[P] It's all uphill from here

Tiistai 3. huhtikuuta 2018 - 18.35, Hexham

Emily oli istunut kirjaimellisesti koko päivän kampaajalla. Hän veti nutturalle taiteillut hiukset pois huivin alta ja vapautti ne. Teki mieli itkeä kun silmäkulmaan ei vilahtanut syvän leiskuvan punainen liekkimeri vaan kupariin vivahtava vaalea. Olikohan Zoella klipperiä kotona? Kaljukin olisi varmasti kauniimpi. Kauppakassin Emily läväytti sohvapöydälle. Merry oli tallilla mukana, Zoe oli luvannut ottaa kun hän oli sanonut olevansa kauan asioilla. Emily lysähti istumaan vuodesohvalle ja etsi kauppakassista suklaalevyn, avasi paperin ja haukkasi suoraann levystä.
Kolme suklaalevyä, sipsipussi, kaksi hampurilaista, pirtelö, donitseja. Ehkä näillä saisi itsensä tajuttomaksi.

Zoe oli suunnitellut olevansa iltaan asti tallilla, mutta sen sijaan nainen oli huomannut ajavansa edelleen päivänvalolla takaisin Hexhamiin. Hän oli luvannut mennä Mayben luokse, kun oli niin tökerösti kieltäytynyt juhlimasta syntymäpäiväänsä viikonloppuna. Oli ollut vaikea löytää juhlamieltä perjantain ja lauantain jälkeen, mutta nyt hän voisi koettaa. Mayben tähden. Se tosin vaati, että hän kävisi kotona vaihtamassa vaatteensa ja pakkaamassa hieman tavaroitaan, jos vaikka jäisi Maybelle yöksikin.
"Maisie, ei!" Nainen jyrähti kun terrieri oli loikata autotielle, kun hän raotti takapenkin ovea. Hän poimi tallilaukkunsa täynnä märkiä, hevosenkarvaisia tai kuraisia tallivaatteita kantoonsa ja kiersi toiselle puolen autoa päästääkseen kaksi koiraa ulos. Noin. Parempi. Nyt nelijalkaiset hyppäsivät turvallisesti kävelytielle. Hän naksautti auton ovet lukkoon taluttaessaan koirat kulman ympäri talon portaille ja sisään jaettuun eteiskäytävään. Nainen laski koirat edellään sisään ja kiepahti sulkemaan oven. Tallikassi putosi tömähdyksen kera lattialle, ennen kuin koirat vapautuivat remmeistään. Merry säntäsi innoissaan pidemmälle, mikä sai Zoen kohottamaan katseensa lattiasta... Blondiin? Mistä lähtien kenelläkään blondilla oli avaimet hänen asuntoonsa?
"Emily?" Hän kysyi silmät suurina ja potkaisi rapaiset tallikengät jalastaan. "Sinulla on selkeästi ollut aikaansaava päivä."

Emily oli toisen suklaalevyn puolivälissä kun Zoe tuli kotiin. Hän rapsutti luokseen rientäneenn bordercollien karvaa ja vilkaisi ystäväänsä.
"Olen istunut koko päivän kampaajalla."

Zoe asteli lähemmäs silmät epäluuloisesti siristyen. Emilyllä oli aivan liikaa ruokaa edessään, ja kuka hullu tahtoi viettää koko päivän kampaajalla?
"Ja mistäköhän moinen repäisy?" Hän kysyi huuliaan mutristaen. Emilyllä oli parempi olla tälle todella hyvä selitys, koska hän oli valmis lyömään vetoa, että tämä oli jälleen yksi naisen typeryyksistä. Laurien suosima lempinimi alkoi yllättäen käydä järkeen.

Se lempinimi kävi järkeen oikein hyvin. Nainen oli itsepäinen kuin muuli.
"Halusin lopettaa värjäämisen, lähemmäs omaa väriä." Ainoa selitys jonka hänn keksi äkkiä.

Se oli selitys, jonka hän olisi yleensä niellyt kyselemättä. Olihan värjäämisessä työtä, joten ei se ollut ihmekään, että tahtoi lopettaa. Mutta hän muisti makuuhuoneeseensa keskellä yötä vaeltaneen surkean ihmisraunion, joka oli itkenyt naisystävänsä entisen kihlatun kauneutta epäonnisen facebook-selailutuokion päätteeksi.
"Ja tällä ei ole mitään tekemistä Lexan entisen kanssa?" Zoe kysyi ristien kädet rinnalleen.

Emily pudisteli päätään.
"Ei. Ajattelin vain että se olisi parempi. Ei ylimääräisiä kemikaaleja."

Zoe ei tiennyt, uskoisiko Emilyä vai ei. Naisella oli ihan järkevä selitys värjäämisen lopettamiselle, mutta samaan aikaan ääni takaraivolla nalkutti, ettei tämä ollut oikein.
"Pidätkö uudesta väristäsi?" Hän kysyi sen sijaan ja alkoi hajamielisesti purkaa tallipäivän sotkemaa lettiään.

Emily haukkasi suklaalevystä valtavan palan ja veti kauppakassin viereensä. Zoehan ei veisi hänen herkkujaan.
"Pidän. Sen pitäisi vaalentua vielä kasvun myötä."

"Ja kuinkakohan paljon olet syömässä, jotta uskot tuohon itse?" Nainen kysyi tummaa kulmaansa kohottaen. Sen verran hänkin oli jo oppinut Emilyn kanssa asuttuaan, että nainen ahmi herkkuja ja melkein mitä tahansa, mitä käsiinsä sai, kun ei voinut hyvin. Suklaalevystä suoraan haukkaaminen laskettiin ehdottomasti ahmimiseksi.

Emily mulkaisi naista, sanomatta mitään ja otti haukkaisun levystä. Hän ei ollut sanomassa enää mitään. Merry änkesi naisen syliin ja toinenn käsi valui koiran turkin sekaan.

Ehkä Merry onnistuisi piristämään naista siinä missä hän ei. Zoe suunnisti ottamaan pikaisen suihkun huuhtoakseen hevosenhajun iholtaan ja hiuksistaan, sen mitä siitä nyt oli edes mahdollista eroon päästä, ja vaihtoi farkkuihin ja siistiin neuleeseen. Hän vilkaisi Emilyä pakattuaan kassinsa.
"Olet yksi helvetinmoinen idiootti", nainen totesi suorasanaiseen tyyliinsä pudottaessaan laukkunsa lattialle. "Aina kun ajattelen, ettet voi enää tehdä mitään typerämpää, onnistut yllättämään minut."

Emily vilkaisi hevosenhoitajaa kun tuo tuli suihkusta.
"Menossa johonkin?" Hän kysyi nyt poski täynnä mansikkadonitsia. Hampurilaisten kääreet olivat pöydällä.
"Kiitos kohteliaisuudesta."

"Maybelle", Zoe vastasi siristäen silmiään Emilylle. "Lopeta syöminen. Syöt kuin porsas. Riittää jo. Ja helvetti, etsi se ruuvi jonka hukkasit viime yönä tai milloin ikinä tämän idean saitkaan, ja ruuvaa se takaisin paikalleen."

Emily vilkaisi Zoea ja haukkasi donitsia. Normaalisti hän olisi röhkäissyt Zoen sanoille, mutta nyt ei naurattanut ollenkaan.
"Mene Maybelle ja anna minun olla."

"Minä menen", nainen pudisti päätään epäuskoisena ja sieppasi kassin kantoonsa. "Osaatko pitää Merrystä huolta, vai otanko senkin mukaan?" Maisie tulisi joka tapauksessa, sillä terrieristä ei eroon päässyt yrittämälläkään.

Emily vilkaisi sylissään olevaa koiraa. Maybe tuskin haluaisi koiranpentua syömään varpaitaan nukkuessaan tai jotain muuta. Elokuvaa katsoessa.
"Osaan."

"Paras pitääkin", nainen tuhahti. "Pidä puhelimesi kuulolla. Sinun on paras vastata siihen heti kun soitan." Hänhän soittaisi. Ihan vain varmistaakseen, ettei Emily itkisi kerällä nurkassa tai jotakin muuta yhtä kamalaa. Tuntui hirveältä jättää nainen yksikseen, mutta hänen kärsivällisyytensä oli kovin ohuella pohjalla.
"Nähdään huomenna", hän toivotti pukiessaan takkinsa päälle ja suunnisti ulos Maisie tietä näyttäen. Ehkä hänen ei tarvitsisi jättää Emilyä yksin. Olihan hänellä aina amerikkalainen salainen aseensa. Ehkä Lexa onnistuisi puhumaan järkeä Emilylle siinä missä hänen teki vain mieli hutkia naista, kunnes tuo saisi edes osan ajatuksistaan järjestykseen.

Emily nielaisi ja nyökkäsi. Seuraava puraisu donitsia. Miten vähän Zoe tiesikään kun kuvitteli että Lexan seura auttaisi nnyt.
"Nähdään."

Emily oli aikuinen nainen, joka oli kykenevä tekemään omat päätöksensä, mutta ahmiminen yksikseen hänen vuodesohvallaan ei varsinaisesti vakuuttanut Zoea siitä, että Emilyn ratkaisut olivat parhaimmillaan. Niinpä nainen soitti Lexalle ennen kuin käynnisti auton ja ilmaisi huolettomasti, kuinka oli viettämässä illan ja yön muualla. Ihan vain siltä varalta, että se sattuisi Lexaa kiinnostamaan.
Kolme varttia kului, kunnes Zoen ovelta kuului koputus. Lexa vaihtoi painoa jalalta toiselle onnellisena siitä, miten ulko-oven lukko oli jälleen kerran reistannut. Jonkun pitäisi varmasti korjata ovi, joka jäi herkästi raolleen niin, että eteiskäytävään pääsi ilman avaintakin, mutta juuri nyt hän oli siitä kiitollinen. Ulkona satoi, joten rappusilla seisoskelu ei olisi varsinaisesti innostanut.

Emily havahtui koputukseen ja nousi ylös. Hän nuoleskeli kuorrutetta sormistaan kun avasi oven ja kurtisti kulmiaan.
"Hei." Hän ei ollut odottanut Lexaa kylään.

Mutta sehän oli aina vain iloinen yllätys, kun naisystävä saapui kylään kutsumatta! Ai ei vai? Emily ei ainakaan näyttänyt kovin iloiselta, mutta Lexa hymyili siitä huolimatta.
"Hei", hän tervehti kumartuen suukottamaan naisen huulia, mutta pysähtyi kesken liikkeen. Hetkinen. Missä oli punainen liekkimeri, joka yleensä kehysti Emilyn kasvoja niin valloittavalla tavalla?
"Olet käynyt kampaajalla", hän totesi ilmiselvyyden suoristautuen ja katsoen hetken Emilyä pidempään, ennen kuin muisti keskenjääneen tervehdyksensä ja kumartui uudestaan suukkoa varten.

Emily oli jo sulkenut silmänsä, suukkoa ennakoiden ja avasi ne kun suukkoa ei tullut.
"Kävin." Hän hymähti pehmeästi ja näytti tyytyväisemmältä kun sai tervehdyksensä.

Lexa kietoi kätensä Emilyn ympärille astuessaan sisemmälle asuntoon ja tönäisi oven jalallaan kiinni, ennen kuin Merry intoutuisi tutkimaan eteiskäytävän saloja. Hän varasti vielä toisen kevyen suukon naisen huulilta hymyn kera.
"Ajattelin yllättää sinut", nainen sanoi voimatta vastustaa kiusausta vielä kolmannestakin suukosta. "En tosin tuonut mitään mukanani, joten minun täytynee olla tarpeeksi suuri yllätys tälle kertaa."

Emily hymyili hieman, huomaten että joutui käyttämään kaikki näyttelijänlahjansa.
"Minä huomaan. Ja olet sinä, juuri sopiva yllätys." Hän astui syrjään että Lexa pääsisi peremmälle.

Lexa riisui takkinsa naulaan ja kumartui avaamaan nilkkureidensa vetoketjut, jotta saattoi riisua nekin. Pituuserokin tasoittui, kun muutaman sentin korko katosi kantapään alta.
"Anna kun katson sinua oikein kunnolla", nainen hymyili pehmeästi ja tarttui Emilyn käteen, jotta voisi vetää naisen keittiönurkkauksen kirkkaampien valojen alle. Kun oli tottunut punaiseen liekkimereen, vaalea, kuparinen hius näytti mitäänsanomattomalta. Se ei tuntunut Emilyltä, mutta kukapa hän oli naisen tyylitajua kyseenalaistamaan. Lexa pakotti hymyn huulilleen. Hänen tehtävänsä naisystävänä oli tietenkin uuden hiustyylin kehuminen, eikö?
"Näytät uskomattoman hyvältä. Olet niin kaunis, vaalea hius todella pukee sinua, rakas", hän sanoi lämmöllä ja sipaisi vaaleita hiuksia korvan taakse. Kyllä hän tottuisi uuteen väriin. Kyllä hän tottuisi.

Punainen oli alkanut tuntua jo omalta. Se oli ollut osa ulkonäköä vuosia ja vaaleat hiussuortuvat silmäkulmassa eivät olleet hänen. Eivät voineet olla. Hän silti hymyili ja anntoi naisystävänsä katsoa.
Pukee sinua, rakas.
Emily parahti ääneen, kääntyi kannoillaan ja juoksi kylpyhuoneeseen. Hän veti oven lukkoon ja valui suihkun alle itkemään. Ei tosin sentään kääntänyt sitä päälle.

