässä. Huomio kääntyi aina tarkastelemaan täysiveristä ja teinityttöä, kun poniratsastaja oli saanut uuden tehtävän, johon keskittyä. Pieni poika oli hurmaava ilopilleri, mutta tänään tuntui todella laittavan parastaan poninsa kanssa. Valmentaja hymyili kannustavasti, kun ratsukko keskittyi pujottelemaan kuvitteellisia kartioita.
"Pidätä se raviin", valmentaja huikkasi Olivialle. "Kevennä raskaasti, mutta älä takerru ohjaan. Nouse vain pienesti jalustimille. Sen verran, että hetken verran et koske satulaa, ja sitten istut jälleen painavana selässä", hän ohjeisti seuraten vuorotellen molempia ratsukoita.

Olivia vastasi avuliaaseen ohjeeseen hengästyneellä silmienpyörittelyllä. Hevosen pidättely oli helpommin sanottu kuin tehty. Näin jälkikäteen ajateltuna, hän kävi ratsastamassa liian vähän. Oli olemattomasta liikutuksesta sentään jotain hyötyä: Sillyn kunto loppui pian kesken ja hikoileva ja puuskuttava hevonen pudotti raville, jossa Olivia kevensi raskaasti ohjeen mukaan. Hän saattoi hellittää ohjaa, kun hevonen ei enää sinkoillut aivan yhtä holtittomasti. Hänen istuntansakin rentoutui muutaman asteen, kun Silly ei enää painellut kylki maata viistäen. Tyttö yritti taivuttaa sitä ympyrälle, mutta omiin oloihinsa jätetty ja laiskasti liikutettu hevonen puski kankeasti lapa edellä. Olivia yritti kovasti olla katsomatta Kitiin, sillä turhaumus ja nöyryytys polttelivat ikävästi. Miksi hänellä piti olla niin huono hevonen? Jos hänellä olisi hyvä hevonen, hän varmasti kävisi ratsastamassa ja kilpailisi ja voittaisi.

Caitlin keskittyi hetkeksi poniin ja pieneen poikaan, kun Olivia näytti hallitsevan hevosensa paremmin. Kit hehkui ylpeyttä saadessaan kehuja ja puri huultaan keskittyessään parannusehdotuksiin ja ohjeisiin. Caitlin laittoi pojan nostamaan laukkaa käynnistä, mikä tuntui riittävän haastavalta, jotta lapsi jaksoi keskittyä siihen kaikella tarmollaan. Ace siirtyi useamman kerran raviin, ennen kuin Caitlinin jakamat ohjeet tuntuivat vihdoin menevän perille. Kit pidätti hevosta muutaman kerran ja valmentajan merkistä antoi laukka-avut. Ace nosti kolmitahtisen laukan, mutta pudotti sen muutamaa askelta myöhemmin raville, kun siirtymisestä yllättynyt Kit heilahti satulassa taaksepäin. Poika nauroi ylpeänä ja yritti uudestaan.
"Hyvä, pehmeä ohja on aina parempi vaihtoehto", Caitlin kehui mustan tamman ratsastajaa. Hevonen näytti väsähtäneen laukkansa jäljiltä. Ilmeisesti Silly oli ollut huonolla liikutuksella. "Ratsasta loivempia kaarteita, aloita isommalta ympyrältä. Kun saat taivutuksen läpi, pienennät ympyrää vähä kerrassaan. Pidä sisäpohje tasaisesti kiinni kyljessä, ulkopohje kääntää. Pidä katse ympyrän toisella puolella."

Jäkä jäkä, tyttö ajatteli itseään lohduttaen, mutta seurasi ohjeita. Hänen pitäisi väsyttää hevonen useammin, sillä siitä tuli paljon mukavampi. Se oli edelleen kankea kuin tiiliskivi ja loikki eteenpäin pää taivaissa ja takaosa seilaten, mutta ainakaan se ei singonnut kuuhun. Olivia kevensi painokkaasti, melkein kovakouraisesti, kunnes tamma hakeutui samaan rytmiin ratsastajan kanssa, ja istui sitten välillä pehmeästi harjoitusraviin. Hän ratsasti loivaa kiemuraa kentän pitkälle sivulle ja mietti miten ihmeessä saisi hevosen pään pois naamastaan, kun ohjaan koskeminen sai sen vain nostamaan sitä entisestään. Typerä hevonen ei kyllä taipunut mihinkään, vaikka hän kuinka kiersi ympyröitä ja kaaria, ja Olivian kärsivällisyys alkoi loppua. Olisi vain pitänyt mennä maastoon. Hän olisi voinut laukata nummella ja hypätä esteitä ja mennä sitten kotiin katsomaan Gossip Girliä.

Caitlin seurasi teiniä mielenkiinnolla. Tuo ei ollut missään nimessä huono ratsastaja, mutta hän näki sisarusten välillä selkeän eron. Olivia osasi halutessaan, mutta tuntui keskittyvän ratsastamiseen vain puolittain. Kit taas keskittyi täydellä teholla, mutta osasi huomattavan paljon vähemmän. No, onneksi hevoset olivat näin päin. Hän ei edes halunnut kuvitella vaaratilanteita, joihin pienempi poika olisi päätynyt, jos ratsu olisi ollut yhtään raisumpi tapaus.
"Hyvä", hän kehaisi ratsastajan valitessa loivempia teitä. "Hidasta käyntiin ja anna lisää ohjaa, niin yritetään saada sen päätä hivutettua alemmas. Keskity käynnissä taivuttamaan huolellisesti jokaisessa kentän kulmassa ja tee pitkillä sivuilla loivaa kiemuraa. Lyhyen sivun keskelle suuri ympyrä. Ajattele jatkuvasti taivutusta, mutta vältä ohjan käyttämistä. Laske se niin pitkäksi kuin hevonen vain suostuu kaulaansa venyttämään säilyttäen kevyen ohjastuntuman."

Olivia huokasi ja yritti pitää ohjeet mielessään. Ajatukset tuppasivat vain harhailemaan: Paulie oli ollut supersöpö perjantaina koulussa, kun oli leikannut hiuksiaan uuteen malliin ja huiskinut niitä kuin mikäkin poptähti. Ja sitten Mercedes oli yrittänyt nolata hänet pojan edessä. Mokomakin lutka. Tyttö pidätti Sillyn käyntiin, missä tamma tuntui saavan lisää virtaa askeleisiinsa; Olivia yritti taivuttaa ruosteista hevosta kulmissa ja ohjasi sitä kaarille ja ympyröille vailla suurta mielenkiintoa, mutta ei halunnut luovuttaa ohjaa kuin sen verran, että saattaisi kiskaista sen hetkessä takaisin käsiinsä. Kananaivoinen hevonen keksi milloin mitäkin eikä hän aikonut päätyä naamalleen hiekkaan. Käynnissä hän saattoi keskittyä katselemaan veljeään. Pojalla riitti intoa ratsastaa. Olisipa Kit isompi eikä tuollainen kirppu. Silloin hän olisi voinut lahjottaa Sillyn veljelleen ja saada itse osaavan kisaratsun. Tyttö naputti turhautuneena sisäpohkeella kulmissa, mutta se sai hevosen vain pyrkimään hermostuneeseen raviin. Taivu idiootti, taivu, Olivia hoki mielessään.

Caitlin toivoi, että olisi tajunnut ottaa juoksutusliinan mukaansa tallilta. Hän olisi voinut juoksuttaa tytön ratsastajaa ilman ohjia, jotta toinen oppisi enemmän istunnasta, mutta nyt oli turhan myöhäistä murehtia liinoja. Hän hymyili pojalle, joka ylpeänä esitteli laukannostoa käynnistä. Poika epäonnistui useammin kuin onnistui, mutta siitä huolimatta tuntui olevan ylpeä ponistaan ja itsestään. Siinäpä vasta ihana asenne elämään. Kai hänenkin pitäisi olla ylpeä Remonasta silloin, kun tamma otti kaksi hyvää piaffeaskelta ja mokasi seuraavat kymmenen yritystä.
"Laske ohjaa pidemmäksi, edelleen", Caitlin muistutti. "Jos jännität, sekin jännittää", hän totesi itsestäänselvyyden ja viittoi kädellään tyttöä laskemaan ohjia otteestaan. "Et sinä hallitse sitä ohjalla. Jos hevosesi päättää rynnätä täyteen vauhtiin, se pystyy hetkessä repimään ohjat otteestasi. Sinä ratsastat sitä painollasi ja istunnallasi. Anna ohjien valua hitaasti pidemmäksi, hengitä syvään ja keskity hevoseesi. Sinä osaat kyllä. Ole kärsivällinen ja pyydä vain vähän, mutta pyydä se kunnolla. Paina sisäpohkeella, työnnä hevosta ulospäin kaarteessa."

Tyttö mulkaisi naista henkistä keskisormea näyttäen, huokasi dramaattisesti ja oli läväyttää mielenosoituksellisesti ohjat kokonaan käsistään. Hän kuitenkin muutti mielensä ja tyytyi vain löysäämään ohjaa runsaalla kädellä. Se sai hänen olonsa turvattomaksi. Helppohan valmentajan oli selittää hevonpaskaa istunnasta. Ei hän ollut nähnyt koordinaatiokyvyttömän punapään ratsastavan Sillyä. Ihme jos pysyisi hevosen selässä ollenkaan, kun ei edes tasaisella lattialla osannut kävellä kaatumatta. Olivia sai edes pientä tyydytystä mollatessaan Caitlinia ja painoi Sillyä ulos sisäpohkeellaan. Täysiverinen uskalsi vähitellen rentouttaa kaulaansa ja laskea päätään, kun kuolain ei nykäissyt sitä heti takaisin, ja kun sen ratsastaja oli uppoutunut ajatuksiinsa hevosen kyttäämisen sijasta, Silly höristi korviaan ja katseli kiinnostuneena pientä poninaapuriaan, valmentajaa, aitoja ja ohi kulkevia ratsukkoja.

Caitlin vain virnisti toispuoleisesti saatuaan tytöltä mulkaisun. Niin sitä piti. Jos hän onnistui ärsyttämään ratsastajaa, hänen sanansa jäisivät paremmin mieleen. Ehkä toinen tälläkin hetkellä toisti ohjeita päässään mahdollisimman ärsyttävällä imitaatioäänellä. Niin tai näin, hevonen ainakin alkoi pikkuhiljaa rentoutua ratsastajansa alla eikä enää näyttänyt matkivan kirahvia.
"Hyvä. Nyt tuo näyttää jo ratsastamiselta", valmentaja herätteli teinityttöä ajatuksistaan. Hän nyökkäsi hyväksyvästi. "Tee siirtymisiä painosi avulla. Istu syvään ja raskaasti satulaan valmistele pysähdys pienenpienin puolipidättein ja lopulta pysäytä hevonen niin vähällä ohjalla kuin mahdollista."
Nainen käänsi katseensa poniratsukkoon, joka keskittyi edelleen laukannostoihin käynnistä. Acen nostaessa laukan kolmannen kerran ilman yhtäkään raviaskelta, Caitlin taputti käsiään. Pojan kasvoilta loistava riemu oli suorastaan sokaisevaa.
"Upeaa, Kit", hän kehaisi lasta. "Juuri noin. Harjoitelkaa sitä päivittäin Acen kanssa, ja ennen kuin huomaatkaan, osaatte nostaa laukan pysähdyksestä", valmentaja rohkaisi. Siinä vierähtäisi hetki, mutta pitäisihän pienellä lapsella olla tavoitteita, mitä kohti pyrkiä. Punapää yritti pitää vahvan irkkuaksentin edes joten kuten piilossa, sillä ei ollut lainkaan varma siitä, miten hyvin pieni poika ymmärtäisi erilaisia aksentteja.

Tämä oli juuri Olivian tuuria. Hän sai hiihtää käynnissä pökkelöllä ja pysähtyä, kun Kit sentään harjoitteli laukannostoja. Tyttö huokasi dramaattisesti, jupisi äänettömästi ja ryhtyi pysäyttämään Sillyä. Se kävi yllättävän kivuttomasti. Hevonen ei ollut kuukausiin tullut ratsastetuksi istunnalla - hyvä kun ollenkaan - mutta tajutessaan mitä siltä odotettiin, se käänsi korviaan halukkaasti ratsastajaa kohtaan ja herkistyi mittapuullaan varsin nopeasti painolle. Olivian olemus kirkastui muutaman asteen, kun hän sai hevosen pysähtymään muutamien yritysten jälkeen ilman suurta taistelua tai kiskomatta sitä voimiensa takaa ohjasta. Ei se tietenkään olisi malttanut seisoskella, vaan heitti takaosansa sivuun ja tanssahteli, mutta ainakin se kuunteli häntä edes hetken. Ehkä tamma ei ollut niin paha luupää kuin hän oli pelännyt. Olivia innostui taputtamaan hevosen kuivunutta kaulaa, joskin korjasi erheensä nopeasti takaisin välinpitämättömän, kyllästyneen naamion taakse, ja jatkoi työstöä huokaillen ja silmiään pyöräytellen, mutta huomattavasti hellemmin.

Caitlin oli ylpeä teinistä nähdessään muutoksen hevosen liikkeissä ja käytöksessä. Hän muisti nyt hyvin, miksi oli aina nauttinut lasten valmentamisesta. Pienet tuntuivat tekevän kaikkensa miellyttääkseen, kuten tämäkin ponipoika, ja teinit taas kiukuttelivat kaikessa vastaan ihan vain periaatteesta, mutta erehtyivät silloin tällöin hymyilemään innostuneina, kun onnistuivat jossakin.
"Upeaa. Kerrassaan upeaa. Jatka siirtymisiä jatkossakin. Jos jaksat viikon ajan päivittäin harjoitella pysähtymisiä käynnistä ja ravista, huomaat nopeasti, ettet tarvitse ohjaa enää mihinkään, vaan hevonen kuuntelee ajatuksiasi", Caitlin kehui Oliviaa. "Tee samoja pysähtymisiä ravista ja myöhemmin voit yrittää myös laukkaa. Tänään teette hienoa työtä jo käyntipysähdysten kanssa. Jos vain jaksat harjoitella ympyröillä taipumista kärsivällisesti, voitte hyvinkin osallistua ratsastuskoulun kevätkisoihin." Kisoihin, joista hän tiesi liikaa, kiitos innostuneen Kitin, joka oli kertonut hänelle kaiken mahdollisen, kun hän oli palauttanut maastoon harhailleen pojan takaisin tallille tullessaan maastosta Remonan kanssa. Nainen vilkaisi kelloaan, suoden pahoittelevan hymyn Kitille.
"Minun täytyy nyt mennä, mutta viettäkää te hauska päivä. Ja muistakaa, mitä sanoin", hän lisäsi hymyillen ennen kuin otti suunnan tallia kohden.

Olivia suoristi ryhtiään vain aavistuksen, sillä kehut tuntuivat mahtavalta - vaikka tietenkin ne olivat täysin ansaittuja ja itsestäänselviä. Tytön naama tosin venähti, kun valmentaja ehdotti hänen harjoittelevan siirtymisiä viikon - viikon?! Joka päivä tallille ratsastamaan?! Hiihtämään käynnin ja pysähdyksen väliä joka päivä viikon?! Teini huokasi äänekkäästi kallistaen niskaansa taakse ja jatkoi itsekseen jupisten pysähdyksiä. Valmentaja oli menettänyt järkensä. Toisaalta, ajatus kehittymisestä houkutteli. Kevätkisojen sijasta hän tosin tähtäsi olympialaisiin. Jos Silly olisi edustavampi, hän voisi esitellä sitä kavereilleen. Mutta joka päivä? Eikö riittäisi jos hän harjoittelisi silloin, kun tuli ratsastamaan? Tyttö hieraisi suureleisesti kasvojaan ja asetteli hevosen ratsumittaista harjaa siistimmin. Hän oli nauttinut ratsastuksesta hetken pitkästä aikaa. Ehkä hän voisi sanoa Mercedekselle, että hän oli menossa ratsastamaan, ennen kuin se typerä lutka ehtisi olla kutsumatta häntä mukaan rientoihin. Hmm. Siinä oli omanlaistaan hohtoa. Hänellä oli kaunis, tulinen täysiverinen. Mitäs siihen sanot?
Hän vilkaisi valmentajan perään epämääräiseksi kiitoksen ja heipan välimuodoksi ja katsahti sitten Kitiä. Pikkuveli tuskin oli vielä kyllästynyt ratsastamiseen.

Ei, Kit ei tosiaankaan ollut vielä kyllästynyt ratsastamiseen. Vastahan hän oli oppinut, miten käynnistä nostettiin laukka! Tai no, olihan hän sen osannut ennenkin, ehkä, mutta yleensä hän huijasi ja antoi Acen ravata muutaman askeleen ennen laukannostoa. Se oli paljon helpompaa niin, eikä ratsastuksenopettaja tuntunut huomaavan, kun tunnilla oli paljon muitakin ratsukoita. Sitä paitsi, laukkaaminen oli paljon kivempaa kuin laukannoston opettelu, mutta tänään huijausteitä ei ollut ollut. Niinpä hän oli Caitlinin ohjeistuksessa keskittynyt opettelemaan uutta mutta sitäkin hyödyllisempää taitoa.
"Eikö ollutkin paras idea ikinä?" Kit hehkutti ratsastaessaan Acen lähemmäs Sillyä. Nyt kun tamma ei enää näyttänyt räjähdysherkältä, uskalsi hän viedä kultaakin kalliimman poninsa tamman lähelle.

"Joo, ihan superkivaa", Olivia vastasi sarkastisella, laiskalla nuotilla ja pyöräytti silmiään. Niiden keveys hätkähdytti häntä ja sai tunnustelemaan kasvojaan. Hitsi. Irtoripset olivat kadonneet. Hän tähysi kentän kosteaa hiekkaa mustan nokareen varalta, mutta turhaan. No voi hitto! Ne olivat kalliita. Silly tanssahteli eloisasti poniystävälle ja kurotti turpaansa sitä kohti. Se saattoi rentoutua, kun Olivia oli rentona - sitä ei ollut tapahtunut usein. Idea ei itse asiassa ollut ollut paha. Oli yllättävän lohdullista, jos joku asiansa (mahdollisesti) tunteva oli neuvomassa. Hankala hevonen ei tuntunut niin vaikealta.
"Oliko Ace kiva?" hän kysyi ystävällisemmin ja silitteli tamman mustaa kaulaa. Ehkä se olisi silkkisempi ja kiiltävämpi, jos hän harjaisi tammaa enemmän.

Ace hörisi huvittavan innoissaan Sillylle ja sovitti omat askeleensa suuremman tamman tahtiin uran sisäpuolella. Kit taputteli poninsa kaulaa leveä hymy huulillaan ja silmät innosta loistaen. Hänen mielestään tämä oli ollut paras idea ikinä, eikä Olivian sarkastisuus voisi viedä sitä pois. Hän oli nauttinut olostaan ja oli ollut ihan mahtavaa, että huippuratsastaja oli uhrannut päivästään muutaman hetken hänelle. Ja no, Olivialle myös, mutta hänelle ja Acelle ehdottomasti,
"Ace oli mahtava", hän julisti innoissaan. "Näitkö, miten me nostettiin laukka käynnistä? Käynnistä! En edes tiennyt, että Ace osaa tehdä niin", poika pomppi innostuneesti jalustimillaan kevyeen istuntaan ja takaisin satulaan. Hän sentään laskeutui ponin selkään pehmeästi, eikä tömähtänyt koko pienellä painollaan alas.
"Silly näyttää kivalta", poika lisäsi varovaisemmin, tietämättä oikein, saisiko sisko raivarin vai olisiko iloinen, että hän kehui Sillyäkin. Ace oli hänen superponinsa, mutta tällaisina hetkinä Sillykään ei vaikuttanut maailman pelottavimmalta hevoselta.

"Lol", Olivia naukaisi, "joo, vautsi, hyvä sinä." Oikeasti hän tunsi hienoista ylpeyttä pikkuveljestään, joka oli ylipuhunut valmentajan antamaan ilmeisesti ilmaisen oppitunnin ja yritti aina 110 prosenttisesti. Tietenkin hän tiesi, että Ace osasi nostaa laukan käynnistä - olihan poni ollut hänen ensin. Tyttö vilkaisi pikkuotusta haikeasti. Sen kanssa elämä oli ollut tavattoman mukavaa.
"Silly on joskus ihan kiva", tyttö myönsi ja työnsi tamman taipumaan kulmassa. Se teki sen edelleen kankeasti ja taipumisen sijasta olisi heilauttanut takaosansa uran ulkopuolelle, mutta se tuntui notkeammalta kuin alussa.

Kit päätti jättää äänensävyn huomiotta ja keskittyä siihen, että sisko oli kehunut häntä. Se oli paljon mukavampaa niin. Hän mietti jo, saisiko Caitlinin vakuutettua uudestaan samanlaiseen minivalmennukseen. Ehkä hänen pitäisi karkailla useammin maastoon siinä toivossa, että törmäisi valmentajaan siellä ja voisi roikkua toisen perässä vartti tolkulla vakuuttamassa punapäätä siitä, miten suuren palveluksen toinen tekisi, jos viitsisi ihan vähän vain vilkaista heidän ratsastustaan. Hänen pitäisi ehdottomasti piirtää uusi kuva Remonasta kiitokseksi. Vaikka Remona ei ollutkaan valmentajan, jos hän oli ymmärtänyt oikein, mutta… Caitlin ratsasti aina Remonaa, joten eiköhän valmentaja tykkäisi piirustuksesta.
"Se on hyvä", poika julisti lapsen varmuudella. "Silly olisi varmasti kiva useamminkin", hän lisäsi hymyillen. Ace oli aina kiva, jopa silloin, kun ei tehnyt yhtään mitään mitä hän pyysi. Se oli silti Ace, ja Ace oli paras.

Olivia vilkaisi Kitiä silmät viiruina. Yrittikö Kit päteä tai syyllistää häntä? Tuskin kirppu olisi niin fiksu. Kai hän tiesi, että hänen pitäisi ratsastaa useammin ja paremmin. Kun hän lähti ratsastamaan, jokainen kerta oli vain yhtä kaaosta: kentällä Silly säntäili ja sinkoili ja hyppi, mutta maastoon se ei halunnut lähteä yksin eikä Olivia halunnut seuraa. Niinpä hän sai tapella ojiin hyppivän ja varjoja säikkyvän kaistapään kanssa, kunnes kyllästyi ja tuuppasi sen takaisin tarhaan. Sai se raitista ilmaa ja liikuntaa sielläkin.
"Voidaanko me mennä jo?" hän kysyi mutta vähemmän painokkaasti kuin yleensä. Kerrankin hänellä ei ollut kiire kotiin, tai sieltä eteenpäin.

Kit hymyili tyytyväisenä ja päästi ohjat liukumaan pitkiksi. Ace oli tehnyt upeasti töitä, eikä hän halunnut vaatia ponilta enempää. Ihana, ihana poni. Hän oli maailman onnellisin pikkupoika.
"Mennään vaan", poika vastasi silitellen ponin kaulaa. Hän antoi Acen kävellä vielä hetken ennen kuin pysäytti ponin ja hyppäsi alas selästä tyytyväinen hymy huulillaan. Tämä päivä oli ollut menestys. Hän opettelisi laukannostoja käynnistä, kunnes Ace ei enää ikinä ottaisi väliin muutamaa raviaskelta. Poika ei malttanut odottaa, että pääsisi kotiin kertomaan äidille ja isälle, mitä oli tänään oppinut. Ajatus vanhemmista sai Kitin kurtistamaan kulmiaan ja vilkaisemaan Oliviaa huulet rutussa.
"Ei kai äiti suutu siitä, että Caitlin opetti meitä?" Hän huolehti. Hän ei ollut muistanut tai halunnut kysyä lupaa etukäteen, ettei vahingossakaan saisi kieltävää vastausta.

Olivia kaarsi Sillyn kaartoon ja pudottautui alas selästä, vaikka tamma olikin lähdössä uudelleen liikkeelle. Hän kuitenkin pidätti sitä ystävällisemmin kuin kentälle tullessa. Ehkä hän voisi vielä ystävystyä hevosen kanssa. Ajatus oli hataralla pohjalla, kun hän talutti lapa edellä päin puskevaa ja singahtelevaa hevosta tallia kohti. Hän pyöräytti silmiään veljen kysymykselle - miksi ihmeessä äitiä edes kiinnostaisi? Mutta hän näki herkullisen tilaisuuden saada Kitistä paremman liittolaisen.
"Hmm. Mitä äiti ei tiedä, ei satuta ketään", hän ehdotti viekkaasti ja hymyili viattomasti olkansa yli, ennen kuin väisti viime hetkellä vastaan tulevaa ovenkarmia ja pujottautui sen ohi sisään edellä puskevan hevosen perässä.

Kit virnisti siskolle. Tuo puhui asiaa. Hän voisi hyvinkin vain kertoa, miten oli oppinut tämmöisen upean uuden jutun, ja jättää kokonaan mainitsematta, että opettamisessa oli auttanut punapäinen irlantilaisnainen.
"Totta. Äitin ei tarvitse tietää", poika hymyili voitonriemuisena suunnatessaan siskon perässä sisään talliin. Hän talutti Acen suoraan pesupaikalle, sillä ajatteli voivansa pyyhkiä ponin selkää märällä sienellä. Kyllä se ainakin sen verran olisi hikinen. Hän hyräili tyytyväisenä laulua tanssahdellessaan ponin ympärillä varusteita riisuen. Edes ajatus karsinan siivoamisesta ei saanut mielialaa painumaan. Hän oli nostanut laukan käynnistä!

Olivia hymyili kuin kerman varastanut kissa.
"Totta! Äidin ei tarvitse tietää. Minä pidän salaisuutesi. Olemme sisaruksia, meidän pitää pitää yhtä, vai mitä?" hän kysyi lämpimästi kumartuen pojan tasolle, kun oli kiinnittänyt Sillyn pesukarsinaan ponin viereen.

Kit hymyili innoissaan siskolleen. Olivia oli tavattoman mukavalla päällä. Tällaisina hetkinä hän oli niin iloinen isosiskostaan. Olisipa Olivia aina yhtä mukava!
"Kyllä!" Poika julisti innoissaan ja halasi sopivasti kumartunutta siskoaan. "Olet maailman paras isosisko!" Hän ilmoitti innoissaan.

Tyttö kehräsi ja taputti pikkuveljensä selkää.
"Totta tosiaan", hän myhäili riisuessaan Sillyltä satulan ja korvatessaan suitset riimulla. Hän muistaisi tämän keskustelun, kun tarvitsi seuraavan kerran Kitiä pitämään salaisuutensa - tai ehkä piilottamaan hänen poissaolonsa vanhemmilta. Pikkuveljistä voisi olla hyötyä.

Kit kasasi varusteita käytävälle, vaikka oli useampaankin kertaan kuullut, että ne pitäisi viedä paikoilleen tai laittaa taitettaviin telineisiin, etteivät ne olisi muiden tiellä. Poika kiinnitti Acen riimusta pesukarsinaan ja napsi suojat pois ennen kuin lähti tasapainoilemaan tavaravuoren kanssa varustehuoneelle. Hän pesisi suitset myöhemmin. Sitten, kun karsina olisi puhdas. Nyt hän vain lykkäsi varusteet paikoilleen. Satula jäi vinoon telineelle ja suitset roikkuivat sotkuisena myttynä tarkasti ristitettyjen suitsien rinnalla, mutta hän korjaisi kyllä tilanteen. Vaan ensin Ace pitäisi saada ulos nauttimaan ponikavereiden seurasta. Hän nappasi harjapakin mukaansa ja viiletti takaisin pesukarsinalle, rapsuttaen hetken Sillyn otsaa, kun tamman pää oli sen verran alempana, että hän ylsi siihen.
"Mitä luulet, antaisiko äiti minun osallistua ristikkoluokkaan Acella kevätkisoissa?" Poika kyseli isosiskoltaan, joka tiesi kaiken. Tai no, ainakin kaiken, jolla oli väliä. Jos sisko ei tiennyt vastausta, niin sitten ei tiennyt kukaan muukaan.

Olivia irrotti vaaleanpunaiset merkkisuojat tammansa steppailevista jaloista ja kantoi sylillisen satulahuoneeseen veljensä perässä. Hän huuhtaisi kuolaimet ja ristitti suitset pyyhkäisten hihallaan kimaltelevaa strassiotsapantaa, ennen kuin palasi tamman harjapakin kanssa. Hän tunsi outoa, sisarellista ylpeyttä, kun Kit uskaltautui rapsuttelemaan Sillyn päätä ja hyväntuulinen, touhukas hevonen hamusi pikkupoikaa herkkujen toivossa.
"Hmm. Ehkä. Se saattaisi kyllä olla hänen mielestään liian vaarallista", tyttö pohti hieraisten leukaansa ja ryhtyi sukimaan hevosta, tällä kertaa tunnollisesti päästä häntään ja koko harja-arsenaalilla.
"Mutta minä voin auttaa sinua, koska olet veljeni."

Kit nauroi Sillyn puuhille iloista, helisevää naurua. Oikeastaan siskon hevonen oli ihan kiva. Se oli välillä pelottava, mutta kunhan hän ei joutuisi taluttamaan sitä tarhaan tai ratsastamaan sillä, voisi hän kertoa ylpeänä kaikille, miten hieno hevonen siskolla oli. Poika oli jo valmis antamaan periksi kisahaaveistaan, mutta Olivian lupaus auttamisesta sai innon syttymään sinisiin silmiin.
"Voitko? Kiitos kiitos kiitos!" Hän juhli hiljaisemmalla äänellä, ettei vahingossakaan säikyttäisi hevosia. Hän harjasi innoissaan Acen selkää ja kylkiä, unelmoiden jo ristikkoluokan voitosta ja upeasta ruusukkeesta, joka kiinnitettäisiin Acen suitsiin.
"Olet ihan paras."

Tiedän, isosisko myhäili viimeistellessään hevosensa harjauksen ja heittäen pinkin merkkisadeloimen sen selkään varmuuden vuoksi. Ainakin se näytti elegantilta, ja ehkä fleecevuorellinen loimi estäisi tammaa muuttumasta artiseksi turrikaksi viileissä lämpötiloissa. Hän naksautti riimunnarun kiinni ja valmistautui viemään hevosen ulos.
"Soittaisitko isälle, että tulisi hakemaan meidät?" hän kysyi kuin vain Kit olisi kykenevä siihen - niin kuin poika olikin.

Kit puki Acellekin loimen, kun isosisko näytti esimerkkiä. Hän katseli hentoon vaaleanpunaiseen loimeen puettua poniaan ylpeänä. Sillä oli ehkä isosiskon valitsema loimi, mutta oikeastaan vaaleanpunainen sopi ruunalle.
"Totta kai", poika lupasi innoissaan. "Vien vain Acen ensin tarhaan", hän sanoi ja lähti taluttamaan ponia tarhaa kohden juuri ja juuri kävellen. Teki mieli pomppia ja laulaa ja julistaa koko maailmalle, miten upea poni hänellä oli, mutta Acen vuoksi hän käveli nätisti. Saatuaan ponin tarhan puolelle, hän juoksi takaisin talliin ja penkoi repustaan puhelimensa. Hetken mankuminen sai aikaan toivotun tuloksen, joten poika saattoi suunnata pesemään suitsista pahimmat sotkut pois huikaten samalla Olivialle, että isä ehtisi paikalle puolessa tunnissa.

Puolen tunnin aikamääre oli saada Olivian naaman venähtämään, mutta ainakaan heidän ei tarvitsisi kävellä.
"Oikeasti? Olet tosi taitava. Sinun pitäisi pyytää meille kyytejä useammin", Olivia vetosi, kerrankin varsin vilpittömästi. Hän nojasi tammatarhan aitaan ja katsoi, miten hänen hevosensa tanssi muiden luo, härnäsi toisia ja kirmasi häntä putkella karkuun.

Kit hymyili tyytyväisenä. Ehkä hänen pitäisi. Oli kieltämättä kiva, kun ei tarvinnut kävellä tallille.
"Voin yrittää", hän lupasi siskolleen ennen kuin viiletti varustehuoneeseen. Hän pyyhki suitset kostealla sienellä ennen kuin ristitti ne siististi omalle paikalleen. Hän suoristi satulan ja suuntasi sen jälkeen hymyillen hakemaan kottikärryjä ja talikkoa. Acella pitäisi olla puhdas karsina, kun ruuna tulisi nukkumaan sinne.

Olivia voihkaisi, kun loputtoman energinen Kit kirmasi tiehensä. Hän vilkaisi ympärilleen kuin etsien toimetonta adonista, joka siivoaisi karsinan hänen puolestaan. Sellaista ei valitettavasti näkynyt, joten tyttö laahusti takaisin talliin siivoamaan. Hän ei raaskinut nakittaa Kitiä tekemään sitä tänään puolestaan. Ehkä veli oli tehnyt tarpeeksi.

Lauantai 28.maaliskuuta, aamupäivä - Muutto Greenridgeen

Yleensä pieni poika suuntasi leveästi hymyillen tallille, vaan tänään pyöreiltä lapsenkasvoilta puuttui moinen vaivaton riemu, vaikka vanhemmat olivat tarjonneet kyydin. Pienen pojan kasvoilla oli niille sopimaton vakava ilme, vaaleat kulmat painuivat kurttuun ja lapsi puri alahuultaan kiukkuisena. Kit ei halunnut tallille, ei kun se tarkoitti, että hän ei enää pääsisi Rosings Parkiin sen jälkeen. Miten hän sitten voisi jutella Alexille ja oppia lisää lännenratsastuksesta? Oli ihan epäreilua, että vanhemmat olivat päättäneet muuttaa hevoset toiselle tallille. Ace ei varmasti viihtyisi pienellä ratsastuskoululla yhtä hyvin kuin suurella kilpatallilla. Ace oli sentään kilpaponi, ei mikään tuntiratsu!
"Miksei Ace voi jäädä Rosingsiin? Se on sen koti!" Kit valitti ties kuinka monetta kertaa lyhyellä automatkalla kotikylästä tallille. Autossa istuminen oli tylsää, mutta vielä tylsempää oli ajatus Acen kuljettamisesta jollekin ratsastuskoululle. Pieni poika toivoi, että auto hajoaisi kesken matkan, vaikka eipä sekään taitaisi ratkaista perimmäistä ongelmaa, sillä mitä hän oli vanhempien puheluita uuden tallin kanssa kuunnellut, oli hän ollut ymmärtävinään, että uuden tallin typerä työntekijä saapuisi hakemaan hevosia trailerin kanssa. Kit ei ainakaan aikonut antaa omaa poniaan muiden kuljetettavaksi. Ei ikinä. Ehkä jos Ace ei nousisi traileriin, voisi poni jäädä Rosings Parkiin… Mutta se oli turha toivo. Ace oli aivan liian kiltti ja hyvätapainen kieltäytyäkseen nousemasta ramppia pitkin. Silly voisikin järjestää kohtauksen. Joo! Ehkä siskon typerästä täysiverisestä voisi kerrankin olla hyötyä, ja Silly voisi rikkoa trailerin riehuessaan ja he eivät pääsisi mihinkään ja hevoset saisivat jäädä Rosings Parkiin ja… Poika huokaisi. Ei niin kuitenkaan kävisi, koska maailma oli epäreilu ja kiusasi häntä.

Pikkuveljen vieressä takapenkillä istuva Olivia kätki kehräävän tyytyväisyyden hillityn, teinille ominaisen kyllästyneen naamion taakse. Vihdoin! Hevoset muuttaisivat a) täysihoitoon - luojalle kiitos, ei enää päivittäistä tallilla ramppaamista tai karsinan siivousta! b) kauemmas - autokyydit! c) ratsastuskoululle - halleluja hevosen vaivattomasta hoitoavusta ja liikutuksesta. Asiat eivät olisi voineet järjestyä paremmin, tyttö myhäili pyöritellen kärsinyttä, purukumin vaaleanpunaista ponihäntää etusormensa ympärille. Hän vilkaisi sivusilmällä mököttävää pikkuveljeä. Ehkä Kitkin innostuisi, kun tajuaisi, että pääsisi käymään säännöllisesti ratsastustunneilla ja voisi leikkiä tallilla muiden pikkulasten kanssa. Tyttö venytteli käsivarsiaan laiskasti, kun auto pysähtyi sorapohjaiselle parkkipaikalle valtavan kentän vieressä ja nousi ylhäisesti autosta äidin korottaessa äreänä ääntään. Oli aika mennä hakemaan hevoset ja laittamaan ne valmiiksi.
"Haluatko hakea Sillyn?" hän kysyi pikkuveljeltään, kun lähti kävelemään kiireettä, kädet mustan nahkatakin taskuihin sullottuina, tallia kohti.

Kit mököttäisi tänään, huomenna ja ehkä vielä ylihuomennakin, mutta yhtä varmasti kuin aurinko nousisi myös viikon päästä, pääsisi poikakin yli mielipahastaan. Maailma ei pysähtynyt tähän, eikä hevosharrastus muuttuisi yhtään sen tylsemmäksi, mutta juuri nyt kiukuttelu oli kehittävin tapa ilmaista, ettei hän pitänyt muuttoa hyvänä ideana.
"En", poika vastasi ja potkaisi kiven lentoon maasta. Kiven pyöriessä hiekkatietä eteenpäin rahisten, Kit vilkaisi auton suuntaan kuin odottaen, että joku käskisi poikaa käyttäytymään. Ei kiukuttelussa ollut mitään mieltä, jos sillä ei saanut vanhempien huomiota.
"Enkä halua myöskään hakea Acea. Se jää tänne. Sen kaikki kaverit on täällä", poika julisti ristien kätensä rinnalleen kuten oli nähnyt vanhempien tekevän, kun he olivat tyytymättömiä johonkin tai valmistautuivat korottamaan ääntään.

Olivia kohautti viekkaasti olkiaan.
"Niinkö? Hyvä. Minulle jää siis enemmän rahaa. Kuulinkin, että joku täällä halusi ostaa Acen", tyttö pohti viattomaan sävyyn, pöyhäisi hiuksiaan ja astui ovesta vaimeasti lauantaiaamupäivän valmennuksia hälisevään talliin.

Kit pysähtyi kesken askeleen, seisoi hetken hölmistyneenä toinen jalka ilmassa ja ryntäsi sitten Olivian perään. Ei sisko voinut olla tosissaan!
"Eikä halua, ei varmasti halua!" Poika kivahti, mutta päätti varmuuden vuoksi hakea Acen riimunnarun. "Eikä äiti myisi sitä. Ace on minun poni, ei äidin."

"Kenen nimi lukee papereissa, dorka?" Olivia kysyi venyttäen viimeistä sanaa samalla, kun puhalsi golfpallon kokoisesta purkasta poksahtavan pallon, kosketti varovasti käytävälle kiinnitetyn puoliverisen turpaa ja pujottautui sen ohi kohti tallin sivuovea, josta pääsi länsipuolen tarhoille.

Kitin kasvoille kohosi jälleen sama murjottava ilme, joskin silmissä välähti aavistus pelkoa, mikä sai pojan valitsemaan reitin Acen tarhaa kohden. Entä jos typerä sisko olikin oikeassa ja äiti myisi Acen, jos hän ei muuttaisi poniaan toiselle tallille? Se olisi ihan kamalaa. Hän ei ikinä antaisi sitä äidilleen anteeksi, vaikka ei hän kyllä ollut varma, antaisiko tätäkään. Oli epäreilua, että vanhemmat olivat päättäneet tehdä näin. Hän tykkäsi käydä Rosings Parkissa, koska täällä oli kivoja, paljon hevosista tietäviä aikuisia, joita ei haitannut jutella hänen kanssaan mukavia.
"Tänään muutetaan", Kit mumisi luovuttaneena Acelle, joka tuli omistajaansa vastaan portille. Poika rapsutteli useamman hetken ponin otsaa ja poskia, selvitteli tuuheaa otsatukkaa ja mietti, voisiko vain karata poninsa kanssa nummille. Ace löytäisi sieltä varmasti syötävää, mutta hän ei voisi elää pelkällä heinällä. Kai. Ehkä olisi pitänyt selvittää se etukäteen. Huokaisten pieni poika lähti taluttamaan Acea takaisin tallia kohden, mutisten kiukkuisena jotakin epäreiluista vanhemmista, julmasta maailmasta ja ilkeästä kohtelusta. Hän ei edes yrittänyt kilpahevosten sekaan käytävälle, vaan vei poninsa etupihan hoitopuomille. Siellä olisi edes hieman rauhallisempaa kuin tallissa, jonka käytävillä seilasi toinen toistaan upeampia puoliverisiä tukkimassa tietä karsinoille. Kit sitoi Acen riimunnarun huolella puomiin, varmisti solmun useaan otteeseen ja jäi silti miettimään, ettei haluaisi jättää poniaan siihen kuljetusvarusteiden hakemista varten. Äitiä hän ei ainakaan pyytäisi apuun, kun tämä oli ihan kokonaan äidin syytä. Isänkin, ihan varmasti. Vanhemmat olivat maailman tyhmimpiä tyyppejä.

Olivia nojasi lannistuneena valkolakattuun porttiin ja katseli massiivisen tarhan toidessa laidassa laiduntavaa Sillyä, jonka sadeloimi oli mudan kirjoma ja riippui puoliksi toisella kyljellä. Hitsin hevonen. Tyttö pujottautui aidan ali pitäen silmällä tarhan muita tuliverisiä hevosia riimunnaru piilossa selkänsä takana ja manasi kirkuvan pinkkejä conversejaan, joille sadesäiden pehmentämä tarha ei ollut ominaisin ympäristö, eikä varsinkaan hevosen jahtaaminen. Tyttö lätkäisi Sillyä ärtyneenä lavalle riimunnarulla, kun säheltävä tamma polkaisi kipeästi hänen varpailleen portilla ja seurasi hevosta puolijuoksua talliin sen lapaan törmäillen. Luojan kiitos, joku muu olisi hoitamassa sitä uudella tallilla. Olivia käskytti käytävälle hevosensa kiinnittänyttä naista siirtämään hevosensa siksi aikaa, kun hän tuuppasi kurassa uitetun hevosen karsinaan ja lähti tarkastamaan, että kaikki sen tavarat oli pakattu mukaan. Saisikohan hän nakitettua Kitin harjaamaan hevosen?

Kit päätti jättää ponin yksinään ulos, mutta päätös osoittautui turhaksi, kun joku valmennukseen saapunut hienohelma saapui oman puoliverisensä kanssa hoitopuomille. Höh. Hän oli melkein toivonut, että näppärä poni irrottaisi itsensä ja ravaisi suorinta tietä kartanon puutarhaan ruokailemaan, niin hän saisi viivytettyä hevosten muuttoa, kun kaikki joutuisivat etsimään ponia. Poika huokaisi, potkaisi jälleen maasta viatonta kiveä, joka kieri pitkän matkan tallipihan mukulakivillä (ja sai hoitopuomiin kiinnitetyn puoliverisen korskumaan pää korkealla). Poika ei edes pahoitellut kiitäessään talliin hakemaan Acen harjoja ja kuljetusvarusteita. Hänen puolestaan ylhäinen puoliverinen voisi hermoilla itsensä hengiltä. Sen omistaja sai sentään käydä Rosings Parkissa, toisin kuin hän.
"Jätin Acen pihalle", poika totesi törmätessään siskoonsa. Hänellä ei ollut mikään kiire mihinkään, jos tarkkoja oltiin, joten varustehuoneen ja tallipihan välin ravaaminen ei haittaisi. "Mitä Sillylle kuuluu?"

"Harjausta vailla", Olivia huokasi istuen varustehuoneessa hoitotasolle tutkailemaan tallattua kenkäänsä, "ole onnekas, että olet vielä niin pieni eikä tarvitse osata mitään. Sillyä ei saa puhtaaksi kuin hevosenhoidon ammattilainen."

Kit penkoi Acen harjapakista muutaman harjan. Ei hän kaikkia tarvitsisi, kun kerran matkalle lähdettiin. Poni voisi oikeastaan näyttää todella likaiselta ja takkuiselta, niin kukaan ei haluaisi koskea siihen. Mutta toisaalta, hänen poninsa oli aina puhdas ja upea ja paras, joten poika laski harjat käsistään takaisin pakkiin ja nappasi koko muovilaatikon syliinsä.
"Hyvä. Sitten meillä kestää eikä me ehditäkään muuttaa sinne johonkin", poika vastasi päättäväisenä. Hän ei enää edes muistanut uuden tallin nimeä, mutta eipä sillä väliä ollut. Se ei ollut Rosings Park, siellä ei ollut Alexia ja hauskaa pilkullista Arizonaa, joten se oli kerrassaan kelvoton talli.

"Mmm, se olisi sääli. No, onneksi Acelle ja Sillylle löytyisi varmasti pian uudet omistajat", Olivia haukotteli välinpitämättömästi ja kurotti laiskasti hevosensa hoitopakkia kohti.

Kit polkaisi kiukkuisesti maata jalallaan.
"Eikä löydy, ei niitä myydä!" Hän kiukutteli ja olisi varmaan hyppinyt tasajalkaa, ellei se olisi sotkenut tarkoin järjestettyä harjapakkia. Poika ojensi raikkaan omenanvihreää harjapakkia siskolleen.
"Harjaa sinä Ace, se on ihan puhdas, niin minä hoidan Sillyn", hän ehdotti. Pieni poni oli laiduntanut varsin rauhallisesti, eikä jalkojen kevyttä mutakuorrutusta lukuunottamatta näyttänyt edes olleen ulkona. Hän olisi paljon mieluummin harjannut poninsa itse, mutta jos Olivian sanoissa oli mitään perää, olisi ehkä parempi saada hevoset vauhdilla matkustuskuntoon.

Olivia olisi halunnut hyppiä tasajalkaa riemusta, mutta hän piilotti tämän harkitsevan epäilyksen taakse vetäen harjapakkia hieman kauemmas.
"Oletko varma, että osaat?" hän kysyi epäillen ja kurotti toisella kädellä ponin harjapakin.
"Ja miksi luulet hevosten muuttavan? Koska äidillä ei ole varaa pitää niitä täällä."

"Olen. Osaan ihan varmasti. Se on kiiltävän puhdas kun näet sen seuraavan kerran", pieni poika uhosi, vaikka ajatus energisestä täysiverisestä pyörimässä hyrränä ympäri karsinaa sai lapsen käden värisemään. Miten hän saisi hevosen pysymään paikoillaan sen ajan, että ylettäisi kiipeilemään jakkaralta harjaamaan selkää?
"Eipäs. Ne muuttaa koska äiti on tyhmä ja epäreilu."

Olivia ojensi harkiten pakin pikkuveljelleen ja olisi voinut suukottaa tätä kiitokseksi. Hän halusi illaksi ulos Nikin kanssa - Mercedes oli vatsataudissa, siitäs sai typerä lehmä, hah! - ja toivoi äidin heittävän hänet samalla reissulla. Siksi hän oli laittautunut valmiiksi eikä halunnut haista aivan hevoselta. Hän kohautti olkiaan Kitin haukkuessa äitiä, herkutellen sillä, että voisi jopa saada veljestä liittolaisen vanhempia vastaan. Tyttö otti ponin harjapakin ja lähti muikeana pihalle. Pieni, kiltti Ace oli ihana hoitaa eikä Oliviaa haittaisi rapsutella sitä.

Kit otti tarjotun pakin vastaan, kohotti leukansa pystyyn ja marssi kiukkuisin, päättäväisin askelin Sillyn karsinalle. Päättäväisyys karisi kovaa kyytiä, mitä kauemmin hän tuijotti suurta tammaa. Ehkä tämä oli ollut iso virhe. Silly oli tulla syliin heti kun hän raotti karsinan ovea, mikä sai pojan ilmeen synkkenemään entisestään. Hänen pitäisi saada tamma kiinni ja seisomaan paikoillaan, mikä oli helpommin sanottu kuin tehty, tai harjaamisesta ei tulisi yhtään mitään. Olivia oli ollut oikeassa, hevonen oli sottainen.
"Olet kamala sottapytty", poika torui hevosta tuijottaessaan niska kenossa ylöspäin. Silly ei seissyt hetkeäkään aloillaan, mutta ainakin kaltereihin sidottu naru esti tammaa karkaamasta sen kauemmas. Kit aloitti harjausoperaation varoen seilaavaa takaosaa, sillä kokemuksesta lapsi osasi sanoa, ettei suuri hevonen edes huomaisi pientä poikaa kun innostuisi säheltämään omiaan. Olisipa Silly yhtä kiltti kuin Ace.

Olivialla ei mennyt kauaa sukia Ace asialliseksi, rapsuttaa ponia säästä ja kiinnittää sen siroihin jalkoihin hempeän vaaleanpunaiset kuljetussuojat sekä häntäsuoja. Hän vaihtoi käytössä kuluneen, omenanvihreän riimun suojiin sopivaan ja laittoi söpöysasteen tähden ponille myös samanvärisen fleeceloimen, ennen kuin taputti sitä kaulalle ja jätti sen odottamaan ulos. Tyttö suuntasi katsomaan, oliko hänen tohelo täysiverisensä telonut pikkuveljen, ja mikä tärkeämpää, oliko pikkuveli saanut puhdistettua kuraisen pöljän.

Kit harjasi Sillyä parhaan taitonsa mukaan puhtaaksi. Hän keskittyi ensimmäisenä polkeviin jalkoihin, jotka eivät tuntuneet olevan hetkeäkään aloillaan, kun täysiverinen yritti päästä liikkumaan yhtä aikaa eteen, sivulle ja ylös, tai siltä se ainakin vaikutti. Hän käytti kovempaa harjaa irrottamaan kuivunutta kuraa eikä voinut olla tuntematta ylpeyttä, kun sai vastoin kaikkia ennakko-oletuksiaan kaivettua tammalta esille kolme valkoista, puhdasta sukkaa. Hän oli neljännen kimpussa, kun Olivia ilmeistyi paikalle.
"Hevosesi luulee olevansa tanssikilpailussa", poika totesi peruuttaessaan vauhdikkaasti sivuun, kun takaosa jälleen seilasi turhan lähelle. Päättäväisesti Kit palasi takaisin vasemman takajalan luokse ja jatkoi harjausta, siirtyen hevosen liikkeiden mukana eteen ja taakse. Eikö Silly osannut olla hetkeäkään aloillaan? Jos tamma ei seilannut sivuttain, se tuntui nostelevan vuorotellen kaikkia jalkojaan. Täysiveriset olivat todella kummallisia.
"Onko Ace tyytyväinen?"

Olivia ihaili veljensä päättäväisyyttä ovelta ja kiitoksena Kitin uurastuksesta, nielaisi arvelunsa siitä, miten Ace tulisi löytämään toisen lempi-ihmisen ratsastuskoululta. Ehkä Kitiä parempaa poninomistajaa ei ollutkaan.
"On, se on valmis. Olet aika hyvä harjaamaan", hän lisäsi harvinaisen vilpittömän kehun ja kävi hakemassa Sillyn oranssit, vähän käytetyt kuljetusvälineet varustehuoneesta, mistä vanhemmat olivat pakanneet hevosten varusteet autoon, isä alistuen huokaillen ja äiti valittaen ja kieltään naksutellen.
"Eikö sinusta ole kiva päästä ratsastustunneille?" Olivia kysyi melkein ystävällisesti nojatessaan hevosen karsinan ovenpieleen loimi, kuljetussuojat ja puhdas nylonriimu sylissään.

Kit nyökkäsi vastaukselle. Hyvä. Edes toinen hevosista olisi valmis muuttamaan uuteen talliin, joka ei varmasti olisi yhtä hyvä kuin Rosings Park. Entä jos Ace ei löytäisi ponikavereita sieltä?
"Kai rapsutit Acea?" Poika huolehti vaihtaessaan pehmeämpään harjaan, jolla puhdisti Sillyn kaulan ja kyljet niin korkealta kuin yletti. Tällaisina hetkinä hän toivoi olevansa pidempi, mutta yksikin vilkaisu Acen suuntaan sai pojan muuttamaan mieltään. Oli hyvä olla lyhyt, niin sai ratsastaa Acea.
"On, mutta", Kit vastasi huokaisten ja kääntyi katsomaan siskoaan. "Mutta täälläkin on niin kivaa", hän päätyi lopulta jatkamaan lausettaan. "Mitä jos Ace ei pidä uudesta paikasta tai kukaan ei pidä siellä Acesta? Entä jos muut hevoset ovat kovin isoja ja ilkeitä eivätkä pidä Acelle seuraa?"

"Rapsutin. On se minunkin ponini", Olivia muistutti vaistomaisesti silmiään pyöräyttäen. Ripset tuntuivat raskailta timanttikimalteisen maskaran alla. Pieni ääni sanoi, ettei hän ollut ehkä menossa illaksi ulos. Pienempi kuiskutti, ettei hän ehkä halunnutkaan. Hän halusi nähdä uuden tallin. Hän halusi tehdä hyvän ensivaikutelman. Ehkä tämä ei ollut paras asuvalinta, tyttö pohti vilkaisten tiukkoja, mustia farkkuja, himmeästi kimaltelevaa paitaa ja piukkaa nahkatakkia. Pöh. Hän näytti aikuiselta ja seksikkäältä, siitä hän oli suhteellisen varma.
"Ja hei pösilö, kuka voisi olla pitämättä Acesta? Se on aivan ykkönen. Se löytää varmasti enemmän ponikavereita kuin täältä", Olivia vakuutti ja astui harjaamaan Sillyn selän.

"Hyvä", Kit nyökkäsi huulet tiukaksi viivaksi puristettuina. Hän ei tänään tarttunut Olivian sanoihin, joista olisi minä tahansa muuna päivänä saanut aikaan äänekkään tappelun, sillä tänään hänen raivonsa oli suunnattu vanhempiin, jotka pettivät hänet ja ponin, kun pakottivat muuttamaan muualle. Olivia oli hyvä liittolainen siihen, joten siskolle olisi turha kiukutella.
"Entä jos siitä pidetään liikaa? Entä jos se ei enää pidä minusta kun kaikki muutkin pitävät siitä?" Pojan ääni vavahti paljastavasti kesken puheen. Hän ei halunnut menettää poniaan, joka oli hänen paras ystävänsä. Ei kukaan muu voisi rakastaa Acea yhtä paljon kuin hän, mutta entä jos poni ei tajuaisi sitä vaan tykästyisi enemmän kaikkiin muihin tallilla kävijöihin? Sellaisiin, jotka olivat ratsastaneet kauemmin tai enemmän tai joilla oli hienot merkkivaatteet ja uutuuttaan kiiltelevät nahkasaappaat. Entä jos Ace ei enää ravaisi tervehtimään häntä portille? Mitä hän sitten tekisi?

"No tuohan on ihan typerää", Olivia puhahti silmiään pyöritellen, mutta lempeämmin kuin yleensä, "sinä olet sen omistaja. Olet varmasti syöttänyt sille enemmän omenia kuin kukaan muu, joten olet aina sen lempi-ihminen." Sehän nyt oli aivan hölynpölyä, mutta tuskin Kit sitä tiesi. Tyttö heilautti oranssin fleeceloimen tamman selkään, kun se oli tarpeeksi puhdas ja vaihtoi riimun, kun oli pyyhkinyt levottomasti pörisevän päänkin.
"Laitatko sille suojat?" hän tarjosi veljelle ja taputti tamman lämmintä, sileää kaulaa.

Kit nyökytteli hitaasti siskon puheen tahtiin. Se kävi järkeen. Jos hän syöttäisi omenoita vielä uudella tallillakin Acelle mutta kieltäisi muita tekemästä niin, poni pitäisi hänestä ikuisesti kaikista eniten.
"Joo", poika vastasi innokkaasti, otti suojat vastaan ja muisti vasta sen jälkeen, miksi jalkojen harjaamisessakin oli kestänyt niin kauan. Silly ei rauhoittunut seisomaan aloillaan, joten hän joutui kiristämään tarroja useampaan kertaan ja korjaamaan, kun suoja luiskahti pois paikoiltaan, mutta lopulta hevosella oli tyylikkäät suojat jalkojaan koristamassa.
"Se on valmis muuttamaan uuteen kotiin", Kit ilmoitti ja kääntyi katsomaan Oliviaa tuttu hymy hetken kasvoja valaisemassa, ennen kuin hän muisti, että oli ollut tarkoitus mököttää.

Olivia hihitti nähdessään veljensä ilmeenmuutoksen ja kurottui pörröttämään pojan tukkaa.
"Hei ajattele nyt, äiti säästää niin paljon rahaa tallinvaihdossa, että pääset varmaan kahdelle ratsastustunnille viikossa - ja tallilla on aina joku, joka voi katsoa, kun hyppäät", tyttö vetosi viekkaasti ja tuuppasi Sillyn päätä kauemmas, kun hevonen löi häntä huomaamattaan takaraivoon.

Kit naurahti hiljaa tukan pörröttämiselle ja väläytti leveän hymyn siskolleen, kun Olivia mainosti uuden tallin etuja.
"Pääsen hyppäämään usein?" Hän kysyi räpytellen silmiään, jotka tuntuivat hetkessä laajentuneen lautasen kokoisiksi. Hän pääsisi oikeasti hyppäämään, eikä joutuisi aina lahjomaan ja uhkailemaan ja kiristämään äitiään mukaan, jos halusi hypätä?
"Sehän on mahtavaa!" Poika hihkaisi. Hän pääsisi ratsastustunneille, mikä oli jo itsessään juhlanaihe, ja sitten hän pääsisi vielä hyppäämään itsekseenkin. Vau! Ehkä tallinvaihdossa oli jotain hyvääkin.
"Mennäänkö jo?"

"Joo", Olivia hymyili velmusti ja harkitsi ujuttavansa Sillyn Kitin talutettavaksi, mutta se hippunen vastuuntuntoa, mitä hänen päässään oli jäljellä, päätti toisin. Hän irrotti narun karsinan mustista, puhtaista kaltereista ja kurkisti alkaneen valmennuksen tyhjentämälle käytävälle. Varmaan hakija olisi jo saapunut tai tulisi kohta. Kai hän sen aikaa jaksaisi talutella hevosta. Tyttö tarttui toisella kädellä hevosen riimuun ja kävellä luisui sen lavan vieressä pitkin käytävää aina ulos asti.

Kit kulki Sillyn ja Olivian perässä, sillä ei aikonut vahingossakaan jäädä suuren hevosen jalkojen alle, jos Silly päättäisi rynnätä eteenpäin. Siskoa tosin kävi ihan vähän sääliksi. Silly oli niin kauhea tohelo verrattuna luotettavaan Aceen, joka… ei odottanut hoitopuomin luona. Poika käänteli kauhuissaan päätään. Missä hänen poninsa oli? Ei hän ollut ollut tosissaan, kun oli toivonut Acen katoavan! Apua, ei kai jokin paha henki nyt ollut kuullut hänen kiukkuista ajatustaan ja vienyt Acea kauas nummille harhailemaan ja -
Kuuluva hirnahdus katkaisi pojan kauhistuneet ajatukset. Ace tervehti Sillyä trailerin kätköistä, johon poni oli jo talutettu odottamaan. Valkoinen, aavistuksen rapainen traileri näytti ainakin ulkoapäin siltä, että pysyisi kasassa, mutta se ei ollut Rosings Parkin upea, hieno hevoskuljetusrekka logojen kera.
"Ace!" Kit huudahti ja ryntäsi traileria kohden. Miksi poni oli jo siellä? Oliko joku yrittänyt varastaa ponin? Ramppia pitkin laskeutui punatukkainen nainen, jonka mustat, reisistä haalistetut farkut olivat hevosenkarvoissa ja Kit olisi voinut vannoa, että mustassa, kuluneessa tekonahkatakissa näkyi hevosen kuolaa. Ehkä Ace oli yrittänyt syödä tämän tuntemattoman kostoksi.
"Moikka, taidatkin olla Kit. Vein jo ponisi traileriin niin päästään lähtemään", Bex tervehti poikaa, jonka huomio oli edelleen ponin vaaleanpunaisen loimen koristamassa takaosassa. Kit nyökkäsi ja marssi ramppia pitkin tarkistamaan Acea. Entä jos se oli ihan väärin kiinnitetty tai jotain?
"Kelpaisko apu sen kanssa?" Punapää suuntasi huomionsa energisen täysiverisen ja sitä taluttavan tytön puoleen. Hän ei tiennyt, mikä Olivian selitys tallille sopimattomille vaatteille oli, mutta niin tai näin, tyttö ei näyttänyt kuuluvan hevosensa rinnalle. Hän ei tosin voisi moittia ketään, kun itse oli saapunut kuluneissa tennareissa, farkuissa ja nahkatakissa, mutta hän oli rehellisyyden nimissä unohtanut koko jutun. Onneksi äiti oli huutanut kentän laidalta kesken ratsastustunnin, ettei hän voisi mennä keskustaan ennen kuin olisi noutanut uudet asukkaat, niin Davisin perheen hevoset eivät olleet jääneet ilman kyytiä.

"Senkus", Olivia vastasi mittaillen hänen kanssaan samassa hengessä pukeutunutta naista, joka laskeutui trailerista. Tallipihalla sivuttain tanssinut tamma oli seisahtunut kuin seinään tajutessaan, että sitä talutettiin kohti ahdistavaa traileria. Silly nosti päänsä pystyyn terävästi korskuen, nakkeli niskojaan ja yritti perääntyä.

Lyhyt nainen naurahti ja harppoi täysiverisen rinnalle. Hän oli käyttänyt aamupäivän Solon kanssa tappelemiseen sen jälkeen kun Gemma oli luovuttanut tuskin vartin selässä viihdyttyään, joten hän ei hetkeäkään epäillyt, etteikö pärjäisi yhdelle hentoiselle täysiveriselle.
"Heippa tyttönen. Et taidakaan pitää trailereista", nainen höpisi hevoselle rauhallisella äänellä ja tarttui riimunnaruun. "Onneksi tämä on erityinen traileri. Se on jokaisen hevosen suosikkipaikka matkustaa", Bex jatkoi niitä näitä höpöttelyään ja talutti Sillyä voltilla, jolla ujuttautui hitaasti lähemmäs ramppia antamatta tamman pysähtyä tuijottelemaan traileria suoraan.
"Onko se millainen matkustaja?" Bex suuntasi kysymyksen Olivialle pysähtymättä hetkeksikään tamman kanssa. Tietenkään äiti ei ollut etukäteen kysellyt, millaisia matkustajia nämä hevoset olivat, vaan oli autuaasti luvannut tarjota kyydin - ja sitten karkasi pitämään tuntia ja sysäsi tehtävän hänen harteilleen.

Olivia kohautti olkiaan kädet epäluuloisessa puuskassa ja mittaili tulijaa, jota Sillyn hötkyili ei näyttänyt hetkauttavan.
"Se ei ole ollut trailerissa kuin muutaman kerran", tyttö vastasi ja siirtyi hieman kauemmas pyyhkimään pölyä housuiltaan.

Loistavaa, kerrassaan loistavaa. Äiti ei ollut voinut kysyä tätä etukäteen, niin hän olisi voinut tulla hevosella hakemaan uusia asukkaita ja näyttää samalla ratsastusreitin Rosings Parkista Greenridgeen. Hän vaihtaisi muutaman kipakan sanan äitinsä kanssa tästäkin reissusta.
"Jostainhan se on aina aloitettava", Bex totesi ääneen niellen suurella vaivalla kiroamisen, joka ei tosiaankaan sopinut lasten (tai varsinkaan heidän vanhempiensa) korville. Hän voisi kotona purkaa kiukkunsa äitiin ennen kuin lähtisi keskustaan. Varmaotteinen nainen ei hätkähtänyt, vaikka Silly peruutti lähemmäs kolme metriä tajuttuaan, miten lähelle traileria oli päätynyt. Kärsivällisesti Bex aloitti volttien kautta lähestymisen uudestaan, otti muutamalla maiskautuksella vauhtia ja ajoi hevosen rampille. Silly nousi muutaman askeleen kolisevaa ramppia pitkin, loikkasi alas ja pyöri pää korkealla korskuen taluttajansa ympärillä. Bex pyöräytti silmiään, varoi varpaitaan ja lähestyi traileria kolmannen kerran aikeinaan saada hevonen tällä kertaa ylös asti. Heti, kun Silly epäröi, lisäsi nainen painetta tamman takaosaan, kunnes hevonen sähelsi tiensä ylös traileriin.
"Hyvä tyttö. Eihän se ollut kamalaa, ei sitten yhtään", hän mumisi aavistuksen hengästyneenä ja tarjosi omenaa häseltävälle tammalle, joka ei ensin edes tajunnut herkkuja. Poni kurkotteli niin innostuneena, ettei Bex voinut vastustaa kiusausta tarjota muutamaa lohkoa myös pienemmälle turvalle. Hän varmisti hevosten kiinnitykset, laskeutui trailerista, asetti puomin paikoilleen ja nosti rampin. Hän löi käsiään yhteen pyyhkiäkseen niistä pahimmat sotkut ja väläytti leveää hymyä nuorisolle. Kit oli siirtynyt kaikessa hiljaisuudessa Olivian vierelle, sillä poika ei osannut vielä päättää, pitikö punapäästä vai kammoksuiko räiskyvää energiaa, jolla Bex liikkui paikasta toiseen. Parempi siis lyöttäytyä siskon seuraan, koska isosisko pitäisi pienemmästään huolta. Sehän siskojen tehtävä oli.
"Eiköhän lähdetä. Tuutteko vanhempienne kyydillä perässä vai haluutteko takapenkille?"

"Vanhempien", Olivia vastasi osaamatta päättää ihaillako kulunutta versiota asuvalinnastaan vai suhtautuako naiseen torjuvalla epäluulolla. Hän laski kätensä Kitin olkapäälle, kiepautti pojan parkkipaikkaa kohti ja lähti harppomaan siellä odottavaa, asiallista perheautoa kohti vaaleanpunaista ponihäntää huiskaisten ja uusien, pinkkien conversejen kuntoa huolissaan tarkkaillen. Toivottavasti uusi talli ei olisi mutavelliä, hän tajusi kauhuissaan. Rosings oli aina ylellisen siisti, mutta ehkä uudessa paikassa ei käytetty aikaa ja varoja samaan.

Bex nyökkäsi ja istahti vanhan, ulkoakin rähjäisen avolavan rattiin, joka näytti sisältä varsin räjähtäneeltä kaikkien varusteiden ja muiden hevostarvikkeiden takia. Ehkä oli hyvä, etteivät lapset nousseet hänen kyytiinsä, sivusiiliään puolihuolimattomasti rapsuttava nainen tuumi. Kit seurasi Olivian rinnalla autolle, vilkuillen jatkuvasti huolissaan taakseen kohti traileria. Entä jos omituinen puoliksi kalju nainen kolaroisi tai kiihdyttäisi liikaa, ja Silly kaatuisi pienen Acen päälle?
"Toivottavasti hevoset matkustavat kunnolla", poika murehti kiivetessään takapenkille. Bex lähti ajamaan rauhallisesti trailerin kanssa edeltä näyttääkseen reittiä, vaikka eipä täällä montaa risteystä ollut, mistä eksyä.

"Eiköhän", Olivia vastasi olematta turhan huolissaan. Hän kiipesi auton takapenkille satuloiden ja suitsien sekaan, kiinnitti laiskasti turvavyön ja uppoutui Whatsuppiin, ennen kuin joutuisi keskustelemaan äitinsä kanssa. Hän naamioi tehokkaasti uteliaisuutensa uutta tallia kohtaan. Miten hän toivoikaan, että siellä olisi tyttöjä, jotka haluaisivat hoitaa Sillyä.

Kit muisti auton lähdettyä liikkeelle, että hänen oli tarkoitus mököttää, joten pieni poika puri huultaan ja kurtisti kulmiaan yrittäessään löytää samaa kiukkuisuutta, joka oli saanut hänet aamulla paiskomaan leluja ympäri huonetta. Hänen pitäisi varmaan siivota ne heti, kun he palaisivat kotiin. Höh. Siivoaminen ei ollut yhtään kivaa. Poika liimasi katseensa trailerin perävaloihin, toivoen kaikella tahdollaan, että hevoset selviäisivät kunnossa uudelle tallille ja kaikki menisi sielläkin hyvin. Bex oli ainakin hyvä kuski, jos ei muuta, sillä traileri ei kertaakaan nykäissyt terävästi, jarruttanut nopeasti tai heilahtanut käännöksissä. Uteliaisuus heräsi mitä pidemmälle he ajoivat hiekkaista tietä. Täälläkö he tästä lähtien maastoilisivat?
"Hevosia!" Poika hihkaisi ja kiskoi Olivian hihaa saadakseen siskonsakin katsomaan autotien laidalla olevaa tarhaa, jossa laidunsi koko joukko hevosia etsimässä pienintäkin vihreää ruohonkortta. Vaalea kermanvärinen pieni hevonen nosti päänsä maasta ja lähti laukkaamaan musta häntä korkealla aidan viertä autojen rinnalla. Kit nauroi katsoessaan pientä hevosta, joka pysähtyi hyvissä ajoin ennen sähkölankaa. Se sai muutkin samassa tarhassa olevat hevoset ravaamaan aidan luokse katselemaan, mitä tallilla tällä kertaa tapahtuisi. Bex ajoi trailerin tallipihan tuntumaan, vaikka tiesikin katuvansa sitä jälkeenpäin, sillä traileriyhdistelmän kääntäminen ei ollut helppo homma tässä tilassa. Nainen laskeutui autosta aukaisemaan traileria kun Kit vasta hoputti vanhempia parkkeeraamaan tallitien varteen, sillä pieni parkkipaikka oli täynnä ratsastustunneille tulleiden autoja.

Olivia nosti liioitellun hitaasti katseensa, ettei paljastaisi kiinnostustaan, mutta jäi sitten tähyämään ympärilleen. Tämä ei näyttänyt aivan yhtä… Idylliseltä kuin elegantti, hoidettu kisatalli, mutta ehkä he sopeutuisivat tänne. Tyttö nousi autosta sen pysähtyessä, odotti veljeään ja lähti sitten tämän kanssa yhtä matkaa kohti traileria.

Kit katseli ihmeissään ympärilleen, mutta innostus ei jäänyt keneltäkään huomaamatta, kun poika lähes pomppi paikallaan käännellessään päätään rivakasti puolelta toiselle. Kentällä pidettiin juuri ratsastustuntia, mikä sai pojan vilkaisemaan saman tien vanhempia. Kai hänkin pääsisi? Kun kerran rahjattiin ihan väärälle tallille asumaan, niin pakkohan sitä olisi päästä edes tunneille hyvitykseksi! Bex asteli sivuovesta sisään traileriin ja irroitti ensimmäisenä mustan täysiverisen, jonka lastaaminen oli ollut operaatio - poni seisoisi varmasti kiltisti aloillaan sen aikaa, että hän saisi lykättyä hevosen teinille tai vietyä sen karsinaan. Silly peruutti vauhdikkaasti ramppia pitkin alas ja korskui kuuluvasti, kun sai tukevaa maata joustavan lastaussillan sijaan tanssahtelevien kavioidensa alle.
"Otatko sen?" Bex kysäisi Olivialta tarjoten riimunnarua tytön suuntaan. Kit ei odottanut kahta sekuntiakaan kiertäessään Sillyn ympäri ja suunnatessaan hakemaan omaa poniaan, joka laskeutui ramppia paljon maltillisemmin, vaikka uusi ympäristö sai Acenkin kohottamaan päänsä korkealle ja haistelemaan ilmaa sieraimet suurina. Poni pärskähti ja nyökkäili päällään korvat joka suuntaan kääntyillen, kun mustanpäistärikkö pikkuponi yritti kuulla jokaisen äänen kerralla.

Olivia otti varmuuden vuoksi tympeimmän teini-ilmeensä, kun astui ottamaan vastaan Sillyn narua. Hän toivoi, ettei tamma raahaisi häntä pihaa tai muuten nolaisi häntä. Hän halusi antaa itsestään hyvän ensivaikutelman uudella tallilla - hän halusi olla tyylikäs, makea, kova, haluttava… Silly törmäsi häneen lavallaan, kun tähysi kaula kaarella ja silmänvalkuaiset vilkahdellen uutta ympäristöä ja uusia hevoskavereita. Se kiljui heipat uusille tutuille niin, että Olivian korvat soivat ja tyttö töni hevosta närkästyneenä muistamaan läsnäolonsa. Hän nykäisi narusta ja käänsi tamman voltille ympärilleen, missä se sai hötkyillä hetken.
"Minne vien tämän? Vai onko tarkoitus jumittaa tässä koko päivä?" hän kysyi laiskalla, vain aavistuksen alentuvalla sävyllä Bexiltä. Hän oli mielestään oppinut Mercedeksen ylhäisen sävyn erinomaisesti.

Bex nauroi ääneen Olivian puheille. Vai että tämmöinen tapaus. Hän todennäköisesti ansaitsi juuri teinin mittaamattoman vihan niskaansa loppuelämäkseen reagoimalla näin huvittuneesti, mutta hän ei ollut koskaan ollut taitava pitämään tunteita omana tietonaan - niinpä huvittuneisuuskin paistoi läpi koko olemuksesta, kun teinityttö selkeästi asetti itsensä koko maailman yläpuolelle. Olivia ja Abigail voisivat tulla hyvin toimeen keskenään, tai sitten he julistaisivat hiljaisen sodan toisilleen, sillä tallille ei mahtunut kuin yksi ylhäisyys kerrallaan.
"Voit viedä sen talliin. Näytän karsinan", hän totesi hyväntuulisesti, katseli hetken ponia ja pikkupoikaa, ennenkö harteitaan kohauttaen lähti liikkeelle. Eiköhän Kit pärjäisi, kun poni vaikutti perin hyvätapaiselta ja poika reippaalta.
"Bex! Bex! Kai saan Bondin huomenna? Kiltti, kiltti", yksi mustan tilastoruunan hoitajista aneli heti kun näki Bexin ilmestyvän tallin ovista sisään. Oleskelutilasta tallin käytävälle tupsahtanut tyttö näytti valmiilta tekemään mitä tahansa, jotta saisi tahtonsa läpi.
"Ava päättää huomisen ratsut", Bex vastasi hyväntuulisesti. "Välitä tieto eteenpäin, jooko, niin kaikki eivät roiku hihassani", hän vielä lisäsi naurahtaen. Tyttö nyökytteli innoissaan päätään, kiepahti kannoillaan ja oli jo katoamassa takaisin oleskelutilaan, kun huomasi uudet hevoset. Bex kohotti kulmaansa huvittuneena, mikä sai vaaleatukkaisen tytön muistamaan, mikä aiempi tehtävä oli ja jättämään Sillyn ja Acen ihailun myöhemmäksi.
"Ace voisi jäädä tähän karsinaan ja Silly mennä sen viereen. Sopisiko se?" Bex kysäisi liu'uttaessaan karsinanovea auki puolihuolimattomasti. "Älkää edes yrittäkö", hän huikkasi huomatessaan silmäkulmastaan yksityisten käytävälle pyrkivät ratsastuskoululaiset. Tytöt peruuttivat pois käytävältä häpeää taidokkaasti teeskennellen, mutta jäivät norkoilemaan lähettyville. Pitäisihän heidänkin nähdä uudet asukkaat!
"Ratsastuskoululaisilla ei ole asiaa tälle käytävälle, joten hevosenne saavat olla rauhassa", Bex koki tarpeelliseksi ilmoittaa, kun Kit mulkoili itseään vanhempia tyttöjä kiukkuisena ja puristi Acen riimunnarua pienet rystyset valkoisina. Kukaan ei veisi hänen poniaan.

Olivia vilkaisi ratsastuskoululaisia silmäkulmastaan, mutta keskittyi helpottuneena Sillyyn, jolla oli kiitettävästi vauhtia ja pyrkimyksenä talloa hänen varpailleen. Tyttö töni kyynärpäällä hevosta lapaan, kun se ajautui liian lähelle ja pidätteli pienin nykäyksin narusta. Hän pujahti karsinaan, pidätti henkeään ja kiepautti vauhdikkaalla pyrähdyksellä seuraavan hevosen oikein päin, ennen kuin irroitti oranssin narun samanvärisestä nailonriimusta ja peruutti käytävälle sulkien oven huokaisten perässään. Hän inhosi sitä, miten jännitti tyttöjen kohtaamista. Ei se ollut tuntunut tällaiselta ennen, mutta nyt jokainen sosiaalinen tilanne oli taistelutanner. Tyttö pöyhäisi vaaleanpunaista tukkaansa ja tuijotti hevosta, joka kiljui jälleen korviavihlovasti ja kieppui ympäri karsinaansa pöristen ja seiniä epähuomiossa kolistellen. Olivia tunsi hataran kiintymyksensä rapisevan ja toivoi jälleen kerran, että hänellä olisi hieman edustavampi hevonen.
"Kit, mennään hakemaan hevosten tavarat", hän sanoi pikkuveljelleen, joka näytti haluttomalta päästämään irti ponista hetkeksikään.

Kit ei halunnut päästää irti Acesta, vaikka poni seisoi kiltisti aloillaan karsinassa ja olisi varmasti halunnut tutkia uuden kotinsa läpikotaisin. Poika huokaisi Olivian sanoille, taputti Acea supattaen jotakin hyvin hiljaista ja 'olet paras poni ikinä' maiselta kuulostavaa ponin valppaisiin korviin ja irrotti riimunnarun hitaasti. Hän peruutti ulos karsinasta, jonka Bex sulki pojan perässä, katse jo täysiverisessä, joka näytti varsin energiseltä karsinassakin. Kuinkakohan nopeasti äiti katuisi tuon hevosen ottamista tänne? Hänelle energia, vauhtia ja sen mukanaan tuomat huvittavat tilanteet kelpasivat kyllä, mutta Avan käsitys mukavasta ratsusta oli erilainen.
"Mennään", Kit huokaisi alistuneena ja lähti valumaan kohti traileria, vilkuillen jatkuvasti olkansa yli poniaan. Poika suuntasi teräviä mulkaisuja jokaiselle, joka erehtyi katsomaan lasta kohden, kun taittoi lyhyen matkan tallikäytävältä takaisin ulkoilmaan. Rosings Parkin pitkien käytävien jälkeen matka tuntui naurettavan lyhyeltä. Kuinkakohan monella loikalla hän pääsisi ulko-ovelta Acen karsinan eteen? Täytyisi testata joku päivä.
"En yhtään tykkää tästä tallista", poika ilmoitti, vaikka vilkaisikin kaipaavasti ratsastuskentän suuntaan. Tunneilla ratsastaminen olisi ihanaa, mutta… Ei niin ihanaa, että hän haluaisi jakaa poninsa muiden kanssa.

"Niinkö?" Olivia kysyi ja vilkaisi olkansa yli, kun he kävelivät autoa kohti. Isä saisi kantaa painavimmat laatikot, mutta hän voisi ottaa tamman varusteet. Hän ei ollut varma, mitä ajatella - eihän siinä ollut entisen tallin eleganssia, mikä kai oli peräisin epäkäytännöllisistä siisteysstandardeista ja pintaratkaisuista, mutta ehkä täällä hänen ei tarvitsisi tuntea itseään kelvottomaksi. Muutkin täällä vasta opettelivat.
"Ehkä mielesi muuttuu vielä", hän päätti kannustaa veljeään, "ehkä sitten kun pääsette tunneille Acen kanssa?" Tyttö kasasi syliinsä Sillyn satulan sekä suitset, odotti että Kit saisi kannettavaa ja lähti sitten harppomaan takaisin tallia kohti. Selkä suoraan, olkapäät taakse, leuka ylös, omistat maailman, hän mantrasi itselleen, kun etsi varustehuonetta.

"Niin", Kit vahvisti potkaisten viatonta kiveä tallitiellä niin kovaa, että sorakivi kieri usealla pompulla kauemmas. Poika vilkaisi ympärilleen kuin odottaen, koska joku kieltäisi häntä, mutta kun kieltoa ei kuulunut, Kit sulloi kädet syvemmälle taskuihinsa kuten kaikissa elokuvissa päähenkilöt aina tekivät kun suuttuivat, ja marssi autolle. Hän nosti Acen satulan ja suitset käsivarsilleen ja lähti siskonsa kannoilla takaisin tallille.
"Tuskin. En tykkää tästä. Täällä on liikaa lapsia", hän totesi kulmiaan kurtistaen, "ja lapset menevät aina koskemaan muiden hevosiin, vaikka ei olisi lupaa." Siitä hänellä oli omakohtaista kokemusta koko siltä ajalta, jonka Ace oli asunut Rosings Parkissa ja hän oli osannut kävellä. Hän paranteli otettaan satulasta kun he astuivat kotoisaan pikkutalliin, joka oli mukavan valoisa.
"Varustehuone on tossa", yhdestä karsinasta huikattiin ja osoitettiin avointa ovea kohti, jossa tosiaan näkyi satuloita ja suitsia. Kit ei edes vilkaissut ohjeet antanutta teiniä vaan marssi varustehuoneeseen vain tajutakseen, ettei hänellä ollut pienintäkään aavistusta, mihin satula kuului. Satulatelineissä oli nimilaput, mutta pikainen vilkuilu paljasti, ettei yhdessäkään lukenut Ace tai edes Silly, vaikka eipä hän siskonsa hevosen varusteista niin kiinnostunut ollutkaan.
"Öö", hän pohti ääneen ja paranteli jälleen satulan paikkaa pienellä käsivarrellaan.
"Laittakaa ne tuohon", Bex totesi ovensuusta ja viittasi kädellään reunimmaisen telinerivin kahta alinta telinettä. Kit laski Acen satulan alimmalle telineelle helpottuneena siitä, ettei koskaan joutuisi kurkottelemaan satulaa. "Ja suitset saatte tähän. Tuolle hyllylle voitte laittaa harjat ja mitä muuta pientä haluattekaan. Yläkerran heinävintillä on kaapit, joihin saatte lukkojen taakse kaiken muun, ja loimet voi jättää joko kuivaushuoneen kaappeihin tai varustekaappienne päälle koreihin." Kit vilkaisi Oliviaa toivoen, että sisko oli kuunnellut tarkemmin annetut ohjeet, sillä häneltä ne olivat menneet ohitse, kun hän oli jäänyt katselemaan viereisellä telineellä olevan satulan punakultaista huopaa ja pohtimaan, mistä hän saisi Acelle samanlaisen Iron Manin värein loistavan satulahuovan.

Olivia nyökkäsi viileästi, loukkaantuneena Bexin kettuilevasta räkätyksestä hänen kustannuksellaan - selvä huora - ja laski tamman satulan telineeseen suoristaen oranssin, puhtaan huovan, lampaankarvaromaanin ja muuttoa varten pestyn, mustan yleissatulan nostetut jalustimet. Sitten hän ripusti täysiverisensä suitset niille osoitettuun koukkuun ja teki samoin Acen suitsille jokseenkin malttamattomana.
"Tule jo, mennään hakemaan loput", hän vetosi nakaten ponihäntäänsä ja lähti varustelaatikoiden taakan alla hoipertelevaa, punakasvoista isää vastaan viittomaan, minne kantaa laatikkoja. Hän voisi hakea Sillyn harjapakin, jonne oli sullonut myös tamman suojat.

Kit päätyi suoristamaan vinossa telineellä roikkuvaa satulaa, kun sisko uhrasi niin tavattomasti tarkkuuttaan Sillyn varusteisiin, mutta siltikin pojan huomio oli enemmän tutkimassa tallin varustehuoneen sisällössä. Hän ei nähnyt yhtäkään lännensatulaa, mikä oli suuri pettymys, mutta ainakin huopia oli iloisesti kaiken värisiä.
"Joo", hän mumisi vastaukseksi siskolleen, joka oli aivan liian innoissaan koko muutosta, jos häneltä kysyttiin. Mikseivät he voineet vain yhdessä kiukutella vanhemmilleen, miten epäreilua tämä oli? Poika tukahdutti naurun tyrskähdyksen isän epätoivolle varustelaatikoiden kanssa ja kipitti hieman reippaammin askelin noutamaan harjapakkia. Hah, siitäs sai kun laittoi heidät muuttamaan jollekin pikkutallille jossa kaikki kuitenkin olisivat ihan tyhmiä.
"Voisiko Acen ja Sillyn viedä ulos?" Kit kysyi yrittäen kuulostaa mahdollisimman vilpittömältä, mutta yritys ontui pahan kerran. Hän vain halusi poninsa pois muiden ulottuvilta, joten ajatus laitumesta houkutteli. Sieltä kukaan ei voisi kaapata Acea, sillä poni ei varmasti tulisi tervehtimään muita kuin häntä ja Oliviaa, ja jälkimmäinen saisi rapsutella Acea niin paljon kuin mielisi, tai no ehkä kahdesti päivässä, niin hän saisi edelleen rapsutella enemmän.

"Paras olisi", Olivia vastasi nyreästi ja työnsi harjapakin sille osoitettuun paikkaan. Näyttipä se… Mahtipontiselta harjakorien vieressä. No, hyvä niin. Hän toivoi isän löytävän oikeat kaapit, kun saisi laatikot yläkertaan, sillä tyttö lähti etsimään tylyä kääkkänää, joka oli hakenut heidät.
"Onko hevosten tarkoitus seistä sisällä päivät vai saako niitä viedä uloskin?" hän kysyi kädet torjuvassa puuskassa.

