An unexpected but familiar face

/Lilya tänne!

Kello oli vähän yli yksitoista, kun Rosaline astui ulos toimistosta. Nainen oli huojentunut saatuaan työnsä tietokoneen ääressä valmiiksi ja nyt hänellä olisi rutkasti aikaa liikuttaa Trouble. Hän ei vain tiennyt miten. Olisiko tamma spontaanin maastoretken tarpeessa? Hän tiesi ainakin itse olevansa. Ratkaisu ongelmaan oli helppo ja pian Rosaline löysikin itsensä varustehuoneesta.

Brunette tasapainotteli tavaramäärän kanssa Troublen karsinalle ja huokaisi helpottuneena saatuaan varusteet (harjapakkia myöten) turvallisesti perille, vaikka se olikin vaatinut hitusen luovuutta.

Rosaline sulki kevyen ratsastustakkinsa vetoketjun, tunnettuaan kirpeän alkusyksyn tuulenvireen ihollaan. Hänen kasvoillaan oli hymy tervehtiessään ohi kulkevia ihmisiä ja ratsukoita. Kaikki olivat ottaneet hänet ja hänen ideansa avosylin vastaan, joka yhä onnistui yllättämään hänet. Suuren hevoskeskuksen pyörittäminen ei todellakaan ollut helppoa, mutta huippu tiimi ja mukavat asiakkaat tekivät sen helpommaksi.

Trouble seisoi hiekkapohjaisessa tarhassaan, jalat jämäkästi paikoillaan. Sen korvat kääntyivät kuuntelemaan Rosalinen lähestymistä, ennen kuin sen koko vartalo kääntyi naista kohti. Sen älykästä olemusta korostivat suuret lämpimät silmät ja uteliaana kääntyilevät korvat. Rautias vaikutti tyytyväiseltä Rosalinen kävellessä kohti sen tarhaa, iso hymy huulillaan. Näin nainen aina lähestyi hevostaan. Mahdollisimman positiivisena.

"Hei tytteli", Rosaline supatti aidan toiselta puolelta.

Trouble tuli aidalle kuikuilemaan ja kun Rosaline astui sisään, se rupesi heti tekemään perusteellista taskututkimusta, siltä varalta jos tältä löytyisi nami. Tamman ele sai hänet pyörittämään silmiään huvittuneena.

"Ei kuule ole mitään", Rosaline pahoitteli ja rapsutti hevosensa poskea.

Taskututkimuksensa suoritettuaan Trouble käänsi katseensa omistajastaan ympäristöönsä. Se näytti kuvaukselliselta ja sai Rosalinen harmittelemaan sitä, ettei ollut ottanut kameraansa mukaan. Brunette ei kuitenkaan antanut hevosensa kyttäillä kauaa, vaan pujotti riimun sen päähän ja pyysin sen liikkeelle. Trouble seurasi omistajaansa mielellään, mikä ei tosin ollut yllätys.

Hevonen tuntui taluttaessa tavallista säpsymmältä. Se oli yleensä hyvinkin rohkea, eikä silmääkään räpäyttänyt millekään vastaantulevalle. Kenties sen yhtäkkinen säpäkkyys johtui siitä, että talli oli sille vielä aika uusi, tai ehkä siitä, että lämpötila oli laskenut. Nyt se kuitenkin katsoi jokaista pensasta ennakkoluuloinen ilme kasvoillaan. Aivan kuin hevonen odottaisi petoeläimen loikkaavan ja käyvän sen kimppuun. Se hakeutui Rosalinen läheisyyteen ja sai naisen hymyilemään onnesta, mutta hän tiesi myös sen, ettei ole mukavaa kun iso hevonen hyppää päälle säikähtäessään.

"Syliinkö ajattelit?"

Rosaline työnsi tammaa hieman kauemmas ja naurahti huvittuneena sen äkäiselle ilmeelle. Olisi voinut luulla, että hän oli vienyt siltä porkkanan nenän edestä. (Yleensä) rennosta olemuksestaan huolimatta Troublesta löytyi myös tammamainen puoli, vaikka yleensä sen draamailut olivat ennemminkin huvittavia.

