[Y] Waving through a window

Tammikuu - Hexham, Kingsgate

Lexa oli epätoivoisesti tahtonut olla avuksi. Jodie teki hänen eteensä jo enemmän kuin pari vuotta vanhemmalta naiselta sopi olettaa, ja vaikka ystävä sivuutti moiset väitteet käden vähättelevällä heilautuksella, Lexa oli kysynyt ja kysynyt ja kysynyt, kunnes Jodie oli vihdoin keksinyt hänelle tekemistä. Hänelle oli lykätty kouraan pitkä kauppalista ja pari omituiselta näyttävää seteliä. Englannin punnat olivat kerrassaan kummallisia. Hän oli joutunut lainaamaan autoa työhaastattelua varten joka tapauksessa, joten vähintä, mitä hän saattoi tehdä, oli käydä kaupassa palatessaan kotiin. Jodien luokse. Kotiin.

Hänen oli ollut tarkoitus käydä samassa supermarketissa Newcastlessa kuin missä he olivat käyneet joulun alla Jodien kanssa, mutta kun nainen näki ajaessaan Kingsgaten valtavan parkkipaikan, oli nainen käyttänyt Jodien mieheltä lainatun auton vilkkuja ja kääntynyt parkkipaikalle. Hän oli suunnistanut sisään suureen supermarkettiin ostoskärryjä päättäväisesti työntäen. Jodien lista oli järjestelmällinen, ja alkoi tuoreista leipomotuotteista ja vihanneksista, jotka tulivat ensimmäisenä vastaan supermarketissakin. Tämähän olisi helppoa. Hän keräili Jodien listaamia tuotteita tuntien edes hetken olevansa hyödyksi. Jodie oli kultainen, kun oli ottanut hänet ylimääräiseen makuuhuoneeseensa nyt, kun hänellä ei ollut mitään paikkaa missä asua, eikä hän ollut voinut maksaa ystävän avusta muutoin kuin vaatimalla, että sai auttaa ruoanlaitossa ja hoitaa tiskit, sekä siivota asunnon sijoituksessa olevien lasten kanssa yhdessä.

Lexa keräsi ostoksia kärryyn kulkiessaan kaikessa rauhassa hyllyjen välissä, ja laski samalla päässään summaa, joka ostoksista muodostuisi. Mitä lähemmäs listan loppua hän pääsi, sitä enemmän kulmat painuivat kurttuun. Oliko Jodie arvioinut ruokien hinnan väärin? Summa alkoi olla turhan lähellä rahamäärää, jonka Jodie oli antanut hänelle. Se ei kuulostanut virheeltä, jonka Jodie tekisi. Hän toki maksaisi erotuksen omalla kortillaan, jos niikseen tulisi, mutta Jodie oli aivan liian järjestelmällinen erehtyäkseen kauppakassinsa arvosta. Oliko tämä supermarketti huomattavan paljon kalliimpi kuin Jodien käyttämä?
Hän ravisti pienesti päätään. Oli miten oli, hän ostaisi ruoat täältä ja maksaisi erotuksen itse. Ei maailma siihen kaatuisi. Sitä varten hänellä oli säästöjä kaikilta niiltä vuosilta, kun hän oli tehnyt töitä hartiat jumissa koneen ääressä kumartelusta ja pohkeet korkokenkien käytöstä itkien. Sitä paitsi, ostoslista lähestyi loppuaan, joten kenties Jodie oli vain arvioinut tarvittavan rahasumman tavattoman tarkasti. Se ei yllättäisi Lexaa lainkaan. Nainen antoi katseensa juosta listan viimeisten kohtien yli ja pysähtyi terävästi kesken askeleen.

”- nestemäistä käsisaippuaa (laventeli tai meri, ei oliivi)
- huuhteluainetta (valitse joku kukkaistuoksu)
- pyykinpesuainetta (halvin mahdollinen, supermarketin oma merkki kelpaa)
- kondomeita”

Jodie halusi hänen ostavan… kondomeita. Hänen. Lexa tunsi punan kohoavan poskilleen pelkästä ajatuksesta. Miten ystävä oli ajatellut, että hän selviäisi kassaneidistä? Ja vielä pahempaa, miksei Jodie ollut kirjoittanut perään tarkennusta, kuten oli tehnyt muiden tavaroiden kohdalla, jos vaihtoehtoja oli useampia? Lexan teki mieli hylätä ostoksia täynnä olevat ostoskärryt siihen paikkaan ja karata supermarketista ostamatta yhtään mitään.
Hän oli aikuinen nainen. Hän oli opiskellut arvostetuissa yliopistoissa huippuarvosanoin, valmistunut vuosikurssinsa parhaana ja läpäissyt vaativan bar-kokeen heti valmistumisensa perään. Hän pystyisi poimimaan hyllystä paketin kondomeita, heittämään ne kassahihalle ja ostamaan kaiken ostoskärryihinsä keräämän. Jumalauta.