Kit seurasi Olivian esimerkkiä, tuijottaen hetken omenanvihreää harjapakkia mietteliäänä. Pitäisiköhän siihen kirjoittaa isolla Acen nimi tai liimata jokin 'näpit irti' tyylinen tarra, jotta muut eivät sörkkisi ponin harjoja? Toivottavasti ei, sillä hän piti vihreästä pakista tuollaisenaan. Poika seurasi tapojensa vastaisesti varsin hiljaisena Olivian perässä nahkatakkisen naisen luokse, joka ei tosiaankaan näyttänyt istuvan tallin yleisilmeeseen mitenkään päin. Poika ei vaatteiden lisäksi voinut ymmärtää, miksi naisen hiukset olivat toiselta sivulta niin lyhyet. Mitä niille oli oikein tapahtunut? Oh, ehkä Bex oli poksauttanut purkkapallon hiuksiinsa! Luokkalaiselle pojalle oli käynyt niin, joten sen äiti oli ajellut hiukset ihan lyhyiksi.
"Aivan vapaasti. Tulevatko ne toimeen muiden hevosten kanssa? Haluatteko ne samaan tarhaan keskenään vai ponin toiseen ja hevosen toiseen?" Bex kysäisi huomio enemmän ratsastuskoululaisessa, joka yritti kiristää pullistelevan dalesinponin satulavyötä vailla menestystä kuin uusissa asiakkaissa. Hän vilkaisi nopeasti lapsia toivoen todella, että äiti jättäisi seuraavan ryhmän lämmittelemään itsekseen ja tulisi noutamaan tallin uudet kävijät hänen käsistään, sillä hän halusi Hexhamin pieneen keskustaan nyt eikä tunnin päästä. Hän oli jo myöhässä, mikä ei lainkaan auttanut hänen yleensäkin varsin heikkoa asiakaspalveluasennettaan. Ainakaan hän ei ollut vielä möläyttänyt mitään lasten korville sopimatonta, mikä oli ehdottomasti selkään taputuksen arvoinen suoritus.

Olivia katsoi naista epäluuloisella happamuudella siristynein silmin. Ehkä hänen olisi pakko raahautua tallille katsomaan, että hevosia oikeasti hoidettiin.
"Tulevat toimeen ja yksi hailee", hän vastasi vaistoten, ettei nainen tainnut haluta puhua hänelle yhtään sen enempää kuin hän tälle. Hän napautti pinkillä tennarilla tallin käytävää kärsimättömästi, joskin oli jo ehtinyt unohtaa iltasuunnitelmansa Nikin kanssa. Uusi talli oli herättänyt hänen kiinnostuksensa, ja hänestä olisi mukava tutustua paikkaan, seurata ehkä tuntia ja katsoa, millaisia hevosia täällä oli.

Bex nyökkäsi käyden päässään läpi tarhoja. Pitäisikö viedä uudet hevoset suosiolla varatarhaan ja miettiä niiden sijoittelut myöhemmin, vai lykätä ne nyt lauman sekaan ja toivoa, ettei kukaan ottaisi pahaa osumaa kaviosta? Hän viittoi ratsastuskoululaista tuomaan Mimin hänen eteensä käytävällä ja tottuneesti kiskaisi valkoiseksi kimoutuneen dalesinponin vyön kiinni, vaikka ponitamma teki parhaansa täyttääkseen pyöreän runkonsa ilmalla.
"Muista kiristää sen vyö vielä ennenkö nouset selkään ja uudestaan parin kierroksen kävelyn jälkeen", Bex muistutti taputtaen valkeaa takaosaa. Hän kääntyi aavistuksen kireä hymy huulillaan Kitin ja Olivian puoleen. Ehkä hänen pitäisi vain toimia reippaasti, niin hän pääsisi pian eroon nuorisosta ja voisi lähteä illanviettoon, kuten oli jo aamulla suunnitellut.
"Viedään hevoset tänään sivummalle varatarhaan, niin ne saavat olla keskenään kaikessa rauhassa. Katsotaan myöhemmin, mihin porukkaan ne saataisiin kaikista helpoiten mukaan", hän vastasi vauhdikkaasti ja lähti harppomaan karsinoita kohden. Jos kiltin Winnien siirtäisi etelätarhaan, voisivat uudet asukkaat mennä Solon ja Felinen seuraksi lounaistarhaan, mutta Felinen tuntien totuttaminen olisi parasta tehdä hiljaisempana päivänä ja mielellään niin, että Sasha olisi katsomassa tuittupäisen tammansa perään, ja miksi hän edes mietti tätä, kun voisi vain jättää pohtimisen äidille.
"Se puhuu kamalan nopeasti", Kit valitti hiljaa Olivialle edes tajuamatta sanojen ironiaa, kun usein itse laukoi kysymyksiä suustaan tahdilla, joka jätti heikoimmat kalpeiksi.

"Joo, ettei kukaan huomaisi tyhmyyttä", Olivia jupisi ja seurasi naisen perässä. Mikäli Bex ei sitä tehnyt, tyttö raotti Sillyn karsinan ovea, hätisti energisen tamman taaemmas ja napsautti narun kiinni sen riimuun valmiina seuraamaan naista.

"Joo", Kit myötäili valmiina sanomaan mitä tahansa, jos se vahvistaisi hänen käsitystään siitä, että tämä talli oli huono ja kerrassaan kamala ja että vanhemmat olivat tehneet karmean virheen siirtäessään heidän hevosensa tänne. Bex katseli hevosia, joiden käsittely tuntui luonnistuvan omistajilta edes jotenkinpäin. Hyvä niin, sillä hänen kärsivällisyytensä ei riittäisi enää Gemman miniversioihin.
"Lähdetääs sitten", Bex totesi ottaen suunnan Solon karsinan viereiselle ulko-ovelle. Hän liu'utti tallin oven auki ja asteli edeltä ulos, katsellen jatkuvasti peräänsä, josko jompikumpi tarvitsisi auttavaa kättä. Kit kulki Acen vierellä tiukasti narusta kiinni pitäen, vaikka poni ei ollut lähdössä yhtään mihinkään eikä poika edes sitä pelännyt - enemmän hän pelkäsi ratsastuskoululaisia, joita tuntui olevan kaikki paikat täynnä. Bex heilautti kättään kentällä ratsastavien ratsukoiden keskellä seisovalle äidilleen, joka vastasi vilkuttamalla iloisesti takaisin ja suuntaamalla kentän kulmalle, jonka ohi hiekkatie kaartui.
"Tervetuloa", ruskeatukkainen tallinomistaja toivotti lapsille leveä hymy huulillaan. "Kauniit hevoset teillä."
"Ace on poni", Kit korjasi saman tien, joskin hymyili ujohkosti vanhemmalle naiselle, joka vain naurahti hyväntahtoisesti.
"Tietenkin on. Se on hieno poni. Viettekö ne tarhaan?" Kysymys oli suunnattu enemmän Bexille, joka nyökkäsi ja viittasi kohti kaakkoistarhaa. "Hyvä. Katsotaan niille omat laidunkaverit paremmalla ajalla."

Silly olisi mielellään lähtenyt lentoon ja törmäsi muutaman kerran taluttajaansa, mutta Olivia puolusti tilaansa ärhäkästi ja tamma suostui tiedostamaan hänen reviriinsä muutama metri oviaukon jälkeen. Tyttö piteli tiukasti narua tietäen täsmälleen, miten nopeasti hevonen saattaisi unohtaa hänet jälleen: se tanssi pää pystyssä ja suipot korvat kääntyillen, sieraimet suurina ja silmänvalkuaiset välkähdellen kaikesta uteliaisuudesta. Hän tervehti vanhempaa naista melkein kohteliaalla nyökkäyksellä kokien parhaaksi olla avaamatta suutaan - aikuiset eivät jostain syystä pitäneet hänestä eikä hän välttämättä halunnut potkuja tallilta heti saavuttuaan, ja keskittyi helpottuneena hevoseen, joka otti malttamattomia sivuaskelia Bexin perässä. Tyttö seurasi odottaen itsekin malttamattomana, että saisi laskea joskus irti. Toivottavasti tarha ei olisi samaa kokoa kuin jotkin Rosings Parkin "tarhoista", sillä hänen olisi talutettava hevonen sen ympäri ennen vapautusta tai urpo menisi vielä aidasta läpi riehuessaan.

Bex jatkoi matkaa kaakkoistarhaa kohden Avan kääntäessä huomionsa loppukäyntejä käveleviin ratsukoihin. Seuraavan tunnin ratsukot lähtivät jo valumaan tallista kentälle päin. Bex vilkaisi kelloaan ja huokaisi. Hän aukaisi ensin alemman langan ja hetkeä myöhemmin myös ylemmän, viitaten lapsia taluttamaan hevosensa sisään. Kun jäljessä kulkeva Acekin oli tarhan puolella, Bex sulki molemmat langat jättäen heidät kaikki tarhan sisälle.
"Ovatko ne tottuneet sähkölankoihin?" Hän kysäisi kaivaen puhelinta taskustaan. Hänen pitäisi soittaa ja ilmoittaa, ettei mitenkään ehtisi tänään keskustaan. "Kävellään tarhan ympäri, niin ne toivon mukaan näkevät, missä langat menevät eivätkä painele niistä läpi tietämättömyyttään", hän totesi lähtien edeltä kiertämään tilavaa tarhaa, jonka pohja oli varsin epätasainen ja takalaidalta juurakkoinenkin. Edellisten päivien sateiden pehmentämä maa antoi ikävästi periksi kengän alla, mutta tarha ei sentään ollut täyttä mutavelliä, sillä täällä harvoin laidunsi hevosia. Bex kaivoi puhelimen taskustaan, näppäili tutun numeron ja odotti kärsimättömänä vastausta.
"Moi, en kyl tänään ehdi mitenkään sinne. Ei, kun meille tuli uusia täysihoitolaisia, niin pitää näyttää paikat. Joo, tiedän. Sori. Oon todella pahoillani. Joo. Sori. Hei entä jos tulisin yöksi? Voitais kattoa leffa tai jotain. Joo, pitää olla takasin aamulla. Puol seittemältä ihan viimestään tai Feline tulee karsinastaan läpi. No mut hei jos soitan iltatallin jälkeen? Oon oikeesti pahoillani, unohin tän ihan kokonaan. Korvaan tän jotenkin. Joo, jutellaan myöhemmin. Mäkin sua, moikka", nainen jutteli vauhdikkaasti, pitäen taukoja ainoastaan silloin, kun kuunteli linjojen kautta kantautuvia vastauksia. Hän sujautti puhelimen taskuunsa ja kääntyi katsomaan uusia asiakkaita.
"No, kertokaas jotain hevosistanne. Tai siis hevosesta ja ponista", hän naurahti aiemman kireytensä unohtaneena. Oli ikävä tehdä oharit Ryanille, joka oli odottanut niin kovin tätä iltaa, mutta nyt kun takaraivossa ei enää nalkuttanut pieni ääni joka muistutti hänen olevan myöhässä, saattoi hän katsella kaksikkoa olkansa yli pienen hymyn kera. Kit vilkaisi Oliviaa, päättäen jättää puhumisen isosiskolleen. Hän ei edelleenkään tiennyt, pitikö Bexistä vai ei (tallista hän ei ainakaan pitänyt), joten olisi helpompi seurata Olivian esimerkkiä.

Olivia pyöräytti silmiään, kun Bex lähti talsimaan heidän edelleen - niin kuin he eivät olisi osanneet yksinkin? - ja kuunteli happamana puhelua - miksi kaikilla oli poikaystävä paitsi hänellä? Hän nykäisi säännöllisin väliajoin Sillyn riimunnarusta, kun energinen hevonen loikki ja tanssi hänen vierellään kulkien välillä puhtaasti sivuttain.
"Lopeta", hän ärähti tammalle, kun se nykäisi kipeästi hänen olkapäätään ja törmäsi takaosallaan taluttajaan, kun jostain kantautui muiden hevosten ääniä. Olivia kyräili hetken nöyrästi omistajaa tuijottavaa hevosta, ennen kuin mietti mitä vastata Bexille - että pitäisi huolen omasta asioistaan, että googlettaisi jos kiinnostaa, että ne olivat hevonen ja poni, daa?
"Ace", hän nyökkäsi veljeään kohti, "oli ennen minun ponini. Se on 11-vuotias welsh ja erinomainen ensiponi. Silly - hei - on 7-vuotias täysiverinen ja no…" Sillä hetkellä Olivia ei keksinyt mitään erityisen positiivista sanottavaa hevosesta, mutta ei halunnut lytätä sitä muiden kuullen. Antaisi vielä muille harhaluulon, että hänen hevostaan saisi haukkua.

Kit paisui ylpeydestä kuunnellessaan, miten Olivia puhui Acesta. Ace oli erinomainen poni, Ace oli oikeastaan ihan paras. Hän rapsutti rinnallaan rauhallisesti askeltavan ponin kaulaa ja ujutti sormensa mustien jouhien sekaan. Ace kulki pää korkealla ja korvat hörössä, ottaen silloin tällöin muutamia raviaskelia, mutta poni muisti pienen käsittelijänsä eikä häseltänyt sen enempää. Welshponin askel oli korkeampi kuin yleensä, mikä selittyi puhtaalla innolla, sillä kun eteenpäin ei saanut mennä taluttajan takia, oli noustava ylöspäin.
"Tosi nopea ja hyvä hyppäämään", Kit päätti Olivian lauseen, kun sisko ei jatkanutkaan sitä sen ihmeellisemmillä kehuilla. Bex nyökkäili puheelle, miettien tosin samalla, ettei itse olisi koskaan esitellyt veljensä skeittitaitoja yhtä kiltisti kuin Olivia oli esitellyt Kitin ponin. Ilmeisesti nämä sisarukset tulivat paremmin toimeen, tai sitten käyttäytyivät nyt vieraskoreasti, ja säästäisivät tappelun kotimatkalle. Hän ei ollut koskaan osannut sitäkään.
"Kuulostaa mainioilta kaveruksilta", punapää totesi nyökytellen. Hän vilkaisi Sillyn häsellystä ja pudisteli hymyillen päätään. "Ainakin se on reipas hevonen. Se on tosi hyvä juttu, sellaisen kanssa on helppo työskennellä. Sano vain, jos se käy liian reippaaksi", hän naurahti vieden vasemman kätensä lyhyeksi ajellun siilitukan yli. Naisen oli myönnettävä, että teini pärjäsi häseltävän täysiverisensä kanssa paremmin kuin Solon omistaja parhainakaan päivinä, mutta kai sitä silti piti tarjoutua ojentamaan auttava käsi, kun kerran asiakkaille puhuttiin.

Olivia oli päättänyt selviytyä tänään ylhäisesti Sillyn kanssa. Ei ollut enää pitkä matka, ja hän saisi vapauttaa tamman sitten riehumaan yksinään. Hän vilkaisi olkansa yli veljeään, joka kehui kiltisti Sillyä, vaikkakin varsin typerästi tietenkin - Silly ei ollut täysiveriseksi erityisen nopea tai siitä olisi tullut laukkahevonen eikä se ollut edes kovin hyvä hyppäämään, mokoma kaahottava kameli. Mutta Kit osasi olla suhteellisen kultainen niin halutessaan.
"Ne ovat molemmat suunnilleen Helppoa B:tä", hän lisäsi muistaen äitinsä lupauksen, että hevoset tulisivat soveltuessaan ratsastuskoulun käyttöön, "tuota, saahan Silly olla kokopäiväisesti ulkona? Se on melko… Ehm, energinen, jos on seissyt karsinassa." Ylimielinen, laiska sävy oli karissut kuin huomaamatta, sillä märkään maahan uppoavat tennarit ja puupäinen hevonen eivät totta puhuen antaneet kovin häikäisevää vaikutelmaa.

Bex nyökkäsi jälleen. Helppo B, sen kanssa he voisivat työskennellä ja varsin vaivattomasti vieläpä. Jo tämän perusteella hän saattoi sanoa, että Ace soveltuisi ratsastustunneille mainiosti, ellei ponista paljastuisi kaameaa ferraria selästä käsin. Hän ei uskonut siihen katsellessaan pientä poikaa ja ponia, joka tuntui omaavan yliluonnollisen pitkän pinnan, kun antoi lapsen roikkua harjassaan eikä innostunut riehumaan hevoskaverinsa esimerkistä.
"Saa, ehdottomasti. Voimme katsoa sille vauhdikasta tarhaseuraa, niin ulkonakaan ei tule vain seisoskeltua", nainen vastasi nyökäten. Hän ei tiennyt, saisiko tammasta opetushevosta, mutta aikoi selvittää asian. Olisipahan taas yksi hyvä syy nousta täysiverisen selkään, äiti kun ei lukuisista vetoomuksista huolimatta ollut suostunut sellaista heille ostamaan. Kuulemma Bubblesin ja Solon täysiveriperintö sai riittää hänelle.
"Onko teillä muita toiveita hevosten suhteen?" Hän päätti kysäistä huolimatta siitä, että Ava varmasti kyselisi samat asiat myös hevosten laillisilta omistajilta, eli tässä tapauksessa aikuisilta. Lasten vaatimukset kun saattoivat olla milloin mitäkin.

Olivia kohautti olkiaan. Hän ei osannut vaatia hevosen suhteen paljoa - ainakaan tällaisina hetkinä, kun olisi melko mielellään vain hankkiutunut eroon koko eläimestä.
"Silly on aika rasittava, jos sen jättää yksin sisään tai ulos", hän sanoi hetken miettimisen jälkeen, mutta ei hevosenomistajan vaatimuksena vaan infona hevosen käsittelijöille - hän sanoisi hysteeristä kiljumista ja karsinassa rymyämistä tai aidan viertä sinkoilemista suhteellisen rasittavaksi käytökseksi. Tyttö vilkaisi olkansa yli pikkuveljeään pohtien haluaisiko Kit kaikille tallin lapsille kiellon mennä kymmentä metriä lähemmäs ponia.

"Hyvä tietää", Bex totesi, järjestellen jälleen kerran tarhoja päässään. Rasittava ulosvietävä ja sieltä haettava olisi saatava tarhaan, jossa olisi rauhallisempia kavereita - ja Sillyn talutuskäytöksestä päätellen tammaa ei kannattanut taluttaa muiden kanssa yhtä aikaa, eli tarhaan jossa olisi pariton määrä hevosia, tai sitten joku toinenkin, jota ei sopinut viedä muiden kanssa yhdessä. Hän ei aikonut turhaan kävellä tallilta tarhoille ja takaisin yhtäkään ylimääräistä kertaa, joten kuvio pitäisi saada mahdollisimman sujuvaksi ja vähän edestakaisin ravaamista sisältäväksi.
"Ace on tosi kiltti, mutta", Kit aloitti, tarkoituksenaan kertoa jotain sellaista ponista, joka pitäisi kaikki siitä kaukana, mutta poika ei keksinyt yhtäkään valetta, jonka haluaisi ponistaan sanoa. Ace oli ihana, eikä hän voisi väittää muuta. "Olisi kiva jos se saisi olla rauhassa." Noin. Oikein aikuismaisesti ilmaistu.
"Ace saa olla rauhassa, pidän siitä huolen", Bex vakuutti naurahtaen ja kääntyi hetkeksi kävelemään takaperin voidakseen hymyillä pienelle pojalle, jonka omistushalu ja huoli ponista oli kerrassaan liikuttavaa, joskin varsin huvittavaa aikuisen silmin. "Samoin Silly. Kenelläkään teitä ja minua lukuunottamatta ei ole asiaa niiden laitumelle tai tallikäytävälle, joten ne saavat olla aivan rauhassa."

Se oli harmi. Miten Olivia löytäisi hyviä hoitajia hevoselle, jos kukaan ei voisi tulla sen lähelle? Tyttö pysäytti tamman, kun se oli kiertänyt tarhan ympäri, käänsi sen naaman porttia kohti odottaen, että Kit oli irrottanut Acen, taputti poissaolevaa turpaa ja irrotti narun perääntyen vauhdilla pari askelta, kun Silly seistä tapitti pää pystyssä, kiljui taas korviavihlovasti ja sinkosi sitten vauhdilla tutkimusmatkalle heittäen lohkareita märkää maata perässään. Olivia yskäisi ja pujottautui lankojen lomasta tarhan ulkopuolelle.
"Mitä kaikkea tallipaikkaan sisältyy?"

Kit oli tyytyväinen saamaansa vastaukseen. Jos kukaan ei pääsisi Acen lähelle, kukaan ei myöskään voisi pitää ponista yhtä paljoa kuin hän, eikä Ace voisi pitää kenestäkään muusta yhtä paljoa kuin hänestä. Kaikki voittivat. Hänen poninsa pysyi hänen poninaan ja muut saisivat kierrättää ratsastuskoulun hevosia. Hän rapsutti ponin otsapyörrettä ennen kuin irrotti narun ja päästi ponin tutkimaan tarhaa. Poika siirtyi lankojen turvallisemmalle puolelle katselemaan, miten poni ravasi lennokkain askelin tutkimaan uutta tarhaansa, joskin intoutui rikkomaan laukalle Sillyn riehaantuessa niin kovin.
"Ruokinta, tarhaus, loimitus silloin kun sää sitä vaatii, kavioiden puhdistus sekä karsinan siivous", Bex luetteli ulkomuistista. Se oli helppo litania, sillä siinä olivat myös ne työt, mitä hän teki jokaikinen aamu ja ilta. "Saatte tietty käyttää tallin tiloja vapaasti. Oleskelutilassa on varsinkin iltapäivisin paljon ratsastuskoululaisia, mutta yleensä siellä kyllä tehdään tilaa niin että kaikki mahtuu", hän totesi huvittuneen hymähdyksen kera. Jonakin päivänä vanha nahkasohva sanoisi sopimuksensa irti ja ratkeaisi liitoksistaan kymmenen innokkaan hevostelijan painon alla.
"Kenttää saa käyttää aina kun siellä ei ole tunteja. Jos haluaa työskennellä tasaisella pohjalla keskellä kiireisintä tuntiaikaa, niin kannattaa seurata hiekkatietä maastopolulle, joka on merkitty punaisin nauhoin. Ne johdattavat mukavalle, tasaiselle niitylle, jolla voi hyvin tehdä samoja juttuja kuin kentälläkin - ja jos haluaa hypätä, niin siinä ihan vieressä on maastoesterata."

Olivia nyökkäili aikuismaisesti. Karsinan siivous - lottovoitto! Hevosesta siis huolehdittaisiin, kun hän ei kävisi tallilla. Se oli mahtavaa. Tämän takia hän oli anellut vanhempiaan siirtämään hevoset ratsastuskouluun. Luojan kiitos täältä oli vapautunut karsinoita, ja muutto oli onnistunut.
"Hyvä", hän vastasi, joskaan ei liian innoissaan. Kieltämättä oli hieman surkeaa, ettei maneesia ollut - hän vihasi sadetta - ja ettei kentälle tainnut päästä siis about ikinä, saati kunnon esteille, mutta ehkä kaiken kaikkiaan tämä oli hyvä juttu.
"Veljeni varmasti haluaisi tunneille. Millainen tarjonta teillä on?" hän kysyi ovelasti itsensä kiertäen.

Kit yritti pysyä mukana keskustelussa, mutta se oli kovin vaikeaa, kun pojan katse harhaili takaisin ratsastuskentän suuntaan, jossa seuraava tunti oli mitä ilmeisemmin alkamaisillaan. Olivian mainitessa taikasanan veli hän kuitenkin valpastui ja kääntyi katsomaan keskustelua käyvää kaksikkoa.
"Tunteja on arkiviikolla kolme päivittäin, viikonloppuisin vähän miten sattuu. Ilmoitustaululta tai netistä löytyy tarkemmat tiedot, mutta olen varma että sieltä löytyy sopiva ryhmä jokaiselle", hän vakuutti itsevarmana. Aina löytyi tilaa, se tuntui olevan hänen äitinsä motto. Asiakkaalle tarjottiin aina kaikki palvelut, eikä valiteltu tilan puutetta tai hevosten vähyyttä.
"Tykkäätkö hypätä?" Kitin innokas nyökyttely sai Bexin naurahtamaan. "Hyvä. Lähes kaikki ryhmät noudattavat kuuden viikon kiertoa, eli kuudesta tunnista yhdellä hypätään ja yhdellä työskennellään puomeilla ja kavaleteilla. Sen jälkeen työstetään koulua neljä kertaa ja jälleen esteille", hän selitti hyväntuulisesti. "Ainoa esteryhmä on valitettavasti tällä hetkellä täynnä, mutta jos siihen tulee tilaa niin ilmoittelen teille ensimmäisenä."

"Paljonko teillä on ratsukoita ryhmässä?" Olivia jatkoi muistellen ratsastuskouluaikojaan.

"Täydessä ryhmässä viisi. Joskus saattaa olla vain pari ratsukkoa paikalla, mutta viittä enempää ei koskaan ole kentällä. Pidemmillä maastoretkillä lauantaisin saattaa olla useampiakin, mikäli kiinnostusta vain riittää", Bex vastasi viitaten kädellään kentän suuntaan, jolla oli neljä ratsukkoa. "Haluatteko seurata vähän tuntia?"

Olivia nyökkäsi välinpitämättömän oloisena ja mittaili Bexiä katseellaan.
"Käännytättekö asiakkaat pois, mikäli ryhmään olisi tulossa tuntilaisia vaikka korvaamaan tuntia?" tyttö tiedusteli viattomasti.

"Emme ole vielä koskaan joutuneet tilanteeseen, jossa samalle tunnille olisi vahingossa ilmoittautunut viittä enempää", Bex naurahti. "Äitini, Ava, joka ratsastustunteja pääasiassa vetää, on erittäin tarkka ilmoittautumisista, joita ottaa vastaan ainoastaan puhelimitse. Hän tarjoaa toista tuntia, mikäli haluttu aika on jo täynnä."

Olivia uskoisi kun näkisi, ettei tunnille ahdettu kymmentä ratsukkoa, mutta tyytyi nyökkäämään.
"Teillä ei taida olla maneesia?" hän kysyi kiertäen käsivarret ympärilleen.

"Ei ole, valitettavasti", Bex vastasi. Hän olisi ikuisesti ainakin hieman katkera siitä, miten negatiivisesti äiti suhtautui ajatukseen maneesin rakentamisesta. Hän halusi tilan, jossa voisi hypätä keskellä talveakin, ja maneesi ratkaisisi kaikki hänen ongelmansa.
"Mikäli intoa riittää, voi aina silloin tällöin tarjoutua mahdollisuus lainata Rosings Parkin pienempää maneesia esteharjoittelua varten, erityisesti talvisin." Kitin silmät loistivat pelkästä ajatuksesta. Hän pääsisi takaisin Rosings Parkiin ja hyppäämään? Halleluja! Se olisi täydellistä.

"Kuinka pitkä matka tästä on sinne? Voiko sen ratsastaa?" tyttö pohti ja pyöräytti silmiään, kun näki veljensä ilmeen kirkastuvan.

"Voi, helposti. Se on jotakin viiden kilometrin päälle mutta seitsemän alle", Bex naurahti. Hän ei ollut koskaan vaivautunut selvittämään suosimansa reitin tarkkaa pituutta. "Joka tapauksessa sen pituinen, että toimii hyvänä alkulämmittelynä."

Huh, olipa siinä lenkki. Olivia ei ollut usein vaivautunut tekemään muutaman kilometrin lenkkiä pidempää, jos oli mennyt yksin, koska ei jaksanut tapella Sillyn kanssa - tuosta tulisi kymmenen kilometriä varsinaisen treenin lisäksi. No, ainakaan Silly ei varmaan jaksaisi riehua, tyttö tuumi itsekseen.
"Kuinka helposti täältä saa maastoseuraa?" hän kysyi, vaikka kai hän Kitin kanssa voisi ratsastaa. Ace oli vain kovin hidas Sillyn tahtiin.

Se oli hyvä kysymys, mutta valitettavasti hänellä ei ollut vastausta, joka miellyttäisi teiniä, siitä hän oli varma.
"Meillä on kaksi täysihoitolaista teidän lisäksenne", Bex totesi harteitaan kohauttaen. Hän ei laskenut Felineä täysihoitolaisten joukkoon, sillä tamma tuntui olevan puoliksi hänen, ainakin jo viimeaikaisista liikutuksista saattoi mitään päätellä. Sashaparka oli tavattoman kiireinen koulunsa kanssa.
"Winnie, valkea connemara, maastoilee jonkin verran omistajansa, ehkä sinun ikäisesi tytön kanssa", Bex jatkoi. Soloa ei sopinut edes mainita, sillä Gemman ja suuren ruunan maastolenkit kestivät harvoin puolta tuntia kauempaa ja olivat niin kaoottista seurattavaa, ettei nuoria sopinut altistaa moiselle. Abigail sentään sai poninsa kulkemaan oikeinpäin ja sinne minne halusi, vaikka muuten teinityttö olikin aivan kamala.
"Minä maastoilen myös paljon omilla hevosillani sekä satunnaisesti tuntiratsuilla, joten jos Abigailia, Winnien omistajaa ei näy, voi aina tulla kysymään minulta."

Olivia mietti epäluuloisesti, minkä ikäiseksi Bex häntä luuli. Toivottavasti vähintään 16 - hän näytti varmasti vähintään 16-vuotiaalta. Ehkä jopa 18, tai 20? Hän oli valinnut niin seksikkään asun kuin äiti vain salli ja meikannut kuin aikuiset; uusi push-up bra vain vähällä täytteellä oli myös vaikuttava lisä, siitä hän oli varma.
Hän nyökkäsi ja vilkaisi Kitin suuntaan. Kai pikkuveljen olisi kelvattava - tai sitten Sillyn opittava liikkumaan ilman hevosseuraa.
"Mikä tunti tässä on menossa?" hän kysyi nyökäten kentän suuntaan.

Kit tuijotti tiiviisti tuntia ja erityisesti hevosia, jotka kentällä lämmittelivät ravissa. Hän ei tiennyt, mitä mieltä oli hevosista, vielä, mutta se ei estänyt häntä tuijottamasta. Bex kallisti päätään katsellessaan hetken tuttuja kasvoja ja hevosia.
"Tämän on helpon B:n tasoa. Taitavat tänään keskittyä pohkeenväistöihin, jos en ihan väärin muista", nainen totesi hetken pohdittuaan. Kimo dalesinponi Mimi oli päättänyt, ettei sitä huvittanut työskennellä, joten poni kaarsi uralta laiskassa ravissa seisomaan keskelle kenttää, mutta ratsastaja komensi ponin nopeasti takaisin töihin. Bond kaahotti turpa taivaissa ja ravasi varsin epätahdikkaasti, mihin Ava puuttui äänensävyllä, joka kertoi, ettei se ollut ensimmäinen kerta, kun hän huomautti ratsastajalle samasta asiasta.
"Tuo musta hevonen on Bond ja kimo ponitamma on Mimi. Mimi on vähän jääräpäinen tapaus, mutta taitaa joutua tänään töihin, siinä missä Bond on ihan mukava, mutta aavistuksen kankea ratsastettava. Pieni tummanruunikko on Kit Kat, tallin luottoponi. Se on melkeinpä jokaisen suosikki. Ruunivoikko on Happy, ensimmäinen oma ponini, joka on myös nykyisen kisaratsuni isä. Happy on esteillä pysäyttämätön", Bex päätyi esittelemään tunnin neljä hevosta varsin lyhyesti mutta ytimekkäästi. Hän oli varma, että lapset oppisivat hevoset alta aika yksikön, kunhan pääsisivät omaan tahtiinsa tutustumaan hevosiin, mutta eipä pieni esittely voinut pahaakaan tehdä.

"Montako hevosta täällä on?" Olivia jatkoi juttuja ja vilkaisi veljensä suuntaan tarjoten tällekin mahdollisuuden kysyä mieltään askarruttavia asioita - Kit oli epätavallisen hiljainen. Se oli… Mukavaa vaihtelua, vaikka täällä, vieraalla maaperällä, veli olikin hänelle liittolainen ja ystävä.

"Nyt kun Ace ja Silly saapuivat… kahdeksantoista", Bex laski nopeasti. "Osa asuu pihatossa ympäri vuoden", hän päätti vielä selventää, siltä varalta että jompikumpi lapsista oli jo ehtinyt laskemaan tallin karsinat. Kit havahtui kuullessaan poninsa nimen, räpytteli hetken typeränä silmiään ja yritti päästä takaisin sisälle keskusteluun, jota ei ollut kuunnellut enää minuutteihin, kun oli keskittynyt katsomaan erilaisia hevosia, jotka kiersivät kenttää opettajan ohjeiden mukaan. Voi kunpa hänkin pääsisi! Olisi niin kiva ratsastaa ohjeistettuna. Siinä vasta pääsikin oppimaan uutta!
"Voinko vielä auttaa jotenkin?" Bex naurahti vilkaisten tallin suuntaan, jonka ovilla norkoili hoitajia odottamassa hoitohevosiaan, hänen saapumistaan tai tilaisuutta livahtaa kaakkoistarhan kulmalle. Hän oli kallistumassa vahvasti viimeisen vaihtoehdon puolelle, sillä tyttöjen ja yhden ainokaisen pojan katseet suuntautuivat jatkuvasti tarhan suuntaan, jossa uudet hevoset viettivät aikaansa. "Jos on mitään kysyttävää, niin kyselkää. Täällä harvoin on yksin ja erityisesti hoitajat tykkäävät esitellä tallia ja omia hoitohevosiaan, joten aina löytyy joku, joka osaa vastata uteluihin."

Olivia pudisti päätään, kun Bex ilmaisi haluavansa lähteä. Hän katsahti epäröiden norkoilevia laumoja ja tunsi epämukavasti olevansa vieraalla maaperällä - hän ei tiennyt, miten häneen reagoitaisiin ja olisi aivan kamalaa, jos hän lähtisi käsi ojossa vieraiden tyttöjen luo ja saisi näiltä sen käsittelyn, minkä hänen ystävänsä antoivat kaikille heidän reviirilleen astuville. Ei, olisi turvallisempi pitää etäisyyttä ja odottaa, että häntä lähestyttäisiin. Ehkä tämä asuvalinta oli huono ajatus. Hän näytti toopelta tallilla.
"Mikä näyttää kivoimmalta hevoselta?" tyttö kysyi hiljaa veljeltään ja nyökkäsi kohti kentän hevosia. Ainakin hänellä olisi täällä yksi ystävä.

Kun Bex ei saanut sen suurempaa reaktiota irti lapsista, lähti punapää marssimaan kohti tallinovea, jolta hoitajajoukkio katosi kuin ei olisi koskaan siinä norkoillutkaan. Nainen pudisteli päätään astuessaan talliin ja huomautti, ettei ollut kieltänyt lähestymästä uusia tallilla kävijöitä, ainoastaan käskenyt pysymään kaukana hevosista. Hoitajat vilkuilivat toisiaan, supattivat hetken keskenään ja näyttivät etsivän joukostaan sitä rohkeinta, joka lähtisi tervehtimään uutta väkeä.
"Tuo pienin", Kit vastasi hiljaa osoittaen sormellaan Kit Katia kohden, mutta pojan kasvoilla loistava hymy kertoi aivan riittämiin. Hän oli kerrassaan haltioissaan tästä kaikesta. Miten hän voisi kiukutella kotona, kun uusi talli oli paljastunut näin kivaksi? Tai no, ei talli edelleenkään ollut kiva, täällä oli liikaa lapsia, mutta tunnit olivat kivoja ja hevosetkin näyttivät kotoisammilta kuin Rosigns Parkin huippukuntoon treenatut kilpahevoset. Ace sopeutuisi näiden joukkoon hyvin.
"Se olisi varmaan sopivan kokoinen minullekin. Ei sillä että haluaisin ratsastaa muita kuin Acea", poika kiirehti äkkiä lisäämään ja vilkaisi olkansa yli tarhaa kohden. Ei kai Ace vain ollut kuullut ja pahoittanut mieltään? "Mistä sinä tykkäät?"

Olivia naurahti - olisihan se pitänyt arvata.
"Älä höpsi Kit. Sinusta tulee paljon parempi ratsastaja, jos kokeilet välillä eri hevosia tai poneja", tyttö muistutti nyökäten herttaisen exmoorin suuntaan, "saisit varmasti joskus kokeilla tuota tunnilla." Hän ei kuitenkaan ollut varma, minkä olisi valinnut itse - hän ikävöi huippukuntoisia, kiiltäväkarvaisia kilpahevosia, vaikka tuskin olisi soveltunut niitä ratsastamaan. Kimo poni oli sievä, mutta turhan raskas eikä Olivia pitänyt laiskoista ja vastahakoisista hevosista; exmoor oli aivan liian pieni ja samoin sievä, ruunihallakko poni näytti turhan pieneltä hänelle. Musta hevonen olisi kai sopivin, mutta ei Olivia kyllä sen selkään kaivannut - ei sen jälkeen, kun kaikki hänen viime aikoina näkemänsä hevoset olivat huippuunsa treenattuja kilparatsuja, joka tanssivat joustavassa passagessa ja liikkuivat kootussa laukassa, kaulat kauniisti kaarella ja hännät liehuen.
"En tiedä", hän vastasi ja soi veljelleen hymyn. Ei hän halunnut lytätä Kitin syttynyttä intoa uudesta tallista, ei ainakaan vielä.
"Mennäänkö katsomaan mitä muita hevosia ja paikkoja täällä on?"

Kit tuijotti tuntia kuvitellen itsensä pienen ponin selkään. Olisiko se yhtä kiltti kuin Ace vai putoaisiko hän? Se olisi todella noloa, varsinkin ensimmäisellä tunnilla. Ehkä hän haluaisi ratsastaa omalla hevosellaan ainakin aluksi, niin hän tietäisi, miten ratsu toimi. Se olisi turvallisin valinta, aivan varmasti.
"Joo!" Poika hihkaisi innoissaan ja kääntyi lähteäkseen tallia kohden, mutta pysähtyi. Tallille, laitumien laidalle, minne? Öh. "Minne mennään ensin?" Hän päätti jälleen turvautua hyväksi todettuun tapaan ja kääntyä vanhemman sisaruksen puoleen. Olivia tietäisi varmasti, koska Olivia oli vanhempi. Kunhan hänkin olisi noin vanha, tietäisi hänkin, mihin kannatti ensimmäisenä mennä. Tallista löytyisi varmasti muita ratsastajia, jotka joko auttaisivat heitä tai sitten nauraisivat pihalle, kun he eivät tienneet, mistä löytyi mitäkin tai tunnistaneet hevosia toisistaan.

"Aloitetaan tallista", Olivia pohti ja nosti nahkatakin kaulukset pystyyn. Mitä sitten jos hän ei ollut pukeutunut tallille sopivasti? Asenne, asenne, itsevarmuus. Hän suoristi hartiansa, pörrötti Kitin tukkaa ja lähti harppomaan kohti tallia. He voisivat tutkia sen ja käydä sitten katsomassa millaisia hevosia ulkona oli.

Kit nyökkäisi. Talli oli oikein hyvä valinta. Hän naurahti siskon pörrötettyä hänen lyhyttä tukkaansa ja lähti iloisesti hypähdellen tallia kohden, mutta jo muutaman loikan jälkeen lopetti. Ehkä oli parempi kävellä oikein tyylikkäästi ja itsevarmasti ja rauhallisesti, niin kaikki tietäisivät, miten hyvää huolta hän piti Acesta. Poika astui valaistulle tallikäytävälle ja katseli hetken ympärilleen eksyneenä. Minne nyt? Karsinoissa oli hevosia, lapsia ja nuoria kulki käytävää edestakaisin varusteiden, harjojen ja ämpäreiden kanssa, mutta kukaan ei pysähtynyt katsomaan heitä, tai ainakaan poika ei huomannut katseita, joita tallin hoitajaväki heille suuntasi.
"Katso", hän supatti hiljaa siskolleen ja nyki nahkatakin hihaa osoittaessaan toisella kädellään rautiasta newforestin ponitammaa kohti. Tähtipää heitteli päätään seistessään molemmin puolin kiinnitettynä pesukarsinaan. "Lisää poneja. Täällä on paljon kavereita Acelle", poika jatkoi hiljaa, mutta intoa äänessään.

"Niin on", Olivia pohti huolestuneempana siitä, montako kaveria täällä oli hänelle. Ehkä olisi parempi tarkastaa, että kaikki varusteet olivat paikallaan ja lähteä - vanhemmat olivat kuitenkin jo kärsimättömiä - ja palata sitten, kun hän näytti siltä, että osasi omistaa hevosen. Hän seisahtui tutkimaan ilmoitustaulua, pisti päänsä varustehuoneeseen ja etsi sitten tiensä heille luvattujen kaappien luo jättäen sillä välin Kitin ihailemaan tallin poneja. Isä oli sullonut laatikot sisään sellaisinaan. No, hän ehtisi purkaa niitä myöhemminkin.
"Mitä jos käydään vielä katsomassa hevosia ja mennään sitten kotiin?" hän ehdotti veljelleen, kun paikallisti tämän.

Kit jäi ihailemaan kilttiä ponitammaa, joka hörisi ja nyökytteli jatkuvasti päällään. Poika ei edes tajunnut Olivian kadonneen, kun jäi hiljaisena pitämään seuraa ponille, jota saapui nopeasti pesemään ratsastuskypärää käsivarressaan kantava tyttö. Kit poistui kaikessa hiljaisuudessa harhailemaan ympäri tallikäytävää, jolla kävi kova kuhina. Tämähän oli kuin Rosings Parkin valmennuspäivinä, paitsi että siististi pukeutuneiden aikuisten sijalla oli enemmän hänen kaltaisiaan lapsia, joiden vaatteissa oli hevosten kuolatahroja ja hiuksissa heinänkorsia.
"Joo, käydään vaan", hän totesi hyvillään kaikesta, mitä oli nähnyt. Hän ei ollut puhunut muille, sillä kerrankin vieras paikka oli saanut hänet edes hieman ujoksi. Kit suuntasi ulos ovista, joista oli nähnyt rautiaan ponin katoavan vain hetkeä aiemmin. "Täällä on paljon lapsia", hän kertoi Olivialle aivan kuin sisko ei olisi nähnyt sitä itsekin. Hän asteli kohti Acen ja Sillyn väliaikaistarhaa, mutta pysähtyi katsomaan itätarhan hevosia.
"Se on kirjava!" Hän naurahti, kun ruunikonkirjava Chaos ravasi portille ja kajautti kuuluvan tervehdyksen. Ruuna sai samassa tarhassa olevan Riddlerin ja Lilon kohottamaan päänsä heinäpaalista ja katsomaan portille, mutta kumpikaan ruokailevista hevosista ei vaivautunut lähestymään lapsia. Punaruunikko Lilo sen sijaan suuntasi kipakan potkun Riddleriä kohti, kun ruunivoikonkirjava ruuna erehtyi työntämään päätään liian lähelle Lilon omakseen julistamaa heinäpaalin osaa.
"Sääli kun ei tiedetä, keitä nämä ovat", Kit harmitteli miettiessään, uskaltaisiko ojentaa kättään Chaoksen haisteltavaksi. Ruuna kurkotteli kaula pitkällä sähkölankojen yli lapsia kohden, mutta Kit epäröi lähinnä miettiessään, olisiko hevosen rapsuttaminen kiellettyä. Entä jos tämäkin kirjava hevonen olisikin jonkun yksityisomistuksessa? Hän ei haluaisi kenenkään rapsuttelevan Acea, joten ehkä oli parempi olla koskematta tähänkään hevoseen, vaikka se kiltiltä näyttikin.

"Eiköhän sitä ehditä oppia ne", Olivia vastasi poissaolevasti ja mittaili kolmikkoa. Ainakin nämä näyttivät vähän hauskemmilta kuin kentällä olleet ponit - varsinkin iso, punaruunikko puoliverinen, joskin potkittu kirjavakin näytti edes kokonsa puolesta lupaavalta. Tyttö hoputti veljensä oikean tarhan tykö ja huokasi merkitsevästi. Silly oli rallannut ympäri tarhaa ja sitten piehtaroinut antaumuksella polkemassaan maassa. Saisikohan täysihoitoon sisältymään hevosen harjauksenkin?
"Lähdetäänkö?"

"Joo, eiköhän", Kit myötäili katsellen kirjavaa ruunaa, joka luopui huomion hakemisesta ja kääntyi palatakseen takaisin kavereidensa luokse. Se ei ollut yhtä hauskalla tavalla kirjava kuin Arizona, mutta olihan sekin kirjava. Poika asteli katselemaan omaa poniaan, joka näytti tyytyväiseltä uudessa tarhassaan. Ace olisi varmasti tyytyväinen täällä, mikä oli tavallaan sääli, koska siinä meni viimeinenkin syy kiukutella vanhemmille tallin vaihdosta.
"Lähdetään", hän nyökkäsi kääntäen selkänsä tarhalle, jossa pieni poni laidunsi tyytyväisenä. Ei maasta montaa vihreää kortta löytynyt, mutta se ei estänyt ponia etsimästä niistä jokaista. "Ei tämä ihan huono talli ole", poika mutisi vilkaisten kentällä pyörivien ratsukoiden suuntaan. Ainakin täällä oli poneja, mikä oli oikein kivaa vaihtelua Rosings Parkin kiiltäviin puoliverisiin, joiden päät heiluivat jossakin kahden metrin yläpuolella.

"Me sovimme tänne varmasti hyvin", Olivia vakuutti, vaikkei ollut vielä itse aivan varma. Hän saisi Kitin mielen aina käännettyä takaisin, jos oli tarpeen. Hän pyyhkäisi pinkkiä ponihäntäänsä ja lähti harppomaan kohti tallille johtanutta tietä, jonka varressa vanhemmat odottivat autossa - äiti puhelimessa ja isä apaattisena yhteyttäen, tuskanhiki edelleen otsalla helmeillen, fyysisestä ponnistuksesta varusteiden kanssa ja sitten hienon auton kääntämisestä ahtaassa tilassa.
"Me voidaan tulla huomenna ratsastamaan", tyttö lupasi veljelleen, ennen kuin kiipesi autoon, päätettyään, ettei yrittäisi päästä Nikin mukana ulos huomennakaan.

Perjantai 15. toukokuuta, iltapäivä

Osa uuden tallin hohtoa piti olla autokyydit ratsastuskoululle, mutta kuulemma raikas ilma ja liikunta olivat lapsille hyväksi. Kun perjantai-iltapäivänä ei edes satanut, tallille piti polkea pyörin. Se ei ollut aivan Olivian mieleen, mutta heitettyään puolikkaan raivonpuuskan tyttö muutti mielensä. Ehkä hän voisi lähteä tallilta ulos. Tällä kertaa Nikki oli luvannut, että he hakisivat hänet mukaan. Tyttö pakkasi reppuunsa sopivan seksikkäät vaatteet, hiuslakkaa ja matkalaukkua muistuttavan meikkilaukun, jotta voisi vaihtaa pois ratsastushousuista sopivan hetken tullen. Ehkä hän voisi käydä ensin ratsastamassa. Toivottavasti Silly olisi järkevällä päällä, hän pohti lukitessaan pyörän vaatimattoman ratsastuskoulun pihaan.

Kit oli pyöräillyt innoissaan tallia kohti. Matka oli pidempi kuin aikanaan Rosings Parkiin, mutta se ei haitannut - hän oli päässyt käymään ratsastustunneilla, mikä teki pienestä ratsastuskoulusta heti paljon mukavamman. Poika hymyili leveästi hylätessään pyöränsä puolihuolimattomasti Olivian oman viereen edes muistamatta, että moinen kulkupeli oli tarkoitus lukita. Hän halusi päästä jo ratsastamaan! Olivian lukitessa pyöräänsä poika huokaisi ja palasi tekemään saman omalleen. Hän ei pian pääsisi tallille, jos pyörä katoaisi.
"Voidaanko mennä maastoesteradalle?" Poika kyseli innoissaan. He olivat käyneet ratsastustunnilla tutustumassa pieneen maastoesterataan aivan tallin lähistöllä, eikä Kit ollut sen jälkeen malttanut enää keskittyä mihinkään muuhun. Pienet esteet olivat täydellisen kokoisia Acelle. Vihdoinkin hän pääsi hyppäämään ilman, että joutui raahaamaan painavia puomeja tai pelkäämään maastoesteiden massiivista ulkomuotoa.

"Mm'hh", Olivia vastasi naputellen Nikille vastausta puhelimellaan. Se muistutti koodikieltä kaikkine lyhenteineen.
"Mitä?" tyttö nosti melkein ärtyneenä päänsä, kun tajusi, että veli oli kysynyt jotain, "joo, ihan sama. Jos siellä ei ole tuntia." Hän heitti repun paremmin selkäänsä ja lompsi laiskasti kohti Sillyn tarhaa. Toivottavasti tamma ei olisi kierinyt paskassa. Hän ei halunnut liata itseään, koska ei tasan pääsisi suihkuun välissä.

Kit hymähti. Olipa sisko taas mukavaa seuraa. Pieni poika harkitsi käsien ristimistä rinnalle ja tiukkaa siskoon suunnattua tuijotusta, mutta huomio harhaili nopeasti tarhassa laiduntavaan Aceen. Ehkä hän vain hakisi poninsa, laittaisi sen kuntoon ja lähtisi ratsastamaan. Hän ei halunnut pyöriä kentällä, joten ei koskaan edes murehtinut sitä, miten hiekkapohjainen ratsastuskenttä oli harvoin vapaana heitä varten.
"Hei Ace!" Poika hihkaisi avatessaan varovaisesti alemman sähkölangan. Hän oli ottanut jo useamman sähköiskun aiemmilla kerroilla kun oli ollut varomaton lankojen kanssa, joten tällä kertaa poika piti tarkoin huolta, ettei antanut nauhan koskea kättään tai jalkaansa. Poni kohotti päänsä nyhtämästä vihreää nurmea, vilkaisi omistajaansa ja lähti kiireettä laahustamaan poikaa kohden turpa maassa. Ace oli mitä ilmeisemmin tullut siihen tulokseen, että nurmen järsiminen oli tärkeämpää kuin kiireellinen tervehdys pojalle, joka alkoi käydä kärsimättömäksi. Kit livahti lankojen lomasta tarhaan ja kiirehti poninsa luokse kiskoen tumman turvan ylös maasta.
"Olet ihan höpsö", hän julisti ponilleen naksauttaessaan riimunnarun kiinni vaaleanvihreään riimuun.

Olivia jäi norkoilemaan Sillyn tarhan portille naputellen vastauksia whatsuppeihinsa. Häntä ei erityisemmin kiinnostanut hinkata itseään likaiseksi ja hikiseksi ja hevosenhajuiseksi, joten ei haitannut, vaikka hän ei käynyt heti toimeen. Ehkä hänen pitäisi etsiä joku innokas tallityttö, joka haluaisi hoitaa ja ratsastaa tamman. Se voisi toimia. Tyttö pujottautui lankojen lomasta ja lompsi metsästämään mustaa täysiveristä katse edelleen puhelimessa ja yritti samaa viedessään sitä talliin, mutta energinen tamma ei antanut siihen sijaa, vaan oli tempaista varomattoman taluttajan olkapään sijoiltaan.
"Idiootti", Olivia syytti lätkäisten hevosta narunpäällä puolivillaisesti ja tuuppasi sen pyörimään karsinaan, jonka oveen jäi nojailemaan ja tähysi vaivihkaa ratsastuskoulun käytävän suuntaan yrittäen paikallistaa jonkun reippaan, jolla ei näyttänyt olevan hevosta tai tekemistä.

Ace asteli kaikessa rauhassa pienen taluttajansa rinnalla portista eikä säpsähtänyt heilahtavia naruja, vaikka ne kävivätkin ikävän lähellä ponin takaosaa. Mustanpäistärikkö poniruuna väisti sulavasti pois alta kun Kit kiinnitti langat huoleton hymy huulillaan. Hän pääsisi ratsastamaan maastoesteille. Se oli hyppäämistä parhaimmillaan! Poika vei ponin karsinaansa, vilkaisi ohimennen pyörivää Sillyä ja asialle mitään tekemätöntä siskoaan ja suuntasi reippaasti noutamaan Acen harjoja. Hetken mielijohteesta hän nappasi myös Sillyn harjat mukaansa, lykäten pakin siskonsa syliin.
"Harjaa Silly tai emme ikinä pääse maastoon", hän puhahti marssien päättäväisesti oman poninsa karsinaan. Useampikin tallin vakiokasvoista kurkisteli yksityiskäytävän puolelle, mutta kukaan ei rohjennut marssia toiselle käytävälle Avan aiempi läksytys tuoreessa muistissaan.

Olivia pyöräytti silmiään Kitille ja laski harjapakin karsinanoven eteen pyyhkien käsiä tummanharmaisiin ratsastushousuihinsa. Hän työnsi älypuhelimen hupparin taskuun ja adoptoi viattomimman hymynsä kurkistaen Acen karsinaan.
"Mikset kävisi katsomassa onko jollakin tunnilla tilaa? Äiti maksaisi mielellään sinulle muutaman ylimääräisen ratsastustunnin."

Kit kääntyi katsomaan Oliviaa harja käteensä unohtuneena. Oliko sisko tosissaan? Maksaisiko äiti ylimääräisestä ratsastustunnista? Ei varmasti maksaisi. Sisko huijasi häntä.
"Ei kuitenkaan maksaisi", poika vastusti kulmat kurtistuen. Mikä Olivialla tänään oli? Eikö Sillyn kanssa olisi ollut kiva päästä vähän maastoilemaan? Sisko oli kerrassaan omituinen, jälleen kerran. Miksi juuri hänen siskonsa oli sekaisin päästään?

Olivia naksautti kieltään aikuismaisesti.
"Totta kai maksaisi - hänenhän on pakko", tyttö kuiskasi hymyillen lämpimästi salaliittolaiselleen, "ja varmasti sinulle ja Acelle tekisi hyvää päästä ylimääräiseen opetukseen. Voisitte voittaa seuraavissa kisoissanne. Olen siitä varma!"

Se kuulosti järkevältä ja ihanalta. Hän ratsastaisi mielellään ylimääräisen ratsastustunnin! Se tarkoittaisi, että hän oppisi enemmän ja voisi tosiaankin voittaa ensi kerralla. Vau! Siskohan oli ihan nero. Poika hylkäsi harjan heittämällä sen avonaiseen pakkiin huolettomasti, sulki karsinanoven perässään ja säntäsi tutkimaan tuntilistoja ilmoitustaululta. Pieni epäilys kyti kuitenkin mielessä. Pitäisiköhän sittenkin soittaa äidille ensin? Kit palasi takaisin poninsa karsinalle painoa jalalta toiselle vaihdellen. Tunnilla olisi tilaa, mutta… Äh. Tätä olisi pitänyt kysyä ensin äidiltä eikä kuunnella kaikkea, mitä Olivia sanoi. Äitikin oli sanonut, ettei sisko ollut aina oikeassa.
"Mennään maastoon", poika ilmoitti livahtaen takaisin poninsa luokse. Hän voisi ottaa lisätunnit puheeksi kotona viikonlopun aikana ja kuka tietää, ehkä saada itselleen ylimääräisen viikottaisen tunnin syksyllä. Se vasta olisikin nastaa!

"Niin kai sitten, jos et halua kehittyä", Olivia kohautti olkiaan ja nojasi Sillyn karsinanoveen tökkien huolellisesti lakattujen kynsiensä kynsinauhoja. Hän ei ollut edes avannut tamman harjapakkia.
"Käy sääliksi Acea. Ei ihme jos sen taidot rapistuvat, kun et huolehdi siitä."

"Haluan kehittyä!" Poika vastusti kiivaasti ja harjasi pikaisin vedoin poninsa karvaa. Ace oli piehtaroinut onnessaan ulkona ja oli pölyinen ja hiekkainen, mutta ei sentään mudalla kuorrutettu. "Sillyn taidot tässä rapistuvat, kun et ikinä halua ratsastaa sitä", Kit vastasi mulkaisten siskoaan. Miksei toinen voinut vain harjata hevostaan ja lähteä hänen kanssaan maastoesteille?

"Niin, minä en olekaan yhtä hyvä ratsastaja kuin sinä", Olivia houkutteli kevyellä äänensävyllä ja vilkaisi päätään polveen kihnuttavaa hevosta takanaan. Ehkä Kit ei ollut innostumassa ratsastustunnista. Hyvä on, suunnitelma B. Hän asetti kasvoilleen ystävällisen, haikean hymyn ja siirtyi kiireettä ratsastuskoulun käytävän puolelle. Hän meni tutkimaan tuntilistoja ja ilmoitustaulun sisältöä pitäen silmällä käytävällä liikkuvia nuoria. Missä olisi sopiva hoitaja Sillylle?

"Et olekaan, koska et ikinä ratsasta", poika tuhahti kääntäen huomionsa kokonaan suloiseen poniinsa. Ace lepuutti toista takastaan seistessään tyytyväisenä karsinassa. Poni ei ollut lainkaan niin pirteä ja iloinen kuin yleensä, mistä Kit syytti tallia. Täällä ei varmasti osattu antaa oikeaa ruokaa Acelle. Pyöreäkasvoinen poika vilkaisi olkansa yli tyhjää käytävää. Mihin ihmeeseen sisko oli nyt häipynyt? Eikö Olivian ollut tarkoitus katsoa hänen peräänsä eikä toisinpäin? Kit tuhahti, muttei poistunut karsinasta - miksi olisikaan, kun saattoi harjata poniaan. Sisko selvitkööt itsekseen.
"Etsitkö jotain?" Innokas punapäinen tyttö kysäisi tungettuaan katsomaan tuntilistoja. Brooke Mills oli kolmentoista vanha tyttö, jonka viikon kohokohta olivat perjantaiset ratsastustunnit. Tämän viikon kohokohta oli tosin kovin laimea, kun hän totesi saaneensa ratsukseen Mimin. Pisamanaama olisi paljon mieluummin ratsastanut Happya tai Hashtagia tai vaikka Pradaa kuin valkoista dalesinponia, joka ei halunnut poistua pihatosta ja lusmuilisi tämänkin tunnin, jos hän ei ratsastaisi todella hyvin.

"Ehkä", Olivia hymyili urhoollisesti kuin hyväsydäminen, uhrautuva sotasankari. Tyttö mittaili innokasta puhujaa ja kohautti henkisesti olkiaan. Ei kai se hänen asiansa ollut, jos joku ei pärjäisi Sillylle ja teloisi itsensä?
"En ehdikään ratsastamaan hevostani tänään - tuo musta täysiverinen on minun", hän sanoi vaatimattomasti ja nyökkäsi kohti yksityiskäytävää kuin ohimennen, "ja mietin, mistä ihmeestä löytäisin jonkun, joka ehtisi hoitaa ja ratsastaa sitä." Tyttö huokasi haikeasti perään ja tarjosi Brookelle parhaan c'est la vie -hymynsä.

Brooke hymyili leveästi tytölle, joka kertoi huolenaiheensa. Totta kai hän tiesi hevosen, jota Olivia tarkoitti: he olivat hiippailleet milloin minkäkin tekosyyn varjolla katselemaan laiduntavaa täysiveristä, jonka musta karva kiilsi auringossa - ainakin silloin, kun Silly ei ollut piehtaroinut tarhan mutaisimmassa osassa.
"Silly on nätti hevonen", tyttö sanoi iloinen hymy huulillaan ja intoa täynnä. Hän oli seurannut tammaa tunneillakin, vaikka Silly ei heidän ryhmäänsä ollut koskaan eksynytkään. Musta tamma oli kuitenkin ollut useampaankin kertaan heidän jälkeisellä tunnillaan, eikä mikään olisi saanut häntä kiirehtimään kotiin, kun saattoi jäädä seuraamaan seuraavaa tuntia.
"Minä voin hoitaa sen", Brooke lupasi auliisti yrittäen vaivoin peitellä intoaan. Hän oli yrittänyt saada hoitohevosta, mutta hänelle sopivia päiviä ei enää ollut vapaana hevosilla, joita hän olisi halunnut hoitaa. "Mutta en tiedä osaisinko ratsastaa sitä", hän myönsi hieraisten epävarmana niskaansa. Viimeksi kun hän oli liioitellut kykyjään, oli hän joutunut ratsastamaan Chaosta kokonaisen tunnin, mikä oli päättynyt pahaan mieleen ja kyyneliin, eikä hän kaivannut sitä kokemusta uudestaan.

"Todellako?" Olivia kysyi tarjoten Brookelle valovoimaisimman hymynsä.
"Se olisi upeaa. Olisin todella, todella kiitollinen avustasi", hän kehui innokkaasti ja hipaisi leukaansa, kun tyttö epäili ratsastustaitojaan.
"Niinkö? Voit aina kokeilla, jos haluat. Tai tarjota sitä vaikka jollekulle kaverillesi?" Olivia ehdotti ja juoksutti sormia läpi vaaleanpunaisesta ponihännästä. Tamma pitäisi liikuttaa, mutta ei kai se niin kriittistä olisi, vaikka se olisi päivän tarhassa.

"Tietty", Brooke vastasi innoissaan. Hän kävisi mielellään harjaamassa Sillyn. Punapää ei ehtinyt sanoa enempää, kun vaivihkaa sivummalta kuunnelleiden joukosta astui esiin tummatukkainen tyttö.
"Minä voin ratsastaa sen", Lexie Bates, neljäntoista vanha ratsastaja ja yksi Bondin hoitajista ilmoitti. "Se kävi kerran meidän tunnillakin. Tosi kiva hevonen", tyttö jatkoi. Lexie ei päässyt sen pidemmälle kun ilmoitustaulun ympärille alkoi kerääntyä muita uteliaita hoitajia ja päivän ratsastustunneille saapuneita, jotka laukoivat kysymyksiä ja tarjoutuivat tekemään ties mitä, jos saisivat harjata Sillyn tai käydä taluttelemassa sitä ulkona tai ratsastaa tammaa. Tallikäytävän kohonnut äänitaso sai toimistoon lukittautuneen Avan nousemaan työpöydän äärestä ja aukaisemaan oven kurkistaakseen käytävälle, jolla parveili tusinan verran päitä.
"Mitä täällä tapahtuu?" Nainen korotti ääntään vain aavistuksen, jotta se kantoi vaivatta kohinan yli, joka oli vallannut tallin. Hiljaisuus laskeutui kaikkien ratsastuskoululaisten kääntyessä katsomaan odottavasti Oliviaa. Ava kohotti kulmaansa yrittäen tavoitella kenen tahansa katsetta, jotta voisi nakittaa selitysvastuun sille epäonniselle.

Olivia tunsi riemun nostavan päätään, kun tarjokkaiden meri nousi käytävältä. Hän tiesi, että ratsastuskoulu oli täydellinen paikka hänelle. Hän ei ehtinyt vastata kenellekään, kun aikuinen saapui päällepäsmäröimään. Tyttö tarjosi naiselle kauneimman hymynsä.
"Pohdin vain, olisiko joku voinut ratsastaa Sillyn tänään puolestani", hän ilmoitti kohteliaasti, "en halunnut vaivata teitä."

Ava pudisti päätään pienesti. Vai niin. Ei ihme, että tallikäytävällä oli yllättäen näin paljon elämää. Kaikki halusivat aina ratsastaa uusia hevosia, ja jos sen sai tehdä tuntien ulkopuolella, vielä parempi.
"Silly voidaan vaihtaa vaikka Riddlerin tilalle kuuden tunnille", nainen vastasi. "Olisi ikävää, jos Silly loukkaisi itsensä tai ratsastajansa kun he lähtisivät yksinään maastoon. Otan mielelläni Sillyn tunnille, jos se tarvitsee liikutusta etkä itse aio sitä ratsastaa", Ava puhui pehmeällä äänellä, mutta tietty toruva sävy oli silti kuultavissa. Hän ei halunnut vaarantaa hevosta tai ratsastajaa maastoreissulla, varsinkaan kun hevosen lähettäisi maastoon teinityttö. Jos Sillylle kävisi jotain, vastuu kaatuisi pian hänen niskaansa.
"Eikö Sillyä voisi vaihtaa Bondin tilalle?" Yksi tunnin ratsastajista kysyi toiveikkaan hymyn kera. Ava kohotti uudestaan kulmaansa, mikä sai Bondin ratsukseen saaneen tytön painamaan katseensa ratsastuskenkiensä kuluneisiin kärkiin pienen huokaisun kera.

"Hienoa", Olivia vastasi sulavalla, sopivan ilahtuneella sävyllä. Tytön siniset silmät siristyivät kulmista vain aavistuksen. Silly voisi mennä tunnille. Kyllä hän saisi sille vielä hoitajia ja ratsastajia. Ehkä näin olisi parempikin - äiti ei nylkisi häntä, jos tamma teloisi jalkansa tai jonkun kelvottoman nynnerön, joka ei pärjännyt sille ja syyttäisi hevosta.
"Arvostan sitä", tyttö lisäsi ja väläytti Brookelle hymyn. Tyttö saisi hänen puolestaan edelleen hoitaa hevosen, jos halusi.

Ava nyökkäsi, vilkaisi nuorisolaumaa ja virnisti tavalla, joka kertoi jokaiselle tunneilla edes kolmesti käyneelle, että nyt kannatti hajaantua tekemään jotakin järkevää, tai ratsastuksenopettaja ja tallinpitäjä keksisi jotakin muuta puuhaa. Nuoret kaikkosivat yllättävän ripeästi kuka minnekin, mutta Brooke oli ainoa, joka otti suunnan yksityiskäytävälle (mikä herätti totta kai juuri sopivasti kateutta kaikissa muissa). Kit mulkoili Acen karsinasta pisamanaamaa, joka livahti Sillyn luokse lepertelemään hevoselle, joka häselsi omiaan.
"Olivia!" Poika kutsui aavistuksen hätääntyneenä. Mitä tuo vieras tyttö teki Sillyn luona?

"Kiitos!" Olivia huikkasi vielä naiselle, ennen kuin seurasi Brookea yksityiskäytävälle. Seuraava tarjous olisi laadittava huolellisemmin. Hänen olisi kalasteltava esiin paikan mukavimmat, hevosrakkaimmat tyypit - jotka lähtisivät innolla hoitamaan ja ratsastamaan aina, kun häntä ei huvittanut - ja taitavimmat ratsastajat, ja hän voisi tarjota hevostaan näille huomaamattomammin. Tyttö veti älypuhelimen jälleen taskustaan ja vilkaisi laiskasti Acen karsinan suuntaan Kitin vinkuessa.
"Mitä?" hän kysyi ja nojasi käytävän vastakkaiseen seinään kertakaikkisen tyytyväisenä tilanteen saamaan päätökseen.

"Kuka tuo on?" Poika supatti yrittäen olla hiljainen kuin se estäisi Sillyn parissa puuhastelevaa tyttöä kuulemasta, mitä hän sanoi. "Miksi se on Sillyn luona? Kai me ollaan edelleen menossa maastoon?"

Olivialla ei ollut aavistustakaan tytön nimestä.
"Hän halusi hoitaa Sillyä", hän vastasi veljelleen ja räpäytti sitten viattomalla hämmästyksellä silmiään, "luulin, että kehotit minua huolehtimaan Sillystä paremmin - joten järjestin sen tunnille. Olet oikeassa, en halua laiminlyödä hevoseni kehitystä."

Kitin naama venähti ja kaviokoukku, jolla hän oli aikonut tarkistaa poninsa kaviot, putosi purujen sekaan. Poika ei edes kumartunut heti nostamaan sitä, vaan kääntyi katsomaan siskoaan.
"Silly menee tunnille? Etkä edes hoida sitä itse? Et voi lähteä kotiin ennenkö minä haluan mennä!" Poika protestoi heti kysymystensä perään. Hän halusi ratsastaa itse oman poninsa ja hoitaa sen huolella, joten Olivia saisi luvan viettää aikaa tallilla siihen asti, että hän saisi kaiken haluamansa tehtyä.
"Olivia on menettänyt järkensä", poika puhisi ponilleen kumartuessaan nostamaan kaviokoukkua. Hän pyyhki kapineen housuihinsa ja jatkoi kavioiden puhdistamisen parissa. Hän kertoisi kotona äidille, miten sekaisin sisko oli mennyt.

"Älä huoli, en ole menossa kotiin", Olivia rauhoitteli viekas hymynhäive suupielessä askarrellen.
"Mikä nimesi muuten on?" hän kysyi ystävällisesti harpaten Sillyn karsinan ovelle ja kurkistaen täysiveristä hoitavaa tyttöä. Nimestä voisi olla apua jatkossa.

Kit ei ollut lainkaan varma, oliko siskon vastaus varsinaisesti rauhoittava. Poika päätti kuitenkin keskittyä poniinsa, sillä tekisi sisko mitä tahansa, hän haluaisi ratsastaa omaa poniaan.
"Brooke Mills", punapää vastasi iloisesti ja väläytti hymyn Olivialle, vaikka Silly valitsikin juuri sen hetken siirtääkseen kaviotaan ja onnistui kolauttamaan ratsastuskenkää siinä sivussa. Tyttö harjasi tarmokkain ottein täysiveristä eikä sävähtänyt hevosen sähellystä. Ei Silly mitään pahaa tekisi, siitä peloton teini oli varma.

"Hauska tavata. Minä olen Olivia", tyttö esitteli itsensä sydämellisesti, sillä Brooke vaikutti mainiolta tallituttavuudelta.
"Olet tervetullut hoitamaan Sillyä jatkossakin, jos haluat. Pärjäät hienosti sen kanssa", hän kehaisi ja veti meikkilaukun repustaan. Hän voisi hyvin meikata tässä välissä.

"Kiva", tyttö naurahti pyörittäen kumisukaa suurin liikkein hevosen likaisessa selässä. Karva pöllysi kuivuneen kuran kanssa kilpaa, mikä sai Brooken yskähtämään muutaman kerran. Tyttö vilkuili tamman omistajaa aina silloin tällöin miettien, mikä sai Olivian kiinnostumaan enemmän meikkaamisesta kuin hevosestaan. Jos hänellä olisi ollut oma hevonen, ei hän olisi ikinä lähtenyt tallilta.
"Silly on oikeen hauska. Voin hyvin harjailla sitä aina kun olen tallilla", Brooke vakuutti innostuneena. Hän voisi joskus jopa tulla tallille ihan vain sitä varten, että pääsisi harjaamaan Sillyn.

Olivia hymyili ja vetäytyi sitten takaisin vastakkaista seinää varten keskittynyt kiilu silmissään. Hän tähysi naamaansa taskupeilistä, taputteli meikkivoidetta kasvoilleen, vähän aurinkopuuteria, poskipunaa ja rajut, Youtubesta opitut smoky eyes -luomivärit, kissamaiset kajaalit, vähintään kymmenen kerrosta mustaa maskaraa ja sitten vaaleanpunaista, kimaltelevaa huulikiiltoa. Tyttö suipisti huuliaan peilille tyytyväisenä näkemäänsä, vilkaisi Acen ja Sillyn karsinoiden suuntaan ja katosi sitten tallin vessaan vaihtamaan ratsastushousut ja hupparin hoikkaa vartta nuolevaan, mustaan minimekkoon, nilkkureihin ja lyhyeen nahkatakkiin. Äiti ei olisi ikinä antanut hänen lähteä minnekään näin, mutta äiti ei ollutkaan täällä, tyttö ajatteli tyytyväisenä sivellen puolireiteen ulottuvaa, himmeästi kiiltävää mekkoa. Hän vapautti hiuksensa ponihännältä, moshasi muutaman kerran ja siirtyi ulos suihkauttelemaan lakkaa purkanväriseen tukkaansa, kunnes se oli tarpeeksi huolimattoman muhkea harja. Sitten hän sulloi ratsastusvaatteensa reppuun ja kiipesi työntämään sen Sillyn kaappiin. Hän tarvitsisi vain käsilaukkunsa.

Kit seurasi sivusilmällä Acen karsinasta, mitä isosisko puuhasi. Hänellä oli kalvava tunne, että sisko päätyisi ongelmiin tästä. Eikö Olivia itse tajunnut sitä? Poika kipitti hakemaan Acen satulan ja suitset, jotta pääsisi maastoon. Ainakin hän olisi poissa tieltä eikä äiti voisi mitenkään suuttua hänelle, kun hän oli tehnyt juuri niin kuin he olivat sopineet. Maastoesteille hän saisi tosin sanoa hyvästit - äiti ei laskisi häntä yksinään hyppäämään, vaikka hän olikin saanut luvan kiertää yhtä tiettyä ratsastusreittiä pitkin tallin ympäri. Se oli kovin lyhyt reitti ja pysytteli aivan tallin tuntumassa, mutta ainakaan hänen ei tarvinnut enää karata halutessaan maastoon.
"Äiti suuttuu ihan valtavasti Olivialle", poika mutisi kiristäessään Acen satulavyötä. Poni järsi omenaniveltään tyytyväisenä eikä edes muistanut luimia, kun nailonvyö painui vasten harmaata karvaa. Brooke sai Sillyn harjauksen vihdoin päätökseen, vilkaisi kelloaan ja joutui toteamaan, että jättäisi Sillyn hoitamisen tältä päivältä tähän. Hänen pitäisi lähteä hakemaan tuntiratsuaan, jos aikoi ehtiä tunnille ajoissa.
"Näytät typerältä", Kit kommentoi nähdessään vilauksen Oliviasta mustissa vaatteissaan ja sotamaalaus kasvoillaan.

"Kiitti luuseri", Olivia vastasi jauhaen purkkaa ja tuijottaen melkein lumoutunena silmämeikkiään taskupeilistä, ennen kuin sulloi sen pieneen käsilaukkuunsa. Hän vilkaisi tyytyväisenä harjattua Sillyä ja sitten kelloaan. Tämähän sujui hienosti.
"Pidä sinä hauskaa ponisi kanssa", hän toivotti pikkuveljelleen alentuvasti. Hänelle tulisi mahtava ilta.

"Ole hyvä vaan, typerys", poika sivalsi takaisin. "En pääse maastoesteille takiasi. Olet ihan tyhmä", hän ilmoitti vielä katkerana, ennenkö kiskoi kypärän päähänsä ja tarttui Acen mustiin ohjiin. Ponin valppaasti hörössä olevat korvat kertoivat sen jo odottavan lupaa astua ulos karsinasta ja lähteä töihin.
"Niin pidänkin", Kit vakuutti lähtien astelemaan poninsa rinnalla ulos ovesta. Hän nousi selkään lantalan edessä, vilkaisi olkansa yli tallia kohti ja mietti, juoksisiko kuitenkin kertomaan jollekulle, että Olivia ei hoitanut omaa hevostaan ja oli pukeutunut ihan typerästi.

Olivia seurasi ponia ulos.
"Jos et olisi tuollainen nössö pikkuvauva, menisit maastoesteille, jos haluat", hän huusi veljensä perään ja suuntasi sitten avaamaan pyöräänsä. Hän ei ollut varma, miten tarkalleen ylettyisi polkemaan mekossa, mutta kyllä hän keinot keksisi. Hän vilkaisi jälleen kelloaan. Nikki oli luvannut hakea hänet ison tien risteyksestä varttia vaille kuusi. Hänen olisi pistettävä kohta töpinäksi, jotta ehtisi sinne ajoissa.

"En aio hankkia kotiarestia toisin kuin sinä", poika ilmoitti tuhahtaen ja potkaisi turhankin vauhdikkaasti poniinsa liikettä. Ace hypähti eteenpäin ja jatkoi kiireisessä ravissa muutaman askeleen, ennenkö Kit sai tasapainonsa kuriin ja pystyi pidättämään poninsa käyntiin. Hän ei menisi maastoesteille, koska siitä hän joutuisi ongelmiin. Kesä oli aivan liian lähellä ongelmiin hankkiutumista varten. Kesälomalla hän ehtisi ratsastaa Acea niin paljon kuin Ace vain jaksaisi häntä kantaa, eikä mikään estäisi häntä tulemasta Greenridgeen päivittäin. Olivia voisi hänen puolestaan olla huoneessaan lukkojen takana tohelointinsa takia. Hän viettäisi oikein hevosentäytteisen kesän!

Olivia tiesi saavansa kotiareastia, mutta hän suhtautui seuraukseen uhmakkaasti. Hän oli ennenkin karannut ikkunastaan, hiipinyt yöllä ulos tai lähtenyt koulusta ystäviensä luo äidin kieltoa vastaan. Hän tunsi olevansa voittamaton, ja tunne oli huumaava. Hän loikkasi polkimille ja muutaman haparoivan nytkähdyksen jälkeen sai pyörään liikettä. Mekko oli liian pinkeä istumiseen, joten hän seisoi suunnatessaan. Vaikka matkaa oli luultavasti reilu kymmenen kilometriä, se ei lannistanut häntä. Tällä kertaa häntä ei jätettäisi yksin.
Olivia oli epäillä joutuneensa jälleen Mercedeksen julman pilan kohteeksi, kun värjötteli kylmästä täristen A69:n liittymän laidalla odottamassa Nikkiä puoli tuntia yliaikaa, mutta vihdoin tuttu auto saapui. Tytön riemulla ei ollut rajoja! Sitä hän ei toki näyttänyt kömpiessään hittimusiikkia jyskyttävään autoon ja suunnatessaan Newcastleen. Tästä illasta tulisi mahtava.

Maanantai 8. kesäkuuta, aamupäivä - Rikos ja rangaistus

Rangaistus oli kohtuuton. Ehkä hän oli tehnyt typeryyksiä keväällä, mutta äiti ei vain ymmärtänyt, ettei hän voinut istua kotona arestissakaan, jos halusi pitää ystävänsä. Jos halusi olla osa sisäpiiriä, piti tehdä uhrauksia. Olivia myönsi, että oli ollut huono juttu päätyä sairaalaan yliannostuksesta, mutta äidin ratkaisu oli aivan absurdi. Hän raataisi kesän tallilla. Hän oli juuri nähnyt viikonloppuna kuvia Nikistä ja Mercedeksestä ja Pauliesta Stowell Squarella juomassa jääkahvia merkkiaurinkolasit päässä - ja mitä hän teki? Kärräsi paskaa tallilla.
Olivia oli tapellut kynsin ja hampain vastaan ensimmäiset päivät, ja kun siitä ei ollut ollut mitään apua, oli hän ryhtynyt pitämään äidilleen mykkäkoulua toivoen, että tämä ymmärtäisi rankaisseensa häntä jo tarpeeksi ja jättänyt orjatyön viikkoon. Mutta tässä hän oli, seuraavan viikon alussa eikä loppua ollut näkyvissä. Tyttö kiskoi hupparin hupun päähänsä koleassa, kosteassa kesäaamussa ja puski kottikärryt kohti lantalaa täytettyään ne Sillyn tarhasta. Vaaleanpunaiset hiussuortuvat takertuivat niskaan ja poskiin, ja koko kehoa kivisti. Hän oli ehkä purkanut raivoaan edellisen viikon aikana määrättyihin fyysisiin töihin vähän turhankin tarmokkaasti. Tyttö jupisi itsekseen, kun tuuppasi kukkuraiset kärryt yli kuopasta ja potkaisi kiukkuisena kiveä. Tämä ei voinut olla hänen koko kesänsä. Ei taatusti.

Lauantainen pettymys kilpailuista kirveli yhä mielessä, mutta eteenpäin oli jatkettava. Edellisenä iltana saapuneet leiriläiset olivat olleet täynnä vaivoin hillittyä intoa ja energiaa, kun aamu oli koittanut ja lupa lähteä tallille varustamaan hevosia ratsastustuntia varten oli saatu. Bex oli joutunut käyttämään mielestään aivan kohtuuttomasti aikaa leiriläisten kaitsemiseen ennen ratsastustuntia, mutta nyt vihdoin kaikki alkoi luistaa omalla painollaan. Ava seisoi ratsastuskentällä vetämässä yhtä tuntia ja loput leiriläiset olivat hajaantuneet kuka minnekin. Hän saattoi hetkeksi huokaista ja istahtaa alas nurinpäin käännetylle ämpärille tallikäytävällä.
Tauko ei tosin kestänyt montaakaan minuuttia, sillä heti kun hän sai tekstiviestinsä luettua, ponnisti nainen jaloilleen ja lähti katsomaan, miten Olivian työ eteni. Hän ei ollut edelleenkään aivan varma, kuinka hyvän valinnan äiti oli tehnyt ottaessaan teinin raatamaan niska limassa koko kesäksi, mutta hän aikoi - kerrankin äitinsä hyväksynnän saaneena - pitää huolen, ettei Olivia nääntyisi töiden alle.
"Miten menee?" Bex kysäisi tavoittaessaan kottikärryjä tönivän tytön. Hän pyyhkäisi pölyiset kätensä ratsastushousuihin, joiden kangas oli varsin onnistuneesti peittynyt pölyyn, kuolaan ja erisävyisiin hevosenkarvoihin. Punaiset hiukset olivat korkealla poninhännällä, sillä hän oli kyllästynyt pyyhkimään niitä jatkuvasti pois kasvoiltaan. Kädet tummansinisen tallitakkinsa taskuissa Bex vilkaisi lastattuja kottikärryjä. Ainakin Olivia teki työtä käskettyä, jos ei muuta.

"Mitä luulisit", Olivia vastasi jokseenkin ärhäkästi, tunteesta raskas, melkein itkuinen sävy kiukun alla. Tytöstä tuntui kamalalta, kuin hän olisi jonkinlaisessa vieroitushoidossa. Hänellä ei ollut energiaa meikata aamulla, kun lähti polkemaan puoliseitsemältä tallille, ja hän tunsi näyttävänsä hirveältä, valkoiselta ja punaisenkirjavalta ja zombilta, kun silmien alla oli tummat varjot. Hän ei halunnut nähdä kuvajaistaan. Hän näytti alienilta - tai pahempaa, pojalta - ilman irtoripsiään ja kissamaista, paksua kajaalia. Hän hieraisi aikaisemman sateen kastelemaa naamaansa jättäen siihen viirun likaa mustan hupparin hihasta. Tyttö keräsi hetken itseään, ennen kuin uskalsi nostaa katseensa ja kohdata Bexin.
"Mikä on vikana?" hän kysyi asiallisempaan sävyyn suoristaen selkänsä ja laskien kärryt maahan. Hän oli varma, että oli sulkenut portin huolellisesti eikä ollut kippaillut kärryä pitkin pihaa.

Bexin vino virne ei hyytynyt Olivian vastauksen mukana, korkeintaan muuttui entistä toispuoleisemmaksi, kun suupieli nyki huvittuneesti. Niinpä niin. Ehkä hänen äitinsäkin tajuaisi tämän myötä, miten turhauttavaa työtä hän teki ilman palkkaa ja alkaisi arvostaa hänen panostaan enemmän. Turha toivo. Äidillä ei ollut rahaa yhtään sen enempää kuin hänelläkään. Sanalliset kiitokset saivat riittää.
"Ei mikään", Bex vakuutti huvittuneena. "Ajattelin vain tulla katsomaan, miten sujuu. Jos vaikka apukädet kelpaisi", hän totesi harteitaan kohauttaen. Hänellä ei ollut parempaakaan tekemistä nyt kun tallin meno oli hetkeksi rauhoittunut.

Olivia pyöräytti sinisiä silmiään ja niiskautti punoittavaa nenäänsä nostaen kärryt jälleen ja puskien niitä eteenpäin.
"En ole vauva. En tarvitse lapsenvahtia", hän totesi mahdollisimman arvokkaasti. Hän ei tiennyt, miksi ylipäätään suostui tekemään moista paskaduunia tai luoja tiesi, miksi hänelle oli niin tärkeää selviytyä siitä itsenäisesti ja hyvin.

"No hyvä", Bex naurahti, "koska olen tunnetusti maailman huonoin lapsenvahti." Osasi hän katsoa nuoremman väen perään, mutta lähinnä ratsastuskoulun puitteissa. Siihen hänen taitonsa jäivätkin. Hän seurasi kottikärryjä puskevan tytön perässä katsellen ympärilleen. Jonakin päivänä hän vielä hukkaisi leiriläiset, se oli aivan varmaa.
"Pitäisi käydä hakemassa pari hevosta laitumelta. Luuletko, että ehtisit seuraksi?" Bex uteli. Eilisiltainen kartoitus leiriläisten tarkemmasta ratsastustasosta oli paljastanut, että hevosten vaihtelulle olisi tarvetta, jotta saataisiin leirikäyttöön kaikista sopivimmat hevoset juuri tälle porukalle.

Homman kesken jättäminen turhautti, mutta kai hän ehtisi jatkaa sen loppuun myöhemmin. Sitä paitsi, laitumelta hakeminen kuulosti hauskalta. Oikeasti hauskalta. Olivia kippasi sisällön lantalaan ja asetti kottikärryt paikalleen. Tällainen paskaduuni oli oudolla tavalla tyydyttävää; hän nautti siitä, kun näki tarhan puhdistuvan eivätkä hevoset olleet hassumpaa seuraa, vaikka Silly olikin saada talikosta kaataessaan kärryt uudestaan ja uudestaan.
"Hyvä on", tyttö vastasi pyrkien näyttämään kovalta ja välinpitämättömältä, vaikka tunsi innostuksen tuikahtelevan sisällään. Hän pyyhki käsiä mustasta harmaanruskeisiin väriä vaihtaneisiin ratsastushousuihin, laski hupun päästään ja suki hiukset irti naamastaan ja ponihännälle.
"Tarvitseeko mukaan jotain?"

