Taitaa tulla kesä

[ Bragi, welcome :> ]

Sää oli mitä parhain. Sitä olikin odotettu, ainakin Thomaksen osalta, sillä sää oli ollut jo useamman päivän synkkä ja sateinen siinä määrin, ettei maastoonkaan ollut viitsinyt lähteä. Aika oli mennyt lähinnä sisällä nyhväämiseen ratsastuksenkin osalta, mikä lähes poikkeuksetta tarkoitti Thomakselle epäonnistunutta iltapäivää. Olisi nyt edes ollut syyskuu ja lukukausi käynnissä, että sateiset päivät olisi voinut kuluttaa koululla.

Tänään ei siitä kuitenkaan ollut huolta, sillä pilvet olivat väistyneet ja aurinko porotti taivaalla kuumottavasti. Thomas oli suunnannut oikopäätä aamiaisen syötyään Rosings Parkiin ja he olivat suunnanneet Kikin kanssa maastoon, missä he nytkin kaikessa rauhassa taittoivat matkaa. Kello löi varmaankin puolta päivää ja ilma oli niin lämmin, että jopa Thomas oli käärinyt neulepuseronsa hihat kyynärtaipeisiinsa. Ainoa haittapuoli oli sateen jälkeensä jättämät lammikot ja kuraisuus, joka tarkoittaisi eittämättä Kikin pesua, kun he pääsisivät takaisin tallille. No, he eivät miettineet sitä nyt.

"Mitä sanot, tyttö?" Thomas jutteli Kikille suomeksi (hän oli vakuuttunut siitä, ettei Kiki osannut kuin suomea) ja osoitti edessä siintävää mäennyppylää. "Mennäänkö harjalle katsomaan maisemia?" hän ehdotti ja ohjasi Kikin kohoamaan mäkeä ylös. Maisemat olivat nummilla usein huikeat, joten niitä katseli mielellään, vaikka ne olikin jo moneen kertaan nähnyt. Thomas myös toivoi katseellaan löytävänsä jonkinlaisen kuivan kohdan, missä he olisivat voineet nauttia pientä evästystä, jonka hän oli varannut mukaansa.

Lämminverisen hevosen selässä keikkui varsin leveällä hymyllä varustautunut mies, joka hyräili hiljaa itsekseen jotain rennon sävyistä kappaletta. Joka sekin oli tainnut juurtua mieleen aamun tv-mainoksesta.
Syy Mikan hyvään mieleen oli yksinkertaisesti se, että tavallisesta arjesta poiketen hänelle oli siunaantunut vapaapäivä. Parin edellisen päivän kuluttua varsin sateisissa merkeissä, minkä takia hän ja Forbes olivat jääräpäisinä kävelleet kaatosateessa metsässä kun olivat halunneet mennä vaihteeksi maastoon, kaunis sää ja yllätyksellinen vapaapäivä tuntuivat liki lottovoitolta.

Mika kokosi ohjia aavistuksen verran paremmin käsiinsä, rapsuttaen samalla kevyesti ruunaa sä'än kohdalta. Hevonen luimaisi korviaan hetkellisesti, koettaen nykäistä ohjia jälleen enemmän itselleen. "Sika, sulla on jo valmiiksi melkein täysin löysät ohjat." Mika puhahti ratsulleen omalla äidinkielellään, muka loukkaantuneena tuon itsekkäästä käytöksestä ja piti itsepäisesti vähäisetkin ohjat tiukasti käsissään. Miehen ohjattua ratsunsa polulle joka vietti pois puiden katveesta, tuon vihreisiin silmiin ilmaantui varsin nopeasti pieni pilke. Kuin tuo olisi saanut vuosituhannen loistavimman idean, huomattuaan aukean olevan vähän epätasaisempaa kumpuilevaa maastoa. Etenkin yksi korkeampi kukkula oli saanut tämän huomion kiinnittymään.

"Mitäs tuumaan Ukko. Eikö pieni puolipäätön spurtti mäkeä ylös kuulosta mitä parhaalta idealta?" Mika kysyi, nojautuen hieman edemmäs satulassa, samalla kun keräsi monen mielestä maastoon turhankin löysäksi päästämänsä ohjat paremmin tuntumalle.
Ruunan korvat kääntyivät hetkessä suoraan eteenpäin, ja tuntuipa sen lihakset hieman jännityvänkin satulan alla. Forbes oli oppinut kyllä jo tietämään mitä se tarkoitti kun tuo selässä keikkuva apina kokosi ohjat käsiinsä. Se tarkoitti sitä että kohta saisi tehdä muutakin kuin mennä köpököpökäyntiä.

Kiki lähti nousemaan mäennyppylää suomenhevosen vahvoin, tasaisin askelin. Thomas antoi sille jonkun verran ohjaa, koska heillä ei ollut kiire ja hän halusi antaa Kikin nousta, kuten sille parhaiten sopi. Se löytäisi varmasti parhaimmat astinkohdat omilla kavioilleen ilman Thomaksen apuakin. Niinpä hän sai nauttia kohdalle iskevästä tuulenvireestä, joka tosin varsin nopeasti alkoi tuntua ikävän kylmältä, saaden Thomaksen laskemaan puseronsa hihat takaisin alas. Samaan syssyy hän kumartui taputtamaan Kikin kaulaa. Se höristi korviaan ja tuntui kurkistelevan mäen yli kiinnostuneesti, kuin olisi huomannut jotain, mitä Thomas ei.

