[P] It's the little memories that will last a lifetime

Torstai 20. syyskuuta 2018 - iltapäivä, Rosings Park

Punainen, metallinhohtoinen BMWX4 liukui sulavasti pysähdyksiin tallin parkkipaikalle. Pikkulintu, eli tädin mies, oli laulanut tuon olevan tänään täällä muutaman tunnin ja samalla hän voisi kuulemma yhyttää serkkunsa joka ei kuulemma halunnut tulla viikonloppuvapaalla kotitilalle. Ehkä serkun visiitti saisi sen muuttumaan? Vaaleahiuksinen nainen nousi autosta, nyppien pitkää neuletunikaa siistimmin päällensä. Kasvot oli meikattu huolella, peittelemättä kuitenkaan vaaleita läiskiä naisen kasvoilla. Kirkkaanpunainen Hermesin käsilaukku keinui naisen kyynärtaipeessa, käytännöllisten, jodhpuria muistuttavien korkojen kopsuessa tallin lattiaan. Mistähän tädin etsimisen aloittaisi? Sitä pikkulintu ei ollut laulanut tälläkään kertaa. Ensimmäistä kertaa miltein vuoteen hän oli saanut aikaa käydä näin pohjoisessa ja hän halusi pitää sen yllätykseni.

Yllätys oli ehdottomasti säilynyt, sillä edes Lauren ei osannut odottaa serkkunsa saapumista. Tallikäytävän supina, kun asiakkaat pohtivat ystäviensä kera, kävelikö heidän keskuudessaan todella lohikäärmeiden äiti, kiinnitti kuitenkin naisen huomion.
"Skye!" Lauren älähti siitä huolimatta, miten piteli liinahtavaharjaista, reaktiivista kilparatsua toisessa kädessään, ja nykäisi hikisen Othellon liikkeelle päästäkseen reippaammin serkkuaan vastaan. "Mitä ihmettä sinä täällä teet?" Hän nauroi kietoen kirkkaan pinkkiin huppariin verhotun käsivartensa hetkessä serkkunsa ympärille.

Lauren olisi mielellään rutistanut ympäri maailmaa matkustavaa serkkuaan paljon tiukemmin, mutta hänen oli pidettävä toisella kädellä kiinni hevosesta, vielä mielellään niin, ettei uhmakas ruuna päässyt tunkemaan liian lähelle.
"Se vanha kettu ei sanonut yhtään mitään!" Lauren naurahti taputtaen vielä Skyen hartiaa, ennen kuin vetäytyi kauemmas voidakseen hallita paremmin Othelloa, kun tallikäytävällä oli liikkeellä toinenkin hevonen.
"Mutta nyt se käy enemmän järkeen, miksi hän oli niin kovin mankumassa minua kotiin. Ei mutta hetkinen, eikö äitikään tiedä?" Se sai Laurenin virnistämään vinosti. Tästä tulisi mahtavaa.

"Ei tietenkään kun kielsin!" Skye nauroi ja vetäytyi kauemmas. 
"Minulla on synttärilahjasikin. En malttanut postittaa sitä, halusin nähdä ilmeesi." Hän myönsi hymyillen. 
"Ei, Ginakaan ei tiedä että olen tulossa. Näin sinut ensin."

"Olet mahdoton", Lauren naurahti tönäten Skyen käsivartta. "Anna minulle kymmenen minuuttia, niin puran ja pesen Othellon, ja etsitään sen jälkeen äiti." Ei siinä tosin paljoa etsimistä ollut, kun hän tiesi tarkalleen, minkä kentän keskellä nainen seisoi termosmuki kourassaan esittämässä kiperiä kysymyksiä ratsastajille.

Skye nyökkäsi hymyillen ja vilkaisi Othelloa. 
"Joten, oletko tulossa viikonlopuksi kotiin?"

"Ei kai minulla enää ole vaihtoehtoa", Lauren naurahti. Ei hän voisi kieltäytyä mahdollisuudesta viettää aikaa serkkunsa kanssa, joka oli niin kiireinen ja tärkeä nainen nykyään!
"Enköhän saa vaihdettua yhden ainoan ylimääräisen tallivuoroni jonkun kanssa, niin voin lähteä heti tänään. Tämä oli niin isäni suunnitelma alun alkaenkin."

"Todellakin oli isäsi suunnitelma. Heti sen jälkeen kun kysyin sopisiko tulla käymään." Skye viihtyi pohjoisen rauhassa, vaikka supina ei varsinaisesti taannut rauhaa. 
"Minä en malta odottaa viikonloppua rauhassa ja hiljaisuudessa."

"Siinä tapauksessa olet tullut aivan oikeaan paikkaan", Lauren naurahti. "Riverviewssa ei tapahdu yhtään mitään enää tähän aikaan vuodesta. Paitsi varsoja. Niitä siellä riittää temmeltämässä." Tilan syrjäinen sijainti takasi, ettei sinne eksynyt yrittämälläkään väkeä. Sille oli syynsä, miksi Gina tuli valmentamaan Rosings Parkiin, eikä pyytänyt asiakkaita tulemaan tilalleen Skotlannin rajoille.

Skye henkäisi ihastuneena. Varsoja. 
"Varsaterapiaa. Olen taivaassa seuraavat neljä päivää." Hän huokaisi ihastuneena uudelleen. Sitä ei voinut tehdä tarpeeksi, varsoja!

"Olet palkattomasti töissä seuraavat neljä päivää", Lauren korjasi nauraen. Ginalla oli lahja saada kuka tahansa tekemään osansa tilan töistä, oli hevostietämys millä tasolla tahansa.
"Mutta hyvä on, olet samalla taivaassa, joten ehkä se on sen arvoista." Othello kuopi kärsimättömänä pesupaikan muovimattoa, kun Lauren riisui hevosen varusteita.
"En kyllä edelleenkään usko, että isä onnistui pitämään tämän salaisuutena", Lauren naurahti. Isä oli aivan liian hyvä pitämään salaisuuksia, jos häneltä kysyttiin. "Paras yllätys aikoihin."

”Ja sinä tiedät että rakastan sitä. Kuka tämä kaveri on?” Hän vilkaisi hevosta uteliaana. 
”Vannotin häntä olemaan kertomatta.”

"Othello", Lauren vastasi. "Niistä 2010 kesän varsoista, jos muistat? Siellä oli se yksi suloinen ruunikko, jolla oli sydämen muotoinen tähti ja joka tahtoi aina syödä kaikkien vetoketjut? Othello on samasta porukasta, mutta se todella pitkäkoipinen otus, joka pomotti kuukausia vanhempia ja isompia varsoja epäröimättä ja kaatoi isäni sähköpaimeneen? Desin varsa." Ah mitä muistoja.
"Jos olet luovalla tuulella, niin äiti ja isä ottavat varmasti ilolla vastaan ehdotuksia tämän vuoden varsojen nimiksi. En tosin muista missä kirjaimessa enää menemme", Lauren naurahti.

Skyen piti tuumia hetki. 2010 oli kaukainen ajatus, hetki ennen supertähteyttä. 
”Se varsa! Sekin on jo iso, ajatella.” Hän pudisteli päätään. 

"Niinhän se on", Lauren naurahti taputtaen hikistä takaosaa, kun livahti hakemaan vesiletkua. "Äitini on kilpaillut sillä ihan hyvin tuloksin tällä kaudella. Ei sitä ihan turhan takia kotiin jätetty, vaikka se onkin vähän uhmakas otus edelleen." Hän alkoi pestä hevosta miettien samalla hetken.
"Tämän vuoden varsat ovat W-kirjaimella. Pidä mielessä kun näet ne, jos vaikka iskee idea nimeksi tai pariksi", hän naurahti. "Yritin houkutella äitiä ja isää nimeämään viime kesän varsat lohikäärmeidesi mukaan kun niitä oli sopivasti kolme, mutta mokomat vanhukset eivät suostuneet joustamaan aakkosjärjestyksestään. Typerykset", hän nauroi.

Se sai Skyen mutristamaan huultaan. 
"Siis mitä, animoidut lohikäärmelapseni eivät kelvanneet? Olen syvästi loukkaantunut!" Nainen tavoitteli yliammuttua dramatiikkaa olemukseensa. Gina kuulisi tästä vielä. 

Lauren nauroi ilahtuneena serkkunsa suhtautumiselle. Niin sitä piti!
"Viserion olisi käynyt, kun he tahtoivat V:llä nimiä, mutta se olisi ollut tylsä yksinään", nainen pudisti tyytymättömänä päätään. Drogon, Rhaegal ja Viserion olisivat olleet eeppiset nimet kolmelle rämäpäiselle varsalle!
"En edes muista, mihin nimiin he lopulta päätyivät, koska ne olivat niin tylsiä."

Skye pyöräytti silmiään. 
"En kestä tällaista, skandaali. Herkkää sieluani on nyt ehdottomasti loukattu. Ai niin, Yeti on sitten mukana. Se tosin jäi ennemmin nukkumaan autoon kuin tuli tänne mukaan." Hän ei kulkenut mihinkään ilman suklaanruskeaa, hemmoteltua pikkunalleaan. 
"Tuntuuko sinusta että meitä tuijotetaan?" Nainen kysyi hymyillen. Se oli aina yhtä huvittavaa kun tunsi miten ihmiset arpoivat oliko se vai ei. 

"Yeti on aina tervetullut", Lauren vastasi naurahtaen. "Tosin se kannattaa ehkä pitää sisällä. Minusta tuntuu että isä on alkanut kompensoida pienten lasten puutetta koirilla. Voisin vannoa että meillä on uusi kodinvaihtaja aina portilla vastassa kun menen käymään kotona." Hän vilkaisi tallikäytävää pitkin tukahduttaen naurunsa vain vaivoin.
"Meitä? Minua he tuijottavat, olenhan sentään suuren Gina Lewiksen tytär", Lauren vitsaili virnistäen. Niinpä niin. Kukaan ei enää edes jaksanut räpäyttää silmäänsä hänelle, paitsi jos hän kutsui Ginaa äidikseen kesken valmennuksen.

"Oh, pitää muistaa. Se alkaa olla vähän äksympi." Pikkukoira poti kai keski-iänkriisiä. 
"Niin tietenkin, unohdin miten iso juttu olette täällä." Hän kiusasi huvittuneena ja vilkaisi ympärilleen. 
"Miten kukaan kaverisi ei ole vielä hyökännyt kimppuuni? Edes se jonka kanssa aina juhlitte, se... se pikkuinen?"

"Voi Yeti", Lauren naurahti. "Ei kai sen äksyilyä voi ottaa edes tosissaan?" Pieni koiraparka. Kukaan ei voinut pelätä niin pientä ja nallennäköistä otusta.
"Koska yksi, kukaan kaverini ei usko, että olet serkkuni ja kaksi, Bex on äitini rääkättävänä."

”No mutta pitäähän se korjata! Eikö sillä saisi kunnioitusta? Poltan kaikki vääräuskoiset?” Hän syleili roolian ehkä liiaksi.

"Pidän asenteestasi", Lauren julisti virnistäen ja taputti Othellon kaulaa, kun sai hevosen pestyksi hiestä. Ohut loimi selkään ja ruuna oli valmis kuivattelemaan karsinassaan.
"Luulen tosin, että saisin lähinnä sen jälkeen pyyntöjä siitä, voisinko pyytää sinulta nimmaria johonkin", nainen naurahti naksauttaen kieltään hevoselle, jotta sai ruunan liikkeelle.
"Voimme kyllä etsiä muita kavereitani, jos tahdot koetella heidän kykyjään kohdata julkkiksia. Ei tosin Lexaa, koska hänen ensimmäinen kysymyksensä olisi kuitenkin, mikä Game of Thrones edes on", Lauren nauroi raikuvasti.

”tiedät että muutama nimikirjoitus ei tapa minua.” Skye oli niitä joka jakoi niitä mielellään, jos oli aikaa. 
”Haluan tavata tämän Lexan, ehdottomasti!”

"Ei tietenkään, mutta minä en jaksa olla postittelemassa kaikkien Dany-keräilyfiguureita sinulle", Lauren virnisti. Ehkä niitä ei löytynyt kovin monelta hänen tutultaan. Toivottavasti.
"Omalla vastuullasi sitten. Pidä vain turvallinen metrin tai puolentoista etäisyys, sillä hänellä on taipumusta kaataa kahveja ihmisten niskaan", Lauren naurahti huvittuneena. Kai se oli vain heidän onnensa, ettei Lexa enää ollut tarjoilijana kuin muutaman päivän. Se tosin myös tarkoittaisi, että hän joutuisi jälleen maksamaan täyttä hintaa juomistaan ja oikeasti jonottamaan, että saisi jätettyä tilauksensa.
"Meillä on ehkä noin vartti, ennen kuin äiti saa tarpeekseen valmentamisesta ja laittaa ratsukot loppuverryttelemään, joten käydään katsomassa, keitä kaikkia löydämme yläkerran kahvilasta."

”Niitä ole kaikilla, tosinörteillä.” Nainen totesi nauraen, juoksuttaen läikikkäät sormensa läpi tummanvaalean ja platinan sävyttämistä hiuksistaan. 
”Mennään. Saat äitisi kuulostamaan siltä ettei hän viihdy valmentamassa.”

"Äiti rakastaa valmentamista", Lauren vakuutti naurahtaen, "varsinkin näitä ratsukoita, joiden kisoissakin on kiertänyt mukana. Bexillä varsinkin on vain suuri suu, joten ennen pitkää äiti toteaa kuunnelleensa tarpeeksi vinoilua ja laittaa Bexin loppuverryttelemään ilman satulaa kevyessä ravissa." Se oli toki aina näky, jota heidänkin täytyisi mennä seuraamaan. Lauren kaivoi puhelimensa esiin ja lähetti viestin yhteen lukuisista ryhmäkeskusteluista käskien vapaana olevaa väkeä kerääntymään kahville.
"Mitä muuta Yetille kuuluu kuin äksyilyä?" Lauren kysäisi hymyillen, kun suunnisti kohti portaikkoa. Koira oli turvallinen keskustelunaihe julkisissakin paikoissa, sillä se ei kiinnostanut juorulehtiä ja blogeja yhtään samaan tapaan kuin serkun elämä muutoin.

”Yeti voi muuten hyvin. Se mökötti minulle eläinlääkärin hammastarkastuksesta mutta mitäpä herkkuruoka ei korjaisi.” Skye lupasi hymyillen, astellen portaita miltein juosten. Kahvin kutsu kuului.

"Yetin elämässä on enemmän herkkuja ja luksusta kuin minun elämässäni koskaan", Lauren valitti nauraen. Ei hän ollut tosissaan. Hänen elämänsä oli oikein hyvää juuri näin. "Mutta hyvä, ettei sinulle kanneta enempää kaunaa." Hän heilautti kättään heti avoimeen tilaan astuttuaan, jotta saisi tiskin takana kännykkäänsä räpeltävän Lexan huomion.
"Mitä ikinä tilaatkaan, pidä se yksinkertaisena, tai saat väärän kahvin", Lauren naurahti Skyelle. Lexa siristi silmiään kuullessaan ystävän viisastelun, mutta ei voinut varsinaisesti väittää vastaan. Hän oli elänyt haavemaailmoissa Yhdysvalloista palattuaan, ja nytkin ajatukset askartelivat enemmän lomamatkan kuin viimeisten työvuorojen parissa. Jotka olivat sinällään aivan turhia, että uusi tarjoilija oli jo palkattu hänen tilalleen, joten hänellä ei ollut mitään tekemistä suurimman osan ajasta, paitsi silloin tällöin näyttää uudelle työntekijälle, mistä jotakin löytyi.

Skye hymyili Laurenin sanoille ja pukkaisi serkkuaan kylkeen. 
”Espresso, kiitos.” Sen yksinkertaisempana tilausta tuskin voisi pitää. Pian jostakin pelmaht paikalle Emily, joka yllättäen sai tiskin takaa valmiin tilauksen. 
”Kiitos rakas. Oliko Lauren asiaa?”

Älähtäen Lauren hyppi kauemmas, kun tuli tönityksi.
"Hyvä valinta", hän supatti silti varsin kuuluvasti serkulleen. Ainakin Skye oli uskonut häntä! "Minulle vain suodatinkahvia, kiitos Lexa."
"Laitan siihen suolaa ihan vain siitä hyvästä, miten epäilet edelleen, yli puolen vuoden jälkeen, tarjoilijan taitojani", Lexa uhkasi, kunnes kääntyi valmistamaan juomat. Siinä sivussa oli hyvä ojentaa Emilyn kuppikin naiselle hellän hymyn kera.
"Tahdoin vain esitellä serkkuni", Lauren vastasi hymyillen Emilylle. "Skye on kuullut paljon teistä, joten varmasti on mukava nähdä vihdoin teidät ihan oikeasti. Tämä on tosiaan Emily, ja kahvisi sait Lexalta."

Emily räpäytti silmiään kun katsoi Laurenin serkuksi esiteltyä naista. Hän vilkaisi Laurenia ja taas tuon serkkua. 
”Hetkinen, oletko... ei voi olla.” Se sai Skyen nauramaan hyväntuulisesti. 
”Kyllä olen. Hauska tavata ja onnea menestyksestä.” 
”Sinä onnittelet minua? Älä viitsi, Lauren! Serkkusi on oikeasti Aisling?” 

Lauren nauroi raikuvasti Emilyn tajutessa, kuka hänen serkkunsa oikein olikaan.
"Minä olen sanonut sitä koko ajan", Lauren huomautti. No, aina kun Game of Thrones oli sattunut nousemaan puheenaiheeksi. "Ei ole minun syytäni, ettette usko minua." Lexa räpäytti silmiään kiertäen tiskin takaa Emilyn rinnalle. Uusi tarjoilija pärjätköön hetken ilman häntä.
"Tietenkin kaikki onnittelevat sinua, rakas. Olet maailmanmestari", hän huomautti ylpeän hymyn kera ja kietoi kätensä Emilyn selän ympärille.

Emily hymyili Lexan sanoille ja pudisteli päätään. 
”Huomaa ettet sinä edes tiedä kenestä puhutaan.” Hän puuskahti Lexalle. 
”Siksi halusin tavata Lexan, Lauren sanoi samaa. Halusin nähdä ihmisen joka ei tiedä Game of Thronesia.”

Lexa käänsi huomionsa Laurenin serkkuun, joka tuntui olevan henkilö, joka hänen olisi pitänyt tietää. Oli siis turvallinen arvata, että hän puhui jonkin sortin julkkikselle, mutta millaiselle, siitä hänellä ei ollut aavistustakaan.
"Game of Thrones?" Hän kysyi vilkaissen eksyneenä tuttuja kasvoja ympärillään. Mikä se oli? "Onko se jokin elokuva?" Laurenin nauru muuttui äänettömäksi pihinäksi sen kysymyksen myötä.

Skye pudisteli päätään huvittuneena. 
”... sarja. Hän on ihana.” Nainen totesi hymyillen ja asteli pöytään istumaan, Emily teki samoin. 
”Bex sekoaa.”

"En oikein katso televisiota tai elokuvia", Lexa hieraisi kiusaantuneena niskaansa, mutta seurasi Emilyn kannoilla pöydän ääreen. Ilmeisesti se oli jokin suurikin sarja, kun hänen tietämättömyytensä oli ihmeellistä. Lauren onnistui joten kuten kasaamaan itsensä istahtaessaan alas, mutta huomautus Bexistä sai naisen taas räkättämään kyyneleet silmissä.
"Sinulla ei ole aavistustakaan", Lauren vakuutti päätään pudistellen muistellessaan yhtä kertaa yökerhossa. "Viimeksi kun olimme juhlimassa, hän julisti, että jos saisi lampunhengeltä kolme toivomusta, ensimmäinen olisi päästä Game of Thronesin universumiin, jotta hän voisi mennä naimisiin Daeneryksen kanssa. Kuulemma toinen toivomus olisi oma lohikäärme ja kolmas... hitto en muista enää." Se sai Lexankin nauramaan, vaikka naisella ei ollut aavistustakaan, mistä puhuttiin. Toiveet tosin kuulostivat hyvin Bexmäisiltä. Varsinkin oma lohikäärme.

Se sai Skyen kohottamaan kulmaansa. 
”Outo naismaku, kertakaikkisen.” Hän totesi virnistäen. 
”Lohikäärme olisi kyllä hauska. Tai pari!” Emily nauroi näyttelijänkin innolle.
”Luulin aina että huijasit.”

"Bexissä on paljon outoa", Lexa huomautti huvittuneena. Outo naismaku oli kenties yksi normaalimmista asioista, joita pieneen naiseen mahtui.
"Näetkö nyt, mitä joudun kestämään niin kutsutuilta ystäviltäni, Skye? Kukaan ei usko minua", Lauren valitti nauraen.

Skye pudisteli päätään. 
”Ei sellainen käy päinsä. Tarvitsen pinssin jossa lukee että Lauren Lewis on serkkuni. Sehän sopisi kassiinikin.” Emily oli pyörtyä edes siitä vitsistä että pinssi läpäisisi punaisen nahan josta laukku oli tehty. 

"Saat sellaisen synttärilahjaksi", Lauren lupasi samantien naurua äänessään. Gina ei ikinä antaisi hänen lähettää moista perheen kokoaman paketin seassa Skyelle.

”Vaadin.” Skye totesi nauraen ja vilkaisi puhelintaan, sulkien sen. Ehei, häntä ei kiinnostanut työasiat enää. Katsellaan ensiviikolla. Heippa.
Luultavasti se vielä oli joka agentin ohittamista yrittävä toimittajaraasu, joka luuli olevansa ovela napattuaan hänen työnumeronsa. 
”Nyt en malta odottaa että näen Bexin ilmeen. ” Emily totesi hoputtaen naista viestillä.

"Eiköhän hän kohta liity seuraamme", Lauren totesi, mutta pomppasi saman tien jaloilleen. "Nyt minä sen keksin! Mennään hänen luokseen! Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, äiti on jo laittanut hänet ratsastamaan ilman satulaa loppuverryttelyä. Hän putoaa vielä päälleen kun äiti säntää tervehtimään sinua!" Hän oli jo kiskomassa serkkuaan liikkeelle. Tämä oli aivan liian hyvä tilaisuus käyttämättä jätettäväksi.
"Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Gina saa loistavan yllätyksen ja pääsemme kaikki nauramaan, kun Bex istuu pöllämystyneenä hiekassa saamatta sanaa suustaan. Tai kymmenen yhtä aikaa."

Emily nousi vauhdilla ylös, kaivaen kännykkää esiin. Videolle. 
”Olet ihanan kiero.” Skye virnisti leveästi ja lähti seuraamaan serkkuaan. Hän oli kilpakeskuksessa auttamattoman hukassa.

Lexakin seurasi muiden mukana, koska mahdollisuus nähdä Bex rattailtaan nyrjähtäneenä oli aina sen arvoista. Lauren johdatti joukon iloisesti alas portaita ja lähti harppomaan kohti kaukaisinta E-kenttää, jonka Gina oli ominut estetreeniä varten.
"Muistakaakin tämä seuraavalla kerralla kun epäilette minun kertomuksiani", Lauren vannotti ystäviään.

Emily nyökkäsi hymyillen. 
”En epäile sinua enää koskaan. Serkkusi on Daenerys.” Hän kohotti valmiudessa olevaa puhelintaan hymyillen.

"Täydellistä. Ja tahdon tuon videon heti. Se tulee olemaan loistavaa kiristysmateriaalia seuraavan kerran kun Bex ei suostu tekemään jotain", Lauren virnisti. Hän kiristi tahtiaan lähestyessään kenttää ja pysähtyi aivan portin tuntumaan. Ginalla kesti hetken vilkaista portin suuntaan, kun nainen kävi keskustelua loppukäyntejä kävelevän ratsukon kanssa. Bex istui - kuten hän oli ennustanut - Selkien paljaassa selässä koettaen houkutella hevosta suurilla kahdeksikoilla venyttämään turpaansa yhä alemmas, vaikka hevosen pää olikin jo etupolvien tasolla. Gina näytti ensin vain jättävän portille kerääntyneen yleisön huomiotta, mutta toisella vilkaisulla tajusi joukossa seisovan sukulaistytön. Leveä hymy kohosi naisen kasvoille ja pitkä nainen oli hetkessä harpponut kentän halki portille, jonka Lauren aukaisi jo valmiiksi, kun Gina nauraen veti Skyen halaukseen.
"Voi tyttökulta, miten ihana nähdä sinua!"

”Miksi luulet että kuvaan tämän?” Emily virnisti leveästi. Tämä olisi paras video koskaan. Skye heilautti kättään tädilleen, nauraen kun tuli rutistetuksi halaukseen. Emily kuvasi kyllä tämänkin. Ihan jotta Lauren voisi antaa sen vaikka äidilleen. 
”Hei! Ihana tulla käymään. Niin, olen teillä maanantaihin asti.”

Gina nauroi Skyen ilmoitukselle.
”Kuten tiedät, olet aina enemmän kuin tervetullut. Enkä joudu edes tällä kertaa kaappaamaan sinua vanhemmiltasi”, hän naurahti halaten sukulaistyttöään vielä toistamiseen.

Nainen pudisteli päätään. 
”Et, se ovat saaneet nauttia seurastani vähän useammin.” Mitä nyt ehti tapaamaan pikaisesti. Täällä oli hankalampi käydä äkkiä. 
”Vaikka isä kyllä nurisi jotain siitä että hevoset ovat vaarallisia.”

"Niinhän rakas veljeni aina", Gina naurahti. "Olisin voinut vannoa, että hänen ensimmäiset sanansa minulle onnettomuuteni jälkeen olivat kutakuinkin 'mitä minä sanoin'." Ei nyt ehkä aivan, mutta hyvin nopeasti veli oli kuitenkin tuonut ilmi sen, miten vaarallisena hänen ammattiaan pitikään.
"Ikävä keskeyttää teidän mikälie tapaamisenne", Bex huikkasi istuessaan ryhdikkäänä Selkien paljaassa selässä, "mutta enkö minäkin saisi jo kävellä? Selkien turpa on melkein maassa!"
"Melkein on metri rannasta ja sinä hukut siihen vaikka seisoisit varpaillasi!" Gina huikkasi takaisin ratsastajalle, joka toi Selkien aivan lähelle aitaa, jotta hänen kielen näyttämisensä ei vahingossakaan jäisi Ginalta huomaamatta. Bex oli kiljaista, kun tajusi, kenen vieressä Gina seisoi, mutta onnistui tukahduttamaan kiljahduksen vain teräväksi inahdukseksi. Se ja yllättäen selässä jähmettynyt ratsastaja kuitenkin riittivät Selkielle, joka loikkasi iloisesti pukittaen sivulle lähettäen ratsastajansa tyylikkäällä ilmalennolla nielemään kentän hiekkaa. Bex jäi haukkomaan henkeään hiekkaan, tai ehkä vain kysymään itseltään, kuinka pahasti hän näki harhoja. Lauren nauroi kaksin kerroin ottaen tukea kentän aidasta, siinä missä päätään pudisteleva Gina pujahti takaisin kentän puolelle ottamaan kiinni karkuteille päässyttä hevosta.

”Kotona ne olivatkin.” Kunhan mies oli ensin kuullut siskonsa olevan elossa. Sitten vasta. Emilyä nauratti Bexin kypsyys ja naisen reaktio oli puhdasta kultaa. Emily katkaisi kun keskittyi nauramaan naisen putoamiselle ja rehellisyyden nimissä jopa Skye löysi huumorin siitä. Hevosen selässä piti keskittyä.

Lexa oli viimeinen, joka alkoi nauraa Bexille, mutta kun kerran kaikki muutkin tekivät niin, niin ehkä se ei tehnyt hänestä huonoa ystävää. Edes hän ei ollut osannut säikähtää putoamista, sillä se oli näyttänyt varsin kesyltä niin moniin muihin ilmalentoihin verrattuna. Bex nousi seisomaan pudistellen hiekkaa vaatteistaan ja mulkaisi nauravaa joukkoa aidalla. Ei tosin Skyeta, sillä hyvä luoja, se todella oli Scarlett Aisling!
"Olenko piilokamerassa?" Nainen kysyi pälyillen epäluuloisena ympärilleen, mikä tuntui naurattavan Laurenia vain enemmän.

Emily pudisteli päätään.
”Et! Lauren ei vain kusettanutkaan meitä serkustaan!” Häntä nauratti aivan liikaa. 
”Voisin loukkaantua että serkkuani ei uskota.”

Bex tuijotti suu auki loksahtaneena vuoroin Laurenin ja Skyen väliä. Lauren oli ollut tosissaan? Ei helvetti. Lauren oli ollut tosissaan! Bex kiirehti puolijuoksua aidalle ja mätkäisi oikein kunnolla räkättävää Laurenia olkavarteen.
"Sinä -- minä -- olet kamala Lauren!" Bex huusi huitaisten ystävää vielä uudestaankin kiiveten seisomaan aidan alimmalle poikkipuulle. Lauren vain nauroi lujempaa.
"Ei sinun loukkaantua mevainemmeikinäuskokunLaurenselittääasioitakoskaLaurenpuhuumitäsattuu", Bex sopersi Skyelle puheen tahti hurjaksi loppua kohden kiihtyen, eivätkä kaikki sanatkaan tulleet ihan oikein ulos suusta, lauserakenteista puhumattakaan.

Skye nauroi edelleen Bexin reaktiolle huvittuneena ja vilkaisi serkkuaan hymyillen. Serkkuparka kun aina epäiltiin. 
”Uskoisitte, ei Lauren valehtele.” Nainen virnisti leveästi ja sai yllättävän hyvin selvää Bexin puheesta tahdista huolimatta. Hän päätti ilahduttaa Bexiä muistamallaan mahtipontisella Daeneryksen vuorosanall dothrakiksi. Ihan vain koska hän saattoi, koska tämä oli hilpeää.

"Ehkä he tämän jälkeen uskovat", Lexa naurahti huvittuneena. Tämän jälkeen Lauren voisi todennäköisesti sanoa mitä tahansa seuraavan kuukauden, ja kaikki nielisivät sen pureskelematta. Vuorosanan sanominen ei olisi kannattanut, sillä se sai aidan alimmalla poikkipuulla keikkuvan Bexin inahtamaan ja peittämään kädellä suunsa, ettei vallan kiljuisi ääneen - ja moisessa innossaan horjahtamaan taaksepäin. Nainen putosi takamukselleen hiekkaan kädet yhä suunsa edessä. Laurenin nauru muuttui äänettömäksi pihinäksi, kun nainen taipui täysin kaksin kerroin ja haki tukea Emilyn kädestä, ettei kaatuisi ihan kokonaan. Tämä oli parempaa kuin hän oli kuvitellutkaan.
"Ylös hiekasta Hale ja takaisin Selkien selkään", Gina julisti palatessaan aidalle Selkie vierellään kulkien. Bex kampesi itsensä jaloilleen keskittyminen edelleen täysin Skyessa - ja kun Gina punttasi hänet vauhdilla ruunan paljaaseen selkään, Bex humpsahti saman tien toista kylkeä takaisin alas.
"Voi hyvä jumala sinun kanssasi", Gina huokaisi ojentaen Selkien ohjat ratsastajalle. "Kävele sen kanssa maan tasalta loppukäynnit." Bex nyökkäsi puna poskillaan ja lähti talsimaan hevosen kanssa, vaikkakin vilkuili jatkuvasti olkansa yli portin suuntaan.

Emily tarjosi riemulla tukensa Laurenille, kuvaten edelleen. Bex oli ansainnut kaiken nauhalle. Ainakin kaikki heistä vaivat hyvät naurut tästä. Skye irvisti naurunsa seasta ja vilkaisi tätiään anteeksipyytävästi. 
"Ei pitänyt häiritä valmennustasi."

"Valmennus oli jo ohi, tyttökulta", Gina vastasi kättään heilauttaen. Ei Skye ollut häirinnyt yhtään mitään, eikä hän koskaan voisi pitää veljentyttöään häiriönä. "He osaavat hoitaa loppuverryttelyn itsenäisestikin, joten kaikki hyvin." Tai no, osasivat silloin kun eivät olleet aivan hukassa vain sen tähden, että elokuvatähti oli ilmestynyt kentän laidalle.

Nainen hymyili ja pudisteli päätään. 
"Olen aikuinen nainen jo." Hän muistutti tätiään huvittuneena. 
"Saatte kaikki taas vuoden synttärilahjat ja joululahjat yhdellä kerralla kun en ikinä ehdi antamaan niitä ajallaan."

"Olet ikuisesti pieni tyttökulta minulle", Gina naurahti raottaen porttia, jotta pääsisi lähtemään kentältä. Ratsukot pärjäsivät itsekseen, joten mikään ei estäisi häntä sanomasta päivän olevan nyt paketissa.
"Älä ole höpsö. Se on ihan riittävä lahja, kun tulet viikonlopuksi kylään", nainen vastasi. Lauren potkaisi kiven päin äitinsä kenkää.
"Minä haluan lahjani. Lahjat ovat aina mukavia", Lauren julisti pyyhkien vaivalla naurunkyyneleitä silmistään. Huomenna sattuisi vatsaan kaikki tämä räkättäminen.

Skye nyrpisti nenää. 
"... Varsomiskarsinoiden uusia kameroita on hankala peruuttaa, ne tullaan asentamaan tiistaina." Skye naurahti. Tädille oli turha ostaa vaatetta tai korua, Gina oli aina tallivaatteissa. 
"Sinä saat omasi, älä huoli." Hän lupasi nauraen serkullensa. 

Gina kääntyi suomaan yhden kuuluisista katseistaan Skyelle. Että mitä oli?
"Älä nyt tyttökulta houraile", hän vastasi päätään pudistaen. "Et voi olla tosissasi." Lauren hymyili leveästi lupaukselle, että saisi omat lahjansa kävi miten kävi. Lahjojen saaminen oli aina mukavaa, eikä se haitannut lainkaan, että se tarkoitti yleensä edes paria kiireetöntä päivää yhdessä serkun kanssa.

Skye hymyili hurmaavaa, leveää hymyään jota kamerat nykyään rakastivat. Hän oli aivan tosissaan. 
"Olen! Sinulle on turha ostaa muuta kuin hyödyllistä ja se helpottaa varsomisten valvomista."

"Mitä ihmettä sinun kanssasi oikein tekisi", Gina naurahti vetäen veljentytön kyselemättä uuteen halaukseen. "Kiitos, kultapieni. Säästät meiltä varmasti monta unetonta yötä taas ensi kesänä."

"Tee sitä hyvää omenapiirakkaa ja me olemme sujut." Skye lupasi hymyillen halatessaan tätiään takaisin. 
"Se on tarkoituskin. Onkohan ok jos jätän vuokra-auton tänne?" Olisi mukavampi mennä loppumatka Ginan kyydissä.

Gina naurahti moiselle. Tietenkin hän tekisi omenapiirakkaa, sillä tuppasi tekemään sitä aina, kun Skye tuli kylään.
"On, totta kai", Gina vakuutti. "Lauren voi siirtää sen henkilökunnan pienemmälle parkkipaikalle, niin se on suojaisammassa viikonlopun yli."

"Mahdun siis änkeämään teidän kyytiinne?" Skye varmisti hymyillen leveästi ja vilkaisi serkkuaan. 
"Mennäänkö siirtämään tavarat? Ja Yeti."

"Helposti", Gina vahvisti hymyillen. Lauren nyökkäsi pirteästi ja lähti suunnistamaan parkkipaikkaa kohden, jotta he voisivat siirtää vuokra-auton parkkiin Ginan auton luokse. Gina vilkaisi huvittuneena Emilyä ja Lexaa.
"Ainakaan te ette kävelleet päin tolppaa tai jotain muuta yhtä huvittavaa, kun tapasitte veljentyttöni. Olenko kovin väärässä, jos väitän sinun kuvanneen kaiken?" Hän haluaisi ehdottomasti videon itselleenkin.

Emily hymyili täysin viattomana Ginalle. 
"En. En missään nimessä." Tietenkin oli! 
"Ja Lexa ei edes tiennyt kuka hä-- Lexa, miten olet vielä siinä, kun Lauren ja Skye ovat menossa hakemaan koiraa?" Emily saattoi seurata yetin Facebook-sivua.

"Eli kuvasit. Paras lähettää se minullekin", Gina vastasi nauraen. Lexan ilme muuttui sadasosasekunnissa, ja nainen katosi silmänräpäyksessä Emilyn rinnalta voidakseen juosta Laurenin ja Skyen perään. Koira!

”Minä lähetän.” Emily lupasi naiselle hymyillen. Hän vilkaisi naisensa perään ja pudisteli päätään. Skye vilkaisi Lexaa hämmentyneenä. 
”Missä palaa?”

"Kuulin, että sinulla on koira", Lexa vastasi Skyelle ripaus itsetietoisuutta hymyssään. "Haluaisin tulla katsomaan sitä." Lauren nauroi.
"Unohdin, miten koirahullu sinä olet. Jos kaikki muut täällä ovat hevoshulluja päästä varpaisiin, Lexa on vastaava hullu mutta koiria kohtaan", Lauren selitti serkulleen naurua äänessään.

Skye ei voinut olla hymyilemättä. 
"Siis tiedät että minulla on koira mutta et kuka olen?" Se kuulosti ylpeältä, mutta hän todella ihmetteli asiaa. Hän avasi uudenkarhean vuokra-auton oven ja nosti takapenkiltä, omasta customoidusta kantolaukustaan pienen suklaanruskean pörröpallon. Yetillä oli hennon mintunvihreät valjaat ja hihna jonka käsilenkki oli koristeltu pienin timantein. Ihmisiä rakastava suuriegoinen suklaanalle pyörähti onnesta kähisten useamman kerran kähisten ympäri ja pomppi paikallaan naisten edessä. 

"Sain tietää että sinulla on koira noin neljäkymmentä viisi sekuntia sitten", Lexa naurahti. "Millie mainitsi asiasta."
"Niinpä tietenkin", Lauren naurahti. "Sinä et pysyisi yhtään maailman menossa mukana, jos Emily ei pitäisi sinua kartalla kaikesta. Miten olet selvinnytkään ilman häntä", nainen kiusasi virnuillen.
"Huonosti, hyvin huonosti", Lexa vastasi huomio pieneen koiraan kääntyneenä. Lauren voisi naljailla ihan mitä tahansa, mutta hän tuskin edes kuulisi sitä kun kumartui ojentamaan kättään tervehdykseksi innokkaalle pörröpallolle.
"Pahoitteluni, serkkuhyvä, mutta jäät nyt ihan toiseksi Yetille", Lauren kiusasi.

Yeti kähisi pikkupystykorville tyypilliseen tapaan, kielen roikkuessa poskesta kun pikkukoira oli niin innoissaan. Skye pudisteli päätään ja ojensi hihnan Lexalle, nostaen matkalaukun ja valtavan kassin takaluukusta. Siellä oli lahjat, paketoituina. 
"Yetille on hyvä jäädä toiseksi. Lauren, otatko takapenkiltä Yetin laukun ja kassin?" Koiralla oli oma matkalaukku joka sointui sen vaaleanvihreään värimaailmaan.

Lexa oli onnessaan saadessaan pidellä pienen koiran hihnaa. Mikä hurmaava otus se olikaan, kun pyöri ja pomppi innoissaan ympyrää! Yeti oli niin pienikin, vaikka pörheä karva saikin sen näyttämään suuremmalta.
"Olet varmasti maailman ainoa ihminen, jonka koiralla on oma matkalaukku", Lauren mutisi nostaessaan matkalaukun ja kassin takapenkiltä. "Emily antaa sinulle pitkin korvia, jos hankit Merrylle jotain tällaista", nainen lisäsi nähdessään Lexan säihkyvät silmät. Hän ei tosiaankaan ottaisi vastuuta siitä, että oli antanut moisen idean Lexalle.

Skye mutristi huultaan. 
"Mutta siellä on hyvä kuljettaa sen kippoja, varavaljaita, kurapukua, petiä..." Koska muut eivät kuljettaneet koiralleen sellaista määrää. 
"Ja ruokaa. Herkkuja." Oli luojan lykky ettei Yeti ollut hieman pullukka. 
"Harmittaa ettei se voi matkustaa siinä Louis Vuittonissa autossa, se on ihana kantaa." kyllä, lentokoneessa hän kuljetti Yetiä merkkitalon valmistamassa koirankantokassissa olallaan. 

"Koska jokainen koira tarvitsee tuon kaiken mukaansa joka paikkaan", Lauren naurahti. "Äitini ei pakkaa noin paljoa mukaan edes hevoselle." Hyvä on, ehkä se oli hieman liioittelua, mutta hevosten varusteet ja heinät veivät paljon enemmän tilaa kuin pienen koiran kurapuku ja valjaat.
"Kaikella rakkaudella serkku, sinulla on pahoja ongelmia", Lauren julisti nauraen. "Tuliko kaikki mukaan? Viedään nämä äidin autolle ennen kuin hän keksii ajaa sen ihan vain meidän kiusaksemme toiselle puolen tallialuetta."

"Yeti ei nuku muissa pedeissä ja se ei syö kuin keraamisista kupeista." Skye mutisi serkulleen ja lähti tuon perässä, lukiten bemarin ovet. 
"Ei hän tekisi minulle niin."

"Älä ole niin varma", Lauren naurahti. Lexa näytti aivan liian onnelliselta, kun sai taluttaa pientä karvapalloa kohti Ginan valkoista Vauxhall Astraa, jonka väristä olisi voinut helposti erehtyä kaikkien hiekkateillä ajettujen mailien jälkeen.
"Sinä uudistat hänen talliaan kysymättä. Hän voisi hyvinkin kostaa sen", Lauren virnisti. Ehkä tämä oli hieman eri asia kuin hänen päätöksensä kuuden vanhana, että karsinan ovet kaipasivat punaista maalia.

"Noh, ei hän sellaista tekisi. Minä vain ajattelen rakkaan tätini yöunia ja hevosten turvallisuutta." Skye totesi hymyillen. Kyllästyessään kävelemään Yeti haukahti pistävästi Lexalle. Syli. Nyt. 
"Yeti, ei." Skye totesi kevyen ponnettomasti. 

Jos Skyen kiellosta puuttui kaikki teho, niin eipä paljoa enempää voinut sanoa Lexastakaan, joka oli heti nostamassa pientä koiraa syliinsä.
"Ethän sinä paina yhtään mitään, nallukka", nainen naurahti pienelle koiralle. Merryn jälkeen hänestä tuntui, ettei hän edes kantanut yhtään mitään kainalossaan.
"Te olette molemmat aivan yhtä surkeita", Lauren totesi päätään pudistaen. "Toivotonta kuria."

Skye vilkaisi serkkuaan ja räpäytti silmiään. 
"Noh! Minä yritän." Hän yritti, se naiselle oli annettava. 
"Myönnän että hyvittelen liikaa koiralle töitäni."

"Ja minä otan vain ilon irti siitä, ettei Millie ole tuomitsemassa", Lexa virnisti. Hän lelli tosin Merryäkin kovin usein, mutta yritti edes tehdä sen silloin, kun Emily ei ollut paikalla todistamassa moista.
"Yetihän kovin ymmärtää kantaa kaunaa töistäsi", Lauren naurahti aukaisten kuraisen auton ovet, jotta saattoi alkaa lastata tavaroita Ginan auton kyytiin. Ainakaan tällä kertaa auto ei ollut täynnä hevosten tavaroita, joten tilasta ei ollut puutetta.

Skye mutristi huultaan ja nosti matkalaukun ja kassin autoon. 
"Ymmärtää se." Hän mutisi, vilkaisten pientä koiraa. 
"Pitäisikö käydä tervehtimässä ystäviäsi vielä ja napata Gina mukaan?"

"Tehdään niin", Lauren vastasi nyökäten. Lexa ojensi pientä mutta sitäkin hurmaavampaa koiraa takaisin omistajalleen hymy huulillaan. Mikä ihana otus se olikaan!
"Jos et ole varovainen, sinut tosin piiritetään käytävällä. Bex on varmasti ehtinyt jo kertoa jokaiselle vastaantulijalle, että olet täällä", Lauren naurahti. Niin kovin pieneksi ihmiseksi ystävällä oli valtavan kokoinen suu.

Nainen otti koiransa ja naurahti pehmeästi. 
"Ei se haittaa." Hän piti sen sylissään kun asteli kohti tallia, pyöräyttäen olkapäitään. Ei häntä haittaisi olla sosiaalinen ennen kuin saisi erakoitua tädin tilalle muutamaksi päiväksi. 

"Varo mitä lupaat", Lauren naurahti palatessaan takaisin tallille. Gina oli suunnannut yläkertaan vaihtamaan vaatteitaan, mutta kuten nuorempi Lewiksistä oli ennustanut, oli tallikäytävälle kerääntynyt melkoinen väki pesupaikkojen eteen kuuntelemaan epäilemättä Bexin puheita. Heti, kun Skye tuli huomatuksi, useampi nuorista naisista kiiruhti heidän luokseen kysellen innostuneena yhteiskuvia ja nimikirjoituksia. Lexa livahti huvittuneena sivummalle, siinä missä Lauren alistui kohtaloonsa valokuvaajana. Hän ei voinut ymmärtää, mistä serkku löysi riittämiin kärsivällisyyttä tällaiseen hullunmyllyyn joka välissä. Tuntemattomat pysäyttelivät pyytääkseen kuvia ja ties mitä muuta. Hän tulisi hulluksi.
"Jokohan malttaisitte vapauttaa veljentyttöni?" Ginan ääni sai lähinnä nuorista naisista koostuvan faniparven jakautumaan kahtia kuin punainen meri konsanaan. "Hienoa. Meillä on vielä hieman ajomatkaa tänään jäljellä, joten jos kaikki saivat tahtomansa kuvat, voisimme lähteä liikkeelle."

Skye suostui siihen koska sitä hän oli halunnut. Ja kun suostui silloin tällöin, hän sai yleensä myös jatkaa matkaansa rauhassa jos sanoi ettei nyt sopisi. Nainen piti Yetin sylissään kuvissa ja antoi koiran serkulleen kun antoi muutaman nimmarin taskuista löytyneille... ties mille alustoille joille saattoi kirjoittaa. Hän kääntyi tätinsä puoleen hymyillen ja heilutti ihmisille kun teki lähtöä. 
"Mennään vain. Muistakaa katsoa seuraava kausi!" Nainen huikkasi vielä, ennen kuin taisi jättää muutaman valmentajan sukulaissuhteesta hämmentyneen ihmisen jälkeensä.

Gina piti kasvonsa peruslukemilla koko matkan tallista ulos, mutta ulkoilmassa nauroi huvittuneena. Hän oli tuntenut kummastuneet katseet selässään koko matkan ajan.
"Saatoit juuri väliaikaisesti nostaa tunkua valmennuksiini parisataa prosenttisesti", nainen naurahti Skyelle. Lauren ojensi avaimet takaisin äidilleen, sillä tiesi hyvin, miten Gina tahtoi ajaa aina itse kun se vain oli mahdollista.
"Mutta ainakaan sinä et joudu sanomaan ei, kun ihmiset lähestyvät nimmaripyyntöjen kera", Lauren huomautti naurahtaen. Kukaan ei uskaltaisi lähestyä Ginaa moisilla, paitsi kenties Bex, mutta Bexillä nyt ei ollutkaan itsesuojeluvaistoa.

"On ilo että saatoin avittaa sinua työssäsi." Skye kiusasi takaisin, rapsutellen Yetin korvantaustaa. 
"Niin, ajattele! Pääset siinä helpolla! Muuten, Lauren kertoi jotakin todella raskauttavaa, mikä loukkasi herkkää taiteilijasieluani syvästi ja en tiedä miten koskaan toivun tällaisesta pettymyksestä. Gina-täti, odotin sinulta enemmän."

Lauren pärskähti serkun vastaukselle. Äiti ehdottomasti tarvitsi enemmän tunkua valmennuksiinsa, kun nyt jo valitti, että joutui todella järjestämään ajankäyttöään, ettei viettäisi liikaa aikaa Rosings Parkissa. Se nauru ei tosin ollut mitään verrattuna Skyen seuraavaa julistusta seuraavaan hekotukseen, kun Lauren livahti takapenkille istumaan.
"Mitähän ihmettä Lauren on sinulle kertonut?" Gina naurahti vilkaisten Skyeta huvittuneena kun istahti ratin taakse.

