Bittersweet

19.8.2018.

Destinie avasi autonsa oven ja astui ulos mustasta Range Roverista. Hän hengitti syvään, katsellessaan ympärilleen. Pieni paniikki hiipi naisen mieleen. Uusi talli, uudet ihmiset, puhumattakaan valtavasta miljööstä, jossa liikkumisen oppimiseen menisi aikaa. Talli oli kyllä varustettu kaikin mukavuuksin, niin ihmisiä kuin hevosiakin varten, joten Destinie ei epäillyt etteikö Sweet viihtyisi uudessa kodissaan, vaikka olihan tässä totuttelua kummallekin.

Kiharapää otti hupparin taskusta mustat hanskat ja käveli trailerille. Hän vihelsi, nosti pressun ja laski rampin alas hitaasti. Rampista lähti vaimea tömähdys ääni ja Sweet kääntyi katsomaan kummissaan, korvat hörössä ja siniset silmät uteliaina ammollaan. Destinie hymyili ja laski takapuomin.

"Tervetuloa kotiin", hän supatti, kävellessään harmaan trailerin etuosaan ja astuessaan sisään.

Sweet törkkäsi heinäverkkoa ja lopetti syömisen, Destinien koskettua sen päätä. Kimo sulki silmänsä hetkeksi ja kun riimunnaru oli irrotettu, tämä alkoi tottuneesti peruuttamaan alas ramppia pitkin, Destinie tämän perässä seuraten. Sweet kiepsahti nopeasti ympäri, tämän omistajan horjahdellessa perässä ja katsahti ympärilleen silmät ammollaan auki. Vaikka kuinka monta kertaa pari oli matkustanut, kimo oli aina yhtä ihmeissään. Järkyttynyttä ilmettä korosti jäänsiniset silmät ja lautasen kokoiset sieraimet.

Hetken ihmettelyn jälkeen Destinie ja Sweet lähtivät kävelemään tallille. Tai no, Destinie käveli, Sweet tanssahteli vierellä. Se halusi katsoa jokaisen kulman taakse ja haistaa jokaista paikkaa johon ylsi, kuin koirapentu. Se hörähti, kun nurkan takaa tuli heitä vastaan kävelevä blondi nainen. Destinie esitteli itsensä ja kävi ilmi, että nainen oli tallityöntekijä. Destinie vei Sweetin sille määrättyyn karsinaan ja sai vielä pikaisen kierroksen tallikerroksesta.

Destinie tarkisti, että kaikki oli miten pitikin, niin hevosella, kuin sen tavaroilla, jonka jälkeen tämä asteli kakkoskerrokseen, (etsittyään portaita liki viisi minuuttia) ja muisteli, missä oleskeluhuone sijaitsi. Nainen huokaisi hermostuneesti astuessaan sisään, mutta tervehti kaikkia ystävällisesti, pienestä ujostelustaan huolimatta. Hän jopa vaihtoi pari sanaa muutaman hevosenomistajan kanssa.

Destinien palattua karsinalle, suitset ja riimunnaru kourassa Sweet käänsi päänsä, pettyneen näköisenä. Se oli syönyt päiväheinänsä, jättämättä mitään syömättä. Nainen hymähti, kun Sweet esitti juovansa vesiautomaatistaan, hänen lähestyessään tätä.

"Etköhän oo tarpeeksi lepäilly?" Destinie naurahti, huomatessaan Sweetin selän, jonka päällä oli kuiviketta.

Destinie puisti kuivikkeet orin selältä ja puki tälle suitset, kiinnitti kuolainrenkaaseen riimunnarun. Juuri kun Destinie oli avaamassa karsinanovea, ori kävi uudelleen makuulleen ja alkoi piehtaroimaan sydämensä kyllyydestä. Nainen käännähti katsomaan ja pyöritti silmiään orille joka tapitti tätä suoraan silmiin, ennenkuin nousi ylös ja ravisteli turkkiaan. Se näytti huvittuneelta, tönäistessään omistajaansa siniset silmät kiiltäen, eikä Destinie osannut sille vihoitella.