"Mitä nyt?" hän jutteli leppoisasti, eikä hänelle tullut edes mieleen kuunnella, josko joku oli tulossa päistikkaa toiselta puolelta. Kaikki oli niin rauhallista...

[ Nyt meen käyttää koiraa! Katoin tässä just Disneyn UPin oon ihan byhyyyyyyy pitää vissiin mennä metsään itkemään :DD ]

Nopea tarkistus että jalustimet olivat sopivasti jaloissa, satula oli suorassa... Näistä pienistä eleistä oli huomaamattakin tullut jonkinlainen rutiini kun kaksikko päätti ottaa spurtti pätkän maastossa. Kun ohjatkin olivat jo sopivasti tuntumalla, Mika painoi kevyesti kantapäillään Forbesin kylkiin. Pyytäen ruunan aluksi vain raviin, että jo matkaan lähdöstä ei tulisi mitään hätiköityä räpeltämistä.

Tummanpunaruunikko hevonen nyökäytteli päätään hieman, siirtyen ratsastajan pyytämään raviin. Ruuna itse olisi mieluummin halunnut laittaa vaihteen silmään ja täräyttää kaviot rummuttaen eteenpäin, mutta kai sitä joskus piti olla vähän ratsastajalleen mieliksi. Välillä ainakin.
Mika kevensi lyhyiden jalustimiensa varassa Forbesin askelten tahtiin, tunnustellen hevosen askellusta. Tuntuihan se aavistuksen verran jännittyneeltä, minkä Mika osasi jo laittaa sen piikkiin että ruuna odotti laukkapohkeita. Mutta muutoin ravi tuntui varsin pehmeältä ja tahdikkaalta. Hetken päästä Mika istuutui satulaan harjoitusraviin, antaen Forbesin vielä hetken mennä tätä tahtia.
Lopulta mies kuitenkin naksautti kieltään ja antoi ratsulle sen odottamat laukkapohkeet.
Eikä Forbesia tarvinnut toista kertaa käskeäkkään.

Lämminverinen siirtyi miltein sillä samalla sekunnilla suhteellisen rauhalliseen laukkaan kun pohkeet siirtyivät oikeille kohdille sen kyljillä.
Kun aukean maasto alkoi muuttua tasaisemmasta hieman ylemmäs kohoavaksi, Mika nojautui hieman enemmän eteenpäin satulassa. Koettaen tehdä oman osansa helpottaakseen Forbesia mäen nousussa. Ratsastaja ei huomannut tilanteessa mitään muista mäkien noususta poikkeavaa, vaan nautti mukavan viileästä viimasta mikä puski t-paidan kauluksesta selkäpuolelle.
Ruuna pyöritteli korviaan hieman suunnasta toiseen, mutta jatkoi askellustaan pienen epäröinnin jälkeen taas yhtä varmana.

Siinä vaiheessa kun Mika havaitsi liikettä mäen toisella puolella, ei ollut enään aikaa 'kumpi menee kumpaan suuntaan' -leikille.
Vaan eipä miehellä ollut kyllä käynyt pienessä mielessäkään, ettäkö näin laajalla alueella olisi toinen ratsukko juuri samalla raiteella missä tämä kulki. Se kuulosti lähinnä huonolta vitsiltä.
Pari valittua pärähtävällä r:llä varustettua voimasanaa livahtikin esille samalla kun Mika jo veti ohjista saadakseen vauhdin hiljenemään. Pehmeä puolipidäte sun muut saivat painua suolle kun kaksi junaa kulki samalla raiteella. Mikan oli tarkoitus väistää taivaasta tipahtanutta ratsukkoa vasemmalle. Mutta Forbes oli nokkelana hevosena ehtinyt askeleen ratsastajansa edelle.
Ruuna oli nimittäin itse loikannut jo oikealle komealla matalalentoisella sammakkoloikalla. Mitä seurasi nopeasti ratsastajan epäselvä älähdys moisesta suunnan vaihdoksesta, ja päätymisestä roikkumaan mitä ihmeellisimmässä asennossa hevosen kylkipuolelle. Kädet tiukasti kaulan ympäri kiedottuina ja toinen jalka joissain ja toinen jossain.
Mahtoivat hetkin olla kyllä näky sillä hetkellä.

[Ja mie käyn nopiasti polkasemasa tallilla nakkaamaha hevoselle iltakaurat : D ]

Thomas

Kikiä ei ollut järjellä siunattu, mitä ilmeisimmin, koska sen kuullessa ääniä mäen toiselta puolelta, se vain kiirehti eteen päin ilahtuneena seurasta. Siinä vaiheessa, kun toiselta puolelta tulevat äänet kantautuivat Thomaksenkin korviin, oli jo liian myöhäistä ja hän tosissaan kuvitteli toiselta puolen paahtavan katujyrän jyräävän heidät. Kiki ei onneksi ollut reipasta kävelyä nopeammassa temmossa, joten hänen ei tarvinnut huolehtia niinkään heidän vauhdistaan.

