Nei sogni è venuto

Sunnuntai 18. elokuuta 2019, 22:22, New York

Alun perin Salomen suunnitelmana oli ollut yllättää David vasta seuraavana aamuna. Mutta siinä vaiheessa, kun hän oli hyvästellyt Aidan juuri ennen kuin tämä suuntasi lentokentälle, hän oli alkanut tuntea olonsa malttamattomaksi.
Ja syylliseksi. Hirvittävän syylliseksi, vaikka varmasti Aidasta huolehdittaisiin. Silti hän oli lähettänyt viittä minuuttia myöhemmin viestin, jossa oli muistuttanut tätä soittamaan, mikäli häntä kaivattaisiin Lontoossa aiemmin.
Syyllisyys oli haihtunut nopeasti, kun hän oli päättänyt, että voisi yhtä hyvin lähteä Davidin luo heti. Teatteri-ihmiset valvoivat myöhään ja nukkuivat pitkään, eikö niin?
Sen vuoksi hän seisoi nyt miehen oven takana, täysi kauppakassi pastatarvikkeita mukanaan. Hän ei voinut uskoa onneaan siitä, että oli päässyt livahtamaan alaovesta samalla kertaa erään toisen asukkaan kanssa. Sen täytyi olla kohtalo, mikään muu ei voinut selittää sellaista sattumaa.
Yllätys olisi täydellinen.
Hän suoristi luonnonvalkean, pitsikoristeisen mekkonsa helmaa ja tasapainotti farkkutakin toiselle käsivarrelleen niin, että saattoi viedä toisen kätensä koputtamaan Davidin oveen. Sydän lepatti onnellisena perhosena hänen rinnassaan.

Yllätys todella oli täydellinen.
David avasi oven viiveellä, paidatta ja farkkujen sepalus osittain auki, vaaleanruskeat hiukset innokkaiden sormien pystyyn nostamina. Meripihkaiset silmät suurenivat tyrmistyksestä, kun hän näki oven takana odottavan tulijan.
"Salome", hän tervehti äimistyneenä ja tuuppasi kissan jalallaan taakse, sulkien välioven ja astuen käytävän puolelle.
"Miten olet täällä?"

"Yllätys!" Salome ilmoitti ilahtuneena.
"Aida antoi minulle muutaman päivän loman. Minun piti tulla vasta huomenna, mutta ajattelin, että voisit olla vielä hereillä. Toin ruokaa, tai oikeastaan aineksia. Tiedän, että en ole kummoinen kokki, mutta löysin reseptin, jonka pitäisi olla... infalível..."
Hän vaikeni hieman häkeltyneenä, kun alkoi rekisteröidä sen, ettei David ollut kutsunut häntä sisään. Hän oli olettanut miehen olemuksesta, että tämä oli ollut käymässä nukkumaan, mutta...

Davidin sydän jätti levottomia lyöntejä välistä ja sai miehen hieraisemaan paljasta rintakehäänsä. Tämä todella oli yllätys.
"Luulin, että lensitte tänään Englantiin", hän sanoi karheasti. Aidan Yhdysvaltojen kiertue oli päättynyt, ja elämä oli siirtynyt takaisin Lontooseen. Hän oli kuullut huhuja, että limited runina palaava Bat Out Of Hell voisi olla kiinnostunut, joten kenties sijainti pysyisi Lontoona hyvän tovin.

"Aida lensikin. Mutta hän antoi minulle lomaa siihen saakka, että kiertue jatkuu."
Salome alkoi todella ymmärtää, että jokin ei ollut aivan niin kuin piti. Hän oli kyllä olettanut, jopa toivonut, että David olisi yllättynyt, mutta hänen kuvitelmissaan he eivät olleet jääneet seisomaan käytävään.
Hän katsahti suljettua väliovea ja kohotti sitten kauppakassiaan.
"Pesto pitäisi laittaa jääkaappiin."

David vilkaisi ovea takanaan ja näytti ajovaloihin jääneeltä villieläimeltä. Sydän jyskytti nyt kipeästi. Hän oli tehnyt virheen.
Se oli tuntunut virheeltä aikaisemminkin, kuten niin moni muukin kerta, mutta kotiin tuleminen yksin uhkasi täyttää hänet niin raskaalla surulla, ettei hän tiennyt, miten kohdata seuraava päivä.
"Minä... En ole yksin."

Salome räpäytti silmiään.
"Oh? Ei se haittaa, ostin pasta-aineita runsaasti siltä varalta, että onnistuisin pilaamaan sen. Niistä riittää kyllä-"
Ja sitten hän ymmärsi.
Hänen sydämensä alkoi hakata lujempaa.
Kehon läpi pyyhkäisi kuuma tunne.
"... Oh..."

David harvoin tunsi olevansa täysin neuvoton. Nyt hän ei tiennyt, mitä tehdä. Hän toivoi, että olisi uhmannut tajuntansa laidalla vaanivaa masennusta ja tullut kotiin yksin, pimeään, pieneen asuntoon, jossa kissat olivat ainoa syy nousta sängystä, kun häntä ei kaivattu teatterilla.
Olkapäät kohosivat avuttomina.
"Toivon, että olisin tiennyt sinun olevan täällä."

Tärinä lähti jostakin jalkapohjien tienoilta ja lähti kipuamaan ylös sääriä.
Tyhmä, tyhmä, tyhmä.
Jotenkin Salomen onnistui silti pitää itsensä koossa. Hän ojensi kauppakassia pitelevää kättään kohti Davidia. Käsi tärisi hieman.
"Pesto pitää laittaa jääkaappiin", hän totesi, äänellä, joka kuulosti vieraalta.
"Resepti on kassissa. Printtasin sen siltä varalta, että netti lakkaisi toimimasta..."
Hän nielaisi ja ojensi pussia ponnekkaammin Davidille, sydän hakaten.

David katsahti kassia onnettomana ja otti sen vastaan ponnekkaasta ojennuksesta, yrittäen saada housunsa kunnolla kiinni toisella kädellään.
"Olen pahoillani", hän vetosi hiljaa, silmät vilpittöminä tutkiessaan Salomen kasvoja.

Salome katsoi jonnekin Davidin lävitse.
"Ja juusto. Sekin kuuluu jääkaappiin. Basilikan pitäisi selvitä sellaisenaan-"
Hänen äänensä hiipui olemattomiin.
Idiootti.
"Anteeksi, että häiritsin."
Hän tarttui matkalaukkunsa kahvaan ja kääntyi terävästi ympäri.

David katsahti kassia uudelleen, olkapäät ahdistuneina painuen. Se olisi ollut ihastuttava ilta, ja ihastuttava yllätys. Sinä hölmö, heikko vanha mies.
"Olen pahoillani", hän toisti ja puristi kassin kahvoja neuvottomana. Ne tuntuivat polttavan kättä, ja sydän jyskytti niin, että hänen teki mieli tarttua rintaansa.

Salome ei ollut itsekään varma.
Hän oli typerys, joka ei ollut varannut itselleen hotellia. Millainen idiootti piti olla, että jätti tekemättä niin?
Hän oli kääntynyt sattumanvaraisesti oikeaan ja lähtenyt harppomaan katua pitkin vailla päämäärää.

David tunnisti naisen selän ja kiiruhti perään, pujotellen parin öisen kulkijan lomasta, jotka tuijottivat uteliaasti paljasta rintakehää.
"Salome", hän vetosi saavuttaessaan naista.

Älä järjestä kohtausta.
Jos hän pysähtyisi, hän järjestäisi kohtauksen.
Salome tunsi jonkin kirvelevän uhkaavasti silmissään, kun hän kiihdytti askeleitaan. Davidilla oli oikeus... siihen, mitä tämä oli ollut tekemässä. Se, että hän itse oli samanlaisessa tilanteessa havahtunut tajuamaan, ettei todella kaivannut ketään muuta, että oikeastaan ajatus kenestäkään muusta oli täysin väärä, ei tarkoittanut mitään.
He eivät olleet mitään.
Sen kohtalo oli yrittänyt hänelle osoittaa, tietenkin.

"Salome", David vetosi uudelleen, epävarmana siitä, oliko hänellä oikeutta seurata naista. He eivät olleet koskaan puhuneet säännöistä tai siitä, mitä heidän välillään oli – tai edes näkisivätkö he enää koskaan, ellei sattumalta Aidan kautta.
"Olen pahoillani", hän sanoi tietämättä, mitä muuta voisi sanoa, ja yritti koskettaa naisen olkapäätä.

Salomen sydän särkyi, kun hän kuuli Davidin äänen.
Älä järjestä kohtausta.
Kosketus olkapäällä sai hänet pysähtymään, mutta ei kääntämään katsettaan.
"Miksi ihmeessä?" hän kysyi, ääni luonnottoman rauhalliseksi pakotettuna.
"Ei sinulla ole syytä olla."

David siirtyi Salomen eteen, kauluspaita edelleen auki. Käsi lepäsi edelleen naisen olkapäällä, eikä mies tohtinut nostaa sitä sulkemaan paidan nappeja siinä pelossa, että Salome jatkaisi pakoaan.
Hetken hän vain tutki naisen tummia silmiä ja kosketti sitten toisen käden sormenpäillä arven kirjomaa poskea.
"En tiennyt, että olisit täällä", hän vastasi.
"En tiennyt, milloin näkisimme uudelleen tai näkisimmekö koskaan."

Salome ei voinut kohottaa katsettaan Davidin kasvoihin, vaikka se tarkoittikin, että hän joutui katselemaan miehen paljasta rintakehää. Se tuntui kipeältä muistutukselta siitä, mitä hän oli aiemmin kuvitellut. Ja kuinka ne kuvitelmat olivat romuttuneet.
Hän tunsi lievää pahoinvointia.
"Et voinut tietää. Eikä sinulla ole mitään syytä olla pahoillasi. Minä vain kuvittelin... Minä vain yllätyin hieman. Olen pahoillani, että tulin huonoon aikaan."

Syke sai rinnan pistämään kuvottavalla tavalla. Miten David toivoi, että olisi voinut muuttaa tapahtunutta. Että olisi vain voinut kutsua Salomen sisään, ettei olisi joutunut hylkäämään seuralaistaan niin tylysti - vaikka yö olikin virhe.
Hän silitti naisen poskea ja houkutteli leukaa ylös kohdatakseen tummien silmien katseen.
"Kauanko olet New Yorkissa?"

Salome kohotti vastahakoisena katsettaan, vaikka hänen sydäntään särkikin kohdata meripihkaisten silmien katse.
Typerys.
Kysymykseen olisi pitänyt olla paljon helpompi vastata.
"Palaan takaisin töihin kahdeskymmenestoinen päivä."
Hän nielaisi kipeää palaa kurkustaan.
"Sinun paitasi on auki."

Siihen oli muutama päivä aikaa, mutta ehkä hänen harkitsematon päätöksensä olla tulematta kotiin yksin oli romuttanut Salomen mahdolliset toiveet yhteisistä suunnitelmista.
"Niin on", David totesi katsahtaen alas, käsi edelleen Salomen olkapäällä.
"Olen onnellinen, että näin sinut. Olen pahoillani, että... No."

Salome irrotti kätensä matkalaukkunsa kahvalta, jotta saattoi alkaa napittaa paitaa kiinni. Hän ei halunnut, että joku menisi vielä ilmoittamaan puolialastomasta miehestä kadulla ja saattaisi Davidin ongelmiin.
"Ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi olla pahoillasi", hän vastasi, keskittyen nappeihin.
"Onnea teille."

"Ei ole meitä", David vastasi ja katseli paitaansa napittavia sormia.
"Se oli virhe. Olen vanha, yksinäinen mies ja pelkuri, joka ei haluaisi tulla pimeään kotiin yksin. En ole ylpeä siitä, että suostuin tuomaan hänet mukanani."

Salomen käsien rytmi sekosi hetkeksi.
"Et sinä ole vanha", hän vetosi, kun sai viimeisenkin napin kiinnitettyä.
"Ja yksinäisyyys tappaa."

David silitti Salomen poskea. Hän toivoi, että olisi voinut ottaa takaisin koko illan ja säästää sen aivan liian nuoren naisen tältä kokemukselta.
"Tappaako se sinuakin?" hän kysyi.

"Joka päivä", Salome vastasi rehellisesti.
Ei niinä hetkinä, joina hän oli laajentuneen perheensä kanssa. Mutta heti, kun äänet hiipuivat hänen ympäriltään ja pimeys tiivistyi, hän tunsi yksinäisyyden kuristavan otteen.

David katseli naista myötätuntoisena ja pohti, mitä voisi tehdä.
"Voinko tarjota sinulle drinkin?" hän kysyi.

Salome oli melko varma, että hänen olisi kieltäydyttävä.
Jos hän ei kieltäytyisi, hän saattaisi vielä järjestää kohtauksen. Kuvitella liikoja.
"Varvastossuissa?" hän kysyi kulmaansa kohottaen.

David vilkaisi alas.
"Niin", hän myönsi ja sukaisi villejä hiuksia parempaan ojennukseen.
"Mutta varmaankin olet väsynyt ja haluat jo hotelliisi. En pidättele sinua kauempaa."

Hetken Salome harkitsi, kuinka haavoittuvaiseksi halusi itsensä altistaa.
"Minulla ei ole varattuna hotellia", hän myönsi.
"Sinun olisi paras käydä varmistamassa, että... seuralaisellasi on kaikki hyvin. Ja vaihtamassa kengät. Laitan sinulle viestin, missä baarissa odotan sinua."

David nyökkäsi sukaisten uudelleen hiuksiaan. Olisiko outoa, jos hän ehdottaisi Salomen majoittuvan luonaan?
Luultavasti.
Ehkä vähemmän outoa parin drinkin jälkeen.
Hän lähti takaisin sisään soimaten itseään hölmöksi, eikä ollut varma, toivoako, että illan seuralainen olisi vielä paikalla, jotta hän voisi pyytää uudelleen anteeksi.

Salome seurasi Davidin etääntyvää selkää hetken ennen kuin jatkoi matkaansa, laukkua mukanaan vetäen.
Oli yllättävän vaikea löytää siedettävää paikkaa tähän aikaan yöstä, sellaista, joka ei olisi ollut strobovaloja vilkkuva yökerho. Lopulta hän löysi paikan, jonka tanssilattia oli riittävän kaukana pöydistä, istahti yhteen loosiin ja tekstasi osoitteen Davidille.
Ehkä mies ei tulisikaan.

David tuli.
Nyt konjakkinahkaiset nahkakengät jaloissaan varvassandaalien sijasta. Hän tunsi olevansa hyvin vanha astuessaan sisään, stressaantuneena hiuksiaan sukien.
"Laitoin peston jääkaappiin. Ja juuston", hän tervehti hiljaa seisahtuen loosin viereen.

Salome tunsi selittämätöntä hellyyttä huomatessaan, että David oli tosiaan vaihtanut kenkänsä.
"Hyvä", hän vastasi, eikä kysynyt, oliko... seuralainen ollut vielä paikalla.
Vaikka hän halusikin tietää. Tietenkin halusi.
"Haetko meille juotavaa?"

"Mitä haluaisit?" David kysyi ja katsahti tiskiä kohti.

Salomekin katsahti kohti tiskiä.
"Yllätä minut", hän pyysi.

David nyökkäsi epätietoisena ja suuntasi tiskille tuntien itsensä entistä vanhemmaksi. Aidan valinta olisi ollut mansikka-Cosmopolitan, mutta mikä oli Salomen valinta?
Tämä oli ongelma ihmissuhteen haamuissa, jotka muodostuivat lähes täysin rakastelusta.
Lopulta hän valitsi klassiset lasit punaviiniä ja palasi niiden kanssa pöytään.

Salome melkein hymyili Davidin palatessa pöytään, mutta hän palautti itsensä nopeasti maan pinnalle.
"Klassinen valinta", hän totesi, ottaessaan lasinsa vastaan.

David nyökkäsi ja istui alas, ottaen kiitollisena pitkän siemauksen lasistaan. Hän silitti sormellaan sen lasista jalkaa ja katseli tummanpunaista juomaa.
"Miten kiertueen loppu meni?"

Myös Salome otti kulauksen viiniä ja toivoi hetken, että hänellä olisi ollut jotakin vahvempaa.
Älä ole dramaattinen.
"Loistavasti", hän vastasi, tummat silmät hetkeksi syttyen.
"Aida on aivan uskomaton."

Hymy nosti Davidin suupieliä ja sulatti meripihkaiset silmät, kun hän kohotti katseensa lasistaan.
"Mukava kuulla. Olisin nähnyt mielelläni useammankin konsertin."

"Voisinpa sanoa, että sinun pitäisi ostaa liput kotimaan kiertueelle, mutta se on aivan loppuunmyyty."
Salome otti toisen kulauksen viinistään ja jäi katselemaan Davidin kasvoja.
"David, mitä sinä... Mitä sinä haluat minusta?"

David nyökkäsi. Hän oli kuullut, että koko kiertue oli myyty loppuun lippujen tultua myyntiin. Aidan markkinointitiimi oli selvästi tehnyt tehtävänsä.
Hän katseli Salomea hetken hiljaisena.
"En tiennyt, että minulla olisi valta haluta mitään."

Salomen oli otettava uusi kulaus viiniä.
"Minä ajattelin, että voisin... Että haluaisin pitää sen kaiken helppona", hän vastasi.
"Mutta minä olen korviani myöten ihastunut sinuun, David."

David ei ollut varma, mitä vastata.
Hän oli vanha, rikkinäinen mies, joka eli pimeyden rajalla. Hän ei voisi ketään mukanaan sen syvyyksiin.
Hän kurottui koskettamaan Salomen kättä.
"Mitä sinä haluat?"

Se, ettei David vastannut mitään, sai Salomen kohottamaan lasin jälleen huulilleen.
Typerys.
Älä elättele hölmöjä unelmia. Ole realistinen.
"Toivon, että voisit antaa minulle mahdollisuuden. Jos on olemassa pienikään mahdollisuus, että voisit tuntea samoin. Jos et... Haluaisin tietää sen."

David poimi naisen käden omiensa väliin ja katseli sitä hetken.
"Salome", hän vetosi pehmeästi, "olen vanha mies, jolla on liian raskas ja rikkinäinen menneisyys painolastina. Sinä olet nuori ja ansaitset jotain aivan muuta."
Hän kohotti kättä ja painoi rystysille suudelman.
"Millaista mahdollisuutta sinä toivot? Etkö asu seuraavat kuukaudet tai pidempäänkin Englannissa?"

Salome yritti estää ilmettään valahtamasta.
"Onko tuo kaunis tapa sanoa, ettei minulla ole mahdollisuutta?" hän kysyi.
Ehkä David ei kaivannut mitään syvempää. Jos hän ei olisi ollut hölmö, hän olisi voinut pitää miehen edes hetken pidempään.
"Lentokoneet on keksitty."

David puristi Salomen kättä hellästi.
"Jos olisin parempi mies, toivoisin sinulle jotain aivan muuta", hän sanoi.
"Oli ihana yllätys nähdä sinut oven takana." Vaikka hänen olosuhteensa eivät olleetkaan siihen ihanteelliset.
"Niinhän ne on, mutta minun työni sallii matkustelun harvoin. Oletko koskaan ollut etäsuhteessa?"

Salome toivoi, että hänen ajoituksensa olisi ollut parempi. Tai ehkä se oli ollut täydellinen, pakottanut hänet kohtaamaan tosiasiat.
"En, mutta olen valmis yrittämään", hän vastasi melkein uhmakkaasti.
"Etkä sinä tiedä, oletko ikuisesti täällä. Tai minä Lontoossa."

David katseli Salomea myötätuntoisena, revitty katse meripihkaisissa silmissään.
Hän oli elänyt kahden, suurimmaksi osaksi etänä tapahtuneen avioliiton läpi. Niiden tuska oli jopa pahempaa kuin pimeä koti.
"Se on totta", hän myönsi ja siemaisi lasistaan.
"Mitä sinä haluaisit minulta?"

Davidin katse oli melkein liikaa.
"Minä haluaisin mahdollisuuden", hän vastasi.
"Nähdä, mihin tämä voisi viedä."

Sormet silittivät Salomen kämmenselkää ja rystysten kaaria.
"Mitä se tarkoittaa?" mies kannusti pehmeästi.
"Näen sinua enemmän kuin mielelläni, kun olet kaupungissa. Mutta taidat tarkoittaa jotain muuta?"

Salome yritti olla tulkitsematta sitä hylkäykseksi.
"Tietenkin", hän vakuutti äänellä, jonka toivoi kuulostavan kypsältä.
"Ei tällaisesta voikaan päättää hetken mielijohteesta."

"Jos sinulla ei ole hotellia, tule luokseni", David ehdotti ja yritti työntää syrjään syyllisyyden, jota tunsi lähetettyään nuoren seuralaisensa taksilla kotiin. Ja päästettyään tämän ylipäätään luokseen.

Ehkä Salomen olisi pitänyt kieltäytyä.
Hän joi viininsä loppuun ja katsahti sitten Davidiin.
"Hyvä on."

Davidkin tyhjensi lasinsa ja nousi ylös. Hänen olisi pitänyt lähettää Salome hotelliin ja sitten kotiin, Lontooseen. Huolettomaan, helppoon elämään jonkun nuoren ja aurinkoisen kanssa.
Mutta sen sijaan hän vain tarjoutui ottamaan naisen laukun lähtiessään kohti kotia.

Ehkä Salomen toive olisi tuhoon tuomittu, ja hän päätyisi vain särkemään sydämensä. Mutta hän oli valmis ottamaan riskin.
Hän ojensi laukkunsa kahvan kiitollisena miehelle.
"Kuinka sinä olet voinut, David?"

"Kahdeksan showta viikossa pitää kiireisenä", David vastasi puolittain hymyillen ja avasi punatiilisen kerrostalon alaoven, päästäen naisen sisään.
Hänen olisi pitänyt sanoa kauniiseen toiveeseen ei. Ja silti hänen ajatuksensa askartelivat sen ympärillä, itsekkäinä. Mitä hän tarjoaisi naiselle?
Ei mitään. Hän oli rikkinäinen, vanha mies, jolla ei ollut tulevaisuutta.
"Miten sinä olet voinut?" hän kysyi nousten portaita.

Astuessaan tuttuun portaikkoon Salome tunsi aiemman innostuksen haamun pilkkaavan itseään. Millainen typerys hän oli ollut kuvitellessaan, että kaikki voisi olla niin kuin romanttisesta elokuvasta.
Nuori, naiivi typerys.
"Hyvin. Aidalla on ollut hyvin kiireinen aikataulu."
Hänen kasvoillaan häivähti varjo, kun huoli naisen voinnista vihlaisi kipeänä.

Se tuskin liittyi suoraan naisen omaan vointiin, mutta Salome taisi olla harvinaisen sitoutunut työhönsä.
David avasi oven nyt kissoja lukuun ottamatta tyhjään asuntoon ja tunsi häpeän polttavan. Montako huonoa päätöstä hän oli tehnyt?
"Haluaisitko lisää viiniä?"

Hetken Salome pelkäsi näkevänsä jotakin. Hän ei ollut varma siitä, mitä. Osan sievästä alusvaatesetistä. Tai virheettömän kaunottaren odottamassa Davidia palaavaksi kotiin.
Jonkun, jonka kasvot eivät olleet kuin Phantomilla.
Hän pakotti ajatuksen katoamaan mielestään.
"Kiitos, kyllä."

David suuntasi pieneen keittiöön, huomionkipeät kissat jaloissaan pyörien. Hän suki stressaantuneena paksuja hiuksiaan, jotka muuttuisivat varmaan pian harmaiksi, ja etsi kaapista pullon punaviiniä.
Mitä hän oli tekemässä? Ei ollut mitään, mitä hän voisi antaa Salomelle.
"Tässä", David ojensi lasin Salomelle ja nykäisi peittoa paremmin sängylle. Hän työnsi yöpöydällä olevan, huulipunalla kirjotun puhelinnumeron farkkujensa taskuun.
"Tuota... Ole kuin kotonasi."

Tämä ei ollut aivan se jälleennäkeminen, jota Salome oli kuvitellut mielessään.
Mutta elämä ei ollut kuin satua. Kaikki voisi mennä vielä hyvin. Kun olisi valmis tekemään töitä.
Hän kumartui nappaamaan Momon hetkeksi syliinsä ja otti sitten viinilasillisen vastaan.
"Onko kaikki hyvin, David?"

David istahti sängylle ja nojasi käsivarret reisiinsä. Hän katseli hetken jalkojaan ja polkaisi sitten konjakkinahkaiset kengät pois.
"En ole mies, joka antaisi sinulle arvoisesi tulevaisuuden."

Salome kurtisti kulmiaan.
"Älä puhu itsestäsi noin", hän pyysi kun astui lähemmäs.
"Mitä sinä tarkoitat?"

"Minun tulevaisuuteni kuoli autokolarissa vuosia sitten", David sanoi tuijottaen paljaita jalkojaan.
"Olen selviytynyt hengissä siitä saakka, odottaen omaa lähtöpäivääni. En ole hyvä mies. Olen rikkinäinen, yksinäinen, vanha mies, joka tekee huonoja päätöksiä ja elää pimeydessä. En ole sellainen mies, josta sinun kuuluisi haaveilla."

Salome tunsi sydämensä särkyvän. Hän hylkäsi viinilasinsa lähimmälle tasolle ja polvistui lattialle Davidin eteen nähdäkseen edes vilauksen miehen kasvoista.
"En kuvittele, että voisin olla edes murto-osaa siitä, mitä hän oli sinulle", hän vetosi, koskettaen Davidin polvea.
"Mutta sinun ei pitäisi joutua olemaan yksin."

"Eikä sinun pitäisi haaveilla jostain, mikä tulee tuottamaan sinulle vain kärsimystä", David vastasi.
"Et tiedä, millaista on elää etäsuhteessa. Ja sinä ansaitset tulevaisuuden. Valkoiset häät, lapsia, mitä haluatkaan."

Salomen silmät välkähtivät.
"Älä kerro minulle, mistä minun on sopiva haaveilla", hän huomautti, silittäen Davidin polvea.
"Minä haluan yrittää."

David hieraisi kasvojaan.
"Voisin olla heikko mies ja sanoa, että hitot, tapaillaan jos niin haluat, jos asuisit täällä", hän huokasi.
"Mutta on hulluutta sukeltaa ehdoin tahdoin etäsuhteen tuskaan. Emme edes tunne toisiamme kunnolla."

Salome siristi silmiään.
"Emmekä tule tuntemaan, jollet anna minulle mahdollisuutta", hän huomautti.
"Minä muutan tänne, ja me voimme tutustua kunnolla."

David huokasi hiljaa ja tutki naisen kasvoja. Salome tulisi toteamaan joku päivä, että tuhlasi aivan liikaa elämäänsä häneen.
Nainen tuskin ymmärsi, mihin oli sotkeutumassa.
"Lisää viiniä?"

Salome kurotti poimimaan lasin käteensä, muttei noussut paikaltaan.
"Olen tosissani, David", hän vetosi.
"Voit yrittää työntää minut pois luotasi, jos tahdot, mutta minä en aio lähteä. Jos on pienikin mahdollisuus siihen, että meistä voisi tulla jotakin."

David silitti Salomen hiuksia taakse ja katsoi naista lempeästi toruen, silittäen peukalollaan arven kirjomaa poskea.
"Et todella ymmärrä omaa parastasi", hän vastasi ja nousi ylös, hakien viinipullon keittiöstä ja täyttäen heidän lasinsa uudelleen.

Salome kallisti päätään kosketusta kohti.
"Olen valmis ottamaan sen riskin", hän vastasi ennen kuin otti kulauksen viinistään.
"En aio luovuttaa ilman taistelua."

David pudisti päätään ja vajosi takaisin sängylle, ottaen pitkän siemaisun lasistaan. Olisipa Salome nähnyt, ettei hän ollut unelmien prinssi tai edes se hirviö, josta muotoutuisi sellainen rakkaudentunnustuksella.
"Joten, mitä haluaisit tehdä aikasi New Yorkissa?"

Salome kieltäytyi itsepintaisesti uskomasta, että pimeys ei voisi koskaan helpottaa otettaan Davidista. Ja jos niin kävisikin, mies tarvitsisi jonkun, joka auttaisi tätä näkemään edes pilkahduksen valosta.
Kenenkään ei ollut hyvä olla yksin.
"Ajattelin, että aloittaisin kokkaamalla sinulle."

David naurahti hämillisenä ja suki hiuksiaan. Ilta oli ollut katastrofi, mutta siinä Salome oli.
Naisen olisi todella pitänyt löytää joku, jonka kanssa elämä olisi helppoa ja onnellista ja tulevaisuus täynnä toivoa.
"Jos olet varma."

Salome otti kulauksen viiniä, laski lasin pöydälle ja kipusi sitten Davidin syliin.
"Sinun ei tarvitse ollenkaan huolehtia", hän vakuutti.
"Resepti on idioottivarma. En voi millään tuhota sitä. Mihin aikaan haluat ruuan?"

David pudisti päätään ja kiersi käden naisen selälle.
"Ei sinun tarvitse laittaa ruokaa", hän vakuutti. Kellokin taisi olla lähempänä keskiyötä.
"Ehkä meidän kannattaisi nukkua?"

"Haluan. Huomenna. Mihin aikaan haluat syödä?"
Salome upotti sormensa Davidin hiusten joukkoon. Hänen äidillään oli vakaa uskomus siitä, että ruoka korjasi mitä tahansa, ja hän toivoi perineensä siitä uskomuksesta edes ripauksen.
"Väsyttääkö sinua?"

"Minun pitää olla kuuden jälkeen teatterilla. Yleensä vain otan jotain matkalla", David totesi. Hän päätyi syömään myöhäistä, liian suurta aamiaista, kun jaksoi pakottaa itsensä ylös sängystä.
"Eikö sinua väsytä?"

Salome silitti Davidin hiuksia taaksepäin.
"Sitten kokkaan sinulle niin, että ehdit syödä ennen sitä", hän vastasi, ja teki parhaansa karkottaakseen huoneessa viipyvän toisen naisen haamun.
"Väsyttää. Mutta olen onnellinen, että olen taas täällä."

David katseli Salomen kasvoja ja toivoi, että aamun kultainen valo karkottaisi illan virheet. Ehkä se myös selvittäisi hänen päätään.
Mies tyhjensi lasinsa ja kömpi peremmälle sänkyynsä, vajoten selälleen. Hän taputti paikkaa vieressään.

Salome tunsi jälleen sietämätöntä hellyyttä katsoessaan Davidia.
"Vaihdan vain yöpaitaan", hän vastasi, koskettaen miehen säärtä.
Ehkä tänään olisi parasta vain nukkua.

David ei jaksanut enää nousta, vaan kiemurteli ulos farkuistaan ja nykäisi paidan päänsä yli, nakaten ne puolipitoisista vaatteista säännöllisesti täyttyvään, oranssiin samettinojatuoliin.
Hän painoi silmänsä kiinni ja toivoi, että voisi siten tyynnyttää päässään risteilevät ajatukset. Hän tiesi sydämessään, ettei olisi oikein suostua Salomen pyyntöön, mutta ei pystyisi kieltäytymään.

