Get out of my way

[henssuuu Bean kanssa tänne :>]

Sadesää oli hidastanut heidän matkaansa Lontoosta Slaleyn liepeillä sijaitsevalle tallille aivan liian paljon. Mark oli laskenut sen varaan, että tamman rauhoitus kestäisi koko matkan ja vielä tunnin tai pari uudessa ympäristössä, mutta mikäli trailerista kuuluvista terävistä hirnahduksista ja koko kuljetusvaunua heiluttavista potkuista saattoi päätellä yhtään mitään, onni ei ollut hänen puolellaan. Defy oli selkeästi jo valpastunut. Onneksi tallille ei enää ollut pitkä matka, sillä he ajoivat jo hitaasti hiekkatietä pitkin. Mark naputti kärsimättömästi kädellä reittään. Hevosen kiljunta raastoi hänen hermojaan, mutta Defy ei kuuntelisi käskyjä. Tamma riehuisi siihen asti, että pääsisi ulos trailerista, ja totta puhuen jatkaisi riehumistaan aina siihen asti, että nukahtaisi pystyyn.

Kuljettaja pysäytti trailerin aivan tallipihan eteen, jotta kukaan ei joutuisi taluttamaan Defyä liian pitkää matkaa. Heitä oli kolme, mutta Mark ei kainalosauvojensa kanssa voisi laittaa hevoselle lainkaan vastaan. Purkaminen jäisi kahden lastaamisessa auttaneen suurikokoisen miehen ja tämän uuden tallin työntekijöiden vastuulle. Kuljettaja poistui autosta nopeasti kaverinsa kanssa aukaisemaan takaramppia. Markin kulmat kurtistuivat kun hän tasapainoili sauvojensa avulla trailerin luokse. Oikeassa jalassa oleva kipsi ei tehnyt Defyn käsittelemisestä yhtään helpompaa, ja jostakin syystä nämä kaksi älykääpiötä eivät edelleenkään tunnistaneet miehen kahta hevosta toisistaan. Ne eivät tuntuneet koskaan muistavan, oliko ori vai tamma se pahempi sekopää. Onneksi ori oli saattanut jäädä Lontoon tallille.
"Älkää nyt idiootit vielä sitä ulos päästäkö", Mark älähti miehille, jotka olivat jo laskemassa ramppia. Molemmat lihaksikkaat ja Markia lähes päätä pidemmät miehet pysäyttivät työnsä ja jäivät odottamaan lisäohjeita.
"Se on Defy, ei mikään helvetin pullaponi", mies mutisi kiukkuisesti. "Jos otatte sen noin ulos, se jyrää teidät armotta ja repii itsensä kappaleiksi", Mark jatkoi ärtyneenä ja kääntyi tallin puoleen raskaasti kainalosauvoihin nojaten. "Purkakaa sen kamat ensin", mies ohjeisti ja viittasi sivuovelle. Palkatut miehet suuntasivat heti nostelemaan tavaroita ulos trailerista. Defy potkaisi kimakasti hirnuen traileria, saaden koko ajoneuvon heilahtamaan. Mark sulki silmänsä laskien viiteen ärtymys kasvoilta loistaen. Helvetin hevonen.

Bea oli ollut jännittynyt ja innoissaan, kun hän oli kuullut, että saisi uuden vastuuhevosen. Defying Gravity. Hän oli maistellut hevosen nimeä mielessään, ja loistanut tyytyväisyyttä aina kun kukaan ei huomannut. Ja joskus silloinkin, kun muut olivat paikalla.
"Se on sitten oikeasti hankala hevonen. Sanot heti jos et pärjää sen kanssa", Kamir oli vannottanut, ja saanut Bean nyökkäilemään vakuuttavasti. Olihan hän pärjännyt Moneypennynkin kanssa, tuskin uusi tuttavuus voisi paljon vaikeampi olla. Sitäpaitsi, sen verran mitä hän oli hevosta googlaillut, oli tuo mahtava hyppääjä. Melkeinhän tässä alkoi veri vetää jo takaisin esteille.