Skye veti niiskuttaen henkeä. 
"Että sinä, sinä julma täti joka lupasi aina tukea ja olla ylpeä, et nimennyt varsoja minun lohikäärmeideni mukaan!" Skye oli asetellut Yetin koppaansa Laurenin toveriksi takapenkille ennen kuin oli istunut eteen.

Se sai Ginan nauramaan lämmöllä ja kurottamaan Skyen hiusten puoleen, jotta hän voisi pörröttää naisen päätä.
"Se olisi sotkenut aakkosjärjestyksemme, mikä on ainoa keino, millä muistan, miltä vuodelta varsat ovat", Gina vastasi nauraen. "Valitan. Mutta Gary nimesi kolme kissaa lohikäärmeidesi mukaan."
"Hetkinen mitä? Onko meillä nykyään kissoja?" Lauren älähti takapenkiltä. Ei siitä ollut kuin vajaa kuukausi, kun hän oli ollut kotona. Mitä ihmettä Riverviewssa oli sillä aikaa tapahtunut?

"Silti, se on suorastaan skand--" Skye sulki suunsa ja suki hiuksiaan, katsoen naista hölmönä. 
"No sitten kaikki on anteeksiannettu. "

"Hyvä", Gina naurahti. "Olisi ikävää, jos olisit kovin loukkaantunut tästä pitkään."
"Hei voimmeko mennä takaisin siihen, että meillä on kissoja?" Lauren koetti saada äitinsä huomion takapenkiltä. Parkkiruudusta ulos peruuttava nainen vilkaisi tytärtään takapenkillä.
"Törmäsin kesällä aamutallissa hiireen, joten Gary kävi hakemassa kolme vanhempaa kissaa eläinsuojalta. Yksi niistä on sokea ja toisella ei ole kuin puolikas korva, mutta niiden pelkkä läsnäolo on riittänyt pitämään hiiret loitolla." Gary tuntui ottaneen tavoitteekseen kerätä eläinsuojalta kaikista pisimpään siellä olleet otukset heidän tilalleen.

Skye hymyili pehmeästi kertomukselle kissoista. 
"Ihanaa että sellaiset saivat kodin." Hän oli hieman hyväuskoinen ja pehmo. Luojalle kiitos hyvälle edustajalle, agentille ja naisen maalaisjärjelle.

"Juu", Gina myönsi huvittuneena. "Ne menevät loistavasti hevosten keskellä ja nukkuvat tyytyväisinä tallissa, vaikka Gary ostikin niille valtavan kiipeilypuun nukkumapaikkoineen olohuoneeseen."
"Minä olen edelleen loukkaantunut, ettei minulle kerrottu", Lauren puhahti. Epäreilua tällainen! "Skye lupautui jo auttamaan varsojen nimeämisessä", Lauren lisäsi virnistäen.

"Tietenkin ne tarvitsevat sellaisen." Skye puuskahti ja vilkaisi takapenkillä olevaa serkkuaan. 
"... En varsinaisesti."

"Sinä olet ainoa, joka meistä on lähtenyt luovalle alalle, joten tietenkin se jää sinun tehtäväksesi", Lauren järkeili leveästi hymyillen. "Äläkä väitä, etteikö se olisi hauskaa."

Skye naurahti. 
"W se oli? Watson, Whiskey River, Wishing Star, White Wash, Westpoint?"

"Mahtavaa", Lauren virnisti. Hän näki jo, miten äidin päässä raksutti.
"Riverin varsasta tulee Whiskey River", nainen totesi leveästi hymyillen ja vilkaisi nuorempia kyydittäviään. "Teistähän on joskus jotain hyötyäkin, ettekä ole aina vain aiheuttamassa ongelmia."

Skye vilkaisi tätiään ja kurtisti kulmiaan. 
"Ha! Ilo olla avuksi." Varsojen nimeäminen oli hauskaa. 

"Voi, ei tämä ollut vielä mitään", Gina naurahti, mikä sai Laurenin huokaisemaan takapenkillä. Tietenkin äidillä olisi valmis lista viikonlopun töiksi tallilla. "Varsat kaipaavat käsittelyä, eläkeläisille tekisi hyvää päästä pidemmille maastolenkeille eikä nuorempien selässä vierailu haittaisi ketään."
"Ei tallin pesemistä lattiasta kattoon tai kaikkien tarhojen puhdistamista?" Lauren kysyi epäuskoisena. Äitihän oli vain luetellut kivaa tekemistä!
"Jos ehdottomasti tahdot, niin saat sinä sitäkin tehdä", Gina vastasi virnistäen. Laurenin kieltäytyminen tuli tavattoman nopeasti. Hän rapsuttelisi paljon mieluummin varsoja kuin puhdistaisi laitumia.

Skye henkäisi onnellisena. 
"Nuorempien selkään en mene mutta kaikkea muuta voin tehdä." Pilaisi vielä tädin hienot kilparatsunalut, jos ei muuta. 

"Gary ei taida kysyä mielipidettäsi", Gina naurahti. "Nuorison täytyy tottua siihen, että selässä voi olla kuka tahansa. Kyllä niiden selässä on jo tallin väki pyörinytkin, mutta tekisi vain hyvää saada joku niille lähestulkoon täysin uusi satulaan istumaan. Voin vaikka pitää sinua liinassa sen aikaa", hän virnisti vinosti. Lauren värähti ajatuksestakin takapenkillä. Se ei ikinä tiennyt hyvää, jos joutui äidin silmien alle liinanpäähän. Se tarkoitti rääkkiä, josta toipumiseen meni viikko.

Skye vilkaisi tätiään. 
"... Miten pahasti aiot rääkätä minua? Muista etten ole Lauren." Hän muistutti naista hymyillen. Into vain kasvoi. Hän halusi jo tätinsä luo, rauhaan ja katsomaan hevosia. 

"Riippuu siitä, kuinka ruosteessa olet ja kuinka paljon vastustelet nuorison kanssa puuhastelua", Gina virnisti vinosti. "Jos vain ratsastat niitä valittamatta vartin jokaista viikonlopun aikana, vältyt pahimmalta rääkiltä."

"No se kuulostaa mahdolliselta." Ei hän isosti avuksi olisi, mutta jos se kerran auttaisi, hän tekisi sen mielellään. 

"Oikea asenne", Gina hymähti kiihdyttäen automaattivaihteista autoaan kaikessa rauhassa maantietä pitkin kohti pohjoista. Lauren innostui kertomaan tarinoita työpäivistään, seikkailuistaan ystävien kanssa erilaisissa sosiaalisissa menoissa (joiden aikana Gina keskittyi mielellään muistelemaan hevosten kengitysaikatauluja ja madotusohjelmia) ja asiakkaista, joihin oli törmännyt tallilla. Kuluihan se matka kohti Skotlantia näinkin, kun valkoinen auto kiisi moottoritietä pitkin.

Skye sen sijaan keskittyi mielellään serkun elämään, esittäen ehkä yhden tai kaksi kysymystä liikaa punapäisesta miniatyyrihurrikaanista. Lähempänä tilaa hän keskittyi katselemaan ikkunasta maisemia.

Ottaen huomioon, miten usein Bex oli osana Laurenin kertomuksissa puhtaasti siitä syystä, ettei Bex koskaan sanonut ei yhteiselle illanvietolle, Lauren ei edes kiinnittänyt huomiota moiseen. Kysymykset saattoi sitä paitsi selittää silläkin, miten Bex herätti aina kummastusta ja uteliaisuutta ihmisissä ympärillään, sillä pieni nainen eli aivan omalla taajuudellaan.
"Lauren, avaatko portin?" Gina pyysi ojentaen avaimiaan takapenkille, kun auto rullasi seisahduksiin portin eteen. Jos sitä nyt porttina saattoi pitää, sillä enemmänkin kyse oli puomista, joka pysäytti kaikki ajoneuvot tilan rajojen ulkopuolelle. Heidän tallinsa oli ympäri vuorokauden lukitsematta, jotta hevosten luokse pääsisi missä tahansa tilanteessa nopeasti, joten turvallisuuden nimissä he olivat varmistaneet, ettei kukaan voinut ajaa traileria tallin pihaan keskellä yötä. Lauren nousi valittamatta autosta aukaisemaan puomin ja lukitsi sen uudestaan Ginan perässä, kun valkoinen auto oli lipunut tilan maille. Hän kiipesi takaisin kyytiin Ginan ajaessa viimeisen vajaan kilometrin mutkittelevaa, mäkistä hiekkatietä Riverview Acresin pihaan. L-kirjaimen muotoinen vanha, kivinen tallirakennus jäi heidän vasemmalle puolelleen, kun Gina ajoi sen sijaan lähemmäs samasta kivestä rakennettua kolmikerroksista omakotitaloa.
"Kotona ollaan", hän totesi huvittuneena sammuttaen moottorin. Gary ilmestyi saman tien näkyviin tallirakennuksen puolelta ja kiiruhti pitkin harppauksin halaamaan Skyeta.
"Yllätyksesi taisi onnistua?" Harmaantunut mies naurahti pörröttäen Skyen hiuksia vetäytyessään halauksesta.

Skye miltein sinkaisi autosta ja halasi tätinsä miestä tiukasti. 
”Et tiedäkään! Loistavasti.” 

Gary nauroi rutistaessaan Skyen tiukasti vasten rintaansa ja nosti naista sen verran ilmaan, että saattoi pyörittää naista pari kierrosta ilmassa.
"Olen iloinen", hän naurahti laskiessaan Ginan veljentytön takaisin jaloilleen ja pörrötti hiuksia. "Ihana nähdä sinua. Vaikka oletkin jo varmasti kuullut sitä kyllästymiseen saakka serkultasi." Lauren näytti kieltä vastaukseksi ja alkoi tyhjätä autoa yhdessä Ginan kanssa, jotta he voisivat nostaa Skyen tavarat sisätiloihin.

Se sai naisen nauramaan ääneen. Oli aina yhtä ihanaa olla tavallinen ihminen täällä, vaikka oli hän sitä kotonakin. Mutta eri tavalla. Isä ja äiti edelleen pelkäsivät menettävänsä toisenkin tyttären. 
”Ihana olla täällä.” Hän vannoi vielä, auttaen sitten purkamaan tavaroita. 

Gary vain hymyili leveästi sille. Oli aina ilo saada Skye kylään, sillä nainen toi aina mukanaan tervetulleen tuulahduksen vuosien takaa, eikä sekään haitannut, miten mielellään Lauren tuli kotiin serkun ollessa kylässä. Voi niitä vuosia, kun lapset olivat juosseet ympäri tilan maita peräkanaa lomasta toiseen.
"Mennäänkö katsomaan varsoja heti kun saadaan nämä sisään?" Lauren kysyi Skyelta virnistäen. Maastoon ei viitsisi enää lähteä, kun ulkona hämärsi jo ja pimeys laskeutuisi nopeasti, mutta mikään ei estäisi tervehtimästä varsoja ja tammamammoja.

Skye vilkaisi ovelasti serkkuaan. 
”Et haluaisi lahjaasi ensin?” Hän ei malttaisi odottaa kauaa.

Lauren naurahti leveästi.
"Totta kai!" Hän tahtoisi sen ihan heti nyt kun Skye oli asiasta muistuttanut. Pitkä ajomatka oli saanut unohtamaan, että lahjojakin oli jaossa.
"Entä minä? Kai suosikkisetäsi saa myös jotain?" Gary kiusasi nauraen.
"Saamme jo varsakamerat, joten ole hiljaa", Gina nauroi tönäisten miestään.

Skye hymyili pehmeästi. 
”On minulla teille muutakin kuin varsakamerat.” Hän lupasi hymyillen. Ei mitään suurta, mutta oli kuitenkin. Hän asteli Yetin kanssa sisälle ja päästi koiran vapaaksi taloon. Pieni pystykorva touhotti kähisten naisen jaloissa kun hän otti kassista kolme eri paperiin käärittyä pakettia Laurenille. 
”Hyvää syntymäpäivää myöhässä.” Ensimmäisessä laatikossa oli hauskalla kuosilla varustetut Louboutinin korkokengät, toisessa niihin sopiva pikkulaukku. Kolmannessa Blahnikin sandaalit, hillityn mustat ja klassiset. Varmasti näyttävät remmikorkosandaalit, mutta hillitymmät kuin ensimmäiset korot.

"Ei ole", Gina ilmoitti heti kulmaansa kohottaen. Skye liikkui nyt vaarallisilla vesillä, kun lahjoi tiensä sisään taloon. Naisen ei koskaan tarvinnut tehdä sitä, sillä Skye oli tervetullut ihan omana itsenään, ilman mitään tuomisia.
"Kolme lahjaa? Tässähän tuntee ihan olonsa tärkeäksi", Lauren virnisti leveästi, siinä missä Gina vain pudisteli päätään istuessaan viereiselle sohvalle. Lauren aukoi lahjojaan innoissaan inahdellen kun näki paketeista paljastuvia merkkitavaroita. Kahdet uudet kengät ja pikkulaukku! Hänellä oli maailman paras serkku. Lauren ponkaisi sohvalta jaloilleen ja halasi serkkuaan tiukasti.
"Kiitos kiitos kiitos!" Hän kiitteli onnessaan. Hän keksisi näille vaikka mitä käyttöä, kun pääsisi takaisin Rosingsiin ja voisi lähteä ystävien kanssa illanviettoon. Kummasti Louboutinin kengille ei ollut käyttöä vanhempien tilalla.

Skye halasi serkkuaan huvittuneena. 
”Tiesin että osaisit arvostaa niitä.” Hän itse rakasti ommeltuja villasukkia ja pieniä iloja, mutta piti läheistensä lahjomisesti. Hän otti kassista pullon hyvää punaviiniä. 
”Tämä. Ja vaatimus, että arvostatte sitä ja juotte sen kaksin, ottaen aikaa ihan vain toisillenne.” Ei se ollut suurta, mutta hän halusi myös muistuttaa Ginaa ja Garya ottamaan hetki rauhaa itselleen. 

Lauren pyöri onnessaan kenkäparit kädessään eikä voinut vastustaa kiusausta koettaa Louboutineja heti jalkaansa.
"Olet kultainen", Gina ja Gary vastasivat yhtä aikaa. Mies kurotti halaamaan heidän ajattelevaista vierastaan.
"En voi uskoa, että veljeni onnistui kasvattamaan sinusta näin hienon nuoren naisen", Gina naurahti laskien viinipullon kovia kokeneelle sohvapöydälle, jotta voisi halata kiitokseksi sukulaistyttöään.

Näyttelijä halasi molempia, hymyillen edelleen. Skye tuntui hymyilevän aina. 
”Veljestäsi puheenollen... ei kerrota hänelle että ratsastin täällä ollessani?”

"Ei kerrota", Gina lupasi nauraen. "Jos hän on edelleen niin hölmö, että kuvittelee sinun viihtyvän pölyisessä huoneessa Yetin kanssa aamusta iltaan niin annetaan hänen kuvitella niin."
"Nämä ovat ihan parhaat", Lauren julisti patsastellessaan korkokengissään. Ne nyt eivät sopineet yhtään yhteen tallivaatteiden kanssa, mutta väliäkö sillä. Kengät tässä olivat se pointti eikä asukokonaisuus. "Kiitos Skye. Lupaan lähettää sen pinssin sinulle jouluksi."

”Hän haluaa uskoa niin. Heillä on taas se vaihde silmässä. Siskon menetys painoi edelleen vanhempi, etenkin syksyisin. Silloin nuo olivat erityisen neuroottisia äärimmäisen oireetonta autoimmuunisairautta sairastavasta lapsestaan. 
”Hyvä! Minä vaadin sen pinssin.”

"Ei siis puhkaista sitä kuplaa", Gina totesi. Hän ei voinut edes kuvitella surua, joka veljeä ja koko perhettä oli kohdannut pienen Aislingin menetyksen myötä, mutta menneisyydessä eläminen ei muuttanut mitään.
"Sinä saat sen", Lauren lupasi. Hän järjestäisi hienon pinssin naiselle, vaatisi se millaista ihmettä tahansa. Vastahakoisesti Lauren riisui korkokengät jalastaan ja laittoi ne siivosti takaisin laatikkoon. "Sitten varsoja? Muuten ihailen näitä kenkiä ja laukkua koko illan enkä enää liiku mihinkään."

Skye oli tottunut siihen jo, vaikka se joskus ärsytti. Hän ei suostunut elämään vain aina varoen vaan tavoitteli haluamaansa täysillä. Ja tässä hän oli! 
”Hyvä. Joo, varsoja. Onko jotain takkia jonka voin lainata? Yeti, odota sinä täällä. Äiti käy töissä.” Koira oli oppinut sen jäädessään yksin vaunuun odottamaan.

Lauren nyökkäsi suunnistaen suoraan yläkertaan palaten kahden tallitakin kanssa. Hänkin kaipaisi hieman paksumpaa takkia selvitäkseen ulkoilmassa varsojen kanssa.
"Haluatko toiset kengät? Nuo sotkuvat, jos joudumme kävelemään yhtään pidemmälle laitumella", Lauren huomioi ojentaessaan toisen takeista Skyelle. Heillä oli eteisessä kaapin täydeltä tallikenkiä, josta löytyisi varmasti sopivaa kokoa Skyenkin jalkaan.

Skye vilkaisi kenkiään. Aivan. 
”Voisin ottaa.” Hän veti samalla vauhdilla takkia päälleen, vetäen sitten kengät. 
”Olen valmis!”

"Katsokaa samalla että laitumella on heinää ja vettä", Gary huikkasi naisten perään. Laurenin joojoo kaikui eteisessä, kun nainen oli jo puolimatkassa ulos. Niin paljon kuin hän rakastikin Rosings Parkissa työskentelemistä, oli Riverviewlla puolensa.
"Meillä on hurjat kahdeksan varsaa tänä vuonna. Vain Desi jäi tyhjäksi", Lauren kertoi pirteästi suunnistaessaan kohti tallirakennusta. Paras hakea lahjuksia tammoille, jos he eivät tahtoisi jahdata varsoja ympäri valtavaa, mäkistä laidunta.

Skye vilkaisi serkkuaan hämmentyneenä. 
”Kahdeksan? Se on ihanan monta!” Niin monta pientä turpaa rapsuteltavaksi.

"Ne ovat nyt vielä ihania, kun menevät ulkona tammojen kanssa, mutta odotan kauhulla niiden vieroitusta lopputalvesta tai alkukeväästä", Lauren naurahti. Heillä oli yleensä viidestä kuuteen varsaa vuosittain, mutta selvästi tämän vuoden varsamäärä tasasi edelliskesän varsojen vähyyttä.
"Isäkin on jo pohtinut, että minne ihmeeseen ne kaikki saadaan mahtumaan keväällä, ennen kuin ne päästetään laitumelle riehumaan ja kasvamaan."

”Kyllä aina pari varsaa mahtuu.” Skye totesi. Ainakin siirrettäviin karsinoihin jos ei muualle! 
”Pitää vain ajatella ihania pikkuturpia.”

"Niinpä", Lauren naurahti. Ei varsoja voinut olla liikaa! Ne olivat aina yhtä ihania, ja tällä kertaa hän ei edes joutuisi katsomaan niiden perään jatkuvasti. Hän sai vain nauttia parhaista puolista. Nainen nappasi kaksi ämpäriä ja heitti molempiin kauraa pohjalle. Hän ojensi toisen Skyelle.
"Tammat tuovat varsansa näytille nopeammin kuin ehdit sanoa kaikkien lohikäärmeidesi nimet", hän vannoi virnistäen. Nainen lähti kävelemään kohti sähköpaimenella rajattua laidunta, jossa kaikki yhdeksän siitostammaa laidunsivat lähestulkoon ympäri vuoden, sillä hänen isänsä oli muutamia vuosia sitten rakentanut laitumelle kaksi suurta vajaa säänsuojaksi. Lauren aukaisi sähkölangat laskien Skyen edellään valtavalle, mäkiselle ja metsäiselle laitumelle, josta he näkivät vain lähimmän kulman. Nainen sulki sähkölangat ja vislasi kuuluvasti ravistellen ämpäriään heti perään. Ei kestänyt kauaa kun ensimmäinen tamma jo ravasi näkyviin harvasta metsästä musta varsa rinnallaan.
"Terve Xena", hän tervehti tammaa, jonka perässä loput siitostammoista saapuivat. Hetkessä he olivat lempeiden tammojen ja uteliaiden varsojen keskellä. Ginan kanssa kaksi vuotta aiemmin kaatunut River tunki hevosten läpi pöhisemään Laurenin kasvoille. Nainen hieroi tamman otsaa tarjoten samalla ämpäriä vieressä seisovalle tammalle. Hevoset hamusivat kiltisti suullisen jyviä pohjalta ja nostivat sitten päänsä, jotta muutkin saisivat osansa. Näki, että tätä oli tehty usein ennenkin.
"Tuo on tosiaan Riverin ensimmäinen varsa", Lauren kertoi osoittaen angloarabin rinnalla seisovaa näyttävää rautiasta varsaa, jolla oli huomiota herättävän suuri läsi päässään. "Se on ehdottomasti äidin suosikki näistä, vaikka hän ei sitä myönnäkään." Lauren koetti parhaansa mukaan tervehtiä kaikkia tammoja, ennen kuin käänsi huomionsa varsoihin, sillä tammat tunsivat hänet, mutta varsoille hän oli lähestulkoon vieras. Se ei kuitenkaan estänyt pieniä hevosen alkuja kurottelemasta uteliaina heidän puoleensa rapsutusten toivossa.

Skye otti ämpärin vastaan hymyillen ja seurasi kiltisti serkkuaan tammojen laitumelle. Hän katseli ympärilleen, livahtaen vikkelästi edeltä laitumelle. 
”No hei... teitä tosiaan riittää. Olettepas te kaikki ihania.” Skye oli hieman hassu siinä mielessä että puhui mieluusti ajatuksiaankin ääneen.
”Ei kai sellaista voi myöntää.”

"Ei voi vielä, kun se ei edes näytä varsoista parhaalta", Lauren naurahti. "Tässä kohtaa Ednan ja Faithin varsat ovat parhaimman oloisia." Nainen etsi hetken tammoja ja varsoja ympäriltään.
"Tuo tummanruunikko on Faithin, ja sukkajalkainen rautias vasemman kätesi kohdalla on Ednan", hän osoitti varsoja. "Äiti tykkää siitä, miten ne kantavat itseään ja liikkuvat. Mutta Riverin varsalla on tietenkin erityinen paikka." Se ei koskaan ollut ollut salaisuus, miten River oli ollut Ginan sielun toinen puolikas, ja tamma oli sitä edelleen. Lauren oli nähnyt äitinsä satojen hevosten selässä vuosien varrella, mutta juuri Ginan näkeminen Riverin kanssa oli saanut hänet aikanaan päättämään, että hänkin tahtoisi kilpailla.
"Kiwin varsaa kannattaa vähän varoa, se on tuo tumma tähtipää", Lauren lisäsi osoittaen varsaa, joka viskoi päätään. "Sillä on paha tapa potkia päin."

Skye koetti vain pysyä perässä ja tarjota tammoille sekä uteliaille hevoslapsille rapsutuksia. 
”Nämä ovat mahtavia. Luoja miksi en käy useammin?”

"Koska olet kiireinen ollessasi mahtavin elokuvatähti Losin auringon alla", Lauren vastasi virnistäen ja rapsutteli tammoja ja varsoja. Hän tarjosi ämpäriä uteliaille varsoillekin, jotka maistelivat kyllä jyviä mutta eivät innostuneet niistä samaan tapaan kuin tammat, joille tämä oli rutiinia. Oli ollut aika, kun tammat olivat asuneet tallissa, ja Gina tai Gary olivat iltaisin kutsuneet hevoset sisään avaamalla kaikkien karsinoiden ovet ja kävelleet ämpärin kanssa laitumelle noutamaan siitostammoja.
"Kyllä sinäkin saat kauraa, Desi", Lauren naurahti ainoalle varsattomalle tammalle, joka kuitenkin laidunsi muiden kanssa, ja ojensi ämpäriä lähimmäs tunkeneiden varsojen päiden yli kiltille tammalle. He eivät koskaan erottaneet siitostammojen muodostamaa laumaa toisistaan, ellei se ollut hevosen tai varsan hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä.
"Mutta kyllä nämä aika mahtavia ovat. Varsat olisivat varmaan ihan tyytyväisiä kun niitä vain rapsuteltaisiin kaikki päivät."

”En ole mahtavin!” Nainen vastusti, saaden suukon yhdeltä hevoslapselta huulilleen. Hassu lapsi. 
”Nämä ovat loistavia. Mitä antaisinkaan tästä terapiasta viikoittain.”

"Shus. Tietenkin olet", Lauren naurahti. "Sait Bexin putoamaan hevosen selästä sanomatta sanaakaan. Olet ehdottomasti mahtavin. Ehkä ihan viikottain ei onnistu, mutta tiedät että isä ajaa koska vain hakemaan sinua Edinburghista tai Glasgowsta, jos tahdot lentää moikkaamaan varsoja."

”Minä tiedän.” Skye myönsi onnellisena. Tämä oli loistava pakopaikka kaikelta ja sellaisena hän rakasti tätä. 
”Bex vaikutti hauskalta.”

"Bex on täysi idiootti, mutta se hänen kanssaan olemisesta tekee niin hauskaa. Ei voi koskaan tietää, mitä hän keksii seuraavaksi. Tai sanoo. Ikuinen venäläinen ruletti", Lauren naurahti rapsuttaen yhtä lähemmäs tunkevaa varsaa ryntäistä. "Hän oli täällä meillä töissäkin hetken viime talvena. Äidin apuna ratsastamassa kisahevosia." Hän ei ollut enää niin katkera siitä kuin oli aluksi ollut, mutta aikanaan se oli kirpaissut. Hän oli aina saanut tapella äitinsä kanssa jokaisesta millistä liekaa päästä kisaratsujen lähellekään, mutta äiti oli tuosta noin vain palkannut Bexin tekemään sitä.
"Veli on muuten lomamatkalla, eikä vain välttele sinua", Lauren lisäsi naurahtaen. Samia harmittaisi, kun mies kuulisi Skyen käyneen. Ei kannattanut lähteä Kanariansaarille kihlatun kanssa juhlistamaan... jotakin. Hän ei ollut kuunnellut aivan niin tarkasti veljen selityksiä.

Skye kuuntei ja nyökkäsi. Vai kilparatsastaja? 
”Onko hän hyväkin? Ja se on veljesi häpeä. Mokoma.”

"Veli häpeää pahasti kun kuulee", Lauren virnisti. Kihlattuakin harmittaisi, kun mahdollisuus sanoa jutelleensa taas A-listan Hollywood-tähden kanssa menisi ohi suun. Hyvä on, hän ei edelleenkään ollut aivan antanut anteeksi sitä, kun Samuelin kihlattu oli nauranut hänen pudotessaan kilpailuissa.
"On", Lauren vastasi huvittuneena. "Hän oli juuri Iso-Britannian joukkueessa voittamassa MM-joukkuekullan. Voitti Burghleyn reilu vuosi sitten. Äitini pitää hänestä kovin. Sanoo, että Bex muistuttaa häntä itseään. Yhtä kovapäisiä ainakin molemmat!"

Skye naurahti Laurenin sanoille veljestään. Se tosiaan oli veljen häpeä, kun ei ollut kotona katsomassa serkkuaan. 
”Oh. Hän vaikutti hauskalta ihmiseltä. Ja Gina pitää kovapäisistä ihmisistä.”

"Äiti on sillä tavalla vähän outo", Lauren myönsi naurahtaen ja rapsutti rautiasta varsaa kunnolla sään tuntumasta. "Mutta siksi hän taitaa pitää sinustakin niin kovin", nainen virnisti.

Skye oli keskittynyt pitämään uteliaan varsan turvan poissa naamaltaan - ei nenää kiitos! - ja rapsutteli samalla toista hevoslasta antaumuksella. 
"Tiedän. Olen aika varma että hän alkoi pitää minusta silloin kun poljin jalkaa vanhempieni edessä ensimmäisen kerran." 

Ajatuskin nauratti Laurenia, sillä se saattoi olla hyvin lähellä totuutta.
"En olisi edes yllättynyt", nainen totesi huvittuneena. "Kuten sanoin, äiti on outo."

"Hyvällä tavalla outo." Skye totesi nauraen. Hän oli pienestä pitäen ollut päättäväinen ja tullut vain päättäväisemmäksi vanhetessaan. 
"En ikinä unohda miten hän otti minut kyytiin Lontoosta, vaikka isäni oli tainnut rähjätä hänelle tunnin puhelimessa miten karkasin koe-esiintymiseen sinne ilman lupaa. Ilman lupaa koska olin arestissa edellisestä kerrasta..."

"Sellainen äiti on", Lauren naurahti. "Hänelle kertoo, ettei jotain saa tehdä, ja hän on vain entistä päättäväisempi tekemään sen." Kuten ratsastamaan. Lääkäri oli kehottanut laskeutumaan satulasta lopullisesti onnettomuuden jälkeen, mutta Gina ei ollut moisia suostunut kuuntelemaan. Nainen oli päättänyt palata kilpailemaan, ja tässä he olivat. Seuraavan kilparatsupolven ympäröimänä.
"Sitä paitsi luulen, että hän vain nauttii kun voi käydä isäsi hermoille. Kai se on jokin sisarusjuttu." Hänkin ärsytti isoveljeään tarkoituksella aina silloin tällöin, joten ei ollut niin kaukaa haettua, etteikö Gina voisi tehdä ihan samaa oman veljensä kanssa.

"Sekin voi olla. Näyttää että isä on väärässä, kuten oli Ginan uran suhteen." Se ei yllättäisi ollenkaan. Skye vain hymyili leveästi, taputellen hevosen kaulaa hellästi. 

"Jep", Lauren naurahti nyökäten. "Ehdottomasti." Hän tarjosi ämpäristä loput kauranjyvät Desille. Hevonen tuskin tunsi oloaan orvoksi ilman varsaa rinnallaan, mutta hänen kävi tammaa sääliksi. Olla nyt pelkkien mammojen keskellä ilman omaa pienokaista.
"Älkää tehkö mitään tyhmyyksiä yöllä", nainen komensi hevoslapsia, jotka parveilivat heidän ympärillään. "En tahdo nousta keskellä yötä hakemaan teitä kun olette onnistuneet eksymään aidan ulkopuolelle ilman mammojanne."

"Ne eivät muuta teekään." Skye huomautti, antaen vielä viimeiset rapsutukset Riverille, näyttäen vielä tyhjää ämpäriä. Ei ole enempää. 

"Jos manaat tämän, niin olet ensimmäinen, joka nousee etsimään niitä", Lauren totesi naurahtaen. "Tehkääpä sitten tilaa, kultapienet." Tammat väistivät kuuliaisesti sivummalle, mutta varsoja sai hiukan töniä, jotta he pääsivät kulkemaan takaisin portille. Hän kurkisti siinä samalla heinäkatoksen ja vesiastian tilanteen, kun kerran oli moisen isälleen luvannut. River varsansa kera seurasi heitä aina portille asti, eikä utelias varsa ollut uskoa käskyä pysytellä kaukana langoista. Hevoslapsi olisi mielellään lähtenyt heidän mukaansa, kuten olisi Riverkin, mutta pienellä kikkailulla ja näppäryydellä kaksikon sai pysymään lankojen sisällä.
"River ei ihan vielä usko, ettei sitä olla ottamassa sisään yöksi ja treeniin heti aamulla", Lauren naurahti.

Skye seurasi serkkuaan pois laitumelta, nauraen uteliaille varsoille. 
"Voi River. Eiköhän se totu. Nauti nyt elämästäsi näin, murunen."

"Tottuu varmasti. Keksii tammamammailun ilot tämän vuoden aikana", Lauren nyökkäsi. "Vaikka onhan se kiva tietää, ettei onnettomuus vaivaa sitä enää mitenkään." Ei tammasta koskaan kilpakäyttöön olisi, mutta saattoi River nauttia sentään hevosen arvoisesta elämästä.

"Se on. Olisi ollut kamalaa jos se ei olisi toipunut." Onneksi hevonen saattoi viettää hevosen elämää näin. 
"Hrh, täällä tulee jo kylmä. Unohdin miten viileää pohjoisessa voi olla."

"Niinpä", Lauren nyökkäsi. Hän oli valmis väittämään kirkkain silmin, että tamma ja ratsastaja olivat tsempanneet toinen toistaan parantumaan onnettomuudesta, joka oli katkaissut Riverin uran.
"Sinun pitää siis tulla käymään jatkossa useammin, niin et ehdi unohtaa", Lauren virnisti. Sehän se olikin ratkaisu aivan kaikkeen. "Mutta varmasti täällä on kylmä Losiin verrattuna. Siellä on varmaan kylmimpänä päivänä yhtä kuuma kuin täällä on kesän kuumimpana päivänä."

"Kutakuinkin. Ehkä sinä tulet jollakin lomalla käymään Losissa?" Skye kiusasi serkkuaan. Se olisi mahtava seikkailu! 
"Et ole vielä käynyt."

"Mikä tämä mysteerinen loma on, josta puhut?" Lauren vastasi nauraen. Hänen lomansa olivat yhtä hevosten täyttämiä kuin työpäivätkin.
"Olisikin rahaa ja aikaa lentää katsomaan sinua sinne niin olisin jo matkalla", hän naurahti palaten takaisin talliin, jotta he pääsisivät eroon tyhjistä ämpäreistään.

"Hankit aikaa niin raha ei ole ongelma." Skye huomautti nauraen. Hän palautti ämpärin siihen mistä Lauren oli sen napannut. 
"Tiedät sen. Minulla on siellä kuitenkin välillä aika yksinäistä." 

Lauren naurahti taputtaen serkun hartiaa. Niinpä tietysti. Skye olisi aina valmis lennättämään hänet Atlantin yli, jos se vain onnistuisi kaikilta muilta osin.
"Täytyy katsoa, jos saisin vaikka keväälle viikon loman", nainen hymyili pirteästi. Kaikki oli mahdollista, kun sitä tahtoi tarpeeksi kovasti. "Johonkin väliin, mikä sopii kiireisiin aikatauluihisi."

"Kyllä sinne sopii, järjestän jotenkin." Skye ämppäisi itselleen väkisin aikaa kyläilevälle serkulle, tietenkin. 

"Yritän siis kovasti puhua loman puolesta", Lauren naurahti. Se vasta olisikin hyvä syy ottaa pidempi loma - lähteä käymään serkun luona ulkomailla! Äitikään ei voisi valittaa, ettei hän ollut tullut kotiin.
"Mennään sisään ennen kuin tänne jäätyy", nainen totesi sulkien tallin oven heidän perässään. He olivat nähneet varsat, mikä oli kaikista tärkeintä. Kilparatsuja ja eläkeläisiä ehtisi moikkaamaan huomennakin.

"Mennään. Haluan teetä." Skye mutristi huultaan. Mikään ei lämmittäisi ihanammin kuin tee tämän jälkeen. 
"Joskus mietin olisiko pitänyt tulla tänne töihin näyttelemisen sijaan, täällä on niin ihanan rauhallista."

"Eiköhän se järjesty", hän hymyili leveästi. Vanhemmatkin nauttivat mielellään kupin tai pari teetä iltaisin, kun palasivat hoitamasta iltatallia. Kuuma juoma lämmitti sisintä kerrasta toiseen.
"Ei ole kun täällä on töissä", Lauren nauroi päätään pudistaen. "Rauhallisuus on siinä kohtaa kaukana."

"No mutta täällä on vain muutama ihminen. Sitä alkaa kaivata kun on ollut kaksi kuukautta Losissa." Skye huokaisi. Ei, hän ei olisi oikeasti koskaan vaihtanut työtään, kunhan höpisi.

"No joo, se on totta. Aina liian vähän ihmisiä tekemään töitä", Lauren virnisti. Ehkä ennemminkin ongelma oli siinä, ettei työ koskaan loppunut tilalla. Aina saattoi keksiä jotakin vähän vähemmän tärkeää tehtävää, jos kaikista tärkeimmät asiat oli jo saanut tehtyä.
"Mutta sinä kyllästyisit todella nopeasti, kun et saisi olla kameran edessä", nainen naurahti.

”Niin kyllästyisin. Rakastan työtäni.” Kuka ei olisi? 
”Hieman surettaa päättää roolini lohikäärmeiden äitinä tosin. Se on ollut hauskaa.”

"En usko, että joudut suremaan sitä kauan, kun sinulla on uusi ja jännittävä haaste edessäsi", Lauren huomautti virnistäen. "Olkoonkin, että Dany on ollut ihan näin puolueettomasti parasta kädenjälkeäsi koskaan."

Skye virnisti leveästi kehulle. 
”En usko että saan ikinä toista sellaista rooli. Se on ollut mahtava sarja tehdä. Vaikka myönnän että kun en ollut valmistautunut alastonkohtauksiin sivuroolia hakiessani...”

Lauren nauroi serkun sanoille.
"No, saitpahan lohikäärmeitä." Alastomuus oli pieni hinta siitä, tai siis. "En kyllä ikinä unohda äidin ilmettä, kun katsoimme ensimmäistä jaksoa olohuoneessa Samin kanssa. Äiti käveli sisään juuri ennen kuin pikku-Stark pudotettiin ikkunasta."

"Niin sain!" Hänen animoidut vauvansa. 
"... Oh. Gina on tainnut edelleen kiltisti jättää katsomatta?" 

"On", Lauren vahvisti nauraen. "Tosin näytimme veljen kanssa parhaita pätkiä youtubesta. Joku oli tehnyt oikein äitiystävällisen kokoelman parhaista kohtauksistasi."

Skye ei voinut olla nauramatta. Tätiystävällinen versio oli varmast oikein hyvä. 
"Se on ihanaa että löytyi jotakin mikä ei traumatisoi häntä iäksi." 

"Häntä? Ohjaaja se olisi traumatisoitunut, kun äiti olisi soittanut perään ja vaatinut saada tietää, missä sinun vaatteesi ovat", Lauren nauroi aukaisten omakotitalon oven serkulle, jotta Skye pääsisi edeltä sisään.

"Hän tuskin olisi kuunnellut sellaista." Skye vastsi nauraen ja astui sisälle, riisuen ulkovaatteet yltään. Yeti oli pesiytynyt omalle pedilleen kuin suurikin kuninkaallinen, katsoen ihmistään kevyen arvostellen. 

"Äidillä on lahja saada ihmiset kuuntelemaan tai ainakin katumaan sitä, etteivät kuunnelleet", Lauren naurahti. Olohuoneesta kuuluva terävä kielen naksahdus kertoi heti, mistä päin taloa Gina löytyisi.
"Yetillä on kyllä noin pieneksi koiraksi ihan valtavan kokoinen ego", Lauren virnisti tönäisten serkkuaan leikillään. "Tainnut ottaa mallia sinusta, kääpiö."

Skye vilkaisi serkkuaan ja pidätteli naurua. Voi Gina. 
"Sitä hänellä on." Hän vilkaisi koiraansa, pudistellen päätään. 
"Sen ruoka on myöhässä..."

"Vai on Yetillä ihan ruoka-ajat", Lauren naurahti suunnistaen olohuoneen halki keittiön puolelle voidakseen laittaa teeveden kiehumaan. Olihan hän moista Skyelle luvannut.
"Varsat olivat kaikki kiltisti lankojen sisällä? Ja ovat edelleen?" Gina varmisti huvittuneena katsellessaan sisätiloihin saapuvia punaposkisia naisia.
"Ei, kun päästin ne kaikki vapaaksi. Ajattelin, että ne saisivat mukavasti liikuntaa siinä", Lauren vastasi silmiään pyöräyttäen keittiöstä. Mikä kysymys tuo oli olevinaan?

Skye mulkaisi serkkuaan. 
"Tietenkin on, pitää sen elämässä jotakin rutiinia olla." Hän etsi laukusta siivosti muovirasiaan pakatun koiranruoan ja tölkin Yetin rakastamaan märkäruokaa. Vasta muovisen kannen narahdus ja tölkin aukeamisen ääni saivat koiran pinkaisemaan ylös ja saapumaan kähisten keittiöön, pyörimään emäntänsä jalkoihin. 

"Sinä lellit koirasi piloille", Lauren kiusasi nojaten keittiön tasoon, kun katseli operaatiota Yetin ruokkimisesta. "Se syö parempaa ruokaa kuin minä."

"Tuo on hieman huolestuttavaa. Gina, sinun pitää opettaa Lauren ruokkimaan itsensä!" Hän huikkasi tädilleen. 
"Istu." Yeti pyörähti akselinsa ympäri ja pomppasi huitomaan etutassuillaan. Skye huokaisi. 
"Istu. Yeti, istu."

"Olen opettanut", Gina vastasi olohuoneen puolelta keskustelua kuunneltuaan. "Ei ole minun syytäni, että hän ei jaksa nähdä vaivaa ruoanlaiton eteen vaan syö mieluummin eineksiä mikrolämmitettyinä."
"Tai kylminä", Lauren kohautti harteitaan. Ei aina voinut jaksaa odottaa muutamaa minuuttia, että mikro lämmittäisi ruoan.

"Lauren!" Skye ähkäisi ja pudisteli päätään. 
"Ei... GINA! Serkkuni on toivoton!" Hän käänsi katseensa takaisin koiransa puoleen. Pörheä häntä vispasi toiveikkaana ja hän luovutti, laskien kupin lattialle. 

"Älä sitä minulle kerro", Gina nauroi kääntyen katsomaan sohvan selkänojan yli keittiöön. "Minä tiedän kyllä, kun olen katsonut neljänneksen vuosisadasta hänen peräänsä."
"Kiitos äiti. Nyt vasta tunnenkin oloni vanhaksi", Lauren nyrpisti nenäänsä. 25 ei kuulostanut yhtään niin pahalta kuin neljännes vuosisadasta.

Skye nauroi Laurenin ilmeelle ja pukkaisi tuota kevyesti. 
"Et sentään ole läntikäs."

"En, mutta minulla ei myöskään ole lohikäärmeitä, joten", Lauren vastasi tasapainotellen kahta kättään kämmenet ylöspäin ilmassa. Plusmiinusnolla. Hän olisi vaikka kalju loppuelämänsä, jos saisi sillä lohikäärmeen - tai oikeastaan kilparatsun. Mitäpä hän lohikäärmeellä, mutta vakavastiotettava kilparatsu kelpaisi.

Skye naurahti ja vilkaisi käsiään. Kesä Losissa ja rusketus toi taas vitivalkeat läntit paremmin esiin. 
"Ei silti, on hauska olla dalmatialainen."

"Tekee sinusta persoonallisen", Lauren myönteli virnistäen. "Jäisit muuten niin helposti kaikkien varjoon." Ihan kuin siitä olisi koskaan pelkoa. Skye käänsi katseita minne tahansa menikin, jos ei muutoin niin sitten omalla päättäväisyydellään.

"Maskeeraajat eivät aina pidä minusta." Skye myönsi viattomana hymyillen. Hän kumartui takavarikoimaan Yetin ruokakupin kun koira alkoi viskellä sitä.

"Heidän häpeänsä", Lauren virnisti. "Vaikka minusta Dany olisi kyllä ollut vain entistä vakuuttavampi täpläisenä." Nainen kaivoi kaksi suurta kuppia kaapeista ja kaatoi niihin kiehuvaa vettä. Teepussit löytyivät samasta kaapista kuin aina ennenkin. Jotkin asiat eivät koskaan muuttuneet. Heillä saattoi olla enemmän eläimiä tilalla kuin hänen edellisellä vierailullaan, mutta tee löytyi aina oikeasta paikasta.
"Valitse myrkkysi", Lauren naurahti poimien itselleen piparminttuteen pussin.

"En tiedä olisiko. Mielestäni Danyn kuuluu olla selkeästi kalpea." Ja hänen läiskänsä erottuivat silmiispistävästi vasta kun hän oli ruskettunut. Hän otti itselleen vain vihreää teetä. 
"Myrkky... Mitähän sinäkin juot."

”No joo, kai tuokin on ihan hyvä pointti”, Lauren myöntyi hymy huulillaan ja etsi heille lusikat teen sekoittamista varten.
”Teetä. Enkä edes sitä isän ihme puhdistus-kehon tasapaino-myrkynpoisto mainosroskaa”, hän naurahti.

”... hei, suosittelin sitä hänelle.” Skye naurahti. Hän joi mokomaa yleensä aamulla kupillisen.

”Sinäkin siis erehdyt aina silloin tällöin”, Lauren naurahti. ”Se maistuu aivan tiskisaippualta, joka on lähtenyt treffeille kukkakaalin kanssa.”

”Onko kokemusta?” Skye kysyi hymyillen ja hiipi istumaan olohuoneeseen. Oli ollut paras idea tulla tänne.

”Myrkystäsi kyllä, mutta ei treffeistä kukkakaalin kanssa”, Lauren virnisti vinosti istahtaessaan teemukin kanssa sohvalle.
”Eikä kyllä turhan usein tiskisaippuastakaan, jos siitä voi mitään päätellä, millainen tiskivuori jäljiltäsi on aina keittiössä”, Gina lisäsi kuivaa huvittuneisuutta äänessään.
”Jäkäjäkä. Mutta serkkuhyvä, kerro nyt toki mehevimmät juorut suoraan kuuman Losin auringon alta”, Lauren virnisti. ”Kuka tapailee ketäkin? Mitään skandaaleita? Sisäpiirin tietoa uusista elokuvista?”

Skye naurahti päätään pudistellen. 
”Ei mitään mitä et voisi lukea lehdestä.” Hän totesi huvittyneesti, muka moittivaan äänensävyyn. 
”Ja ennen kuin kukaan kysyy, minäkään en tapaile ketään.”

”No höh”, Lauren vastasi leveästi virnuillen. Ihan kuin se nyt olisi ollut suurikin menetys, ettei Hollywood-tähtien seassa kuohunut enempää.
”Se olisi ollut seuraava kysymykseni”, Lauren myönsi nauraen. ”Menetit kyllä mahdollisuuden kun et napannut ketään niistä kymmenistä Danyn sotilasextroista mukaasi. Niillä miehillä oli lihasta!”

Skye pudisteli kevyesti päätään. 
”Noh! En tykkää kalastella töistä.” Se menisi vain sotkuiseksi ja hän ei pitänyt sotkuista.
”En vain ehdi.”

”Elämässä pitää olla muutakin kuin töitä”, Gina valisti viereiseltä sohvalta hymy huulillaan. ”Niin paljon kuin töissäsi viihdytkin, ne eivät ole ovella vastassa kyselemässä, miten päivä sujui kun tulet kotiin.”
”Katso kuka puhuu”, Lauren naurahti. Gina eli töilleen! Hyvähän äidin oli saarnata oman ajan tärkeydestä, kun sitä tuntui olevan päivisin vain ajomatkan verran.

Ginan sanat saivat Skyen kurtistamaan kulmiaan. 
”No! Yeti kysyy. Omalla tavallaan.”

”Yeti on hieno mies, mutta ei koira koskaan korvaa toista ihmistä”, Gina naurahti. Eivät korvanneet hevosetkaan, vaikka kuinka rakastaisi ratsastamista ja hevosiaan.
”Yeti kysyy vain saadakseen herkkuja”, Lauren kiusasi virnistäen.

Skye pukkaisi serkkua reiteen varpaillaan. Pah! 
”Ei, mutta ei ole vain tullut sellaista ihmistä vastaan.” Joitain treffejä, mutta kaikki pelästyivät naisen arkea. 
”Eikä Laurenillakaan ketään ole!”

”Kiitos serkku, kuinka kilttiä”, Lauren vastasi näyttäen kieltään Skyelle. Mitäs kehtasi heittää hänet bussin alle! Eikä hän voinut edes väittää jonkun olevan mietinnässä, kun äitikin tiesi paremmin.
”Minä elän vielä villiä nuoruuttani.”

”En ole paljon sinua vanhempi.” Skye huomautti nauraen. 
”Joten aion käyttää nuoruuskorttia minäkin.”

”Tarpeeksi paljon vanhempi kuitenkin”, Lauren virnisti. ”Olet lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä.” Väliäkö sillä, että hänkin oli. Ei siitä nyt ollut enää kyse.

Skyen kasvit valahtivat ilmeettömiksi. 
”Phah! Kuule, jos kerran haluat minulle jonkun, järjestä treffit.”

