[P] Ready, steady, go!

Tiistai 6. maaliskuuta 2018 - klo 13.39 - Newcastlen laukkarata

Viikon alku oli aina kovin hiljaista aikaa, mikä oli varsin loistava syy ottaa iltapäivä vapaaksi ja lähteä seikkailulle. Hevosentuoksuiselle seikkailulle, toki, mutta täysin hänen mukavuusalueensa ulkopuolelle, sillä laukkaurheilu ei ollut hänelle tuttua. Se ei suinkaan estänyt miestä lataamasta vedonlyöntiohjelmaa puhelimelleen, liittämään luottokortin tietoja siihen ja nauramaan, kun he siirtyivät Miyaton kanssa katetun katsomon puoleen. Tänään juostaisiin seitsemän kilpailua risuaitaesteillä, joten jos ei mitään muuta, ainakin he voisivat arvioida täysiveristen hyppytekniikkaa ja muotoa esteen yllä. Siihen heidän taitonsa taisivat rajoittua.
”Minun on pakko myöntää, että tämä on aivan järjetön idea”, Teddy naurahti katsoessaan nurmipohjaista laukkarataa, jonka maaliviiva oli lähestulkoon heidän kohdallaan, kun he istuivat alas katsomon penkeille. Hän haroi hiuksiaan parempaan järjestykseen ja vilkaisi puhelintaan, jolla ensimmäisen lähdön lähtölista näkyi. Hän ei voinut sanoa ymmärtävänsä laukkahevosista yhtään mitään. Tämä menisi hienoksi arpapeliksi.
”Miksemme ole keksineet tätä aiemmin?”

Miyatoa nauratti vähintään yhtä paljon kun hän istui alas. Hän ei amerikkalaisenakaan tiennyt laukkaurheilusta sen enempää kuin Teddy.
"Niin oli. Siis loistava idea." Mies virnisti ja selasi listaa puhelimessaan.
"Koska olemme yrittäneet olla järkeviä."

"Tylsää sellainen järkevyys", Teddy naurahti. Hänen oli myönnettävä se, että puhelimen app antoi kaikelle uuden ulottuvuuden, kun saattoi vain yhdellä klikkauksella tarkistaa hevosen aiempia kisatuloksia, nähdä kertoimet ja saada selville, missä väreissä hevonen kilpaili. Eipä sillä, että hän olisi tunnistanut yhdenkään tallin värejä.
"Saa nähdä mitä mieltä Gabrielle on kun saa kuulla, miten käytimme aikaamme töiden ulkopuolella", mies nauroi valitessaan sokkona muutaman hevosen, joiden puolesta lyödä vetoa.

Miyato edes yritti keskittyä ja valita muuten kuin sokkona.
"Hän hutkii sinut."

"Vain jos häviän", Teddy nauroi takaisin ja vahvisti ensimmäisen lähdön valintansa. Senhän takia sitä vedonlyönniksi kutsuttiin, että se oli onnesta kiinni yhtä paljon kuin tiedostakin, eikö? Hän jätti panoksen kuitenkin pieneksi, ettei yllättäen huomaisi upottaneensa satasia näin aivottomaan puuhaan.

"Jos..." Miyato naurahti ja pyöräytti silmiään.
"Sinä olet kyllä. En ymmärrä miten luotat siihen että saat jäädä henkiin..."

"Hän rakastaa minua liikaa hankkiutuakseen minusta vielä eroon", Teddy naurahti. "Sitä paitsi, hän ei halua kasvattaa Matthewta yksin." Matthew tarvitsisi isäänsä ja niin myös Matthewn pikkusisko. Tai veli, jos lääkärit olivat tyypilliseen tapaansa väärässä.

"Sinä todellakin luotat vaimoosi aivan liikaa." Miyato nauroi pehmeästi. Voi miestä.
"On toisaalta ihanaa että rakastatte toisianne noin."

"Kenties luotan vain arpaonneeni, ja tienaan täältä rahat lomamatkaa varten", Teddy virnisti leveästi. Ei tosiaankaan. Niin kauan kuin häviö olisi vain kaksinumeroinen luku päivän päätteeksi, hän onnittelisi itseään hyvin hoidetusta reissusta laukkaradalle.
"Matthew on suojakilpeni, jos lomamatkaa ei ole tiedossa."

"Koska sinä saisit vaimosi lomamatkalle kun on uusi lapsi, remontit, koiranpentu, työt..." Miyato virnnisti. Gabrielle oli käynyt viimeksi tavatessa hullusti ylikierroksilla.
"Olet nerokas ja samalla kauhea. Kuka pitää poikaansa suojakilpenä?"

"Pieni viikonloppuretki mantereelle piristää ketä tahansa", mies virnisti vinosti. Kyllä sellaisen aina järjestäisi, vaikka rahoja nyt ei täältä tarvitsisikaan voittaa.
"Mies, jonka vaimo pitää työkseen ulkoministeriä lyhyessä remmissä."

Miyato pudisteli päätään.
"Totta. Vaimosi on pelottava, mikään vähempi kuin Matthew ei pitäisi häntä kurissa."

"Ja minä aion ottaa siitä kaiken ilon irti", mies naurahti. Matthew oli loistava suojakilpi, vaikka onneksi sille harvoin oli tarvetta. Hän ei ollut niin toivoton kuin muut silloin tällöin tahtoivat väittää.
"Jos sinä tarvitset suojakilpeä, Matthew on jo varattu minulle. Hanki oma kilpesi", hän virnisti.

"Mihin minä tarvitsisin suojakilpeä vaimoltasi? Ja jos tarvitsen, aion käyttää sinua." Miyatoo hymyili lammasmaisesti, vilkaisten saapuneen tekstiviestin, vastasi siihen ja pisti pois.

"Mietin enemmän, jos kaipaat suojakilpeä omalta paremmalta puoliskoltasi", mies virnisti tönäisten kyynärpäällään ystävän kylkeä. "Miten teillä menee? Ja sinulla ihan noin ylipäätään?"

Miyato vihelsi viattomana.
"Siihen on keinonsa. Ja meillä menee hyvin, elämä on järjestynyt oikein mukavasti." Hän hymyili hieman vinosti.

"Sinä kuvittelet olevasi turvassa kaikelta, etkö?" Teddy naurahti. Oli vain ilo kuulla, että ystävällä meni niin hyvin elämässään kaiken mudassa kahlaamisen jälkeen. "Hyvä niin. On ilo nähdä sinut niin hyväntuulisena."

Miyato virnisti vinosti. Hänellä oli keinonsa ja Teddynei tarvinnut tietää niistä sen enempää.Paljon kyseenalaisia metodeja.
"On ilo olla hyvällä tuulella."

"Se on hyvä", Teddy naurahti. Ei, hän ei tosiaankaan halunnut kuulla sen tarkemmin ystävän hyödyntämistä metodeista. Menisi vielä yöunet, tai ainakin hän tarvitsisi valkaisuainetta suoraan aivoihinsa.
"Ja Corakin voi hyvin?"

Valkaisuainetta korvasta sisään voisi olla hyvä ratkaisu.
"Cora voi hienosti. Se ontaas entisensa. Lukuunottamatta sitä että se ei voi kilpailla." Ja että Miyato ei vieläkään itse hypännyt.

"Aivan mahtavaa. Kaikki on siis hyvässä järjestyksessä", hän hymyili leveästi. Hienoa, että Cora voi niin hyvin. Tammalle annettu ennuste ei ollut ollut niin lupaava alussa, mutta kärsivällinen kuntoutus oli tuottanut tulosta. Hän ei olisi voinut olla ylpeämpi ystävästä, ja tyytyväisempi niin hevosen kuin sen omistajan puolesta.

Coran kuntoutus oli kyllä maksanut järjettömän määrän rahaa ja vienyt aikaa, mutta hän piti sitä kaiken sen arvoisena.
"Saattaa olla että äiti haluaisi astuttaa sen. Ja minäkin vähän."