"Mitä helvettiä!" Thomas kirosi - nyt englanniksi, kuten automaattisesti seurassa - ja käänsi Kikiä kiivaasti pois päättömän jyrän tieltä. Tuntemattoman ruunan mallista Kikin teki epämääräisen loikan toiseen suhteen, mutta sen vaatimattomasta vauhdista johtuen Thomaksella ei ollut mitään ongelmaa pysyä sen selässä, vaikka siinä pieni nytkähdys tapahtuikin. Hänen sydämensä kyllä oli pudonnut kyydistä säikähdyksen seurauksena ja hakkasi nyt puolestaan kovempaa, kuin tyhjästä ilmestynyt katujyrä. Joka osoittautui pelkäksi tavan ratsukoksi. Tuntematon mies vaikutti vähemmän onnekkaalta (sen siitä sai, kun jyräsi päistikkaa muita päin) ja Thomas nieli kiukkunsa. Hän ei osannut muutenkaan olla äänessä sen enempi.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi sen sijaan, että olisi sättinyt miestä. Hän ratsasti lähemmäs ja kurkotti ruunan ohjia, jotta se ei karkaisi mihinkään ja pudottaisi miestä.

[ No niin no sehän sattui sitten hyvin ]

Manaus jos toinenkin pääsi miltein ruunan askelten tahdissa miehen suusta ulos, kun ruunan askel vaihtui töksähtelevään ravurimaisempaan raviin. Mika roikkui kaikilla käsivoimillansa ratsunsa kaulassa kuin mikäkin apina, yrittäen samalla keksiä mahdollisimman monta eri tapaa pahoitella toiselle ratsukolle sydänkohtauksen aiheuttamista. Koska tämänhän vika se oikeastaan oli, kun oli kerran päättänyt vauhdilla mäen päälle kavuta.
Vaan eipä tosiaan olisi uskonut että näinkin laajalla alueella kävisi niin huono tuuri, että kirjaimellisesti törmäisi toiseen ratsukkoon. Todennäköisempaa olisi ollut mennä sen vierestä.

Mika saattoi huokaista hieman helpotuksesta kun Forbes lopulta jarruti, ja seisahtui aloillensa. Pysähdys tosin ei ollut ollut mistään pehmeimmästä päästä, mistä johtuen mies tunsi käsiensä otteen lipeävän hevosen kaulalla.
Mies ehti juuri havaita toisen ratsukon tulleen lähemmäs, ja kuuli tuon tiedustelevan jotain sen suuntaista oliko tämä kunnossa. Mutta miltein heti sen jälkeen Mika valuikin hevosen kylkeä pitkin samaan tapaan mitä piiretyissä, kun joku oli törmännyt seinään. Ja tömähti selällensä Forbesin jalkoihin.
Tälläisinä hetkinä Mika kiitti onnea, että hänellä oli näinkin pieni kokoinen hevonen. Eipähän ollut ainakaan pitkä matka maahan.
Miltein yhtä nopeasti kun mies oli maahan pudonnutkin, tämä nousi jalkeillensa ja nosti katseensa hieman nolostuneen hymyn kera toiseen ratsastajaan. "Kaikki hyvin, ei tuon selästä korkealta pudotakkaan." Mika kiirehti sanomaan, hieman onnahtelevalla englannilla. "Mutta ei kai teille käynyt kuinkaan?" mies kysyi nopeasti vakavempaan sävyyn.
Tämän asenne oli aina ollut pitkälti että hänestä viis, mutta olihan muut ok.

Thomas irvisti miehen lopulta mätkähtäessä aina maahan saakka. Se ei näyttänyt erityisen kivuliaalta (putoaminen oli kuin hidastetusta piirretystä ja matka maankamaralle lyhyt), mutta totta kai hän huolestui siitäkin huolimatta. Sohvalta pudotessakin saattoi murtaa jalkansa, jos oli oikein epäonninen, joten mitään onnettomuutta ei kannattanut aliarvioida. Hän helpottui miehen kuitenkin päästessä nopeasti jalkeille ja vakuuttaessaan hyvinvointiaan. Miehen aksentissa oli jotain tuttua (Thomaksen oma aksentti oli lähempänä irlantilaista), mutta hän ei kiinnittänyt siihen paljoakaan huomiota. Sitä vastoin hän huomioi kyllä tuntemattoman miehen lyhyyden, mikä tuntui korostuvan korkean hevosen selästä katsoessa. Thomas ei tosin sanonut siitä mitään, koska hänellä oli käytöstapoja.