Gina ratkesi nauramaan moiselle.
”Ainoat treffit jotka Lauren saa sinulle järjestää, on romanttinen maastolenkki Midin selässä huomenna heti aamusta. Vai haluatko mieluummin Remyn?”

”No? Epäiletkö Laurenin ehdokkaita?” Skye pohti hetken. 
”Ehkä Remy ennemmin?”

”Tiedän, että ne ovat kaikki kelvottomia”, Gina vastasi naurahtaen. ”Miksi luulet, että hän löytäisi sinulle yhtään ketään siedettävää, kun ei löydä itselleenkään?” Lauren vain näytti kieltä äidilleen.
”Kyllä kiitos ota Remy, minä en halua sen tamman lähelle”, Lauren naurahti. Ainoa eläkeläistamma joka heille oli jäänyt oli oikein nautinnollinen maastoratsu kaikille muille, mutta hyvä jumala tulisieluinen Remy inhosi häntä.

”Ehkä meillä on eri maku.” Skye vetosi serkkunsa eduksi. 
”Ai vieläkin se vihaa sinua?”

"Se ei muuta sitä, ettei Lauren tunne järkeviä ihmisiä", Gina vastasi virnistäen. Lauren harkitsi heittävänsä sohvatyynyllä äitiään, mutta koki sen turhan riskialttiiksi. Gina ei pitänyt lentävistä asioista sisätiloilla - tai edes ulkotiloissa, ellei kyseessä ollut maastoradalla liihotteleva hevonen.
"Todellakin", Lauren puhahti. "Viimeksi kun ratsastin sitä vartin kentällä, se koetti pudottaa minut viidesti, ja lopulta puri varpaitani kesken kaiken."

”Noh, hän tuntee minut.” Skye napautti tätiään nauraen. Ei serkku niin toivoton ollut.

"Vain koska olet sukua", nainen naurahti takaisin. "Lauren ei olisi yrittämälläkään törmännyt sinuun muutoin."
"Kylläpä sinulla on ylhäinen käsitys minusta, äiti", Lauren puhahti siemaisten loukkaantuneena teetään. Hänellä oli ihan hyviä ystäviä ympärillään!

Skye kurtisti kulmiaan. 
”Ei ole reilua. Laurenillahan on monta hienoa ystävää.”

"Totta kai", Gina naurahti, "mutta ei ketään riittävän hyvää sinulle, joten kannattaa vain pysytellä kauempana. Ei muita treffejä kuin hevosellisia sellaisia."

Skye siristi silmiään ja pudisteli päätään. 
"Oletpas sinä ehdoton." Olihan täti tosin aina ollut suojelevainen tässä asiassa. 

"Olette molemmat pieniä tyttösiäni. Ette te voi tapailla ketä sattuu", Gina puolustautui naurahtaen. Hänen tehtävänsä äitinä ja tätinä oli laittaa kaikki kosijat tiukan mikroskoopin alle.

"Emme tietenkään." Skye naurahti, vilkaisten henkilökohtaista puhelintaan ja vastasi äidiltä tulleeseen viestiin. 
"Ratkaisemme sen niin ettemme tapaile ketään."

"En sanonut sitäkään", Gina huomautti naurua yhä äänessään. "Kunhan vain sanoin, että olkaa varovaisia siitä, kenen käsiin annatte sydämenne."
"Joojoo", Lauren vastasi silmiään pyöräyttäen. "Emme ole menossa huomenna naimisiin, joten säästä puheesi."

"Ikinä naimisiin." Pääsi Skyen huulilta. Hän oli saattanut ottaa sen asenteen, katsottuaan kun taas yksi ihminen oli juossut karkuun hänen elämänsä arkea. 
"Kai Lauren tiedät että petyn jos en saa olla kaasosi?"

Gina nauroi Skyen päätökselle. Vai niin. Saisi nähdä, kestäisikö se vai muuttaisiko joku naisen mielen matkan varrella.
"Ja kai sinä tiedät, että tahtoisin olla hypoteettisten häideni keskipiste, enkä joutua huutamaan kaikille että jättävät nimmareiden pyytämisen ja salakuvaamisen toiseen aikaan?" Lauren vastasi leveästi virnistäen.

Skye mutristi huultaan. 
"Ilmoita se kutsussa? Tietenkin olisit tähti. Voisin pukeutua jätesäkkiin." 

"Näyttäisit silti häiden kauneimmalta naiselta vaikka vetäisit jätesäkin päähäsikin", Lauren nauroi tönäisten serkkuaan. "Mutta älä huoli, jos menen joskus naimisiin, saat olla kaaso ihan ilman jätesäkkiä."

Skye pyöräytti silmiään. 
"Kuule, siitä voitaisiin olla eri mieltä, koska sinä olisit saanut vierellesi jonkun ja minä en. Minun tehtäväni on ottaa toinen pommi elämääni paapottavaksi." Kun yeti olisi siirtynyt eteenpäin, sillä pieni koira ei pidemmän päälle välittänyt muista. 

"Sinä ja sinun paapomisesi", Lauren naurahti. "Ehkä vain molemmat keskitymme eläimiin. Ne ovat paljon mukavampiakin. Eivätkä koskaan nalkuta tiskeistä."

”Se on vaihtoehto.” Skye totesi hymyillen. 
”Eikä ollenkaan huono.”

"Voi tytöt teitä", Gina naurahti. "Kyllä se mieli vielä muuttuu, kun tapaatte jonkun loistavan. Siinä jäävät äkkiä eläimet toisiksi."

Skye kääntyi katsoman tätiään pitkään. 
”Kehtaan epäillä. Et tiedäkään miten pari fania, paparazzia ja välimatka säikäyttää.”

"Sinun täytyy löytää joku vähemmän herkkähermoinen", Gina naurahti. "Joku, joka on vähintään yhtä härkäpäinen kuin sinäkin, eikä anna pienten asioiden tulla tielle."
"Koska elämä on niin tavattoman mukavaa luupäiden kanssa", Lauren supatti suupielestään Skyelle. Eihän se haitannut, jos itse oli moinen, mutta kun sai samaa takaisin, vähemmästäkin meni hermot!

Laurenin sanoille hän tyytyi nyökkäämään. Todellakin. Elämä oli helpompaa ilman kamalaa härkäpäätä. Vaikka olisi ollut itse se hankala. 
”Kuule, Gina, etsi sinä jos olet noin laatutietoinen.”

"Pidän silmät ja korvat auki", Gina lupasi naurahtaen. Eiköhän Skye löytäisi ihan itse itselleen seuralaisen. Hän ei epäillyt veljentyttöään lainkaan. Skye tekisi mitä tahtoisi, ja tavoittelisi varmasti onneaan kaksin käsin.
"Mitä muuta olet ehtinyt puuhata kuin töitä? Oletko käynyt missään mukavalla matkalla viime aikoina?" Gina kysyi Skyelta. Hänellä ei ollut aikaa seurata lehtiä tai sosiaalista mediaa pysyäkseen perässä Skyen menoissa, ja nyt kun Lauren ei asunut enää kotona, päivityksiä ei tullut sitäkään kautta.

”Kävin Meksikossa pikalomalla parin ystävän kanssa. En oikein muuta. Pähkinänsärkijä tulee pian ja Thronesin viimeinen kausi teettää kiirettä.” Siinä hänen elämänsä.

”Mitäs Meksikossa?” Gina kysyi naurahtaen. ”Sieltäkö rusketuksesi hankit?”

”Sieltä ja Losista pitkälti.” Hän myönsi ja vilkaisi käsiään. 

”Mutta se on mukavaa, että ehdit käydä Meksikon puolella”, Gina totesi hymy huulillaan. Matkustaminen oli aina vain hyväksi, vaikka hänen kohdallaan se olikin lähinnä kisamatkoja.

”Se oli pikainen reissu.” Skye naurahti ja pudisteli päätään. 
”Juhlimme kaverin synttäreitä.”

"Pikainenkin reissu on parempi kuin ei reissua ollenkaan", Gina totesi nyökäten. "Sehän on mukava syy lähteä pyörähtämään ulkomaille."

Skye vilkaisi Laurenia. 
"Mistä tuli mieleen." Hän tökkäsi serkkua jalallaan reiteen. 
"Sinä olet Lontoossa toinen marraskuuta."

Lauren naurahti läppäisten kädellään Skyen jalan pois kimpustaan.
"Miksihän minun pitää olla siellä toinen päivä eikä ensimmäinen? Etkö meinaa olla kotimaassa synttäreinäsi?"

"... Lontoo on tietääkseni Englannissa!" Skye älähti ja pudisteli päätään. 
"Järjestän vain syntymäpäiväni perjantaina enkä torstaina."

"Ja jos haluan tulla jo torstaina kun on oikea päiväsi?" Lauren virnisti vinosti. Ei yhden viikonlopun saaminen kisakauden ulkopuolella vapaaksi olisi edes vaikeaa. Hän vaihtaisi pari tallivuoroaan ja siinä se.

"No sekin käy. Voimme tehdä jotakin mukavaa kaksin ja sitten perjantaina juhlia kunnolla. Ajattelin varata ravintolan ja sitten keksiä jonkun kivan jatkopaikan." Koko ravintolan. Ihan normaalia!

"Kuulostaa loistavalta", Lauren virnisti leveästi. He voisivat viettää laatuaikaa serkuksina ja sitten juhlia isommalla porukalla. Käydä vaikka torstaina manikyyrissä, niin he olisivat oikein parhaimmillaan perjantaina! Koko ravintola oli kyllä siinä mielessä hyvä, että se sallisi Skyelle yksityisyyttä, kun kukaan ei tulisi pyytämään nimmaria tai koettaisi räpsiä huomaamatta kuvia naisesta.
"Olen ehdottomasti messissä."

Siksi Skye teki niin. Hän halusi olla rauhassa vieraidensa kanssa ja keskittyä viihtymään, ilman velvollisuuksia. 
"Hyvä."

"Siitä tulee mahtavaa", Lauren julisti naurahtaen. Nyt hänen täytyisi vain aloittaa todellinen lahjojen metsästys serkkua varten.
"Kunhan ette pidä liian hauskaa", Gina varoitti nauraen. Ihan kuin sellaista muka olisi! Hauskuutta ei koskaan mahtunut maailmaan liialti.

Skye vilkaisi silmät sirillään tätiään. 
"Pidän Laurenista huolta."

"Hei!" Lauren protestoi nauraen ja kurotti tökkäämään Skyeta.
"Hyvä, että luit heti rivien välistä, mitä tarkoitin", Gina virnisti. Kyllä hän tiesi, että Skye osasi olla ihmisiksi, mutta omasta tyttärestä ei aina voinut sanoa samaa.

"Ajattelin että pelkäsit jotain maalaistyttö suurkaupungissa-tyyppistä tragediaa." Skye virnisti tädilleen. 
"Mitä jääkaapista uskaltaa syödä?"

"Sitäpä juuri", Gina naurahti. Nainen pudisteli päätään veljentytölleen. "Ihan mitä mielesi tekee. Ole kuin kotonasi, kultapieni."

"Ei voi olla varma!" Skye huikkasi tädilleen kun asteli keittiöön ja päätyi tekemään itselleen leivän iltapalaksi. Toinen muki teetä vielä.

"Jääkaapissa ei koskaan ole mitään niin ihmeellistä, etteikö sitä saisi syödä", Gina naurahti päätään pudistellen. Lauren mutisi jotakin siitä, miten samat säännöt eivät koskeneet häntä, mutta totuuden nimissä Lauren yleensä tyhjensi pakastimesta kaikki jäätelöt, mehujäät ja sorbetit. Ehkä se oli hieman eri asia kuin iltapalan tekeminen.

Ja ne olivat pakastimessa, eivät jääkaapissa! Skye palasi olohuoneeseen, käpertyen syömään sohvan nurkkaan. 
"Käytäisiinkö syömässä porukalla joku päivä? Vaikka sunnuntaina?"

"Käydään, ehdottomasti", Gina vahvisti ja Lauren nyökkäili myös tyytyväisenä. Niin onnellinen kuin hän olikin mahdollisuudesta syödä vanhempien ruokia taas muutaman päivän, ei hänellä ollut mitään ravintolaa vastaan. Ei koskaan. Se tarkoitti, ettei hän joutunut edes laittamaan tiskejä, kuten kotona usein kävi!
"Sunnuntai on loistava päivä sitä varten."

Skye nyökkäsi ja pyyhki kädet paperiin. 
"Mihin soppeen änkeän nukkumaan Yetin kanssa?"

"Voin pedata sinulle sängyn Samin vanhaan huoneeseen", Gina totesi hymyn kera, "ellette sitten aio palata paria vuosikymmentä taaksepäin ajassa ja linnoittautua Laurenin lattialle."

Skye mietti hetken. 
"... laurenin lattia." Nainen totesi hymyillen. Se olisi hyvä. 

Lauren kohotti kättään yläläpsyyn.
"Lähdetään siis rakentamaan meille loistava tyynylinna", hän virnisti. Tai sitten he vain veisivät patjan Samin vanhasta sängystä ja jättäisivät lakanoilla ja sohvatyynyillä rakennellut linnat lapsuuteen.

"Tietty. Taskulamppu, keksipaket-- ei mitään keksipakettia koskaan..." Skye naurahti ottaessaan omansa ja Yetin laukun. 
"Yeti, mennään nukkumaan." Suklaanruskea pallero pomppasi Ginan syliin. Nainen siristi silmiään. 
"... Sinä muistat että Ginan ja Garyn sänky on leveämpi."

"Ei tietenkään. Keksipaketit vain kummasti katosivat joka kerta, kun tulit kylään", Gina naurahti. Lauren oli melkoinen varas, mitä tuli herkkuihin, mutta se käytös tuntui aina kaksinkertaistuneen, kun serkkutyttökin oli yläkerrassa.
"Skyen tulee vielä ikävä, jos et mene hänen viereensä", pitkä nainen naurahti pörröiselle koiralle, joka oli tuntunut tekevän päätöksensä. "Menkää laittamaan sängyt valmiiksi, niin tuon Yetin sitten ylös."

Skye näytti kaikella näyttelijäntaidollaan viattomalta, kadoten sitten serkkunsa perässä yläkertaan. Hän laski laukut Laurenin huoneen lattialle ja pyöräytti niskojaan. 

Lauren vilkaisi huoneeseen vain sen verran, että saattoi varmistaa äidin olleen tekemättä sille mitään muutoksia viimeisen kuukauden aikana, kun hän ei ollut ollut käynyt. Ehei, kaikki näytti ihan samalta kuin ennenkin. Hän suunnisti varastamaan sängyn paksua jousipatjaa viereisestä huoneesta ja joutui nauraen myöntämään tappionsa ja huutamaan Skyeta apuun.
"En ole selvästi vieläkään oppinut navigoimaan tällaista", Lauren naurahti. Patjan kannatteleminen ei enää ollut ongelma, kuten lapsuudessa oli aina ollut, mutta hänen oli edelleen vaikea hahmottaa, minne suuntaan kääntyä, jotta saisi koko pitkän patjan mahtumaan oviaukoista.
"Onneksi tämä ei sentään ole sohva emmekä joudu kulkemaan portaita, niin vältymme Frendien pivot-hetkiltä", nainen lisäsi nauraen koettaessaan parhaansa mukaan luovia tietään takaisin huoneeseen.

Skye asteli pian apuun, nauraen Laurenin ongelmille. 
"Voi pivot. Se on kyllä loistava demonstraatio miehen logiikasta." 

"Mistä miehen logiikasta? Ei sellaista ole", Lauren naurahti. Onneksi heitä oli kaksi näppärää, nerokasta nuorta naista luovimaan patja tilavan makuuhuoneen lattialle, ja hetken tilaa katseltuaan Lauren päätyi nykäisemään samanlaisen patjan alas omasta sängystään. Noin. He voisivat molemmat nukkua lattialla vierekkäin, koska mikäs sen parempaa! Paluu suoraan lapsuuteen, jos häneltä kysyttiin. Yökyläilyt olivat aina olleet harvinaista herkkua serkun kanssa. Hän kaivoi lakanat, peitot ja tyynyt esiin kaapista, jotta Skyellekin saataisiin pedattua peti nopeasti.
"Tarvitsetko pyyhettä vai oletko pakannut jonkin superihmeen mukaasi?" Nainen virnisti.

Paluu lapsuuteen oli aina hyvä. Hän hymyili ja kaivoi laukustaan ihanan pehmeän kylpytakin. 
"Tämän murusen." Ihanan pehmeä ja runsas. 

"Olet mahdoton", Lauren nauroi. Ei kukaan pakannut kylpytakkia mukaan kun lähti sukuloimaan! "Ajattelin vain, että haluat varmaan käydä ensimmäisenä suihkussa, niin lämmin vesi ei ehdi loppumaan."

"Jos noin kauniisti tarjoat." Skye totesi hymyillen ja katosi suihkuun. Hän kipaisi siellä nopeasti, palaten platinaiseksi osin muuttuneita hiuksiaan. 
"Koetin olla ripeä."

Lauren jäi laittamaan petejä kuntoon siksi aikaa, ja painoi mieleensä näyttää muutaman valikoidun viestin ryhmäkeskustelusta Skyelle myöhemmin.
"Kiitos, se on luksusta, jota Sam ei koskaan tarjoillut minulle", nainen naurahti napaten oman pyyhkeensä. Hän oli käynyt koko lapsuutensa kylmässä suihkussa, jos ei ollut ehtinyt sinne ennen isoveljeä. Tällä kertaa lämmin vesi tosin riitti, joten ehkä isä oli vihdoin säätänyt boilerin asetuksia, vaikka se kuinka tekisi vesivarajasta vähemmän kustannustehokkaan.
"Lämmin suihku on kyllä aina yhtä hieno luksus tässä talossa", Lauren naurahti palatessaan huoneeseen ja alkoi etsiä yöpukuaan ja lämpimiä sukkia. Vanhassa kivitalossa ei varsinaisesti vetänyt, siitä remontti vuosikymmen takaperin oli pitänyt huolta, mutta puulattiat olivat jääkylmät, jos yöllä lähti vessaan hipsimään.

"Olenkin kiltti, toisin kuin hän!" Hän huusi serkkunsa perään ja pukeutui sillä aikaa kun serkku oli suihkussa. Hän livahti peiton alle pieneksi ja hymyili leveästi. 
"Lauren, Ginaa ei nyt kuunnella. Tunnetko oikeasti ketään jonka voisi viedä ulos?"

Se oli totta. Skye oli aina ollut kiltti hänelle, vaikka varmasti lapsena muutaman vuoden nuoremman serkun kanssa kulkeminen oli osannut olla rasittavaa. Lauren veti pyjamanhousut jalkaansa ja vilkaisi Skyeta olkansa yli.
"Äidin puheet upposivat noin hyvin?" Hän virnisti vinosti, mutta pohti kysymystä kiskoessaan t-paidan päälleen. "Tunnen lähinnä väkeä tallilta", hän kohautti harteitaan. "Ja suurin osa ystävistäni on masentavan onnellisesti parisuhteissa."

Skye kohotti kulmaansa. 
"Toki." Hän puuskahti sarkastisesti. 
"Ei hitossa, olen vain aivan helvetillisessä puutteessa. Esimerkiks--- hyödyttömiä ystäviä!"

Lauren nauroi rehelliselle toteamukselle.
"No, ehkä siihen löytyy ratkaisu", hän naurahti. "Ei sillä, tallillakin on kyllä muutama ihan hauska tyyppi. Yksi ranskalainen työkaverini on aika hellyyttävä kaikessa innossaan. Ei mutta hitto, Fabien taitaa olla todellinen fantasianörtti. Unohda, hän varmaan pyörtyisi kun näkisikin sinut."

Skye kohotti kulmaansa. 
"... ei miestä jolla voi olla figuureja minusta. Kokeiltu, kamalaa. Kamalaa, Lauren!"

"Sanoin jo että unohda!" Lauren nauroi raikuvasti. "Se olisi ihan painajainen." Hän räkättäisi Fabienparalle heti ensi viikolla töissä ilman mitään näkyvää syytä, kun tämä keskustelu muistuisi mieleen.
"Hmm", hän pohti pujahtaen peiton alle omalle patjalleen. "Tiedän yhden nahkahousuja rokkaavan naisen, joka työskentelee tiikereiden ja muiden kanssa, että ei varmaan hätkähtäisi ihan pienestä. Bex ei tosin voi sietää häntä että minä en sitten koskaan ollut millään tavalla tämän takana", hän nauroi.

Skye kohotti kulmaansa. 
"Tiikereiden? Jesus. Ei tästä ollut mitään apua." Skye hieraisi kasvojaan. 
"Ja sitten sanotaan että julkkis saa aina."

"Joo", Lauren naurahti. "Jotakin elokuvaeläimiä tai vastaavaa." Hän ei ollut ihan varma, miksi Fridalla oli tiikereitä, mutta olisi voinut vannoa senkin liittyneen viihdeteollisuuteen.
"Noh", nainen toppuutteli naurua äänessään, "saisit varmasti kenet tahansa lähtemään mukaasi. Kysymys on vain siitä, ettet todellakaan tahdo niitä figuureita keräileviä sankareita sänkyysi."

Skye kohotti raidakkaita kulmiaan. 
"En todellakaan. Hyvä jumala. Käyn epätoivoiseksi." 

"Alat kuulostaa ihan Bexiltä", Lauren nauroi raikuvasti. "Se on todella, todella huolestuttavaa, serkkuhyvä. Epätoivo ei pue sinua."

Skye naurahti ja pyöräytti silmiään. 
"Ei puekaan! Ihan oikeasti. Kaksi vuotta." 

"Siis mitä?" Lauren kähähti yllättyneenä. "Oikeasti?" Kaksi vuottahan oli elinikä ja vähän päälle, kun näistä asioista puhuttiin!

"Kaksi vitun vuotta." Skye huokaisi raskaasti. 
"En tykkää irtosuhteista kun mitä olen seurannut, ne päätyvät myydyksi lehtiin ja en ole ehtinyt oikein jotain toisia treffejä pidemmälle ja minulla on kaksien treffien sääntö."

"Tämä on todellakin vakava paikka. Suorastaan hätätilanne", Lauren myötäili nyökytellen päätään silmät suurina. Kaksi vuotta! Se oli aivan liian pitkä aika, vaikka serkun elämässä olikin moisia rajoitteita, mitä nainen itsekin listasi.
"Tiedätkö kuule mitä. Minä etsin sinulle jonkun vietäväksi ulos siihen mennessä kun tulen Lontooseen", Lauren lupasi päättäväisenä. "Pidä sitä vaikka synttärilahjana, jos et itse löydä ketään ennen sitä."

Skye naurahti serkun tarjoukselle. 
"Kiitos. Hyvä jumala, kiitos. Minä kuolen. Unohdan kohta miten se toimii ja kuivun kasaan."

"Älä huoli, minä pidän huolta ettei niin käy", Lauren lupasi naurua äänessään. "Kyllä sinulle jostain löytyy täysipäinen mies tai nainen treffattavaksi."

"mmm. Nyt pitää jo ottaa pölyhuisku sänkyyn, että saa hämähäkinseitit pois." Nainen totesi nyreästi ja pyöräytti silmiään. 

"Älä nyt", Lauren naurahti. "Olet jo selvinnyt kaksi vuotta. Reilu kuukausi ei tunnu enää missään. Ja hei, ehkä sinun käy tuuri ja tapaat jonkun jo vaikka heti huomenna!" Hän mietti hetken.
"Okei, ei huomenna, koska olemme vain täällä ja olisi vain epämukavaa, jos päättäisit viedä vanhempieni työntekijän ulos. Sunnuntaina, kun käymme syömässä. Ehkä tarjoilija on ihan sinun tyyppiäsi."

Skye kohotti kulmaansa. 
"Se on olotila jo nyt, ei kuukauden päästä. Ollut puolitoista vuotta. Ja hei, kuule, en lähde mihinkään treffeille kun olen sukuloimassa. Tämä aika on pyhitetty teille."

"Voi sinua parkaa", Lauren naurahti. "Yeti todella on ainoa mies elämässäsi. Hitto kun tähän ei saa samalla ujutettua jotain vitsiä siitä, miten Yeti on myös ainoa naine- Ha! Yeti on myös ainoa neiti elämässäsi!"

Skye tuijotti serkkuaan pitkään ja käänsi kylkeään. Helvetti. 
”Haista paska.” Se tuli sydämestä.

Lauren vain nauroi raikuvasti, mutta kun Skye ei kääntynyt takaisin ympäri, päätyi nainen poimimaan tyynynsä ja hutkaisemaan serkkua sillä kunnolla.
"Olet sukua, et voi sanoa noin", nainen kiusasi huitoen serkkua tyynyllään.

Skye nyrpisti nenäänsä. 
”Nyt!” Hän ponkaisi istumaan ja hutkaisi Laurenia. 
”Miten kehtaat! Suurta Daenerysta!” Tai vain tavallista Skyetä. 

Lauren vain nauroi lujempaa ja heilautti tyynyä jälleen laajassa kaaressa.
"Minä kehtaan ihan mitä vaan", nainen julisti nauraen. "Olen serkkusi. En pelkää mitään!"

”Sietäisi!” Olivat hekin aikuisia. Hutkivat toisisan tyynyillä.

Tyynysota oli oikein aikuinen tapa käyttää iltaa, joskin Lauren pysähtyi kesken hutkaisun, kun ovi aukesi narahtaen. Gina näytti pidättelevän naurua kun katseli kovin kiinnijääneeltä näyttävää tytärtään ja laski kainalossaan kulkeneen karvapallon alas huoneeseen.
”Hyvää yötä lapset”, hän toivotti ratketen vihdoin nauramaan, kun sulki oven perässään. Laurenkin repesi uudestaan. 

Skye pysähtyi vain koska Lauren jäätyi. Hän vilkaisi lattialle laskettua koiraa, joka muuten taapersi hänen pedilleen möyhimään, jatkaen sitten sotaa kun ovi sulkeutui. 
”Ha!”

Yetiä ei tuntunut haittaavan tyynyillä huitovat naiset sitten lainkaan, mikä oli vain hyvä asia.
”Okei armoa armoa”, Lauren kähisi naurunsa lomasta kun ei saanut enää edes nostettua tyynyään kaiken naurun myötä. ”Sinä voitit, lohikäärmeiden äiti.”

”Haha! Voitan aina!” Skye istui varovasti ja nosti Yetin tyynynsä viereen. Se halusi tuhista yöt siinä.

”Vain koska olet vanhempi”, Lauren tuhahti. Se oli ollut hyvä tekosyy lapsena, joten miksei nytkin.

”Niinpä niin. Käytät aina tuota. En edes ole niin paljon vanhempi.” Skye asetteli itsensä hyvin sängylle ja valui hyvään asentoon. 

”Riittävän paljon vanhempi kuitenkin”, Lauren virnisti. Hän olisi käyttänyt sitä, vaikka ikäeroa olisi ollut vain yksi päivä.
”Ja olet jo niin vanha, että olet ehtinyt viettää kahden vuoden kuivan kauden!” Lauren lisäsi räkättäen.

Skye mättäisi serkkua rehdisti reiteen kämmenellä. 
”Pikkulasten uniaika tuli nyt.”

”Tai mitä, kantelet minusta äidillesi?” Lauren virnisti vinosti kun painoi päänsä tyynyyn kyljelleen käpertyneenä. Oli ihan parasta, että Skye oli tullut kylään.

”Sinun äidillesi.” Skye korjasi hymähtäen, jo vähän unisena. Ei nukahtamiseen kyllä mennytkään kauan, hän oli herännyt aikaisin.

”Hui, nyt pelottaa oikeasti”, Lauren naurahti. ”Hyvää yötä”, hän toivotti haukotuksensa ympäriltä ja nukahti nopeasti pimeässä huoneessa.

Perjantai 21. syyskuuta 2018 - seuraava päivä

Skye ei vastannut enää mitään. Aamulla edes Yeti ei herättänyt naisia, vaan koira salli emäntänsä nukkua rauhassa. Hän nousi ylös, haroen vaaleita hiuksiaan laiskasti. 

Lauren havahtui Skyen liikehdintään ja räpytteli kummastuneena silmiään, kun verhojen lomasta kajasti kirkas valo. Hän vilkaisi kännykkäänsä.
"Tämä on uskomatonta", nainen naurahti unesta käheällä äänellä. "En muista milloin viimeksi olen saanut nukkua täällä näin pitkään. Meitä ei herätetty tekemään aamutallia!"

Skye hymyili viattomana. 
”Minuna olemisen etuja.” Ehkä sitten huomenna. Haukotutti kyllä edelleen. Yeti alkoi kähistä vaativasti heti.
”Kyllä  kulta. Pääset.”

"Selvästi. En enää tule tänne ilman että saan sinut seurakseni", Lauren naurahti. Hän kampesi itsensä ylös patjalta ja venytteli raukeasti, ennen kuin lähti laahustamaan pörrösukissaan kohti alakertaa. Aamupala ensin, ja hän miettisi kaikkea muuta sen jälkeen.
"Hei iskä", nainen tervehti pöydän ääressä lehden parissa istuvaa miestä. "Missä äiti on?"
"Varsoja katsomassa, missäpä muuallakaan", Gary naurahti. Lauren alkoi etsiä tottuneesti muroja itselleen aamupalaksi, mikä sai miehen pudistelemaan päätään. "Onneksi meille ei koskaan tule vieraita, vain perheenjäseniä, sillä olisit surkea emäntä, Lauren."

Skye käytti Yetin ulkona, haahuillen sitten keittiöön mittaamaan eri ruokakuppiin nyt aamupalaa. Kyllä, Yetillä oli aamu- ja iltakupit. 
”Huomenta”

"Huomenta", Gary vastasi hymyillen. "Saitko nukutuksi?" Laurenin nyrinä siitä, miten naiselta ei koskaan kysytty moista jäi täysin huomiotta. Vanhemmat tiesivät Laurenin nukkuvan aina kuin tukki, ja jos niin ei jostain syystä päässyt käymään, sen näki ja kuuli jo kaukaa.

”Sain, tietenkin.” Hän etsi itselleen kulhon ja kaatoi serkun perästä siihen muroja. Aikuisuutta ja sillä lailla. 
”Yeti älä paisko tyhjää kuppia...”

Lauren oli sentään kaivanut lusikan, joten tämä oli todella aikuinen tapa syödä aamupalaa! Hän joi usein muronsa suoraan kulhon reunasta, mikä sai vanhemmat pyörittelemään silmiään kovasti.
"Tuleppa tänne pieni nallekarhu", Gary kutsui koiraa naurua äänessään. "Ikävästi sinut lempattiin nukkumaan lastenhuoneeseen."

Skye istui alas murojensa kanssa. Kutsu sai pienen pörröpallon tassuttamaan arvokkain askeli Garyn luo ja heilauttamaan häntää pariin otteeseen, kovin toiveikkaana. 
”Yeti ei taida unohtaa sitä julmuutta heti.”

Garylla ei valitettavasti ollut herkkuja, millä lahjoa koiraa, mutta mies kumartui nostamaan pienen karvapallon syliinsä.
"Eihän sitä sovikaan unohtaa. Julmaa kohtelua kerrassaan", mies naurahti. Lauren pudisteli päätään syöden murojaan seisaaltaan keittiötasoon nojaillen.
"Sinun otuksesi nukkuvat... mitä, tallissa?" Tytär virnisti.
"Ne saisivat tulla sisään", Gary totesi naurahtaen. Eivät tosin sänkyyn ilman kylpyhetkeä, mutta olohuoneen sohville kyllä.

”Niin, se on eri asia. Ja Yeti on vähän... vaativa.” Nainen myönsi hymyillen. 
”Minulle oli kuulemma jotain ratsastettavaa?”

"Kyllä", Gary vahvisti naurahtaen. "Sitä täällä riittää aina." Hevoset kaipasivat liikuntaa, eikä maastolenkki koskaan voinut olla liian pitkä eläkeläisten mielestä. Entiset kilparatsut olivat tottuneet niin paljon kovempaan rutiiniin, että yksi maastolenkki ei tuntunut oikein missään.
"Mutta käykää nyt kaikessa rauhassa ensin pitämässä hauskaa maastossa vanhuksilla. Ehdit leikkiä kouluratsastajaa nuorison kanssa myöhemminkin."

Skye kohotti kulmaansa. 
”Lauseesi avainsana oli leikkiä.” Nainen kiusasi nauraen ja joi kulhon reunasta sinne jääneen maidon. 
”Me käymme.”

"Sitä täällä jokainen tekee", Gary hymähti huvittuneena. Hän oli alkujaan esteratsastaja, ja loput perheestä kentän tuotoksia, joten kouluratsastus ei ollut kenenkään vahvinta osaamista.
"Ja sinä otat Remyn, koska lupasit jo eilen", Lauren virnisti. Hän olisi kiitollinen, kun ei joutuisi vahingossakaan punarautiaan tamman lähelle.

”Minä otan.” Skye naurahti ja nousi ylös. 
”Onko jossain ratsastusvaatteita kääpiölle?”

"Minun kaapissani on kaikki vanhat housut, mitä olet käyttänyt ennenkin", Lauren naurahti. Äiti ei tuntunut koskaan heittävän ratsastusvaatteita roskiin ennen kuin niissä oli niin suuria reikiä, ettei niitä paikannut millään. Aina oli joku, jonka päälle ne sopisivat, vaikka ne jäisivät omassa käytössä pieniksi tai kutistuisivat väärän pesuohjelman myötä.
"Mennään penkomaan jotain kovin muodikasta päällemme."

Skye nyökkäsi ja lähti serkkunsa perässä. Yeti päättä jäädä Garyn syliin.

Lauren suunnisti pirteästi yläkertaan ja harppasi patjojen yli päästäkseen kaapilleen. Sinne oli jäänyt paljon vaatetta sen jäljiltä, kun hän oli muuttanut Rosings Parkiin, mutta se toimi ehdottomasti hänen edukseen näinä kertoina, kun hän tuli kotiin. Ei tarvinnut koskaan pakata laukkuja mukaan.
"Nämä voisivat olla sinun kokoasi", nainen totesi heittäen tummansiniset ratsastushousut Skyen suuntaan. "Äiti kuivasi ne vahingossa kuivausrummussa heti ensimmäisessä pesussa ja ne kutistuivat ainakin kymmenen senttiä." Se oli harmittanut, sillä hän oli ostanut housut sen tähden, miten niissä oli geelipaikat. Se oli melkein kuin superliimaa, mitä tuli satulassa pysymiseen.

Skye nappasi housut lennosta, pujotellen itsensä niihin. Kaveriksi siisti neule ja hyvät sukat niin kaikki oli hyvin. Hiukset ponnarille.

Lauren etsi itselleen vaatteet ja keräsi hiuksensa matalalle ponnarille. Kypäriä löytyi tallin täydeltä, joten sieltä voisi aina etsiä sopivan kokoista. Nainen päätyi kaivamaan heille mokkanahkaiset minichapsit. Ne suojelisivat hyvin jalkoja pahimmilta risuilta metsäpoluilla.
”Eiköhän mennä”, nainen naurahti napaten kännykkänsä vielä matkaan latauksesta.

”Mennään.” Skye vilkaisi puhelintaan ja puuskahti. 
”Mikähän vapaassa ei mene ymmärrykseen.”

”Se on vaikea käsite toisille”, Lauren naurahti. Niin monella eri tavalla. Toisia koetettiin tavoitella työasioilla kesken lomankin, ja toisia ei taas saatu lomalle alun alkujaankaan.
”Minulla on yksi työkaveri, joka ei ole koskaan vapaalla. Ei vaikka hänellä olisi paljon mahdollisuuksia pitää vapaitaan”, Lauren naurahti.

”Miksi ihmeessä ei?” Jopa hän kaipasi vapaata.

”En tiedä. Hän on outo”, Lauren naurahti. Jokainen kaipasi vapaalle. Oli ihana vain olla, vaikkei vapaapäivilleen kehittelisi sen kummempaa ohjelmaa.
”Ei sillä, hevosihmiset ovat sitä kyllä usein. Kaikki outoja tavalla tai toisella”, Lauren naurahti kumartuen kiskomaan kenkiä jalkaansa. Takki vielä niskaan ja hän oli valmis kohtaamaan Skotlannin syksyisen sään.

Skye polkaisi kengät jalkaan ja viritti chapsit niiden päälle. 
”Sitä te olette.” Hän totesi astuessaan ulos.

"Lasken sinutkin tähän kategoriaan", Lauren huomautti nauraen kun lähti suunnistamaan kohti tallia. "Viihdyt hevosten seurassa, olet myös hevosihmisiä."

”En ole. Pidän niistä mutt voisin elää myös ilman.” Siinä oli ero.

”Voisitko? Oletko ihan, ihan varma?” Lauren kiusasi astellessaan talliin. Useampi utelias pää kurkisti karsinoista, joissa ainoastaan kilpa- ja myyntihevoset asuivat. Eläkeläiset nauttivat pihaton eduista, kuten siitostammatkin. Lauren nappasi kaksi riimunnarua matkaansa tallista ja silitti ohikulkeissaan yhden nuoremman kilpahevosen päätä, kun ratsu niin kurotteli heidän puoleensa.

”Melkein sanoisin niin, vaikka on mukavaa kun joskus saa turpaterapiaa.” Skye myönsi hymyillen. 

"Tulihan se sieltä", Lauren virnisti. Kukapa ei rakastaisi turpaterapiaa aina silloin tällöin. Hän ojensi riimunnarun serkulleen ja lähti suunnistamaan kohti pihattoa, jossa eläkkeelle kilpauralta jääneet hevoset viettivät aikaansa. Punarautias, tähtipäinen tamma ravasi heti portille vastaan pää majesteettisen korkealla. Remy oli ainoana tammana eläkeläisruunien keskellä ottanut ilon irti kuningattaren asemastaan.
"Älä huoli, Skye ottaa sinut. Et joudu minun kanssani mihinkään", Lauren puhahti tammalle pujahtaessaan lankojen välistä suurelle laitumelle. Vislaus sai ruunat saapumaan kiireettä lähemmäs. Hän katseli hetken uteliaita poikia ennen kuin asteli ruunikon piirtopään luokse. Chili olisi loistava maastoratsu Remyn kaveriksi.

Skye naurahti Laurenin sanoille ja otti Remyn narun päähän. 
"Niin, minä en koskaan vaadi sinulta mitään. Siksi pidät minusta, eikö?" Hän rapsutteli tammaa odottaessaan että serkku valitsi ratsunsa.

"Remy on maailman pitkävihaisin hevonen", Lauren totesi. "Se on inhonnut minua siitä asti, kun joku kymmenen vuotta sitten toin sen huonosti kolmoissarjalle, ja se pudotti jokaisen puomin." Muut hevoset olisivat unohtaneet koko epäonnistumisen treenikerran loppuun mennessä, mutta ei täysiveritamma.
"Mennääs sitten, Chili. Pääset maastoilemaan", nainen naurahti naksauttaen narun kiinni hevosen riimuun ja lähti taluttamaan suurta täysiveriruunaa kohti porttia. Muut ruunat jatkoivat laiduntamistaan kun oli käynyt selväksi, ettei kukaan ollut ottamassa niitä mukaan.

"Mitäs teit niin. Ilkeä sinä." Skye naurahti ja asteli Laurenin perästä portista, antaen serkun huolehtia sen myös kiinni. 
"Pitää olla tarkempi."

"No joo", Lauren naurahti. "Mutta minäkin vasta opettelin silloin. En tekisi samaa virhettä enää!" Remy ei vain tahtonut antaa hänelle toista mahdollisuutta. Pitkävihainen noita-akka.
"Sinä tahdot varmaan satulan selkään?" Lauren kysyi hymy huulillaan, kun kiinnitti Chilin hoitopaikalle. "Äiti ei ehkä katsoisi hyvällä, jos antaisin sinun pudota heti ensimmäisenä päivänä."

"Tietenkin haluan." Skye naurahti. Hän ei menisi mihinkään ilman satulaa. 

"Mennään siis hakemaan harjat ja varusteet", Lauren naurahti lähtien kävelemään tallin halki kohti varustehuonetta. Se hyvä puoli kotona ja heidän hevosissaan oli, että ne saattoi jättää epäröimättä seisomaan hoitopaikoille vaikka ilman kiinni sitomista, eivätkä kaviokkaat lähteneet yhtään minnekään vaeltelemaan. Nainen nappasi yleisestä harjakorista muutaman erilaisen harjan ja kaviokoukun kantoonsa. He saisivat hevosensa ihan puhtaiksi niillä, ja kääntyi etsimään hevosten varusteita. Onneksi vanhemmat eivät koskaan muuttaneet pienen huoneen järjestystä, vaan vanhojen kilparatsujen satulat löytyivät juuri sieltä mistä hän niitä etsikin. Pidempi nainen nosti kiltisti Remyn korkealla keikkuvan satulan alas serkulleen ennen kuin kalasteli Chilin satulan syliinsä, ja nappasi molempien hevosten suitset käsivarrelleen. Korista napatut suojat hän kasasi Skyen syliin satulan päälle.
"Tasapainoharjoitus", hän virnisti serkulle ja kävi vielä läpi mielessään, että he olivat ottaneet mukaan kaiken tarpeellisen. Hän ei uskonut edestakaisin kävelyyn. Kaiken sai vietyä kerralla.

Skye seurasi serkkunsa touhuja huvittuneena ja antoi tuon vain kasata tavaroita syliinsä. Niinpä niin. 
"Sitä todellakin!" Hän lähti nauraen takaisin Remyn luo ja koetti jotenkin fiksusti purkaa tavarat näpeistään. 
"Olen Remy pahoillani jo etukäteen, en ole huippu."

Lauren kumosi kaiken sylistään hoitopaikan eteen käytävälle kolinan ja kilinän saattelemana, mikä ei saanut kumpaakaan entistä kilparatsua reagoimaan muutoin kuin korvia kääntämällä. Hän nosti satulan keikkumaan hoitopaikkoja toisistaan erottavalle metallikaiteelle ja etsi lattialle jääneiden tavaroiden seasta harjat. Hän ojensi toisen kumisuan ja pehmeämmän harjan Skyelle.
"Näen, että olet edelleen yhtä järjestelmällinen kuin aina ennenkin, Lauren”, Gina totesi kuivasti astellessaan talliin tamma ja varsa narun päässä. Varsaa tavaravuori ihmetytti kovasti, ja pieni hevosenalku jäi tutkimaan sitä turpa pitkällä.
"Älä siis murehdi Skye, ei täällä muitakaan huippuja ole."

Skye vilkaisi kahdesti tätiään. Eipä ollut huippuja ei. 
"Sinä voisit olla." Hän totesi vielä serkulleen, keskittyen Remyn harjaamiseen.

Lauren pärskähti.
"Joo. Selvästi", hän pyöräytti silmiään. Hyvä kun äiti antoi hänen ratsastaa muita kuin myyntihevosia ja eläkeläisiä.
"Hyvä alku voisi olla se, ettet levittäisi tavaroita ympäri käytävää", Gina hymähti huvittuneena ja naksautti kieltään, jotta sai uteliaan varsan jatkamaan matkaa. Lauren näytti kypsästi kieltä äitinsä poistuvalle selälle, kun rapsutti kumisualla kuivunutta mutaa irti ruunikon selästä.

"Eihän siihen tarvittaisi kuin hevonen." Skye totesi rauhallisesti kun nosti Remyn etukavion puhdistettavaksi. 

"Olisikin niin helppoa", Lauren naurahti. "Hevosia täällä olisi kyllä minullekin asti, vaikka saisin vain äidin ja veljen jämät, mutta hitto että niiden kilpailuttaminen maksaa maltaita." Joten äiti kävi itse kiertämässä myyntihevostenkin kanssa kilpailuissa, jotta oli varmaa, että parilla osallistumismaksulla saatiin jo aikaan tuloksia, joilla myydä hevonen eteenpäin.
"Mutta no, minulla on hauskaa Rosings Parkissa. Saan tehdä paljon muuta tosi mielenkiintoista."

Skye vilkaisi Laurenia ja räpäytti silmiään. 
"Eikö sponsorit ole sitä varten?"

"Joo", nainen vahvisti nyökäten, "mutta eipä minulla sellaisia ole jonoksi asti. Hyvä kun äidillä on tarpeeksi, että hevosten menot saadaan katettua." Lauren taputti ruunikon kaulaa, kun pujahti ketjujen ali takaisin tavarakasan pariin ja poimi suojaparin käteensä.
"Ja voinpahan aina tulla ratsastamaan näitä entisiä mestareita, kun tekee mieli."

Skye räpäytti uudelleen silmiään. 
"... ei sinun tarvitsisi kuin pyytää." 

Lauren vilkaisi serkkuaan hölmistyneenä.
"Älä nyt ole hölmö", hän naurahti päätään pudistaen. "Kaikki on ihan loistavasti näin. Kunhan vain narisen narisemisen ilosta."

Skye kumartui katsomaan Laurenia Remyn kaulan ali. 
"Olen tosissani." Hän huomautti. 
"Tiedän että haluaisit sitä ja että minun ei tarvitsisi hävetä. Jokaisen pitäisi myös pystyä tavoittelemaan unelmiaan, joten."

Lauren pudisteli päätään hymy huulillaan.
"Olet herttainen, mutta ei sinun tarvitse, ihan tosi", hän naurahti. "Olen jo löytänyt uusia unelmia. Ajattelin itse asiassa opiskella hevosten fysioterapiaa." Kunhan vain aikaa löytyisi.

Skye kallisti kevyesti päätään. Oli vaikea erottaa peittelikö serkku oikeita tunteitaan vai ei. 
"Aiotko? Sehän on hienoa!"

Lauren nyökkäsi.
"Se on alkanut tuntua aika mielenkiintoiselta", hän totesi. Hän oli seurannut vuosikaudet eri fysioterapeuttien työskentelyä niin hevosten kuin ratsastajienkin kanssa. Miksei siis sitä kokeilisi itsekin? Jos ei mitään muuta, ainakin hän voisi oppia jotakin uutta, mistä olisi hyötyä hevosten kanssa työskennellessä. Ei hänen uransa koskaan kauas nelijalkaisista veisi, joten yhtä hyvin hän voisi kehittää itseään.

"Siitä tuskin on haittaa." Skye myönsi hymyillen ja kaviot puhdistettuaan heitti satulan harjattuun selkään. 
"Ainakin osaisit fysioida omat kilparatsusi."

"Jep", Lauren naurahti. Ehkä ennemminkin äitinsä eläkeläiset, mutta osaisipahan kuitenkin edes jotain. Hän nosti satulan ruunikon ruunan selkään ja kiristi vyön tottunein ottein, vaikka Chili luimikin korviaan ja potki vatsansa alle. Siitä oli tullut hieman äksy vanhoilla päivillään.
"Täytyy katsoa, miten kursseja alkaisi. Vaikea vain sovittaa kaikkea työpäivien lomaan."

Skye vilkaisi serkkuaan, kiristellen vyötä rauhassa ja tarjosi sitten tammalle suitset päähän. Se sujui ihanan leppoisasti. 
"Sinä haluaisit kilpailla, etkö?"

Lauren kohautti harteitaan. Hän oli aina tahtonut kilpailla, mutta siitä ei ollut koskaan tullut yhtään mitään. Hän oli saanut kiertää pieniä luokkia juuri tarpeeksi innostuakseen niistä, mutta siihen se oli jäänyt.
"En enää ole ihan varma", hän kohautti harteitaan. Ei sitä ollut tarvinnut miettiä, kun mahdollisuuksia ei ollut ollut. "Äiti ei halua minun kilpailevan."

Skye vilkaisi olkansa yli, ollakseen varma ettei täti kuullut. 
"Miksi ei?"

Lauren tarjosi kuolaimet Chilille ja vilkaisi Skyeta toista hartiaansa kohauttaen.
"Ei kai vain usko, että minusta olisi siihen", hän vastasi. Ginasta sai aina suoran vastauksen jos erehtyi kysymään, mutta tämän kohdalla äiti oli ollut harvinaisen harvasanainen. Aina kun hän kysyi, saattoiko viedä hevosta kilpailuihin, vastaus oli kielteinen, ja siinä se.
"Olkoot. Teen jotain vähintään yhtä hienoa elämälläni muutoin." Hän kiristi turparemmin ja taputti ruunan kaulaa. Lauren pujahti ketjujen ali käytävän puolelle ja nappasi pari kypärää naulakosta.
"Kokeile, onko kumpikaan näistä sopiva", hän tarjosi niitä Skyelle etsien samalla katseellaan omaa kypäräänsä.