Lexa jähmettyi aloilleen puhtaasta yllätyksestä. Hänellä kesti kaksi sekuntia tajuta, että Emily oli sännännyt kylpyhuoneeseen parkaistuaan kuin haavoitettu eläin. Nainen ravisti päätään ajaen itsensä liikkeelle sydän huolesta lepattaen.
"Millie, rakas?" Hän puhui oven läpi kokeiltuaan kahvaa ja todettuaan, että ovi todella oli lukossa. "Rakas, puhu minulle. Avaa ovi, kulta. Mikä sinun on?"

"En!" Emily takoi kevyesti päätään seinän kaakeleihin. Hän oli ollut oikeassa.
Siitäs sait Zoe.
"En avaa!"

”Millie”, Lexa vetosi ja käänsi kahvaa uudemman kerran, vaikka tiesi, ettei ovi sillä aukeaisi. Ei, ellei nainen avaisi sitä sisäpuolelta tai hän hakisi avaimia ja vääntäisi oven lukkoa auki ulkoa.
”Rakas, minua pelottaa. Ole kiltti, avaa ovi. Haluan nähdä sinut kun puhun kanssasi.”

"En! En halua avata! Sinä pidät tästä koska s-sinä haluat hänet ja minä näytän nyt siltä mitä haluat! En avaa!" Ei hän kyllä voisi ikuisuuksia olla kylpyhuoneessakaann, mutta aina saattoi yrittää.

Se sai Lexan pysähtymään käsi ovenkahvalla jo toistamiseen, kun sydän jätti lyönnin välistä. Mitä Emily oikein tarkoitti? Eihän nainen voinut puhua... Ei. Se oli aivan liian kaukaa haettua, eihän Emily edes ollut koskaan nähnyt Vivianea. Hän oli kenties puhunut entisestä kihlatustaan, mutta edes hän ei menisi niin piitkälle, että näyttäisi valokuvia. Lexa laski irti kahvasta, kääntyi kannoillaan ja nouti takkinsa taskusta auton avaimet. Jodie ei arvostaisi, että hän käytti kyseenalaisin tavoin hankittua tietotaitoa tähän, mutta hänen oli päästävä Emilyn luokse, eikä vessan oven lukon avaaminen vaatinut paljoakaan yrittämistä. Hän aukaisi oven varoen ja kurkisti sisään valaistuun kylpyhuoneeseen.
"Millie", hän henkäisi helpottuneena kun näki naisen - ihan kuin ikkunattomasta kylpyhuoneesta nyt muka olisi karkuun päässytkään. "Rakas, mistä ihmeestä sinä puhut?"

Emily nousi seisomaan, haroen vaaleiksi vedettyjä hiuksiaan.
"Ei!" Se ei ollut vastaus mihinkään mitä Lexa sannoi. Ei todellakaan. Hän yritti livastaa naisen ohi, pois huoneesta ja Lexan katseen alta.
"Minä tiesin, minä olin oikeassa!"

Lexa ojensi kätensä tukkiakseen reitin pois kylpyhuoneesta. Ei hän tahtonut ahdistaa Emilyä nurkkaan, mutta ei hän voisi antaa naisen juosta karkuunkaan. Ties mihin Emily vielä päätyisi. Nainen tuntui olevan tolallaan, eikä hän saanut millään kiinni siitä, mistä tässä oli kyse. Emily oli selkeästi puhunut jostakusta, ja hänen ajatuksensa olivat hypänneet Vivianeen, koska yleensä naisen epämukavuus tuntui kulminoituvan hänen menneisyyteensä. Mutta naisen huuto ei jättänyt häntä rauhaan. Emily näytti nyt siltä, mitä hän halusi, ja hän halusi Vivianen?
"Rakas, ethän värjännyt hiuksiasi minun takiani?" Jopa sen sanominen ääneen tuntui typerältä. Eihän Emily nyt sellaista... Eihän? Nainen oli kaivannut omaa väriään takaisin tai muuta muutosta elämäänsä tai... Hänen tekosyynsä alkoivat olla lopussa.

Se ei ollut hyvä idea. Kun puhuttiin naisesta, joka oli kuukausi sitten revitty riekaleiksi ahdistamalla omaan makuuhuoneeseensa, ei hänen ajamisensa nurkkaan ollut paras idea.
"Päästä minut ulos täältä! Päästä ulos, päästä!"

Lexa nielaisi, mutta veti kätensä kylkeään vasten ja astui sivuun oviaukosta, jotta Emily olisi vapaa säntäämään minne ikinä tahtoikaan.
"Millie, rakas, mikä sinun on? Miten voin auttaa?" Hän ei tuntunut saavan vastauksia mihinkään kysymyksiinsä, mutta ei hän voinut olla niitä esittämättäkään. Jos hän alkaisi viljellä veikkauksiaan ilmoille, Emily pian ottaisi sen todistuksena siitä, että hän... mitä, kuvitteli olevansa Vivianen kanssa, kun oli Emilyn kanssa? Järjetöntä.

Emily oli kuin pallosalama, joka poukkoili pitkin asuntoa paniikissa.
"Miksi sinä et vain myöntänyt? Minnä tiesin että sinä haluat hänet, nätin blondin itsellesi!"

Lexa valui istumaan lattialle selkä vasten seinää kylpyhuoneen oven vieressä, sillä se tuntui olevan ainoa keino estää itseä harppomasta Emilyn luokse. Ehkä olisi parempi antaa naiselle tilaa. Mahdollisuus juosta asunnossa niin paljon kuin sielu sietäisi.
"Millie, minä haluan sinut!" Hän vastasi epätoivo ääntä terävöittäen. Miksei Emily vain uskonut häntä? Hänen ei olisi koskaan pitänyt kertoa menneisyydestään Emilylle. Sepittää samat valheet kuin Ellenillekin ja toivoa, etteivät ne söisi perustaa heidän suhteeltaan samaan tapaan kuin salailu oli tehnyt vuotta aiemmin.
"Minä haluan sinut, juuri sellaisena kuin olet. Jos tahdot olla blondi, anna mennä. Minä totun siihen kyllä. Mutta minä rakastuin sinuun punapää, enkä koskaan pyytäisi sinua muuttumaan minun tähteni."

Emily parahti uudelleen, kuin häntä olisi sattunut. NNiin häntä kyllä sattuikin, henkisesti.
"Ei." Hän kuiskasi hiljaa, äänni särkyen.
"E-ei kai kukaan vaihtaisi n-niin kaunista t-tällaiseen e-ellei olisi pakko."

Ääni sai Lexan toivomaan, että hän voisi vetää Emilyn syleilyynsä eikä koskaan toiste kuulla parahdusta tai hiljaista, särkynyttä ääntä. Häneen sattui nähdä rakas nainen tällaisena - ja vielä enemmän, kun hän tajusi sen olevan omaa syytään. Nainen veti terävästi henkeä ja painoi käden sydämelleen, kuin se jotenkin estäisi kipua tuntumasta.
"Minä en vaihtanut yhtään mitään. Saat sen kuulostamaan siltä kuin päivittäisin puhelinmallista toiseen", Lexa vastasi hiljaa, toivoen vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, että tällä kertaa Emily kuuntelisi häntä ja uskoisi siihen, mitä hän koetti naiselle kertoa. "Valitsisin sinut uudestaan ja uudestaan. 28-vuotias Lexa valitsi sinut jo kertaalleen ja valitsisi sinut toisen ja kolmannen ja viidennenkymmenennenkin kerran."

"Sinä pidät tästä." Emilyn ääni särkyi kun hän sanoi sen.
"Minä tiesin että sinä... Että pitäisit vaaleista." Hänen puheissaan ei tainnut olla mitään järkeä.

"Enhän minä nyt voinut sanoa, että näytit mielestäni paremmalta punapäänä!" Lexa parahti. Selkeästi se oli juuri se, mitä hänen olisi pitänyt alunperin sanoa. Miten hän saattoi sanoa aina juuri väärät asiat? Hän oli ajanut Emilynkin yöhön sukkasiltaan.
"Minä pidän sinusta, oli hiusvärisi mikä tahansa. Se on sinun päätöksesi, ihan niin kuin tyylisi muutenkin."

Hiljaisuus laskeutui asuntoon pitkäksi toviksi. Emily vain seisoi paikallaan, tujotti eteensä. Ääneti hän asteli kylpyhuoneen ovelle.
"... Niinkö sinä halusit sanoa?"

Lexa seurasi Emilyä katseellaan uskaltamatta hengittääkään muutoin kuin pienin, äänettömin, pinnallisin vedoin. Hän tunsi olonsa niin kyvyttömäksi - mitä ikinä hän yrittikään tehdä, se tuntui aina kolahtavan omaan nilkkaan ja vainoavan häntä jälkikäteen. Hän oli halunnut kehua Emilyä, ja ilmeisesti se oli ollut viimeinen tikki tönäämään nainen reunan yli pimeyteen. Lexa nielaisi tuijottaessaan Emilyä. Mikä oli oikea vastaus kysymykseen? Voisiko joku tämän kerran antaa hänelle oikean vastauksen etukäteen?
"Halusin", nainen nielaisi vaikeasti ja rukoili että se oli vastaus, jonka Emily tahtoi kuulla. "Minun on ikävä punaista, vallatonta liekkimertasi. Mutta jos tahdot mieluummin... Jos tahdot mieluummin palata vaaleaan hiukseen, se on sinun valintasi."

Emily otti kiinni olkansa yli valuvista hiuksista. Saattoiko hän sanoa vihaavansa niitä? Ne eivät ainakaan tuntuneet omilta. Peilistä katsoi joku muu. Ne olivat vain hiukset, miksi oli hullua reagoida niin voimakkaasti.
"Vihaan niitä."

Lexa puhalsi keuhkonsa tyhjäksi ilmasta ja kampesi itsensä jaloilleen. Vilkaisu kelloon vakuutti hänet siitä, että Kingsgaten valtava supermarketti oli edelleen avoinna.
"Mitä merkkiä käytät?" Hän kysyi taputellen housuntaskujaan kun etsi auton avaimia, joilla oli kylpyhuoneen oven pakottanut auki. "Värjätään hiuksesi." Aika korjata tämä kammottava erehdys - ja kun Emilyllä olisi väri päässä, nainen ei voisi juosta karkuun keskustelua, joka heidän olisi käytävä.

Emily kallisti päätään hämmentyneenä. Mitä ihmettä tuo oikein puhui? Mikä merkki?
"... Schwarzkopfia. S-se Brilliance tai real red, sekaisinn..." Milloin oli osunut kumpaa paketti hyllystä käteenn.

"Selvä", Lexa vastasi nyökkäyksen kera. Oikea väri löytyisi kyllä. "Palaan pian", hän lupasi ja kosketti ohikulkeissaan Emilyn olkavartta pehmeästi. Sydäntä särki nähdä Emily tällaisena. Näin epävarmana ja täynnä tuskaa. Hän tekisi mitä tahansa, jotta naisen olisi hieman parempi olla.
Hiusväristä oli hyvä aloittaa. Se tuntui olevan ainoa asia, jota hän voisi tehdä tässä hetkessä korjatakseen sotkun, jonka oli tietämättään aiheuttanut. Oliko hän puhunut liikaa Vivianesta? Ei kai hän ollut unissaan mumissut entisensä nimeä? Sen hän saattoi sanoa varmaksi, ettei koskaan tekisi moista virhettä kesken seksin, sillä Emily teki mahdottomaksi olla tietämättä tarkalleen, kenen kosketuksesta hän sai nauttia. Lexa koetti keskittyä päämääräänsä. Punaista hiusväriä, takaisin Emilyn luokse, niin nopeasti kuin vain mahdollista. Se ei silti estänyt häntä itkemästä äänettömästi matkalla Kingsgateen, tai kun hän keräsi mainittuja hiusväripaketteja puoli tusinaa koriin. Ja vielä kaksi päälle, ihan vain kaiken varalta. Ainakin naisen hiuksia voisi värjätä useasti seuraavien viikkojen kuluessa. Heti jos punainen haalistuisi yhtään, uusi kerros vain päälle. Hän pyyhki kyyneleet poskiltaan kassajonoon asettuessaan ja tarkisti vielä peilistä Zoen asunnon edessä, ettei ollut onnistunut levittämään meikkejään kovin pahasti, ennen kuin suunnisti sisään.
"Valmis?" Nainen kysyi laskien kauppakassillisen täynnä hiusväripurkkeja ruokapöydälle. Eihän kahdeksan hiusväriä nyt liioittelua ollut!

Emily ravasi ympäri asuntoa hermostuneena ja pysähtyi vasta kun ovi aukesi. Hän katsoi hiusvärejä, räpytellen silmiään hämmentyneenä.
"Minulla on paljon hiusta mutta tuo on jo paljon hiusväriä..."

Lexa kohautti harteitaan.
"Neljä pakettia molempia. Kumpaa haluat käyttää tänään?" Hän kysyi. Eivät hiusvärit vanhaksi menisi, joten niitä voisi hyvin käyttää seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana vahvistamaan väriä ja peittämään juurikasvua. Hän oli vain hankkinut niin paljon hiusväriä kerralla, että oli saanut kassaneidinkin tuijottamaan epäuskoisena.
"Sinun täytyy vaihtaa huonompi paita päälle", nainen huomioi pehmeästi suunnistaessaan katsomaan, miltä kylpyhuone näytti. Se ei ollut kovinkaan tilava, joten hän päätti sen sijaan raahata olohuoneen nurkassa olevan yksinäisen jakkaran keskelle keittiönurkkauksen laattalattiaa. Ehkä parempi vielä varmuuden vuoksi levittää pari mainosta lattialle, vaikka hän ei aikonutkaan roiskia punaisella värillä. Parempi vara kuin vahinko, ettei Zoen asunto näyttäisi siltä, että täällä oli manattu henkiä satanistisessa rituaalissa.