Bea oli sisällä tallissa huomatessaan trailerin viimein saapuvan tallipihaan. Hän oli oikeastaan odottanut uuden vastuuhevosen saapuvan pari tuntia sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kävellessään trailerin, ja autosta ulos tulleiden ihmisten suuntaan, hän alkoi tajuta, minkä takia Kamir oli varoitellut häntä. Koko traileri oikein huojui, kun hevonen sen sisällä taisteli vapautuakseen, samalla hirnuen kimakasti. Bea nielaisi yrittäessään selvittää kuivaa kurkkuaan, ennen kuin käveli miehen luokse, jolla oli kipsi jalassaan, ja joka selvästi läksytti kahta seurassaan olevaa miestä.
"Hei, olet varmaan Marcos?", Bea kysyi ojentaessaan kättään miehelle pieni hymy huulillaan, yrittäen tehdä toiselle hyvän ensivaikutelman.
"Olen Bea, Defyn vastuuhoitaja", hän esitteli sitten itsensä, vilkaisten trailerin suuntaan tietämättä ollako kauhuissaan vai innoissaan uudesta vastuuhevosesta.

Markin ärtymys ei hiipunut lainkaan, kun kaksikko toimi niin hitaasti. Miten kauan saattoi kestää, että he saisivat nostettua muutamat varusteet ulos autosta? Ilmeisesti erittäin kauan. Olisi ehkä pitänyt ottaa mukaan niitä innokkaita tallityttöjä näiden hitaiden lihaskimppujen sijaan.
Lähestyvä nainen kiinnitti Markin huomion nopeasti. Mies tuijotti arvioivasti kohteliaasti esittäytyvää työntekijää. Vai että Bea.
"Kyllä, olen Marcos Castillo, mutta Markiksi kaikki sanovat", mies vastasi kätellessään Beaa. Defyn kimakka ääni kantautui trailerista. "Ja tuo olisi Defy", Mark huokaisi ärtymystä jälleen äänessään. Tamma oli kerrassaan mahdoton. Jos se ei olisi ollut niin hyvä hyppääjä, olisi Mark jo myynyt hevosen lihoiksi. Luoja tiesi, että mies oli miettinyt sitä hyppytaidoista huolimattakin, eritoten viime aikoina, kun Defy oli lähinnä kompuroinut esteeltä toiselle.

"Kantakaa ne tavarat sisään!" Mark ärähti kun miehet vihdoin alkoivat purkaa Defyn tavaroita. "Ei niitä siihen ulos jätetä", mies mutisi purkaessaan pahaa tuultaan kahteen apuriinsa. Loukkaantumisen aiheuttama nöyryytys, jalasta säteilevä kipu ja Defyn riehuminen saivat Markin tavallistakin äreämmäksi.
"Toivottavasti sinulla on kokemusta vaativista hevosista", Mark sanoi kääntyen jälleen Bean puoleen. Hän mittaili toista katseellaan. "Tuo ääliö ei nimittäin päästä sinua helpolla." Defy potkaisi jälleen traileria ja hirnui päälle. Mark saattoi vain kuvitella, kuinka tamma tälläkin hetkellä koetti parhaansa mukaan repiä itseään irti tanssiessaan lyhyen riimunnarun sallimissa mitoissa trailerin sisällä. Häntä ehkä jopa hieman säälitti tuon pienen naisen puolesta, joka oli niin reippaasti lupautumassa ottamaan tamman vastuulleen. Ei tainnut Bea tietää, mihin oli sotkeutumassa.
"Kunhan nuo idiootit saavat tavarat sisälle, ne saavat purkaa tamman. Se ei erityisemmin välitä matkustamisesta, eikä varmasti tule ulos tyylillä", Mark mutisi odottaessaan kärsimättömänä miehiä. Laittaisivat nyt vauhtia liikkeisiinsä. Ei hän kauaa jaksaisi tässä seisoskella kipsinsä kanssa ja odotella.
"Kai sinulla muuten on vakuutus?" Mark kysäisi Defyn potkaistessa traileria jälleen kerran. Hän ei kyllä alkaisi maksamaan kenenkään sairaalamaksuja, jos Bea ei Defylle pärjäisi.