Ei mennyt pitkään, kun Salome palasi, ja huuhdeltuaan kasvojaan kylmällä vedellä hän oli päättänyt, ettei ajattelisi, mitä vuoteessa oli tapahtunut hetkeä ennen hänen tuloaan.
Se ei ollut helppoa.
Hän kipusi sänkyyn, persikanvaaleaan silkkiyöpaitaan pukeutuneena. Se ei ollut erityisen seksikäs, ja kangas oli pehmeäksi kulunut, mutta ehkä se oli vain hyvä tässä tilanteessa.

David laski käden Salomen vyötärölle ja veti naisen selän rintaansa vasten, kiertäen käsivarren paremmin tämän ympärille.
"Nuku hyvin", hän toivotti.

"Kauniita unia, David", Salome toivotti ja käpersi itsensä miestä vasten.
Oliko hän typerys kun kuvitteli, että voisi tarjota jotakin Davidille? Miehen yksinäisyys oli särkenyt hänen sydämensä, eikä hän voinut vastustaa toivetta siitä, että ehkä hänen onnistuisi tuoda edes ripaus valoa pimeyteen.
Toisen kehon lämpö tuuditti hänet nopeasti uneen.

*

*

*

Kuten Oopperan kummitus, David eli öisin ja vastasi pienen, sotkuisen yksiön täyttävään aamunkajoon kääntämällä unisesti kylkeä ja vetämällä tyynyn päänsä päälle.
Lepakkokorvaiset kissat eivät pahastuneet isäntänsä tapaa nukkua puoleen päivään, vaan käpertyivät onnellisina paljaalle selälle.

Salome istui vuoteen toisella puolella, tyyny selkänsä takana, ja kohotti katseensa kannettavan tietokoneensa näytöstä Davidin liikahtaessa.
"Huomenta", hän tervehti miestä, koskettaen tämän selkää.
"Suljenko verhot, querido?"

"Ei tarvitse", David vastasi ääni unesta painuksissa ja antoi tyynyn lojua päänsä päällä. Toinen kissoista leipoi hänen selkäänsä terävin pikku kynsin, mikä taisi käydä akupunktiosta.
"Paljonko kello on?"

Salomen suupieli nykäisi. Hän siirsi kannettavan tietokoneensa syrjään ja laskeutui kyljelleen, niin että saattoi viedä kätensä silittämään kissoilta vapaata aluetta Davidin selällä.
"Vähän yli puoli yhdentoista."

David raotti toista silmäänsä ja varmisti, että kyse oli aamusta. Onneksi häntä kaivattaisiin teatterissa vasta kuudelta.
Kosketus tuntui mukavalta.
"Nukuitko yhtään?"

Salome antoi sormiensa vaeltaa Davidin niskalle.
"Aivan riittävästi", hän vakuutti.
"Olen tottunut kiertueella olemattomiin yöuniin, tämä oli luksusta."

"Mikä sinua valvotti kiertueella?" David kysyi ja yritti herätä, tukahduttaen haukotuksen ja tuupaten tyynyn päältään.

Salomen käsi siirtyi silittämään tyynyn alta paljastunutta harjaa.
"Aidalla oli hyvin kiireinen aikataulu", hän vastasi, punoen sormiaan hiusten joukkoon.
"Voisit vielä jatkaa unia. Sinua on kaunis katsella."

Davidin suupieli nykäisi lämpimästä huvituksesta ja mies hieraisi unista silmäänsä.
"Ja jättää sinut valvomaan ihan yksin?"
"Mitä sinun työsi piti sisällään kiertueella?" hän kysyi.

"Se olisi kieltämättä sääli", Salome myönsi, katsellen meripihkaista katsetta.
"Minä olen osa tiimiä, joka vastaa siitä, että Aida on siellä, missä pitääkin ja voi hyvin."
Hänen kulmillaan häivähti kurtistus.
"En ole onnistunut siinä aina kovinkaan hyvin."

"Taidat ottaa liikaa vastuuta", David arveli.
"Tai sitten Aida on paljon vaativampi pomo kuin olen osannut arvata. Oletko joutunut öisille aarremetsästyksille tai diivan oikkujen kohteeksi?"

Salome nauroi kehräten.
"En. Aida on mahtava. Kunpa olisikin kyse sellaisesta..."
Hän tunsi pahoinvoinnin nostavan päätään muistaessaan, mitä Aida oli joutunut kokemaan.

"Mistä sitten on kyse?" David kysyi haukotellen ja ojensi käden taitetuksi tyynyksi päänsä alle, katsellen Salomea.
"Et ole valvonut yötä erotellen vihreitä karkkeja omaan kulhoon? Tai etsien sitruuna-vesimeloni-kivennäisvettä keskilännen kioskeista keskellä yötä?"

Miten Salome toivoi, että olisi voinut kertoa. Mutta se olisi ollut väärin Aidaa kohtaan. Naisen salaisuus oli turvassa hänen kanssaan.
"En tietenkään ole", hän väisti ensimmäisen kysymyksen ja kiemursi lähemmäs, niin että saattoi hipaista huulillaan Davidin huulia.
Aamu oli miltei karkottanut muiston toisesta naisesta.
"Juoksuttaisitko sinä assistenttia sillä tavalla?"

"Totta kai", David vastasi huvittuneena.
"Kenkieni pitäisi kiiltää ja ainoa väline kiillottamiseen on hammasharja. Haluaisin myös kantotuolin ja aina innokkaita kissanpentuja tarjolle. Vaihtaisin vaatimuksiani lennosta, kuten oikean diivan tapoihin kuuluu, ja järjestäisin kohtauksen, jos ajatuksiani ei luettaisi. Tietenkin."

"Tietenkin", Salome vastasi ja upotti sormensa paremmin Davidin hiusten joukkoon niin että saattoi tukistaa niitä kevyesti.
"Arvasinhan minä, että sinussa asuu diiva."
Hän yritti houkutella miehen kääntymään selälleen.
"Oletko sinä kissaihminen, David?"

David hymyili puolittain ja kierähti selälleen, mikä sai paljaalla selällä nukkuneet kissat muksahtamaan nurin. Ne kömpivät jaloilleen loukkaantuneena ja loivat heihin murheellisia katseita.
"Taidan olla. Oletko sinä?"

Salome kipusi Davidin syliin, edelleen yöpaidassaan - sen verran hän oli itselleen sallinut - ja asettui makaamaan miehen päälle.
Hän lepyttelisi kissoja myöhemmin.
"Olen. Olen haaveillut kissasta vuosia."

"Etkö voisi nyt hankkia sellaisen?" David kysyi ja laski käden Salomen reidelle.
"Jos Aida menee useiksi kuukausiksi teatteriin ja pysyy Lontoossa."

"Voisin", Salome vastasi silmiään siristäen.
"Mutta voisin myös pitää seuraa sinun kissoillesi."

"Se on totta", David myönsi ja pöyhäisi tyynyä paremmin päänsä alle. Hän rapsutti Momoa korvan takaa.
"Meillä taisi jäädä kesken keskustelu siitä, miten Aida juoksuttaa sinua niin, ettet saa nukkua."

Salome ei ollut varma, väistikö David hänen sanoihinsa sisältyvää ehdotusta.
Hän ei antaisi miehen enää tuntea yksinäisyyttä.
"Minua sitoo assistenttien pyhä vala. En voi kertoa. Ja mistä päättelet, että syy on Aidan? Ehkä olen vain ikävöinyt sinua."

"Miten assistenttien pyhä vala meneekään?" David kannusti huvittuneena ja silitti Salomen reittä. Kissat yrittivät ahertaa heidän väliinsä huonolla menestyksellä.
"Ja mitäs minä voisin tehdä asialle?"

Salome nyrpisti nenäänsä.
"Assistenttien pyhä vala estää minua kertomasta sitä sinulle", hän vastasi.
"Mutta Hippokrateen vala jää sille toiseksi, usko minua. Me voisimme keksiä jonkin miellyttävän tavan aloittaa tämä aamu."

"Kuka opetti sen sinulle?" David kysyi kohottaen kulmaansa ja nosti toisenkin kätensä silittämään Salomen reittä. Vai miellyttävän tavan.

"Se kuului minun initiaatioriittiini, tietenkin", Salome vastasi.
"Eikö teillä näyttelijöillä ole sellaista?"
Hän työnsi itseään hieman ylemmäs niin, että saattoi painaa suudelman Davidin huulille.
"Tahdotko kahvia? Tai teetä?"

"Ei Hippokrateen valaa lyövää, salaista valaa osana initaatioriittiä", David vastasi.
"Olen utelias." Hän vilkaisi keittiötä kohti ja tukahdutti haukotuksen.
"Onko se aamun miellyttävä aloitus? Teekupillinen?"

Salomen suupieli nykäisi.
"Se on ammatinvalintakysymys", hän huomautti.
"Kuinka sinä juhlit valmistumistasi?"
Hänen silmänsä siristyivät.
"Se riippunee siitä, kuinka hereillä olet."

"Siitä on hyvin, hyvin kauan", David huomautti kohottaen toista kulmaansa.
"Mutta olin töissä Beastin understudyna siihen aikaan, joten luultavasti kiiruhdin valmistujaisista teatteriin ja kunnollisena, nuorena miehenä toivoin päänäyttelijälle flunssaa."

Salome kohottautui istumaan Davidin vatsalle.
"Etkö koskaan yrittänyt saada häntä pidäteltyä sateessa tai jotakin sellaista?" hän kysyi, samalla kun upotti sormensa vaaleanruskeiden hiusten joukkoon.

"En sentään", David vastasi. Hän oli ollut vain pojannulikka, tavoittelemassa suurensuuria unelmia teatterilavoista, parrasvaloista ja täysistä yleisöistä.
"Mikä olisi sinun strategiasi, jos olisit joutunut kilpailemaan assistentin paikasta?"

"Minä osaan olla hyvin häikäilemätön", Salome vakuutti.
Millaista hänen elämänsä olisi nyt, jos hän ei olisi päässyt Aidan assistentiksi? Olisiko hän edelleen vankina harmaassa arjessa, jonka ajatteleminen sai hänen kurkkunsa kuristamaan.
Hän kumartui painamaan suudelman Davidin huulille.

"Niinkö?" David kysyi ja nosti kätensä Salomen vyötärölle, kun nainen kumartui suudelmaan.
"En usko, ellet todista sitä."

Salome näykkäsi Davidin alahuulta.
"Haluatko minun paljastavan kaikki salaisuuteni kerralla, querido?" hän vetosi pehmeästi.

"Pyysin vain tätä", David huomautti takaisin.
"Et ole paljastanut vielä mitään pyytämääni."

"Kärsivällisyyttä", Salome vetosi.
"Assistentin pyhä vala. Mutta minäkin olen odottanut koko aamun, että heräisit."

"Etkö siis vastaa yhteenkään kysymykseen?" David vetosi pettyneenä ja huokasi dramaattisesti, kohottaen katseensa kattoon.

Salome mutristi suutaan.
"En minä voi sanoa ei tuollaiselle naamalle", hän vetosi, nipistäen miehen poskea.
"Mihin kysymykseen haluat vastauksen kaikkein kipeimmin, querido?"

"No", David sanoi ja hengitti syvään, kun nosti lantiotaan sen verran, että alushousut pääsivät liukumaan pois edestä.
"Puhuimme siitä, miten häikäilemättömyytesi ilmenisi työhaastattelussa... Ja sinä riisuit housuni. Mikä on hyvin miellyttävää, mutta herättää kysymyksiä."

Vastaus sai Salomen hyrisemään naurusta ja puhaltamaan lämmintä ilmaa Davidin vatsalle.
"Minä yritän tietenkin hämätä sinua", hän selitti, ennen kuin painoi miehen vatsalle suudelman.
"Viedä ajatuksesi jonnekin muualle. Haluatko minun lopettavan?"

"En missään nimessä", David vakuutti, vatsan iho ilman kosketuksesta värähtäen. Miellyttävät väreet kulkivat ihon alla.
"Mutta onko kysymys todella hämäyksen arvoinen? Miten työhaastattelusi oikeasti meni?"

Se lämmitti Salomen sydäntä.
Hänellä olisi edes jotakin, mitä tarjota Davidille.
Hän valui hieman alemmas suudelmineen.
"Serkkuni suositteli minua toimistolle."

Hämäys oli tehokasta, sillä Davidin oli hengitettävä syvään ja kohotettava katseensa kattoon kerätäkseen ajatuksiaan.
Sormet koskettivat lempeinä Salomen hiuksia.
"Ehkä häikäilemättömyydelle ei sitten... Ehm... Ollut tarvetta."

Salome kosketti ihoa myös hampaillaan.
"Ei sillä kertaa. Sitä paitsi, entinen minäni oli paljon häikäilemättömämpi."
Hän oli suunnannut yritysmaailmaan. Tietenkin hän oli ollut.
"Minun piti totta kai käydä läpi haastattelu, jotta he saattoivat olla varmoja, että olen oikea nainen tehtävään."
Ja luojalle kiitos hän oli tehnyt niin. Hänen uusi elämänsä oli alkanut siitä.
Hän valui suudelmineen vielä hieman alemmas.

David puhalsi ulos ja nuolaisi hajamielisesti alahuultaan, yrittäen pitää kiinni keskustelusta, vaikka kosketus sai silmät painumaan kiinni ja sormet punoutumaan hiuksiin.
"Se, mmm... Niin", hän jatkoi ja kurtisti kulmiaan.
"Mitä haastattelussa kysyttiin?"

Salome piti paljon enemmän uudesta minästään. Ainakin suurimman osan ajasta.
"No", hän aloitti ja jäi viivyttelemään alavatsalle.
"Tietenkin siitä, miksi minä halusin paikan, ja miksi olisin siihen sopiva. Sitä tavallista. He halusivat tietää, millainen minun stressinsietokykyni on, ja kuinka tulen toimeen ihmisten kanssa. Se oli oikeasti hyvin tavallinen haastattelu, mistä olin melkein pettynyt. Kukaan ei halunnut tietää, kuinka nopeasti minä erottelen M&M-karkkeja värien mukaan. Ja minun piti tosissaan kirjoittaa sopimus salassapitovelvollisuudesta."
Hän painoi viimeisen suudelman vatsalle ja valui sitten alas.

Keskustelu oli tuomittu tauolle, osin siksi, ettei David saanut pidettyä ajatuksiaan kasassa tarpeeksi koherentteja lauseita varten ja osin siksi, ettei hän halunnut Salomen keskeyttävän.
Sormet silittivät naisen hiuksia lempeinä, kunnes hän tunsi kuuman, lähestyvän mielihyvän hiipivän ja työnsi Salomen lempeästi kauemmas.

Se, että hän saattoi tuottaa Davidille mielihyvää, teki Salomen onnelliseksi. Ainakin hän saattoi tarjota edes jotakin, osoittaa yksi pieni teko kerrallaan, ettei miehen tarvitsisi olla yksin.
Kaikki voisi vielä olla hyvin.
Hän kohottautui istumaan ja pyyhkäisi muutaman kurittoman suortuvan kasvoiltaan.

David kohottautui istumaan, veti syvään henkeä ja kiepautti Salomen selälleen sängylle. Sitten hän kumartui suutelemaan naisen kaulaa, hamuten ihoa huulillaan ja kosketti sitä hampaillaan.
Käsi silitti reiden ihoa.

Salome kehräsi, hyvillään siitä, että oli siirtänyt työkoneensa yöpöydälle eikä vain jättänyt sitä lojumaan sängylle - muutoin se olisi saattanut olla entinen kone.
"Tuliko hyvä mieli..?"

"Melkein", David vakuutti ja näykkäsi kaulan ihoa terävämmin, kun nosti kättään ylös, hyväilemään naista ensin kohteliaalla keveydellä ja sitten rohkeammin.

Salomen oli myönnettävä, että hän oli joutunut tietynlaiseen alakynteen.
Se ei haitannut. Lainkaan.
Hän hengitti syvään Davidin hiusten tuoksua ja sulki silmänsä, ja tunsi, kuinka toinen kissoista taputti hänen poskeaan pehmeällä tassullaan.

David painoi suudelman Salomen huulille ja nojautui naisen ylle, nostaen tämän jalkaa ympärilleen, kun käsi jatkoi hyväilyään.
Hän piti ajatuksensa tässä hetkessä, haluamatta harhautua pimeään menneisyyteen tai levottomaan tulevaisuuteen. Ei edes edelliseen iltaan.

Ainakin tässä hetkessä kaikki oli hyvin.
Salome karkotti taidokkaasti edellisen illan haamun samalla kun kietoi käsivartensa Davidin ympärille ja upotti sormensa miehen hiusten joukkoon.
Hän voisi olla hyvä Davidille.
Sormien ote hiuksista muuttui tukistukseksi, kun mielihyvä sai hänet kiinni.

David vastasi naisen mielihyvään painamalla syvän, kaipaavan suudelman tämän huulille ja jatkoi sitten hengenvetoa myöhemmin etsimällä ehkäisyn yöpöydän laatikosta, virittämällä sen paikalleen ja painautumalla lähelle.

Salome tunsi syvää helpotusta, melkein kuin hän olisi pidätellyt henkeä tajuamatta sitä itsekään.
Ainakaan kyse ei ollut siitä, että hänessä olisi ollut Davidin silmissä jotakin vikaa. Että mies ei olisi halunnut häntä enää, ja siksi hakenut seuraa toisaalta.
Hän oli siitä kiitollinen.
Huoli katosi hetkeksi, kun hän antoi sormiensa upota Davidin hiusten joukkoon ja jalkojensa kietoutua miehen ympärille.

Huulet hamusivat ensin huulia ja koskettivat sitten kaulan ihoa, kun David otti Salomen otteeseensa ja etsi heille pehmeän, kiihtyvän rytmin.
Hän kaipasi läheisyyttä, fyysistä kosketusta ja sen tuoman nautinnon antamaa, edes hetkellistä vapautusta hänen mielensä pimeydestä.

Yksinäisyys söi hitaasti elävältä.
Salome pakeni sitä töihin. Hän pakeni sitä siihen, että pyrki ylittämään itsensä joka päivä. Silti oli hetkiä, joina se sai hänet kiinni.
Maalipurkit seisoivat edelleen koskemattomina hänen Lontoon-kodissaan, joka ei tuntunut kodilta.
Mutta juuri nyt hänen ei tarvinnut ajatella siitä mitään, hän saattoi vain unohtua rytmiin, joka riitti karkottamaan yksinäisyyden mennessään.
Naapurit eivät tainneet olla erityisen onnellisia hänen puolestaan.

David oli onnellinen, ainakin tässä hetkessä. Hän kaipasi läheisyyttä, mutta nautti vielä enemmän siitä, kun sai tuottaa nautintoa toiselle ihmiselle.
Hampaat hipaisivat naisen kaulaa, ennen kuin hän haki paremman otteen Salomen lantiosta, kädet intohimoisen lujina.

He eivät edes tunteneet toisiaan.
Mutta voisivat oppia tuntemaan. Hän voisi auttaa Davidia näkemään jälleen valon. Huolehtia siitä, ettei pimeys pääsisi koskaan liian lähelle.
Se kaikki tuntui täysin mahdolliselta, kun mielihyvä levisi lämpimänä hänen kehoonsa ja sai sen painumaan miehen vartaloa vasten.

David salli nautinnon vapautuksen myös itselleen ja viipyi hetken tunteessa, kädet Salomen lantiolla, ennen kuin hengitti syvään, vetäytyi kauemmas ja vajosi selälleen naisen vierelle, silittäen sormenpäillään tämän vatsaa.

Viileys tuntui tunkeutuvan Salomen iholle, kun David vetäytyi kauemmas. Hän käänsi päätään niin, että saattoi katsella miestä, eikä malttanut liikkua tuntiessaan kosketuksen vatsallaan.
"Voitko salakuljettaa minut tänään takahuoneeseen?"

Davidin suupieli nykäisi.
"Ehkä. Nautitko sääntöjen rikkomisesta?" hän kysyi ja venytteli raukeasti, ennen kuin töni tyynyä päänsä alle.

"Minä nautin sinusta", Salome vastasi ja kiepahti kyljelleen voidakseen kiemurtaa lähemmäs Davidia. Vaikka nyt olisi kai ollut jo korkea aika nousta tekemään jotakin tuotteliasta. Hänen olisi tarkistettava sähköpostinsa.
"Ja sinun jumalaisesta äänestäsi."

"Oletko varma, ettet päätyisi mieluummin katsomoon nauttimaan itse showsta?" David varmisti ja sai kissat leveän rintakehänsä päälle.
Momo leipoi ihoa kynsillään, mutta mies kesti sen kärsivällisesti.

Salome punoi sääriään Davidin jalkojen lomaan.
"Minä nauttisin sinusta missä tahansa", hän vakuutti.
"Mutta en sanoisi ei mahdollisuudelle nähdä show taas."

"Voin muiluttaa sinut sisään, jos show ei ole loppuunmyyty", David vakuutti. Hän olisi tyrmistynyt, jos niin olisi maanantai-iltana.
"Etkö kyllästy siihen jo?"

Salome puhahti.
"En koskaan", hän vakuutti ja kiemursi Davidin kainaloon.
"Voisin katsoa sen joka ilta kyllästymättä. Ja päivänäytökset myös."

"Epäilen vahvasti", David vastasi ja kiersi käden Salomen hartioille.
"Phantom on melko raskas tarina esimerkiksi Mamma Miaan, Wickediin ja muihin hyväntuulisiin musikaaleihin verrattuna."

"Minä tiedän sen", Salome vakuutti.
"Mutta minä pidän siitä sellaisena kuin se on."

Davidillä oli hiipivä tunne, että sama päti johonkin muuhunkin. Salomen olisi pitänyt etsiä Lontoosta joku helppo ja mutkaton mies, jonka kanssa nauttia vaivattomista treffeistä ja yhteisistä viikonlopuista.
"Minun pitää käydä suihkussa. Ole vain rauhassa", hän sanoi kömpien ylös.

Salome kiepahti Davidin vartalon jättämään lämpöön ja venytteli kissamaisen nautinnollisesti.
"Onko se aivan välttämätöntä?" hän kysyi, tutkaillen miehen kasvoja ja paljasta rintakehää häpeilemättömänä. Tai ainakin häpeilemätöntä esittäen, sillä leveät hartiat herättivät hänessä edelleen varsin lämpimiä tunteita.

"Melko välttämätöntä. Ihmiset heittelevät vielä roskia, jos liikun kadulla haisten", David huomautti ja pyöräytti hartioitaan, ennen kuin upotti sormet hiuksiinsa ja suki niitä taakse kasvoiltaan.
Sitten hän suuntasi alastomana ravistamaan kissojen kulhoon lisää nappuloita ja vaihtamaan raikkaan veden, ennen kuin sulkeutui kylpyhuoneeseen.

"Et sinä haise", Salome protestoi ja vei kätensä silittämään kylkeensä käpertyneen Momon selkää. Vaikka oikeastaan hänenkin olisi varmasti pitänyt nousta, mennä suihkuun ja siistiä itsensä ihmismäiseen kuntoon.
David pitäisi häntä vielä laiskana.

David palasi suihkusta kymmentä minuuttia myöhemmin, pyyhe lantion ympärille kierrettynä, parta siististi ajettuna ja hammastahnan maku suussa viipyen.
"Haluatko aamiaista?" hän kysyi vetäessään jalkaansa alushousut ja niiden perään tummat farkut ja valkoisen, hyvinistuvan t-paidan. Hän siivosi samalla vaivihkaa puolipitoisia vaatteita pyykkikoriin.

Salome oli sillä välin löytänyt varsin rakastetulta vaikuttavan kissanlelun ja oli käyttänyt aikansa yrittämällä selvittää, kumpi kissoista mahtoi olla siitä innostuneempi. Siinä vaiheessa, kun David palasi, hänen tutkimuksensa oli edelleen kesken.
"Tähän aikaan se taitaa lähennellä pikemminkin brunssia", hän vastasi, kun nousi lattialta ja kaivoi matkalaukustaan persikoilla kuvioidun pussin käydäkseen vuorostaan suihkussa.
"Mutta haluan, kiitos."

David tarjosi Salomelle kaapista puhtaan pyyhkeen ja viittasi vieraanvaraisesti suihkua kohti.
Hän sulloi avaimet ja lompakon taskuihinsa ja lähti hakemaan heille aamiaista läheisestä kahvilasta, omatunto edellisestä illasta soimaten.

Salome vastusti nolostuttavaa kiusausta kurkistella Davidin kylpyhuoneen kaappeihin - oppiakseen miehestä lisää, ei udellakseen - ja nautti sen sijaan mahdollisuudesta kiireettömään suihkuun. Hän pesi jälleen hiuksensa lainatulla shampoolla, vaikka tällä kertaa hän ei joutuisikaan kiiruhtamaan pois miehen luota heti.
Hiukset edelleen kosteina kihartuen hän valikoi matkalaukusta ylleen valkean paidan ja hameen, jonka tummaan kankaaseen oli kuvattu retroon tyyliin eri sävyisiä samettiruusuja.
Sitten, paremman tekemisen puutteessa, hän alkoi lajitella pyykkejä.

David katsoi naista tyrmistyneenä, kun palasi takaisin mukanaan tee, kahvi ja ruskea, lämmin paperipussi tuoreita muffinsseja.
"Mitä teet?" hän kysyi hämmästyneenä ja kumartui rapsuttamaan kissojaan.

Salome hätkähti ja oli pudottaa käsistään paidan, jonka puuttuvaa nappia hän oli unohtunut tarkastelemaan.
"Lajittelen pyykkiä", hän vastasi ja vilkaisi eri värisiä ja eri materiaalista valmistettuja kasoja.
Hän tunsi hermostuneen vihlaisun vatsassaan. Oliko hän tehnyt jotakin väärää?
"Onko täällä pyykkitupa?"

"Ehm", David vastasi ja istahti sänkynsä laidalle, taputtaen Salomelle paikkaa vieressään.
"Käytän itsepalvelupesulaa tässä lähellä. Ei sinun todella tarvitse siivota täällä tai laittaa pyykkejäni. Jos annat seuraavalla kerralla ennakkovaroituksen, lupaan siivota etukäteen ennen tuloasi."

Salome kurtisti kulmiaan.
"En minä siksi alkanut siivota, ei sinun minua varten tarvitse", hän vakuutti. Sitten hänen ilmeensä muuttui huolestuneeksi.
"Älä vain sano, että olin viemässä pesuun onnenalushousujasi tai jotakin?"

David pudisti päätään.
"En omista sellaisia. Mutta olet vieraani", hän muistutti.
"Tule aamiaiselle."

Salome keräsi pyykit takaisin koriin lajiteltu kasa kerrallaan.
"Käskit minun olla kuin kotonani", hän muistutti.
Kotonaan hän harvoin vain istui paikoillaan.
"Mitä sinä ostit meille?" hän kysyi astellessaan miehen luo.

David tarjosi Salomelle kuppia kahvia ja muffinssipussia.
"No, toki – mutta ajattelin, että voisit rentoutua sen sijaan, että peset pyykkiä. Kai se on sinulle tuttu konsepti?"

Salome ei tuhlannut aikaa esittämällä, ettei oikeastaan ollut edes nälkäinen, tai mitä hänen nyt olisi uuden miehen edessä ikinä pitänytkään tehdä, vaan kävi kiinni ensimmäiseen muffinssiin.
"Tietenkin on. Minä loikoilin tänään sängyssä melkein puoleenpäivään."

"Taidan elää hunningolla", David myönsi. Usein teatteri-illat venähtivät pitkälle keskiyön jälkeen, eikä hänellä ollut syytä nousta sängystä ennen kuin oli aika lähteä juoksulenkille tai kuntosalille.

"Ei se haittaa", Salome vakuutti ja ojensi muffinssia houkutellen myös Davidille. Uutta muffinssia, ei omaansa. Siitä hän ei ollut luopumassa.
"Sinä et siis harrasta onnenalushousuja?"

"En, en taida olla kovin taikauskoinen", David vastasi ja otti muffinssin vastaan. Hänen kai pitäisi syödä terveellisemmin ja kuntoilla enemmän.
"Harrastatko sinä?"

"Minä kuvittelin, että teatterilaiset nimenomaan ovat taikauskoisia. Uskaltaisitko viheltää teatterissa?"
Salome otti uuden haukkauksen muffinssistaan.
"Minulla on onnenmekko."

"Suuri osa onkin", David vastasi. Hän oli menettänyt viimeisetkin rippeet uskostaan onneen tai kykyynsä vaikuttaa tulevaisuuteen oman toimintansa ulkopuolella.
"Mikä onnenmekkosi supervoima on?"

"Se saa minut tuntemaan oloni hyväksi", Salome vastasi ja poimi itselleen toisen muffinssin.
"Se oli ensimmäinen vaate, jossa tunsin oloni hyväksi onnettomuuden jälkeen. Jos sinun pitäisi valita yksi väri, johon pukeutua, mihin pukeutuisit?"

David nyökkäsi ymmärtäen ja työnsi loput muffinssista suuhunsa. Se ei ollut lainkaan hullua niin kuin saastainen pari alushousuja, joilla kuvitteli olevan taikavoimia.
"Oranssiin varmaan."

Salome hörppäsi kahviaan ja nautti suoniin virtaavasta kofeiinista.
"Pitäisi kai olla järkevä ja valita musta, sillä se sopii periaatteessa kaikkiin tilaisuuksiin", hän totesi mietteliäänä, kulmat kurtistuen.
"Mutta minäkin valitsisin oranssin. Jos saisit matkustaa minne tahansa, minne lähtisit?"

"Se on kaunis, onnellinen väri", David myönsi ja tyhjensi teemukinsa, ennen kuin vajosi istumaan lattialle, nosti kädet päänsä taakse ja lähti tekemään vatsalihasliikkeitä.
"Viihdyn parhaiten jossain, missä voi istua mukavassa katukahvilassa hyvän leivoksen ja teen kanssa katselemassa ihmisiä. Ehkä suosikkipaikkojani on Wien. Minne sinä lähtisit?"

Salome jäi katselemaan Davidin treeniä.
"Se kuulostaa mukavalta", hän myönsi.
"Minä rakastan sacherkakkua. Minä haluaisin jonnekin, missä aurinko paistaa ja pensaat ovat täynnä kukkia. Nautitko sinä urheilusta?"

"Millaista sacherkakku on? En ole varmaan koskaan syönyt", David kysyi ja hengitti syvään noustessaan lattiasta jalkojaan vasten.
"En voi väittää nauttivani."

Salome tuijotti Davidia hetken järkyttyneenä.
"Vain yksi kuuluisimmista wieniläisistä leipomuksista. Siinä on jumalainen suklaakuorrutus ja aprikoosihilloa. Mennäänkö joku päivä käymään kahvilla, David? Minä voin tarjota sinulle sellaisen."
Hän irvisti myötätuntoisena.
"Minäkin inhoan sitä. Paitsi juoksemista, se ei ole niin kamalaa."

