Merihirviöni

Vietyään koiransa veljensä luokse hoitoon Kayla oli palannut kotiinsa edelleenkin vailla harmainta aavistusta siitä, mitä oli tulossa. Mitä tahansa voisi olla tulossa, sillä Jamie oli luvannut hakea hänet jonnekin. Mahtoikohan tuo itsekään tietää, minne? Kello lähenteli yhtätoista ja Kayla seisoi eteisensä mustalla karvalankamatolla tuijottaen itseään kaapin valtavasta peilistä. No, ei kai hän voinut mitenkään valmistautua, kun mies oli pysynyt niin salamyhkäisenä suunnitelmastaan, joten hän nyppi farkuistaan tukon valkoisia koirankarvoja ja kiikutti ne roskakoriin kuin toimittaen tärkeääkin tehtävää. Ehkä hän kohta saisi tietää mihin oli mennyt lupautumaan.

Yskähtelevä, ruostetta hentoisesti rapiseva turkoosi pikkuauto kurvasi nytkähtäen naisen pihaan vaimeasti rokkia jymisten. Autosta könyävä Jamie näytti siltä kuin olisi juuri noussut sängystä tummanruskea, laineikas tukka raisusti pystyssä ja autuaan tokkurainen katse edelleen silmissään. Farkkuihin ja kirkkaanpunaiseen huppariin sonnustautunut hakija hölkkäsi hieman onnahdellen kolkuttamaan naisen ovelle; mies oli pudonnut edellisenä päivänä Slippersiltä maastossa ja kolhinut itsensä, mutta ei antanut sen hidastaa menoa.
"Mennäänkö?" hän kysyi vaivautumatta sen kummempiin tervehdyksiin ja väläytti poikamaisen virneen.

Juuri keittiön roska-astialle päästyään nainen kuuli kolistelua ulko-oveltaan ja suuntasi takaisin eteiseen avaamaan oven lievästi nuutuneen oloiselle Jamielle. Kayla vastasi tuon kysymykseen hieman hämmentyneellä hymyllä.
"Mennään, mennään", hän lausahti pirteään sävyyn, työnsi mustat tennarit jalkaansa, veti ohuen rennon takin päällensä ja keräili nopeasti tarvitsemansa omaisuuden mukaansa.
Ennen kuin Jamie oli edes suuremmin liikkunut paikoiltaan katsoi nainen tuota kulmiaan kurtistaen. Jokin miehen olemuksessa ja liikkeissä kieli siitä, ettei tämä ollut ihan elämänsä kunnossa.
"Mikäs sinua vaivaa?" Kayla kysäisi lukitessan ulko-oven perässään.

"Yleisesti vai erityisesti tänään?" Jamie kysyi kulmiaan kohottaen ja tarjoutui avaamaan autonsa jäykän etuoven Kaylalle. Stereo huudatti Bad to the Bonea.

"Älä esitä", Kayla naurahti ja seurasi miestä tuon autolle. "Oletko telonut itsesi taas?" hän kysyi kuin ohimennen, mutta loi Jamieen tiukan kysyvän katseen istahtaessaan meluisan auton penkille.

Jamie puski oven takaisin kiinni, kiersi ratin taakse ja hillitsi musiikin volyymia. Hän huitaisi vähätellen kättään.
"Slippersillä oli vähän ylimääräistä energiaa", hän selitti nonchalantisti peruuttaessaan yskähtelevän vauhdikkaasti takaisin tielle, kiepautti sen ympäri ja kaasutti voimakkaasti kohti Newcastlea, "mites Paco voi?"

Kayla kohotti kulmiaan. Vähän ylimääräistä energiaa?
"Oletko kunnossa?" nainen kysyi kieltäytyen ohittamasta havaintoaan pelkällä olankohautuksella, mutta Jamien hällä väliä -asenne sai Kaylan äänen kuulostamaan hieman huvittuneelta.
"Paco voi hyvin", hän vastasi yksinkertaisesti. He olivat paluunsa jälkeen kerran kaatuilleet ja lennelleet ympäri kenttää esteillä, mutta siitä lähtien kaikki oli sujunut ihan hyvin.
"Milloin suostut kertomaan minne olemme menossa?"

Jamie väläytti Kaylalle leveimmän, lammasmaisimman hymynsä.
"Olen nyt", hän vastasi teatraalisesti ja vilkaisi sitten takapenkille tuupattua pahvilaatikkoa. Hän nyökkäsi sitä kohti viitaten Kaylaa avaamaan sen. Se sisälsi kaksi märkäpukua.

Kayla vilkaisi takapenkille kummastuneena ja havaitsi pahvilaatikon. Jamien kehotuksesta hän kurkotti avaamaan sen. Märkäpuvut löydettyään Kayla katsoi taas miestä epäuskoisena.
"Mitä olet keksinyt?" hän kysyi naurahtaen.

"En mitään ihmeellistä", Jamie vakuutti viattomasti, "kai osaat uida?"

"En. Kuolenko?" Kayla kysyi ilme vakavana, mutta hymyili sitten. "Osaan mutta voitko nyt kertoa mihin olemme menossa?" hän uteli kärsimättömään äänensävyyn irrottamatta tiivistä katsettaan Jamiesta.

Jamie katsahti Kaylaa yhtä vakavana.
"Tiputanssin mestaruuskisoihin... Mihin luulisit?"

Kayla hymähti ja mutristi suutaan.
"Joutuuko sellaisissa uimaan?" hän tiedusteli viattoman tietämätöntä esittäen.

"Ei sitä koskaan tiedä", Jamie vastasi mietteliäästi ja luikahti risteyksestä vilkkaammalle tielle, "on hyvä varautua kaikkeen."

"Eikö sinulle ole opetettu, että kysymyksiin kuuluu vastata ja valehtelu on rumaa?" Kayla kysyi hymyillen.

"Ei, mutta onneksi minulla on sinut opettamassa", mies väläytti viehkon hymyn ja ajoi keskustan ulkoreunaa kohti merenrantaa.

"Aivan, olinpa pöhkö kun en sitä tajunnut", nainen totesi päätään pudistellen.
Ärsyttävää. Kayla naurahti kuivasti ja loi katseensa auton ikkunasta ulos. Olihan hänellä toki omat aavistuksensa määränpäästä, mutta Jamien tietäen ei hän voinut väittää tietävänsä tuon aivoituksista sen enempää.

"Kai tiedät, miten karkottaa haikalat?" Jamie kysyi kurtistaen kulmiaan huolestuneena ja mittaili Kaylaa katseellaan kuin miettien, kuinka houkutteleva tämä oli verenhimoisille kaloille.

Kayla käänsi katseensa takaisin Jamieen kuin mies olisi sanonut jotain harvinaisen älytöntä.
"Riittääkö, että osaan ehkä hätistellä sillejä ja muita pikkukaloja?" hän esitti vastakysymyksen.

"Entä mustekaloja? Tai merihirviöitä?" Jamie kysyi sivellen sormilla leukaansa ja piteli rattia toisella auton rymistellessä pitkin kuoppaista pientä hiekkatietä.

Kayla huokaisi teatraalisesti ja tönäisi Jamieta varovaisen leikkisästi olkavarteen.
"Ei onnistu. Ja jos sinäkin olet rampa, niin niillä tulee olemaan kaksi välipalaa", nainen totesi neutraaliin sävyyn kuin olisi puhunut säästä.

"Miten romanttista siis", Jamie vastasi velmusti ja pysäytti auton keskelle ei mitään. Ympärillä oli vain rehottavaa, tiheikköistä metsää ja kumpuilevaa nummea, jonka takaa kuului vaimeaa meren kohinaa.
"Vaihdetaan märkäpukuihin."

Kayla huomasi epävarmuutensa vihdoin ilmoittavan olemassaolostaan, kun he pysähtyivät jonnekin pöpelikköön. Hän sipaisi tottuneesti pitkät hiuksensa kiinni ja yritti kuitenkin säilyttää positiivisen asenteensa. Nainen oli tähän asti pysytellyt kaukana vesistä, jos ne eivät varmasti olleet lämpimiä ja märkäpuku varsinkin oli hänelle vieras käsite. No, kokemus tämäkin.
"Toivottavasti sinulla on jotain hajua mitä teet, koska minulla ei", Kayla naurahti kurkottaessaan märkäpuvun takapenkiltä. "Miten ihmeessä saan tämmöisen makkarankuoren päälleni?"

"Voit toki tulla ilmankin. Saattaisin ehkä kestää sen", Jamie väläytti viattoman hymyn ja siirtyi auton toiselle puolelle vaihtamaan omaa märkäpukua päälleen. Hän heitti ensin hupparin, sitten t-paidan ja farkut auton takapenkille ja suoristautui sinimustassa puvussa vetäen selässä olevan vetoketjun ylös niskaansa ja teki pienen, raisun tanssin kuin testatakseen sen istuvuutta.

"Voin harkita asiaa", Kayla totesi äänestä paistaen kuitenkin täysin päinvastainen merkitys sanoille.
Hän tutkiskeli märkäpukua muutaman sekunnin ajan selvittäen sen toimintaperiaatteen ennen kuin kiskoi farkut, takin ja takin alla olevan valkoisen topin pois päältään ja heitti ne autoon. Onneksi hän oli valinnut alansa niin, ettei riisuutuminen tai riisuutumisen katselu enää aiheuttanut kiusaantumisia. Kayla pujottautui märkäpuvun sisälle ja pienoisen säätämisen ja kiskomisen jälkeen sai sen puettua päällensä. Vetoketjukin oli onneksi mahdollista saada vedettyä itse kiinni, joskin se yritti silti harata vastaan. Hemmetti. Jonkinlaisen lievän vimman vallassa nainen sai kuin saikin jopa vetoketjun kiinni ja mallaili pukua istumaan paremmin. Hengästyttävää puuhaa tällainen.
"Ilmoititko jo mustekaloille ja merihirviöille tulevasi?" hän kysyi virnistäen.

"Kerroin tuovani varsin viehättävän lounaan mukanani", Jamie vastasi velmusti, sukaisi tukkaansa ja lähti sitten  kävelemään nummen poikki tanssahdellen välillä vartalonmyötäisessä märkäpuvussa. Se oli hänestä varsin tyylikäs.

Nainen olisi ehkä häkeltynyt Jamien vihjailevista kommenteista, ellei olisi päättänyt omassa pienessä mielessään niiden olevan tuon suusta kuultuna yhtä tavallisia kuin mikä tahansa ihmisten harrastama small talk. Tosin ei Kayla voinut väittää, ettei olisi kokenut niitä jollain tapaa piristäviksi, mutta Jamie oli silti Jamie.
"Olitpa huomaavainen. Toivottavasti eivät pety", Kayla tokaisi ja suuntasi miehen mukaan, joskaan ei tuntenut oloaan lainkaan niin tyylikkääksi kuin tuo ilmeisesti elehtimisestä päätellen.

"Toivottavasti eivät. Lupasin niille sinun esittävän monologin Hamletista ja pienen tanssinumeron", Jamie rupatteli ja taputti naista miehekkäästi olkapäälle. Nummea jatkui noin kilometri, ennen kuin se loppui yhtäkkiä hurjaan jyrkänteeseen. Sitä pitkin kiemurteli kapea polku, josta pääsi suojaisalle, harvan tuntemalle rannalle.

"Hamlet onkin erikoisalaani. Samoin kuin tanssi", nainen vastasi nauraen.
No, ei ollut. Tanssiakin Kayla oli harrastanut lähinnä yökerhoissa, mutta niistä kerroista ei puhuttu ääneen.
"Onko sinulla useinkin tapana käydä täällä, kun noin tottuneesti tulet tänne keskelle ei mitään? Mikä paikka tämä edes on?" nainen kysyi vaivautumatta peittelemään huonoa suuntavaistoaan.

"Tie Narniaan", Jamie ilmoitti aavemaisella äänellä ja tarjosi Kaylalle kättään polun laskeutumista varten.
"Tuomme hevoset tänne kesäisin. Tämä on aivan fantastinen paikka uittaa hevosia. Hiekkarantaa jatkuu kilometrejä ja ranta syvenee todella hitaasti", hän infosi, "ehkä voisit tulla mukaan tänä kesänä."

Nainen pudisti huvittuneena päätään. Missä seurassa hän taas liikkuikaan. Oli miten oli, Kayla oli jo kiitettävän pitkään ollut suomatta ajatustakaan asiakkailleen tai stressaaville estetreeneille. Hän harkitsi seuraavaa siirtoaan pienen hetken vilkuillen jyrkänteellä kiemurtelevaa polkua ja tarttui Jamien käteen ennen kuin lähti laskeutumaan rannalle.
"Sehän kuulostaa hienolta", hän vaikutti aidosti yllättyneeltä. Jostain syystä Kayla oli ensin kuvitellut synkän ja myrskyisän kivikkoisen poukaman jossain erittäin tuulisella paikalla, eikä suinkaan kilometrien pituista loivaa hiekkarantaa. "Täytyy ehdottomasti tulla. En edes muista milloin olisin viimeeksi ollut uittamassa hevosia. Tämä ei vaikuta niin hurjalta paikalta kuin sait sen kuulostamaan."

Jamie väläytti viattoman hymyn ja sulki naisen käden omaansa, vaikka hevosetkin selvisivät alas kiemurtelevaa, kivistä polkua. Hän kelpuutti sen aivan sopivaksi syyksi.
"Tuolla on kulkupelimme", hän osoitti rannalle rahdattuja, massiivisia kasseja, "ajattelin, että voisimme mennä purjelautailemaan." Voimakas tuuli työnsi vaahtopäisiä aaltoja rantaan kalpeassa, puolipilvisessä auringonpaisteessa. Merivesi olisi ehkä jääkylmää, mutta tuskin se hauskuutta rajottaisi.

Kayla katsoi Jamien osoittamaan suuntaan ja hyvä, ettei hänen leukansa loksahtanut auki.
"Purjelautailemaan?" nainen parahti, mutta lievä järkytys muuttui pian epäuskoisen hyväntuuliseksi naureskeluksi. "Taidat todella haluta, että hukun."

"Kuinka muuten voisin pyyhkäistä jalat altasi kuin pelastamalla sinut?" Jamie kysyi ihmeissään ja hypähti kiveltä hiekalle.

"Olet kyllä kieroin tapaamani ihminen", nainen hymähti laskeutuessaan myöskin hiekalle. "Herra hengenpelastajan täytyy tosin ensin kertoa kuinka pääsen vaarantamaan henkeni ennen kuin se onnistuu."

Jamie kumarsi teatraalisesti ja suuntasi kasseja kohti.
"Kyllä se varmaan selviää", hän pohti ja veti esiin surffilaudan, johon kolmiomainen purje kiinnittyisi, "varmaan näillä käytetään tuulta hyödyksi, vai mitä luulet?"

Kayla kohotti kulmiaan ja katseli, kun mies otti surffilaudan esiin.
"Myönnä nyt, ettei sinullakaan ole havaintoa mistä tässä on kyse", hän lausahti kiusoittelevaan sävyyn.

"Olen minä purjelautaillut", Jamie virnisti, "pari kertaa. Se on hauskaa!" Hän rullasi massiivista purjetta auki ja sommitteli laudan osia yhteen.

"No hyvä sitten", Kayla totesi seuraten Jamien puuhastelua laudan parissa.
Nainen tunsi olevansa niin kaukana mukavuusalueeltaan, ettei viitsinyt edes teeskennellä osaavansa, vaikka osaamattomuus oli hänelle muun muassa hevosten parissa täysin vieras käsite.
"Pitäisikö minun osata tehdä tuo myös?" hän kysyi kohta.

Jamie lykkäsi toista lautakassia lähemmäs Kaylaa aavistuksen maaninen kiilto silmissään.
"Kokeile", hän ehdotti ja veivasi laudan purjetta epätietoisesti päätellen sen fysiikan lakeja. Hän oli lautaillut pariin kertaan, muttei ollut koskaan koonnut omaa lautaansa.

Jamiekaan ei vaikuttanut järin rutinoituneelta, mutta Kaylan vaaleista silmistä paistoi puhdas tietämättömyys. Silti hän tarttui kassiin ja veti laudan ja todennäköisesti jotain sen osasia sieltä esiin. Nainen katseli rojuja hetken ja yritti miettiä mikä niiden tarkoitus oli ja mitä Jamie oli ehkä äsken niillä tehnyt. Purjekin näytti valtavalta ja nämä kepit liittyivät varmaan mastoon jotenkin.
"Todella lupaavaa", Kayla mumisi. "Tästä tulee seuraava Titanic."

"Legendaksi nouseminen on ihan hyvä tavoite", Jamie pohti sukien hiuksiaan pois silmiltä ja vetäen sukellustossut jalkoihinsa, "valmiina tapaamaan haikalat ja mustekalat?"

"En", Kayla naurahti säätäessään purjeen kanssa ja mallaillessaan osasia paikoilleen keskittynyt ilme kasvoillaan. "Joko sinä sen kokosit? En tiedä meneekö tämä läheskään oikein."

"Kokeillaan", mies virnisti, tarttui vempeleeseen ja raahasi sen aaltoilevaan veteen. Hänen kasvonsa ilmeilivät spontaanisti.
"Onpas… Ihanaa. Todella… Lämmintä vettä. Tu-tule jo."

Kokeillaan? Kayla katsoi lievästi paheksuen Jamieta, kun tuo raahasi laudan veteen. Eikö mies ikinä pelännyt tappavansa itsensä tai jonkun muun eläessään tuolla asenteella päivästä ja tilanteesta toiseen? Saatuaan itsensä valmiiksi nainen pyyhkäisi epämääräisessä asennossa työskentelyn myötä otsalleen tipahtaneen hiussuortuvan pois kasvoiltaan ja raahautui välineineen myöskin veteen.
"Et näytä siltä", nainen totesi hymyillen herttaisesti. "Onko jokin vialla?" hän virnisti yrittäen säilyttää asiallisuutensa, vaikka olisi tehnyt mieli paeta takaisin rannalle.
Hän inhosi kylmää vettä, mutta ei halunnut suoda Jamielle mahdollisuutta vahingoniloon alkamalla valittaa kuin pahainen teinityttö.

"Kyllä se siitä lämpenee!" Jamie vakuutti kahlaten eteenpäin lauta vierellään. Märkäpuvun pitäisi lämmittää sisälle virrannut vesi kehonlämpöiseksi tai jotakin sinne päin. Tuuli puski aaltoja vastaan ja ne keinuttivat lautaa, jonka purje lojui vedessä. Sen saaminen pystyyn ja pysymään siellä oli suhteellisen haastavaa, mutta mitä elämä olisi ilman haasteita? Hän kampesi istumaan hajareisin laudalleen.
"Miltä näyttää?"

Kaylalla oli vaikeuksia pitää kasvonsa peruslukemilla, kun hän suunnitteli kipuavansa laineilla keikkuvan laudan päälle, joten hän vain hymyili epävarmana ja päätti yrittää. Hän pääsikin polvilleen laudan päälle, mutta lauta tuntui niin huteralta, että Kayla oli varma, että molskahtaisi heti takaisin veteen jos vaihtaisi asentoa tai yrittäisi nousta seisomaan. Häntä nauratti, mutta hän ei kyennyt keskittymiseltään nauramaan kunnolla.
"Et kai väitä, että tuo purje on jotenkin mahdollista saada ylös tuolta vedestä", Kayla manasi Jamielle saatuaan nostettua katseensa mieheen menettämättä samalla tasapainoaan.

"Olen nähnyt niin tehtävän", Jamie vastasi ja tarjosi valloittavinta hymyään. Hän vajosi vatsalleen laudalle ja alkoi meloa käsivarsillaan päästäkseen syvemmälle veteen ja lähemmäs avointa ulappaa. Vastaan puskeva tuuli ja suurenevat aallot tekivät siitä haastavaa.
"Sinun täytyy uskoa, Kayla - usko mahdottomaan ja ihmeitä tapahtuu", mies julisti puhisten.

Nainen sai kiepautettua itsensä hajareisin laudan päälle ja katsoi kauhunsekaisin tuntein, kun Jamie lähti kauhomaan kauemmas. Ei Kayla tähän rantaan halunnut yksin jäädä, joten hän räpiköi itseään hieman syvemmälle. Eipähän heti tyssähtäisi rantahiekkaan, jos hän onnistuisi vähän matkaa johonkin etenemään.
"Jos tuo oli tarkoitettu lohdutukseksi niin ei toiminut", nainen huikkasi miehelle tuulta vasten. "Tämä on ihan järjetöntä! Jos kuolen tänään niin laitan sinut katumaan", hän esitti epäloogisen uhkauksensa. Äänestä oli tosin pääteltävissä, ettei Kayla kovin tosissaan ollutkaan. Kunhan vain purki jännitystään sanoiksi.

"Se olisi tavattoman romanttista", Jamie vastasi virnistäen ja loiskautti jalallaan merivettä Kaylan suuntaan, "totuuden hetki." Mies kiipesi kyykkyyn huterantuntuiselle laudalle, hapuili purjeen tangon käsiinsä ja veti sen pystyyn. Tuuli tarttui siihen ja puhalsi sekä purjeen että miehen veteen laudan toiselle puolelle.

Veden loiskuttelu ei pahemmin enää missään tuntunut, sillä Kayla oli jo omin avuin saanut räiskytettyä suolaista merivettä suuhunsa ja silmiinsä, joista yritti pyyhkiä sitä pois ihan yhtä märillä käsillään. Pitkät meikittömät ripset liimautuivat toisiinsa kiinni vesipisaroiden välityksellä. Kayla katsoi varautuneena miehen yritystä nostaa purje, ja eihän se onnistunut.
"Tehdäänkö niin, että sinä selvität minulle valmiiksi hyvän tavan tehdä tuo niin minun ei tarvitse kaatuilla ehkä ihan niin montaa kertaa?" nainen virnuili yrittäen epävarmoin ottein päästä edes kyykkyyn laudan päälle.

"Missä sen hauskuus olisi?" Jamie kysyi ravistellen päätään kuin koira ja ui muutamalla vedolle Kaylan laudan luo hinaten omaa perässään.
"Kokeile nyt, kokeileee", hän veto tarttuen naisen laudan laitaan.

"Mitä oikein teet?" Kayla kysyi heti epäluuloisena Jamien lähestyessä häntä ja jähmettyi aloilleen kyykkyyn peläten heti keikahtavansa alas, kun tuo koskisi hänen lautaansa.

"Yritän pitää laudan vakaana, kun nostat purjetta", Jamie vastasi loukkaantuneen kuuloisena ja tuijotti Kaylaa kuin nainen olisi särkenyt hänen sydämensä.
"Mitä oikein kuvittelit?"

"En tiedä", nainen vastasi totuudenmukaisesti, jättäen mainitsematta sen, ettei Jamiesta voinut koskaan tietää mitä tuo sai päähänsä. Kayla katsoi miestä silmiin hetken aikaa kevyt äidillinen hymy huulillaan ja pudisti päätään. Hän ei kestänyt tuota loukattua katsetta. Nainen otti sitten tukevamman asennon keskemmältä lautaa.
"Pidä sitten", hän sanoi ja virnisti tarttuessaan keskittyneenä purjeeseen ja yritti nostaa sitä pystyyn. Purje nousikin melkein kokonaan, mutta olisi kiskaissut Kaylan takaisin veteen, ellei pienikokoinen nainen olisi päästänyt siitä irti säilyttääkseen tasapainonsa.
"Hemmetti. Palaa parin päivän päästä katsomaan niin eiköhän tämä siihen mennessä nouse", nainen mutisi hapuillen purjetta takaisin otteeseensa.

Jamie tarjosi kannustavan hymyn, ja yritti sitten kipata laudan niin, että Kayla suistuisi hänen seurakseen veteen.

Lauta keikahti ja valmiiksi huterasti tasapainoileva Kayla putosi, tai pikemminkin välttääkseen kaatumisen hän hyppäsi veteen. Nainen räpiköi pintaan ja yskäisi merivettä keuhkoistaan ennen kuin kääntyi Jamien puoleen ja roiskutti vimmoissaan vettä tuon päälle ikään kuin se tässä tilanteessa enää mikään kosto olisi.
"Idiootti!" hän kivahti, mutta nauroi päälle. "Ei sinuun voi luottaa missään asiassa!"

"Ei niin", Jamie vastasi kääntäen päätään pois roiskeista ja roiskuttaen urakalla takaisin, "mutta uiminen on hauskaa!"

"No sitten sinun täytyy uida", nainen uhosi suojautuen pahimmilta roiskeilta, mutta roiskutti edelleen vettä Jamien päälle purren huulet hampaidensa väliin kuin kiukkuinen kostonhimoinen pikkutyttö. "Vai oletko liian raihnainen Slippersin jäljiltä?" hän kysyi virnuillen.

"Kyllä, aivan liian raihnainen. Olisipa joku hellä hoitaja", mies nauroi ja yritti ponnistaa lähemmäs kahlitakseen naisen kädet omiinsa roiskimisen lopettamiseksi.

Kayla irvisti Jamien sanoille.
"Harmi, ettei sattunut hoitajaa mukaan", hän vastasi hymyillen pahoittelevasti ja vähensi roiskimisensa vain satunnaisiin läiskäisyihin veden pinnasta, kun mies tuli lähemmäs.
"Saitko jo tarpeeksi vedestä?"

"En suinkaan, ajattelin vain auttaa sinut takaisin laudalle", Jamie hymyili viattomasti.

"Aivan varmasti. Eihän sinuun voinut luottaa, vai miten se meni", Kayla tokaisi kohottaen kulmiaan.

Jamie naurahti ja työnsi märkää tukkaa pois silmiltään.
"No jos tämän kerran…"

"Valaisisitko miten ajattelit auttaa asiaa? Kaatamalla laudan?" nainen tiedusteli päätään hieman kallistaen pitäen laudan reunasta kiinni.

"Eikö se ollut hauskaa?" Jamie kysyi järkyttyneenä ja räpytteli merivettä silmistään.

Kayla hymyili salaperäisesti vastaukseksi ja räiskäytti vielä kerran vettä miehen päälle ennen kuin koetti kiivetä takaisin laudan päälle.

Jamie hymyili pyyhkäisten märkää naamaansa ja sukelsi sitten puutamalla potkulla oman lautansa luo. Hän sai keinotella aikansa saadakseen purjetta nousemaan vedestä ja sitten saadakseen sitä nousemaan kulmassa, jossa tuuli ei osunut siihen. Kun se oli pystyssä, hän kallisti sitä tuulta kohti ja lauta lennähti liikkeelle. Jamie päästi villin voitonhuudon ja molskahti seuraavassa hetkessä uudelleen aaltoihin.

Laudan päällä keikkuminen sujui jo hieman paremmin, mutta purjeen nostaminen oli yhä edessä. Nainen seurasi katseellaan Jamien edistymistä eikä voinut olla nauramatta, kun tuo joutui taas uimaan kesken hyvin alkaneen matkan.
"Taidat oikeasti tykätä uimisesta", nainen huikkasi tuolle yrittäen keskittyneenä kiskoa purjetta ylös.
Kolmen epäonnistuneen yrityksen jälkeen Kayla sai kuin saikin purjeen nostettua, mutta tuuli tuntui riuhtovan sitä joka suuntaan ja pian hän löysi itsensä taas kylmästä vedestä. Naista ärsytti, ja oudon kiukun vallassa hän ponkaisi takaisin laudalle. Miksei tämä sujunut?

"Pidän siitä enemmän hevosen selässä - tai ehkä kaltaisesi merenneidon kanssa?" Jamie kohotti kulmiaan velmusti ja polski takaisin laudalle kiskoen purjeen ylös vedestä. Hän horjui laudalla, mutta hurrasi sen liukuessa aalloissa eteenpäin.

"Imelää", Kayla hymähti merenneitokommentille analysoimatta sitä sen enempää. Mitä lie Jamien höpötyksiä.
Päättäväisenä nainen ryhtyi taas kiskomaan purjetta, mutta suuntasi sen tällä kertaa niin, ettei tuuli heti tarttuisi siihen kiinni, ja pian se oli ylhäällä. Ja hän oli yhä laudan päällä seisaallaan. Kayla mietti seuraavaa ratkaisuaan, otti tukevan otteen ja käänsi purjetta hieman. Lauta lähti lipumaan ja nainen roikkui kyydissä epävarmoin ottein odotellen vain seuraavaa kaatumista.
"Et kai vielä kutsunut niitä haita ja mustekaloja paikalle?"

"Halusin pitää sinut itselläni edes hetken", mies huokasi anteeksipyytävästi hymyillen ja teki villin hulatanssin purjeen kanssa taistellessaan pitääkseen sen pystyssä. Hän yritti ohjata lautaansa Kaylaa kohti jokseenkin kuin turnajaisritari peitsen kanssa.

Kayla äännähti ymmärtäväisen ja hämmentyneen sekaisella sävyllä ja katsoi miehen kamppailua lautansa kanssa. Ohjausliikkeet suuntautuivat huolestuttavan paljon Kaylan suuntaan, ja Jamie sai taas epäluuloisen katseen osakseen.
"Mitä yrität? Älä tapa minua vielä", nainen pyysi yrittäessään keksiä miten tätä vempainta käsiteltiin. Käännä purjetta, niin lauta lähtee hallitsemattomasti oli tämän hetken tuorein havainto.

"Etkö halua leikkiä?" Jamie vetosi ja horjui laudalla menettäessään tuulen hetkeksi purjeesta. Hän yritti saada sitä keulimaan aalloilla, mutta päätyi tanssimaan epävakaalla alustalla tavalla, joka näytti uhkaavasti päättyvän kylpyyn.

Kayla sai puolivahingossa lautansa ajelehtimaan kauemmas Jamiesta ja hän virnisti, lähes menettäen tasapainonsa seuraavassa hetkessä laudan heilahtaessa hieman korkeamman aallon voimasta.
"Mitäs leikitään?" hän huikkasi venkoillen purjeen ja laudan kanssa saadakseen purjehirviön kääntymään sellaiseen kulmaan, ettei se heiluisi ja huojuisi sivusuunnassa kuin heikkopäinen.

"Mitä haluaisit?" Jamie kysyi kuin harhauttaakseen Kaylaa, kulmat keskittyneessä kurtussa ja alahuuli hampaiden välissä. Hän yritti päästä lähemmäs Kaylaa, vaikka oli keikahtamaisillaan veteen. Mitä tehdäkseen? Hänkään ei tiennyt.

"En tiedä onko meillä sama käsitys leikkimisestä", Kayla mutisi epäilevällä äänellä taistellessaan purjetta repivää tuulta vastaan ja ajautuen suoraan Jamien reitille. Taas aalto, ja lauta keikahti heittäen naisen uudelle uintiretkelle.

"Mikä sinun käsityksesi on?" Jamie kysyi ja tuuletti nyrkillä voiton merkiksi, vaikkei teknisesti ollutkaan suistanut Kaylaa laudaltaan. Se tosin kumosi hänenkin lautansa ja suisti miehen veteen.

Kayla pyyhki märkiä kasvojaan ja vilkaisi juuri sopivasti Jamien suuntaan nähdäkseen hänenkin putoavan veteen.
"En tiedä, mutta sinulla näytti olevan kierot leikit ainakin äskeisen perusteella", nainen ilmoitti tarttuen kiinni laudastaan, joka yritti karata.

"Mitä hauskaa elämä olisi ilman kieroutta?" Jamie kysyi työntäen lautaansa uimalla lähemmäs.
"Luuletko, että alapuolellamme vaanii Kraken tai kaksi?"

"Hyi, älä puhu tuollaisia", Kayla kauhisteli. Ei siksi, että olisi pelännyt merihirviöitä, vaan siksi, että ajatus alla lilluvista kaloista, kasveista ja ties mistä inhotti häntä.
"Vai käskitkö sellaisen paikalle?" hän kysyi ja katsoi miestä muka vakavana pysytellessään pinnalla lautansa vieressä.

"Ehkä", Jamie virnisti, "mutta älä huoli. Minä suojelen sinua. Jos pelottaa, olet tervetullut kainalooni…" Mies kampesi takaisin laudalleen, mutta istahti siihen hajareisin leputtamaan kivistäviä käsivarsiaan. Purje painoi kuin synti.

"Pidetään mielessä", Kayla sanoi huvittuneena.
Hän ui Jamien luokse ja tarttui tuon laudasta kiinni, kun mies oli kiivennyt sen päälle.
"Noh, menisit nyt leikkimään Krakenin kanssa, ettei se kyllästy odottamaan", nainen sanoi virnuillen ja keikutti Jamien lautaa hieman saamatta sitä kuitenkaan suuremmin huojumaan.

"Hyvä idea!" Jamie virnisti ja sukelsi laudaltaan veden alle. Hän yritti tarttua hetken kuluttua Kaylaa nilkasta.

Ei pitänyt yllyttää hullua. Nainen päästi varsin spontaanin kiljaisun Jamien yrittäessä tarttua hänen jalasta ja räpiköi kauemmas miehestä. Se niistä lilluvista kaloista, tämä oli tuhat kertaa häiritsevämpää.
"Näytänkö Krakenilta?" nainen päästi suustaan kuuli Jamie hänen sanansa tai ei.

Jamie pulpahti pintaan naisen vierellä ja hymyili viattomasti.
"Hyvin sievältä sellaiselta?"

"Tuo voisi kuulostaa lipevältä, ellet edelleen väittäisi minua merihirviöksi", nainen esitti hieman loukattua.

"Mutta minä pidän merihirviöistä", Jamie protestoi ja räiskäisi vettä Kaylaa kohti.

"Minä en", Kayla sanoi hymyillen.
"Jos alat vesisotaa kanssani niin kadut vielä syntymääsi", hän uhosi varsin epäuskottavan hennolla äänenpainolla ja räiskäytti vettä takaisin.

"Lyödäänkö vetoa?" Jamie virnisti roiskuttaen takaisin ja hivuttautuen lähemmäs.

"Paljonko olet valmis maksamaan, kun häviät?" nainen tivasi ja käänsi kasvojaan poispäin miehestä, vastaten roiskuttamalla samalla mitalla takaisin. Tosin suojautuminen taisi olla turhaa tässä vaiheessa, kun silmiä kirveli muutenkin veden takia. Olipa tänään lapsellinen päivä.

"Mitä jos lyödään vetoa jostakin muusta?" Jamie kysyi ja kellahti selälleen potkien vettä nyt jaloillaan.

"Mistä sitten?" Kayla kysyi ja hymähtäen ui lähemmäs Jamieta yrittäen tarttua miehen toiseen jalkaan häiritäkseen potkimista.

Jamie nosti ylävartalonsa pystyyn ja yritti tarrata Kaylaa ranteesta vastapalveluksena.
"En tiedä. Suukosta?" hän ehdotti viattomasti hymyillen.

"Olet sinä sittenkin lipevä", Kayla virnuili näyttämättä kuitenkaan pistävän pahakseen miehen puheita ja loiskautti vapaalla kädellään vettä tuota kohti.

"Onko se hyvä vai huono asia?" Jamie virnisti takaisin ja loiskutteli puolivillaisesti.

Niinpä. Kayla ei osannut suhtautua Jamien iskurepliikkeihin, joita tuo kuuleman mukaan jakeli lähes jokaiselle vastaantulijalle. Silti hän taas todisti itselleen viihtyvänsä miehen seurassa jollain oudolla tavalla.
"Mikä on tavoitteesi? On siinä puolensa. Viihdyttävää ainakin", nainen vastasi salaperäisenä ja pyyhkäisi vettä valuvia kasvojaan.

"Et vastannut kysymykseeni", mies muistutti heristäen etusormeaan, veti lautansa lähemmäs ja ponnahti istumaan sille. Veden kylmyys alkoi tuntua.

"Ei se huono juttu ole. Kelpaako?" nainen hymyili Jamielle. Hän tajusi vilkaista hieman kauempana lipuvan lautansa perään, kun mies nousi omansa päälle. Kayla ui muutamalla vedolla karkulaisen kiinni ja kiskoi sen lähemmäs.

"Ole vähän vakuuttavampi", Jamie vastasi mietteliäästi ja liikautti kättään kannustavasti meloessaan jaloillaan lähemmäs.

Saatuaan valtavan aluksensa raahattua lähemmäs pysäytti Kayla sen ja totesi itsekin parhaaksi nousta ylös kylmästä vedestä. Käsivarret väsyneinä uimisesta ja purjeen kanssa riehumisesta nainen kamppaili itsensä laudan päälle.
"Lipevyys on kammottavaa, mutta sinä teet siitä oman taiteenlajinsa, eikä se siksi enää vaikuta niin kammottavalta", nainen lausui nopeasti kuin kyseessä olisi ollut jokin tunnettu teoria.

"Onko tuo paras kohteliaisuutesi?" Jamie protestoi virnistäen ja potkaisi vettä naista kohti. Veden kylmyys sai hänet tärisemään spontaanisti.

"Entä, jos on? Eikö kelpaa?" Kayla kysyi huvittuneena hymyillen ja muka haastavana piti katseensa tiiviisti Jamiessa eikä välittänyt roiskuvasta vedestä.

"Ei kelpaa", mies ilmoitti ja kampesi itsensä ylös laudalla riuhtaisten purjeen vedestä ja kääntäen sen tuuleen. Se puski hänet vauhtiin ja kohti rantaa, vaikkakin haparoiden ja puuskittaisesti.

"No, pitänee opetella uusia sitten", Kayla totesi ja katsoi hieman kysyvänä, kun Jamie päätti suunnata kohti rantaa.

"Etkö sinä palele?" mies kysyi tasapainoillessaan laudalla ollakseen putoamatta veteen.

"Palelen vähän", nainen vastasi nyt vasta kiinnittäen huomiota asiaan. Hän nousi kankein jaloin seisomaan ja kiskoi purjeen vedestä melkein horjahtaen taaksepäin. "Ethän loukkaantunut kelvottomasta kohteliaisuudestani?" hän kysäisi mietiskellessään kuinka saisi lautansa ajelehtimaan oikeaan suuntaan.

Jamie väläytti velmun hymyn.
"Yrititkö loukata minua?" hän kysyi tanssien rumbaa painovoiman kanssa.

"En!" naisen ääni muuttui tahattomasti tavallista korkeammaksi hänen kivahtaessaan vastauksen kuin Jamie olisi kysynyt jotakin aivan päätöntä. Kayla kuitenkin naurahti pian ja aalto meinasi kaataa hänet purjelaitteensa kanssa. "Vaikutanko niin ilkeältä?" hän kysyi.

"Ehkä", mies virnisti ja antoi purjeen loiskahtaa takaisin veteen, kun ei enää jaksanut pidellä sitä. Alkoi olla nousuveden aika ja tuuli mylvi rajuna, joten ulapalle ajautuminen tuntui Jamiellekin hurjalta. Upea ranta jäi jyrkänteiden suojaamaan lahteen, joten Jamie meloi lähemmäs rantaa.

"Mitä tuo nyt oli tarkoittavinaan?" Kayla kysyi epäröivään sävyyn ja sai vihdoin purjelautansa tottelemaan ja suuntaamaan lähemmäs rantaa ja Jamieta.

Jamie hymyili tietäväisen näköisenä ja kapusi jälleen laudalleen käännellen purjetta ja liikkuen haparoivaa puolikaarta.
"Sinua on vaikeaa lukea", hän sanoi liu'uttuaan lähemmäs.

"Mikä on jäänyt epäselväksi?" Kayla tiedusteli hymyillen ja pyrki hiljentämään vauhtia. Hieman horjahdellen hän sai lautansa käännettyä pyörimään johonkin Jamien lähettyville.

"Mikä ei?" mies haastoi ja tanssahteli laudallaan osaksi pysyäkseen pystyssä ja osaksi lämmittääkseen itseään.

Kayla pyöräytti silmiään. Miehet.
"Mitä sinun pitäisi ymmärtää? Voin tulkata, jos tarvitsee", hän totesi kovin viattomalta kuulostaen.

Jamie väläytti salaperäisen hymynhäivän ja suuntasi uudelleen lähemmäs rantaa. Jos vaikka auringossa istuskelu vähän lämmittäisi ja kuivaisi.

Kayla katsoi Jamieta hetken aikaa hämmentyneenä, mutta pudisti sitten päätään.
"Et sinä kyllä ole yhtään sen helpompi luettava", nainen hymähti ja pian hän sai laudan horjahtamaan niin, että molskahti veteen muutaman lievän kirosanan saattelemana. Lautakin päätti kolahtaa Kaylan kasvoihin naisen noustessa pintaan.
"Joko kyllästyit?" hän kysyi rantaa kohti suuntaavalta Jamielta ja hieraisi jomottavaa poskeaan.

"Oletko kunnossa?" mies kysyi astuen lähemmäs, helpottuneena siitä, ettei Kayla ollut tuupertunut veden alle.
"Kylmä", hän selitti vetäessään lautaa matalassa vedessä kahlaten, nykäisi sen hiekalle, irrotti purjeen ja istahti ylösalaisin olevan laudan päälle lämmittelemään auringossa. Pitäisi lähteä, ennen kuin nousivesi olisi huipussaan, mutta siihen oli vielä aikaa.

"Olen kunnossa", Kayla vastasi tyypilliseen tapaansa. Hän oli kunnossa vaikka kaula katkenneena. Nainen kurtisti kulmiaan ja työnsi huojuvan ja heiluvan laudan kauemmas itsestään. Ärsyttävää. No, verta ei kai tullut. Hän päätti uiskennella lautansa kanssa rantaan, johon oli enää vain lyhyt matka.
"On tämä ihan hauskaa vaihtelua työlle ja esteiden hyppimiselle", Kayla totesi virnuillen, kun kahlasi rantavedessä. "Onko yhtään lämpimämpi?" hän kysyi auringossa kuivattelevalta Jamielta astellessaan lähemmäs.

"Ei vielä. Voisit toki auttaa", mies tarjosi jalosti levittäen käsivarsiaan.

Kayla kiskoi laudan rantaan, ettei se karkaisi ja veti vettyneen ponnarin irti hiuksistaan todettuaan, ettei se hoitanut tehtäväänsä vedestä painavaksi muuttuneiden hiusten kanssa ja ravisteli paksun pitkän hiuspehkonsa auki. Hän hymyili Jamielle.
"Noh, voi meidän pientä Jamieta", hän leperteli, istahti miehen viereen ja leikkisästi virnistäen pörrötti tuon hiuksia.

"Kiitos", Jamie hymyili lammasmaisesti ja hivuttui lähemmäs naisen kylkeä, "olet todella jalo ja huomaavainen."

"Tiedän. Hyvä, että satuin mukaan. Muutenhan paleltuisit", Kayla höpisi yhä tekaistun äidillisellä äänensävyllä ja naurahti irroittaen sormensa Jamien hiuksista.

"Miten totta", mies myönteli ja hieroi käsiään yhteen, "odotatko jo innolla Brysselin matkaa?"

"En enää niin kauhunsekaisin tuntemuksin nyt, kun Pacokin pysyy jo jaloillaan enkä tippuile päivittäin", Kayla vastasi pystyen jo hymyilemään aiheelle. Ennen avoimia ovia pidetyssä valmennuksessa hän oli lennellyt pitkin ja poikin kenttää ja varmaan aiheuttanut Klausillekin traumat, muttei onneksi ollut saanut muutaman päivän massiivista lihaskipua lukuunottamatta muuta vauriota aikaiseksi.
"Sinä et varmaan malta odottaa?"

Jamie kohautti olkiaan.
"Varmaan ihan mukava reissu. Corinne haluaa kilpailuttaa Socksia ja Slipsiä kenttäkisoissa, joten… No, luultavasti se ei mene ihan niin hyvin kuin toivoisin. Onneksi en sentään kilpaile Edgerlyä vastaan", hän hymyili puolittain, vakavampana kuin tavallista ja suki suolanmakuisia hiuksia pois silmiltään.

"Ihanko totta? No, älä vielä vaivu synkkyyteen", Kayla lausahti sekä myötätuntoa että hämmennystä äänessään. Paraskin puhuja. Nainen itse rypi itsesäälissä vähän väliä ja usein vielä täysin turhaan. Mutta Jamien tuurilla kaikki kuitenkin tuntui onnistuvan vähintään kohtuullisesti.
"Minä en vielä tiedä onko tavoitteenani pysyä selässä vai pärjätä", Kayla hymähti liioitellen epävarmuuttaan tarkoituksella pieni pilke tosin silmäkulmassaan.

"No, kisat ovatkin yleensä tavattoman tylsiä. Hieno ajatus tuoda vähän viihdettä mukaan", Jamie sanoi pukaten naista kylkeen, "sinä osallistut estekisoihin, etkö?"

Kayla naurahti ja tökkäsi Jamieta takaisin.
"Kyllä vain", hän vastasi. "Saisinkohan vaikka vaahtomuovista tehdyt puomit, ettei sattuisi niin paljon tippua niiden päälle, jos saa taas muutaman sataa kiloa vielä niskaansa. Tai sitten pitää vain tähdätä sivuun", nainen oli pohtivinaan, mutta hymyili sitten. "Keitä kaikkia sinne olikaan lähdössä?"

"Sinä, minä", Jamie piti merkitsevän tauon ja hymyili asettuen taas aavistuksen lähemmäs, "jaaaa… Bogaert ryhtyy kilpailemaan Moralesin Noxilla, Edgerly tulee Classicsin viimeiseen osakilpailuun ja Emerson ja Henrietta ovat lähdössä."

Kayla ei pahastunut Jamien lähestymisestä, ja miehen merkitsevä tauko puheessaan sai hänet väkisinkin hymyilemään, vaikka hän yritti kuunnella jutun loppuun asiallisesti.
"Kuulostaa hyvältä. Eiköhän siitä ihan hauskaa tule", nainen totesi ja siristi hieman silmiään auringossa katsellessaan Jamien kasvoja. "Vieläkö on kylmä?"

"Kyllä", mies sanoi ja katsahti Kaylaa vetoavasti, "oletko muuten tulossa hevosrekan kyytiin vai matkustatko Brysseliin muuten?

"Kävellen ja uiden", Kayla totesi kuin tosissaan. "En ole miettinyt. Sinäkö menet rekan kyydillä?"

Jamie nyökkäsi. Hän lähti aina autolla, kun matkaan lähdettiin sillä.

"Rekkailu voisi olla vaihteeksi ihan hauskaa", Kayla totesi mietteliäänä.

Mies hymyili vinosti. Pitkä, hidas ja ruuhkainen matka ei yleensä ollut varsinaisesti hauska, mutta…
"Jos autossa on ahdasta, voit aina istua sylissäni."

Nainen virnisti ja kokeili kolhimaansa poskea kuin tarkistaen oliko se vielä tallella.
"Sehän se vasta hauskaa olisikin. Kenenpä lempipuuhaa ei olisi ahtaassa autossa kököttäminen?"

Jamie kohotti merkitsevästi kulmiaan.
"Onko sylissäni jotain vikaa?"

"En tiedä vielä", Kayla sanoi huvittuneena. "Täytyy kai kysellä joltain, jolla on kokemusta", hän kiusoitteli.

"Mihin luokkaan olette osallistumassa?" Jamie kysyi.

"Korkeintaan 140:n luokka riittää meille. Luulen, että kilpailut aiheuttavat ihan tarpeeksi stressiä muutenkin", Kayla vastasi olkiaan kohauttaen ja toivoi, ettei Jamie ottaisi avointen ovien rataa puheeksi ja saisi naista kuulostamaan ihan pelkurilta. "Vielä hetki sitten Paco kompuroi omiin jalkoihinsa 110 senttimetrin jumppasarjalla. Tosin se hyppäsi radan loppuun ilman minua, joten ehkä olin vain kömpelö", hän jatkoi naurahtaen kevyesti.

Mies naurahti.
"Mikäs siinä. Mitä jos teippaat itsesi satulaan?"

"Se voisi toimia. Tarvitsen siis teippaajan mukaan", Kayla vastasi hymyillen. "Missä luokissa itse kilpailet?"

"Slips kisaa nuorten hevosten noviisiluokassa, ne ovat yhden päivän kenttäkisat, ja Socks osallistuu samoihin kolmipäiväisiin kisoihin Ivoryn kanssa, CCI**-luokkaan", Jamie muisteli ja suki kuivuvaa tukkaa taakse, "saa nähdä mitä siitä tulee. Olen laiminlyönyt koulutreenejä." Hän irvisti syyllisyydentuntoisesti.

Kayla nyökkäili ymmärryksen merkiksi.
"Hyvin sinä aina kuitenkin pärjäät vaikka näyttäisi kuinka huolestuttavalta", nainen lausui melkein syyttävään sävyyn, mutta liian rennosti ollakseen loukkaava.

Jamie väläytti hymyn, muttei voinut suhtautua kisoihin normaalilla, huolettomalla itsevarmuudella. Corinne oli katsomassa, hän oli hutiloinut kouluratsastukset pitkän aikaa eikä tiennyt, miten esimerkiksi kajahtanut Slippers pärjäisi. Corinne oli jo uhannut hankkivansa jonkun vastuullisemman ratsastajan hevosilleen.
"Haluatko vielä lautailla?"

"En, ellet sinä halua. Halkaisen vielä pääni tai jotain muuta vastaavaa. Vai osaisitko pelastaa minut siinä vaiheessa?" nainen hölisi Jamielle.

"Olen kieltämättä aika mahtava, mutta ehkä on parempi olla ottamatta sitä riskiä", mies myönsi ja yritti taputtaa Kaylan päälakea, "pidän päästäsi tällaisena."

Kayla hymyili ja kallisti päätään.
"Niinkö? Mitä haluaisit tehdä? Kiinnostaako vielä kuunnella minun hyviä juttujani?"

"En voisi koskaan kyllästyä sinuun", Jamie vakuutti virnistäen, "lähdetään suihkuun luokseni ja jatketaan siitä."

"Kuinka herkkää", Kayla naurahti ja jäi vahingossa katselemaan Jamieta liian pitkäksi aikaa. "Voin suostua, jos sinulla on vaaleanpunainen pyyhe", hän vitsaili.

"Voin ostaa sellaisen ihan sinua varten", Jamie tarjoutui ja vääntäytyi irvistäen jaloilleen ojentaen sitten kätensä auttaakseen Kaylankin ylös.

"Oletpa huomaavainen", nainen sanoi virnuillen. Hän tarttui Jamien käteen noustakseen ylös, vaikka olisi selvinnyt itsekin. Ja tiedä sitä, kuinka vammainen Jamie oli. Kayla katsahti miestä sen näköisenä kuin aikoisi kysellä tuon maastovammoista taas jotain, muttei avannut suutaan. "Mistä nämä laudat ovat peräisin?" hän kysyi sen sijaan viitaten rannassa lojuviin purjelautoihin.

"Lainasin ne kaverilta", hän sanoi kumartuen purkamaan osaansa pakkausta varten. Hän yritti huuhtoa nyt hiekkaista purjetta rantaan vyöryvissä aalloissa kastumatta itse.

Kayla nyökkäsi taas ja haroi kosteita hiuksiaan pois kasvoiltaan ennen kuin kävi toisen laudan kimppuun ja yritti purkaa sen sotkematta hiekattomina säilyneitä osia hiekkaan. Onneksi hajottaminen oli useimmiten helpompaa kuin kokoaminen.

Jamie pakkasi lautaa ja purjeen osia kassiin ja kantoi sen sitten jyrkän kallioisen polun juurelle.
"Tarvitseko apua?" hän kysyi ja katsoi rantaa syövää nousevettä.

Kayla yllättyi joka kerta saadessaan jonkin osan irti. Hän yritti muistella, miten osaset olivat kassissa olleet ja koetti sulloa ne sinne takaisin suunnilleen samalla tavalla, ja projekti lähestyi jo loppuaan.
"Tilanne hallinnassa. Ehkä", nainen vastasi taistellessaan keskittyneenä purjetta takaisin alkuperäiseen olomuotoonsa.

"Oletko valmis lähtemään? Ennen kuin nousuvesi pyyhkäisee sinut mennessään."

"Olen", Kayla vastasi huolettomasti sulloessaan viimeisiä osasia laukkuun. "Ei uiminen ihan niin mukavaa ole, että tässä enää viitsisi lähteä ulapalle ajelehtimaan", hän totesi saatuaan kaiken valmiiksi ja raahatessaan laukun jyrkänteen luokse, jota kautta pääsisi pois.

Jamie heitti kassin selkäänsä ja lähti kiipeämään polkua ylös ottaen välillä tukea käsillään. Sen kulkeminen hevosen kanssa oli aina aivan oma seikkailunsa, mutta päivä rannalla oli sen arvoista. Fairchildit kävivät rannalla hevostensa kanssa ainakin kerran kesässä.

Miten ihmeessä Kaylan oli tarkoitus päästä ylös kassin kanssa? Nainen katsoi Jamien kiipeilyä, muttei ihmetellyt asiaa ääneen. Tietenkään. Kyllä hän nyt sen verran pysyisi tolpillaan, että selviytyisi. Hän otti kassin paremmin haltuunsa ja ryhtyi kipuamaan polkua pitkin.
"Oliko purjelautailu niin hauskaa kuin muistelit?" Kayla kysyi.

"Hauskempaa. Viimeksi minulla ei ollut sinua mukanani", Jamie vastasi ja kapusi ylöspäin viidentoista metrin korkuisella jyrkänteellä kiemurtelevaa polkua.
"Mitä sinä pidit?"