Skye otti kypärän, miettien hetken. 
”... sinun pitäisi. Mistä lähtien vanhemman kielto on estänyt?” Samalla hän kokeili kypärää päähänsä.

"Siitä lähtien kun vanhempasi tuntevat kaikki tuomarit, kisajärjestäjät ja ratasuunnittelijat parinsadan mailin säteellä", Lauren hymähti huvittuneena. Hän harppoi hakemaan oman kypäränsä, kun bongasi sen hyllyllä käytävän varrella, ja veti sen päähänsä joutuen laskemaan hieman ponnariaan alemmas, ettei se jäänyt painamaan kypärän sisään.

”Sitten?” Skye kohotti kulmaansa. 
”Maksat maksut niin eivät he voi sinua estää.”

”Paitsi kun hevoset ovat heidän nimissään”, Lauren vastasi päätään pudistaen. Jos hän ei saanut vanhemmiltaan lupaa lähteä kilpailuihin, ei niihin ollut mitään asiaa.
”Ei se mitään. Voinpahan nauraa sipsipussi sylissäni sohvalla Samille, kun hän tekee lihaskuntotreeniään lattialla. Onko se sopiva vai haluatko kokeilla toista kypärää?”

Skye heilautti kypärää päässään. Se ei liikkunut eikä puristanut joten se sai kelvata. 
”Jos olet varma. Minust sinun pitäisi. Ei sinun tarvitse odottaa kenenkään lupaa. Jos minä odottaisin lupia, istuisin steriilissä huoneessa keinovalossa ettei vain mitään satu.”

"Eno nyt onkin ihan pimeä, kaikella rakkaudella sanottuna", Lauren naurahti. Hän ei voinut ymmärtää, miten poliisimies saattoi olla niin ylisuojelevainen tyttärestään.
"Mennään sitten", hän naurahti riisuen riimun ruunan päästä, jotta voisi lähteä taluttamaan ruunikkoa ulkoilmaan. Chili piristyi heti päästessään liikkeelle, mutta kuuliaisen kilparatsun tavoin odotti siivosti aloillaan, että hän voisi nousta selkään.
"Onpa ihanaa ratsastaa taas pitkästä aikaa näin hyvätapaisia hevosia", hän hymähti huvittuneena. Nuoremmat yrittivät niin usein juosta alta pois, kun vasta ponnisti selkään.

Ehkä juuri siksi. Poliisina näki kaikenlaista ja hänen äitinsä oli yhtä vainoharhainen. Hän talutti Remyn ulos ja nousi selkään, taputtaen tamman kaulaa. 
”Minä en onneksi yleensä muuta ratsastakaan.”

"Mistä kaikesta jäätkään paitsi", nainen naurahti. "Minä löysin juuri yksi päivä jonkun hukkaaman sormuksen, kun Othello pudotti minut naamalleen hiekkaan. Se sormus oli kirjaimellisesti nenäni edessä."

Skye naurahti ja pudisteli päätään. 
”Kiitos vain, minulle riittää likaisena ja alasti hyppiminen ulkona kuvauspaikalla.”

"Okei, tuo on ihan hyvä huomio", Lauren totesi nauraen. Ehkä siinä oli riittämiin jännitystä yhdelle. Uusia kokemuksia ainakin, jos ei mitään muuta!
"Etpähän voi väittää, että työsi olisi tylsää", hän lisäsi kannustaessaan Chilin liikkeelle tallin pihasta ja kohti metsään vievää polkua. Täällä ei ollut Rosings Parkin hoidettuja maastoreittejä, mutta metsän keskellä menevät metsäneläinten käyttämät polut ja vanhat kärrytiet kelpasivat enemmän kuin mainiosti.

”En ole koskaan yrittänytkään väittää sellaista.” Hän totesi serkulleen, katsellen ympärilleen kun Remy lähti liikkeelle Chilin perässä. Ehkä hän kysyisi tädiltään miksi tuo pidätteli Laurenia.

"Hyvä tyttö", Lauren virnisti. "Olisin saattanut hutkaista sinua, jos olisit valittanut töistäsi." Eiväthän ne olleet sellaista glamouria kun välillä tahdottiin uskotella, mutta silti. Serkulla oli mahtava työ.

”Kyllä minä silloin tällöin silti valitan.” Skye myönsi nauraen. 
”Harvoin kylläkin.”

"No joo", Lauren nauroi, "se sinulle annettakoon. Jokainen saa valittaa aina silloin tällöin töistään." Hän ehkä hieman enemmän kuin moni muu, mutta se johtui puhtaasti siitä, millaisia ystäviä hänellä oli. Heille oli helppo valittaa kaikesta, mikä oli vain lähellä täydellistä, mutta ei kuitenkaan aivan sitä.
"Ja minä saan valittaa siitä, ettet voi kertoa minulle, miten Game of Thrones päättyy", nainen lisäsi virnistäen. Aivan epäreilua, että serkku oli tiennyt sen jo vuoden päivät, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan!

”Niinpä. Saat odottaa kuten kaikki muutkin.” Skye lisäsi virnistäen leveästi. Hän ei ollut kertomassa mitään.

"Olen ikuisesti katkera siitä, ettet suostunut vahvistamaan teoriaani Jonin verenperimästä etukäteen", Lauren siristi silmiään vilkaisten serkkuaan olkansa yli. "Se oli vain julmaa. Olin oikeassa etkä voinut edes sen vertaa antaa periksi, että olisit vahvistanut sen pienellä nyökkäyksellä! Olet aivan liian hyvä näyttelijä, serkkuseni."

”Siksi minulla on töitä!” Skye nauroi serkkunsa syytökselle. 
”Ei kukaan huonoa palkkaisi!”

"Enpä tiedä", Lauren myhäili. "Kyllähän Nicholas Cagellakin oli töitä!" Ainakin joskus muinoin menneisyydessä. Nyt kun hän asiaa ajatteli, internetin memekuninkaaksi kohonnutta mieskasvoa ei ollut hetkeen näkynyt missään elokuvassa, jota hän olisi eksynyt katsomaan.

”Oli. Se on avainsana lauseessasi.” Skye mutisi päätään pudistellen. 
”Minulla on kokoajan!”

"No niin on, kun et meinaa tännekään ehtiä", Lauren naurahti. "Mutta onpahan aina elokuvia, mitä odottaa ilolla teattereihin."

”Niin! Ja voit sanoa tuntevasi näyttelijän!” Skye huikkasi nauraen. Se oli ehdoton plussa.

"Sanon aina olevani sukua", Lauren korjasi virnistäen ja kumartui vasten Chilin kaulaa, kun muutaman puun oksa kasvoivat kovin matalalla polun poikki. "Ei sillä, että kelvottomat ystäväni minua koskaan uskoisivat, mutta yritän edes!"

”Oi, käytät sen heti!” Hän oli ylpeä serkustaan. Niin sitä piti. Hän kumartui esimerkin mukana. 
”Saivatpahan nenilleen nyt.”

"Todellakin saivat", Lauren naurahti. "Voin sepittää mitä tahansa tarinoita seuraavan kuukauden, eikä kukaan heistä uskalla epäillä sitä."

”Kerro toki mitä kaikkea sepität!” Hän kuulisi innnolla.

"Minä pidän sinut kartalla", Lauren lupasi naurahtaen. Hän keksisi vielä vaikka ja mitä tarinoita kostoksi epäluuloisille ystävilleen. Mitäs eivät olleet uskoneet häntä, vaan nauraneet kerrasta toiseen hänen puheilleen Skyesta.
"Miltä pätkä ravia tuntuisi?" Nainen kysäisi olkansa yli antaessaan hevosen kulkea mutkittelevalla polulla puiden siimeksessä varsin rennolla ohjasotteella. Ei Chili minnekään häipyisi hänen altaan.

”Hyvä. Ja ravataan vain.” Hän muisteli että oli käsketty antaa eläkeläisille tekemistä.

Lauren kannusti Chilin raviin ja nautti hetken vain tunteesta, kun saattoi keventää ruunan askelten tahdissa. Täysiveriset olivat ihan parhaita maastokavereita, jos häneltä kysyttiin. Askellajit eivät koskaan olleet korkeita ja näyttäviä ja siis kammottavia istua, vaan juuri näin mukavia ja tasaisia. Chili ei kompuroinut epätasaisellakaan pohjalla, eikä ruunan ikää olisi voinut arvata siitä, miten hevonen ravasi korvat hörössä ylös mäkeä. Hän pidätti hieman ruunaa, kun he saapuivat vanhalle kärrypolulle, jotta serkku voisi nousta Remyn kanssa rinnalle.
"Tuletko muuten Englantiin jouluksi?" Lauren kysyi hymy huulillaan.

Remy sai ravat omassa tahdissaan ja luvan siirtyä vierelle kun polku leveni. 
”Haluaisin olla varma. Olen vasta miltein varma siitä että olen Englannissa.”

"Haluan tietää ensimmäisten joukossa, kun olet varma", Lauren totesi hymy huulillaan. "Jos olet maisemissa, sinun täytyy tulla välipäivinä käymään täällä."

Skye nyökkäsi hymyillen. Se alkoi olla jo tapa. 
”Minä yritän todella tulla. Olen noin yhdeksänkymmentä prosenttia varma.”

"Loistavaa", Lauren virnisti hidastaen Chilin käyntiin, kun kärrypolku alkoi kääntyä alamäkeen. Parempi kävellä, etteivät hevoset keksisi innostua liikoja.
"Mitä muita suunnitelmia sinulla muka voisi jouluksi olla? Mikä on tärkeämpää kuin hieno jouluratsastus talvisissa maastoissa?" Lauren kiusasi naurua äänessään. Hän kaivoi puhelimen taskustaan kun se heräsi henkiin pirteän soittoäänen saattelemana, vilkaisi näyttöä ja sulki puhelun sulloen kännykän takaisin takkinsa taskuun. Hän soittaisi myöhemmin takaisin, kun ei olisi hevosen selässä.

”Ei minulla olekaan. Pohdin jopa että voisin olla vain aattoon vanhemmillani ja änkeä joulupäiväksi tänne.” Täällä ilmapiiri ei olisi niin pakottava. 
”Noh? Epämieluisa puhelu?”

"Uu, radikaalia", Lauren kiusasi. "Äiti ottaa sinut onnessaan vastaan koska tahansa." Vaikka eno sitten viettäisikin viikon naristen, että täti oli julmasti ryöstänyt tyttären taas lupauksella vaarallisista hevosista.
"Ei, täysin turha puhelu vain", Lauren naurahti. Puhelin pärähti soimaan uudestaan, eikä nainen edes kaivanut sitä esiin hylätäkseen saapuvan videopuhelun. "Luuletko tosissaan, että elämäni olisi niin mielenkiintoista, että joutuisin välttelemään epämieluisia puheluita?"

Ja Skyen isä myös tekisi niin. Syyttäen samalla Ginaa siitä että tyttö huiteloi ties missä, tai nainen nykyään.
”Hyvä jumala, vastaa ja sano ettet ehdi. Ja mistä minä tiedän?”

"No, tehdään tämä selväksi sitten tässä ja nyt: elämäni on niin tylsää, etten joudu välttelemään kenenkään puheluita. Paitsi korkeintaan äitini", Lauren naurahti. Kun puhelin heräsi henkiin kolmannen kerran, hän huokaisi ja kaivoi sen esiin.
"Bex, olen maastossa, voitko jättää minut rauhaan?" Nainen vastasi silmiään pyöräyttäen.
"En, sinun pitää nähdä tämä!" Lyhyttä kilparatsastajaa ei suinkaan haitannut tieto siitä, että Laurenilla oli muuta tekemistä. Nainen vilkaisi merkitsevästi puhelimen ruudun ohi serkkuaan. Tämän takia hän ei vastannut! "Katso mitä hienoa Java on oppinut. Java, pidätkö Zoesta?" Ruunikko täysiverinen ravisti pontevasti päätään. "Mitä, tietenkin sinä pidät hoitajastasi, etkö vain?" Uusi ravistus. Hyvä on, se oli hauskan näköistä, mutta Bex olisi yhtä hyvin voinut lähettää tämän videoviestinä.
"Hienoa Bex, menen nyt", Lauren totesi, mutta sai vastauksesi vain huudetun kiellon ja käskyn katsoa vielä, kun Java esittelisi lisää taitojaan. Lauren ojensi puhelinta lähemmäs Skyetakin, jotta serkku voisi nähdä täysiverisen puuhat.
"Pidätkö Laurenista?" Hevonen nyökkäsi korvat hörössä. "Hyvä. Entä Emilystä?" Uusi nyökkäys. "Hieno poika. Entä Zoe?" Ja jälleen Java ravisteli päätään niin että harja hulmusi. "Eikö olekin nerokas hevonen?"
"Hienoa, olet opettanut sen nyökkäämään ja ravistamaan päätään käsieleistä. Mahtavaa Bex. Olet nero. Nyt menen", Lauren julisti nauraen.
"HEI!" Bex huudahti ennen kuin Lauren ehti sammuttaa puhelun, ja Lauren kirosi päänsä sisällä hitauttaan. Kohta he saisivat nähdä kaikki Javan temput, jos hän ei saisi puhelua katki. "Serkkusikin ratsastaa?"
"Tuossahan hän on", Lauren vastasi kohottaen puhelimen korkeammalle ilmaan ja koko käsivarrenmitan päähän heistä, jotta Skye mahtui ratsuineen kuvaan.

Skye kurotteli katsomaan myös, naurahtaen hevosen tempuille. Olihan se vitsikästä, muista. Hoitajasta tuskin. Näkyessään videopuhelussa nainen hymyili leveästi (se taisi olla Skyen refleksi kun nainen näki mitään kameraan viittaavaa) ja heilutti Bexille nauraen. 
"Millainen veljentyttö olisin Ginalle jos en ratsastaisi?" Hän totesi toisessa päässä olevalle naiselle. 

Zoesta mikään ei koskaan ollut vitsikästä, joten Bex käytti naista mieluusti vitsiensä kohteena.
"Todennäköisesti suvusta ulos suljettu", Bex vastasi nauraen. Kaipa Gina sai kenet tahansa hevosen selkään, kun vain sai tarpeeksi aikaa henkilön kanssa. "Valitsit muuten hienosti hevosen. Remy on ihan paras."
"Remy on Saatanan lähettiläs, ja sinä teidät sen", Lauren vastasi irvistäen ja laski kättään alemmas ettei huitoisi kännykkää päin puiden oksia.
"Remyllä on vain hyvä maku ratsastajistaan. Se näyttää oikein tyytyväiseltä Skyen kanssa", Bex vastasi virnistäen.
"Joojoo, hienoa. Mutta meillä on nyt hauska maasto käynnissä joten lopeta häiriköimiseni tai estän numerosi", Lauren totesi huvittuneena.

"Remy on oikein ihana." Skye puolusti tammaa serkultaan hymyillen. Poskille nousi kevyt puna, vaikka Bex ei varmasti tarkoittanutkaan mitään. Häntä vain harvoin kehuttiin muusta kuin työstään tai kovin vilpittömästi. 
"Ei hän oikeasti!"

Oli kaikkien onni, miten Lauren keskittyi pitelemään puhelintaan, eikä siis sattunut huomaamaan Skyen punastumista, ja halvan älypuhelimen kamera ei riittänyt välittämään sitä tietoa Bexin käsiin.
"En olisi niin varma", Bex naurahti, ja ennen kuin Lauren ehti sanoa, että oli ollut estämässä numeron vain Bexin omien puuhien (häiriköinnin) takia, nainen jatkoi leveästi virnistäen: "Skye, lähde kanssani ulos?"
"Ja nyt riitti!" Lauren älähti vaikka nauru pyrkikin huulille. Vain Bexillä oli pokkaa sanoa moinen ajatus ääneen kesken videopuhelun! "Heippa Bex. Estän numerosi!" Hän pudisteli nauraen päätään kun sulloi puhelimen taskuunsa.
"Tämä on malliesimerkki siitä, miksen vastaa Bexille."

Se lause sai naisen lehahtamaan niin ettei se voinut mennä ohi Laureniltakaan hetken päästä. Nainen räpytteli hämmentyneenä silmiään, nauraen hämmentyneesti. Hän sai kyllä treffipyyntöjä, lähinnä sosiaalisessa mediassa ja vitsillä. Tämäkin oli varmasti vitsi! 
"Mmmhn." Skye tarvitsi nyt hetken kerätäkseen itseään. 

Lauren naureskeli itsekseen kun sulki taskunsa vetoketjun kunnolla ja vasta sen jälkeen vilkaisi serkkuaan. Skyehan oli yhtä punainen kuin... hän ei ollut edes varma, mihin verrata serkkua!
"Et ole tosissasi!" Hän nauroi raikuvasti.

Raita naisen polviin yltävissä sukissa oli melko punainen. 
"Mitä?" Skye yskäisi pehmeästi. 

"Olet ihan punainen", Lauren huomautti itsestäänselvyyden nauraen kovaan ääneen. "Ihan ilman syytä."

Skye pyyhkäisi kädellä kuumottavaa poskeaan. 
"... Nh." Nainen ynähti vastaukseksi, uskaltamatta sanoa mitään. Kaikkea käytettäisiin häntä vastaan kuitenkin.

Suvun kesken meno oli ehdottomasti kuin poliisikuulustelussa - kaikkea sanottua käytettiin auttamatta vastaan, ja bluffausta harrastettiin kovalla kädellä.
"Ei hyvä luoja sentään kanssasi", Lauren nauroi päätään pudistellen. "Ei varmasti ollut ensimmäinen kerta kun joku hihkuu moista."

"... Yleensä sitä hihkutaan puolianonyymina jossain kommenttiosiossa!" Skye puolustautui hieman ärhäkämmin. 
"Ei kukaan sitä päin naamaani. Yleensä."

Laurenia vain nauratti enemmän, mitä pahemmin puolustuskannalle serkkuparka ajautui.
"No, siinä on Bex sinulle. Aina rikkomassa normeja ja yllättämässä kaikki", hän pudisteli päätään. Mikään muu ei ollut niin ennalta-arvattavaa kuin se, ettei Bexin tekoja voinut ennakoida.

Skye kohautti kevyesti olkiaan, antaen hetken mennä hiljaisuudessa. 
"... oliko hän vakavissaan?"

Lauren naureskeli itsekseen antaessaan hevosen kävellä pidemmällä ohjalla pitkin kärrypolkua, joka mutkitteli rehevän metsän seassa joenuomaa seuraten.
"Bex ei ole koskaan 100-prosenttisen vakavissaan mistään muusta kuin töistään, ja niistäkin aika kyseenalaisesti", Lauren kohautti harteitaan vilkaisten huvittuneena serkkuaan, "mutta ei hän huvikseen kerää torjuntoja." Koska olihan se nyt selvää, ettei Skye edes muuta harkinnut. Bex oli Bex!

Skye nyrpisti kevyesti nenäänsä. Laurenilla oli liian hauskaa. 
"Ja sinä suljit puhelun ennen kuin ehdin vastata."

"Ajattelin säästää Bexin tältä sielun musertavalta kokemukselta, kun sanot ei", Lauren naurahti. Ehkä nainen ei ottaisi torjuntaa aivan niin vakavissaan. Bex oli varmasti osannut odottaa sitä.

"... Kuka sanoi että olisin sanonut ei?" Skye katsoi serkkuaan toinen kulma koholla. 
"Hömmennyin vain."

"Nyt sinä et ainakaan ole tosissasi!" Lauren nauroi entistä raikuvammin. "Skye, et voi!"

Skye kallisti päätään, nauraen hämmentyneenä. 
"Miksi en!?"

"Koska se on Bex", Lauren nauroi. "Kyllästyisit ulkona kolmessa minuutissa. Et voi oikeasti sanoa, että hänessä oli yhtään mitään, mikä kiinnitti huomiosi." Paitsi räikeänpunaiset hiukset ja tapa sanoa mitä mieleen juolahti ilman minkäänlaista suodatinta.

Skye kohautti olkiaan. 
"... Hän on hyvännäköinen ja en voi sanoa että energinen luonne haittaisi."

Lauren pärskähti.
"Sinä olet outo tapaus, serkkuhyvä", Lauren totesi kurottaen taputtamaan Skyen polvea. "Äiti heittää sinut susille jos koskaan kuulee sinun edes vitsailevan moisesta."

Skye räpytteli silmiään. 
"Miksi?" Ei hän nyt ymmärtänyt. 
"Saanko soittaa jos olen lenkin lopussa edelleen samaa mieltä?"

"Sovitaan niin", Lauren naurahti. Skye tulisi järkiinsä ihan pian, hän oli siitä varma. "Eikö se nyt ole ilmiselvää? Äidin mielestä ansaitset paljon parempaa kuin yhden rämäpäisen duracell-pupun jolle on juotettu kymmenen litraa batterya."

Skye kohautti olkiaan. 
"No, en oikein kysy Ginalta." Hän pyysi Remyltä ravia kun polku näytti sopivalta ja katseli kauemmas. 
"Laukkakisa?"

"Se on aina oikea valinta", Lauren nauroi. Äidiltä ei koskaan pitänyt kysyä liikaa - ja oli aina parempi pyytää anteeksiantoa kuin lupaa. Ainakin silloin oli jo saanut tehdä hauskan asian, kun oli ongelmissa.
"Ehdottomasti", nainen virnisti. Hän kannusti Chilin laukalle ja nousi seisomaan jalustimille. "Niele pölyä, lohikäärmeiden äiti!"

Skye ähkäisi ja kannusti Remyä kunnolla eteenpäin. Hän ei voinut vastustaa dothrakilaista sotahuutoa, koska miksi ei? Tamma venytti itseään, selvästi vailla aikomusta hävitä.

Lauren nauroi kannustaen Chiliä nopeasti eteenpäin, jotta täysiveriruuna ei jäisi aivan tamman jalkoihin. Remy oli tunnetusti täynnä voitontahtoa, mikä oli tehnyt täysiveritammasta niin loistavan kilparatsun. Nainen kumartui Chilin kaulalle kannustaen hevosta äänellään venymään yhä pidemmäksi, vaikka joutuikin tunnustamaan tappionsa edelle karkaavan tamman kohdalla.
"Ensi kerralla voitan", Lauren uhosi naurua äänessään, kun lopulta hidasti Chilin vauhtia.

Skye tuuletti riemuissaan kun pääsi kaksikon edelle, hidastaen kun takana tulevat askeleet rauhoittuivat. 
"Haha!" Hän keräili hengitystään ja vilkaisi serkkuaan. 
"... Saanko soittaa?"

"Hiero sitä nyt vielä vähän kasvoilleni", Lauren naurahti. Onneksi Skye ei ollut yksi niistä kamalista voittajista, jotka käyttivät seuraavan tunnin muita mollaten.
"En edelleenkään voi uskoa että olet tosissasi", nainen pudisti päätään, mutta kaivoi kuitenkin puhelimensa esiin. "Etsin sinulle silti jonkun kunnollisen synttäreihisi mennessä."

Skye nauroi huvittuneesti Laurenin uhkaukselle ja pudisteli päätään. 
"Puhutpa kiltisti." Hän etsi sieltä äskeisen videopuhelun ja soitti uudelleen.

"Puhun aina", Lauren vannoi naurahtaen. Hän ei osannut tehdä muutakaan kuin nauraa, sillä tämä oli aivan pimeää. Hän heräisi varmasti kohta kovin todentuntuisesta unesta siihen, kun äiti tulisi herättämään aamutallia varten. Kyllä, tätä päivää ei ollut koskaan tapahtunutkaan. Kaikki oli vain unta.
"Arvasin, että sinun tulisi ikävä", Bex virnisti ennen kuin kuva ehti yhdistyä. Joskus kannattaisi malttaa odottaa se sekunti tai pari, eikä heti aukaista suutaan. "Oh. Skye. Luulin että Lauren soitti jo pyytääkseen anteeksi, että blokkasi numeroni."

Skye kohotti kulmaansa. 
"Serkulleni ei oikeastaan." Skye myönsi nauraen. 
"Olitko vakavissasi sen äskeisen kanssa?"

Lauren pudisteli päätään ja harkitsi hetken karauttavansa Chilillä karkuun tätä keskustelua, mutta uteliaisuus voitti.
"Totta kai", Bex hymyili leveästi ja sai töniä ruunikon täysiverisen päätä kauemmas, kun Java koetti kovasti kurotella puhelimen puoleen. Hän tahtoi nähdä Skyen, ei Javan turpaa, kiitoksia vain kovasti! "Olisi töykeää vitsailla moisesta."

Skye nielaisi. Lauren ei puhunut kauniisti, mutta ehkä se kuului noiden ystävyyteen. 
"Ehtisin maanantaina, lennän Lontooseen tiistaiaamuna."

Bexin hymy vain levisi. Joskus kannatti ottaa riskejä!
"Maanantai käy loistavasti. Missäpäin viiletät silloin?" Hän järjestäisi itsensä vaikka Skotlannin puolelle, jos Skye oli lentämässä sieltäpäin eikä tulossa enää Newcastlen kautta. Se ei valitettavasti olisi edes hulluinta, mitä hän olisi ensimmäisten treffien eteen tehnyt.

Skye naurahti. 
"Tulen Ginan kyydillä Rosingsiin ja ajan siitä Newcastleen yöksi." Nainen pyyhkäisi kylmän viiman tuomia pisaroita silmäkulmastaan, posket punaisina hehkuen. 

”Loistavaa”, hän vastasi naurahtaen. ”Nähdään siis Newcastlessa illemmalla?” Ettei Skye vain joutuisi kiirehtimään sukulaistensa luota liian varhain pois. Hän epäili, ettei Gina ollut tulossa tallille aamulla, kun sukulaistyttö oli kylässä.

"Seitsemältä?" Skye mietti hetken missä he voisivat tavata. 
"Joku kiva ravintola?" 

”Tiedän täydellisen paikan”, Bex lupasi hymyillen. Ei todellakaan tiennyt, mutta olisipahan viikonloppuna tekemistä! ”Lähetän osoitteen maanantaina. Vai haluatko että tulen hakemaan?” Hän naurahti.

Skye hymyili pehmeästi. 
"Laita osoite." Hän mielellään piti hotellinsa piilossa. Vainoharhaista ehkä, mutta ei hänestä liioiteltua. 
"Nähdään sitten." Hän tuuppasi puhelimen Laurenille kun poskia alkoi punoittaa liiaksi.

”Selvä”, Bex vastasi pirtäesti nyökäten. ”Nähdään maanantaina.” Viikonloppu ei ollut koskaan tuntunut näin pitkältä, sen hän saattoi vannoa jo nyt!
”En edelleenkään tiedä, pitäisikö sinut viedä mielentilatutkimukseen vai taputtaa olalle rohkeudesta hypätä pää edellä tuntemattomaan”, Lauren naurahti varmistettuaan, että puhelu oli katkennut ja sujautti puhelimen taskuunsa.

Skye kohautti olkiaan. 
"Epätoivoinen nainen tekee kuule epätoivoisia tekoja."

"Selvästi", Lauren naurahti. "Kai tajuat, että nauran sinulle räkäisesti, kun soitat maanantaina, miten tylsä ilta sinulla oli?" Kun, ei jos. Hänen uskonsa Bexin kykyihin pitää serkun mielenkiintoa yllä viittä minuuttia kauempaa oli olematon.

Skye naurahti pehmeästi. 
"Minä lupaan raportoida." Hän pudisteli päätään ja otti Remyä käyntiin kun talli lähestyi. 
"...laukkasimmepa pitkän pätkän."

”Loistavaa”, Lauren nauroi lämmöllä. ”Haluan paljon mieluummin kuulla sinun raporttisi kuin Bexin version.” Hän taputti Chilin kaulaa hymy huulillaan.
”Niin se aika unohtuu”, hän hymähti huvittuneen. ”Ai niin, serkkurakas?”

Skye hätkähti ja käänsi katseensa Laurenin puoleen. 
"...Mitä?"

Lauren virnisti vinosti.
”Pidä kiinni kaksien treffien säännöstäsi, koska Bexillä ei ole mitään sääntöjä”, hän naurahti.

"... Minä pidän." Skye naurahti. 
"Se on jotain mistä pidän kiinni."

”Hyvä”, Lauren naurahti. ”Pitää olla periaatteita.”

"Etenkin jos on minä." Skye huokaisi päätään pudistellen. Tallin pihassa hän pudottautui selästä, miettien kuumeisesti. 
"Missä Newcastlessa voi shoppailla?"

Sekin oli hyvä huomio, vaikka Bex osaisi sentään pitää päänsä kiinni lehdistön kohdalla. Sen nainen oli saanut oppia kantapään kautta ratsastaessaan ulkoministerin hevosia. Ja vähän muutakin.
"Et oikeasti ole lähdössä shoppailemaan tämän takia?" Lauren nauroi pudottautuen selästä ja nosti jalustimet ylös. "On siellä ainakin Fenwickin tavaratalo, jos jotain aivan liian hienoa kaipaat. Muutoin Stowell Square luulisi olevan ihan riittävän kattava."

”En minä pakannut treffeille sopivia vaatteita!” Ei ehkä asia joka tuli huutaa tallin pihassa. 
”Fenwick voisi käydä.”

Ei tosiaankaan, kun tallissa oli Gina.
"Shh!" Lauren hyssytteli vauhdikkaasti, mutta oli jo liian myöhäistä. Äiti asteli näkyviin yhden nuoremman kilparatsun alkunsa kanssa.
"Ja mihinkäs sinä kaipaat treffeille sopivia vaatteita?" Nainen kysyi kulmaansa kohottaen. Lauren vain hymyili Skyelle tavalla, joka kertoi serkun olevan aivan omillaan, ja livisti äkkiä talliin Chili kannoillaan.

Skye avasi suunsa, päätyen näyttämään keskisormea serkulle joka jätti hänet omilleen. 
”... treffeille.” Hän nosti jalustimet ylös kuin olisi puhunut säästä.

Gina katsoi Skyeta entistä tiukemmin.
"Emmekö me puhuneet siitä eilen? Miten saatte Laurenin kanssa treffailla vain hevosia?"

Skye siristi silmiään. 
”Joten miksi et anna Laurenin kilpailla?” Tätä saattoi pelata kaksi.

"Älä vaihda aihetta, lapsikulta", Gina kohotti etusormeaan varoitukseksi. "Kenen kanssa olet lähdössä treffeille, mistä moinen täyskäännös ja mistä ihmeestä löysit treffiseuraa eilisillan ja tämän päivän välissä?" Hänellä oli paljon kysymyksiä ja hyvin vähän vastauksia.

Skye kurtisti kulmiaan. Gina oli nähnyt naisen tekevän sen tuon veljelle ensimmäisen kerran ollessaan kaksi. Hän oli halunnut keijusadun eikä prinsessasatua. 
”Laurenin kaverin, joka pyysi. Miksi Lauren ei saa kilpailla?”

Gina pudisteli päätään. Laurenilla ei ollut hyviä kavereita, eikä varsinkaan ketään niin erinomaista, että Skyen sopisi tuhlata aikaansa ja rahojaan shoppailuun treffejä varten.
"Koska se olisi vain ajan ja vaivan tuhlausta", Gina vastasi harteitaan kohauttaen. "Kerro lisää tästä kaverista."

”Ei käy vastaukseksi.” Skye pukkaisi hellästi steppaavaa tammaa. Ei nyt. 
”Sinä kerrot ensin oikean syyn miksi et anna mahdollisuutta ja minä kerron sitten.”

Ginaa huvitti päättäväisyys, jolla Skye oli asiaa lähestymässä. Se oli niin perinteistä veljentyttöä, ettei ollut tosikaan.
"Se oli oikea syy. Hänen on turha kilpailla, kun se on vain jotakin, mitä hän haluaa tehdä. Kukaan ei pärjää haluamalla, vaan koska heidän on pakko tehdä sitä."

”... tuossa ei ole järkeä. Minä pärjäsin haluamalla.” Nimenomaan pakonomaisella päättäväisyydellä tulla näyttelijäksi.

"Sekoitat nyt kaksi eri asiaa", Gina vastasi. "Sinä et halunnut olla näyttelijä. Sinun täytyi olla. Olenko muka väärässä, jos väitän, että se oli ihon alla kutittava, pakonomainen tarve, joka ei vain mennyt pois muutoin kun kameran edessä?"

Skye räpäytti silmiään. 
”... mistä sinä sen tiedät miten paljon hän sitä tahtoo? Ja kyllä, se oli sitä, mutta isäni sanoi sitä vain teinin vaiheeksi.”

"Kuuntelitko sinä isääsi?" Gina vastasi kulmaansa kohottaen. Siinä oli hänen vastauksensa. Hän oli kehottanut Samuelia harkitsemaan muuta ammattia moneen otteeseen, mutta poika oli ollut yhtä päättäväisesti tavoittelemassa kilparatsastusta ammattina kuin äitinsä aikoinaan. Lauren oli etsinyt itselleen muuta tekemistä.
"Nyt, tahdon kuulla enemmän tästä salaperäisestä seuralaisestasi. Jos Lauren kerran tuntee hänet, minäkin olevan varmasti kuullut hänestä." Voi kun hän vain olisikin tiennyt. Bexillä ei olisi ollut jalkoja, millä kävellä maanantaina paikalle.

”En tietenkään.” Se olisi ollut hulluutta olla kuuntelematta. 
”Mutta ihmiset ovat erilaisia! Ehkä hän kuvittelee että se ei onnistu koska sanot ei.” Nainen rapsutti Remyn kaulaa. 
”Bex?”

"Tällä alalla kuulee paljon sanaa ei. Sinäkin olet joutunut kuulemaan oman osasi siitä. Jos sen antaa olla este, niin ei pärjää", Gina totesi. Lauren oli taitava ratsastaja, mutta tytär ei ollut kilparatsastaja. Ei samaan tapaan kuin mitä hän näki ympärillään, kun katsoi muuta perhettään.
"Ei", nainen pudisti päätään ja laski kädet lanteilleen. "Yritä uudestaan, tai ajan sinut korkeimman omakätisesti suoraan Lontooseen asti maanantaina."

Skye vain kallisti päätään. 
”En kysynyt sinulta lupaa.” Hän oli vain kertonut mitä oli tekemässä.

"Etkä saanut sitä", Gina totesi. "Olen antanut sinun tehdä monta asiaa kantelematta vanhemmillesi, mutta tähän vedän rajan. Sinä tuhlaat vain omaa aikaasi."

”Mutta en kysynyt, joten sanasi ovat korkeintaan suositus.” Härkäpää mikä härkäpää. 
”Mitä sitten? Pahin mitä voi tapahtua, on että Lauren on oikeassa, minulla on tylsää ja parasta illassa oli jälkiruoka.”

”Koetan vain säästää sinua siltä”, Gina vastasi harteitaan kohauttaen. Bexin maine oli kiusallisen hyvin hänenkin tiedossaan. ”Hän ei ole henkilö, jonka kanssa tahdot näyttäytyä missään.”

”Se ei ole näyttäytymistä. Hänen viemisensä punaiselle matolle olisi sitä.” Skye huokaisi ja pudisteli päätään. 
”Olen iso tyttö jo.”

”Jos niin sanot”, Gina kohotti kättään. Turha tästä olisi Skyen kanssa tapella. Hän voisi säikytellä Bexin harkitsemaan asiaa kahdesti, ja homma hoituisi niinkin.
”Et selvästi riittävän iso vielä”, nainen lisäsi ja maiskautti huuliaan suojitetulle nuorelle ruunalle rinnallaan. Hän piteli huolettomasti kiinni kaulanarusta, kun suunnisti aidatulle kentälle ja nousi porrasaskelmilta hevosen paljaaseen selkään.

Skye liikahti levottomasti ja asteli talliin kulmat miettivässä kurtussa. Äh, täti oli vain ylisuojeleva, selvästi. Hän alkoi riisua Remyä ajatuksissaan.

Lauren palasi pihatosta, jonne oli jo vienyt Chilin takaisin.
”Kappas, selvisit hengissä kuulustelusta”, Lauren naurahti Skyelle. Hän astahti lähemmäs auttamaan Remyn kanssa, vaikka tamma katselikin häntä jaloa nenäpiitään pitkin.
”Saavutus se tuokin.”

”Selvisin ja selvisin.” Nainen mutisi, huokaisten syvään. 
”Tuntuu että tein jotain typerää tai sanoin jotain väärin. Nyt olen sitten vain idiootti.” Ollakseen pksunahkainen kritiikin suhteen, Skye oli myös äärimmäisen herkkä.

Lauren kurtisti kulmiaan. Äiti oli tainnut olla kovin tiukka, kun serkku näytti nyt tuolta.
”Tervetuloa minun elämääni”, hän totesi, ”mutta hei, ette sentään huuda kurkku suorina tallipihalla toistenne tärykalvoja puhki, joten suoriuduit jo ainakin kolme askelta paremmin kuin minä.” Hän kiersi hevosen toiselle puolelle ja taputti serkun hartiaa.
”Älä välitä äidistä. Tiedät millainen hän osaa olla.”

Skye kohautti olkiaan. Niin. 
”En ole hänen tyttärensä. Ja tiedän, siksi sitä pelkäänkin.”

”Hän on unohtanut koko jutun siihen mennessä, kun laskeutuu selästä”, Lauren lohdutti. Ehkä ei, mutta pieni harhainen toivo ei satuttaisi yhtään ketään tässä kohtaa. ”Unohda sinäkin.”

”Niin kai sitten.” Skye kohautti olkiaan. Hän vain kunnioitti tädin näkemystä. 
”Mitäs sitten?”

Lauren vilkaisi ympärilleen. He voisivat ottaa pari nuorta hevosta ja mennä äidin seuraksi kentälle, mutta he voisivat myös...
”Otetaan pari harjaa ja mennään putsaamaan varsoja?” Hän ehdotti hymyillen. Se oli riittävän hyödyllistä puuhaa, ettei kumpikaan vanhemmista valittaisi, ja riittävän hauskaa, jotta se tuntuisi enemmän hauskanpidolta kuin työltä.

Skyen olemus kohetuntui hieman. 
”Oi! Otetaan!” Hän oli innoissaan ideasta kun laittoi narun tamman riimuun. 

”Ihanaa että olet heti mukana”, Lauren virnisti. ”Anna minulle sekunti niin kerään kaiken kasaan ja voidaan mennä sinne suoraan kun viedään Remy ulos.” Hän hilpaisi varustehuoneelle keräilemään pehmeitä harjoja ämpäriin ja sulloipa samaan ämpäriin pari riimunnaruakin. Varsoille tekisi vain hyvää oppia seisomaan aloillaan. Kyllähän ne teoriassa sen jo osasivat koko kesän jatkuneen käsittelyn myötä, mutta käytännössä uteliaat hevosvarsat helposti harhailivat minne mielivät, kun näkivät jotain mielenkiintoista. Lauren palasi ämpärin kera, jossa oli kaikki tarpeellinen ja nyökkäsi Skyelle. Hän lähti suunnistamaan kohti pihattoa, jotta Remy pääsisi takaisin komentelemaan ruunapoikiaan.

Skye nyökkäsi ja rapsutteli Remyä sen aikaa että Lauren palasi. Sitten kohti tamman ja ruunien asuttamaa pihattoa. 

Lauren aukaisi leveästi hymyillen langat serkulleen, jotta Skye saisi vaivattomasti laskettua Remyn vapauteen. Hän oli kerrasta toiseen kiitollinen kotona siitä, miten hyvätapaisia kaikki hevoset olivat tarhaan vietäessä ja sieltä haettaessa. Kukaan ei lähtenyt pukitellen liikkeelle heti, kun pääsi portista sisään, vaan kaikki odottivat kiltisti pääsevänsä irti narusta ja lähtivät rennossa käynnissä kauemmas, ennen kuin ilo vapaudesta vei mukanaan. Miten monelta läheltäpiti tilanteelta hän olisikaan välttynyt töissä, jos Rosingsin asukkaista voisi sanoa samaa.
"On kyllä ihanaa, että tulit käymään", nainen totesi kiinnittäen langat tottuneesti yhdellä kädellä. "Olisi kyllä kiva tulla katsomaan sinua useammin, kun olet Lontoossa, mutta sinnekin on mukamas niin pitkä matka."

Skye katseli hetken tamman perään ennen kuin livahti ylos laitumelta. 
"Ei se ole niin kaukana mitä väität." Hän vetosi hymyillen. 
"Ehkä minä yritän nyt useammin kun kaikki alkaa olla paketissa. 2019 tulee pari elokuvaa, mutta ne ovat nyt editoinnissa." Hän oli melko vapaa siis.

"On se silloin, kun vapaaksi saa lähinnä yhden illan ja seuraavan päivän", Lauren huomautti naurahtaen. Hän ehtisi paikalle iltamyöhällä ja joutuisi lähtemään takaisin heti seuraavana iltana. Ehkä aikasella aamujunalla, jos tulisi töihin vasta päivätallia varten. Junien hurjat hinnat eivät varsinaisesti rohkaisseet moiseen.
"Ehdottomasti tulet käymään täällä paljon. Tai jos et kestä äitiä niin voit tulla minun luokseni", nainen naurahti.

Skye pudisteli nauraen päätään. Vakavoitui tosin vähän kun Gina tuli puheeksi. 
"Eipä hän taida minua haluta tänne, kun teen selvästi typeriä päätöksiä." 

Lauren siristi silmiään. Äiti oli selvästi antanut Skyen kuulla kunniansa treffisuunnitelmista.
"Ei se ole koskaan minua estänyt tulemasta kylään", nainen totesi harteitaan kohauttaen. "Sinä tiedät hänet. Hän raivoaa kuin lohikäärme ja on silmänräpäystä myöhemmin unohtanut koko jutun. Hän haluaa sinut aina kylään, teit mitä tahansa."

Skye kohautti olkiaan. Täti oli tosiaan antanut tulla. 
"Jotain hyvää, tiedän miksi hän ei anna sinun kilpailla." 

Lauren kohotti kulmaansa yllättyneenä.
"Kerro toki, serkkuhyvä. Jakaminen on hyväksi, tai jotain sellaista", hän naurahti. Hän epäili vastauksen olevan ihan yhtä ympäripyöreää paskaa kuin aina ennenkin. Lauren aukaisi siinä samalla langat, jotta he voisivat pujahtaa varsojen ja siitostammojen valtavalle metsälaitumelle.

"Sinä uskot kun hän kieltää." Skye totesi tyynesti. 
"Muistatko mitä minulle sanottiin kun halusin näyttelijäksi?" Kuka unohtaisi? Useammin kuin kerran perheen vieraillessa täällä Lauren oli saanut kuulla tappeluita asiasta. 

Lauren räpäytti silmiään. Mikähän hiton logiikka tässä oli muka olevinaan?
"Totta kai", nainen nyökkäsi. Niitä riitoja oli vaikea unohtaa. He tappelivat hänen äitinsä kanssa usein ja raikuvasti huutaen, mutta ei se tarkoittanut, etteikö hän olisi muitanut Skyen vääntöä omien vanhempiensa kanssa.

"Sinä et vain tee sitä. Hän ei usko että todella haluat sitä." Skye totesi olkiaan kohauttaen kun livahti laitumelle. 
"Hän sanoi kuulemma veljellesikin kymmeniä kertoja ei, keksi jotakin muuta. Hän on sanonut sitä jopa minulle, pari kertaa." Silloin kun asiat olivat olleet vaikeita.

Lauren pyöräytti silmiään. Vain äiti voisi keksiä näin kieroontuneen ja vinon logiikan yhtään millekään.
"No helvetti, jos en usko, emme puhu viikkoihin tai kuukausiin", hän puhahti. Sam oli aina päässyt paljon vähemmällä, mutta veljellä olikin lehmänhermot, eikä veli koskaan alistunut huutamaan kilpaa äidin kanssa. Hän ei muuta tehnytkään. Heillä oli aivan liian samanlainen, herkästi kuohahtava temperamentti molemmilla.
"Äiti tarvitsee ammattiapua", Lauren totesi sulkien langat, etteivät varsat uteliaina otuksina harhailisi niiden ulkopuolelle ja eksyisi emistään. Nainen lähti suunnistamaan kohti pihattorakennusta, jonka makuualue oli kuivien olkien peitossa. Monet tammat suunnistivat näihin aikoihin sisätiloihin, kun alkoivat odottaa iltapäivän väkirehuannostaan.

Skye naurahti. 
"Kenen äiti ei?" Hänen ainakin tarvitsisi. Äiti oli ollut kolme vuotta vakuuttunut että hänellä oli leukemia." 
"Joten, jos saat hevosen, kilpailetko vaikka ätisi sanoisi ei?"

"Totta tuokin", Lauren totesi virnistäen. Äidit kaipasivat todellakin ammattiapua. Kai se oli seurausta siitä, että oli ylipäätään äiti.
"Jos elämme mielikuvitusmaailmassa jossa minulla on yllättäen aikaa ja varaa ylläpitää kilpahevosta, niin totta helvetissä", Lauren naurahti. Hän asteli sisään pihattorakennukseen ja lähti hetimmiten suunnistamaan kahta keskenään nahistelevaa varsaa kohti. Ne eivät olleet päiväunilla, joten voisivat hyvin toimia heidän pieninä puunattavinaan.

"Aika on järjestelykysymys." Hän oli sen oppinut elämässään monesti. 
"Ja sanoin että sitä varten on sponsorit. Joten millaisen haluaisit?"

"Älä nyt, Skye", Lauren nauroi. "Olet ihan hullu." Hän nappasi sukkajalkaisen rautiaan varsan pienestä riimusta kiinni, naksautti riimunnarun kiinni ja ojensi sen serkulleen. Hän otti tummanrautiaan tähtipäisen ilkimyksen itselleen, jotta Skye ei joutuisi vääntämään kättä Kiwin kovapäisen orivarsan kanssa.
"Ei kilpahevosta hankita tuosta noin vain", hän pudisteli päätään taluttaen varsan lähemmäs pihaton seinää, jotta voisi kiepauttaa riimunnarun löyhästi kiinni yhteen seinässä olevista rautarenkaista.

Nainen kallisti kevyesti päätään. 
"... En voi toki sanoa tuntevani prosessia, mutta eikö se vaatisi vain sen että tiedät minkä haluaisit ja kiltti serkkusi avittaisi sinua asian kanssa?" Hän otti riimunarun käteensä ja seurasi naisen esimerkkiä. 

"Ei", Lauren pudisti päätään nauraen. Ei se voisi olla niin helppoa! Muutenhan rahalla tosiaan saisi jos nyt ei onnea, niin ainakin paljon vaivattomamman elämän.
"Ja kun ei se hevosen hinta ole kuin murto-osa kaikesta. Suurin osa kuluista tulee kuukausittain tai vuosittain, etkä sinä voi alkaa maksaa minulle kaikkea."

Skye otti harjan ja rapsutteli varsaa ennen harjaamista. 
"Sitten? Enhän minä aina niin tekisi. Aluksi." 

Lauren pudisteli päätään hymy huulillaan. Skye oli hellyyttävän kultainen.
"Ei niistä kuluista koskaan pääse eroon", hän naurahti. "Kilparatsastuksella ja hevosenomistajuudella ei tosiaankaan rikastu."

"Siksi minä olenkin näyttelijä ja tarjoan sinulle mahdollisuutta toteuttaa unelmaasi, idiootti." Skye naurahti. Ehkä täti oli oikeassa. Ehkä Lauren ei halunnut tarpeeksi? Hän olisi tehnyt mitä vain. Ja oli miltein tehnytkin, mutta ollut onneksi viisaampi.

Lauren pudisteli nauraen päätään.
"En ole idiootti! Joka toista haukkuu on itse se", hän lällätteli lapsuudesta tutulla vinoilulla. Nainen harjasi pehmeällä harjalla varsan pörröistä vauvakarvaa välittämättä siitä, miten tyytymättömältä varsa näytti. Paras tottua, pikkujäbä, koska tätä elämä tulisi olemaan seuraavat parikymmentä vuotta.

Skye pudisteli päätään serkulleen. 
"Niin no, Ginan mielestä ainakin olen täysi idiootti." Hän huokaisi ja vilkaisi talon suuntaan. Mitenhän, voisiko mennä kissojen viereen nukkumaan?

Lauren mutristi huultaan kulmat kurtistuen.
"Oletpa oudon maissa siitä, että äiti on sanonut pari sanaa", nainen totesi ripaus huolta äänessään. Mitähän ihmettä äiti oli oikein sanonut, kun Skye tuntui ottavan sen näin raskaasti?

