Hatsiubatin Hilda ja Nathan viettävät iltaa yhdessä Hildan luona, jossa kaaosta aiheuttaa niin uusi kissanpentu kuin vanhemmatkin nelijalkaiset.
-----
Torstai 13. syyskuuta 2018 - alkuilta, HexhamHilda oli isänsä kanssa muutamaa päivää aiemmin hakenut hänelle uuden kissalapsensa. Riehakas maine coon-lapsi loikki nytkin pitkin asuntoa, valitettavasti hyökkien uuden emäntänsä tossuihin innoissaan. Pentuparalla ei ollut vielä edes nimeä.
"Hei, murunen pikkuinen, irti... Kiltti?" Ei tossua, au!" Koeta siinä tehdä kotitekoisia lihapiirakoita kun kissanpentu yritti saada nilkat vuotamaan verta.
Työpäivä oli venynyt, kuten tallilla tuppasi aina käymään, joten Nathan oli jättänyt kotona pyörähtämisen väliin suunnistaessaan Hildan luokse. Ratsastuskoululla kasvanut nainen oli varmasti tottunut hevoselta haiseviin hiuksiin eikä patistaisi häntä heti kotiin peseytymään kunnolla. Täytyihän hänen tulla katsomaan uutta kissanpentua, jonka nainen oli vihdoin saanut kotiin. Odotus oli tuntunut niin pitkältä! Mies soitti ovikelloa toivoen, etteivät muut kissat olleet ottaneet pientä karvapalloa turhan ilkeästi vastaan.
"Hei kulta", mies tervehti Hildaa livahtaessaan tottuneesti oven raosta sisään, ennen kuin yksikään kissoista ehtisi livahtaa tutkimusmatkalle. "Miten päiväsi on sujunut?"
Hilda ei voinut olla hymyilemättä kun tuli kutsutuksi kullaksi. Se lämmitti aivan uudella tavalla ja aiheutti halua omia Nathan itselleen sohvalle. Kissat tuskin arvostaisivat ja rehellisyyden nimissä, mies oli vaikuttanut innostuneelta harmaaraitaisesta pikkuhirviöstä.
"Hyvin. Nilkkani ovat naarmuilla. Nimetön riiviö rakastaa jalkoja."
"Vai sellaisen riiviön hankit joukon jatkoksi", mies naurahti pehmeästi riisuessaan kenkänsä ja takkinsa eteiseen. Hän painoi suukon Hildan huulille ennen kuin päätti varmuuden vuoksi tervehtiä vanhemmat kissat ensin. Se nyt vielä puuttuisikin, että Cookie alkaisi tuhota hänen omaisuuttaan sen tähden, että hän oli tervehtinyt pientä kissalasta ensimmäisenä.
"Se on kyllä oikein suloinen pieni monsteri", Nathan lisäsi vilkuillen kissalasta, kun nosti Cookien harteilleen keikkumaan.
Cookiella oli jo historiaa Nathanin kengännauhojen tuhoamisesta. Huomiotta jättäminen voisi saada sen laajentamaan repertuaariaan. Punertava kollikissa maukaisi vaativasti miehen harteilla.
"Cookie ei liene samaa mieltä." Hilda naurahti, rapsuttaen miehen olalla keikkuvaa kissaa.
"Se on."
"Cookie on vain tyytymätön, kun ei ole enää perheen vauva", mies naurahti silitellen kissan selkää, kun Cookie asettui aloilleen.
"Pelkää, että menettää kaikki etuoikeutensa." Ihan kuin siitä olisi huolta. Kaikki kissat olivat aivan yhtä rakkaita, olivat ne minkä ikäisiä, värisiä tai kokoisia tahansa.
"Cookie ei aio luopua niistä koskaan." Hilda mutisi, astellen keittiöön ja johti Nathania perässään.
"Ajattelin että sinulla on nälkä ja tein lihapiirakoita."
"Cookie tietää, ettei saavutetuista eduista saa koskaan luopua", mies naurahti seuraten naista keittiön puolelle kissa harteillaan tyytyväisenä tasapainotellen. Cookie oli kyllä yksi mahdoton sirkustähti, jos häneltä kysyttiin, tai ehkä hän vain kannusti kissaa olemaan harteilla, kun nosteli kollia syliinsä tuon tuostakin.
"Olet kultainen", Nathan huokaisi hymy huulille leviten. "Tallilta tullessa on aina nälkä."