"Oi, sehän olisi ihanaa!" Teddy kannusti leveän hymyn kera. Ajatuskin varsasta piristi aina mieltä. Varsat olivat niin suloisia. "Cora olisi varmasti hyvä mamma pienelle varsankoltiaiselle."

"Cora olisi hieno emä. Ori vain on se ongelma. Pitäisi löytäähyvä ori ja no, äiti vannoo amerikkalaisen linjansa nimeen. Erimielisyyksiä."

"Voi ei", Teddy naurahti. "No, ainakin tuo on mukava erimielisyys." Olihan orien valinta aina yhtä kädenvääntämistä, varsinkin nykyään, kun etäisyydet eivät olleet ongelma.

"No sitä, Isä huokailee syvään, koska ei ymmärrä kasvatusasioita." Mies nauroi ja pyöräytti silmiään.
"Mites Keesha?"

"Onnea siis yritykseen saada oma tahtosi läpi", mies naurahti. "Keesha on oma energinen itsensä. Ei voisi uskoa, miten paljon tuhoa yksi koiranpentu saa aikaan niin tahtoessaan."

"Olen joskus onnellinen ettei hetty tullut minulle pentuna. Sano kun kaipaatte leikkikaveria, Hetty ojentaa kersaa mielellään." Miyato naurahti.

"Hetty on aina tervetullut näyttämään Keeshalle koiran tapoja", Teddy nauroi lämmöllä. "Keesha ei tarkoita mitään pahaa." Hän kurtisti kulmiaan. "Tai ainakaan en usko sen tarkoittavan. Kaikki vain on niin hauskaa leikkiä koiranpennuille. Olin unohtanut, miten raskasta koiranpennun kouliminen on, kun ympärillä ei ole jo aikuisia koiria näyttämässä mallia."

"No, ajattele positiivisesti, ehkä toisen koiran kohdalla tilanne on eri." Miyato nauroi pehmeästi. Mutta ei, nyt sitä luksusta ei oltu taattu.

"Ihan varmasti on", mies naurahti, "mutta toista koiraa ei ole hetkeen tulossa. Jos nyt ensin selviäisimme tästä äänekkäästä kiekujasta. Välillä en tiedä, kumpi pitää talossa enemmän ääntä, Matthew vai Keesha. Vai minä ja Gabrielle, kun yritämme pitää molemmat hiljaisena."

"Minä väitän että Matthew ja Keesha. Sinä ja Gabrielle luovutatte jossakin vaiheessa." Miyato oli saanut siitä esimakua eräänä iltana. Jessus.

"Niin teemme", mies myönsi naurahtaen. "Keesha tuntuu aina vain innostuvan, kun Matthew alkaa kiekua, ja Matthew puolestaan kiekuu enemmän kun saa Keeshan ulvomaan mukana. Se on varsinainen oravanpyörä."

"Niin minä olin huomaavinani." Miyato puuskahti ja pyöräytti kevyesti silmiään.
"Se oli kyllä hullua menoa."

"Ja minä elän sen keskellä", Teddy nauroi. "Ehkä se on syy sille, etten enää pelkää vaimoni kostoa siitä, että lyön vetoa laukkaradalla. Olen jo menettänyt järkeni koiranpennun ja Matthewn kanssa."

"Jep. Selittää paljon." Miyato taputti ystäväänsä selkään.
"Tosin, sinä taidat vain pitää siitä?"

"Hulluudesta?" Teddy naurahti. "Tästä hulluuden alalajista ehdottomasti."

"Niin, juuri siitä." Miyatoa huvitti Teddyn tyytyväisyys.
"Moni voisi olla eri mieltä. Onneksi sinä viihdyt."

"Minä viihdyn täydellisesti", mies lupasi lämpö silmissä tuikahtaen. Hän ei vaihtaisi elämäänsä mihinkään, vaikka mahdollisuutta tarjottaisiin. Hän rakasti elämäänsä, perhettään, jopa hömelöä koiranpentua, joka levitti likapyykit ympäri asuntoa heti jos selkänsä käänsi.
"Hulluudesta puheenollen, kisa on alkamassa", Teddy virnisti katsoessaan hevosia, jotka palasivat lämmittelykierrokseltaan ja alkoivat asettautua lähtöviivalle. Hän ei koskaan ymmärtäisi, miten risuestelaukkaratsut koulutettiin, kun hevoset pysyivät rinta rinnan yrittämättäkään syöksyä eteen, vaikka hevosia ei ollut estämässä portit.

Miyato pudisteli kevyesti päätään.
"Ja se on ihana kuulla." Miehessä oli tapahtuut valtava muutos. Hän vilkaisi hevosia, pdusitellen päätään.
"Valmiina häviämään?"

"Tai voittamaan", Teddy virnisti vinosti ja käänsi katseensa radalle, jolla lähtömerkin saatuaan hevoset ponnistivat liikkeelle. Hyvä on, se oli vaikuttavaa. Jos Minx olisi aikanaan lähtenyt noin voimakkaalla ponnistuksella kenttäosuuden lähtöboksista, he olisivat olleet täydessä nelissä muutamassa askeleessa.

"Sen kun näkisi." Miyato pärskähti, pudistellen päätään. Teddy tuskin saisi voittoa, ainakaan suurta. Punnan, ehkä.

"Okei, tuo kärkiporukassa oleva kimo hyppää nätisti", Teddy totesi seurattuaan hevosia muutaman ensimmäisen risuaidan yli. Kuka olisikaan uskonut, että kilpailujen seuraaminen olisi näin jännittävää? Hän tunsi adrenaliinin omissakin suonissaan, eikä hän ollut lähelläkään toimintaa!

"Tuo rautias ei." Miyato irvisti sen hypätessä.
"Hyi kamala."

"Sen tyyli on kieltämättä enemmän läpi kuin yli", mies myönsi. Hevonen ei muutenkaan näyttänyt järin tehokkaalta hyppyjensä kanssa, vaikka juosta osasikin.
"On kyllä hurjaa, millaisesta vauhdista ne hyppäävät", Teddy pohti seuratessaan pienemmiksi pareiksi ja ryppäiksi järjestäytyvää hevosjoukkoa.

"Hurjaa että tuonne löytyy joku selkään." Miyato huomautti naureskellen. Itsesuojeluvaistotonta.

"Sekin vielä", Teddy pudisti päätään. Jokainen, joka valitsi tämän ammatikseen oli kerrassaan hullu. Vaarallisempaa lajia sai todennäköisesti etsiä kissojen ja koirien kanssa, eikä sitä siltikään löytynyt.
"Ja minä kun pidin kenttäratsastajia hulluina."

"Olemme aivam täysjärkisiä. En minäkään loukkaantunut kenttäkilpailuissa." Miyato huomautti nauraen.

"Ette ole, enkä ole minäkään. Olkoonkin, että jätin kenttäkilpailut taakseni", hän naurahti. Tai oikeastaan kaikki kilpailut, hevosen selästä käsin ainakin. Kyllä hän hevosenomistajan roolissa oli kilpailuissa kiertänyt.

Ei Miyatokaan kilpaillut enää. Eikä edes hypännyt.
"Niin. Hyi kamala, en kestä näitä nurinlentoja."

"Ne näyttävät pahemmalta kuin ovat", mies irvisti toivoen todella ikuisen sanonnan olevan totta. Kaatuvat hevoset ja maassa pyörivät jockeyt näyttivät hurjilta.
"Muistutan valmennettavia tästä seuraavan kerran kun he valittelevat pientä pyllähdystä pehmeään hiekkaan."

"Suosittelen. Jos oikein valittavat, tuo heidät kokeilemaan. Saisit potkut." Miyato nauroi hyväntuulisesti.