Päättäväisenä Lexa työnsi ostoskärryt jälleen liikkeelle ja suunnisti keräämään ensin pyykinpesuun liittyvät tarvikkeet ja käsisaippuan, ennen kuin kääntyi ja suunnisti hyllyn kulmalle, joka oli osunut silmään jo aiemmin, kun hän oli äkkiä kiiruhtanut sen ohitse. Kondomeita. Hän veti syvään henkeä ja pysäytti ostoskärryt. Ihmiset ostivat kondomeita jatkuvasti. Ne kuuluivat normaaliin ostoskäyttäytymiseen. Niiden ostamisessa ei ollut mitään omituista. Ne olivat osa aikuisten ihmisten elämää. Ja nuorien. Ainakin toivottavasti.
Silti nainen huomasi vain tuijottavansa hyllyä, jonka vaihtoehdot tuntuivat moninkertaistuvan jokaisella silmänräpäyksellä. Hän tunsi paniikin nostavan päätään, kun vilkuili tuotteesta toiseen. Vedä syvään henkeä, hän muistutti itseään. Valitse merkki. Katse loikki merkistä toiseen. Durexilla tuntui olevan eniten tarjontaa, joten se lieni varma valinta. Hän irvisti epäonniselle sanavalinnalle. Durex siis. Ei tämä voisi niin vaikeaa olla. Eihän kondomeissa nyt niin paljoa eroa voinut olla, eihän?
Hän oli selvästi väärässä, kun luki pakettien nimiä korvat yhä punaisempina ja posket hehkuen. Jos hän vain nappaisi sokkona muutaman vaihtoehdon ja toivoisi, ettei Jodie olisi liian tarkka? Tai Aaron. Ajatus sai hänet värähtämään. Ehkä jos hän vain… unohtaisi ostaa kondomeita. Palaisi kaupasta ja pahoittelisi vuolaasti Jodielle, kun huomaisi erheensä. Hän tekisi niin.

”Valinnan vaikeus iski?” Pirteä ääni sai Lexan säpsähtämään, vilkaisemaan äänen suuntaan ja puremaan kieleensä. Hän inahti epäselvästi ja nyökkäsi hätäisenä, kun hänen viereensä pysähtynyt, lyhyt nainen katsoi häntä odottavana. ”Sitä sattuu.”
”Mmhm-m”, Lexa mutisi siirtäen katseensa päättäväisesti pois naisesta - joskaan kondomeiden täyttämä hyllynkulma ei ollut sen parempi vaihtoehto. Extra Safe, se ei voisi olla huono valinta, eihän?
”Tässä, koita näitä”, Bex naurahti napaten hyllystä paketin, jota ojensi odottavana Lexalle. Lexa otti sen vastaan ja painoi katseensa hetkeksi tekstiin. Pleasure Me? Hän muuttui entistä punaisemmaksi, jos se edes oli mahdollista enää tässä kohtaa.
”Ne eivät ole minulle”, nainen sai sanottua kieli kankeasti sanojen ympäri taipuen.
”Kyllä sinunkin kuuluu siitä nauttia”, Bex virnisti vinosti. Lexa oli tukehtua pelkkään ilmaan ja kakoi hetken niin punaisena, että punertava kondomipaketti kädessä jäi toiseksi. ”Ostoksilla uuden miesystävän puolesta?”
”Ei, minä en… tuota… öh”, Lexa ei tiennyt mitä enää sanoa. Ehkä olisi vain pitänyt nyökyttää, pakottaa hymy huulilleen ja kiittää vierasta avusta. ”Ystävän puolesta ruokaostoksilla. Söin hänen kaappinsa tyhjäksi.” Kai se oli parempi selitys kuin… no, mikään muu. Vieraan naisen nauru ainakin lupaili, ettei häntä pidetty aivan idioottina.
”Minullekin kelpaisi sellainen ystävä”, Bex virnisti kulmaansa tietävästi kohottaen ja silmää iskien. Lexa epäili muistuttavansa keitettyä merenelävää tässä kohtaa. Hyvä Luoja! Eikö englantilaisten kuulunut olla konservatiivisia ja yksityisiä ja ehdottoman vihamielisiä vieraita ja muukalaisia kohtaan? Tämä englantilaisnainen ei selkeästi ollut sisäistänyt moista tietoa.

”Tiedätkö, pelaa varman päälle ja ota nämäkin”, Bex totesi hetken hiljaisuuden jälkeen ja tarjosi Lexalle seuraavaa pakettia, jonka nainen otti käteensä epävarmana. Hän ei tiennyt, uskaltaisiko edes katsoa tarjottua pakettia. Voisiko se olla enää pahempi kuin Pleasure Me?
”Intimate Feel”, hän luki ääneen kulmat kurtistuen. ”Miten se voi olla enää yhtään intiimim-”, lause katkesi kesken kun nainen tajusi sanoneensa sen ääneen. Enää polttava tuli ei rajoittunut vain poskille, vaan hän tunsi otsansa hehkuvan myös.
”Millaisia kondomeita teillä on oikein Yhdysvalloissa, jos nämä ovat kaikki noin yllättäviä?” Bex kysyi naurua äänessään.
”En minä tiedä”, Lexa vastasi päätään pudistaen.
”Et ole koskaan ostanut kondomeita?” Vieraan naisen äänessä oli yllätystä, joka sai Lexan puremaan huultaan ja toivomaan, että hän olisi aukaissut työhaastattelua varten letittämänsä hiukset heti autoon palattuaan. Nyt olisi ollut ihana piiloutua pitkien hiusten taakse, vaikka hän epäilikin, että vieras nainen saattoi tuntea hänen kasvojensa poltteen. Hän epäili lämmittävänsä lähistön ilmaa tehokkaammin kuin monet englantilaisten lämpöpattereista.
”En ole koskaan tarvinnut niitä”, nainen vastasi ja kun näki Bexin aukaisevan suutaan vastaväitettä tai seuraavaa nauraen heitettyä vitsiä varten, kiirehti jatkamaan: ”Tapailen vain naisia. Näille kondomeille ei ole ollut paljoa käyttöä.”
”Oh”, Bex henkäisi ymmärrys kasvoja valaisten. ”No se selittää, miksi tuijotit hyllyä kuin se söisi sinut elävältä.”
”Niin”, Lexa mutisi katse lattiaan painuen. Hienoa. Hän oli näyttänyt tuiki tuntemattoman mielestä yhtä kauhistuneelta kuin millaiseksi oli olonsa tuntenut. Tämähän oli sujunut hienosti. Hän veti syvään henkeä ja pakotti itsensä kääntämään katseensa Bexiin. ”Joten, nämä kaksi ovat hyviä valintoja?” Hän heilautti tarjottuja paketteja kädessään.
”Ehdottomasti. Ystävälläsi tulee olemaan nautinnollinen ilta”, Bex vakuutti nauraen. ”Tarvitsetko vielä jotakin?”
”En”, Lexa kiirehti vastaamaan ennen kuin Bex ehtisi sanomaan lisää asioita, jotka saivat hänet toivomaan lattian murtumista hänen altaan. ”Kiitos tästä”, hän lisäsi heilauttaen vielä kertaalleen kondomipaketteja, ennen kuin laski ne ostostensa joukkoon.
”Eipä kestä”, Bex naurahti ja hetkessä oli kadonnut näkyvistä. Lexa oli varsin kiitollinen, kun saattoi itsekin karata hyllyltä, joka oli onnistunut herättämään hetkessä enemmän epävarmuutta kuin koko puolivuotinen yliopistossa, jonka aikana hän oli koettanut kerätä rohkeutta pyytää ihastustaan ulos. Lexa vilkaisi ostoskärryä, hyllyä ja varmistettuaan, ettei kukaan katsonut häntä, säntäsi hakemaan vielä kolmannen kondomipaketin. Extra Safe. Se kuulosti turvalliselta - nimensäkin puolesta. Todennäköisyys sille, että edes yksi kolmesta paketista osuisi nappiin oli suurempi kuin kahden paketin kohdalla.