Kayla mietti yhä, olivatko Jamien kommentit ulkoa opeteltuja vai ei, muttei viitsinyt kyseenalaistaa, tyytyi vain naurahtamaan.
"Oli hauskaa, vaikkei touhustani oikein mitään tullutkaan. En varmasti olisi ikinä keksinyt mitään tällaista", nainen vastasi.

"Mitä olisit keksinyt?" mies kysyi päästessään tuuliselle nurmelle jyrkänteen päällä ja ojensi kättään tarjoutuen vetämään Kaylan mukaansa.

"Tuskin mitään kovin jännittävää", nainen totesi ja tyytyi taas, tällä kertaa hieman helpottuneena, tukeutumaan Jamien tarjoamaan käteen noustessaan vihdoin jyrkänteen päälle. Hänestä tuntui kuin puhumiseen keskittyminen olisi heikentänyt tasapainoa hieman.
"Parempi jättää ideointi välillä niille, joilla on pähkähulluja ideoita", Kayla totesi ja pyrki taputtamaan Jamieta tuttavallisesti selkään lähtiessään astelemaan takaisin autolle.

"Kerro nyt", Jamie vetosi ja heitti kassin uudelleen selkäänsä tarpoessaan takaisin autoa kohti.

"Mistä keksimisestä me nyt puhumme?" Kayla kysyi.

"Mitä olisimme tehneet tänään, jos sinä olisit keksinyt ohjelman", Jamie toisti kärsivällisesti.

"Varmaankin istuneet jossain ihmettelemässä tai sitten... En ole ehtinyt keksiä mitään hurjaa sinun varallesi. Täytyy kehittää mielikuvitusta, jos haluan päästä luovuustasollesi", nainen totesi viattomasti hymyillen.

"Har har", mies vastasi kuivasti, "tai sitten mitä?"

"En tiedä. Ehkä vienyt sinut pinkkien lohikäärmeiden kokoontumisajoihin", nainen vastasi ja katsoi Jamieta salaperäisenä haluten kiusallaan selvittää, häiritsikö asia miestä todella.

Jamie kohotti kulmaansa.
"Mukiinmenevää. Sanotaan, että ne olisi loppuunmyyty. Mitä tekisimme sitten?"

Kayla yritti keksiä jotakin yhtä tajunnanräjäyttävää, mutta huomasi mielikuvituksensa olevan sen verran kieroutunut, että mieleen juolahteli vain harvinaisen mauttomia ehdotuksia, joita ei voinut vitsilläkään sanoa ääneen.
"Vihreiden lohikäärmeiden sitten? Ei elämässäni ole ollut muuta sisältöä kuin työt, ratsastus ja lenkkeily. Käyn ihmisten kanssa vain kahvilla tai syömässä tai muuten vain ulkona, olen tylsä", nainen naurahti. "Tai siis kerran pelasin frisbeegolfia ja se oli ihan kivaa, joten olisiko se kelvannut?"

"Miksi kahvilla käyminen tai ulkona oleminen olisi tylsää?" Jamie kysyi hämmentyneenä ja heitti kassin olaltaan helpottuneena, kun saavutti vihdoin tienposkessa lukitsemattomana nököttävän autonromun. Hän ryhtyi kaivelemaan köysiä takakontistaan voidakseen kiinnittää kassit auton katolle.

"Se on välillä, kun tarpeeksi kauan pyörii samoissa paikoissa", nainen vastasi hymähtäen ja laski kassin maahan. "Etkö pidä ovia lukossa?" hän kysyi, vaikkei olettanutkaan kenenkään täällä kuljeskelevan ja vievän autosta mitään viemisen arvoista.

"En aina muista. Haluaisitko sinä varastaa autoni?" mies kysyi hymyillen vinosti ja taputti vanhan kopperon kattoa saaden ruostetta varisemaan sen kyljessä.
"Jostain syystä minulle nalkutetaan uuden ostamisesta…" Hän ryhtyi sitomaan kasseja auton katolle.

"Varastanko heti? Et varmaan huomaisi mitään", Kayla lausahti. "En ymmärrä, miksi sinulle nalkutetaan. Loistokunnossahan se on", hän nauroi.

"Hyvin pelaa", mies nyökkäili ja hyppäsi tukemaan jalkansa auton kylkeen, kun veti köyttä kireäksi ja solmi sitä retkottavaan kattotelineeseen. Eivätköhän kassit pysyisi.
"Jatketaanpas sitten matkaa." Märkäpuku oli vielä paikoin märkä, mutta penkit tuskin voisivat enää laskea auton arvoa. Mies istahti ratin taakse ja tarjosi vesipulloa Kaylalle.

Kaylakaan ei vaivautunut vaihtamaan vaatteitaan turhaan tässä vaiheessa, vaan hän istahti pelkääjän paikalle. Hän otti Jamien tarjoaman vesipullon vastaan kiittäen.
"Näytän avaruusoliolta", nainen totesi viitaten äsken auton ikkunasta tarkemmin havaitsemaansa peilikuvaan. Kayla otti pari kulausta vettä ja tarjosi pulloa kysyvänä takaisin Jamielle, jos tuo vaikka tahtoisi sen takaisin.
"Kuinka pitkä matka tästä on?"

"Erittäin viehättävältä avaruusoliolta", Jamie korjasi vilpittömästi ja peruutti autolla vauhdikkaan puoliympyrän, jotta sai nokan menosuuntaan. Hän hörppäsi vettä auton huristaessa kapeaa, ruohottunutta hiekkatietä.
"Ehkä puoli tuntia minun luokseni, vai minne tarkoitit?"

"Oliko tuo kohteliaisuus?" Kayla kysyi melkein yhtä hämmentyneenä kuin Jamien aikaisemmasta merihirviö-kommentista.
"Juuri sitä tarkoitin", hän sanoi hieman jännittäen Jamien vauhdikasta peruutusta täällä korvessa. Törmäisivät vielä puuhun tai jotain vastaavaa.

"Haluatko sen olevan?" mies kysyi ja laittoi molemmat kädet rattiin suljettuaan vesipullon.

"Ei kai se ole minun haluamisesta kiinni?" nainen haastoi takaisin.

"Mitä jos on?"

"Miten se on mahdollista?"

Jamie hymyili salaperäisesti, mutta palautti sitten katseensa tuulilasiin; maisema vaihtui asfaltoituun maantiehen.

"Vastaa minulle", Kayla vaati naurahtaen irroittamatta katsettaan miehen sivuprofiilista.

"Haluatko, että saat kohteliaisuuksia minulta?" mies kysyi huvittunut hymy suupielessään.

"Kukapa ei?" Kayla tarjosi vastaukseksi.

"Onko tuo vastaus?"

"On se. Vai minkä olisit halunnut vastaukseksi?" Kayla kysyi kulmiaan kohottaen.

"Minkä sinä?"

Kayla katsahti Jamieta kysyvänä ja oli hetken hiljaa.
"Mitä ihmettä sinä nyt mahdat tarkoittaa?" hän kysyi naurahtaen.

Jamie vastasi hymyilemällä salaperäisesti ja luovimalla autoa lauantaipäiväisen Newcastlen liikenteessä.

Nainen naurahti kuivasti ja pyrki tönäisemään Jamieta olkavarteen.
"Älä ole noin ärsyttävän epäselvä", hän sanoi.

Mies kohotti kulmaansa merkitsevästi Kaylalle.

Kayla hymähti, pudisti päätään kuin toivottomalle tapaukselle ja kääntyi katsomaan edessä aukeavaa tietä.

"Onko sinulla toiveita siitä, mitä teemme loppupäivän?"

"Tiputanssin mestaruuskisojen finaalit kenties", Kayla oli ehdottavinaan vakavana. "Syömään, juomaan, keilaamaan, elokuvaa? Mikä sinua kiinnostaisi?"

"Kysyin sinulta", Jamie muistutti, "minä vein meidät lautailemaan, sinä saat valita seuraavan puuhan."

"Kysyit vain toiveita", nainen huomautti. "Keilaaminen kuulosti yllättävän hyvältä aivopierulta, joten pitäisikö sinne mennä jossain vaiheessa? Voisin rökittää sinut ihan täysin! Syödäkin varmaan täytyisi tänään."

"Keilaamaan? Hyvä on", Jamie kohotti yllättyneenä kulmiaan ja antoi pienen, yskähtelevän autonsa sukeltaa risteyksen läpi kadulleen ja vauhdikkaaseen taskuparkkiin joko tuurilla tai puhtaalla lahjakkuudella. Hän ja Emerson asuivat viehättävässä tiilitalossa ydinkeskustassa, ja miehen ruostetta hilseilevä auto pisti silmään kiiltävien, metalliväristen kulkupelien joukosta. Hän nousi autosta ja yritti ehtiä avaamaan oven ritarillisesti Kaylallekin; sitten tehdä samoin vanhan, teollisuushenkisen kerrostalon alaoven kanssa. Ikivanha hissi natisi ja rytisi kuin kuolemaisillaan.
"Minne haluaisit syömään? Vai haluaisitko tilata ruokaa?"

"Vai haluatko mielummin vaaleanpunaisten norsujen ryyppäjäisiin? Tunnuit pitävän satuhahmoista", Kayla höpisi samalla, kun yritti haroa yhä hieman kosteita hiuksiaan paremmin.
Hän virnuili Jamien ritarillisuudelle, joka soti kovasti naisen yli-itsenäistä pärjäävää asennetta vastaan, mutta antoi silti toisen availla ovet. Nainen otti vaatteensa auton takapenkiltä ja suuntasi Jamien kanssa kerrostalon rämisevään hissiin. Saattoi vain toivoa, että hissi kestäisi ylös asti ehjänä.
"Mennään johonkin, mihin ei ole pitkä matka. Katsotaan, mihin päädymme, ellet sitten halua kirjallista suunnitelmaa illan ohjelmasta", nainen vastasi hymyillen salaperäisenä. Hän ei ollut vaativa, eikä halunnut sellaista esittääkään.
"Onko Emerson kotona?" Kayla päätti kysäistä.

"Ei ole", Jamie vastasi ja mietti oliko se hyvä vai huono asia. Hän avasi naiselle liukuoven kaksikon miehekkään siistiin, korkeakattoiseen ja osin tiiliseinäiseen loftiin, jota oli sisustettu vahvoin värein ja yksinkertaisin kuosein, joista syvä punainen oli hallitsevin. Mies viittasi eleellä Kaylan tervetulleeksi, potkaisi kenkänsä laajan, avoimen tilan nurkassa olevaa naulakkoa kohti ja kulki sitten peremmälle. Oleskelutila koostui upottavasta sohvasta, sohvapöydän virkaa tekevästä puuarkusta ja komeasta kotiteatterista; edempänä keittiössä kiilteli rosteri, ja ruokapöydän virkaa toimittivat keittiösaarekkeen viereen asetetut baarijakkarat. Vasemmalla seinällä olivat ovet makuuhuoneisiin, ja tilan perällä avoin ovi paljasti tunnollisesti siivotun, pienehkön kylpyhuoneen.
"Ole kuin kotonasi. Haluaisitko ensimmäisen suihkun?" hän kysyi ja hillitsi halunsa vitsailla yhteisestä.

Kayla riisui kengät jaloistaan ja katseli ympärilleen asunnossa, jossa ei ollut ennen käynyt. Nainen ei tiennyt, mitä oli odottanut, mutta oli siitä huolimatta lievästi yllättynyt.
"Kivan näköinen asunto", hän kehui ja oli helpottunut Jamien tarjotessa hänelle ensimmäistä suihkuvuoroa.
Olo oli jokseenkin epämääräisen rähjäinen ja suolainen, ja merivesi oli tehnyt hiuksista tahmeat.
"Saisinko pyyhkeen?"

"Kiitos", Jamie vastasi, vaikka Kayla oli luultavasti vain kohtelias. Hän viihtyi avarassa tilassa ja piti tiiliseinistä, karheista pylväistä ja valtavista, vanhoista ikkunoista. Yhdessä Emersonin kanssa heillä oli myös varaa asua mukavasti: sijainti oli timattinen.
"Totta kai", mies harppoi eteisnurkkauksessa olevalle kaapistolle ja poimi sieltä miedosti pehmeän pesuaineen tuoksuisen, oranssiraidallisen pyyhkeen, jonka nakkasi Kaylalle ja nyökkäsi kohti kylpyhuonetta. Mikäli Kayla suuntasi suihkuun, Jamie tassutti asunnon ympäri keräten unohtuneet astiat ja vilkaisi varmuuden vuoksi makuuhuoneeseensa heittäen vaatteet kaappiin ja tarkastaen, ettei parisängyn dominoimassa, muuta asuntoa hieman viileämmässä huoneessa piileksinyt naisten alusvaatteita. Jostain syystä hän ei kuitenkaan osannut nähdä tämän päivän kulkevan kuten hänen treffinsä normaalisti sujuivat: ehkä siksi, että hän halusi nähdä Kaylan uudestaankin.

Kaylalla oli aavistuksen hölmö olo toisen asunnossa seisoskellessaan ja hän tosiaan tunsi olevansa kuin latteita kohteliaisuuksia lausuva robotti. Siitä oli aikaa, kun hän oli ollut jonkun luona kylässä, etenkään miehen luona. Viimeisimmän eronsa jälkeen hän eli vuoden verran kuin työnarkomaani ja vapaa-aikanaan hän harjoitteli ja kilpaili Pacon kanssa kuin heikkopäinen. Sen seurauksena suraavan vuoden hän vietti jalkapuolena, lähes täysin kykenemättömänä tekemään mitään, joten ihmissuhteet olivat perhesuhteita ja muutamaa kaverisuhdetta lukuun ottamatta jääneet vähiin.
Kayla kiitti hymyillen saatuaan pyyhkeen ja suuntasi kylpyhuoneeseen, johon Jamie oli nyökkäämällä hänet ohjeistanut. Vihdoin hän sai huuhdeltua suolat viemäristä alas ja melko pikaisen suihkun jälkeen vaihdettua omat vaatteensa takaisin päälleen. Olo oli heti huomattavasti raikkaampi. Nainen kuivaili vielä pitkiä hiuksiaan ja avasi kylpyhuoneen oven.
"Mihin laitan tämän kuivumaan?" Kayla kysyi lainapyyhkeestään.

"Minä voin laittaa sen", Jamie tarjosi nousten sohvalta ja harppoen lähemmäs. Hän yritti heilauttaa pyyhkeen makuuhuoneensa oven päälle kuivumaan ja viittasi sitten sohvaa ja keittiötä kohti.
"Ota mitä haluat ja ole kuin kotonasi, kaukosäädin on pöydällä", mies selosti ja nappasi oman pyyhkeensä.

Kayla antoi pyyhkeen Jamien huolehdittavaksi ja kuin kiitokseksi yritti koskettaa tuon käsivartta ohi mennessään.
"Enköhän pärjää sen aikaa", nainen totesi ja päätti asettua jo hieman kotoisammin sohvalle tutkimaan, mitä televisiosta mahtoi tulla.

Jamie kävi pikaisessa suihkussa ja väläytti Kaylalle anteeksipyytävän hymyn vieraansa hylkäämisestä, ja katosi sitten makuuhuoneeseensa pyyhe vyötäisillään ja tummanruskea, märkä tukka taakse sukaistuna. Hän liittyi seuraan kymmenen minuuttia myöhemmin vedettyään tummat farkut ja valkoisen, istuvan t-paidan päälleen; mies rojahti sohvalle naisen viereen.
"Toivottavasti et pitkästynyt. Alkaako olla nälkä?"

Kayla käänsi katseensa pois televisiosta ensimmäistä kertaa, kun Jamie tuli suihkusta. Tietämättä mihin silmänsä laittaisi nainen vain hymyili tuolle hieman hämillään ja oli keskittyvinään taas turhaan ohjelmaan, jota oli unohtunut tuijottelemaan ajatuksissaan. Hän koukisti jalkansa sohvalle ja kietoi käsivarret polviensa ympärille.
Hetken kuluttua Jamie ilmestyi hänen viereensä pukeutuneena ja Kayla uskalsi vihdoin katsoa häntä kunnolla. Pitikö tuon näyttää niin vetävältä?
"Entä jos pitkästyin?" nainen kysyi kulmiaan kohottaen ja virnisti päälle. "Hieman alkaa olla nälkä. Entä sinulla?"

"Sitten minun pitää korvata se sinulle", mies vastasi lammasmaisesti hymyillen ja hillitsi halunsa työntää naisen hiuksia korvan taakse. Hän ei tiennyt, miten tämä reagoisi eleisiin, joiden voisi tulkita ylittävän kaverillisen rajan eikä halunnut torpedoida hyviä välejä.
"Minun on aina nälkä", hän jatkoi, "halusitko etsiä jonkin kivan ravintolan?"

"Miten ajattelit korvata?" nainen kysyi kiusoitellen.
Kayla halaili yhä ihonmyötäisten farkkujen verhoamia koukistettuja polviaan ja vielä aavistuksen kosteat hiukset roikkuivat huolettomalla sivujakauksella, kun hän katseli Jamieta pieni hymy huulillaan.
"Toki. Menemmekö etsimään?"

"Kerro sinä minulle", Jamie lupasi ja nousi ylös ojentaen kätensä Kaylallekin, "mennään ihmeessä. Onko jotakin, mistä erityisesti pidät?"

Kayla kohotti vain kulmaansa salaperäisenä kehotukselle korvaustoiveen esittämisestä ja tarttui miehen käteen noustessaan ylös sohvalta.
"Ei mitään kovin erikoista. Tavallista ruokaa, josta lähtee nälkä. Ehkä pastaa tai jotain", hän vastasi virnuillen omalle nirsoudelleen.
Ennen kenkien pukemista Kayla nouti hiusharjansa, jonka veti muutaman kerran hiuksistaan läpi saaden ne asettumaan hieman järkevämpään malliin.
"Mitä sinun tekisi mieli syödä?"

Jamie vilkaisi naista merkityksellisesti kulmansa alta. Näyttikö hän mieheltä, joka nirsoili nälkäänsä?
"Pasta kuulostaa hyvältä. Tässä on parin korttelin päässä suloinen italialainen ravintola", hän infosi ja avasi naiselle oven.
"Mikä on lempiruokasi?"

"Loistavaa", Kayla vahvisti, kun Jamie ilmoitti italialaisen ravintolan olevan lähistöllä.
Hän astui ulos ovesta ja suuntasi taas arveluttavasti rymisevälle hissille.
"Riippuu ihan päivästä. Pidän salaateista ja erityisesti kreikkalaisesta, mutta jos on oikeasti nälkä niin haluan jotain muuta. Ehkä jokin pasta, mutta toisaalta melkein kaikki, missä on kanaa on hyvää", Kayla selosti heidän poistuessaan talosta. "Tiedän, olen epäselvä", hän virnisti pahoitellen.
"Kuinka aikainen herätys sinulla on huomenna?"

Jamie kuunteli kiinnostuneena ja hissin jysähtäessä pohjakerrokseen, puski oven auki ja johdatti Kaylaa sitten katua pitkin vasemmalle kohti mainitsemaansa ravintolaa. Hän kohautti olkiaan naisen tiedustellessa hänen herätystään.
"Ei paha. Menen iltapäivällä ratsastamaan", hän vastasi: hän osallistuisi Socksilla ja Slippersillä Corinnen valmennuksiin, ja kouluttaisi Chovea esteillä illasta.
"Entä sinulla?"

Kayla seurasi Jamieta tuon vierellä kohti heidän määränpäätään, ihmetellen outoa halua hakeutua lähemmäs miestä. Mikä häntä vaivasi?
"Onko pitkäkin tallipäivä luvassa?" nainen jutusteli. "Minulla on vapaapäivä, joten herään sitten kun jaksan. Paco kaipailee liikuntaa kuitenkin johonkin kellonaikaan."
Jos hän olisi oikein mukavuudenhaluinen, käyttäisi hän saamansa vapaaehtoisen koiravahdin palveluksia hyödyksi huomiseen asti ja nukkuisi kerrankin pitkään ilman aamu seitsemältä lenkille tahtovaa karvaturria herättämässä. Ehkä hän pääsisi tallillekin ilman Beataa. Täysi vapaus yli-innokkaan koiran komentamisesta. Houkutteleva ajatus.

Mies kohautti olkiaan ja hipaisi käsivarrellaan Kaylan kättä.
"Ei erityisen, kaksi valmennusta ja Choven hypyyttäminen", hän kuvaili ja hymyili, "kuulostaa rentouttavalta. Et ole ilmoittautunut Corinnen estevalmennukseen?"

Kayla nyökkäili Jamielle. Kolmen hevosen liikuttaminen samana päivänä oli naisen mittapuulla melko paljon, mutta kaiketi Jamie oli tottunut siihen.
"Se olisi varmasti hyödyksi, mutta en ole ilmoittautunut", Kayla vastasi.
Hän ei oikein tiennyt miten suhtautua Corinneen. Toisaalta nainen oli pelottava, mutta toisaalta tämän tyyli ei ruokkinut Kaylan vainoharhaisuutta perättömien kehujen suhteen, sillä Corinne ei kehunut ketään ilman hyvää syytä.
"Käyn luvattoman vähän valmennuksissa nykyään."

"Se on hauskaa", Jamie hymyili vinosti. Corinne ruoski häntä armotta, näki jokaisen virheen eikä päästänyt niitä sormiensa välistä, joten mies oli hikinen, lopenuupunut ja tunsi olonsa arvottomaksi jokaisen valmennuksen jälkeen, mutta minkäs teit. Hän ratsasti naisen hevosia.
"Ah, tässähän se", hän osoitti huomaamatonta, pientä ravintolaa, joka sisälle astuttaessa paljastui varsin kodikkaaksi ja lämpimäksi. Vanhemmanpuoleinen mies ravintolan tiskin takana tervehti Jamieta nimeltä ja viittasi heitä valitsemaan haluamansa pöydän.

Ravintola oli viihtyisä ja rauhallinen ja ilmassa leijaili kevyt ruoan tuoksu. Kaikkein vähiten Kayla olisi nyt kaivannutkaan korvia huumaavaa meteliä ja jaloissa ryntäileviä lapsia, joten tämä oli ollut loistava valinta. Hän nyökkäsi kysyvänä kohti rauhalliseeen paikkaan sijoitettua kahden hengen pöytää seinustalla, ja mikäli pöytävalinta kelpasi myös Jamielle, suuntasi nainen ottamaan paikan sen äärestä.

Se kelpasi. Jamie istahti alas, ojensi menun Kaylalle ja syventyi tutkimaan toista.
"Näyttääkö jokin hyvältä? Ja mitä haluaisit juoda?" hän kysyi, kun heitä tervehtinyt ravintoloitsija tuli hakemaan tilauksia. Paikalla oli heidän lisäkseen vain vanhempi pariskunta ja yksinäinen lounastaja.

Kayla otti ruokalistan vastaan ja selaili sitä kiinnostuneena. Hän unohtui hetkeksi tutkimaan pizzasivua, mutta ohitti sen siitä huolimatta, että pizzatkin vaikuttivat tavallista herkullisemmilta.
"Kaikki näyttää niin hyvältä. Taidan ottaa tuon kanapastan", Kayla sai päätöksensä tehtyä ja viittasi sanoillaan kermakastikkeella ja kanasuikaleilla höystettyyn pastaan. "Voisin juoda lasin valkoviiniä ja ihan vettä, kiitos", hän ilmoitti juomatoiveensa ja hymyili ravintoloitsijalle.

"Minulle samaa", Jamie vastasi juomatilaukseen väläyttäen hymyn Kaylalle, "ja yllätä minut päivän pizzalla." Seikkailunhaluinen mies oli niittänyt mainetta paikallisissa ravintoloissa suostumalla syömään melkein mitä tahansa. He saivat juomansa ja jäivät kaksin odottamaan ruokiaan.
"Jännittääkö Brysseliin lähtö?"

Kayla ei yllättynyt Jamien ruokavalinnasta ja hän virnisti miehelle hyväntahtoisesti.
"Hieman, mutta eiköhän sieltä selvitä elävänä takaisin. Kilparadat tuntuvat vieläkin niin kaukaiselta ajatukselta", hän vastasi pyöritellen samalla viinilasia pehmeillä sormillaan. "Entä sinua?"

Jamie hymyili puolittain.
"Noh, lähinnä toivon, ettei Corinne päätä korvata minua niiden jälkeen. Kouluratsastus ei ole ominta alaani", mies huokasi ironisesti ja hörppäsi lasistaan, "olen varma, että sinä ja Paco pärjäätte loistavasti."

"Ei varmasti päätä", Kayla hymähti ja katsoi miestä hetken tiiviisti hivenen oudoksuva katse vihreissä silmissään. Epävarmuus ei pukenut Jamieta ollenkaan.
"Luotan Pacoon, ja sekin luottaa itseensä", nainen totesi huvittuneeseen sävyyn ja maistoi viiniään.
Ori ei varmasti olisi keksinyt ainuttakaan syytä sille, miksi se ei osallistuisi vaikka neljään 160:n luokkaan saman päivän aikana. Kayla keksi tuhat syytä sille, miksi ei halunnut minkään luokan kilparadalle.
"Kieltämättä se on hyvä juttu, ettei meidän tarvitsekaan osata kouluratsastusta. Siitä tulisi kilpailujen komediaosuus."

"Tuskin", mies vastasi ja otti toisen kulauksen lasistaan. Hän väläytti kiitollisen hymyn heidän tarjoilijalleen, joka saapui ruokien kanssa. Jamie kumartui tutkimaan pizzaansa, jossa näytti olevan ainakin pepperonia, rucolaa ja persikkaa.

Kayla kiitti tarjoilijaa ja loi nopean katseen Jamien pizzaan. Ei se ainakaan päällepäin näyttänyt turhan erikoiselta.
"Maistuuko?" hän kysyi ja kajosi omaan annokseensa nälkäisenä.

"Mmm, erinomaista. Haluatko maistaa?" Jamie kiitteli rintaansa röyhistävää miestä, leikkeli höyryävästä pizzasta miehekkäitä paloja ja tarjosi sellaista Kaylalle, "miltä omasi maistuu?"

"Jos annat ihan pienen palan", Kayla naurahti. Hänen omakin annoksensa näytti sen kokoiselta, että siitä olisi riittänyt hänelle kahdeksi päiväksi ruokaa. Nainen kun sai vatsansa täyteen hyvin pienellä ruokamäärällä.
"Tämä on tosi hyvää", hän kehui vielä hieman turhan kuumaa ruokaansa vilpittömästi.

"No hyvä", Jamie vastasi ja työnsi lautastaan lähemmäs, jotta Kayla saisi ottaa sen kokoisen palan kuin halusi, "toivottavasti jää tilaa jälkiruoalle."

Mielenkiinnon vuoksi Kayla otti itselleen pienen palan Jamien lautaselta. Persikkaa sisältävää pizzaa ei koskaan maistaneelle naiselle maku oli positiivinen yllätys ja hän nyökkäsi hyväksyvästi.
"Oletko useinkin käynyt tässä ravintolassa, kun sinut ihan tunnetaan näköjään täällä?" Kayla kysyi.

"Melko usein", mies vahvisti saatuaan suunsa tyhjäksi. Puolet pizzasta oli hävinnyt kuin itsestään.
"Onko sinulla lempiravintolaa?"

"Ei oikeastaan, sillä käyn tosi vähän ulkona syömässä", Kayla myönsi yrittäen säilyttää edes jonkun järkevyyden syömistahdissaan, vaikka kova nälkä olikin.
Nainen pyyhkäisi hiuksia pois kasvoiltaan ja hänen kätensä osui kipeään kohtaan poskessa, jonka oli kolauttanut lautaansa aikaisemmin tänään.
"Eihän tähän ole tullut mitään mustelmaa?" hän kysyi osoittaen poskeaan.

Jamie kumartui lähemmäs niin, että melkein painoi paitansa pizzaan. Hän tarkasteli naisen kasvoja aikansa katse vaeltaen ja yritti hipaista peukalollaan kevyesti osoitettua kohtaa.
"Ei vielä. Onko se kovin kipeä?"

Kayla keskeytti syömisensä, kun Jamie tarkasteli hänen poskeaan, yrittäen olla häkeltymättä tuon tummanruskeista silmistä. Hitto. Hän käänsi katseensa pöytään siksi aikaa, että mies sai analyysinsa tehtyä.
"No hyvä", Kayla vastasi helpottuneena siitä, ettei hänen siis tarvinnut kuljeskella ympäriinsä turpaansa saaneen näköisenä ja nosti katseensa.
"Ei se onneksi..." nainen pidätti puolivahingossa hengitystään, kun Jamie hipaisi kolhittua kohtaa. Kevytkin kosketus tuntui hieman ikävältä. "No ehkä vähän, mutta ei se mitään. Oli ainakin hauskaa", hän totesi hymyillen. "Mistä keksit idean purjelautailusta?"

"Merelle luvattiin vahvaa tuulta", Jamie vastasi vetäen kätensä anteeksipyytävästi takaisin, kun näytti satuttaneen kasvonsa kolhinutta naista, "se tuntui sopivalta tilaisuudelta kokeilla sitä uudelleen. Mitä pidit?"

Kayla hymyili ja pudisti vähättelevästi päätään, kun Jamie veti kätensä pois. Ei poski niin kipeä ollut, tai sitten miehen huomionosoitus vain turrutti sen.
"Oliko niin hauskaa kuin muistelit?" nainen kysyi ruokailunsa lomasta. "Pidin kyllä, vaikkei kompurointiani ehkä voinutkaan purjelautailuksi kutsua."

"Kompurointisi oli tavattoman viihdyttävää", mies totesi ja haukkasi pizzaa, "se on hauska harrastus. Seuraavaksi voisin kokeilla samaa leijan kanssa; sen kanssa voisi kokea kunnon adrenaliinipiikkejä… Onko sinulla suositella muita mielenkiintoisia lajeja?"

Nainen kohotti kulmiaan Jamien kommentille. Hän ei edes halunnut tietää, miltä oli näyttänyt huojuvan lautansa päällä. Varmasti tasapainottomalta tikku-ukolta.
"Olet varmaan kokeillut kaikkea mitä minäkin. Olen ihan toivoton pelkuri", Kayla myönsi hieman nolona. "Onko jotain, mitä et ole kokeillut mutta haluaisit? Muuta kuin leijan kanssa lautailua?"

"Vaikka mitä. En ole hypännyt vielä yksin laskuvarjolla enkä vuorikiipeillyt enkä hypännyt benjihyppyä enkä hypännyt helikopterista suksilla", Jamie pohti hävittäen samalla tehokkaasti pizzaansa, "onko jotain, mitä sinä haluaisit kokeilla?"

"Ihanko totta? Vaikutat siltä, että olisit ehtinyt kokeilla jo kaikkea mitä tässä maailmassa on mahdollista kokeilla", Kayla lausui mietteensä ääneen paloitellessaan tomaattisiivua sen kokoiseksi, että se mahtuisi suuhun.
Hän nosti katseensa lautasestaan kuullessaan Jamien kysymyksen.
"Jos saisin kerättyä rohkeutta tarpeeksi niin haluaisin käydä sukeltamassa. Tai delfiinien kanssa uiminen jossakin päin maailmaa olisi hauskaa, jos sen voisi tehdä meressä eikä missään ahtaassa altaassa", hän vastasi olkiaan kohauttaen ja hymyili. Puolikas lasi viiniä oli ilmeisesti saanut hänet kykeneväksi vastaamaan kysymyksiin muutakin kuin epämääräisiä vastakysymyksiä.
"En vain saa ikinä aikaiseksi tehdä mitään. Olen aina töissä tai tallilla."

"Nuo kannattaa ehdottomasti kokea", mies vakuutti, "voin suositella Kaakkois-Aasiaa tai Oseaniaa. Niinkö? Ehkä minun pitää viedä sinua ulos useammin."

"Pidetään mielessä", Kayla sanoi Jamien suosittelut kuunneltuaan. Todennäköisesti hänen seuraava lomansa olisi vasta sitten, kun hän seuraavan kerran olisi niin kipeä, ettei kykenisi työskentelemään, mutta saihan asioista kai haaveilla. Kayla tunsi jo täyttyvänsä annoksestaan, vaikkei ollut vielä saanut sitä täysin tuhottua.
"Ehkä sinun täytyy. Tarvitsen jonkun, jota syyttää tekemättä jäävistä töistä ja Pacon laiminlyömisestä", hän vitsaili. "Onhan seurakin ihan mukavaa."

"Ihan mukavaa? Olen imarreltu", Jamie kohotti kulmiaan, "pitäisikö meidän etsiä Tiputanssin mestaruuskisoja Englannista?"

"No, jos jätetään se 'ihan' pois sieltä välistä sitten", Kayla sanoi virnistäen. "Mistäs aloitamme etsinnät?"

"Kuinka kauas suostut lähtemään?" mies virnisti takaisin.

"Mitä vain tärkeän asian vuoksi", Kayla hymähti silmiään leikkisästi pyöräyttäen. "Mihin asti ajattelit? Parin korttelin päähän?"

Jamie pyöräytti silmiään takaisin.
"Tuskin sellaista herkkua Newcastlessa järjestetään."

"Järjestä sinä."

"Olisimme voineet hilpaista vaikka Edinburghiin tai Lontooseen", mies kohautti olkiaan velmusti hymyillen.

"Kuulostaa hyvältä", nainen sanoi hymyillen huvittuneena. "Petytkö, jos et löydä tiputanssin mestaruuskisoja?"

"Totta kai. Oletko oikeasti valmis lähtemään?" mies vastasi teatraalisella vakaumuksella ja kohotti sitten kulmaansa.

Kayla ei tiennyt kuinka tosissaan Jamie oli suunnitelmansa kanssa ja katsoi tuota päätään kallistaen ennen kuin hörppäsi tyhjenevästä viinilasistaan.
"Pitääkö olla?"

"Tuo on kai kieltävä vastaus", Jamie huokasi ja viimeisteli pizzanloppunsa, "noh, keksitään jotain muuta."

Kayla virnisti viattomasti.
"Ei se ollut. Etkö ole oppinut, että vastaan kysymyksillä kysymyksiin?"

"Ajattelin kouluttaa sinua pois siitä."

"Miten ajattelit sen tehdä?" nainen kysyi yrittäen selvittää pasta-annostaan loppuun, vaikkei toisaalta ollutkaan aikeissa onnistua tyhjentämään koko lautasta.

Jamie vastasi viattomalla hymyllä.
"Mitä haluaisit jälkiruoaksi?"

"Mitä itse?" nainen tarjosi tarkoituksella kysymystä kuin haasteen heittäen.

"Ehkä banana splitin tai juustokakkua tai miksei aidon, amerikkalaisen pirtelön tai muhkean palan suklaakakkua…"

"Ota kaikki?"
Kayla ei kuitenkaan jättänyt mainittavaa osaa ruoastaan syömättä, ehkä pari haarukallista. Hän tyhjensi viinilasinsa ja ryhtyi harkitsemaan mahdollista jälkiruokaa. Onneksi tällainen ahmiminen ei ollut tapana.
"Pitäisiköhän sitä jaksaa ottaa vaikka ihan pallo jäätelöä", hän mietti.

"En jaksaisi kaikkea - eikä kaikkea saa täältä. Jos sinulle maistuisi jäätelö, voisimme mennä Utterly Iceen."

"Mennään ihmeessä", Kayla myöntyi. "Olemmeko valmiita?"

"Kyllä vain", Jamie vakuutti tyhjentäen oman viinilasinsa ja nousi pöydästä. Hän yritti koskettaa naisen olkaa kuin kehoituksena istua rauhassa paikallaan, kun hän harppoi tiskinsä takana touhuavan miehen luo maksamaan laskun.

Maaliskuun loppupuoli 2015

Suoritettuaan kahden hevosen viikoittaiset kuntoutukset ja selviydyttyään kunnialla estevalmennuksesta Pacon kanssa Kayla oli ajanut kotiin siistiytymään ja järjestämään asuntoaan kelvolliseen kuntoon sovittuaan viettävänsä lauantai-iltaa Jamien kanssa. Nainen ei muistanut, milloin viimeeksi olisi kutsunut miesseuraa luokseen, joten tilanne tuntui omituiselta. Hän kuivasi tuuheat hiuksensa, sipaisi ripsiinsä ohuen kerroksen ripsiväriä ja valitsi ylleen mukavat, mutta hyvin istuvat farkut sekä harmaan topin, jonka jälkeen kaappasi sinisilmäisen Beatan puolittain syliinsä ja asettui pörröisen koiran kanssa olohuoneen valkoiselle kangassohvalle odottelemaan vieraansa saapumista.

Jamie tasapainotti huolellisesti kasattua kaaosta toisella käsivarrellaan, kun kurotti koputtamaan naisen ovelle. Hän harvoin tunsi oloaan epävarmaksi, vaikka tekisi yliampuvan näyttävää, romanttista elettä puoli kaupunkia sisältävän musikaalin muodossa, mutta nyt hän koki olonsa jokseenkin hölmöksi vilkaistessaan sormestaan roikkuvaa, sellofaaniin suojattua, punaista ruusua. Hän harkitsi nakkaavansa sen naapurin pihamaalle, muttei saanut narua irti hauskuuden tornia tasapainottavan käden keskisormesta. Aurinkoisen oransseihin farkuihin ja laivastonsiniseen neuleeseen sonnustautunut mies oli pinonnut kahden höyryävän kuuman pizzalaatikon päälle kolme DVD-koteloa, kaksi puolentoista litran cocacolapulloa sekä ämpärin kokoisen pussin huolella valikoituja irtokarkkeja. Hänen teki mieli juhlia, sillä hän oli vihdoin valmistunut yliopistosta ja saanut vanhempiensa tahtoman, kertakaikkisen turhan valtiotieteiden maisteritutkinnon. Nyt hän voisi keskittyä kokopäiväisesti kilparatsastukseen ja ryhtyisi ensiviikolla koeratsastamaan esteratsuja, joilla kilpailisi Socksin ja Slippersin ohella.

Vaikka Kayla tiesi Jamien pian saapuvan, hieman hermostuneena hän säpsähti ovelta kuulunutta koputusta. Koira hänen sylissään valpastui välittömästi ja haukahtaen jolkotteli etuovelle. Nainen nousi jaloilleen ja asteli harmaan mattapintaisen laattalattian poikki eteiseen häätämään ovenrakoon pyrkivän koiran takaisin olohuoneeseen. Kun Kayla avasi oven ja näki Jamien ruokatornin ja ruusun kanssa nousi lähes lapsekas hymy hänen kasvoilleen.
"Hei, ihana nähdä", hän tervehti iloisesti ja nyökkäsi Jamien astumaan peremmälle, jonka jälkeen sulkisi oven tuon perässä. "Miten menee?"

Hieman hämillisenä hymyilevä Jamie ujuttautui sisälle Kaylan ohi tasapainotellen huojahtelevia tuomisia käsivarrellaan. Hän antoi itselleen henkisen potkun siitä helpotuksen aallosta, mikä naisen tervehdyksestä nousi - mistä lähtien hän hermoili siitä, oliko häntä ihana nähdä vai ei?
"Hei", hän vastasi ja pujotti ruusun irti keskisormestaan yrittäen olla näyttämättä kyseistä sormimerkkiä Kaylalle.
"Tässähän se. Päivä parantuu koko ajan. Toin muutaman loistavan leffan", mies jatkoi ojentaen samalla tuomansa kukan naiselle ja tuki sitten vapautuvalla kädellä herkkutornia.
"Mitä sinulle kuuluu?" hän kysyi keskittyen katsomaan seuralaistaan silmiin nyt, kun se ei enää hermostuttanut häntä samoin kuin höperön kukan kanssa.

Kayla otti ruusun vastaan surkeasti vaikuttuneisuuden sekaista hämmennystään peitellen. Hän ei ollut tottunut saamaan juuri minkäänlaista positiivista huomiota miehiltä, joten nainen tunsi olonsa hölmöksi siinä ruusu kädessä seisoskellessaan. Oltuaan muutaman sekunnin liian kauan hiljaa hän yritti ryhdistäytyä henkisesti ja otti tukevamman otteen narusta, peläten pudottavansa kukan lattialle.
"Kiitos, se on nätti", hän sanoi tarkoitettua hennommalla äänellä ja selvensi kurkkuaan hiukan. "Upeaa. Luotan leffamakuusi", hän heläytti kenties aavistuksen vapautuneemmin ja tarjoutui ottamaan cocacolapullot helpottaakseen miehen tasapainoilua. Jamien katse poltteli, joten Kayla hymyili miehelle ja suuntasi laskemaan pullot olohuoneen yhteydessä olevan avokeittiön pöydälle.
"Hyvää. Sekä oma että muiden hevoset käyttäytyivät hyvin ja valmennus meni hienosti, joten ei valittamista", hän vastasi ja virnistäen vaihtoi puheenaihetta: "Mitä pizzaa toit?"

Mies seurasi Kaylaa peremmälle ja katseli uteliaana ympärilleen. Siitä oli hetki, kun hän oli käynyt naisystävän, siis naispuolisen ystävän, kotona. Yleensä hän tapasi deittinsä ulkona ja päätti illan näiden kanssa loftillaan, ja silloin kun ei, muisti hämärästi lähinnä näiden makuuhuoneen.
"Pepperonin ja kanan ananaksella. Toivottavasti ne maistuvat?" Jamie kysyi yrittäen muistella, oliko Kayla julistanut joskus olevansa kasvissyöjä tai vegaani tai… Kalaani tai jokin. Hän laski pizzat, karkit ja elokuvat pöydälle limsapullojen viereen ja kyykistyi lattiatasoon houkutellen koiraa tervehtimään.
"Onpa täällä tyylikästä", hän kehui, "merihirviöillä taitaa olla hyvä maku."

"Maistuvat oikein hyvin", Kayla vastasi reippaasti ja nousi ketterästi tuolin päälle etsimään ruusulle maljakkoa, joita pölyttyi kaksi kappaletta astiakaapin ylähyllyllä.
Hän pyyhkäisi kapean maljakon mustalta pinnalta pahimmat pölyt pois ja lorautti sinne vettä loikattuaan alas tuolilta. Hän avasi paketin, leikkasi ruusun varteen uuden imupinnan ja asetti kukan maljakkoon tuntien itsensä neroksi. Tavallisesti hän sai kukan kuin kukan kuolemaan hetkessä, mutta ehkä tuo kasvi säilyisi edes pari päivää. Nainen katsoi hymyillen Jamieta ja koiraa, joka pyöri nyt häntä villisti heiluen miehen edessä tietämättä miten päin asettua ja pinkaisi lopulta hakemaan Jamielle kulahtaneen silmättömän ja nenättömän pehmolelunsa, joka oli joskus esittänyt nallea.
"Kiitos", Kayla vastasi oletettavasti kohteliaisuudesta lausuttuun kehuun ja naurahti vanhalle merihirviövitsille. "Merihirviö viihtyy kohtalaisesti ainakin itse silloin kun sattuu täällä käymään."
Hän otti kaapista kaksi lautasta sekä korkeat lasit ja asetti ne pizzalaatikoiden viereen.
"Syödäänkö samalla kun katsotaan leffaa vai haluatko syödä ensin ja katsoa vasta sitten?" Kayla kysyi.

Jamie keskittyi tervehtimään koiraa sielunveljeyttä muistuttavalla innolla pörröttäen koiran pehmoista kaulaturkkia ja ihastellen vaikuttuneena sen nallea. Hän vilkaisi olkansa yli melkein ihmisseuralaisensa unohtaneena, hymyili lammasmaisesti poikamainen pilke silmäkulmassaan ja suoristautui arvokkaasti vielä koiraa hellästi taputtaen.
"Samalla, jos se vain sinulle sopii?" hän varmisti ja astui pöydän viereen esittelemään tuomansa elokuvat.
"Toin Little Miss Sunshinen, Ruby Sparksin ja About A Boyn, oletko nähnyt ne?"

"Sopii", Kayla ilmoitti ja kääntyi Jamien puoleen, kun toinen saapui esittelemään tuomisiaan. Hänen katseensa eksyi hetkeksi miehen kasvoihin, vaikka hän yritti keskittyä elokuviin, joista oli puhe.
"Olen joskus nähnyt Little Miss Sunshinen, muuten täytyy myöntää että olen aika pahasti laiminlyönyt elokuvien katselua", hän sanoi huvittunut hymy huulillaan ja siirtyi laittamaan toisen cocacolapulloista jääkaappiin väistäen koiraa, joka yhä tepsutti Jamien ympärillä nalle suussaan.
"Olenpa surkea emäntä. Olisitko halunnut että esittelen asunnon? Ei tämä kovin suuri ole, mutta..."

"Hyvä niin", mies vastasi puolittain hymyillen ja vilkaisi arvioiden kahta muuta tuomaansa elokuvaa. Kayla saisi valita sen, kumpi kuulosti kiinnostavammalta. Hän naurahti hiuksiaan sukaisten, kun nainen moitti emännöintiään.
"Esittele toki", hän myöntyi ja taputteli touhukasta koiraa, "onko tällä einarilla nimeä?"

"Sen einarin nimi on Beata, mutta kutsun sitä yleensä paremmin luonnetta kuvaavilla nimityksillä", Kayla sanoi ja kielsi koiraa ohimennen kurkottelemasta pizzoja pöydältä.
"Ehkä huomasit, että tässä on keittiö ja tuossa olohuone", hän esitteli tilan, jossa he olivat ja avasi oven aidatulle takapihalle päästääkseen koiran loikkimaan terassin poikki pihan perälle säännölliselle tutkimusmatkalleen. Sen jälkeen nainen teki esittelykierroksen asunnossaan näyttäen sateen kasteleman terassin lisäksi makuuhuoneen ja kylpyhuoneen, jotka tavallisesti jäivät ovien taakse piiloon.
"En ehtinyt tekemään suurta siivousta tänään, mutta koita kestää", Kayla selitteli siistin asuntonsa muka epäsiistiä olemusta.

Jamie seurasi esittelijää ja näytti jokaisen uuden tilan kohdalla sopivan vaikuttuneelta nyökkäillen.
"Koitan kestää", hän vastasi skeptisesti kulma koholla, kun nainen pahoitteli asuntonsa kuvitteellista sotkua. Hän ei ollut innokas siivoaja ja mieluiten palkkasi ammattilaisen, kun siihen oli varaa ja tarvetta.
"Onko sinulla suunnitelmia tälle illalle? Muita kuin minun viihdyttämiseni."

Kayla vilkaisi Jamien suuntaan napsauttaessaan television päälle.
"Muita kuin sinun viihdyttämisesi? Ei kai", hän vastasi hieman hämillään. "Tavallisesti varmaan pyörittelisin työasioita koko illan, joten hyvä että tulit... viihdytettäväksi tai viihdyttämään minua."
Nainen hymyili ja hipaisi ohimennen Jamien käsivartta suunnaten takaisin keittiöön etsiskelemään pizzaleikkuria, jolla saisi hieman huolimattomasti paloitellut pizzat osiin.
"Aloitetaanko illan ohjelma?"

"Luulin, ettet koskaan kysyisi", Jamie vastasi dramaattisesti huokaisten ja nosti kaksi vielä näkemätöntä elokuvaa naisen näkökenttään.
"Hyväntahtoista komediaa Hugh Grantilla vai koomista, riipivää romantiikkaa Paul Danolla?" hän kysyi punniten About A Boyta ja Ruby Sparksia käsissään.

"Hyvää kannattaa odottaa", Kayla totesi salaperäisesti, avasi pizzalaatikot ja leikkeli pizzat neljään osaan.
Vääntäessään itsepäistä cocacolapullon korkkia auki hän mietti Jamien ehdotuksia osaamatta ennustaa kummastakaan elokuvasta yhtään mitään.
"Hyväntahtoista komediaa?" hän tarjosi kulmaansa kohottaen ja kaatoi tummaa kuplivaa juomaa kahteen lasiin. "Herra on hyvä ja ottaa haluamaansa pizzaa", nainen viittoili lautasten ja pizzalaatikoiden suuntaan.

"Hyvä on", Jamie vastasi vain aavistuksen velmusti hymyillen, koppasi molemmista pizzalaatikoista palan lautaselle, haukkasi päällimmäisestä ja suuntasi About A Boyn kanssa kohti naisen elektroniikkaa toivoen löytävänsä keinon saada Nick Hornbyn romaaniin perustuva, älykäs komedia pyörimään ilman nöyryyttäviä takaiskuja.
"Neiti on hyvä ja tekee samoin", hän huomautti olkansa yli.

Kayla virnisti tyttömäisesti ja kävi pyyhkimässä sisään rynnänneen koiran tassut ennen kuin päästi sen vilistämään ympäri asuntoa häntä viuhtoen.
"Onnistuuko?" hän kysyi tarkastellen miten Jamie tuli toimeen tv-tason hyllyiltä löytyvien laitteiden kanssa. Nainen otti itselleenkin pari palaa pizzaa, suuntasi olohuoneeseen ja käpertyi sohvan nurkkaan lautasensa kanssa valmiina auttamaan tarvittaessa.

Mies löysi muutaman harhaliikkeen jälkeen oikean sävelen laitteiston kanssa, laittoi elokuvan pyörimään ja istahti sohvalle Kaylan viereen lautasensa kanssa. Hän omisti toisen kätensä koiralle ja avusti toisella pizzasta haukkuja.
"Pidä kiinni, nyt se alkaa", hän kuiskasi, kun Hugh Grantin narsistinen monologi aloitti elokuvan.

"Olen valmiina", Kayla ilmoitti ja taputti kevyesti Jamien reittä kun tuo tuli hänen viereensä.
Nainen haukkaili pizzaansa ja kiinnitti huomionsa elokuvaan sen alkaessa. Beata teki muutaman kierroksen nurkkia pitkin ja loikkasi lopulta sohvalle sitä varten yhden sohvatyynyn päälle viikatulle koirankarvaiselle viltille Jamien viereen.
"Työnnä se pöhkö eläin lattialle, jos se kuolaa pizzaasi", nainen kehotti hymähtäen, kun koira tuijotti intensiivisesti Jamien lautasella olevaa herkkupalaa.

Jamie katsahti Kaylaa kauhuissaan ja rapsutti lohduttavasti koiran korvantaustaa.
"Älä huoli pikkueinari, minä pidän puoliasi." Hän ei ollut ennenkään pahastunut muutamaa kuolarihmaa ruoassaan. Mies asettui mukavasti koiran ja naisen väliin asettaen itsensä niin, että hipoi ihmisseuralaistaan toivoen, ettei Kayla kokenut sitä tunkeiluna.

Kayla hymyili lämpimästi, kun Jamieta ei tuntunut häiritsevän koiran innokkaan aktiivinen läsnäolo. Häneen tekivät lähtemättömän vaikutuksen miehet, jotka tulivat eläinten kanssa toimeen. Kaylan entisen miesystävän viimeimpiä tempauksia olivat olleet muun muassa vihan purkaminen Beataan, mikä oli saanut naisen raivon valtaan. Hän nosti jalkansa kulmasohvan toiselle siivekkeelle ja asettui niin, että sai nojattua takaraivonsa mukavasti sohvan pehmeää selkänojaa vasten.
"Millainen päivä sinulla oli?" hän kysäisi vieressään istuvalta mieheltä irrottamatta katsettaan television ruudusta.

"Aikataulutettu", Jamie vastasi hymyä äänessään, ja kun Kayla katseli televisiota, mies katseli Kaylaa.
"Ratsastin Fairchildien hevoset ja kävin kahdessa Corinnen valmennuksessa. Perinteinen lauantai. Millainen sinun päiväsi oli?" hän toisti kysymyksen keskittyen rapsuttelemaan koiraa, ettei olisi antanut sormiensa harhailla luvattomille teille.

"Menivätkö valmennukset hyvin?" Kayla kysyi syötyään suunsa tyhjäksi ja vilkaisi kiinnostuneena seuralaistaan ennen kuin otti uuden haukun pizzasta.
"Töitä ja ratsastusta. Tätä lukuun ottamatta meni hienosti", hän esitteli nopeasti oikean käsivartensa sisäpinnalla komeilevaa hevosenkengästä tullutta näyttävää raapaisua ja naurahti. "Nelijalkaisella asiakkaallani oli huono päivä. Paco loisti esteillä, joten en voi valittaa."

"Aijai", mies pahoitteli myötätuntoisesti ja hipaisi naisen käsivartta turvallisen välimatkan päästä ruhjetta. Hän kohautti olkiaan kysymykselle valmennusten sujumisesta.
"Corinne kannustaa minua olemaan paras versio itsestäni", Jamie ilmaisi diplomaattisesti hymyillen, "mutta hevoset ovat kehittyneet huimasti. Oletko milloin lähdössä kisaamaan taas Pacolla?"

"Paras versio itsestäsi", Kayla toisti ja jatkoi virnistäen: "Eli voittamaton?"
Nainen mietti hetken ja kohautti olkiaan. Espanjassa oli mennyt ihan hyvin, vaikka Paco oli ollut kaatua rähmälleen viimeisellä kierroksella.
"En tiedä vielä. Toivottavasti pian saan taas inspiraation siihen. Ainakin olen pitkästä aikaa varma siitä, että haluan kilpailla."