"Hetkessä", Teddy myönsi. "Lentäisin pihalle kuin leppäkeihäs." Hän ei ehtisi sanoa sanaakaan puolustuksekseen siinä kohtaa.

"Merrick on kyllä ihan hauska. Ratsasti Coran läpi yhtenä päivänä ja hyppäsi sillä. Mutta en usko että huumorintaju riittäisi tähän."

"Ei varmasti, valmennettavista puhumattakaan. Voitko kuvitella sitä narinaa joka syntyisi, kun he kierisivät puhtaan hiekan sijaan märällä nurmella?" Teddy ei halunnut koettaa, millaisiin ongelmiin moisella vielä päätyisi.

"Nynnyjä kaikki." Miyato totesi huvittuneena.
"... Yksikään veikkaamistani ei selvinnyt maaliin."

Sanat saivat Teddyn painamaan katseensa unohtuneeseen kännykkään. Hän oli keskittynyt seuraamaan viime metreille saakka venynyttä taistoa niin innolla, ettei ollut edes muistanut pohtia, mitä numeroita hän oli veikannut.
"Minulla... yksi selvisi!" Hän naurahti. "Toiseksi viimeisenä tosin, mutta selvisi sentään maaliin." Kummasti sellaista vedonlyöntimahdollisuutta ei ollut, jossa voisi voittaa vain arvaamalla, kuka ylitti maaliviivan jockey edelleen selässään.

"Olemme surkeita tässä." Miyato nauroi päätään pudistellen päätään, yrittämättå edes oikeasti pohtia seuraavaa lähtöä vaan heitti lonkalta.

"Kerrassaan karmaisevan huonoja", mies vahvisti pontevalla nyökkäyksellä. He olivat toivottomia, mutta sehän tästä juuri niin hauskaa tekikin, eikö? Jos he halusivat todella ennustaa kilpailun tuloksia, he kääntyivät este- ja kenttäratsastuskilpailujen puoleen.

Niinhän se meni, heidän ammatillinen osaamisensa oli aivan toisaalla.
"Kunnianloukkaus karmaisevaa kohtaan."

"Todennäköisesti", Teddy myönsi nauraen arpoessaan seuraavan lähdön ratsukoita. Ei hän niistä mitään tiennyt, joten vedonlyönti oli lähinnä näön vuoksi - ja siitä ilosta, että ainakin olisi jokin ratsukko, jota kannustaa.
"Miten työt ovat sujuneet? Ponit olleet virkeämmällä päällä aina kun on ollut yhtään viileämpi päivä?"

"Ovat. Olisit nähnyt ne kun siirsin estetreenit kentälle viileänä päivänä." Miyato virnisti pirullisesti.

"Ilmeestäsi päätellen olen ehkä onnellinen, etten nähnyt", mies nauroi ilahtuneena. Niin hilpeää kuin olikin nähdä poneja laittamassa pieniä ratsastajia ruotuun, se muistutti häntä myös ratsuponista, joka odotti Matthewta. Kummasti junioriratsastajien hankaluuksien seuraaminen ei ollut enää yhtään niin hauskaa, kun näki mielessään oman poikansa putoamassa.

"noh! Älä ole niin suppea. Se oli hillitöntä. Vain yksi putoaminen ja sekin pehmeästi." Miyato hymyili leveästi.
"Ja tänä vuonna on valmentajana pari työmatkaa. Olen aika innoissani."

"Hyvä niin", mies naurahti. "Olen oppinut katsomaan lasten putoamista ihan uudesta perspektiivistä Matthewn myötä." Hän oli varsin kiitollinen siitä, miten pieni poika vielä oli. Toki hän voisi nostaa Matthewn eteensä Tinyn selkään ja kävellä ympyrää tallipihalla, mutta vielä Matthewlla ei ollut mitään tarvetta omalle ponille.
"Siitä sietääkin olla. Valmentajan roolissa on mukava olla mukana kisoissakin, muista matkoista puhumattakaan", Teddy hymyili. "Minnepäin työt vievät?"

Gabriellella voisi olla toinen mielipide siihen, voisiko mies tehdä niin.
Ei helvetissä.
"En nyt muista missä ne olivat. Jossain Euroopassa, sen muistan!"

Mitä vaimo ei tiennyt, siitä ei joutunut vastuuseen. Kuten vedonlyönnistä laukkaradalla.
"Eurooppa on hyvä kohde", Teddy naurahti. "Kunhan vain muistat ennen matkaa, minne sinun on tarkoitus mennä, kaikki hoituu kyllä."

"Enköhän minä siihen mennessä. Lapsilla kun on tapana olla äänekkäitä muistutuksia siitä." Jostain syystä poniratsastajien riemu oli hyvin eri sfääreissä kuin aikuisten ammattiratsastajien.

"Varmasti", mies naurahti. Hän saattoi vain kuvitella, miten paljon poniratsastajista lähtisi ääntä siinä kohtaa. Epäilemättä joka toinen lause olisi muistutus lähestyvistä kilpailuista ulkomailla. Ollappa vielä niin nuori ja viaton, että ajatus parista päivästä lähestulkoon naapurimaassa saisi pomppimaan riemusta kuukausiksi.

Miyato rakasti junnujaan juuri sen takia. Niin onnellisia kisoista naapurikaupungissa, hyvä jumala sentään. Kansalliset kilpailut puhuttivat kuukausia etukäteen.
"En siis voisi unohtaa vaikka haluaisin."

"Etkä tietenkään haluaisi, onhan se nyt hienoa muistaa tuollainen asia joka sekunti", Teddy virnisti vinosti. "Varo vain, kunhan Matthew kasvaa, saat alkaa yksityisvalmentajaksi."

"Minä alan, ilolla." Miyato hymyili leveästi.
"Jos et itse halua."

"Sinulla on enemmän kokemusta poneista", mies naurahti silmät tuikkien. "Sitä paitsi, jos sinä olet valmentaja, minä voin olla se poni-isä, joka vain kehuu vaikka menisi miten metsään."

"Aivan, totta. Poni-isi, vaimosi tuskin aikoo alkaa yhdeksi poniäideistä?" Miyato kysyi hymyillen.

"Epäilen suuresti", Teddy naurahti. "Hän taitaa enemmän olla se äiti, joka yrittää ehdottaa muita harrastuksia siinä toivossa, että jokin innostaisi enemmän kuin hevoset, ennen kuin myöntää tappionsa ja alkaa hehkuttaa kouluratsastuksen kauneutta. Tai ehkä poniagilityn, se voisi olla vieläkin turvallisempaa."

Miyat nauroi ja pudisteli päätään.
"Hänen kannattaisi aloittaa jo."

"Luulen että hän on jo pari askelta jäljessä kaikkien Matthewn pehmolelujen ja hevoskirjojen jälkeen", mies naurahti. "Matthew otti varaslähdön." Tai lähipiiri järjesti sen pojalle jo valmiiksi pehmolelujen, keinuhevosen ja hevosteemaisten kosketuskirjojen kautta.

"Hieman." Miyato myönsi hymyillen.
"Mutta poika rakastaa mini-Minxiä."

"Tosiaankin rakastaa", mies naurahti, "enemmän kuin oikeaa Minxiä." Tosin se ei tainnut paljoa vaatia, kun oikea Minx näytti usein syöneen sitruunan tai kymmenen.

Mutta epä poika kai vielä ymmärtänyt Minxin hapannaamaisuutta.
"Parempi olisi. Vittu mikä työmaa paketoida se."

Ei, mutta pojan isä ymmärsi, eikä päästänyt taaperoa turhan lähelle, vaikka Matthew miten olisi tahtonut.
”Voin vain kuvitella”, hän nauroi raikuvasti. ”Sitä varten monet käyttävät pahvilaatikkoa.”

