Well well, what we have here?

Keskiviikko 23. toukokuuta 2018 - aamupäivä, Artemiksen ja Veronican asunto

"Sergei!"
Irlantilainen ärähti haukkuvalle snautserille kun se alkoi jälleen kerran haukkua Alanille, joka kehtasi vaihtaa asentoa keittiön nojatuolissa. Artemis nousi ja veti koiraa pannasta kauemmas, pudistellen päätään. Hän huokaisi syvään ja istui takaisin alas, uhmaten lääkärien käskyä ja otti lisää kahvia.
"Joten, aiotko saarnata minulle ravitsemuksesta vai voimmeko keskittyä siihen että näytät spitaaliselta kaulasi kanssa?"

Alan inhosi Sergeitä. Ja koirakaan ei toki pitänyt hänestä, joten kai he olivat tasoissa. Hän ei vain ymmärtänyt, mitä pahaa oli tehnyt sille hemmetin otukselle.
"Mee nyt huutamasta siitä, mä saan hitto vieköön istua tässä", Alan kivahti koiralle. Mitä sekin halusi? Hän oli aina ollut kiva mokomalle karvakasalle ja aina se jaksoi olla hänen kimpussaan.
Kuten omistajansakin. Alan kohotti kulmaansa Artemikselle ja käden kokeilemaan kaulaansa.
"Älä nyt liiottele, ei se niin selvästi erotu", hän virnisti. Sitä tosin sopi pohtia, kuinka lujaa Ivor oli purrut, kun Alanin tummaan ihoon oli ylipäänsä jäänyt erottuva jälki...

Rehellisyyden nimissä, Sergei piti hyvin harvoista ihmisistä ja yllättäen Alan ei kuulunut niihin ihmisiin. Raisa olisi taas rakastanut Alania siinä missä kaikkia muitekin ovesta tulevia ihmisiä, vaikka Veronica olikin sen ylittämätön suosikki.
"Nyt mene siitä!"
Artemis ärähti koiralle ja sai sen poistumaan huoneesta, vaikka snautseri mulkoilikin kulmakarvojensa alta mennessään.
"Erottuu se, ellei ole sokea. Kenes kanssa pelehdit? Älä jumalauta sano että jonkun tallilta."

Alan virnisti häpeämättömästi, sivellen yhä kaulaansa. Jälki kuumotti hieman.
Artemiksen kysymys huvitti Alania luvattoman paljon. Ja Ivor kun valitti, että muka kaikki tiesivät heidän touhuistaan...
"Mitäs väliä sillä on, mistä mä oon hoitoni löytänyt? Ja tarkalleen ottaen, en mä sitä alunperin tallilta napannut", nuorempi virnuili. Niin, baaristahan hän Ivorin oli ensimmäistä kertaa mukaansa kaapannut. Se olikin sitten eri asia, mistä hän sen jälkeisillä kerroilla oli tuon milloinkin houkutellut syliinsä. Alan oli jäänyt koukkuun pahemmin, kuin olisi koskaan suostunut myöntämään. Toki oli helppo väittää, että se johtui vain helposta saannista, mutta oliko se todella koko totuus?

"Eli se on joku tallilta."
Artemis naksautti kieltään ja pudisteli päätään. Alanin olisi parempi hoitaa asiansa siististi, kyseessä oli kuitenkin tuon työnantajan työpaikka. Artemis mulkoili hetken Sergein perään, ennen kuin otti teemukin sormiinsa. Yläkerrassa oli aloitettu kolmannen makuuhuoneen remontti jälleen - tosin nyt se hieman suurempi. Koirat saisivat pitää huoneensa, sinne vain kannettaisiin vierassänky jossakin vaiheessa. Isompi ylimääräisistä huoneista siirtyisi perheenlisäyksen omaksi huoneeksi joulukuusta alkaen. Ajatuskin hymyilytti.
"Joten, kuka tallilla on tuollainen vampyyri? Voisit vähän katsoa tai antaa ruokaa, ettei tarvitse sinua pureskella kuten teinit."

Alan hymyili viattomasti Artemiksen epäilylle. Niin, olihan se tosiaan joku tallilta... Ja, koska Ivor oli niin ylivarovainen koko ajan muutenkin, homma tuskin karkaisi koko tallin tietoon ihan pian. Eihän siitä vieläkään kukaan tiennyt, vaikka he olivat parikin kertaa hiippailleet yhdessä Ivorin kämpille keskellä päivää.
"Ei se yleensä pure näin kovaa. Ja miksi se nyt sua niin paljon liikutta, kenen kanssa mä pidän hauskaa? Ootko mustasukkainen?", Alan härnäsi Artemista.