Emily osoitti sitä punaisempaa sävyä. Tummemmasta Brilliancesta voisi tulla liian tumma näin vaaleassa. Hän ei halunnnut liian tummaa, vaan sen sopivan kirkkaan, syvän värin itselleen. Hän asteli vaihtamaan paidan isoon kauluspaitaan, empien hetken housut kädessään, mutta jätti collarit laittamatta ja asteli keittiöön, istuen jakkaralle.

Brilliance päätyi takaisin muovikassiin ja sivuun, siinä missä Lexa nosti kaikki neljä purkkia kirkasta punaista lähemmäs keittiötason reunaa. Hän kävi hakemassa kamman sekä harjan ja asetti puhelimensa tasolle lähinnä voidakseen vilkuilla kelloa siitä. Emilyn istuessa alas nainen hymyili pehmeästi ja juoksutti harjaa vaaleiden hiusten läpi.
"En voi uskoa, että menit vaalentamaan hiuksesi", hän mutisi hiljaa. Hiukset näyttivätkin väärältä hänen sormiensa lomassa. Onneksi se olisi pian korjattu.
"Sano heti, jos väri kirvelee tai polttaa tai tuntuu millään tavalla epämukavalta", nainen vannotti. Nyt ei ollut aikaa vuorokauden allergiatesteille värien kanssa. Täytyisi vain toivoa, ettei Emily olisi yllättäen kehittänyt allergiaa käyttämälleen värille tai ettei blondauksen hius reagoisi väriin katkerasti.
"Siitä on pieni ikuisuus kun olen viimeksi tehnyt tämän, mutta yritän olla jättämättä raitoja. Värjätään niin monta kertaa ettei niitä jää. Toivottavasti osaat olla paremmin aloillasi kuin Jodie", hän lisäsi viimeisen lauseen matalasti mutisten. Jodien hiusten värjääminen oli aina ollut operaatio isolla O:lla. Lexa jakoi hiukset tottuneesti muutamaan osioon ja keräsi ne hiussoljilla Emilyn pään päälle keriksi, joita voisi purkaa sitä mukaa kun etenisi hiuksissa kerroksittain.
"Valmis?" Hän vielä varmisti, kun avasi ensimmäisen paketin, veti kumihanskat käteensä ja sekoitti värin ja aineen tottuneesti keskenään tasaiseksi litkuksi.

Emily ynnähti vaisusti. Niin, hän tosiaan oli mennnyt tekemään niin ja ei oikein uskonut itsekään sitä. Miksi hän olisi tehnyt niin? Koska hän halusi miellyttää. Se oli miltein sairasta, Zoe oli tainnut sanoa jotakin jos hän koettaisi miellyttää muita vielä.
"Sanon. Olen kiltisti." Hän osasi kyllä istua paikoillaan. Punainen väri sotkikin aivan järjettömästi levitessään..
"Valmis."

Kenties paluu takaisin punaiseen väriin säästäisi Emilyn hiukset Zoen taidoilta klipperin kanssa. Toivoa ainakin sopi, etteivät he turhaan lähteneet värjäämään paksua ja pitkää hiusta.
"Olet aina kiltisti", Lexa vakuutti juoksuttaen sormiaan vapaaksi jääneissä, päällimmäisissä hiuksissa. Niistä olisi hyvä aloittaa, niin ehtisivät kunnolla imeä itseensä kirkkaanpunaista väriä, kun hän työskentelisi kohti alempia kerroksia. Väri tuntui juoksevalta, kun hän pursotti sitä hiusten sekaan ja alkoi tottuneesti levittää sitä sormin. Kamman käyttö tuntui aina vaikealta. Hän luotti enemmän sormiinsa, joilla sai ujutettua värin tasaisesti päänahalta aina latvaan saakka.
"Minä en ihan oikeasti näe sitä niin", Lexa sanoi käärittyään muutaman värissä uitetun hiustupsun kerälle edetessään hiusten parissa määrätietoisesti. Pieni osa kerrallaan, niin raitoja ei jäisi jälkeen, vaan väriä saisi tasaisesti kaikkialle. Ja nyt oli purkkeja, millä lotrata.
"Että olisin vaihtanut kenestäkään sinuun. En minä vertaa sinua Vivianeen tai kehenkään muuhunkaan menneisyydessäni. En halua, että olet kukaan heistä. Haluan sinut."

Emilyn hiusten kanssa piti olla useampia purkkeja. Hän ei tosiaan harrastanut hiusten ohennuttamista turhaan. Saivat kasvaa paksuna reuhkana. Katse oli painettuna lattiaan ja hän puristi sormensa nyrkkiin Lexan sanojen myötä. 
"... Katsoin Facebookiasi..." Hän myönsi hiljaa. Pakko se oli sanoa ääneen.

Lexa oli hetken hiljaa jatkaessaan vain värjäämistä reippain ottein. Mielessään hän kävi läpi Facebookiaan, miettien mitä kaikkia julkaisuja sinne oli tullut laitettua ja mitä kuvia sieltä löytyisi. Emilyn oli täytynyt selata kauas, kun nainen osasi sanoa Vivianen olleen kaunis blondi.
"Rakas, olisit vain voinut pyytää minua näyttämään sinulle kuvia", hän huokaisi hiljaa. Näyttämään mukavia kuvia elämänsä varrelta. Sellaisia, joissa ei ollut muita kuin hän, tai oli vain ystäviä eri tilanteissa. Ei kuvia entisistä naisystävistä.

Emily pyyhkäisi kasvojaan. 
"Ei kun... minä... selasin tahallani..." Ei hän ollut edes kiinnittänyt huomiota tuoreempiin julkaisuihin. Hän oli tiennyt mitä etsi. 

Nainen nielaisi hiljaa. Mitä siihen voisi sanoa? Ei hän voinut sanoa toivovansa, ettei Emily tekisi niin, sillä ei hänellä ollut mitään salattavaa naiselta, mutta ei hän tahtonut, että Emily myöskään kiduttaisi itseään näin.
"Minä en tahdo, että satutat itseäsi katsomalla kuvia, jotka eivät varmasti ole helppoa nähtävää."

 "En olisi saanut." Emily mutisi hiljaa. Se oli väärin. Hyvin väärin  eikä hän tekisi niin enää ikinä. 
"Olit niin onnellinen. Ja kaunis. Vaikka olet sitä edelleen."

Ei vaatinut paljoa arvata, mihin kuvaan nainen oli törmännyt. Eikö Facebookkin nykyään nostanut pintaan suosituimpia julkaisuja vuosilta? Kohokohtia kuukausittain tai jotakin sinnepäin? Hän muisti kihlajaiskuvan tarkasti, saattoi nähdä sen silmiensä edessä jos oikein yritti.
"Olen myös onnellinen nyt", nainen täydensi hiljaa. "Ensimmäistä kertaa hänen jälkeensä olen oikeasti onnellinen. On päiviä, kun en edes ajattele häntä." Vaikka rannetta koristikin muistutus rakkaudesta, joka oli jäänyt menneisyyteen. Emily sai hänet unohtamaan menneen ja keskittämään katseensa eteenpäin.

Se oli syöpynyt myös Emilyn verkkokalvoille, eikä hän pitänyt siitä. Olisi pitänyt olla katsomatta. Hän ei ainakaan tehnyt Lexan onnellisuudesta helppoa, mutta hän jätti sen sanomatta. Valiten olla hiljaa.

Hiljaisuus oli kenties hyvä asia, mutta toisaalta se tarjosi myös Lexalle mahdollisuuden puhua, eikä se aina päättynyt hyvin. Johan nainen oli useaan kertaan osoittanut, miten taitava oli kaivamaan omaa kuoppaansa varomattomilla sanoillaan.
"Mutta sinulla ei ole mitään pelättävää, rakas", Lexa jatkoi samalla hiljaisella äänellä. "Minä olen sinun, aivan kokonaan. Enkä minä toivo sinun olevan kukaan muu kuin se ihminen, joka sinä tahdot olla. Menneisyyteni on menneisyyttä."

Miten hän osaisi uskoa sen? Milloin Lexa kyllästyisi vakuuttelemaan asiaa? Hän huokaisi syvään ja niiskaisi kevyesti. 
"Minä haluaisin olla järkevä..."

Se olisi hyvä tavoite, mutta Lexa jätti moisen sanomatta. Hän todella toivoisi, ettei Emily enää tekisi mitään näin typerää - selaisi hänen kuviaan tietäen, mitä löytäisi, värjäisi hiuksiaan jonakin epätoivoisena yrityksenä miellyttää häntä... Ajatuskin sai värähtämään ja oli lähellä, ettei hän pudottanut hiusväriä lattialle.
"Millie, voitko luvata, ettet enää koskaan tee jotain vastoin tahtoasi vain, koska oletat sen miellyttävän minua?" Hän pyysi ääni värähtäen.

Lexa oli toinen ihminen joka pyysi häneltä sellaista. Eikä hän edes tajunnut että teki sellaista usein.
"... Lupaan yrittää?" Hän tarjosi hiljaa, kovin särkyneellä äänellä.

Se ei ollut vastaus, jonka hän oli toivonut kuulevansa, mutta se oli parempi kuin ei mitään. Ainakin Emily yrittäisi. Nainen oli vuosikausia esittänyt jotakin, mikä ei pitänyt enää paikkaansa ja luopunut niin paljosta taatakseen onnen miehelle, joka oli viime kädessä vain osoittautunut hirviöksi.
"Puhu minulle. Jos olisit vain kertonut minulle, että selasit kuvia... Että näit hänet ja ajattelit, että se on se, mitä tahdon, mitä etsin...", hän pudisti päätään voimatta edes päättää lausettaan. Hän olisi korjannut Emilyn harhaluulon hetkessä.

Emily olisi pudistellut päätään jos olisi voinut. Nyt se jäi tekemättä, ettei hiusväriä olisi paikoissa joissa ei tarvitsisi. 
"En halunnut myöntää, kun en olisi saanut katsoa alkuunkaan..."

"Tietenkin sait katsoa", Lexa vastasi hämmentyneenä. Ei hänen sosiaalinen mediansa mikään salaisuus ollut. Ehkä hän ei toivonut, että Emily menisi sitä tutkimaan, mutta vain sen tähden, ettei nainen satuttaisi itseään. Kuten nyt oli käynyt.
"Ei minulla ole salaisuuksia Facebook-seinälläni. Tai muissakaan julkisissa medioissa. Saa niitä tutkia, jos siltä tuntuu, mutta en voi aina luvata että pidät siitä, mitä löydät."

"Se jäi sinulta auki..." Niin. Hän oli katsonut Lexan tunnusten kautta, ei kuten kuka tahansa muu profiilin näki.

Lexa kurtisti kulmiaan. Aivan. Hän oli liian tottunut käyttämään Facebookia puhelimellaan, jolta ei tietenkään tarvinnut koskaan kirjautua ulos. Ei ihme, että hän ei ollut muistanut tehdä moista Emilyn tabletillakaan.
"Pitäisikö minun mennä katsomaan, mitä kyseenalaisuuksia päivitit statuksekseni?" Hän vitsaili pehmeästi. Ei hän jaksanut välittää siitä, että Emily oli roikkunut Facebookissa hänen tunnuksillaan. Ei hänellä ollut salaisuuksia naiselta.

Emily pudisteli vain hyvin pienesti päätään. 
"En mitään..." Hävetti niin paljon. Hän oli niin typerä nainen ettei ollut tosikaan. 

"No, eihän sillä sitten ole yhtään mitään väliä", Lexa totesi huolettomasti ja vapautti uuden kerän hiuksia soljelta. Hän ujutti soljen pitämään jo värjättyjä hiuksia Emilyn pään päällä poissa tieltä, kun kävi seuraavan osuuden kimppuun. Naisella todella oli hiusta mitä värjätä, mutta onneksi hän oli tehnyt tämän ennenkin. Ei kestänyt kauaa löytää vuosien takainen rutiini ja reippaus ilman, että joutui joustamaan huolellisuudesta.

Emily veti polvet kehoaan vasten ja veti syvään henkeä. Rauhoitu, Emily, rauhoitu. Hän ei oikein osannut taas asettua. Sydän hakkasi levottomana. 

Lexa tahtoi koskettaa naisen hartiaa rauhoitellakseen Emilyä, mutta käsiä suojaavat kumihanskat olivat aivan punaisessa hiusvärissä. Niillä ei tosiaankaan mentäisi koskemaan yhtään mitään muuta kuin hiusta, jota oli tarkoitus värjätä leiskuvan punaiseksi.
"Minä en vain halua, että sinuun sattuu, rakas", hän sanoi hiljaa vaihtaessaan seuraavaan väripurkkiin, kun ensimmäinen tyhjeni. "On ihan kamalaa, että sinun on näin paha olla."

Emily nielaisi tyhjää. 
"Tämä on ihan typerää. En edes oikeasti ole tällainen."

"Ei se ole typerää", Lexa väitti vastaan, mutristi huuliaan ja jatkoi, "tai ehkä se on hieman typerää, mutta sinulla on oikeus tuntea mitä ikinä tunnetkaan. Onko mitään, mitä minä voin tehdä?"

"On se." Emily myönsi vaisusti.
"Ole normaalisti?"

"Minä yritän", Lexa lupasi ravistaen vielä kertaalleen uutta väripurkkia, ennen kuin alkoi levittää siitä ajan myötä entistä punaisemmaksi tummuvaa väriainetta kuiviin hiuksiin.
"Mutta sinunkin täytyy yrittää kertoa aina, kun jokin pyörii mielessäsi eikä koskaan tehdä mitään vain miellyttääksesi minua. Ei koskaan."

Emily avasi suunsa ja sulki sen noin kolmesti. 
"Olen tottunut siihen."