"Se olisi ollut ihan tylsää! Ja se ei tullut pahvilaatikossa. En jaksanut etsiä sopivaa laatikkoa." Miyatp laittoi puhelimensa pois ja katseli lähtöön järjestäytyviä hevosia.

"Joten oli helpompaa paketoida se ilman pahvilaatikkoa. Mikä loistava logiikka, Miyato", Teddy naurahti laskien oman puhelimensa syliinsä. "Toivottavasti näistä useampi selviää maaliviivalle saakka."

"Eikö ollutkin? Häikäisevän loistavaa amerikkalaista ongelmanratkaisua." Miyato nauroi ja nnyökkäsi.
"Toivotaan."

"Sinä ja sinun ongelmanratkaisusi", mies naurahti ja keskittyi seuraamaan, miten hevoset ponnistivat liikkeelle lähtömerkin saatuaan. Hän ei tiennyt, miten jockeyt onnistuivat pitelemään hevosia aloillaan siihen asti, että lähtölupa oli annettu. Hänellä oli aina ollut vaikeuksia lähtöboksissa Minxin kanssa, ja silloin ympärillä ei edes ollut ollut kahtakymmentä muuta kierroksilla käyvää hevosta.
"Tykkään tuosta mustasta, sillä näyttää olevan homma hallus- tai sitten ei", hän pudisti päätään kun hevonen kompuroi heti toisella esteellä. Ei tosin kaatunut eikä jockeykään pudonnut, joten loppu hyvin, kaikki hyvin, kaiketi.

Miyato ei ymmärtänyt myöskään. Cora oli käyttäytynyt hillitysti, mutta Huzzle oli ollut omaa luokkaansa.
"... Manasit sen. Älä kehu etukäteen."

"Selvästi. Pitää olla ihan hiljaa", mies naurahti. Parempi, kun hevoset eivät kompuroisi ja jockeyt eivät jäisi alle. Hän ei halunnut nähdä yhtäkään kunnon onnettomuutta päivänä, jonka oli tarkoitus olla vain hilpeää hauskanpitoa ystävän kanssa. Ja kenties siinä samalla pieni seikkailu tuntemattomille vesille, koska kukapa ei silloin tällöin tahtonut tehdä jotain, mitä ei ollut vielä saanut kokea.

"Et voi manata asioita noin." Miyato totesi naureskellen ja pyöräytti silmiään. Heidän pitäisi ehkä ensi kerralla tehdä jotain missä he voisivat olla hyviä. Minigolfia vaikka.

Heidät tuntien minigolf päättyisi rikkinäisiin auton ikkunoihin tai mustaan silmään, kun pallo kopsahtaisi päin heidän innostuttuaan liikaa pelistä. Kilpailuhenkisyydelle oli aikansa ja paikkansa, mutta minigolf ei olisi siihen oikea hetki. Ainakaan heidän taidoillaan.
"Minä manaan miten tahdon", Teddy virnisti. "Ehkä se on strategiani voittamiseen. Manaan kaikki vastustajat. Paitsi että taisin kyllä lyödä vetoa tuon mustan puolesta, sen värit näyttävät tutuilta."

"Löit, minä katsoin. Idiootti." Miyato pukkaisi hellästi ystävän kylkeä ja hykerteli naurusta.

"Älä nyt viitsi, olen vanha mies, ei kaikkea voi muistaa", mies vastasi nauraen kun seurasi hevosten menoa.

"Pitää siis sanoa vaimollesi että alat käydä seniiliksi." Nuorempaa nauratti.
"Olethann sinä kohta neljäkymmentä. Vaimosi on vielä kaaaaauan nuori ja kaunis."

"Onnekas minä", Teddy virnisti poikamaisesti. Siitähän kaikki unelmoivat, että vaimo oli nuori ja kaunis, eikö vain? Niin tai näin, hän oli omasta mielestään voittanut lotossa saadessaan Gabriellen vaimokseen.

Eihän parilla niin paljon nyt ikäeroa ollut, mutta piti sitä kiusata.
"Nii'in. Sinä olet onnenpekka ja en tajua miten sinä sen teit."

"En minäkään", Teddy naurahti. Hän oli sitäkin onnekkaampi, että niin oli käynyt, mutta yllätys se oli yhtäkaikki. "Kai jokin korkeampi voima vain todella tahtoi niin käyvän."

"En käsitä miten kaltaisesi toivoton hölmö sai niin upean ja terävän naisen." Miyato kiusasi pehmeästi.

"Joskus kaikki mitä tarvitsee on vain hieman tuuria ja paljon ilmastointiteippiä", hän ei voinut olla vitsailematta. Hyi häntä.

"Ei maailmassa ole niin paljon ilmastointiteippiä." Miyato huomautti nauraen avoimesti. Ei helvetti.

"Siinä voit hyvin olla oikeassa", mies tunnusti nauraen niin, että kyyneleet pyrkivät silmiin. "Nippusiteitä, kenties?"

"Nippu... Voi jumalauta. Minä kantelen näitä vaimollesi." Miyato sai kuivata kyyneliä silmistään.
"Ja jään katsomaan reaktiota."

"Sinun syytäsi, kun päädyn ennenaikaisesti hautuumaalle", Teddy kohautti harteitaan naurua yhä vetisissä silmissään.

"Olet ansainnut sen. Jesaria ja nippusiteitä. Vaimollasi on hillitön huumori näiden suhteen." Gabrielle varmasti keksisi jotakin näppärää sanottavaa.

"Noh noh, älä nyt", Teddy nauroi päätään pudistaen. "Ei saa kieliä."

"Minä kielin vähän ihan omaksi huvikseni." Miyato nauroi pehmeästi.
"Oho, joko se lähtö meni.."

"Ja järjestät minut hautaan. On siinäkin minulla ystävä", Teddy puuskahti mukamas järkyttyneenä tilanteesta. Nauratti edelleen niin pirun vietävästi.
"Hups. No, onneksi niitä tulee lisää." Pikainen vilkaisu puhelimeen paljasti, ettei voittoja ollut herunut veikatusta lähdöstä.

"Eikö olekin? Olen oikein ihana ja hurmaava." Miyato etsi kolmannen lähdön hevoset sovelluksesta, tirskuen nimille.

"Todellakin. Miten sinä saitkaan huijattua Dannon itsellesi?" Teddy pudisti päätään ja alkoi tutkia seuraavan lähdön hevosia.
"My Wife Knows Nothing on ehdottomasti suosikkini. Varma voittaja", mies tirskahti lyöden vetoa hevosen puolesta ihan vain nimen tähden.

"Hurmaava luonteeni. Pyysin ulos ja hän suostui." Miyato vastasi hymyillen.
"... Ei jumalauta. Osta se."

"Hurmaava luonteesi? Miksen minä ole nähnyt siitä vilaustakaan?" Mies kysyi tökäten Miyaton kylkeä.
"Luulen, että se voisi jäädä viimeiseksi ostoksekseni tässä elämässä."

"Heti kun olet komea mies jonka haluan pyytää ulos, lupaan näyttää sen." Miyato heitti takaisin nauraen ja läpsäisi ystävän kättä.
"Se voi hyvin olla."

"Pah", mies puhahti. Hän löi vielä vetoa parin muun hilpeästi nimetyn hevosen puolesta ennen kuin laittoi puhelimensa pois.
"En edes tiedä kumpi olisi pahempaa, hevosen nimi vai se, että ostin laukkaratsun."

Miyato teki samoin, pudistellen päätään.
"Niiden yhdistelmä, koska vaimosi tajuaisi miksi ostit sen."

"Erittäin todennäköistä", Teddy naurahti. "Paras siis olla ostamatta. Voin vain ottaa osaa hevosen suureen seikkailuun tässä maailmassa katsomosta käsin."

"Ehkä se on kaikille turvallisinta niin." Miyato myönsi.
"Miltä ajatus toisesta lapsesta muuten tuntuu?"