Bea tunsi olonsa hitusen epämukavaksi, kun edessään seisova mieshenkilö katsoi häntä melko arvioivan näköisesti. Ja heti kun hän sanonut miehelle lempinimensä, ja mies esitti itsensä koko nimellä, hän tajusi, että totta kai hänenkin olisi pitänyt esittäytyä koko nimellään. Herttinen Bea, kuka esittäytyi tulevan vastuuhevosen omistajalle pelkällä lempinimellään. Se ei ollut hyvien tapojen mukaista, eikä varmasti herättänyt luottamusta.
"hauska tutustua", Bea lausahti, vaikkei ollut varma, oliko hauska tutustua.
Bea yritti korjata tilanteen luottamusta herättävällä kädenpuristuksella, eli hän kätteli miestä tiukasti ja napakasti. Ihan oikeasti, luottamusta herättävällä kädenpuristuksella? Nyt rauhoitu Bea, tämä ei ole niin vakavaa.
"mm, kuulostaa lupaavalta", Bea naurahti pienesti miehen viitatessa Defyyn, ja huokaistessa raskaasti. Okei, ulospäin hän saattoi vaikuttaa tyyneltä ja itsevarmalta, mutta ajatuksissaan hän kysyi itseltään, mihin oli oikein itseään työntämässä.

Bea kuunteli hiljaisena, käsiään hermostuneesti väännellen, kun mies komenteli ärähdellen kahta muuta miestä, jotka olivat selvästi tuon alaisia. Tai siltä se näytti.
"Tallissa on muita työntekijöitä, jotka opastavat teitä", Bea huikkasi avuliaasti, katsellen hitusen huolestuneena noiden perään. Tai sitten hän vain pistäisi tavarat oikeille paikoilleen, jos tallissa ei olisi ketään, joka osaisi auttaa.
"Kyllä on, mutta siitä huolimatta Defy on ilmeisesti ihan oma lukunsa", Bea vastasi pyyhkäisten hionneita käsiään ratsastushousuihinsa ja väläyttäessä Markille hermostuneen hymyn. Hemmetti, tuo mies piti häntä varmaan jonain pikkutyttönä. Ja amatöörinä. Olisiko hänen pitänyt puhutella tuota herrana? Tai muuten jotenkin kohteliaammin?
"oh, hyvä on. Ehkä on parempi, että jotkut tutut käsittelevät sitä ensimmäisenä uudessa paikassa", Bea myötäili kun katseli trailerin huojumista puolelta toiselle. Oliko hän haukannut liian ison palan? Hemmetti Bea, et ole vielä nähnyt edes koko hevosta, nyt vähän itsevarmuutta. Sinä kyllä osaat!
"jokainen työntekijä on vakuutettu tallin puolesta", Bea rauhoitteli sanoillaan sekä Markia että itseään.

"kauan olet omistanut Defyn?", Bea kysäisi kun vilkaisi tallin suunnalle, joko kaksikko saapuisi takaisin.
"onko se aina ollut näin vaikea? Tai tiedätkö, mistä sen heikkohermoisuus johtuu?", Bea kyseli. Hän ei halunnut olla tungetteleva tai utelias, hän vain halusi lisätietoja helpottaakseen työtään, joka oli jo nyt alkanut tuntua mahdottomalta.

Mark vain nyökkäsi Bealle, kun toinen puhui hauskasta tutustumisesta. Tässä ei ollut mitään hauskaa, jos Markilta kysyttiin. Hän oli parhaimmillaankin äkkipikainen ja kiivas henkilö, eikä viimeisen viikon tapahtumat auttaneet lainkaan. Hän oli jatkuvasti huonolla tuulella, mitä Defyn riehuminen vain pahensi. Jokainen kolahdus, kiljahdus tai muu ääni, jonka tamma aiheutti trailerissa riekkumalla kiristi miehen hermoja. Markin teki mieli lyödä jotakin. Lujaa.
"Mmhm", mies mutisi hyväksyvästi kun Bea totesi Defyn olevan ilmeisesti ihan oma lukunsa. Sitä tamma todella oli. Helvetin heikkohermoinen hevonen.