"Tiedän", Lexa vastasi. Ajatuskin sai värähtämään. Hän ei mielellään ajatellut, mitä kaikkea Emily oli vuosien varrella tehnyt vain muita miellyttääkseen. Erityisesti, kun kyse oli naisen entisestä kihlatusta.
"Mutta sinun ei kuuluisi olla tottunut siihen. Ei kenenkään kuuluisi joutua tekemään asioita vain muita miellyttääkseen. Sinun pitää tehdä mitä sinä haluat."

"Minä tiedän senkin." Emily myönsi hiljaa. 
"Mutta ainakin sanoin nyt että vihasin sitä."

"Ja luojan kiitos siitä", nainen huokaisi helpottuneena. Jos Emily olisi vain jatkanut esittämistä, luoja yksin tiesi, minne he olisivat päätyneet.

"Hirveät. Mutta nyt suurin piirtein tiedät miltä näytän ilman väriä, omani on ehkä asteen tuota vaaleampi." Kovin mitäänsanomattomalta.

"Sinä näytät aina kauniilta", Lexa korjasi. Eivät hiukset olleet kaikki kaikessa. "Mutta se on kieltämättä suuri muutos punaisesta. Punainen sopii sinulle oikein hyvin."

"Näytän aaveelta." Kalpea ja väritön haamu. Hrh. 
" Näin minut sentään näkee kun olen niin pieni. Eikun."

"Et ole niin pieni", Lexa naurahti pehmeästi. "Olet juuri täydellisen kokoinen. Eikä sinua voi olla näkemättä. Vedät huomiota aina puoleesi."

"Noh, itse aina nostelet." Emily naurahti pehmeästi. Hieman tukkoisena. 
"Minun piti kuulemma kasvaa yli 170-senttiseksi."

"Et laita vastaan", Lexa vastasi kuin se olisi itsestäänselvyys. Tietenkin hän nosteli Emilyä, kun moista ei ollut kielletty. "Harmi, ettet kasvanut. Olisimme voineet käyttää naurettavan korkeita korkoja ja katsella muiden päiden yli yhdessä."

"En tietenkään laita." Hän rakasti sitä kun tuli nostelluksi. 
"Käytän naurettavia korkoja jotta olen yhtä pitkä kuin sinä ilman."

"Tulet nostelluksi siihen asti että alat laittaa vastaan tai selkäni hajoaa vanhuuttaan", Lexa naurahti. Hän vapautti lisää vaaleita hiuksia sykeröltä ja koetti saada värjätyt hiukset pysymään ylhäällä, ettei Emilyn paita turhaan sotkuisi punertavaan väriaineeseen.
"Ai sekö on suunnitelmasi?" Hän kysyi huvittuneena. "Entä jos minäkin käytän korkoja?"

"Pidä siis huoli selästäsi tai minulle tulee suru puseroon." Emily hymähti ja kipristeli tylsyyttään varpaitaan. 
"Alistun kohtalooni."

"Minä pidän", Lexa lupasi. Hän venyttelisi huolella ja jatkaisi joogaamista, niin keskivartalon lihakset pysyisivät hyvässä kuosissa.
"Mikä karmaiseva kohtalo se olisikaan."

"Niinpä. Alistua nyt olemaan sinun pieni sievä kainalokoristeesi." Hän koristaisi oikein mielellään Lexan kainaloa, kyse ei ollut siitä.

"Voit myös olla sylissäni tai istua harteillani, jos haluat mieluummin olla muualla kuin kainalossani", Lexa huomautti hymyn kera. Sitähän Emily oli varmasti tarkoittanut. Hän kurtisti kuitenkin kulmiaan vaihtaessaan kolmanteen väripurkkiin.
"Ethän oikeasti näe sitä niin? Alistumisena?" Hän kysyi hiljaa. Eihän Emily kokenut joutuvansa luopumaan jostakin ollakseen hänen kanssaan? Alistumaan kohtaloon, joka ei tuntunut mielekkäältä?

Emily kääntyi varoittamatta, siniset silmät miltein kauhistuneina. 
"En! En ikinä ottaisi sitä niin."

"Millie!" Hän kähähti hätäisenä, kun nainen kiepahti ympäri. Keittiö saisi vielä punaisia pilkkuja, kun Emily heiluisi liikaa. Hän piteli väripurkkia tiukasti kädessään ja tuijotti sinisiä silmiä pehmeästi.
"Hyvä", Lexa vastasi hiljaa. "Sinä ansaitset kuun ja tähtitaivaan, et jotakin, mihin vain tyytyä."

"Minä olen sanonut että en vain tyydy sinuun. Olet upea, ihana ja kiltti nainen. Mitään tyytymistä." Enemmänkin saavutus.

"Hyvä. Teen parhaani, ettei sinun tarvitse enää koskaan elämässäsi tyytyä yhtään mihinkään." Hän pyrkisi varmistamaan, että Emily saisi kaiken, mistä voisi unelmoidakaan ja hieman enemmän. Hän tekisi mitä ikinä se vaatisi tavoitellakseen moista.

"Kai tiedät että ei sinunkaan pidä tehdä asioita miellyttääksesi minua?" Emily muistutti, kääntäen jälleen selkänsä Lexalle. 

"Tietenkin tiedän", Lexa vastasi, "mutta haluan tehdä niin, koska se tekee minutkin iloiseksi." Ei se ollut silloin muiden sairaalloista miellyttämistä. Se oli vain elämää yhdessä. Hän jatkoi värjäämistä reippain ottein. Kolme pulloa väriainetta voisivat jopa riittää!
"Minä olen onnellinen, kun minulla on sinut."

Se sai Emilynn hymyilemäänn pehmeästi. 
"... Olet ihana." Hän kuiskasi hiljaa. Lexa oli niin ihana. 
"Anteeksi kun huudan sinulle."

"Saat huutaa. Olen paljon onnellisempi, jos huudat minulle kuin että pidät asioita turhaan itselläsi", Lexa totesi juoksuttaen sormiaan väriaineesta tahmaisten hiusten seassa. Hän etsi kohtia, joissa väriainetta ei vielä olisi, mutta sellaisia ei tullut vastaan. Hän korjasi muutaman pitkulaisen hiussoljen paikkaa kunnes oli melko varma siitä, että tuuheat hiukset pysyisivät poissa naisen niskasta.
"Selvä, katse ylöspäin sitten, niin varmistan että hiusrajasi on kunnolla värjätty", hän totesi kiertäen naisen eteen. Olisi ikävää, jos otsalle jäisi vaaleaa juurta.

Emily hymähti pehmeästi ja katsoi kiltisti kattoa. 
"Mutta en haluaisi huutaa sinulle."

"Parempi huutaa kuin patoa sisälleen", Lexa toisti päättäväisenä. Toiset ihmiset huusivat herkemmin kuin toiset. Hän ei ollut koskaan oppinut korottamaan ääntään, mutta ei se tarkoittanut, etteikö hän ajautuisi riitoihin ihan siinä missä kaikki muutkin.
"Sitä paitsi, vaikka huutaisit päivittäin seuraavan vuoden ajan, et siltikään saisi Jodieta kiinni. Älä siis murehdi, voit huutaa miten usein tahansa etkä siltikään saa ajettua minua pois."

Emily huokaisi. 
"Jodie on ystävä, ei naisystäväsi. Eri asia." Hän pyöräytti kevyesti silmiään. 
"En aio huutaa kuin vajaaälyinen."

"Jodie ei ole joutunut asumaan kanssani vuosiin, jos tätä lyhyttä pätkää ei lasketa", Lexa huomautti naurahtaen, "ja silti hän on ehtinyt huutamaan minulle monesta asiasta. Sinulla on tosiaankin lupa tuskastua minuun, kun joudut näkemään minua paljon useammin."

Emily vilkaisi Lexaa, kulmat koholla. 
"Mitä olet tehnyt että olet saanut Jodien huutamaan, hm? Tässä ajassa?"

"Viimeisimmällä kerralla unohdin ilmoittaa, että olin vaihtanut työvuoroa. Jodie odotti minua kotiin paljon aiemmin kuin mitä saavuin. Siinä vaiheessa kun soitin hänelle ajomatkalta, hän oli jo ehtinyt harkita sairaaloihin soittelua ja tutkinut netistä, uutisoitiinko autokolarista missään lähiseudulla", Lexa muisteli nauraen. Hän sipaisi sormillaan hieman lisää väriä hiusrajaan ennen kuin palasi takaisin Emilyn taakse.
"Katso taas eteesi", hän ohjeisti, "valutan tämän lopun päälaellesi." Ei väriä enää paljoa ollut jäljellä, joten parempi vain pursottaa kaikki loput juureen. Olivathan hiukset jo tasaisesti värjätyt, tai niin hän ainakin kovin toivoi. Lexa keräsi hiussolkia pois, laski niitä mainoksen päälle tasolle ja tyhjensi lopun väripullosta Emilyn päähän. Hän levitti sen huolella ja kietoi sen jälkeen värjätyt hiukset löysälle mutta pitävälle nutturalle pään päälle, jonka kiinnitti huolella paikoilleen jo valmiiksi väritahnaan sotkuneilla soljilla.
"Noin. Pysy hetki aloillasi, niin haen pumpulia ja rasvaa, niin pyyhitään otsalta pois kaikki väri, ennen kuin ihosikin on punertava", hän naurahti riisuen varoen sotkuiset kumihanskansa ja suunnisti noutamaan kylpyhuoneesta pumpulia.

"Ja? Kerro nyt vain. Olen utelias mistä joudun mahdollisesti nalkuttamaa sinulle." Emily naurahti ja katsoi eteensä. 
"Miä pysyn."

"Et mistään, tietenkään. Olen suorastaan unelma kämppiksenä ja naisystävänä", Lexa vitsaili palatessaan pumpulin ja kasvorasvan kera. "Minulle ei tarvitse ikinä nalkuttaa." Niinpä niin. Ei tietenkään. Ehei. Ei koskaan. Ja lehmät lensivät.

"... Alexandria Hart, kerro tai kysyn Jodielta." Ja Jodielta hän varmasti saisi vastauksen. 

"Sinä se sitten jaksat käyttää koko nimeäni, vaikka se on melkoinen suullinen sanottavaksi", Lexa huomioi naurahtaen ja kohotti kätensä hellästi Emilyn leualle, jotta saattoi kääntää naisen kasvoja ja pyyhkiä punaista väriainetta pois kasvojen iholta pumpulilla, jolle oli pursottanut hieman kasvorasvaa.
"Jodie on supermamma. Hänelle nalkuttaminen on toinen luonto. Ei se kerro mitään totuudesta", hän yritti karata keskustelua olankohautuksella.

"Minä käytän sitä kun haluan huomiosi ja sitten toisenlaista versiota kun haluan toisenlaista huomiota." Emily totesi tyynesti. Hän tiesi mitä äänensävyä käyttää saadakseen myös hyvin jakamattoman huomion itseensä. 
"Kerro nyt vain."

Sen hän oli todellakin huomannut. Emily osasi sanoa hänen nimensä tavalla, jonka olisi pitänyt olla laitonta julkisilla paikoilla.
"Yleensä Jodie valittaa, kun en muista ilmoittaa menemisistäni. Toinen vaihtoehto on nukkumiseni. Kuulemma se, että pärjään hyvin viiden tunnin yöunilla ei ole mikään syy elää jatkuvasti niin vähällä unella", hän nyrpisti nenäänsä. Entä jos ei vain väsyttänyt sen enempää? "Sitten on toki ne kerrat, kun erehdyn pesemään pyykkiä. Minulla ei ole pienen 16-vuotiaana sattuneen vahingon jälkeen ollut lupaa koskea Jodien pyykkeihin."

"Minä aion nalkuttaa myös nukkumisestasi." Emily tuhahti. 
"Ja mitä sinä teit pyykkien kansa?"

"Ajattelin tekeväni palveluksen Jodielle, kun hänellä oli pitkä päivä töissä, ja pesin hänenkin pyykkinsä omieni seassa, kun kävin itsepalvelupesulalla", nainen vastasi viatonta äänensävyä tavoitellen. "Huomioni saattoi ehkä olla hieman muualla, ja saatoin ehkä laittaa mustat, upouudet farkut valkoisten vaatteiden seassa pesuun ja saattoipa ehkä käydä niin, että kaikki Jodien alusvaatteet sekä työvaatteisiin lukeutuvat kauluspaidat värjäytyivät harmaiksi."

Emily katsoi lexaa pitkään. 
"... Sinä et sitten koske minun ratsastushousuihini. Etenkään kilpailuvaatteisiin."

"Se oli yksi ainoa kerta!" Lexa parahti, vaikka nauru kuuluikin äänestä läpi. "Yli kymmenen vuotta sitten. Pesulassa oli kovin suloinen nuori nainen ja minun keskittymiseni ei ihan riittänyt vaatteiden lajitteluun, kun oli kaksi konetta vierekkäin auki. Kuvittelin heittäneeni farkut tummien sekaan, mutta toisin kävi. En ole sen jälkeen pilannut pyykkejä kertaakaan!"

"Jep, et koske. Minä olen asunnossa joten heittäisit vielä punaisen sukan kisahousujeni sekaan ja edustaisin kouluosuudella hattaran värisisissä housuissa." Emiöy pudisteli päätään. Ei.

"Enkä heittäisi", Lexa nyrpisti nenäänsä ja päätyi näyttämään kieltä Emilylle. Hän vaihtoi uuteen pumpulituppoon pyyhkiäkseen väriaineen pois naisen korvanlehdiltäkin.
"Lajittelen kotioloissa pyykit ensin lattialle, ja heitän siitä kasoina koneeseen. Ei siinä tule tehtyä virheitä, kun ei pyöritä kuin koneellisen kerrallaan. Valkoiset housusi pysyvät kyllä valkoisina."