Bex virnisti leveästi kun Olivia suostui seuraksi. Hyvä niin. Reilun kilometrin matka metsikön halki naapurilta vuokratulle pellolle taittui aina nopeammin kun oli seuraa. Hän madalsi ääntään kuin salaliittolainen, kun Olivia uteli mukaanotettavia tavaroita.
"Jos pysyt Hashtagin selässä ilman satulaa niin ota sen suitset sekä oma kypäräsi", hän sanoi hiljaa hykertäen. Hänen äitinsä ei arvostanut sitä kun hän antoi muiden ratsastaa hevosia takaisin laitumelta ilman satuloita, mutta tuntui turhalta kävellä hevosten rinnalla kun yhtä hyvin saattoi nousta selkään.
"Minä käyn hakemassa Bondin karsinasta, se pääsee laitumelle", hän totesi. Ruunan etunen oikutteli jälleen, joten toispuoleinen hevonen oli paras viedä laitumelle, jossa se voisi itsekseen verrytellä jalkaansa. "Jos käyt hakemassa Hashtagin suitset, viitsitkö samalla ottaa Sonyn suitset mukaasi? Tuodaan sekin tekemään töitä", Bex lisäsi. Hänen kypäränsä lojui jossakin tallikäytävällä, joten sen hän etsisi itse, vaikka siinä hetki voisikin vierähtää.

"Ok", Olivia vastasi yrittäen kovasti esittää, ettei homma kiinnostanut häntä vähääkään, vaikka tosiasiassa vatsaa nipisti mukavasti. Ilman satulaa ratsastaminen ja vielä osana työntekijöiden porukkaa kuulosti mahtavalta. Hän harppoi hakemaan kypäränsä Sillyn kaapista ja poimi sitten mukaansa Hashtagin ja Sonyn suitset. Hashtag ei tosiaan ollut hänen suosikkihevosiaan, mutta ainakaan hän ei varmaan putoaisi sen selästä. Se olisi noloa. Hän seisahtui tallin eteen tähyilemään oliko Bex jo valmis.

Bex lähti tyytyväisenä etsimään kypäräänsä. Hän joutui koluamaan molemmat käytävät ja oleskelutilan ennenkö muisti jättäneensä kypäränsä toimiston pöydälle. Huokaisten nainen harppoi noutamaan mustan kypäränsä, pujotti sen käsivarteensa ja nappasi Bondin karsinasta mukaansa. Musta ruuna kulki epätasapainoisesti ja selkeästi ontuen, kun vasen etujalka ei ottanut yhtä pitkiä askelia muiden kanssa.
"Mennäänpä sitten", hän totesi tähyilevälle Olivialle maiskauttaen Bondille, jotta ruuna jatkaisi matkaansa eikä pysähtyisi tallin eteen ihmettelemään. Bex antoi riimunnarun roikkua pitkänä otteessaan, eikä välittänyt siitä, miten Bond asettui kulkemaan taaemmas pää matalalla. Ruunalla ei selkeästi ollut mihinkään kiire. Kohta voisi olla, kun hevonen tajuaisi pääsevänsä takaisin laitumelle, jolta ruuna oli edellisenä iltana haettu.
"Mitäs Sillylle kuuluu?" Bex uteli hyväntuulisena astellessaan tallille johtavan hiekkatien laittaa pitkin.

Olivia käveli Bexin vierellä ja vilkuili reilu kymmenen senttiä lyhyempää naista ja tämän vierellä ontuvaa hevosta.
"Yhtä urpo kuin aina", hän puhahti, "se kaatoi kottikärryt kolmesti. Ihmeen luupää."

Bex nauroi ääneen Olivian vastaukselle. Niinpä tietysti.
"Voi ei", hän sanoi myötätuntoa äänessään. "Hashtag teki sitä pienempänä", hän pudisteli päätään. "Kun huitaisin sitä kerran talikolla takamukselle, se oppi pysyttelemään kaukana." Bex ei tosiaankaan ollut arvostanut sitä, kuinka sai siivota samat lantakikkareet uudestaan nurmelta cobin tungettua tielle.
"Bond on edelleen aivan kamala kun yrittää täyttää letkulla vesiastioita. Se tunkee letkun alle vaikka mikä olisi kunnes on läpimärkä - ja niin olet sinäkin, jos et pidä varaasi", hän puhahti. Hevoset olivat kummallisia eläimiä.

"Mahtavaa", Olivia huokasi työntäen kätensä hupparin taskuun ja vetäen olkapäänsä suojaavaan kyyryyn vilpoista tuulta vastaan. Kiva Kitin oli leikkiä päivät pitkät kaverinsa luona, kun hän raatoi täällä, säässä kuin säässä. Ja silti… Miksi hän oli lähdössä niin aikaisin tallille, valmiina jo ennen kuin tarvitsi olla?

Bex vilkaisi Oliviaa huvittuneena. Kai hänen pitäisi tuntea enemmän myötätuntoa kuin huvitusta, kun teinitytön elämä oli mullistunut kerta heitolla, mutta hän ei voinut huvittuneisuudelleen mitään. Ei tallilla niin kamalaa ollut. Olivian äiti olisi voinut keksiä pahemmankin rangaistuksen. Ehkä.
"Haluatko lähteä huomenna mukaan maastoon?" Bex päätti vaihtaa puheenaihetta. "Äiti ei ehdi mukaan ainakaan ensimmäiselle lenkille, joten tarvitsen jonkun peränpitäjäksi, ettei leiriläisiä pääse katoamaan matkalla", nainen selitti harteitaan kohauttaen. Aina hän voisi soittaa jonkun hoitajista paikalle, mutta tuntui typerältä lähteä ensimmäisenä tavoittelemaan jotakuta joka oli kauempana, kun vieressäkin oli aivan pätevä ehdokas ratsastamaan letkan viimeisenä.

Olivia kokosi itseään hetken.
"Ihan sama", hän vastasi olkiaan kohauttaen, mutta ääni turhan korkeana sopiakseen ilmaisuun. Totta kai hän halusi lähteä maastoon, ja vielä kuin toiseksi vetäjäksi. Ei hän tietenkään oikeasti olisi tärkeä, mutta… Ainakin hän saisi tuntea edes hetken olevansa jotakin.
"Mitä Bondille tapahtui?" hän kysyi nyökäten mustaa hevosta kohti täysin unohtaneena, että oli päättänyt vain vastata vähäsanaisesti suoriin kysymyksiin.

"Mahtavaa", Bex julisti välittämättä saamastaan ainakin sanojen tasolla innottomasta vastauksesta. Eiköhän Oliviakin vielä kotiutuisi Greenridgeen ja toteaisi, että kesän saattoi viettää huonomminkin. Ainakin tytön veli oli ollut kovin katkerana kun hän oli törmännyt poikaan tallilla. Lapsi oli mutissut jotakin epäreilusta elämästä ja vanhempien typeryydestä, selkeästi sanoilla, jotka oli adoptoinut siskoltaan.
"En tiedä, ei varmaan mitään", nainen totesi. "Se oli nuorena trailerionnettomuudessa, eikä koskaan kunnolla toipunut. Välillä sen vasen etunen oikuttelee eikä se oikein saa venytettyä askeltaan, mikä saa kaikki lihakset jumiin. Sitten se näyttää tältä", Bex selitti päätään pudistellen. Hän olisi niin mielellään tehnyt jotakin konkreettista ruunan eteen, mutta lukuisten konsultaatioiden jälkeen niin eläinlääkäreiltä kuin hevoshierojilta, oli vain tultava siihen lopputulokseen, ettei ruunan eteen voinut tehdä tämän enempää.
"Mutta se tulee kyllä kuntoon. Ylihuomenna se on varmaan taas kuin uusi hevonen, mutta nauttikoot nyt laitumesta viikonloppuun."

"Oh", Olivia vastasi ja katseli hetken ontuvaa hevosta. Onneksi Silly ei usein hajottanut jalkojaan, vaikka olikin muuten yksi idiootti. Hän ei ollut varma, miten suhtautua siihen, että äiti oli kuulemma ehkä löytänyt vuokraajan hänen hevoselleen. Olivia oli kyllä aikonut tehdä jotain vastaavaa, mutta pointti oli siinä, että hän sai itse valita hoitajat ja päättää, miten hyötyisi järjestelystä. Hän ei arvostanut yhtään sitä, miten äiti puuttui hänen asioihinsa ja määräili. Eihän se todellisuudessa haittaisi, että Silly saisi enemmän liikuntaa ja jonkun toisenkin huoltajaksi, mutta Oliviaa otti päähän, ettei hänellä ollut asiaan mitään sananvaltaa.
"Moneltako huominen maasto on?"

Bex vilkaisi ruunaa, joka taivalsi kaikessa rauhassa taluttajansa perässä. Hän kääntyi pienelle polulle, joka sukelsi metsän vehreyteen. Bondin pää kohosi heti korkeammalle ja askeleeseen löytyi enemmän intoa kun ruuna keksi, minne tämä polku vei.
"Lähdetään kahdelta ensimmäisen ryhmän kanssa", Bex kertoi muistellen aikataulua, joka ennen kesän loppua olisi niin syöpynyt verkkokalvoille, ettei sitä saattaisi unohtaa kuukausiin. "Haluatko tulla Sillyllä vai suostutko ottamaan jonkun tuntiratsuista?" Nainen kysäisi suorastaan ylpeänä kysymyksen asettelustaan. Ainakin omasta mielestään hän sai tarjouksensa tuntiratsusta kuulostamaan enemmän palvelukselta hänelle kuin epäilyltä, ettei Olivia pärjäisi täysiverisensä kanssa.

Olivia painoi ajan mieleensä ja kohautti taas olkiaan.
"Ihan sama", hän toisti, mutta jatkoi hetken kuluttua, "voin ottaa jonkun tuntihepan." Silly oli rasittava, kun sitä yritti pitää letkan perällä, jos sillä oli menohaluja ja edessä hitaita menijöitä. Tamma tuntui vain kuumuvan, kun sitä pidätti koko ajan eikä sen luontaisesti pitkä ja reipas askel pysynyt ponien tahdissa.

Bex nyökkäsi. Selvä. Tuntiheppa siis. Hän yritti epätoivoisesti arvuutella, kenestä Olivia voisi pitää, mutta hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta.
"Toiveita?" Hän kysäisi huvittuneesti naurahtaen. Hän saisi kyllä järjestettyä niin, että Olivia saisi jonkun, josta pitäisi. Hän jos kuka tiesi, millaista oli olla jumissa hevosen kanssa, jonka selässä ei viihtynyt. Hashtagparka.

"Kuka pysyy jonon perässä?" Olivia kysyi takaisin. Hänkään ei pitänyt Hashtagista, mutta maastossa ratsastaessa - varsinkin melkein kuin työtehtävässä - ei ratsun taitotasolla ja näyttävyydellä ollut väliä.

"Kaikki, jos ne vain pitää siellä", Bex virnisti, mutta vakavoitui sitten. Kyllä hän tiesi, mitä Olivia kysyi. Ei olisi kiva roikkua koko maastolenkkiä hevosen suussa, ettei mokoma lähtisi ohittelemaan edellämeneviä. "Lilo, Hemingway ja Hashtag ovat ainakin ihan tyytyväisiä viimeiseen paikkaan."

Olivian silmät välkähtivät. Hän rykäisi.
"Lilo… Tuota, se voisi olla ihan kiva", hän sanoi. Hän jumaloi osaavaa punaruunikkoa.
"Kenet sinä otat?" hän kysyi pohtien aikoiko Bex johtaa Bubblesilla.

"Hae siis Lilo huomenna tarhasta, se on tällä sovittu", Bex naurahti. Hyvä että punaruunikko pääsisi mukaan maastoon ilman että hänen täytyi uhrautua, sillä ilmavilla askelilla tanssahteleva tamma ei vastannut hänen käsitystään miellyttävästä maastoratsusta. Onneksi maastossa sai keventää.
"Riippuu vähän. Toivottavasti Happyn", hän vastasi suoden pirteän hymyn Olivialle. "En viitsi mennä keulaan Bubblesilla, kun takana ei ole tuttua ratsastajaa, koska sitä ponin perkel- paholaista ei voi käyttää jarruna tai saa kaviosta", hän selitti tajuten sensuroida itseään vasta hieman liian myöhään. Onneksi äiti ei ollut kuulemassa.
"Mutta voi olla, että lähden Roguella." Bexin irvistys kertoi selvästi, mitä mieltä nainen oli äitinsä nuoresta koululupauksesta.

"Voit aina ottaa Sillyn, jos haluat", Olivia kohautti olkiaan päätellen irvistyksestä, ettei Rogue ollut naisen suosikki. Olivia ei ollut kuin taputtanut sitä muutaman kerran eikä tiennyt, mikä hevosessa oli vikana, mutta ilmeisesti jokin.

Bex vilkaisi yllättyneenä Oliviaa, iloisen hymyn levitessä kasvoille.
"Kiitos tarjouksesta", hän vastasi aidosti iloisena. "Tartun siihen ehdottomasti, jos äiti yrittää tunkea Rogueta minulle." Hän voisi aina laittaa vaikka Hemingwayn Sillyn perään eikä joutuisi murehtimaan Sillystä. Suuri ruuna pysyisi tahdissa mukana mutta toimisi hyvänä jarruna, jos taaempana tapahtuisi ihmeitä.
"Prrr, rauha poika", Bex havahtui pidättelemään mustaa ruunaa, joka oli huomaamatta kirinyt taluttajansa rinnalle ja yritti parhaillaan kiihdyttää ohi, kun innostui laitumen läheisyydestä. "Saa nähdä kuinka kaukaa joudutaan hakemaan Sonya ja Hashtagia", hän hymähti.

Matka oli sujunut yllättävän kivuttomasti. Olivia ryhdistäytyi ja tähyili laidunta vetäen kädet hupparin taskusta ja ryhtyen avaamaan kantamiensa suitsien niputuksia.
"Onko jotain hevosia, jotka eivät käy laitumella?" hän kysyi. Silly oli siellä yleensä, mutta tyttö oli aikeissa ratsastaa sen myöhemmin illalla, joten oli jättänyt sen tarhaan.

"Happy, ellei saa järjestettyä niin että kaikki tammat ovat tallilla", hän vastasi jääden pohtimaan muita hevosia. "Riddler ei myöskään ole viikonloppuja pidempiä aikoja yhtä soittoa tai se tulee aidoista yli", Bex jatkoi. Riddler oli yksi maanvaiva. Onneksi tallin ympärillä oli niin paljon tilavia tarhoja, että leirikäytössä olevat ratsut saattoivat viettää viikkonsa tallin välittömässä läheisyydessä, vaikka ulkona olivatkin ympäri vuorokauden. Olisi ollut rasittavaa hakea hevosia näin kaukaa jatkuvasti.
"Winnie ei myöskään vietä kesäänsä laitumella", Bex totesi varsin tyytymättömänä tilanteeseen. Jos hän saattoi kaivaa kisakalenteristaan aikaa viedä Bubbles laitumelle edes viikonlopuksi, olisi Winniekin voinut jättää muutamat harjoitukset väliin elääkseen hetken ilman ihmisiä suuressa hevosporukassa.
"Viitsitkö avata langat?" Bex kysäisi kun joutui tarttumaan Bondin riimunnaruun kaksin käsin, kun ruuna oli jyrätä hänen ylitseen päästäkseen samantien laitumelle.

Olivia nyökkäsi kiirehtien eteenpäin, pinosi langat kiinni ylimpään ja käveli laitumelle pitäen langat irti maasta, jotta naksuminen ei säikyttäisi jo kiihtynyttä hevosta. Hän piti silmällä muita laitumen asukkaita varmistaen, etteivät ne ottaisi avointa porttia suunnaksi. Kun Bond oli sisäpuolella, hän sulki portin ylimmällä langalla ja odottaen Bexin varmistusta, ojensi tälle Sonyn suitset, länttäsi kypärän päähänsä ja lähti etsimään Hashtagia.

Bex laski Bondin irti välittämättä ohjeista, joita taottiin jo alkeiskurssilla ratsastajien päähän. Ruuna ampaisi saman tien täyteen neliin hirnuen innoissaan hevostovereilleen. Musta ruuna liikkui edelleen epätasapainoisesti, mutta ainakaan mihinkään ei sattunut, kun hevonen intoutui sinkoamaan muutaman pukin taakseen. Nainen nappasi Sonyn suitset hakien avoimelta pellolta kirjavaa irlannincobia. Ruunaa ei ensin näkynyt, mutta Bondin riehuminen sai Sonyn saapumaan kaukaisen laidan metsikön suojista vauhdikkaassa ravissa. Bex lähti harppomaan reippaasti kohti ruunaa, joka puolestaan siirtyi maata jymistävään laukkaan. Bex huitaisi liian lähelle tunkevaa suurta teräksenharmaata Soloa nahkaohjilla lautasille, mikä sai ruunan väistämään edes sen verran, ettei Bex jäänyt jalkoihin. Yksi kerrallaan laitumen hevoset saapuivat tervehtimään aamuruokiin yhdistettävää punapäätä eikä valkea Mimi olisi millään suostunut pitämään turpaansa poissa takin taskuista. Feline seurasi tilannetta muutaman metrin päästä jalopiirteinen pää korkealla.
"Saitko Hashtagin kiinni?" Bex huikkasi kun Solo ja Mimi pyörivät häseltäen hänen ympärillään. Hän joutui jälleen hätistelemään hevosia luotaan jotta saattoi kurkottaa irlannincobin riimuun ja lähteä kiskomaan kylmäveristä perässään kohti porttia. Solo ja Mimi eivät luovuttaneet vaan jatkoivat matkaansa hänen molemmilla puolillaan Solon törmäillessä Sonyn kylkeen useamman kerran.

"Joo", Olivia vastasi. Hän oli pysytellyt sivussa hevosten myllerryksestä ja saatuaan ruunikon tynnyrin silmiinsä, harpponut hakemaan sen rapistellen karkkipaperia takkinsa taskussa, vaikkei olettanutkaan kiltin palleron karkaavan. Hän talutti sen kauemmas laidunkavereista, kiersi kätensä ruunan kaulaan ja pujotti sille suitset päähän.
"Mennäänkö?" hän kysyi toivoen, ettei koko lauma yrittäisi ulos portista.

Bex puki suitset Sonyn päähän tottuneesti, huitoen aina aika ajoin muita kauemmas. Hän kiskoi oman kypäränsä päähänsä ja talutti Sonyn portille ojentaen ohjia Olivialle.
"Ne kulkee nätisti yhdessä, vie ne portin ulkopuolelle niin pidän loput sisällä", Bex totesi tarttuen ylimmän langan kahvaan, jossa muut olivat kiinni. Hän aukaisi portin jotta tyttö pääsisi kahden talutettavansa kanssa ulos samalla kun huitoi muille hevosille ja rääkäisi kerran rumasti, kun Solo siitä huolimatta yritti tunkea mukaan. Kun Olivia hevosineen oli ulkona, sulki Bex portin laittaen langat huolellisesti paikoilleen. Mimi ja Solo katselivat muutaman metrin päässä portista loukkaantuneina, mutta Bond ja Feline ravasivat jo kauempana kohti uusia seikkailuja. Bex ojensi kätensä ottaakseen Sonyn ohjat ja talutti irlannincobin kiven luokse, jolta ponnisti selkään. Hän haki hetken asentoaan leveässä mutta mukavassa selässä ennenkö virnisti Olivialle.
"Valmista?"

Olivia tunsi epämukavan muljahduksen vatsassaan, kun kuuli rääkäisyn ja pysäytti leppoisan kaksin pari metriä portin toiselle puolelle. Yksi hänen peloistaan oli päästää hevosia karkuun. Hän otti ohjat käteen, tarttui Hashtagin säkään ja heitti itsensä ketterästi sen selkään. Se sai hänet ikävöimään voimistelua. Sai hän edelleen tehtyä voltin paikaltaan, mutta hän kaipasi kehonsa ja taitojensa haastamista - sitä paitsi, jotkut taidot olivat käteviä ratsastaessa.
"Ovatko hevoset koskaan karanneet sinulta?" hän kysyi hetken epäröityään ja ohjasi Hashtagin Sonyn perään ohjat kevyellä tuntumalla nauttien ruunan leveästä selästä.

Bex kannusti Sonyn käyntiin totutellen kylmäverisen raskaaseen askeleeseen ilman satulaa. Hän oli viime aikoina ratsastanut niin paljon Bubblesia, Hashtagia ja Felineä että oli lähes unohtanut, miltä Sony tuntui.
"Vähintään kolmesti kesässä", hän naurahti vastaukseksi Olivialle. "Ne tosin vain ottavat suunnan suoraan tallille ja kurvaavat omiin karsinoihinsa, joten jos ne joskus pääsevät karkuun, ei kannata hätäillä. Ne ovat viimeistään puolta tuntia myöhemmin karsinoissaan odottamassa kaurojaan." Paitsi Riddler, joka nautti kaaoksen kylvämisestä loikkaamalla kentän aitojen yli mikäli kentällä oli yksikin ratsukko, jonka harjoittelua mennä häiritsemään.

Olivia hymyili helpottuneena. Kesä Rosings Parkissa oli ollut painajaista. Silly ei halunnut lähteä laitumelta, villitsi muut ja arvokkaat kisahevoset tungeksivat hänen ympärillään, kun hän yritti saada vain omansa ulos portista - ja mikä järkyttävä kaaos se oli, jos yksikin hevonen pääsi lujahtamaan portista.
"Miten saat ne pysymään laitumella, jos olet hakemassa hevosta yksin?" hän jatkoi ja kiersi jalkansa Hashtagin pyöreän vatsan ympärille silitellen sen niskaa sormillaan. Se oli ihan mukava kentän ulkopuolella, kun hänen taitojaan ei arvosteltu.

Bex hieraisi niskaansa ja vilkaisi olkansa yli Hashtagin selässä istuvaa tyttöä.
"En yleensä saa", hän myönsi naurahtaen. "Jos Solo on tallilla niin muut kyllä pysyvät sisällä, mutta Solo jyrää vaikka yli jos haluaa pois, kuten tänään yritti. Yleensä pyydän aina jonkun mukaani niin on helpompi saada hevoset ilman häsellystä ulos ja sisään", punapää kertoi hyväntuulisesti.
"Välillä ne tosin ovat aivan tyytyväisiä lupaansa olla laitumella eivätkä yritäkään ulos portista. Jos ne tunkevat kovasti portille, voi aina huitasta langoilla kohti. Se saa ne yleensä kiepahtamaan kannoillaan ja laukkaamaan suuren ympyrän ennen uutta yritystä, joten siinä välissä pääsee kyllä yhden hevosen kanssa ulkopuolelle." Useamman kanssa ei ollut toivoakaan. "Eikä kannata pelätä, vaikka osuisitkin langoilla niihin. Tuon laitumen sähköpaimen on jo niin vanha, ettei virta kierrä kunnolla. Ikävästihän se nipistää, mutta ei siitä mitään sen pahempaa tapahdu. Minä olen huitaissut Soloa päähän langoilla ja se luupää yritti silti minuuttia myöhemmin tunkea uudestaan portista."

Sepä oli… Lohduttavaa. No, Olivia lohdutti itseään sillä, että ainakaan Bexin mielestä ei ollut maailmanloppu, vaikka hevonen pääsisikin karkuun. Hän puhalsi ulos huolensa ja veti henkeä nauttien kesäilman raikkaudesta yrittäen olla näkemättä sen kylmää kosteutta. Oli ihana istua hevosen paljaassa selässä, haistaa sen tuoksu ja lönkyttää kiireettä tallia kohti. Ei hän toki viihtynyt täällä, ei kun hänen ystävänsä olivat pitämäsä hauskaa Newcastlessa ja takuulla puhuivat hänestä pahaa minkä kerkesivät. Mutta… Oli kai täälläkin hetkensä. Olivia kumartui vaivihkaa halaamaan Hashtagin kaulaa, ennen kuin suoristautui arvokkaasti.

Bex pidätti ronskisti Sonya, kun ruuna yritti kiihdytellä raviin metsäisellä polulla. Hän ei tajunnut, miten irlannincobilla saattoi aina olla sellainen kiire maastossa, vaikka kentällä ruuna vaati ehdottomasti enemmän herättelyä kuin pidätteitä. Taas yksi asia alati kasvavaan listaan asioista, joita hän ei vain ymmärtänyt hevosten järjenjuoksusta.
"Ai niin, huomiseksi luvattiin vähän aurinkoisempaa keliä, joten ota jotain sellaista vaatetta mukaan, joka saa kastua", Bex muisti yllättäen kertoa. Äiti oli vannottanut häntä välittämään viestiä eteenpäin heti aamulla, mutta hän oli autuaasti unohtanut. "Jos vaan ennuste pitää paikkansa niin käydään uittamassa hevosia. Joudutaan todennäköisesti kahlaamaan edeltä veteen että nämä pölhöt haluavat sinne mennä - ja uimaan niiden luokse, että ne saadaan sieltä ylös", hän naurahti. Ainoastaan Sony ryntäsi innoissaan veteen, mutta kunhan hevoset sinne saatiin, ne eivät tupanneet tahtomaan takaisin kuivalle maalle, kun oli aika lähteä takaisin talliin.

"Oh", Olivia vastasi. Sää ei varsinaisesti ollut lämpötilaltaan häikäisevä, mutta hevosten uittaminen kuulosti hauskalta. Ehkä hän pakkaisi mukaan lämpimät vaihtovaatteet.
"Missä te uitatte hevosia?"

"Vajaa pari kilometriä kaakkoon on ihana lampi, jossa olemme käyneet vuosia. Äiti heittää leiriläiset autolla sinne, mutta hevoset täytyy ratsastaa, joten toivottavasti ilman satulaa meneminen miellyttää", hän naurahti suoden ilkikurisen virneen olkansa yli tytölle. Hyvin Olivia pärjäsi tälläkin hetkellä, joten hän ei nähnyt mitään syytä, mikseivät he saisi muutamaa hevosta uittopaikalle ratsain. Hän oli tottunut ratsastamaan yhtä ja taluttamaan parhaimmillaan kolmea, joten kyllä he pärjäisivät. Ehkä.

Olivia hautasi hymynsä hupparin kauluksen alle. Ehkä kesä ei ollut aivan NIIN kamala kuin oli pelännyt, jos tällaisia tehtäviä olisi jatkossakin.
"Okei", hän sanoi haluamatta ilmaista kiinnostustaan torjumisen ja pettymyksen pelossa, "onko joku hevonen, joka ei suostu menemään veteen?"

"Kyllä ne kaikki menee, kun vain riittävästi pyytää", Bex naurahti. "Mutta yleensä otamme uittoretkille Sonyn, koska se rakastaa vettä ja on siis hyvä keulahevonen, kun kahlaa vauhdilla ensimmäisenä veteen. Muutkin uskaltavat tulla sen perässä. Muita hyviä valintoja on Happy, Chaos, Hashtag, Lilo ja Bond", punapää kertoili iloisesti. "Riddler menee myös mielellään veteen, mutta sen saaminen uittopaikalle on työn ja tuskan takana, kun se sekoilee omiaan koko matkan, puhumattakaan takaisintulomatkasta, kun sen selkä on märkä ja liukas." Bex kurtisti hetkeksi kulmiaan kun mietti, ketkä huomenna pääsisivät mukaan. Neljä hevosta riittäisivät kahdelletoista leiriläiselle loistavasti, mutta pitäisi huomioida myös hevosten saaminen paikalle. Kaikkia ei saanut vietyä yhtä helpolla kuin toisia.
"Luulen, että huomenna otamme Sonyn, Happyn, Chaoksen ja Hashtagin. Jos ratsastat Sonyn uittopaikalle, saan tuotua Happyn selästä käsin Chaoksen ja Hashtagin. Ne kulkevat nätisti narun päässä."

"Okei", Olivia toisti aavistuksen epäluuloiseen sävyyn. Bex paljaassa poniselässä kaksi hevosta narujen päässä kuulosti jopa hänen korvaansa katastrofivarmalta, mutta kai nainen tiesi mitä teki.
"Onko se ennen vai jälkeen maastoretken? Vai onko se sama asia?" hän pohti muistellen kahdeksi sovittua maastoa.

Bex naurahti epäilevälle sävylle. Hän kääntyi katsomaan tyttöä toinen käsi Sonyn leveällä takaosalla tasapainottamassa miten sattuu selässä keikkumista.
"Epäiletkö, etten saa kolmea hevosta lyhyttä matkaa kuljetettua?" Hän kysyi huvittuneisuutta äänessään. Olivia ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka epäili hänen mielenterveyttään, mutta kun toinen vaihtoehto oli laittaa Olivia ratsastamaan melko tuntematonta hevosta ja taluttamaan toista, oli vaan parempi ottaa itselle kaksi narua.
"Jälkeen. Olemme yleensä lähteneet hevosten kanssa puoli kuuden maissa liikkeelle ja leiriläiset ovat tulleet perästä", Bex vastasi. Hän kurtisti kulmiaan huoli kasvoille ilmestyen. "Vai oletko jo silloin lähdössä kotiin?" Hän halusi tytön mukaan uittoretkelle, joten jos muu ei auttaisi, aikaistaisi hän retkeä. Se tosin tarkoittaisi ettei heillä olisi mahdollisuutta paistaa makkaroita nuotiopaikalla ja lainata läheisen kesämökin ulkosaunaa, kuten he olivat tähän asti tehneet, mutta eivät leiriläiset sitä osaisi odottaa, kun eivät aiemmin olleet olleet täällä leirillä.

Olivia kohotti kulmaansa ja hymyili epävarmasti, kun Bex hämmästeli hänen epäilyään. Ehkä hän voisi auttaa, jos tulisi ongelmia.
"Ei minulla ole kiirettä kotiin", hän vastasi. Vitsailiko Bex? Totta kai hän olisi mieluummin rannalla apukätenä hevosia uittamassa kuin kotona pitämässä mykkäkoulua äidille, kestämässä Kitin kiukuttelua ja tylsistymässä kuoliaaksi, kun hän ei ollut vieläkään saanut uutta puhelinta - esihistoriallista palikkaa ei laskettu! - ja äiti oli natseillut jopa hänen internetaikansa tietokoneella.

"Hyvä", Bex totesi. "Saan kolme hevosta sinne, mutta neljää en halua enää koettaa. Putosin viime kesänä ihan riittävän monta kertaa sen takia", hän naurahti. Bex käänsi Sonyn seurailemaan hiekkatien laitaa kohti tallia. Ruuna yritti heti kiihdyttää vauhtiaan ehtien ottamaan muutaman innokkaan, raskaan raviaskeleen ennen pidätteiden läpimenoa. Bex pudisteli päätään istuessaan vahvassa takakenossa leveässä selässä.
"Jos huomenna menee myöhään uittamassa niin katsotaan sitten että tulet aamulla vasta myöhemmin tallille niin saat nukkua", nainen lupasi auliisti. Oliviasta oli jo nyt ollut paljon korvaamatonta apua tallilla, joten olisi ikävää kyllästyttää toinen hommiin heti toisella viikolla. Hän tarvitsisi apua koko kesän.

Tyttö kohautti olkiaan haudaten kasvonsa hupparin sisään vasten koleaa tuulta. Miksi hän ei tarttunut tarjoukseen nukkua pitkään ja olla kotona? Silloin kun ei kiehunut raivosta aikainen aamu oli aika ihanaa aikaa. Maaseutu oli hiirenhiljainen ja harmoninen, ja jos sää oli kaunis, matka tallille oli ihana.
"Käytätkö Bubblesia uimassa?"

Bex katseli tupsukorvien välistä edessä aukeavaa tietä nauttien vehreydestä ympärillään. Kesä oli kyllä ihanaa aikaa niin monesta syystä, ettei hän edes jaksanut luetella kaikkia. Olivian kysymys sai Bexin naurahtamaan ja vilkaisemaan jälleen taakseen.
"Silloin kun saan sen sopimaan ohjelmaan. Bubbles ui ihan mielellään, mutta harvoin on aikaa ja oikeastaan edes intoa lähteä sen kanssa erikseen uimaan", hän totesi harteitaan kohauttaen. Nuorempana hän oli käynyt Bubblesin kanssa uimassa lähes viikottain kesäaikaan, sillä Sasha oli aina lähtenyt innoissaan seuraksi. Nyt ystävältä ei enää riittänyt aikaa moisiin sekoiluihin, eikä hän löytänyt intoa itsestään mennä yksinään.

Olivian olisi tehnyt mieli viedä Silly pulikoimaan, mutta hän epäili pysyvänsä selässä ilman satulaa, jos tamma saisi hepulit. Ja hän oli suhteellisen varma, että se tekisi juuri niin, kun ei ollut koskaan ennen ollut uimassa tai varmaan edes rannalla. Hän rapsutteli hajamielisenä Hashtagin säkää ja nautti sen pyöreästä selästä nilkkojaan pyöritellen. Se oli aika letkeä ratsu tällaiseen menoon, Olivia totesi ja katui miten rumasti normaalisti ajatteli ruunasta.

Bex pidätti jälleen kerran Sonya, joka oli kiihdyttämässä askeleidensa tahtia päätään vauhdikkaasti heitellen. Hän ei tiennyt, oliko ruunalla kiire tarkistamaan, josko karsinasta löytyisi ruokaa, vai mikä sai ruunan pitämään niin ripeää tahtia, mutta hän jarrutteli silti. Ei nyt kiidettäisi kuitenkaan kotiin, vaikka irlannincob miten haluaisi.
"Onko Silly käynyt koskaan uimassa?" Nainen päätti udella. Ehkä hän voisi jokin kerta ujuttaa Sillyn mukaan uittoreissulle. Ei tosin nyt, mutta jossakin vaiheessa kesää. Sen verran, että Olivia voisi uittaa omaa hevostaan leiriläisten kierrättäessä tuntiratsuja.

"En usko", Olivia vastasi, "se jaksaa vetää kilarit isommista lammikoistakin." Hänen hevosensa oli idiootti.
"Mitä leiriläisillä on ohjelmassa tänään?"

"Meidän on siis pakko viedä se uimaan tänä kesänä", Bex naurahti tuttu mielipuolinen tuli silmiin syttyen. Antakaa hänelle haasteita ja mahdottomia tehtäviä, ja hän käyttäisi kaiken tarmonsa niiden suorittamiseen. Kun Bond oli tullut heille, oli ruuna vihannut vettä. Nykyään Bond oli se, joka yritti aina livahtaa pesukarsinaan ylimääräisen kylvyn toivossa.
"Paljon syötävää, toiset ratsastustunnit, teoriaa ja illalla varmaan katsotaan jokin leffa. En tosin ole vielä päättänyt teoriatunnin aihetta, joten jos on jotain, missä haluaisit päästä avustamaan, hihkaise", hän totesi harteitaan kohauttaen. Hänen äitinsä oli suunnitellut ratsastustuntien ohjelmat etukäteen, mutta hän improvisoi mielellään tilanteessa. Ehkä he voisivat vikeltää tänään. Tai irtohypyttää Riddleriä.

Se kuulosti hyvältä suunnitelmalta. Varsinkin, jos Bex kapuaisi Sillyn selkään. Olivia ei erityisemmin nauttinut putoamisesta ja vaikka hänellä oli kyky takertua hevosiin vaikka nilkalla, Silly oli kaheli ja ilman satulaa - saati märkänä - liukas ja vikkeläliikkeinen kuin saippuapala.
"Ööö", hän ähkäisi. Ei hän tiennyt, mitä leiriläisten teoriaosuus sisältäisi jatkossa eikä hän tiennyt, mitä leiriläiset tiesivät jo valmiiksi. Hänen ajatuksensa olisi kai oppia ensiaputaitoja tai hevosten ruokintaa tai vaikka juoksuttamista, mutta ne taisivat olla kovin tylsiä ajatuksia.
"Mitä jos kysyt leiriläisiltä?" hän ehdotti hieraisten niskaansa.

Bex oli oppinut nauttimaan putoamisesta, koska se oli ainoa keino selvitä ilman ylpeyden totaalista kadottamista, kun hän tuli alas neljättä kertaa vartin sisällä Bubblesin sekoillessa omiaan. Ei siis ollut ihmekään, kun ajatus Sillyn uittamisesta sai naisen heiluttelemaan lyhyitä jalkojaan innokkaasti eteen ja taakse Sonyn selässä.
"Kysyn illalla huomista varten", hän vakuutti harteitaan kohauttaen. "Ehkä me aloitetaan irtohypytyksellä tämän viikon teoriat." Jostakin kumman syystä leiriläiset tuntuivat aina hihkuvan riemusta, kun pääsivät rakentamaan irtohypytyskujaa ja lähettämään hevosta esteille. Bex hymyili tutun tallipihan auetessa edessä. Ava asteli ulos tallista juuri parahiksi todistamaan, miten punapää liukui alas Sonyn selästä vailla syyllisyyden häivääkään.
"Moikka äiti, miten meni tunnit?" Bex virnisti. Ava kohotti kulmaansa, pudisti päätään ja huokaisi äänekkäästi kuin todeten, ettei tyttärelle kannattanut puhua järkeä juuri nyt.
"Hyvinhän ne. Veittekö Bondin laitumelle?" Bex nyökkäsi vastaukseksi. "Hyvä. Toivottavasti Bex ei juoksuta sinua hoitamassa omia töitään, Olivia", vanhempi nainen sanoi kääntäen huomionsa teinitytön puoleen. Hän juttelisi jälleen illalla omalle tyttärelleen terävämpään tapaan siitä, miten leiriarkea tuli pyörittää.

Olivia liukui vaivihkaa alas Hashtagin selästä, kun näki tallin omistajan tulevan ulos. Hän työnsi ponihännältä karkailevia suortuvia korvan taakse ja pudisti hiljaa päätään, kun Ava puhutteli häntä. Naiselle ei ollut sopivaa aukoa päätään, mutta ylpeys ei antanut myöskään osoittaa, että ehkä hän viihtyikin.
"Vienkö tämän sisään?" hän kysyi vilkaisten Avasta Bexiin ja nosti ohjat Hashtagin kaulalta.

"Vie se Bondin karsinaan, kolmoseen", Bex vastasi hetken viiveellä, sillä oli odottanut Avan vastaavan. Ruskeatukkainen nainen ei kuitenkaan sanonut sanaakaan astellessaan rapsuttamaan Sonyn otsaa. Bex huokaisi hiljaa. Hän tiesi, mitä hiljaisuus tarkoitti. Lisää töitä.
"Ajat illalla hakemaan lisää heinää", Ava totesi. Bex pyöräytti silmiään. Hän oli olettanut joutuvansa heinänhakureissulle aikaisintaan viikonloppuna. "Chaoksen, Ceen ja Pradan satulahuovat ovat liasta harmaat. Vaihda ainakin niille puhtaat huovat sekä pese ne likaiset samantien, niin saadaan ne kuivumaan aurinkoon. Myöskään Kit Katin suojia ei löytynyt mistään." Bex huokaisi uudestaan, tällä kertaa kuuluvammin. Ava kohotti terävästi kulmaansa.
"Joo joo äiti", hän mutisi lähtiessään kiskomaan Sonya perässään kohti tallia ja ruunan karsinaa, jonka naapuriin Hashtag oli muuttanut hetkiseksi. Olisi vain pitänyt jäädä laitumelle rapsuttelemaan hevosia, niin äiti olisi ehtinyt takaisin kotitalolleen ennen heidän paluutaan, ja nämäkin työt olisivat saaneet odottaa ainakin iltaan. Kai hän sitten vain jättäisi lämpimän ruuan välistä ja pesisi huopia.

Olivia kuunteli sananvaihtoa sisäpuolelta ja tunsi hengenheimolaisuutta Bexin kanssa. Luoja miten hän inhosi sitä, miten äiti vain marssi hänen huoneeseensa ja komensi tismalleen samaan sävyyn tekemään sitä ja tätä ja voi kamala miten oli sotkuista ja oliko hän tehnyt läksyt ja miksi puhelinlasku oli niin iso ja jäkäjäkä. Ehkä… Ehkä hän voisi jotenkin auttaa Bexiä. Tyttö vaihtoi Hashtagin suitset riimuun, kiiruhti hakemaan harjan satulahuoneesta ja pyyhkäisi ruunasta pahimmat tomut pois, ennen kuin sulloi kädet takaisin hupparinsa taskuun.
"Menenkö jatkamaan tarhaa vai?" hän kysyi Bexiltä.

Bex riisui suitset Sonylta mutta ei alkanut harjata ruunaa, kun kerran oli saanut jälleen listan lisää hommia. Sony pärjäisi kyllä tomuisenakin, kunnes joku leiriläisistä saapuisi harjaamaan ruunaa, joka osallistuisi varmaankin päivän jälkimmäisille ratsastustunneille. Olivian kysymys sai käytävälle astuvan Bexin vilkaisemaan vaistomaisesti olkansa yli Avan varalta, mutta äitiä ei näkynyt. Ehkä ihan hyvä niin, koska äiti ei missään nimessä arvostaisi, jos hän laittaisi Olivian vaihtamaan tarhan siivoamisen suojien etsimiseen tai huovan pesemiseen. Hänestä tuntui vain kovin epäreilulta, että Olivia joutuisi lapioimaan lantaa tarhasta liioitellun pitkiä aikoja kerrallaan.
"Jos haluat, saat tietenkin, mutta voit myös auttaa huopien vaihtamisen kanssa ja katsella, jos näet limenvihreitä ponikokoisia jännesuojia jossakin", Bex päätyi vastaamaan. Hän ei ujuttanut omia töitään Olivialle, ei ainakaan suoraan, vaan antoi mahdollisuuden päättää. Ehkä. Ainakin hän yritti olla mahdollisimman mukava teinitytölle, joka joutui tekemään pitkää ja raskasta päivää tallilla.

"Minä voin hoitaa ne huovat", Olivia nyökkäsi ja lähti tutkimaan tallia mainittujen suojien varalta samalla, kun irrotti Avan mainitsemat huovat. Kolmen satulahuovan vaihtaminen ei ollut iso työ, ja kun tallin askareet oli tehty, hän voisi jatkaa tarhassa. Hän ei pahastunut lannan lapioimista, vaikka mielellään valittikin siitä.

Bex jätti Sonyn suitset roikkumaan karsinan ovessa olevaan koukkuun - asia, jota hän katuisi myöhemmin kun ei löytäisi Sonyn suitsia varustehuoneesta - ja lähti kurkistamaan, oliko jättänyt suojat ulos hoitopuomien ääreen, kun oli eilen ne pessyt. Eipä löytynyt ponin suojia sieltäkään. Bex pyöräytti silmiään palatessaan takaisin talliin. No, kyllä ne jostain vastaan tulisivat. Hän otti Olivian irroittamat huovat kannettavakseen, vilkaisi jälleen kerran tavan voimasta ympärilleen ja marssi tunkemaan satulahuovat pesukoneeseen. Äiti oli tarkoittanut, että hän pesisi ne käsin ja saisi nopeammin kuivumaan ulos, mutta äh. Hänellä ei ollut aikaa hinkata huopia ja näin ne lähtisivät puhtaammiksi, tai niin hän ainakin uskotteli säätäessään pesukoneen tottuneesti oikeille asetuksille.
"Kiitos Olivia", hän huikkasi astuessaan takaisin tallikäytävän puolelle pesukoneen hurina takaansa oleskelutilasta kantautuen. "Muista käydä syömässä talolla, äiti on varmasti tehnyt tarpeeksi ruokaa kaikille", hän muistutti hymyillen. Hän ei kehtaisi lähteä talolle ennen kuin olisi löytänyt exmoorinponin suojat. Äiti kuitenkin kysyisi niistä heti ensimmäisenä.

Ajatus tallinomistajien kotiin syömään tunkemisesta sai Olivian kiusaantumaan. Mitä jos hän marssisi sinne eikä ollutkaan ajateltu, että hänelle olisi siellä ruokaa? Se olisi kamalaa. Ei, mieluummin hän tyytyi eväisiinsä ja söi kotona illalla. Jos Mercedestä oli uskominen, dieetti olisi hänelle vain hyväksi. Tyttö työnsi kädet taskuun ja jäi Bexin seuraksi etsimään suojia. Hän käveli molemmat käytävät ja tutki pesukarsinan ja ämpärit siltä varalta, että joku olisi nakannut ne sellaiseen, ja suunnisti sitten varustehuoneeseen tutkimaan harjakoreja ja kaappeja.

Bex turhautui etsimiseen yllättävän nopeasti kun otti huomioon, miten usein hän joutui moista puuhaa harrastamaan. Nainen kävi läpi oleskelutilan tasot siltä varalta että olisi laskenut suojat käsistään siellä, mutta mitään ei löytynyt. Huokaisten hän vaelsi varustehuoneeseen Olivian avuksi penkomaan kaappeja, vaikkei edes ylimmille hyllyille yltänytkään.
"Täällä", hän puuskahti kun tunsi yhden harjakorin takana jotakin kovaa. Voitonriemuisesti nainen veti hyllykön takaa esille limenvihreät suojat, jotka olivat mitä ilmeisemmin pudonneet korista ja päätyneet aivan takaseinää vasten, kun koreja oli liikuteltu pitkin hyllyjä.
"Eipä ollut äitikään hyvin etsinyt", hän puhahti. Yleensä kun Ava laittoi hänet etsimään jotakin, se tarkoitti sitä, että äiti oli kolunnut kaikki todennäköisimmät paikat jo läpi ja epäili hänen kantaneen tavaran jonnekin täysin järjettömään paikkaan.

"Okei", tyttö totesi niiskauttaen punoittavaa nenäänsä, veti päätä hartioiden väliin ja lähti jatkamaan tarhan siivousta. Toivottavasti Silly oli pysynyt aitojen sisässä.

Perjantai 10. heinäkuuta - myöhäinen iltapäivä

Koululeirin osallistujat olivat lähteneet vihdoin kotiin vaudikkaan leiriviikon jäljiltä, paitsi punapäinen Scarlett, jonka pisamaiset kasvot olivat haudattuina Lilon mustaan harjaan. Lily, joka oli saapunut ainoastaan Bondia rapsuttelemaan, seisoskeli parhaan ystävänsä vierellä ja katseli Liloa pää kallellaan. Ava oli kehottanut jättämään Bondin edes hetkeksi tarhaan syömään heiniään, joten Lily teki parhaansa pysytelläkseen poissa ruunan luota. Bex, joka oli käynyt talolla syömässä vatsansa täyteen ja varmistamassa, ettei Ava erehtyisi todistamaan hänen seuraavaa älynväläystään, oli palannut tallille täyteen ahdetun repun kanssa. Hän virnisti nähdessään tallipihalla seisovan Scarlettin ja Lilyn, muttei komentanut nuorempiaan kauas punaisesta tammasta. Sen sijaan hän lähti etsimään Oliviaa toivoen, ettei tyttö pistäisi pahakseen hänen sekopäistä ideaansa.
"Lähdetään uittamaan hevosia", nainen naurahti tervehdykseksi paikallistettuaan vihdoin nuoren apulaisensa, jonka paikallaolosta oli kovin kiitollinen. "Ellet sitten halua mieluummin lähteä kotiin", ei hän voinut olla lisäämättä kiero virne kasvoillaan. Bex saattoi kuulla tallipihalta Scarlettin ja Lilyn innostuneet kiljahdukset, kun hänen varsin kuuluva äänensä kantoi iloiset uutiset hoitajienkin korviin. Tuskin neljää sekuntia myöhemmin molemmat tytöt ryntäsivät Liloa perässään kiskoen sisälle talliin puhuen niin vauhdikkaasti päällekäin, että Bex kohotti kättään vaimentaakseen iloisen juttelun. Nainen kallisti päätään odottaessaan Olivian vastausta. Hän halusi päästä uittamaan Sillyä, mutta sille reissulle hän ei lähtisi, jos tyttö ei lähtisi mukaan.

"Okei", Olivia ähkäisi yrittäen peittää tunteensa. Häntä ahdisti näyttää, miten hyvin hän oli oppinut viihtymään tallilla - miten mahtavalta tuntui ansaita hevosen ystävyys ja luottamus, miten mahtavaa oli tulla kohdelluksi kuin kykenevää aikuista.
"Ei, en halua kotiin. Mennään vain", hän totesi ja pyyhkäisi tomua hiostavista ratsastushousuista. Hän oli melkein muuttanut asumaan tallille, ensin rangaistakseen äitiään ja sittemmin, koska se tuntui enemmän kodilta kuin oma koti.
"Kenet minä otan?" hän kysyi pohtien, mitä Bexillä oli suunnitelmissa ja vilkaisten aavistuksen kaihoisasti varastettua Liloa. Ei hän omistanut näitä hevosia eikä tallia, mutta nautti siitä, kun oli vain kaksin Bexin kanssa ja tunsi olevansa hyödyllinen, kykenevä tekemään asioita.

"Mahtavaa", Bex juhli tuulettaen käsi ylhäällä. Hän kääntyi vilkaisemaan pikaisesti kahta muuta tyttöä, jotka saisivat lähteä seuraksi. "Lily, hae Bond. Scarlett, käy hakemassa Riddler ja anna Lilo tähän", Bex luetteli nopeasti ja nähdessään Scarlettin ilmeen, kun käsky kävi vaihtaa kiltti joskin mahtavaa leikkivä tamma oikeasti ilkeään ruunaan, virnisti.
"Minä voin ratsastaa sen, mutta käy hakemassa se sisään", hän rauhoitteli ja katsoi, kuinka tytöt lähtivät liikkeelle. Nainen ojensi käteensä lykättyä riimunnarua Olivialle rapsutettuaan pikaisesti Lilon pehmeää turpaa. "Haluatko ratsastaa Lilon vai Sillyn uittopaikalle? Lupaan viedä Sillyn uimaan, mutta matkan joudun taittamaan Riddlerin selässä, ettei se apina heitä ketään jorpakkoon."

Oliviakin suupieli nytkähti, kun hän näki Scarlettin ilmeen. Hän ei pitänyt tytöstä - hän ei pitänyt kenestäkään, jonka koki uhkaavan onneaan - mutta ei hän voisi riistää hoitohevosta itselleen. Ei, vaikka rakasti Liloa. Hän kosketti tamman punaista kaulaa ja katsoi sitä haikeasti.
"Otan Sillyn", hän vastasi irrottaen sormensa hienosta hevosesta ja olkapäät hieman lysyssä lähti hakemaan tammansa vaaleanpunaisen riimunnarun.
"Onko se laitumella?" hän kysyi, sillä oli ollut niin keskittynyt töihin, ettei ollut varma, minne täysiverinen oli päätynyt.

"Selvä, jos niin tahdot", Bex vastasi ja taputti Lilon kaulaa. Scarlett olisi ikionnellinen saadessaan ratsastaa punaisen tamman uittopaikalle. Bex talutti Lilon karsinaan ja sitoi puolihuolimattomasti narun kalteriin ennenkö sulki oven.
"Silly on joo laitumella. Voidaan käydä hakemassa se ratsain, jos vain suostut jakamaan Riddlerin hetken kanssani", hän naurahti. Kyllä he voisivat sen hetken keikkua kirjavan ratsun selässä kahdestaan, varsinkin kun äiti ei ollut näkemässä. "Ei tarvitsisi kävellä", hän lisäsi virne huulillaan. Bond ja Riddler olivat tallin ympärivuotisissa tarhoissa, sillä molemmat olivat toimineet kisaratsuina tämänpäiväisissä leirikisoissa. Scarlettin saapuessa Riddlerin kanssa, Bex nappasi ruunan omiin hoiviinsa välittämättä luimivista korvista ja napsivista hampaista. Hän alkoi vaihtaa suitsia riimun tilalle, sillä vaikka Happyn hän veisikin uimaan pelkällä riimulla, kirjavan paholaisen kanssa hän ei siihen leikkiin lähtisi.

"…Okei", Olivia vastasi naru käsissään. Hän oli usein leimattuna vastuuttomaksi ja ajattelemattomaksi, mutta joskus Bexin rinnalla hän tunsi olevansa kuin järjen ääni. No, tuskin putoaminen häntä tappaisi. Tyttö kävi hakemassa Sillyn suitset toivoen hartaasti, ettei tamma olisi kuorruttanut itseään lannalla ja savella, niin kuin yleensä. Hän ujutti samalla reissulla vaatteidensa alle bikininsä, joita oli kuskannut mukanaan ihan vain varmuuden vuoksi. Toivottavasti Silly olisi asiallisesti. Tamma osasi olla rasittava eikä Olivia halunnut nolata itseään Bexin ja hoitajien edessä.

Bex jätti repun täynnä herkkuja ja pyyhkeitä, jotka oli onnistuneesti talosta varastanut, tallikäytävälle odottamaan heidän paluutaan. Hän kiristi Riddlerin turparemmin, talutti ruunan perässään ulos ja kiskoi kypärän omaan päähänsä ennenkö nousi koroketta apuna käyttäen hevosen selkään. Nainen virnisti Olivialle ja ojensi kättään voidakseen tarjota ainakin henkistä tukea, kun tyttö seuraisi perästä. Riddler seisoi kerrankin siivosti aloillaan, mistä tosin sopi syyttää Bexin varsin jämäkkää ohjasotetta.
"Me palataan kohta, laittakaa hevosenne sillä välin kuntoon!" Punapää huikkasi olkansa yli tallia kohden. Hän korjasi istuntaansa ruunan selässä ujuttautuen hieman edemmäs kuin yleensä, jotta Olivialle jäisi mukavasti tilaa hänen takanaan.
"Scar ja Lily on maailman hitaimmat liikkeellelähtijät", Bex vannoi hyväntuulisesti ennenkö kannusti Riddlerin käyntiin. "Ne on varmaan edelleen selvittelemässä suitsia, kun me palataan."

Olivia veti syvään henkeä ja kapusi ruunan kirjavaan selkään ottaen epäröiden kiinni paljon lyhyemmän naisen vyötäröstä. Hän hymyili naisen todetessa hoitajat hitaaksi ja toivoi olevansa itse ripeämpi - ja säilyvänsä ehjänä laitumelle. Miten hän joskus toivoikaan, että hänellä olisi Lilon kaltainen hevonen - tai ehkä risteys kahdesta: Lilo, jolla olisi Sillyn ystävällinen, utelias maneeri.

Riddler ei selvinnyt kolmeakaan metriä eteenpäin ennenkö heilautti päätään ja yritti ottaa sivuaskelia, mutta Bex oli kerrankin suunnannut huomionsa ruunaan, eikä antanut mahdollisuutta aloittaa loikkimista. Hän kannusti hevosta päättäväisesti eteenpäin, kunnes Riddler kulki niin reipasta käyntiä, että tallin ponit olisivat voineet helpolla ravata ratsun takana.
"Katsotaan, mitä Silly tykkää vedestä", nainen myhäili hyväntuulisena rennosti ruunan askelia myötäillen. "Riddler pitää vedestä, mutta se todennäköisimmin loikkaa sinne jättimäisellä hypyllä, joten kannattaa pitää lujaa kiinni harjasta. Sen jälkeen se ui kiltisti ja reippaasti, eikä säiky enää mitään", Bex jutusteli naurunkiherrystä äänessään. Hän rakasti sääntöjen venyttämistä viimeiseen saakka sekä niitä hetkiä, kun näki, miten kaikki nauttivat olostaan. Hän tiesi hoitajien rakastavan uittoretkiä ja toivoi, että tästäkin reissusta tulisi heille kaikille mieluinen kokemus.
"Lilo ja Bond menee veteen kaikessa rauhassa, joten jos haluat ratsastaa jommankumman mieluummin veteen asti, sekin järjestyy. Voin aina laittaa Scarin taistelemaan Riddlerin veteen, se narisee hetken mutta nauraa lopulta, kun näkee Riddlerin häseltämässä polvensyvyydessä innokkaana kuin pieni varsa. Kun ei kerran Sillystä ole varmuutta, ratsastan sen mielelläni itse, niin äiti ei valita, että olen vastuuton." Koska tallin arvaamattomimman ja maastossa kaikkea säikkyvän ruunan paljaassa selässä ratsastaminen kahdestaan ei missään nimessä lukeutunut vastuuttomaan käytökseen.

"…Okei", Olivia vastasi jälleen ja vilkaisi hieman epäluuloisesti kirjavaa hevosta allaan. Hän oli onnellinen siitä, että Bex hoitaisi Sillyn uittamisen. Ehkä naisen kaltainen ammattilainen saisi tamman totettua veteen oikein, ja myöhemmin sen uittaminen sujuisi ongelmitta.
"Kyllä minä pärjään Riddlerin kanssa", hän vakuutti ja toivoi, ettei liioitellut taitojaan. Leiriläiset tekivät sitä aivan tarpeeksi.
"Onko haikeaa, kun leiri on ohi?" hän kysyi heidän matkatessaan kohti laidunta.

"Mahtavaa", Bex naurahti jälleen. Hän uskoi tytön taitoihin, ei hän muutoin olisi kysynytkään. Hän luotti Olivian pärjäävän tammansa kanssa uittopaikalle asti sekä selviävän Riddlerin saamisesta veteen. Ehkä tällä kertaa ruuna laskeutuisi veteen siististi. Viimeksi niin ei ollut käynyt, mutta onneksi se oli ollut hän, joka oli pulahtanut veteen, eikä herkkäsieluinen leiriläinen, joka olisi traumatisoitunut loppuiäksi.
"On ja ei. Toisaalta leiriä jää ikävöimään, mutta toisaalta taas muutaman päivän rauha on enemmän kuin kaivattua. Nyt kun ei edes tule mitään kurssilaisia viikonlopuksi, niin tässä saa tosissaan olla ihan itsekseen", Bex vastasi kääntäessään ratsun hiekkatieltä metsän siimekseen mutkittelevalle polulle. Riddler tiesi, minne suunta oli, eikä aiheuttanut ylimääräistä hämminkiä, ellei kiihtyvä askeltahti ollut sellainen. Ruunan rikkoessa raville, Bex pidätti hevosta. He voisivat ravata takaisinpäin, mutta ei nyt, kun selässä oli kaksi ja Riddler voisi koska tahansa keksiä, että puska näytti erilaiselta kuin aiemmin.
"Joko sinä kaipaat tavanomaista arkea tallielämän sijaan?"

Olivia nautti rauhasta eikä voinut olla toivomatta, että saisi olla kahdestaan Bexin kanssa ilman muita hoitajia. Eihän näissä mitään vikaa ollut. Hän vain tunsi olonsa erityisemmäksi, kun ei hukkunut massaan.
"En", hän vastasi hetken emmittyään. Muistot keväästä olivat outoja, jotenkin vääristyneitä ja niitä väritti kummallinen, paha olo. Hän rakasti sitä, kuinka tunsi liikunnan ja kovan rasituksen lihaksissaan, kun vajosi illan lopuksi sänkyyn ja miten saattoi syödä ilman jatkuvia piikkejä siitä, miten lihoisi muodottomaksi ja miten seksitön, rinnaton luikku oli.
"Kaipaatko sinä arkea?" tyttö kysyi liukuessaan alas ruunan selästä heidän lähestyttyään laidunta. Toivottavasti Silly ei juoksuttaisi häntä nyt. Tamma ei normaalisti halunnut lähteä laitumelta.

"Hyvä", Bex vastasi lämpimästi. Hän oli aidosti iloinen siitä, että Olivia oli tullut kesäksi avuksi, vaikka hän olikin epäröinyt huimaavat neljä minuuttia, kun äiti oli suunnitelmastaan ensin kertonut. "Kesää on vielä loputtomiin jäljellä ja tarvitsen apuasi." Hän ei laskeutunut Riddlerin selästä, vaan päätti jäädä odottamaan selästä käsin, että tyttö noutaisi oman hevosensa. Hän luotti Olivian taitoihin saada täysiverisensä kiinni ja ulos portista niin kovin, ettei edes harkinnut tytön seuraamista laitumen puolelle.
"En oikeastaan. Arkea riittää elokuusta toukokuulle, joten nämä muutamat kuukaudet tässä välissä ovat enemmän kuin tervetullutta vaihtelua", nainen vastasi. Hän antoi Riddlerille pidempää ohjaa, jotta kirjava ratsu saattoi painaa päänsä nyhtämään aitojen ulkopuolelle jäävää, pitkää vihreää heinää hännällä ötököitä pois huiskien.

Olivia heitti suitset olalleen ja työnsi narun ratsastushousunsa selkämykseen harppoessaan hevosia kohti. Hän suuntasi taputtelemaan vastaantulijoita ja seisahtui Sillyn vieressä laiduntavan ruunan viereen kuin olisi tullut sitä tapaamaan. Sivusilmällä hän näki tammansa nostavan päätään varuillaan, korvat valppaassa hörössä. Tyttö manasi ja yrittäessään ottaa Sillyn riimusta kiinni, tamma heitti päänsä ylös ja karkasi ravilla kauemmas. Niinpä Olivia nieli kirosanan ja kyykistyi laitumelle odottamaan, jos tamma kiinnostuisi hänestä tarpeeksi palatakseen. Hän aneli, ettei olisi odotuttanut Bexiä liian pitkään, kun täysiverinen vihdoin saapui pää alhaalla tuhisemaan omistajansa vaaleanpunaisiin hiuksiin, ja Olivia saattoi tarrata sen riimuun, ennen kuin hevonen karkasi jälleen. Hän naksautti narun kiinni ja puristi sen lujasti käteensä heilauttaen sitten ohjat tamman kaulalle ja vaihtaen sille napakan komennuksen kera suitset laitumen puolella - hän ei halunnut sen pääsevän karkuun ilman aitojen turvaa. Tyttö teki narusta turvanarun tamman kaulalle, ennen kuin talutti valitettavan tomuisen ratsunsa portille. Hän karjahti Sololle niin, että Silly säikähti ja huitaisi tamman riimulla ärhäkästi kohti ruunan turpaa, kun se yritti tunkea portista kielloista huolimatta. Olkapää itki, kun Silly loikkasi eteenpäin, mutta Olivia piteli lujasti ohjia, huitaisi Soloa uudelleen riimulla ja naksautti sydän hakaten langat kiinni, ennen kuin hevonen ehti karata. Helvetin riesa. Hän veti syvään henkeä, käänsi tamman turvan aitaa kohti ja hyppäsi sen paljaaseen, tomuiseen selkään suoristautuen Sillyn ottaessa sivuaskelia pää pystyssä.
"Palataanko me sitten tallille?" tyttö kysyi silitellen täysiverisen kaulaa rauhoittavasti. Se ei tuntunut siltä, että ilman satulaa ratsastus oli hyvä ajatus.

Bex seurasi kaikessa rauhassa nuoremman taistelua hevosten parissa, mutta päätti jättää puuttumatta. Olivia pärjäsi Solon kanssa aivan yhtä hyvin kuin hänkin olisi pärjännyt - joskin hän olisi jo lyönyt riimulla ruunaa päähän pelkän huitomisen sijaan. Hän siirsi Riddlerin sivuun kun tamma tanssahteli tytön kanssa portista ja hymyili, kun Olivia pääsi hevosensa selkään. Hän ojensi kättään napatakseen riimun toisen otteesta. Silly näytti siltä, että voisi olla hyvä pitää ohjista kaksin käsin kiinni.
"Palataan. Noudetaan ne kaksi etanaa mukaan ja lähdetään sitten tietä pitkin uimaan", hän naureskeli kannustaen Riddlerin käyntiin. Ruunan pehmeä askellus tuntui selkään varsin mukavalta, mutta hän tiesi, ettei sitä kestäisi kauaa. Kunhan hevonen tajuaisi, että he lähtisivät maastoon, alkaisi loikkiminen, säikkyminen, ryntäily ja häsellys.
"Vein suklaata, äidin leipomia keksejä, sipsejä ja pari limupulloa kämpiltä, joten saadaan vähän herkkujakin, ettei ihan nälkä tule ennen kotiinpaluuta", hän naurahti vilkuillen olkansa yli mustaa tammaa ja sen ratsastajaa. Ei hän paljoa voisi sekopään selästä tehdä, mutta ainakin hän voisi lähteä perään, jos täysiverinen sinkoaisi itsensä ratsastajineen kuuhun.

"Kuulostaa hyvältä", Olivia vastasi. Hän vastasi Bexin tarjoukseen ottaa riimu hymyilemällä ja sujauttamalla sen olkapäänsä yli ylleen. Hän mielellään piti molemmat kädet ohjissa, sillä Silly tanssahteli pää pystyssä ja sieraimet suurina, värähdellen energiaa. Olivia kiersi jalkansa sen ympärille, mutta yritti olla puristamatta, sillä tamma oli mielentilassa, missä käyttäisi mitä tahansa tekosyytä kerätä kierroksia ja lisätä vähän vauhtia. Hän ratsasti sen Riddlerin perässä kohti tallia ja lohduttautui sillä, että matka uittamaan ei olisi mahdottoman pitkä.

Matka ei tosiaankaan ollut pitkä, ainakaan kilometreissä mitattuna, mutta Bex tiesi kokemuksesta, että se tuntuisi loputtoman pitkältä Riddlerin kanssa - ainakin, jos ruuna tarjoilisi koko temppuvarastoaan. Hän piti hevosen tiukasti ohjan ja pohkeen välissä metsäpolun ajan, ja siirsi raville, kun he pääsivät hiekkatielle. Hän vilkuili jatkuvasti olkansa yli Oliviaa, sillä hän oli vastuussa retkelle lähtijöistä, myönsi hän sitä tai ei.
"Joko olette valmiita?" Hän huusi jo kaukaa lähestyessään tallia, kun näki Lilon ja Bondin pihalla hoitopuomissa kiinnitettyinä. Tyttöjä ei heti näkynyt missään, mutta hetkeä myöhemmin ensin vaaleatukkainen Lily ja hetkeä myöhemmin myös punapäinen Scarlett ilmestyivät tallista. Jälkimmäinen kantoi Bexin reppua olallaan, joskin heitti moisen huolettomasti Riddlerin selässä keikkuvalle naiselle heti, kun vain pääsi kirjavan ratsun luokse.
"Haluatko sen kaulalle narun vai lennätkö taas?" Lily kysyi heitettyään itsensä vaivattomasti mustan Bondin selkään. Ruunan kaulassa oli punainen riimunnaru turvana ja tukena. Bex naurahti.
"Jos teillä on kädenulottuvilla niin mikä ettei", hän myöntyi. Scar virnisti ja ojensi kirkkaanvihreää narua, jonka oli heittänyt hoitopuomille roikkumaan. Bex pudisteli päätään kun sitoi nauhan ratsunsa kaulalle. Hän paranteli asentoaan jälleen paljaassa selässä, vilkaisi tyttöjä ja virnisti.
"Valmiina elämään lainsuojatonta elämää?"

Olivia vastasi kysymykseen hymyllä. Hän vetäytyi aina takaisin kuoreensa muiden hoitajien läheisyydessä, sillä tunsi olonsa turvattomaksi, kuin tunkeilijaksi; hän oli tullut mukaan vasta paljon myöhemmin ja Nikin ja Mercedeksen perusteella muut tytöt olivat aivan yhtä verenhimoisia ja petollisia kuin hekin. Oli siis parempi pitää väliä, ettei saisi puukkoa selkäänsä. Hän silitteli Sillyn kaulaa ja toivoi, ettei tamma nolaisi häntä. Hänen olisi pitänyt ratsastaa eilen, mutta oli niin paljon muutakin tehtävää. Nyt hän tunsi ylimääräisen energian. Tamma steppasi sivusuunnassa ja heitti päätään pidätteistä, mikä sai Olivian vaivaantuneeksi. Kunhan ei pudottaisi häntä.

Scar ja Lily olivat huomattavan paljon äänekkäämpiä innokkaissa hihkaisuissaan, jotka saivat Riddlerin loikkaamaan puoli metriä sivulle ja Bexin tarttumaan mustaan harjaan tiukasti. Hän pudisteli päätään vilkaistessaan syyllisiä, jotka vain virnistivät vailla katumusta.
"Mennään siis", hän totesi kannustaessaan ratsunsa liikkeelle. "Scar, mene Lilolla eteen ja Bond sen perään, niin selvitään ehkä ilman postilaatikkojen tuijottelua", hän ohjeisti pyörittäessään Riddleriä pienellä ympyrällä, jotta ruuna jättäisi loikkimisen. Hevosella oli paha tapa ottaa useampi sivuloikka kerralla, eikä hän aikonut roikkua kaulalla tai kyljellä.
"Katsotaan, kulkisiko Silly nätisti Bondin perässä", Bex totesi hymyillen Olivialle. "Jos ei niin mene sitten Lilon kaveriksi." Riddler päätti sen hetken olevan täydellinen uuteen sivuloikkaan, mikä sai naisen selässä naurahtamaan. Jonakin päivänä hän suuttuisi ruunan säikkymisen esittämiseen, mutta se ei ilmeisesti ollut vielä tänään.

Olivia nyökkäsi. Hän epäili tammansa kulkevan nätisti missään - ainakaan hänen taidoillaan - mutta hän ei luovuttaisi tai myöntäisi, ettei pärjäisi. Hän taputti mustaa kaulaa ja toivoi, ettei hevonen olisi piehtaroinut itseään ruskeankirjavaksi, ennen kuin ohjasi sen Riddlerin perässä pois tallilta ja kohti uittopaikkaa. Silly tuntui olevan suorastaan rakastunut Riddlerin oikkuihin ja imitoi sitä, kun hoksasi, mikä sai Olivian puremaan hampaansa yhteen ja takertumaan liukkaaseen selkään reisillään. Hän ei putoaisi.

Bex joutui useamman kerran komentamaan hevostaan niin sanoin kuin teoin, kun ratsu päätti säikkyä heiluvia puunoksia, auringon säteiden valaisemia tienpätkiä, kantoja, kaatuneita puunrunkoja, vanhoja kivimuureja ja avoimia niittyjä. Riddler pukittu varsin komeasti pariin kertaan, kun hän antoi pohkeensa valua liian taakse ja säntäsi kerran vauhdilla eteen, kun takaviistossa sijaitsevalta pellolta lehahti lintuparvi ilmaan. Ainakin hän oli edelleen selässä, nainen pohdiskeli, kun puut harvenivat ympäriltä. He voisivat kääntyä ylittämään laukkapellon, ja sen jälkeen matkaa olisi enää muutama hassu askel mökkitietä pitkin.
"Kaikki kunnossa?" Hän huikkasi kun he lähestyivät pellonlaitaa, jonka halki he usein laukkasivat. Hevoset tiesivät tarkalleen lähestyvän laukkasuoran ja jopa Lilo, joka yleensä kulki kuin ihmisen mieli maastossakin, painoi raskaasti Scarlettin käsille. "Laukataan siis!"

Mahtavaa, Olivia pohti synkeänä, kiitollisena siitä, että oli joukon viimeisenä. Hän ei ollut lähdössä uittamaan mieli kovin korkealla, sillä hän seurasi Riddlerin käytöstä - ja tunsi Sillyn allaan. Sekin innostui muiden touhotuksesta entisestään, ja kun Olivia otti lujemmin kuolaimesta, tamman etujalat kohosivat parikymmentä senttiä ilmaan. Tyttö löysäsi ohjaa huolissaan - helvetti olisi irti, jos hän opettaisi tammansa nousemaan pystyyn - ja joutui heti pidättämään uudelleen, kun tamma oli lähteä vauhdilla eteen ja taatusti muista ohi. Piru vie, hän halusi vain rannalle saakka nolaamatta itseään.

Bex kannusti Riddlerin laukkaan rauhallisempien ratsujen perässä ja vilkuili jatkuvasti ympärilleen pitäen huolta, etteivät muut putoaisi tai muutoin katoaisi. Kirjava ratsu loikkasi sivulle kesken alkukiihdyttelyn, mutta hän ei pudonnut - tällä kertaa. Ei tosin ollut kaukana sekään, mutta vihreä kaulalle sidottu riimunnaru pelasti hänet pellonpohjan mutaan tutustumiselta. Lilo ja Bond revittelivät edellä ratsastajiensa kanssa, mutta Bex ei huolehtinut reippaasta vauhdista. Molemmat hevoset sai aina kiinni, oli tilanne mikä tahansa, ja hoitajat tunsivat ratsunsa loistavasti.
"Käynti!" Hän huikkasi hyvissä ajoin ennen pellon reunaa, jotta ratsukot myös muistaisivat sen edellä tehdä. Scarlett ja Lily nauroivat pidätellessään ratsujaan, jotka hidastivat kiltisti eivätkä loikkineet sivulle tai pukitelleet, kuten Riddler, joka yritti edelleen jatkaa laukkaansa vaikka sitten paikoillaan. Ilmavirta oli saanut silmät kostumaan, mutta Bex ei irrottanut otettaan ohjista pyyhkiäkseen kyyneliä. Ei tällä kertaa, sillä Riddler kävi aivan liian kovilla kierroksilla, jotta hän riskeeraisi yhden käden ohjasotteen.

Silly korskui viskoen päätään ja otti muutaman etu- ja takaosankäännöksen ravin ja laukansekaisessa hösellyksessä. Sen vauhdikkaat kaviot polkivat maata rullalle, ja tamma puhisi kiihkeästi taistellen pidätteitä vastaan, malttamatta hidastaa kunnolla. Olivia hautasi vakavat kasvonsa kypärän lipan alle ja lohduttautui sillä, että matkaa ei ollut enää pitkästi.

Riddler loikki nelijalkahypyillä ympäriinsä kuin laama tai vuohi, mikä sai Bexin nauramaan raikuvasti selässä. Scarlett johdatti letkaa edellä kohti uittopaikkaa, jolle oli ratsastanut leirin merkeissä viimeksi tiistaina. Tytöt nauroivat raikuvasti edellä jutellessaan niitä näitä kesäsuunnitelmistaan siinä missä Bex vuoroin nauroi ja vuoroin ärähteli hevoselleen. Riddler ei korviaan lotkauttanut saamilleen komennuksille, vaan jatkoi epämääräisiä loikkiaan aina rantaan saakka.
"Odottakaa hetki ennenkö menette veteen", Bex hihkaisi kun Scarlett oli jo kannustamassa punaruunikkoa veteen. "Yritetään saada Riddler ensimmäisenä, niin ainakaan se ei hyppää kenenkään päälle, ja sitten Silly tiiviisti Bondin ja Lilon vedossa." Hän liukui alas kirjavasta selästä, heitti repun sivummalle ja vilkaisi Oliviaa.
"Se rauhoittuu kun pääsee veteen", hän lupasi vilkaisten ohjien päässä jokaiselle luonnon äänelle säpsyvää hevosta.

Olivia liukui alas Sillyn liikkuvasta selästä ohjat lujasti kädessä ja toivoi, ettei polvien tärinä näkynyt kauas. Hän ei halunnut nolata itseään, pettää odotuksia - jos Bex uskoi hänen pärjäävän, hän piru vie halusi pärjätä. Oli helpottavaa antaa Silly pois. Oman hevosen kanssa epäonnistuminen oli vielä nöyryyttävämpää. Hän ojensi tanssivan ja touhottavan täysiverisen ohjat Bexille ja otti vaihdossa Riddlerin.
"Oletkin sitten kunnolla", hän kuiskasi ruunalle ja talutti sen kauemmas muita, turpa puuta vasten ja polkaisi kengät jalastaan, ennen kuin otti kiinni hevosen selästä ja ponnisti kyytiin voimistelijan vatsalihaksilla. Tyttö taputti hevosen kaulaa, veti syvään henkeä ja ohjasi sen sitten päättäväisesti kohti vettä. Hän piti jalkansa tiukasti hevosen ympärillä ja ohjat sekä aimotukon harjaa käsissään varautuneena äkkiliikkeisiin. Scarlett ja Lily näyttivät niin itsevarmoilta hevostensa selässä, ettei hän halunnut jäädä huonommaksi.

Bex hymyili rohkaisevasti Olivialle ottaessaan täysiverisen ohjat käsiinsä. Hän silitteli tamman kaulaa seuratessaan, miten tyttö pääsi Riddlerin selkään.
"Vau!" Scarlett hihkaisi leveä hymy huulillaan. "Pääsisinpä minäkin noin helposti Lilon selkään", tyttö pudisteli päätään potkaistessaan kengät jalastaan. Punaruunikko katseli vettä ja pöhisi innoissaan sieraimet suurina, ja näytti tavattoman pettyneeltä, kun Scarlett ohjasi hevosen kauemmas rantaviivasta. Täällä ei ollut upeaa hiekkarantaa, vaan aina vedenrajaan asti kasvoi pehmeä nurmi. Matalalta töyräältä laskeutuminen onnistui yhdellä askeleella, mutta kaikki hevoset eivät aina niin halunneet tehdä, erityisesti Riddler, joka tuntui hyödyntävän esteratsun koulutustaan aina väärissä paikoissa. Bex heilautti itsensä Sillyn selkään tunnustellen nuoren tamman intoa ja energiaa. Eiköhän se tästä. Hän kietoi varmuuden vuoksi toisen kätensä mustan harjan sekaan ja ujutti pari sormea pitämään kiinni kaulanarusta. Mikäli Olivia sai Riddlerin veteen eikä päätynyt uimaan siinä sivussa, siirsivät hoitajat ratsunsa jonoon, jonka perälle Bex asettui Sillyn turpa lähes Lilyn selkää Bondin selän yli koskettaen.

Olivia napautti ruunaa pohkeillaan, ja se käveli rantatörmälle. Sitten matka seisahtui yhtäkkiä. Tyttö tiivisti istuntaansa, kietoi harjaa käsiinsä ja napautti kylkiä kantapäillään. Ruuna peruutti askeleen, astui eteen, peruutti, astui eteen ja viskoi päätään steppaillen sivuttain ja korskuen kuin Olivia olisi ajamassa sitä alas jyrkänteeltä. Kun tyttö potkaisi sitä ärhäkästi usuttaen, ruuna jännitti lihaksensa ja ponkaisi valtavalla loikalla ylös ja eteen. Olivia tunsi irtoavansa hevosen selästä, mutta piti kätensä sen harjassa ja hevosen sukeltaessa veteen, tyttö onnistui laskeutumaan tarpeeksi selkään voidakseen kiertää jalkansa hevosen ympärille ja kiskoa itsensä takaisin kyytiin roiskeiden tuomassa hämmennyksessä. Hän kiersi jalkansa hevosen ympärille, värisi viileältä tuntuvan veden kastelusta ja kannusti hevosta syvemmälle. Siellä hän käänsi sen turpa rantaa kohti, jotta voisi katsoa, miten muut tulivat veteen.

Bex nauroi, kun Riddler jälleen kerran esitteli ponnistusvoimaansa kaikessa sen komeudessa - mutta ainakin ruuna laskeutui jaloilleen eikä ratsastaja ottanut ylimääräistä pulahdusta vilpoisaan veteen.
"Mennään mekin, katsotaan, jos saamme Sillyn huijattua perässä", hän julisti innoissaan ja kannusti ratsunsa muiden perässä kohti vesirajaa. Siinä missä Lilo ja Bond laskeutuivat sulokkaasti alas törmältä rauhallisin askelin, Silly pysähtyi hädissään toinen kavio ilmassa ja kuopaisi vettä huolissaan. Bex kannusti pehmeästi mustaa täysiveristä, mutta tamma päätti, ettei veteen meneminen ollut hevosen edun mukaista ja lähti peruuttamaan.
"Menkää uimaan, me tullaan kohta perästä!" Hän huikkasi veteen jo päässeille ratsukoille. Lily nyökkäsi antaen Bondin kahlata syvemmälle melko reippaasti syvenevässä vedessä. Musta ratsu lähti uimaan vahvoin polkasuin turpa veden yllä ja Lilo seurasi nopeasti perästä. Tytöt käänsivät hevoset suurelle ympyrälle, jotta ratsut pääsisivät aina aika ajoin hakemaan pohjaa kavioidensa alle.
"Katsotaan, miten Bex saa Sillyn veteen", Lily nauroi vilkaistessaan mustan tamman kanssa veden vaaroista neuvottelevaa ratsastajaa. "Muistatko, kun se toi Hashtagin ensimmäistä kertaa?" Scarlett nauraa hekotti niin, että oli luisua alas Lilon suuresta selästä. Tytöt ohjasivat hevoset lähemmäs rantaa ja viittoivat Oliviaa mukaansa. He asettuivat muutaman metrin sivummalle paikasta, josta olivat laskeutuneet ja katselivat sieltä rannalle.
"Hashtag asteli veteen aluksi ilman mitään ongelmia, mutta se pysähtyi heti, kun sen etukaviot olivat vedessä, eikä suostunut laskemaan takajalkojaan törmältä alas tai peruuttamaan takaisin ylös. Se vain seisoi siinä, kunnes Bexin naputeltua raipalla riittävän monta kertaa, laskeutui nätisti veteen - vain ja ainoastaan loikatakseen saman tien valtavalla voimalla ylös ja eteen. Hashtag pukitteli monta kunnon loikkaa putkeen ennenkö se kaatui ja kiskoi Bexin mukanaan veden tummiin syvyyksiin", Lily kertoi hekottaen hiljaa kertomuksensa lomassa. Scarlett pyyhki naurunkyyneliä silmäkulmistaan.
"Ei nyt kerrota siellä mitään tarinoita!" Bex rääkäisi rannalta yrittäen etsiä toruvaa sävyä ääneensä - ja epäonnistui siinä surkeasti.

Olivia hymyili hieman epävarmasti tarinoinnille. Hän piti kirjavan ruunan rantavedessä, turvallisen välimatkan päässä Bexistä ja Sillystä. Hän ei tiennyt, miten ruuna käyttäytyi vedessä eikä varsinaisesti kaivannut kylmää kylpyä ja litimärkiä vaatteita. Pääasiassa hän kuitenkin halusi nähdä, miten Silly käyttäytyi - ja mitä Bex teki. Tyttö silitteli Riddlerin kaulaa toivoen, ettei se keksisi mitään typerää, kun hän keskittyi katselemaan pönttöä hevostaan.

Bexillä oli kädet täynnä töitä täysiverisen rauhoittelussa, sillä vaikka veteen meneminen ei hevosta miellyttänyt, olivat kaikki kaverit jo siellä, eikä yksinjääminenkään ollut mukavaa. Niinpä Silly vuoroin askelsi vettä kohden ja vuoroin peruutti poispäin, eikä tuntunut itsekään tietävän, mitä halusi. Bex jutteli rauhallisesti hevoselle ja liukui alas selästä kävelläkseen edeltä veteen. Hän talutti hevosta, joka laski toisen etujalkansa veteen - ja loikkasi sen jälkeen kiihtyneesti pärskähtäen taaksepäin naista perässään kiskoen. Bex hymähti huvittuneena ja nousi takaisin selkään käyttäen kivenmurikkaa apunaan.
"Me tullaan vauhdilla, tehkää tilaa", hän naurahti. Hoitajat suuntasivat heti hevosineen kauemmas sivuun, sillä Bexin vauhdilla lähestyminen tunnettiin. Nainen käänsi Sillyn ympäri, nosti pyörivän laukan ja muutaman ympyrän jälkeen lähti ratsastamaan kohti vedentörmää, joskin teki edelleen pieniä ympyröitä, jotta ratsu keskittyisi enemmän häneen kuin lähestyvään veteen. Hän liimasi pohkeet tamman kylkiin, takertui kaksin käsin harjaan ja riimunnaruun, ja tunsi, kuinka Silly lähti suureen, vauhdikkaaseen loikkaan kuin pyrkien ylittämään koko järven yhdellä hypyllä. Tamma laskeutui kaikkea muuta kuin tasapainossa, roiski vettä sinne tänne ja pärskyi pää korkealla loikkiessaan lähemmäs tuttuja hevosia. Bex suoristautui selässä ja nauroi, kun Lily näytti asiaankuuluvan kalpealta.
"Olet aivan sekaisin!" Blondi julisti ennenkö lähetti Bondin uimaan syvemmälle veteen. Scarlett nauroi raikuvasti ohjatessaan Lilon mustan tilastohevosen perään. Bex silitteli Sillyn kaulaa, kun nuori tamma touhotti vedessä korskuen ja loikkien.
"Se toimi", Bex vastusti kannustaessaan hevosta muiden perään. Silly jäi korskuen hyppimään aloilleen, kun vesi ylettyi tamman vatsaan. "Vie Riddler vaan uimaan noiden kahden mukana, se tykkää siitä paljon eikä tee mitään typerää. Katson, josko Silly rauhoittuisi sen verran, että sen viitsii tuoda kunnolla uimaan."