Trouble vaikutti huojentuneelta päästyään sisään, mutta vain hetken. Parivaljakon käveltyä sen karsinan ohi ja yhä lähemmäs pesukarsinaa, hevonen muuttui vastahakoisemmaksi, mutta seurasi kuitenkin. Sen kehonkieli viittasi jälleen epämieltymykseen; sen korvat olivat luimussa, kaula venyi pitkäksi ja tahti hidastui huomattavasti.

Tamma ei näyttänyt yhtään iloisemmalta seisoessaan yhdessä kolmesta pesutilasta. Häntä huitoi ilmaa ja etujalka kuopi kumipohjaa. Siitä vasta lysti alkoi, kun Rosaline alkoi letkuttamaan sen ruskeaa häntää. Nainen seisoi varmuuden vuoksi hieman sivussa, vaikkei Trouble ollutkaan potkivaa sorttia. Se ennemminkin protestoi hännän pesua tekemällä tilanteesta mahdollisimman haastavan. Se käänteli takalistoaan ja tanssahteli paikoillaan, joka sai Rosalinen huokaisemaan.

“Kuule pässinpää. Tää hoituisi sutjakkaammin, jos olisit paikoillas”

Rautias pysähtyi kuultuaan omistajansa vakavan äänensävyn, kunnes oli aika pestä shampoo pois. Letkusta suihkuava vesi hädin tuskin ennätti koskettamaan jouheakaan, kun se jo reagoi heilauttamalla litimärkää häntäänsä osuen Rosalinea päin näköä. Nopeista reflekseistään huolimatta hevosen omistaja ei ehtinyt väistämään naamallensa sinkoavia jouhia. Hänen kasvonsa olivat märät ja letku lipesi otteesta, joka johti siihen, että myös hänen ratsastussaappaansa kastuivat. Trouble käänsi kaulaansa niin paljon kuin pystyi. Sen korvat olivat hörössä ja kuuntelivat tarkkaan mitä Rosalinella oli sanottavana, vaikkei se mitään ymmärtänytkään.


“Kiitos nyt taas kauheesti”, Rosaline kurkotti nostamaan letkun maasta osoittaen sen vahingossa ylöspäin, joka johti siihen, että hänen kasvonsa kastuivat jo toistamiseen.

Mahtavaa.

Pärskis.

Kun tallissa tapahtui, Copper oli yleensä se, joka asiasta ensimmäisenä ilmoitti. Niin kuin nytkin, kun hetkeä aiemmin käytävää pitkin rauhassa käyskennellyt punaruunikko höristi korviaan ja kohotti uteliaana päätään tähyilläkseen karsinarivin päähän kohti pesukarsinaa.

Hörähdys. Tuhaus.

Ruunan uteliaisuuteen tottunut Lawrence oli jo valmistautunut harppomaan pesukarsinan ohi riittävällä päättäväisyydellä, niin Copper ehtisi saada päähänsä pysähtyä toljottamaan valmisteltavana olevaa lajitoveriaan. Eihän sitä koskaan tiennyt, kuinka herkkähipiäinen olento pesukarsinassa seisoi, ja kuinka herkästi sen päivä menisi pilalle ylimääräisestä yleisöstä.

Herkät kilpahevoset osasivat olla varsinaisia persoonia.

Tällä kertaa oli kuitenkin Lawrencen vuoro unohtua tuijottamaan, tummat silmät häkellyksestä räpsähtäen, ennen kuin hän tajusi tuntevansa hahmon, joka näytti juuri ottaneen suihkun hevosensa seurana.
"Rosaline?"

Rosaline käänsi katseensa hevosestaan. Hänen silmänsä kohtasivat tutut kasvot. Aluksi nainen oli hämmentynyt ja sitten nolostunut. Eikä se ollut ihmekään, ottaen huomioon sen, että hän oli kuin uitettu koira. Brunette kirosi Troublea mielessään, ennen kuin kiirehti pyyhkimään vesinoroja kasvoiltaan. Kasvoilta, joilla nyt keimaili kiusallinen hymy ja kevyt puna.