"Heittäisit kuitenkin." Emily huomautti nauraen. 
"En luota keskittymiskykyysi naisten läsnäollessa, olen kuullut siitä paljon."

"Kateellisten panettelua moinen. Keskittymiskyvyssäni ei ole yhtään mitään vikaa", Lexa puhahti. Siinä, minne hän keskittymisensä suuntasi, sen sijaan oli paljonkin korjattavaa. Mutta kuka häntä voisi siitä syyttää, että pyykit unohtuisivat sillä sekunnilla kun Emily astuisi näköpiiriin?

"Tai sitten vain tunnustuksistasi kerättyä." Emily korjasi hymyillen. Hän laski kätensä Lexan lantiolle ja katsoi tuota hellästi. 
"Rakastan sinua."

"Minä tunnustanut mitään", Lexa mutisi, mutta huvittuneisuus loisti silti ruskeista silmistä. Hän hymyili pehmeästi naiselle.
"Minäkin sinua. En minä kenen tahansa takia käyttäisi koko päivän palkkaa hiusväreihin."

Emily pudisteli päätään.
"Luulet tosiaan etten aio keinolla tai toisella antaa sinulle näistä rahoja takaisin?"

"Tiedän, ettet anna", nainen totesi huolettomasti ja kurotti laskemaan pumpulitupon kädestään mainokselle keittiötasolla. Olipahan ilmaisjakelullekin edes joskus jotain käyttöä. Emily oli jo viettänyt luoja yksin tiesi kuinka monta tuntia kampaajalla istuen ja maksanut siitä maltaita hänen takiaan. Vähintä, mitä hän saattoi tehdä, oli maksaa punaisesta väristä ja värjätä Emilyn hiukset kotikeinoin.
"Osaatko olla sotkematta paikkoja?" Lexa kysyi. "Jos et riehu turhia, voit kyllä vaeltaa ympäriinsä. Älä vain nojaile seiniin tai asetu makuulle sohvalle. Zoe ei ehkä arvostaisi verenpunaisia tahroja."

"Annan." Emily siristi silmiään. 
"Osaan." Hän nousi seisomaan ja katsoi Lexaa pitkään. 
"Minä vaikka työnnän ne rahat rintaliiveihisi." 

Lexa myhäili katsellessaan ympärilleen keittiössä. Hän siivoaisi mainokset ja käytetyt hiusväripaketit roskikseen kunhan Emily siirtyisi.
"Voin tanssia sinulle, jos saat siitä jotain kiksejä", nainen lupasi nauraen ja sipaisi sormillaan Emilyn vyötäröä, kun siirtyi siivoamaan tyhjiä hiusväripurkkeja keittiön tasolta.

Emily siirtyi kiltisti pois mainoslehtisten päältä ja nyrpisti kevyesti nenäänsä. 
"Jos sillä tekosyyllä saan maksettua nämä sinulle takaisin." Hä naurahti. 
"Oikeasti. Et voi käyttää päivä palkkaa minun hiusväreihini." Hänellä oli kaksituhatta puntaa lompakossaan käteisenä. 

"Voin ja käytin jo", Lexa kohautti harteitaan, "eikä kaduta yhtään." Se oli ollut vähintä, mitä hän oli saattanut tehdä. Hän päätti laittaa puhelimeensa hälytyksen, kunhan aika väri päässä tulisi täyteen, ettei Emily suotta antaisi kirkkaanpunaisen hautua päässään turhaan - vaikka eipä se siitä tummuisi.
"Pieni hinta siitä, että voin upottaa sormeni hiustesi sekaan."

Emily nyrpisti uudelleen nenäänsä. 
"... Pitäisitkö sinä muuten siitä?"

"Siitä, että voin räpeltää hiustesi kanssa vai siitä, että tunkisit rahaa alusvaatteisiini?" Lexa kysyi tarkennusta huvittuneena, ihan vain kiusatakseen Emilyä. Ei vaatinut paljoa arvata, kumpaa nainen oli tarkoittanut.

"Ei, vaan siitä että tanssisin sinulle." Se oli tullut Lexan ehdotuksesta mieleen. 
"Pienestä esityksestä."

"Minä en selviäisi hengissä", hän vastasi totuudenmukaisesti. Hyvä kun hän selvisi hetkinä, joina Emily vain oli oma itsensä.

Emily räpäytti silmiään. 
"Oh. Tulipa se suoraan." Hän naurahti ja pudisteli päätään. Suunnitelma.

"Ei toivottavasti yllätyksenä", Lexa huomautti huvittuneena. Pienten esitysten ongelmana oli niin usein se, ettei saanut koskea. Piti vain tyytyä katsomaan, ja se jos mikä ajoi hulluksi.

Hän naurahti kevyesti huultaan purren. 
"Ei nyt välttämättä kovin suurena." Emilya huvitti silti se reaktio. 
"Olet hassu. Se tuli niin kovin tunteella."

"Kaikki mikä liittyy sinuun, tulee aina tunteella", Lexa huomautti sipaisten sormillaan naisen poskea.

"Huomaan sen." Emily laski kätensä Lexan kädelle ja sulki sen omaansa, jotta saattoi viedä sen huulilleen ja suukottaa naisen sormia. 
"Tulikin mieleen, milloin muutat?"

Ele sai Lexan hymyilemään hellästi Emilylle.
"Viikonloppuna", hän vastasi pehmeästi. "Sain jo avaimet."

Se sai Emilyn hymyilemään. 
"Mahtaisinkohan minä mahtua mukaan parin matkalaukkuni kanssa?"

"Täydellisesti", nainen vastasi kumartuen painamaan suukon Emilyn huulille. Onneksi voimakas hiusvärin kemikaalinen haju piti huolen siitä, ettei vahingossakaan tullut ajauduttua koskettamaan naisen punaisella väriaineella kuorrutettuja hiuksia.
"Olisi ikävä muuttaa ihan yksin. Toki jos viikonloppusi on kovin kiireinen, voimme viedä tavarat jo aiemmin." Hänellä oli jo avaimet, joten muutto onnistuisi koska tahansa.

"Muutama matkalaukku ja pari tavaraa varastosta mahtuu viikonloppuuni." Emily lupasi yhtenä hymynä. 
"Etenkin jos sitten saan asua kanssasi ja lopettaa hiiviskelyn muiden nurkissa.

"Tietenkin saat", nainen vastasi leveä hymy huulillaan. Tietenkin. "En malta odottaa. Vaikka en saisikaan pestä pyykkejäsi, odotan silti innolla, että voimme asua yhdessä." Ei enää teinivuosista muistuttavaa hiiviskelyä muiden selkien takana.

"... Kestäisitköhän sinä pyykkejäni kun siellä olisi vähän kaikenlaisia alusvaatteita?" Emily kiusasi vinosti hymyillen.

”Tietenkin kestäisin”, nainen tuhahti ja näytti jälkeen kypsästi kieltä Emilylle. Bexin seura ei tainnut tehdä hyvää kenellekään.
”Ne ovat vain vaatteita siihen asti, että puet ne päällesi.”

"Vain vaatteita?" Emily kohotti kulmaansa. 
"Muistan tuon."

”En ole ihan niin teinipoika, että alkaisin kuolata pyykkikorissa olevan pitsin perään.” Vaan tilanne olisi toki aivan toinen silloin, kun pitsi olisi Emilyn kehoa koristamassa. Tosin, eikö silloin ihailu kuulunut asiaan? Olisi epänormaalia, jos hän voisi katsella naista alusvaatteisillaan ilman, että se tuntuisi missään, eikö?

"Kuka sanoi että ne ovat pyykkikorissa tai päälläni?" Emily naurahti. Kunhan kiusasi, hänen suunnitelmansa sisälsi pitsiä päällä ja paljon.

Lexa kohtautti harteitaan. Mistäpä hän tiesi, kun puolusti vain kunniaansa pyykkien pesun suhteen. Vielä hän näyttäisi Emilylle, ettei naisella ollut mitään hätää. Hän oli oppinut virheestään.
”Sinä se sitten tykkäät kiusata pientä viatonta amerikkalaista”, Lexa mutisi ja kumartui painamaan suukon naisen nenänpäähän, kun ohimo oli hiusvärin takia poissa laskuista. Hän kääntyi jatkamaan keittiön siivousoperaatiota tyytyväisenä siihen, miten punaisia täpliä ei löytynyt muualta kuin mainoksista. Ei tarvetta puunata koko keittiötä, mahtavaa!

"Pientä viatonta? Olet ehkä amerikkalainen mutta kahta muuta et. Sinä olet röyhkeä,kieroutunut, tarpeinen törkimys, joka rakastaa pienen ja viattoma naisystävänsä kiusaamista elävältä." Emily totesi nauraen, hypähtäen istumaan työtasolle. Samalla tökkäisi siivoavaa Lexaa varpailla kylkeen. 

"Minä en koskaan kiusaa!" Lexa väitti nauraen vastaan ja hyppäsi kauemmas tullessaan tökätyksi. "Toteutan vain lupaukseni. Sitä paitsi, se on sinun syytäsi. Katso itseäsi peilistä. Kuka tahansa joutuisi kamppailemaan pitääkseen kätensä erossa, kun katsoo sinua."

"Se on kiusaamista että toteutat sen seitsemän kertaa ja olen tärisevä sekä nytkivä mytty!" Nyt taas hyvää vauhtia punapäistyvä nainen nauroi, pudistellen päätään. 
"Hemmetti soikoon."

"En muista sinun valittaneen", Lexa muisteli kieron virneen kera. Ehei, ei tosiaankaan. Emily oli oikein mielellään ollut hänen hellittävänään.

"... Nuff." Emily tuhahti ja pyöräytti kevyesti silmiään. Julmuri. 
"Se ei muuta sitä että sinä olet aina kovin tyytyväine kun kehoi päättää krampata."

"Tietenkin olen", Lexa myönsi avoimesti, kun turha siitä oli vastaankaan väittää. Sitä väittelyä hän ei voisi voittaa, joten miksi edes moista aloittaa?
"Turha väittää, ettetkö sinäkin nauttisi siitä."

Emily siristi silmiään. 
"Minä sinulle vielä jotain mistä minä olen ylpeä."

"Eikö sinulla ole ollut ylpeyden aiheita ihan riittämiin?" Lexa kysyi nauraen ja kurotti tökkäämään tasolla istuvan naisen nenää. "Höpsö."

Se sai naisen nyrpistämään nenäänsä. 
"Aina keksin jotain lisää. Sinun iloksesi."

"En epäile sitä hetkeäkään", nainen myönsi. Emily oli tavattoman kekseliäs sille päälle sattuessaan. Hän siirsi käyttämättömäksi jääneen neljännen hiusväripaketin muovikassiin, jossa toisen sävyn värit edelleen olivat, ja taitteli mainokset siististi siten, että väriin sotkeutuneet sivut eivät osuneet mihinkään, ennen kuin hän sulloi ne roskapussiin.
"Sinä olet nerokas. Keksit aina uusia metkuja."

"Mm'hm." Emily sanoi sen oikein ylpeään sävyyn. 
"Pidän sinut varpaillasi."

"Niin todella pidät", Lexa myönsi. "En tiedä uskallanko enää avata mitään viestejä, joita lähetät, jos minun on tarkoitus keskittyä johonkin." Emily oli yllättänyt hänet aivan liian usein ajatukset sekoittavilla kuvilla ja videoilla.

"Keksin sellaisia metkuja myös jotka eivät liity puhelimiin." Hän kehräsi pehmeästi. 

"En epäile kekseliäisyyttäsi. En koskaan", nainen vannoi napaten jakkaran kantoonsa, jotta saattoi palauttaa sen olohuoneen nurkkaan huonekasvin - muovisen sellaisen? - tasoksi. Lexa vilkaisi puhelintaan.
"Voisit hyvin mennä pesemään väriäsi kaikessa rauhassa pois. Ehkä pitkä suihku saisi sinut vähemmän metkuilevalle päälle."

Emily hymyili leveästi. 
"Tai sitten se pahentaa asiaa." Hä naurahti, lähtien kohti suihkua kiltisti, kunhan ensin otti värjäyspyyhkeensä. hän kuivasi aina siihen juuri värjättyään.

"En usko, että tästä voi mennä enää pahemmaksi", Lexa mutisi hiljaa, pudisti päätään ja alkoi siivota asuntoa, kun ei muutakaan tekemistä keksinyt. Ainakin se piti hänet kiireisenä hetken - ja vakuutti hänet siitä, ettei Emily tarvinnut enempää ruokaa tänään. Kääreistä päätellen nainen oli ehtinyt syömään melkoisesti ennen hänen saapumistaan. Emily oli tainnut todella vihata vaaleita hiuksiaan. Sydäntä särki ajatuskin, että nainen oli tehnyt sen hänen takiaan.

Emily aikoisi ottaa sen haasteena, kun ei muutakaan keksinyt. Hän pesi ajatuksella hiusväriä pois, huolehtien että vesi oli täysin kirkasta kun astui suihkun alta. Hymyillen hän katsoi peiliin kun oli valmis. Nyt näytti oikealta. Hän otti föönin, joka taisi olla enemmän suihkukoneen entine moottori tehoistaan päätellen ja puhalsi hiuksensa mahdollisimman kuiviksi. 

Zoen imurikin jäi toiseksi suljetun oven takaa kantautuvalle föönin puhallukselle. Lexa istui alas Emilyn pedatulle vuodesohvalle ja uppoutui puhelimensa maailmaan. Sininen kuvake tyylitellyn F-kirjaimen koristamana tuntui ilkkuvan hänelle. Jos hän vain olisi poistanut Facebookinsa syksyllä, kun oli asiaa harkinnut, tätä ei olisi koskaan sattunut. Sosiaalisella medialla oli toki hyvät puolensa, mutta sillä oli myös karmaisevan synkkä puoli.