Huulille leviävä lämmin, onnellinen hymy tuskin kaipasi enempää selittelyä.
"En malta odottaa, että hän saapuu tähän maailmaan. Meidän pieni prinsessamme."

Nuorempi hymyili pehmeästi.
"Hyvä." Ystävä ei tosiaan ansainnut muuta kuin onnea.

"Matthewn kohdalla en uskaltanut edes unelmoida, mitä elämä olisi hänen jälkeensä, mutta nyt", hän kohautti harteitaan unelmoiva hymy huulillaan. "On ollut suunnaton etuoikeus voida seurata raskauden etenemistä. Vaimoni on mieletön supernainen." Ylpeyttä ei voinut olla huomaamatta. Gabrielle yllätti hänet päivästä toiseen.

Miyato vilkaisi miestä.
"Uskallat nyt luottaa ettei mitään tapahdu? Ja hän on. Pelottava nainen."

"Uskallan", hän tunnusti hymy huulillaan. Aina silloin tällöin rintaa kuristava pelko teki itselleen pesän mieleen, mutta ne kerrat olivat harvassa. Suurimman osan ajasta hän vain nautti siitä, mitä jokainen päivä merkitsi. He olivat päivän lähempänä pienen prinsessansa saapumista. Tai kenties prinssin. Hän ei aikonut sulkea yhtäkään vaihtoehtoa pois.
"Minun pelottava naiseni."

Miyato naurahti ystävän sanoille.
"Moni muu tuskin hänen kanssaan pärjäisikään."

"Minun onneni, sekin", mies naurahti. "Riittää, että minä pärjään." Hänen rakas, rakas vaimonsa, jolla oli tahtoa pienen tai kenties hieman suuremmankin kylän edestä, kun tuo sille päälle sattui.

Miyato vilkaisi Teddyä.
"Olen niin onnellinen että te saitte toisen mahdollisuuden. Olet aivan eri mies kuin kaksi vuotta sitten.

"Minä olen eri mies", mies myönsi nyökkäyksen kera. "Olen isä ja aviomies." Se muutti kummasti miestä kuin miestä.
"Enkä vaihtaisi hetkeäkään."

"Olen kuullut että se muuttaa miestä." Miyato totesi huvittuneena.
"Olet myös onnellisempi."

"Olet kuullut oikein", Teddy vahvisti hymyillen. Se oli muuttanut häntä, paljon. Hän ei olisi tunnistanut itseään, jos tapaisi viisi vuotta nuoremman versionsa kadulla.
"Olen onnellisempi kuin olen koskaan elämässäni ollut."

Miyato hymyili.
"Se on hyvä.Sinä kävit läpi melkoisen helvetin, joten sinun on parempi olla onnellinen senkin edestä."

"Minä olen", mies vakuutti. "En voisi olla onnellisempi, tai saattaisin yksinkertaisesti haljeta." Oli vaikea edes muistaa aikoja, kun onni ei ollut värittänyt hänen elämäänsä näin voimakkaasti.

"Pelkäsin Amerikassa että jonakin aamuna et enää vastaa puheluun." Mies myönsi. Hän oli tosiaan pelännyt sitä.

"Olen pahoillani", mies huokaisi ja kosketti ystävän käsivartta. "Mutta elämä järjesti senkin parhain päin. Tässä olen, uskomattoman vaimoni ja perheeni kanssa, rakkaiden ystävien ympäröimänä ja koiranpentu sukassani roikkuen", hän naurahti lauseensa lopun. Voi Keesha.

"Koiranpentu sukassa tekee kenet tahansa onnelliseksi." Miyato nauroi hyväntuulisena.

"Kieltämättä", mies naurahti. Keesha piristi arjen tylsempiäkin askareita niin kovin. "Kerroinko koskaan siitä katastrofista, kun yritin pestä pyykkiä Matthewn ja Keeshan avittamina? Matthew repi vaatteita pyykkikoneesta sitä tahtia kun ehdin laittaa niitä sinne, ja Keesha kiikutti ne ympäri taloa. Minulla oli hieman selitettävää, kun osa likapyykeistä löytyi vasta viikkoa myöhemmin sohvan alta."

Miyato hytkyi naurusta. Voi hyvä jumala. Miten se edes oli mahdollista?
"Miten ihmeessä sinä voit edes... Ei luoja. Olisin halunnut nähdä."

"Usko pois, kysyin sitä itseltäni monta kertaa", Teddy nauroi raikuvasti. "Minusta tuntuu, että Matthew ja Keesha ovat liittoutuneet keskenään. He saavat käsittämättömän määrän tuhoa aikaan muutamassa silmänräpäyksessä, kun toimivat yhdessä."

"Onneksi minulla on vain hetty ja sen tehtävä on helpottaa arkeani. Kuulostaa raskaalta." Miyato nauroi.
"Inhoan kotitöitä muutenkin, saati että joku häiritsisi.."

"Se on omalla tavallaan hauskaakin", Teddy tunnusti nauraen. "Ei silloin, kun se tapahtuu, mutta jälkikäteen. Kun miettii että miksei vain laittanut lasta nukkumaan tai koiraa kylpyhuoneeseen odottamaan."

"niinn. Sitä minäkin..." Hän huokaisi naureskellen. Voi jesus.

"Se ei käynyt mielessäni siinä kohtaa", mies nauroi. Sen jälkeen hän ei ollut huolinut Keeshaa huoneeseen, kun oli laittanut pesukoneen pyörimään. Hän oli oppinut kerrasta. No, hyvä on, ehkä enemmänkin neljästä, mutta oppinut kuitenkin.
"Olet koska tahansa tervetullut todistamaan, millainen toivottomuus olen kotitöiden kanssa."

"Minä tulen, kun kaipaan tunnetta siitä että minä osaan." Hän pudisteli päätään.
"...Missasimme juuri kokonaisen lähdön, Teddy."

"Sen tunteen voin luvata sinulle", Teddy naurahti. Ehdottomasti. Siinä missä Gabrielle sai kaiken näyttämään vaivattomalta, hän oli lähinnä kävelevä katastrofi.
"Olemme todella taitavia tässä laukkaurheilun seuraamisessa ja vedonlyönnissä", mies pärskähti vilkaisten puhelintaan. Seuraavaan lähtöön taas vähän rahaa mukaan, ja ehkä he jopa kiinnittäisivät huomiota hevosiin.

Ehkä he nyt tosiaan jopa katsoisivat. Ehkä. Ei hyvä luoja.
"Olemme, todella. Mielettömän hyviä."

"En tosiaankaan aio kertoa vaimolleni, että hävisin rahaa edes katsomatta kisaa", Teddy pudisti päätään nauraen. Jos hän saisi valita, hän ei mainitsisi vedonlyönnistä yhtään mitään.

"Hienosti Teddy. Minä en sentään ole naimisissa." Miyato voisi siis olla hyvällä omallatunnolla kertomatta samaa Dannolle.
"Tämä ei niin ole meidän hommamme. Jestas. Tulipa kokeiltua."

"Aina oppii uutta", mies myötäili. "Jos valmentaminen koskaan nyppii, ainakin tiedämme, ettei ura uhkapelurina ole meitä varten." Koska sehän olisi looginen loikka valmentajasta.

"Nohnoh, minulla on ura yksityisvalmentajanasi." Miyato muistutti huvittuneena.

"Totta. Olenpa loistava ystävä, kun varmistin sinun töidesi jatkuvuuden vaikka mikä olisi", mies naurahti. "Ehkä minun täytyy alkaa hevoskasvattajaksi. Voisin pitää sinut työllistettynä aamusta iltaan kun saisit laittaa ratsastajia ojennukseen."

"Se olisi unelmani!" Mies pudisteli päätään huvittuneena.
"Sinulle olisi ilo tehdä töitä. Ihan vain jos joskus alat kasvattaa hevosia."