"Vietän siellä enemmän aikaa oopperassa kuin kahvilla", David vastasi anteeksipyytäen ja jatkoi rytmikästä ponnistelua.
"Ja mennään vain. Voimme myös juosta Central Parkissa."

"Minä en ole koskaan ollut oikeassa oopperassa, vaikka jaankin nimeni sellaisen kanssa", Salome myönsi, vaikka miettikin, olisiko hänen pitänyt yrittää salata se. Hitto, ei tietenkään. Heidän oli tutustuttava toisiinsa.
"Se kuulostaa mukavalta. Pidätkö edes juoksemisesta?"

"Vanhempasi ovat isojakin oopperan ystäviä?" David kysyi ja vajosi selälleen, kun pääsi laskuissa kahteensataan.
"En erityisesti. Kiinnostukseni on aina ollut muualla."

"Ja silti sinä urheilet."
Salome valui istumaan lattialle Davidin viereen ja laski kätensä tämän vatsalle.
"Mmm, mutta hekin ovat kuunnelleet sitä lähinnä nauhalta."

"Luulen, että yleisöillä ja tuottajilla olisi jotain 200-kiloista Oopperan kummitusta vastaan", David vastasi ja lojui rennosti nyt siistimmällä matollaan hänen siivottuaan aikaisemmin vaatteet pois.
"Mikä sai heidät valitsemaan sen?"

"Syrjintää", Salome huomautti ja kellahti Davidin vierelle matolle. Ei vienyt kauaa, kun kissat jo löysivät heidän luoksensa.
Siitä tuli kotoisa olo.
"En ole oikeastaan koskaan kysynyt", hän myönsi nolona.
"Pitävätkö sinun vanhempasi musiikista?"

"He kuuntelevat radiota autossa", David vastasi. Hänen perheensä oli tullut silloin tällöin katsomaan häntä lavalla, mutta musiikki oli aina ollut kieli, joka puhutteli vain häntä.
"Millaisia sinun vanhempasi ovat?"

"Olisin kuvitellut, että tulet hyvin musikaalisesta perheestä", Salome myönsi ja silitti heidän ympärillään kiehnäävän Momon selkää.
"Ja minun vanhempani ovat... Perinteisiä. Äiti on ollut koko elämänsä kotiäiti, ja isä on hoitanut perheen elättämisen. Äiti on pettynyt siihen, etten ole perustanut vielä perhettä ja seurannut hänen jalanjälkiään."

Lapsuudessaan David oli toivonut, että olisi ollut adoptoitu ja yhtäkkiä von Trappit olisivat ilmestyneet hakemaan häntä kotiin. Maria ei olisi pitänyt hänen haaveitaan ajantuhlauksena.
"Haaveiletko sinä perheen perustamisesta?"

Salome irvisti.
"En mitenkään halua vähätellä äitiäni, hän on tehnyt meidän kanssamme valtavan työn, ja se on hienoa, mutta pysyn mieluummin hauskana tätinä sisarusteni lapsille."
Ajatus omasta lapsesta tuntui hyvin vieraalta. Kammottavalta, jos hän oli aivan rehellinen.
"Ehkä olen liian itsekäs."

"En usko, että tässä maailmassa voi olla itsekästä olla hankkimatta lapsia", David vastasi. Lizzie oli uskonut niin vahvasti ja halunnut sen sijaan tarjota kodin sellaista kipeästi tarvitsevalle, mikä oli ravistellut kokonaista yhteiskuntaluokkaa.
Mei oli edelleen kummajainen adoptoidun äidinsä suvulle.

"Riippuu, keneltä kysyy", Salome huokaisi.
"Minun äitini on hyvin harras katolilainen."
Kun Momo sai tarpeekseen silityksestä, hän siirsi kätensä takaisin Davidin vatsalle.
"Minä olisin onnellinen kissasta."

David katseli Salomea ja kosketti naisen hiuksia.
"Voit jakaa kissani aina, kun olet täällä", hän tarjosi ja kannusti Salomea syömään viimeisenkin muffinssin pussista.

Salome ei juuri kannustusta tarvinnut.
"Minusta tulee vielä paksu", hän huokaisi tuntematta erityistä huolta.
"Milloin ehdimme juoksemaan?"

"Ehkä huomenna", David ehdotti ja tukahdutti haukotuksen. Tänään hänelle riitti vatsalihasliikkeet painottamaan aamiaismuffinssia.
"Täytyy lähteä viiden maissa kohti teatteria."

Salome punoi toisen jalkansa Davidin jalkojen lomaan.
"Minun pitää kokata sinulle sitä ennen", hän muistutti.
"Tarvitset kunnon ruokaa, että jaksat."

"Voin myös napata jotain matkalta", David rauhoitteli.
"Oletko varma, että haluat tulla illaksi teatterille? Täällä on kuitenkin paljon muitakin Broadway-esityksiä joka ilta."

"Minä lupasin", Salome muistutti, mutta tunsi olonsa laiskaksi. Ehkä hänen olisi pitänyt huolestua siitä, kuinka mukavalta matolla makailu tuntui.
"Minä haluan nähdä sinut."

"Saathan sinä nähdä minut", David vakuutti ja haukotteli raukeasti.
"Voisimme ottaa vielä, hmm, päiväunet."

Salome hyrähti naurusta.
"Oletko aivan varma, ettet ole itsekin kissa?" hän esitti epäilyksensä.
Vaikka kieltämättä hänkin tunsi olonsa miellyttävän raukeaksi.

"Kuka tietää", David vastasi vääntäytyen pystyyn ja ojensi kätensä Salomelle auttaakseen naisenkin jaloilleen. Sitten hän rojahti sänkyyn.
"Tässä on vielä tovi, ennen kuin on syytä lähteä."

Salome ei harrastanut päiväunia. Hän pyrki käyttämään päivänsä mahdollisimman tehokkaasti, niin, ettei aikatauluun jäänyt tyhjiä kohtia. Aidan tiukka aikataulu oli tehnyt siitä helppoa.
Silti ajatus Davidin viereen kellahtamisesta oli hyvin houkutteleva.
Hän pujottautui ulos hameestaan ja hylkäsi sen läheiselle nojatuolille ennen kuin kömpi sänkyyn miehen vierelle.

David laski käden Salomen vatsalle, hivuttautuen puseron helman alle ja silittäen vatsan ihoa sormenpäillään. Maanantait aloittivat uuden show-putken, mutta hänelle ne olivat kiireettömiä aamuja ja auringonvalossa leijuvia pölyhiukkasia toisin kuin suurimmalle osalle maailmaa.

Salome antoi silmiensä painua kiinni ja keskittyi nauttimaan kosketuksesta.
"Nautitko päiväunista?" hän kysyi, kun oli kuunnellut hetken hiljaisuutta.

"Kyllä, uni on lohdullinen ystävä", David totesi. Joskus todellisuus oli kestämätöntä sen jälkeen.
"Sinä et taida olla loikoilun ystävä?"

Se kuulosti hirvittävän surulliselta.
"En sanoisi niinkään", Salome vastasi, hakien parempaa asentoa miehen vierellä.
"Pysähtyneisyys on minun viholliseni."

"Miksi?" David kysyi ja kääntyi kyljelleen, antaen kätensä viipyä silittämässä naisen vatsaa.

Salome kohautti toista olkaansa, mutta liike jäi varsin puolittaiseksi.
"Silloin ajatukset saavat helpommin kiinni."

"Mitä sinä ajattelet?" David kannusti ja siirtyi silittämään kättään puskevia kissoja.

Kosketuksen katoaminen sai Salomen huokaamaan.
"Asioita", hän vastasi, mietittyään hetken, kuinka pukisi sanoiksi ajatuksensa.
"Asiat muuttuvat rasittaviksi silloin, kun niitä miettii liikaa. Niin kuin sitä, olisiko pitänyt tehdä jotakin toisin, tai että perhe on kaukana, tai jotakin."

"Ehkä tarvitset enemmän harrastuksia", David ehdotti ja rapsutti Momon punertavaa korvantaustaa, mikä sai kissan sulkemaan silmänsä nautinnollisesti.

Salome tuhautti nenäänsä.
"Olisitko sinä valmis aloittamaan uuden harrastuksen, David?"

"Se riippuu täysin harrastuksesta. Olen mukavuudenhaluinen, vanha mies", David muistutti huvittuneena.

Salome tuhahti Davidin hartiaa vasten.
"Et sinä ole vanha", hän vetosi, ja punoi jalkojaan miehen jalkojen lomaan.

"Tunnen olevani vanha ja väsynyt", David huomautti.
"Ja olen huomattavasti sinua vanhempi."

Salome tuhahti uudelleen.
"Minä en aio kuunnella, kun puhut noin", hän huomautti.
"Ikä on vain numero."

"Mm'hh", David vastasi ja silitti Momon selkää, kun kissa könysi hänen rinnalleen nukkumaan veljensä viereen.
"Miten minun pitäisi puhua?"

Älä puhu niin kuin elämäsi olisi jo ohi, Salome vastasi mielessään. Mutta eikö David tuntenut juuri niin? Onnettomuus oli riistänyt mieheltä tämän elämän rakkauden. Eikä hän voinut kuvitella, että olisi mitään muuta kuin balsami, joka helpottaisi pahinta kipua.
Hän olisi onnellinen siitäkin.
"Puhut, kuin olisit ikäloppu", hän sanoi ääneen.
"Vaikka et ole."

David kohotti kulmaansa.
"Millaisia asioita sinä harrastat?" hän kysyi vaihtaen aihetta pois iästään. Hän tunsi olevansa ikäloppu.

Salome kipristi varpaitaan.
"Minulla ei ole aikaa harrastuksille", hän myönsi alistuneesti, eikä ollut varma, miksi se tuntui melkein hävettävältä.

"Aidan täytyy olla hirmuinen orjapiiskuri", David vastasi suupieli huvittuneena nykäisten.
"Mihin hän pakottaa sinut käyttämään kaiken aikasi?" hän kysyi.

"Aida on ihana", Salome puolusti tosissaan.
"Minulla on vain paljon työtä nyt, kun hänen suosionsa on nousussa. Paljon sähköposteja luettavana ja pyyntöjä käsiteltävänä. Ja hänen aikataulunsa on armoton."
Hän oli hetken hiljaa.
"Minua pelottaa, kuinka käy, jos hän palaa teatteriin."

"Voisit jättää aikaa itsellesikin", David muistutti. Hän oli melko varma, että Salome täytti enemmän aikaa työllä kuin oli tarpeen.
"Mitä tarkoitat?"

Salome tunsi hartioidensa jännittyvän.
"Minä en pilaillut kun sanoin, että inhoan, kun on aikaa ajatella", hän vastasi. Vaikka hän olikin toivonut, että olisi voinut pitää sen osan elämästään sivussa.
"Jos Aida palaa teatteriin, minulla on enemmän aikaa tehdä niin."

"Siinä harrastukset tulevat kehiin", David vastasi.
"Ja ehkä terapia?" hän ehdotti.
"Omien ajatusten ei pitäisi olla niin pelottavia seuralaisia."

Salome oli hetken hiljaa.
"Oletko sinä puhunut asioistasi terapeutille?" hän kysyi sitten. He eivät vielä tunteneet toisiaan. Heidän pitäisi oppia tuntemaan. Hän ei antaisi miehen pysyä pimeydessä.

"Kävin terapiassa Lontoossa", David vastasi. Hänen ystävänsä olivat pakottaneet hänet sinne, ja se oli saanut elämän takaisin raiteilleen.

"Oletko miettinyt, että se voisi tehdä hyvää täälläkin?" Salome jatkoi.
"Se voisi auttaa."

"Olen selvinnyt täällä näin", David vakuutti. Hän keskittyi tekemään työnsä, antamaan kaikkensa esityksille ja sen ulkopuolella... Oliko sillä väliä?

"Onko sinulla täällä muuta kuin työ?" Salome kysyi ja kohottautui kyynärpäänsä varaan niin, että saattoi tarkastella Davidin kasvoja.
"Yksinäisyyttä ei yleensä lievitetä ilman syytä."

"Minulla on ystäväni", David vastasi. Suuri osa oli levittäytynyt pitkin maailmaa, mutta he olivat silti jotain, jotka estivät häntä häviämästä.

"Silti sinä mieluummin nukut kuin kohtaat maailman."
Salome tunsi olonsa epämukavaksi. Kuin hän olisi astumassa alueelle, joka ei hänelle kuulunut.

"Niin", David vastasi.
"Tunnen olevani vanha mies, ja tällä hetkellä vain keskityn siihen, että voin antaa odottamisen arvoisen shown kahdeksan kertaa viikossa."

Salomea turhautti.
"Se ei kuulosta elämältä."

"Ja millaista sinun elämäsi on?" David kysyi takaisin. Hän ei etsinyt enempää omaansa, vaikka Salomella tuntui olevan vakaa käsitys siitä, millaista hänen elämänsä olisi kuulunut olla.

"En sanonut, että minun elämäni on sen parempaa", Salome vastasi ja laskeutui takaisin makuulle. Hän toivoi, että olisi voinut palata siihen hetkeen, jossa David silitteli raukeasti hänen vatsaansa.
"Unohda se."

Momo kehräsi kerällä hänen rintakehänsä päällä, ja Henley oli painanut päänsä veljensä kyljelle. David silitti niiden silkkiturkkeja kevyin sormenpäin.
"Voisimme nukkua hetken."

Kissan vaimea kehräys oli yksi maailman lohdullisimpia ääniä.
Salome kierähti kyljelleen ja kiemursi hieman lähemmäs, niin että hänen selkänsä kosketti Davidia. Sitten hän antoi silmiensä painua kiinni, ja toivoi nukahtavansa ennen kuin ajatukset ymmärtäisivät hänen rauhoittuneen aloilleen.

David laski toisen käden Salomen vyötärölle naisen tullessa lähemmäs ja sulki omatkin silmänsä. Hänellä oli lahja nukkua melkein milloin tahansa, kuin hän olisi ollut perinpohjaisen väsynyt.

*

Yhtäkkiä yön jäljiltä hämäränä ollut asunto oli tulvillaan auringonvaloa. Siihen tarvittiin vain verhojen pyyhkäiseminen pois ikkunan edestä.
Persikkaisen hempeään t-paitaan ja mustiin trikoisiin sonnustautunut Salome tunsi olevansa taas täynnä elämää, kun hän kääntyi ympäri ja asteli vuoteen luo.
"David", hän kutsui pehmeästi, kivutessaan sänkyyn.
"Huomenta. Aika herätä."

David ei voinut väittää olevansa samaa mieltä, kun raotti unisena silmiään ja murahti ääni painuksissa huomenen.
"Paljonko kello on?" hän kysyi skeptisesti.

"Tarpeeksi", Salome vastasi ja kömpi puolittain Davidin päälle.
"Lähdetään lenkille."

David huokasi, mutta vääntäytyi istumaan.
"Lenkkeillä ehtii myös ihmisten aikaan", hän muistutti, ennen kuin kömpi sängystä ja veti ylleen mustat kolitsihousut ja valkoisen t-paidan.

Salome hymyili Davidille herttaisesti.
"Ehdit nukkua vielä päiväunet ennen iltaa", hän vakuutti.
"Sillä välin, kun kokkaan sinulle."

David huokasi uudelleen alistuneesti ja kumartui vetämään sukat ja sitten juoksukenkänsä jalkaan.
"Hyvä on. Mennään sitten", hän myöntyi ja työnsi puhelimen ja avaimet taskuihinsa.

Salome silitti kissoja hyvästiksi ja veti paitansa kanssa samaa väriä olevat juoksukengät jalkaansa. Hän oli lenkistä paljon enemmän innoissaan kuin olisi ollut tavallisesti.
"Onko sinulla vesipullo mukana?"

"Ei", David vastasi haukotellen ja käveli ulos ovesta, ravaten portaat alakertaan. Muutaman korttelin kävely kävisi lämmittelystä ennen juoksemista.

Salome mutristi suutaan, mutta seurasi Davidia ulos.
"Nesteytys on tärkeää", hän muistutti, vaikka melko varmasti mies tiesi sen itsekin.
Hän oli luvannut itselleen, että holhoaisi vähemmän. Ehkä hänellä oli eroahdistusta Aidasta.

"Onneksi tämä on New York ja kauppoja, kioskeja ja katukärryjä on kaikkialla", David vastasi kävellessään pitkin askelin kohti Central Parkia. Joskus hän ikävöi aikaa, jonka oli viettänyt Lizzien luona pohjoisessa, heidän pienessä, vihreässä, salaisessa paratiisissaan. Maaseudulla juokseminen oli toista kuin ruuhkainen, asfaltoitu kaupunki, mutta siltä hän oli siellä enemmän kotonaan.

Salome joutui kiihdyttämään omia askeleitaan pysyäkseen Davidin rinnalla, mutta ainakin lämmittely olisi perusteellinen. Hänelle oli jäänyt aivan liian vähän aikaa kuntoilla kaiken kiireen keskellä.
"Oletko koskaan kokeillut joogaa, David?"

"Varmaan joskus", David vastasi ja ylitti kadun Central Parkiin. Ainakin ruuhkaisessa suurkaupungissa oli jotain vihreää.
"Se ei oikein ole juttuni", hän totesi, kun lähti juoksemaan, pitäen vauhdin hillittynä ja piti Salomea silmällä.

"Minä mietin, pitäisikö kokeilla", Salome vastasi ennen kuin kiihdytti askeleensa reippaaksi hölkäksi.
"Se on kuulemma hyvää stressinhallintaa."
Hänen mieleensä palasi hetkeksi kuva aivan liian aikaisista aamulenkeistä, mutta hän karkotti sen nopeasti mielestään.
"Onko sinulla lempireittiä?"

"Harrastuksista tuskin olisi haittaa", David kannusti ja pudisti päätään kysymykselle.
"Kunhan juoksen."

Tuntui melkein unenomaiselta juosta puistossa, jolla oli niin ikoninen maine ja joka oli tuttu niin monesta sarjasta ja elokuvasta. Etsiessään askeleilleen sopivaa rytmiä Salome erotti ainakin kolme ryhmää, jotka näyttivät olevan tavoittelemassa tavoittelemassa täydellistä selfietä.
"Miksei jooga ollut sinun juttusi?"

"Vaikeisiin, epämukaviin asentoihin vääntäytyminen ja niissä pysyminen ei houkutellut", David vastasi pitäen vaivatta yllä reipasta tahtia. Puistossa oli runsaasti muutakin väkeä liikkeellä.
"Keksin miellyttävämpiä tapoja rentoutua ja meditoida."

"Niinkö? Millaisiahan tapoja?"
Juokseminen tuntui oikeastaan todella hyvältä. Käyttämättömät lihakset alkoivat nopeasti protestoida, mutta jos sen unohti, etenemisen tunne oli äärimmäisen miellyttävä.
Salome hymyili heidät ohittavalle koiralle, jonka karvaisuuden johdosta oli mahdoton erottaa etupäätä takapäästä.

"Rakastelu ja nukkuminen, esimerkiksi", David vastasi keskittyen hengittämään puheen läpi, kun jalat nielivät maata. Hän ei nauttinut urheilusta, mutta vanhan miehen oli pakko pitää itsestään huolta, jos halusi menestyä roolissaan.

"Vai niin", Salome vastasi virnistäen. Ainakaan hänen kuntonsa ei ollut romahtanut täysin, kun hän kykeni vielä toistaiseksi keskusteluun.
Pitiköhän Aida juoksemisesta?
"Rakastelu käy myös urheilusta."

"Se on poikkeus sääntöön", David myönsi ja väisteli tottuneesti turisteja, muita lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Joskus oman asunnon hiljaisuus oli enemmän kuin tervetullutta.

Salomen kasvoilla häivähti tuska, kun hän havaitsi suurehkon turistiryhmän selfietikkuineen suoraan edessäpäin.
"Poiketaanko sivupolulle?" hän ehdotti, kun törmäys suoraan lauman keskelle näytti väistämättömältä.

David nyökkäsi ja kääntyi pienemmälle tielle, jatkaen pitkin, reippain askelin. Paita oli käynyt märäksi ja liimautui selkään, mutta se taisi olla urheilun edellytys.
"Jaksatko vielä?"

Puut varjostivat kapeampaa tietä, joka ei ilmeisesti tarjonnut kuuluisia kuvauspaikkoja ja oli siksi turisteista ainakin hieman vapaampi alue.
"Toistaiseksi", Salome vakuutti.
"Viimeistään huomenna kiroan itseäni."

"Tämä oli onneksi sinun ajatuksesi", David muistutti keskittyessään katsomaan tietä ja siirtämään jalkaa toisen eteen.

"Kannan vastuuni täysin", Salome vakuutti, tuntien, kuinka kuumuus tiivistyi iholle.
"Mutta se ei tarkoita, että se vähentäisi mielipahaa."

David hymähti ja juoksi väsymyksen läpi, pitäen askeleet pitkinä ja nopeina. Hän ei ollut koskaan oppinut hölkkäämään, vaikka se ehkä antoikin juosta sujuvammin kilometrejä ja kilometrejä.
"Aiheutatko itsellesi usein mielipahaa?"

Salome vilkaisi Davidia syrjäkarein.
"Onko tämä psykologinen evaluaatio?" hän kysyi ja yritti pitää hengityksensä rytmissä.
"Aiheutin ennen."

"Miksi?" David kysyi juosten eteenpäin, askeleet kevyesti tömisten. Ajattele uraasi, ajattele puvustajia, jotka joutuvat tekemään asuista sinulle sopivat, ajattele yleisöä, joka haaveilee Kummituksesta.

"Jos olen aivan rehellinen, niin minulla ei ole aavistustakaan", Salome vastasi, yrittäen olla kuulostamatta liian hengästyneeltä. Jalkoja alkoi jo pakottaa, mutta hän uskotteli sen johtuvan ainoastaan kovasta alustasta eikä suinkaan siitä, ettei lihaskunto riittänyt.
"Olen ollut sellainen aina. Tai olin."

"Halukas aiheuttamaan itsellesi mielipahaa?" David kysyi hiukset ohimoilta kastuen. Saisi nähdä missä vaiheessa vaaleanruskea muuttuisi harmaaksi.

"Mmm", Salome myönsi ja pyyhkäisi yksittäisen, lyhyeltä poninhännältä karanneen suortuvan pois otsaltaan.
"Jos oletin sen olevan tarpeellista. Olen kokeillut kaikenlaisia terveysruokavalioitakin. Ne ovat kammottavia."

"Kuulostaa... Kiehtovalta", David vastasi ja väisti koiranulkoiluttajaa, joka oli kiinnostuneempi puhelimestaan kuin pyöräilijöitä kohti hyökkivästä noutajastaan.

Salome vilkaisi koiraa hieman huolestuneena.
"Kaikkea muuta", hän vakuutti ja irvisti.
"Oletko koskaan kokeillut viherpirtelöitä? Tai ihmedieettejä?"

"En, yritän vain nauttia elämästä kohtuudella ja laskea kaloreita sen verran, että pysyn kunnossa", David vastasi keskittäen tahdonvoiman askeliin, jotta ei antaisi perille uupumukselle.

Salome tunsi ansainneensa jotakin herkullista tämä rehkimisen jälkeen.
"Minä vihasin jokaista hetkeä niillä ruokavalioilla", hän myönsi.
"Ja olin vain kiukkuinen kaiken aikaa."

"Älä harrasta sellaisia", David vastasi ja vilkaisi kelloa varmistaakseen, että oli vielä aamu eikä hänen täytyisi murehtia teatterille kiiruhtamisesta.

"Minulla oli myös urheilukello", Salome vastasi, hengityksensä rytmiä hakien.
"Sekin oli kamala. Se valvoi unen laatua ja piipitti aina, kun olin ollut liian pitkään paikoillaan."

"Kiehtova kapine", David vastasi kohteliaasti. Hänellä ei ollut kaipausta sellaisiin. Hän ei kaivannut mitään kahlitsemaan tai hallitsemaan elämäänsä.

Salome irvisti.
"Ei ole, vaan paholaisen keksintöä", hän huomautti ja irvisti uudelleen, kun kylkeä pisti kipeästi.
"Hukkasin sen muutossa."

"Mikä harmi", David vastasi ja juoksi ylös kiviset portaat toiselle lenkkikujalle.
"Ehket sitten tarvitse sellaista."

Salomen olisi tehnyt mieli itkeä, kun portaat nousivat yhtäkkiä hänen edessään. Mutta hän ei aikonut antaa periksi, hän oli pystynyt tähän ennenkin.
"En todellakaan tarvitse. Juoksetko aina näin reippaasti?"

"Yleensä juoksen matkan niin lujaa kuin pystyn", David vastasi.
"Pidän vauhdista ja suoriudun lenkistä nopeammin", hän lisäsi kevyesti hengästyneenä hyppiessään portaat ähkäisten ylös kaksi kerrallaan.

Salome kipitti portaat ylös Davidin perässä, uskollisesti porras kerrallaan mutta hyvin nopeasti jalkojaan liikuttaen. Unohda kipu, olet sen yläpuolella.
"Et ole lainkaan vanha ja väsynyt."

"Pakko urheilla vähän", David vastasi jatkaen ylös loivaa ylämäkeä pitkin harppauksin, vaikka lihaksia pakottikin. Kummituksen kuului voida täyttää haavekuvia.

Salome oli jäämässä jälkeen, mutta jätti päättäväisesti huomioimatta valittavat keuhkonsa ja kiristi sen sijaan askeleitaan.
Hän oli halunnut tätä aivan itse.
"Harrastin myös... harrastin myös spinningiä. Sekin oli kamalaa."

"Kuulostaa siltä", David myönsi ja piti tahdin vakaana, vaikka paita oli märkä sekä rinnasta että selästä.
"En ole koskaan ollut kuntosalien ystävä, mutta yritän käydä silloin tällöin tekemässä lihaskuntoa."

Oliko sääiedotus luvannut näin kuumaa ilmaa?
Salome pyyhkäisi hikeä silmistään, mikä sai ne vain kirvelemään lisää. Ja hitot.
"Koska et halua olla pullea Kummitus?"

"Juuri niin", David vakuutti. Hän halusi myös huolehtia siitä, että kantaisi vaivatta millaisen tahansa Christinen, joka kaatuisi hänen käsivarsilleen.
"Haluatko sinä pullean Kummituksen?"

"Minua ei haittaisi, vaikka olisit pullea. Tai tikunlaiha", Salome vakuutti.
Vaikka se saattaisi valitettavasti vaikeuttaa Davidin uraa. Mutta eivätkö monet oopperalaulajat olleet pulleita?

David hymähti ja kiihdytti askeliaan päästäkseen sujuvammin mäennyppylän huipulle.
"Yleisöä luultavasti haittaisi."

Salome voihkaisi melkein ääneen, mutta puri hammasta ja kiihdytti askeleitaan Davidin tahtiin.
Hän selviäisi tästä elävänä. Tämä oli ollut hänen oma valintansa.
"Oletko viel... Vielä ajatellut, mitä teet kun sopimus päättyy?"

"En vielä", David vastasi, "se riippuu paljolti siitä, mitä tarjotaan. He saattavat tarjota minulle toista vuotta täällä Kummituksena, ja olisi hullua olla ottamatta sitä vastaan."

Salomen mieli synkkeni.
"Eikö Lontoossa ole mitään kiinnostavaa? Voisit olla Kummitus sielläkin."
Jos Aida menisi teatteriin, hänkin olisi jumissa Lontoossa.

"Olen tehnyt Kummituksen roolia Lontoossa niin paljon, että he tuskin tarjoavat sitä minulle aivan lähiaikoina", David vastasi.
"Se on minulle sopivin rooli, mutta senkin teko käy väsyttäväksi vuoden jälkeen. Voi olla, että olisi parempi neuvotella jotain muuta."

"Miksi ihmeessä? Sinä olet upea Kummitus", Salome protestoi ja irvisti, kun kylkeä vihlaisi taas.
Hitto, hän ei ollut näin huonossa kunnossa.
"En ymmärrä, mikseivät he haluaisi sinua. Mikä olisi seuraava unelmaroolisi?"

"Teatteriin halutaan vaihtuvuutta, jotta show pysyy tuoreena ja yleisö kiinnostuneena", David vastasi. Oli ainutlaatuista, miten useasti hän oli saanut näytellä unelmaroolissaan.
"Jean Valjean on toinen rooli, jonka haastavuudesta nautin. Minulle on myös tarjottu mahdollisuutta lähteä mukaan esiintymään maailmankiertueelle."

Salomen sydän jätti kipeän lyönnin välistä, mutta hän katsoi parhaaksi pistää sen hengästymisen piikkiin.
"Se olisi hieno tilaisuus, eikö olisikin?"

"Olisihan se", David vastasi harppoen pitkin askelin eteenpäin.
"Mutta kiertueella oleminen on uuvuttavaa, niin kuin varmasti tiedät. Eikä siinä ole aivan samaa tunnelmaa kuin yhdessä teatterissa. Taidan olla liian vanha sellaiseen."

Salome toivoi, että hänellä olisi ollut yhtä pitkät jalat. Tai parempi kunto. Ehdottomasti parempi kunto.
Hän kuolisi vielä tällä lenkillä.
"Onko sinulla suosikkiteatteria?"

"Her Majesty's, totta kai", David vastasi ja hiljensi hölkkään, kun lähestyivät paikkaa, mistä lenkki oli alkanut. Sitten hän pudotti kävelyyn, kun he jättivät puiston ja suuntasivat takaisin hänen kotiaan kohti.

Salomesta tuntui, että kuumuus hohkasi hänen ihostaan. Hän olisi antanut melkein mitä tahansa, että olisi voinut pysähtyä ja vetää henkeä - lyyhistyä siihen paikkaan - mutta hänellä oli vakaa epäilys siitä, ettei hän pääsisi enää liikkeelle, jos antaisi itselleen luvan seisahtua.
"Ja sinnekö sinä et voi palata?"

"Ehkä voinkin joku päivä, mutta heillä pitää olla rooli avoinna ja haluta minut takaisin, vaikka olen jo vanha, tuttu kasvo – ja minun pitää päättää, jaksanko ottaa roolin", David sanoi harppoen katua kotiovelleen.

Salomen jalat tuntuivat muuttuneen lyijyksi. Tai ei, ei lyijyksi, vaan joksikin paljon epävakaammaksi. Hyytelö, se oli sopivampi sana kuvaamaan jalkojen tilaa.
"Sinä olet jumalainen Kummitus. En ymmärrä teatterimaailmaa."

"Jaksaisitko todella käyttää ison osan palkastasi siihen, että käyt katsomassa täsmälleen saman shown tai elokuvan kerta toisensa jälkeen?" David kysyi nousten ylös kerrostalon portaita, kunnes pääsi kotiovelleen ja päästi heidät sisään.
"Käy vain suihkussa ensin."