Posket yhä hehkuen nainen suunnisti kassahihnoille ja päätti kasata kondomipaketit heti hihnan alkuun, jotta ne olisivat ensimmäisinä poissa kassaneidin ulottuvilta ja hänen näköpiiristään. Se ei kuitenkaan estänyt häntä kompuroimasta sanoihinsa, kun kassaneiti tervehti häntä, ja pudottamaan vaihtorahansa lattialle. Lexa kahmi kolikot nopeasti kouraansa lattialta ja sulloi viimeiset ostokset kauppakasseihin. Vasta saatuaan ostokset autolle, pysähtyi hän edes miettimään, miten Jodien antamat rahat olivat kuin olivatkin riittäneet.
Vaikka hän oli ostanut kolme kondomipakettia yhden sijaan. Uteliaisuus sai vallan naisesta, joka palasi tutkimaan kuittia. Oh. Aivan. Englantilaisten tuotteiden hinnoissa oli jo valmiiksi laskettuna kaikki niitä koskevat verot. Kassalla ei enää lisätty mitään hintoihin. Sen takia hänen laskelmansa oli ollut pielessä, ja Jodien ei.
Se tieto helpotti hieman. Ainakin hän oli osannut vielä jotakin, eikä ollut menettänyt kykyään laskea päässä, vaikka ostosten suorittaminen olikin osoittautunut lähes ylivoimaiseksi. Hänen täytyisi muistaa Jodien luona mainita naiselle, että seuraavalla kerralla Jodien olisi paras hoitaa makuuhuoneen puolelle kuuluvat ostoksensa itse. Käynnistäessään moottorin ja lähtiessään ajamaan kohti Newcastlea, Lexa joutui todella muistuttamaan itseään että osasi pysyä tien oikealla - siis vasemmalla! - puolella. Englantilaiset tekivät kaikesta niin vaikeaa aivan turhaan.

Tosin, hyvähän hänen oli sanoa.

Lauantai 27. tammikuuta

Lexa oli lähtenyt aamulla lenkille hymy huulillaan. Puhelu Rosings Parkista, joka varmisti, että hänellä olisi töitä helmikuun alusta tallin kahviossa, oli ehdottomasti syy hymylle. Nyt hän saattaisi tosissaan alkaa etsiä omaa asuntoa, kun tiedossa olisi kuukausittainen tulonlähde. Eihän tarjoilijana paljoa tienannut, mutta kyllä hän sillä itsensä elättäisi. Hänen ei tarvitsisi enää asua Jodien nurkissa, sillä niin rakas kuin ystävä olikin, omakotitalo Newcastlen laitamilla ei ollut hänen kotinsa. Se oli Jodien ja Aaronin koti, jossa asui miehen teini-ikäinen tytär sekä kolme sijoituksessa olevaa lasta. Hän oli vain kylässä.
Lexa antoi askeltensa venyä pidemmiksi, kun hölkkäsi sorapohjaisella polulla eteenpäin. Hänen täytyisi ostaa kunnon juoksutakki, sillä juoksupaidan päälle vedetty karmiininpunainen Harvardin huppari ei pitänyt kylmää viimaa loitolla lainkaan. Pitkät, luonnonkiharat hiukset olivat poninhännällä, sillä hän ei ollut jaksanut letittää niitä lähtiessään liikkeelle. Nyt, kun tuuli puhalsi hiuksia epäilemättä takkuun, hän katui ratkaisuaan. Hän saisi uittaa hiuksiaan hoitoaineessa, eivätkä takut siltikään aukeaisi helpolla.