"Ei, ei. Minä olen aivan kunnossa", Thomas vakuutti ja suoristautui Kikin selässä. Hän oikaisi päässään olevaa kypärää ja yritti työntää silmien eteen pyrkiviä punaisia suortuvia sivuun. Kiki kurkotteli ruunan suuntaan ja oli heti halukas tekemään tuttavuutta. Ehkä se jopa tunsi ruunan? Ainakaan ne eivät näyttäneet pahastuvan toisistaan, joten Thomas ei nähnyt tarpeen erottaa niitä. "En kyllä tajua, miten en kuullut teidän tuloanne ennen kuin aivan kohdilla. Oletteko mistä päin tulossa?"

Mika nappasi nopeasti kiinni ratsunsa ohjista, tajuttuaan että vain seisoi siinä kuin puupökkelö kädet sivuillaan. "Hyvä.. hyvä." mies sanahti päätään hieman nyökytellen, voiden huokaista hieman helpotuksesta. Ainakaan hänen tunarointinsa ei ollut aiheuttanut mitään suurempaa ongelmia tuolle toiselle ratsukolle..
Mies loi pienen katsahduksen omaan ja tuntemattoman miehen hevoseen, katsoen sitten takaisin ratsastajaan. "Noo.. Eipä kyllä minullakaan tullut pieneen mieleenikään ettäkö juuri meidän kohdalla toisella puolella tulisi joku muu mutta..." Mika puheli, raapien hieman takaraivoaan. Tajuttuaan samalla että tämän pienen ajattelemattomuuden takia olisi voinut käydä paljon pahemminkin. "Rosingsista lähdettiin mutta siinäpä se. En vielä tunne näitä maastoja niin hyvin että voisin sanoa tarkemmin että mitä reittiä ja mistä ollaan tulossa." tämä totesi, naurahtaen itsellensä.
Hienoa, totallinen itsensä munaaminen kruunasikin tämän koko tilanteen.

Thomas kohautti hieman olkiaan, mutta vähäsanainen kun oli, ei sanonut muuta aiheeseen. Eipä hänellekään ollut tullut mieleen, että joku tulisi kukkulan toiselta puolen ja jyräisi heidät. Molempien heistä olisi pitänyt noudattaa suurempaa varovaisuutta moisessa riskikohdassa. Tärkeintä oli nyt kuitenkin se, ettei kenellekään heistä ollut käynyt sen pahemmin. Hevoset ainakin vaikuttivat kaikin puolin tyytyväisiltä oloonsa säikähdyksestä huolimatta. Thomas itse katseli ympärilleen, koska nyt he olivat kukkulan huipulla joka tapauksessa, kuten hän oli tahtonutkin. Näkymät olivat heikommat, kuin hän oli toivonut, mutta silti ihan mukiinmenevät. Mitään kuivempaa kohtaa eväinten syömistä varten hän ei tosin katseellaan tavoittanut.

"Oho, sieltähän mekin olemme Kikin kanssa tulossa!" Thomas vastasi, ehkä yllättyneemmin kuin olisi ollut tarpeen. Sitä ei nyt vain odottanut törmäävänsä keskellä korpea tuttuihin tällaisissa merkeissä. Hän kumartui Kikin selässä toisen suuntaan ja ojensi kätensä kätelläkseen miestä. "Olen Thomas Campbell. Ja tämä on Kiki."

Mika näytti varsin yllättyneeltä, kun toinen ratsastaja ilmoitti tulevansa samasta paikasta mistä tämäkin. Parhaiten sen ehkä havaitsi tämän suu auki ja silmät selällään -tyyppisestä ilmeestä. Tajuttuaan ilmeensä itsekin, tämä ravisti päätän nopeasti ja palautti tavanomaisen hymyn kasvoilleen. "Mahtavaa" tuo totesi, tarttuen ojennetuun käteen kätelläkseen. "Olen..öäh, Mika Peldo. Ja tämä nelijalkainen kaverini on Forbes." mies vastasi hymyillen, taputtaen samalla hevostaan hieman kaulalle.
Mikalla oli miltein aina vähän vaikeuksia itsensä esittelyssä, koska ei oikein tiennyt kertoisiko oikean eunimensä. Vai sen mitä kaikki käyttivät yleisesti.
Kirotut vanhemmat. Kun menivät antamaan omituisen etunimen.

Thomas kätteli Mikaksi esittäytyneen miehen kättä hämmentyneesti. Tapa, jolla mies sanoi nimensä... no, hän tunsi useammankin Mika nimisen miehen Suomesta ja hän oli kuullut heidän sanovan nimiään. Aksentti oli lähes identtinen, saaden hänet aivan häkellyksiin. Siinä määrin, ettei hän ollut saada hetkeen sanaa suustaan. Olisi tökeröä vain kysyä "Hei oletko suomalainen?" mutta Thomas melkein teki sen. Viime hetkellä hän sai purtua itseään kieleen ja se veti hänet aivan sanattomaksi. Todennäköisyys siihen, että kaksi suomalaista törmäisi toisiinsa täällä keskellä nummea, oli... olematon. Thomas uskotteli itselleen, että kuvitteli koko jutun. Eihän se nyt voinut olla...