"Jotain sinne päin", Jamie vastasi puolittain hymyillen. Hän ei ollut varma kummat odottivat häneltä enemmän, vanhemmat vai Corinne Fairchild. Vielä vähemmän luottamusta hänellä oli siihen, että hän voisi koskaan täyttää häikäisevän korkealle asetetut vaatimukset. Onneksi tulevaisuus näytti niin täyteenpakatulta, ettei murehtimiselle jäänyt sijaa.
"Hyvä. Te kuulutte kisakentille", hän kannusti ja taputti koiran niskaa lohdullisesti, kun tyhjensi lautasensa tarjoamatta rasvaista ruokaa nelijalkaiselle ystävälleen.

"Varsinkin Paco", Kayla totesi, vaikka yrittikin parhaansa mukaan olla kääntämättä keskustelua negatiiviseksi. "Se nauttii huomion keskipisteenä olemisesta."
Kayla katsahti Jamien tyhjentynyttä lautasta ja pettyneen oloista koiraa.
"Ota lisää pizzaa", hän kehotti ja kurkotti sohvapöydältä lasinsa ottaakseen hörpyn cocacolastaan.

"Anna minulle hetki", mies naurahti ja noudatti naisen esimerkkiä tyhjentäen parilla kulauksella puolet lasistaan.
"Ryhdyn koeratsastamaan ensiviikolla mahdollisia kisahevosia", hän sanoi keskityttyään hetken elokuvaan ja sympaattisen kiusalliseen poikaan ruudulla, "toivottavasti niistä löytyy samaa potkua kuin Socksista ja Pacosta."

"Tämän kerran", Kayla nauroi pehmeästi ja yritti tuhota jäljellä olevaa pizzapalaansa. Hän äännähti kiinnostuneena kuullessaan mahdollisten kilpahevosten koeratsastuksesta.
"Ihanko totta? Jostain syystä uskon, että saat sen nopeasti selville, jos jossain hevosessa on jotain samanlaista potentiaalia kuin Socksissa."

"Oletko harkinnut toisen hevosen hankkimista?" mies kysyi kääntäen keskustelun takaisin Kaylaan. Nainen oli harvinaisuus omistaessaan kisahevosensa. Jamie ei tiennyt kadehtiako vai sääliäkö, sillä kisahevosen omistaminen tuntui valtavalta riskiltä. Kayla sai kuitenkin kilpailla juuri siellä missä halusi, kun hänen oli pakko siirtyä Socksin mukana kenttäratsastuksen puolelle. No, onneksi hän saattoi sentään valita esteratsuja saatuaan lisää aikaa ratsasastukselle.

"En tiedä. Ehkä joskus, jos saan sellaisen mielenhäiriön. Pacossa riittänee tarpeeksi työtä ja stressiä minulle ainakin tällä hetkellä", Kayla sanoi olkiaan kohauttaen ja laittoi viimeiset rippeet pizzapalasta suuhunsa. Nainen ei syystä tai toisesta edes osannut mieltää itseään kilparatsastajaksi tai kokenut tarvitsevansa toista hevosta. Paco oli loistava hänelle ja hän vain harjoitteli ja kilpaili minkä töiltään ehti ja lisäksi poti joka kerta huonoa omatuntoa, mikäli ei aina ehtinyt itse liikuttamaan hevostaan. Uusi hevonen olisi ehkä ajanut hänet hulluksi.
"Milloin sinulla on seuraava kilpailu?" Kayla kysyi Jamielta ja kurkotti vapautuneella kädellään rapsuttamaan miehen toiselle puolelle makaamaan asettunutta koiraa.

"Ensi viikonloppuna", Jamie vastasi huvittuneena ilmaistusta mielenhäiriöstä: se oli kyllä totta. Hänestä jokainen hevosenomistaja, ellei sattunut olemaan hukaisevan varakas ja vapaa tekemään mielensä mukaan, oli aavistuksen mielenhäiriöinen.
"Käymme vain harjoittelemassa Socksin ja Slipsin kanssa yksipäiväisissä kenttäkisoissa Manchesterissa. Samana viikonloppuna lähden hyppäämään Papillonilla palveluksena Emersonille. Seuraavat oikeat kisat ovat huhtikuun alkupuolella Lontoossa. Haluaisitko lisää pizzaa?" mies kysyi kiiveten jaloilleen ja taputtaen naisen jalkaa puolihuomiossa.

"Kuulostaa kohtuullisen kiireiseltä viikonlopulta", Kayla totesi. "Miten sinulla sujuu Papillonin kanssa?"
Vaikka hän tiesi, että Jamie tunsi riiviötamman hyvin, kuulsi hänen äänestään läpi selvä epäilys sen eläimen mielenterveyttä kohtaan. Kayla oli aina hiljaa itsekseen säälinyt Papillonin hoitajia.
"Voisinhan minä yhden palan ottaa. Autatko, jos en jaksa?" hän höpisi ja kun Jamie nousi ylös nainen ojensi lautastaan sohvan selkänojan yli kohti avointa keittiötä, jossa pizzat yhä odottelivat.
"Tarjoilija, antaisitteko palan sitä kanapizzaa?" hän pyysi virnuillen nousematta itse ylös sohvalta.

"Totta kai, madame", mies vastasi poimien lautasen velmuun sävyyn hymyillen ja nosti molemmille lautasille palat vielä lämmintä pizzaa.
"Papillon on…", Jamie jatkoi istuessaan takaisin sohvalle, kun oli ojentanut Kayllle tämän toivoman pizzan ja laskenut colapullon lattialle täytettyään heidän lasinsa.
"Se on yksi suuri persoona", hän ilmaisi diplomaattisesti, "toivon, että Emerson saa pian luvan ryhtyä ratsastamaan jälleen aktiivisesti. Oletko koskaan kokeillut sitä?"

"Kiitos", Kayla sanoi hivenen ujosti hymyillen saatuaan pizzansa ja silitti nopeasti Jamien reittä, kun tuo istuutui takaisin hänen viereensä.
"Papillon tuntuu vievän tammasekoilun aivan uudelle tasolle", nainen arvioi ääneen ja naurahti päälle. "En ole kokeillut tosin."
"Miten Emerson on jaksellut ilman ratsastamista?" hän uteli kiinnostuneena.

Jamie keskitti katseensa televisioon, kun tunsi jälleen kosketuksen reidellään. Hänen ajatukset olivat uimassa vaarallisille, kutsumattomille vesille. Mies haukkasi suullisen pepperonipizzaa, naurahti kämmenselkäänsä Kaylan kommentille Papillonista ja nielaisi, ennen kuin vastasi.
"Emerson on menettänyt järkensä", hän huokasi ja katsahti naista dramaattisesti kuin apua anellen, "hän siivoaa koko ajan. Luulisi, että Durhamissa luennoiminen olisi aikaavievää, mutta silti hänellä on aikaa olla kiillottamassa peilejä, hakkaamassa mattoja ja keksimässä tekosyitä lähteä tallille. Onko ideoita, millä harhauttaa se miesparka takaisin järkiinsä?"

Kayla katsoi Jamieta ensin kysyvänä, kun mies ilmoitti Emersonin menettäneen järkensä, mutta kasvot sulivat pian huvittuneen hyväntahtoiseen hymyyn, kun juttu jatkui.
"Voi raukkaparka", hän surkutteli ja keskittyi syömiseen miettiessään tilanteeseen sopivaa toimintaehdotusta. Lopulta hän kohautti olkiaan.
"Onko Emerson harkinnut siivoustoimintansa laajentamista?" Kayla kysyi saatuaan suunsa tyhjäksi ja naurahti. "Vie hänet siivoamaan jotain toivottoman törkyistä paikkaa, jos se vaikka auttaisi?"

"Se voisi", Jamie naurahti laskien katseensa. Hän huomasi jäävänsä katselemaan seuralaistaan luvattoman pitkiksi ajoiksi eikä tahtonut tehdä Kaylan oloa epämukavaksi. Kieltämättä nainen oli koskettanut häntä monta kertaa vierailun aikana, mutta se saattoi olla vain kaverillista tuttavuutta ja vaikkei olisi, siihen vastaaminen päättyisi todennäköisimmin katastrofiin. Jamie ei halunnut tuhota ystävyyttään Kaylaan. Siitä huolimatta, että hänelle oli ollut jo pitkään selvää, että hän tunsi jotain aivan muuta. Mies ravistautui mietteistään tyhjentämällä puolikkaan cocacolalasin niin kuin se auttaisi.
"Haluaisitko lisää?" hän kysyi saadakseen tekosyyn nousta ylös, ennen kuin tekisi jotain typerää.

Kayla huomasi Jamien olemuksessa pienen muutoksen etäisempään suuntaan ja oli hieman vaivautuneena uppoutuvinaan elokuvaan, kun mies keskittyi tyhjentämään lasiaan. Kokikohan toinen olonsa epämukavaksi hänen seurassaan, vai mistä oli kyse? Kayla yritti karkottaa vainoharhaiset ajatukset tiehensä ja hämmentyneenä pudisti päätään kysymykselle.
"Ei kiitos. Ota itsellesi vain", nainen vastasi ja ahtoi viimeisen palan pizzaa suuhunsa ennen kuin asetti tyhjän lautasen sohvapöydälle, otti hörpyn cocacolastaan ja kietoi paljaat käsivartensa koukistettujen polviensa ympärille.
"Oletko nähnyt tämän elokuvan monta kertaa?" hän vaihtoi keskustelun johonkin täysin turhaan välttääkseen hiljaisuuden.

"Pari", Jamie vastasi, kun palasi irtokarkkisäkin kanssa. Hän seisahtui hetkeksi sohvan vierelle, ennen kuin istahti takaisin Kaylan viereen, asettuen kuin huomaamattaan jälleen lähemmäs. Hän laski houkuttelevan pussin heidän reisiensä väliin, avasi sen ja tutkaili sisältöä.
"Sitten on jälkiruoan aika. Kai saan syöttää sinulle suklaakonvehdin? Minulla on siitä kovin lämpimiä muistoja", mies sanoi kulmat keskittyneessä kurtussa, kun tähysi sisältöä koskematta karkkeihin.

Kayla tunsi kiusaantuneisuutensa hälvenevän hieman, kun mies istahti takaisin hänen viereensä. Karkkipussin rapina oli valpastuttanut Beatan, joka istui yhä Jamien viereisellä paikalla ja loi sinisillä silmillään anovia katseita Jamieen, Kaylaan ja karkkeihin samalla, kun ojensi tassuaan ja kokeili puolivillaisesti muutamia osaamiaan temppuja päästäkseen osingoille nameista. Kayla katsoi koiraa ja äännähti kieltävästi, kun se yritti turhautuneena inisten kurkotella kohti herkkupaloja.
"Ehkä sinä saat", nainen vastasi ja hymyili salaperäisesti Jamielle. "Luotan siihen, ettet ole valinnut mitään pahoja marsipaani-kirsikka-konjakkikonvehteja", hän vetosi.

Jamie nosti käden suunsa eteen puolivillaisena yrityksenä teeskennellä, ettei ollut muita valinnutkaan kuin marsipaani-kirsikka-konjakkikonvehteja. Mies rapsutti koiran niskaa irrottamatta katsettaan Kaylasta. Hän poimi vapaalla kädellään pussista murretun palan hasselpähkinäsuklaata ja ojensi sen sitten odottamaan naisen suun eteen. Mies kohotti kulmaansa ja suli lempeästi ilkikuriseen hymyyn, kun ujutti suklaan Kaylan huulien lomasta, jos tämä suostui raottamaan suutaan. Hän ei voinut vastustaa, vaan yritti pyyhkiä hellästi peukalollaan olemattoman suklaahipun naisen alahuulelta, ennen kuin veti käden takaisin omalle puolelleen.

Kayla vilkaisi Jamien suklaapalaa aavistuksen epäilevä katse silmissään, mutta avasi suunsa. Ei kai mies häntä yrittänyt tappaa kuvotukseen tahallaan tyrkyttämällä syömäkelvotonta suklaata, eihän? Maistaessaan pähkinäsuklaan tutun maun suussaan Kayla varmistui epäilyksen aiheettomuudesta. Hän vastasi hipaisuun huulellaan lämpimällä hymyllä.
"Saanko kokeilla onko konvehtien syöttäminen niin hauskaa kuin annat olettaa?" nainen kysyi leikkisää haastavuutta äänessään, kun oli saanut suunsa tyhjäksi ja laski mietteliäänä katseensa karkkipussin sisältöön.

"Senkus", Jamie nauroi ja ojensi tuhdin pussin sylistään Kaylalle. Hän ei ollut varma odottaako veristä kostoa kaikesta viattomasta kiusanteosta, mutta lähti haasteeseen silti pystypäin. Mies seurasi uteliaana, mitä Kayla valikoi. Sääli, kun marsipaanikirsikkakonjakkikonvehdit olivat jääneet kauppaan.

Kayla virnisteli Jamielle viattomasti ottaessan pussin vastaan ja sipaisi hiukset korvansa taakse, kun ryhtyi tutkimaan karkkivalikoimaa tarkemmin. Nainen arpoi valkoisen ja tummasuklaisen konvehdin välillä tietämättä mitä niiden sisältä löytyisi, mutta päätyi lopulta valitsemaan tumman.
"Silmät kiinni", hän kehotti kuin valinta olisi ollut huippusalaista tietoa.
Huolimatta siitä totteliko Jamie vai ei, Kayla noukki konvehdin pussista ja ujutti sen miehen suuhun lapsekkaan innostunut hymy kasvoillaan.

Jamie ei voinut olla raottamatta toista silmäänsä, kun Kayla teki valinnan ja ujutti jotain hänen suuhunsa. Ainakin se maistui suklaalta, joten ehkä kiusanteko oli annettu anteeksi tai hänen merihirviönsä valmistautui johonkin suurieleisempään vastapalvelukseen.
"Hyvä valinta", mies kehui antaessaan raikkaan minttusuklaan sulaa suuhunsa. Hän kehoitti kädenliikkeellä Kaylaa syömään lisää.
"Mitä seuraavaksi?" hän kysyi saatuaan suunsa tyhjäksi.

Vaikka luultavasti puolet elokuvasta oli mennyt ohi Kaylan tajunnan, viihtyi nainen valtavan hyvin koko illan. Oli melko pelottavaakin kuinka kotoisaksi Kayla tunsi olonsa Jamien lähettyvillä. Sellaista hän ei ollut tuntenut eikä halunnutkaan tuntea pitkään aikaan. Kayla oli aina pitänyt Jamieta sellaisena miehenä, josta oli vaarallista mennä kiinnostumaan muuten kuin ystävänä, eikä niin koskaan pitänytkään tapahtua. Silti nyt hän olisi halunnut tietää, mitä Jamie hänestä tahtoi, vaan ei vastauksen kuulemisen pelossa uskaltanut kysyä. Senpä takia hän tyytyi tälläkin kertaa vain nauttimaan toisen seurasta ja juttelemaan tämän kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä niin kauan kuin Jamie hänen luonaan jaksoi viipyä. Ei kai millään muulla mitään väliä ollut.

Keskiviikko 12. elokuuta 2015, ilta

Alkuviikon järjettömien työkiireiden jälkeen ennen viittä päättynyt keskiviikkoinen työpäivä tuntui pelastukselta. Ajettuaan suoraan töistä Rosings Parkiin Kayla oli käynyt pukuhuoneessa vaihtamassa työvaatteiden tilalle tummanharmaat ratsastushousut, mustat saappaat sekä ohuen ruskean puolipitkähihaisen paidan. Rankkasateita oli ennustettu onneksi vasta huomiselle, joten tänään oli mahdollista selvitä jopa maastolenkistä kastumatta, Kayla pohti satuloidessaan hilpeästi tanssahtelevaa Pacoa tallin käytävällä. Napakka muistutus käyttäytymisestä sai orin seisahtumaan hetkeksi ja Kayla käytti tilanteen hyväksi pujottamalla suojat puoliverisen mustiin jalkoihin.

Teknisesti hänen olisi pitänyt ottaa tehokas koulutreeni Slipsillä, mutta Jamien hyvä tuuli oli jatkunut viikonlopun yli eikä hän halunnut lytätä sitä tappelemalla kimon jätin kanssa. Niinpä hän oli päättänyt lähteä maastoon Kaylan kanssa; se olisi mahdollisuus viettää aikaa naisen kanssa. Kaksi kiireistä, uuvuttavaa aikataulua eivät aina istuneet yhteen. Mies nojasi orikäytävän karsinarivistöön ja katseli Pacon varustusta kädet rennosti tallin viininpunaisen hupparin taskuissa. Maybe varusti hänen hevosensa.
"Miten töissä meni?" hän tiedusteli ja peitti pitkien iltojen aiheuttaman haukotuksen kämmenselkäänsä.

Kayla silitti hellästi Pacon kaulaa saatuaan satulan ja suojat puettua, jonka jälkeen poimi orin suitset käteensä.
"Hyvin", hän vastasi herttaisesti hymyillen ja loi lämpimän katseen Jamieen. "Eräs asiakas vain tuottaa valtavan määrän työtä ongelmineen."
Kayla hymähti odotellessaan kärsivällisesti, että Paco lopettaisi päänsä heittelyn ennen kuin sai pujotettua suitset paikoilleen.
"Kiva nähdä sinuakin. Miten menee?" nainen käänsi keskustelun Jamieen voimatta olla kiinnittämättä huomiota toisen haukotteluun.

Jamie kohotti kulmaansa ja vilkaisi käytävän päätyyn, jos Maybe oli jo tuomassa irlantilaista.
"Millaisine ongelmineen?" hän tiedusteli.
"Oikein hyvin menee", mies hymyili vain aavistuksen salaperäisesti.

Kayla kohautti olkiaan.
"Oireita joiden syytä kukaan ei tiedä eikä mikään auta", hän totesi suitsien solkia kiinnitellessään ja varoi möläyttämästä asiakkaastaan mitään sellaista, mitä ei olisi ollut suotavaa sanoa ääneen. Hankalat asiakkaat eivät muutenkaan olleet Kaylan lempiaihe vapaa-ajalla.
"Puhutaan jostain muusta", nainen ehdotti. Hän pujotti riimun pois Pacon kaulalta, siivosi jälkensä, pelasti kypäränsä orin hampaista ja katsahti sitten Jamieen kuin kysyen olivatko he valmiita.

"Mistä haluat puhua?" mies kysyi, peruutti muutaman askeleen ja siirtyi käytävän risteyskohtaan ottamaan vastaan hevosenhoitajansa tuoman kimon. Valtava ori kaarsi muhkeaa kaulaansa ja järsi pelhamiaan malttamattomana, kun Jamie otti sen ohjat ja suuntasi ulos itäovesta oritarhojen välissä kulkevalle hiekkakäytävälle. Mies painoi kypärän päähänsä ja keinautti itsensä tottuneesti irlantilaisen satulaan kooten ohjat jo ennen kuin istui satulassa, sillä nuoren orin tapakoulutus oli jatkuva prosessi.

Kayla antoi odottaa vastaustaan kunnes he pääsivät hevosineen ulos. Hän asetti kypärän päähänsä, pysäytti malttamattomana hörhöilevän Pacon ja kiipesi selkään. Hakiessaan jalustimia jalkoihinsa ja sopivan kevyttä tuntumaa orin suuhun Kayla vilkaisi seuralaistaan.
"Kerro vaikka miten meni viimeisin maailmanvalloitusreissusi", hän kehotti potien salaa huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut juurikaan ehtinyt utelemaan kuinka miehellä oli mennyt viime viikolla Hollannissa.

"Hyvin", Jamie vastasi eikä mennyt sen tarkempiin yksityiskohtiin, sillä epäili Kaylaa kiinnostavan tarkalleen, millaisia ratoja hän oli hypännyt, missä ravintoloissa käynyt ja missä jatkoja oli pidetty.
"Sain Kingin myytyä", hän lisäsi vielä helpotusta äänessään. Se onneton ressukka oli ollut kammottava kilpailtava.
"Mitä olet tekemässä viikonlopun?"

Ympäripyöreä vastaus sai Kaylan kohottamaan kulmiaan. Vai hyvin. Ehkä oli miesten ominaispiirre olla osaamatta kertoa mitään oma-aloitteisesti. Ei sitten. Kayla ei alkaisi tivaamaan. Harmittavan lyhyestä vastauksesta huolimatta nainen reagoi täysin normaalisti ilmoitukseen Kingin myymisestä.
"Niinkö? Kenelle?" hän kysyi tarpeeksi uskottavan hyväntuulisesti ja antoi Pacolle luvan lähteä liikkeelle, kun se seisoi hetken aloillaan kaikki neljä kaviota tukevasti maassa.
"Lauantaiaamuna on muutama työkeikka ja iltapäivällä estevalmennus Pacon kanssa. Muita suunnitelmia ei ole", Kayla vastasi pohdiskellen muistiko oikein, että Jamie aikoi olla viikonlopun kotimaassa. "Millainen sinun aikataulusi on viikonloppuna?"

"Yhdelle hevosiin sijoittavalle pankkiirille", Jamie kertoi ja leikitteli pelhamilla, kun Slips tanssi eteenpäin kohti tallialuetta ympäröivää metsikköä riehakkain askelin. Mies katsahti naista olkansa yli lämpimästi ja toivoi, että he voisivat viettää viikonloppua kerrankin yhdessä.
"Treenaan kotona. Mentäisiinkö vaikka lauantai-iltana ulos syömään?"

Kayla yritti olla kiinnittämättä huomiota kimon irlantilaisen riekkumiseen, jotta hänen allaan reippaasti askeltava ratsu ei kuvittelisi kyseessä olevan seuraleikki ja ryhtyisi matkimaan. Tähän mennessä Paco oli käyttäytynyt asiallisesti, vaikka selvästi odotti pienintäkin merkkiä luvasta lisätä vauhtia.
"Se olisi ihanaa", Kayla myöntyi illallisehdotukseen ja huokaisi sitten. Ei hän osannut suodattaa Jamien aikaisempaa vastausta vaikka niin yrittikin.
"Kerro nyt edes jotain reissustasi", hän pyysi huvittunut hymy käväisten huulillaan.

Jamie vilkaisi olkansa yli ja korjasi irlantilaisen energisesti seilaavaa takaosaa.
"Tiedäthän sinä, millaista kansainvälisissä estekisoissa on - paljon komeita heppoja, haastavia ratoja ja mukavia ratsastajien jatkoja. Maybe otti ilmeisesti tuhottomasti kuvia ja videota, jos kiinnostaa."

Kayla hymähti ja hymyili puolittain. Kyllähän hän tiesi, eikä tietämättömyytensä takia ollut kysynyt. Jatkoista hän ei oikeastaan edes halunnut tietää tarkemmin, vaikka toisaalta mieli teki kysyä. Nainen tiivisti istuntaansa, kun ori hädin tuskin enää pysyi maan kamaralla edes yksi jalka kerrallaan.
"Täytyypä kysyä Maybeltä", Kayla totesi huolettomaan sävyyn.
Paco askelsi puolipitkällä ohjalla korvat hörössä ja silmät suurina ja puhalteli ilmaa sieraimistaan kuin ei olisi käynytkään Rosings Parkin maastoissa aiemmin.
"Kiva kun olet kotona välillä. Minäkin jo melkein unohdin mitä töiden ulkopuolella on. Onneksi tänään oli vähän rennompi päivä", Kayla huokaisi Pacon kaulaa rapsuttaen.

"Oletko ajatellut, että voisit olla kilparatsastaja?" mies tiedusteli kurittomasti hymyillen ja kumartui oksan alta, joka tuli lähelle kypärää melkein 180 senttisen, tanssahtelevan orin selässä.
"Voitaisiin mennä maastoesteille. Tällä on kisat parin viikon päästä."

Kayla vilkaisi Jamieta tahattoman apeasti kypäränsä lipan alta.
"Kuinka niin?" hän päätti kysyä aikaa pelatakseen.
Mahtoiko mies tarkoittaa, että oliko Kayla harkinnut lopettavansa päivätyönsä ja ryhtyvänsä taas riskeeraamaan tavallista useammin ja rankemmin omaa ja hevosensa turvallisuutta rahaa saadakseen? Vaikka viattomasta kysymyksestä aiheutuneet ajatukset kuulostivat neuroottisilta Kaylan omaankin korvaan, olivat ne silti todellisia.
Siitä huolimatta, ettei Kayla muistanut milloin oli viimeeksi käynyt maastoesteillä, hän nyökkäsi. Pacolta menisi taas vähintään viisitoista minuuttia esteiden kyttäilyyn, mutta ei kai se ollut vakavaa.
"Voitte opettaa meille, miten esteitä hypätään", Kayla sai virnistyksen kasvoilleen.

"Heei, kukas se voitti meidät aikoinaan avoimissa ovissa?" Jamie väläytti aseistariisuvan hymyn ja pidätti kimoa irlantilaista, joka ei olisi malttanut kävellä tai edes ravata, kun metsä vaihtui avoimeksi, tuulenpieksemäksi nummimaisemaksi.

"En tiedä", Kayla haastoi takaisin onnistumatta piilottamaan huvittunutta hymyä huuliltaan. Eihän avointen ovien paniikinomaista kompurointia silti laskettu. Paco oli hoitanut kaiken ja Kayla oli ottanut typerän riskin suostuessaan osallistumaan.
"Maastoesteet ovat hevosia syöviä hirviöitä", nainen ilmoitti muuntaen ääntään kuin Pacon puheeksi. Tumma puoliverinen otti muutaman lennokkaamman askeleen pois metsästä päästessään, mutta malttoi sentään pysyä jonkinlaisessa käynnin tapaisessa askellajissa.

"Pidän sormet ristissä", mies lupasi avuliaasti, mutta täsmentämättä olisiko se putoamisen vai selässä pysymisen puolesta.
"Laukataanko?" hän kysyi, kun valkea ori alkoi puskea vasten kuolainta, viskoa massiivista päätään ja ottaa akrobaattisia hyppyjä sivuttain.

Kayla kohotti kulmiaan Jamien toteamukselle.
"Tarjoat varmaan kyydin takaisin tallille, jos Paco ottaa hatkat", hän oli pohtivinaan vakavissaan.
Kayla suoristi Pacon, joka yritti pärskähdellen edetä omituista pohkeenväistöä etäämmäs riehakkaasti loikkivasta Slipsistä. Puoliverinen kokosi askellustaan innokkaasti ja otti pari laukkamaista askelta ennen kuin Kayla ehti mitään siltä pyytää. Hän ei antanut orin singahtaa vauhtiin omin päin, vaan pidätti sen takaisin käyntiin istunnallaan.
"Sopii", nainen vastasi, ja kevyet avut saivat Pacon oitis innostettua lennokkaaseen laukkaan. Ori ravisteli päätään ja yritti nykiä itselleen lisää ohjaa, mutta tyytyi pian asettumaan ratsastajansa toivomaan tahtiin.

Irlantilainen viskoi kookasta päätään ohjaa vastaan, teki ratsastajansa pyynnöstä etuosakäännöstä muistuttavan voltin ja ampaisi sitten näkymättömästä merkistä vauhtiin. Lapiomaiset kaviot heittivät kosteaa nummimaata pitkälle taakse, ja messinkistä pelhamia innokkaasti kaluava ori seititti pian ryntäänsä valkealla vaahdolla. Jamie istui satulassa hevosta pidättäen ja sai käyttää vatsalihaksiaan tosissaan voidakseen istua hevosen valtavassa, korkeassa askeleessa. Hevonen kaarsi kaulaansa terävästi pärskien ja kokosi askelta enemmän alleen, kun ei saanut venyä neliin, ja mies taputti autuaana hymyillen sen lihaksikasta niskaa. Mikä voimanpesä Slips olikaan. Tasaisen derbykentän lähestyessä Jamie pidätti ravin kautta jokseenkin nykivään, sivusuuntaiseen ja hypähtelevään käyntiin.
"Siinä derbykentällä on muutama helppo harjoitushyppy. Sen jälkeen voitaisiin lähteä keltaiselle reitille", hän ehdotti. Suositussa harjoituskäytössä olevat, lomittain kulkevat, soikion muotoiset maastoestereitit kiersivät vehreää jokilaaksoa, joka vietti alas derbykentän pohjoislaidalta. Reitit oli värikoodattu vaikeustasojen mukaan vihreästä punaiseen, ja hiekkapohjaisille teille pystytetyt esteet saattoi aina ohittaa turvallisesti hyppäämättä.
"Seuraatko perässä?" Jamie kysyi virnistäen ja pidätteli kimoa, joka kohosi puolittain takajaloilleen ja hivuttautui lähemmäs pyörillä varustettuja, puolen metrin korkuisia tukkeja, jotka nököttivät derbykentällä.

Paco tuntui saavan ylimääräistä virtaa Slipsin läsnäolosta ja se nosteli kärsimättömänä jalkojaan korkeammalle kuin olisi ollut tarpeellista ja kaartoi kaulaansa kuin paraskin showhevonen. Mustien ratsastushanskojen peittämät sormet säilyttivät pehmeän otteen nahkaohjista ja Kayla myötäili tottuneesti hevosensa pään liikkeitä, hilliten menoa vain lyhyillä puolipidätteillä ja oikein ajoitetuilla myötäyksillä sekä istunnallaan. Hän tiesi, että koko paketti hajoaisi käsiin jos Pacon energiaa yritti rajoittaa liian ronskisti.
Puoliverinen siirtyi kuuliaisesti, joskin hienovaraisesti protestoiden ravin kautta käyntiin Kaylan niin pyytäessä.
"Paco tulee varmaan minne tahansa Slipsin perässä", nainen totesi naurahtaen, kun Paco tepasteli malttamattomana sivuttain ja pälyili esteiden suuntaan silmät loistaen ja korvat eloisasti hörössä. Se halusi jo rynnätä suinpäin tukkiesteille, mutta joutui pärskähtelemään tyytymättömänä, kun Kayla käänsi säheltävän hevosensa voltille. Todennäköisesti ori keksisi harjoitusesteillä, että ne olivat väärän värisiä, kokoisia tai muotoisia ja esittäisi hullunkurisia kenguruloikkia, mutta eihän se sitä osannut etukäteen ajatella.
"Eiköhän yritetä", Kayla myöntyi, kun Paco malttoi vihdoin rauhoittaa menoaan.

"Voit kiertää esteet, jos et halua hypätä", Jamie lisäsi olkansa yli ja siirsi kimon valtavin askelin etenevään laukkaan. Mies ratsasti ympyrän, kokosi korskuvan, mahtipontisesti esiintyvän orin ja suuntasi matalalle harjoitushypylle. Slips harppasi sen yli, teki loivan kaaren ja ylitti toisenkin harjoitushypyn. Jamie vilkaisi Kaylaa kurittomasti virnistäen ja kannusti irlantilaisen sitten jokilaaksoa ympäröivässä metsässä kulkevalle, keltaisella merkitylle reitille. Ori lennätti hiekkaa taakseen ja viskasi päätään pidätteistä, kun mies seisoi jalustimilla ja hyppäsi eteen tulevia, 110 ja 115 sentin korkuisia, kiinteitä, massiivisia esteitä kumpuilevalla reitillä. Slips lensi yli tukeista, risuesteistä, haudoista ja osui tarkkuusesteille ja kulmiin nippanappa joko tuurilla tai ratsastajan taidolla. Se nelisti yli tien poikki kulkevasta joesta ja ylitti epäröimättä sen oheen pystytetyt, yksinkertaiset tukit. Kierrettyään reitin Jamie ratsasti orin alas jokilaaksoon, missä ohjasi sen päättäväisesti yli toisesta vesiesteestä ja hidasti sitten käyntiin antaen hevosen tasata hengitystään ja räjähtelevää intoa. Hän vilkuili olkansa yli Kaylaa.

Kayla irvisti Jamien sanoille, vaikka tiesi ettei lähtisi riskeeraamaan, jos hänen esteratsunsa ryhtyisi pörhistelemään ennen jokaista hyppyä. Vaikka mustanruunikko pyrki ryntäämään Slipsin perään, Kayla piti orin aisoissa lyhyillä pidätteillä, kunnes välimatkaa oli riittävästi. Pienestä merkistä Paco siirtyi säpäkästi laukkaan kohti harjoitusesteitä. Se lyhensi askeltaan äkisti ennen estettä ja loikkasi yli reilulla ilmavaralla jalkojaan gasellimaisesti nostellen. Nainen hymähti orin esiintymiselle ja ohjasi sen toiselle harjoitusesteelle, jonka Paco ylitti vaivattomasti ja eleettömämmin kuin ensimmäisen.
Ratsukko seurasi Jamieta ja Slipsiä keltaiselle reitille, ja Kayla kehui Pacoa hiljaa, kun se eteni pitkän matkaa rytmikkäin askelin ilman turhaa riehumista. He ylittivät suurimman osan esteistä, joskin varovaisemmin kuin edellä viilettävä kaksikko. Silloin tällöin ori hidasti kauhistellakseen esteiden ulkomuotoa, mutta teki totaalikieltäytymisen vain kerran. He kuitenkin suoriutuivat radasta vaihtelevalla vauhdilla ja menestyksellä loppuun asti. Vasta reitin jälkeen ryvettyään vesiesteestä yli Paco kavahti näkymätöntä mörköä sivulle korskahdellen ja viskoi päätään villisti, kun Kayla ohjasi sen ympyrälle.
Nainen hymyili Jamielle leveästi, kun kevyesti hengästyneenä pidätti Pacon ravin kautta käyntiin.
"Ammattimainen suoritus, eikö vain?" hän virnuili ja taputti pärskähtelevän orin kaulaa.

"Olen varma siitä", Jamie vakuutti leveästi hymyillen ja hengästyneenä väkivahvan kimon kanssa kamppailemisesta. Slips puhkui ja viskoi päätään etujalat keveinä tanssahdellen siihen malliin, että se olisi mielellään painanut radan läpi uudelleenkin.
"Ajattelitko siirtyä Pacon kanssa kentänkin puolelle?" hän tiedusteli vain aavistuksen kurittomaan sävyyn ja antoi irlantilaisen kävellä jokilaakson pohjoispuolta, jotta se ei räjähtäisi käsiin.

Kayla naurahti ja pudisti päätään enemmän huvittuneena kuin kieltävänä Jamien kysymykselle.
"Välittömästi. Olisihan se ainakin viihdyttävä näky. Saako säheltämisestä lisäpisteitä?" nainen vastasi ja istui tiiviimmin satulaan, kun Paco tarjosi hidasta pomppivaa ravia Slipsin vanavedessä käynnin sijaan.

"Ehdottomasti", Jamie nauroi ja pidätti kimoa, jotta voisi keskustella naisen kanssa huutamatta olkansa yli.
"Lähdetäänkö kävelemään takaisin päin?"

Reipas maastolenkki oli saanut Kaylan selvästi rentoutumaan, eikä hän muistanut enää harmitella Jamien aikaisempaa vähäsanaisuutta. Onneksi Jamie oli yhä se sama rennon elämänasenteen omaava, hassuja ideoita saava Jamie, johon hän oli tutustunut. Ties missä suossa he olisivat suhteensa kanssa, mikäli Jamie vetäisi vertoja Kaylalle stressialttiudessa ja mielialan ailahtelevuudessa. Kayla nyökkäsi vastaukseksi kysymykseen ja antoi Pacolle kiitokseksi aavistuksen pidemmät ohjat orin rauhoituttua pitkäaskeliseen käyntiin. Hän pudotti hetkeksi jalustimet jaloistaan ja pyöräytti nilkkojaan - seisomatyö tuntui yhä jaloissa.
"Ehtiikö sinua nähdä vielä ennen lauantaita, vai oletko liian kiireinen?" nainen kysäisi viattomasti.

"Totta kai ehtii", mies varmisti huvittuneena ja muistutteli valtavaa kimoa, että vaadittu askellaji oli käynti, edelleen. "Olen perjantai-illan töissä, mutta huomenna vapaalla. Mitä haluat tehdä?"

"Pääsen viideltä töistä, jonka jälkeen ajattelin viedä koiran lenkille ja tehdä jotain hyvää ruokaa. Liitytkö seuraan jossain vaiheessa?" Kayla selosti ja väläytti lämpimän hymyn miehelle samalla, kun Paco yritti parhaansa mukaan pysyä Slipsin vauhdissa käynnin tahtia muutellen.

"Vielä kysyt", Jamie virnisti olkansa yli ja palautti köyryä energiapukkia valmistelevan irlantilaisen ruotuun kävellessään nummipolkua kohti tallialuetta ympäröivää metsää.
"Mitä olet ajatellut kokata?"

"Loistavaa", Kayla iloitsi, kun Jamie suostui ehdotukseen. Hän katseli huvittuneena, kun kimon näytti olevan lähes mahdotonta käyttäytyä asiallisesti edes hetken aikaa.
"Se selviää sitten. Onko toiveita?" nainen uteli salaperäisenä.

"Yllätä minut", mies hymyili herttaisesti olkansa yli ja pidätti oria, joka teki muutaman akrobaattisen loikan turhautuneena typerästä askellajivalinnasta.

Mitä lähemmäs tallia he kulkivat, sitä enemmän Pacokin alkoi pörhistellä omia aikojaan, höristä tuulen mukana kantautuville hajuille ja äänille ja esittää sivuttaissuuntaisia tanssiaskelia.
"Sovittu", Kayla totesi pohtien onnistuisiko yllättämään muuten kuin polttamalla ruoan pohjaan. "Onko olemassa ruokia, joita et suostu syömään?"

"Mitä luulisit?" Jamie kysyi ja kumarsi päätään sulavasti, kun Slips otti vielä yhden tuohtuneen loikan metsän siimeksessä ja melkein löi ratsastajansa matalampaan oksaan.

"Varmasti laaja valikoima erilaisia ruokalajeja", Kayla aavisteli sarkastisesti.
Irlantilaisen elämöinti sai naisen hetkeksi pidättämään hengitystään, eikä ainoastaan siksi, että pitkin pusikoita pomppimisen aiheuttama rasahtelu villitsi myös Pacon kavahtamaan kauemmas pelottaviksi katsomistaan pensaikoista.
"Slips, sinun olisi parempi olla telomatta Jamieta", nainen torui ja keskittyi sitten suoristamaan ja kannustamaan Pacoa eteenpäin sen hidastellessa ja mutkitellessa pelottavan juurakon kohdalla.

Ori nakkeli kookasta päätään kuin tuohtuneena torumisesta.
"Hyvä, kerro sille!" Jamie nauroi ja suoraisi sivusuunnassa tanssahtelevan, energisen orin lähestyessään tallia, "mutta tosiaan, mitä tahansa laitat, syön. Innolla."

"Päätän myöhemmin, otanko tuon haasteena vai kohteliaisuutena", nainen virnuili ruokakommentille.
Onneksi he olisivat pian perillä, eikä ehkä kukaan ehtisi päästä hengestään.
"Kiitos maastoseurasta. Tekee tällekin hyvää päästä joskus pois kentän aitojen sisäpuolelta", Kayla sanoi ja kumartui silittämään Pacon kaulaa.

"Otetaan pian uusiksi", mies ehdotti ja pudottautui satulasta. Hän muistutti hevosta käytöstavoista ja talutti sen Pacon edellä talliin kiinnittäen kimon yhdelle itäkäytävän pesutilan paikoista, mistä Maybe kiirehti hevosta hakemaan.

"Ehdottomasti", Kayla myöntyi laskeutuessaan satulasta.
Hän antoi Jamien ja Slipsin mennä edeltä talliin ennen kuin talutti Pacon omaan karsinaansa, jossa voisi tapansa mukaan hoitaa hevosensa rauhassa itse.

Jamie riisui kypäränsä ja seurasi Pacon karsinalle jääden ovenpieleen nojailemaan. Hän peitti haukotuksen kämmenselkäänsä ja katseli tummaa puoliveristä ja sitä purkavaa naista.
"Toiveita siitä, minne mennään lauantaina?"

Kayla riisui kypäränsä, irrotti suojat orin jaloista, availi suitsien remmit sekä satulavyön ja poimi varusteet kerralla syliinsä heilauttaakseen ne niille tarkoitetulle telineelle pois harjauksen tieltä. Hän nosti hymyilevän katseensa Jamieen, kun tuo saapui karsinalle.
"Vaihteeksi johonkin muualle kuin pizzeriaan", hän nauroi hetken emmittyään. "Olisi hauska kokeilla jotain ihan uutta."
Kayla siirtyi lähemmäs oviaukolla notkuvaa miestä ja hipaisi hellästi peukalollaan tämän poskea.
"Oletko väsynyt?" hän huolehti antaen kysyvän katseensa vaeltaa Jamien kasvoilla.

Mies hymyili hipoen sormillaan Kaylan vyötäröä tämän tullessa lähemmäs.
"Ei se ole vakavaa", hän kuittasi kysymyksen väsymyksestä, "mikä olisi uutta? Kuulemma naapurustooni on aukeamassa mongolialainen buffet, joka ei ehkä ole aivan mongolialainen vaan jotain aivan muuta. Kelpaako se?"

"Se olisi ainakin uutta", nainen sanoi pieni hymy huulillaan ja joutui vastahakoisesti irrottamaan katseensa Jamien tummista silmistä, kun tunsi huomiota kaipaavan Pacon tarttuvan hampaillaan hänen paitansa selkämykseen.
Kayla ojensi oria puolihuolimattomasti ja suikkasi pikaisen suukon Jamien poskelle ennen kuin siirtyi harjailemaan puoliveristä, joka murjotti korvat takaviistossa ja hamusi karsinan kaltereita huulillaan.
"Mennään vain siihen 'ei aivan mongolialaiseen vaan aivan johonkin muuhun' -ravintolaan", Kayla vastasi tietämättä mitä odottaa. "Minulla ei ole aavistustakaan, millaista on mongolialainen ruoka, joten en varmaan huomaa epäkohtia."

"Ilmeisesti se ei ole mongolialaista nähnytkään, joten se tuskin on ongelma", Jamie vastasi katsellen naista lämpimästi. Hän olisi mielellään vetänyt tämän syliinsä pidemmäksikin aikaa, mutta hevonen taisi olla mustankipeä. Mies loi siihen huvittuneen katseen.
"Haluaisitko tehdä myös jotain muuta lauantaina?"

Kayla harjasi Pacon tummaa karvapeitettä pitkin vedoin ja pohti Jamien esittämää kysymystä hetken ennen kuin avasi suunsa.
"Viettää aikaa erään mukavan ja komean kilparatsastajan kanssa?" hän virnisti. "Täytyy miettiä. Mitä sinua huvittaisi tehdä?"

Ovenpieleen nojaava mies virnisti poikamaisesti.
"Ehkä voin järjestää. Laskuvarjohyppy voisi olla piristävää nyt, kun ei ole vielä liian kylmäkään."

Epäusko käväisi Kaylan kasvoilla, joskaan ei niin vahvana kuin aivan alkuaikoina, jolloin Jamien enemmän tai vähemmän vakavissaan heittämät ideat jaksoivat kerta toisensa jälkeen yllättää.
"Oletko tosissasi?"
Kysymys olisi voinut aivan yhtä hyvin olla osoitettu orille, joka vastoin tapojaan näytti yhä nyrpeää naamaa ja nosteli jalkojaan tarkoituksettoman korkealle ja yritti kävellä kolmijalkaisena Kaylan tarkistaessa, ettei se ollut kerännyt kavioihinsa ylimääräistä tavaraa maastoreissulla. Jamieen suunnattu vilkaisu kertoi kysymyksen olevan kuitenkin tarkoitettu miehelle.

"Totta kai", Jamie nauroi, mutta kurtisti sitten kulmiaan, "tosin ehkä niin myöhään se ei ole enää mahdollista."

"Tyydymmekö sitten johonkin vähemmän extremeen, kuten vaikka..." Kayla yritti keksiä jotain yhtä pähkähullua, mutta toteutettavissa olevaa aktiviteettia, mutta mielikuvitus ei riittänyt tarpeeksi pitkälle. "... metsästämään merihirviöitä?"

"Se kuulostaa erinomaiselta. Oletko varma, että haluat rannalle yöllä?"

Kayla kaivoi taskustaan porkkanapalan, jolla houkutteli Pacon venyttämään selkäänsä ja kylkiään. Huvittuneena hän seurasi, kun puoliverinen pähkäili kuumeisesti miten helpottaisi herkkupalan saamista, mutta ei näyttänyt keksivän keinoa.
"En ole varma", Kayla naurahti ja antoi orin poimia porkkanan kämmeneltään. Suuremmat huoltotoimenpiteet hän ajoittaisi jonkun vähemmän rasittavan treenin päätteeksi.
Hän rapsutti orin kaulaa ja pujahti ulos karsinasta.
"Siihen aikaan sieltä varmaan löytyy muitakin hirviöitä kuin merihirviöitä. Olisiko se kivaa?" Kayla kysyi leikkisyyttä äänessään ja hivuttautui taas lähemmäs miestä.

"Ehkä", Jamie vastasi katsahtaen hevosta mustasukkaisuuden merkkien varalta ja yritti kiertää käsivartensa naisen vyötärölle.

"Harkitaan asiaa", Kayla virnisteli ja saatuaan vihdoin Jamien lähelleen hän ei reagoinut Pacoon, joka kopautti etujalallaan karsinan etuseinää omistajansa poistuttua karsinasta.
"Mitä sinulla on tänään vielä ohjelmassa?" nainen kysyi.

Mies veti Kaylan itseään vasten ja piirsi sormenpäillään kaipaavasti tämän alaselkään.
"Ei mitään. Olit todistamassa tehokasta, kurinalaista koulutreeniäni Slipsillä äsken, eikö niin?"

"Kyllä, ihan kadehdin sitä kurinalaisuutta ja tyylipuhtautta", Kayla nauroi ja vei molemmat kätensä hellästi Jamien niskan taakse. "Minullakaan ei ole muita velvollisuuksia kuin kotona odottava karvapallo joka vaatii pääsyä ulos. Voisikohan sen opettaa pärjäämään omillaan?"

"Mitä jos mennään päästämään se ulos?" Jamie ehdotti kumartaen päätään ja hipaisten huulillaan naisen korvanlehteä.

Vaikka jokaisella Jamien kosketuksella tuntui olevan oudon voimakas vaikutus Kaylaan, viimeistäänkin huulten hipaisu korvanlehdellä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin naisen kehoa. Kayla hymyili ja irrottautui miehestä, vaikka ei olisi tahtonut tehdä niin. Kai tallin käytävältä oli joskus siirryttävä muualle.
"Mennään. Se arvostaisi kovasti", hän totesi ja poimi Pacon varusteet viedäkseen ne paikalleen.

Jamie suoristautui karsinan ovenpielestä Kaylan irrottautuessa, sukaisi tummanpunaruskeaa tukkaansa ja otti askeleen päätykäytävää kohti. Hänen pitäisi käydä vaihtamassa pois ratsastusvaatteistaan.
"Nähdäänkö luonasi puolen tunnin päästä?"

"Sopii. Nähdään sitten", Kayla huikkasi käännähtäen kannoillaan miehelle puhuessaan, mutta jatkoi saman tien matkaansa varustehuoneeseen asettelemaan varusteita telineisiinsä.

Vaatteidenvaihdon jälkeen Jamie suuntasi hakemaan Hexhamista illallista viemisiksi Kaylan luo. Nainen oli kuulostanut pizzaan kyllästyneeltä, joten mies tilasi thaimaalaista ja poimi mukaan tölkin Ben & Jerry's -jäätelöä jälkiruoaksi, ennen kuin ajoi Kaylalle.

Kayla oli ajanut suoraan tallilta kotiin ja päästänyt riemusta soikeana pyörivän australianpaimenkoiran takapihalle siksi aikaa, kun oli käynyt pikasuihkussa ja vaihtanut ylleen rennot mustat collegehousut ja violetin topin. Hän heitti keskelle eteisen lattiaa jättämänsä urheilukassin makuuhuoneeseen ja vei likaiset astiat olohuoneen pöydältä tiskikoneeseen. Vaikka Jamie ei ehkä järkyttyisikään muutamasta väärin sijoitetusta esineestä, Kayla ei malttanut istua koko odotteluaikaa televisiota tuijottamassa.
Kuullessaan tutun auton hurinan etupihalta nainen suuntasi eteiseen avaamaan oven miehelle.

Eksoottisen, tulisen ruoan tuoksu saapui sisään ennen miestä, joka saapui mukanaan höyryävän kuumaa jasmiiniriisiä sekä samettista avokadocashewkanaa. Hän ojensi puolittain hymyillen Kaylalle B&J's mansikkajustokakkujäätelön pakkaseen sijoitettavaksi. Jamie jatkoi matkaa luontevasti kohti olohuoneen pöytää.

Kayla katsoi saamaansa jäätelöpurkkia hieman hölmistyneenä ennen kuin hahmotti mistä oli kyse.
"Voi, oletpa ihana", hän ihasteli elettä ääneen, sulki ulko-oven ja asteli pehmein askelin keittiöön sujauttamaan jäätelön pakastimeen.
Nainen toi olohuoneen pöydälle kaksi lautasta sekä aterimet ja hipaisi Jamien selkää hymyillen.
"Hyvin röyhkeästi oletan, ettet ole syömässä tuota kaikkea yksin. Kamala nälkä", Kayla totesi huvittuneeseen sävyyn.

Mies kääntyi huvittuneena, kiersi käsivartensa hetkeksi Kaylan vyötärölle ja suukotti kevyesti naisen ohimoa.
"Toivottavasti pidät thaimaalaisesta", hän totesi ja nosteli tonkkia esiin muovipussista avaten niitä naista varten.

"Varmasti. Tuoksuu ainakin ihanalta", Kayla ilmoitti ja nousi varpailleen suukottaakseen miehen poskea.
Hän haki keittiöstä lusikat ottimiksi sekä kaksi juomalasia ja pullollisen kylmää kivennäisvettä ja ryhtyi keräämään toiselle lautaselle annoksen riisiä ja herkullisen näköistä kanaa Jamien tuomista tonkista.
"No, oliko mukava päivä noin kaiken kaikkiaan?" hän kysyi ja istahti vaalealle sohvalle.

Kaylan suukottaessa hänen poskeaan, Jamie halasi naisen hetkeksi kylkeään vasten, ennen kuin päästi tämän hakemaan tarvikkeita keittiöstä. Mies istahti rennosti sohvalle ja Kaylan täytettyä lautasensa, annosteli maltillisesti omalleen.
"Päiväni ovat aina mukavia", Jamie vastasi huvittuneena syötyään suunsa tyhjäksi ja katsoi Kaylaa kädellä tasapainottelemansa lautasen yli, "entä millainen sinun päiväsi oli?"

"Joku voisi olla kateellinen siinä tapauksessa", Kayla sanoi ruokailunsa lomasta.
Riehakas australianpaimenkoira oli pyrähtänyt paikalle ja oli vähällä kaataa koko sohvapöydän pyöriessään väkkäränä sohvan ja pöydän välissä. Kayla komensi koiran etäämmälle ja siirsi juomalasit keskemmälle pöytää ennen kuin uskalsi täyttää ne kuplivalla vedellä.
"No minun päiväni oli ihan mukava, mutta se näyttäisi paranevan loppua kohti. Mistähän se johtuu?" nainen oli pohtivinaan.

"Hyvästä ruoasta", Jamie arveli puolittain hymyillen, tyhjensi lautasensa ja suukotti naisen päälakea, kun laski lautasensa pöydälle odottamaan pesua - mies toki tiskaisi astiat tai ainakin täyttäisi astianpesukoneen sen sijaan, että jättäisi sen Kaylan vastuulle.

"Ehkä", Kayla kohautti olkiaan ja hymyili salaperäisenä.
Saatuaan myöskin lautasensa tyhjäksi nainen hörppäsi lasistaan ja silitti Jamien reittä tyytyväisenä.
"Kiva kun tulit. Hauska nähdä sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ainoastaan valittele särkyjään", hän huokaisi.

"Nyt kun otit puheeksi, tuota selkääni kyllä vihloo ihan kamalasti…" Jamie huokasi kulmiaan kurtistaen ja nojasi sohvan selkänojaan.

Nainen oli arvannut saamansa vastauksen, joten hänen huulillaan pysytellyt hymy muuttui vain huvittuneeksi.
"Pärjäätkö vai kaipaatko parantaja Kaylan palveluja?"

"Ehdottomasti kaipaan", mies hymyili.

"Miten voin olla avuksi?" Kayla kysyi hivellen miehen niskaa sormenpäillään.

"Oh, luotan ammattitaitoosi", Jamie naurahti ja liu'utti sormensa hellästi naisen käsivartta pitkin sukaisemaan tämän hiuksia.

Nainen hymyili salaperäisesti.
"Kuvailisitko tarkemmin vaivaasi?"

Jamie kumartui eteenpäin painaen kevyen suukon naisen huulille.
"Kappas. Se taitaa mennä ohi."

Kayla jäi hetkeksi katselelemaan miestä silmät loistaen.
"Niinkö?"
Hän kurotti tunnustelevasti suutelemaan Jamien huulia uudelleen.
"Vieläkö kolottaa?" hän kysyi.

"Vähän", mies mumisi hymyillen, huulet Kaylan huulia vasten. Hän hengitti syvään naisen tuoksua, kiersi kätensä tämän vyötärölle ja veti tämän lähemmäs.