Olivia puristi silmänsä kiinni, kun Silly lähti hyppyyn ja suojasi itseään kädellä hevosen laskeutumisen ja loikkimisen lennättämiltä roiskeilta. Kappas, se oli vedessä! Hän toivoi, ettei joutuisi tekemään samanlaista operaatiota, jos halusi viedä tamman uimaan itse.
"Okei", tyttö vastasi hieman vaisusti Bexin kannustaessa häntä viemään Riddlerin uimaan ja antoi ruunalle pohkeita ohjaten sen toisten hevosten perään. Hän irvisti, kun vesi nousi vatsaan asti ja kellui hevosen selän yllä sen polskiessa vahvoin vedoin rytmikkäästi puhisten.

Silly jaksoi hetken loikkia paikallaan ja etsiä kuivaa maata takajaloille nousten, ennenkö kauempana uivat kaverit ja ratsastajan pettämätön päättäväisyys saivat tamman haparoiden suuntaamaan kohti syvempää vettä. Hevonen korskahti kun pohja katosi kavioiden alta, muttei yrittänyt kääntyä heti takaisin vaan lähti uimaan. Bex oikaisi kaarelta, jota muut uivat saavuttaakseen loput hevoset ja ohjasi mustan tamman Riddlerin rinnalle. Vesi olisi voinut olla lämpimämpää, toki, mutta ainakin aurinko paistoi ja kaikki hevoset olivat vedessä.
"Kyllä tästä vielä vesipeto saadaan", nainen vakuutti taputtaen mustan tamman kaulaa. Hevonen korskui sieraimet suurina ja muisti aina silloin tällöin viskoa päätään kuin kertoen, miten julmaa tällainen oli. "Bond oli paljon kamalampi ja katso sitä nyt!" Hän naurahti viitaten edelläuivaa mustaa ruunaa, joka intoutui painamaan turpaansa veden alle kuin sukeltaakseen ja pöhisi onnessaan.

"Niinkö?" Olivia kysyi vilkaisten hevosta hieman epäluuloisena ja antoi veden kannatella painoaan, kun Riddler ui. Hän ei uskaltanut lähteä hevosen selän päältä siltä varalta, että se intoutuisi tekemään jotakin omituista ja joko karkaisi häneltä tai potkaisisi häntä veden alla. Tyttö ei varsinaisesti luottanut hevosensa järkeen, mutta toki Bexin kaltainen ammattilainen saisi sen tekemään mitä tahansa.
"Kiva, kun toit sen veteen", hän kiitti hieman kömpelösti. Kiittely ja anteeksipyytäminen eivät olleet teinin yleisimpiä työkaluja.

"Ilo oli minun, oikeasti", Bex naurahti. Hän rakasti kaiken uuden kokeilemista, ja ennen uimista vältelleen hevosen tuominen veteen täytti ehdottomasti hänen kriteerinsä. "Tee vain minulle pieni palvelus", nainen lisäsi ääni madaltuen, vaikka Ava ei ollut missään lähettyvillä. "Älä kerro äidilleni, että ratsastimme Riddlerin laitumelle." Äiti saisi hepulin ja raivoaisi hänelle, jos saisi kuulla, vaikka kaikki oli sujunut oikein mallikkaasti. Bex käänsi hevosen kohti rantaa ja taputti märkää kaulaa, kun Silly ei heti alkanut hyppiä ja loikkia tuntiessaan pohjan allaan.
"Tuokaa ne joskus takaisin!" Bex huikkasi hoitajille, jotka nauroivat istuskellessaan uivien hevosten selässä. Hän antoi Sillyn kahlata rannalle ja ravistella antaumuksella, ennenkö liukui alas ja nosti ohjat tamman pään yli siirtyessään sivummalle. Hän penkoi repustaan esiin laatikollisen keksejä ja kävi niiden kimppuun innolla, ja tarjosipa palan kaurakeksistä Sillyllekin. Hänen äitinsä harvoin leipoi mitään, mikä ei hevosille olisi soveltunut.
"Katsotaan, tuletko uudestaan veteen vähän nätimmin", Bex naureskeli puristaessaan ylimääräisiä vesiä topistaan, joka liimautui ihoon kiinni. Juuri nyt hän halusi hetken vain katsella, miten kaksi tuntihevosta hoitajineen nautti elämästään täysin rinnoin uimalla suurta ympyrää rinta rinnan. Tällaisina hetkinä hän rakasti ratsastuskoulua, kun saattoi tietää, että hänen tekonsa saivat naurun raikaamaan huulilta ja silmät tuikkimaan puhdasta elämäniloa.

Olivia seurasi Riddlerin kanssa Bexiä rannalle liukuen alas hevosen selästä ja jääden seisomaan sen vierelle ohjat tiukasti kädessä. Hänkin seurasi katseellaan hoitajia vedessä eikä voinut olla pohtimatta, miten Lily ja Scarlett pysyivät ystävinä. Tosin eihän hän tiennyt, jos nämä kaivoivat maata toistensa jalkojen alta ja ivasivat toisiaan, kun toinen ei ollut kuulemassa. Tyttö kiersi käsivarret ympärilleen ja työnsi märkien vaatteiden epämukavuuden pois mielestään. Ne kuivaisivat kyllä.

Bex hymyili teinille ja nyökkäsi hoitajien suuntaan.
"Jos haluat liittyä seuraan, mene vain", nainen rohkaisi. Hän ei viihtynyt vilpoisassa vedessä loputtomiin, mutta nuorempia moinen ei tuntunut haittaavan. Hän nautti enemmän voidessaan katsella hevosten ja ihmisten iloa ja riemua. Sitä näki toki ratsastuskoulullakin, mutta näillä retkillä se korostui aina.
"Ja ota nyt ainakin jotain naposteltavaa", hän päivitteli nyökäten reppunsa suuntaan. Hän oli jo onnistuneesti kaivanut keksit esille, mutta kangasrepun syövereistä paljastui enemmänkin napsittavaa jokaiselle nälkäiselle. "Sillykin varmaan menee jo veteen ihan kiltisti kanssasi, kun se tuli poiskin niin nätisti. Ehkä se jää vähän katselemaan, mutta tuskin sen kummempaa", hän vielä vakuutti miettien, tunsiko toinen olonsa typeräksi Riddlerin selässä. Ruuna yritti ujuttaa turpaansa kohti keksirasiaa, sillä kirjava hevonen tiesi tarkalleen, mitä herkkuja sen syövereistä paljastuisi. Bex tönäisi turvan pois ja tarjosi keksirasiaa sen sijaan Olivialle.

Tyttö pudisti kohteliaasti hymyillen päätään sekä kehoitukselle liittyä hoitajien seuraan että ottaa keksejä. Hän uskalsi mättää ruokaa lautaselle pitkän, fyysisen työpäivän päätteeksi, mutta ei pitäisi härnätä kohtaloa possuilemalla herkkujen kanssa. Hän saattoi jo kuulla Mercedeksen huomautukset, kun hän palaisi syksyllä kouluun. Hän poimi kuitenkin kaurakeksin ja mursi sitä paloiksi, joita syötti Riddlerille varoen, ettei hammaskeiju erehtyisi syömään häntä samalla. Hänen ei tehnyt mieli testata pysyisikö selässä, jos yrittäisi ajaa Sillyn takaisin veteen eikä nähdä, olisiko hän niin kehno hevosnainen, ettei saisi tammaa takaisin veteen. Joku päivä hän haluaisi laukata loputtomalla, valkoisella hiekkarannalla hevosen kanssa, miksei uidakin lämpimissä, turkooseissa aalloissa, mutta pelkkä uiminen ei vielä houkutellut - ei ainakaan, kun läkähdyttävä lämpötila ei ajanut veden syleilyyn.
"Alkaako maanantaina uusi leiri?" hän kysyi pitäen silmällä hevosenpäätä vieressään.

Bex kohautti harteitaan. Ei sitten, ainakin hän oli tarjonnut. Hän nappasi vielä muutaman keksin omaan kouraansa järsien onnessaan äidin leipomia makeita, rasvaisia ja kerrassaan herkullisia kaurakeksejä. Epäterveelliset elämäntavat kunniaan! No, ainakin hän vietti suuren osan päivästään raittiissa ulkoilmassa liikkuen.
"Alkaa", nainen vastasi nyökytellen suu täynnä keksiä. Nielaistuaan herkkunsa ja syötettyään lopun keksistä Sillylle, hän jatkoi. "Vuokraleiri, joten hommia riittää. Hevoset on myös tarkkaan jaettu, eikä niissä ole lähes lainkaan vaihtelua, joten suurin osa on laitumella. Sillyä ei tarvita kuin korkeintaan yömaastoon ja uittoon, jos niin haluat, joten voit liikuttaa sitä ihan vapaasti tai viedä laitumelle. Luulisin, että tunneillekin mahtuu, ainakin kerran päivässä, joten saat minun puolestani mennä niillekin Sillyn kanssa." Äidillä tuskin olisi mitään sitä vastaan, kun kerran tilaa riittäisi.
"Joudutaan kyllä tiukoille hevosten kanssa. Kaikkien kunto ei riitä neljään tuntiin päivässä, joten hevosia on tavallistakin vähemmän käytössä", nainen pudisteli päätään. Toisaalta se oli otettu huomioon ohjelmassa, joka oli kevyempää kuin muilla leireillä, mutta siitä huolimatta hän tiesi äitinsä murehtivan hevosten jaksamista.

Olivia kuunteli mietteliäänä ja nojasi varovasti Riddlerin lapaan luottamatta kuitenkaan hevosen hyväntahtoisuuteen.
"Montako leiriläistä on tulossa?" hän kysyi laskien hevosia mielessään.
"Jos hevosten kunto ei riitä, mitä jos jokaista kohtaan on kaksi hevosta?" hän ehdotti.

"Joo, niin se täytyy tehdä jos ei muuten pärjätä. Ainoa vaan, että vuokraleirin väki tykkäisi mennä sillä yhdellä ja samalla ratsulla koko viikon", Bex huokaisi. He olivat joskus joutuneet antamaan jollekulle kaksi ratsua ja siitäkös meteli oli noussut.
"Leiriläisiä on kymmenen, eli kaksi vähemmän kuin normaaleilla leirillä. Jos joku vain pärjää Riddlerin kanssa, niin selvitään ehkä juuri ja juuri."

"Voitte kyllä käyttää Sillyä, jos haluatte", Olivia tarjosi heti, "ja varmasti Acea myös, vaikka Kit kitisisikin."

"Kiitos Olivia, mutta luulen, että annamme Sillyn ja Acen lomailla, niin sinä ja veljesikin saatte niitä ratsastaa", Bex vastasi pienen hymyn kera. Hän taputti Sillyn kaulaa. Tamma voisi jaksaa neljä tuntia - olihan se jo nyt onnistuneesti tehnyt kahtakin tuntia putkeen. Pitäisi katsoa sunnuntai-iltana, kun leiriläisten taitotaso olisi paremmin tiedossa.
"Jos otamme Sillyn, saat jonkun lomailevista tuntiratsuista käyttöösi", Bex lupasi vastineeksi. Olisi julmaa viedä tytön hevonen eikä tarjota mitään takaisin.

Olivia kohautti olkiaan. Ei sen niin väliä. Hän oli oppinut viihtymään tallilla muutenkin kuin hevosen selässä. Silly usein turhautti häntä ja sai hänet tuntemaan olonsa kelvottomaksi ratsastajaksi - ja sitten kamalaksi, kun hän hermostui hevoseen.
"Montako hevosta teillä on mahdollisuus ottaa käyttöön leirille?" hän kysyi ja yritti laskea mielessään.

"Lilo, Riddler, Bond, Sony, Chaos, Hashtag, Mimi, Cee, Kit Kat, periaatteessa Prada", Bex luetteli. "Olen melko varma, ettei siellä ole ketään riittävän pientä Kit Katille, joten se jää heti alussa ulos. Samoin voi olla, ettei kukaan pärjää Riddlerin oikuille. Sitten on pakko ottaa Hemingwaykin, vaikka se ei hyppääkään."

"Jaksavatko ne kaikki mennä neljä tuntia päivässä?" Olivia kysyi ja rapsutti kellertävää korvantaustaa väistäen yllättäen ilmestyviä hampaita ja läimäisten hevosta kevyesti poskelle.

"Pradasta en vanno mitään, mutta muut jaksavat kyllä ja uskon senkin pystyvän siihen. Jos hyvä tuuri käy, pääsee se laihtumaankin. Tuntien ohjelmat on suunniteltu sen verran kevyiksi, että hevoset jaksavat. Happykin jaksaisi, mutta itsekkäänä omin sen", Bex naurahti. Neljän tunnin rutistus kuulosti vaikuttavammalta kuin mitä se loppujen lopuksi oli. Hän oli melkein varma, että vuokraleiriläisten nelituntinen oli korkeintaan yhtä raskas hevosille kuin hänen puolentoista tunnin treeninsä Bubblesin kanssa.

"Okei", tyttö vastasi. Haaveilivatkohan leiriläiset omasta hevosesta? Tiesivätkö he, miten rasittavaa se osasi olla?
"Tiedätkö millaisia leiriläisiä on tulossa?"

"En oikeastaan", Bex naurahti. "Sunnuntaina se nähdään." Hän todella toivoi mukavia, innokkaita heppatyttöjä ja ponipoikia, mutta saisi nähdä, mitä kohtalo ja vanhempien rahapussit heille tällä kertaa syysäisivät.
"Odotatko jo innolla omaa leiriäsi?" Nainen kysäisi. "En tiedä, miten selviän siitä viikosta kun et ole apunani."

Olivia näytti hämmentyneeltä. Hän ei ollut edes muistanut, että hänen oli tarkoitus osallistua leirille itsekin. Hän kohautti olkiaan ja vilkaisi Bexiä ruunan kaulan alta.
"Voin olla apuna silloinkin", hän sanoi. Hän halusi olla Bexin apuri, yksi henkilökunnasta eikä vain yksi leiriläinen. Se kuulosti paljon hauskemmalta.

"Äiti kielsi sen ehdottomasti. Kuulemma ansaitset edes yhden viikon, kun et joudu juoksemaan meidän asioillamme", Bex pudisteli päätään. Hän vilkaisi vedessä riehuvia ratsukoita, jotka olivat siirtyneet matalammalle ja tytöt nauroivat, kun molemmat hevoset kuopivat vettä ja hirnuivat innoissaan. Bex ei edes yllättynyt, kun Bond pudottautui äkkiä polvilleen ja siitä kyljelleen, piehtaroiden nautinnollisesti matalassa vedessä. Lily kampesi itsensä jaloilleen kauempaa, jonne oli pudonnut ja osin hypännytkin, kun hevonen oli kaatunut alta.
"Ihan oikein sinulle!" Bex nauroi ja katsoi, kuinka tyttö kahlasi hakemaan hevosen, joka pyrki jälleen jaloilleen.
"Mutta jos äiti ei ehdi mukaan maastoon, niin joudut kyllä toimimaan toisena vetäjänä, vaikka leiriläinen oletkin", Bex lisäsi vilkaisten Oliviaa.
"Hevosten vaihto?" Hän ehdotti katsellessaan kilttiä tammaa ja ilkeää ruunaa. Ehkä hän voisi uhrata sormensa niin Olivia saisi rapsutella omaa hevostaan.

"Mutta haluan", Olivia sanoi kurtistaen kulmiaan. Hän oli samalla kannalla siitä, että Bexin äidillä ei ollut mitään huumorintajua tai ymmärrystä hauskanpidosta. Hän halusi hakea hevosia laitumelta ja valmistella erilaisia aktiviteetteja ja ruokkia hevosia ja jutella naisen kanssa iltamyöhällä tallia siivotessa.
"Eihän äitisi tarvitse tietää?" hän ehdotti varovasti hymyillen ja pudisti päätään hevosten vaihdolle. Hänen yhteistyöstään SIllyn kanssa ei yleensä tullut mitään hyvää.

Bex hymyili lämpimästi teinille. Olivian ehdotus sai naurun karkaamaan huulilta, ennenkö tuttu ilkikurisuus palasi olemukseen. Bex vinkkasi.
"Tuo on oikea asenne", hän julisti ja kurkotti tytön hartiaa kohti suodakseen pidemmälleen oikein napakan rutistuksen. "Niin kauan kuin äiti ei tiedä, voimme tehdä ihan mitä tahansa", hän lupasi. Joskus silloinkin, kun äiti sai tietää - kunhan äiti sai tietää vasta jälkikäteen. Hän kesti kyllä huudot, hän oli sentään aikuinen ihminen, vaikkei aina siltä käytöksensä puolesta vaikuttanutkaan. Lily ja Scarlett saapuivat rannalle, ensimmäinen hevostaan taluttaen ja toinen selässä tyytyväisenä naureskellen. Bex vilkaisi tyttöjä ja viittasi repun suuntaan, jonka kimppuun hoitajat kävivät turhia kyselemättä. Bex sen sijaan heilautti itsensä takaisin Sillyn selkään.
"Katsotaan, josko se nyt menee veteen ilman häsellystä", Bex myhäili. Hän halusi nähdä, miten Silly käyttäytyisi tällä kertaa. Ehkä tammaa voisi alkaa ottaa uittoretkille mukaan Olivian omaksi ratsuksi, niin tytön ei aina tarvitsisi vain seurata vierestä, kun leiriläiset uivat - ja käydä sitten hakemassa hevosia pois, kun Sony päätti pienen ratsastajan kanssa, ettei vielä ollut aika lähteä.
"Ota joku mukaasi ja tule seuraksi?" Nainen vielä ehdotti viitaten kolmen tuntihevosen suuntaan. Lilo ja Bond olivat ehkä polskineet jo pidemmän pätkän, mutta hän tiesi, ettei se estäisi kumpaakaan palaamasta veden syleilyyn heti kun vain tilaisuus tarjoutuisi.

Olivia vilkaisi Liloa, mutta ei uskaltanut viedä hevosta Scarletilta. Hän ei tiennyt, milloin hänestä oli tullut nössö - koulussa hän sai kenen tahansa tytön paikan yhdellä katseella, ainakin jos Nikki ja Mercedes olivat mukana. Niinpä hän otti Riddlerin ohjat tuntumalle vasempaan käteen, tarkkaili hevosen korvia ja silmiä hetken ja heitti itsensä sitten ruunan selkään. Se oli huomattavasti vähemmän vaativaa kuin telinevoimistelu, mitä Olivia ikävöi yhä enemmissä määrin.
"Menenkö edeltä?" hän kysyi ja kiersi sormensa lujasti ruunan harjaan.

"Mene vain", Bex vastasi ja soi huvittuneen vilkaisun Scarlettille, jonka leuka näytti putoavan jälleen kerran lähelle maata. "Vaikka minä en hyppää hevosten selkään, ei se tarkoita, etteikö joku osaisi", hän heitti olkansa yli tytölle, joka naurahti huvittuneesti ja hautasi kasvonsa mukin taakse. Punapää hymyili kannustaessaan Sillyn Riddlerin perään.
"Joudut vielä opettamaan, miten saat kammettua itsesi noin näppärästi Riddlerin selkään. Scar kiroaa, kun joutuu aina taistelemaan jakkaroiden kanssa ja Lilo tanssii kärsimättömänä kauemmas", Bex myhäili huvittuneena. Hän osasi teorian tasolla, mutta hänen ratsunsa olivat aina niin pieniä, ettei hän ollut joutunut koskaan varsinaisesti opettelemaan, miten hevosen selkään pääsi ilman satulaa. Hyvä kun hän pääsi Solon selkään jakkaran ja pitkäksi lasketun avulla.

Olivia epäili, että häntä ivattiin - Mercedes supatti aina kamalia asioita hänestä ja oli nöyryyttänyt häntä perusteellisesti, kun hän oli kerran tehnyt voltin ja kävellyt käsillään kotibileissä. Hän kohautti olkiaan laskien katseensa ruunan harjaan.
"Harrastin telinevoimistelua", hän vastasi lyhyesti epävarmana siitä, oliko sitä edes kysytty ja kannusti sitten Riddlerin rantatörmälle. Se korskui ja esitti jälleen veden äärellä, mutta loikkasi päättäväisistä pohkeista veteen. Loikka ei ollut yhtä mahtipontinen kuin ensimmäinen ja siihen varautunut Olivia pysyi tällä kertaa selässä. Hän kannusti ruunan syvemmälle ja käänsi sen ympäri nähdäkseen, miten Silly käyttäytyi.

"Vau", Bex henkäisi. "Se oli varmasti upeaa. Osaatko edelleen jotain temppuja?" Hän kyseli heti innostuneena. Ei hän paljoa telinevoimistelusta tiennyt, mutta hän tiesi riittämiin voidakseen kuvitella, millaista sen oli oltava ja mitä kaikkea telineillä onnistuminen ihmiseltä vaati. Silly katseli vettä huolestuneen oloisena ja otti muutaman sivuaskeleen, mutta rauhallinen ratsastaja sai tamman pian kulkemaan suoraan eteenpäin ja ottamaan vain pienen loikan alas veteen. Bex kehui hevosta vuolaasti ja antoi ohjien valua pitkiksi, kun Silly painoi turpansa lähelle vettä pöhisten ja pärskyen. Hetkeä myöhemmin tamma kuopaisi etusellaan loiskuttaen vettä sinne tänne. Innostuneena uudesta leikistä hevonen jatkoi kuopimista matalassa vedessä, kunnes Bex kannusti tammaa pidemmälle.
"No, nyt voit loppukesän tuoda sitä uimaan miten tahdot. Olen aivan varma, että se tulee veteen aina jos vain joku on jo mennyt edeltä", Bex totesi toiveikkaana. Ei se välttämättä olisi aivan niin helppoa, mutta pieni yltiöpositiivisuus ei ollut koskaan tappanut ketään.

"Jotain", Olivia vastasi varovaisena. Tietenkin hän osasi edelleen kaikenlaista - hän oli harrastanut lajia pikkulapsesta 13-vuotiaaksi. Miten muuten hän selviytyisi alas ikkunastaan ja takaisin huoneeseensa? Hän ikävöi tunnetta siitä, että kumosi painovoiman ja vei kehonsa äärirajoille; nojapuut olivat hänen suosikkinsa. Koko maailma pyöri, kun hän pyöritti itseään ympäri aina epävarmana siitä, pitäisikö ote vai lentäisikö hän irti ja murskaisi luunsa.
"Kiva juttu", hän jatkoi Bexin lupaillessa Sillyn olevan uittovalmis. Tuskin tamma käyttäytyisi hänen kanssaan, mutta aina saattoi toivoa. Olivia taputti Riddlerin kaulaa ja antoi ruunan kahlata omalla vauhdilla vähän syvemmälle tytön uittaessa jalkojaan vedessä.
"Saat sen käyttäytymään hienosti. Oletko totuttanut kaikki tallin hevoset uittamiseen?"

"Makeeta", Bex totesi intoa katseessaan. "Minä en ole harrastanut oikeastaan muuta kuin skeittausta ja sekin on vähän jäänyt. Kotona ei ole turhan montaa paikkaa, missä voisi skeittilaudan kanssa pyöriä", varsinkaan kun äiti ei arvostanut häntä jakamassa heiniä laudan päältä heitellen. Silly puhkui ja pöhisi vedessä, mutta ei sählänyt mitään sen kummempaa - enemmänkin tamma näytti siltä, että intoutuisi pian leikkimään kuin varsa kun jälleen kuopi vuorotellen etusillaan vettä.
"Aikalailla. Osa oli käynyt uimassa ennen kuin ostimme ne, osalle taas tämä oli aivan uusi kokemus. Äidilläni ei omien sanojensa mukaan ole varaa pudota selästä ja murtaa luita, joten loogisesti moinen puuha jää minulle. Useimmiten en valita", mutta Solo on poikkeus, nainen jatkoi mielessään.

Tytöstä telinevoimistelu oli makeaa. Ehkä hän voisi joskus jatkaa sitä. Olivia tyrskähti t-paitansa hihaan, kun Bex puhui äidistään yrittäen naamioida äänen yskähdykseksi. Hänen ei varmasti ollut soveliasta nauraa tallin omistajalle. Bex vain muotoili sanansa hyvin. Riddler oli keskittyneempi kahlaamaan syvemmässä vedessä kuin keksimään omaa ohjelmaa, joten tyttö saattoi rentoutua juttelemaan.
"Kuka on suosikkisi uittaa?"

Bex huomasi naurahduksen ja virnisti. Hän oli törmännyt samaan ilmiöön niin monta kertaa ennenkin, että osasi arvata, mistä se johtui. Suurin osa hoitajistakin oli tyrskähdellyt samaan tapaan, kun hän oli puhunut äidistään.
"Saat aina minun seurassani nauraa äidilleni niin paljoin kun huvittaa. Luoja tietää, että minä teen niin", hän virnisti. "Sille on myös syynsä, miksi äitini pysyttelee usein sivummalla, kun kerään hoitajia yhteen. Hän puhuu minusta vähintään yhtä ylistävästi muille, joten", Bex naurahti. Hän tiesi äitinsä esimerkit, joita nainen käytti tunneillakin - ja valitettavasti suurin osa tarinoista pohjasi tavalla tai toisella häneen.
"Ehkä Happy, mutta se voi myös olla pikkulapsi sisälläni, joka sanoo niin", hän naurahti pehmeästi muistellessaan ensimmäistä virallisesti omaa poniaan. "Tykkään myös Riddleristä, vaikka se aiheuttaakin ongelman tai pari matkalla. Se ui niin voimakkaasti, että ei koskaan tarvitse edes miettiä, jaksaako se vielä."

Olivia katsahti hevosta allaan ja silitti sen märkää kaulaa. Ehkä hänen pitäisi antaa sen uida kunnolla. Tyttö kannusti hevosta syvemmälle ja antoi sen meloa itseään eteenpäin loivalla ympyrällä pitäen katseensa rannassa ja Bexissä.
"Entä kuka on kamalin?" hän huikkasi uidessaan hevosen vierellä, ohja ja harjatuppo tiukasti kädessään.

Bex ei vaatinut Sillyä uimaan, ei enää uudestaan, kun tamma oli selviytynyt viime kerrasta jo kunnialla. Sen sijaan hän virnisti leikkisästi, kun tamma kohotti etusiaan ja loiskaisi vettä painaessaan kaviot voimalla takaisin alas. Hän antoi tamman toistaa puolittaisen pystyynnousunsa uudestaan ennenkö havahtui siihen, ettei tämä ollut hänen hevosensa.
"Sori, et varmaan tahdo sen oppivan tuota", hän naurahti ja hieraisi niskaansa pieni syyllinen virne huulillaan. Nainen kannusti tammaa eteen, kun Silly siirsi seuraavan kerran painoaan taakse, jotta tamma ei ponnistaisi takasilleen.
"Mimi", hän naurahti. "Se joko menee veteen eikä suostu tulemaan pois, tai sitten mikään ei saa sitä kastelemaan kavioitaan, eikä kukaan vielä tähänkään päivään mennessä ole keksinyt, millä perusteella se poni tekee päätöksensä", Bex naurahti.

"Ei sen väliä", Olivia vastasi, vaikkei kieltämättä nauttinut mielikuvasta, missä Silly hyppi pystyyn ja kaatui hänen päälleen. Hän hymyili Bexin kuvaukselle Mimistä ja veti itsensä takaisin Riddlerin selän päälle muutaman kierroksen jälkeen ohjaten ruunan lähemmäs rantaa, missä vesi ulottui hevosta ryntäisiin.
"Onko se jonkun vuokrahevonen seuraavalla leirillä?"

Bex irvisti pahoittelevasti vaikka teini vannoikin, ettei moinen haitannut. Hän tuppasi unohtamaan, etteivät kaikki rakastaneet hevosten pelleilyä, vaikka se hyväntahtoista olikin. Hän painoi muistiin, ettei antaisi Sillyn enää leikkiä edes vedessä tavoilla, joita tamma voisi hyödyntää kuivalla maallakin.
"On, aivan varmasti. Mimi pystyy vankemman rakenteensa puolesta kantamaan vähän pidempääkin ratsastajaa, joten sille löytyy aina joku vuokraajaksi. Uittoreissu on oikeastaan ainoa poikkeus, silloin vuokralaiset saavat ratsastaa ja uittaa hevosia, jotka me kaksi olemme heille valinneet."

"Sinä ja äitisi?" hän kysyi varmistaakseen, ettei saanut kunniaa osallistua leirien suunnitteluun.

"Ei kun sinä ja minä", Bex vastasi hymyillen. "Äidillä on kuitenkin kädet täynnä kaiken muun kanssa, ei se ehdi kaikkea tekemään. Saat auttaa valvomaan itsenäisiä ratsastustunteja ja mahdollisesti vetämään maastoja, jos ratsastajat haluavat käyttää itsenäisiään niihin ja joukossa on ratsastajia, jotka voidaan laskea maastoon." Viime vuonna oli ollut pari tyttöä, mutta sunnuntaina tai ehkä enemmänkin maanantaina nähtäisiin, löytyisikö tältä leiriltä sellaisia. Kentällä ainakin saisi valvoa ratsastusta, jotta vaaratilanteita ei syntyisi eikä kukaan uuvuttaisi ratsuaan laukkaamalla puolta tuntia putkeen.
"Mutta itsenäisiä pääset valvomaan kentän laidalta joka tapauksessa. Lupaan viedä sinua maastoon tai hypyttää esteillä tai jotakin muuta mukavaa vastineeksi, sillä kentän laidalla istuskelu on puuduttavaa."

Olivia piilotti hetkeksi ylpeydestä kirkastuvat kasvonsa Riddlerin kaulan taakse kuin rapsuttaen jotain hevosen vastakkaisessa lavassa. Näkikö Bex hänessä todella jonkun kaiken vastuun arvoisen? Se oli varmaan ensimmäinen kerta. Äiti kohteli häntä kuin 8-vuotiasta - vaikka Kit saikin tehdä tasan mitä halusi. Okei, ehkä hän oli muutaman kerran tehnyt tyhmiä asioita, mutta osasi hän ottaa vastuutakin.
"Se… Se kuulostaa kivalta", hän sanoi pyrkien pitämään äänensä neutraalina, vaikka sisällä myllersi yllättävä onni.
"Autan mielelläni. En tarvitse mitään ylimääräistä", tyttö lisäsi selventäen.

Bex hymyili silitellessään Sillyn kaulaa. Tamma tuntui nauttivan vedestä ainakin jossain määrin, eikä hän uskonut ensimmäisen vauhdikkaan loikan siivittämän laskeutumisen jättäneen traumoja uitoista. Ehkäpä tamma oli tottunut hyppäämään vaikkapa vesiesteitä, kukapa tiesi. Ainakin hevonen oli nyt rento ja hyväntuulinen, kun pärskyi ja puhkui kahlatessaan vedessä.
"Tarvitsetpas", Bex naurahti ja vinkkasi silmää. "Anna minun uskotella niin äidilleni, niin saan itsekin hyppiä esteitä ja lähteä maastoon ilman että saan syytteitä karkaamisesta ja vastuun välttelystä."

Olivia naurahti, kun Bex käänsi asian päälaelleen. Hänellä oli epämääräinen tunne, että nainen manipuloi häntä, mutta hän nyökkäsi myöntyen. Eihän hänellä ollut mitään kaksinkeskisiä maastolenkkejä tai estesessioita vastaan. Tyttö ratsasti Riddlerin takaisin rannalle ja laskeutui selästä kuivattelemaan itseään uudelleen. Hän katseli Sillyä mietteliäästi eikä voinut olla jälleen toivomatta, että olisi saanut jonkun toisen hevosen.

Bex antoi Sillyn kahlata kirjavan kumppaninsa perässä rannalle ja vilkaisi hoitajia, jotka istuskelivat käsiinsä nojaillen repun tarjoiltavat sylissään. Hevoset nyhtivät vihreää nurmea ja yrittivät aina aika ajoin ujuttaa turpaansa keksirasian suuntaan, mutta jompikumpi tytöistä huomasi aina riittävän aikaisin ja ajoi värähtelevät turpakarvat kauemmas herkuista.
"Joko olette valmiita palaamaan kotiin, vai vieläkö tekee mieli uida?" Bex kysäisi liukuessaan alas Sillyn selästä. Hän taputti tamman kaulaa. Hevonen oli tehnyt hienoa työtä tänään. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö tamma olisi helpompi ja rauhallisempi ratsastettava takaisin tallin suuntaan, sillä uintilenkki tuntui aina vievän mehut itse kustakin.
"Riippuu siitä, saadaanko me seistä", Scarlett kysäisi naurua äänessään. Pisamakasvoinen nuori neitokainen oli usein pelkkää naurua ja vauhtia, mikä toi oman mukavan säväyksensä hoitajien keskuuteen. Jos jokin asia piti saada lyhyellä varoitusajalla tehtyä, kannatti aina kääntyä Scarlettin puoleen.
"Senkus, kunhan äitini ei saa kuulla - tai nähdä", nainen lisäsi huomatessaan Lilyn sylissä lepäävän järjestelmäkameran.
"Kyllä herra kersantti!" Hoitajat kajauttivat yhteen ääneen ja nousivat ylös nurmea ja ruuan muruja vaatteistaan pudistellen.
"Piteletkö Liloa?" Bex otti ojennetut ohjat vastaan sen enempiä sanomatta.
"Jos haluat mennä mukaan, saan kyllä pidettyä Riddleriäkin", Bex naurahti katsoessaan, kuinka Scarlett punttasi Lilyn Bondin selkään ja talutti sen jälkeen hevosen veteen. Bond ei hätkähtänyt, kun Lily nousi seisomaan paljaassa selässä, vaan jatkoi kahlaamistaan vatsaan ulottuvassa vedessä Scarlettin taluttamana. Kuuluva kiljahdus ja perästä seuraava loiskahdus kertoivat, miten Lily oli menettänyt tasapainonsa ja puoliksi pudonnut, puoliksi hypännyt alas ruunan selästä. Heti kun kypärän peittämä pää kohosi pintaan, hilasi Scarlett itsensä mustaan selkään ja jätti taluttamisen Lilyn murheeksi.

Olivia seurasi sivusta, mihin hoitajat ryhtyivät ja pudisti päätään, kun Bex ehdotti hänenkin liittyvän seuraan. Seisominen hevosen selässä tuskin oli sen vaikeampaa kuin kapealle puomille laskeutuminen lennokkaalta voltilta, mutta tyttö ei mielellään nolannut itseään yrittämällä ja epäonnistumalla. Hän rapsutti Riddlerin säkää ja väisti hetkeä myöhemmin napsahtavia hampaita näpäyttäen hevosta. Helkkarin hammaskeiju. Onneksi Silly ei purrut, vaikkei muuten täyttänytkään Olivian toiveita. Tyttö antoi kirjavan ruunan hamuta ruohoa suuhunsa ja katseli, miten Scarlett pärjäsi.

Bex ei painostanut sen enempää, sillä eiköhän Olivia osannut tehdä omat päätöksensä. Hän nautti hoitajien päättömästä pelleilystä (olihan hän alunperin ollut se, joka oli rohkaissut ja aloittanut koko leikin), mutta tänään hänkään ei kokenut kaipaavansa enempää kosketusta märkään veteen. Bex kaivoi yhden puhtaista, äidin pehmeäksi pesemistä pyyhkeistä ja kietoi sen päälleen kuin viltiksi ja ojensi toista pyyherullaa Olivialle. Ei täällä kylmä ollut, varsinaisesti, mutta silti. Heidän vaatteensa olivat märät ja hentoinen tuulenvire, joka puiden vehreitä lehtiä kahisutti, tuntui kylmältä märällä iholla.
"Scarlett putoaa kun Bond pukittaa", Bex ennusti virnistäen kuin salaliittolainen Olivialle. Tosin vain muutamaa sekuntia myöhemmin kävi juuri niin kuin nainen oli ennustanut: musta hevonen hypähti pukinomaisesti vedessä ja lennätti ratsastajansa komeassa kaaressa järven syleilyyn. Lilyn raikuva nauru sai kaikua, kun Scarlett pääsi pinnalle ja sai happea keuhkoihinsa, joskin punapää päätyi myös roiskimaan vettä ystävänsä niskaan.
"Bond pukittaa käskystä, ja Lily ei epäröi käyttää sitä hyödykseen", Bex selitti ennustajan lahjojaan, jotka tämän pienen taustatiedon jakamisen jälkeen menettivät viimeisenkin hohtonsa.

Olivia otti pyyhkeen vastaan ja kietoi sen hartioilleen. Hän avasi valahtaneen ponihäntänsä ja ravisti vaaleanpunaisen, kostean harjansa valloilleen kuivumaan. Tyttö puraisi alahuultaan Scarletin sinkoutuessa järveen ja hymyili Bexille.
"Opetitko sen sille?" hän kysyi kuullessaan pukkinapista. Se kuulosti joltain, mitä nainen voisi harrastaa.

Bex riisui kypärän päästään voidakseen pörröttää räiskyvä punaiseksi värjättyjä hiuksiaan, joiden värin aurinko oli haalistanut tavattoman nopeasti. Hänen pitäisi piakkoin värjätä taas uusiksi, vaikka hän saikin aina mielettömän sotkun aikaan hiusväreillä leikkiessään.
"Opetin ja en", Bex naurahti ja vilkaisi mustaa ruunaa. "Kun se tuli meille, se osasi kävellä, ravata ja pukitella. Pukittelusta ei päästy eroon muilla keinoilla, joten lopulta opetin, että pukitteluakin piti pyytää erikseen käskyllä. Sen jälkeen pukittelu muissa yhteyksissä jäi", nainen selitti hyväntuulisena. "Se muistaa edelleen käskyn ja toteuttaa sitä, aivan samaan tapaan kuin se tietää, mitä kuuluu tehdä kun sanotaan ravi tai laukka."

"Mitä äitisi pitää siitä?" Olivia kysyi pohtien, missä moinen nappi sijaitsi. Hän ei halunnut painaa sitä vahingossa kesken ratsastustunnin.

"Totesi sen olevan välttämätön paha", Bex hymähti huvittuneena. Hänen äitinsä oli ollut äänekkäästi suunnitelmaa vastaan, mutta nähtyään lopputuloksen, taipunut myöntämään, että nuorempi Hale oli vetänyt pidemmän korren.
"Mutta olin kerrankin kaukaa viisas, enkä opettanut sitä pukittamaan, jos jokin osuu takaosan päälle, vaan käytin sen sijaan pidempää raippaa ja opetin sen pukittamaan napautuksesta vasemmalle lavalle", hän kertoi. Harva ratsastajakaan onnistui osumaan etujalan yläosaan, eikä lyhyet esteraipat tai edes yleisraipat yltäneet riittävän alas, joten kahta poikkeusta lukuunottamatta pukkinappi oli jäänyt käyttämättä tavanomaisilla tunneilla.

Olivia pujotti ohjat käsivarteensa, kun suki kosteita hiuksiaan hapsottavalle nutturalle, jotta viileältä tuntuva tuuli ei puhaltanut niitä pitkin naamaa. Sitten hän painoi kypärän takaisin päähänsä ja rullasi varsin kuivana pysyneen pyyhkeen takaisin siistiksi paketiksi. Varmaankin he jatkaisivat kohta matkaa. Tyttö kurkisti Lilon kanssa ystävyyttä tarmokkaasti hierovaa Sillyä Riddlerin kaulan alta ja toivoi, että se olisi mukavampi ratsastaa.

Bex ei uhrannut ajatustakaan pitelemilleen hevosille, kun tammat olivat niin kiltisti rinnakkain. Lilo ei aina ollut kaikista reiluin kaveri muille tammoille, mutta tänään punaruunikon huomio oli enemmän uimisen iloissa kuin kuningattaren aseman omaksumisessa, joten hänen ei tarvinnut pyrkiä pitelemään tammoja kauempana toisistaan. Hän vilkaisi vedessä pelleileviä hoitajia päätään pudistellen.
"Alkakaas kavuta kuivalle maalle, niin päästään kotiinkin ennen yötä", hän huuteli tyttöjen perään, joiden 'joojoo' vastaus kuulosti kaikkea muuta paitsi vakuuttavalta. Bex sulloi pyyhkeen reppuun varsin sottaisesti ja alkoi pakata kiitettävästi tyhjentyneitä eväitä takaisin repun uumeniin. Lily ja Scarlett olivat tehneet hyvää työtä sipsipussin tyhjentämisessä.
"Haluatko ratsastaa Lilon takaisin? Scarlett voi hyvin tasapainoilla Riddlerin kanssa, en usko sen enää hilluvan niin paljoa, kun se on kuitenkin saanut uida ja purkaa energiaansa", Bex kohautti harteitaan. Scar saisi hyvää istuntatreeniä siinä sivussa, tai ainakin niin hän vinoilisi, kun Riddler suorittaisi massiivisen loikan kohti ojaa.

"Ei tarvitse", tyttö vastasi. Ajattelisivat hänen varastaneen hevosen, koska ei pärjännyt omalleen. Hän lisäsi lainaamansa pyyhkeen repun kuormaan ja tarjoutui sitten vaihtamaan Riddlerin Sillyyn. Tyttö talutti täysiverisen kauemmas, osoitti sen turvan puuta kohti ja ponnisti selkään, ennen kuin hevonen ehtisi karata paikalta. Se askelsi touhukkaasti ja Olivian palattua sen kanssa lähemmäs rantapengertä, ei se malttanut seistä, vaan joko siirteli painoaan, yritti ottaa askelia eteen, taakse tai sivulle ja veti päätään alas rapsuttelemaan etujalkaansa, tutkimaan maata tai heitteli sitä muuten vain. Olivia katsahti taivaita kohti alistuvasti.

"Selvä", Bex totesi harteitaan kohauttaen ja ojensi tamman ohjat vaihdossa tytölle. Hän vilkaisi varoittavasti kirjavaa ratsua, joka näytti jälleen kerran viatonta naamaa. Ei mennyt montaakaan hetkeä, kun viattomuus karisi lähellä napsahtavien hampaiden muodossa, vaan Riddler ei uskaltanut Bexiin koskea, ei enää. Hammaskeiju oli järsinyt aikansa tallin kasvatin käsivarsia, ennenkö oli todennut, ettei se kannattanut. Bex kuitenkin toi ruunalle ruuat ja käsitteli hevosta useita kertoja päivässä, ja Riddler oli lopulta iskostanut mieleensä, ettei punapään sormia sopinut maistella.
"Liikettä nyt!" Bex rääkäisi huvittuneen kärsimättömänä kun hoitajien lähestymiseen tuntui menevän ikuisuus. Hän sulki repun vetoketjut ja heilautti sen selkäänsä, kiipesi kiveltä Riddlerin enää vain aavistuksen liukkaaseen selkään ja kiskoi Liloa perässään, kunnes saattoi lykätä ohjat kävelevän Scarletin käsiin. Pisamakasvoinen hoitaja nousi selkään kivenmurikan avustuksella ja niin he olivat ainakin melkein lähtövalmiita - joskaan Bond ei meinannut nousta ylös vedestä vaan jäi leikkimään aivan törmän laidalle.
"Bond!" Bex ärähti kun ruuna kolmannen kerran loikkasi kauemmas rannasta. "Ruoka-aika", hän maanitteli pitäen huolen, että käytti tismalleen samaa äänenpainoa kuin aamutallissakin. Ruuna höristi korviaan ja muutamalla reippaalla raviaskeleella seisoi kuivalla maalla.
"Jospa me sitten", hän naurahti ja käänsi hevosensa polulle, jota pitkin kotimatka saattoi alkaa. Riddler päätti säikkyä heti ensitöikseen samaa halkovajaa, joka tien varressa oli ollut viimeiset kymmenen vuotta, mutta suostui ohittamaan pelottavan rakennuksen muiden mentyä edeltä. Riddler tosin suoritti ohituksen jälleen kerran epämääräisesti loikkien ja kolmea askellajia yhtä aikaa liikkuen, mutta ainakin suunta oli oikea.

Olivia jättäytyi jälleen Sillyn kanssa viimeiseksi ja piteli ohjia napakalla tuntumalla sormet mustaan harjaan punottuina. Hevonen ei ollut yhtä kaoottinen kuin menomatkalla, mutta uintireissu ei ollut poistanut luontaista energiaa ja touhua, mikä sai täysiverisen tanssahtelemaan eteenpäin takaosa seilaten, pärskimään ja nakkelemaan päätään. Tyttö rapsutti sormenpäillään sen harjantyveä ja maanitteli mielessään hevosta olemaan asiallisesti.

Hoitajat johdattivat letkaa kohti tallia edelleen innokkaasti jutustellen. Riddlerin jatkaessa sekoiluaan, Bex huokaisi ja kannusti ruunan ravissa Lilon rinnalle. Ehkä järkevä tamma takoisi jotakin järjen kaltaista Riddlerin mieleen, niin ruuna ei suorittaisi suuria sivuloikkia, ihmeellisiä käännöksiä ja äkillisiä hypähdyksiä aivan joka kohdassa. Lily pudottautui Bondin kanssa suosiolla kauemmas kaksikosta, sillä Riddlerin pelleily sai Bondin monesti jännittymään, minkä jälkeen ruuna alkoi kytätä omituisia postilaatikoita ja hassunnäköisiä puunrunkoja.
"Olet niin onnekas kun saat olla koko kesän tallilla", Lily huokaisi vilkaistessaan mustaa täysiveristä ja sitä ratsastavaa teiniä. "Ja vielä oman hevosenkin kanssa." Vaaleatukkainen tyttö olisi antanut mitä tahansa omasta hevosesta; vielä enemmän, jos se hevonen olisi ollut Bond. Sääli, ettei ruuna ollut myynnissä - ja toisaalta hyvä, koska nyt mikään ei veisi mustaa ruunaa häneltä.

"Niinkö?" Olivia kysyi aavistuksen kuivaan sävyyn, sillä ei osannut lähestyä ikäisiään tyttöjä ilman suojaavaa kuorta hyökkäyksen pelossa. Silly otti sivuaskelia ja nakersi kuolainta korvat kääntyillen. Sen teki mieli päästä laukkaamaan, minkä näki sukkajalkojen korkeasta askelluksesta.
"Tallilla on ihan kivaa", tyttö lisäsi pehmeämmin, kun totesi, että ehkä Lily oli ryhtynyt juttelemaan ihan ystävällisin aikein. Ehkä hänen pitäisi yrittää ystävystyä.
"Eikö ole kuitenkin kiva, kun saa nukkua pitkään ja tehdä mitä haluaa?"

"Ei", Lily vastasi päätään vauhdikkaasti pudistellen. "Se on kivaa ensimmäisen viikon, mutta käy nopeasti tylsäksi. Olisin mieluummin koko päivän hevosten keskellä", hoitaja ilmoitti hymyillen. Hän vilkaisi Oliviaa.
"Sitä paitsi, vaikka ei aina saisikaan ratsastaa tai harjata hevosia, ei Bexin kanssa voi tulla tylsää", Lily naurahti. Greenridgessä koko elämänsä ratsastanut tyttö piti punapäistä tallin orjaa hieman liiankin korkealla jalustalla, mutta moinen tuntui olevan helpolla tarttuva tauti hoitajien keskuudessa. "Olin viime kesänä yhdellä leirillä avustajana, se oli helposti paras viikko heti oman leirini jälkeen."

Olivia oli kysymässä, miksi Lily ei sitten ollut tallilla, mutta muutti mielensä. Hän oli varsin tyytyväinen, mitä vähemmän ihmisiä tallilla pyöri.
"Millaisella leirillä olit? Ja oletko menossa tänä kesänä?"

"Olin viime kesänä valmennusleirillä", Lily kertoi hyväntuulisesti. "Ratsastin lähinnä Bondia ja voitin esteosuuden leikiten leirikisoissa." Se oli ollut ikimuistoinen hetki, sillä siitä Lilyn kisataival mustan ruunan kanssa oli varsinaisesti alkanut. "Ja olin avustamassa yleisleiriä." Hän vilkaisi Oliviaa vain lievästi kateellisena. Olisipa hänkin saanut viettää kesänsä kolmentoista vanhana tallilla. Nyt häntä ei huolittu sinne, vaikka hän oli kuusitoista. Sen sijaan vanhemmat käskivät etsimään oikeaa kesätyötä. Kuinka mälsää.
"Tänä vuonna tulen kenttäleirille, kun en päässyt vuokraleirille", Lily lisäsi huokaisten. "Olisin niin mielelläni ratsastanut Bondia koko viikon ja vielä neljä tuntia päivässä! Se olisi ollut unelmien täyttymys. Ihan kuin minulla olisi ollut oma hevonen edes viikon", tyttö huokaili täynnä varsin pumpulisia ja ruusunpunaisia unelmia hevosen omistamisesta.

Olivia kuunteli ja epäili, ettei voisi haaveilla menestyksestä Sillyn kanssa. Hevonen oli nimensä mukainen. Hän oli yllättynyt siitä, miten vähän se häntä haittasi. Ehkä hän ei edes kaivannut kisakentille - ei ainakaan Sillyn kanssa.
"Minäkin taidan olla kenttäleirillä", tyttö sanoi epävarmasti. Jollekin leirille hän oli kai menossa, vaikkei välittänyt siitä nyt. Mieluummin hän vain jatkoi Bexin apukätenä.

Lily hymyili leveästi.
"Mahtavaa! Kenttäleiri on ainakin aiempina vuosina ollut ihan mahtava, mitä muut ovat siitä puhuneet", hän pohdiskeli hyväntuulisena. "Saa nähdä, millaista väkeä tänä vuonna saadaan paikalle. Minä en tiedä ainakaan, että muita hoitajia olisi tulossa, mutta en kyllä hirveästi kysellytkään", tyttö pohdiskeli heilutellessaan jalkojaan mustan ruunan selässä.

"Eikä se oma hevonen niin iso asia ole", Olivia lisäsi Lilyn aikaisempaan kommenttiin vaisusti setvien Sillyn harjaa. Tamma otti sivuaskelia korvat tytön suussa, kun yritti päästä lisäämään vauhtia.

"Helppohan sinun on sanoa", Lily vastasi vilkaisten kateellisena mustaa täysiveristä. Olisipa hänelläkin oma hevonen! "Sinulla on Silly. Onneksi Ava ei mielellään myy hevosiaan, joten Bond ei ole menossa minnekään, mutta silti. Ei se ole minun, vaikka miten toivoisin", tyttö huokaisi. Hän halusi oman hevosen, edes viikoksi tai kahdeksi. Hän olisi niin mielellään vuokrannut Bondia koko kesän, mutta ruunaa tarvittiin leireillä, joten moinen vaihtoehto oli jouduttu hylkäämään heti kättelyssä.

Olivia oli aikeissa valaista Lilyä siitä, millaista hänen arkensa todellisuudessa oli. Hän avasi jo suunsa, mutta muutti sitten mielensä. Hevosista haaveilevat tuskin voisivat koskaan ymmärtää, miten kurjaa arki osasi olla. Hän haaveili edelleen toisesta, paremmasta hevosesta, mutta tiesi itsekin, että suurin osa hänen kurjuudestaan johtui aivan muusta kuin itse hevosesta. Tyttö yritti istua liukkaassa täysiverisen selässä, joka oli hyvin epämukava, kun tamma otti hypähteleviä, epätasaisia, korkeita askelia ja sen terävä selkäranka pureutui takapuoleen.
"Ei kai se omistaminen suuresti vaikuta?" hän lopulta kysyi. Omistaminen toi mukanaan vain rasittavan vastuun kaikesta, mikä meni pieleen ja söi kaiken mahdollisen rahan ja ajan.

Lily setvi Bondin mustaa harjaa näppärin sormin selästä käsin. Hän piteli ohjia huolettomasti löysällä (asia, josta Ava huomauttaisi jos näkisi) ja antoi sormiensa hapuilla karkeita, veden solmimia jouhia. Hän vilkaisi Oliviaa kulmat koholla ja yllättynyt ilme kasvoillaan. Bondin omistaminen vaikuttaisi kaikkeen!
"Vitsailetko?" Tyttö kähähti silmät suurina. "Se vaikuttaa aivan kaikkeen! Joudun nyt kysymään lupaa, että voin harjata sitä tai käydä tervehtimässä tarhoilla tai pestä sen satulan tai viedä sen napsimaan ruohoa narun päästä. Joudun pyytämään lupaa ihan kaikkeen ja vaikka pääsenkin tunneille kolmesti viikossa, ei ole mitään takuita, että saan ratsukseni Bondin", Lily selitti päätään pudistellen. Hän ymmärsi, miksi Ava halusi kierrättää ratsuja, mutta se ei tarkoittanut, että hän olisi ollut siitä iloinen. Toki hän kehittyi enemmän ratsastajana, kun pääsi monipuolisesti harjoittelemaan erilaisten hevosten kanssa, mutta silti. Hän ei halunnut kehittyä ilman mussukkaansa.
"Älä valita, olet saanut lähes aina luvan kaikkeen!" Bex huusi edempää ja soi vinon virneen olkansa yli tytöille. Riddler tanssahteli kaula kaarella ja silmänvalkuaiset välkkyen, kun ruuna etsi uutta säikkymisen kohdetta joka suuntaan pälyillen.

Olivia kohautti olkiaan. Kai siinä oli puolensa, kun sai tehdä hevosen kanssa mitä halusi. Hän yritti turhaan suoristaa täysiveristä tai saada sitä laskemaan päätään. Oli vaikea yrittää käyttää istuntaa, kun oli vaikeaa ihan vain istua hypähtelevässä, liukkaassa selässä.
"Toivottavasti siis saat hevosen", hän totesi hiljaa. Ehkä Lilyn kaltaiset tytöt eivät näkisikään siinä muuta kuin ihania, ruusunpunaisia päiviä; eivät pahastuisi, jos kaikki raha menisi hevoseen, kaikki lahjat olisivat hevoselle ja kaikki aika olisi vietettävä hevosen kanssa tai sitä varten.

"Sitä minäkin toivon", Lily huokaisi ja taputti Bondin kaulaa. Hän vilkaisi edemmäs, kun Bex pidätteli Riddleriä. "Hei, et saisi äitiäsi suostuteltua Bondin myymiseen?" Bex nauroi pudottautuessaan Bondin rinnalle.
"Äitini voisikin suostua, mutta minä en", hän virnisti. "Ala mennä, Scarlett kaipasi sinua jo. Kuulemma seuraani ei kestä tämän kauempaa", hän naurahti ja katsoi, kuinka tyttö kannusti mustan hevosen eteenpäin, jotta saisi kiinni punaruunikon tamman ratsastajineen. Bex nykäisi ohjasta, kun Riddler näytti pohtivan hänen varpaidensa maistelua ja suoristi ruunan varmuuden vuoksi.
"Sillyllä riittää puhtia", hän naurahti hyväntuulisesti katsellessaan täysiverisen tanssia. "Vieläkö sinussa on virtaa?"

Silly viskoi päätään silmät kiiluen ja korvat hörössä, mikä sai Olivian ottamaan tukevammin kiinni ohjasta. Hän ei halunnut hevosen hyppäävän kuuhun tai kiilaavan edellä menevien ratsukkojen ohi, joten käytti ainoaa pidättävää apua, mitä osasi hermostuneena ja ilman satulan tukea. Bexin kysymykselle tyttö kohautti olkiaan.
"Onko jotain, mitä tallilla pitäisi tehdä?"

Bex vilkaisi Sillyä ja mietti, korjaisiko tytön ratsastusta, mutta päätti pitää suunsa supussa. Hän ei itsekään näyttänyt järin mallikelpoiselta tällä hetkellä Riddlerin selässä, joten antoi armon käydä oikeudesta.
"Ei ole mitään, mitä pitäisi tehdä", nainen vastasi hymyillen. Hommat oli saatu hoidettua niiltä osin kuin täytyi, ja lopuista hän pitäisi kyllä huolen. Olivia oli jälleen kerran tehnyt pitkän päivän, eikä hän halunnut tyttöä tyystin näännyttää - vaan eipä teini ollut valittanutkaan. "Lähinnä mietin, että haluatko kyytiä kotiin kun lähden kuitenkin avolavalla liikkeelle."

"Ei tarvitse", tyttö sanoi ja suoristi selkäänsä, kun tamman vahva päännykäisy oli ollut kipata hänet mustalle kaulalle. Hän myötäsi muutaman sentin, jotta ei keikkuisi niin paljoa ja yritti tukeutua jalkoihinsa ja takapuoleensa.
"Pärjään pyörällä", hän lisäsi. Hänen pitäisi kuitenkin viedä se kotiin, jotta pääsisi aamulla tallille eikä urheilu ollut pahasta. Hän ei halunnut tulla syytetyksi lihavaksi syksyllä.

"Okei, jos olet varma. Pyörän saa kyllä auton lavalle, jos sitä murehdit", Bex totesi.
"Heitätkö meidätkin?" Scarletin nauravainen ääni kantautui edempää kun tyttö kääntyi istumaan lähes takaperin Lilon selässä voidakseen katsella perässätulijoita.
"En lähde ajamaan Newcastleen, mutta Hexhamiin pääsette", nainen lupasi nauraen. Hoitajien kasvoille leviävästä hymystä päätellen myös Lily oli tällä kertaa jäämässä Hexhamiin eikä suuntaamassa isänsä luokse Newcastleen.
"Se menee Ryanin luo, se menee Ryanin luo!" Lily alkoi lällätellä Bondin selästä ja sai pian Scarletin mukaan lauluunsa. Bex virnisti päätään pudistellen. Hän taisi olla tavattoman huonoa vaikutusta nuorille.

"Ei tarvitse", Olivia toisti ja väläytti puolittaisen hymyn. Hän pyöräilisi pois päivän kalorit.

"Selvä", Bex virnisti. "Hei nelivuotiaat, tapelkaa jo valmiiksi etupenkistä niin ei tarvitse sitten tallin pihalla huutaa", hän kiusasi hoitajia, joiden laulu vain yltyi omaksuen jo piirteitä joistakin ikivihreistä pop-biiseistä kliseisine rakkausteemoineen.
"Vannon, että olet kypsempi kuin nuo kaksi yhteensä", Bex naurahti. "Haluatko lähteä kisahoitajakseni?"

Häntä ei ollut koskaan kutsuttu kypsäksi. Tässä yhteydessä Olivia ei kuitenkaan ollut varma, oliko kyse kohteliaisuudesta, kun hän katsoi hoitajien ilakointia Bexin kustannuksella. Adjektiivi tuskin oli ansaittu. Hän vain halusi olla varuillaan.
"Öm, joo, toki. Milloin?" hän kysyi hämmästyneenä, innokas kipinä syttyen.

"Seuraavat kisani ovat heti leirisi perään", Bex pohti yrittäessään muistella kalenteriaan. "Luuletko, että jaksaisit heti leiriviikon perään lähteä kisahumuun? Kisoja on kyllä vielä pitkin syksyäkin, jos haluat muutaman päivän lepoa leirisi jälkeen."

"Se on ihan hyvä. En tarvitse lepoa", Olivia protestoi nakaten leukaansa varsin samanlaisella maneerilla kuin Silly, joka puhahteli tuohtuneena hiljaisesta menosta. Kisahoitajaksi lähteminen kuulosti mahtavalta. Hänen tuurillaan sinne tosin lähtisi joku paljon häntä parempi ja pätevämpi hoitaja, ja hän olisi vain ylimääräinen kakara pyörimässä jaloissa.

"Ihanaa, kiitos tosi paljon", Bex kiitti ja kurkotti koskettamaan tytön reittä. "Sasha suostui katsomaan tallin perään, joten äitini voi lähteä mukaan kaitsemaan leiriläisiä. Ymmärtääkseni pari kenttäleirin osallistujaa halusi lähteä myös kisoja katsomaan", nainen pohdiskeli ääneen. Hän olisi voinut pyytää Lilyä tai Scarletia tai vaikka kesän alussa kisoissa ollutta Skyeta mukaan, mutta hän oli mieluummin halunnut pyytää Oliviaa. Tyttö oli ansainnut pienen irtioton tallin arjesta ja no, hän todella kaipasi apukäsiparia kisoihin.

"Okei." Olivia yritti laskea mielessään, montako ihmistä matkaan oli lähdössä, mutta luovutti. Selvästi isompi joukkio.
"Minkä tason kisat ne ovat?"

"Advanced", Bex vastasi silmiään pyöräyttäen. "Ensimmäiset meille", hän hymähti. He olivat kilpailleet kevään advanced intermediaten luokissa, mutta nyt ei auttanut kuin siirtyä eteenpäin. Ero ei ollut suuri, se oli lähinnä muodollisuus, mutta siitä huolimatta hän tunsi kylmän kuristavan tunteen sisällään. Hän vaati poniltaan liikaa.
"Kisat ovat Aston Le Wallsin radalla, sinne ajaa nelisen tuntia. Joudumme valitettavasti lähtemään aamuaikaisella, joten on ehkä parempi että jäät tänne yöksi. Leiri päättyy torstai-iltana ja perjantai-aamuna viiteen mennessä olemme jo tien päällä. Lauantaina on varsinaiset kisat ja palaamme joko samana iltana tai sunnuntaina aamupäivästä. Kuulostaako siltä, että viihtyisit? Äläkä huoli, äiti vahtii niitä paria leiriläistä, jotka halusivat mukaan. Sinä lähtisit hevosenhoitajaksi, et lapsenvahdiksi", Bex vannoi. Äiti saisi aivan itse etsiä lapsenvahdin, jos epäilisi sellaista tarvitsevansa.

"Kuulostaapa hienolta", Olivia vastasi vaikuttuneena ja pyöräytti silmiään, "ja joo, kyllä viihdyn. Älä murehdi. Alat kuulostaa äideiltämme."

Bex veti terävästi henkeä ja kohotti oikean kätensä sydämensä päälle kuin Olivia olisi juuri iskenyt terävän tikarin verta pumppaavaan elimeen ja kiertänyt tikaria ympäri.
"Auts!" Hän henkäisi silmät suurina. Hetkeä myöhemmin nauru kuitenkin purkautui naisen huulilta. "Ei ollut tarkoitus. Aikuisena on kovin tylsää", hän virnisti. Hän oli aikuinen, vaikka käyttäytyikin usein kuin pahainen kakara. Hän halusi tulla toimeen nuoremman talliväen kanssa ja se tuntui luonnistuvan helpoiten, kun omaksui samanlaisen elämänasenteen kuin nuorempansa. Tai sitten se oli vain hänen selityksensä, jolla vältellä vastuun kantamista ja kypsyyttä.
"Siinä tapauksessa se on sovittu. Haluatko, että Sasha ratsastaa Sillyä sillä aikaa kun olet poissa vai laitetaanko se laitumelle?" Bexin silmissä tuikkiva pilke kertoi riittämiin naisen ilkikurisesta luonteesta. Olisi aivan upeaa laittaa Felineen tottunut toveri ratsastamaan nuorta ja varsin vihreää hevosta. Hän tiesi, ettei muistaisi esittää näitä kysymyksiä myöhemmin, joten nyt kun matkaa kerran oli vielä jäljellä, oli loistava hetki käydä yksityiskohtien kimppuun.
"Ai niin, ja haluatko kertoa itse vanhemmillesi ja pyytää lupaa, vai laitanko äidin tekemään sen?" Hän virnisti. Nainen tiesi tarkalleen, miten olisi itse valinnut, ja se puhui riittämiin hänen aikuisuudestaan. Bexin logiikalla oli täysin perusteltua laittaa äidit puhumaan keskenään, kun mokomat olennot puhuivat selkeästi samaa kieltä keskenään. Hän ei aina ollut varma, puhuiko hänen äitinsä samaa kieltä kuin hän.

Oliviakin naurahti vapautunut tuike sinisissä silmissään.
"En mene rikki. Ei sinun tarvitse huolehtia", hän vakuutti ja nyökkäsi sitten hämmentyneenä myöntävän vastauksen Sillyn liikutukseen, "juu, toki. Jos hän ehtii ja jaksaa." Hevonen olisi kammottava ratsastaa, jos se olisi ollut useamman päivän vain laitumella.
"Minä voin yrittää kertoa", hän jatkoi ja käänsi katseensa pois. Normaalisti hän oli melkein patologinen, pelottavan lahjakas valehtelija, mutta hän ei halunnut valehdella Bexille. Jos hän unohtaisi rikkoa mykkäkoulun äidilleen ja katoaisi kisamatkalle sanomatta mitään, se tuskin olisi kovin paha synti. Hän tuskin päätyisi ratsastuskisoista sairaalaan vatsahuuhteluun.
"Pitäisikö minun valmistautua matkaan jotenkin?"

"Hyvä, olen surkea huolehtimaan ja katsomaan väen perään", Bex naurahti. Se tosin oli totta, vaikka hän leikkiä laskikin. Hän osasi pitää huolta hevosista, tunnisti ähkyn ja kaviokuumeen oireet, osasi hoitaa haavat ja turvotukset. Ihmisten kanssa hän oli sanalla sanoen surkea. Hyvä kun muisti itse, koska kuului syödä ja paljonko vettä päivittäin tuli juoda.
"Hän ehtii ja jaksaa", Bex vakuutti nyökäten. Sasha voisi jopa olla utelias Sillystä, sillä tamma taisi olla yksi tallin ainoista hevosista, joita lääketieteen opiskelija ei ollut päässyt kokeilemaan. Poneihin Sashalla ei mielenkiintoa riittänytkään, mutta musta täysiveritamma voisi hyvinkin herättää uteliaisuutta, ainakin sen verran että nainen kiipeäisi satulaan parina päivänä.
"En halua kuulostaa äidiltä, meidän kummankaan, mutta yritys ei riitä", nainen huokaisi. "Minun äitini haluaa sinun äidiltäsi tai isältäsi luvan joko kasvotusten tai puhelimessa, joten viestin on mentävä perille asti", hän pudisteli päätään. "Minä mielelläni sieppaisin sinut kenellekään kertomatta mukaani, mutta aikuiset sotkevat kuviota." Hänhän ei missään nimessä ollut aikuinen. Ehei, ei kun tällaisista asioista puhuttiin.
"Eipä oikeastaan, pärjäät aivan loistavasti. Pakkaa vain mukaan vaihtovaatetta, pyyhe, jotain millä saat aikasi kulumaan ja huumorintajua", Bex virnisti. "Minä huolehdin lopuista." Tai siis Ava huolehtisi. Hän muistaisi tasan Bubblesin varusteet sekä omat kisavaatteensa.

Olivia huokasi. Niinpä tietenkin. Aikuiset kokivat kai elämäntehäväkseen rajoittaa heitä.
"Hyvä on. Kerron matkasta isälleni", hän lupasi raskaasti puhahtaen. Lupaa hän ei kysyisi. Kyse ei ollut kotibileistä tai rock-konsertista, vaan hevosmatkasta, jossa oli aikuisia mukana. Niinpä hän ilmottaisi isälleen lähtevänsä ja se sai riittää.

"Hyvä. Jos on jotain ongelmia, käske soittaa äidilleni", Bex nyökkäsi. Hän jätti itsensä mielellään vanhempien kanssa käytävän keskustelun ulkopuolelle, sillä hänen sosiaaliset taitonsa jättivät paljon toivomisen varaa, kun vastassa olikin keski-ikää hipova isä tai äiti kymmenen vanhan ponipojan sijaan.
"Sinulla riittää ainakin kertomista kavereillesi, kun palaat kouluun", nainen hymähti ajatellen, miten paljon mielettömiä tarinoita leireiltä oli aina kerrottavana. Hänelläkin oli paljon kerrottavaa, kunhan he ehtisivät jälleen Sashan kanssa kunnon maastolenkille. Ei tosin leireistä tai Greenridgen arjesta, niistä Sasha oli kuullut ja kokenut jo kaiken, mutta Ryanista, Bubblesista ja hänen suunnitelmistaan riittäisi hyvinkin juteltavaa pitkäksi aikaa.

"Eivät he halua kuulla hevosista", Olivia vastasi ilmeettömästi ja kyyristi hartiansa kuin suojaksi. Hän saattoi vain kuvitella, mitä hänen ystävänsä sanoisivat, jos tietäisivät hänen viettäneen kesän tallilla, hikisenä ja likaisena ja ilman meikkiä - jopa ilman älypuhelinta. Hän tiesi Nikin olevan Yhdysvalloissa mallina työskentelevän äitinsä kanssa, ja Mercedes oli varmastikin sukunsa kanssa Espanjassa. He palaisivat syksyllä ruskettuneina, hoikkina ja häikäisevinä, viimeisimmässä muodissa, huolellisesti meikattuna, merkkikengät ja laukut mukanaan. Mahaan alkoi koskea, ja Olivia toivoi olevansa jo tallilla.

Bex ei ehkä ollut penaalin terävin kynä jokaisessa tilanteessa, mutta hänkin huomasi tytössä tapahtuvan muutoksen ja painoi mieleensä, ettei koulusta sopinut puhua, ellei Olivia keskustelua aloittaisi. Nainen vilkaisi edellämeneviä hoitajia, jotka juttelivat innostuksesta korkein äänensävyin keskenään ja huitoivat käsillään puhettaan vauhdittaen.
"Oliko sinulla koskaan varsinaista hoitohevosta ennenkö sait Acen? Sehän oli sinun aiemmin, eikö?" Nainen kysäisi kääntääkseen keskustelun toisaalle. Ponista puhuminen ei voisi olla kovin huono veto, kun poni tuntui olevan pikkuveljen silmäterä ja omaavan siitä huolimatta pehmeän paikan isosiskonkin sydämessä.

Olivia ravistautui irti koulumaailmasta, joka tuntui aina imaisevan hänet ahdistavaan pyörteeseen. Ehkä hänen ei tarvitsisi palata sinne vielä. Hän viihtyi niin hyvin täällä.
"Ei ollut", tyttö vastasi, "sain sen kuusivuotiaana enkä ollut sitä ennen vielä hirveästi ratsastanut. Ainakaan en muista. Minulla on kai ollut oma hevonen niin kauan kuin muistan." Sävy oli melkein hämmästynyt. Se kai selitti, miksi omistajuus tuntui niin raskaalta.

"Sait siis ponisi nuorempana kuin minä. En tiedä pitäisikö olla kateellinen vai ei, mutta", Bex naurahti kohauttaen harteitaan. Hän oli mankunut ponia siitä lähtien kun oli osannut puhua, mutta äiti oli vain lykännyt hänet ratsastuskoulun ratsujen sekaan ja käskenyt huolehtimaan niistä. Vasta Happy oli ollut ensimmäinen kavioeläin, jonka papereissa luki hänen nimensä. Kenties juuri siitä syystä taidoiltaan varsin keskitasoiseksi jäänyt hyväntuulinen ori oli niin tavattoman rakas hänelle.
"Taisi olla melkoinen siirtymä vaihtaa Ace Sillyyn? Minun oli ainakin vaikea tottua Bubblesiin Happyn jäljiltä, eivätkä ne edes ole merkittävästi eri kokoisia keskenään!"

"Ei", Olivia vastasi Bexin vitsaillessa ollako kateellinen. Hän ei ollut samanlainen hevosnainen kuin Bex; hän olisi mieluummin vajonnut sohvalle katsomaan elokuvaa kuin lähtenyt pimeässä, sateisessa syysillassa tallille ja hän olisi mieluummin ostanut uusia vaatteita ja dvd:eitä ja suklaata kuin säästää kituuttanut uutta sadeloimea varten, koska hevonen rikkoi edellisen.
"Joskus toivon, etten olisi vaatinut uutta hevosta", tyttö tunnusti ja silitti mietteliäänä touhottavan, reippaasti askeltavan hevosen kaulaa. Tai ainakin ymmärtänyt odottaa, kunnes olisi voinut saada hänelle oikeasti sopivan hevosen; käynyt vaikka ratsastustunneilla kehittymässä oikean hevosen löytymistä odotellessa.

Bex eli ja hengitti hevosia, ja tiedosti sen itsekin. Hän oli riidellyt elämäntavastaan raikuvasti Ryanin kanssa useampaankin otteeseen, mutta lopulta mies oli taipunut ymmärtämään, ettei hän ollut muuttamassa elämäänsä. Hän nautti hevosten keskellä elämisestä, vaikka oli päiviä ja viikkoja, kun mikään ei olisi voinut kiinnostaa vähempää kuin tallille raahautuminen.
"Jokainen hevosenomistaja jakaa sen tunteen aina aika ajoin", Bex lohdutti. Hän oli kyseenalaistanut ratsastuskoulussa elämisen haitat ja hyödyt niin monia kertoja, ettei enää edes osannut laskea, missä luvussa mentiin. Todennäköisesti jossakin nelinumeroisessa, vähintään. "Mutta niin kauan kuin hevosen omistamisesta on enemmän iloa ja riemua kuin kyyneliä ja katkeraa mieltä, on se kannattavaa, tai siihen minä ainakin uskon."

Silly pärskähti terävästi kuin ollakseen samaa mieltä Bexin kanssa, ja Olivia painoi katseensa puolittain hymyillen. Bex ei olisi oikea ihminen valitusvirrelle. Tyttö harkitsi usein, että käskisi äitiään myymään Sillyn, mutta ei sitten raaskinutkaan. Ehkä hänen ei pitänyt valittaa, kun oli tilanteessa omasta valinnastaan.
"Onko nimissäsi muita hevosia kuin Bubbles ja Happy?"

Bex silitteli Riddlerin kaulaa, kun ruuna kulki hetken aikaa rentona ja suoraan. Niitä hetkiä oli harvassa, kun maastossa liikuttiin, mistä tosin sopi kiittää aivan ruunaa itseään. Höpsö hevonen kehitteli omaa ohjelmaansa ihan vain ettei vahingossakaan kukaan tylsistyisi.
"Bond", Bex hymähti huvittuneena. "Tosin sekin vain siitä syystä, että äitini ei ole vielä saanut aikaiseksi muuttaa sitä, vaikka vuodet vain vierivät. Se on äitini hevonen kaikin tavoin, paitsi että papereissa sattuu lukemaan minun nimeni kun sen lupia kyselemättä ostin."

"Oletko tehnyt niin useinkin? Tuonut yllätyshevosia talliin?" Olivia kysyi suupieli nytkähtäen ja kuvitteli tallin omistajan ilmeen, kun Bex esitteli uusia asukkaita.

"Olen ja en", hän naurahti. "En ole varsinaisesti ostanut muita kuin Bondin ilman äidin suostumusta, mutta olen kyllä raahannut äitiäni katsomaan hevosia sitäkin enemmän vaikka miten olisi vastusteltu. No joo, oli minulla ehkä sormeni ihan vähän pelissä Riddlerin kanssa, mutta hyvin vähän. Loppujen lopuksi päätöksen ostamisesta teki äitini."

"Onko äitisi torjunut montakin hevosta?" tyttö jatkoi, ja Silly venytti tyytyväisenä kaulaansa, kun keskusteluun keskittyvä ratsastaja rentoutui ja löysäsi ohjaa.

"Kymmeniä", Bex nauroi raikuvasti. Hänen äidillään oli ollut syy useimpiin kieltäytymisiin, mutta silti. Ajatuskin huvitti. "Minun käsitykseni hyvästä, hauskasta ja monipuolisesta hevosesta harvoin osuvat yksiin äitini määritelmän kanssa hyvästä tuntihevosesta."

"Mikä sinun käsityksesi on?" Olivia kysyi.

"Hevosen on oltava reipas, reaktiivinen, älykäs ja omata edes hiukan omaa tahtoa, jotta minä tykästyn siihen", Bex myönsi häpeilemättä varsin nirsoakin tapaansa valita hevosia. "Haluan alleni ratsun, jonka kanssa voin muodostaa vuorovaikutteisen suhteen. Hevonen, joka tekee kaiken mitä pyydän laittamatta ollenkaan vastaan tai kyseenalaistamatta apujani, on hevonen joka hyppää liukkaalta pohjalta päin raskasta tukkia tai yrittää selviytyä sarjaesteistä, vaikka lähestyminen olisi kuinka surkea tahansa, vain koska minä pyysin omaa typeryyttäni sitä selästä käsin."

"Vau", tyttö henkäisi oikeasti häikäistyneenä, "se kuulostaa täydelliseltä kilpahevoselta. Äitisi ei kai halua sellaisia hevosia sitten tuntikäyttöön?"

Bex naurahti. Siinä Olivia oli täysin oikeassa.
"Ei halua. Tuntihevosiksi sopivat rauhallisemmat, vähään tyytyväiset hevoset, jotka eivät välttämättä edes huomaa, jos kentän viereen rakennetaan uusi varasto tai eivät ainakaan sitä millään tavalla osoita. Riddler on loistava esimerkki; se reagoi kaikkeen ympärillään voimakkaammin kuin pihaton asukkaat yhteensä. Riddler tietää aina, jos pesukarsinan ämpärit on järjestetty uusiksi tai joku tuntilaisista on vaihtanut autoaan. Toki suurin osa sen tuijottelusta on pelleilyä ja esitystä, mutta se silti huomaa pienimmätkin muutokset edelliseen päivään. Hashtag tuskin edes huomaa eroa talven ja kesän välillä."

"Oletko hankkimassa toista kisahevosta?" tyttö kysyi pohtien, montako kisavuotta Bubblesilla oli jäljellä.

Bex nosti sormen huulilleen ja nyökkäsi kohti hoitajia.
"Se mitä seuraavaksi sanon, on pysyttävä meidän välillämme, koska jos nuo kuulevat, kuulee äitinikin tunnin sisällä", nainen vannotti hiljaisemmalla äänellä ja kumartui Riddlerin selästä aavistuksen Sillyn puoleen. Huulilla kareileva vino hymy kertoi jokaiselle, joka oli hänen kanssaan viettänyt tuntia pidemmän ajan, ettei naisen suunnitelmissa jälleen ollut mitään hyvää.
"Olen etsinyt netistä hevosia ja löytänyt parikin sopivalta kuulostavaa. Käyn katsomassa niitä kunhan ehdin, mutta toivottavasti tässä viikon sisään", hän kertoi hiljaisella äänellä kuin salaliittolainen, mutta rehellisyyden nimissä Olivia oli nyt niin keskellä sisäpiiriä, ettei keskemmälle enää päässyt. Täytyi varoa, ettei kukaan lähempänä laitoja oleva kuulisi, koska näiden huhujen hän ei halunnut kantautuvan äitinsä korviin. Ei ennen kuin hänellä olisi varteenotettava ehdotus hevosesta ja osto näyttäisi todennäköiseltä. Siinä kohtaa hän puhuisi äitinsä kanssa (todennäköisesti varsin pitkään, kovalla äänellä ja tunteet pinnassa), kunnes äitikin ymmärtäisi hänen kantansa.

Olivia kumartui kiinnostuneena lähemmäs. Hän oli hyvin kiitollinen Bexille siitä, että tämä sai hänet tuntemaan olonsa niin arvokkaaksi ottaessaan hänet osaksi tallin porukkaa. Hän ei hiiskahtaisi sanaakaan.
"Millaisia ne ovat?" hän kuiskasi ja pohti, miksi Bex ei voisi vain ostaa haluamaansa hevosta. Olihan nainen kuitenkin aikuinen ja vapaa tekemään omat päätöksensä.

"Ne ovat molemmat entisiä laukkaratsuja", Bex aloitti tarinointinsa hiljaisella äänellä. Hän joutui todella keskittymään, jotta puhuisi paitsi hiljaisemmin, myös hitaammin, jottei innostuksissaan suoltaisi sanoja suustaan hengittämättä välissä. Tosin Olivian pikkuveljen tuntien tyttö oli tottunut kuuntelemaan niin kiivastahtista puhetta, ettei hän epäillyt hetkeäkään teinin kykyä saada selvää vauhdikkaastakin papatuksesta.
"Toinen on kimo ruuna, kahdeksan vanha, ollut ratsukäytössä jo pari vuotta. Ruuna oli juossut muistaakseni 16 lähtöä sekaestelaukoissa. Toinen oli nuorempi, nolla juoksua startannut tamma, joka loukkasi jalkansa koulutusvaiheessa. Nyt se on jo parantunut, mutta omistajat eivät laittaneet hevosta enää uudestaan ratakoulutukseen, joten se myydään. Ne on todellisia projekteja suoraan sanottuna, mutta jos niissä vain on se, mitä etsin, ei muutaman vuoden koulutus tunnu enää missään. Ei minulla ole varaa valmiiseen kilpahevoseen - ei edes näihin, ellei äiti anna niiden asua tallilla ilmaiseksi." Ava tiesi tarkalleen ainoan valttikorttinsa olevan karsinapaikat, niiden vuokrat ja heinän hinnat, eikä pelännyt vetää niitä esiin aina, kun hän alkoi haaveilla useammista kilpahevosista.

Meni hetki, että Olivia hahmotti mistä oli kysymys. Miksi aikuisella hevosenomistajalla ei olisi varaa remonttihevoseen? Sitten hän hoksasi, että ehkä Bex ei ansainnutkaan palkkaa, ei samalla tavalla kuin hänen vanhempansa, jotka kävivät töissä. Ehkä nainen oli yhtä riippuvainen äidistään kuin hänkin.
"Toivottavasti löydät, mitä etsit", hän kuiskasi ja todella toivoi niin. Se oli harvinainen epäitsekkyyden hetki.

"Kiitos, toivotaan tosiaan. Kerron sinulle heti kun tiedän enemmän", nainen vielä lupasi. Hän suoristautui Riddlerin selässä ja hetkeä myöhemmin napautti pohkeellaan, kun ruuna oli pysähtyä tuijottelemaan vehreiden latvustojen läpi siivilöityvää auringonvaloa aivan kuin metsän luonnonvalo olisi hevoselle jotakin tyystin tuntematonta. Tallirakennus ei näkynyt täydessä lehtipuvussa olevien puiden lomasta, mutta laiduntavien hevosten satunnaiset hörähdykset kuuluivat - samoin kuin lapsen kirkas, pulppuava nauru. Bex kohotti kulmaansa ja vilkaisi Oliviaa. Joko Ava oli yllättäen päättänyt kutsua lapsia kylään, tai sitten teinin pikkuveli oli onnistunut ympäripuhumaan itsensä tallille, eikä hän uskonut ensimmäiseen vaihtoehtoon sekuntiakaan. Puiden antaessa tilaa ja paljastaessa ratsastuskentän heidänkin silmilleen, ei hän voinut kuin hymähtää huvittuneena. Pieni poika laukkasi nauraen suurella ympyrällä mustanpäistärikkö poni tyytyväisesti pärskähdellen.
"Taidat saada kyydin omastakin takaa, ellei veljesi sitten ole karannut", hän naurahti pehmeästi pysäyttäen Riddlerin tallipihalle. Scarlett ja Lily sitoivat ratsujaan jo kovaa kyytiä hoitopuomiin selkeästi pitkää harjaustuokiota suunnitellen. "Jättäkää ne karsinoihin, kun olette valmiita, niin hoidan ne laitumelle illalla", Bex ilmoitti hoitajille, jotka nyökkäsivät ohjeille.

"Hienoa", Olivia ähkäisi. Hän olisi mieluummin vain muuttanut tallille ja irrottautunut kodistakin kokonaan, mutta minkäs teit. Hän pyöräilisi joka tapauksessa, sillä pyörää ei saisi heidän autonsa kyytiin eikä hän aikonut kävellä aamulla viittä kilometriä tallille. Tyttö pudottautui sivusuuntaan hivuttautuvan tamman selästä jaloilleen nauttien vakaasta maasta allaan. Hän vilkaisi vain aavistuksen reviiritietoisena ah-niin-rakastettavan pikkuveljensä suuntaan, nosti ohjat tamman kaulalta ja talutti sen talliin. Hän puunaisi Sillyn oikein hyväksi, veisi sen takaisin laitumelle ja lähtisi sitten käymään kotona.

Kit pidätti Acen käyntiin huomatessaan ratsukot. Utelias poika antoi ohjien valua pitkiksi jäädessään katselemaan hevosia, jotka saapuivat ilman satuloita ratsastajat selässään. Olivatkohan ne olleet uimassa? Kuinka julmaa, ettei hän ollut päässyt mukaan! Sisko sai tehdä kaikkea kivaa koko kesän ja hän oli jumissa kavereidensa keskellä (toisaalta, Michael oli saanut hienon Iron Man -naamion, jota hän oli saanut lainata leikeissään, joten ehkä kavereiden kanssa oleminen ei ollut aivan kamalaa), mutta silti, olisi hänkin halunnut uimaan! Poika antoi poninsa kävellä varsin lyhyet loppukäynnit laukkaympyröiden määrän huomioonottaen ennenkö hyppäsi alas selästä ja lähti taluttamaan pientä poniaan talliin.
"Olitteko uittamassa hevosia?" Poika kysäisi paikallistettuaan Olivian Sillyn luota. Hän yritti parhaansa mukaan kuulostaa välinpitämättömältä, vaikka pienissä sinisissä silmissä tuikkikin kateus. Bex höristi korviaan alemmalla käytävällä harjaillessaan Riddlerin jalkoja. Hän osasi jo aavistaa, mitä Kit kysyisi häneltä seuraavalla kerralla kun poika saapuisi tallille.

"Joo", Olivia vastasi huoahtaen. Hän oli ominut pesukarsinan Sillylle ja huuhtoi letkulla hevosen ruskeankirjavia kylkiä harja apunaan. Tamma steppasi edestakaisin kiinnityksessään ja puhisi malttamattomana. Ehkä hän uskaltaisi ratsastaa sen pelkällä riimulla takaisin laitumelle. Kukaan ei olisi näkemässä.