"Olet sä kyllä yks maanvaiva"

// Toivottavasti Juniperin sopii liittyä seuraan! //

Virallisesti Juniperilla oli vapaapäivä. Hän oli juhlistanut vapaapäiväänsä pesemällä kasan pyykkiä ja siivoamalla ensin huoneensa ja sen jälkeen koko Cottagen. Hän oli mopannut lattian ja pyyhkinyt pölyt, ja käynyt sen jälkeen läpi jääkaapin heittääkseen jääkaapista pois kaiken sellaisen, minkä päivämäärä oli mennyt umpeen. Sellaista tavaraa oli ollut paljon. Kun mökin asukkaat viettivät suurimman osan ajasta maailmalla, jääkaapin huolto unohtui helposti.

Pitkästyminen oli alkanut iskeä kuin varkain, eikä päivä ollut ehtinyt edes puoleen, kun hän oli jo alkanut vilkuilla puhelimensa kelloa. Pitkä, rentouttava kylpy, sellainen, josta kiireinen hevosenhoitaja tavallisesti saattoi vain haaveilla, kuluttaisi varmasti aikaa hyvän siivun. Hän oli lahjonut itselleen pääsyt Lodgeen ja ajatellut rentouttavia ajatuksia laskiessaan itselleen kylvyn.

Kellossa taisi tosin olla tänään jotakin vialla, sillä lopulta Juniper oli saanut kylvyssä kulumaan juuri ja juuri kaksikymmentä minuuttia.

Oli sanomattakin selvää, että hän olisi todennäköisesti kyllästynyt kuoliaaksi, ellei hänelle olisi tarjoutunut tilaisuutta käydä liikuttamassa serkkunsa Colm-ruunaa. Koska mitä muuta kaikki päivänsä hevosille uhraava nainen olisi halunnut vapaapäivänään tehdä, kuin työskennellä hieman lisää hevosten kanssa? Juniper oli ollut vilpittömän helpottunut vaihtaessaan jalkaansa kuluneet, harmaasävyiset ratsastushousunsa ja nykäistessään päälleen Mexico Citystä ostetun turistipaidan. Hän oli kiepauttanut lyhyet, punaiset hiuksensa säälittävän pienelle poninhännälle ja suunnannut sitten pitkin, päättäväisin ja ehdottoman kiitollisin askelin tallille.

Hän oli juuri harppomassa karsinan ohi, kun kuuli äänen, jota ei tunnistanut. Se ei itsessään ollut mikään ihme, ihmisiä tuli ja meni, kun hän oli mukana kisamatkoilla, mutta siitä huolimatta utelias ja sosiaalinen walesilainen seisahtui ja kääntyi katsomaan ääneen suuntaan.
"Hei! Teitä ei olekaan näkynyt täällä ennen."

//Mukava saada seuraa, tervetuloa mukaan vaan!

Sinisilmäinen ori tapitti Destinietä hetken, mutta lopulta keskittyi tallin ääniin. Kimon korvat kääntyilivät puolelta toiselle, sen kuikuillessa kaltereiden välistä.

Destinie kiristi nutturaansa ja antoi Sweetin pälyillä ympärilleen. Siitä oli tullut hänen tuki ja turva, jolle hän antaisi vaikka tähdet taivaalta. Piloille lellitty ori ei kuitenkaan ollut ja tiesi paikkansa, vaikka tykkäsikin välillä testata rajojaan.

Destinie silitti orin kaulaa, mutta lopetti kuullessaan jonkun äänen takaataan. Nainen kääntyi katsomaan kuka häntä puhutteli, työntäen orin kauemmas, kun se yritti katsella ulos karsinan ovesta, joka yhdeksän kertaa kymmenestä johti karkaamistilanteeseen. Sweet peruutti loukkaantuneen näköisenä ja meni jälleen kerran hörppimään vesiautomaatistaan. Destinie räpäytti silmiään ja hymyili karsinan ulkopuolella seisovalle punapäälle.