"Et vaikuta täkäläiseltä", Thomas sai lopulta kakistettua suustaan neutraalimpaan sävyyn ja hän kirosi mielessään omaa kömpelyyttään. Hän suoristi ryhtiään vaikuttaakseen hieman uskottavammalta taputti jälleen Kikiä saadakseen jotain tehtävää käsilleen. Hän koki näyttävänsä idiootilta sillä hetkellä. "Mikä tuuli sinut tänne lennätti?"

Thomasiksi esittäytyneen miehen vaikuttaessa hieman hämmentyneeltä, Mikan teki hetken aikaa mieli kysyä etä tämän onnahtelevaa englantiko tuota kummastutti vai mikä. Mutta päätti kuitenkin pysyä hiljaa, ainakin toistaiseksi. Ehkä toinen oli vain vielä äskeisen läheltä piti tilanteen takia hieman hämmennyksissä? Mahdollista sekin.

"Syyllinen" Mika vastasi leveämmän hymyn kera, toisen sanoessa ääneen ettei tämä vaikuttanu täkäläiseltä. "Muutin joku pari kuukautta sitten, vai pitäisikö sanoa vasta, tänne Slaleyihin. Koska kotopuolesta ei tuntunut tarjoutuvan niin hyvin tilaisuutta työskennellä hevosalalla." mies seliteli, hymy pysyen kuin veistettynä tämän kasvoilla. "Englanti tuottaa vielä vähän vaikeuksia, kun on tottunu koko ikänsä puhumaan lähinnä pohojammaata ja lappalaisittahi." Mika lisäsi, oikein korostaen paria viimeistä suomenkielistä sanaansa. Välittämättä pahemmin siitä että menikö juuri nolaamaan itsensä totaallisesti toisen edessä. Ainahan hän voisi korjata kaiken naurulla, ja sitten selittää tulevansa suomesta ja että mitä oli juuri oikein sanonut.

Thomaskin hymyili ujosti, kun Mikakin hymyili niin leveästi. Muiden ihmisten aidoissa hymyissä oli aina jotain tarttuvaa. Hän nyökytteli päätään Mikan jutellessa - ymmärsi hyvin työllisyysasiankin - mutta häkeltyi taas kauttaaltaan, kun miehen puhekieli vaihtui. Hän vallan typertyi muutamaksi sekunniksi, koskapa ei ollut osannut moista odottaa. Tämä koko yhteensattuma oli kuitenkin niin uskomaton, että hetkeä myöhemmin hän purskahti nauruun, päätään puistellen. Hän ei voinut uskoa, että maailma saattoikin olla näin pieni! Hänen kykynsä tuottaa sanoja takkusi taas hetkeksi, koska tuntui niin oudolta yhtäkkiä puhuakin suomea. Vaikka Thomaksella olikin kaksoiskansalaisuus ja hän puhui niin suomea, englantia kuin välttävää iiriä ja ruotsiakin, hän mielsi itsensä vahvasti suomalaiseksi, koska oli asunut siellä valtaosan elämästään.

Kun Thomas lopulta sai taas kielenkannoistaan otteen, hän ojensi kätensä uudelleen Mikalle, tätä kätelläkseen.
"Tuomas Campbell, piti sanomani", hän sanoi, puhuen nyt yhtä lailla suomeksi. Hän hymyili vähintään yhtä leveästi, kuin Mikakin oli hymyillyt, mikä ei ollut aivan tavanomaista Thomakselle uudessa seurassa. Tämä koko tilanne oli kuitenkin niin hullunkurisen uskomaton, että oli vaikea olla hymyilemättä. "Hauska tutustua."

Mika jäi vain seisomaan aloilleen hymy kasvoillansa, ehkä hieman odottavankin näköisenä, kun Thomas vaikutti ensin häkeltyvän suuresti. Ja vain hetkeä myöhemmin purskahti nauruun. Mika ei tiennyt että nauroiko toinen tälle yksinkertaisesti omituisen puheen takia, ja kohta kysyisi että mitä ihmettä tämä oli juuri sanonut. Vai oliko tuo mahdollisesti jopa ymmärtänyt jonkun verran, mitä tämä oli juuri sanonut. Sen takia tuli vähintäänkin huojentavana vastauksena se kun Thomas ojensi kättään uuteen kättelyyn ja esiintyi uudelleen. Ja tällä kertaa suomeksi.

Mikan hymy sen kuin suureni, mikäeli se nyt oli edes mahdollista, ja tämä otti varmaan sävyyn kiinni toisen kädestä ja kätteli uudelleen. "Kuin myös. Vaikka täytyy myöntää, en kyllä ihan heti odottanut että törmäisin täällä toiseen suomea puhuvaan.." mies totesi, naurahtaen "..Kirjaimellisesti, törmäisin." tämä lisäsi vielä. Jo nyt äskeinen vaarallinenkin törmäyshetki vaikutti lähinnä hupaisalta kommellukselta.