"Ei hän ole koskaan ollut minulle niin ehdoton. Hän on tätini, ei äitini." Eihän Bex voinut olla niin paha? Nainen vaikutti mukavalta.'

"Hän vain muuttuu pahemmaksi vuosi vuodelta", Lauren vakuutti. Hänestä ainakin tuntui siltä. "Muistat varmaan kun hän säikytti joskus teininä melkein-poikaystäväni niin, että poikarukka juoksi paljain jaloin metsään? Hänestä on tullut vain pahempi, joten ei ihme, ettei hän ilahtunut treffisuunnitelmistasi."

Skye kohautti olkiaan. 
"Se poika oli typerä." Hän huomautti hymyillen pehmeästi. 
"Ja olit teini! Minä olen aikuinen."

"Noh!" Lauren nauroi. "Hän olisi voinut olla ihan mukava, jos olisi koskaan saanut mahdollisuutta." Hyvä on, jos säikähti hänen äitiään niin pahasti että pakeni ilman kenkiä talosta, ei elämästä olisi koskaan tullut yhtään mitään, sillä hänkin oli varsin äkkipikainen ja äänekäs persoona.
"Minähän sanoin, että hänestä on vain tullut pahempi. Mainitsitko Bexiä?"

"... Mainitsin. Hän käski nimetä jonkun muun tai kuulemma ajaa minut itse Lontooseen." Se häntä mietityttikin. 

"Oho, ihme että olet vielä vapaalla jalalla", Lauren naurahti. Äiti olisi hyvinkin voinut päättää siinä hetkessä, että Skye kaipasi pakkohoitoa.
"Äiti pitää Bexistä ratsastajana, mutta ihmisenä..." Lauren pohti hetken. "Bexillä on maineensa, eikä se ihan sovi yhteen äidin arvomaailman kanssa."

Skye kääntyi serkkunsa puoleen. 
"... mutta?" Olisi mukava tietää miten suhtautua treffeihin. 

Lauren kohautti harteitaan.
"Hän on ystäväni", nainen totesi. "Ei hän ole paha ihminen, vaikka puhummekin toisistamme vähän miten sattuu. Hän on hauska ja luotettava ystävä, joka esitteli minut heti kaikille kun aloitin työt Rosingsissa. En tuntisi puoliakaan nykyisistä ystävistäni, jos Bex ei olisi päättänyt kaveerata kanssani hetimmiten. Bex on vain tehnyt tyhmiä asioita ja vaikka äiti olikin valmis luottamaan pari asiakkaiden kilparatsua hänelle, hän kehotti minuakin miettimään tarkkaan, tahdonko olla Bexin kaveri."

Skye puraisi huultaan. 
"Eli en siis vain suhtaudu siihen kovin vakavasti, selvä." Ei niin että siitä voisi tulla jotain. Kunhan kävisi syömässä. 
"Se oli lievästi sanottu. Gina ei tosiaan halunnut päästää minua."

"Enkö minä jo luvannut, että etsin sinulle jonkun vakavastiotettavan treffikumppanin synttäreihisi mennessä?" Lauren muistutti pieni hymy huulillaan. Hän oli edelleen vakuuttunut siitä, ettei serkulla ja Bexillä olisi yhtään mitään puhuttavaa ensimmäisen viiden minuutin jälkeen.
"Äiti on vähän sellainen. Kun hän on jotain mieltä asiasta, hän kertoo sen tavattoman selvästi", Lauren puhahti. "Äpäp!" Hän komensi varsaa, joka koetti kääntää takaosaansa häntä kohti ladatakseen pienellä kaviollaan kipakan potkun, ja laittoi pienen oripojan väistämään itseään useamman metrin matkan. Sitten takaisin ja naru uudestaan läpi seinän renkaasta, ja harjaaminen saattoi jatkua. Hiton Kiwi, kun oli paiskannut heitä tällaisella orivarsalla.
"Jos Bex olisi oikeasti ihan kusipää, niin en tietenkään olisi antanut sinun soittaa hänelle."

Skye katseli serkkunsa tappelua varsan kanssa ja naurahti hymyillen. 
"Niinhän sinä lupasit. Odotan siis sitä. Ja taidan nukkua tallissa."

"Sitten minä tulen seuraksesi talliin", Lauren lupasi naurahtaen, "ihan niin kuin lapsina." Äiti ei ollut koskaan ollut innoissaan tallissa nukkumisesta, mutta kun äiti oli ollut kilpailuissa, mikään ei ollut estänyt livahtamasta heinien keskelle nukkumaan. Isä ei ollut koskaan kieltänyt kovinkaan ponnekkaasti, eikä vahingossakaan kannellut äidille.
"Mutta ihan oikeasti, unohda äidin puheet. Hän tahtoisi että löytäisit itsellesi herra tai rouva Stephensonin, eikä mikään sen vähempi käy päinsä."

Skye pyöräytti silmiään. 
"Voi miten tätiparka joutuu pettymään." Hän myönsi vaisusti. Olisihan se ollut hienoa, mutta se ei tainnut olla vaihtoehto, ellei hän vetäytyisi poteroon julkisuudesta. 

"Hän on tottunut jo siihen", Lauren hymähti purren viime hetkellä kieltään, ettei toteaisi, miten oli jo suurin pettymys, jota sukuun mahtuisi.
"Mutta hei, ei sillä ole mitään väliä. Sinun elämäsi, sinun valintasi. Käy vaikka jokaisen maailman Bexin kanssa treffeillä, jos siltä tuntuu. Sanoithan sen itsekin, että pahin mitä voi tapahtua on tunnin tylsyys. Tosin mikäpä sinua estää lähtemästä kesken pois, jos tulee tylsää."

"Sekin on totta." Skye naurahti vaisusti, kurtistaen kulmiaan. Huimasi vähän. Kai hän taas jännitti hartioitaan liikaa ja veri ei jaksanut kiertää päähän asti. 
"No valitsisinhan minä herran tai rouvan, jos kaikki eivät juoksisi karkuun tätä elämää."

"Löydät vielä jonkun, joka ei juokse karkuun", Lauren lupasi. Jos Skye ei löytäisi ketään, mitä toivoa hänellä olisi? Ainakin Skye oli kaunis ja rikas vastapainoksi kiireisestä ja julkisuudessa revitellystä elämästä.
"Mutta ainakin voit sillä aikaa käydä treffeillä Bexin kanssa. Hän ei juoksisi karkuun palavasta talostakaan", Lauren naurahti.

Mutta ne eivät painaneet tarpeeksi julkisen elämän rinnalla. 
”Jotakin siis.” Skye hieraisi ohimoaan ja oli kääntymässä serkkunsa puoleen, kun putosi maahan. Iham vain koska ei osannut olla jännittämättä niskojaan murehtiessaan, idiootti. 

Lauren kiersi vauhdilla varsojen ympäri kyykistyen Skyen viereen olkien keskelle.
"Serkku kuule, tämä alkaa käydä vanhaksi", nainen torui huolta katseessaan. "Mitäpä jos nostat hetkeksi jalkojasi ylös?"

Skye kurtisti kulmiaan Laurenin sanoille. Hän kuuli agenttinsa ja vanhempiensa moitteet tämän vaarallisuudesta. 
”Joo, sisällä.”

Lauren nyökkäsi ojentaen kättään, jotta voisi auttaa Skyen jaloilleen. Hän irrotti narut nopeasti varsojen riimuista ennen kuin lähti saattamaan serkkua kohti porttia ja taloa. Mukavampi sohvalla olisi makoilla kuin oljilla.
"On tämäkin. Tulit tänne nauttimaan rauhasta, ja äiti stressaa sinut tajuttomaksi", Lauren puhahti silmiään pyöräyttäen.

”Hän ei tee sitä tarkoituksella.” Skye muistutti, astellen kohti tallia. 
”Ilmeisesti stressaan taas liikaa.”

"Tarkoituksella tai ei, sinä stressaannut kuitenkin, eikä se ole kiva", Lauren vastasi. Äidin pitäisi oppia olemaan vähän pehmeämpi sanoissaan tai vaihtoehtoisesti vain olemaan hiljaa. Sekin auttaisi monessa tilanteessa.
"Mikä sinua niin stressaa?" Hän kysyi päätään pienesti kallistaen.

Skye kohautti olkiaan. 
”Pähkinänsärkijän ensi-ilta, Thronesin viimeisen kauden jutut, yksinäisyys.”

"Ensi-ilta menee loistavasti, Thrones on yhtä rakastettu viimeiset jaksot kuin tähänkin asti ja kunhan lähdet promoamaan sitä, sinua ylistetään kuitenkin", Lauren totesi. Ei Skyella ollut mitään syytä stressata niistä muuta kuin korkeintaan kiireen tähden. Kaikki muu hoituisi kyllä.
"Ja mitä tulee yksinäisyyteen, sinulla on aina meidät. Ja olet lähdössä treffeille! Kaikki askelia oikeaan suuntaan ettei olisi ihan niin yksinäistä."

Skye huokaisi hiljaa. 
"Tiedän. Mutta stressaa silti. En osaa oikein rentoutua."

"Se on välillä vaikeaa", Lauren myönsi astuen sisään omakotitaloon. Hän ei edes vaivautunut potkimaan kenkiä jalastaan, kun suunnisti olohuoneeseen. Kaikki kulkivat ympäri alakertaa milloin missäkin vaatteissa, joten väliäkö sillä. Skyen olisi paras asettua makuulteen sohvalle, ennen kuin nainen pyörtyisi uudestaan.
"Eikö sitä varten ole kaikkia guruja?" Nainen naurahti pienesti. Hollywoodilla tuntui olevan henkilökohtaisia neuvojia jokaiseen pulmaan.

Skye asettui kiltisti sohvalle selälleen ja nosti jalat käsinojalle. 
"... humpuukia." Nainen mutisi.

Lauren naurahti istahtaen lattialle selkä vasten sohvaa.
"Sitä se sinun teesikin on", hän virnisti tönäisten päällään serkun kylkeä. "Sinä tarvitset vain hetken kun voit olla ilman mitään vastuuta ja velvollisuuksia. Olla vain oma itsesi ja tehdä mitä tahdot."

"Se toimii!" Hyvä on, ei sopinut kiihtyä. Silmissä vilisi. 
"Olet oikeassa, mutta en ole saamassa."

"Väärin", Lauren pudisti päätään ja pukkasi uudestaan Skyen kylkeä. "Loppuaikasi täällä saat vain olla. Unohda kaikki muu. Maailma rajautuu tämän tilan tiluksiin. Ja voit sanoa ja tehdä ihan mitä ikinä tahdot, eikä kenelläkään ole mitään sanomista siihen."

Skye huokaisi syvään. 
"Hahaha, Gina on samalla tontilla." Nainen irvisti ja hieroi ohimoitaan. 

"Jätä äiti minun huolekseni", Lauren vastasi huolettomasti. Hän voisi ärsyttää äitiään niin, ettei Ginalla olisi aikaa hengittää veljentyttönsä niskaan. Tai vain sanoa, ettei tämä käynyt päinsä. Ihan kummin vain. Kyllä hän keksisi tavan saada äitin antamaan Skyelle vähän enemmän tilaa hengittää.
"Tulit tänne nauttimaan rauhasta, ja sen saat tehdä."

Skye sulki silmiään hetkeksi. 
"Ei hänelle sanaakaan että pyörryin." Hän oli aika varma että ovi kävi samalla sekunnilla.

"Ei sanaakaan", Lauren vakuutti, vaikka epäilikin sen olevan jo liian myöhäistä, tai ainakin olevan sinä hetkenä kun äiti astuisi oviaukosta sisään. Ginalla oli aina ollut lahja kävellä paikalle juuri silloin kun naista vähiten kaivattiin minnekään.
"Lauren, et voi jättää tavaroita varso- Skye, kaikki kunnossa?" Ginan läksytys katkesi kesken kun hän näki veljentyttönsä sohvalla.

Skye sulki silmänsä uudelleen ja veti syvään henkeä. 
"Pyörrytti. Niskajännitys."

"Voi tyttökulta", Gina huokaisi. "Gary voi hieroa harteitasi kun palaa kaupasta, jos tahdot." Ainakin hänen aviomiehensä oli taitava hieromaan, eikä aiheuttanut vain enemmän tuhoa teoillaan.

Skye kohautti laiskasti olkiaan. Oli hankala antaa tädin sanojen olla. 
"Kyllä se tästä, jotain vain lääkkeen ja lepään." Hän olisi ylirento fletkumato sen jälkeen, mutta ei se haittaisi.

"Selvä", nainen vastasi, "sinäpä sen parhaiten tiedät. Sano vain jos tarvitset jotain, tyttökulta." Lauren tukahdutti mutinansa siitä, miten kaikki mitä Skye tarvitsi oli tilaa äidiltä. Hän olisi ansainnut siitä hyvästä mitalin. Gina suunnisti hakemaan keittiöstä paperia, jota oli alunperinkin saapunut hakemaan ja lähti takaisin tallin suuntaan puhelin jo toiselle korvalle kohotettuna, kun nainen tavoitteli epäilemättä jotakuta asiakasta, heinätilauksen toimittajaa tai kengittäjää puhelimitse.

Skye pukkaisi serkkujaan. 
"Mene sinä jatkamaan. Pärjään kyllä, voisin nukkua hetken jos nukahdan." 

"Varma?" Lauren varmisti ennen kuin pyrki jaloilleen. Hän voisi aina ratsastaa jonkun nuorisosta nyt, niin vanhemmat eivät valittaisi asiasta päivällispöydässä.

"Varma. Tekee vain hyvää. Unissani en ainakaan stressaa." Nainen vetosi hymyillen vaisusti. 

”Selvä. Toivottavasti saat siis nukuttua”, Lauren vastasi ja pörrötti vaaleita hiuksia ohikulkeissaan. ”Nähdään myöhemmin, prinsessa Ruusunen.”

Skye nyrpisti nenäänsä ja näytti keskisormeaan serkulleen. 
"Ole mikään Ruusunen!" 

”Olet sinä vähän!” Lauren huusi nauraen olkansa yli ennen kuin antoi oven paukahtaa kiinni jäljessään. Hän oli ajatellut ratsastavansa jonkun vastikään ratsutetuista nuorista sankareista, mutta törmäsi äitiin tallipihassa. Kovin Lewisten naisille tyypillisen huutomatsin päätteeksi hän ei tahtonut lähellekään nuoria, herkkiä hevosia, vaan suunnisti sen sijaan varusteitta maastoon yhdellä Ginan vanhoista mestareista. Mikään tuskin tuuletti päätä paremmin kuin muutama ripeämpi laukkapätkä entisellä kenttäratsulla.

Skye nukahti hetkeksi sohvalle, mutta heräsi tosin huutaen painajaiseen jossa tuli lohikäärmeen syömäksi. Helvetti se oli ironista. 
Hän oli aika varma että sillä oli ollut tädin tai äidin ääni.

Gina oli saapunut kaikessa hiljaisuudessa keittiön pöydän ääreen käymään läpi papereita, joita oli kerännyt tallista ja vähän mistä sattuu kansioista, kun Skyen huuto havahdutti naisen hetkessä vakuutuspapereiden maailmasta. Pitkä nainen oli nopeasti jaloillaan ja olohuoneen puolella.
"Mitä kävi?" Hän kysyi huoli kasvoilla vieraillen. Skye ei näyttänyt satuttaneen itseään sohvalta putoamalla tai muutoin, joten ehkä se oli ollut vain pahaa unta. "Näytät vähän kalpealta, lapsirakas."

Skye räpyttemi silmiään kuin olisi pudonnut puusta tai jotakin. 
”... lohikäärme söi.”

"Voi pieni", Gina naurahti pehmeästi ja istahti alas sohvalle Skyen viereen. "Onneksi täällä ei ole yhtäkään lohikäärmettä, joka söisi sinut."

Skye kurtisti unisena uudelleen kulmiaan ja nousi kyynerpäidensä varaan. 
”Sinä.”

Gina naurahti toistamiseen pehmeästi ja kohotti kätensä silittämään veljentytön vaaleita hiuksia.
"En minä koskaan syö sinua", nainen vastasi. Siihen hän oli jo tottunut, miten hänestä puhuttiin usein lohikäärmeenä. Sam oli aloittanut sen lapsuudessaan, kun oli lukenut tarinoita hurjista lohikäärmeistä. Kuulemma hän oli ihan yhtä pelottava kuin tulta syöksevä, lentävä hirmuliskokin.

Skye puuskahti ja nyrpisti nenäänsä. Siinä hän, suuri lohikäärmeiden äiti makasi sohvalla ja pelästyi tulevansa syödyksi. 
”En olisi siitä todellakaan niin varma.”

Gina pudisteli päätään ja hivuttautui sohvalla lähemmäs, kunnes saattoi painaa Skyen pään syliinsä. Turha niskaansa jo aiemmin valitelleen naisen olisi sitä enempää jännittää käsivarsiinsa nojaamalla.
"Voi kultapieni", hän vastasi pehmeästi hymähtäen. "Tiedät että olet rakas pieni veljentyttöni."

Nainen puhahti ja katseli kaikessa rauhassa kattoa. 
”Mmmhm. Et ollut aiemmin kovin kannustava.”

Gina veti syvään henkeä.
"En niin, koska olen huolissani sinusta", hän vastasi. Hän oli jo huutanut Laurenin kanssa tästä koko keuhkokapasiteetillaan tallipihalla.

Skye siristi silmiään. 
"... mmmhm. Eihän Lauren höykyttänyt sinua?"

"Ei tyttäreni ikinä", Gina vastasi naurahtaen. "Me höykytämme toinen toisiamme. Mutta se nyt vain on perinteinen aamupäivä täällä."

"Mistä te nyt huusitte? Ja miksi olet huolissasi?" Skye huokaisi hiljaa. Edelleen huimasi kevyesti. 

Gina silitteli pehmeästi pitkillä sormillaan Skyen vaaleita hiuksia.
"Olen huolissani, koska tahdon sinulle pelkkää onnea ja menestystä", nainen vastasi sivuttaen ensimmäisen kysymyksen kokonaan. Tai no, olihan tämäkin tavallaan vastaus siihen. He olivat huutaneet, koska Lauren oli ollut raivoissaan hänen tuomarin roolistaan.
"Enkä koskaan tahdo nähdä sinuun sattuvan."

Skye veti vilttiä päälleen. Hän oli alkanut palella parikymppisenä aivan uudella tavalla. 
"Minä tiedän. Mutta tiedätkö, olen oikeasti yksinäinenkin. Jos voin viihtyä yhden illan, ei se haittaa tai satuta."

"Hyvä on", Gina myöntyi. Hän oli jo käyttänyt suuren osan päivästä suunnitellen, miten säikyttää Bex maanantaina Saharaan saakka, mutta ehkä hän jättäisi sen tekemättä.
"Välillä on vain vaikea muistaa, että olet aikuinen jo. Olet aina pieni veljentyttöni, joka tahtoi tulla viikonlopuksi ratsastamaan."

"Hölmö. Nyt olen aikuinen nainen, jonka elämä huipulla on kovin yksinäistä." Hän kaipasi vain edes hetkeksi seuraa sinne. 
"Ja joka pyörtyilee kun täti sanoi pahasti. Todella aikuista."

"Ikävää, että koet olosi niin yksinäiseksi. En koskaan ajatellut", Gina huokaisi hiljaa. Hän oli aina toivonut, että veljentytöllä olisi kaikki hyvin ja elämä niin täydellistä kuin se vain koskaan voisi olla.
"Et ole ensimmäinen etkä viimeinen", Gina naurahti pehmeästi. Hän oli itkettänyt työntekijöitään aina välillä, kun temperamentti oli saanut vallan, eikä pyörtyminenkään ollut ollut kaukana.
"Hyvä vain, ettet ole liian aikuinen. Aikuisuudessa on paljon ikäviä puolia, joista kukaan ei kerro etukäteen."

"Eipä monia houkuta mahdollisuus omasta elämästä lehtien kansissa ja kaikkien tietoisuudessa." Skye muistutti pehmeästi. Hänen elämänsä oli turhan dokumentoitua, vaikka hän elikin siivosti, ilman suuria skandaaleja. 
"Niin on. Typerät velvollisuudet joiden takia ei voi käydä siis usein kuin tahtoo."

"No, se on jotain, mihin Bex on ainakin tottunut", Gina hymähti kuivasti. Hän tosin toivoi, ettei tässä ollut kyse kuin yhdestä toverillisesta illallisesta, joka ei päätyisi kenenkään ulkopuolisen tietoon.
"Sellaista se elämä välillä on", nainen totesi. Valitettavasti elämä oli täynnä velvollisuuksia, joita ei voinut jättää täyttämättä voidakseen tehdä jotain mukavampaa.

"En minä hänestä sellaista hae. Lauren lupasi etsiä minulle jonkun paremman synttärilahjaksi." Skye naurahti vaisusti. Olo oli kovin vetämätön, kuten nykyään aina välillä. Ja kun ei ollut pakko, hän ei jaksanut pakottaa itseään touhuamaan ja hymyilemään. 
"Ja olen kovin väsynyt nykyään. Kun olisi aikaa, en välttämättä jaksa."

"Hyvä", Gina huokaisi lähestulkoon helpottuneena. Jo se oli liikaa, että Bex oli edes istumassa samaan pöytään kuin hänen veljentyttönsä. Jos hän olisi voinut päättää, taskutornado olisi pysynyt kaukana hänen koko suvustaan, mutta kuten Lauren oli muistuttanut, se ei ollut hänen päätöksensä.
"Voi kultapieni. Kuulostaa siltä, että poltat kynttilääsi molemmista päistä. Muistathan ottaa aikaa itsellesikin ja antaa luvan vain olla ja levätä?"

Ainakin niin serkku oli luvannut. 
"Muistan. Minähän olen nyt melko vapaalla, en aktiivisesti kuvaa mitään."

"Anna siis itsellesi lupa nauttia siitä", Gina sanoi pehmeästi ja silitti Skyen poskea pitkillä sormillaan. "Ei aina tarvitse olla liikkeessä. On ihan sallittua antaa itselleen päiviä, kun ei tee yhtään mitään."

"Minulla on niitä. Nytkin, katso, makaan sohvalla kuin kuusivuotias." Lähinnä kuin kuusivuotias koska pää lepäsi edelleen tädin sylissä, pitkät hiukset vapaana ja pitkin poikin leviten.

"Olet oikein hyvä kuusivuotias", Gina vakuutti naurahtaen. "Kaikista paras. Välillä on päiviä kun saa olla kuusi."

"Tai kuin olisin sairas. Mitä en ole." Nainen puuskahti. Ei, hän vain pyörtyili kun jännitti liikaa, siinä se.

"Sinä olet terve kuin pukki", nainen nyökkäsi. Ei Skyellä ollut mitään syytä epäillä muuta. Se, että naisen vanhemmat olivat aina valmiita diagnosoimaan tyttärelleen mitä harvinaisempia tauteja pienestäkin lämmöstä ei tarkoittanut yhtään mitään.
"Nauti nyt vain hetkestä, lapsihyvä. Ei sinulla ole mitään parempaakaan tekemistä, joten voit hyvin viihdyttää vanhaa tätiäsi ja makoilla vielä hetken sohvalla."

”En ajatellut nousta.” Skye myönsi vaisusti hymyillen. 
”Huimaa edelleen. Ja et sinä niin vanha ole.”

"Siltä se tuntuu", Gina naurahti. "Olen riittävän vanha, että paikkoja kolottaa viileämpinä aamuina armottomasti." Puhumattakaan sitten kaikista onnettomuuden seurauksista. Hän pystyi kävelemään vain lievästi onnahdellen, ja sekin oli näkyvää vain huonona päivänä. Hän ei vain ollut aivan vakuuttunut siitä, etteikö huonoja päiviä alkaisi tulla enemmän hyviin verrattuna. Tai ehkä tämä vain oli se kuuluisa hetki, kun parantuminen hidastui ja alkoi tuntua enemmänkin siltä, että se kulki takapakkia.

Skye läppäisi naista hellästi. 
”Minullakin käy niin!” Ja hän ei tosiaan ollut vanha. Vain herkkä kylmälle. 
”eli et ole vanha.”

"Los Angeles on tehnyt sinusta pehmon kaikella auringollaan", Gina syytti naurahtaen. "Minä olen vain vanha ja raihnainen. Mutta sentään kohta ollaan siinä tilanteessa, että olen vanhempi kuin kuinka monta luuta olen murtanut."

”Saavutus se kai on tuokin.” Kyseenalainen, mutta kai sen saattoi laskea sellaiseksi. 
”Phah. En ole pehmo. Tiedät sen.”

"Ehdottomasti", Gina nyökkäsi. Hän oli vuosia ollut edellä ikävuosien kanssa, mutta onnettomuus oli kääntänyt kieli poskella Garyn kanssa pidetyn tilaston päälaelleen.
"Et ole pehmo", nainen myöntyi hymyn kera. "Olet kovin rohkea nuori nainen. Härkäpäisestä teinistä kasvoi äärettömän hieno nainen."

”Kehuisit joskus omaakin tytärtäsi.” Hän muistutti tätiään hellästi. 
”Hänkin tarvitsee sitä.”

"Minä kehun", Gina vastasi huvittuneena. "Silloin, kun sille on aihetta." Eli lähinnä jos he eivät olleet sattuneet hetkeen huutamaan kasvot punaisina toisilleen.

”Useammin.” Skye mutisi ja painoi silmiä kiinni. 
”Miten huimas näin paljon...”

"Olethan muistanut syödä ja juoda tänään?" Gina kysyi. Se tuntui unohtuvan niin helposti, kun innostui puuhaamaan hevosten kanssa. "Pyydä Garya hieromaan, kun hän palaa. Tarjoutuisin muuten itse, mutta hän on ehdottomasti parempi tässä, hierottuaan minua vuosikymmenet auki kaikilta putoamisten aiheuttamilta jumeilta."

”Olen. Söin ja join, Gary todistaa.” Hän veti syvään henkeä. 
”Olet onnekas kun sinulla on tuollainen mies.”

"Hyvä", Gina nyökkäsi. Se oli tärkeintä. Tai ehkä se oli huonompi asia, kun silloin huimausta ei voinut syyttää niin helposta asiasta.
"Tiedän", nainen naurahti. "Moni mies olisi juossut jo vuosikymmeniä aiemmin kirkuen karkuun."

”Niin. Tiedät miltä se tuntuu.” Skyella oli juuri sellainen vaikutus romanttisten suhteiden kanssa.

"Ehdottomasti. Mutta kyllä sinäkin vielä löydät oman Garysi", nainen vakuutti. Jokainen ansaitsi yhtä hyvän miehen kuin hänen aviomiehensä. He olivat olleet yhdessä jo paljon pidempään kuin hän oli koskaan elänyt ilman Garya rinnallaan.

”Olet ihanan positiivinen. Toisen koiran, sen minä löydän.” Akye huokaisi pehmeästi. Sitten hän kurtisti kulmiaan. Missä Yeti oli?

Gina naurahti pehmeästi.
"Olen nähnyt niin paljon elämää, että minulla on varaa olla positiivinen. Sinä löydät oikein hyvän henkilön vielä rinnallesi", hän vakuutti hymyillen. Tietenkin löytäisi, kun Skye oli niin hieno nainen.
"Et löydä ensimmäistäsikään", nainen naurahti, mutta päätti päästää sukulaistytön piinasta. "Gary otti Yetin mukaan, kun Yeti näytti niin loukkaantuneelta jäätyään yksin taloon. Yeti on varmaan matkustanut ylpeänä kuin maailman valloittaja kassissaan ympäri supermarkettia."

Skye oli jo nousemassa huolestuneena etsimään, mutta putosi alas kun huimasi edelleen. 
”Ah. Ja vaatinut herkkuja... se tekee sen tuoretiskillä aina.” Jos koiran erehtyi ottamaan mukaan.

”En ole edes yllättynyt”, Gina hymähti huvittuneena. Tietenkin pieni koira oli tottunut saamaan herkkuja ollessaan liikkeellä. Saisi nähdä, kuinka pahasti Gary oli loukannut koiran tunteita.
”Voi kultapieni sinun kanssasi”, nainen huokaisi. ”Älä nyt yritä lähteä yhtään mihinkään siitä.”

”Noh, se on ansainnut ne kun on niin hyvä poika.” Skye mutisi hiljaa ja pysytteli kiltisti paikallaan. 
”Näyttelijän dramaattisuutta vain.”

”Jos niin väität”, Gina naurahti pehmeästi. Yeti oli kiltti koira, se oli selvää, mutta hänen oli vaikea uskoa koiran tarvitsevan tai edes ansaitsevan niin paljon herkkuja kuin mitä Skye karvalapselleen antoi.
”Sanoisin että se on enemmänkin verenperintöäsi”, nainen hymähti huvittuneena. ”Stephensonit ovat aina olleet dramaattista väkeä.” Hän muisti sen omista isovanhemmistaan siinä missä vanhemmistaan ja veljestäänkin - tosin veljen kohdalla dramaattisuus oli ottanut käänteen ylilyötyyn varovaisuuteen.

Skye vilkaisi tätiään ja naurahti vaisusti. 
”Ehkä siksi siis olen niin hyvä. Piditkö muuten Little Womenista?”

”Sinä olet niin hyvä, koska olet tehnyt paljon töitä tämän eteen”, Gina korjasi. Näyttelijäksi ei synnytty, vaan kasvettiin ja opittiin. Toiset olivat lahjakkaampia ja karismaattisia jo pienestä, mutta niitä lahjoja vaalimalla vasta todella opittiin. Ihan kuten ratsastuksenkin kanssa.
”Totta kai pidin”, nainen naurahti. ”Milloin olisin antamassa sinulle nurjaa palautetta töistäsi?”

”... Gina se ei ole tullut vielä, olin vain kertomassa että olen siinä.” Täti oli loistavasti arvannut mitä hän oli sanomassa.

”Lapsirakas, olen istunut katsomassa sitä ennenkin elokuvateatterissa”, hän huomautti nauraen. Kirjahan juhli jo 150-vuotispäiväänsä! ”Mikäli tarina ei ole muuttunut radikaalisti sitten 90-luvun sovituksen, pidän tästäkin aivan varmasti. Se ei tietenkään haittaa, että sinä olet tässä mukana.”

”Mmm. Sen voisit käydä jopa katsomassa kun Thrones on kiel— kävelit muuten joskus kesken Samin ja Laurenin sarjamaratonin huoneeseen. Ihan uteliaisuudesta, mitä näit?” Oliko naisparka traumatisoitu iäksi?

Muisto sai Ginan nauramaan ääneen. Lähinnä tosin sen tähden, miten järkyttyneiltä hänen lapsensa olivat näyttäneet.
”Kovin pornon kaltaista materiaalia ja lapsirukan, joka pudotettiin ikkunasta”, hän vastasi naureskellen. ”Lapsiparkani siinä taisivat traumatisoitua pahemmin, vaikkakin tällä kertaa kyseessä olikin tv-sarja eikä puhdas porno”, hän lisäsi huvittuneena. Sam oli oppinut lopulta lukitsemaan teininä huoneensa oven, mutta siinä oli kestänyt.

”Oh. Sitä sattuu siinä paljon.” Skye myönsi huvittuneena. 
”Olin tulla kipeäksi yhtä kohtausta kuvatessa.”

”En siis ole menettänyt mitään jättämällä katsomatta”, Gina naurahti. Hän oli nähnyt kokoelman veljentytön kohtauksista, kiitos Laurenin, mutta varsinaisesta tarinasta hänellä ei ollut aavistustakaan, vaikka oli parin vuoden ajan joutunut kuuntelemaan teorioiden heittelyä puolelta toiselle päivällispöydässä, kun Lauren ja Sam olivat koettaneet arvata, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
”Sinun pitää pitää huolta itsestäsi”, nainen muistutti sukien sormillaan Skyen pitkiä, vaaleita hiuksia. ”Ei kannata tulla kipeäksi.”

”Et varsinaisesti. Paitsi mahtavan sarjan!” Skye naurahti ja mutristi huultaan. 
”Halusin sen purkkiin! Se oli merkittävä kohtaus.”

"Näen tarpeeksi putoilevia lapsia ilman sarjaasikin", Gina vastasi naurahtaen. Niitä riitti tallilla, kun valmensi ratsukoita.
"Sinä haluat aina kaiken purkkiin", nainen huomautti huvittuneena. Epäilemättä se teki Skyesta niin hyvän näyttelijän, mutta silti.

”Tietenkin! Mutta siinä minä sain kolme tulista lastani ja— puhun taas töistä.” Skye huokaisi ja hieraisi kasvojaan.
”tulenko kuorimaan omenoita?”

"Töistä tulee puhuttua, kun rakastaa sitä mitä tekee", Gina huomautti hymy huulillaan. Hänkin puhui töistään jatkuvasti, mutta se oli perheen ohella parasta, mitä hänen elämäänsä mahtui.
"Jos tahdot, mutta saat kyllä levätäkin", nainen vakuutti. Kyllä hän onnistuisi muutaman (kymmenen) omenaa kuorimaan ihan itsekin.

”Jos vain istun ja kuorin niin ei siihen kuole.” Nainen hymähti ja nousi hitaasti istumaan. Noin. Sitten yhtä hitaasti seisomaan. 
”Käykö jos änkeän joulun jälkeen tai jo joulupäiväksi tänne?”

"Tehdään siis niin", Gina totesi nousten itsekin ylös sohvalta. Hän suuntasi keräämään paperit pois ruokapöydältä, jotta siihen mahtuisi puuhastelemaan ja hymyili Skyelle.
"Tietenkin käy. Tervetuloa", hän toivotti hymyillen. "Sinä tiedät, että olet tervetullut koska tahansa."

”Piti kysyä, jos täällä on vaikka täyttä.” Skye naurahti ja istui keittiössä alas. Hän ei kuitenkaan löytäisi mitään täältä.

"Sinä olet niin pieni, että täällä on aina sinun mentävä kolosi", Gina lupasi naurua äänessään. Ei veljentyttö oikeasti niin lyhyt ollut, mutta heidän varsin pitkässä taloudessaan Skye oli aina tuntunut kovin lyhyeltä. Hän nosti omenoita puolillaan olevan ämpärin pöytään ja kaivoi esiin leikkuulaudan, veitsen ja kuorimaveitsen.
"Heitä vain huonomman näköiset omenat suoraan menemään, turha leikkailla tummien kohtien ympäriltä. Meillä on enemmän omenoita kuin hevosetkaan tahtovat syödä", hän naurahti. Hän oli jo keittänyt niistä hilloa ja mehua, ja jopa kuivattanut muutamana yönä omenasiivuja uunissa. Silti ne eivät loppuneet millään, ja puut tuntuivat edelleen olevan täynnä punaisia omenoita.

”En ole niin pieni!” Nainen puolustautui puhisten. Skye naurahti ja nyökkäsi ohjeille.
”Voi teitä. Ehkä voin varastaa sitten vähän mehua ja hilloa kotiin?” Se kuulosti suunnitelmalta. 

"Olet sinä", Gina naurahti. "Ja kotimme on iso. Sinulle on aina tilaa. Vaikka sitten Laurenin huoneen lattialla nukkuen, jos ei muuten." Eipä tänne jouluksi ollut suurta ihmisryntäystä saapumassa. Korkeintaan pari työntekijää liittyisivät heidän seuraansa, kun eivät tahtoisi lähteä kotiin päivän tai parin tähden.
"Ei sinun tarvitse edes varastaa. Ota niin monta purkkia kuin tahdot", Gina vakuutti hymyillen. Hän voisi aina keittää lisää, jos siltä tuntuisi, mutta nyt jo alkoi näyttää siltä, että heillä oli aivan liikaa hilloa talven tarpeisiin.

”Hö, kaikki jännitys viedään.” Nainen naurahti ja kuori omenoita kaikessa rauhassa. Varoen neuroottisesti sormiaan.

"Vai on elämäsi niin tylsää nykyään, että pitää etsiä jännitystä hillopurkkeja varastamalla", Gina virnisti naurua äänessään kun laittoi uunin lämpenemään ja etsi tarvikkeita piirakkaa varten.
"Jos kaipaat adrenaliinia, niin voit aina istua kentän laidalle katsomaan kun totutamme vuotiaita pressuihin, muovipusseihin ja kaikkeen muuhun kovin jännittävään."

”Ei kiitos.” Skye naurahti päätään pudistellen. Ei sellaista jännitystä kiitos.

"Ei sitten", Gina naurahti. "Vertigo säikkyi jo yhtä koirista niin ettei siitä ollut tulla yhtään mitään."

”minun pitää ajatella vakuutuksiani. Putoan aidalta niin saan huudot.” Skye myönsi laiskasti hymyillen.

"Sekin on ihan hyvä huomio", hän naurahti. Gina vilkaisi kelloa keittiön seinällä. Kaipa Gary palaisi ihan pian, niin he saisivat muutakin ruokaa tänään kuin vain omenapiirakkaa. Niin hyvää kuin se olikin, se tuskin kelpaisi päivällisestä.

”Saisin jo selkääni kun sanoisin että pyörryin.” Hevosaitaukseen. Agentti olisi seonnut.

"Älä siis sano", Gina totesi. Helppoa! Hänellä oli välillä kovin kyseenalaisia oppeja sukulaisilleen, mutta totuuden nimissä tässä kohtaa olisi turha huolestuttaa ketään. Skyelle ei ollut käynyt mitään hevosten keskellä, joten muiden huoli ja hätä ei palvelisi mitään tarkoitusta.
"Saisin varmaankin veljeltäni taas täyslaidallisen, jos hänen korviinsa kantautuisi kaikki mitä täällä puuhaat", hän naurahti.

”En ajatellut. Ja hän kaiva jo valmiiksi hautaasi.” Skye totesi naurahtaen. Isä ei tosiaan arvostanut siskonsa touhuja.

"Hyvä tietää", Gina naurahti. "Eipähän tarvitse murehtia sen kaivamisesta myöhemmin. Toivottavasti hän vain kaivaa sitä mukavaan paikkaan. En tahdo viettää ikuisuutta jossakin huonossa kohdassa matojen ruokana."

”Epäilen että ei.” Thomas varmasti kostaisi sillä siskollensa.

"Kuinka harmillista", hän huokaisi. "No, ei voi mitään. Ei se muuta sitä, että hauta on jo kaivettuna valmiiksi."

”Ei tosiaan. Hän varmaan vielä lähettää sinut sinne itse kun ilmoitan joulust.” Skye epäili että isä ei taaskaan ollut iloinen.

"Anna minua huolehtia armaasta isoveljestäni", nainen naurahti. Ei hän säikähtäisi muutamaa naristua sanaa siitä, miten Skye tuli pohjoiseen heidän luokseen. Thomas sai tulla itsekin, jos oli valmis tekemään töitä oleskelunsa eteen. Kummasti veli ei ollut tarttunut tarjoukseen enää vuosiin.

Veli ei tosiaan kokenut sitä velvollisuudekseen enää kun lapset olivat aikuisia. 
"Hän käyttää sinusta kovin erilaisia sanoja. Yllytyshullu, sekopää..."

"Tiedän", nainen totesi, "olkoonkin, ettei hänellä ole mitään oikeutta sanoa moista, kun itse alkoi poliisiksi." Hänen työnsä ei sentään tarkoittanut humalaisten, agressiivisten miesten pidättämistä!

"... Nooooh, hän on tehnyt aika pitkään jo toimistotöitä..." Skye mutisi hiljaa. Perheen pojille ei kyllä sanottu mitään, vaarallisesta työstä huolimatta.

"Siitä huolimatta", Gina hymähti. Thomasilla ei ollut mitään varaa napista hänelle. Toivottavasti veli venyttäisi eläkkeelle jäämistä viimeiseen saakka. Hän ei tahtonut edes kuvitella, millaiseksi mies heittäytyisi, kun päivä olisi pelkkää vapaa-aikaa täynnä.
"Minä en ole elämässä veljeni sääntöjen mukaan. Hän nimitelkööt minua miten tahtoo, ei se minun onneani vähennä", hän naurahti. Hän ei luopuisi hevosista mitenkään.

Siellä se hiljaksiin poliisilla häämötteli. 
"Et tosiaan. Ja hän varmasti olisi tyytyväinen jos vain et houkuttelisi minua pahoille teille."

"Minä vain kannustan sinua tekemään mitä ikinä se onkaan, joka tekee sinut onnelliseksi", Gina huomautti puolikas hymy huulillaan. Skye oli tiennyt, mitä oli tahtonut, ja tavoitellut sitä härkäpäisesti.

"Hänestä se on sama asia." Nainen naurahti ja vilkaisi pöydälle asetettua puhelintaan, joka kertoi jälleen soivansa.  Hän nousi ja vastasi puheluun, seilaten olohuoneeseen puhumaan. Skye tuntui aina käpertyvän pieneksi kun vastasi puheluun, etenkin jos se oli töistä. 

"Hänen mielipidettään ei siis kuunnella", Gina totesi huvittuneena. Hän voiteli kaksi piirakkavuokaa ja jakoi taikinan tasaisesti molempiin. Sen jälkeen oli hyvä täyttää ne omenalohkoilla, ripotella vielä hieman päälle sokeria, sillä pihasta poimitut omenat tuntuivat olevan tänä vuonna kovin kirpeitä, ja lykätä piirakat kiertoilmauuniin kypsymään.
"Tärkeäkin puhelu?" Hän kysyi Skyen vapauduttua linjoilta agenttinsa, managerinsa tai ties kenen naisen työasioita hoitavan henkilön kanssa. Hän ei pysynyt niissä perillä.

Skye palasi keittiöön hymyillen anteeksipyytävästi. 
"Assistenttini Losin päästä." Kuulemma siellä oli hirveä kaaos ja ties mitä, vaikka asiat olivat hänestä hyvin. Kuulemma pitäisi pian mennä sinne. 

"Kyllä sinua nyt kaivataan ympäri maailmaa", hän naurahti huvittuneena. Hekin kaipasivat veljentyttöä aina kylään, kun nainen oli muualla. Hänkään ei ollut vielä kilpaillut niin paljoa onnettomuutensa jälkeen, että kilpailut olisivat vieneet häntä sopivina aikoina aivan Lontoon kupeeseen.

"Ainahan minua joku kaipaa." Skye naurahti ja istui alas, katsellen ympärilleen keittiössä. 
"En vain ole menossa Losiin hetkeen."

”Sekin on kyllä totta”, Gina myönsi hymyillen pyyhkäisten tason puhtaaksi jauhoista. Hän istahti itsekin alas, kun keittiö näytti jälleen siivolta ja hymyili sukulaistytölleen.
”Olen iloinen, että olet edes hetken lähempänä kotia.”

"En vain jaksa kulkea nyt, kun minua kaivataan kuitenkin ensi-iltoja varten." Skye hymähti pehmeästi. 

"Ei sinun minulle sitä tarvitse selittää", Gina lupasi huvittuneena. "Olen vain onnellinen, kun olet samalla aikavyöhykkeellä."

”Tiedän. Mutta muistutan vain että viihdyn samalla aikavyöhykkeellä.” Todella viihtyi. Kotona oli mukavaa. 

"Se on aina hyvä kuulla", Gina hymähti. Hän vilkaisi eteisen suuntaan, kun ovi kävi. Yetin terävä haukahdus kavalsi heti saapujan, ja niin vaativa koira pääsi lattialle voidakseen viipottaa omistajansa jalkoihin.
"Se oli harvinaisen pitkä kauppareissu", Gina huomautti huvittuneena nousten jalkeille, jotta voisi auttaa Garya kauppakassien kanssa.
"Törmäsin tuttuihin ja Yetillä oli oma näkemyksensä sopivasta kulkusuunnasta", mies naurahti.

Skye kääntyi tuolilla kun näki pienen koiransa. 
”Hei kulta! Ja mitä, tälläkö näkemyksiä...”

"Hyvin monta sellaista", Gary naurahti laskien kauppakassit keittiön tasolle. "Se tahtoi herkkunsa kaupasta, eikä mikä tahansa kelvannut."

"Ei tietenkään." Skye lässytti koiralleen, rapsutellen pörröisen eläimen poskia. Yeti läähätti leveä hymy naamallaan emäntänsä sylissä.

Gary pudisteli huvittuneena päätään alkaen purkaa kauppakasseja yhdessä vaimonsa kanssa.
"Mitäs sinä olet ehtinyt tehdä sillä aikaa, kun viihdytin pientä poikaasi?" Mies naurahti.

Skye naurahti. 
"Kävin maastossa, harjailin varsoja. Pyörryin taas kun Gina pelotteli liikaa." Parempi kertoa itse kuin antaa tädin.

Gary naksautti kieltään ja tönäisi ohikulkeissaan vaimoaan lanteillaan.
"Ei sellaista sovi tehdä", hän torui Ginaa päätään pudistaen. "Laurenkin näytti siltä, että olette huutaneet taas."
"Hyppää varusteitta kentällä?" Gina arvasi kulmaansa kohottaen.
"Hyppää varusteitta kentällä", Gary vahvisti nyökäten. "Että seuraavan kerran kun isäsi valittaa kaikesta, mitä teet täällä, Skye, voit kertoa ettet ainakaan ole kuin serkkusi."

Skye hymyili viattomasti. 
"Tekisin niin jos osaisin." Oli ehkä luojan lykky että hän ei osannut. 
"Mutta niin Gina teki. Törkeää eikö?"

"Varo mitä toivot", Gary naurahti. "Gina opettaa sinulle perusteet nopeasti, ja sen jälkeen se on menoa. Törkeää tai ei, sitä tapahtuu täällä paljon. Ennen pitkää siihen turtuu."

"Juuri sanoin että vakuutukseni ei pidä edes pyörtymisestä, saati hyppäämisestä varusteitta." Skye naurahti ja pyöräytti silmiään kun sai tekstiviestin. Ai hyvä luoja.

"Kuka vaatii kertomaan vakuutukselle yhtään mitään?" Gary virnisti. "Mennäänkö katsomaan, kun serkkusi koettelee onneaan ja jätetään Gina tekemään ruokaa?"

"Sitten kun putoaisin, olisi pakko." Skye totesi nauraen ja nousi ylös. 
"Mennään. Kyttäämään."

"Aina voi kertoa kauniimman version", Gary naurahti. "Miten luulet, että Lauren ja Sam saivat koskaan nousta takaisin selkään pudottuaan?" Lapset olivat nopeasti tajunneet, että kaunistelemalla tarinaa sai paljon enemmän anteeksi.
"Turvallisempaa niin kuin olla tätisi tiellä keittiössä", mies hymähti lähtien ripeästi kohti ulko-ovea, ennen kuin Gina heittäisi häntä jollakin paistinlastalla tai kauhalla.

Skye livahti miehen edellen juuri samasta syystä. Äkkiä karkuun, ettei täti heittäisi miestään ja osuisi sivulliseen. 
"Se on totta." Hän veti takkia ylleen. Nainen vislasi Yetille, mutta jostain kuului tyytyväinen urahdus. Selvä, ei sitten.

"Noin pieneksi otukseksi koirallasi on tavattoman paljon persoonaa", Gary totesi huvittuneena vaihtaessaan tallikengät jalkaansa ja enemmän elämää nähneen takin niskaansa. "Yeti ei taida itse tietääkään, miten pieni se on."

"Yeti on hurmaava." Skye totesi, työntäen kengät jalkaansa. 
"Ei tosiaan, mutta se on kuulemma rotuvika."

"Siitä voimme olla samaa mieltä", Gary naurahti. Hurmaava pieni koira, joka kuvitteli omistavansa kaiken ja kaikki. Hän pudisteli päätään astuessaan ulkoilmaan ja lähti kulkemaan kiireettä kohti katettua hiekkakenttää, jolla Lauren hyppäsi mustalla irlantilaisruunalla pelkällä kaulanarulla. Nainen toi hevosen portille huomatessaan lähestyvän kaksikon.
"Haluatko testata, serkkuhyvä?" Lauren virnisti. "Midi on oikein hyvässä vireessä."

Skye vilkaisi Laurenin touhuja ja nyrpisti nenäänsä. 
"... lentäisin naamalleni, ei kiitos." Ja edelleen oli vähän heikko olo, mutta ei hän sitä halunnut mainostaa.