Kayla painautui tyytyväisenä lähemmäs ja vei toisenkin kätensä miehen niskan taakse. Hän korjasi asentoaan ja suukotti Jamien poskea, edeten suukoillaan miehen korvannipukan yli kaulalle. Pieni hymy pysytteli yhä naisen huulilla.
"Onpa sitkeä vaiva", hän totesi nostaen katseensa miehen kasvoihin.

Jamie nojasi sohvan selkänojaan painaen naisen rintaansa vasten. Hän silitti Kaylan selkää vahvoin, kiireettömin vedoin piirtäen sormillaan naisen selkärankaa ja lapaluita.
"Kamalan sitkeä", hän valitti matalasti ja veti naisen suudelmaan.

Kayla pujotti sormet Jamien hiusten sekaan ja ummisti suudelman lomassa silmänsä hetkeksi. Hän nautti kiireettä miehen läheisyydestä, joka tuntui taas sulkevan koko muun maailman sekä pöydältä ruoantähteitä tavoittelevan koiran ulkopuolelle.
"Onko minun Jamieni jäänyt liian vähälle huomiolle? Täytyy varmaan karsia asiakkaita pois että ehdin huoltaa sinuakin vastaisuuden varalta", nainen pohdiskeli leikkisään sävyyn.

"Ehdottomasti", mies vastasi setvien hellästi naisen hiuksia. Hän veti Kaylan lähemmäs, jotta saattoi painaa keveitä suukkoja pitkin tämän leukaperää aina korvanlehdelle - ja vaikka aamuun asti.

Lauantai 9. tammikuuta 2015, aamupäivä

Englantilaisen sateisesta kelistä huolimatta Kayla oli vastustanut kiusausta pukeutua johonkin lukuisista sateenpitävistä ratsastustakeistaan ja sen sijaan kääriytynyt siistiin harmaaseen pitkään takkiin ja mustaan kaulahuiviinsa. Tunnelmaltaan mielenkiintoiset joulupäivälliset olivat yhä kirkkaana mielessä, mutta silti he olivat taas matkalla Jamien vanhemmille. Kayla oli jo jonkin aikaa tuijotellut ulos auton sivuikkunasta kyllästyttyään viuhtoviin tuulilasinpyyhkijöihin, mutta vilkaisi lopulta kuskin paikalla istuvaa Jamieta.
"Miten siellä puolen autoa sujuu?" hän katkaisi hiljaisuuden tarkoituksellisen turhalla kysymyksellä.

"Hyvin", puvuntakkiin ja silitettyyn kauluspaitaan pukeutunut Jamie vastasi väläyttäen naisystävälleen vain aavistuksen kireän hymyn. Hän ei ollut saanut itseään irti äidin vaatimuksesta tulla käymään lauantaina, ennen kuin suurlähettiläs vaimoineen palaisivat Singaporeen, ja nyt mies tuijotti leuka jännittyneenä harmaata moottoritietä ajaessaan kohti Lontoota. Hän ei viihtynyt perheensä parissa, sillä ylemmän keskiluokan, statuksestaan tavattoman ylpeälle perheelle Jamie oli pettymys ja tarjosi aina viihdyttävän ohjelmanumeron hienovaraisen arvostelun, holhouksen ja paheksunnan muodossa. Eikö se ollut koettu jo joulunakin? Kaiken lisäksi tämä oli ainoa viikonloppu seuraavaan kuukauteen, jona hän oli Englannissa, ja hän olisi voinut käyttää päivän hevostensa treenaamiseen.
"Miten perjantaisi meni?" mies kysyi vilkaisten Kaylaa ja tunsi huonon omantunnon pistoksen, ettei ollut nähnyt naista edellisenä perjantaina, kun oli ollut tallilla aamupäivästä iltamyöhään.

Kayla kyllä huomasi Jamien kireyden ja hymähti hivenen myötätuntoisesti silittäessään miehen reittä. Ei hänkään voinut väittää nauttivansa siitä joulunakin vallinneesta ilmapiiristä, mutta ehkä hän auttaisi tilannetta parhaiten pysyttelemällä edes näennäisen positiivisena. Nainen oli käyttänyt tavallista enemmän aikaa laittautumiseen mutta varonut lyömästä yli - hän ei halunnut tuntea oloaan nokkoseksi ruusupenkissä mutta ei myöskään naamioida itseään tunnistamattomaksi.
"Ihan hyvin. Ei tapahtunut mitään mitä et osaisi arvata. Paitsi että tein kuukauden lyhimmän työpäivän", hän vastasi hymyillen, viitaten samaan vanhaan kaavaan töistä, tallilla käymisestä ja koiran kanssa tehdystä juoksulenkistä, eikä nainen viitsinyt enää edes yrittää saada arkeaan kuulostamaan kiinnostavammalta.
"Miten sinulla meni tallilla?"

Mies yritti saada hymynsä vähemmän kireäksi katsoessaan Kaylaan. Olisiko liian myöhäistä perua ja kääntyä takaisin Newcastlea kohti?
"Ei tapahtunut mitään, mitä et osaisi arvata", hän sanoi lammasmaisesti, "ratsastin hevosia, konsultoin KSH:ta ja neuvottelin uusista hevosista. Lissabon on myyty, ja Laralinollekin saattaa olla ostaja." Lissabon oli miehen ratsastama, hyvin ärhäkkä ja herkkämielinen tamma, ja Laralino mielenlaadultaan vaatimaton ruuna, jolta puuttui kisahevosen voitontahto ja kiihkeys - kumpikaan ei ollut Jamien suosikkihevosia kisata.
"Ensi viikon World Cupin osakilpailu näyttää lupaavalta. Oletko suunnitellut kisoja Pacon kanssa?"

Kayla kuunteli kiinnostuneena Jamien kertomusta, mutta kysymyksen kuullessaan laski katseensa sylissään lepäävään valkoiseen lapaseen jota oli hypistellyt käsissään lähes koko automatkan. Hän ei olisi taas kerran halunnut myöntää saamattomuuttaan kilpailemisen suhteen. Nainen kaipasi taas kunnon kilpailuihin ja isommille radoille, mutta niin he yhä vain olivat pyörineet satunnaisissa lähialueen kisoissa silloin tällöin kun muistivat.
"Kyllä ja en", hän vastasi toivoen ettei keskustelu jatkuisi siihen miksi Kayla yhä laittoi tuhannet ylityötunnit kilpauransa edelle, vaikka olisi halunnut asioiden olevan toisin. Jostain syystä kilpaileminen jäi nykyään lähes pelkän valmentautumisen tasolle, ja olisi vain ajan kysymys milloin joku älypää tulisi taas ehdottamaan Pacon myymistä.

Jamie katsoi naista merkitsevästi sivusilmällä ja kohotti kulmaansa kehoituksena jatkaa.

Nainen pyyhkäisi vaaleat, kasvojen eteen valahtaneet hiuksensa sivuun ja katsahti Jamieen tietämätöntä esittäen.
"No mitä?" hän kysyi jopa koomisen kärsimättömään sävyyn.

"Miksi?" Jamie kysyi huvittunut tuikahdus tummissa silmissään.

"Mitä miksi?" Kayla jatkoi ja painoi huuliaan kevyesti yhteen estääkseen typerää virnettä kohoamasta kasvoilleen keskustelun käytyä omituiseksi.

"Miksi vastauksesi oli kyllä ja en? Oletko tyytyväinen kilpailutilanteesesi?" Jamie kysyi provosoitumatta, sillä hänellä ei ollut varaa menettää malttiaan vielä - vanhemmat koettelivat häntä tarpeeksi.

Tavallisesti Kayla olisi keksinyt mielestään vedenpitävän tarinan jonka mukaan kaikki oli yhä hänen hallinnassaan ja meni kuten pitkin, mutta viime aikoina hän ei ollut jaksanut enää esittää sitä roolia Jamien seurassa. Jos mies säikähtäisi sitä, millaisen riskejä välttelevän hiirulaisen kanssa oli alkanut seurustella, siinähän säikähtäisi.
"Ikään kuin sillä nyt tässä hetkessä mitään väliä olisi, olen suunnitellut kilpailevani vielä mutta se on parhaillaan suunnittelun tasolla", Kayla totesi olkiaan kohauttaen ja pyöräytti silmiään omalle vastaukselleen.
Hän huokaisi ja pyrki kuulostamaan huolettomalta jatkaessaan inhokkiaiheestaan puhumista, mutta lipui tahattomasti puolustuskannalle.
"Ja ei, en ole tyytyväinen siihen etten tee muuta kuin töitä ja Paco seisoo tallissa tekemättä mitään järkevää. Ja kyllä, tiedän että asialle pitäisi tehdä jotain."

Jamie olisi mielellään katsellut Kaylaa pidempäänkin, mutta moottoritie vaati edes satunnaista katsekontaktia. Niin mies ojensi käsivarren, jolla yritti silittää naisen käsivartta rohkaisevasti.
"Paco ei kärsi siitä, ettei se kilpaile. Kukaan ei vaadi sitä sinultakaan, eikö niin? Joten sitten kun sinulla on hyvä hetki, ilmoittaudut kisoihin, jos siltä tuntuu, vai?" mies ehdotti toivoen välttävänsä maamiinat.

Kayla ihmetteli minkä takia yllättyi Jamien vastauksen sävystä - eikö positiivisen suhtautumisen pitänyt olla itsestäänselvyys vähänkin järkevissä suhteissa, ellei kyse ollut jostain maata mullistavasta? Nainen toki olisi keksinyt paljonkin vastaan väitettävää esimerkiksi Rosings Parkissakin pyörivistä idiooteista ja hänen vanhemmistaan, jotka keksivät narisemista vuoroin kilpailemisesta ja vuoroin kilpailemattomuudesta. Aina hänen tekemisensä tuntuivat hiertävän jotakuta, aina hän oli tietämättään tehnyt jotain väärin jonkun toisen mielestä. Kayla päätti olla hiljaa asiasta. Ei kai muiden sanomisten pitänyt näin pahasti häneen vaikuttaa.
"Totta", hän vastasi hieman nihkeästi, mutta nojasi pian jo rennommin penkin selkänojaan ja silitti Jamien kämmenselkää kuin kiitokseksi. Kaikki oli ihan hyvin.
"Haluan kilpailla mutta en vain tiedä mikä nyt mättää. Ehkä tämä tästä", hän vastasi pienesti hymyillen.

"Haluatko puhua siitä?" mies rohkaisi irrottaen jälleen katseensa hetkeksi kaistasta.

Kayla pudisti päätään huolimatta siitä näkikö toinen eleen vai ei.
"Saa olla jonkun toisen päivän asia selvittää sitä", nainen sanoi kuulostaen jo varmemmalta. "Meillä taitaa olla ihan riittävästi projektia tälle päivälle", hän jatkoi hymähten.

"Voi olla", Jamie totesi narskauttaen hampaitaan. Hän toivoi, että sentään he olisivat kaksin hänen vanhempiensa kanssa. Kiusaus vertailla häntä isoveljiin - ja nyt näköjään myös Kaylaa näiden morsiamiin - oli suurempi, kun veljet olivat vieressä vertailukohteina. Oman piinansa Jamie kesti, mutta hän menetti malttinsa lopullisesti, kun sama hienovarainen kritisointi kohdistui Kaylaan.

"Taidat olla innoissasi tapaamisesta", Kayla päätteli ääneen ja vilkaisi kelloa haukotusta peitellen. Hän yritti moottoritien kylttien avulla paikantaa heidän sijaintinsa, vaikkei se matkaa nopeuttaisikaan. Onneksi he olivat pian voiton puolella.

"Olisitko sinä?" Jamie kysyi kulmiaan merkitsevästi kohottaen ja hidasti, kun lähestyi vihdoin Lontoon keskustaa.

"Hyvin, hyvin innoissani. Rentoa kuulumisten vaihtoa ja yhdessäoloa", hän esitti huonon vitsin sen vaatimalla vakavuudella, joka ei ollut hankala rooli esittää tässä maailmanlopun tunnelmassa.

"Hienoa", mies hymyili kuivasti, veti syvään henkeä ja naputteli sormillaan rattia odottaessaan liikennevaloissa kuin häkkiin teljetty villieläin. Jono mateli kohti Mayfairiä, ja silti matka taittui liian nopeasti. Toisaalta, mitä nopeammin he olivat perillä, sitä nopeammin he saattoivat lähteä.

Kayla koki velvollisuudekseen yrittää saada tilannetta vaikuttamaan positiivisemmalta, mutta ei hänkään nauttinut loan saamisesta niskaan, oli kyse Jamiesta tai hänestä itsestään. Vieraskoreus oli tähän asti estänyt naista provosoitumasta liikaa Jamien vanhempien toiminnasta, mutta omien vanhempiensa asenneongelman vuoksi hän tiesi kärsivällisyytensä olevan rajallinen. Kayla katseli miehen kireää olemusta mietteliäänä ja ojensi kätensä silittämään tuon niskaa.
"Eiköhän tästäkin selvitä", hän sanoi heidän lähestyessä määränpäätä.

"Mennään ulos syömään", Jamie ehdotti ilme kirkastuen, "voimme lähteä ruoan jälkeen jäämättä kahville tai seurustelemaan enempää." Mies parkkeerasi auton kadunvarteen kierreltyään viiden korttelin aluetta vartin parkkipaikkaa etsien ja tarjosi käsivarttaan Kaylalle.

"Sehän saattaisi toimia, ellei täällä ole lyöty lukkoon jo muita suunnitelmia", Kayla sanoi ja naurahti hieman vaisusti.
Hän varoi astumasta mustilla nilkkureillaan suoraan vesilammikkoon autosta noustessaan ja suoristi tummaa hamettaan ennen kuin tarttui Jamien käsivarteen. Kuinka hän kaipasikaan jo nyt verkkareita, rentoa huppariaan ja mukavan venyneitä tennareitaan.

"Vaadin saada tarjota. Se huvittaa heitä aina tarpeeksi myöntymiseen", Jamie totesi vetäen syvään henkeä ja johdatti Kaylan sitten jo joulusta tutuksi tulleelle, sopivan hienovaraisesti yläluokkaa imitoivalle, valkean kivitalon ovelle. Mies hymyili myötätuntoisesti taloudenhoitajalle, vaati pitää mustan villakangastakin päällään ja neuvotteli tiensä arvokkaan vanhan, tummaa puuta ja aitoja persialaismattoja suosivan sisustuksen poikki vanhempiensa tykö. Aikataulussa harmaantunut Sir William Ellis luki Timesia mustassa puvussa takan ääressä, ja helmenharmaaseen, täysin rypyttömään jakkupukuun ja helminauhaan pukeutunut, hoikka ja huoliteltu Harriet Ellis odotti takan toisella puolella kuin postikorttia varten poseeraten.
Jamie tervehti isäänsä, suukotti äitinsä poskea varoen rypistämästä tätä ja esitteli Kaylan toistamiseen, ennen kuin vetosi ehdotukseensa mennä ulos syömään. Hetken vänkäämisen jälkeen mies sai pitää päänsä ja kiiruhti Kaylan edellään ulko-ovea kohti, ennen kuin kuulumisten vaihto ehtisi lukita heidät tänne.
"Ennen kuin he muuttavat mielensä", hän kuiskasi.

Kayla seurasi miestä sisälle hienoon taloon eikä voinut olla jälleen kerran hämmentymättä niin prameista puitteista. Hänen vanhempiensa koti oli niin tavanomainen kuin olla saattoi. Jamien vanhempien kohtaaminen tuntui yhtä vieraalta kuin edelliselläkin kerralla, mutta Kayla pyrki peittämään epäröintinsä ystävällisellä hymyllä ja kohteliailla sanavalinnoilla tervehtiessään heitä. Hän pysytteli Jamien vierellä miehen neuvotellessa ulkona syömisestä ja yritti pysytellä kiltisti keskustelun ulkopuolella. Kun yhteisymmärrys lopulta löytyi lähti Kayla hieman huvittuneena ulko-ovea kohti.
"Hyvin hoidettu", hän kuiskasi takaisin varmistettuaan ettei vääriä henkilöitä ollut kuulemassa.
Kayla puristi mustaa käsilaukkua kädessään ja veti syvään henkeä päästessään takaisin kosteaan ulkoilmaan. Ehkä jännittynyt ilmapiiri hälvenisi kun he pääsisivät väljemmille vesille kauemmas Jamien vanhempien lukaalista.

"Toivottavasti he eivät kutsu veljiäni", Jamie huokasi juoksuttaen sormet läpi hiuksistaan, ja kiersi sitten kätensä naisen vyötärön ympärille takaapäin haudaten kasvonsa hetkeksi Kaylan niskaan.

Kayla äännähti ymmärtäväisesti. Oli melkein surkuhupaisa sattuma, että he molemmat kärsivät niin kovasti vanhempiensa kanssa toimimisesta.
"Toivottavasti ruoka edes on hyvää", hän sanoi, jonka jälkeen hän kääntyi varovasti ympäri nähdäkseen Jamien kasvot ja yritti hymyillä tälle rohkaisevasti.
"Yritä olla stressaamatta noin paljon."

Jamie kesti kurjuutensa nöyrästi, kun oli yksin, mutta hän ei yksinkertaisesti voinut sietää sitä, jos Kaylaa alettiin puhutella samalla sävyllä kuin häntä, rinnastaa valokuviin Arabellan tai Imogenin kanssa tietäväisin, merkitsevin hymyin. Kayla ei ansainnut sitä. Ehkä olisi parempi viettää jatkossa joulua poissa perheen luota. Herra ja rouva Ellis liittyivät seuraan, ja nelikko suuntasi parin korttelin päässä olevaan, ranskalaiseen fine dining -ravintolaan; Jamie suunnitteli menun nähdessään take awaytä kotimatkalle. Suurlähettiläs arpoi hintavien viinien kanssa aikansa ja palautti tuttavallisen tarjoilijan hienovaraisesti paikalleen, kun Harriet keskittyi poikaansa.
"James, muistathan Lord Shawburyn? Hän olisi valmis suosittelemaan sinua, ja jos jaksaisit nähdä vain vähän vaivaa, voisit olla jo vuoden päästä diplomaattina arvostetussa asemassa. Olen myös varma, että voisit saada paikan ministeriöstä--"
"Kiitos, mutta minulla on jo työ", Jamie vastasi katse menussa.
"Tarkoitatko ratsasteluasi? Ole nyt vakavissasi, James-rakas", Harriet naurahti keveästi, "se oli hyvä harrastus, kun olit nuorempi, mutta nyt on jo aika aikuistua ja hankkia oikea ura--"
"Olemme valmiit tilaamaan, kiitos", Jamie viittasi vaivaantuneen tarjoilijan lähemmäs.

Kayla riisui takkinsa kun he pääsivät ravintolaan sisälle, eikä tuntenut oloaan kovin kotoisaksi tällaisessa ympäristössä. Kai vaivaantunut istuskelu täällä kuitenkin peittoaisi istuskelun Jamien vanhempien luona. Olisi ainakin muita ihmisiä joihin kiinnittää huomionsa ja poiskin pääsisi, sillä harvoin kukaan vietti ravintolassa ikuisuutta.
Nainen katseli ruokalistaa, joka oli tavalliseen syöttölään verrattuna suppea, mutta annokset oletettavasti tehty hienoista raaka-aineista ja näin ollen kalliimpia. Hän päätyisi taas valitsemaan sattumanvaraisesti listalta jotain, mutta silti hän silmäili valikoimaa pidempään kuin olisi ollut tarve - rouva Ellis oli aloittanut tyypillisen arvostelunsa, johon Kayla ei halunnut osallistua. Lopulta hän kyllästyi lueskelemaan ruokalistaa uudestaan ja uudestaan ja nosti katseensa pyrkien melko huonosti peittämään lievän turhautumisensa. Tämähän alkoi hienosti. Onneksi Jamie oli pyytänyt tarjoilijan paikalle ja he saisivat kenties jossain vaiheessa ruokansa. Vaikka keskustelu miten kärjistyisi, Kayla halusi tehdä parhaansa vaikuttaakseen edes mukavalta, jos ei muuten pätevältä Jamien vanhempien silmissä.

Ylelliset fine dining -annokset saapuivat hyvän tovin odottelun jälkeen, ja muistuttivat kieltämättä taideteoksia taiteellisessa asettelussaan. Varsinaista syötävää oli Jamien mielestä kuitenkin vähän - mutta ehkä se oli vain hyvä, jotta he voisivat lähteä pikemmin. Mies ei aikonut ottaa useaa ruokalajia. Hänen vanhemmillaan meni hetki aloittaa, sillä isän liha ei ollut sopivasti kypsennetty ja jokin lisuke äidin lautasella oli ylikypsä. Näkyvästi ahdistunut Jamie houkutteli äidin puhumaan talostaan Singaporesta, palvelusväen epäpätevyydestä riitti aina kerrottavaa ja isä jaksoi puhua politiikkaa vaikka läpi päivällisen. Hänen ei olisi koskaan pitänyt tuoda Kaylaa mukanaan. Jamie katsahti naista anteeksipyytävästi silmäkulmastaan, mutta teki virheen keskittyessään ruokaansa keskustelun ohjailun sijaan.
"Kayla", Harriet kutsui kuin maistellen hienovaraisesti näin eksoottista, naisen mielestä ilmeisen työväenluokkaista nimeä, "oliko se niin, että sinäkin harrastelet ratsastusta? Vai hetkinen, olitko sinä sairaanhoitaja?"

Kayla katsoi Harrietia annoksensa yli avoimen kiinnostunutta näytellen odottaessaan että tuo sai sanottua mitä olikaan sanomassa.
Kysymys ei yllättänyt Kaylaa, vaikka hän oli useammin tottunut kuulemaan vähätteleviä arvauksia siitä oliko hän ammatiltaan "jokin hieroja tai naksauttelija". Ja vaikka hän kertoisi ammattinsa, uskoivat monet hänen silti olevan hieroja tai naksauttelija. Ehkä sairaanhoitaja menetteli.
"Kyllä, harrastelen ratsastusta", hän myötäili ja jatkoi provosoitumatta: "Aika lähellä, mutta olen fysioterapeutti."
Kaylaa ei kiinnostanut yrittää saada elämäänsä kuulostamaan hienommalta kuin se olikaan. Vaikka Jamien vanhemmat tuskin ymmärtäisivät hänen ammatistaan tai sen järkevyydestä enempää kuin Jamienkaan ammatista, päätti hän lisätä vielä ystävällisesti hymyillen:
"Itse asiassa teen fysioterapiaa myös hevosille, joten vietän tallilla aikaa muutenkin kuin ratsastellessa."

Jamie katsahti äitiään varoittavasti pöydän yli.
"Onpa mielenkiintoista", Harriet vastasi kohteliaasti hymyillen, vaikka jokin elekielessä ilmaisi aivan päinvastaista. Nainen kurtisti huoliteltuja kulmiaan hienoisesti kuin miettien.
"Millainen tutkinto tähän, hmm, fysioterapiaan vaaditaan?"

Kayla hymyili Harrietin näennäiselle ihastelulle ja oli sitten keskittyvinään taiteelliseen ruoka-annokseensa. Hän kirosi mielessään sitä, ettei ollut koskaan ollut se kaikista seurapiirikelpoisin keskustelukyvyltään. Jos tilanne olisi ollut toisin, ehkä hän olisi onnistunut johdattamaan keskustelun pois itsestään.
"Kolme vuotta alempaa ja noin kaksi vuotta ylempää yliopistotutkintoa jotta saa toimia fysioterapeuttina. Sen jälkeen yleensä kouluttaudutaan lisää johonkin tiettyyn aiheeseen", hän vastasi menemättä syvemmin siihen miten hän oli onnistunut venyttämään opiskeluaan.
"No mutta se siitä. Millaista Singaporessa asuminen on?" Kayla tarjosi uutta puheenaihetta ja onnistui hetken vaikuttamaan kiinnostuneemmalta aiheesta kuin ruuastaan.

"Oh, varsin ikävystyttävää", Harriet heilautti elegantisti kättään ja hymyili Kaylalle huolitellusti meikatut silmät siristyen.
"Kuinka päädyit valitsemaan fysioterapian lääketieteellisten opintojen sijasta?" nainen tiedusteli kiinnostuneena, ja sai Jamielta terävän, turhautuneen katseen.

"Tietysti tutkintoon kuuluu aika monipuolisesti lääketiedettäkin koska sitä täytyy ymmärtää, mutta olen kiinnostuneempi ihmisen fyysisestä toimintakyvystä ja sen parantamisesta kuin pelkästä lääketieteestä", Kayla totesi. Tuttu kysymys, johon oli vaikea keksiä vastausta joka avautuisi alasta vähemmän tietävillekin. Ei tainnut olla oikea hetki alkaa väitellä siitä ymmärsivätkö lääkärit aina potilaidensa parasta vai eivätkö, vaikka lääkäreiden aivopierut viime vuosien aikana olivat saaneet hänet luottamaan entistä enemmän fysioterapeutteihin.

Älykkäästä vastauksesta huolimatta Harrietin katse vihjasi, että fysioterapian valitseminen kirurgian sijaan osoitti vain kunnianhimon puutetta - tai kenties älyn.
"Kuinka te tapasittekaan?" nainen tiedusteli kevyesti naurahtaen. Ehkä Kaylalla oli kunnianhimoisuutta, mutta vain toisenlaista. Olivathan he kuitenkin tavoittelemisen arvoinen perhe.

Kayla vilkaisi Jamieta kuin tukea hakien, vihreissä silmissään hieman epätietoinen katse. Olivathan he tunteneet jo ties kuinka kauan ja pyörineet samoissa ratsastuspiireissä ja kilpailuissa, mutta se oli ollut niin kiireistä ja sekavaa aikaa ettei Kayla enää muistanut mikä oli ollut heidän ensitapaamisensa.
"Kilparatsastus siihen taitaa aika olennaisesti liittyä, eikö?" hän heitti kysymyksen Jamielle saadakseen hetken aikaa hengähtää.

"Hevosten parissa joka tapauksessa", Jamie vahvisti koskettaen naisen käsivartta. Hän oli yrittänyt sulloa annoksensa suuhunsa naisten keskustellessa, jotta heidän lähtönsä olisi mahdollista toteuttaa nopeammin. Äiti ajautui vaarallisille vesille.
"Suo anteeksi hajamielisyyteni. En muista, oletko koskaan kertonut perheestäsi, Kayla", Harriet vetosi hymyillen.

Mitä perheestä? Kayla olisi mieluusti kertonut elämästään, jos tunnelma ei olisi ollut niin jäinen. Nyt hän tunsi olevansa työhaastattelussa liian vaativaan virkaan, vaikka yrittikin olla miettimättä sitä mitä Harriet kenties toivoi kuulevansa hänen suustaan.
"En kai", Kayla arveli saatuaan suunsa tyhjäksi. "Minulla on vanhemmat ja kaksi isoveljeä. Aivan tavallisia työssä käyviä ihmisiä kaikki", hän kertoi ympäripyöreästi.

"Millainen on tavallinen työ?" nainen naurahti kevyesti, ja Jamie huokasi tuijottaen äitiään. Miksi tämä oli tätä jokaikinen kerta? Mies vilkaisi kelloaan.

"Se lienee mielipidekysymys", Kayla vastasi löytäen taas hymynsä ja otti kulauksen vesilasistaan.
"Äitini on sairaalan osastonsihteeri ja isäni rakennusalalla. Toinen veljistäni on liiketoimintajohtaja ohjelmistoalalla ja toinen tekee jonkinlaista projektisuunnittelua ja konsultointia. En oikein ymmärrä heidän työnkuvaansa", hän selosti yrittäen kuulostaa huolettomalta kuin juttelisi kenelle tahansa. Kayla ei kokenut mielenkiintoa perheenjäsentensä työtilanteiden kyttäämiseen, mutta kai tässä jotain piti aiheeseen liittyen jutella ja yrittää unohtaa kuulustelun ilmapiiri.

"Oli mukava nähdä vielä ennen lähtöänne, mutta meillä on pitkä ajomatka edessä ja pidempi päivä edessä huomenna", Jamie sanoi nousten pöydästä. Hän saattoi nähdä äitinsä kutoman ansan eikä halunnut jäädä piikitettäväksi ja potkittavaksi eikä varsinkaan altistaa Kaylaa sille. Mies lätkäisi muutaman setelin pöytään ja mikäli Kayla oli noussut ylös, tarttui naista käsivarresta vetääkseen tämän mukanaan ulos.
"James!" Harriet paheksui.

Kaylalla ei näin lyhyen tuntemisen perusteella ollut mielestään syytä heittäytyä poikkiteloin Jamien lähtöaikeiden tielle, joten hän poimi omaisuutensa ja nousi ylös hieman hämmentyneenä seuratakseen miestä.
"Oli tosiaan mukava nähdä..." hän aloitti osaamatta päättää lausetta sopivalla tavalla.
Nainen yritti luoda vaivihkaa kysyvää katsetta Jamien suuntaan - oliko tuo aivan varma että halusi poistua tällä tavalla vanhempiensa luota?

Jamie oli hyvin varma. Hänen isänsä oli noussut seisomaan kulmat paheksuvassa kurtussa, ja Harriet tuijotti poikaansa tuohtuneena.
"Nähdään ensi jouluna", mies toivotti, väläytti hymyn ja veti Kaylan perässään ulos ovesta ja useamman askeleen pitkin jalkakäytävää, ennen kuin irrotti otteensa. Hän juoksutti sormet läpi hiuksistaan ja katsahti anteeksipyytävästi hymyillen naisystäväänsä.
"Onko kaikki hyvin?"

Kayla seurasi Jamien käsipuolessa lyhyin, ripein askelin. Onneksi heidän ei tarvinnut kovin usein tavata kummankaan vanhempia, samanlainen farssi joka kerta. Äskeisen keskustelutuokion ja tällaisen poistumisen jälkeen hän ei ollut varma, haluaisiko tavata Jamien vanhempia lähitulevaisuudessa lainkaan. Hyvä, että seuraavaan jouluunkin oli vielä aikaa. Kun he pääsivät sopivan matkan päähän ravintolasta Kayla veti takin paremmin ylleen ja hengitti syvään. Tokkuraisesta olosta päätellen hän oli kai unohtanut hengittää ravintolavierailun aikana.
"On. Onko sinulla?" nainen heitti kysymyksen takaisin.

"Tietenkin", mies väläytti kireän hymyn, pyöräytti hartioitaan kuin kireyden karistaakseen ja yritti rentouttaa askeliaan suunnatessaan takaisin auton suuntaan.
"Lähdetään vain takaisin kotiin. Onko sinun vielä nälkä? Tai haluaisitko muuta evästä matkalle?"

Kayla ei selvästikään uskonut Jamien väitettä siitä, että kaikki oli hyvin ja osoitti myötätuntoa painautumalla miehen kylkeä vasten ja kietomalla toisen käsivartensa tuon selän taakse.
"No kieltämättä jäi vähän nälkä sen taideteoksen jälkeen", nainen myönsi ja naurahti kuivasti. "Olisiko jokin pikaruoka tähän väliin sopivan... hienostunutta?" hän virnuili.

Jamie nauroi ja kiersi kätensä Kaylan ympärille painaen suukon naisen hiuksiin.
"Ehdottomasti. Mikä maistuisi?" hän kysyi ja veti sisäänsä Lontoon hektistä, elävää tunnelmaa.

"Jokin hampurilainen voisi sopia tilanteeseen", Kayla totesi. Lause, jota hänen suustaan harvemmin kuuli. Ehkä elegantin leikkiminen kaipasi nyt vastapainoa. Hän nosti katseensa Jamien kasvoihin nojaten yhä kevyesti tämän kylkeen. "Entä mitä sinä haluaisit?" nainen kysyi.

"Hampurilainen kuulostaa täydelliseltä", mies vakuutti ja hymyili naiselle kainalossaan, "syödäänkö täällä vai otetaanko mukaan?"

"Otetaanko mukaan? Pääsemme joskus kotiinkin", nainen ehdotti silmäillen ympärilleen havaitakseen jossain kadunkulmassa sopivan pikaruokalan, josta he mahdollisimman vaivattomasti saisivat hampurilaisensa. "Melko kuluttavia nämä perhetapaamiset jos totta puhutaan."

"Ei kai", Jamie vastasi sarkasmilla ja soi naiseen teatraalisen katseen. Luoja. Hän voisi viettää seuraavan joulun ihan vain Kaylan kanssa, vuokrata vaikka mökin jostain lumisesta pohjolasta tai lähteä Balille ottamaan aurinkoa.
"Otetaan vain", hän jatkoi ja nyökkäsi kohti kadunkulmassa näkyvää, keltaista M-kirjainta. Mies ei pahemmin piitannut McDonald'sin luiruista ranskalaisista ja lässähtäneistä hampurilaisista, mutta roskaruoka oli täydellinen lääke teennäisen päivällisen ja tuskaisan perhetapaamisen jälkeen. Jamie avasi oven Kaylalle.
"Mitä haluat?"

"Ensi jouluksi voisi eristäytyä jonnekin kauas hankalista tilanteista", Kayla sanoi kuin olisi lukenut Jamien ajatukset. Eikös joulun pitänyt olla mukavaa ja rentoa aikaa hyvän ruuan ja läheisten parissa eikä ristikuulustelua ja perheenjäsenten arvostelua koko vuoden tarpeiksi.
Nainen pujahti sisään McDonald'sin rasvaisesta ovesta vielä rasvaisempaan ravintolaan ja väisti kylttiä, jossa varoitettiin liukkaasta lattiasta. Herkullista. Kayla asteli lähemmäs tiskiä ja tutki sen yläpuolella lukevia vaihtoehtoja, vaikka ei sieltä mitään erityisen houkuttelevaa löytänytkään.
"Pärjään kai Big Mac hampurilaisella ja kokiksella kotiin asti", hän arveli ja hymyili kassakoneen takana odottelevalle työntekijälle sen merkiksi, että se oli hänen tilauksensa.

Jamie tilasi kanahampurilaisen samalla juomalla sekä suklaiset mansikkapirtelöt heille jälkiruoaksi, maksoi molempien tilauksen, väläytti hurmaavimman hymynsä kassaneidille ja otti vastaan paperipussiin pakatun roskaruoan.
"Mennäänpäs sitten", hän vetosi kietaisten vapaan käsivartensa uudelleen Kaylan ympärille.

Kayla luisteli mieluusti ulos hampurilaispaikan käryn keskeltä ja lähti Jamien kanssa suunnistamaan takaisin autolle.
"Kuinka paljon arvelet vanhempiesi arvostavan jos he nyt tulevat jossain vastaan?"

"Melkein toivon, että tulisivat", Jamie vastasi vinosti hymyillen. Hän alkoi saada tarpeekseen. Mies kiepautti tyttöystävänsä auton suuntaan ja heidän lähestyessään avasi ovet. Hän ojensi ruokapussin Kaylalle ja pujottautui punaisen Audinsa ratin taakse.
"Mitä jos jättäisit työsi muutamaksi viikoksi ja muutat kanssani Espanjaan ensikuussa?" hän kysyi kurvatessaan auton sulavalla kiihdytyksellä liikenteeseen.

Kayla nauroi huvittuneena ajatukselle siitä, että he pamahtaisivat herra ja rouva Elliksen eteen roskaruokasäkkinsä kanssa. Se olisi voinut kruunata tämän vierailun. Nainen otti heidän ruokansa ja istahti autoon.
Hän katsoi Jamieen hämmentyneenä ehdotuksen kuullessaan.
"Oletko tosissasi?" hän kysyi rapistellessaan paperipussia auki. Miettiessään mitä muutakaan vastaisi, hän ojensi kokeilevasti Jamielle tämän valitsemaa hampurilaista ja asetteli heidän juomansa valmiiksi juomatelineisiin. "Olisihan se kyllä hienoa jos onnistuisi."

Jamie haukkasi pari suullista nälkään menevästä hampurilaisesta pyöritellen rattia yhdellä kädellä. Hän siemaisi colaa pillillä ja vilkaisi sitten Kaylaa merkitsevästi.
"Miksei onnistuisi?"

"Tietysti onnistuu. Joudun vain sumplimaan asiakkaille uusia aikoja. Viikko tai pari voisi olla realistinen suunnitelma", Kayla vastasi availlessaan hampurilaisensa käärettä.

"Eikö viisi houkuttelisi?" mies vetosi kurittomasti hymyillen, siemaisi pillistä ja luovi autoa kohti pohjoiseen menevää moottoritietä.

"Kieltämättä. Jos vain katoaisin mitään ilmoittamatta viideksi viikoksi niin helpottaisin ehkä tulevaa työtaakkaani suututtamalla asiakkaat. Ehtisin kilpailemaan ja matkustelemaan ympäriinsä", Kayla selitti muka vakavissaan hampurilaisen syömisen lomasta.

"Sehän kuulostaa täydelliseltä", Jamie väläytti vetoavan hymyn ja kiihdytti voimakkaasti lähtiessään moottoritielle. Hän oli sullonut loputkin hampurilaisesta suuhunsa ja saattoi siemailla nyt mansikkasuklaapirtelöään.

"Voisin kyllä yrittää katsoa jonkun jakson että olen pois töistä. Tekisi ihan hyvää päästä hetkeksi jonnekin täältä harmaasta sateesta", Kayla sanoi.
Totta puhuen häntä ei olisi muutenkaan haitannut hieman vähentää töitään, niitä kun tuntui nykyään olevan niin paljon kuin ehti tehdä, eikä rahapula yllättäisi hieman vähemmälläkään urakoinnilla.
"Ettet pääse olemaan minulta kateissa niin pitkään", hän lisäsi ja taputti Jamien reittä.

Mies vastasi viattomalla hymyllä, rutisti Kaylan kättä ja toivoi voivansa varastaa naisystävänsä useammaksi viikoksi nauttimaan Espanjan lämmöstä, Atlantin rannoista ja Sunshine Tourista.

Maanantai 15. helmikuuta 2016

Maanantaiaamu oli aikaisesta herätyksestä huolimatta ollut luksusta tavalliseen verrattuna. Kayla oli kerännyt edellisen viikon aikana tarvitsemansa omaisuuden matkalaukkuun ja tänään hypännyt lentokoneeseen päästäkseen Espanjaan Jamien luokse. Paisley oli noutanut hänet Jerezin lentokentältä ja he olivat ajaneet halki espanjalaisten maisemien määränpäähänsä Vejer de la Fronteraan. Kayla ei tarkemmin tiennyt millainen sieltä vuokrattu paikka oli, joten hän saattoi vain ihmetellä saapuessaan suurten tilusten keskellä komeilevan rakennuksen pihaan.
"Kiitos kyydistä", hän kiitti hyväntuulisena perille päästyään ja vilkuili hieman epäuskoisena ympärilleen kerättyään matkatavaransa sekä toimettomaksi jääneen paksun punaisen hupparin kantaakseen. Varmasti tämä paikka töissä raatamisen voitti.

Kaylaa hakemaan lähetetty ja koko automatkan taukoamatta ilomielisesti niitä näitä rupatellut Paisley ehti tuskin vakuutella, että ilo oli ollut hänen puolellaan, kun Jamie ilmestyi arkkitehtuuriltaan vaikuttavan maalaishuvilan ovelle. Beigeihin ratsastushousuihin ja valkoiseen, hyvinistuvaan t-paitaan puolipilvisen, melkein 20 lämpöasteen kunniaksi pukeutunut mies harppasi pihan poikki kaapaten Kaylan syliinsä ja pyöräyttäen tätä muutaman kierroksen ympäri.
"Heheei! Ihanaa, että tulit", mies vakuutti laskien naisen jaloilleen.

Kayla hymyili leveästi Jamien nähdessään ja lähietäisyydelle päästyään pudotti tavaransa huolettomasti maahan ja hypähti tuon kaulaan. Hän nauroi miehen kiepauttaessa häntä ympäri. Saatuaan jalkansa takaisin maahan hän suoristi väljähköä harmaata toppiaan ja kurkotti painamaan suukon miehen huulille.
"Ihana nähdä. Miten täällä on sujunut?" hän uteli ja keräsi pitkin poikin lojuvat kantamuksensa maasta viedäkseen ne sisälle.

Jamie vastasi suudelmaan tarttuen Kaylan kasvoihin ja teki siitä kenties pidemmän ja hieman intohimoisemman kuin nainen oli suunnitellut. Mies kumartui ottamaan kantaakseen osan vieraansa kantamuksista ja laski vapaan kätensä Kaylan alaselälle ohjaten tätä sisään.
"Hienosti. Ihme ja kumma, mitä lämpö, auringonpaiste ja valkeat hiekkarannat tekevät mielialalle", mies vastasi näyttäen tietä makuuhuoneeseensa. Jamien puolesta olisi saanut olla huomattavasti lämpimämpi, mutta Englannin märkään talveen tottuneille hevosille tämä oli tarpeeksi suuri lämpötilanmuutos.
"Miten matkasi meni?"

Kayla antoi mielellään Jamien kantaa osan tavaroistaan, vaikkei ollutkaan tälle reissulle yrittänyt ottaa asuntonsa koko tavara-arsenaalia mukaan.
"Voin kuvitella. Mukava päästä pois sateesta", Kayla totesi.
Matkustaminen painoi jaloissa ja selässä, mutta muuten hän tunsi olonsa pirteäksi eikä malttanut odottaa että pääsisi tutustumaan ympäristöön.
"Se meni hyvin. Lennot eivät olleet edes pahasti myöhässä joten ei tarvinnut juosta paniikissa lentokentillä", hän kertoi seuratessaan Jamien perässä makuuhuoneeseen. "Esitteletkö minulle paikkoja?" nainen ehdotti naurahtaen. Hän suunnittelisi matkalaukun purkamista vasta myöhemmin.

"Toki", Jamie vastasi ja vilkaisi kelloaan. Pian olisi palattava hevosen selkään, mutta hän ehtisi omistaa edes muutaman minuutin tänne saakka lentäneelle tyttöystävälleen.
"Tämä tässä on makuuhuone...", mies viittasi näyttävästi ympärilleen valoisassa huoneessa, joka oli täytetty tummapuisella parisängyllä, yöpöydällä ja vaatekaapilla.
"Mitä haluat nähdä?"

"Oh, mielenkiintoista", Kayla ihasteli kuin makuuhuone olisi hänelle uusi käsite. Hän kietoi kätensä Jamien alaselän ympäri ja nosti hieman ilkikurisen katseensa miehen silmiin.
"Onko täällä muuta kuin makuuhuone?" hän tiedusteli muka täysin tietämättömänä.

"Kai", Jamie väläytti hymyn ja painoi naisen kylkeensä silitellen tämän selkää. Vastahakoisena, tietäessään että joutuisi hetken kuluttua takaisin töihin, mies lähti esittelemään Kaylalle taloa. Toinen makuuhuone oli omanarvontuntoisen Ingan käytössä ja kolmas jaettu Paisleylle ja Maybelle. Jamie jaksoi esitellä hyvinvarustellun keittiön, jonka tytöt olivat siivonneet Kaylan tuloa varten, sekä avaran olohuoneen, jonka poikki he olivat tulleet sisään. Pyykkitilat, kodinhoitohuone ja talon omistajien laatikoilla täytetty toimistohuone eivät herättäneet miehessä sen enempää mielenkiintoa kuin makuuhuoneiden ohessa olevat kylpyhuoneet.
"Haluatko nähdä myös tallit?" hän kysyi haluamatta irrottaa otettaan naisesta.

Kayla kulki Jamien mukana katselemassa tuon esittelemiä tiloja. Joku oli nähtävästi ehtinyt siivoamaankin, Kayla pisti tyytyväisenä merkille. Kaaos ja likaiset astiat siellä täällä eivät olleet hänen lempiasioitaan.
"Kyllähän täällä luulisi kelpaavan asua", hän ihasteli.
"Kysytkin vielä", Kayla naurahti huvittuneena kysymykselle siitä halusiko hän nähdä tallit. "Tietysti haluan."

Mies nauroi ja johdatti naisen ulos espanjalaisittain kalpeaan auringonpaisteeseen. Pienehkö tallirakennus oli loivan kukkulan juurella, suurten, vihreänurmisten tarhojen ja melko vaatimattoman ratsastuskentän ympäröimänä. Ratsastuskentällä lämmitteli jo harmahtava kimo, ja Jamie irvisti syyllisenä. Hän oli myöhässä. Noh, Ingakin osasi ratsastaa Ciao Bellan.
"Tallilla ei ole täällä erityisen ylellisiä puitteita", Jamie totesi, vaikka arkkitehtuuri pylväskatoksin, puoliovin ja istutuksin somistettu, ruskeakivinen tallipiha olivat rustiikkisen viehättäviä.
"Juuri ja juuri tarpeeksi karsinoita hevosille ja jaettu koppero varusteille ja rehuille. Pesu tapahtuu letkulla tässä hurmaavalla pihalla", mies esitteli avaten oven uneliaan hämärälle tallikäytävälle, jolle toisen puolen karsinoiden puoliovista lankesi siivuja kultaista valoa.
"Mitä seuraavaksi?"

Auringossa lähes kaikki taisi näyttää ihanalta, mutta Kayla viihtyi tällaisissa puitteissa idyllisyydestä riippumatta.
"Minusta tämä paikka näyttää oikein kivalta", hän sanoi hymyillen ja vilkaisi ratsastuskentälle ennen kuin siirtyi kurkistamaan sisälle talliin. Miten hän muka osaisi olla tekemättä töitä tai treenaamatta Pacon kanssa? Nyt jo nainen tunsi olonsa epämukavan toimettomaksi.
"Ihan mitä vain. Älä anna minun häiritä jos sinulla on jotain muuta tekemistä kuin minun kierrättämiseni. Ja kerro jos voin auttaa jotenkin", Kayla totesi yhä hymy huulillaan ja silitti miehen olkavartta.

Jamie naurahti ja painoi suukon Kaylan päälaelle.
"Teknisesti minun pitäisi ratsastaa kymmenen tai yksitoista hevosta päivässä", mies vastasi vilkaisten kelloaan, "mutta kyllä yksi päivä menee vähän rennommalla tahdilla. Onhan minulla avustajia täällä. Mitä sinä haluaisit tehdä?"

”Ei kun ihan totta, teet mitä sinun pitää tehdä. Kyllä minä pärjään”, Kayla vakuutteli nauliten vihreät silmänsä Jamien silmiin. ”Voin vaikka nauttia siitä että saan olla poissa Hexhamin sateista ja ilman kamalaa työvuorta”, hän naurahti.

"Tietenkin, jos otetaan rennosti, voitaisiin lastata muuta ratsu rekkaan ja ajaa rannalle treenaamaan", Jamie pohti kohottaen merkitsevästi kulmiaan. Kayla pärjäisi kyllä vähän kipakammallekin kisahevoselle, ja jos nainen sukeltaisi hiekkaan tai miehen makuun turhan viileään meriveteen, siitäkös riemu repeäisi.
"Miten olisi?"

Kayla pohti ehdotusta, eikä se kuulostanut lainkaan huonolta, jos toinen oli tosissaan. Saisipa jotain tekemistä ja olisi ihan hauska päästä kokeilemaan muitakin hevosia kuin hänen omaa hölmöä esteratsuaan. Rannalla ratsastaminenkaan ei ollut jokapäiväistä.
”Kyllä se minulle sopii”, hän myöntyi huvittuneena virnistäen. "Jos vaihdan vain vaatteet niin olen valmis mihin vain." Tennarit ja farkut kun eivät olleet se käytännöllisin ratsastusvaruste.

"Hyvä homma", Jamie virnisti, "vaihda vaatteet niin mietin sinulle ratsun." Maybe ottaisi Chovensa, sillä täysiverinen tarvitsi mahdollisuutta purkaa höyryjä. Slips ja Moko, hänen hullut voimanpesänsä, olisivat myös tulossa, sillä niiden ratsastaminen pienehköllä kentällä kävi muuten raskaaksi. Socks ja Bambi voisivat tulla lisäksi; toinen oli miehen suosikki ja Rion olympiaratsu, sormet ristissä, ja toinen melko tuore, mutta selvästi energinen tulokas. Ratsastajien valikointi olisi vaikeampaa. Kun nainen lähti korjaamaan varustustaan, mies keräsi talliympäristössä pyörineet hoitajansa kentän laidalle suunnitelmaa varten. Inga vastasi tavanomaisella, vähäsanaisella viileydellä ja jatkoi Ciao Bellan työstämistä, kun auringossa jo ruskettunut, pisamainen Maybe ja uutisesta aavistuksen kalpeneva Paisley lähtivät metsästämään valittuja ratsuja talliin sekä pakkaamaan niiden satuloita autoon. Lämpötila ei vielä houkutellut uimaan Atlantissa eikä kukaan halunnut ottaa riskiä, että korvaamattoman arvokkaat kisaratsut pääsisivät irti ja loukkaisivat itsensä.

Kayla meni takaisin sisälle penkomaan matkalaukustaan vaaleanruskeat ratsastushousunsa, ratsastuskengät sekä kypärän. Harvoin hän lähti ilman niitä mihinkään missä oli hevosia lähistöllä, sillä tiesihän sen miten niillä reissuilla kävi. Hän vaihtoi vaatteet, huolehti mukaan kaiken tarvitsemansa ja siirtyi takaisin pihalle yhä letittäen pitkiä hiuksiaan pois kasvoilta.
"No, mitä päätitte hevosten suhteen?" hän kysyi Jamielta.

"En ole varma", mies vastasi viimeistellen kullanrautiaan Socksin harjausta. Hyväntuulinen ori nyökytteli narussaan korvat hörössä ja seuraten tarkasti ihmisten tekemisiä. Paisley huoletti häntä. Nuori nainen oli ehdottomasti mukava ja tunnollinen, sitkeä työntekijä, mutta… Nainen arkaili hevosia eikä ollut ratsastajana kummoinen. Jamie oli joutunut miettimään irtisanomistakin nähdessään, miten vaikeaa ja hidasta meno oli välillä, mutta hänellä ei ollut sydäntä antaa potkuja vasta edellisessä kuussa aloittaneelle, varsinkaan, kun tämä kuitenkin yritti joka päivä ja näytti kehittyvänkin oppiessaan tuntemaan hevosia. Ehkä Paisley selviäisi Bambin tai Mokon kanssa.
"Ajattelin, että voisit ottaa Socksin", Jamie tarjosi aavistuksen haikeasti, kuten aina, kun luovutti elämänsä hevosen jollekulle toiselle. Hän ottaisi Slipsin, sillä nuori, valtava ori oli ehdottomasti haastavin pideltävä. Socks oli viidestä hevosesta kenties helpoin, mutta miehelle kallisarvoisin eikä hän mielellään antanut sitä Paisleyn jännittyneisiin, hermoileviin käsiin. Kaikki viisi hevosta olivat tallissa valmisteltavina. Ne saisivat suojat ja putsit jalkaansa ja suitset päähän riimun alle maltillisen mittaista kuljetusta varten, jotta energisiä, innostuneita ratsuja ei tarvitsisi ruveta muuta kuin satuloimaan rannan tuntumassa.

"Et ole varma?" Kayla toisti kysyvään sävyyn ja saatuaan hiuksensa kiinni hän ojensi kätensä silittämään virkeän oloisen Socksin kaulaa.
"Socks kelpaa minulle loistavasti. Vai etkö haluaisi luopua siitä?" hän arveli ääneen keksimättä muutakaan selitystä miehen pohteliaisuudelle.

Jamie nauroi Kaylan havaitessa yhden syistä. Hän kurottui suukottamaan naisen ohimoa.
"Sinun vuoksesi, mitä vain", hän lupasi. Hoitajat lähtivät tallista taluttamaan kolmea hevosista kohti rekkaa.
"Hoitajani eivät kaikki ole ehkä aivan varmoja ratsastajia, joten on pohdittava, minkä hevosen voi antaa kenellekin", hän paljasti hiljaa ja toivoi, ettei joutuisi katumaan ideaa. Mies pujotti suitset orin päähän, sommitteli ruskean nahkariimun niiden päälle ja ojensi narun Kaylan käteen. Hän suuntasi ottamaan valkean, lattiaa malttamattomasti kuopivan kimon haltuunsa.
"Mennäänpäs sitten."

Kayla hymyili Jamien lupaukselle ja hipaisi tuon poskea hellästi. Pari vuotta sitten Kayla olisi voinut stressaantua tällaisesta mahdollisuudesta pelätessään rikkovansa Socksin, joten nyt hän oli vain onnellinen päästyään eroon pahimmista kauhuskenaarioistaan.
"Niinkö", hän kummasteli puheiden perusteella taitamattomia hoitajia ja otti narun käteensä. Toivottavasti he selviäisivät.
Kun oli sopiva hetki, Kayla talutti sympaattisen höpsösti käyttäytyneen kultaisen hevosen ulos lastattavaksi ja odotteli kannanottoa siihen, miten ja missä järjestyksessä muut halusivat hevoset lastattavan.

Kahdeksanpaikkainen rekka odotti tallipihan kupeessa ramppi auki. Bambi ja Chove olivat jo kyydissä. Inga veti Mokoa ylös ramppia, ja Paisley ja Maybe avittivat sivuilta luomalla liinalla painetta vastahakoisen tobianon takapuoleen. Kun se oli paikoillaan, oli Socksin vuoro. Slips, joka tuppasi rymyämään sekä sisään että ulos kärsimättömällä kiireellä, olisi viimeinen lastattava ja ensimmäinen purettava. Ori nousi ramppia äänekkäästi kolisten, puskien eteenpäin rajulla loikalla ja melkein lytäten Jamien kaiteeseen. Mies sitoi sen kiinni, ja auttoi hoitajiaan sulkemaan rampin. Inga ajaisi heidät rannalle. Jamie aikoi viettää noin 20 minuutin ajomatkan Kaylan vieressä.
"Mitä Englantiin kuului lähtiessäsi?" hän kysyi rekan jyristessä eteenpäin.