Emily etsi päälleen myös jotain muuta. Hän voisi hyvittää huutamisensa Lexalle nyt. Pikainen sipaisu meikkiä kasvoille, hiusten asettelua ja se musta satiininen aamukimono kaiken päälle. Ja nilkkoihin yltävä kylpytakki, jolla peittää kaikki sen alla. 
Matkalla hän nappasi naulakosta huivin. 
"Lexa-rakaas..."

Nainen kohotti katseensa kuullessaan Emilyn äänen ja hymyili leveästi. Punaiset hiukset todella sopivat Emilylle. Nyt hän näki jälleen Millie-rakkaansa, eikä etäisesti tutulta näyttävää vierasta.
"Niin kulta?" Hän kysyi huvittuneena ja laski puhelimen kädestään sohvapöydälle. Ehkä Emily kaipaisi apua hiustensa letittämiseen tai tarkistamaan, ettei punaisen värin keskelle ollut jäänyt vaaleaa raitaa.

Emily tassutti Lexan ohi keittiöön. 
"Haluatko teetä?" Teetä todellakin. 

"Jos meinasit keittää itsellesi, niin toki", hän vastasi yllättyneenä. Ota nyt Emilystä sitten selvää. Nainen oli yksi mysteeri ratkaistavaksi.
"Pitäisikö sinun pukea päällesi, rakas? Ettet vain vilustu", Lexa huolehti päätään kallistaen. Kylpytakit tuppasivat olemaan aika lämpimiä, onneksi, mutta silti.

Emily virnisti hieman keittiössä. 
"Minulla on ihan lämmin?" Hän naksautti keittimen päälle. 
"Tule seuraksi? Jos vaikka oikein hauduttaisi teen."

Lexa siristi silmiään, mutta nousi ylös ja suunnisti naisen luokse keittiöön. Ehkä hän voisi varmistaa, että Emily pysyisi lämpimänä. Heti kun nainen värähtäisikin vilpoisan vedon takia, hän patistaisi punapään pukemaan päälleen.
"Vai oikein kunnolla meinasit tällä kertaa teetä tehdä", Lexa myhäili nojaten selkänsä pehmeästi hurisevaa jääkaappia vasten.

"Meinasin." Emily totesi ylpeänä. Veden kiehuessa hän kiehnäytyi Lexaa vasten - ja työnsi tuota istumaan käännetylle ruokapöydän tuolille. Siinä oli selkänoja näppärästi. 

Naisen ylpeys oli herttaista, mutta pehmeä hymy sai nopeasti tehdä tilaa huvittuneelle epäuskolle, kun häntä patisteltiin tuolille istumaan. Oikeasti? Hän istahti alas toinen kulma huvittuneesti koholla ja katseli Emilyä onnellisena punaisista hiuksista. Näinkin lyhyt hetki blondin naisen kanssa oli riittänyt vakuuttamaan hänet siitä, että punainen oli ainoa oikea väri naiselle.
"Tällä menolla päädyt vielä polttamaan veden pohjaan tai hauduttamaan teen kitkeräksi", Lexa kiusasi virnistäen.

Emily puraisi pehmeästi huultaan. 
"Keitin katkaisee itse itsensä." Helvetissä hän ollut oikeasti aikeissa keittää teetä. Emily kiersi Lexan taakse, vetäen huivia aamutakin taskusta. 
Koska oli aivan normaalia sitoa naisystävänsä huivilla käden tuolin taakse, eikö?

"Millie?" Hän lausahti kysyvästi vaikkei laittanutkaan vastaan ranteiden sitomista. Ei hän nyt aivan typerä ollut ja oli jo aavistellut, että Emilyn ajatukset askartelivat kovin toisten asioiden parissa kuin teen hauduttamisessa.
"Mitähän oikein suunnittelit?" Hän myhäili kokeillen ihan vain näön vuoksi, miten tiukasti huivi piteli hänen ranteitaan.

Emily kiersi Lexan eteen, nykien aamutakin vyötä auki. Niin, sen alla tosiaan oli se vähän toisenlainen aamutakki, jota Emily tykkäsi käyttää. 
"Ajattelin hyvittää huutamiseni sinulle." 

Lexa nielaisi ja nykäisi uudemman kerran käsiään ihan refleksinä. Hän olisi niin mielellään auttanut Emilyä riisumaan paksun kylpytakkinsa ja sen alta paljastuvan ohuen aamutakin.
"Hyvitetty jo", nainen vakuutti suu kostuen. Ehdottomasti. Hän ei kantanut pienintäkään kaunaa. Syyllisyyttä kenties, mutta se oli aivan toinen tarina.

Toinen kulma kohosi kevyesti kun Emily puri huultaan. 
"Niinkö?" Hän avasi hitaasti sen satiinisen nauhan vyötäröltä. Se paljasti punaista ja mustaa pitsiä kaistaleen. Takki sai pudota toisen olkapään yli, mutta ei pois päältä, kun hän siirtyi tuolin viereen ja vei käden Lexan poskelle. 
"Minusta ei."

Nainen ei voinut kuin tuijottaa. Se jos mikä oli julmaa, että häneltä oli viety mahdollisuus koskea. Leuka loksahti auki Emilyn kiusoitellessa lupauksella pitsistä - miten naisella olikin aina pitsiä kädenulottuvilla?
"Näytät upealta", Lexa nielaisi ja nojasi päätään kevyesti kosketusta vasten. Teki mieli koettaa, kuinka nopeasti hän pääsisi eroon ranteita kahlitsevasta huivista, mutta Emily tuskin arvostaisi moista. Päätyisi vain sitomaan hänen ranteensa entistä useammin jatkossa.

Emily oli sanonut kerran, että jos hän ei tullut suoraan tallilta, vaatteiden alla oli jotakin kaunista. Siksi sitä oli aina ulottuvilla.Ja Jos Lexa nyt luikertaisi siitä irti, Emily hankkisi seuraavaksi kunnon käsiraudat. Hän silitti poskea hellästi, valuen lexan toiselle reidelle istumaan ja painoi suudelman leukaperälle. 

Lexa inahti tyytyväisenä, kun sai Emilyn syliinsä ja käänsi päätään yrittäen päästä varastamaan suudelman naisen huulilta. Mitäs oli sitonut hänen kätensä niin, ettei hän voinut tutkia jokaista senttiä naisen kehosta sormin. Nyt ei auttanut kuin yrittää tutkimista huulin, kun pelkkä katse ei riittänyt. Eihän se koskaan riittänyt. Hän tahtoi aina enemmän, mitä Emilyyn tuli.

Emily myöntyi pikaiseen, huolimattomaan suudelmaan. Takki valui toisenkin olkapään yli ja hän katosi Lexan sylistä. 
"Olet kärsimätön."

Suudelma oli aivan liian lyhyt, jos Lexan mielipidettä kysyttiin, mutta se ei edes ollut pahinta tilanteessa. Ei, pahinta oli se, että Emily nousi ylös. Olisi vain pysynyt hänen reidellään. Siinä olisi ollut oikein hyvä.
"Niin käy kun seuranani on noin seksikäs nainen", Lexa nurisi tyytymättömänä. Emilyn olisi pitänyt pysyä hänen sylissään.

Sen oli tarkoituskin olla lyhyt ja kiusoitteleva. Nyt se aamutakki sai hitaasti valua hänen päältään lattialle. Käsi valui pitkin Emilynn vatsaa alemmas, mutta nousi sitten kuitenkin silittämää Lexa hiuksia ennemmin kuin koskettämään naista itseään. 

Lexa kiemurteli tuolilla ja yritti olla inisemättä - tai murisematta - kun ei voinut tehdä muuta kuin katsoa Emilyä. Hän tosin katsoikin koko rahan edestä. Hyvä kun nainen silmiään muisti räpäyttää tuijottaessaan Emilyä, joka oli jälleen kerran löytänyt päälleen todelliset pitsiunelmat ja kehtasi kiusoitella häntä. Hän ei voinut koskea, mutta nainen sen sijaan juoksutti omaa kättään ihollaan? Epäreilua. Lexa ynähti tyytyväisenä sormien hipoessa hänen hiuksiaan ja nyki jälleen ranteitaan huivia vastaan. Teki mieli todistaa Emilylle, miten näppärästi hän hankkiutui eroon moisista esteistä edessään (tai takanaan) mutta ehkä hänen täytyisi rukoilla kärsivällisyyttä ja tyytyä nauttimaan olostaan näin.
"Olet järjettömän seksikäs", hän henkäisi yrittämättäkään pysäyttää katseensa vaeltelua naisen keholla.

Lexan olisi parempi opetella hieman kärsivällisyyttä tai Emily opettelisi sellaisen merimiessolmun, ettei tuo saisi sitä auki. Hän hymyili pehmeästi naiselle ja siveli tuo hiuksia, valuttae jälleen käden päälaelta poskelle. 
"Mmm. Niin sinäkin." Hän kuiskasi Lexan korvaan. Hän istui nyt hajareisin Lexan syliin, vieden selkänsä taakse, jotta saattoi riisua rintaliivinsä hyvin hitaasti ja kiusaten, keinuen kevyesti lexan sylissä. Huulet kipaisivat hipomassa tuon korvaa ja kaulaa sopivin väliajoin. 

Kärsivällisyys ei ollut hänen vahvuutensa. Ei ollut ollut koskaan. Hän oli tahtonut koulussakin oppia kaiken tässä ja nyt, ja juuri sen tähden päätynyt lukemaan niin paljon ylimääräistä vapaa-ajallaan. Oliko ihme, ettei hänen kärsivällisyytensä ollut parhaimmillaan, kun oma rakas teki parhaansa ajaakseen hänet hulluksi?
"Ja minua kehtaat kutsua kiusanhengeksi", nainen mutisi värähtäen odotuksesta. Emily ei todellakaan tehnyt tästä helppoa hänelle, kun riisuutui niin hitaasti ja teki parhaansa kiusatakseen häntä siinä sivussa. Vähemmästäkin tuli menetettyä järkensä, kun keho tuntui ajautuvan ylikierroksille.
"Muistan tämän seuraavalla kerralla kun anot armoa", Lexa kähähti kun väristys juoksi jälleen koko kehon pituudelta ja hän koetti painautua lähemmäs naista.

Emily hymähti pehmeästi Lexan sanoille, pudottaen rintaliivit lattialle. Hups. 
"Hups." Hän naurahti pehmeästi, työntäen kevyesti Lexaa kauemmas tuolia vasten. Ei nyt hivuttauduttu iholle yhtään, ehei. 
"Ai muistat?" Emily painoi suudelman Lexan kaulalle, henkäisten pehmeästi. Hitaasti hän nousi tuon sylistä, vieden peukalot alushousujen lanteille. 
"Ehkä sitten pitää ottaa tästä ilo irti kokonaan..."

Se ei suinkaan saanut Lexaa istumaan aloillaan yhtään sen paremmin, vaan päinvastoin nainen kiemurteli entistä enemmän. Tuoli tuntui kovin epämukavalta, tai ehkä kyseessä olivat vain omat vaatteet. Herkistynyttä ihoa vasten puuvillaiset alusvaatteetkin tuntuivat karkeilta. Ja Emily vain kehtasi kiusata lisää ja lisää, suudelmin, sanoin, teoin. Murina kohosi syvältä rintakehästä saaden kurkun värisemään mukanaan.
"Nauti nyt kun vielä voit."

Emily olisi voinut vetää alushousut jalastaan, mutta sivussa olevien pienien satiininauhojen avaaminen oli hauskempaa. Liioitellun hitaasti, tietenkin. 
"Minä nautin." Emily kuiskasi Lexalle pehmeästi, käyden tuon syliin uudelleen istumaan. Hän piti huolen siitä että katsoi Lexaa suoraan silmiin, kun vei kätensä nyt heidän väliinsä. 
"Oikein... kunnolla..." Hän nautti tästä enemmän kuin olisi saanut eivätkä omat sormet auttaneet asiaa. 

Liioitellun hitaasti tuntui olevan hetken teema. Hän vihasi sitä. Emily oli niin julma kaiken kiusoittelunsa kanssa. Nainen oli niin lähellä, mutta samaan aikaan niin kaukana, kun hänellä ei ollut mahdollisuutta koskea tai edes suudella Emilyä miten mieli. Reisien puristaminen yhteen ei tuonut edes hetkellistä helpotusta, vaan Lexa kiemurteli entistä enemmän Emilyn alla.
"Millie", Lexa vaikersi viimeinenkin järjenhiven hukkuneena. Ei kai kukaan voinut syyttää häntä siitä, että aivot lopettivat yhteistyön? Hän vain tahtoi koskea ja suudella ja varmistaa, että Emily menisi yhtä sekaisin halusta kuin hänkin.

Emily pudisteli päätään, suukottaen molempia poskia pehmeästi. 
"Mmh, ei." Hän voihkaisi kiellon pehmeästi, värähdellen Lexan sylissä. Hän tiesi että luultavasti olisi kuollut nainen tämän jälkeen, mutta se oli sen arvoista. 

Luultavasti? Siinä ei ollut pienintäkään sijaa luulolle. Lexa vaikersi haudaten kasvonsa Emilyn kaulaa vasten ja kiemurteli tuolilla. Farkut joutaisivat pesuun tämän jälkeen, jos niillä kehtaisi edes kävellä autolle. Hän ei edes huomannut vapauttaneensa ranteitaan niitä pitelevästä huivista ennen kuin oli upottanut oikean käden pitkät sormet punaisten hiusten sekaan ja vetänyt Emilyn syvään suudelmaan, siinä missä vasen käsi ujuttautui heidän väliinsä viemään Emilyn käden paikan. Helvetin kiusanhenki.