"Ei sitä tiedä", Teddy vastasi. "Pidän oven avoinna. Ja tarjouksesi mielessäni." Whirlow Hall oli aina ollut täynnä hevosia, niin varsoja kuin vanhoja eläkeläisiä. Ehkä hän jatkaisi jonakin päivänä äidin aloittamaa työtä. Ei vielä, ei nyt, mutta jonakin päivänä. Tulevaisuudesta ei voinut mennä takuuseen.
"Nyt keskitymme kyllä tähän lähtöön, hitto soikoon", Teddy naurahti. "Laitoin rahaakin... Miss Behaven taakse. Paras käyttäytyä hiton huonosti."

Miyato hymähti ystävän sanoille. Parempi tosin olisi pitääkin mielessä.
"Kai tiedät että sillä se tuskin voittaa?"

"Ei sitä tiedä, ehkä siinä on jotain samaa kuin Minxissä, joka oli aina sitä parempi maastoesteillä, mitä enemmän sitä ärsytti", mies nauroi lämmöllä muistellessaan punaruunikkoa tammaansa. Onneksi esteillä ei jaettu tyylipisteitä.

"Minx on ainoa laatuaan." Miyato huomautti nauraen ja pudisteli päätään. Se oli hullu hevonen, jokaisella mittakaavalla.

"Sitähän se on", mies myönsi huvittuneena. Minx oli yksi valtava persoona, josta ei ottanut aina selvää. Tai ehkä enemmänkin, tammasta ei saanut koskaan selvää.

Miyatolle ei ollut koskaan auennut Minxin sielunelämä. Ei ikinä. Mies vilkaisi sovellustaan.
"Siis miten joku voi tienata tällä? oikeasti?"

"En usko, että kukaan voikaan. Tämä on ihan järjetöntä", Teddy totesi tuijottaen voittajien listaa. Ehei, hänen veikkauksensa eivät osuneet kohdilleen, ihan sama mitä hän valitsi.

"Olisi pitänyt mennä pubiin, siellä olisi mennyt vähemmän rahaa." Miyato naureskeli itsekseen.

"Olisimme saaneet kuulla kunniamme, jos olisimme menneet pubiin", mies huomautti naurahtaen. Koska tästähän hän ei saisi kuulla yhtään mitään. Krhm.

".... Ja tästäkö sitten ei?" Miyato virnisti leveästi.
"Pubissa voi juoda myös kahvia."

"Minä en kerro jos sinä et kerro", Teddy nauroi päätään ravistaen. Sehän toimisi varmasti todella hyvin.

"Puhut kuitenkin itse itsesi ongelmiin, minun ei tarvitse." Hän huomautti huvittuneena.

"Sekin on harvinaisen totta", mies tunnusti edes koettamatta selittää sitä paremmin päin. Niinhän siinä yleensä kävi. Kenenkään ei tarvinnut kannella hänestä, kun hän teki sen aivan itse.

"Olet surkea pitämään salaisuuksia ja vielä surkeampi pitämään niitä vaimoltasi." Miyato pudisteli huvittuneena päätään.
"Danno vain kohottelee minulle kulmiaan kun olen ollut katsomassa vaarallista lajia."

"Olet tänään täynnä viisauksia", Teddy naurahti. Hän ei tosiaankaan ollut taitava pitämään salaisuuksia keneltäkään, mutta kaikista vähiten Gabriellelta. Kenties sen tähden, että hän harvoin näki mitään syytä salaisuuksien pitämiselle vaimoltaan.
"Onhan tämä vaarallista katsomosta käsin. Hurjaa suorastaan."

"Totuuksia, Teddy. Ja on on!" Miyato hymyili leveästi.
"Hän tykkää pitää kaikki turvassa."

"En minä muuta väittänytkään", mies naurahti. Miyato oli aivan oikeassa. Hänen taitonsa pitää asioita salassa oli kaikessa surkeudessaan huvittava.
"Hyvä siis, ettet ratsasta enää kilpaa. Helpompi pitää sinut turvassa kun jalkasi ovat tiiviisti kentän hiekassa."

"Eikö? Hän lienee kiitollinen siitäkin etten hyppää." Mies myönsi hymyillen.

"Luulen, että hän ei ole ainoa", mies naurahti. Kaikki tuntuivat kovin iloisilta, kun lähimmäiset jättivät vaaralliset harrastukset - tai ammatit - taakseen. "Gabriellekaan ei turhaan pahoita mieltään siitä, että jätin kilpailemisen."

Miyato naurahti pehmeästi.
"En ihmettele. Gabrielle arvostaa varmasti lastensa isää elossa ja yhtenä palasena."

"Minäkin arvostan kaikkien raajojeni toimintakykyä ja sitä, että lihakset eivät ole jumissa milloin mistäkin syystä. Olen jo liian vanha putoamaan", mies naurahti.

"Sinuakin vanhemmat ihmiset putoilevat, senkin aikaisin vanhentunut. Luulisi että minun seurani nuorentaisi." Miyato ei voinut olla virnistämättä.

"Olen aina ollut kypsä ikäisekseni", mies vastasi virneen kera. Putoaminen ei vain ollut jotain, mitä hän kaipasi kokemuksena. Siinä sai kaikki paikkansa niin tehokkaasti jumiin, vaikka miten pehmeästi muksahtaisi alas.

"Gabrielle siis pitää vanhuksista?" Miyato ei vain voinut olla kiusaamatta. Ehkä hänellekin vielö tulisivat elämän realiteetit julki kun vanhenisi hieman.

"Paras olisi pitää, kun on erehtynyt minun vaimokseni lupautumaan", Teddy nauroi. Hän käänsi katseensa kilparadalle, kun seuraavan lähdön hevoset valmistautuivat lähtöön.
"On harvinaisen typerä tunne tuijottaa hevosia ja tajuta, ettei ole pienintäkään aavistusta, mikä niistä on hyvä ja mikä ei."

Miyato vilkaisi hevosia ja nyökkäsi.
"Se on typerä tunne. Todella."

"Minusta tuntuu, että tiesin enemmän kilparatsuista jo lapsena kuin mitä tiedän laukkahevosista tässäkään kohtaa", hän pudisti päätään huvittuneena. No, eipähän täällä uutta hevosta oltu katsomassa, joten väliäkö sillä, etteivät he ymmärtäneet laukkaradalla olevista kilpahevosista mitään.

"Minä ainakin tiesin kenttähevosista enemmän viisivuotiaana." Mies myönsi auliisti ja huokaisi syvään.
"Hullujen hommaa."

"Ehdottomasti. Niin jockeyden, hevosten valmentajien kuin vedonlyöjien kannalta. Sekopäitä kaikki." Epäilemättä heistä olisi voinut sanoa samaa, kun katsoi kenttäratsastajia, mutta ei nyt mennä sinne.

"Jep. Hullua." Miyato pudisteli päätään.
"Tapttavat vielä itsensä kaikki."

"Tai ainakin velkauttavat, jos ei muuta." Hän oli ainakin vain tehnyt tasaisesti tappiota vedonlyönnillään, mutta väliäkö sillä. Sen takia panos pidettiin kovin pienenä.
"Pakko kyllä sanoa, että osa näistä hevosista on kovin kauniita, kun liitävät täydessä nelissä esteiden yli."

"He tuski ovt yhtä surkeita kuin me. Toivottavasti." Miyato naureskeli, pudistellen päätään.
"Niin ovat. Se on myönnettävä."

"Eivät he ainakaan huonompia voi olla", Teddy naurahti. Heistä ei päässyt enää alemmas, mitä vedonlyöntiin tuli. Heidän vahvuutensa olivat aivan muualla kuin Newcastlen nurmipäällysteisen laukkaradan katsomossa.
"En yhtään ihmettele, että moni kenttäratsastaja poimii ratsujaan näiden seasta. Kyllä tuolla nelillä taittaa maasto-osuuden."