"Sitä ei yksin saa ulos", Mark tyytyi selittämään Bealle. Ei hän tarkoituksella halunnut saada toista tuntemaan oloaan pätemättömäksi, mutta toisaalta häntä ei erityisemmin kiinnostanut lohduttaa ketään juuri nyt. Nilkkaa särki ikävästi. Missäköhän särkylääkkeet olivat? Jossakin takin taskussa varmaan, mutta takki oli auton etupenkillä ja sinne oli aivan liian pitkä matka pienen helpotuksen takia. Hammasta purren mies nyökkäsi Bealle. Hyvä, että vakuutukset olivat kunnossa.
"Reilut kolme vuotta", Mark totesi. Seuraava kysymys sai miehen katsomaan Beaa kuin vähä-älyistä. Olisiko hän oikeasti ostanut hevosen, jos se olisi aina ollut tällainen? No ei todellakaan.
"Se on muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana", mies päätyi toteamaan. Hän ei aikonut selittää treeniohjelmaansa ja valmennuksessaan tekemiä valintoja tallityöntekijälle, joka ei kuitenkaan niistä mitään ymmärtäisi. Sitä paitsi, hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Ei, jos häneltä kysyttiin.

Muskelimiesten palatessa Mark lähes huokaisi helpotuksesta. Vihdoin. Defyn meteli oli jo alkanut käydä todella hänen hermoilleen.
"Ottakaa se ulos", Mark totesi. Miehet suuntasivat laskemaan ramppia. "Toinen sivuovesta sisään, idiootit!" Mies äyskähti kiukkuisena. Eivätkö nuo mitään osanneet tehdä itse? Miesten hartiat jännittyivät, mutta he eivät väittäneet vastaan Markille, vaan ruskeatukkainen suuntasi traileriin sisälle. Hetkeä myöhemmin ramppi laskeutui kokonaan paljastaen tummanruunikon hevosen. Rampin laskenut mies nousi nopeasti traileriin ja hetkeä myöhemmin kuului kiroamista. Vauhko tamma peruutti ulos trailerista punaisiin kuljetusvarusteisiin puettuna, jalopiirteinen pää korkealla ja korvat niin luimussa, ettei niitä näkynyt harjan lomasta. Tamma suorastaan raahasi kahta suurta miestä perässään, sillä hevonen tuntui lähes loikkivan alas ramppia pitkin. Oli lähellä, ettei Defy astunut rampilta sivuttain ohi siinä taluttajia riepotellessaan.
"Vaihtakaa nyt se helvetin riimunnaru, ääliöt, vai odotatteko, että se repii teitä pitkin tallipihaa ensin?" Mark sanoi raivoissaan katsoessaan tammaa, jota miehet pitelivät molemmilta puolilta riimua kiinni. Hevonen repi ja riuhtoi miesten otteessa minkä kerkesi, hirnuen vauhkona silmänvalkuaiset välkkyen. Toinen miehistä kiinnitti nopeasti uuden riimunnarun, jossa oli muutaman kymmenen sentin ketju lukon lähellä. Varmoin ottein miehet tappelivat ketjun tamman turvan ympäri, minkä aikana Defy tosin ehti polkaista toisen miehen varpaille kengitetyllä etukaviollaan ja purra toista käsivarteen.

"Siinä se nyt olisi", Mark totesi, kun miehet olivat saaneet riimunnarun kiepautettua hevosen turvan ympärille ja riimun välistä. Se hillitsisi tamman repimistä ja riuhtomista edes vähän, vaikka ei sekään Defystä hyvätapaista vielä tekisi. Tamma oli hikinen kaikesta trailerissa riehumisestaan, mutta näytti edelleen säteilevän hermostunutta energiaa katsellessaan pää korkealla ja korvat luimussa ihmisiä lähellään. Purtu mies astui kauemmas hiljaa hevosta kiroten, mutta toinen piteli urheasti riimunnarun päästä kiinni. Hevonen tanssahteli riimunnarun mitan päässä ihmisistä, silmänvalkuaiset vilkkuen ja korvat luimussa. Koko hevosen olemus tuntui huutavan hermostuneisuutta ja epäluottamusta kaikkiin kaksijalkaisiin.
"Senkus otat sen. Kyllä se nyt jo käyttäytyy", Mark totesi ja kuljettajana toiminut mies tarjosi riimunnarua helpottuneena Bealle. Miehet halusivat niin kauas paholaishevosesta kuin mahdollista. Defy ei ollut palkollisten suosikkilistoilla, mutta Mark ei voinut edes syyttää muita. Hänkään ei mielellään käsitellyt hevosta, joka saattoi parhaimmillaan käyttäytyä ihan täyspäisesti - ja silmänräpäystä myöhemmin koettaa polkea hoitajaa jalkoihinsa.