Rosaline oli aluksi hämmentynyt, kunnes hänen kehno muistinsa päätti viimein toimia. Olisihan naisen pitänyt tajuta, että Copper oli se samainen Copper, jolla Lawrence kisasi.

"Laurie? Sinusta ei sitten millään pääse eroon", Rosaline kiusoitteli.

Rosaline oli aina pitänyt Lawrencea huipputyyppinä ja taitavana ratsastajana. Vaikka mies olikin hänen suurin vastuksensa kisakentillä, se ei tarkoittanut sitä, etteivätkö he voisi olla ystäviä. Leikkimielinen kiusoittelu oli kuitenkin osa tämän naisen huumoria.

Lawrence syytti häkellyksestään ja hienoisesta disorientaatiostaan tiivistä kisoissa ravaamista. Nyt, kun Edgerlyn tiimi oli vajaa, hän oli viettänyt enemmän aikaa poissa kuin kotitallillaan. Ja sitten oli tietenkin hänen sisarensa tilanne, joka oli vaatinut huomiota ja palasi vaivaamaan hänen mieltään aina, kun hän antoi sille mahdollisuuden.

Onneksi työt pitivät kiireisinä.

Copper hörähti hyväntuulisesti Rosalinen tammalle ja havahdutti samalla ratsastajansa takaisin tallikäytävälle.
"Olenhan minä täällä jo ollut", mies puolustautui kurtistaen kulmiaan.
"Mutta sinuun en ole täällä aiemmin törmännyt. Oletko vaihtanut tallia?"

Rosaline yllättyi Lawrencen kysymyksestä. Hän ei siis tiennyt?

Nainen asteli Troublen hännän luota sen etupäähän. Hänen kätensä kurkotti rapsuttelemaan ison tamman kaulaa, joka ei näyttänyt sitä säväyttävän. Se oli aivan liian kiinnostunut Lawrencen ratsusta välittääkseen Rosalinen paijailusta.

"Voihan sen niinkin sanoa"

Naisen suupielet nousivat kuin pakosta innostuneeseen hymyyn hänen lisätessä:

"Katsot juuri Rosings Parkin uutta omistajaa"

Brunette saattoi olla litimärkä ja uupunut, mutta se ei vaikuttanut ylpeään virneeseen, johon hänen huulensa kääntyivät aina kun sai sanoa sen ääneen. Se tuntui yhä lähes liian hyvältä ollakseen totta. Mutta kyllä hän uskoi tämän ansainneen, ei pelkästään vaikean historiansa, vaan kovan työnteonsa vuoksi.

Lawrencelta meni hetken liian kauan ymmärtää Rosalinen sanat. Rosings Parkin uusi omistaja.
Myönnettäköön, että hän oli keskittynyt aina enemmän hevosiin kuin tallijuoruihin tai paperitöihin tai mihinkään, mikä ei varsinaisesti liittynyt suoraan ratsastukseen. Varsinkin, kun hän itse työskenteli Edgerlyille, Rosings Parkin omistajanvaihdosta koskevat puheet olivat kulkeneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

"Mitä? Ei hitto, onnea!" mies ähkäisi ja pudisti päätään.
Nyt kun asialle uhrasi pari ajatusta, se kävi tietenkin järkeen. Tai ainakin hän muisti kuulleensa jotakin sensuuntaista.
Ehkä hänen olisi yritettävä taas keskittyä enemmän myös tallin kuulumisiin.

"Päätit sitten hypätä suoraan isoihin vesiin?"

Rosalinen nyökkäsi ja hymähti.

"Jep. Niin taisin"

Trouble alkoi kuopimaan pesukarsinan kumilattiaa, selvästi tylsistyneenä. Se lopetti protestoinnin omistajansa kipakan torun kuultuaan, hääräämistään se ei tosin lopettanut. Rautias tanssahteli kumipohjalla ärsyyntyneen näköisenä. Tämä sai Rosalinen pudistamaan päätään ja pyöräyttämään silmiään. Hän rakasti hevosessaan sitä, että sillä oli luonnetta, vaikka välillä se osasikin valita huonoimman mahdollisen tilanteen hölmöilyilleen.