"Jaksaisin", Salome vakuutti, samalla kun hänen säärensä sykähtelivät kipua jokaisella askeleella.
Hän oli naurettavan huonossa kunnossa.
Hänen pitäisi alkaa taas kuntoilla. Todella. Luoja, miksi hän oli antanut itsensä joutua tällaiseen kuntoon?
Hän riisui kenkänsä eteiseen, vaelsi tärisevin jaloin lattian poikki ja sulkeutui kylpyhuoneeseen, jättäen kissat röyhkeästi huomiotta.
Kylpyhuoneessa hän vajosi pöntön ääreen ja yökkäsi rajusti.

"Hei, oletko kunnossa?" David kysyi huolestuneena oven toiselta puolelta kuullessaan yökkäyksen.

Ei Salome ollut.
Ja se oli täysin hänen omaa syytään.
Uusi yökkäys sai kyyneleet nousemaan silmiin, ja sitten hän vajosi lattialle, joka tuntui sillä hetkellä jumalaisen viileältä hänen poskeaan vasten.
Hän oli päästänyt itsensä rapakuntoon. Anteeksiantamatonta.

"Hei?" David jatkoi huolissaan ja kokeili ovenkahvaa. Oliko lenkki ollut liian raju? Hän oli olettanut, että Salome sanoisi jotain, jos haluaisi ottaa rauhallisemmin.

Salome ei ollut lukinnut ovenkahvaa keskittyessään selviämään kylpyhuoneeseen saakka.
Hän ynähti vastauksen, jonka saattoi tulkita tarkoittavan jotakuinkin jotain sellaista kuin 'teen kuolemaa' ja heilautti voipuneesti toista kättään.

"Olen pahoillani", David sanoi kurkistaessaan sisään.
"Minun olisi pitänyt ymmärtää ottaa rauhallisemmin. Sano minulle, jos satutan sinua tai haluat jotain muuta."

Salome tuhahti ja huiskautti kättään uudelleen.
Itse hän oli päästänyt itsensä näin säälittävään kuntoon. Ei olisi pitänyt kadottaa sitä urheilukelloa.

"Selviätkö?" David kysyi huolissaan.
"Vienkö sinut sairaalaan?"

Salome ähkäisi.
"Minulta vain... loppui kunto..."

"Olisit sanonut jotain", David vetosi levottomana ja vaelsi kylpyhuoneen ovensuussa.
"Mitä voin tehdä?"

Salome puhahti.
"Oma vikani", hän huomautti ja ojensi voipuneena kättään.
"Voitko auttaa minut ylös? Haluan suihkuun..."

"Sinun pitää levätä ensin. En halua, että pyörryt sinne", David sanoi ja astui takaisin keittiön puolelle, täyttäen lasin vedellä ja ojentaen sitä Salomelle.

"Minä olen ällöttävä ja hikinen", Salome protestoi, yritti nousta ylös lattialta ja valahti sitten takaisin
Hitot.
Hänen kätensä tärisi hieman kun hän ojensi sitä ottaakseen vesilasin vastaan.

David laski lasin naisen viereen, kun käsi ei ilmeisesti toiminut tarpeeksi ja istahti suljetulle pöntön kannelle.
"Oletko varma, ettet halua sairaalaan?"

Salome antoi kätensä valahtaa lattiaa vasten ja toivoi, että olisi voinut kokonaisuudessaan valahtaa lattiasta läpi. Ei vähiten siksi, että se tuntui miellyttävän viileältä.
"Minut naurettaisiin ulos."

"Miksi?" David kysyi ja katseli huolissaan vierestä.
"Etkö jaksa edes pidellä lasia?"

"Koska minä olen vain säälittävän huonossa kunnossa", Salome vastasi ja siirsi kättään lasia kohti.
"Olisi pitänyt pitää se kello."
Hän kiersi sormensa lasin ympärille ja irvisti hieman.

David katseli huolestuneena.
"Meidän ei olisi pitänyt mennä tuollaiselle lenkille. En tiennyt, että kärsit."

Salome ponnisti itsensä istumaan todistaakseen Davidille, ettei ollut tekemässä kuolemaa. Vaikka oikeastaan tuntui siltä, että hän oli.
"Minä halusin juosta kanssasi. Haluan juosta kanssasi uudelleenkin."

David kohotti kulmaansa skeptisesti.
"Se ei ole sen arvoista, että tapat itsesi. Hyvinvoinnista on tärkeä huolehtia. Jättäisitkö Aidan ilman assistentia?"

Salome tuhahti ja otti kulauksen vettä.
"En minä kuole siihen, että kohotan kuntoani", hän huomautti.
"Olen vain täysi lahna. En minä tällaisena edes pysy Aidan perässä."

"Kuntoa kohotetaan omien rajojen puitteissa. Niin, ettei joudu oksentamaan ja makaamaan lattialla kuolemaisillaan", David huomautti.

Salome otti toisen, varovaisen kulauksen.
"Ei ole ensimmäinen kerta", hän vakuutti ja sulki hetkeksi silmänsä, sydän edelleen jyskyttäen.
"Meillä ei ole montaa päivää."

"Sitä suuremmalla syyllä", David huomautti, "et voi toimia näin vaarallisesti. Ja haluatko käyttää yhdessäolomme juoksemiseen vai...?"

Salomen silmät siristyivät.
"Vai..?" hän haastoi, ja olisi saattanut hymyillä, jos ei olisi tuntenut tekevänsä kuolemaa.

"Olen vain utelias, miten yhdessäolomme rajattu määrä ja tarve lenkkeillä, kunnes oksennat, liittyvät toisiinsa", David selvensi.

"Minä haluan tehdä asioita kanssasi", Salome vastasi, otti vielä kulauksen vettä ja kävi sitten takaisin pitkäkseen viileälle lattialle.
"Kaikenlaisia asioita. Käydä lenkillä ja laittaa sinulle ruokaa."

"Juurihan me kävimme lenkillä", David muistutti.
"Eikö kerta riitä muutaman päivän vierailun aikana? Pitääkö sinun lentää huomenna vai ylihuomenna takaisin Englantiin? Vai jäätkö pidemmäksi aikaa?"

"Palaan kun Aidan työt jatkuvat", Salome vastasi.
"Jos jaksat minua siihen saakka. En ole vielä kokannut sinulle."

"Toki jaksan", David lupasi ja yritti laskea päivämääriä mielessään. Vastaus ei vastannut lainkaan hänen kysymykseensä, mutta ehkei se ollut ajankohtaista tai jotain, mitä Salome halusi pohtia.
"Voimme myös käydä ulkona syömässä, niin sinun ei tarvitse vaivautua."

"Minusta olisi ihana käydä ulkona syömässä", Salome vastasi ja luottaessaam vointiinsa nousi istumaan.
"Mutta minä lupasin myös kokata sinulle."

"Lupasit, mutta sinun ei tarvitse", David muistutti pöntön kannelta.
"Minäkään en laita ruokaa, noh, ikinä. Sinunkaan ei tarvitse minun takiani."

"Mutta minä haluan", Salome vastasi, harkitsi hetken ja nojasi sitten päänsä Davidin jalkaa vasten. Ehkei mies välittäisi siitä, että hän oli hikinen.
"Aion vielä pysyä sinun vauhdissasi."

"Sitten minun pitää rauhoittaa tahtia niin, ettet tapa itseäsi", David vastasi. Luultavasti mahdollisuuksia ei siunaantuisikaan, sillä Aidan kiertue jatkuisi jo parin päivän päästä Englannissa ja lento aikaeron kanssa veisi oman aikansa.

"Seuraavalla kerralla minä olen jo paremmassa kunnossa", Salome lupasi ja vei toisen kätensä silittämään Davidin polvea.
"Minusta on ikävä joutua matkustamaan takaisin niin pian. Olen iloinen, että pääsen jatkamaan töitä, mutta me saimme niin vähän aikaa."

"Jos Aida ottaa roolin teatterissa, hän varmastikin selviää, vaikka asuisit vähän kauempana", David muistutti ja kosketti Salomen hiuksia.

Salome oli vakuuttunut siitä, että Aida tarvitsi häntä. Kaiken sen jälkeen, mitä nainen oli joutunut kokemaan, tämä tarvitsi ystävää seisomaan rinnallaan. Olisiko hän itsekäs, jos seuraisi sydämensä ääntä?
Varsinkin, kun David tuntui olevan vakuuttunut, että kaikki tämä oli vain huonoa ideaa.
Ennen hän oli aina tiennyt, mihin oli menossa.
"Minun pitäisi käydä suihkussa."

"Ah", David vastasi ja nousi ylös, vetäen hikisen paidan yltään pyykkikorin laidalle, ennen kuin jätti kylpyhuoneen.
"Älä pyörry."

Salome nousi varovasti seisomaan, polvet täristen. Tärinästä huolimatta hän seurasi Davidia kylpyhuoneen ovelle ja jäi katselemaan tämän paljasta ylävartaloa.
"Voisit tulla varmistamaan, ettei niin käy", hän ehdotti, yrittäen niellä huonon kuntonsa aiheuttamaa häpeää.

David kohotti kulmaansa ja palasi sitten kylpyhuoneeseen. Hän kuoriutui ulos myös housuista, sukista ja alushousuista, nakaten ne pyykkiin, ennen kuin kiipesi ammeeseen ja avasi suihkun.
"Tuletko?"

Salomekin kuoriutui ulos vaatteistaan ja mutristi huuliaan kantapäiden rakonaluille. Selvästikään lenkkarit eivät olleet olleet vielä riittävässä käytössä.
Hän ei jäänyt surkuttelemaan asiaa, vaan kipusi suihkuun Davidin seuraksi.

Vei hetken, että vanhan talon vesi lämpeni tarpeeksi ollakseen miellyttävää. David ei ollut koskaan ollut kylmien suihkujen ystävä.
Hän antoi anteliaasti tilaa Salomelle veden alla ja vaahdotti shampoota paksuihin hiuksiinsa.

Salome jakoi Davidin mieltymyksen kuumiin suihkuihin. Hänen uudessa asunnossaan suihku sylki suurimman osan ajasta korkeintaan haaleaa vettä.
Hän siirtyi veden alle ja nautti sen lämmöstä kireillä lihaksillaan.
"Tarvitsetko apua?"

David pudisti päätään ja työnsi sen sitten suihkun alle, huuhtoen miehekkäällä teholla shampoon pois hiuksistaan.
"Tarvitsetko sinä?" hän kysyi ja siveli naisen paljasta kylkeä.

Salome yritti olla ajattelematta, että pian hänen olisi taas lähdettävä. Se ei olisi maailmanloppu, eikä tarkoittaisi sitä, että heidän suhteensa ei voisi toimia.
Hän tarttui shampoopulloon ja ojensi sitä Davidille.
"Voisit auttaa tämän kanssa."

"Minulla oli mielessä jotain muutakin", David vastasi huvittuneena, mutta otti shampoon vastaan ja vaahdotti sitä tunnollisesti naisen hiuksiin.

Salome väläytti Davidille hymyn.
"Ensin työ, sitten huvi", hän vastasi, ennen kuin antoi itsensä unohtua nauttimaan kosketuksesta.
"Otatko koskaan kylpyjä, vai oletko enemmän suihkuihminen?"

"Suosin suihkuja", David vastasi. Kylvyt tuntuivat käyttävän kohtuuttoman paljon vettä vähästä ilosta, eikä yksin omassa kylpyvedessä lilluminen ollut houkutteleva tarjous.
Hän huuhtoi ihonsa saippualla ja antoi sitten tilan Salomelle, astuen pois ammeesta ja kuivaten itseään pyyhkeellä.

Salome huuhtoi hiuksensa ja kääntyi sitten katselemaan Davidia.
"Joko sinulle riitti?" hän kysyi, kallistaen päätään.
"Luulin, että lupasit auttaa minua."

"Tarvitsitko apua muunkin kuin shampoon kanssa?" David kysyi möyhentäen märkiä hiuksiaan pyyhkeellä.

"Mmm", Salome vastasi.
"Sinulla oli jotain mielessäsi."

"Se ei ole onneksi aikaan tai paikkaan sidottua", David vastasi ja kiersi pyyhkeen lantiolleen, kun seisahtui peilin ääreen ajamaan partaansa.

Salome sammutti suihkun ja kipusi ammeesta sikäli kuin juoksun raatelemilla jaloillaan saattoi. Hän poimi itselleen pyyhkeen ja jäi katselemaan Davidin selkää kuivatessaan itseään.
Sitten hän tuhahti.

"Mitä?" David kysyi ja katsahti Salomea peilin kautta, kun kuljetti partakonetta leuallaan, huolehtien sen oleva silkkisensileä illan esitystä varten.

"Härnäät minua", Salome protestoi kietoutuessaan pyyhkeeseen. Hän astui lähemmäs miestä ja laski kätensä silittämään tämän paljasta selkää.

"Minäkö?" David vastasi nauraen ja hieroi kosteusvoidetta kasvoihinsa. Sitten hän taputteli leualleen miedosti tuoksuvaa partavettä.
"Mitä sinä arvelit minun tarkoittavan?"

Salome tökkäsi sormellaan sileäksi ajeltua, miedosti partavedeltä tuoksuvaa poskea.
"Kerro minulle", hän ehdotti.
"Minä kaipaan rentoutusta."

"Taisit puhua jotain joogasta", David vastasi meripihkaiset silmät hymystä siristyen.
"Mitä jos käyn hakemassa meille ruokaa? Vaikka hampurilaiset?"

"Erikoisiin asentoihin taipumisesta", Salome myönsi ja huokaisi sitten alistuneesti.
"Minun kokkausyritykseni on tuhoontuomittu. Hyvä on."

David kohotti kulmaansa ja nyökkäsi. Olisi Salome toki saanut laittaa ruokaa itsekin, mutta mies arveli, ettei nainen todella halunnut. He olivat olleet yhdessä jo pari päivää ja tarvikkeet istuivat keittiössä koskemattomina.
"Yllätänkö sinut?"

Salome nyökäytti päätään ja siirtyi vuorostaan peilin luo. Hän tuijotti kasvojaan hetken pettyneenä, ennen kuin jatkoi:
"Minä jään odottamaan."

David pukeutui nopeasti tummiin farkkuihin ja raidalliseen kauluspaitaan, ennen kuin katosi ovesta hakemaan heille päivällistä. Salomen ei kuulunut joutua rehkimään.

Salome tuijotti peilikuvaansa tovin ja irvisti sitten itselleen ennen kuin suuntasi pukeutumaan. Ehkä hänen olisi pitänyt yrittää enemmän, meikata itsensä kauniiksi sillä välin, kun David oli hakemassa ruokaa.
Hän tunsi olonsa epätavallisen synkäksi vajotessaan sängylle kissojen seuraan.

David palasi lopulta mukanaan kaksi lämmintä paperipussia ja punaviinipullo. Pusseissa oli kaksi tuhtia, laatutyönä tehtyä hampurilaista, Salomelle punajuuripihvillä, sekä paksuja, rapeita tikkuperunoita ja erilliseen rasiaan pakattuna chilimajoneesia.

Salome ei ollut päässyt kaunistautumisessa kovinkaan pitkälle. Hän oli pukenut paidan päälleen, mutta hame roikkui vielä hylättynä nojatuolin käsinojalla. Hiuksilleen hän ei ollut tehnyt mitään, vaan ne kuivuivat paraikaa kurittomiksi kiharoiksi.
Davidin palatessa hän kohotti hieman päätään.
"Tervetuloa takaisin."

"Kaikki hyvin?" David kysyi ja ojensi Salomelle toisen pusseista.
"Se on kasvisruokaa", hän lisäsi.

"Kaikki hyvin", Salome vakuutti, kun kohottautui istumaan ja otti pussin vastaan.
"Olisin halunnut laittautua kauniiksi, mutta se jäi puolitiehen."

"Sinä olet kaunis", David vastasi ja hipaisi sormenpäillään naisen poskea.
"Juuri sellaisena kuin olet."

Salome loi Davidiin hieman skeptisen katseen ennen kuin teki tilaa vierelleen sängyssä.
"Vaihdan lakanat, jos tulee sotkua", hän lupasi.
"Ja pesenkin."

"Älä murehdi siitä", mies rauhoitteli, kun haki keittiöstä kaksi viinilasia ja istahti naisen vierelle.
Hän täytti lasit, ojensi toisen Salomelle ja kävi sitten oman ateriansa kimppuun.

Salome murehti silti vähän. Hänen entinen minänsä oli murehtinut usein.
Hän kosketti feenikslintua korvansa takana ennen kuin poimi kurkisti uteliaana paperipussiin. Hän oli rääkännyt itseään lenkillä, hän oli ansainnut tämän.
Punaviini tuli tarpeeseen.

David voisi sallia itselleen pari lasia, ennen illan näytöstä. Useampikaan ei vielä saisi häntä kunnon humalaan, mutta hän ei ottaisi riskejä ammattimaisuutensa kanssa.
"Pidätkö siitä?"

Salome nyökäytti päätään ja haukkasi purilaistaan.
"Osaisinpa kokata", hän huomautti haikeasti ja otti toisen haukkauksen.
"Huolehtisin, että sinulla on aina hyvää ruokaa tarjolla."

"Siksi on olemassa ravintolat", David vastasi. Hän sai hampurilaisensa syötyä muutamilla haukkauksilla sen amerikkalaisesta tuhtiudesta huolimatta, ja huuhtoi sen alas punaviinillä.

Ilmeisesti jokin osa äidin saarnasta oli osunut arkaan paikkaan, sillä Salome tunsi syyllisyyttä siitä, että David joutuisi turvautumaan ravintoloihin.
Nyt, ryhdistäydy.
Hän jatkoi hampurilaisensa nakertamista.
"Minusta ei näytä olevan lenkkiseuraksi eikä ruuanlaittajaksi."

"Pitäisikö sinun olla innokas lenkkeilijä tai ruoanlaittaja?" David kysyi hämmentyneenä.

Salome kohautti toista hartiaansa.
"En tiedä. Haluaisitko minun olevan?"

"En", David vastasi kummeksuen.
"En pidä kokkaamisesta enkä vaadi sitä muilta, ja urheilen pakon edessä. Miksi vaatisin sellaista sinulta?"

Salome kohautti uudelleen hartiaansa.
"Haluan vain, että olet onnellinen kanssani", hän vastasi.

"Mikä on?" David vetosi ja työnsi pari kultaista tikkuperunaa suuhunsa.
"Olen vanha, rikkinäinen mies. Älä ota onnestani tehtävää."

Salome hylkäsi hetkeksi loput hampurilaisestaan ja siirtyi napsimaan ranskalaisia, kun ne olisivat vielä lämpimiä. Hän kastoi perunan chiliseen dippiin ja nautti tulisuudesta.
"Haluan tehdä meidät molemmat onnellisiksi."

David huokasi ja tyhjensi viinilasinsa. Kai hänen täytyisi teeskennellä onnellisuutta Salomen iloksi, ja ehkä siitä tulisi vielä joskus todellisuutta, kuka tiesi.
"Minun pitää lähteä pian teatterille."

Salome vilkaisi automaattisesti rannettaan, jonka ympärillä ei juuri nyt ollut kelloa.
"Onko sille rajansa, montako kertaa voit ujuttaa minut sisään?"

"Voin maksaa sinulle lipun illan showhun, jos todella haluat nähdä sen taas", David lupasi ja nousi sängyltä, pakaten ateriansa pakkauksen roskakoriin ja huuhtoen viinilasinsa.

Salome jatkoi hampurilaisensa parissa.
"Se ei ole lainkaan yhtä jännittävää", hän vastasi ja katseli Davidia.
"Tulisinko sinua illalla vastaan?"

"Lainkaan yhtä jännittävää kuin mikä?" David kysyi.
"Ja ei. Jos haluat jäädä tänne tai tehdä jotain muuta, pidä itsestäsi huolta äläkä harhaile kaduilla yksin siihen aikaan yötä."

"Minä olen aivan turvassa", Salome protestoi.
"Ja ei ole yhtään niin jännittävää marssia lipun kanssa sisään."

David hymyili puolittain.
"Minä olen levollisempi, jos et harhaile yksinäsi kaduilla iltamyöhään. Ja luultavasti minun ei pitäisi rikkoa kovin monia sääntöjä. Mutta voimme toki teeskennellä, että ujutan sinut luvatta sisään."

Salome keräsi roskat pussiin ja haukkasi viimeiset ranskalaiset. Hänen olisi pukeuduttava iltaa varten, ja ehkä olisi pitänyt meikatakin.
Ei David välittäisi sellaisesta.
"Haluan nähdä shown. Onko lippuja vielä jäljellä?"

"Luulisi. Tavallinen tiistai-ilta ei ole yleensä kovimmassa kysynnässä", David vastasi.
"Mutta ei sinun todella ole pakko tulla. Voisit mennä johonkin toiseen showhun ja voin tulla hakemaan sinua sieltä."

Salome pudisti päätään.
"Minä haluan tulla katsomaan sinua", hän vastasi päättäväisesti.
"Muissa show'ssa voin käydä myöhemmin."

Se oli Salomen päätös, vaikka Davidistä tuntuikin väärältä viedä mahdollisuus nähdä edes pari eri showta. Luultavasti nainen lentäisi viimeistään ylihuomenna takaisin Lontooseen.
"Minun pitää lähteä kohta, mutta sinä voit tulla vasta itse showhun."

Sama ajatus ajan käymisestä vähiin oli ajaa Salomen synkkyyteen.
"Tulisin mielelläni samaa matkaa", hän vastasi ja kipusi seisomaan.
"Voin pyöriä ympäriinsä ennen shown alkua."

"Tehdään sitten niin", David lupasi ja veti harjan läpi hiuksistaan muutaman kerran.
"Oletko valmis lähtemään?"

Salome pujottautui takaisin hameeseensa, pesi hampaansa pikaisesti ja tarkisti kuvajaisensa peilistä ennen kuin palasi huoneen puolelle ja nappasi käsilaukkunsa mukaan.
Jos Aidan tiukka aikataulu oli jotakin opettanut, niin nopeat lähdöt.
"Valmista."

David tarkasti taskujensa sisällön ja otti mukaan oranssin, samettisen puvuntakin, ennen kuin suuntasi ulos ovesta.
"Otetaan metro."

Salome poimi varmuudeksi mukaan farkkutakkinsa ennen kuin seurasi Davidia ulos.
Heillä olisi vielä huominen päivä.
"Matkustaako kukaan työkavereistasi samalla metrolla?"

"Luultavasti, mutta olen usein niin ajatuksissani, etten kiinnitä paljoa huomiota ympäristööni. Tulen myös aikaisemmin töihin kuin muut näyttelijät, mutta myöhemmin kuin suuri osa muusta henkilökunnasta", David selitti laskeutuessaan saunaa muistuttavaan, ruuhkaiseen metroon. Se näytti hyvin erilaiselta kuin Lontoon Tube.

"Johtuuko se siitä, kuinka sinut maskeerataan?" Salome kysyi samalla kun ahtautui miehen kanssa aivan liian ahtaaseen ja kuumaan metroon.
"Se, etttä menet niin aikaisin."

"Kyllä. On parasta pelata varman päälle ja mennä liiankin aikaisin", David sanoi ja työntyi ahtaaseen vaunuun, yrittäen aurata Salomelle hengitystilaa.
"Maskeeraus vie aikaa."

Salome painautui hieman lähemmäs Davidia, kun metroon työntyi lisää ihmisiä huolimatta siitä, että se oli jo täysi.
"Se kaikki on niin uskomatonta", hän huokaisi, yrittäen keskittyä kaikkeen muuhun kuin ahtauteen.
"Kuinka tarina herää lavalla henkiin."

"Se on taikaa", David myönsi sulaen onnelliseen, vilpittömään hymyyn.
"Rakastuin teatteriin jo pikku poikana. Se rakkaus ei hiivu koskaan, vaikka välillä työ onkin raskasta."

Davidin hymy sai Salomen sydämen jättämään muutaman lyönnin välistä ja täytti hänet sellaisella hellyydellä, että hän toivoi, että olisi voinut kurottautua painamaan miehen huulille suudelman.
"Milloin kävit teatterissa ensimmäisen kerran?"

"Olin varmaankin viisi tai kuusi", David arveli.
"Isoäitini vei minut useamman kerran lapsuudessani. Entä sinä?"

David oli ollut varmasti suloinen lapsi.
"Olin pitkälti teini-ikäinen", Salome myönsi melkein nolona.
"Vaikka lapsena näin kyllä muutaman nukketeatteriesityksen. Rakastin niitä."

"Pian sen jälkeen aloin harrastaa nuorisoteatteria", David totesi metron kolistessa eteenpäin. Joku vierustoveri tuoksui vahvasti hieltä.
"Se vie mukanaan."

Salome horjahti hieman, kun ihmismassa vaunun sisällä liikahteli metron pysähtyessä asemalla. Joku keskelle jäänyt halusi pois kyydistä.
"Tiesitkö aina, että haluat juuri musikaaleihin?"

"Se on täydellinen tapa yhdistää rakkaus tarinoihin ja musiikkiin", David sanoi.
"Mutta alunperinhän minusta tuli oopperalaulaja ja esiinnyinkin jokusessa."

Salomen silmät tuikahtivat.
"Mikä oli suosikkiroolisi oopperassa?" hän tiedusteli. Hän halusi imeä teatterin maagista maailmaa itseensä, edes pienen ripauksen.

"Papageno varmaankin", David myönsi, "olin silloin vielä nuori ja huoleton." Hän nousi metrosta oikealla pysäkillä ja nousi portaat ylös Broadwaylle, hengittäen helpottuneena raikkaahkoa ilmaa.
"Voin muiluttaa sinut pukuhuoneeseen, mutta voit myös mennä vaikka kahville."

"Olisi ihanaa nähdä Taikahuilu joskus lavalla", Salome huokaisi, ja oli enemmän kuin kiitollinen kun he saattoivat nousta takaisin katutasoon.
"Pilailetko? En jättäisi tilaisuutta käyttämättä hyväkseni. Tietenkin haluan pukuhuoneeseesi."

"Se ei ole ylellinen", David muistutti. Se oli ahdas, pieni koppi – ja silti paljon tilavampi kuin muun henkilökunnan pukuhuoneet. Peiliä täyttivät valokuvat vuosien varrelta ja taso tulvi lahjoja, kukkia, maskeeraustarpeita ja unohtuneita teekuppeja.
"Joudun vielä pulaan, kun salakuljetan sinua sisään."

"Minä en odota ylellisyyttä", Salome vakuutti ja tunsi vatsansa nipistävän jännityksestä. Se, että pääsi kurkistamaan teatterin kulissien taakse, tuntui valtavalta etuoikeudelta.
"Lupaan kantaa vastuuni ja kertoa, että kiristin sinut siihen, jos jäät kiinni."

David kohotti huvittuneena kulmaansa, etsi taskustaan avaimensa heidän saapuessaan teatterin luo ja ujutti heidät sivukujalle, jossa stage door sijaitsi. Nyt se oli tyhjä eikä New Yorkin roskainen katu houkutellut, mutta pimeän tullen teatteritaiasta sokaistunut joukko odottaisi sen luona.
Mies päästi heidät sisään ja kuljetti Salomen vikkelästi pitkin ahtaita, sokkeloisia käytäviä ylös pukuhuoneeseensa, jota dominoi massiivinen peilipöytä ja kulahtanut nojatuoli sen edessä sekä tilaan tuskin mahtuva, punainen sohva huoneen perällä. Seinät olivat melkein hautautuneet valokuvien ja julisteiden alle.

Salome huokaisi onnellisena päästessään pujahtamaan sisään pukuhuoneeseen.
"Tämä on ihana", hän totesi, kiersi katsomassa kuvia ja lahjoja ja vajosi sitten lopulta istumaan punaiselle sohvalle. Se, että hän oli täällä, tuntui hyvin intiimiltä.
"Mikä on ollut lempipukuhuoneesi?"

"Her Majestyn varmaankin", David vastasi ripustaen puvuntakkinsa oveen ja vajosi istumaan peilin ääreen, kelloaan vilkaisten. Kerrankin ajoissa. Hän pyyhki juuri kasvojaan puhdistusaineella, kun tummaihoinen maskeeraaja liittyi seuraan.
"Minulla on erityinen suhde sen teatterin kanssa."

Salome käpertyi mukavampaan asentoon sohvalle.
"Millainen pukuhuone sinulla siellä on?" hän kysyi, samalla kun seurasi silmä kovana maskeraajaa.

"Varsin samanlainen kuin tämä. Pukuhuoneissa ei todella ole merkittäviä eroja", David vakuutti ja asettui tuoliinsa, kun maskeeraaja käsitteli kasvoja ja hiuksia, virittäen iholta näyttävän myssyn paksujen, pinneillä hallittujen hiusten peitoksi.

Salome seurasi jokaista vaihetta tarkkaan. Millaistahan olisi istua tuolissa jonkun toisen laitettavana? Aidakin sai kokea tunteen, kerta toisensa jälkeen. Mutta teatteri oli eri asia, eikö ollutkin? Teatterin lavaa varten oli pukeuduttava rooliin.
"Hiostaako peruukki?"

"Kesällä valun hikeä niin, että pelkään naamioni sulavan", David totesi katsahtaen Salomea peilin kautta.
"Melkein koko pääni on paketoituna." Maskeeraaja lisäsi Kummituksen epämuodostumaa kerros kerrokselta, rikkinäistä kalloa, epämääräistä hiushaiventa, kupruilevaa, punaista ihoa.

Salome irvisti myötätuntoisesti.
"En enää ikinä valita kuumuudesta", hän vakuutti, ja kosketti ajatuksissaan rikkonaista poskeaan Kummituksen kasvojen epämuodostuman edetessä.
Hänen sydäntään kivisti.

Davidinkin oli joskus vaikea katsoa hirviötä, joka heräsi henkiin peilikuvassa. Irvokasta olentoa, jonka oli kätkettävä kasvonsa naamion alle.
Teatteri kuhisi, kun illan esitystä valmisteltiin. Puvustamo toi Davidin ensimmäisen rooliasun, ja mies nousi pujottautumaan koristeelliseen, tummaan pukuun avaten samalla ääntään.

Ensimmäisen puvun näkeminen sai Salomen vatsanpohjan nipistämään.
"Olet hyvin komea", hän kehui, yrittäen olla mahdollisimman vähän tiellä ahtaassa huoneessa.
Hän saattoi vain toivoa, ettei häirinnyt Davidin rutiinia.

David soi Salomelle huvittuneen hymyn. Ehkä nyt, kun päähän aseteltiin tumma, taakse kammattu peruukki ja rujoille kasvoille naamio. Viitta ja takki saivat odottaa henkarissa.
"Mene ihmeessä katsomoon, jos haluat. Show alkaa kohta", David kannusti ja nousi ylös, avaten hartioitaan ja rintakehäänsä, ennen kuin siirtyi puhtaasta äänenavauksesta Papagenoon.