Defyä ei näyttänyt kiinnostavan sen suuremmin, että riimunnaru siirtyi kädestä toiseen, vaan tamma heitteli itsepäisesti päätään ja koetti peruuttaa kauemmas ihmisistä välittämästä turvan päällä kiristyvästä kovasta metallista. Hevonen nosti etukavioitaan irti maasta raivokkaasti hirnahtaen, mutta ei noussut kokonaan pystyyn tietäessään, miten ikävältä turvan kiertävä riimunnaru tuntui. Tamma yritti selkeästi pelotella uutta taluttajaansa näyttämällä hurjalta, mutta Mark tiesi, että juuri nyt Defy lähes esiintyi edukseen. Se ei ollut, ainakaan vielä, koettanut purra Beaa tai potkaista naista.
"Kannattaa viedä se talliin ja purkaa varusteista käytävällä, ennen kuin se keksii jotakin pääsi menoksi", Mark totesi vilkaistessaan hermostunutta eläintä. Defy näytti pelokkaalta, mutta valitettavasti mies tiesi, että pelko muuttuisi nopeasti aggressioksi, jos Defy kokisi olonsa nurkkaan ahdistetuksi. Taistele tai pakene -tila tuntui olevan tamman vakioasetus, ja kun pakeneminen ei riimunnarussa ollut mahdollista tiettyä välimatkaa kauemmaksi, oli taistelu seuraava vaihtoehto.

Kun hevosen omistaja sanoi, ettei hevosta saisi yksin ulos, alkoi Bea muuttua yhä epävarmemmaksi. Minkälainen hirviö tuolla trailerissa oli? Noh, ainakin se hirviö tuntui tekevän tälläkin hetkellä kaikkensa päästäkseen vapauteen.
Bea kyllä huomasi sen omistajan häneen luoman katseen, ja Bea alkoi tuntea sen ansiosta itsensä ihan älykääpiöksi ja osaamattomaksi ja tyhmäksi ja..
"ahaa. Minun työtäni helpottaisi, jos tietäisin miksi se on nykyään tuollainen", Bea lausahti hitusen sovittelevasti.
"..mutta eihän aina ole mitään suurta yksittäistä syytä", nainen vielä mumisi, vaikka hän ei todellakaan ollut sitä mieltä. Aina siihen oli joku mullistava syy, aina. Ei hevonen yhtäkkiä vain pimahtaisi. Mutta jostain syystä tuo mies ei halunnut hänen tietävän, tai sitten tuo ei itsekään tiennyt. Ja hänen asiansa ei ollut penkoa asiakkaiden asioita.

Bea vaihtoi painoaan jalalta toiselle kuunnellessaan Defyn omistajan äyskimistä työntekijöilleen. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa, ettei tuon tarvisi olla noin ilkeä ja julma, mutta se olisi todella suuri moka. Hänellä ei ollut minkäänlaista oikeutta tehdä sillä tavalla, ja jos tuo mies menisi valittamaan Corinnelle hänen käytöksestään, voisi koko hänen työpaikkansa olla vaarassa. Ja työtään hän ei halunnut riskeerata, ei todellakaan.
"Vau", karkasi kunnioittava ja ihaileva henkäys Bean huulilta tummanruunikon peruuttaessa ulos trailerista. Vau todellakin. Tuolleko hänen pitäisi pärjätä? Hevonenhan retuutti noita kahta muskelimiestäkin miten sattuu! Vaivihkaa Bea vilkaisi omia käsivarsiaan, jotka kyllä olivat lihaksikkaat, mutta.. Pitäisikö hänen alkaa käymään salilla?