Nainen hengitti talvisen raikasta ilmaa rauhallisin hengenvedoin juoksunsa lomassa. Oli helppo vaimentaa ajatukset, kun keskittyi askelten rytmiin, suonissa virtaavaan lämpimään vereen, ilmaan keuhkoissa ja siihen, miten lihakset työskentelivät yhteistä päämäärää kohden. Eteenpäin, nopeammin, pidempään, vaivattomammin. Millään muulla ei ollut väliä kuin tuulen suhinalla korvissa, soratien joustolla lenkkitossun alla, purevalla ilmalla keuhkoissa. Euforialla, joka virtasi suonissa.
Askelten tasainen rytmi koki äkillisen muutoksen, kun hän tajusi koiran olevan jaloissaan. Lexa loikkasi sivuun, kompuroi ja hidasti muutamalla askeleella silmät suurina ja sydän takoen. Nilkan pyöräyttäminen kertoi, että hän oli laskeutunut jalalle huonosti, kun oli väistänyt tyhjästä ilmestynyttä koiraa.
Koirat eivät ilmestyneet tyhjästä.
”Heippa pikkuinen, mistä sinä pelmahdit?” Nainen kysyi tarjoten kättään vinttikoiralle, joka heilutti häntäänsä niin, että koko koiran takaosa heilui mukana. Vastaus kysymykseen saapui mäen harjalle hölkkäävän naisen muodossa, joka selkeästi katseli ympärilleen koiraa etsien.
”Raisa, hyi sinua”, Veronica puhahti saapuessaan lähemmäs. Raisa hilpaisi hetkessä Lexan jaloista kiehnäämään Veronican ympärille. ”Et kai säikähtänyt?”
”En, en, kaikki kunnossa”, Lexa vakuutti ja pyöritteli nilkkaansa. Ehkä hän ei juoksisi jalalla enää tänään. Nilkka ei ollut venähtänyt, mutta ei se ollut täysin kunnossakaan, joten ylimääräisessä rasituksessa ei olisi mitään järkeä. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan ollut niin huomaamaton nilkkansa pyörittelyn kanssa kuin oli luullut, kun Veronicakin huomasi.
”Olen niin pahoillani, Raisa ei ole koskaan lähtenyt omille teilleen”, nainen huokaisi naksauttaen remmin kiinni vinttikoiran takin päälle puettuihin valjaisiin.
”Ei se mitään, sitä sattuu. Parempi täällä kuin autojen seassa”, Lexa heilautti kättään huolettomasti. Hän oli kunnossa, mitä nyt aamun lenkki oli jäänyt lyhyemmäksi kuin hän oli olettanut. Ei sillä niin väliä.

”Harvard?” Veronica lausahti kysyvällä äänensävyllä ja sai jo poispäin kääntyneen Lexan säpsähtämään. Hän kääntyi takaisin kahden koiran remmejä pitelevän naisen puoleen.
”Oi ei, vain yksi näistä halvoista huppareista, joihin printataan milloin mitäkin, mikä myy”, Lexa korjasi huolettoman hymyn kera. Kukaan ei kyseenalaistanut moista edes Yhdysvalloissa, joten sitä suuremmalla syyllä pienen valkoisen valheen luulisi uppoavan Englannissakin.
Väärin.
”Tiedän miltä halvat versiot näyttävät, eikä tuo ole sellainen. Siinä on Harvardin oikea logokin”, Veronica virnisti vinosti. ”Cambridgen alumni, tunnen huippuyliopistojen vaakunat ja motot.”
”Oh”, Lexa henkäisi. Tietenkin hän törmäisi siihen yhteen ainoaan koiranulkoiluttajaan keskellä kesyttömiä nummia, joka tunsi yliopistot niin hyvin. ”Hyvä on, olet oikeassa. Tämä on Harvardin huppari.”
”Olen aina oikeassa”, Veronica virnisti. Lexalle jäi se vaikutelma, että nainen todella uskoi sanoihinsa - eikä se edes ollut kovinkaan harhainen kuvitelma. ”Mitä opiskelit?”
”Lakia”, Lexa vastasi hiljaa ja painoi katseensa harmaiden lenkkitossujensa kärkiin.
”Todellako?” Veronica hymyili silmät siristyen. Hän mittaili hetken lenkkeilijää katseellaan. ”Rikoslakia?”
”Yrityslakia”, Lexa korjasi. ”Sinä?” Olihan se nyt selvää, että Cambridgesta valmistunut nainenkin oli lakimaailmassa, kun oli kiinnostunut hänen erikoistumisestaan.
”Euroopan Unioni”, Veronica vastasi, ”tosin luin myös paljon perhelakia. Avioerojuristina toimiminen ei vain loppujen lopuksi kuulostanut niin hurmaavalta.”
”Epäilemättä”, Lexa naurahti hiljaa. He lähtivät kävelemään takaisin Lexan tulosuuntaan jatkaen keskusteluaan lakimaailman asioista. Kävi ilmi, että monet maakohtaisina pidetyistä ongelmista olivat samat niin Englannissa kuin Yhdysvalloissakin - ja toisissa taas Englanti oli valovuoden edellä tai jäljessä, aiheesta riippuen. Lexa ei ollut aikoihin uhrannut niin montaa ajatusta opinnoilleen Harvardissa, kuin nyt lyhyen kävelymatkan aikana teki, mutta toisin kuin hän oli olettanut, kipeä, viiltävä tuska ei repinyt häntä rikki sisältä. Harvardin muistelu oli lähestulkoon… lohdullista. Hän muisti kaiken, mistä oli niin yliopistossa pitänyt, eikä ajatus kaikista Vivianen kanssa jaetuista hetkistä sattunut enää niin, että oli salvata hengityksen. Muistot olivat vain muistoja, eikä niissä ollut mitään pelättävää.