Hetken Salomen olisi tehnyt mieli riisua naamio ja silittää rujoa kasvonpuolikasta. Halu kumpusi jostakin hyvin syvältä, sille ei ollut loogista selitystä, ja luojalle kiitos hän onnistui estämään itseään.
"Odotan sinua stagedoorilla shown jälkeen", hän totesi ja kosketti miehen käsivartta ennen kuin pujahti ulos pienestä huoneesta.

David jäi pukuhuoneeseensa. Äänen voima kaikui käytävillä. Kummitus astuisi näyttämölle vasta shown ollessa hyvässä vauhdissa.
Nyt mies odotti. Maskeeraaja viimeisteli yksityiskohtia, ja David sulki silmänsä.
Kun hän avasi ne, David oli poissa ja Kummituksen silmien uhkaava, arvaamaton pimeys tuijotti takaisin. Mies suoristautui täyteen mittaansa, otti viitan olalleen ja katosi teatterin sokkeloihin äänettömin askelin.

Oopperan kummitus oli upea show.
Oli varmasti jollakin tasolla väärin, että Salomen keskittyminen kohdistui niin täydellisesti Davidiin - tai ei, ei Davidiin, Kummitukseen. Illan Christine oli upea, ja hän alkoi toivoa, että olisi ostanut ohjelmalehtisen, niin kuin monet teatterikävijät, jotta olisi voinut kerätä siihen nimikirjoituksia stagedoorilla.
Vai olisiko se ollut hölmöä?
Hänen silmänsä eivät olleet pysyneet kuivina siihen mennessä, kun musikaalin viimeiset sävelet kajahtivat ilmoille.

Seisoville aplodeille kumartaminen tuntuisi aina yhtä fantastiselta. Kummitus nosti Christinen kevyesti syliinsä ja kiepautti naista ilmassa, ennen kuin esirippu sulkeutui.
Stage doorilla odotti jälleen intohimoinen joukko lehtisten ja lahjojen kanssa, sähköistyen välittömästi kun takaisin itsekseen palannut David astui ovesta.

Salomesta oli ihanaa seurata, kuinka teatterifanit pääsivät tervehtimään idoliaan. Hän itse oli seisahtunut hieman syrjemmälle, tehden tilaa kaikille niille, jotka eivät pääsisi lähtemään täältä kotiin Davidin mukana.
Onnellisuus tuntui lämpimältä halaukselta.
"Voi luoja", joku puhahti hänen vierellään.
Älä muuta sano, hän ajatteli mielessään ja hymyili itsekseen.
"Siis jotkut yrittävät ihan naurettavasti yli."
"Ei tämä ole mikään cosplaykilpailu."
Salome alkoi hiljalleen ymmärtää, että nuoret naiset puhuivat hänestä. Puna kohosi kipeänä kasvoille.

David kiersi kiireettä joukon läpi, tarjoten jokaiselle odottajalle hetken ajastaan ja jakamattoman huomionsa.
Hän kiitti vuolaasti lahjoista ja halasi lahjoittajia, tiedottomana Salomen tuntemasta tuskasta.

Salome toivoi, että olisi voinut nostaa päänsä ylpeästi pystyyn ja olla välittämättä sanoista. Sillä niillä ei ollut väliä, sillä ei ollut väliä, mitä täysin vieraat ihmiset ajattelivat hänestä.
Hän saattoi helposti kertoa, missä vaiheessa naiset ymmärsivät, että hän ei ollut suinkaan maskeerannut kasvojaan. Hiljaisuus tuli äkkiä, ja seuraavassa hetkessä kaksikko oli työntynyt lähemmäs Davidia ympäröivää joukkoa.

Hiljalleen David aurasi tiensä väkijoukon läpi, kunnes pääsi Salomen luo. Kädet olivat täynnä lahjoja.
"Hei, kaikki hyvin? Piditkö showsta?" hän kysyi ja kiersi käsivarren naisen hartioille, vetäen tämän kainaloonsa. Hän painoi suukon Salomen poskelle lähtiessään johdattamaan naista metrolle. Joukko jäi supisemaan heidän taakseen.

Salome toivoi, että Davidin kosketus olisi riittänyt karkottamaan rumat ajatukset, jotka olivat hyökänneet vainoamaan hänen mieltään.
"Show on aina upea", hän vakuutti ja tarjoutui ottamaan osan lahjoista kantoonsa.
Kireys viipyi vielä hartioissa.
"Ja sinä olit jumalainen."

David antoi osan pussukoista ja punaisen ruusun naiselle.
"Onko kaikki hyvin?" hän kysyi heidän kävellessään kohti metroasemaa.

Salome poimi pussukat hellästi Davidiltä.
"Kaikki hyvin", hän vastasi, vaikkei onnistunutkaan pakottamaan hymyä kasvoilleen.
Ne olivat vain typeriä sanoja, siinä kaikki.

David irrotti otteensa Salomen ympäriltä, kun he laskeutuivat alas metroon. Nyt sen kuumuus ei tuntunut aivan yhtä pahalta.
"Onko vielä nälkä?"

Salome toivoi, että hänellä olisi ollut huivi tai huppu, jonka vetää osittain kasvojen suojaksi.
Hän tunsi olonsa typeräksi.
"Ei, oletko sinä vielä nälkäinen?"

David pudisti päätään ja kiersi toisen käden tueksi Salomen vyötärölle, kun metro lähti kolistelemaan eteenpäin erikoisia yömatkustajia mukanaan.

Salome nojautui Davidin kylkeen ja nautti miehen lämmöstä siitä huolimatta, ettei metrossa voinut väittää olevan kylmää.
Hän piti itsensä kasassa miehen asunnolle saakka ennen kuin purskahti itkuun.

"Hei, mikä on?" David kysyi huolissaan, kun ymmärsi Salomen itkevän. Hän polkaisi kengät pois jalastaan, sysäsi lahjat sängylle ja laski käden Salomen olkapäälle.

Salome pudisti päätään ja harkitsi hetken, voisiko lukittautua kylpyhuoneeseen siihen saakka, että saisi itsensä rauhoitettua.
Ehkä se olisi vain typerämpää.
"Joskus unohdan, että näytän tältä."

David kiersi käsivarren naisen hartioille ja halasi tämän kainaloonsa.
"Miltä sinä näytät? Kauniilta? Kiehtovalta? Vilpittömältä?"

"Tältä", Salome nyyhkäisi ja viittasi kohti kasvojensa vahingoittunutta puolta.
"Hirviöltä."

"Et ole millään tavalla hirviö", David vastasi.
"Olet kaunis, sisältä ja ulkoa."

Hyvänä päivänä Salome tiesi sen. Hän tiesi, kuinka valtavan onnekas oli, että oli ylipäätään hengissä. Ja kuinka monet joutuivat elämään paljon pahempien vammojen kanssa. Hyviä päiviä oli usein.
Ja sitten olivat huonot päivät.
"He luulivat, että olen maalannut kasvoni näin."

Davidin piti miettiä hetki, kenestä oli kyse.
"Jotkut ihmiset ovat ajattelemattomia tai julmia", hän sanoi, "se ei tee sanoista totta. Tai anna niille arvoa."

"Minä tiedän", Salome vakuutti ja pyyhki kyyneleitä poskiltaan.
"Ja tiedän, että tämä on typerää. En vain voi sille mitään."

"Ei sinun tarvitse", David vastasi ja nosti Salomen syliinsä.
"Saat itkeä, kun sinusta tuntuu pahalta."

Salome kietoi käsivartensa Davidin niskan taakse ja hautasi kasvonsa miehen hartiaa vasten.
"Sillä ei pitäisi olla väliä", hän torui itseään tukkoisella äänellä.
"Sillä, mitä muut ajattelevat."

"Ei niin, mutta sillä on", David vastasi halaten Salomen syliinsä.
"Minäkin tunnen niin, kuin ilkeät sanat ja ajattelemattomat eleet olisivat veitsiä."

Salome hengitti syvään Davidin tuoksua.
"Inhoan sitä", hän myönsi, yhä itkua äänessään.
"Että annan sen vaikuttaa. Lupasin itselleni, etten antaisi. Mutta kun ajattelin, kuinka upea sinä olet, ja kuinka minä olen... tällainen... Ja mitä ihmiset siitä ajattelevat."

"Sinä olet kaunis", David vastasi.
"Ja minussa on hyvin vähän upeaa. En valehtele, kun sanon, että olen vanha, rikkinäinen mies ja minussa asuu pimeyttä. Sinun pitäisi haaveilla jostain aivan muusta, sillä ansaitset paljon enemmän."

Salome pudisti päätään. Ehkä hän teki väärin, kun kieltäytyi kuuntelemasta Davidin sanoja, mutta juuri nyt hän ei halunnut mitään muuta. Ketään muuta.
"Mennään sänkyyn", hän pyysi, itku hiljalleen tyrehtyen.

David nosti Salomen sylistään pitkälleen sängylle ja pyyhki lahjapusseja lattialle.
"Autanko sinua riisuutumaan?"

Salome tunsi huonoa omaatuntoa, kun lahjat päätyivät lattialle.
"Ole niin kiltti", hän pyysi.

David ujutti ensin kengät naisen jaloista, siirtyen sitten hameeseen. Seuraavaksi oli puseron vuoro.
Hän tarjosi yöpaidaksi yhtä omistaan.

Salome oli purskahtaa uudelleen itkuun, kun David tarjosi hänelle omaa paitaansa. Oli kulunut niin pitkään, kun kukaan oli viimeksi tehnyt hänelle niin.
Hän otti paidan vastaan ja pujotti sen ylleen.

"Kaikki hyvin", David rauhoitteli epätietoisena, olematta varma, mitä Salome ajatteli.
"Tarvitsetko jotain muuta?"

"Sinut", Salome vastasi, kyynelten muisto tummiin ripsiin tarttuneena.
"Tähän viereen."

David hymyili puolittain, riisui kauluspaidan ja farkut ja kömpi sitten Salomen viereen alushousuissaan. Kesällä nukkuminen missään isommassa oli tuskaa.
Hän veti Salomen kevyesti kainaloonsa.

Salome kömpi lähemmäs Davidia, niin että makasi lopulta melkein puolittain tämän päällä.
"Huomenna kokkaan sinulle", hän lupasi, silittäen paljasta rintakehää.

"Vai niin", David myhäili huvittuneena ja silitti Salomen selkää.
"Oletko huomisen vielä New Yorkissa?"

"Vielä huomisen", Salome myönsi haikeana ja hautasi kasvonsa Davidin hartiaa vasten. Hän hengitti syvään miehen tuoksua, yrittäen painaa sen mieleensä.
"Minulla on ikävä Aidaa. Mutta minun tulee myös ikävä sinua."

David hymyili ja halasi Salomen tiukemmin syliinsä.
"Tuletko ikävöimään kiertue-elämää? Eikös siinä tule täyteen yhteensä 50 konserttia?"

Salome saattoi melkein kuvitella, millaista olisi, kun saisi nukahtaa Davidin viereen joka ilta. Mutta ehkä hänen mielikuvansa oli liian ruusuinen, ehkä he alkaisivat käydä toistensa hermoille, jos asuisivat yhdessä.
Sitä oli muutoinkin liian varhaista pohtia.
"Olen nauttinut siitä", hän myönsi, antaen silmiensä painua kiinni.
"Mutta Aidan kannalta on ihanaa, että hän voi palata teatteriin."

"Teatterissa on ainutlaatuista taikaa", David myöntyi kuljettaen sormenpäitään pitkin naisen selkärankaa.
"Vaikka Aida onkin kuulemma nauttinut myös kiertueesta ja elokuvarooleistaan, uskon hänen todella ikävöivän teatterin tunnelmaa ja arkea."

Kosketus lähetti miellyttäviä väristyksiä alas Salomen selkää.
"Rauhallisemmasta aikataulustakaan ei ole haittaa", hän vastasi. Vaikkei hän voinutkaan olla varma, täyttäisikö Harvey Aidan vapaat tunnit erilaisilla kuvauksilla ja haastatteluilla.
Ei, jos se hänestä olisi kiinni.
"Toivon, että hän tarvitsee silti minua edelleen."

"Olen varma, että Aida pitää sinut mielellään", David arveli, "mutta jos hän on teatterissa, voisit hoitaa työsi etänä ja asua missä vain. Vaikka New Yorkissa."

"Pitäisitkö siitä?" Salome kysyi, rennon olon rohkaisemana.
"Jos asuisin samassa kaupungissa?"

"Voisimme tutustua toisiimme", David vastasi. Ehkä Salome huomaisi, että todella kaipasi jotain muuta kuin synkkyydessä elävää, vanhaa miestä.

Se ei varsinaisesti ollut myöntävä vastaus, mutta ei myöskään kieltävä. Salome päätti olla siihen tyytyväinen.
Hän ujutti säärensä Davidin säärten lomaan ja kuunteli miehen sydämen sykettä.
"Huomenna en herätä sinua lenkille."

"Kiitos", David naurahti kumeasti ja piirsi sormillaan Salomen selkään, antaen naiselle rauhaa nukahtaa. Hän toivoi, että stage doorilla koettu tuska hiipuisi.

Kaikeksi onneksi Salomen tunteen olivat tuulesta tehtyjä, ne tulivat ja menivät miten mielivät, eivätkä yleensä jääneet sen pidemmäksi aikaa vaivaamaan häntä. Jopa illan ikävät sanat unohtuivat silitykseen, ja uni saattoi viedä hänet mukaansa.

*

*

*

Aamun tullen David nukkui sikeästi vatsallaan, peitto jalkoihin potkittuna. Momo ja Henley olivat käpertyneet kerälle hänen selkänsä päälle, ja toinen niistä leipoi ihoa unissaan kynsillään.

Viimeinen yhteinen aamu. Seuraavana aamuna lento lähtisi niin aikaisin, ettei hänellä olisi sydäntä herättää Davidia sitä varten. Sitten heidän yhteinen aikansa olisi ohi, hetkeksi.
Hän oli noussut ääneti vuoteesta, käynyt suihkussa ja pessyt hampaansa. Hetken hän oli harkinnut lähtöä lenkille, mutta sitten järki - vai tunne - oli voittanut ja saanut hänet palaamaan takaisin sänkyyn. Edelleen Davidin paitaan pukeutuneena hän oli kiivennyt takaisin miehen vierelle ja jäänyt katselemaan tämän unta.
Toinen käsi siirtyi pyyhkäisemään hiussuortuvaa pois otsalta.

David raotti silmiään ja hengitti syvään, hieraisten toista silmäänsä.
"Huomenta", hän tervehti. Kello ei tainnut olla tarpeeksi hänen normaaliin unirytmiinsä, mutta ehkä teki hyvää herätä ennen keskipäivää.
"Nukuitko hyvin?"

"Huomenta", Salome tervehti hiljaa ja nojautui hipaisemaan huulillaan Davidin otsaa.
"Nukuin. Sinä voisit hyvin nukkua vielä, en tarkoittanut herättää."

"Luultavasti vain tervettä olla joskus hereillä jo aamulla", David vastasi tukahduttaen haukotuksen.
"Mitä haluat tehdä tänään?"

Salome ei voinut vastustaa kiusausta upottaa sormiaan Davidin hiusten joukkoon.
"Näytät uniselta leijonalta", hän kehräsi, tampaten alas epämiellyttävän tunteen siitä, että heidän yhteiset hetkensä olivat käymässä vähiin.
"Haluan tehdä sinulle ruokaa ennen kuin lähdet teatterille."

"Vai niin", David vastasi unisesti hymyillen. Häntä oli verrattu leijonaan ennenkin.
"Ehkä pitäisi huolehtia aamiaisesta ensin. Oletko nälkäinen?"

"Mm", Salome vastasi ja painoi uuden suudelman Davidin otsalle, sitten poskelle ja siitä suupielelle, silittäen vaaleanruskeaa harjaa taaksepäin.
"Minä voisin hakea meille jotakin. Ja sinä voisit odottaa minua täällä."

"Etkö mieluummin toisin päin? Mielelläni toisin sinulle lisää muffinsseja... Tai ehkä pannukakkuja?" David houkutteli.

Salome hätisti kissat Davidin selältä - mistä hän tunsi kammottavan huonoa omaatuntoa - ja houkutteli sitten miestä kääntymään selälleen niin, että hän voisi kivuta tämän syliin.
"Oletko sitä mieltä? Pannukakut kuulostaisivat ihanalta."

David kierähti selälleen ja nosti käden naisen lantiolle.
"Mielelläni hieman hemmottelen sinua", mies vakuutti silittäen lantion kaarta.

Nyt Salome saattoi upottaa molemmat kätensä Davidin hiusten joukkoon.
"Minäkin haluaisin hemmotella sinua", hän vetosi, ennen kuin kumartui painamaan suudelman miehen huulille.
Toinen kissoista määkäisi.

"Niinkö?" David kysyi ja nosti kätensä Salomen vyötärölle, silittäen sen kurvia. Kissat yrittivät asettua hänen rinnalleen, heidän väliinsä.

Kissojen päättäväisyys sai Salomen kehräämään naurusta.
"Minä olen heidän paikallaan", hän totesi, koskettaen Momon silkkistä selkää.
"Ovatkohan he katkeria?"

"Luultavasti", David vastasi ja nykäisi tyynyä paremmin päänsä alle. Hän tukahdutti haukotuksen ja vilkaisi tyynyjen seassa olleen puhelimen kelloa.

"Voi sentään."
Ehkä hän voisi lahjoa kissat seuraavalla kerralla herkuilla tai leluilla. Kissanmintulla. Hänen pitäisi selvittää, mitä kissat eivät voisi vastustaa.
"Haluaisin myös rakastella kanssasi."

Se sai miellyttävät, lämpimät väreet kulkemaan alas Davidin selkää.
"Vai niin", mies naurahti kumeasti.
"Ennen vai jälkeen aamiaisen?"

Salome tutki meripihkaisiä silmiä.
"Jälkeen", hän vastasi hetken pohdittuaan.
"Aamiainen on päivän tärkein ateria."

David naurahti uudelleen, huoahtaen hieman haikeasti ja nosti Salomen sylistään.
"Hyvä on. Haen meille aamiaista", hän lupasi ja vääntäytyi ylös.

Salome hymyili ja kellahti takaisin sänkyyn.
"Minä odotan sinua täällä", hän lupasi ja etsi itselleen hyvän asennon.

David etsi itselleen vaatteita lattialta, sulloi avoimet ja lompakon taskuihinsa ja katosi haukotellen ovesta. Kissat istahtivat odottamaan oven taakse, lepakonkorvat tarkkaavaisina.
Puolta tuntia myöhemmin David palasi mukanaan teetä, kahvia ja pannukakkuja.

Salome oli miettinyt, mitä kaikkea tehdä ajalla, jonka David vietti poissa. Hän olisi voinut etsiä viehättävimmät alusvaatteensa ja pukeutua niihin, ja odottaa miestä vuoteessa. Hän olisi voinut kaunistautua vielä hieman lisää, tai järjestää jonkin muun yllätyksen.
Sen sijaan hän oli nukahtanut peitteiden keskelle.

David sulki oven hiljaa, laski aamupalan keittiön tasolle ja tyhjensi yrttiteensä muutamalla kulauksella, ennen kuin siirtyi suihkuun.
Ehkä olisi parasta vain aloittaa päivä, nyt kun hän oli kerran hereillä.

Salome havahtui siihen, että joku tuijotti.
Lepakonkorvainen, tumma kissa katseli häntä lattialta, mutta luikki tiehensä heti, kun hän avasi silmänsä.
Hän kohottautui unisesti istumaan ja ähkäisi, kun tajusi suihkun olevan päällä.

David astui suihkusta puhtaissa alushousuissa, parta siististi ajettuna ja kosteat hiukset kasvoilta kammattuina.
"Aamiaisesi", mies totesi ja ojensi keittiötasolta aamiaisen sänkyyn, vetäen sitten jalkaansa syksyisen oranssit chinot ja ylleen valkoisen kauluspaidan, jonka napitti sujuvasti muutamaa nappia vaille ylös.

Salome mutristi suutaan.
"Sinulla on liikaa päällä", hän huomautti, kun otti aamiaisen vastaan.
"Aivan suotta."

"Sinulla oli muuta puuhaa", David huomautti huvittuneena.
"Agenttini soitti, kun olin ulkona ja pyysi tapaamista, mutta ehkä olisi parempi jos sopisin sellaisen huomiseksi?"

"David", Salome ähkäisi.
"Minä en anna anteeksi sinulle, jos lähdet nyt tapaamaan agenttiasi. Minä näin sinusta ihanaa unta."

"Niinkö? Millaista unta?" David kysyi ja kumartui silittämään Momon selkää, kun kissa kiehnäsi hänen jaloissaan.

"Voisit ottaa nuo turhat vaatteet pois", Salome ehdotti.
"Ja voisin näyttää sinulle."

David huokasi alistuneesti ja napitti paitansa uudelleen auki, riisuen sen nojatuoliinsa. Housut seurasivat perässä, ennen kuin hän kömpi takaisin sänkyyn Salomen viereen.

Salome hymyili onnellisesti ja vei kätensä silittämään Davidin poskea.
"Sileä", hän huomautti ja kurotti painamaan sille suukon.

David kierähti selälleen.
"Niin on", hän vastasi. Partakone oli ollut kallis. Kissat loikkasivat seuraksi ja puskivat hänen paljasta kylkeään.

Kissaparat joutuivat pettymään, kun Salome laski aamiaispussin yöpöydälle ja kipusi jälleen Davidin syliin. Hän laski kätensä miehen rintakehälle ja silitti sen ihoa ihaillen.
"Olet niin kaunis."

David nauroi epäuskoisena.
"Kaunis? No, se ei ole jotain, mitä kuulen usein", hän totesi yllättyneenä ja hätisti kaulalleen kipuavia kissoja kauemmas.

"Sinun pitäisi", Salome huomautti ja antoi käsiensä vaeltaa Davidin leveille hartioille. Hän seurasi niiden linjaa ja kumartui sitten painamaan suudelman miehen huulille.
"Kaunis mies."

David vastasi suudelmaan ja kosketti Salomen hiuksia.
"Vai niin. Et kai lyönyt päätäsi poissaollessani?"

Salome tuhautti nenäänsä.
"En, sinun on nyt vain kestettävä se", hän totesi ja hamusi uutta suudelmaa Davidin huulilta.
"Muutin mieleni. Haluan rakastella nyt."

Hyvä on sitten. David vastasi suudelmaan ja antoi käsiensä valua hiuksista alas vyötärölle, vetäen Salomea paremmin syliinsä.

Ainakaan David ei ehdottanut, että olisi parempi keskittyä ensin aamupalaan. Tai että ehkä he voisivat sittenkin lähteä lenkille. Tai leikittää kissoja.
Rumat sanat kummittelivat edelleen jossakin Salomen mielen perukoilla.
"Olisin halunnut yllättää sinut", hän myönsi suudelman lomasta.

"Miten?" David kysyi sivellen sormenpäillään naisen reisiä ja ujuttaen kosketustaan hellästi vähän ylemmäs.

Salome nautti kosketuksesta.
"Ajattelin, että olisin voinut laittaa itseni kauniiksi", hän vastasi, silittäen Davidin poskipäätä sormenpäällään.
"Vaihtaa päälle jotakin sievempää."

"Sinä olet kaunis juuri niin kuin olet", David vastasi ja nosti päätään niin, että saattoi hamuta naisen kaulaa, kun kosketus muuttui hiljalleen hyväilyksi.
"Alastomana ja luonnollisena."

Salome kehräsi sisäisestä onnesta.
"Minä en ole vielä alaston", hän huomautti.
"Etkä sinäkään."

"Voisit olla", David huomautti takaisin ja avusti asiassa, vetäen oman t-paitansa pois Salomen yltä ja siirtyen sitten alushousujen kimppuun.

Salome nauroi pehmeästi ja ojensi avuliaasti käsiään. Yhtä avuliaasti hän myös kohotti lantiotaan ja ujuttautui ulos alushousuistaan, vaikka se saikin Momon katsahtamaan häntä kuin hän olisi yrittänyt potkaista kissaparkaa polvellaan.
"Parempi?"

"Parempi", David vakuutti ja kiepautti Salomen sitten alleen. Hän kumartui suutelemaan naisen kaulaa ja ujutti kätensä hyväilemään tätä, ennen kuin lähti valumaan alemmas suudelmineen.

Salome kehräsi naurusta ja tunsi sydämensä hakkaavan onnellisesti. Ehkä tämä olisi heidän viimeinen päivänsä yhdessä, mutta kaikki menisi varmasti hyvin. Hän saisi toteutettua suunnitelmansa kokkaamisesta.
Sormet hakivat paikkansa Davidin hiuksista.

David pyrki miellyttämään. Hän halasi naisen lantiota, nostaen toisen jalan kevyesti olalleen ja hyväili ihoa niiden välissä pehmeällä intohimolla.

Pieni epävarmuus yritti viiltää naarmun Salomen onneen. Ääni, joka ehdotti, että David saattoi toimia näin, koska ei kestänyt katsella hänen kasvojaan.
Hän hiljensi äänen päättäväisesti ja kehotti itseään keskittymään hetkeen. Rumat ajatukset eivät palanneet, ja haihtuivat lopullisesti kun mielihyvä pyyhkäisi lämpimänä hänen kehonsa lävitse.

David nojasi poskensa Salomen alavatsaan ja lepuutti päätään, kuunnellen naisen hengitystä ja nauttien kiireettömästä tunteesta. Kunnes hänen pitäisi valmistautua lähtemään teatterille.

Aiemmin vaiennut ääni muistutti Salomea siitä, että hänen olisi noustava ylös, sillä kello oli varmasti jo paljon. Mutta juuri nyt hänen olonsa oli liian raukea siihen.
"Haluaisin tulla katsomaan sinua vielä tänään", hän totesi, silittäen Davidin hiuksia.

"Sinä voit tulla", David vastasi jaksamatta nostaa päätään. Kesken jääneet unet houkuttelivat silmiä painumaan kiinni.
"Voin tarjota lipun."

Salome pyyhkäisi suortuvan Davidin otsalta.
"Väsyttääkö?" hän kysyi, katsellen unisia silmiä.
"Voisit hyvin nukkua vielä tovin."

David kierähti sänkyyn naisen vierelle ja nykäisi tyynyn päänsä alle.
"Ehkä tovin", hän myönsi ja antoi silmiensä painua kiinni.

Salome hymyili ja kurottui painamaan suudelman Davidin otsalle. Hän lepäsi miehen vierellä, silitteli tämän kasvoja ja hiuksia siihen saakka, että hengitys oli rauhoittunut. Lepäsi vielä senkin jälkeen, suoden sen itselleen, kunnes hän lopulta nousi hiljaa käydäkseen suihkussa.
Sitten oli aika käydä ruuanlaiton pariin.

David nukkui paljon kauemmin kuin hänen oli ollut tarkoitus. Nyt oli Salomen viimeinen päivä täällä, hänen kanssaan, ja hänen olisi pitänyt huolehtia vieraastaan paremmin. Mutta vanha ja väsynyt mies nukkui sikeästi, kunnes havahtui ajan ja paikan tajun kadottaneena räpytellen tokkuraiset silmänsä auki.

Salome oli sillä välin harkinnut, ehtisikö vielä käyttää Davidin pyykit pesulassa, niin että ne olisivat valmiina odottamassa siinä vaiheessa, kun mies tulisi illalla kotiin. Hän ei ollut tehnyt niin, lopulta, vaan käyttänyt kaiken energiansa siihen, että oli saanut kokattua pestopastasta syötävää.
Ensimmäinen kattilallinen pastaa oli keittynyt veteläksi, mutta onneksi pussissa oli ollut vielä reilusti jäljellä. Toinen erä oli onnistunut paremmin.
Siinä vaiheessa, kun David heräsi, hän oli juuri sekoittamassa kastiketta pastan joukkoon itsekseen hymisten.

David vääntäytyi istumaan ja hieraisi kasvojaan.
"Hei", hän tervehti ääni painuksissa ja etsi puhelintaan peittojen seasta nähdäkseen, kuinka kauan oli kehdannut nukkua.
"Sinun ei todella tarvitsisi nähdä vaivaa minun takiani."

Salome katsahti Davidia hymyillen.
"Hei", hän tervehti, ja ainoastaan käynnissä oleva tehtävä esti häntä kipuamasta unisen miehen seuraksi sänkyyn.
"Minä halusin kokata sinulle. Luulen, että ruuasta tuli ihan syötävää. Siinä ei varsinaisesti ole ainesosia, jotka olisin voinut pilata..."

"Olet hyvin ystävällinen", David vastasi ja suki hiuksiaan taakse, ennen kuin laski jalkansa lattialle ja etsi sieltä aikaisemmin yltään heittämänsä, oranssit chinot ja vain vähän rytistyneen kauluspaidan.

Salome alkoi tutkia kaappeja etsien pastalle sopivia lautasia.
"Tarvitset ruokaa, että jaksat", hän huomautti, ja kuulosti sillä hetkellä hyvin paljon omalta äidiltään.

David huokasi hiljaa ja napitti paitansa. Salome oli oikeassa, tietenkin.
"Se on totta, mutta ei sinun tarvitsisi nähdä vaivaa sen eteen", hän muistutti ja rapsutti jalkaansa puskevaa kissaa.

"Minä halusin aivan itse ruokkia sinut", Salome vakuutti ja löysi viimein sopivan syvät lautaset. Hän poimi ne kaapista ja ojensi toista Davidia kohti.
"Tarjoaisin viiniä, mutta en ehtinyt käydä ostamassa sitä."

"Minulla on varmasti vielä jokunen pullo kaapissa", David vakuutti. Ehkä oli surullista, että alkoholi oli ainoita asioita, joita hänellä oli aina kaapissaan. Alkoholia ja teetä.

"Olisi sääli, jos viiniä menisi hukkaan", Salome totesi hieman haikeana. Ei viinin takia, vaan siksi, että se samalla muistutti siitä, että hän ei olisi täällä enää seuraavana päivänä.
Mutta hänellä olisi taas työnsä, ja se pitäisi hänet kiireisenä.
"Ota ruokaa, David", hän kannusti.

"Minä voin ottaa pari lasia ja sinä loput", David ehdotti huvittuneena ja nousi ylös, annostellen Salomen laittamaa ruokaa lautaselleen.
"Näyttää hyvältä, kiitos."

Salome kohotti toista kulmaansa.
"Minä saattaisin siinä tapauksessa alkaa riekkua katsomossa", hän huomautti, katsellen hieman hermostuneena, kuinka David nosteli ruokaa lautaselleen.
"Toivottavasti maistuu myös. Edes siedettävältä."

"Olen varma, että se on herkullista", David vakuutti ja istahti sängylleen lautasensa kanssa. Hän maistoi ruokaa ja nyökkäili myöntyvästi äännähtäen vakuuttaakseen, että ruoka oli hyvää.
"Mitä sinä teet humalassa?"

Salome uskalsi hengittää vasta, kun oli istahtanut oman lautasensa kanssa sängylle Davidin viereen ja maistanut ruokaa. Se ei kenties ollut gourmet-tasoa, mutta ei myöskään pahaa. Syötävää.
Se teki hänet onnelliseksi.
"Minä alan riehua", hän vastasi.

