Kun jääkaapissa on vastassa vain valo

Cressidan aamu oli alkanut hitaasti. Hän heräsi yhdeksän tienoilla auringon paistaessa hänen silmiinsä verhojen raosta, eikä hän saanut enää uudelleen unen päästä kiinni, vaikka aikaa nukkua olisi ollut koko päivä. Hän ei kuitenkaan noussut heti sängystä, vaan jäi siihen makoilemaan mukavasti ja kurkotti kätensä yöpöydälle, noukki sieltä puhelimen ja alkoi selata Facebookia. Hänellä iski aina pienoinen koti-ikävä hänen lueskellessaan vanhojen ystäviensä ja perheensä päivityksiä Yorkista, hänen rakkaasta kotikaupungistaan. Niin kävi nytkin. Hieman allapäin hän laittoi puhelimensa syrjään ja päätti suunnata keittiöön aamiaiselle, josko se vaikka parantaisi hänen oloaan. Hän ujutti harmaat pörröiset aamutossut jalkaansa ja kietoi samanlaista kangasta olevan aamutakin ympärilleen ja tallusteli pienen loft-henkisen yksiönsä läpi keittiönurkkaukseen. Vilkaisu jääkaappiin kuitenkin osoitti, ettei aamupalaa syötäisi juuri nyt. Hieman huokaisten Cressida päätti lähteä kiertelemään Hexhamin tunnettua toriaukeaa, Allendale Squarea, joka sijaitsi vain noin viiden minuutin kävelymatkan päässä. Hän toivoi kovasti löytävänsä torilta jotakin syötäväksi kelpaavaa, joka ei tyhjentäisi hänen tiliään aivan täydellisesti.

Puettuaan päälleen vanhat ja risaiset siniset farkut sekä punaisen, vuorellisen ja hupullisen ruutupaidan, hän työnsi jalkansa vielä lähes valkoisiin lenkkareihinsa, nappasi avaimet ja puhelimen taskuihinsa ja astui asunnostaan tunkkaiseen rappukäytävään. Rappukäytävän päässä pidettiin ikkunaa raollaan, mutta vanhan rakennuksen tuoksu ei käytävästä lähtenyt kulumallakaan. Jotakin osaa saattoi olla myös kokolattiamatossa, joka käytävää peitti. Cressida laskeutui portaita kerroksen alaspäin ja putkahti ulko-ovesta ulos koleaan säähän. Lämpöasteita taisi olla kymmenisen verran ja aurinko paistoi vain hyvin heikosti pilvien lomasta. Kaikkialla oli harmaata ja märkää aiempien päivien vesisateiden vuoksi. Cressida käveli reippaasti eteenpäin, vajoten omiin mietteisiinsä.

Torilla ei ollut kovin paljoa ihmisiä, mutta muutama kauppias sinnitteli lämpimissä takeissaan ja hanskoissaan, seisten patsaina värikkäiden kojukatosten alla. Cressida vilkuili tarjontaa, mutta se ei näyttänyt kummoiselta, joten hänen katseensa etsiytyi torin laidalla sijaitseviin ravintoloihin ja baareihin. Hän ei kuitenkaan ollut sellainen ihminen, joka hakeutuisi niihin yksikseen, joten hän jäi vain katselemaan niitä haikeasti ja miettimään, mitä tekisi.

Destinie käveli kantamuksineen torilla. Oikeassa kädessä oli muovipussi ja vasemmassa kainalossa ruskea paperipussi, joka oli vihanneksia pullollaan. Nainen käveli sutjakkaasti, vaikkei hänellä sinäänsä mikään kiire ollut. Hän halusi äkkiä päästä lepuuttamaan jalkojaan, ehkä käydä oluella pienessä pubissa, joka sijaitsi torin laidalla.

Amerikkalainen oli viettänyt harvinaisen hevosvapaan viikonlopun ystävänsä, Candacen, luona. Hexham oli mukavaa vaihtelua naiselle, vaikka hän viihtyikin Slayleyssä. Aina ennen kuin hän palasi Hexhamista Slayleyyn, hän kävi torilla ostamassa täytettä tyypillisen tyhjään jääkaappiinsa. Tämän piti olla tuikitavallinen torireissu mutta niinkuin aina yleensäkin, Destinie onnistui jälleen mokaamaan itsensä julkisella paikalla.

Afrohiuksinen väisti nopeasti häntä päin kävelevää miestä. Hemmetin hujoppi, katsoisi eteensä. Tämä johti siihen että hän väistämättä törmäsi vastasuunnasta tulevaan naiseen. Destinie kaatui kumoon. Samoin kyytiä saivat myös juuri ostetut juurekset.

Nainen käänsi katseensa henkilöön, johon oli törmännyt. Aurinko kuitenkin paistoi hänen silmiinsä niin, että hän ei nähnyt naisen kasvoja. Vain punaisen ruutupaidan ja revityt farkut.

Törmäys tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Cressida ei ollut osannut arvata sen tuloa ollenkaan ennen kuin hän tunsi jonkun kehon iskeytyvän vauhdikkaasti itseään vasten, niin ajatuksissaan hän oli ollut. Häneen törmännyt hahmo kimposi takaisinpäin ja kaatui levittäen ympärilleen vihanneksia. Cressidakin otti iskun voimasta nopeita huojuvia askeleita taaksepäin. Hetken aikaa hän heilui siinä kaatumaisillaan, kädet huitoivat vimmatusti, kunnes hän sai palautettua tasapainonsa ja jäi seisomaan hieman kyyryssä ja hajareisin.

Hän oli niin järkyttynyt, että kului hetki ennen kuin hän kykeni prosessoimaan tapahtuneen. Hän suoristautui hitaasti ja mietti, miten reagoida häneen törmänneeseen hahmoon, jonka hän havaitsi tummapiirteiseksi, suurin piirtein itsensä ikäiseksi naishenkilöksi.