Emily henkäisi terävästi kun tunsi käden hiuksissaan. 
Hetkinen. Hän oli laittanut sen aika tiukkaan solmuun. Miten Lexa oli päässyt irti? Hän ynähti huulia vasten kun kädet vaihtoivat paikkaa, tuntien aivan erilaisren väreiden juoksevan iholla. 

Ryhmäkodissa kasvaminen oli opettanut hyödyllisiä taitoja elämää varten, kuten miten luikerrella karkuun ties mistä köytöksistä.
"Helvetti", nainen kirosi vaikertaen, kun ei saanut muutakaan sanaa suustaan. "Olet niin", hän nielaisi ja haki sormilleen enemmän tilaa. Mitä hän olikaan ollut sanomassa? Lexalla ei ollut pienintäkään muistikuvaa, joten hän tyytyi sen sijaan suutelemaan Emilyä uudestaan. Oma tukala olo ei varsinaisesti helpottunut, mutta ainakin hän sai koskea Emilyä. Se oli jo jotakin.

Kiroilu sai naisen nauramaan kovin tyytyväisenä Lexan huulia vasten. Leikkisästi hän näykkäisi tuon huulia, viaton katse sinisissä silmissän. 
Riesa.

Jossakin mielensä perukoilla hän rekisteröi sen, miten kovin tyytyväinen Emily oli itseensä. Se ei kävisi päinsä ja hän kertoisi sen naiselle myöhemmin, kun aivot ja kieli tekisivät yhteistyötä ja sanojen muodostaminen onnistuisi. Siihen asti hän keskittyisi siihen, miltä Emily tuntui hänen sylissään, alastomana ja niin kauniina, että hän ei tiennyt, miten päin olisi ollut. Näykkäisy sai naisen vastaamaan vasemman käden sormiaan koukistamalla samalla kun oikea hapuili parempaa otetta vastavärjätyistä, liukkaista hiuksista, jotta hän voisi taivuttaa naisen päätä taakse ja suudella kalpeaa kaulaa, jolla pulssi sykki.

Emily oli hyvinn, hyvin tyytyväinen. Saattoi kuvitella että sisällä nainen kehräsi. Hän taivutti päätään taaksepäin ja voihkaisi ääneen. Zoen onni että hän muuttaisi viikonloppuna. Zoen ja tuon naapureide onni.

Sitä suuremmalla syyllä heidän täytyisi antaa Zoen naapureille viimeinen mahdollisuus nauttia iltaa piristävästä konsertista. Tai kirota kerrostaloasumista hengästymiseen saakka, kummin tahansa. Naapureiden valinta, mutta hiljaa he eivät varmasti olisi.

Emily ei osaisi olla. Lexa teki siitä mahdotonta. Jalat tärisivät kevyesti kun hän painoi otsansa hiljaa sihisten lexan hartiaan. Hyvä luoja. 
"Miten sinä..."

Miten hän mitä? Emilyhän se oli suurimman työn tehnyt, hän oli vain kiemurrellut ja lopulta karannut kahleistaan voidakseen varastaa muutaman kosketuksen. Nainen naurahti käheästi ja silitti punaisia hiuksia.
"Joudut puhumaan kokonaisin lausein, jos tahdot vastauksia", Lexa huomautti, "aivotyöskentelyni ei ole aivan sillä tasolla, että osaisin arvata lauseelle jatkon."

"... se solmu oli tiukka." Emily mutisi, painaen laiskan suudelman Lexan kaulalle. 

"Oh", Lexa naurahti hiljaa ja veti Emilyn paremmin syliinsä. "Olen näppärä solmujen kanssa. Pakollinen taito ryhmäkodissa kasvaessa."

Emily kurtisti kulmiaan. 
"Hankin käsiraudat. Ei sellaiset lelut."

"Ja sinä ajattelet, että antaisin sinun laittaa ne ranteisiini?" Lexa kohotti kulmaansa. Hän olisi laittanut paljon enemmän vastaan huiviakin, jos ei olisi tiennyt pääsevänsä siitä eroon niin tahtoessaan.
"Sinä tahdot ehkä kiusata minua järjettömästi, mutta mikään ei pakota minua tekemään siitä helppoa sinulle", hän naurahti.

'"Tiedän." Emily puuskahti. 
"Mutta alat edistyä. Et heti kaapannut minua kantoon ja sängylle." Emily naurahti käheästi

"Miksi saat sen kuulostamaan siltä, että tämä oli jonkin sortin koulutusoperaatio?" Nainen kohotti kulmaansa nauru ääneen pyrkien. Hän oli antanut Emilyn pitää hauskaa niin pitkään kuin vain oli malttanut, mutta kun raja oli tullut vastaan, hän oli ottanut ohjat omiin käsiinsä.
"Se kävi kyllä mielessä. Useaan otteeseen", Lexa tunnusti. Emilyn kantamisessa oli aina puolensa.

"Ehkä minä opetan sinulle kärsivällisyyttä?" Emily nauroi, kiehnäisten naisessa kevyesti. 
"En ylläty."

"Ei minulle tarvitse opettaa kärsivällisyyttä", Lexa vastasi nenäänsä tuhauttaen. Hän oli aivan riittävän kärsivällinen silloin kun moiselle oli tarvetta. Hän kiersi kätensä paremmin Emilyn ympärille ja rohkaisi naista kietomaan jalkansa hänen selkänsä taakse ristiin, kun nousi seisomaan Emily hajareisin sylissään.
"Sinä mainitsit sängyn, joten nyt päädyt sängylle", nainen totesi.

"Ai milloin viimeksi?" Emily kysyi huvittuneena. lexa ei tosiaan ollut useinkaan kovin kärsivällinen. Hän kietoi jalat tuo ympärille, vinkaiste kun tuo nousi seisomaan. Aina yhtä vinkeä tunne. 
"Voi mikä kosto?"

"Vaikka juuri nyt", nainen virnisti vinosti ja hipaisi huulillaan Emilyn kaulaa. Hän oli sentään oppinut varovaiseksi kalpean ihon parissa, eikä Emily joutunut enää selittelemään noloja mustelmia ystävilleen.
"Ei se ole kosto", Lexa myhäili laskien Emilyn kaikessa rauhassa alas vuodesohvalle ja kumartui painamaan suukkoja leukaperälle. "Jos tahtoisin kostaa, kertoisin sinulle tarkalleen, miten märät alushousuni ovat ja kuinka epämukavan karhealta liivien kangas tuntuu."

Se kertomus kostosta sai Emilyn nauramaan. Vai niin. 
"Kokeile toki. Tai, minä voin kokeilla."

"Ehkä", Lexa myhäili suudellessaan Emilyn ihoa kiireettä. Naisparka oli vastikään saanut hiuksensa selväksi suihkussa ja nyt hän oli takuttamassa niitä uudestaan. Oli hänkin hieno naisystävä.
Mutta Emily oli aloittanut tämän, joten hän vain aikoi jatkaa naisen valitsemalla polulla. Hän ei ollut saanut koskettaa aiemmin, joten nyt hän koskettaisi senkin edestä. Suutelisi joka sentin läpi kehosta.
"Käänny ympäri, käänny vatsallesi", hän sanoi hiljaa ja suoristautui siksi hetkeksi, ettei estäisi Emilyä liikkumasta. Siinä sivussa oli helppo kuoriutua rajoittavaksi koetuista farkuista.

Hiusvärien mukana tullut hoitoaine piti huolta siitä etteivät hiukset ehkä tänään takkuuntuisi. Huomenna sitten. Hän kurtisti kevyesti kulmiaan pyynnölle. 
"... Vatsalleni?" 

"Mmhmm", Lexa vahvisti nyökäten. "Et antanut minun koskea aiemmin, joten kosken nyt. Kaikkialta", hän myhäili. Selästä oli aina hyvä aloittaa, eikö? Kukapa ei rakastanut muutamaa suukkoa niskalla ja selkärangan viertä pitkin juoksevia sormia.

Emily kurtisti kevyesti kulmiaan. Hän kääntyi kiltisti, hakien hyvän asennon itselleen. 
"Olet hölmö."

"Jos sanot niin", nainen naurahti hiljaa ja asettui kyljelleen Emilyn vierelle. Toinen polvi haki tukea naisen jalkojen välistä ja hän nojautui lähemmäs selän paljasta ihoa painaen suukon lapaluiden väliin.
"Olet niin kaunis", hän henkäisi vasten ihoa ja siirsi punaisia hiuksia sivuun, jotta saattoi suudella niskaa, jolla hiusvärin kemikaalinen tuoksu edelleen viipyi.

Siniset silmät painuivat kiinni ensimmäisestä suukosta. 
"Enkö minä voisi ennemmin helpottaa sinun oloasi?" Hän ehdotti huvittuneena. 
"Kun sinäkin olet kaunis."

"Myöhemmin", Lexa mumisi täysin tyytyväisenä oloonsa juuri näin. Ainakin hetken. Saihan hän nyt koskea sielunsa kyllyydestä, joten oma olo oli helppo unohtaa. Hän juoksutti sormiaan selän lihaksilla ja painoi suukkoja niskaan, valuen hitaasti alemmas kohti lapaluita.
"Minun täytyy joskus hieroa sinua", hän myhäili ihoa vasten ja hieraisi sormellaan alaselän ihoa. Hän seurasi huulineen selkärangan reittiä ja tukahdutti naurahduksen vasten ihoa. "Copper tosiaan jättää sinulle mustelmia mielenkiintoisiin paikkoihin." Vaati aivan liikaa itsehillintää olla tökkäämättä pakaralla olevaa pientä mustelmaa.

Emily ynisi hiljaa kosketukselle. Tuntui hyvältä. Vilunnväreet juoksivat pitkin ihoa huulten seuratessa selkärankaa. 
"Niin tekee, pikkupiru..."

Hän oli tämän velkaa naiselle. Kiireettömän hellimistuokion, jonka ainoa tavoite oli vain saada Emily tuntemaan olonsa rakastetuksi juuri tällaisena.
"En voi väittää olevani kovinkaan yllättynyt", nainen myhäili. "Kyllä minäkin mielelläni jättäisin jäljen ihollesi muistuttamaan sinua minusta silloinkin, kun en ole vierelläsi."

Siinä se kyllä onnistui täysin. Ei oikein voinut tuntea oloaan rakastetummaksi. 
"Voisithan sinä, jonnekin mistä muut eivät niitä näe."

"Mmhmm", Lexa myhäili pehmeästi ja suoristautui painamaan vielä yhden suukon Emilyn niskalle.
"Ei kukaan tahdo sormenjälkiä mestariteokseen", hän totesi. Emily oli mestariteos, jota tuli vaalia, ei peittää mustelmiin. Nainen painoi suukon Emilyn korvanlehdelle asettuessaan mukavasti kyljelleen ja veti sen jälkeen Emilyäkin kyljelleen, naisen paljas selkä hänen rintakehäänsä vasten. Se antoi mahdollisuuden jatkaa niskan ja hartian hellimistä suudelmin, siinä missä käsi löysi tiensä naisen rinnoille.

Emily kierähti pehmeästi kyljelleen, nojaten takaraivoaan Lexaa vasten. Silmät pysyivät kiinni ja hän ynisi pehmeästi läheisyydestä sekä kosketuksista. 
"Mutta hampaanjäljet naisystävässä ovat aiva eri asia..."

"Ovatko?" Hän kysyi pehmeästi ripotellessaan suukkoja hartian kalpealle iholle. "Minulle sinä olet mestariteos, jota ei sovi lähteä muuttamaan." Ei ollut mitään järkeä lähteä korjaamaan täydellisyyttä. Ei siitä pääsisi enää paremmaksi vaikka miten yrittäisi.

NNe sanat saivat hänet punastumaan kevyvesti. Ja Lexalle hän oli huutanut aiemmin typeriä, omien epävarmuuksiensa takia. 
"Ehkä..." Rintakehä kohoili hieman raskaammin odotuksesta. 

Emily oli kenties kiusannut häntä aiemmin sitoessaan ranteet ja kiivetessään syliin pitsiin pukeutuneena, mutta ehkä hänenkin puuhiaan sopi pitää kiusana. Erilaisena kiusana, mutta kiusana silti, kun hän oli valmis ottamaan aikansa eikä kiirehtinyt minnekään.
"Luotan siihen, että muistat minut ilman hampaanjälkiäkin", Lexa sanoi hiljaa antaen sormiensa valua kaikessa rauhassa naisen vatsaa pitkin alemmas. Hän nojautui lähemmäs Emilyn selkää yltääkseen ujuttamaan sormensa naisen jalkojen väliin.
"Ja jos et, sitten vain muistutan sinua uudestaan ja uudestaan."

Hän oli ajatellut sanovansa jotainn nasevaa siitä muistamisesta, mutta terävä henkäys katkaisi ajatukset. 
"Miten saattaisin... unohtaa?" Ei, Lexaa olisi mahdoton unohtaa, merkkejä tai ei."

"Oikea vastaus, rakas", nainen myhäili pehmeästi huulet iholla tanssien. "Nauti olostasi. Olet sen ansainnut", hän rohkaisi antaessaan sormiensa etsiä hieman ripeämpää rytmiä. Toinen käsi tuki häntä, jotta hän saattoi painaa suukon Emilyn niskalle ja hengittää syvään hiusvärin, Emilyn ja hoitoaineen sekaista tuoksua.

Hän inahti kosketukselle, äänen noustessa väkisin. Ei hän voinut sille mitään, anteeki naapurit. Lexalla vain oli kyky koskea oikein ja saada hännet lopulta nytkätämään nautinnosta miltein tuskaisesti.