"Ei Midi antaisi sinun pudota. Rikkoisi hienon putkensa", Lauren virnisti, maiskautti huuliaan ja lähetti mustan ruunan liikkeelle.
"Kukaan ei ole pudonnut Midiltä yli neljään vuoteen", Gary valaisi tilannetta Skyelle hymy huulillaan, kun katsoi tyttärensä menoa hevosen kanssa. Sanoi hänen vaimonsa mitä tahansa, Lauren istui äärimmäisen siivosti ruunan paljaassa selässä.

Skye pudisteli päätään. 
"Ei siis anneta sille mahdollisuuttakaan siihen." Hän huomautti hymyillen.

"Ei anneta", Gary naurahti. Lauren hyppäsi kahden esteen sarjaa hyväntuulisesti vanhalla kilparatsulla, joka oli vain onnessaan, kun pääsi kunnolla töihin. Mikään ei parantanut naisen mielialaa yhtä tehokkaasti kuin reipas laukka maastossa ja muutama hyppy esteillä. Äidin kanssa käyty huutomatsi oli jo unohtunut kokonaan.
"Et uskalla hypätä ilman käsiä!" Gary huikkasi tyttärelleen iskien silmää Skyelle. Laurenille ei koskaan pitänyt sanoa, ettei nainen uskaltanut tehdä jotakin, sillä se oli varma keino saada Lauren yrittämään sitä.

Skye huokaisi ja pukkaisi Garya kylkeen. 
"Et voi sanoa noin!" Mies tiesi ihan hyvin lapsensa tekevän sen. Hitto soikoon. 

Gary nauroi Skyen komennukselle.
"Tietenkin voin. Eihän siinä olisi muuten mitään hauskaa", hän huomautti hymy huulillaan ja katsoi, kuinka Lauren toi ruunan yksittäiselle esteelle levittäen kätensä jo paria askelta ennen suoraksi sivuilleen. Midi hyppäsi pienen esteen siivosti ja Lauren kääntyi virnistämään olkansa yli isälleen. Siitäs sai!
"Helppoa kuin heinänteko", mies kuiskasi Skyelle. "Ideoita?"

Skye puuskahti miehelle ja pudisteli päätään. Ei siinä ollut järkeä yllyttää lastaan hulluuksiin. 
"... takaperin?"

"Täydellinen idea", mies naurahti. "Lauren hei?" Hän kutsui tytärtään, joka laukkasi hevosen kanssa aidalle.
"Skye tässä pohti, pystytkö hyppäämään esteen takaperin. Minäkään en ole nähnyt sinun tekevän sitä aikoihin", mies hymyili viattomasti. Lauren vilkaisi serkkuaan.
"Vai tällaista peliä. Sinä olet kiero, Skye", nainen syytti naurahtaen, mutta kääntyi ketterästi takaperin paljaassa selässä.

"Kerran brassailet niin sitten saat brassailla kunnolla!" Skye huikkasi serkulleen ja nyrpisti nenäänsä tuon kääntyessä oikeasti ympäri. 

"Phah!" Lauren puhahti kannustaen Midin liikkeelle rauhallisesti käynnissä. Hän totutteli hetken asentoonsa näin päin, ennen kuin kannusti hevosen laukalle ja testasi ohjauksen pelittävän edelleen. Siitä kieltämättä oli hetki, kun hän oli viimeksi tehnyt näin, mutta ei Midi antaisi hänen pudota.
"Tästä tulee hauskaa", Gary virnisti Skyelle.

Skye vinkaisi ja peitti kasvot käsillään. 
"Ei herran jumala, en kestä tällaista." Hän mutisi hiljaa. 

"Täytyyhän sinun nyt katsoa", Gary naurahti. Lauren pyysi laukanvaihtoa kahdeksikolla ennen kuin suoristi hevosen kohti yksittäistä estettä. Nainen vilkuili jatkuvasti olkansa yli, että toi hevosta oikein esteelle, mutta tottunut kilparatsu osasi itse imeä keskelle estettä ja sovittaa askeleensa oikein hyppyä varten. Lauren laski irti kaulanarusta levittäen kädet molemmille puolilleen tasapainottamaan häntä. Hän nauroi hidastaessaan Midin käyntiin taputellen ruunan takaosaa käsillään. Hieno hevonen.
"Siitä saitte!" Nainen uhosi naurua äänessään katsojilleen.

Skye nyrpisti nenäänsä kevyesti. Ei herranjumala. 
"Olet hullu! Hullu!" Hän huusi Laurenille nauraen ja pudisteli päätään.

Lauren liukui alas hevosen selästä huvittuneena.
"Minussa ei ole yhtään mitään hullua", nainen virnisti syöttäen kämmeneltään muutaman herkun Midille. "Tein vain mitä käskettiin."

"Paitsi kaikki ja vanhempasi eivät auta asiaa geeneillään." Skye pudisteli päätään. Hän otti aidasta kiinni, kuvitellen ettei kukaan huomaisi. Miten muka nyt näin stressasi?

Gary vilkaisi naista huolissaan ja ojensi kättään tarttuakseen Skyeen, jos nainen pyörtyisi toistamiseen.
"Lähdetään takaisin sisään", mies totesi. "Hieron hartiasi auki ja voit sen jälkeen ottaa vaikka pienet päiväunet. Vai oletko jo nukkunut tänään?"

Skye hymähti vaisusti, tajuten että jäi kiinni. 
"Mennään." Hän totesi hymyillen ja pudisteli päätään. 
"Nukuin jo."

"Siinä tapauksessa saat istua alas ja nauttia hieronnasta", Gary totesi. "Ja tätisi kokkailuista."

"Pelataanko ruoan jälkeen jotain? Gina ja Lauren ovat niin hurmaavia hävitessään." Skye kysyi hymyillen leveästi. Jos Gary lupaisi, tädin ja serkun saisi mukaan helposti.

"Sekö on käsityksesi stressivapaasta illasta?" Gary naurahti päätään pudistaen. Hänen vaimollaan ja tyttärellään oli paljon hyviä puolia, mutta häviäminen lautapeleissä ei kuulunut niihin.

"Eivät he turvautuisi minun kohdallani väkivaltaan." Skye puolustautui hymyillen. 

Gary nauroi raikuvasti moiselle kommentille. Eivät, mutta pelilauta saattaisi hyvinkin lentää ympäri ennemmin tai myöhemmin.
"No, talossa onkin ollut kovin hiljaista viime viikot", mies myhäili huvittuneena. "Pelataan toki. Mutta älä sitten valita minulle, kun he huutavat ja syyttelevät toisiaan."

"En tietenkään. Hykertelen taustalla ja katselen luomaani kaaosta ylpeydellä." Skye virnisti leveästi. Sisällä hän riisui tallivaatteet ja vaihtoi rennompiin. 

"Sinun pitäisi ottaa vastaan jokin supersankarielokuvan pääpahiksen rooli", Gary naurahti astellessaan naisen perässä sisään. "Se olisi aivan luonnerooli sinulle."

Skye kohotti kulmaansa ovelana. 
"Mm'hmm. Riittääkö rooli Ted Bundyn naisystävänä joka ei uskonut hänen olevan sarjamurhaaja?" Se aurinkoinen hymy oli suunnitellut ironinen. 

"Ei oikeastaan", Gary virnisti. "Se ei tee sinusta pahista. Vain... naiivin." Jos sitä nyt edes sellaisena saattoi pitää.
"Skye on pieni kullanmuru, ei hänestä saisi pahista tekemälläkään", Gina huomautti huvittuneena keittiöstä.

"Siinäs kuulit!" Skye hihkaisi, istuen lattialle sohvan eteen. Oli uhattu runnoa hänen niskansa. 

"Niinpä niin", Gary naurahti asettuen Skyen taakse sohvalle. Täytyihän niskojaan valitelleen naisen hartiat hieroa huolellisesti auki, ettei olo ainakaan pahenisi tästä.
"Saitteko Laurenin tekemään jotakin typerää?" Gina kysyi hämmentäen tomaattista kanakastiketta pannulla.
"Emmehän me ikinä sellaista tekisi", Gary vetosi kaikella viattomuudella, jota mies vain suinkin itsestään löysi ja keskittyi hieromaan Skyen niskoja.

"Hän hyppäsi takaperin istuen ilman käsiä!" Jopa Skye oli innolla kantelemassa muista. Hän irvisti Garyn hieroessa ja halusi paeta. 

"Niinpä tietysti", Gina pärskähti. "No, sentään hän istui eikä seissyt. Edistystä se tämäkin on."

"... Lauren, olet hullu." Skye mutisi, vinkaisten kivusta. 
"Gina, miehesi pahoinpitelee!"

"Koeta rentouttaa hartiasi, lapsirakas, niin se ei satu", Gary vastasi naurahtaen, vaikka pitikin otteensa hieman hellempinä. Kipu ei suinkaan auttanut rentoutumaan yhtään enempää.
"Se sattuu nyt mutta tuntuu tunnin päästä taivaalliselta", Gina vannoi huvittuneena.

"Tuskaa!" Skye vinkui ja oli valua kohti lattiaa, vaikka koetti rentoutua. 

Gina nauroi keittiössä, mutta Gary kohotti hetkeksi kätensä Skyen harteilta.
"Oletko nyt vain dramaattinen Stephenson, vai sattuuko se oikeasti noin paljon? Voin yrittää olla varovaisempi jos olet niin hellänä", hän naurahti.

Skye käänsi päätään, vilkaisten Garya olkansa yli. 
"Emme ole noin dramaattisia! Sattuu!" 

"Olette te", Gary naurahti, mutta jatkoi hieromista paljon hellemmin kuin aluksi. "Mutta se on ihan hyväkin. Niin kauan kuin huudatte ja kiroatte ja valitatte, ei teillä ole oikeasti mitään hätää. Sitten kun kunnolla sattuu niin olettekin ihan hiljaa", hän hymähti. Ginakin oli vakuuttanut heti sairaalasta päästyään, että oli kunnossa, mihinkään ei koskenut, kaikki oli hyvin, ja samaan aikaan oli irvistänyt kivusta jokaisen yhtään syvemmän hengenvedon myötä.

Skye vilkaisi miestä olkansa yli ja pudisteli päätään. 
"Emme ole." 

Garya huvitti päättäväisyys, jolla Skye kielsi moisen.
"Todellakin olette", hän naurahti. Siitä ei ollut epäilystäkään hänen mielessään. "Nyt, lopeta pääsi kääntely ja rentoudu."

"Miten rentoutua kun sinä runnot minusta sielua ulos!" Skye älähti ja koetti olla vikisemättä.

"Ei sinulla ole sellaista!" Lauren huikkasi ovensuusta tullessaan sisään ja suunnistaessaan suoraa tietä yläkertaan. Hän kaipasi suihkua päivän jälkeen.
"En runno yhtään mitään. Kiität minua pian", Gary vannoi huvittuneena. "Olet ihan kivikova paikoin. Oletko varma, että sait hyvän tyynyn yöksi?"

"En ole punapää!" Skye huusi takaisin serkulleen. Mokoma kuvitteli olevansa vitsikäs. 
"Olen, nukuin oikein hyvin."

"Lauren laittoi sinut kantamaan kasan varusteita? Haastoi pitelemään satulaa mahdollisimman kauan suorilla käsillä edessä?" Gary veikkaili koettaessaan parhaansa mukaan aukoa jumeja hartioista, jotta veri voisi kiertää paremmin.

Skye pudisteli päätään. 
"Ei, ei mitään sellaista. Se vain... on. Jännitän niskaa liikaa."

"Sinun pitäisi oppia rentouttamaan niskasi", Gary totesi. "Pyörittelemään hartioita vähän väliä, ettei jännitystä ehtisi kerääntyä näin paljoa."

"Minä yritän." Skye mutisi. 
"Ja koetan tehdä sitäkin."

"Hyvä", Gary nyökkäsi pehmeästi. "Niin sitä pitää."

"Mutta en ilmeisesti kovin hyvin," Skye huomautti huvittuneena. 

"Yrität silti. Se on jo ainakin puolikas askel kohti ratkaisun löytymistä", mies naurahti takaisin. Se oli jo paljon se, jos häneltä kysyttiin. Kun hän oli tottunut vääntämään kättään kaikesta koko perheensä kanssa, se, ettei Skyelle tarvinnut saarnata tämän enempää tuntui melkoiselta lottovoitolta.

Skye vikisi oikein kunnolla, koettaen olla karkaamatta. 
"Sinä olet sadisti. Gina, nait sad--- piatsi että sinäkin olet."

”Siitä se tosi rakkaus on tehty”, Gina naurahti istahtaen sohvalle miehensä viereen. ”Älä valita niin paljoa. Ei sinulla ole mitään syytä.”

"Nnnnhnnnnhnnn." Skye inisi ja rentoutui lopulta edes jonkin verran. 

”Hyvä tyttö”, Gina kehui naurahtaen, kun Skye näytti istuvan edes hieman rennommin. Nainen vilkaisi kattoa kohden.
”LAUREN! Lopeta lämpimällä vedellä lotraaminen!” Hän huusi yläkerrassa suihkusta nauttivalle tyttärelleen. Vastaus oli naiselle kovin tyypillinen joojoo, mutta suihku ei siitä huolimatta sammunut hetimmiten.
”En tajua miten lämmin vetemme on koskaan riittänyt mihinkään hänen kanssaan”, Gina huokaisi. ”Jouduitko sinä kylmään suihkuun eilen, Skye?”

Skye vilkaisi Ginaa ja räpäytti hämmentyneenä silmiään. 
"Tietty, kävin ensin suihkussa." 

"Kappas", Gina hymähti huvittuneena. "Ehkä Lauren on oppinut siis jotain. Ainakin hän antoi sinulle mahdollisuuden nauttia lämpimästä vedestä ennen kuin käytti sen kaiken."

"Noh, hän on aina ollut minulle mukava!" Skye ähkäisi ja nousi lattialla. Yeti murisi sängystään. 
"... Anteeksi, ei äiti saisi huutaa."

"Niinpä niin", Gina naurahti. "En edes viitsi ajatella, montako kertaa kantelitte kilpaa toisistanne."
"Äiti, olimme alle kymmenen vuotiaita!" Lauren valitti portaista, joita tömisteli vauhdilla alas limenvihreään huppariin ja paksuihin, pörröisiin legginseihin pukeutuneena.
"Parempi?" Gary kysyi Skyelta.

Skye vilkaisi Garya ja nyökkäsi. 
"On, kiitos. Veri kiertää taas."

"Hyvä", Gary hymyili tyytyväisenä. Gina nousi sohvalta tarkistamaan hautumaan jätetyn ruoan tilannetta. Koko talo tuoksui omenapiirakoilta, jotka olivat jäähtymässä keittiön tasolla. Lauren olisi voinut oikein mielellään jättää ruoan väliin ja syödä vain omenapiirakkaa.
"Tulkaa vain pöytään, ruoka on valmista", Gina kutsui nostaen ruokapöytään intialaisesta ruoasta vaikutteita ottaneen tomaattisen kanakastikkeen ja kattilallisen tummaa riisiä. Lauren nyrpisti heti nenäänsä terveellisemmälle riisivaihtoehdolle. Mitä vikaa oli tavallisessa valkoisessa riisissä? Elossa aasialaisetkin olivat, vaikka eivät muuta tuntuneet syövän!

Skye taas oli siitä iloinen, kun tuli keittiöön. 
"Ihanaa syödä kotitekoista ruokaa. Ja Lauren, puhuin eilen läpiä päähäni, en ole syntymäpäiväni tienoilla Lontoossa, pitää juhlia myöhemmin. Assistenttini muistutti ensi-illasta." Koska kaikkihan unohtivat sellaista. 

"Sano tuo sen jälkeen kun olet maistanut sitä", Gina vastasi naurahtaen. Ei ruokaa sopinut etukäteen kehua, vaikka hänen mielestään kastike olikin maistunut kerrassaan herkulliselta.
"Okei, tuo on hyväksyttävä syy lusmuta synttäriviikonlopustasi", Lauren myöntyi. Mikä tahansa muu syy ja hän olisi vaatinut serkun Lontooseen syntymäpäivikseen. "Sitten juhlimme jälkikäteen oikeankin päivän edestä."

"Sitä minäkin." Skye totesi Laurenille kun otti ruokaa lautaselleen. 
"Sain kuvan valmiista mekostani. Se on upea."

"Näytä, näytä!" Lauren pyysi heti välittämättä siitä, miten äiti pyöräytti silmiään. Kyllä ruokapöydässä nyt sai sen verran puhelinta käyttää, että serkku voisi esitellä mekkoaan.

Skye etsi puhelimestaan assistentilta tulleen kuvan. Yläosa oli melko pelkistetty vanhan roosan sävyttämässä mekossa ja yksityiskohdat oli keskitetty vyötärölle. 
"Väri on tribuutti roolihahmoni värimaailmalle."

"Oi kuinka kaunis", Lauren henkäisi. "Hitto kun minäkin voisin joskus pukeutua noin." Hän ei voisi koskaan edes vuokrata pukua, kuten punaisella matolla kulkijat tekivät. Hän pääsisi sitä lähimmäs kenties kahdenkymmenen vuoden päästä, kun se olisi muotimuseossa näytillä. Gina ja Garykin kurottivat vilkaisemaan juhlapukua puhelimen ruudulta.
"Se on todella kaunis", Gina vakuutti.
"Näytät varmasti upealta siinä", Gary lisäsi.

Skye hymyili pehmeästi ja katseli mekkoaan, kunnes pisti sitten puhelimen pois. 
"Kiitos. Halusin jotain pehmeää ja naisellista." Eikä mitään mikä nostaisi skandaalin. 

"Onnistuit siinä täydellisesti", Gina vastasi ylpeä hymynhäivä huulillaan.
"Tahdon elämäsi", Lauren huokaisi. Hänkin tahtoi voida pukeutua näin upeisiin mekkoihin! Hänellä ei ollut koskaan edes mitään syytä moiseen.

Skye naurahti Laurenin sanoille ja pudisteli päätään. 
"Kaikkea sinäkin luulet haluavasi. En ole vaihtamassa kanssasi."

"Julmaa, serkku. Niin perin julmaa", Lauren huokaisi keskittyen syömään ruokaa, vaikka riisistä nyrpistelikin nenäänsä. Ihme terveysintoilua tällainen.

Skye söi kaikessa rauhassa, kiirehtimättä. Syötyään hän vilkaisi toiveikkaasti piirakoita. 
"Emmehän me aio olla mukamas hienoja ja pitää taukoa ennen jälkiruokaa?"

Lauren pärskähti huolestuneelle kysymykselle.
"Luuletko että se onnistuisi tässä taloudessa?" Gina naurahti. Hän joutuisi repimään tytärtään hartiavoimin irti jälkiruoasta, jos sitä ei tarjoiltaisi heti perään.
"Tahdotteko vaniljakastiketta päälle?"

"Joo." Skye vastasi silmiään räpäyttäen. 
"Lauren selvisi aikuisuuteen joten ihmeitä tapahtuu. Ja haluaisin, kiitos. Ja ruoka oli loistavaa, kuten epäilinkin."

"Hei! Tietenkin selvisin. Siitä ei koskaan ollut mitään epäilystä", Lauren puhahti loukkaantunutta teeskennellen ja potkaisi Skyen jalkaa pöydän alla. Gina nousi keräten lautaset kantoonsa ja Gary auttoi siivoamaan pöydän muutoin. Yhtä nopeasti kuin pöytä oli tyhjätty, tilalle oli ilmestynyt puhtaita lautasia ja lusikoita, vuoka piirakkaa ja purkki valmista vaniljakastiketta.
"Käykää kiinni", Gina naurahti. Lauren ei kaivannut toista kehoitusta.

"En minä sinua epäillyt." Skye kiusasi tätiään hymyillen, ottaen piirakkaa serkkunsa jälkeen. Hän valui rullalle tuolissa, näyttäen siltä että kaipaisi huoneen herkun kanssa. 
"Mmmmm, tämä on parasta."

Vanhempia harmaahapsia pöydän ääressä huvitti suuresti, miten onnellisilta molemmat serkukset näyttivät omenapiirakkansa kanssa.
"Te voisitte tehdä tätä ihan itsekin", Gina huomautti huvittuneena, "ei se ole niin vaikea ohje."

Skye vilkaisi tätiään kuin tuo olisi ollut hullu. 
"Koetin. Se ei ollut sama asia. Ja toisekseen, tämä on loistava syy tulla tänne, joten haluatko että opin tekemään tätä itse?"

"Olisihan se pitänyt arvata, että tulit tänne vain omenapiirakan toivossa", Gina voivotteli leikillään. Juuri niinhän veljentyttö oli selvästi sanonut, eikö vain?

Skye pudisteli päätään. 
"Ymmärrä sitten väärin. Mitä peliä pelataan?"

"Vai pelaamaan sinä tahdot päästä", Gina naurahti. Lauren virnisti leveästi.
"Miten olisi ihan perinteinen Monopoli?" Hän ehdotti. Gary pudisti heti päätään.
"Ehei, se on edelleen kielletty peli sinulta. Seinässämme on yhä reikä siitä kerrasta, kun paiskasit silinterinappulan siihen."

Skye räpäytti silmiään. 
"Selvä, ei Monopolia. Muita ideoita?"

"Lautapelit ovat vaarallisia tässä taloudessa", Gary totesi naurahtaen. Monopoli varsinkin tuntui aina saavan Laurenin käymään kierroksilla tavattoman nopeasti. Kai se vain tarjosi liian monta mahdollisuutta suuttua.
"Ömm... Afrikan tähti?" Lauren ehdotti koettaen muistella, mitä pelejä heillä edes oli kaapeissaan. "Alias? Huojuva torni? Scrabble? Cluedo?"

"Afrikan tähti on noista paras. Siinä on kevyet osat." Skye nauroi päätään pudistellen. 
"En halua nähdä palikoiden lentävän."

Lauren pyöräytti silmiään. Ei heillä koskaan ikinä milloinkaan lentänyt yhtään mikään minnekään! Hän lähti noutamaan peliä sillä aikaa kun vanhemmat siivosivat jälkiruoan pöydältä. Turvallisinta peliä olisi pelata siinä eikä sohvalta käsin - ja huonolle häviäjälle voisi aina tarjota lisää omenapiirakkaa, joten häviökään ei ehkä maistuisi niin katkeralta.

Se oli turvallinen ajatus. Skye nousi ylös hakeakseen villasukat, kävellen palatessaan hieman huonekaluja pitkin. Hänen pitäisi levätä ennen Games of Thronesin viimeisen kauden promoja. 

Gina ja Gary seurasivat aavistuksen huolissaan Skyen liikkumista, siinä missä Lauren laittoi pelilautaa valmiiksi heitä varten.
"Kultapieni, menethän käymään lääkärillä, jos tuo ei mene ohi?" Gina vannotti päätään kallistaen. "Testauttamassa rauta- ja ferritiiniarvot, jos ei mitään muuta?"

Skye vilkaisi tätiään ja nyökkäsi hymyillen. 
”Tietenkin. Stressi vain laukesi, siinä kaikki. Voin hyvin.  Näin on käynyt ennenkin kun pysähdyn kiireen jälkeen.” Ei ehkä tässä mittakaavassa mutta oli. 
”Ei tarvitse huolehtia.”

"Selvä", Gina vastasi istahtaen pöydän ääreen. Lauren oli saanut laudan valmiiksi ja valikoi nyt itselleen nappulaa kovin huolellisesti. Kai sillä oli suuri merkitys, minkä värisellä nappulalla pelasi.
"Itsehän sinä kehosi parhaiten tunnet", nainen lisäsi pieni hymy huulillaan. Hän luotti Skyen omaan arvioon voinnistaan. Joskus hän toivoi, että hänellekin olisi suotu sama silloin, kun hän oli kuntoutunut onnettomuudestaan.

Gina antoi aivan liian paljon kunniaa veljentytölleen. Hän oli enemmän tätinsä kaltainen kuin ehkä uskottiin. Yeti ponkaisi naisen syliin tuon istuttua. 
”Jaha, olemme selvästi joukkue Yetin kanssa.”

"Saatte olla", Lauren lupasi jalosti, vaikka vilkaisikin pientä koiraa nauraen. Oli siinäkin otus. Hyvä luoja, jos isän haalimat koirat olisivat tuollaisia, he eivät koskaan saisi mitään tehtyä. Nyt jo koirat kerjäsivät rapsutuksia tallilla joka välissä.
"Minä aloitan koska olen nuorin", Lauren päätti hetimmiten ja heitti noppaa odottamatta, että kukaan ehtisi protestoimaan hänen päätöstään.

”Kakara.” Hän totesi Laurenille tyynesti.Skyellä ei ollut protestoitavaa. Hän heitti noppaa vieressä istuvan serkkunsa jälkeen, ojentaen mokomaa tädillensä. 

"Vanhus", Lauren vastasi silmääkään räpäyttämättä. Peli pysyi yllättävän tasaisena useamman kierroksen, eikä kukaan Lewiksen perheestä kironnut liikoja epäonneaan, kunnes Lauren onnistui kääntämään rosvon ja menettämään vaivalla säästelemät rahansa.

Skye valui hieman pöydän alle löytäessään sen jälkeen rubiinin. 
”Älä tapa minua.”

Lauren siristi silmiään, mutta serkku sai jäädä tällä kertaa henkiin. Isällä ei ollut yhtä hyvä tuuri, kun Gary päätyi aukaisemaan yhden Laurenin ohittamista läpysköistä ja löytämään smaragdin, ja sitten vielä vinoilemaan asiasta. Lauren potkaisi isäänsä kipakasti pöydän alla sääreen ja vannoi voittavansa pelin vaikka se vaatisi millaista ihmettä tahansa.
"Varo, ettei korvistasi ala tulla savua", Gina virnisti tyttärelleen. Lauren näytti keskisormea äidilleen ja heitti noppaa matkustaen eteenpäin pelilaudalla, mutta jäi jumiin laatan kohdalle, jota ei voinut maksaa auki. Seuraavalla kierroksella hän heittäisi ison numeron ja avaisi sen ja siinäpähän muut sitten vinoilisivat.

Skye nauroi serkkunsa temperamentille. Hän löysi vain tyhjän serkun jäätyä jumiin.
”Varo ettei siellä ole toista rosvoa.”

"No ei minulla enää ole mitään menetettävää", Lauren puhahti. Hän oli suorastaan toivonut, että Skye kääntäisi rosvon. Se olisi palvellut serkkua oikein, kun tuo oli kerran mennyt ja löytänyt rubiinin. Vaivalla odotetun kolikon takaa ei löytynyt yhtään mitään, mikä sai Laurenin puhahtamaan. Ei olisi pitänyt jäädä odottamaan tyhjälle.

Se vain nauratti. Skye pudisteli päätään ja skippasi itse kolikon ajattelematta sen enempiä. Ei olisi kannattanut sillä kertaa mutta eipä hän sitä tiennyt. Hänelle oli tärkeintä tässä yhdessäolo.

Yhdessäolo alkoi saada varsin tragikoomisia piirteitä, kun Lauren onnistui vihdoin löytämään topaasin, lähti meritietä saarelle ja löysi sieltä tyhjän sekä toisen pelin kolmesta rosvosta. Nuori nainen oli kaikkea paitsi hyvä häviäjä, ja mutisi jo nyt turhautuneena siitä, miten peli oli selvästi häntä vastaan. Väliäkö sillä, että hän oli itse laittanut kolikot paikoilleen eikä kukaan muu siis ollut voinut edes huijata. Peli oli silti häntä vastaan. Ginan ilme tuskin värähti, kun nainen löysi jahdatun Afrikan tähden, mutta Lauren näytti valmiilta kaatamaan koko pelilaudan ympäri. Asiaa ei auttanut lainkaan se, miten Gary löysi viimeisen rubiinin. Lauren puhisi tyytymättömänä kun Gina suunnisti kaikessa rauhassa kohti lähtökaupunkia, ja Gary etsi rahojen turvin jäljellä olevia hevosenkenkiä. Ja Lauren oli jumissa pienellä saarella voimatta liikkua enempää kuin kaksi askelta vuorollaan kohti maata. Helvetin peli!

Skye vain pidätteli naurua, jahdaten hevosenkenkiä kilpaa Garyn kanssa pitkin maita ja mantuja. Hän löysikin yhden, mutta auttamattomasti liian myöhään kun vertasi Ginan sijaintiin pelilaudalla.

Gary törmäsi pelin viimeiseen rosvoon jahtinsa aikana, mikä sulki miehen auttamattomasti ulos kilpailusta, ja niin Gina sai kaikessa rauhassa palata Kairoon. Lauren ehti juuri ja juuri pois saarelta siinä kohtaa, mikä ärsytti nuorta naista tavattoman paljon.
"Tämä peli on aivan perseestä", Lauren julisti huitaisten kämmenellään pöytää niin, että muutama laudalle jäänyt kolikko tärähti.

Skye pärskähti ja nousi ottamaan lisää piirakkaa. 
”Noh, ei ole. Älä ota sitä noin raskaasti.” Samalla nainen vilkaisi puhelintaan. 
”Hei isä. Ei, olet Gin— niin, tulin tänne muutamaksi päiväksi. Ei, kaikki on hyvin. En. En. En tietenkään ole. Kaikki hyvin.” Vastaukset tulivat kuin harjoiteltuina nauhalta.

"Helppohan sinun on sanoa", Lauren mutisi. Hänet oli ryövätty kahdesti ja jätetty jumiin saarelle! Gina kuunteli huvittuneena puhelua.
"Sano terveisiä velikullalleni", hän supisi Skyelle, kun Laurenkin nousi hakemaan lisää piirakkaa. Gary koki parhaaksi siivota pelilaudan nopeasti sillä aikaa pois, ennen kuin se todella koettelisi Laurenin itsehillintää. Lautapeleillä oli taipumusta mennä tyttären sieluun ja pahasti.

Skye huokaisi. 
”Ginalta terveisiä. Ei, ei ollut sarkastinen. Hei hei. Ei kun hei. Nyt riittää. Hyvää viikonloppua.” Ainluoja miten vanhemmat osasivat käydäkään hermoille.

"Totta kai se oli sarkastinen tervehdys", Gina totesi Skyen katkaistua puhelun. "Ei minulla ole minkäänlaisia muita."

”Shhh! Ei hänen tarvitse sitä tietää.” Skye puhisi tädilleen j istui alas uuden piirakanpalan kanssa. 
”Heille oli tullut olo että voin huonosti.”

Gina pyöräytti silmiään moiselle tiedolle. Hyvä luoja! Hänen veljensä oli itse päästään sairas. Paljon pahemmin kuin Skye voisi koskaan olla fyysisesti sairas, vaikka jäisi kuvauksissa stunttiauton alle.
"Eivätkä he tietenkään voineet uskoa siihen, että olisit kyllä ilmoittanut, jos olisit matkalla sairaalaan. Tai minä olisin ilmoittanut", nainen puhahti silmiään toistamiseen pyöräyttäen.

”Eivät.” Skye vahvisti hymyillen. 
”Kai äiti kohta on taas vakuuttunut että minulla on leukemia.”

"Voisiko heidät sulkea kuukaudeksi tai pariksi pakkohoitoon", Gina pohti ääneen päätään pudistellen. "Se tekisi heille vain hyvää."

”Epäilen ettei se onnistu.” Skye mutisi hiljaa piirakkaa suussaan.

"Sääli, kun hulluillakin on oikeudet tässä maassa", Gina huokaisi. Hänen veljensä olisi tarvinnut hoitoa vaimoineen jatkuvaan pelkotilaansa tyttären voinnista. Ylihuolehtiva käytös ei auttanut yhtään ketään! Se vain kulutti vanhempia ja raastoi tytärtä, ja jos jotain sattuisikin, huolehtiminen etukäteen ei muuttaisi yhtään mitään. Miksei hänen umpikalloinen veljensä voinut ymmärtää sitä?
"No, nyt voit nauttia vielä pari päivää vapaudesta täällä. Kukaan ei epäile, että sinulla on leukemia tai mitään muutakaan."

Skye naurahti. 
”Älä nyt, voisi olla koska olen alttiimpi sellaisille tämän takia.” Nainen juoksutti sornet läpi vaaleasta raidasta kädessään.

"Tarpeeksi kun tutkii niin alttiutta löytää vaikka mille. Hengittäminenkin on vaarallista", Gina pyöräytti silmiään. "Ei toki niin vaarallista kuin hengittämättä jättäminen, mutta silti", hän naurahti.

”Mutta tulee siinä nieltyä kaikenlaisia saasteita!” Skye totesi nauraen ja pyöräytti silmiään. 

"Kyllä sinun on ehdottomasti elettävä loppuelämäsi kuplassa", Gina päätti nyökytellen päättäväisesti. "Ettet vain hengitä vahingossakaan siitepölyä."

”Hyvä että ymmärrät.” Skye pudisteli yhtälailla päätään. Nyt olo alkoi jopa helpottaa. 
”Onneksi he eivät kuule sinua niin et saa saarnaa.”

"En kuuntelisi sitä", Gina totesi harteitaan huolettomasti kohauttaen, kun hymy nyki suupieliä.
"Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi murehdittavaa ilman, että keksii vielä lisääkin ongelmia."

"Oletkin ainoa." Skye myönsi silmiään pyöräyttäen. Hän nousi ylös ja venyttely hieman. Mihin päivä oli karannut? Nukkumiseen luultavasti. 
"Voisin mennä nukkumaan. Jos huominen onnistuisi vähän paremmin."

"Minulla on kokemusta veljestäni koko elämäni ajalta", nainen naurahti. Hän oli oppinut käsittelemään Thomasta niin hyvin kuin miestä nyt vain saattoi sivummalta käsitellä.
"Hyvää yötä", Gina ja Gary toivottivat yhteen aamuun siinä missä Lauren nousi ylös suunnatakseen yhdessä Skyen kanssa yläkertaan ja makuuhuoneeseen.
"Sepä oli päivä", nainen totesi alkaessaan vaihtaa yöpukuunsa. "Mutta hei, kesytit äidin!"

Skye hymähti serkkunsa sanoille ja pudisteli päätään. 
"Esitin säälittävää, joka olen."

"Pah", Lauren puhahti. "Sääli ei tehoa äitiin. Hän syö sääliä aamupalakseen."

"Tehoaa kun pikku-Skye itkeskelee olevansa yksinäinen ja ties mitä." Hän huokaisi syvään ja pudisteli päätään kun vaihtoi pyjamaansa. Peiton alle ja sitten yöunille.

"Sinun pitää siis opettaa minua. Minä en ikinä onnistu", Lauren naurahti. Hän käpertyi tyytyväisenä peiton alle vilkuillen vielä hetken serkkuaan. Skyen pitäisi tulla kylään useammin, se oli selvää. Ja huomenna he viettäisivät hauskan päivän hevosia ratsastaen ja maastoissa rymyten, kun nainen voisi paremmin.

Maanantai 24. syyskuuta 2018 - alkuilta, Newcastle

Oli vaatinut tänään paljon päästä Ginasta eroon. Täti oli rakas, mutta tänään ollut suorastaan mahdoton. Skye oli unohtunut tuijottelemaan itseään hetkeksi hotellin peilistä ja jäänyt pohtimaan olisiko dorkaa laittaa aurinkolasut päähän vai ei. Hän päätyi laittamaan isot silmälasit päähänsä, hämäyksen vuoksi. Hiukset saivat olla kiharrettuna auki ja jalkaansa hän pujotti ruusukultaiset, metallinhohtoiset korkokengät jalkaansa. Siitä oli hyvä kadota lopulta hotellin takaa suoraan taksiin ja saapua ravintolalle. Skye oli varmuuden vuoksi nostanut tumman smaragdinvihreän syystakin kaulukset pystyyn. Jos se antaisi kaksi minuuttia enemmän aikaa olla jäämättä kiinni henkilöllisyydestään. 

Bex oli yleensä myöhässä kaikkialta ainakin minuutin, mutta yleensä enemmänkin. Tänään hän oli tehnyt kaikkensa ehtiäkseen ajoissa valitulle ravintolalle ja yllätti kenties eniten itsensä, kun oli oikeasti paikalla muutamaa minuuttia ennen sovittua aikaa. Tosin olisihan se pitänyt arvata, että Skye oli ehtinyt hänen edelleen. Bex oli siistiytynyt parhaansa mukaan ja jättänyt kaikista rikkirevityimmät farkkunsa kotiin. Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun hän oli viimeksi pukeutunut treffeille. Oli tuntunut mahdottomalta löytää vaatteita, jotka sopisivat tänne. Lopulta mustat hyvinistuvat farkut, valkoinen siisti neule ja musta nahkatakki olivat täyttäneet hänen vaatimuksensa. Harmaa huivi suojasi kurkkua kylmältä viimalta, kun hän käveli muutaman korttelin matkan ravintolalle. Eihän se nyt olisi käynyt päinsä, että isä olisi pudottanut hänet ihan ravintolan eteen! Hän kiihdytti hieman askeltensa tahtia kiirehtiäkseen Skyen luokse korollisissa nilkkureissaan. Vähän edes pituutta lisää, kun hän oli muutoin niin kääpiökasvuinen!
"Toivottavasti et joutunut odottamaan liian kauan", Bex virnisti toispuoleinen hymy huulillaan naiselle tervehdykseksi. Olisi kai pitänyt tuntea olonsa hermostuneeksi, mutta hän oli sullonut moisen tunteen vaatekaappiin hylättyjen asukokonaisuuksien seuraksi.

Skye selasi puhelintaan silläaikaa, pyöräyttäen kevyesti silmiään assistentin tekstiviesteille. Mokoma panikoija. Hän huokaisi ja sulloi puhelimen pieneen mustaan laukkuunsa. 
"Hei. Ei, en. Ehdin vilkaista puhelinta." Hän lupasi hymyillen, vilkaisten ravintolaa. 
"Mennäänkö?" 

"Loistavaa", Bex vastasi ja nyökkäsi. Turhaan he ulkona seisoisivat tuulen riepoteltavina, kun ravintolan ovet olivat niin lähellä. Hän työnsi oven auki pitäen sitä Skyellekin auki, ja jäi odottamaan tarjoilijaa viemään heidät hänen nimellään varattuun pöytään. Ehkä se oli ollut vähän liioittelua, mutta hän oli tahtonut varmistaa etteivät he joutuisi vahingossakaan odottamaan. Se oli myös tarjonnut mahdollisuuden pyytää pöytää mahdollisimman kaukana kaikesta, vaikka tuskinpa se paljoa yksityisyyttä tarjoaisi siitä huolimatta. Mutta jos edes ihan vähän. Onneksi englantilaiset eivät olleet kovin iholle tunkevaa väkeä, yleensä. Ehkä Skye muuttaisi sen.
"Miten viikonloppusi sujui?" Hän kysyi riisuen nahkatakkinsa kerrankin siististi naulakkoon, eikä vain heittänyt sitä penkille viereensä.

Skyellä oli röyhkeimpien tapausten kohdalla se joka sai nuo lähestymään ja unohtamaan oman tilan käsitteen. Skyen vihreän takin alta paljastui valkea sifonkipaita ja syvänvihreä vekkihame. 
"Hyvin. Varsaterapia on aina parasta." Hän totesi hymyillen leveästi ja asetteli hameensa siististi istuessaan. 
"Ratsastin vähän nuoria lauantaina ja juoksutin eläkeläisiä."

Siinä missä hän ei osannut olla luonnollisesti minkäänlainen hame tai mekko päällä (ellei kyseessä ollut ihonmyötäinen pikkumusta, joka venytti säädyllisyyden rajoja), Skyen päällä vekkihame näytti upealta.
"Ei paha viikonloppu", hän naurahti. Kukapa ei nauttisi varsojen kanssa puuhastelusta? "Näytät oikein kauniilta. Selvästi ulkoilma Skotlannin metsissä sopii sinulle", Bex lisäsi vilpitön hymy huulillaan. Skye nyt tosin taisi kuulla kommentteja ulkonäöstään joka välissä, mutta ei hän nyt voinut olla hiljaakaan.
"Minun viikonloppuni oli paljon vähemmän herttainen", hän naurahti. Sitä se teetti, kun vei useamman hevosen ihan nurkan takana olleisiin kansallisiin luokkiin. "Paljon vettä, mutaa ja hikisiä hevosia."

Skye veti hiuksia korvansa taaksen, hymyillen leveästi. Hymy vain oli vakio naisen kasvoilla. 
"Ei ollenkaan." Kehu sai naisen naurahtamaan, hänen nojatessa kevyesti kyynerpäänsä pöytään. Kättä pitkin kiipesi vaalean ja rusketuksen läikikäs, epäsäännöllinen raja. 
"Ei sekään huono ole jos pitää siitä." 

"Ei lainkaan", Bex vakuutti hymyillen. Ei tosiaankaan. Hän oli nauttinut kilpailuista suuresti, ja saanut jopa alle yhden huipputuloksen niin monen epäonnistumiselta tuntuneen suorituksen jälkeen. Se jos mikä oli ollut syy leveälle hymylle - eikä tieto treffeistä Skyen kanssa ollut haitannut lainkaan. Hän ihmetteli, ettei Emily ollut jo läimäissyt häntä kunnolla kaikesta pirteydestä ja innoissaan pomppimisesta. Zoe ainakin oli näyttänyt siltä, että oli toivonut voivansa haudata hänet lantalaan.
"Mutta ehkä se on tarpeeksi puhetta töistä", hän naurahti ottaen vastaan ojennetun ruokalistan. Skye ei voisi erityisemmin puhua omista tulevista töistään, ja menneistä voisi etsiä netistä - ja hänen kilpailutuloksensa olivat yhtä julkisia nekin.
"Mitä suuri ja mahtava tähti tekee iltaisin kotona, kun ei ole mitään tärkeää ohjelmaa?" Hän naurahti silmät hymystä siristyen.

Emily oli jättänyt asian sikseen vain koska oli itse sietämätön Lexan takia. Skye otti listan vastaan kiittäen kohteliaasti tarjoilijaa. 
"Mitä teen? Minä istun kotona tädin neulomat villasukat jalassa lukemassa, koira sylissä." 

"Vai olet sinä lukutoukka", Bex vastasi hymy huulillaan. "Mikä on viimeisin kirja, jonka olet lukenut?" Hän ei edes muistanut, milloin viimeksi oli lukenut kokonaisen kirjan - ja oliko hän edes koskaan päässyt loppuun kirjaa, joka ei ollut osa Harry Potterin maailmaa.

"En jostain syystä halua katsoa elokuvia." Skye totesi nauraen, miettien hetken. 
"Se taisi olla jokin Paulo Coelhon kirjoista."

"Se on hyvä huomio", Bex naurahti. Olisi varmasti outoa nähdä itsensä kotona televisiossaan.
"Hetkinen, etkö siis ole katsonut edes Thronesia?" Eihän se nyt voinut olla! Hän toivoi, että voisi käyttää kännykkäänsä googlatakseen, kuka ihme Paulo Coelho oli ja mitä mies oli kirjoittanut, sillä hän ei voinut vannoa koskaan edes kuulleensa nimestä ennen.

Skye naurahti ja pudisteli päätään. 
"Olen kyllä nähnyt elokuvia ja kaiken mitä olen tehnyt, tietenkin! Mutta jos todella haluan rentoutua, en halua katsoa televisiota." Lukeminen oli todella rentouttavaa. 
"Mitä sinä teet kun et ole tekemisissä hevosten kanssa?"

"No hyvä", Bex huokaisi helpottuneena. "Ihmisissä, jotka eivät ole katsoneet Thronesia on jotain pahasti vikana." Lexassa oli monesta muustakin syystä, mutta tämä oli vain hyvä esimerkki siitä miten pahasti nainen oli rikki.
"Ulkoilen, pyörin kaupoilla ja eksyn Youtubeen", nainen listasi naurua äänessään. "Hevosten kanssa ei jää paljoa aikaa säännöllisille harrastuksille."

Skye huomasi että painoi sen mieleensä. Hei, näiden piti olla yhdet treffit, mutta ilmeisesti hänestä ei ollut suhtautumaan toiseen ihmiseen niin. Päätettyään mitä hän halusi, nainen laski listan sormistaan ja pyöritteli keskisormessa olevaa sormusta. 
"Youtubeen? Mitä sinä sieltä katselet? Hevosvideoita kuten Lauren?"

Bex tiesi jo tilauksensa, sillä oli käynyt läpi listaa netistä jo ravintolaa harkitessaan. Hän oli epäillyt, ettei malttaisi keskittyä listan lukemiseen, kun Skye istui niin lähellä. Mukamas kotona kaappiin suljettu jännitys tuntui livahtaneen huomaamatta takaisin vatsanpohjalle. No, ei hän voisi enää pahempaa vaikutelmaa itsestään antaa kuin mitä oli tehnyt jo Selkien selästä pudotessaan ja aidalla keikkuessaan.
"En", nainen naurahti, "ainakaan aina." Hyvä on, kyllä hänkin katsoi hevosvideoita aina silloin tällöin, mutta ne olivat lähinnä kisavideoita. Ei hevostubettajien selityksiä poneistaan, vaikka hän kyllä tunnisti suuren osan hevostubettajistakin. Hänen selityksensä taisivat olla aika ohuita?
"Vähän mitä sattuu. Sinne on helppo eksyä. Etsii yhden kappaleen, ja tuntia myöhemmin kuuntelee salaliittoteoriaa, johon liittyy Yhdysvaltain dollarin kuosi", hän nauroi huvittuneena. Ihmisillä oli liikaa aikaa!

"Aina. Mutta vain joka toinen kerta? Ai hyvä jumala." Skye ähkäisi päätään pudistellen kun salaliittoteoriat tulivat puheeksi. 
"Ihmisillä on aivan liikaa aikaa ja sitten järjettömyydet laitetaan vielä esille nettiin." Se puuttui että hänen yliaktiiviset vanhempansa keksisivät tehdä samoin. Tarjoilijan palatessa hän tilasi itselleen ribsit coleslawlla ja maalaisraskalaisilla, vilkaisten Bexiä. 
"Juotko punaviiniä? Haluaisin ja yksin ei tule juotua pulloa." 

"Vaikka sitten niin", Bex lupasi naurahtaen. Ehkä parempi kuin sanoa, että hän oli nähnyt useamman Skyenkin haastatteluista vuosien varrella. Se olisi varmasti outoa. Hän tilasi itselleen t-luupihvin, sillä olihan tämä ehdottomasti sopiva tilaisuus moiseen.
"Totta kai", hän vahvisti hymy huulillaan. Mitäpä kunnon pihvi olisikaan ollut ilman punaviiniä kaveriksi.
"Mutta se on kyllä totta, että sosiaalinen media ja netti on tehnyt kaikkien järjettömyyksien levittämisestä helpompaa", hän myönsi palaten aiempaan keskustelunaiheeseen huvittuneena. "Olkoonkin, että minulla olisi paljon vähemmän kiristysmateriaalia Laurenista, jos niin ei olisi, joten ehkä tälläkin on puolensa", hän virnisti.

Se olisi outoa tavalla joka ei olisi hyvä millään tasolla. 
"Kehtaakin kiristää serkkuani." Nainen totesi huvittuneesti. Ei hän oikeasti - ehkä - välittäisi, kuka tietäisi? 
"Sosiaalinen media vie järjen aina silloin tällöin."

"Tarvitsen jotakin, millä iskeä takaisin kun hän meinaa kiristää minua", Bex puolustautui leveällä hymyllä. Heidän ystävyytensä oli naljailua ja toisen kiroamista syvimpään kaivoon, mutta hän ei olisi vaihtanut siitä mitään.
"Voin vain kuvitella. Täytyy olla raskasta olla koko ajan niin... valokeilassa", hän nyrpisti hieman nenäänsä. Kukaan ei ansainnut sellaista elämää päivästä toiseen, vaikka kyllähän siihen tottui.

"Ai, teidän ystävyytenne pohjaa sellaiseen." Skye totesi ymmärtäväisesti. Kun listalta oli valittu hyvä viinipullo, hän vapautti tarjoilijan heidän pöydästään. 
"Siihen tottuu. Ilman valokeilaa en voisi tehdä työtäni."

"Ehdottomasti", Bex myönsi. Turha sitä oli kieltääkään. Lauren tuskin oli hehkuttanut häntä koko viikonloppua serkulleen.
"Sekin on totta. Mutta on se silti ikävä ajatella, ettet saa olla rauhassa välttämättä silloinkaan kun tahtoisit sitä itse." Kyllähän jokainen viihtyi huomion keskipisteenä silloin tällöin, mutta aina, ilman, että se olisi varsinaisesti oma valinta? Skyeparka.