Bea katseli hiljaisena ja mietteliäänä edessään avautuvaa esitystä, jossa hevonen retuutti kahta miestä, talloen varpaille ja jättäen hampaanjälkiä noiden ihoon. Tuo hevonen oli selvästi kaltoin kohdeltu, ja Bea vilkaisikin pikaisesti hevosen omistajan suuntaan yrittäen peittää sen vihaisen katseen, mikä meinasi nousta pintaan. Saisiko tuosta hevosesta enää ehjää ja normaalia millään? Bealla oli kokemusta vaikeiden hevosten käsittelystä, ja olipa hän päässyt mukaan kouluttamaankin hevosia, mutta Defy todella oli jo ihan eri asteella. Tämä ei tulisi olemaan helppoa, mutta Bea tiesi, että hän tulisi tekemään kaikkensa tämän hevosparan eteen.

Hetken kuluttua Bea tajusi jo seisovansa riimunnaru kädessään, naisen terästäytyessä välittömästi. Nyt ei olisi enää aikaa pohdinnoille. Jostain syystä Bea tunsi itsensä nyt tyyneksi ja itsevarmaksi, vaikka vielä hetki sitten hän oli ollut todella epävarma ja epäillyt taitojaan. Niin, vaikka hän monesti epäilikin taitojaan, niin aina hevosten seurassa hän kuitenkin jostain syystä tuntui tietävän mitä tehdä.
Nainen otti pari askelta hevosen suuntaan, saaden sen peruuttamaan paniikinomaisesti ne pari askelta, ja vielä enemmänkin. Niin paljon, että se riimunnaru oli ihan tiukalla. Ja hevonen vain pyöri ympyrää silmänvalkuaiset vilkkuen, ja pään ollessa kohti taivaita. Tai no, ei se tyytynyt vain nostamaan päätään, vaan hypähteli puoleksi pystyynkin, etujalkojen irrotessa maasta, ja Bean pitäessä riimunnarusta kiinni kaikin voimin, jottei hevonen pääsisi riistäytymään vapaaksi.

"okei", Bea lausahti kireästi saadessaan hevosen omistajalta ohjeita. Oli hermostuttava ajatus, että hänen pitäisi nyt yrittää tehdä vaikutus hevosen omistajaan. Tai ainakin näyttää, että hän pärjäisi hevoselle. Toinen varmasti kyseenalaisti hänen taitonsa ja pätevyytensä Defyn hoitajaksi, olihan hän nuori ja pienikokoinen nainen.
Bea käveli hitaasti ja rauhallisesti Defyn suuntaan niin, että pakotti sen kääntymään sillä tavalla, että hevosen menosuunta oli nyt tallille päin. Hän keräsi riimunnarua vähän lyhyemmäksi, ja juuri kun hän ajatteli, että heillä meni paremmin, olihan hevonen jännittynyt paikoilleen, yhtäkkiä se syöksähtikin hänen suuntaansa hampaat ojossa.
"helvetti", karkasi sihahdus Bean huulilta kun hän vaivoin sai väistettyä hevosen hyökkäyksen, ja sai vain pienen osuman Defyn hampaista. Kun hevonen oli taas tietyn välimatkan päässä, ja tunsi olonsa ilmeisesti taas turvallisemmaksi, lähti Bea taluttamaan sitä tallin suuntaan, Defyn toikkaroidessa perässä äärimmäisen hermostuneena.

"kaikki pois edestä", Bea huudahti tallin ovelta, mutta Defy pistikin jarrut pohjaan ennen tallin sisäänkäyntiä, ja se varoitus oli ollut miltei turha. Ensin Bea yritti vain vetää hevosen sisälle, mutta sen jälkeen hän heilautti pienesti kättään hevosen kyljen ja takapuolen suunnalle, ja sen liikkeen ansiosta hevonen singahti eteenpäin niin nopeasti, että Bea oli menettää tasapainonsa. Hevonen kolisteli sisälle talliin melkoisella ryminällä, ja herätti selvästi kunnioitusta kanssaeläjissä. Ja Bean suunnalle tuntui tippuvan pari säälivää ja epäilevää katsetta.
Mutta viimeinkin hevonen oli karsinassaan, jota se kiersi levottomana, potkaisten välillä kipakoita potkuja seinien suuntaan. Olisiko tämä mahdoton tehtävä?