"Millä tavalla?" David kysyi.
"Rupeatko laulamaan mukana tai flirttailemaan front-of-houseille? Tai ehkä otat vaatteesi pois ja tanssit penkkien selkänojilla?"

"Viimeisin skenaario kuulostaa hyvin todennäköiseltä", Salome vastasi huvitusta silmissään.
"Minkä lisäksi yrittäisin päästä luoksesi lavalle. Mikä taitaa tarkoittaa sitä, että tipahtaisin orkesterisyvennykseen. Kenen niskaan minun on paras pudota?"

"Tuubansoittajalla on mukavan leveät hartiat", David vastasi.
"Mutta tämä kuulostaa siltä, että minun täytyy nähdä sinut joskus päissäsi."

Salomen silmät siristyivät.
"Jos minulla ei olisi edessäni hirvittävän pitkää lentoa, ottaisin tuon haasteena", hän vastasi ja vei haarukallisen pastaa suuhunsa.
"Nyt sen täytyy odottaa seuraavaan kertaan."

"Oletko stripannut vaatteesi pois useastikin?" David kysyi huvittuneena ja siemaisi punaviiniä kaadettuaan heille lasilliset.

"Kahdesti", Salome vastasi ja otti kulauksen viinistään.
"Niin, että muistan sen."

Davidin suupieli nyki.
"Millaiselle yleisölle? Se kuulostaa ainutlaatuiselta esitykseltä."

Salome katsoi Davidia vakavana.
"Ensimmäisellä kerralla paikalla oli vaatimaton yleisö, mitä nyt opiskelijoiden juhlissa yleensä."
Hän yritti olla punastumatta ajatellessaan omaa käytöstään.
"Toisella kerralla yritin kiivetä lyhtypylvääseen, joten yleisöä oli enemmän."

David nauroi kumeasti ja tyhjensi lasinsa.
"Sehän kuulostaa jännittävältä. En olisi arvannut sinua aivan niin spontaaniksi esiintyjäksi."

Davidillä oli ihana nauru.
"Olin silloin humalassa", Salome puolustautui. Hänen entinen minänsä ei olisi koskaan voinut tehdä sellaista selvin päin. Mutta ehkä hänen uusi minänsä voisi yrittää olla spontaanimpi.

"Eikö sinun tee mieli kiipeillä lyhtypylväisiin selvin päin?" David kysyi myhäillen ja tarjoutui täyttämään Salomen lasin uudelleen.

Salome ojensi lasiaan kohti Davidia.
"Ennen se ei olisi tullut mieleenkään", hän totesi.
"Mutta kuka tietää. Kiipeäisin tosin mieluummin palmuun."

"Ehkä sinun pitäisi asua jossain, missä on yltäkylläisesti palmuja", David ehdotti täyttäen naisen lasin uudelleen.

Salome otti siemauksen viiniä. Hänen ei olisi varmastikaan pitänyt kuluttaa sitä niin huolettomasti, mutta oliko sillä niin väliä juuri nyt? Hän oli lomalla.
"Oletko sinä koskaan kiivennyt palmuun, David?"

"En ole tainnut. Epäilen, että ne kestäisivät painoani taipumatta – tai että minulla olisi oikeanlaista ketteryyttä sellaiseen", David pahoitteli.

Salome taputti lohduttavasti Davidin reittä.
"Meitä kaikkia ei ole tarkoitettu kiipeilemään palmuihin", hän totesi.
"Minäkään en ole erityisen hyvä kiipeilemään."

"Valssi taipuu, mutta muuten en koe olevani kovin ketterä", David vastasi. Hänen täytyi muuttua Kummitukseksi, jotta äänettömät, pehmeät liikkeet tuntuivat luonnollisilta.

"Sinulla on jumalainen ääni", Salome muistutti ja taputti Davidin jalkaa uudelleen. Mitä väliä oli sillä, jos ei ollut riittävän ketterä kiipeämään puuhun, jos osasi laulaa sellaisella äänellä?

"Kiitos", mies naurahti huvittuneena ja vei tyhjentyneen lautasen keittiöön, huuhtoen sen hanan alla.
"Ja kiitos ruoasta. Olet oikein hyvä kokki."

"En osaa kokata kuin tätä", Salome huomautti ja joi lisää viiniä ennen kuin nousi ylös ja asteli keittiöön tyhjän lautasensa kanssa.
"Ja paahtaa leipää. Pidätkö paahtoleivästä?"

"Paahtoleipä on minun bravuurini", David huomautti.
"En edes yritä mitään uskaliaampaa enää nykyään."

"Se ei tarkoita, että pitäisit siitä", Salome totesi samalla kun alkoi siistiä keittiötä kokkauksensa jäljiltä. Välissä hän siemaisi lisää viiniä ennen kuin alkoi laskea vettä altaaseen tiskaamista varten.
"Ehkä opettelen toisen reseptin siihen mennessä kun näemme seuraavan kerran."

"Pidän leivästä", David vakuutti. Hän piti ruoasta hieman liikaakin ja joutui miettimään syömisiään, ettei päätyisi olemaan pullea, ylipainoinen Kummitus.
"Pitäisi varmaan tarkastaa, onko illan showhun lippuja, jos haluat tulla."

"Haluan", Salome vakuutti samalla kun nosti ensimmäiset tiskit altaaseen. Hän ei halunnut jättää sotkua Davidin siivottavaksi.
"En tiedä, milloin seuraava mahdollisuus koittaa."

"Hyvä on", David vastasi ja istahti sängylle, naputellen teatterille pyynnön varata hänen vieraalleen lippu illan showhun.
"Onko sinulla suunnitelmia palata New Yorkiin?"

"Kaikki riippuu Aidan aikataulusta", Salome vastasi totuudenmukaisesti.
"Olen hänen mukanaan ainakin kiertueen. Jos hän palaa teatteriin... Siinä tapauksessa meidän täytyy katsoa."

David nyökkäsi ja nojasi käsivarret polviinsa.
"Oletko todella sitä mieltä, että haluaisit vain sukeltaa suoraan etäsuhteeseen ja olla tapailematta muita?"

Kysymys sai Salomen huolestumaan.
"Luuletko, että sinä haluaisit tapailla muita sillä välin, kun olemme erossa?"
Ehkä se oli vain kohtuullinen toive. Sellainen, jonka kanssa hän voisi elää, eikö niin?

"Etäsuhde on kuin painajainen", David vastasi katsahtaen Salomea vakavana, tuntien itsensä vanhaksi.
"Jos asuisit täällä, toki, tapaillaan vain – vaikka tiedänkin, etten ole sitä, mitä kaltaisesi nainen ansaitsisi. Mutta etäsuhteeseen sukeltaminen, kun tuskin kunnolla tunnemme toisiamme... Se on hulluutta."

Salomen kädet pysähtyivät hetkeksi, kun hän kokosi itseään.
"Ei minua haittaa, jos haluat tapailla muita sillä välin, kun olen poissa", hän vakuutti sitten, vaikka sydän hakkasikin hieman kipeämmin.

"En tarkoita vain itseäni", David vastasi.
"Voimme pysyä yhteyksissä ja tutustua toisiimme, jos haluat. Voimme viettää tällaisia hetkiä yhdessä, kun olet New Yorkissa. Mutta sinullakin pitäisi olla mahdollisuus tarttua tilaisuuksiin, tutustua uusiin ihmisiin ja lievittää yksinäisyyttä vailla syyllisyyttä."

"En minä kaipaa sellaista", Salome vakuutti varmana.
Hän tulisi olemaan liian kiireinen tuntemaan yksinäisyyttä. Hän pitäisi siitä huolen.
"Mutta en halua, että tunnet olevasi kahlittu minuun."

"Sinun tulisi tavata joku Lontoossa. Joku, joka voi yllättää sinut kesken päivän tuomalla sinulle kahvin tai jonka kanssa voitte viettää spontaanisti iltaa sylikkäin katsomalla elokuvaa sohvalla ja ehkä rakastelemalla, koska se tuntuu hyvältä", David vetosi.
"Jonka kanssa voit mennä juhliin tai museoon tai teatteriin ja viettää pitkiä viikonloppuja tai viedä tapaamaan perhettäsi."

Salome pudisti hieman päätään vakuuttaakseen itselleen, ettei Davidin sanoissa ollut järkeä. Totta kai hän tiesi, että etäsuhteessa olisi vaikeaa. Ja nyt kyse ei ollut parista ajotunnista, vaan pitkästä lentomatkasta. Eri aikavyöhykkeistä.
"Minä olen joka tapauksessa kiireinen työni kanssa", hän järkeili.
"Ei minulla olisi aikaa yllätyksille tai museoille."

"Sinulla voisi olla", David vastasi.
"Sinun pitäisi voida laittaa viestiä jollekulle, kun saat yhtäkkiä hetken ja voisitte tehdä spontaaneja suunnitelmia. Mutta nyt haaveilet siitä, että rakentaisit intiimin, syvän parisuhteen tekstiviestien ja muutaman puhelun varaan – ja senkin aivan erilaisella vuorokausirytmillä. Kun sinä syöt päivällistä, minä olen luultavasti vasta heräilemässä. Kun sinä käyt nukkumaan ja ehkä kaipaisit juttuseuraa, minä olen töissä."

Kauha, jota Salome oli ollut huuhtelemassa, lipsahti hänen sormistaan altaan pohjalle. Mutta hän ei antanut sen vaikuttaa. Hän ei antaisi minkään vaikuttaa.
"Minä en ole lapsi, David", hän muistutti.
"Jos sinä et halua tästä enempää kuin mitä meillä on nyt, hyväksyn sen."
Ehkä itkisi ensin silmät päästään maailman epäreiluutta, mutta hyväksyisi lopulta. Muutaman jäätelökipollisen jälkeen.

"Salome", David vetosi.
"Minä pidän sinusta. Paljon enemmän kuin hyvä mies pitäisi", hän muistutti, "mutta olen kahdessa etäsuhteessa ja tiedän, miten tuskaisia ne ovat. Miten halu olla yhdessä kuin polttorauta, jota et voi karistaa. Miten tulet kotiin pimeään asuntoon ilta toisen jälkeen ja kaipaus koskettaa syö sinua elävältä – ja huomaat odottavasi koko elämäsi pois. Olisipa jo ilta, että voisit soittaa. Olisipa jo viikonloppu, että voisit nähdä. Tai tässä tapauksessa, kuluisipa jo tarpeeksi monta viikkoa, tuskainen tunti kerrallaan, jotta saisimme edes hetken."

Kaikki mitä David sanoi, oli tietenkin totta. Järkevää. Vanha Salome olisi ollut asiasta täysin samaa mieltä. Vanha Salome olisi laatinut jo ajat sitten listan, jonka perusteella hän olisi todennut, että suhteella oli paljon suurempi todennäköisyys epäonnistua kuin onnistua.
"Voinko kuitenkin tulla katsomaan sinua, jos käyn kaupungissa?"

"Tietenkin voit", David vakuutti.
"Ja mielelläni kuulisin sinusta ja päivästäsi. Voisimme soitella ja viestitellä, ja viettää aikaa yhdessä aina kun olet täällä. Jos asuisit täällä, voisimme tapailla – mutta en vain voi lukita sinua etäsuhteeseen näin, tietäen millaista sen arki on. Haluan sinullakin olevan mahdollisuus vain elää hetkessä. Käydä juhlissa ja tavata joku, tarttua kipinään ja suudella intohimoisesti vaatekaapissa, jos siltä tuntuu."

Minulla oli joku sellainen, Salome vetosi mielessään. Eikä se tehnyt minua onnelliseksi.
Hän alkoi epäillä, että tämä oli jokin universumin tapa osoittaa hänelle, että kaikille ei ollut tarkoitettu onnea. Se oli tietenkin typerää, itsekeskeistä ajattelua, ja vanha Salome olisi ravistanut moisen naurettavuuden hetkessä pois yltään.
"Oliko illan esitykseen lippuja?"

David vilkaisi puhelintaan ja nyökkäsi. Lippu oli hoidossa.
"Tule tänne", mies kutsui ja ojensi kättään naista kohti, vetääkseen tämän syliinsä.

"Minun pitää tiskata", Salome vastasi ensin, yrittäen olla kypsä ja järkevä. Sitten häntä alkoi itkettää, ja hän antoi periksi kyyneleille ja vaelsi lattian poikki Davidin luo.

David veti Salomen syliinsä ja kiersi käsivartensa tiukasti naisen ympärille, koskettaen huulillaan kyynelten kastelemaa poskea.
"Mikä sinua itkettää?" hän kysyi pehmeästi.

Halaus teki melkein kipeää. Silti Salome painautui Davidin syliin, vaikka tuttu tuoksu oli saada hänet itkemään vuolaammin.
"Minua itkettää, koska minä pidän sinusta", hän vastasi totuudenmukaisesti.

"Särjet sydämeni, kultapieni", David vastasi ja keinutti Salomea kevyesti sylissään.
"Minäkin pidän sinusta. En kestäisi hyvästellä sinua näin kerta toisensa jälkeen tietämättä, montako kuukautta tulisi väliin, kunnes voimme nähdä taas."

Salomesta tuntui, että hänen oma sydämensä oli jo pirstaleina. Hän rikkoi sitä lisää miettimällä, mitä heillä olisi voinut olla, jos he olisivat asuneet samassa kaupungissa. Tai edes samalla aikavyöhykkeellä.
"Se on epäreilua", hän puhahti.
"Sinä pidät minusta ja minä sinusta. Sen ei pitäisi olla näin vaikeaa."

"Joten muuta New Yorkiin", David ehdotti, vaikka hänen ei olisi pitänyt. Ei ollut mitään, mitä hän voisi tarjota Salomelle: ei mitään tulevaisuutta, jollaisen nainen ansaitsisi.

Salome hautasi kasvonsa Davidin kaulataipeeseen.
"Minulla olisi silti Aidan kiertueet", hän muistutti.
Ja Aida tarvitsi häntä. Enemmän, kuin hän oli edes ymmärtänyt. Aida tarvitsi ystävää.
Hän halusi sanoa kyllä.

"Ymmärrän kyllä", David vastasi.
"Joten aloitetaan avoimella suhteella. Tehdään siitä helppoa ja mukavaa. Poistetaan syyllisyys ja paine ja kohtuuttomat odotukset."

Ja mitä sitten, kun he huomaisivat, ettei se toimisi? Että he eivät voisi koskaan saada sellaista suhdetta, josta Salome tiesi haaveilevansa?
Mutta hän ei voinut sanoa ei. Ei vain voinut.
"Hyvä on."

David silitti Salomen poskea ja painoi poskipäälle suudelman.
Hän pelkäsi, että he molemmat tulisivat kärsimään tavalla tai toisella, mutta eikö tämä olisi kivuttomin vaihtoehto?
"Oletko kunnossa?"

"En", Salome vastasi ja hieraisi nenänpäällään Davidin kaulaa.
"Minä olen vihainen maailmalle."

"Miksi?" David kysyi ja silitti Salomen selkää, halaten naisen tiukemmin syliinsä.

"Koska tämän ei pitäisi olla näin vaikeaa", Salome vastasi ja kietoi käsivartensa Davidin ympärille, halaten itsensä niin lähelle, kuin oli mahdollista.
"On epäreilua, että asumme niin kaukana toisistamme."

"Elämä on epäreilua", David vastasi. Se voisi ryöstää perheiltä lapset tai nuorilta tulevaisuuden tai rakastavaisilta toisensa mitä julmimmilla ja odottamattomimmilla tavoilla.
"Mutta voimme soitella toisillemme."

Siinä David oli täysin oikeassa.
Salome hengitti miehen tuoksua vielä hetken, antaen itsensä upota siihen.
"Sinä myöhästyt pian teatterilta."

"Tuletko illan näytökseen vai lähdetkö samaa matkaa?" David kysyi ja vilkaisi puhelimensa kelloa.
Hän ei raaskinut nostaa Salomea vielä pois sylistään.

Eikä Salome raaskinut nousta.
"Tulen samaa matkaa", hän vastasi, hipaisten miehen kaulaa huulillaan.
"Täytyyhän minun ottaa ilo irti siitä, että tunnen Oopperan Kummituksen."

David naurahti vaisusti ja tunsi jäähyväisten lähestyvän painon hartioillaan. Avoinkin suhde voisi aivan liian painavaksi ja kipeäksi.
"Totta kai. Lähdetään kohta."

Olisivatpa he voineet vielä unohtua sänkyyn. Mutta David joutuisi ongelmiin, mikäli myöhästyisi, eikä hän halunnut aiheuttaa miehelle ongelmia.
"Salakuljetatko minut taas pukuhuoneeseen?"

"Jos haluat", David vastasi. Nyt oli Salomen viimeinen ilta täällä, ja jos hän joutuisi pulaan salakuljetuksesta, ehkä se olisi sen arvoista.
"Mennäänkö?"

Ei, jäädään tänne.
"Mennään", Salome vastasi ja painoi vielä suudelman Davidin huulille ennen kuin nousi, vastentahtoisesti, miehen sylistä.

Davidkin nousi, juoksuttaen harjan läpi hiuksistaan, pesten vielä hampaansa ja työntäen avaimet, puhelimen ja lompakon chinojensa taskuihin.
"Oletko valmis?"

Salome etsi sillä välin farkkutakkinsa ja käsilaukkunsa, joka siroudestaan huolimatta pystyi nielemään hämmästyttävän määrän tavaraa.
"Valmis", hän vakuutti, vaikka ääni olikin vielä hieman kyynelten tukkeuttama.
"Salakuljeta minut teatteriin."

David teki juuri niin. Ruuhkaisen, kuuman ja hiostavan metromatkan jälkeen hän kävelytti Salomen teatterille ja ujutti naisen sisään stage doorista. Kapeita, sokkeloisia käytäviä pitkin pukuhuoneeseensa, missä tuttu rutiini toistui päivä toisensa jälkeen maskeeraajan loihtiessa hänestä rujon, epämuodostuneen Kummituksen.

Salome käpersi itsensä sohvalle ja seurasi jälleen tarkkaan, kuinka David muuttui Kummitukseksi. Hänen ajatuksensa askartelivat siinä, mitä heillä voisi olla, jos hän asuisi täällä. Odottaisiko hän iltaisin miestä stage doorilla, vai voisiko hän livahtaa useammin takatiloihin?
Se oli onnellinen kuva.

David hymyili Salomelle peilin kautta, meripihkaiset silmät lämpiminä.
Klassiseksi oopperalaulajaksi koulutettu mies valmisteli äänenavausta hengitys- ja vokalisointiharjoituksin.
"Toiveita?" hän tarjosi pohtiessaan, mihin kappaleeseen jatkaisi äänenavauksessa.

Salomesta tuntui, että hän olisi voinut katsella Davidia tuntikausia.
"Con Te Partirò", hän ehdotti, vaikkei ymmärtänyt musiikista puoliakaan niin paljon kuin olisi halunnut. Hän ei tiennyt, olisiko kappale raskas äänelle, olisiko siinä oikeita sointuja avaukseksi... Hän ei tiennyt mitään.

David vastasi hymyllä ja nyökkäsi: saamasi pitää. Se kuului hänen suosikkikappaleisiinsa ja lyriikoiden huolellinen ääntämys oli sopivaa verryttelyä ilman esitystä varten.
"Cuando vivo solo sueño un horizonte falto de palabras,
En la sombra y en tres luces todo es negro para mi mirada,
Si tú no estás junto a mí, aquí", hän lähti kappaleeseen, käyttäen hengityksen tuomaa voimaa niin, että ääni soi käytävillä. Kummituksen äänen täytyi täyttää koko teatteri.

Ehkä se oli typerä valinta.
Salome itki kappaleelle jo muutenkin. Ja kun David lauloi sen, jopa ilman säestystä, hän oli tuominnut itsensä itkemään kaksinverroin enemmän.
Hän ei kuitenkaan katunut.

"Oletko kunnossa?" David kysyi samaan aikaan huolestuneena ja lämpimästi huvittuneena. Nyt toinen puolisko hänen kasvoistaan oli jo muuttunut Kummituksen rujoudeksi, ja maskeeraaja viimeisteli yksityiskohtia.

Salome nyökkäsi ja kaivoi ihmekäsilaukustaan nenäliinan.
"Tämä on ihana kappale", hän selitti.
"Ja sinulla on jumalainen ääni."

David hymyili kohteliaisuudella ja piti päänsä paikallaan kriittisen hetken, kun maskeeraaja viimeisteli Kummituksen rujouden.
Miehen oli vaikea katsoa itseään peilistä sen jälkeen.
"Tässä on aikaa vielä toiselle. Toiveita?"

"Laula jotain iloista", Salome pyysi niistäen nenänsä.
"Minun pitää säästää nenäliinoja illan esitykseen. Miten olisi se kookospähkinälaulu?"

David nauroi kumeasti yllättävälle pyynnölle ja yllätti maskeeraajansa tulkitsemalla pari säkeistöä kookospähkinöistä, rujona Kummituksena.
"Sinun on varmaan parasta etsiä paikkasi katsomosta, koska show alkaa kohta", hän kannusti, ennen kuin teki muutaman hengitysharjoituksen lisää ja ryhtyi sitten tulkitsemaan Nessun Dormaa.

Yhdistelmä sai jopa Salomen hihittämään.
"Minä odotan sinua taas stage doorilla", hän lupasi ja heitti Davidille lentosuukon, vaikka oikeastaan hän olisi halunnut suudella tätä suoraan suulle.
Maskeeraaja olisi pahastunut.
Hän jätti pukuhuoneen haikeana taakseen.

David yritti ravistautua irti kookospähkinöistä ja löytää sisäisen Kummituksensa, uhkaavan, synkän arvaamattomuuden ja kaiken tieltään syövän mustasukkaisuuden.
Siihen mennessä, kun Kummituksen ääni räjähti pimeydestä ja täytti teatterin mustalla sametilla, David oli kadonnut sisään rooliinsa.

Pelkkä ääni riitti takaamaan sen, että kylmät väreet juoksivat pitkin Salomen selkää. Tänä iltana se myös täytti hänet ikävällä, vaikka he eivät olleet vielä erossa.
Siitä huolimatta hän ponkaisi seisomaan siinä vaiheessa, kun Kummituksen oli aika liittyä loppukumarruksiin ja hurrasi äänensä käheäksi.

Onnellisen yleisön näkeminen teki kahdeksan shown raskaudesta sen arvoista viikottain.
Samoin shown fanien kohtaaminen stage doorilla illan shown jälkeen. David kiitti jälleen vilpittömästi saamistaan lahjoista, kirjoitti nimensä ohjelmalehtisiin, halasi polvista tutisevia nuoria naisia ja vähän vanhempiakin naisia, ja otti yhteiskuvia yrittäen olla kiirehtimättä.

Salome odotti Davidia lämmintä onnea hehkuen. Ja samalla hänen ajatuksensa lähtivät taas vaeltamaan vaarallisesti, suuntasivat miettimään, millaista olisi asua yhdessä. Yhteisessä kodissa.
Mutta heidän suhteensa oli avoin, mutkaton.
Hän joutui niistämään nenänsä uudelleen.

"Hei, kiitos, kun odotit", David tervehti ja kiersi käsivarren Salomen ympärille, kun he lähtivät kohti metroa. Vielä stage doorilla odottaneet supisivat keskenään ja hajaantuivat kohti kotia. Muutama seurasi heitä vaivihkaisen matkan päästä.
"Parasta viedä sinut nukkumaan. Lähtösi taisi olla aikainen?"

Salome painautui Davidin kylkeen ja yritti olla miettimättä seuraavaa aamua.
"Kyllä", hän myönsi ja irvisti.
"Noinkohan kannattaa edes käydä nukkumaan."

"Ehdottomasti kannattaa", David vastasi. Pitkät lennot olivat tarpeeksi tuskallisia ilman valvottua vuorokautta.
"Vaikka mielelläni rakastelisin kanssasi vielä kerran", hän kuiskasi heidän laskeutuessaan metroon.

Kylmät väreet juoksivat taas pitkin Salomen selkää.
"Kuvitteletko, että suostuisin vain menemään nukkumaan tuon jälkeen?" hän kysyi.

David hyrähti kumeasta naurusta ja veti Salomen itseään vasten, kun metro kolisteli menemään.
"Taidan olla paha mies, kun toivon, että et."

"Paha, paha mies", Salomekin vahvisti, samalla kun käytti läheisyyttä hyväkseen ja ujutti kättään Davidin paidan alle, niin että sormet pääsisivät koskettamaan selän paljasta ihoa.
"Olit upea tänään."

"Kiitos", David vastasi ja nautti kosketuksesta, vaikka tila olikin kaukana yksityisestä.
Hän punoi kätensä Salomen käteen, kun he nousivat metrosta ja suuntasivat kohti hänen asuntoaan.
"On ollut inspiroivaa saada sinut katsomoon."

Jos hän asuisi täällä, heidän iltansa voisivat olla useammin tällaisia. He voisivat viettää yöt vuoroin kummankin luona. Tai missä heidän mielensä tekisikään ne viettää.
Jos hän vain asuisi New Yorkissa.
"Minun tulee ikävä esityksiäsi."

"Tule katsomaan niitä taas pian", David kannusti lempeästi noustessaan punatiilisen kerrostalon portaita. Hän päästi heidät sisään asuntoonsa ja painoi Salomen sitten itsensä ja seinän väliin, hakien suudelmaa naisen huulilta.

Salome antoi sormiensa upota Davidin hiusten joukkoon samalla kun vastasi suudelmaan.
Hän tulisi katsomaan miestä niin pian kuin pääsisi.
Heidän elämänsä voisi olla tällaista.

David keskittyi vain hetkeen, sillä kaikki sen ulkopuolella tuntui liian vaikealta juuri nyt. Hän hamusi suudelmia naisen huulilta ja nosti tämän hajareisin syliinsä, painaen selän seinää vasten.

Salome kietoi jalkansa Davidin vyötäisille ja antoi toisen kätensä laskeutua avaamaan tämän paidan nappeja niin pitkälti, kuin se oli mahdollista. Hän halusi kankaan pois tieltään, niin että voisi tuntea paljaan ihon lämmön.
Hänen huulensa siirtyivät hamuamaan miehen kaulaa.

David kannatteli Salomea niin, että nainen saisi riisuttua hänen paitansa – ja ujutti sitten kätensä tämän lantiolle. Hän keinautti naisen sängylle, jotta pääsi riisumaan vuorostaan tämän vaatteita.

Salome kehräsi naurusta ja ojenteli avuliaasti raajojaan, niin että ylimääräiset vaatekappaleet sai riisuttua hänen yltään.
"Tule tänne", hän pyysi, ojentaen käsiään.

David nakkasi naisen vaatteet lattialle ja kömpi tämän ylle, käsivarsien lihakset vahvoina, kun kumartui suutelemaan Salomen kaulaa. Toinen käsi vaelsi kyljelle ja siitä reidelle, sivelemään lantion paljasta kaarta.

Salome rakasti tunnetta, jonka Davidin vartalo hänen yläpuolellaan herätti. Hän rakasti leveitä hartioita ja vahvaa rintakehää. Hän tunsi olevansa turvassa.
Kädet siirtyivät malttamattomina avaamaan miehen housuja.

David kosketti kaulaa hampaillaan ja ujutti kätensä sitten naisen sisäreidelle, sivellen herkkää ihoa ylöspäin. Malttamattomuus poltti hänen sisällään, osin lähestyvän lähdön ruokkimana.

Kosketus sai Salomen ynähtämään ja hänen sormensa muuttumaan levottomammiksi.
Heillä olisi vielä tämä yö.
Hän työnsi Davidin housuja pois tieltä heti kun sai ne taiteiltua auki. Liian hitaasti.

David hengitti syvään ja nousi ylös sängyltä, jotta sai poljettua housut kokonaan pois jaloistaan ja etsittyä yöpöydän laatikosta kumin.
Hän palasi takaisin sängylle ja veti Salomen alleen, painaen intohimoisen suudelman naisen huulille, ennen kuin avasi ehkäisypaketin hampaillaan.

Salome alkoi olla kyllästynyt rapiseviin paketeihin. Hänen ei olisi pitänyt ajatella niin, mutta hän ajatteli silti. Olisi ollut ihanaa vain voida unohtua toisen syleilyyn ilman huolta.
Hän hamusi uutta suudelmaa miehen huulilta, malttamattomana.

David suuteli naista yhtä malttamattomana ja viritti toisella kädellä kumin paikalleen. Sitten hän punoi toisen käden Salomen hiuksiin, kun piteli toisella naisen lantiota oikeassa kulmassa, jotta saattoi painautua kärsimättömästi lähelle.

Heidän jälleennäkemisensä voisivat olla ihania, vaikka hän joutuisikin käymään työmatkoilla. Työmatkoilla oli selvä alku ja loppu, ei määrittelemätöntä ikävää.
Hän kietoi jalkojaan paremmin Davidin ympärille ja halasi miehen niin lähelle itseään kuin saattoi.

David halasi Salomen käsivarsiensa suojaan, kun haki heille nälkäisen, yhteisen rytmin. Hän ei halunnut ajatella, kuinka se olisi viimeinen kerta luoja tiesi kuinka pitkään aikaan.
Hän ei halunnut ajatella ikävää, jota tuntisi tai sitä, kuinka hän pelkäsi päätyvänsä ajattelemaan vain Salomea, vaikka sortuisi lievittämään yksinäisyyttään jonkun muun kanssa.
Ehkä hänet oli tuomittu jälleen yhteen etäsuhteeseen, vaikka hän oli vannonut, ettei enää tekisi sitä. Jokin siinä, miltä rakastelu tuntui Salomen kanssa, oli kuin huumetta, jota hän tarvitsi uudelleen.

Salome kieltäytyi ajattelemasta sitä, että tämä oli heidän viimeinen, yhteinen yönsä toistaiseksi. Ajatus olisi tuonut hetkeen sellaista epätoivoa, jota hän ei kaivannut.
Jos hän asuisi New Yorkissa, hänen ei tarvitsisi surra eroa. Hän voisi kaivata ollessaan työmatkalla, ja se saattaisi tehdä yhteisestä ajasta sitäkin arvokkaampaa, mutta hänen ei tarvitsisi olla surullinen.
Hänen kyntensä taisivat naarmuttaa Davidin selän ihoa.

Lopulta David kierähti kyljelleen naisen viereen ja halasi tämän syliinsä, painaen suudelman tummien hiusten joukkoon. Mielihyvä jätti kehon raukeaksi.
Asunnossa vallitsi öinen hämärä ja New Yorkin jatkuva humu kuului vaimeana ikkunan takaa. Mutta David ei halunnut nukahtaa vielä.

Myös Salome taisteli unta vastaan käpertyessään Davidin syliin. Nämä olivat viimeiset hetket ennen hänen lähtöään, eikä hän halunnut hukata hetkeäkään. Kun hän sulkisi silmänsä, olisi jo seuraava aamu.
"Sinä olet jumalainen", hän mutisi raukeana ja onnellisena.