Siksi naisella oli ne valtavat nörttilasit. Ne hidastivat miettijöitä edes hetkeksi, muuttaen kasvonpiirteitä jotenkin.  Hän ei tiennyt mikä siinä oli. 
"Se on totta kyllä. Mutta olen huomannut että kun yleensä ottaa hetken aikaa, silloin kun oikeasti pyydän, saan olla rauhassa menettämättä kasvojani."

Bex nyökkäsi. Sekin kävi järkeen. Hän oli vain tyytyväinen, ettei Skye ärsyyntynyt julkisuuden kääntöpuoleen tai tuntenut tulevansa sen kuristamaksi.
"Joten olet enemmän kirja- kuin elokuvaihmisiä. Entä musiikki? Millaista musiikkia kuuntelet?" Bex kysyi päätään kallistaen. Eikö ensimmäisten treffien ollut tarkoitus olla tutustumista varten? Tai jotain. Hän oli niin ruosteessa, ettei tiennyt miten päin olisi ollut. Ainakin hän oli vielä onnistunut puremaan kieltään eikä lipsumaan kaikkiin niihin iskurepliikkeihin, joita yleensä viljeli ulkoillessaan. Hän tosin epäili, etteivät ne olisi toimineet yhtään niin hyvin Skyeen kuin aamuyön tunteina klubin metelissä johonkin nuoreen herraseen.

Skye olisi saattanut huvittua, mutta lähteä tilanteesta eikä katsoa uudelleen taakseen. 
"Musiikki? Rockia." Skye seuraili Bexin ilmettä sen sanoessaan. Se usein yllätti ihmisiä. 
"Entä sinä?"

Bex siristi silmiään.
"Millaista rockia? Beatles?" Hän kysyi päätään kallistaen huvittunut pilke silmissään. Tämä oli tärkeä tieto! Rockmusiikki oli jakautunut niin moneen osaan, että täytyihän tästä kysellä enemmän.
"Indie rock ja elektroninen rock on ehdottomasti suosikkejani tyylilajeina. Vanhemmasta tuotannosta ehdottomasti Queen ja Led Zeppelin ovat lyömättömiä. Muse, Imagine Dragons ja Arctic Monkeys ovat myös loistavia."

Skye kuunteli Bexiä hymyillen. 
”Oh, kanssasi voisi jakaa auton pidemmälläkin matkalla. Queen. Myles, Cranberries, Muse... esimerkkejä.”

Bex virnisti voittoisana.
"Ei huonoja valintoja lainkaan", nainen vakuutti. "Cranberries on tuttu minullekin. En viitsi edes laskea, montako heidän levyistään minulla on kotona."

”Kaikki. Vinyyleinä osa kappaleista...” Skye keräili niitä. Kun ei muutakaan keksinyt. 

"Tuo on jo omistautumista", Bex naurahti. "Minulta puuttuu pari levyä, sen tiedän, eikä vinyyleitä ole. Tai no, ehkä isän vanhoissa vinyyleissä on, mutta ei niille ole soitinta." Ehkä hän joku päivä saisi aikaiseksi ostaa sellaisen, mutta hyvänlaatuiset vinyylisoittimet maksoivat hieman enemmän kuin hän oli halukas maksamaan tässä hetkessä.

Skye naurahti pehmeästi.
”Pitää olla harrastuksia.” Ja hänellä oli rahaa niihin. Ruoat saapuivat häiritsevän nopeasti, mutta ehkä syynä oli tarjoilijan aavistuksen liian kauan Skyessä viipyvä katse. 

"Se on kieltämättä tärkeää", Bex myönsi. Hän kurtisti kulmiaan saapuville ruoille. Ei kai minkään aterian kuulunut olla näin nopeasti valmis ravintolassa, jossa oli paljon muitakin asiakkaita?
"Minusta tuntuu, että saamme erityiskohtelua", Bex huomautti huvittuneena, kun tarjoilija oli täyttänyt heidän punaviinilasinsa ja lähtenyt takaisin palvelemaan muita pöytiä. "Hyvää ruokahalua", hän vielä toivotti.

Skye hymyili viattomasti. 
"Sellaista sattuu joskus minulle, en tiedä miksi." Hän kohautti olkiaan, kuin ei olisi muka mistään mitään tiennyt. Viaton otus. 
"Sinulle myös." Hän ei liiemmin kursaillut kun hylkäsi haarukan ja veitsen, vetäen luita irti toisistaan ja kaatoi kupista barbequekastiketta päälle. Ainoa tapa syödä näitä.

"Minulla on aavistukseni", Bex naurahti hiljaa. Parempi sekin kuin kommentoida, miten se johtui varmasti Skyen taianomaisesta kauneudesta tai jotakin muuta yhtä noloa. Miksei hän osannut olla normaalisti treffeillä?
"Kiitos", nainen vastasi leikaten kunnon pihviveitsellä valtavaa t-luupihviään. Hän olisi voinut vannoa, että annoksen asettelukin oli tavallista tarkempaa. Skyella oli kummallinen vaikutus ympäröivään maailmaan - tosin hyvähän hänen oli sanoa, kun hänkin oli käyttäytynyt kuin kaistapää tavatessaan naisen ensimmäisen kerran.
"Maistuuko?"

Skyellä tosiaan oli vaikutus ihmisiin, kuten varmasti monella muullakin ihmisellä joka oli hänen asemassaan. Siksi hän rakasti vierailujaan Skotlannissa. Hän unohtui syömään toviksi, siistien sitten sormiaan annoksen kyljessä tulleella kosteuspyyhkeellä. 
"Taisin juuri rikkoa kaikkia ensitreffien sääntöjä sopivista ruoista. Miten paljon kastiketta on naamassani?"

Hiljaisuudessa syöminen kävi Bexille enemmän kuin hyvin, varsinkin kun hiljaisuus ei tuntunut epämukavalta tai painostavalta. Ehkä olisi ollut tärkeämpää puhua ja yrittää antaa itsestä fiksu vaikutelma, mutta hänestä tuntui, että se tilaisuus oli jo menetetty. Nainen ei kuitenkaan voinut mitään pehmeälle hymylle, joka hiipi huulille Skyen pohdinnan myötä.
"Säännöt on tehty rikottaviksi", Bex totesi ja kohotti kätensä näyttäen suupieltään peilikuvana Skyelle. "Vain tuossa. Syöt aivan liian siivosti näin sottaista ruokaa."

Skye naurahti ja pyyhki kasvojaan, vilkaisten paperia. 
"Jos joku ottaisi kuvan, en haluaisi olla naama täynnä kastiketta ja ihailla sitä juorupalstoilla."

"Jos joku ottaisi kuvan, se tuskin olisi suurin ongelmasi", Bex huomautti naurahtaen. Pieni kastiketahra suupielessä ei tainnut olla mitään sen rinnalla, jos joku tunnistaisi hänet. Kun joku tunnistaisi, muistellen kaikkia aiempia otsikoita hänestä. Sosiaalinen media oli perseestä.
"Sitä paitsi, saat kastiketahrankin näyttämään suloiselta."

Skye nyrpisti huvittuneena nenäänsä. 
"Siitä tulisi skandaali. Minä en saisi syödä kuin salaattia ja sitärataa jotta pidän myyttiä yllä." Nainen naurahti. 

"Turha sellaista ikävää myyttiä on ylläpitää", Bex naurahti. Jokainen sai syödä mitä tahtoi! Sitä paitsi, Skye varmasti liikkui paljon, joten turha murehtia syömisistä.
"Mietin ensin yhtä burgeripaikkaa, mutta sitten ajattelin että se olisi ehkä vähän liian kova lasku tasoon, johon olet yleensä tottunut", Bex virnisti toispuoleisesti.

Skye kohotti kulmaansa. 
"Suurin herkkuni on tätini tekemä omenapiirakka ja lempiruokani on mummoni tekemä lihapata, joten en tiedä mistä laskusta sinä puhut."

Bex naurahti ja kohotti kättään antautumisen merkiksi. Selvä. Skye söi ihan tavallista kotiruokaa siinä missä suuri osa muustakin maailmasta.
"Ginan omenapiirakka on kyllä laittoman hyvää", Bex myönsi. "Hän lupasi että saan reseptin kun voitan hänet jossakin luokassa. Voi olla että joudun odottamaan sitä reseptiä aika pitkään", hän nauroi päätään pudistaen.

Skye hymyili vinosti toisella suunpielellään. 
"Ha, minulla on se! Mutta en osaa leipoa. Voin kertoa että se ei maistu samalta jos tekee itse."

"Tietenkin sinulla on se", Bex naurahti. Tietenkin Gina oli ylpeä sukulaistytöstään. Veljentytöstä? Hän ei ollut enää aivan varma, miten Gina oli Skyeen viitannut tallikäytävällä säikytellessään asiakkaita kauemmas naiseta.
"Oi, minä haluan sen vain jotta voin värvätä Lexan tekemään sitä", Bex tunnusti huvittuneena. "En usko että onnistuisin itse, joten parempi käyttää hyödyksi ystäviä, joilla on paljon enemmän taitoja. Minun taitoni ovat muualla kuin keittiössä." Hevosen selässä, kenties.

Skye mietti hetken. 
"... Lexa oli se hauska amerikkalainen joka ei tiedä mistään mitään jos se ei ole kirjassa?" Nainen varmisti vielä.
"Ja joka rakastaa koiria? Oh, haluatko jälkiruokaa?"

"Juuri se", Bex vahvisti nyökäten. "Lauren ja minä olemme koettaneet sivistää häntä, mutta se on aika toivoton operaatio. Serkkusi voi varmasti kertoa siitä kaiken." Mutta tämä oli toki paljastanut ammottavimman aukon Lexan sivistyksessä, jonka hän oli vannonut korkeimman omakätisesti korjaavansa. Lauren oli ollut heti mukana. Game of Thrones maraton marraskuussa, kun Emily olisi Australiassa ja Lexa kuolemassa tylsyyteen kotona.
"Itseasiassa, mikä on mielipiteesi kunnon pirtelöistä?" Bex kysyi naurahtaen. Ehkä Skye oli enemmän kakkuihmisiä, mutta ei se haittaisi kysyä. Ainakin hänellä olisi hyvä tekosyy houkutella Skyeta jatkamaan iltaa hänen kanssaan.

Skye kallisti päätään ja naurahti. Ehkä pitäisi kysyä Laurenilta lisää. 
"Pirtelöistä? Olen utelias."

"Tiedän mistä saa kaupungin parhaat pirtelöt", Bex vastasi viattoman hymyn kera. Se, että siellä sattui myös olemaan biljardipöytä ja useampi keilarata oli vain iloinen sattuma. Ehkä hän voisi houkutella Skyen pelaamaan biljardia kierroksen tai pari.
"Riittääkö uteliaisuutesi pieneen seikkailuun?"

Skye nojautui pöydän yli virnistäen. 
"Aina. Niiden on parempi olla vaivan arvoisia." Skye virnisti, pyytäen tarjoilijaa heidän luokseen jotta he saisivat laskunsa. 

"Auts, loukkaat nyt kovasti tunteitani epäilylläsi", Bex virnisti takaisin. Hän kaivoi lompakkonsa esiin tarjoilijaa odotellessaan ja vilkaisi silmät siristyen Skyeta.
"Minä pyysin sinua ulos", hän muistutti naista vetäen pienestä lompakostaan pankkikorttinsa esiin. Skyen oli turha kuvitellakaan maksavansa.

Skye veti henkeä, mutta sulki suunsa. Selvä, ei vastaväitteitä. 
"Kerran sanot niin." Hän naurahti pehmeästi. 
"Ja tietenkin, lupasit minulle perhaita pirtelöitä."

Bex hymyili iloisesti saatuaan tahtonsa läpi ilman sen suurempaa vääntämistä.
"Lupasin tämän kaupungin parhaita pirtelöitä", Bex korjasi naurahtaen. "Mutta jos ne peittoavat Amerikan herkut niin hyvä vain." Hän maksoi nopeasti laskun lisäten tipin suoraan kortilta veloitettavaan summaan ja nousi pöydästä tarjoten Skyen takkia naiselle.
"Sinne on ehkä kymmenen minuuttia kävellen. Haluatko taksin? En tajunnut edes kysyä ensin", Bex pudisti päätään kiroten itseään. Hän oli liian tottunut kävelemään paikasta toiseen, mutta ehkä olisi ollut parempi istuskella pöydän ääressä siihen asti, että taksi olisi valmiina odottamassa ravintolan edessä.

Skye siristi silmiään ja hymyili. 
"Kävellään. Siellä on pimeää ja takissa on kaulukset." Skye totesi hymyillen. Ulkona oli helpompi piilotella. 

Bexkin suli hymyyn nyökäten. Käveleminen oli aina hyvä vaihtoehto, jos häneltä kysyttiin. Sitä paitsi se tarjosi mahdollisuuden nauttia Skyen seurasta hetken pidempään - vaikka hän toivoikin kovin, että onnistuisi houkuttelemaan naisen pelaamaan pöydän ääreen kanssaan. Se takaisi, ettei Skye lähtisi ihan heti karkuun. Ehkä.
"Älä huoli, ei kukaan katso sinua kahdesti kun olet kanssani", Bex kiusasi virne huulillaan. Niin varmaan. Häntä lähinnä katsottaisiin kahdesti, kun ihmiset koettaisivat päätellä, oliko hän 14-vuotias, joka oli päässyt äitinsä meikkeihin käsiksi, vai ihan oikea aikuinen, jolla ei ollut kotiintuloaikaa.

Nainen naurahti Bexin sanoille ja pudisteli päätään. 
"Ihailen itseluottamustasi." Hän veti takkia niskaansa, varmistaen että kaulus peitti tarpeeksi ja asteli sitten ravintolasta ulos. Viileä ilma teki oikeastaan jopa hyvää. 

"Hyvä, sillä se on suurin piirtein paras puoleni", Bex vastasi naurahtaen. Hevosten kanssa itseluottamus oli kaiken alku ja juuri. Hän oli melko varma että Gina oli jauhannut siitä useaan otteeseen valmennuksissaan.
"Jos voisit olla kuka tahansa henkilö yhden päivän ajan, kuka tahtoisit olla?" Bex kysyi lähtiessään kävelemään hämärässä illassa oikeaan suuntaan.

Skye puraisi huultaan. Kysymys oli vaikea. Kuka hän olisi, jos saisi valita? 
"Olisin päivän tavallinen toimistotyöntekijä. Terve, normaali, hajuton. Näkymätön. Kävisin kaupassa rauhassa, kävisin ulkona rauhassa, nauttisin siitä ettei minulta odoteta mitään suurta. Sinä?"

"Toimistotyöntekijä?" Bex räpäytti yllättyneenä silmiään. Kuka tahtoi olla jumissa toimistossa, jos voisi olla ihan mitä tahansa? Hän joutui hetken miettimään, kuka tahtoisi olla.
"Trump", hän vastasi lopulta kiero virne huulille hiipien. "Haluaisin tietää mitä ihmettä hänen päässään liikkuu." Eikä se varsinaisesti haittaisi, jos hän voisi siinä sivussa erota presidentin virasta Trumpina. Sehän olisi vain hyvä kaikille, eikö?

Skye kääntyi hitaasti katsomaan Bexiä, räpäytti silmiään ja pukkaisi naista kylkeen. 
"Ei hyvä jumala. Olisin ollut onnellisempi ilman tuota tietoa.  Ja toimistotyöntekijä, en tiedä mitä kaikkia niitä on. Jotakin naurettavan keskivertoa. Ja ehdottomasti haluaisin olla terve."

Bex nauroi raikuvasti Skyen järkytykselle. Hän järkyttäisi naisen tarkoituksella uudestaan, jos se saisi Skyen tönimään häntä.
"Voisit olla toimistotyöntekijä, mutta epäilen, ettet koskaan voisi olla keskiverto", Bex huomautti tönäisten Skyea kädellään takaisin. Naisen kulmat tosin kurtistuivat pienesti. "Etkö ole terve?" Hän puri huultaan heti perään ja kiirehti korjaamaan: "Ei sillä, että se minulle kuuluisi. Toimistotyöntekijä. Tapa kai sekin nähdä jotakin uutta."

Skye naurahti pehmeästi. 
"Se olisi toiveeni." Nainen nosti käsiään, heiluttaen päistä vitiligon läikittämiä sormiaan. 
"Vitiligo, autoimmuunisairaus."

Bex kurtisti kulmiaan.
"Olen ymmärtänyt että se on lähinnä kosmeettinen haitta? Jos sitä nyt voi edes niin sanoa, sillä eihän se edes näytä rumalta tai mitään", hän pohti ääneen. Olisi ehkä pitänyt viettää enemmän aikaa googlen kanssa, mutta se oli tuntunut tunkeilulta jo siinä, kun hän oli varmistanut ettei Skye ollut vegaani tai muuten noudattanut jotakin Hollywoodin ihmedieettiä. Mutta hän olisi voinut vannoa, ettei kukaan ollut koskaan todennut vitiligon olevan mikään syöpämäinen sairaus, joka veisi hengen mennessään.

Nainen naurahti pehmeästi. 
"Niin se lähinnä onkin. Siihen vain liittyy joissakin tapauksissa muita sairauksia ja voi, vanhemmillani on ollut mielikuvitusta sillä saralla. Gina on välillä varma että heillä on Munchausen tai jotain." Skye peitti suun kädellään. Liikaa. Ei saanut höpötellä. 
"... sinä et uskaltaisi tätini pelossa myydä näitä lehtiin, ethän?"

Bex nyökkäsi. Aina oppi uutta. Ehkä se ei siis ollut vain kosmeettinen haitta joka kerta. Hän toki toivoi, että se oli sitä Skyen kohdalla, sillä kukaan ei ansainnut sairauksia niskaansa. Nainen kurotti koskettamaan hellästi Skyen kättä.
"En tietenkään. Enkä edes vain Ginan takia. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa höpistä eteenpäin mistään, mitä kerrot minulle", hän vakuutti pehmeällä äänellä.

Ei se ollut. Hän oli fyysisesti terve, Bexin sanoin, se oli vain kosmeettinen haitta hänen osaltaan. 
”Kiitos. Ja anteeksi, mutta... tiedäthän. Ei olisi ensimmäinen kerta.”

Bex nyökkäsi. Ei hän voinut Skyeta syyttää varauksesta, sillä nainen ei tuntenut häntä. Se oli ihan ymmärrettävää.
"Ei mitään syytä pahoitella", hän vakuutti hymy huulilla vieraillen. "Minä ymmärrän kyllä. Ja tätisi nyt saisi kenet tahansa hiljaiseksi yhdellä katseella", hän vitsaili naurahtaen.

”Ei ihan ketä tahansa.” Skye myönsi nauraen. Ei tosiaan ketä tahansa. 
”Halusin silti. On rumas olettaa ihmisistä pahinta.”

"Ihmiset ovat usein ansainneet sen olettamuksen", Bex kohautti harteitaan. Ihmiskunta tuntui välillä olevan niin läpimätä, ettei mikään voisi pelastaa heitä.
"Jää meidän muiden tehtäväksi todistaa, että me emme ole sellaisia."

Skye naurahti ja pudisteli päätään. 
”Ja on niitä joille ei kelpaa mitkään todisteet.” Puhelin soi ja nainen kaivoi sen esiin. 
”Anteeksi, pakko vastata tai pian Newcastlen poliisivoimat etsivät... Hei isä. Lähdin tänään Skotlannista, kyllä, olen Newcastlessa. Ei, en hotell— tietty minulla on. On. En ole yksin. Laurenin ystävä. Mitä luulet? En. Ilmoitan. Hyvää yötä.” Puhelin livahti naurettavan nopeasti laukkuun ja nainen pyöräytti silmiään.
”anteeksi.”

Sekin oli totta. Bex vain heilautti kättään vähätellen. Skye sai vastata puhelimeen, jos nainen koki sen tarpeelliseksi. Ei hän kaivannut selityksiä. Nainen käytti sen sijaan hetken siihen, että vilkuili ympärilleen tutuilla kaduilla, joita pitkin he kulkivat. Ei hän voinut olla kuulematta puhelua, mutta ainakin hän voisi olla ottamatta sitä puheeksi.
"Pyytelet kovin paljon anteeksi ihan turhasta", Bex huomautti huvittuneena. "Mitä jos sovitaan, ettet pyydä enää anteeksi yhtään mistään koko loppuiltana?"

Skye kohotti kulmaansa Bexin sanoille. 
”Pyytelen?” Ei kukaan ollut maininnut sellaisesta koskaan. 
”Sovitaan sitten. Yritän ainakin.”

"Se on ihan tarpeeksi", Bex lupasi naurahtaen. Skyella ei ollut mitään syytä pyydellä anteeksi sitä, että joutui vastaamaan isälleen tai selittelemään, miksi suhtautui varauksella vieraisiin.
"Mikä on salainen kykysi?" Bex kysyi virnistäen. Kuka kielsi kyselemästä hassuja? Ainakin keskustelu pysyi kevyenä ja naurun täyttämänä!

Skye kurtisti kulmiaan. Salainen? 
”Se ei ole salainen jos kerron sen.” Nainen huomautti hymyillen.
”Kerro omasi?”

Bex naurahti Skyen logiikalle.
"Älä takerru pikkuseikkoihin", hän virnisti tönäisten naista pehmeästi. Bex mietti hetken omaa vastaustaan. Pitkät ajomatkat hevosrekassa olivat saaneet opettelemaan mitä turhempia taitoja. Mikä niistä olisi hauskin jaettavaksi?
"Osaan pyörittää kynää sormissani ja kolikkoa rystysillä."

Skye naurahti ja pudisteli päätään. Mitäs sellaista turhaa hän osasi? 
"Oh! Osaan solmia kirsikan kannan suussani. Ja kirjoittaa takaperin, peilikirjoituksena."

"Sinulla on ollut liikaa aikaa", Bex julisti nauraen. Kuka osasi kirjoittaa peilikirjoituksena? Hyvä kun hän onnistui kirjoittamaan oikealla kädellään ihan tavallisesti niin, että siitä sai mitään selvää.
"Mutta ne ovat epäilemättä oikein hyödyllisiä taitoja", nainen lisäsi virnistäen. Kielen näppäryydellä oli aina paljon etuja elämässä.

"Lapsena oli tylsää." Skye myönsi nauraen. Vähän liikaa vapaa-aikaa kun vanhemmat pitivät sisällä pahimpaan pölyaikaan ettei tule allergioita. Joita hänellä ei ollut. 
"Todella!" Ensiksi mainitusta sentään välillisesti oli iloa.

"Selvästi", Bex naurahti. "Minä vain opettelin koko Harry Potterin ensimmäisen sivun ulkoa sanasta sanaan." Hupinsa kullakin, eikö sitä niin aina sanottu?

"Voihan sen tehdä niinkin." Hän hymyili leveästi. 
"Minun toinen lahjani on sentään aavistuksen kyseenalainen."

Bex naurahti päätään pudistaen.
"Shh", hän hyssytteli viatonta tavoitteleva hymy huulillaan. Niin varmaan. Ihan kuin se ei olisi ollut hänenkin ensimmäinen ajatuksensa. "Eikä ole. Opettelit sen vain jotta pystyt puhumaan aina sujuvasti eikä mikään sanaleikki ole liian vaikea."

"Nyt kun sanot, olen aika hyvä sanaleikeissä." Nainen myönsi huvittuneena. 
"Hyödyllistä siis."

"Ehdottomasti", Bex vahvisti päättäväisesti. Hän kääntyi kadunkulmasta ja osoitti kädellään kohti neonkylteillä kovin ysärihengessä koristeltuja ovia.
"Kaupungin parhaat pirtelöt", hän virnisti vinosti. "Eikä musiikissakaan ole mitään vikaa. Uskallatko tulla sisään, rokkityttö?"

Skye vilkaisi paikkaa ja pudisteli päätään. 
"Hurmaavan ysäri." Hän huomautti nauraen. 
"En ole pelkuri!"

"Se ei ollut hullumpi vuosikymmen", Bex huomautti virnistäen. Monet hyvät rockbänditkin olivat siltä ajalta! Bex asteli suoraan oville ja työnsi ne edeltä auki, jotta he pääsisivät sisään keilahalliin. Hän nappasi Skyeta kädestä, vaikka tuskinpa nainen mihinkään avoimessa, hämärässä tilassa eksyisi, ja suunnisti suoraan tiskille.
"Onnea yritykseen valita pirtelö", Bex naurahti nyökäten kohti hohtavalla pirtelökuvakkeella koristeltua listaa seinällä. "Suklaabrownie, cookie dough ja synttärikakku ovat ainakin loistavia. Kuinka kokeilunhaluinen olet tänä iltana?"

Skye naurahti, värähtäen Bexin ottaessa häntä kädestä. Herran jumala nainen, rauhoitu! Mutta kaksi vuotta oli naurettavan pitkä aika. 
"Olen oikein kokeilunhaluinen ja haluan kokeilla itseasiassa tuota kirsikkacolaa." Nainen virnisti leveästi. 

"Villiä", Bex virnisti Skyelle ja kohotti kättään saadakseen työntekijän huomion, joka oli samaan aikaan vastuussa baaritiskistä, keilaradoista ja ravintolapuolen tilauksista. Miesparka. Hän tilasi pirtelöt ja vilkaisi Skyeta leikkimielistä haastetta silmissään.
"Kuinka paljon neiti Kokeilunhaluista pitää pehmitellä, että sinut saisi haastettua biljardipöydän ääreen?" Nainen kysyi virnistäen. Keilaus ei ollut erityisemmin hänen lajinsa, mutta biljardi oli mitä hauskinta ajanvietettä, vaikka hänen silmänsä kulmille ja niiden laskemiselle ei ollutkaan kovin kehittynyt. Ei se estänyt nauttimasta pelistä.

Skye siristi silmiään Bexille. 
"Kuule, pidän biljardista. Että ei ollenkaan. Edellisestä kerrasta on tosin aikaa." Sen hän myönsi.

"Oi, täydellistä", Bex vastasi pirteästi. "En minäkään ole mikään ammattilainen. Se on vain hauskaa ajankulua." Eikä se varsinaisesti haitannut lainkaan, miten biljardi pakottaisi venymään ja kumartelemaan pöydän ääressä miten sattui. Elämässä täytyi käyttää ne hetket hyödyksi, kun tilaisuus tuijottaa tarjoutui. Kun mies palasi ottamaan maksua pirtelöistä, joita keittiön puolella valmistettiin, hän pyysi heille myös biljardipöydän käyttöönsä. Saatuaan pallolaatikon tiskin takaa, Bex lähti suunnistamaan biljardipöytää kohden. Kyllä tarjoilija heidät löytäisi, kun pirtelöt olisivat valmiit.
"Mistähän muusta sinä pidät kuin biljardista?" Bex kysyi naurahtaen Skyelta, kun alkoi asetella palloja kolmiomuotin sisään vihreälle pöydälle.

Skyen hame tosin tarjosi sellaista iloa harmillisen vähän. Se ei olut erityiset lyhyt eikä nuollut hänen reisiään. Skye seurasi pallolaatikon ottanutta Bexiä, hymyillen leveästi. 
"Mistä pidän?" Hän jäi miettimään. 
"Vapaapäivistä, siitä kun kukaan ei odota minulta mitään, työstäni, pitkistä kävelyistä koiran kanssa tai rannalla ilman koiraa."

Bex kuunteli hymyillen Skyen kertomusta asetellessaan pallot valmiiksi.
"Sääli ettei täällä ole kovin näyttävää rantaa, mitä kävellä", Bex hymähti. "Mikä on kaunein ranta, jolla olet koskaan käynyt?" Skye oli varmasti ehtinyt matkustaa edes jonkin verran töidensä lomassakin.

Niitä oli paljon. 
"Horseshoe Bay, Bermudalla. Ei niinkään maisemien vuoksi vaan sieltä on kauniit muistot." Hän vaali niitä vaikka toinen oli jo mennyt hänen elämästään, vuosia sitten. 
"Mistä sinä pidät?"

Sanoi Skye maisemista mitä tahansa, Bex epäili ettei ranta Bermudalla voinut olla muuta kuin henkeäsalpaavan kaunis.
"En voi sanoa olevani kovinkaan rantojen vakiokävijöitä", lähinnä koska Englannin rannat olivat kylmiä ja harmaita, "mutta lumilautailu on sen sijaan jotakin, mitä olisi kiva päästä tekemään joka talvi. Nyt ei kyllä ole vuosiin ollut mahdollisuuksia, mutta nuorempana kävin usein perheeni kanssa laskettelemassa talvisin."

Skye hymyili ajatukselle. 
”Se voisi olla hauskaa. En koskaan kokeillut.” Ei saanut.

"Se on", Bex lupasi naurahtaen. "Ei se pääse aivan yhtä lähelle lentämistä kuin ratsastaminen, mutta silti." Hän rakasti tunnetta, kun saattoi laskea alas jyrkkää rinnettä kauniista maisemista nauttien, kylmä pakkanen poskia purren ja lumi auringossa kimaltaen.
"Sinä saat rikkoa pakan", nainen totesi ollessaan tyytyväinen siihen, miten pallot olivat aseteltuja muotin sisään. Hän nosti kolmion ylös ja poimi yhden seinätelineessä olevista mailoista käteensä. "Mitä jos pelataan tämä vai tuo -peliä tässä samalla?" Mikäpä sen helpompi tapa oppia tuntemaan toinen paremmin kuin vastailla kysymyksiin mistä sattuu. Koira vai kissa, facebook vai twitter, vaihtoehtoja oli rajattomasti.

Skyetä hymyilytti ajatus. Ehkä hänen pitäisi tehdä matka talvella johonkin jossa opetella. Hän otti mailan ja nyökkäsi. 
"Pelataan vain. Sinä aloitat."

Bex naurahti. Selvä, hän aloittaisi.
"Hmm... uinti vai auringonotto?" Hän kysyi pirteästi. Olihan tässä puhuttu rannoista! Tärkeä tietää, mitä Skye siellä mieluummin teki, tai jotakin. Se nyt vain oli ollut ensimmäinen asia, joka mieleen juolahti.

Skye puraisi kevyesti huultaan. 
"Uinti." Nainen vastasi lopulta. Auringossa makaaminen oli ihanaa vain tiettyyn pisteeseen asti. 
"Auringonlasku vai nousu?"

"Hyvä vastaus", Bex naurahti. Hänkin viihtyi paljon paremmin vedessä kuin nahkaansa polttamassa auringon alla. Nainen mietti vastaustaan kiertäessään pöydän ympäri, jotta yltäisi lyömään biljardipalloa.
"Auringonlasku. Ainoa syy olla hereillä auringonnousun aikaan on se, että täytyy olla matkalla jonnekin", hän naurahti. Hän ei ollut aamuihmisiä oikein mitenkään päin katseltuna. Hän valvoi helposti aamuun saakka, mutta silloin nouseminen tuntui yhtä kivuliaalta kerrasta toiseen.
"Kahvi vai tee?"

Skye vilkaisi Bexiä, laskelmoi omaa lyöntiään ja kopsautti raidallisen pallon sillä pussiin. Ha. 
"Tee." Tee oli ratkaisu kaikkeen. Skye vilkaisi tarjoilijaa joka toi heille pirtelöt ja nappasi annoksensa päältä löytyvän kirsikan. Naurettavan nopeasti hän sai kannan solmuun suussaan. 
"Todisteeksi etten puhu palturia." Nainen totesi hymyillen, miettien hetken vielä. 
"Kuiva vai märkä?" Puna levisi kasvoille. Se oli asiaton, mutta pari lasia viiniä nopeasti teki hassuja sensuurille.

Bex pudisteli päätään sekä onnistuneelle lyönnille että vastaukselle. Kahvi oli ainoa oikea vastaus, kun kuumista juomista puhuttiin. Tee oli vain halpa korvike kahville. Hän kiitti tarjoilijaa, joka toi heille hänen mainostamansa pirtelöt ja kohotti kulmaansa Skyelle haasteeksi. Uskaltaisikin väittää, etteivät valtavat pirtelöt olleet tämän arvoisia. Bex poimi heti kakunpalan, joka pirtelölasin reunaan oli aseteltu käteensä ja haukkasi siitä palan. Aina yhtä hyvää.
"En epäillyt kykyjäsi hetkeäkään", Bex virnisti takaisin, vaikka Skyen sanat saivatkin lämmön läikkymään vatsanpohjassa. Siitä oli selvästi liian kauan, kun hän oli heittänyt hävytöntä läppää kauniiden naisten kanssa.
"Märkä", Bex vastasi ilmekään värähtämättä. Skye tulkitkoot sitä miten tahtoi. Hän kurotti lyömään valkoista kiveä, mutta arvioi kulman väärin eikä saanut pussitettua yksiväristä palloa, jota kohti oli tähdännyt. No, väliäkö sillä.
"Kylmä vai kuuma?"

Noh, ainakaan Bex ei juossut karkuun hänen ajatuskatkoaan. 
"Kuuma." Hän myönsi hymyillen ja otti pirtelön käteensä, juodakseen siitä melko massiivisen pillin kautta.

Bex ei valitettavasti tuntunut harrastavan karkuun juoksemista silloinkaan, kun sille olisi ollut tarvetta. Nyt ei onneksi ollut.
"Englanti on siinä tapauksessa väärä maa sinulle", Bex naurahti. Täällä ei yleensä ollut kuumuudesta tietoakaan!

Skye pudisteli päätään. 
"Minula on aina Los Angeles." Hän muistutti vinon hymyn kera. 
"Silmät vai hymy?"

"Onnekas sinä", Bex virnisti. Losissa varmasti riitti aurinkoa siinä missä täällä sitä ei ollut kesän jälkeen oikeastaan näkynytkään kuin pieninä välähdyksinä.
"Hymy", nainen vastasi. "Kaunis hymy on aina kauneinta kenessä tahansa." Hän siemaisi pirtelöstään, joka oli lähinnä vaniljapirtelöä mansikkakastikkeella sekä kakunpaloilla.
"Tuli vai jää?" Hän virnisti vinosti. Eihän moista Thrones-referenssiä voinut jättää käyttämättä!

Nainen nyrpisti nenäänsä kun pallo ei halunnut osua täpärästi pussiin. 
"Tuli. Aina tuli." Skye tyrskähti hymyillen. Hän oli itsekin niin härkäpäinen, vaikka ei ehkä varsinaisesti tulisieluinen. 
"Tumma vai vaalea?"

Bex oli varsin tyytyväinen saamaansa vastaukseen, ja virnistikin leveästi Skyelle.
"Hyvä, nyt en joudu kantelemaan sinusta eteenpäin", hän kiusasi. Ihan kuin hän olisi muutenkaan kantelemassa Skyesta yhtään kenellekään. Hän ei ollut edes maininnut missään sosiaalisessa mediassaan olevansa tänään ulkona, puhumattakaan sitten siitä, kenen kanssa oikein oli liikkeellä.
"Vaalea", vastaus tuli automaattisesti. Ihan sama mistä oli kyse, vaalea oli aina parempi. Paitsi kahvin suhteen.
"Mitä mieltä olet pirtelöstäsi? Olinko oikeassa vai olinko oikeassa?" Bex virnisti kiertäessään pöytää lyöntiään miettiessään. Se saattoi olla ihan vahinko, miten hän ohitti Skyen niin läheltä, että saattoi sipaista sormillaan naisen käsivartta. Todennäköisesti se ei ollut, mutta rohkea rokan syö.

Bexille olisi pitänyt ehkä antaa varoitus siitä miten pienikin kosketus sai Skyen huutamaan sisäänpäin. Voi hyvä jumala, miten hän oli selvinnyt elossa? Laurenhan oli sanonut ettei Bex sopinut kuin yhteen asiaan tai jotain sellaista? Hän otti hyvin harkitun katseen myötä kulauksen pirtelöstään. 
"... olit oikeassa." 

Skye ei juossut karkuun tai peruuttanut hänestä kauemmas, joten Bex otti sen kannustuksena. Selvästi pieni vahingonomainen kosketus silloin tällöin ei haitannut - tai hetken huumassa ajattelemattomasti otteeseen napattu käsi. Hyviä merkkejä kaikki, jos häneltä kysyttiin.
"Tuon kuuleminen on aina yhtä ihanaa", Bex vitsaili avoin hymy huulillaan. Hän nousi varpailleen kumartuessaan pöydän ylle ja joutui todella venyttämään, että onnistui lyömään kuten tahtoi, mutta se kannatti, kun pallo sujahti pussiin.
"Olohuone vai makuuhuone?" Hän kysyi Skyelta nojaten biljardikeppiin vuoron siirtyessä takaisin naiselle.

Bexin kurkottelu sai Skyen puremaan huultaan kevyesti. Luoja, auta, kilti auta. 
"Eikö?" Hän kiusasi naista, siristäen silmiään. 
"Makuuhuone. Sieltä ei tarvitse siirtyä." Siellä saattoi viettää juuri niin paljon aikaa kun halusi. Hän siirtyi korjaamaan Bexin otetta mailasta, tarjotakseen itselleen tekosyyn olla lähempänä. 
"Käsiraudat vai sidotut silmät?" Ja vitut. Ja vitut siveellisyydestä. 

Se tekosyy kelpasi Bexille enemmän kuin hyvin, eikä hän varsinaisesti ollut ajamassa Skyeta kauemmas nojautumalla kevyesti naista vasten.
"Täydellinen logiikka", Bex vastasi hiljaa. Makuuhuone oli aina oikea vastaus, ihan sama mikä kysymys oli. Hän värähti Skyen kysymyksen myötä.
"Sidotut silmät", hän sanoi jouduttuaan pohtimaan vastaustaan useamman pitkän sekunnin. Molemmissa oli puolensa, mutta se, kun ei nähnyt, tuntui aina terästävän kaikkea hieman enemmän.
"Kielellä vai ilman?" Jos Skye ei aikonut leikkiä kiltisti, niin ei hänenkään tarvinnut.

Skye ehti juuri estää terävää henkäisyä. Hän ei leikkinyt kiltisti eikä fiksusti. Mieli olisi tehnyt koskettaa enemmän, mutta ei julkisesti. Kevyt henkäisy ehti huulilta ennen kuin hän suoristautui. Pelkkä kysymys! 
"... ota itse selvää." Se vastaus kesti sentään päivänvaloa, kun hän ei voinut enää kuiskata sitä Bexin korvaan.

Se oli enemmän kuin Bex oli toivonutkaan kysymyksen esittäessään. Nainen veti syvään henkeä suoristautuessaan pöydän äärestä. Hän ei ollut edes huomannut pidättäneensä hengitystään Skyen ollessa lähellä, mutta nyt keuhkot tuntuivat jälleen muistavan tehtävänsä. Ainakin siihen hetkeen asti, että hän astui Skyen eteen katse naisen silmistä huulille valuen. Hän ei ollut koskaan ollut hyvä peruuttamaan haasteiden edessä, eikä tehnyt sitä tälläkään kertaa, kun nojautui lähemmäs. Biljardipöydän hämärä nurkka tuntui riittävän eristäytyneeltä muusta maailmasta, jotta hän saattoi kurottaa hipaisemaan huulillaan Skyen huulia. Pehmeästi ja hellästi. Skye ei vaikuttanut naiselta, joka nauttisi kovin asiattomasta suudelmasta ihmisten ilmoilla.

Skye ei tosiaan arvostaisi kovin hävytöntä suudelmaa. Nainen nielaisi, vetäen terävästi henkeä. 
"... hotellihuone?" 

Bex jäi seisomaan kovin lähelle nauttien suonissa virtaavasta adrenaliinista ja kaikista muista hormoneista, jotka saivat olon aina yhtä hyväksi. Hän kurotti kaikessa rauhassa Skyen ohi laskemaan biljardimailansa telineeseen nielaisten. Ainoa oikea vastaus oli kieltäytyä moisesta hymyillen, mutta se ei koskaan ollut ollut hänen vastauksensa.
"Näytä tietä", nainen sanoi sen sijaan juoksuttaen sormiaan Skyen käsivartta pitkin.

Skye ei koskaan ehdottanut sitä ja kieltäytyminen olisi nyt saanut epätoivoisen naisen itkemään. Hän laski omansa telineeseen ja nyökkäsi, keräillen takkinsa mukaan. Hotellille ei ollut pitkä matka, tosin Skye kiersi sinne takakautta, vilauttaen henkilökunnan kulkulätkää ovelle. Henkilökunnan reittejä pitkin hän nousi omaan kerrokseensa, jossa ei ollut kuin yksi sviitti. Vanhahtavasti sisustettu sviitti oli aavistuksen hämyinen ilman valojaan. Pieni pyörremyrsky ei juossut vastaan, hän oli maksanut Yetille tietenkin koirahoitajan omaan huoneeseen. Ihan vain ettei sen tarvitsisi poiketa rutiineistaan hänen menojensa tähden. Oven kolahtaessa kiinni hän kävi mielessään läpi suunnitelmansa järkevyyttä. Takki sai tippua huoneen lattialle, hänen astuen ruusukultaiset korot kopsahtaen sen yli sulavasti. 

Bex seurasi Skyen perässä tietämättä edes, mistä syyttäisi tätä ratkaisua aamulla. Pari viinilasia eivät hänen alkoholinkäytöllään menisi läpi lainkaan selityksenä sille, miten tavanomaiset treffit ravintolassa olivat vaihtuneet asiattomiin kysymyksiin ja kosketuksiin hämyisän biljardipöydän ääressä, ja siitä edelleen takaoven kautta hotellihuoneeseen. Bex ei tosin aikonut jäädä kyseenalaistamaan sitä sen enempää - onnensa ohi tuli nukuttua, jos jäi miettimään liikaa. Elämä oli tässä ja nyt.
Hän pudotti nahkatakkinsa lattialle ja riisui nilkkurinsa heti sen viereen. Helpompi löytää kaikki, jos hän joutuisi lähtemään vauhdilla. Bex asteli lähemmäs Skyeta antaen kätensä jälleen juosta pitkin naisen käsivartta.
"Muistelisin, että minun piti ottaa selvää jostakin", nainen myhäili hiljaa hymy huulillaan.

Skye värähti sanojen ja yksinkertaisen kosketuksen myötä. Hän polkaisi korot jalastaan, nojautuen antamaan paljon kiihkeämmän suudelman kuin aiemmin jaettu siveä suukko. Vahvuksettomat silmälasit lensivät johonkin, hän ei välittänyt mitä niille tapahtui, vaikka niissä olikin Diorin kehykset. 
"Ota." Hän mutisi hiljaa. Hyvä jumala, tämä olisi aamulla surkea idea, mutta hän ei kestänyt enää sekuntiakaan. 

Bex yllättyi kiihkeydestä, jolla Skye suuteli. Hän värähti nojautuen lähemmäs, kädet Skyen kasvoille kohoten. Tässä hetkessä oli helppo unohtaa hänen olevan Scarlett Aislingin hotellihuoneessa. Se ei ollut jotakin, minkä hän olisi koskaan ajatellut tapahtuvan ihaillessaan naista tietokoneensa näytöllä, mutta tässä he olivat. Bex ei kaivannut enempää kannustusta syventääkseen suudelmaa polttava nälkä eleisiin hiipien.

Skye oli sanonut että hän valitsi aina tulen ja se kantoi pitkälle naisen elämässä. Ei hän ollut tätä ajatellut suostuessaan, mutta tavallaan Bex oli antanut hänelle jotain mitä hän halusi - kohdellut tavallisena ihmisenä. Ja se oli omiaan kiihdyttämään häntä.

Se oli ollut ainoa keino, jolla Bex oli onnistunut edes astumaan ovesta ulos. Hän ei ollut menossa ulos Scarlett Aislingin kanssa, vaan Laurenin maastoilevan serkun Skyen kanssa. Siinä se. Tosin tässä hetkessä moinen ajatus ei saanut sijaa mielestä. Lauren oli unohtunut kokonaan. Aiempi keskustelu sen sijaan palasi mieleen Bexin siirtyessä suudelmineen Skyen korvanlehdelle.
"Makuuhuone?" Hän kysyi näykkäisten hellästi korvanlehteä. Skye oli sanonut viihtyvänsä siellä parhaiten, ja no, totuuden nimissä siirtyminen nyt, kun hän voisi kävellä kompuroimatta tai juoksematta kuulosti paljon paremmalta.

Nainen naurahti käheästi, räpäyttäen meikattuja silmiään. Harmaissa silmissä paistoi hyvin nälkäinen tunne. 
”Makuuhuone.” Bex oli hyvä johdattaa kädestä pitäen sviitin samaa sisustusta noudattelevaan makuuhuoneeseen, jossa naisen tavarat olivat pysyneet siististi matkalaukussa, lukuunottamatta kosmetiikkaa, yöpöydällä olevaa Paulo Coelhon kirjaa ja vaaleansinistä silkkistä aamutakkia joka roikkui naulassa. Teki mieli viedä naisen käsi suoraan hameen alle, mutta sen sijaan hän painoi omat huulensa Bexin kaulalle.

Tämä oli yksi niistä harvoista kerroista, kun Bex ei ollut ajatellut illan päättyvän näin, kun hän oli astunut kotiovestaan ulos. Se ei kuitenkaan estänyt seuraamasta Skyeta kaikki aistit tulessa makuuhuoneen puolelle. Naisen katse ei irronnut Skyesta, vaikka huoneessa olisi varmasti ollut nähtävää - ei kuitenkaan mitään sen kauniimpaa kuin nainen hänen edessään, joten miksi katsoa muualle? Bex juoksutti käsiään Skyen kylkiä pitkin, kunnes saattoi laskea kätensä naisen lanteille vetäen Skyeta lähemmäs. Sormet nostivat paidan helmaa vekkihameen suojista, jotta hän voisi koskettaa paljasta ihoa. Kärsivällisyys oli hyve, niinhän sitä aina hoettiin, mutta hänellä oli aina ollut sitä kovin vähän. Skyella oli liikaa vaatteita päällään, jos häneltä kysyttiin.

Kärsivällisyys oli nyt turhaa. Paita livahti helposti pois hameen alta, nousten myös helposti naisen pään yli. Se paljasti hyvin yksinkertaiset, valkeat pitsiliivit ja läikikkään ihon joka oli taidolla elokuvissa peitelty. Hän nyki Bexin paitaa pois, tuntien varmasti tulta sormiensa alla.

Bex kohotti käsiään auttaen ohuen neuleensa pois päältään, ennen kuin painui lähelle antaen huultensa painaa suudelmia paljastuneelle iholle. Sormet janosivat koskettaa kaikkialta, eikä Bex nähnyt sille mitään estettä. Skye oli uskomattoman kaunis, ja mitä enemmän läikikästä ihoa hän näki, sitä vakuuttuneempi hän oli siitä, ettei vitiligoa voinut pitää edes kosmeettisena haittana.
"Olet upea", nainen sanoi sormien siirtyessä askartelemaan hameen kanssa. Mitä enemmän paljasta ihoa hänen ulottuvillaan oli, sitä enemmän hän tahtoi riisua kaiken lopunkin Skyen yltä. Nainen kiemurteli vapauteen tiukoista farkuistaan välittämättä siitä, miten yksinkertaiset ja mitään sanomattomat alusvaatteet eivät olleet yhtenäinen setti. Jos se olisi hänen suurin virheensä tämän vuorokauden aikana, se olisi saavutus.

Moni tuntui pitävän läikkiä kauniina tai vähintään mielenkiintoisina. Skye avitti kevyesti hameen vetoketjun kanssa, antaen sen pudota lattialle. 
”Sinäkin.” Ei hän voinut parhaalla tahdollakaan mainita Bexiä rumaksi, ei. Ja mitä väliä alusvaatteilla edes oli, kun hän riisui niitäkin hyvin kiireisin sormin?

Jonakin toisena hetkenä Bexiä olisi voinut naurattaa kiire, jolla Skye tahtoi eroon viimeisistäkin vaatekappaleista, mutta ei nyt. Hän karisti mielellään alusvaatteensa yltään ja auttoi Skyen eroon omistaan sormet tehokkaasti työskennellen. Paljon parempi näin. Bex peruutti askeleen kohti sänkyä houkutellen Skyeta perässään. Hän olisi kovin mielellään vain pudonnut polvilleen naisen eteen, mutta ehkä se olisi hieman liian rohkea olettamus tässä ja nyt. Ehkä myöhemmin.