"Epäreilua", Kit puuskahti ja kiskoi päättäväisesti poninsa karsinaan, jolta ei onneksi ollut pitkää matkaa pesukarsinalle, jotta hän saattoi kyräillä siskonsa onnea kauempaa. Äiti oli kammottavan epäreilu!
"Pääset sitten leirillä uittamaan", Bex lupasi astellessaan harjat sylissään ulos Riddlerin karsinasta. Ruuna pääsisi laitumelle, jossa kuitenkin piehtaroisi, joten hän ei nähnyt tarvetta pesuhetkelle - vastahan he olivat olleet uimassa ja hän oli harjan kanssa tarkistanut, ettei hevosessa ollut haavoja tai suuria mutapaakkuja. Kitin silmät kirkastuivat.
"Mahtavaa!" Poika julisti innoissaan, mutta vilkaisi siitä huolimatta Oliviaa katkerana. Oli aivan varmasti siskon vika, ettei hän saanut olla tallilla aamusta iltaan. Hänen iällään ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, sillä tietenkin hän osasi hoitaa hevosia - aivan selvästi, kun Acenkin karsinan ovi oli auki ja poni seisoi puoliksi käytävän puolella pohdiskellessaan riisuisiko ratsastaja varusteet vai mikä homman nimi oikein oli.

Olivia pyöräytti silmiään pikkuveljelle eikä voinut olla vaivihkaa toivomatta, että ei joutuisi viettämään leiriä veljen kanssa. Ei se olisi niin kamalaa, jos Kit olisi vaikka flunssassa silloin. Tai saisi ruokamyrkytyksen. Tyttö pyyhki Sillyn sieraimet ja silmät sienellä tamman viskoessa tuohtuneena päätään moisesta operaatiosta, ja kun musta karva kiilteli märkänä ja putipuhtaana vaaleanpunaisia vuohiskuoppia myöten, hän pyyhki hevosen hikiviilalla. Tietenkin se sotkisi itsensä uudelleen, mutta ainakin hetken hevonen oli edustava. Hän työnsi kypärän käsivartensa alle ja naksautti vaaleanpunaisen narun kiinni oranssiin riimuun taluttaen tamman sitten ulos ja pois pikkuveljensä epäoikeudenmukaisesti kyräilevän katseen alta.

"Kit, riisuppa Acelta varusteet", Bex muistutti kun poika ei tuntunut liikkuvan mihinkään kytätessään siskoaan kuin Olivia olisi vähintäänkin syönyt pojan lauantaikarkit ja rikkonut lempilelun. Kit vilkaisi punapäätä ennenkö palasi hoitamaan poniaan itsekseen elämän epäreiluudesta mutisten. Ehkä hänenkin pitäisi ottaa isosiskosta mallia ja pitää mykkäkoulua vanhemmilleen ja oikeastaan Oliviallekin. Joo, niin hän tekisi! Tänään hän jopa malttaisi olla hiljaa. Aivan varmasti, vaikka aiemmin mykkäkoulut olivat kestäneet pisimmillään puoli tuntia.
"Vietkö Sillyn laitsalle?" Bex huikkasi Olivian perään. Kai hänen pitäisi edes sen verran tehdä äitinsä eteen että tietäisi, missäpäin teinityttö huiteli. Ja no, oli hänellä oma pieni taka-ajatuksensa. "Luuletko, että voisit tuoda Hashtagin mukanasi takaisin? Lupasin treenata sitä tämän viikonlopun, kun se kerran oli viime viikon lomailemassa laitsalla."

"Joo ja joo", Olivia huikkasi oven ulkopuolelta huomattavasti aurinkoisempaan sävyyn kuin aikaisemmin veljelleen puhuessaan. Hän risti sormensa sen puolesta, ettei onnistuisi päästämään hevosia karkuun. Tyttö talutti tanssahtelevan Sillyn suojaan tuuheiden puiden katveeseen ja pois tallialueelta, ennen kuin painoi kypärän päähänsä, sitoi narun ohjiksi, tuuppasi hevosen pään puuta vasten ja ponnisti märkään, liukkaaseen selkään. Takapuoleen sattui, mutta ainakin satulattomassa selässä keikkuminen tuntui jo luontevammalta. Ainakin siihen asti, että touhukas hevonen pyrähti reippaaseen raviin eikä ollut ottaa riimulla annettuja pidätteitä kuuleviin korviinsa. Tyttö manasi nojatessaan taakse ja kiskoessaan narusta, mutta päätyi lopulta ohjaamaan tamman jyrkästi kohti ojan takaista vesakkoa. Silly seisahtui hämillisenä, ja nöyryytetty ratsastaja valui horjahtaen jaloilleen. Onneksi ei ollut yleisöä. Hän talutti hevosta hetken, ponnisti sitten uudelleen selkään ja jatkoi reippaassa käynnissä. Kuuntelipa tamma yllättävän kiltisti äänellä annettuja pidätteitä, ainakin kun ne yhdisti painavaan istuntaan ja kevyeen takakenoon. Olivia taputti ilahtuneena hevosen kaulaa ja oli tulla sitten sen lavan yli alas, kun hevonen otti säikähtäneen sivuloikan jonkin metsäneläimen liikahdettua pöpelikössä. Laitumen lähestyessä tyttö pudottautui suosiolla jaloilleen, sillä Silly alkoi käydä ylikierroksilla ja loikki.
"Luupää", tyttö komensi lätkäisten hevosta narulla, kun se oli tulla päälle, ja nykäisi lujasti narua, kun yritti avata porttia ja hevonen tungeksi malttamattomana vieressä. Ja muut olivat tulossa sitä vastaan. Hitto. Äkkiä portti auki, riimunnaru irti, hevonen matkaan ja portti kiinni. Sillyn riehakas pukkilähtö oli osua Oliviaa kasvoihin, mutta ainakaan hevoset eivät päässeet karkuun. Hitto. Hashtag. Jupisten tyttö pujottautui laitumelle ja kiersi sen laidalla etsimään ruunikkoa tynnyriä. Hän rapsutteli sitä odottaen, että hevoset rauhoittuivat syömään ja vaelsivat kauemmas portista, ennen kuin veti cobin perässään portille ja siitä ulos. Solo oli jälleen tulossa mukaan, ja tyttö läimäisi sitä sähkölangalla turvalle. Mojova pamaus sai karkulaisen sentään pysähtymään. Luoja hän inhosi tuota hevosta!
"Mennään sitten", hän mutisi leppoisalle ratsulleen, vilkaisi ympärilleen epäröiden ja ponnisti sitten cobin pyöreään, paljaaseen selkään. Ehkä hän ei saisi ratsastaa sillä. Pelkällä riimulla ja ilman satulaa. Mutta se oli niin mukava eikä hänen tehnyt mieli kävellä. Kiroillen ja kiviä potkiskellen Olivia kuitenkin valui alas ja lähti vetämään cobia perässään. Hän ei halunnut tuottaa pettymystä.

Bex huuteli kiitoksensa tytön perään ennenkö suuntasi yläkertaan vaihtamaan vaatteitaan kuivempiin versioihin. Hän kiskoi päälleen suklaanruskeat ratsastushousut joutuen pomppimaan vain hieman, jotta pesussa kutistuneet housut venyivät päälle ja vaihtoi paitansa vihreään toppiin, jota komistava teksti tuskin antoi hänestä asiallisinta mahdollisinta vaikutelmaa, vaan kukapa täällä oli moista katselemassa. Hän kävisi suihkussa sitten joskus kun pääsisi Ryanin luokse.
"Voiko Ace jäädä Winnien kaveriksi?" Kit kysyi kun punapää laskeutui takaisin tallikäytävälle. Bex kääntyi katsomaan poikaa käsillään hiuksiaan poninhännälle asetellen ja irvisteli pohtiessaan hyötyjä ja haittoja. Ehkä äiti viitsisi heittää heinät myös Acelle siinä sivussa, sillä muutoin hän joutuisi viemään neljä hevosta laitumelle kerralla, eikä sekään innostanut.
"Joo voi", nainen myöntyi nyökäten, ja katsoi, kuinka poika tuuletti kipittäessään hakemaan poniaan. "Tuletko ratsastamaan sitä huomenna?"
"Joo!" Kit vastasi innokkaasti. "Haluaisin hypätä esteitä. Ehtisitkö katsoa vähän perääni?" Poika osasi räpsytellä sinisiä lapsen silmiään tavattoman taitavasti loihtiessaan kasvoilleen vetoavimman ilmeensä. Bex huokaisi. Kuinka hän voisi sanoa ei kun tiesi, miten onnelliseksi pienten ristikoiden ylittäminen teki pienen lapsen?
"Totta kai", hän lupasi lämmin hymy huulillaan. Ei huomenna olisi kiireitä, muita kuin Ryan, joten kyllä hän ehtisi. "Ehkä voin hypätä samalla Hashtagilla."
"Se olisi mahtavaa", Kit ilmoitti lähtiessään viemään poniaan kohti tarhaa, jossa Winnie ja Bubbles laidunsivat nyt kun muut olivat laitumella. Kaksi ponia eivät suuremmin välittäneet pienemmästä kolmannesta kaveristaan, kun Ace lähestyi porttia. Bex seurasi tallin oviaukosta, kuinka poika vei poninsa tarhaan ja huokaisi helpotuksesta, kun Kit pysyi kaukana Bubblesista.
"Scar!" Bex huusi harppoessaan tallipihaa kohti alakäytävällä. Pisamaiset kasvot kääntyivät hoitopuomin luota kohti tallin ovea. "Missä vaiheessa olette?"
"Totaaa", pisamanaamainen tyttö aloitti ja vilkaisi molempia hevosia alahuultaan purren.
"Meillä kestää vielä", Lily naurahti letittäessään Bondin harjaa pienille leteille. Bex pudisteli päätään. Hän ehtisi tehdä kaiken ja vielä vähän ylimääräistäkin ennenkö hoitajat olisivat valmiita lähtemään kotiinsa. No, ehkä niin oli parempi. Ainakin hän voisi huoletta jäädä yöksi Hexhamiin.

Olivia palasi tallille Hashtag jolkottaen vaaleanpunaisen narun päässä kai aavistuksen hämmentyneenä rivakasti harppovan tytön vaatimasta tahdista. Tyttö vei cobin karsinaan, tarkasti sen veden ja ripusti sitten Sillyn narun tamman karsinanoveen. Ehkä hän lähtisi kotiin, vaikka ajatus ei houkutellut. Kuuma, puhdistava suihku kylläkin. Hän veti repun selkäänsä ja etsiytyi sanomaan heipat Bexille.
"Nähdään huomenna. Tulen aamulla", hän lupasi. Se tarkoitti, että hän olisi paikalla kello 6.29, valmiina töihin.

Bex jätti Riddlerin suitsien selvittelyn suunnatakseen hetkeksi jakamattoman huomionsa teinitytön puoleen.
"Kiitos kun toit Hashtagin, säästit minun aikaani huomattavasti", hän kiitti vielä kertaalleen. "Nähdään huomenna", hän lisäsi hymyillen. Huomenna olisi jälleen uusi ihana päivä, jonka he voisivat viettää ties mitä konnankoukkuja keksien.

Keskiviikko 29. heinäkuuta 2015, kello 06:30

Kirpeänkostea ilma pyyhkäisi loputkin unet silmistä, kun Olivia polki tallille. Pyörä sukelsi aamuisen usvan läpi ja sai tytön irvistämään, kun kosteus takertui naamaan ja vaatteisiin. Se ei kuitenkaan hidastanut tahtia, sillä Greenridgeen meno oli aina mukavampaa kuin kotona olo. Mykkäkoulun pitäminen äidille oli uuvuttavaa eikä hän halunnut viettää aikaa vanhempiensa tai pikkuveljensä kanssa. Tyttö antoi pyörän liukua viimeiset metrit, ennen kuin lukitsi sen tallin seinustalle ja astui sisään pohtien olisiko vihdoin ehtinyt paikalle, ennen kuin Bex oli hereillä.

Bex oli vannonut edellisenä iltana, että menisi ajoissa nukkumaan. Rehellisyyden nimissä, hän oli ollut erittäin lähellä onnistumista, kunnes oli kuullut maata rummuttavat kaviot ja rynnännyt tarhan laidalle shortsipyjamassaan. Aikainen nukkuminen oli jäänyt haaveeksi, kun hän oli jäänyt katsomaan tallin uusinta tulokasta, joka nelisti ympyrää suuressa tarhassaan. Hänen äitinsä oli edelleen raivoissaan Twisteristä, eikä löytänyt ruunasta mitään hyvää. Hän oli vakuuttunut, että ympäri vuorokautinen tarhaus tekisi hevoselle ihmeitä. Twisteristä tulisi hänen kisaratsunsa. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Kello oli ollut jo lähempänä kahta kun hän oli palannut sänkyynsä, joten rehellisyyden nimissä oli todettava ettei nainen ollut lainkaan yllättynyt kun heräsi aamulla herätyskellonsa sijaan siihen, miten Feline potki seiniä ja hirnui kiukkuisena.
Bex hieroi silmiään kämmenselällä ja pyrki jaloilleen, kiskoen reippaasti mustat saappaat jalkaansa. Mitäpä siitä, jos hänellä oli päällään pyjaman shortsit ja pari kokoa liian suuri t-paita, johon painettu teksti ei tosiaankaan sopinut pienimpien silmille. Eivät leiriläiset vielä olleet heränneet. Hän rymisteli portaat alas huutaen jo valmiiksi Felinelle, ettei tarvinnut enää rääkyä. Hän oli hereillä, tamma saisi ruokansa.
"Ai, huomenta", Bex naurahti huomatessaan Olivian. Hän ujutti sormensa takkuisten hiustensa läpi epätoivoisena yrityksenä hillitä punaista kuontaloa. "Oletko sinä tosi ajoissa vai minä tosi paljon myöhässä?" Hän kysäisi huvittuneena. Felinen kipakasta potkusta päätellen jälkimmäinen oli oikea arvaus. "Joo joo Feline, sinut on kuultu!"

Olivia vilkaisi kelloaan olkiaan kohauttaen. Hän ei ollut vieläkään saanut kunnon puhelinta, vaan jonkun äidin vanhan tiiliskiven, jossa ei ollut edes kosketusnäyttöä, saati internettiä tai whatsuppia. Niinpä hän oli turvautunut rannekelloon, koska ei halunnut esitellä nöyryyttävää kapistusta julkisesti.
"Mitä hevosia ensimmäiseen ratsastukseen on tulossa?"

Bex taputteli turhana reisiään etsiessään taskua, johon oli sullonut ensimmäisten tuntien hevoslistat. Äh. Tietenkin lista oli yläkerrassa hänen pöydällään. No, ehkä hän muistaisi. Kun kerran tiedossa oli puomeja ja kokeneempi porukka ratsastaisi ensin, olisi helppo rajata tallin lähitarhoihin tuoduista hevosista ne, jotka todennäköisimmin pääsisivät liikkeelle.
"Riddler, Lilo, Bond, Mimi, Hashtag ja Cee, jos en ihan väärin muista", hän totesi viitaten tyttöä seuraamaan samalla kun itse harppoi takaisin rehuvaraston puolelle. Feline ei lopettaisi kiukutteluaan ennenkö saisi ruokaansa, eikä hän jaksanut kuunnella kolinaa tämän enempää. Onneksi sisällä ei ollut muita kuin Feline, Winnie ja Vila. Se nyt vielä olisikin puuttunut, että koko talli olisi yhtynyt meteliin.
"Hashtag ja Cee pitää hakea laitumelta, mutta kaikki muut on tarhoissa", hän totesi nostaessaan heinäpaalin kottikärryjen kyytiin. Bex lykkäsi ämpärin Olivialle, jonka pohjalla rahisevat kaurat saivat kaikki kolme ratsua hörähtämään ja Felinen kolauttamaan jälleen kaviollaan ovea.
"Winnielle yksi kauhallinen, Felinelle ja Vilalle kaksi", hän totesi nyökäten ämpärin suuntaan. Hän tönäisi kottikärryt liikkeelle voidakseen heittää hevosille lisää heiniä, vaikka eivätpä ne olleet vielä syöneet yöheiniäänkään kokonaan. Hyvä niin, koska tänään ei ollut aikaa tarjoilla ensin heiniä ja sen jälkeen vasta kauroja.

Olivia kauhoi ohjatut annokset hevosten kaukaloihin seuraten Bexin perässä.
"Minä voin lähteä hakemaan Hashtagin ja Ceen."

"Jos vain maltat odottaa hetken, tulisin mielelläni mukaan. Haluan Bubblesin lähemmäs tallia", hän totesi heittäessään Felinelle lisää heiniä. Tamma ei edes huomannut saavansa heinää ryntäilleen tunkiessaan turpaansa innolla ruokakulhoon. Yksi kiukutteleva ratsu vähemmän. Loistavaa.
"Voisit oikeastaan käydä tarkistamassa, että tarhoissa on vettä, niin käyn sillä aikaa vaihtamassa vaatteet ja hakemassa tuntilistat. Niissä kyllä pitäisi olla, kun täytin juoma-altaat vielä illalla uudestaan, mutta Bondista ei ikinä tiedä. Se pölhö on voinut leikkiä altaan vedellä niin, että tulppa on irronnut", hän pudisteli päätään. Vaikka yleisesti ottaen pohjasta tyhjennettävät juoma-altaat olivat luksusta, kun likaisen veden sai vaivatta laskettua pois, mutta Bondin kanssa pienikin tulppa tuntui aiheuttavan ongelmia, kun ruuna tunki päätään ja kavioitaan altaaseen ja onnistui kerrasta toiseen irrottamaan tulpan.

"Okei", Olivia vastasi ja lähti ulos toteuttamaan määrättyjä tehtäviä. Hän pohti, olisiko hänen pitänyt jäädä tallille tekemään askareita, jos Bex halusi lähteä laitumille; jos päivä oli kiireinen, ehkä olisi pitänyt pyrkiä säästämään mahdollisimman paljon aikaa.

Bex väläytti puolittaista hymyä ennenkö palautti kottikärryt ylijääneine heinineen paikoilleen ja suuntasi vaihtamaan vaatteita. Hän kiskoi reippaasti ylleen kuluneet ratsastushousut ja ensimmäisen paidan, jonka sai käsiinsä, etsi sukat jalkaansa ja nyöritti vauhdikkaasti tallikenkänsä. Onneksi ensimmäinen tunti alkaisi vasta yhdeksältä. Vasta silloin nainen tajusi, ettei ollut kysynyt äidiltään, vetäisikö hän puomituntia vai ei. No, kai sen voisi tehdä kahdeksan jälkeen, kun raahautuisi aamupalalle. Bex suuntasi ulos tallista riimunnarut valmiiksi kourassaan. Hetken hän harkitsi, että ottaisi Twisterin mukaan. Suuri laidun kaukana tallin melskeestä ja täyspäinen hevosseura voisi tehdä hyvää ruunalle, mutta tulisiko hevonen aidoista läpi? Ehkä hän testaisi laitumelle vientiä jonakin sellaisena päivänä, kun ei olisi näin paljoa muuta tekemistä. Kenties Hashtagin voisi viedä täysiverisen seuraksi tarhaan. Ainakaan Twisterin ei tarvitsisi olla yksin.
"Valmista?" Hän huikkasi kysyvästi Olivialle heilauttaen kolmea narua otteessaan. Kai Bubbles olisi voinut viettää vielä yhden päivän laitumella, mutta hän halusi kiukkuisen poniruunansa lähemmäs tallia, niin voisi seurata tarkemmin, miten hyvin tai huonosti ruuna palautui viikonlopustaan.

"Joo", tyttö vastasi, työnsi kädet mustan hupparinsa sisälle ja lähti lompsimaan tutuksi tullutta tietä kohti laitumia.
"Milloin hevoset palaavat tarhoihin laitumilta?"

"Pelto on vuokrattu elokuun loppuun asti, mutta suurin osa joutuu palamaan jo ennen sitä, koska tunnit alkavat", Bex vastasi. Se olisi yhtä häsellystä, kun hevosia haluttaisiin pitää mahdollisimman paljon laitumella, mutta tuntiratsuja tarvittaisiin tallin puolella. Hän saisi juosta joka aamupäivä hakemassa sen päivän tuntiratsut sisään. Olisipa heillä enemmän maita ympärillään, niin laitumen voisi laittaa pystyyn aivan tallin tuntumaan.
"Ainiin, ajattelimme äidin kanssa", Bex aloitti. Oikeastaan Ava oli ajatellut ja hän oli nyökkäillyt vieressä, sillä juuri nyt äidin tahdon vastustaminen oli todella huono idea. "Että veisimme leiriporukan yhdessä ryhmässä yömaastoon. Leiriläisiä on kaksitoista ja meitä kolme, olettaen että suostut lähtemään taas mukaan", hän jatkoi. Usein he joutuivat jakamaan leiriporukan kahtia, kun sopivia hevosia ei riittänyt kaikille yhtäaikaa, mutta tälle leirille oli osunut taitavat kaverukset, jotka pärjäisivät maastossa vähän haastavampien ratsujenkin kanssa. Hän vetäisi mielellään vain yhden kahden tunnin lenkin.
"Se tarkoittaa, että tarvitsemme kaikki mahdolliset hevoset käyttöön", hän tarkensi.

"Joo, toki", Olivia vastasi, "haluatko minun menevän Sillyllä vai käykö se jollekulle muulle?"

"Haluatko mennä Sillyllä?" Bex kysyi vuorostaan. Nuori täysiverinen oli hauska tapaus, mutta ilta-auringon luomat pitkät varjot eivät olleet kaikkien hevosten mieleen. Jos he joutuisivat ottamaan Riddlerin mukaan, olisi kirjava ruuna hänen ratsunaan juurikin siitä syystä.

"Ihan sama", tyttö vastasi olkiaan kohauttaen. Mieluiten hän tietenkin ottaisi ratsun, johon voisi luottaa, mutta ei kehdannut sanoa, ettei oikein viihtynyt typerän elukkansa selässä, varsinkaan, kun oli monen katseen kohteena ja joutuisi ehkä hallitsemaan muita.

Bex pohti nopeasti mielessään hevosia. Lilo olisi oiva ratsu maastoon, mutta se olisi sitä myös leiriläisille, samoin kuin Bond tai Hashtag. Hän kurtisti kulmiaan. Mitä muita vaihtoehtoja jäi? Kiero virne kohosi kasvoille.
"Jos haluat jonon viimeiseksi, Feline on hauska tapaus", hän virnisti. Tamma osasi viskoa takapäätään pieniin protestipukkeihin ja potkuihin, mutta Feline ei koskaan lähtenyt käsistä tai säikkynyt mitään. Sashalla tuskin olisi mitään sitä vastaan, jos hän soittaisi ja pyytäisi nätisti.
"Mutta voin aina yrittää järjestää hevoset niin, että saisit Lilon", hän lupasi auliisti. Hän ei ymmärtänyt Olivian tykästymistä punaiseen puoliveriseen, mutta eipä hän ymmärtänyt montaa muutakaan asiaa, joka tallin väen suosikkihevosiin tuli. Joidenkin mielestä Hashtag oli tallin upein hevonen. Sekopäitä, jos häneltä kysyttiin.

"Ei sen väliä kenellä menen", tyttö toisti haluamatta asettaa itseään tilanteeseen, missä Bex tietäisi hänen kokeneen pettymyksen tai toivoneen asioita, joihin ei voitu suostua.
"Ovatko kaikki hevoset nyt yhdellä laitumella?"

"Katsotaan siis viimeisten tuntien jälkeen, missä kunnossa hevoset ovat", hän totesi olkiaan kohauttaen. Kesästä huolimatta hevoset olivat sen verran hyvässä kunnossa, ettei hän epäillyt yhdenkään väsähtävän niin, etteikö jaksaisi vielä parin tunnin maastoa illan viileydessä. Ainakin hän kovasti toivoi sitä, koska muuten heiltä loppuisivat hevoset kesken.
"Ovat, ja Bubbles tuskin tulee sisään ilman taistelua, joten saa nähdä, pääseekö Solo vapauteen siinä sivussa", hän hymähti. Viimeksi kun hän oli käynyt hakemassa Bubblesin sisään kisojen jälkeen, oli Solo livahtanut karkuteille. Hän oli saanut suuren ruunan kiinni tallipihasta ennenkö äiti oli huomannut, ja saanut myöhemmin puhuttelun siitä, miten Soloa ei saanut taluttaa muiden hevosten kanssa yhtä aikaa. Bex oli painanut päänsä kuunnellessaan läksytystä ja yrittänyt peittää virneensä yskähdyksiin, kun oli ajatellut huutoja, jotka saisi, jos äiti tietäisi totuuden.
"Ei siellä onneksi ole kuin Hemingway, Solo, Silly, Cee, Hashtag ja Bubbles", Bex kohautti harteitaan. Hemingway tuskin häipyisi mihinkään, vaikka Solo lähtisi omille teilleen, ja Sillyä tarvittaisiin joka tapauksessa illalla, joten jos tamma livahtaisi puupään mukana tallille omia aikojaan, ei kai siitäkään suurta harmia voinut olla. Sitä hän ei tosin aikonut Olivialle sanoa. Äidin mielestä hevosten karkuun päästäminen osoitti huonoa hevosmiestaitoa. Hänestä se osoitti vain sitä, miten suuri riesa Solo oli.

"Onko Ace tallilla leirikäytössä?" Olivia kysyi ja tähyili laidunta puiden lomasta.

"On", Bex nyökkäsi. "Älä kerro veljellesi", hän lisäsi pienesti virnistäen. Suloinen poika ei tuntunut koskaan innostuvan siitä, kun muut ratsastivat päistärikköä ponia. Tälle leirille oli osunut kolme pienikokoista lasta, joten sekä Kit Kat että Ace oli otettu käyttöön epäröimättä. Happy oli myös saanut tehdä täyttä päivää, mistä hän ei pitänyt erityisen paljoa, mutta kun vertasi heidän muita ponejaan, oli Happy kaikista turvallisin vaihtoehto lapsille - eikä äiti ollut kuunnellut hänen vastaväitteitään sekuntiakaan.
"No just", Bex tuhahti nähdessään poninsa, joka järsi aidan puista tolppaa sivummalla. "Bubbles!" Hän rääkäisi niin kiukkuisesti kuin vain osasi, mikä sai ponin painamaan korvat luimuun ja tuhoamaan puuta entistä suuremmalla innolla. "Vihaan poneja", hän mutisi livahtaessaan lankojen lomasta laitumen puolelle.

Tyttö seurasi naisen perässä ja lähti hakemaan Hashtagia ja Ceetä. Hän voisi taluttaa ne, jotta Bex voisi keskittyä vain Bubblesiin. Kumpikaan ei heittäytynyt erityisen hankalaksi; Olivia saapui Ceen luo taskujaan rapistellen, naksautti narun ponin riimuun ja kävi sitten hakemassa Hashtagin, jonka oletti olevan liian tyhmä ja hyväntahtoinen yrittääkseen konnankoukkuja.

Bubbles järsi tolppaa siihen asti että hän pääsi aivan ponin rinnalle - ja loikkasi sitten sivulle päätään viskoen. Nainen oli kuitenkin tottunut poninsa rasittavuuteen ja tiennyt, ettei maanvaiva antaisi kiinni niin helpolla. Hän tarttui ruunan mustaan harjaan nykäisten terävästi, mikä sai ponin kääntämään päätään sen verran, että hän saattoi tarttua riimuun ja naksauttaa narun kiinni. Bubbles luimi korviaan ja tömisteli etusillaan pehmeää maata yrittäessään säikytellä omistajansa irrottamaan otteensa. Bex näpäytti ruunan nenäpiitä ja lähti taluttamaan kiukkuavaa poniaan kohti porttia. Bubbles oli kuin pahinkin teini-ikäinen kapinallinen, mitä ponin kiukutteluun tuli.
"Olet ihan kamala", hän ilmoitti ponilleen kun mokoma yritti syödä hänen kätensä, kun hän aukaisi lankoja. Solo laidunsi kauempana Hemingwayn rinnalla eikä ainakaan vielä ollut tajunnut mahdollisuuttaan aiheuttaa ongelmia, mistä hän oli kiitollinen. Bex kiskoi vastahakoisen poninsa ulos portista ja jäi pitelemään lankoja odotellessaan, että Olivia pääsisi mukavan kaksikkonsa kanssa takaisin. Miksei hänen poninsa ollut kuin Cee, jolla oli sopivasti luonnetta oikeissa tilanteissa? Tai kuin huumorintajuinen Prada. Vaan ei, hänelle oli sattunut se poniruuna, joka aiheutti hiustenlähtöä sekä murskattuja luita ja unelmia.

Olivia talutti ponin rinnallaan ulos portista ja veti Hashtagia perässään. Hän luotti Bexin sulkevan portin, joten lähti kävelemään takaisin tallia kohti.
"Montako tällä yleisleirillä oli?" hän kysyi muistellen tämän viikon porukkaa.

Bex sulki portin tytön perässä ja komensi jälleen Bubblesia, kun ruuna yritti näykkiä hänen kättään. Hänen pitäisi tosissaan harkita uudenlaista ohjelmaa palautumiseen, kun poni oli aina kaksi kertaa tavallista kammottavampi kilpailujen jälkeen.
"Kaksitoista", hän vastasi ja kirosi lähes samaan hengenvetoon, kun kengitetty kavio onnistui iskemään hänen jalkapöytäänsä. "Eli meitä on melkoinen letka, jos lähdetään yhdessä ryhmässä maastoon", hän mutisi mulkoillen poniaan kiukkuisena. Tämä ei tosiaankaan lupaillut hyvää alkua päivälle.
"Tänään ne pääsevät ensin puomitunnille ja iltapäivällä hyppäämään esteitä."

"Ei kai viisitoista niin paha ole", tyttö yskähti ja nykäisi Hashtagia liikkumaan lähempänä kylkeään. Hän rapsutti sen harjantyveä kiitokseksi.
"Ottaako äitisi Roguen?"

"Ei se olisi, jos voisimme jättää Riddlerin pois", hän pyöräytti silmiään. "Minun pitäisi mennä sillä, mutta noin pitkässä letkassa ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin mennä kärkeen kun se urpo ei osaa asettua jos edessä on enemmän kuin kolme hevosta, ja no, Riddler ei tosiaankaan ole se hevonen, joka halutaan vetämään maastoa." Ehkä pitäisi vain olla jonon hännillä ja pidellä ruunaa rautaisella tahdolla kiinni, vaikka hevonen miten keräisi kierroksia edellä liikkuvista ratsuista.
"Ottaa", hän vahvisti nyökäten. Rogue olisi täydellinen kärkihevonen, sillä ruuna ei säikkynyt mitään eikä pahastuisi, vaikka joku joutuisi pysäyttämään oman hevosensa päin mustaa takaosaa.

"Etkö voi ottaa Bubblesia sen sijaan?" Olivia kysyi.

"En, kun se on tällä tuulella", hän mulkaisi poniaan, joka kulki korvat luimussa ja kaarsi kaulaansa pyrkiessään näyttämään mahdollisimman uhkaavalta. "Sen pitäisi olla jonon perässä jotta kukaan ei saisi kaviosta, mutta todennäköisesti se lähtisi käsistä ennenkö pääsisimme ensimmäiselle laukkasuorallekaan." Hän tönäisi kyynärpäällään poninsa lapaa, kun ruunivoikko astui turhan lähelle hänen varpaitaan.
"Sitä paitsi aion ratsastaa sillä verryttelevän treenin, enkä viitsi rasittaa sitä maastolla enää sen jälkeen. Huomenna ehkä voisinkin. Tarkoitus olisi kuitenkin saada se palautumaan mahdollisimman nopeasti, koska seuraavat kisat lähestyvät uhkaavasti."

"Entä Felinen?"

"Minä ja Feline maastossa emme täytä äitini vaatimuksia", hän virnisti pilkettä meripihkan sävyisissä silmissään. "Mutta täytyy vielä käydä listat ajatuksella läpi. Kunhan näen, mitkä kaikki hevoset ovat pakostakin mukana leiriläisten käytössä, on helpompi päättää, mitkä ratsut me otamme."

"Okei", Olivia vastasi ja rapsutteli hajamielisesti molemmilla puolillaan käveleviä hevosia.
"Onko tämä kesän viimeinen leiri?"

"Ei, vielä on toiveleiri edessä. Sinne tosin tulee paljon tallin hoitajia ja ratsastajia, joten se hoituu aina vähän helpommalla kuin nämä muut leirit", hän vastasi. Yleensä kesän viimeinen leiri oli myös se, jolla tapahtui kaikista eniten.
"Ja sitten on vielä tietenkin hoitajien viikonloppu", hän lisäsi naurahtaen. Se jos mikä antoi aihetta tarinoille. "Kai olet tulossa mukaan? Äiti lupasi, että saat olla yötä kämpillä ja osallistua tunneille siinä missä hoitajatkin, olethan ollut lähes kaikkien hevosten hoitaja pari kuukautta."

"Öm, okei", tyttö myöntyi epävarmana, sillä ei tuntenut oloaan kotoisaksi tyttöporukoiden keskellä - tiesihän hän, millaisia nämä olivat hänen selkänsä takana.
"Vienkö nämä tarhaan vai sisälle?" hän kysyi, kun talli ilmestyi näkyviin.

Bex kohotti kulmaansa. Olipa se vaisu reaktio. No, ehkä Olivia vain tarvitsi hetken aikaa sulatella koko juttua. Hän oli jo valmiiksi innoissaan ajatellessaan viikonloppua, jolloin talli laitettaisiin taas ratsastuskoulun tarpeita vastaavaan kuntoon.
"Vie tarhaan, saavatpahan leiriläiset noutaa itse ratsunsa", hän hymähti huvittuneena. Lapset tuntuivat aina riemuitsevan, kun saivat kävellä tarhoille. Bubbles sen sijaan jouti talliin, jotta hän voisi tarkistaa poninsa.
"Kunhan saat ne tarhaan, voit tulla hakemaan yksäreitä. Ne menee kaikki ulos, samaan tarhaan vaan keskenään." Kesä sotki tarhausryhmät aina perusteellisesti, mutta ainakin hevoset olivat tähän asti tulleet hyvin toimeen keskenään.

"Joo." Olivia veti kaksikon perässään yhdestä portista sisään ja lähti sitten hakemaan yksityisiä sisältä. Ne olivat oikein mukavia, kun Solo oli kaukana poissa.

Bex vilkaisi kelloaan kiskoessaan kiukkuavan ponin perässään talliin. Kyllä hän ehtisi tässä välissä huuhtoa jalat ja tarkistaa, ettei poni ollut telonut itseään laitumella tai kilpailuissa. Vaikka Bubbles oli molemmilta puolilta kiinni pesukarsinassa, onnistui poni silti tallomaan hänen varpailleen kahdesti. Hän kirosi kuuluvasti useampaan kertaan kun poni teutaroi ja käyttäytyi kerrassaan hävyttömästi, mutta Ava ei onneksi ollut kuulemassa. Hän olisi saanut korvilleen näistä puheista.
"Ruunasikohan se eläinlääkäri sinua oikeasti", Bex mutisi viedessään ponia takaisin karsinaan. Hän varoi laskemasta liikaa painoa oikealle jalalleen, sillä jalkapöytää kivisti ikävästi kaikista osumista.

Olivia oli seurannut sivusta ponin pahoja tapoja ja kiitteli onneaan siitä, ettei Silly ollut yhtä paha.
"Mitä seuraavaksi?" hän kysyi, kun paholainen oli lukittuna karsinaansa.

Bex naksautteli niskojaan päästyään pois Bubblesin ulottuvilta. Hän ei tosissaan pitänyt ponistaan näinä hetkinä. Hänen olisi pitänyt olla tiukempi ponin kanssa silloin, kun oli sitä opettanut, eikä antaa ponivarsan puuhailla mitä sattuu vain koska se oli suloinen. Äiti oli ollut oikeassa vannoessaan, että varsa oppisi pahoja tapoja.
"Lähdetään aamiaiselle", hän virnisti uhraamatta ajatustakaan Felinen ja kumppaneiden karsinoille, jotka pitäisi siivota päivän mittaan. Hän halusi syödä ennen leiriläisiä, jotta ehtisi auttamaan ensimmäistä ryhmää tallille, kun innokkaat lapset ja nuoret saapuisivat laittamaan ratsujaan kuntoon puomituntia varten.
"Äiti leipoi illalla sämpylätaikinan, joten siellä on uunituoreita sämpylöitä", Bex totesi hyväntuulisena. Hän vilkaisi viimeisen kerran olkansa yli Bubblesia ennenkö marssi raittiiseen aamuun ottaen suunnan kotitaloa kohden. Hyvällä tuurilla he ehtisivät alta pois ennenkö ensimmäiset leiriläiset pelmahtaisivat ruokapöytään.
"Joudutaan muuten penkomaan vähän laatikoita, että löydetään kaikille sopivia suojia", hän lisäsi päätään pudistellen. Estetuntien aikaan olisi ollut luksusta, jos jokaiselle hevoselle olisi ollut omat suojat.

"Minä söin ennen lähtöäni", tyttö sanoi ja siirtyi lähemmäs varustehuonetta, "voin etsiä suojia ja siivota karsinoita sillä välin. Voitte lainata Sillyä tai Sillyn suojia, jos tarvitsee. Sillä on kahdet."

"Höh. No, syön sitten sinunkin puolestasi", Bex naurahti. "Kiitti tarjouksesta, katsotaan miten käy", hän lisäsi hymyillen, heilautti kättään ja harppoi vauhdikkaasti kohti taloa, joka peittyi puiden vihreään lehtiverhoon. Vesi kielellä hän suuntasi suoraan keittiöön vain todetakseen, että sämpylät olivat edelleen aivan liian kuumia syötäväksi. Poltettuaan sormensa, huulensa ja kielensä hän antoi periksi ja istahti alas odottamaan, että herkku jäähtyisi syömäkelpoiseksi. Sillä aikaa oli hyvä hetki juoda lasillinen appelsiinimehua ja hymyillä viattomasti Avalle, joka valmisteli ruokasalia leiriläisiä varten. Tyttärestä ei ollut apua moiseen puuhaan, sillä Bex näytti jälleen havittelevan lautaselle koottavan ruokapyramidin korkeusennätyksen rikkomista.
Bex pakeni paikalta punaiset hiukset hulmuten, kun oli saanut lähestulkoon kaiken syötyä ja portaita pitkin alkoi laskeutua leiriläisiä. Hän suuntasi hyväntuulisena takaisin tallille mussuttaen sämpylää, jonka oli napannut matkaevääksi. Olihan talolta niin pitkä matka tallirakennukselle, että nälkä pääsi muutoin yllättämään! Hän pyyhki leivänmuruja suupielestään astuessaan tallirakennukseen ja lähti etsimään Oliviaa tyytyväisenä siihen, mitä he olivat äidin kanssa pohtineet.
"Saatiin yömaaston hevoset selville", nainen julisti paikallistettuaan teinitytön. Hän tunki loput sämpylästä suuhunsa saadakseen kätensä vapaiksi ja kaivoi housujen taskusta ryppyisen paperilapun, jolle oli sutannut talolla hevosia sitä mukaan kun Ava oli niitä luetellut. "Löysitkö muuten suojia?" Hän tajusi kysyä siinä välissä suu edelleen täynnä tuoretta leipää.

"Hienoa. Antaa kuulua", Olivia ehdotti pistäen päänsä esiin viimeisestä yksityishevosten karsinasta, jonka oli siivonnut. Hän pyyhkäisi käsiä housuihinsa ja nyökkäsi. Hän oli penkonut varustehuoneesta esiin jokaisen suojaparin ja hakenut sitten lisäksi Sillyn ja Acen suojat käyttöön.

Bex söi nopeasti suunsa tyhjäksi nyökytellen ja selvitteli kurkkuaan ennenkö luki töhertämästään lapusta sen tärkeimmän asian: eli mitkä hevoset heille jäisivät.
"Ava menee Roguella kärkeen, joten meille jää kaksi vaihtoehtoa. Joko sinä otat Felinen ja minä Riddlerin, tai sitten haemme Hemingwayn sisään samalla kun Sillynkin, jolloin meillä on enemmän pelivaraa. Voimme jättää Riddlerin kokonaan pois, ja sen jälkeen veivata sitä, kuka menee kenelläkin. Leiriläiset saavat joka tapauksessa tietää ratsunsa vasta päivällisellä, vaikka saavatkin esittää toiveita teoriaan saakka. Äiti haluaisi mieluummin Hemingwayn jollekin leiriläiselle, mutta minä en millään jaksaisi tuoda sitä sisään, koska se tarkoittaisi, että Solo jää yksinään laitumelle, eli sekin maanvaiva pitäisi tuoda tallille", Bex pyöräytti silmiään. Hän oli ehdottanut, että ottaisi Twisterin maastoletkan hännille, mutta Ava oli tyrmännyt moisen älyttömyyden lähes siinä silmänräpäyksessä, kun ensimmäinen sana oli nuoremman huulilta päässyt ilmoille.
"Loppujen lopuksi tilanne on kuitenkin se, että voimme vapauttaa vain yhden hevosen maastolenkistä", hän irvisti. Olisipa heillä ollut enemmän tuntihevosia! Nyt jos joku teloisi itsensä estetunnilla, pitäisi kaikki laittaa taas uusiksi. Rasittavaa. "Joten, mitä luulet, viihtyisitkö Felinen selässä?"

"Toki", Olivia vastasi ja kävi kippaamassa kottikärryt lantalaan.
"Entä jos Solon kaveriksi olisi vienyt jonkun muun? Vaikka Riddlerin?"

"En luota siihen, että Riddler pysyy lankojen sisäpuolella kun ratsastamme siitä ohitse", hän myönsi hieraisten niskaansa. Typerä laikukas hevonen. Hän ei ollut aivan varma, miksi olikaan aikanaan puhunut niin innolla Riddlerin puolesta. Ruunasta oli välillä kerrassaan kammottavasti harmia. Jos Riddlerin tilalla olisi ollut joku Pradan kaltainen opetusmestari tai Chaoksen kaltainen kiltti mutta innokas touhottaja, olisi elämä ollut niin paljon helpompaa.
"Mietin hetken, että olisin vienyt Twisterin sinne, mutta no, se ei ole vielä käynyt laitumellamme enkä välttämättä halua näyttää sille aitoja, jos Solo hengittää samalla niskaani", hän hymähti. "Sitä paitsi, näin minä pääsen eroon Felinestä ja sinä saat treenata syviä vatsalihaksiasi sen kyydissä", hän virnisti. Kouluratsut. Niillä oli aivan liikaa liikettä hänen makuunsa. Riddler saattoi ehkä ottaa ylimääräisiä loikkia ja heitellä takapäätään ilmaan, mutta ainakin ruunan askellajit olivat mukavat.

"Okei", tyttö totesi ja veti purukuminväriset hiuksensa paremmalle ponihännälle niiden villiinnyttyä rivakassa karsinansiivouksessa. Olivia halusi ehtiä siivota tallin, ennen Bexin paluuta. Siten he ehkä voisivat viettää aikaa yhdessä tehden jotain mukavampaa.
"Ottaako joku leiriläinen Sillyn?"

"Valitettavasti joo", Bex nyökkäsi ja irvisti pienesti. Oli ikävää viedä teinitytön oma hevonen ja antaa tilalle toinen, mutta vaihtoehtoja ei ollut, ellei hän hakisi Hemingwayta, ja no, hän halusi vältellä sitä viimeiseen saakka Solon tähden. Hemingway oli sitä paitsi ollut mukana kaikilla muilla yömaastoilla, joten ehkä ruuna ansaitsi tälle viikolle vapautuksen moisesta työstä.
"Mutta tarvitsen Felinelle luotettavan ratsastajan, joten en voi antaa sitä leiriläiselle."

Oliviaa ei selvästi haitannut, että hänen ei tarvinnut lähteä yömaastoon täysiverisellään.
"Feline on ihan hyvä", hän vakuutti, "otatteko Sillyn ensin estetunnille?"

"No hyvä", Bex vastasi ja vilkaisi rannekelloaan. Ensimmäiset leiriläiset saapuisivat aivan näillä hetkillä, jos edellisistä aamuista sopi mitään päätellä. Kohta talli olisi täynnä elämää. "Ei, äiti haluaa pitää ratsastajien hevoset samoina puomi- ja estetunneille, eikä hän ilmeisesti nähnyt tarvetta Sillylle näissä ryhmissä", hän kohautti harteitaan. "Minä tosin olen melko varma, että Riddler osoittautuu liian haastavaksi puomitunnilla, ja se joudutaan ottamaan pois iltapäivän estetunnilta", hän virnisti. Vaikka tyttö, joka oli ratsastanut Riddlerillä jo kahdesti leirin mittaan, oli taitava, hän epäili että kirjava paholainen vetäisi pidemmän korren esteillä. Ruuna ei kovinkaan usein keskittynyt esteisiin, jota he leireillä hyppäsivät, kun korkeus oli parhaimmillaankin alle puoli metriä. Riddlerin mielenkiinnon sai vasta siinä kohtaa, kun hevonen joutui oikeasti hyppäämään.

"Okei", Olivia vastasi hieman epäröiden. Toivottavasti hän ei joutuisi häpeämään kahelin hevosensa käytöstä yömaastossa. Saisi vielä lähtöpassit tuntilistoilta, jos nakkaisi ratsastajansa rekan alle ja katoaisi Timbuktuun pukkilaukkaa.
"Tarvitsetko jossain apua? Pitäisikö hevosia hakea lisää laitumelta tai?"

"Antaa Sillyn nauttia päivästään laitumella ja haetaan se vasta, kun se on aivan välttämätöntä", Bex kohautti harteitaan. Hän mietti nopeasti, mitä vielä pitäisi hoitaa aamun mittaan, mutta kaikki tärkein tuntui olevan jo hoidettuna. Hevosilla oli ruokaa ja vettä, kaikki olivat päässeet ulos ja tunneille lähtevät hevoset olivat tallin tarhoissa.
"Kunhan leiriläiset saapuvat ja näemme, että he saavat hevosensa sisään, voisin aloittaa ikuisuusoperaation nimeltä loimien tarkastus ja korjaus. Saat tulla avuksi jos tahdot, mutta se on ehkä tylsintä mahdollisinta puuhaa", hän pudisteli päätään. Loistavaa Bex, olet kerrassaan taitava pitämään kannustavia puheita työtehtävistä! "Oletan, että tämä ensimmäinen porukka saa laitettua hevosensa kuntoon ihan ilman apua, kun ovat pärjänneet niin hyvin tähänkin asti, mutta toista ryhmää joudutaan sitten jo auttamaan."

"Okei", tyttö toisti ja jäi odottelemaan leiriläisiä. Hän pohti, millainen Feline olisi ratsastaa - ja nolaisiko hän itsensä kuinka pahasti sen selässä. Ilmeisesti hän lukeutui luotettaviin ratsastajiin ja mielellään pysyisi siinä kategoriassa.

Bex hymyili pirteästi ja suuntasi varustehuoneeseen poimiakseen pari loimea olalleen. Hän ei ollut varma, miten ne olivat kulkeutuneet varustehuoneeseen, mutta parempi viedä ne yläkertaan, jossa muut loimet lojuivat. Hän oli illalla tyhjentänyt kodinhoitohuoneesta loimikorin, joka oli ollut täynnä toinen toistaan tuhotumman näköistä varustetta. Hän heitti loimet puolesta välistä jyrkkiä portaita heinien peittämälle lattialle ja hyppäsi takaisin rehuvaraston kovalle lattialle, kun kuuli leiriläisten innostuneet äänet. Hän palasi tallikäytävän puolelle ja toivotteli hyviä huomenia nuorille, jotka tungeksivat katsomaan tuntilistasta omia ratsujaan. Hän kuuli sekä iloisia äännähdyksiä että matalaa mutinaa, mutta no, hänen mielestään listoissa ei ollut oikeastaan muuta valitettavaa kuin Hashtag, mutta ruunan ratsastaja oli asiasta iloinen.
Reippaasti leiriläiset lähtivät porukalla kohti tarhoja, eikä hänelle jäänyt muuta puuhaa kuin viittoa Oliviaa mukaansa penkomaan tytön kaivamista suojista sopivan kokoisia kuudelle ratsulle, jotka olisivat ensimmäisenä vuorossa.
"Mimi tarvitsee cob-koon suojat, Bondille käy nuo punaiset", hän pohdiskeli samalla kun nosti limenvihreät suojat Riddlerin satulan päälle, jotta ruunan ratsastaja löytäisivät ne vaivattomasti. Ceen taivaansiniset suojat löysivät seuraavaksi paikkansa ponitamman satulan päältä. "Miltä Sillyn suojat näyttävät? Lilolla ei ainakaan ole omia ja nyt kun sekä Bond että Riddler ovat samalla tunnilla, ei se voi lainata niiltäkään."

Olivia poimi esille uudennäköiset, vaaleanpunaiset jännesuojat ja hieman kuluneemmat oranssivaaleanpunaiset samanmoiset.
"Kai nämä menevät Lilolle?" hän kysyi.

Bex vilkaisi vain puolittain suojien suuntaan, mutta nyökkäsi.
"Aivan varmasti menevät. Jos vain lainaat niitä kuluneempia niin mahtava juttu", hän hymyili siirtäessään Bondin punaiset suojat paikoilleen. Enää täytyi penkoa jotkin Hashtagille soveltuvat, sillä hän oli lähes varma, että nämä violetit suojat kävisivät Mimille. No, nyt ne ainakin saivat luvan käydä.
"Nämä saavat nyt kelvata", hän totesi vilkaistuaan tummansinisiä suojia, jotka näyttivät olleen käytössä vähintään yhtä pitkään kuin hän oli ratsastanut. Hän lykkäsi ne Hashtagille. Eiköhän ne ajaisi asiansa. "Eiköhän se ollut siinä. Vilkaistaan, että ratsastajilla on hevoset sisällä ja siirrytään sitten heinävintille, niin meillä on tilaa levitellä loimia. Heti portaiden yläpäässä on muuten pari loimea, en jaksanut viedä niitä pidemmälle, eli älä kompastu kun menet ylös", Bex jutteli hyväntuulisesti pujahtaessaan takaisin tallin puolelle. Ainoastaan Riddler ja Lilo olivat sisällä tallissa, mutta kurkistus etupihalle paljasti, että loput hevoset ja ponit olivat hoitopuomeihin sidottuina. Hän huikkasi sisällä oleville tytöille, että he olisivat yläkerrassa jos apua tarvittaisiin ja viittasi sitten Oliviaa siirtymään edellään yläkertaan. Ajatuskin loimien läpikäymisestä sai haukotuksen huulille.
"Kunhan kenttä vapautuu näiden tuntien jäljiltä, haluatko liittyä seuraan jos liikutan vähän Bubblesia?"

"Joo, toki", tyttö vastasi ja kiipesi ylös Bexin perässä. Ehkä heinäparvi ei ollut ideaalein paikka näin lämpimänä kesäpäivänä, mutta Olivia viihtyi silti.
"Mitä teen näille?" hän tökkäsi jalallaan loimimyttyä.

Bex rakasti heinävinttiä. Hän rakasti heinän tuoksua ja paalien päällä istuskelua, vaikka kesäisin paikka olikin välillä turhan kuuma hänen makuunsa. Onneksi suuret ovet saattoi aukaista toisesta päädystä ja ikkunat molemmilta puolilta, mikä loi edes illuusion vaihtuvasta ilmasta ja vilpoisasta tuulesta.
"Otat päällimmäisen, levität sen paalin päälle tai lattialle, ja käyt läpi jokaisen vyön, tarran, soljen ja hihnan, tarkistat ompeleet ja toivot, että se on ehjä. Jos ei ole, laitat sen", Bex katseli hetken ympärilleen, ennenkö vain päätyi osoittamaan lattiaa sivummalla, "tuohon. Jos se on ehjä, taittelet sen siististi ja laitat näihin koreihin", hän nyökkäsi kohti kolmea värikästä koria, jotka olivat yhtä vielä tyhjinä.
"Ja jos se on likainen, niin heitä se tuonne portaiden lähelle", hän totesi harppoen aukaisemaan päädyn kaksoisovia, joista saattoi nähdä itätarhaan. Punaruunikko täysiverinen laidunsi kaikessa rauhassa puiden varjossa, mikä sai naisen hymyilemään. "Loimia löytyy lisää täältä", hän totesi ja tönäisi jalallaan auki oven kuivaushuoneeseen, jonka lattialle hän oli kumonnut kolmen värikkään korin sisällöt edellisenä iltana, kun oli ajatellut, että tekisi jotakin hyödyllistä. Jotenkin kummasti hän oli onnistunut luistamaan epämiellyttäväksi luokittelemastaan hommasta ja päätynyt ihailemaan täysiveristään, jonka selässä hän ei ollut käynyt kuin kerran - ja silloinkin vain testatakseen, ettei ruuna ontunut mitään jalkaa.
"Voin jo nyt kertoa, että vihaan tätä", hän mutisi istahtaessaan heinäpaalin päälle ja kiskoessaan yhden loimen syliinsä. Ei kai auttanut kuin käydä toimeen.

"Miksi?" Olivia kysyi hämmentyneenä, sillä loimien käsittely oli hänestä varsin mukavaa. Hän istahti paalille ja veti eteensä loimen kerrallaan, tutki sen tehokkaasti ja nakkeli revityt - varmaan Bubbles asialla - yhteen pinoon ja viikkasi loput osoitettuun koriin.

"Koska jokainen loimi, jonka heitän rikkinäisten kasaan, on loimi, jonka joudun parsimaan kasaan", hän pyöräytti silmiään, "etkä voi uskoa, kuinka kömpelö olen neulan kanssa." Hän onnistui tökkimään neulalla enemmän omiin sormiinsa kuin paksuun kankaaseen, tai siltä se ainakin tuntui. Ompelukonekin oli sanonut sopimuksensa irti viime keväänä, eikä heistä kukaan ollut vielä saanut aikaiseksi hommata uutta. Bex käsitteli loimia tottuneesti, mutta naisen elekieli kertoi miten tuo ei lainkaan viihtynyt puuhassaan, joskaan se ei ollut aivan niin kamalaa, kun ei joutunut istumaan yksikseen.
"Joko odotat innolla koulun alkamista?" Hän kysäisi käytyään läpi pari loimea kaikessa hiljaisuudessa.

"Kuka hullu odottaa koulua?" tyttö kysyi pyöräyttäen silmiään niin ilmeikkäästi kuin vain teini osaa viikatessaan seuraavan loimen koriin.
"Ja etkö voi pyytää hoitajia parsimaan loimia?"

"En tiedä", Bex naurahti. Hän ei ollut koskaan odottanut koulun alkua, mutta hänenkin luokallaan oli ollut niitä, jotka olivat aina kertoneet, miten olivat viimeisen lomaviikon aikana valmistelleet kaiken koulua varten. Hän oli aina ollut myöhässä ensimmäisenä aamuna, kun oli unohtunut harjailemaan hevosia ja vasta sen jälkeen muistanut, ettei ollut pakannut koulukamppeitaan. Hänen huoneestaan ei löytänyt mitään nopeasti. "Veljesi?"
Bex pudisti päätään. Ajatus oli käynyt hänenkin mielessään, mutta no, hän tiesi, mitä Ava sanoisi. Ei käy, hoitajat tekevät jo tarpeeksi. Hoitajat olivat erottamaton osa heidän arkeaan, kun auttoivat ratsastajia, harjasivat hoitohevosiaan, puhdistivat varusteita ja ylipäätään auttoivat kaikessa missä vaan saattoivat. Moni oli ostanut omalla rahallaan hoitohevosilleen satulahuopia, riimuja ja harjoja, jotkut jopa loimiakin. Ei heiltä voinut enempää pyytää.
"Kai minunkin on tehtävä jotain sen eteen, että kaksi hevostani asustavat täällä."

"No joo", Olivia huokasi ajatellen nyreänä täydellistä pikkuveljeään ja hymyili sitten puolittain. Kai Bexillä oli aika kiva diili. Ehkä hänellä ei olisi varaa hevoseen, kun hän muuttaisi pois kotoa. Ehkä se ei olisi lainkaan paha asia.
"Onko se uusi kiva?"

Bex virnisti. Jos hän jotakin muisti nuoruusvuosistaan veljensä kanssa, niin tuon sisarusrakkauden. Pitäisi varmaan soitella velipojalle taas jossakin välissä, mokoma kun oli ollut koko kesän töissä Oxfordissa eikä ollut vaivautunut palaamaan kotikonnuille edes viikonlopuksi.
"Se on hyvätapainen käsitellä", hän totesi huvittuneesti hymähtäen ja viikkasi loimen siististi muiden joukkoon kirkkaanpunaiseen koriin. "Muuta en oikeastaan edes siitä tiedä. Olen ollut sen selässä kerran, ja sekin oli ehkä vartin kestänyt ratsastus", hän jatkoi harteitaan kohauttaen. Ehkä hänen äidillään oli syynsä varautuneeseen suhtautumiseensa. Hevonen voisi osoittautua aivan mielipuoleksi.
"Haluan antaa sen rauhassa totutella uuteen elämäänsä, joten se saa viettää ainakin kuukauden laitumella ilman minkäänlaista treeniä. Käsittelen sitä monta kertaa päivässä, jotta se tottuu minuun ja niin edes päin, mutta mitään liikunnallista ohjelmaa ei ole luvassa. Se on tottunut viettämään päivästään 23 tuntia sisällä, joten sille tekee hyvää olla hetki ihan vain hevonen hevosten joukossa", Bex selitti harteitaan kohauttaen samalla kun tutki seuraavaa loimea. "Se on sitä paitsi niin kovassa kunnossa, että on parempi jättää se rauhaan. En ole ikinä käsitellyt hevosta, joka olisi vastaavassa kunnossa. Twister on pelkkää lihasta", hän virnisti. Kai se oli ihan ymmärrettävää, kun ruuna oli vielä kolmea viikkoa aiemmin ollut tuttu näky laukkaradoilla.

"Äitisikö ei ilahtunut?" tyttö kysyi ja nakkasi loimen, jonka rinnassa oli ponin pään mentävä palkeenkieli, korjattavien pinoon.

Bex nauroi raikuvasti Olivian kysymykselle.
"Vuosisadan aliarviointi", hän virnisti ja nakkasi ehjän mutta jostakin likaa saaneen loimen portaiden juureen. Hän oli pessyt kaikki loimet, ja silti tuo oli jo toinen kapistus, jossa oli mutaa. "Äitini on raivoissaan. Olen kuullut joka toisena iltana saarnan vastuuttomuudestani ja joka toisena uhkailua siitä, miten Twister lähtee heti jos siitä koituu vähänkin harmia", hän pudisteli päätään huvittuneena. Hän epäili, ettei aamuinen heitto Twisteristä maastoratsuna ollut tehnyt mitään sen eteen, etteikö äiti tänään noudattaisi samaa kaavaa kuin ennenkin.

"Eikö sinua ota päähän, että äitisi voi määräillä sinua edelleen?" Olivia kysyi kurtistaen kulmiaan. Hän odotti sitä päivää omalle kohdalleen kuin kuuta nousevaa.

"Todellakin", Bex tuhahti. "Mutta minun koulutuksellani töiden saanti olisi varsin epävarmaa, ja vaikka saisinkin hyvän työn, ei se kattaisi hevosten kuluja. Joutuisin luopumaan todennäköisesti molemmista hevosistani, mutta aivan varmasti ainakin toisesta ja jos niille kävisi yhtään mitään, ei minulla olisi varaa eläinlääkärikuluihin", hän kohautti harteitaan ennenkö jatkoi, "joten siihen nähden se, että äiti välillä kohtelee minua kuin olisin kymmenen vanha, on aika pieni juttu."

"Saisit varmasti töitä vaikka Rosingsista", tyttö arveli muistellen ihmisiä, joita kilpatallilla oli töissä - Bexin elinikäinen kokemus ja ahkeruus takaisivat varmasti työn hevosalalta.

"Voisitko kuvitella minut yöpuvussani jakamaan Rosingsin hevosten aamuheiniä?" Hän virnisti muistellen tätäkin aamua, kun oli pyörinyt ympäriinsä yöpuvussa ja kumisaappaissa. Olihan hän joskus äidin kanssa raikuvasti riideltyään sitä ajatellut, kun oli kuunnellut Jamien tarinoita ja ihaillut Rosingsin puitteita, mutta lopulta hän oli aina löytänyt itsensä Greenridgen pihasta, tuttujen hevosten keskeltä ja tiennyt sydämessään, ettei vaihtaisi elämäänsä toiseen, vaikka tilaisuus tarjoutuisi. Hänen kotinsa oli täällä ja no, mitä Greenridgekään olisi ollut ilman häntä? Hän mielellään ajatteli, ettei ratsastuskoulu pärjännyt ilman hänen panostaan. Se tieto korvasi puuttuvan rahan.

"Hyvin", Olivia virnisti. Bex olisi varmasti mukavampi työntekijä kuin sarjamurhaajalta näyttävä hapannaama tai yksijalkainen ihmiskuori.

Bex virnisti.
"Painan sen mieleeni", hän lupasi pilkettä kirkkaissa silmissään. Tuskin hän koskaan tarttuisi moiseen tarjoukseen, mutta olihan se hauska edes leikitellä ajatuksella, että hän voisi saada töitä Rosings Parkin kaltaisesta hevoskeskuksesta.

Kun loimet oli lajiteltu, Olivia kohotti kysyvän katseen Bexiin.
"Onkohan leiriläiset jo ratsastaneet?"

Bex venytteli raukeasti noustessaan jaloilleen ja käveli kentän puoleiselle ikkunalle.
"Loppuverkalta näyttää", hän kommentoi katsellessaan, miten ratsukot ravasivat pitkin ohjin uraa pitkin. Ava kiskoi puomeja kentän sivuun väistellen tottuneesti ratsukoita. "Oletko nälkäinen?" Punapää suuntasi kysymyksen olkansa yli tytölle.

Tyttö pudisteli päätään. Koulu alkaisi pian - hänen olisi päästävä oikeisiin mittoihin, ennen Nikin kohtaamista.
"Menetkö nyt ratsastamaan Bubblesin?"

Bex pudisteli päätään. Söikö Olivia koskaan mitään? Hän oli nälkäinen, vaikka oli ahtanut ties kuinka monta sämpylää kitaansa aamupalalla.
"Joo. Onko kypäräsi jossain lähistöllä?" Nainen kysäisi pieni virne kasvoille kohoten. Jos hän joutuisi raatamaan lämpimässä kesäpäivässä, hän laittaisi vahingon kiertämään.

"Kaapissa", Olivia vastasi ja nyökkäsi kohti kaappia, jossa Sillyn ylimääräiset varusteet olivat. Hän kurtisti epäluuloisesti kulmiaan.
"Miksi?"

"Ota se mukaan", hän totesi suunnatessaan sulkemaan suuria ovia heinävintille. Bex vilkaisi olkansa yli tyttöä. "Felinelle tekee hyvää pyöriä vähän kentällä ennen suurta koetusta yömaastossa."

"Hienoa", Olivia vastasi ajatukset sinkoillen. Hän poimi kypäränsä tamman siistin loimipinon päältä ja lähti alakertaan pohtien, miltä näyttäisi tamman selässä. Hän vilkaisi Bexin suuntaan ja lähti sitten hakemaan Felineä tarhasta, kun leiriläiset olivat tulleet ratsuineen talliin.

Bex joutui hetken etsimään omaa kypäräänsä, ennenkö muisti etäisesti jättäneensä sen toimiston pöydälle edellisenä päivänä, ja lähti sieltä mustaa kypäräänsä noutamaan. Hän tervehti leiriläisiä ja katsoi hevosten purkamista sivusilmällä samalla kun harjasi kiukkuavaa poniaan. Hän päätyi siirtämään ponin paholaisen käytävälle, kun karsinassa harjaamisesta ei vain meinannut tulla mitään. Onneksi yksityishevosten käytävälle ei muita tulisi kuin Olivia Felinen kanssa. Bex hyräili hyväntuulisesti kun jätti hetkeksi poninsa rauhaan auttaakseen pientä ratsastajaa suitsien ristittämisessä ja palasi sitten aiemman puuhansa pariin. Bubbles oli kerrassaan törkyinen, eikä mikään harjaus tuntunut irrottavan kaikkea pölyä vaaleasta karvasta.

Olivia talutti tumman tamman sen karsinaan, tarjosi sille mahdollisuutta juoda ja sitoi hevosen sitten vetosolmulla kaltereihin. Se ei vaikuttanut kovin iloiselta hänen seurastaan, mutta ei se ollut estänyt häntä pitämästä Lilostakaan. Tyttö suki sen karvaa vahvoin liikkein pöllyttäen tomua ja harjasi kylkiä, kunnes ne kiilsivät tummanruskeina. Mitäköhän hevosen omistaja olisi mieltä hänestä hienon kouluratsunsa selässä? Olivia toivoi, ettei Sasha tai mikä lie naisen nimi oli, koskaan saisi tietää, kun kiristi tamman satulavyötä.

Bex oli nostamassa satulaa Bubblesin selkään, kun poni pääsi näykkäisemään hänen käsivarttaan. Ruuna tajusi itsekin, että oli tehnyt väärin ja peruutti saman tien niin kauas naisesta kuin vain käytävälle sidottuna saattoi välttääkseen varman rangaistuksen ja nosti päätään, kun Bex lähestyi reikiä ruunan otsaan katseellaan poraten. Samperin eläin. Hän heitti satulan poninsa selkään ja kiristi vyön reippaasti, jotta poni ei pääsisi pullistelemaan. Vasta sen jälkeen hän hieroi käsivarttaan ja vilkaisi, oliko hampaista jäänyt muuta jälkeä kuin myöhemmin paikalle kohoava mustelma. Hän pudisteli yhä päätään kun kiristi turparemmiä ja irrotti poninsa käytävältä. Luoja mikä eläin.
"Valmista tuli!" Hän huikkasi ennen kuin nappasi pitkän kouluraipan käytävän varrelta ja lähti kiskomaan poniaan perässään kohti hiekkaista ratsastuskenttää, joka pöllyäisi varsin kiitettävästi aurinkoisen päivän ja kahden aiemman ratsastustunnin takia. Onneksi heitä oli vain kaksi ratsastamassa. Olisi tilaa pysytellä poissa pahimmista pölypilvistä.
"Feline on vähän särmikäs, mutta se tekee mielellään yhteistyötä ratsastajan kanssa, joten ei kannata jännittää. Kun kerran pidät Lilosta, pidät varmasti Felinestäkin. Se reagoi herkästi apuihisi ja saattaa olla jopa terävän tuntuinen, kun siltä pyytää jotain, joten kannattaa varautua siihen, että se toteuttaa pyyntösi jo ennen kuin ehdit edes loppuun asti ratsastaa. Feline ei oikeastaan pukittele tai juokse alta, korkeintaan huiskii hännällään ja viskoo päätään vaikka tekisit selässä mitä, joten älä huoli, et putoa", hän lupasi virnistäen. "Mutta sen ravi ja laukka ovat suurieleisiä kouluratsun askellajeja, joten niissä istuminen vaatii paljon. Minä lusmuan aina ja kevennän ravissa", Bex myönsi vähääkään häpeilemättä. Hän ei rakastanut kouluratsastusta samalla intohimolla kuin Sasha ja Ava, joten oliko se ihmekään, jos hän lusmusi siitä mistä saattoi.
"Kokeile sitä omaan tahtiisi, se on oikeasti tosi mukava. Ja no, se on älykäs hevonen, joten jos toistat saman harjoituksen useamman kerran, se osaa tehdä sen jo ilman sinuakin", hän virnisti. Hän oli edelleen varma, että heidän onnistuneet puolipiruettinsa johtuivat ainoastaan siitä, että Feline ennakoi hänen pyyntönsä viidennen epäonnistuneen kerran jälkeen ja hoiti homman kotiin kyllästyttyään ratsastajan sähellykseen. Bex pysäytti Bubblesin kentän laidalle ja nousi selkään vaivautumatta viemään poniaan kaartoon asti. Turhaa semmoinen, kun portin vierestäkin saattoi nousta selkään. Hän kiristi vyön ennenkö laski poninsa liikkeelle ja tajusi vasta sen jälkeen vilkaista Olivian suuntaan. Ehkä hänen olisi pitänyt tarjoutua avuksi Felinen kanssa, vaikka no, olihan portin vieressä jakkarakin. Toisin kuin Bubbles, jonka mielestä jakkaroiden ja muiden korokkeiden luota karkailu oli maailman paras harrastus, Feline osasi seistä aloillaan missä tahansa.

Olivia nyökkäili vaiteliaana, kun Bex kuvaili osaavaa tammaa. Sen selkään nouseminen olisi ollut paljon mukavampaa, jos olisi luottanut omiin taitoihinsa hieman enemmän. Hän talutti hevosen perässään kentälle eikä kokenut satulaan nousemista ongelmalliseksi. Hevosen särmikkyys jäi huomaamatta, kun oli uppoutunut ajatuksiinsa, ja satulassa tyttö yritti keskittyä istumaan oikeassa asennossa lantio rennosti liikettä myötäillen. Hän antoi tamman kiertää uraa puolipitkin ohjin ja pyysi siltä voltteja ja kiemuroita vain aavistuksen ujosti kuin peläten rikkovansa hevosen.

Bex joutui keskittymään Bubblesiin, joka oli täynnä ponimaista tarmoa, eikä tosiaankaan käyttänyt sitä mihinkään fiksuun. Poniruuna pysähtyi kentän kulmiin, taisteli pidätteitä vastaan, peruutti vinoon ja lähti omin lupineen oikomaan kulmia. Hän naputteli jatkuvasti pitkällä raipalla takaosaa saadakseen poninsa kulkemaan oikeinpäin, mutta ruuna näytti päättäneen, että takaosan sai jättää tänään talliin. Hän huokaisi turhautuneena ja pysäytti hevosen keskelle kenttää. Bubbles ei edes seissyt tasaisesti kaikilla neljällä jalallaan, vaan yksi etujalka oli edempänä kuin toinen.
"Olet perseestä", hän totesi kaikella rakkaudella ponilleen ennenkö jatkoi lämmittelyä ravissa. Jokainen ympyrä, voltti, käännös, taivutus ja kulmaan ratsastus vaati pienen taistelun, mutta kerta kerralta jääräpäinen poni alkoi antaa periksi kun ratsastaja ei joustanut millin vertaa. Hän olisi mielellään vilkuillut sivusilmällä Felinen ja Olivian menoa, mutta Bubbles ei antanut siihen mahdollisuutta. Ei nyt, kun hän joutui ratsastamaan jokaisen raviaskeleen kaikella keskittymisellään, jottei poni lähtisi omille teilleen.

Olivia tunsi itsensä hölmöksi niin osaavan ja hienon hevosen selässä. Hän ei tiennyt, mitä hänen oli tarkoitus tehdä tamman kanssa. Hän leikitteli kuolaimella ja kantoi omat kätensä, yritti ratsastaa syvälle kulmiin ja ohjata täsmällisiä teitä ensin käynnissä ja sitten ravissa tietämättä lainkaan oliko pilaamassa trakehneria vai vain kyllästyttämässä sitä.

Bex pysäytti Bubblesin suoraan ravista kun ruuna tuntui olevan edes sekunnin kuulolla. Hän taputti kevyesti kaartuvaa kaulaa ja veti syvään henkeä. Keskity onnistumisiin, hän muistutti itseään. Turhautumiseen voisi todennäköisesti kuolla, tai jos ei, niin siihen viimeistään, kun poni kiukuttelisi ja pukittaisi hänet koristamaan kentän aitaa.
"Ei Feline hajoa", hän rohkaisi hymyillen. "Pyydä siltä vaikka pohkeenväistöjä ja paljon nopeita, täsmällisiä siirtymisiä. Se rakastaa siirtymisiä. Jos leikittelet hetken siirtymisillä, saat sen vielä vaihtamaan askellajia joka neljännellä askeleella", hän jatkoi ennenkö kannusti poninsa jälleen liikkeelle. Nyt kun Bubbles alkoi rentoutua eikä taistellut enää häntä vastaan jokaisella solullaan, saattoi hän paremmin tunnustella ruunan kulkua. Poni oli tasapainoinen ja notkea, joten jumissa pieni ratsu ei ainakaan ollut. Saisi nähdä, mitä kokoamisesta ja lisäämisestä tulisi. Hänen veikkauksensa oli, että he painaisivat pian liitoravia pitkin kenttää kun ruuna vallan hurmaantuisi vauhdista.

Mistäs Bex sen tiesi, ettei hevonen hajoaisi teinitytön käsittelyssä - hän ratsasti yleensä Sillyä, jolla ei ollut älliä eikä taitoa eikä halua olla käymättä hänen hermoilleen. Vaisuna Olivia pidätti trakehneria käyntiin ja siirsi raviin vain siirtämällä painoaan satulassa eteenpäin; hän asetti sitä varovasti ulos, tuki sisäpuolen avuilla ja pyysi ulkopohkeella pohkeenväistöä. Hän ei tiennyt, miksi Bex valitti hevosen liikkeistä. Eikö niihin pitänyt vain mukautua, käyttää vähän vatsalihaksia?

Bex tiesi, koska hän oli ollut teinityttö Felinen satulassa. Hieman vanhempi kuin Olivia, mutta kakara siitä huolimatta. Sasha oli ollut vielä nuorempi, mutta siltikään he eivät olleet onnistuneet pilaamaan lupaavaa nuorta tammaa. Ei Feline nyt muutamasta epämääräisemmästä avusta kärsisi, kun ei ollut kärsinyt niistä aiemminkaan.
"Opetatko minut istumaan harjoitusravissa?" Hän virnuili vaikka tiesikin, ettei saisi häiritä muiden ratsastusta vitsailullaan. Ava valitti siitä hänelle aina, mutta hän ei ollut vielä oppinut sulkemaan suutaan ratsastuksen ajaksi. Toki hän puhui vähemmän, vaan hiljainen hän ei osannut olla. Hän taivutti Bubblesia kulmassa ja jatkoi siitä suoraan loivassa sulkutaivutuksessa uraa pitkin. Ruuna taipui notkeasti sen verran mitä hän pyysi, mikä ei tosiaankaan olisi kouluradoille riittänyt, mutta hän taputti kermansävyistä kaulaa siitä huolimatta. Bex työsti ruunaa taivutuksilla ja pohkeenväistöillä, ennenkö alkoi koota ravia. Bubbles oli laiska käyttämään takaosaansa, mistä hyvästä nainen sai naputella jatkuvasti raipalla muistutuksia, mutta lopulta ruuna kokosi itseään sen verran, että hän saattoi olla tyytyväinen. Enää pitäisi testata, miten poni venyi lisäykseen ja sitten ottaa vähän laukkaa, ja hän voisi hyvillä mielin todeta ruunan kykeneväksi palaamaan treeniohjelman pariin.

Olivia pyöräytti silmiään harkiten, että kysymys oli joko sarkastista ivaa tai lempeä vihjaus, että hän istui väärin. Kun teki voltteja, hyppyjä ja venytti kehonsa sen rajojen yli, sitä oppi hallitsemaan lihaksistonsa kohtuullisen hyvin. Tyttö epäili näyttävänsä kovin elegantilta tamman selässä ja varmaan takertui jaloillaan liiaksi hevoseen. Hän siirsi hevosen hetkeksi käyntiin ja rapsutti sen harjantyveä pohtien olisiko itse parempi, jos voisi ratsastaa tällaista hevosta eikä sähläri-Sillyä, joka sai hänet menettämään malttinsa hyvin nopeasti. Hän yritti koota hevosta pyörittelemällä kuolainta ja koskettelemalla pohkeillaan tamman kylkiä, jos se vaikka lisäisi hieman potkua askeliin. Sitten hän asetti sen sisään, istui satulaan ja nosti laukan. Miten ihanasti se pyöri verrattuna Sillyyn, joka olisi ollut jo kentän toisessa päässä, pää pystyssä ja häntä tötteröllä, pärskien ja puhisten ja hiekkaa pöllyttäen.

Bex oli varma siitä, että jos hänen kenttäratsullaan olisi edes puolet Felinen liikkeistä, hän joutuisi aloittamaan uudestaan kuntoilun, jonka oli laiskuudessaan lopettanut vuosia sitten. Bubblesin askellajit olivat näyttävät silloin, kun ponin todella kokosi liikkeen alle, mutta pienellä ratsulla oli pienemmät liikkeet kuin suurilla, tanssivilla kouluratsuilla, joten niissä istuminenkin vaati vähemmän. Hän valmisteli lisäystä ennenkö käänsi ruunansa kulmasta lävistäjälle ja päästi pienen dynamiittipötkönsä valloilleen. Bubbles liikkui häntä korkealla ja venytti etujalkojensa askelta kauas eteen samalla kun hän laski ruunalle enemmän ohjaa. Bex myötäili liikettä syvällä satulassa istuen ja tunnusteli jokaista askelta. Riittävän puhdas suoritus hänelle. Hän joutui hidastamaan ruunan käyntiin saakka, kun poni ei ollut kuunnella pidätteitä vaan touhotti menemään korvat hörössä. Loistavaa.
"Yritän pitää tämän käsissä", hän huikkasi vain puoliksi vitsillä. Hän joutuisi todella työskentelemään, jottei poni lähtisi viemään häntä, kun kerran kuumui näin paljon jo pelkästä ravilisäyksestä. Olisi vain pitänyt laittaa ponille suuhun hissikuolain, vaikka hän ei siitä muutoin niin välittänytkään. Ainakin poni olisi pysynyt käsissä. Bex pyyhkäisi hikeä otsaltaan -sitä se teetti, kun ratsu ei päästänyt vähällä-, ja valmisteli laukannoston käynnistä vaikka tiesikin, että riski pukkilaukkaan ryntäämiselle oli suuri. Hän veti syvään henkeä ennenkö nosti laukan pääty-ympyrällä. Ainakaan poni ei pääsisi kauas, jos se päättäisi lähteä. Bubbles sinkosi takaosansa ilmaan lähes joka toisella askeleella ensimmäiset kaksi kierrosta, ennenkö rauhoittui laukkaamaan reippaasti suurella ympyrällä vain silloin tällöin pukitellen. Jos hän ei olisi juuri nähnyt, miten hyvin ruuna käytti selkäänsä kokoamisessa, olisi hän voinut epäillä ponin selän olevan kipeänä, mutta ei. Nämä pukit olivat vain sitä, ettei hän antanut ponin mennä niin lujaa kuin se olisi halunnut, vaan istui koko painollaan ikävästi liikettä vastaan.

Tyttö pidätti tamman takaisin käyntiin ja katseli Bubblesin treeniä. Hän tuskin saisi yhtäkään hevosta liikkumaan noin. Oli masentavaa, kun ei loistanut missään. Hän taputti Felinen kaulaa tietämättä, kuinka kauan hänen oli tarkoitus ratsastaa kouluhevosta. Hän pyysi siltä muutaman askeleen lisää pohkeenväistöä, teki pari volttia ravissa ja alkoi vajota synkeyteen.

Bex vaihtoi ympyrältä toiselle kahdeksikolla, naurahti kun Bubbles vaihtoi laukkaa itsenäisesti ja taputti ruunan kaulaa, kun se malttoi laukata hieman rauhallisemmin tähän suuntaan. Eiköhän se ollut tässä. Hänen poninsa oli oikein valmis huomisen haasteisiin. Hän pidätti ruunan raville ja laski ohjaa pidemmäksi antaessaan ratsun ravata laajoilla kaarilla ja ympyröillä ympäri kenttää. Kun hän hidasti käyntiin, laski hän ohjat pitkiksi ja päästi jalustimet jaloistaan pyöritelläkseen nilkkojaan. Ei Bubbles enää mitään tyhmää keksisi, ehkä.
"Miltä Feline tuntui? Haluatko sen edelleen maastoon?" Hän todella toivoi ettei tyttö ollut muuttanut mieltään, sillä hän alkoi jo tyytyä tulevaisuuteensa Riddlerin kahjona ratsastajana yön hämärissä.

"Ihan kivalta ja joo", Olivia vastasi olkiaan kohauttaen ajatukset harhaillen jo muissa asioissa. Koulu alkaisi kohta. Hänen oli pakko saada uusi iphone ja uusia vaatteita. Muuten hän tekisi jotain… Jotain ja äiti saisi katua. Hän taputti tamman kaulaa annettuaan sen kävellä löysin ohjin ja pudottautui kävelemään sen rinnalle. Ei hänestä ollut tällaisen hevosen kouluratsastajaksi.

"Se näyttää tyytyväisemmältä kuin yleensä sen jälkeen kun minä olen ratsastanut sillä", Bex huomautti katsellessaan rentoa tammaa. Se tosin saattoi johtua siitä, että hän vaati Felineltä paljon muttei kuitenkaan osannut ratsastaa sitä samalla tahdikkuudella kuin Sasha. Hän ratsasti sinnepäin eikä aivan tiennyt, miten korjata puolipiruettia, mutta hän yritti silti. Kai sitä nyt vähemmästäkin turhautui, kun ratsastaja sähläsi.
"Se johtuu siitä, että ratsastat päin honkia", Ava kommentoi kentän laidalta nojaillessaan talikon varteen. Vanhemman naisen äänessä oli huvittunut särmä, mutta Bex pyöräytti silmiään. Mahtavaa. Eikö äidin olisi pitänyt olla ruokkimassa lapsia tai jotakin?
"Kiva nähdä sinuakin. Mites leiriläiset?" Ava vain pudisteli päätään jättäen kysymyksen vaille huomiota ja osoitti sen sijaan Twisterin asuttamaa tarhaa kohti.
"Haluan tuon tarhan puhtaaksi", tänään. Viimeinen sana jäi sanomatta, mutta Bex ymmärsi viestin. Hän huokaisi hypätessään alas poninsa selästä. "Olivia, olisi mukavaa, jos pesisit Roguen. Se on kuitenkin sotkenut itsensä niin, ettei sitä saa harjaamalla puhtaaksi." Bex mulkoili äitiään samalla poraavalla katseella, minkä oli aiemmin suunnannut Bubblesin otsaan. Hänen pitäisi siivota Twisterin tarha itsekseen? Tämä oli mitä ilmeisimmin jälleen kerran osoitus siitä, miten suuresti Ava arvosti ratsastuskoululleen raahattua kilpakuntoista laukkaratsua. Tytär nappasi suu tiukkana viivana talikon äitinsä otteesta kiskoessaan poniaan kohti tallia ja jupisi koko matkan tuskin kuuluvasti jotakin siitä, miten paljon vihasi elämäänsä.

"Okei", Olivia vastasi seuraten ääneti äidin ja tyttären sananvaihtoa. Hän halusi pois kotoa heti, kun siihen olisi mahdollisuus. Hän ei olisi sen sadistisen tyrannin vallan alla hetkeäkään kauempaa kuin oli pakko. Tyttö raaputti Felinen otsaa, vaikka tamma tuskin siitä piittasi ja talutti sen sisälle purettavaksi varusteista. Hän hakisi Roguen pesulle samalla, kun veisi Felinen takaisin tarhaan.

Bex puhisi kiukusta vielä siinäkin vaiheessa, kun oli riisunut Bubblesin ja huuhtonut ponin selän ja jalat viileällä vedellä. Poniruunakin aisti päättäväisyyden, jota nainen huokui ympärilleen, eikä edes yrittänyt mitään, alistui vain kohtaloonsa kilttinä hoidettavana. Hän veti syvään henkeä. Hänen pitäisi käyttäytyä kuin aikuinen, ei kuin teini-ikäinen. Äiti ei pompotellut häntä ympäriinsä, koska sai siitä suurta riemua, vaan koska tarha täytyi oikeasti saada puhtaaksi. Ava vain ilmaisi itseään terävämmin, koska oli väsynyt, ja hän reagoi voimakkaammin, koska oli itsekin uupunut koko kesän kestäneeseen leirielämään - puhumattakaan sitten viime yöstä, kun oli saanut nukkua tuskin neljää tuntia. Käyttäydy kuin ikäisesi, hän muistutti itseään ja lähti taluttamaan poniruunaansa tarhalle.
Hän nouti kottikärryt ja talikon, otti suunnan itätarhaa kohti ja huokaisi hiljaa, kun alkoi käydä tarhaa läpi metri kerrallaan. Aurinko porotti ikävästi, käsivartta kivisti Bubblesin näykkäisystä ja väsymyksen värittämä turhautuminen purkautui turhan tiukkana otteena talikon varresta ja liiankin ripeinä otteina. Hän vielä katkoisi talikon muoviset piikit. Olisi pitänyt ottaa se ikivanha metallitalikko, joka painoi kuin synti mutta selviäisi atomipommistakin. Twister ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostuneelta siivouspuuhaan, vaan pysytteli etäämmällä ja laidunsi tyytyväisenä. Ainakin ruuna oli kaunis katsella, jos ei mitään muuta. Hän piti hetken taukoa kottikärryn kahvojen välissä istuen ja katseli hevostaan, jonka lihakset värähtelivät aina, kun hevonen lähti liikkeelle. Saisi nähdä millainen rakenteellinen hirviö lihasmassan alta paljastuisi, kun ruuna olisi laiduntanut kuukauden tai pari.