Hilda oli valmis myöntämään että Nathan kannusti kissaa aivan liikaa olemaan kovin pelle.
”Ajattelinkin niin. Menee vielä ihan hetki, ehdit vaikka suihkuun jos haluat.”
"Oliko tuo varovainen vihjaus siitä, että haisen aivan hevoselle?" Mies naurahti nostaen kissan harteiltaan lattialle, ennen kuin Cookie putoaisi. Nimetön kissanpentu tarrasi kynsillään kiinni farkkujen lahkeeseen, mikä ei varsinaisesti auttanut Nathania siirtymään kylpyhuoneen puolelle nopeasti.
"Kuules riiviö, en voi ottaa sinua mukaan", mies naurahti koettaen irrottaa leikkivää kissanpentua jalastaan. Mikä pieni häseltäjä.
”Ei, mutta teet fyysistä työtä ja olet varmasti hikoillut reippaasti.” Hilda huomautti huvittuneena.
”Ristin sen pian riiviöksi.”
"Siinä olet oikeassa. Jouduin juoksemaan hevosen perässä, kun yksi sählä päästi ratsunsa vapauteen", mies huokaisi. Valtava maneesi ei ollut mukava asia silloin, kun irtipäässyt ratsu oli saatava nopeasti kiinni.
"Se olisi kovin ikävä nimi näin pienelle, suloiselle karvapallolle", Nathan mutristi huuliaan. "Eikä se sopisi teemaan, vaikka luonteen puolesta se voisikin olla kovin osuva." Kissanpennun huomion harhautuessa takaisin Hildan tossuihin, mies naurahti hiljaa ja livisti suihkuun, ennen kuin seuraava kissoista päättäisi kiivetä hänen syliinsä rapsutusten toivossa.
Hilda ynähti tyytymättömänä ja lopulta riisui tossunsa. Siitä kiitollisena kissanpentu pyöri sen kanssa pitkin lattiaa, tappopotkuja takajaloilla suorittaen.
”Hölmö otus.”
Nathan piti suihkunsa hyvin lyhyenä, jotta pääsisi nopeasti takaisin Hildan luokse. Mies ei voinut olla naurahtamatta huvittuneena tossua tarmolla tappavalle kissanpennulle, jolla oli aivan omat huvit elämässä. Oli selvää, etteivät kissanpennut eronneet hevosvarsoista juurikaan - molemmat sähelsivät aivan omiaan, mutta jotenkin niistä kuitenkin kasvoi hänen perässään vaativasti maukuen kulkevan Oreon kaltaisia enemmän tai vähemmän älykkäitä eläimiä.
"Anna minulle ihan hetki että saan vaatetta päälle, ja silitän sinua sen jälkeen", mies lupasi kissalle, joka vain tuijotti häntä vaativana. Selvästi hänellä kesti Oreon mielestä aivan liian kauan pukea kassista päälle puhdas t-paita, mutta kissan sai onneksi tyynnyteltyä hetken silittelyllä. Oreo sylissään Nathan palasi keittiöön painaen suukon Hildan päälaelle.
"Pennulla on aika paljon kasvamista edessä, ennenkö se sopii näiden sekaan", mies huomioi huvittuneena. "Oliko Cookiekin tuollainen?"
Hilda nakutteli pöytää odottaessaan piirakoita uunista. Pöydän hän oli jo kattanut kahdelle ja asetellut siihen vesikannun sekä salaattia. Vähän perunasalaattiakin kun sitä oli ollut kaapissa.
”ei, Cookie oli lempeä ja helppo pentu. Ja äkkiä tuo cooni kasvaa isommaksi kuin muut.”
"Mietin enemmän sitä henkistä kasvamista", Nathan naurahti. "En epäile hetkeäkään, etteikö se ota kavereitaan nopeasti kiinni fyysisesti.” Kaikki eläinvauvat tuntuivat kasvavan silmänräpäyksessä. Varsatkin olivat hetkessä honteloita vuotiaita.
”Ah.... sitä saattaa riittää.” Hilda totesi hiljaa ja lopulta otti piirakat uunista.
”Istu alas ja syö, hyvä mies. Ettet kuihdu.” Hilda puhuikin kuin vanha nainen.
"Kyllä se siitä", Nathan naurahti. Ei kissanpentu ikuisesti tahtoisi saalistaa emäntänsä tossuja. Ehkä. Toivottavasti.