Nainen seurasi enemmän kuin kiltisti kohti sänkyä ja asettui polvilleen Bexin syliin. Huulet eivät halunneet antaa tuon iholle rauhaa, käsistä sitten puhumattakaan. Naurettava kiire. 

Bex naurahti matalasti vasten Skyen pehmeää ihoa.
"Onko sinulla kiire jonnekin? Muuta menoa, kenties?" Hän kysyi matalalla äänellä kädet naisen ihoa sivellen. Hän ei koskaan voittaisi palkintoja kärsivällisyydestään, mutta Skye tuntui vielä hätäisemmältä kuin hän.

Skye nielaisi raskaasti. 
”Helvetin pitkä tauko.” Nainen myönsi rehellisesti. Se teki kenestä tahansa kiireisen! Hän näykkäisi Bexin kaulaa ja rintaa melko vaativasti jopa. Ei saanut nauraa.

"Olisit heti sanonut", Bex vastasi ymmärrystä äänessään. Sen tunteen jos minkä hän tiesi! Ei tosin juuri nyt, mutta ei siitä niin kauaa ollut, kun ystävät olivat ilakoineet hänen epäonnellaan. Nainen ujutti kätensä rohkeasti Skyen jalkojen lomaan. Nainen oli valittanut pitkästä tauosta, joten kai hänen velvollisuudekseen jäi katkaista se mahdollisimman nopeasti. Hän painoi suudelmia naisen rinnoille kietoen vasemman kätensä Skyen selän ympärille tukemaan naista hänen sylissään. Ei ehkä kaikista mukavin asento, mutta toisaalta, hän sai paljon hyväiltävää huulilleen eikä rannekaan protestoinut turhan pahasti taivutusta, joten väliäkö sillä. Hän oli antanut Skyen odottaa jo aivan liian kauan, jos kerran naisella oli jo pidempi tauko takanaan.

Huolellisesti hoidetut kynnet upposivat Bexin selkään. Hän jätti varmasti jälkeensä naarmuja ainakin hetkeksi, mutta kuka siitä välitti? Tärkeintä siinä oli nautinto, joka saapui aivan liian pian. Saatanan tauko. Skye veti terävästi henkeä, painaen otsaa naisen olkapäähän. Se ei tuntunut riittävän alkuunkaan, mutta sillä sai ostettua kärsivällisyyttä.

Bex oli melko varma, että hänen ihonsa oli ilmiliekeissä, sillä se tuntui niin kuumalta jokaisesta kohdasta, josta Skye oli häntä koskettanut. Hän sai todella purra kieltään, ettei heittäisi jotakin epämääräisen omahyväistä kommenttia, mutta sellaiset sopivat paremmin pidempiaikaisiin suhteisiin. Nyt hän vain ottaisi turhan riskin, jos menisi sanomaan moista. Ei hän tahtonut säikäyttää Skyeta pois, vaikka nainen ei kovin säikyltä tuntunutkaan.
"Parempi?" Hän päätyi kysymään painellen suukkoja Skyen hartialle siinä sivussa.

Nainen naurahti käheästi. 
”Hieman.” Vain hyvin vähän parempi, jos juuri yhtään. Hän houkutteli Bexiä selälleen sängylle allensa. Harva saattoi sanoa olleensa Bexin paikalla tässä tilanteessa. Käsi möyhäisi punaisia hiuksia. 
”Sinun piti edelleen selvittää jotain ja voin antaa ilmaisen vihjeen.”

Bex ei kaivannut paljoa houkuttelua tehdäkseen, mitä Skye pyysi. Skye voisi pyytää mitä tahansa, ja hän tekisi parhaansa toteuttaakseen sen tässä yhteydessä.
"Vai niin?" Nainen haastoi kulmaansa kohottaen. "Mikähän vihjeesi olisi?" Koska tässä oli niin vaikea arvata, mitä Skye tahtoi.

Vihjeet piti silti aina antaa! Etenkin jos niistä saattoi olla iloa. Skye ei häpeillyt turhia kun antoi hampailla mielipiteensä moisesta nenäkkäästä haastamisesta. Kiusallaankin hän juoksutti kynsiään pitkin Bexin reisiä, valuttuaan huulineen riittävän alas. 

Bex veti terävästi henkeä koettaen pysyä parhaansa mukaan aloillaan, vaikka Skye tuntuikin ottavan ikuisuuden ja päivän päälle valuessaan alemmas. Hyvä helvetti, ei hänenkään kärsivällisyytensä näin pitkälle venynyt! Ehkä taustalla ei ollut helvetin pitkää taukoa, mutta tauko kuitenkin. Hän värähti silkasta odotuksesta ja upotti sormensa kyselemättä Skyen hiuksiin. Kukaan ei koskaan saisi tietää tästä yöstä. Hän veisi salaisuuden siitä, miten hyvään tarkoitukseen Skye oli aikaansa käyttänyt kirsikankannan solmimista opetellessaan, mukanaan hautaan. Bex puri huultaan tukahduttaakseen turhan soperruksen ja voikerruksen, joka oli karata huulilta, ja sulki silmänsä nautinnon viedessä mennessään. Miten se tuntuikin niin hyvältä, ja samalla siltä, ettei hän voinut saada tarpeekseen? Bex kohottautui käsivarsiensa varaan katsomaan naista meripihkaiset silmät halusta liekehtien.
"Tule tänne sieltä. Tahdon suudella sinua."

Joku olisi voinut pitää harmaita silmiä kylminä. Kuitenkin pelkkä vilkaisu Bexiin paljasti liekin silmissä. Skye kohottautui ylemmäs,nojautuen suudelmaan. Sanat olivat kutakuinkin aivan turhia. Käsi möyhi edelleen naisen hiuksia, antaen kynsien hieman raapaista päänahkaa. Ei lujaa. 

Bex suli tyytyväisenä suudelmaan, jota hän ei edes yrittänyt pitää pehmeänä ja kevyenä. Syvä ja nälkäinen tuntui olevan kaikki, mihin hän pystyi juuri nyt. Skye tuntui vain lietsovan suonissa kytevää tulta. Hän inahti kynsiä päänahallaan ja näykkäisi vastineeksi Skyen alahuulta. Siinä sivussa oli hyvä ujuttaa käsi hellimään Skyen rintoja. Mutta hän tahtoi enemmän. Hän tahtoi lähemmäs.
"Anna minun tehdä vastapalvelus", hän vetosi koettaen houkutella Skyeta vuorostaan selälleen sängylle, jotta voisi valua suudelmineen alemmas. Olihan hänellä selvitettävää.

Skye kääntyi kyljelleen sängylle sen suudelman lomassa, naurahtaen Bexin huulia vasten. 
”En aio estää.” Hän totesi pehmeästi. Pelkkä ajatus sai kehon värisemään. Hän ei tosiaan estäisi.

"Hyvä", Bex vastasi näykkäisten alahuulta vielä kertaalleen suudelmien lomassa. Siitä oli hyvä valua alemmas huulineen, hampaita säästeliäästi käytellen. Eihän Skyen nyt sopisi näyttää ihan syödyltä, jos nainen vaikka olisi sitä tyyppiä, joka hankki mustelmia pelkästä tiukemmasta katseestakin. Hän painoi suukon naisen sisäreidelle nostaen jalan hartiansa yli. Turha kiusanteko ei ollut hänen tyyliään, varsinkaan nyt, kun hänellä oli tehtävä suoritettavanaan.
Hei, hän osasi edes todistettavasti olla joskus hiljaa!

Pigmentittömät läiskät olivat sellaisia. Ajatus ja hän sai mustelman. Käsi upposi tiukemmin naisen hiuksiin, eikä hän edes yrittänyt hillitä itseään. He olivat ainoat tässä kerroksessa, kukaan ei häntä kuulisi, edes kun kaikki jännitys vapautui räjähtävästi. 
”... hyvä tyttö...” Skye naurahti laiskasti, pitäen silmiään kiinni. Näkökenttä pyöri kuin hedelmäpeli.

Tällä kertaa Bex ei voinut estää tyytyväistä, omahyväisen puoleen kääntyvää virnettä hiipimästä huulilleen, kun hän kohottautui katsomaan tekojensa lopputulosta. Skye näytti niin kauniilta maatessaan rentona ja laiskana sängyllä. Hän nielaisi ja upotti sormensa lakanoihin, ettei sukeltaisi saman tien vaativaan suudelmaan. Siitä ei ehkä ollut ikuisuutta, kun hänellä oli viimeksi ollut seuraa yöksi, mutta siitä oli, kun seksi oli ollut näin hyvää.
"Olen halunnut tehdä tuon siitä asti, kun puhuit ohi suusi biljardipöydän ääressä", Bex naurahti matalasti ja painoi suukon Skyen rinnan alle asettuessaan mukavasti kyljelleen naisen vierelle. Se antoi mahdollisuuden katsella naista lisää, eikä hän tosiaankaan ollut kieltäytymässä moisesta mahdollisuudesta.

Skye veti syvään henkeä, raapien pehmeästi Bexin päätä kynsillään. Hän nautti tästä todella, voimatta kieltää sitä. 
”Minä en koskaan puhu ohi suuni.” Nainen mutisi hiljaa, vaikka tottahan se oli. Mokoma kysymys oli lipsahtanut sensuurin ohi hävyttömästi. Hän avasi silmiään, hakien Bexin näkökenttäänsä. Pieni nainen oli ollut viihdyttävää seuraa, sanoi serkku mitä tahansa. Jopa harmitti ettei hän ollut varautunut tähän, kaikki mukava oli Lontoossa. 
”Mutta tiedätpähän vastauksen nyt.”

Bex naurahti hiljaa moiselle väitteelle.
”Niinpä tietysti”, nainen huokaisi dramaattisesti. ”Se oli kaikki punastumisesta lähtien tarkoin harkittua esitystä. Lankesin ihan täysin”, Bex kiusasi virne huulillaan. Olihan siinä tosin totuuden jyvänen mukana - hän oli kerrankin aikonut tehdä tämän kunnolla, mutta kummasti hän löysi silti itsensä nyt tästä tilanteesta.
”Niin tiedän”, hän naurahti matalasti. Hän tiesi paljon muutakin, mitä ei ollut ajatellut saavansa selville illan aikana. Bex kurotti pyyhkäisemään vaalean hiuskiekuran sivuun Skyen kasvoilta hymy huulillaan.

”Toki. Koska minä jaksan vapaalla esittää.” Skye myönsi huvittuneena. Ei tosiaan viitsinyt. Skye hymyili pehmeästi ja nousi istumaan, haroen hiuksiaan. 
”Voisin pestä meikit pois.”

"Eihän sitä koskaan tiedä", Bex naurahti pehmeästi. Ihmiset tuntuivat tuovan töitä kotiin mitä mielenkiintoisemmilla tavoilla jatkuvasti, joten miksi ei tässäkin yhteydessä? Jokainen esitti joskus, mutta harva teki sitä yhtä luontevasti kuin Skye. Bexkin nousi istumaan Skyen esimerkkiä seuraten ja nyökkäsi.
"Selvä", hän totesi sukien lyhyitä hiuksiaan pois kasvoiltaan. "Pitäisikö minun sillä aikaa... tiedäthän, häipyä?" Hän kysyi niskaansa kiusallisena hieraisten. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitkä säännöt tässä kohtaa enää olivat. Olivatko nämä treffit vai yhden yön suhde? Mitä etikettiä seurata? Pitäisikö hänen seuraavaksi allekirjoittaa jokin vaitiolovelvollisuuslauseke, jossa hän vannoisi ettei hiiskuisi sanallakaan tästä toiselle elävälle ihmiselle ikinä?

Skye haroi kiharrettuja hiuksiaan ja noustuaan veti sen silkkisen aamutakin päällensä. 
”Haluatko häipyä?” Ei hän olettanut Bexin tekevän niin. 
”jos haluat niin en minä sinua estä, mutta en myöskään pistä pahakseni jos olet täällä.”

Bex naurahti.
"Siinä tapauksessa olen täällä", hän vastasi nojautuen takaisin sänkyyn selälleen. Jos Skye ei kerran ollut ajamassa häntä ulos, mihinpä hänellä olisi kiire ollutkaan. Yötaksalla ajelu aina Slaleyhin asti tulisi kovin kalliiksi - koska sehän ehdottomasti oli suurin syy jäädä Skyen luokse, eikä suinkaan se, miten hauska ilta hänellä oli ollut.
"Mitä laseillesi muuten tapahtui?" Hän kysyi uteliaana. Skyella oli ollut silmälasit aiemmin, mutta ei nainen näyttänyt mihinkään törmäilevän nyt ilmankaan niitä.

Skye kääntyi vilkaisemaan Bexiä ovelta olkansa yli. 
”Ei niissä ole vahvuuksia.” Hän tarjosi nauraen selitykseksi. Nainen palasi luonnollinen meikki pois pestynä, mikä paljasti raitaisat kulmakarvat ja sekaväriset ripset sekä läikät silmien ja huulten ympärillä. 

"No se selittää paljon", Bex naurahti. Skye oli vain tahtonut rokata nörttilookia ulkoillessaan, tai jotakin sellaista. Piiloutunut uteliailta katseilta silmälasien taakse? Kaikki oli mahdollista. Bex kohotti päätään naisen palatessa takaisin eikä vaivautunut suotta piiloutumaan katseelta peiton alle. Ei hänellä ollut mitään syytä.
"Sinulla on ehdottomasti paras foundationvoide", nainen virnisti toispuoleisesti houkutellen kädellään Skyeta lähemmäs. "Onko se jotakin superkamaa, millä saa koko taloutensa nurin, vai uskaltaisiko sitä ostaa itsekin?" Bex jatkoi naurahtaen. Hevosten kanssa sattui ja tapahtui, joten peittävälle voiteelle oli aina käyttöä.

Palatessaan Skye naurahti naisen sanoille ja vilkaisi leviteltyjä meikkejä. 
”Kiitos. Se on eräs tuotesarja ja... noh, kyllä se ehkä vähän laittaa talouden nurin.” 

"Siinä tapauksessa älä kerro enempää", Bex naurahti. Olisihan se vain suorastaan julmaa tietää hyvän sarjan olemassaolosta samalla kun tietäisi, ettei sitä voisi koskaan hankkia.
"Tule tänne?" Hän vetosi hymyillen ojentaen kättään Skyen suuntaan. Hän ei kerran ollut vielä lähtenyt yhtään mihinkään, joten miksi ei häiritsisi naisen iltarutiineja vähän enemmän?
"Sinä olet raidallinen kuin tiikeri", nainen naurahti. Se näytti niin hauskalta, ettei hän voinut olla huomioimatta asiaa.

Skye livahti osittain Bexin syliin ja räpäytti silmiään, kuin esitelläkseen muutamia aivan valkoisia ripsiään. 
”Mmmh, sellaista se teettää.”

Bex virnisti tyytyväisenä Skyen tullessa niin lähelle. Tällaista tilaisuutta tuskin siunaantuisi hetkeen, jos koskaan, joten täytyihän siitä ottaa kaikki irti.
"Ainakaan sinun ei tarvitse koskaan murehtia, että hiusvärisi olisi tasaisen tappava", Bex naurahti aukaisten kaikessa rauhassa toisella kädellään naisen silkkistä aamutakkia. Hän kurotti suutelemaan naisen huulia pehmeästi. Jos hän jotakin elämäänsä kaipasi niin enemmän näitä hetkiä, kun saattoi vain nauttia olostaan toisen ihmisen rinnalla.

”Ei tosiaan.” Suuret platinaiset raidat toivat eloa muuten tummahkoon vaaleaan. Bexin kosketus tosin oli enemmän kuin tervetullut, sillä heitä oli kaksi jotka kaipasivat toisen läsnäoloa. Nyt jopa suudelman saattoi pitää pehmeänä ilman suurta haastetta.

Bex ujutti kaikessa rauhassa silkkistä aamutakkia pois Skyen hartialta pehmein sormin. Mitäpä nainen ohuella aamutakilla tekisikään?
"Tämä oli paras käänne illalle", Bex naurahti pehmeiden suudelmien lomassa. "Jos ensimmäiset treffit sujuisivat aina näin hyvin, niille lähteminen olisi paljon mukavampaa."

Skye kohotti kulmaansa. 
”Oh, niinkö? Mukava tietää.”

"Eikö?" Bex naurahti. "En muista milloin olisin viimeksi ollut edes siedettävillä treffeillä." Puhumattakaan sitten illasta, joka olisi sujunut edes puoliksi näin hyvin. Viimeksi kun hän oli ollut treffeillä tinderin kautta löydetyn miehen kanssa, hän oli tainnut juosta karkuun kymmenen minuutin jälkeen.
"Olen edelleen yllättynyt, että suostuit", hän lisäsi naurahtaen ja painoi suukkoja Skyen leukapielelle.

Skye naurahti ja siristi silmiään hieman. 
”En minä mitään hävinnyt. Miksi en olisi?” Hänellä oli ollut vain voitettavaa tässä.

"Ei sitä koskaan tiedä", Bex naurahti. "Se tuntui todennäköisemmältä vaihtoehdolta kuin suostumuksesi." Hän oli tottunut siihen, että tuli ammutuksi alas ainakin puolet kerroista. Oli ehdottomasti pelkkää voittoa, että Skye oli antanut hänelle illan ajastaan.
"Olit lentämässä aamulla Lontooseen?" Nainen kysyi ujuttaen enemmän aamutakkia pois Skyen päältä, jotta saattoi valua painamaan suukkoja hartioiden paljaalle iholle.

Skyen silmät painuivat kiinni hitaasti. 
”Nh... mmm, lähden hotellilta yhdeksän aikaan.” Ei sen aikaisemmin onneksi.

"Ei siis liian varhain", Bex vastasi tyytyväisesti hymähtäen. Hän voisi hyvin valvottaa naista vielä hetken pidempään. Skye ei ollut aiemminkaan protestoinut, joten hän tahtoi uskoa, että se jatkuisi yhä.

”Umh, ei. Inhoan varhaisia lentoja.” Jos hän sai valita, hän ei harrastanut niitä. Bex oli aivan vapaa valvottamaan häntä.

"Kukapa ei", Bex naurahti matalasti antaen suukkojensa valua hartioilta paljaille rinnoille. Hän voisi käyttää hetken siihen, että todella nauttisi Skyen kehosta. Todennäköisyys sille, että hän saisi toisen mahdollisuuden nähdä Skye näin oli häviävän pieni. Joskus täytyi saada yksi yö kestämään kuukausia, kun muuta ei ollut tarjolla.

Nainen ynähti pehmeästi, nostaen kädet jälleen hiusten sekaan, pöyhien niitä rauhallisin liikkein. 
"Harmi etten... varautunut siihen että kävisi näin." 

Bex naurahti vasten Skyen ihoa.
"Minulla on tapanani yllättää", Bex virnisti vinosti. Joku oli joskus väittänyt, ettei häneen voinut varautua yrittämälläkään, sillä hän oli tehnyt arvaamattomuudesta taitolajinsa.

Skye tukisti kevyesti. Kuules nyt. 
"En tarkoita vain sinua." Sitä vain tulisi kuljettaneeksi erilaisia asioita mukanaan jos olisi tiennyt saavansa mahdollisuuden ottaa joku makuuhuoneeseensa.

Bex naurahti toistamiseen.
"Nyt olen utelias", hän tunnusti huvittuneena antaen sormiensa aukaista loputkin aamutakista, jotta näki koko paljaan vatsan. "Mitä kaikkea olisit tahtonut pakata mukaan? Ne mainostetut käsiraudat, kenties?"

Skye pärskähti. 
"No en minä niitä... Jotain muuta mukavaa. Seksikkäämmän yöpaidankin ehkä." Skye tiputti sen aamutakin lattialle lopulta.

Bex virnisti vinosti.
"Joten sinulla on käsiraudat", hän huomautti painellen kaiken keskustelun lomassa suukkoja ruskettuneelle iholle. Nainen tosin kohotti hetkeksi päätään, jotta saattoi katsoa Skyeta.
"Mitä sinä yöpaidalla? Olet seksikäs juuri näin."

"Ei varsinasesti käsiraudat." Skye korjasi pehmeästi, katsoen Bexiä hetken. Hän nojautui painamaan suudelman tuon huulille. 
"... ehkä se voisi tosiaan olla turha." Toivottavasti olisi. 
"Sinä olet niin hyvässä kunnossa."

"Nyt olen vielä uteliaampi", nainen naurahti. Ei varsinaisesti käsirautoja, mutta kuitenkin jotain sen suuntaista? Vähemmästäkin alkoi mielikuvitus laukata. Hän antoi suudelman sävyn hiipiä kertomaan siitä, mihin suuntaan hänen ajatuksensa olivat jälleen kovasti lipsumassa. Skyen syytä kaikki, kun oli alkanut puhua leluista ja seksikkäistä hepeneistä. Hys, Skye oli puhunut juuri niistä.
"Pakko olla kun ansaitsen leivän pöytään urheilemalla", Bex virnisti vinosti. "Ja yöpaita on ehdottomasti aivan turha. Jokainen vaatekappale joka peittää pienimmänkin osan kehostasi on aivan turha."

Ehkä se oli naisen puheiden tarkoitus? Olisi typerää hukata aikaa, kun hyvin voisi valvoa kaikessa rauhassa. 
"Niinkö? Jos saat kolme arvausta? En voi valitettavasti antaa vinkkiä..." Niin nautinnollista kuin edellisen vihjeen antaminen oli ollut. 
"... imartelet."

"Se olisi kovin julmaa", Bex huomautti virnistäen. Sen jälkeen ajatukset askartelisivat kovin väärillä poluilla, eikä hän pääsisi edes näkemään, mitä kaikkea Skye oli piilottanut kotinsa yöpöydän laatikoihin tai vaatekaapin pohjalle. Syytös imartelusta sai Bexin pärskähtämään ja kohottautumaan paremmin käsiensä varaan, jotta hän voisi katsella Skyeta kulma koholla.
"Luulen, että kuka tahansa minut tunteva kertoisi sinulle, etten ole edes kyvykäs imartelemaan vaikka miten yrittäisin", Bex naurahti. "Sanon vain mitä ajattelen. Yleensä ilman turhaa suodatinta välissä."

"Viihdytä minua arvauksillasi?" Skye naurahti, suudellen Bexin huulia uudelleen. 
"Tiedätkö, se on virkistävää." Nainen kehui toisen ominaisuutta vilpittömästi. 

Bexiä ei tarvinnut sen enempää suostutella. Hän viihdyttäisi Skyeta keinolla millä hyvänsä. Nainen vastasi suudelmaan syventäen sitä hetkessä ja käytti hampaitaan pehmeään kiusoitteluun. Siitä oli hyvä valua suudelmien kera rinnoille. Vai oli hänen suorasanaisuutensa virkistävää Skyen mielestä. No, hyvä vain niin, sillä muutoin heillä olisi pian ollut ongelma.
"Vai ei sinulla ole käsirautoja... hmm", nainen pohti juoksuttaen lyhyitä kynsiään Skyen vatsalla, kun helli huulillaan naisen rintoja. "Kenties jonkin sortin nahkaiset kahleet? Köysiä? Kuinka tuhma nainen viattoman katseesi taakse kätkeytyykään, hmm?"

Ihmiset hänen ympärillään pyrkivät miellyttämään, jos eivät olleet sukulaisia. Se oli virkistävää. Hän inahti kevyesti suudelmien alla. Pitikö siis keskittyä kuuntelemaan arvauksia? 
"Nah...kaiset." Hän mutisi hiljaa vastaukseksi. 
"Minä tuhma? Hah, en toki. Vain..." Ei hän tiennyt mitä.

Bex olisi tahtonut väittää, ettei Skyen vastaus saanut häntä värähtämään, mutta se olisi ollut suuri vale. Kylmä väre tuntui juoksevan koko selkäpiitä pitkin.
"Mitä voisinkaan tehdä sinulle, jos sinulla olisi ne mukanasi", hän kiusoitteli matalalla äänellä. Ei kai kukaan suostunut moiseen ensimmäisten treffien päätteeksi? Hyvä on, hän olisi suostunut, mutta kukaan täysjärkinen ihminen?
"Vain mitä?" Bex haastoi juoksuttaen sormensa vatsalta naisen jalkojen väliin. "Vain vähän tuhma?"

Skye ei, ties millaisen hullun olisi löytänyt. Siihen päti jonkinlainen neljien tai viisien treffien sääntö. Tosin, nämäkään eivät kyllä olleet toiset treffit. Nainen värähti, vetäen tiukasti henkeä. 
"No sinä vois-- ihan pikkuisen vain." Skye mutisi katkonaisesti, haukkoen kevyesti henkeä.

"Vain pienen hippusen verran", Bex vahvisti näykäten rinnan pehmeää ihoa hellästi hampaillaan. Juuri sen verran tuhma, että hän ei voisi enää olla ajattelematta kahleita tai Skyeta haukkomassa henkeään, kun Lauren mainitsisi serkkunsa. Hyvä helvetti, hän olisi kusessa. No, vahinko oli jo tapahtunut, joten paras siis nauttia tästä koko rahan edestä.

"Muutaman pikkujutun verran." Skye vahvisti vielä perään. Bex tosiaan piti hampaistaan, eikä hän voinut sanoa ettei olisi pitänyt niistä myös. Hän painoi itseään kättä vasten, unohtaen miten puhua. 

Bex hiipi huulineen ylemmäs voidakseen painaa suukkoja kaulansyrjän herkälle iholle, kiusoitella kohtaa, jolla saattoi tuntea Skyen sydämen sykkeen, ja lopulta suudella naisen huuliakin sormien tarjotessa helpotusta alempana. Toinen käsi kohosi hyväilemään rintaa. Hän ei voisi nähdä, koskea ja suudella tarpeeksi, ei yhdessä yössä. Voisipa hän vain painaa tämän muistiinsa jokaista sekuntia myöten. Olisipahan ainakin mielekäs muisto mihin palata yksinäisinä öinä kotona.

Skye voihkaisi kovempaa ääneen kun Bexin käsi sai hänet nauttimaan kolmannen kerran niin että jokainen lihas rentoutui ja halusi väristä samaan aikaan. Kädet valuivat hiuksista selälle ja kynnet painuivat tiukasti ihoon. 
"H-hyvä jumala."

Bex painautui lähemmäs naista ja värähti kynsien myötä. Skye oli aivan liian sensuelli nautinnonkin kourissa, kun sai hänet reagoimaan näin nälkäisesti.
”Vastaan yleensä pirullisempaan versioon, mutta kyllä jumalakin tänään kelpaa”, Bex naurahti matalasti painaen suukon naisen solisluulle.

"Puhuinko sinusta?" Nainen sihahti raukeana, juoksuttaen kynsiä selällä alemmas. 
"Leikitäänkö mielikuvitusleikkiä? Sulje silmäsi." 

”Tietenkin puhuit”, Bex vastasi ylilyödyllä itsevarmuudella, joka tuntui olevan jossakin hänen selkäytimessään saakka. ”Kenestä muustakaan muka?” Nainen totteli virnistäen Skyen pyyntöä ja sulki silmänsä.
”Mitä tahdot minun kuvittelevan? Vaikea ajatella mitään kauniimpaa kuin mitä minulla jo oli silmieni edessä”, Bex virnisti vinosti.

"En kuvailisi sinua jumalaksi." Skye mutisi. Ei ainakaan sellaiseksi jumalaksi joka yleisesti käsitettiin sanan yhteydessä. 
"Voit aloittaa kuvittelemalla vastauksen kysymykseesi. Mitä tekisit jos minulla olisi nahkaiset kahleet mukana?" Hän siirtyi hieman, voidakseen kiusata Bexiä hitaasti omalla kädellään.

”Voisin loukkaantua”, Bex naurahti matalasti. Ihan kuin moinen muka kolahtaisi kovin rautaiseksikin kuvailtuun itsetuntoon.
”Oh, pidän tästä leikistä”, Bex vastasi purren hetken alahuultaan, kun mietti vastaustaan värähdellen Skyen kosketuksen alla. ”Sitoisin sinut sänkyyn ja kiusaisin niin kauan, että olisit halusta sekaisin. Vasta sen jälkeen varmistaisin, että tulet niin monta kertaa, ettet muista enää omaa nimeäsikään.”

Skye ei tiennyt pitikö hän tästä leikistä, mutta itsepä oli aloittanut.
"Eikö ratsastajilla ole kovin liikkuva lantio? Tiedätkö, voisit tehdä niin paljon enemmänkin..." Hän ei turhaan pitänyt kiirettä. Olisi typerää jos leikki loppuisi lyhyeen. 

”On”, Bex vahvisti koettaen olla inahtamatta tai liikuttamatta lantiotaan kovin ylilyödysti vastauksena. Silmien pitäminen suljettuna vaati työtä. Aivan liikaa työtä, jos häneltä kysyttiin.
”Meillä on myös huippukunnossa olevat lantionpohjalihakset”, hän lisäsi nielaisten ja hapuili sokkona Skyen hiuksia sormiensa lomaan. ”Ja vatsalihakset. Asentoja, joista olet voinut vain unelmoida ennen.”

Skye virnisti, kohottaen kulmaansa. Ei Bex sitä nähnyt, mutta reaktio ehti ensin. 
"Mmmhm. Ehkä sitten osaisit käyttää sellaista vyötöntä... tiedäthän?" Ei, hän ei ollut tekemässä tästä mukavaa. 
"Ja näyttää niitä asentoja josta olen vain unelmoinut." 

Bexin oli vaikea keskittyä keskusteluun. Skyen vastaus tuntui irtonaiselta ja kerrassaan mahdottomalta pääteltäväksi. Mitä hänen oli tarkoitus tietää?
"Joo?" Hän haparoi vastauksensa kanssa koettaen tasata hengitystään ja olla voihkimatta tai kiemurtelematta. Tämä oli kaikki liikaa ja liian vähän yhtä aikaa, ja hyvä jumala se teki silmien pitämisestä suljettuna työtä ja tuskaa. Skye oli julma kun kiusasi häntä näin, ja hän nautti siitä aivan liikaa.

Skye virnisti hieman, antaen Bexille hetken kun tuon ei tarvinnut ajatella. Ehkä hän oli maalaillut kuvia ihan tarpeeksi, etenkin kun mokomia ei voisi toteuttaa.

Bex oli varma, etteivät mielikuvat jättäisi häntä koskaan rauhaan. Nyt ne ainakin tuntuivat olevan poltettuina silmäluomilla, kun selkä kaartui irti patjasta nautinnon myötä. Hän oli melko varma, ettei yhdestäkään nautinnon keskellä sanotusta sanasta ollut tullut kokonaista tai selkeää, mutta väliäkö sillä. Hän tunsi nautinnon kipristelevän aina varpaissaan saakka, kun lopulta räpäytti laiskasti silmänsä auki.
"Hyvä jumala", hän toisti Skyen aiemmat sanat rintakehä pinnallisen hengityksen tahdissa kohoillen.

Skye painoi pehmeän suudelman naisen huulille kun tuo päätyi myös toistelemaan jumalaa. 
"Ei hän taida olla oikeasti kovin hyvä." Hän kierähti kainaloon, hakien siinä hyvää asentoa. Ehkä se ei ollut sopivaa, mutta hän kaipasi myös läheisyyttä.

Bex naurahti käheästi.
"Ehkä jumala ei ole, mutta sinä olet", hän totesi laittamatta pahakseen lähelle kierähtänyttä naista. Niin paljon kuin hän seksin puutteesta elämässään valittikin enemmän tai vähemmän tosissaan ystävilleen, nämä hetket olivat vieläkin kalliimpia. Ja niitä oli kovin vähän, sillä yleensä hän oli ovesta ulkona kauan ennen tätä hetkeä.

Skye hipaisi Bexin nenää etusormellaan. 
"Oh, nyt puhut toki hurmaavasta luonteestani etkä muista taidoistani? Olen kyllä edelleen vakuuttunut että sinulla olisi taitoja joista pitäisin.”

"Vaikka sitten niin", Bex lupasi naurahtaen ja painautui lähemmäs naista rinnallaan. Hän ujutti toisen jalkansa Skyen jalkojen lomaan. He olivat jo rikkoneet ainakin tusinaa muutakin treffailun sääntöä, joten väliäkö tälläkään enää oli. Sitä paitsi, hän tuskin tapaisi naista enää toistamiseen.
"Annan sinun ilolla jäädä siihen uskoon", nainen virnisti vinosti. "Unelmoimaan kaikesta, mistä saatoit nyt jäädä paitsi."

Ainakin Skyen sääntöjä noin kahta tusinaa. 
"Mmmnh." Hän hautasi kasvojaan Bexin kaulaan, vieden käden naisen ympärille tuon rintojen alta. Siihen voisi nukahtaa, hän oli luvannut ottaa Yetin aamulla aulasta. 

Tiistai 25. syyskuuta 2018 - seuraava päivä

Bex hymyili pehmeästi korjaten vain sen verran asentoaan Skyen vierellä, että tunsi olonsa mukavaksi naiseen kietoutuneena. Nainen ei osannut edes sanoa, milloin viimeksi hän oli sallinut itsensä nukahtaa toisen ihmisen vierelle tähän tapaan, eikä aikonut antaa sille ajatukselle lainkaan liekaa. Oli vastaus kumpi mies tahansa, se ei olisi mitään, mitä hän tahtoisi tässä hetkessä ajatella. Hän ei havahtunut unestaan edes muutamaa tuntia myöhemmin pukeutuakseen käytävällä ja kadotakseen aamuyön hämärään. Sen sijaan hän havahtui levollisesta unesta soivaan puhelimeen aamun valjetessa. Hän räpytteli hetken unta silmistään, kun puhelin hiljeni. Se ei ollut hänen puhelimensa, eihän? Kun puhelin alkoi soida uudestaan, Bex ynähti tyytymättömänä. Ei, se ei todellakaan ollut hänen puhelimensa. Se oli Lauren, joka tavoitteli serkkuaan pirteästi tallilta käsin videopuhelulla. Bex kohottautui käsivarsiensa varaan sängyllä hieroen unta silmistään ja koetti saada uniset aivonsa havahtumaan vallitsevaan tilanteeseen, kun edellisyö palasi mieleen kertarysäyksellä.

Skye oli tilannut hotellilta herätyksen puoli kahdeksaksi, Lauren soitti hieman ennen seitsemää. Saatanan serkku. Hän ynähti tyytymättyömästi ja kääntyi hapuamaan ruusukultaan vivahtavan puhelimen sormiinsa. 
"Mitähän helvettiä?" Nainen mutisi unisena, maaten kyljellään selkä Bexiä päin. 

Bex olisi uskonut nähneensä unta edellisenä yönä, ellei vilkaisu vieressä olevaan naiseen ja jäsenissä viipyvä raukeus olisi vakuuttanut muusta. Hyvä helvetti, se oli kaikki ollut totta, eikä vain hänen yliaktiivisen mielikuvituksensa tuotosta.
"No sepäs oli aurinkoinen tervehdys", Lauren naurahti siristellen silmiään kirkkaassa aamuauringossa, kun talutti kahta hevosta ulos kohti tarhoja. Hän oli kuunnellut musiikkia nappikuulokkeistaan ruokkiessaan ratsuja, mutta nyt uteliaisuus oli saanut vallan ja hän oli soittanut serkulleen.
"Miten sinä nyt edelleen nukut? Ajattelin että olet jo vähintäänkin syömässä aamupalaa tässä kohtaa."

Skye siristi silmiään. 
"Tietty kun herätit." Nainen huomautti ja pudisteli päätään. 
"Puoli kahdeksalta olin tilannut herätyksen."

"Olisin voinut soittaa puoli kuudelta, kun nousin itse", Lauren virnisti viattomasti serkulleen. "Olisit kiitollinen, että vastustin halua päteä näin kauan." Bex tunki peiton kulmaa suuhunsa, ettei nauraisi ääneen. Selvästi hän ei ollut ainoa, joka sai silloin tällöin kärsiä Laurenin aamuisista puheluista, kun nainen teki aamutallia ja kyllästyi musiikkiinsa.

"Minä olisin tappanut sinut." Skye puuskahti ja haki parempaa asentoa sängyssä. 
"Joten, oliko asiaa?"

"Olisit yrittänyt ja epäonnistunut", Lauren kohautti harteitaan. Hän oli hetken hiljaa, kun vapautti kaksi taluttamaansa hevosta tarhaan. Kunhan portti oli suljettuna, nainen palautti huomionsa kännykän ruudulle.
"Tietenkin oli asiaa. Halusin päästä heti ensimmäisenä nauramaan sinulle, kun joudut myöntämään minun olleen oikeassa", Lauren virnisti leveästi ja kohotti puhelimen lähemmäs kasvojaan, jotta näkisi kunnolla ruudun siitä huolimatta, miten kirkasta ulkona oli. "Kai sait edes jälkiruokaa, niin ilta ei ollut ihan ajanhukkaa?" Bex todella taisteli itsensä kanssa ettei alkaisi nauraa taustalla. Hänen pitäisi koettaa hiipiä äkkiä pois makuuhuoneesta ja jättää Skye puhumaan serkkunsa kanssa rauhassa, mutta hän epäili räkättävänsä ääneen, jos nyt erehtyisi liikahtamaankaan.

Skye kääntyi selälleen, tajuamatta että silloin punaista hiusta saattoi pilkistää toisessa reunassa. Kello oli vähemmän kuin seitsemän. Saatana. 
"Missä muka olit oik--- ah. Sain, oikein herkullisen pirtelön. Jossa oli kirsikka. Oletko vielä oppinut samaa?"

"Sinä ja sinun kirsikkasi", Lauren puhahti vilkaisten vielä kertaalleen tarhaavia hevosia varmistaakseen, ettei niillä ollut hätää. Hän oli lähdössä takaisin tallia kohden katse puhelimen ruudulla seilaten. Puhelin kohosi äkkiä lähes naisen nenään kiinni, kun punainen väri kiinnitti Laurenin huomion. Yeti ei ollut punainen.
"SKYE STEPHENSON!" Nainen rääkäisi niin, että säikäytti ulkoilemaan tuomansa kilparatsut todenteolla tarhan puolella. "Ei vittu sinun kanssasi! Kaksien treffien sääntö, niin varmaan!" Se sai Bexin ratkeamaan kunnolla nauruun, jota ei enää riittänyt tukahduttamaan peiton kulma tai hänen oma nyrkkinsäkään.

Skye nauroi serkkunsa mutinalle, mutta hätkähti huutoa niin että puhelin putosi. 
”Pää kiinni Lauren! Mitä sitten jos... ehkä Bex vain nukkui täällä?!”

"Voisin uskoa tuon jos olisit ollut ulkona kenen tahansa muun kuin Bexin kanssa!" Lauren vastasi toivoen niin kovin, että voisi kurottaa ruudun läpi ja hutkia serkkunsa. Hän oli varoittanut Skyeta! Silti serkku oli langennut samaan ansaan kuin niin moni ennenkin. Joskus hänen täytyisi ottaa selvää siitä, mikä sai ihmiset kutsumaan Bexin sänkynsä lämmikkeeksi.
"Minä taidan mennä suihkuun", Bex sanoi hiljaa Skyelle naurusta hykerrellen. Skye koettakoot selittää tilanteen serkulleen juuri niin kuin tahtoi.

Skye vilkaisi Bexiä hymyillen. Puhelin laskeutui kädestä ja ennen kuin punapää karkasi, hän painoi suukon tuon poskelle. Sitten hän päästi serkkunsa pimennosta. 
”Sitten et usko.”

Bex hymyili pehmeästi suukon myötä ja vilkaisi vielä olkansa yli Skyeta, ennen kuin livahti kokonaan huoneesta.
"Ei vittu oikeasti", Lauren sihahti nähdessään taas serkkunsa kasvot mustan ruudun sijaan. "En voi uskoa sinua."

Skye siristi silmiään ja veti henkeä kun suihku kohisi. 
”Minulla oli mukavaa, turpa kiinni.”

”Eip”, Lauren pudisti päätään. Hän ei tosiaankaan olisi hiljaa. ”Kai tajuat, että hän ei ole soittamassa perään?”

Skye naurahti pehmeästi. 
”Sitten ei soita.” Ei hän osaisi siihen ihan niin suhtautua mutta ei se haittaisi viikon päästä. 
”Kaksi vuotta on edes katkaistu.”

Lauren kohotti kulmaansa.
”Muistakin tuo”, hän vannotti. Hänellä ei ollut pienintäkään uskoa siihen, että Bex soittaisi perään. Nainen ei yleensä muistanut panojensa nimiä enää parin päivän päästä, jos muisti edes sinä yönä.
”No hyvä että edes niin”, hän huokaisi päätään ravistaen. ”Olen kyllä edelleen pettynyt, että joustit säännöstäsi.”

Eikä sitä tarvitsisi serkulle kertoa. 
”Senkus olet. Se oli hyvää seksiä.”

Se oli jotakin, mitä Lauren ei ollut enää jakamassa. Ehkä se olisi pitänyt kertoa etukäteen.
”En oikeastaan tahdo kuulla siitä enempää”, nainen totesi päätään pudistaen. Eip. Hän unohtaisi koko jutun mielellään täysin.
”Ei olisi pitänyt koskaan antaa sinun soittaa hänelle”, Lauren mutisi. ”Tämä oli viimeinen kerta kun päästän sinut lähelle ystäviäni.”

Skye mutristi huultaan serkun uhkaukselle. 
”Olet ilonpilaaja. Tämä toimi hyvin. Ainakin minulla oli kivaa hetken jos ei muuta.”

”En vain halua, että sinuun sattuu”, Lauren vastasi kulmat painuen. Se taisi olla liian myöhäistä jo. Jos Skye oli erehtynyt ajattelemaan tämän olevan yhtään enemmän kuin pelkkä hetken himo, niin eipä hän enää voisi pehmentää serkun pudotusta todellisuuteen tämän enempää.
”Hyvä niin”, hän hymähti. ”Ansaitsit hetken hauskanpitoa.” Vaikka hän olisi miten toivonut seuralaisen olleen joku muu kuin hänen ystäväpiirinsä pahin panonainen.

Se sai naisen huokaisemaan syvään. 
”Tiedän ettei hän soita. tai uskon. Niin en elättele toiveitakaan. Ei minua satu.” Hän pärjäisi kyllä. Hän vilkaisi kelloa ja ähkäisi. 
”Minun pitää mennä jos haluan sitä aamupalaa.” 

”Selvä”, Lauren totesi. Hän toivoi serkun sanojen olevan totta eikä vain uskomusta, joka särkyisi ja satuttaisi naista.
”Okei. Nauti aamupalasta ja turvallista lentoa”, nainen toivotti hymy huulilla vieraillen.

”Ilmoitan kun olen perillä.” Hän teki niin aina kun lähti pohjoisesta. Skye sulki puhelimen ja nousi, kietoutuen aamutakkiinsa. Tilattu aamupala oli toimitettu ovelle, hän ei tosiaan aikonut syödä hotellin ravintolassa vaan halusi piilotella. Aikoikoham Bex hukuttautua suihkuun?

Se lupaus riitti Laurenille, joka vilkutti puhelun sammuttaessaan. Bexin suunnitelma ei suinkaan ollut hukuttautuminen, vaan lämpimästä vedestä nauttiminen siihen saakka, että hotellisviitin puolella hiljeni. Vasta silloin hän uskaltautui sammuttamaan suihkun ja kietoutumaan paksuun pyyhkeeseen. Nainen hipsi huoneen puolelle hymyillen Skyelle pirteästi. Suihku herätti aina huolella.
”Täytyykö minun harkita muuttoa ja nimen vaihtamista samantien, vai välttelenkö vain Laurenia loppupäivän?” Nainen naurahti kysymyksen esittäessään, vaikka uteliaisuuden taakse kätkeytyikin todellinen halu tietää edes sen verran Skyen serkun reaktiosta. Hän ei mielellään kävelisi sokkona tilanteeseen, jos vain sen voisi välttää.

Skye oli istunut alas ja närppi marjoja jogurttinsa kanssa. 
”Noh!” Vaikka Bexin kysymys oli ehkä aiheellinen. 
”Juokse vähän karkuun. Hän voi huutaa. Mutta Lauren nyt on äänekäs muutenkin.”

”Selvä”, nainen naurahti. Hän oli tottunut huutoon, jota niin nuoremmasta kuin vanhemmastakin Lewiksestä lähti, mutta ei se tarkoittanut että hän nauttisi siitä. Paras pysytellä poissa Laurenin hampaista siihen asti, että nainen purkaisi intonsa huutaa johonkuhun toiseen.
”Olen oikein vikkelä jaloistani.” Siinä sivussa oli hyvä suunnistaa makuuhuoneen puolelle keräilemään eilisiä vaatteita. Siitä olikin vierähtänyt hyvin pitkä hetki, kun hän oli viimeksi harrastanut edellispäivän vaatteissa häpeäkulkueita päiväsaikaan.

Skye ei ollut suotta pukeutunut. Bex oli nähnyt jo kaiken, joten aamutakki oli oikein hyvä. Hän vilkaisi naista, miettien mitä voisi sanoa. 
”... minulla oli hauskaa.” Oli helpompaa sanoa se kun tuo oli makuuhuoneessa.

Bex puri huultaan tukahduttaakseen petollisen leveän hymyn, joka oli hiipiä huulille Skyen tunnustuksen myötä. Hän yleensä juoksi juuri tätä hetkeä pakoon sillä, ettei jäänyt yöksi tai katosi aamuyön tunteina kaikessa hiljaisuudessa.
”Niin minullakin”, nainen vakuutti hyppelehtien makuuhuoneen ovelle farkkuja jalkaansa kiskoen. ”Ei yhtään hullumpi ilta. Ja yö.”

Maininta yöstä sai naisen nielaisemaan ja ristimään jalkansa. Ajatuskin vihlaisi hyvällä tavalla. 
”Hyvä ettet kärsinyt suuresti.”

”En kärsinyt lainkaan”, Bex naurahti. ”Vielä”, hän lisäsi ajatellen hetken hevosten selkään kiipeämistä. No, äkkiäkös pieni epämukavuus selässä unohtuisi, jos sitä koskaan edes tulisi vastaan. Bex veti neuleen päälleen ja asteli huoneen puolelle kumartuen painamaan suukon Skyen päälaelle. Hän tosin jäi norkoilemaan naisen taakse kädet Skyen harteilla ja leuka päälaella leväten.
”Joten, mitä kautta minun pitää ninjailla ulos?” Hän naurahti pehmeästi. Ei kai ketään kiinnostaisi, vaikka hän kävelisi ulos pääovista, kunhan nyt ei kävelisi Skyen käsipuolessa?

Suukko sai naisen hymyilemään. No niin, rauhoitu. Bex ei soittaisi ja se oli tiedossa. Älä innostu. 
”Etköhän sinä voi kulkea etuovesta kun et ole minun kanssani.”

”En tiedä ollako helpottunut vai pettynyt”, Bex naurahti. ”Odotin jo suorastaan innolla mahdollisuutta kiivetä alas rakennuksen seinää pitkin tai jotakin muuta yhtä dramaattista.”

”Saat toki mennä myös henkilökunnan reittiä jos haluat.” Skye myönsi hymyillen pehmeästi. 
”Silloin vain menen vasemmalle kun menet käytävään.”

”Näh”, Bex äännähti puristaen kevyesti aamutakin peittämiä harteita. ”Menen tylsästi etuovesta. Ainakaan en eksy ja tule kidnapatuksi sen takia.” Kylläpä hän nyt leikki olevansa oman elämänsä toimintaelokuvan tähti. Bex painoi vielä toisen suukon päälaelle ennen kuin suoristautui.
”Turvallista kotimatkaa”, hän toivotti vetäytyen itse hotellihuoneen ovea kohden. Nilkkurit jalkaan ja nahkatakki niskaan, ja hän saattoi melkein näyttää siltä, ettei ollut tulossa kotiin vietettyään yötä muualla.

”Se on hyvä vaihtoehto. Skye myönsi nauraen. Hän nautti suukoista enemmän kuin halusi myöntää ja jäi syömään aamiaistaan Bexin mentyä. Muutamaa tuntia myöhemmin hän oli kotona Lontoossa, astellen Westminsterissä sijaitsevan asunnon parvekkeelle hymyillen. Yeti oli ponkaissut omalle samettidivaanilleen olohuoneessa ja jäysti luuta. Elämä oli taas uomissaan, vaikka salaa hän harmitteli sitä että Lauren luultavasti oli oikeassa.