"Parasta viedä tämä höyryhäntä karsinaan", nainen tokaisi.

Hän räpäytti silmiään, saatuaan idean.

"Ollaan menossa maastoon. Haluatteko tulla mukaan?"

Rosaline rapsutti edessään seisovan ruunan otsaa, kunnes käänsi katseensa tämän ratsastajaan.

"Ei hullumpi tapa aloittaa", Lawrence totesi samalla kun Copper yritti kurottaa vaivihkaa turpaansa kohti Rosalinen taskuja. Lawrence ei ollut vieläkään täysin varma siitä, kuka oli opettanut ruunalle, että taskuista saattoi löytyä herkkuja, mutta tapaa tuntui olevan mahdoton kitkeä enää pois.

Copper puhahti hyväntuulisesti kuin aistien miehen ajatukset.

"Kuulostaa hyvältä, meilläkin on tänään maastopäivä", hän vastasi samalla kun palautti Copperin paikoilleen.
"Mukava vaihtaa kuulumisia. Onko sinulla hihassasi vielä muita yllätyksiä kokonaisen ratsastuskeskuksen lisäksi?"

Rosaline naurahti ja esitti miettivänsä hartaasti. Hän otti toisella kädellään tukea Troublesta ja hieroi toisella leukaansa koomisesti, ennen kuin vastasi:

"Eipä oikeastaan. Ehkä tässä oli tarpeeksi yllätystä"

Nainen talutti malttamattomaksi käyvän tammansa pois pesukarsinasta. Se vaikutti helpottuneelta päästyään "kidutuskarsinasta" ja suorastaan harppoi käytävälle. Rosaline oli tottunut sen draamaattisiin eleisiin mutta hymähti silti huvittuneesti, kunnes kääntyi puhumaan Lawrencelle.

"Meillä ei mene pitkään", hän sanoi tajuttuaan kuinka puhdas tamma oli.

Tämän sanottuaan nainen lähti taluttamaan hevostaan sen karsinalle.

Lawrencen tummissa silmissä viipyi samaan aikaan epäluulo ja huvittuneisuus.
"Minä toivon, että todella tarkoitat tuota, Rosie. Minun sydämeni kestää vain tietyn määrän yllätyksiä ennen kuin se luhistuu."
Copper puhahti. Se saattoi olla vain tervehdys Troublelle, tai sitten kommentti Lawrencen dramaattisuuteen. Oli paha sanoa varmasti.

"Hienoa. Me menemme edeltä pihalle, nähdään siellä."
Mies lähti taluttamaan hieman pettyneen oloista ruunaansa kohti uloskäyntiä.

Rosaline naurahti Lawrencen dramaattisuudelle ja Copperin reaktiolle, ennen kuin lähti taluttamaan tammaansa karsinaan. Hän kiitti itseään mielessään siitä, että oli tuonut varusteet jo aikaisemmin karsinalle. Tämän ansiosta nainen pääsi suoraan hommiin. Hän aloitti harjaamalla hevosensa ripeästi, mutta mahdollisimman tarkasti. Onneksi tamman karva kiilsi jo valmiiksi puhtauttaan.

Trouble seisoi kilisti paikoillaan ja seurasi omistajansa hääräilyä. Se antoi tehdä kaiken mukisematta. Mikä tahansa oli sen mielestä mukavaa, tai edes siedettävää, kunhan vain ei tarvinnut seistä pesukarsinassa.

Rosalinella ei kauaa nokka tuhissut ja pian Troublella oli varusteet päällä ja hänellä kypärä päässä. Naisen silmiä miellytti Troublen ja hänen sävy sävyyn sopivat syksyisen oranssit tekstiilit. Hänelle oli aina ollut tärkeää, että varusteet sopivat yhteen.

Brunette noukki kouluraippansa maasta ja kannusti hevostaan reippaaseen käyntiin, jottei Lawrence ja Copper joutuisi odottamaan liian pitkään.