Kayla seurasi Mokon lastausoperaatiota ja kiitti onneaan ettei joutunut usein tunkemaan vastahakoisia hevosia kuljetusautoihin. Jos hänen hevosasiakkaitaan täytyi lastata, hoitivat yleensä omistajat sen. Pacokin keksi korkeintaan hyppiä ramppia pitkin tasajalkaa, mutta ei kuitenkaan jättäytynyt matkan varrelle. Kun taistelu oli loppu, Kayla talutti Socksin ramppia pitkin paikoilleen ennen sisälle rekkaan siirtymistä.
"Samaa vanhaa. Sain juuri riesakseni yhden hevosenomistajan joka ei meinannut uskoa, että pääsen kunnolla katsomaan hänen mussukkaansa vasta kun hän varaa siihen ajan. Tuli ihan hyvään saumaan tämä reissu, nyt saa toinen fysioterapeutti vääntää hänen kanssaan", Kayla naureskeli vieressään istuvalle Jamielle.

"Ehkä hyvä syy jäädä pidemmäksikin aikaa?" Jamie ehdotti viattomasti ja tarjosi naiselle Mayben välittämää vesipulloa.

"Joo, ilman muuta."
Kayla kiitti ottaessaan vesipullon vastaan ja hörppäsi siitä. Typerää, mutta hän olikin unohtanut juoda vettä tänään. Onneksi täälläkään ei ollut mikään massiivinen helle niin että hän kuukahtaisi nestehukkaan.
"Kuinka pitkä matka tästä on rannalle?" hän päätti kysyä, hädin tuskin tietäen edes tarkalleen missä he olivat.

"Riippuu vähän rannasta, mutta voisimme mennä tänään Playa de Zahoralle. Sinne ajaa reilu 20 minuuttia. Voimme ratsastaa muutaman kilometrin rantapätkää edestakaisin", Jamie pohti ääneen tarkoittaen suorahkoa rantakaistaletta, joka ei ollut asutuksen ja hotellien kirjomaa, ja hevosenhoitajat nyökkäilivät. Maybe vaihtoi tomuisia, sitruunankeltaisia tennareita ratsastussaappaisiin, ja Paisley yritti punoa hartiamittaista, vaaleanruskeaa tukkaansa epäonnisesti pikkuiselle letille.
"Mitä Pacolle kuuluu?" mies kysyi koskettaen Kaylan reittä, kun rekka ryömi loivasti kumpuilevan, kellertävänrusehtavan maiseman poikki.

"Kuulostaa hyvältä", Kayla myöntyi rantasuunnitelmaan ja keskittyi hetkeksi ihailemaan maisemia jotka olivat niin erilaiset kuin kotona.
"Hyvää sille kuuluu. Veljeni tytär täytti 4 vuotta pari päivää sitten ja halusi sen kunniaksi moikkaamaan Pacoa ja ratsastamaan", Kayla vastasi virnistäen ja käänsi katseensa takaisin Jamieen. "Olin vähän skeptinen, mutta Paco käyttäytyi kuin paraskin terapiahevonen eikä poukkoillut edes vaikka ulkona vähän tuuli."

Jamie nauroi kuvaukselle Pacosta lastenratsuna.
"Ehkä olet valinnut sille väärän uran?" mies ehdotti ja kurkisti rekan matkustamon pienestä sivuikkunasta maisemaa. Lämpötila oli talvisin sopiva harrastamiseen, mutta ympäristö näytti kuivahtaneelta. Puut ja ruoholäntit näyttivät nekin vähän kellastuneilta hiekan ja peltojen ruskeassa; sentään muutamat palmut ja eksoottisemmat kasvit jaksoivat hohkata. Rekka lipui pienen keskustan läpi ja mateli pysähdyksiin muutaman auton seuraksi hiekkapohjaiselle parkkipaikalle, jonka läpi norui satunnainen virta auringonottajia ja lenkkeilijöitä.
"No niin tytöt", Jamie nousi penkiltään ja auttoi hoitajansa sekä tyttöystävänsä kädestä pitäen alas jyrkkiä, kapeita portaita. Meren tuoksu kantautui loivan kukkulan takaa, samoin kuin Atlantin aaltojen tasainen pauhu.

"Ehkä", Kayla arveli myös. Hyvä että hänen hevosensa osasi käyttäytyä ainakin silloin kun se oli välttämätöntä.
Rekan pysähdyttyä Kayla nousi ylös ja siirtyi ulos autosta Jamien avustamana. Nainen ei osannut suhtautua täysin välinpitämättömästi siihen, että mies näytti kohtelevan hoitajiakin samaan tapaan kuin häntä, mutta päätti olla ottamatta kantaa asiaan. Jamie oli Jamie. Sen sijaan hän veti keuhkoihinsa meren tuoksua ja valmistautui pian ottamaan Socksin haltuunsa.

"Ohjat ja satulat ovat rekan varustetilassa", Inga kommentoi aavistuksen jäyhään sävyyn, skandinaavin aksentilla. Maybe painoi kypärän päähänsä, mitä muut imitoivat pian, ja Jamie kiepitti liinaa käsiinsä, kun ramppi laskeutui ja iso, valkea irlantilainen rymisi jo äänekkäästi porttinsa takana. Se ampaisi rampin alas yhdellä loikalla, mies liinan päässä hölkäten ja keräten kuuluvasti korskuvaa oria käsiinsä kauempana parkkipaikalla. Orin laukansekaiset loikat saivat muutaman parkkipaikalle osuvan auringonottajan pakenemaan säikähtäneenä kauemmas. Inga viittasi Kaylaa hakemaan Socksin, huomattavasti kohteliaammin kuin kommunikoi kahden nuoremman hevosenhoitajan kanssa. Maybe säteili viedessään ruskean estesatulan hohtavan oranssilla huovalla Jamielle ja pidellessään rajua hevosta miehen satuloidessa sitä. Paisley näytti lamaantuneelta ja aavistuksen vihertävältä seistä tapittaen hevosauton vieressä käsiää väännellen ja ansaitsen muutaman terävän katseen Ingalta.

Kayla katseli Slipsin ryminää päätään puistellen ja kiiruhti ottamaan Socksin hoteisiinsa, kun kimo oli poistunut sivummalle. Nainen oli pannut merkille Paisleyn kalvakan olemuksen, eikä suoraan sanottuna ihmetellyt, mikäli Jamie oli tarkoittanut häntä puheillaan epävarmoista hoitajista. Toivottavasti tuo ei nyt enteillyt mitään katastrofia tähän reissuun.
"Onko kaikki hyvin?" Kayla heitti kysymyksen Paisleyn suuntaan taluttaessaan eloisasti uudelle ympäristölle pörhistelevän, mutta huomattavasti Slipsiä paremmin käyttäytyvän orin alas ramppia.
Parin vain hallitusti lennokkaan ympyrän jälkeen Kayla pysäytti kullanrautiaan ryhtyäkseen satuloimaan sitä.

"Juu, toki", Paisley vakuutti Kaylalle, vaikka tunsikin olonsa hieman huteraksi. Inga oli valinnut hänelle Mokon, sillä kokeneemman hoitajan mielestä viiden tähden hyppääjä, Bambi, olisi paremmissa käsissä Ingan itsensä kanssa. Kirjava, kovapäinen ori ei ollut Paisleyn suosikkeja, ja nainen laahautuikin hevosen mukana pitkin parkkipaikkaa aikansa, ennen kuin Inga harppoi pistämään orin ruotuun ja lähti sitten silmiään pyöritellen purkamaan Bambin satuloitavaksi. Maybe talutti sulavalinjaisen täysiveritamman orin perästä, kun sekä Slips että Moko olivat varustettuina. Jamie keinautti itsensä jo kimon selkään ja vaati siltä avotaivutusta pitkin parkkipaikan laitaa. Ori sähelsi vähemmän, kun sen pieni pääkoppa oli töissä. Inga pääsi nopeasti näyttävällä läsillä varustetun tummanpunaruunikon selkään, ja myös Maybe oli täysiveritamman selässä, ennen kuin Paisley ponnisti malttamattomana kuopivan ja tanssahtelevan tobianon satulaan.
"Mennään sitten. Maybe johtaa, Kayla pitää perää. Mene Inga Bambilla Choven perään, ja Paisley tulet Slipsin perään", Jamie ohjeisti pidellen energiaa pullistelevaa kimoa napakalla ohjastuntumalla. Bambi toivottavasti seuraisi Choven esimerkkiä tyynessä käytöksessä eikä imisi itseensä Mokon ja Slipsin käytöstä. Ratsut lähtivät peräkanaa pitkin parkkipaikalta rannalle kulkevaa polkua, ja itse kukin hypähti askeleen tai kaksi nähdessään taivaanrantaan leviävän, sinisen Atlantin ja sen vaaleaan hiekkarantaan vyöryvät vaahtopäät.
"Lähdetään käynnissä", Jamie ilmoitti pidellen ohjalle puskevaa oria sopivan välimatkan päässä Bambin mustasta hännästä.

Kayla seurasi kohellusta ja kiitti onneaan, ettei enää saanut sydänkohtausta vauhkoista hevosista. Socks pursusi energiaa, mutta ei tehnyt sitä tuhoavalla tavalla. Saatuaan orin satuloitua ja varmistettua ettei huovan ja hevosen väliin jäänyt roskia tai ryttyjä, Kayla kampesi itsensä orin selkään ja kokosi ohjat kevyelle tuntumalle.
Hän nyökkäsi ja jäi pitämään perää, kun he suuntasivat rannalle. Innokas Socks tuskin malttoi pysyä käynnissä, vaan tarjosi koomisen hidasta ravia ja satunnaisia pingottuneita käyntiaskelia, mutta Kayla oli varsin hyvin tottunut sellaiseen. Olihan tämä jännittävää hevosille. Nainen pyrki kärsivällisesti hillitsemään oria pääasiassa istunnalla kuten oli tottunut oman hevosensa kanssa tekemään ja palkitsi myötäämällä jokaisen oikeanlaisen reaktion. Eiköhän tämä tästä.

Chove johti joukkoa pitkin aurinkoista, valkeaa hiekkarantaa siisti, musta harja tuulessa lepattaen. Se suhtautui tyynesti auringonottajiin, hölkkääjiin ja lenkkeilijöihin siinä, missä Bambi puhalteli huolestuneena ja oli kiepahtaa päin Slipsin turpaa yhden auringonottajan puistellessa yllättäen kirjavaa pyyhettä navakassa tuulessa. Inga kuitenkin pysyi harvinaisen tyynenä hevosen selässä ja rauhoitti sen jatkamaan matkaa käynnissä lähellä kostean ja kuivan hiekan rajaa. Slipsin takana Moko teki jos jonkinlaista sivuaskelta, loikkaa ja protestoivaa pikkupukkia, jotka saivat Paisleyn rutistamaan jännityneenä ohjia. Kovasuinen ori ei pahemmin piitannut pelhamista suussaan eikä ottanut nokkiinsa ratsastajan tiukasta ohjasotteesta, mitä nyt kaatoi tämän pariin otteeseen kaulalleen nyppäisemällä päänsä alas. Tobianon edellä valkea Slips ravasi välillä sivuttain nostattaen hiekkaa lapiomaisista kavioistaan. Kun hevoset olivat saaneet lämmitellä ja totutella rantaan käynnissä, letka siirtyi raviin meriveden kiinteyttämällä kaistaleella. Suurin osa muista rannankäyttäjistä jäi taakse.

Kayla halusi pitää Socksin sopivan etäällä poukkoilevasta Mokosta, mutta onneksi he pian siirtyivät raviin ja edellä menevän hevosen viuhuvat jalat ja sinne tänne loikkiva peräpää ajautuivat hetkeksi kauemmas Kaylasta ja Socksista.
Nainen antoi pohkeenväistöä malttamattomana venkoilevalle orille luvan siirtyä raviin, kun etäisyys muihin oli riittävä.
Socks seurasi kavereitaan tarmokkaassa ravissa ja nyökytteli päätään askelten tahdissa. Kayla muistutteli tasaisin väliajoin, ettei tarkoitus ollut juosta täysillä muita kiinni, mutta muuten kykeni jopa nauttimaan lämpimästä ratsastuskelistä ja rantaympäristöstä.

Chove väisti rantaan vyöryviä aaltoja, ja Bambi teki useamman komean sivuloikan. Moko pukitti ja yritti ohi Slipsistä, mutta Jamie sai käännettyä kimon eteen, joten Moko oli vain saada irlantilaisen kaviosta sen protestoidessa toisen orin läheisyyttä. Mies päätyi ärähtämään Paisleylle useampaan otteeseen, kun nainen ei saanut pidettyä tarpeeksi suurta turvaväliä ja oli karauttaa toistamiseenkin ohi. Ratsukot vaihtoivat laukkaan ja etenivät reippaassa temmossa, suorassa jonossa pitkin kolmen kilometrin mittaista kaistalettaan, ensin suuntaan ja sitten toiseen. Vaivattomasti liitävä täysiverinen kuroi helposti kaulaa muihin, ja Maybe sai tehdä töitä pitääkseen sen kolmitahtisessa laukassa. Tyttö näytti nauttivan täysin siemauksin olostaan, toisin kuin Paisley, joka roikkui kauhusta jähmettyneenä Mokon ohjassa osaamatta rentoutua sen isoon askeleeseen ja peläten riehaikkata pukkeja tai sitä, että tobiano lähtisi viemään jonon ohi. Se puski voimakkaana ohjalle kiskoen naista kaulalleen. Kun ratsukot siirtyivät vihdoin tekemään loppuverryttelyä käynnissä, nainen pyyhki vaivihkaa hiljaisia kyyneliä poskiltaan helpottuneena siitä, ettei Jamie katsellut taakseen.
"Kaikki kyydissä?" mies tiedusteli edelleen energisen kimon satulasta.

Jamien tiuskinta Paisleylle sai Kaylan kurtistamaan kulmiaan pienesti, mutta tilanne ei antanut mahdollisuutta saarnaamiselle. Herättely oli toki aiheellista, mutta kai tyttö itsekin tajusi, ettei hallinnut hevosta riittävän hyvin, eikä varmaan ainakaan parantanut suoritustaan lisää paniikkia lietsomalla.
Socks siirtyi muiden mukana vauhdikkaaseen laukkaan ja heitti mennessään pari riemupukkia, jotka eivät suuremmin heilauttaneet ratsastajaa satulasta. Vauhdin lisääntyessä takaosan heittely unohtui, mutta Paisleyn kamppailu Mokon kanssa huoletti Kaylaa. Pysyisipä tuo kyydissä.
Kun he hidastivat lopulta käyntiin, innosta puhiseva Socks tepsutti entistä malttamattomammin jokaiseen ilmansuuntaan yrittäessään pysyä halutussa vauhdissa.
"Siltä näyttäisi", Kayla vastasi Jamien kysymykseen voimatta täysin iloita vauhdikkaasta rantalenkistä, kun joukossa oli yksi joka vaikutti harvinaisen kärsivältä.

Chove venytteli kaulaansa joukon kärjessä, Bambi puhalteli tyytyväisenä, ja Slips ja Moko puskivat edelleen ohjalle, vaikka olivat saaneet laukata useamman kilometrin. Kun yksikään hevonen ei hengittänyt raskaasti, he saattoivat palata hevosrekan luo. Hevoset olivat ehtineet kuivaakin suurimmaksi osaksi kävellessään tuulisella, aurinkoisella rannalla. Maybe ja Inga ottivat hommakseen huoltaa hevosia autoon, kun Jamie siirtyi sivummalle Paisleyn kanssa. Mies jutteli hoitajalleen käsi rohkaisevasti tämän olalla, nosti lannistuneen naisen leukaa ja rutisti sitten halausta kaipaavaa ratsastajaraasua, joka nikotteli edelleen omaksi kauhukseen. Inga ei katsellut välikohtausta erityisellä myötätunnolla, toisin kuin Maybe, kahden muun hoitajan järjestäessä kevyesti loimitetut ratsut takaisin rekkaan. Tällä kertaa Moko jäi viimeiseksi, sillä tobiano ei kertakaikkiaan halunnut kiivetä ramppia ylös loppuun saakka, vaan tempaisi itsensä takaisin maan kamaralle niin, että Maybe lensi vatsalleen rampille. Jamie jätti Paisleyn kokoamaan itseään sivummalle ja kiirehti tarttumaan luupäiseen hevoseen. Hän nosti toisella kädellä hennon teinin jaloilleen, sipaisi peukalollaan kolhittua leukaa ja veti sitten tobianon ylös ramppia, kun hoitajat hinasivat sitä samaan aikaan pepun takaa liinalla. Iltapäivä oli pitkällä, kun kotimatka saattoi alkaa. Jamie vajosi matkustamon penkille silmät suljettuina ja hakien Kaylan kättä omaansa.
"Oliko mukavaa?" hän kysyi hajamielisesti laskeskellen hevosia, jotka piti ratsastaa vielä illan aikana.

Kayla auttoi Socksin kuljetuskuntoon laittamisessa vilkuillen samalla Jamien ja Paisleyn keskustelutuokion suuntaan. No, ehkä se oli ihan aiheellinen äskeisen välikohtauksenkin jälkeen, mutta tuo halailu meni ehkä överiksi... Nainen pyöräytti silmiään ja saatteli Socksin kuljetusautoon. Moko oli taas edustavana ja pelleili minkä ehti, mutta Kayla ei kaikesta huolimatta täysin ymmärtänyt, minkä takia Jamie otti asiakseen toimina jonain pelastavana, lohduttavana prinssinä jokaiselle hoitajalleen. Pitikö hänenkin alkaa kaatuilla ja toikkaroida avuttomana ympäriinsä? Nainen melkein naurahti ajatukselle, pyyhkäisi likaantuneella kädellään otsahiuksiaan syrjään ennen kuin siirtyi autoon.
"Oli ihan mukavaa", hän vastasi Jamien ilmestyttyä hänen viereensä. "Oliko sinulla?"

"Espanjassa on aina aika mukavaa", mies vastasi hymyillen puolittain ja puristi Kaylan kättä. Hän ei muistanut paljoa lapsuusvuosistaan, joina asui maassa, mutta oli vieraillut siellä usein jälkeenpäin.
"Minun on ratsastettava vielä pari hevosta tänään, mutta mitä haluaisit tehdä illan?"

"Varmasti", Kayla hymähti ja vilkaisi Jamieta hypistellessään miehen kättä omissaan.
"Mitäs täällä voi tehdä iltaisin?" hän esitti vastakysymyksen ja kohotti kulmiaan hieman.

"Riippuen matkasta, minkä ajaa, mitä tahansa", Jamie totesi vilkaisten Kaylaa silmäkulmastaan.
"Mitä siis haluat tehdä?"

Kayla katseli käsiään ja yritti hangata mustaa tahraa irti kämmenselästään. Hän puristi huuliaan kevyesti yhteen miettiessään halusiko ylipäätään tehdä mitään.
"Olla sinun kanssasi", hän vastasi pian hiljaa ja vilkaisi miestä varovainen hymy paistaen silmistään. Nainen kurottautui lähemmäs kuin olisi suurenkin salaisuuden äärellä ja kuiskasi huvittuneena tuon korvaan: "Kahdestaan, ilman hevosenhoitajia."
"Se riittää, ihan sama missä roskakatoksessa olemme. Olen vähän väsynyt niin en edes tarvitse ihmeellistä aktiviteettia", Kayla sanoi nojauduttuaan takaisin penkin selkänojaan.

Mies kohotti kulmakarvaansa ja kumartui painamaan suukon Kaylan hiuksiin.
"Ehkä se järjestyy", hän vastasi huvittuneena hymyillen ja kosketti naisen reittä. Hänen mittapuullaan he saisivat olla rauhassa talollakin. Hän voisi lähettää hoitajansa hakemaan ruokaa ja hoitamaan hevosia, kunhan ratsastaisi pari puuttuvaa ratsuaan.
"Jos haluat ottaa päiväunet tai käydä vaikka kylvyssä, siihen on hyvä hetki, kun teen loput päivän töistä", Jamie pohti ja vilkaisi sivuikkunasta aurinkoista, kellanruskeaa maisemaa, joka vihertyi rekan vyöryessä hitaasti takaisin oman tallin pihaan. Hoitajat purkautuivat autosta ottamaan hevosia ulos.

Kayla nyökkäili. Hän epäili vahvasti unenlahjojaan, mutta kenties suihkussa käynti piristäisi.
"Tee ihan rauhassa työsi. Uskoisin sen aikaa pärjääväni", hän totesi ja taputti Jamien reittä ennen kuin nousi ulos autosta. Kayla tarjoutui auttamaan hevosten kanssa, mutta sen jälkeen hän suuntaisi käymään suihkussa ja purkamaan tavaroita matkalaukustaan niin, että ne olisivat siistissä järjestyksessä helposti löydettävissä. Voisi tehdä ihan hyvää eristäytyä edes hetkeksi noista kolmesta hoitajasta, vaikkei Kaylalla varsinaisesti heitä vastaan mitään ollutkaan.

Sillä välin tallille jäänyt Jamie suihkautti Paisleyn märäksi hevosta pestessään leikinlaskun lomassa, väisti hoitajiensa nakkaaman pesusienien sateen ja jätti nämä huoltamaan rannalta palaavat hevoset, kun nousi itse Qashqain selkään verryttävää, rentouttavaa kenttätreeniä varten. Kullanhohtoinen ruunivoikko oli hänen toivonsa World Cupin -finaalissa, ja mies heräsi välillä painajaisiin siitä rikkomassa jalkansa tai saamassa ähkyn juuri ennen kisoja. Stressiin taipuvainen tamma tosin oikutteli ennemmin jättämällä syömättä kuin ahmimalla. Kärsivällinen työskentely rentoutti talven rankan kisaputken jännittämää hevosta, ja Jamie ratsasti sen laukassa vapaaksi ja irtonaiseksi, pitkälle eteen ja alas, kiireettömään, keinuvaan askellajiin. Kiireettömästä rentoudesta ei ollut toivoa seuraavana olevan ja illan viimeisen Tiddlesin kanssa, sillä oikukas, pienehkö ruuna pakotti miehen töihin niin, että kohtuullisen viileästä lämpötilasta huolimatta Jamien paidan selkämys liimautui ihoa vasten. Hänkin kaipasi suihkua, kun nousi mäen talolle jätettyään potkuja jakelevan ruunikon Mayben hoiviin tallille. Mies lähetti samaa matkaa vaatteita vaihtamaan tulevan Paisleyn hakemaan heille illaksi noutoruokaa ja herkkuja, kävi pikaisessa, kuumassa suihkussa ja oli sitten valmis vajoamaan Kaylan viereen loppuillaksi.

Onnekseen vesisodasta tietämätön Kayla oli purkanut matkalaukkunsa sisällön siististi hyllyille, käynyt suihkussa ja vaihtanut ylleen rennommat vaatteet. Suihkun jälkeen olo oli mukavan raikas ja nainen tunsi itsensä heti paljon virkeämmäksi kuin vielä hetki sitten. Hän oli osannut ennustaa, että asuminen kommuunissa Jamien ja kolmen tytön kanssa ei olisi hänen kutsumuksensa, mutta sitä hän ei ollut arvannut, että tilanne alkaisi ahdistaa jo näin pian. Täytyisi tsempata, että tästä reissusta tulisi edes jotain.
Kayla oli käväissyt katsomassa Jamien työskentelyä, mutta vetäytynyt viimeisen hevosen alkulämmittelyt nähtyään sisälle.
Hieman myöhemmin, oletettavasti ratsastusten päätyttyä, nainen kuuli jonkun saapuvan taloon, mutta oli juuri sopivan uppoutunut selailemaan puhelintaan makuuhuoneen sängyllä poikittain selällään maaten, ettei noussut tarkistamaan tilannetta.

Beigeihin, pehmeisiin chinoihin ja vaaleansiniraitaiseen kauluspaitaan vaihtanut Jamie istahti sängylle Kaylan viereen ja laski kätensä naisen selälle.
"Lähetin Paisleyn hakemaan ruokaa. Ehkä viihdyt ihan vain täällä kotosalla illan?" mies kysyi.

Jamien saavuttua Kayla napsautti puhelimensa pimeäksi ja nousi istumaan silmät väsyneenä näytön tuijottamisesta.
"Viihdyn oikein hyvin. Kuulostaa hienolta", nainen ilmoitti hieman ponnettomaan sävyyn, mutta hymyili Jamielle vakuuttavammin.
"Miten Tiddlesin kanssa meni?"

"Siinähän se. Rasittava eläin", Jamie huokasi ja hieraisi Kaylan selkää, ennen kuin pudottautui selälleen sängylle.
"Mitä sinulle kuuluu muuten?"

"Keksikö se tänään jotain viihdyttävää?" Kayla kysyi hivellen Jamien vatsaa etusormellaan.
"Mitä tarkoittaa 'muuten' tuossa kysymyksessä? Hyvää minulle kuuluu", hän vastasi epäröintiä äänessään. Ei kai hän osannut puhua muusta kuin hevosista ja töistä.

"Viihdyttävä on ehkä monitulkintainen kuvaus", Jamie huokasi kulmiaan kurtistaen ja hieraisten kasvojaan. Hypätähän pienempi puoliverinen osasi, mutta sen ratsastus oli harvoin erityisen nautinnollista, "jatkuvaa vääntöä siitä, mitä tehdään ja miten. Kiero elukka yrittää välttää työntekoa ja on vielä pahatapainenkin ylimääräisenä bonuksena." Mies tarttui naisen käteen sen kulkiessa hänen vatsallaan ja suukotti Kaylan sormia. Hän sysäsi väsymyksen mielestään, kun koki joutuvansa vastaamaan harvinaisen naismaiseen kysymykseen.
"Vaihdoimme jo päällimmäiset kuulumiset. Ajattelin, että ehkä mielessäsi oli jotain, mistä et ollut vielä kertonut tai mistä haluaisit puhua", Jamie totesi vaisusti hymyillen.

Kyllähän Kaylan mielessä oli kaikenlaista, mutta hän ei ollut varma, oliko mies erityisen halukas kuulemaan siitä puoliakaan.
"Ei minulla mitään mainittavaa ole mielessäni", nainen kohautti olkiaan. Paitsi se, että nurkissa pyörivät naiset ärsyttivät, mutta eihän se ollut pätevä syy edes mököttää, sen Kayla oli tajunnut.
"Entä mitä sinulle muuten kuuluu?" nainen esitti saman kysymyksen.

"Ei mitään mainittavaa", Jamie vastasi väsyneellä hymyllä ja hieroi kasvojaan, "ratsastan, kilpailen ja ehkä syön ja nukun välissä. Mikäpä sen parempaa. Onko sinun jo nälkä? Paisley palaa varmaan kohta."

"Nukutko riittävästi?" Kayla kysyi äänestään tahattomasti paistaen epäilys siitä, mahtoivatko nuo malttaa nukkua täällä ollenkaan viettäessään laatuaikaa.
"Vähän joo", hän vastasi. Nainen ei toivonut Paisleyn palaavan, vaikka olihan ollut ystävällinen ele lähteä noutamaan heille ruokaa. Ehkä Kayla stressasi turhaan.

Jamielta Kaylan epäilys jäi kuulematta.
"Suunnilleen. Ei viitsi jättää käyttämättä mahdollisuutta nauttia Espanjasta", mies vastasi kevyesti haroen hiuksiaan ja asettaen päätään mukavammin päiväpeiton alla olevalle tyynylle.
"Oletko jo harkinnut, että voisit jäädä tänne pariksi viikoksi pidempään?" hän vetosi hymyillen ja kosketti naisen reittä.

Kayla pyöräytti silmiään vastaukselle, joka ei ainakaan lieventänyt hänen epäilyksiään. Miehet.
"Niin, kukapa ei haluaisi käyttää öitään Espanjasta nauttimiseen", hän totesi vinosti hymyillen ja nieli mielessään käyneet katkerat letkautukset ihanista hoitajista nauttimisesta.
"Kunpa voisinkin. Olisinpa työtön ja rikas, se olisi mukavaa", Kayla totesi ja tarttui Jamien käteen, jotta tuo ei vetäisi sitä heti pois. "Etkö sinä ostaisi mieluummin jotain yksityiskonetta, jolla pääsisit täältä aina yöksi kotiin?" hän ehdotti muka tosissaan.

Mies naurahti.
"Se ei olisi kovin ympäristöystävällistä", hän totesi, vaikkei kaivannut lainkaan Englannin kylmää, märkää alkukevättä. Espanjakaan ei ollut tähän vuodenaikaan yhtä lämmin kuin hän toivoisi, mutta se menetteli. Läheinen, rikas ja jatkuvasti sykkivä Sunshine Tour auttoi myös, vaikka Jamien sormet syyhysivät jo kohti Göteborgia.
"Voisit aina ryhtyä kilpailemaan niin kuin minä."

Kayla naurahti kuivahkosti ehdotukselle, että hän ryhtyisi kilpailemaan Jamien lailla.
"Täytyy kyllä alkaa kilpailla taas ennen kuin unohdan miten ratsastetaan", hän totesi välinpitämättömästi olkiaan kohauttaen. "Häviän kohta poniratsastajillekin."
Nainen vilkaisi kelloa.
"Onko Paisleylla pitkä matka ruokaa hakemaan?" hän huolehti toisen vaivannäöstä tapansa mukaan, vaikka kieltämättä olisikin tällä kertaa mieluusti lähettänyt nuo kaikki viidenkymmenen kilometrin päähän täältä.

"Ei erityisen", Jamie vastasi. Paisley oli niin tunnollinen ja kiltti, että viipyi luultavasti siksi, että antoi aina tilaa jalankulkijoille, ei kiirehtinyt työntekijöitä ja antoi muiden asettua edelleen jonossa. Mies silitteli Kaylan reittä.
"Oletko suunnitellut seuraavia kisojasi? Kilpailetko Rosingsissa World Cup -viikonloppuna? Siellähän on kai kisat silloin."

"Kyllä ajattelin niin tehdä, mutta en ole sen pidemmälle edennyt suunnittelussani", Kayla myönsi pitäen katseensa toisessa kädessään, joka piirteli näkymättömiä kuvioita Jamien rintakehään.
"Se minun sähläämisestäni, kerro jotain sinun kilpailuistasi. Onko sujunut kuten pitää?" hän käänsi keskustelua pois itsestään.

"Suurimmaksi osaksi. Uusiin hevosiin totuttelu vie aikansa eivätkä ne tietenkään ole aina sillä tasolla kuin millä toivoisi", Jamie vastasi olkiaan kohauttaen ja nousi istumaan, kun kuuli auton palaavan pihaan. Mies suikkasi suukon Kaylan hiuksiin.
"Mennäänpäs syömään, merihirviö." Paisley ahtautui sisään vuokrattuun huvilaan syli täynnä pizzalaatikoita, colapulloja sekä pussi Ben & Jerry's -purkkeja. Vaaleanpunaista t-paitaa itsetietoisesti pyöristyvän lantionsa peitoksi nykivä nainen laski laatikot keittiön saarekkeelle ja jakeli hyväntuulisesti lautasia, kun illanviettoon valmistautuvat Maybe ja Inga liittyivät seuraan keittiössä. Imartelevaan pikkumustaan verhoutunut Maybe oli jättänyt pitkän, paksun, valkean tukkansa auki ja korostanut kalpeat kissansilmänsä meikillä, ja Inga oli valinnut parin tummia, hyvinistuvia farkkuja sekä vaalean, koristeellisen puseron. Paisley vilkuili tyttökavereitaan vaivihkaa entistä itsetietoisempana ja näytti kampailevan itsensä kanssa poimiessaan palan höyryävän kuumaa, rapeapohjaista juustopizzaa lautaselle, ennen kuin katosi etsimään jotain edustavampaa päällepantavaa.
"Ole rauhassa sydämein", Jamie kommentoi koskettaen rintakehäänsä dramaattisesti ja kaatoi pariin lasiin kuohuvaa cocacolaa, "minne ajattelitte mennä?"
"Käydään katsomassa yöelämää", Maybe vastasi. He olivat päättäneet lähteä vaivihkaa jaloista antaakseen parille hieman yksityisyyttä.
"Olkaa kiltisti", mies vetosi huvittunutta pilkettä silmäkulmassaan. Maybe nauroi käheästi ja kohdisti huomionsa sitten Kaylaan.
"Neljää erilaista. Mitä haluaisit?" tyttö ehdotti viitaten aurinkoisesti pizzalaatikoita kohti.

Kayla nyökkäsi ja nousi ylös sängyltä. Merihirviö alkoi olla jo niin vanha vitsi, ettei nainen tehnyt siitä suurempaa numeroa, mutta ohimennen hän kosketti Jamien alaselkää heidän astellessa muiden luokse.
Kieltämättä hän alkoi tuntea olonsa jonkinlaiseksi merihirviöksi tässä seuraksi. Kayla katseli Ingan ja Mayben asuvalintoja hivenen oudoksuen, mutta onneksi Jamie selvitti hänen puolestaan noiden olevan lähdössä johonkin ulos. Hyvä niin. Kayla luotti kyllä näyttävänsä ihmiseltä ilman tälläytymistäkin, joten olisi ollut karmivaa, jos viimeisen päälle laittautuminen olisi kuulunut näiden jokailtaiseen toimintaan. Nainen vilkaisi merkitsevästi Jamieta, mutta paikalla olevien hevosenhoitajien vuoksi ylläpiti jonkinlaista huvittuneisuutta, jotta ei vaikuttaisi tympeältä kiukuttelijalta.
"Varo ettei kuola valu", hän naurahti ja puristi hellästi Jamien hartiaa.
"Ihanaa. Tuo näyttäisi hyvältä", Kayla viittoili pizzan puoleen, jossa näytti olevan ainakin kinkkua ja jotain muuta ja otti lautasen käteensä.
"Missä täällä on yöelämää?" hän uteli naisilta ystävälliseen sävyyn poimiessaan itselleen pizzapalaa.

"Ei mitään käsitystä", Maybe nauraa kehräsi ja vilkaisi hiljaista Ingaa, joka ei varsinaisesti ollut syttynyt ajatukselle illasta ulkona, mutta oli taipunut 18-vuotiaan innokkaan painostuksen ja perustelun alla. Hoitajat harvemmin lähtivät illaksi ulos, eivät omin päin.
"Käymme katselemassa millaisia paikkoja tässä lähikaupungissa on", tyttö pohti. Paisleykin palasi joukkoon, korvattuaan vaaleanpunaisen t-paidan vaaleanvihreällä babydoll-mallilla, jonka nainen toivoi kätkevän kasvavan vatsan ja takapuolen tarpeeksi. Maybe viittoili seurueensa tarmokkaasti kohti ovea.
"Viettäkää ihana ilta!" hän toivotti. Toivotus sai vaimean kaiun Paisleyltä, ja Inga kohautti leukaansa muutaman sentin hyvästinä, ennen kuin tytöt katosivat ulos.
"Miltä maistuu?" Jamie kysyi Kaylalta istahtaen nahkapäällysteiselle baarijakkaralle herkuilla vuoratun saarekkeen viereen.

"Toivottavasti jokin kiva paikka löytyy", Kayla sanoi ja loihti iloisen hymyn kasvoilleen istahtaessaan pöydän ääreen.
Maistaessaan pizzaa hän tajusi, ettei ollut syönyt mitään pitkiin aikoihin. Nälkä oli vain jossain vaiheessa lakannut muistuttamassa olemassaolostaan.
"Kiitos, pitäkää tekin!" hän toivotti takaisin, iloisena siitä, että saisi hetken rauhaa, kun kolmikko alkoi tehdä lähtöä. Ehkä hän jo huomenna katui sitä, että oli ollut tänään mieleltään näin antisosiaalinen, mutta nyt hän ei jaksanut potea huonoa omatuntoa siitä. Olipa vihdoin hiljaisempaa.
"Oikein hyvältä. Onko sinulla aina näin hyvä palvelu?" Kayla kyseli ja loi pidemmän katseen Jamieen.

"Palvelu?" Jamie kohotti kulmaansa haukaten toisen palan pepperonipizzaa.
"Varmaan", hän naurahti ja huuhtoi suunsa colalla, "omien työntekijöiden onni, kai."

"Niin, harvemmin kukaan minulle kiitää pizzaa ja jäätelöä hakemaan paitsi ehkä sinä", Kayla hymähti olkiaan kohauttaen ja napsi lautaseltaan lisää pizzaa suuhunsa.
"Vaikuttavat ihan mukavilta", hän lisäsi saatuaan suunsa tyhjäksi ja vilkaisi miestä hakien tuon mielipidettä.

"Hoitajat?" mies toisti kulmaansa kohottaen ja yritti hahmottaa oliko Kaylan äänessä ja käytöksessä jotain omituista. Toivottavasti ei. Hän ei haluaisi käyttää iltaa kamppailemalla passiivisaggressiivisen tyttöystävän kanssa, kun he voisivat tehdä jotain paljon mukavampaa.
"Oikein mukavia, joo. Erinomainen työmoraali ja hyviä työssään. En tiedä, mitä tekisin ilman heitä."

Kayla työnsi itsepintaisesti pizzaan valuvia hiuksiaan korvansa taakse ja hymyili Jamielle pienesti.
"Selvästi", hän lausahti ja yritti taas keskittyä syömiseen ja keksiä muuta puhuttavaa.
Pian hän kuitenkin kyllästyi yrittämiseen ja huokaisi. Tästähän hieno ilta tulisi, jos he yrittäisivät arvailla toistensa tarkoitusperiä rivien välistä. Ei hänen tarkoituksenaan ollut tulla ankeuttamaan tunnelmaa, mutta...
"Tiedän etten voi asiaan vaikuttaa, mutta en vain erityisemmin pidä ajatuksesta että käytännössä asut noiden kanssa", Kayla myönsi samalla äänensävyllä, jolla puhuttiin kaupassa käymisestä ja muusta arkisesta. Rauhallisuudestaan, oli se sitten passiivisagressiivisuutta tai mitä tahansa, hän sai kiittää sitä, ettei Jamie sentään ollut tehnyt hänen nähden mitään täysin typerää tänään.

Jamie katsoi Kaylaa hämmentyneenä.
"Mikä sinua siinä häiritsee?" hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen sulkeutunut sävy äänessään ja olemuksessaan. Jamiella oli ikävä tunne, että tästä tulisi joko riita tai pitkä ja tuskallinen parisuhdekeskustelu.

Miehen olemuksen muutos sai Kaylan kurtistamaan kulmiaan hieman. Hänellä oli aavistus, että pian hän huomaisi olevansa heidän suhteessaan pahiksen roolissa ja katuvansa, että ikinä otti asiaa puheeksi. Miehet olivat taitavia heittäytymään uhreiksi, kun jostain yritti keskustella.
"Se, että he ovat naisia ja minusta tunnut viihtyvän heidän kanssaan vähän turhankin hyvin", Kayla vastasi ja hörppäsi cocacolaa lasistaan. "Kunhan sanoin."

"Olen ystävällinen. Hyvät välit työntekijöihin ovat jostain syystä tehneet arjesta mukavamman", Jamie vastasi hieraisten kasvojaan.
"Et voi tosissasi väittää, että olet sukupolvea, jonka mielestä vastakkaiset sukupuolet eivät voi olla ystäviä?"

"Pelkäätkö, että olen unohtanut kertoa olevani 70-vuotias, vai mistä sukupolvesta nyt puhutaan?" Kayla kysyi sarkastisena ja keskeytti pizzan syömisen kadotettuaan ruokahalunsa.
"Taidanpa olla sukupolveni petturi miespuolisten ystävieni takia. Minulla ei vain ole tarvetta flirttailla jokaisen vastaantulijan kanssa", hän ilmoitti.

Mies huokasi laskien tyhjentyneen lautasensa keittiötasolle.
"Oletko varma, ettet sekoita ystävällisyyttä flirttailuun?"

Kayla katsoi miestä ja kohotti kulmiaan hieman. Ei hän voinut olla ainoa, jonka mielestä kavereiden jatkuva halailu, hipelöinti ja perään kuolaaminen oli kyseenalaista ystävällisyyttä.
"Mikä sinun mielestäsi on ystävällisyyden ja flirttailun ero?"

"Tarkoitusperä. Flirttailen sinulle, merihirviö", Jamie totesi kevyesti toivoen, että voisi sammuttaa riidan alkuunsa.

"Saanko siitä tyylinäytteen?" Kayla kysyi ja nojasi kyynärpäällään pöytään.
Mieltä vaivanneen aiheen käsittely lipsui nyt pahasti ulos raiteiltaan, mutta Kaylalla ei ollut tarpeeksi energiaa vääntämiseen, kun toinen oli mielipiteensä kanssa aivan toiselta planeetalta. Sama asia toisaalta nousisi esiin uudestaan entistä pahempana, kun Jamie seuraavan kerran väläyttelisi ystävällisyyttään muille naisille, mutta ihan sama.

Mies naurahti colalasiinsa, tyhjensi sen ja kiersi keittiösaarekkeen toiselle puolelle tuntien kävelevänsä heikoilla jäillä. Jamie jätti lasin tasolle ja liu'utti kätensä hitaasti Kaylan vyötärölle ja yritti vetää naisen rintaansa vasten puoliksi odottaen tämän napsahtavan ja aloittavan aivan uuden riidan. Mikäli raivonpuuska ei iskenyt vasten naamaa, mies yritti painaa omansa Kaylan kaulataipeeseen ja painaa suukon naisen korvanlehdelle.

Kayla yritti pitää kasvonsa peruslukemilla ja painoi katseensa lautaseensa Jamien tullessa lähemmäs. Yritys meni kuitenkin hukkaan ja naisen yhteen puristetut huulet sulivat pieneen hymyyn hänen tuntiessaan miehen käden vyötäröllään. Hän antoi toisen tulla lähelleen ja tyytyväisenä sulki silmänsä hetkeksi kun huulet kulkivat jossain hänen korvanlehdellään. Tietysti Kayla olisi voinut nostattaa uuden riidan siitä, oliko tämä myös sitä paljon puhuttua ystävällisyyttä, jos siinä ja flirttailussa ei ollut muuta eroa kuin tarkoitusperä.
"Sinulle on vaikea kiukutella", nainen naurahti pehmeästi.

"Hyvä", Jamie vastasi mumisten ja painoi suudelmia pitkin Kaylan leukaperää. Mies kiersi käsivartensa naisen vyötärölle ja rutisti tämän itseään vasten vetäen naisen tuoksua hitaasti sisäänsä.
"Olisi kurja riidellä", mies hymisi harkiten strategiaa, jolla pyyhkäistä Kayla makuuhuoneeseen.

Kayla kallisti päätään aavistuksen sivulle Jamien suudellessa hänen leukaperäänsä. Ihanat kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin ja nainen äännähti myöntävästi vastaukseksi - mieluummin hän jätti riitelyn tämän reissun ulkopuolelle. Olipa hän helppo lepytettävä tänään. Nainen liu'utti kätensä Jamien rintakehää pitkin tämän niskan taakse ja ujutti sormensa ruskeiden hiusten lomaan.
"Sitten täytyy tehdä jotain muuta", hän sanoi hiljaa.

"Hyvä ajatus", mies vastasi huulet naisen ihoa vasten, painoi suudelman tämän huulille ja heilautti Kaylan sitten hajareisin syliinsä, jotta saattoi kantaa tämän makuuhuoneeseen. Kyllä, tämä oli ehdottomasti parempi tapa viettää iltaa.

Tiistai 23. elokuuta 2016, ilta

Tiistainen ilta-ajelu Morpethiin ei tuntunut enää yhtään hyvältä idealta. Kayla oli liian lapsellisesti toivonut, että kaikki osaisivat käyttäytyä asiallisesti tänään isän syntymäpäiväkahveilla, mutta se oli ollut liikaa vaadittu. Synttärisankari siihen sentään kykeni, mutta äiti Martha Williams oli keksinyt alkajaisiksi marmattaa siitä, etteivät Kayla ja Jamie olleet vaivautuneet paikalle viime viikolla, jolloin varsinainen merkkipäivä oli ollut. Silloinhan muutkin olivat tulleet onnittelemaan, paitsi Kayla. Kayla se oli pienestä pitäen vängännyt kaikesta vastaan ja niin edelleen. Kahvipöydässä oli käyty perinteiset keskustelut töistä, palkoista, alan vaihtamisesta, typerästä hevosharrastuksesta, lasten hankkimisesta ja suuremman asunnon ostamisesta. Kyllä Kaylan kannattaisi ostaa aikuisen ihmisen asunto, mieluiten lähempää Morpethia. Mitä siellä Hexhamissa oikein teki, kun sukulaiset olivat täällä? Ja miksei pari jo ollut muuttanut yhteen, herranen aika?
Kayla naputteli tyhjentyneen teekuppinsa ääressä kärsimättömänä keittiön mauttoman lasipöydän pintaa viininpunaisiksi lakatuilla kynsillään ja odotti vain sopivaa hetkeä karata matkoihinsa.
"Jamie, otatko lisää jotakin?" Kaylaa ja Jamieta vastapäätä istunut Martha havahtui yhtäkkiä ja ponkaisi ylös tuoliltaan tuputtaakseen tälle tehokkaammin pöydällä lojuvia herkkuja ja juomia.

Miehen oli yleensä helppo pitää yllä hyväntuulista, kepeää ulkoista kulissia. Martha Williams oli kuitenkin saada Jamien hallitun hilpeyden rakoilemaan. Tapa, jolla nainen jaksoi vaivihkaa arvostella tytärtään, muistutti miestä kipeästi Ellisien kahvipöytäkeskusteluista - ja puheet lapsista olivat saada hänet kuristumaan vaaleanpunaiseen kauluspaitaansa, vaikka, pari ylintä nappia olivat jo auki. Hän ei tiennyt myöskään mitä vastata kyselyihin yhteenmuutosta ja joutui vain vilkuilemaan sivusilmällä avuttomana Kaylaa. Ehkä paras hetki puhua asiasta ei ollut naisen vanhempien keittiö.
"Ei kiitos, olen aivan ruhtinaallisen täynnä. Kiitoksia", Jamie kiitti lämpimällä hymyllä ja kepeällä naurahduksella. Hän yritti estää katsettaan sinkoamasta kohti kelloa. Hän ei tainnut olla vuoden poikaystävän maineessa eikä halunnut viestittää Kaylalle, ettei halunnut seurustella naisen perheen kanssa.
"Ehkä Kaylalle maistuisi vielä?" hän ehdotti huvittunut pilke silmäkulmassaan ja hieraisi hellästi naisen olkapäätä.

Kayla vastasi Jamien letkautukseen hymyllä, jonka olisi lapsikin voinut tulkita teennäiseksi.
"Ei kiitos, kiitos vain tarjouksesta", hän hymähti ja katsoi kelloa rohkeammin kuin Jamie. "Mihinkäs aikaan meidän pitikään olla siellä... Newcastlessa", nainen ei hermostukseltaan keksinyt parempaakaan. Tämä 45 minuuttia oli tuntunut ikuisuudelta. Isäkin oli löytänyt iltapäivälehden luettavakseen kun ei viitsinyt osallistua enää keskusteluun.
"Ette kai te vielä ole lähdössä?" vaaleatukkainen nainen kauhisteli. "Ties milloin tulette seuraavan kerran, teistä ei yleensä kuulu mitään! Onko rahaa liikaa kun ei enää kiinnosta käydä? Keithkin kävi eilen ja tulee viikonloppuna taas ja..."
Kayla nousi tuoliltaan ylös kolistellen. Tämä riitti.
"Joillain ihmisillä on muutakin tekemistä kuin kilistellä kahvikuppeja ja vittuilla päivätyökseen", hän kivahti ja ärsyyntyi vain lisää äidin yrityksestä hakea Jamiesta tiimikaveria naureskelemaan hänen kanssaan töykeälle tyttärelle. Kaylan isä nosti avuttoman kysyvän katseensa ylös lehdestään. Olisipa tässä talossa ollut yksi eukko vähemmän niin kaikki olisi mennyt hyvin.
"Mennäänkö?" Kayla ennemminkin totesi kuin kysyi Jamielta, nappasi lattialle valuneen mustan neulepuseronsa käteensä ja alkoi tehdä lähtöä.

Jamie tunsi taas jääneensä ajovaloihin, kun tuijotti hetken Kaylan silmiin ja yritti päättää oliko tämä tuntematon Newcastlen suunnitelma vain keino lähteä vai oikea meno, jonka hän oli unohtanut. Mies vain nyökkäsi tietäväisen näköisenä, soi Martha Williamsille anteeksipyytävän hymyn ja toivoi sitten voivansa kadota samanlaisen iltapäivälehden taakse kuin Kaylan isä.
"Mennään vain", hän vastasi hiljaa ja nousi ylös levottomana illan saamasta käänteestä - vaikkei varsinaisesti nauttinutkaan Williamsien kanssa istuskelusta ja Kaylan arvostelun seuraamisesta. Jamien oli tehnyt mieli käydä puolustamaan naista useamman kerran, mutta hän ei tiennyt oliko hänellä oikeutta siihen. Kayla oli täysin kykenevä pitämään omiakin puoliaan.
"Kiitos kahvista", mies huikkasi kohteliaasti naisen vanhemmille, ja seurasi sitten Kaylaa kohti vapautta yrittäen olla näyttämättä helpottuneelta.

"No yritähän käyttäytyä", äiti jatkoi kimittämistä ja seurasi perässä keittiön ja laajan eteisaulan poikki ulko-ovelle, yrittäen kahmaista Kaylan hartiasta kiinni tuttavallisesti. "Sinulla on isäsi temperamentti selvästi. Eivät meidän perheessä muut saa tuommoisia kiukkukohtauksia! Onko sinulla Kayla kaikki hyvin?"
Mitä hittoa nyt? Kayla pudisti päätään epäuskoisena, väisti naisen otteesta ja hapuili kenkiä jalkoihinsa. Vai isän temperamentti.
"Mmhm. Näen ja kuulen varmaan harhoja, mutta ihan kuin joku vanhempi nainen olisi tässä viimeisen tunnin aikana tehnyt hyvin selväksi, että elämäni on surkeaa. Huomasiko kukaan muu samaa vai menenkö terapiaan puhumaan tästä harhasta?" hän mutisi kiskoessaan neuletta olkaimettoman toppinsa päälle. "Hyvää myöhäistä syntymäpäivää, isä", Kayla huikkasi keittiöön lamaantuneelle isälleen, joka mutisi jotain kiitoksen tapaista vastaukseksi.
"Älä nyt viitsi höpistä. Ja ole hyvä, Jamie. Tulkaa tällä kertaa vähän nopeammalla aikataululla uudelleen!" Martha päätti esittää toiveensa kuin ei olisi huomannutkaan kireää ilmapiiriä.
Kayla töksäytti heipat äidilleen ja poistui rivitalon jyrkästi alaspäin viettävälle etupihalle. Onneksi kiviportaat jatkuivat tielle asti, jonne hän oli autonsa jättänyt, muuten hän olisi varmaan vielä liukastunut mutaan tai jotain vastaavaa. Tämmöisessä kalseassa paikassa hänenkin varmaan olisi erään rouvan mielestä pitänyt asua.
"Sellaista sitten tällä kertaa. 'Onko sinulla Kayla kaikki hyvin? Ole hyvä Jamie. Kayla, mikä sinua vaivaa?'" Kayla imitoi äitinsä naurettavan korostavaa puhetyyliä, kun oletti päässeensä kuuloetäisyyden ulkopuolelle vanhemmistaan.
"Kumpi ajaa?" hän kysyi Jamielta napsauttaessaan vastikään ostamansa tummanpunaisen Lexuksen ovet auki. Häntä ei olisi huvittanut, mutta itsepä oli tarjoutunut ajamaan tänne.

Martha Williamsin ja Harriet Ellisin kohtaaminen olisi voinut olla viihdyttävää seurattavaa luodinkestävän lasin takaa. Martha oli kenties hyväntahtoiseksi naamioituvan hössöttävä siinä, missä Harriet kylmä ja ylenkatsova, mutta Jamien silmissä molemmissa oli kammottavan paljon samaa. Hänen asiansa ei kuitenkaan ollut arvostella Kaylan äitiä. Mies yritti tarjota Marthalle mahdollisimman kohteliaan hyvästin, ennen kuin lennähti Kaylan perään vetäen ahnaasti vapautta keuhkoihinsa.
"Minä ajan", hän kiirehti sanomaan ja sieppasi avaimet naisen kädestä. Kayla vaikutti niin kiihtyneeltä, että yleisen tieturvallisuuden tähden Jamien oli parempi ajaa.
Mies pujottautui ääneti ratin taakse, sääti penkin ja peilit sopimaan omaan pituuteensa ja katseli tyttöystäväänsä vaiteliaana sivusilmällä, kun käynnisti moottorin ja lähti kohti kotia. Hän halusi antaa Kaylalle tilaa hengittää ja purkaa ajatuksiaan.