"Se on tuollainen, koska se nyt vaan on", Mark totesi aavistuksen kylmemmällä sävyllä. Miehen pinna oli katkeamispisteessä, eikä utelias tallityöntekijä auttanut asiaa lainkaan. Hän ei jaksanut selittää jollekin lapselle, millaista elämä oli esteratsastuksen huipulla. Ratsastus oli urheilua, joten oliko se ihmekään, jos sen sisältä löytyi dopingia siinä missä muistakin lajeista? Menestyminen vaati uhrauksia.

Kärttyinen mies seurasi suu mutrulla ja katse kylmänä, kuinka Bea käsitteli tammaa. Pienelle naiselle oli annettava pisteet yrittämisestä, se oli selvää. Harva uskaltautui noinkaan lähelle Defyä - ja juuri silloin tamma päätti, että ihminen oli liian lähellä. Tyypillistä. Oli ilmeisesti liikaa vaadittu, että tamma olisi käyttäytynyt kunnolla edes yhden päivän verran. Helvetti sentään.
Mark tiesi mitä Defy aikoi, mutta ei ehtinyt sanoa mitään ennen kuin tamma säntäsi hampaat ojossa Beaa kohti. Kun hevosen kanssa tappeli päivästä toiseen, oppi lukemaan pienimpiäkin merkkejä. Defyä oli oikeastaan helppo lukea heti, kun tottui tamman aggressiiviseen olemukseen, joten ehkä muutamassa viikossa Beakin oppisi väistämään vähemmän täpärästi. Tai sitten tallityöntekijä olisi hampaiden jälkien ja mustelmien koristama, mitäpä se häntä liikutti.

Mark lähti kulkemaan kepeillään hevosen ja ihmisen perässä, pitäen riittävästi välimatkaa, jotta Defy ei vahingossakaan onnistuisi potkaisemaan häntä. Kepit hiersivät ikävästi kämmeniin ja hartiat olivat aivan jumissa keppien käytön takia, mutta hammasta purren mies konkkasi talliin. Hän kirosi mielessään, kun näki tamman pyörivän ympäri karsinaa. Eikö hän ollut juuri sanonut, että tummanruunikko hevonen kannatti jättää käytävälle siksi aikaa, että varusteista pääsisi eroon? Onnea vaan Bealle, jos toinen aikoi yrittää Defyn kuljetussuojien riisumista karsinassa. Hänen pitäisi varmaan soittaa ambulanssi jo valmiiksi.
"Anna minä riisun sen suojat", Mark murahti ärtyneenä. "Se vihaa jalkoihin koskemista, joten kaikki jalkojen hoitotoimenpiteet on suorastaan pakko tehdä käytävällä", argentiinalaistaustainen mies selitti silmät suljettuina ja ilme tyhjänä. Hän laski hitaasti kymmeneen, ennen kuin aukaisi silmänsä. Bealle rähjääminen ei auttaisi yhtään ketään, mutta mies ei ollut tunnettu pitkästä pinnastaan.
"Sen jalat on kylmättävä jokaisen liikutuksen päätteeksi. Jos hyppäät sillä, laita linimenttiä jalkoihin rankan treenin jälkeen", Mark ohjeisti tasapainoillessaan keppiensä kanssa karsinan ovella. Defy pärskyi ja puhisi, mutta lopetti karsinan kiertämisen voidakseen tuijottaa omistajaansa korvat luimussa ja hermostuneesti pärskyen.