"Moikka", Destinie hymyili ystävällisesti ja hetken mietinnän jälkeen ojensi kätensä ravitettavaksi. "Hauska tavata, mä olen Destinie. Tultiin muutama tunti sitten"

"No se selittää", Juniper naurahti. Valtavalla kilpatallilla joutui väkisinkin tilanteeseen, jossa törmäsi vieraisiin kasvoihin, mutta se ei tarkoittanut, etteikö olisi voinut parhaansa mukaan yrittää yhdistää niihin nimen. Kaikki ratsastajat eivät tosin tuntuneet aina ottavan hyvällä sitä, että vaivainen hevosenhoitaja tuhlasi heidän kallista aikaansa. Taivaan kiitos sellainen väki tuntui olevan vähemmistössä, vaikka Juniper osasikin kuitata moisen käytöksen olankohautuksella.

"Juniper Merrick", Juniper esitteli itsensä ja tarttui ojennettuun käteen.
"Hauska tavata!"
Mikäli oli sattunut kiinnittämään asiaan huomiota, oli mahdollista huomata, että nainen jakoi saman sukunimen Rosings Parkin tallimestarin kanssa.

"Ja tämä on?" hän jatkoi, nyökäyttäen päätään kohti mielettömän kaunista kimoa, jonka hän olisi voinut melkein vannoa näyttävän loukkaantuneelta. Hän kiinnitti huomionsa suitsiin ja riimunaruun.
"Olitteko lähdössä tutustumaan paikkoihin?"

Destinie katsahti kimoon oriin, joka näytti edelleen nyrpeää naamaa.

"Joo oltiin Sweetin kanssa menossa katselemaan ympärillemme", Destinie vastasi kumpaankin kysymykseen samalla kertaa ja vislasi saadakseen Sweetin huomion.

Kimo kääntyi ja palasi taas karsinan ovelle. Se kurkotti omistajansa olan yli ja haisteli Juniperin päätä. Se oli Sweetin erikoinen tapa päättää, tykkäsikö se uudesta ihmisestä vai ei. Uusi tuttavuus oli ilmeisesti sille mieleen, koska tämä nosti korvat höröön ja yritti päästä lähemmäs. Harvemmin se näin nopeasti tykästyi ihmisiin.

Destinie naurahti orin etsiessä herkkuja naisen ratsastushousujen taskusta. "Se on ihan hirveen ahne"

Hän tunsi olonsa rennommaksi, eikä enää jännittänyt sitä, että joutuisi tutustumaan uusiin ihmisiin. Hän oli tottunut hevosihmisten äyskimiseen, tai ylimieliseen käytökseen. Varsinkin näin isoilla kilpatalleilla, ihmiset tykkäävät mahtailla sillä kuinka hyvät hevoset tai valmentajat heillä on, tai kuinka monta sijoitusta he saivat viime kisakaudellaan. Täällä Destinie ei ollut vielä moisiin ihmisiin törmännyt, vaikka joka tallilta löytyi draamailijoita. Juniper kuitenkin vaikutti mukavalta ihmiseltä, joka piti jalat maassa, josta Destinie oli helpottunut.

"Onko sulla omaa hevosta?" Destinie kysyi aidosti kiinnostuneena, hetken hiljaisuuden jälkeen.

Juniper antoi Sweet-nimisen kimon haistella hiuksiaan kaikessa rauhassa. Ne olivat jo ennestään kuolassa, eikä hän yllättyisi alkuunkaan, vaikka illalla suortuvien joukosta tipahtaisi heinänkorsi tai pari.
"Valitettavasti minulla ei ole tarjota sinulle kuin tyhjää kättä", hän pahoitteli hevoselle, kääntäen tyhjät kämmenensä näkyviin. Hevosnamit, joita hänellä oli vielä aikaisemmin ollut taskuissaan, olivat jo menneet parempiin suihin.
"Mutta ehkä emäntäsi tarjoaa sinulle myöhemin porkkanan."

Kysymys sai hänet hymyilemään vihreät kissansilmät siristyen.
"Ei, minun aikani kuluu kisahoitajana, siihen ei oikein omaa hevosta mahdu. Nyt olen tosin vapaalla, jos kaipaatte seuraa tutustumiskierrokselle?"