Thomas nauroi ääneen, puristaessaan Mikan kättä.
"Samat sanat", hän vastasi erittäin huvittuneesti. Maailma oli valtavan pieni paikka elää, todellakin. Thomas ei voinut olla hymyilemättä, koska hän ei ollut käynyt Suomessa sitten edelliskesän työkiireidensä vuoksi ja tämä oli nyt kuin raikas tuulahdus suoraan kotipuolesta. Thomaksesta tuntui, että hänellä oli sata ja yksi asiaa sanottavaksi ja kysyttäväksi, mutta hän ei ollut luonteeltaan tarpeeksi ekstrovertti saadakseen niitä asioita ulos suustaan yhtäkkiä yllättäen.

"Ei mutta ratsastettaisiinko yhdessä eteenpäin?" Thomas ehdotti sitten, koska hänen alkoi tulla kylmä siinä aloillaan. Ruoalle perso Kiki oli jo ruvennut etsimään maasta sopivia heinänkorsia popsittaviksi ja Thomas antaisi sille mieluummin muuta tekemistä. Lisäksi hän toivoi, että heidän ratsastaessaan olisi luonnollisempi jutustella niitä näitä.

[ Nyt olen justiinsa menossa unille, joten öitä! ]

Vaikka muutosta Englantiin ei ollut niin kauaa edes kulunut, ja Mika puhui suomea Forbesille koko ajan. Tuntui miltein huvittavalta ja jopa oudolta, puhua jonkun kanssa joka vastasikin niin suomea. Tämä nyökäytti päätään jälleen "Kuulostaa ihan suunnitelmalta." Mika vastasi selkeästi ilahtuneena Thomasin ehdotuksesta. Tähän saakka tämä ja Forbes olivat kuljailleet vain päineen, joten seura oli enemmänkin kuin toivottua.

Mika käännähti ratsunsa puoleen, napaten kiinni jalustinremmistä ja kiskaisi sen alemmas. Ikävä puoli maastossa jalkautumisessa oli se, että mikäeli vastaan ei sattunut tulemaan kantoa tai muuta: joutui mies pidentämään jalustinta reiällä tai parillakin että pääsi kapuamaan ratsunsa selkään.

Saatuaan jalustimen säädettyä takaisin oikean mittaiseksi, joka monelle olisi lähinnä estejalustin tai muuten epämukavan lyhyt. Mika otti ohjat osittain käsiinsä "Oliko sinulla joku määränpää täällä mihin olit menossa vai...? Koska me kaksi lähinnä vain harhailtiin ja katsottiin mihin päädytään."

[Selmaha se. Öitä ouo/]

Thomas nyökkäsi, hymyillen. Hän tunsi olonsa helpottuneeksi Mikan suostuessa hänen ehdotukseensa - olisi ollut perin kiusallista, jos näin ei olisi käynyt. Hän rapsutti Kikin säkää odotellessaan Mikan pääsevän takaisin ratsaille ja piti samalla miestä silmällä sivusilmällä. Hänen teki valtavasti mieli kysyä, kuinka pitkä mies oikeastaan oli, mutta piti kielensä visusti kurissa. Eihän se nyt kuulunut hänelle millään tapaa muutenkaan. Eikä Mika nyt muutenkaan kaikkein lyhyimmästä päästä ollut, tai ainakaan Thomas ei uskonut niin. Hevosen selästä oli hankala tehdä tarkempia päätelmiä.

Kun Mikakin oli sitten turvallisesti takaisin ratsailla, Thomas kannusti Kikin jo liikenteeseen. Ihan hitaasti vain, koska heillä oli muutenkin se mäennyppylä laskeuduttavana.
"Nah, sittenhän meillä on ihan sama määränpää", hän hymisi. Hekin olivat liikenteessä vain harhailemassa ilman mitään oikeaa määränpäätä. "Tavoitteena tässä oli kylläkin löytää jokin sopiva kohta eväiden syömiseen. Et ole törmännyt sellaiseen?" Thomas kysyi ja viittoi nopeasti kädellään selässään olevaan pieneen reppuun, joka sisälsi hänen ruhtinaalliset eväänsä; muutama voileipä, omena ja pieni sipsipussi. Siitä riittäisi kyllä jaettavaksikin, jos Mika innostuisi hänen ideastaan.

[ HERRAN JEESUS, ETTÄ VOI OLLA KUUMA!!! Oli pakko käydä kaupungilla hoitaa pari asiaa ni nyt oon ihan kuollut, vietän loppupäivän flegmaattisesti tuulettimen alla. Joskin todellisuudessa varmaan fappaan koko loppupäivän, koska yks DVD (joka tosin ei ole mitään aikuisviihdettä, vaan Shakespearea :DD) mitä oon oottanut, tuli vihdoin postissaaaa ]

Mika ehti itse tuskin edes kehottaa Forbesia kävelyyn, kun ruuna oli jo lähtenyt tallustamaan letkein askelin toisen ratsukon perään. Eikä mies sitä sen kummemmin estellytkään. Vaikka monet muut eivät kyllä tykänneet pätkän vertaakaan jos hevonen lähti omin päin kävelemään eteenpäin.