Perjantai 2. helmikuuta 2018

Hän oli palannut töistä Jodien luokse juuri parahiksi auttamaan päivällisen kanssa. Kun kaikilla oli vatsat täynnä ja lapset hajaantuivat jatkamaan omia puuhiaan, Lexa oli lähtenyt kävelylle. Hän oli vakuuttanut Jodielle ettei olisi kauaa poissa ja kävisi vain kääntymässä ulkoilmassa. Hän epäili, että oli venyttänyt moisen määritelmän äärimmilleen jo pari tuntia sitten, ja tässä vaiheessa, kun katuvalot olivat syttyneet halkomaan yön mukana saapunutta pimeyttä, hän oli jo auttamatta rikkonut lupauksensa. Yli parin tunnin kävely ei tainnut olla lyhyt sitten millään mittapuulla. Hän oli saanut Jodielta neljä jatkuvasti lyhytsanaisimmiksi muuttuvaa tekstiviestiä, ennen kuin oli vastannut. Vakuutettuaan olevansa edelleen sekä hengissä että kartalla siitä, missä kulki, oli Lexa jatkanut päämäärätöntä vaelteluaan. Hän oli tarvinnut aikaa ja tilaa ajatella, ja nyt kun sitä oli, hän ei tahtonut luopua siitä.

Ainakaan ennen kuin kylmä, vihmova sade hyökkäsi päälle. Hänellä ei ollut toivoakaan ehtiä takaisin Burnsien kotiin kastumatta läpimäräksi, mutta se ei estänyt yrittämästä. Jodie pudisteli päätään huulet tyytymättömässä rutussa, kun hän törmäsi sisään etuovesta vettä valuen ja kylmästä väristen.
”Kuumaan suihkuun, heti.”
Häntä ei tarvinnut käskeä kahdesti. Lexa nautti lämpimästä vedestä ihollaan, kääntäen lämpötilaa jatkuvasti lämpimämmäksi, kunnes hän tunsi tunnon palaavan varpaisiinsa ja sormiinsa, keho ei enää pyrkinyt lämmittämään itseään värisemällä ja kylpyhuone oli täyttynyt kuumasta, kosteasta vesihöyrystä. Hän kääri itsensä naurettavan suureen ja pehmeään pyyhkeeseen, joka tuoksui edelleen muutaman käyttökerran jälkeen kukkaiselta huuhteluaineelta, ja hipsi yläkerran halki omaan huoneeseensa. Hän löysi vaivatta puolityhjästä vaatekaapistaan kaipaamansa pehmeät olohousut ja collegepaidan, jotka oli ostanut viimeisimmällä reissullaan Primarkin syövereihin. Kotoisan vaatetuksen viimeistelivät pörröiset, kirkkaanpunaiset sukat, jotka Jodie oli hankkinut hänelle ensimmäisenä, kun hän oli muuttanut Burnsien luokse.
”Englantilaisissa taloissa vetää aina. Et pärjää ilman lämpimiä sukkia”, nainen oli sanonut ja lykännyt hänen käteensä neljän sukkaparin paketin. Kirkkaanpunaiset pörrösukat olivat nopeasti saavuttaneet paikkansa hänen suosikkilistansa kärjessä.

Kun Lexa palasi alakertaan, talossa oli epäilyttävän hiljaista. Vastaus löytyi olohuoneesta - Jodie oli laittanut elokuvan pyörimään, ja kaikki neljä talossa asuvaa lasta olivat kerääntyneet sohvalle. Kangassohvalla oli hädin tuskin riittävästi tilaa lapsille, joten Jodie itse oli asettunut suureen nojatuoliin. Toisin kuin hohtavaa ruutua tiiviisti tuijottavat lapset, Jodie kääntyi katsomaan ovensuuhun pysähtynyttä Lexaa. Nainen viittoi häntä peremmälle, ja lammasmaisen hymyn kera Lexa asteli sukkasiltaan olohuoneen puolelle. Hän ei aina tiennyt, miten käyttäytyä tällaisina hetkinä, kun koko talon väki oli kokoontunut yhteen. Jodie ei kuitenkaan antanut hänelle vaihtoehtoa, vaan viittoi Lexan luokseen ja veti tummahiuksisen naisen turhia kursailematta syliinsä nojatuoliin.
”Olisin voinut istua lattiallekin”, Lexa protestoi, mutta asettui siitä huolimatta mukavammin paria vuotta vanhemman ystävän syliin. Jodie kiersi kätensä rennosti Lexan vatsan ympärille ja lepuutti leukaansa naisen hartialla.
”Tarvitsin halia”, Jodie vastasi hiljaa, jottei häiritsisi lasten elokuvahetkeä. Lexa epäili, ettei mikään voisi särkeä lasten keskittymistä televisioruutuun, ja tuskin kymmentä minuuttia myöhemmin oli itsekin vajonnut elokuvan syövereihin niin, ettei tiedostanut ympäristöään lainkaan.

Keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Jodie oli vilkaissut häntä kerran, pudistanut päätään huokaisun kera ja ohjannut suoraa tietä keittiön pöydän ääreen. Lexa oli istunut alas kasvot kalpeina ja alahuuli väpättäen, kun nainen räpytteli silmiin kohoavia kyyneleitä pois. Hän ei ollut edes vaihtanut työvaatteitaan pois, ennen kuin oli sännännyt pois tallilta päivän päätteeksi. Jodie antoi hiljaisuuden laskeutua keittiöön, kun piti itsensä kiireisenä vedenkeittimen kanssa. Muutamaa minuuttia myöhemmin Lexa havahtui eteensä laskettuun höyryävään kupilliseen kuumaa teetä. Varovainen nuuhkaisu kertoi, että Jodie oli hauduttanut hänen lempiteetään - vihreää hedelmäistä irtoteetä, jossa makua toivat litsihedelmä ja ruusukvitteni. Lexa tunsi helpotuksen vyöryvän ylitseen. Hyvä tee todella oli kuin halaus kupissa, ja siitä päätellen, miten tiukasti Lexa kietoi kämmenensä valtavan mukin ympärille, halaukselle oli tarvetta.
”Tahdotko puhua siitä?” Jodie kysyi pehmeästi. Lexa pudisti päätään, vaikka tiesikin, ettei se ollut oikeastaan edes kysymys. Jodie tahtoi hänen kertovan, miksi hän näytti niin surkealta keskellä aurinkoista päivää, eikä nainen antaisi asian olla ilman hyväksyttävää selitystä.