"Liikuttaa. Talli on työpaikkani ja minä annan sinulle potkut jos aiheutat siellä kaaosta. Saatika pilaat maineeni."
Joka oli äärimmäisen epämiellyttävä jo nyt. Se voisi jopa parantaa asiaa, että Alan sotkisi asioita, mutta sitä tuon ei tarvinnut tietää.

Alan pärskähti.
"Niin minkä maineen?", hän virnuili. Kyllä hän tiesi Artemiksen maineen eikä se todellakaan ollut mitenkään parhaasta päästä.
"Enkä mä aio aiheuttaa kaaosta, justhan mä sanoin pitäväni hauskaa", nuorempi huomautti. Mikä kaaos se oli? Alan mietti hetken, mutta tuli sitten tulokseen, ettei ollut väliä, kertoisiko hän totuuden Artemikselle vai ei. Tuo tuskin menisi kenellekään asiaa kailottamaan ja Ivor tuskin saisi tietää, että Artemis tiesi.
"Sen nimi on Ivor, se on joku renki tallilla. Tai mikä hevosten hoitaja se sit onkaan"

Artemis mulkaisi Alania pahasti.
"Sen maineen joka minulla on huippuvalmentajana, joskin kovin persoonaltaan epämiellyttävänä sellaisena."
Vaikka nykyäänhän Artemis oli suorastaan kiltti ja kesy entiseen verrattuna.
"... Se hiljainen, joka ei koskaan puhu mitään ja tekee parhaansa sulautuakseen seiniin?"

"Mun seksielämä tuskin vaikuttaa sun maineeseen mitenkään", Alan huomautti. Ainakaan hän ei ymmärtänyt, miksi vaikuttaisi. Eihän se Artemikseen liittynyt mitenkään. Valitettavasti.
"Ei puhu? Mä kun en saa sitä olemaan hiljaa. Tai no, ainakaan ilman, että sen suussa on jotain...", Alan virnisti merkitsevästi. Tosin silloinkin Ivor oli hiljaa melko lyhyitä aikoja kerrallaan.

"Työskentelet minulle."
Artemis huomautti. Hän oletti sellaista käytöstä, jota ei tarvitsisi hävetä.
"... Kiitos, ei enempää tietoa."
Irlantilainen värähti ja pudisteli päätään. Hänellä oli omat mieltymyksensä, mutta jestas, ohjat kuuluivat hevosille.
"Hän on kovin hiljainen ja näyttää aina säikähtäneeltä."

"Mä en silti ymmärrä asiayhteyttä", Alan nurisi. Mitä hemmetti hänen yksityiselämänsä Artemikselle kuului? Tuolla oli välillä rasittavan suuret kuvitelmat itsestään.
"Mä tarkoitin ruokaa, pervo. Ja vau, ihan kuin me puhuttais eri ihmisestä. Mutta joo, sama tyyppi kyseessä kuitenkin, ei tallilla useampaa Ivoria taida olla"

"Ei se kuulukaan. Mutta se ei kuulu myöskään koko Rosingsille, joka tietää että olet minulla töissä. En kaipaa mitään... mitään."
Mitään kasaa epämääräisiä juoruja. Hän huokaisi syvään.
"Ehkä sinä kaivat ihmisistä esiin heidän hurmaavat puolensa."

"Voi hyvänen aika, edes sä et tiennyt, että mä makaan sen kanssa. Etkö sä ite saa vai mikä sua nyt hiertää noin paljon? Mä voin kyllä auttaa, jos siitä kiristää", Alan sanoi. Artemiksen valitus alkoi vähitellen käydä hermoille. Ei nuorempi muistanut, että työsopimuksessa olisi määritelty, että Artemiksella oli oikeus puuttua hänen seksielämäänsäkin.
"Ilmeisesti. Ainakin ton puheliaan puolen näköjään, jos en mitään muuta"

Artemis yskäisi, peittäen suunsa nyrkillä niin tehdessään.
"Herrasmies ei suutele ja huutele."
Kun hän olisi vielä ollut herrasmies, mutta se oli toinen tarina.
"Epäilen ettei hän tunnusta sinulle rakkauttaan vaan jotain muuta?"

"Mitenhän toikin vastaus pitäs tulkita", Alan vinoili. Vai vielä herrasmies... Hän oli työskennellyt Artemikselle tarpeeksi pitkään tietääkseen kyllä tuon herrasmiesmäisyydestä kylliksi. Tai lähinnä sen piirteen puuttumisesta.
"Enpä mä ole rakkautta vailla ollutkaan. Ja en kyllä kieltämättä usko, että sekään on", nuorempi sanoi, joskin ääneen hiipi hitunen epäilystä lauseen loppua kohden. Totuuden nimissä hän ei ollut aivan varma sanomastaan. Ivor oli viime aikoina käyttäytynyt jotenkin oudosti. Siis, vielä oudommin, kuin yleensä. Ja Alan ei ollut oikein päässyt perille, miksi näin oli.