Mies piteli ohjia toisessa kädessä ja katsoi pohtivaan sävyyn eteenpäin avoimessa maastossa, kun Thomas kyseli jos tämä olisi törmännyt johonkin otolliseen paikkaan eväsretkeä varten. "hmm... täytyy valitettavasti todeta, että ei ainakaan tule mieleen ettäkö olisin." Mika lopulta tokaisi, katsahtaen Thomasin puoleen. "Eikun.." mies sanahti lyhyesti, katsoen jälleen mietteliäästi eteenpäin. "Een ole varma. Mutta vähän matkan päässä täältä ainakin näytti menevän metsän rajaa pitkin joku kiviaita tai vastaava. Ei pöllömpi maisema todennäköisesti sieltäkään. Ja se on sen verran matala että sen päälle on helppo kavuta istumaan." Mika selitti olkiaan pienesti kohauttaen.
Hän ei ollut varma minkälainen oli Thomasin mielestä ideaalinen eväiden syönti paikka. Mutta ainahan sitä ehdottaa sai.

[Liity klubiin. Täälä o ollu kans aivan kauhian kuuma, ja hevosen kanssa metikösä lenkki ja paarmat oli riesana koko aja ö_ö Ja nyte tyylikkähästi heräsin justiin päiväunilta ku ramasi niin kauhiasti :'>]

Thomas mutristi huuliaan Mikan kertoessa, ettei ollut törmännyt sopivaan paikkaan. No johan nyt, menipä hankalaksi.... hän oli aikeissa ehdottaa, että he vain ratsastaisivat päämäärättömästi eteenpäin toivoen parasta, kun Mika muisti kuin muistikin yhden mahdollisen eväspaikan. Thomaksen kasvot levisivät hymyyn, koska se kuulosti erittäin hyvältä paikalta. Kunpa kiviaita ei vain olisi kovin sammaloista, koska sammal tapasi imeä itseensä niin paljon vettä. Kuivana päivänä ne tekisivät pehmeän ja mukavan alustan, mutta ei tällaisena.

"Kuulostaa aivan loistavalta", Thomas vakuutti hyvillään. jos aidalla olisikin sammalta, niin he voisivat ratsastaa sitä myöten jonkun matkaa ja katsoa, löytäisivätkö he vähemmän sammalaista kohtaa, jossa istuutua. Mika voisi näyttää heille tietä, koska hän olettaen osaisi viedä heidät mainitsemalleen aidalle. "Minulla on kyllä tarpeeksi evästä, että voimme molemmat syödä. Jos seura vain kelpaa", Thomas lisäsi hätäisesti.

[ Joo jes täällä on kanssa paarmoja aivan liikaa. Joudun käyttää tota äidin koiraa metässä ni meinaan joka kerta kuolla. Ja nyt oon ollut muutenkin ihan kuollut, koska tää helle on vaan liikaaaa. Oon maannut ja syönyt mansikoita ja jäätelöä :DD ]

Toisen kasvoille levinnyt hymy antoi jo hieman vihjettä, että näemmä moinen kivimuuri ehdotus oli kuulostanut ihan hyvältä idealta. Mika hymyili yhä leveää hymyään, ihan kuin se olisi kaiverrettu tämän kasvoille. "Hienoa.. Joten, katsotaan jos vaikka löyttäisiinkin sinne." mies totesi, katsoen hieman ympärilleen. Jotta varmistui heidän sijainnistaan. Ei tämä vielä täysin maastossa osannut kulkea, mutta jotkin pienet yksityiskohdat olivat jo tämän mieleen iskostuneet. Joiden perusteella tämä suunnistelikin retkillään.

Mikan kasvot tuntuivat vain valaistuvan enemmän "Seura kelpaa aina. Etenkin kun näiden muutamankin kuukauden aikana ainoat ihmiset joille olen edes hieman enemmän puhuneet. On ollut työpaikkani pomot, ja siinäpä se." mies totesi naurahtaen kepeästi.

[Ihme väsymys ollu, ku en oo jaksanu etes konetta käynnistää kolomehen päivänä ö_ö]

Thomas nyökkäsi päätään ja antoi Kikille vähän enemmän ohjaa, kun he eivät nyt oletettavasti olleet missään kiireessä. Häntä itseään ei ainakaan juuri nyt kiinnostanut sellainen rasavillilaukka, jota Mika oli ratsastanut häntä vastaan. Ehkä sitten kotiinpäin mentäessä, jos ruoka olisi ehtinyt sulaa tarpeeksi.

"Missä olet töissä?" Thomas kysyi, kun Mika itse otti asian puheeksi. Hän ei yleensä ollut näin puhelias, eikä hän nytkään yrittänyt hallita keskustelua missään tapauksessa. Hän johdatteli aiheita, jotka Mika itse otti puheeksi ja ei näin tuntisi Thomasta tungettelevaksi. Se kun ei missään nimessä ollut hänen aikeensa. Thomas tosin ymmärsi Mikaa erinomaisesti, koska hänellä oli ollut aivan samanlainen tilanne silloin, kun hän oli Newcastleen muuttanut. Toisaalta hän ei tarvinnut juttuseuraa yhtä paljon, kuin monet muut todennäköisesti, joten ehkä tilanne ei ollut ollut niin paha hänelle. Nyt hän joutui työnsä puolesta puhumaan niin monille ihmisille päivässä, että pelkkä ajatuskin väsytti häntä.