"Kiitos kulta", mies kiitti istahtaen katetun pöydän ääreen. "Ei siitä ole pelkoa, kun saan aina ruokaa luonasi."
Hilda nojautui suukottamaan istuneen miehen hiuksia.
”Niin saat koska olet nähnyt mitä hevosihmiset syövät kotona. Ja kahdelle on mukavampi tehdä ruokaa.”
"Syö nyt sinäkin", Nathan vetosi vilkaisten naista hymy huulillaan. "Minä en koskaan laita vastaan, kun tahdot tehdä ruokaa. Säästääpähän vaivan minulta, ja saan hyvän syyn viettää enemmän aikaa kanssasi."
Hildastakin se oli loistava tekosyy. Hän nautti siitä kun saattoi olla kotona ja tehdä heille ruokaa. Enemmän kuin ehkä lyhyem seurustelun jälkeen pitäisi. Hän istui alas ja otti itselleen yhden, kasaten viereen salaattia.
”Hyvä ettet, voisin miettiä mikä tekeleissäni olisi vialla.”
"Ei yhtään mikään", mies vakuutti, joka ei ollut malttanut edes odottaa niin kauaa, että lihapiirakka ehtisi kunnolla jäähtyä, kun oli jo maistanut sitä. Talliympäristössä poltti suunsa niin usein, että hän oli jo melkein varma, ettei mikään lämpötila enää riittäisi aiheuttamaan muuta kuin pientä epämukavuutta suussa.
"Tämä on herkkua."
Hilda oli hieman hillitympi, mutta rehellisyyden nimissä hän oli ehtinyt ottamaan pienen välipalan.
”Hyvä. Näitä riittää huomiselle evääksikin.”
"Täydellistä", mies huokaisi hymy huulillaan. "Työpäiväni näyttää heti paljon miellyttävämmältä." Olkoonkin että töitä riittäisi, ainakin hänellä olisi evästä, joka saisi lyhyet tauot tuntumaan paljon pidemmiltä.
”Jos niin sanot.” Nainen naurahti pehmeästi ja vilkaisi lattialla säntäilevää kissalasta.
”Tuo eläin koituu vielä omaksi kohtalokseen.”
"Pienet eläinlapset ovat tavattoman kestävää tekoa", Nathan naurahti. "Kai se on ollut luonnon tapa varmistaa, että ne selviävät leikeistään katkomatta niskojaan tai koipiaan. Hevosvarsatkin ovat ihan omaa luokkaansa innostuessaan leikkimään. Siinä pelkää rauhallisinkin viilipytty."
”En ymmärrä miten se on mahdollista.” Tosin, kissat olisivat jo sukupuutossa jos niin ei olisi.
”Onko jotain mitä haluaisit tehdä tänään? Käydä jossain tai jotakin?”
"Luonto on täynnä ihmeitä", Nathan vastasi hymyillen. "Kissat ovat vain yksi niistä." Hän vilkaisi leikkivää kissanpentua syödessään ja pohti, mitä tahtoi tehdä.
"Ei nyt erityisesti ole mitään mielessä", mies vastasi hetken asiaa mietittyään. "Onko sinulla jotakin toivetta?"
”Selvästi.” Hilda pudisteli päätään kissan menolle ja uskalsi maistaa ruokaa.
”Ei, mutta pohdin pitäisikö meidän tehdä jotain muuta kuin kiehnätä ja ihmetellä kissaa.” Vai oliko se heille vielä sallittua?
"Minusta se kuulostaa täydelliseltä illalta", Nathan naurahti kurottaen ottamaan toisenkin lihapiirakan, "mutta voimme me mennä uloskin. Vältellään vain kaikkia pubeja, mielestäni tänään pelataan taas rugbyä." Hän ei erityisemmin kaivannut huudon keskelle, niin tunnelmallisia kuin perinteiset pubit osasivat välillä ollakin.
Hildaa se vain hymyilytti.
”Ollaan kotona. En kaipaa ketään humalaista iskemään sinua syyttä nenään.” Se ei olisi kenestäkään mukavaa.
"Arvostan sitä, miten olettamuksesi on, ettei sille olisi mitään syytä", mies naurahti. Ei hän riitaa haastanut, mutta hän harvoin myöskään vältteli konflikteja. Johan se oli tallilla nähty, miten hän oli yleensä ensimmäisenä kommentoimassa, kun hevosen omistaja teki jotakin väärää, ja vaikka sävy oli aina kohtelias, kaikki eivät arvostaneet korjatuksi tulemista.