Kayla nyökkäsi ainakin hieman helpottuneena, kun Jamie suostui ajamaan, ja istui itse apukuskin paikalle. Hän nakkasi lattialla lojuneen, koiran nylkemän ja ryvettämän lammaspehmolelun takapenkille, kiinnitti turvavyönsä ja yritti hakea mukavaa asentoa penkillä. Mielessä velloi samaan aikaan sekä järjetön inho äidin epäreiluutta kohtaan että huoli siitä, oliko vanhemmille tullut sanottua ilkeästi. Ensimmäinen tosin paljon vahvempana. Miksi äiti halusi joka kerta liittoutua häntä vastaan jonkun kanssa ja yrittää tehdä hänestä yleisen vitsin kohteen? Jopa Jamie näytti kelpaavan tälle vähättelykaveriksi, mutta onneksi mies ei ollut lähtenyt siihen mukaan. Sukujuhlat ne vasta mukavia olivatkin, kun sieltä löytyi useampi vapaaehtoinen vähättelypiiriin, ja juorun kohdetta oli myös mahdollista vaihtaa monipuolisesti.
"Teenkö jotain väärin kun tuo provosoituu aina vänkäämään minun asioistani? En voi sietää häntä tuollaisena", Kayla huokaisi ja loi kärsivän katseen Jamieen.

"Et sen enempää kuin minä vanhempieni kanssa", Jamie vastasi ja yritti koskettaa naisen olkapäätä lohdullisesti.
"Joillakuilla on kai vain tarve kontrolloida jälkikasvunsa jokaista liikettä."

Kayla liikahti torjuvasti Jamien koskettaessa hänen olkapäätään, vaikka toisaalta arvostikin toisen yritystä rauhoitella hermoheikkoa tyttöystäväänsä. Häntä vain turhautti niin, ettei sille näkynyt loppua, eikä kaivannut ketään iholleen.
"En tajua miten sinä onnistut olemaan niin mukava kaikille idiooteillekin", nainen mutisi. "Eikö sinua ikinä haittaa yhtään mikään vai patoatko kaiken ärsytyksen johonkin ja esität kivaa?" hän kysyi kiihtymys yhä äänestä kuuluen ja katsoi Jamieta kuin maailmaa mullistavaa vastausta odotellen.

Jamie tukahdutti huokauksen ja veti käden omalle puolelleen. Hänen ei pitäisi ottaa Kaylan turhaumusta henkilökohtaiseksi. Vanhemmat osasivat ajaa itse kunkin hulluksi. Mies piti katseensa tiessä ja yritti olla tulkitsematta naisen sanoja piikikkäiksi.
"Yksinkertaisempaa välttää turhia konflikteja", hän totesi ja vilkaisi Kaylaa sivusilmällä, "tappeletko sinä useinkin äitisi kanssa?"

Kaylalta sen sijaan taisi puuttua kokonaan kyky olla tulkitsematta toisen sanoja piikikkäiksi. Miten niin tappeliko hän usein äitinsä kanssa? Nainen katsoi Jamieta hetken, yrittäen keksiä aikoiko tuo syyllistää häntä jotenkin.
"Itse asiassa kyllä, varmaan 7-vuotiaasta asti", Kayla vastasi tuskin yhtään rauhoittuneena. "Kai sinä jo olet huomannut, että olen hankala ja rasittava ja ymmärrät äitiäni siinä, ettei hän pidä mistään mitä teen?" hän jatkoi.

Jamie veti syvään henkeä. Kayla oli turhautunut - kuten hän tavattuaan oman äitinsä. Naisen kiukku ei kohdistunut häneen. Ei ollut syytä ottaa kiukusta itseensä.
"Luulen, että se on varsin tyypillistä äideille. Voitko yrittää vain jättää äitisi jutut omaan arvoonsa?"

"No miten muka? En minä osaa olla niin välinpitämätön että ihmisten sanomiset eivät kiinnostaisi!"
Käyttiköhän Jamie häneenkin jotain sanojen huomiotta jättämisen taitoaan? Kayla huokaisi ja katseli hetken ikkunasta ohi viliseviä maisemia.

Mies huokasi ja otti paremman otteen ratista.
"Ehkä pitäisi."

"Sekö on sinun elämänfilosofiasi? Eikö ole ankeaa olla välittämättä yhtään mistään?" Kayla jatkoi inttämistä. Häntä tuollainen asenne ahdisti tässä mielentilassa. Ikään kuin mies olisi oikeasti pitänyt Kaylaa syypäänä ongelmiinsa.

Jamie huokasi liimaten katseensa tiehen. Älä provosoidu.
"Se, että ei lietso itseään hysteriaan jokaisesta ajattelemattomasta kommentista tuskin tarkoittaa, ettei välittäisi yhtään mistään", mies vastasi hieman terävämmin kuin tarkoitti.

Kayla kyllä provosoitui lisää.
"Hysteriaan jokaisesta ajattelemattomasta kommentista?" hän kivahti ja katsoi Jamieta epäuskoisena. "Eiköhän tuo yksikin ole ajatellut miten aikoo tällä kertaa ärsyttää. Onhan sen helppo tarttua siihen, että kolmekymppiset elävät yhtä vakiintuneessa suhteessa kuin 18-vuotiaat", Kayla huomasi päästävänsä suustaan.

Jamie vilkaisi Kaylaa sivusilmällä. Tämä meni vaarallisille vesille.
"Mitä merkitystä sillä on, mitä äitisi ajattelee?"

"Sillä on, että hän tekee aina parhaansa saadakseen minut vaikuttamaan ihan pelleltä" Kayla hymähti ja nojasi päätään auton ovenpieleen. "Nyt ilmeisesti minä olen se joka estää idyllisen parisuhde-elämän tai mitä se nainen kuvitteleekaan että meidän pitäisi tehdä. Olethan sinä sen mielestä niin ihana ettei sinussa voi olla yhtään mitään vikaa."

Jamie kohotti kulmiaan ja vilkaisi kaipaavasti ikkunasta ulos. Auton kehikko sai hänen olonsa melkein klaustrofobisesti.
"Mitä vikaa meidän elämässämme sitten on, kun otat äitisi jutuista niin itseesi?"

"No ei mitään", Kayla puuskahti ja kietoi käsivartensa ympärilleen. Ylitehokas ilmastointi kylmensi auton jääkaapiksi.
"Etkä halua muutenkaan ikinä puhua vaikka olisikin."

No voi paska. Jamie hieraisi kasvojaan toisella kädellä.
"No. Mikä on?"

"Hysteria ajattelemattomista kommenteista", Kayla vastasi ja pyöräytti silmiään. Ehkä hän käytti Jamieta henkisenä nyrkkeilysäkkinä turhan usein, koska mies ei koskaan suuttunut, mutta nyt asia ei naista huolettanut.

Jamie huokasi uudelleen.
"Jos haluat puhua, niin puhutaan sitten."

Miehen huokaukset ärsyttivät ihmeen paljon. Olipa niin kamalaa, ettei normaali happimäärä riittänyt.
"No, kerrotko sitten syyn, miksi sinun elämässäsi kaikki muu tulee aina ennen parisuhdetta? Ei sinulle tavallisesti edes viitsi sanoa jos joku vaivaa, ettet ahdistu 'nalkuttavasta' tyttöystävästä joka yrittää rajoittaa elämääsi", Kayla totesi.

Jamien leukaperät kiristyivät, kun mies tuijotti tietä.
"Mihin tarkalleen kaikki muu viittaa? Uraan? Mitä muuta pistän edellesi kuin työni?"

Kayla silmäili Jamien reaktioita puheisiinsa aavistuksen haastavasti.
"Sen lisäksi ihanat tyttökaverisi, hevosenhoitajasi, ylipäätään kaiken. Kumma miten kaikki kaverisi ovat naisia."

"Ja taas kerran… Milloin olen laittanut ystäväni etusijalle?" Jamie kysyi kulmat synkästi kurtistuen, pudisti päätään ja jatkoi ärhäkkään sävyyn.
"En voi käsittää, miten jaksat takertua samaan asiaan aina uudelleen. Mitä helvetin väliä sillä on, mitä sukupuolta ystäväni ovat?"

Kayla yllättyi hieman miehen äreästä vastauksesta ja oli hetken hiljaa. Olipa keskustelu mennyt mukavaksi. Hän jätti vastaamatta ensimmäiseen kysymykseen ja yritti sen sijaan puolustautua:
"Luuletko että on kiva katsella vierestä miten kaveeraat jokaisen vastaan tulevan naisen kanssa kuin yrittäisit iskeä niitä? Puolet heistä luuleekin että yrität. Jopa herra olympiaratsastaja voisi ehkä säilyttää jonkinlaisen asiallisuuden muiden naisten kanssa puuhastellessa väärinkäsitysten varalta."
Nainen veti syvään henkeä säilyttääkseen edes osan itsehillinnästään.
"Pakkohan tämä on nostaa aina esille, kun yleensä kieltäydyt puhumasta asiasta järkevästi."

Jamie puhahti turhautuneena ja tuijotti tietä kuin varmistaakseen, ettei kurvaisi tieltä ulos kääntyessään katsomaan Kaylaa.
"Miten sinulle voi olla ystävän ja tyttöystävän ero edelleen niin epäselvä? Mitä ihmettä minä oikein teen, mikä on niin kammottavan asiatonta? Olen ystävällinen. Jumalauta, Kayla. Ystävällinen. Mistä lähtien se on ollut niin kamala asia?"

Kayla puristi huulensa yhteen ja kääntyi taas katsomaan auton ikkunasta ulos kuin apua hakien. Hänellä oli montakin esimerkkiä, mikä Jamien käytöksessä häntä joskus harmitti, mutta ne eivät nyt tietenkään tuntuneet tulevan selkeänä mieleen, kun ahdistus oli vallannut ajatuksissa liikaa tilaa. Äidille kiukuttelulla nyt ei ollut mitään merkitystä, mutta ei hän Jamieta ollut halunnut suututtaa. Tuo ei vain näyttänyt tajuavan hänen kantaansa ollenkaan, ei vaikka olisi ratakiskosta vääntänyt. Turhautti.
"No sen kun olet ystävällinen", Kayla sanoa töksäytti. "Siellä hemmetin Rosings Parkissakin jauhetaan kaikenlaista suhteestasi kavereihisi ja flirttailustasi. Tuleehan tässä vähän vainoharhaiseksi", hän jatkoi vaisummin.

"Ihmiset juoruavat aina luoja ties mitä paskaa. Ei ihme, jos olet onneton, jos olet tarpeeksi typerä uskoaksesi sellaista", Jamie vastasi.

"Joo, olen ihan helvetin typerä kun en jaksaisi kuunnella sellaista", Kayla tiuskaisi ja tökkäsi naamaan ikävästi puhaltavan tuulettimen vihdoin pois päältä. "Kiitos kun keksit ongelmaan selityksen, nyt on elämä helpompaa."

"Joten miksi kuuntelet?" mies ärähti ja hieraisi kasvojaan. Oliko se hänen syynsä, että ihmiset keksivät aina jotakin juoruttavaa?

"Taitaa olla enemmän sinun osaamisaluettasi kuulla, muttei kuunnella", Kayla totesi pitäen katseensa yhä ikkunasta näkyvissä tylsissä maisemissa.

Jamie huoahti yrittäen hillitä rakoilevat hermonsa.
"Ja mitähän minä en nyt taas kuule?"

"Jos kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa ilman että se sinuun vaikuttaa mitenkään, se on minusta aika outoa", nainen hymähti olkiaan kohauttaen ja sulki hetkeksi silmänsä uupuneena väittelyyn, joka oli jossain vaiheessa lähtenyt käsistä. Onneksi kyseessä oli Jamie eikä joku täysi taliaivo kuten hänen äitinsä. Auto olisi muussa tapauksessa varmaan jo ojassa.

"Mikä vimma sinulla on kärjistää ja vääristää kaikki sanomani? Se, että en kuuntele aivottomia juoruja tai anna turhien mielipiteiden saada minua tolaltani on ilmeisesti sinusta merkki siitä, että olen tunnekuollut psykopaatti."

"Minunkin mielipiteeni taitavat mennä niiden turhien mielipiteiden luokkaan", nainen huokaisi ja haroi hiuksiaan yhä ärsyyntyneenä pois naamaltaan.

Jamie hillitsi halunsa lyödä päänsä rattiin. Voi luoja.
"Voitko olla heittäytymättä marttyyriksi? Mikä sinun ongelmasi nyt on? Sinua tympii, että ystäväni ovat naisia? Että olen ystävällinen muille naisille?"

Kayla teeskenteli naurahduksen peittääkseen sen, että hänen näennäinen itsevarmuutensa oli melko huteralla pohjalla. Miehen mesoaminen sai hänet vain ahdistumaan lisää.
"No vaikka sitten niin, jos ymmärrät asian parhaiten tuolla tavalla muotoiltuna", nainen totesi päätään pudistaen ja ääni hieman murtuen loppua kohti. Hemmetti. Ei tässä ollut mitään itkua vaativaa, mutta pala änkesi kurkkuun väkisin. Ehkä olisi pitänyt jatkaa raivoamista kotiin asti, jotta ankealle mielialalle ei olisi jäänyt tilaa.
Kayla ei halunnut vaikuttaa ihan sekopäältä, joten hän veti henkeä ja yritti ryhdistäytyä sekä henkisesti että fyysisesti.
"Olisi kiva jos vihdoin tajuaisit etten tympäänny naisistasi siksi että haluaisin olla rasittava ja hankaloittaa elämääsi."

Voi helvetti. Kayla aikoi itkeä. Jamie tunsi vihaa latistavan syyllisyyden piston, jonka yritti tukahduttaa. Mitä niin väärää hän muka teki? Mies kuitenkin pyrki poistamaan ärhäkän terän äänessään.
"Mikä sinua tympii?" hän tavoitteli neutraalia, lämpimämpää sävyä.

Kaylan ongelma taisi olla ilmiömäinen kyky muistaa kaikki ikävät tapahtumat sekä saamansa negatiiviset kommentit ja ymmärtää erimielisyydet paljon pahempina kuin mitä ne todellisuudessa olivat. Ei hän osannut antaa olla, jos oli saanut lokaa niskaansa, ja hän uskoi kaiken ikävän toistavan itseään.
"En minä vain ole tottunut siihen, että mies kykenee olemaan naisen kaveri ilman että haluaa hypätä ja ennen pitkää hyppääkin sen kanssa sänkyyn. En ole törmännyt sellaiseen mieheen, ellet sinä sitten ole ainoa maailmassa", nainen sanoi yhä aavistuksen vaikealla äänellä ja tuijotti edessä aukeavaa tietä silmääkään räpäyttämättä, ettei antaisi turhille kyynelille mahdollisuutta tulvia naamalleen. Kayla vihasi julkista vollotusta, tapahtui se sitten yhden tai sadan ihmisen edessä.

Jamien leukaperät jännittyivät, kun mies pakotti itsensä nielemään vastauksensa. Kaylalle pelko oli todellinen: tyhmäkin näki sen. Oikea ratkaisu ei ollut jatkaa riitaa. Hän kurotti kätensä ja yritti koskettaa naisen olkapäätä.
"Minä en petä sinua, Kayla", hän vakuutti.

No niin, se siitä sitten. Jamien sanat saivat hengityksen salpaantumaan ja kyyneleet valumaan, mutta Kayla yritti peittää sen kääntämällä katseensa taas sivuikkunasta ulos ja olemalla kaivavinaan silmään eksynyttä ripseä pois. Hän nielaisi ja odotteli normaalin puhekykynsä palautuvan, sillä itkuinen mongerrus kuulosti hänestä todella typerältä. Toivottavasti mies edes puhui totta.
Muutaman minuutin jälkeen Kayla uskalsi vilkaista Jamieta, vaikka vaaleanvihreät silmät olivat yhä hieman kosteat.
"Etkö edes vaikka olisin näin ärsyttävä?" hän tarkensi äänessään pieni häivähdys jotain huumoriin viittaavaa, vaikka todellinen vastaus häntä kiinnosti oikeastikin.

Miehen suupieli kohosi huvittuneena, ja hän yritti koskettaa hellästi naisen poskea, pyyhkäistä peukalollaan silmäkulmaa.
"En edes silloin", hän vakuutti pilkettä silmäkulmassaan. Pettäminen oli alhaista eikä hän aikonut harrastaa sitä myöskään tulevaisuudessa. Jamie ei halunnut olla sellainen mies.

Kayla laski katseensa kynsiinsä, joiden lakkapinnan hän oli nähtävästi huomaamattaan onnistunut repimään kamalan näköiseksi. Teki mieli kysyä, että eikö mies ollut myöskään aikeissa mitään ilmoittamatta kadota jonkun umpityhmän heppatytön mukaan, kun oli niin paljon reissussa, mutta hän ei kysynyt. Ei tämä asia kaivannut enempää kaivelua, eikä Kayla halunnut vaikuttaa enää yhtään epävarmemmalta itsestään.
Sekin harmitti kamalasti, että Jamie oli vihjannut Kaylan olevan typerä uskoessaan kuulemiaan juoruja. Ei kai se hänestä typerää tehnyt, jos hän ei olettanut sinisilmäisesti koko maailman olevan hänen puolellaan, vaan suhtautui kuulemiinsa juoruihin varauksella. No, kai miehen toteamuskin oli ollut sellainen "ajattelematon kommentti", josta Jamie ei olisi ottanut itseensä. Ikävä kyllä nainen ei ollut Jamie.
"Anteeksi. On vain ihan tosissaan hankala uskoa, että jollain miehellä voi olla järkeä sen verran päässä että ei 'vahingossa' ajaudu tekemään jotain typerää", Kayla sanoi ja tarkisti auton aurinkolipan peilistä, etteivät meikit olleet levinneet pitkin poskia.

"Kiitos luottamuksestasi", Jamie kommentoi kuivasti ja palautti kätensä rattiin. Hän ei elätellyt toiveita siitä, että olisi maailman paras poikaystävä, mutta hän ei mielestään ansainnut jatkuvaa epäluuloa ja nalkutusta - varsinkaan vain sen tähden, että Kayla kuunteli tallijuoruja.

Kayla naksautti kieltään turhautuneena. Ei voi olla totta.
"No anteeksi vain että muodostan ennakkokäsityksiä sen perusteella miten asiat yleensä menevät. Ihmiset yleensä tekevät niin. En minä nyt helvetti oleta että sinä menet ja kähmit kavereitasi, mutta saisin olla aika lapsellinen jos ei yhtään pelottaisi että olet samanlainen kuin kaikki muut tähän asti. Ja koska asian käsittelystä tulee vain tappelu, ei vakaumuksesi olla pettämättä ole välittynyt minulle kovin vakuuttavasti", nainen selosti yhteen putkeen taas hieman kiihtyneenä.
"Kuka se tässä nyt marttyyriksi heittäytyy?"

Miehen leukaperät jännittyivät.
"Sehän se on älykkäin strategia. Oleta vain että asiat menevät huonosti ja saat kyllä lopulta toiveesi. Tiesitkö, että pessimistin kanssa on aika helvetin uuvuttavaa elää?"

Mikä ihmeen strategia? Kayla huokaisi ärsyyntyneenä. Pitikö nyt keksiä ne kaikki ilkeydet jotka vain olisi mahdollista keksiä?
"No voi toista, oletko uupunut? Olisit ihmeessä kertonut", hän puuskahti ja otti älypuhelimensa esiin toiveenaan saada muuta tekemistä. Ei tällaista jaksanut.

Jamie vilkaisi naista silmät tummuen.
"Tiedätkö, miksi asian käsittelystä tulee tappelu? Koska minä olen aika helvetin väsynyt käymään tätä saamarin samaa jankutusta kerta kerran jälkeen. Sinä itket, että minä olen liian ystävällinen muille naisille. Sinä itket, että minulla on naisia ystävinä. Sinä itket, että pelkäät minun pettävän. Minä sanon, että en petä. Ja kohta itket taas samaa asiaa. Mitä oikein haluat minun sanovan?!" miehen ääni kohosi.
"Olen viettänyt kolme päivää viikossa koko maassa viimeiset kuusi kuukautta ja omistanut kaiken vapaa-aikani sinulle. Paljonko enemmän minun olisi pitänyt antaa? Katkaista ystävyyssuhteeni, jotta sinä voisit leikkiä, ettet ole naurettavan epävarma? Mitä jos hankkisit omia kavereita? Tai terveen itsetunnon? Olen aivan helvetin väsynyt jankkaamaan tätä samaa asiaa yhä uudelleen ja uudelleen!" Jamie ärähti ja löi rattia turhautuneena.
"Se, että sinä et voi luottaa minuun, ei ole minun ongelmani. En jaksa enää yrittää todistella itseäni sinulle."

Kayla antoi pitkien hiustensa valahtaa taas puolittain kasvoille yrittäessään keskittyä selailemaan Facebookin etusivua ja kuunnella Jamien vuodatusta vain puolella korvalla, jotta se ei iskisi tajuntaan niin voimakkaana. Suunnitelma ei ehkä toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta hän yritti säilyttää neutraalin ilmeen kasvoillaan, sillä kaikista vähiten hän halusi heittäytyä taas pillittämään, kun toinen puhui hänelle noin.
"Älä riehu", Kayla sanoi lähes äidilliseseen sävyyn kuin kiukuttelevalle pikkulapselle. Loistava keino rauhoittaa tilannetta, mutta ihan sama.
Terveen itsetunnon ja omien kavereiden hankkimisesta solvaaminen olivat luultavasti kipeimmin Kaylan itsetuntoon kolahtavia töykeyksiä, joten tietenkin Jamien piti juuri niistä vaahdota. Äskeinen orastava kiinnostus sopia asia ja pyytää anteeksi katosi välittömästi, kun mies korotti hänelle ääntään ja näytti suutuspäissään haluavan tahallaan masentaa.
"Mitähän sinä sitten haluaisit minun sanovan?"

"Mitä jos nalkutat jostakin uudesta. Tai vaikka aiheesta, kerrankin", Jamie ärähti takaisin ja tuijotti synkeästi tietä.

"Vai niin."
Taisi olla turhaa taas kerran yrittää keskustella nalkuttamisen ja puhumisen eroista ja puhumattomuuden ongelmapuolista. Olisi nyt aikuisen ihmisen luullut ne jutut ymmärtävän, mutta miehet olivat kyllä ameeban ymmärryksen tasolla sillä saralla. Heidän aikaisempi keskustelunsa oli ollut yhtä hyödyllistä kuin veneen korjaaminen vessapaperilla. Olihan se nyt selvää, ettei sellainen pitkälle kantaisi ennen kuin sama asia alkaisi vaivata uudestaan.
Kayla päätti olla hiljaa ja lueskella kammottavan kahvijuhlan aikana tulleita viestejä, sillä hänen sanomisillaan kuulosti olevan vain riitaa lietsovia vaikutuksia. Tosin hiljaa ollessa miehen ikävät sanat puskivat väkisin Kaylan tietoisuuteen uudestaan ja uudestaan. Aivot halusivat näköjään tappaa hänet vitutukseen. Mukavaa. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos -tekniikka ei vain kerta kaikkiaan toiminut.

Mies väreili hiljaa suuttumusta, jota vastaan Jamie yritti taistella.
"Ja sitten murjotat? Valitat, että minä en kuuntele ja että keskustelut ovat vain tappelua. Mutta et kuitenkaan kerro, mistä haluat keskustella tai miksi vastaukseni eivät tyydytä."

"En murjota. Yritän olla ärsyttämättä sinua", Kayla huoahti ja nosti epätoivoa heijastavan katseensa Jamieen.
"No ihmetyttääpä vain miksi ylipäätään parisuhteeseen liittyvät asiat ovat sinulle niin hemmetin hankala puheenaihe", Kayla totesi. "En tarkoita, että nyt haluaisin jostain eri asiasta vielä puhua, mutta yleensä keskustelu ei vain onnistu."

Jamie narskautti hampaitaan yrittäessään pitää itsehillintänsä. Miten naisen asenne saattoi olla niin ärsyttävä?
"Eli mikään ei ole ongelma tässä hetkessä, mutta haluat kuitenkin valittaa ja olla onneton?"

"Ei, vaan vihdoinkin tajuta minkä takia puhuminen on sinusta niin kamalaa että koet sen valittamiseksi", nainen ilmoitti. "Se ei tee minusta onnetonta."

"No olen tässä. Puhun. Jumalauta, puhutaan sitten. Mutta ai niin, mitään puhuttavaa ei ollutkaan?"

Kayla huokaisi ja tömäytti takaraivonsa penkin niskatukeen. Kun yhteyttä ei löytynyt, sitä ei löytynyt.
"Onko tämä sinusta sitten normaalia kommunikointia? Tai no, taitaa olla turha käsitellä asiaa kun olet noin kärttyinen."

Vähättelevä holhous sai Jamien temperamentin kiehumaan. Hänen äitinsä lakaisi hänen tunteensa, tahtonsa ja unelmansa syrjään samalla tekniikalla.
"En jaksa tätä enää. Miksi et voi puhua, kun siihen on mahdollisuus?"

"Se, mistä haluaisin puhua, on korkeintaan se, miksi puhuminen on sinulle niin vaikeaa. Joo, nyt tarjoudut puhumaan, mutta jos nyt sanon jotain niin suutut. Tavallisesti tuntuu siltä, että minun täytyy karsia kaikki negatiivinen pois puheistani ja esittää jotain iloista bimboa, jotta et ahdistu. Nyt, kun en onnistunut sellaista esittämään, on kolmas maailmansota käynnissä."

Jamie puristi rattia ja pakotti äänensävynsä neutraaliksi.
"Ikävää, että sinusta tuntuu tuolta. Kai minusta tuntuu, että puhumisesta harvoin seuraa mitään hyvää. Turhaudun, jos tunnen käyneeni saman keskustelun lukemattomia kertoja ennenkin, enkä tiedä miksi aikaisemmat vastaukseni eivät kelpaa."

Kayla vältti reagoimasta Jamien kehityskelpoiseen vastaukseen provosoivasti tai holhoavavasti. Toinen sentään yritti vastata häntä miellyttävällä tavalla ja sävyllä ja kerrankin selvensi Kaylalle toimintaansa, joka oli tähän asti vaikuttanut lapselliselta kiukuttelulta vastuun ottamista vastaan.
"No nyt ymmärrän paremmin", Kayla sanoi. "Tarkoitukseni ei ole ollut jankata samaa asiaa, olen pahoillani. Tänään vitutti jo valmiiksi eikä pitänyt sinulle alkaa meuhkaamaan."

Hän taisi olla kilometrien päässä hyvästä poikaystävästä.
"Mitä negatiivista olet joutunut karsimaan pois minun takiani?"

"Tarkoitin, että en vain aina viitsi valittaa kun joku harmittaa, koska oletan ettei siitä sinun mielestäsi ole hyötyä. Sisältäen siis omatkin asiani jotka eivät liity sinuun. Jätän tarkoituksella kommentoimatta kaveriasioitasi ja olen yrittänyt tutustua kavereihisi, jotta heidän läsnäolonsa ja sinun hengailusi heidän kanssaan ei ärsyttäisi. Mietin nykyään sata kertaa ennen kuin avaudun jostain, joka minua ärsyttää", Kayla selosti silmäillen merkkejä siitä, oliko Jamie vielä kovinkin vihainen. "Toisaalta olisi oikeasti kiva oppia ottamaan asiat rennommin, mutta toistaiseksi en vain saa pidettyä kaikkea pääni sisällä loputtomiin enkä osaa olla puhumatta. Sen takia negatiivisuuden karsiminen on suhteellisen iso asia minulle."

"En minä ole pyytänyt, että joutuisit miettimään, mitä voit kertoa minulle", mies protestoi ahdistuneena. Vai oliko?
"En ainakaan tarkoituksella. Tietenkin haluan sinun kertovan minulle, mikä mieltäsi painaa ja mitä elämääsi kuuluu."

"Et ole pyytänyt, mutta en haluaisi olla sellainen pessimisti jonka kanssa on uuvuttavaa elää. Ikävää, jos kaikki se vähä aika jonka olet maisemissa menee siihen, että valitan jostain. En minäkään jaksaisi sellaista jos olisin sinä", Kayla selitti hieman apeana. Hän oli ennen Jamieen tutustumista elänyt lähinnä takertuvien, epätasapainoisten ja valittavien ihmisten kanssa, eikä halunnut kokea olevansa samanlainen rasite jollekin.

Jamie hengitti syvään. Ei ollut enää mitään syytä kiihtyä. Hän ei halunnut tapella enempää - ei varsinkaan tietäessään, miten hirviömäisen kuvan oli onnistunut antamaan itsestään.
"Haluan kuulla elämästäsi, ja viettää aikaa sen oikean Kaylan kanssa", hän vastasi, "valittaminen on osa sitä."

Kayla kohotti kulmiaan.
"Valittaminen on osa minua? Pitäisikö merkitä se CV:seen", hän hymähti puoliksi huvittuneena. "No, ainakin olen surkea näyttelijä, joten en tule olemaan mitään muuta kuin mitä olen. Oli se sitten hyvä tai huono juttu."

"Se on hyvä asia. Onko sinulla jotain muuta mielessäsi? Jotain, mistä et ole uskaltanut puhua?"

"Äskeisen perusteella en olisi uskonut sitä hyväksi asiaksi", Kayla sanoi mietteliäänä yrittäessään kaivella mielestään asioita, joista ei olisi uskaltanut puhua. Miksei hän olisi uskaltanut, jos jotain järkevää puhuttavaa olisi ollut? Siinä vaiheessa miehen kiukuttelemaan saaminen olisi ollut pieni juttu.
"Ei. Onko sinulla?" hän heitti takaisin.

Mies huokasi hiljaa. Ei tarvinnut enää tapella.
"Ei ole", hän totesi. Ei ainakaan mitään, mitä Jamie olisi halunnut muistaa, saati ottaa puheeksi.

Kayla antoi katseensa viipyillä Jamien kasvoissa.
"Kaikki hyvin?" hän varmisti.

"Totta kai", Jamie vastasi pakottaen kasvoilleen hymyn, katsahti Kaylaa ja palautti katseensa sitten tiehen. Hänen täytyi sulattaa kuulemaansa eikä mies halunnut riidellä enempää.
"Onko sinulla?"

"Hyvä sitten", Kayla totesi äänestä välittyen, ettei hän ollut täysin vakuuttunut, muttei jaksanut inttää aiheesta.
Ei nainen ollut mennyt edes henkilökohtaisuuksiin, ainakaan tietääkseen.
"Jos sinulla on kaikki hyvin niin silloin on minullakin", hän ilmoitti ja hillitsi tarvettaan pyydellä anteeksi välikohtausta ja hankaluuttaan. Riitelyyn tarvittiin kaksi.

"Hyvä niin", mies totesi ja hiljensi vauhtia auton saapuessa Hexhamiin.
"Haluatko suoraan kotiin?"

"Mielellään joo", Kayla sanoi ja havahtui etsiskelemään lattialle nakkaamaansa omaisuuttaan tajuttuaan heidän olevan pian perillä.
"Vai oliko jotain muita suunnitelmia?"

"Ei, ei ole", Jamie vastasi ja otti kurssin kohti Kaylan osoitetta. Riita oli jättänyt hänen olonsa ontoksi ja kipeäksi, ja ajatus omaan kotiin lähtemisestä oli varsin houkutteleva. Kaylan sanat pakottivat ajattelemaan omaa toimintaansa.
Hän parkkeerasi auton naisen kodin eteen ja nousi autosta värähtäen Englannin loppukesän illassa. Vaikkei täällä suinkaan ollut kylmä, mies oli jäänyt ikävöimään Rion eksoottista, huumaavaa lämpöä.
"Soitellaan?" hän tarjosi ojentaen autonavaimet Kaylalle ja hakien omia beigejen chinojen taskusta.

Auton pysähdyttyä Kayla nousi ulos ja pyöräytti jännittynyttä niskaansa. Hän otti autonsa avaimet Jamielta hymähtäen epäselvästi vastaukseksi ja ryhtyi etsimään kotiavaimia pikkulaukustaan. Beata kuului haukkuvan sisällä, mutta muuten tuntui ankealta mennä kotiin yksin, varsinkin riitelyn jälkeen. Hän tulisi hulluksi ajatustensa kanssa velloessaan, jos Jamiekin häipyisi jonnekin oudolta vaikuttaen.
Kayla katsoi miestä pahoillaan olevan näköisenä ja yritti koskettaa tämän käsivartta.
"Aiotko heti lähteä?"

Jamie vilkaisi autoaan, Kaylaa ja autoaan. Nainen ei varsinaisesti näyttänyt janoavan hänestä eroon.
"Haluatko minun jäävän?" hän kysyi laskien vaistomaisesti kätensä naisen kädelle.

Kayla ei irrottanut huolestunutta katsettaan miehestä ennen kuin sai vastauksen kysymykseensä. Sillä hetkellä eniten hän pelkäsi Jamien vain tölväisevän hänelle jotain ja poistuvan paikalta, mutta onneksi ihan niin ei käynyt.
"Haluan", Kayla vakuutti käheästi silmät kimaltaen katulampun hailakassa valossa. Hän ei uskaltanut puhua sen enempää saati räpyttää silmiään jottei taas alkaisi itkeä kuin pikkulapsi. Saisi Jamien vielä luulemaan, että yritti kiristää itkemällä. Mikä häntä vaivasi?

Ehkä lähteminen tekisi hänestä siis vielä kamalamman miesystävän kuin hän oli jo valmiiksi. Mies hengitti syvään ja työnsi autonavaimet takaisin taskuunsa. Hän tarjoutui vetämään Kaylan syliinsä.
"Sitten jään. Viedäänpäs sinut sisään."

Siinä missä Jamien lähtöaikeet olivat saaneet Kaylan toivomaan miehen jäämistä, sai päätös jäädä hänet tuntemaan itsensä epätoivoiseksi kontrollifriikiksi. Miksei nainen vain antanut toisen mennä ja ottaa yhteyttä sitten kun siltä tuntui? Ehkä siksi, ettei hänellä ollut enää vaadittavaa itsevarmuutta tehdä niin. Juuri tällaiseen riippuvuussuhteeseen hän oli pelännyt ajautuvansa jonkun kanssa. Olipa hankalaa.
Kayla painaitui varovasti miestä vasten ja nyökkäsi. Hän asteli verkkaisesti kotiovelle ja sai avainten kilinällä koiran vinkumaan hysteerisenä. Oven auetessa se heittäytyi pyörimään tulijoiden jalkoihin ja pinkaisi sitten riehakkaasti seinänaapurin etupihalle kunniakierrokselle. Kaylaa ei tällä kertaa kiinnostanut, kyllä se pian palaisi ja naapurin papparainenkin oli puolikuuro.
"Vaikutat vaisulta. Onko kaikki oikeasti hyvin?" hän kommentoi Jamien olemusta.

"On", Jamie vastasi seuraten naista sisään ja vilkaisten australianpaimenkoiran perään. Hän silitti Kaylan selkää.
"Oletko sinä kunnossa?" Nainen vaikutti olleen useamman kerran kyynelissä tai niiden partaalla illan aikana.

Niin varmaan. Nainen ei viitsinyt alkaa inttää Jamielta, mikä oli huonosti. Olihan tuo suostunut jäämään.
"Olen olen, minä vain..." hän pysähtyi miettimään miten oikein muotoilisi asiansa.
Pian he olisivat taas sen tosiasian äärellä, että Kayla pelkäsi jotain. Pelkäsi, että Jamien suuttuminen olisi lopullista ja mies päättäisi lähteä kokonaan ja etsiä positiivisempaa ja itsevarmempaa seuraa. Kuten Jamiekin oli sanonut, jos asioiden oletti menevän huonosti, ne myös menivät lopulta huonosti. Se nyt ei ainakaan piristänyt.
"En ole tajunnut olevani niin ärsyttävä", Kayla totesi neutraalisti, heitti laukkunsa makuuhuoneen ovesta sisään välittämättä osuiko se sängylle vai lattialle ja napsautti valot päälle hivenen viileän tuntuiseen asuntoon.

Mies huokasi ja yritti kiertää käsivartensa Kaylan ympärille takaapäin voidakseen laskea leukansa naisen olkapäälle.
"Et sinä ole ärsyttävä."

Kayla jähmettyi hetkeksi miehen kietoessa kädet hänen ympärilleen, mutta ei pyrkinyt pois otteesta. Ai nyt hän ei enää ollutkaan ärsyttävä. Nainen hymähti ja vei kätensä silittämään Jamien niskaa.
"Sinun kanssa ei ole ainakaan tylsää", hän huokasi.

"Tarkoititko sinä kaikkea, mitä sanoit?" Jamie kysyi hengittäen Kaylan tuoksua. Nainen halusi takertua asioihin, joita hän oli sanonut suutuspäissään - ja tulkitsi niitä varsin vapaamielisesti. Se sai miehen miettimään, oliko Kayla tarkoittanut kaikkea sanomaansa toisin kuin hän.

Kayla yritti muistella tarkemmin mitä oli tullut sanottua, mutta Jamien sanat olivat nähtävästi vieneet liikaa tilaa muistista. Ei hän ollut mielestään täysin tuulesta temmannut sanomisiaan, mutta...
"En niin jyrkästi miten onnistuin varmaan sanomaan. Jäikö joku vaivaamaan?"

"Ei. Yritin vain osoittaa, ettei riidellessä sanottuja asioita kannata ottaa liian tosissaan", Jamie vastasi.

Kayla kurtisti kulmiaan hieman hämmentyneenä ja vilkaisi Jamieta.
"Ei kai kukaan riidellessä ihan omasta päästään keksi perättömiä juttuja?"

Jamie huokasi ja painoi otsansa vasten naisen olkaa.
"Mitä jos vain mennään nukkumaan?"

"Se käy minulle", Kayla totesi uupuneena ja nyökkäsi lukitulle takaovelle, jonka taakse Beata oli jotenkin päässyt rapistelemaan takapihan aidoista huolimatta. Täytyisi tarkistaa aamulla, oliko aita edes pystyssä. "Viitsitkö päästää tuon sisään?" Kayla pyysi Jamielta ja asteli itse sulkemaan etuovea, ettei karkumatka jatkuisi.

Jamie irrotti käsivartensa naisen ympäriltä, sukaisi tummanruskeita hiuksiaan ja avasi oven ystävälliselle koiralle. Mies katseli naista mietteliäänä palatessaan ovelta. Hän ei tiennyt, mikä riidan oli aiheuttanut tai oliko se edes ohi, ja tunsi olonsa varautuneeksi.
"Tiedätkö paljonko kello on?"

"Vähän yli yhdeksän näköjään", Kayla vastasi vilkaistuaan kelloa puhelimestaan.
Hän kyykistyi olohuoneeseen rapsuttelemaan iloisesti häntäänsä heiluttavaa valkoisen kirjavaa koiraa, mikä tuntui varsin terapeuttiselta kamalan illan päätteeksi.
"Kuinka niin?"

Siis liian aikaista nukkumaanmenolle. Hienoa.
"Kysyin vain", mies vastasi ja vajosi istumaan sohvan reunalle. Jamie nojasi pään polviin tuettuihin käsiin ja tuijotti sukkiensa välistä näkyvää mattoa. Tämän takia puhuminen oli huono asia. Siitä seurasi vain riitoja ja epämukavuutta.

Kayla katsoi Jamieta oudoksuen, nousi ylös ja asteli miehen luo. Hän istahti tuon viereen ja nyppi mustilta farkuiltaan valkoisia haituvia.
"Mitä nyt?" nainen kysyi hiljaa. Ei Jamie normaalisti vaikuttanut tuolta.

"Olen vain väsynyt", mies vastasi ja yritti hymynhäivettä. Hän suoristautui vajoten nojaamaan sohvan selkänojaan ja silitti Kaylan selkää.

Kayla kieltäytyi uskomasta, että kyse oli pelkästä väsymyksestä eikä päästänyt miestä pakoon aavistuksen huolestuneelta katseeltaan. Tästä olisi voinut taas jatkaa väittelyyn siitä, että Jamie ei puhunut jos joku vaivasi tai mietitytti.
"Aina voi mennä nukkumaan", Kayla silti muistutti ja yritti hivuttautua kiinni miehen kylkeen.

"Ennen yhdeksää?" Jamie irvisti inhoten ja kiersi käsivartensa naisen hartioiden ympärille vetäen tämän kainaloonsa.
"Paha periköön sen päivän."

"Mitä väliä sillä on mitä kello on?" Kayla naurahti ja painoi päänsä Jamien olkapäälle. "Eikö tämä ole ollut omituinen päivä jo muutenkin?"

"Tämän ei tarvitse olla niin omituinen päivä", Jamie vastasi ja suukotti naisen hiuksia.

Kayla tuijotteli hetken mietteliään oloisena television mustaa ruutua. Hän ei kai oppisi ikinä täysin ymmärtämään miehiä, mutta se oli vain hyväksyttävä.
"Pidetäänkö sellainen noin kymmenen vuoden tauko vanhemmista?" hän huokasi hetken kuluttua.

"Mielellään", mies totesi ja juoksutti sormiaan mietteliäänä naisen hiusten läpi. Hän ei voinut uskoa, että harkitsi aiheen esille nostamista - mutta ehkä päivä oli jo pilattu, joten loputkin ikävät asiat voisi mahduttaa siihen.
"Jäikö sinua häiritsemään, mitä äitisi sanoi suhteestamme?"

Yllättyneenä puheenaihevalinnasta Kayla yritti kohauttaa olkiaan, vaikka se Jamien kainalossa ollessa hankalaa olikin.
"Vähän", hän myönsi. "Enkä tiedä miksi ja mikä siinä eniten häiritsee. Ei kai hänen horinoillaan pitäisi olla väliä."

"Mitä sinä ajattelet?" Jamie kysyi valaen itseensä rohkeutta ja silitteli naisen käsivartta.

"Mistä?" Kayla varmisti mitä mies edes halusi kuulla hänen suustaan tällä harvinaislaatuisella kerralla, kun oli uskaltanut aloittaa keskustelun hankalasta aiheesta.

"Mistä vain. Meistä. Suhteestamme. Mikä sinua häiritsee", mies vastasi.

"Minusta meillä menee ihan hyvin", Kayla vastasi. "Ei minua suuremmin häiritse muu kuin liian vilkas mielikuvitukseni. Mitä sinä ajattelet?"

"Samaa kuin sinä", Jame vastasi suupieli huvittuneesti kohottaen.
"Olen kyllä kiintynyt vilkkaaseen mielikuvitukseesi. Ehkä voit antaa sille uutta aineistoa."

"Vai niin. Mitä haluaisit sen aineistoksi?" Kayla kysyi väsyneesti naurahtaen. Oli kai niitä parempiakin huumorin aiheita, mutta ei tätä päivää lottovoitoksi voinut muutenkaan kutsua.

"Miten olisi Kayla ja Paco olympiamitalisteina Tokiossa 2020?" Jamie myhäili.

"Ehdottomasti", Kayla totesi huvittuneesti hymyillen ja taputti Jamien reittä hellästi. "Kyllähän parisuhteeseen tarvitaan kaksi olympialaisissa loistanutta."

"Eikö?" Jamie virnisti ja nojautui suukottamaan naisen korvanlehteä.

"Tietenkin", Kayla vakuutti ehdottoman varmaa teeskennellen ja virnisti päälle. Hän oli päättänyt olla tänään enää marisematta töistä ja ajan puutteesta ja muka surkeasta ratsastamisestaan. Ei nainen sitä jaksanut kuunnella itsekään.
Tuntiessaan Jamien huulet korvanlehdellään Kayla käänsi pienesti hymyillen kasvonsa miestä kohti ja yritti suukottaa tätä huulille. Ainakin pahin jää näytti toistaiseksi sulaneen heidän väliltään, eikä Kayla toivonut sen palaavan.

Jamie pujotti sormensa naisen hiuksiin vastessaan suudelmaan. Ehkä riidat oli riidelty. Ei mies edelleenkään aivan ymmärtänyt mikä ne aiheutti tai miten tulevia riitoja voisi välttää, mutta väliäkö sillä.
"Pitäisikö kuitenkin mennä nukkumaan?" hän kysyi huvittuneena, huulet edelleen Kaylan huulia vasten.

Kayla äännähti myöntävästi ja irrottautui Jamien huulista, vaikkei olisi huvittanut tehdä niin.
"Jos kykenet tähän aikaan menemään nukkumaan", hän totesi merkitsevään äänensävyyn.

Mies hymyili puolittaen sukien hellästi naisen hiuksia. Eiköhän hän jotain keksisi. Jamie yritti kaapata Kaylan syliinsä, jotta voisi kantaa naisen makuuhuoneeseen. Ehkä vielä ei tarvitsisi harkita nukahtamista.

Kayla nauroi miehen kaapatessa hänet syliinsä ja vaiensi hyppimään ja haukkumaan ryhtyneen koiran. Kenties hän selviäisi ilman vahtikoiraakin.

Lauantai 1. lokakuuta 2016, keskipäivä - Muuttopäivä

Oli lauantai 1.10., muuttopäivä, ja kello läheni jo puoltapäivää. Kayla oli viettänyt aamupäivän kolmisin veljensä Rosie-vaimon ja tyttären kanssa asunnollaan viimeistelläkseen pakkailuja, siivotakseen ja sulloakseen herkästi särkyviä tavaroita sekä huonekasveja autoonsa. Onneksi uusi asunto oli siivottu jo eilisiltana, joten tänään voisi vain kantaa tavarat sisään. Oli myös ollut onni, että Jamien outo kaveri Lucas oli tarjoutunut viemään muuttokuorman perille kuorma-autolla, johon mahtuisi kerralla molempien tavarat ja vältyttäisiin turhalta edestakaisin ajamiselta. Muuttoauto pysähtyisi ensin tarvittaessa Newcastlessa Jamien luona, jonka jälkeen tulisi tyhjentämään Kaylan asunnon. Ainakaan vielä kuorma-autoa ei näkynyt eikä kuulunut, eikä ketään muutakaan, vaikkei miehillä olisi luullut menevän koko päivää siihen, että saisivat tavarat pakattua autoihin ja ajettua Hexhamiin.

Kayla ei täysin ymmärtänyt, miksi Connorinkin oli ollut pakko kaahata heti aamusta Jamien ja tämän kavereiden seuraksi Newcastleen, vaikka täälläkin olisi ollut vielä paljon tekemistä. Sohvakaan ei mahtuisi ovesta ulos kirveelläkään ilman, että sen purkaisi osiin, ja hänen veljensä tiesi sen varsin hyvin. Kenties hivenen turhautuneena Kayla oli päättänyt selvitä suurin piirtein sähköasentajan ammattitutkintoa vaativasta operaatiosta irrottaa eteisen kattovalaisin ja kiivennyt korkealle baarijakkaralle ruuvailemaan kapistusta irti. Sähköt oli Rosien toimesta katkaistu sähköiskukuoleman pelossa, verhot otettu alas ja ovet olivat ulos asti auki, jotta valon määrä riittäisi. Hieman hatarammaksi muuttoavuksi ollut 4-vuotias tyttölapsi remusi Beatan kanssa muuttolaatikoiden keskellä niin, ettei koiraa kiinnostanut luikahtaa ovesta ulos, mutta meteli särki korvia ja kiristi hermoja.

Muutosta oli turha ottaa turhaa stressiä Jamien mielestä. Mies oli viettänyt edelliset illat täyttäen laatikkoja kiireettä vaatteilla, kirjoilla ja muistoilla, ja pakannut vähäiset astiansa, petivaatteensa, pyyhkeensä ja sisustuselementtinsä saman aamun aikana. Hän halusi mukaansa massiivisen, mukavan parisänkynsä ja modernit, tummapuiset yöpöydät sekä samaa sarjaa olevan tv-tason edistyneellä kotiteatterilla. Sänky oli helppo purkaa osiin eikä auton pakkaamiseen menisi kovin kauaa, joten miehet saattoivat hyvin vaihtaa kaikessa rauhassa kuulumisia ja kilauttaa olutpulloja turhia hötkyilemättä. Olihan tässä koko päivä aikaa.
Jamie pakotti itsensä suhtautumaan päivään liioitellun rennolla otteella. Yhteenmuuttaminen oli kauhistuttava ajatus. Kaylan kutsuminen avopuolisoksi sai laivastonsinisen, istuvan t-paidan kuristamaan, ja mies halusi potkia itseään reaktiosta. Hänen täytyi viivytellä lähtöä niin kauan, että voisi luottaa kykyynsä peittää naurettava ahdistus. Hän ei missään nimessä halunnut Kaylan luulevan, ettei hän haluaisi muuttaa yhteen naisen kanssa - tai ei rakastaisi Kaylaa.
Kiitos muutaman, rohkaisevan Guinnessin, Jamie saattoi lähettää muuttokuorman matkaan, hyvästellä rakkaan, miehekkään loftinsa ja aloittaa itsekin matkansa kohti uutta elämää.

Valaisin irtosi katosta samaan aikaan kun ulkoa alkoi kuulua autojen ääniä ja pian rekkakin pärähti pihaan. Kayla oli kaataa jakkaransa ja hyppäsi huolimattomasti alas sen päältä. Säännöllisesti nyrjähdellyt nilkka huomautti taas olemassaolostaan ja nainen nilkutti valaisinta kädessään roikottaen ovelle tarkistamaan ketkä paikalle tulivat. Hän viittoili Lucasin jättämään ison auton tien varteen talon eteen, sillä rekan vierailun jälkeen ahdas etupiha ei olisi välttämättä enää ollut niin miellyttävän näköinen. Nainen katsoi silmiään pyöräyttäen veljeään joka avasi oluen heti astuessaan ulos autostaan. Miehet. Rosie oli luvannut ajaa tytön kanssa ajoissa kotiin, joten kai mies oletti voivansa siemailla rauhassa muuttojuomia.
Tervehdittyään tulijoita Kayla asteli takaisin sisälle, nappasi ulos pyyhältämään pyrkivän koiran kaulapannasta mukaansa ja kytki sen hihnaan. Siitä tuskin oli apua tavaroiden kantamisessa. Suurin osa tavaroista oli kantamista vaille valmiina olohuoneen nurkassa, mutta huonekalut olivat yhä paikoillaan. Kayla poimi uuden asunnon avaimet olohuoneen pöydältä harmaiden farkkujensa taskuun suojaan katoamiselta.

Punainen Audi pysähtyi tien laitaan, ja Jamie nousi autosta käsivarsiaan notkeasti venytellen. Muuttaminen oli varsin ikävystyttävää eikä mies voinut olla haaveilematta, että voisi vain kelata päivän loppuun. Tai että Kayla haluaisi mukaan harvinaisen vähän tavaraa.
Mies taputti Lucasta kannustavasti selkään ohi kävellessään ja väläytti Kaylalle hymyn sukiessaan tuulentuivertamaa tukkaansa.
"Onko kaikki valmista tässä päässä?"

Valitettavasti Kayla halusi mukaansa paljon tavaraa. Hän kiinnitti koiran hihnan terassin ovenkahvaan ja toivoi ettei kahva irtoaisi.
"Muuten joo, mutta joku saisi purkaa tuon", nainen nyökkäsi vaaleaa sohvaa kohti ja viipotti kattolamppu yhä kädessään keittiöön viimeistelemään lautasten pakkaamista. "Ja tuo sänky täytyisi myös saada ulos täältä. Otit varmaan sen sinun sänkysi mukaan?" Kayla huikkasi Jamielle. Hän ei halunnut päätyä siihen tilanteeseen, että joutuisi ensi viikolla yksin tyhjentämään asuntoaan ennen kuin vuokralainen muuttaisi sisään.
Connor oli kuuliaisesti etsinyt työkalut käsiinsä ja ryhtynyt operoimaan sohvaa osiin ja Lucaskin ilmaantunut paikalle katselemaan mitä olisi järkevintä lastata ensimmäisenä kyytiin.

"Niin otin", Jamie vastasi ja katsoi varautuneella ihailulla, miten Kayla sai miehet töihin vain hienovaraisella ehdotuksella.
"Sinun sänkysi sopii varmaan siihen toiseen makuuhuoneeseen", mies kommentoi nostaessaan pari laatikkoa syliinsä. Mitäköhän niissä oli? Lääketieteellisiä tiiliskiviä?
"Mitä kaikkea meidän pitää vielä ostaa uuteen asuntoon?" Alustava remontti oli tehty, mutta Jamie ei ollut visualisoinut, mitä he tarkalleen toisivat mukanaan huonekalujen osalta.