Joten he istuivat hiljaisuudessa, Lexa katse teekuppiinsa painettuna ja Jodie nuorempaa naista tarkkaavaisesti seuraten. Tällaisina hetkinä Lexasta tuntui, että Jodie näki suoraan hänen lävitseen, jos hän erehtyi kohottamaan katseensa naisen silmiin. Näki silloinkin, kun hän teki parhaansa vältelläkseen katsetta, jos naisen huokaisusta saattoi mitään päätellä.
”Mitä töissä tapahtui?” Jodien kysymys katkaisi hetkeksi hiljaisuuden, johon he olivat vajonneet. Lexa puri alahuultaan estääkseen sitä väpättämästä, ja pudisti päätään. Ei töissä, selvä. ”Kotimatkalla?” Pieni, tuskin havaittava liike ylös ja alas päällä. Jodie huokaisi. Nähtävästi hän joutuisi kaivamaan jokaisen pienen tiedonmurun Lexasta sorkkaraudalla.
”Vilkaisin instagramia, kun olin lähdössä töistä”, Lexa aloitti hiljaa. Jodie tiesi paremmin kuin jatkaa kyselemistä. Nyt, kun nainen oli avannut suunsa, ei tuo voisi pitää loppua sisällään. Ennemmin tai myöhemmin Lexa antaisi kaiken tulla ulos yhtenä ryöppynä, mutta hänen kysymyksensä eivät nopeuttaisi prosessia. Päinvastoin. Jodie kohotti oman kuppinsa huulilleen ja nautti perinteisen, simppelin mustan teen mausta. Lexan muutettua heidän ylimääräiseen makuuhuoneeseensa, keittiön teevalikoima oli kasvanut eksponentiaalisesti, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän olisi edelleen nauttinut halvasta, parin sadan teepussin pakkauksina myytävästä Tetleystä.
”Ellen oli laittanut kuvan”, hiljaiset sanat saivat Jodien vetämään terävästi henkeä. Niin moni asia pyrki yhtä aikaa huulille, mutta tottuneesti nainen pakotti kaiken alas. Hän ehtisi ojentaa Lexaa myöhemminkin, kunhan olisi ensin kuullut koko tarinan. ”Hän oli menossa kylpylään. Ystävänpäivänä. Jonkun blondin huippumallin kanssa. Hän ei koskaan… ollut niin avoin meidän suhteestamme, mutta se päivitys ei jättänyt mitään arvailun varaan. Me erosimme vain pari kuukautta sitten, ja hän on jo löytänyt jonkun, jonka kanssa tahtoo esiintyä yhdessä sosiaalisessa mediassa. Minä en… minä en edes voi kuvitella, että tapaisin ketään juuri nyt. Tai että olisin tavannut jo. Miksi vain minuun sattuu? Miksei hänen sydämensä särkynyt? Miksei hän ole rikki ja herää öisin itkien yksinäisyyttään? Miksen minäkin ole jo kunnossa, siirtynyt eteenpäin, unohtanut hänet? Jodie, miksi aina minä?”

Värisevä ääni särkyi viimeisen kysymyksen myötä täysin, ja Jodie näki useamman kyyneleen putoavan pöydän pinnalle, jota Lexa tuijotti niin päättäväisenä. Hän huokaisi raskaasti, ääni täynnä myötätuntoa ja lohtua.
”Lexa, sinun ei pitäisi seurata hänen instagramiaan. Tai facebookiaan tai twitteriään tai mitä ikinä hän käyttääkään”, Jodie aloitti pehmeästi, mutta äänestä kuulsi läpi ehdottomuus. Tämä ei ollut asia, josta he voisivat käydä keskustelua.
”Minä luulin, etten seurannutkaan! Korjasin tilanteen heti ja päädyin vielä estämäänkin hänet”, Lexa vakuutti nopeasti ja pyyhkäisi poskiaan. Hän ei kaivannut muistutusta entisestä naisystävästään, ei nyt eikä koskaan tulevaisuudessa. Se ei auttaisi siirtymään eteenpäin, korjaamaan särkynyttä sydäntä ja elämään omaa elämää, tai mitä ikinä kaikki kliseet sanoivatkaan.
”Hyvä”, Jodie vastasi hiljaa ja kurotti tarttumaan Lexan teekuppia puristavaan käteen. ”Lex, rakas, sinä olet jo siirtynyt eteenpäin. Kun muutit tänne joulun alla, en nähnyt sinun hymyilevän päiviin, nauramisesta puhumattakaan. Olit paljon omissa oloissasi. Nyt laitat lasten kanssa ruokaa ja katsot elokuvia, käyt kaupoilla ja hankit töitä. Se ei ehkä tunnu siltä juuri nyt, kun sait noin kipeän muistutuksen Ellenistä, mutta sinä olet jo jatkanut elämääsi. Milloin viimeksi edes ajattelit häntä ennen tätä päivää?”