"Voimme laittaa elokuvan pyörimään kotona ja varmistaa siinä sivussa, ettei pienin tulokas riko itseään mihinkään."
”Ehkä haluan ajatella että et ole höyrypää.” Hilda hymähti pehmeästi ja vilkaisi kissalapsen perään.
”Ehkä se on oikea päätös. Tuo pieni otus on... vaaraksi itselleen.”
"Ajattelet siinä tapauksessa oikein, en minä ole", Nathan vakuutti naurahtaen ja söi lihapiirakan loppuun. Hilda teki aivan liian hyvää ruokaa, jos häneltä kysyttiin.
"Tekemällä oppii, joskin tämä kissanpentu taitaa koettaa tehdä kaiken kerralla."
”Niin.” Ei kai noin suloinen mies voisi olla sellainen? Ei Hildan ajatuksissa.
”Se on pelkonani.” Hän nousi siivoamaan pöytää ja tiskaamaan, hyräillen samalla itsekseen.
”Haluatko teetä?”
"Kyllä kissavauva selviää", Nathan vakuutti. Ei kisulle kävisi yhtään mitään. Pieni karvalapsi toheltaisi muutaman kuukauden, ennen kuin alkaisi oppia aikuisten tavoille. Olihan otukselle monta hyvää opettajaakin tarjolla!
"Jos siitä ei ole vaivaa niin tietenkin", mies myönsi hymyillen. "Tee maittaa aina."
”Ei siitä ole vaivaa, höpsö.” Hilda huomautti huvittuneena ja naksautti keittimen päälle.
”Älä kuvittele että olet vaivaksi.”
"Ei sitä koskaan tiedä", mies totesi hymy huulillaan. "Ehkä tahtoisit tehdä jotain muuta kuin keittää teetä."
”Saan samalla itsekin teetä.” Hilda huomautti hymyillen ja pudisteli kevyesti päätään.
”Voin tehdä muuta myöhemmin.”
"Sekin on totta", mies myönsi. Hildalla oli hyvä syy keittää teetä, kun samalla vaivalla sai itsellekin kupin eteen.
"Ehdottomasti voit. Päivä on vielä nuori. Tai ilta, mikä kohta tässä nyt sopikaan sanontaan parhaiten."
”Ja muulla toki tarkoitin lasten esseiden tarkistamista kainalossasi.” Hilda huomautti hymyillen. Rasti seinään, hän oli puhunut kaksimielisiä.
"Aijai, joko sinä ehdit antamaan lapsipoloille esseet tehtäväksi? Raukkaparat, vasta koulu alkoi ja heti joutui jo töihin", Nathan kiusoitteli.
”Vanhemmille, kyllä. Turha himmailla. Mutta voin tarkistaa ne myöhemminkin.” Vaikka elokuva, kainalo ja esseet eivät kyllä kuulostaneet huonolta. Hän otti ne kissanpentuisat teemukit ja laski ne tasolle.
"Voi raukat", mies naurahti pehmeästi. "Ja voi sinua parkaa, kun joudut lukemaan sen läpi." Hän saattoi hyvin kuvitella, miten paljon ala-arvoista työtä esseisiin mahtui. Varmasti siellä olisi muutama hyväkin, mutta se tuskin piristäisi mieltä paljoa siinä kohtaa, kun Hitler menisi sekaisin Stalinin kanssa, ja kolmas maailmansotakin on jo käyty.
"Olen jo tottunut." Hilda naurahti. Hän oli lakannut irvistelemästä virheille aikapäiviä sitten.
"Ja voinpahan hymistellä niitä sinulle."
"Lupaan nauraa oikeaan aikaan, ja esittää pahoitteluni muissa kohdissa", Nathan lupasi naurahtaen. Hän luotti siihen, että muistaisi vielä riittämiin historiasta, ettei jäisi aivan peruskoululaisten jalkoihin.
Hilda hymyili hieman virnistäen.
"Hyvä mies." Hän otti teekupit kantoonsa ja vilkaisi yläkertaa. Muuttaminen oli jäänyt vähän haaveeksi.
"Mennäänkö?"