"Onnekseen." Miyato myönsi. He olivat surkeita tässä.
"Taittaa, mutta minä haluaisin myös olla hengissä sen jälkeen."

"Sekin on hyvä pointti", mies totesi nyökkäyksen kera. Hän seurasi, kuinka hevoset kaarsivat lähemmäs heitä. Oli yllättävän jännittävä seurata, miten kilpailu ratkesi, sillä lopputulos ei ollut koskaan varma ennen kuin ensimmäinen turpa oli ylittänyt maaliviivan.
"Ymmärrän kyllä, miksi ihmiset tulevat sankoin joukoin kesällä katsomaan kilpailuja."

"Eikö olekin?" Miyato halusi hevosen joka hyppäsi ilman kuvitelmaa että esteestä pääsisi läpi. Kiitos vain.
"En kyllä ihmettele. Kesällä varmaan mukavaa. Jos vielä tienää jotain.."

"Mitä sitä tiedolla, kun voi vaan valita kauniimman hevosen lähdön joukosta ja kannustaa sitä alusta loppuun", Teddy naurahti. Hän voisi hyvin nähdä perheitä radan varrella aurinkoisena kesäpäivänä seuraamassa, miten lähdöt sujuisivat.

"Se on ihan hyvä tekniikka." Miyato myönsi nauraen.

"Eikö?" Teddy naurahti. "Ei sillä varmasti rahaa tee, mutta hauskaa voi pitää senkin edestä."

"Varmasti. Tätäkäö siis Morlandit tekevät sivistyneesti ensi kesänä?"

"Kuvitteletko että Gabrielle antaisi minun tuoda Matthewn lähellekään laukkahevosia?" Mies nauroi niin, että silmät kostuivat. Ei todellakaan. Hän olisi kuollut mies.

"Aivan. Totta." Miyato taputti ystäväänsä selkään.
"Jotain vähemmän perienglantilaista kesäkulttuuria teille siis."

"Ehdottomasti", mies kähähti naurunsa lomasta. Ajatuskin Gabriellen ilmeestä, jos hän ehdottaisi päivää laukkaradalla perhepiknikkinä... Ei hyvä helvetti, hänen olisi tehtävä se. Ihan vain naisen ilmeen nähdäkseen.

"Piknik kenttäkisojen katsomoon? Ai eikö?" Miyatoa huvitti suuresti ajatus ystävästääb ehdottamassa sitä vaimolleen. Mies käänsi katseensa lähtöön.
"Onneksi tämä häviäminen loppuu kohta."

"Luulen että sekin lipsuisi hieman suuntaan, josta minä en selviäisi hengissä. Kaupungin paraatiin talutusratsastuksessa käytettävien ponien luokse, ja olen ehkä juuri ja juuri turvassa", hän pohti pyyhkien silmäkulmiaan. "Vielähän tässä ehtii voittaa!" Tai sitten ei, todellakaan.

"Hmm, en tiedä selviäisitkö siitäkään. Mikä onkaan vaimosi syy inhota hevosia?" Miyato kysyi naureskellen, pudistellen päätään.
"Ei tosiaan."

"Ei hän inhoa hevosia", mies korjasi naurahtaen, "hän ei vain tahdo nähdä poikamme loukkaavan itseään. Enkä kyllä minäkään. Vedän rajan kenttäratsastukseen."

"Siihen vasta?" Miyatoa huvitti.
"Ehkä Gabriellen kannattaisi tottua siihen että pikkupojat tölvivät itseään."

"Olisi tekopyhää saarnata esteiden vaaroista", mies naurahti. Matthew päättäisi aivan itse, mitä tahtoisi harrastaa. Jos poika ei tahtoisi hevosia elämäänsä, he hengittäisivät varmasti hieman helpommin.
Ellei poika sitten innostuisi sen sijaan ralliautoista.
"Mutta kun siihen ei liity puolitonnista, oman tahdon omaavaa eläintä, ne tölväisyt jäävät yleensä paljon pienemmiksi."

"Sitä se kyllä olisi. Mutta jokainen lapsi on ansainnut hevosen rakkauden ja rakastaa hevosta. Ja Eikös teillä ole jo Matthewille neljännestonnin painoinen eläin?" Niin hän oli kuullut.

"On. Kaunis ratsuponi, jonka suvusta löytyy puoliveristen kouluratsujen suurimpia nimiä", mies myönsi. "Ja toki toivon, että hän nauttii hevosten parissa puuhastelusta. Ei kenties niin paljoa, että tahtoo tehdä siitä itselleen ammatin, mutta harrastuksena se on vertaansa vailla."

Miyato hymyili pehmeästi.
"Sellaisella hulluudella on vain taipumusta periytyä. katso nyt meitäkin."

"Niinhän sillä valitettavasti on", Teddy naurahti. Hän ja Harriet olivat molemmat seuranneet Alicen jalanjäljissä. Ei ollut vaikea kuvitella, että Matthewkin jatkaisi hevosmaailmassa edes jossakin asemassa.
"Kunhan ei niin paljoa, että harmaannun aivan ennenaikaisesti."

"No kohtahan on jo ihan hyvä aika aloittaa..." Miyato virnisteli ja vajosi paikallaan hieman.

"Oles nyt", Teddy naurahti ja läpsäisi ystävän reittä. "Isäni aloitti harmaantumisen vasta arvostettavassa kuudenkymmenen iässä. En ajatellut aloittaa kovin paljoa sitä aiemmin."

Miyato hypähti kevyesti ilmaan, nauraen.
"Niin niin. Et ajatellut. Kaksi lastasi voivat olla eri mieltä."

"Pah", Teddy puhahti. "Isänikin selvisi kahdesta lapsesta harmaantumatta turhan nuorena. Kyllä minäkin selviän." Keesha tosin tuntui tällä hetkellä aiheuttavan enemmän akuuttia hiustenlähtöä kuin Matthew, mutta ehkä se tilanne muuttuisi vuosien kuluessa.

"Mmm. Ehkä sinun lapsesi ovat äitinsä kaltaisia pelottomia härkäpäitä." Miyato hymyili vinosti.

"Mikä tarkoituksesi olikaan? Säikytellä minut hengiltä?" Mies nauroi.

"Ehkä? Kilttinä kummisetänä vain nauran vierestä."

"Selvästi. Häpeäisit", Teddy pudisti päätään. "Anna minun kuvitella, että Matthew on yhtä hyväntuulinen vielä kolmen vuoden uhmassakin."

"Minä uskon ettei poikasi hyväntuulisuuteen pysty mikään. Hurmaava lapsi." Miyato ei käsittänyt minkä tähtien alla poika oli oikein syntynyt.

"Kiitos. Nyt minun on heti paljon parempi olla", Teddy hymähti. Ehkä Matthew olisi herttainen pieni uhmaikäinenkin parin vuoden päästä. Aina sai unelmoida, eikö?

Aina sai tosiaan uelmoida.
"Olin tosissani." Miyato pärskähti ja pudisteli päätään.
"Ei kyllä onne tämänkään lähdön kans-- ihana tuo kimo."

"Oi, se on kyllä hurmaava", Teddy vahvisti seuraten hetken kimon hevosen menoa. "Ehkä me vielä oppisimme hyväksi tässäkin jos vain harjoittelisimme ahkerasti. Joko oppisimme tai meiltä vietäisiin luottokortit kokonaan, jompikumpi."

"Luottokortit menisivät ensin." Miyatp myönsi hymähtäen.

"Taidat olla jälleen kerran oikeassa. Hienoa", mies naurahti. "Olet tänään liian viisas, Miyato. Säästä hieman viisauttasi muillekin päiville."

"Näh, käytän yhtenä päivänä kaiken." Miyato vastasi hymyillen leveästi.
"Sitten voin olla typerä taas pari viikkoa."