"Luoja auta", mies murahti hiljaa ja liikkui keppiensä avustuksella karsinaan. Defy hiljeni tuijottamaan konkkaavaa miestä, mutta tamman uhkaava olemus ei pehmentynyt lainkaan - jos mahdollista, hevonen näytti vieläkin hermostuneemmalta ja pelokkaammalta. Mies kumartui nopeasti takajalan viereen ja irrotti punaisen kuljetussuojan tottunein sormin. Defy seisoi paikoillaan jännittyneenä kuin yliviritetty jousi. Tamma selkeästi odotti jotakin. Mark siirtyi etujalan viereen, vilkaisi hevosen päätä ja riisui suojan, heittäen varusteet käytävän puolelle.
"Väistä", mies ärähti ja kohotti toista keppiään karsinan seinän ja Defyn välissä. Korskahtaen tamma tanssahteli toiselle puolen karsinaa, ja Mark siirtyi takajalan viereen. Irrotettuaan viimeisenkin suojan etujalasta, mies loikki vauhdikkaasti ulos karsinasta. Defy potkaisi seinää ja hirnui jälleen aloittaen karsinan kiertämisen uudelleen.
"Hoida ensin takajalat. Se sietää niiden käsittelyä paremmin", mies totesi heittäessään huolettomasti suojat edellisten joukkoon käytävälle. Joku muu saisi korjata ne siitä.
"Kun laitat suojia, kannattaa pyytää joku pitelemään sen päätä. Sen on kuitenkin annettava nähdä, mitä puuhaat, tai muutoin se tekee kaikkensa talloakseen sinut jalkoihinsa", Mark ohjeisti vilkaistessaan punainen loimi selässään riekkuvaa tammaa.
"Kun se tottuu siihen, että käsittelet sitä, se tuskin yrittää enää niin kovin kolhia sinua. Älä vain mene yhtään lähemmäksi kun on aivan välttämätöntä", mies jatkoi lähes välinpitämättömänä. Tammasta ei saisi hyvää kuvaa annettua millään, joten mitäpä sitä totuutta sen enempää kaunistelemaan. Tammalla voisi mennä kuukausia tottua Bean läsnäoloon, mutta eipä sitä tarvinnut Bealle kertoa. Nainen kyllä huomaisi sen itsekin.
"Se ei pidä ihmisistä." Ihanko totta?

Mark tuijotti hetken hevosta ja puristi oikean käden sormillaan nenänvarttaan. Päänsärky oli puhkeammassa, jalkaankin koski ja tuo helvetin nelijalkainen jaksoi pyöriä ympyrää levottomana. Eikö se nyt vain voisi jo asettua aloilleen?
"Defy on vaativa hoidettava, mutta ei mahdoton", Mark totesi. Tamma oli ilmeisesti eri mieltä, sillä potkaisi jälleen kipakasti seinää. Mark murahti synkästi. "Se vaatii kärsivällisyyttä ja ehdotonta johtajuutta. Jos epäröit yhtään, se tulee päälle. Jos haluat juoksuttaa sitä, tee se liinan kanssa pyöröaitauksessa niin se voi jopa käyttäytyä. Älä mene maastoon, mutta liikuta sitä muutoin niin monipuolisesti kuin mahdollista", mies lateli ohjeita kovalla, lähes kyllästyneellä äänellä. Hän oli tottunut jakamaan näitä ohjeita, sillä Defyn hoitajat olivat -jostakin kumman syystä- vaihtuneet erittäin tiheään tahtiin.
"Järjestän jonkun eläinlääkärin tarkistamaan sen kunnon viikottain. Erityisesti jalkojen kanssa on oltava tarkkana. Se on aristanut niitä viimeaikoina, joten kylmäys on hoidettava erittäin huolellisesti", Mark jatkoi yhtä välinpitämättömällä äänellä kuin aiemminkin. Hän oli antanut nämä kaikki ohjeet tallimestarillekin, mutta halusi myös kertoa ne Bealle ilman ylimääräisiä välikäsiä. Mies vilkaisi synkästi hienoa, jaloa hevostaan, joka näytti tällä hetkellä kaikelta muulta paitsi hienolta, jalolta hevoselta kiertäessään karsinaa potkien ja kiljuen kuin mikäkin sekopää. Totuuden nimissä Defy oli yhtä lähellä jaloa eläintä kuin koditon narkkari kuningasta, mutta sellaista se elämä joskus oli.

#Anteeksi kun vastauksessa kestää älyttömän kauan, nytkin piti vaan tulla nopeasti ilmoittamaan, että en vaan nyt hetkeen mitenkään ehdi vastailla, kun kauheaa kiirettä pitelee :(#