"Mennään", mies nyökkäsi laskien syliinsä pyrkineen kissan lattialle ennen liikkeellelähtöä. Olisi ikävä pudottaa syliin kiivennyt kissa liian ripeällä nousemisella. "Sinun täytyy keksiä pienokaiselle pian nimi", Nathan lisäsi vilkaisten tossun kanssa edelleen äheltävää kissanpentua.
"Ei sitä voi riiviöksi tai otukseksi loputtomiin kutsua."
Hilda asteli raput varoen ylös.
”Minä tiedän, mutta jotenkin en nyt keksi leivonnaisia.” Hän huokaisi hiljaa. Vaikeaa.
"Oikea nimi löytyy vielä", Nathan vakuutti. "Sitten kun se tulee mieleen, ei voi uskoakaan, ettei sitä ajatellut heti ensimmäisenä. Odota vain, kyllä se löytyy."
"Saisi tulla pian tai lapsi on ikänsä riiviö." Hilda laski teemukit pöydälle ja odotteli että Nathan asettautuisi sohvalle, mönkien sitten kainaloon kansion, punakynän ja esseepinon kanssa.
"Onneksi olen sentään ihmislapsille miettinyt nimet tai he olisivat ikuisesti vauvoja..." Ei ihan sitä mitä piti sanoa.
"Ei se käy päinsä", mies julisti. Jos muu ei auttaisi, hän alkaisi etsiä leivonnaisia, joista antaa nimi kissanpennulle. Ei riiviö olisi sopiva nimi suloiselle mutta varsin touhukkaalle karvapallolle.
"Niinkö?" Nathan kysyi hymy huulillaan vetäen Hildan paremmin kainaloonsa. "Mitkä nimivalintasi olisivat?"
Opettajatar tajusi punastui miehen kysyessä asiasta tarkemmin.
"... Onkohan se sopiva keskustelunaihe meille?" Ihan vielä. Jos kolmeen vuoteen.
"Totta kai on", Nathan vastasi painaen suukon Hildan hiusten sekaan. "Ei nimistä puhuminen tarkoita, että olisimme hankkimassa lasta. Tai edes harkitsemassa asiaa. Tahdon vain kuulla, mistä nimistä sinä pidät. Olet varmasti törmännyt satoihin nimiin töidesi kautta."
Nainen naurahri pehmeästi. Se oli totta.
”Tyttöjen nimistä pidän Elenasta tai Emmasta. Poikin nimistä Elias on kovin miellyttävä.
"Kauniita nimiä jokainen", Nathan sanoi pienesti nyökäten. Ei lainkaan hullumpia valintoja, jos totta puhuttiin. Hän voisi hyvin nähdä Hildan kasvattamassa pientä Elenaa, Emmaa tai Eliasta.
"Taidat oikein erityisesti pitää E:llä alkavista nimistä?" Mies huomioi hymy huulillaan.
Hilda nyrpisti huvittuneena nenäänsä.
”Ehkä. Ja en pidä liian perinteisistä nimistä. Omani on tarpeeksi.”
"Nimessäsi ei ole mitään vikaa", Nathan vastasi korjaten hieman asentoaan sohvalla, jotta saattoi halata Hildan mukavammin kylkeensä kiinni.
"Berthilda Winnifred. Saanko olla erimieltä?" Nainen naurahti ja kaivautui kulkeen. Hän keskittyi katsomaan kokeita, antaen Nathanin valita itselleen katsottavaa.
"Et saa, kulta", Nathan vastasi naurahtaen. Mies etsi televisiosta sopivan kanavan uppoutuen luontodokumentin maailmaan. Siinä oli ainakin kauniita värejä, jos ei mitään muuta, ja saattoipahan vilkuilla Hildaa vierellä ilman pelkoa siitä, että putoaisi täysin kärryiltä.
Hilda keskittyi kokeisiin hetken, vilkaisten sitten Nathania.
"Jonkun mielestä Stalin oli osallinen Amerikan sisällissotaan."
"Stalin oli osallinen... Ei luoja", Nathan pärskähti nauramaan ja kuikuili esseetä Hildan sylissä. "Stalin oli selvästi aikamatkaaja, kun ehti osallistumaan sisällissotaan yli vuosikymmenen ennen syntymäänsä."
Hilda nyökkäsi surkeana.
"Näin paljon lapset kuuntelevat minua." Hän huokaisi raskaasti.