[ Oh my god kill me now anteeks ku kuolin, miulla tuli parin viikon työputki ja tein sellasia ihania monen eri vuoron putkia, ni oon ollut ihan dead :DD Nyt ilmotin töihin, et ainakaan tällä viikolla en aio mennä töihin, edellinen viikko oli aivan järkyttävä!!! Jouduin menemään silleen iltavuoroon ja olin kotona joskus 11 aikaan ja seuraavana aamuna jouduin heräämään puol 5 aamuvuoroon yms :DD Tein kaikkia kolmea vuoroa yhen viikon sisässä ni siin menee ihan totaalisesti nimittäin päivät ja nukkumiset sekasin ]

"Työskentelen yhdessä valokuvaamossa. Pääsääntöisesti. Ja lähinnä viikonloppuisin käyn yhden...noh, enemmän kultalusikka suussa syntyneen perheen lapsien hevosia hoitamassa ja tallitöitä tekemässä." Mika totesi hieman vitsin kera. Olihan kyseinen perhe mukava, ja tämä tykkäsi käydä siellä tallityöt hoitamassa. Mutta myönnettäköön: Mika hieman välillä sapetti niiden lapsien asenne. Heitä kun näytti kiinnostavan vain ratsastus. Mikä ilmeni siten, että viikonloppusin hevosten varusteet kuin tallin tilat kaipasivat kipeästi tarkempaa huolenpitoa.
Tämä kun oli itse tottunut lapsena siihen, että jo se kun sai jonkun lähitallin ravurin karsinaa käydä siivoamassa ja varusteita putsaamassa oli se palkkio.

"Oletko sinä jossain missä töissä tällä hetkellä? Vai oletko niitä onnekkaita joka saa viettää kaiket päivät tallilla hevosten seassa." Mika kysyi vuorostaan, pienen virneen kera. Katsahtaen puhuessaan Thomasiin.

[No hätä, mie oon ollu varmaha pahemmin kuolleena. Hevonen meni hajottaha ihtensä tarhasa ja sitte piti matkustaa puolen suomen läpi koululle asuntolahan tuon kopukan kanssa. Ja sitte yrittäny koittaa saaha arjen rullaamaan että olis aikaa johonki muuhunki öuö'']

Thomas

Thomas naurahti ääneen - hän kyllä tiesi kultalusikka suussa syntyneet lapset! Hän ei päässyt niitä eroon missään. Ei työpaikallaan, ei harrastuksissaan. Jos Thomaksella olisi ollut varaa valita, olisi hän töissä jossain ihan muualla ja mieluiten pitäisi Kikiäkin toisaalla. Hän oli vaatimaton mies, joten se kaikki yltäkylläisyys, jonka keskellä hän joutui elämään, tuntui ylenpalttiselta. Hän ei oikein voinut olla oma itsensä sen kaiken keskellä ja oli tavattoman uuvuttavaa joutua päivästä toiseen esittämään jotain, mitä ei ollut.

"Olisinkin", Thomas huokaisi päätään pudistaen. Se ei oikeastaan edes pitänyt paikkaansa - hän rakasti kyllä Kikiä ja tällä hetkellä vaali kaikkea aikaa, jonka suinkin saattoi viettää sen seurassa. Hän ei kuitenkaan pitänyt hevosia elämänsä kiintopisteenä ja turhautuisi nopeasti, jos joutuisi viettämään kaikki päivät aamusta iltaan tallilla. Hän kaipasi muita asioita elämäänsä. Valitettavasti hänen nykyinen työnsä ei ollut sellainen asia, joten siihen verrattuna olisi ollut mukavaa viettää päivät tallilla hevosten kanssa. "Toimin historian opettajana Newcastlen Grammar Schoolissa. Ei mikään unelma, mutta jollainhan sitä on tämäkin kaakki elätettävä", Thomas hymähti ja taputti Kikiä jälleen kaulalle. Se ravisteli päätään ja sen liinaharja hulmusi. Thomas rakasti sen liinajouhia. "Millaisia asioita valokuvaat? Tarkoitan... tekeekö studionne hääkuvia tai jotain?"

[ Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi pitkästä välistä Rikoin töissä polveni ja jouduin saikulle ja sit miulla oli itelläni tässä kanssa muutot toiseen kaupunkiin - well toiseen maahan - ni oli ihan kauheeta hämminkiä yms. Nyt sit alko koulu kanssa ja tässä oli kaikkea indeed. Pyydän anteeksi ja lupaan olla nyt ahkerampi :I

Mut mitä sille siun hepalle kävi siellä tarhassa, mitä sanoit tossa aikasemmin?? :((( Onko se kunnossa? Ootko koulussa Ypäjällä tai jotain? Once upon a time se oli miun unelma! ]