"Toimiihan se toki niinkin", mies naurahti. "Pidä vain huolta, että säätät fiksut päiväsi Dannoa varten."

"Pfht, hän on tottunut niihin ihan toisenlaisiin päiviin." Miyato pudisteli päätään. Ei, Danno ei tosiaan olettanut häneltä aina fiksuja asioita.

"Pakkohan sinun kanssasi on tottua", Teddy naurahti, mutta hymyili kuitenkin lämmöllä nuoremmalleen. "Ihanaa, että teillä menee niin hyvin. Ansaitsetkin vähän onnea elämääsi."

Miyato vilkaisi teddyä, Mielessä kipaisi muisto siitä kun hän oli sanonut Teddylle pitävänsä miehistä ja päätynyt jättämään tuon kaksin maastoon Dimen kanssa.
"Kiitos. Olen oikein iloinen tästä."

"Hyvä", mies hymyili leveästi. "Se on ihana kuulla." Miyato ansaitsi onnen, joka kestäisi kaiken kokemansa jälkeen. Miesparka oli jo taivaltanut pohjamudissa. Oli aika saada lentää pilvien seassa vaihteeksi.

Miyato pudisteli päätään ja työnsi puhelimen taskuun.
"Tämä ideasi on maksanut aika paljon, tiedätkö..."

"Hauskanpito maksaa joskus rahaa", Teddy vastasi koettaen tukahduttaa nauruaan. "Jotkin kokemukset ovat arvokkaampia kuin mitä rahassa voi mitata."

"Kuulostat siltä kuin harrastaisit tällaista useinkin." Teddy kuulosti siltä kuin olisi suurikin kroisos tai harrastanut rahaa vaativia huveja.

"En tätä, mutta", mies naurahti. "Joskus pitää hemmotella itseään täysin järjettömällä hauskanpidolla."

Miyato vilkaisi ystäväänsä huolestuneena.
"... Kuten?"

"Pieniä juttuja silloin tällöin", mies naurahti. "Tiesitkö, että sopivasta summasta voi vaikka saada hauskan pienen tekstin tai kuvan taivaalle?"

Miyato kurtisti kulmiaan.
"En, mutta lkerro toki."

"Tai että maksamalla muutaman satasen voi käydä radalla ajamassa ihan oikeaa ralliautoa", mies jatkoi huvittuneena. "Kaikkea kerrassaan höpsöä."

"... Sinä alat todella pelottaa minua." Miyato myönsi naureskellen.
"Olet hullu."

"Minä pelottaa sinua? En ikinä", Teddy naurahti. "Olen vain silloin tällöin keksinyt kehittäviä tapoja sijoittaa rahojani."

"Mistä ihmeestä sinä olet keksinyt tuollaista?" Miyato pudisteli päätään.
"Luojan kiitos enänä yksi lähtö."

"En tiedä", mies tunnusti nauraen. "Osunut silmään mainos jossakin ja olen lähtenyt tutkimaan asiaa."

"Ja toteuttanut sen?" Miyato ei vian koskaan oppisi ymmärtämään Teddyä.

"Miksi ei?" Hän naurahti. "Kokemuksia, kokemuksia." Luojan kiitos hänellä oli vaimo, jolla oli järkeä päässään. Ei tullut lähdettyä enää mukaan mihin sattuu ilonpitoon.
"Katsotaanpa nyt sitten, paljonko tässä tulee hävittyä vielä viimeisen lähdön myötä."

"Liikaa." Miyato puuskahti ja pudisteli päätään.
"Ja kokemuksia joo mutta..."

"Shh, voit vielä voittaa", Teddy naurahti vilkaisten puhelintaan. Hän epäili, että viimeisen lähdön veikkaukset menisivät yhtä metsään kuin kaikki aiemmatkin. Kenties juuri se teki tästä niin hauskaa. Mitä tahansa saattoi tapahtua.
"Silloin tällöin pitää tehdä jotain, mitä ei ole koskaan tehnyt aiemmin."

"Ja tukeeko vaimosi tätä hullua viisauttasi?" Teddyn optimismi nauratti. Tosiaan aivan eri mies kuin ennen.

"Vaimoni ei tiedä", mies virnisti vinosti. "Tai... ei ainakaan tiedä kovin paljoa etukäteen. Parempi pyytää anteeksi kuin pyytää lupaa, niinhän sitä sanotaan."

Miyato nauroi ystävän sanoille ja pudisteli päätään.
"Voi luoja! Onneksi en ole naimisissa!"

"Sanot noin nyt, mutta odota vaan", mies kiusasi tökäten etusormellaan Miyaton kylkeä.

Nuorempi mies vilkaisi ystäväänsä. Se oli totta.
"Hyvä on, hyvä on. Voitat tämän."

"Niin ajattelinkin", Teddy virnisti kääntäen huomionsa Miyatosta laukkaradalle, jolla hevoset valmistautuivat lähtöön. "Tämä oli kyllä kerrassaan hilpeä idea."

"Tämä oli. ja odotan vieläloppuhuipennusta kun jäät kiinni rouvallesi." Miyato virnisti ja nojautui eteenpäin kun hevoset sinkaisivat eteenpäin.

"Lupaan pitää sinut kartalla siitä, miten se etenee", mies vastasi päätään pudistaen. Ei Gabrielle nyt tosissaan voisi suuttua. Korkeintaan tökkisi häntä ja puhisisi siitä, miten oli mennyt naimisiin aikuisen lapsen kanssa.
"Tuon oli satuttava", Teddy irvisti, kun yksi hevosista kaatui muutaman esteen jälkeen ja jockey kieri nurmella useamman kuperkeikan. Jockey nousi jaloilleen kuin mitään ei olisi tapahtunut heti kun kaikki hevoset olivat jatkaneet eteenpäin ja pudisteli nurmea vaatteistaan. Hän ei olisi ikinä päässyt noin nopeasti jaloilleen.

Miyato irvisti. Hyi kamala.
"Hyi, sattuu ajatuskin." Hän hipaisi myös vaistomaisesti proteesista säärtään. Auts.

"Jep", mies vahvisti kääntäen katseensa pudonneesta jockeystä takaisin kilpailussa oleviin hevosiin. Niin kauan kun kaikki sujui hyvin, kilpailua oli jännittävä seurata, mutta tuollaiset putoamiset saivat kieltämättä paikat kolottamaan ihan vain myötätunnostakin.

Ja kun siinä olisi voinut mennä henki." Mies pudisteli päätään. Hyi. Kamalaa pudota noin.

"Todellakin. Tämä laji ei ole niille, joilla on itsesuojeluvaistoa", mies totesi. Samaa tosin saattoi sanoa kenttäratsastuksestakin, mutta ainakin maastoesteillä tällainen ratsastus olisi johtanut hylkäykseen vaarallisen ratsastuksen tähden.

"Jep. Täysille hulluille." Kenttärasastuksessa oli sentään joitakin sääntöjä ja ei saanut olla täydellisen idiootti.

"Nimenomaan", mies totesi, kun seurasi maalisuoralle kaartavia hevosia. Maaliviivan jäätyä taakse, mies vilkaisi puhelintaan ja totesi hävinneensä - jälleen kerran.
"Ei kai pitäisi edes yllättää enää", Teddy naurahti. "Hienosti hävitty rahaa tänään. Kyllä nyt on ylpeä olo."

"Kyllä. Kannattaa käydä kukkakaupan kautta kotimatkalla." Miyato virnisti ja nousi seisomaan, vilkaisten kelloa.
"Mistä tuli mieleen, että minunkin pitää jos en kohta lähde ja myöhästy."

"Kiitos vinkistä", Teddy naurahti nousten itsekin jaloilleen. "Hauskaa iltaa. Törmäillään tallilla."

"Ole hyvä! Nähdään ja koeta olla kuolematta!" Miyato huikkasi ja lähti selvittämään tietään ulos ihmismassasta.