"Voi sinua parkaa", Nathan naurahti myötätuntoista äänensävyä tavoitellen. "Kenties tällä sankarilla on vain todella vilkas mielikuvitus, ja hän kertoo mieluummin omia tarinoitaan kuin muistelee historian kulkua?"
"Ei, hän ei vain kuuntele minua." Hilda huokaisi raskaasti.
"Ja seuraavan mielestä Amerikan sisällissota oli sama asia kuin Skotlannin kapin.. en kestä!"
"Voi ei", mies nauroi. "Tuo on jo... Skotlanti ja Yhdysvallat ovat kovin kaukana toisistaan maantieteellisestikin, joten miten... miten niiden sodilla ja kapinoilla on mitään tekemistä keskenään? Olisi loistavaa huvia kuulla oppilaan perustelut tälle olettamukselle."
Hilda pudisteli päätään.
"En halua kuulla." Hän korjasi esseen surkeana ja pureskeli huultaan. Seuraava oli sentään kelvollinen.
"Siinäkin voit olla oikeassa", mies myönsi. Ehkä selitys ei tekisi tilanteesta parempaa. Hildaraukka, kun joutui tarkistamaan oppilaiden mitä sattuu-esseitä. Näinä hetkinä hän oli oikein tyytyväinen siihen, etteivät hevoset kirjoittaneet hänestä arviointeja tai antaneet hänelle mitään tarkistettavaa.
Hilda hyräili itsekseen ja korjasi ilokseen useamman ajatuksella tehdyn paprein. Sitten hän pysähtyi hetkeksi, kirjoitti ison hylätyn paperia kummemmin kääntelemättä ja teki kansioonsa jonkin merkinnän huultaan purren.
Nathan antoi huomionsa siirtyä takaisin luontodokumenttiin, ettei häiritsisi Hildan esseiden korjaustyötä, mutta hetkeksi laskeutuva hiljaisuus, jota ei seurannut paperin kääntely tai kynän rahina paperia vasten saivat miehen vilkaisemaan naista.
"Kaikki kunnossa?" Hän kysyi.
"Asiaton paperin, pistin.. ylös." Olihan se asiatonta kirjoittaa paperiin vain miten opettaja oli kissoja.... vanha piika. Hän ei kykenisi lukemaan koko lausetta ääneen.
"Rehtori saa hoitaa asian."
Nathan veti Hildan tiukempaan halaukseen.
"Voi ei", hän pahoitteli painaen suukon naisen hiuksiin. Hän ei voinut edes kuvitella, miten ikävältä naisesta täytyi tuntua, kun Hilda oli valmis lähettämään oppilaan rehtorin puhutteluun - tai mitä oppilas oli edes paperiin kirjoittanut moisen ansaitakseen. Ei selvästi, ettei pitänyt historiasta. Se tuskin olisi johtanut muuhun kuin hylättyyn numeroon ja painokkaaseen muistutukseen siitä, miten oppivelvollisuus oli täytettävä.
"Eihän se jää painamaan mieltäsi?"
Hilda kohautti olkiaan.
"Ei pahinta mitä olen kuullut tai mitän mitä en olisi jo kuullut." Yksinäinen, ujo ja Hexhamissa tiedetysti sinkku nainen oli teineille kovin helppo kohde.
"Ikävää, että joku oppilaistasi koki asiakseen koettaa pilata sinun päiväsi", Nathan pahoitteli painaen toisenkin suukon naisen päälaelle. Ei hän oikein muutakaan osannut tehdä naista lohduttaakseen, mutta ehkä hänen ei tarvinnut, kun kissat tekivät sen hänen puolestaan. Pentukin oli taas aloittanut leikin ilmeisesti matonkulman kanssa, kun nyt kieri lattialla minne sattuu potkien ja hyppien.
"He ovat sellaisia. On ihan tiedossa että olen ujo, yksinäinen hullu kissanainen joten se tarjoaa aika paljon lyömäaseita." Hilda myönsi hiljaa ja otti seuraavan paperin.
"Ja tiesitkö että Kennedy päätti Amerikan sisällissodan?"
"Et ole yksinäinen hullu kissanainen", Nathan pudisti pienesti päätään, "tai sitten teen jotain todella pahasti väärin, jos sinulla on yksinäinen olo." Se olisi jo huolestuttavaa. Todella, todella huolestuttavaa.
"En tiennyt. Aina sitä oppii uutta!"