Lexa joutui miettimään vastausta pitkään, mikä oli vastaus itsessäänkin. Hän ei ollut päiviin, kenties viikkoihinkaan, ajatellut naista, josta oli eronnut ennen muuttoaan. Sen tajuaminen oli hätkähdyttävää. Kun hän oli lähtenyt Yhdysvalloista, tuskin tuntiakaan oli kulunut ilman, että ajatukset olivat harhailleet Elleniin. Nyt hän ei osannut edes sanoa varmasti päivää. Katse painui teekupin pintaan, kun kulmat kurtistuivat.
”Sitä minäkin”, Jodie vastasi lempeästi ja nousi pöydän äärestä. Hän laski kätensä ohikulkeissaan hetkeksi Lexan harteille ja puristi kevyesti. ”Sinä et ole rikki. Aika lopettaa moisen ajattelu.” Jodie lähti yläkertaan jättäen Lexan istumaan pitkäksi hetkeksi keittiön pöydän ääreen, kun mieli askarteli sanojen parissa. Ehkä Jodie oli oikeassa. Hän ei voinut muistaa viimeistä kertaa, kun oli ajatellut entistä naisystäväänsä. Ehkä etäisyys oli tehnyt tehtävänsä. Ehkä hän oli valmis siirtymään eteenpäin. Ei unohtamaan, ei koskaan unohtamaan, mutta jättämään Ellenin menneisyyteensä.

Torstai 12. huhtikuuta 2018

Bex oli luonnostaan kovin utelias. Moni asia ei mennyt hänen ohitseen, ja nainen tuntui aina olevan kärryillä siitä, mitä tallilla tapahtui ja mistä käytävillä supistiin. Viime päivinä hän oli kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon aikaa Lexa tuntui viettävän Laurenin kanssa. Se, että amerikkalainen ajoitti lounastaukonsa aina samaan hetkeen Emilyn kanssa ei yllättänyt, kuten ei sekään, että naiset usein joko saapuivat tallille tai lähtivät tallilta yhtä matkaa. Mutta Lexa hiipimässä Laurenin kanssa milloin minnekin oli saanut Bexin uteliaisuuden heräämään. Nainen oli päättänyt selvittää, mistä tässä oikein oli kyse. Minne kaksi toisiaan tuntematonta naista katosivat Lexan työvuoron päätteeksi, kun Emily vielä ratsasti hevosiaan tai pesi niitä pesupaikalla?
Tänään oli hänen onnenpäivänsä, sillä Bex oli jo hoitanut hevosensa tältä päivältä ja ollut lähdössä pyörällä kotiin, kun oli huomannut Laurenin ja Lexan hölkkäävän tallipihan halki kohti heinälatoa. Pyörä oli unohtunut paikalleen, kun lyhyt nainen oli kiiruhtanut kaksikon perään virne huulillaan. Mikä ikinä Laurenin ja Lexan likainen salaisuus olikaan, hän saisi sen selville tänään. Toivottavasti se ei tosin olisi mitään kovin likaista, sillä hän ei tahtoisi viedä ikäviä uutisia Emilylle. Eipä sillä, että hän voisi jättää kertomattakaan, jos Lexa juoksenteli muiden perässä Emilyn selän takana, mutta jos hän saisi valita, hän ei mielellään veisi niin ikäviä uutisia kenellekään. Nainen raotti heinäladon ovea ja hiipi sisään toivoen, ettei joutuisi todistamaan mitään liian traumatisoivaa.

”Au! Mistä hyvästä tuo oli?” Lexan ääni rikkoi viileän heinäladon hiljaisuutta. Bex saattoi nähdä, kuinka heinäpaalilla istuva nainen hieroi käsivarttaan varsin tyytymättömän näköisenä. Kun Lexa nojasi hieman sivummalle, hän saattoi nähdä myös vierellä istuvan Laurenin, joka piteli kädessään tablettia.
”Et keskittynyt”, Ginan tytär vastasi kovin samanlaisella äänensävyllä, jota kenttävalmentaja käytti vaatiessaan ratsukoiden huomiota itseensä valmennuksissa.
”Keskityinpäs!”
”Et oikeaan asiaan. Emilyn perseen tuijottamista ei lasketa.”
Se riitti.

”Mitä hittoa te oikein teette?” Bex kysyi nauraen astuessaan oviaukosta peremmälle, jotta saattoi nähdä paalilla istuvan kaksikon tarkemmin. Lexa säpsähti yllätettynä, mutta Lauren vain heilautti kättään tervehdykseksi ja pysäytti tabletin ruudulla pyörivän videon.
”Yritän opettaa Lexalle kenttäratsastuksen saloja, mutta hänen mielenkiintonsa on hieman… muualla”, Lauren vastasi tietäväisen näköisenä ja ojensi tablettia Bexille, jotta seuraan myöhässä liittynyt nainenkin saattoi nähdä videon, jonka hän oli ruudulle pysäyttänyt. Oh. Kilpailuja. Mahtavaa!
”Tehkää tilaa, minä liityn seuraan”, Bex virnisti ja istahti alas Lexan toiselle puolen. Kahden kenttäratsastajan väliin jäätyään Lexalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tuijottaa tablettia, jota naiset pitelivät yhteistuumin. Hänen ei olisi koskaan pitänyt pyytää Laurenilta apua. Olisihan se pitänyt tietää, että Bex tunkisi nenänsä tähänkin asiaan, kun oppitunnit sijoittuisivat tallille. Lexa tukahdutti huokauksen, koetti pakottaa poskilleen hiipineen punan sivuun ja painoi katseensa videoon, jonka Lauren napsautti jälleen päälle. Lauren ei ollut kovinkaan kärsivällinen opettaja, mutta ainakin hän oli parina aiempana kertana keskittynyt paremmin naisen opissa kuin Emilyn puhuessa kilparatsastamisesta. Nyt, kun Lauren oli valinnut yhden Emilyn vanhoista kisavideoista katsottavaksi, Lexa oli huomannut katseensa harhailevan hieman liikaa.