Olivia oli vaihtanut tummanrautiaan traehnerin mustaan risteykseen, jonka mieluiten käärisi pumpuliin ainakin Bexin äidin ollessa maisemissa. Hän kiinnitti Roguen pesupaikalle ja ryhtyi huolelliseen operaatioon pysytellen omissa oloissaan sekä oman synkkyytensä että Bexin pahan tuulen takia. Olisipa hän voinut jättää koulun kesken ja tulla tallille töihin.

Bex luovutti päästyään puoleen väliin tarhaa. Oli kulunut jo aivan tarpeeksi aikaa, eikä hänen kärsivällisyytensä riittänyt enempään. Tarha saisi jäädä odottamaan huomista tai vaikka hoitajien viikonloppua. Yleensä he siivosivat kaikki tarhat silloin. Tämä tarha oli tosin ollut poikkeuksellisen likainen, kun se oli ollut lähes koko kesän jatkuvassa käytössä leirihevosia varten. Muut tarhat olivat saaneet levätä enemmän, sillä itätarha oli ollut pohjaltaan parhaassa kunnossa. Ava oli kerännyt leiriläiset teoriatuntia varten ratsastuskentälle, jolle oli ilmestynyt yksinkertainen pieni esterata. Bex pysytteli huolella pois näköpiiristä lykkiessään kottikärryt lantalan luokse. Hän kävi pesemässä kätensä oleskelutilan vessassa ja joi raikasta vettä suoraan hanasta. Hän katseli hetken sottaisia kasvojaan peilistä, ennenkö päätyi pesemään nekin. Aiempi turhaumus ja paha tuuli oli väistynyt ainakin suurimmalta osin, sillä vaikka Bex oli varsin räjähtävä tapaus, osasi tuo myös siirtyä eteenpäin nopeasti. Ainakin silloin, kun käytti päätään. Nytkin hän tiesi, ettei hänellä ollut mitään syytä kiukutella, mutta äidin komentelu oli ehdottomasti tökännyt häntä väärään paikkaan.
"Kuinka kamala takiaispesäke Rogue oli?" Nainen päätyi kysymään vain aavistuksen väkinäistä pirteyttä äänessään paikallistettuaan Olivian. Ruunan pitkä, kihartuva musta harja ei tosiaankaan ollut helppo pitää selvänä, varsinkaan kesäisin, kun musta risteytys tunki päätään joka paikkaan. Ehkä tarhan puhdistaminen oli kuitenkin ollut se pienempi paha.

"Ihan normi", Olivia vastasi ja kohautti olkiaan. Hän oli pessyt mustan hevosen, setvinyt sen kiharaiset jouhet moitteettomiksi ja jättänyt sen sitten karsinaan odottelemaan seuraavia ohjeita. Sen jälkeen hän oli huuhtonut pesukarsinan ja sitoi nyt vaaleanpunaista hiustupsuaan napakammalle ponihännälle.
"Mitäs sitten?"

Bex vilkaisi kelloaan ja huokaisi hiljaa. Hän toivoi, että olisi ehtinyt käydä näpistämässä jotain syötävää kotoa tässä välissä, mutta se oli turha toivo.
"Voisimme hakea ponit sisään tarhoista. Pienempien tunti on ensin, ja tässä välissä tulee vielä kiire, kun teoriatunti venyy kuitenkin", Bex kohautti harteitaan. Hän sulki hetkeksi silmänsä kaivellakseen mielensä perukoilta hevoset, jotka olivat aamupäivällä olleet jälkimmäisellä tunnilla. "Saatko tuotua Kit Katin ja Acen kerralla? Ne on molemmat pihatossa. Myös Prada pitäisi hakea, se on Lilon ja kumppaneiden kanssa länsitarhassa. Varo Riddleriä", hän lisäsi kuin jälkiajatuksena. Ehkä hän saisi tuotua Happyn, Sonyn ja Chaoksen kerralla etelätarhasta. Äiti ei tosin arvostaisi, kun hän taluttaisi kentän ohi kolmea hevosta kerralla, mutta äidin mielipidettä ei kysytty.

"Joo", Olivia vastasi ja katosi ulos peittäen haukotuksen. Kahta leppoisaa pikkuponia ei ollut vaikeaa taluttaa yhtä aikaa sisälle, kun ne seurasivat mukana kuin koirat. Kun ponit olivat vapaissa karsinoissa, hän lähti hakemaan ensin Lilon hätistäen Riddlerin kauas itsestään ja rapsutettuaan tamman kaulaa, lähti metsästämään Pradaa. Huumorintajuinen poni leikki aikansa, ettei antanut kiinni ja lopulta Olivia taklasi sen painiotteeseen ja vangitsi tamman riimunnarulla. Saatuaan senkin karsinaan, hän tähysi Bexiä.

Bex oli ollut oikeassa. Avan hänelle suuntaama katse oli myrkyllinen, kun hän kulki kahden ponin ja leppoisan tinkerin kanssa kentän ohitse kohti tallia. Happy asteli onnellisesti pöhisten hänen oikealla puolellaan ja Chaos steppasi kiireisin, naurettavan lyhyin askelin vasemmalla puolella. Sony asteli rennosti pää matalalla joukon hännillä eikä aiheuttanut ongelmia, kun hän sujautti ratsut yksi kerrallaan tyhjiin karsinoihin. No niin. Eiköhän se siitä. Jälkimmäinen porukka ehtisi hakea itse hevosensa tarhoista ja kun Ava oli jo valmiiksi tallilla, ei häntä tarvittaisi auttamaan näitä nuorempia hevosten varustamisessakaan. Ruokaa, nyt heti, kiitos.
"Lähden käymään talolla, tuletko mukaan?" Bex kysäisi astellessaan Olivian luokse. Hän halusi syödä kunnolla nyt ja no, pysytellä poissa äitinsä jaloista. Illan yömaasto vaatisi kuitenkin heiltä kaikilta suurta panostusta, joten parempi syödä kunnolla ja olla rähjäämättä turhista.

"Ei tarvitse", Olivia vastasi ja hukutti nälkänsä vesipulloon. Hän tunsi vanhan itsensä palaavan, mutta hänen olisi oltava laiha koulua varten.
"Onko tässä nyt jotain ohjelmaa vai?"

"No, voit jäädä auttamaan ponien varustamisessa. Sen jälkeen on vain nämä kaksi estetuntia ennenkö leiriläiset menevät syömään päivällistä. Sitten äiti varmaan keksii niille jotain puuhaa, kunnes kello alkaa lähestyä yhdeksää ja voimme lähteä maastoon", Bex kohautti harteitaan. "Mutta minä menen nyt syömään. Voit aina käydä hakemassa Sillyn sisään, jos haluat harjailla sitä tai jotain ennenkö se lähtee maastoon illaksi."

"Okei", tyttö kohautti olkiaan eikä tuntenut suurta intoa viettää aikaa kahelin hevosensa kanssa. Mutta oma rauha matkalla laitumelle voisi olla mukavaa. Hän hillitsi sisäisen pahan olon valmistautuessaan auttamaan ponien varustuksessa, ja kun leiriläisten ilomielinen ryhmä oli tunnilla, Olivia lähti lompsimaan kädet taskuissa kohti laidunta pitämättä kiirettä.

Bex ei pitänyt kiirettä penkoessaan itselleen ruokaa kaapeista. Hän päätyi juoruamaan Sashan kanssa puhelimen välityksellä samalla kun lähes poltti nuudelit kattilan pohjalle. Viime hetkillä liedeltä nostettu kattila koitui pelastukseksi ja hän saattoi kipata valmiin aterian höyryämään lautaselleen. Äiti ei arvostaisi, jos hän jättäisi sotkua jälkeensä, joten alistuneesti huokaisten hän valmistautui siivoamaan aiheuttamansa sotkun ennen tallille palaamista. Tosin sitä ennen hän halusi kuulla kaiken Sashan harjoittelupaikasta Newcastlen opetussairaalassa.
Pienemmät ratsastajat olivat jo hoitaneet poninsa estetunnin jälkeen, kun hän lopulta palasi takaisin tallirakennukselle. Yksi vilkaisu kentälle riitti kertomaan, ettei Riddler tosiaankaan esiintynyt edukseen, sillä kirjava estetähti sinkoili sinne tänne ja viskoi päätään pukkiensa lomassa. Hän huokaisi. Ehkä äiti oli ollut oikeassa kun oli keväällä pohtinut Riddlerin myymistä. Ruuna ei ollut monikäyttöinen tuntiratsu, vaan hyötyisi enemmän jonkun yksityisen omistuksessa olemisesta. Sääli, ettei kukaan halunnut ostaa kaistapäistä, huonotapaista hevosta hinnalla, jolla heidän kannattaisi ratsu myydä.
"Miten täällä menee?" Bex kysyi paikallistettuaan Olivian. Onneksi he pääsisivät kohta maastoon. Kesäillat olivat tavattoman kauniita maastoratsastuksia ajatellen.

Olivia vastasi kohauttamalla olkiaan. Hän oli tuonut Sillyn sisään, ja musta tamma pyöri karsinassaan kaviot seinieen kolahdellen. Tyttö istui sen harjapakilla käytävällä ja siisti kynsinauhojaan vesipullo sylissään.
"Tarvitsetko jotain?"

Bex liukui karsinan ovea pitkin alas käytävälle istumaan ja vilkaisi pakin päällä istuvaa tyttöä.
"Ajattelin käydä Twisterin kanssa kävelemässä, mutta tarvitsen apukäsiä", hän vastasi harteitaan kohauttaen. Ruuna oli hyvätapainen hevonen, kunnes jotakin yllättävää tapahtui, eikä hän suunnitellut raahautuvansa hevosen perässä kilometritolkulla, jos ruuna päättäisi ampaista täyteen vauhtiin.
"Luuletko, että jaksaisit kävellä sen toisella puolella pienen lenkin?" Hän ei ollut lainkaan niin varma, että jaksaisi itse. Ei olisi koskaan pitänyt luopua lenkkeilystä ja skeittaamisesta.

"Joo", tyttö vastasi hieman vähemmän innokkaasti kuin aikaisemmin, vääntäytyi jaloilleen ja kävi nakkaamassa Sillyn harjapakin takaisin varustehuoneeseen.
"Miksi haluat sen menettävän lihaksensa?" hän kysyi odotellessaan.

Bex istui edelleen käytävällä, kun Olivia palasi. Hänen olisi pitänyt mennä samalla reissulla itsekin varustehuoneelle, mutta häntä oli laiskottanut aivan liikaa. Olisipa hän voinut istua vielä puoli tuntia tai vaikka kolme tuntia. Vaivalloisesti nainen kapusi jaloilleen ja veti syvään henkeä. Selvä, töihin siitä. Hän harppoi vauhdikkaasti varustehuoneelle, nappasi Twisterin ohjattomat suitset käsivarrelleen, poimi juoksutusliinan ja riimunnarun mukaansa ja otti suunnan kohti ruunan yksikseen asuttamaa itätarhaa kohti.
"Se on hinta, joka on maksettava, jotta saan sen sellaiseksi kuin tahdon", hän vastasi harteitaan kohauttaen. "Se on tällä hetkellä täynnä stressiä ja sen värittämää energiaa, ja on todennäköisesti ollut viimeisen kahden viikon aikana enemmän ulkona kuin koko vuoden aikana ennen sitä. On helpompi kouluttaa sitä, kun se ei ole noin kovassa kunnossa", hän selitti. Hän oli epäillyt valitsemansa lähestymistavan toimivuutta tänä lyhyenä aikana jos ties kuinka monta kertaa, mutta nyt oli turha lähteä miettimään enää muuta. Hänen toimintasuunnitelmansa oli tämä, ja hän pitäisi siitä kiinni. Nainen livahti lankojen lomasta tarhaan, jota oli siivonnut päivän aikana ja katseli, kuinka punaruunikko kohotti päänsä heinistä. Ainakaan ruuna ei lähtenyt karkuun, vaikka eipä se luoksekaan tullut.
"Pidätkö näitä niin käyn hakemassa sen?" Hän ehdotti ojentaen suitsia ja liinaa tytölle.

"Okei", Olivia vastasi ja vilkaisi pientä täysiveristä skeptisesti. Ilmeisesti se oli niin hullu, ettei Bex pärjäisi sille, jos se jaksaisi juosta. Lupaavaa. No, se ei näyttänyt kovin pelottavalta.

Bex lähti noutamaan pientä ruunaansa, joka ei yrittänyt karkuun kun hän lähestyi riimunnarun kanssa. Hän naksautti narun kiinni riimuun ja lähti taluttamaan hevosta takaisin portille. Twister kulki pää korkealla terävin käyntiaskelin hänen rinnallaan, eikä malttanut olla viskomatta päätään muutamaan otteeseen. Bex komensi varsin periksiantamattomasti ja laittoi hevosen kiertämään ympyrän aina, kun Twister yritti kiihdyttää hänen edelleen. Lopulta he pääsivät portin tuntumaan ja hän saattoi aukaista riimun solkea sen verran, että ujutti koko kapistuksen ruunan kaulalle. Hän ojensi kättään Olivialle ottaakseen takaisin mustat suitset ja puki ne näppärästi hevosen jaloon päähän. Hän siirsi riimunnarun kiinni toiseen kuolainrenkaaseen ja viittoi Oliviaa kiinnittämään pitkän juoksutusliinan toiseen.
"Minä talutan sitä tältä puolelta, joten anna liinan roikkua rentona, mutta jos se alkaa häseltämään jotain, valmistaudu kääntämään sitä ympyrälle, kuten tekisit jos juoksuttaisit hevosta", hän ohjeisti samalla kun riisui riimua ruunan kaulalta. Hän todella toivoi, ettei hän joutuisi juoksemaan riekkuvan hevosen rinnalla ympyrän ulkokaarella, mutta kaikkeen täytyi aina varautua.

"Okei", tyttö toisti haparoiden ja vilkaisi hevosta epäluuloisena. Tämä kuulosti loistavalta suunnitelmalta.
"Miksi et vain ota sitä liinaan?"

"Koska narulla sitä tullaan jatkossakin taluttamaan", hän totesi harteitaan kohauttaen. Hänen äitinsä hirttäisi hänet jos tietäisi, mitä hän oli tekemässä. Äidin silmissä Twister oli pahempi kuin kymmenen Riddleriä. Hän ei uskonut sitä.
"Eikä se oikeasti ole mitenkään mahdoton. Viimeksi se keräsi vähän kierroksia kun palasimme takaisin tallille ja saattoi ehkä kaataa Sashan, mutta se nyt oli enemmän Sashan moka", hän virnisti lopussa. "Sinä tiedät paremmin kuin astella hevosen eteen", hän naurahti. Sasha oli keskittynyt hetkeksi johonkin muuhun ja päätynyt astelemaan ruunan edessä, joka oli tönäissyt ihmisen päällään pois tieltä. Bex aukaisi laitumen portin ja asteli ulkopuolelle hevonen rinnallaan. Twister kulki pää korkealla, suuret lihakset värähdellen, ja näytti uhkuvan energiaa jokaisella solullaan. Hänen hevosensa oli upea. Hän otti suunnan hiekkatietä pitkin kohti maastoesteitä ja metsäpolkuja. Autojen keskelle hän ei aikonut ruunaansa viedä. Twister liikkui reippaasti, mutta muutama nykäisi narusta muistutti hevosesta siitä, että tahdin määräsivät ihmiset.
"Näetkö nyt, ei se ole ollenkaan niin kamala kuin miksi äitini sen maalailee."

"Mm'hh", Olivia vastasi pohtien, luottiko Bex turhan paljon hänen kykyihinsä ja olikohan tämän äiti sittenkin oikeassa. Hän piti liinakerää käsissään ja katseensa tiukasti punaruunikossa.

Twister kulki pää korkealla ja tummat silmät älykkäästi ympäristöä tarkkaillen. He olivat kulkeneet tätä reittiä jo useampaan kertaan, eikä ruuna enää jäänyt tuijottelemaan jokaista puskaa ja ojanpengertä. Hän katseli hevostaan olematta vielä aivan varma siitä, oliko tehnyt sittenkin huonomman valinnan, kun oli jättänyt kimon ruunan tallille ja vienyt mukanaan nuoren amerikkalaisen ruunan, joka oli pettänyt kaikkien odotukset kerrasta toiseen.
Bex oli niin keskittynyt hevoseensa, ettei hetkeen edes tajunnut, että voisi puhua seuraksi lähteneelle tytölle. Hän hymyili kurkistaessaan kaulan ali toiselle puolelle.
"Koulu vie varmasti paljon aikaasi syksyllä, mutta olet aina tervetullut tallille. Jos haluat joskus viikonloppuisin lyöttäytyä mukaan maastoretkille, olen varma että saan järjestettyä Lilon sinulle ratsuksi", hän totesi hymyillen. Hän tiesi jo nyt, että jäisi kaipamaan nuorta apulaistaan kun koulu veisi teinin mennessään. Oli mukavampi siivota tallia ja hoitaa hevosia, kun sitä ei tarvinnut tehdä yksin.

"Kiitti", tyttö vastasi sekavin tuntein. Hän viihtyi Bexin seurassa ja hän oli tuntenut olevansa tarpeellinen, pätevä lisä tallilla. Hän ei kuitenkaan nähnyt kahta elämäänsä sujuvasti lomittain. Ehkä hänestä olisi mukavaa olla tämä ihminen jatkossakin, se ahkera, vastuullinen nuori, joka nousi vapaaehtoisesti aamukuudelta tekemään töitä eikä pahastunut käsiensä likaantumista tai sitä, että oli ilman meikkiä, punaisena ja kiiltävänä ja hikisenä ja pölyisenä. Mutta ajatus koulunkäynnistä niin oli kamala. Se väänsi hänen vatsaansa. Katsoa sivusta, kuinka suositut tytöt kävelivät käytävää kuin catwalkia, kuinka muut väistivät heidän edestään ja seurasivat ihailevin, kateellisin silmin - kuinka suositut tytöt saivat kutsut jokaisiin menemisen arvoisiin bileisiin ja kuinka heitä pyydettiin aina tansseihin. Hän janosi sitä. Hän ei kestäisi koulua ilman sitä.
"Minne asti olet viemässä tätä?" hän rykäisi ja nyökkäsi ruunaa kohti.

Bex antoi teinitytön hukkua ajatuksiinsa. Hän muisti, millaista elämä oli ollut teini-iän myllerryksessä, tai ainakin kuvitteli muistavansa. Hän oli aina ollut koulunsa rämäpää, joka tarttui jokaiseen uhkarohkeaan haasteeseen ja hankkiutui ongelmiin nopeammin kuin kukaan ehti häntä niistä järjestää kuiville. Nainen oli onnellinen, että se vaihe elämää alkoi olla jo takanapäin. Hän ei kaivannut takaisin teinivuosiinsa, paitsi joskus heikkouden hetkinä, kun kaipasi vastuutonta vapauttaan. Nykyään kaikki muistutti häntä siitä, mitä hän kantoi harteillaan. Jos hän valvoisi myöhään Ryanin kanssa, olisi hän väsynyt aamulla. Jaksaisiko hän nousta ajallaan jakamaan hevosille heinät? Jos hän lähtisi bileisiin perjantai-iltana muiden ikäistensä kanssa, olisiko hän lauantaina siinä kunnossa, että voisi huolehtia hevosista? Teininä hän oli antanut äitinsä murehtia moisista.
"En tiedä, en vielä päättänyt", hän vastasi. "Ei tässä mihinkään kiire ole", hän jatkoi hymyillen. Twister rauhoittui kävelemään rennommin, kun matka taittui eikä hänenkään tarvinnut enää pitää tiukasti kiinni narusta. Ruuna kulki sulassa sovussa hänen rinnallaan, eikä yrittänyt mitään. Twister tuntui juuri nyt helpommalta kuin Bubbles parhaimpinakaan päivinä.

"Okei", Olivia antoi vakiovastauksensa ja pyöritteli liinakerää sormissaan. Mistä hän saisi muotivaatteita? Ehkä hän voisi löytää ebaysta Jimmy Choot halvalla. Maksaisikohan äiti, jos hän tilaisi jotain kotiin ilman palautusoikeutta. Hänen oli pakko saada ainakin uusi iphone.
"Mitä jos äitisi kieltäytyy pitämästä tätä tallissaan?"

Bex vilkaisi Twisteriä. Niin, mitä sitten? Myisikö hän hevosen vai etsisikö hän sille toisen tallipaikan? Vastaus oli helppo, kun hän katsoi hevosen älykkäisiin silmiin.
"Sitten etsin tallin, joka suostuu pitämään sitä", hän vastasi itsevarmasti. Mistä hän löytäisi siihen rahat, se olisi aivan toinen tarina, mutta hän keksisi jotakin. Hän ei uskonut, että siihen tilanteeseen päädyttäisiin. Ava ei riskeeraisi sitä, että hän lähtisi kävelemään ja rakentaisi elämänsä jonnekin muualle kuin Greenridgeen. Niin kovin kuin he välillä ottivatkin yhteen tallin pyörittämiseen liittyvissä asioissa, tiesivät he molemmat, etteivät he pärjäisi ilman toista. Hän ei osaisi hoitaa kaikkia niitä taustatöitä, joita Ava teki päivästä toiseen, eikä Ava löytäisi mistään itselleen tallityöntekijää samalla olemattomalla palkalla ja suurella intohimolla kuin millä hän teki töitä.

"Entä Bubbles, kun et enää kilpaile sillä?"

Se ei ollut lainkaan niin yksinkertainen ratkaisu. Ponista ei olisi ratsastustunneille. Happyn kanssa kaikki oli ollut niin helppoa. Kun hän oli siirtynyt eteenpäin, oli poniori jäänyt tallille ratsastuskoulun käyttöön. Bubblesin kanssa moista vaihtoehtoa ei ollut.
"Sen näkee sitten", hän päätyi vastaamaan häivähdys synkkyyttä äänessään. "Haluaisin tietenkin pitää sen aina itselläni, mutta voi olla, että minun on taivuttava jossakin kohtaa ja myytävä se", nainen myönsi. Bubblesista saisi hyvät rahat jo nyt. Niin hyvät itseasiassa, ettei hänen äitinsä tarvitsisi hetkeen murehtia tuntien tyhjistä paikoista, mutta hän ei aikonut luopua ponistaan ilman taistelua. Hyvät kenttäponit olivat omaisuuksien arvoisia.

"Kuka sen haluaisi?" Olivia erehtyi kysymään, ennen kuin ehti estää itseään.

Bex nauroi lämpimästi tytön möläytykselle. Niinpä niin.
"Samaa minäkin ihmettelen, mutta minua on useaan kertaan lähestytty kilpailujen jälkeen ja tiedusteltu, olisiko Bubbles myynnissä", hän virnisti. Hän oli aina vastannut kieltävästi ja jatkanut matkaa edes kuuntelematta, kenelle ponia edes ostettaisiin tai millä hintaa. Hänen poninsa ei ollut myytävänä.

"Mutta siinä vaiheessa kun myisit sen, eikö se olisi liian vanha kilpailemaan?"

"Jos minä saisin päättää, olisi", hän vahvisti tytön pohdinnat nyökkäyksellä. "Mutta ikinä ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan."

"Okei", tyttö vastasi teinin tehokkaimmalla äänensävyllä. Se hiipi mukaan kuin vahingossa, kun ajatukset siirtyivät kouluun ja nälkä ajoi hänet ilkeäksi.
"Onnea vaan."

Bex pudisteli pienesti päätään ja antoi keskustelun hiipua. Hän ei halunnut ajatella poninsa tulevaisuutta. Aikuinen hänessä tiesi, että Bubbles täytyisi myydä tämän vuoden aikana, mielellään heti syksyn alkupuolella, jotta ponista saisi parhaan hinnan ja seuraavalle kaudelle kisaratsun jollekulle toiselle. Lapsi hänessä kieltäytyi irrottamasta ponista, koska se oli hänen. Ei Sashakaan ollut myymässä Felineä vain koska Feline alkoi vanhentua. Sasha ei myöskään ollut kiinteä osa ratsastuskoulua, jossa oli aina hevosia tarjolla ratsastusta varten. Hän tukahdutti sen ajatuksen ja keskittyi miettimään, miten hänestä oli hetkessä tullut kahden upean hevosen omistaja. Toinen ruunista ei tosin tiennyt vielä, miten upea oli. Hän kääntyi hetkeä myöhemmin ympäri jotta he voisivat aloittaa rennon kotimatkan ruunan kanssa, joka vaikutti hyväntuuliselta. Ainakin Twister oli nauttinut pienestä kävelylenkistä, mikä oli ainoa asia, millä oli väliä. Hän vilkuili silloin tällöin teiniä, mutta piti suunsa supussa. Ei kai sitä tarvinnut aina yrittää keksimällä keskiä keskusteltavaa. Tallin lähestyessä nainen joutui pidättelemään Twisteriä tiukemmin, sillä ruuna innostui mitä lähemmäs tallia pääsi. Hevonen kaipasi työtä, hän tiesi sen, mutta hän halusi Twisterin myös nauttivan laidunkaudesta ja hevosen elämästä ilman töiden tuomaa stressiä. Sitä ruunan elämään oli mahtunut laukkaradoilla aivan riittämiin.
"Käy syömässä jotain kämpillä, tässä on vielä hyvin aikaa ennen yömaastoon lähtöä", Bex rohkaisi kun sai tanssahtelevan ruunan pesukarsinaan. Hän aikoi kuurata tarhassa viihtyneen hevosensa putipuhtaaksi, kun kerrankin oli aikaa eikä mitään tärkeämpää tekemistä.

"En halua", Olivia vastasi ja lykkäsi pitämänsä varusteet oikeille paikoilleen.
"Pitääkö laitumelta hakea vielä joku?"

Bex kurtisti kulmiaan.
"Oletko syönyt mitään koko päivänä?" Hän kysyi vaihtaessaan huolettomasti ruunalle suitsien tilalle riimun, josta saattoi kiinnittää hevosen molemmin puolin pesukarsinaan. "Ei pidä, kaikki on nyt täällä", hän vakuutti käytyään pikaisesti hevosten olinpaikat mielessään läpi. Ei laitumella ollut muita kuin Solo ja Hemingway, ja ruunakaksikko saisi sinne jäädäkin. Kuka tiesi, ehkä vanha ja viisas jättiläinen onnistuisi opettamaan nuorelle kovanaamalle hieman käytöstapoja.

"Tarpeeksi", tyttö totesi ristien käsivarret rinnalleen. "Menen siis Felinellä. Kuka ottaa tuon yhden luupään?" hän nyökkäsi kohti Sillyn karsinaa.

"Linda, se tyttö joka ratsasti Riddleriä tänään", Bex vastasi. Ehkä hän ei puuttuisi teinin syömiseen enempää, vaikka olikin melko varma, ettei ollut nähnyt Oliviaa kertaakaan suuntaamassa talolle. Ehkä tytöllä oli lukuisista kehotuksista huolimatta omaat eväät mukanaan.
"Minä otan Riddlerin, niin se ei telo ketään", paitsi hänet, mutta sillä nyt ei ollut mitään väliä. "Minä menen joukon keskelle, ja liikun sitten miten tarvitsee, pidä sinä Felinellä perää. Ponit tulevat kaikki eteesi, joten katsele vähän, että ne pysyvät tahdissa eivätkä jää liian kauas jälkeen. Ravailkaa kiinni jos jäätte jälkeen", hän selitti samalla kun aukaisi vesiletkun hanan ja tunnusteli sopivaa lämpötilaa. Twister ei lotkauttanut korvaansakaan kun hän alkoi pestä ruunan kylkeä kumisuan avustuksella.

"Lensikö kukaan tänään?" tyttö kysyi harmitellen, ettei ollut ollut seuraamassa tunteja.

"Lensi", Bex virnisti. Hän oli kuullut pienten lasten puheet kun oli palannut venyneeltä ruokatauoltaan. "Ilmeisesti Ace pudotti ratsastajansa heti ensimmäisellä esteellä kun tyttö ei ollut varautunut hyppyyn. Sen jälkeen Ace ei ollut suostunut ylittämään estettä ilman, että äiti oli taluttanut sen siitä yli pariin kertaan", nainen naurahti. Häntä harmitti, kun mustanpäistärikkö poni oli niin pieni. Jos se olisi ollut parikymmentä senttiä korkeampi, olisi hänkin voinut nauttia pienen ponin upeista käytöstavoista.
"Ja Bondiltakin muksahti joku alas. Ilmeisesti se oli hypännyt jonkin puomilinjan yli kertarysäyksellä eikä ratsastaja ollut hypännyt mukana", hän lisäsi hymyillen. Kenellekään ei ollut sattunut mitään ja molemmat ratsastajat olivat nousseet saman tien takaisin satulaan. Tuntien päätteeksi kaikilla oli ollut hyvä mieli, joten tunnit olivat olleet oikein onnistuneet.

"Mutta Riddleriltä ei pudottu?" Olivia kysyi hämmästyneenä. Hevonen oli näyttänyt kaistapäältä aikaisemmin.

"Ei, Linda tiesi mitä teki ja tietty tuuria oli matkassa", hän vastasi tyytyväisenä. Estetunnin jälkeen hän saattoi hyvillä mielin istuttaa kokeneen ja taitonsa näyttäneen ratsastajan Sillyn selkään. Jos Riddlerin kaistapäiset loikat ja jatkuva säikkyminen ei ollut pudottanut tai edes hämmentänyt tyttöä, ei tuolla olisi ongelmia Sillyn kanssa maastoletkassa.

"Paljonkohan Sillystä saisi?" hän pohti vilkaisten pöhisevän täysiverisen suuntaan.

Bex vilkaisi tyttöä yllättyneenä. Aikoiko Olivia myydä täysiverisensä?
"Riippuisi aivan siitä, miten se käyttäytyisi myynnin aikaan. Ei se ole lainkaan toivoton hevonen, se on vain nuori ja osaamaton", hän vastasi vilkaisten Oliviaa uudemman kerran. Hän oli ajatellut, että tyttö nautti ratsastamisesta. Ehkä Silly ei vastannut teinin unelmahevosta, mutta hän näki kaksikon tulevaisuudessa valoa. Olivia oppisi paremmaksi ratsastajaksi ja Silly kärsivällisemmäksi ratsuksi, kun molemmat kävisivät tunneilla yhdessä ja erikseen.

Olivia työnsi kädet taskuihin.
"Jos se olisi vähemmän idiootti, paljonko siitä saisi rahaa?"

"En minä ole ammattilainen hevosten myymisessä", Bex vastasi ostaakseen itselleen hieman enemmän aikaa miettiä, paljonko häneltä oli pyydetty kun hän oli kiertänyt katsomassa hevosia. "Mutta kyllä siitä voisi hyvinkin kolme tonnia joku maksaa", hän totesi lopulta hieraisten niskaansa vaivautuneena. Ehkä enemmänkin. Hän tiesi olleensa valmis maksamaan liki kaksi tonnia hevosesta, joka oli vielä puolta vuotta aiemmin kilpaillut sekaestelaukkaradoilla. Hän oli vaihtanut halvempaan ja huonompaan lennosta, mutta kaikille hinta ei ollut este. Hän tiesi, miten paljon Silly osasi kun selkään laittoi osaavan ratsastajan.
"Voi myös olla, että olen aivan hakoteilla", nainen myönsi. "Jos haluat todella tietää, kysy äidiltäni. Hän tietää hevoskaupoista lähes kaiken", hän totesi palaten takaisin ruunansa pesupuuhiin. Ava oli onnistunut myymään heidän hevosiaan aina hyvään hintaan, eikä koskaan erehtynyt arvioissaan. Ehkä hänkin jonakin kauniina päivänä oppisi äitinsä taidon laittaa hintalappu minkä tahansa nelijalkaisen otsaan.

Tyttö painoi neuvon mieleensä ja siirtyi tuijottamaan hevostaan kaltereiden välistä. Hän saisi kolmella tonnilla uuden puhelimen, uusia hienoja vaatteita ja rahaa sosiaalisen elämän vaatimiin menoihin. Hänen ei tarvitsisi raahautua tallille paitsi silloin, kun hänen teki mieli mennä tunnille jollain fiksulla hevosella. Se voisi olla kivaa. Hän vilkaisi kelloaan, jotta lähtisi ajoissa hakemaan yön ratsunsa.

Bex keskittyi ruunansa hoitoon karistaakseen harhailevat ajatukset mielestään. Mitäpä sitten, jos Olivia kyseli Sillyn arvoa. Kyselihän hänkin usein äidiltään, paljonko Bondista voisi saada, tai Riddleristä, tai Hashtagista. Ei se tarkoittanut, että hevosia mihinkään oltiin myymässä. Se oli vain uteliaisuutta. Twister sieti mallikkaasti pesuoperaation ja sitä seuraavan loimituksen, eikä laittanut vastaan kun hän sujautti ruunan tyhjään karsinaan. Vilkaisu kelloon paljasti, että olisi aika lähteä hakemaan ratsuja maastoa varten, jotta ehtisi myös auttaa pienimpiä ponien kanssa. Osa leiriläisistä oli jo saapunut innokkaasti jutellen noutamaan ratsujaan tarhoista. Bex katseli hetken ihmisvilinää, ennenkö haki narun ja suuntasi noutamaan kirjavaa paholaista pois muiden tieltä. Kukaan ei uskaltaisi hakea Liloa ja kumppaneita, jos Riddler terrorisoisi tarhassa. Hän kiskoi kirjavan ruunan Bubblesin usein asuttamaan karsinaan, koska se oli sopivan syrjäinen eikä hänen jokainen mutinansa kantautuisi toivon mukaan innokkaiden lasten korviin. Riddler laittoi parastaan kun hän harjasi hevosen ja varusti sen, mutta hätkähtämättä hän ojensi ruunaa, kunnes kirjava otus antoi periksi ja hänen kätensä välttyivät uusilta hampaanjäljiltä. Riddler jäi varustettuna karsinaan odottamaan, että kaikki olisivat valmiita. Ava puuhaili Roguen parissa hyväntuulisesti hymisten ja lapset kiisivät loputtomana virtana varustehuoneen ja karsinarivistön sekä hoitopuomien väliä, kun laittoivat ratsujaan kuntoon. Hän kävi kiristämässä pullistelevan Pradan satulavyön, kiskomassa kattoon turpansa nostaneen Lilon pään alas tunkeakseen kuolaimet tamman suuhun ja auttamassa suojien kanssa, kun Acea ratsastava pikkutyttö ei saanut tarroja kiristettyä. Hän hymyili katsellessaan innokkaita kasvoja, kun lapset puuhasivat hevostensa kanssa. Tällaisina hetkinä hän ei voinut ajatellakaan, ettei viettäisi koko elämäänsä täällä. Mikään ei ollut upeampaa kuin olla osa jaettua iloa, joka tallilla vallitsi tällaisina hetkinä.
"Ovatko kaikki valmiina?" Ava korotti ääntään taluttaessaan komean ruunansa pesupaikan eteen. Innokkaat vastaukset kielivät, että niin oli, joten nainen kehotti jokaista taluttamaan ratsunsa kentälle. He nousisivat siellä selkään, muodostaisivat jonon ja lähtisivät sitten liikkeelle. Bex suuntasi noutamaan Riddleriä, joka ei ollut lainkaan innostunut, kun hän tarttui napakasti ohjiin.

Olivia seurasi kentälle joukon viimeisenä taluttaen tummanrautiasta trakehneria mukanaan. Hän oli uppoutunut ajatuksiinsa eikä kiinnittänyt huomiota tamman käytökseen tai sen puutteeseen. 15 ratsukkoa oli hurja määrä kentälle, jolla oli yleensä kolmasosa. Tyttö ponnisti Felinen selkään, kiristi vyön ja kokosi ohjat käsiinsä pitäen huolta, ettei tamman takaosa ollut liian lähellä muita.

Bex lykkäsi Riddlerin ohjat Avalle, joka istui jo Roguen selässä säätämässä jalustimiaan. Nainen vilkaisi kirjavaa paholaista tiukasti, mikä sai luimivan ruunan jäämään aloilleen ja jättämään Roguen rauhaan. Bex kiersi ratsukon luota toisen luokse auttaen pieniä ihmisiä poniensa selkään, kiristi vöitä ja auttoi tarkistamaan jalustimien pituudet, ennenkö lopulta saattoi palata noutamaan kirjavan ratsunsa ja ponnistaa itse korokkeelta hevosen selkään. Hän nyökkäsi äidilleen, joka katseli uraa pitkin kenttää kiertäviä ratsukoita.
"Selvä, järjestäydytään sitten", nainen totesi ja alkoi luetella hevosia. Yksi kerrallaan ratsukot, ensimmäisenä suuremmat hevoset ja loppupäässä ponit, alkoivat muodostaa jonoa Roguen perään. Bex oli tyytyväinen, kun Ava oli huikannut Sillyn heti kolmanneksi Sonyn taakse. Nainen ohjasi Riddlerin Pradan ja Happyn väliin ja vilkaisi taakseen. Kun viimeiseksi sijoitetut pikkuponit Kit Kat ja Ace olivat asettuneet jonoon, lähti Ava johdattamaan letkaa kohti mutkitteleville maastopoluille. Leiriläiset pulisivat innoissaan keskenään, ja kun aiemmin oli annettu ohjeet, että meteliä oli pidettävä, sitä myös pidettiin. He eivät kaivanneet yhtäkään peuraa loikkaamaan puskasta heidän eteensä vain sen takia, ettei villieläin ollut kuullut heitä. Bex vilkuili silloin tällöin olkansa yli loppuletkaa varmistaakseen, etteivät ponit keksisi omiaan tai Feline osoittautuisi todelliseksi kammotukseksi. Ai niin. Hän oli kokonaan unohtanut kysyä Sashalta lupaa tamman ottamiseen maastolenkille. Hupsista keikkaa. No, näitä sattui silloin tällöin.

Kouluratsun selkään rentoutuminen olisi ollut vielä vaikeampaa, jos Olivia olisi tiennyt ratsastavansa hevosta ilman lupaa. Se ei kai pitänyt maastoilusta eikä vaikuttanut olevan onnessaan siitä, että sai hiihtää pikkuponien perässä. No, ainakaan se ei jyrännyt niiden yli, niin kuin Silly olisi ehkä tehnyt. Ainakin hänelle.

Bex osallistui hetkeä myöhemmin innokkaaseen keskusteluun, jota Happyn ratsastaja ja Pradan ratsastaja kävivät hänen lävitseen. Tytöt pohtivat kumpi poneista oli hienompi kilparatsu, molemmat tietenkin omaa ratsuaan puolustellen, eikä Bex voinut olla virnistämättä.
"Ne ovat molemmat todella kokeneita kilparatsuja", hän vakuutti nyökytellen. "Minä en tiedä Pradan kilpataustoista muuta kuin sen, että se oli voittamaton esteillä, mutta minulla oli oikein hauskaa Happyn kanssa aikoinaan milloin missäkin lajissa", hän virnisti tytöille, jotka intoutuivat pohtimaan unelmiensa poneja ja kisalajeja kovaan ääneen. Äkkiä pari muutakin yhtyi keskusteluun, joka sai naisen nauramaan Riddlerin selässä. Ruuna korskui muutamaan kertaan ohittaessaan puskia, mutta suuremmilta kohtauksilta vältyttiin. Ava huuteli edestä askellajeja, ja letka noudatti annettuja ohjeita. Kuten Bex oli epäillytkin, laukkapätkät pidettiin varsin hallittuina eikä kukaan, paitsi letkan perällä laukkaavat ponit, rikkoneet nelitahtiseen kiitolaukkaan. Ace ja Kit Kat saivat kiitää häntä putkella pysyäkseen suurempien tahdissa, mutta ponit tuntuivat varsin päättäväisiltä säilyttämään turvallisen etäisyyden muihin. Hän ei tosin ihmetellyt sitä. Kukapa haluaisi jäädä hämärtyvässä illassa kauemmas kavereista kuin oli aivan pakko.
"Miltä Feline tuntuu?" Hän huikkasi ponien yli kun ratsukot keskittyivät keventämään ryhdikkäästi.

"Siinähän se", Olivia vastasi hampaidensa lomasta sen suuremmin nautiskelematta tuittupäisen elikon selässä yrittäessään huolehtia siitä, että edellä menevät ipanat eivät unohtuneet haahuilemaan tai pelleilemään, vaan pysyivät muiden mukana ja samalla huolehtia siitä, että pysyi itse hevosen selässä.

"Älä välitä sen mielenilmauksista niin se lopettaa ne", hän kohautti harteitaan huikatessaan ohjeen taaksepäin. Toisin kuin Riddler, joka ei saanut luistaa pienimmästäkään jutusta, Felinen kanssa pääsi usein helpommalla kun antoi olla. Hän oli joskus pelannut tamman kanssa peliä kumpi jaksaisi komentaa toista pidempään. Hän oli hävinnyt. Tamman takajalka kohosi yllättävän helposti potkuun kerrasta toiseen, vaikka hän miten komentaisi raipalla tai kannuksilla. Avan huutaessa ohjeen siirtyä käyntiin, koko letka istui alas satuloihinsa ja pidätti ratsujaan. Bex hengitti syvään raikasta yöilmaa nauttiessaan kesäillan kauneudesta. Hän rakasti taivasta, joka värjäsi itsensä lukuisiin eri sävyihin, pitkiä varjoja, jotka auringon viimeiset säteet langettivat maan kamaralle ja leiriläisten innostunutta pälätystä, kun jokainen kertoi mitä mieleen juolahtikaan. Monille tämä oli ensimmäinen maastolenkki muussa kuin päivän paisteessa, mikä oli omiaan tuomaan keskusteluun entistä innostuneemman sävyn. Hän joutui komentamaan Bondia kauempaa, kun ruuna meinasi jäädä kyttäilemään puskaa, joka oli puhjennut kukkaan myöhemmin kuin muut sen ympärillä, mutta kaula kaarella ja banaaniksi taipuneena ruuna lopulta ohitti moisen kauhistuksen. Riddler päätti tietenkin, ettei se aikonut mennä ohitse, joten Bex viittoi Happyn ratsastajaa ohittamaan heidät. Yksi kerrallaan ponit pääsivät jatkamaan matkaansa kun hän neuvotteli varsin värikkäästi kirjavan ratsunsa kanssa puskan ohittamisesta. Lopulta Riddler laukkasi äärimmilleen taipuneena puskan ohi pärskyen ja korskuen kuin mikäkin sekopää. Hän kiskoi ratsunsa käyntiin ja vilkaisi letkaa, joka jatkoi matkaansa tasaisesti. Hän odotti sopivaa hetkeä ennenkö lähti ohittamaan muita ratsuja käynnissä kunnes saattoi sujahtaa omalle paikalleen. Riddler nakkeli edelleen niskojaan, mutta ainakin ruuna kulki oikeaan suuntaan. Huoh. Happyn ratsastaja vilkuili kirjavaa hevosta epäluuloisena eikä Bex voinut kuin virnistää pienelle lapselle.
"Tämän takia Happy on paras", hän ilmoitti leiriläiselle ja kannusti jälleen Riddleriä eteen ennenkö ruuna keksisi muuta syytä häsellykselle.

Olivia otti neuvosta vaarin ja tyytyi vain istumaan satulassa parhaansa mukaan. Tulevaisuuden stressi latisti hänen nautintonsa, mutta leiriläisten riemua oli aina kohtuullisen mukavaa seurata. Hän viihtyi jonon perässä, muiden näkymättömissä - ei tarvinnut edes leikkiä sosiaalista, kun ei jonon perästä kannattanut yrittää kiljua smalltalkia.

Heidän reittinsä, sama jota he käyttivät leiristä toiseen, seurasi polkuja metsien lomassa, kumpuili avointen nummimaisemien halki ja vei heidät muutaman kerran peltojen laitamille. He laukkasivat sopivilla suorilla, ravasivat kun pohja antoi myöten ja kulkivat käynnissä ne ajat, kun kiipeilivät ylös loivia mäkiä ja seurasivat juurakkoisia polkuja metsätilkkujen sydämessä. Ava johdatti letkaa kaikessa rauhassa kiirehtimättä. Jos heillä kestäisi kauemmin kuin kaksi tuntia, se ei haittaisi ketään. Tärkeämpää oli liikkua tahdissa, joka ei jättänyt ketään jälkeen eikä aiheuttanut ylimääräisiä vaaratilanteita. Muutaman kerran jokin räsähti metsikössä, kun jokin eläin lähti liikkeelle, mutta Riddleriä lukuunottamatta muut hevoset eivät reagoineet kuin säpsähdyksin. Bex istui syvälle satulaan satunnaiset naurahdukset huulilta karaten, kun Riddler kävi ylikierroksilla edelleen viimeisestä laukkapätkästä. Hän vilkuili olkansa yli loppujonoa vaikka luottikin siihen, että Olivia huikkaisi jos jotakin tapahtuisi. Leiriläisten innostunut jutustelu vaihtui lastenlauluihin, mihin hän yhtyi raikuvalla riemulla. Mikään ei voittanut koko leirin yhteistä karaokehetkeä. Kun tallirakennukset paljastuivat vehreiden puiden lomasta, ei hän voinut olla yhtymättä leiriläisten pettyneeseen huokaukseen kun maaginen maastoretki oli ohitse. Hän hymyili leveästi liukuessaan muiden mukana alas satulasta ja kiskoessaan hevosensa talliin. Kohta pääsisi jo nukkumaan. Hän riisui Riddlerin nopeasti varusteista ja todettuaan, ettei ruuna ollut hionnut sähellyksestään huolimatta, saattoi hän naksauttaa narun kiinni riimuun ja sitoa hevosen karsinaan odottamaan, että hän voisi viedä sen pihalle. Bex jätti Avan katsomaan leiriläisten perään ja asteli Felinen karsinalle. Hän nojasi hyväntuulisena oveen. Mikään ei parantanut mielialaa kuten yömaasto.
"Haluatko jäädä tänne yöksi vai heitänkö sinut kotiin?" Hän kysäisi kurkottaen rapsuttamaan Felinen otsaa. Tamma pärskähti ja veti hetkeksi päänsä pois hänen ulottuviltaan, mutta hetkeä myöhemmin kurkotti jälleen kaulaansa hänen suuntaansa. Höpsö tamma.

"Selviän itsekin", Olivia vastasi sukien tamman karvaa huolellisesti. Pitäisi pyyhkäistä vielä hikiset jäljet satulan alta pois sienellä.
"Mene vain tekemään mitä pitääkään."

Bex pudisteli päätänsä.
"Tee yhteistyötä, ole kiltti. Äiti hirttää minut jos päästän sinut pyöräilemään kotiin tähän aikaan yöstä. Olisit kotona vasta keskiyön jälkeen", nainen supatti hiljaisemmalla äänellä jottei Ava kuulisi. Äiti ei antaisi vaihtoehtoja vaan nostaisi teinin pyörän avolavan lavalle ja lähtisi ajamaan kohti Slaleyta kuuntelematta mitään vastalauseita. "Enkä ihan tosissani viihdy hirsipuussa niin hyvin", hän lisäsi virnistäen.

"Äitisi ei tarvitse tietää", Olivia vastasi ja pyyhki hikijäljet pois tamman ruskeasta karvasta.

"Vitsailetko?" Hän älähti. "Äitini tietää aina", hän jatkoi hiljempaa ja vilkaisi olkansa yli kohti käytävää, joka alkoi jo rauhoittua. Leiriläiset saivat hevosensa tarhoihin ja lähtivät raahustamaan kohti taloa ja sänkyä. Kun maaston tuoma into alkoi väistyä, puski väsymys pintaan. Monet näistä lapsista olivat tottuneet kotonaan siihen, että nukkumaan mentiin yhdeksältä. Nyt kello hipoi jo puoli kahtatoista, joten oliko se ihmekään, jos haukotus karkasi yhden jos toisenkin huulilta. Bex suuntasi sulkemaan avoimeksi jääneitä karsinan ovia ja hakemaan Bubblesia sisään. Poniruuna odotti portilla halukkaana tulemaan sisään, mikä oli mukavaa vaihtelua.
"Bex heittää sinut kotiin kunhan saa Bubblesin sisään", Ava ilmoitti astuessaan toimistosta käytävän puolelle. Nainen sammutti toimiston valot ja veti oven perässään kiinni. "Hyvää yötä, Olivia. Kiitos kun jaksoit osallistua maastolenkillekin. Tule huomenna vasta myöhemmin paikalle, niin saat nukkua. Pärjäämme kyllä aamun", hän vakuutti lempeästi katsellessaan teiniä, joka oli tehnyt ihailtavan tunnollisesti töitä koko kesän. Oli vaikea uskoa, että tämä samainen tyttö aiheutti kotona harmaita hiuksia.

"No voi luoja", tyttö tuhahti Bexille pyöräyttäen silmiään. Naurettavaa pelleilyä. Hän väänsi naamalleen asiallisen hymyn, kun tämän äiti puuttui peliin, mutta ei ollut tyytyväinen. Ei hän tarvinnut holhousta tai ylimääräistä vaivaa. Pitäisivät huolen omista asioistaan.

Bex toi Bubblesin sisään ponin potkaistessa onnistuneesti yhtä karsinan ovista ohikulkeissaan. Kolahdus sai Roguen kohottamaan päätään omassa karsinassaan ja Bexin huokaisemaan hiljaa. Hän lykkäsi luonteikkaan ponin karsinaan ja suuntasi Olivian luo.
"Valmis lähtemään kotiin?" Hän kysäisi pyöritellen auton avaimia jo otteessaan. Onneksi he säilyttivät vara-avaimia aina täällä, ettei tarvinnut kävellä talolle asti niitä hakemaan.

"Ei siis tosissaan tarvitse", Olivia vastasi ärhäkästi kiskoen reppua selkäänsä.

Bex pyöräytti silmiään ja asteli ulos teinin pyörän luokse. Hän ei muistanut, koska viimeksi joku tallin hoitajista olisi kieltäytynyt kyydistä samalla ärhäkkyydellä. Kaikki halusivat aina kyydin kotiin, jos se vain mitenkään oli järjestettävissä.

"Lakkaa hössöttämästä ja anna minun olla", tyttö vaati seuraten huomattavasti lyhyempää naista ulos ja tarttui polkupyöräänsä.

"Nouse autoon", hän totesi harteitaan kohauttaen ja nyökkäsi kohti punavalkoista avolavaa. "Heitän sinut kotiin niin pääset nukkumaan eivätkä vanhempasi kiellä sinua tulemasta huomenna", hän vetosi. Miksi teinien täytyi aina olla niin vaikeita? Hän halusi vain tarjota kyydin, koska tähän aikaan yöstä se oli vähintä, mitä hän saattoi tehdä.

"Niitä kiinnosta vittujakaan mitä teen", Olivia vastasi ja katsoi Bexiä alas nenäänsä, "miksi et voi vain antaa minun olla?"

"Miksi haluat pyöräillä kotiin niin kovasti?" Hän kysyi jättäen vastaamatta tytön kysymykseen. Hän ei antanut asian olla koska hän ei nähnyt mitään syytä siihen. Bex oli lyönyt kantansa lukkoon eikä joustanut siitä. Ei hän teiniä pysäyttäisi ja väkipakolla autoon raahaisi, mutta ei hän myöskään lähettäisi lasta liikenteeseen tähän aikaan yöstä hyvällä omatunnolla.

"Siksi", tyttö vastasi kuin kypsä aikuinen ja nosti itsensä pyörän satulaan.

Bex pudisteli päätään.
"Minä saan huudot tästä, ettäs tiedät", hän vielä syyllisti teiniä vaikka tuskinpa se pyöränsä selkään noussutta tyttöä enää hätkäyttäisi.

"Piilota autosi vartiksi", Olivia ehdotti tuimasti ja sysäsi itsensä vauhtiin.

"Huomiseen", hän huikkasi tytön perään, vilkaisi avolavaa ja lähti takaisin talliin. Kai hän voisi yhtä hyvin jakaa hevosille yöheinät nyt. Äiti tietäisi aamuun mennessä kuitenkin, ettei hän ollut heittänyt Oliviaa kotiin, joten mitäpä sitä muuta esittämäänkään.

Sunnuntai 8. marraskuuta 2015, 16:50

Kesä oli ohi. Ja se pisti ketuttamaan rankasti. Koko päivän - ja varmaan edellisen viikonkin - jatkunut rankkasade hakkasi ikkunaa, maa muuttui kuravelliksi, mikään vaate ei pysynyt kuivana ja hämäräkin laskeutui aikaisin. Jokainen täysijärkinen siis ymmärsi, ettei Olivialla ollut mikään aikomusta lähteä tallille. Nikki oli pitänyt edellisenä iltana mahtavat kotibileet, ja nyt tyttö olisi halunnut vain nukkua. Parvisängyn peiton alta pisti esiin vain vaaleanpunainen hiustupsu. Ehkä hän oli viihtynyt tallilla apukätenä kesän, mutta nyt oli marraskuu ja hänellä oli tärkeämpääkin tekemistä. Hän saattoi vain kuvitella, millaista liejua tallilla olisi ja millaista kuraista, litimärkää, rasittavaa hevosta olisi hoitaa. Ei taatusti. Hän pysyisi sängyssä.

Kit oli uppoutunut tekemään seuraavan viikon kotitehtäviään, joiden tekemistä oli siirtänyt perjantailta aina vain edemmäs, kunnes oli joutunut lopulta kohtaamaan sen todellisuuden, ettei läksyjen tekemistä voinut enää lykätä pidemmälle jos hän halusi päästä tervehtimään suloista poniaan. Nyt tallilla olisi paljon tilaa ratsastaa kentälläkin, joten entistä suurempi syy saada viimeinenkin matematiikan ongelmanratkaisutehtävä valmiiksi, jotta hän pääsisi poninsa kanssa liikkumaan. Poika oli ollut varsin varovainen ja arka lähtemään maastoon sitten alkusyksyn, kun oli päässyt takaisin selkään murtuneen ranteen parannuttua kunnolla. Hän ei aikonut koetella onneaan uudestaan vanhempien kanssa. Hän oli saanut loppukesän seikkailunsa anteeksi, mutta jos hän lähtisi uudestaan luvatta maastoon ja jotain kävisi… Acesta tulisi pian täysipäiväinen tuntiponi eikä hän saisi käydä edes katsomassa sitä.
"Olivia!" Poika huusi samaan aikaan kun koputti siskonsa huoneen ovea pienellä nyrkillään. Hän ei jäänyt odottamaan vastausta (hän oli sentään koputtanut, se oli ihan riittävästi) vaan livahti ovenraosta huoneen puolelle ja päätteli nopeasti, että sisko oli edelleen lämpimien peittojen alla. Tähän aikaan päivästä. Ei kai Olivia ollut kipeänä?
"Meidän pitää lähteä tallille."

Olivia huokasi syvään, kun kuuli tutut, rasittavan hilpeät askeleet.
"Mene pois", peiton alta kuului feraali murina.

"Meidän pitää lähteä tallille", poika toisti, mutta huomattavan paljon rauhallisemmin kuin yleensä. Tallille meno oli toki edelleen hauskaa ja Ace oli paras poni ikinä, mutta rannetta vihloi edelleen aina silloin tällöin kuin muistutuksena että hän oli pudonnut ja melkein satuttanut myös poninsa. Entä jos ratsastuskenttäkin olisi niin liukas että Ace kaatuisi? Miksei heillä voinut olla maneesia?
"Äiti suuttuu jos me ei mennä", Kit jatkoi kiiveten parvisängyn tikkaita voidakseen edes katsella sitä pientä hiustupsua, joka Oliviasta oli näkyvillä. "Eikä äiti ole kiva kun se on vihainen." Varsinkin, kun äiti oli ollut vihainen hänelle mitä pienimmistä jutuista. Ei äitiä ollut ennen haitannut se, että hän jätti pyöränsä lojumaan puoliksi kävelyreitille. Vai oliko? Ehkä oli, ei hän muistanut.

Peiton reuna raottui ja pimeässä välkähti pari siniharmaita silmiä.
"Uuu, onpa pelottavaa", Olivia mutisi, "ketä kiinnostaa."

"On pelottavaa", poika vastasi, mutta kun Olivia ei näyttänyt liikkuvan muutoin kuin mulkoilemalla häntä peittonsa syövereistä, kiipesi Kit viimeiset askelmat ja istahti parvisängylle tuijottamaan peittojen alla elävää siskoaan.
"Äiti lupasi paistaa illalla lettuja, mutta se ei varmasti tee niitä jos me ei lähdetä tallille ja hoideta hevosia ihan itse."

"No hyi kettu. Tajuatko, paljonko rasvaa ja kaloreita ja muuta sontaa jossain letuissa on?" Olivia kysyi ja nousi istumaan karistaen peiton päältään, kun tajusi kutsumattoman vieraansa tunkeutuneen sänkyynsä.

"Mitä väliä sillä on?" Kit kysyi oikeasti ihmeissään. Mitä väliä sillä oli, paljonko rasvaa letuissa oli? Letut maistuivat hyviltä ja se oli pääasia. Sisko eli taas jossain ihan omassa rinnakkaistodellisuudessaan kun unohti sen tärkeimmän, eli miten hyvältä äidin paistamat letut maistuivat.

Olivia pyöräytti silmiään merkitsevästi pikkuveljen typeryydelle. Mitäkö väliä? Hän kosketti vaistomaisesti vielä luojan kiitos litteää vatsaansa, tarkasti kuinka hyvin luut tuntuivat ja aikoi ruveta luennoimaan pikkuveljelleen, kun kuuli äidin askeleet portaissa. Ketterästi kuin kissa hän pudottautui parvelta ja reuhtaisi ratsastushousut jalkaan. Ei hän suinkaan pelännyt äidin suuttuvan. Tai välittänyt siitä, mitä tämä ajatteli. Hän vain päätti, että oli parasta lähteä.

Kit räpäytti yllättyneenä silmiään muutaman kerran, kun sisko hyppäsi alas parvelta ja alkoi vaihtaa ratsastustamineisiin niin vauhdikkaasti. Poika seurasi perästä, laskeutuen rauhallisesti parven tikapuita ennenkö vilkaisi vaatteitaan vaihtavaa Oliviaa.
"Älä mene takaisin nukkumaan", poika muistutti ennenkö katosi huoneesta sujahtaakseen omaan huoneeseensa vaihtamaan ratsastushousuihin. Läksyt olivat edelleen levällään lattialla, mutta ainakin hän oli tehnyt kaiken. Kirjat ehtisi siivota myöhemminkin. Tai ehkä olisi paras siivota ne nyt. Poika keräsi nopeasti kirjat käsiinsä ja sulloi ne reppuunsa, jotta ne eivät olisi äidin näkyvillä sillä aikaa kun hän olisi tallilla. Äiti pian haluaisi tarkistaa läksyt ja hän tiesi, että oli vastannut väärin ainakin kahteen tehtävään kun ei ollut jaksanut lukea koko äidinkielenkirjan kappaletta.

Olivia nakkasi turhautuneena sukkaparin Kitin perään. Se tömähti pehmeästi ovenkarmiin ja kimposi lattialle. Siihen se sai jäädä. Parven alla oleva kirjoituspöytä pursusi meikkejä, iho- ja hiustenhoitotuotteita, muotilehtiä ja oli kai jossain koulukirjakin. Osa oli putoillut pöydän ympärille. Vaatekaappien vieressä olevalle nojatuolille oli kertynyt kukkula puolipitoisia vaatteita, mistä Olivia tempaisi päälleen hupparin. Peitto riippui petaamattoman parven laidan yli, ja vastakkaisen seinän kaappien ovet eivät olleet pysyä kiinni kaaokseltaan, mutta Oliviaa ei kiinnostanut. Hän kiepautti vaaleanpunaisen tukkansa nutturalle niskaan ja pysähtyi peilin eteen levittääkseen maskaraa ripsiinsä, mutta muutti mielensä kuullessaan rankkasateen jyskytyksen kattoa vasten. Hitot.

Kit vaihtoi reippaasti ratsastushousuihin ja lämpimään collegepaitaan, ennenkö heitti niskaansa vedenpitävän ulkoilutakin ja varmisti, että tallirepusta löytyi niin kypärä kuin ratsastushanskat. Hän vilkaisi ulos ikkunasta ja mutristi huuliaan todettuaan, ettei sää tosiaankaan suosinut heitä tänään. Huokaisten poika kaivoi sadehousut kaapistaan ja kiskoi kahisevat mustat housut ratsastushousujen päälle, jottei olisi aivan läpimärkä heti ensimmäisen kahden askeleen jälkeen.
"Joko olet valmiina?" Hän huikkasi sulloessaan vielä viimeisiä tarpeita tallilaukkuunsa. Olisihan hän voinut kävellä siskon ovelle moista kyselemään, mutta miksi suotta, kun seinien läpi saattoi keskustella jos vain huusi riittävän kovaa.

"Joo joo", Olivia vastasi happamaan sävyyn ja lompsi alakertaan tökkien kiukkuisena kivikautista puhelintaan. Äiti ei vieläkään suostunut hankkimaan hänelle oikeaa älypuhelinta. Hänestä se oli laskettavissa laiminlyönniksi. Hän arveli kypäränsä olevan edelleen tallilla eikä vaivautunut noloilla sadevaatteilla. Jos äiti halusi hänen menevän tallille, saisi järjestää autokyydin. Olivia luotti myös saavansa jonkun tallin lukemattomista tytöistä liikuttamaan ja hoitamaan hevosen puolestaan, joten hän voisi pysyä kuivana sisätiloissa.

Kit sulki huolella reppunsa vetoketjun ennenkö kiisi Olivian perään innokkaana lähtemään tallille. Hän halusi nähdä poninsa ja päästä pyörimään kentälle, vaikka mitään sen jännempää hän ei uskaltanutkaan tehdä. Onneksi Bex oli antanut hänelle arvokkaita neuvoja istunnan suhteen pari viikkoa aiemmin, ja nyt hän saattoi keskittyä niihin aina kun pyöri itsekseen hiekkaisella kentällä. Ehkä hän oppisi painamaan kantapäänsä alas ja pitämään nyrkkinsä pystyssä kun hokisi sitä itselleen tarpeeksi monta kertaa ravatessaan ympäri sateen laikuttamaa kenttää.
"Sinä kastut ihan kokonaan", poika ilmoitti varsin huomaavaisesti kiskoessaan kengät jalkaansa. Kit vilkaisi kohti olohuonetta miettien, tiedostivatko vanhemmat heidän olevan valmiina ja saisivatko he todella autokyydin, kun sää oli noin karmea. Olivia ei ainakaan innostuisi pyöräilystä. "Jos puet sadevaatteet kolmessa minuutissa, lupaan odottaa sinua", poika lupautui jalosti keikkuessaan kantapäiltä varpaille ja takaisin.

Olivia loi veljeensä ylhäisen katseen ja mutristi vain huuliaan. Hän oli sipaissut niille eteisessä vaaleanpunaista huulikiiltoa, sillä se ei leviäisi pitkin poskia sateessa.
"Sadevaatteet on pikkulapsille", hän kommentoi ja harppoi sitten metsästämään isää vääntääkseen heille kyydin. Äiti oli aivan kohtuuton natsi, jolle oli turha edes puhua. Mutta isän saattoi murtaa.

"Sadevaatteet on niille jotka ei halua olla ihan märkiä!" Kit huusi siskonsa perään, mutta jäi kärsimättömästi odottamaan eteiseen, että Olivia palaisi. Jos joku saisi heille neuvoteltua autokyydin niin sisko, kun väänsi muutenkin kaikesta vastaan. Hän ei enää uskaltanut, ei sen jälkeen kun äiti oli varoittanut että hän oli kunnostautunut jo koko vuoden edestä lähdettyään hyppimään maastoesteitä itsekseen.

Olivia sai kuin saikin isän ajamaan heidät tallille. Sunnuntai-ilta oli siihen otollisinta aikaa, sillä isä halusi vain istua teekupin kanssa television ääressä katsomassa ties mitä surullista keski-ikäisille tarkoitettua roskaa, kuten uutisia tai luontodokumentteja tai poliisisarjoja 60-vuotiaista yksityisetsivistä, joille ei koskaan tapahtunut mitään tai sitten sulkeutua pienoismalliensa pariin. Olivian tarvitsi vain uhata vahingossa murskaavansa yksi joku päivä, kun alistunut mies jo laahusti hakemaan lakkia ja autonavaimia.

Kit suunnisti autolle isän mentyä edeltä ja livahti takapenkille innokkaana. Hän jäi istumaan keskipaikalle voidakseen katsella etuikkunasta avautuvaa tietä. Poika ei suotta riisunut reppuaan, vaan istui ratsastusvarusteiden täyttämä kulunut reppu selässään tyytyväisenä. Ehkä hän voisi tänään ratsastaa ihan vähän lyhyemmän ajan ja käyttää kaiken ylimääräisen siihen, että harjaisi Acea huolellisesti. Hän oli juuri nähnyt videon siitä miten hevosten kanssa ajanviettäminen vahvisti luottamusta vähintään yhtä paljon kuin ratsastaminen. Hän ei ollut aivan varma mitä videon monilla hienoilla termeillä oli tarkoitettu, mutta hän oli päättänyt että viettäisi niin paljon aikaa Acen kanssa kuin vain olisi mahdollista, ettei poni vaan unohtaisi häntä ja tykästyisi ratsastuskoululaisiin liikaa.
"Kai tulet hakemaan meitä sitten kun Olivia soittaa?" Poika uteli isältään kiinnitettyään turvavyönsä. Hän heilutteli lyhyitä jalkojaan hakiessaan parempaa asentoa penkin etureunalla. Jos äiti tulisi hakemaan, olisi turha unelmoidakaan letuista ja hän todella halusi lettuja. Ihan sama vaikka Olivia miten valittaisi rasvan määrästä.

Olivia vajosi etupenkille itsekseen muristen, työnsi ipodin kuulokkeet mielenosoituksellisesti korviinsa ja tuijotti ulos mustuvasta, märästä ikkunasta lyhyen matkan suomatta katsetta tai kiitosta kuskiksi lähteneelle isälle. Hän ei ollut pyytänyt saada syntyä, joten miksi hänen pitäisi olla kiitollinen niinkin pienestä asiasta kuin kyydistä? Tallilla tyttö vain nousi ulos autosta, veti hupparin mustan hupun päähänsä ja harppoi mahdollisimman coolisti talliin, vaikka olisi halunnut juosta pois sateesta. Hän värisi muutaman pisaran eksyessä alas niskaa, kun hän nakkasi hupun pois päästään, avasi hiuksensa ja pöyhäisi niitä, ennen kuin keskittyi tarkkailemaan tallin menoa. Hän löytäisi kyllä jonkun innokkaan Sillylle.

Toisin kuin isosiskonsa, Kit kiitti isää ennenkö aukaisi auton oven ja juoksi sadetta karkuun talliin. Hän hidasti heti kun astui kynnyksen yli tallikäytävälle, sillä sisällä ei juostu. Poika vilkuili ympärilleen tallikäytävällä, jolla ei muutamaa hoitajaa lukuunottamatta näkynyt ketään. Kenttäkin oli tyhjänä, kun tunnit olivat päättyneet jo aiemmin. Yleensä hän oli iloinen siitä, miten sunnuntai-iltapäivisin talli oli rauhallisempi eikä mikään estänyt häntä ratsastamasta kentällä, mutta tänään olisi ollut ihan kiva jos paikalla olisi ollut enemmän väkeä. Ainakaan hänen ei olisi tarvinnut viettää niin paljoa aikaa Olivian kanssa. No jaa, ainakaan hänen ei tarvitsisi odottaa hidasta siskoa päästäkseen ratsastamaan. Äiti oli kieltänyt maastolenkit yksinään, mutta kentällä ratsastamisesta ei ollut puhuttu mitään. Kit tervehti ohikulkeissaan kiukusta kihisevää Bexiä edes tajuamatta, ettei saanut minkäänlaista vastausta. Innokas poika hylkäsi reppunsa tyhjän karsinan eteen ja lähti riimunnaru käsissään uhmaamaan sadetta ja mutaista pihattoa noutaakseen pienen suloisen poninsa sateesta sisään.

Olivia kiinnitti huomionsa tyttöön, jonka oli nähnyt muutaman kerran ohimennen. Tyttö näytti olevan vailla kovin tähdellistä tekemistä, joten Olivia lipui lähemmäs ottaen kuulokkeet korvistaan ja asetellen lämpimän hymyn huulilleen. Hän seisahtui nuoremman tytön vierelle katsomaan kolmannen hoitajan tekemisiä ja aloitti keveän keskustelun, jota ohjasi vaivihkaa haluamaansa suuntaan: hän odottelisi tallin sohvalla isää hakemaan, ja vieressä seisova hoitaja huolehtisi Sillystä. Täysiverisellä ilmaiseksi, itsenäisesti ratsastaminen meni kaupaksi helpommin kuin Olivia oli arvellut, ja hän saattoi keskittyä pohtimaan, mikä Bexin oli saanut noin vihaiseksi, kun hoitaja katosi narun kanssa hakemaan Sillyä.

Yleensä tallin ratsastajat kerääntyivät Bexin ympärille tai ainakin seurasivat vaivihkaa, mitä punapäinen nainen teki, mutta tänään hoitajat välttelivät naisen lähelle ajautumista kaikin keinoin. Kaksi jopa pakeni Riddlerin karsinaan ruunan näyttämästä rumasta ilmeestä huolimatta, kun Bex marssi käytävää pitkin varustehuoneelle noutamaan kännykkäänsä. Paitsi että se taisi olla oleskelutilassa latautumassa. Punapää kääntyi kannoillaan palatakseen takaisin kun kiinnitti silmäkulmastaan huomiota Riddleriin, jonka hampaat loksahtivat turhan lähellä hoitajan käsivartta. Ärähtäen nainen astui karsinaan, nappasi kiinni ruunan riimusta ja vilkaisi hoitajaa. Saatuaan hätäisen vakuuttelun siitä, ettei ruuna ollut satuttanut tyttöä, hän irrotti otteensa kirjavan ruunan riimusta mutta kehotti hoitajia varovaisuuteen. Riddlerin katse jäi vaivaamaan punapäätä kun hän palasi käytävälle.
"Talli suljetaan puolen tunnin päästä", hän huikkasi olkansa yli hoitajille, joista kaksi aukaisi suunsa väittääkseen vastaan, mutta päätti viime hetkellä toisin. Virallisesti talli oli ollut jo suljettuna ratsastuskoulun puolelta, mutta no, eipä heillä kukaan varsinaisesti valvonut muita aikoja kuin päivätallin rauhaa. Tänään hän halusi kaikki ylimääräiset ihmiset pois tallilta, lukuunottamatta yksityisiä ja heidän hevostensa kanssa puuhailevaa väkeä. Voisipa jokainen lähteä omille teilleen, niin hänkin voisi poistua tallilta ja mennä purkamaan ylitseryöppyäviä tunteitaan vaikkapa Hexhamin rampeille skeittilaudan kanssa.
"Silly kävi aamulla maastossa, mutta sille tekisi varmasti hyvää liikkua vielä vähän kentällä", Bex mutisi ohittaessaan teinitytön. Olisipa hän ollut hieman aikuismaisempi ja kykeneväisempi hillitsemään tunteitaan niin hän olisi voinut pysähtyä ja tervehtiä Oliviaa kunnolla, sen sijaan että katseli teinin ohi kuin haluaisi polttaa reiän tallin seinään.

"Homma hoidossa", Olivia vastasi hymyillen vienosti ja pyyhkäisten kynsinauhaansa. Hän tarkkaili naista kulmansa alta osaamatta jakaa muiden tyttöjen pelkoa.
"Kaikki okei?" hän kysyi kulmiaan kohottaen.

Bex murahti jotain epäselvää Olivian vakuutellessa, että Silly oli saamassa liikuntaansa. Nainen käänsi hetkeksi terävän katseensa teiniin, ennenkö siirsi sen takaisin toimiston oveen. Ei ollut Olivian syy, että hän oli raivoissaan äidilleen, itselleen ja koko maailmalle, joten tyttö ei ansainnut ilkeyttä häneltä.
"Ei", hän päätyi vastaamaan, vilkaisi ympärilleen tallikäytävällä ja nyökkäsi kohti toimistoa. Hän ei edelleenkään voinut uskoa, että äiti oli mennyt niin pitkälle hänen selkänsä takana. "Ava haluaa myydä Bubblesin", hän selitti hiljaisella äänellä, joka väreili turhautumisen synkkää energiaa. Ei ponia mihinkään myytäisi, ei kun mokoma hirviö oli hänen nimissään, mutta pelkkä ajatus siitä että äiti oli tarjonnut ponia muille riitti ajamaan hänet pitkin seiniä. Bex puristi nenänvarttaan ja sulki silmänsä tuntiessaan päänsäryn palaavan kaikista särkylääkkeistä huolimatta. Hän kirosi uloshenkäyksen mukana ja marssi oleskelutilaan välittämättä suuremmin siitä, saiko teinistä seuraa vai ei. Hän tarvitsi kahvia (tai rehellisesti sanottuna jotakin paljon vahvempaa) eikä hän jaksanut hoitajien varovamista. Ei hän ollut mikään räjähdysherkkä pommi. Vai oliko? Ainakin eilen hän oli räjähtänyt äidilleen, mutta toisaalta se oli ollut täysin ansaittua. Kukaan ei koskenut hänen poniinsa ilman hänen lupaansa, puhumattakaan että lähtisi kauppaamaan ponia jollekin tavoitteelliselle junnulle joka halusi päästä isompiin luokkiin.

Olivia veikkasi tuntevansa häivähdyksen myötätuntoa. Se oli outo, kipeä särky sisällä eikä hän muistanut tunteneensa moista useasti aikaisemmin.
"Ja sinä et halua myydä sitä?" hän varmisti.

Bex vilkaisi teiniä kuin Olivia olisi yllättäen kasvattanut toisen pään.
"En tietenkään", hän kivahti, joskin sanojen terävyys oli enemmän häneen itseensä kuin teiniin suunnattua. "Bubbles on ollut minun varsasta asti ja se on minun niin kauan kuin siinä henki pihisee."

Tyttö kohautti olkiaan. Hän oli tottunut rähinään eikä pahastunut tai säikkynyt.
"Kuulostit kesällä siltä, kuin olisit harkinnut sen myymistä", hän totesi.

Silloin se oli ollut kuvitelmaa. Jotakin, mikä voisi tapahtua kaukaisessa tulevaisuudessa tai olla tapahtumatta. Nyt, kun se oli edessä, hän ei pystynyt järkeistämään tilannetta. Kesällä kaikki oli kuulostanut järkeenkäyvältä, kun he olivat keskustelleet asiasta. Bubbles oli arvokas poni, jonka saisi myytyä sievoisella summalla. Niillä rahoilla he rakentaisivat uuden pihattorakennuksen ja parantelisivat kentän pohjaa. Ehkä rakentaisivat toisenkin kentän. Nyt hän ei nähnyt muuta kuin sen, miten joku muu nousisi Bubblesin selkään ja veisi ponin mennessään, eikä se sopinut hänelle lainkaan.
"Silloin kukaan ei ollut ostamassa sitä", hän mutisi naputellen kärsimättömänä tasoa sormillaan odotellessaan, että kahvinkeitin alkaisi porista. Kai hän oli ajatellut, ettei kukaan haluaisi kaistapäistä ponia vaikka saisi sen puoli-ilmaiseksi.

"Antaako äitisi pitää sen tallissa?" Olivia kysyi työntäen kädet lämpiämään taskuunsa ja kuulosteli hajamielisesti Sillyn kiireisiä askelia tai huutelua. Varmasti värvätty hoitaja pärjäisi hevosen kanssa eikä hänen tarvinnut edes miettiä asiaa.

"Antaisi", hän vastasi. Siitä he eivät edes neuvottelisi, sillä jos uusi omistaja haluaisi pitää Bubblesin täällä, he suostuisivat ehdottomasti. Ongelma vain oli, ettei hän nähnyt mitään syytä, miksi uusi omistaja haluaisi pitää poniruunan täällä. Hän oli käyttänyt aamupäivän siihen, että oli käynyt läpi junnun facebookia ja instagramia ja ties mitä muita sosiaalisen median sivustoja, eikä mikään ollut antanut syytä uskoa, että typerä poika tyytyisi ponin pitämiseen ratsastuskoululla.
"Mutta jos jollakulla on varaa maksaa Bubblesista, on varmasti varaa maksaa kunnon tallipaikastakin", hän mutisi tuijottaen keittiön tasoa teinin sijaan. Heillä ei ollut maneesia tai massiivista estekalustoa, jota treenaaminen Bubblesin tasolla vaatisi.

"Tarkoitin, antaako äitisi sinun pitää sen tallissa, kun et myy sitä?" Olivia täsmensi. Hän ei kokenut olevansa mitenkään kiintynyt hevoseensa, vaikka se pyörikin hänen ajatuksissaan ja katse suuntautui välillä yksityiskäytävän suuntaan, eikä hän varsinaisesti osannut samaistua muiden kiintymykseen.

"En tiedä onko minulla valinnanvaraa", Bex mutisi turhautuneena. Hän vihasi tätä avuttomuuden tunnetta. Hän ei voinut tehdä mitään, mutta hänen täytyisi. Hän ei voisi vain katsella sivusta kun äiti myisi hänen poninsa, mutta mitä hän voisi tehdä? Äiti piteli kaikkia lankoja käsissään. Hän oli kuin eläintarhan leopardi, joka oli vaikuttava liikkuessaan notkeasti ympäri häkkiään, mutta totuus oli silti se, että hän oli häkin sisäpuolella.
"Talli tarvitsee rahaa, jota meillä ei ole." Hän oli huutanut raivoissaan äidilleen, että myisi Roguen ensin jos kerran täytyisi luopua jostakin arvokkaasta hevosesta. Hän ei ollut jäänyt kuuntelemaan vastausta juostessaan ovet paukkuen autolle.

"Mihin te tarvitsette rahaa?" tyttö pohti sen enempää ajattelematta. Tallilla näytti pyörivän ihan hyvin hänen mielestään.

"Kaikkeen", Bex huokaisi. Hän ei ollut täysin ymmärtänyt rahamääriä, jotka talli ja hevoset imivät sisäänsä kuukausittain, ennenkö äiti oli pamauttanut kansiot hänen eteensä ja näyttänyt mustaa valkoisella, millaisista rahasummista heillä puhuttiin. Hän ei ollut opiskellut riittämiin mitään talouteen viittaavaa kyetäkseen hahmottamaan kuluja ja tuloja, jotka kulkivat ristiin rastiin paperilla.
"Vanhempani ottivat lainaa laajentaessaan tallia ja uudemman kerran, kun joutuivat korjaamaan sitä. Ilmeisesti lainan maksaminen takaisin ei ole ollut ihan niin helppoa kuin he olettivat", hän mutisi. Hän ei ollut halunnut kuulla sen enempää. Ehkä hän uppoutuisi selvittelemään sotkua siinä kohtaa, kun ei olisi täynnä vaivoin hillittyä raivoa. Juuri nyt hän ei jaksanut keskittyä papereihin ja niiden sisältöön. Ei kun hänen poninsa oli myynnissä, ja vielä hänen selkänsä takana.
"Eikö sinun pitäisi olla Sillyn luona?" Nainen kysyi kääntääkseen keskustelun toisille urille. Hän ei halunnut ajatella enää yhtään enempää kotitallinsa ja elämänsä ponin kohtaloa.

Olivia kurtisti kulmiaan. Ilmeisesti rahavaikeudet olivat todellisia. Bexin äiti tuskin pihtasi vain, niin kuin hänen vanhempansa tekivät.
"Se on hoidossa", hän toisti olkiaan kohauttaen, "paljonko saisit ponistasi?"

Jonakin toisena päivänä hän olisi vaatinut tarkempaa selitystä sille, miten Silly tarkkaanottaen oli hoidossa kun Olivia seisoi tässä, mutta tänään hän ei jaksanut keskittyä moiseen. Hyvä kun hän jaksoi keskittyä tähän keskusteluun. Bex kaatoi mustaa kahvia termosmukiinsa ja sulki kannen huolella, ennenkö kääntyi Olivian puoleen häivähdys pelkoa katseessaan.
"Riippuisi paljon ostajasta. Jos löytyisi joku joka pärjää Bubblesin kanssa hyvin, voisin veikata kolmeakymppiä. Erityisesti jos ratsastaja on poni-ikäinen, koska Bubbles kvaalaisi maajoukkuetiimiin", hän mutisi katse lattiaan suunnattuna. Hänen poninsa voisi nostaa jonkun nuoren ratsastajan pikkukisoista kansainvälisiin luokkiin, kenties tarjota ponnahduslaudan uralle kilparatsastajana, mutta hän ei voinut ajatella muuta kuin sitä, miten hän ei enää joutuisi välttelemään kiukkuisen ponin hampaita ja kavioita pestessään ratsuaan maastolenkin jälkeen.

"Oho, kivat rahat", tyttö vihelsi hienotunteisesti, "eivätkö ne kuuluisi sinulle, kun ponikin on sinun?"

Bex puristi termosmukia rystyset valkoisena ja puri alahuultaan, jottei kivahtaisi mitään teinille. Ei Olivia voinut ymmärtää, kun oli vielä niin nuori, eikä ollut hänen tehtävänsä purkaa turhautumistaan käyttämällä teiniä sanallisena nyrkkeilysäkkinä.
"Ja kun maksan kolmentoista vuoden karsinavuokran, olen enemmän velkaa äidilleni kuin mitä sain Bubblesin myymisestä."

"Okei", Olivia kohautti jälleen olkiaan ja pisti merkille, että Bexiä näytti ärsyttävän. Oliko hän ärsytyksen lähde? Yleensä tyttö suorastaan pyrki siihen, ajamaan aikuiset hulluksi, mutta muistot kesästä Bexin kanssa saivat tämänhetkisen sensaation epämiellyttäväksi.
"Vaikea päätös", hän totesi ja kääntyi katsomaan hoitajaa, joka talutti varustetun täysiverisen tallin poikki ja ulos kentälle. Ehkä hän voisi katsoa menoa ovenpielestä, sillä ei halunnut ulos kylmään sateeseen.

Bex vilkaisi sateeseen suuntaavaa täysiveristä ja kentällä jo ravailevaa pientä ponia. Hän nojasi ovenkarmiin räpytellen uhkaavasti silmiin kohoavat kyyneleet tiehensä. Hän ei itkisi, ei kun Bubbles oli edelleen hänen eikä ponin myymisestä ollut vielä selvillä muuta kuin puheita ja yksi sovittu koeratsastus. He löytäisivät jonkin muun ratkaisun ongelmiinsa, eikä hän joutuisi luopumaan kamalasta riiviöponistaan vielä vuosiin.
"Mahdoton päätös", hän mumisi hiljaa kohottaen termoskupin huulilleen. Kahvi poltti suuta, mutta hän nielaisi kitkerän juoman vain pienen yskähdyksen kera. Hän vilkaisi hiljentynyttä tallia. Ehkä ei olisi pitänyt ajaa hoitajia tiehensä. Ei ollut heidän syytään, että hän oli huonolla tuulella. Bex huokaisi hiljaa ja vilkaisi pidempää teiniä silmäkulmastaan.
"Pidä huolta veljestäsi", ja itsestäsi, hän toivotti kääntyessään kannoillaan ja palatessaan sisemmälle talliin. Hänen työpäivänsä ei ollut vielä lähelläkään päätöstä ja hän halusi olla yksin ja purkaa turhautumistaan puhdistamalla mutaisia sadeloimia yläkerran hiljaisuudessa. Onneksi Sasha oli tulossa illaksi tänne niin hänen ei tarvitsisi olla yksinään. Ehkä ystävä onnistuisi puhumaan häneen hieman järkeä pelkän tunnemyrskyn sijaan.

Olivia jäi norkoilemaan ovenpielen säänsuojaan ja tihrusti sateeseen. Silly tanssi pää korkealla taluttajan vierellä ja kiljui raikuen ystävien perään. Tyttö pisti paheksuen merkille, että tamma oli likainen; se oli varmaan piehtaroinut antaumuksella ravassa eikä märkä kura lähtenyt karvasta harjalla. Olivia taisi itse jättää hevosen vielä karmemman näköiseksi, mutta toisten työn jälki pisti silmään. Hän katseli sivusilmällä pikkuveljeään, joka oli saanut herttaisen tujauksen itsesuojeluvaistoa rikottuaan kätensä, kun sijaisratsastaja seisautti Sillyn kentälle, laski jalustimet ja kapusi kyytiin hevosen jo lähtiessä liikkeelle.