David halasi Salomen tiukemmin syliinsä ja painoi uuden suudelman naisen päälaelle.
Näin ei pitänyt käydä. Hänen ei pitänyt jäädä ikävöimään naista.

Kissat taisivat käyttää tilaisuuden hyväkseen ja hypätä heidän seuraansa sänkyyn. Salome ei ollut täysin varma, sillä hän oli antanut itselleen luvan sulkea silmänsä hetkeksi.
"Minä viihtyisin New Yorkissa."

"Etkö asunutkin täällä ennen?" David varmisti ja rapsutti Momon kaartuvaa selkää, mikä sai kissan kehräämään äänekkäästi.

"Mm-hmm", Salome myönsi ja hamusi raukeasti Davidin kaulaa huulillaan.
"Pidän tästä kaupungista."
Kissan kehräys oli sekin hyvin jumalainen ääni.

David silitti Salomen selkää ja katseli unisesti tummaa kattoa, johon kaupungin valot heittivät puun tuuhean oksiston vääristämiä raitoja.
"Tämä on mielenkiintoinen paikka."

Salome kohotti hieman päätään niin että saattoi hamuta raukeaa suudelmaa Davidin huulilta.
Hän voisi hyvin nukkua lennolla, eikö niin?
"Sinä voit jäädä aamulla rauhassa nukkumaan. Selviän kyllä kentälle."

David avasi uudelleen hetkeksi sulkemansa silmät ja vastasi suudelmaan.
"Oletko varma?" hän kysyi kurtistaen huolestuneena kulmiaan. Hän olisi saattanut naisen mielellään, mutta hyvästit ravistelivat hänen tasapainoaan.

"Mm-hmm."
Niin olisi parempi. Hän voisi jättää Davidin nukkumaan unenlämpimään sänkyyn, eikä heidän tarvitsisi käydä läpi dramaattista hyvästelyrituaalia.
Salome käpersti itsensä takaisin Davidin syliin.
"En pidä hyvästeistä."

"En minäkään", David myönsi. Vaikka joskus hän toivoi, että olisi voinut hyvästellä Lizzien. Sitäkin mieluummin hän olisi vaihtanut oman elämänsä naisen elämään, mutta hänen toiveitaan ei kuultu.
"Jos olet varma, mutta anna minun antaa sinulle taksirahat."

"Jos se tekee sinut onnelliseksi", Salome lupasi.
Vaikka hän olisi varmasti selviytynyt perille myös julkisilla, ajatus taksista oli kieltämättä ihana. Hänen ei tarvitsisi raahata laukkuaan läpi aamuöisen New Yorkin, vaan hän voisi vain hypätä kyytiin ja rentoutua.

Se teki. David kurottui hapuilemaan housunsa lattialta ja rojahti selälleen, kun saattoi työntää yöpöydälleen tukun vihreitä seteleitä.
Sitten hän veti Salomen takaisin syliinsä.

Kissat eivät olleet ainoita, jotka loivat Davidiin pettyneen katseen, kun mies kohottautui pystympään asentoon.
"Ajattelitko, että minun pitäisi vuokrata samantien limusiini?" hän hymähti ja kietoi jalkansa miehen jalkojen lomaan.

"Totta kai", David vakuutti ja tukahdutti haukotuksen.
"Pitäisikö meidän yrittää nukkua vähän? Vai haluatko valvoa?"

Salome hautasi kasvonsa Davidin kaulaa vasten.
"Minä en taida jaksaa valvoa", hän myönsi hieman pettyneenä.
"On niin mukavan raukea olo."

"Nukutaan vain", David kannusti tukahduttaen toisen haukotuksen. Insomniasta kärsivien todella pitäisi rakastella enemmän, sillä se jätti olon fantastisen raukeaksi.

"Kauniita unia, David", Salome toivotti ja kieltäytyi muistamasta, että tämä olisi viimeinen kerta toviin, kun he nukahtaisivat sylikkäin.
Mutkatonta. Helppoa.

"Kauniita unia, Salome", David vastasi ja halasi naisen paremmin syliinsä, ennen kuin painoi silmänsä kiinni ja antoi itsensä luisua hiljaa syvään uneen.

Torstai 31. lokakuuta 2019, myöhäisilta, Majestic Theatre, New York

Salome tunsi itsensä osaksi teatteria kurottautuessaan kuvien kehystämän peliä kohti korjaamaan silmiensä oranssinsävyistä meikkiä. Vaikkei peili, sen enempää kuin pukuhuonekaan, ollut hänen omansa, hän saattoi hetken kuvitella olevansa osa henkilökuntaa. Lava odottaisi häntä, kirkkaat valot ja yleisö osin niiden piilottamana.
Se olisi hirveää. Häntä ei ollut tarkoitettu parrasvaloihin, ei sillä tavalla. Vaikka häntä ei olisikaan haitannut päästä esiintymään Davidin rinnalla.
Hänen äänensä olisi säälittävä. Mutta oliko sillä väliä?
Hän kallisti päätään puolelta toiselle ennen kuin alkoi kaivaa meikkipussiaan löytääkseen oikeansävyisen huulipunansa.

Aplodit kantautuivat pukuhuoneeseen saakka, ja niitä seurasi teatterin takatiloihin palaava hälinä. Kaikki olivat kiireessä, haluten juhlimaan Halloweenia. Moni oli tulossa samoihin juhliin kuin he.
David palasi pukuhuoneeseen Kummituksen tummassa puvussa, valkea naamio kasvoillaan ja tumma, siloiteltu peruukki hiustensa peittona. Ja hyvin kuumissaan.
Hän kiemurteli ulos rooliasun takista ja liivistä, vajoten paita osin auki napitettuna tuoliinsa, kun maskeeraaja ryhtyi auttamaan Kummituksen kasvojen riisumisessa.

Salomen silmät siristyivät hymystä, kun David saapui pukuhuoneeseen.
"Hei, querido", hän tervehti, ja ainoastaan miehen selvästi kuumasta tuskastunut olemus esti häntä kiepahtamasta suutelemaan tätä. Ei sillä, että hän olisi välittänyt, mutta David-raukka oli ansainnut mahdollisuuden vähentää vaatteitaan ennen lämpöhalvausta.
"Menikö esitys hyvin?" hän kysyi, samalla kun teki tilaa peilin ääressä.

Vielä hetken miehen kasvoilla viipyi Kummituksen tuska, meripihkaiset silmät paloivat tummina ja synkkinä.
Mutta sitten David soi Salomelle väsyneen hymyn peilin kautta ja pyyhki kasvojaan ja kaulaansa kosteuspyyhkeillä, sukien sormia vaaleanruskean harjansa läpi, kun maskeeraaja asetteli peruukin telineeseen.
"Tunnelma oli korkealla. Yritän olla nopea."

David näytti väsyneeltä.
"Jaksathan lähteä juhliin?" hän varmisti mieheltä ja käytti tilaisuuden hyväkseen painaakseen tämän huulille nopean suudelman.

"Halloween on vain kerran vuodessa", David vakuutti ja riisui loputkin rooliasusta odottavaan rekkiin, vajoten takaisin istumaan boksereissa ja hihattomassa paidassa, jota hän nyki irti selästään. Myös muu teatterihenkilökunta halusi juhlimaan.

David näytti hyvin hurmaavalta juuri nyt, ja teki Salomen keskittymisestä vaikeaa.
"Tiedän, mutta sinä pääsit vasta töistä", hän vetosi.
He voisivat mennä suoraan miehen asunnolle. Tai hänen asunnolleen, josta hän piti huolta ystävänsä puolesta. Tämä oli vakuuttanut, etteivät vieraat haitanneet.
Kunhan siivosivat jälkensä. Tai hän siivoaisi.

"Kello on jo paljon", David vastasi ja tyhjensi puolikkaan vesipullon, kipaten sitten itselleen lorauksen viskiä lasin pohjalle. Hän tyhjensi sen, hieraisi kasvojaan ja ryhtyi kampaamaan hiuksiaan taakse toista peruukkia varten. Tällä kertaa pöyhkeää, tummaa kiharapilveä.

Salome katseli Davidia hetken.
"Anna minä autan", hän pyysi, ojentaen kättään kohti hiusharjaa.
"Olen itse jo melkein valmis."

"Ehkä voit meikata minut", David ehdotti ja irvisti peilikuvalleen.
"En voi väittää, että se olisi vahvuuksiani. Ainakaan näiden kanssa." Hän nosti ruuhkaiselta pöytätasolta pakettia ylellisiä irtoripsiä.

Salomen tummat silmät tuikahtivat.
"Se olisi minulle ilo", hän vakuutti, samalla kun katsahti irtoripsiä.
"Sinulla on valtavan kaunis luusto."

David pärskähti epäuskoisesta naurusta, väsynyttä käheyttä äänessään. Hän sovitti peruukin paremmin päähänsä ja asettui sitten tuoliinsa niin, että Salome voisi auttaa meikkaamaan hänelle savuiset, dramaattiset silmät ja vaikuttavan tummanpunaiset huulet.

Salome harkitsi hetken ja siirtyi sitten istumaan Davidin peilipöydän reunalle. Hän kohotti miehen kasvoja kohti valoa ja alkoi sitten pohjustaa ihoa meikkiä varten. Ihoparkaa, joka oli jo saanut kantaa Phantomin maskia aiemmin päivällä.
"Querido, sinun täytyy puhdistaa ja rasvata ihosi hyvin tämän jälkeen", hän muistutti, kun meikkasi Davidin poskipäitä esiin.

David nyökkäsi tunnollisesti ja yritti pysyä hereillä. Ainakin viskipaukku virtasi tulisena suonissa.
Hänen asunsa odotti pukupussissa pienen sohvan käsinojalla.

"Väsyttääkö sinua?" Salome kysyi myötätuntoisesti samalla kun alkoi kiinnittää liioitellun pitkiä ripsiä paikoilleen.
Hän virnisti näylle ennen kuin tarttui huulipunaan.
"Suu auki."

"Show on raskas", David vastasi tukahduttaen haukotuksen, ennen kuin avasi tunnollisesti suunsa. Silmät tuntuivat kovin painavilta tekoripsien kanssa, mutta kieltämättä muuttivat hänen kasvonsa hyvin dramaattisiksi.
"Miksikä sinä pukeudut?"

"Shh", Salome kehotti, kun alkoi levittää huulipunaa Davidin huulille.
Niistä tuli upeat, vaikka hän itse sanoikin.
Hän ihasteli kättensä tulosta ennen kuin viittasi kohti oranssinpunaista mekkoaan.
"Arvaa."

"Ehm", David sanoi ja vilkaisi Salomen asua epätietoisena.
"Onko se valmis? Lisäätkö jotain?" hän varmisti, kun vilkaisi itseään peilistä ja nousi ylös, pyyhkäisten peruukkinsa hiuksia taakse ja siirtyi pukeutumaan.

Salome virnisti.
"Odota", hän vetosi, hypähtäen alas pukeutumispöydältä. Oranssinpunainen kotelomekko oli ihana, mutta ei vielä Halloween-asu. Mutta sellainen kyllä, että hän voisi käyttää sitä myöhemminkin.
Hän pujotti jalkaansa samanväriset, korkeat korot ja asetteli hiuksilleen pannan, jossa oli pikkuisten, mustien silmien lisäksi pitkät tuntosarvet. Käsiinsä hän veti pitkät silkkihansikkaat, joiden kämmenselkiin hän oli lisännyt huolellisesti tukikankaalla tuetut ravunsakset.
"Entä nyt?"

"Rapu?" David ehdotti vilkaisten rapusaksia naisen käsissä, kun pujottautui sisään uhkaavasti venyviin sukkahousuihin ja mustiin shortseihin, jotka tekivät asusta hieman säädyllisemmän kuin siihen normaalisti yhdistetyt alushousut. Sitten hän pujottautui mustaan, hihattomaan paitaan ja kimmeltävään, nyöritettyyn liiviin sekä samalla röyhkeydellä kimalteleviin, pitkiin hansikkaisiin. Asun viimeistelivät tukevat korkosaappaat, jotka saivat hänen päänsä kopsumaan pienen pukuhuoneen kattoon.

Salome taputti ilahtuneesti käsiään.
"Ensimmäinen hummeri", hän ilmoitti ylpeänä ja suoristi sitten pantaansa.
Ja alkoi hihittää.
"David, sinä olet hurmaava."

"Kiitos", David vastasi ja vilkaisi itseään peilistä. Hän oli melko... Vaikuttavan kokoinen Franknfurter.
Hän nappasi tumman villakangastakkinsa mukaan ja tuijotti hetken itseään, pyyhkäisten hiuksiaan dramaattisesti taakse ja löi päänsä kattolamppuun.
"Parasta kiirehtiä. Otetaan taksi."

Salome irvisti ja ojentautui automaattisesti kohti kattolamppua, niin kuin hän olisi voinut tehdä jotakin estääkseen Davidia kolhimasta päätään.
Onneksi hänellä oli omat korkonsa, hän ei tuntenut oloaan aivan niin kääpiöksi.
"Pystytkö kävelemään?"

"Totta kai", David vastasi ja ensimmäisten askelten jälkeen löysi Franknfurterin itseluottamuksen ja harppoi, vienosti kumarassa, pitkin teatterin kapeita, pieniä käytäviä. Ulkoilma ja mahdollisuus suoristautua täyteen, nyt kahdessa metrissä kulkevaan mittaansa, oli helpottavaa. Stage doorilla vielä odottava, pieni rypäs shown faneja ja turisteja tuijotti häntä tyrmistyneenä.

Salome kipitti Davidin vierellä huomattavasti lyhyemmin, joskin hyvin päättäväisin askelin.
Tyrmistyneet ilmeet saivat hänet hymyilemään.
"Hyvää Halloweenia!"

Davidkin toivotti hyvää Halloweenia jokseenkin säikähtäneille kasvoille kirjoittaessaan nimensä ojennettuihin ohjelmiin. Muutama rohkaistui nappaamaan kuvan.
Sitten mies kiersi käden Salomen hartioille ja talutti tämän mukanaan taksille.

Taksikuski piti ilmeensä varsin hyvin kurissa. Vaikka ehkä se ei ollut mikään ilme kun otti huomioon sen, että elettiin Halloweenia. Taksikuskit olivat varmasti tottuneet kaikenlaiseen.
Salome kipusi takapenkille ja teki Davidille tilaa viereensä.
"Meidän ei tarvitse viipyä juhlissa kauaa."

"Miksi? Oletko uupunut?" David kysyi hämmentyneenä ahtautuessaan taksin takapenkille. Korot vihloivat jalkoja jo nyt, mutta taiteilijan tuli kärsiä taiteensa eteen.

Salome nykäisi hamettaan suoraan.
"Ei, en ole", hän vakuutti ja vei kätensä silittämään Davidin sukkahousun peittämää reittä.
"Ajattelin, että sinulla on ollut pitkä päivä."

"Halloween on vain kerran vuodessa", David muistutti ja suoristi hartioitaan miten saattoi ahtaassa tilassa, kanavoiden sisäistä Franknfurteriaan.
"Nautitaan juhlista. Nämä ovat ensimmäiset Broadwayn Halloween-juhlani."

"Mikä sattuma, niin minunkin", Salome naurahti ja oli nojaamassa päätään Davidin hartiaa vasten, mutta tuli toisiin ajatuksiin, kun oli tökätä miestä toisella tuntosarvellaan silmään.
Se olisi tuhonnut huolellisen silmämeikin.
"Saammeko me kuulla sinun laulavan juhlissa?"

"Luultavasti. Kun musikaali-ihmiset kerääntyvät yhteen, joku laulaa aina", David lupasi ja silitti Salomen reittä punaoranssin mekon läpi.
Juhlapaikka ei ollut kaukana ja mies maksoi taksin, ennen kuin ojensi kätensä auttaakseen naisen ulos.

"Se on minusta ihanaa", Salome myönsi ja nautti lempeästä kosketuksesta reidellään. Hän oli elänyt kosketustyhjiössä kiireisimmän ajan läpi, ainakin hänen eteläeurooppalaisen mielensä mukaan. Hän saattoi vain olla kiitollinen siitä, että David ei tuntunut kavahtavan läheisyyttä.
Seimikuvaelman ensimmäinen hummeri tarttui ojennettuun käteen ja kipusi kadulle.

David johdatti Salomen sisään lämmintunnelmaiseen baariin, jonka teatteriväki oli täyttänyt tänään. Se kuhisi erilaisia musikaalihahmoja ja soi musikaalimusiikkia, mikä karkoitti monen mainstream-kulkijan toiseen suuntaan.
Melkein kaksimetrinen Franknfurter aurasi hyvin tilaa astuessaan sisään.
"Mitä haluat juoda?" David kysyi Salomelta.

Se, että suurin osa näytti pukeutuneen tilaisuuteen sopivaan asuun, teki Salomen hyvin onnelliseksi. Hän oli elämässään osallistunut pettymystä aiheuttaviin juhliin, joissa kukaan ei ollut jaksanut vaivautua.
Tämä oli ihanaa.
"Jotain oranssia", hän huikkasi yläilmoihin.

David välitti tilauksen sellaisenaan baarimikolle, voiden antaa sen muiden pään yli, ja ojensi sitten Salomelle oranssin, liukuvärjätyn drinkin pienellä sateenvarjolla ja otti itselleen uuden viskin.
"Haluatko istua alas?"

Salome otti juoman ilahtuneena vastaan.
"Minä haluan tanssia", hän vastasi, ennen kuin otti kulauksen juomastaan.
"Mutta pitää juoda tämä ensin."

David – Franknfurter – nyökkäsi ja tyhjensi lasinsa pohjan parilla kulauksella, toinen käsi Salomen selällä. Toisen hän omisti sitten tuttaviensa tervehtimiseen, puolittaisiin halauksiin ja Salomen esittelyyn.
Hänen rohkean asuvalintansa kehuminen sai miehen nauramaan kumealla käheydellä.

Salome tunsi olevansa elementissään. Kiireisen työpäivän - hän oli viettänyt aivan liian monta tuntia tietokoneen ja puhelimen väliä loikkien - jälkeen tuntui sähköistävältä päästä ihmisten keskelle. Davidin ihmisten keskelle. Missä hän saattoi tuntea olevansa osa laumaa.
Kunnes hänen puhelimensa alkoi väristä käsilaukussa varsin aggressiivisesti. Vilkaistuaan numeroa sen näytöllä hän kosketti Davidin käsivartta.
"Minun on pakko vastata tähän, en viivy kauaa."

David nyökkäsi ja hipaisi Salomen selkää, ennen kuin kääntyi Mary Poppinsista, Alexander Hamiltonista ja Rumtumtuggerista koostuvan piirin puoleen kuuntelemaan viihdyttävää anekdoottia viimeisimmästä katastrofista näytöksestä.
Ei vienyt kauaa, kun hänet houkuteltiin lavalle antamaan oma, hyvin rohkea versionsa Sweet Transvestitesta, jonka häpeilemättömyyttä tyhjennetty viskipaukku auttoi.
Hän otti irlantilaisen oluen palatessaan lavalta vienosti humaltuneisiin, hilpeisiin suosionosoituksiin.

Salome palasi takaisin esityksen puolivälissä ja oli hyvin pahoillaan siitä, että oli menettänyt siitä puolet - harmistus, jota lisäsi puhelun ikävä aihe ja jota ei lievittänyt edes epäilyttävän värikäs shotti, joka hänen käteensä työnnettiin. Ehkä hänen olisi pitänyt olla varovaisempi, vierailta ei sopinut ottaa juomia, mutta nämä olivat Davidin ystäviä. Ja sitä kautta hänenkin ystäviään, eikö vain?
Hymy oli kuitenkin palannut hänen kasvoilleen, kun David palasi lavalta.
"David, minä näin vain puolet", hän protestoi kun pääsi pujahtamaan miehen luo.

"Mikä sääli", Franknfurter vakuutti vailla suurta myötätuntoa ja irvisti peilikuvalleen baaritiskin takana olevassa peilissä.
"Onko kaikki hyvin?"

Salome mutristi suutaan.
"Huulipunasi on tahriintunut", hän moitti ja kaivoi käsilaukustaan nenäliinan, jolla alkoi siistiä hienoista epätäydellisyyttä huulimeikissä.
"On. Luojalle kiitos media soittelee minulle eikä Aidalle itselleen. He ovat joskus järkyttävän törkeitä."

David kumartui nöyrästi alas siistittäväksi ja katsahti Salomen kasvoja pitkien ripsien takaa.
"Niinkö? Mitä he sanoivat?"

Salome taputti hellästi Davidin poskea merkiksi siitä, että huulet olivat jälleen kunnossa.
"Hyvä poika. Ja kunhan yrittävät keksiä hänestä kaikenlaisia inhottavia juoruja, yhdistää milloin kehenkin", hän vastasi ja pudisti päätään.
"Eivät onnistu, jos se on minusta kiinni."

David kurtisti myötätuntoisena kulmiaan. Uusi elämä ei ollut ollut helppoa, vaikka ulkopuolisten oli niin helppo olettaa rikkauden ja kuuluisuuden olevan unelmien täyttymys.
"Millaista juorua nyt?"

Salome pudisti päätään ja taputti nenänpieltään. Korvia oli kaikkialla, eikä hän aikonut olla se, joka lisäisi vettä myllyyn perättömille juoruille.
Hän voisi valittaa Davidille sitten, kun he olisivat kahden. Jos mies jaksaisi kuunnella.
Ehkä, vaikkei jaksaisikaan. Hän ei hallinnut itseään kovinkaan hyvin humalassa.
"David, pystytkö sinä tanssimaan noissa kengissä?"

David nyökkäsi ymmärtäen. Maailma oli muuttunut hulluksi, ja hän sääli Eliä ja Aidaa sen pyörityksessä.
Hän vilkaisi tuhteja korkosaappaita.
"Juuri ja juuri. Haluatko tanssia?" hän kysyi ojentaen kätensä ja tarjoutui johdattamaan Salomen tanssilattialle, mikä oli käytännössä pari askelta kauemmas baaritiskistä, humalasta hilpeiden musikaalihahmojen joukkoon.

"Haluan", Salome vastasi hyvillään ja pää hieman liian keveänä, kun David johdatti hänet tanssilattialle.
Edellisestä kerrasta oli kulunut aivan liian pitkään.
"Mikä on sinun lempityylisi, David?"

"Tanssityyli?" David vastasi liikkuen musiikin tahtiin lämpimässä, ruuhkaisessa tilassa. Waitressin Jenna ja Sophie Sheridan esittivät riehakasta tulkintaa Shakiran Locasta.
"Lasketaanko sohvalla loikoilu ja jalan naputtaminen?"

Tanssilattialla oli kuuma. Se ei estänyt Salomea tanssimasta villisti musiikin tahtiin lantio keinuen.
"Jos se on sinun lempityylisi", hän vastasi armollisesti.
"David, keinuta lanteita!"

David teki parhaansa keinuttaakseen lantiotaan, mutta ei uskonut olevansa kovin sulokas siinä. Hänen bravuurinsa oli ehdottomasti naputtaa jalkaa sohvalla loikoen.
Kädet viipyivät kevyinä naisen lantiolla ja pitelivät tätä hänen lähellään.

Salome ei välittänyt siitä, oliko David sulokas vai ei, hän vain nautti siitä, että saattoi tanssia miehen kanssa.
"David", hän pyysi, kurottautuen varpailleen.
"Suutele minua."

David kumartui alas, tavallistakin alemmas korkojen takia ja tarttui Salomen kasvoihin. Peukalo pyyhkäisi arven kirjomaa poskea, ennen kuin Franknfurter painoi intohimoisen, huulipunaa jälkeensä jättävän suudelman naisen huulille.

Salome vastasi suudelmaan kaivaten, kietoen toisen kätensä miehen niskan taakse, kuitenkin niin kevyesti, että tämä pääsisi suoristautumaan, kun selkä olisi koetuksella.
"David-"
Hänen puhelimensa alkoi väristä.

"Vastaa vain", David kannusti ja suoristautui täyteen mittaansa. He voisivat jatkaa suudelmaa kaksin hänen luonaan.

Salome irvisti.
"Tulen pian takaisin", hän vastasi ja lähti pujottelemaan tanssijoiden joukosta.
Hitot.
Hän ei ollut onnellinen siitä, että suudelma keskeytyi.

Sillä välin Franknfurter huiskaisi hiuksiaan taakse ja liittyi uudelleen keskusteluun ympärillään. Toivottavasti tämä ei ollut hänen tulevia hahmojaan, sillä korot tappoivat hänen jalkojaan.

Nyt Salome viipyi poissa hieman pidempään ja palasi takaisin kiukkuisesti puhisten. Onneksi David oli helppo erottaa väkijoukosta.
"Minä tarvitsen juotavaa", hän voihkaisi, kun pääsi miehen luo.
"En kestä."

"Samaako taas?" David kysyi myötätuntoisena ja tarjoutui tilaamaan baaritiskiltä kohotessaan muiden päiden ylle.
"Mitä haluaisit?"

Salome nyökkäsi.
"Sekä... Ei, ei, en puhu siitä nyt."
Hän painoi sormet hetkeksi huulilleen. Kummallisia runoja, mutta ne eivät valitettavasti poikenneet paljoakaan viesteistä, joita tulvi päivittäin.
Onneksi Aida ei joutunut lukemaan niitä itse.
"Yllätä minut. Jotain makeaa. Ja vahvaa."

David nyökkäsi ja tilasi Salomelle jotain makeaa ja vahvaa juhlaväen päiden yli, ja ojensi naiselle sitten liukuvärjätyn, punaoranssin drinkin, jonka laitaan oli tökätty siivu ananasta.
"Ilmeisesti työsi on melko stressaavaa?"

Salome otti pitkän kulauksen juomastaan. Se oli vaarallisen makea, peitti alkoholin maun tehokkaasti.
Juuri sitä, mitä hän kaipasi.
"Ei minun työssäni ole mitään stressaavaa", hän vastasi.
"Vaan ihmisissä. Ja meu Deus, minä rakastan ihmisiä..."

"Mitä ihmiset tekevät?" David kysyi johdattaen Salomen hieman syrjemmälle Broadwayn juhlijoista ja tarjosi naiselle jakkaraa pienen, epäilyttävän tahmean pöydän äärestä.

"Ihmiset kohtelevat häntä kuin objektia", Salome puhahti, viitaten sanoillaan Aidaan.
"Hitto, on hänelläkin tunteen..."
Hän otti uuden kulauksen juomastaan ja istahti jakkaralle, kun pää alkoi tuntua vaarallisen paljon kevyemmältä kuin vartalo.
"Eivätkä he erota hamsteria hummerista."

David totesi, että hänen täytyisi ehdottomasti kysyä lisää hamsteri-hummeri-tarinasta, kun he olisivat kaksin.
"Oletko kunnossa?"

Salome otti kulauksen juomastaan ja tunsi hetken leijuvansa. Se oli mukava tunne.
"Täysin", hän vakuutti ja laski lasinsa epäilyttävän tahmealle pöydälle. Hän nykäisi ananaspalan irti sen reunasta ja tarjosi sitä Davidille.
"Tämä tekee hyvää."

David pudisti kohteliaasti päätään tarjoukselle ja siemaisi olutpullostaan.
"Syö sinä vain", hän kannusti.
"Oletko viihtynyt töissäsi?"

Salome kurtisti kulmiaan.
"Ei se minuun vaikuta", hän huomautti ja jäi sitten miettimään väitettään. Ehkä hänen olisi pitänyt googlettaa asia. Mutta toisaalta, hän ei halunnut kaivaa puhelintaan esiin. Ei nyt.
Hän puraisi ananaspalaa ja ojensi samalla jalkaansa silittämään Davidin säärtä.
"Rakastan sitä", hän vastasi.

David ei ollut aivan varma, mistä he puhuivat ja vilkaisi olutpulloaan, mutta hän uskoi hallitsevansa kevyen humalansa.
"Miltä se on tuntunut New Yorkista käsin? Onko se kovin erilaista kuin kiertueella?"

Salome nyrpisti nenäänsä.
"Haluaisin olla hänen luonaan", hän myönsi.
"Vaikka minusta on ihanaa olla täällä... Miksi elämän täytyy olla niin vaikeaa?"
Hän huokaisi ja nosti lasinsa huulilleen juodakseen, mutta valitettavasti se oli jo tyhjä.
Miten, sitä hän ei tiennyt.
"Tule, mennään vessaan."

"Vessaan? Yhdessä?" David varmisti hämmentyneenä ja vilkaisi hygienialtaan luultavasti kyseenalaisen wc:n suuntaan. Kuinkakohan humalassa Salome oli?
Hän kuitenkin suoristautui pöydän äärestä ja tarjoutui johdattamaan naisen naistenhuoneen ovelle.

Salome tarttui Davidin käteen ja kietoi heidän sormensa lomittain suunnatessaan lattian poikki. Hän kurtisti häkeltyneenä kulmiaan, kun tämä kuitenkin pysähtyi yllättäen.
"Mitä nyt?"

David tuijotti Salomea hämmentyneenä pitkien, ylellisten irtoripsien alta.
"...Haluatko, että tulen kanssasi naistenhuoneeseen?"

Salome tuijotti takaisin tummilla silmillään.
"... Missä sinä sitten korjaat meikkisi?"

David vilkaisi itseään lähellä tanssivan tinamiehen haarniskasta.
"Luulen, että kuulun miestenhuoneeseen", hän veikkasi.
"Ja tässä vaiheessa iltaa Franknfurterin meikki saa olla sekaisin."

Salomen tummat silmät välkähtivät tuohtuneesti.
"David, sinulla on oikeus valita!" hän vetosi ja huiskautti kättään.
"Ei ole oikein pakottaa sinua muottiin. Ei yhteiskunnan pitäisi toimia niin."

"Aivan", David vastasi huvittuneena.
"Selviätkö itseksesi naistenhuoneessa?"

Salome tutki Davidin kasvoja hetken kuin etsien merkkiä siitä, että tämä oli pahan yhteiskunnan uhri. Kun sellaisia ei löytynyt, hän nyökäytti päätään.
"Joo. Mutta sinulla on oikeus päättää omasta itsestäsi..."
Hän käännähti ympäri, vain hieman keinahtaen, ja seurasi hyvin vaaleanpunaisiin pukeutunutta hahmoa naistenhuoneen ovesta sisään.

David harkitsi seuraavansa varmistaakseen, että Salome ei kaatuisi tai pyörtyisi likaiseen koppiin. Mutta hänet oli kasvatettu käymään miestenhuoneessa, joten hän odotti tunnollisesti oven takana.

Hyvin vaaleanpunaisiin pukeutunut hahmo palasi takaisin, ja pian tämän jälkeen Salome, silmät säteillen.
"Siinähän sinä olet", hän ilahtui nähdessään Davidin.
"Tuo oli Elle, tiedäthän, Legally Blondesta... Mutta hänellä ei ollut koiraa mukanaan... Mennään hakemaan juotavaa."