Huoli toisen hyvinvoinnista sai hänet lopulta toimimaan, sillä kaatuminen oli näyttänyt hänen silmissään aika komealta ilmalennolta.
"Kauhistus, sattuiko sinuun?" hän kysyi ojentaen kättään toiselle jotta tämä voisi ottaa siitä tukea noustessaan.

Destinie oli enemmän kuin häpeissään. Hän halusi vajota maan alle ja jäädä sinne. Miksi nainen joutui aina kokemaan tällaisia kiusallisia kanssakäymisiä? Vaikkei torilla ollut paljon väkeä, vähäisetkin asiakkaat töllöttivät häntä ja kuiskuttelivat.

Nainen huomasi tuntemattoman ojennetun käden. Kiittäen hän tarttui siihen ja kampesi itsensä ylös.

"Kamala mikä köntys mä olen", Destinie naurahti nolosti itselleen. "Olen niin pahoillani!"

Amerikkalainen huomasi naisen olevan samaa ikäluokkaa. Se, ja se ettei hän ruvennut huutamaan pää punaisena huojensi Destinien oloa hiukan.

Destinie rupesi nostelemaan syömäkelpoisia vihanneksia maasta ja sullomaan niitä takaisin pussiin. Pari herkempää vihannesta olivat tosin sen verran muussautuneita, ettei niitä ollut enää järkeä säästää.

Cressidan autettua nainen ylös nainen kumartui maahan nostelemaan vihanneksia takaisin pussiin, josta ne olivat alunperin lentäneetkin, ja Cressida kyykistyi nopeasti auttamaan. Hän haali kauemmas vierineet vihannekset lähemmäs niitä pussiin pakkaava naista ja ojensi muutamaa vihannesta suoraan naista kohti. Hän oli naisen puolesta hyvin harmissaan, sillä vihannekset olivat näyttäneet luultavasti alunperin paljon paremmilta kuin miltä jotkut niistä näyttivät nyt.

"Toivottavasti nämä eivät nyt menneet kokonaan pilalle. On kurjaa jos joudut käymään uudelleen kaupassa tai muuttamaan ruokasuunnitelmiasi" hän totesi jotain sanoakseen ja osoittaakseen, ettei todellakaan ollut vihainen naisen törmäämisestä, vaikka se hieman huolimatonta olikin. Hän mietti omaa tyhjänä ammottavaa jääkaappiaan ja ajatteli, että jos tämä sama olisi sattunut hänelle, hän olisi varmasti purskahtanut jo itkuun.

Pelkkä tyhjän jääkaapin muistelu sai Cressidan mahan murahtelemaan vaativasti, ja sekös häntä nolotti. Hän yritti parhaansa mukaan peittää vatsansa murinan liikauttelemalla itseään mahdollisimman normaalin näköisesti, kuitenkin niin että hänen vaatteensa kahisivat ja hänen kenkänsä narskahtelivat katukivetystä vasten. Hänen ajatuksensa siirtyivät siihen, että hänen pitäisi ratkaista tyhjän jääkaappinsa kohtalo pian, ennen kuin nälkä alkaisi kalvaa häntä yhä enemmän.

Pahoitteluistaan huolimatta Destinie poti yhä huonoa omatuntoa. Sellainen hän vain oli, aina huolehtimassa muiden tunteista.Hän mietti tapoja joilla voisi hyvittää kömpelyytensä edessään seisovalle nuorelle naiselle. Sitten hän sai idean.

"Saanko tarjota sulle oluen, tai jotain, hyvitykseksi?"

Destinie nyökkäsi torin laidalla nököttävää pubia päin. Ehkä tämä kiusallinen kohtaaminen johtaisi uuteen ystävään? Niitä Destiniellä ei ollut paljoa, kiireisen hevoselämänsä vuoksi. Ja ne ystävät joita hänellä oli, olivat kaikki hevosihmisiä. Välillä tekee ihan hyvää puhua muusta kuin kaviopaiseista ja kisamatkoista. Hänen vanhempansa hokivat hänelle joka visiitillä, että hänen pitäisi tehdä tilaa myös sosiaaliselle elämälle Se saattoi tosin johtua siitä, ettei Destinie käynyt usein vanhemmillaan kylässä. Oli miten oli, he olivat oikeassa.

Cressidan katse kiersi toria ympäröiviä liiketiloja ja pysähtyi sitten juuri mainittuun pubiin. Se näytti ulospäin siistiltä ja kodikkaalta, ei miltään rähjäiseltä kapakalta, jossa suurin osa kaupungin juopoista voisi majailla. Se vaikutti juuri sellaiselta, jossa voisi mahdollisesti viihtyä useamminkin ja johon voisi kokoontua kaveriporukan kanssa istumaan iltaa. Sitten kun siis sellaisen kaveriporukan saisi kerättyä kasaan. Cressida käänsi katseensa takaisin naiseen ja hymyili hieman.

"Ei ole tarvetta tarjota mitään, mutta olin juuri pohtimassa missä kävisin syömässä jotakin, joten jos sieltä saa ruokaa niin arvostaisin sitä että lähtisit seuraksi."

Cressidasta oli mukava tutustua uusiin ihmisiin, vaikka hän olikin huono tekemään aloitteita ja keksimään alkuun sopivia puheenaiheita. Mutta sitten kun hän pääsi vauhtiin, niin häntä ei enää pidätellyt mikään. Hexhamiin tulonsa jälkeen Cressida ei juurikaan ollut päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin, sillä sopivia tilaisuuksia spontaanille keskustelun aloitukselle ei ollut vielä tullut. Ennen tätä törmäysepisodia.