Lexa sulki silmänsä keskittyen vain kuuntelemaan Emilyä ja tuntemaan, miten naisen keho reagoi hänen kosketukseensa. Hän tuskin koskaan kyllästyisi tähän. Emily oli vetoava.
"Olet uskomaton", nainen mumisi vasten Emilyn kaulaa painaen kevyen suukon iholle ennen kuin kierähti kauemmas antaakseen Emilylle mahdollisuuden tasata hengitystään ilman, että hän oli hönkimässä niskaan.

Ja Emily kiepahti perässä kainaloon. Ei, hän halusi kerätä itseään Lexan kainalossa, aivan kiinni naisessa. 
"Ei ole uskomatonta saada kun joku on noin taitava..."

Hän oli tyytyväinen siihen, että Emily tahtoi olla hänen kainalossaan. Se oli oikein hyvä paikka punapäälle, jos häneltä kysyttiin.
"Noh, noh", nainen naurahti hiljaa ja painoi suukon Emilyn päälaelle. "Sinähän se suurimman työn teit. Älä anna egolleni syytä kasvaa liian suureksi."

"Egosi on ihan hyvä..." Emily mutisi ja ynähti suukosta. 
"Olet ihana."

"Sinä myös, rakas, sinä myös", Lexa vakuutti pehmeästi. "Olet ihana silloinkin, kun kiusaat minua ja sidot tuoliin."

"Mmm. Voin sitoa sinut joskus sänkyyn." Emily lupasi kehräten hiljaa.

Lexan silmät siristyivät moisen lupauksen myötä.
"Niinkö meinasit?" Hän kysyi huvittuneena. "Entä jos minä paljon mieluummin kosketan sinua?"

"Nuh huh. Saat koskea kun päästän irti." Emily naurahti pehmeästi ja painoi suukon iholle, mihin nyt ylsikään.

"Mutta sitten joudun odottamaan", nainen huomautti alahuultaan mutristaen ja kiemurteli hetken Emilyn vieressä, kun koetti riisua paitansa ilman, että Emilyn tarvitsisi nousta hänen kainalostaan. Se vaati hieman kikkailua, mutta lopulta Lexa virnisti voittoisana voidessaan heittää paitansa sivuun.
"En pidä odottamisesta."

Emilyn käsi nousi piirtelemään kuvioita paidan alta paljastuneelle iholle. 
"Mmm, se on huomattu."

"Hyvä, etpähän siis pakota minua odottamaan enää enempää, ethän?" Nainen naurahti kumartuen hamuamaan suudelmaa Emilyn huulilta.

"Aina saat haaveilla." Emily tuhahti rauhallisesti. Käsi laskeutui vatsalle, piirtäen siihen sydäntä sormella.

"Voi, minä haaveilen", Lexa lupasi nauraen. Hän haaveili niin monesta asiasta, ettei ollut tottakaan. "Ja sinä pidät siitä, kun voit tehdä haaveista totta, joten luulen, että me löydämme oikein helposti molempia tyydyttävän ratkaisun."

Emily pärskähti. 
"Tyydyttävä ratkaisu on aivan eri asia kuin haaveista toden tekeminen."

"Niinkö luulet?" Lexa myhäili piirrellen omalla sormellaan kiemuroita Emilyn lantiolle.

"Tiedän." Emily kuiskasi hymyillen, nojautuen hakemaan suudelmaa. Kun ei vain saanut olla tarpeeksi lähellä.

Hän voisi antaa Emilylle voiton tällä kertaa. Ihan vain, koska hän sai vaihtokaupassa suudelman naiselta. Ei siinä ollut mitään mieltä väittää vastaan. Näin oli oikein hyvä. Lexa veti Emilyä paremmin ylleen, jotta saisi naisen niin lähelle kuin vain mahdollista. Miten hänen olikaan ollut ikävä punapäistä Millietään.

Emily oli oikein iloinen voitostaan. Hän nousi mielellään Lexan ylle, pidentäen ja syventäen suudelmaa nauttien. 
"Rakastan sinua." Piti sanoa se. Tuli vain äkillinen tarve.

Lexa inahti tyytymättömänä, kun suudelma katkesi, mutta ainakin syy sen katkeamiselle oli oikein miellyttävä. Hän hymyili pehmeästi Emilylle.
"Minäkin rakastan sinua", hän vastasi nostaen päätään patjasta, jossa saattoi hamuta uutta suudelmaa kaikessa rauhassa. Ei ollut kiirettä, ei mitään hätää.

Kerrankin ei ollut kiire. Zoe ei ollut tulossa hetkeen. Hän nojautui uuteen suudelmaan, juoksuttaen kättään pitkin Lexan kylkeä.

Kohta heillä olisi aivan oma asuntonsa tahrittavaksi - tai siis, oma rauhansa nautittavaksi. Ei koskaan mitään häiriöitä, ei kämppiksiä kävelemässä sisään tai mitään.
"Rakastan sinua niin valtavasti", hän henkäisi onnellisena värähtäessään kosketusta kyljellään ja vaati kiireetöntä suudelmaa toisensa perään.

Emily nautti siitä kiireettömyydestä hyvin paljon. Hän liikahti kevyesti, nostaen itseään hieman Lexan päältä, jotta saattoi antaa kätensä hyväillä tuon rintoja kaikessa rauhassa.

Lexa kaarsi selkäänsä irti patjasta värähtävä huokaus huulilta karaten. Kaiken jälkeen kosketus tuntui syntisen hyvältä. Hän tosin nautti Emilyn kosketuksesta aina. Olisi mahdotonta olla nauttimatta, kun nainen oli niin... Emily. Hän henkäisi terävästi silmät kiinni painuen ja koetti olla kiemurtelematta, kun juoksutti omia sormiaan Emilyn iholla ihan vain koska saattoi.

Emily painoi huulensa ihoa vasten, valuttaen toisen kätensä hitaasti amerikkalaisen jalkojen väliin. Eikä voinut mitään spontaanille naurulle. 
"Voi luoja sinua."

Lexa koetti mulkaista naista pahasti, mutta hyvä kun hän onnistui edes avaamaan silmänsä kunnolla. Kehtasikin nauraa hänelle. Joskus hän vielä kostaisi. Sitten, kun ajatukset toimisivat paremmin.
"Pää kiinni", hän mutisi upottaen sormensa Emilyn punaisten hiusten sekaan ja tukisti kevyesti.

Se mutina nauratti lisää. Ei tosin ääneen, mutta keho nytkyi naurun tahdissa. Emily ei sanonut mitään vaan siirtyi alemmas tukistuksesta huolimatta. Hän oli sen velkaa Lexalle kiusantekonsa jälkeen.

Emily oli epäreilu kun nauroi hänelle nyt, kun hän ei saanut sanaa suustaan. Tai ainakaan kokonaista lausetta. Hän ei voinut väittää vastaan, ainakaan millään mittapuulla tehokkaaseen tapaan.
"Millie", hän henkäisi terävästi ja nykäisi hiuksista ennen kuin ehti irrottamaan otteensa ja siirtämään kätensä puristamaan lakanoita punaisten hiusten sijaan. Hän ei varsinaisesti luottanut kykyynsä pitää kehoaan aloillaan tai käsiään hallinnassa, mitä Emilyyn tuli.

Emily ei aikonut kuunnella nyt. Lexaa piti hemmotella sen jälkeen kun hän oli rääkännyt naista pienellä esityksellään. Ja aikoisi kyllä joskus tehdä sen uudelleen. 
Nyt hän ajatteli hemmottelevansa tuota kahdesti. 

Kuunteliko Emily koskaan? Lexa oli melko varma, että vastaus retoriseen kysymykseen oli kielteinen. Emily ei kuunnellut häntä, mutta hän ei aikonut väittää vastaan tällä kertaa, kun saattoi sen sijaan ottaa mallia naisesta ja kirota, kun selkä kaartui irti patjasta ennen koko kehon läpi pyyhkäisevää aaltoa, joka vei voimat lihaksista. Hengitys tuntui varsin pinnalliselta kun hän koetti avata silmiään nähdäkseen Emilyn ja pyrki puristamaan jalkojaan yhteen mielihyvästä värähtäen. Hiton nainen.

Harmi vain ettei Emily ollut siirtymässä pois niin helposti. Ehei, hän ei harrastanut sitä kuuntelemista, kuten Lexa oli todennut.

Lexa kiemursi sängyllä ja kohotti päätään, kun totesi, ettei Emily ollut antamassa periksi.
"Sinä tapat minut vielä", nainen kähähti, mutta levitti jalkojaan siitä huolimatta. Olisipahan ainakin nautinnollinen kuolema jos ei mitään muuta.

Hänn vastaisi siihen syytökseen ihan kohta. Toinen käsi ojentui ylös, Lexan rinnoille. Piti sitä nyt antaa huomiota raukalle. 

Viimeinenkin ajatus katosi mielestä. Hän ei tiennyt kiermurtaako karkuun kosketusta vai kaartaako selkäänsä päästäkseen lähemmäs. Se oli herkullisella tavalla aivan liikaa herkille hermopäille. Ei vaatinut paljoa, että hän löi nyrkillä sänkyä sotkeutuen kirosanoihin, jotka olivat pyrkineet ilmoille. No, olipahan ainakin luova tapa kirota. Tällä kertaa reidet todella painuivat yhteen ja sormet hapuilivat Emilyn hiuksia vetämään naisen pois hänen kimpustaan. Hän oli aivan liian herkkänä pientäkin kosketusta varten, eikä sanoista ollut tietoakaan moneen minuuttiin. Helvetin muuli.

Mutta Lexahan rakasti muuliaan ja nimenomaan juuri sellaisena muulina Nyt hän sentään jätti naisen rauhaan, painaen suudelman vatsalle. 
"... En oikein saanut selvää sanoistasi, kulta."

"Sanoista?" Hän kysyi silmiään laiskasti räpäyttäen ja veti Emilyä ylemmäs voidakseen painaa laiskan ja huolimattoman suudelman naisen huulille. Mitä sanoja hän oli muka yrittänyt sanoa?
"Et varmaan menettänyt yhtään mitään."

Hän vastasi suudelmaan hellästi. 
"Taisin kiroilla. Ja sitten en saanut selvää."

"Mmhmm", Lexa hymisi. Ehkä. Hän ei tiennyt, mitä oli yrittänyt sanoa, vai oliko edes mitään. Tuskin mitään kovin tärkeää siis.
"Hitto, olet kyllä ihan mahdoton."

Emily suukotti hellästi Lexan huulia. 
"En. Haluan vain pitää sisäisen teinipoikasi onnnellisena." Hän kiusasi hymyillen.

Se sai Lexan nauramaan käheästi.
"Voi, usko pois rakas, sisäinen teinipoika on oikein onnellinen."

"Se on tavoitteeni." Emily huomautti hymyillen ja nippaisi Lexan nenää hellästi. Hän unohtui katselemaan naise kasvoja haaveileva ilme kasvoillaan. Elämä näytti Nyt niin paljon paremmalta kuin kaksi kuukautta sitten. 

Lexa oli oikein tyytyväinen kaikessa hiljaisuudessa, joka auttoi tasaamaan hengitystä ja selvittämään ajatuksia, jotka kaksi lähekkäistä orgasmia tuntuivat räjäyttäneen joka suuntaan. Tajunnanräjäyttävä sai aivan uuden merkityksen Emilyn seurassa.
"Teet minut niin onnelliseksi", nainen huokaisi vetäen Emilyn tiukkaan halaukseen.

Emily hymähti pehmeästi, jatkae sitä tuijottamista vielä hetken, kunnes painautui niin lähelle kuin tiukassa halauksessa saattoi. 
"Ja sinä minut."

"Hyvä niin. Olisi ikävää, jos olisit onneton kanssani, koska en tahtoisi laskea sinua yhtään mihinkään", Lexa huokaisi haudaten nenänsä punaisiin hiuksiin halauksessa. Hän vetäytyi hitaasti ja katsoi Emilyä ruskeat silmät lämpöä täynnä.
"Penni ajatuksistasi?" Nainen ehdotti hellä hymy huulillaan.

Emily hymyili Lexan sanoille. 
"Olen vain niin onnellinen. Ja en voi lopettaa katsomistasi. Vaikka se saakin minut halkeamaan onnesta."

"Halkea aivan vapaasti", Lexa lupasi. "Ja katso niin paljon kuin ikinä tahdotkaan. En laita vastaan." Hän oli oikein tyytyväinen juuri siinä.

"Aionkin katsoa. Varastoon. Ihan ettei tule nukkuessa vaikka ikävä sinua. Vai voitko jäädä yöksi?" Zoe ei ollut tulossa kotiin. 

"Toin pyjaman mukanani", nainen tunnusti naurahtaen. Kun Zoe oli soittanut ja ilmaissut olevansa poissa, hän oli pakannut sillä ajatuksella, että selviäisi aamuun saakka jos tarve niin vaatisi.
"Kohta voimme nukkua joka yö samassa sängyssä. Paitsi silloin kun olet kisoissa", Lexa huomioi lämpimän hymyn kera.

"Tiesin että sille on syy miksi rakastan sinua." Emily totesi virnistäen ja kiehnäisi Lexaa hellästi. 
"Niin voimme. Ja nyt voimme nukkua vaikka alasti, koska Zoe ei ole tulossa kotiin aamullakaan."

"Loistava idea, rakas", Lexa naurahti. "Eipähän ole pienintäkään vaatekappaletta tielläni, kun tahdon herättää sinut hellästi." Mitä niistä teinipojan aivoista olikaan ollut puhetta?

Emily inahti hiljaa, tukahduttaen naurunsa pehmeästi. Siinä kainalossa oli niin hyvä olla ja ajatus hellästä herätyksestä sai aamun tuntumaan ihanalta.