"Joo, no sekin täytyy varmaan pistää palasiksi että sen saa mahtumaan kyytiin", Kayla totesi teippaillessaan pahvilaatikkoa kiinni ja yritti estää muuttoahdistusta ottamasta enempää valtaa. Häntä oli ärsyttänyt muuttoseurueen epätasainen jakautuminen aamupäiväksi, mutta nyt homma näytti sujuvan ihan kohtuullisesti. Jospa vain hänen jalkansa olisi päättänyt vittuilla jonain toisena päivänä eikä tänään.
Kayla vilkaisi hämärässä olohuoneessa sohvan parissa hyväntuulisena näpertävää veljeään ja yritti piristyä. Nainen pyysi Rosieta laittamaan sähköt takaisin päälle, jotta olohuoneen valot syttyisivät ja vastasi Jamielle ystävälliseen sävyyn, vaikka olemuksessa oli turhautuneisuutta. Pitikö ostoslista tehdä tältä seisomalta?
"Varmaan ainakin keittiöön jonkinlainen pöytä", hän totesi ja hipaisi Jamien selkää ohimennen - hänen oli ollut jo pitkään tarkoitus vaihtaa oma lasipöytänsä johonkin hienompaan. Nyt se oli vihdoin haljennut ja joutaisi korkeintaan kaatopaikalle. "Ja ajattelin jättää koiran järsimän kirjahyllyn tänne."
Miksi Lucas seistä tönötti yhä eteisessä? Kayla huokaisi, veti tummanpunaisen paitansa hihat käsivarsiensa suojaksi ja otti viimeisen astialaatikon kantaakseen sen autoonsa. Hän ohjeisti porukkaa siitä, mitkä kaikki tavarat olivat tulossa mukaan sen merkiksi, että ne voisi kantaa ulkona odottavaan rekkaan. Lähes kaikki muu paitsi keittiön pöytä ja olohuoneen kirjahylly. Uudella asunnollakin menisi monta tuntia, joten Kayla olisi toivonut pakkaamisen sujuvan ripeästi. Nainen hymyili Lucakselle rohkaisevasti kantaessaan hieman hankalasti kävellen laatikon sekä sen päällä keikkuvan lampun ulos.

Jamie ei yrittänyt arvuutella johtuiko Kaylasta välittyvä turhautuneisuus yhteenmuuton tuomasta ahdistuksesta vai oliko nainen vain kerännyt päivästä turhaa stressiä.
"Onko ruokapöytä tarpeen?" mies kysyi kulmaansa kohottaen - toki alakerran avoimeksi muutetussa tilassa oli yllinkyllin tilaa, mutta söikö kukaan enää ruokapöydän ääressä? Silloin harvoin, kun mies oli kotona ja myös söi siellä, sohvapöytä riitti vallan mainiosti. Hän nosteli laatikoita autoon pohtien mihin Kayla tarvitsi niin paljon tavaraa.

"No totta kai sellainen pitää olla", Kayla naurahti osaamatta päättää ärsyyntyäkö vai ei.
Miten kammottavaa olisi istuttaa mahdollisesti joskus kylään tuppautuvat sukulaiset sohvalle matalan sohvapöydän ääreen syömään tai vaikka juomaan kahvia, ja kyllä ruokapöytä muutenkin kuului normaaliin sisustukseen! Kohta mies varmaan ehdottaisi sängyn ja kaappien hylkäämistä - kävihän sohva nukkumiseen ja pahvilaatikot soveltuivat tavaroiden säilytykseen.
Nainen asetti helposti särkyviä lautasia sisältävän laatikon autonsa takapenkille.
"Miten sinulla on noin vähän tavaraa?" hän kummasteli vilkaistessaan rekan vielä suhteellisen tyhjään tavaratilaan, kun miehet raahasivat sinne eteisen lipastoa.

Jamie huokasi alistuneesti Kaylan vastaukselle. Niin kai sitten. Hän lykkäsi muutaman laatikon lisää tavaratilaan ja katsahti kummastuneena omia tavaroitaan.
"Ihan normaali määrähän siinä on. Vähän ylimääräistäkin", hän huomautti huvittuneella merkitsevyydellä.
"Mitäs kaikkea sinä olet pakannut mukaan?"

"Kaiken ja vähän enemmän", Kayla virnisti ja nilkutti sisälle raahaamaan tavaroita lähemmäs eteistä, josta ne olisi helpompi kantaa autoon. "Mutta näkisit miten paljon rojua heitin pois!"
Kayla nakkasi vaalean sohvan tyynyt pinoon lattialle ja toivoi ettei kukaan keksisi laittaa niitä kuorman pohjalle likaantumaan.
Kayla pyysi Lucasta tarkistamaan äsken viedyt tavarat järkevään järjestykseen, kun mies ei näyttänyt saavan muuten mitään aikaiseksi. Ärsyttävää joutua patistamaan aikuisia ihmisiä. Veljen tytärkin osallistui kantamalla Beatan ruokakuppia paikasta toiseen ja pyörimällä jaloissa. Loistavaa.

Siltä se myös näytti. Jamie irvisti ja lykkäsi toisen selvästi kivenjärkäleitä sisältävän laatikon autoon. No, kai uudessa asunnossa olisi tilaa. Toisen makuuhuoneen voisi täyttää kattoa myöten, jos tavaraa näyttäisi kertyvän. Mies toivoi, että alakerta säilyttäisi avaran tilan tunnun, mutta ei hän siellä tietenkään kovin paljoa aikaa viettäisi, joten ehkä hän voisi joustaa Kaylan toiveiden edessä.
"Millaisia suunnitelmia sinulla on illaksi? Kenties tärkeät treffit?" Jamie kysyi saadessaan Lucaksen seurakseen autolle.

Lucas maleksi pihalle iloisen keltaisen rekkansa luokse hämmentyneenä Kaylan tehokkuuspuuskasta, joka ei näköjään sallinut hetkenkään hengähdystaukoa. Hän kiipesi vaakatasoon lasketun perälaudan päältä tavaratilaan kiireettä siirtelemään ja nostelemaan tavaroita takaseinälle mahdollisimman tukevasti, jotta jäljellä olevat huonekalut mahtuisivat kyytiin. Ei ehkä lastauksen ammattimaisin näyte, mutta pääasia että tavarat pääsivät perille suuremmin heilumatta ja kaatuilematta.
Mies naurahti Jamien kysymykselle. Vai tärkeät treffit, hänelläkö?
"Ei kai sentään. Olisi yhdet illanistujaiset, mutta en tiedä vielä menenkö", hän vastasi.
"Entäs teillä? Alkaako häiden suunnittelu?" Lucas härnäsi, vaikka oli letkautuksesta pieni osa vilpitöntäkin utelua. Hän ei aina ihan ymmärtänyt kaverinsa vapaudenkaipuuta kun tuo kerran oli kivan naisen löytänyt.

Kysely osui selvästi omaan nilkkaan. Jamie peitti irvistyksensä vinoon hymyyn ja kohautti olkiaan. Juurihan he olivat muuttamassa yhteen - eikö se riittänyt? Luulisi sen tyydyttävän naisen äidinkin hetkeksi. Jos luoja soi.
"Mikset menisi? Illanistujaisethan kuulostavat hyvältä."

"Enköhän minä mene", Lucas totesi kevyt hymy huulillaan. Milloin hän olisi kieltäytynyt iltamenoista?
Pian auton kyytiin alkoi ilmestyä sängyn ja sohvan kappaleita, joita Lucas yritti asetella autoon ainakin jonkin logiikan mukaisesti.
"No miltä tuntuu muuttaa?" hän uteli Jamielta.

Klaustrofobiselta.
"Siinähän se, ihan mukavalta", Jamie vastasi haluttomana keskustelemaan aiheesta, sillä ei halunnut herättää ahdistustaan tai tulla yllätetyksi. Hän ei halunnut Kaylan kokevan muuttoa ikävänä asiana hänen takiaan.
"Mutta miten sinulla menee? Oletko tavannut ketään erityistä?" hän vaihtoi aihetta takaisin Lucakseen ja otti kantamuksia vastaan talolta tulijoilta nostellen niitä ylös Lucakselle.

Tapansa mukaan Lucas jätti utelematta enempää. Ei siksi, että olisi ymmärtänyt jättää aiheen sikseen vaan siksi, ettei hän kyseenalaistanut saamaansa lyhyttä vastausta.
"En kai sentään mitään erityistä", mies vastasi hymähtäen. Känninen Miranda tallilla? Naapurin nainen, jolle Lucas oli pitänyt ovea auki? Hyvähän Jamien oli tuollaisia kysellä, kun tällä tuntui vientiä riittävän liiaksi asti.
Kayla oli ilmaantunut takaisin pihalle kahvinkeitin ja matto kainalossaan kiiruhtaessaan tarkistamaan ettei pihavarastoon ollut jäänyt mitään. Homma oli sujunut yllättävän nopeasti, kun lähes kaikki roju oli jo valmiiksi laatikoissa.
"Kaikki hyvin?" nainen huikkasi rekan suuntaan.

"On, päästäänkö lähtemään kohta?" Jamie kysyi ja kurkisti herttaisesti hymyillen rekan kyljen ohi Kaylaa.
"Eikö ketään erityistä?" mies jatkoi Lucakselle kulmiaan kohottaen. Pitäisiköhän hänen pitää lupauksensa ja alkaa järjestää ystävälleen enemmän sokkotreffejä. Tallikin oli täynnä nuoria naisia, joita voisi varmasti houkutella ilmaisella aterialla ja hyvällä seuralla.

"Ihan kohta. Kaikki isoimmat tavarat taitaa olla kyydissä", Kayla vastasi ja sulloi kantamuksensa autonsa peräkonttiin ennen kuin katosi taas sisälle keräilemään loput omaisuudestaan mukaan. Asunto jäisi kuin sikolätiksi, mutta siivoaminen jonain toisena päivänä olisi tämän jälkeen pieni vaiva.
"No ei", Lucas vastasi naurahtaen ontosti. "Mistä niitä erityisiä löytyy?"
Saatuaan vahvistuksen, ettei rekkaan tulisi enää enempää tavaraa, Lucas hyppäsi alas auton kyydistä ja painoi kaukosäätimestä kolisevan ja nitisevän perälaudan nousemaan ylös ja sulkeman tavaratilan.

"Järjestetään sinut taas sokkotreffeille. Kenties sieltä?" Jamie kysyi ja läimäytti miestä toverillisesti olkaan. Kun Kayla lukitsisi talonsa, hänkin voisi valua autolleen.

"Toivoa sopii", Lucas totesi huvittuneena. Ei kai Jamien järjestämistä sokkotreffeistä viitsinyt kieltäytyä, ainakaan ennen kuin tuo järjestäisi hänet kahville jonkun järjettömän suomonsterin kanssa. Kun kaikki alkoivat tehdä lähtöä, Lucaskin siirtyi rekkansa ohjaamoon käynnistämään moottoria ja odottelemaan, että joku näyttäisi tietä.
Kayla muisti viime hetkellä kipaista koiran sisältä mukaansa ennen kuin lukitsi ovet, mutta hänen autossaan oli enää tilaa juuri ja juuri kuljettajalle. Hitto.
"Jamie, onko autossasi tilaa? Koira jäi muuttokuormasta", nainen huuteli miehelle autonsa luota epätietoinen Beata hihnan päässä pyörien.

Jamie pisti päänsä esiin jo hyrräävän auton ikkunasta.
"Liekö se niin vakavaa?" mies huikkasi kepeästi, mutta nousi kuitenkin hakemaan eloisan australialaisen seurakseen. Jos se päättäisi kiivetä syliin tai syödä vaihdekepin ajon aikana, matka ei ainakaan olisi tylsä.
"Mennään sitten."

Kayla katsoi hymyillen, kun Beata loikkasi auton kyytiin innoissaan häntäänsä heiluttaen. Oli kai hyvä merkki, että se jo nykyään lähti Jamien mukaan noin mielellään, sillä normaalisti se harasi päättäväisesti vastaan, jos johonkin piti mennä ilman Kaylaa. Kunhan ei vain aiheuttaisi mitään vaaratilannetta säheltäessään.
Nainen tarkisti taas, että avaimet olivat mukana ennen kuin siirtyi Lexuksensa ratin taakse ja aloitti lyhyen matkan uudelle asunnolle. Etäisyyttä oli vain muutama kortteli, joten jopa Lucaksen luulisi pysyvän perässä, vaikka pysäköityjä autoja täyteen ahdetut kadut eivät ehkä olleet ideaaleja isolla rekalla kulkemiseen.

Perille saavuttuaan Kayla ahtoi autonsa taskuparkkiin tien laitaan antaakseen muuttoautolle mahdollisuuden vallata talon edustalta suuremman tyhjän tilan. Hän nousi autosta ja asteli availemaan asunnon ovea valmiiksi. Koko tilanne tuntui hivenen oudolta, eikä nainen ei ollut muuttopaniikissaan vielä oikein edes sisäistänyt, että oli todella muuttamassa Jamien kanssa saman katon alle. Ehkä asia valkenisi jossain vaiheessa.

Kai muuttorekan piti antaa ahtautua rivitalon eteen, joten Jamiekin metsästi parkkipaikan täysien, ahtaiden katujen varrelta. Siinä vierähti hetki jos toinenkin, ja sitten mies päätti ottaa kaikki autonsa tavarat kerralla lähtiessään talolle, sillä edestakaisin ramppaaminen oli typerää ajankäyttöä. Hän heilautti tuhdin urheilukassin olalleen, tietokonelaukun toiselle ja nosti kallisarvoisen, massiivisen taulutelevision syliinsä, ennen kuin pujotti koiran remmin käteensä.
"Kävele sitten kauniisti", mies varoitti koiraa, kun taivalsi hitaasti talolle.

Kayla ehti pyörähtää autioissa sisätiloissa ennen muiden saapumista, mutta hän valui takaisin ulos heti rekan pysäköidessä talon eteen. Nainen ei olisi välttämättä halunnut nähdä tätä Jamien tyylinäytettä television kantamisesta, mutta hän näki, kun mies lopulta saapui parkkipaikan metsästysreissultaan. Tietämättä itkeäkö vai nauraa nainen asteli Jamieta vastaan ja yritti melko turhaan kieltää Beataa hyppimästä ja riuhtomasta hänen luokseen.
"Ettei nyt vain sattuisi mitään", Kayla totesi peläten kantamusten puolesta ja tarjoutui ottamaan edes koiran itselleen.

Jamie puhahti vähätellen, mutta luovutti emäntänsä luo tempoilevan paimenkoiran Kaylalle, ennen kuin se saisi television putoamaan. Mies tähyili tietä ovelle ja avaraan alakertaan television yli, heilautti kassejan paremmin kyytiin ja vaappui sisälle. Muulla ei ollut paljoa väliä, mutta kunnon kotiteatteri kuului joka kotiin.
"Onko tässä joku suunnitelma vai ladotaanko tavarat vain sisään?" hän kysyi laskettuaan television turvallisesti olohuoneen seinustalle ja kassinsa sen viereen.

Kayla piteli sinne tänne viuhtovaa koiraa kulkiessaan Jamien kanssa takaisin asunnolle ja työntäessään ovia pois leveän kuljetuksen tieltä.
Kun televisio oli vihdoin turvassa, nainen antoi koiran liikkua vapaammin hihnassa. Miksei hän ollut hankkinut sille hoitopaikkaa?
"Ei kai", Kayla vastasi olettaen, että lapsikin tajuaisi olla kasaamatta kaikkea eteiseen tai muuten kulkuväylälle ja alkaa sitten vasta kantaa isoja huonekaluja asuntoon. Vai tajusiko? Kayla oli kirjoittanut laatikoihinsa niiden sisällön, jonka perusteella niitä ehkä saattoi osata ryhmitellä oikeisiin huoneisiin, mutta se saattoi myös olla liian positiivinen oletus.
Lucas oli saanut rekan parkkiin ja availi parhaillaan tavaratilaa, josta tavara olisi kai pakko ottaa ulos siinä järjestyksessä kuin se oli sieltä saatavilla.

"No, pidän improvisaatiosta", Jamie virnisti, pyöräytti hartioitaan kantamusten jäljiltä ja lähti sitten ulos Lucaksen avuksi. Ei kai muutto olisi koskaan ohi, ellei sitä pistäisi tapahtumaan.
"Sanos sitten, Lucas, millaisen tytön kanssa haluaisit sokkotreffeille?" mies kysyi velmusti hymyillen, kun nosti rekasta parin laatikoita syliinsä.

Kayla jäi keksimään asunnosta koiralle väliaikaista paikkaa, jossa se pysyisi tallessa, kun Jamie häipyi takaisin ulos.
"En tiedä. Jonkun puheliaan ja mukavan", Lucas virnisti siirrellessään painavampia tavaroita perälaudan päälle, jonka saisi tavaroineen laskettua alemmas helpommin saataville.

"Millaiset asiat tekevät ihmisestä mukavan?" Jamie tarkensi odottaen vastausta, ennen kuin lähtisi kantamaan laatikoita sisälle.

"No mukava on vaikka sellainen rento, ystävällinen ja positiivinen", Lucas yritti selventää. "Kaikkea muuta paitsi kyräilevä ja piikittelevä."
Kyräilevät ja piikittelevät naiset olivat ahdistavia, sen Lucas tiesi. Mies laskeutui alas auton lavalta ja otti myös pari laatikkoa kantaakseen ne sisälle. Kayla oli tunkenut koiran loppujen lopuksi kylpyhuoneeseen ruokakuppinsa kanssa, jotta saisi hetken rauhassa osallistua muuttoon. Paikalle saapuneen Rosien kanssa hän ryhtyi järjestämään keittiötarvikkeita jotakuinkin paikoilleen.

Selvä sitten. Ei kyräilevää ja piikittelevää. Eiköhän tallilta joku kuvaukseen sopiva löytyisi, jolle kelpaisi hyvä illallinen ja helppo miesystävä. Jamie kantoi oman, yksinäisen keittiölaatikkonsa Kaylan purettavaksi. Hän ei ollut vaivautunut tuomaan mukanaan paljoa muuta kuin modernin, mustavalkoisen, neliömallisen astiaston, paistinpannun, kattilan ja muutaman kauhan ja lastan. Hän väläytti Kaylalle huvittuneen, kurittoman hymyn, kun suukotti pikaisesti naisen niskaa, ennen kuin karkasi takaisin rekalle hakemaan lisää laatikoita. Ehkä hän voisi kuskata vaatelaatikot heidän makuuhuoneeseensa - tai vaikka aloittaa puretusta sängystään.
"Milloin olet muuten viimeksi käynyt treffeillä?" Jamie kysyi Lucakselta kerätessään sängyn palasia kannettavakseen.

Kayla hymyili Jamielle ja kosketti tämän alaselkää ohimennen. Hän oli ihan tyytyväinen siihen, ettei miehellä ollut laatikkokaupalla esimerkiksi tunnearvoltaan tärkeitä sarjakuva-aiheisia astioita, vaan hän sai lappaa keittiön kaapit täyteen melko järkevää tavaraa. Yksi stressin aihe vähemmän.
Lucas hymähti Jamien kyselylle ja kohautti olkiaan. Oli hän kesällä käynyt yhden naisen kanssa ulkona pari kertaa, mutta se siitä.
"Varmaan heinäkuussa", hän vastasi vältellen. "Ei niitä järkeviä naisia tunnu joka nurkan takana olevan."
Harmi, että Kaylan läsnäolo rajoitti keskustelun kääntämistä Jamien naisasioihin.

"Hienoa hei! Miten silloin meni?" Jamie kannusti Lucasta jatkamaan samalla, kun houkutteli miehen mukaansa kantamaan massiivisen parisängyn patjan ylös asunnon kapeita portaita.

"No en nyt tiedä, siinähän se", Lucas jatkoi vähättelevään sävyyn ja naurahti päälle. "Ei mainittavaa."
Hän nappasi patjan toisesta päädystä kiinni ja auttoi kantamaan sen yläkertaan.
"Sinulla taitaa mennä vähän paremmin", Lucas veikkasi.

Jamie kohotti kulmaansa. Miten paremmin? Koska hän oli muuttamassa yhteen Kaylan kanssa? Vai luuliko Lucas hänen käyvän edelleen treffeillä muiden kanssa?
"Emmeköhän me käy Kaylan kanssa ulkona kun ehdimme", hän vastasi, kirosi ja potki polvellaan patjan taittumaan kulmasta, ennen kuin se saatiin raahattua makuuhuoneeseen, missä sängynkappaleet odottivat.
"Olisi hauska, kun voisimme käydä ulkona nelistään."

Lucas seurasi lähes epäluonnollisen tyynesti Jamien kamppailua patjan saamiseksi ahtaasta oviaukosta.
"Mitähän mieltä Kayla olisi siitä nelistään ulkona käymisestä?"
Lucaksesta Kayla oli mukava, muttei uskonut naisen olevan samaa mieltä hänestä.

Jamie heilautti kättään rauhoittavasti. Ehkä Kayla vaatisi vähän ympäripuhumista, mutta ehkä siihen menisi hetki, että Lucaksella olisi joku, jota tapailla.
"Älä huoli siitä! Kayla tulisi mielellään", mies vakuutti.

"Luuletko?" Lucas varmisti epäuskoisena.
Hän ei ollut kovinkaan varma siitä, että Kayla vapaaehtoisesti hengailisi hänen seurassaan. Nytkin nainen oli puhunut hänelle vain pyytääkseen tekemään jotakin.

"Totta kai", Jamie vakuutti. Todellisuus saattaisi olla toinen, mutta olisihan hänellä aikaa pehmittää naista. Vedota Kaylan hellyyttävään empatiakykyyn. Ehkä hän voisi jopa saada naisen järjestämään Lucaksen treffeille jonkun ystävänsä kanssa.
Mies kyykistyi kasaamaan sänkyä, joka täyttäisi ison osan makuuhuoneesta. No, mitäpä muuta sinne tarvittaisiin?

Lucas tarjoutui auttamaan sängyn kasaamisessa. Jos muut eivät saisi tavaroita alas rekasta tai kannettua niitä sisälle, ehkä he osaisivat tulla sanomaan.
"Mistä tiedät?" hän uteli perusteita Jamien vakuutteluihin.
Kenties Lucas oli tulkinnut Kaylaa väärin. Ei olisi ensimmäinen kerta kun hän ei ymmärtänyt naisia.

Ei mistään. Jamie arveli Lucaksen olevan oikeassa, mutta hän ei sanoisi sitä. Lucas kaipaisi vähän itseluottamusta - ehkä treffiseuraakin irtoaisi helpommin.
"Koska olet hieno mies", Jamie vastasi taputtaen ystävänsä olkaa ja ruuvasi sängyn kehikkoa yhteen.

"Ai", Lucas totesi hieman hämillään. Ehkä sitten niin, vaikkei hän ymmärtänytkään mikä hänestä niin hienon teki.
"Kayla vaikuttaa siltä ettei pidä minusta", hän sanoi yrittäen kuulostaa enemmän huvittuneelta kuin surkealta.

"Mistä sinä niin päättelet?" Jamie kysyi kevyesti ja siirtyi yhdistämään seuraavaa palaa sänkyyn.

"No se vaikuttaa jotenkin nihkeältä", Lucas lausui päätelmänsä ääneen kiinnitellessään sängyn palasia toisiinsa.

"Miten nihkeältä?" Jamie kysyi takaisin ja ruuvaili ruuveja paikalleen varmistaen, että runko olisi tukevasti pystyssä. Olisi ikävää, jos se romahtaisi alta.

"Komentelee vaan tekemään asioita ja on vähän tympeän oloinen", Lucas vastasi ja vilkaisi yllättäen alkaneen haukkumisen ja metelin suuntaan koiran tajuttua joutuneensa teljetyksi kylpyhuoneeseen. Oli miten oli, Kayla oli tänään tuskin sanonut hänelle edes moi, tai Lucas ei ainakaan muistanut niin tapahtuneen.

"Älä yliajattele! Kaylaa vaan stressaa muuttaminen ja kaikki kiire", Jamie rauhoitteli. Eikä naista voinut siitä syyttää. Hän ei pahemmin suunnitellut muuttoa ja adoptoi turhankin rennon asenteen. Oliko ihmekään, jos Kayla oli vähän kireä?

Miksi joku stressasi itsensä äreäksi muuton takia? Lucas ei ymmärtänyt turhaa panikoimista. Vai olikohan edes olemassa naisia, jotka eivät ottaneet ylimääräisiä kierroksia pikkuasioista? Ehkä se oli joku naisten perusominaisuus.
"Niin kai sitten", hän myöntyi.
Beata oli keksinyt jatkuvalla syötöllä ryskyttää kylpyhuoneen ovea mielenosoituksellisesti ja haukahdella kimakasti niin, että Kayla kuuli hermoja repivän möykän alakertaan asti. Nainen kirosi typerää ideaansa ottaa koira sähläämään muuttosirkuksen keskelle. Kenties sen voisi päästää vapaaksi. Kai se näköpiirissä pysyisi ellei löytäisi pihalta jotain jahdattavaa.

Jamie kokeili jalallaan pystyyn kohonnutta sängyn runkoa ja kiskoi sitten muhkean patjan sen päälle. Kyllä kelpaisi! Seuraavaksi hän voisi hakea yöpöydät sängyn viereen ja täyttää sitten huoneen vaatelaatikoilla. Saa nähdä riittäisikö Kaylalle puolet huoneen kaappitarjonnasta. Ison nurkkakaapin voisi täyttää hyvin petivaatteilla, pyyhkeillä, kausivaatteilla tai -tarvikkeilla tai millä lie.
"Kenen illanviettoon olet menossa tänään?" mies kysyi Lucakselta portaissa lähtiessään takaisin rekalle.

"Työkaverin. Hänellä oli kai synttärit tai joku vastaava syy pitää juhlat", Lucas muisteli naurahtaen. Mies juuri ja juuri muisti oman syntymäpäivänsä, joten miksi muistelemaan työkavereiden merkkipäiviä. Illanvietto kuin illanvietto.
Alakerrasta kuului kyllästyneen oloinen käsky päästää yksinäisyyttään huutava koira vapaaksi, joten Lucas peruutti muutaman porrasaskelman takaisin ylös ja avasi kylpyhuoneen oven epäröiden. Räksytys loppui ja australianpaimenkoira ryntäsi tekemään tutkimuskierrosta uppo-oudossa talossa. Operaation jälkeen mies paineli myös ulos hakemaan lisää tavaraa.
"Onko teillä mitään suunnitelmia illaksi?" hän kyseli Jamielta saatuaan tuon taas kiinni.

"Joo, kynttiläillallinen ja spontaani matka Pariisiin", Jamie vastasi nauraen, kun yritti kasata molemmat, tummapuiset yöpöydät yhtä aikaa syliinsä.
"Eiköhän meillä mene ilta tavaroita purkaessa."

Kynttiläillallinen olisi vielä voinut mennäkin läpi, mutta ei kai Pariisin matka sentään. Kyllä Lucaksellekin olisi kelvannut tavaroiden purkaminen iltaohjelmaksi, jos olisi ollut joku jonka kanssa muuttaa yhteen.
"Kumpi teistä päättää tavaroiden paikan?" hän kysyi huvittuneena odottaen, saisiko vahvistuksen olettamukselleen Kaylan tyrannimaisesta käskyttämistaipumuksesta.

"Taitaa riippua tavarasta", Jamie vastasi, vaikka hänkin oli jo alistunut siihen, että Kayla tulisi hallitsemaan kotia. Lähinnä mies toivoi, että jos ehtisi laittaa haluamansa tavarat paikoilleen, Kayla ei jaksaisi alkaa siirtää niitä. Hän toki toivoi, että iltaan mahtuisi muutakin kuin tavaroiden purkamista, kuten uuden kodin juhlistamista. Mies kapusi takaisin ylös portaita yöpöydät haphazardisti sylissään keinuen.
"Mitä sinun lemmikeillesi kuuluu? Mitä sinulla oli? Marsuja? Frettejä?"

Onneksi tällä kertaa Kayla ei ollut näkemässä Jamien vaaralliselta vaikuttavaa taiteilua yöpöytien kanssa. Lucas sen sijaan antoi Jamien kantaa kerrallaan juuri niin paljon tavaraa kuin halusi ja raahasi perässä kulkiessaan kaksi vaatelaatikkoa yläkertaan odottamaan purkamista.
Lucas nauroi kysymykselle. Vai marsuja. No, usein ihmiset eivät edes osanneet arvata mitä hänen luonaan juoksentelevat nelijalkaiset puikulat olivat.
"Frettejähän ne", hän vahvisti. "Hyvää niille kuuluu kuten aina."
Mies laski laatikot huoneen nurkkaan odottelemaan.
"No mitäs, tuleeko sinusta nyt pesunkestävä koiranomistaja kun asut tuon kanssa samassa taloudessa?" Lucas nyökkäsi sängylle pyrkivää koiraa kohti.

Jamie romautti yöpöydät makuuhuoneeseen ja irvisti kömpelölle laskeutumiselle, mutta onneksi matto pehmensi iskua eivätkä huonekalut hajonneet. Mies asetti ne säntillisesti sängyn molemmin puolin ja irvisti sänkyyn haluavalle Bealle. Hän ei varsinaisesti haaveillut hiekasta, kurasta ja koirankarvasta sängyssään, vaikka Beatasta kovasti pitikin.
"Luulen, että koira on ja pysyy aina Kaylan koirana", Jamie arveli kumartuen rapsuttamaan eläimen korvantaustoja.
"Oletko sinä harkinnut enempää lemmikkejä?"

Yläkerrasta kuuluva ryminä sai Kaylan harkitsemaan tarkistuskierrosta, mutta toisaalta kukaan ei kuulostanut loukkaantuneen tai kuolleen, joten hänkään ei viitsinyt rasittaa kipeää jalkaansa ryntäilemällä portaita edestakaisin. Kumma jos kaksi miestä ei selviytynyt makuuhuoneen tavaroiden kantamisesta.
"En missään nimessä", Lucas vastasi päätään pudistaen. Hän ei ollut aivan varma, kuka päätyisi kenenkin ravinnoksi, jos kuvioon tulisi mukaan vielä jokin lemmikki lisää. "Nuo kaksi ja hevonen vaativat ihan riittävästi, välillä vähän liikaakin."

"Mikä ihme sai sinut hankkimaan frettejä?" Jamie kysyi huvittuneena, kun ravasi jälleen portaita alakertaan hakemaan lisää vaatelaatikoita. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt häkkieläinten ideaa, lähinnä siksi, ettei mies ollut koskaan kotona.

"Se oli entisen tyttöystävän idea ottaa ne, mutta fretit jäivät jostain syystä minulle", Lucas naurahti Jamien vanavedessä kulkien. "Mutta ne ovat hauskoja. Vähän kuin koiria mutta helppohoitoisempia eivätkä ne hauku."
"Saitteko jotain rikki ylhäällä?" Kayla huikkasi keittiöstä kuullessaan kaksikon tulleen taas alas.
Melkein kaikki astiat oli jo saatu kaappeihin ja nainen keikkui taas parhaillaan kurkottelemassa tuolin päältä vähemmän käytössä olevia kippoja ylähyllyille.

"En mitään tärkeää!" Jamie vastasi poikamaisella hymyllä pistäen päänsä sisään alakerran avaran tilan puolelle ja karkasi sitten uudelleen ulos.
"Eivätkö fretit vähän… Tuoksahda?"

Kayla huokaisi.
"Tosi vakuuttavaa", hän totesi välittämättä kuuliko Jamie vai ehtikö jo paeta ulos.
"No joskus enemmän ja joskus vähemmän", Lucas sanoi pohtiessaan rekan luona mitä ottaisi seuraavaksi kantaakseen. Ei hänkään pitänyt aina lemmikkiensä touhuista ja sotkemisesta, mutta niiden perusominaisuuksiin hän oli jo tottunut.
"Ota ne tänne hoitoon niin tiedät", mies ehdotti vitsaillen.

Jamie nauroi kasatessaan seuraavat kaksi vaatelaatikkoa syliinsä.
"Se saisi kyllä Kaylan puolellesi kuin sormia napsauttamalla", mies väläytti leveän hymyn lähtiessään jälleen portaisiin. Kayla-parkahan frettejä hoitaisi, sillä Jamie vietti niin vähän aikaa kotona.

Lucas oli melko varma, että Jamie tarkoitti päinvastaista. Ei kai kukaan voinut tykätä ympäri asuntoa viuhtovista, paikkoja tuhoavista itsemurhakandidaateista jos ne oli tuotu hoitoon lupaa kysymättä, mutta mistäs sitä koskaan tiesi.
"Hyvä. Tuon ne sitten heti huomenna", Lucas letkautti ottaessaan tekstin perusteella kylpyhuonetavaraa sisältäviä laatikoita mukaansa. "Miten Kayla reagoisi?"

"Ilahtuisi ikihyviksi", Jamie vastasi ja pinosi laatikoita makuuhuoneeseen, joka alkoi näyttää nyt suhteellisen pieneltä, kun seinustat peittyivät pahvilaatikoihin ja keskilattiaa dominoi king-kokoinen sänky.

Lucas hymähti ja laski laatikot nurkkaan jossa ne olisivat mahdollisimman vähän tiellä.
"Kauanko olet ollut nyt Kaylan kanssa?" hän kysyi.

Jamie jähmettyi kauhusta, kun päässä löi tyhjää. Hyvä luoja. Se pitäisi tietää. Se pitäisi tietää, vaikka hänet herätettäisiin keskellä yötä.
"Tuota… En tiedä kuinka virallista aikamäärettä meillä on, mutta kai viime vuoden kesäkuusta", mies vastasi. Olipas siitä aikaa.

Lucas katsoi Jamieta velmusti hymyillen. Mitähän Kayla olisi pitänyt vastauksesta? Eivätkös naiset yleensä tahtoneet viettää ties mitä vuosipäiviä.
"Ai jaa. Tapailitteko kauankin ennen sitä?" hän jatkoi tenttaamista huolettomaan sävyyn, kun kerran vauhtiin pääsi.

Jamie hieraisi niskaansa ja irvisti Lucakselle.
"Olemme tunteneet pitkän aikaa, kai vuodesta 2013. En ole varma, kuinka iso osa siitä tuttavuudesta on ollut tapailua", hän myönsi ja vilkaisi vainoharhaisesti ympärilleen kuin peläten Kaylan seisovan takanaan. Hänen pitäisi tietää paremmin.
"Mikäs sinun pitkäaikaisin suhteesi on?" mies kysyi kasaten laatikoita syliinsä, haluten epätoivoisen kääntää keskustelun pois suhteensa matematiikasta.

Lucas nyökkäili. Kunpa joku olisi jaksanut häntäkin niin kauan.
"No sellainen varmaan juuri ja juuri vuoden kestänyt juttu", hän sanoi hymähtäen. "Ei naisten kanssa toimimisesta yleensä mitään tule."
"Eikö? Teillähän on hilpeät jutut", Kayla kehui sarkastisesti ilmestyttyään äänettömästi paikalle noutamaan tavaroita.

Mies oli aikeissa vastata, kun hätkähti yllättäen ilmestynyttä Kaylaa. Jamie suli leveään hymyyn ja yritti kääräistä käsivartensa naisen hartioiden ympärille voidakseen suukottaa tämän poskea.
"Miten mukavaa, että olet samaa mieltä", hän nauroi.

Kayla nauroi ja painautui hetkeksi Jamieta vasten ennen kuin ryhtyi kasaamaan syliinsä olohuoneeseen menevää tavaraa sen verran kun jotenkuten jaksoi kantaa.
"Eivät kai ihan kaikki naiset niin hirveitä ole", Kayla lohdutti Lucasta ennen kuin lähti raahaamaan kantamuksiaan sisälle, saatuaan mieheltä vastaukseksi vain jäykän hymyn.

Jamie nauroi Lucaksen ilmeelle.
"Eivät ole", hän vakuutti ja nosti pari laatikkoa rekasta syliinsä, "täytetään syksysi treffeillä, niin ehkä mielesi muuttuu."

"Oletko varma?" Lucas hymähti hieman ehkä huvittuneesti arpoessaan mihin kerrokseen mitkäkin tavarat mahdollisesti olisivat menossa. Mahdoton tehtävä. "Tulee vielä moninkertaisesti ongelmia sellaisesta."

"Aivan varma. Millaisia ongelmia sinä kuvittelet?" Jamie nauroi kevyesti ja helpottui nähdessään, että vähitellen rekka tyhjentyi. Hän oli tapaillut teini-ikäisestä eikä ollut kokenut sitä ongelmalliseksi.

"Esimerkiksi yhtäkkisiä kiukkukohtauksia ja outoja oikkuja ja sen sellaisia. Etkö muka ole törmännyt moiseen?" Lucas ihmetteli.

Jamie nauroi rahdatessaan lisää tavaraa asuntoon.
"Molemmissa sukupuolissa", hän vastasi, "oletko sinä kohdannut ongelmia vain naisten kanssa?"

"No en kai, mutta ei minun tarvitse olla tekemisissä oikuttelevien miesten kanssa. Jos on jonkun naisen kanssa niin sitä joutuu sietämään hankalanakin", Lucas naurahti ja kantoi rekan perälle jääneitä tavaroita paremmin saataville. Hän sieti naisilta hyvin paljon epämääräistä käyttäytymistä ennen kuin kyllästyi, kuulemma liikaakin.

"Ehkä sen hankaluuden syyn voi selvittää", Jamie kommentoi huvittuneena, hieraisi epämääräisestä kantamisesta stressiä ottavaa selkäänsä ja kasasi syliinsä seuraavan satsin.

"Ei se aina ole ollut niin yksinkertaista", Lucas totesi. No, toistaiseksi hänellä ei ollut naisia häiriöksi asti, joten ei sitä tarvinnut murehtia.
"Mutta kerrohan sitten, naisasiantuntija, miten tolkuissaan olevan ja kivan naisen löytää vai onko se oikeasti edes mahdollista", hän kehotti virnuillen, välittämättä siitä että Kayla oli taas kuuloetäisyyden päässä.

"Mitä luulisit?" mies kysyi epäuskoisesti naurahtaen ja nyökkäsi Kaylaa kohti pudottaen kantamuksensa olohuoneeseen.
"Kuten mitä tahansa jalokiviä, tarpeeksi kovalla työllä tai mielettömällä onnella."

"Jaa", Lucas totesi. "Onko Kaylalla siskoa joka olisi sellainen jalokivi ja sinkku?"
Kayla kohotti kulmaansa Lucaksen kysymykselle ja oli keskittyvinään asettelemaan modernin tumman lipaston laatikoita paikoilleen. Keskustelu meni turhan oudoksi.
"Joo, minä", sohvaa kokoava Connor keksi huikata väliin kevyesti virnuillen. Miten nerokasta.
"Ei taida olla, valitettavasti", nainen pahoitteli nauraen ja pudisti päätään.

Jamie kohautti anteeksipyytävästi hymyillen olkiaan sisarusten vastatessa omasta puolestaan ja pohti pitäisikö hänen vaihtaa aihetta johonkin turvallisempaan. Mies laski laatikot olohuoneeseen ja venytteli käsivarsiaan.
"Olisivatkohan nämä olleet viimeiset?" hän kysyi muistellen tehokkaasti tyhjentynyttä rekkaa. Tavaraa näytti kertyneen asuntoonkin ihan kunnioitettavat määrät.

"Ei sinne rekkaan tainnut ainakaan jäädä enää mitään", Lucas totesi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle tietämättä mitä tekisi tai tarvittiinko hänen apuaan vielä jossain.
"Kun joku löytää sen koiran vielä jostakin niin kaikki olisi aika hyvällä mallilla", Kayla totesi havahduttuaan ettei ollut nähnyt touhottajaa viimeiseen kymmeneen minuuttiin.

"Eiköhän se tule takaisin", Jamie vastasi ja vilkaisi ympärilleen. He olivat tavaravuoren keskellä. Voisikohan sitä purkaa pala kerrallaan?
"Sinusta oli mielettömän suuri apu, kiitos todella paljon", hän kiitti Lucasta ja kosketti ystävänsä olkapäätä. Mies ei ollut varma, olisiko sopivaa tarjota kahvia tai olutta tai pyytää Lucasta jäämään; ehkä Kayla kaipaisi illaksi rauhaa järjestellä uutta kotia.

Lucas hymyili hieman vaivautuneena.
"Hyvä jos oli", hän lausahti ja vilkaisi ulko-oven suuntaan. "Taidan lähteä viemään tuon auton pois tukkimasta tietä ennen kuin joku suuttuu. Onnea teille uuteen kotiin", mies toivotti tehdessään lähtöä.

"Kiitos! Ja hyvää illanviettoa. Nähdään taas pian", Jamie kommentoi seuraten miestä ulko-ovelle.

Lucas hyvästeli muut ja poistui lähes samalla ovenavauksella kuin Connorkin naisväkensä kanssa. Huonekalut olivat koossa ja sisällä, joten kenties tästä selviäisi kaksinkin.
Kun äänekäs rekka huristeli pois pihasta, Kayla uskalsi nauraa vapaammin. Jestas miten outoja tyyppejä Jamiella oli kavereinaan.
"Sovitaanko ettei muuteta ainakaan ihan heti uudestaan?" nainen pyysi.

"Mielellään, kiitos", Jamie vastasi dramaattisen raskaasti huoahtaen ja vajosi istumaan alakerran keskelle läntätylle sohvalle. Muuttaminen voisi hänen puolestaan olla tässä yhdeltä päivältä, mutta Kayla ei ehkä arvostaisi askeettista laatikkoasumista.
"Mitäs sitten? Pitäisikö laittaa vaikka makuuhuone ensin valmiiksi?"

Jamien istuuduttua sohvalle Kayla siirtyi tuon taakse ja kumartui kietomaan käsivartensa sohvan selkänojan yli miehen ympärille.
"Ehkäpä", hän lausahti pehmeästi Jamien korvaan, muttei tehnyt elettäkään kiirehtiäkseen muuttolaatikoiden kimppuun. Vihdoinkin muut olivat lähteneet ja rauha palannut, joten enää ei jaksanut ryntäillä ympäriinsä.
Kayla suoristautui verkkaisesti ja puristi miehen hartioita varmalla, mutta kohtuullisen kevyellä otteella.
"Vai kestääkö kunto vielä?" hän kysyi kiusoitteleva hymy kuultaen äänestä läpi.

Kaylan kumartuessa hänen vierelleen, Jamie tarttui ympärilleen kiertyneisiin käsiin ja käänsi päätään painaakseen suukon naisen poskelle.
"Ehkä juuri ja juuri", hän vastasi hymyillen, vaikka olisi mieluummin tehnyt jotain ihan muuta kuin purkanut laatikoita. Hän nousi sohvalta, kiipesi ketterästi sen selkänojan yli ja yritti kopata Kaylan syliinsä, ennen kuin lähti kapeita portaita yläkertaan.

"Hyvä", Kayla nauroi ja kiersi käsivartensa Jamien niskan taakse tuon nostaessa hänet syliinsä, vaikka olo ei ollut kaikista turvallisin portaita kiivetessä. No, jos hän kuolisi nyt portaisiin, olisipa ainakin kuollut onnellisena.

Jamie potkaisi makuuhuoneen oven auki, astui sisään sivuttain, jotta ei iskenyt naisen päätä ovenkarmiin ja kippasi Kaylan sängylleen. Hän kumartui suutelemaan naista, mutta pakotti itsensä sitten suoristautumaan ja tutkimaan seinustoilla nököttäviä laatikkoja.
"Paljonko sinulla on vaatteita?" mies tiedusteli pohtien, kumpi heistä oli syypää laatikkomereen.

Kayla vastasi suudelmaan, jonka jälkeen suoristautui istuma-asentoon sängyllä tarkastellakseen mitä miehet olivat saaneet makuuhuoneelle tehtyä. Muuttolaatikoita ainakin riitti.
"Muutama kappale", hän vastasi viattomasti ja viittoili epämääräisesti laatikoiden suuntaan, joista suurin osa oli todennäköisesti hänen. "Paljonko kaappitilaa tarvitset?"

"Paljonko saan?" Jamie kohotti merkitsevästi kulmaansa ja viittasi kohti seinää peittäviä vaatekaappeja, jotka jakaantuivat seinään upotetun hyllykön molemmin puolin.

"Jaetaan puoliksi, mutta minulla on tarvittaessa oikeus vallata sinulta lisää tilaa vaatteilleni?" Kayla ehdotti virnistäen ja nousi vastahakoisesti sängyltä ylös katselemaan, mitä vaatteita oli oikein tullut ottaneeksi mukaan.

Jamie nauroi. Ei kai hän ollut muuta odottanutkaan. Rehellisyyden nimissä, hänenkään vaatevarastonsa ei ollut pieni. Mies liu'utti auki samealasisen kaapinoven ja ryhtyi purkamaan laatikoidensa sisältöä. Hän viikkasi ainakin melkein suoraviivaisesti t-paitoja, neulepaitoja, farkkuja ja chinoja, kippasi sukkia ja alusvaatteita niille tarkoitettuihin lokeroihin ja täytti henkarit kauluspaidoilla, pikkutakeilla ja puvuilla. Ratsastusvarusteet ansaitsivat aivan oman kaappinsa. Mies toivoi, että muuttaminen olisi yhtä yksinkertaista kuin vaatekaapin täyttäminen ja sulki mielestään muualla asunnolla odottavat laatikkoröykkiöt vajotessaan selälleen sängylle.
"Riittäisiköhän tältä päivältä", hän huokasi hieroen kasvojaan.

Vaikka Kayla muuten pyrki huolellisuuteen, hän inhosi vaatteiden viikkailua, sillä hänen tapansa valita vaatteensa viime tippaan ja lähteä kiireellä aiheutti huolella viikattujen vaatepinojen räjähtämisen alle kahdessa vuorokaudessa. Kuukauden kuluessa kaapin ovet eivät enää mahtuisi kiinni, ja viikkausprosessi oli aloitettava kokonaan alusta. Hänestä oli turhaa käyttää aikaa paitojen taitteluun, kun ne eivät kuitenkaan pysyneet niin. Nainen kuitenkin urheasti viikkaili vaatteensa siisteihin pinoihin ja asetteli ne hyllyille mielestään loogiseen järjestykseen. Siistimmät vaatteet hän ripusti henkareihin, jotta edes jotkut vaatekappaleet säilyisivät rypistymättä. Pitäisi ehkä ottaa valokuva todisteeksi, että vaatteet olivat joskus olleet järjestyksessä.
Helpottuneena urakasta selviämisestä Kayla laskeutui sängylle Jamien viereen vatsalleen.
"Saammeko huomenna loput tavarat paikoilleen?" hän kysyi haluamatta todellakaan aloittaa seuraavaa viikkoa laatikoihin kompastellen.

Mies raotti silmäänsä saadessaan Kaylan viereessä ja hymyili kuriton, tietäväinen pilke silmäkulmassaan.
"Emme", Jamie vastasi, "ehkä ensi vuonna."

Kayla hymähti huvittuneena ja yritti suukottaa Jamien otsaa.
"Tiedät varmaan että siihen oli vain yksi oikea vastaus eikä se ollut tuo."

Jamie kiersi käsivartensa Kaylan ympärille naisen suukottaessa hänen otsaansa ja veti tämän kainaloonsa.
"Jouluna?" hän ehdotti matalasti nauraen ja hautasi kasvonsa naisen hiuksiin.

Kayla naurahti vaikka yritti teeskennellä vakavaa. Niin kauan hän jaksaisi ottaa asian huumorilla, kun ei päätyisi yksin purkamaan loppuja laatikoita.
"Minkäs laiskiaisen kanssa minä menin juuri muuttamaan", nainen puheli lempeään sävyyn ja silitti Jamien rintakehää.

"Liian myöhäistä. Olisit lukenut pienen printin", Jamie vastasi tyynesti.

"Mitä siinä lukee?" Kayla kysyi. "Ihan vain vastaisuuden varalta."

"Nauti yllätyksistä", Jamie kuiskasi ja suukotti naisen korvanlehteä.

Kayla hymyili kun kevyet kylmät väreet kulkivat korvanlehdeltä niskaa ja selkää pitkin alas.
"Se riippuu yllätyksistä", hän sanoi hiljaa.

Jamie nauroi ja näykkäsi kevyesti äsken suutelemaansa korvanlehteä.
"Odotatko ikäviä sellaisia?"

"Ei yllätyksistä koskaan tiedä, se niissä on vikana", Kayla vastasi naurahtaen ja vastasi näykkäisyyn painamalla suukon miehen huulille.

"Eikö se ole niissä parasta?" mies kysyi huvittuneena ja veti naisen lähemmäs vastaten lämmöllä suudelmaan.

"Ei aina", Kayla mutisi Jamien huulia vasten ja kiepautti sitten itsensä istumaan miehen päälle hajareisin. "Etkö vielä ole huomannut että haluan tietää mitä tulee tapahtumaan?" hän kysyi virnuillen.

Jamie nauroi ja silitti naisen reisiä. Muuttopäivä alkoi muuttua hyvin miellyttäväksi.
"Käsittämätöntä", hän kommentoi lempeällä ironialla, "en olisi koskaan arvannut."

"Tiesin", Kayla totesi aavistuksen huvittunut hymy huulillaan, hivellen Jamien ylävartaloa hellästi kunnes jätti kämmenensä tämän olkapäille.
"Siksi sinun pienellä präntätyt sääntösi eivät ole välttämättä kovin päteviä tässä taloudessa", hän ilmoitti hiljaa kumartuessaan suukottamaan miehen kaulaa.

Mies hykersi hyväntahtoisesta naurusta ja silitti Kaylan selkää nauttien naisen huomiosta.
"Olisi pitänyt arvata", hän huokasi setvien sormillaan hellästi naisen hiuksia.

"Eikö siis houkuttaisi vielä parin muuttolaatikon purkaminen?" Kayla nauroi pehmeästi kaulan ja leukaperien suukottelun lomasta ja kohottautui katsomaan Jamieta silmiin kuin olisi ollut innoissaan ehdotuksestaan.

Jamie voihkaisi raskaasti ja katsoi naista kärsien, mittaillen naisen kasvoja päätelläkseen oli hänen hullu naisystävänsä - avovaimonsa, hyvä luoja - tosissaan.

"Ei hätää, se oli vitsi", Kayla armahti virnistäen, vaikka olisikin mieluummin rykäissyt kaiken kerralla kuin jättänyt muuton viimeistelemisen roikkumaan. "Mikäs sinua sitten huvittaisi?"

Jamie kohottautui istumaan lukiten Kaylan syliinsä kiertämällä käsivarret naisen ympärille. Hän nojautui suutelemaan naista pujottaen sormensa pehmeisiin hiuksiin.
"Bingo, mennäänkö?" mies kysyi vetäydyttyään pitkästä suudelmasta.

Kayla kietoi käsivartensa hellästi Jamien niskan taakse ja vastasi suudelmaan nauttien miehen läheisyydestä. Hän olisi mieluusti vain jäänyt tähän loppupäiväksi.
Nainen naurahti bingoehdotukselle, jonka oli kuullut ennenkin.
"En kiellä sinulta sitä iloa jos haluat bingoon", hän vastasi.

Mies huokasi harkiten. Pitäisikö? Nainen selvästi tunsi hänet jo liian hyvin.
"Ehkä joskus toiste", hän myöntyi lannistuneena ja veti Kaylan uuteen suudelmaan.

"Missä on lähin bingo?" Kayla mutisi miehen huulia vasten eikä voinut olla hymyilemättä ajatukselle heistä bingossa.

Jamie murahti toruvasti ja kippasi Kaylan sitten selälleen, jotta saattoi nojautua naisen ylle jatkamaan suudelmaa.

Kayla ei vastustellut, mutta naurahti reaktiolle.
"Ei näköjään sitten", hän jatkoi hyväntahtoista härnäämistä.

Mies kohottautui käsivarsiensa varaan tuijottamaan Kaylaa merkitsevästi. Halusiko nainen heidän lähtevän bingoon?

"Mitä?" nainen kysyi viattomana hymyillen ja tuijottaen takaisin.

Jamie siristi silmiään ja kohotti kulmaansa.
"Haluatko bingoon?"

"Ehdottomasti, jos sinä haluat", Kayla tarjosi kokeilevasti. Kai hänenkin välillä piti ottaa vähän rennommin eikä kitistä kaikesta.

Mies huokasi, kierähti Kaylan päältä ja jäi makaamaan kasvot patjaa vasten.

Kayla katsahti naamansa patjaan haudannutta miestä kysyvästi, mutta ilme muuttui nopeasti huvittuneeksi. Hän nielaisi muka hauskan kysymyksen sairaskohtauksesta ennen kuin se ehti ilmoille.
"Mitä sinä nyt oikein kierit?" hän nauroi.

"En mitään", Jamie vastasi vaimeasti patjan uumenista.

"No, ei sitten", nainen totesi ja jäi makoilemaan hiljaa paikoilleen. Tekemistä kai tämäkin oli.

Mies nousi istumaan hetken kuluttua, hieraisi kasvojaan ja nousi sängyltä.
"Ehkä meidän pitäisi vain mennä purkamaan laatikkoja."

"Tuo kuulostaa vähintään yhtä hämmentävältä kuin se, että minä haluaisin bingoon", Kayla ilmoitti yhä sängyllä maaten.

"Varmaan", Jamie vastasi puolittaisella, poissaolevalla hymyllä, poimi yöpöydältä mattoveitsen ja ryhtyi taittamaan muuttolaatikoita, jotta ne voisi varastoida pieneen tilaan.

Kayla kohottautui istumaan ja katseli Jamien puuhastelua hivenen varautuneella kiinnostuksella.
"Mikäs sinuun iski?"

"Miten niin?" Jamie kysyi hämmentyneenä ja painoi laatikon litteäksi.

"Et sinä äsken halunnut rehkiä", Kayla naurahti ja risti jalkansa sängyn päälle.

"Ehkä muuttaminen pitää hoitaa loppuun", mies kohautti olkiaan ja jatkoi laatikoiden parissa. Hänen ei olisi pitänyt ruveta vitsailemaan kesken miellyttävän, yhteisen hetken. Ehkä se olisi jatkunut toiseen suuntaan.
"Säilytämmekö laatikot?"