Kit olisi väittänyt kenelle tahansa, ettei käynyt maastossa koska äiti oli kieltänyt lähtemästä sinne yksin, mutta totuus oli toinen. Poika pelkäsi maastoja aivan eri tavalla kuin koskaan ennen ja vältteli sinne lähtemistä kaikin keinoin. Onneksi tänään kenttä oli tyhjänä, joten hänellä ei ollut mitään syytä edes haluta pois tallin turvallisesta pihapiiristä. Ace ravasi reippain askelin ympäri kenttää Kitin keskittyessä keventämään ryhdikkäästi ja pitelemään jalkoja aloillaan. Hän aikoi olla paras ratsastaja ryhmässään jouluun mennessä, vaikka olikin joutunut jättämään ensimmäiset tunnit välistä käden ollessa edelleen kipsissä. Hänellä oli paljon kirittävää, joten poika keskittyi kaikella tahdonvoimallaan omaan istuntaansa ja huolelliseen ratsastukseen. Silloin tällöin Ace oikoi kentän kulmissa ja Kit unohti pitää pieniä nyrkkejään pystyssä, mutta suurimman osan ajasta poniratsukko näytti varsin mallikelpoiselta kun vertasi siihen, miten Kit oli kesällä keikkunut poninsa selässä. Pieni poika ei edes yllättynyt kun Olivian sijaan Sillyn toi kentälle joku aivan muu, eikä uhrannut ajatustakaan ratsukolle sen jälkeen. Hänellä oli parempaa tekemistä kun hän keskittyi ratsastamaan pohkeenväistöä ravissa. He olivat opetelleet moista viimeiset kaksi ratsastustuntia ja hän oli vihdoin tajunnut, mitä Ava oli ohjeillaan tarkoittanut, joten nyt Ace väisti kuuliaisesti sivuun ristiaskelin aina kun hän tahtoi.

Sillyn reipas, pitkä askel kiidätti ratsukkoa eteenpäin. Olivialla oli hämärä muistikuva, että hoitaja saattoi olla yhden tallin kiltimmän, pystyynkuolleemman hepan huoltaja eikä välttämättä aivan kotonaan energisen, herkän täysiverisen satulassa. No, itsepä oli sinne kiivennyt, joten varmaan pärjäisi ihan hyvin. Sitä paitsi, kenttä oli aidattu, joten eipä hevonen voisi minnekään karata tai viedä tyttöä rekan alle. Eikä Silly edes tehnyt mitään tyhmää. Se oli vireä ja jännittynyt kai vaistoten ratsastajan epävarmuuden ja jännityksen, nakkeli päätään ja kiihdytti askeliaan, mutta ei rynninyt tai kaahannut. Olivia tunsi olonsa kamalaksi. Jopa tuolla tylleröllä hevonen toimi paremmin kuin hänellä yleensä. Hän oli hädin tuskin käynyt hevosensa selässä syksyn mittaan. Se oli ollut Bexin ja tämän äidin vastuulla. Ja ilmeisesti hänen poissaolonsa oli tehnyt hevoselle vain hyvää. Tamma ei kaatunut sisään ja karannut pää pystyssä ratsastajan alta, vaan näytti kulkevan tasapainossa pelkäämättä kuolainta. Olivian vatsaa kouristi.

Kit pysäytti Acen suoraan ravista ja taputti ylpeänä ponin kaulaa, kun ratsu kuunteli häntä. Poni oli oppinut niin paljon ja hän vielä enemmän. Mikään ei estäisi heitä pärjäämästä hyvin jouluna heidän tuntiryhmänsä pikkukisoissa. Hän oli päättänyt, että hän voittaisi, vaikka Ava olikin vakuutellut ettei kyseessä ollut kilpailu. Hänelle se ehdottomasti olisi sitä. Hänen pitäisi näyttää, mitä kaikkea hän osasi.
Poika nosti pyörivän laukan suoraan käynnistä ja jäi hetkeksi ympyrälle pohtiessaan mitä haluaisi laukassa tehdä. No, kai ympyrälläkin laukkaaminen riitti, varsinkin kun hän kerrankin keskittyi istuntaansa, piti selkänsä suorana ja kantapäänsä alhaalla, eikä puristanut jaloillaan satulaa. Kit myötäsi tasaisesti ohjasta Acen pään liikkeiden mukana ja yritti parhaansa mukaan taivuttaa ponia pohkeensa ympäri, kuten he olivat moneen kertaan tunneilla puhuneet. Ava oli kehunut häntä viime tunnilla niin paljon että hän halusi loistaa samalla tavalla seuraavallakin tunnilla. Oli mukavaa kun joku näki, miten hyvä ratsastaja hän oli ja miten paljon hän oli oppinut. Oppisipa hän vielä lisää! Ja mahdollisimman nopeasti. Hän oli nähnyt miten hienosti Happy kulki Bexin kanssa. Saisipa hänkin hauskan orin menemään yhtä komeana jonakin päivänä. Poika vaihtoi suuntaa ja jatkoi laukkaympyröitään toisessa kierroksessa, koettaen parhaansa mukaan ratsastaa kilttiä poniaan hyvin. Jonkun toisen ratsun kanssa pienen pojan virheet olisivat näkyneet paljon selvemmin, mutta Ace korjasi silloin kun Kit erehtyi, mistä hyvästä kaksikko näytti kerrankin oikealta ratsukolta kiertäessään kenttää innokkaassa laukassa. Kit halasi ponin kaulaa hidastaessaan käyntiin ja kehui vuolaasti mustanpäistärikköä ennenkö aloitti loppuverryttelyn saman kaavan mukaan kuin mitä Ava käytti heidän tunneillaan.

Toinen kentän ratsukko oli hieman vähemmän edistynyt ja sulava tutustuessaan toisiinsa ja jännittäessään toisiaan, mutta ratsastaja pysyi satulassa eikä hevonen yrittänyt heittää tätä alas tai telonut itseään. Se oli kai jonkin sortin saavutus. Olivia oli kadonnut ovenpielestä. Tyttö päätti uhmata sadetta ja kävellä kotiin, sillä hän ei halunnut viettää enempää aikaa tallilla.

Kit ei edes huomannut Olivian puuttumista, ennenkö oli saanut hoidettua poninsa ja todennut, ettei siskoa tosiaankaan näkynyt missään. Poika vaihtoi kuiviin vaatteisiin, kiersi uudestaan tallin läpi varmistaakseen ettei sisko ollut vain hautautuneena sohvan tyynyihin tai jotakin muuta yhtä typerää, ennenkö kaivoi repustaan puhelimen, joka oli todennäköisesti vanhempi kuin poika itse. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle, ennenkö soitti isälle mankuakseen kyytiä. Oli ikävää valittaa siitä, että Olivia oli lähtenyt kotiin ilman häntä, mutta ainakin se tarkoitti, että hän saisi autokyydin. Vanhemmat eivät antaisi hänen kävellä yksinään tallilta kotiin vaikka maailma olisi kohtaamassa loppunsa. Typerä sisko. Nyt äiti olisi vihainen kun hän pääsisi kotiin, eikä hän saisi lettuja.

Lauantai 20. helmikuuta 2016, 02:02

Ilta ei ollut sujunut aivan niin kuin hän oli suunnitellut. Hän oli tehnyt tämän kerran aikaisemminkin, ja vaikka sekin retki oli ollut jokseenkin epäonninen eikä päättynyt aivan niin loisteliaasti kuin Olivia oli toivonut, tämä oli pohjanoteeraus. Kyllä, ehdottomasti huono idea, tyttö myönsi seistessään pimeällä, kylmänkostealla maantiellä jossain Slaleyn ja Hexhamin välimaastossa kello kaksi perjantaiyönä. Mustat, häpeilemättömän pinkeät pillifarkut olivat märät ja kuraiset, puhelin murskana, toinen kenkä jossakin läpitunkemattoman mustien ojien pohjalla tai matkan varrella ja purukuminvaaleanpunainen kampaus purkautunut hapsottamaan. Olivia ei ollut halunnut lytätä päähänsä kypärää, sillä se olisi liimannut huolella kuohkeutut - ja nyt villisti tuulentuivertamat - hiukset hyvin epäimartelevasti pitkin päänahkaa.
Hän talsi epätasaisesti yhdellä kengällään tienpiennarta eteenpäin ja tähysti silmät viiruina risteyksessä olevaa tiekylttiä. Sen nimet olivat hänelle aivan vieraita. Minne ihmeeseen hän oli päätynyt? Oliko hän kääntynyt Hexhamin sijasta kohti itää jossakin välissä? Oli vaikeaa sanoa. Kengättömän jalan varpaat olivat tunnottomat kolmen tunnin kävelyn jäljiltä ja lonkkaa kivisti putoamisesta. Silly oli varmaan painellut Timbuktuun saakka tähän mennessä. Typerä elikko oli saanut halvauksen risahduksesta ja lähtenyt viemään. Olivia sai jalkojaan tuskin taipumaan eikä ollut saanut tammaa pidäteltyä saati sitten pysyttyä kyydissä, kun se oli tehnyt massiivisen sivuloikan, pukin ja hävinnyt sitten tietä reunustavan, vanhan kivimuurin yli jonnekin pimeyteen. Siihen asti ajatus Bexin vapaaillan hyödyntämisestä oli tuntunut nerokkaalta deja vuulta. Se niistä kotibileistä sitten. Perkele.

Oli ehkä ollut lapsellinen kosto lähteä juhlimaan Ryanin entisten opiskelukavereiden kanssa miehen itsensä ilmoitettua jälleen viimehetkillä, ettei sittenkään nousisi koneeseen ja lentäisi saarivaltioon pidennetyksi viikonlopuksi, mutta Bex ei suostunut katumaan moista. Jos Ryania harmittaisi se, että hän huiteli miehen ystävien kanssa niin voi voi - senkus tulisi käymään, niin hänellä olisi muutakin seuraa kuin useamman mutkan kautta löydetyt tuttavat ja kiireinen Sasha, joka tosin oli tänäiltana liittynyt heidän seuraansa useiden omien opiskelukavereidensa kanssa. Hän olisi mielellään jäänyt juhlimaan aamuun asti, mutta Josh, joka oli luvannut toimia hänen kyytinään, oli ilmoittanut ajan tulleen täyteen. Bex oli kiivennyt pienen kaupunkikirpun takapenkille parin muun Hexhamin suuntaan lähtevän kanssa ja painanut otsansa vasten kylmää lasia, kun muut olivat nahistelleet parhaasta radiokanavasta ja sopivan voimakkaasta musiikista. Basso koko autoa ravistellen matka Newcastlesta Hexhamiin oli taittunut reippaasti, ja auto oli tyhjentynyt humalaisista aikuisista yksi kerrallaan oikeiden talojen edessä. Josh lähti ajamaan kohti Greenridgeä radion tahdissa hiljaa hyräillen. Bex yritti hukuttaa hiipivän kiukun alkoholin miellyttävään surinaan mielessään. Hän ei suostunut ajattelemaan Ryania. Ilta oli ollut aivan loistava tähän asti, eikä hän pilaisi sitä pohtimalla Pariisiin jäänyttä miestä. Helvetti sentään, hän oli jo pilannut riittävän monta päivää ja yötä miehen tähden.
"Miksi sä hidastat?" Bex uteli puhe hiukan sammaltaen ja sanat toisiinsa törmäillen, kun auton vauhti hidastui maantiellä merkittävästi.
"Joku kävelee tien laidalla", tummatukkainen Josh vastasi antaessaan auton liukua yhä hitaampaan vauhtiin, kun pikkukylien kasvatit yrittivät keksiä, miksi joku talsisi keskellä ei mitään näin myöhäisenä ajankohtana. Kaikki vaistot kehottivat pysähtymään ja varmistamaan, että naapuri oli kunnossa, sillä täällä päin jokainen oli naapuri, tai ainakin naapurin naapuri, kun taloja ei montaa ollut peltolänttien keskellä.
"Hei, pysäytä!" Bex hihkaisi pirteästi ja rullasi tarmokkaasti ikkunaa auki, kun auto oli ohittaa hitaasti kävelijän. Hän tunnisti tuon purkansävyisen tukan!
"Moi Olivia", nainen sammalsi tunkiessaan päätään ulos takaoven ikkunasta. Olisi kai pitänyt edes hävetä sitä, millaisessa kunnossa hän oli juotuaan aivan liikaa ja aivan liian nopeasti, mutta mitäpä sillä oli väliä. Ei hän ollut Olivian äiti tai isosisko tai kukaan, joka oli vastuussa teinin kasvatuksesta.
"Mitä sä täällä?"

Olivia hätkähti, kun kuuli auton. Hänkin oli kuullut huhut ja varoitukset mielipuolesta, joka vainosi ratsukoita, muttei ollut uskonut olevansa missään vaarassa - mikä hullu vartoisi täällä keskellä ei mitään odottamssa hänen spontaania päätöstään karata kotiarestista ulos ja ratsaille. Sillyn säikähdettyä niin suurieleisesti hän oli kuitenkin huolestunut ja nyt hetken harkitsi, että päätyisi sarjamurhaajan seuraavaksi, paloitelluksi uhriksi. Huoli vaihtui kuitenkin helpotukseen, kun hän tajusi huutelijan Bexiksi. Oliko nainen päissään? Onnekas.
"Moi Bex", tyttö vastasi ja suki räjähtänyttä tukkaansa, "olin, ööm, iltakävelyllä ja taisin vähän eksyä. Missä me olemme?"

Iltakävelyllä tähän aikaan? Tietenkin, kukapa ei olisi ollut! Säähän oli mitä hirvein kävelyä ajatellen, mutta Bex ei jäänyt pohtimaan Olivian selitystä sen syvällisemmin. Alkoholi piti siitä huolen.
"Hyppää kyytiin", hän hihkaisi ja vetäytyi ikkunasta takaisin auton puolelle voidakseen aukaista oven tytölle. Josh vilkuili taustapeilistä punapäätä yrittäen saada matkalaisensa huomion, mutta aivan turhaan, sillä Bex keskittyi siirtymään sivummalle, jotta Olivia mahtuisi reunapaikalle.
"Jossakin keskellä ei mitään", Bex virnisti. Hän ei tosiaankaan ollut seurannut reittiä, jota Josh ajeli niin tarkkaavaisesti, että osaisi sijoittaa heidät kartalle. Sitä varten hänellä oli pelkkää vettä koko illan lipittänyt mies kuljettajanaan.

Olivia ei jäänyt miettimään kuinka soveliasta oli ahtautua kyytiin tai minne autolasti oli edes menossa. Lämmin auto ja ihmiset olivat tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin tänne jääminen. Tyttö ujuttautui Bexin viereen kipristellen kipeän, jäätyneen jalan varpaita, sulki oven ja tutkaili seuralaisiaan. Autoa ajava mies oli varteenotettava tuttavuus jo teinityttöä kypsemmän ikänsä, ajokortin ja auton tähden.
"Minne te olette menossa?"

"Heitän Bexin Greenridgeen", Josh vastasi Bexin puolesta, kun nainen kamppaili kömpelöin sormin turvavyön kanssa. Mies kirosi mielessään, kun ei ollut ilmoittanut jo aiemmin kyydin lähtevän. Ryanin olisi paras tulla katsomaan naisensa perään, sillä hän alkoi kyllästyä Bexin ylilyönteihin.
"Ajetaan Slaleyn kautta niin Olivia pääsee kotiin", Bex sammalsi takoen innokkaasti kämmenellään kuljettajan penkin selkänojaa. Josh veti syvään henkeä. Kokemus oli opettanut, ettei Bexin käytöksen ojentaminen tässä tilanteessa auttaisi lainkaan. Ainakin nainen oli turvallisesti auton kyydissä eikä esimerkiksi yrittänyt tunkea liikkuvan auton ikkunasta ulos. Että hän vihasi kuskina toimimista. Tämä olisi tasan viimeinen kerta, kun hän suostuisi tähän.

"Ei tarvitse", Olivia kiirehti sanomaan väliin. Hänen pitäisi päästä katsomaan oliko Silly tullut tallille ja jos oli, hoitaa se vaivihkaa takaisin karsinaan ennen kuin kukaan huomasi sen olleen poissa - tai painelleen tuhatta ja sataa pimeässä yössä ilman satulaa. Tytöllä oli ikävä tunne, että tämä olisi viimeinen pisara äidille. Ehkä ilman hevosta oleminen olisi helpotus, mutta hän saattaisi myös ikävöidä Sillyä. Ja jos hän haluaisi myydä tamman, sen pitäisi olla hänen päätöksensä, ei äidin.
"Greenridge käy hyvin", tyttö vakuutti ja tarjosi kuskille leveän hymyn.

Josh vilkaisi taustapeiliä etsien turhaan vanhemman naisen katsetta saatuaan jälleen uudet ohjeet ajoreitistä. Greenridgeen vai pikkukylään?
"Joo, voit tulla yökylään", Bex virnisti ja takoi jälleen kuljettajan selkänojaa. "Greenridgeen, siis!"
"Joojoo", mies mutisi kiihdyttäessään auton vauhtia tasaisesti maantiellä. Olisi vain pitänyt jättää punapää lääkisystävänsä ongelmaksi. Hän oli viime kuukausien aikana unohtanut, miten rasittavaksi Bex heittäytyi juotuaan riittämiin.
"Jos käyt näin pitkillä kävelyillä, tarvitset koiran seuraksi", Bex nyökytteli hyväntuulisena. Joshin teki mieli huomauttaa, ettei käveleminen tähän aikaan ollut fiksua, mutta mitäpä hän menisi teinin puuhiin sotkeutumaan. Bex tajuaisi ehkä aamulla (jos mitään yöstään muistaisi), miten typerän selityksen tälläytynyt tyttö oli puuhilleen antanut.
"Ota joskus Lexie kaveriksi, se jaksaa kyllä kävellä vaikka onkin pieni ja vanha", punapää virnisti ajatellessaan borderterrieriä, joka viipotti tallilla oman tahtonsa mukaan.

"Enköhän minä pärjää", Olivia vakuutti. Hänellä oli tunne, ettei hän harrastaisi vastaavia öisiä seikkailuja hetkeen. Oli ihme, ettei hänen ikkunassaan ollut jo kaltereita - tai sitten vanhemmat eivät tienneet hänen hiipivän sitä kautta ulos, eivät huomanneet tai eivät vain jaksaneet enää välittää mitä hän puuhasi.
"Mitä sinä olet puuhannut?" tyttö tiedusteli katsellen humalaista naista uteliaana.

Joshin jalka lepäsi hieman turhan raskaasti kaasupolkimella, kun mies yritti silkalla tahdonvoimalla lyhentää matkaa Greenridgeen. Hän epäili, että tyttö olisi täytynyt viedä kotiin tallin sijasta tai vaikka poliisiasemalle, ties mistä tuo oli karkuteillä, ja Bex tuskin pääsisi kiipeämään portaita huoneeseensa ilman apua. Kumpikaan ajatus ei erityisesti innostanut.
"Oltiin juhlimassa vakkaripubissa kavereiden kanssa", Bex kertoi humalaisen ilolla ja esteettömyydellä, ajattelematta lainkaan kenelle puhui. Äiti nylkisi hänet huomenna. "Pelattiin vähän biljardia ja heitettiin tikkaa", hän nauroi. "Voitin kaikki biljardissa."
"Kunnes kaadoit kaljasi Carlin niskaan", Josh mutisi hidastaessaan risteystä varten.
"Carl ansaitsi sen", Bex puolustautui nauraen ja kurkotti Olivian puoleen kahmaistakseen tuon halaukseen. "Carl on kusipää", hän kuiskasi teatraalisen kovaa.

Olivia vastasi humalaisen halaukseen ja tunsi kateuden piston. Se kuulosti mahtavalta illalta. Olisipa hänkin ollut vakkaripubissa kaverien kanssa eikä talsimassa yksinään keskellä maaseutua.
"Kuka Carl on?" hän kysyi kääntäen katseensa vaivaantuneen oloiseen kuskiin.

"Carl on Ryanin paras ystävä", Josh huokaisi suoden varsin terävän katseen taustapeilistä Bexille, joka yllättävää kyllä huomasi sen ja puri kieltään, ennenkö sanoisi jotakin muuta miehestä, joka oli erehtynyt puolustelemaan Ryanin kökkimistä Pariisissa Bexin kuullen.
"Opiskelivat yhdessä ja nyt ovat saman firman leivissä, Carl tosin Newcastlen toimistolla", Josh jatkoi Bexin hiljaisuuden venyessä. Voisikohan punapää vain nukahtaa, niin hän voisi hyvillä mielin hylätä tuon tallin sohvalle. Tai ehkä hän kävisi herättämässä naisen vanhemmat. Se tosin olisi vähintään yhtä lapsellista kuin Bexin reaktio kumota tuoppinsa sisältö Carlin niskaan, ja hän oli läksyttänyt punapäätä siitä jo aivan liikaa tehdäkseen itse samoin.
"Ryankin voisi olla Newcastlessa töissä", Bex mutisi takapenkiltä ja Josh pyöräytti silmiään. Parempi vaihtaa puheenaihetta, ennenkö punapää alkaisi kiukutella - tai itkeä. Hän ei tiennyt, kumpi oli pahempi vaihtoehto.
"Oletko tallilta, vai mistä tunnet Bexin?" Josh kysäisi teiniltä, jota Bex yritti nyt mitä ilmeisemmin tukehduttaa tiukasta ja kömpelöstä rutistuksesta päätellen.

Olivia yritti miettiä parempaa selitystä kuin hevoset. Ne olivat aika laimeita. Voisiko hän käydä mallista? Tai edes aikuisesta? Kuinka hyvin mies tunsi Bexin ja tämän piirit?
"Sieltäkin", tyttö yritti kuitata kysymyksen salaperäisesti ja tähytä irtoripsiään peilistä. Olisi kurjaa, jos ne olisivat irronneet niin kuin joskus ennen ja hän näyttäisi toispuoleiselta.
"Entä sinä?" hän kysyi vienolla hymyllä.

Josh oletti Bexin tuntevan ainoastaan väkeä tallilta, sillä naisen puheista päätellen ainoat kerrat, kun tuo pääsi kaupunkiin asti olivat ne kerrat, kun he lähtivät porukalla jonnekin. Tuskinpa täällä maaseudulla muuten edes tutustuisi muuhun väkeen.
"Oltiin joskus samalla luokalla", Josh kuittasi kysymyksen olankohautuksella. Sen jälkeen hän oli ollut Carlin kämppis ja tutustunut Ryaniin, mutta parempi ehkä pitäytyä siinä, miten hän tunsi Bexin alunperin.

"Niinkö? Minkä ikäinen olet?" Olivia kysyi. Hän ei ollut varma Bexin iästä, mutta arveli 20 - henkisesti ehkä 15.

"29", Josh vastasi ja kuten oli epäillytkin, sai vastaus heti Bexin havahtumaan.
"Minä olen vasta 28", nainen korjasi nopeasti kuin olisi tullut verisesti loukatuksi. Ikä taisi olla aina yhtä herkkä paikka naisille.
"Niinpä niin", Josh huokaisi ja vilkaisi taustapeilin kautta teinityttöä. Tuo oli ainakin selvästi nuorempi kuin ainakin kymmenen vuotta alkoholin taannuttama matkakumppaninsa.

Hitsi. Se oli ehkä liikaa. Mistäköhän hän kävisi? 25? 21? Ehkä 18 oli turvallisempi. Olivia vilkaisi itsetietoisesti lättänää rintaansa. Olisi edes tajunnut täyttää rintsikat nenäliinoilla.
"Todellako? Minä täytän kohta 20", hän sanoi niin vakuuttavasti kuin kykeni ja seurasi mielenkiinnolla Bexin mielenliikkeitä. Veisiköhän nainen hänetkin joskus ulos? Bex vaikutti hilpeältä päissään eikä laisinkaan tiukkapipoiselta.

Josh vilkaisi tyttö uudemman kerran peilistä. Kohta 20? Hän oli selkeästi viettänyt liikaa aikaa kolmeakymmentä hipovien ystäviensä seurassa, kun oli pitänyt tyttöä lähempänä viittätoista kuin kahtakymmentä.
"Outo aika iltakävelylle siitä huolimatta", Josh päätyi vastaamaan. Bex tuijotteli hilpeänä ulos auton ikkunasta ja reagoi vasta, kun radiosta pärähti soimaan joku uusista hiteistä.
"Kovemmalle!" Nainen julisti kurkotellen istuinten välistä kohti radiopaneelia. Josh läimäisi kurkottelevan käden pois ja päätyi sen sijaan sammuttamaan radion kokonaan.
"Istu alas äläkä häiritse kun ajan. Täällä on jo riittävän karmea ajaa muutenkin. Oletko Olivia varma, että haluat jäädä Greenridgeen?" Paras kääntää puhe kauas Bexistä nopeasti, ennenkö nainen alkaisi väitellä vastaan.

"Kaipasin vain vähän raitista ilmaa", Olivia vastasi ja yritti kuumeisesti kuulostaa antamaltaan iältä. Eivätkös aikuiset juuri harrastaneet turhanpäiväisiä kävelyitä? Hän ei olisi pistänyt pahakseen, jos hittibiisi olisi saanut vähän volyymia ja hän olisi voinut nauttia juhlatunnelmasta edes hetken - mutta ei sitten. Tyttö yritti kätkeä pettymyksensä vilkaisemalla ulos ikkunasta. Miksi hänellä oli niin halvattu tuuri juhliin pääsemisen kanssa?
"Totta kai", tyttö vakuutti, vaikka hän halusikin vain piilottamaan jäljet Sillyn yöllisestä matkasta. Hän toivoi, ettei Bexin äiti ollut huomannut hänen hiipparointiaan pimeässä tallissa, lähtöä takapihan poluille tai täysiverisen mahdollista paluuta ilman ratsastajaa. Jos kaikki menisi hyvin, hän ehtisi vaivihkaa takaisin omaan sänkyynsä, ennen kuin kuin hänen äitinsä huomaisi hänen poistuneen eikä kenenkään tarvitsisi edes tietää tästä virhearvioinnista.

Josh huokaisi kääntyessään yhä pienemmälle tielle, joka lipuisi lopulta tallin pihaan saakka. Hän epäili, että selväpäinen Bex olisi väittänyt vastaan kello kahden jälkeen tapahtuvaa vierailua ratsastuskoululla, mutta juuri nyt punapää tuntui vain taputtelevan innoissaan käsiään ja hyörivän penkillä miten päin sattuu. Toisille ei alkoholi sitten sopinut lainkaan. Seuraavalla kerralla joku muu saisi toimia punapään kuljettajana.
"Shhh", Bex suhisi yllättäen takapenkiltä ja hetkeä myöhemmin ratkesi nauramaan. "Ei herätetä äitiä." Josh halusi hakata otsaansa vasten rattia, mutta auton torveen osuminen tuskin auttaisi tilannetta lainkaan. Se nyt vielä puuttuisikin, että hevoset sekoaisivat kokonaan.
"Ei kai hän yhteen autoon herää", Josh kommentoi sen sijaan hidastaessaan pienemmällä hiekkatiellä vauhtiaan entuudestaan. Ojaan ajaminen ei nopeuttaisi humalaisesta kaverista tai sen kaltaisesta eroon pääsemistä lainkaan.
"Pääsetkö täältä itse kotiin?" Mies kysyi taustapeiliin vilkaisten nuorimmalta matkustajalta. Ellei Ava tulisi kurittamaan Bexiä, nainen tuskin saisi itseään siihen kuntoon ennen aamua että olisi minkäänlaista seuraa. Tai mistäpä hän tiesi. Oli niitä ihmeitä ennenkin tapahtunut. Joskus alaikäisinä kaljapullojen kanssa puistoissa notkuessaan Bex oli aina ollut kaveriporukasta se, joka oli marssinut poliiseja vastaan siitä riippumatta, missä kunnossa nainen oli.

"Minä autan", Olivia tarjosi, väläytti Joshille hurmaavaksi olettamansa hymyn ohittaen kysymyksen kotiinpääsystä ja tarttui Bexiin. Ehkä heillä voisi olla samanlainen ilta yhdessä kuin joskus kesällä.
"Mennään", tyttö vetosi humalaiseen idoliinsa.

"Kiitos", Josh huokaisi pysäytettyään auton. Moottoria hän ei sammuttanut eikä liikkunut mihinkään katsellessaan kaksikon könyämistä takapenkillä. Hän ei mielellään poistuisi autonsa lämmöstä, vaan lähtisi mitä pikimmin kotia kohden, mutta kai hänen täytyi sen verran Bexin perään katsella, että nainen pääsisi edes tallin suuntaan. Nyt ei ollut riittävän lämmintä ulkona nukkumiseen. Bex kompuroi nauraen ulos autosta ja otti tukea pienen harmaan auton kyljestä yrittäessään löytää tasapainoaan. Hopsista sentään, mites maailma nyt näin pyöri.
"Nähdään taas!" Hän huikkasi Joshille turhankin kovalla äänellä lähtiessään Oliviasta tukea ottaen hoippuroimaan tallia kohden. "Hyi hitto kun täällä on kylmä. Miksi lähdit kävelylle tällaiseen säähän?"

Olivia vilkutti Joshille. Ehkä he tapaisivat myöhemmin uudelleen. Hän toivoi, että oli antanut hyvän ensivaikutelman. Tyttö kiersi käsivartensa Bexin ympärille ja linkkasi tämän vierellä tallia kohti toisessa jalassa sukkahousun repaleinen sukka ja toisessa musta nilkkuri.
"Teki vain mieli", hän kuittasi ja tähyili vaivihkaa irtiolevaa hevosta.
"Sinut pitäisi varmaan saada nukkumaan."

"Olet hullu", Bex julisti nauraen suunnatessaan tallin oville. Hän aukaisi sen yllättävän näppärästi vaikka maailma tuntuikin heiluvan epävakaasti kuin hän olisi meren runteleman laivan kyydissä, ja astui pimeälle tallikäytävälle. Seinän valokatkaisija löytyi vaivattomasti. Joku hevosista pärskähti valolle, mutta suurin osa tuntiratsuista veteli sikeitä koivet ojossa karsinoidensa pohjilla.
"Hevosetkin nukkuu jo, ehkä minunkin pitäisi", nainen hihitteli lähtiessään itsekseen karsinan seinästä tukea ottaen könyämään oleskelutilan suuntaan. Varustehuone ja toimisto olivat lukossa, mutta oleskelutilasta ei mitään varastamisen arvoista löytyisi, vaikka joku tänne eksyisikin. Hän kuitenkin kaipasi lasillisen vettä. Feline alkoi kolistella etukaviollaan karsinaansa ja hirnui vaativasti.
"Feline pää kiinni", punapää komensi tympääntyneenä tamman kolisteluun ja kääntyi katsomaan yläkäytävän suuntaan. Jos se ei hiljenisi, äiti tulisi pian katsomaan mikä metelin oli aiheuttanut, eikä hän välttämättä haluaisi juuri nyt kuulla saarnaa siitä, miten hänen ikäisensä tulisi osata käyttäytyä lähtiessään illanviettoon. Miksi matka toiselle käytävälle tuntui niin pitkältä? Hän ei millään jaksaisi mennä tuijottamaan Felineä silmästä silmään, jotta tamma lopettaisi meuhkaamisensa ja rauhottuisi nukkumaan tajuttuaan, ettei vielä ollut aamutallin aika.

Olivia hymyili, mutta pureskeli sitten neuvottomana alahuultaan. Silly ei ollut odottamassa tallinovella eikä hän havainnut tamman valkeaa läsiä pimeydestä myöskään kuikuilemalla ympärilleen. Voi paska. Mitä jos hevonen oli oikeasti juossut Timbuktuun tai jäänyt auton alle? Olivian vatsaa kouristi.
"Haluatko jotain?" hän kysyi Bexiltä ja yritti ajatella kiivaasti. Mitä tehdä? Ehkä hän voisi saattaa Bexin nukkumaan ja mennä etsimään hevosta. Kai se olisi kotiin tulossa.

"Felinen hiljaiseksi, ennenkö se herättää kaikki", hän vastasi mulkoillen kolistelevan tamman suuntaan. Sashan tammasta oli enemmän harmia kuin hyötyä tällaisina hetkinä. Ehkä olisi parempi, jos tuittupäinen koulutamma muuttaisi jonnekin toisaalle. Hän saisi hiippailla sielunsa kyllyydestä ympäri tallia eikä kukaan metelöisi sen takia.
"Ja vettä", hän lisäsi pujahtaen ovesta pienen oleskelutilan puolelle. Vesi auttaisi selventämään päätäkin ehkä sen verran, ettei hän joutuisi pitämään kiinni seinästä tiedostaakseen, missä suunnassa lattia oli.

"Minä hoidan sen", Olivia vakuutti ja hilpaisi yläkäytävälle hyssyttelemään hevosta. Hän tunsi olonsa huonovointiseksi nähdessään Sillyn tyhjän karsinan. Voi helkkari. Miksi hän oli lähtenyt niin typerään ideaan? Äiti tappaisi hänet. Tytön hajamielinen komennus ei paljoa vaikuttanut hevoseen, mutta Olivia palasi silti takaisin ihmisseuralaisensa luo.
"Haluatko nukkumaan?"

Bex joi suoraan hanasta kun ei jaksanut kaivella lasia käteensä. Vesi kasteli nopeasti mustan silkkipaidan kun koordinaatio ei pelannut ihan täysin, mutta ainakin poskea ja leukaa pitkin rinnuksille valuva jäätävän kylmä vesi herätti. Hän suoristautui tuntien olonsa heti paremmaksi ja haroi hiuksiaan, jotka tuntuivat jähmeiltä kaiken hiuslakan ja muotoiluvaahdon jäljiltä. Hyi, pitäisi jaksaa käydä suihkussakin.
"Kooohta", nainen vastasi silmiään räpytellen ja päätään pienesti pudistellen. Voi kunpa joku keksisi maagisen keinon, jolla laskuhumalan surkeuden voisi välttää sormia napauttamalla. "Taidan käydä ensin suihkussa."

"Tähän aikaan yöstä?" tyttö kysyi yllättyneenä.

"En halua näyttää aamulla siltä että konttasin kotiin, kun äiti tulee potkimaan hereille", Bex virnisti ja otti tukea sohvasta, kun meinasi horjahtaa kesken kulkunsa. Ehkä se viimeinen shotti oli ollut liikaa. Hän ei tosin myöntäisi sitä ikinä kenenkään kuullen. Mainehan siinä vielä menisi.

"Pystytkö tekemään aamutallin?" Olivia kohotti kulmaansa epäuskoisena ja suki hiuksiaan ponihännälle.

"En todellakaan", Bex nauroi. Solo retuuttaisi häntä miten mielisi matkalla tarhalle, ja Feline tuskin antaisi edes ottaa kiinni riimustaan.
"Äiti tekee aamutallin, mutta tulee sen jälkeen ihan varmasti potkimaan mut ylös. Etten kuulemma nuku puoleenpäivään asti."

"Ah, okei", tyttö huokasi, muttei tiennyt oliko se helpotusta. Hän kuolisi nopeammin, jos ei olisi löytänyt Sillyä aamuun mennessä. Hän jyrsi alahuultaan ja vilkaisi ulko-oven suuntaan.
"Selviätkö suihkuun saakka?"

"Joo joo, älä huolehdi, alat jo kuulostaa ihan isosiskolta", Bex vastasi pirteästi ja täynnä alkoholin suomaa varmuutta omiin kykyihinsä. Totta kai hän selviäisi portaat ylös. Miksi ei selviäisi? Olivathan ne hieman jyrkät ja muistuttivat enemmän tikkaita kuin portaita, mutta ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun hän niitä könyäisi tässä kunnossa. Nainen ei osannut edes pohtia, mitä teini tallilla teki. Se tuntui käyvän järkeen, kun hän lähti tallustamaan nuokkuvien tuntiratsujen ohi kohti rehuhuoneen kätkemää portaikkoa.

Olivia seurasi yhdellä kengällä linkaten naisen perässä vältellessään pimeään, kylmään yöhön palaamista. Mitä jos hän ei löytäisi Sillyä? Ehkä hänen pitäisi vain vaihtaa nimensä ja karata. Graham Cranehan oli Northumberlandissa - ohmygodohmygod - mitä jos hän voisi mennä miehelle töihin ja pääsisi Lontooseen ja Los Angelesiin ja ympäri maailmaa? Se voisi toimia. Hän selvästi kävi ihan hyvin parikymppisestä, joten hän voisi hankkia muunkin työpaikan.

"Missä kenkäsi on?" Bex kysyi taistellessaan rehuhuoneen oven kanssa. Mokoma oli turhankin tiukka näin talvisin, kun kylmä kosteus sai puun turpoamaan. Miksi se oli edes täytynyt vetää niin tiukasti kiinni. Ovi aukesi kolahtaen ja Bex sai ottaa tukea karmista, ettei päätyisi kasvoilleen rehuhuoneen lattialle. Hän lähti kiipeämään portaita hitaasti, asetellen tarkasti jalkansa askelmalle, ennenkö siirsi painonsa sille. Eteneminen oli tuskaisen hidasta ja vaivalloista, mutta ainakin hän selvisi heinävintille asti. Nainen konttasi lähimmän paalin luokse, ja kiskoi itsensä pystyyn siitä tukea hakien. Hän oli ollut jalkeilla aivan liian pitkään näissä saapikkaissa. Bex aukaisi vetoketjut samantien ja potki korolliset saapikkaat jaloistaan. Matka oman yksiön ovelle taittui paljon helpommin sukkasiltaan. Saapikkaat unohtuivat heinäpaalin viereen. Aamulla hän ihmettelisi, missä ne olivat, mutta se olisi sen ajan murhe.

"Öööm, uutta muotia?" Olivia ehdotti pysytellen edelleen Bexin perässä. Hän voisi varmistaa, ettei nainen sammunut sopimattomaan paikkaan. Karkumatka ja uusi elämä olisi kyllä houkuttelevampi Sillyn kanssa. Hän voisi ratsastaa maan poikki niin kuin Flashissa, mutta voisi tarvita paremman tarinan, mikäli halusi nousta julkisuuteen.

"Muoti on omituista", nainen valitti kompuroidessaan ovelleen asti. Hän joutui hetken sohimaan avaimella, ennenkö sai sen lukkoon ja onnistui kääntämään niin, että naksahdus kieli oven auenneen. Hän virnisti voittoisasti olkansa yli Olivialle kiskaistessaan oven auki ja harppoessaan sisään huoneeseen, joka oli ollut yllättävän siisti ennen kuin hän oli etsinyt illaksi vaatetta. Nyt puhtaita vaatekappaleita lojui siellä täällä, kun hän oli kaivanut kaapistaan erilaisia asukokonaisuuksia esille.
"Tee olosi mukavaksi", hän naurahti välittämättä siitä, että avain jäi roikkumaan oveen. "Jos haluat luopua muodistasi, etsi jotain kuivaa vaatetta", hän lisäsi heilauttaen kädellään ylimalkaisesti vaatekaappinsa suuntaan. Bex kuoriutui valkoisesta nahkatakistaan vaivalloisesti, pudotti vaatekappaleen siihen paikkaan ja alkoi kiemurrella eroon tiukoista mustista farkuistaan. Ne tuntuivat liimautuvan ihoon kostuttuaan illan sateessa, mutta ei ne päällä suihkuun voisi mennä.
"Jos olisin tiennyt että tulet yökylään, olisin hommannut patjan lattialle", hän sammalsi iloisesti istahtaen kömpelösti lattialle voidakseen repiä housut kunnolla pois jalastaan, kun kiemurtelu laittoi tasapainon liialliselle koetukselle.

Olivia myöntyi nyökkäillen muodin omituiseen, nosti saapikkaat sisäpuolelle ja avaimen irti ovesta ja sopivan näkyvään paikkaan, mistä Bex näkisi sen selvittyään. Hän kiitti tarjouksesta vaihtaa vaatteita, pyyhkäisi rapaisia, rispaantuneita farkkuja ja olisi voinut tarttuakin tarjoukseen, ellei Bex olisi ollut noin 15 senttiä hän lyhyempi. Tyttö istahti löytämälleen tasolle ja seurasi naisen liikkeitä.
"Älä huoli, en jää yöksi. Pärjäätkö sinä?"

"Olet parempi isosisko kuin minä olin koskaan", Bex mutisi huvittuneena kuoriessaan farkkuja sentti sentiltä iholtaan. Hän oli aina nauranut veljelleen, kun nuorempi oli tullut huonossa hapessa kotiin - tai vielä pahempaa, tullut veljensä raahaamaksi kotiin, kun oli itse ollut huonoimmassa kunnossa.
"Pärjään pärjään. Olen jo iso tyttö", nainen nauroi toispuoleinen virne kasvoillaan. Hän tunsi olonsa kaikkea muuta kuin aikuiseksi juuri sillä hetkellä, mutta ehkä sitä ei tarvinnut mainostaa. Hän potki nilkkansa vapaiksi farkuista ja hetken hapuiltuaan kampesi itsensä jaloilleen. Suihkuun, nyt. Sen jälkeen hän ehtisi miettiä jatkoa. Suihku auttoi aina selvittämään päätä edes vähän, varsinkin kun veden käänsi jääkylmälle.
"Palaan kohta", hän ilmoitti sivuuttaen täysin sen, ettei tyttö ollut jäämässä yöksi. Tietenkin oli. Olivia oli tullut yökylään! Ei sieltä lähdetty keskellä yötä mihinkään.

Kun Bex katosi suihkuun, Olivia käytti tilaisuuden hyödykseen ja laskeutui vilkkaasti tallikerrokseen. Tyttö pujottautui ulos ja kierteli tallialuetta toivoen törmäävänsä täysiveriseensä. Hitto ulkona oli kylmä. Varpaat tuntuivat putoavan jalasta. Olivia yritti hypellä yhden nilkkurin varassa paljas jalka ilmassa, mutta oli tulla naamalleen, kun korko taittui pehmeällä maalla alta.
"Silly", hän maanitteli lähinnä kuiskaillen ja kuunteli epätoivoisena hiljaisuutta. Mitä hän tekisi? Ehkä karkumatka oli hyvä vaihtoehto. Hän välttäisi huudot ja rangaistukset. Ehkä hän voisi lämmitellä sisällä, kunnes Bex nukahtaisi ja lähteä sitten uudelleen etsimään - tai uuteen elämään. Tyttö hyppeli takaisin talliin.

Bex olisi varmasti unohtunut suihkuun, ellei olisi kääntänyt hanaa heti hiukset kasteltuaan niin kylmälle kuin mahdollista. Kun hytisi kylmästä ja päätä tykytti, huomasi suihkustakin selviävän nopeammin ulos. Kylmä vesi oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja täyttänyt verenkierron adrenaliinilla, joka terävöitti ajatusprosessia ja palautti edes jonkinlaisen käsityksen siitä, miten päin maailma makasi. Hän kiskoi nopeasti päälleen paksut collegehousut ja suuren karvavuorisen hupparin, sillä suihkun kylmyys sai edelleen värisemään huulet kevyesti sinertävinä. Hän pyyhki loput meikit kasvoiltaan kosteuspyyhkeillä ja harjasi märät, kylmät hiuksensa huolimattomasti, ennenkö kiepautti ne korkealle, suttuiselle nutturalle, jotta ne eivät kastelisi hupparia aivan kokonaan.
"Olivia?" Nainen huhuili hiippaillessaan takaisin heinävintin puolelle kumisaappaita jalkaansa kiskoen. Hänen teki mieli nauraa omalle typeryydelleen. Tietenkään Olivia ei ollut tallilla, mitäpä tyttö täällä olisi tähän aikaan tehnyt. Hän oli kuvitellut koko jutun. Josh oli auttanut hänet yläkertaan kuten pariin kertaan ennenkin ja lähtenyt sitten kotiin.

"Mitä? Pääsitkö suihkuun asti?" Olivia kysyi hypellen rehuvarastoon ja kavuten heinävintille. Ehkä nainen oli unohtanut, kuinka käyttää hanaa. Hän pyyhkäisi hermostukseen kyyneleiden aiheuttamat, mustat tuhrut silmiensä alta ja räpäytti sitten hämmästyksestä.
"Oho. Sinähän näytät ihan ihmiseltä. Hyvä aika mennä nukkumaan?"

Bex ei voinut kuin nauraa teinin sanoille. Olivia kyllä tiesi, miten palauttaa heidät kaikki maanpinnalle.
"En taida siis edes haluta tietää, miltä näytin aiemmin", Bex vastasi tyytyväisenä siihen, miten sanatkin tuntuivat soljuvan kieleltä helpommin, eikä hän ollut enää purra kieltään joka välissä. Kyllä se tästä. Takaraivoa tykytti ikävästi kylmän veden tähden, mutta se nyt ei ollut mitään verrattuna päänsärkyyn, joka aamulla odottaisi vastassa.
"Joo, menen kohta. Mitä sinä teet täällä?" Hän epäili kysyneensä sitä aiemminkin, muttei ollut varma. Kaikki yli viisi minuuttia sitten tapahtuneet asiat tuntuivat olevan etäisen sumun peitossa.

"Saatoin sinut kotiin", Olivia vastasi, "piti varmistaa, että selviät sänkyyn asti."

"Kiitos, kai", Bex nyökkäsi alahuultaan purren. Se kävi kyllä järkeen. Saattajalle oli tarvetta. Mutta mistä ihmeestä hän oli tytön löytänyt ja miksi? Siitä hän oli aivan varma, ettei Olivia ollut ollut heidän kanssaan pubissa Newcastlessa. Teini oli aivan liian nuori liikkumaan hänen kavereidensa seassa.
"Ja miten aiot itse päästä kotiin?" Hän kysyi yrittäen rakentaa sumuisista muistoista selkeää kuvaa. Josh oli heittänyt hänet kotiin autolla, siitä hän oli aivan varma. Olivatko he poimineet Olivian kyytiin Slaleystä? Ei, eivät he siellä olleet käyneet. Hexhamista? Auto yleensä tyhjeni siellä eikä suinkaan täyttynyt.

"Samoin kuin tulin tänne alunperin, kävellen", Olivia vastasi, nousi jaloilleen heinäparvella ja levitti käsivartensa hätistellen Bexiä takaisin naisen vinttiasuntoa kohti.
"Menepäs nukkumaan. Muistatko, että äitisi tulee aamulla potkimaan sinut hereille?"

"Joo joo", Bex huokaisi lähtien harppomaan huonettaan kohden aivot tuhatta ja sataa (no, ehkä rehellisyyden nimissä enemmänkin kymmentä ja yhtä) raksuttaen, kun hän yritti pakottaa viimeisenkin tahmeuden pois päästään. Jokin ei nyt tuntunut ihan oikealta.
"Miten muka kävelit tänne yhdellä kengällä?" Nainen kysyi pysähtyen asuntonsa oviaukkoon ja kääntyi katsomaan teinityttöä. "Mitä oikein on tekeillä?" Mikään ei tuntunut nyt käyvän järkeen, mutta toisaalta, se olisi voinut olla hänen elämänsä motto. Feline kolisteli jälleen alakerrassa ja Bex pyöräytti silmiään. Samperin elikko.

"Ihan hyvin", Olivia vakuutti ja hätisti Bexiä päättäväisesti sänkyä kohti.
"Onko teillä muuten taskulamppuja missä?"

"Varustehuoneessa, mutta se on lukossa", Bex vastasi. Mitä Olivia taskulampuilla tekisi? Hän ei nyt yhtään seurannut teinin ajatuksenjuoksua, mutta siinä nyt ei sinällään mitään uutta ollut. Kai siitä vain oli liian kauan, kun hän oli ollut teini, eikä hän enää voinut muistaa, millaista se oli.
"Mihin sinä taskulamppua tarvitset?"

Hitto. No, ehkä hän kuulisi hevosen, jos sen jostain pimeydestä paikallistaisi. Mutta jälkien seuraaminen olisi helpompaa valossa.
"Etsin kenkääni", Olivia keksi ja tunsi ylpeyttä neronleimauksesta.
"Onko avain missä?"

Bex hapuili hetken seinää pienessä asunnossaan, ennenkö löysi avainrenkaan, jossa oli avaimet kaikkiin tallin oviin, joissa oli lukko. Hän heilautti sitä kädessään vastaukseksi ja lähti kyselemättä uudestaan heinävintin halki.
"Ota nyt ihmeessä jotkut tallin ratsastuskengistä siksi aikaa jalkaasi", nainen pudisteli päätään. Jostakin kuluneiden, ratsastajien lahjoittamien ratsastuskenkien seasta olisi pakko löytyä edes sinnepäin Olivian kokoiset kengät, ettei tytön tarvitsisi pomppia yhdellä kengällä pitkin metsiä.

Olivia harkitsi kieltäytyvänsä, mutta jalka oli pirun kipeä. Ehkä se oli hyvä idea. Hän yritti ottaa avaimet Bexin kädestä.
"Kiitos. Mene nyt nukkumaan."

Bex katsoi hetken hölmönä tyhjää kämmentään, kun tyttö vei avaimet, ennenkö nyökkäsi. Ehkä olisi paras mennä nukkumaan. Olivialla oli selkeästi tilanne hallinnassa.
"Okei. Öitä", hän toivotti niskaansa rapsuttaen ja kääntyi palatakseen pieneen kopperoonsa, jota kutsui kodikseen. Tämä ilta oli yksi suuri mysteeri.
"Feline perkele", hän mutisi tamman kolistellessa jälleen karsinassaan. Että hevonen osasi olla rasittava, kun koki tulleensa kaltoinkohdelluksi. Ei ollut vielä ruoka-aika. Bex huokaisi istuessaan alas sängylleen ja hautasi hetkeksi kasvot käsiinsä. Maailma oli ehkä lopettanut pyörimisensä, mutta väsymys painoi raskaana silmäluomissa. Ehkä teini oli ollut oikeassa, ja olisi paras mennä nukkumaan. Bex oli jo kömpimässä peittojensa alle, ennenkö huokaisten nousi vielä kerran jaloilleen ajatuksen piinaamana. Hän ei ehkä osannut aivan varmasti sanoa, mitä oli tapahtunut viimeisen tunnin aikana, mutta hän tiesi, ettei Olivian kuulunut olla tallilla, vakuutti tyttö mitä tahansa. Tuon vanhempien oli pakko olla huolesta suunniltaan. Bex lähti päättäväisesti takaisin alakertaan ja toivoi, että olisi voinut heittää edes kourallisen kauraa Felinelle, jotta se tukkisi turpansa. Jyvien rahina saisi vain muut hevoset havahtumaan, joten turha toivo. Hän asteli koulutamman karsinalle kirkkaanpunaisissa kumisaappaissaan ja vilkaisi hevosta, joka tuijotti häntä tuimasti takaisin. Eikö sekin voisi mennä jo nukkumaan. Hän kurkotti rapsuttamaan tummaa otsapyörrettä ja painoi otsansa vasten kylmiä kaltereita tamman hiljentyessä edes hetkeksi. Hän kävi kurkistamassa Twisteriä, joka nukkui siivosti jalat alleen kerättyinä puruissa, ja Rogueta, joka makasi kyljellään karsinassaan. Ace töni turvallaan kaltereita, joten nainen suuntasi rapsuttelemaan pienen ponin turpaa. Voi Feline, kun oli herättänyt kiltin pikkuponin. Sillyn hiljaisuus sai Bexin kurkistamaan karsinaan. Tyhjä. Mitäs hittoa. Jos Ava oli ottanut Acen sisään, ei tuo olisi varmastikaan jättänyt mustaa täysiveristä tarhaan. Ei ulkona ollut kuin ponipihaton väkeä. Bex räpytteli silmiään kylmä tunne vatsanpohjassaan. Hevosta ei ollut tallissa, mutta Olivia oli. Teinin oli pakko tietää hevosestaan jotain. Bex lähti varustehuoneen suuntaan toivoen, että edes Sillyn varusteet olivat paikoillaan. Ei kai hän ollut nyt antanut Olivialle avaimia varusteiden luokse, ja tyttö napannut unista täysiveristä karsinasta ratsukseen kotia kohden? Tai jonnekin muualle. Olisi todellakin vain pitänyt mennä nukkumaan silloin kun teini oli niin kehottanut. Hänen päänsä ei tosiaankaan ollut tarpeeksi terävä ratkomaan tätä tähän aikaan yöstä.
"Olivia?" Hän korotti ääntään ja toivoi, ettei äiti ollut havahtunut aiempaan kolinaan ja lähtenyt taittamaan matkaa tallille. Hänellä olisi jo nyt niin paljon selitettävää.

Olivia oli kaivellut varustehuoneesta taskulampun sekä etsinyt tallista parin hänen mielestään nuhjuisia, mutta jalkaan sopivia ratsastuskenkiä. Hän olisi vain voinut laittaa omat jodhpurinsa jalkaan ja hevoselle satulan pelkkien suitsien sijasta. Ehkä hän olisi vaikka pysynyt selässäkin. Luoja.
"Mitä? Eikö sinun pitänyt mennä nukkumaan?" hän torui ja lähti Bexin ääntä vastaan arvaamatta, että päihtynyt ystävä oli mennyt huomaamaan hevosen puuttumisen.

"Olin menossa, mutta tulin vielä komentamaan Felineä", hän selitti ennenkö edes tajusi, ettei hänen tarvinnut selitellä mitään. Hänellä oli kysymyksiä ja Olivialla niihin vastaukset, ainakin toivottavasti, koska muuten hänellä olisi surkeita uutisia teinille.
"Missä Silly on?"

"Ööm", Olivia epäröi hetken hiljaisuuden jälkeen. Kuinka päihtynyt Bex oli? Paljonko nainen muistaisi aamulla? Toivottavasti ei mitään.
"Eikö se ole karsinassaan?" hän pelasi aikaa.

"Ei", Bex vastasi päätään pudistellen, mutta lopetti liikkeen lyhyeen, kun se sai maailman keinahtamaan. Selvä, ei äkkinäisiä liikkeitä. Suihku oli auttanut, mutta mikään muu kuin aika ei täysin selventäisi päätä.
"Ja sinä tiesit sen", hän syytti. Ei teini olisi noin reagoinut, jos olisi oikeasti luullut hevosensa olevan karsinassa.
"Missä se on?"

Olivia puraisi alahuultaan ja väisti Bexin katsetta. Hänellä oli ikävä tunne, että edes hilpeä, päihtynyt ja rento Bex ei suhtautuisi tähän niin kevyesti kuin hän toivoi.
"Ulkoilemassa", tyttö vastasi ja kohautti vaisusti olkiaan pyöritellen taskulamppua käsissään.
"Mitä jos menet vain nukkumaan?"

Ulkoilemassa? Ei Sillyä yksin ollut kukaan tarhaan jättänyt, tai he olisivat kyllä kuulleet täysiverisen hätääntyneet kutsuhuudot jo. Bex räpytteli silmiään. Ulkoilemassa, ulkoile- Silly huiteli jossakin omilla teillään.
"En voi mennä nukkumaan kun hevonen on kateissa", nainen murahti hapuillen puhelinta taskustaan. Hupparin tasku oli tyhjä. Saamari. Minne ihmeeseen hän oli tällä kertaa puhelimensa jättänyt? Hän tarvitsisi puhelimelleen kaulapussukan tai jonkun muun kapistuksen, joka estäisi jättämästä sitä minne sattuu.
"Jos Sillyä ei löydy puolessa tunnissa, käyn herättämässä äidin", Bex päätti huultaan purren. Helvetti sentään, millaisiin ongelmiin hän joutuisi. Ei ollut epäilystäkään, etteikö äiti keksisi keinoa lykätä tätä hänen syykseen, vaikka hän ei ollut ollut edes tallilla suurta osaa illasta ja yöstä.
"Mitä ihmettä oikein ajattelit?"

"Minä etsin sen", Olivia vakuutti astuen askeleen taaksepäin ja vetäen kädet puolustautuvaan puuskaan.
"Olin ratsastamassa, se sai hepulit ja putosin. Ei se ole minun vikani", tyttö protestoi ahdistuneena.

"Oletko kunnossa?" Bex kysyi vilkuillen tyttöä päästä varpaisiin. Ainakaan mikään raaja ei sojottanut hassussa kulmassa.
"Mitä teit ratsastamassa tähän aikaan?" Hän jatkoi kyselylinjalla, kun ei onnistunut muutoin rakentamaan teinin puuhista järkevää kokonaiskuvaa. Nainen jatkoi varustehuoneeseen nappaamaan käteensä taskulampun ja hetken pohdittuaan myös riimunnarun sekä suitset. Hän harppoi hereilläolevan pikkuponin karsinalle ja sujautti suitset tottuneesti Acen päähän. Poni oli varsin ihmeissään ajankohdasta ja naisesta, joka varmasti ponin sieraimiin haisi ikävästi alkoholilta, mutta seurasi kiltisti perässä, kun hän talutti mustanpäistärikön poniruunan tallikäytävälle. Ehkä suitset olivat hieman ylilyönti, vaikka hän olikin irrottanut niistä ohjat, sillä Ace käveli yleensä moitteettomasti narussa. Hän ei kuitenkaan aikonut ottaa riskiä, että jokin pimeässä säikäyttäisi ponin ja se pääsisi livistämään riimusta.
"Mihin suuntaan lähdit Sillyn kanssa?"

"Lähdin ratsastamaan illalla", tyttö korjasi. Yhdentoista maissa oli vielä iltaa. Hän seurasi levottomana Bexin valmistautumista.
"Hexhamiin, mutta sinun pitäisi mennä nukkumaan. Kyllä minä löydän sen."

"Tai sitten autan sinua, löydämme sen seuraavan kahdenkymmenenviiden minuutin aikana, ja äitini ei koskaan tarvitse edes tietää tästä", Bex ehdotti vastaan ja huuliaan maiskauttaen lähti taluttamaan kilttiä pikkuponia ulos pimeyteen. Hän naksautti taskulampun päälle vasta kun tallirakennus peitti kaiken näkyvyyden omakotitalolle, vaikka tuskinpa äiti ikkunan ääressä kyttäisi, mitä täälläpäin tapahtui. Koskaan ei kuitenkaan voinut olla liian varma. Kunpa Silly etsiytyisi tutun lajitoverin luokse, sillä muutoin metsien haravoiminen olisi yhtä tyhjän kanssa.

Olivia puraisi huultaan. Hän ei voinut kieltää, etteikö olisi kiitollinen seurasta. Pimeän, kylmän yön haravointi yksin oli ollut kurjaa.
"Okei", tyttö vastasi uskaltamatta sanoa muuta. Hän elätteli edelleen hataraa toivoa, että Bex ei muistaisi tätä aamulla. Se muuttui sitä hatarammaksi mitä valppaammalta nainen vaikutti.
"Ehkä se tulee kohta vastaan."

"Toivottavasti", Bex huokaisi voimatta todella läksyttää tyttöä. Hän tiesi, että hänen pitäisi, mutta miten, kun hän oli itse kaikkea muuta kuin esimerkillisessä jamassa. Äiti naulaisi hänet korvista seinälle, jos saisi koskaan tietää. Kylmä ilma piti raukeuden hyvin poissa jäsenistä ja auttoi tarkentamaan katsetta, mutta se sai myös pään tykyttämään entistä julmetummin. Toisaalta särky voitti sumeuden, joten kaipa sekin oli tässä tilanteessa ihan tervetullutta.
"Miten sinua ei jo etsitä koirien ja helikopterien voimin?"

Olivia puhahti häivähdys melkein omahyväistä ylpeyttä olemuksessaan.
"Eivät vanhempani ikinä edes tajua minun lähteneen", hän vastasi pyyhkäisten kynsinauhojaan. Se oli ehkä hieman liioittelua, mutta mahtui niitäkin kertoja joukkoon.

Bex pudisti päätään pienesti. Toinen puoli hänestä halusi onnitella tyttöä, mutta toinen, kenties se aikuismaisempi, huolehti. Entä jos Olivialle olisi käynyt pahemmin pudotessa, eikä tuon puuttumista olisi huomattu ennen aamua, eikä silloinkaan kukaan olisi tiennyt, minne tyttö oli lähtenyt?
"Voi Olivia", hän huokaisi kun ei löytänyt intoa saarnata teinille. Hän oli itsekin tehnyt typeriä asioita nuoruudessaan, eikä ollut ilmeisesti kasvanut niistä vieläkään ulos, joten kukapa hän oli läksyttämään vanhemmilta karkailusta.

"Yhdellä kaverilla olisi ollut mitä mahtavimmat bileet tänään. Tai no, eilen. Minun oli pakko päästä sinne. Typerä hevonen tietenkin sekosi kesken kaiken", tyttö huokasi potkiskellen pikkukiviä.

"Olit menossa bileisiin hevosella?" Hän ei voinut estää tietynlaista ihailua kuulumasta läpi yllättyneestä äänestään. Hänelle ei ollut koskaan tullut mieleenkään, että voisi ratsastaa kavereiden luokse kotibileisiin jollakin tallin hevosista. Hän oli liftannut kyytejä niin tutuilta kuin tuntemattomilta, polkenut pyörällä ja viilettänyt skeittilaudalla.

"Tein niin yksi kesä. Ja ehkä kerran tai pari sen jälkeenkin", Olivia vastasi olkiaan kohauttaen, "kaikki meni aina ihan hyvin." Tietenkin typerä hevonen oli ennenkin säikkynyt ja heittänyt häntä selästään heidän hypätessään peltojen aitoja ja rymytessään pitkin Hexhamin katuja. Hevonen oli kuitenkin aina pysynyt käsillä.

Bex pudisteli päätään. Hullua, vastuutonta ja kerrassaan nerokasta. Voi niitä kaikkia bileitä, joihin hänkin olisi päässyt, jos vain olisi tajunnut napata itselleen ratsun tallista.
"Et voi tehdä näin enää", nainen huokaisi ja vilkaisi ympärilleen pimeässä metsässä. "Jotain voi mennä silloinkin vikaan, kun liikkuu aurinkoisella säällä keskellä päivää tutuilla poluilla, puhumattakaan sitten pimeistä talviöistä. Niin sinä kuin Silly voitte loukata itsenne."

"Eikö tuo päde kaikkeen maastoiluun?" Olivia haastoi.

"Tietenkin voi", Bex huokaisi. "Mutta paljon todennäköisemmin jotakin tapahtuu pimeässä. Sinullakaan ei ollut kunnon ratsastustamineita päällä, joten tuskin oli Sillylläkään."

"On sillä suitset ja suojat", Olivia puolusteli. Käviväthän he joskus ratsastuskoulunkin kanssa ilman satulaa maastossa - kuten kesällä uimaan mennessä.

"No hyvä että edes sen verran", Bex mutisi valaistessaan polkua taskulampulla. Ace tallusti rinnalla hämmentyneenä yön saamasta käänteestä, mutta ainakaan ponia ei joutunut repimään mihinkään suuntaan.
"Mutta yöt eivät ole aikaa maastoratsastuksille yksinään. Porukalla ehkä, jos on valoisa kesäyö ja reitti etukäteen suunniteltu, niin kuin tehtiin kesän leireillä, mutta ei nyt, eikä ikinä yksin", hän pudisteli päätään. Tuntui typerältä moittia tyttöä jostakin, mille ei enää voinut mitään. Torut eivät toisi Sillyä heidän luokseen, eikä hän uskonut, että mikään hänen sanomansa pyörtäisi Olivian päätä, jos tyttö päättäisi yrittää samaa uudemman kerran.
"Yhdetkään bileet eivät voi olla niin tärkeät, että kannattaisi riskeerata oma ja hevosen henki."

"Et selvästi ymmärrä, millaisia bileet ovat nykyään", Olivia vetosi dramaattisella turhautuneisuudella, "en vain voinut olla poissa. Mutta kaverini tekee minulle ohareita harrastuksena, joten en voinut pyytää kyytiä, ja äiti kitisee, miten minun pitäisi liikuttaa Sillyä useammin."

Ei, ehkä hän ei ymmärtänyt. Ehkä hän oli kasvanut ulos kotibileiden maailmasta ja teini-iän suurista haasteista. Ehkä hänestä oli tullut tylsä ja kivenkova aikuinen.
"En tiedä, millaisia bileet nykyään ovat, mutta minä kiipesin aikoinani ulos ikkunasta yhtä usein kuin kuljin sisään ovesta. Täältä oli vain tavattoman pitkä matka minnekään, joten pyöräilin suuremman tien varteen ja liftasin kyydin Hexhamiin", hän vastasi pohtien, ettei todellakaan tehnyt hääviä työtä tytön läksyttämisessä. Ties vaikka hän menisi antamaan uusia huonoja ideoita Olivialle.
"Joten tiedän kyllä, millaista on kun kaikki meinaa jäädä välistä. Edelleen monet bileet menevät minulta ohi tallin takia. Mutta ei se anna syytä tehdä mitä tahansa. Bileitä tulee aina uusia."

Ei, Bex ei selvästi ymmärtänyt, miten raskasta oli yrittää kamppailla asemastaan, kun Mercedes oli ajamassa häntä ulos joka hetki kun ehti. Hänen oli pakko päästä bileisiin! Eihän hän muuten näkisi koskaan kavereita ja poikia vapaa-ajalla.
"On siis parempi liftata?" Olivia maisteli ideaa. Greenridgeen talsiminen oli jo puolet matkasta Hexhamiin - miksei hän voisi pyöräillä koko matkankin. Mutta hevosella saapumisessa oli dramatiikkaa. Se oli oikea sisääntulo. Itse biletys jäi vähemmälle, koska Sillyä ei sidottu johonkin puutarhan pensasaitaan odottamaan. Mutta ainakin ihmiset muistivat hänet!

Bex puri huultaan. Hän ei voisi väittää sen olevan hyvä ratkaisu, mutta oliko se parempi kuin hevosen ottaminen tallista? Hän kohautti harteitaan tytön kysymykselle. Ehkä. Ehkä ei. Kaikki riippuisi siitä, kenen kyytiin sattuisi nousemaan.
"Paras idea on pyytää kyyti joltakulta tutulta", hän päätyi lopulta sanomaan. Vanhempien lupaa olisi turha kysellä, sillä sitä ei koskaan heruisi. Sen hänkin tiesi.

"Tutuillani ei ole ajokortteja tai autoja tai jos on, heihin ei voi luottaa paskan vertaa…" Olivia huokasi, mietti hetken ja käänsi sitten sivuttaisen, merkitsevän Bexin suuntaan. Paitsi yhdellä.

Hänen teki mieli sanoa, että ehkä se riitti kertomaan, ettei bileisiin tarvinnut mennä. Jos kukaan autoileva tuttu ei ollut menossa samalta suunnalta, eikö voisi odotella sellaisia bileitä, joita varten joku noukkisi tytön kyytiin? Ei, ei voinut. Hän ei ollut odotellut kyytejä keneltäkään, vaan jos tiedossa oli hyvät bileet, hän oli keksinyt keinon päästä sinne. Veljellä oli ollut helppoa, kun hän oli saattanut toimia kuskina vanhempien suureksi harmiksi.
"Etsitään Silly", Bex kommentoi jättäen tarkoituksella huomiotta tytön katseen. Hän ei ollut tarjoutumassa kuljettajaksi. Olivia saisi ihan itse pyytää, jos kehtaisi. Niin velikin oli tehnyt, juostuaan ensin hänen asioillaan viikkokaupalla suostumuksen hankkimiseksi.

Olivia myös tulisi pyytämään. Miten hän ei ollut aikaisemmin tajunnut, että Bexillä oli auto ja yleensähän nainen vain kökki tallilla iltansa. Täydellinen ratkaisu! Hän ei kuitenkaan kysyisi nyt ja antaisi mahdollisuutta sanoa ei, vaan ilmestyisi paikalle sopivana ajankohtana ja vetoaisi naisen hyvään, nuoreen sydämeen. Tyttö haravoi taskulampun valokeilalla tienposkia ja peltoja etsien Sillystä kieliviä kavionjälkiä märästä maasta.

Ace hörähti, kun Bex naksutteli kieltään.
"Ei ole herkkuja", hän kertoi ponille, joka saapui tönimään hänen kättään pehmeällä turvallaan. Ruuna pärskähti pudottautuen jälleen taaemmas tallustamaan. Toivottavasti Kit ei huomaisi, että poni oli käynyt seikkailemassa kauempana tallista. Poika näytti aina niin surkealta, kun tajusi jalustimien pituutta korjatessaan, että jokin muukin oli ratsastanut Acella, eikä varmasti sulattaisi helpolla sitä, että poni oli lähtenyt jännittävälle yöseikkailulle hänen kanssaan. Bex kirosi mielessään, kun ei ollut tajunnut ottaa puhelintaan tai edes rannekelloa matkaansa. Mitäköhän ihmettä kellokin jo oli. Toivottavasti Feline oli pitänyt päänsä ummessa eikä herättänyt koko tallia aloittamalla epämääräistä meteliä, joka houkuttelisi Avan paikalle. Hän ei halunnut kuvitellakaan huutoja, jotka saisi, jos palaisi tallille ponin ja Olivian ja toivon mukaan löydetyn Sillyn kanssa todistamaan, miten Ava kiertäisi ympyrää ihmettelemässä, missä Davisien hevoset olivat.

Olivia hankasi käsivarsiaan ja huhuili välillä Sillyä, välillä herttaisella sävyllä lausutuin, epäimartelevin lempinimin. Kengässä lämmennyt jalka tuntui raadellulta, ja lonkka oli jäykkä eikä luihin hiipivä, märkä koleus tehnyt olosta mukavaa. Tyttö halusi kääntyä takaisin toivossa, että tamma olisi tallilla, kun kauempaa kuuluva ääni vihdoin havahdutti lajitoverin. Sillyn riemukas kutsuhuuto kajahti yössä, kun hikinen tamma laukkasi märältä, pimeältä pellolta ja kierteli kiljahdellen matalan muurinvierustaa kuin ei osaisi hypätä sen ja ojan yli tielle.
"Tule, tule", tyttö maanitteli haluamatta rämpiä märkään peltoon hakemaan hevosta.

Ace hirnui poniruunan kimeällä äänellä takaisin Sillylle ja tepasteli innoissaan narun päässä, kun kaveri kiisi näkyviin. Bex piteli tiukasti kiinni riimunnarusta, vaikka eipä Ace mihinkään ollut katoamassa, mitä nyt kurkotteli kaula pitkällä Sillyn suuntaan suloisesti pöhisten. Ei ihme, että Kit piti ponistaan niin kovin. Hänkin olisi palvonut tällaista ponia omanaan. Bex naksautti kieltään tammalle ja harkitsi, että olisi taputtanut käsiään yhteen, kuten Ava teki komentaessaan hevosia esteiden yli tunneilla, mutta päätti jättää ylimääräiset eleet tekemättä. Parempi tarpoa hakemaan tamma kuin ottaa riski, että se päättäisi karata pimeyteen.
"Käy hakemassa se", hän kehotti kuivasti tyttöä. Bex epäili, ettei kierroksilla käyvä tamma mielellään antaisi hänelle kiinni, joten paras olla koettelematta onnea. Tänään oli selkeästi ollut huono ilta lähteä juhlimaan.

Olivialla taas oli epämukava tunne, että Bexiä jumaloiva tamma hakeutuisi ennemmin naisen luo kuin hänen, vaikka Bex olisi kieritetty verisessä viskissä. Tyttö vilkaisi naista ja astahti lähemmäs muuria. Hän ei halunnut kavuta rehevään ojaan tai kömpiä muurin yli pellolla.
"Silly, tule luupää, tule tule", hän maanitteli sen sijaan ja loikkasi sivuun, kun muurinvierustaa kiertänyt hevonen ponkaisikin sen yli kuin kenguru. Takajalat meinasivat pudota ojaan ja eteen pyrähtävä hevonen oli istahtaa tielle. Olivia tarttui sen ohjiin, jotka olivat kuin ihmeen kaupalla pysyneet kaulalla ja ehjinä - luojan kiitos ja vilkaisi hevosta. Neljä jalkaa, pää, häntä. Silly askelsi tytön ympäri ja halusi päästä tökkimään Acea turvallaan. Tyttö huokasi raskaasti, kun näki ja kuuli puoliksi irtonaisena kilahtelevan kengän.
"Mahtavaa", hän mutisi ja yritti turhaan saada nostettua jatkuvasti liikkuvan tamman jalkaa.

Bex huokaisi helpottuneena, kun tamma saatiin kiinni. Hyvä, ei syytä hälyttää äitiä. Hevonen oli omistajansa otteessa ja yhtenä kappaleena. Nyt se täytyisi vain pestä ja sujauttaa karsinaan, ja sen jälkeen toivoa, ettei äiti huomaisi hevosessa mitään eroa. Nainen antoi Acen liikkua lähemmäs hyörivää tammaa toivoen, että poniruunan tervehtiminen vaatisi hetkeksi tamman keskittymiskyvyn, jotta Olivia saisi napattua jalasta kiinni. Hän kurkotti silittämään täysiverisen hikistä kaulaa Acen hörähdellessä hyväntuulisesti kaverilleen. Poni taisi tervehtiä aina kaikkia suurella innolla, mutta Sillyä eritoten. Kai se oli tottunut siihen, että liikkui usein mustan täysiverisen kanssa, kun sisarukset puuhailivat keskenään.
"Kyllä se saadaan takaisin kenkään", Bex vakuutti. Ehkä, jos vanha kenkä ei olisi vääntynyt, voisi hän nakuttaa sen takaisin paikoilleen eikä äidin tarvitsisi koskaan kuulla siitä mitään. Jos ei, niin sitten Silly hukkaisi huomenna kenkänsä tarhassa eikä vanhaa kenkää löytyisi etsinnöistä huolimatta. Tai sitten hän olisi vastuuntuntoinen aikuinen ja käräyttäisi Olivian aamupäivällä äidilleen.

Olivia veti tempoilevan jalan reisiensä väliin ja nyki kenkää, joka oli irti kannoistaan, mutta edelleen tiukasti kiinni varpaasta eikä irronnut. Tyttö laski jalan maahan. No, hevonen saisi selvitä sillä talliin saakka. Se oli kai tallannut kannalle.
"Mikset ratsasta Acella?" hän kysyi. Bex oli tuskin lapsia isompi.

"Koska voin yhtä hyvin kävellä", hän vastasi taputtaen vuorostaan ponin kaulaa. Kiltti ruuna oli ottanut ylimääräisen aktiviteetin rauhallisin mielin, siinä missä Twister olisi heittäytynyt epäluuloiseksi rutiinien rikkoutumisesta ja Feline osoittanut mieltään.
"Tallille siis", hän totesi ja käänsi ponin takaisin tulosuuntaan kun kävi selväksi, ettei kenkä irronnut tuosta vaan. Eipä siitä suurempaa harmia hevoselle muodostuisi, kuin mitä se oli jo metsässä ryntäilemällä saanut aikaan.

Bex taisi olla selviämässä, kun kuulosti niin puisevalta. Olivia tarttui ratsuaan leuan alta ja lähti kohti kotia täysiverinen rinnallaan säheltäen. Onneksi äidin ei tarvitsisi tietää mitään yöstä. Se sai hermostuksen sulamaan tytön vatsasta. Silly ei edes ontunut tai aristanut jalkojaan. Ehkä ne turpoaisivat tai keräisivät nestettä tai hevonen olisi jumissa, mutta noh.
"Älä viitsi", tyttö murahti korkein askelin tanssahtelevalle ja sivusuunnassa seilaavalle tammalle. Hän ei halunnut sen polkevan jaloilleen.

Ace tallusti tasaiseen tahtiin naisen rinnalla kohti tallia. Kylmä ilma selvensi nopeasti päätä, jota tykytti varsin kivuliaasti. Luoja. Miksi hän oli edes ajatellut tämän olevan hyvä idea? Olisi vain pitänyt jäädä kotiin nukkumaan ja ehkä, suuri ehkä, hän olisi voinut pysäyttää Olivian heti alkuunsa. Tuskinpa, kun äitikään ei ollut huomannut tytön livahtamista omille teilleen.
"Jos kärähdät, minä en sitten tiennyt tästä mitään", Bex mutisi tallin lähestyessä. Hän sammutti taskulampun ja kiitti luojaa siitä, että rakennuksessa oli hiljaista. Feline oli kuin olikin hiljentynyt heidän lähdettyään, eikä villinnyt koko tallia riehumaan kanssaan.

"Kiinni veti", Olivia vastasi helpottuneena ja rapsutti hajamielisesti tamman harjantyveä sen rauhoittuessa ihmisten ja tutun ponikaverin läsnäolosta sekä kävelyn rauhallisesta rytmistä.
"Mikset lähtisi joskus mukaan? Sitten en olisi yksin, ja meillä voisi olla mahtavan hauskaa."

Bex kääntyi katsomaan tyttöä kulma koholla, mutta totesi nopeasti ettei tasapaino riittänyt sivuttain kävelemiseen. Hän pyöräytti silmiään lähestyessään tallin ovia.
"Meidän käsityksemme hauskasta taitavat erota varsin merkittävästi", Bex vastasi olkansa yli ja pysäytti Acen aukaistakseen heille tallin ovet. Pimeä tallirakennus ei vaikuttanut erityisen kutsuvalta, mutta parempi sekin kuin valojen pitäminen päällä liian pitkiä aikoja. Se jos mikä saisi äidin kiinnostumaan tallin tapahtumista. Hän ohjasi Acen karsinaansa ja riisui suitset reippaasti ponilta. Hieno poniruuna. Hän antaisi sille aamulla ylimääräisen porkkanan kiitokseksi.
"Pestään se", hän huokaisi vilkuillen hämärässä tallissa ympärilleen. Uskaltaisiko alakäytävän valon laittaa päälle? Ei, puissa ei ollut lehden lehteä estämässä näkyvyyttä tallille. Parempi pelata varman päälle, etteivät he molemmat olisi entistä suuremmissa ongelmissa.

Olivia talutti Sillyn pesukarsinaan ja kiinnitti höseltävän, kavereille juttelevan tamman.
"Jep, koska et suinkaan ollut bilettämässä tänään. Etkä koskaan lähde öisin maastoon."

"Olin viettämässä iltaa kavereiden kanssa, joista nuorinkin on syntynyt eri vuosikymmenellä kuin sinä", Bex korjasi silmiään siristäen. Kaiketi. Ei hän enää ollut aivan varma, milloin kukakin oli syntynyt. No, pointti oli kuitenkin sama - väki oli vanhempaa kuin Olivia.
"Voin viedä sinut kesällä yöllä maastoon." Hän tarttui letkuun ja laski haaleaa vettä ensin kämmenelleen, ennenkö nosti letkunpään tamman selän päälle. Mitä sitten jos tässä vähän kastuisi hevosen häslätessä omiaan.

"Luulin, että ymmärtäisit", tyttö vetosi pettyneenä vaihtaen kaulalle kiinni sidotun, oranssin riimun suitsien paikalle ja keskittyi sitten pyyhkimään hikisiä ja rapaisia suitsia puolihuolimattomasti sienellä.

Bex huokaisi ja katsoi tyttöä. Hän ymmärsi, mutta hänen ei pitäisi, sen verran hänkin tiesi. Se että hän oli selvinnyt ilman suurempia ongelmia teini-iän hölmöilystään ei tarkoittanut, että kaikkilla muilla olisi yhtä hyvä tuuri.
"Sinulla on koko loppuelämäsi aikaa kiertää bileistä toisiin."

Olivia katsahti naista tuskastuneena. Nämä eivät olleet mitkä tahansa bileet! Ja sitä paitsi, hän ei edes käynyt oikeasti missään. Hän oli jatkuvasti "arestissa" eikä päässyt täältä perähikiältä minnekään.
"Milloin sinusta tuli noin puiseva ja tylsä?"

"Silloin kun sinä vaaransit hevosesi", Bex vastasi samaan hengenvetoon. Hän siirsi vesiletkun lähemmäs tamman takaosaa, napaten sienen pesupaikan laitamilla pyörivistä ämpäreistä. Hän pyyhki hikeä ja vettä pois mustalta karvalta sitä mukaa kun eteni alemmas jalkaa pitkin, ennenkö saattoi vain suihkuttaa jalkaa ja kaviota puhtaaksi.
"Pese sen toinen kylki", hän totesi ojentaen letkua Sillyn takaa toiselle puolelle. Hän halusi tunnustella puhtaaksi huuhdotut jalat, ja vaikka se olisi varmasti voinut odottaa hetkisen, hän tekisi sen nyt vaikka kastelisikin itsensä läpimäräksi. Sitä varten vaihtovaatteet oli keksitty.

Tyttö huokasi ja huuhtoi mustaa, liikahtelevaa kylkeä.
"Mistä minä olisin tiennyt, että se sekoaa", hän mutisi suupielestään ja hieroi tamman karvaa kädellään.

Bex huokaisi uudestaan. Ei hän osannut olla vihainen Olivialle, tai edes torua teiniä kunnolla, mutta ei hän voisi tällaista käytöstä rohkaistakaan. Siinä oli jo enemmän pelissä kuin huudot äidiltä.
"Et mistään", nainen myönsi kumartuessaan tunnustelemaan takajalkaa. Hiukan lämmin, mutta ei mitään, mitä ei linimentillä ja levolla korjattaisi. Sama kuin etujalankin kanssa. "Ja juuri sen takia et voi lähteä yksinäsi, kenenkään tietämättä keskellä yötä maastoon."

"No joo", Olivia vastasi kuin myöntyen. Ei hän tekisikään niin, ellei ollut aivan pakko - ja tänään oli ollut aivan pakko. Ehkä hän voisi vedota siihen seuraavan kerran saadakseen kyydin Bexiltä.
"Minä voin hoitaa Sillyn loppuun. Mene vain nukkumaan", hän tarjosi kiitollisena naisen hiljaisuudesta asian suhteen.

"Olen jo hereillä, voin yhtä hyvin olla vielä hetken pidempään", Bex kohautti harteitaan ja kiersi Sillyn toiselle puolen kokeilemaan senkin puolen jalat läpi. Ei mitään liian hälyttävää. Hyvä niin, sillä siitä olisi täytynyt ilmoittaa äidillekin, ja se puolestaan olisi herättänyt koko joukon kysymyksiä, joihin hän ei halunnut vastata. Nainen kävi nappaamassa lähinnä Bubblesin käytössä olleen kaksiteholinimenttipullon Twisterin hyllyltä varustehuoneesta ja palasi kumihanskaa käteen kiskoen pesupaikalle levittääkseen sinistä nestettä tamman jaloille. Se toivon mukaan riittäisi palauttamaan jalkojen nesteet kohdilleen, eikä tamma huolestuttaisi aamutallia tekevää äitiä.
"Se tarvitsee loimen yöksi, tallissa on aivan liian kylmä jotta se voi jäädä märkänä karsinaansa", Bex huokaisi. Miksei tämä yö voinut olla yksi niistä naurettavan lämpimistä öistä, joita tähän kuukauteen oli mahtunut? Hän joutuisi nousemaan ennen aamutallia riisumaan Sillyn loimen, tai sitten keksimään selityksen sille, miten tammalle oli yllättäen ilmestynyt loimi iltatallin ja aamutallin välisenä aikana.

Olivia lähti hakemaan tamman oranssia fleeceloimea vaaleanpunaisin remmein, jotta se sopisi riimuun ja heilautti sen mustaan, kiiltelevään selkään. Hänellä oli ikävä tunne, että hilpeä, päihtynyt Bex oli poissa ja ärtynyt, kuiva aikuinen korvannut kesän hauskan ystävän. Tyttö kiinnitti loimen soljet.
"Voiko sen viedä karsinaan?" hän kysyi rapsutellen hevosen korvantaustaa.

"Joo", Bex vastasi suoristautuessaan viimeisen jalan luota. Hän oli levittänyt linimenttiä reilusti, mutta toivon mukaan se estäisi ongelmien muodostumista. Olisi surkeaa tulla aamusta talliin vain toteamaan, että Silly oli jalkapuoli. Hän siivosi nopeasti pesupaikan heidän jäljiltään ja yritti olla muistamatta, että oli itse tehnyt vähintään yhtä typeriä temppuja. Ei ehkä lähtenyt kotibileisiin hevosella, mutta monella muulla tavalla saattanut niin itsensä kuin hevosensa (ja yleensä vielä pari muutakin ratsukkoa) hankaluuksiin.
"Ota mun pyörä niin pääset joskus kotiin", hän huokaisi. "Se on se punainen rämä lantalan seinää vasten."

"Omanikin on täällä. Sain viimeksi kyydin kotiin", Olivia vastasi, tuuppasi Sillyn karsinaan kilistelemään kenkäänsä ja sulki oven huolellisesti. Hän suuntasi etsimään nilkkurinpuolikkaansa kenkien seasta.
"Kiitos avustasi", hän vetosi säteilevällä hymyllä.

"Ai, no hyvä", hän puhahti hieroen ohimoitaan. Hän tarvitsi särkylääkettä nyt eikä suinkaan aamusta. Maailma ei enää pyörinyt, mutta olo ei ollut kovinkaan kummoinen siitä huolimatta. Paras painua pehkuihin ja toivoa, että aamu valkenisi parempana.
"Ole varovainen Olivia", hän vastasi kiitoksiin tietämättä oikein, mitä tarkalleen ottaen toivoi. Sitä, että Olivia ajelisi nyt varovasti kotiin eikä kolhisi itseään enempää? Sitä, että tyttö hiipisi huoneeseensa niin varovaisesti, ettei kukaan kuulisi? Kenties eniten kuitenkin sitä, että tyttö pitäisi isestään huolta eikä hankkiutuisi tämän kaltaisiin tilanteisiin enää koskaan.

"Nuku hyvin! Toivottavasti krapulasi ei ole liian paha", Olivia toivotti aurinkoisesti, ennen kuin katosi aamuyön pimeyteen. Ilta ei ollut sujunut aivan niin kuin piti, mutta huonomminkin voisi mennä.