"Vai niin", David kommentoi leppoisasti.
"Oletko varma?" hän varmisti saattaessaan Salomea takaisin baaritiskin luo.

"Sataprosenttisen", Salome vakuutti ja kurtisti hieman kulmiaan.
"Voiko niin sanoa? Englanti on vaikea... Mikä teidän kirjoitusjärjestelmäänne vaivaa?"

"Huono huumorintaju?" David ehdotti siemaisten oluttaan ja auraten Salomelle tien baaritiskille, jotta nainen voisi tilata itselleen juotavaa.
"Tiedät kai, että mielelläni veisin sinut kotiin ja rakastelisin kanssasi?"

Salome oli tutkimassa juomalistaa, mutta käänsi nyt katseensa Davidiin.
"Minä mietin seksiä rannalla", hän vastasi, kiepahtaen ympäri niin, että saattoi ojentaa käsiään kietoakseen ne miehen niskan taakse.

"Drinkkiä?" David kysyi. Hudsonjoki ei ollut romanttisin ympäristö.
"Oletko varma, ettei pitäisi ottaa vettä väliin?"

Salome kurtisti kulmiaan.
"Niin, emme me ole Kaliforniassa... Tai missään, missä olisi kaunis tähtitaivas."
Hän kurottautui varpailleen suudellakseen miestä.
"Minä haluan rakastella."

David painoi säädyllisen suudelman Salomen huulille ja kiersi käden naisen vyötärölle.
"Siinä tapauksessa meidän pitäisi ehkä viedä sinut kotiin, ennen kuin tuuperrut."

Salomen suudelma ei ollut aivan yhtä säädyllinen, eikä myöskään Davidin ympärille kiertyvä käsivarsi, joka pyrki laskeutumaan miehen takapuolelle.
"En minä tuuperru."

"Niin, niin", David vastasi huvittuneena. Suupielet nykivät takapuolelle laskeutuvasta kädestä.
"Lähdetäänpäs sitten. Olisi murheellista, jos sammuisit kesken rakastelun."

"David", Salome puhahti pahastuneena.
"Minä en koskaan sammuisi kesken rakastelun", hän ilmoitti, hieman kovemmalla äänellä kuin oli ehkä tarkoittanut. Ainakin muutamasta katseesta päätellen.

"Lyödäänkö vetoa?" David kysyi välittämättä katseita. Tämä ei tainnut olla kenellekään yllätys.
Hän lähti luotsaamaan Salomea ulos ja kohti taksia.

"Lyödään. Mikä on panoksena?" Salome halusi tietää, samalla kun hän seurasi Davidia ulos New Yorkin yöhön.
Hän kurtisti kulmiaan ja pyyhkäisi otsaansa.
"Täällä on ihan liian kuuma."

"Hmm, miellyttävä hemmottelu?" David ehdotti kuiskaten ja kumartui niin, että huulet olivat hipaista Salomen korvaa.
Hän auttoi naisen taksin takapenkille, antoi osoitteensa ja ahtautui takapenkille naisen perässä.

Se kuulosti hyvältä.
"Kyllä, se sopii", hän vakuutti, kun kipusi taksin takapenkille.
Ei mennyt pitkään, kun hän alkoi ujuttaa mekkoa pois yltään.

David pärskähti kumeaan nauruun ja tarttui Salomen käsiin.
"Maltapas muutama minuutti", hän kannusti taksinkuljettajan katsahtaessa heitä peilistä.

Salome kurtisti kulmiaan.
"Mutta minulla on kuuma, David", hän vetosi.
"Ja alusvaatteet täällä alla. Hummerinoranssit. Pitäisit niistä."

"Voit esitellä ne minulle kohta", David lupasi pidellen naisen käsiä, ennen kuin tämä antaisi yksityisen strippinäytöksen taksikuskille.
Auto pysähtyi punatiilisen talon eteen, hän maksoi kuljettajalle ja auttoi Salomen ulos.

"Sitten olen liukas ja hikinen", Salome protestoi, muttei yrittänyt rimpuilla käsiään vapaaksi.
Perillä hän kipusi taksista Davidin auttamana, horjahti hitusen - se johtui vain koroista - ja kietoi käsivartensa miehen ympärille.
"Minä haluan sinua aivan kauheasti."

"Mukava kuulla", David vakuutti häivähdys käheyttä äänessään ja puoliksi kantoi Salomen ylös portaita asuntoonsa.
Salome ei ollut niin humalassa, että hänen pitäisi murehtia hyväksikäytöstä, eihän?
Hän avasi ovensa ja päästi naisen sisään.

Salome kiepahti ympäri ja tarttui Davidin shortsien vyötärönauhaan vetääkseen miehen sisälle asuntoon.
"Tule tänne..." hän vetosi, kissojen pyöriessä määkien heidän ympärillään.

David tuli, pää kattolamppuun kolahtaen. Hän hieraisi ohimoaan ja kiersi käsivarret Salomen vyötärölle, tuupaten naisen sängylle.
"Nyt voit riisuutua."

Salome kiemursi hieman peremmälle sänkyyn ja ojensi toista jalkaansa Davidia kohti.
"Auta", hän pyysi, viitaten ravunoransseihin korkoihinsa.

David auttoi kiltisti kenkien riisumisessa ja tipautti ne sängyn viereen. Sitten hän istui alas riisumaan omat korkosaappaansa, jotka saivat kaiken varpaista reisiin vihlomaan.

Salome oli kärsimätön. Hän nousi polvilleen ja kietoi käsivartensa Davidin harteiden - ihanien, leveiden harteiden- ympärille ja hamusi miehen korvaa huulillaan.

David hymyili ja potkaisi toisenkin saappaan irti jalastaan – mikä helpotus. Hän kosketti Salomen poskea ja rojahti sitten selälleen, kutsuen naista nousemaan ylleen.

Salome ei tarvinnut kutsua. Hän kipusi hajareisin miehen syliin ja kumartui suutelemaan tätä, välittämättä siitä, sotkivatko huulipunat toisensa.
Hän oli kaivannut miestä kipeästi.

Kädet nousivat ylös Salomen reisiä ja ujuttautuivat helman alle.
Irtoripset tekivät silmäluomista painavat, ja David painoi silmänsä kiinni vastatessaan suudelmaan.

Salome kehräsi kosketuksesta.
"Haluatko nähdä minun alusvaatteeni?" hän kysyi suudelman lomasta, näykäten Davidin punattua alahuulta.

"Kyllä haluan", David vakuutti ja kohottautui niin, että saattoi avata mekon vetoketjun ja ujuttaa sitä naisen yltä.

Tuntosarvet lähtivät samalla, mutta ehkä hän pärjäisi ilman niitä.
Salome kumartui painamaan uuden suudelman Davidin huulille ennen kuin suoristautui tämän sylissä, niin että saattoi esitellä alusvaatteitaan, joista oli juuri sillä hetkellä hyvin ylpeä.
Alushousut olivat hummerinoranssit ja pitsiset. Rintaliiveissä oli koristeena hummereiden kuvia.

Davidin suupielet nykivät, kun hän ihasteli teemaan sopivia alusvaatteita ja sysäsi mekon lattialle. Hän irrotti samalla peruukin omasta päästään ja suki hiuksensa villeiksi.
Käsi siveli naisen lantion kaarta.

Salome kikatti onnellisesti nähdessään nykivät suupielet.
"Eivätkö ole ihanat?" hän vetosi, ja taivutti selkäänsä hieman kaarelle esitelläkseen liivejään.
"Valikoin nämä ihan sinua varten."

"Hurmaavat", David vakuutti pörhäyttäen vielä peruukkien painamia hiuksiaan ja siveli alushousujen kangasta sormillaan.

Salome hymyili onnellisena ja kumartui painamaan uuden suudelman Davidin huulille.
"Haluatko riisua ne?"

David ujutti kätensä sisään alushousuihin, hyväilemään naista hellin sormin.
"Mitä sinä haluat?"

Salome katsahti miestä ripsiensä lomasta.
"Sinut", hän vastasi, kehräten onnellisena kosketuksesta.
"Olen kaivannut sinua."

Tässä hän oli, täysin Salomen. David nykäisi kimaltelevat, sormettomat hansikkaat irti käsivarsistaan, ennen kuin jatkoi naisen hyväilyä.

Salome antoi silmiensä painua hetkeksi kiinni. Kosketus ja suonissa virtaava alkoholi tekivät hänen olostaan miellyttävän kevyen.
Joskin kärsimättömän.
"Sinulla on liikaa vaatetta, querido."

"Voit korjata asian", David lupasi, mutta omisti omatkin kätensä siihen, että ryhtyi napittamaan auki kimaltelevaa liiviä, jonka oli asettanut mustan, hihattoman paidan ylle.

Salome hymyili.
"Ilomielin", hän vakuutti ja siirsi omat kätensä Davidin avuksi. Ainakin toisen, sillä toinen laskeutui härnäämään tätä alempaa.

David arvosti härnäämistä. Se teki hänenkin olonsa kuumaksi, ja sai hänet kuoriutumaan sekä liivistä että hihattomasta paidasta ulos nopeasti.
Vapaus tuntui ihastuttavalta.
Sitten hän avusti naista avaamalla mustat shortsit.

Salome oli enemmän kuin innokas apuri vaatteiden riisumiseen. Hän auttoi paidan ja liivin pois Davidin yltä ja siirtyi sitten kiskomaan shortseja tämän yltä.
"Miksi sinulla on niin monta kerrosta vaatteita..?"

"Jotta ihmiset eivät saa halvausta nähdessään minut", David vastasi ja huokasi helpotuksesta, kun se potkittua sekä shortsit että sukkahousut irti jaloistaan. Hän ojensi kätensä riisumaan hummeririntaliivit.

"Voi luoja, onko näiden riisuminen toisen päältä todella näin kamalaa?" Salome ähkäisi, samalla kun kamppaili auttaakseen sukkahousujen riisumisessa.
Sitten hän nojautui lähemmäs ja painoi suudelman miehen huulille.
"Eivät he saisi."

Kyllä, kyllä oli, ainakin jos yritti oli repimättä ohueen kankaaseen reikiä.
"Heikottaako?" David varmisti huvitusta äänessään.

Salome näykkäsi Davidin alahuulta.
"Sinä saat minut polveni aina heikoiksi", hän vastasi, valuen suudelmineen miehen kaulalle.
"Sille ei mahda mitään."

David kuljetti käsiään pitkin Salomen nyt paljaita reisiä ja kylkiä, nostaen ne hiuksiin ja valuen takaisin alas selkää. Alastomuuden vapaus oli ihastuttavaa.

Salome oli aina jumaloinut alastomuutta.
Varsinkin sellaista alastomuutta, jolla Davidia oli siunattu. Eikä hän hävennyt myöntää sitä, vaikka kunnon katolilaisen tytön olisi varmastikin pitänyt kainostella.
Hän näykkäsi kaulan ihoa leikkistästi.

Toinen käsi valui alas selkää ja reiden pehmeälle iholle, nousten jalkojen väliin hyväilemään naista.

Salome kehräsi.
"Minusta tuntuu siltä, kuin haluaisit minun voittavan meidän vetomme", hän huomautti, kun nousi suudelmineen Davidin korvalle.

"Kunhan varmistan", David vakuutti hyväillen naista kuin muistuttaakseen tätä aikaisemmasta kiireestä. Osa hänestä epäili, että Salome sammuisi kesken kaiken, ja se olisi traagista.

Salome ei aikonut sammua.
Hän näykkäsi Davidin korvaa terävästi ja hengitti lämmintä ilmaa sitä vasten.
"Älä aikaile, David."

David ei aikaillut. Toinen käsi ulottui yöpöydän laatikkoon hakemaan rapisevan paketin ehkäisyä ja viritti sen paikalleen. Sitten mies kannusti Salomea lähemmäs, kädet tämän lantiolle etsiytyen.

Salomen olisi tehnyt mieli nurista, että hän söi pillereitä, jottei rapisevia paketteja tarvittaisi.
Mutta näin oli parempi, jopa hänen humalainen mielensä tiedosti sen jollakin tasolla. Kaikki oli vielä helppoa ja avointa.
Hän painoi vielä suudelman Davidin huulille ja katsahti tätä tummilla silmillään melkein ovelasti, ennen kuin toteutti miehen toiveen.
Tai mitä hän yritti, se oli yhtä lailla hänenkin toiveensa.

Ote naisen lantiolta kävi hieman lujemmaksi, kun mielihyvä alkoi polttaa verta kosketuksesta. David katseli Salomen kasvoja lämpöä meripihkaisissa silmissään ja kannusti naista liikkeelle, tekemään mikä tästä tuntuisi hyvältä.

Salomella ei ollut pienintäkään aikomusta sammua.
Eikä vähiten siksi, ettei hän olisi antanut sitä itselleen anteeksi.
Hän taisi säikäyttää toisen kissaparoista, kun alkoi liikkua varoittamatta, mutta hän oli liian keskittynyt heihin katsoakseen, minne eläinraukka oli loikannut.

"Olet uskomattoman kaunis", David kannusti käheästi katsellessaan naista ja tuntiessaan kuumat kipinät ihonsa alla jokaisen liikahduksen myötä.

Salome kehräsi naurusta ja katsoi Davidia ripsiensä lomasta.
"Niin sinäkin", hän vetosi, ennen kuin keskittyi heitä yhdistävään rytmiin.
Kuinka kukaan voisi muka sammua kesken?

Suupielet nykäisivät hymystä. David oli jo melkein unohtanut, että oli riisunut Franknfurterin asun ja tumman peruukin, mutta kasvot oli edelleen meikattu Sweet Transvestitelle sopiviksi.
Yhdistelmän täytyi olla hurmaava.
Sormet sivelivät naisen ihoa kannustavina.

Maailma keinahteli, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä Salomen humalan kanssa. Ainakin hän halusi uskoa, ettei sillä ollut.
Ehkä sillä oli, vähän.
Mutta humalalla oli häviävän vähän väliä, kun keinunta muuttui kiivaammaksi, ennen kuin mielihyvä pyyhkäisi hänet mukaansa.
Pienet ilotulitukset räjähtelivät hänen silmiensä takana ja saivat hänet hyrisemään naurusta.

David piteli naisen vyötäröä varmuuden vuoksi, kohottautuen toisen kyynärpäänsä varaan. Kuumuus poltti suonissa, kun hän katseli naisen mielihyvää, ja kiepautti heidät ympäri, jotta saattoi hakea myös itselleen nautinnon huipennuksen.
Älä sammu, älä sammu, hän hoki mielessään, kunnes saattoi huoahtaa matalasti mielihyvän tuomasta helpotuksesta ja vajota Salomen vierelle.

Huone jatkoi keinumistaan vielä senkin jälkeen, kun Salome makasi turvallisesti patjaa vasten. Hän oli melko varma siitä, ettei hän ollut itse se, joka keinui.
Luultavasti.
Ajatus sai hänet hihittämään hiljaa.

Nainen todella oli humalassa. Mutta tämä oli halunnut rakastella, eikö niin? David kurtisti kulmiaan huolesta nykäistessään peittoa heidän päälleen riisuttuaan ehkäisyn roskakoriin ja vedettyään sitä sängyn vierelle. Jos Salome voisi huonosti.

Salome kipristi varpaitaan ja kiepahti kyljelleen, niin että saattoi katsella Davidia.
"Sinun pitää pestä meikki pois", hän vetosi ja kosketti sitten kasvojaan.
"Minunkin pitää."

"Pysytkö jaloillasi?" David kysyi vääntäytyen uudelleen pystyyn, häpeilemättömän alastomana, ja suuntasi kylpyhuoneeseen pesemään kasvojaan. Peilikuva sai suupielet nykimään. Hyvä, että Salome oli ollut humalassa.

"Minä olen hyvin tasapainoin", Salome vakuutti ja kurtisti kulmiaan, kun lause ei kuulostanut aivan siltä, miltä piti. Mutta sillä ei ollut väliä, ei loppujen lopuksi, ja hän kömpi ylös sängystä vain hieman huojuen.
Matkalla kylpyhuoneeseen hän oli kompastua toiseen kissoista. Mikä johti siihen, että hän vajosi lattialle lepertelemään sille.

David nojasi kylpyhuoneen ovenpieleen kädet kevyesti ristittynä ja kasvot jälleen ominaan, punoittaen hankauksen jäljiltä.
"Oletko okei?"

Salome oli nostanut kehräävän kissan syliinsä, sen puskiessa paraikaa päätään hänen poskeaan vasten.
"Minä rakastan kissoja", hän ilmoitti ja katsahti Davidiin.
Ja jäi katselemaan.

"Hyvä juttu, koska minun kanssani asuu kaksi", David vastasi ja hymyili huvittuneena katseelle.
"Onko siinä mukavaa?"

Salome hihitti ja halasi kissaa, ennen kuin päästi sen sylistään.
"Siedettävää", hän vastasi ja kömpi jaloilleen.
"Oo, David, mennään katsomaan tähtiä!"

"Voit katsella niitä ikkunasta", David lupasi ja siirtyi vetämään verhoja syrjään ikkunan edestä. Puu peitti taivaan melko hyvin, mutta Salome oli niin humalassa, että tuskin välittäisi.

Salome kurtisti hieman kulmiaan.
"Hassu, eivät tähdet näy ikkunasta", hän väitti, mutta vaelsi silti ikkunan luo katsomaan öistä maisemaa.

David kellahti selälleen sängylle, taittaen toisen käden päänsä taakse ja nauttien yön viileydestä alastomalla iholla.
"Mitä sieltä näkyy?" hän harhautti.

Taivaalla ei näkynyt tähtiä. Edes taivasta ei näkynyt.
Onneksi Salome ei antanut sellaisen pikkuseikan häiritä itseään.
"Tässä on puu", hän totesi mietteliäästi.
"Ja joku seisoo kadulla ja katsoo tänne. Onkohan hän sinun ystäväsi? Pitäisikö vilkuttaa?"

"Ehdottomasti", David kannusti leppoisasti ja sulki silmänsä, pitkälle venyneen yön ja rakastelun painaessa raajoissa.
"Vilkuttaako hän takaisin?"

Salome vilkutti hyväntuulisesti naapurille.
Ja tuhahti sitten.
"Ei, hän vain lähti harppomaan jonnekin. Voi miten törkeää."
Vilpittömän pahastuneena hän kääntyi ympäri ja keinahteli kylpyhuoneeseen, missä hän pesi meikin kasvoiltaan. Hän pesi myös hampaansa, ja unohti vasta jälkikäteen toivoa, ettei ylimääräinen hammasharja ollut yleisessä käytössä.
Nojaa.
Olo hieman raikkaampana hän palasi takaisin huoneeseen.

"Tuletko nukkumaan?" David houkutteli raottaen toista silmäänsä ja vääntäytyi ylös tarpeeksi, jotta saattoi kierähtää alastomana peiton alle ja houkutella Salomea nostamalla sitä, tarjoten paikkaa vieressään.

"Minä en halua nukkua", Salome protestoi, mutta velsi silti lattian poikki ja pujahti vuoteeseen Davidin vierelle.
"Sinä olet siinä jumalaisen alastomana. Tehdään jotakin. Otetaan valokuvia!"

"Valokuvia?" David toisti huvittuneena.
"Sinähän olet täynnä ideoita. Mikset vain ihailisi minua näin?"

Salome kurtisti kulmiaan.
"Olet oikeassa. Sellaiset kuvat ovat vaarallisia väärissä käsissä. Älä lähetä minulle varomattomasti alastonkuvia, okei?"
Hän haki itselleen hyvää asentoa Davidin vierellä ja puski itseään miehen kainaloon.
"En halua, että ne päätyvät otsikoihin."

"Voin luvata olla lähettämättä alastonkuvia", David vannoi ja taputti Salomen käsivartta naisen kaivauduttua hänen kainaloonsa.

Salome huokaisi.
"Se on hirveä sääli", hän huomautti.
"Tämän työn varjopuolia. Minä en voi tehdä mitään, mikä saattaisi Aidan maineen vaaraan."

Davidin suupielet nykivät.
"Sinä saat kyllä laittaa minulle alastonkuvia. Jos välttämättä haluat", hän tarjosi.

Salome hautasi nenänpäänsä Davidin kaulaa vasten.
"Minun pitäisi lähettää ne kryptattuina tiedostoina", hän vastasi haikeasti ja hipaisi kaulan ihoa ensin huulillaan ja sitten kielensä kärjellä.
"Maistut toffeelta."

"Vai toffeelta", David hymähti raukeasti ja silitti naisen selkää.
"Mieluiten nautin alastomuudestasi ihan kasvotusten."

Salome punoi säärtään Davidin jalkojen lomaan.
"Suolaiselta toffeelta", hän täsmensi.
"Sinä olet ihana alastomana. Voisitpa olla aina niin."

"Se olisi ihanteellista", mies vakuutti.
"Valitettavasti ihmiset heittävät roskia, jos kävelen kadulla alasti."

Salome tuhautti nenäänsä.
"Ei kukaan heittelisi sinua roskilla."

"Voi olla jokunen lakikin sitä vastaan", David arveli taputtaen naisen käsivartta.
"Sinä voit testata."

Salome tuhahti uudelleen.
"Lait on tehty rikottaviksi", hän totesi, ja jatkoi sitten:
"Ei, ei, unohda. Eivät ole. Lait ovat olemassa ihan syystä..."
Hän madalsi ääntään kuiskaukseksi.
"David, minä olen humalassa."

"Minä tiedän", David kuiskasi takaisin, huvitusta äänessään.
"Oksettaako?"

Salome pudisti päätään, niin että nenä hipoi Davidin kaulaa.
"Ei", hän vastasi ja mutristi suutaan.
"Mutta aamulla on varmasti paha olo. Hyi minua."

"Sitä sattuu", David lohdutti ja antoi silmiensä painua kiinni. Hänelle harvemmin, vaikka hän joi varmaan välillä vähän liikaakin.
"Roskakori on sängyn vieressä."

Salome kömpi parempaan asentoon, niin että makasi lopulta puoliksi Davidin päälle.
"Se on minulle ihan oikein", hän huomautti, kun antoi omienkin silmiensä painua kiinni.
"David?"

"Mitä?" David kysyi avaamatta silmiään ja silitti Salomen selkää.

Salome hengitti Davidin tuoksua.
"Minä pidän sinusta hyvin paljon."
Ja sitten hän sammui, niin kuin joku olisi painanut katkaisijaa.

David vastasi huvittuneella, raukealla hymyllä ja laski Salomen päältään omalle puolelle sänkyä, hätistäen kissat kauemmas. Sitten hän peitteli naisen, varmisti roskakorin olevan lähellä ja asettui itsekin nukkumaan.

Salome oli ollut oikeassa ennustuksessaan.
Seuraavana aamuna saapui kuolema.
Se hiipi yksittäisenä valonsäteenä sisään ikkunasta, lattian poikki ja sängylle.
Ja sai hänet vaikertamaan.

David havahtui sikeästä unesta ja hieraisi silmäänsä.
"Oletko okei?" hän kysyi ääni painuksissa ja kierähti kyljelleen, pöyhien tyynyä paremmin päänsä alle.

Ei, Salome ei ollut okei.
Pahinta siinä oli, että se oli täysin hänen omaa syytään.
Pieninkin liikahdus sai viiltävän kivun ampaisemaan jostain silmien takaa takaraivolle, ja ainoa asia, joka esti häntä oksentamasta, oli se, että hänen kehonsa olisi pitänyt liikkua sitä varten.
Hän halusi kuolla.
Sanojen sijaan suusta purkautui vain surkeaa vikinää.

Davidin suupieli nykäisi.
"Voi sinua raukkaa", hän totesi ja vääntäytyi raukeasti ylös sängystä, tohtimatta katsoa kelloa, joka ei varmasti ollut lainkaan tarpeeksi. Hän veti verhot ikkunan eteen, sulkien heidät pimeyteen ja siirtyi keittiöön täyttämään kissojen nappulakulhon ja tuomaan yöpöydälle vesilasin naista varten.

Nappuloiden rapina kulhoa vasten sai Salomen vaikertamaan samaan tahtiin.
"Minä olen typerä, typerä nainen", hän voihkaisi ja kiemursi lähemmäs sängyn reunaa, lepuuttaen päätään patjaa vasten pahoinvoinnin kiertäessä vatsassaan.
"Olen ansainnut tämän."

Davidin suupieli nyki, kun hän rapsutti kissoja ja kävi kylpyhuoneessa aamupesuilla.
Sitten hän kömpi alastomana ja suihkunraikkaana takaisin sänkyyn, vetäen peittoa päälleen.
"Nukutaan vain."

"Minä en halua nukkua, haluan kuolla", Salome ilmoitti.
Ehkä hän voisi vain lakata hengittämästä.
Nieleskeltyään hetken pahoinvointia hän pudottautui -kirjaimellisesti - lattialle.

David hieraisi kasvojaan ja kohotti päätään tyynystä. Kissat asettuivat kerälle hänen selälleen.
"Oletko okei?"

"En", Salome voihkaisi todenmukaisesti.
"Jatka vain unia, selviän kyllä."
Hän veti hetken henkeä ennen kuin lähti kohti kylpyhuonetta. Hän suunnitteli aluksi pystyasentoa, mutta tyytyi lopulta konttaamiseen. Se oli turvallisinta, kaikkien kannalta.

David tukahdutti haukotuksen ja kuulosteli hetken, ennen kuin kippasi närkästyneet kissat päältään ja kömpi uneliaasti pystyyn, seuraten kylpyhuoneeseen.

Salome oli sillä välin onnistunut hilautumaan kylpyhuoneeseen ja käpertymään sen matolle.
"Mitä?" hän kysyi kuullessaan askeleet, muttei avannut silmiään.

"Tarkastan vain, oletko kunnossa", David sanoi ja pujottautui sisään boksereihin, jotka oli napannut matkallaan.
"Tarvitsetko jotain?"

Salome tuhahti heikosti.
"En. Mutta selviän kyllä", hän vakuutti ja loi paheksuvan katseen Davidin boksereihin.
"Et tarvitse noita..."

"Voin ottaa ne pois, kun jaksat riisua ne", David lupasi kylpyhuoneen ovenpielestä.
Sitten hän levitti yhden valtavista, punaisista pyyhkeistä Salomen päälle peitoksi ja ojensi toisen rullattuna tyynyksi.

Salome oli hyvin kiitollinen.
"Otan tuon haasteena", hän vastasi, sulkien silmänsä.
"Sinun on parempi olla sängyssä kun palaan."

David sammutti kylpyhuoneen valon jättäen sen oven raolleen niin, että hento valoviiru keittiöstä valaisi pimeyttä ja palasi sitten sänkyyn hiljaisin askelin.
Kello ei ollut missään lähellä puoltapäivää.

Hetken Salome keskittyi vain hengittämään. Jonkin ajan kuluttua hän kokeili onneaan ja kohottautui istumaan, mutta se sai hänet vain voimaan pahoin. Todella pahoin.
Vielä ei ollut aika palata sänkyyn.
Kun hän lopulta hoippui pimeän huoneen poikki, hän tunsi olonsa aivan yhtä kamalaksi kuin aiemmin, mutta ainakin hän oli suihkun - kaakeloidulla lattialla puoliksi maaten otetun - ja hampaiden pesun - taivas miten hyvältä hammastahna maistui - jälkeen hieman raikkaampi.
Ainakin hän toivoi niin ryömiessään sänkyyn.

David havahtui unestaan ja ojensi kätensä silittämään naisen selkää kevyesti.
"Levätään vain", hän kannusti haukotellen ja nosti peittoa.

Salome kömpi Davidin valmiiksi lämmittämän peitteen alle ja käpersi itsensä miehen kylkeen.
"David?" hän kysyi varovasti.
"Teinkö minä eilen jotakin typerää?"

"Et niin, että olisin huomannut", David vastasi silittäen naisen selkää.
"Vilkutit alasti naapurille ja halusit ottaa meistä alastonkuvia, mutta harhautin sinut siitä."

Salome irvisti.
"Voi hitto..." hän ähkäisi.
"Toivottavasti naapurisi ei säikähtänyt."

"Tuskin sen enempää kuin minua", David rauhoitteli.
"Vaikka en yleensä ole vilkutellut hänelle alastomana."

Salome vajosi hieman syvemmälle peiton alle.
"Yleensä?" hän varmisti, samalla kun siirsi toista kättään tavoittelemaan Davidin boksereiden vyötäröä.

David vain hymyili ja antoi Salomen leikkiä rauhassa boksereillaan.
"Helpottaako olo?"

Salome alkoi ujuttaa boksereita pois.
"Ei", hän vastasi todenmukaisesti.
"Mutta se johtuu katolilaisesta omastatunnosta. Selviän."

David nosti lantiotaan kiltisti.
"Onneksi voit jäädä tänne nukkumaan, kun lähden illalla töihin."

Salome riisui bokserit ja viskasi ne pois peiton alta. Se oli ponnistus, jonka jälkeen hän tunsi olonsa täysin voimattomaksi.
"Niin paljon kuin rakastankin ääntäsi, luulen, että tänään en voisi tulla katsomaan esitystä", hän myönsi haikeana.
"David, enhän sanonut mitään outoa humalassa?"

"Et mitään tavallista oudompaa", David tyynnytteli ja tyytyi uuteen vapauteensa ilman boksereita.
"Jää vain kotiin, ei sinun tarvitse jaksaa katsoa samaa showta montaa kertaa viikossa."

"Minä jumaloin sitä showta ja sinua", Salome vastasi ja toivoi, että David oli rehellinen. Osa hänestä pelkäsi, että hän oli päätynyt vakuuttamaan ikuista rakkauttaan, tai jotakin muuta sellaista.
Kaiken oli tarkoitus olla helppoa.
"Nukutaan vain vielä, ei ole kiire minnekään."

"Se on totta", David myönsi ja venytteli käsivarttaan päänsä ylle.
"Oletko varma, että selviät?"

"Mmm", Salome vakuutti, antaen silmiensä painua kiinni.
"Teen kuolemaa vähän aikaan, mutta kyllä se siitä."

"Sano, jos tarvitset jotain", David kannusti ja haukotteli, vetäen peittoa paremmin heidän päälleen. Krapula oli kurja, vaikka sitten itse aiheutettu.

"Sinut", Salome vastasi unisesti.
"Juuri siinä. Olet lämmin."

Sen hän saattoi järjestää. David pysyi juuri siinä, lämpimänä, ja antoi silmiensä painua kiinni. Pimeys tuntui levolliselta.

Salome oli kiitollinen siitä, että jyskyttävästä päänsärystä huolimatta uni suostui ottamaan hänet huomaansa - vaikka varmastikin katolilaisen omantunnon mukaan hänen olisi pitänyt valvoa ja kärsiä.
Hän tekisi niin myöhemmin.

Davidkin nukahti sujuvasti. Vanha, raihnainen mies ei ollut enää niin nuori, että voisi juhlia läpi yön ja olla kaipaamatta kunnon unia seuraavana päivänä.