"Ei kai niitä laatikoita tarvitse", nainen vastasi. "Jos emme heti muuta."
Kayla oli nousemassa ylös sängyltä kun sai seuraa innoissaan sängylle ja hänen syliinsä pomppivasta koirasta. Nainen komensi Beatan lattialle ja huokaisi.
"Ei enää huvita laatikoiden tonkiminen", hän marisi vain puoliksi tosissaan. Juuri kun hän oli antanut mahdollisuuden sille vaihtoehdolle, että tänään ei tarvinnut hoitaa kaikkea valmiiksi, Jamie heittäytyikin muuttointoilijaksi.

"Mikä huvittaisi?" Jamie kohotti kulmaansa ja leikkasi seuraavan laatikon litteäksi.

"Lasi viiniä huvittaisi", nainen vastasi naurahtaen ja kellahti takaisin sängylle selälleen.

"Onko meillä viiniä?" mies kysyi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä uuden asunnon keittiössä oli - hänellä harvemmin oli ruokaa kaapeissaan, joten hän ei ollut myöskään pakannut sitä mukaansa.

"Luulisin, ellei joku ole juonut kuormasta", Kayla vastasi toiveikkaana ilme kirkastuen ja nousi ylös sängyltä. "Eikö sinulle maistu?"

"Maistuu toki", Jamie vakuutti, "sinä varmaan löydät sen nopeammin."

Kayla virnisti ja hypähteli alakertaan tutkimaan tilannetta. Hän tiesi omistavansa kaksi valkoviinipulloa, mutta ei tiennyt mihin ne oli jemmattu. Nainen penkoi keittiön kaappeja aikansa ennen kuin keksi tarkistaa jääkaapin. Joku oli näemmä ollut niin fiksu, että oli asettanut pullot kylmään. Kayla laski pullon puolimakeaa argentinalaista viiniä tiskipöydälle ja kaivoi astiakaapista kaksi suurehkoa viinilasia, jotka hän täytti alle puoliväliin. Lasiin olisi varmaan mahtunut lähes puoli pulloa, mutta eihän viinilasia kuulunut sillä tavalla käyttää.

Mies seurasi Kaylaa alakertaan tuhti läjä lytättyjä laatikkoja sylissään. Hän jätti ne ovenpieleen ja tuli etsimään Kaylaa keittiöstä.
"Löytyykö?"

"Joo", Kayla vastasi iloisesti ja kääntyi ojentamaan miehelle toista kylmän viinin huurustamaa viinilasia. "Muuttoporukassamme oli näköjään joku nero huolehtimassa ettei juomat lämpene", hän naurahti.

"Ei kai se niin vakavaa", Jamie rauhoitteli, kosketti Kaylan selkää ja otti lasin vastaan. Hän siemaisi kylmää viiniä ja vilkaisi ruuhkaista, sekaista alakertaa. Oliko sillä niin väliä? Viettikö kukaan edes aikaa muualla kuin nukkumassa ja keittiössä?
"Mitäs sitten?"

"Mitä haluat tehdä? En usko että varsinainen intohimosi on purkaa laatikoita", Kayla totesi ja maistoi viiniä tietämättä mitä siltä odottaa.

Jamie naurahti olkiaan kohauttaen.
"Mitä sinä haluat tehdä?"

"Juoda viiniä ja viettää aikaa sinun kanssasi", Kayla hymähti olkiaan kohauttaen ja katseli ympärilleen kaoottisessa alakerrassa ennen kuin istahti viinilasi kädessään sohvan käsinojalle.

"Oletpa vähään tyytyväinen", mies vastasi huvittuneena, tuuppasi tavaraa alas sohvalta ja vajosi istumaan sille katsellen alakerran koristeellista takkaa. Olisikohan sille koskaan käyttöä?

"Miten niin se on vähän?" Kayla kysyi viiniään siemaillen.

"Ei mitenkään", Jamie kommentoi ja nojautui rennommin sohvaan. Mies vilkaisi kelloaan yrittäen tukahduttaa syyllisyyden siitä, ettei ollut edes käynyt tallilla koko päivänä, ja keskittyi sitten katselemaan Kaylaa. Luoja tiesi mitä tästä tulisi, mutta sitä ei kai saisi selville kokeilematta.
"Sinäkin olet varmaan huomenna tallilla?"

Kayla kohotti kulmaansa katsahtaessaan miestä viinilasinsa ihastelun lomassa. Tunnelma oli hänestä jotenkin outo.
"Kyllä johonkin aikaan päivästä. Kuinka niin?"

"Minulla menee luultavasti koko päivä tallilla. Kingsdownilta on tullut pari uutta nuorta, ja lupasin konsultoida illasta tuttuja", mies vastasi.
"Pitäisikö meidän tilata jotain ruokaa? Vai oletko ehtinyt syödä tänään?"

Miten yllättävää että tallilla meni koko päivä, kun olisi ollut muutakin tekemistä. Kayla otti huikan viinistään ja hymähti hieman nuivasti.
"En ole syönyt. Voidaan tilata. Mitä sinun tekee mieli?"

"Miten olisi thaimaalainen?" Jamie vastasi rekisteröiden Kaylan nuivan sävyn. Ehkä heidän pitäisi viettää ilta purkaen laatikoita, jotta naisen ei tarvitsisi tuntea itseään epäreilusti hylätyksi.

"Käy", Kayla vastasi ja kietoi vapaan käsivartensa polviensa ympäri nostettuaan jalkansakin sohvan käsinojalle. Hän oli juoda hulauttanut puoli lasillista huomaamattaan, mutta ei kai se haitannut.
"Kai sitten täytyy purkaa laatikot tänään. Muuten täällä on kaaos vielä kuuden vuoden päästäkin", hän lausui ajatuksen ääneen.

"Jos olet sitä mieltä", mies myöntyi. Hän ei tiennyt, mitä se haittasi, vaikka kirjahyllyjen sisältö tai koriste-esineet olisivat olleet laatikoissaan vielä kuuden vuoden päästä, mutta se ei luultavasti ollut oikea vastaus. Jamie haki puhelimeltaan thairavintolan menun Hexhamista ja tarjosi näyttöä Kaylalle.
"Mitä haluat?"

Kayla otti puhelimen Jamielta ja silmäili hivenen poissaolevana eteensä tarjottua menua.
"Kanaa curry-kookoskastikkeella vaikka", hän vastasi lopulta ojentaen puhelinta takaisin ja hörppäsi viiniään.

Jamie nyökkäsi ja soitti ravintolaan haparoiden uuden osoitteen kanssa. Mies oli kuitenkin optimistinen sen suhteen, että he saisivat vielä ruokansa.
"Minkä purkaminen on kiireellisintä? Onko keittiö valmis?"

"Keittiö on valmis, mutta ainakin kylpyhuone olisi myös ihan kiva saada valmiiksi", Kayla totesi ennakoiden aamuista paniikkia, kun mikään ei löytyisi mistään. "Ja löytää loput kengät ja ulkovaatteet. Ja koiran tavarat", hän puuskahti naurahtaen.
Ei millään koristenorsuilla ja muilla turhakkeilla ollut merkitystä Kaylankaan mielestä, mutta hän halusi kyetä toimimaan asunnossaan.

"Minne olet pakannut ne?" Jamie kohotti huvittuneena kulmaansa. Hän oli sullonut hygieniatarpeet, pyyhkeen ja jokusen vaihtovaatteen samoin kuin muut päivittäiset tavaransa urheilukassiinsa.

"En muista", Kayla nauroi ja nyppäsi lähimmästä laatikosta pilkottavan riepulelun Beatalle riepoteltavaksi. Hän ei olisi jaksanut enää viinilasillisen jälkeen stressata itseään hengiltä turhan tähden. Nainen oli melko varma, että oli pakannut tärkeimmät tavaransa joihinkin lukuisista laukuistaan, mutta siihen se tietämys loppuikin. Ai että hän inhosi muuttamista.
"Kai ne jossain ovat", hän totesi ja yritti sohvan laidalta kalastella nähtävästi ainakin koiran romuja sisältävää laatikkoa lähemmäs.

Mies katsahti naista kuin alienia.
"Jossain? Mitä olet tehnyt Kaylalle?"

Kayla kulautti viimeisen tilkan lasinsa pohjalta alas kurkustaan ja laski lasin pöydän reunalle kumartuessaan penkomaan Beatan tavaroita ulos laatikosta.
"Kuka se on?" hän mutisi Jamielle vastakysymykseksi.

"Yksi aika mukava tyttö", Jamie vastasi koskettaen naisen selkää.

"En varmaan ole tavannut häntä", nainen vastasi huvittuneeseen sävyyn. "Kerro lisää."

"Ja pilata yllätys?" mies kysyi moittien.

"Mikä yllätys?" Kayla kysyi sovittaessaan Beatan kaulapantaa Jamien käsivarteen.

Jamie pudisti päätään. Ehkä hänen pitäisi luopua huumorista sille illalle.
"Ei mikään. Mitä jos vain purat ne tavarat, mitä tarvitset ensi viikolla ja sitten voit rentoutua?"

"Niin kai sitten", Kayla huokaisi. Hän nousi ylös sohvalta, oli kompastua koiraan ja suuntasi tonkimaan muuttotavaroitaan.
Ensi viikon tavaroiden etsiminen kenties lisäisi hänen stressiään, mutta siitä huolimatta Kayla kaivoi tehokkaalla tahdilla esiin ulkona, töissä ja tallilla tarvitsemansa tavarat ja ryhtyi asettelemaan niitä paikoilleen.

Jamie vilkaisi kelloaan pohtien ruoan saapumista ja seurasi Kaylan touhuamista. Olisiko hänen pitänyt auttaa? Mutta mies ei tiennyt, minne Kayla halusi tavaransa. Nalkutusta peläten Jamiekin kuitenkin vääntäytyi ylös sohvalta ja ryhtyi purkamaan olohuoneen laatikoita kirjahyllyihin. Liekö kirjojen järjestyksellä niin väliä?

Kaylan lukuisat kirjat olivat onneksi pääasiassa ammattikirjallisuutta, eikä muulla ollut väliä kuin sillä, että yksikään niistä ei katoaisi. Hän ei muistanut, milloin viimeksi olisi lukenut jotain muuta kuin työhönsä liittyvää opusta. Lukuinnostus oli hiipunut opiskeluaikoina siihen pisteeseen, että kaikki hömppäkirjat olivat joutaneet myytäväksi tai vanhempien luokse säilöön.
Nainen asetteli ulkovaatteensa siististi naulakoihin ja hyllyille ja kipaisi järjestelemään kylpyhuonetta.

Kirjahyllyjä täyttäessään ja kirjojen kansia vilkuillessaan Jamie tiesi tarkalleen, mitä lukisi, jos ei saisi joskus unta. DVD:eiden ja blurayden hyllyttäminen oli huomattavasti mielenkiintoisempia, ja mies omisti niitä moninkertaisesti kirjoihin verrattuna; niiden inspiroimana hän siirtyi virittämään kotiteatterin käyttökuntoon. Mies ehti jo unohtaa myöhästyneen thairuoan kaiuttimia viritellessään, kun ovikello soi.
"Olisiko nälkä?" Jamie huhuili Kaylan suuntaan kantaessaan ikävästi viilenneet muovikassit keittiöön lautasten luo.

Kayla oli kiireettä saanut haluamansa tavarat järjestykseen ja potkittua tyhjentyneitä pahvilaatikoita lyttyyn ennen kuin ruoka kuului saapuvan. Hän hypähteli portaat alas alakertaan varoen telomasta nilkkaansa enempää ja suunnisti keittiöön. Tämä kaikki alkoi olla jo voiton puolella.
"Olipa nopea toimitus", hän letkautti sarkastisesti tarkastellessaan kovin vähän höyryäviä ruokapaketteja.

"Onneksi on mikro", Jamie väläytti naiselle hymyn, kippasi ruokaa pahvisäiliöistä lautaselle ja työnsi sen mikroon.
"Onko nyt tarpeeksi tavaraa purettu?"

Kayla ei ollut mikroruuan suurin ystävä, mutta kai mikrolla lämmitetty ruoka oli tässä tapauksessa miellyttävämpää kuin kylmän riisin mutustaminen. Nainen kauhoi haaleaa ruokaa lautaselleen ja valmistautui seuraamaan Jamien esimerkkiä.
"On varmaan", Kayla vastasi ja nappasi pöydällä lojuneen puolitäyden viinipullon käteensä. "Ei kai tätä viitsi säästellä", hän totesi ja lasinsa täyttämisen sijaan yritti ujuttaa kylmän pullon Jamien paidan alle paljasta ihoa vasten.

"Ei tok-heei!" Jamie vastasi mikron hyristessä ja hyppäsi kylmän lasin painuessa yllättäen ihoon.
"Jos haluat riisua minut, sana vain", mies väläytti leveän hymyn kamppailtuun kylmän pullon irti itsestään ja tähysi keittiötä sopivan vastaiskun varalta.

Kayla hymyili Jamielle salaperäisesti.
"En pistäisi pahakseni", hän ilmoitti viattomasti ja ryhtyi kaatamaan viiniä.

Mies nauroi yllättyneenä.
"Hyvänen aika", hän kommentoi heittäen naisen suuntaan dramaattisen katseen. Otettuaan ruokansa mikrosta ja siirrettyään Kaylan lautasen lämpenemään Jamie kuitenkin kiersi vapaan käsivartensa naisen ympärille ja painoi kutsuvan suudelman tämän korvanlehdelle. Ehkä pitäisi kuitenkin malttaa syödä ensin.

Kayla naurahti pehmeästi reaktiolle ja vei sormensa miehen niskahiusten lomaan. Olisi sääli jättää vasta tilatut ja lämmitetyt ruuat uudestaan jäähtymään, joten Kayla kääntyi tarkistamaan ruokansa tilannetta ikään kuin se olisi häntä kiinnostanut.

Jamie hymyili kulmiaan kohottaen, hipaisi naisen alaselkää ja kantoi sitten lautasensa, lasin ja viinipullon olohuoneen puolelle. Ehkä he voisivat syödä rennosti sohvapöydän ääressä. Mies vajosi istumaan taputtaen paikkaa vieressään ja työnsi haarukallisen valkoista jasmiiniriisiä suuhunsa välittämättä siitä, että se poltteli.

Kayla otti lämmenneen ruokansa mikrosta ja siirtyi myös olohuoneeseen. Jamien viereen pyrki myös eräs koiraeläin, jonka Kayla tuuppasi alas sohvalta mahtuakseen istumaan. Hän ryhtyi haarukoimaan ruokaa suuhunsa ja vilkuili Jamieta huvittunut hymynkare huulillaan.
"No, miltä tuntuu asua Hexhamissa?" nainen uteli kuin suuren kysymyksen äärellä.

Jamie taputti paikkaa toisella puolellaan nähdessään Beatan saadeen häädöt ja rapsutti koiran niskaa, ennen kuin keskittyi syömään.
"Olen toki ehtinyt asua täällä jopa useamman tunnin", mies vastasi teatraalisella vakavuudella, "mutta vaikeaa sanoa. Miltä uusi talo on sinusta tuntunut?"

"Ihan mukiinmenevä", Kayla vastasi samalla vakavuuden tasolla. Hienovaraisesti häntäänsä heiluttava koira loi anelevia katseita ruokalautasten suuntaan saatuaan sallivamman vieruskaverin.
"No ei, on tämä kivan oloinen asunto", nainen korjasi naurahtaen. Vaan ei oma, mutta ehkä siihen tottui.
"Entä sinusta?"

Miehellä oli tunne, että kysymykseen oli oikea vastaus ja hän oli epäonnistumassa testissä - mutta minkäs sille voi? Hän työnsi haarukallisen mureaa, tulista kanaa suuhunsa huomaamatta lautastaan kuikuilevaa koiraa ja soi Kaylalle anteeksipyytävän hymyn.
"Mikäpä tässä", hän vastasi, sillä mies ei tiennyt, mitä eroa asunnoilla todellisuudessa oli. Toki viihtyisä, valoisa koti oli mukavampi, mutta jos siellä kävi nukkumassa ja suihkussa, oliko paikalla todellisuudessa suurta väliä.
"Hei", Jamie kommentoi laiskasti ja tuuppasi kuonon syrjään, ennen kuin se ehti koskettaa polttelevaa annosta.
"Miltä annoksesi maistuu?"

Mikäpä tässä? Kayla pyöräytti silmiään epäuskoisena ja hörppäsi viiniään. Eikö Jamie tosiaan osannut muuta sanoa? Miehen halukkuus muuttamiseen ei ollut kovin vakuuttavaa.
"Ihan hyvää", hän vastata töksäytti ja katsoi hivenen kyllästyneesti Beataa, jolla ei ollut pienintäkään käsitystä tavoittelemansa ruuan epäsopivuudesta itselleen.

Ilmeisesti hän oli epäonnistunut, Kaylan vastauksen sävystä päätellen. Jamie laski haarukkansa ja kurotti sipaisemaan hellästi hiussuortuvan naisen korvan taakse.
"Seura on erinomaista", hän vakuutti.

Kayla kohotti toista suupieltään tökkiessään ruokaa haarukallaan. Vakuuttelu noilla sanoilla ei saanut häntä vakuuttuneeksi.
"Mukavaa jos seura on tarpeeksi hyvää riisin syömiseen", hän yritti vitsailla.

Jamie huokasi ja nojasi otsansa naisen olkapäähän.
"Mitä haluat minun sanovan?"

"En kai minä halua että sanot jotain vain koska minä käsken", Kayla hymähti.
Hän oli varma, että tunnelma latistuisi lopullisesti, jos hän alkaisi kysellä Jamielta hiersikö muuttamisessa jokin.

Mies huokasi uudelleen - naiset. Jamie suoristautui nojaten sohvan selkänojaan ja tyhjensi lautastaan, ennen kuin koiraparka ehtisi sen kimppuun ja saisi vatsanväänteitä.
"Hyvä on sitten."

Kayla yritti selviytyä annoksensa syömisestä, vaikka ruokahalu oli jo kadonnut. Jamien toteamus antoi mahdollisuuden jättää asia sikseen, mutta samalla siitä välittyvä hällä väliä -asenne ärsytti. Tosin nainen varmaan taas ylireagoi - ei kai kukaan muuttanut minnekään vasten tahtoaan?
"Kunhan kaikki on hyvin niin se riittää", hän sanoi kohauttaen olkiaan.

"Tietenkin on", Jamie vastasi hilliten viimehetkellä halunsa pyöräyttää silmiään. Se olisi varmasti räjäyttänyt pankin. Hän ei voinut ymmärtää naisia, jotka olivat tyytymättömiä hänen vastauksiinsa tai tekoihinsa, mutta kieltäytyivät kertomasta miksi tai mitä olisivat halunneet hänen sanovan. Se teki parisuhteista epätoivoisen miinakentän, missä toivoi sokkona osuvansa oikeaan. Hän tyhjensi lautasensa koiran korvantaustaa rapsutellen ja laski sen sitten vanhalle sohvapöydälle.

"No hyvä on sitten."
Kayla ei ymmärtänyt miesten taipumusta vastata mielipidekysymyksiin kuin millään ei olisi mitään väliä. Lottovoittokin olisi varmaan ollut "mikäs tässä", jos miespuoliselta henkilöltä kysyttäisiin tuntemuksia sen suhteen.
Nainen jätti pienen osan annoksestaan syömättä ja keskittyi siemailemaan viiniä ja silloin tällöin estämään koiran pääsyä pöydälle hylätylle lautaselle.

Miehellä oli ikävä tunne, ettei Kaylaa innostanut enää riisua häntä. Muuttopäivästä olisi voinut muotoutua vielä oikein mukava. Kuin testatakseen kuinka vihainen nainen oli, Jamie haki siroa kättä omaansa.

Kayla ei ollut vihainen vaan epätietoinen miesystävänsä aivoituksista, ja se ajoi hänet ahdistuksen partaalle. Samalla nainen pelkäsi saavansa aikaan maailmanluokan selkkauksen, jos avaisi suunsa ihmetyksensä aiheesta. Hän vain onnistuisi taas vaikuttamaan vainoharhaiselta, hermoheikolta ylitulkitsijalta ja Jamie kyllästyisi ja tällä kertaa häipyisi paikalta. Loistava päätös päivälle. Kayla tarttui Jamien käteen ja loi mieheen tahattomasti hitusen epäröivän katseen ennen kuin loihti varovaisen hymyn huulilleen.
"Mitäs seuraavaksi?"

Jamie vastasi hymyyn pohtien, mistä sen epäröivä sävy oli peräisin ja kumartui täyttämään heidän viinilasinsa uudelleen. Hän silitti sormenpäillään naisen kättä.
"Mitä jos tyhjennämme viinipullon?"

"Se sopii", Kayla naurahti. Hän olisi voinut tyhjentää vaikka molemmat viinipullot nyt, kun kerrankin oli vapaalla, mutta ehkä ei ollut syytä heittäytyä typeräksi.
"Mihin aikaan menet tallille huomenna?"

"Kahdeksalta, jos jaksan herätä", Jamie vastasi, siemaisi lasistaan ja veti naisen kainaloonsa. Muutama lasillinen viiniä ei antaisi hänelle edes päänsärkyä - muutama enemmän ehkä, mutta hän oli ennenkin ratsastanut juhlimisen jälkeen.

Kayla nyökkäsi ja haki mukavan asennon Jamien kylkeä vasten. Hän onnistui kohtuullisen hyvin työntämään äsken vallinneet ahdistavat ajatukset syrjään. Kaikki oli ihan hyvin. Heillähän oli yhteinen koti, ja Jamie kerrankin oli kotona.
"Onneksi et pyytänyt Lucasta jäämään. Erikoinen tyyppi", hän mutisi pyöritellen lasia kädessään.

Jamie nauroi.
"Älä nyt", mies vetosi huvittuneena ja nosti lasinsa huulilleen.
"Siitä puheen ollen, millaisia sinkkuystäviä sinulla on?"

Ei ketään, jolle hän olisi viitsinyt tarjota Lucasta, nainen pohti. Kayla uskoi hänen ystäviensä olevan sen verran fiksuja, että huomaisivat Lucaksen älyttömyyden alta aikayksikön.
"Aiotko tosissaan saada hänet paritettua jollekin?" Kayla nauroi epäuskoisena, vaikka omatunto kolkuttelikin vaativasti. Ei saanut puhua niin ilkeästi, jos toinen oli vähän ääliö.

"Aion", Jamie vastasi, "ei kai Lucaksessa mitään niin pahasti vikana ole? Sitä paitsi, jos hänellä on tyttöystävä, hänellä on paljon vähemmän aikaa vietettäväksi meidän kanssamme." Mies arveli, että se voisi pehmittää Kaylaa uhraamaan jonkun ystävistään.

"No ei kai olekaan", Kayla empi.
Oli kyllä totta, että se mies tarvitsi muuta seuraa jättääkseen heidät rauhaan. Mutta millainen ihminen seuraksi vaadittaisiin, jotta jutusta tulisi jotain?
"Olisi vain ilkeää laittaa hänet treffeille jonkun kanssa, jota ei varmasti kiinnosta", nainen mietti ääneen. "Millainen sen naisen pitäisi olla?"

Mitä ihmettä Lucas oli sanonut? Jamie pohdiskeli siemaistessaan viiniä.
"Mukava, kuulemma. Rento, positiivinen ja… Ystävällinen. Tuleeko ketään sopivaa mieleen?"

"Onhan niitä sellaisia", Kayla totesi huvittuneena ja otti hieman isomman kulauksen viinistä pohtiessaan vaihtoehtoja.
"Eikö sinulla ole ketään sopivaa kaveria uhrattavaksi siihen?"

Jamie nauroi.
"Olen järjestänyt Lucaksen ulos aika monen kanssa, mutta vailla suurta tulosta. Pitäisi kai tutustua uusiin ihmisiin."

"No, täytyy kai keksiä jotain. Kaverini luulevat että vittuilen, jos yhtäkkiä järjestän heidät vuoronperään Lucaksen kanssa treffeille", Kayla nauroi.

Mies nauroi viinilasiinsa.
"Älä nyt! Lucas on ihan hyvä tyyppi."

"Naiset eivät taida olla täysin samaa mieltä", Kayla tiivisti, mitä oli päätellyt Lucaksen kertomuksista. "Miten hän onnistuu häätämään kaikki pois luotaan?"

Jamie kohautti olkiaan.
"Sinä olet nainen. Mitä arvelet?"

"No, en tiedä mutta en haluaisi treffeille hänen kanssaan", nainen nauroi ja painoi päänsä vasten Jamien olkapäätä. "Lucas vaikuttaa siltä, että hän soittelee vuorokauden ympäri perään vaikka hänelle antaisi pakit."

"Onko sinulla yhtään epätoivoista, huomionkipeää ja huonolla itsetunnolla varustettua ystävää?" Jamie tiedusteli suukottaen naisen päälakea.

Riippui miltä kannalta katsoi. Kaylan kasvoille levisi virne hänen käydessään läpi epätoivoisimpia tuttaviaan. Olipa hankalaa, kamalaa ja samalla viihdyttävää.
"Ei ehkä ihan niin selkeästi vajaata tapausta kuin Lucas, mutta yksi liippaa aika läheltä."

"Täydellistä", mies vastasi hymyillen, nosti sormellaan Kaylan leukaa ja kumartui painaakseen suudelman naisen huulille.

Kayla hymisi myöntävästi, vaikkei ollutkaan täydellisestä niin varma. Hän vastasi suudelmaan pehmein huulin ja laski vapaan kätensä silittämään miehen reittä.

Lucaskin ansaitsi jonkun! Jonkun, joka nostaisi miehen itsetuntoa ja antaisi elämänasenteelle positiivisemmän sävyn-- mutta Jamien ajatukset sulkivat pois muun kuin Kaylan. Hän hengitti syvään naisen tuoksua, punoi sormensa pehmeisiin hiuksiin ja antoi toisen kätensä liukua alas kyljen kaarta.

Kaylakin yritti parhaan kykynsä mukaan unohtaa Lucaksen, sillä olihan hänellä paljon parempaakin ajateltavaa. Se punapääpelle vain ahdisti yksinkertaisuudellaan.
Kayla liu'utti kättään Jamien reittä pitkin ja virnuillen yritti näykätä miehen alahuulta kevyesti.

Yhteen muuttaminen ei voinut olla huono idea, jos se johtaisi tällaisiin iltoihin. Jamie vastasi naisen kiusoitteluun matalalla, huvittuneen toruvalla murahduksella ja yritti vetää Kaylan sitten hajareisin syliinsä.

Kayla asetti viinilasin turvaan pöydälle ja siirtyi hajareisin Jamien syliin vieden kätensä hellästi miehen niskan taakse. Koira oli jo napannut kanapaloja Kaylan lautaselta, mutta se ei enää kiinnostanut naista. Hän yritti olla uppoutumatta liiaksi Jamien tummiin silmiin, vaan painoi suudelman miehen huulille.

Jamie puristi naisen rintaansa vasten, vastasi suudelmaan ja kumarsi sitten päätään voidakseen suudella Kaylan kaulansyrjää. Hän ujutti sormensa naisen paidan alle ja oli melkein pahoillaan, etteivät ne olleet kylmät kuten viinipullo.

Kaylan sormet olivat, kuten tavallista, huomattavasti lähempänä viinipullon lämpötilaa. Hän oli kuitenkin säästänyt Jamien uusilta jäisiltä hyökkäyksiltä ja lämmittellyt käsiään vaivihkaa toisen ruumiinlämmöllä.
Kayla henkäisi hiljaa ja kallisti päätään hiukan antaakseen kaulalleen hakeutuneille huulille enemmän tilaa. Hän veti sormenpäitään ja punaisia kynsiään pitkin miehen niskaa ja hartioita.
"Olet ihana", hän sanoi hiljaa.

Mies naurahti vasten Kaylan kaulaa, ja nosti naista paremmin syliinsä.
"Sinäkin olet aika kiva", Jamie vastasi, mutta miehen sormet kävivät malttamattomiksi kulkiessaan naisen iholla.

"Aika kiva?" Kayla haastoi huvittuneena, painoi Jamien hartioista tiiviimmin sohvan selkänojaa vasten ja kumartui suukottelemaan miehen korvalehteä ja leukaperää, edeten siitä kaulalle.

"Hirmu kiva?" Jamie ehdotti nojaten päänsä vasten sohvan selkänojaa ja nautti naisen kosketuksesta.

"Menettelee jos et parempaa keksi", Kayla mutisi Jamien korvaan ja kuljetti toista kättään alemmas tuon vartaloa pitkin, kunnes tarttui paidan helmasta kiinni ja nyhti sitä vaativasti ylöspäin. Miehellä oli liikaa vaatetta päällä.

Mies laski kätensä kiireettä Kaylan reisille, ja auttoi sitten paidan päältään.
"Hyvä on. Aivan uskomattoman, mielettömän, jumalaisen kiva?" Jamie ehdotti nojautuen suutelemaan naisen kaulaa.

Kayla haroi vaaleat hiuksensa pois kasvoiltaan ja hymyili pienesti Jamien sanoille.
"Parempi", hän kehui nauttien huulista kaulallaan ja siveli miehen ylävartaloa yhä hieman viileillä käsillään.

Jamie harkitsi tyttöystävänsä kantamista yläkertaan - mutta miksi? Hän nosti Kaylan paremmin syliinsä ja yritti vetää naisen paidan tämän pään yli, ihan vain tasapuolisuuden nimissä.

Kayla auttoi paidan riisumisessa ja suukotti Jamien huulia kiusoittelevalla kiireettömyydellä. Hän oli jo unohtanut, mistä syystä oli ollut aiemmin aikeissa mököttää miehelle, mutta se taisi olla vain hyvä asia.

Myös mies oli hyvin kiitollinen siitä, että aikaisempi kireys oli sulanut pois. Tältä yhteenmuuttamisen oli tarkoitus tuntua. Jamie ei ollut aivan yhtä kiireetön kuin tyttöystävänsä - Kaylan kiusoittelu oli ajaa hänet hitaasti hulluksi. Miehen kosketus alkoi saada malttamattoman sävyn.

Miehestä välittyvä malttamattomuus sai Kaylan pitämään tilanteesta entistä enemmän. Täytyisi kiusata toista useamminkin, jos sillä sai tällaista huomiota. Hän vei toista kättään Jamien kylkeä pitkin alaspäin housujen yläreunaan asti ja suukotti miehen kaulaa pieni hymy huulillaan.

Iho paloi Kaylan sormien jäljiltä, ja Jamie veti syvään henkeä kuin yrittäen hillitä itsensä. Hän silitti naisen selkää ja reisiä voimakkain vedoin painaen kasvonsa hetkittäin pehmeisiin hiuksiin.

Kayla katsoi Jamieta hetken silmiin, käsi vaeltaen miehen lantiolla. Hän vilkaisi yläkertaan johtavia portaita kohti, mutta makuuhuoneeseen siirtyminen tuntui turhalta vaivalta. Ehkä sohva ajoi saman asian. Kayla nousi polviensa varaan saadakseen kiskottua miehen housuja alaspäin. Ei hänkään jaksanut koko iltaa odotella.

* * *

Kayla hymyili hieman Jamien kietoessa käsivartensa hänen ympärilleen ja hiveli miehen selkää hellästi lämmin, pakahduttava tunne rinnassaan. Luoja, että hän piti tästä miehestä. Hieman liikaakin. Tunnelma oli jollain tapaa erilainen kuin yleensä, mutta nainen ei osannut sanoa, mikä sen aiheutti. Toivottavasti se ei enteillyt mitään pahaa.
"Rakastan sinua", nainen kuiskasi Jamien korvaan. Kayla usein vältti moisia sanoja viimeiseen asti, mutta nyt hänelle oli iskenyt pakottava tarve sanoa se.

Hyvä luoja. Siinä se tuli. Siihen kuului vastata. Hulluna jyskyttävä sydän ja epätoivoisesti palava veri kirkuivat vastaamaan - olihan se päivänselvää, mutta Jamie ei voinut sanoa kolmea, pientä, typerää sanaa. Ne eivät suostuneet muuttumaan ääneksi. Sen sijaan mies tarttui naisen leukaan ja veti tämän voimakkaaseen suudelmaan. Hän kaatoi naisen selälleen sohvalle ja punoi sormensa tämän käsiin, painaen ne lujasti sohvaa vasten. Jamie kumartui suutelemaan Kaylan kaulansyrjää. Ehkä oli hänen vuoronsa yrittää ajaa nainen hulluksi hitain, kiusaavin kosketuksin.

Kayla ei ehtinyt kauaa ihmetellä vastauksen uupumista tai lietsoa siitä paniikkia, kun hän jo päätyi selälleen sohvalle. Vastaus se kai tämäkin oli, nainen vakuutteli itselleen ja kielsi mieltään uskottelemasta Jamien tahtovan hänestä pelkkää fyysistä läheisyyttä. Ei se niin ollut. Eihän?
Huulet kaulansyrjällä saivat naisen värähtämään mielihyvästä. Vaikka hän kenties muuten halusi kontrolloida kaikkea elämässään, tällainen sai hänet kuin sulaksi vahaksi naurettavan helposti.

Jamie tiesi olevansa aasi, kun ei voinut sanoa sitä takaisin. Mies ei tiennyt miksi. Hän toivoi voivansa saada naisen unohtamaan puuttumaan jääneen vastauksen. Kaylan kädet edelleen omiinsa lukittuina Jamie suuteli ensin naisen kaulaa, sitten solisluita ja sentti sentiltä alemmas, välillä voimakkain suudelmin, välillä ihoa vain huulillaan hipoen ja välillä vain hengittäen naista vasten.

Tiistai 6. joulukuuta 2016, iltapäivä

Jokerinkasvoinen papurikko askelsi kosteaa tienpiennarta harmaavalkoinen häntä navakassa tuulessa liehuen. Pan haravoi maaseudun ääniä valppaasti pyörivin, suipoin korvin ja yritti siirtyä raviin kääntäen takaosaansa autiolle maantielle. Jamie istui sen satulassa hajamielisellä rentoudella, yhdessä Pariisissa vietetty kisaviikonloppu vielä lihaksissa painaen. Hänen uudempi hevosenhoitajansa oli tuonut kaksi viikkoa Espanjassa ja Ranskassa viettäneet tammat eilen takaisin tallille, ja vanhempi hevosenhoitaja pakkasi parhaillaan Genevaan lähtevää kolmikkoa matkaan. Onneksi niille oli suotu paremmat hermot kuin tämänhetkiselle ratsulle.
Pan kilpailisi seuraavan kerran joulua edeltävällä viikolla Lontoon Olympiassa, ja Jamie suhtautui turhankin reaktiivisen ruunan mahdollisuuksiin varaumuksella, sillä sen menestys ailahteli yhdestä ääripäästä toiseen. World Cupin osakilpailuista pisteitä kahmivalta Bambilta mies odotti luottavaisesti enemmän.
"Miten sen harjoittelijasi kanssa sujuu?" Jamie kysyi Kaylalta olkansa yli ja korjasi pohkeellaan hermostuneen kimon takaisin tien laitaan.

Toisen hevosen koheltamisesta ja navakkana pyörivästä tuulesta jopa äkäiseksi ylivirittynyt mustanruunikko harppoi tien laitaa pitkin lennokkain askelin. Kayla kiskoi sinisen takkinsa vetoketjua ylemmäs suojautuakseen viimalta. Jamien kysymys sai hänet kohottamaan katseensa Pacon luimistelevista korvista ja naurahtamaan kuivasti. Harjoittelija oli pyörinyt Kaylan mukana pari lyhyttä pätkää, eikä ollut tehnyt vaikutusta ainakaan asenteellaan. Se poika vain taisi kuvitella olevansa niin vastustamaton, että työt saattoi hoitaa rennommin tai jättää tekemättä.
"Siinähän se", Kayla vastasi epäilys äänessään. "Vähän erikoinen tyyppi, mutta ihan hyvin muuten. Ei se ainakaan ole mitään tuhoa saanut aikaan."
Oli ikävää puhua muista ihmisistä selän takana negatiiviseen sävyyn, mutta kenties hänen ei ollut välttämätöntä esittää Jamien seurassa, että kaikki sujui hienosti.

"Sehän kuulostaa hyvältä", Jamie väläytti olkansa yli silmäkulmien pilkkeen kurittomaksi sävyttävän hymyn ja ärähti sitten ratsulleen, joka oli lyödä häntä kasvoihin säikähtäessään tuulessa lentäviä, koppuraisia lehtiä.
"Älä viitsi", hän moitti papurikkoa ohjaten sen takaisin pientareelle ja vilkaisi Kaylaa uhkarohkeasti luottaen kykyynsä tuntea, kun ratsu jännittyisi uudelleen.
"Mitä harjoittelijasi tekee?"

Paco kavahti papurikon säikkymistä ja otti pari hätäistä laukka-askelta sivuttain. Kayla pysäytti keskelle tietä suuntautuvan pakoyrityksen ja patisti sähäkästi tepastelevan hevosen takaisin pientareelle. Ori protestoi mielestään liian reippaita apuja viskomalla päätään korvat päätä vasten litistettyinä, mutta Kayla ei halunnut sen hyppivän holtittomasti minne sattuu. Nainen kuitenkin pyrki rentoutumaan heti kun ori lakkasi sekoilemasta, jotta ei yllyttäisi sitä enempää.
"Se on ollut mukana lähinnä neurologisten ihmisasiakkaiden terapiassa sekä tallilla että muualla", Kayla kertoi. "Omistaa kuulemma hevosen, mutta on ihan tumpelo hevosten kanssa."
Nainen huokaisi Pacon nykiessä ohjia levottomana.
"Miten Celia on pärjännyt?" hän käänsi keskustelua uuteen suuntaan.

Jamie nauroi kuvaukselle hyväntuulisesti. Päivistä tuskin puuttuisi väriä, jos tallilla jaloissa pyöri hevosten kanssa kädetön Bieber-klooni.
"Oletko ajatellut hieman pilailla harjoittelijasi kustannuksella? Jos työn jälki vaikka paranisi?" mies virnisti velmusti ja jarrutti ratsuaan istunnalla. Pan reagoi kovempaan käteen ylilyövällä dramatiikalla, vaikka sen kuolain oli omenanmakuinen, suora ja pehmoinen kumikapula. Jamie ei ollut varma kumpi oli pahempi, Pan vai Moko.
"Celia? Hyvin. Miten nyt tuoreelta ja nuorelta hoitajalta odottaa", hän vastasi. Celia pärjäsi ainakin huomattavasti paremmin kuin Paisley, vaikka mies ei ollut varma miten nuori hoitaja viihtyi kisamatkoilla. Kahden hoitajan välillä tuntui olevan jännitteitä, mutta ne eivät ainakaan vielä vaikuttaneet työhön, joten Jamie ei murehtinut asiasta.

Kayla nauroi ehdotukselle huvittuneena. Harjoittelija ehkä kaipasikin herättelyä, mutta millaista?
"Onko pilailuideoita?" hän kysyi sinne tänne viuhtovaa Pacoa hilliten.
Taisi olla viimeinen kerta, kun Kayla otti harjoittelijoita riippakiveksi. Sääliksi kävi Jacobin hevosta, jos omistaja hädin tuskin sai satulan oikein päin selkään.

"Minullako?" Jamie soi naiselle nopean, viekkaan hymyn, ennen kuin joutui keskittymään lähestyvän auton sähköistämään papurikkoon, joka uhkasi liihotella keskelle tietä pää taivaissa ja lihakset massiiviseen hyppyyn jännittäytyen.
"Vaikka mitä. Millainen harjoitteliasi on?" mies kysyi kamppaillessaan Panin kanssa pohtiessaan käytännön pilojen kokoelmaa: mikä harjoittelijaan iskisi? Oliko Bieber-kloonilla erityisiä piirteitä, joihin pilan voisi kohdistaa?

Kayla silmäili varautuneena lähestyvää autoa ja uhkaavasti toikkaroivaa Pania. Hän ei enää edes muistanut, millaisia rauhalliset maastolenkit täysipäisen hevosen kanssa olivat. Pacokin puhisi ja pörhisteli kuin ei olisi autoja ennen nähnyt ja käänsi takamustaan tielle päin.
Kayla yritti pohtia mahdollisimman osuvaa kuvausta harjoittelijastaan ja työntää omatuntonsa syyttävää ääntä syrjään mielestään.
"Itseään täynnä oleva ja kaikesta kaiken tietävä viisastelija näin tiivistettynä", nainen huokaisi suoristellessaan hevostaan, josta ei meinannut saada selkoa pelkäsikö se autoa vai Panin reaktiota.
"Keskittyy flirttailemaan jokaiselle vastaantulijalle eikä ikinä kysy neuvoa jos ei jotain tiedä."

Jamie hiljentyi pohtimaan, joskin hermostunut hevonen vaati hänen huomiotaan. Auto suhahti ohi, ja Pan hypähteli aikansa sivuttain etupää ja takapää vuorotellen ilmassa. Kun ruunan takajalat osuivat ojaan tienpientareen sijasta, se putosi istumaan pensaikkoon ja pakotti Jamien takertumaan kaulaansa. Puoliverinen uhkasi kaatua selälleen, mutta tavoitti maata jalkojensa alle ja sinkosi itsensä takaisin tielle kuin vieteri. Silmiään pyörittävä mies sai sen hädintuskin pideltyä karkaamasta takaisin tallille.
"Uskomatonta. Ja tämä on huippuunsa viedyn jalostustyön tulosta?" hän kysyi turhautuneena ja harkitsi tulevansa alas selästä hevosen stepatessa levottomana vuoroin kaistalla ja pientareella.
"Voitko yksinkertaisesti piilottaa harjoittelijasi tavaroita?" hän jatkoi ja nojautui katsomaan esteratsun suojitettuja jalkoja.

Paco eteni loikkivan Panin vanavedessä tikkaavassa, jännittyneessä käynnissä pää nostettuna korkeuksiin. Orin etuosa tuntui turhan keveältä ja se keveni entisestään Panin humpsahtaessa ojan pusikoihin. Kayla seurasi kauhuissaan papurikon kompurointia ja tasapainoili peruuttamaan ryhtyneen ja takajaloilleen hypähtelevän Pacon selässä. Ori oli kompastua tien reunaan ja pyörähti tuohtuneena ympäri pyrkimyksenään rynnätä matkoihinsa. Kayla sai hätäisenä steppaavan ja vaahtoavan puoliverisen käännettyä takaisin menosuuntaan ja pudisteli päätään.
Hän naurahti hieman jäykästi ehdotukselle piilottaa harjoittelijan tavaroita. Kayla ei nähnyt itseään piilottelemassa toisten omaisuutta, ei varsinkaan nyt kun Pan houkutteli käytöksellään koko porukkaa mukaan joukkoitsemurhaan.
”Kaikki hyvin?” Kayla kysyi tarkkaillen papurikon askellusta.

Jamie antoi hermostuneen hevosen jatkaa nykivässä käynnissä kuolainta jäystäen ja silmiä muljautellen, mutta huokasi pian ärtyneesti. Askel oli epäpuhdas, vaikkei hevonen aivan kolmijalkainen sentään ollutkaan. Mies pudottautui satulasta ja rapsutti ruunan harjantyveä odotellessaan sen asettuvan aloilleen, ennen kuin kumartui tunnustelemaan toista ojaan uponneista, rapaisista takajaloista. Avohaavoja tai törröttäviä luunpäitä ei näkynyt eikä jalka myöskään ollut ehtinyt turvota, mutta Jamie ei halunnut ottaa riskiä.
"Olet sinä yksi luupää", hän kommentoi hevoselle ja käänsi sen takaisin tulosuuntaan, "täytyy taluttaa tämä takaisin ja tarkastuttaa jalat tallilla."

Kayla onnistui hetkeksi peittämään huolestuneisuutensa ammattimaisen arvioivan katseen taakse. Pan sentään käveli, vaikkei puhtaasti, eikä panikointi mitään auttaisi. Ihme, jos ei ojaan sukeltamisesta olisi tullut vähintään lihaskramppia tai venähdystä. Hän puheli korskahtelevalle Pacolle niitä näitä rauhoitellessaan sitä pienellä ympyrällä, kun autoja ei näyttänyt tulevan ja Jamie tutki ratsunsa jalkoja.
Kayla nyökkäsi miehen toteamukselle.
"Tulen mukaan", hän sanoi. Vaikka Paco olisi ehkä käyttäytynyt paremmin yksin kuin Panin seurassa, oli maastoilu tältä erää nähty.
"Hyvä, että on luottoratsuja liikenteessä", Kayla hymähti. "Onko Pan aina noin dramaattinen?"

Maaston saamaan käänteeseen turhautuneena Jamie lähti taluttamaan tanssahtelevaa kimoa.
"Arvaa huviksesi", mies huokasi ja siirsi ruunan kauemmas omasta tilastaan sen pälyillessä pensaikkoja.
"Oletko harkinnut, että voisit tuijottaa vaikka harjoittelijasi nenää? Aina keskustellessanne, ja kenties muutenkin. Tai mikäli se on mahdollista, antaa hänelle päinvastasia, katastrofaalisen huonoja vinkkejä tutuille naisille flirttailuun?"

Kayla käänsi hevosensa ympäri ja antoi sen askeltaa kaksikon perässä. Ori tuntui hieman rauhoittuneen, tosin se taisi olla vain hämmästynyt toisen ratsastajan jalkautumisesta ja tuijotti kiinnostuneena Jamien suuntaan. Herkkutauko kenties?
"En ole harkinnut", Kayla nauroi.
"Eipä olisi ainakaan harjoittelijoita jonossa jos alkaisin käyttäytyä arveluttavasti ja tuijotella toisten neniä", hän pohti rapsutellen Pacon kaulaa.
"Kuka olisi hyvä kohde huonolle flirttailulle?"

"Arveluttavaa käytöstä on vaikeaa todistaa. Mutta se on vaivaton keino ajaa harjoittelijasi hulluksi", Jamie kommentoi ja vilkaisi Panin takajalkojen suuntaan.
"Onko harjoittelijasi katsellut jotakuta, jonka suhteen hän voisi hyväksyä neuvoja?"

"Ketäpä hän ei katselisi", Kayla huokaisi.
Hän oli ymmärtänyt, että Jacob oli ollut jossain tekemisissä Celian kanssa, mutta tyttö ei näyttänyt olevan ainakaan kovin mielissään Jacobin pyöriessä Rosings Parkissa. Mitä lie viihdyttävää teinidraamaa.
"En ole varma, mutta luulen että hän on joskus seurustellut Celian kanssa", Kayla totesi varovasti kuin peläten jonkum ylimääräisen olevan kuulolla.

Celia-parka.
"Silloin hän tuskin kaipaa neuvoja sen suhteen, kuinka saada Celia ulos kanssaan."

"Joo, en usko", Kayla sanoi ja ohjasi Pacoa sivuun kuullessaan takaa lähestyvän kuorma-auton jyrinän.
"Kiva että nyt on tällainen liikenne", nainen tuskaili, kun puoliverinen kiskoi päätään ylös silmiään muljautellen ja jännitti lihakset valmiiksi pinkaistakseen pakoon.
Paco kääntyi poikittain ja suuren auton lähestyessä lainkaan hidastamatta yritti peruuttaa kauemmas tiestä. Tuntiessaan ojan alkavan se loikkasi takaisin tielle ja yritti rynnätä Panin ja Jamien ohi karkuun. Kayla pidätti oria selkeämmin ja esti sitä päätymästä keskelle tietä auton eteen, kun auto humahti ohi.

"Kieltämättä", Jamie vastasi väistättäen hermostuvaa Pania peremmälle pientareelle. Pacon sännätessä ohi ison auton säikyttämänä, Pan yritti lähteä orin perään ja oli kaataa Jamien vatsalleen törmäämällä mieheen.
"Hei", Jamie ärähti hevoselle takertuen lujemmin ohjiin ja tähysi levottomana Kaylaa. Hyvä, nainen ei ollut jäänyt auton alle.
"Pärjäätkö?"

Auton aiheuttama tuulenpuuska ja sen mukana lentelevät lehdet ja risut saivat Pacon pyrähtämään uudestaan laukkaan. Kayla pakotti orin pyörimään ympyrälle ja puristi huuliaan tiukasti yhteen, jottei kiroaisi ääneen.
"Mikä idiootti kaahaa tuolla tavalla", hän ihmetteli turhautuneena ja vilkaisi Jamien ja Panin suuntaan. Hengissä kaikki.
Kayla oli juuri vakuuttamassa pärjäävänsä, kun pientareella hyppivä ori sotkeutui jalkoihinsa ja rojahti kyljelleen. Nainen sai jalustimet jaloistaan, mutta vasen jalka jäi hetkeksi Pacon alle puristuksiin ennen kuin ori ponnahti hämmentyneenä ylös ratsastajansa päältä.
Kayla jäi hetkeksi maahan istumaan puristaen ohjia yhä toisessa kädessään, mutta nousi pian ylös rauhoittelemaan oria. Vasen nilkka oli turta ja polvea jomotti, mutta Kayla keskittyi pelonsekaisin tuntein tutkimaan, ettei hevonen ollut loukannut itseään.
"Olisi pitänyt vaan jäädä kotiin tänään", hän manaili.

Pan taklasi taluttajansa tallaamalla tämän jalalle ja korskui hermostuneena. Jamie töni hevosen kärsimättömänä pois edestään, sillä ennen kuin näkymän peitti papurikonkimo lapa, Kayla oli kadonnut kaatuvan hevosen alle. Jamie yritti päästä lähemmäs, mutta hermostuneena säntäilevä hevonen teki sen vaikeaksi.
"Oletko kunnossa?" mies kysyi kireästi helpottuen siitä, että Kayla oli päässyt jaloilleen. Jamie pelkäsi Kaylan luopuvan kilparatsastuksesta lopullisesti, mikäli nainen vammautuisi uudelleen hevosensa kanssa.
"Sattuuko jonnekin?"

"No en tiedä", Kayla vastasi turhautuneena.
Mustanruunikko ori tepasteli hermostuneena ja viskoi dramaattisesti päätään Kaylan yrittäessä tarkistaa sen jalkoja. Turha toivo. Kai sen oli oltava jotakuinkin kunnossa, kun hyppelehti tuohon malliin, Kayla yritti lohduttautua.
Nainen vilkaisi hajamielisenä Jamien ja Panin suuntaan ja ärähti hevoselleen, joka oli tallata hänen päälleen ja pakotti hänet ottamaan askelia kipeällä jalalla. Orin malttaessa rauhoittua hieman Kayla huokaisi ja poimi ohjat hevosen niskan takaa. Hän puisteli pölyä housuiltaan ja kokeili liikuttaa nilkkaansa, joka vaikutti uhkaavasti turpoavan. Polvikin tuntui holtittomalta.
"Jalka hajalla", nainen ilmoitti ääni kireänä ja löysäsi tuohtuneena Pacon satulavyötä kiskoakseen vinoon kiertyneen ja kyljestä hieman naarmuttuneen satulan paikoilleen. Kaikki meni taas päin hemmettiä.

Jamie nielaisi huolen tuoman turhaumuksensa, silitti rauhoittavasti hevosensa harmaata kaulaa ja vilkaisi ympärilleen. He eivät olleet kaukana tallilta, mutta tässä tilanteessa välimatka oli liikaa.
"Soitan meille kyydin", hän vastasi ja kaivoi suojakuoreen pakatun puhelimen takkinsa taskusta. Tämä maasto oli selvästi uitettu huonossa onnessa.
"Hei, lähetä auto. Tallitieltä vasemmalle, ehkä 400 metriä. Niin. Nähdään", Jamie tavasi tavoitellen kevyttä hyväntuulisuutta ja tarkkaili vaivihkaa nähdäkseen kuinka pahasti Kayla oli loukannut itsensä.

Kayla tiesi, ettei loukkaantuneen jalan kanssa kannattanut loikkia ympäriinsä, mutta mitä muutakaan kapealla pientareella hermoheikon hevosen kanssa olisi voinut tehdä? Nainen huokaisi sekä helpottuneena että aavistuksen turhautuneena Jamien soittaessa heille kyytiä. Olipa kivaa, ettei hän hallinnut hevostaan selvitäkseen ehjänä kotiin asti. Satulakin oli pilalla. Olisi Kayla edes voinut siitä hyvästä ratsastaa takaisin tallille, mutta ehkä autokyyti oli järkevin vaihtoehto heille kaikille. Alkujärkytyksen antama puudutus alkoi hälvetä ja sykkivä kipu voimistui nilkan alueella. Kayla kiskaisi kypärän päästään ja nojasi ihmeparantumista toivoen otsansa hämmentyneen Pacon lämmintä kaulaa vasten ennen kuin vilkaisi Jamieta.
"Olethan sinä vielä kunnossa?" hän kysyi vaisusti.

"Elämäni kunnossa", Jamie vakuutti ja olisi halunnut astua lähemmäs Kaylaa tarjotakseen naiselle jonkin maailman rohkaisevaa tai lohduttavaa elettä, mutta olisi sulaa hulluutta viedä hevoset kosketusetäisyydelle toisistaan.
"Hoitajani voivat huolehtia hevosista, ja minä voin ajaa sinut tarkastukseen sairaalaan."