Sunnuntai 14. elokuuta 2016, iltapäivä

Vapaapäivä talliapulaisen töistä ei näköjään pitänyt Oliviaa poissa tallilta. Ei sillä, että tyttö olisi sinne kaivannut. Mutta valitettavasti kukaan ei kaivannut häntä - paitsi Kit, ja pikkuvelikin vain sen tähden, ettei vastuutonta lasta päästetty tallille yksinään. Hyvästä syystä. Olivia oli norkoillut koko aamupäivän sosiaalisen median ääressä, laittanut instragramiinsa upean selfien itsestään ja hienovaraisesti vihjaavan päivityksen facebookiin ohjelmaa vailla olevasta vapaapäivästä. Silti kukaan ei kutsunut häntä minnekään. Nikki ja Mercedes olivat näköjään Espanjassa Mercedeksen suvun luona. Ei häntä vain koskaan minnekään pyydetty.
Vasta hevosten tuttu tuoksu ja viehättävä, kesäinen päivä saivat tytön mielialan nousemaan. Hän oli harkinnut pahimmanlaatuista hernettä nenäänsä, kun äiti oli jaksanut nalkuttaa veljen raahaamisesta tallille hänen vapaapäivänään. Mitä niin tähdellistä äiti muka teki? Katsoi Unelmien poikamiestä televisiosta? Mutta ei auttanut kuin nöyrtyä painostuksen alla. Olivia oli nimittäin kuullut salaa, että hänelle oltiin ostamassa skootteria 16-vuotislahjaksi.
Tyttö tuuppasi pyöränsä tutulla rutiinilla tallin seinustalle, vilkaisi, että Kit oli pysynyt mukana ja lähti sitten lompsimaan kohti laidunta.
"Miksi oli pakko päästä maastoon juuri tänään?" Olivia huokasi, vaikkei voinutkaan enää väittää, että pahastuisi suunnitelmaa.

Kit oli täynnä intoa, joskaan se ei tainnut suuremmin erota pojan normaalista olotilasta. Lapsi oli kiipeillyt seinille koko aamupäivän, kiusannut vanhempiaan kiusaamaan Oliviaa talliseuraksi ja tuulettanut huoneensa kätköissä lennokkaasti, kun suunnitelma oli toiminut. Edes se ei haitannut, että hän joutui polkemaan tavallista reippaammin pysyäkseen siskonsa perässä tallimatkalla. Hän pääsisi maastoon ja se olisi kaiken tämän arvoista. Poika hylkäsi pyöränsä tallin seinustalle murehtimatta sen lukkoon laittamista. Ei kukaan veisi sitä, kun ei ollut vienyt tähänkään asti.
"Oli. Tästä tulee ihan parasta ikinä!" Lapsi julisti loikkiessaan innoissaan isosiskonsa perässä. Olivia käveli aivan liian hitaasti, mutta ehkä hän ei voisi hoputtaa enempää riskeeraamatta koko päivän ohjelmaa. Äiti puhui aina kompromissien tärkeydestä. Ehkä hän voisi antaa siskon kävellä päättömän ryntäilyn sijaan, kun oli alunperin saanut sisarensa seuraksi.
"Kai me voidaan mennä nummille laukkaamaan? Tai uittamaan hevosia? Tai tekemään jotain muuta mahtavaa?"

"Joo", Olivia vastasi pakottaen äänensä monotonisen välinpitämättömäksi. Molemmat ideat kuulostivat hyvältä. He voisivat lähteä vaikka tutkimusmatkalle. Ja jos Kit vaikka sattuisi putoamaan raisussa nummilaukassa, ehkä se vapauttaisi hänet jatkuvalta nalkutukselta viedä veljeä maastoon. Äiti voisi jatkossa lähteä kävellen Kitin ja Acen matkaan.
Vaikka toisaalta oli aika kiva, kun oli seuraa maastossa. Bexkin oli nykyään niin kauhean kiireinen uusien kilpahevostensa kanssa, ja nythän nainen oli vielä kaiken lisäksi Riossa katsomassa olympialaisia.
Tyttö pujottautui laitumen aidan lomasta nyt jo melko tehokkaasti syödylle pellolle, piilotti narun selkänsä taakse ja lähti hiippailemaan mustan täysiveritamman luo.
"Yritä sitten olla reipas", hän komensi veljeään, vaikka luultavasti olisi itse aina hitaampi.

"Jes!" Poika tuuletti ja loikkasi muutaman kerran ilmaan suunnistaessaan kohti lankaa, joka napsahteli aika ajoin kevyen sähkövirran kulkiessa sen läpi. Kit pujahti langan lomasta ketterästi ja lähti kiitämään suoraan kohti poniaan, joka tuskin tahtoisi leikkiä hippaa. Ace antoi aina nätisti kiinni ja siihen luottaen poika suunnisti narua heilutellen poniruunaa kohti.
"Joo joo", Kit nauroi pirteästi. "Koita sinäkin!" Hän joutui muistuttavaan itseään, ettei saisi juosta ponin luokse, vaikka miten tekisi mieli kapsahtaa vauhdilla Acen kaulaan. Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun hän oli viimeksi nähnyt ponin, vaikka tosiasiassa hän oli viettänyt eilisen päivän tallilla poninsa kanssa. Poika kiinnitti riimunnarun ponin päässä olevaan riimuun ja rapsutti kiintyneesti tummaa poskea.
"Olet paras poni ikinä, ja nyt me mennään tekemään jotain ihan mahtavaa!" Hän ilmoitti ponilleen lähtien taluttamaan kilttiä ruunaa kohti porttia. Poika vilkuili jatkuvasti mustan täysiverisen suuntaan toivoen, että Olivia saisi typerän hevosensa nopeasti kiinni ja tallille, jotta he pääsisivät maastoon. Oli niin paljon tehtävää ja nähtävää ja miksi aikaa oli aivan liian vähän?

Silly hiihteli kuin vaivihkaa kauemmas laiduntavien kaverien mukana. Se käveli pitkänä, turpa melkein heinää hipoen aina muutaman metrin Olivian edellä, kunnes tyttö menetti malttinsa ja pysähtyi sen sijaan pyydystämään Hashtagin rapsuteltavakseen. Hän kaiveli paljonpuhuvasti taskujaan, kunnes löysi onnekseen vanhan kuitin rapisteltavaksi ja johan hevosystäviä alkoi saapua. Silly muiden mukana. Tyttö pyydysti sen nopeana ja nokkelana kuin kettu, hätisti röyhkeäksi käyvän Solon tieltään - ei, ei hänellä oikeasti ollut mitään - ja talutti jännittyneenä nykivän Sillyn ulos portista. Sama, röyhkeä eläin sai mojovan sähköiskun yrittäessään ulos samalla portinavauksella. Oliviahan ei olisi se, joka laski Greenridgen hevoset karkuun oltuaan luotettava ja tunnollinen talliapu läpi kesän. Silly kiljui korviavihlovasti kaverien perään, tuijotteli olkansa yli ja kiilasi taluttajaansa, mikä sai tytön mulkoilemaan hevosta synkeästi ja tuuppimaan sitä omalle uralle. Tallimatkastahan tulisi kerrassaan ihana.

"Tule jo!" Kit hoputti kyllästyttyään odottamaan portin pielessä, että Olivia saapuisi aukaisemaan sen. Siskon lähtiessä liikkeelle usea hevonen vanavedessään, päätti Kit sittenkin livahtaa poninsa kanssa ihan itse edeltä. Hän jäi odottelemaan Oliviaa muutaman metrin päähän aidan ulkopuolelle, Ace vehreää nurmea tyytyväisenä hamuten. Poika rapsutteli ponin kaulaa odotellessaan, että sisko saapuisi.
"Mitä me tehdään? Minne me mennään?" Hän kyseli lähestulkoon paikoillaan pomppien. Poika lähti taluttamaan poniruunaansa kohti tallia suomatta ajatustakaan Sillyn sähellykselle. Se oli Olivian ongelma. Hän voisi keskittyä omaan poniinsa, joka oli maailman paras.

"En tiedä", Olivia vastasi äreästi ja lätkäisi Sillyä narunpäällä, kun hevonen ei tuntunut rekisteröivän hänen läsnäoloaan. Vasta, kun laidun jäi kauas taakse, musta täysiverinen täystuho suostui kävelemään suorana ja hiljaisena omistajansa vierellä. Tyttö talutti sen suoraan karsinaan, haki varusteet tottuneella sylillisellä ja sidottuaan sählärin tiukasti karsinan kaltereihin, ryhtyi sukimaan sen hiekkaista karvaa.
"Pakkoko sinun on aina piehtaroida siinä savisimmassa kohdassa", hän jupisi hevoselle, joka pälyili touhukkaana ympärilleen, huhuili varmuuden vuoksi kavereiden perään ja askelsi sambaa tytön ryhtyessä varustamaan hevosta.
"Voidaan kokeilla jotain uutta reittiä", Olivia ehdotti Kitille, kun hän painoi kypärän päähänsä ja talutti reippaasti liikkuvan tamman ulos tallista.

"Siitä tulee siis seikkailu!" Poika juhli kiskoessaan poniaan vauhdikkaasti kohti tallirakennusta. Äkkiä liikkeelle, ennenkö Ava ehtisi paikalle kieltämään tai antamaan jotakin ohjeita. Hän halusi tehdä jotakin hauskaa, eikä suinkaan kuunnella saarnaa turvallisuudesta hevosten kanssa. Hän oli aina turvassa Acen kanssa. Hän kiinnitti poniruunan käytävälle päätettyään, ettei tallissa tapahtunut mitään niin kiireistä, että poniruuna olisi tiellä. Kit suunnisti tyytyväisesti vihellellen hakemaan varusteita, jotta saisi poninsa nopeasti valmiiksi. Olivian ei kannattanut antaa odottaa, tai hän saisi kuulla siitä loppukuun hoputtaessaan siskoa. Poika joutui tekemään kaksi reissua saadakseen kaikki varusteet käytävän varrelle, mutta onneksi talli ei ollut suuri. Hän harjasi Acen nopeasti puhtaaksi ja kävi sitten jalkojen kimppuun, jotka ruuna onnistui sotkemaan päivästä toiseen. Pieni ruuna taisi kahlata mutaisimpia polkuja pitkin seikkaillessaan maastossa, mutta ei se niin tarkkaa ollut. Äkkiäkös ne sai puhtaaksi, kun vain kävi toimeen. Hän laittoi suojat jalkoihin, nosti satulan selkään, kiinnitti häntäremmin, ujutti suitset pieneen poninpäähän ja tarkisti oman kypäränsä, ennenkö nappasi ohjat käsiinsä ja suuntasi Olivian perässä ulos. Hän heilautti itsensä ponin selkään vaivatta, kiristi vyön ja korjasi ratsastushanskoja odotellessaan, että Olivia olisi valmis lähtöön.
"Joo, uusi reitti on tosi hyvä", poika vakuutti nyökytellen. Tästä tulisi ihan parasta!

Silly hyöri omistajansa ympärillä Olivian mitatessa jalustimia ja kiristäessä vyötä, ja oli lähteä raviin, kun tyttö heilautti itsensä satulaan. Hän sujautti jalat jalustimiin ja keräsi ohjat napakasti käsiinsä, ettei reipas ratsu ehtisi karata vauhtiin ja vilkaisi olkansa yli pienellä ponilla taapertavaa Kitiä. Minneköhän he menisivät? Hänen teki mieli karkkia. Ja jäätelöä. Ja siideriäkin. Mutta sitä ei ehkä saanut ostettua itse, vaikka hän toki kävikin kyllä aikuisesta. Voisivatko he ratsastaa Hexhamiin? Hän oli tehnyt matkan Sillyllä ennenkin. Näh. Kit vain kantelisi äidille, miten hän oli ratsastanut kaupunkiin pikkuveljen poni mukana. He voisivat lähteä vaikka itään tai koilliseen, sillä siellä hän oli harvemmin ratsastanut. Tyttö johti tietä Sillyllä pois Greenridgen risteyksestä ja valitsi suunnan risteyksissä senhetkisen intuition mukaan. Täysiverinen harppoi reippain, energisin askelin pitkin tienpiennarta, ja Oliviakin saattoi rentoutua satulassa. Kit voisi ottaa ravilla kiinni.
"Onko jännää tulla kouluun Hexhamiin?" tyttö kysyi melkein ystävällisesti kääntyen satulassa katsomaan taakseen.

Kit heilui satulassa sinne tänne odottaessaan kärsimättömänä, että he pääsisivät matkaan. Hän maalaili jo mielessään kuvia nummien halki lentämisestä täydessä laukassa - tai no, hänen tapauksessaan täydessä vauhdissa, mutta Olivian täytyisi hidastella, tai hän jäisi jälkeen. Hän kuvitteli heidät liitelemään vaivatta pienten maastoesteiden yli. Kaatuneiden puunrunkojen ja pienten muurinpätkien yli olisi nastaa hypätä, ja joessa kahlailu olisi ihan varmasti hauskaa. Hän kannusti poninsa reippaasti Olivian perään täynnä vaivoin pidäteltyä intoa. Onneksi hän oli saanut siskon seuraksi. Loppukeväinen retki Rayn luokse oli saanut äidin hermot jälleen kireälle, eikä hän uskaltanut koetella onneaan toistamiseen. Päätyisi vielä kotiarestiin, eikä se olisi yhtään kivaa.
"On", poika myönsi pirteästi kannustaen poniaan ravaamaan, jotta ruuna pysyisi suuremman ratsun perässä. Ace otti ravilla Sillyn kiinni, ennenkö pudotti jälleen reippaaseen käyntiin. "Mutta pääsen Jessen kanssa samaan kouluun, joten tästä tulee ihan parasta. Vaikka Jesse onkin vuoden vanhempi." Uusi koulu ei jaksanut enää jännittää, kun se tarkoittaisi enemmän aikaa tallikaverin kanssa. Ties vaikka Hexhamista löytyisi lisää tallilla kävijöitä, kun koulukin olisi niin paljon suurempi.

"Se on kiva", Olivia vastasi ja tarttui Sillyn harjaan, kun tamma otti sivuloikan jonkin lähtiessä liikkeelle tietä reunustavan kasvillisuuden seassa.
"Älä viitsi", tyttö komensi tammaa ja ratsasti inspiraatiolla kohti itää. Jonkun kuppainen talotie vaihtui metsäpoluksi ja se pian peltojen välissä kulkevaksi kinttupoluksi. Se näytti suhteellisen tasaiselta, joten Olivia nosti ravin ja kevensi Sillyn kaahaavan askeleen tahdissa yrittäen rauhoittaa sitä omalla rytmillään ja pehmein pidättein. Ratsastustunnit olivat opettaneet hänelle, että kova käsi ei suinkaan saanut täysiveristä rentoutumaan.
Pellot täyttivät maaseudun kuin tilkkutäkki, joten tyttö seurasi niiden laitoja sen mukaan, mikä näytti kätevimmältä. Mutta sitten edessä kohosi jyrkkä, korkea penger maantielle, jolla liikkui suhinasta päätellen ihan autojakin. Tietä näytti reunustavan tiheä kasvusto, paitsi tuolla. Siellä oli juuri sopiva aukko! Tyttö kannusti täysiverisen päättäväisesti pellonlaitaa ja sitten naputti sitä pohkeillaan, kunnes Silly kiipesi ruohikkoista, korkeaa rinnettä kolmikaistaisen A68-tien laitaan.
"Tule jo!" hän kannusti veljeään, kun pidätteli hermostuvaa tammaa, tähyili sopivaa väliä ylittää tie ja kohtaa jatkaa tien yli. Silly toki hyppäisi tietä reunustavan kivimuurin kyllä, mutta entä Ace?

Se oli enemmän kuin kiva, mutta poika keskittyi mieluummin ratsastamiseen, joka oli myös enemmän kuin kivaa. Ratsastaminen oli parasta. Voisipa hän vain ratsastaa kaikki päivät. Koulunkäynti oli aivan turhaa. Ei Ace kysynyt, osasiko hän laskea kertolaskuja tai kertoa, miten vuoret olivat syntyneet. Acelle riitti, että hän vietti aikaa ponin kanssa ja toi sille omenoita. Sekä oli tietenkin ihan paras omistaja ikinä. Poniruuna sai useammankin kerran rikkoa laukalle saadakseen Sillyn kiinni, kun täysiverinen kaahotti menemään kerrassaan huimaavalla vauhdilla. Kit ei valittanut, sillä vauhti kelpasi kyllä, eikä Ace tuntunut väsyvän ihan pienestä. Olihan Ace jaksanut hienosti, kun Bex oli vienyt heidät ja Jessen maastoon! Silloin oltiin laukattu niin kovaa, ettei hän tiennyt, oliko koskaan saanut laukata niin lujaa. Siihen verrattuna tämä oli aivan pientä. Ajatuksiinsa uppoutunut poika heilahti muutaman kerran satulassa, kun Ace väisti jotakin tai muuten vain seuraili mutkittelevaa polkua, mutta pysyi selässä varsin hyväntuulisesti vihellellen. Tämä oli ihan parasta ikinä! Voisipa hän käydä maastossa joka päivä. Oliviakin oli tänään kiva, kun ei jaksanut koko ajan kiusata häntä tai haukkua Acea.
"Se on aika iso tie", poika huomautti kannustaessaan haluttoman ponin ylös jyrkkää rinnettä. Yleensä, jos Ace ei johonkin tahtonut, oli sille hyvä syy. Kyllähän pienten teiden varrella tuli ratsastettua huoletta, mutta tämä tie oli päällystetty ja varsin vilkas liikenteensä puolesta. "Minne me oikein ollaan menossa?" Kit kysäisi tähyillessään ylityspaikkaa poninsa kanssa. Tien laidalla oli kivimuuri, jonka yli ei ihan hetkessä pääsisi. Ehkä. Vai hyppäisiköhän Ace niin korkealle? Tunneilla he olivat varmasti saaneet kokeilla suurempaakin estettä. Siltä se ainakin tuntui, kun tarinoidessaan kavereille omista tekemisistä, esteiden korkeudet nousivat jokaisella kerralla, kun tarinaa toisti.

"Se on vain tie", Olivia vastasi itsevarmasti ja pidätteli puhaltavaa tammaa, joka käänteli korviaan läheltä viuhahtaville autoille. Ehkä loivasti laskevassa ojassa oleva muuri olisi liikaa Kitille. Ace ei ehtisi edes laukata kunnolla lähestymisessä.
"Jatketaan tuohon suuntaan", tyttö nyökkäsi vasemmalle. Varmasti sieltä pääsisi yli jossakin välissä. Tien toisella puolella levittäytyvät, avarat pellot, joilta heinä oli leikattu, suorastaan kutsuivat heitä. Eivät hevoset voisi mitään katastrofaalista vahinkoa tehdä, jos vähän laukkaisivat kuivalla säällä, kun satokin oli kerätty.
"Me olemme seikkailulla, Kit. Ei silloin ole määränpäätä. Silloin on vain matka", hän opasti vanhan ja viisaan isosiskon roolissa ja korjasi Sillyn tielle kääntyvän takaosan juuri sopivasti takaisin pientareelle, ennen kuin pienen pakettiauton täytyi hakata torveaan.
"Aha!" Siellä, muuri oli joko sortunut tai jätetty rakentamatta. Toki pelloille päästäkseen piti laskeutua vähintään yhtä pitkä ja jyrkkä rinne alas, läpi epäystävällisen ja tiheän vesakon, mutta mitä sitten. Olivia vilkaisi liikennettä, päätti sopivan hetken ja ylitti kolme kaistaa nykivässä ravissa. Hän jäi odottamaan kärsimättömänä vastakkaiselle pientareelle, missä Silly hyöri ja huuteli levottomana.

"Mutta se on iso tie", poika toisti vilkuillen ohikiitäviä autoja epäluuloisena. Ne ajoivat niin kovaa verrattuna kotikylän pikkutielle, jolla ei ensinäkään liikkunut ketään, ja jos joku erehtyi liikkumaan, yleensä nuo ajelivat todella hiljaa. Kit kannusti poninsa Sillyn perässä tien laitaa pitkin, joskin piti huolta etteivät Acen kaviot kopisseet vasten tien pinnotetta. Hän ei aikonut antaa auton töytäistä poniaan seikkailun nimissä. Se ei olisi mukava seikkailu.
"Totta", Kit nyökkäsi into laantuen sitä mukaa, mitä kauemmin he joutuivat tien laidassa kulkemaan. Onneksi sopiva ylityspaikka löytyi. Olivian lähtiess ylittämään tietä, poika hätääntyi ja potkaisi poninsa kylkiä turhankin voimakkaasti. Hän ei uskaltaisi lähteä ylittämään tietä yksin, joten oli parempi mennä siskon vanavedessä, vaikka kovat avut saivatkin Acen loikkaamaan laukalla tielle ja sen yli kaviot asfaltilla kopisten. Hän värähti vilkaistessaan olkansa yli tietä, mutta nyt, kun autoja ei hetkeen näkynyt, saattoi hän hymyillä into päätään jälleen kohottaen. Tämä oli jännittävä seikkailu, mutta kerrassaan loistava sellainen.
"Mennään pelloille!" Poika hihkui kannustaen ponin jyrkkään rinteeseen. Hän otti tukea poniruunan kaulasta nojatessaan taaksepäin laskeutumisessa, jossa Acen pienet jalat luistivat useampaan otteeseen pehmeällä maalla, eikä ponilla ollut suurtakaan intoa puskea läpi vehreästä vesakosta, mutta varovaisesti ratsu eteni kasvillisuuden lomassa.
"Tämä on kuin mentäisiin jossain viidakossa", Kit julisti pienen poninsa selästä, kun puskan oksat osuivat hänen jalkoihinsa. "Ja kohta tullaan savannille. Ihan parasta. Mikä seikkailu! Ollaan kuin Indiana Jones!"

"Joo", Olivia vastasi vähemmän innoissaan. Silly ei halunnut myöskään vesakkoon, mutta loikkasi sinne surmanhypyllä tytön potkaistessa ärhäkästi täysiverisen kylkiä. Tyttö oli suistua kyydistä, ja sai jatkuvasti iskuja puiden ja pensaiden oksista, jotka olivat kiskoa hänet alas satulasta. Silly kompuroi ja liukasteli, ja laski loppumatkan pyllyllään. Ratsastaja suoristaui arvokkaasti selässä ja kannusti Sillyn loikkaamaan ojanpohjalle vajonneen kivimuurin jäänteen yli pellolle. Olivia saattoi riemukseen todeta, että he saapuivat selvästi käyttämättömälle kaistaleelle, joka reunusti viljetyä peltoa ja näytti jatkuvan vasemmalla - ja oikealla - hamaan ikuisuuteen. Kuin luotu neliin! Väliäkö sillä, että ratsu tuntui jännittyneeltä ja vauhkolta.
"Oletko valmis laukkaan?" hän kysyi pidätellen sivuttain askeltavaa ja pyörivää hevostaan.

Isosiskon innon puute ei häirinnyt nuorempaa, joka maalaili mielessään kuvaa Afrikan savanneista leijonineen ja antilooppilaumoineen. Hän ratsastaisi sen halki kuin savannin kuningas, eikä kukaan mahtaisi mitään. Pahikset voisivat yrittää kieroilla jotakin, mutta hän ja Ace päihittäisivät kaikki nokkeluudessaan ja löytäisivät etsimänsä aarteen. Poni hyppäsi kivimuurin palasten yli reippaalla loikalla mutta pärskyi närkästyneenä ja viskoi päätään. Tämä ei selkeästi vastannut Acen käsitystä hauskasta seikkailusta. Kit silitteli tummanharmaata kaulaa. Vielä Acekin innostuisi.
"Todellakin!" Lapsi hihkaisi ja kummempia odottamatta kannusti poniruunan laukalle. Kyllä Olivia perässä pysyisi, kun hevonen oli niin paljon suurempi kuin hänen poninsa.

Silly oli lyödä niskallaan Oliviaa naamaan, kun tyttö kasasi sitä lähtöön, ja Acen ottaessa varaslähdön, tamma vinkaisi kauhusta jäätyään yksin ja hyökkäsi vauhtiin. Tyttö oli menettää tasapainonsa, mutta kapusi tukevammin jalustimille ja kietoi kätensä mustaan, kasvojaan piiskaavaan harjaan. Täysiverinen pyyhälsi muutamalla harppauksella pienen ponin ohi ja hetken Olivia pelkäsi sen lähteneen ryöstämään, sillä vauhkona täyttä kyytiä pellolla painava tamma ei reagoinut mitenkään pidätteisiin. Olivia alkoi miettiä myös pohjan liukkautta ja sitä, ettei hevosella ollut hokkeja. Hetken kauhukuvat vilahtivat hänen päässään, varsinkin pellonkaistaleen päättyessä verkkoaitaan, mutta luojan kiitos Silly hidasti. Se taisi tosin vain alkaa ikävöidä Acea ratsastajan kuuntelemisen sijasta ja palasi kuumaa, hypähtelevää ravia ponia vastaan.
"Jatketaanko toiseen suuntaan?" Olivia kysyi yrittäen olla itsevarmempi kuin oikeasti oli, kun oli jälleen kasvokkain Kitin kanssa.

Kit kannusti Acea nauraen, kun tasapainoili jalustimilla. Pieni poni porhalsi eteenpäin niin lujaa kuin lyhyillä jaloillaan vain pääsi, mutta jäi auttamatta jälkeen täysiverisestä. Hevonen katoaisi tätä menoa horisonttiin, eikä hän voisi tehdä asialle mitään. Hetken poika harkitsi huutavansa siskolleen, että tuo odottaisi, mutta miksi ihmeessä? Kyllä he joskus Olivian ja Sillyn kiinni saisivat, kun ratsukon olisi pakko hidastaa. Hän nautti kesätuulesta kasvoillaan ja siristi silmiään vasten piiskaavaa ilmavirtaa, kun Ace lensi tasaisen pellonkaistaleen halki viskoen maata kauas taakseen pieninä paloina. Sydän hakkasi ja luonnon väriloisto tuntui kirkastuvan, kun adrenaliini täytti pienen kehon. Tämä se vasta oli elämää! Tajutessaan, että Silly lähestyi heitä eikä suinkaan kiitänyt enää kauemmas, alkoi Kit pidättää poniaan, saaden Acen juuri parahiksi raville, kun Olivia aukaisi suunsa. Hän hymyili leveästi.
"Joo! Tämä oli ihan mahtavaa! Paras seikkailu pitkään aikaan!" Lapsi tuuletti toinen nyrkki ilmassa ja käänsi poninsa ympäri onnessaan. Ace pärskyi ja viskoi muutaman kerran päätään tepastellessaan ponimaisin, terävin askelin täynnä intoa, jonka vauhdikas neli oli nostattanut pintaan.

Olivia väläytti Kitille varmaksi kokemansa hymyn, istui tukevasti sätkyttelevän, liukkaan hevosensa satulaan ja nosti uudelleen laukan, ohjat nyt tiukasti käsissään. Silly kiihdytti pää taivaissa, kuolaimelta karaten ja hengitti kiivaasti. Outo lenkki, viereiseltä tieltä kuuluva suhina ja jyrinä ja vauhdikas, epävakaa meno saivat sen kovin kiihdyksiin, mutta Olivia ei ollut murehtinut ennenkään. Hevonen kiihdytti hallitsemattomasti, mistä tyttö ei murehtinut, sillä oli kiva mennä lujaa ja hän oli aikonut tehdä niin kuitenkin. Kun se liukastui pellon eteläisen laidan reunan tiukassa kurvissa ja kävi polvillaan, tytön sydän jätti lyönnin välistä. Hän pidätti kompuroivan hevosen seisahduksiin kovalla kädellä sydän villisti hakaten ja kumartui katsomaan tanssahtelevan hevosen jalkoja. Ei näkynyt verta, ja liikekin tuntui normaalilta. Huh! Tyttö vilkaisi olkansa yli näkyikö Kitiä.

Kit kannusti poninsa täysiverisen perään nauraen vasten kasvoja iskevään ilmavirtaan. Laukkaaminen oli ihan parasta! Lapsi ei edes huomannut, miten ponin laukan rytmi sotkeutui pariin kertaan, kun liukas pohja vaati veronsa, eikä kiinnittänyt suuremmin huomiota siihen, miten poniruuna hillitsi itse omaa tahtiaan kieltäytyen kiihdyttämästä ratsastajan kannustuksesta huolimatta. Ace oli viisas poni, joka jälleen kerran pelasti ratsastajansa varmalta tuholta. Kit pidätti poniaan nähdessään Sillyn hidastavan jonkin häsellyksen kera, ja kevensi vauhdikkaan raviaskeleen tahdissa ponin ottaessa tanssahtelevan täysiverisen kiinni.
"Ace on liian pieni näin kovaan vauhtiin", poika valitti. Oli ikävää, kun joutui koko ajan ottamaan siskoa kiinni. Miksei Silly voinut olla hidas hevonen, niin kuin vaikka Hemingway? Ace oli aina pysynyt tunneilla vaivatta mukana maastoletkoissa.

Olivian sydän hakkasi kiivaasti, ja niin taisi tehdä Sillynkin. Hän tunsi intensiivisen häpeän pyyhkäisevän ylitseen. Mitä hän oli tehnyt? Bex ja Ava eivät enää luottaisi häneen, jos tietäisivät miten typerän riskin hän oli juuri ottanut. Tyttö taputti vienosti tärisevällä kädellä hevosen kuumaa kaulaa, hölläsi ohjaa ja antoi tamman kävellä kohti pellon eteläisellä laidalla olevaa porttia. He voisivat jatkaa siihen suuntaan. Villit peltolaukat saivat jäädä sikseen.
"Se on ihan okei. Ei laukata enää pellolla", Olivia vastasi pakottaen äänensä tyyneksi ja viittasi Kitiä avaamaan portin. Hän ei kurottelisi hermostuneen täysiverisen selästä, kun Kit pääsisi vaikka alas satulasta avaamaan ja sulkemaan portin ilman, että Ace olisi asiasta moksiskaan. Matka jatkuisi pitkin hiljaisemman tien laitaa.

Kit ei kiinnittänyt huomiota siskonsa säikkymiseen, kun rapsutteli Acen kaulaa tyytyväisenä siihen, ettei enää tarvitsisi laukata niin lujaa. Vauhti oli ihan parasta, mutta ei silloin kun se tarkoitti, että hän jäi jälkeen. Hän ei tahtonut jäädä jälkeen.
"Miksi Silly on niin nopea", hän mutisi kannustaen Acen täysiverisen ohi portille. Hän yritti aukaista porttia ensin selästä käsin, mutta huokaisi ja hyppäsi alas, kun totesi sen käyvän helpommin niin. Poika siirsi poninsa sivuun pidellen porttia auki ja Sillyn päästyä toiselle puolen, sulki hän portin huolellisesti heidän jäljessään. Lapsi heilautti itsensä reippaasti takaisin satulaan ja kannusti Acen liikkeelle.
"Ihan parasta, että tunnit alkaa taas kohta. En malta odottaa, että päästään hyppäämään Acen kanssa!"

"Miksi luulet, valopää", Olivia vastasi ja pakotti itsensä rentoutumaan satulaan, jotta Sillykin voisi kävellä normaalisti eikä levottomana nykien ja stepaten. Kaviot kopsahtelivat asfalttiin, ja kun Olivia tajusi heidän päätyvän vain takaisin kolmikaistaiselle, isolle maantielle, hän kiepautti tamman ympäri ja käskytti Kitiä avaamaan portin seuraavalle pellolle. Olisi mukavampi ratsastaa peltojen laitoja pitkin kuin maantien.
"Mmm. Toivottavasti ehdit vielä ratsastaa kotiläksyiltä", hän kommentoi isosiskon rakkaudella ja pidätteli Sillyä pellon puolella odottaessaan, että Kit saisi toisenkin portin kiinni. Sitten hän saattoi lähteä raviin.

Kitin teki mieli väittää vastaan kun Olivia jätti portin aukaisut hänelle, mutta toisaalta, tämähän oli todellinen seikkailu. Hän saattoi kuvitella aukaisevansa reittejä ikivanhoihin luoliin, joissa yksikään ihminen ei ollut käynyt tuhanteen vuoteen. Siinä valossa porttien avaaminen ja sulkeminen oli varsin hauskaa puuhaa.
"Ehdin. Ei läksyt niin paljoa aikaa vie", poika vastasi itsevarmasti kavutessaan takaisin Acen selkään portti suljettuna. Hän oli ehtinyt ratsastaa tähänkin asti vallan mainiosti, joten ei koulun vaihto muuttaisi tilannetta. Ehtiväthän häntä vanhemmatkin koululaiset käydä tunneilla - ja Jesse ratsasti omaa poniaan, vaikka oli vuotta ylemmällä luokalla. Ei hänellä ollut huolen häivää.
"Huolehtisit Sillystä, kun koulu alkaa. Unohdat kuitenkin sen heti kun tulee yhtään kiirettä. Minä ehdin aina ratsastamaan."

Olivia vilkaisi Kitiä viileästi. Hänen ei tarvitsisi tuntea syyllisyyttä. Koulu oli rankkaa! Ja Sillyä käytettiin tunneilla. Mitä sitten, jos hän ei jaksanut raahustaa joka päivä paikalle? Tyttö pohdiskeli hetken suuntaa, mutta päätti ratsastaa pellon laitoja kiertäen, kunnes heidän tiensä katkesi jälleen tiehen. Olkiaan kohauttaen tyttö kääntyi oikealle ja seisahtui sitten tutun, kolmikaistaisen maantien laitaan. Tuolla, tien toisella puolellahan oli todella mielenkiintoisen näköinen, pieni, portilla suljettu metsätie. Sinne! Hän tähysi taukoa liikenteessä, kannusti hermostuneena askeltavan Sillyn reippaasti tien yli ja haluttomana jäämään odottelemaan veljeään portin ja maantien välissä olevalle tienpätkälle, hän pyysi tammaa hyppäämään portin. Silly viskasi päänsä hälyttyneenä ylös, kun Olivia pyysi siltä laukkaa ja yritti jarruttaa puisen portin edessä, mutta loikkasi sen yli kuin humalainen kenguru tytön lujasta pohkeesta. Olivia korjasi asentonsa satulassa ja kääntyi katsomaan seurasiko Kit perässä.

Kit vain hymyili siskolleen ja keskittyi nauttimaan seikkailusta. Hän unohti kokonaan murehtia reittivalintoja tai suurta tietä. Johan he olivat kerran ylittäneet sen ongelmitta, joten mitäpä uutta toinen ylitys toisi mukanaan. Poika kannusti poninsa jälleen vauhdikkaasti tien yli aivan Sillyn kintereillä, mutta pysäytti Acen tienpätkälle. Hän tuijotti hölmistyneenä siskoaan. Ihan epäreilua, ettei hän voinut tehdä noin! Poika ratsasti innosta puhisevan poninsa portinpieleen ja kurkotti aukaisemaan sen selästä käsin. Kyllä hän onnistuisi. Kit virnisti leveästi onnistuessaan, kannusti poninsa portista Sillyn kanssa samalle puolelle ja sulki portin perässään. Se vaati hieman peruutteluja ja pyörimistä Acen kanssa, mutta lopulta sekin sujui. Lapsi kannusti poniruunan raviin metsätielle, joka näytti varsin kutsuvalta. Ace rikkoi laukalle lapsen jatkuvasti takovien pohkeiden vaikutuksesta eikä Kit suotta poniaan pidätellyt. Hän tahtoi Sillyn edelle, tai ainakin ihan vähintään kannoille, ettei sisko katoaisi taas taivaanrantaan ison hevosensa kanssa.
"Me suunniteltiin aarteenetsintää Jessen kanssa. Bexkin tykkäsi meidän ideasta", poika kertoi pirteästi, kun tämänhetkinen seikkailu toi mieleen kaikki kesän aikana suunnitellut seikkailut, joita toivon mukaan pääsisi toteuttamaan pitkin alkusyksyä.

Kun portti oli kiinni ja Ace lähti laukalle, Oliviakin kannusti Sillyn eteen, joskin pidätellen tammaa ravissa. Se tuskin liukastelisi tai kaatuisi rehevöityneellä kärrytiellä, mutta ehkä parempi edes rauhoittaa se ensin. Sankan metsän puut melkein muodostivat katon tien ylle ja sulkivat heidät vehreään hämärään, piiloon satunnaiselta auringonpaisteelta.
"Niinkö?" Olivia kysyi hajamielisesti, keventäen Sillyn ravin tahdissa sormet sen harjassa. Hän tunsi piston epävarmaa mustasukkaisuutta, kun Kit puhui Bexistä kuin kaverinaan. Hän toivoi, ettei hän ollut Bexille vain yksi tallilla pyörivistä kakaroista, jolle osoitettu ystävällisyys oli vain velvollisuutta.

Acen rento, rauhallinen laukka piti heitä vaivattomasti Sillyn tahdissa ja mikä parasta, hänen ei tarvinnut keventää lainkaan. Kit istui satulassa sillä epäili, että Ace lähtisi vauhdikkaasti eteen, jos hän nousisi jalustimille. Ei vauhti häntä haittaisi, mutta ehkä olisi parempi pysyä Sillyn kupeessa.
"Niin", poika nyökkäsi päättäväisesti. "Siitä tulee ihan parasta. Avan on pakko suostua." Ei se ollut edes mahdollisuus, että heiltä kiellettäisiin moinen huvi nyt.

"Mitä aiotte tehdä?" Olivia kysyi ja pidätti Sillyä kärsimättömästi, kun tamma säikkyi jotakin mitätöntä rasahdusta, oli kiilata Acen ja yritti karata laukalle. Hän istui satulaan ohjat tiukasti kädessä ja vilkaisi varulta ympärilleen. Keväällä kulkeneet juorut hevosia vainonneesta mielipuolesta kutkuttivat edelleen hänen selkärankaansa, vaikka kyseinen mielipuoli istui nyt telkien takana.

"Aarrejahti on ihan ykkösenä", poika julisti, "mutta olisi myös ihan parasta, jos voitaisiin leikkiä lipunryöstöä hevosilla." Hän vilkaisi tuohtuneena Sillyä, kun hevonen oli kiilata heidän päälleen, ja puri kieltään ettei kivahtaisi Olivialle. Ei kannattanut käydä siskon hermoille, ettei häntä ja ponia jätettäisi jälkeen. Ace ei pysyisi Sillyn tahdissa, jos sisko vetäisi herneen nenään ja lähtisi omille teilleen.

"Niin, mutta mitä teette aarrejahdissa? Etsitte jotain lapsellisia pikkupalkintoja puskista?" Olivia kysyi vain aavistuksen terävämmin kuin oli aikonut. Silly sai hänet hermostumaan käyttäytyessään vauhkosti, ja tyttö yritti saada sitä rentoutumaan raviin. Sen liike tuntui silti jännittyneeltä ja suipot mustat korvat kääntyilivät. Ehkä oli ollut typerä idea lähteä seikkailemaan vieraille reiteille.

"Itse olet lapsellinen", Kit tuhahti. Tietenkään he eivät tekisi mitään niin tylsää. He olisivat seikkailulla ja kilpailisivat toisiaan vastaan. Ace olisi ehdottomasti paras, koska se oli nopein ja fiksuin poni, joka Greenridgessä asusti. He ehtisivät kaikkialle ennen muita.
"Aarrejahti on ihan liian makeeta jotta ymmärtäisit sitä", lapsi lisäsi. Aarrejahti oli hieno seikkailu! Jesse oli puhunut siitä niin hauskasti, että pakkohan se olisi päästä kokemaan.

Olivia pyöräytti silmiään ja nykäisi ohjasta, kun Silly painoi sille pöhisten ja rikkoi ravinsa rytmin. Tyttö pidätti sen käyntiin, jotta voisi katsoa puhelimestaan alueen karttaa ja ehkä tarkistaa sometilanteensa samalla. Ehkä joku halusikin viettää illan hänen kanssaan? Hän piteli uutta iPhoneaan hellästi, ja kiroili ronskilla kädellä, kun metsikössä liikkeelle lähtevää peuralaumaa henkihieveriin kauhistuva Silly loikkasi vauhtiin ja puhelin putosi ikävästi räsähtäen jonnekin matkalla. Silly loikkasi tien yli metsään poispäin peuroista ja rytisi aikansa puiden lomassa. Olivialta pääsi kimeä vinkaus, kun hän uskoi hetken murskaavansa polvensa puunrunkoihin.
"Jumalauta seis!" hän karjui hevoselle ja repäisi sen seisahduksiin keskelle tiheää pöpelikköä.
"Ei ole niin kamalaa", tyttö jupisi kädet täristen ja käänsi tamman takaisin tietä kohti. Missä hitossa hänen puhelimensa oli?

Kit ei edes tajunnut vaaraa Sillyn sännätessä vauhtiin, vaan ajatteli ensimmäisten sekuntien ajan siskon päättäneen revitellä hevosellaan hänen kiusakseen. Vasta Acen purtua kiinni kuolaimeen ja repäistyä ohjat pienen ratsastajansa käsistä, mitä poniruuna ei koskaan tehnyt, jätti sydän lyönnin väliin. Ace jäi auttamatta jälkeen säikähtäneestä Sillystä, mikä sai ponin hermostumaan entisestään. Yleensä niin rauhallinen pikkuponi ei tahtonut jäädä yksin epämääräisen säikähdyksen jälkeen, mutta ei pysynyt isomman lajitoverin tahdissa. Kit pidätti kalpeana poniaan ja heti, kun Ace pudotti käynnille, hyppäsi hän alas selästä takertuen kaksin käsin ponin ohjiin, kun Ace hirnui hätääntyneenä Sillyn perään. Ace oli yleensä niin luotettava maastoratsu, että vähemmästäkin säikähti. Hän ei lähtisi enää ikinä yksin maastoon, jos Acekin voisi säikkyä näin. Hän oli pitänyt poniaan aina vähintäänkin rautahermoisena. Ei jokin näin pieni sitä säikäyttäisi.
"Olivia? Olivia!" Poika huusi hätääntyneenä pusikkoon, jonne Silly oli suunnannut. Hän ei tahtonut jäädä tänne yksin, mutta hän ei myöskään tahtonut lähteä tarpomaan syvemmälle metsään, kun ei ollut pienintäkään aavistusta minne Silly oli kurvannut. Tämä seikkailu ei ollut yhtään kiva.

"Joo", kantautui turhautunut, vaimea vastaus hetkeä myöhemmin, ja täysiverinen ryski vesakkojen läpi Olivia tiukasti ohjissa kiinni. Silly puhalsi sieraimet suurina ja hypähteli levottomasti puiden lomassa, kun tyttö paikallisti vihdoin veljensä. Kit näytti olevan ehjä, joten Olivia keskittyi murehtimaan puhelintaan. Hän ei saisi uutta ikinä! Hän oli juuri saanut uuden älypuhelimen tuskailtuaan vanhalla tiiliskivellä eliniän, ja nyt se oli jossain metsänpohjalla.
"Onko sinulla puhelinta?" hän kysyi tärkeysjärjestys kohdallaan - mutta älypuhelin oli hänen elämänsä!

Ainakin sisko löytyi, ja ilmeisesti yhtenä kappaleenakin. Kit huokaisi helpotuksesta puristaen tärisevin käsin Acen ohjia. Poniruuna tanssahteli ohjan päässä ja ujuttautui lähemmäs Sillyä heti kun täysiverinen hypähteli näkyviin. Kit horjahteli ponin vauhdin yllättämänä mukana ja vasta, kun Ace seisahtui uudestaan, uskalsi irrottaa toisen käden otteensa ohjista kaivaakseen puhelimensa Olivialle. Hän oli sentään sen verran oppinut, ettei maastoon sopinut lähteä ilman puhelinta. Tämän päivän perusteella ei ehkä kannattaisi lähteä ollenkaan.
"Tämä seikkailu on ihan tyhmä", hän totesi ojentaessaan kolhiintuneen halvan älypuhelimen isosiskolleen.

Olivia haki kärsimättömänä puhelimensa numeron veljen puhelimesta ja naputti vihreää luuria. Hän yritti pidätellä vauhkoa, hermostunutta, ponin ympärillä askeltavaa täysiveristä yhdellä kädellä, kirosi sille sen melutessa ja yritti kuulla puhelimensa soittoäänenä toimivan trendikkään, viimeisimmän pophitin soivan. Mutta sitä ei kuulunut. Puhelimeen ei saatu yhteyttä. Eikä sitä näkynyt missään. Miten sen edes löytäisi runsaan aluskasvillisuuden seasta, kun he olivat rykäisseet sata metriä pusikossa?
"Voi vittu", hän manasi, nykäisi Sillyä ohjasta saadakseen tamman pysymään paikallaan ja hakeutui nettiin.
"Miksei tämä yhdistä? Voi jumalauta nyt. Kuinka huono puhelimesi oikein on?" hän kiukkusi ja yritti pitää Sillyä sinkoamasta uudelleen pensaikkoon. Eihän puhelimessa tietenkään varsinaista vikaa ollut, he vain sattuivat olemaan keskellä pusikkoa.
"Lopeta nyt", Olivia vetosi hevoselle hermostuneena. Ei ollut syytä hermostua. He vain jatkaisivat johonkin suuntaan ja seuraisivat sitten teitä kotiin. Se olisi yksinkertaista.
"Mennään."

Kit nyrpisti nenäänsä siskon kiroilulle. Se ei kuulostanut kivalta, eikä äiti sietäisi tuollaista puhetta hetkeäkään, mutta ei hän halunnut saati voinut mennä valittamaan. Oli pelottavaa joutua keskelle puskaa ja varmasti puhelimen hukkaaminenkin ärsytti. Sisko oli ehkä saanut luvan kiukutella hetken, vaikka hän ei ollutkaan tehnyt mitään ansaitakseen huutoja.
"Se on ihan hyvä puhelin", hän mutisi puolustelevasti vastaukseksi ja toivoi, että sisko löytäisi omansa. Muuten Olivia olisi ihan sietämätön. Lapsi silitteli poninsa kaulaa kädet täristen. Ei olisi pitänyt koskaan lähteä seikkailulle. He olisivat voineet vaikka hypätä Greenridgen pieniä maastoesteitä tai käyneet Rosings Parkissa, jonne reitti sentään oli jos ei nyt tuttu, niin ainakin hahmotettavissa. Tämä oli ihan omituinen paikka, eikä mikään tuntunut tutulta, ja se pelotti.
"Okei", hän nyökkäsi valmiina seuraamaan Oliviaa. Sisko heidät oli tänne hukannut, joten sisko saisi myös löytää kotiin. Oli isosiskojen tehtävä löytää kotiin, kun he eksyivät tai asiat menivät muuten vain mönkään.

Olivia ratsasti eteenpäin pystypäin, Kitin puhelin ratsastushousujen vyötäröön tungettuna ja yritti näyttää itsevarmemmalta kuin oli. Häntä kävi ahdistamaan, kun Silly tuntui hallitsemattomalta eikä hän pitänyt eksymisen tunteesta. Tietenkin he pääsisivät metsästä joskus ulos - täällä ei ollut erämaita - ja voisivat seurata teitä, kunnes löytäisivät tienviittoja tai jotakin. Silti hän oli levoton. Hän ei halunnut tarpoa pusikossa. Silly yritti kiihdyttää ja ryski vesakossa, mikä sai oksat läimimään Oliviaa kasvoihin ja hän oli pudota taas selästä, kun takertui oksistoon hevosen puskiessa eteenpäin. Hän yritti epätoivoisesti löytää helpompaa reittiä, ja kun vartin raivaamisen jälkeen löysi kinttupolun, säteili tyytyväisyyttä.
"Tänne näin!" hän julisti itsevarmasti, vaikkei tiennytkään, minne polku tarkalleen vei. Ainakin sitä saattoi ratsastaa.
Hänen itsevarmuutensa hieman hiipui, kun polku vihdoin vei heidät etäisesti tutulle metsätielle ja sen päättävälle portille, joka päästi heidät hiljaiselle, asfaltoidulle maalaistielle.
"Ömm… Tuohon suuntaan", Olivia vastasi nyökäten vasemmalle. Ainakin se suunta oli valoisa ja melkein aurinkoinen, toisin kuin metsän varjostama oikea haara.

Kit talutti Acea peläten, ettei hallitsisi kilttiä poniaan selästä. Oli ollut pelottavaa kun ratsu oli yllättäen lähtenyt alta sellaisella vauhdilla. Ace ei koskaan ryöstänyt, ei repinyt ohjia eikä tehnyt muutakaan oikeasti pelottavaa. Joskus ruuna saattoi innostua heittämään pienen, hypähtävän pukin maastossa laukatessa, mutta se oli pahinta, mitä poni oli koskaan tehnyt. Sille saattoi nauraa, mutta tälle ei. Poika yritti jättää käsiensä tärinän huomiotta tarpoessaan tiheässä aluskasvillisuudessa eteenpäin. Äiti suuttuisi, kun ratsastushousut olisivat täynnä ties mitä sotkua. Saappaat saisi sentään pestyä tallilla pahimmista sotkuista, niin äidin ei tarvitsisi nähdä mutaa eteisessään.
"Pidä puhelimeni tallessa", poika huolehti hölkäten polulla Sillyn kiinni. Ace liikkui vauhdikkaammin kuin yleensä ja repi häntä mukanaan, jos hän meinasi jäädä ponista tai edellä kulkevasta ratsukosta jälkeen. Ace ei koskaan tehnyt niin. Silly retuutti taluttajiaan, mutta Ace odotti aina. Suuremman tien lähestyessä poika puri huultaan ja aukaistuaan ja suljettuaan portin, heilautti itsensä ponin satulaan. Eivät he voisi enää eksyä, kun olivat jo löytäneet isomman tien, eikä Ace tuntunut säikkyvän mitään. Poni vain tahtoi pysyä lähellä isompaa lajitoveriaan, ja se onnistui helpommin, kun hän oli selässä. Ainakin niin Kit vakuutteli itselleen antaessaan Acen hiipiä aivan Sillyn kannoilla.

Silly nyki eteenpäin etujalat ravissa, pää korkealla ja kuolainta vältellen. Olivia yritti turhaan rentouttaa kättään ja itseään satulassa. Hän katseli mietteliäänä ympärilleen ja käänsi sitten hetken mielijohteesta täysiverisen ympäri toiseen suuntaan. Kun se törmäsi takana hiipineeseen poniin, Olivia ärähti Kitille ja kannusti Sillyn eteen. Sen takaosa karkasi pois pienen tien nurmiselta pientareelta ja rummutti hermostunutta tahtia asfaltilla.
"Tämä näyttää hyvältä", tyttö nyökkäsi toista metsätielle vievää porttia kohti. Ainakin tie sen takana näytti suhteellisen kutsuvalta ja pakkohan heidän oli olla menossa oikeaan suuntaan. Ehkä se olisi oikotie kohti tallia. Greenridgen ympärillähän oli useampikin metsä. Olivia viittoili Kitiä avaamaan portin ja yritti näyttää luottavaiselta ja itsevarmalta satulassa.

Kit olisi näyttänyt keskisormea vastaukseksi siskonsa ärähdykseen, jos vain olisi uskaltanut irrottaa toisen kätensä ohjista. Silly oli ihan idiootti eikä Olivia ollut yhtään sen parempi. Poika kurkki huolestuneena poninsa jalkoja, vaikka Ace ei ollut pahemmin hätkähtänytkään hevoseen törmäämistä. Entä jos se olisi? Jos Silly olisi astunut Acen jaloille tai poni olisi kaatunut tai liukastunut asfaltille ja repinyt ihonsa rikki kuten hän, kun kaatui pyörällä? Tämä oli typerin juttu, minkä he olivat koskaan tehneet, siitä Kit oli varma. Hän ei enää ikinä lähtisi maastoon ilman aikuisia, jotka tuntisivat jokaisen polun ja kiven ja kannon.
"Toivottavasti se menee kotiin", Kit lisäsi hypätessään alas satulasta. Hän aukaisi portin pitäen tiukasti kiinni puisesta ylärimasta, ettei Olivia näkisi, miten käsi tuntui edelleen tärisevän. Ei häntä pelottanut. Jos hän hokisi sitä tarpeeksi, ehkä siitä tulisi totta. Hän sulki huolella portin heidän jäljessään, nousi satulaan ties kuinka monetta kertaa tällä lenkillä ja kannusti ponin liikkeelle. "Äiti ei ikinä anna anteeksi, jos se saa kuulla."

"Höpöhöpö", Olivia vastasi ärhäkästi ja hoputti veljeään epäreilusti portin kanssa. Hän ratsasti ponin ohi tielle ja pidätteli vastahakoisesti hevostaan odottaessaan, että Kit pääsisi takaisin satulaan. Varmasti tämä olisi yksi metsien läpi kulkevista teistä tallille, hän vakuutti itselleen. Eihän hän nyt heitä eksyksiin ollut vienyt. Miten he edes voisivat eksyä niin tympeälle maaseudulle?
"Ravataan sitten!" hän julisti tajuten, ettei tie varsinaisesti metsässä kulkenutkaan. No, jonnekin se heidät veisi siitä huolimatta. Hän kevensi täysiverisen askeleen tahdissa yrittäen rauhoittaa sitä keskittyneesti omalla rytmillään ja vilkuili olkansa yli, että Kit pysyi mukana. Hän ei ehtinyt edes rekisteröidä mitä tapahtui, kun lähellä kajahti laukaus, oksat löivät häntä kasvoihin, polvessa vihlaisi rungon osuman tuoma pökerryttävä kipu ja sitten metsänkappaleen läpi kompuroiden pellolle murtautunut Silly jo lensi. Säännölliset laukaukset rytmittivät tehokkaasti täysiverisen energiaa sen nelistäessä sängelle vedetyn pellon poikki mikä kavioista lähti. Olivia yritti saada itsensä tilanteen herraksi ja kamppailla itsensä irti lamaantuneesta halvaantumisesta. Hän hapuili ohjia kömpelösti vailla tulosta, pohti hetken miten pysyi selässä tamman liukastellessa pellolla ja seurasi kuin tilanteesta erillään, miten Silly suuntasi kohti pientä, toiselle pellolle johtavaa aukkoa pellonrajaa kuin V-kirjaimen lailla rajaavassa metsässä. Tamma tajusi vasta melkein sen kohdalla, että aukossa kulki tuskin näkyvä verkkoaita ja ponnisti ilmaan liukuen. Valitettavasti hätäinen hyppy sai hevosen törmäämään etujaloillaan aitaan, nykäisemään sen mukaansa ja kippaamaan kuperkeikalla selälleen toiselle puolelle.
Osittain rehevään ojaan hautautunut Olivia seurasi sumun läpi, miten Silly sätki ja kiemurteli, pääsi jaloilleen ja vaimeasta maan tärinästä päätellen katosi. Ojan kosteus imeytyi ikävästi vaatteisiin ja jyskyttävä kipu sai tytön sulkemaan silmänsä ja vaipumaan lohdulliseen pimeyteen.

Kit kannusti Acen raviin toivoen, että he olisivat pian kotona. Tämän seikkailun maku oli mennyt jo useampi portinaukaisu takaperin. Hän tahtoi vain tutulle tallille kavereiden keskelle, harjaamaan Acea ja syöttämään sille kotoa evääksi napatun omenan. Eihän se nyt ollut mitenkään kohtuuton toive. Kun siihen päälle yhdisti lupauksen olla lähtemättä enää ikinä maastoon ilman aikuista seuraa, hän oli suorastaan valmis sanomaan, että toive tallille pääsystä oli ansaittu.
Vaan ilmeisesti jokin korkeampi voima oli asiasta eri mieltä, sillä ennenkö poika ehti edes tajuta, oli Ace rynnännyt täyteen neliin muutamalla voimakkaalla, hätäännyksen sotkemalla askeleella. Kit menetti toisen jalustimen kiihdytyksessä ja takertui poninsa harjaan kaksin käsin. Ruunan ohjat putosivat kompuroidessa kaulalta jalkoihin ja Kit kiljaisi nähden mielessään kaikki kauhukuvat ohjiin kompuroivasta ponista. Ace jäi auttamatta jälkeen täysiverisestä, mutta se ei estänyt pelästynyttä ponia pinkomasta niin lujaa kuin se pienillä jaloillaan vain pääsi. Kit jäi valitettavasti jälkeen, kun Ace polkaisi ohjansa katki yhdellä kompuroivalla liikkeellä, ja niin poika kieri kynnetyllä pellolla useamman kuperkeikan. Pelosta parkuva poika kampesi itsensä istuma-asentoon henkeään haukkoen ja katseli kyynelverhon läpi, miten Ace jatkoi matkaansa ilman häntä. Hätääntynyt lapsi liikutti varovasti käsiään, jalkojaan ja käänsi päätään, ja kun mihinkään ei sattunut sen enempää, nousi hän haparoiden jaloilleen. Kit kiljui kauhuissaan nähdessään, miten Silly lensi ympäri. Ei ei ei. Hän pinkaisi haparoivaan juoksuun kompuroiden useammin kuin kerran ylittäessään sänkistä peltoa.
"Olivia! OLIVIA!" Poika rääkyi pelon kirkastamalla äänellä liukastellessaan vuoroin polvillaan, vuoroin jaloillaan eteenpäin pellolla. Lapsi pysähtyi siihen, missä aita oli ollut ja katseli kauhuissaan ympärilleen. "Olivia?" Bongatessaan osittain ojassa makaavan siskonsa, itkevä poika pudottautui polvilleen lähelle tyttöä ja kurkotti varovaisesti kohti hartiaa. Teki mieli ravistella siskoa niin kauan, että Olivia kääntyisi keskisormi pystyssä kiroamaan hänet alimpaan helvettiin, mutta sen sijaan poika kosketti varovasti.
"Olivia, Olivia herää. Olivia!" Hän parkui itkunsa seasta.

Jokin ärsyttävä häilyi hänen tietoisuutensa rajamailla, kuin hyttynen, jonka hän halusi litistää. Olivia raotti silmiään. Ai, se oli Kit. Melkein sama asia. Jokin muukin rekisteröityi. Sattui.
"Ai vittu", hän sihisi hampaidensa välistä ja puristi silmänsä kiinni. Sattui. Mihin sattui? Joka paikkaan, tietenkin. Mutta erityisesti vasempaan käteen. Ja olkapäähän.
"Aivittusaatanajumalautaperkele", tyttö puki tunteen sanoiksi ja avasi uudelleen silmänsä. Pahoinvointi möyrysi hänen sisällään ja pimeys värjyi näkökentän laitamilla. Ai. Ai! Hyi, häntä oksetti. Hän ei halunnut oksentaa. Hitaasti Olivia käänsi katsettaan kohti kivun lähdettä. Vähän omituiseltahan käsi näytti. Vähän kuin Harry Potterin käsivarsi ilman luita. Hyi.
Olivia oksensi ojaan nytkähtäen ja räpytteli kyyneliä silmistään. Lopeta pillitys! Ryhdistäydy! Ajattele. Jumalauta. Kit tarvitsee apua. Ryhdistäydy! Hän veti syvään henkeä ja kurotti tarttumaan oikealla käsivarrella vasempaan. Vihainen tuskanvaikerrus luikerteli hänen hampaidensa välistä, kun hän nykäisi veltolta tuntuvan, jäätävästi vihlovan käden rintaansa vasten ja könysi kiroillen polvilleen ja sitten hoiperrellen ylös ojasta, ennen kuin saattoi vajota polvilleen kuivalle, Sillyn syöksyn mylläämälle pellolle. Hevonen oli varmaan kunnossa, kun oli kerran ottanut lähdöt pois maisemista.
"Missä Ace on?" hän kysyi hampaidensa välistä tavoitellen normaalia sävyä ja toivoen, ettei oksentaisi uudelleen.

Kit nyyhkäisi helpottuneena, kun Olivia sai sihistyä kirosanoja ilmoille. Sisko oli aivan kunnossa tai ainakin tulisi kuntoon, kun kerran jaksoi kiroilla. Hän nieleskeli yrittäen hillitä hätääntynyttä itkuaan, jolle ei tuntunut tulevan loppua. Hän vain tahtoi äidin tänne, nyt heti. Aivan sama, vaikka äiti kieltäisi häntä ratsastamasta enää koskaan. Hän tahtoi äidin. Miksei äiti voinut olla täällä? Äiti olisi osannut korjata kaiken.
"Tahdon äidin", poika nyyhkytti kietoen käsivartensa pienen kehonsa ympärille tiukkaan rutistukseen, kun lohduttomat nyyhkäykset ravistelivat koko kehoa. Hän ei edes valittaisi, jos äiti myisi Acen Greenridgeen. Ei, kunhan vain saisi äitinsä juuri nyt.
"Se karkasi", Kit tarjosi varsin ilmiselvänä selityksenä. Hän oli keskittynyt siskoonsa liikaa edes kiinnittääkseen huomiota siihen, mihin suuntaan poni oli lähtenyt. Se oli seurannut Sillyä hänen putoamiseensa saakka, mutta sen jälkeen hänellä ei ollut minkäänlaista havaintoa pienestä ponista. Hän kääntyi katsomaan pellolle, jolta he olivat tulleet. Kaukana toista laitaa pitkin laukkasi tuttu vauhko poni, joka oli putoamisen yhteydessä kääntynyt kannoillaan ja lähtenyt palaamaan takaisin päin eikä löytänyt takaisin polulle. "Se menee tuolla", hän itki lohduttomana ja heilautti kättään ponin suuntaan. Loistavaa. Hän oli hukannut poninsakin. Siskon käsi näytti pahalta, mikä oli ainoa syy, miksei Kit tarrautunut Olivian kylkeen istahtaessaan pellolle. Hän taputteli taskujaan ja hätääntyi tajutessaan, ettei löytänyt puhelintaan. Hän ei voisi edes soittaa äidille! Vasta silloin hän muisti antaneensa älylaitteen aiemmin siskolleen. Olikohan se hukkunut? Siinä menisi viimeinenkin mahdollisuus saada äiti paikalle.

Olivia tunsi outoa halua halata Kitiä, ja varmaan olisi sortunut tekemäänkin niin, jos olisi voinut liikuttaa käsivarsiaan. Mutta oikea käsivarsi, joka rutisti vasempaa hänen surullisen lättänää rintaansa vasten, oli ainoa asia, joka piti hänet tolkuissaan.
"Se on varmasti mennyt suoraan kotiin", hän vakuutti hampaat kalisten, kun koko keho alkoi täristä, mutta totesi olevansa väärässä nähdessään ponin pellolla. Ace oli fiksu poni. Onneksi he olivat pitäneet sen. Satunnaiset laukaukset ja niitä seuraava savikiekkojen räsähtely pistivät kyllä kenen tahansa sydämen hakkaamaan, tyttö pohti sumuisesti katsellessaan ponin menoa.
"Mmm. Sitä varmaan pelottaa niin kuin sinuakin… Kyllä se kohta rauhoittuu", tyttö mutisi ja painui kyyryyn kuin yrittäen lämmittää itseään. Hän halusi kaivaa pojan puhelimen housuistaan, muttei voinut liikkua. Eikä kyllä tuntenutkaan sitä enää vyötärönauhan alla.
"E-etsi puhelimesi. Se on varmaan tässä jossain."

Kit ei tiennyt, luottaisiko Acen rauhoittumiseen. Ace ei koskaan ollut näyttänyt niin hätääntyneeltä kuin silloin kun oli lähtenyt Sillyn perään. Entä jos Ace vain juoksisi pellolta toiselle eikä löytäisi koskaan kotiin? Poni hidasti pellon kulmaan, tanssahteli hetken pohtiessaan uutta suuntaa ja laukauksen säväyttämänä ponnisti peltoja erottavan puron yli paetakseen pitkin seuraavaa peltoa. Kit nielaisi nyyhkytyksensä voidakseen käydä etsimään puhelinta. Tuntui toivottomalta haparoida kyynelten sumentamin silmin tummaa puhelinta pellon pinnasta, mutta kirkkaanpunainen kuori sentään erottuisi, jos puhelin vain lepäisi näyttö alaspäin pehmeällä pohjalla. Kit hapuili ympäristöä ennenkö huomasi lähellään tutun kuoren. Henkeään pidättäen poika tarttui puhelimen kuoreen ja henkäisi helpottuneena, kun puhelin oli kuoressa kiinni. Näyttökään ei ollut aivan sirpaleina. Siinä oli uusi halkeama, mutta näyttö valaistui heti nappia painamalla.
"Se toimii", lapsi henkäisi palatessaan takaisin Olivian luokse. Hän oli jo soittamassa äidille, ennenkö mietti osaisiko edes kertoa, missä he olivat. 'Pellolla' tuskin ohjaisi äitiä tänne, vaikka lapsi miten luottikin vanhempiensa supervoimiin. Sormet täristen hän aukaisi karttasovelluksen tarjoten puhelinta Olivian nähtäväksi, kun gps paikansi heitä sinisenä rinkulana keskelle peltojen merta.

"Hyvä", Olivia vastasi hengittäen raskaasti ja tuijotti sitten mitään näkemättä ojennettua näyttöä. Häntä oksetti taas ihan vietävästi, ja mieli teki kiroilla, jos se vaikka helpottaisi kehossa säteilevää kipua. Missäköhän Silly oli? Toivottavasti Timbuktussa.
"Soita johonkin", hän mutisi hampaidensa välistä ja painui kyyryyn palloksi taitettujen jalkojensa päälle. Miksi täällä oli niin kylmä?

Johonkin rekisteröityi Kitin päässä äidiksi, joten poika napautti puhelujen lokitiedoista tuttua nimeä. Hän kohotti puhelimen korvalleen yrittäen hillitä itkuaan, jotta äiti saisi puheesta mitään selvää. Yritys kuivui kasaan heti kun tuttu ääni vastasi. Hetken itkuisesti soperrettuaan onnistui hän välittämään tärkeimmän tiedon, eli sen miten he olivat pellolla ilman hevosia ja Oliviaan sattui. Hän rutisti tiukasti vapaalla kädellään omaa kylkeään ja yritti imeä äidin rauhallisuutta itseensä. Äiti oli ihan supersankari, kun ei hätääntynyt.
"Äiti tulee hakemaan meitä", poika kertoi Olivialle ja napautti kovia kokeneen puhelimen kaiuttimelle. Ääni särisi kun hän nosti äänenvoimakkuuden täysille, mutta ainakin siskokin voisi kuulla äidin puheen. Hän ei halunnut katkaista puhelua. Kit pyyhkäisi kasvonsa paidan helmaan ja vilkaisi pelokkaana puhelimen akkukuvaketta. Onneksi virtaa oli vielä jäljellä, sillä hän ei tahtonut luopua äidistään nyt, kun saattoi kuulla rauhoittavan äänen. Mitä sitten, jos tästä saisi huudot myöhemmin? Nyt oli tärkeämpää, että äiti oli tässä.

Olivia tunsi lähinnä ahdistavan aallon, kun kuuli Gracen äänen särisevästä kaiuttimesta. Hän saisi takuulla syyt niskoilleen. Ehkä olisi parempi, että Silly menisi kotitallille eikä Timbuktuun. Tyttö yritti hallita pahoinvointinsa ja näkökenttäänsä pyrkivän, lohdullisen pimeyden.
"Kerroitko sille jo, missä me ollaan?" hän mutisi veljelleen haluttomana puhumaan suoraan äidilleen.

"Joo", Kit vastasi nyökkäyksen kera ja pyyhki silmiään kämmenselkään. Se ei estänyt uusia kyyneliä kohoamasta vanhojen paikalle, mutta ainakin hän hetken näki paremmin eteensä eivätkä kasvot tuntuneet niin märiltä. Äiti tulisi hakemaan heitä ja sitten kaikki olisi hyvin. Ei ollut enää mitään syytä itkeä. Äiti olisi pian täällä. Tutun auton hurina taustalla sai puhelimen särisemään entistä pahemmin, mutta äidin sanoista sai edelleen selvää.
"Äiti tulee ihan kohta", poika lohdutti niin itseään kuin Oliviaa. "Me päästään kotiin. Sattuuko käteesi paljon?"

Olivia ei tiennyt tunteako helpotusta vai kauhua. Ehkä lääkäriin pääseminen olisi kiva. Hänellä oli ikävä tunne, että käsivarsi oli joko sijoiltaan tai murtunut tai molempia. Hän oli telonut itsensä useamman kerran voimistellessaan, ja tämänhetkisessä sensaatiossa oli tuttu sävy. Tyttö veti syvään henkeä ja pakotti selkänsä suoraksi.
"Mitä luulet?" hän kysyi veljeltään yrittäen hillitä tunteensa ja kiipesi jaloilleen, vaikka joutui sulkemaan silmänsä maailman pyöriessä.
"Näkyykö Acea vielä?"

Kitillä kesti kauemmin kammeta itsensä jaloilleen, mutta poika teki sen isosiskon jäljessä. Hän puristi rystyset valkoisina puhelintaan, jota painoi vasten rintaansa kuin se olisi ainoa asia, jolla tässä elämässä oli väliä. Lähinnä se johtui linjan toisella puolella olevasta äidistä, joka muisti aina silloin tällöin kertoa tilannetietoa ajamastaan reitistä ja rauhoitella itkevää poikaa.
"Ei", poika vastasi murheellisena vilkuillen pellon suuntaan, jolle Ace oli hypännyt. "Ehkä se löytää kotiin." Hän epäili sitä suuresti, mutta hän ei voisi tehdä mitään poninsa eteen juuri nyt. Kunhan Ace ei päätyisi autotielle, kaikki olisi hyvin. Kaiken olisi pakko olla hyvin. Ponille ei saisi käydä mitään.

Olivia veti syvään henkeä ja yritti tarjota Kitille rauhoittavan hymyn saadessaan silmänsä auki. Se ehkä muistutti enemmän irvistystä kuin hymyä, mutta ajatus kai se oli tärkein.
"Ace on fiksu poni, eikö? Se menee varmasti suoraan kotiin. Hevosethan ovat kuin… Kirjepuluja", tyttö mutisi osin itsekseen ja katseli hajamielisesti ympärilleen, ennen kuin nyökkäsi peltotilkkujen yli.
"Tuolla taitaa olla tie. Mennään sinne", hän sanoi lähtien hieman epävakaasti liikkeelle.

"Ace on fiksuin poni ikinä", poika vastasi vetisellä äänellä. Jos kukaan löytäisi takaisin Greenridgeen, se olisi Ace. Hän painoi puhelimen tiukasti vasten rintaansa nyökätessään Olivialle. Hän ei luopuisi puhelimestaan enää mistään hinnasta, mutta tielle suuntaaminen olisi varmasti hyvä ratkaisu, niin äidin ei tarvitsisi kävellä keskelle peltoja.
"Toivottavasti Sillykin löytää kotiin", Kit toivoi hiljaa astellessaan epätasaisella pohjalla hitaasti kohti tietä. Hän vilkaisi Oliviaa ja siirtyi siskon oikealle puolelle kävelemään. Ei hän saisi pidettyä isosiskoaan pystyssä, mutta voisi edes yrittää auttaa, jos Olivia kompuroisi. Hän piti katseensa tien suunnassa yrittäen tahdonvoimalla pakottaa tutun auton näköpiiriinsä. Äidin olisi pakko tulla.

"Niin on", Olivia myöntyi ja tunsi syyllisyyden piston, kun ei voinut tarjota pelästyneelle pikkuveljelle halausta. Hänen ei olisi pitänyt tuoda heitä eksyksiin. Ei varsinkaan siksi, että häneen sattui nyt niin vietävästi. Ehkä se oli pahaa karmaa. Hän jätti vastaamatta, kun Kit toivoi Sillyn menneen kotiin. Ajatus kylmäsi. Mikä oli vaihtoehtona, jos se ei olisi mennyt kotiin? Luupää heittäytyisi rekan alle? Uisi Norjaan? Olivia piti katseen tiukasti edessä ja tarpoi hytisten askeleen kerrallaan lähemmäs hiljaista tietä. Hän pitäisi itsensä kasassa. Hän ei nyyhkyttäisi kuin pikkulapsi äitiä kitisten, varsinkaan jos saisi vain haukkuja.
"Ehkä Ace saa tästä hienon tarinan kerrottavaksi muille poneille", hän mumisi ja kamppaili pahoinvointia vastaan.

Kit tuijotti vuorotellen pellon pintaa ja tuskaisen hitaasti lähestyvää autotietä, kun kompuroi eteenpäin. Pelto tuntui olevan yhtä kuoppaa ja kumparetta, eikä pystyssä pysyminen ollut yhtään niin helppoa kuin hän oli toivonut. Hän olisi mielellään vain istahtanut alas itkemään, mutta huultaan purren siirsi jalkaa askeleen kerrallaan. Mitä lähemmäs tietä he tulivat, sitä lähempänä äitiäkin he olisivat. Se ajatus auttoi jatkamaan pehmeällä pohjalla tarpomista.
"Ehkä", poika vastasi. Hän ei tiennyt, oliko tarinassa mitään hienoa, mutta ehkä Ace voisi varoittaa muita poneja niin, ettei kukaan enää eksyisi maastoon. "Kunhan se vain löytää kotiin." Muu ei käynyt. Acen olisi pakko olla tervehtimässä häntä Greenridgessä, kun hän seuraavan kerran pääsisi tallille. Ihan sama, vaikka se olisi vasta jouluna.
"Miksi kukaan edes ampui täällä yhtään mitään?" Poika manasi huuli mutrussa. "Eihän täällä ole mitään lintujakaan, mitä metsästää." Olisivathan he huomanneet lentoon pyrähtävän lintuparven, jos pellon läheisyydessä sellaisia olisi ollut.

"Ihmiset ammuskelevat huvikseen. Jotain lautasia", Olivia vastasi purren hampaat yhteen ja yrittäen kiihdyttää vauhtiaan. Hän oli kokenut tällaista ennenkin. Hänen ei tarvinnut ryhtyä invalidiksi, vaikka olo olikin kurja. Muutkin selvisivät pienistä vammoista ulvomatta. Hän ei alkaisi itkeä, vaikka se tuntui vaanivan aivan luomien takana. Ei.
"Idiootit."

Kit kurtisti kulmiaan ja pyyhkäisi jälleen kyynelten jälkiä poskiltaan. Miksi kukaan tahtoisi ampua lautasia? Hän muisteli nähneensä joskus mainoksen savikiekkojen ampumisesta, mutta se oli painunut unholaan. Kuulosti kerrassaan tylsistyttävältä ampua lentäviä kiekkoja alas taivaalta.
"Ihan typerää", hän tuhahti ja sai ottaa muutaman juoksuaskeleen kiriäkseen siskonsa kiinni. Hän kipitti pienin askelin Olivian tahdissa ja vilkuili vuoroin puhelintaan ja vuoroin tietä. Äiti vakuutti olevansa lähellä ja ehdotti puhelun sammuttamista, mutta Kitin kauhistunut parkaisu ja purskahdus uudestaan itkuun kumosi moiset suunnitelmat. Poika räpytteli tiheästi silmiään nähdäkseen eteensä paremmin kyynelistä huolimatta.
"En enää ikinä lähde maastoon", Kit vannoi nyyhkyttäen kiihdyttäessään jälleen vauhtiaan, kun tie lähestyi.

"Höpöhöpö", Olivia kommentoi takaisin.
"Huomenna tai ylihuomenna jo kerrot Jesselle ja muille miten hurjalla seikkailulla kävit. Säikähdit vain."

Kit pudisteli päätään. Ei varmasti kertoisi. Hän kertoisi kaikille, miten kamalaa maastossa oli ollut ja varoittaisi muitakin, ettei kannattaisi missään nimessä lähteä. Tämä ei ollut seikkailu, vaan painajainen. Seikkailut olivat jännittäviä mutta niistä jäi hyvä mieli. Tästä jäi vain hätä ja itku.
"Enkä. Entä jos Acekin pelkää maastoilua tämän jälkeen?"

"Ei pelkää. Sitä pelottaa vain jos sinä pelkäät", tyttö totesi ja valitti vahingossa, kun liikautti rintaa varten painettua käsivartta. Hän oli vajota polvilleen, mutta ruoski itsensä eteenpäin. Enää ei olisi pitkä matka.
"Acehan rakastaa maastoilua. Pakottaisitko sen kiertämään vain pölyistä kenttää?"

"No mutta minua pelottaakin. Ihan hirveästi", poika vastasi nyyhkäisten. Hän ei voinut kuvitellakaan, että toisi Acen enää maastoon. He vain pelkäisivät kaikkea ja hän putoaisi uudestaan ja Ace pääsisi karkuun. Joku kerta se ei enää löytäisikään kotiin, vaikka nyt voisikin tehdä niin. Ehkä Ace ei löytäisi tälläkään kertaa kotiin ja hän ei näkisi poniaan enää ikinä. Se sai kyyneleet valumaan jälleen vilkkaammin poskille.
"Se voi mennä tuntiratsastajien kanssa maastoon", Kit kohautti pienesti harteitaan.

"Sinä vain säikähdit", Olivia toisti, samalla itselleen. Tien vanha asfaltti erottui jo. Luojan kiitos.
"Ja sinä olet Acen lempiratsastaja."

Ja hän säikähtäisi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, jos lähtisi maastoon. Olisi parempi pysyä kentällä, jossa kukaan ei ampunut mitään eikä voinut eksyä. Hän kiipesi loivaa tienpengertä pellolta tien laitaan ja veti syvään henkeä. Äiti tulisi ihan juuri.
"No joo", hän mumisi potkaisten pienen kiven tieltä pellolle. "Mutta voin ratsastaa sitä kentällä. Jos äiti edes päästää enää ikinä tallille", hän lisäsi hiljempaa laskien puhelimen kauemmas suustaan. Äidin ei tarvitsisi kuulla sitä, jos ei ollut vielä itse keksinyt moista rangaistusta.

Älä oksenna. Älä oksenna, tyttö mantrasi itselleen, kun tunsi komeasti mustelmoituneen käsivarren muljahtavan aivan vääräsä kohtaa. Hänen oli painuttava istumaan tienpientareelle, sillä näkökenttä uhkasi pimetä eikä hän halunnut kaatua naamalleen.
"Olisitko niin julma Acelle? Ja tietenkin äiti päästää sinut tallille. Et sinä tehnyt mitään väärää", Olivia mumisi painaen päänsä vasten koukistettua polvea.

Kit vilkaisi huolissaan maahan vajoavaa siskoaan. Oliviaan taisi sattua tosi pahasti. Hän olisi tahtonut auttaa, mutta ei uskaltanut koskea siskoonsa, ettei vain satuttaisi enempää, eikä oikein ollut mitään muuta, mitä hän voisi tehdä - paitsi istahtaa alas tytön viereen. Hän pyyhki kyyneleet silmistään ja puri huultaan päättäen, ettei itkisi enää yhtään. Hän pitäisi huolta Oliviasta, ihan niin kuin Olivia oli pitänyt huolta hänestä.
"Äiti tulee varmasti kohta ja tietää, mitä tehdä. Ei se voi olla vihainen", hän vakuutti vilkaisten puhelintaan. Tuskin äiti kuulisi, kun halvan puhelimen mikki tuntui aina vaativan sitä, että se oli muutaman sentin päässä kasvoista välittääkseen sanat. "Ei kukaan olisi voinut tietää, että joku päättää ampua lautasia täällä."

"Ei äiti ole sinulle vihainen", Olivia vastasi silmät suljettuina. Hänelle äiti keksi aina syitä suuttua. Ehkä suuttumiselle oli yleensä aika hyvänkuuloinen perustelukin, mutta se tuntui silti pahalta. Kuin hän ei voisi onnistua tai tehdä äitiä ylpeäksi. Tai no, ainakaan tekemällä asioita, joita halusi.
"Sinä pärjäsit hienosti."

"Ei sinullekaan", poika vastasi päättäväisesti. Äiti ei voisi olla heille kummallekaan vihainen. He olivat vain käyneet maastossa, kuten aina ennenkin. Se oli ihan sallittua. Kai. Ehkä. Olivia laskettiin aikuiseksi, eikö vain? Olihan isosisko päässyt maastoilemaan keskellä yötäkin. Kit hymyili vetisesti siskolleen.
"Niin sinäkin." He olivat molemmat pärjänneet hyvin, vaikka hevoset olivatkin lähteneet omille teilleen. Kyllä ne löytäisivät kotiin. Niiden olisi pakko. Auton moottorin hurina sai pojan kohottamaan katseensa, mutta räikeän punainen auto oli kaukana heidän kolhiintuneesta perhefarmaristaan.

Kädestä aaltoileva, pökerryttävä pahoinvointi sai Olivian vain keskittymään pitämään itsensä istuvassa asennossa. Sillä hetkellä häntä ei suuremmin kiinnostanut, missä täysiverinen haahusi - vaikka hänen ei olisi ehkä pitänyt viedä sitä uudelleen maastoon heti öisen, jännittävän retken jälkeen. Tyttö tunsi muljahduksen vatsassaan auton kuullessaan, ja moitti itseään tajutessaan sen vääräksi hälytykseksi.
Silti, kun tuttu auto hidasti heidän kohdalleen ja Grace nousi autosta, Olivian oli vaikea hengittää. Latautunut pelko pyrki pintaan välähdyksinä kaoottisesta, viimeisestä ratsastuksesta ja hidastetusta ilmalennosta, kun hän tajusi hevosen lentävän nurin ja tulevan päälle. Hän puri kiivaasti poskeaan ollakseen itkemättä. Kit tarvitsi äitiä. Hän oli jo käytännössä aikuinen. Hän ei itkisi äidin sylissä. Tyttö vältti Gracen katseen, torjui kysymykset hiljaisuudella ja kömpi haparoiden auton takapenkille, minne saattoi vajota selälleen, ennen kuin äiti ehti auton ympäri.
Kaikki olisi kohta hyvin. Kunhan hän ei oksentaisi.

Kit kapusi vauhdikkaasti jaloilleen auton hidastaessa asfaltoidulla pinnalla heidän luokseen. Äiti oli tullut! Äiti ratkaisisi kaiken. Ei ollut enää mitään hätää. Poika vilkaisi Oliviaa, mutta siskon liikkumattomuus jäi täysin sen varjoon, että äiti nousi autosta. Kit säntäsi suoraan vanhempansa jalkoihin, takertuen epätoivoisesti äidin kylkeen kiinni. Kyyneleet, jotka hän oli niin urheasti pakottanut hetkeksi sivuun, purkautuivat jälleen koko kehoa ravisuttavina nyyhkäyksinä, kun lapsi yritti itkun ja nieleskelyn seasta selittää, mitä oikein oli tapahtunut. Gracella kesti hetki jos toinenkin rauhoitella poikaansa riittämiin, jotta Kit saattoi kiivetä etupenkille ja äiti puolestaan suunnata huomionsa teinin suuntaan. Kit kääntyi katsomaan etupenkiltä taakseen. Hän ei ollut tottunut istumaan edessä, mutta tällä kertaa Olivia ei ollut edes tapellut etupenkkipaikasta. Se jo itsessään oli kummaa.
"Kaikki on kunnossa, äiti on täällä", poika julisti pyyhkäisten kasvojaan kämmenselkäänsä. Mikään ei voisi enää mennä pieleen, kun äiti oli tullut. Äidillä oli aina ratkaisu kaikkeen. "Kohta tallilta soitetaan ja kerrotaan, että hevoset on siellä. Ne saavat paljon porkkanoita ja omenoita ja ovat tyytyväisiä", lapsi jatkoi päättäväisenä. Kerrankin ei haitannut lainkaan, vaikka äidin huomio olikin muualla kuin hänessä.

Olivia hillitsi halunsa käskeä Kitiä tukkimaan turpansa. Nyt, kun poika sai äitinsä, hänen sisarellinen velvollisuudentunteensa hautautui jälleen teinin itsekeskeisyyden alle. Häneen sattui ja helvetisti.
"Voidaanko vain mennä?" hän kysyi jäykästi hampaidensa välistä ja piti silmänsä päättäväisesti kiinni, jottei näkisi näkökentän rajoilla häilyvää pimeyttä ja maailman pyörimistä.

Poika kiinnitti turvavyönsä odottaessaan, että äiti käynnistäisi auton. Lapsi vilkuili jatkuvasti olkansa yli makaavaa isosiskoaan, joka näytti siltä, ettei äidin suunnitelma lähteä suoraan sairaalaan ollut kaukaa haettu. Kitin teki mieli mankua, että hänet jätettäisiin matkalla kotiin, mutta ehkä olisi parempi vain tekeytyä mahdollisimman pieneksi etupenkillä. Äiti ei tuntunut olevan sillä tuulella, että jaksaisi kuunnella yhtään kitinää ajaessaan varsin reipasta tahtia maaseudun halki. Poika painoi poskensa vasten pelkääjänpaikan ovea ja sulki silmänsä keskittyen auton hurinaan. Se auttoi tasaamaan edelleen täriseviä käsiä ja vaimentamaan poskille valuvat kyynelvirrat, sillä autossa matkustaminen oli tuttua. Se oli turvallista. Kit vilkuili aina silloin tällöin tiukemman käännöksen havahduttamana taakseen autossa, mutta Olivia ei tuntunut enää kaipaavan häntä.