”Miksei Emily opeta sinua?” Bex kysyi, kun Lauren pysäytti jälleen videon ja kelasi taaksepäin, kun koetti havainnollistaa esteyhdistelmää, joka maastoesteiltä kuvatulla videolla oli.
”Koska Lexa ei kykene pitämään käsiään erossa, kun Emily innostuu puhumaan intohimoisesti ratsastamisesta”, Lauren vastasi ennen kuin amerikkalaisnainen sai mahdollisuuden. Bexin raikuva nauru hukutti alleen Lexan pahimmat vastaväitteet.
”Lauren!” Lexa parahti haudaten kirkkaanpunaiseksi lehahtaneet kasvonsa kämmeniä vasten. ”Ei ole totta”, nainen mutisi sormiensa lomasta kahden kenttäratsastajan suureksi huvitukseksi.
”Ei, anteeksi, sinä taisit muotoilla sen hieman toisin. Miten se menikään? Emily on liian suloinen, kun hän innostuu?” Lauren korjasi viatonta äänensävyä tavoitellen. Silmien ilkikurinen tuike piti kuitenkin Lexan varpaillaan.
”Kuulostaa kutakuinkin oikealta”, Bex myhäili virnullen, ”mutta toisaalta puhumme tässä nyt naisesta, joka ei kykene kaatamaan kahvia kuppiin, kun Emily kävelee huoneeseen.”
”Hei!”
”Tai kävelemään ylipäätään, kun Emily on lähettyvillä. Miten poskesi voi kaappiin törmäämisen jäljiltä?” Lauren virnisti.
”Älkää viitsikö”, Lexa vetosi sormiensa lomasta. ”Voimmeko vain palata takaisin kisavideon pariin? Kertokaa minulle lisää… alashypyistä?”
”Minä tiedän jonkun, joka haluaisi kovasti hypätä alas polvilleen… jos tiedät mitä tarkoitan”, Bex virnisti vinosti. Lexa lehahti entistäkin punaisemmaksi ja Lauren ratkesi raikuvaan nauruun.
”Tuo oli aivan kamala vitsi, Bex, häpeäisit! Pahasti tavallisen tasosi alla.”
”Sinä haluaisit olla allani.”
”Tuo oli jo parempi”, Lauren nauroi ja kohotti kätensä ylävitosta varten, mihin Bex vastasi riemulla. Lexa pyrki jaloilleen.

”Luulen, että olen oppinut ihan tarpeeksi tälle päivälle”, nainen totesi vilkaisten kasvot kuumottaen kahta muuta naista. Hän heitti varsin hävytöntä vitsiä Emilyn seurassa, mutta naisen ystävien – ja kai tässä kohtaa jo hänenkin ystäviensä – keskellä hän meni sanattomaksi.
”Älä kuvittelekaan”, naiset hihkaisivat yhtä aikaa ja vetivät Lexan takaisin heinäpaalin päälle istumaan heidän väliinsä.
”Ja jos sinä olet oppinut tarpeeksi, me voimme aina oppia lisää sinusta”, Lauren lisäsi virnistäen. Lexa totesi hyvin nopeasti ilmeen nähtyään, ettei ollut suinkaan oppinut tarpeeksi. Oli parempi pitää kaksikko kiireisenä opettamassa häntä kuin antaa noille vapaat kädet kysellä ja kiusata. Sitä paitsi, hänen oli myönnettävä, että Lauren ja Bex olivat paljon… vähemmän häiriötekijöiksi luettavat opettajat kuin Emily, joten ehkä hän jopa oppisi tässä jotakin, mistä olisi hyötyä Badmintonissa. Tarpeeksi, jotta hän voisi oikeasti nauttia naisystävänsä näkemisestä niin suurissa kilpailuissa. Kenttäratsastajat selittivät hänelle lisää eri estetyypeistä, hakivat niiden kuvia netistä ja näyttivät videopätkiä, joilla havainnollistivat, miten esteitä kuului lähestyä. Ei hän voinut sanoa olevansa loistotuomari puolen tunnin opetustuokion päätteeksi, mutta ainakin hän tiesi nyt estetyyppien nimet – ja Lauren oli osannut ohjata hänet uusien videoiden pariin, jos hän tahtoisi jatkaa opiskelua itsekseen. Bexin panos oli alun epämääräisten vitsien jälkeen ollut yllättävänkin avulias, kun nainen oli kertonut helppoja asioita mihin kiinnittää huomiota ja ennakoida sitä, mitä tapahtui. Näki, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Bex opetti kilparatsastamisesta jollekulle, mutta ilmeisesti yleensä Bexin kohdeyleisö oli hieman nuorempaa sorttia, jos naisen erinäisistä havainnollistavista esityksistä ja ääniefekteistä sopi mitään päätellä.

Puhelimen värinä sai Lexan kohottamaan katseensa tabletista, jolla pyöri tällä kertaa yksi Ginan kisavideoista naisen oman juonnon kera. Emily oli valmis lähtemään kotiin, joten Lexa oli hetkessä jalkeilla. Ihan sama vaikka ruudulla olisi laukannut yksisarvinen sateenkaarta pitkin, hänen oli mentävä nyt.
”Kiitos avusta”, nainen naurahti jättäen kaksi kenttäratsastajaa heinälatoon keskenään, kun kisavideo vei molemmat mukanaan. Hän tuskin koskaan saavuttaisi moista rakkautta ratsastamista kohtaan, mutta ainakin hän voisi yrittää ymmärtää lajia, josta Emily oli tehnyt ammattinsa. Ja vielä varsin menestyksekkään sellaisen, jos tuloslistoja sopi uskoa. Hän oli tavattoman ylpeä punapäisestä naisesta, kun kiirehti heinäladolta tallin puolelle valmiina lähtemään yhdessä kotiin.